Työpäivä takana. Olen ihan tuhannen kännissä. Nyt on aika kysyä kysymyksiä, joihin en normaalisti vastaisi. Antaa palaa.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 143
Vanhimmat
Monta olutta on jäljellä?
Ei ole enää kuin 1,5 litraa. Mitoitin määrän alakanttiin. Tosin en ole laskenut montako on tullut juotua jo.
Onko työpaikalla romanssit edenneet?
-harmiseikirj-
Never. Minua ei nappaa yksikään nainen.
Eikös siellä ole se mieskin jolla pikkujouluissa juksutit muita?
-harmiseikirj-
Näin kännissä voin tunnustaa olevani enemmän hetero kuin homo xP
Kuinka paljon on tarpeeksi?
En oikein tiedä, kun en yleensä käytä alkoholia. Joten juopumuskynnys on todella matala.
Jos voisit muuttaa yhden asian elämässäsi, mikä se olisi?
Estäisin läheistäni lähtemästä ovesta. Nyt en näe häntä enää koskaan.
Ja kertoisin että rakastan häntä.
Mikä on tähän astisen elämäsi onnellisin ja merkittävin hetki?
Tähän en voi vastata vaikka kännissä olen, sillä se liittyy läheisiini. Tavallaan se myös paljastaa minusta sen, kuinka säälittävä olen, sillä elämäni onnellisin hetki on oikeastaan toisten ansiota :D
Mitä heikkouksia sinulla on?
Minulla on todella heikko itseluottamus. Se on kyllä parantunut kun kilometrejä on kertynyt mittariin, mutta haluaisin olla paljon vahvempi.
Onko tässä jo tarpeeksi kysymyksiä, vai jatketaanko?
Aina saa kysyä :)
Millaisessa tilanteessa olet kokenut olevasi kaikkein haavoittunein?
En pidä siitä että minua moititaan. Silloin tunnen häpeää.
Minkä päämäärän haluaisit vielä saavuttaa?
Haluaisin että mielenterveyteni olisi siinä kunnossa, että työllistyisin koulutustani vastaavaan työhön.
Millä tavoin huolehdit itsestäsi, jotta saavuttaisit päämäärääsi?
Panostan paljon mielenterveyteeni. Teen jatkuvasti työtä itseni kanssa ja menen koko ajan parempaan suuntaan. Tulevaisuus näyttää valoisalta.
Oletko aamu-, vai iltauninen?
Tykkään valvoa yöllä ja nukkua päivällä. Mutta töiden takia tämä ei ole aina mahdollista.
Blondi, vai brunetti?
Minulle ei hiusten värillä ole väliä. Muutenkaan en hirveästi perusta ulkoisesta olemuksesta. Se mitä löytyy korvien välistä on tärkeämpää.
Mitä kysymystä olisit toivonut, jota en kysynyt?
Nyt alkaa palailemaan taas maan pinnalle. Tuntuu että olen vastaillut tarpeeksi kysymyksiin :D
Kiitos! 😁
Riippuu missä asiassa
Kiitos sinulle osallistumisesta :)
Empä keksi mitään mitä elämässäni haluisin muuttaa ilman sitä elämää minkä olen elänyt tuskin olisin se mikä olen tai sellainen kuin olen
Lapsieni syntymät
Vaikia sanoa onko mitään varsinaisia heikkouksia eräällä tavalla se on kai heikkoudeksi luokiteltavaa ettei aina usko varoitusta jostakusta ennen kuin on itse tähän tutustunut
Jos keksit jotai fiksuja kysymyksiä ni jatka vai toki sanonta on jot ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä mu kysymys on tyhmä aina silloi kun jos tietää itse vastauksen jo etukäteen
Ei ole oikei ollu sellaisia tilanteita on tilanteita joissa olen suuttunu johtuu toisen toisten tavasta aliarvioida mua tarttis nääs tuntea mut ennen kun alkaa edes arvosteleen mua saatika arvioimaan mun osaamista
Ei o sellaista omasta mielestä olen pärjänny elämässä hyvin mul on kaksi lasta tyttö ja poika tosin vituiksi meni niiltä osin taas siinä mielin et kummankaan päivittäisessä elämässä en ole saanut ol tai voinut ihan miltä kantilta asiaa tarkastelee
Aamu
Tumma tai ristiverinen miten sen kahtoo pienenä oli vaaleet hiukset
Olet itsekäs ja toisen lähdön estäminen on väkivaltaa.
Ei ole säälittävää vaan ihan normaalia tuo. Että onnenhetket koetaan toisten ihmisten läheisyydessä.
Mikähän voisi olla sellainen kysymys, johon et normaalisti vastaisi? 🤔
Taidan tosiaan lörpötellä aika avoimesti asioistani myös selvänä :D
En oikein tiedä, minkälaisista asioista et juurikaan puhu… hmm. No, onkos kiinnostavia naisia muuten ollut kiikarissa, jos ei työpaikan naisia lasketa?
Oletko biseksuaali?
Työpaikalla ei ole yhtään mielenkiintoista naista, eikä muutenkaan ole näköpiirissä potentiaalisia.
En sanoisi olevani biseksuaali. Jos pitäisi määritellä sanoisin olevani hetero femboy jokseenkin panseksuaali???
Selvä juttu. Seuraava kysymys: kuinka humalassa olet nyt asteikolla 0-10?
En osaa vastata tuohon, sillä en ole koitellut juurikaan rajojani alkoholin kanssa. Nyt tosin mennään jo siinä kynnyksellä, että alkaa oksettamaan.
Kannattaa pian lopettaa, eikö niin 😬
Jep. Olet aivan oikeassa. Onneksi alkaa jo lasku iskemään, vaikka viimeisiä juon.
Ei taida ol sellaista kysymystä
Ainahan naisia kateltua tulee se onko ne kiinnostavia on si erijuttu enkä ole myöskään bi-seksuaali
Riippuu keneltä kysytään jos tyttäreni äidiltä kysytään ni olen syntymähumalassa vaikka en olisi juonut tippaakaan
Sinä ole alkoholia edes juonu ainakaan näitä kirjoituksia kirjoittaessasi
Minä käyttäydyn fiksusti ollessani humalassa. Ihmiset käyttävät humalaa vain tekosyynä huonoon käytökseen, mutta ovat vain kusipäitä oikeasti.
Ah, just näin 👍
Empä ole sellaisia miehiä tavannu jotka osaisivat turvat täys edes keskustella
Mun mielestä humala ja "turvat täys" on kaksi ihan eri asiaa :)
Haluatko minulle vastata?
Mitä mieltä olet minusta?
Sinä vaikutat aidolta ihmiseltä, jota maailma on kohdellut kovasti. Toivon että joku pitää sinua kuin kukkaa kämmenellä ja suojelee kovalta maailmalta.
Tarttis tuntea henkilökohtaisemmin voidakseen muodostaa rehellistä mielipidettä toisesta
Olemme kokeneet kovia
https://tenor.com/fi/view/love-hug-couple-sad-cuddle-gif-23828711
Mikä on Arditin paras biisi?
En tiedä kuka hän on.
Tuossa heikäläisten yksi biisi: https://youtu.be/6SUHcRUBldQ?si=GXRpjuTgvVvz070e
Kysymykseni:
Olisikos aika juoda vettä ja mennä nukkumaan?
Palstapervoilu kännispäin saattaa kaduttaa seuraavana päivänä.
Totta. Mutta toisaalta tämä on palsta ja täällä ei tarvitse anonyyminä hävetä :D
No.. olet kyllä oukeassa. Pseudonyymilläkin on anonyymiteettinsä.
Aikanaan oalstalla oli näitä kysymitä vain -ketjuja enempikin.
Minä kysäisenkin missäpäin valtakuntaa vaikutat? Noin niinkuin likimain.
Kiinnostaa siksi kun väität että perähikiällä.. heh.. jos vaikka palstamiittiä järjestettäisiin sielläpäin...
En paljasta sijaintiani :D
Niin arvelinkin.. :D
Ite käskit kysyä sellaista mitä et tavallisesti paljastaisi.. löysin kysymyksen johon et vastaa edes tuhannen päissäsi..
Heh..
Vesi on melko mauton juoma ja miksi pervoilu täällä ketään kaduttaisi kun ei teistä kukaan niitä pervoja kadulla tunnista kuitenkaan mistäs tiedät vaikka yksi niistä pervoista joita täällä kirjoittelee olisikin huomenna käsipuolessasi
Voitit. En pysty vastaamaan tuohon yhtään mitään :/
Ei maksa vaivaa tie on nii pien kylä et sen meetin jälkei sutkin tunnettais ulkonäöltä koko suomessa vähintään
Ei ollut kyse voittamisesta.. mä tykkään sinusta kuin hullu puurosta, nii kunhan kiusoittelen.
Tiedän :) Kunhan höpöilen.
Saat höpöillä. Se on yksi sinun valloittavista piirteistäsi.
Kaikki ei tajua, kuvittelevat sinun veetuilevan kun vaan oikeasti höpöilet.
Taidan olla kiero kuin korkkiruuvi. Moni ei muuten tajua kettuiluni tarkoittavan, että välitän.
Noh.. mielestäni et ole kiero.. huumorintajussasi on twistiä ja omintakeisuutta joka vaatii lukijaltaan hieman laajempaa katsantokantaa.
Minun mielestäni olet oikein hyvä juuri noin. Kettuilusi on hyväntahtoista.
Onko tarkoituksesi "olls outo" yksi tapa olla "haluttu"?
Eli saalistaa jotain palstalla?
Mm. Pönttistä?
En kaipaa parisuhdetta. Eikä Pönttis taida täällä enää palstailla. Enkä kyllä muutenkaan haluaisi mitään Pönttiksen kanssa.
Ja olenko minä outo?
Kuka ny niin hölmö olis et täällä jotakuta ketä sattuu saalistas eikö pitäs tietää vähä tarkemmin ketä saalistaa ettei ihan vajaaälyiseltä vaikuttas kuitee
Enpä puhunut parisuhteesta.. vaan jonkun saamisesta. 😁
Millaisesta saamisesta??? Olen hämmentynyt.
Mitä nyt kellekin se on? Hyväksyntä joillekin voi riittää. 😊
No, sillä ei ole väliä, kun ei Pönttis täällä enää käy.
Ei enää, muttta en kysynytkään tästä hetkestä...
Vaan mistä hetkestä? En oikein ymmärrä mitä tarkoitat kysyä ja millaista vastausta haet.
Ehkä ei ole mieltäkään teroittaa kysymystä...vastaus riitää..
Oletko jo jotenkin tajunnut, että et ole kuolematon ja jos olet niin missä vaiheessa sen tajusit?
Tajusin sen hyvin nuorena osallistuessani isomummoni hautajaisiin.
Mitä tajuamista siinä on jokainen meistä vanhuuteen jossai kohti kuolee kuitenkin tähän ast mul on ollu hyvä tuuri etten ol kuollu enkä si taas ole onnistunu töissäkään itseäni rikkomaan vaikka olen sitäkin yrittäny ois ollu helppo tapa päästä työkyvöttömyys eläkkeelle täydellä palkalla ja ois eläkkeet ja kaikki kertyny normaalisti vakuutuksen piikkiin niinsanotusti ja palkankorotukset ja muut ois ymmärtääkseni laskettu loppu työiän mukaan si taas jos olis niin hölmö et noissa suostuu kertakorvaukseen ni jää varmasti tappiolle
Olen huono kyselemään mitään, joten toivotan vain hyvää yötä. 🥴💤
Jasu
Hyviä öitä :)
Ainahan sitä voi uteliaisuuttakin kysellä onko sillä jotain väliä mitä kyselee jos kyselee sellaisia asioita mitkä itseä kiinnostaa
Jos Suomi voittaa Euroviisut missä kaupungissa ne pitäisi sitten Suomessa järjestää?
Rovaniemellä.
Peruskysymys mikä on haastava ja mikä ihmisen on joskus hyvä kysyä itseltään: Missä haluaisit olla 5v päästä ja miten haluaisit silloin elää, jos voisit valita? Mitä elämässä olisi muuttunut ja miten?
Humalatila haihtunut. Nyt on jo suojamuurit päällä, mutta koitan vastata.
Haluaisin työllistyö koulutustani vastaavaan työhön. Lisäksi haluaisin alkaa harrastamaan jotain kiviin liittyvää asiaa ja vierailla maanalaisissa paikoissa.
Kivissä on hohtonsa. En sano syytä miksi, mutta itsekin aion kuvata ja tutkailla tiettyjä erikoisia kivijuttuja kesälomalla.
Ja mitenkä tähän pitäs si muka osata vastata kun ei ole mitään takuuta että aamulla edes herää sitä vaan pidetään itsestäänselvänä et aamulla herää
Oletko kiinnostunut kaikista mineraaleista vai lähinnä upeista jalokivistä?
Kaikki mineraalit. Itseasiassa en perusta etenkään hiotuista jalokivistä, sillä ne ovat niin steriilin näköisiä.
Etkö pelkää, että maanalaisissa paikoissa iskee pimeyden ja ahtauden kammo. En voi itse viedä autoani edes maanalaisiin väestösuojiin. Enkä myöskään pidä vuoristojen luolastoista, niissä viihtyvistä lepakoista, eksymispelosta ja romahdusvaaroista.
Etkö pelkää tuntevasti samallatavoin?
Tunnen oloni turvalliseksi ahtaissa paikoissa.
Itse pidän sekä että. Myös kivestä rakennelmista ja taiteessa.
Se on sitten sinun onnesi 👍
Oletko käynyt Tytyrin Elämyskaivoksessa?
Mielenkiintoinen kohde. Suosittelen käymään, jos et vielä ole tutustunut kohteeseen.
https://www.tytyrielamyskaivos.fi/fi-FI
En ole käynyt tuolla, mutta yhdessä toisessa Suomen suurimmissa kaivoksissa olen vieraillut useampaan otteeseen. Jotenkin se kostea kaivoksen pimeä kylmyys on vaan mahtavaa.
Tuo kaivos on Lohjalla. Suosittelen tekemään sinne päiväretken. Se nimensä veroinen, Elämyskaivos. 😊
Seksiä harrastaessasi pidätkö mielelläsi silmiäsi kiinni vai auki? Kato tämä on tärkeä tieto🤣🙈
Auki kuinka muuten voisi nähdä nauttiiko toinen siitä mitä tekee
Ehdottomasti auki. Olen hyvin visuaalinen ihminen.
👌🏻 oikein hyvä vastaus. Kiitos😁
Kuinka pitkä kikkeli sulla on?
Riittävän pieni omastamielestäni ei tee nii pal vahinkoa jos ei osaakkaan käyttää riittävän hyvin
Miksi joit itsesi tuhannen känniin?
En tiedä. Jotenkin väsyttää, kun siitepölyallergiat jo päällä. Halusin vain rentoutua.
Olen hämmästynyt. Kettuliinikamu kännissä. Ei ole sun tapaistasi.
Kerroit erään kivuliaan asian. Olen pahoillani puolestasi ja halaan sua lujasti Kamu. Se ei paranna mutta ehkä se lohduttaa. Hieman.
Kiitos paljon. Se lohduttaa paljon. Tutkimusten mukaan ihminen tarvitsee viisi halausta päivässä :)
Minä olen aina sanonut, että Kamu on fiksumpi kuin päältä päin voisi kuvitella:)
*hymyilee*
Siltikin. Ole kiitollinen rakkaudesta. Vaikka menetys sattuu. Sattuu se ihan saatanasti. Olen monesti pohtinut mm Xenan, Buddyn, Haaveilijan ja Timpan ynnämuiden menetyksiä ja ihmetellyt, miten he ovat oikein selvinneet siitä. Nyt mun pakko käydä halaamassa heitäkin.
Mistä sait inspiraation hankkiutua tuhannenkänniin?
Allergiat päällä ja muutenkin väsyttää, joten otin irtioton.
Käytätkö viiniä vai valitsetko kirkkaita ja maustamattomia?
Siideriä join. Maistuu limpparille :D
Juttelet yhtä mutkattomasti anonyymien kanssa kuin rekattujenkin. Mistä ajattelet sen johtuvan? 🤔
Juttelen kaikkien kanssa, mutta kaipaan silti syvimmällä sisimmässäni toisen tunnistavuutta.
aaa. haluaisitko tietää kuka olen? :)
Jos haluat rekisteröidä nimimerkin tai lisätä viestiin allekirjoituksen, niin aina mukavampi. Mutta se on vapaaehtoista.
No en halua, mutta voin allekirjoittaa tämän :) Kysyin ja kerroin tässä ketjussa pelkääväni luolia, pysäköintihalleja ja eksymistä. Onnittelin siitä, ettei sinulla rajoituksia. Kerroin olevani kiinnostunut kivistä, myös jalokivinä, rakennelmina ja taiteena. Kysyin myös pidätkö viineistä vai maustamattomista kirkkaista (itse pidän viinistä). Ihan ensin kysyin mistä sait inspiraatiosi känösiisi. Ja ihan lopuksi kiinnostuin välittömyydestäsi (tai välinpitämättömyydestäsi, mutta siinä erehdyin :) Pyydän myös anteeksi, että haluan enimmäkseen olla tunnistamaton.
https://youtu.be/JGbHpwxHeWc?si=6AGp3KKTdBWxvBj5
t. sxth
Kumpi vai Kampi voitta pressanvaalit?
Kummatkin yhtä huonoja vaihtoehtoja. Pekka on humaanimpi. Stubb sosiaalisesti hyväksyttävämpi, mutta persoonaton.
Komppaan.
Oletko vielä kännissä, voiko viel kysyä?
En ole tänään ottanut mitään, mutta aina saa kysyä.
Ihminen on rehellisempi kännissä, siksi en kysy mitään. Olisin vaan halunnut tietää, mihin avaruus päättyy ja mistä se sai alkunsa.
Miten ihmeessä pystyt kirjoittamaan noin virheettömästi ja selkeästi, jos olit tuhannen kännissä? Minä pyrin jättämään kaiken viesteilyn nollaan, jos olen vähänkin enemmän ottanut, sillä näppäimistöltä tulee pelkkää hepreaa 🙈
Haha. Ei meinannut sormet löytää oikeita kirjaimia näppäimistöltä ja joutui sitten kokoajan virheitä korjailemaan, mutta viimein aina onnistui. Minulla on ilmiömäinen kyky tuottaa ihan järkevää puhetta, vaikka olisin kuinka humalassa. Tosin alan sitten aina sössöttämään ja puheesta on sen vuoksi vaikea saada selvää.
Vaikuttavasti suoriuduttu 😄
Useimmat meistä tuottavat humalassa hieman epäselvempää puhetta, mutta toistaiseksi olen tullut aina ymmärretyksi. Hyvin harvoin tosin olen ylipäätään humalassa, mutta joskus hauskanpito vie mukanaan ja tulee ehkä pari otettua liikaa.
Mitä paheita sinulla on?
Entä mikä sinua stressaa tällä hetkellä?
🙂
Minua stressaa kun huomenna pitäisi jaksaa käydä nepsyvalmennuksessa, vaikka on vapaapäivä.
Paheeni on pikkusikarit, joita tulee kuitenkin harvoin poltettua. Aina kun poltan, mietin suu- ja keuhkosyövän riskiä. Nekun ovat pahimpia tai ainakin kivuliaimpia syöpiä mitä ihmisellä voi olla.
Entä mistä olet viimeksi ilahtunut?
Lisäksi: Tsemppiä huomiseen päivään 👍
Ja hyvä juttu, että poltat vain harvoin. Toivottavasti pääset kokonaan irti sikareita. 😊
Viimeksi ilahduin kuin sain läheiseltä käsin tehdyn lahjan. Jostain syystä kaikki onnen hetkeni liittyvät läheisiini 🤔
Sehän on aivan ihanaa, kun on läheisiä, joiden kanssa voi jakaa elämän tärkeimmät ja onnellisimmat hetket. - Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. 🤗