Raamattu ensin

Anonyymi-ap

JT laittavat Vartiotornin ennen Raamattua, vaikka kuuluisi olla päinvastoin. Esimerkkinä on jälleen kerran miesten korvakorut. Raamattu hyväksyy ne miehillä, mutta JT eivät hyväksy. Tämä nyt on vähäpätöinen asia, mutta JT on muunneltu totuus liikemiestyylin laariin. Miehillä oli pidemmät hiuksetkin aikoinaan. Kyllä minä luotan enemmän Raamattuun kuin Vartiotorniin. Raamatun lukeminen voi avata silmiä.

27

410

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä en löydä JT uskonnosta aivan sellaista totuutta, mitä kaipaan. Itse en ole niin tiukka kaikessa, mitä JT uskonto on. Raamattu on selvästi vapaampi kuin JT uskonto. Olen enemmän Raamatun linjoilla.

    • Anonyymi

      Vartiotornin uskonnossa Raamattu on lähinnä rekvisiittaa. JT:t eivät todellisuudessa pidä kaikkea Raamatussa käskettyä, edes Uuden testamentin puolella olevaa noudatettavana tai nykyaikana voimassa olevana. Järjestö kertoo, mikä Raamatussa tulee ottaa kirjaimellisesti ja mikä kuvaannollisesti, mikä on voimassa nykyaikana ja mikä ei, mikä koskee vain "voideltuja" ja mikä kaikkia, jne. Lisäksi järjestöllä on sääntöjä, joista Raamattu ei sano mitään, ja myös näitä täytyy noudattaa. Kun järjestö muuttaa oppiaan, todistajien tulee omaksua uusi oppi ilman vastalauseita ja alkaa opettaa sitä totena.

    • Anonyymi

      soopaa

      • Anonyymi

        Nimenomaan, kyllä JT tietää paremmin nämä asiat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan, kyllä JT tietää paremmin nämä asiat.

        JT:t vain kuvittelevat tietävänsä.
        He ovatkin siksi kirottuja. Gal.1:7-9.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan, kyllä JT tietää paremmin nämä asiat.

        Todellakin, heidän oma kirjallisuus todistaa sen vahvasti!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JT:t vain kuvittelevat tietävänsä.
        He ovatkin siksi kirottuja. Gal.1:7-9.

        Vain JT ja juutalaiset pelastuu!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellakin, heidän oma kirjallisuus todistaa sen vahvasti!

        Juurikin näin🙂


    • Anonyymi

      Se oli sen ajan tyyli,

      • Anonyymi

        Nykyajan JT tyyli on varta vasten kehitetty mahdollisimman askeettiseksi. Se on tiukan kurinpidon aikaansaama. Kaunis se ei ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyajan JT tyyli on varta vasten kehitetty mahdollisimman askeettiseksi. Se on tiukan kurinpidon aikaansaama. Kaunis se ei ole.

        Soopaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soopaa!

        Soopaa itsellesi. Minä käytän järkeäni, ja noudatan omaa tyyliäni. Onko siellä saleilla ja konventeissa jo näkynyt naisia pitkissä housuissa? Katsotaanko heitä vinoon? Ehkä kaikki eivät tiedä vielä, että pitkät housut ovat nyt sallittuja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyajan JT tyyli on varta vasten kehitetty mahdollisimman askeettiseksi. Se on tiukan kurinpidon aikaansaama. Kaunis se ei ole.

        Ei pidä paikkaansa tämäkään, Kokkolassa sanottiin että Jeesus ei ollut askeetti!
        Joten ei JT myöskään. Oli kyllä hieno Volvo tällä veljellä👍


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soopaa itsellesi. Minä käytän järkeäni, ja noudatan omaa tyyliäni. Onko siellä saleilla ja konventeissa jo näkynyt naisia pitkissä housuissa? Katsotaanko heitä vinoon? Ehkä kaikki eivät tiedä vielä, että pitkät housut ovat nyt sallittuja.

        Korvakorut ja pidemmät hiukset miehillä ovat sallittuja, koska Vanha Testamentti hyväksyy ne.


    • Anonyymi

      Ei pidä paikkaansa! Kokouksessa sanotaan että tutkimme Raamattua vartiotornin välityksellä.
      Eikä vartiotornia raamatun välityksellä.

    • Anonyymi

      "tutkimme Raamattua vartiotornin välityksellä."

      -Puheenjohtaja valtakunnansalilla pyytää lukemaan vartiotornin alareunan numeroidun kysymyksen. Hän, joka saa luvan, lukee.
      Sitten puh.joht. pyytää lukemaan vastaukseksi vastaavasti numeroidun lauseen sivulta. Se tapahtuu samoin.

      On todistajien mukaan vain myytti, että tuon päälle määrätään yhteistaputus.
      Mutta onko se myytti ?

      • Anonyymi

        Kyllä varmaankin on myytti. Esim, todella adverbin saa lisätä ja on suositeltavaa, kun puhutaan ja kirjoitetaan järjestöstä,
        Todella hyvä ym..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä varmaankin on myytti. Esim, todella adverbin saa lisätä ja on suositeltavaa, kun puhutaan ja kirjoitetaan järjestöstä,
        Todella hyvä ym..

        Torkahdin usein Kokkolan Kokouksissa,sitten kävin laskemaan todella sanoja kuka vetää rekordit tässä, pysyin ehkä paremmin hereillä.
        Muistaakseni eräs pappi (terveisiä sinne) veti minuutin loppurukoukseen 7 todella sanaa.
        Eräs nuori teokraattisen koulun veli oli huolissaan että puhe ei ole ihan määrätyt 5min ja puuttuu 40sek.
        Tämä rekordit tehnyt veli oli koulun ope niin arvelin ja sanoin että lisää todella sanoja puheeseen, helposti tuli näin 5min täyteen.!
        Puhe arvostelusta tuli täydet pisteet!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Torkahdin usein Kokkolan Kokouksissa,sitten kävin laskemaan todella sanoja kuka vetää rekordit tässä, pysyin ehkä paremmin hereillä.
        Muistaakseni eräs pappi (terveisiä sinne) veti minuutin loppurukoukseen 7 todella sanaa.
        Eräs nuori teokraattisen koulun veli oli huolissaan että puhe ei ole ihan määrätyt 5min ja puuttuu 40sek.
        Tämä rekordit tehnyt veli oli koulun ope niin arvelin ja sanoin että lisää todella sanoja puheeseen, helposti tuli näin 5min täyteen.!
        Puhe arvostelusta tuli täydet pisteet!

        Arvelisin että nyt kun HK on lanseerannut,tämän Todella HK, mitä makkaraa Kokkolassa käytetään ravinnoksi.


    • Lue ennemmin Aku Ankkaa. Se on paljon jänskempi, totuudenmukaisempi ja siinä on värikuvia.

      • Anonyymi

        Juu tuttu lehti, on ollutkin elämäni ohje ja opaskirja monessa asiassa, kävin tapaamassa Don Rosaa Oulussa tässä muutama vuosi sitten, kun oli valkeassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu tuttu lehti, on ollutkin elämäni ohje ja opaskirja monessa asiassa, kävin tapaamassa Don Rosaa Oulussa tässä muutama vuosi sitten, kun oli valkeassa.

        > kävin tapaamassa Don Rosaa Oulussa tässä muutama vuosi sitten, kun oli valkeassa >

        Poltettiinko Don Rosa Oulussa!? Järkyttävää, miksei ole uutisoitu!?


    • Anonyymi

      Kenenkään, ei ainakaan Raamattua tuntemattoman, pitäisi lukea järjestön väännöstä. Siinä asioita on muutettu oman ideologian mukaiseksi. Isoja kirjaimia muutettu pieneksi, pilkun paikkaa siirretty ym.

      Esim. Luuk 23:43 Jeesus sanoo ristinpuulla toiselle ryövärille: jo tänään olet oleva kanssani paratiisissa.
      Vartiotorniseura muuttanut Jeesus sanoi tänään, sinä olet oleva....
      Jos minä sanon jotain, niin varmasti sanon sen tänään . Ei sitä tarvitse korostaa. Mutta koko ajatus muuttuu jos pilkun paikkaa siirretään ja vähän sanarakennetta muutetaan. Eli omaan ideologiaan sopivaksi.

      Ja joka ei Raamattua tunne, saadaan väännöksellä uskomaan omaa näkemystään, harhaoppia.

    • Anonyymi

      Anonyymi 2024-04-06 14:08:25

      " Luuk 23:43 Jeesus sanoo ristinpuulla toiselle ryövärille: jo tänään olet oleva kanssani paratiisissa. "

      -Ristinkuolemansa yhteydessä Jeesus tyhjensi "Aabrahamin helman" ja vei
      autuaat sielut, jotka siellä odottivat Kristuksen lunastuskuoleman täyttymistä, myös saaliinaan "paratiisiin", kolmanteen taivaaseen, odottamaan elämän ylösnousemusta. Näin Kristus kukisti sen, jolla oli kuolema vallassaan. Jeesuksella oli täytetyn lunastuksen vakuutena kuoleman ja tuonelan avaimet, joita hän myös käytti (Lk. 23:43, 2 Kor. 12:2-4)
      Myös Ef 4:8-10 (VT:n esimerkkien Ps 49:14-16, Ps 68:19 ja Ps 103:4 lisäksi.

    • Anonyymi

      Tervetuloa JT seuraan pelastumaan!

      • Anonyymi

        🤑🤑


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      2660
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      489
      1592
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      83
      1314
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      289
      1257
    5. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      58
      893
    6. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      756
    7. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      35
      705
    8. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      48
      694
    9. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      684
    10. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      32
      653
    Aihe