Miltä se tuntuu?
Vastaukset 21
- Anonyymi
On todellakin ja säännöllisin väliajoin, ihan kylmät väreet menee. Ikinä en tule toisen naisen pillua nuolemaan enkä räpläämään. YÖÖÖÖÖÖK.
- Anonyymi
Ai että oot niin väärässä.
On. No siihin maailman aikaan se tuntui oudolle, vaivaannuttavallekin.
On, joskus, ihan kivaltaan se tuntuu.
Näin on ainakin muutama kertonut ja ainahan se hyvin kivalta tuntuu.🙂.
- Anonyymi
Nyt narraat:)
- Anonyymi
No eipä tunnu oikein miltään. Vähän vatsassa möyrii ja oksettaa jatkuvasti, mutta siinä kaikki.
- Anonyymi
Mustasukkaiset kommentoi. Kukaan täysjärkinen ei tommosta sano.
- Anonyymi
Pelottaa ja yököttää
- Anonyymi
Ei tietääkseni tai en ole ainakaan koskaan saanut kenestäkään naisesta sellaista käsitystä, että hänellä olisi ihastumisen tunteita minua kohtaan. Muutama nainen on aikoinaan baarissa tullut iskemään ja pari ystävääni ovat halunneet suudella kanssani, kun ovat halunneet kokeilla suutelemista toisen naisen kanssa, mutta nuo ovat eri asioita kuin ihastuminen.
- Anonyymi
Ei ole koska olen ruma.
- Anonyymi
On kyllä.
Olin mieluummin itse ihastunut kuin olla ihasteltavana.
- Anonyymi
Ei voi tietää voi olla ei ole tullu asiasta paljon kyseltyä
- Anonyymi
sannas ei ole enää pääåministeriö vaan se voi olla petteri hah
mutta joku mikä todellakin pelottaako mutta niin puudutusaineeta hampaissa... joku provaine..
https://en.wikipedia.org/wiki/Procaine Onneksi ei ole, siis ainakaan tietääkseni. Parhaista lapsuudenystävistäni kylläkin molemmat ovat tulleet nyt myöhemmin ulos kaapista, mutta eivät hekään ole kyllä yrittäneet minua iskeä - ovat nimittäin tienneet minut heteroksi, kun ollaan niin kauan tunnettu.
- Anonyymi
Tiettävästi ei kukaan koskaan. Ei tunnu miltään, enkä välitä. Yksin on hyvä.
- Anonyymi
luultavassti monikin nsainern
- Anonyymi
En voi sanoa että olisi yritetty iskeä, vaan hän sai minut pitämään hänestä. Jotenkin tuntui, kuin hän olisi ollut yhtä avoin, samanlainen ja haavoittuva kuten minä. Tapasimme hotellin seksibileissä (myyntikikka). Hän oli kaunis ja kertoi avoimesti surullisen tarinan elämästään. Ehkä emme olleet ihastuneet, mutta itkin mielessäni hänen puolestaan. Suutelumme kerran tanssin lomassa. Ajattelin, että tältä se tuntuu höynäutettävistä miehistä. Olin iloinen siitä kokemuksesta :) pikkuriikkisen pervoa, mutta olimme liian samanlaisia ja humalassa, että olisimme koskaan edenneet siinä. Silti, toivon hyvää hänelle. Ehkä asiat oli niin kuin hän kertoi. Niin ne olivat myös minulla. Kaunis tuttavuuteni, elä elämäsi Onnellisesti!
- Anonyymi
pitäidi kullä ryä kun dsin spyrrkidys lshjsns tuubi kasvovoidetta... muyttsa niin joku procaine... puudutusaine laittaa todellakin aivan puuduttaa eli ei tunne mitään sitten.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 81645
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671078Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.261936- 70814
- 63778
- 75741
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22676Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69651Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138647- 42609
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588- 59583
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?112559- 55538
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.42524- 48509
- 38509
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40503Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20488- 30483