Tällä syvällisellä kysymyksellä on hyvä lähteä lauantain alkuiltaan. Koska on loppuelämäsi ensimmäinen päivä? Milloin uskallat alkaa elää? Siis ihan oikeasti alkaa elää täysillä?
Oma toistaiseksi toteutumaton haaveeni on jonain päivänä vapautua kaikista estoista ja alkaa oikeasti elää omana itsenäni. Liian usein tuntuu kuin moni asia rajoittaisi sitä, mitä tekee tai sanoo. Nykyään joutuu miettimään kovin tarkasti, mitä suustaan päästään tai tekee. Tämä on toisaalta hyvä asia, mutta toisaalta on aika lailla säälittävää taapertaa läpi elämän ns. estot päällä. Liian usein haluaisi tehdä tai sanoa jotain, mutta se jää sanomatta ja tekemättä. Tulee mietittyä liikaa, mikä on soveliasti tai mitä joku toinen ajattelee tästä ja tästä asiasta.
Silti tunnen sisälläni, että jossain vaiheessa tulee hetki, jonka jälkeen millään ei ole enää väliä ja voi vain elää ja antaa mennä ihan täysillä. Saa vetää tunteella. Saa olla oma itsensä. Toivottavasti se hetki ei tule liian myöhään.
Erään laulun sanoissa haetaan vähän samaa asiaa:
"Sä alat vihdoin viimein käsittää, ettet sä tarvii lupaa keneltäkään
Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää
Joten anna mennä, joten anna mennä
Sä oot kerran jo hiljaa elänyt niin kuin pyydetään
Ja tosi hienosti jaksoit sitäkin roolia esittää
Mut älä unohda, että nyt lopultakin, on sun vuoro taas
Ja mä voin luvata, ettei se satuta, kun kaiken pudottaa"
Ekä olisi parasta antaa vaan mennä ja vanhainkodissa katua sitä, mitä tuli tehtyä sen sijaan, että miettii, mikä kaikki jäi tekemättä.
Oma toistaiseksi toteutumaton haaveeni on jonain päivänä vapautua kaikista estoista ja alkaa oikeasti elää omana itsenäni. Liian usein tuntuu kuin moni asia rajoittaisi sitä, mitä tekee tai sanoo. Nykyään joutuu miettimään kovin tarkasti, mitä suustaan päästään tai tekee. Tämä on toisaalta hyvä asia, mutta toisaalta on aika lailla säälittävää taapertaa läpi elämän ns. estot päällä. Liian usein haluaisi tehdä tai sanoa jotain, mutta se jää sanomatta ja tekemättä. Tulee mietittyä liikaa, mikä on soveliasti tai mitä joku toinen ajattelee tästä ja tästä asiasta.
Silti tunnen sisälläni, että jossain vaiheessa tulee hetki, jonka jälkeen millään ei ole enää väliä ja voi vain elää ja antaa mennä ihan täysillä. Saa vetää tunteella. Saa olla oma itsensä. Toivottavasti se hetki ei tule liian myöhään.
Erään laulun sanoissa haetaan vähän samaa asiaa:
"Sä alat vihdoin viimein käsittää, ettet sä tarvii lupaa keneltäkään
Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää
Joten anna mennä, joten anna mennä
Sä oot kerran jo hiljaa elänyt niin kuin pyydetään
Ja tosi hienosti jaksoit sitäkin roolia esittää
Mut älä unohda, että nyt lopultakin, on sun vuoro taas
Ja mä voin luvata, ettei se satuta, kun kaiken pudottaa"
Ekä olisi parasta antaa vaan mennä ja vanhainkodissa katua sitä, mitä tuli tehtyä sen sijaan, että miettii, mikä kaikki jäi tekemättä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Se alkoi joskus maaliskuussa 2005. Silloin löysin uudestaan sen kadotetun itseni ja annoin mennä sen, mitä maailma minusta odotti ja halusi minun olevan. Silloin toki valitsin myös tietynlaisen yksin jäämisenkin, mutta vaihtoehto oli vielä huonompi.
Ei koskaan. Jos saisin tehdä ihan mitä tahansa ikinä haluaisin, lähtisin vain kävelemään. Söisin roskiksista ja kävelisin vaan koko maailman läpi maasta toiseen. Mutta en minä oikeasti niin haluaisi kuitenkaan tehdä.
Sitten kun menetän kaiken eikä menetettävää annan mennä ja täysillä.
Mä aloin elää kun luulin kuolevani. Olin väärässä siitä, että kuolisin,mutta muutaman kuukauden sisäistettyäni asiaa, tajusin. Elämä on tässä ja nyt.
Mahdollisuuksia sanoa tai tehdä, ei välttis tule toiste. Joten hetkeen kannattaa tarttua.
Ja mitä vittua mä jaksan välittää mitä muut musta ajattelee. Se ei ole niiden elämä. Ja vain sillä mitä minä ajattelen omasta elämästäni on väliä.
Kuolema korjaa sinutkin. Elä nyt. Tässä ja heti.
Tämä on helppo: se on aina "huomenna".
No olisko se ollut silloin kun elämänsuuntaani muutin siitä alkoi ainakin matka kohti sitä ihmistä joka nyt tänä päivänä olen ja mä pidän todella paljon siitä ihmisestä kuka nyt olen. Elämässä on asioita mitä kaipaa ja haluaa mutta niiden saavuttaminen ei ainakaan ole enää siitä kiinni ettenkö uskaltaisi ja pystyisi olemaan juuri se ihminen kuka todella olen ja ettenkö hyväksyisi itseäni ja pitäisi itsestäni juuri sellaisena kuin olen.😊.
Tänäänhän se.
Ja huomenna vielä vähemmin jäljellä.
Ei mua ikinä kuunnella. Antaa videoiden tehdä tehtävänsä. https://www.youtube.com/watch?v=iucza25FpLA. - Sivusta.