Hei, olen kuntoutuva addikti, nyk enään alkoholi. En osaa päästää irti itsetuhoisista ajatuksista. Olen yrittänyt hakea apua kuntoutuksen jälkeen mutta nykyisin enään apua ei tunnu saavan. Tähänkö tätä maata ajetaan että työikäiset eivät saa apua?
Itsetuho tai itsemurha
4
397
Vastaukset
- Anonyymi
Hae vain sitkeästi apua, äläkä anna periksi!! Tsemppiä!!
- Anonyymi
Itsetuhoisiin ajatuksiin auttaa aika paljon se, kun opettelee tykkäämään itsestään ja hyväksyy itsensä hyveineen ja paheineen.
Itsetuntoa pystyy kohottamaan halutessaan, vaikka vaativaa se toki on. Ei käy aivan silmänräpäyksessä.
Itse käytin aikoinaan liikaa alkoholia ja vähän muutakin, kaikki ne vuodet tuli syyteltyä itseä omasta käytöksestä ja omista tekemisistä. Silloin oli paljon itsetuhoisia ajatuksia, jopa tekojakin.
Kun on riippuvuusongelmaa, alkaa hyvin herkästi syyllistää itseään kaikesta, ja todennäköisesti siitä aiheutuu itsetuhoisuus.
Kuntoutukset ja muut eivät välttämättä anna toivottua tulosta, eli niistä ei aina ole valitettavasti ole apua, paljon on omasta itsestä kiinni. Ammattilaisilta voi saada kyllä neuvoja ja ns. työkaluja itsensä hoitamiseen parempaan kuntoon.
Vertaistuki on myös hyvä systeemi, jos haluaa sellaisen pariin hakeutua. Monet saavat ja ovat saaneet siitä apua itselleen. Hei,
Ikävä kuulla, että sinulla on ollut vaikeuksia saada apua kuntoutuksen jälkeen. Itsetuhoisista ajatuksista kannattaisi tosiaan keskustella ammattilaisen kanssa. On olemassa monia auttavia tahoja, joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä. Ao. palveluista voi halutessaan saada tukea ja vinkkejä myös muuhun avun hakemiseen.
- Tukinet.net - Tukipisteesti netissä https://tukinet.net/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy mm. Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/
Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.
Joka viikko ma-ke klo 15-19 ja to klo 15-21 on Solmussa-chat päivystys, jossa voi jutella kahden kesken päivystäjän kanssa. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.
- Valtakunnallinen kriisipuhelin
Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää 24/7 numerossa 09 2525 0111.
- Kriisikeskukset
Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Osassa yksiköistä myös etävastaanotto on mahdollinen. Yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/
Akuutissa tilanteessa kannattaa olla yhteydessä oman kunnan psykiatriseen päivystykseen tai soittaa 112.
Lämpimin terveisin
MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-2000011881724200Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1193628Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös2553081Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä71759Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.1681419- 761305
Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä
Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.321190Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen
Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.671035- 97985
- 90873