Kilon laihdutus ja suuret terveysvaikutukset, karkkia saa vähän syödä

Anonyymi-ap

Laihduin loppujen lopuksi vain kilon kahden viikon kuurilla mutta terveysvaikutukset olivat erittäin suuret
Verenpaineen yläpaine oli alussa 147 ja kolmen viikon kuluttua aloituksesta 120-124
Samalla parantui jatkuva kova päänsärky

Kuurin aikana kalorit oli kahden viikon ajan vain 1300-ja välillä 1800 Samaan aikaan erittäin paljon liikuntaa hyöty pyöräilyä eli TYÖPYÖRÄILYÄ + KAUPPAPYÖRÄILYÄ ja lisäksi tein pienen kuntosalireenin enimmäkseen juoksumatolla.

Kuurin aikana en syönyt yhtään karkkia enkä leipää.

Nyt söin yhtenä päivänä 3500 kaloria ja sitten kahtena päivänä 3200 kaloria eikä verenpaineeni loppujen lopuksi noussut yhtään vaikka se kävi yhtenä päivänä 5 pykälää ylempänä.
Söin noina päivinä myös karkkia 270-170 grammaa päivässä.
Pienestä karkin syömisestä ei ole mitään haittaa kun syö sitä vain harvoin ja pieniä määriä ja harrastaa samaan aikaan liikuntaa ja paino pysyy koko ajan samassa.
(Silloin kun lihoin ja VERENPAINEET NOUSI söin sitä JOKA PÄIVÄ150-250 gramaa päivässä enkä harrastanut yhtään liikuntaa)

Laihduttamista minulla on enään noin 1 kilo.
Paino tällä hetkellä 64 kiloa nesteisenä.Tuon kilon laihtumiseen pitää laihtua ensin 57 kiloon joka on paino kuivana
Paino nousee nopeasti kuurin jälkeen 63 kiloon joten laihtumista tuleekin vain 1 kilo
Oikein tehdyssä laihdutuksessa mitat pienentyy paljon mutta paino vain vähän ja väärällä tavalla ja väärällä ravinnolla tehtynä laihtuu pois myös lihakset.

Kilo oikeaa läskiä ON oikeasti PALJON laihduttu.

4

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Söin noina päivinä myös karkkia 270-170 grammaa päivässä"


      Tuo on liikaa yhdelle päivälle. Sinulla on ongelma ja se alkaa a-kirjaimella.

    • Anonyymi

      Erilaisten asioiden addiktio.

      Sokeri, ruoka, alkoholi...

    • Anonyymi

      Lihomisesta on aina suurin osa vain nestettä.

    • Anonyymi

      Paino voi vaihdella vuorokauden aikana kilon tai kaksi henkilöstä riippuen.
      Juurikin esim. nesteet, nestekierto voi vaikuttaa asiaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4791
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3076
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1551
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1199
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      989
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    Aihe