Hyvä ehdotus Buffet pöytien lopettamiseksi

Syödä pitää maltillisesti.
On täysin väärin ylisyödä.
Ruokaa ei riitä kaikille ja terveyshaitat kuormittavat.
Nationalismin vanavedessä olisi hyväksi lopettaa ruotsalaisten alulle panema buffet noutopöytä kokonaan pois käytännöstä ja siirtyä annosruokiin.
Idea on hyvä ja saa kannatusta.
5260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Annosruokissa syödään vain annoksina maksettua ruokaa, eikä syödä saisi niin paljon kuinka haluaa.

Äänestä

Noutopöytä on jees homma, mutta ylisyödä ei kannata. Siitä ei tule hyvä olo.

Äänestä

Ihminen ei voi "ylisyödä". Ylimääräinen energia kertyy rasvaksi, jota sitten vaikeina aikoina kulutetaan. Itsekin sairastelin monta kuukautta enkä päässyt kauppaan hakemaan ruokaa. Laihduin 20 kiloa ja nahka roikkui. Sitten parannuttuani aloin taas syömään niin paljon kuin vain kykenin. Nyt on paino palautunut ja nahka pinkeänä.

Äänestä

Meinaako avaaja, että esimerkiksi työpaikkaruokailut muutettaisiin À la carte periaatteella toimiviksi? Eihän siinä riitä ruokatunti lounaan syömiseen ja varsinkin jos lounalla on tarjolla kolmen tai jopa neljän ruokalajin valikoima (salaatti, keitto, pääruoka ja jälkiruoka). Minä syön työpaikkaruokalassa, jossa on neljä ruokalajia tarjolla. Ei toimisi À la cartena 60 min lounastunnissa. Eikä lounaalla tee mieli ylensyödä kun sitten ei jaksa ajatella iltapäivällä. Toki ylensyönnin houkutukset ymmärtää sellaisilla, jotka eivät yleensä saa tarpeeksi hyvää ruokaa. Ihminen ahnehtii sitä, mistä on puute.

Äänestä

Ainoa paikka missä tulee buhvassa käytyä on Ruotsin laiva. Se kuuluu jotenkin rituaaleihin. Muutoin ei tule kyllä ravintoloissa käytyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Syödä pitää maltillisesti.
On täysin väärin ylisyödä.
Ruokaa ei riitä kaikille ja terveyshaitat kuormittavat.
Nationalismin vanavedessä olisi hyväksi lopettaa ruotsalaisten alulle panema buffet noutopöytä kokonaan pois käytännöstä ja siirtyä annosruokiin.
Idea on hyvä ja saa kannatusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu