Rakkauden syvin olemus ?

Hyvä vastaus, oikeastaan aika viisas. Tunteen se toki myös vaatii, se siis ei tule esiin pyytämällä tai vain päättämällä ja joskus se tulee pyytämättä, vaikka tilanne ja aika ei ole rakkaudelle otollinen.

Citrinella kirjoitti:

Hyvä vastaus, oikeastaan aika viisas. Tunteen se toki myös vaatii, se siis ei tule esiin pyytämällä tai vain päättämällä ja joskus se tulee pyytämättä, vaikka tilanne ja aika ei ole rakkaudelle otollinen.

Lue lisää

Rakkaus ei ikinä kysy lupaa. Se tulee aina lupaa kysymättä. Tämän takia rakkaus on rakkaus. Se ei ikinä kysy lupaa.. :)

Anonyymi kirjoitti:

Rakkaus ei ikinä kysy lupaa. Se tulee aina lupaa kysymättä. Tämän takia rakkaus on rakkaus. Se ei ikinä kysy lupaa.. :)

Olishan se helppoa, jos vaan voisi valita rakastuvansa ja se olisi siinä tai jossain toisessa tilanteessa sen saisi kytkettyä pois kuin valot katkaisijasta.. Jäisi paljon kipua pois elämästä. 🙄🙃 Toisaalta elämä ilman rakkautta ei ole oikeaa elämää (itselle). Kaiken se kestää, myös kivun, säryn ja tuskan.

Rakkaus on mysteeri, jota ei pysty järjellistämään eikä hallitsemaan, eikä aina edes tajua miten se on vaivihkaa saanut otteen (joskus sitäkin on elämässä päässyt käymään).

Citrinella kirjoitti:

Olishan se helppoa, jos vaan voisi valita rakastuvansa ja se olisi siinä tai jossain toisessa tilanteessa sen saisi kytkettyä pois kuin valot katkaisijasta.. Jäisi paljon kipua pois elämästä. 🙄🙃 Toisaalta elämä ilman rakkautta ei ole oikeaa elämää (itselle). Kaiken se kestää, myös kivun, säryn ja tuskan.

Rakkaus on mysteeri, jota ei pysty järjellistämään eikä hallitsemaan, eikä aina edes tajua miten se on vaivihkaa saanut otteen (joskus sitäkin on elämässä päässyt käymään).

Lue lisää

Rakkaus on myös valinta.

Anonyymi kirjoitti:

Rakkaus on myös valinta.

Rakkaus on jotain.... Miten sen nyt kertoisi?

Rakkaus on jotain sellaista, että et haluaisi rakastaa, mutta rakastat silti. Kaikesta huolimatta.

Joo, tiedän. Järjetöntä. Mutta rakkaudessa ei aina olekaan järkeä. Vaikka joskus voi hitusen ollakin. :)

Anonyymi kirjoitti:

Rakkaus on myös valinta.

Se on valinta, mutta vasta sen kaiken oleellisimman päälle. Jos tunteet ei vaikka jommalla kummalla syty, ei romanttista rakkautta voi saada aikaan päätöksellä. Lähimmäisen rakkauden taas voi, mutta se ainakaan itselle riitä parisuhteen pohjaksi.

Eikä rakkautta pysty yksin pitämään kuin rajallisesti hengissä. Yksipuoliset tunteet ei kanna lopun elämää, koska kukkiva rakkaus tarvitsee ravinteita ja hoitoa ainakin välillä. Jos toinen ei halua tai pysty rakkauteen/suhteeseen, ei rakkaus pysy kasassa yhden tahdolla kuin vain väliaikaisesti oli se aika sitten 6kk tai 10v.

Toimiva ja kestävä rakkaus on aina kahden kauppa. Kumpikin tahtoo, kumpikin tuntee ja kumpikin haluaa antautua ja rakastaa.

Citrinella kirjoitti:

Se on valinta, mutta vasta sen kaiken oleellisimman päälle. Jos tunteet ei vaikka jommalla kummalla syty, ei romanttista rakkautta voi saada aikaan päätöksellä. Lähimmäisen rakkauden taas voi, mutta se ainakaan itselle riitä parisuhteen pohjaksi.

Eikä rakkautta pysty yksin pitämään kuin rajallisesti hengissä. Yksipuoliset tunteet ei kanna lopun elämää, koska kukkiva rakkaus tarvitsee ravinteita ja hoitoa ainakin välillä. Jos toinen ei halua tai pysty rakkauteen/suhteeseen, ei rakkaus pysy kasassa yhden tahdolla kuin vain väliaikaisesti oli se aika sitten 6kk tai 10v.

Toimiva ja kestävä rakkaus on aina kahden kauppa. Kumpikin tahtoo, kumpikin tuntee ja kumpikin haluaa antautua ja rakastaa.

Lue lisää

Höpö höpö.
Aito rakkaus ei kuole koskaan. Edes yksipuoleisena.

Pikku-pirpana kirjoitti:

Höpö höpö.
Aito rakkaus ei kuole koskaan. Edes yksipuoleisena.

Puhumme eri asiasta. Yksipuolinen rakkaus ei kuole kovin helposti silloin kun se on vahvaa, myönnän sen. Mutta olen erimieltä siitä, myös tosi rakkaus kuolee hyvin huonolla kohtelulla tai välinpitämättömyydellä. Jos mennään vaikka provosoivaan ääriesimerkkiiin, jossa puoliso pahoinpitelee henkisesti ja fyysisesti vuosia. Hyvin harva on sellainen äiti-teresa, että jaksaa rakastaa silti vuodesta toiseen. Myös tosi rakkaus voi muuttua pitkään jatkuneessa ja hyvin huonossa kohtelussa vihaksi tai välinpitämättömyydeksi, tai kun kun suurta vääryyttä ei ole tapahtunut lähimmäisen rakkaudeksi ja välittämiseksi.

Tietysti rakkauden intensiteetti vaikuttaa. Jos rakkaus on syvää ja aitoa, eikä asiaan liity kuin yksipuolisuus tai sovinnollinen ero, ei rakkaus aina kuole koskaan.

Väitän edelleen ettei romanttinen suuri rakkauskaan pysy koossa ilman muuttumista vähintään lähimmäisen rakkaudeksi ilman, että molemmat antaa sille edes jotain ja edes joskus. Se on niin kuin muutkin ihmissuhteet: itse antamatta ei saa.

Citrinella kirjoitti:

Puhumme eri asiasta. Yksipuolinen rakkaus ei kuole kovin helposti silloin kun se on vahvaa, myönnän sen. Mutta olen erimieltä siitä, myös tosi rakkaus kuolee hyvin huonolla kohtelulla tai välinpitämättömyydellä. Jos mennään vaikka provosoivaan ääriesimerkkiiin, jossa puoliso pahoinpitelee henkisesti ja fyysisesti vuosia. Hyvin harva on sellainen äiti-teresa, että jaksaa rakastaa silti vuodesta toiseen. Myös tosi rakkaus voi muuttua pitkään jatkuneessa ja hyvin huonossa kohtelussa vihaksi tai välinpitämättömyydeksi, tai kun kun suurta vääryyttä ei ole tapahtunut lähimmäisen rakkaudeksi ja välittämiseksi.

Tietysti rakkauden intensiteetti vaikuttaa. Jos rakkaus on syvää ja aitoa, eikä asiaan liity kuin yksipuolisuus tai sovinnollinen ero, ei rakkaus aina kuole koskaan.

Väitän edelleen ettei romanttinen suuri rakkauskaan pysy koossa ilman muuttumista vähintään lähimmäisen rakkaudeksi ilman, että molemmat antaa sille edes jotain ja edes joskus. Se on niin kuin muutkin ihmissuhteet: itse antamatta ei saa.

Lue lisää

Niin, jos tuolla lailla asiaa haluaa katsoa.

Edelleen jaksan uskoa, että aito rakkaus ei välitä edes siitä kaltoin kohtelusta. Toki sellainen rakkaus ei ole tervettä.

Moni meistä vain luulee rakastavansa tai tulevansa rakastetuksi. Jos ei ole kokenut sitä aitoa rakkautta, voi erehtyä rakkaudestakin.
Se on vähän sama, ettei voi ymmärtää äitiyttä, ennenkuin on itse äiti.

Se pitää kokea.

Pikku-pirpana kirjoitti:

Niin, jos tuolla lailla asiaa haluaa katsoa.

Edelleen jaksan uskoa, että aito rakkaus ei välitä edes siitä kaltoin kohtelusta. Toki sellainen rakkaus ei ole tervettä.

Moni meistä vain luulee rakastavansa tai tulevansa rakastetuksi. Jos ei ole kokenut sitä aitoa rakkautta, voi erehtyä rakkaudestakin.
Se on vähän sama, ettei voi ymmärtää äitiyttä, ennenkuin on itse äiti.

Se pitää kokea.

Lue lisää

Sen onko rakkaudella äititeresan piirteitä näkee vain joko itse syyllistymällä vuosia rajuun henkiseen ja/tai fyysiseen väkivaltaan tai sarjapettämällä vuosia ja sitten herkuttelemalla kertomalla kaiken tsatkoituksella epäkunnioittavaan sävyyn kumppnille (henkisesti terve ei halua noin käyttäytyä ketään kohtaan jo vastuun ja välittämisen takia tai vaatii psykopatiia tms. persoonalllisuuden vinoutumaa). Tai sitten pitää suostua tuollaiseen käytökseen, jotta rakkauden voi testata. Kuten sanot, se on epätervettä ja luultavasti taustalla on joko läheisriippuvaisuutta tai isoja traumoja lapsuudessa.

Tavallisten ihmisten tavalliset suhteet on noihin verrattuna aivan eri asia. Jos tavallisen suhteen ja vaikean suhteen rakkauden ikuisuutta vertaa, on kun vertaisi keskenään harvinaisen helpon positiivisesti uuteen suhtautuvan ja voimakkaasti asperger-adhd lapsen käytöstä ja pistäisi erot kasvatuksen piikkiin.

Olen kyllä kokenut rakkauden josta puhut. Olen saanut elää turvallisesti kiintyneet lapsuuden.

Olen nähnyt vierestä ystävänä kuinka rakkaus kuolee kun mies hakkaa ja painostaa/pakottaa seksiin kahdenkin eri ihmisen kohdalla. Olen mennyt joskus tilanteessa väliinkin (nainen oli maassa sikiöasennossaa ja mies oli nyrkki koholla lyömässä, kun juoksin pelkissä pikkareissa ja ohuessa t-paidassa väliin. Mies hämääntyi kun huusin täysillä ja aika auktoritäärisellä äänellä stop, ja vain käskin naisen ylös ja luokseni ja sen jälkeen meille sisään. Kyllä rakkaus hajoaa, jos sitä tietoisesti ampuu ydinpommilla. Kumpikin ystävä selvisi, vaikka se otti vuosia.

Citrinella kirjoitti:

Sen onko rakkaudella äititeresan piirteitä näkee vain joko itse syyllistymällä vuosia rajuun henkiseen ja/tai fyysiseen väkivaltaan tai sarjapettämällä vuosia ja sitten herkuttelemalla kertomalla kaiken tsatkoituksella epäkunnioittavaan sävyyn kumppnille (henkisesti terve ei halua noin käyttäytyä ketään kohtaan jo vastuun ja välittämisen takia tai vaatii psykopatiia tms. persoonalllisuuden vinoutumaa). Tai sitten pitää suostua tuollaiseen käytökseen, jotta rakkauden voi testata. Kuten sanot, se on epätervettä ja luultavasti taustalla on joko läheisriippuvaisuutta tai isoja traumoja lapsuudessa.

Tavallisten ihmisten tavalliset suhteet on noihin verrattuna aivan eri asia. Jos tavallisen suhteen ja vaikean suhteen rakkauden ikuisuutta vertaa, on kun vertaisi keskenään harvinaisen helpon positiivisesti uuteen suhtautuvan ja voimakkaasti asperger-adhd lapsen käytöstä ja pistäisi erot kasvatuksen piikkiin.

Olen kyllä kokenut rakkauden josta puhut. Olen saanut elää turvallisesti kiintyneet lapsuuden.

Olen nähnyt vierestä ystävänä kuinka rakkaus kuolee kun mies hakkaa ja painostaa/pakottaa seksiin kahdenkin eri ihmisen kohdalla. Olen mennyt joskus tilanteessa väliinkin (nainen oli maassa sikiöasennossaa ja mies oli nyrkki koholla lyömässä, kun juoksin pelkissä pikkareissa ja ohuessa t-paidassa väliin. Mies hämääntyi kun huusin täysillä ja aika auktoritäärisellä äänellä stop, ja vain käskin naisen ylös ja luokseni ja sen jälkeen meille sisään. Kyllä rakkaus hajoaa, jos sitä tietoisesti ampuu ydinpommilla. Kumpikin ystävä selvisi, vaikka se otti vuosia.

Lue lisää

Rajua tekstiä lataat. Mutta olet oikeassa.

Epäterve rakkaus ei ole rakkautta nähnytkään.
Siinä joudun kyllä muuttamaan mielipidettäni jonkin verran.

Minä uskon suureen rakkauteen.. mitäpä muutakaan voisin. Rakkaus on asia jota haluan antaa. Se on sitten minulle yhdentekevää saanko sitä takaisin.

Juuri nyt tunnen suurta rakkautta syysaurinkoa ja sen kultaista valoa kohtaan.
Hetken kuluttua se paistaa pihapihlajoihini ja se näky on kaunis. Rakastaa voi niin monella tapaa.

En itse tietenkään ole mikään kummoinen ihminen.. tavan tallaaja. Mutta jos voin jakaa rakkautta sisältäni, niin sen teen. Pienissä teoissa ja sanoissa.

Ehkäpä se rakkauden syvin olemus piilee siinä miten itse kukin kokee sen rakkauden.
Ei varmaankaan kukaan pysty sitä toisen puolesta määrittelemään.

Juu, näin luulen, että tässäkin asiassa joudutaan toteamaan, että on yksilöllisiä eroja miten koetaan rakkaus.

Pikku-pirpana kirjoitti:

Rajua tekstiä lataat. Mutta olet oikeassa.

Epäterve rakkaus ei ole rakkautta nähnytkään.
Siinä joudun kyllä muuttamaan mielipidettäni jonkin verran.

Minä uskon suureen rakkauteen.. mitäpä muutakaan voisin. Rakkaus on asia jota haluan antaa. Se on sitten minulle yhdentekevää saanko sitä takaisin.

Juuri nyt tunnen suurta rakkautta syysaurinkoa ja sen kultaista valoa kohtaan.
Hetken kuluttua se paistaa pihapihlajoihini ja se näky on kaunis. Rakastaa voi niin monella tapaa.

En itse tietenkään ole mikään kummoinen ihminen.. tavan tallaaja. Mutta jos voin jakaa rakkautta sisältäni, niin sen teen. Pienissä teoissa ja sanoissa.

Ehkäpä se rakkauden syvin olemus piilee siinä miten itse kukin kokee sen rakkauden.
Ei varmaankaan kukaan pysty sitä toisen puolesta määrittelemään.

Juu, näin luulen, että tässäkin asiassa joudutaan toteamaan, että on yksilöllisiä eroja miten koetaan rakkaus.

Lue lisää

Minäkin uskon suureen rakkauteen ja olen sen ehdoton fani! Uskon kuitenkin hieman eri tavalla, pahuutta tai välinpitämättömyyttärakkaus ei kestä ikuisesti.

Rakkaus voi olla yksipuolinen, mutta itselleni parisuhde ei sitä voi olla. Sama koskee toisen kunnioittavaa käytöstä, parisuhteessa se on aina ollut edellytys. Mielestäni itse ansaitsee ja mahdollinen kumppanini myös ansaitsee parisuhteessa enemmän. Tapailuvaiheessa on vaikka tunteiden suhteen enemmän liikkumavaraa. Harvoin tunteet lähtee ihan samalla sekunnilla kierroksille. Huonoa käytöstä taas ei kannata sietää edes tapailussa. Myös se, että arvostaa itseään eikä suostu kohtuuttomuuksiin on rakkautta (itseään kohtaan).

Citrinella kirjoitti:

Minäkin uskon suureen rakkauteen ja olen sen ehdoton fani! Uskon kuitenkin hieman eri tavalla, pahuutta tai välinpitämättömyyttärakkaus ei kestä ikuisesti.

Rakkaus voi olla yksipuolinen, mutta itselleni parisuhde ei sitä voi olla. Sama koskee toisen kunnioittavaa käytöstä, parisuhteessa se on aina ollut edellytys. Mielestäni itse ansaitsee ja mahdollinen kumppanini myös ansaitsee parisuhteessa enemmän. Tapailuvaiheessa on vaikka tunteiden suhteen enemmän liikkumavaraa. Harvoin tunteet lähtee ihan samalla sekunnilla kierroksille. Huonoa käytöstä taas ei kannata sietää edes tapailussa. Myös se, että arvostaa itseään eikä suostu kohtuuttomuuksiin on rakkautta (itseään kohtaan).

Lue lisää

Rakkaus itseään kohtaan.. siinäpä ehkä vaikein rakastamisen muoto.

Rakkaus parisuhteessa on hieman eri asia kuin rakkaus mistä minä puhun. Niin. Puhumme samasta asiasta, eli rakkaudesta, mutta aivan eri lähtökohdista katsottuna.

Minä en jaksa uskoa parisuhteeseen. En vaikka kuinka yrittäisin. Joten rakkaus mihin uskon on sitoutumatonta ja ehkä eräällä tavalla päämäärätöntä rakkautta.

Minun rakkauteni on kaikille ja kaikkia kohtaan. Rakkaus on laajempi kuin vain romanttinen rakkaus. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa palstaveljeni Rande. Rakastan häntä ihan mielettömästi, mutta en pätkääkään romanttisesti. Tai pujottelija. Rakastan häntäkin ihan mielettömästi, mutta en suurin surminkaan lähtisi parisuhteeseen hänen kanssaan.

Aivan kuin rakkaudellani olisi tuhat lokeroa, joihin voisin sen luokitella. En todellakaan osaa itsekään sanoa, mikä minun rakkauteni syvin olemus on. Minulle rakkaus on niin jokapäiväinen asia ja yritän muistaa jakaa sitä. Halauksella ystävälle, hymyllä ventovieraalle, ystävällisellä sanalla tai muutoin ihan vaan sanomalla "Olet rakas."

Kolmella sanalla pääsee jo pitkälle. Kiitos, anteeksi ja rakastan.

Anonyymi kirjoitti:

Rakkaus on myös valinta.

Itseasiassa ei rakastaminen ole ikinä valinta. Ihminen ei voi päättää rakastaa. Ihminen voi päättää pysyä toisen rinnalla, mutta sen päätöksen voi tehdä, vaikkei enää kokisi lainkaan romanttista rakkautta. Ihminen ei voi päättää rakastaa tai rakastua, mutta ihminen voi päätää "toimia oikein" tai miten hän tuon ikinä haluaakaan määrittää. Rakkaus muutenkin on sellainen tunne, joka tosi harvalla on silleen alati jatkuvaa ja pysyvää. Toisinaan toista rakastaa ja toisinaan voi olla ihan kurkkuaan myöten täynnä sitä toista. Se, että silloin jää, kun on kurkkuaan myöten täynnä sen toisen touhuja, on valinta, mutta ei se mitään yletöntä rakkautta silloin ilmennä. Se rakkaus voi sitten tulla taas takaisin ja kasvaa, jos ne ongelmat selätetään.

Pikku-pirpana kirjoitti:

Niin, jos tuolla lailla asiaa haluaa katsoa.

Edelleen jaksan uskoa, että aito rakkaus ei välitä edes siitä kaltoin kohtelusta. Toki sellainen rakkaus ei ole tervettä.

Moni meistä vain luulee rakastavansa tai tulevansa rakastetuksi. Jos ei ole kokenut sitä aitoa rakkautta, voi erehtyä rakkaudestakin.
Se on vähän sama, ettei voi ymmärtää äitiyttä, ennenkuin on itse äiti.

Se pitää kokea.

Lue lisää

Mä olen samaa mieltä tai noin se ainakin itselläni on. Tosin en pidä sitä vältäämättä mitenkään epäterveenä. Epäterveeksi tuo muutuu, jos toimii jatkuvasti oman hyvinvointinsa vastaisesti.

Ei minun rakkauteni vaikkapa eksääni ole mihinkään kadonnut. Se on tietenkin muuttanut muotoaan rajustikin, kaiken sen jaskan keskellä, jota siinä oli ja kaikkien erosta kuluneiden vuosien jälkeen. En mä rakasta häntä romanttisesti ja parisuhdemielessä, mutta ihmisenä kyllä ja jos hän minulta apua kaipaisi, niin olisin olemassa ja auttasin, jos se on mahdollista. Omaa hyvinvointiani en kuitenkaan isommassa määrin enää laittaisi peliin hänen edestään, siihen olen vetänyt rajan aikanaan, kun lähdin.

Anonyymi kirjoitti:

Mä olen samaa mieltä tai noin se ainakin itselläni on. Tosin en pidä sitä vältäämättä mitenkään epäterveenä. Epäterveeksi tuo muutuu, jos toimii jatkuvasti oman hyvinvointinsa vastaisesti.

Ei minun rakkauteni vaikkapa eksääni ole mihinkään kadonnut. Se on tietenkin muuttanut muotoaan rajustikin, kaiken sen jaskan keskellä, jota siinä oli ja kaikkien erosta kuluneiden vuosien jälkeen. En mä rakasta häntä romanttisesti ja parisuhdemielessä, mutta ihmisenä kyllä ja jos hän minulta apua kaipaisi, niin olisin olemassa ja auttasin, jos se on mahdollista. Omaa hyvinvointiani en kuitenkaan isommassa määrin enää laittaisi peliin hänen edestään, siihen olen vetänyt rajan aikanaan, kun lähdin.

Lue lisää

Noin kai minäkin ajattelen exästäni aika pitkälle. Olisin jos hän tarvitsisi minua.

Aito rakkaus ei kuole koskaan.. se elää, kasvaa ja jalostuu elämän myötä. Mutta ei kokonaan katoa.

Olen kyllä saanut pyytetöntä rakkautta romanttisessa ja ei-romanttisessa kontekstissa. Rakkaus voi olla pyyteetöntä, vaikka se ei kestä lopun elämää.

Mutta puhdas ja pyyteetön rakkaus on olemassa. Aina. Vaikka sitä ei löytäisikään.

Kannatan sitä, että ihminen saa olla mitä itse haluaa. Se miksi sitä kutsutaan on ihan sama ja toisisijaista eikä liity rakkauden käsitteeseen mitenkään.

Otan osaa surussa. Elämä on välillä aika epäreilua ja vuosipäivät vaikeita. Olen ollut suhteessa ihmisen kanssa, jonka ex kuoli vain 1-2 kk ennen kuin tapasimme (ei tietenkään alussa kertonut, että asia on tuore). Olen siis vierestä nähnyt sen kivun ja ahdistuksenkin.

Menettämistä ei voi koskaan välttää. Se tapahtuu joka tapauksessa joko erossa tai kuolemassa. Rakkaus on iso arvo elämässä, vaikka siitä joutuu jossain kohtaa luopumaan (irl muodossa, rakkaus ei välttämättä silti katoa). Itse näen, että rakkausliitto on ainoa mihin enää lähden, jos lähden.

Citrinella kirjoitti:

Otan osaa surussa. Elämä on välillä aika epäreilua ja vuosipäivät vaikeita. Olen ollut suhteessa ihmisen kanssa, jonka ex kuoli vain 1-2 kk ennen kuin tapasimme (ei tietenkään alussa kertonut, että asia on tuore). Olen siis vierestä nähnyt sen kivun ja ahdistuksenkin.

Menettämistä ei voi koskaan välttää. Se tapahtuu joka tapauksessa joko erossa tai kuolemassa. Rakkaus on iso arvo elämässä, vaikka siitä joutuu jossain kohtaa luopumaan (irl muodossa, rakkaus ei välttämättä silti katoa). Itse näen, että rakkausliitto on ainoa mihin enää lähden, jos lähden.

Lue lisää

Kiitos Citrinella. Mieheni elämä maallisena päättyi, mutta elämä jatkuu.
Olen palstalla oppinut huomaamaan, että Sinä olet vahva tunneihminen. Kadehdin sinua siitä, että et pelkää tuntea syvästi.

Minä olen niin tunnekontrollihakuinen, että sallin itselleni "heikkouden" vain siinä, kun en tietynlaisissa tilanteissa hallitse ääntäni tai kyyneleitä (suru, hautajaiset) tai kun heittäydyn ison O:n vietäväksi, mutta en salli itseni esimerkiksi rakastua. Ja silloin en saa kokea niitä pelottavan ihania tunteitakaan.
Elämä on.

Xena-183 kirjoitti:

Kiitos Citrinella. Mieheni elämä maallisena päättyi, mutta elämä jatkuu.
Olen palstalla oppinut huomaamaan, että Sinä olet vahva tunneihminen. Kadehdin sinua siitä, että et pelkää tuntea syvästi.

Minä olen niin tunnekontrollihakuinen, että sallin itselleni "heikkouden" vain siinä, kun en tietynlaisissa tilanteissa hallitse ääntäni tai kyyneleitä (suru, hautajaiset) tai kun heittäydyn ison O:n vietäväksi, mutta en salli itseni esimerkiksi rakastua. Ja silloin en saa kokea niitä pelottavan ihania tunteitakaan.
Elämä on.

Lue lisää

Olen ollut paljon enemmän kontrolli-ihminen nuorempana, juuri sen sisäisen tunneihmisen takia. Itsesuojeluvaistoa nuorena ihmisenä ehkä, en näyttänyt omaa herkkyyttäni aina edes itselleni.

Nykyisin ajattelen, että tunteet ja intohimo (kaikessa mitä tekee sielulla tai rakkaudesta) tekee elämästä suuremman, myös sillä uhalla että välillä sattuu enemmän.

Voi oon niin pahoillani sun puolesta.😔. Mutta silti kannustaisin aina valitsemaan rakkauden ja luottamaan siihen. Vaikka sen voi menettää ja se sattuu niin pahasti että tuntuu ettei mikään voi tehdä niin kipeää niin silti se antaa aina vielä enemmän ja olisi paljon isompi vahinko jäädä kokematta se kokonaan kuin se että kokee sen ja menettää.😊.

Mikkojuhan kirjoitti:

Voi oon niin pahoillani sun puolesta.😔. Mutta silti kannustaisin aina valitsemaan rakkauden ja luottamaan siihen. Vaikka sen voi menettää ja se sattuu niin pahasti että tuntuu ettei mikään voi tehdä niin kipeää niin silti se antaa aina vielä enemmän ja olisi paljon isompi vahinko jäädä kokematta se kokonaan kuin se että kokee sen ja menettää.😊.

Lue lisää

Kiitos Mikkojuhan 🤗
Ei tarvitse olla pahoillaan minun puolestani, mutta mieheni elämä toki päättyi liian aikaisin.

Tiedän myös, että sinä jos kuka meistä olet vahvasti tunneihminen ja minä niin soisin sinulle, että löydät rinnallesi samanlaisen ihanan naisen, jonka kanssa syöksytte yhdessä järjettömään rakkauteen 😘

Tänään olen reissussa kivan porukan kanssa, niin en ehdi edes ajatella vuosipäivää sen synkemmin, vain lämmöllä mennyttä aikaa. Mukavaa viikonloppua sinullekin 🙋‍♀️🌞

Xena-183 kirjoitti:

Kiitos Mikkojuhan 🤗
Ei tarvitse olla pahoillaan minun puolestani, mutta mieheni elämä toki päättyi liian aikaisin.

Tiedän myös, että sinä jos kuka meistä olet vahvasti tunneihminen ja minä niin soisin sinulle, että löydät rinnallesi samanlaisen ihanan naisen, jonka kanssa syöksytte yhdessä järjettömään rakkauteen 😘

Tänään olen reissussa kivan porukan kanssa, niin en ehdi edes ajatella vuosipäivää sen synkemmin, vain lämmöllä mennyttä aikaa. Mukavaa viikonloppua sinullekin 🙋‍♀️🌞

Lue lisää

Kiitos paljon!🥰...ja juu kyllä sitä itekin kovasti toivois sellaisen naisen löytävänsä jostain.☺️.

Kiva että on mukava reissu tiedossa ja kivojen ihmisten kanssa niin et ehdi asiaa sen enempää murehtimaan kun hauskaa ja muuta ajateltavaa. Oikein onnellista ja hauskaa viikonloppua sullekin Xenaseni.🤗.

Mikkojuhan kirjoitti:

Kiitos paljon!🥰...ja juu kyllä sitä itekin kovasti toivois sellaisen naisen löytävänsä jostain.☺️.

Kiva että on mukava reissu tiedossa ja kivojen ihmisten kanssa niin et ehdi asiaa sen enempää murehtimaan kun hauskaa ja muuta ajateltavaa. Oikein onnellista ja hauskaa viikonloppua sullekin Xenaseni.🤗.

Lue lisää

Muru unohtui. :)

Anonyymi kirjoitti:

Muru unohtui. :)

Niin jospa se säästetään sinne muualle kuin palstalle.🙂.

Mikkojuhan kirjoitti:

Kiitos paljon!🥰...ja juu kyllä sitä itekin kovasti toivois sellaisen naisen löytävänsä jostain.☺️.

Kiva että on mukava reissu tiedossa ja kivojen ihmisten kanssa niin et ehdi asiaa sen enempää murehtimaan kun hauskaa ja muuta ajateltavaa. Oikein onnellista ja hauskaa viikonloppua sullekin Xenaseni.🤗.

Lue lisää

Hojo hojo

Joskus tietoinen luovuttaminen voi olla se tekijä, joka avaa silmät näkemään (kun on aika).

Citrinella kirjoitti:

Joskus tietoinen luovuttaminen voi olla se tekijä, joka avaa silmät näkemään (kun on aika).

En ole aikoihin kokenut muuta, kuin yksipuolisia ihastumisia... Kuluttavaa kuin mikäkin. Henkisesti raastavaa. Joten nyt voisin olla kyllä hetken tuntematta mitään.

Se on totta, että kun isompia tunteita alkaa syntyä, on menettämisen pelko myös konkreettisempi. Vahvempien tunteiden syntyminen on aina riski, koska menettämisen pelko sattuu silloin enemmän (vaikkei mustasukkaisuutta edes halua näyttää toiselle).

Luulen, että terve mustasukkaisuus kumpuaa juuri tuosta asiasta mitä kuvaat. Sekin on tunne, jonka kanssa pitää vaan oppia tulla toimeen.

Allekirjoitan täysin nuo molemmat: toinen tuntuu vaan niin oikealta kuin olisi tullut kotiin. Ja allekirjoitan myös tuon tunteiden molemminpuolisuuden ja tahdon olla suhteessa myös. Kumpikin tarvitaan, onnistumisen mahdollisuus on vain jos on sekä molemminpuolinen tunne ja tahto.

Citrinella kirjoitti:

Allekirjoitan täysin nuo molemmat: toinen tuntuu vaan niin oikealta kuin olisi tullut kotiin. Ja allekirjoitan myös tuon tunteiden molemminpuolisuuden ja tahdon olla suhteessa myös. Kumpikin tarvitaan, onnistumisen mahdollisuus on vain jos on sekä molemminpuolinen tunne ja tahto.

Lue lisää

Kyllä näin se on.😊.

Samaistun kyllä tähän, että tosiaan tuntuu oikealta ja on tosi helppo olla toisen kanssa. Eikä tarvitse edes höpöttää koko aikaa. Ainakin itselleni on tärkeätä, että tuntee hiljaisinakin hetkinä että se on luontevaa.. koska näin ei kaikkien kanssa ole.

Haaveilija39 kirjoitti:

Samaistun kyllä tähän, että tosiaan tuntuu oikealta ja on tosi helppo olla toisen kanssa. Eikä tarvitse edes höpöttää koko aikaa. Ainakin itselleni on tärkeätä, että tuntee hiljaisinakin hetkinä että se on luontevaa.. koska näin ei kaikkien kanssa ole.

Lue lisää

Juu voi olla vaan hiljaa ja se tuntuu hyvältä eikä ahdista ja tunnu siltä että nyt olis pakko sanoo jotakin voi vaikka vaan katsoo toista silmiin.😊.

Minulla on niin, että tunnen olevani kotona useidenkin ihmisten seurassa. Kaikissa suhteissa, myös parisuhteissa tunnen myös itseni; erillisyys on välttämättömyys läheisyyden tunteen ylläpitämiseksi.

- Sheena

Anonyymi kirjoitti:

Minulla on niin, että tunnen olevani kotona useidenkin ihmisten seurassa. Kaikissa suhteissa, myös parisuhteissa tunnen myös itseni; erillisyys on välttämättömyys läheisyyden tunteen ylläpitämiseksi.

- Sheena

Lue lisää

Parisuhteen, jos sinne saakka pääsee, suurin haaste onkin löytää tasapaino riittävän erillisyyden ja riittävän läheisyyden ja riittävän tunneyhteyden välillä. Jokaisella meistä on noille vihreä alue, jossa voimme hyvin. Ja jokaiselle meistä on noille punainen alue, missä emme voi enää hyvin. Niin kauan kuin kumpikin on vihreällä tai keltaisella alueella (vielä tyydyttävä alue, vaikka enemmän voisi toivoa) kaikki on hyvin.

Citrinella kirjoitti:

Parisuhteen, jos sinne saakka pääsee, suurin haaste onkin löytää tasapaino riittävän erillisyyden ja riittävän läheisyyden ja riittävän tunneyhteyden välillä. Jokaisella meistä on noille vihreä alue, jossa voimme hyvin. Ja jokaiselle meistä on noille punainen alue, missä emme voi enää hyvin. Niin kauan kuin kumpikin on vihreällä tai keltaisella alueella (vielä tyydyttävä alue, vaikka enemmän voisi toivoa) kaikki on hyvin.

Lue lisää

Juuri noin, parisuhteen suurin haaste on löytää sopiva tasapaino läheisyyden ja etäisyyden välillä. Jottei olisi liian helppoa, täytyy vielä itse tietää milloin on keltaisella alueella ja saada toinen ymmärtämään se.

- Sheena

Anonyymi kirjoitti:

Juuri noin, parisuhteen suurin haaste on löytää sopiva tasapaino läheisyyden ja etäisyyden välillä. Jottei olisi liian helppoa, täytyy vielä itse tietää milloin on keltaisella alueella ja saada toinen ymmärtämään se.

- Sheena

Lue lisää

Ei ole ihan helppoa ja yksinkertaista kyllä nää ihmis ja parisuhde jutut.🙂.

Mikkojuhan kirjoitti:

Ei ole ihan helppoa ja yksinkertaista kyllä nää ihmis ja parisuhde jutut.🙂.

Ihmissuhteita en koe vaikeaksi: ystävät, kaverit, työkaverit jne. Etäisyyttä on automaattisesti niin paljon, ettei hieman erilaiset tavat, luonteet ja tarpeet häiritse. Jos tarpeet on ihan erilaiset, ei ihmissuhde kanna kovin pitkälle ja taas ne tärkeimmät (perhe ja ystävät 47-30v takaa) eivät koskaan häviä elämästä, vaikka välillä olisikin hiljaisempia ja välillä aktiisempia jaksoja elämäntilanteen mukaan.

Haaste on parisuhteessa, pelkkä sama aaltopituus ei riitä, vaikka se onkin kaiken perusta. Jotenkin myös parisuhteelle lataa enemmän odotuksia tunneyhteydelle ja läheisyydelle. Se on syväsuhde hyvässä pahassa, vähän niin kuin oma perhe tai koti. Vaikka tarvitsen kohtuullisesti omaa ja erillisyyyttä, silti en näe mahdollisuutta, että parisuhde voisi olla ilman syvää tunneyhteyttä ja fyysistä ja henkistä läheisyyttä kuin väliaikaisesti. Kaikki epätäydellisyys ja väliaikaiset poikkeukset on vaan osa elämää.

Citrinella kirjoitti:

Ihmissuhteita en koe vaikeaksi: ystävät, kaverit, työkaverit jne. Etäisyyttä on automaattisesti niin paljon, ettei hieman erilaiset tavat, luonteet ja tarpeet häiritse. Jos tarpeet on ihan erilaiset, ei ihmissuhde kanna kovin pitkälle ja taas ne tärkeimmät (perhe ja ystävät 47-30v takaa) eivät koskaan häviä elämästä, vaikka välillä olisikin hiljaisempia ja välillä aktiisempia jaksoja elämäntilanteen mukaan.

Haaste on parisuhteessa, pelkkä sama aaltopituus ei riitä, vaikka se onkin kaiken perusta. Jotenkin myös parisuhteelle lataa enemmän odotuksia tunneyhteydelle ja läheisyydelle. Se on syväsuhde hyvässä pahassa, vähän niin kuin oma perhe tai koti. Vaikka tarvitsen kohtuullisesti omaa ja erillisyyyttä, silti en näe mahdollisuutta, että parisuhde voisi olla ilman syvää tunneyhteyttä ja fyysistä ja henkistä läheisyyttä kuin väliaikaisesti. Kaikki epätäydellisyys ja väliaikaiset poikkeukset on vaan osa elämää.

Lue lisää

"Etäisyyttä on automaattisesti niin paljon, ettei hieman erilaiset tavat, luonteet ja tarpeet häiritse. "

Mielenkiintoista, että etäisyys tulee sinulle automaattisesti muissa kuin parisuhteissa. Minusta etäisyys läheisissä ihmissuhteissa tulee aina hakemalla kuinka paljon sietää toisen erilaisuutta ja etenkin onko keskinäistä luottamusta ja arvostusta. Etäisyyttä sanan varsinaisessa merkityksessä ei voi olla ilman vahvaa tunneyhteyttä, suhteen syvyyttä. Tuo tunneyhteys säilyy etäältäkin. Liiallinen jatkuva fyysinen läheisyys tappaa pitkällä aikavälillä tunneyhden, jos sellaista nyt edes pääsee kehittymään "käsikädessä" -suhteissa.

Koko elämä on rosoista, yllätyksiä täynnä, epätäydellistä, väliaikaista. Ilon hetket, onni, intohimo, yhteyden/läheisyyden (henkinen + fyysinen) kokemukset ovat vain osa elämää.

"Älä toivo, että asiat tapahtuvat niin kuin sinä tahdot, vaan tahdo niiden tapahtuvan siten kuin ne tapahtuvat.”

- Sheena

Anonyymi kirjoitti:

"Etäisyyttä on automaattisesti niin paljon, ettei hieman erilaiset tavat, luonteet ja tarpeet häiritse. "

Mielenkiintoista, että etäisyys tulee sinulle automaattisesti muissa kuin parisuhteissa. Minusta etäisyys läheisissä ihmissuhteissa tulee aina hakemalla kuinka paljon sietää toisen erilaisuutta ja etenkin onko keskinäistä luottamusta ja arvostusta. Etäisyyttä sanan varsinaisessa merkityksessä ei voi olla ilman vahvaa tunneyhteyttä, suhteen syvyyttä. Tuo tunneyhteys säilyy etäältäkin. Liiallinen jatkuva fyysinen läheisyys tappaa pitkällä aikavälillä tunneyhden, jos sellaista nyt edes pääsee kehittymään "käsikädessä" -suhteissa.

Koko elämä on rosoista, yllätyksiä täynnä, epätäydellistä, väliaikaista. Ilon hetket, onni, intohimo, yhteyden/läheisyyden (henkinen fyysinen) kokemukset ovat vain osa elämää.

"Älä toivo, että asiat tapahtuvat niin kuin sinä tahdot, vaan tahdo niiden tapahtuvan siten kuin ne tapahtuvat.”

- Sheena

Lue lisää

Minulla on kyllä tunneyhteysystäviin ja perheeseen, mutta myös etäisyyyttä, koska en kenenkään kanssa ole kuin peppu ja paita. Sellainen ystävyys, jossa kaikki tehdään yhdessä, lomat yhdistetään samaan paikkaan pariski viikoksi ja viikonloppuisin eletään samassa huushollissa jatkuvasti, on vaan liikaa. Ennen lapsia kun kenelläkään ei ollut velvoitteita, tuotakin oli enemmän aina välillä, mutta yhteinen reissu muutaman vuoden välein ei ole liikaa vaan koko aikainen symbioosi. Vaikka olisin lesbo, en voisi ajatella asuvani yhdessä kenenkään yhdenkään ystävän kanssa, vaikka he ovatkin minulle läheisiä ihmisiä. Ystävyydessä erilaisuus on rikkaus ja antaa perspektiiviä, mutta parisuhteessa LIIKA erilaisuus on tuhoisaa. Erilaisuutta tarvitaan, jotta jännite säilyy, mutta silti liika on liikaa. Ei ihan mustavalkoinen asia.

En näe parisuhteessakaan etäsuhdetta tai erikseen asumista mitenkään huonona vaihtoehtona. Niin kuin en näe yhdessä asumistakaan (en tosin ekaan pariin vuoteen näe sitä kovin järkevänä).

Helpointa on kun kummallakin on saman suuntainen tarve läheisyyteen. Kaikkilla ei muuten liika läheisyys tapa suhdetta, vain heillä joilla on korostettu tarve erillisyyteen. Olemme ihmisiä hyvin erilaisia! Itse tarvitsen kaikki: erillisyyden ja vapauden säilyttää oman itseni, fyysisen ja henkisen läheisyyden ja voimakkaan tunneyhteyden. Voisin hyvin olla etäsuhteessa missä nähdään vain kerran kuussa intensiivisesti, kunhan sitä kompesoi voimakas tunneyhteys, välittäminen, empaattisuus, keskustelut puhelimessa/viesteillä ja etäseksi. Siis ei ole kyse minuuttien vaan syvyyden laskemisesta. Jos toiseen pystyy luottamaan ja kumpikin osaa sanoittaa tunteitaan ja tahtoaan, ei etäisyys osan aikaa ole itselle uhka.

Anonyymi kirjoitti:

Minulla on niin, että tunnen olevani kotona useidenkin ihmisten seurassa. Kaikissa suhteissa, myös parisuhteissa tunnen myös itseni; erillisyys on välttämättömyys läheisyyden tunteen ylläpitämiseksi.

- Sheena

Lue lisää

Suu kiinni nyt.

Toisen kunnioittaminen ja arvostaminen on tosiaan aina ennen muuta. Jos katsoo kieroon ja kohtelee toista huonosti, sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden tai kunnioituksen kanssa.

- Sheena

Aika lapsellista. Haaveilijat rakastuvat haaveisiinsa, toisen katseeseen. Katseeseen jota ovat eniten vaille jääneet.

Anonyymi kirjoitti:

Aika lapsellista. Haaveilijat rakastuvat haaveisiinsa, toisen katseeseen. Katseeseen jota ovat eniten vaille jääneet.

Jaa .. näkemys se on tuokin. Kritiikkisi menee nyt kyllä väärään osoitteeseen..

Ymmärrän tuon. Olen kokenut saman, tosin siinä kohtaa vain minä olin varattu (onnettomassa suhteessa) ja tuo mies oli vieläpä 13v nuorempi. Tosin koskimme toisiamme käsistä useamman kertaa, kun monta kertaa pyysi apua jossain jutussa, jonka varjolla kädet oli yhdessä tai jalat pöydän alla työpaikan juhlissa, kun tuli viereeni istumaan. Ja muutaman kerran tuli auttamaan ruuvin kiristämisessä ihan taakse, otti kädestäni kiinni, kiristi ja sanoi aina myötä ja vastamäessä. Ja tosin silmiin hukkuminen alkoi vasta kun olimme tehneet pitkään töitä yhdessä ja jäimme monesti iltaan töihin kaksin. Hän sanoi myös monta muuta hyvin isoa asiaa ääneen mm. että tunnun tutulta kuin oma perhe, vaikka emme edes tunne niin hyvin. Ja kerran sanoi keskustelussa, että haluaa vaimon ja lapsen eikä koiraa ja kääntyi ja katsoi sen jälkeen tiukasti silmiin. Olin liian kunnollinen pettääkseni ja hän yhtä kunnollinen.

Tein saman kuin sinä, eli päätin että saan rakastaa hiljaa, se ei ole väärin, vaikka en saa muuten edetä (se on väärin). Tosin en tiedä onko tuossa tilanteessa muuta kuin vääriä vaihtoehtoja. Suuren rakkauden ohittaminen ei sekään ole välttämättä oikein. Huono suhteeni loppui, mikä oli odottavaa ja sen jälkeen jollain tasolla juttelimme tunteista, mutta mitään ei koskaan tapahtunut. Hän myös myönsi jotain siinä tilanteessa. Hän ratkaisi asian lähtemällä muutaman tuhannen kilometrin päähän (tosin varmaan ei minun takiani).

Muistan hänet edelleen ja ajattelen lämmöllä. Silti pakko on ollut päästää irti tietoisesti ja tunteen tasolla myös. Jotkut ihmiset vaan tekee meihin suuren vaikutuksen, vaikka siitä ei synnykään lopun elämän parisuhdetta. Hän ei ole ainoa, joka on vastaavan vaikutuksen tehnyt puolen vuosisadan aikana, vaikka kovin montaa heitä ei ole.

Citrinella kirjoitti:

Ymmärrän tuon. Olen kokenut saman, tosin siinä kohtaa vain minä olin varattu (onnettomassa suhteessa) ja tuo mies oli vieläpä 13v nuorempi. Tosin koskimme toisiamme käsistä useamman kertaa, kun monta kertaa pyysi apua jossain jutussa, jonka varjolla kädet oli yhdessä tai jalat pöydän alla työpaikan juhlissa, kun tuli viereeni istumaan. Ja muutaman kerran tuli auttamaan ruuvin kiristämisessä ihan taakse, otti kädestäni kiinni, kiristi ja sanoi aina myötä ja vastamäessä. Ja tosin silmiin hukkuminen alkoi vasta kun olimme tehneet pitkään töitä yhdessä ja jäimme monesti iltaan töihin kaksin. Hän sanoi myös monta muuta hyvin isoa asiaa ääneen mm. että tunnun tutulta kuin oma perhe, vaikka emme edes tunne niin hyvin. Ja kerran sanoi keskustelussa, että haluaa vaimon ja lapsen eikä koiraa ja kääntyi ja katsoi sen jälkeen tiukasti silmiin. Olin liian kunnollinen pettääkseni ja hän yhtä kunnollinen.

Tein saman kuin sinä, eli päätin että saan rakastaa hiljaa, se ei ole väärin, vaikka en saa muuten edetä (se on väärin). Tosin en tiedä onko tuossa tilanteessa muuta kuin vääriä vaihtoehtoja. Suuren rakkauden ohittaminen ei sekään ole välttämättä oikein. Huono suhteeni loppui, mikä oli odottavaa ja sen jälkeen jollain tasolla juttelimme tunteista, mutta mitään ei koskaan tapahtunut. Hän myös myönsi jotain siinä tilanteessa. Hän ratkaisi asian lähtemällä muutaman tuhannen kilometrin päähän (tosin varmaan ei minun takiani).

Muistan hänet edelleen ja ajattelen lämmöllä. Silti pakko on ollut päästää irti tietoisesti ja tunteen tasolla myös. Jotkut ihmiset vaan tekee meihin suuren vaikutuksen, vaikka siitä ei synnykään lopun elämän parisuhdetta. Hän ei ole ainoa, joka on vastaavan vaikutuksen tehnyt puolen vuosisadan aikana, vaikka kovin montaa heitä ei ole.

Lue lisää

Meillä kaikilla on suuret rakkaustarinamme.

Mulla kävi niin, että pari kolme viikkoa töiden aloittamisen jälkeen en edes noteerannut tuota miestä. Vasta kun katsoimme toisiamme ensimmäisen kerran silmiin. Se oli oikeasti rakkautta ensi silmäyksellä.

Kornia. Mutta totta.

Itse en huolisi edes hänen kaltaistaan kumppanikseni. En, suurin surminkaan. Olemme ihan eri maailmoista. Se ei muuta sitä tosiasiaa, että rakastan häntä. Tulen aina rakastamaan.

En tavallaan ole päästänyt irti ja kuitenkin olen jo vuosia sitten. Tein valinnan. Valitsin rakkauden. Annoin itselleni luvan rakastaa häntä. Pyyteettömästi.

Pikku-pirpana kirjoitti:

Meillä kaikilla on suuret rakkaustarinamme.

Mulla kävi niin, että pari kolme viikkoa töiden aloittamisen jälkeen en edes noteerannut tuota miestä. Vasta kun katsoimme toisiamme ensimmäisen kerran silmiin. Se oli oikeasti rakkautta ensi silmäyksellä.

Kornia. Mutta totta.

Itse en huolisi edes hänen kaltaistaan kumppanikseni. En, suurin surminkaan. Olemme ihan eri maailmoista. Se ei muuta sitä tosiasiaa, että rakastan häntä. Tulen aina rakastamaan.

En tavallaan ole päästänyt irti ja kuitenkin olen jo vuosia sitten. Tein valinnan. Valitsin rakkauden. Annoin itselleni luvan rakastaa häntä. Pyyteettömästi.

Lue lisää

Kaikki rakkaudet ei tosiaan sovi parisuhteeksi asti. Samanlaiset maailmatkin voivat olla liian erilaisia. Minulta kuoli suuri ei-parisuhde rakkaus, siis tämä mies kuoli ei rakkauteni. On jännä miten hän silti elää muistoissani, on mukana tuonpuoleisesta.

Anonyymi kirjoitti:

Kaikki rakkaudet ei tosiaan sovi parisuhteeksi asti. Samanlaiset maailmatkin voivat olla liian erilaisia. Minulta kuoli suuri ei-parisuhde rakkaus, siis tämä mies kuoli ei rakkauteni. On jännä miten hän silti elää muistoissani, on mukana tuonpuoleisesta.

Lue lisää

Niin.. otan osaa. Mutta rakkautesi ja muistot sinulla on. Niitä ei vie mikään.

Kyllä järjellä kun vähän ajattelee, niin sitä ei voi valita kehen tunteet syttyy. Mutta voi valita sen, miten rakastaa. Ja sen kuinka paljon haluaa itsestään antaa sille rakkauden kohteelleen.

Rakastuminen vie järjen, mutta rakkaus itsessään on hyvää pataa järjen kanssa. Noin niin kuin mielestäni.

Minäkin tulen menettämään tämän rakastamani miehen elämästäni. En kuolemalle .. ainakaan vielä ..
vaan elämälle ja sen pyörteille.

Se ei haittaa, sillä rakkauteni ei katoa. Kuten ei kadonnut sinunkaan rakkautesi. Se säilyy sisällämme.

Pikku-pirpana kirjoitti:

Niin.. otan osaa. Mutta rakkautesi ja muistot sinulla on. Niitä ei vie mikään.

Kyllä järjellä kun vähän ajattelee, niin sitä ei voi valita kehen tunteet syttyy. Mutta voi valita sen, miten rakastaa. Ja sen kuinka paljon haluaa itsestään antaa sille rakkauden kohteelleen.

Rakastuminen vie järjen, mutta rakkaus itsessään on hyvää pataa järjen kanssa. Noin niin kuin mielestäni.

Minäkin tulen menettämään tämän rakastamani miehen elämästäni. En kuolemalle .. ainakaan vielä ..
vaan elämälle ja sen pyörteille.

Se ei haittaa, sillä rakkauteni ei katoa. Kuten ei kadonnut sinunkaan rakkautesi. Se säilyy sisällämme.

Lue lisää

Ja sitten, kun oikeasti ja vastavuoroisesti valitset rakstua… rakastat tuota miestä edelleenkin?

Anonyymi kirjoitti:

Ja sitten, kun oikeasti ja vastavuoroisesti valitset rakstua… rakastat tuota miestä edelleenkin?

Kyllä. Luulen niin.

Rakkauteni on jo eräänlaisessa pysyvässä ja staattisessa muodossa. Se kipinöi vain vähän, mutta siellä se sitkeästi on. Ja pysyy.. luullakseni.

Ai niin ja ei tuo tietenkään liity vain romanttiseen rakkauteen tuo jalkimmäinen kappale. Ihan samoin se on ollut myös niiden muutamien minulle todella rakkaiden ystävien kanssa. Sen on vaan tiennyt, kun toiset jutut ovat aidosti kiinnostaneet ja sen toisen kanssa viettää mielellään aikaa.

Rakkaus sitten, jos se liittyy esim. verisukulaisiin, onkin paljon monimutkaisempi kuvio. Heitä voi rakastaa, vaikka ei ole pienintäkään mielenkiintoa viettää aikaa heidän kanssaan. 🤣

Itse vain tiedän kohtuullisessa ajassa, että tässä hän on se oikealta tuntuva ihminen, ainakin omalta puoleltani. Luotan intuitioon asiassa. Tietysti oma puoli ei riitä yksinään kovin pitkälle, jotta suhde syntyy ja jotta suhde kestää, siihen tarvitaan aina kaksi samalla lailla näkevää ihmistä ja usein myös molemmilta otollinen elämäntilanne. Siis vain tiedän. Mutta mietinkin enemmän millä muut ihmiset sen tietää.

Itse tiedän mikä ero on omalla kohdalla rakkaudella ja suurella rakkaudella. Suuri rakkaus on aina tullut jo ennen fyysistä yhteyttä, siis käytännössä seksiä ja vahvistunut kun suhde oikeasti alkaa (jos alkaa). Tälläisessä suuressa rakkaudessa on hyvin heikko, koska tunteet on niin syvällä. Toinen ei unohdu, vaikkei näkisi vuoteen eikä tunne haalene kuin vasta monien vuosien jälkeen.

Ihastuksen tai viehtymyksen perusteella aloitettu suhde, joka muuttuu fyysiseksi, tulee myös rakastuminen. Vain erilainen, Olen miettinyt, että onko tunne silloin itse asiassa oksitosiinin ja muiden hyvän olo hormonien aikaan saamaa? Tälläisessä suhteessa kun seksielämä ja läheisyys loppuu, tahtoo tunteetkin muuttua sisarukselliseksi lähimmäisen rakkaudeksi. Ja jos toista ei alussa (ennen suhdetta) näe, ihastus myös haihtuu muutamassa viikossa. Jos suhteeseen ei panosta, se helposti johtaa ’ei ole tarpeeksi tunteita’-tilanteisiin.

Citrinella kirjoitti:

Itse vain tiedän kohtuullisessa ajassa, että tässä hän on se oikealta tuntuva ihminen, ainakin omalta puoleltani. Luotan intuitioon asiassa. Tietysti oma puoli ei riitä yksinään kovin pitkälle, jotta suhde syntyy ja jotta suhde kestää, siihen tarvitaan aina kaksi samalla lailla näkevää ihmistä ja usein myös molemmilta otollinen elämäntilanne. Siis vain tiedän. Mutta mietinkin enemmän millä muut ihmiset sen tietää.

Itse tiedän mikä ero on omalla kohdalla rakkaudella ja suurella rakkaudella. Suuri rakkaus on aina tullut jo ennen fyysistä yhteyttä, siis käytännössä seksiä ja vahvistunut kun suhde oikeasti alkaa (jos alkaa). Tälläisessä suuressa rakkaudessa on hyvin heikko, koska tunteet on niin syvällä. Toinen ei unohdu, vaikkei näkisi vuoteen eikä tunne haalene kuin vasta monien vuosien jälkeen.

Ihastuksen tai viehtymyksen perusteella aloitettu suhde, joka muuttuu fyysiseksi, tulee myös rakastuminen. Vain erilainen, Olen miettinyt, että onko tunne silloin itse asiassa oksitosiinin ja muiden hyvän olo hormonien aikaan saamaa? Tälläisessä suhteessa kun seksielämä ja läheisyys loppuu, tahtoo tunteetkin muuttua sisarukselliseksi lähimmäisen rakkaudeksi. Ja jos toista ei alussa (ennen suhdetta) näe, ihastus myös haihtuu muutamassa viikossa. Jos suhteeseen ei panosta, se helposti johtaa ’ei ole tarpeeksi tunteita’-tilanteisiin.

Lue lisää

No kyllähän sen aistii, että milloin on oikeasti kaikki liossa ja tähtäys päätyä kohti. Osa on rajoittunuttuneita varmasti, koska on elämässä tullut tähän ikään yhtä jos toista vastaan. Mutta uskon (en siis tiedä, vielä..), että sellainen utelias ja jotain rakkautta haluava, ei toisen pienistä ilmoitetuista epäröinneistä heti peruuta itse. Jos kaikki muu rullaa ja on hyvä olla kahdestaan. 😊

Minä en taas oikeasti tiedä miltä rakkaus tuntuu..siis muuta kuin rakkaus lapsiin tai vanhempiin ja sisaruksiin. Mutta mä mietin, että mun isovanhemmat oli yhdessä jotain 65-70 vuotta ja se oli rakkautta. Samoin kun mutsi ja ukko... mutta ei silloin ollut parisuhteita, tai tunteita mietitty. Oli avioliitto ja siinä pysyttiin.

Mutta se rakkaus oli...ei tietenkään kaikilla tuon aikaisilla, mutta luulen, että oppi ja ymmärrys tuo aika paljon. Joskus aikoinaan se tuli pikkupakollakin...kun oltiin naimisissa ja oli "noloa" erota. Täytyi vaan ymmärtää...mutta ymmärrys tuli...niin mun vanhempuenkin suhteessa, kuin isovanhempien. Mä oon kuunnellut äitiäni ja mummoani kun miehet on kuolleet. Ja täsi rakkaus. Mummi jopa kuoli vuoteen ikävään käytännössä. Toivottavasti mutsi vielä jaksaa painattaa. 😊

Kemialliset aineet vie jonkinaikaa hommaa eteenpäin. Eli ne lämpimät tunteet...siitä edespäin pitää löytyä jo ymmärryksestä ja opitusta jotain...mutta ne taas herättää uusia kemiallisia juttuja, kun huomaa, miten toinen rakastaa. (Muisti laskea vessanpöntönkannen ja vei sukat pyykkikoriin. 😍)

Selitäpäs vähän miten niin naiset ja miehet kokee rakkauden erilailla? Millä tavalla erilailla? Aloita vaikka siitä
miten miehet kokee. Naisten kokemasta tavasta minulla on jo kohtuullinen kuva.

Ei rakkaus muutu harhaksi kun se loppuu. Ei rakkaus muutu harhaksi vaikka se ei onnistuisi eikä edes vaikka se osoittautuisi yksipuoliseksi. Harva rakkaus kestää, vaikka halusimme uskoa, että rakkaus on ikuista. Uskon kyllä rakkauteen, myös ikuiseen rakkauteen, mutta silti samana aikaan kyyninen realismi elää rinnakkain omassa päässä idealismin kanssa.

Citrinella kirjoitti:

Selitäpäs vähän miten niin naiset ja miehet kokee rakkauden erilailla? Millä tavalla erilailla? Aloita vaikka siitä
miten miehet kokee. Naisten kokemasta tavasta minulla on jo kohtuullinen kuva.

Ei rakkaus muutu harhaksi kun se loppuu. Ei rakkaus muutu harhaksi vaikka se ei onnistuisi eikä edes vaikka se osoittautuisi yksipuoliseksi. Harva rakkaus kestää, vaikka halusimme uskoa, että rakkaus on ikuista. Uskon kyllä rakkauteen, myös ikuiseen rakkauteen, mutta silti samana aikaan kyyninen realismi elää rinnakkain omassa päässä idealismin kanssa.

Lue lisää

Enpä taida jaksaa. On vain sellainen elämän mittainen kokemus, että ei se ihan samoilla nuoteilla mene, vaan siinä on eroja, oisn isojakin, ehkä ennemmin juuri arjen rakkauden osalta.

Ei kysymys olekaan rakkauden loppumisesta tai jonkin rakkaussuhteen päättymisestä, vaan rakkauden kokemuksesta ylipäänsä. Ajatelma on herännyt vasta selvästi aiempien suhteiden päättymisen jälkeen ja tällä hetkellä voin aivan rehellisesti sanoa etten tiedä mitä rakkaus on sekä että se miten sen olen joskus kokenut ei ole lähelläkään sitä mitä rakkaus todella on. Eli en tiedä, enkä aio siitä sen kummemmin myöskään välittää, elämä on täynnä mysteerejä joiden osalta ei edes kannata etsiä vastauksia.

randombypasser kirjoitti:

Enpä taida jaksaa. On vain sellainen elämän mittainen kokemus, että ei se ihan samoilla nuoteilla mene, vaan siinä on eroja, oisn isojakin, ehkä ennemmin juuri arjen rakkauden osalta.

Ei kysymys olekaan rakkauden loppumisesta tai jonkin rakkaussuhteen päättymisestä, vaan rakkauden kokemuksesta ylipäänsä. Ajatelma on herännyt vasta selvästi aiempien suhteiden päättymisen jälkeen ja tällä hetkellä voin aivan rehellisesti sanoa etten tiedä mitä rakkaus on sekä että se miten sen olen joskus kokenut ei ole lähelläkään sitä mitä rakkaus todella on. Eli en tiedä, enkä aio siitä sen kummemmin myöskään välittää, elämä on täynnä mysteerejä joiden osalta ei edes kannata etsiä vastauksia.

Lue lisää

En ymmärrä kyllä nyt yhtään mistä puhut, mitta ehkä se onkin sanojesi tarkoitus.

Se miten rakkautta osoittaa on persoona kysymys. Itselleni se on läheisyyttä, seksiä, syvään silmiin katsomista, kuuntelua, kuulluksi tulemista, paljon tunneyhteyttä, kunnioittamista ja toisen tukemista. Yhdelle aiemmista puolisoista se oli kukkien tai kalliin korun ostamista ja toiselle taas auton renkaiden vaihtoa tai ruohon leikkaamista. 🙄 Ehkä naisille on tietynlainen tyyli näyttää ja tarvita rakkautta enemmän tyypillinen, keskimäärin, kuin miehille, mutta enemmän tuo taitaa olla persoona kuin sukupuolikysymys? Joskus kun vaikka oma lapsi on suoraan sanonut minulle puolisosta ’ei se sua rakasta, en ainakaan usko’ ja puoliso ei koskaan 7v aikana kertaakaan köyttänut sanoja rakastan/tykkään ja kun erotilanteessa otin jölkimmäisen asian esille, oli vastaus vähän tyyliin olenhan minä vaihtanut sun autonrenkaat. Renkailla voi osoittaa rakkautta, kunhan muistaa osoittaa myös tavalla joka tuntuu myös vastapuolesta rakkaudelliselta.

Joskus se voi olla vaikea tajuta, että jos haluaa toiselle antaa pyyteettömästi, pitäisi yrittää antaa tavalla joka on toiselle erityisen tärkeää. Ei se helppoa ole, en sitä sano.

Citrinella kirjoitti:

En ymmärrä kyllä nyt yhtään mistä puhut, mitta ehkä se onkin sanojesi tarkoitus.

Se miten rakkautta osoittaa on persoona kysymys. Itselleni se on läheisyyttä, seksiä, syvään silmiin katsomista, kuuntelua, kuulluksi tulemista, paljon tunneyhteyttä, kunnioittamista ja toisen tukemista. Yhdelle aiemmista puolisoista se oli kukkien tai kalliin korun ostamista ja toiselle taas auton renkaiden vaihtoa tai ruohon leikkaamista. 🙄 Ehkä naisille on tietynlainen tyyli näyttää ja tarvita rakkautta enemmän tyypillinen, keskimäärin, kuin miehille, mutta enemmän tuo taitaa olla persoona kuin sukupuolikysymys? Joskus kun vaikka oma lapsi on suoraan sanonut minulle puolisosta ’ei se sua rakasta, en ainakaan usko’ ja puoliso ei koskaan 7v aikana kertaakaan köyttänut sanoja rakastan/tykkään ja kun erotilanteessa otin jölkimmäisen asian esille, oli vastaus vähän tyyliin olenhan minä vaihtanut sun autonrenkaat. Renkailla voi osoittaa rakkautta, kunhan muistaa osoittaa myös tavalla joka tuntuu myös vastapuolesta rakkaudelliselta.

Joskus se voi olla vaikea tajuta, että jos haluaa toiselle antaa pyyteettömästi, pitäisi yrittää antaa tavalla joka on toiselle erityisen tärkeää. Ei se helppoa ole, en sitä sano.

Lue lisää

Niinpä, parisuhteessa on tärkeää tunnustella toisen olotilaa ja pyrkiä näyttämään tunteitaan tavalla joka saa toisen onnelliseksi ja tuntemaan olonsa rakastetuksi. Joskus se on vaikeaa, jos itse kaipaa erilaista tapaa näyttää rakkauttaan. Mutta minäkin opettelen, ettei kumppanini ole niin läheisyyden tarpeinen, kun minä. Hän ei kaipaa kosketuksia kuten minä.

Joskus se sattuu, kun hän ei myöskään ymmärrä mitä minä kaipaan eikä muista, vaikka kerron ääneenkin. Mutta se on sitä erilaisuutta, on niin helppo elää omalla tyylillään ja kumppanin tarpeet voi unohtua.

Huitale kirjoitti:

Niinpä, parisuhteessa on tärkeää tunnustella toisen olotilaa ja pyrkiä näyttämään tunteitaan tavalla joka saa toisen onnelliseksi ja tuntemaan olonsa rakastetuksi. Joskus se on vaikeaa, jos itse kaipaa erilaista tapaa näyttää rakkauttaan. Mutta minäkin opettelen, ettei kumppanini ole niin läheisyyden tarpeinen, kun minä. Hän ei kaipaa kosketuksia kuten minä.

Joskus se sattuu, kun hän ei myöskään ymmärrä mitä minä kaipaan eikä muista, vaikka kerron ääneenkin. Mutta se on sitä erilaisuutta, on niin helppo elää omalla tyylillään ja kumppanin tarpeet voi unohtua.

Lue lisää

Olen tuota asiaa paljon miettinyt. Olen elänyt samanlaisessa liitossa kuin sinä paitsi että tarpeet oli vielä isommin erilaiset. Alussa sanoitti tarpeitaan paljon samanlaisemmin kuin minä, mutta ehkä se oli enemmän mitä haluaisi olla kuin mitä oikeasti on. Häneltä puuttui kokonaan aiempi kokemus lapsista ja aiempi kokemus yhdessä asumisesta, ja siksi luultavasti ei edes tuntenut itseään. Minä taas tietoisesti tiesin, että kokemattomuus on iso riski, mutta en halunnut ihmistä tuomita sen takia ja uskoin siihen mitä toinen itsestään kertoo. Oma intuitio kyllä epäili…

Nyt näen, että parisuhteeseen ei kannata mennä ilman molemmin puolista tunnetta ja tahtoa, eikä jos tarpeet ja tapa osoittaa ja haluta rakkautta on liian erilaiset. Myös tunneyhteyden ja aaltopituuden pitää syntyä jo aika alussa, että kannattaa jatkaa alkua pidemmälle. Puhun ajasta kun jo tunnetaan ja vähintään on vahva intuitio mihin voi nojata.

Citrinella kirjoitti:

En ymmärrä kyllä nyt yhtään mistä puhut, mitta ehkä se onkin sanojesi tarkoitus.

Se miten rakkautta osoittaa on persoona kysymys. Itselleni se on läheisyyttä, seksiä, syvään silmiin katsomista, kuuntelua, kuulluksi tulemista, paljon tunneyhteyttä, kunnioittamista ja toisen tukemista. Yhdelle aiemmista puolisoista se oli kukkien tai kalliin korun ostamista ja toiselle taas auton renkaiden vaihtoa tai ruohon leikkaamista. 🙄 Ehkä naisille on tietynlainen tyyli näyttää ja tarvita rakkautta enemmän tyypillinen, keskimäärin, kuin miehille, mutta enemmän tuo taitaa olla persoona kuin sukupuolikysymys? Joskus kun vaikka oma lapsi on suoraan sanonut minulle puolisosta ’ei se sua rakasta, en ainakaan usko’ ja puoliso ei koskaan 7v aikana kertaakaan köyttänut sanoja rakastan/tykkään ja kun erotilanteessa otin jölkimmäisen asian esille, oli vastaus vähän tyyliin olenhan minä vaihtanut sun autonrenkaat. Renkailla voi osoittaa rakkautta, kunhan muistaa osoittaa myös tavalla joka tuntuu myös vastapuolesta rakkaudelliselta.

Joskus se voi olla vaikea tajuta, että jos haluaa toiselle antaa pyyteettömästi, pitäisi yrittää antaa tavalla joka on toiselle erityisen tärkeää. Ei se helppoa ole, en sitä sano.

Lue lisää

Rakkauden osoittamiseen on viisi tapaa: myönteiset sanat, fyysinen kosketus, yhteinen aika, lahjat ja palvelukset. Miksei sinusta tunnu autonrenkaiden vaihtaminen rakkaudenosoitukselta? Miten rakkautta voi oikeasti osoittaa juuri sillä tavalla mikä ei itselle tunnu yhtään luontevalta?

Anonyymi kirjoitti:

Rakkauden osoittamiseen on viisi tapaa: myönteiset sanat, fyysinen kosketus, yhteinen aika, lahjat ja palvelukset. Miksei sinusta tunnu autonrenkaiden vaihtaminen rakkaudenosoitukselta? Miten rakkautta voi oikeasti osoittaa juuri sillä tavalla mikä ei itselle tunnu yhtään luontevalta?

Lue lisää

Yksinkertaista!

1) Ensin pitää keskustella puolison tai puolisoehdokkaan kanssa miten hän toivoo rakkautta saavansa. Jokainen itse myös voi sanoittaa, mitä toivoo parisuhteelta. Monesti tästä on ainakin omissa suhteissa juteltu jo tutustumisvaiheessa jonkin verran.

2) Omien tapojensa antaa rakkautta lisäksi pitää myös ottaa huomioon mitä toinen tarvitsee. Jos toinen tarvitsee rakkaudellisia sanoja sanoja tunteakseen itseänsä rakastetuksi, ei auton renkaiden vaihdolla voi kompensoida ihan erilaista tarvetta.

Taidanpa tehdä tästä ihan oman aloituksen…

Citrinella kirjoitti:

Olen tuota asiaa paljon miettinyt. Olen elänyt samanlaisessa liitossa kuin sinä paitsi että tarpeet oli vielä isommin erilaiset. Alussa sanoitti tarpeitaan paljon samanlaisemmin kuin minä, mutta ehkä se oli enemmän mitä haluaisi olla kuin mitä oikeasti on. Häneltä puuttui kokonaan aiempi kokemus lapsista ja aiempi kokemus yhdessä asumisesta, ja siksi luultavasti ei edes tuntenut itseään. Minä taas tietoisesti tiesin, että kokemattomuus on iso riski, mutta en halunnut ihmistä tuomita sen takia ja uskoin siihen mitä toinen itsestään kertoo. Oma intuitio kyllä epäili…

Nyt näen, että parisuhteeseen ei kannata mennä ilman molemmin puolista tunnetta ja tahtoa, eikä jos tarpeet ja tapa osoittaa ja haluta rakkautta on liian erilaiset. Myös tunneyhteyden ja aaltopituuden pitää syntyä jo aika alussa, että kannattaa jatkaa alkua pidemmälle. Puhun ajasta kun jo tunnetaan ja vähintään on vahva intuitio mihin voi nojata.

Lue lisää

Minustakin tuntuu, että miehillä (jotka tunnen ja olen tuntenut parinani) monesti ensihuuman huminoissa suu käy ja puhutaan paljon. Arjen myötä ei ole enää mitään sanottavaa tai yhdessä nähtävää. Jotenkin muuttuu päinvastaiseksi huuman hälvettyä, kun itselläni se vaan tasaantuu, mutta liekki palaa yhä.

Jotenkin löydänkin aina eripariset kanssani. Taito se on sekin.

Citrinella kirjoitti:

En ymmärrä kyllä nyt yhtään mistä puhut, mitta ehkä se onkin sanojesi tarkoitus.

Se miten rakkautta osoittaa on persoona kysymys. Itselleni se on läheisyyttä, seksiä, syvään silmiin katsomista, kuuntelua, kuulluksi tulemista, paljon tunneyhteyttä, kunnioittamista ja toisen tukemista. Yhdelle aiemmista puolisoista se oli kukkien tai kalliin korun ostamista ja toiselle taas auton renkaiden vaihtoa tai ruohon leikkaamista. 🙄 Ehkä naisille on tietynlainen tyyli näyttää ja tarvita rakkautta enemmän tyypillinen, keskimäärin, kuin miehille, mutta enemmän tuo taitaa olla persoona kuin sukupuolikysymys? Joskus kun vaikka oma lapsi on suoraan sanonut minulle puolisosta ’ei se sua rakasta, en ainakaan usko’ ja puoliso ei koskaan 7v aikana kertaakaan köyttänut sanoja rakastan/tykkään ja kun erotilanteessa otin jölkimmäisen asian esille, oli vastaus vähän tyyliin olenhan minä vaihtanut sun autonrenkaat. Renkailla voi osoittaa rakkautta, kunhan muistaa osoittaa myös tavalla joka tuntuu myös vastapuolesta rakkaudelliselta.

Joskus se voi olla vaikea tajuta, että jos haluaa toiselle antaa pyyteettömästi, pitäisi yrittää antaa tavalla joka on toiselle erityisen tärkeää. Ei se helppoa ole, en sitä sano.

Lue lisää

Eivät ne sanani sinällään ehkä olleetkaan tarkoitettu ymmärrettäviksi, itseni lisäksi, vaan lähinnä toteamus siitä, missä ajatukseni ko. asian osalta juuri silloin sattuivat liikkumaan. Sattuvat liikkumaan edelleen, nähdäkseni.

En piittaa siitä, miten joku osoittaa rakkautta tai odottaa sitä itselleen osoitettavan, se on puhtaasti sivuseikka. Mutta jos asiasta osaa puhua, kertoa mielellään tarkalleen mitä odottaa ja miksi, ehkä myös miksi on sellaiseen kokemustarpeeseen muovautunut, ollaan jonkin todella arvokkaan äärellä. Tietysti tuo on asia, joka olisi kaikkien hyvä osata kertoa noin suunnilleen viimeistään kolmansilla treffeillä, niin välttyy turhilta pettymyksiltä, mutta toisaalta ihmiset muuttuvat vuosien saatossa. Ihmiset muuttuvat paljon jo yksin sillä hetkellä kun uusi suhteensa vakiintuu. Mikään ei ole kiveen hakattua, ei pysyvää, vaan sen suun pitäisi käydä jatkuvasti muustakin kuin pyykkivuoroista, roskien viemisestä ja muusta sellaisesta näppärän romanttisesta.

En myöskään koe, että toiselle pitäisi pyyteettömästi antaa juuri toisen haluamalla tavalla. Jos se ei ole itselle luontaista, niin miksi pitäisi muovautua toisenlaiseen muottiin (vain) toisen takia? Miksi ei saa olla itsensä ja antaa rakkauttaan omilla tavoillaan? Jos ne tavat eivät ole yhteensopivia toisen kanssa, niin miksi edes olla siinä suhteessa? Hyvää hyvyyttään? Tottumuksesta? Pelosta? Oksennan...

randombypasser kirjoitti:

Eivät ne sanani sinällään ehkä olleetkaan tarkoitettu ymmärrettäviksi, itseni lisäksi, vaan lähinnä toteamus siitä, missä ajatukseni ko. asian osalta juuri silloin sattuivat liikkumaan. Sattuvat liikkumaan edelleen, nähdäkseni.

En piittaa siitä, miten joku osoittaa rakkautta tai odottaa sitä itselleen osoitettavan, se on puhtaasti sivuseikka. Mutta jos asiasta osaa puhua, kertoa mielellään tarkalleen mitä odottaa ja miksi, ehkä myös miksi on sellaiseen kokemustarpeeseen muovautunut, ollaan jonkin todella arvokkaan äärellä. Tietysti tuo on asia, joka olisi kaikkien hyvä osata kertoa noin suunnilleen viimeistään kolmansilla treffeillä, niin välttyy turhilta pettymyksiltä, mutta toisaalta ihmiset muuttuvat vuosien saatossa. Ihmiset muuttuvat paljon jo yksin sillä hetkellä kun uusi suhteensa vakiintuu. Mikään ei ole kiveen hakattua, ei pysyvää, vaan sen suun pitäisi käydä jatkuvasti muustakin kuin pyykkivuoroista, roskien viemisestä ja muusta sellaisesta näppärän romanttisesta.

En myöskään koe, että toiselle pitäisi pyyteettömästi antaa juuri toisen haluamalla tavalla. Jos se ei ole itselle luontaista, niin miksi pitäisi muovautua toisenlaiseen muottiin (vain) toisen takia? Miksi ei saa olla itsensä ja antaa rakkauttaan omilla tavoillaan? Jos ne tavat eivät ole yhteensopivia toisen kanssa, niin miksi edes olla siinä suhteessa? Hyvää hyvyyttään? Tottumuksesta? Pelosta? Oksennan...

Lue lisää

Osittain puhumme asiasta eri valossa luultavasti. Näen myös, että ihmisen pitää saada olla oma aito itsensä. En kuitenkaan näe, että jos huomioin toista tavalla joka on sille toiselle mieleistä, että siinä on mitään mikä veisi aitoa minua pois tai edes vähentäisi sitä. Se ei myöskään ole teeskentelyä, koska itse haluaisin tehdä sen omasta tahdosta ja omasta sydämestäni. Eikä se poista sitä, että saan edelleen käyttää rakkauden osoittamiseen niitä tapoja, jotka tulee minulle luonnostaan. Myös tavoissa osoittaa rakkautta kehittyy yleensä ajan kanssa. Nuorena vaikka minulle oli vaikeaa osoittaa sanallisesti tunteita, se jotenkin jännitti. Nyt minulle on jo helppoa ja luontevaa sanoa vastapuolta ihanaksi tai tärkeäksi tai kertoa tunteistani, kunhan tilanne on turvallinen ja kahden keskinen.

Siinä olet oikeassa, että jos parin tavat soittaa rakkautta on kovin erilaiset, ja varsinkin jos toinen/molemmat ei ymmärrä erilaisuutta ja toisenkin tarpeita, ei suhde tule toimimaan kovin pitkään onnellisena. Kuitenkaan sellaista ihmistä, jonka kanssa tarpeet osuu 100%:sti ja jonka kanssa tunne ja tahto on molemminpuoliset ja muut tärkeät asiat (kuten arvopohja) ei ole edes olemassa muuta kuin vaalean punaisissa unelmissa. Toimiva parisuhde aina vaatii toisen kuuntelua, opettelua ja puhetta (kuten sanot). Oikeastaan on kyse tunteista ja siitä, että tärkeät asiat osuu.

Oikeastaan se, että kaksi ihmistä haluaa suhteelta samoja asioita tai ovat valmiita molemmin puolin hieman joustamaan yhteiselle keskitielle itse omasta tahdostaan, on suhteen edellytys. Jos toinen haluaa olla lähellä ja koskettaa, ja toisen suhtautuminen kosketukseen on autistin omainen, eihän siitä välistä ole löydettävissä toimivaa keskitietä. Sen sijaan, jos kumpikin tuntee itsensä rakastetuksi läheisyydessä, on parisuhde aika helpolla palkitseva ihmissuhde.

Kiva, että olet takaisin paussilta. Keskustelun tasossa paussin huomasi kyllä ja vähän jo aloin huolestua onko kaikki kondiksessa kun yleensä et ole ollut pitkiä pätkiä pois. Hyvää palstatauko kyllä tekee itsekullekin aina välillä.

Citrinella kirjoitti:

Osittain puhumme asiasta eri valossa luultavasti. Näen myös, että ihmisen pitää saada olla oma aito itsensä. En kuitenkaan näe, että jos huomioin toista tavalla joka on sille toiselle mieleistä, että siinä on mitään mikä veisi aitoa minua pois tai edes vähentäisi sitä. Se ei myöskään ole teeskentelyä, koska itse haluaisin tehdä sen omasta tahdosta ja omasta sydämestäni. Eikä se poista sitä, että saan edelleen käyttää rakkauden osoittamiseen niitä tapoja, jotka tulee minulle luonnostaan. Myös tavoissa osoittaa rakkautta kehittyy yleensä ajan kanssa. Nuorena vaikka minulle oli vaikeaa osoittaa sanallisesti tunteita, se jotenkin jännitti. Nyt minulle on jo helppoa ja luontevaa sanoa vastapuolta ihanaksi tai tärkeäksi tai kertoa tunteistani, kunhan tilanne on turvallinen ja kahden keskinen.

Siinä olet oikeassa, että jos parin tavat soittaa rakkautta on kovin erilaiset, ja varsinkin jos toinen/molemmat ei ymmärrä erilaisuutta ja toisenkin tarpeita, ei suhde tule toimimaan kovin pitkään onnellisena. Kuitenkaan sellaista ihmistä, jonka kanssa tarpeet osuu 100%:sti ja jonka kanssa tunne ja tahto on molemminpuoliset ja muut tärkeät asiat (kuten arvopohja) ei ole edes olemassa muuta kuin vaalean punaisissa unelmissa. Toimiva parisuhde aina vaatii toisen kuuntelua, opettelua ja puhetta (kuten sanot). Oikeastaan on kyse tunteista ja siitä, että tärkeät asiat osuu.

Oikeastaan se, että kaksi ihmistä haluaa suhteelta samoja asioita tai ovat valmiita molemmin puolin hieman joustamaan yhteiselle keskitielle itse omasta tahdostaan, on suhteen edellytys. Jos toinen haluaa olla lähellä ja koskettaa, ja toisen suhtautuminen kosketukseen on autistin omainen, eihän siitä välistä ole löydettävissä toimivaa keskitietä. Sen sijaan, jos kumpikin tuntee itsensä rakastetuksi läheisyydessä, on parisuhde aika helpolla palkitseva ihmissuhde.

Kiva, että olet takaisin paussilta. Keskustelun tasossa paussin huomasi kyllä ja vähän jo aloin huolestua onko kaikki kondiksessa kun yleensä et ole ollut pitkiä pätkiä pois. Hyvää palstatauko kyllä tekee itsekullekin aina välillä.

Lue lisää

Kylläpä vain, pääosin kyse on eri valosta, eri tavasta muodostaa ajatukset ja kokemukset, usein erilaiksi lauseiksi, sanoiksi, vaikka samoista tai ainakin hyvin samankaltaisista asioista puhutaankin.

Tietenkin, jos itse haluaa toiselle osoittaa rakkauttaan jollain tavalla jonka tietää toiselle toimivan, toista miellyttävän, on vallan hyvä ratkaisu. Mutta monasti ongelma syntyy vastavuoroisuudessa tai sen odottamisessa, minä annoin sinulle rakkauttani sinun tavoillasi, mikset sinä tehnyt samoin? Miksi näin? Siksi, että odotukset, usein juurikin ääneen lausumattomat odotukset, tai sanoisinko toiveet. No elämä ja ikä opettavat käyttämään ääntä, sanoja, joskin usein kipeän kautta. Vaan ihminenpä ei juuri mitään tärkeää opi ilman kipua tai pakkoa.

En koe ensinkään, että suhteelta sinällään tarvitsisi haluta samoja asioita, vaan ennemminkin sitä, että hyväksyy toisen (ja rakastaa toista) juuri sellaisena kuin se toinen on, mikäli se toinen on näyttänyt aidon itsensä (asia josta juttelitte Huitaleen kanssa) ja silti haluaa juuri sen toisen siihen, vikoinensakin, hyväksyy sen ettei se toinen ole täydellisen sopiva eikä tule ikinä olemaankaan. No tämäkin on saman soppakulhon kiertämistä eri sanoilla, eri kokemusten kautta.

Miehille vaan tuo läheisyys on usein hankala asia, jostain syystä, ehkä nimellisesti heikkouden näyttämisenä, niin se on esimerkkinä sinällään aika... vaativa. Mutta senkin osalta keskiteitä on löydettävissä, pois lukien toki poikkeamat, kuten vaikkapa autismin kirjo jne.

Tietyllä tavalla olen todella väsynyt tämän kaltaisten aiheiden keskusteluihin, vaikka on niillä rikastava ja avartavakin vaikutuksensa. Mutta pohjimmiltaan olen todennut kokevani asian niin, että jos kumpikin osapuoli kykenee hyväksymään toisen sellaisena kuin se toinen sattuu olemaan (ärsyttävimmilläänkin), selvittämään itselleen mitä suhteelta todella tarvitsee, siis nimenomaan tarvitsee, ei vain halua (utopiat), ja kykenee kommunikoimaan kulloisistakin tarpeistaan toiselle ja tulemaan ymmärretyksi, niin millään muulla ei ole vähäisintäkään merkitystä, ei edes sillä että toinen kannattaa fanaattisesti demareita ja toinen vaikkapa persuja. Mutta mä olenkin väsynyt vanha mies.

Kiitos. Paussi... Tapahtui, ei ole ollut inspiraatioita palstailla. Sanoisin, että palstailuni tämän kertaisen episodin lopun alkua, tarve on täyttynyt, tosin saapuvan talven synkkyys venyttänee episodia, ehkä. Mutta tämä oli tiedossa, aikansa kutakin.
Enkä oikein usko että taso mitenkään olennaisesti muuttui, palstalla on pahuksen paljon hyviä keskustelijoita huomattavan rikkaine näkemyksineen. Palstan paras puoli.

randombypasser kirjoitti:

Kylläpä vain, pääosin kyse on eri valosta, eri tavasta muodostaa ajatukset ja kokemukset, usein erilaiksi lauseiksi, sanoiksi, vaikka samoista tai ainakin hyvin samankaltaisista asioista puhutaankin.

Tietenkin, jos itse haluaa toiselle osoittaa rakkauttaan jollain tavalla jonka tietää toiselle toimivan, toista miellyttävän, on vallan hyvä ratkaisu. Mutta monasti ongelma syntyy vastavuoroisuudessa tai sen odottamisessa, minä annoin sinulle rakkauttani sinun tavoillasi, mikset sinä tehnyt samoin? Miksi näin? Siksi, että odotukset, usein juurikin ääneen lausumattomat odotukset, tai sanoisinko toiveet. No elämä ja ikä opettavat käyttämään ääntä, sanoja, joskin usein kipeän kautta. Vaan ihminenpä ei juuri mitään tärkeää opi ilman kipua tai pakkoa.

En koe ensinkään, että suhteelta sinällään tarvitsisi haluta samoja asioita, vaan ennemminkin sitä, että hyväksyy toisen (ja rakastaa toista) juuri sellaisena kuin se toinen on, mikäli se toinen on näyttänyt aidon itsensä (asia josta juttelitte Huitaleen kanssa) ja silti haluaa juuri sen toisen siihen, vikoinensakin, hyväksyy sen ettei se toinen ole täydellisen sopiva eikä tule ikinä olemaankaan. No tämäkin on saman soppakulhon kiertämistä eri sanoilla, eri kokemusten kautta.

Miehille vaan tuo läheisyys on usein hankala asia, jostain syystä, ehkä nimellisesti heikkouden näyttämisenä, niin se on esimerkkinä sinällään aika... vaativa. Mutta senkin osalta keskiteitä on löydettävissä, pois lukien toki poikkeamat, kuten vaikkapa autismin kirjo jne.

Tietyllä tavalla olen todella väsynyt tämän kaltaisten aiheiden keskusteluihin, vaikka on niillä rikastava ja avartavakin vaikutuksensa. Mutta pohjimmiltaan olen todennut kokevani asian niin, että jos kumpikin osapuoli kykenee hyväksymään toisen sellaisena kuin se toinen sattuu olemaan (ärsyttävimmilläänkin), selvittämään itselleen mitä suhteelta todella tarvitsee, siis nimenomaan tarvitsee, ei vain halua (utopiat), ja kykenee kommunikoimaan kulloisistakin tarpeistaan toiselle ja tulemaan ymmärretyksi, niin millään muulla ei ole vähäisintäkään merkitystä, ei edes sillä että toinen kannattaa fanaattisesti demareita ja toinen vaikkapa persuja. Mutta mä olenkin väsynyt vanha mies.

Kiitos. Paussi... Tapahtui, ei ole ollut inspiraatioita palstailla. Sanoisin, että palstailuni tämän kertaisen episodin lopun alkua, tarve on täyttynyt, tosin saapuvan talven synkkyys venyttänee episodia, ehkä. Mutta tämä oli tiedossa, aikansa kutakin.
Enkä oikein usko että taso mitenkään olennaisesti muuttui, palstalla on pahuksen paljon hyviä keskustelijoita huomattavan rikkaine näkemyksineen. Palstan paras puoli.

Lue lisää

No itselleni persuus on vaan kynnyskysymys. 😆 Persun perus sloganit kärjistäen-ammutaan ihmiset rajalle ja ihmisten laittaminen lokeroon vain taustan takia on vaan liikaa. Toinen ihminen aiheuttaisi jatkuvaa pahaa oloa mielipiteillään, ei sellainen voi toimia. Ja puhun nyt syvä-persuista, en kerran vahingossa persuja äänestäneitä maltillisempaa siipeä.

Vastauksisamme on se ero, että itselläni se mitä haluan ja tarvitsen on sama asia. Ei ole olemassa höttöä, on vain kyse siitä missä kohtaa samaa asiaa on tyytyväinen, missä kohtaa pysyy hengissä ja missä hukkuu. Tälläinen asia on juuri läheisyys. Ilman tiettyä määrää suhde ei vaan säily omalla kohdallani enkä edes näe suhteessa, josta läheisyys puuttuu mitään järkeä. Kyse on tosiaan siitä, että kahden ihmisen pitää olla riittävän samanlaisia tarpeiltaan (tai sitten pitää olla oma halu mukautua toisenkin tarpeisiin). Pelkkä puhe ei auta, jos tarpeet huutaa punaista, vaikka puhe on kaiken perusta.

En myöskään katso, että läheisyys on kaikille miehille vaikeaa, miehissä on eroja kuten naisissakin.

Stemppiä syksyyn ja jaksamista! Palsta tosiaan on tietyn itsetutkistelua sisältävän elämänvaiheen juttu, ainakin itselleni. Vaiheet on elämässä jonkin aikaa ja menee ohi. Kuuluu asiaan.

Citrinella kirjoitti:

No itselleni persuus on vaan kynnyskysymys. 😆 Persun perus sloganit kärjistäen-ammutaan ihmiset rajalle ja ihmisten laittaminen lokeroon vain taustan takia on vaan liikaa. Toinen ihminen aiheuttaisi jatkuvaa pahaa oloa mielipiteillään, ei sellainen voi toimia. Ja puhun nyt syvä-persuista, en kerran vahingossa persuja äänestäneitä maltillisempaa siipeä.

Vastauksisamme on se ero, että itselläni se mitä haluan ja tarvitsen on sama asia. Ei ole olemassa höttöä, on vain kyse siitä missä kohtaa samaa asiaa on tyytyväinen, missä kohtaa pysyy hengissä ja missä hukkuu. Tälläinen asia on juuri läheisyys. Ilman tiettyä määrää suhde ei vaan säily omalla kohdallani enkä edes näe suhteessa, josta läheisyys puuttuu mitään järkeä. Kyse on tosiaan siitä, että kahden ihmisen pitää olla riittävän samanlaisia tarpeiltaan (tai sitten pitää olla oma halu mukautua toisenkin tarpeisiin). Pelkkä puhe ei auta, jos tarpeet huutaa punaista, vaikka puhe on kaiken perusta.

En myöskään katso, että läheisyys on kaikille miehille vaikeaa, miehissä on eroja kuten naisissakin.

Stemppiä syksyyn ja jaksamista! Palsta tosiaan on tietyn itsetutkistelua sisältävän elämänvaiheen juttu, ainakin itselleni. Vaiheet on elämässä jonkin aikaa ja menee ohi. Kuuluu asiaan.

Lue lisää

Juu, ymmärrän hyvin, kyllä arvoilla ja elämänkatsomuksella on merkitystä, paljonkin, mutta jos asiat puretaan aivan alkutekijöihinsä, on tilanne hieman toisen näköinen. Sinällään kiva, ettei moista purkua tarvitse tehdä, vaan ihmisillä on huomattavan paljon valinnan varaa, monenkin asian osalta. Tai no ainakin meillä hyvinvointivaltioiden asukkailla on...

Olet sinällään onnellisessa asemassa, että olet selvittänyt nuo asiat itsellesi ja löytänyt kaiketikin punaisen langan niiltä osin. En tiedä kuinka yleistä tuo on, mutta luulisin ettei kovinkaan yleistä. Olen kohtalaisen varma, että itse en ole noista asioista omalla kohdallani kovinkaan selvillä, vaikka päinvastaisestakin on paljon todisteita. Vaan kun on ikävän vaativa itseään kohtaan, ei enää erota kaikkia olennaisia asioita toisistaan ja objektiivinen todellisuus sumenee, etenkin oman itsen kohdalla. Pitkä tie.

Tarpeiden tulee kohdata riittävän hyvin, mutta sen voi selvittää vain kohtaamalla toisen ja puhumalla niistä asioista riittävän täsmällisesti. Eikä sekään takaa, että toinen välttämättä todella ymmärsi saatikka kykenisi edes ymmärtäessään vastaamaan odotuksiin, vaatii varsin hyvin itsensä ja oman arvonsa tuntevaa henkilöä että osaa nopeasti sanoa kohtaavatko persoonat vai onko niin, ettei toinen kolahda joiltain osin tai ettei itse koe kykenevänsä antamaan toiselle sitä mitä tämä tarvitsisi. Se on ehkä yksi kypsän ihmisen merkki, se että tunnistaa nuo tilanteet ja myös uskaltaa olla rehellinen itselleen sekä toiselle.

Ei läheisyys ole kaikille miehille(kään) vieras saati pelottava asia, mutta ilmeisesti aika monelle on. Tai ei oikeastaan vieras taikka pelottava, vaan ehkä juuri se etteivät sen osalta tarpeet kohtaa eikä (mies) ole kykenevä tai halukas ottamaan ylimääräistä askelta, olettaen että kommunikaatio toimii. Mutta rakkaus, aito sellainen, ehkä saa ottamaan askeleen jos toisenkin. Jos on rohkea...

Samoin, miellyttävää syksyä 🤗 Luotan elämään ja sinällään prosessiin, asioilla on taipumus järjestyä, usein ilman apuakin kun ei vaan jää märehtimään ylettömästi mitään. Kuulostele, kuuntele, mieti, hyväksy ja jatka matkaa, huomenna on uusi päivä.

randombypasser kirjoitti:

Juu, ymmärrän hyvin, kyllä arvoilla ja elämänkatsomuksella on merkitystä, paljonkin, mutta jos asiat puretaan aivan alkutekijöihinsä, on tilanne hieman toisen näköinen. Sinällään kiva, ettei moista purkua tarvitse tehdä, vaan ihmisillä on huomattavan paljon valinnan varaa, monenkin asian osalta. Tai no ainakin meillä hyvinvointivaltioiden asukkailla on...

Olet sinällään onnellisessa asemassa, että olet selvittänyt nuo asiat itsellesi ja löytänyt kaiketikin punaisen langan niiltä osin. En tiedä kuinka yleistä tuo on, mutta luulisin ettei kovinkaan yleistä. Olen kohtalaisen varma, että itse en ole noista asioista omalla kohdallani kovinkaan selvillä, vaikka päinvastaisestakin on paljon todisteita. Vaan kun on ikävän vaativa itseään kohtaan, ei enää erota kaikkia olennaisia asioita toisistaan ja objektiivinen todellisuus sumenee, etenkin oman itsen kohdalla. Pitkä tie.

Tarpeiden tulee kohdata riittävän hyvin, mutta sen voi selvittää vain kohtaamalla toisen ja puhumalla niistä asioista riittävän täsmällisesti. Eikä sekään takaa, että toinen välttämättä todella ymmärsi saatikka kykenisi edes ymmärtäessään vastaamaan odotuksiin, vaatii varsin hyvin itsensä ja oman arvonsa tuntevaa henkilöä että osaa nopeasti sanoa kohtaavatko persoonat vai onko niin, ettei toinen kolahda joiltain osin tai ettei itse koe kykenevänsä antamaan toiselle sitä mitä tämä tarvitsisi. Se on ehkä yksi kypsän ihmisen merkki, se että tunnistaa nuo tilanteet ja myös uskaltaa olla rehellinen itselleen sekä toiselle.

Ei läheisyys ole kaikille miehille(kään) vieras saati pelottava asia, mutta ilmeisesti aika monelle on. Tai ei oikeastaan vieras taikka pelottava, vaan ehkä juuri se etteivät sen osalta tarpeet kohtaa eikä (mies) ole kykenevä tai halukas ottamaan ylimääräistä askelta, olettaen että kommunikaatio toimii. Mutta rakkaus, aito sellainen, ehkä saa ottamaan askeleen jos toisenkin. Jos on rohkea...

Samoin, miellyttävää syksyä 🤗 Luotan elämään ja sinällään prosessiin, asioilla on taipumus järjestyä, usein ilman apuakin kun ei vaan jää märehtimään ylettömästi mitään. Kuulostele, kuuntele, mieti, hyväksy ja jatka matkaa, huomenna on uusi päivä.

Lue lisää

Hyvä kirjoitus.

Se tuleeko molempien tarpeet täyttymään jonkun kumppaniehdokkaan kanssa näkee vain elämällä ja tutustumalla syvemmin. Ei alussa voi paljon nojata kuin siihen mitä toinen kertoo itsestään ja tarpeistaan, ja intuitioon ellei sitten tarpeet ole niin räikeästi erilaisia, että sen huomaa jo alussa. Vaikka ihan aika neutraali asia, halaaminen jo kertoo jotain läheisyyden luonnollisuudesta. Nojaako toinen kohti vai vetäytyykö kauemmas.

Alku on aina tunnustelua, jossa vaaditaan aikaa, malttia ja armollisuutta. Silti, jos homma ei lähde käyntiin ja suhde alla lämmetä ja tiivistyä kohtuullisessa ajassa, yleensä silloin jarruttava osapuoli ei ole sillä hetkellä aidosti valmis suhteeseen tai se toinen on vain varalla odottamassa. Tietysti on suhteellista mikä on kohtuullinen aika… itselle se on muutama kuukausi. Jos muutamassa kuukaudessa ei ala tunteet syttyä ja tahto löytyä, tuskin se löytyy myöhemminkään… Ainoa mikä voi muuttua on jaksamisen taso tai muu elämäntilanne, mutta nekin harvoin muuttuu kuukausissa vaan aikajänne on pikemminkin vuosia. Silloin saattaa olla pakko vaan myöntää, että aika ei ollut vaan siinä kohtaa sopiva.

Olen myös aina ollut sitä mieltä, että asioilla on tapana järjestyä. Ja niin ne on aina järjestynytkin ajan kanssa. En ole märehtijätyyppi, ei se auta kun on jo p*skat housussa. Silloin ei auta kuin siivota jäljet ja jatkaa elämää. Itseelliseen elämään kuuluu samalla lailla vasta- ja myötämäkiä. On aika paljon itsestä kiinni jumittaako vastamäkeen vai kiipeääkö rasituksesta huolimatta päättäväisesti ylös. Tosin kaikilla ei ole voimaa kiivetä, vaikka tahtoa olisi kuin pienessä kylässä eikä ihminen silloin voi asialle itse mitään. Itse olen siitä onnellinen, että olen saanut geenilotossa sitkulan pitkäjännitteiset ja hyvään uskovat geenit.

Citrinella kirjoitti:

Hyvä kirjoitus.

Se tuleeko molempien tarpeet täyttymään jonkun kumppaniehdokkaan kanssa näkee vain elämällä ja tutustumalla syvemmin. Ei alussa voi paljon nojata kuin siihen mitä toinen kertoo itsestään ja tarpeistaan, ja intuitioon ellei sitten tarpeet ole niin räikeästi erilaisia, että sen huomaa jo alussa. Vaikka ihan aika neutraali asia, halaaminen jo kertoo jotain läheisyyden luonnollisuudesta. Nojaako toinen kohti vai vetäytyykö kauemmas.

Alku on aina tunnustelua, jossa vaaditaan aikaa, malttia ja armollisuutta. Silti, jos homma ei lähde käyntiin ja suhde alla lämmetä ja tiivistyä kohtuullisessa ajassa, yleensä silloin jarruttava osapuoli ei ole sillä hetkellä aidosti valmis suhteeseen tai se toinen on vain varalla odottamassa. Tietysti on suhteellista mikä on kohtuullinen aika… itselle se on muutama kuukausi. Jos muutamassa kuukaudessa ei ala tunteet syttyä ja tahto löytyä, tuskin se löytyy myöhemminkään… Ainoa mikä voi muuttua on jaksamisen taso tai muu elämäntilanne, mutta nekin harvoin muuttuu kuukausissa vaan aikajänne on pikemminkin vuosia. Silloin saattaa olla pakko vaan myöntää, että aika ei ollut vaan siinä kohtaa sopiva.

Olen myös aina ollut sitä mieltä, että asioilla on tapana järjestyä. Ja niin ne on aina järjestynytkin ajan kanssa. En ole märehtijätyyppi, ei se auta kun on jo p*skat housussa. Silloin ei auta kuin siivota jäljet ja jatkaa elämää. Itseelliseen elämään kuuluu samalla lailla vasta- ja myötämäkiä. On aika paljon itsestä kiinni jumittaako vastamäkeen vai kiipeääkö rasituksesta huolimatta päättäväisesti ylös. Tosin kaikilla ei ole voimaa kiivetä, vaikka tahtoa olisi kuin pienessä kylässä eikä ihminen silloin voi asialle itse mitään. Itse olen siitä onnellinen, että olen saanut geenilotossa sitkulan pitkäjännitteiset ja hyvään uskovat geenit.

Lue lisää

Kiitokset.

Alku tosiaan on sellainen, että olisi parempi olla malttia tutustua toiseen. Toki joskus kolisee kovaa ja halut vievät, mutta sekin on asia joka tulee hyväksyä itsessä, omissa juuri sen hetkisissä tarpeissa ja sitten koittaa ottaa tolkku mukaan. Edes koittaa. Joskus se tilanne vie ja jotenkin kaikki toimii ihanasti, niin ellei ole pieniä muksuja mukana, en näe etteikö sillekin voisi antautua, mutta muuten...

Omalla kohdallani olen ollut aiemmin turhankin helposti mukaan lähtevä. Eikä siinä mitään, se on yksi mahdollinen tie, se että toinen on riittävän hyvä ja lähtee mukaan katsomaan löytyykö se tie yhdessä sieltä. Joskus löytyy, joskus ei, mutta toisaalta iän karttuessa olen alkanut ajattelemaan, että olisi ehkä parempi ottaa asiat huomattavasti hitaammin, malttaa mielensä, oppia sitä toista ensin, oppia viihtyykö sen toisen kanssa "vain" sen toisen vuoksi vai onko mukana jotain muita, lyhytikäisempiä tarpeita. Ja oli tai ei ollut, ainakin tähän saakka jossain kohden työkalut ovat loppuneet kesken, yhteinen on kuljettu loppuun, ainakin sillä erää. Opiksi vain, vaikka kotvan kipeää tekeekin, mutta vain "kipu" saa ihmisen oppimaan jotain uutta.

Rationaalisella tasolla olen "asioilla on taipumus järjestyä" -uskovainen ja samaan aikaan myös tiedän, että niin se menee, se on tullut nähtyä ja koettua niin monta kertaa, mutta on omissa käsissäni hyväksyä se mikä milloinkin tarkoittaa "järjestynyttä". Jos jalka lähtee irti, on tilanne kivulias, sen seurausten hyväksyminen haastavaa, mutta vain hyväksyminen tuottaa lopputuloksen jossa voi todeta asioiden lopulta järjestyneen, tavalla tai toisella. Ja elämä jatkuu. Huono esimerkki, mutta riittävän kuvaava.

Juuri nyt itselläni ei ole voimia kuin seurailla elämääni sivusta ja koittaa järjestellä palapelin palasia sivulle pinoihin odottamaan aikaa jolloin on voimia kasailla palapeliä. Olin ovela ja kuvittelin olevani jo kasailemassa palapeliä, mutta kas, olinkin väärässä. Nyt täytyy malttaa mielensä ja tutkia uudelleen millaisia palasia käsissäni on, hahmotella sitä palapeliä, etsiä kulma- ja reunapaloja erilleen muista. Mutta aikaa on, noin loppuelämän verran, eikä enempää tarvitakaan.

randombypasser kirjoitti:

Kiitokset.

Alku tosiaan on sellainen, että olisi parempi olla malttia tutustua toiseen. Toki joskus kolisee kovaa ja halut vievät, mutta sekin on asia joka tulee hyväksyä itsessä, omissa juuri sen hetkisissä tarpeissa ja sitten koittaa ottaa tolkku mukaan. Edes koittaa. Joskus se tilanne vie ja jotenkin kaikki toimii ihanasti, niin ellei ole pieniä muksuja mukana, en näe etteikö sillekin voisi antautua, mutta muuten...

Omalla kohdallani olen ollut aiemmin turhankin helposti mukaan lähtevä. Eikä siinä mitään, se on yksi mahdollinen tie, se että toinen on riittävän hyvä ja lähtee mukaan katsomaan löytyykö se tie yhdessä sieltä. Joskus löytyy, joskus ei, mutta toisaalta iän karttuessa olen alkanut ajattelemaan, että olisi ehkä parempi ottaa asiat huomattavasti hitaammin, malttaa mielensä, oppia sitä toista ensin, oppia viihtyykö sen toisen kanssa "vain" sen toisen vuoksi vai onko mukana jotain muita, lyhytikäisempiä tarpeita. Ja oli tai ei ollut, ainakin tähän saakka jossain kohden työkalut ovat loppuneet kesken, yhteinen on kuljettu loppuun, ainakin sillä erää. Opiksi vain, vaikka kotvan kipeää tekeekin, mutta vain "kipu" saa ihmisen oppimaan jotain uutta.

Rationaalisella tasolla olen "asioilla on taipumus järjestyä" -uskovainen ja samaan aikaan myös tiedän, että niin se menee, se on tullut nähtyä ja koettua niin monta kertaa, mutta on omissa käsissäni hyväksyä se mikä milloinkin tarkoittaa "järjestynyttä". Jos jalka lähtee irti, on tilanne kivulias, sen seurausten hyväksyminen haastavaa, mutta vain hyväksyminen tuottaa lopputuloksen jossa voi todeta asioiden lopulta järjestyneen, tavalla tai toisella. Ja elämä jatkuu. Huono esimerkki, mutta riittävän kuvaava.

Juuri nyt itselläni ei ole voimia kuin seurailla elämääni sivusta ja koittaa järjestellä palapelin palasia sivulle pinoihin odottamaan aikaa jolloin on voimia kasailla palapeliä. Olin ovela ja kuvittelin olevani jo kasailemassa palapeliä, mutta kas, olinkin väärässä. Nyt täytyy malttaa mielensä ja tutkia uudelleen millaisia palasia käsissäni on, hahmotella sitä palapeliä, etsiä kulma- ja reunapaloja erilleen muista. Mutta aikaa on, noin loppuelämän verran, eikä enempää tarvitakaan.

Lue lisää

Usein uuden alku räväyttää mielen uusiksi. Pitkän suhteen jälkeen eka seksikokemus saa itkemään vuolaasti (useimmiten onneksi kuitenkin kotona yksin ja jälkikäteen), jos päässä on vielä jotain kesken, vaikka luuli olevansa jo valmis. Samoin ensimmäinen suhteen yritys helposti kaatuu tunnenmyräkkään, jos kotiläksyt on vielä kesken. Ja joskus myräkkä tulee muusta elämäntilanteesta. Nuorempana noita ylläreitä kävi, ja sitten oli pakko vaan perääntyä, vaikka toisessa ei ollut varsinaisesti mitään vikaa. Itse koin silloin suunnatonta huonoa omaatuntoa (ne miehet oli aika korvia myöten ja avoimesti rakastuneita ja koin itseni täydeksi siaksi, vaikka tilanne oli itsellekin täysi yllätys ja tahaton reaktio). Keski-ikäisenä yllätyksiä omalla kohdalla ei enää ole sattunut. Ehkä sitä oppii paremmin tuntemaan myös itseään. Jos nyt kävisi sama, en enää ruoskisi itseäni, tunteille ei voi mitään. Enkä myöskään osaa ottaa itseeni, jos toiselle käy vahinko. Ei se toinenkaan voi tunnemyrskylle mitään. Joskus elämä on vaan sellaista.

Pitää muistaa, että ihmiset, jotka koskettaa jollain tavalla saavat aikaan myrskyjä. Loput tekee korkeintaan pientä tuulenvirettä pelityynessä vedenpinnassa. Joskus ihminen myös pelästyy tai ei muun elämän takia jaksa käydä läpi myrskyä mitä tunteet saa aikaan ja on vaan helpompi pysyä etäällä kuin kohdata vaikeita tunteita: menettämisen pelkoa, omaa ja toisen tarvitsevuutta, epävarmuutta, ikävää, tarvetta tulla rakastuksi yms. Kaikki nuo mylläkkänä pyörivät tunteet on käsiteltävissä yhdessä uuden ihmisen kanssa, jos kummankin jaksaminen ja halu riittää siihen. Aina ei riitä.

Elämä on hassu juttu. Parhaiten siitä oppii elämällä, ajan kanssa.

Citrinella kirjoitti:

Usein uuden alku räväyttää mielen uusiksi. Pitkän suhteen jälkeen eka seksikokemus saa itkemään vuolaasti (useimmiten onneksi kuitenkin kotona yksin ja jälkikäteen), jos päässä on vielä jotain kesken, vaikka luuli olevansa jo valmis. Samoin ensimmäinen suhteen yritys helposti kaatuu tunnenmyräkkään, jos kotiläksyt on vielä kesken. Ja joskus myräkkä tulee muusta elämäntilanteesta. Nuorempana noita ylläreitä kävi, ja sitten oli pakko vaan perääntyä, vaikka toisessa ei ollut varsinaisesti mitään vikaa. Itse koin silloin suunnatonta huonoa omaatuntoa (ne miehet oli aika korvia myöten ja avoimesti rakastuneita ja koin itseni täydeksi siaksi, vaikka tilanne oli itsellekin täysi yllätys ja tahaton reaktio). Keski-ikäisenä yllätyksiä omalla kohdalla ei enää ole sattunut. Ehkä sitä oppii paremmin tuntemaan myös itseään. Jos nyt kävisi sama, en enää ruoskisi itseäni, tunteille ei voi mitään. Enkä myöskään osaa ottaa itseeni, jos toiselle käy vahinko. Ei se toinenkaan voi tunnemyrskylle mitään. Joskus elämä on vaan sellaista.

Pitää muistaa, että ihmiset, jotka koskettaa jollain tavalla saavat aikaan myrskyjä. Loput tekee korkeintaan pientä tuulenvirettä pelityynessä vedenpinnassa. Joskus ihminen myös pelästyy tai ei muun elämän takia jaksa käydä läpi myrskyä mitä tunteet saa aikaan ja on vaan helpompi pysyä etäällä kuin kohdata vaikeita tunteita: menettämisen pelkoa, omaa ja toisen tarvitsevuutta, epävarmuutta, ikävää, tarvetta tulla rakastuksi yms. Kaikki nuo mylläkkänä pyörivät tunteet on käsiteltävissä yhdessä uuden ihmisen kanssa, jos kummankin jaksaminen ja halu riittää siihen. Aina ei riitä.

Elämä on hassu juttu. Parhaiten siitä oppii elämällä, ajan kanssa.

Lue lisää

On noita vetäytymisiä ja niistä koettua morkkista tullut koettua, enkä usko että ikinä pääsen siitä eroon, vaikkakaan se ei enää tunnu niin musertavalta, vain pahalta, ei oikein enää edes syyllistävältä, on oppinut ymmärtämään että se kuuluu asiaan, sitä tapahtuu kun hommat on omassa mielessä kesken eikä ole havainnut sitä keskeneräisyyttä vauhtisokeudessaan.

Just nyt en tosiaan jaksaisi mitään vakavasti otettavan suhteen tuomaa kuormaa, se tuli selvitettyä ja se on ärsyttävää, mutta niin se vain nyt on, sitten otetaan lisää aikaa niin paljon kuin tarpeen on. Muutenkin on vaikeuksia jaksaa syvällisiä ihmissuhteita, niin jokin myllerrys sisällä käy, on tarpeen todella tarkasti annostella ihmiskontakteja, etenkin sellaisia joissa on syvyyttä. Aikansa kutakin.

randombypasser kirjoitti:

On noita vetäytymisiä ja niistä koettua morkkista tullut koettua, enkä usko että ikinä pääsen siitä eroon, vaikkakaan se ei enää tunnu niin musertavalta, vain pahalta, ei oikein enää edes syyllistävältä, on oppinut ymmärtämään että se kuuluu asiaan, sitä tapahtuu kun hommat on omassa mielessä kesken eikä ole havainnut sitä keskeneräisyyttä vauhtisokeudessaan.

Just nyt en tosiaan jaksaisi mitään vakavasti otettavan suhteen tuomaa kuormaa, se tuli selvitettyä ja se on ärsyttävää, mutta niin se vain nyt on, sitten otetaan lisää aikaa niin paljon kuin tarpeen on. Muutenkin on vaikeuksia jaksaa syvällisiä ihmissuhteita, niin jokin myllerrys sisällä käy, on tarpeen todella tarkasti annostella ihmiskontakteja, etenkin sellaisia joissa on syvyyttä. Aikansa kutakin.

Lue lisää

Jännä juttu miten erilaisia ihmisenä olemme. Toisaalta ymmärän täysin keskeneräisyyden että sen, on pakko vetäytyä itseään suojatakseen. Luulenpa, että lähes jokainen meistä on kokenut omakohtaisesti sen, että tajuaa liian myöhään ettei olekaan valmis vielä uuteen. Se on elämää ja inhimillistä. Joskus myös tutustumisen kohdalla on liikaa muussa elämässä ja sekin on voi vaikuttaa ettei vaan sillä kohtaa pysty.

Se mitä nyt kerrot ääneen itsestäsi ja siitä ettet ole valmis vakavampaa (ilmeisesti kesän yrityksestä pariutua?), oli näkyvissä sinussa selvästi jo vuoden vaihteessa. En siis ole yhtään yllättynyt.

Joskus on nuorena suuri ensirakkaus (ja lyhyt suhde) tullut pari vuotta myöhemmin sanomaan, että pääsit liian lähelle, liian nopeasti ja tunteet oli liikaa (näimme pari kertaa vuodessa kisoissa tai koulutuksessa). Minusta on valtavan hienoa, että toinen osasi sen sanoittaa ja nuorena vielä kokemattomana sillä oli iso merkitys, koska tietysti mietin etten kelpaa (en enää ajattele suhteita kelpaamisnäkökulmasta). Moni tekee oman valintansa niin, että se toinen on tunteiden tasolla helppo. Ei suurta menettämisen pelkoa, ei ylitsepursuavia tunteita, ei tunteiden vuoristorataa vaan tietoisesti valittu laimeatunteinen helppo arki.

Itse haen suhteelta juuri läheisyyttä, syvyyttä ja intimiteettiä. Koko ajan ei tietenkään tarvitse olla syväluotausta (ei kukaan sitä 24/7 jaksa), myös erillisyyttä on löydyttävä riittävästi, mutta näen että riskistä huolimatta tunnesuhde on se mikä sitouttaa ja tekee elämän paremmaksi. Arkeen en tarvitse apua enkä toista ihmistä pitämään seuraa 24/7. Saan normaalielämästä ihan riittävän annoksen sosiaalisuutta ja keskusteluseuraakin.

Elämä on hassua, rakkaus vaatii paljon muutakin kuin pelkän rakkauden onnistuakseen pidempi aikaisesti.

Citrinella kirjoitti:

Jännä juttu miten erilaisia ihmisenä olemme. Toisaalta ymmärän täysin keskeneräisyyden että sen, on pakko vetäytyä itseään suojatakseen. Luulenpa, että lähes jokainen meistä on kokenut omakohtaisesti sen, että tajuaa liian myöhään ettei olekaan valmis vielä uuteen. Se on elämää ja inhimillistä. Joskus myös tutustumisen kohdalla on liikaa muussa elämässä ja sekin on voi vaikuttaa ettei vaan sillä kohtaa pysty.

Se mitä nyt kerrot ääneen itsestäsi ja siitä ettet ole valmis vakavampaa (ilmeisesti kesän yrityksestä pariutua?), oli näkyvissä sinussa selvästi jo vuoden vaihteessa. En siis ole yhtään yllättynyt.

Joskus on nuorena suuri ensirakkaus (ja lyhyt suhde) tullut pari vuotta myöhemmin sanomaan, että pääsit liian lähelle, liian nopeasti ja tunteet oli liikaa (näimme pari kertaa vuodessa kisoissa tai koulutuksessa). Minusta on valtavan hienoa, että toinen osasi sen sanoittaa ja nuorena vielä kokemattomana sillä oli iso merkitys, koska tietysti mietin etten kelpaa (en enää ajattele suhteita kelpaamisnäkökulmasta). Moni tekee oman valintansa niin, että se toinen on tunteiden tasolla helppo. Ei suurta menettämisen pelkoa, ei ylitsepursuavia tunteita, ei tunteiden vuoristorataa vaan tietoisesti valittu laimeatunteinen helppo arki.

Itse haen suhteelta juuri läheisyyttä, syvyyttä ja intimiteettiä. Koko ajan ei tietenkään tarvitse olla syväluotausta (ei kukaan sitä 24/7 jaksa), myös erillisyyttä on löydyttävä riittävästi, mutta näen että riskistä huolimatta tunnesuhde on se mikä sitouttaa ja tekee elämän paremmaksi. Arkeen en tarvitse apua enkä toista ihmistä pitämään seuraa 24/7. Saan normaalielämästä ihan riittävän annoksen sosiaalisuutta ja keskusteluseuraakin.

Elämä on hassua, rakkaus vaatii paljon muutakin kuin pelkän rakkauden onnistuakseen pidempi aikaisesti.

Lue lisää

No olen tiedostanut jo pitkään, että isompikin muutos on meneillään, vaan kas kun sitä helposti jättää sen huomioimatta käytännön puolella ja kokeilee entisillä kaavoilla. Jotka eivät toimi. Pettyy toki, itseensä, vaikka samalla tietää ja tiedostaa, että näinhän sen pitikin mennä. Ihminen, siis yleensä, on kaavojensa vanki, monta monituista asiaa tehdään tietyillä tavoilla tottumuksen voimasta, silloinkin kun jopa etukäteen tietää, että vihkoon tulee menemään. Hämmentävä piirre ihmisessä, mutta samalla aika hupaisa.

Ei sinällään yritystä ole ollut, mutta voisi ehkä sanoa, että jonkinlaisia haaveita siitä, että aiemmat haavat on hoidettu ja voi taas jatkaa matkaansa. No jatkaa voi, mutta kaikki ei ole ollut selvää. Asia joka ei mitenkään yllättänyt sinällään, sitä vaan toivoi, että olisi askeleen pari pidemmällä, vaan ei se niin mene, ei enää tässä iässä. Nyt tarvitaan hiukan enemmän aikaa kuin aiemmin, tuttu ajallinen kaava ei enää päde, eikä sen sitä kuulu tehdäkään.

randombypasser kirjoitti:

No olen tiedostanut jo pitkään, että isompikin muutos on meneillään, vaan kas kun sitä helposti jättää sen huomioimatta käytännön puolella ja kokeilee entisillä kaavoilla. Jotka eivät toimi. Pettyy toki, itseensä, vaikka samalla tietää ja tiedostaa, että näinhän sen pitikin mennä. Ihminen, siis yleensä, on kaavojensa vanki, monta monituista asiaa tehdään tietyillä tavoilla tottumuksen voimasta, silloinkin kun jopa etukäteen tietää, että vihkoon tulee menemään. Hämmentävä piirre ihmisessä, mutta samalla aika hupaisa.

Ei sinällään yritystä ole ollut, mutta voisi ehkä sanoa, että jonkinlaisia haaveita siitä, että aiemmat haavat on hoidettu ja voi taas jatkaa matkaansa. No jatkaa voi, mutta kaikki ei ole ollut selvää. Asia joka ei mitenkään yllättänyt sinällään, sitä vaan toivoi, että olisi askeleen pari pidemmällä, vaan ei se niin mene, ei enää tässä iässä. Nyt tarvitaan hiukan enemmän aikaa kuin aiemmin, tuttu ajallinen kaava ei enää päde, eikä sen sitä kuulu tehdäkään.

Lue lisää

Sen koska on valmis, vaan tuntee ja se tuntumakin menee melkein aina pieleen tai sanotaanko, että kyse on harhasta. Ihminen on luultavasti tuntumaperustaisesti oikeastikin valmis, mutta suhteen yritys tai edes vakavampi ihastuminen saa asian taas ihan auki. Ei sitä voi välttää, vaikka mitä tekisi ja vaikka olisi 10v eristäytynyt itsekseen sama ilmiö olisi silti pinnan alla ja harmonia olisi taas rikottu.

Meillä kaikilla, vakavissa suhteissa olleilla, on sama risti kannettavana. Oma ystävä varoitteli kesällä, että sieltä se myrsky vielä tulee, odota vaan, jos/kun suhteet vakavoituu. Hänen sanoin: ne tulee aina, kymmenenkin vuoden päästä (hän itse oli 8v sinkkuna ja silti se sama henkinen kierros oli edessä). Toisaalta sitten kun tietää, että sellainen joka tapauksessa tulee ja jos omat voimavarat on kunnossa, ei mylläkkä välttämättä kaada mitään, se pitää vain käsitellä siinä tilanteessa yksin tai sen uuden ihmisen kanssa. Laastarisuhteet varmasti toimisi asioiden tuomisessa pintaan ja käsittelyyn, 😆 mutta niissä on eettinen puoli hieman kyseenalainen. Rakastuminen, joka ei johda mihinkään on varma, mutta varsin kipeä keino. Ja osa käyttää FWB-tyylisiä suhteita samaan asiaan.

Itse tiedät parhaiten missä mennään ja sen suhteen pitää vain osata pitää jalat maassa ja olla rehellinen itselleen ja mahdolliselle toiselle.

Citrinella kirjoitti:

Sen koska on valmis, vaan tuntee ja se tuntumakin menee melkein aina pieleen tai sanotaanko, että kyse on harhasta. Ihminen on luultavasti tuntumaperustaisesti oikeastikin valmis, mutta suhteen yritys tai edes vakavampi ihastuminen saa asian taas ihan auki. Ei sitä voi välttää, vaikka mitä tekisi ja vaikka olisi 10v eristäytynyt itsekseen sama ilmiö olisi silti pinnan alla ja harmonia olisi taas rikottu.

Meillä kaikilla, vakavissa suhteissa olleilla, on sama risti kannettavana. Oma ystävä varoitteli kesällä, että sieltä se myrsky vielä tulee, odota vaan, jos/kun suhteet vakavoituu. Hänen sanoin: ne tulee aina, kymmenenkin vuoden päästä (hän itse oli 8v sinkkuna ja silti se sama henkinen kierros oli edessä). Toisaalta sitten kun tietää, että sellainen joka tapauksessa tulee ja jos omat voimavarat on kunnossa, ei mylläkkä välttämättä kaada mitään, se pitää vain käsitellä siinä tilanteessa yksin tai sen uuden ihmisen kanssa. Laastarisuhteet varmasti toimisi asioiden tuomisessa pintaan ja käsittelyyn, 😆 mutta niissä on eettinen puoli hieman kyseenalainen. Rakastuminen, joka ei johda mihinkään on varma, mutta varsin kipeä keino. Ja osa käyttää FWB-tyylisiä suhteita samaan asiaan.

Itse tiedät parhaiten missä mennään ja sen suhteen pitää vain osata pitää jalat maassa ja olla rehellinen itselleen ja mahdolliselle toiselle.

Lue lisää

Periaatteessa itse tiedän parhaiten missä mennään, juu, paitsi että tosiasiassa en tiedä yhtään mitään siitä. Ne on asioita, joita pitää vähintäänkin lähestyä konkreettisesti tai jopa kokeilla, niin pääsee takaisin kärryille siitä missä sattuu menemään.

Tällä haavaa... No en tiedä missä menen, enkä juuri nyt siitä ihmeemmin edes välitä, annan asian olla ja unohdan suhde-tyyppiset asiat kokonaan, teen muita juttuja ja annan ajan kulua, etsiskelen itseäni ja koitan ymmärtää tapahtuvaa muutosta. Siihen menee tovi, mahdollisesti loppuelämä, mutta menköön.

Laastarisuhteet saavat jäädä muille, yhden illan sätkinnät myös, pois lukien ällustyttävät sattumat. FWB voisi tulla kyseeseen, mutta ei ainakaan nyt, ei vielä, väärä aika.

Sillä hyvin harvan kanssa nauraa -aidosti- yhdellekään asialle. Vain sen kanssa, joka sinua ymmärtää ja toisinpäin.

Anonyymi kirjoitti:

Sillä hyvin harvan kanssa nauraa -aidosti- yhdellekään asialle. Vain sen kanssa, joka sinua ymmärtää ja toisinpäin.

Muutenhan siinä väärässä kohtaa nauraessaan saa turpaansa.

Anonyymi kirjoitti:

Sillä hyvin harvan kanssa nauraa -aidosti- yhdellekään asialle. Vain sen kanssa, joka sinua ymmärtää ja toisinpäin.

Niin, tuo on totta. Se kuitenkin, että toisen kanssa on kuin kotonaan, ei ole aina hyvä asia. Toinen voi olla narsisti ja itse olet tyytyväinen kun toinen on niin kotoisan oloinen.

Anonyymi kirjoitti:

Niin, tuo on totta. Se kuitenkin, että toisen kanssa on kuin kotonaan, ei ole aina hyvä asia. Toinen voi olla narsisti ja itse olet tyytyväinen kun toinen on niin kotoisan oloinen.

Lue lisää

No se on kyllä sitten helvetti.

Sama kokemus itsellänikin. Tietysti se porukka missä liikkuu vaikuttaa kokemukseen paljon. Oma ympäristöni on poikkeuksetta elämää ajattelen eläviä ihmisiä, joilla on tarve kehittyä ihmisenä ja muutenkin. Siis dynaamista porukkaa.