7,5-volttisen lonkun. Helpotti. Nyt tätä kestää taas hetken aikaa. Elämää 🙏.
Otin mä just
10
338
Vastaukset
- Anonyymi
Yritä ajatella positiivisesti, vaikka ei se aina olisikaan helppoa.
- Anonyymi
Niinpä, sitä ei sovi unohtaa. Yksinään se on erityisen hankalaa kuten jo monen vuoden ajan minun kohdallani. Kaikki alkoi menemään kunnolla alamäkeen kun eräs kaipuuni kohde sulatti sydämeni katseellaan. Siihen se sitten jäikin ja fiilikset kääntyivät sellaisiksi että ikään kuin sieluni olisi jo kuollut vaikka vielä vaellankin täällä näennäisesti elävien kirjoissa. - Aloittaja.
- Anonyymi
Mä en tiennyt että tollaisia edes on. Anyway, muista että aina on elämässä mahdollista että asiat alkaa yks kaks menee parempaan suuntaan. Sehän elämässä on parasta, koskaan ei voi tietää. Siks kannattaa jokaisesta pienestä onnen ja tyytyväisyyden hetkestä myös nauttia.
- Anonyymi
Alkossa niitä on. Tummia tölkkejä. Luulenpa että olen ajautunut samankaltaiseen limboon kuin rinssi. Kutsun häntä aina rinssiksi vaikka onkin mustasusi nykyään. Eli kun ihminen on ajautunut elämässään riittävän syrjäytyneeseen rooliin niin siinä tapahtuu siten että alkaa hylkimään muita ihmisiä. Heitä ei välttämättä aja aktiivisesti pois elämästään vaan kun taustalla vaivaa se epätoivo, niin mitään säätöjä ei oikein millään jaksa. Sosiaaliset taidotkin ovat jälkeenjääneen tasolla varmaan nykyisin koska sitä se syrjäytyminen teettää.
Tänään on ollut flunssan oireita. Mietin vain että voiko keho oireilla fyysisesti jos voi henkisesti heikosti, fyysistä kipua esimerkiksi? Henkinen jamani on ollut pahempi kuin fyysinen. Fyysisiä tauteja ja flunssia on minulla hyvin harvoin mutta mielenterveydelliset asiat ovat sen sijaan ihan eri maata. - Aloittaja.
Ettet ois tehnyt 7,5 volttia ja ottanut klonkun? 🤣
- Anonyymi
Otitko sen keltaisen sitruuna lonkun? Monet on kehunut sen makua? Itse en ole vielä sitä ehtinyt maistamaan. Tuleeko joskus vielä sitruuna-lakritsi lonkku? Jätskinä se on oma lemppari.
- Anonyymi
Otin viikonloppuna sellaisen. Maistuu ananakselle. Ihan hyvää jos niitä ei juo liikaa. Etäisesti karvas maku ehkä siinä mutta hyvin vähän jos ollenkaan. Makuun on voinut vaikuttaa sekin kun minulla on useimmiten purkka suussa silloin kun otan.
Otat yhden sellaisen reilun kahden tunnin välein, niin kestät ympäri vuorokauden tuota mainitsemaasi "tätä".
Surullista se on, jos ei ihminen siedä elämää ilman alkoholia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011571
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58981Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 61866
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t265754Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10750Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä339694Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74686Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58684