Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.”
Ap t 15:7
Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta
628
1944
Vastaukset
- Anonyymi
Ap t 19:8
”Ja monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, menivät ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa.”- Anonyymi
AP.t19 TUNNUSTIVAT PAHAT TEKONSA TEHKÄÄ SAMOIN
- Anonyymi
Jeesus ristiin naulittiin jo 2000 vuotta sitten et sä voi sitä mitenkään enää tehdä tekemättömäksi se on tehty jo.
- Anonyymi
Apostolien teot siis on koottuja kirjoituksia sen ajan tapahtumista siellä. Jeesuksen ristiin naulitsemisen aikoihin. Ja Pietari Jumalan pojan uskon kalliolla. Kertoo miehenä miehille tässä että hän julistaa evankeliumia muille kansoillekin kuin vain juutalaisille. Tämä on profetallinen puhe ja evankeliumi julistettiin kaikille. Enää ei ollut mitään eroa ja ne jotka ottivat sen vastaan tulivat Jumalan kansaksi Yhdeksi uudeksikansaksi.
- Anonyymi
Room 1:17
Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".- Anonyymi
Italian Roomassa asuville tehty kirje 1:17 LUETUN YMMÄRTÄMINEN TÄSSÄ. JUMALAN VANHURSKAUS TULI SELVÄKSI POJASSA JEESUKSESSA JUMALAN VANHURSKAUS EIKÄ IHMISTEN. TÄMÄ ON TÄSSÄ SELVÄ JUMALAN VANHURSKAUS JEESUKSESSA EIKÄ SINUN. LUETUN YMMÄRTÄMINEN. ( Jeesus elää uskosta uskoon elä sinäkin pojan uskossa )
- Anonyymi
Roomalaisille se on Italiaa . Jumalan vanhurskaus siis aikaan saa uskoa häneen. Se on siis room/ italia 1:17 Jumalan vanhurskautta mikä tuo elämää ja uskoa häneen. Älkää nyt vaan tulkitko tätäkin jotenkin että teidän vanhurskaudessa tai teidän uskossa. Ei vähän hänen usko tuo vanhurskautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Siis Jumalan vanhurskaus on pojassa Jeesuksessa kaikilla kristyillä lahjaksi annettuna. Ei mitään omaa vanhurskautta vaan Jumalan joka on pojassa Jeesuksessa .
- Anonyymi
”Olinpa siis minä tai olivatpa he: näin me saarnaamme, ja näin te olette uskoon tulleet.”
1 Kor 15:11- Anonyymi
Heilutte kuin heinäpäät yksittäisten eri lukujen aikojen kohdissa yhtä sieltä toista tuolta. Ette nyt pysy aiheessa aloituksessa. Pietari miehenä kertoo miehille että hän julistaa evankeliumia kaikille kansoille. Tästä on 2024 vuotta aikaa.
- Anonyymi
”Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.”
Hal 3:7- Anonyymi
Korj. Gal 3:7 😊
- Anonyymi
”Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.”
Gal 3:9 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.”
Gal 3:9https://keskustelu.suomi24.fi/t/18370430/kristinuskon-verinen-historia--risti-ja-hakaristi-
Kristinuskon verinen historia. Risti ja hakaristi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18370430/kristinuskon-verinen-historia--risti-ja-hakaristi-
Kristinuskon verinen historia. Risti ja hakaristi.Jeesus vuodatti sovitusverensä sinunkin syntiesi tähden, jotta voisit pelastua.
Haluatko pelastua? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.”
Gal 3:9SIUNATAAN JUU KUILLUT ABRAHAM SEN HAUTA ON ARABIASSA , MUTTA JEESUKSEN SYNTYMÄ OLI ISAK HAARAA SIKSI TÄMÄ
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus vuodatti sovitusverensä sinunkin syntiesi tähden, jotta voisit pelastua.
Haluatko pelastua?En ymmärrä ”sovitusveren” vuodatuksen logiikkaa. En vain ymmärrä, kuka kertomuksen mukaan uhrasi Jeesuksen ja kenelle.
En vain kertakaikkiaan käsitä, kuka uhrasi, mitä, kenelle ja miksi. En ole koskaan ymmärtänyt tätä, vaikka on rippikoulutkin käyty ja kaikki.
Minusta koko hommasta puuttuu loogisuus ja järki. Jeesus siis tiesi mitä tuleman pitää ja kuka vasikoi, muttei paennut. Hän siis halusi ristille?
Ja kuitenkin opetuksen mukaan se oli kamala asia. Mutta silti teloitusta juhlitaan. Sen piti tapahtua, vaikka se olisi ollut vältettävissä?
Mutta sitä ei kuitenkaan tullut välttää? Miksi?
En vaan ymmärrä tämän logiikkaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisin. Sekin näyttää oudolta, että ihmiset ”keskustelevat” vain lainaten Raamattua sieltä täältä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.”
Gal 3:9No se ABRAHAMIN USKO OLI POIKA JEESUS HÄN ENNUSTI SEN EDELTÄ
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18370430/kristinuskon-verinen-historia--risti-ja-hakaristi-
Kristinuskon verinen historia. Risti ja hakaristi.Hakaristi vai hinduilla no näyttää siltä myös ortodokseissa ja Egyptin pyramideissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ymmärrä ”sovitusveren” vuodatuksen logiikkaa. En vain ymmärrä, kuka kertomuksen mukaan uhrasi Jeesuksen ja kenelle.
En vain kertakaikkiaan käsitä, kuka uhrasi, mitä, kenelle ja miksi. En ole koskaan ymmärtänyt tätä, vaikka on rippikoulutkin käyty ja kaikki.
Minusta koko hommasta puuttuu loogisuus ja järki. Jeesus siis tiesi mitä tuleman pitää ja kuka vasikoi, muttei paennut. Hän siis halusi ristille?
Ja kuitenkin opetuksen mukaan se oli kamala asia. Mutta silti teloitusta juhlitaan. Sen piti tapahtua, vaikka se olisi ollut vältettävissä?
Mutta sitä ei kuitenkaan tullut välttää? Miksi?
En vaan ymmärrä tämän logiikkaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisin. Sekin näyttää oudolta, että ihmiset ”keskustelevat” vain lainaten Raamattua sieltä täältä.NO ENNEN JEESUKSEN SYNTYMÄÄ IHMISEKSI UHRATTIIN ELUKKAUHREJA ELUKAN VERTA SEKÄ RUUAKSI ETTÄ LEPYTYS UHRIKSI MUISTUTTAMAAN SYNNEISTÄ. JEESUKSEN TULTUA TÄTÄ EI ENÄÄ TARVITA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ymmärrä ”sovitusveren” vuodatuksen logiikkaa. En vain ymmärrä, kuka kertomuksen mukaan uhrasi Jeesuksen ja kenelle.
En vain kertakaikkiaan käsitä, kuka uhrasi, mitä, kenelle ja miksi. En ole koskaan ymmärtänyt tätä, vaikka on rippikoulutkin käyty ja kaikki.
Minusta koko hommasta puuttuu loogisuus ja järki. Jeesus siis tiesi mitä tuleman pitää ja kuka vasikoi, muttei paennut. Hän siis halusi ristille?
Ja kuitenkin opetuksen mukaan se oli kamala asia. Mutta silti teloitusta juhlitaan. Sen piti tapahtua, vaikka se olisi ollut vältettävissä?
Mutta sitä ei kuitenkaan tullut välttää? Miksi?
En vaan ymmärrä tämän logiikkaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisin. Sekin näyttää oudolta, että ihmiset ”keskustelevat” vain lainaten Raamattua sieltä täältä.Kyllä se sinulle aukeaa kun luet raamattua alusta loppuun kokonaisuutena ja jos ei aukene niin uudestaan ja taas uudestaan niin monta kertaa että ymmärrys asiassasi avautuu.
- Anonyymi
Abrahamin perillisiä lupauksen ( Jeesus ) mukaan. Siis pojassa Jeesuksessa on se perintö osa. Ristiin naulitussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korj. Gal 3:7 😊
Älyttömät galatalaiset on todella älyttömiä kun omaa uskoaan ja tekojaan esittelee kuin Kain aikanaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18370430/kristinuskon-verinen-historia--risti-ja-hakaristi-
Kristinuskon verinen historia. Risti ja hakaristi.Hakaristi oli siis Saksan armeijan tunnus ja myös Tanskassa sinisenä. Hinduilla se esiintyy keltaisena tai punaisena eli onnen merkkinä tai armeijassa armeijan onnea tuottavana amulettina. Hakaristi ei taas ole Jeesuksen risti joka tarkoittaa synnitön syntisten puolesta sovintoa. Eli risti ja hakaristi on eri asioita. Hindulaisuudessa on näitä kuin budhassa mutta kristityt ei käytä hindujen merkkejä. Ne oli Saksan armeijan sotamerkkinä siihen aikaan. Ikävää kuvitella että jossain armeijassa olisi vain yhtä uskontoa. Kyllä kaikkien maiden armeijoissa on kaikkia uskontoja. Ja kaiken maalaisia kuin uskonnottomia ja noitiakin. Puolikuu jengiä on myös kaikissa maissa kaikissa armeijoissa. Ja sitten on ortodoksien ympyrä risti mikä muistuttaa jonkun verran hakaristiä eli risti ympyrässä. Erilaisia merkkejä riippuen mikä yritys tai uskonto tai sotilas on. Sitten on aatelisten merkit ja poliittiset. Uusnatseja taas on monia erilaisia eri maissa. Nuorisoa joka tekee omia juttujaan eri uskontoisia. Niillä ei vaan ole aseita. Ne on ideologioita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ymmärrä ”sovitusveren” vuodatuksen logiikkaa. En vain ymmärrä, kuka kertomuksen mukaan uhrasi Jeesuksen ja kenelle.
En vain kertakaikkiaan käsitä, kuka uhrasi, mitä, kenelle ja miksi. En ole koskaan ymmärtänyt tätä, vaikka on rippikoulutkin käyty ja kaikki.
Minusta koko hommasta puuttuu loogisuus ja järki. Jeesus siis tiesi mitä tuleman pitää ja kuka vasikoi, muttei paennut. Hän siis halusi ristille?
Ja kuitenkin opetuksen mukaan se oli kamala asia. Mutta silti teloitusta juhlitaan. Sen piti tapahtua, vaikka se olisi ollut vältettävissä?
Mutta sitä ei kuitenkaan tullut välttää? Miksi?
En vaan ymmärrä tämän logiikkaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisin. Sekin näyttää oudolta, että ihmiset ”keskustelevat” vain lainaten Raamattua sieltä täältä.Alussa oli elukkauhrit muistuttamassa synneistä. Sitten tuli Jeesus ja hän oli synnitön joka ristillä syyttömänä kärsi syntisten synneistä. Luoja Jumala uhrasi itse itsensä tai poikansa pelastaakseen kadotettuja. Rakkaus lahja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No se ABRAHAMIN USKO OLI POIKA JEESUS HÄN ENNUSTI SEN EDELTÄ
Abraham ennusti edeltä Jeesuksesta.
- Anonyymi
Heb 4:3
”Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.”- Anonyymi
Pyhä symboli. Hakaristin historia
Mikä on maapallon elämän avain, elämän elinehto ja ehkäpä sen perimmäinen syy? Vastaus on aurinko. Se on suuri valonlähde, joka antaa lämpöä. Juuri se lämpö, joka saa jopa valtameret jäätymään.
Aurinko oli ensimmäinen palvonnan kohde siitä lähtien, kun ihminen ilmestyi elävien olentojen maailmaan. Vanhimmat rukoukset ja vanhimmat kuvat on omistettu sille - ensimmäiset ihmiskäden piirtämät merkit kiville. Vuosisatojen kuluessa ihmiset oppivat vähitellen valmistamaan auringon kuvia mitä erilaisimmista materiaaleista - metallista, puusta, kankaista, keramiikasta, lasista - ja koristelemaan näillä tuotteilla rukouspaikkojaan, kotejaan, vaatteitaan ja jopa ulkonäköään. Kaikista monista rituaali- ja kotitalouskuvista johtoasemaan nousi yksinkertaisin, perinteinen auringon kuva, joka tuli tunnetuksi hakaristinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhä symboli. Hakaristin historia
Mikä on maapallon elämän avain, elämän elinehto ja ehkäpä sen perimmäinen syy? Vastaus on aurinko. Se on suuri valonlähde, joka antaa lämpöä. Juuri se lämpö, joka saa jopa valtameret jäätymään.
Aurinko oli ensimmäinen palvonnan kohde siitä lähtien, kun ihminen ilmestyi elävien olentojen maailmaan. Vanhimmat rukoukset ja vanhimmat kuvat on omistettu sille - ensimmäiset ihmiskäden piirtämät merkit kiville. Vuosisatojen kuluessa ihmiset oppivat vähitellen valmistamaan auringon kuvia mitä erilaisimmista materiaaleista - metallista, puusta, kankaista, keramiikasta, lasista - ja koristelemaan näillä tuotteilla rukouspaikkojaan, kotejaan, vaatteitaan ja jopa ulkonäköään. Kaikista monista rituaali- ja kotitalouskuvista johtoasemaan nousi yksinkertaisin, perinteinen auringon kuva, joka tuli tunnetuksi hakaristinä.Swastika (hakaristi).
Arktisen teorian mukaan muinaiset arjalaiset, kuten kaikki indoeurooppalaisten esi-isät, muodostuivat ja kehittyivät alun perin napa-alueilla, korkeiden pohjoisten leveysasteiden mailla, niillä mailla, jotka myöhemmin peittyivät valtameren vesien alle. Viimeisen jääkauden alkuun saakka (XXX-XII tuhatta vuotta eaa.) näillä mailla vallitsi lämmin ilmasto, ja täällä kehittyivät aineellisen ja hengellisen kulttuurin vanhimmat muodot. Jäätikkö syrjäytti nämä ihmiset mantereelta, ja vuosisatojen kuluessa he levittäytyivät kaikkialle Eurooppaan, ja indokieliset arjalaiset lähtivät Intiaan. Sana "hakaristi" auringon pääsymbolina säilyi kaikissa heidän kielissään, emmekä tässä yhteydessä puutu tunnettujen tosiasioiden perusteella spekulatiiviseen merkin käyttöön germaanisten rasistien toimesta, jotka nostivat itsensä ja vain itsensä muinaisiksi arjalaisiksi. Nämä historialliset tapahtumat johtivat siihen, että hakaristin merkin käyttö sekä arkielämässä että painotuotteissa oli jopa kielletty. Mutta tämä ei tietenkään voinut johtaa siihen, että sitä ei enää käytettäisi sen monissa käyttömuodoissa, jotka ovat vakiintuneet useiden vuosituhansien aikana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Swastika (hakaristi).
Arktisen teorian mukaan muinaiset arjalaiset, kuten kaikki indoeurooppalaisten esi-isät, muodostuivat ja kehittyivät alun perin napa-alueilla, korkeiden pohjoisten leveysasteiden mailla, niillä mailla, jotka myöhemmin peittyivät valtameren vesien alle. Viimeisen jääkauden alkuun saakka (XXX-XII tuhatta vuotta eaa.) näillä mailla vallitsi lämmin ilmasto, ja täällä kehittyivät aineellisen ja hengellisen kulttuurin vanhimmat muodot. Jäätikkö syrjäytti nämä ihmiset mantereelta, ja vuosisatojen kuluessa he levittäytyivät kaikkialle Eurooppaan, ja indokieliset arjalaiset lähtivät Intiaan. Sana "hakaristi" auringon pääsymbolina säilyi kaikissa heidän kielissään, emmekä tässä yhteydessä puutu tunnettujen tosiasioiden perusteella spekulatiiviseen merkin käyttöön germaanisten rasistien toimesta, jotka nostivat itsensä ja vain itsensä muinaisiksi arjalaisiksi. Nämä historialliset tapahtumat johtivat siihen, että hakaristin merkin käyttö sekä arkielämässä että painotuotteissa oli jopa kielletty. Mutta tämä ei tietenkään voinut johtaa siihen, että sitä ei enää käytettäisi sen monissa käyttömuodoissa, jotka ovat vakiintuneet useiden vuosituhansien aikana.Hakaristi kiinnitettiin moniin esineisiin hyvien toiveiden merkkinä ja loitsuna kaikenlaisia ongelmia vastaan. Eri maissa on erityisen paljon tällaisia kuvia, joita on kiinnitetty vaatteisiin, asuintaloihin, kehräämöihin ja moniin muihin esineisiin. Eri puolilla Eurooppaa hakaristiä voi nähdä jopa ikonissa tai niin sanottuna Jumalan merkkinä, joka tunnetaan nimellä Kolovrat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hakaristi kiinnitettiin moniin esineisiin hyvien toiveiden merkkinä ja loitsuna kaikenlaisia ongelmia vastaan. Eri maissa on erityisen paljon tällaisia kuvia, joita on kiinnitetty vaatteisiin, asuintaloihin, kehräämöihin ja moniin muihin esineisiin. Eri puolilla Eurooppaa hakaristiä voi nähdä jopa ikonissa tai niin sanottuna Jumalan merkkinä, joka tunnetaan nimellä Kolovrat.
Kolovrat. Ja esimerkiksi yhden luostarin temppelissä koko lattia koostuu monista valurautaisista hakaristeistä, jotka on juotettu yhdeksi kokonaisuudeksi. Intiassa arjalaisten mukanaan tuoma hakaristi oli tärkeimmällä sijalla erilaisten kotitalous- ja rituaaliesineiden koristelussa, eikä mitään rituaalia suoriteta ilman sen kuvaa.
Tieteessä on vallalla käsitys, jonka mukaan risti on esiintynyt myös ihmisen kuvauksessa auringon symbolina, ja monissa sen kuvissa se esiintyy ympyränä, jossa on kaksi toisiaan leikkaavaa halkaisijaa. On olemassa kuvia sellaisesta ympyrästä, jossa näiden halkaisijoiden päät ovat taipuneet, ja se on jo hakaristijärjestelmä. Tätä kuvaa pidetään symbolisena merkkinä auringon ympyränmuotoisesta liikkeestä taivaalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kolovrat. Ja esimerkiksi yhden luostarin temppelissä koko lattia koostuu monista valurautaisista hakaristeistä, jotka on juotettu yhdeksi kokonaisuudeksi. Intiassa arjalaisten mukanaan tuoma hakaristi oli tärkeimmällä sijalla erilaisten kotitalous- ja rituaaliesineiden koristelussa, eikä mitään rituaalia suoriteta ilman sen kuvaa.
Tieteessä on vallalla käsitys, jonka mukaan risti on esiintynyt myös ihmisen kuvauksessa auringon symbolina, ja monissa sen kuvissa se esiintyy ympyränä, jossa on kaksi toisiaan leikkaavaa halkaisijaa. On olemassa kuvia sellaisesta ympyrästä, jossa näiden halkaisijoiden päät ovat taipuneet, ja se on jo hakaristijärjestelmä. Tätä kuvaa pidetään symbolisena merkkinä auringon ympyränmuotoisesta liikkeestä taivaalla.Ja risti ja hakaristi nähdään muuttumattomina merkkeinä auringon ikuisesta liikkeestä, merkkeinä ikuisesti elävistä lämmön ja elämän lähteistä. Ihmisten usko näiden symbolien merkitykseen on niin lujasti juurtunut heidän tietoisuuteensa, että on ajateltava, että kaikki niiden käytön kiellot ovat merkityksettömiä ja siten hedelmättömiä vielä pitkään aikaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja risti ja hakaristi nähdään muuttumattomina merkkeinä auringon ikuisesta liikkeestä, merkkeinä ikuisesti elävistä lämmön ja elämän lähteistä. Ihmisten usko näiden symbolien merkitykseen on niin lujasti juurtunut heidän tietoisuuteensa, että on ajateltava, että kaikki niiden käytön kiellot ovat merkityksettömiä ja siten hedelmättömiä vielä pitkään aikaan.
Hakarististä kristinuskossa.
Useimmissa perinteisissä kulttuureissa hakaristi edustaa liikkuvaa ristiä. Ja todennäköisesti, että entinen, sen merkitys oli samanlainen kuin kristillinen. Kristillisessä symboliikassa hakaristi, joka liikkuu eri suuntiin, tarkoittaa toisessa tapauksessa ulkoista kristillistä työtä - hyviä tekoja naapureita kohtaan, ja toisessa sisäistä työtä, työtä sielussa, niiden puutteiden yli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hakarististä kristinuskossa.
Useimmissa perinteisissä kulttuureissa hakaristi edustaa liikkuvaa ristiä. Ja todennäköisesti, että entinen, sen merkitys oli samanlainen kuin kristillinen. Kristillisessä symboliikassa hakaristi, joka liikkuu eri suuntiin, tarkoittaa toisessa tapauksessa ulkoista kristillistä työtä - hyviä tekoja naapureita kohtaan, ja toisessa sisäistä työtä, työtä sielussa, niiden puutteiden yli.Kreikkalaisessa ortodoksisessa kirkossa swastika kutsutaan ristin gamma, joka koostuu neljä kertaa toistuvia kirjaimia Kreikan aakkoset - gamma. Keskellä ristin symboloi Jumalaa - Luoja, perusta maailmankaikkeuden, sen neljä päätä - neljä evankelistat. Jumalaa kutsuttiin "maailman auringoksi", ja tämä kuvaannollinen ilmaisu lähentää jossain määrin pakanallista valon ja tulen kuvaa hakaristin muodossa kristilliseen, jossa Jumalaa kutsuttiin hengellisen valoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kreikkalaisessa ortodoksisessa kirkossa swastika kutsutaan ristin gamma, joka koostuu neljä kertaa toistuvia kirjaimia Kreikan aakkoset - gamma. Keskellä ristin symboloi Jumalaa - Luoja, perusta maailmankaikkeuden, sen neljä päätä - neljä evankelistat. Jumalaa kutsuttiin "maailman auringoksi", ja tämä kuvaannollinen ilmaisu lähentää jossain määrin pakanallista valon ja tulen kuvaa hakaristin muodossa kristilliseen, jossa Jumalaa kutsuttiin hengellisen valoksi.
"Hakaristi - Pyhän Hengen symboli", Bogdasarov perustuu analyysiin monia kuvia hakaristi ja lainauksia kristillisestä kirjallisuudesta, vakuuttavasti väittää, että hakaristi kristittyjen oli merkki armosta ja symboli Pyhän Hengen - yksi hypostases Pyhän Kolminaisuuden. Ei ole sattumaa, että löydämme varhaiskristittyjen ehtoollismaljan sisältä hakaristin kuvan.

Hakaristin symboli on ollut olemassa muinaisista ajoista lähtien ja se on saavuttanut meidät, sillä se on säilynyt kristillisessä symboliikassa ja jumalanpalveluksessa. Ja jos antiikin aikana se tarkoitti lähinnä valoa ja tulta, niin ortodoksisessa kristillisessä perinteessä se on tullut symbolisoimaan ennen kaikkea valoa, joka ei ole aineellista - Pyhän Hengen armoa. Voidaan myös väittää, että hakaristiä käytettiin kristillisessä perinteessä omana Pyhän Hengen - Pyhän Kolminaisuuden hypostaasin - symbolina.

Voidaan myös väittää, että hakaristiä käytettiin kristillisessä perinteessä myös Pyhän Hengen, Pyhän Kolminaisuuden hypostaasin, symbolina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voidaan myös väittää, että hakaristiä käytettiin kristillisessä perinteessä myös Pyhän Hengen, Pyhän Kolminaisuuden hypostaasin, symbolina.
Swastika slaaveilla ja yleensä Jaafetin jälkeläisillä merkitsi hyvää energiaa, armollista säteilyä, joka luo iloa maailmaan ja antaa elämää. Swastika on yksi yleisimmistä symboleista slaavilaisessa symbolistaiteessa. Yllättävää, mutta voimme todeta näiden symbolien merkitysten lähes täydellisen yhteneväisyyden slaavilaisessa pakanuudessa ja ortodoksisessa kristinuskossa. Tasakärkinen risti oli Isän Jumalan, maailmankaikkeuden Luojan, symboli, ja hakaristi - "gammaristi" Pyhän Hengen armon symboli ja Isästä lähtevän, elämää antavan Pyhän Hengen symboli. Sitäkin silmiinpistävämpää on tavata muinaisissa slaavilaisissa kirjailuissa symbolinen kuva, joka on merkitykseltään yhtenevä kristillisen rukouksen "uskontunnustuksen" tärkeän osan kanssa. Keskellä on Isä Jumalaa symboloiva tasakärkinen risti, joka ikään kuin säteilee olemassaolollaan hakaristin merkkiä - Pyhän Hengen armoa.

RISTI JA HAKARISTI OVAT IHMISKUNNAN VANHIMPIA SYMBOLEJA.
Yleisen uskomuksen mukaan paleoliittinen ihminen (vanha kivikausi) oli villi ja alkukantainen. Arkeologit tulevat kuitenkin aivan toisenlaisiin johtopäätöksiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
RISTI JA HAKARISTI OVAT IHMISKUNNAN VANHIMPIA SYMBOLEJA.
Yleisen uskomuksen mukaan paleoliittinen ihminen (vanha kivikausi) oli villi ja alkukantainen. Arkeologit tulevat kuitenkin aivan toisenlaisiin johtopäätöksiin.Kristillinen risti, sellaisena kuin me sen nykyään tunnemme, ei ole peräisin antiikin ajoilta. Nykypäivän ristillä tarkoitamme "latinalaista ristiä". Latinalainen risti tuo heti mieleen Jeesuksen ristiinnaulitsemisen. Tämä Jeesuksen ristiinnaulitsemista symboloiva risti ei ollut kristinuskon alkuperäinen symboli. Paljon varhaisempi pronssikautinen risti näyttää olleen mukana kristinuskossa sen alusta lähtien, ja se tuli kristinuskoon kreikkalaisten kautta. Latinankielinen risti (ristiinnaulitsemisen risti) oli myöhempi keksintö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristillinen risti, sellaisena kuin me sen nykyään tunnemme, ei ole peräisin antiikin ajoilta. Nykypäivän ristillä tarkoitamme "latinalaista ristiä". Latinalainen risti tuo heti mieleen Jeesuksen ristiinnaulitsemisen. Tämä Jeesuksen ristiinnaulitsemista symboloiva risti ei ollut kristinuskon alkuperäinen symboli. Paljon varhaisempi pronssikautinen risti näyttää olleen mukana kristinuskossa sen alusta lähtien, ja se tuli kristinuskoon kreikkalaisten kautta. Latinankielinen risti (ristiinnaulitsemisen risti) oli myöhempi keksintö.
On varmasti ajateltavaa kysyä, miksi varhaiskristityt eivät ottaneet ristiinnaulitsemisen ristiä käyttöön heti uskon alkuvaiheessa - miksi kesti niin kauan, ennen kuin he kehittivät ristin, joka edusti tai symbolisoi Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Vastaus on yksinkertainen: varhaiskristillisessä Raamatussa ei yksinkertaisesti sanottu, että Jeesus kärsi marttyyrikuoleman ristillä. Siinä sanottiin, että hänet naulattiin puuhun (oliivipuuhun) tai yksinkertaiseen suoraan seipään. Näin ollen mitään ristiinnaulitsemista ei tarvittu, jotta he voisivat vedota muistoonsa tapahtumasta, jota ei tapahtunut. Toisin sanoen Jeesuksen ristiinnaulitseminen ei tapahtunut niin kuin myöhemmät kristityt päättivät kaunistella tarinaa.

Varhaiskristityille pronssikauden risti tai kreikkalainen risti, kuten se myös tunnetaan, ei symboloinut Jeesuksen ristiinnaulitsemista eikä edes viitannut siihen. Varhaiskristittyjen omaksuma risti edusti heille neljää suuntaa, joihin Jeesuksen sanoman oli määrä levitä. Ristiinnaulitsemistyylinen risti, joka tunnetaan nykyään latinalaisena ristinä, tuli kristinuskoon vasta paljon myöhemmin, kristinuskon roomalaistumisen aikana neljännestä vuosisadasta alkaen. Ja juuri tuolloin ristin (latinalaisen ristin) auktoriteetin alaisuudessa alkoi tapahtua julmuuksia pakanoita ja juutalaisia kohtaan.

Kummallista kyllä, varhaiskristilliseltä ajalta säilyneiden vanhimpien käsikirjoitusten joukossa on gnostilainen asiakirja tai koodeksi, joka sisältää Juudas Iskariotin evankeliumin vuodelta 280 jKr. Tämän muinaisen tekstin löytymisestä on kohuttu paljon, ja se on epäilemättä tärkeä raamatuntutkijoille, mutta kukaan ei näytä kiinnittävän huomiota siihen, että asiakirjaan on piirretty kaksi reilun kokoista ristiä. Toinen on pronssikautinen eli kreikkalainen risti ja toinen egyptiläinen risti, joka tunnetaan yleisesti nimellä ankh, joka on koptilainen ikuisen elämän symboli.

Tutustu sitten ristiretkiin ja kertomuksiin viattomista ihmisistä, jotka surmattiin ristiretkien aikana Lähi-idässä vuosina 1095-1272. Eräässä Jerusalemin voitossa, kun päätaistelu oli päättynyt, ristiretkeläiset surmasivat kaikki kaupungin asukkaat, yhteensä 40 000. Ristiretkeläisten kronikoitsijan sanoin, joka raportoi voitosta paavi Urban II:lle: "Ristiretkeläiset kulkivat Jerusalemin kaduilla polvia myöten vääräuskoisten veressä!". Kun verilöyly oli ohi, risti liehui ylpeänä tuulessa Jerusalemin yllä.
Kuten Clairvaux'n pyhä Bernard julisti käynnistäessään toisen ristiretken vuonna 1147: "Kristitty iloitsee pakanan kuolemasta, koska siten Kristus itse kirkastuu."
Jos teillä on sitten yhtään mahaa tällaisille asioille, tutustukaa moniin inkvisitioihin - keskiaikaisiin, espanjalaisiin, roomalaisiin ja portugalilaisiin. Mutta varaudu pahimpaan. Inkvisitiot alkoivat vuonna 1184 ja päättyivät vasta vuonna 1821. Tutkijoiden mielipiteet siitä, kuinka monta ihmistä inkvisitioissa todella kuoli, vaihtelevat, mutta on syytä muistaa, että inhimillisiä julmuuksia ei mitata vain numeroilla.
Espanjan inkvisitio on yksi niistä, joiden luvuista kiistellään kiivaasti, mutta riittää, että pienimmätkin arviot ovat suuria. Espanjassa oli inkvisition aikaan paljon juutalaisia ja maureja, jotka olivat kääntyneet kristinuskoon paetakseen vainoa. Inkvisitoijat etsivät kuitenkin niitä, jotka säilyttivät vanhan uskonsa. Ainakin 2 000 espanjalaista uskosta luopunutta poltettiin sen seurauksena. Kaikkiaan 50 000 sieluparkaa joutui oikeuteen harhaoppisuuden vuoksi. Onneksi jotkut jäivät henkiin. Samaan aikaan muissa maissa teloitettiin muun muassa tiedemiehiä, kuten matemaatikko ja filosofi Giordano Bruno, joka kannatti Kopernikuksen teoriaa, jonka mukaan planeetat kiertävät aurinkoa. Tästä tieteen edistysaskeleesta hän maksoi hengellään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutustu sitten ristiretkiin ja kertomuksiin viattomista ihmisistä, jotka surmattiin ristiretkien aikana Lähi-idässä vuosina 1095-1272. Eräässä Jerusalemin voitossa, kun päätaistelu oli päättynyt, ristiretkeläiset surmasivat kaikki kaupungin asukkaat, yhteensä 40 000. Ristiretkeläisten kronikoitsijan sanoin, joka raportoi voitosta paavi Urban II:lle: "Ristiretkeläiset kulkivat Jerusalemin kaduilla polvia myöten vääräuskoisten veressä!". Kun verilöyly oli ohi, risti liehui ylpeänä tuulessa Jerusalemin yllä.
Kuten Clairvaux'n pyhä Bernard julisti käynnistäessään toisen ristiretken vuonna 1147: "Kristitty iloitsee pakanan kuolemasta, koska siten Kristus itse kirkastuu."
Jos teillä on sitten yhtään mahaa tällaisille asioille, tutustukaa moniin inkvisitioihin - keskiaikaisiin, espanjalaisiin, roomalaisiin ja portugalilaisiin. Mutta varaudu pahimpaan. Inkvisitiot alkoivat vuonna 1184 ja päättyivät vasta vuonna 1821. Tutkijoiden mielipiteet siitä, kuinka monta ihmistä inkvisitioissa todella kuoli, vaihtelevat, mutta on syytä muistaa, että inhimillisiä julmuuksia ei mitata vain numeroilla.
Espanjan inkvisitio on yksi niistä, joiden luvuista kiistellään kiivaasti, mutta riittää, että pienimmätkin arviot ovat suuria. Espanjassa oli inkvisition aikaan paljon juutalaisia ja maureja, jotka olivat kääntyneet kristinuskoon paetakseen vainoa. Inkvisitoijat etsivät kuitenkin niitä, jotka säilyttivät vanhan uskonsa. Ainakin 2 000 espanjalaista uskosta luopunutta poltettiin sen seurauksena. Kaikkiaan 50 000 sieluparkaa joutui oikeuteen harhaoppisuuden vuoksi. Onneksi jotkut jäivät henkiin. Samaan aikaan muissa maissa teloitettiin muun muassa tiedemiehiä, kuten matemaatikko ja filosofi Giordano Bruno, joka kannatti Kopernikuksen teoriaa, jonka mukaan planeetat kiertävät aurinkoa. Tästä tieteen edistysaskeleesta hän maksoi hengellään.Mutta kaikki tämä häviää merkityksettömäksi, kun huomaa espanjalaisten Etelä-Amerikassa aiheuttamat murhat ja tuhot. Kyllä, atsteekit suorittivat ihmisuhreja, ja varmasti tuhansia ihmisiä kuoli heidän käsissään. Mutta kun espanjalaiset olivat lopettaneet heidät, he eivät olleet vain tappaneet tuhansia viattomia ihmisiä, vaan he olivat tuhonneet koko sivilisaation ja orjuuttaneet sen jäljellä olevat eloonjääneet.
Voimme tietysti sanoa, että se oli armeijoiden teko. Kyllä, se oli aivan kuten Hitlerin armeijan teko, mutta sillä erotuksella, että espanjalaiset kantoivat ristiä eivätkä hakaristiä.
Tiedon vuoksi voisimme pysähtyä hetkeksi ja kysyä, mistä Hitler (20. vuosisadan mies) sai idean, että hän voisi kansanmurhata kokonaisen kansanryhmän? No, hän ei saanut tällaisia ajatuksia hinduilta tai buddhalaisilta, mutta kristinusko on ollut kansanmurhaajien käyntikortti lähes 700 vuoden ajan.
Jos olet valmis ottamaan selvää, mitä ristin alla todella tapahtui, tutustu protestanttiseen reformaatioon ja noitien polttamiseen, jonka Martin Luther käynnisti 1400-luvulla (pelkästään Euroopassa poltettiin elävältä noin 60 000 naista). Kokonaisia kyliä hävitettiin. Eräässä tapauksessa erään papin kerrottiin kiduttaneen lukemattomia tuhansia naisia tunnustamaan, että he olivat noitia, jotka lensivät taivaalla ja harrastivat seksiä paholaisen kanssa - sitten heidät poltettiin tai hirtettiin tunnustuksensa vuoksi. Noitahysteria riehui Euroopassa kolmen vuosisadan ajan kymmenissä kansakunnissa. Arviot teloitettujen määrästä vaihtelevat 100 000:sta 2 miljoonaan. Kukaan ei oikeastaan tiedä, kuinka moni tai kuinka harva kuoli. Noitavaino oli kristillistä hulluutta pahimmillaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kaikki tämä häviää merkityksettömäksi, kun huomaa espanjalaisten Etelä-Amerikassa aiheuttamat murhat ja tuhot. Kyllä, atsteekit suorittivat ihmisuhreja, ja varmasti tuhansia ihmisiä kuoli heidän käsissään. Mutta kun espanjalaiset olivat lopettaneet heidät, he eivät olleet vain tappaneet tuhansia viattomia ihmisiä, vaan he olivat tuhonneet koko sivilisaation ja orjuuttaneet sen jäljellä olevat eloonjääneet.
Voimme tietysti sanoa, että se oli armeijoiden teko. Kyllä, se oli aivan kuten Hitlerin armeijan teko, mutta sillä erotuksella, että espanjalaiset kantoivat ristiä eivätkä hakaristiä.
Tiedon vuoksi voisimme pysähtyä hetkeksi ja kysyä, mistä Hitler (20. vuosisadan mies) sai idean, että hän voisi kansanmurhata kokonaisen kansanryhmän? No, hän ei saanut tällaisia ajatuksia hinduilta tai buddhalaisilta, mutta kristinusko on ollut kansanmurhaajien käyntikortti lähes 700 vuoden ajan.
Jos olet valmis ottamaan selvää, mitä ristin alla todella tapahtui, tutustu protestanttiseen reformaatioon ja noitien polttamiseen, jonka Martin Luther käynnisti 1400-luvulla (pelkästään Euroopassa poltettiin elävältä noin 60 000 naista). Kokonaisia kyliä hävitettiin. Eräässä tapauksessa erään papin kerrottiin kiduttaneen lukemattomia tuhansia naisia tunnustamaan, että he olivat noitia, jotka lensivät taivaalla ja harrastivat seksiä paholaisen kanssa - sitten heidät poltettiin tai hirtettiin tunnustuksensa vuoksi. Noitahysteria riehui Euroopassa kolmen vuosisadan ajan kymmenissä kansakunnissa. Arviot teloitettujen määrästä vaihtelevat 100 000:sta 2 miljoonaan. Kukaan ei oikeastaan tiedä, kuinka moni tai kuinka harva kuoli. Noitavaino oli kristillistä hulluutta pahimmillaan.Älkääkä unohtako lukea Malleus Maleficarumia, "Noitavasaraa", noitienmetsästäjän käsikirjaa, jonka kaksi dominikaanimunkkia, Heinrich Kramer ja James Sprenger, julkaisivat vuonna 1487 ja joka julkaistiin uudelleen 28 kertaa 1900-luvun alkuun mennessä. Kirjan mukana oli paavi Innocentus VIII:n antama paavin bulla, joka antoi kirjalle pyhän hyväksynnän. Malleus Maleficarum on kiistatta yksi pahamaineisimmista ja demonisimmista koskaan kirjoitetuista kirjoista. Siinä hahmotellaan noitien tunnistamisprosessi, noitien tuomitseminen, kidutustekniikat ja rangaistukset, niin tappavat kuin muutkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkääkä unohtako lukea Malleus Maleficarumia, "Noitavasaraa", noitienmetsästäjän käsikirjaa, jonka kaksi dominikaanimunkkia, Heinrich Kramer ja James Sprenger, julkaisivat vuonna 1487 ja joka julkaistiin uudelleen 28 kertaa 1900-luvun alkuun mennessä. Kirjan mukana oli paavi Innocentus VIII:n antama paavin bulla, joka antoi kirjalle pyhän hyväksynnän. Malleus Maleficarum on kiistatta yksi pahamaineisimmista ja demonisimmista koskaan kirjoitetuista kirjoista. Siinä hahmotellaan noitien tunnistamisprosessi, noitien tuomitseminen, kidutustekniikat ja rangaistukset, niin tappavat kuin muutkin.
Siitä tuli sellainen, että kuka tahansa, jolla oli kaunaa tai epäilyksiä, myös hyvin pienet lapset, saattoivat syyttää ketä tahansa noituudesta, ja heitä kuunneltiin tarkkaavaisesti. Kuka tahansa, joka halusi jonkun toisen omaisuutta tai vaimoa, saattoi syyttää; kuka tahansa yksinäinen, kuka tahansa yksin asuva vanha ihminen, kuka tahansa, jolla oli epämuodostumia, fyysisiä tai henkisiä ongelmia, saattoi joutua syytetyksi. Avoin metsästyskausi julistettiin naisille, erityisesti yrttien kerääjille, kätilöille, leskille ja vanhuksille. Naiset, joilla ei ollut miestä valvomassa heitä, olivat tietenkin erittäin epäilyttäviä. Kalifornian yliopiston arkeologian professori Marija Gimbutas on arvioinut, että noitavainon aikana poltettiin tai hirtettiin jopa 9 miljoonaa ihmistä, joista valtaosa oli naisia. Lähes 250 vuoden ajan Noitavasara oli noitavainajien opaskirja. Sitten eräänä kauniina päivänä kirkko havahtui siihen tosiasiaan, että noitia ei ollut, ei ollut ollut ollut noitia ja viattomat olivat kuolleet turhaan. Noitajahti oli ohi, mutta ilman minkäänlaista anteeksipyyntöä.

Riippuen siitä, kenen luvut hyväksytään, voidaan väittää, että Hitlerin hakaristin alla kuolleiden määrä on varmasti suurempi kuin ristin alla kuolleiden määrä. Mutta tähän me vain vastaamme, että se on odotettavissa, kun otetaan huomioon aseiden, kaasukammioiden ja uunien saatavuus, joka natseilla oli käytettävissään. Vanhoina kristillisten hirmutekojen aikoina otettiin yksi henki kerrallaan, yksi pää katkaistiin ja sitten toinen tai joskus kaksikymmentä poltettiin kerrallaan, mutta tällainen murhaaminen vie aikaa. Oli myös näytös oikeudenkäynnistä (mutta ei aina) ja tarvittavista kidutuksista, joilla varmistettiin, että naisparka todella oli noita - nämä oikeudenkäynnit venyivät usein päiväkausia. Itse asiassa kuolema ristin symbolin alla venyi useita vuosisatoja, kunnes se vihdoin loppui, kun viimeinen inkvisitio päättyi Intiassa vuonna 1812. Inkvisitio kesti Intiassa 248 vuotta, vuodesta 1560 vuoteen 1812. Ainakin Hitlerin hulluus oli ohi vuosikymmenessä.

Kaikki sarkastiset huomautukset sikseen, mutta jos Euroopan unioni aikoo kieltää hakaristin, koska natsit käyttivät sitä väärin, sen pitäisi kieltää myös risti, koska kristityt käyttivät sitä väärin.
Vielä parempi olisi kuitenkin antaa molemmille näille ikivanhoille symboleille mahdollisuus jatkaa omaa elämäänsä vapaassa maailmassa, jossa uskonnollinen vakaumus on yksilön vapaa valinta eikä valtion sanelema. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki sarkastiset huomautukset sikseen, mutta jos Euroopan unioni aikoo kieltää hakaristin, koska natsit käyttivät sitä väärin, sen pitäisi kieltää myös risti, koska kristityt käyttivät sitä väärin.
Vielä parempi olisi kuitenkin antaa molemmille näille ikivanhoille symboleille mahdollisuus jatkaa omaa elämäänsä vapaassa maailmassa, jossa uskonnollinen vakaumus on yksilön vapaa valinta eikä valtion sanelema.https://www.ucg.org/bible-study-tools/bible-study-aids/is-god-a-trinity/how-ancient-trinitarian-gods-influenced-adoption-of-the-trinity
Miten muinaiset kolminaisuusjumalat vaikuttivat kolminaisuuden hyväksymiseen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.ucg.org/bible-study-tools/bible-study-aids/is-god-a-trinity/how-ancient-trinitarian-gods-influenced-adoption-of-the-trinity
Miten muinaiset kolminaisuusjumalat vaikuttivat kolminaisuuden hyväksymiseen?Sumeria
"Maailmankaikkeus oli jaettu kolmeen alueeseen, joista jokaisesta tuli jonkin jumalan valtakunta. Anun osuus oli taivas. Maa annettiin Enlilille. Easta tuli vesien hallitsija. Yhdessä he muodostivat suurten jumalien kolmikon." (The Larousse Encyclopedia of Mythology, 1994, s. 54-55).
Babylonia
"Muinaiset babylonialaiset tunnustivat opin kolminaisuudesta tai kolmesta henkilöstä yhdessä jumalassa - kuten käy ilmi heidän mytologiaansa kuuluneesta kolmipäisestä komposiittijumalasta, jolla oli kolme päätä, ja myös tasasivuisen kolmion käytöstä tällaisen kolminaisuuden tunnuksena ykseydessä" (Thomas Dennis Rock, The Mystical Woman and the Cities of the Nations, 1867, s. 22-23). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sumeria
"Maailmankaikkeus oli jaettu kolmeen alueeseen, joista jokaisesta tuli jonkin jumalan valtakunta. Anun osuus oli taivas. Maa annettiin Enlilille. Easta tuli vesien hallitsija. Yhdessä he muodostivat suurten jumalien kolmikon." (The Larousse Encyclopedia of Mythology, 1994, s. 54-55).
Babylonia
"Muinaiset babylonialaiset tunnustivat opin kolminaisuudesta tai kolmesta henkilöstä yhdessä jumalassa - kuten käy ilmi heidän mytologiaansa kuuluneesta kolmipäisestä komposiittijumalasta, jolla oli kolme päätä, ja myös tasasivuisen kolmion käytöstä tällaisen kolminaisuuden tunnuksena ykseydessä" (Thomas Dennis Rock, The Mystical Woman and the Cities of the Nations, 1867, s. 22-23).Kreikka
"Neljännellä vuosisadalla eKr. Aristoteles kirjoitti: 'Kaikki asiat ovat kolme,
ja kolme on kaikki: ja käyttäkäämme tätä lukua palvonnassa of the
jumalia kunnioittaessamme; sillä kuten pythagoralaiset sanovat, kaikki ja kaikki asiat on
rajoittuvat kolmeen, sillä loppu, keskikohta ja alku ovat tätä
numero kaikessa, ja nämä muodostavat Kolminaisuuden numeron.""
(Arthur Weigall, Paganism in Our Christianity, 1928, s. 197-198).
Egypti
"Hymni Amunille määräsi, että 'Yksikään jumala ei syntynyt ennen häntä (Amunia)' ja että 'Kaikkia jumalia on kolme: Amun, Re ja Ptah, eikä heidän rinnallaan ole toista jumalaa. Kätkettynä hänen nimensä on Amon, kasvoiltaan hän on Re, ja hänen ruumiinsa on Ptah." . . . Tämä on ilmoitus kolminaisuudesta, Egyptin kolme pääjumalaa on sulautettu yhteen heistä, Amoniin. On selvää, että käsite orgaanisesta ykseydestä moninaisuuden sisällä sai poikkeuksellisen paljon lisäpontta tämän muotoilun myötä. Teologisesti se tuli karkeassa muodossaan hämmästyttävän lähelle myöhempää kristillistä moniarvoista kolminaisuusmonoteismia" (Simson Najovits, E - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kreikka
"Neljännellä vuosisadalla eKr. Aristoteles kirjoitti: 'Kaikki asiat ovat kolme,
ja kolme on kaikki: ja käyttäkäämme tätä lukua palvonnassa of the
jumalia kunnioittaessamme; sillä kuten pythagoralaiset sanovat, kaikki ja kaikki asiat on
rajoittuvat kolmeen, sillä loppu, keskikohta ja alku ovat tätä
numero kaikessa, ja nämä muodostavat Kolminaisuuden numeron.""
(Arthur Weigall, Paganism in Our Christianity, 1928, s. 197-198).
Egypti
"Hymni Amunille määräsi, että 'Yksikään jumala ei syntynyt ennen häntä (Amunia)' ja että 'Kaikkia jumalia on kolme: Amun, Re ja Ptah, eikä heidän rinnallaan ole toista jumalaa. Kätkettynä hänen nimensä on Amon, kasvoiltaan hän on Re, ja hänen ruumiinsa on Ptah." . . . Tämä on ilmoitus kolminaisuudesta, Egyptin kolme pääjumalaa on sulautettu yhteen heistä, Amoniin. On selvää, että käsite orgaanisesta ykseydestä moninaisuuden sisällä sai poikkeuksellisen paljon lisäpontta tämän muotoilun myötä. Teologisesti se tuli karkeassa muodossaan hämmästyttävän lähelle myöhempää kristillistä moniarvoista kolminaisuusmonoteismia" (Simson Najovits, EMuut alueet
Monilla muilla alueilla oli omat jumalalliset kolminaisuutensa. Kreikassa ne olivat Zeus, Poseidon ja Adonis. Foinikialaiset palvoivat Ulomusta, Ulosurosta ja Eliunia. Roomassa palvottiin Jupiteria, Neptunusta ja Plutoa. Germaanisissa kansoissa heitä kutsuttiin Wodaniksi, Thoriksi ja Friccoksi. Eräässä lähteessä todetaan kelttien osalta: "Pakanallisten irlantilaisten muinaiset pakanalliset jumaluudet[,] Criosan, Biosena ja Seeva tai Sheeva, ovat epäilemättä hindujen Creeshna [Krishna], Veeshnu [Vishnu], [tai kaiken kattava] Brahma ja Seeva [Shiva]" (Thomas Maurice, The History of Hindostan, Vol. 2, 1798, s. 171). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muut alueet
Monilla muilla alueilla oli omat jumalalliset kolminaisuutensa. Kreikassa ne olivat Zeus, Poseidon ja Adonis. Foinikialaiset palvoivat Ulomusta, Ulosurosta ja Eliunia. Roomassa palvottiin Jupiteria, Neptunusta ja Plutoa. Germaanisissa kansoissa heitä kutsuttiin Wodaniksi, Thoriksi ja Friccoksi. Eräässä lähteessä todetaan kelttien osalta: "Pakanallisten irlantilaisten muinaiset pakanalliset jumaluudet[,] Criosan, Biosena ja Seeva tai Sheeva, ovat epäilemättä hindujen Creeshna [Krishna], Veeshnu [Vishnu], [tai kaiken kattava] Brahma ja Seeva [Shiva]" (Thomas Maurice, The History of Hindostan, Vol. 2, 1798, s. 171).https://www.ucg.org/vertical-thought/paganism-in-christianity
Pakanallisuus kristinuskossa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.ucg.org/vertical-thought/paganism-in-christianity
Pakanallisuus kristinuskossaPerinteiset kristilliset opit
Valitettavasti jotkin perustavanlaatuisimmista asioista, joihin useimmat kristityiksi tunnustautuvat uskovat, ovat peräisin muinaisesta pakanuudesta eivätkä niinkään Raamatusta. Ajatus siitä, että ihmisillä on kuolematon sielu, opetettiin ensimmäisen kerran muinaisessa Egyptissä ja Babyloniassa. Myös kreikkalaiset opettivat, että sielu erottuisi kuoleman hetkellä fyysisestä ruumiista (Jewish Encyclopedia, 1941, Vol. 6, s. 564, 566, "Immortality of the Soul"). Tämä ajatus sulautui kristinuskoon kreikkalaisesta filosofiasta. Se ei tullut innoitetusta Raamatusta.
Muinaiset egyptiläiset kehittivät käsitteen taivaaseen pääsemisestä. Heidän mytologiassaan jumala Osiris tapettiin, mutta herätettiin sitten henkiin, minkä jälkeen hän siirtyi kaukaiseen taivaalliseen valtakuntaan. Egyptiläiset päättelivät, että jos hän pystyi tähän, niin myös ihmiset voisivat seurata häntä (Lewis Browne, This Believing World, s. 83-84). Tämä taivaallinen palkinto oli keskeinen opetus useissa muinaisissa mysteeriuskonnoissa - mutta ei heprealaisten tai varhaiskristittyjen uskonnossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perinteiset kristilliset opit
Valitettavasti jotkin perustavanlaatuisimmista asioista, joihin useimmat kristityiksi tunnustautuvat uskovat, ovat peräisin muinaisesta pakanuudesta eivätkä niinkään Raamatusta. Ajatus siitä, että ihmisillä on kuolematon sielu, opetettiin ensimmäisen kerran muinaisessa Egyptissä ja Babyloniassa. Myös kreikkalaiset opettivat, että sielu erottuisi kuoleman hetkellä fyysisestä ruumiista (Jewish Encyclopedia, 1941, Vol. 6, s. 564, 566, "Immortality of the Soul"). Tämä ajatus sulautui kristinuskoon kreikkalaisesta filosofiasta. Se ei tullut innoitetusta Raamatusta.
Muinaiset egyptiläiset kehittivät käsitteen taivaaseen pääsemisestä. Heidän mytologiassaan jumala Osiris tapettiin, mutta herätettiin sitten henkiin, minkä jälkeen hän siirtyi kaukaiseen taivaalliseen valtakuntaan. Egyptiläiset päättelivät, että jos hän pystyi tähän, niin myös ihmiset voisivat seurata häntä (Lewis Browne, This Believing World, s. 83-84). Tämä taivaallinen palkinto oli keskeinen opetus useissa muinaisissa mysteeriuskonnoissa - mutta ei heprealaisten tai varhaiskristittyjen uskonnossa.Jopa jotkin Jeesusta koskevat kristilliset opetukset ovat peräisin pikemminkin pakanuudesta kuin Raamatusta. Babylonian mytologiassa Ishtarista väitettiin, että hänellä oli poika nimeltä Tammuz. Hän kuoli joka vuosi, mutta syntyi uudelleen keväällä. Sekä äidin että lapsen babylonialainen kunnioitus vaikutti kristinuskon myöhempiin versioihin, joissa Jeesuksen äitiä Mariaa jumaloitiin yhtä paljon kuin Jeesusta itseään (Sir James Frazer, The Golden Bough, 1993, s. 326). Tämä on ristiriidassa Raamatun kanssa, joka kunnioittaa Mariaa mutta ei tavallista ihmistä - ainoastaan Kristusta.
Kaldealaisten symboli Tammuzille oli kirjain tau, joka esiintyy san-serif-kirjaimella kirjoitettuna "t":nä ja jota yleisesti pidetään ristinä (Babylonian Mystery Religion, s. 51; Vine's, "Cross, Crucify"). Vaikka Raamattu todellakin opettaa, että Jeesus ristiinnaulittiin, ristiinnaulitsemisen muodosta ei ole tietoa. Tuohon aikaan roomalaiset käyttivät erimuotoisia pystypaaluja, joista osa oli ristipalkeilla ja osa ilman. Raamattu ei anna mitään viitteitä siitä, että alkukirkko olisi koskaan käyttänyt ristiä uskonnollisena symbolina, mutta useat pakanalliset uskonnot olivat käyttäneet sitä jo vuosisatoja ennen Kristuksen syntymää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jopa jotkin Jeesusta koskevat kristilliset opetukset ovat peräisin pikemminkin pakanuudesta kuin Raamatusta. Babylonian mytologiassa Ishtarista väitettiin, että hänellä oli poika nimeltä Tammuz. Hän kuoli joka vuosi, mutta syntyi uudelleen keväällä. Sekä äidin että lapsen babylonialainen kunnioitus vaikutti kristinuskon myöhempiin versioihin, joissa Jeesuksen äitiä Mariaa jumaloitiin yhtä paljon kuin Jeesusta itseään (Sir James Frazer, The Golden Bough, 1993, s. 326). Tämä on ristiriidassa Raamatun kanssa, joka kunnioittaa Mariaa mutta ei tavallista ihmistä - ainoastaan Kristusta.
Kaldealaisten symboli Tammuzille oli kirjain tau, joka esiintyy san-serif-kirjaimella kirjoitettuna "t":nä ja jota yleisesti pidetään ristinä (Babylonian Mystery Religion, s. 51; Vine's, "Cross, Crucify"). Vaikka Raamattu todellakin opettaa, että Jeesus ristiinnaulittiin, ristiinnaulitsemisen muodosta ei ole tietoa. Tuohon aikaan roomalaiset käyttivät erimuotoisia pystypaaluja, joista osa oli ristipalkeilla ja osa ilman. Raamattu ei anna mitään viitteitä siitä, että alkukirkko olisi koskaan käyttänyt ristiä uskonnollisena symbolina, mutta useat pakanalliset uskonnot olivat käyttäneet sitä jo vuosisatoja ennen Kristuksen syntymää.perinteiset juhlapyhät ja niiden vuotuiset rituaalit ovat tulossa: Halloween-puvut, joulukoristeet, pääsiäispuput. Mistä nämä perinteet ja käytännöt ovat peräisin? Eikö kristillisinä juhlapyhinä vietettävien tilaisuuksien pitäisi olla uskollisia Raamatun sanoille?
Halloween
Jack-o-lyhtyjä on ollut olemassa vuosisatojen ajan osana muinaista kelttiläistä juhlaa talvikauden alkaessa. Druidit (eräänlainen pakanallinen papisto) uskoivat, että tähän aikaan vuodesta meidän maailmamme ja yliluonnollisen väliset esteet heikkenivät ja murtuivat. Koska he odottivat kuolleiden sielujen vaeltavan maassa, he rakensivat suuria nuotioita pelotellakseen niitä ja teurastivat eläimiä - tai jopa ihmisiä - rauhoittaakseen pahoja henkiä. Jack-o-lyhty edustaa kahden maailman väliin jäänyttä sieluparkaa, ja jotkut uskovat, että se toimi varoituksena, jonka tarkoituksena oli karkottaa pahat henget. Kurpitsat eivät muuten ole yleisiä Euroopassa, joten alkuperäiset jack-o-lyhdyt veistettiin nauriista (The Encyclopedia of Religion, 1987, s. 176, "Halloween"). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
perinteiset juhlapyhät ja niiden vuotuiset rituaalit ovat tulossa: Halloween-puvut, joulukoristeet, pääsiäispuput. Mistä nämä perinteet ja käytännöt ovat peräisin? Eikö kristillisinä juhlapyhinä vietettävien tilaisuuksien pitäisi olla uskollisia Raamatun sanoille?
Halloween
Jack-o-lyhtyjä on ollut olemassa vuosisatojen ajan osana muinaista kelttiläistä juhlaa talvikauden alkaessa. Druidit (eräänlainen pakanallinen papisto) uskoivat, että tähän aikaan vuodesta meidän maailmamme ja yliluonnollisen väliset esteet heikkenivät ja murtuivat. Koska he odottivat kuolleiden sielujen vaeltavan maassa, he rakensivat suuria nuotioita pelotellakseen niitä ja teurastivat eläimiä - tai jopa ihmisiä - rauhoittaakseen pahoja henkiä. Jack-o-lyhty edustaa kahden maailman väliin jäänyttä sieluparkaa, ja jotkut uskovat, että se toimi varoituksena, jonka tarkoituksena oli karkottaa pahat henget. Kurpitsat eivät muuten ole yleisiä Euroopassa, joten alkuperäiset jack-o-lyhdyt veistettiin nauriista (The Encyclopedia of Religion, 1987, s. 176, "Halloween").Joulu
Muinaisessa Ranskassa ja Britanniassa druidit järjestivät talvipäivänseisauksen aikaan 12-päiväisen juhlan. He uskoivat, että se oli vuotuisen taistelun huipentuma kuolemaa edustavan jääjättiläisen ja elämää edustavan auringonjumalan välillä. He rakensivat suuria nuotioita kannustaakseen ja auttaakseen mestariaan, aurinkoa. Druidit ja muut pakanalliset johtajat tiesivät, kuten mekin nykyään, että päivät pitenevät aina, kun kalenteri etenee talven kautta kohti kevättä, riippumatta heidän vuodenaikarituaaleistaan - mutta silti he pitivät niistä kiinni (L. W. Cowie ja John Selwyn Gummer, The Christian Calendar, 1974, s. 22). Valitettavasti niin tekee suuri osa kristinuskosta nykyäänkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joulu
Muinaisessa Ranskassa ja Britanniassa druidit järjestivät talvipäivänseisauksen aikaan 12-päiväisen juhlan. He uskoivat, että se oli vuotuisen taistelun huipentuma kuolemaa edustavan jääjättiläisen ja elämää edustavan auringonjumalan välillä. He rakensivat suuria nuotioita kannustaakseen ja auttaakseen mestariaan, aurinkoa. Druidit ja muut pakanalliset johtajat tiesivät, kuten mekin nykyään, että päivät pitenevät aina, kun kalenteri etenee talven kautta kohti kevättä, riippumatta heidän vuodenaikarituaaleistaan - mutta silti he pitivät niistä kiinni (L. W. Cowie ja John Selwyn Gummer, The Christian Calendar, 1974, s. 22). Valitettavasti niin tekee suuri osa kristinuskosta nykyäänkin.Se, mitä nykyään pidetään Kristuksen syntymän juhlana, alkoi pakanallisena keskitalven juhlana. Yksi tämän juhlan epäraamatullisista perinteistä on viherkasvien käyttö. Vihreillä kasveilla koristelu joulukuun lopusta tammikuun alkuun oli yksi druidien tavoista "kunnioittaa ja rohkaista" auringonjumalaa talvipäivänseisauksen aikaan. Perheet kaatoivat yleensä ikivihreän puun ja toivat sen kotiinsa, jossa se koristeltiin ja asetettiin näkyvälle paikalle. Keskiajalla tämä pakanallinen rituaali säilyi, ja lopulta sitä muokattiin ja sille annettiin kristillinen leima, kun roomalaiskatoliset lähetyssaarnaajat pyrkivät saamaan ihmiset palvomaan Jumalan poikaa eikä auringonjumalaa. Aikanaan saksalaiset siirtolaiset toivat ikivihreiden puiden koristelun Amerikkaan, jossa se on kukoistanut. Kuten olet ehkä jo arvannutkin, myös kuuluisan joululaulun "Joulun kaksitoista päivää" ovat peräisin pakanallisesta juhlasta (ibid.). (Lisätietoja juhlan pakanallisesta alkuperästä on kohdassa "Is Christmas Phony?").
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se, mitä nykyään pidetään Kristuksen syntymän juhlana, alkoi pakanallisena keskitalven juhlana. Yksi tämän juhlan epäraamatullisista perinteistä on viherkasvien käyttö. Vihreillä kasveilla koristelu joulukuun lopusta tammikuun alkuun oli yksi druidien tavoista "kunnioittaa ja rohkaista" auringonjumalaa talvipäivänseisauksen aikaan. Perheet kaatoivat yleensä ikivihreän puun ja toivat sen kotiinsa, jossa se koristeltiin ja asetettiin näkyvälle paikalle. Keskiajalla tämä pakanallinen rituaali säilyi, ja lopulta sitä muokattiin ja sille annettiin kristillinen leima, kun roomalaiskatoliset lähetyssaarnaajat pyrkivät saamaan ihmiset palvomaan Jumalan poikaa eikä auringonjumalaa. Aikanaan saksalaiset siirtolaiset toivat ikivihreiden puiden koristelun Amerikkaan, jossa se on kukoistanut. Kuten olet ehkä jo arvannutkin, myös kuuluisan joululaulun "Joulun kaksitoista päivää" ovat peräisin pakanallisesta juhlasta (ibid.). (Lisätietoja juhlan pakanallisesta alkuperästä on kohdassa "Is Christmas Phony?").
Alkoiko kristinusko auringonjumalan palvonnasta?
Kristinuskon "Kristus" saattoi olla vain yksi taivaanjumala. Erilaisten pakanallisten/mysteeristen kulttijumalien ja kristinuskon välillä on useita yhtäläisyyksiä. Nämä ovat joitakin niistä.
Useimpien auringonjumalien syntymäpäivä on joulukuun 25. päivä. Se on talvipäivänseisauksen päivämäärä ja päivä, jonka kirkko on hyväksynyt Jeesuksen Kristuksen syntymäpäiväksi. Joulukuun 25. päivä on annettu, vaikka Raamatun mukaan paimenet olivat pelloillaan, kun Jeesus syntyi, eli Jeesuksen on täytynyt syntyä keväällä (Luuk. 2:8).
Talvipäivänseisauksen aikaan aurinko "kuolee" kolmeksi päiväksi alkaen noin 22. joulukuuta, jolloin se pysäyttää etelään liikkumisensa; se syntyy (herää henkiin) 25. joulukuuta, jolloin se alkaa liikkua pohjoiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkoiko kristinusko auringonjumalan palvonnasta?
Kristinuskon "Kristus" saattoi olla vain yksi taivaanjumala. Erilaisten pakanallisten/mysteeristen kulttijumalien ja kristinuskon välillä on useita yhtäläisyyksiä. Nämä ovat joitakin niistä.
Useimpien auringonjumalien syntymäpäivä on joulukuun 25. päivä. Se on talvipäivänseisauksen päivämäärä ja päivä, jonka kirkko on hyväksynyt Jeesuksen Kristuksen syntymäpäiväksi. Joulukuun 25. päivä on annettu, vaikka Raamatun mukaan paimenet olivat pelloillaan, kun Jeesus syntyi, eli Jeesuksen on täytynyt syntyä keväällä (Luuk. 2:8).
Talvipäivänseisauksen aikaan aurinko "kuolee" kolmeksi päiväksi alkaen noin 22. joulukuuta, jolloin se pysäyttää etelään liikkumisensa; se syntyy (herää henkiin) 25. joulukuuta, jolloin se alkaa liikkua pohjoiseen.Auringon nähtiin kulkevan eläinradan 12 merkin kautta. On mahdollista, että Jeesuksen 12 opetuslasta symboloivat eläinradan merkkejä. Auringonjumalilla oli usein opetuslapsia tai palvelijoita (joskaan ei aina 12:ta).
Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.
Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.
Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.
Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.
Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Auringon nähtiin kulkevan eläinradan 12 merkin kautta. On mahdollista, että Jeesuksen 12 opetuslasta symboloivat eläinradan merkkejä. Auringonjumalilla oli usein opetuslapsia tai palvelijoita (joskaan ei aina 12:ta).
Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.
Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.
Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.
Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.
Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen.Perinne nauttia leipää ja viiniä jumalan symbolisena (tai todellisena) verenä ja lihana oli osa mysteeriuskontoja. Tämä vastaa Jeesuksen sanoja: "Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh. 6:54).
Varhaiskristillinen kirkko tunnusti nämä yhtäläisyydet. Kristityt apologeetat Justinus Marttyyri (100-165 jKr.) ja Tertullianus (160-220 jKr.) kommentoivat kristillisten uskomusten, riittien ja rituaalien yhtäläisyyksiä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perinne nauttia leipää ja viiniä jumalan symbolisena (tai todellisena) verenä ja lihana oli osa mysteeriuskontoja. Tämä vastaa Jeesuksen sanoja: "Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh. 6:54).
Varhaiskristillinen kirkko tunnusti nämä yhtäläisyydet. Kristityt apologeetat Justinus Marttyyri (100-165 jKr.) ja Tertullianus (160-220 jKr.) kommentoivat kristillisten uskomusten, riittien ja rituaalien yhtäläisyyksiäSiirtyminen pakanuudesta kristinuskoon tapahtui hyvin vähitellen ja epätasaisesti myöhäisantiikin ja varhaisen Bysantin maailmassa. Kolmannella vuosisadalla eaa. alkanut hellenistinen ekspansio oli tuonut kreikkalaista kulttuuria kauas Kreikan rajojen ulkopuolelle, mutta samalla se oli avannut tietä idästä tuleville uusille mystisille kulteille. Bysantti oli näiden kaikkien perillinen. Jonkinlaisen käsityksen kansanuskonnon sekasorrosta pian Konstantinopolin perustamisen jälkeen vuonna 324 jKr. voi saada tuon ajan anonyymeistä taikaloitsuista, joista monet ovat säilyneet papyruksilla. [1] Älymystön keskuudessa tapahtui tietoisempi pakanallisten ja kristillisten uskomusten ja oppien sulautuminen, joka alkoi Aleksandrialaisesta Klemensistä ja Origeneksesta ja huipentui myöhäisiin gnostilaisiin ja neoplatonilaisiin kirjoittajiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siirtyminen pakanuudesta kristinuskoon tapahtui hyvin vähitellen ja epätasaisesti myöhäisantiikin ja varhaisen Bysantin maailmassa. Kolmannella vuosisadalla eaa. alkanut hellenistinen ekspansio oli tuonut kreikkalaista kulttuuria kauas Kreikan rajojen ulkopuolelle, mutta samalla se oli avannut tietä idästä tuleville uusille mystisille kulteille. Bysantti oli näiden kaikkien perillinen. Jonkinlaisen käsityksen kansanuskonnon sekasorrosta pian Konstantinopolin perustamisen jälkeen vuonna 324 jKr. voi saada tuon ajan anonyymeistä taikaloitsuista, joista monet ovat säilyneet papyruksilla. [1] Älymystön keskuudessa tapahtui tietoisempi pakanallisten ja kristillisten uskomusten ja oppien sulautuminen, joka alkoi Aleksandrialaisesta Klemensistä ja Origeneksesta ja huipentui myöhäisiin gnostilaisiin ja neoplatonilaisiin kirjoittajiin.
Glossolaliaa esiintyy kaikissa maailman kolkissa. Se on hyvin yleistä pakanauskonnoissa ympäri maailman. Niihin kuuluvat Sudanin shamaanit, shango-kultti Länsi-Afrikan rannikolla, zor-kultti Etiopiassa, voodoo-kultti Haitissa sekä Etelä-Amerikan ja Australian alkuperäiskansojen uskonnot. Pyhien miesten harjoittama mystinen siansaksan mongertaminen tai mutiseminen on muinainen tapa. Kielilläpuhumista esiintyy myös karismaattisissa kristinuskon suuntauksissa, esimerkiksi helluntailaisuudessa.

Glossolalia löysi tiensä myös varhaiseen mormonikirkkoon, sillä Joseph Smith totesi, että "palautettu" (mormonien) kirkko "uskoo kielten lahjaan, profetoimiseen, ilmestyksiin, näkyihin, parantamiseen ja kielten tulkitsemiseen". Glossolalialla on myös vahva historia meediossa, spiritismissä ja spiritismissä. Spiritismin (joka oli vähemmän uskonnollisesti suuntautunut kuin spiritismi) perustaja Allan Kardec viittasi glossolaliaan todisteena hengen läsnäolosta. Allan Kardecin työ oli perustana monille nykyaikaisen meedioinnin käytännöille.

https://www.patheos.com/blogs/matauryn/2017/12/11/glossolalia-paganism/
Glossolalia pakanallisuudessa ja okkultismissa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.patheos.com/blogs/matauryn/2017/12/11/glossolalia-paganism/
Glossolalia pakanallisuudessa ja okkultismissaGlossolalia on termi, joka viittaa kykyyn tai käytäntöön puhua puhujalle tuntemattomalla kielellä. Glossolaliaa käytetään yleensä tarkoittamaan puhumista kielellä, jota ei näytä olevan olemassa tai jota ihmiskunta ei tunne. Ksenolalia on glossolalian muoto, jossa puhutaan kieltä, joka on olemassa, mutta joka on puhujalle tuntematon. Molemmat ovat ilmiöitä, joita esiintyy transsitilassa, jossa ollaan ekstaasissa ja yhteydessä henkeen tai henkiin.
Glossolalia tunnetaan nykyään yleisimmin nimellä "kielillä puhuminen", ja sitä harjoittavat kristinuskon helluntailaiset ja karismaattiset lahkot. Kasvoin helluntailaisessa ja evankelisessa hybridikirkossa ja muistan havainneeni glossolalian omakohtaisesti. Uskon, että monet keksivät sen, mutta uskon, että jotkut todella puhuivat glossolaliaa ollessaan ekstaasin tilassa. Pentakostaalinen kirkko uskoo, että glossolalia on Pyhän Hengen lahja, joka annettiin Raamatun Pentakostin aikana, mutta toisin kuin muut kristinuskon lahkot, he uskovat, että nämä lahjat ovat edelleen kristittyjen saatavilla tänä päivänä. Tiedän joitakin mutta hyvin harvoja noitaperinteitä, jotka käyttävät aktiivisesti glossolaliaa nykyään, joten halusin tutkia sen historiaa, koska mielessäni yhdistän sen kristinuskoon, ja jakaa tulokseni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Glossolalia on termi, joka viittaa kykyyn tai käytäntöön puhua puhujalle tuntemattomalla kielellä. Glossolaliaa käytetään yleensä tarkoittamaan puhumista kielellä, jota ei näytä olevan olemassa tai jota ihmiskunta ei tunne. Ksenolalia on glossolalian muoto, jossa puhutaan kieltä, joka on olemassa, mutta joka on puhujalle tuntematon. Molemmat ovat ilmiöitä, joita esiintyy transsitilassa, jossa ollaan ekstaasissa ja yhteydessä henkeen tai henkiin.
Glossolalia tunnetaan nykyään yleisimmin nimellä "kielillä puhuminen", ja sitä harjoittavat kristinuskon helluntailaiset ja karismaattiset lahkot. Kasvoin helluntailaisessa ja evankelisessa hybridikirkossa ja muistan havainneeni glossolalian omakohtaisesti. Uskon, että monet keksivät sen, mutta uskon, että jotkut todella puhuivat glossolaliaa ollessaan ekstaasin tilassa. Pentakostaalinen kirkko uskoo, että glossolalia on Pyhän Hengen lahja, joka annettiin Raamatun Pentakostin aikana, mutta toisin kuin muut kristinuskon lahkot, he uskovat, että nämä lahjat ovat edelleen kristittyjen saatavilla tänä päivänä. Tiedän joitakin mutta hyvin harvoja noitaperinteitä, jotka käyttävät aktiivisesti glossolaliaa nykyään, joten halusin tutkia sen historiaa, koska mielessäni yhdistän sen kristinuskoon, ja jakaa tulokseni.glossolalia ei ole kristillinen ilmiö. Itse asiassa Jeesus viittaa Raamatussa glossolaliaan pakanallisena käytäntönä. "Ja kun rukoilette, älkää höpöttäkö niin kuin pakanat (pakanat)..." (Matt 6:7) Alkuperäinen sana, jota käytetään sanasta "höpöttää", on battologéō, joka tarkoittaa "oikein, höpöttää järjettömiä toistoja; höpöttää (olla "pitkäveteinen"), käyttää tyhjiä (turhia) sanoja (Souter)". Tätä ajatusta, että Jeesus viittaa glossolaliaan jo pakanallisena käytäntönä, ei tue ainoastaan historia, vaan myös Jeesuksen toteamus: "Minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia; he puhuvat uusilla kielillä (glṓssa)" (Mark. 16:17).
Platonin kolmessa eri dialogissa hän viittaa ekstaattiseen puheeseen, joka on käsittämätöntä, samoin kuin Vergilius Aeneiksessa. Glossolaliaa esiintyi Eleusinuksen, Dionysian ja Orfin mysteeriuskonnoissa sekä Mithran ja Osiriksen muinaisissa kulteissa. Myös sibyllien ja pythialaisten tiedettiin harjoittaneen glossolaliaa ja ekstaattista puhetta transsin aiheuttamissa tiloissa. Muiden ekstaattisten ja shamanististen käytäntöjen joukossa on myös glossolaliaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
glossolalia ei ole kristillinen ilmiö. Itse asiassa Jeesus viittaa Raamatussa glossolaliaan pakanallisena käytäntönä. "Ja kun rukoilette, älkää höpöttäkö niin kuin pakanat (pakanat)..." (Matt 6:7) Alkuperäinen sana, jota käytetään sanasta "höpöttää", on battologéō, joka tarkoittaa "oikein, höpöttää järjettömiä toistoja; höpöttää (olla "pitkäveteinen"), käyttää tyhjiä (turhia) sanoja (Souter)". Tätä ajatusta, että Jeesus viittaa glossolaliaan jo pakanallisena käytäntönä, ei tue ainoastaan historia, vaan myös Jeesuksen toteamus: "Minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia; he puhuvat uusilla kielillä (glṓssa)" (Mark. 16:17).
Platonin kolmessa eri dialogissa hän viittaa ekstaattiseen puheeseen, joka on käsittämätöntä, samoin kuin Vergilius Aeneiksessa. Glossolaliaa esiintyi Eleusinuksen, Dionysian ja Orfin mysteeriuskonnoissa sekä Mithran ja Osiriksen muinaisissa kulteissa. Myös sibyllien ja pythialaisten tiedettiin harjoittaneen glossolaliaa ja ekstaattista puhetta transsin aiheuttamissa tiloissa. Muiden ekstaattisten ja shamanististen käytäntöjen joukossa on myös glossolaliaa.George B. Cutten kirjoittaa teoksessaan An Ethnological Study of Glossalalia, että "glossolaliaa harjoitetaan ei-kristillisissä uskonnoissa: Pohjois-Amerikan intiaanien Peyote-kultti, Tyynenmeren luoteisosan Haida-intiaanit, Sudanin shamaanit, Afrikan länsirannikon Shango-kultti, Trinidadin Shago-kultti, Haitin Voodoo-kultti, Etelä-Amerikan ja Australian aboriginaalit, Pohjois-Amerikan ja Aasian subarktisten alueiden eskimot, Grönlannin shamaanit, Borneon djakit, Etiopian zor-kultti, Siperian shamaanit, Etelä-Amerikan chaco-intiaanit, Andeilla asuvat curanderot, Afrikan Sudanin kinkat, Afrikan thonga-shamaanit ja Tiibetin munkit. "
Glossolaliaa pidetään jumalallisena kielenä riippumatta siitä, mistä uskonnollisesta perinteestä tulet. Se vaihtelee siitä, että se on Pyhän Hengen, enkelien, jumalten tai henkien kieltä ekstaattisessa transsitilassa. Sitä on usein verrattu maagisten perinteiden barbaarisiin sanoihin, kuten joihinkin kreikkalaisten maagisten papyrusten lauseisiin ja sanoihin. Enokian kieltä, jota enkelit opettivat John Deelle, monet pitävät glossolalian kirjattuna muotona. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
George B. Cutten kirjoittaa teoksessaan An Ethnological Study of Glossalalia, että "glossolaliaa harjoitetaan ei-kristillisissä uskonnoissa: Pohjois-Amerikan intiaanien Peyote-kultti, Tyynenmeren luoteisosan Haida-intiaanit, Sudanin shamaanit, Afrikan länsirannikon Shango-kultti, Trinidadin Shago-kultti, Haitin Voodoo-kultti, Etelä-Amerikan ja Australian aboriginaalit, Pohjois-Amerikan ja Aasian subarktisten alueiden eskimot, Grönlannin shamaanit, Borneon djakit, Etiopian zor-kultti, Siperian shamaanit, Etelä-Amerikan chaco-intiaanit, Andeilla asuvat curanderot, Afrikan Sudanin kinkat, Afrikan thonga-shamaanit ja Tiibetin munkit. "
Glossolaliaa pidetään jumalallisena kielenä riippumatta siitä, mistä uskonnollisesta perinteestä tulet. Se vaihtelee siitä, että se on Pyhän Hengen, enkelien, jumalten tai henkien kieltä ekstaattisessa transsitilassa. Sitä on usein verrattu maagisten perinteiden barbaarisiin sanoihin, kuten joihinkin kreikkalaisten maagisten papyrusten lauseisiin ja sanoihin. Enokian kieltä, jota enkelit opettivat John Deelle, monet pitävät glossolalian kirjattuna muotona.L. Carlyle May Harvardin yliopistosta kirjoittaa kirjassaan A Survey of Glossolalia and Related Phenomenon in Non-Christian Religions seuraavaa: "Guillaume toteaa, että vuonna 853 eKr. neljäsataa profeettaa raivosi ekstaasissa Samarian portin edessä, ja muinaisessa Egyptissä nekromantikot lausuivat kaavoja, joiden uskottiin olevan jumalten ilmoituksia ja jotka koostuivat vierasperäisistä sanoista ja järjettömistä äänistä. Mitä salaperäisempiä ja käsittämättömämpiä nämä kaavat olivat, sitä suurempana pidettiin niiden voimaa. Lisäksi on täysin todennäköistä, että samarialaisten kanssa samaan aikaan Intiassa ja Kiinassa eläneet velhot puhuivat epäjohdonmukaisesti ennustaessaan, parantaessaan ja keskustellessaan henkien kanssa."
Glossolalia löysi tiensä myös varhaiseen mormonikirkkoon, sillä Joseph Smith totesi, että "palautettu" (mormonien) kirkko "uskoo kielten lahjaan, profetoimiseen, ilmestyksiin, näkyihin, parantamiseen, kielten tulkitsemiseen". Glossolalialla on myös vahva historia meediossa, spiritismissä ja spiritismissä. Spiritismin (joka oli vähemmän uskonnollisesti suuntautunut kuin spiritismi) perustaja Allan Kardec viittasi glossolaliaan todisteena hengen läsnäolosta. Allan Kardecin työ oli perustana monille nykyaikaisen meedioinnin käytännöille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
L. Carlyle May Harvardin yliopistosta kirjoittaa kirjassaan A Survey of Glossolalia and Related Phenomenon in Non-Christian Religions seuraavaa: "Guillaume toteaa, että vuonna 853 eKr. neljäsataa profeettaa raivosi ekstaasissa Samarian portin edessä, ja muinaisessa Egyptissä nekromantikot lausuivat kaavoja, joiden uskottiin olevan jumalten ilmoituksia ja jotka koostuivat vierasperäisistä sanoista ja järjettömistä äänistä. Mitä salaperäisempiä ja käsittämättömämpiä nämä kaavat olivat, sitä suurempana pidettiin niiden voimaa. Lisäksi on täysin todennäköistä, että samarialaisten kanssa samaan aikaan Intiassa ja Kiinassa eläneet velhot puhuivat epäjohdonmukaisesti ennustaessaan, parantaessaan ja keskustellessaan henkien kanssa."
Glossolalia löysi tiensä myös varhaiseen mormonikirkkoon, sillä Joseph Smith totesi, että "palautettu" (mormonien) kirkko "uskoo kielten lahjaan, profetoimiseen, ilmestyksiin, näkyihin, parantamiseen, kielten tulkitsemiseen". Glossolalialla on myös vahva historia meediossa, spiritismissä ja spiritismissä. Spiritismin (joka oli vähemmän uskonnollisesti suuntautunut kuin spiritismi) perustaja Allan Kardec viittasi glossolaliaan todisteena hengen läsnäolosta. Allan Kardecin työ oli perustana monille nykyaikaisen meedioinnin käytännöille.https://www.youtube.com/watch?v=bhpaZm9mDAM
Ville Mäkipelto | Onko Raamattua sensuroitu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=bhpaZm9mDAM
Ville Mäkipelto | Onko Raamattua sensuroitu?https://www.kotimaa.fi/ville-makipelto-tutkimus-tuo-noyryytta-raamatuntulkintaan/
Tutkimus tuo nöyryyttä raamatuntulkintaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.kotimaa.fi/ville-makipelto-tutkimus-tuo-noyryytta-raamatuntulkintaan/
Tutkimus tuo nöyryyttä raamatuntulkintaanZarathustralaisuus. Tässä on sekä se side, joka yhdistää länsimaisen uskonnollisen perinteen ja vedaarisen perinnön, että se kohta, jossa ne erosivat toisistaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zarathustralaisuus. Tässä on sekä se side, joka yhdistää länsimaisen uskonnollisen perinteen ja vedaarisen perinnön, että se kohta, jossa ne erosivat toisistaan.
Zarathustralaisuus on muinainen dualismin oppi, jota profeetta Zarathushtra levitti Persiassa (nykyisin Iran, sanskritin sanasta aryan) tuntemattomana ajankohtana. Uskonnollisena uskontona zarathustralaisuus on lähes hävinnyt. Sen dualismin käsite elää kuitenkin juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa.

KRISTINUSKON JA ZARATHUSTRALAISUUDEN YHTÄLÄISYYDET. LÄHES KAIKKI ON SAMANLAISTA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KRISTINUSKON JA ZARATHUSTRALAISUUDEN YHTÄLÄISYYDET. LÄHES KAIKKI ON SAMANLAISTA.
Professori Norman Cohn johtaa uskonnonhistorioitsijoiden keskuudessa vaikutusvaltaista koulukuntaa. Hänen mukaansa Zarathushtran opetukset ovat apokalyptismin - uskon Jumalan enkeliarmeijan ja paholaisen demoniarmeijan väliseen lopulliseen kataklysmiseen sotaan - lähde. Zarathustralaisuudessa tämän sodan odotettiin syttyvän Saoshyantin eli messiaan ilmestymisestä, joka voittaisi pahan voimat, herättäisi kuolleet henkiin ja perustaisi Jumalan valtakunnan maan päälle.

Teoksessa Omens of Millenium Harold Bloom väittää Cohnin ajatuksia seuraten sivuilla 7-8, että zurvanismi sulautettiin juutalaisuuteen. Näin juutalaiset rinnastivat Zurvanin Jahveen. Henry Corbinia siteeraten Bloom sanoo, että Zurvanismi elää nykyään Iranin shiialaisessa islamin muodossa. Damian Thompson esittää The End of Time -kirjan (1996) sivulla 28, että Zurvanismi vaikutti Uuden testamentin Ilmestyskirjan kirjoittajaan, Johannes Patmoslaiseen.

Oxfordin tutkija M.L. West siteeraa teoksensa Early Greek Philosophy and the Orient (1971) sivulla 32 erään muinaiskreikkalaisen todistusta, jonka mukaan tietäjät opettivat, että Zurvan (Aika) jakoi kosmoksen valon ja pimeyden eli hyvän ja pahan valtakuntiin.

Länsimaisen uskonnollisen perinteen historiaan erikoistuneet tutkijat uskovat, että "Zarathushtra oli ensimmäinen henkilö, joka esitti ajatuksen absoluuttisesta pahan periaatteesta, jonka ruumiillistuma, Angra Manyu tai Ahriman, on maailmanuskonnon ensimmäinen todellinen paholainen". Vaikka nämä kaksi periaatetta ovat täysin itsenäisiä, ne törmäävät toisiinsa, ja ajan saatossa hyvä henki väistämättä voittaa pahan.

Juutalaiskristillisyyden ja islamin kuvitteleman apokalyptisen ajan lopun on keksinyt "Zarathustra, joka oli alun perin perinteisen uskonnon pappi ja joka puhui tulevasta muutoksesta, joka tunnetaan nimellä 'ihmeelliseksi tekeminen' ja jossa tapahtuisi yleinen ruumiillinen ylösnousemus."

Tämä on myös yksi historiallisista tapahtumista. Tätä seuraisi suuri kokous, jossa kaikki ihmiset tuomittaisiin.
Siis kristinuskon "viimeinen tuomio". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on myös yksi historiallisista tapahtumista. Tätä seuraisi suuri kokous, jossa kaikki ihmiset tuomittaisiin.
Siis kristinuskon "viimeinen tuomio".Jumalattomat tuhoutuisivat, kun taas vanhurskaat tulisivat kuolemattomiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalattomat tuhoutuisivat, kun taas vanhurskaat tulisivat kuolemattomiksi.
Uudessa maailmassa nuoret ovat ikuisesti viisitoista vuotta vanhoja, ja kypsät pysyvät neljänkymmenen vuoden ikäisinä.18 Mutta tämä ei ole paluu alkuperäiseen paratiisiin; mikään menneisyydessä ei lähesty sen täydellisyyttä. Se on "ajan loppu."

Zarathustralaisuudessa, kuten Raamatussakin. Vaikka zarathustralaisuus on kristittyjen mielestä "pakanallista". Se on kuitenkin paljon kristinuskoa vanhempaa.
SYNKRETISMIÄ. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zarathustralaisuudessa, kuten Raamatussakin. Vaikka zarathustralaisuus on kristittyjen mielestä "pakanallista". Se on kuitenkin paljon kristinuskoa vanhempaa.
SYNKRETISMIÄ.Zarathustralaisuus:
Ne, jotka odottavat tätä Ajan loppua, odottavat saavuttavansa ikuisen elämän ylösnousseessa, kirkastuneesta aineesta koostuvassa ruumiissa kaikesta pahasta puhdistetulla taivaallisella maapallolla. He odottavat, että he ovat ihmisolentoina "jopa jumalien yläpuolella tai ainakin heidän veroisiaan". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zarathustralaisuus:
Ne, jotka odottavat tätä Ajan loppua, odottavat saavuttavansa ikuisen elämän ylösnousseessa, kirkastuneesta aineesta koostuvassa ruumiissa kaikesta pahasta puhdistetulla taivaallisella maapallolla. He odottavat, että he ovat ihmisolentoina "jopa jumalien yläpuolella tai ainakin heidän veroisiaan".Kaksinaisuuden ylittäminen ei ole koskaan ollut vaihtoehto länsimaisessa uskonnossa, sillä sen juuret ovat muinaisuudessa, siis kristinuskon alkuperä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaksinaisuuden ylittäminen ei ole koskaan ollut vaihtoehto länsimaisessa uskonnossa, sillä sen juuret ovat muinaisuudessa, siis kristinuskon alkuperä.
Pahuuden ongelma oli suuri huolenaihe Zarathustran kaltaisille ihmisille. Zarathustra aloitti saarnaamisensa Intiassa, ja hänellä, kuten monilla karismaattisilla, nykyajan ajattelijoilla, oli kysymys: "Jos Jumala on olemassa, hänen pitäisi olla hyvän lähde, mutta näen, että maailmassa on niin paljon epätäydellisyyttä ja pahaa.

Sitten Zarathustra päätteli, että jumalia on itse asiassa kaksi. Ne ovat hyvän jumala ja pahan jumala, ja pahan jumalaa kutsuttiin paholaiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten Zarathustra päätteli, että jumalia on itse asiassa kaksi. Ne ovat hyvän jumala ja pahan jumala, ja pahan jumalaa kutsuttiin paholaiseksi.
Ja kävi ilmi, että Zarathustralaisen näkökulmasta oli toinenkin ongelma - hyvän jumala taisteli jatkuvasti pahan jumalaa vastaan.
Myöhemmin kristityt filosofit ottivat tämän ajatuksen omakseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kävi ilmi, että Zarathustralaisen näkökulmasta oli toinenkin ongelma - hyvän jumala taisteli jatkuvasti pahan jumalaa vastaan.
Myöhemmin kristityt filosofit ottivat tämän ajatuksen omakseen.Zoroastrismin ja kristinuskon yhtäläisyydet
Kun otetaan huomioon zarathustralaisuuden, juutalaisuuden ja kristinuskon valtava määrä yhteisiä asioita, on kiistatonta, että niiden välillä on oltava selvä yhteys. Huoli ei siis pitäisi keskittyä yhteyden olemassaoloon vaan siihen, miten yhteys on syntynyt. Kun uskontoja tarkastellaan toisesta näkökulmasta, niissä on edelleen kymmeniä eroja. Tässä pyritään vertailemaan ja vastakkainasettelemaan näitä kolmea uskontoa: Zarathustralaisuutta, juutalaisuutta ja kristinuskoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zoroastrismin ja kristinuskon yhtäläisyydet
Kun otetaan huomioon zarathustralaisuuden, juutalaisuuden ja kristinuskon valtava määrä yhteisiä asioita, on kiistatonta, että niiden välillä on oltava selvä yhteys. Huoli ei siis pitäisi keskittyä yhteyden olemassaoloon vaan siihen, miten yhteys on syntynyt. Kun uskontoja tarkastellaan toisesta näkökulmasta, niissä on edelleen kymmeniä eroja. Tässä pyritään vertailemaan ja vastakkainasettelemaan näitä kolmea uskontoa: Zarathustralaisuutta, juutalaisuutta ja kristinuskoa.Lähtökohtana ovat samankaltaisuudet, ja nämä kolme uskontoa jäljittävät alkuperänsä ja varhaishistoriansa Lähi-idässä. Esimerkiksi zarathustralaisuus oli hyvin suosittu uskonto Lähi-idässä noin 1000 vuoden ajan vuodesta 549 eKr. vuoteen 642 jKr. (Fisher 202). Kun siirrytään juutalaisuuteen, ...show more content....
Kaikissa näissä uskonnoissa Jumala on ylin olento, jonka valtaa ei koskaan kyseenalaisteta (Fisher 247). Kussakin näistä uskonnoista on kuitenkin erilaisia näkemyksiä monoteistisesta Jumalasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähtökohtana ovat samankaltaisuudet, ja nämä kolme uskontoa jäljittävät alkuperänsä ja varhaishistoriansa Lähi-idässä. Esimerkiksi zarathustralaisuus oli hyvin suosittu uskonto Lähi-idässä noin 1000 vuoden ajan vuodesta 549 eKr. vuoteen 642 jKr. (Fisher 202). Kun siirrytään juutalaisuuteen, ...show more content....
Kaikissa näissä uskonnoissa Jumala on ylin olento, jonka valtaa ei koskaan kyseenalaisteta (Fisher 247). Kussakin näistä uskonnoista on kuitenkin erilaisia näkemyksiä monoteistisesta Jumalasta.Jumalan tunnustaminen monoteistiseksi perustui kussakin uskossa saatuihin keskeisiin profeettojen saamiin ilmoituksiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan tunnustaminen monoteistiseksi perustui kussakin uskossa saatuihin keskeisiin profeettojen saamiin ilmoituksiin.
Zarathustralaisten usko ja näkemys Jumalasta syntyi zarathustralaisen ilmestyksistä, ja juutalaisten näkemys kehittyi Jumalan viestinnästä Moosekselle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zarathustralaisten usko ja näkemys Jumalasta syntyi zarathustralaisen ilmestyksistä, ja juutalaisten näkemys kehittyi Jumalan viestinnästä Moosekselle.
Vastaavasti kristittyjen näkemys Jumalasta muotoutuu ja määrittyy Jeesuksen Kristuksen elämän ja opetusten perusteella. Tulevan Vapahtajan suhteen juutalaiset odottivat Messiasta, kristityt Jeesusta ja zarathustralaiset odottivat Saoshyantia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastaavasti kristittyjen näkemys Jumalasta muotoutuu ja määrittyy Jeesuksen Kristuksen elämän ja opetusten perusteella. Tulevan Vapahtajan suhteen juutalaiset odottivat Messiasta, kristityt Jeesusta ja zarathustralaiset odottivat Saoshyantia.
Lisäksi kaikki uskonnot katsovat maailman olevan jatkuvassa taistelussa hyvän ja pahan sekä Jumalan ja "paholaisen"välillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäksi kaikki uskonnot katsovat maailman olevan jatkuvassa taistelussa hyvän ja pahan sekä Jumalan ja "paholaisen"välillä.
Zarathustralaisuuden näkökulmasta maailmankaikkeus on kirjaimellisesti taistelukenttä Ahura Mazdan, ainoan hyvän Jumalan, ja Ahrimanin, erillisen pahan hengen, välillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zarathustralaisuuden näkökulmasta maailmankaikkeus on kirjaimellisesti taistelukenttä Ahura Mazdan, ainoan hyvän Jumalan, ja Ahrimanin, erillisen pahan hengen, välillä.
Toisaalta juutalaiset ja kristityt uskovat, että maailmankaikkeus on taistelukenttä yhden vanhurskaan Jumalan, JHVH:n, ja Saatanaksi kutsutun langenneen enkelin Luciferin välillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisaalta juutalaiset ja kristityt uskovat, että maailmankaikkeus on taistelukenttä yhden vanhurskaan Jumalan, JHVH:n, ja Saatanaksi kutsutun langenneen enkelin Luciferin välillä.
Näin ollen dualismi on sitä, miten ihmiset näkevät maailman samanlaisena kaikissa kolmessa uskonnossa.
- Anonyymi
HEBRELAISILLE kirje .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Swastika (hakaristi).
Arktisen teorian mukaan muinaiset arjalaiset, kuten kaikki indoeurooppalaisten esi-isät, muodostuivat ja kehittyivät alun perin napa-alueilla, korkeiden pohjoisten leveysasteiden mailla, niillä mailla, jotka myöhemmin peittyivät valtameren vesien alle. Viimeisen jääkauden alkuun saakka (XXX-XII tuhatta vuotta eaa.) näillä mailla vallitsi lämmin ilmasto, ja täällä kehittyivät aineellisen ja hengellisen kulttuurin vanhimmat muodot. Jäätikkö syrjäytti nämä ihmiset mantereelta, ja vuosisatojen kuluessa he levittäytyivät kaikkialle Eurooppaan, ja indokieliset arjalaiset lähtivät Intiaan. Sana "hakaristi" auringon pääsymbolina säilyi kaikissa heidän kielissään, emmekä tässä yhteydessä puutu tunnettujen tosiasioiden perusteella spekulatiiviseen merkin käyttöön germaanisten rasistien toimesta, jotka nostivat itsensä ja vain itsensä muinaisiksi arjalaisiksi. Nämä historialliset tapahtumat johtivat siihen, että hakaristin merkin käyttö sekä arkielämässä että painotuotteissa oli jopa kielletty. Mutta tämä ei tietenkään voinut johtaa siihen, että sitä ei enää käytettäisi sen monissa käyttömuodoissa, jotka ovat vakiintuneet useiden vuosituhansien aikana.Onnen merkkinä hindulaisuudessa on siis Wikipedia hindujen jumalat. Mutta Egyptissä onnen merkki on myös Korean armeijan musiikki puolen merkkinä ja Mongoliassa shamaaneilla viitassa. Slaavit käyttää useinkin ympyräristiä tai ristiä missä hakaset koristeena jätetty vajaaksi niitä on ollut
sotamerkkinä. Myös uskonto merkkiä. Muslimit käyttää puolikuuta usein merkkinä tai pentagrammia ja juutalaiset romfajumalan tähteä magen David sybrooma. David on kuollut Jeesus elää. Ikuisesti. Taivaassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hakaristi kiinnitettiin moniin esineisiin hyvien toiveiden merkkinä ja loitsuna kaikenlaisia ongelmia vastaan. Eri maissa on erityisen paljon tällaisia kuvia, joita on kiinnitetty vaatteisiin, asuintaloihin, kehräämöihin ja moniin muihin esineisiin. Eri puolilla Eurooppaa hakaristiä voi nähdä jopa ikonissa tai niin sanottuna Jumalan merkkinä, joka tunnetaan nimellä Kolovrat.
Mistä syystä slaavit tai ortodoksit on käyttänyt hakaristiä mutta shamaaneilla se on viitassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kolovrat. Ja esimerkiksi yhden luostarin temppelissä koko lattia koostuu monista valurautaisista hakaristeistä, jotka on juotettu yhdeksi kokonaisuudeksi. Intiassa arjalaisten mukanaan tuoma hakaristi oli tärkeimmällä sijalla erilaisten kotitalous- ja rituaaliesineiden koristelussa, eikä mitään rituaalia suoriteta ilman sen kuvaa.
Tieteessä on vallalla käsitys, jonka mukaan risti on esiintynyt myös ihmisen kuvauksessa auringon symbolina, ja monissa sen kuvissa se esiintyy ympyränä, jossa on kaksi toisiaan leikkaavaa halkaisijaa. On olemassa kuvia sellaisesta ympyrästä, jossa näiden halkaisijoiden päät ovat taipuneet, ja se on jo hakaristijärjestelmä. Tätä kuvaa pidetään symbolisena merkkinä auringon ympyränmuotoisesta liikkeestä taivaalla.Toi sun ARJALAINEN juttu ei kyllä ole totta eikä germaaniksi kaikkien nimittelykään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kreikkalaisessa ortodoksisessa kirkossa swastika kutsutaan ristin gamma, joka koostuu neljä kertaa toistuvia kirjaimia Kreikan aakkoset - gamma. Keskellä ristin symboloi Jumalaa - Luoja, perusta maailmankaikkeuden, sen neljä päätä - neljä evankelistat. Jumalaa kutsuttiin "maailman auringoksi", ja tämä kuvaannollinen ilmaisu lähentää jossain määrin pakanallista valon ja tulen kuvaa hakaristin muodossa kristilliseen, jossa Jumalaa kutsuttiin hengellisen valoksi.
ELIKKA TAAS TULLAAN TOTUUDEN ÄÄRELLE ETTÄ ORTODOKSIT KÄYTTÄÄ RISTIÄ IKONIA MISSÄ VOI OLLA HAKARISTI MIKÄ TAAS ON HINDUILTA TAI VAIN KORISTE. Egyptissä on aurinkojumala eikä kristityillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hakaristi - Pyhän Hengen symboli", Bogdasarov perustuu analyysiin monia kuvia hakaristi ja lainauksia kristillisestä kirjallisuudesta, vakuuttavasti väittää, että hakaristi kristittyjen oli merkki armosta ja symboli Pyhän Hengen - yksi hypostases Pyhän Kolminaisuuden. Ei ole sattumaa, että löydämme varhaiskristittyjen ehtoollismaljan sisältä hakaristin kuvan.
Älkää nyt sotkeko hakaristiä ympyräristiin tai koristeisiin hinduilla on noi kynttilät pakkomielle. Valaistumiset. Jeesus on valkeus ei pimeyttä me olemme syntisiä mutta pyhiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Swastika slaaveilla ja yleensä Jaafetin jälkeläisillä merkitsi hyvää energiaa, armollista säteilyä, joka luo iloa maailmaan ja antaa elämää. Swastika on yksi yleisimmistä symboleista slaavilaisessa symbolistaiteessa. Yllättävää, mutta voimme todeta näiden symbolien merkitysten lähes täydellisen yhteneväisyyden slaavilaisessa pakanuudessa ja ortodoksisessa kristinuskossa. Tasakärkinen risti oli Isän Jumalan, maailmankaikkeuden Luojan, symboli, ja hakaristi - "gammaristi" Pyhän Hengen armon symboli ja Isästä lähtevän, elämää antavan Pyhän Hengen symboli. Sitäkin silmiinpistävämpää on tavata muinaisissa slaavilaisissa kirjailuissa symbolinen kuva, joka on merkitykseltään yhtenevä kristillisen rukouksen "uskontunnustuksen" tärkeän osan kanssa. Keskellä on Isä Jumalaa symboloiva tasakärkinen risti, joka ikään kuin säteilee olemassaolollaan hakaristin merkkiä - Pyhän Hengen armoa.
KLIKATAAN HAKARISTI TÄÄLTÄ LOPUSTA WIKIPEDIA HINDUJEN JUMALAT.
- Anonyymi
Hebr 4 juutalaiset ei pääse lepoon kuin Jeesuksen kautta opetus tässä hebrean on juutalaisten kieli
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhä symboli. Hakaristin historia
Mikä on maapallon elämän avain, elämän elinehto ja ehkäpä sen perimmäinen syy? Vastaus on aurinko. Se on suuri valonlähde, joka antaa lämpöä. Juuri se lämpö, joka saa jopa valtameret jäätymään.
Aurinko oli ensimmäinen palvonnan kohde siitä lähtien, kun ihminen ilmestyi elävien olentojen maailmaan. Vanhimmat rukoukset ja vanhimmat kuvat on omistettu sille - ensimmäiset ihmiskäden piirtämät merkit kiville. Vuosisatojen kuluessa ihmiset oppivat vähitellen valmistamaan auringon kuvia mitä erilaisimmista materiaaleista - metallista, puusta, kankaista, keramiikasta, lasista - ja koristelemaan näillä tuotteilla rukouspaikkojaan, kotejaan, vaatteitaan ja jopa ulkonäköään. Kaikista monista rituaali- ja kotitalouskuvista johtoasemaan nousi yksinkertaisin, perinteinen auringon kuva, joka tuli tunnetuksi hakaristinä.HEBREA ON JUUTALAINEN KIELI MIKÄ KEHITTYI EGYPTIN ARABIAN KIELISTÄ JA KREIKAN JA HEBRELAISILLE KIRJE ON KIRJOITETTU HEBREAN KIELI SILLE ITALIASSA ASUVILLE SIELLÄ SIIHEN AIKAAN.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhä symboli. Hakaristin historia
Mikä on maapallon elämän avain, elämän elinehto ja ehkäpä sen perimmäinen syy? Vastaus on aurinko. Se on suuri valonlähde, joka antaa lämpöä. Juuri se lämpö, joka saa jopa valtameret jäätymään.
Aurinko oli ensimmäinen palvonnan kohde siitä lähtien, kun ihminen ilmestyi elävien olentojen maailmaan. Vanhimmat rukoukset ja vanhimmat kuvat on omistettu sille - ensimmäiset ihmiskäden piirtämät merkit kiville. Vuosisatojen kuluessa ihmiset oppivat vähitellen valmistamaan auringon kuvia mitä erilaisimmista materiaaleista - metallista, puusta, kankaista, keramiikasta, lasista - ja koristelemaan näillä tuotteilla rukouspaikkojaan, kotejaan, vaatteitaan ja jopa ulkonäköään. Kaikista monista rituaali- ja kotitalouskuvista johtoasemaan nousi yksinkertaisin, perinteinen auringon kuva, joka tuli tunnetuksi hakaristinä.Egyptissä faaraot palvoivat aurinkoa ja muslimit palvovat kuuta vieläkin ja omahyväistä narsista kateutta ja murhanhimoa päästäkseen paratiisiin.
Voiko olla idioottimaisempaa touhua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhä symboli. Hakaristin historia
Mikä on maapallon elämän avain, elämän elinehto ja ehkäpä sen perimmäinen syy? Vastaus on aurinko. Se on suuri valonlähde, joka antaa lämpöä. Juuri se lämpö, joka saa jopa valtameret jäätymään.
Aurinko oli ensimmäinen palvonnan kohde siitä lähtien, kun ihminen ilmestyi elävien olentojen maailmaan. Vanhimmat rukoukset ja vanhimmat kuvat on omistettu sille - ensimmäiset ihmiskäden piirtämät merkit kiville. Vuosisatojen kuluessa ihmiset oppivat vähitellen valmistamaan auringon kuvia mitä erilaisimmista materiaaleista - metallista, puusta, kankaista, keramiikasta, lasista - ja koristelemaan näillä tuotteilla rukouspaikkojaan, kotejaan, vaatteitaan ja jopa ulkonäköään. Kaikista monista rituaali- ja kotitalouskuvista johtoasemaan nousi yksinkertaisin, perinteinen auringon kuva, joka tuli tunnetuksi hakaristinä.”Mikä on maapallon elämän avain, elämän elinehto ja ehkäpä sen perimmäinen syy? Vastaus on aurinko. Se on suuri valonlähde, joka antaa lämpöä. Juuri se lämpö, joka saa jopa valtameret jäätymään.”
Sori kun pilaan ajatusmaailmasi, mutta lämpö ei jäädytä mitään. Tämä on ihan perusfysiikkaa.
Jos jokin jäätyy, niin se johtuu lämpöenergian puutteesta. Lämpö siirtyy aina lämpimämmästä sinne, missä lämpöä on vähemmän.
Lämpötilaerot pyrkivät aina tasoittumaan, samoin kuin paine-erot.
Muuten, syvällä merenpohjassa on elinympäristöjä, joissa eliöt tulevat toimeen ilman Auringon energiaa. - Anonyymi
HEBRELAISILLE Italiassa asuville tämä hebr.4:3 kirje ollut siihen aikaan. Apostolit on tämä me ME apostolit tulimme / ME Italian hebrealaiset me ME HEBREALAISET ITALIASSA ja HE jotka eivät usko poikaan HE hebrealaisista jotka ei halua uskoa he me jotka uskomme. USKO JA EI USKO. ME jotka uskomme elämme levossa jotka ei usko ei saa lepoa vaikka heille on alusta asti Jeesusta julistettu. Luetun ymmärtäminen vaatii osaamista myös maantieteellisesti kartalla ja kulttuurin ymmärtämistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhä symboli. Hakaristin historia
Mikä on maapallon elämän avain, elämän elinehto ja ehkäpä sen perimmäinen syy? Vastaus on aurinko. Se on suuri valonlähde, joka antaa lämpöä. Juuri se lämpö, joka saa jopa valtameret jäätymään.
Aurinko oli ensimmäinen palvonnan kohde siitä lähtien, kun ihminen ilmestyi elävien olentojen maailmaan. Vanhimmat rukoukset ja vanhimmat kuvat on omistettu sille - ensimmäiset ihmiskäden piirtämät merkit kiville. Vuosisatojen kuluessa ihmiset oppivat vähitellen valmistamaan auringon kuvia mitä erilaisimmista materiaaleista - metallista, puusta, kankaista, keramiikasta, lasista - ja koristelemaan näillä tuotteilla rukouspaikkojaan, kotejaan, vaatteitaan ja jopa ulkonäköään. Kaikista monista rituaali- ja kotitalouskuvista johtoasemaan nousi yksinkertaisin, perinteinen auringon kuva, joka tuli tunnetuksi hakaristinä.Egyptissä Katso karttaa Egypti Wikipedia EGYPTI. SIELLÄ OLLAAN MONIEN ERILAISTEN JUMALIEN KIELTEN HEIMOJEN ALKULÄHTEELLÄ.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kolovrat. Ja esimerkiksi yhden luostarin temppelissä koko lattia koostuu monista valurautaisista hakaristeistä, jotka on juotettu yhdeksi kokonaisuudeksi. Intiassa arjalaisten mukanaan tuoma hakaristi oli tärkeimmällä sijalla erilaisten kotitalous- ja rituaaliesineiden koristelussa, eikä mitään rituaalia suoriteta ilman sen kuvaa.
Tieteessä on vallalla käsitys, jonka mukaan risti on esiintynyt myös ihmisen kuvauksessa auringon symbolina, ja monissa sen kuvissa se esiintyy ympyränä, jossa on kaksi toisiaan leikkaavaa halkaisijaa. On olemassa kuvia sellaisesta ympyrästä, jossa näiden halkaisijoiden päät ovat taipuneet, ja se on jo hakaristijärjestelmä. Tätä kuvaa pidetään symbolisena merkkinä auringon ympyränmuotoisesta liikkeestä taivaalla.Sellaista kuin Arja lainen ei ole olemassakaan maan päällä. KEKSIT OMASTA PÄÄSTÄSI.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Swastika slaaveilla ja yleensä Jaafetin jälkeläisillä merkitsi hyvää energiaa, armollista säteilyä, joka luo iloa maailmaan ja antaa elämää. Swastika on yksi yleisimmistä symboleista slaavilaisessa symbolistaiteessa. Yllättävää, mutta voimme todeta näiden symbolien merkitysten lähes täydellisen yhteneväisyyden slaavilaisessa pakanuudessa ja ortodoksisessa kristinuskossa. Tasakärkinen risti oli Isän Jumalan, maailmankaikkeuden Luojan, symboli, ja hakaristi - "gammaristi" Pyhän Hengen armon symboli ja Isästä lähtevän, elämää antavan Pyhän Hengen symboli. Sitäkin silmiinpistävämpää on tavata muinaisissa slaavilaisissa kirjailuissa symbolinen kuva, joka on merkitykseltään yhtenevä kristillisen rukouksen "uskontunnustuksen" tärkeän osan kanssa. Keskellä on Isä Jumalaa symboloiva tasakärkinen risti, joka ikään kuin säteilee olemassaolollaan hakaristin merkkiä - Pyhän Hengen armoa.
Kannattaa miettiä vaan ristiin naulittua niin ei eksy. Varastettu huonekalu mökit vaatteet on ikävää kuollessa niiden kanssa tuomiolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On varmasti ajateltavaa kysyä, miksi varhaiskristityt eivät ottaneet ristiinnaulitsemisen ristiä käyttöön heti uskon alkuvaiheessa - miksi kesti niin kauan, ennen kuin he kehittivät ristin, joka edusti tai symbolisoi Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Vastaus on yksinkertainen: varhaiskristillisessä Raamatussa ei yksinkertaisesti sanottu, että Jeesus kärsi marttyyrikuoleman ristillä. Siinä sanottiin, että hänet naulattiin puuhun (oliivipuuhun) tai yksinkertaiseen suoraan seipään. Näin ollen mitään ristiinnaulitsemista ei tarvittu, jotta he voisivat vedota muistoonsa tapahtumasta, jota ei tapahtunut. Toisin sanoen Jeesuksen ristiinnaulitseminen ei tapahtunut niin kuin myöhemmät kristityt päättivät kaunistella tarinaa.
OTETAAN RISTI VANHASTA TESTAMENTISTA ESAIAS JESAJAN KIRJA LUKU NUMERO 53 luetaan ääneen pari kertaa niin se avautuu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummallista kyllä, varhaiskristilliseltä ajalta säilyneiden vanhimpien käsikirjoitusten joukossa on gnostilainen asiakirja tai koodeksi, joka sisältää Juudas Iskariotin evankeliumin vuodelta 280 jKr. Tämän muinaisen tekstin löytymisestä on kohuttu paljon, ja se on epäilemättä tärkeä raamatuntutkijoille, mutta kukaan ei näytä kiinnittävän huomiota siihen, että asiakirjaan on piirretty kaksi reilun kokoista ristiä. Toinen on pronssikautinen eli kreikkalainen risti ja toinen egyptiläinen risti, joka tunnetaan yleisesti nimellä ankh, joka on koptilainen ikuisen elämän symboli.
Juudas niin väkivalta on Sodoman synti. Ryöstely varastelu. Valehtelu. Ja edelleen sähköllä kaasulla tapetaan ihmisiä myrkyillä. Sodoman loppu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutustu sitten ristiretkiin ja kertomuksiin viattomista ihmisistä, jotka surmattiin ristiretkien aikana Lähi-idässä vuosina 1095-1272. Eräässä Jerusalemin voitossa, kun päätaistelu oli päättynyt, ristiretkeläiset surmasivat kaikki kaupungin asukkaat, yhteensä 40 000. Ristiretkeläisten kronikoitsijan sanoin, joka raportoi voitosta paavi Urban II:lle: "Ristiretkeläiset kulkivat Jerusalemin kaduilla polvia myöten vääräuskoisten veressä!". Kun verilöyly oli ohi, risti liehui ylpeänä tuulessa Jerusalemin yllä.
Kuten Clairvaux'n pyhä Bernard julisti käynnistäessään toisen ristiretken vuonna 1147: "Kristitty iloitsee pakanan kuolemasta, koska siten Kristus itse kirkastuu."
Jos teillä on sitten yhtään mahaa tällaisille asioille, tutustukaa moniin inkvisitioihin - keskiaikaisiin, espanjalaisiin, roomalaisiin ja portugalilaisiin. Mutta varaudu pahimpaan. Inkvisitiot alkoivat vuonna 1184 ja päättyivät vasta vuonna 1821. Tutkijoiden mielipiteet siitä, kuinka monta ihmistä inkvisitioissa todella kuoli, vaihtelevat, mutta on syytä muistaa, että inhimillisiä julmuuksia ei mitata vain numeroilla.
Espanjan inkvisitio on yksi niistä, joiden luvuista kiistellään kiivaasti, mutta riittää, että pienimmätkin arviot ovat suuria. Espanjassa oli inkvisition aikaan paljon juutalaisia ja maureja, jotka olivat kääntyneet kristinuskoon paetakseen vainoa. Inkvisitoijat etsivät kuitenkin niitä, jotka säilyttivät vanhan uskonsa. Ainakin 2 000 espanjalaista uskosta luopunutta poltettiin sen seurauksena. Kaikkiaan 50 000 sieluparkaa joutui oikeuteen harhaoppisuuden vuoksi. Onneksi jotkut jäivät henkiin. Samaan aikaan muissa maissa teloitettiin muun muassa tiedemiehiä, kuten matemaatikko ja filosofi Giordano Bruno, joka kannatti Kopernikuksen teoriaa, jonka mukaan planeetat kiertävät aurinkoa. Tästä tieteen edistysaskeleesta hän maksoi hengellään.MIKSIKÖHÄN SIIONIN VUORELLA ON MOSKEIJAT 2 OLLUT JO VÄHINTÄÄN 1400 VUOTTA AINAKIN MIKSIKÖHÄN
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippuen siitä, kenen luvut hyväksytään, voidaan väittää, että Hitlerin hakaristin alla kuolleiden määrä on varmasti suurempi kuin ristin alla kuolleiden määrä. Mutta tähän me vain vastaamme, että se on odotettavissa, kun otetaan huomioon aseiden, kaasukammioiden ja uunien saatavuus, joka natseilla oli käytettävissään. Vanhoina kristillisten hirmutekojen aikoina otettiin yksi henki kerrallaan, yksi pää katkaistiin ja sitten toinen tai joskus kaksikymmentä poltettiin kerrallaan, mutta tällainen murhaaminen vie aikaa. Oli myös näytös oikeudenkäynnistä (mutta ei aina) ja tarvittavista kidutuksista, joilla varmistettiin, että naisparka todella oli noita - nämä oikeudenkäynnit venyivät usein päiväkausia. Itse asiassa kuolema ristin symbolin alla venyi useita vuosisatoja, kunnes se vihdoin loppui, kun viimeinen inkvisitio päättyi Intiassa vuonna 1812. Inkvisitio kesti Intiassa 248 vuotta, vuodesta 1560 vuoteen 1812. Ainakin Hitlerin hulluus oli ohi vuosikymmenessä.
MITEN IHMEESSÄ MOSKEIJA ON MIEHITTÄNYT JERUSALEMIN TEMPPELI VUOREN
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kreikka
"Neljännellä vuosisadalla eKr. Aristoteles kirjoitti: 'Kaikki asiat ovat kolme,
ja kolme on kaikki: ja käyttäkäämme tätä lukua palvonnassa of the
jumalia kunnioittaessamme; sillä kuten pythagoralaiset sanovat, kaikki ja kaikki asiat on
rajoittuvat kolmeen, sillä loppu, keskikohta ja alku ovat tätä
numero kaikessa, ja nämä muodostavat Kolminaisuuden numeron.""
(Arthur Weigall, Paganism in Our Christianity, 1928, s. 197-198).
Egypti
"Hymni Amunille määräsi, että 'Yksikään jumala ei syntynyt ennen häntä (Amunia)' ja että 'Kaikkia jumalia on kolme: Amun, Re ja Ptah, eikä heidän rinnallaan ole toista jumalaa. Kätkettynä hänen nimensä on Amon, kasvoiltaan hän on Re, ja hänen ruumiinsa on Ptah." . . . Tämä on ilmoitus kolminaisuudesta, Egyptin kolme pääjumalaa on sulautettu yhteen heistä, Amoniin. On selvää, että käsite orgaanisesta ykseydestä moninaisuuden sisällä sai poikkeuksellisen paljon lisäpontta tämän muotoilun myötä. Teologisesti se tuli karkeassa muodossaan hämmästyttävän lähelle myöhempää kristillistä moniarvoista kolminaisuusmonoteismia" (Simson Najovits, ESimson vai niin TEMPPELI VUORELLA ON MOSKEIJA JA BUDHAT ON SUURIN USKONTO
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jopa jotkin Jeesusta koskevat kristilliset opetukset ovat peräisin pikemminkin pakanuudesta kuin Raamatusta. Babylonian mytologiassa Ishtarista väitettiin, että hänellä oli poika nimeltä Tammuz. Hän kuoli joka vuosi, mutta syntyi uudelleen keväällä. Sekä äidin että lapsen babylonialainen kunnioitus vaikutti kristinuskon myöhempiin versioihin, joissa Jeesuksen äitiä Mariaa jumaloitiin yhtä paljon kuin Jeesusta itseään (Sir James Frazer, The Golden Bough, 1993, s. 326). Tämä on ristiriidassa Raamatun kanssa, joka kunnioittaa Mariaa mutta ei tavallista ihmistä - ainoastaan Kristusta.
Kaldealaisten symboli Tammuzille oli kirjain tau, joka esiintyy san-serif-kirjaimella kirjoitettuna "t":nä ja jota yleisesti pidetään ristinä (Babylonian Mystery Religion, s. 51; Vine's, "Cross, Crucify"). Vaikka Raamattu todellakin opettaa, että Jeesus ristiinnaulittiin, ristiinnaulitsemisen muodosta ei ole tietoa. Tuohon aikaan roomalaiset käyttivät erimuotoisia pystypaaluja, joista osa oli ristipalkeilla ja osa ilman. Raamattu ei anna mitään viitteitä siitä, että alkukirkko olisi koskaan käyttänyt ristiä uskonnollisena symbolina, mutta useat pakanalliset uskonnot olivat käyttäneet sitä jo vuosisatoja ennen Kristuksen syntymää.ABRAHAN OLI KOTOISIN KALDEASTA JA BABYLON ON ARABIAN ALUE EUFRAT
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
perinteiset juhlapyhät ja niiden vuotuiset rituaalit ovat tulossa: Halloween-puvut, joulukoristeet, pääsiäispuput. Mistä nämä perinteet ja käytännöt ovat peräisin? Eikö kristillisinä juhlapyhinä vietettävien tilaisuuksien pitäisi olla uskollisia Raamatun sanoille?
Halloween
Jack-o-lyhtyjä on ollut olemassa vuosisatojen ajan osana muinaista kelttiläistä juhlaa talvikauden alkaessa. Druidit (eräänlainen pakanallinen papisto) uskoivat, että tähän aikaan vuodesta meidän maailmamme ja yliluonnollisen väliset esteet heikkenivät ja murtuivat. Koska he odottivat kuolleiden sielujen vaeltavan maassa, he rakensivat suuria nuotioita pelotellakseen niitä ja teurastivat eläimiä - tai jopa ihmisiä - rauhoittaakseen pahoja henkiä. Jack-o-lyhty edustaa kahden maailman väliin jäänyttä sieluparkaa, ja jotkut uskovat, että se toimi varoituksena, jonka tarkoituksena oli karkottaa pahat henget. Kurpitsat eivät muuten ole yleisiä Euroopassa, joten alkuperäiset jack-o-lyhdyt veistettiin nauriista (The Encyclopedia of Religion, 1987, s. 176, "Halloween").Kristityt ei vietä hallo weenia vaan meitä ennen kuolleiden muistopäivää eli veisaa virsiä käy haudoilla muistamassa. Ystävän päivä on ystävien eikä avioparin ja kristityt juhlii eniten synttäreitä joulua ja kesällä yötön yö juhla työläisten vappu ja noituus on vähän karsastettua mutta ketään ei polteta ja Jumala tosiaan otti ihmisen muodon pojassa Jeesuksessa mitä ei ymmärrä järjellä pitää vaan uskoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkoiko kristinusko auringonjumalan palvonnasta?
Kristinuskon "Kristus" saattoi olla vain yksi taivaanjumala. Erilaisten pakanallisten/mysteeristen kulttijumalien ja kristinuskon välillä on useita yhtäläisyyksiä. Nämä ovat joitakin niistä.
Useimpien auringonjumalien syntymäpäivä on joulukuun 25. päivä. Se on talvipäivänseisauksen päivämäärä ja päivä, jonka kirkko on hyväksynyt Jeesuksen Kristuksen syntymäpäiväksi. Joulukuun 25. päivä on annettu, vaikka Raamatun mukaan paimenet olivat pelloillaan, kun Jeesus syntyi, eli Jeesuksen on täytynyt syntyä keväällä (Luuk. 2:8).
Talvipäivänseisauksen aikaan aurinko "kuolee" kolmeksi päiväksi alkaen noin 22. joulukuuta, jolloin se pysäyttää etelään liikkumisensa; se syntyy (herää henkiin) 25. joulukuuta, jolloin se alkaa liikkua pohjoiseen.Egyptissä on oikeasti ollut aurinkojumala eläin jumalia orjia ja patsaita myös hindut budhat on sieltä ja kaikki. Arabiassa se musta kivi on Egyptistä. Kuten myös muu. Suolamerellä on nytkin työtä hotelleissa ja asuntoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Auringon nähtiin kulkevan eläinradan 12 merkin kautta. On mahdollista, että Jeesuksen 12 opetuslasta symboloivat eläinradan merkkejä. Auringonjumalilla oli usein opetuslapsia tai palvelijoita (joskaan ei aina 12:ta).
Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.
Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.
Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.
Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.
Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen.Hyvä paimen oli se psalmi 23 paimen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Glossolaliaa esiintyy kaikissa maailman kolkissa. Se on hyvin yleistä pakanauskonnoissa ympäri maailman. Niihin kuuluvat Sudanin shamaanit, shango-kultti Länsi-Afrikan rannikolla, zor-kultti Etiopiassa, voodoo-kultti Haitissa sekä Etelä-Amerikan ja Australian alkuperäiskansojen uskonnot. Pyhien miesten harjoittama mystinen siansaksan mongertaminen tai mutiseminen on muinainen tapa. Kielilläpuhumista esiintyy myös karismaattisissa kristinuskon suuntauksissa, esimerkiksi helluntailaisuudessa.
SHAMAANEJA ON MYÖS LAPIN NOIDAT VEEDAT JA MONGOLIAN SHAMAANIT KIINAN TIIBETIN.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Professori Norman Cohn johtaa uskonnonhistorioitsijoiden keskuudessa vaikutusvaltaista koulukuntaa. Hänen mukaansa Zarathushtran opetukset ovat apokalyptismin - uskon Jumalan enkeliarmeijan ja paholaisen demoniarmeijan väliseen lopulliseen kataklysmiseen sotaan - lähde. Zarathustralaisuudessa tämän sodan odotettiin syttyvän Saoshyantin eli messiaan ilmestymisestä, joka voittaisi pahan voimat, herättäisi kuolleet henkiin ja perustaisi Jumalan valtakunnan maan päälle.
Miksei zelenskyi muuta Israeliin asumaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalattomat tuhoutuisivat, kun taas vanhurskaat tulisivat kuolemattomiksi.
Sodoman väkivalta synti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uudessa maailmassa nuoret ovat ikuisesti viisitoista vuotta vanhoja, ja kypsät pysyvät neljänkymmenen vuoden ikäisinä.18 Mutta tämä ei ole paluu alkuperäiseen paratiisiin; mikään menneisyydessä ei lähesty sen täydellisyyttä. Se on "ajan loppu."
Mikä Uusimaa Helsinki vai
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hakaristi kiinnitettiin moniin esineisiin hyvien toiveiden merkkinä ja loitsuna kaikenlaisia ongelmia vastaan. Eri maissa on erityisen paljon tällaisia kuvia, joita on kiinnitetty vaatteisiin, asuintaloihin, kehräämöihin ja moniin muihin esineisiin. Eri puolilla Eurooppaa hakaristiä voi nähdä jopa ikonissa tai niin sanottuna Jumalan merkkinä, joka tunnetaan nimellä Kolovrat.
Hindujen henkiä ja budhan hallelujaa budhaa huusi Beatlesin joukko Intiassa kaatuli Intian gurujen kanssa. YouTube.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja risti ja hakaristi nähdään muuttumattomina merkkeinä auringon ikuisesta liikkeestä, merkkeinä ikuisesti elävistä lämmön ja elämän lähteistä. Ihmisten usko näiden symbolien merkitykseen on niin lujasti juurtunut heidän tietoisuuteensa, että on ajateltava, että kaikki niiden käytön kiellot ovat merkityksettömiä ja siten hedelmättömiä vielä pitkään aikaan.
No lopunajan SODOMASSA aurinko ei enää anna valoaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kolovrat. Ja esimerkiksi yhden luostarin temppelissä koko lattia koostuu monista valurautaisista hakaristeistä, jotka on juotettu yhdeksi kokonaisuudeksi. Intiassa arjalaisten mukanaan tuoma hakaristi oli tärkeimmällä sijalla erilaisten kotitalous- ja rituaaliesineiden koristelussa, eikä mitään rituaalia suoriteta ilman sen kuvaa.
Tieteessä on vallalla käsitys, jonka mukaan risti on esiintynyt myös ihmisen kuvauksessa auringon symbolina, ja monissa sen kuvissa se esiintyy ympyränä, jossa on kaksi toisiaan leikkaavaa halkaisijaa. On olemassa kuvia sellaisesta ympyrästä, jossa näiden halkaisijoiden päät ovat taipuneet, ja se on jo hakaristijärjestelmä. Tätä kuvaa pidetään symbolisena merkkinä auringon ympyränmuotoisesta liikkeestä taivaalla.Vai tieteessä hahhaa siis jossakin keittiöpsykologin jutuissa😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On varmasti ajateltavaa kysyä, miksi varhaiskristityt eivät ottaneet ristiinnaulitsemisen ristiä käyttöön heti uskon alkuvaiheessa - miksi kesti niin kauan, ennen kuin he kehittivät ristin, joka edusti tai symbolisoi Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Vastaus on yksinkertainen: varhaiskristillisessä Raamatussa ei yksinkertaisesti sanottu, että Jeesus kärsi marttyyrikuoleman ristillä. Siinä sanottiin, että hänet naulattiin puuhun (oliivipuuhun) tai yksinkertaiseen suoraan seipään. Näin ollen mitään ristiinnaulitsemista ei tarvittu, jotta he voisivat vedota muistoonsa tapahtumasta, jota ei tapahtunut. Toisin sanoen Jeesuksen ristiinnaulitseminen ei tapahtunut niin kuin myöhemmät kristityt päättivät kaunistella tarinaa.
Älä hölötä omiasi. Jeesus kantoi omaa ristiänsä eikä mitään olivipuuta. On sulla jutut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hakaristi kiinnitettiin moniin esineisiin hyvien toiveiden merkkinä ja loitsuna kaikenlaisia ongelmia vastaan. Eri maissa on erityisen paljon tällaisia kuvia, joita on kiinnitetty vaatteisiin, asuintaloihin, kehräämöihin ja moniin muihin esineisiin. Eri puolilla Eurooppaa hakaristiä voi nähdä jopa ikonissa tai niin sanottuna Jumalan merkkinä, joka tunnetaan nimellä Kolovrat.
Hakaristi on Egyptistä faaraoiden / hindujen merkkinä edelleen mm.korean armeijassa ja Iranin budhassa. Egyptin orjuus on synnin orjuutta Ilmestyskirjassa luku 11.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kolovrat. Ja esimerkiksi yhden luostarin temppelissä koko lattia koostuu monista valurautaisista hakaristeistä, jotka on juotettu yhdeksi kokonaisuudeksi. Intiassa arjalaisten mukanaan tuoma hakaristi oli tärkeimmällä sijalla erilaisten kotitalous- ja rituaaliesineiden koristelussa, eikä mitään rituaalia suoriteta ilman sen kuvaa.
Tieteessä on vallalla käsitys, jonka mukaan risti on esiintynyt myös ihmisen kuvauksessa auringon symbolina, ja monissa sen kuvissa se esiintyy ympyränä, jossa on kaksi toisiaan leikkaavaa halkaisijaa. On olemassa kuvia sellaisesta ympyrästä, jossa näiden halkaisijoiden päät ovat taipuneet, ja se on jo hakaristijärjestelmä. Tätä kuvaa pidetään symbolisena merkkinä auringon ympyränmuotoisesta liikkeestä taivaalla.No hitlerillä ja Aasian armeijoilla on ollut hakaristi symbolia kuin ortodokseilla on ollut käytössä versioita siitä. Jeesuksesta ne ei kerro mitään. Jeesus ristiin naulittiin kuin sen ajan rikolliset ristille. Syyttömänä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hakarististä kristinuskossa.
Useimmissa perinteisissä kulttuureissa hakaristi edustaa liikkuvaa ristiä. Ja todennäköisesti, että entinen, sen merkitys oli samanlainen kuin kristillinen. Kristillisessä symboliikassa hakaristi, joka liikkuu eri suuntiin, tarkoittaa toisessa tapauksessa ulkoista kristillistä työtä - hyviä tekoja naapureita kohtaan, ja toisessa sisäistä työtä, työtä sielussa, niiden puutteiden yli.Taikausko on ortodokseilla ongelma. Noituus kuin myös synagogalla löytyy noitia kuin muissakin uskonnoissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kreikkalaisessa ortodoksisessa kirkossa swastika kutsutaan ristin gamma, joka koostuu neljä kertaa toistuvia kirjaimia Kreikan aakkoset - gamma. Keskellä ristin symboloi Jumalaa - Luoja, perusta maailmankaikkeuden, sen neljä päätä - neljä evankelistat. Jumalaa kutsuttiin "maailman auringoksi", ja tämä kuvaannollinen ilmaisu lähentää jossain määrin pakanallista valon ja tulen kuvaa hakaristin muodossa kristilliseen, jossa Jumalaa kutsuttiin hengellisen valoksi.
Evankelistoja oli paljon enemmän . Mutta muistiin kootut pää tapahtumat on uuden testamentin kaanon. Pelastus historiassa. Alue oli Italian vallan alainen Jeesuksen aikana ja latinan kieli italia oli käytössä laajasti. Italian valta oli suurella alueella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hakaristi - Pyhän Hengen symboli", Bogdasarov perustuu analyysiin monia kuvia hakaristi ja lainauksia kristillisestä kirjallisuudesta, vakuuttavasti väittää, että hakaristi kristittyjen oli merkki armosta ja symboli Pyhän Hengen - yksi hypostases Pyhän Kolminaisuuden. Ei ole sattumaa, että löydämme varhaiskristittyjen ehtoollismaljan sisältä hakaristin kuvan.
ORTODOKSIT ON NIIN SEKOILLEET ! WIKIPEDIA HINDUJEN JUMALAT klikkaa nimiä ja lopuksi on hindujen hakaristi. Hindut KLEOPATROJEN jumalat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hakaristi - Pyhän Hengen symboli", Bogdasarov perustuu analyysiin monia kuvia hakaristi ja lainauksia kristillisestä kirjallisuudesta, vakuuttavasti väittää, että hakaristi kristittyjen oli merkki armosta ja symboli Pyhän Hengen - yksi hypostases Pyhän Kolminaisuuden. Ei ole sattumaa, että löydämme varhaiskristittyjen ehtoollismaljan sisältä hakaristin kuvan.
Elikkä hindubudhan henki on se kundalin ja päämäärä Manala.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hakaristin symboli on ollut olemassa muinaisista ajoista lähtien ja se on saavuttanut meidät, sillä se on säilynyt kristillisessä symboliikassa ja jumalanpalveluksessa. Ja jos antiikin aikana se tarkoitti lähinnä valoa ja tulta, niin ortodoksisessa kristillisessä perinteessä se on tullut symbolisoimaan ennen kaikkea valoa, joka ei ole aineellista - Pyhän Hengen armoa. Voidaan myös väittää, että hakaristiä käytettiin kristillisessä perinteessä omana Pyhän Hengen - Pyhän Kolminaisuuden hypostaasin - symbolina.
HAKARISTI OLI SIIS ORTODOKSIEN . OLIKO HITLER ORTODOKSI.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voidaan myös väittää, että hakaristiä käytettiin kristillisessä perinteessä myös Pyhän Hengen, Pyhän Kolminaisuuden hypostaasin, symbolina.
Hengen merkkinä oli ensin kyyhky. Niinkuin kyyhky vertauskuvana. Vapaudesta. Mutta risti on ristiin naulitsemisessa tapahtunut sovinto merkki. Ortodoksit on ollut kaikissa maissa kuin muutkin mukana sodissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Swastika slaaveilla ja yleensä Jaafetin jälkeläisillä merkitsi hyvää energiaa, armollista säteilyä, joka luo iloa maailmaan ja antaa elämää. Swastika on yksi yleisimmistä symboleista slaavilaisessa symbolistaiteessa. Yllättävää, mutta voimme todeta näiden symbolien merkitysten lähes täydellisen yhteneväisyyden slaavilaisessa pakanuudessa ja ortodoksisessa kristinuskossa. Tasakärkinen risti oli Isän Jumalan, maailmankaikkeuden Luojan, symboli, ja hakaristi - "gammaristi" Pyhän Hengen armon symboli ja Isästä lähtevän, elämää antavan Pyhän Hengen symboli. Sitäkin silmiinpistävämpää on tavata muinaisissa slaavilaisissa kirjailuissa symbolinen kuva, joka on merkitykseltään yhtenevä kristillisen rukouksen "uskontunnustuksen" tärkeän osan kanssa. Keskellä on Isä Jumalaa symboloiva tasakärkinen risti, joka ikään kuin säteilee olemassaolollaan hakaristin merkkiä - Pyhän Hengen armoa.
Siis Jeesus toi valkeuden hänen valkeutta pimeyteen ja valaisee omin teoin totuutta. Kirkkaampi kuin aurinko eli te olette ikäänkuin palvonut aurinkoa kuin jotkut kuuta. Taivaan kappaleita. Vertauskuvana aurinkoa kirkkaampi Jeesus totuus ihmisten pahuudesta Jumalan hyvyydestä. Vertaus. Hakaristejä on hinduilla budhilla Egyptin faaraoilla ja guruilla. Budhan munkeilla shamaaneilla selvänäkijä reiki wicca noidilla. Saksan ortodoksien synneistä / hindujen ei haluta tietää mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
RISTI JA HAKARISTI OVAT IHMISKUNNAN VANHIMPIA SYMBOLEJA.
Yleisen uskomuksen mukaan paleoliittinen ihminen (vanha kivikausi) oli villi ja alkukantainen. Arkeologit tulevat kuitenkin aivan toisenlaisiin johtopäätöksiin.Helluntailaisilla on paljon saksalaisia Itävalta unkari saksa alueelta kuin juutalaisia puolisoita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristillinen risti, sellaisena kuin me sen nykyään tunnemme, ei ole peräisin antiikin ajoilta. Nykypäivän ristillä tarkoitamme "latinalaista ristiä". Latinalainen risti tuo heti mieleen Jeesuksen ristiinnaulitsemisen. Tämä Jeesuksen ristiinnaulitsemista symboloiva risti ei ollut kristinuskon alkuperäinen symboli. Paljon varhaisempi pronssikautinen risti näyttää olleen mukana kristinuskossa sen alusta lähtien, ja se tuli kristinuskoon kreikkalaisten kautta. Latinankielinen risti (ristiinnaulitsemisen risti) oli myöhempi keksintö.
Italialaiset ristit on kuin muutkin perus ristit tehty muistoksi Jeesuksesta. Mutta mitään lisä poikkipuita oikeasti ei alussa ollut. Eri lahkot vääntää kieroon kaikkea. Taikauskonsa mukaan. Naulattu ristiin sen ajan tavan mukaan. Juudas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On varmasti ajateltavaa kysyä, miksi varhaiskristityt eivät ottaneet ristiinnaulitsemisen ristiä käyttöön heti uskon alkuvaiheessa - miksi kesti niin kauan, ennen kuin he kehittivät ristin, joka edusti tai symbolisoi Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Vastaus on yksinkertainen: varhaiskristillisessä Raamatussa ei yksinkertaisesti sanottu, että Jeesus kärsi marttyyrikuoleman ristillä. Siinä sanottiin, että hänet naulattiin puuhun (oliivipuuhun) tai yksinkertaiseen suoraan seipään. Näin ollen mitään ristiinnaulitsemista ei tarvittu, jotta he voisivat vedota muistoonsa tapahtumasta, jota ei tapahtunut. Toisin sanoen Jeesuksen ristiinnaulitseminen ei tapahtunut niin kuin myöhemmät kristityt päättivät kaunistella tarinaa.
Jeesus Jumalan poika ristiin naulittiin ristille. Se oli juutalainen tapa hoitaa joka vuosi ryövärit ja murhaajat. Jeesus oli syytön ja synnitön. Siksi häntä muistetaan. Hän ei ryöstellyt eikä tappanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varhaiskristityille pronssikauden risti tai kreikkalainen risti, kuten se myös tunnetaan, ei symboloinut Jeesuksen ristiinnaulitsemista eikä edes viitannut siihen. Varhaiskristittyjen omaksuma risti edusti heille neljää suuntaa, joihin Jeesuksen sanoman oli määrä levitä. Ristiinnaulitsemistyylinen risti, joka tunnetaan nykyään latinalaisena ristinä, tuli kristinuskoon vasta paljon myöhemmin, kristinuskon roomalaistumisen aikana neljännestä vuosisadasta alkaen. Ja juuri tuolloin ristin (latinalaisen ristin) auktoriteetin alaisuudessa alkoi tapahtua julmuuksia pakanoita ja juutalaisia kohtaan.
Jeesuksessa ei ole miestä eikä naista ei kreikkalaista eikä juutalaista vaan häneen uskovat ovat yksi . Kristitty uusi kansa 2024 vuotta vanha uusheimo. Kaikille kielille julistettu evankeliumi !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perinne nauttia leipää ja viiniä jumalan symbolisena (tai todellisena) verenä ja lihana oli osa mysteeriuskontoja. Tämä vastaa Jeesuksen sanoja: "Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh. 6:54).
Varhaiskristillinen kirkko tunnusti nämä yhtäläisyydet. Kristityt apologeetat Justinus Marttyyri (100-165 jKr.) ja Tertullianus (160-220 jKr.) kommentoivat kristillisten uskomusten, riittien ja rituaalien yhtäläisyyksiäJep
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HAKARISTI OLI SIIS ORTODOKSIEN . OLIKO HITLER ORTODOKSI.
Ei ollut.
- Anonyymi
Kertovatko kaikki uskonnot historiallisista tapahtumista ja samasta tarinasta loppujen lopuksi...
- Anonyymi
Kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä.
Feminiinisen palvonta maailman uskonnoissa. Länsimaissa vallitsevat uskonnot ovat patriarkaalisia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Feminiinisen palvonta maailman uskonnoissa. Länsimaissa vallitsevat uskonnot ovat patriarkaalisia
Monoteistiset uskonnolliset opetukset julistavat, että Jumala on yksi, yhtenäinen ja maskuliininen. Samaan aikaan näissä perinteissä on epäsuorasti läsnä feminiinisen kultti. Esimerkiksi Neitsyt Marian, Jumalan äidin, palvonta on yleistä. Sieluun viitataan joskus "taivaallisen sulhasen morsiamena". Tarkastellaanpa jumalallisen miehen ja naisen tärkeää teemaa Vedojen näkökulmasta.

Sanskritin kielen termi vikrityâ tarkoittaa transformaatiota. Oman onnellisuutensa vuoksi Herra on jakautunut kahteen olemukseen: purushaan ja prakritiin, [Energian] Lähteeseen ja Energiaan. Ja transformaatioprosessissa näiden kahden alun yhdistyminen paljastaa Hänen alkuperäisen asemansa Chaitanyana.
Edelleen todetaan, että on mahdotonta sanoa, kumpi tulee ensin, auringonlasku vai aamunkoitto, talvi vai kesä, tämä yhdistymisen ja erottumisen mysteeri tapahtuu ikuisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanskritin kielen termi vikrityâ tarkoittaa transformaatiota. Oman onnellisuutensa vuoksi Herra on jakautunut kahteen olemukseen: purushaan ja prakritiin, [Energian] Lähteeseen ja Energiaan. Ja transformaatioprosessissa näiden kahden alun yhdistyminen paljastaa Hänen alkuperäisen asemansa Chaitanyana.
Edelleen todetaan, että on mahdotonta sanoa, kumpi tulee ensin, auringonlasku vai aamunkoitto, talvi vai kesä, tämä yhdistymisen ja erottumisen mysteeri tapahtuu ikuisesti.Jumalallisen maskuliininen ja feminiininen Aspekti
Meidän on ymmärrettävä todellisuuden luonne. Meille kerrotaan, että tämä maailma on vain vääristynyt heijastus henkimaailmasta. Yksi tämän aineellisen maailman ominaispiirteistä on miespuolisen ja naispuolisen alun olemassaolo. Ja olisi virheellistä ja tietämätöntä yrittää riistää jumalalliselta Todellisuudelta tämä piirre, tämä luonne, jako miespuoliseen ja naispuoliseen prinsiippiin.
Kuulemme joka päivä tämän ilmaisun, nämä sanat: "Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Englannin kielen sana "man" tarkoittaa miestä. Mutta entä nainen? Kenen kuvaksi nainen luotiin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalallisen maskuliininen ja feminiininen Aspekti
Meidän on ymmärrettävä todellisuuden luonne. Meille kerrotaan, että tämä maailma on vain vääristynyt heijastus henkimaailmasta. Yksi tämän aineellisen maailman ominaispiirteistä on miespuolisen ja naispuolisen alun olemassaolo. Ja olisi virheellistä ja tietämätöntä yrittää riistää jumalalliselta Todellisuudelta tämä piirre, tämä luonne, jako miespuoliseen ja naispuoliseen prinsiippiin.
Kuulemme joka päivä tämän ilmaisun, nämä sanat: "Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Englannin kielen sana "man" tarkoittaa miestä. Mutta entä nainen? Kenen kuvaksi nainen luotiin?... toisen ulottuvuuden olemassaolosta, valtakunnasta, jossa Jumala - Mies, Jumalallisen maskuliininen ilmentymä - on naispuolisen puoliskonsa eli feminiinisen Alun, Seuralaisensa, seurassa. Miehen ja naisen suhde tässä maailmassa on vääristynyt heijastus suhteesta tässä alkuperäisessä Todellisuudessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
... toisen ulottuvuuden olemassaolosta, valtakunnasta, jossa Jumala - Mies, Jumalallisen maskuliininen ilmentymä - on naispuolisen puoliskonsa eli feminiinisen Alun, Seuralaisensa, seurassa. Miehen ja naisen suhde tässä maailmassa on vääristynyt heijastus suhteesta tässä alkuperäisessä Todellisuudessa.
Adi-Purusha, Absoluutin maskuliininen Alku on Krishna, joka on hallitseva alku tai hallitseva puoli. On myös alisteinen alku, alisteinen puoli. Ylin ilmentymä, tämän puolen pää on Srimati Radharani. Krishna Itse henkilökohtaisesti ja Hänen monet ekspansioistaan ovat puoli, joka vastaanottaa, hyväksyy palvelun.

Mutta aivan kuten Krishna laajentaa, ekspansioi Itseään, samalla tavalla myös Radharani ekspansioi Itseään, Persoonaansa, samalla tavalla. Hän organisoi, järjestää ja johtaa koko palvelusta. Hän laajentaa ja ekspansioi Persoonallisuuttaan lukemattomiin vraja-gopiin, Dvarakan kuningattariin. Hänestä tulee Ayodhyan Sita, Hänestä tulee Vaikunthan Lakshmi. Ja Hän on myös pimeä puoli, pimeä puolisko. Hänen Persoonansa pimeä puoli, "musta" puoli on aineellista energiaa, joka tunnetaan nimellä Durga, nimellä Kali-ma.

rila Goswami Maharaj: Itse asiassa tosiasia on se, että jos hyväksymme, että Jumala on kaiken Alkuperäinen Lähde, ja näemme maailmassa mies- ja naispuolisia ominaisuuksia, niin Jumalallisella täytyy olla sekä mies- että naispuolisia ominaisuuksia. Minne ikinä heitämmekin katseemme, näemme maskuliinisen ja feminiinisen. Näemme, että maskuliinisella luonteella on tiettyjä ominaisuuksia, ja feminiinisellä luonteella on myös tiettyjä ominaisuuksia. Siksi Jumalan kuvaaminen yksinomaan maskuliiniseksi olisi virheellistä. Jumalan kuvaaminen yksinomaan feminiiniseksi olisi myös väärin.

Jumalan kuvaaminen yksinomaan maskuliiniseksi olisi virheellistä. Jumalan kuvaaminen yksinomaan feminiiniseksi olisi myös väärin. On virheellistä päätellä, että Jumalalla ei ole sekä maskuliinisia että feminiinisiä ominaisuuksia. Hänen on sisällytettävä Itseensä kaikki nämä: Abstraktin neutraalin Persoonan sekä maskuliiniset ja feminiiniset ominaisuudet.

Sukupuolineutraalit uskonnolliset käsitteet siis kieltävät Jumalan Persoonan eivätkä tunnusta mahdollisuutta suhteeseen [Hänen kanssaan], ja siksi ne sympatisoivat epäsuorasti jumalattomuutta. Ne kieltävät mahdollisuuden siihen, mitä sanskritin kielessä kutsutaan 'rasaksi', rakkauden vaihdoksi. Rakkauden vaihto on olemisen liikkeellepaneva periaate, joka ilmenee selvimmin ihmisyhteiskunnassa... jopa raamatullisen kuvauksen mukaan on luotu Jumalan kuvaksi. Sanomme: "Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi". Entä nainen? Myös nainen on luotu Jumalan kuvaksi. Tämä viittaa siihen periaatteeseen ja ideaan, että on olemassa miespuolinen Jumalallinen periaate ja naispuolinen Jumalallinen periaate.

Mutta pohjimmiltaan länsimaissa vallitsevat uskonnot ovat patriarkaalisia siinä, miten ne kuvaavat Jumalaa ja mitä ne korostavat. Jumala ei siis näyttäydy [niissä] niinkään miehenä vaan vanhana valkoisena miehenä.

Siksi sanoimme aluksi: "Ette voi aistikokemuksen perusteella muodostaa käsitystä siitä, mitä jumalallinen on." Ja ajattelemme: "Jumala on vanhin elävä olento, joten Hänen täytyy olla vanha mies, jolla on parta." Muinaisista kirjoituksista ei löydy mitään vahvistusta tällaiselle käsitykselle.

Koska tietoa, todellisia paljastuksia Jumalan Persoonasta ei kuitenkaan ole, ihmiset olettavat virheellisesti, että sielun luontainen suhteiden jano voi toteutua vain suhteessa tämän rajoitetun ympäristön persoonallisuuksiin, asioihin ja esineisiin.

Jatketaan Zarathustralaisuuden ja kristinuskon vertailulla:
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatketaan Zarathustralaisuuden ja kristinuskon vertailulla:
Zarathustralaisuus: "persialainen uskonto, jonka profeetta Zarathustra perusti kuudennella vuosisadalla eaa., joka julkaistiin Avestassa ja jolle on ominaista ylimmän jumalan Ahura Mazdan palvonta, joka vaatii hyviä tekoja saadakseen apua kosmisessa taistelussaan pahaa henkeä Ahrimania vastaan."

Juutalaisuus: "muinaisten heprealaisten keskuudessa kehittynyt uskonto, jolle on ominaista usko yhteen transsendenttiseen Jumalaan, joka on ilmoittanut itsensä Aabrahamille, Moosekselle ja heprealaisille profeetoille, sekä Raamatun ja rabbiinisten perinteiden mukainen uskonnollinen elämä."

kristinusko: Jeesuksesta Kristuksesta johdettu uskonto, joka perustuu Raamattuun pyhänä kirjoituksena ja jota tunnustavat itämaiset, roomalaiskatoliset ja protestanttiset tahot."

Samankaltaisuudet
Zarathustralaisuus vaikutti suuresti ...show more content....
Zarathustralaisuudessa ihminen polveutuu yhdestä pariskunnasta (Mashya ja Mashyana), ja Raamatussa ja Toorassa on Aatami ja Eeva. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samankaltaisuudet
Zarathustralaisuus vaikutti suuresti ...show more content....
Zarathustralaisuudessa ihminen polveutuu yhdestä pariskunnasta (Mashya ja Mashyana), ja Raamatussa ja Toorassa on Aatami ja Eeva.Juutalaisuuden ja kristinuskon mukaan Jumala aiheutti suuren vedenpaisumuksen tuhotaakseen väärät ihmiset lukuun ottamatta Nooaa ja hänen perhettään, jotka rakensivat Jumalan käskystä arkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaisuuden ja kristinuskon mukaan Jumala aiheutti suuren vedenpaisumuksen tuhotaakseen väärät ihmiset lukuun ottamatta Nooaa ja hänen perhettään, jotka rakensivat Jumalan käskystä arkin.
Zarathustralaisessa uskonnossa, Avestassa, sanotaan ". . hirvittävän talven lähestyessä, jonka on määrä tuhota kaikki elävät olennot, Yima [Nooa] rakentaa Ahuran [Jumalan] neuvomana Varan [arkin] pitääkseen siellä kaikenlaisten eläinten ja kasvien hienoimpia edustajia, ja he elävät siellä täydellisen onnellisen elämän."

Vedenpaisumuksen väistyttyä Nooan pojista Seemistä, Hamista ja Jaafetista syntyi 70 kansakuntaa. Avestan kertomuksessa Jiman seuraajista tuli ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedenpaisumuksen väistyttyä Nooan pojista Seemistä, Hamista ja Jaafetista syntyi 70 kansakuntaa. Avestan kertomuksessa Jiman seuraajista tuli ...
Myös zarathustralaiset ja juutalaiset uskovat Messiaaseen, mutta hän ei ole vielä saapunut. Tutkijat uskovat, että "juutalainen ajatus tulevasta Vapahtajasta eli Messiaasta sai vaikutteita zarathustralaisesta messiaanisuudesta".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös zarathustralaiset ja juutalaiset uskovat Messiaaseen, mutta hän ei ole vielä saapunut. Tutkijat uskovat, että "juutalainen ajatus tulevasta Vapahtajasta eli Messiaasta sai vaikutteita zarathustralaisesta messiaanisuudesta".
Tooran mukaan "Messias johtaa juutalaisen kansan täydelliseen Tooran noudattamiseen", ja koko Uuden testamentin ajan Jeesus supistaa Tooraa todeten, että "sen käskyt eivät ole enää sovellettavissa".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tooran mukaan "Messias johtaa juutalaisen kansan täydelliseen Tooran noudattamiseen", ja koko Uuden testamentin ajan Jeesus supistaa Tooraa todeten, että "sen käskyt eivät ole enää sovellettavissa".
Lisäksi juutalaiset eivät usko, että Jeesus sai alkunsa tahrattoman hedelmöityksen kautta, vaan Jeesuksen syntymä noudattaa "ensimmäisen vuosisadan pakanallisen ajatuksen mukaista linjaa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäksi juutalaiset eivät usko, että Jeesus sai alkunsa tahrattoman hedelmöityksen kautta, vaan Jeesuksen syntymä noudattaa "ensimmäisen vuosisadan pakanallisen ajatuksen mukaista linjaa...
Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.
Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.
Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.
Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.
Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen.
On sanottu, että alussa oli Jumala, kaiken luoja, myös taivaan, maan ja kaikkien sen asukkaiden. Jumalan kaltaiseksi tai kuvaksi luotu ihminen sai hallita maata ja elämää. Jumalan ja ihmiskunnan välillä vallitsi vastavuoroinen suhde, jossa molemmat olivat sidoksissa toisiinsa ja tarvitsivat toisiaan.

Synti aiheutti eron Jumalan ja ihmiskunnan välille. Eri uskonnot, kuten zarathustralaisuus, juutalaisuus ja kristinusko, etsivät tapaa kuroa umpeen Jumalan ja ihmiskunnan välinen etäisyys, jota edustaa kommunikaatio.

Eri uskonnot, kuten zarathustralaisuus, juutalaisuus ja kristinusko, etsivät tapaa kuroa umpeen Jumalan ja ihmiskunnan välinen etäisyys, jota edustavat yhteiset ja erityiset tavat.

Zarathustralaisuuden, juutalaisuuden ja kristinuskon yhteiset piirteet.
Näissä uskonnoissa jumalalliseen luojaan viitataan Ahura Mazdaan zarathustralaisuudessa, Shamashiin juutalaisuudessa tai Jumalaan kristinuskossa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zarathustralaisuuden, juutalaisuuden ja kristinuskon yhteiset piirteet.
Näissä uskonnoissa jumalalliseen luojaan viitataan Ahura Mazdaan zarathustralaisuudessa, Shamashiin juutalaisuudessa tai Jumalaan kristinuskossa...Lisäksi ihmiskunnalle annettiin valta kaikkeen maan päällä olevaan. (Fisher, 2014, s. 371) Kristinuskon perususkomukset perustuvat heprealaiseen Raamattuun, joka tunnetaan Vanhana testamenttina Pyhässä Raamatussa, jota kutsutaan myös vanhaksi liitoksi Jumalan ja ihmiskunnan välillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäksi ihmiskunnalle annettiin valta kaikkeen maan päällä olevaan. (Fisher, 2014, s. 371) Kristinuskon perususkomukset perustuvat heprealaiseen Raamattuun, joka tunnetaan Vanhana testamenttina Pyhässä Raamatussa, jota kutsutaan myös vanhaksi liitoksi Jumalan ja ihmiskunnan välillä.
Kuitenkin ottaen huomioon, että kristinusko perustuu " Jeesuksen elämään, opetukseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen", Raamatun kirjoitukset, jotka tunnetaan nimellä Uusi testamentti tai uusi liitto Jumalan ja ihmiskunnan välillä, ovat se, missä uskonnon uskomukset ja käytännöt eroavat toisistaan.

Kun otetaan huomioon zarathustralaisuuden, juutalaisuuden ja kristinuskon valtava määrä yhteisiä asioita, on kiistatonta, että niiden välillä on oltava selvä yhteys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun otetaan huomioon zarathustralaisuuden, juutalaisuuden ja kristinuskon valtava määrä yhteisiä asioita, on kiistatonta, että niiden välillä on oltava selvä yhteys.
Huoli ei siis pitäisi keskittyä yhteyden olemassaoloon vaan siihen, miten yhteys on syntynyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huoli ei siis pitäisi keskittyä yhteyden olemassaoloon vaan siihen, miten yhteys on syntynyt.
Kun uskontoja tarkastellaan toisesta näkökulmasta, niissä on edelleen kymmeniä eroja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun uskontoja tarkastellaan toisesta näkökulmasta, niissä on edelleen kymmeniä eroja.
Ensinnäkin zarathustralaisuus ei levinnyt eikä sitä ollut pakotettu väkisin kuten kristinuskoa ja islamia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensinnäkin zarathustralaisuus ei levinnyt eikä sitä ollut pakotettu väkisin kuten kristinuskoa ja islamia.
Zarathustralaisuus sai alkunsa Zarathushtran, ainoan seuraajiensa tunnustaman profeetan, ilmestyksistä. Hänen ontologisen etsintänsä hedelmä oli se, että zarathustralaisen ylimmän jumaluuden Ahura-Mazdan ominaisuudeksi annettiin puhtaan olemassaolon ja moraalisen hyvyyden predikaatit.

Uskonnollisen maailmankuvan ydin on sellainen, että luonnonuskontoja tai luonnonuskontoja ei kunnioiteta niiden itsensä vuoksi, vaan sen aseman vuoksi, joka niillä on suuressa eettis-uskonnollisessa kiistassa hyvän ja pahan voimien välisessä taistelussa. Zarathustralaisuudessa paha vastustaa hyvää absoluuttisena periaatteena. Sen kaanonien mukaan se on voitettava, se on eliminoitava, mutta se, minkä on oltava, ei ole vielä olemassa; se, minkä on oltava, on voima, joka ei kykene toteuttamaan itseään, jotain heikkoa, voimatonta.

Kehittyneenä teologisena järjestelmänä Zarathushtran uskonto pyrkii poistamaan luonnonvoimien välinpitämättömyyden hyvää ja pahaa kohtaan ja tekee niistä välittömiä osallistujia taistelun ja pahan areenalla. Zarathustralaisten huolenpito tulta ja vettä kohtaan, se kunnioitus, jolla niitä suojellaan saastumiselta, ja se ankaruus, jolla tällaisesta saastumisesta rangaistaan kuin vakavimmista moraalisista teoista, todistavat, että siteet, jotka sitovat uskonnon luontoon, ovat edelleen katkeamattomat. Hyvän maailmaa vastustaa pahan ruumiillistuma - jumaluus Anhra-Manyu petoksen, "vääryyden" ja epätodellisuuden maailmoineen.

Korkeimpana jumaluutena Ahura-Mazdalla ei ole vertaistaan, ja hän esiintyy hierarkkisen pyramidin huipulla, johon kuuluvat molemmat luonnolliset henkiset voimat - Amesha Spentat eli kuolemattomat pyhimykset, jotka hän loi ensimmäisenä kaikista luoduista Pyhän Hengen (Spanta-Manyu) avulla: Hyvän Ajatuksen (Vohu-Manah), Parhaan Totuuden (Asha Vahishta), Pyhän Hurskauden (Spenta Armaiti), Halutun Voiman ( Hshastra Varya), Rehellisyyden (Haurvatat) ja Kuolemattomuuden (Ameratat ). Yhdessä Ahura-Mazdan kanssa he muodostavat "Seitsemän konsubstantiivista olentoa", jotka suojelevat kaikkia seitsemää hyvää olentoa: ihmistä, karjaa, tulta, maata, taivasta, vettä ja kasveja.

Nämä kuusi emanaatiota, kuusi suurta jumaluutta, kuten Zarathushtra opettaa, synnyttivät muita hyviä jumaluuksia, joita kunnioitettiin muinaisessa iranilaisessa panteonissa. Niiden joukossa ovat Mitra, Apam-Napat, Sraosha, Asha ja Geush-Urvan. Ne ovat säilyneet zarathustralaisuudessa, ja Zarathushtra kehottaa kunnioittamaan niitä. Erityisen tärkeä Zarathushtran seuraajalle on Ashan käsite. On syytä huomata, että avestanilaisessa kielessä sana "Asha" tarkoittaa merkitysten "totuus" ja "järjestys" lisäksi varsinaisena nimenä jumaluuden eli Ahura-Mazdan nimeä. Ja nykyaikaisessa talysh-kielessä sana "Asha", joka mielletään totuuden, totuuden synonyymiksi, on säilynyt ilmaisussa "ba khasha zhe" ("ei kertoa totuutta").

Aredvi Sura Anahita mainitaan taivaallisten vesien jumalattarena, hedelmällisyyden jumalattarena ja karjan suojelijattarena. Avesta määrittelee varjelemaan huolellisesti naisen terveyttä ja miehen siementä parempien jälkeläisten saamiseksi. .... Zarathustralaisuudessa kiinnitetään erityistä huomiota miesten ja naisten kehojen fyysisiin parametreihin. Ensinnäkin vain terve ihminen voi ja hänen tulisi noudattaa Ahura-Mazdan opetuksia. Toiseksi tämä periaate vastasi avestalaisen yhteiskunnan ohjelmallisia tavoitteita: kaikin puolin täydellisen sukupolven kasvattaminen vain sellaisten miesten ja naisten avioliiton kautta, joilla on erinomaiset fyysiset tiedot. Tämä on vahvistettu avestalaisen lakikoodin Videvdat (Vendidad) toisessa luvussa (fargard), jossa kuvataan ihmiskunnan historiaa ja esitetään myytti ensimmäisestä ihmisestä Yimasta.

Avestan mytologia rakenteineen ja hahmoineen löytää vastineensa myöhemmissä uskonnoissa, joista on tullut maailmanuskontoja.
TÄRKEÄÄ.
SYNKRETISMIÄ TAAS. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avestan mytologia rakenteineen ja hahmoineen löytää vastineensa myöhemmissä uskonnoissa, joista on tullut maailmanuskontoja.
TÄRKEÄÄ.
SYNKRETISMIÄ TAAS.Tietenkin on vaikeampaa tasoittaa tietä kuin kulkea sitä. Jo pelkästään se, että saa enkelin kautta profetian Ahura-Mazdalta, on sen arvoista! Kuten tiedämme, ajatus ilmestyksen vastaanottamisesta rituaalisen puhtauden tilassa on tämän aikakauden uskonnollisen ajattelun huippu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin on vaikeampaa tasoittaa tietä kuin kulkea sitä. Jo pelkästään se, että saa enkelin kautta profetian Ahura-Mazdalta, on sen arvoista! Kuten tiedämme, ajatus ilmestyksen vastaanottamisesta rituaalisen puhtauden tilassa on tämän aikakauden uskonnollisen ajattelun huippu.
Kristinusko ja islam ovat syntyneet juuri tällä tavoin. Myytit ensimmäisestä ihmisestä ja perisynnistä, kuolemanjälkeisestä kostosta, taivaasta ja helvetistä ja monista muista asioista toistuvat näissä kahdessa uskonnossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan kuvaaminen yksinomaan maskuliiniseksi olisi virheellistä. Jumalan kuvaaminen yksinomaan feminiiniseksi olisi myös väärin. On virheellistä päätellä, että Jumalalla ei ole sekä maskuliinisia että feminiinisiä ominaisuuksia. Hänen on sisällytettävä Itseensä kaikki nämä: Abstraktin neutraalin Persoonan sekä maskuliiniset ja feminiiniset ominaisuudet.
Aha
- Anonyymi
Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".
- Anonyymi
Vielä maailmojen yhteydestä varoituksena https://www.tv7.fi/arkki/kuningaskunnan-tuuli/eurooppa-baabelin-perillinen_p48413/
- Anonyymi
On vaikea yliarvioida sitä suurta vaikutusta, joka zarathustralaisuudella on ollut ihmiskunnan uskonnollisen ajattelun kehitykseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On vaikea yliarvioida sitä suurta vaikutusta, joka zarathustralaisuudella on ollut ihmiskunnan uskonnollisen ajattelun kehitykseen.
Voidaan kiistellä paljon siitä, miksi zarathustralaisuudesta itsestään ei tullut maailmanuskontoa. Siihen on olemassa syitä. Ensinnäkin zarathustralaisuus ei levinnyt eikä sitä ollut pakotettu väkisin kuten kristinuskoa ja islamia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voidaan kiistellä paljon siitä, miksi zarathustralaisuudesta itsestään ei tullut maailmanuskontoa. Siihen on olemassa syitä. Ensinnäkin zarathustralaisuus ei levinnyt eikä sitä ollut pakotettu väkisin kuten kristinuskoa ja islamia.
Myös "maailmanlopun" tarinoilla on melkein sama rakenne kaikissa uskonnoissa, paitsi idässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös "maailmanlopun" tarinoilla on melkein sama rakenne kaikissa uskonnoissa, paitsi idässä.
Koska se oli puhtaasti "rauhanomainen" uskonto, se kiinnitti huomiota lähinnä yhteiskunnan moraaliseen puhdistamiseen ja terveeseen elämäntapaan asettamatta poliittisia tai muita tavoitteita. Toiseksi iranilaiset itse pitivät zarathustralaisuutta "sisäisenä, arjalaisena uskontonaan" eivätkä pyrkineet levittämään sitä muiden kansojen keskuudessa. Teheranin yliopiston kirjallisuustieteellisessä tiedekunnassa otettiin 1930-luvulla käyttöön Avestan opetus ja zarathustralaisen filosofian ja etiikan opiskelu, pahlavi ja dari-kieliset tekstit. Nuoret iranilaiset alkoivat osoittaa kiinnostusta muinaisen historiansa ja aineellisen kulttuurin muistomerkkien sekä muinaisten iranilaisten kielten tutkimiseen. Saksalaiset professorit edistivät tätä suuresti. Kahdeksan saksalaista professoria on työskennellyt Teheranin yliopistossa sen perustamisesta lähtien.

Myös muut syyt ovat mahdollisia, ja ne liittyvät joihinkin riitteihin. Mielenkiintoinen seikka: Hitler oli kiinnostunut zarathustralaisuudesta. Natsipropagandassa yritettiin jopa vetää joitakin rinnastuksia saksalaisten - "pohjoisen arjalaiset" ja "Zarathustralaisen kansan" välille.

Avestan näkökulmasta elämä on suurin hyvä. Zarathustralaisuus kehottaa palvomaan taivasta, maata, tulta ja vettä, koska ne ovat elämän energiaa ja voimaa. Siksi Avesta tukee miehen ja naisen välisiä avioliittosuhteita ja sen seurauksena lasten syntymistä. Avioliiton ulkopuolista rakkautta vainotaan ankarasti. Avioelämää ylistetään yhtenä Ahura-Mazdaa miellyttävimmistä teoista. Jokaisella miehellä pitäisi olla vaimo ja lapsia. Aviomiehen on huolehdittava omasta ja perheen terveydestä, suojeltava sitä, oltava ahkera ja kykenevä antamaan perheelle tarvittavat elatusvarat. Vaimon puolestaan on oltava miehelleen kuuliainen, siveä, uskollinen ja rakastava.

Ahura-Mazda on totuuden, vanhurskauden, järjestyksen, hyvyyden, elämän, valon ja kaikkien hyvien tekojen ja aikomusten ruumiillistuma. Sitä vastoin Anhra-Manyu tuo tuhoa, kuolemaa, valheellisuutta, pimeyttä, pahuutta ja epäjärjestystä. Videvdatan ensimmäisessä luvussa, niin sanotussa maantieteellisessä runossa, puhutaan Ahura-Mazdan luomista 16 maasta ja Anhra-Manyun näille maille aiheuttamista onnettomuuksista. Ahura-Mazda antoi näille maille hyvän ilmaston, kasviston ja eläimistön, mineraaleja ja monia muita etuja. Päinvastoin, Angra Mainyu "palkitsi" jokaisen niistä tietyllä "sairaudella" - kovalla pakkasella, liiallisella kuumuudella, peltojen tuholaisilla, epäuskolla ja ateismilla, noituudella, tyrannialla ja anarkialla jne.

Yksi Zarathushtran tärkeimmistä saarnoista on työn rakkaus. Ihmisen on tehtävä työtä elämän vuoksi. Mutta sitä varten ihmisen on oltava hyvin ravittu. Siksi ravitsemus on Avestassa ensiarvoisen tärkeää. Kansalla, joka on huonosti ravittu, ei ole hyviä, vahvoja työntekijöitä eikä terveitä, vahvoja lapsia. Huono ravitsemus estää sekä menestyksekkään fyysisen työn että korkean henkisen aktiivisuuden. Myös moraali kärsii huonosta ravinnosta: "Sillä, joka ei syö, ei ole voimaa tehdä hurskauden tekoja eikä voimaa suorittaa avioliittovelvollisuuksia eikä voimaa tuottaa lapsia. Jokainen aineellinen olento elää ravinnosta; ilman ruokaa se kuolee." Tässä yhteydessä Zarathushtra tuomitsee paaston. Ruoasta pidättäytyminen, Zarathushtra opettaa, heikentää kehoa. Mutta kun ruokaa on runsaasti, pyhä sana hahmottuu paremmin, ja ihminen on täynnä halua työskennellä ja tehdä hyviä tekoja.

Zarathushtran uskonto toi maailmaan ensimmäistä kertaa eettisen voiman; aiemmin mytologinen maailma oli ollut vailla sitä. Kylväminen on nimittäin pahuuden tuhoamista maasta. Se, joka kylvää siemenen maahan, murskaa demonit. Maan suhdetta sitä viljelevään verrataan rakkauteen. Aivan kuten rakastava vastanaine annetaan aviomiehelleen, niin myös maa annetaan sille, joka sitä viljelee. Vastanaine tuo lapsen miehelleen, maa tuo runsaan sadon sille, joka sitä viljelee...

Avestassa on varsin mielenkiintoinen eläinten luokittelu, jossa ne jaetaan viiteen luokkaan:
1) vedessä elävät eläimet;
2) maan alla elävät;
3) ilmassa lentävät;
4) vapaana maassa juoksevat;
5) sorkilla kävelevät (lehmät ja muu karja). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avestassa on varsin mielenkiintoinen eläinten luokittelu, jossa ne jaetaan viiteen luokkaan:
1) vedessä elävät eläimet;
2) maan alla elävät;
3) ilmassa lentävät;
4) vapaana maassa juoksevat;
5) sorkilla kävelevät (lehmät ja muu karja).zarathustralaisella uskonnollisella tietoisuudella, joka on muodostunut ihmiskunnan historian ensimmäisen "ilmestysuskonnon" ajatusten vaikutuksesta, on ollut ja on edelleen valtava merkitys Lähi- ja Lähi-idän kansojen taloudellisessa ja henkis-henkisessä elämässä, ja se on vaikuttanut merkittävästi suvaitsevaisuuden ja hyvien naapuruussuhteiden vahvistamiseen kansojen välillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
zarathustralaisella uskonnollisella tietoisuudella, joka on muodostunut ihmiskunnan historian ensimmäisen "ilmestysuskonnon" ajatusten vaikutuksesta, on ollut ja on edelleen valtava merkitys Lähi- ja Lähi-idän kansojen taloudellisessa ja henkis-henkisessä elämässä, ja se on vaikuttanut merkittävästi suvaitsevaisuuden ja hyvien naapuruussuhteiden vahvistamiseen kansojen välillä.
Maailmalla:
Zarathustralaisuus on hyvin vanha uskonto, joka sai alkunsa kauan ennen persialaisten tuloa Iraniin. Tälle uskolle ovat ominaisia monimutkaiset teologiset ajatukset ja epätavalliset rituaalit, jotka ovat jääneet jäljelle vielä vanhemmista iranilaisten uskonnoista.
Sassanidien Iranissa zarathustralaisuus oli valtionuskonto, joten tämän opin kannattajia oli melko paljon, vaikka zarathustralaiset olivatkin suvaitsevaisia muiden uskontojen edustajia kohtaan eivätkä pyrkineet käännyttämään kaikkia uskontoonsa. Mutta sen jälkeen kun muslimit olivat valloittaneet Iranin, muut uskomukset alkoivat syrjäyttää, ja lopulta alkoi kaikkien zarathustralaisuuden kannattajien raaka vainoaminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailmalla:
Zarathustralaisuus on hyvin vanha uskonto, joka sai alkunsa kauan ennen persialaisten tuloa Iraniin. Tälle uskolle ovat ominaisia monimutkaiset teologiset ajatukset ja epätavalliset rituaalit, jotka ovat jääneet jäljelle vielä vanhemmista iranilaisten uskonnoista.
Sassanidien Iranissa zarathustralaisuus oli valtionuskonto, joten tämän opin kannattajia oli melko paljon, vaikka zarathustralaiset olivatkin suvaitsevaisia muiden uskontojen edustajia kohtaan eivätkä pyrkineet käännyttämään kaikkia uskontoonsa. Mutta sen jälkeen kun muslimit olivat valloittaneet Iranin, muut uskomukset alkoivat syrjäyttää, ja lopulta alkoi kaikkien zarathustralaisuuden kannattajien raaka vainoaminen.Muslimien vainoa paetessaan zarathustralaiset alkoivat asettua muihin maihin. Suurin osa ihmisistä lähti Intiaan, jossa heidät hyväksyttiin kolmella ehdolla: naisten on käytettävä sareita, miesten on kuljettava ilman aseita, ja kaikkien on puhuttava gujaratin kieltä. Intiassa zarathustralaisia alettiin kutsua parseiksi (Persiasta kotoisin olevat ihmiset). Siellä muinaisen uskonnon kannattajat perustivat siirtokuntansa ja sytyttivät sen jälkeen pyhän tulen Atash Bahramin.
Nykyaikaisessa Intiassa on maailman suurin zarathustralaisyhteisö. Vuonna 2011 maassa oli rekisteröity 57264 zarathustralaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muslimien vainoa paetessaan zarathustralaiset alkoivat asettua muihin maihin. Suurin osa ihmisistä lähti Intiaan, jossa heidät hyväksyttiin kolmella ehdolla: naisten on käytettävä sareita, miesten on kuljettava ilman aseita, ja kaikkien on puhuttava gujaratin kieltä. Intiassa zarathustralaisia alettiin kutsua parseiksi (Persiasta kotoisin olevat ihmiset). Siellä muinaisen uskonnon kannattajat perustivat siirtokuntansa ja sytyttivät sen jälkeen pyhän tulen Atash Bahramin.
Nykyaikaisessa Intiassa on maailman suurin zarathustralaisyhteisö. Vuonna 2011 maassa oli rekisteröity 57264 zarathustralaista.Iraniin jääneitä uskonnon seuraajia syrjittiin ja käännytettiin väkisin islamiin yli vuosituhannen ajan. Jos ihmiset eivät halunneet muuttaa uskontoaan, tehtiin joukkomurhia. Nykyaikana zarathustralaiset vapautettiin vihdoin jizya-maksusta (ulkomaalaisille muslimimaissa määrätty asukaskohtainen vero) ja heille annettiin jonkinlainen vapaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Iraniin jääneitä uskonnon seuraajia syrjittiin ja käännytettiin väkisin islamiin yli vuosituhannen ajan. Jos ihmiset eivät halunneet muuttaa uskontoaan, tehtiin joukkomurhia. Nykyaikana zarathustralaiset vapautettiin vihdoin jizya-maksusta (ulkomaalaisille muslimimaissa määrätty asukaskohtainen vero) ja heille annettiin jonkinlainen vapaus.
Pitkään jatkuneen Iranin sorron seurauksena vain kaksi zarathustralaisyhteisöä jäi jäljelle Kermanin ja Yazdin maakuntiin. Nykyaikaiset zarathustralaiset voivat nyt asettua minne haluavat, joten uusia yhteisöjä alkoi syntyä muihin kaupunkeihin. Tärkeimpänä näistä pidetään nykyään Teheranin zarathustralaisyhteisöä, mutta Yazd ja Kerman ovat edelleen zarathustralaisille tärkeimmät pyhät paikat. Iranissa asuvia Zarathustran opetusten seuraajia kutsutaan ...

Eniten seuraajia on Intiassa ja Iranissa. Zarathustralaisia on myös Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Länsi-Euroopassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Kaikki länsimaissa asuvat kannattajat ovat matkustaneet sinne joko Intiasta tai Iranista, ja useimmiten parsit ja gebrat eivät yleensä sekoitu keskenään, vaikka noudattavatkin samoja opetuksia. Kyse on niiden eroista, jotka eivät ole vain kulttuurisia vaan myös historiallisia, sillä zarathustralaisuus kehittyi kussakin maassa erikseen.

Monet kutsuvat zarathustralaisuutta kuolleeksi uskonnoksi, koska sen kannattajia on kaikissa maailman maissa vähemmän kuin joidenkin paikallisten kansallisten uskontojen (esim. shintolaisuus) kannattajia. Väestötieteilijöiden tutkimukset osoittavat, että zarathustralaisten määrä jopa suurimmissa yhteisöissä vain vähenee joka vuosi: vuoteen 2008 mennessä syntyneiden ja kuolleiden suhde muinaisen uskonnon kannattajien keskuudessa oli 1:5 eli 200 syntynyttä vuodessa 1000:aa kuollutta kohti.

Nykyaikaisen zarathustralaisuuden vakava ongelma on uusien seuraajien houkutteleminen. Aluksi Zarathustran opetuksia julistettiin laajalti eri maissa, mutta muslimien vuosisatojen ajan harjoittaman vainon jälkeen zarathustralaiset lakkasivat houkuttelemasta muita ihmisiä uskontoonsa. Vaikka nykyään zarathustralaisia käännynnäisiä on Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa, heidän määränsä on liian vähäinen: useimmiten kyseessä ovat islamiin pettyneet iranilaiset tai yksittäiset länsimaista alkuperää olevat ihmiset, jotka hyväksyvät Zarathustran opetukset sydämensä kutsusta.

Koska zarathustralaisuus oli muinaisen laajalle levinnyt uskonto, sillä oli valtava vaikutus muihin perinteisiin ja uskontoihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska zarathustralaisuus oli muinaisen laajalle levinnyt uskonto, sillä oli valtava vaikutus muihin perinteisiin ja uskontoihin.
Ajatelkaa zarathustralaisuuden valtavaa vaikutusta kolmeen abramilaiseen uskontoon - juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islamiin - ja pitäkää mielessä, että zarathustralaisuus oli voimissaan Iranissa, kun nämä kaksi jälkimmäistä syntyivät.
TÄRKEÄÄ. - Anonyymi

TÄRKEÄÄ.Juutalaisuus ja kristinusko. Raamatussa ja vielä enemmän Kuolleenmeren kääröissä, erityisesti Kurinpidon käsikirjassa ja Valon ja Pimeyden poikien sodissa, zarathustralaisen kuningas Kikin nimi on Messias - Vapahtaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaisuus ja kristinusko. Raamatussa ja vielä enemmän Kuolleenmeren kääröissä, erityisesti Kurinpidon käsikirjassa ja Valon ja Pimeyden poikien sodissa, zarathustralaisen kuningas Kikin nimi on Messias - Vapahtaja.
Babylonian kuningas Nebukadnessar valloitti Jerusalemin vuonna 606 eaa. eKr. ja vangitsi juutalaiset seitsemänkymmenen vuoden ajaksi, kunnes Cyrus, joka valloitti Babylonin vuonna 536 eKr. C. Hän vapautti heidät ja antoi heidän palata kotimaahansa ja asettua entisille asuinsijoilleen. Lisäksi Kyyros antoi heille kulta- ja hopeaesineitä, jotka oli viety Jerusalemista valloituksen aikana. Hän auttoi heitä myös rakentamaan uudelleen heidän tuhoutuneen Salomon temppelinsä. Kyyroksen seuraaja Dareios jatkoi tätä apua. Myöhemmin Artahserkses valtuutti Nehemian rakentamaan uudelleen Jerusalemin muurit.

Ahamenides hallitsi juutalaisia lähes kaksi vuosisataa, vuodesta 536 vuoteen 331 eKr. C. Heidän politiikassaan voitetuille sallittiin lempeyttä ja maltillisuutta. Tämä lisäsi huomattavasti juutalaisten kunnioitusta zarathustralaisia kohtaan.

Tämän pitkän ajanjakson aikana juutalaisuus sai elementtejä zarathustralaisuudesta. Zarathustralaisuus vaikutti juutalaiseen uskontoon pitkän ajanjakson ajan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän pitkän ajanjakson aikana juutalaisuus sai elementtejä zarathustralaisuudesta. Zarathustralaisuus vaikutti juutalaiseen uskontoon pitkän ajanjakson ajan.
Tämä väite perustuu siihen, että Raamatussa on monia viittauksia Iraniin ja sen kuninkaisiin Kyrukseen, Dareiokseen, Kserksesiin ja Artaxerksesiin. Esterin kirja on lähes kokonaan omistettu heille, ja Danielin kirjassa on useita viittauksia. Kyyros Suuren asetus on kirjattu lähes sanatarkasti Esran kirjaan.

Zarathustralaisen jumalakäsitys on aina ollut ei-antropomorfinen. Muinaisten juutalaisten Jumala oli antropometrinen (ihmisen kaltainen). Vasta kun juutalaiset tapasivat iranilaiset, he alkoivat pitää Jumalaansa ei-antropomorfisena. Jumalasta ei tullut ainoastaan universaali, vaan hänestä tuli myös paljon armollisempi, inhimillisempi.

On tunnettu tosiasia, että useimmat juutalaisten uskonnolliset lähteet on kirjoitettu Babyloniasta paluun jälkeen. Niinpä opit hyvästä ja pahasta, valosta ja pimeydestä, kuolemasta ja tuomiosta, taivaasta ja helvetistä, taivaallisesta hierarkiasta ja kuolemattomuudesta ovat peräisin zarathustralaisuudesta, jota asiantuntijat pitävät "kristillisen teologian historiallisena äitinä".

Taivaallisen hierarkian käsite on hyvin samankaltainen molemmissa uskonnoissa. Ahura Mazdan attribuutteina olevien seitsemän Ameshaspentin käsite hyväksytään "Jumalan seitsemänä silmänä (Sak. 4. 10) ", jotka ovat "Herran seitsemän henkeä, jotka on lähetetty kaikkiin maanpäällisiin etäisyyksiin (Apokalypsi 5. 6, Apokalypsi 4. 5) ". Joidenkin archengeleiden toiminta ja tehtävät ovat samanlaisia zaroastrialaisilla ja juutalaisilla. Esimerkiksi "Jumalallinen Sana" - arkkienkeli Gabriel on zarathustralaisuudessa esi-ladenin ajoista lähtien arkkienkeli Sraoshina. "Jumalallinen valo" - arkkienkeli Mikael on ollut zarathustralaisilla ja Vedoissa arkkienkeli Mitrana samasta muinaisuudesta lähtien.

Myös sielun kuolemattomuusopissa on läheistä samankaltaisuutta. Juutalaisuus on pitkään ollut hyvin epämääräinen kuolemanjälkeisen elämän suhteen, kunnes zarathustralaisuudesta saatiin ajatuksia. Ajatus kuolemattomuudesta eli tulevasta palkkiosta tai rangaistuksesta ja tulevan Vapahtajan saapumisesta otettiin zarathustralaisuuden opeista.

Myös kristinusko omaksui opin, jonka mukaan maailman lopussa tapahtuu hyvän voitto pahasta ja kuolemattomuuden saapuminen henkiin. Juuri zarathustralaiset papit menivät Betlehemiin tarjoamaan lahjoja vastasyntyneelle profeettavauvalle Jeesukselle (Matt. 2. 11). Jotkut tutkijat pitävät kristinuskoa edellä esitetyllä tavalla juutalaisuuteen sisällytettyinä zarathustralaisina ajatuksina. Juutalaisten Jumalalla oli alkukantainen etiikka, ja hän oli pikemminkin diktaattori kuin armollinen. Jeesuksen Jumala toteuttaa universaalin täydellisyyden ja on täysin hyvä.

Islam: vuonna 570 jKr. Bysantin valtakunta yllytti abessinialaisia tuhoamaan Mekan ja tuomaan kristinuskon Arabiaan. Ilman Persian keisari Khosroes Suuren oikea-aikaista apua muslimiutta ei ehkä olisi syntynyt lainkaan, ja Arabiasta olisi tullut kristitty.

Vaikka islam on saanut vaikutteita myös juutalaisuudesta ja kristinuskosta, sen lainoja zarathustralaisuudesta ei voi kieltää. Nämä kaksi kansaa, arabit ja persialaiset, olivat pitkään olleet läheisessä yhteydessä toisiinsa. Iran vaikutti arabien islamiin niin kuin suurkaupunki vaikuttaa vallan huipulla olevaan maakuntaan. Monet avestalaiset ajatukset valuivat vastikään muodostettuun Koraaniin. Jopa Yazdgard III:n kukistamisen jälkeen vuonna 641 jKr. iranilainen sivilisaatio ja zarathustralaiset aatteet jatkoivat työtään Muhammedin uskon hyväksi.
- Anonyymi
Zarathustralaisuuden vaikutus näkyy lähes koko Koraanissa. Jokainen luku yhdeksättä lukuun ottamatta alkaa kaavalla .... Tämä kehotus on täsmälleen samanlainen kuin zarathustralaisessa kehotuksessa ...Jopa ohje rukoilla viisi kertaa päivässä omaksuttiin islamiin lainauksena zarathustralaisuudesta, jolloin rukoiltiin viidessä osassa päivää.

Hierarkian käsitteessä Koraani muistuttaa hyvin paljon zarathustralaisuutta. Aivan kuten Ahura Mazdaa avustavat työssään Ameshaspentit (arkkienkelit) ja Yazadit (enkelit), myös Allahia avustavat enkelit ja arkkienkelit, ja heidän yhteisenä tarkoituksenaan on johdattaa ihminen pimeydestä valoon. (Koraani. Osa. 33. 42). Samankaltainen on myös islamin ja zarathustralaisuuden uskomus siitä, että pimeät voimat pyrkivät heikentämään Jumalan työtä ja viettelemään ihmisen pahaan (Vendidad 19. 4-10, Koraani, osa. 17. 55).

Zarathustralaisuuden Chinwad-silta, joka sielun on ylitettävä aamunkoitteessa neljäntenä päivänä kuoleman jälkeen (Vendidad 19. 27-30), on lähde ajatukselle muslimien Al Sirat -sillasta, joka johtaa taivaaseen tai helvettiin ja jossa tapahtuu kaikkien kuolleiden tuomio.

Zarathustralainen ajatus sielun kuolemattomuudesta, ylösnousemuksesta ja Vapahtajan saapumisesta löysi tiensä islamiin profeetta Muhammedin kuoleman jälkeen. Muslimit uskovat, että Vapahtaja Mahdi saapuu aikojen lopussa, tuo ylösnousemuksen ja luo oikeudenmukaisuuden.

Jopa islamin uskonnon näkyvin symboli, kuunsirppi, jonka sisällä on Venus, kuului alun perin Iraniin. Joidenkin Sassanidien kuninkaiden, erityisesti Firozin, kolikoissa on tulialttari, jonka oikealla puolella on kuunsirppi ja vasemmalla puolella tähti. Kobadin ja monien hänen jälkeisten kuninkaiden kolikoissa tähdet oli sijoitettu puolikuun sisälle. Zarathustralaiset kunnioittavat tunnetusti luonnon esineitä, mutta vielä enemmän he ovat tähtitieteen ja astrologian asiantuntijoita. Kuunsirpin ja Venuksen symboli osoittaa symbolisesti näiden kahden kohteen suotuisan yhtymäkohdan, joka on harvinainen tähtitieteellinen ilmiö.

Iran oli zarathustralaisuuden kehto. Sillä oli loistava menneisyys, joka oli paljon loistokkaampi ja humanistisempi kuin useimmissa muissa muinaisen maailman maissa. Se oli suuri linkki idän ja lännen välillä. Zarathustralaisuus muokkasi Iranin sivilisaatiota, joka vaikutti muihin maihin ja maailmanuskontoihin. Zarathustralaisuuden kauneus ja voima on siinä, että sen vaikutus levisi ja säilyi, ei ainoastaan silloin, kun valtakunta oli voimansa huipulla, vaan myös Iranin tappion jälkeen.
- Anonyymi
Olisiko Zarathuatra edellisten aikojen Jeesus?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisiko Zarathuatra edellisten aikojen Jeesus?
Joka muutaman tuhanne vuoden välein kai ilmaantuu joku uusi Messian, profeetta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka muutaman tuhanne vuoden välein kai ilmaantuu joku uusi Messian, profeetta?
Myös jälleensyntyminen oli mukana aluksi kristinuskossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös jälleensyntyminen oli mukana aluksi kristinuskossa.
Aluksi kristinuskossa ja myös islamissa tiedettiin jälleensyntymistestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aluksi kristinuskossa ja myös islamissa tiedettiin jälleensyntymistestä.
Islamilaisissa kirjoituksissa reinkarnaatio ilmaistaan sanalla tanasukh, mutta ortodoksiset muslimifilosofit käyttävät tätä sanaa harvoin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Islamilaisissa kirjoituksissa reinkarnaatio ilmaistaan sanalla tanasukh, mutta ortodoksiset muslimifilosofit käyttävät tätä sanaa harvoin.
Syyrialaiset sufit, pitivät jälleensyntymistä perusperiaatteena, jolle heidän opetuksensa rakentuivat. Tämä islamin synkretistinen haara kehittyi 1100-luvulla. Sitä on harjoitettu pääasiassa Libanonissa, Jordaniassa ja Syyriassa, mutta viime aikoina sen vaikutusvalta ortodoksimuslimien keskuudessa on kasvanut, ilmeisesti sen luontaisen syvän henkisyyden ja yhteyden vuoksi muinaisiin uskontoihin, joiden viisautta pidetään kadonneena nykyaikaisille totuuden etsijöille. Keskiajalla ortodoksiseen kristilliseen koulukuntaan kuulumattomien oppineiden vainot saivat monet oppineet ja filosofit pakenemaan Euroopasta. Jotkut heistä muuttivat Persiaan, toiset Arabiaan, ja jotkut lähtivät aina Intiaan asti.

Useiden vuosisatojen ajan Muhammedin huomattavat seuraajat hyväksyivät reinkarnaatio-opin, mutta salasivat sen laajalta uskovien piiriltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Useiden vuosisatojen ajan Muhammedin huomattavat seuraajat hyväksyivät reinkarnaatio-opin, mutta salasivat sen laajalta uskovien piiriltä.
Muiden maailmanuskontojen tavoin islam sysää sielun jälleensyntymisen teorian taka-alalle pitäen uskoa jälleensyntymiseen pahimmillaan harhaoppina ja parhaimmillaan mystikkojen ja muiden alkuperäiskansojen etuoikeutena. Islamin eri virtausten ja pyhien kirjoitusten huolellinen tutkiminen osoittaa kuitenkin, että reinkarnaatio-oppi on olennainen osa tämän opin uskonnollista perinnettä.

Uskontoja on muutettu. Sillä tavalla on helpompi hallita ihmisiä.
Vaikka jotkut saattavat pitää tätä ajatusta uskomattomana, useat kristilliset lähteet (mukaan lukien Raamattu) viittaavat siihen, että vuosisatoja sitten oli yleistä uskoa, että ihminen ei tule maan päälle vain kerran, vaan useita kertoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskontoja on muutettu. Sillä tavalla on helpompi hallita ihmisiä.
Vaikka jotkut saattavat pitää tätä ajatusta uskomattomana, useat kristilliset lähteet (mukaan lukien Raamattu) viittaavat siihen, että vuosisatoja sitten oli yleistä uskoa, että ihminen ei tule maan päälle vain kerran, vaan useita kertoja.Vuonna 1945 tutkijat löysivät joitakin varhaisia juutalaiskristillisiä kirjoituksia. Kaksi vuotta myöhemmin maailma kuuli Kuolleenmeren kääröistä, jotka muuttivat Raamatun historiaa. Varhaiset kristityt ja juutalaiset noudattivat Jeesuksen opetuksia - mukaan lukien käsitys ylösnousemuksesta. Tästä löytyy useita esimerkkejä muinaisista lähteistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuonna 1945 tutkijat löysivät joitakin varhaisia juutalaiskristillisiä kirjoituksia. Kaksi vuotta myöhemmin maailma kuuli Kuolleenmeren kääröistä, jotka muuttivat Raamatun historiaa. Varhaiset kristityt ja juutalaiset noudattivat Jeesuksen opetuksia - mukaan lukien käsitys ylösnousemuksesta. Tästä löytyy useita esimerkkejä muinaisista lähteistä.
Karman laki ja jälleensyntyminen: Loputtomassa kierrossa palaamme maan päälle, kunnes olemme oppineet hallitsemaan energioitamme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karman laki ja jälleensyntyminen: Loputtomassa kierrossa palaamme maan päälle, kunnes olemme oppineet hallitsemaan energioitamme.
Mutta palataanpa 6. vuosisadalle Kristuksen jälkeen, jolloin Bysantin keisari Justinianuksen hovissa tapahtui kamalaa, joka piti ihmiskunnan vankina väärän käsityksen vallassa elämän ja kuoleman todellisuudesta 1 400 vuoden ajan. Sitä edeltävinä sukupolvina jälleensyntyminen oli kristillisessä kirkossa vielä kiistaton tosiasia.

Uskonnollisten kiistojen aikana jälleensyntyminen ei ollut kertaakaan keskustelun aiheena. Sitä pidettiin perusdogmana, jota vuoden 451 konsiili jopa vahvisti. Kuka olisi silloin voinut kuvitella, että kristillinen teologia muuttuisi niin olennaisesti, kun Justinianus nousi Itä-Rooman valtakunnan valtaistuimelle vuonna 527, ja millaisia syvällisiä seurauksia seuraavat vuosisadat sen seurauksena saisivat?

https://www.facebook.com/Gaia/videos/why-was-reincarnation-removed-from-the-bible/1807452312618785/
Miksi Reinkarnaatio poistettiin kristinuskosta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.facebook.com/Gaia/videos/why-was-reincarnation-removed-from-the-bible/1807452312618785/
Miksi Reinkarnaatio poistettiin kristinuskosta?Varhaiskeskiajalla opit pre-eksistenssistä ja reinkarnaatiosta olivat olemassa vain Jeesuksen salaisina opetuksina. Vuonna 553 jKr. nämä tiedot julistettiin Konstantinopolin toisessa konsiilissa harhaopiksi. Rooman kirkko päätti tuhota kaikki opetukset, joissa niistä puhuttiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varhaiskeskiajalla opit pre-eksistenssistä ja reinkarnaatiosta olivat olemassa vain Jeesuksen salaisina opetuksina. Vuonna 553 jKr. nämä tiedot julistettiin Konstantinopolin toisessa konsiilissa harhaopiksi. Rooman kirkko päätti tuhota kaikki opetukset, joissa niistä puhuttiin.
Katolinen oppi ja pappien rikkauksien lähde olisivat voineet olla vaarassa, jos ihmiset olisivat uskoneet palaavansa elämään monta kertaa. Vanhaa tietoa kohtasi sama kohtalo kuin monia muinaisia, esikristillisten kirjailijoiden kirjoittamia kirjoja. Piispat pelkäsivät tietoa, joka voisi todistaa, että kirkkoinstituutio ei ollutkaan ainoa vaihtoehto tuoda ihmisille "iankaikkista elämää".

Vuonna 553 jKr. Konstantinopolin toisessa konsiilissa todettiin, ettei jälleensyntymisen ajatuksella ollut sijaa kristillisessä kirkossa. Vaikka jälleensyntymistä ei virallisesti hylätty tässä konsiilissa, niiden varhaiskirkkoisien teokset, joita syytettiin jälleensyntymisen opettamisesta, kiellettiin.

Vuosi 553 jKr. merkitsi jälleensyntymistä koskevan keskustelun päättymistä kristillisessä yhteisössä. Kun otetaan huomioon, että reinkarnaatio ei ole nykyään kristinuskossa tyypillisesti opetettava oppi, voidaan olettaa, että tämä konsiili kutsuttiin koolle ratkaisemaan kristittyjen ja ei-kristittyjen välinen riita reinkarnaatiosta ja sitä täydentävistä ajatuksista.

Reinkarnaatio-oppi kiellettiin, koska se antaa ihmisille valtaa. Reinkarnaatio oli ristiriidassa niiden muutamien piispojen ja diakonien pyrkimysten kanssa, jotka tunsivat, että heidän yksin tulisi jakaa totuus kansanjoukoille. Tätä autoritaarista kuristusotetta vahvistaa oppi "yksi mahdollisuus - yksi elämä", koska henkilö, joka virheellisesti päätti ajatella itse ja hylkäsi hierarkian auktoriteetin, ei saisi toista tilaisuutta oikaista asioita, jos hän arvaisi väärin. Hierarkian kanta on, että ikuinen kadotus ilman ehdonalaista vapautusta olisi niiden peruuttamaton kohtalo, jotka uskaltavat kyseenalaistaa hierarkian auktoriteetin."

Kristinuskon ensimmäisten viidensadan vuoden aikana jälleensyntyminen oli aivan varmasti pääaiheena. Se oli näkyvä ja arvostettu kauppias kristillisen teologian basaarissa.

Encyclopedia Britannica kuvaa Origenesta sekä uusplatonistiksi että gnostikoksi. Sokrates ja Platon olivat kiistatta tärkeimmät jälleensyntymisopin kantajat länsimaiselle maailmalle. Nämä kaksi esittävät reinkarnaation ensimmäisen kerran selkeästi Platonin Menossa ja myöhemmin Phaedossa, jossa käsite artikuloidaan täydellisesti. Phaedossa Sokrates (Platonin kynän alla) tekee paljon työtä selittääkseen filosofiaa, jonka mukaan sielu on kuolematon eikä lakkaa olemasta, kun ruumis kuolee. Platonin Tasavallassa hahmo Er kuvaa sielun kuolemanjälkeistä matkaa kuvaavasti ja yksityiskohtaisesti, ennen kuin se "palaa takaisin". Näitä ajatuksia laajennetaan Timaioksessa ja Faedruksessa, joissa Sokrates esittää jälleensyntymisen voimakkaimmin.

Aristoteles korosti empiirisempää materialismia, jossa keskityttiin tässä ja nyt; havaittavaan. On syytä huomauttaa, että vuosisatojen kuluessa monet filosofit ovat olleet vahvasti eri mieltä Aristoteleen "kategorioiden logiikasta", jossa ehdotetaan olemassaolon kaikkien näkökohtien siistiä lokerointia sekä kosmiseen että inhimilliseen olemassaoloon.

Jälleensyntyminen oli osa varhaiskristillistä oppia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jälleensyntyminen oli osa varhaiskristillistä oppia.
Kyllä, paljon on muuttunut kristinuskon alkuperäisestä sanomasta. Pelolla hallitaan. Mutta vain yksi mahdollisuus. Joko ikuinen helvetti tai ikuinen taivas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, paljon on muuttunut kristinuskon alkuperäisestä sanomasta. Pelolla hallitaan. Mutta vain yksi mahdollisuus. Joko ikuinen helvetti tai ikuinen taivas.
Olen koko aikuisikäni etsinyt vastauksia. En ota mitään filosofiaa omaksi, ennen kuin teen vertailevan analyysin ja tutkin sitä huolellisesti.
Olen myös tehnyt vertailevan analyysin kristinuskon eri lahkoista. Itse kuuluin vuosia kristinuskoon ja erääseen lahkoon, joten nämä asiat ovat minulle tuttuja. V - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös "maailmanlopun" tarinoilla on melkein sama rakenne kaikissa uskonnoissa, paitsi idässä.
Koska siellä ei ole "maailmanloppua", vaain yhden aikakauden loppu ja toisen alku.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska siellä ei ole "maailmanloppua", vaain yhden aikakauden loppu ja toisen alku.
LOPPU ON ALKU.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
LOPPU ON ALKU.
"Kertovatko kaikki uskonnot historiallisista tapahtumista ja samasta tarinasta loppujen lopuksi..."
Samat tarinat, eri nimet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kertovatko kaikki uskonnot historiallisista tapahtumista ja samasta tarinasta loppujen lopuksi..."
Samat tarinat, eri nimet.Lähes kaikkien uskontojen välinen synkretismi.
- Anonyymi
Vedenpaisumuksia tapahtuu säännöllisesti muutaman miljoonan vuoden välein
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedenpaisumuksia tapahtuu säännöllisesti muutaman miljoonan vuoden välein
Eri kansojen tarinoissa on myös esimerkiksi erilaisia tarinoita vedenpaisumuksesta, ja myös muinaisissa teksteissä, eri teksteissä, on monia erilaisia kertomuksia töstä aiheesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eri kansojen tarinoissa on myös esimerkiksi erilaisia tarinoita vedenpaisumuksesta, ja myös muinaisissa teksteissä, eri teksteissä, on monia erilaisia kertomuksia töstä aiheesta.
Niissä on paljon yhtäläisyyksiä: laiva, eläimet ja niin edelleen kerätään laivaan, vain muutama pelastuu vedenpaisumuksesta ja niin edelleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niissä on paljon yhtäläisyyksiä: laiva, eläimet ja niin edelleen kerätään laivaan, vain muutama pelastuu vedenpaisumuksesta ja niin edelleen.
Itse asiassa näitä vedenpaisumuksia tapahtuu säännöllisesti muutaman miljoonan vuoden välein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse asiassa näitä vedenpaisumuksia tapahtuu säännöllisesti muutaman miljoonan vuoden välein.
On hämmästyttävää, että eri kansojen tarinoissa on niin paljon yhtäläisyyksiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On hämmästyttävää, että eri kansojen tarinoissa on niin paljon yhtäläisyyksiä.
Koska kerran koko planeetalla oli yksi kulttuuri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska kerran koko planeetalla oli yksi kulttuuri.
Ihmisen alkuperä
Monia ihmisiä askarruttaa kysymys ihmisen alkuperästä. Muinaisten tekstien ihminen ilmestyi korkeammilla olemassaolon tasoilla elävistä esi-isistä. Ihmiset saivat maapallon, maailmankaikkeuden ainutlaatuisimman planeetan. Se on valittu Jumalan tulemista, avatarien tulemista varten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisen alkuperä
Monia ihmisiä askarruttaa kysymys ihmisen alkuperästä. Muinaisten tekstien ihminen ilmestyi korkeammilla olemassaolon tasoilla elävistä esi-isistä. Ihmiset saivat maapallon, maailmankaikkeuden ainutlaatuisimman planeetan. Se on valittu Jumalan tulemista, avatarien tulemista varten.Me olemme avaruusolentoja. Tämä on vitsi, jonka merkitys on, että esi-isämme tulivat korkeammista maailmoista ja antoivat ohjeita kuninkaille ja tietäjille. Vähitellen syntyi erilaisia heimoja ja kansoja, jotka muodostavat nykyisen etnisen monimuotoisuuden. Niinpä siivekäs ilmaus "kaikki ihmiset ovat veljiä" on järkevä paitsi henkisellä myös geneettisellä tasolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me olemme avaruusolentoja. Tämä on vitsi, jonka merkitys on, että esi-isämme tulivat korkeammista maailmoista ja antoivat ohjeita kuninkaille ja tietäjille. Vähitellen syntyi erilaisia heimoja ja kansoja, jotka muodostavat nykyisen etnisen monimuotoisuuden. Niinpä siivekäs ilmaus "kaikki ihmiset ovat veljiä" on järkevä paitsi henkisellä myös geneettisellä tasolla.
Kristinuskossa ei ole mitään vikaa, mutta nykyajan kristityissä vikana on pakottaminen jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinuskossa ei ole mitään vikaa, mutta nykyajan kristityissä vikana on pakottaminen jne.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2016021121102275
Uusi tutkimus paljastaa - Raamattu on väkivaltaisempi kuin Koraani - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.facebook.com/Gaia/videos/why-was-reincarnation-removed-from-the-bible/1807452312618785/
Miksi Reinkarnaatio poistettiin kristinuskosta?Hyvä video, todella,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä video, todella,
Mistä koko Saatanan käsite on tullut. Taas muinaisuudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä koko Saatanan käsite on tullut. Taas muinaisuudesta.
Saatana eli paholainen on yksi länsimaisen juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin perinteiden tunnetuimmista hahmoista. Yllättävää kyllä, tämä olento tuli antiikin maailmassa myöhään. Saatanaa ei löydy juutalaisesta Raamatusta missään täysin pahana olentona. Hän kehittyi Persian Akhamenidien valtakunnan aikana (noin 550 eaa. alkaen), ja tuolloin Persian vallan alla eläneet juutalaiset ottivat hänet omakseen. Hänen virallinen nimensä Saatana juontuu heprean kielen sanasta 'ha-Satan'. Ha tarkoittaa "sitä" jaSaatana tarkoittaa "vastustajaa" tai "vastustajaa". Nimi kuvasi hänen mahdollista tehtäväänsä Jumalanluomistyön vastustajana. Kreikankielinen "diabolos", englanniksi "devil", tarkoitti "syyttäjää", "herjaajaa", mikä taas kuvasi hänen rooliaan. Saatanan käsite syntyi ajan kuluessa ja vaiheittain.

Pahan olemassaolon ongelma
Pahuus on aina ollut olemassa. Ihmiset ovat kohdanneet luonnonkatastrofeja (maanjäristyksiä, tulvia), sotia ryöstöineen ja raiskauksineen, tauteja, kulkutauteja ja lapsikuolleisuutta, ihmisen tekemää pahuutta, kuten murhia ja varkauksia, ja tietenkin kuolemaa. Kun muinaiset rakensivat uskonnollisia järjestelmiään, pahan olemassaolo oli selitettävä ja järkeistettävä. Luomismyytit nimesivät usein ylijumalan tai jumalien kuninkaan, joka hallitsi kaikkea, myös muita jumalia ja luontoa. Tässä ominaisuudessaan he olivat vastuussa sekä hyvästä että pahasta. Tätä kykyä kuvaava termi on omnipotenssi (kaikkivoipa). 5. Mooseksen kirjan 28. luvussa Jumala julistaa, että hän hallitsee sekä hyvinvointia että kärsimystä. Monissa luomismyytteissä käsiteltiin sitä, miten ja miksi paha syntyi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahan olemassaolon ongelma
Pahuus on aina ollut olemassa. Ihmiset ovat kohdanneet luonnonkatastrofeja (maanjäristyksiä, tulvia), sotia ryöstöineen ja raiskauksineen, tauteja, kulkutauteja ja lapsikuolleisuutta, ihmisen tekemää pahuutta, kuten murhia ja varkauksia, ja tietenkin kuolemaa. Kun muinaiset rakensivat uskonnollisia järjestelmiään, pahan olemassaolo oli selitettävä ja järkeistettävä. Luomismyytit nimesivät usein ylijumalan tai jumalien kuninkaan, joka hallitsi kaikkea, myös muita jumalia ja luontoa. Tässä ominaisuudessaan he olivat vastuussa sekä hyvästä että pahasta. Tätä kykyä kuvaava termi on omnipotenssi (kaikkivoipa). 5. Mooseksen kirjan 28. luvussa Jumala julistaa, että hän hallitsee sekä hyvinvointia että kärsimystä. Monissa luomismyytteissä käsiteltiin sitä, miten ja miksi paha syntyi.Genesis voidaan ymmärtää polemiikkina heidän naapureitaan, muinaisia mesopotamialaisia vastaan. Mesopotamialaisessa luomismyytissä, Enuma Elishissä, jumalat ovat itse vastuussa pahuudesta. Ne ovat oikukkaita ja kaoottisia ja loivat ihmiset vain orjiksi, jotta he voisivat tarjota heille uhreja. Israelin Jumala esitetään päinvastaisena; hän ei ole koskaan oikukas, hänellä on jumalallinen suunnitelma, ja kaikkea hänen luomaansa pidetään hyvänä. Eedenin puutarhassa tapahtuneen "syntiinlankeemuksen", Aatamin ja Eevan tarinan, kerronnallisena tehtävänä oli osoittaa, että paha alkoi ihmisten, ei Jumalan, virheestä. Heidän tottelemattomuutensa johti siihen, että ihmisellä oli vaikeuksia tuottaa ruokaa ja naisella oli tuskaa synnytyksessä. Mutta ankarin rangaistus oli heidän kuolemattomuutensa menettäminen. Aatamin ja Eevan synti aiheutti suurimman pahan, kuoleman. Heidän jälkeläisinään me kaikki olemme tuomittuja tähän kohtaloon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Genesis voidaan ymmärtää polemiikkina heidän naapureitaan, muinaisia mesopotamialaisia vastaan. Mesopotamialaisessa luomismyytissä, Enuma Elishissä, jumalat ovat itse vastuussa pahuudesta. Ne ovat oikukkaita ja kaoottisia ja loivat ihmiset vain orjiksi, jotta he voisivat tarjota heille uhreja. Israelin Jumala esitetään päinvastaisena; hän ei ole koskaan oikukas, hänellä on jumalallinen suunnitelma, ja kaikkea hänen luomaansa pidetään hyvänä. Eedenin puutarhassa tapahtuneen "syntiinlankeemuksen", Aatamin ja Eevan tarinan, kerronnallisena tehtävänä oli osoittaa, että paha alkoi ihmisten, ei Jumalan, virheestä. Heidän tottelemattomuutensa johti siihen, että ihmisellä oli vaikeuksia tuottaa ruokaa ja naisella oli tuskaa synnytyksessä. Mutta ankarin rangaistus oli heidän kuolemattomuutensa menettäminen. Aatamin ja Eevan synti aiheutti suurimman pahan, kuoleman. Heidän jälkeläisinään me kaikki olemme tuomittuja tähän kohtaloon.
Ihmisinä ihmiset heijastivat omia kokemuksiaan jumaliin. Kuninkailla oli aatelisista ja neuvonantajista koostuva hovi. Kuten maan päällä, niin myös taivaassa. Kuten missä tahansa hovissa, oli korkeampia ja alempia virkamiehiä. Korkeammat virkamiehet olivat juutalaisuudessa enkeleitä. Alemmat jumaluudet, kreikaksi daemonit , olivat alun perin neutraaleja, mutta ajan mittaan heitä syytettiin pahuudesta.
Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa Jumala puhuu hovilleen, "Jumalan pojille", enkeleille, kun hän ryhtyy luomaan maata. Luomisen lopussa on outo kohta 1. Mooseksen kirjan luvussa 6. Siellä kerrotaan, että "Jumalan pojilla" oli yhdyntää ihmisnaisten kanssa, jolloin syntyi "nefiläisiä", muinaisia jättiläisiä. Tämän kertomuksen tarkoituksena on selittää, miksi Jumala lähetti vedenpaisumuksen (pahuuden maan päälle). Monissa panteoneissa oli jumalia, jotka parittelivat naisten kanssa, erityisesti Zeus kreikkalaisessa mytologiassa. Israelilainen perinne kuitenkin hylkäsi tämän käytöksen, koska tämä sekoittuminen saattoi johtaa epäjumalanpalveluksen suureen syntiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisinä ihmiset heijastivat omia kokemuksiaan jumaliin. Kuninkailla oli aatelisista ja neuvonantajista koostuva hovi. Kuten maan päällä, niin myös taivaassa. Kuten missä tahansa hovissa, oli korkeampia ja alempia virkamiehiä. Korkeammat virkamiehet olivat juutalaisuudessa enkeleitä. Alemmat jumaluudet, kreikaksi daemonit , olivat alun perin neutraaleja, mutta ajan mittaan heitä syytettiin pahuudesta.
Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa Jumala puhuu hovilleen, "Jumalan pojille", enkeleille, kun hän ryhtyy luomaan maata. Luomisen lopussa on outo kohta 1. Mooseksen kirjan luvussa 6. Siellä kerrotaan, että "Jumalan pojilla" oli yhdyntää ihmisnaisten kanssa, jolloin syntyi "nefiläisiä", muinaisia jättiläisiä. Tämän kertomuksen tarkoituksena on selittää, miksi Jumala lähetti vedenpaisumuksen (pahuuden maan päälle). Monissa panteoneissa oli jumalia, jotka parittelivat naisten kanssa, erityisesti Zeus kreikkalaisessa mytologiassa. Israelilainen perinne kuitenkin hylkäsi tämän käytöksen, koska tämä sekoittuminen saattoi johtaa epäjumalanpalveluksen suureen syntiin.Persian hallinto ja zarathustralaisuus
Kun uusbabylonialainen valtakunta valloitti ja tuhosi Jerusalemin (587 eaa.), osa juutalaisista joutui vankeuteen Babyloniaan. Kyros Suuri valloitti sitten babylonialaiset vuonna 550 eaa. ja perusti Persian valtakunnan. Persian valtiokultti oli profeetta Zarathustralin perustama zarathustralaisuus. Pahuutta pidettiin hyvän vastakohtana. Puhdas, hyvä olento Ahura Mazda ("Viisas Herra") oli kaiken lähde, ja sen vastakohtana oli druj, kaaos. Druj henkilöityi Angra Mainyuksi ('valheellinen', 'petos'), joka tunnetaan myös nimellä Ahriman. Taivaat, maa ja kaikki ihmiset kuuluvat tähän napa-alueeseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persian hallinto ja zarathustralaisuus
Kun uusbabylonialainen valtakunta valloitti ja tuhosi Jerusalemin (587 eaa.), osa juutalaisista joutui vankeuteen Babyloniaan. Kyros Suuri valloitti sitten babylonialaiset vuonna 550 eaa. ja perusti Persian valtakunnan. Persian valtiokultti oli profeetta Zarathustralin perustama zarathustralaisuus. Pahuutta pidettiin hyvän vastakohtana. Puhdas, hyvä olento Ahura Mazda ("Viisas Herra") oli kaiken lähde, ja sen vastakohtana oli druj, kaaos. Druj henkilöityi Angra Mainyuksi ('valheellinen', 'petos'), joka tunnetaan myös nimellä Ahriman. Taivaat, maa ja kaikki ihmiset kuuluvat tähän napa-alueeseen.Cyrus salli juutalaisten palata Jerusalemiin (539 eaa.), vaikka jotkut jäivätkin sinne. He veivät mukanaan monia muinaisen persialaisen uskonnon elementtejä, ja he yhdistivät kaaoksen personifikaation aiempiin näkemyksiin ha-Satanista. Nyt hän oli vain Saatana tai kreikaksi diabolos, paholainen, ja juutalaiset alkoivat osoittaa kaiken pahan Saatanan syyksi Jumalan sijasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Cyrus salli juutalaisten palata Jerusalemiin (539 eaa.), vaikka jotkut jäivätkin sinne. He veivät mukanaan monia muinaisen persialaisen uskonnon elementtejä, ja he yhdistivät kaaoksen personifikaation aiempiin näkemyksiin ha-Satanista. Nyt hän oli vain Saatana tai kreikaksi diabolos, paholainen, ja juutalaiset alkoivat osoittaa kaiken pahan Saatanan syyksi Jumalan sijasta.
Kuolleenmeren kääröt
Qumraniin (noin 150 eaa.) asettuneen juutalaisen eessalaislahkon kirjoituksissa on ensimmäinen kirjallisuus, jossa luodaan pahan personoimiseksi tunnettu menetelmä. Lahkon kirjallisuudessa Saatana ei rinnastettu ainoastaan pahuuteen vaan nimenomaan kaikkiin tai kaikkiin ryhmiin, jotka eivät olleet samaa mieltä heidän omien näkemystensä kanssa, mukaan lukien muut juutalaiset. Heidän tekstiensä mukaan Jumala oli luonut ihmisiin kaksi henkeä: valon tien ja pimeyden tien. Demonit olivat nyt Saatanan hallinnassa; hän lähetti ne riivaamaan pimeydessä eläviä tekemään pahaa. Esseniläiset käyttivät Saatanalle ja hänen asiamiehilleen symbolisia nimiä; Belial (hepreaksi 'arvoton'), joka johtaa "pimeyden poikia" valon poikia vastaan viimeisessä taistelussa (The War Scroll). Kuten taivaan enkeleillä ja arkkienkeleillä, meillä on nyt hierarkia ja eri tehtävät Saatanan hovissa. Beelsebub oli yksi helvetin seitsemästä ruhtinaasta, ja se juontaa juurensa muinaisesta kanaanilaisesta jumalasta, joka tunnettiin siitä, että hän hankkiutui eroon kärpäsistä (tautien kantajista). Näin ollen Beelsebub, kärpästen herra. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuolleenmeren kääröt
Qumraniin (noin 150 eaa.) asettuneen juutalaisen eessalaislahkon kirjoituksissa on ensimmäinen kirjallisuus, jossa luodaan pahan personoimiseksi tunnettu menetelmä. Lahkon kirjallisuudessa Saatana ei rinnastettu ainoastaan pahuuteen vaan nimenomaan kaikkiin tai kaikkiin ryhmiin, jotka eivät olleet samaa mieltä heidän omien näkemystensä kanssa, mukaan lukien muut juutalaiset. Heidän tekstiensä mukaan Jumala oli luonut ihmisiin kaksi henkeä: valon tien ja pimeyden tien. Demonit olivat nyt Saatanan hallinnassa; hän lähetti ne riivaamaan pimeydessä eläviä tekemään pahaa. Esseniläiset käyttivät Saatanalle ja hänen asiamiehilleen symbolisia nimiä; Belial (hepreaksi 'arvoton'), joka johtaa "pimeyden poikia" valon poikia vastaan viimeisessä taistelussa (The War Scroll). Kuten taivaan enkeleillä ja arkkienkeleillä, meillä on nyt hierarkia ja eri tehtävät Saatanan hovissa. Beelsebub oli yksi helvetin seitsemästä ruhtinaasta, ja se juontaa juurensa muinaisesta kanaanilaisesta jumalasta, joka tunnettiin siitä, että hän hankkiutui eroon kärpäsistä (tautien kantajista). Näin ollen Beelsebub, kärpästen herra.Qumranin kääröjen joukossa oli erilaisia apokalyptisia tekstejä. Henokin kirjat kertovat lisää yksityiskohtia "Jumalan pojista". Heidät tuomittiin siitä, että he olivat opettaneet ihmisille metallurgiaa ja magiaa, ja heitä rangaistiin heittämällä heidät taivaasta ja kahlitsemalla heidät ikuisiksi ajoiksi kuiluun (juutalainen käsite Sheolista, kuolleiden maasta).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Qumranin kääröjen joukossa oli erilaisia apokalyptisia tekstejä. Henokin kirjat kertovat lisää yksityiskohtia "Jumalan pojista". Heidät tuomittiin siitä, että he olivat opettaneet ihmisille metallurgiaa ja magiaa, ja heitä rangaistiin heittämällä heidät taivaasta ja kahlitsemalla heidät ikuisiksi ajoiksi kuiluun (juutalainen käsite Sheolista, kuolleiden maasta).
Toiseen tekstiin, Jubileaan, lisättiin lisää paholaisen tarinaa. Saatanan nimi tässä on Mastema (joka tarkoittaa 'vihattua' tai 'vihamielistä'). Opimme, että Mastema halusi olla Jumalaa korkeammalla ja kapinoi. Hänet ja hänen enkelitoverinsa heitettiin alas pohjattomaan kuiluun. Saatanasta tuli langennut enkeli. Jumala halusi tuhota kaikki demonit vedenpaisumuksen jälkeen, mutta Mastema pyysi Jumalaa antamaan hänelle kymmenesosan niistä, jotta hän saisi jatkaa ihmisten kiusaamista, koska "ihmisten poikien pahuus on suuri" (10:8). Jumalan luvalla Mastemasta tuli kiusaaja, joka kirjoitettiin takaisin aikaisempiin kertomuksiin. Jubileoissa juuri Mastema sai luvan koetella Abrahamia Iisakin sitomisella. Toisin sanoen Jumalan kaikkivoipaisuus säilyy; Saatana ei voinut tehdä työtään ilman Jumalan lupaa.

Uusi testamentti
Paavalin kirjeissä ja evankeliumeissa esitetään näkemys, että Saatana on nyt tämän maailman hallitsija. Tämä ilmaistaan erään Paavalin opetuslapsen kirjoittamassa kirjeessä: - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uusi testamentti
Paavalin kirjeissä ja evankeliumeissa esitetään näkemys, että Saatana on nyt tämän maailman hallitsija. Tämä ilmaistaan erään Paavalin opetuslapsen kirjoittamassa kirjeessä:Pue päällesi Jumalan täysi aseistus, jotta voit taistella paholaisen juonia vastaan. Sillä meidän taistelumme ei ole lihaa ja verta vastaan, vaan hallitsijoita ja vallanpitäjiä vastaan, tämän pimeän maailman voimia vastaan ja pahuuden hengellisiä voimia vastaan taivaallisissa maailmoissa (Ef. 6:11-12).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pue päällesi Jumalan täysi aseistus, jotta voit taistella paholaisen juonia vastaan. Sillä meidän taistelumme ei ole lihaa ja verta vastaan, vaan hallitsijoita ja vallanpitäjiä vastaan, tämän pimeän maailman voimia vastaan ja pahuuden hengellisiä voimia vastaan taivaallisissa maailmoissa (Ef. 6:11-12).
Paavali viittasi usein riivaajiin Saatanan asiamiehinä, jotka häiritsivät hänen tehtäväänsä. Kirjoittaessaan vankilasta Paavali selitti, ettei hän voinut vierailla yhteisössään, "koska saatana esti meitä" (1. Tess. 2:17-18). Paavalin sisäiset kamppailut ilmenivät tavalla, joka voidaan ymmärtää eräänlaisena riivauksena: "Ja jotta en olisi liian riemuissaan ... minulle annettiin piikki lihaan, saatanan lähettiläs, ahdistamaan minua ...". (2. Kor. 12:7-9). Paavali näki tämän Jumalan kyvyksi hallita Saatanaa koetellakseen häntä. Hänen tuttu lauseensa, että uskovat elävät nyt Kristuksessa, viittasi Kristuksen suojaan Saatanan demonien vaikutusta vastaan maailmankaikkeudessa.

Paholainen nousee esiin myös ensimmäisessä evankeliumissa, Markuksen evankeliumissa (n. 70 jKr.). Markus käytti yleistä stereotypiaa kuvaillessaan Jeesuksen toimintaa: hän oli karismaattinen manaaja, joka sekä saarnasi että teki ihmeitä kaikkialla Rooman valtakunnassa. 'Karismaattinen' (kreik. 'lahjat') tarkoittaa väitettä, jonka mukaan heidän kykynsä olivat "lahja jumalilta". Manaaja oli henkilö, joka ajoi ulos demoneita. Ensimmäisellä vuosisadalla fyysiset ja henkiset vammat ja sairaudet ymmärrettiin demonien riivaamiksi. Markus korosti palvelutyötä Jeesuksen ja paholaisen nykyisen maanpäällisen vallan välisenä taisteluna.

On mielenkiintoista, että Markuksen ei tarvinnut selittää Saatanan luonnetta; hän oletti lukijoidensa tietävän sen. Sekä Matteus että Luukas laajensivat tätä kohtausta (Matt. 4:1-11; Luuk. 4:1-13). Saatana esitti Jeesukselle kiusaajan roolissaan kolme kiusausta, mutta Jeesus tietää aina oikean vastauksen Raamatusta. On merkittävää, että Jeesus ei kiistä Saatanan väitettä hallita tämän maailman valtakuntia.
Vaikka Markuksen opetuslapset ovat usein hämmentyneitä Jeesuksen henkilöllisyydestä, kaikki demonit tuntevat hänet ja tunnustavat hänen ylivertaisuutensa. Mark. 5:1-13:ssa Jeesuksen ajamien demonien yhteisnimi on "legioona", mikä saattaa olla Markuksen ei liian hienovarainen näkemys Rooman armeijasta. Markus ja muut esittivät Jeesuksen vastustajat Saatanan vaikutuksen alaisina. Luukkaan ja Johanneksen mukaan Saatana "astui Juudakseen", jotta hän pettäisi Jeesuksen (Luuk. 22:3). Jeesuksen kuolemasta syyttämisen huipentuma saavutti huippunsa Johanneksen evankeliumissa 8:40. Johanneksen evankeliumissa juutalaiset eivät voi koskaan saavuttaa pelastusta, koska he ovat "todellisen isänsä, paholaisen" lapsia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On mielenkiintoista, että Markuksen ei tarvinnut selittää Saatanan luonnetta; hän oletti lukijoidensa tietävän sen. Sekä Matteus että Luukas laajensivat tätä kohtausta (Matt. 4:1-11; Luuk. 4:1-13). Saatana esitti Jeesukselle kiusaajan roolissaan kolme kiusausta, mutta Jeesus tietää aina oikean vastauksen Raamatusta. On merkittävää, että Jeesus ei kiistä Saatanan väitettä hallita tämän maailman valtakuntia.
Vaikka Markuksen opetuslapset ovat usein hämmentyneitä Jeesuksen henkilöllisyydestä, kaikki demonit tuntevat hänet ja tunnustavat hänen ylivertaisuutensa. Mark. 5:1-13:ssa Jeesuksen ajamien demonien yhteisnimi on "legioona", mikä saattaa olla Markuksen ei liian hienovarainen näkemys Rooman armeijasta. Markus ja muut esittivät Jeesuksen vastustajat Saatanan vaikutuksen alaisina. Luukkaan ja Johanneksen mukaan Saatana "astui Juudakseen", jotta hän pettäisi Jeesuksen (Luuk. 22:3). Jeesuksen kuolemasta syyttämisen huipentuma saavutti huippunsa Johanneksen evankeliumissa 8:40. Johanneksen evankeliumissa juutalaiset eivät voi koskaan saavuttaa pelastusta, koska he ovat "todellisen isänsä, paholaisen" lapsia.Patmoslaisen Johanneksen kirjoittama Ilmestyskirja (n. 90-100 jKr.) on apokalyptinen näky siitä, milloin Jumala puuttuisi viimeisinä päivinä ihmisten asioihin ja rankaisisi Roomaa kristittyjen vainosta. Hän sisällytti siihen väitteen, jonka mukaan Saatana oli kahlittu helvetin kuiluihin, joten hän turvautui työssään asiamiehiinsä. Pääasialliseen agenttiin viitataan nimellä "peto" ja "eksyttäjä"; termiä "antikristus" ei ole Ilmestyskirjassa, vaan kolmessa Johanneksen kirjeessä. Petkuttaja esiintyy hyvänä ihmisenä ja kerää itselleen maailmanlaajuisen kannattajakunnan. Hänen seuraajansa tunnistaa siitä, että heillä on merkki 666.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Patmoslaisen Johanneksen kirjoittama Ilmestyskirja (n. 90-100 jKr.) on apokalyptinen näky siitä, milloin Jumala puuttuisi viimeisinä päivinä ihmisten asioihin ja rankaisisi Roomaa kristittyjen vainosta. Hän sisällytti siihen väitteen, jonka mukaan Saatana oli kahlittu helvetin kuiluihin, joten hän turvautui työssään asiamiehiinsä. Pääasialliseen agenttiin viitataan nimellä "peto" ja "eksyttäjä"; termiä "antikristus" ei ole Ilmestyskirjassa, vaan kolmessa Johanneksen kirjeessä. Petkuttaja esiintyy hyvänä ihmisenä ja kerää itselleen maailmanlaajuisen kannattajakunnan. Hänen seuraajansa tunnistaa siitä, että heillä on merkki 666.
Eräässä Johanneksen näyssä hän viittasi Jesajan kirjaan 14, joka on Babylonian kuninkaan vastainen kiistakirjoitus. Jesaja moitti kuningasta, joka kutsui itseään "päivätähdeksi", ylpeydestään, koska hän luuli olevansa jumalallinen: "Kuinka oletkaan pudonnut taivaasta, aamutähti, aamunkoiton poika!" "Kuinka oletkaan pudonnut taivaasta, aamutähti, aamunkoiton poika!" Kun Hieronymus käänsi heprealaiset pyhät kirjoitukset latinaksi 4. vuosisadalla jKr. hän tiesi, että roomalaiset nimesivät aamutähtensä - Venus-planeetan - Luciferiksi, ja käänsi kohdan näin. Luciferista tuli keskiajalla suosituin nimi.
Suurimman osan Ilmestyskirjasta Saatana pysyy kahleissa kuilussa. Kristuksen 1000-vuotisen maanpäällisen valtakauden lopussa Saatana vapautetaan viimeistä taistelua varten. Ironia on kuvassa Kristuksesta "karitsana", joka kuitenkin voittaa tämän hirviön. Hänet heitetään "tulijärveen", Kuolleeseen mereen (Ilm. 20:1-5). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eräässä Johanneksen näyssä hän viittasi Jesajan kirjaan 14, joka on Babylonian kuninkaan vastainen kiistakirjoitus. Jesaja moitti kuningasta, joka kutsui itseään "päivätähdeksi", ylpeydestään, koska hän luuli olevansa jumalallinen: "Kuinka oletkaan pudonnut taivaasta, aamutähti, aamunkoiton poika!" "Kuinka oletkaan pudonnut taivaasta, aamutähti, aamunkoiton poika!" Kun Hieronymus käänsi heprealaiset pyhät kirjoitukset latinaksi 4. vuosisadalla jKr. hän tiesi, että roomalaiset nimesivät aamutähtensä - Venus-planeetan - Luciferiksi, ja käänsi kohdan näin. Luciferista tuli keskiajalla suosituin nimi.
Suurimman osan Ilmestyskirjasta Saatana pysyy kahleissa kuilussa. Kristuksen 1000-vuotisen maanpäällisen valtakauden lopussa Saatana vapautetaan viimeistä taistelua varten. Ironia on kuvassa Kristuksesta "karitsana", joka kuitenkin voittaa tämän hirviön. Hänet heitetään "tulijärveen", Kuolleeseen mereen (Ilm. 20:1-5)."Helvetin raataminen"
Apostolien teoissa Luukas väitti, että Haades (Sheol) ei voinut pitää ristiinnaulittua Kristusta (2:27). 1. Pietarin 3. luvussa Jeesus "teki julistuksen vangituille hengille, jotka olivat kauan sitten tottelemattomia", ja 4:6:ssa "evankeliumi julistettiin myös niille, jotka nyt ovat kuolleet". 2. vuosisadalla jKr. Jeesuksen kuoleman kertomukseen lisättiin yksityiskohtia kahden yksityiskohdan selventämiseksi:
Mitä Jeesus teki pitkäperjantain ja pääsiäissunnuntain välisenä aikana?
Miten menneisyyden vanhurskas ihminen saattoi pelastua, jos hänellä ei ollut mahdollisuutta tutustua Jeesukseen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Helvetin raataminen"
Apostolien teoissa Luukas väitti, että Haades (Sheol) ei voinut pitää ristiinnaulittua Kristusta (2:27). 1. Pietarin 3. luvussa Jeesus "teki julistuksen vangituille hengille, jotka olivat kauan sitten tottelemattomia", ja 4:6:ssa "evankeliumi julistettiin myös niille, jotka nyt ovat kuolleet". 2. vuosisadalla jKr. Jeesuksen kuoleman kertomukseen lisättiin yksityiskohtia kahden yksityiskohdan selventämiseksi:
Mitä Jeesus teki pitkäperjantain ja pääsiäissunnuntain välisenä aikana?
Miten menneisyyden vanhurskas ihminen saattoi pelastua, jos hänellä ei ollut mahdollisuutta tutustua Jeesukseen?Kun hänen ruumiinsa oli haudassa, Jeesuksen sielu matkusti helvettiin, jossa hän taisteli Saatanaa vastaan vanhurskaiden sielujen puolesta. Kun kivi vieritettiin takaisin, nämä vanhurskaat sielut tulivat hänen mukanaan (Aatami, Nooa, Mooses, Platon ja Aristoteles). Ajatus siitä, että Kristus "laskeutui helvettiin [ja] kolmantena päivänä nousi jälleen ylös", sisällytettiin 4. vuosisadalla jKr. laadittuun Nikean uskontunnustukseen. Varhaiskeskiajalla tarina tunnettiin nimellä Helvetin karkaaminen. Sana "harry" tarkoitti ryöstöretkeä tai hyökkäystä, kuten viikinkien ryöstöretkiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun hänen ruumiinsa oli haudassa, Jeesuksen sielu matkusti helvettiin, jossa hän taisteli Saatanaa vastaan vanhurskaiden sielujen puolesta. Kun kivi vieritettiin takaisin, nämä vanhurskaat sielut tulivat hänen mukanaan (Aatami, Nooa, Mooses, Platon ja Aristoteles). Ajatus siitä, että Kristus "laskeutui helvettiin [ja] kolmantena päivänä nousi jälleen ylös", sisällytettiin 4. vuosisadalla jKr. laadittuun Nikean uskontunnustukseen. Varhaiskeskiajalla tarina tunnettiin nimellä Helvetin karkaaminen. Sana "harry" tarkoitti ryöstöretkeä tai hyökkäystä, kuten viikinkien ryöstöretkiä.
Kristityt johtajat ottivat 2. vuosisadalla jKr. käyttöön pahan personoinnin menetelmän juutalaisia, naisia, harhaoppisia ja kaikkea pakanallista vastaan. Alkuperäiskultit uskoivat, että jumalat asuivat niiden temppeleissä, mutta nämä olivat Saatanan agentteja. Ensimmäiset ikoniset saatanan muotokuvat tulivat kreikkalais-roomalaisesta hedelmällisyysjumaluudesta Panista, joka oli puoliksi ihminen ja puoliksi vuohi. Näin Saatana sai sorkat ja sarvet. Pania esiteltiin valtavan, pystyssä olevan falloksen kanssa, ja hän oli kuuluisa siitä. Tämä lisäke yleistyi Saatanan kuvaamisessa. Aluksi mustaksi piirretty, punainen tuli vakioväriksi, kun hänet yhdistettiin helvetin tuleen.

Myös 2. vuosisadalla jKr. sekä kristityt että juutalaiset - varhaiset rabbit - sovelsivat syntiinlankeemuskertomukseen uusia käsityksiä. Tällöin käärme tunnistettiin täysin paholaiseksi naamioituneena ja Eeva sai enemmän merkitystä Eedenin ensisijaisena syntisenä. Kaikkia naisia koskevien naisvihamielisten näkemysten vuoksi Eevan ymmärrettiin joutuneen käärmeen viettelemäksi (sen valtavan falloksen vuoksi), ja sitten hän vietteli Aatamin. Rabbiinisessa tutkielmassa Genesis Rabbah Eevan seksuaalinen häpeä on syy siihen, miksi naiset pysyvät verhottuna, ja että kuukautiset olivat rangaistus Aatamin veren vuodattamisesta. Tertullianus, 2. vuosisadalla jKr. elänyt kirkkoisä, väitti, että Eevan kautta kaikki naiset olivat "paholaisen portti" ja Eevan vuoksi "jopa Jumalan pojan oli kuoltava" (On the Apparel of Women, I).
Euroopan uskonnolliset perinteet (keltit, druidismi ja teutonit) lisäsivät muita piirteitä. Kelteillä oli lännen sarvipäinen jumala, Cernunnos, joka muistutti Pania. Lokin tyttärellä oli kaksoisrooli hedelmällisyydessä ja kuolleiden hallitsemisessa, ja hänen nimensä liitettiin paikkaan "Hel" eli helvetti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös 2. vuosisadalla jKr. sekä kristityt että juutalaiset - varhaiset rabbit - sovelsivat syntiinlankeemuskertomukseen uusia käsityksiä. Tällöin käärme tunnistettiin täysin paholaiseksi naamioituneena ja Eeva sai enemmän merkitystä Eedenin ensisijaisena syntisenä. Kaikkia naisia koskevien naisvihamielisten näkemysten vuoksi Eevan ymmärrettiin joutuneen käärmeen viettelemäksi (sen valtavan falloksen vuoksi), ja sitten hän vietteli Aatamin. Rabbiinisessa tutkielmassa Genesis Rabbah Eevan seksuaalinen häpeä on syy siihen, miksi naiset pysyvät verhottuna, ja että kuukautiset olivat rangaistus Aatamin veren vuodattamisesta. Tertullianus, 2. vuosisadalla jKr. elänyt kirkkoisä, väitti, että Eevan kautta kaikki naiset olivat "paholaisen portti" ja Eevan vuoksi "jopa Jumalan pojan oli kuoltava" (On the Apparel of Women, I).
Euroopan uskonnolliset perinteet (keltit, druidismi ja teutonit) lisäsivät muita piirteitä. Kelteillä oli lännen sarvipäinen jumala, Cernunnos, joka muistutti Pania. Lokin tyttärellä oli kaksoisrooli hedelmällisyydessä ja kuolleiden hallitsemisessa, ja hänen nimensä liitettiin paikkaan "Hel" eli helvetti.Luciferilla ja hänen demoneillaan oli eläimelliset ominaisuudet, ja ne pystyivät muuttamaan muotoaan, joten jatkuva vartiointi oli välttämätöntä. Luciferia saattoi huijata ja karkottaa ristinmerkeillä, pyhällä vedellä, rukousnauhalla ja ehtoollisleivillä. Feodaalisuhteisiin perustuen syntyi käsite sopimuksesta, jossa myytiin sielu Luciferille vastineeksi vauraudesta (kuuluisa tarina Faustista). Vain Marian, Kristuksen äidin, väliintulo saattoi rikkoa sopimuksen. Tällöin kehitettiin manausrituaalit, joita yhä opettavat tietyt katoliset papit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luciferilla ja hänen demoneillaan oli eläimelliset ominaisuudet, ja ne pystyivät muuttamaan muotoaan, joten jatkuva vartiointi oli välttämätöntä. Luciferia saattoi huijata ja karkottaa ristinmerkeillä, pyhällä vedellä, rukousnauhalla ja ehtoollisleivillä. Feodaalisuhteisiin perustuen syntyi käsite sopimuksesta, jossa myytiin sielu Luciferille vastineeksi vauraudesta (kuuluisa tarina Faustista). Vain Marian, Kristuksen äidin, väliintulo saattoi rikkoa sopimuksen. Tällöin kehitettiin manausrituaalit, joita yhä opettavat tietyt katoliset papit.
Myös käsite saatana ja helvetti on peräisin "pakanuudesta".
- Anonyymi
Onhan se noloa.
- Anonyymi
Mikä on noloa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on noloa?
Että kristinuskossa on synkretismä "pakanauskontojen kanssa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Että kristinuskossa on synkretismä "pakanauskontojen kanssa?
Maailmankaikkeuden pimeissä, selittämättömissä mysteereissä asuva pelko on muinaisista ajoista lähtien vastustamattomasti herättänyt ihmisen huomion. Tämä huomio johtuu pelon kokemuksen erityisestä terävyydestä, ja kuten hyvin tiedetään, ilman jännitystä tavallisen ihmisen elämä muuttuu yksitoikkoiseksi ja mauttomaksi. Siksi ja nykyäänkin aavemaiset mysteerit ovat edelleen monien tuhansien ihmisten tarkan tarkkaavaisuuden, joukkojännityksen ja jopa palvonnan kohteena. Kauhuelokuvat, toimintajännärit, mystinen kirjallisuus, spiritistiset seurat ja teoriat "maailmanlopusta" ovat yhä suositumpia. Eikä Antikristuksen mysteeri näytä olevan näistä vähäisin.

Ihmisiä (erityisesti niitä, jotka eivät ole välinpitämättömiä yliluonnollisesta) ahdistavat kirjaimellisesti profetiat Saatanan lähestyvästä päivästä, jolloin Saatana tunkeutuu maailmaamme. Kirjapenkit ovat täynnä tarttuvia otsikoita, kuten "Omen", "Manaaja", "Demonologia", "Antikristuksen tulo" jne. Televisioruuduilta mahtavat spiritistit julistavat, että pahan voimat ovat jo voittaneet kuusi taistelua hyvää vastaan, ja nyt alkaa viimeinen ja ratkaiseva taistelu. Uskonnolliset johtajat lupaavat ikuista helvettiä kaikille, jotka kiinnittävät ranteeseensa Saatanan numeron (vaikka se olisi vain pankkitilin numero).

Kontaktorit työskentelevät intensiivisesti kosmoksen mustien energioiden kanssa pelastaakseen ihmiskunnan tulevalta katastrofilta. Kolminkertaiset valkoiset mestaritaikurit kiirehtivät lataamaan amulettisi muinaisten demonien tappavilla voimilla. Joku mutisee tiibetiläistä mantraa, joku tukehtuu suitsukkeiden savuun, joku ripustaa itsensä päästä varpaisiin ristillä, joku sulkee henkisesti mystisen ympyrän, joku kirjoittaa viimeisen paperinpalasen voimakkaita rukouksia kaikkien demonien karkottamiseksi ... Näin ihmisistä tulee pakkomielle ajatuksesta tulevasta Harmagedonista.

Tietämättömien fanaattisten saarnamiesten vian vuoksi ihmisestä tulee taikauskoinen ja henkisesti sairas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietämättömien fanaattisten saarnamiesten vian vuoksi ihmisestä tulee taikauskoinen ja henkisesti sairas.
Hän näkee yötä päivää unia numerosta 666.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän näkee yötä päivää unia numerosta 666.
Sokeisiin oppaisiin luottamisen vuoksi hän alkaa uskoa pyhästi, että kaikki tämä hölynpöly on taistelua paholaisen, pahan kanssa. Hän valmistautuu antikristuksen tuloon ja haluaa suojella itseään tämän vallalta, mutta hän ei tiedä, että saatana on tullut jo kauan sitten, ja se on juurtunut hyvin sellaisten kurjien ihmisten sydämiin, jotka sekoittavat uskonnon taikauskoon.

Valmistaudutte torjumaan hänen hyökkäyksensä, ja hän hallitsee jo sisällänne, nauraa tyhmyydellenne, auttaa teitä ehdottamalla tarvetta ostaa amuletteja, lukea loitsuja, kuunnella tarinoita noitatekniikoista. Kaikki tämä mystinen hölynpöly on itse paholaisen provokaatio. Hän on kaikkien maailmanloppuennusteiden ainoa lähde, hän on kaikenlaisten demoniluokitusten tekijä ja hän lietsoo tätä taikauskoista hysteriaa maailmanlopun ympärillä. Pysykää siis mahdollisimman kaukana hänen uskollisista sanansaattajistaan (olipa heillä sitten kasukoita, valkoisia kaapuja, sahramirobeja tai yksivärisiä pukuja). He ovat Antikristuksen tiedostamattomia profeettoja!

He maalasivat mielikuvituksellisesti seinälle paholaisen ja lyövät häntä nyrkillä tietämättä, että he tekevät niin sydämissään asuvan todellisen Saatanan yllyttämänä. He taistelevat vain vihollisensa heijastusta vastaan, ja se on hänen tärkein temppunsa. Sydän, jonka päällä istuu ylpeä ego ja jonka ympärillä kiemurtelevat himon, vihan, kateuden, ahneuden, itsekkyyden ja hulluuden myrkylliset hämähäkit, jotka kietovat kaikki sielun ajatukset ja halut tahmeaan synnin verkkoon, on paholaisen valloittamattomin linnake. Harmageddon on siellä mahdollinen, sillä todellinen Saatana on jumalattomuus kaikissa ilmenemismuodoissaan.

Mutta missä jumalattomuus asuu? Ei maassa, ei yhteiskunnassa, ei filosofiassa, ei tieteessä, vaan ihmisessä itsessään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta missä jumalattomuus asuu? Ei maassa, ei yhteiskunnassa, ei filosofiassa, ei tieteessä, vaan ihmisessä itsessään.
a sitten alkaa ilmestyä kirjoja, joissa kuvataan kauhuskenaarioita, jotka muistuttavat liiankin paljon keskiaikaisten velhojen hallusinogeenista hourailua, sekä ihmisiä, jotka juoksentelevat kaduilla silmät kiiluen ja huutavat valmiina olevasta Harmageddon-päivästä. Ja todellakin, ei voi olla miettimättä: "Enkö minäkin voisi omaksua heidän uskonsa, ja voisinko välttyä ikuiselta helvetiltä ja voisiko maailmanloppu olla minulle menestys?". Mutta ihmiset tulevat tähän johtopäätökseen pelon paineessa, ja kuten apostoli Johannes sanoi, rakkaus ja pelko eivät sovi yhteen.

Valtion rajat jakavat ja rajoittavat uskontoa. Jos ihminen syntyy rajan tällä puolella, hänen on pakko omaksua PAIKALLINEN USKONTO. "Se on perinne. Esi-isämme harjoittivat tätä uskoa. Älkää siis rikkoko ikuisia perustuksia", sanovat perinteen innokkaat vartijat. Jos vilpitön ihminen, joka janoaa etsiä absoluuttista totuutta, valitsisi etsivän henkensä toteuttamiseksi muun kuin valtiollisen uskonnon, hänet leimattaisiin välittömästi luopioksi. Tällainen on surullinen todellisuus.

Mutta sallikaa minun kysyä teiltä, oi täydelliset hengellisyyden asiantuntijat, mitä tekemistä sielun luonteella (uskolla) on perhetraditioiden kanssa, sen alueen kanssa, johon olen pukenut ruumiini, jonkun esi-isäni uskon kanssa jne.? Aina lisääntyvä pyrkimys hengelliseen täydellisyyteen on ainoa tekijä, joka määrää ihmisen uskonvalinnan. Koska Totuuden etsijä ei ole tuntenut riittävää puhtautta tietyssä uskontunnustuksessa, hänellä ei ole ainoastaan oikeus hylätä uskontunnustusta, vaan hänen tulisi tehdä niin rehellisyytensä ja vilpittömyytensä luonnollisena seurauksena. Todellinen etsivän työn henki edellyttää ennakkosympatioiden ja -vastaisuuksien puuttumista.

Tavoitteena on ainoastaan todellisen näkemyksen saavuttaminen hengellisestä todellisuudesta, ja matkalla tähän tavoitteeseen meidän on jätettävä huomiotta kaikki mahdolliset uskonnolliset ennakkoluulot, jotka vain luovat esteitä tielle kohti absoluuttista totuutta. Jos ihminen pakotetaan harjoittamaan uskontoa, johon hän ei syystä tai toisesta tunne luottamusta, hän ei koskaan ala elää aidosti hengellistä elämää. Hengellisen elämän perustana ovat luja usko ja vastustamaton vetovoima tiettyä uskontoa kohtaan. Mutta kumpikaan näistä ei tule esiin ihmisessä, jos häntä varoitetaan esi-isien perinteestä kertovilla kertomuksilla.

Kaikki määräytyy motivaation puhtauden mukaan. Jos ihminen on aidosti vilpitön, häntä ei koskaan vietellä halvalla imartelulla, jota joku Jumalan palvelijaa imitoiva huijari harjoittaa. "Te olette siunattua Jumalaa kantavaa kansaa! Voimamme on pyhän uskon linnake, ja te olette Jumalan valittu kansa. Kristus kärsi sinun puolestasi! Teillä ei ole oikeutta pettää Hänen kirkkoaan!" - lakkaamatta mitä erilaisimpien (ja joskus vastakkaisten) kirkkokuntien saarnatuoleista. Tämä on todellinen esimerkki todellisesta totalitaarisesta lahkosta, miettikää vain näitä sanoja.

Se on todellakin oppikirjaesimerkki psykologisesta zombifiointiin liittyvästä painostuksesta, joka kohdistuu henkilön isänmaallisiin tunteisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on todellakin oppikirjaesimerkki psykologisesta zombifiointiin liittyvästä painostuksesta, joka kohdistuu henkilön isänmaallisiin tunteisiin.
Ihmisen omallatunnolla ja myötätunnolla spekuloimalla hänet pakotetaan tulemaan jonkin lahkon jäseneksi, ja häntä muistutetaan jatkuvasti siitä, että "Kristus kuoli sinun puolestasi" tai että "tämä on se usko, jota isäsi kantoivat kunnialla sydämessään". Näiden niin sanottujen kirkkojen keskuudessa keskustellaan myös epätavallisen laajasti aiheesta "maailmanloppu", josta Kristus evankeliumissa kielsi jopa apostoleja puhumasta sanoen, ettei kukaan tiedä tätä aikaa (Mt.24:36). Mutta sekä ortodoksiset että uudet kirkot jättävät itsepintaisesti huomiotta tämän Jeesuksen Kristuksen käskyn.

Tämä on kuitenkin aivan luonnollista: kieltäytyisivätkö he näin hienosta tilaisuudesta vaikuttaa niiden psyykeen, joita ei ole vielä värvätty? Ja sitten alkaa ilmestyä kirjoja, joissa kuvataan kauhuskenaarioita, jotka muistuttavat liiankin paljon keskiaikaisten velhojen hallusinogeenista hourailua, sekä ihmisiä, jotka juoksentelevat kaduilla silmät kiiluen ja huutavat valmiina olevasta Harmageddon-päivästä. Ja todellakin, ei voi olla miettimättä: "Enkö minäkin voisi omaksua heidän uskonsa, ja voisinko välttyä ikuiselta helvetiltä ja voisiko maailmanloppu olla minulle menestys?". Mutta ihmiset tulevat tähän johtopäätökseen pelon paineessa, ja kuten apostoli Johannes sanoi, rakkaus ja pelko eivät sovi yhteen.

Vaikka meillä ei ole epäilyksiä monien nykypäivän kristittyjen hyvistä aikeista, emme voi koskaan hyväksyä heidän edellä kuvattuja tapojaan painostaa ihmisiä, sillä se on yksilön peiteltyä hyväksikäyttöä ja yksinkertaisesti sanottuna alkeellista ZOMBISOINTIA.

Kehotamme kaikkia uskontokuntia saarnaamaan rehellisesti. Jos teillä ei ole mitään sanottavaa, on parempi olla sanomatta mitään kuin toistella perehtymättömälle yleisölle, että Kristus kuoli puolestamme tai että meidän on uskottava niin ja näin.

Järkevälle ihmiselle on täysin selvää, että saarnaaja alkaa loukata ihmisen tunteita silloin, kun hänellä ei ole muuta sanottavaa, mutta jos saarnaaja ei tee muuta, hänen uskonnollaan ei ole muuta sanottavaa.
- Anonyymi
Paha saa palkkansa se lohduttaa...
- Anonyymi
Et taida olla myötätuntoinen, vaan kostonhimoinen kristitty.
- Anonyymi
Vahingoniloa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vahingoniloa.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tämä kolahti: Kristinusko on jumalallinen rakkaustarina tai kosminen painajainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tämä kolahti: Kristinusko on jumalallinen rakkaustarina tai kosminen painajainenjos ihmiset ajattelevat Jumalasta kuten Calvin, on lähinnä makuasia, palvooko ihminen Jumalaa vai paholaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jos ihmiset ajattelevat Jumalasta kuten Calvin, on lähinnä makuasia, palvooko ihminen Jumalaa vai paholaista.
Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et taida olla myötätuntoinen, vaan kostonhimoinen kristitty.
Ei vaan jokainen saa ansionsa mukaan se on oikeus ja kohtuus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta
Kaikkialla saarnataan ja moniin kristillisiin oppeihin sisältyy oppi, jonka mukaan kuolleita syntisiä kidutetaan iankaikkisen piinan liekeissä ja että heidän lyhyen maallisen elämänsä aikana tekemiensä rikkomusten vuoksi heidän on kestettävä ikuista kärsimystä. Mutta se on ristiriidassa rakkauden, laupeuden ja oikeudenmukaisuuden ymmärtämisen kanssa.

Eräs valistunut teologian tohtori sanoi kerran: "Helvetin marttyyrien näkeminen lisää vanhurskaiden ikuista onnea. Kun he näkevät siellä omanlaisensa, joiden tilanne on niin kauhea, kun he itse ovat niin korkeassa asemassa, heidän autuutensa moninkertaistuu."

Mistä Raamatun sivuilta tällainen opetus löytyy? Onko taivaassa olevilta lunastetuilta RIISTETTY KAIKKI SÄÄLI JA MYÖTÄTUNTO ja jopa yksinkertainen inhimillisyyden tunne? Vai korvautuvatko nämä tunteet stoalaisten tunteettomuudella ja villien julmuudella?

Ehkä ne, jotka saarnaavat tällaisia ajatuksia, ovat koulutettuja ja jopa hyvin arvostettuja, mutta he ovat Saatanan temppujen pettämiä. Hän rohkaisee heitä tulkitsemaan väärin Raamatun ankaraa kieltä ja saa heidät löytämään Raamatusta julmuutta ja uhkauksia, jotka ovat ominaisia hänelle itselleen, mutta eivät Vapahtajallemme.

Vaikka olettaisimmekin, että Herra on mielissään syntisten kärsimyksistä, niiden huokauksista ja huudoista, joita Hän pitää helvetin tulessa, mikä on näiden kärsimysten tarkoitus? Onko mahdollista, että nämä kauheat huudot ovat suloisinta musiikkia Äärettömän Rakkauden korvissa? Väitetään, että jumalattomien loputon kärsimys osoittaa Jumalan vihan syntiä kohtaan, joka tuhoaa maailmankaikkeuden rauhan ja rauhallisuuden. Voi, mikä kauhea jumalanpilkka!

Näyttäisi siis siltä, että Jumalan viha syntiä kohtaan on syy sen jatkuvuuteen. Monet teologit väittävät, että jatkuva kidutus ilman toivoa armosta katkeroittaa kurjia, jotka vapisevat kirouksista ja pilkasta ja lisäävät syyllisyyttään. Synnin jatkuva lisääntyminen loputtomien aikojen kuluessa ei voi edistää Jumalan kirkkautta.

Tämä on lahkolaisuuden tunnusmerkki: vain me olemme oikeassa, kaikki muut ovat väärässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on lahkolaisuuden tunnusmerkki: vain me olemme oikeassa, kaikki muut ovat väärässä.
Tarkastellaan asiaa kristillisestä näkökulmasta. Tarkoittaako tämä sitä, että jos minä olen pelastunut ja nautin ikuisuudesta taivaassa, kun taas kaikki ne, jotka olivat minun läheisiä ja jotka eivät ole pelastuneet, kärsivät helvetissä? On parempi olla helvetissä heidän kanssaan ja kärsiä yhdessä kuin "nauttia" taivaasta, kun rakkaani kärsivät samaan aikaan. Jos joku rakastamasi ihminen kärsii kauheasti, voitko silti nauttia elämästäsi täysillä, vaikka oletkin tässä maailmassa. Silloin kysymys myötätunnosta ei nouse esiin. En voi rakastaa jotakuta, jota pelkään, enkä voi pelätä jotakuta, jota rakastan. Tässä mielessä lasten hankkiminen on myös hirvittävää itsekkyyttä, egoismia, koska aina on olemassa mahdollisuus, että lapset eivät pelastu. Miksi siis hankkia lapsia, jos on mahdollista, että yksikin heistä joutuu helvettiin? Täällä on niin paljon vastoinkäymisiä. Pelkästään se, että et rakasta Jumalaa, on riittävä syy joutua ikuisesti helvettiin. Voitko rakastaa jotakuta, kun tiedät, että hän lähettää ikuiseen kidutukseen kärsimään? Kärsimyksen täytyy tietysti olla kuin rangaistus, mutta sitten saa taas uuden mahdollisuuden. Rangaistuksen kautta oppii jotain. Jopa julmat vanhemmat antavat lapselleen toisen mahdollisuuden, mutta eivät tässä tapauksessa, vaikka me kaikki olemme Hänen lapsiaan.

Jos tämä kristinuskon helvettiopin opetus olisi totta, ihmisellä ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin valittaa tätä kauheaa kohtaloa, että hän ylipäätään syntyy. Sillä jos ihminen ei olisi syntynyt lainkaan, hän ei kärsisi ikuisesti helvetissä. Mutta koska vanhemmilla oli joka tapauksessa lapsia, heitä odottaa helvetin kärsimys. Tämä ajatus on kaikkea hyvää vastaan. Sinun on rakastettava, vaikka tietäisit, että rakastamasi on julma. Jos et rakasta, joudut helvettiin. Pakottamista. Muuten kärsit ikuisesti. Eli vapaa tahtoa ei ole lainkaan. Jos et rakasta julmuutta, kärsit ikuisesti.

Outoa on se, että rajallisesta määrästä syntejä saa rajattoman rangaistuksen, joka ei koskaan lopu. Onko tämä sitä rakkautta, josta puhutaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Outoa on se, että rajallisesta määrästä syntejä saa rajattoman rangaistuksen, joka ei koskaan lopu. Onko tämä sitä rakkautta, josta puhutaan?
Kristinusko, tai se, mitä siitä on jäljellä, vaikuttaa Tukholman syndroomalta.
Tukholma-syndrooma on psykologinen tila, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Syndrooman vaikutuksesta kaapatut saattavat puolustaa kaappaajiaan tai auttaa näitä, sekä antaa jälkeenpäin näistä myötämielisiä todistuksia.
Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinusko, tai se, mitä siitä on jäljellä, vaikuttaa Tukholman syndroomalta.
Tukholma-syndrooma on psykologinen tila, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Syndrooman vaikutuksesta kaapatut saattavat puolustaa kaappaajiaan tai auttaa näitä, sekä antaa jälkeenpäin näistä myötämielisiä todistuksia.
Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".Miksi siis hankkia lapsia, jos on mahdollista, että yksikin heistä joutuu helvettiin? Täällä on niin paljon vastoinkäymisiä. Pelkästään se, että et rakasta Jumalaa, on riittävä syy joutua ikuisesti helvettiin. Voitko rakastaa jotakuta, kun tiedät, että hän lähettää ikuiseen kidutukseen kärsimään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi siis hankkia lapsia, jos on mahdollista, että yksikin heistä joutuu helvettiin? Täällä on niin paljon vastoinkäymisiä. Pelkästään se, että et rakasta Jumalaa, on riittävä syy joutua ikuisesti helvettiin. Voitko rakastaa jotakuta, kun tiedät, että hän lähettää ikuiseen kidutukseen kärsimään
Ikuisen helvetin oppi on sairain ja mielipuolisin oppi, joka on koskaan ollut olemassa ihmiskunnan historiassa. Se on Saatanan luoma oppi. Mutta koska Saatanaa ei ole lainkaan olemassa, kristityt, jotka uskovat siihen ja levittävät tätä oppia, eivät ole sen parempia kuin se, joka sen loi.

Jos se olisi totta, se ikuisen helvetin oppi, olisi samantekevää, palvoaako saatanaa tai jumalaa.
- Anonyymi
Ei kait jumala ihmisiä rääkkää vaan saatana mutta ehkä me aliarvioimme saatanan voiman kun jumala on joutunut tällaisen kompromissin hänen kanssaan tekemään eikä kaikki pelastu vaan ainoastaan ne jotka turvaavat Jeesukseen joka joutui kalliin hinnan meistä maksamaan
- Anonyymi
Jos se olisi totta, se ikuisen helvetin oppi, olisi samantekevää, palvoaako saatanaa tai jumalaa.
- Anonyymi
Ikuisen helvetin oppi on sairain ja mielipuolisin oppi, joka on koskaan ollut olemassa ihmiskunnan historiassa. Se on Saatanan luoma oppi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikuisen helvetin oppi on sairain ja mielipuolisin oppi, joka on koskaan ollut olemassa ihmiskunnan historiassa. Se on Saatanan luoma oppi.
Mutta koska Saatanaa ei ole lainkaan olemassa, kristityt, jotka uskovat siihen ja levittävät tätä oppia, eivät ole sen parempia kuin se, joka sen loi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta koska Saatanaa ei ole lainkaan olemassa, kristityt, jotka uskovat siihen ja levittävät tätä oppia, eivät ole sen parempia kuin se, joka sen loi.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
kosminen painajainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
kosminen painajainenJumalan ikioma Auschwitz
On teoriassa mahdollista, että maailman tyhjästä luonut Jumala on luodessaan päättänyt, että osa luoduista joutuu lopulta ikuiseen kidutukseen. David Bentley Hartin mukaan sen sijaan ei ole edes teoriassa mahdollista, että sellainen Jumala olisi hyvä.
Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.
Hitleriä ja Jumalaa erottaisi lähinnä se, että Hitlerin masinoima holokausti kesti muutaman vuoden, mutta Jumalan ikioma Auschwitz olisi ikuinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan ikioma Auschwitz
On teoriassa mahdollista, että maailman tyhjästä luonut Jumala on luodessaan päättänyt, että osa luoduista joutuu lopulta ikuiseen kidutukseen. David Bentley Hartin mukaan sen sijaan ei ole edes teoriassa mahdollista, että sellainen Jumala olisi hyvä.
Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.
Hitleriä ja Jumalaa erottaisi lähinnä se, että Hitlerin masinoima holokausti kesti muutaman vuoden, mutta Jumalan ikioma Auschwitz olisi ikuinen.Jumalan hyvyyden ja ikuisen helvetin välillä on ammottava ristiriita, jonka ratkaisemiseksi teologit ovat esittäneet monenlaisia selityksiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan hyvyyden ja ikuisen helvetin välillä on ammottava ristiriita, jonka ratkaisemiseksi teologit ovat esittäneet monenlaisia selityksiä.
Selitys on se, että ikuista helvettiä ei ole. Mutta väliaikainen helvetti on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selitys on se, että ikuista helvettiä ei ole. Mutta väliaikainen helvetti on.
Joillakin on täällä maan päällä helvetti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joillakin on täällä maan päällä helvetti.
Raamattua on sensuroitu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattua on sensuroitu.
Oli kaikenlaisia kirkolliskokouksia, joissa äänestettiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli kaikenlaisia kirkolliskokouksia, joissa äänestettiin.
Äännestettiin myös siitä, onko naisella sielu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äännestettiin myös siitä, onko naisella sielu.
Äänestystulos oli yksi ääni naisen eduksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äänestystulos oli yksi ääni naisen eduksi.
Nyt siis tiedämme, että myös naisella on sielu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikuisen helvetin oppi on sairain ja mielipuolisin oppi, joka on koskaan ollut olemassa ihmiskunnan historiassa. Se on Saatanan luoma oppi.
Niin on.
- Anonyymi
saatanan voiman aliarviointi ja saatanan pahuuden vierittäminen jumalan syyksi on pohjatonta typeryyttä
- Anonyymi
Kristityt, jotka levittävät oppia ikuisesta helvetistä, tekevät Jumalasta hirviön. Se kaikki on jumalanpilkkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristityt, jotka levittävät oppia ikuisesta helvetistä, tekevät Jumalasta hirviön. Se kaikki on jumalanpilkkaa.
Tällaiset kristityt ovat siis saatananpalvojia, jotka eivät tiedä palvovansa saatanaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällaiset kristityt ovat siis saatananpalvojia, jotka eivät tiedä palvovansa saatanaa.
Suuri joukko näin tekeekin suuren eksytyksen takia tietämättään valitettavasti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällaiset kristityt ovat siis saatananpalvojia, jotka eivät tiedä palvovansa saatanaa.
Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".
<<Ei vaan jokainen saa ansionsa mukaan se on oikeus ja kohtuus>>
Jos lapsesi sinua ei usko, alatko kiduttamaan häntä ja vielä ikuisesti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".
Vain pahan tekijät tuomitaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<Ei vaan jokainen saa ansionsa mukaan se on oikeus ja kohtuus>>
Jos lapsesi sinua ei usko, alatko kiduttamaan häntä ja vielä ikuisesti?<<Ei vaan jokainen saa ansionsa mukaan se on oikeus ja kohtuus>>
Taidat olla saatananpalvoja, koska teet jumalasta hirviön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<Ei vaan jokainen saa ansionsa mukaan se on oikeus ja kohtuus>>
Taidat olla saatananpalvoja, koska teet jumalasta hirviön.Ei jumala sitä tee vaan pahantekijä itse itselleen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<Ei vaan jokainen saa ansionsa mukaan se on oikeus ja kohtuus>>
Jos lapsesi sinua ei usko, alatko kiduttamaan häntä ja vielä ikuisesti?Ei vaan pyrin ohjaamaan oikealle tielle neuvomalla ja varoittamalla mikä on oikein ja mikä väärin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei jumala sitä tee vaan pahantekijä itse itselleen
Jumala ei ole hirviö, teet jumalanpilkkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan pyrin ohjaamaan oikealle tielle neuvomalla ja varoittamalla mikä on oikein ja mikä väärin
Älä tapa on ihan hyvä neuvo ja tee se mitä haluaisit itsellesikin tehtävän on toinen ihan varteenotettava neuvo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala ei ole hirviö, teet jumalanpilkkaa.
Enhän minä niin sanonutkaan vaan edellinen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä tapa on ihan hyvä neuvo ja tee se mitä haluaisit itsellesikin tehtävän on toinen ihan varteenotettava neuvo
Etkä usko kristinuskon julmaa historiaa? Puolustatko sitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkä usko kristinuskon julmaa historiaa? Puolustatko sitä?
Ei raamattu ja jumala tähän ole opettanut ihminen ja saatana siihen ovat syypäitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei raamattu ja jumala tähän ole opettanut ihminen ja saatana siihen ovat syypäitä
Edelleen saatana eksyttää uskovaisia niin paljon kun suinkin kykenee
- Anonyymi
Saatanalla on ote meistä mutta se aika on loppumassa
- Anonyymi
Noloa on se, että kristityt eivät tunnusta, että heidän oppinsa on peräisin pakanuudesta, mitä se sitten tarkoittaakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noloa on se, että kristityt eivät tunnusta, että heidän oppinsa on peräisin pakanuudesta, mitä se sitten tarkoittaakin.
Eikö kaikki uskot kerro enemmän tai vähemmän historiallisista tapahtumista ja samoista asioista hieman eri muodossa sehän vain vahvistaa että näin on joskus täytynyt tapahtua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö kaikki uskot kerro enemmän tai vähemmän historiallisista tapahtumista ja samoista asioista hieman eri muodossa sehän vain vahvistaa että näin on joskus täytynyt tapahtua
Niin kai, mutta se on myös totta, että osa asioita, kuten saatana, jota ei ole olemassa, jne. on otettu Zarathustralta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin kai, mutta se on myös totta, että osa asioita, kuten saatana, jota ei ole olemassa, jne. on otettu Zarathustralta.
Vaikka Saatanana on allegoriaa, niin kuitenkin: Saatanan (Kalin) omaelämäkerta
On parempi olla etsimättä eri uskontojen käsitteiden täydellistä yhdenmukaisuutta. Jo lähtökohta, jonka mukaan kaikissa teologian kohdissa pitäisi olla tällainen vastaavuus, on tarkoituksellisesti väärä. Täydellinen vastaavuus tarkoittaa sitä, että perinteet ovat lähes identtisiä ja käsitteitä on vain verrattava keskenään. Kyse on kuitenkin siitä, että todellisuudessa uskonnot eivät ole samanlaisia, ja siksi on epätodennäköistä, että löydämme täydellisiä analogioita joistakin käsitteistä.
Saatanan rooli voi sopia Kali purushalle. Samoin voidaan olettaa, että Saatana ei ole mikään erityinen personifikaatio, vaan Mayan yleinen toiminta, joka viettelee jivan synteihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka Saatanana on allegoriaa, niin kuitenkin: Saatanan (Kalin) omaelämäkerta
On parempi olla etsimättä eri uskontojen käsitteiden täydellistä yhdenmukaisuutta. Jo lähtökohta, jonka mukaan kaikissa teologian kohdissa pitäisi olla tällainen vastaavuus, on tarkoituksellisesti väärä. Täydellinen vastaavuus tarkoittaa sitä, että perinteet ovat lähes identtisiä ja käsitteitä on vain verrattava keskenään. Kyse on kuitenkin siitä, että todellisuudessa uskonnot eivät ole samanlaisia, ja siksi on epätodennäköistä, että löydämme täydellisiä analogioita joistakin käsitteistä.
Saatanan rooli voi sopia Kali purushalle. Samoin voidaan olettaa, että Saatana ei ole mikään erityinen personifikaatio, vaan Mayan yleinen toiminta, joka viettelee jivan synteihin.Kalin omaelämäkerta
Nimeni on Kali. Kaikki tietävät nimeni. Vaikka olen jumalattomien ystävä, oikeamieliset tietävät paremmin suuruudestani. Kerron teille tapauksesta, joka tapahtui kauan sitten, kun Maharaj Parikshit hallitsi Intiassa. Kerran hän näki minun tekemäni rikoksen ja karkotti minut valtakunnastaan. Mutta kuultuaan anomukseni ja sääliessään minua hän salli minun asua neljässä paikassa: (1) jossa pelataan uhkapelejä, (2) jossa nautitaan päihdyttäviä aineita, (3) jossa vallitsee moraaliton kanssakäyminen naisten kanssa ja (4) jossa tapetaan eläimiä. Harkittuani asiaa hyvin, tulin siihen tulokseen, etten voisi elää mukavasti vain näissä hyvin erilaisissa paikoissa. Niinpä lankesin hänen jalkojensa juureen ja kysyin häneltä mahdollisuutta asua viidennessä paikassa, jossa kaikkien neljän edellä mainitun paikan ominaisuudet ilmenisivät. Maharaj Parikshit salli minun asua kullassa ja sanoi: "Siellä kaikki toiveesi täyttyvät." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kalin omaelämäkerta
Nimeni on Kali. Kaikki tietävät nimeni. Vaikka olen jumalattomien ystävä, oikeamieliset tietävät paremmin suuruudestani. Kerron teille tapauksesta, joka tapahtui kauan sitten, kun Maharaj Parikshit hallitsi Intiassa. Kerran hän näki minun tekemäni rikoksen ja karkotti minut valtakunnastaan. Mutta kuultuaan anomukseni ja sääliessään minua hän salli minun asua neljässä paikassa: (1) jossa pelataan uhkapelejä, (2) jossa nautitaan päihdyttäviä aineita, (3) jossa vallitsee moraaliton kanssakäyminen naisten kanssa ja (4) jossa tapetaan eläimiä. Harkittuani asiaa hyvin, tulin siihen tulokseen, etten voisi elää mukavasti vain näissä hyvin erilaisissa paikoissa. Niinpä lankesin hänen jalkojensa juureen ja kysyin häneltä mahdollisuutta asua viidennessä paikassa, jossa kaikkien neljän edellä mainitun paikan ominaisuudet ilmenisivät. Maharaj Parikshit salli minun asua kullassa ja sanoi: "Siellä kaikki toiveesi täyttyvät."Sitten tästä kullasta tuli viisi "jalokiveä": petollisuus, ylimielisyys, himo, raivo ja vihamielisyys. Asun siellä, missä pelataan korttia, noppaa, shakkia ja muita lautapelejä. Tykkään myös vetää pilveä ja rentoutua hevoskilpailuissa ja arpajaisissa, joihin rikkaat ihmiset ovat niin ihastuneita. Kuten sanoin aiemmin, läsnäoloni tuntuu kaikkialla, missä on kyse kullasta. Nalan, Pushkaran, Yudhisthiran, Durjodhanan, Sakunin ja Delhin keisarien kaltaiset kuninkaat ovat kunnioittaneet suosikkipaikkojani ja siten johtaneet itsensä kadotukseen. Myös monissa tienvarsiravintoloissa, kaupoissa ja klubihotelleissa kunnioittavat asuinpaikkojani ne, joita kutsutaan mala-tilaka-dhariksi, toisin sanoen ne, jotka kantavat rukoushelmiä ja tilakaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten tästä kullasta tuli viisi "jalokiveä": petollisuus, ylimielisyys, himo, raivo ja vihamielisyys. Asun siellä, missä pelataan korttia, noppaa, shakkia ja muita lautapelejä. Tykkään myös vetää pilveä ja rentoutua hevoskilpailuissa ja arpajaisissa, joihin rikkaat ihmiset ovat niin ihastuneita. Kuten sanoin aiemmin, läsnäoloni tuntuu kaikkialla, missä on kyse kullasta. Nalan, Pushkaran, Yudhisthiran, Durjodhanan, Sakunin ja Delhin keisarien kaltaiset kuninkaat ovat kunnioittaneet suosikkipaikkojani ja siten johtaneet itsensä kadotukseen. Myös monissa tienvarsiravintoloissa, kaupoissa ja klubihotelleissa kunnioittavat asuinpaikkojani ne, joita kutsutaan mala-tilaka-dhariksi, toisin sanoen ne, jotka kantavat rukoushelmiä ja tilakaa.
Nyt kerron teille toisesta lomakohteestani. Tämä pahe on erittäin monipuolinen. Jotkut päihteet esitetään nestemäisessä muodossa, kun taas toiset ovat lehtien tai savun muodossa. Ne herättävät suurta kunnioitusta niin sanotuissa sadhu-vairagheissa, jotka ovat sadhuja vain nimellisesti, mutta joilla ei ole pisaraakaan todellisten pyhien hyveistä. He asettavat itsensä käytettäväkseni ja alkavat itsepuolustukseksi kutsua tätä asuinpaikkaani erityisen suotuisaksi vairagyalle (irrottautuminen maallisesta turhamaisuudesta!) ja bhajanille (rakastava palvelu Jumalalle!), mutta todelliset sadhut ovat tarpeeksi tarkkaavaisia havaitakseen minut heti, enkä siksi pysty lähestymään heitä.

Tämän asuinpaikan suuruutta kuvataan Tantra Shastrassa seuraavasti: "Päihdyttävät aineet, kuten areka- ja betelpähkinät, tupakka, ganja ja viini tuhoavat uskonnolliset lupaukset. Niihin kiintyneet vain lisäävät hallitsematonta himoaan. Arecapähkinä johtaa henkiseen epävakauteen. Tupakka saa aikaan laiskuutta, vaikuttaa haitallisesti ajattelukykyyn ja synnyttää vastenmielisyyttä Jumalaa kohtaan. Ganja tuhoaa järjen. Oopium ja muut päihteet muuttavat hyvin nopeasti kaksijalkaisen eläimen nelijalkaiseksi eläimeksi. Kaikki nämä ovat Kalin tuotteita, joiden tarkoituksena on mitätöidä materialististen jivojen hurskaus."
The magnitude of this place of mine is described in the Tantra Shastras thus:—“Betel, areca-nut, tobacco, ganja, wine etc. are destructive of religious vows; people are tempted more and more by their use and the taking of full doses increases uncontrollable lust. Areca-nut creates restlessness of the mind. Tobacco creates idleness, loss of intelligence and aversion to god; ganja is the destroyer of intelligence. Opium and other various sorts of intoxicants soon turn, as it were, a biped animal into a quadruped. These are the productions of Kali meant for curtailing the devotion of those jivas who are averse to God.” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin kai, mutta se on myös totta, että osa asioita, kuten saatana, jota ei ole olemassa, jne. on otettu Zarathustralta.
Samoin suomalaisten pyhille paikoille rakennettiin kirkot ja näiden paikkojen väli on n. 33km paljon on asioita mitä olemme unohtaneet ja emme ymmärrä mutta näiden ohuiden tietojen varassa mennään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän asuinpaikan suuruutta kuvataan Tantra Shastrassa seuraavasti: "Päihdyttävät aineet, kuten areka- ja betelpähkinät, tupakka, ganja ja viini tuhoavat uskonnolliset lupaukset. Niihin kiintyneet vain lisäävät hallitsematonta himoaan. Arecapähkinä johtaa henkiseen epävakauteen. Tupakka saa aikaan laiskuutta, vaikuttaa haitallisesti ajattelukykyyn ja synnyttää vastenmielisyyttä Jumalaa kohtaan. Ganja tuhoaa järjen. Oopium ja muut päihteet muuttavat hyvin nopeasti kaksijalkaisen eläimen nelijalkaiseksi eläimeksi. Kaikki nämä ovat Kalin tuotteita, joiden tarkoituksena on mitätöidä materialististen jivojen hurskaus."
The magnitude of this place of mine is described in the Tantra Shastras thus:—“Betel, areca-nut, tobacco, ganja, wine etc. are destructive of religious vows; people are tempted more and more by their use and the taking of full doses increases uncontrollable lust. Areca-nut creates restlessness of the mind. Tobacco creates idleness, loss of intelligence and aversion to god; ganja is the destroyer of intelligence. Opium and other various sorts of intoxicants soon turn, as it were, a biped animal into a quadruped. These are the productions of Kali meant for curtailing the devotion of those jivas who are averse to God.”Nyt on minun vuoroni puhua kolmannesta asuinpaikastani, jonka nimi on nainen. Hän on hyvin viehättävä, sillä hänessä ilmenevät kaikki ominaisuuteni, ja hänessä mies voi tyydyttää yksitoista aistiaan. Minulla ei kuitenkaan ole valtaa niihin hyveellisiin miehiin, jotka elävät laillisissa avioliitoissa ja ovat yhteydessä hurskaaseen vaimoonsa vain shastrojen määräysten mukaisesti. Toisaalta ne, jotka ovat voimakkaasti kiintyneitä vaimoihinsa, ovat minun vallassani. Himokkaat, vaimoihinsa kiintyneet perheenisät esittävät monia vääriä perusteluja yrittäessään perustella taipumustaan tätä minun asuinpaikkaani kohtaan. Myös bordellit, teatterit ja muut julkiset paikat ovat asuinpaikkojani, ja siellä oleskelen aina kaikkien seuralaisieni kanssa. Nykyään tänne hakeutuvat toisinaan myös irtautuneiden munkkien asuun pukeutuneet ihmiset.
Koska he eivät kykene pidättäytymään kiusauksista, he kutsuvat tällaista moraalitonta käytöstä osaksi uskontoaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on minun vuoroni puhua kolmannesta asuinpaikastani, jonka nimi on nainen. Hän on hyvin viehättävä, sillä hänessä ilmenevät kaikki ominaisuuteni, ja hänessä mies voi tyydyttää yksitoista aistiaan. Minulla ei kuitenkaan ole valtaa niihin hyveellisiin miehiin, jotka elävät laillisissa avioliitoissa ja ovat yhteydessä hurskaaseen vaimoonsa vain shastrojen määräysten mukaisesti. Toisaalta ne, jotka ovat voimakkaasti kiintyneitä vaimoihinsa, ovat minun vallassani. Himokkaat, vaimoihinsa kiintyneet perheenisät esittävät monia vääriä perusteluja yrittäessään perustella taipumustaan tätä minun asuinpaikkaani kohtaan. Myös bordellit, teatterit ja muut julkiset paikat ovat asuinpaikkojani, ja siellä oleskelen aina kaikkien seuralaisieni kanssa. Nykyään tänne hakeutuvat toisinaan myös irtautuneiden munkkien asuun pukeutuneet ihmiset.
Koska he eivät kykene pidättäytymään kiusauksista, he kutsuvat tällaista moraalitonta käytöstä osaksi uskontoaan.Tarkastellaan nyt neljättä asuinpaikkaani. Tämä paikka herättää kaikkien kunnioitusta monien hyveidensä vuoksi. Vaikutukseni alaisena monarkit taistelevat ja tappavat toisiaan. Olen läsnä KAIKISSA MAAILMANSODISSA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkastellaan nyt neljättä asuinpaikkaani. Tämä paikka herättää kaikkien kunnioitusta monien hyveidensä vuoksi. Vaikutukseni alaisena monarkit taistelevat ja tappavat toisiaan. Olen läsnä KAIKISSA MAAILMANSODISSA.
Ihmiset, jotka eivät kykene hillitsemään kielensä kyltymättömiä vaatimuksia, ovat tämän paikan palvojia. Useimmat niistä, jotka joutuvat kosketuksiin modernin sivilisaation kanssa, kunnioittavat tätä paikkaa suuresti.
Tämä kunnioitus näkyy jopa niin sanotuissa brahmaneissa ja niissä, jotka käyttävät rukoushelmiä ja tilakaa, mutta pitävät tätä alhaista mieltymystä silti osana uskontoaan.
He uskovat, että ilman toisten ihmisten lihan syömistä he ovat vaarassa uupua. Kali-jumalattaren palvojat käyttävät paikkaa parhaalla mahdollisella tavalla hyväkseen äitinsä nimissä, koska he eivät pysty vastustamaan kielensä haluja. Sadhut tuomitsevat heidän tekopyhyytensä, mutta ne, jotka ovat täydessä vallassani, antautuvat tähän paheeseen, koska olen voittanut heidät ja tuhonnut heidän järkensä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmiset, jotka eivät kykene hillitsemään kielensä kyltymättömiä vaatimuksia, ovat tämän paikan palvojia. Useimmat niistä, jotka joutuvat kosketuksiin modernin sivilisaation kanssa, kunnioittavat tätä paikkaa suuresti.
Tämä kunnioitus näkyy jopa niin sanotuissa brahmaneissa ja niissä, jotka käyttävät rukoushelmiä ja tilakaa, mutta pitävät tätä alhaista mieltymystä silti osana uskontoaan.
He uskovat, että ilman toisten ihmisten lihan syömistä he ovat vaarassa uupua. Kali-jumalattaren palvojat käyttävät paikkaa parhaalla mahdollisella tavalla hyväkseen äitinsä nimissä, koska he eivät pysty vastustamaan kielensä haluja. Sadhut tuomitsevat heidän tekopyhyytensä, mutta ne, jotka ovat täydessä vallassani, antautuvat tähän paheeseen, koska olen voittanut heidät ja tuhonnut heidän järkensä.Olen vakiintunut rikkaiden taloihin, joista Maharaj Parikshitin mukaan löytyy kaikkien edellä mainittujen paikkojen ominaisuuksia. Mutta minulla ei ole pääsyä niiden taloihin, jotka ovat ottaneet turvapaikan sadhujen luota. Pelkään esimerkiksi suuresti Parikshit Maharajia enkä voi ylittää Ambarishin ja Prahlada Maharajin valtakuntien rajoja. Suurissa kaupungeissa minulla on monia suosikkiviihtymispaikkoja. Olin jo kauan sitten asettunut Gaudan pääkaupunkiin, jonka sanan etuliitteessä nimeni esiintyy, ja olin jo ajatellut, että viettäisin siellä päiväni aina onnellisesti.
Mutta viime vuosina Tridandi Sadhu-Vaishnavat Sri Gaudiya Mathista ... ovat yrittäneet ajaa minut pois paikasta. En pysty edes lähestymään heitä. He eivät osoita minkäänlaista lempeyttä tällaisille paheiden paikoille, vaan päinvastoin varoittavat ihmisiä ja pyytävät heitä pysymään erossa minusta.
Olen siis tällä hetkellä hyvin peloissani. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen vakiintunut rikkaiden taloihin, joista Maharaj Parikshitin mukaan löytyy kaikkien edellä mainittujen paikkojen ominaisuuksia. Mutta minulla ei ole pääsyä niiden taloihin, jotka ovat ottaneet turvapaikan sadhujen luota. Pelkään esimerkiksi suuresti Parikshit Maharajia enkä voi ylittää Ambarishin ja Prahlada Maharajin valtakuntien rajoja. Suurissa kaupungeissa minulla on monia suosikkiviihtymispaikkoja. Olin jo kauan sitten asettunut Gaudan pääkaupunkiin, jonka sanan etuliitteessä nimeni esiintyy, ja olin jo ajatellut, että viettäisin siellä päiväni aina onnellisesti.
Mutta viime vuosina Tridandi Sadhu-Vaishnavat Sri Gaudiya Mathista ... ovat yrittäneet ajaa minut pois paikasta. En pysty edes lähestymään heitä. He eivät osoita minkäänlaista lempeyttä tällaisille paheiden paikoille, vaan päinvastoin varoittavat ihmisiä ja pyytävät heitä pysymään erossa minusta.
Olen siis tällä hetkellä hyvin peloissani.Näin olen puhunut hieman ominaisuuksistani ja elinympäristöstäni. Puhun nyt hieman ihmeellisistä voimistani, ja vaikka minulla on monia todisteita voimistani, mainitsen lyhyesti vain muutaman niistä. Eräs intialainen runoilija, jota voimani kiehtoi, kirjoitti seuraavasti:
"Oi Kali-yuga! Kiitän sinua järjettömyyksien karnevaalista. Nauran ja tunnen syyllisyyttä samaan aikaan, sillä tässä Kali-yugassa jokaista, joka puhuu totta, halveksitaan, kun taas valheet voivat hurmata koko maailman. Maitoa myydään halpana hyödykkeenä ovelta ovelle, kun taas viinin myyntiin on varattu erikoisliikkeitä. Varkaat päästetään vapaaksi, viattomat pidätetään ja tavalliset ohikulkijat lähetetään hirsipuuhun."
Toisaalla sama runoilija on sanonut:
"Oi Kali-yuga! Kuinka monta arvokkuutta sinussa onkaan ja kuinka ihmeellinen onkaan suuruutesi! Nauran ja kauhistun vitseillesi. ... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin olen puhunut hieman ominaisuuksistani ja elinympäristöstäni. Puhun nyt hieman ihmeellisistä voimistani, ja vaikka minulla on monia todisteita voimistani, mainitsen lyhyesti vain muutaman niistä. Eräs intialainen runoilija, jota voimani kiehtoi, kirjoitti seuraavasti:
"Oi Kali-yuga! Kiitän sinua järjettömyyksien karnevaalista. Nauran ja tunnen syyllisyyttä samaan aikaan, sillä tässä Kali-yugassa jokaista, joka puhuu totta, halveksitaan, kun taas valheet voivat hurmata koko maailman. Maitoa myydään halpana hyödykkeenä ovelta ovelle, kun taas viinin myyntiin on varattu erikoisliikkeitä. Varkaat päästetään vapaaksi, viattomat pidätetään ja tavalliset ohikulkijat lähetetään hirsipuuhun."
Toisaalla sama runoilija on sanonut:
"Oi Kali-yuga! Kuinka monta arvokkuutta sinussa onkaan ja kuinka ihmeellinen onkaan suuruutesi! Nauran ja kauhistun vitseillesi. ...Kerran voimani kasvoi niin paljon tässä maailmassa, että asurat (demonit) alkoivat syntyä suurina määrinä ja vääristivät hartauden pyhää polkua, mikä häiritsi jopa Korkeinta Herraa Itseään. Silloin Herra lähetti rakkaan palvojaansa Shankaran saarnaamaan Mayavadan (oppi tämän maailman illusorisesta luonteesta) illusorista oppia loihdittaakseen ja kukistaakseen asurat. Minun avullani tämä oppi levisi kaikkialle maailmaan ja sai erilaisia muotoja. Vaikutukseni vaikutuksesta brahmana-perheisiin syntyneet ihmiset tulivat ylpeiksi ylevästä syntyperästään ja alkoivat hyökätä toisia vastaan paitsi pahansuopuudesta ja kateudesta, myös jopa haluttomuudesta antaa kunniaa arvokkaille. Samoin vaikutukseni ansiosta ihmiset lakkasivat ylistämästä Jumalan palvelua ja omistautuivat erilaisten jumaluuksien palvonnalle ja alkoivat noudattaa periaatteita, jotka ovat äärimmäisen vihamielisiä Herralle omistautumisen tielle.
Suunnitelmani voima ilmeni siinä, että vaikka aidot sadhut tekivät parhaansa saarnatakseen totuutta, ihmiset eivät enää kiinnittäneet huomiota heidän sanoihinsa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerran voimani kasvoi niin paljon tässä maailmassa, että asurat (demonit) alkoivat syntyä suurina määrinä ja vääristivät hartauden pyhää polkua, mikä häiritsi jopa Korkeinta Herraa Itseään. Silloin Herra lähetti rakkaan palvojaansa Shankaran saarnaamaan Mayavadan (oppi tämän maailman illusorisesta luonteesta) illusorista oppia loihdittaakseen ja kukistaakseen asurat. Minun avullani tämä oppi levisi kaikkialle maailmaan ja sai erilaisia muotoja. Vaikutukseni vaikutuksesta brahmana-perheisiin syntyneet ihmiset tulivat ylpeiksi ylevästä syntyperästään ja alkoivat hyökätä toisia vastaan paitsi pahansuopuudesta ja kateudesta, myös jopa haluttomuudesta antaa kunniaa arvokkaille. Samoin vaikutukseni ansiosta ihmiset lakkasivat ylistämästä Jumalan palvelua ja omistautuivat erilaisten jumaluuksien palvonnalle ja alkoivat noudattaa periaatteita, jotka ovat äärimmäisen vihamielisiä Herralle omistautumisen tielle.
Suunnitelmani voima ilmeni siinä, että vaikka aidot sadhut tekivät parhaansa saarnatakseen totuutta, ihmiset eivät enää kiinnittäneet huomiota heidän sanoihinsa.Oikeamieliset ovat kuvailleet monia henkisen tervehtymisen menetelmiä Pyhissä Kirjoituksissa, yrittäen auttaa jivoja pääsemään eroon vaikutuksestani, mutta voivatko nämä ohjeet auttaa jivoja tässä?
On vain yksi varma lääke, joka on täysin piilossa shastroissa, mutta sen avulla jiva voi pelastua vallastani.
Noin neljäsataa vuotta sitten, kun jumalallinen valtaistuin näytti horjuvan, Kaikkivaltias Itse laskeutui tähän maailmaan jakamaan armollisesti tämän varman lääkkeen kaikille jivoille poikkeuksetta.
Minäkin aloin ystävieni avulla valmistaa väärennettyjä lääkkeitä ja jakaa niitä pinnallisille ja sivistymättömille ihmisille.
Tällä tavoin älyllinen eliitti hylkäsi lääkkeen, jonka Jumala Itse oli antanut, ja alkoi suhtautua suuremmalla kunnioituksella väärennettyihin henkisiin käytäntöihin, joita minä tarjosin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeamieliset ovat kuvailleet monia henkisen tervehtymisen menetelmiä Pyhissä Kirjoituksissa, yrittäen auttaa jivoja pääsemään eroon vaikutuksestani, mutta voivatko nämä ohjeet auttaa jivoja tässä?
On vain yksi varma lääke, joka on täysin piilossa shastroissa, mutta sen avulla jiva voi pelastua vallastani.
Noin neljäsataa vuotta sitten, kun jumalallinen valtaistuin näytti horjuvan, Kaikkivaltias Itse laskeutui tähän maailmaan jakamaan armollisesti tämän varman lääkkeen kaikille jivoille poikkeuksetta.
Minäkin aloin ystävieni avulla valmistaa väärennettyjä lääkkeitä ja jakaa niitä pinnallisille ja sivistymättömille ihmisille.
Tällä tavoin älyllinen eliitti hylkäsi lääkkeen, jonka Jumala Itse oli antanut, ja alkoi suhtautua suuremmalla kunnioituksella väärennettyihin henkisiin käytäntöihin, joita minä tarjosin.Kätyrieni neuvosta jopa ne, jotka olivat saaneet aidon lääkkeen tältä Suurimmalta Henkilöltä, alkoivat käyttää sitä koleraa, ruttoa ja kulkutauteja vastaan, rajoittaen näin itseään sen väärinkäytöllä ja riistämällä näin itseltään sen parhaan parantavan vaikutuksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kätyrieni neuvosta jopa ne, jotka olivat saaneet aidon lääkkeen tältä Suurimmalta Henkilöltä, alkoivat käyttää sitä koleraa, ruttoa ja kulkutauteja vastaan, rajoittaen näin itseään sen väärinkäytöllä ja riistämällä näin itseltään sen parhaan parantavan vaikutuksen.
Tämä kaikkien sannyaasien suuri kuningas on määrännyt, että tätä lääkettä on jaettava yhdessä suotuisimman ruokavalion kanssa, mutta ne, jotka eivät suhtaudu Hänen käskyynsä asianmukaisella kunnioituksella, eivät noudata tätä suotuisaa ruokavaliota eivätkä näin ollen voi saada täyttä hyötyä tämän lääkkeen ottamisesta. Sen sijaan he etsivät helpointa tapaa tehdä siitä rahaa. Sitten he kertovat petoksensa uhreille, että huolimatta siitä, että he eivät täysin noudata määrättyä ruokavaliota, tämän lääkkeen vaikutukset eivät katoa. Tällä tavoin himokkaille ihmisille on annettu rajaton mahdollisuus tyydyttää häpeämättömät halunsa. Nämä ihmiset eivät koskaan tajunneet, että he olivat langenneet minun ansaani. Sitten aloin levittää monia verkkojani kaikkialle vangitakseen mielikuvituksen ja kiehtoakseni kaikkia ihmisiä antamatta heille mahdollisuutta saada todellista avainta tämän luotettavan lääkkeen ymmärtämiseen, jota suurimmat sannyasit tarjoavat.
Voi, kuinka innokas olenkaan lisäämään valtaani entisestään ihmeellisten mahdollisuuksieni avulla! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä kaikkien sannyaasien suuri kuningas on määrännyt, että tätä lääkettä on jaettava yhdessä suotuisimman ruokavalion kanssa, mutta ne, jotka eivät suhtaudu Hänen käskyynsä asianmukaisella kunnioituksella, eivät noudata tätä suotuisaa ruokavaliota eivätkä näin ollen voi saada täyttä hyötyä tämän lääkkeen ottamisesta. Sen sijaan he etsivät helpointa tapaa tehdä siitä rahaa. Sitten he kertovat petoksensa uhreille, että huolimatta siitä, että he eivät täysin noudata määrättyä ruokavaliota, tämän lääkkeen vaikutukset eivät katoa. Tällä tavoin himokkaille ihmisille on annettu rajaton mahdollisuus tyydyttää häpeämättömät halunsa. Nämä ihmiset eivät koskaan tajunneet, että he olivat langenneet minun ansaani. Sitten aloin levittää monia verkkojani kaikkialle vangitakseen mielikuvituksen ja kiehtoakseni kaikkia ihmisiä antamatta heille mahdollisuutta saada todellista avainta tämän luotettavan lääkkeen ymmärtämiseen, jota suurimmat sannyasit tarjoavat.
Voi, kuinka innokas olenkaan lisäämään valtaani entisestään ihmeellisten mahdollisuuksieni avulla!Kali purusha on siis tämän aikakauden, Kali-yugan persoonallinen ruumiillistuma.
Toisaalta Kali Yuga on aikakausi ja toisaalta se on myös henkilö. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kali purusha on siis tämän aikakauden, Kali-yugan persoonallinen ruumiillistuma.
Toisaalta Kali Yuga on aikakausi ja toisaalta se on myös henkilö.Selitykseksi:
Pelaamisesta juuri se, että rahapelaaminen on haitallista. Nykyään on paljon peliautomaatteja, jopa kaupoissa. Nykyään monet ihmiset ovat tulleet riippuvaisiksi rahapeleistä, ja monien ihmisten elämä on tuhoutunut täysin rahapelaamisen takia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selitykseksi:
Pelaamisesta juuri se, että rahapelaaminen on haitallista. Nykyään on paljon peliautomaatteja, jopa kaupoissa. Nykyään monet ihmiset ovat tulleet riippuvaisiksi rahapeleistä, ja monien ihmisten elämä on tuhoutunut täysin rahapelaamisen takia.Kristinuskossa on Saatana ja paholainen, mutta onko Veda-tiedossa on Saatana?
Lyhyesti sanottuna Vedoissa ei ole Saatanaa Jumalan antipodina, koska Jumalalla ei voi olla antipodia. On olemassa persoonallisuuksia, jotka ovat Jumalaa uhmaavien tuhoisien ajatusten kantajia, he eivät pärjää Hänelle, ja lisäksi Jumala suvaitsee heidän olemassaolonsa.
Hän sallii heidän olemassaolonsa, koska meidän aikakaudellamme on monia eläviä olentoja, jotka haluavat nauttia alhaisista asioista, ja he tarvitsevat oikeutusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinuskossa on Saatana ja paholainen, mutta onko Veda-tiedossa on Saatana?
Lyhyesti sanottuna Vedoissa ei ole Saatanaa Jumalan antipodina, koska Jumalalla ei voi olla antipodia. On olemassa persoonallisuuksia, jotka ovat Jumalaa uhmaavien tuhoisien ajatusten kantajia, he eivät pärjää Hänelle, ja lisäksi Jumala suvaitsee heidän olemassaolonsa.
Hän sallii heidän olemassaolonsa, koska meidän aikakaudellamme on monia eläviä olentoja, jotka haluavat nauttia alhaisista asioista, ja he tarvitsevat oikeutusta.Herran luomakunnassa on oltava tilaa kaikille eläville olennoille, myös niille, jotka himoitsevat alhaista.
Ja kenen kautta Hän toteuttaa tällaiset halut - ruumiillistuneiden "paholaisen palvelijoiden" kautta. Krishna sallii Kali-rajan (meidän aikakautemme nimi on Kali) toimia niin, että syntyy ... periaate. Tämä aikakausi on lyhin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herran luomakunnassa on oltava tilaa kaikille eläville olennoille, myös niille, jotka himoitsevat alhaista.
Ja kenen kautta Hän toteuttaa tällaiset halut - ruumiillistuneiden "paholaisen palvelijoiden" kautta. Krishna sallii Kali-rajan (meidän aikakautemme nimi on Kali) toimia niin, että syntyy ... periaate. Tämä aikakausi on lyhin.Kali-demonin toimet. Kali on tämän aikakautemme persoonallinen ruumiillistuma.
Kristinuskossa kutsutaan sitä saatanaksi tai sitten kristinuskossa kutsutaan mayaa saatanaksi.
Lähes koko Kali Yugan väestö on Kalin palvelijoita (Kali chela), mutta jotkut tekevät sitä tietoisesti ja useimmat eivät.
Esimerkiksi Duryodhana oli Kalin osittainen inkarnaatio ja hänen suojattinsa maan päällä. Mutta hän ei tajunnut tätä heti. Mahabharatassa on tarina siitä, kuinka Pandavien maanpaossa ollessaan Kauravat päättivät pilkata heidän elämäänsä metsässä. ,,,Metsässä käytiin kahakka gandharvojen kanssa, ja Duryodhana jäi heidän vangikseen. Pandavat vapauttivat hänet, eikä hän kestänyt tätä kaksinkertaista nöyryytystä. Hän päätti paastota kuolemaan asti ja alkoi tehdä niin, mutta jotkut oudot olennot kaappasivat hänet, ja Duryodhana löysi itsensä jostakin paikasta (oliko se joku bila swargan alue, alimmat maailmat), jossa ne kertoivat hänelle, että hän oli pimeyden voimien valtuuttama edustaja maan päällä ja että hänellä oli "suuri tehtävä". Niinpä he puhuivat hänet irti itsemurhasta ja innoittivat häntä seuraamaan Kalin suunnitelmaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin kai, mutta se on myös totta, että osa asioita, kuten saatana, jota ei ole olemassa, jne. on otettu Zarathustralta.
Hyvän ja pahan olemassaolosta on enemmän puolesta kun vastaan en jäisi yhteen näkemykseen roikkumaan ainoana totuutena ihan vain varmuuden vuoksi ettei tulisi tehtyä virhearviointia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kali-demonin toimet. Kali on tämän aikakautemme persoonallinen ruumiillistuma.
Kristinuskossa kutsutaan sitä saatanaksi tai sitten kristinuskossa kutsutaan mayaa saatanaksi.
Lähes koko Kali Yugan väestö on Kalin palvelijoita (Kali chela), mutta jotkut tekevät sitä tietoisesti ja useimmat eivät.
Esimerkiksi Duryodhana oli Kalin osittainen inkarnaatio ja hänen suojattinsa maan päällä. Mutta hän ei tajunnut tätä heti. Mahabharatassa on tarina siitä, kuinka Pandavien maanpaossa ollessaan Kauravat päättivät pilkata heidän elämäänsä metsässä. ,,,Metsässä käytiin kahakka gandharvojen kanssa, ja Duryodhana jäi heidän vangikseen. Pandavat vapauttivat hänet, eikä hän kestänyt tätä kaksinkertaista nöyryytystä. Hän päätti paastota kuolemaan asti ja alkoi tehdä niin, mutta jotkut oudot olennot kaappasivat hänet, ja Duryodhana löysi itsensä jostakin paikasta (oliko se joku bila swargan alue, alimmat maailmat), jossa ne kertoivat hänelle, että hän oli pimeyden voimien valtuuttama edustaja maan päällä ja että hänellä oli "suuri tehtävä". Niinpä he puhuivat hänet irti itsemurhasta ja innoittivat häntä seuraamaan Kalin suunnitelmaa.Tämän tarinan perusteella on varsin realistista olettaa, että myös jotkut maailman nykyiset julmat hallitsijat saattavat olla tiettyjen alempien voimien valtuuttamia. Jotkut ovat tästä tietoisia, jotkut eivät.
Tämä kaikki ei taaskaan ole niin tärkeää, koska loppujen lopuksi Krishnan maailmanlaajuinen suunnitelma toteutuu, ja Kali-yugan pienemmät suunnitelmat ovat vain korkeamman suunnitelman yksityisiä ilmentymiä. Näin Krishna käyttää täydellisesti hyväkseen muiden epätäydellisyyttä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän tarinan perusteella on varsin realistista olettaa, että myös jotkut maailman nykyiset julmat hallitsijat saattavat olla tiettyjen alempien voimien valtuuttamia. Jotkut ovat tästä tietoisia, jotkut eivät.
Tämä kaikki ei taaskaan ole niin tärkeää, koska loppujen lopuksi Krishnan maailmanlaajuinen suunnitelma toteutuu, ja Kali-yugan pienemmät suunnitelmat ovat vain korkeamman suunnitelman yksityisiä ilmentymiä. Näin Krishna käyttää täydellisesti hyväkseen muiden epätäydellisyyttä.Kuinka Kali toimii?
Elävillä olentoilla voi olla erilaisia haluja, ja niiden toteuttamiseksi tarvitaan erityisiä paikkoja ja aikoja. Esimerkiksi jos henkilö nauttii laskettelusta, hän tarvitsee mennä joko vuorille, joissa lumi on ikuinen, tai odottaa talvea. Kesällä lämpimissä paikoissa tämä halu ei voi toteutua. Krishna luo erilaisia paikkoja ja erilaisia vuodenaikoja erilaisten halujen toteuttamiseksi. Neljä aikakautta voi verrata neljään vuodenaikaan. Kali-yuga on tarpeen niille, jotka haluavat elää yhteiskunnassa, jossa syntiä ei pidetä syntinä, vaan se päinvastoin on laillista Kali-yugussa. Tämä aikakausi on niille, jotka haluavat nauttia alhaisemmista makuista tietämättömyyden ja himon ominaisuuksissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka Kali toimii?
Elävillä olentoilla voi olla erilaisia haluja, ja niiden toteuttamiseksi tarvitaan erityisiä paikkoja ja aikoja. Esimerkiksi jos henkilö nauttii laskettelusta, hän tarvitsee mennä joko vuorille, joissa lumi on ikuinen, tai odottaa talvea. Kesällä lämpimissä paikoissa tämä halu ei voi toteutua. Krishna luo erilaisia paikkoja ja erilaisia vuodenaikoja erilaisten halujen toteuttamiseksi. Neljä aikakautta voi verrata neljään vuodenaikaan. Kali-yuga on tarpeen niille, jotka haluavat elää yhteiskunnassa, jossa syntiä ei pidetä syntinä, vaan se päinvastoin on laillista Kali-yugussa. Tämä aikakausi on niille, jotka haluavat nauttia alhaisemmista makuista tietämättömyyden ja himon ominaisuuksissa.Kyse ei ole hengellisen alamäen vaikutuksesta sinänsä, vaan aikakausien vaihtumisesta, jolloin ihmiset tulevat yhä alhaisemmilla haluilla. Aikakaudet muuttuvat degradaation suuntaan entropian yleisen lain mukaisesti, joka sanoo, että "epäjärjestys suljetuissa järjestelmissä kasvaa ajan myötä". Yksinkertaisesti sanottuna tämä entropian laki kuuluu näin: "aloitimme hyvin, päätimme huonosti". Ja tämä laki koskee kaikkia materiaalisia prosesseja tässä maailmassa. Ajan energian muodostavat kolmen guñan impulsseista, ja nämä guñat etenevät vakiosarjassa: hyve -> intohimo -> tietämättömyys. Kaikki herää aluksi (hyve), sitten kehittyy (into) ja vähitellen tuhoutuu (tietämättömyys).
Mitä tulee Kalin toimintaan, hän toimii kuten mikä tahansa hallitsija, lähettiläidensä välityksellä, jotka eivät ehkä edes tiedä siitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse ei ole hengellisen alamäen vaikutuksesta sinänsä, vaan aikakausien vaihtumisesta, jolloin ihmiset tulevat yhä alhaisemmilla haluilla. Aikakaudet muuttuvat degradaation suuntaan entropian yleisen lain mukaisesti, joka sanoo, että "epäjärjestys suljetuissa järjestelmissä kasvaa ajan myötä". Yksinkertaisesti sanottuna tämä entropian laki kuuluu näin: "aloitimme hyvin, päätimme huonosti". Ja tämä laki koskee kaikkia materiaalisia prosesseja tässä maailmassa. Ajan energian muodostavat kolmen guñan impulsseista, ja nämä guñat etenevät vakiosarjassa: hyve -> intohimo -> tietämättömyys. Kaikki herää aluksi (hyve), sitten kehittyy (into) ja vähitellen tuhoutuu (tietämättömyys).
Mitä tulee Kalin toimintaan, hän toimii kuten mikä tahansa hallitsija, lähettiläidensä välityksellä, jotka eivät ehkä edes tiedä siitä.Kali-yugan kesto on 1200 vuotta, kuten on vahvistettu Shrimad-Bhagavatamissa, mutta ei ihmisten, vaan puolijumalien kronologian mukaan, ja meidän kronologian mukaan se on
432 000 vuotta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kali-yugan kesto on 1200 vuotta, kuten on vahvistettu Shrimad-Bhagavatamissa, mutta ei ihmisten, vaan puolijumalien kronologian mukaan, ja meidän kronologian mukaan se on
432 000 vuotta.Siis kristinuskon saatana onkin Kali Purusha.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis kristinuskon saatana onkin Kali Purusha.
Lahkolaisuudesta
Lahkolaisuus on Absoluuttisen Totuuden luonnollinen sivuvaikutus. Kun acharyat oivaltavat Totuuden ja todistavat siitä, se ei ole vielä lahkolaisuuden tahraama. Opetusperimyksen kautta saadut säännöt ja käskyt, jotka määrittelevät päämäärän ja keinot sen saavuttamiseksi, muuttuvat kuitenkin ajan myötä eri ihmisten paikkakunnan ja mentaliteetin mukaan. Yhdessä yhteiskunnassa noudatettua sääntöä ei välttämättä hyväksytä toisessa yhteiskunnassa. Näin yksi yhteisö erottaa itsensä toisesta. Kun jonkin yhteisön jäsenet alkavat arvostaa omia normejaan liian korkealle, he kehittävät vastenmielisyyttä toisen yhteisön jäseniä kohtaan, joiden normit eivät ole heidän näkökulmastaan yhtä korkeat.
Tällaisia lahkolaisuuteen perustuvan tietoisuuden ilmenemismuotoja on havaittavissa eri maissa jo ammoisista ajoista lähtien. Ne ovat tyypillisiä lähinnä noviiseille, mutta jossain määrin myös madhyama-adhikarit ovat alttiita niille. Uttama-adhikarien keskuudessa ei kuitenkaan ole jälkeäkään tällaisesta lahkolaisuudesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lahkolaisuudesta
Lahkolaisuus on Absoluuttisen Totuuden luonnollinen sivuvaikutus. Kun acharyat oivaltavat Totuuden ja todistavat siitä, se ei ole vielä lahkolaisuuden tahraama. Opetusperimyksen kautta saadut säännöt ja käskyt, jotka määrittelevät päämäärän ja keinot sen saavuttamiseksi, muuttuvat kuitenkin ajan myötä eri ihmisten paikkakunnan ja mentaliteetin mukaan. Yhdessä yhteiskunnassa noudatettua sääntöä ei välttämättä hyväksytä toisessa yhteiskunnassa. Näin yksi yhteisö erottaa itsensä toisesta. Kun jonkin yhteisön jäsenet alkavat arvostaa omia normejaan liian korkealle, he kehittävät vastenmielisyyttä toisen yhteisön jäseniä kohtaan, joiden normit eivät ole heidän näkökulmastaan yhtä korkeat.
Tällaisia lahkolaisuuteen perustuvan tietoisuuden ilmenemismuotoja on havaittavissa eri maissa jo ammoisista ajoista lähtien. Ne ovat tyypillisiä lähinnä noviiseille, mutta jossain määrin myös madhyama-adhikarit ovat alttiita niille. Uttama-adhikarien keskuudessa ei kuitenkaan ole jälkeäkään tällaisesta lahkolaisuudesta.Toisaalta "saatana"voisi olla myös maya.
Muinaiset henkiset perinteet kuvaavat näitä kiusauksia eri tavoin. Siinä missä Raamattu kuvaa Saatanaa pahuuden ruumiillistumana, joka vastustaa Jumalaa ja viettelee muita eläviä olentoja palvelemaan häntä, puhutaan muinaisissa kirjoituksissa Mayasta, joka on aineellisen illuusion ruumiillistuma. Sen sijaan, että Maya vastustaisi Herraa, se palvelee häntä suorittamalla armotonta palvelua houkuttelemalla ehdollistunutta sielua kaikenlaisilla maukkailla myrkyllisillä herkuilla koetellakseen meitä ja lopulta muuttaakseen meitä paremmaksi, opettaakseen meille elämän kovia oppitunteja, kunnes kehitämme kyvyn havaita todellisuus oikein, jotta emme eksyisi todellisen onnen saavuttamisen tieltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisaalta "saatana"voisi olla myös maya.
Muinaiset henkiset perinteet kuvaavat näitä kiusauksia eri tavoin. Siinä missä Raamattu kuvaa Saatanaa pahuuden ruumiillistumana, joka vastustaa Jumalaa ja viettelee muita eläviä olentoja palvelemaan häntä, puhutaan muinaisissa kirjoituksissa Mayasta, joka on aineellisen illuusion ruumiillistuma. Sen sijaan, että Maya vastustaisi Herraa, se palvelee häntä suorittamalla armotonta palvelua houkuttelemalla ehdollistunutta sielua kaikenlaisilla maukkailla myrkyllisillä herkuilla koetellakseen meitä ja lopulta muuttaakseen meitä paremmaksi, opettaakseen meille elämän kovia oppitunteja, kunnes kehitämme kyvyn havaita todellisuus oikein, jotta emme eksyisi todellisen onnen saavuttamisen tieltä.Aivan kuten sotilaan on opittava erottamaan vihollinen hänen univormunsa ja ammustensa perusteella ja yritettävä ymmärtää hänen taktiikkaansa, henkisen soturin on opittava kaikissa olosuhteissa torjumaan hyökkäykset, jotka johtavat hänen tuhoonsa ja alennustilaansa. Meidän ei tietenkään pidä tulla vainoharhaisiksi tai antaa omien pelkojemme voittaa järkeä. Toisaalta, jos jätämme huomiotta vihollisemme tuhovoiman, emme voi olla varmoja omasta voitostamme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan kuten sotilaan on opittava erottamaan vihollinen hänen univormunsa ja ammustensa perusteella ja yritettävä ymmärtää hänen taktiikkaansa, henkisen soturin on opittava kaikissa olosuhteissa torjumaan hyökkäykset, jotka johtavat hänen tuhoonsa ja alennustilaansa. Meidän ei tietenkään pidä tulla vainoharhaisiksi tai antaa omien pelkojemme voittaa järkeä. Toisaalta, jos jätämme huomiotta vihollisemme tuhovoiman, emme voi olla varmoja omasta voitostamme.
Maya yrittää ensin miehittää ihmisen tuhoavaan, vahingolliseen toimintaan. Ja niille, joita se ei pysty valtaamaan ensimmäisellä kerralla, se luo olosuhteet, joissa yksilö tuntee olonsa masentuneeksi ja yksinäiseksi ja menettää olemassaolon tarkoituksen, kunnes tulee se hetki, jolloin yksilö päättää, ettei mitään voi muuttaa eikä ole enää mitään järkeä yrittää tehdä asialle mitään. Tällä tavoin jopa ne, joita ei voida pitää paatuneina materialisteina, ovat hallinnassa.
Jokainen aineellisessa kehossa oleva on kohde. Ennen kuin kehitämme vihaa mayaa kohtaan rehellisinä ihmisinä, on hyväksyttävä, että olemme tällaisessa tilanteessa omasta vapaasta tahdostamme. Sen sijaan, että pitäisimme Mayaa ruumiillistuneena pahana, joka pyrkii tuhoamaan meidät, meidän on opittava näkemään hänet vanginvartijana, jonka koko tarkoitus on pitää meidät vangittuina, kunnes päätämme, ettemme enää halua olla tässä varjojen maassa. Se voi opettaa ja häiritä meitä, kunnes teemme lopullisen ja peruuttamattoman päätöksen .... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maya yrittää ensin miehittää ihmisen tuhoavaan, vahingolliseen toimintaan. Ja niille, joita se ei pysty valtaamaan ensimmäisellä kerralla, se luo olosuhteet, joissa yksilö tuntee olonsa masentuneeksi ja yksinäiseksi ja menettää olemassaolon tarkoituksen, kunnes tulee se hetki, jolloin yksilö päättää, ettei mitään voi muuttaa eikä ole enää mitään järkeä yrittää tehdä asialle mitään. Tällä tavoin jopa ne, joita ei voida pitää paatuneina materialisteina, ovat hallinnassa.
Jokainen aineellisessa kehossa oleva on kohde. Ennen kuin kehitämme vihaa mayaa kohtaan rehellisinä ihmisinä, on hyväksyttävä, että olemme tällaisessa tilanteessa omasta vapaasta tahdostamme. Sen sijaan, että pitäisimme Mayaa ruumiillistuneena pahana, joka pyrkii tuhoamaan meidät, meidän on opittava näkemään hänet vanginvartijana, jonka koko tarkoitus on pitää meidät vangittuina, kunnes päätämme, ettemme enää halua olla tässä varjojen maassa. Se voi opettaa ja häiritä meitä, kunnes teemme lopullisen ja peruuttamattoman päätöksen ....TULTA JA TULIKIVEÄ, SARVIA JA HÄNTIÄ
Paholaisesta, demoneista ja helvetin planeetoista puhumiseen liittyy aina pelkoa ja väärinkäsityksiä. Tästä syystä niitä usein vältetään. Ihmisen on kuitenkin ymmärrettävä aihe, jotta hän saisi täydellisen ja ymmärrettävän kuvan aineellisesta maailmasta ja jotta hän voisi toimia siinä tuottavasti hengellisenä soturina. Tällaisissa keskusteluissa syntyy aina ristiriitoja. Väitämme, että on olemassa vapaa tahto ja samalla on olemassa predestinaatio. Opitte, että on olemassa monia paholaisia eli demoneita, mutta silti niitä ei ole oikeasti olemassa! Puhumme paikasta nimeltä helvetti, joka on todellisuudessa tietoisuuden tila. Nämä väitteet vaikuttavat ristiriitaisilta, koska ymmärryksemme on rajallinen. Olemme tottuneet päättelemään kaiken "joko/tai"-kaavion mukaan. Jokin on joko A tai B. Henkisessä maailmassa jokin voi sisältää molemmat polariteetit, olla samanaikaisesti sekä A että B. Hyväksykää siis näennäiset ristiriitaisuudet ja saatte syvemmän ymmärryksen ilman turhaa hämmennystä ja pelkoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TULTA JA TULIKIVEÄ, SARVIA JA HÄNTIÄ
Paholaisesta, demoneista ja helvetin planeetoista puhumiseen liittyy aina pelkoa ja väärinkäsityksiä. Tästä syystä niitä usein vältetään. Ihmisen on kuitenkin ymmärrettävä aihe, jotta hän saisi täydellisen ja ymmärrettävän kuvan aineellisesta maailmasta ja jotta hän voisi toimia siinä tuottavasti hengellisenä soturina. Tällaisissa keskusteluissa syntyy aina ristiriitoja. Väitämme, että on olemassa vapaa tahto ja samalla on olemassa predestinaatio. Opitte, että on olemassa monia paholaisia eli demoneita, mutta silti niitä ei ole oikeasti olemassa! Puhumme paikasta nimeltä helvetti, joka on todellisuudessa tietoisuuden tila. Nämä väitteet vaikuttavat ristiriitaisilta, koska ymmärryksemme on rajallinen. Olemme tottuneet päättelemään kaiken "joko/tai"-kaavion mukaan. Jokin on joko A tai B. Henkisessä maailmassa jokin voi sisältää molemmat polariteetit, olla samanaikaisesti sekä A että B. Hyväksykää siis näennäiset ristiriitaisuudet ja saatte syvemmän ymmärryksen ilman turhaa hämmennystä ja pelkoa.DEMONIT: KEITÄ HE OVAT?
Sanotaan, että kaikki paha maailmassa on peräisin paholaisesta. Jotta lapset saataisiin käyttäytymään hyvin, heitä pelotellaan joskus: "Täällä on mörkö, joka vie sinut pois!". Lapsi kasvaa aikuiseksi, "mörköstä" tulee paholainen, ja pelko säilyy. Paholaiset ovat niin todellisia kuin haluat niiden olevan. Jos kuitenkin kieltäydyt tunnustamasta niiden voimaa, ne eivät voi tehdä sinulle mitään. Hullu erehtyy luulemaan keppiä käärmeeksi ja toimii sen mukaisesti. Normaali ihminen näkee, että kyseessä on keppi, eikä pelästy. Samoin olemme luoneet joukon asioita, jotka ovat todellisia vain siksi, että me itse sallimme niiden olla todellisia. Elämäämme hallitsee se, mihin keskitämme energiamme. Asetamme etusijalle monia tilanteita, joilla ei oikeasti ole merkitystä. Kääntäen yliviivaamme tietoisuudestamme monia asioita, jotka ovat ensiarvoisen tärkeitä. Tämä osoittaa, kuinka voimakas mieli on. Jos se sallitaan, se voi toimia henkilökohtaisena demoninamme. Jos tunnistamme jotain mielen avulla, meidän on toimittava sen mukaisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
DEMONIT: KEITÄ HE OVAT?
Sanotaan, että kaikki paha maailmassa on peräisin paholaisesta. Jotta lapset saataisiin käyttäytymään hyvin, heitä pelotellaan joskus: "Täällä on mörkö, joka vie sinut pois!". Lapsi kasvaa aikuiseksi, "mörköstä" tulee paholainen, ja pelko säilyy. Paholaiset ovat niin todellisia kuin haluat niiden olevan. Jos kuitenkin kieltäydyt tunnustamasta niiden voimaa, ne eivät voi tehdä sinulle mitään. Hullu erehtyy luulemaan keppiä käärmeeksi ja toimii sen mukaisesti. Normaali ihminen näkee, että kyseessä on keppi, eikä pelästy. Samoin olemme luoneet joukon asioita, jotka ovat todellisia vain siksi, että me itse sallimme niiden olla todellisia. Elämäämme hallitsee se, mihin keskitämme energiamme. Asetamme etusijalle monia tilanteita, joilla ei oikeasti ole merkitystä. Kääntäen yliviivaamme tietoisuudestamme monia asioita, jotka ovat ensiarvoisen tärkeitä. Tämä osoittaa, kuinka voimakas mieli on. Jos se sallitaan, se voi toimia henkilökohtaisena demoninamme. Jos tunnistamme jotain mielen avulla, meidän on toimittava sen mukaisesti.Kun samaistumme mieleen ja hyväksymme sen, mitä mieli tarjoaa meille, emme hyväksy ainoastaan ajatuksia vaan myös niitä vastaavat tunteet, assosiaatiot ja käyttäytymisen. Pidimme siitä tai emme, hyväksymme koko joukon. Meidän on löydettävä keino lopettaa samaistuminen mieleen, lakata toimimasta sen käskystä ja käyttää kaikkea, mitä meille tapahtuu, henkiseen kasvuun. Negatiivisia vaikutteita on monenlaisia. Yksi niistä on ajatusmuotojen kautta tapahtuva vaikuttaminen. Jokainen tämän planeetan asukkaiden tuottama ajatus menee eetteriin, ilman hienojakoiseen puoleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun samaistumme mieleen ja hyväksymme sen, mitä mieli tarjoaa meille, emme hyväksy ainoastaan ajatuksia vaan myös niitä vastaavat tunteet, assosiaatiot ja käyttäytymisen. Pidimme siitä tai emme, hyväksymme koko joukon. Meidän on löydettävä keino lopettaa samaistuminen mieleen, lakata toimimasta sen käskystä ja käyttää kaikkea, mitä meille tapahtuu, henkiseen kasvuun. Negatiivisia vaikutteita on monenlaisia. Yksi niistä on ajatusmuotojen kautta tapahtuva vaikuttaminen. Jokainen tämän planeetan asukkaiden tuottama ajatus menee eetteriin, ilman hienojakoiseen puoleen.
Ajatusmuodot elävät omaa elämäänsä ja vaikuttavat yksilöihin ja kollektiiviin. Mitä negatiivisempia ajatusmuodot ovat, sitä haitallisempi on niiden vaikutus. Mitä myönteisempiä ajatusmuodot ovat, sitä hyödyllisempi niiden vaikutus on. Samanlainen vetää puoleensa samanlaista. Yksilön tietoisuudesta tulee ryhmätietoisuutta, joka ilmenee planeettamme kollektiivisena tietoisuutena. Mielestämme voi tulla haitallisten olentojen turvapaikka. Ne ovat niitä, jotka säteilevät ympärillämme leijuvia tuskin kuuluvia ääniä, ne ovat niitä, jotka odottavat jonkun toisen tietoisuuden laulavan yhteislaulua niiden kanssa. Ne ovat samoja riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta.

He ovat riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan oman henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta. Niiden ääniin voi reagoida kolmella tavalla: hylätä ne olemattomina, hyväksyä ne todellisuutena ja unohtaa niiden sanat ja lopuksi hyväksyä ne todellisuutena ja toimia niiden sanojen mukaisesti. Käyttäytyminen määräytyy sen mukaan, missä määrin ihminen kestää negatiivisia ajatusmuotoja. Vähemmän vastustuskykyiset ihmiset, jotka antavat itsensä virittäytyä negatiiviseen energiaan, altistuvat sille. Äänistä tulee heille todellisuutta, ja sen seurauksena he saattavat tehdä hulluja asioita. Jos torjumme negatiivisen informaation, nämä olennot eivät ainoastaan pysty vaikuttamaan meihin millään tavalla, vaan ne eivät edes yritä lähestyä meitä. Siksi ne eivät ole meille todellisuutta. Negatiivisiin energioihin voi joutua kosketuksiin okkultismia, esim. spiritismiä, harjoittamalla. On vaarallista kutsua henkiä, vaikka se tehtäisiinkin vitsinä, koska tämä toimintamuoto.

Yksilön tietoisuudesta tulee ryhmätietoisuutta, joka ilmenee planeettamme kollektiivisena tietoisuutena. Mielestämme voi tulla haitallisten olentojen turvapaikka. Ne ovat niitä, jotka säteilevät ympärillämme leijuvia tuskin kuuluvia ääniä, ne ovat niitä, jotka odottavat jonkun toisen tietoisuuden laulavan yhteislaulua niiden kanssa. Ne ovat samoja riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta.
He ovat riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan oman henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta. Niiden ääniin voi reagoida kolmella tavalla: hylätä ne olemattomina, hyväksyä ne todellisuutena ja unohtaa niiden sanat ja lopuksi hyväksyä ne todellisuutena ja toimia niiden sanojen mukaisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksilön tietoisuudesta tulee ryhmätietoisuutta, joka ilmenee planeettamme kollektiivisena tietoisuutena. Mielestämme voi tulla haitallisten olentojen turvapaikka. Ne ovat niitä, jotka säteilevät ympärillämme leijuvia tuskin kuuluvia ääniä, ne ovat niitä, jotka odottavat jonkun toisen tietoisuuden laulavan yhteislaulua niiden kanssa. Ne ovat samoja riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta.
He ovat riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan oman henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta. Niiden ääniin voi reagoida kolmella tavalla: hylätä ne olemattomina, hyväksyä ne todellisuutena ja unohtaa niiden sanat ja lopuksi hyväksyä ne todellisuutena ja toimia niiden sanojen mukaisesti.Käyttäytyminen määräytyy sen mukaan, missä määrin ihminen kestää negatiivisia ajatusmuotoja. Vähemmän vastustuskykyiset ihmiset, jotka antavat itsensä virittäytyä negatiiviseen energiaan, altistuvat sille. Äänistä tulee heille todellisuutta, ja sen seurauksena he saattavat tehdä hulluja asioita. Jos torjumme negatiivisen informaation, nämä olennot eivät ainoastaan pysty vaikuttamaan meihin millään tavalla, vaan ne eivät edes yritä lähestyä meitä. Siksi ne eivät ole meille todellisuutta. Negatiivisiin energioihin voi joutua kosketuksiin okkultismia, esim. spiritismiä, harjoittamalla. On vaarallista kutsua henkiä, vaikka se tehtäisiinkin vitsinä, koska tämä toimintamuoto voi vetää puoleensa demonista energiaa. Ihmiset, jotka osallistuvat spiritistisiin istuntoihin ja vastaaviin, tuntevat joskus pahojen olentojen vaikutuksen ja saattavat jopa tulla riivatuiksi. Satanismia tunnustavien ihmisten määrä kasvaa nopeasti. Eräät sotilaalliset huippuupseerit ja teollisuusoligarkian huiput ovat liittyneet Saatanan kirkkoon. Meidän aikanamme meidän on linnoittauduttava ilmassa olevaa pahuutta vastaan. Menneisyydessä hyvän ja pahan voimat eivät olleet samassa maailmankaikkeudessa. Henkinen elementti ihmiskunnassa oli riittävän vahva, jotta hyvä ja paha saattoivat olla olemassa erillään. Ajan myötä ilmapiiri kyllästyi synnillä, ja hyvä ja paha alkoivat elää yhdessä - ei ainoastaan samassa maailmankaikkeudessa, vaan myöhemmin myös samassa ihmisessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käyttäytyminen määräytyy sen mukaan, missä määrin ihminen kestää negatiivisia ajatusmuotoja. Vähemmän vastustuskykyiset ihmiset, jotka antavat itsensä virittäytyä negatiiviseen energiaan, altistuvat sille. Äänistä tulee heille todellisuutta, ja sen seurauksena he saattavat tehdä hulluja asioita. Jos torjumme negatiivisen informaation, nämä olennot eivät ainoastaan pysty vaikuttamaan meihin millään tavalla, vaan ne eivät edes yritä lähestyä meitä. Siksi ne eivät ole meille todellisuutta. Negatiivisiin energioihin voi joutua kosketuksiin okkultismia, esim. spiritismiä, harjoittamalla. On vaarallista kutsua henkiä, vaikka se tehtäisiinkin vitsinä, koska tämä toimintamuoto voi vetää puoleensa demonista energiaa. Ihmiset, jotka osallistuvat spiritistisiin istuntoihin ja vastaaviin, tuntevat joskus pahojen olentojen vaikutuksen ja saattavat jopa tulla riivatuiksi. Satanismia tunnustavien ihmisten määrä kasvaa nopeasti. Eräät sotilaalliset huippuupseerit ja teollisuusoligarkian huiput ovat liittyneet Saatanan kirkkoon. Meidän aikanamme meidän on linnoittauduttava ilmassa olevaa pahuutta vastaan. Menneisyydessä hyvän ja pahan voimat eivät olleet samassa maailmankaikkeudessa. Henkinen elementti ihmiskunnassa oli riittävän vahva, jotta hyvä ja paha saattoivat olla olemassa erillään. Ajan myötä ilmapiiri kyllästyi synnillä, ja hyvä ja paha alkoivat elää yhdessä - ei ainoastaan samassa maailmankaikkeudessa, vaan myöhemmin myös samassa ihmisessä.
Nykyihminen ruumiillistaa korkeamman ja alemman minän, ja ne taistelevat jatkuvasti toisiaan vastaan. Mieli, jota ympäristö ja ympäristö tietyssä määrin ohjaavat, ryntää jatkuvasti yhdestä navasta toiseen. Joissakin ihmisissä alempi minuus tulee hallitsevaksi, ja he vajoavat syntiin. Korkeampaa minää varjostavat himo, viha ja ahneus. He menettävät vähitellen ruumiinsa hallinnan ja kontrollin. He menettävät itsenäisyytensä ja heistä tulee omien aistiensa ja mielensä leikkikaluja. Tämän orjuuden syitä on tutkittava tarkemmin, sillä elinaikaiset toimintamme vaikuttavat suoraan siihen, mitä meille tapahtuu kuoleman hetkellä ja kuoleman jälkeen.

VEDALAINEN POLKU PITÄÄ KAIKKIA USKONTOJA TOTUUTENA TAI YHDEN TOTUUDEN OSINA JA HENKISEN KEHITYKSEN POLKUINA.
Hindulaisuus ei syrji muita uskontoja. Hindulaisuus pitää kaikkia aitoja uskontoja potentiaalisina nostamaan seuraajiensa tietoisuutta korkeammalle tasolle ymmärtämään Jumalaa, itseään ja ihmiskuntaa. Se tarjoaa suurimman mahdollisen moninaisuuden Jumalan ymmärtämisen tavoissa. Siksi hinduja voi sekoittaa kenen tahansa kanssa, ja he voivat elää rauhanomaisesti rinnakkain, aivan kuten hindut, buddhalaiset, jainit, sikhit ja muutkin elävät nykyään rauhanomaisesti yhdessä.
Mutta heti kun sekoitetaan toisiin uskontoihin kuuluvia, jotka ovat dogmaattisia näkemyksissään, syntyy ongelmia. Syynä on se, että tällaisissa ihmisissä ei ole tilaa ajatusten moninaisuudelle. He ajattelevat, että Jumalan silmissä kukaan muu ei ole pelastunut. He ajattelevat, että heidän on "pelastettava" kaikki TEKEMÄLLÄ KAIKISTA MUISTA SAMANLAISIA KUIN HE.
Ja se tapahtuu PAKKOKÄÄNNYTTÄMÄLLÄ KAIKKI MUUT OMIIN DOGMAATTISIIN USKOMUKSIINSA. Siten he eivät anna mitään uskoa tai ymmärrystä millekään muulle uskonnolle KUIN OMALLA USKONNOLLEEN.
Maailma voisi olla rauhallinen paikka, jos eri ryhmät eivät jatkuvasti yrittäisi HALLITA ja käännyttää MUITA ihmisiä. Tästä syystä on niin PALJON VUOSIA VUODATETTU VERTA, TEURASTETTU, KIDUTETTU, JOTTA KAIKKI MUUTA SAATAISIIN PAKOTETTUA NOUDATTAMAAN VAIN YHTÄ USKONTOA.
Tällaiset uskonnot aiheuttavat sen, ETTEIVÄT NE YHDISTY JUMALAN KANSSA, VAAN OVAT EROSSA JUMALASTA, koska ne eivät tarjoa tietä nähdä kaikkien olentojen henkistä luonnetta ja jumaluutta.
Tällaiset uskonnot luovat itse asiassa epäsuhtaa ihmisen ja Jumalan välille, koska ne PAKOTTAVAT seuraajansa keskittymään PINNALLISIIN eroihin sen sijaan, että keskittyisivät syvempään yhtenäisyyteen ja yhteenkuuluvuuteen.
... ei ole muista erillään oleva uskonto. Kyse ei ole siitä, että vedalainen kulttuuri vastustaisi muita henkisiä polkuja. Mutta se edustaa ja tarjoaa keinot, joiden avulla kuka tahansa voi saavuttaa korkeimman mahdollisen henkisen ymmärryksen. Se auttaa ymmärtämään, keitä ja mitä me todella olemme, kaikkien niiden pinnallisuuksien yläpuolella, joita usein löytyy perususkonnoista ja materialistisista uskonnoista. Siksi, jälleen kerran, kuka tahansa, olipa hän minkä uskonnon tai kulttuurin edustaja tahansa, voi silti käyttää Veda-polkua lisätäkseen yleistä ymmärrystään itsestään, maailmankaikkeudesta ja Jumalasta sekä herättääkseen luonnollisen henkisen rakkautemme yhtä ja kaikkia kohtaan.
HINDULAISUUS, VEDALAINEN KULTTUURI, EI ESITÄ JUMALAA HINDUJEN, MUSLIMIEN, KRISTITTYJEN TAI SIKHIEN JUMALANA. - Anonyymi

HINDULAISUUS, VEDALAINEN KULTTUURI, EI ESITÄ JUMALAA HINDUJEN, MUSLIMIEN, KRISTITTYJEN TAI SIKHIEN JUMALANA.Koska vedalainen kulttuuri on luonteeltaan UNIVERSAALIA, se ei esitä Jumalaa alueellisessa teemassa tai VAIN ”VALITULLE KANSALLE” kuuluvana.
Emme myöskään löydä, että Jumala olisi vedalaisessa käsityksessä SUOSINUT TIETTYÄ KANSAA. Se, mitä löydätte, on Jumala, joka on rakastava kaikkia kohtaan ja erityisesti bhaktoja kohtaan. Löydämme Jumalan, joka palkitsee ihmisen rakkauden rakkaudella, hänen antautumisensa ja rakastavan mielialansa mukaan, RIIPPUMATTA ALUEESTA, MAASTA RODUSTA TAI JOPA LAJISTA.
Juuri tällainen Jumala on todella universaali, eikä Hän ole alueellisten siteiden tai paikallisten rajoitusten alainen, vaan hän ulottuu yhteen ja kaikkiin.
Tällainen Jumala löytyy kaikista uskonnoista, ja hänen ymmärtämistään rajoittaa vain tietämättömyys jossakin tietyssä uskonnossa tai tietyssä kansassa.
Jos kaikki tällaiset ihmiset voisivat laajentaa tietoisuuttaan Jumalan suuruudesta, niin varmasti tällaiset kypsät ihmiset näkisivät saman Jumalan kaikkialla, kaikissa uskonnoissa. Tämä tietoisuuden täyteys johtaisi Jumalaan, sellaisena kuin me tunnemme Hänet, sellaisena kuin Hänet on kuvattu Veda-kirjoituksissa.
Vedalaisilla on kypsä käsitys Jumalasta, ja he ovat tietoisempia Jumalan monista eri puolista ja näkevät saman Jumalan kaikissa uskonnoissa, heidän ja muiden uskontojen välillä ei ole kitkaa. He voivat elää rauhanomaisesti toisten kanssa ILMAN TARVETTA TUNTEA, ETTÄ KAIKKI MUUT OVAT TUOMITTUJA HELVETTIIN TAI ETTÄ HEIDÄT ON KÄÄNNYTETTÄVÄ, JOTTA HE ”PELASTUISIVAT”.
He tunnustavat saman Jumalan, vaikka Häntä palvotaankin monin eri tavoin. Mikä siis on ongelmana? Ei ole mitään ongelmaa. Tämä pätee kaikkien uskontojen vilpittömiin palvojiin.
Vilpitön ja kypsä kristitty tulee helposti toimeen vilpittömän hindun kanssa, joka tulee helposti toimeen vilpittömän ja kypsän muslimin kanssa, joka tulee toimeen vilpittömän sikhin, buddhalaisen ja niin edelleen kanssa.
Tämä on aivan eri asia kuin ne ihmiset, jotka leimaavat Jumalan uskonsa mukaan tai jotka puolustautuvat, kun ilmenee ilmeisiä erimielisyyksiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska vedalainen kulttuuri on luonteeltaan UNIVERSAALIA, se ei esitä Jumalaa alueellisessa teemassa tai VAIN ”VALITULLE KANSALLE” kuuluvana.
Emme myöskään löydä, että Jumala olisi vedalaisessa käsityksessä SUOSINUT TIETTYÄ KANSAA. Se, mitä löydätte, on Jumala, joka on rakastava kaikkia kohtaan ja erityisesti bhaktoja kohtaan. Löydämme Jumalan, joka palkitsee ihmisen rakkauden rakkaudella, hänen antautumisensa ja rakastavan mielialansa mukaan, RIIPPUMATTA ALUEESTA, MAASTA RODUSTA TAI JOPA LAJISTA.
Juuri tällainen Jumala on todella universaali, eikä Hän ole alueellisten siteiden tai paikallisten rajoitusten alainen, vaan hän ulottuu yhteen ja kaikkiin.
Tällainen Jumala löytyy kaikista uskonnoista, ja hänen ymmärtämistään rajoittaa vain tietämättömyys jossakin tietyssä uskonnossa tai tietyssä kansassa.
Jos kaikki tällaiset ihmiset voisivat laajentaa tietoisuuttaan Jumalan suuruudesta, niin varmasti tällaiset kypsät ihmiset näkisivät saman Jumalan kaikkialla, kaikissa uskonnoissa. Tämä tietoisuuden täyteys johtaisi Jumalaan, sellaisena kuin me tunnemme Hänet, sellaisena kuin Hänet on kuvattu Veda-kirjoituksissa.
Vedalaisilla on kypsä käsitys Jumalasta, ja he ovat tietoisempia Jumalan monista eri puolista ja näkevät saman Jumalan kaikissa uskonnoissa, heidän ja muiden uskontojen välillä ei ole kitkaa. He voivat elää rauhanomaisesti toisten kanssa ILMAN TARVETTA TUNTEA, ETTÄ KAIKKI MUUT OVAT TUOMITTUJA HELVETTIIN TAI ETTÄ HEIDÄT ON KÄÄNNYTETTÄVÄ, JOTTA HE ”PELASTUISIVAT”.
He tunnustavat saman Jumalan, vaikka Häntä palvotaankin monin eri tavoin. Mikä siis on ongelmana? Ei ole mitään ongelmaa. Tämä pätee kaikkien uskontojen vilpittömiin palvojiin.
Vilpitön ja kypsä kristitty tulee helposti toimeen vilpittömän hindun kanssa, joka tulee helposti toimeen vilpittömän ja kypsän muslimin kanssa, joka tulee toimeen vilpittömän sikhin, buddhalaisen ja niin edelleen kanssa.
Tämä on aivan eri asia kuin ne ihmiset, jotka leimaavat Jumalan uskonsa mukaan tai jotka puolustautuvat, kun ilmenee ilmeisiä erimielisyyksiä.VEDALAISUUDESSA EI OLE KÄSITETTÄ JIHADISTA, PYHISTÄ SODISTA, RISTIRETKISTÄ TAI MARTTYYRIKUOLEMASTA SEN PUOLESTA.
Toisin kuin muissa uskonnoissa, joilla on ovat yleensä ÄÄRILIIKKEITÄ TAI POIKKEUKSELLISEN DOGMAATTISIA näkemyksissään, vedalaisessa kulttuurissa ei ole marttyyrinä olemiseen liittyviä käsitteitä, kuten kristinuskossa tai islamilaisessa jihadissa. Nämä ajatukset eivät ole hinduille kovin järkeviä. Miksi? Koska heille henkisessä elämässä ei ole kyse siitä, että taistellaan toisia vastaan yhden uskonnon YLIVALLASTA TOISEEN NÄHDEN. Vedalaisuus suhtautuu kaikkiin uskontoihin kunnioittavasti, koska sillä on oma turvallisuudentunteensa ja vahvuutensa lähestymistavassaan Jumalaan, mikä on kypsän henkisen polun tunnusmerkki. Uskonnon ja minkä tahansa henkisen prosessin tarkoituksena on auttaa yksilöä ymmärtämään paremmin, kuka hän on ja mikä on hänen suhteensa Jumalaan ja mikä on hänen tarkoituksensa maailmankaikkeudessa. Jos ihminen todella yrittää edistyä tällä tavalla, mitä järkeä on osallistua pyhään sotaan tai kuolla marttyyriksi jonkin toisen uskonnon puolesta TAISTELLEN TOISTA USKONTO VASTAAN? Tämä ei ole minkään henkisen polun tarkoitus. Tämän vuoksi Veda-kirjallisuudessa ei juurikaan keskustella MUIDEN USKONTOJEN HALVENTAMISESTA eikä niin sanottuja "VÄÄRIÄ JUMALIA" vastaan käydä kampanjaa, kuten jäykemmissä tai DOGMAATTISISSA USKONNOISSA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VEDALAISUUDESSA EI OLE KÄSITETTÄ JIHADISTA, PYHISTÄ SODISTA, RISTIRETKISTÄ TAI MARTTYYRIKUOLEMASTA SEN PUOLESTA.
Toisin kuin muissa uskonnoissa, joilla on ovat yleensä ÄÄRILIIKKEITÄ TAI POIKKEUKSELLISEN DOGMAATTISIA näkemyksissään, vedalaisessa kulttuurissa ei ole marttyyrinä olemiseen liittyviä käsitteitä, kuten kristinuskossa tai islamilaisessa jihadissa. Nämä ajatukset eivät ole hinduille kovin järkeviä. Miksi? Koska heille henkisessä elämässä ei ole kyse siitä, että taistellaan toisia vastaan yhden uskonnon YLIVALLASTA TOISEEN NÄHDEN. Vedalaisuus suhtautuu kaikkiin uskontoihin kunnioittavasti, koska sillä on oma turvallisuudentunteensa ja vahvuutensa lähestymistavassaan Jumalaan, mikä on kypsän henkisen polun tunnusmerkki. Uskonnon ja minkä tahansa henkisen prosessin tarkoituksena on auttaa yksilöä ymmärtämään paremmin, kuka hän on ja mikä on hänen suhteensa Jumalaan ja mikä on hänen tarkoituksensa maailmankaikkeudessa. Jos ihminen todella yrittää edistyä tällä tavalla, mitä järkeä on osallistua pyhään sotaan tai kuolla marttyyriksi jonkin toisen uskonnon puolesta TAISTELLEN TOISTA USKONTO VASTAAN? Tämä ei ole minkään henkisen polun tarkoitus. Tämän vuoksi Veda-kirjallisuudessa ei juurikaan keskustella MUIDEN USKONTOJEN HALVENTAMISESTA eikä niin sanottuja "VÄÄRIÄ JUMALIA" vastaan käydä kampanjaa, kuten jäykemmissä tai DOGMAATTISISSA USKONNOISSA.Syynä tähän ei ole se, ettei vedalaisuus olisi kiinnostunut ihmisten "pelastamisesta". Syynä on se, että vedalainen kulttuuri antaa kenelle tahansa VAPAUDEN käydä läpi kaiken sen, mikä on tarpeen hänen oman henkisen kehityksensä ja erityisten oivallustensa kannalta. Vedalainen kirjallisuus, jos sitä tutkitaan sen syvimpiin syvyyksiin asti, tarjoaa kaiken, mitä ihminen tarvitsee ymmärtääkseen henkisen totuuden korkeimmat tasot. Kuitenkin jos henkilöllä on vielä tutkittavana erilaisia väyliä henkisissä asioissa, vedalainen kulttuuri ANTAA HÄNELLE MAHDOLLISUUDEN tehdä niin, vaikka hän saattaa ottaa riskin siitä, että hän joutuu käymään läpi hitaan prosessin kohti korkeimpia henkisten oivallusten tasoja. Tämä on JOKAISEN HENKILÖKOHTAINEN VALINTA.
Siksi PAKKOKÄÄNNYTYKSISSÄ JA TYRANNIMAISESSA USKONNOLLISESSA HALLINNASSA tai uskontojen välisessä kilpailussa ei ole mitään järkeä. Se, mikä on järkevää, on jokaisen yksilön vapaus saavuttaa arvostus siitä, että kaikki ovat henkisiä olentoja, jotka kaikki palaavat takaisin Jumalan luo, mutta OMASSA TAHDISSAAN. Tästä huolimatta vedalaiset henkiset opettajat pyrkivät aina rohkaisemaan jokaista käyttämään aikaansa ja energiaansa parhaalla
mahdollisella tavalla henkisissä pyrkimyksissään. Näin ihmisiä ohjataan vedalaisessa kulttuurissa, toisin kuin väkisin tapahtuvien käännytysten tai DOGMAATTISEN MÄÄRÄYSTEN AVULLA.
Uskonnot, JOTAK PITÄVÄT MUITA HENKISIÄ POLKUJA KILPAILIJOINA, eivät koskaan ymmärrä vedalaista polkua, joka on avoimempi. Ne pitävät kiinni VAIN PELOSTAAN, joka saa heidät ajattelemaan, ETTÄ VAIN HEIDÄN TIENSÄ ON OIKEA TIE JA ETTÄ KAIKKI MUUT POLUT JOHTAVAT HELVETTIIN, ikään kuin he tarvitsisivat jonkinlaista vakuutusta siitä, että he ovat oikeassa. Vedalaisuudessa ei ole tällaista pelkoa väärässä olemisesta. Vedalaisen polun seuraajat hankkivat omat henkiset oivalluksensa, jotka vakuuttavat heidät omasta edistymisestään. Se on todellisen henkisen edistymisen merkki, kun tietoisuuden muutos havaitaan suoraan. Siinä on ero vedalaisen polun ja perustavampien ja pelkoon perustuvien uskontojen välillä, jotka ovat riippuvaisia pelkästä sokeasta uskosta prosessiin ilman, että ihminen kokee havaittavia tuloksia tietoisuuden ja tietoisuuden muutoksessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syynä tähän ei ole se, ettei vedalaisuus olisi kiinnostunut ihmisten "pelastamisesta". Syynä on se, että vedalainen kulttuuri antaa kenelle tahansa VAPAUDEN käydä läpi kaiken sen, mikä on tarpeen hänen oman henkisen kehityksensä ja erityisten oivallustensa kannalta. Vedalainen kirjallisuus, jos sitä tutkitaan sen syvimpiin syvyyksiin asti, tarjoaa kaiken, mitä ihminen tarvitsee ymmärtääkseen henkisen totuuden korkeimmat tasot. Kuitenkin jos henkilöllä on vielä tutkittavana erilaisia väyliä henkisissä asioissa, vedalainen kulttuuri ANTAA HÄNELLE MAHDOLLISUUDEN tehdä niin, vaikka hän saattaa ottaa riskin siitä, että hän joutuu käymään läpi hitaan prosessin kohti korkeimpia henkisten oivallusten tasoja. Tämä on JOKAISEN HENKILÖKOHTAINEN VALINTA.
Siksi PAKKOKÄÄNNYTYKSISSÄ JA TYRANNIMAISESSA USKONNOLLISESSA HALLINNASSA tai uskontojen välisessä kilpailussa ei ole mitään järkeä. Se, mikä on järkevää, on jokaisen yksilön vapaus saavuttaa arvostus siitä, että kaikki ovat henkisiä olentoja, jotka kaikki palaavat takaisin Jumalan luo, mutta OMASSA TAHDISSAAN. Tästä huolimatta vedalaiset henkiset opettajat pyrkivät aina rohkaisemaan jokaista käyttämään aikaansa ja energiaansa parhaalla
mahdollisella tavalla henkisissä pyrkimyksissään. Näin ihmisiä ohjataan vedalaisessa kulttuurissa, toisin kuin väkisin tapahtuvien käännytysten tai DOGMAATTISEN MÄÄRÄYSTEN AVULLA.
Uskonnot, JOTAK PITÄVÄT MUITA HENKISIÄ POLKUJA KILPAILIJOINA, eivät koskaan ymmärrä vedalaista polkua, joka on avoimempi. Ne pitävät kiinni VAIN PELOSTAAN, joka saa heidät ajattelemaan, ETTÄ VAIN HEIDÄN TIENSÄ ON OIKEA TIE JA ETTÄ KAIKKI MUUT POLUT JOHTAVAT HELVETTIIN, ikään kuin he tarvitsisivat jonkinlaista vakuutusta siitä, että he ovat oikeassa. Vedalaisuudessa ei ole tällaista pelkoa väärässä olemisesta. Vedalaisen polun seuraajat hankkivat omat henkiset oivalluksensa, jotka vakuuttavat heidät omasta edistymisestään. Se on todellisen henkisen edistymisen merkki, kun tietoisuuden muutos havaitaan suoraan. Siinä on ero vedalaisen polun ja perustavampien ja pelkoon perustuvien uskontojen välillä, jotka ovat riippuvaisia pelkästä sokeasta uskosta prosessiin ilman, että ihminen kokee havaittavia tuloksia tietoisuuden ja tietoisuuden muutoksessa.Kristinuskon kannalta vain silloin, kun se hyväksyy muiden uskontojen arvon ja muiden oikeuden noudattaa valitsemiaan uskontunnustuksia ja menettelytapoja, Jeesuksen Kristuksen opettama universaalinen rakkaus voi todella loistaa sen kirkoista ja saarnastuolista. Silloin he voivat tulla toimeen muiden uskontojen edustajien kanssa ilman tuomiota siitä, että kaikki muut joutuvat helvettiin. Loppujen lopuksi yksikään todella rakastava Jumala ei heitä lapsiaan ikuiseen helvettiin ilman mahdollisuutta korjata itseään. Siksi vedalainen kulttuuri tarjoaa syvemmän ymmärryksen Jumalan todellisesta rakastavasta luonteesta kuin uskonnot, jotka perustuvat pelkkään Jumalan pelkoon.
__________________________
Vaishnava-filosofian klassisen määritelmän perusteella, jonka mukaan sielun alkuperäinen asema on olla Korkeimman Herran palvelija (Sri Caitanya-Caritamrta, Madhya 20.108), vaishnava ei rajoitu luokittelemaan ihmisiä kristittyihin, hinduihin, muslimeihin jne. vaan näkee viime kädessä jokaisessa ihmisessä sielun, Jumalan ikuisen yksilöllisen hiukkasen, joka on kutsuttu palvelemaan häntä. Tämän maailmankatsomuksen ansiosta vaishnava voi tuntea sukulaisuutta, veljellistä yhteyttä muiden monoteististen uskontojen kannattajien kanssa.
Näiden käsitteiden, jotka edistävät uskonnollisen suvaitsevaisuuden ja muiden uskontojen edustajien kunnioittamisen opettamista, ansiosta voimme puhua vaishnavismista korkeana henkisenä kulttuurina, joka kykenee edistämään maailman uskonnollisen ajattelun kehitystä.
_______________________
Yleistäen voimme sanoa, että uskonnon tarkoituksena on opettaa ihmistä näkemään Jumala aina ja kaikessa, koska on väärin ajatella luomakuntaa ilman Luojaa. Henkisesti kypsä ihminen näkee jopa aineellisen maailman sen yhteydessä Jumalaan, hän kykenee tuntemaan Jumalan läsnäolon jokaisen elävän olennon sydämessä - jopa kaikkein syntisimmän, sitä enemmän hänen pitäisi oppia näkemään Jumala muissa uskonnoissa.
Uskonto, joka ei kykene opettamaan seuraajiaan näkemään Jumalan ilmenemistä kaikessa, myös muissa henkisissä perinteissä, ei täytä tarkoitustaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinuskon kannalta vain silloin, kun se hyväksyy muiden uskontojen arvon ja muiden oikeuden noudattaa valitsemiaan uskontunnustuksia ja menettelytapoja, Jeesuksen Kristuksen opettama universaalinen rakkaus voi todella loistaa sen kirkoista ja saarnastuolista. Silloin he voivat tulla toimeen muiden uskontojen edustajien kanssa ilman tuomiota siitä, että kaikki muut joutuvat helvettiin. Loppujen lopuksi yksikään todella rakastava Jumala ei heitä lapsiaan ikuiseen helvettiin ilman mahdollisuutta korjata itseään. Siksi vedalainen kulttuuri tarjoaa syvemmän ymmärryksen Jumalan todellisesta rakastavasta luonteesta kuin uskonnot, jotka perustuvat pelkkään Jumalan pelkoon.
__________________________
Vaishnava-filosofian klassisen määritelmän perusteella, jonka mukaan sielun alkuperäinen asema on olla Korkeimman Herran palvelija (Sri Caitanya-Caritamrta, Madhya 20.108), vaishnava ei rajoitu luokittelemaan ihmisiä kristittyihin, hinduihin, muslimeihin jne. vaan näkee viime kädessä jokaisessa ihmisessä sielun, Jumalan ikuisen yksilöllisen hiukkasen, joka on kutsuttu palvelemaan häntä. Tämän maailmankatsomuksen ansiosta vaishnava voi tuntea sukulaisuutta, veljellistä yhteyttä muiden monoteististen uskontojen kannattajien kanssa.
Näiden käsitteiden, jotka edistävät uskonnollisen suvaitsevaisuuden ja muiden uskontojen edustajien kunnioittamisen opettamista, ansiosta voimme puhua vaishnavismista korkeana henkisenä kulttuurina, joka kykenee edistämään maailman uskonnollisen ajattelun kehitystä.
_______________________
Yleistäen voimme sanoa, että uskonnon tarkoituksena on opettaa ihmistä näkemään Jumala aina ja kaikessa, koska on väärin ajatella luomakuntaa ilman Luojaa. Henkisesti kypsä ihminen näkee jopa aineellisen maailman sen yhteydessä Jumalaan, hän kykenee tuntemaan Jumalan läsnäolon jokaisen elävän olennon sydämessä - jopa kaikkein syntisimmän, sitä enemmän hänen pitäisi oppia näkemään Jumala muissa uskonnoissa.
Uskonto, joka ei kykene opettamaan seuraajiaan näkemään Jumalan ilmenemistä kaikessa, myös muissa henkisissä perinteissä, ei täytä tarkoitustaan.Uskonto, joka ei kykene opettamaan seuraajiaan näkemään Jumalan ilmenemistä kaikessa, myös muissa henkisissä perinteissä, ei täytä tarkoitustaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskonto, joka ei kykene opettamaan seuraajiaan näkemään Jumalan ilmenemistä kaikessa, myös muissa henkisissä perinteissä, ei täytä tarkoitustaan.
"Eikö kaikki uskot kerro enemmän tai vähemmän historiallisista tapahtumista ja samoista asioista hieman eri muodossa sehän vain vahvistaa että näin on joskus täytynyt tapahtua"
Jotakin varmasti.
Arjalainen sivilisaatio oli maailmanlaajuinen sivilisaatio. Kaikissa maissa, joissa on säilynyt todisteita muinaisesta menneisyydestä, on säilynyt jälkiä vedalaisesta kulttuurista. Myös niissä, joita nykyiset tutkijat eivät luokittele indoeurooppalaisiksi.
Amerikka
Esimerkiksi maya-intiaanien kulttuurissa on monia piirteitä Shivan tantrisesta palvonnasta. Tämä on käärmeiden kultti (joissakin myyteissä, jotka on esitetty muinaisten mayojen uskonnollisten tekstien kokoelmassa Chilam-Balaman kirjassa, kerrotaan, että Jukatanin ensimmäiset asukkaat olivat käärmekansaa)...On myös mielenkiintoista, että Vanhan testamentin perinteessä Raamatun käärmeen kiusaaja on nimeltään "Nahash" ...hepreaksi, sanskritiksi käärme kuulostaa "naga", ja joissakin Intian murteissa (Achuar ja Auahun): "napi" ja "...". Intiassa täysikuuta kutsutaan hindiksi "purnima" (sanskritin sanasta "purna" - "täysi"), ja kichwassa on verbi "purana", joka tarkoittaa "tulla täyteen, pyöreäksi" ja jota voidaan soveltaa vain kuuhun, sekä ilmaisu "kilya puraschka" - täysikuu.
Kreikan mytologia
Kreikkalainen Olympos-vuori vastaa vedaista Merua - se on universaalin vuoren arkkityyppi - maailman akseli. Olympoksen herran nimi - Zeus - on muunnelma veda-tietokielen Deus - "taivaan herra", joka on myös lähellä... ja roomalaista "Jupiter" -nimeä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eikö kaikki uskot kerro enemmän tai vähemmän historiallisista tapahtumista ja samoista asioista hieman eri muodossa sehän vain vahvistaa että näin on joskus täytynyt tapahtua"
Jotakin varmasti.
Arjalainen sivilisaatio oli maailmanlaajuinen sivilisaatio. Kaikissa maissa, joissa on säilynyt todisteita muinaisesta menneisyydestä, on säilynyt jälkiä vedalaisesta kulttuurista. Myös niissä, joita nykyiset tutkijat eivät luokittele indoeurooppalaisiksi.
Amerikka
Esimerkiksi maya-intiaanien kulttuurissa on monia piirteitä Shivan tantrisesta palvonnasta. Tämä on käärmeiden kultti (joissakin myyteissä, jotka on esitetty muinaisten mayojen uskonnollisten tekstien kokoelmassa Chilam-Balaman kirjassa, kerrotaan, että Jukatanin ensimmäiset asukkaat olivat käärmekansaa)...On myös mielenkiintoista, että Vanhan testamentin perinteessä Raamatun käärmeen kiusaaja on nimeltään "Nahash" ...hepreaksi, sanskritiksi käärme kuulostaa "naga", ja joissakin Intian murteissa (Achuar ja Auahun): "napi" ja "...". Intiassa täysikuuta kutsutaan hindiksi "purnima" (sanskritin sanasta "purna" - "täysi"), ja kichwassa on verbi "purana", joka tarkoittaa "tulla täyteen, pyöreäksi" ja jota voidaan soveltaa vain kuuhun, sekä ilmaisu "kilya puraschka" - täysikuu.
Kreikan mytologia
Kreikkalainen Olympos-vuori vastaa vedaista Merua - se on universaalin vuoren arkkityyppi - maailman akseli. Olympoksen herran nimi - Zeus - on muunnelma veda-tietokielen Deus - "taivaan herra", joka on myös lähellä... ja roomalaista "Jupiter" -nimeä.Seuraavassa on muita esimerkkejä vedalaisen kulttuurin vaikutuksesta antiikin kulttuuriin. Kreikkalaisen matemaatikon Pythagoraan mukaan nimetty lause
("Hypotenuusan neliö on kateettien neliöiden summaa") löytyy Shatapatha Brahmanasta ja myös Shulba Sutrasta, intialaisesta matemaattisesta traktaatista, joka on kirjoitettu useita vuosisatoja ennen huomattavan matemaatikon syntymää. Kuuluisa ranskalainen kirjailija ja filosofi Voltaire väitti, että "Pythagoras meni Gangaan oppiakseen geometriaa". Abraham Zeidenberg, "History of Mathematics" -kirjan kirjoittaja, katsoo Shulba Sutran vaikuttaneen kaikkiin antiikin maailman matemaatikoihin Babylonista Egyptiin ja Kreikkaan.
Epäilemättä myös Platon tunsi vedalaista filosofiaa. Hänen maailmankuvastaan löytyy jälleensyntymisoppi (metempsykoosi), joka on lähellä vedaista. Se esitellään yksityiskohtaisimmin hänen dialogissaan "Phaedrus". Uskon jälleensyntymiseen jakoivat Platonin kanssa myös Pythagoras ja Sokrates.
Platonin kuuluisa opetus siitä, että näkyvä maailma on vain heijastus tai varjo korkeammasta maailmasta, ideoiden maailmasta, on myös vedalainen käsite. Aineellista maailmaa kuvatessaan Bhagavad-Gita antaa esimerkin käänteisestä puusta, Ashvatthasta, jonka juuret ovat ylhäällä ja latvukset alhaalla ("Bhavad-Gita", 15.1). ... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraavassa on muita esimerkkejä vedalaisen kulttuurin vaikutuksesta antiikin kulttuuriin. Kreikkalaisen matemaatikon Pythagoraan mukaan nimetty lause
("Hypotenuusan neliö on kateettien neliöiden summaa") löytyy Shatapatha Brahmanasta ja myös Shulba Sutrasta, intialaisesta matemaattisesta traktaatista, joka on kirjoitettu useita vuosisatoja ennen huomattavan matemaatikon syntymää. Kuuluisa ranskalainen kirjailija ja filosofi Voltaire väitti, että "Pythagoras meni Gangaan oppiakseen geometriaa". Abraham Zeidenberg, "History of Mathematics" -kirjan kirjoittaja, katsoo Shulba Sutran vaikuttaneen kaikkiin antiikin maailman matemaatikoihin Babylonista Egyptiin ja Kreikkaan.
Epäilemättä myös Platon tunsi vedalaista filosofiaa. Hänen maailmankuvastaan löytyy jälleensyntymisoppi (metempsykoosi), joka on lähellä vedaista. Se esitellään yksityiskohtaisimmin hänen dialogissaan "Phaedrus". Uskon jälleensyntymiseen jakoivat Platonin kanssa myös Pythagoras ja Sokrates.
Platonin kuuluisa opetus siitä, että näkyvä maailma on vain heijastus tai varjo korkeammasta maailmasta, ideoiden maailmasta, on myös vedalainen käsite. Aineellista maailmaa kuvatessaan Bhagavad-Gita antaa esimerkin käänteisestä puusta, Ashvatthasta, jonka juuret ovat ylhäällä ja latvukset alhaalla ("Bhavad-Gita", 15.1). ..."Eikö kaikki uskot kerro enemmän tai vähemmän historiallisista tapahtumista ja samoista asioista hieman eri muodossa sehän vain vahvistaa että näin on joskus täytynyt tapahtua"
Jotakin varmasti.
Japani, Kiina
Idän taolaiset meditaatio- ja taistelulajit perustuvat Ashtanga-joogan meditatiivisiin käytäntöihin ja Kalaripayattuiin, joka on vedainen soturien (kshatriyojen) koulutusjärjestelmä, johon kuului 300 aselajin ja itsepuolustustekniikan hallitseminen. Buddhalainen munkki Bodhidharma (japaniksi Darumo), legendaarisen Shaolinin perustaja, toi nämä harjoitukset Kiinaan Intiasta. Siinä missä veda-joogit olivat kuitenkin ensisijaisesti kiinnostuneita "sisäisestä alkemiasta", buddhalais-taolaisperinteeseen liittyy taistelulajien intensiivinen kehittäminen ja meditatiivisten tekniikoiden yhdistäminen itsepuolustukseen.
Vedalainen kulttuuri koko maapallon perustana
Edellä esitetyn perusteella voidaan tehdä tärkeä johtopäätös. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa vedalainen kulttuuri ymmärretään vain yhtenä monista kulttuureista, vedalainen maailmankatsomus yhtenä monista mahdollisista maailmankatsomuksista. Kun kuitenkin sukellamme ihmiskunnan menneisyyden syvyyksiin, huomaamme, että vedalainen kulttuuri on perustavanlaatuinen koko maapallon kulttuurille.
Vedat ihmiskunnan menneisyydestä. "Historia käänteisenä".
Mitä Vedat kertovat ihmiskunnan muinaisista kohtaloista? Vedojen käsitys planeetan menneisyydestä on "historia käänteisenä". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eikö kaikki uskot kerro enemmän tai vähemmän historiallisista tapahtumista ja samoista asioista hieman eri muodossa sehän vain vahvistaa että näin on joskus täytynyt tapahtua"
Jotakin varmasti.
Japani, Kiina
Idän taolaiset meditaatio- ja taistelulajit perustuvat Ashtanga-joogan meditatiivisiin käytäntöihin ja Kalaripayattuiin, joka on vedainen soturien (kshatriyojen) koulutusjärjestelmä, johon kuului 300 aselajin ja itsepuolustustekniikan hallitseminen. Buddhalainen munkki Bodhidharma (japaniksi Darumo), legendaarisen Shaolinin perustaja, toi nämä harjoitukset Kiinaan Intiasta. Siinä missä veda-joogit olivat kuitenkin ensisijaisesti kiinnostuneita "sisäisestä alkemiasta", buddhalais-taolaisperinteeseen liittyy taistelulajien intensiivinen kehittäminen ja meditatiivisten tekniikoiden yhdistäminen itsepuolustukseen.
Vedalainen kulttuuri koko maapallon perustana
Edellä esitetyn perusteella voidaan tehdä tärkeä johtopäätös. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa vedalainen kulttuuri ymmärretään vain yhtenä monista kulttuureista, vedalainen maailmankatsomus yhtenä monista mahdollisista maailmankatsomuksista. Kun kuitenkin sukellamme ihmiskunnan menneisyyden syvyyksiin, huomaamme, että vedalainen kulttuuri on perustavanlaatuinen koko maapallon kulttuurille.
Vedat ihmiskunnan menneisyydestä. "Historia käänteisenä".
Mitä Vedat kertovat ihmiskunnan muinaisista kohtaloista? Vedojen käsitys planeetan menneisyydestä on "historia käänteisenä".Suuret aikakaudet
Vedan mukaan ihmiskunnalla on neljä suurta aikakautta: satya,
dvapara, treta ja kali. Sanskritiksi näitä aikakausia kutsutaan yugaksi, yugaksi.
joka tarkoittaa "aikakautta". Tämä tieto aikakausista oli aikoinaan yleismaailmallista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suuret aikakaudet
Vedan mukaan ihmiskunnalla on neljä suurta aikakautta: satya,
dvapara, treta ja kali. Sanskritiksi näitä aikakausia kutsutaan yugaksi, yugaksi.
joka tarkoittaa "aikakautta". Tämä tieto aikakausista oli aikoinaan yleismaailmallista.Myös kreikkalaisilta kirjailijoilta Hesiodokselta ja Ovidiukselta löytyy oppi ihmiskunnan neljästä aikakaudesta.
Ihmiskunnan neljä aikakautta: kultainen, hopeinen, kuparinen ja rautainen. В
Venäläisissä saduissa mainitaan kolme valtakautta: kultainen, kupari ja rauta.
Aivan kuten kevät muuttuu kesäksi, myös maailmankaikkeutemme käy läpi
tiettyjä syklejä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös kreikkalaisilta kirjailijoilta Hesiodokselta ja Ovidiukselta löytyy oppi ihmiskunnan neljästä aikakaudesta.
Ihmiskunnan neljä aikakautta: kultainen, hopeinen, kuparinen ja rautainen. В
Venäläisissä saduissa mainitaan kolme valtakautta: kultainen, kupari ja rauta.
Aivan kuten kevät muuttuu kesäksi, myös maailmankaikkeutemme käy läpi
tiettyjä syklejä.Manut - ihmiskunnan kantaisät.
Vedat paljastavat, että ihmiskunta on ollut olemassa miljoonia vuosia. Ihminen ei ole koskaan polveutunut apinasta. Nämä lajit elivät rinnakkain. Vuonna 1983 Turkmenistanin tiedeakatemian professori Amaniyazov julkisti dinosauruksen jalanjäljen vierestä löytyneen jalanjäljen, joka voidaan tunnistaa ihmisen jalanjäljeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Manut - ihmiskunnan kantaisät.
Vedat paljastavat, että ihmiskunta on ollut olemassa miljoonia vuosia. Ihminen ei ole koskaan polveutunut apinasta. Nämä lajit elivät rinnakkain. Vuonna 1983 Turkmenistanin tiedeakatemian professori Amaniyazov julkisti dinosauruksen jalanjäljen vierestä löytyneen jalanjäljen, joka voidaan tunnistaa ihmisen jalanjäljeksi.Vedojen mukaan kaikkien ihmisten kantaisät ovat Manun tietäjiä, ihmiskunnan perustajia, jotka polveutuivat svargasta - korkeammista planeettajärjestelmistä, jumalten planeetoista - ja kansoittivat maapallon. Vielä tänäkin päivänä sanskritiksi man kuulostaa Manulta - saksaksi der Mann - englanniksi - the Man.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedojen mukaan kaikkien ihmisten kantaisät ovat Manun tietäjiä, ihmiskunnan perustajia, jotka polveutuivat svargasta - korkeammista planeettajärjestelmistä, jumalten planeetoista - ja kansoittivat maapallon. Vielä tänäkin päivänä sanskritiksi man kuulostaa Manulta - saksaksi der Mann - englanniksi - the Man.
Jättiläisten tarinoita. Polaarinen sivilisaatio.
Maapallon menneinä aikakausina ihmiset kasvoivat ja elivät pidempään. Muinaisen maapallon ihmiset olivat jättiläisiä, mistä todisteena ovat tarinat jättiläisistä, jotka ovat kaikissa maailman kulttuureissa
Hypoteesi arktisen (hyperborealaisen) sivilisaation olemassaolosta ei ole ristiriidassa Vedojen tietojen kanssa. Päinvastoin, Vedojen mukaan kulta-aikana vallitsi suotuisa leuto ilmasto kaikkialla maapallolla, myös napa-alueilla. Sivilisaatio ei ollut ainoastaan arktisella alueella vaan myös Etelämantereella. Tästä on todisteena erityisesti amiraali Piri Reisin kuuluisa kartta vuodelta 1513, jossa Etelämanner on kartoitettu ilman jäätä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jättiläisten tarinoita. Polaarinen sivilisaatio.
Maapallon menneinä aikakausina ihmiset kasvoivat ja elivät pidempään. Muinaisen maapallon ihmiset olivat jättiläisiä, mistä todisteena ovat tarinat jättiläisistä, jotka ovat kaikissa maailman kulttuureissa
Hypoteesi arktisen (hyperborealaisen) sivilisaation olemassaolosta ei ole ristiriidassa Vedojen tietojen kanssa. Päinvastoin, Vedojen mukaan kulta-aikana vallitsi suotuisa leuto ilmasto kaikkialla maapallolla, myös napa-alueilla. Sivilisaatio ei ollut ainoastaan arktisella alueella vaan myös Etelämantereella. Tästä on todisteena erityisesti amiraali Piri Reisin kuuluisa kartta vuodelta 1513, jossa Etelämanner on kartoitettu ilman jäätä.... 6. heinäkuuta 1960 päivätyssä sotilasraportissa todetaan: "Rannikko kartoitettiin ennen kuin se peittyi jään alle. Nykyisin jäätikkö on tällä alueella noin kilometrin paksuinen. Meillä ei ole aavistustakaan, miten tämän kartan tiedot voivat korreloida oletetun maantieteellisen tietämyksen tason kanssa vuonna 1513. (Harold Z. Ohlmeyer, everstiluutnantti, Yhdysvaltain ilmavoimien komentaja)."
Gerhardus Mercatorin kartassa vuodelta 1595 ei enää näy Etelämanner, vaan Arktinen manner. Näemme kuvan neljästä virrasta, mikä vastaa vedalaista kuvausta taivaallisesta Gangasta, joka hajoaa neljään virtaan ja putoaa maahan. Bala Gangadhar Tilakin klassikkoteos "The Arctic Home in the Vedas" (1956) on omistettu kadonneen arktisen sivilisaation kuvaukselle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
... 6. heinäkuuta 1960 päivätyssä sotilasraportissa todetaan: "Rannikko kartoitettiin ennen kuin se peittyi jään alle. Nykyisin jäätikkö on tällä alueella noin kilometrin paksuinen. Meillä ei ole aavistustakaan, miten tämän kartan tiedot voivat korreloida oletetun maantieteellisen tietämyksen tason kanssa vuonna 1513. (Harold Z. Ohlmeyer, everstiluutnantti, Yhdysvaltain ilmavoimien komentaja)."
Gerhardus Mercatorin kartassa vuodelta 1595 ei enää näy Etelämanner, vaan Arktinen manner. Näemme kuvan neljästä virrasta, mikä vastaa vedalaista kuvausta taivaallisesta Gangasta, joka hajoaa neljään virtaan ja putoaa maahan. Bala Gangadhar Tilakin klassikkoteos "The Arctic Home in the Vedas" (1956) on omistettu kadonneen arktisen sivilisaation kuvaukselle.Kysymys esi-isien kotimaasta - kaiken saattaminen sopusointuun
Nykytutkijoiden keskuudessa käydään usein keskustelua Vedojen lähteestä, indoeurooppalaisten esi-isänmaasta ja niin edelleen. Kaikki on kuitenkin helppo saattaa sopusointuun, jos hyväksymme ymmärrettävän ja objektiivisesti todistettavissa olevan teesin maailman vedalaisesta sivilisaatiosta.
Yhtenäisen sivilisaation romahdus. Kali-yugan tulo, Vedojen kirjaus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys esi-isien kotimaasta - kaiken saattaminen sopusointuun
Nykytutkijoiden keskuudessa käydään usein keskustelua Vedojen lähteestä, indoeurooppalaisten esi-isänmaasta ja niin edelleen. Kaikki on kuitenkin helppo saattaa sopusointuun, jos hyväksymme ymmärrettävän ja objektiivisesti todistettavissa olevan teesin maailman vedalaisesta sivilisaatiosta.
Yhtenäisen sivilisaation romahdus. Kali-yugan tulo, Vedojen kirjaus5000 vuotta sitten maapallollamme tapahtui aikakausien vaihtuminen. Kali-ugan - paheiden ja rappion - aikakausi alkoi. Yhtenäinen vedalainen sivilisaatio alkoi hajota. Tiede vahvistaa tämän epäsuorasti:
- Geologit selittävät: oli olemassa yksi jättiläismanner Pangaia, ja sitten se hajosi erillisiksi mantereiksi.
- Etnografit selittävät: oli olemassa indoeurooppalaisten kansojen yhtenäisyys, joka sitten hajosi.
- Kielitieteilijät selittävät: oli olemassa yksi ainoa protoslaavilainen kieli - ja sitten se hajosi moniin eri kieliin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
5000 vuotta sitten maapallollamme tapahtui aikakausien vaihtuminen. Kali-ugan - paheiden ja rappion - aikakausi alkoi. Yhtenäinen vedalainen sivilisaatio alkoi hajota. Tiede vahvistaa tämän epäsuorasti:
- Geologit selittävät: oli olemassa yksi jättiläismanner Pangaia, ja sitten se hajosi erillisiksi mantereiksi.
- Etnografit selittävät: oli olemassa indoeurooppalaisten kansojen yhtenäisyys, joka sitten hajosi.
- Kielitieteilijät selittävät: oli olemassa yksi ainoa protoslaavilainen kieli - ja sitten se hajosi moniin eri kieliin.Kali-yuga on Kalojen aikakausi.
Tarkkaan ottaen Kali-yuga alkoi keskiyöllä 18. helmikuuta 3102 eaa. Ujjainin meridiaanilla 7 planeettaa, mukaan lukien Aurinko ja Kuu, olivat linjassa Zeta Pisces -tähden kanssa. Kali-yuga on Kalien aikakausi. Tiedetään, että muinaisista ajoista lähtien kala oli kristinuskon symboli. Mutta myös nyt monet puhuvat Vesimiehen aikakauden tulosta - ja tällekin on selitys Vedoissa, kuten myöhemmin mainitaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kali-yuga on Kalojen aikakausi.
Tarkkaan ottaen Kali-yuga alkoi keskiyöllä 18. helmikuuta 3102 eaa. Ujjainin meridiaanilla 7 planeettaa, mukaan lukien Aurinko ja Kuu, olivat linjassa Zeta Pisces -tähden kanssa. Kali-yuga on Kalien aikakausi. Tiedetään, että muinaisista ajoista lähtien kala oli kristinuskon symboli. Mutta myös nyt monet puhuvat Vesimiehen aikakauden tulosta - ja tällekin on selitys Vedoissa, kuten myöhemmin mainitaan.Vedojen tallennus Himalajalla
Kirjoitusta ei muinoin juurikaan käytetty, vaikka se olikin olemassa. Nykyään arkeologit sanovat valitettavasti: "kirjoitusta edeltävä kausi", mikä viittaa siihen, että se tarkoittaa "hyvin alkeellista". Todellisuudessa kirjoitusta ei käytetty laajalti, sillä ihmiset osasivat muistaa kaiken ulkoa ensimmäisestä kerrasta lähtien. Tämän voi yhä nähdä pappisperheissä Intiassa. On ihmisiä, jotka muistavat ulkoa Srimad-Bhagavatamin 18 000 shlokaa (säettä). Johtopäätös on tämä: muinaisessa vedalaisessa sivilisaatiossa oli olemassa kirjoitus, mutta sitä ei käytetty laajalti. Vasta kun ihmisten muisti alkoi heikentyä ja koitti riitojen aikakausi, Kali-yuga, Vedat kirjoitettiin muistiin Himalajan alueella, paikassa nimeltä Badarikashram. Vedet ovat muinaisen sivilisaation viesti nykyihmiselle. Tämän viestin tarkoituksena on säilyttää ja valistaa ihmisiä rappion ja katastrofin aikakaudella. - Anonyymi
Vedojen aineellinen tieto
Mitä esimerkkejä voidaan antaa Vedojen aineellisesta tiedosta puhuttaessa? Tunnetaan esimerkiksi vedalainen lääketiede (Ayurveda), jossa selitetään, että kaikkien ihmisten kehot ovat erilaisia, ja niitä tulisi hoitaa kehotyypin, elimistön energiavirtojen mukaan. Toinen esimerkki: Vedalainen arkkitehtuuri, Vastu - tilasuunnittelun lait, mikä nykyään tunnetaan paremmin kiinalaisessa versiossa nimellä "Feng Shui".
Muinaisina aikoina tunnettiin myös muuta vedalaista aineellista tietoa. Esimerkiksi tavat luoda ydinräjähdys psyykkisen energian ja erityisten mystisten puhekaavojen - mantrojen - avulla. Vedalaisessa eepoksessa, Mahabharatassa, kuvataan ydinräjähdyksen muoto, jota verrataan avautuvaan sateenvarjoon, ja ydintappion seuraukset:
"Brahman murhanhimoinen nuoli vapautui liekkivirtauksia syöksemällä. Savuttomat liekit levittäytyivät kaikkiin suuntiin kaiken tuhoavalla voimalla. Hehkuva savu- ja liekkipylväs, häikäisevä kuin 10 000 aurinkoa, nousi taivaalle kaikessa kauhistuttavassa majesteettisuudessaan, avautui kuin rantavarjo auringosta <...> Se oli Rautasalama, kuoleman sanansaattaja, joka muutti kaikki Vrishnin ja Andhakin miehet tuhkaksi. Heidän ruumiinsa paloivat. Niiltä, jotka jäivät henkiin, lähti hiukset ja kynnet, keramiikka halkeili ilman näkyvää syytä, ja kaikkien lähiseudun lintujen höyhenet muuttuivat valkoisiksi. Muutamassa tunnissa kaikki ruoka oli myrkytetty...... Pakenevat tulipaloa, soturit heittäytyivät jokeen pestäkseen itsensä ja varusteensa". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedojen aineellinen tieto
Mitä esimerkkejä voidaan antaa Vedojen aineellisesta tiedosta puhuttaessa? Tunnetaan esimerkiksi vedalainen lääketiede (Ayurveda), jossa selitetään, että kaikkien ihmisten kehot ovat erilaisia, ja niitä tulisi hoitaa kehotyypin, elimistön energiavirtojen mukaan. Toinen esimerkki: Vedalainen arkkitehtuuri, Vastu - tilasuunnittelun lait, mikä nykyään tunnetaan paremmin kiinalaisessa versiossa nimellä "Feng Shui".
Muinaisina aikoina tunnettiin myös muuta vedalaista aineellista tietoa. Esimerkiksi tavat luoda ydinräjähdys psyykkisen energian ja erityisten mystisten puhekaavojen - mantrojen - avulla. Vedalaisessa eepoksessa, Mahabharatassa, kuvataan ydinräjähdyksen muoto, jota verrataan avautuvaan sateenvarjoon, ja ydintappion seuraukset:
"Brahman murhanhimoinen nuoli vapautui liekkivirtauksia syöksemällä. Savuttomat liekit levittäytyivät kaikkiin suuntiin kaiken tuhoavalla voimalla. Hehkuva savu- ja liekkipylväs, häikäisevä kuin 10 000 aurinkoa, nousi taivaalle kaikessa kauhistuttavassa majesteettisuudessaan, avautui kuin rantavarjo auringosta <...> Se oli Rautasalama, kuoleman sanansaattaja, joka muutti kaikki Vrishnin ja Andhakin miehet tuhkaksi. Heidän ruumiinsa paloivat. Niiltä, jotka jäivät henkiin, lähti hiukset ja kynnet, keramiikka halkeili ilman näkyvää syytä, ja kaikkien lähiseudun lintujen höyhenet muuttuivat valkoisiksi. Muutamassa tunnissa kaikki ruoka oli myrkytetty...... Pakenevat tulipaloa, soturit heittäytyivät jokeen pestäkseen itsensä ja varusteensa".On helppo keksiä aseita, jotka tuhoavat kaikki, mutta ydintappion muotoa ja seurauksia ei voi keksiä - niistä on tiedettävä. Fyysikko Otto Oppenheimer, USA:n ydinpommin luoja, kun hän näki hämmästyneenä ensimmäisen ydinräjähdyksen, siteerasi Mahabharatan rivejä liekistä, joka on "kirkkaampi kuin 10 000 aurinkoa". Hän sanoi myös kuuluisasti: "Vedan saatavuus on tämän vuosisadan suurin etuoikeus verrattuna kaikkiin edellisiin vuosisatoihin".
Myös muinaisina aikoina oli olemassa teknologioita, joiden avulla voitiin luoda erilaisia lentäviä laitteita, joita kutsuttiin "vimanoiksi". Perusta on löydetty suihkukoneiden malleja, jotka muinaisten astronauttien yhdistyksen asiantuntijaosaston päätelmien mukaan ovat aerodynaamisten ominaisuuksiensa puolesta täysin sopivia. Tämä vahvistettiin myös Saksassa mallien jäljennöksillä tehdyissä kokeissa, joista on olemassa erityinen elokuva. Hyderabadissa asuva tiedemies Narin Shah on tutkinut vedaista tekstiä "Vimanika Shastra" ("Lentokoneiden taito"). Sen sisältämien tietojen perusteella hän pystyi luomaan ja patentoimaan kolme seosta, joilla on ainutlaatuiset ilmailuominaisuudet. Vedan aineellinen tieto on siis tietoa elämästä tässä maailmassa. Vedojen aineellisen tiedon merkitys on tehdä ihmiselämästä harmonisempaa ja mukavampaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On helppo keksiä aseita, jotka tuhoavat kaikki, mutta ydintappion muotoa ja seurauksia ei voi keksiä - niistä on tiedettävä. Fyysikko Otto Oppenheimer, USA:n ydinpommin luoja, kun hän näki hämmästyneenä ensimmäisen ydinräjähdyksen, siteerasi Mahabharatan rivejä liekistä, joka on "kirkkaampi kuin 10 000 aurinkoa". Hän sanoi myös kuuluisasti: "Vedan saatavuus on tämän vuosisadan suurin etuoikeus verrattuna kaikkiin edellisiin vuosisatoihin".
Myös muinaisina aikoina oli olemassa teknologioita, joiden avulla voitiin luoda erilaisia lentäviä laitteita, joita kutsuttiin "vimanoiksi". Perusta on löydetty suihkukoneiden malleja, jotka muinaisten astronauttien yhdistyksen asiantuntijaosaston päätelmien mukaan ovat aerodynaamisten ominaisuuksiensa puolesta täysin sopivia. Tämä vahvistettiin myös Saksassa mallien jäljennöksillä tehdyissä kokeissa, joista on olemassa erityinen elokuva. Hyderabadissa asuva tiedemies Narin Shah on tutkinut vedaista tekstiä "Vimanika Shastra" ("Lentokoneiden taito"). Sen sisältämien tietojen perusteella hän pystyi luomaan ja patentoimaan kolme seosta, joilla on ainutlaatuiset ilmailuominaisuudet. Vedan aineellinen tieto on siis tietoa elämästä tässä maailmassa. Vedojen aineellisen tiedon merkitys on tehdä ihmiselämästä harmonisempaa ja mukavampaa.Vedojen suljettu aineellinen tieto
Osa Vedojen aineellisesta tiedosta on näinä päivinä suljettua. Syynä tähän on se, että tietoisuutemme avulla käytämme tätä tietoa vahingoksi emmekä hyväksi. Nykyään tietoa ja teknologiaa annetaan ihmiselle hänen taloudellisen asemansa ja poliittisen vaikutusvaltansa mukaan. Mutta vedalaisessa sivilisaatiossa voimakkaita mantroja ja mystisiä harjoituksia opettaja antoi vain arvokkaille. Ja jos oppilas alkoi käyttää saamaansa tietoa väärin, guru saattoi peruuttaa siunauksensa.
Vedalainen sivilisaatio
Muinaisina aikoina oli olemassa maailmanlaajuinen pitkälle kehittynyt sivilisaatio, jota ohjasi vedalainen tieto. Sitä kutsuttiin vedalaiseksi sivilisaatioksi. Vedat eivät ole samaa mieltä siitä, että olemme nyt saavuttaneet kehitystemme huipun. Niiden mukaan muinainen sivilisaatio oli kehittyneempi, mutta ei teknisesti kehittynyt. Se, mitä nyt saavutetaan teknologian avulla, saavutettiin silloin rituaalien, mantrojen (puhekaavojen) ja mystisten voimien avulla. Siksi he pystyivät kyntämään härillä, mutta käyttämään ydinaseita. Tämä sivilisaatio eli sopusoinnussa luonnon kanssa ja oli ekologinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedojen suljettu aineellinen tieto
Osa Vedojen aineellisesta tiedosta on näinä päivinä suljettua. Syynä tähän on se, että tietoisuutemme avulla käytämme tätä tietoa vahingoksi emmekä hyväksi. Nykyään tietoa ja teknologiaa annetaan ihmiselle hänen taloudellisen asemansa ja poliittisen vaikutusvaltansa mukaan. Mutta vedalaisessa sivilisaatiossa voimakkaita mantroja ja mystisiä harjoituksia opettaja antoi vain arvokkaille. Ja jos oppilas alkoi käyttää saamaansa tietoa väärin, guru saattoi peruuttaa siunauksensa.
Vedalainen sivilisaatio
Muinaisina aikoina oli olemassa maailmanlaajuinen pitkälle kehittynyt sivilisaatio, jota ohjasi vedalainen tieto. Sitä kutsuttiin vedalaiseksi sivilisaatioksi. Vedat eivät ole samaa mieltä siitä, että olemme nyt saavuttaneet kehitystemme huipun. Niiden mukaan muinainen sivilisaatio oli kehittyneempi, mutta ei teknisesti kehittynyt. Se, mitä nyt saavutetaan teknologian avulla, saavutettiin silloin rituaalien, mantrojen (puhekaavojen) ja mystisten voimien avulla. Siksi he pystyivät kyntämään härillä, mutta käyttämään ydinaseita. Tämä sivilisaatio eli sopusoinnussa luonnon kanssa ja oli ekologinen.Vedojen ennustukset eivät koske ainoastaan välitöntä tulevaisuutta. Niiden avulla voimme kuvitella, millaista elämä on tuhansien vuosien kuluttua, aina aikojen loppuun ja maailmankaikkeuden tuhoutumiseen asti. Luonnollisesti jotkut näistä ennustuksista ovat päällekkäisiä ja joskus yhteneväisiä muiden lähteiden, kuten Mayan, Nostradamuksen tai Raamatun, ennustusten kanssa. Useimmat vedalaiset profetiat ovat kuitenkin täysin ainutlaatuisia ja erilaisia kuin mikään muu. Siksi ne tarjoavat täysin erilaisen, uuden näkökulman tulevaisuuteen.
...eri pyhien kirjoitusten mukaan sama asia on ennustettu. Näin tehdessään yhden Puranan sanat auttavat usein ymmärtämään ja selventämään toisen Puranan ennustuksia. Tämä lisää ennusteiden uskottavuutta ja ilmaisuvoimaa.
Loppujen lopuksi jokainen meistä elää nyt tässä maailmassa, voi lukea tämän päivän sanomalehden tai kuunnella uutisia radiosta ja sitten verrata lukemaansa ja kuulemaansa siihen, mitä Vedat ennustivat nykymaailmasta 5000 vuotta sitten! Ja mielenkiintoista on, että 5000 vuotta sitten on nykyaikaisten tutkijoiden antama vähimmäisaika, sillä on olemassa kirjoituksia, jotka ovat yli 60 000 vuotta vanhoja ja jotka puolestaan viittaavat vielä vanhempiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedojen ennustukset eivät koske ainoastaan välitöntä tulevaisuutta. Niiden avulla voimme kuvitella, millaista elämä on tuhansien vuosien kuluttua, aina aikojen loppuun ja maailmankaikkeuden tuhoutumiseen asti. Luonnollisesti jotkut näistä ennustuksista ovat päällekkäisiä ja joskus yhteneväisiä muiden lähteiden, kuten Mayan, Nostradamuksen tai Raamatun, ennustusten kanssa. Useimmat vedalaiset profetiat ovat kuitenkin täysin ainutlaatuisia ja erilaisia kuin mikään muu. Siksi ne tarjoavat täysin erilaisen, uuden näkökulman tulevaisuuteen.
...eri pyhien kirjoitusten mukaan sama asia on ennustettu. Näin tehdessään yhden Puranan sanat auttavat usein ymmärtämään ja selventämään toisen Puranan ennustuksia. Tämä lisää ennusteiden uskottavuutta ja ilmaisuvoimaa.
Loppujen lopuksi jokainen meistä elää nyt tässä maailmassa, voi lukea tämän päivän sanomalehden tai kuunnella uutisia radiosta ja sitten verrata lukemaansa ja kuulemaansa siihen, mitä Vedat ennustivat nykymaailmasta 5000 vuotta sitten! Ja mielenkiintoista on, että 5000 vuotta sitten on nykyaikaisten tutkijoiden antama vähimmäisaika, sillä on olemassa kirjoituksia, jotka ovat yli 60 000 vuotta vanhoja ja jotka puolestaan viittaavat vielä vanhempiin.Tähtitieteilijät, kun he kohtaavat tämän, että silmällä voi nähdä korkeimman planeetan, he puhuvat elektronisista teleskoopeista, on tähtiä, joita ei voi nähdä silmällä - niitä ei voi nähdä edes elektronisten laitteiden, tietokoneiden elektronisten laitteiden, avulla, mutta nykyajan tiedemiehet ovat käytännössä - ei teoreettisesti, vaan käytännössä - vailla kykyä ymmärtää ja havaita avaruuden moniulotteisuutta. Jopa hiiliatomi tarvitsee 18 ulottuvuutta, jotta sitä voidaan tarkastella. Ja tämä on realistista tehdä vain tietokoneella. Kyse on siis kvanttifysiikasta, kvanttimekaniikasta ja kaikesta muusta, kaikesta, mikä koskee näitä osa-alueita. Mutta visuaalisesti, tai jotenkin ajattelemalla sillä tavalla, sitä on hyvin vaikea tarkastella, jotenkin luonnossa. Veda-kirjallisuus antaa tämän oivalluksen - miksi jotkut asiat näemme visuaalisesti, mutta todellisuudessa ne ovat hyvin kaukana, koska suhtaudumme tiettyyn ulottuvuuteen. Joten se, mikä on hyvin lähellä meidän ulottuvuudessamme, jossain toisessa ulottuvuudessa sitä ei voi edes nähdä. Joku muu elävä olento voi nähdä sen visuaalisesti, ei vain visuaalisesti, mutta he eivät voi edes havaita sitä kehittyneemmillä laitteilla kuin meillä on. Vedalaisessa kirjallisuudessa kuvataan siis 64 ajan ja avaruuden ulottuvuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tähtitieteilijät, kun he kohtaavat tämän, että silmällä voi nähdä korkeimman planeetan, he puhuvat elektronisista teleskoopeista, on tähtiä, joita ei voi nähdä silmällä - niitä ei voi nähdä edes elektronisten laitteiden, tietokoneiden elektronisten laitteiden, avulla, mutta nykyajan tiedemiehet ovat käytännössä - ei teoreettisesti, vaan käytännössä - vailla kykyä ymmärtää ja havaita avaruuden moniulotteisuutta. Jopa hiiliatomi tarvitsee 18 ulottuvuutta, jotta sitä voidaan tarkastella. Ja tämä on realistista tehdä vain tietokoneella. Kyse on siis kvanttifysiikasta, kvanttimekaniikasta ja kaikesta muusta, kaikesta, mikä koskee näitä osa-alueita. Mutta visuaalisesti, tai jotenkin ajattelemalla sillä tavalla, sitä on hyvin vaikea tarkastella, jotenkin luonnossa. Veda-kirjallisuus antaa tämän oivalluksen - miksi jotkut asiat näemme visuaalisesti, mutta todellisuudessa ne ovat hyvin kaukana, koska suhtaudumme tiettyyn ulottuvuuteen. Joten se, mikä on hyvin lähellä meidän ulottuvuudessamme, jossain toisessa ulottuvuudessa sitä ei voi edes nähdä. Joku muu elävä olento voi nähdä sen visuaalisesti, ei vain visuaalisesti, mutta he eivät voi edes havaita sitä kehittyneemmillä laitteilla kuin meillä on. Vedalaisessa kirjallisuudessa kuvataan siis 64 ajan ja avaruuden ulottuvuutta.
Ja kaikki nämä ulottuvuudet ovat asuttuja, eli niissä on sivilisaatioita. Voimme siis sanoa, että samassa paikassa voi olla useita sivilisaatioita, mutta eri ulottuvuuksissa samaan aikaan. Kyse on vain siitä, että elävällä olennolla on tietynlainen aistitila päästä noihin ulottuvuuksiin ja joutua kosketuksiin jonkun ihmiskunnan tason elävien olentojen tosiasiallisesti olemassa olevan toiminnan kanssa. Vedalaisessa kirjallisuudessa tämä kaikki kuvataan perusteellisesti. Siinä luetellaan jopa käytäviä ja paikkoja, joiden kautta voi päästä ilmenneen järjestelmämme alueelle; toisin sanoen on olemassa paikkoja, joiden kautta voi päästä muihin ulottuvuuksiin. Ja näet maapallon aivan eri tavalla, eri silmin - eri taivas, eri tähtien järjestys ja niin edelleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jättiläisten tarinoita. Polaarinen sivilisaatio.
Maapallon menneinä aikakausina ihmiset kasvoivat ja elivät pidempään. Muinaisen maapallon ihmiset olivat jättiläisiä, mistä todisteena ovat tarinat jättiläisistä, jotka ovat kaikissa maailman kulttuureissa
Hypoteesi arktisen (hyperborealaisen) sivilisaation olemassaolosta ei ole ristiriidassa Vedojen tietojen kanssa. Päinvastoin, Vedojen mukaan kulta-aikana vallitsi suotuisa leuto ilmasto kaikkialla maapallolla, myös napa-alueilla. Sivilisaatio ei ollut ainoastaan arktisella alueella vaan myös Etelämantereella. Tästä on todisteena erityisesti amiraali Piri Reisin kuuluisa kartta vuodelta 1513, jossa Etelämanner on kartoitettu ilman jäätä.Jättiläiset olivat jumalten/langenneiden enkelten jälkeläisiä eihän näistä mikään tarina tee raamattua tyhjäksi vaan täydentää sitä kun avoimesti katsoo maailmaa
- Anonyymi
Ja siltikään se Jeesukseksi mainittu ei tullut takaisin Maan päälle vielä osan lähimpiään eläessä, vaikka niin heille vakuutti tekevänsä. Taisi olla petkuhuiputtaja-luikurin vikaa tässäkin sandaalihepussa?
- Anonyymi
Vertauskuvallisesti puhuttu tai vihjaus uudesti synytymästä?
- Anonyymi
Jumala on kaikkien maailmojen jumala eikö se jo kerro kaiken me emme ole yksin täällä
- Anonyymi
Langenneet enkelit saattoivat olla UFO miehiä siinä ympyrä sulkeutuisi ja kaikelle olisi osittainen selitys
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18368310/itamaisesta-filosofiasta-kiinnostuneille
Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18273516/ihmisen-metafyysinen-rakenne
Me kaikki tunnemme ihmisen anatomian, mutta entä metafyysinen rakenne?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18274310/ihmisen-metafyysinen-rakenne--osa-2
Toinen esimerkki. Tehdäkseni asian niin selväksi. Vertauskuvallisesti keho on auto. Sielu tämän hienojakoisen kehon kuoressa on tämän auton matkustaja. Jää vielä selvittämättä, kuka on tämän monimutkaisen koneen kuljettaja? Ilmeisesti ei sielu. Sillä jos me olisimme tämän kehon kuljettaja, kaikki tapahtuisi elämässämme täysin niin kuin olemme suunnitelleet. Ja niin ei aina tapahdu. Se tarkoittaa joitakin kohtalon käänteitä, joitakin olosuhteita, joita haluaisimme välttää, mutta meidän on pakko jäädä niihin. Eli sanomme: "Kohtalo on johtanut..." tai minulle on tapahtunut jotakin..... tai jokin kohtalon voima. Eli tiettyyn pisteeseen asti minulla on vapaus, menen näin tai näin, mutta siinä on myös välttämättä jokin ennakointielementti ja tunnemme, että elämässämme on jokin muu voima, jotkut olosuhteet tai kohtalo, joka saa meidät toimimaan toisin kuin haluaisimme.
Nämä ovat siis vertauskuvallisia esimerkkejä. - Anonyymi

Nämä ovat siis vertauskuvallisia esimerkkejä.<<Langenneet enkelit saattoivat olla UFO miehiä siinä ympyrä sulkeutuisi ja kaikelle olisi osittainen selitys>>
https://eu.pressconnects.com/story/news/connections/faith/2021/06/15/ufos-and-bible-pastor-and-author-downing-says-they-may-angels/7684053002/
Ufot ja Raamattu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<Langenneet enkelit saattoivat olla UFO miehiä siinä ympyrä sulkeutuisi ja kaikelle olisi osittainen selitys>>
https://eu.pressconnects.com/story/news/connections/faith/2021/06/15/ufos-and-bible-pastor-and-author-downing-says-they-may-angels/7684053002/
Ufot ja Raamattu.Mitä Endwellin pastori ja kirjailija ajattelee UFO-havainnoista: Ne voivat olla enkeleitä ja Raamatussa
- Anonyymi
<<Langenneet enkelit saattoivat olla UFO miehiä siinä ympyrä sulkeutuisi ja kaikelle olisi osittainen selitys>>
Viime vuosina on ilmestynyt yhä enemmän julkaisuja, jotka on omistettu noaakilaisille traditioille. [2] Vaikka Nooan kirjaa ei mainita muinaisissa apokryfikirjojen luetteloissa[3], Nooalle liitetyt kirjoitukset mainitaan sellaisissa varhaisissa aineistoissa kuin Jubileiden kirjassa (Jub. 10:13[4] ja Jub. 21:10[5]), Qumranista löytyneessä Genesiksen apokryfikirjassa[6] ja kreikkalaisessa Athos-vuorelta löytyneessä Leevi-dokumentin katkelmassa[7].
Kadonneen Nooan kirjan otsikoiden lisäksi on säilynyt useita varhaisiin noaakilaisiin traditioihin liittyviä fragmentaarisia aineistoja. Useimmat tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että joitakin osia kadonneesta Nooan kirjasta "on sisällytetty 1. Henokiin ja Jubileisiin ja että joissakin Qumranin käsikirjoituksissa[8] on säilynyt joitakin jälkiä siitä."[9]
Suuri osa säilyneistä Nooakin fragmenteista liittyy enokialaiseen aineistoon. Tämä assosiaatio viittaa ilmeiseen yhtenäisyyteen "Enok-Noah-akselin" takana. Joissakin Pseudepigrafian teksteissä "Nooan sanat" seuraavat usein tiiviisti "Henokin sanoja". Varhaisimmasta enokialaisesta aineistosta lähtien voimme nähdä tämän noaakilaisen ja enokialaisen perinteen keskinäisen riippuvuuden. H. Kvanvig huomauttaa, että noaakilaisissa traditioissa Nooa ja Henok esiintyvät usein samoissa rooleissa[10].
Joissakin enokialaisissa kirjoituksissa tämä Henokin ja Nooan pitkäaikainen ykseys näyttää kuitenkin jostain syystä rikkoutuneen. Niissä sivuutetaan "Henok-Noah-akseli" ja osoitetaan kiivasta teologista polemiikkia Nooaa ja hänen nimeensä liittyviä perinteitä vastaan. Yksi pseudepigrafiateksteistä, jotka todistavat tällaisesta harvinaisesta Nooan vastaisesta kritiikistä, on 2 Henok. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<Langenneet enkelit saattoivat olla UFO miehiä siinä ympyrä sulkeutuisi ja kaikelle olisi osittainen selitys>>
Viime vuosina on ilmestynyt yhä enemmän julkaisuja, jotka on omistettu noaakilaisille traditioille. [2] Vaikka Nooan kirjaa ei mainita muinaisissa apokryfikirjojen luetteloissa[3], Nooalle liitetyt kirjoitukset mainitaan sellaisissa varhaisissa aineistoissa kuin Jubileiden kirjassa (Jub. 10:13[4] ja Jub. 21:10[5]), Qumranista löytyneessä Genesiksen apokryfikirjassa[6] ja kreikkalaisessa Athos-vuorelta löytyneessä Leevi-dokumentin katkelmassa[7].
Kadonneen Nooan kirjan otsikoiden lisäksi on säilynyt useita varhaisiin noaakilaisiin traditioihin liittyviä fragmentaarisia aineistoja. Useimmat tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että joitakin osia kadonneesta Nooan kirjasta "on sisällytetty 1. Henokiin ja Jubileisiin ja että joissakin Qumranin käsikirjoituksissa[8] on säilynyt joitakin jälkiä siitä."[9]
Suuri osa säilyneistä Nooakin fragmenteista liittyy enokialaiseen aineistoon. Tämä assosiaatio viittaa ilmeiseen yhtenäisyyteen "Enok-Noah-akselin" takana. Joissakin Pseudepigrafian teksteissä "Nooan sanat" seuraavat usein tiiviisti "Henokin sanoja". Varhaisimmasta enokialaisesta aineistosta lähtien voimme nähdä tämän noaakilaisen ja enokialaisen perinteen keskinäisen riippuvuuden. H. Kvanvig huomauttaa, että noaakilaisissa traditioissa Nooa ja Henok esiintyvät usein samoissa rooleissa[10].
Joissakin enokialaisissa kirjoituksissa tämä Henokin ja Nooan pitkäaikainen ykseys näyttää kuitenkin jostain syystä rikkoutuneen. Niissä sivuutetaan "Henok-Noah-akseli" ja osoitetaan kiivasta teologista polemiikkia Nooaa ja hänen nimeensä liittyviä perinteitä vastaan. Yksi pseudepigrafiateksteistä, jotka todistavat tällaisesta harvinaisesta Nooan vastaisesta kritiikistä, on 2 Henok.<<Langenneet enkelit saattoivat olla UFO miehiä siinä ympyrä sulkeutuisi ja kaikelle olisi osittainen selitys>>
Elohimin pojat makaavat naisten kanssa ja tuottavat puolijumalia (1. Moos. 6:1-4) sijoittuu Nooan syntymän ja vedenpaisumuksen väliin. Tämä kohtien rinnakkain asettaminen sai 1. Henokin ja Genesis Apocryphonin kyseenalaistamaan, oliko Lamek Nooan isä vai oliko Nooa puolijumala. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<Langenneet enkelit saattoivat olla UFO miehiä siinä ympyrä sulkeutuisi ja kaikelle olisi osittainen selitys>>
Elohimin pojat makaavat naisten kanssa ja tuottavat puolijumalia (1. Moos. 6:1-4) sijoittuu Nooan syntymän ja vedenpaisumuksen väliin. Tämä kohtien rinnakkain asettaminen sai 1. Henokin ja Genesis Apocryphonin kyseenalaistamaan, oliko Lamek Nooan isä vai oliko Nooa puolijumala.Puolijumalat mytologiassa
Gilgameš.
Perseus. Kreikkalaisessa mytologiassa Perseus on Zeuksen ja kauniin Danae-nimisen tytön poika, jonka isä, Argoksen kuningas Akrisios, vangitsi tytön torniin saatuaan ennustuksen, jonka mukaan hänen poikansa olisi hänen kuolemansa syy. Zeus onnistui kuitenkin vierailemaan tytön luona ilmestymällä kultasateena. Perseus, heidän tästä liitosta syntynyt poikansa, kasvoi voimakkaaksi soturiksi. Hänen seikkailuistaan kuuluisa on Meduusan, gorgonien tappaminen, sillä Meduusa pystyi muuttamaan kenen tahansa häntä katsovan miehen kiveksi.
Herakles - Kreikkalaisessa mytologiassa Herakles (roomalaisessa myytissä Herkules) oli Zeuksen ja kauniin, mutta naimisissa olleen Alkemenen poika. Perseuksen tyttärentyttärenä Alcemene oli Zeuksen lapsenlapsenlapsenlapsi, mutta tämä ei estänyt jumalten päällikköä muuttumasta hänen miehensä Amphitryonin sylkykuvaksi ja makaamasta Alcemenen kanssa, kun tämä oli sotaretkellä. Tämän liiton lapsella, Herakleen, oli yliluonnolliset voimat, ja hänet tunnetaan vaeltajana, joka taisteli hirviöitä vastaan ja seikkaili monissa seikkailuissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolijumalat mytologiassa
Gilgameš.
Perseus. Kreikkalaisessa mytologiassa Perseus on Zeuksen ja kauniin Danae-nimisen tytön poika, jonka isä, Argoksen kuningas Akrisios, vangitsi tytön torniin saatuaan ennustuksen, jonka mukaan hänen poikansa olisi hänen kuolemansa syy. Zeus onnistui kuitenkin vierailemaan tytön luona ilmestymällä kultasateena. Perseus, heidän tästä liitosta syntynyt poikansa, kasvoi voimakkaaksi soturiksi. Hänen seikkailuistaan kuuluisa on Meduusan, gorgonien tappaminen, sillä Meduusa pystyi muuttamaan kenen tahansa häntä katsovan miehen kiveksi.
Herakles - Kreikkalaisessa mytologiassa Herakles (roomalaisessa myytissä Herkules) oli Zeuksen ja kauniin, mutta naimisissa olleen Alkemenen poika. Perseuksen tyttärentyttärenä Alcemene oli Zeuksen lapsenlapsenlapsenlapsi, mutta tämä ei estänyt jumalten päällikköä muuttumasta hänen miehensä Amphitryonin sylkykuvaksi ja makaamasta Alcemenen kanssa, kun tämä oli sotaretkellä. Tämän liiton lapsella, Herakleen, oli yliluonnolliset voimat, ja hänet tunnetaan vaeltajana, joka taisteli hirviöitä vastaan ja seikkaili monissa seikkailuissa.Tällaiset tarinat saattavat tuntua meistä oudoilta tai omituisilta, muistuttavat enemmän sitä, mitä näemme elokuvateattereissa kuin sitä, mitä ajattelemme synagogissa, mutta nämä ajatukset olivat tavanomaista reilua antiikin Välimeren kulttuurien uskonnollisessa elämässä, johon muinainen Israel kuului.
Puolijumalat Raamatussa
Ajatus jumalallisesta isyydestä ei ole yhtä vieras Raamatulle. Kuten kirjassa "Isaac's Divine Conception", TheTorah (2018), 1. Mooseksen kirjan 18 ja 21 luvun kertomus antaa ymmärtää, että JHWH tai joku hänen lähettiläänsä hedelmöitti Saaran. Myös Eevan lausunto, jonka mukaan hän loi Kainin "JHWH:n kanssa"[2], ja kertomus enkelin vierailusta Manoakin vaimon luona viittaavat hedelmöitykseen jumalallisen isän kautta[3].
Näissä raamatullisissa kertomuksissa vältetään sellaisia mytologisia yksityiskohtia, joita esiintyy antiikin Lähi-idän ja kreikkalais-roomalaisen ajan kertomuksissa puolijumalien syntymästä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällaiset tarinat saattavat tuntua meistä oudoilta tai omituisilta, muistuttavat enemmän sitä, mitä näemme elokuvateattereissa kuin sitä, mitä ajattelemme synagogissa, mutta nämä ajatukset olivat tavanomaista reilua antiikin Välimeren kulttuurien uskonnollisessa elämässä, johon muinainen Israel kuului.
Puolijumalat Raamatussa
Ajatus jumalallisesta isyydestä ei ole yhtä vieras Raamatulle. Kuten kirjassa "Isaac's Divine Conception", TheTorah (2018), 1. Mooseksen kirjan 18 ja 21 luvun kertomus antaa ymmärtää, että JHWH tai joku hänen lähettiläänsä hedelmöitti Saaran. Myös Eevan lausunto, jonka mukaan hän loi Kainin "JHWH:n kanssa"[2], ja kertomus enkelin vierailusta Manoakin vaimon luona viittaavat hedelmöitykseen jumalallisen isän kautta[3].
Näissä raamatullisissa kertomuksissa vältetään sellaisia mytologisia yksityiskohtia, joita esiintyy antiikin Lähi-idän ja kreikkalais-roomalaisen ajan kertomuksissa puolijumalien syntymästä.Lähimpänä Raamatussa olevia muinaisen Lähi-idän ja kreikkalais-roomalaisen ajan kertomuksia jumalolennoista, jotka tunsivat himoa ihmisnaisia kohtaan, ottivat heidät ja tuottivat puolijumalia, on lyhyt pätkä, joka löytyy 1. Mooseksen kirjan kuudennesta luvusta, joka edeltää välittömästi vedenpaisumuskertomusta.
Näyttää todennäköiseltä, että muinaisilla israelilaisilla oli paljon muutakin kerrottavaa näistä sankareista tai puolijumalista, mutta suuri osa tästä aineistosta on kadonnut tai, mikä on todennäköisempää, Tooran laatimisesta vastanneet ryhmät ovat tukahduttaneet sen. Monoteistinen uskonto ei helposti yhdisty ajatukseen puolijumalista, sillä se ei ainoastaan antropomorfisoi Jumalaa suuresti, vaan sallii myös muita, pienempiä jumalia.
Itse asiassa rabbiininen juutalaisuus yritti tukahduttaa tämän kertomuksen yksinkertaisen merkityksen tulkitsemalla termiä Elohim tässä yhteydessä ei Jumalaksi tai jumaliksi, vaan sen harvinaisemmassa merkityksessä "tuomarit" tai "tärkeät ihmiset" (esim. 2. Moos. 21:6). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähimpänä Raamatussa olevia muinaisen Lähi-idän ja kreikkalais-roomalaisen ajan kertomuksia jumalolennoista, jotka tunsivat himoa ihmisnaisia kohtaan, ottivat heidät ja tuottivat puolijumalia, on lyhyt pätkä, joka löytyy 1. Mooseksen kirjan kuudennesta luvusta, joka edeltää välittömästi vedenpaisumuskertomusta.
Näyttää todennäköiseltä, että muinaisilla israelilaisilla oli paljon muutakin kerrottavaa näistä sankareista tai puolijumalista, mutta suuri osa tästä aineistosta on kadonnut tai, mikä on todennäköisempää, Tooran laatimisesta vastanneet ryhmät ovat tukahduttaneet sen. Monoteistinen uskonto ei helposti yhdisty ajatukseen puolijumalista, sillä se ei ainoastaan antropomorfisoi Jumalaa suuresti, vaan sallii myös muita, pienempiä jumalia.
Itse asiassa rabbiininen juutalaisuus yritti tukahduttaa tämän kertomuksen yksinkertaisen merkityksen tulkitsemalla termiä Elohim tässä yhteydessä ei Jumalaksi tai jumaliksi, vaan sen harvinaisemmassa merkityksessä "tuomarit" tai "tärkeät ihmiset" (esim. 2. Moos. 21:6).Oliko Nooa puolijumala?
1. luvussa Henokin kirjassa Nooan isä Lamek reagoi paniikissa nähdessään uuden poikansa maagisen ulkonäön:
1 Henok 106:2 Ja hänen (Nooan) kehonsa oli valkoinen kuin lumi ja punainen kuin ruusun kukka, ja hänen päänsä hiukset [olivat] valkoiset kuin villa... ja hänen silmänsä [olivat] kauniit; ja kun hän avasi silmänsä, hän teki koko talon kirkkaaksi kuin aurinko, niin että koko talo oli poikkeuksellisen kirkas. 106:3 Ja kun hänet otettiin kätilön kädestä, avasi hän suunsa ja puhui vanhurskauden Herralle. 106:4 Ja hänen isänsä Lamek pelkäsi häntä, pakeni ja meni isänsä Metusalahin tykö. 106:5 Ja hän sanoi hänelle: Hän sanoi: "Minä olen synnyttänyt vieraan pojan; hän ei ole ihmisen kaltainen, vaan hän on taivaan enkelien lasten kaltainen, aivan toisenlainen, eikä meidän kaltaisemme..."[9].
Tarina jatkuu siten, että Metusaleh menee isänsä, Henokin, luo taivaaseen neuvotellakseen tästä oudosta lapsesta:
1 Henok 106:10 ...[Poikalleni Lamekille on syntynyt lapsi, jonka muoto ja tyyppi eivät ole ihmisen tyypin kaltaisia... 106:12 Ja hänen isänsä Lamek pelkäsi ja pakeni luokseni. Eikä hän usko, että hän [on syntynyt] hänestä, vaan luulee hänen olevan taivaan enkeleistä..."" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko Nooa puolijumala?
1. luvussa Henokin kirjassa Nooan isä Lamek reagoi paniikissa nähdessään uuden poikansa maagisen ulkonäön:
1 Henok 106:2 Ja hänen (Nooan) kehonsa oli valkoinen kuin lumi ja punainen kuin ruusun kukka, ja hänen päänsä hiukset [olivat] valkoiset kuin villa... ja hänen silmänsä [olivat] kauniit; ja kun hän avasi silmänsä, hän teki koko talon kirkkaaksi kuin aurinko, niin että koko talo oli poikkeuksellisen kirkas. 106:3 Ja kun hänet otettiin kätilön kädestä, avasi hän suunsa ja puhui vanhurskauden Herralle. 106:4 Ja hänen isänsä Lamek pelkäsi häntä, pakeni ja meni isänsä Metusalahin tykö. 106:5 Ja hän sanoi hänelle: Hän sanoi: "Minä olen synnyttänyt vieraan pojan; hän ei ole ihmisen kaltainen, vaan hän on taivaan enkelien lasten kaltainen, aivan toisenlainen, eikä meidän kaltaisemme..."[9].
Tarina jatkuu siten, että Metusaleh menee isänsä, Henokin, luo taivaaseen neuvotellakseen tästä oudosta lapsesta:
1 Henok 106:10 ...[Poikalleni Lamekille on syntynyt lapsi, jonka muoto ja tyyppi eivät ole ihmisen tyypin kaltaisia... 106:12 Ja hänen isänsä Lamek pelkäsi ja pakeni luokseni. Eikä hän usko, että hän [on syntynyt] hänestä, vaan luulee hänen olevan taivaan enkeleistä...""Eri kansojen teokset kertovat ihmisten ja puolijumalien jälkeläisistä. Sama pätee myös Raamattuun. Eenokin kirja jne.
- Anonyymi
בני אלהים "elohimin lapset" voi olla kirjaimellisesti (Elohimin jälkeläisiä) tai vain termi jumalille tai jumalille. Varhaiset tulkitsijat kuitenkin ymmärsivät nämä olennot enkeleiksi eli Jumalan sanansaattajiksi eivätkä itse "jumaliksi". Sana "enkeli" tulee kreikan kielen ἄγγελος-sanasta, joka tarkoittaa lähettilästä, kuten myös heprean מלאך-sana (juuresta ל.א.כ. joka tarkoittaa "lähettää"[7]).
Kun juutalaisuudessa hyväksyttiin, että muita jumalia ei ole olemassa, mikä oli varmasti toisen temppelin aikana yleinen uskomus, tämän tarinan taivaalliset olennot oli alennettava jumalan luomien alempien olentojen asemaan. Tämä käsitys benei elohimista on perusta Enokin ja Jubileen kirjan uskomukselle "Vartijoista", termi, jota käytettiin enkelivieraista[8].
Näin ollen Toora sanoo, että jotkut näistä enkeleistä/valvojista, jotka oli lähetetty maan päälle mitä tahansa tehtävää varten, antautuivat maallisille haluilleen ja parittelivat naisten kanssa, tuottaen näin ikään kuin "puolienkeleitä". Huolestuttava mahdollisuus joutua enkelin aisankannattajaksi on toisen temppelin kirjallisuudessa esiintyvän Nooan syntymää koskevan anekdootin taustalla.
Oliko Nooa puolijumala?
Kirjassa 1. Henok, Nooan isä Lamek reagoi paniikissa nähdessään uuden poikansa maagisen ulkonäön: - Anonyymi

Kirjassa 1. Henok, Nooan isä Lamek reagoi paniikissa nähdessään uuden poikansa maagisen ulkonäön:Kirjassa 1. Henok, Nooan isä Lamek reagoi paniikissa nähdessään uuden poikansa maagisen ulkonäön:
1 Henok 106:2 Ja hänen (Nooan) ruumiinsa oli valkoinen kuin lumi ja punainen kuin ruusun kukka, ja hänen päänsä hiukset [olivat] valkoiset kuin villa... ja hänen silmänsä [olivat] kauniit; ja kun hän avasi silmänsä, hän teki koko talon kirkkaaksi kuin aurinko, niin että koko talo oli poikkeuksellisen kirkas. 106:3 Ja kun hänet otettiin kätilön kädestä, avasi hän suunsa ja puhui vanhurskauden Herralle. 106:4 Ja hänen isänsä Lamek pelkäsi häntä, pakeni ja meni isänsä Metusalahin tykö. 106:5 Ja hän sanoi hänelle: Hän sanoi: "Minä olen synnyttänyt vieraan pojan; hän ei ole ihmisen kaltainen, vaan hän on taivaan enkelien lasten kaltainen, aivan toisenlainen, eikä meidän kaltaisemme..."[9].
Tarina jatkuu siten, että Metusaleh menee isänsä, Henokin, luo taivaaseen neuvotellakseen tästä oudosta lapsesta:
1 Henok 106:10 ...[Poikalleni Lamekille on syntynyt lapsi, jonka muoto ja tyyppi eivät ole ihmisen tyypin kaltaisia... 106:12 Ja hänen isänsä Lamek pelkäsi ja pakeni luokseni. Eikä hän usko, että hän [on syntynyt] hänestä, vaan luulee hänen olevan taivaan enkeleistä...""
Henok rauhoittelee Metusalehia ja Lamekia selittämällä, että Nooan fantastinen ulkonäkö liittyy hänen rooliinsa historiassa ja tulevaan vedenpaisumukseen, ei enkeli-isään.
Genesis Apocryphon: Bat-Enoshilla oli suhde Vartijan kanssa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjassa 1. Henok, Nooan isä Lamek reagoi paniikissa nähdessään uuden poikansa maagisen ulkonäön:
1 Henok 106:2 Ja hänen (Nooan) ruumiinsa oli valkoinen kuin lumi ja punainen kuin ruusun kukka, ja hänen päänsä hiukset [olivat] valkoiset kuin villa... ja hänen silmänsä [olivat] kauniit; ja kun hän avasi silmänsä, hän teki koko talon kirkkaaksi kuin aurinko, niin että koko talo oli poikkeuksellisen kirkas. 106:3 Ja kun hänet otettiin kätilön kädestä, avasi hän suunsa ja puhui vanhurskauden Herralle. 106:4 Ja hänen isänsä Lamek pelkäsi häntä, pakeni ja meni isänsä Metusalahin tykö. 106:5 Ja hän sanoi hänelle: Hän sanoi: "Minä olen synnyttänyt vieraan pojan; hän ei ole ihmisen kaltainen, vaan hän on taivaan enkelien lasten kaltainen, aivan toisenlainen, eikä meidän kaltaisemme..."[9].
Tarina jatkuu siten, että Metusaleh menee isänsä, Henokin, luo taivaaseen neuvotellakseen tästä oudosta lapsesta:
1 Henok 106:10 ...[Poikalleni Lamekille on syntynyt lapsi, jonka muoto ja tyyppi eivät ole ihmisen tyypin kaltaisia... 106:12 Ja hänen isänsä Lamek pelkäsi ja pakeni luokseni. Eikä hän usko, että hän [on syntynyt] hänestä, vaan luulee hänen olevan taivaan enkeleistä...""
Henok rauhoittelee Metusalehia ja Lamekia selittämällä, että Nooan fantastinen ulkonäkö liittyy hänen rooliinsa historiassa ja tulevaan vedenpaisumukseen, ei enkeli-isään.
Genesis Apocryphon: Bat-Enoshilla oli suhde Vartijan kanssa?Toinen versio tarinasta esiintyy Genesis Apocryphonissa (1Q20), Kuolleenmeren käärössä, jossa kerrotaan uudelleen Genesiksen tarinoita. Sekin alkaa ihmeelliseltä näyttävästä Nooa-vauvasta, ja Lamek tekee pelkonsa selväksi vaimolleen (sarake 2):
1 הא באדין חש֗ב֗ת֗ ב֗לב֗י די מן עירין ה֗ריאתא ומן קדיֹשין זרעא ולנפיל[ין] 2 ולבי עלי משתני על עולימא דנא. 3 באדין אנה למך אתבהלת ועלת על בתאנוש אנֹת֗ת֗י֗...
1 Silloin ajattelin itsekseni: "Raskaus on peräisin Vartijoista, ja siemen on peräisin Pyhistä ja nefiläisistä", 2 ja mieleni oli hyvin levoton lapsen vuoksi. [tyhjä] 3 Silloin minä, Lamek, tulin levottomaksi, ja menin [vaimoni] Bat-Enoshin luo... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen versio tarinasta esiintyy Genesis Apocryphonissa (1Q20), Kuolleenmeren käärössä, jossa kerrotaan uudelleen Genesiksen tarinoita. Sekin alkaa ihmeelliseltä näyttävästä Nooa-vauvasta, ja Lamek tekee pelkonsa selväksi vaimolleen (sarake 2):
1 הא באדין חש֗ב֗ת֗ ב֗לב֗י די מן עירין ה֗ריאתא ומן קדיֹשין זרעא ולנפיל[ין] 2 ולבי עלי משתני על עולימא דנא. 3 באדין אנה למך אתבהלת ועלת על בתאנוש אנֹת֗ת֗י֗...
1 Silloin ajattelin itsekseni: "Raskaus on peräisin Vartijoista, ja siemen on peräisin Pyhistä ja nefiläisistä", 2 ja mieleni oli hyvin levoton lapsen vuoksi. [tyhjä] 3 Silloin minä, Lamek, tulin levottomaksi, ja menin [vaimoni] Bat-Enoshin luo...Tarina jatkuu siten, että Metusaleh menee isänsä Henokin luo taivaaseen neuvotellakseen tästä oudosta lapsesta:
1 Henok 106:10 ...[Poikalleni Lamekille on syntynyt lapsi, jonka muoto ja tyyppi eivät ole ihmisen tyypin kaltaisia... 106:12 Ja hänen isänsä Lamek pelkäsi ja pakeni luokseni. Eikä hän usko, että hän [on syntynyt] hänestä, vaan luulee hänen olevan taivaan enkeleistä...""
Henok rauhoittelee Metusalehia ja Lamekia selittämällä, että Nooan fantastinen ulkonäkö liittyy hänen rooliinsa historiassa ja tulevaan vedenpaisumukseen, ei enkeli-isään.
Genesis Apocryphon: Bat-Enoshilla oli suhde Vartijan kanssa?
Toinen versio tarinasta esiintyy Genesis Apocryphonissa (1Q20), Kuolleenmeren käärössä, jossa kerrotaan uudelleen Genesiksen tarinoita. Sekin alkaa ihmeelliseltä näyttävästä Nooa-vauvasta, ja Lamek tekee pelkonsa selväksi vaimolleen (sarake 2):
1 Silloin ajattelin itsekseni: "Raskaus on peräisin Vartijoista, ja siemen on peräisin Pyhistä ja nefiläisistä", 2 ja mieleni oli hyvin levoton lapsen vuoksi. [tyhjä] 3 Silloin minä, Lamek, tulin levottomaksi, ja menin [vaimoni] Bat-Enoshin luo... - Anonyymi
Useimmiten on vain helpompi kohauttaa olkapäitä ja siirtyä Nooan ja hänen perheensä tarinaan. Mutta kysymykset pysyvät silti: Keitä ovat nämä "Jumalan pojat" ja heidän nefiläislapsensa, ja miksi Ensimmäisen Mooseksen kirjan kirjoittaja ylipäätään haluaa mainita heidät?
Tekstistä selviää, että "Jumalan pojat" (hepreaksi Benai-Elohim) antautuivat intohimolleen "ihmisten tyttäriä" kohtaan ja saivat heidän kanssaan lapsia. Nämä jälkeläiset tunnettiin nimellä nefiläiset (kirjaimellisesti "langenneet"), ja he olivat "vanhojen aikojen mahtavia" ja "maineikkaita miehiä".
Vaikka vuosisatoja jatkunut rabbiininen ja kirkollinen traditio sanoisi toisin, yleisö, jolle teksti oli tarkoitettu, olisi ymmärtänyt "Jumalan pojilla" tarkoitettavan jumalallisen kokouksen jäseniä, jotka mainitaan kaikkialla muinaisen Lähi-idän kirjallisuudessa, myös Raamatussa (ks. Job 6:1; Job 38:7; Psalmi 29:1; Psalmi 82). Raamatun teksteissä "Jumalan pojat" kuvataan tavallisesti vähäisempinä taivaallisina olentoina, jotka palvelevat Korkeinta. Israelia ympäröivien kulttuurien teksteissä, kuten Ugaritista löydetyssä kanaanilaisessa kirjallisuudessa, "Jumalan pojat" esiintyvät samalla tavoin jumalallisina olentoina, jotka palvelevat jumalten kuningasta Eliä ja hänen kuningatartaan Asheraa. Heihin kuuluvat esimerkiksi Baal, Anath, Astarte, Yam ja Mot. 1. Mooseksen kirjan yleisö olisi varmasti ymmärtänyt nämä niin sanotut "langenneet" taivaallisten olentojen ja ihmisnaisten jälkeläisiksi. (Sattumoisin sanan nefilimis juurta käytetään muualla keskenmenoista ja muista oudoista synnytyksistä. 2. Moos. 21:22) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Useimmiten on vain helpompi kohauttaa olkapäitä ja siirtyä Nooan ja hänen perheensä tarinaan. Mutta kysymykset pysyvät silti: Keitä ovat nämä "Jumalan pojat" ja heidän nefiläislapsensa, ja miksi Ensimmäisen Mooseksen kirjan kirjoittaja ylipäätään haluaa mainita heidät?
Tekstistä selviää, että "Jumalan pojat" (hepreaksi Benai-Elohim) antautuivat intohimolleen "ihmisten tyttäriä" kohtaan ja saivat heidän kanssaan lapsia. Nämä jälkeläiset tunnettiin nimellä nefiläiset (kirjaimellisesti "langenneet"), ja he olivat "vanhojen aikojen mahtavia" ja "maineikkaita miehiä".
Vaikka vuosisatoja jatkunut rabbiininen ja kirkollinen traditio sanoisi toisin, yleisö, jolle teksti oli tarkoitettu, olisi ymmärtänyt "Jumalan pojilla" tarkoitettavan jumalallisen kokouksen jäseniä, jotka mainitaan kaikkialla muinaisen Lähi-idän kirjallisuudessa, myös Raamatussa (ks. Job 6:1; Job 38:7; Psalmi 29:1; Psalmi 82). Raamatun teksteissä "Jumalan pojat" kuvataan tavallisesti vähäisempinä taivaallisina olentoina, jotka palvelevat Korkeinta. Israelia ympäröivien kulttuurien teksteissä, kuten Ugaritista löydetyssä kanaanilaisessa kirjallisuudessa, "Jumalan pojat" esiintyvät samalla tavoin jumalallisina olentoina, jotka palvelevat jumalten kuningasta Eliä ja hänen kuningatartaan Asheraa. Heihin kuuluvat esimerkiksi Baal, Anath, Astarte, Yam ja Mot. 1. Mooseksen kirjan yleisö olisi varmasti ymmärtänyt nämä niin sanotut "langenneet" taivaallisten olentojen ja ihmisnaisten jälkeläisiksi. (Sattumoisin sanan nefilimis juurta käytetään muualla keskenmenoista ja muista oudoista synnytyksistä. 2. Moos. 21:22)Syy siihen, miksi kirjoittaja päätti mainita NEFILIMIT, löytyy heidän kuvauksestaan, joka tarkoittaa jotakuinkin "muinaisia mestareita, jotka tekivät itselleen nimen". Jokaisessa yhteiskunnassa on myyttejä ja legendoja jumalista, joilla on lapsia ihmisten kanssa ja joista tulee eeppisiä sankareita ja legendaarisia kuninkaita. Monet meistä länsimaissa tuntevat Herkuleksen, Akhilleuksen ja Perseuksen uroteot, ja heidän tarinoidensa klassisia versioita on kerrottu ja kerrottu uudelleen jo reilusti yli kahden tuhannen vuoden ajan. Monet kuuluisat klassiset tarinat ovat kuitenkin pelkkiä uudelleenkeksintöjä aiemmista Lähi-idän tarinoista. Babyloniasta Egyptiin oli saatavilla laaja valikoima sankarikirjallisuutta, kuten Gilgamesh-eepos, ja muinaiset israelilaiset olisivat todennäköisesti tunteneet nämä tarinat.
Raamatun lukijat tulevat nopeasti huomauttamaan ilmeisistä ongelmista, jotka liittyvät siihen, että israelilaiset nauttivat eeppisistä tarinoista, joissa puolijumalat tappoivat hirviöitä - ne ylistävät pakanallista kulttuuria, joka oli täynnä lukuisia jumalia ja jumalattaria, jotka olivat kaukana Israelin yhdestä ainoasta todellisesta pyhästä Jumalasta. Ja aivan kuten kahdeksannella luokalla raamattuopettajani ajatteli, että syvä rakkauteni Star Warsiin johtaisi minut jonain päivänä noituuteen, muinaisen Israelin uskonnolliset johtajat todennäköisesti pelkäsivät, että Gilgamešin ja muiden puolijumalien tarinat johdattaisivat ihmiset epäjumalanpalvelukseen. Toisin kuin opettajani, Israelin johtajat eivät kuitenkaan uhanneet koulukiusaamisella. Sen sijaan he valitsivat paljon diplomaattisemman ratkaisun siihen, että israelilaiset rakastivat tarinoita eeppisistä sankareista. He antoivat niille ortodoksisen selityksen ja punoivat ne oman kertomuksensa yhteyteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syy siihen, miksi kirjoittaja päätti mainita NEFILIMIT, löytyy heidän kuvauksestaan, joka tarkoittaa jotakuinkin "muinaisia mestareita, jotka tekivät itselleen nimen". Jokaisessa yhteiskunnassa on myyttejä ja legendoja jumalista, joilla on lapsia ihmisten kanssa ja joista tulee eeppisiä sankareita ja legendaarisia kuninkaita. Monet meistä länsimaissa tuntevat Herkuleksen, Akhilleuksen ja Perseuksen uroteot, ja heidän tarinoidensa klassisia versioita on kerrottu ja kerrottu uudelleen jo reilusti yli kahden tuhannen vuoden ajan. Monet kuuluisat klassiset tarinat ovat kuitenkin pelkkiä uudelleenkeksintöjä aiemmista Lähi-idän tarinoista. Babyloniasta Egyptiin oli saatavilla laaja valikoima sankarikirjallisuutta, kuten Gilgamesh-eepos, ja muinaiset israelilaiset olisivat todennäköisesti tunteneet nämä tarinat.
Raamatun lukijat tulevat nopeasti huomauttamaan ilmeisistä ongelmista, jotka liittyvät siihen, että israelilaiset nauttivat eeppisistä tarinoista, joissa puolijumalat tappoivat hirviöitä - ne ylistävät pakanallista kulttuuria, joka oli täynnä lukuisia jumalia ja jumalattaria, jotka olivat kaukana Israelin yhdestä ainoasta todellisesta pyhästä Jumalasta. Ja aivan kuten kahdeksannella luokalla raamattuopettajani ajatteli, että syvä rakkauteni Star Warsiin johtaisi minut jonain päivänä noituuteen, muinaisen Israelin uskonnolliset johtajat todennäköisesti pelkäsivät, että Gilgamešin ja muiden puolijumalien tarinat johdattaisivat ihmiset epäjumalanpalvelukseen. Toisin kuin opettajani, Israelin johtajat eivät kuitenkaan uhanneet koulukiusaamisella. Sen sijaan he valitsivat paljon diplomaattisemman ratkaisun siihen, että israelilaiset rakastivat tarinoita eeppisistä sankareista. He antoivat niille ortodoksisen selityksen ja punoivat ne oman kertomuksensa yhteyteen.Sen sijaan, että kirjailija kieltäisi kuuluisien sankareiden olemassaolon kokonaan, hän leimaa heidät "langenneiksi" ja melkeinpä syyttää heitä siitä täydellisestä turmeltuneisuudesta, joka lankesi maailmaan ja teki tulvan välttämättömäksi. Voimme vain arvailla, miten he turmelsivat maailman, mutta käsite "tehdä itselleen nimeä" on selvästi ristiriidassa Raamatun, erityisesti 1. Mooseksen kirjan, sivuilta löytyvän maailmankuvan kanssa, ja se tuo mieleen ihmisen ylpeyden ja pahuuden, joka alkoi Eedenin puutarhasta. Heti vedenpaisumuksen jälkeen Baabelissa (Babyloniassa), paikkaan, johon liittyy pitkään eeppisiä tarinoita ja legendaarisia kuninkaita, ihmiset päättivät liittoutua ja rakentaa tornin taivaaseen tehdäkseen itselleen nimeä (1. Moos. 11:1-9).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen sijaan, että kirjailija kieltäisi kuuluisien sankareiden olemassaolon kokonaan, hän leimaa heidät "langenneiksi" ja melkeinpä syyttää heitä siitä täydellisestä turmeltuneisuudesta, joka lankesi maailmaan ja teki tulvan välttämättömäksi. Voimme vain arvailla, miten he turmelsivat maailman, mutta käsite "tehdä itselleen nimeä" on selvästi ristiriidassa Raamatun, erityisesti 1. Mooseksen kirjan, sivuilta löytyvän maailmankuvan kanssa, ja se tuo mieleen ihmisen ylpeyden ja pahuuden, joka alkoi Eedenin puutarhasta. Heti vedenpaisumuksen jälkeen Baabelissa (Babyloniassa), paikkaan, johon liittyy pitkään eeppisiä tarinoita ja legendaarisia kuninkaita, ihmiset päättivät liittoutua ja rakentaa tornin taivaaseen tehdäkseen itselleen nimeä (1. Moos. 11:1-9).
Keskustelu "Jumalan pojista"
Tietyt tutkijat tulkitsevat salaperäisen termin "Jumalan pojat" Genesis 6: 4: ssä tarkoittaen kaatuneita enkeleitä tai demoneja; tekstissä ei kuitenkaan ole konkreettisia todisteita tämän näkemyksen tueksi.
Lisäksi vaikuttaa siltä, että Jumala olisi voinut luoda enkeleitä, jotta he voisivat liittyä ihmisiin ja tuottaa hybridilajit. Jeesus Kristus teki tämän paljastavan huomautuksen enkeleistä:
"Sillä ylösnousemuksessa he eivät ole avioliittoja eivätkä anna avioliitossa, vaan ovat niinkuin Jumalan enkelit taivaassa." ( Matt. 22:30, NIV)
Kristuksen lausunto näyttää viittaavan siihen, että enkelit (mukaanlukien pyhät enkelit) eivät synny lainkaan.
Todennäköisempi teoria "Jumalan pojista" tekee heistä Aadamin kolmannen pojan jälkeläiset, Seth. "Miehien tyttäret" olivat ilmeisesti Kainin jumalattomasta viivasta, Aadamin ensimmäinen poika, joka tappoi nuoremman veljensä Abelin .
Vielä yksi teoria yhdistää kuninkaat ja kuninkaalliset vanhan maailman jumalalliseen maailmaan. Tämä ajatus sanoi hallitsijoille ("Jumalan pojat") otti kauniita naisia, joita he halusivat vaimoinaan jatkaa linjansa. Jotkut näistä naisista ovat saattaneet olla pakanallisia temppeleitä tai kulttilaisia prostituoituja, jotka olivat yleisiä muinaisessa hedelmällisessä puoliskossa . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustelu "Jumalan pojista"
Tietyt tutkijat tulkitsevat salaperäisen termin "Jumalan pojat" Genesis 6: 4: ssä tarkoittaen kaatuneita enkeleitä tai demoneja; tekstissä ei kuitenkaan ole konkreettisia todisteita tämän näkemyksen tueksi.
Lisäksi vaikuttaa siltä, että Jumala olisi voinut luoda enkeleitä, jotta he voisivat liittyä ihmisiin ja tuottaa hybridilajit. Jeesus Kristus teki tämän paljastavan huomautuksen enkeleistä:
"Sillä ylösnousemuksessa he eivät ole avioliittoja eivätkä anna avioliitossa, vaan ovat niinkuin Jumalan enkelit taivaassa." ( Matt. 22:30, NIV)
Kristuksen lausunto näyttää viittaavan siihen, että enkelit (mukaanlukien pyhät enkelit) eivät synny lainkaan.
Todennäköisempi teoria "Jumalan pojista" tekee heistä Aadamin kolmannen pojan jälkeläiset, Seth. "Miehien tyttäret" olivat ilmeisesti Kainin jumalattomasta viivasta, Aadamin ensimmäinen poika, joka tappoi nuoremman veljensä Abelin .
Vielä yksi teoria yhdistää kuninkaat ja kuninkaalliset vanhan maailman jumalalliseen maailmaan. Tämä ajatus sanoi hallitsijoille ("Jumalan pojat") otti kauniita naisia, joita he halusivat vaimoinaan jatkaa linjansa. Jotkut näistä naisista ovat saattaneet olla pakanallisia temppeleitä tai kulttilaisia prostituoituja, jotka olivat yleisiä muinaisessa hedelmällisessä puoliskossa .Tämä video tarjoaa täysin uuden lähestymistavan Nooan tarinaan, ja sen avulla voit tutustua myös muihin eri kansojen muinaisiin "myyttisiin" teksteihin.
Ancient Aliens: Was Noah an Alien? (Season 9) | History - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä video tarjoaa täysin uuden lähestymistavan Nooan tarinaan, ja sen avulla voit tutustua myös muihin eri kansojen muinaisiin "myyttisiin" teksteihin.
Ancient Aliens: Was Noah an Alien? (Season 9) | HistoryErittäin hyvä video. Poistaa käsityksen rajoittuneisuuden.
Was Noah an Alien? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<Langenneet enkelit saattoivat olla UFO miehiä siinä ympyrä sulkeutuisi ja kaikelle olisi osittainen selitys>>
https://eu.pressconnects.com/story/news/connections/faith/2021/06/15/ufos-and-bible-pastor-and-author-downing-says-they-may-angels/7684053002/
Ufot ja Raamattu.Hohhoo.
- Anonyymi
Eivät nämä sulje toisiaan pois ihminen vain sotkee välissä ymmärtämättömyyttään ehkä ihan syystäkin pidetään pimennossa ettei telo itseään
- Anonyymi
Eri kansojen teokset kertovat ihmisten ja puolijumalien jälkeläisistä. Sama pätee myös Raamattuun. Eenokin kirja jne.
KR 1933/-38
1Moos. 6:2 huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eri kansojen teokset kertovat ihmisten ja puolijumalien jälkeläisistä. Sama pätee myös Raamattuun. Eenokin kirja jne.
KR 1933/-38
1Moos. 6:2 huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.Jokaista maailmankaikkeutta hallitsevat Korkeimman Jumalan edustajat, jotka työskentelevät Hänen johdollaan ja valvovat aineellisten energioiden ilmenemismuotoja ja toimintaa. Jumala ei osallistu suoraan aineellisten universumien luomiseen ja ylläpitoon, mutta Hänen edustajansa, joita kutsutaan puolijumaliksi, ovat vastuussa niistä. Yksi tällainen edustaja on Brahma. Samaan olentoon saatetaan viitata eri tavoin eri perinteissä. Veda-perinteessä Brahma hoitaa ne luomistehtävät, jotka me yleensä liitämme Korkeimpaan Jumalaan.
Brahma myös valvoo tiettyjä taivaallisia maailmoja ja asuu korkeimmassa taivaallisessa maailmassa. Jokaisessa maailmankaikkeudessa on eri Brahma. Kun ihmiset puhuvat Luoja-Jumalasta, he itse asiassa puhuvat Brahmasta (joka esiintyy eri kulttuureissa eri nimillä). Hän ei ole Jumala, hän toimii vain Jumalan puolesta. Kristityt palvovat häntä ilmeisesti Jumalana, vaikka hän on puolijumala, kuolevainen kuten ihmisetkin. Mutta hän on maailmankaikkeutemme luoja. Jokaisella maailmankaikkeudella on oma Brahmansa. Brahma ei ole on nimi, vaan ammattinimike - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokaista maailmankaikkeutta hallitsevat Korkeimman Jumalan edustajat, jotka työskentelevät Hänen johdollaan ja valvovat aineellisten energioiden ilmenemismuotoja ja toimintaa. Jumala ei osallistu suoraan aineellisten universumien luomiseen ja ylläpitoon, mutta Hänen edustajansa, joita kutsutaan puolijumaliksi, ovat vastuussa niistä. Yksi tällainen edustaja on Brahma. Samaan olentoon saatetaan viitata eri tavoin eri perinteissä. Veda-perinteessä Brahma hoitaa ne luomistehtävät, jotka me yleensä liitämme Korkeimpaan Jumalaan.
Brahma myös valvoo tiettyjä taivaallisia maailmoja ja asuu korkeimmassa taivaallisessa maailmassa. Jokaisessa maailmankaikkeudessa on eri Brahma. Kun ihmiset puhuvat Luoja-Jumalasta, he itse asiassa puhuvat Brahmasta (joka esiintyy eri kulttuureissa eri nimillä). Hän ei ole Jumala, hän toimii vain Jumalan puolesta. Kristityt palvovat häntä ilmeisesti Jumalana, vaikka hän on puolijumala, kuolevainen kuten ihmisetkin. Mutta hän on maailmankaikkeutemme luoja. Jokaisella maailmankaikkeudella on oma Brahmansa. Brahma ei ole on nimi, vaan ammattinimikeToisinaan Brahman virka annetaan olennolle, joka on lähes sataprosenttisesti täydellinen, mutta joka ei ole täysin voittanut halua hallita. Tällaiselle sielulle annetaan mahdollisuus toimia Brahmana- luojana ja valvoa maailmankaikkeuden aineellisten ilmentymien järjestystä. Brahman elinikä on 311 biljoonaa 40 miljoonaa vuotta. Tämä luku saattaa tuntua epäuskottavalta, mutta aika menee eri tavalla korkeimmilla planeetoilla. Tämä luku on ihmisen ajanlaskennan mukainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisinaan Brahman virka annetaan olennolle, joka on lähes sataprosenttisesti täydellinen, mutta joka ei ole täysin voittanut halua hallita. Tällaiselle sielulle annetaan mahdollisuus toimia Brahmana- luojana ja valvoa maailmankaikkeuden aineellisten ilmentymien järjestystä. Brahman elinikä on 311 biljoonaa 40 miljoonaa vuotta. Tämä luku saattaa tuntua epäuskottavalta, mutta aika menee eri tavalla korkeimmilla planeetoilla. Tämä luku on ihmisen ajanlaskennan mukainen.
Ja koska on olemassa miljardeja ja miljardeja erilaisia universumeja, lukemattomia, niin jokaisessa on erilainen Brahma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja koska on olemassa miljardeja ja miljardeja erilaisia universumeja, lukemattomia, niin jokaisessa on erilainen Brahma.
Koska Brahma on aineellinen olento, vaikkakin hyvin kehittynyt, hänkin jättää ruumiinsa elämänsä lopussa. Kun Brahma jättää kehonsa (eli kuolee) 311 biljoonan vuoden kuluttua, kaikki olemassaolo tässä maailmankaikkeudessa tuhoutuu. Brahman keho koostuu älystä, emme pysty sitä havaitsemaan, jos Brahma ei itse haluaa, että havaitsemme sitä. Toisin sanoen neljän miljardin vuoden välein kaikki planeettajärjestelmät, myös korkeammat taivaalliset planeetat, tuhoutuvat. Näiden 4 miljardin vuoden jaksojen sisällä on 14 erillistä ajallista tuhoutumissykliä. Jokaisen syklin aikana tapahtuu järjestäytynyttä ja järjestelmällistä luomista, ylläpitoa ja tuhoamista. Maailmanlaajuisia mullistuksia tapahtuu muun muassa kahden vuosituhannen välein.
- Anonyymi
Ja siksi ottaisin opetukset vakavasti ei niitä tyhjästä ole tempaistu

TÄSSÄ ON MYÖS SAMANKALTAISUUTTA RAAMATUN KANSSA.
Brahmapuri eli Brahman kaupunki. Tämä Brahman kaupunki on hyvin samankaltainen kuvauksissaan, Srimad Bhagavatamin yhdeksännessä laulussa on kuvaus siitä, HYVIN SAMANKALTAINEN, KUIN MITÄ KUVATAAN RAAMATUN VIIMEISESSÄ LUVUSSA, JOHANNEKSEN ILMESTYKSESSÄ, JUMALAN KAUPUNKINA.
Hyvin samankaltaisia kuvauksia, joten päätelmä on, että on todennäköistä, että se, mitä kristityt kutsuvat Jumalaksi? Todennäköisesti tässä tarkoitetaan Brahmaa, eli tämän aineellisen maailman luojaa, eikä niinkään tuota Korkeinta. Käsitteenä on siis, että ehkä tähän Jumalaan, Luojaan, viitataan.
Tämän aineellisen maailman korkeinta sfääriä, sanotaanko, näitä korkeampia mandaloita tai pyramidin korkeimpia renkaita, kutsutaan korkeammiksi maailmoiksi tai Hyvyyden maailmaksi, sitten tulee Keskimmäinen maailma, keskimmäiset mandalat ja alemmat mandalat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TÄSSÄ ON MYÖS SAMANKALTAISUUTTA RAAMATUN KANSSA.
Brahmapuri eli Brahman kaupunki. Tämä Brahman kaupunki on hyvin samankaltainen kuvauksissaan, Srimad Bhagavatamin yhdeksännessä laulussa on kuvaus siitä, HYVIN SAMANKALTAINEN, KUIN MITÄ KUVATAAN RAAMATUN VIIMEISESSÄ LUVUSSA, JOHANNEKSEN ILMESTYKSESSÄ, JUMALAN KAUPUNKINA.
Hyvin samankaltaisia kuvauksia, joten päätelmä on, että on todennäköistä, että se, mitä kristityt kutsuvat Jumalaksi? Todennäköisesti tässä tarkoitetaan Brahmaa, eli tämän aineellisen maailman luojaa, eikä niinkään tuota Korkeinta. Käsitteenä on siis, että ehkä tähän Jumalaan, Luojaan, viitataan.
Tämän aineellisen maailman korkeinta sfääriä, sanotaanko, näitä korkeampia mandaloita tai pyramidin korkeimpia renkaita, kutsutaan korkeammiksi maailmoiksi tai Hyvyyden maailmaksi, sitten tulee Keskimmäinen maailma, keskimmäiset mandalat ja alemmat mandalat.Maailmankaikkeutemme luoja on Brahma. Ilmeisesti kristityt palvovat häntä ylimpänä Jumalana. Mutta jokaisella universumilla on oma Brahmansa. Brahma ei ole nimi, vaan ammattinimike. Brahma on puolijumala, luojajumala. Mutta hän ei ole Korkein Jumala.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailmankaikkeutemme luoja on Brahma. Ilmeisesti kristityt palvovat häntä ylimpänä Jumalana. Mutta jokaisella universumilla on oma Brahmansa. Brahma ei ole nimi, vaan ammattinimike. Brahma on puolijumala, luojajumala. Mutta hän ei ole Korkein Jumala.
Kun Brahman elämä päättyy, maailmankaikkeus tuhoutuu kokonaan. Tätä kuvataan Srimad Bhagavatamissa (11.3.9-15). Aurinko muuttuu vähitellen yhä aktiivisemmaksi. Tämä jatkuu useita vuosituhansia, mutta viimeisten sadan vuoden ajan aurinko on tuhonnut kaiken elävän. Sitten sata vuotta liekit raivoavat ja muuttavat maan tuhkaksi. Valtavat jäätiköt ja meret haihtuvat ja luovat mustia pilviä, jotka peittävät koko planeetan. Sitten sata vuotta loputtomia sateita, ja universaali tulva syöksyy poltetun Maan mustaan valtamereen, jonka yli ei näy auringonvaloa.

Ihmiskunnan suuret aikakaudet
Ihmiskunnan alkuperä
Monet ovat huolissaan ihmisen alkuperästä. Vedojen näkökulmasta ihminen on syntynyt korkeammilla olemassaolon tasoilla elävistä esi-isistä. Maa, maailmankaikkeuden ainutlaatuisin planeetta, annettiin ihmisolennoille. Se on valittu jumaluuksia varten, avatarien tuloa varten.
Esi-isämme tulivat korkeammista maailmoista ja antoivat ohjeita kuninkaille ja tietäjille. Vähitellen syntyi erilaisia heimoja ja kansoja, jotka muodostavat nykyisen etnisen monimuotoisuuden. Niinpä siivekäs ilmaus "kaikki ihmiset ovat veljiä" ei ole järkevä ainoastaan henkisellä tasolla vaan myös geneettisellä tasolla.
Brahman elämä, päivä ja yö
Kaikki aineellisessa maailmassa käy läpi syntymän, kehityksen, kypsymisen, kuihtumisen ja sitten uuden inkarnaation vaiheet. Myös maailmankaikkeudella on elinkaarensa samoin kuin sen asukkailla. Aineellisen maailmankaikkeutemme elinkaari kestää sata vuotta sen luojan, Brahman, elämässä, mikä on 311 040 000 000 000 maanpäällistä vuotta. Nykyinen Brahma elää 51. elinvuottaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmiskunnan suuret aikakaudet
Ihmiskunnan alkuperä
Monet ovat huolissaan ihmisen alkuperästä. Vedojen näkökulmasta ihminen on syntynyt korkeammilla olemassaolon tasoilla elävistä esi-isistä. Maa, maailmankaikkeuden ainutlaatuisin planeetta, annettiin ihmisolennoille. Se on valittu jumaluuksia varten, avatarien tuloa varten.
Esi-isämme tulivat korkeammista maailmoista ja antoivat ohjeita kuninkaille ja tietäjille. Vähitellen syntyi erilaisia heimoja ja kansoja, jotka muodostavat nykyisen etnisen monimuotoisuuden. Niinpä siivekäs ilmaus "kaikki ihmiset ovat veljiä" ei ole järkevä ainoastaan henkisellä tasolla vaan myös geneettisellä tasolla.
Brahman elämä, päivä ja yö
Kaikki aineellisessa maailmassa käy läpi syntymän, kehityksen, kypsymisen, kuihtumisen ja sitten uuden inkarnaation vaiheet. Myös maailmankaikkeudella on elinkaarensa samoin kuin sen asukkailla. Aineellisen maailmankaikkeutemme elinkaari kestää sata vuotta sen luojan, Brahman, elämässä, mikä on 311 040 000 000 000 maanpäällistä vuotta. Nykyinen Brahma elää 51. elinvuottaan.Brahman yksi päivä (kalpa) kestää 4 320 000 000 vuotta ja yhtä kauan kestää hänen yönsä. Brahman yön aikana tuntevat olennot siirtyvät kehittymättömään (ilmentymättömään) tilaan, ja sitten uuden päivän koittaessa ne heräävät ja jatkavat vaeltamistaan maailmankaikkeudessa karman lakia noudattaen. Sitä voidaan verrata siihen, miten laitamme tietokoneen horrostilaan. Sitä ei voi sanoa sammutetuksi, vaan se on osittain keskeytetty ja valmis palaamaan työhön milloin tahansa.
Maailmankaikkeuden elämän loppuvaiheessa korkeampien planeettojen tietäjät astuvat meditoiden Brahman kehoon, jota käytetään metafyysisenä avaruusaluksena. He siirtyvät henkimaailmaan ja saavat siellä ikuisen elämän. Niinpä muut tuntevat olennot, vaikka ne ovatkin inkarnoituneet muihin aineellisiin universumeihin, pysyvät edelleen syntymän ja kuoleman maailmassa.
Maailman osittainen ja täydellinen tuhoutuminen
Tarkastellaanpa tarkemmin Brahman päivää, joka koostuu neljästätoista Manvantarasta - valtakausista. Tämä tarkoittaa, että tämän päivän, kalpan, aikana neljätoista manua - ihmiskunnan kantaisät - ottavat vallan. Me elämme heistä seitsemännen, Vaivasvata Manun aikakautta.
Manvantaroiden välissä maailmankaikkeus tuhoutuu osittain vedenpaisumusten muodossa. Mainintoja vedenpaisumuksesta on monissa uskonnoissa ja muinaisissa tarinoissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Brahman yksi päivä (kalpa) kestää 4 320 000 000 vuotta ja yhtä kauan kestää hänen yönsä. Brahman yön aikana tuntevat olennot siirtyvät kehittymättömään (ilmentymättömään) tilaan, ja sitten uuden päivän koittaessa ne heräävät ja jatkavat vaeltamistaan maailmankaikkeudessa karman lakia noudattaen. Sitä voidaan verrata siihen, miten laitamme tietokoneen horrostilaan. Sitä ei voi sanoa sammutetuksi, vaan se on osittain keskeytetty ja valmis palaamaan työhön milloin tahansa.
Maailmankaikkeuden elämän loppuvaiheessa korkeampien planeettojen tietäjät astuvat meditoiden Brahman kehoon, jota käytetään metafyysisenä avaruusaluksena. He siirtyvät henkimaailmaan ja saavat siellä ikuisen elämän. Niinpä muut tuntevat olennot, vaikka ne ovatkin inkarnoituneet muihin aineellisiin universumeihin, pysyvät edelleen syntymän ja kuoleman maailmassa.
Maailman osittainen ja täydellinen tuhoutuminen
Tarkastellaanpa tarkemmin Brahman päivää, joka koostuu neljästätoista Manvantarasta - valtakausista. Tämä tarkoittaa, että tämän päivän, kalpan, aikana neljätoista manua - ihmiskunnan kantaisät - ottavat vallan. Me elämme heistä seitsemännen, Vaivasvata Manun aikakautta.
Manvantaroiden välissä maailmankaikkeus tuhoutuu osittain vedenpaisumusten muodossa. Mainintoja vedenpaisumuksesta on monissa uskonnoissa ja muinaisissa tarinoissa.Kun Brahman elämä päättyy, maailmankaikkeus tuhoutuu kokonaan. Tätä kuvataan Srimad Bhagavatamissa (11.3.9-15). Aurinko muuttuu vähitellen yhä aktiivisemmaksi. Tämä jatkuu useita vuosituhansia, mutta viimeisten sadan vuoden ajan aurinko on tuhonnut kaiken elävän. Sitten sata vuotta liekit raivoavat ja muuttavat maan tuhkaksi. Valtavat jäätiköt ja meret haihtuvat ja luovat mustia pilviä, jotka peittävät koko planeetan. Sitten sata vuotta loputtomia sateita, ja universaali tulva syöksyy poltetun Maan mustaan valtamereen, jonka yli ei näy auringonvaloa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun Brahman elämä päättyy, maailmankaikkeus tuhoutuu kokonaan. Tätä kuvataan Srimad Bhagavatamissa (11.3.9-15). Aurinko muuttuu vähitellen yhä aktiivisemmaksi. Tämä jatkuu useita vuosituhansia, mutta viimeisten sadan vuoden ajan aurinko on tuhonnut kaiken elävän. Sitten sata vuotta liekit raivoavat ja muuttavat maan tuhkaksi. Valtavat jäätiköt ja meret haihtuvat ja luovat mustia pilviä, jotka peittävät koko planeetan. Sitten sata vuotta loputtomia sateita, ja universaali tulva syöksyy poltetun Maan mustaan valtamereen, jonka yli ei näy auringonvaloa.
Vanhan testamentin alussa ihmisten elinikä oli lähes 1000 vuotta, koska Raamattu alkaa kahden aikakauden risteyksessä: Dvapara Yugan lopusta ja Kali Yugan alusta. Ja Veda-tekstien mukan ihmisen elinikä oli Dvapara-Yugan aikakaudella keskimäärin tuhat vuotta. Tässä tapauksessa on yhtäläisyyttä Raamatun kanssa, siis elinajan suhteen. Mutta se ei koko ihmiskunnan alku, vaan tämän Kali-aikakauden alku.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailmankaikkeutemme luoja on Brahma. Ilmeisesti kristityt palvovat häntä ylimpänä Jumalana. Mutta jokaisella universumilla on oma Brahmansa. Brahma ei ole nimi, vaan ammattinimike. Brahma on puolijumala, luojajumala. Mutta hän ei ole Korkein Jumala.
Viittaisi enemmän langenneeseen enkeliin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhan testamentin alussa ihmisten elinikä oli lähes 1000 vuotta, koska Raamattu alkaa kahden aikakauden risteyksessä: Dvapara Yugan lopusta ja Kali Yugan alusta. Ja Veda-tekstien mukan ihmisen elinikä oli Dvapara-Yugan aikakaudella keskimäärin tuhat vuotta. Tässä tapauksessa on yhtäläisyyttä Raamatun kanssa, siis elinajan suhteen. Mutta se ei koko ihmiskunnan alku, vaan tämän Kali-aikakauden alku.
Raamatussa on luomiskertomus vain muutamassa lauseessa. Veda-teksteissä selitetään yksityiskohtaisesti koko maailmankaikkeutemme luominen ja tuhoutuminen. Seka taas uusi luominen tuhon jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatussa on luomiskertomus vain muutamassa lauseessa. Veda-teksteissä selitetään yksityiskohtaisesti koko maailmankaikkeutemme luominen ja tuhoutuminen. Seka taas uusi luominen tuhon jälkeen.
Paikkaa, jossa joen vesi ja maa kohtaavat, kutsutaan tataksi. Tata on paikka, jossa vesi kohtaa maan. Se on kuin ohuin lanka, joka kulkee maan ja veden rajalla. Tata on kuin ohuin viiva, niin ohut, että silmä ei pysty edes erottamaan sitä, vaikka haluaisi. Tässä esimerkissä henkimaailmaa verrataan veteen ja aineellista maailmaa maahan. Niitä erottava ohut viiva on nimeltään tata. Ohuin raja näiden kahden maailman välillä on yksittäisten sielujen asuinpaikka. Yksittäiset sielut ovat kuin pieniä atomikokoisia auringonvalohiukkasia. Pikkuruisina hiukkasina sielut näkevät sekä henkisen että aineellisen maailman. Jumalan henkinen energia, Chit-Shakti, on todella rajaton, ja Hänen aineellisella energialla, Maya-Shaktilla, on myös huomattava ulottuvuus. Yksilölliset sielut kumpuavat tatastha-shaktista, Jumalan rajaenergiasta. Siksi sielut ovat aineen ja hengen välisessä rajapaikassa (tatastha).
Koska sielu on näiden kahden maailman välissä, se tarkastelee niitä. Luonteensa mukaisesti sielut ovat jommankumman edellä mainitun energian vallassa, aivan kuten rannan (tata) sijainti voi muuttua. Se, mikä kerran oli kuivaa maata, voi myöhemmin joutua veden alle, ja se, mikä kerran oli veden alla, voi taas muuttua kuivaksi maaksi. Kääntämällä katseensa Jumalaan, sielu asettaa itsensä Jumalan henkisen energian suojelukseen. Mutta JOS SE kääntää katseensa pois Jumalasta ja katsoo innokkaasti AINEELLISEEN ENERGIAAN (MAYA ), se joutuu välittömästi ovelan mayan ansaan (jota kristinuskossa sanotaan saatanaksi). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paikkaa, jossa joen vesi ja maa kohtaavat, kutsutaan tataksi. Tata on paikka, jossa vesi kohtaa maan. Se on kuin ohuin lanka, joka kulkee maan ja veden rajalla. Tata on kuin ohuin viiva, niin ohut, että silmä ei pysty edes erottamaan sitä, vaikka haluaisi. Tässä esimerkissä henkimaailmaa verrataan veteen ja aineellista maailmaa maahan. Niitä erottava ohut viiva on nimeltään tata. Ohuin raja näiden kahden maailman välillä on yksittäisten sielujen asuinpaikka. Yksittäiset sielut ovat kuin pieniä atomikokoisia auringonvalohiukkasia. Pikkuruisina hiukkasina sielut näkevät sekä henkisen että aineellisen maailman. Jumalan henkinen energia, Chit-Shakti, on todella rajaton, ja Hänen aineellisella energialla, Maya-Shaktilla, on myös huomattava ulottuvuus. Yksilölliset sielut kumpuavat tatastha-shaktista, Jumalan rajaenergiasta. Siksi sielut ovat aineen ja hengen välisessä rajapaikassa (tatastha).
Koska sielu on näiden kahden maailman välissä, se tarkastelee niitä. Luonteensa mukaisesti sielut ovat jommankumman edellä mainitun energian vallassa, aivan kuten rannan (tata) sijainti voi muuttua. Se, mikä kerran oli kuivaa maata, voi myöhemmin joutua veden alle, ja se, mikä kerran oli veden alla, voi taas muuttua kuivaksi maaksi. Kääntämällä katseensa Jumalaan, sielu asettaa itsensä Jumalan henkisen energian suojelukseen. Mutta JOS SE kääntää katseensa pois Jumalasta ja katsoo innokkaasti AINEELLISEEN ENERGIAAN (MAYA ), se joutuu välittömästi ovelan mayan ansaan (jota kristinuskossa sanotaan saatanaksi).https://keskustelu.suomi24.fi/t/18228999/ihmisen-devoluutio-ja-ihmiskunnan-tuntematon-historia--kirjat
Ihmiskunnan tuntematon historia
https://richardlthompson.com/book/forbidden-archeology
FORBIDDEN ARCHEOLOGY
The Hidden History of the Human Race
by Michael A. Cremo and Richard L. Thompson
"Poikkeuksellisen kattava katsaus ihmiskunnan alkuperää koskevaan todistusaineistoon, mukaan lukien se, joka on jatkuvasti jätetty huomiotta vain siksi, että se ei sovi vallitsevaan oppiin."
Tohtori Philip Johnson, Darwinin oikeudenkäynnin kirjoittaja, Kalifornian yliopisto, Berkeley.
"Jos kirja antaa sysäyksen toisen ammattimaisen tutkimuksen aloittamiseen todisteista, jotka eivät sovi ihmisen evoluution viralliseen käsitykseen, se yksin riittää kunnianosoitukseksi sen kirjoittajille heidän tärkeästä panoksestaan ihmiskunnan historian tuntemukseen."
Tohtori Siegfried Scherer
Biologi, Münchenin ammattikorkeakoulu, Saksa. - Anonyymi
Tämä tunnetaan nimellä Viraja, kausaalinen elementti. Se, mitä kutsutaan Brahmalokaksi, tietoisuuden maailmaksi vaishnavien kielellä, tarkoittaa valoa, ja kausaalielementti, Viraja, tarkoittaa vettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä tunnetaan nimellä Viraja, kausaalinen elementti. Se, mitä kutsutaan Brahmalokaksi, tietoisuuden maailmaksi vaishnavien kielellä, tarkoittaa valoa, ja kausaalielementti, Viraja, tarkoittaa vettä.
Tietoisuuden maailma on siis valo, ja ensimmäinen objektiivinen todellisuus on vesi. Sitten tietoisuuden siemenet kylvetään kausaalisiin vesiin, jotka ovat tämän valon "heijastuksia". Vaikka vesi sinänsä ilmestyy paljon myöhemmin, primaariainesta verrataan veteen, koska se on liikkuva alku, joka kykenee ottamaan vastaan, toimimaan säiliönä. Sanskritin kielessä vettä kutsutaan nimellä apa, joka tarkoittaa "jotain alemman luokan". Näin tapahtuu luomisen alin vaihe.
Kun tietoisuuden siemenet ja kausaalivedet yhdistyvät, syntyy uusi elementti, jota kutsutaan
Mahat-tattvaksi: valotietoisuuden energia sekoittuneena aineen substanssiin. Tämän sekoittumisen tulos on mahat-tattva. Tämä yhtenäinen massa edustaa kokonaisegoa - kumulatiivista ahankaraa, mahato ahankaraa. Mahat-tattva on jakamaton ego, kokonais ahankara.
Jatkokehityksen aikana tämä yksittäinen elementti jakautuu moniksi yksittäisiksi hiukkasiksi. Näin syntyvät yksilölliset egot. ...sanskrit... Kun objektiivinen elementti muuttuu tietoisuuden vaikutuksesta, se ilmenee viidessä peruselementissä, jotka voidaan nähdä, haistaa, kuulla, maistaa ja koskettaa. Nämä viisi peruselement - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietoisuuden maailma on siis valo, ja ensimmäinen objektiivinen todellisuus on vesi. Sitten tietoisuuden siemenet kylvetään kausaalisiin vesiin, jotka ovat tämän valon "heijastuksia". Vaikka vesi sinänsä ilmestyy paljon myöhemmin, primaariainesta verrataan veteen, koska se on liikkuva alku, joka kykenee ottamaan vastaan, toimimaan säiliönä. Sanskritin kielessä vettä kutsutaan nimellä apa, joka tarkoittaa "jotain alemman luokan". Näin tapahtuu luomisen alin vaihe.
Kun tietoisuuden siemenet ja kausaalivedet yhdistyvät, syntyy uusi elementti, jota kutsutaan
Mahat-tattvaksi: valotietoisuuden energia sekoittuneena aineen substanssiin. Tämän sekoittumisen tulos on mahat-tattva. Tämä yhtenäinen massa edustaa kokonaisegoa - kumulatiivista ahankaraa, mahato ahankaraa. Mahat-tattva on jakamaton ego, kokonais ahankara.
Jatkokehityksen aikana tämä yksittäinen elementti jakautuu moniksi yksittäisiksi hiukkasiksi. Näin syntyvät yksilölliset egot. ...sanskrit... Kun objektiivinen elementti muuttuu tietoisuuden vaikutuksesta, se ilmenee viidessä peruselementissä, jotka voidaan nähdä, haistaa, kuulla, maistaa ja koskettaa. Nämä viisi peruselementJatkokehityksen aikana tämä yksittäinen elementti jakautuu moniksi yksittäisiksi hiukkasiksi. Näin syntyvät yksilölliset egot. ...sanskrit... Kun objektiivinen elementti muuttuu tietoisuuden vaikutuksesta, se ilmenee viidessä peruselementissä, jotka voidaan nähdä, haistaa, kuulla, maistaa ja koskettaa. Nämä viisi peruselementtiä muodostavat yhdessä sen, mitä kutsumme materiaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatkokehityksen aikana tämä yksittäinen elementti jakautuu moniksi yksittäisiksi hiukkasiksi. Näin syntyvät yksilölliset egot. ...sanskrit... Kun objektiivinen elementti muuttuu tietoisuuden vaikutuksesta, se ilmenee viidessä peruselementissä, jotka voidaan nähdä, haistaa, kuulla, maistaa ja koskettaa. Nämä viisi peruselementtiä muodostavat yhdessä sen, mitä kutsumme materiaksi.
Aprajnatam: tieteellä ei ole mitään keinoa tutkia tätä olemassaolon vaihetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aprajnatam: tieteellä ei ole mitään keinoa tutkia tätä olemassaolon vaihetta.
Tämä viisinkertainen alkuperä kehittyy kolmessa tilassa: sattva, rajas ja tamas: hyvyys, intohimo ja tietämättömyys. Näin evoluutio etenee hienojakoisesta karkeaan: eetteri, ääni, kuulo ja korva; ilma, aine, kosketus ja iho; tuli, väri, näkö ja silmä; vesi, maku, makuaistimus ja kieli; maa, haju, hajuaisti ja nenä.

Yhteensä elementtejä on siis kaksikymmentäneljä: ego (minä), kolme hienojakoista elementtiä (prakriti, mahat-tattva ja ahankara), viisi karkeaa elementtiä, viisi aistia, viisi aistiobjektia ja viisi aistielintä.

Tällä tavoin hienojakoinen transformoituu karkeaksi, tietoisuus transformoituu materiaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällä tavoin hienojakoinen transformoituu karkeaksi, tietoisuus transformoituu materiaksi.
Ja kun korkeimman tahdon määräyksestä sen on jälleen määrä palata olemattomuuteen, tämän evoluution vaiheet toistuvat päinvastaisessa järjestyksessä: karkeat elementit liukenevat hienojakoisiksi.
- Anonyymi
Silloin yksilöllinen sielu, atma, sulautuu Brahmaniin, erilaistumattomaan tietoisuuden massaan.
... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silloin yksilöllinen sielu, atma, sulautuu Brahmaniin, erilaistumattomaan tietoisuuden massaan.
...Kysymys: Mikä on yksittäisten sielujen rooli luomisprosessissa?
Srila Sridhar Maharaj: Alussa luodaan kokonaisvaltainen, yhteenlaskettu väärä ego (ahankara). Brahma-samhita kuvaa, kuinka shambhu, sielu tai tietoisuuden säde, tunkeutuu aineelliseen energiaan. Nämä kaksi perustavanlaatuista energiaa, tietoisuus ja materia (prakriti), kuuluvat täysin eri kategorioihin. Kokonaistietoisuus on siis vuorovaikutuksessa homogeenisen energiamassan kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys: Mikä on yksittäisten sielujen rooli luomisprosessissa?
Srila Sridhar Maharaj: Alussa luodaan kokonaisvaltainen, yhteenlaskettu väärä ego (ahankara). Brahma-samhita kuvaa, kuinka shambhu, sielu tai tietoisuuden säde, tunkeutuu aineelliseen energiaan. Nämä kaksi perustavanlaatuista energiaa, tietoisuus ja materia (prakriti), kuuluvat täysin eri kategorioihin. Kokonaistietoisuus on siis vuorovaikutuksessa homogeenisen energiamassan kanssa.Heidän yhdistymisen tuloksena muodostuu ego.
...
jne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heidän yhdistymisen tuloksena muodostuu ego.
...
jne.Maailmankaikkeus sykkii kuin valtava sydän. Tultuaan yhdeksi se hajoaa jälleen moneksi - näin aineellisen maailmankaikkeuden evoluutio ja anti-evoluutio jatkuvat loputtomasti: yksi kokonaisuus muuttuu moneksi, jotta siitä tulisi jälleen yksi. Maailmankaikkeus sykkii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailmankaikkeus sykkii kuin valtava sydän. Tultuaan yhdeksi se hajoaa jälleen moneksi - näin aineellisen maailmankaikkeuden evoluutio ja anti-evoluutio jatkuvat loputtomasti: yksi kokonaisuus muuttuu moneksi, jotta siitä tulisi jälleen yksi. Maailmankaikkeus sykkii.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18273516/ihmisen-metafyysinen-rakenne
Tieteen kehitys vain vahvistaa aineen muuttuvuutta. Nykyaikainen lääketiede on havainnut, että noin seitsemässä vuodessa koko kehomme muuttuu molekyylitasolla, eli joka seitsemäs vuosi saamme täysin uuden kehon. Mutta minämme pysyy muuttumattomana. Jotkut ihmiset, jotka tunnustavat aineen vaihtelevuuden, saattavat väittää, että egomme pysyvyys varmistetaan esimerkiksi aivojen rakenteen pysyvyydellä, sillä aivoilla on rakenteellisia itsetuotantomekanismeja. Roger Penrose, yksi merkittävimmistä teoreettisista fyysikoista, joka tutkii muun muassa tietoisuuden luonnetta, sanoo tästä kirjassaan Shadows of the Mind seuraavaa:
Suuri osa kehomme ja aivomme muodostavasta aineesta uudistuu jatkuvasti - vain niiden rakenteet pysyvät muuttumattomina. Lisäksi aine itsessään näyttää olevan ohimenevää, koska se voi muuttua muodosta toiseen... Materia itsessään on siis jotakin epämääräistä ja katoavaa, joten on järkevää olettaa, että ihmisen minuuden pysyvyys saattaa liittyä enemmän mallien säilymiseen kuin varsinaisiin ainehiukkasiin. - Anonyymi
Monien kansojen tiedossa on karman laki, vaikka he eivät tietäisikään, että kyse on karman laista.
Mitä ihminen tekee, olipa se sitten fyysistä tai henkistä, sama energia tulee lopulta takaisin. Kultainen sääntö tekee meidät tietoisiksi teoistamme, jotta voimme pohtia lopputulosta ennen kuin ryhdymme mihinkään toimiin tai käytämme voimaa.
Älkää kohdelko toisia tavalla, jota itse pitäisitte loukkaavana. - Buddhalaisuus
Kaikessa tehkää toisille niin kuin toivotte heidän tekevän teille; sillä tämä on laki ja profeetat. - Kristinusko
Yksi sana, joka kiteyttää kaiken hyvän käytöksen perustan... rakastava ystävällisyys. Älä tee toisille sitä, mitä et halua tehdä itsellesi. - Konfutselaisuus
Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle. - Hindulaisuus
Kukaan teistä ei todella usko, ennen kuin toivotte toisille sitä, mitä toivotte itsellenne. - Islam.
Älä tee lähimmäisellesi sitä, mikä on sinulle inhottavaa. Tämä on koko laki; kaikki muu on kommentointia. Menkää ja oppikaa se. - Juutalaisuus
Älä tee vääryyttä tai vihaa lähimmäistäsi. Sillä et tee vääryyttä hänelle, vaan itsellesi. - Pima-alkuperäiskansojen sananlasku
Älä tee toisille sitä, mikä on vahingollista itsellesi. - Zarathustralaisuus
Ja karma, joka sitoo tai vapauttaa meidät, koska se on energiaa. Jos toimimme oikein, tämä energia ei kosketa meitä. Meillä on siis eräänlainen diplomaattisen koskemattomuuden status. Toisin sanoen olemme henkisiä olentoja, jos meillä on henkinen tietoisuus henkisinä olentoina, otamme aineellista energiaa ja käytämme sitä henkisiin tarkoituksiin. Toisin sanoen, koska olemme aineellisessa maailmassa ja elämme henkisen todellisuuden lakien mukaan, tämä laki ei koske meitä. Aivan kuten diplomaattia eivät koske sen maan lait, jossa hän työskentelee, vaan sen maan lait, jonka kansalainen hän on - nämä lait koskevat häntä. Niinpä jos henkinen olento toimii henkisesti, eli käyttää kaikkea aineellista ympäristöään henkisiin tarkoituksiin, karma ei koske häntä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monien kansojen tiedossa on karman laki, vaikka he eivät tietäisikään, että kyse on karman laista.
Mitä ihminen tekee, olipa se sitten fyysistä tai henkistä, sama energia tulee lopulta takaisin. Kultainen sääntö tekee meidät tietoisiksi teoistamme, jotta voimme pohtia lopputulosta ennen kuin ryhdymme mihinkään toimiin tai käytämme voimaa.
Älkää kohdelko toisia tavalla, jota itse pitäisitte loukkaavana. - Buddhalaisuus
Kaikessa tehkää toisille niin kuin toivotte heidän tekevän teille; sillä tämä on laki ja profeetat. - Kristinusko
Yksi sana, joka kiteyttää kaiken hyvän käytöksen perustan... rakastava ystävällisyys. Älä tee toisille sitä, mitä et halua tehdä itsellesi. - Konfutselaisuus
Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle. - Hindulaisuus
Kukaan teistä ei todella usko, ennen kuin toivotte toisille sitä, mitä toivotte itsellenne. - Islam.
Älä tee lähimmäisellesi sitä, mikä on sinulle inhottavaa. Tämä on koko laki; kaikki muu on kommentointia. Menkää ja oppikaa se. - Juutalaisuus
Älä tee vääryyttä tai vihaa lähimmäistäsi. Sillä et tee vääryyttä hänelle, vaan itsellesi. - Pima-alkuperäiskansojen sananlasku
Älä tee toisille sitä, mikä on vahingollista itsellesi. - Zarathustralaisuus
Ja karma, joka sitoo tai vapauttaa meidät, koska se on energiaa. Jos toimimme oikein, tämä energia ei kosketa meitä. Meillä on siis eräänlainen diplomaattisen koskemattomuuden status. Toisin sanoen olemme henkisiä olentoja, jos meillä on henkinen tietoisuus henkisinä olentoina, otamme aineellista energiaa ja käytämme sitä henkisiin tarkoituksiin. Toisin sanoen, koska olemme aineellisessa maailmassa ja elämme henkisen todellisuuden lakien mukaan, tämä laki ei koske meitä. Aivan kuten diplomaattia eivät koske sen maan lait, jossa hän työskentelee, vaan sen maan lait, jonka kansalainen hän on - nämä lait koskevat häntä. Niinpä jos henkinen olento toimii henkisesti, eli käyttää kaikkea aineellista ympäristöään henkisiin tarkoituksiin, karma ei koske häntä.https://keskustelu.suomi24.fi/t/18271273/gunat---materian-kolme-olomuotoa
Aineellisessa maailmassa voimme havaita kolme perusprosessia, joita tapahtuu kaikkialla mikroskooppisesta tasosta universaalille tasolle.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18271908/gunat---materian-kolme-olomuotoa--osa2
Gunat - materian kolme olomuotoa. Osa2
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18200450/tuo-herrasmies
Tuo herrasmies
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18296127/vapaa-valinta-on-maailmankaikkeuden-lakiVAPAA VALINTA on Maailmankaikkeuden laki - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18271273/gunat---materian-kolme-olomuotoa
Aineellisessa maailmassa voimme havaita kolme perusprosessia, joita tapahtuu kaikkialla mikroskooppisesta tasosta universaalille tasolle.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18271908/gunat---materian-kolme-olomuotoa--osa2
Gunat - materian kolme olomuotoa. Osa2
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18200450/tuo-herrasmies
Tuo herrasmies
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18296127/vapaa-valinta-on-maailmankaikkeuden-lakiVAPAA VALINTA on Maailmankaikkeuden lakiAineellisessa maailmassa voimme havaita kolme perusprosessia, joita tapahtuu kaikkialla mikroskooppisesta tasosta universaalille tasolle:
-Luominen, alku
-Ylläpito, säilyminen
-Tuhoaminen, loppu
Vedat opettavat, että ulkoisten, näkyvien luomisen, ylläpitämisen ja tuhoutumisen prosessien takana on piilossa hienovaraisia voimia, jotka läpäisevät kaiken aineellisessa maailmassa. Näitä voimia kutsutaan gunoiksi. Sana "guna" tarkoittaa suomeksi "laatua", "modusta". Kirjaimellisesti sanskritin kielestä se tarkoittaa "köyttä". Tämä tarkoittaa sitä, että köysien tavoin nämä kolme aineen tilaa sitovat ja ehdollistavat sielua. Sanskritiksi kolmea gunaa kutsutaan seuraavasti:
-sattva-guna (hyvyyden laatu, hyveellisyys)
-rajo-guna (intohimon, toiminnan laatu) -rajo-guna (intohimon, toiminnan laatu)
-tamo-guna (tietämättömyyden laatu).
Kaikki aineellisen maailmankaikkeuden monimuotoisuus syntyy gunojen yhdistelmästä. Näitä aineen kolmea laatua voidaan verrata kolmeen perusväriin. Aivan kuten kolmen värin - punaisen, sinisen ja keltaisen - sekoittaminen antaa meille äärettömän värivalikoiman, niin kolmen gunan vuorovaikutus on tämän maailman äärettömän monimuotoisuuden lähde. Tieto luonnon kolmesta gunasta on tärkeä osa vedalaista maailmankuvaa, ja se on perusta ympäröivän todellisuuden tieteelliselle ymmärtämiselle. Lyhyt kuvaus gunoista:
- Anonyymi
Raamatun mukaan kaikkien maailmojen jumala
- Anonyymi
VAIN MINUN USKONTONI ON OIKEAA - VÄÄRÄ EGO TAAS.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VAIN MINUN USKONTONI ON OIKEAA - VÄÄRÄ EGO TAAS.
VÄÄRÄ EGO.
Se on täsmälleen sama tapa, jolla suvaitsemattomuus muita uskontoja kohtaan ilmenee - myös siksi, että oma uskontoni on tärkeämpi ja ensisijaisempi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VÄÄRÄ EGO.
Se on täsmälleen sama tapa, jolla suvaitsemattomuus muita uskontoja kohtaan ilmenee - myös siksi, että oma uskontoni on tärkeämpi ja ensisijaisempi.Ja taas aggressiivisuutta, loukkauksia, moralisointia, halventamista, paitsi että rakkautta ja suvaitsevaisuutta ei ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja taas aggressiivisuutta, loukkauksia, moralisointia, halventamista, paitsi että rakkautta ja suvaitsevaisuutta ei ole.
Se, mitä me kutsumme "eläväksi kehoksi", on kahdenlaisen energian - aineellisen ja henkisen - yhdistelmä. Aineellinen energia tuottaa karkeat materiaalit, joista keho on tehty, ja henkinen energia elävöittää kehoa ja mahdollistaa sen toiminnan. Ilman henkisen kipinän - minän eli atman - läsnäoloa mikään aineellinen prosessi ei voi antaa eloa keholle.
- Anonyymi
Vedalaisen perinteen filosofeille sielun olemassaolo ei tietenkään näyttänyt olevan niin vaikea todistaa. Heidän logiikkansa oli suunnilleen seuraava. Havaitsija (subjekti) on aina erillinen havainnon kohteesta. Jonkin asian olemassaolon todistamiseksi riittää, että se nähdään, toisin sanoen kohteen olemassaolo todistetaan havainnoimalla. Mutta subjekti ei voi nähdä itseään: subjektin (havainnoitsijan) olemassaolo todistetaan jo itse havainnon tosiasialla. Descartes sanoi: "Minä ajattelen, siis olen olemassa". On myös selvää, että tämän havainnoivan "minä" luonne ei ole pelkistettävissä ruumiiseen ja mieleen, koska sekä ruumiini että mieleni voivat olla havainnointini kohteena. Näin ollen tämän 'minä'-olemuksen kantajan on oltava erillään ruumiista ja mielestä.
Sielu eli jiva on siis ikuinen hengen hiukkanen, tietoisuuden atomi, jolla on rajallinen itsenäisyys ja joka on kaikkien elämän ilmenemismuotojen syy. Se eroaa kuolleesta aineesta ensinnäkin siinä, että se kykenee olemaan tietoinen olemassaolostaan ja havaitsemaan ympäröivän maailman. Juuri tämä ominaisuus - kyky havaita - erottaa elävän elottomasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedalaisen perinteen filosofeille sielun olemassaolo ei tietenkään näyttänyt olevan niin vaikea todistaa. Heidän logiikkansa oli suunnilleen seuraava. Havaitsija (subjekti) on aina erillinen havainnon kohteesta. Jonkin asian olemassaolon todistamiseksi riittää, että se nähdään, toisin sanoen kohteen olemassaolo todistetaan havainnoimalla. Mutta subjekti ei voi nähdä itseään: subjektin (havainnoitsijan) olemassaolo todistetaan jo itse havainnon tosiasialla. Descartes sanoi: "Minä ajattelen, siis olen olemassa". On myös selvää, että tämän havainnoivan "minä" luonne ei ole pelkistettävissä ruumiiseen ja mieleen, koska sekä ruumiini että mieleni voivat olla havainnointini kohteena. Näin ollen tämän 'minä'-olemuksen kantajan on oltava erillään ruumiista ja mielestä.
Sielu eli jiva on siis ikuinen hengen hiukkanen, tietoisuuden atomi, jolla on rajallinen itsenäisyys ja joka on kaikkien elämän ilmenemismuotojen syy. Se eroaa kuolleesta aineesta ensinnäkin siinä, että se kykenee olemaan tietoinen olemassaolostaan ja havaitsemaan ympäröivän maailman. Juuri tämä ominaisuus - kyky havaita - erottaa elävän elottomasta.Atma-sielulla on kolme pääominaisuutta: 1) sielu on tuhoutumaton; 2) sielu on atomaarinen; 3) sielulla on tietoisuus eli kyky toimia ja nauttia suhteellisesta vapaudesta. Nämä sielun ominaisuudet ovat aksiomaattisia. Kirjoitukset väittävät niiden olevan läsnä atmassa - tai pikemminkin määrittelevät atman sellaiseksi, jolla on nämä ominaisuudet.
Voimme selvästi nähdä, että ihmisen minuus on pysyvä. Kaikki, mihin samaistumme - kehomme, mielemme, ympäristömme - muuttuu jatkuvasti. Jos meidän
"minä" muuttuisi heidän mukanaan, emme huomaisi muutoksia, emmekä varmasti kokisi niitä niin traagisina. Jotta voisit havaita jonkin liikkuvan, sinun on oltava itse hiljaa: kun olemme lentokoneessa, emme tunne lentokoneen liikettä. Ihmisen keho ja mieli muuttuvat jatkuvasti: olimme vauva, sitten lapsi, teini-ikäinen, nuori mies, aikuinen. Mutta on olemassa jokin kiinteä vertailupiste, josta käsin havaitsemme kaikki nämä muutokset. Jotenkin, jollain ihmeellä, minämme pysyy muuttumattomana kaikkien näiden muutosten aikana. Mikä takaa minäkäsityksemme pysyvyyden tai jatkuvuuden? Tällä pysyvyydellä on oltava jokin todellisuuspohja.
Tieteen kehitys vain vahvistaa aineen muuttuvuutta. Nykyaikainen lääketiede on havainnut, että noin seitsemässä vuodessa koko kehomme muuttuu molekyylitasolla, eli joka seitsemäs vuosi saamme täysin uuden kehon. Mutta minämme pysyy muuttumattomana. Jotkut ihmiset, jotka tunnustavat aineen vaihtelevuuden, saattavat väittää, että egomme pysyvyys varmistetaan esimerkiksi aivojen rakenteen pysyvyydellä, sillä aivoilla on rakenteellisia itsetuotantomekanismeja. Roger Penrose, yksi merkittävimmistä teoreettisista fyysikoista, joka tutkii muun muassa tietoisuuden luonnetta, sanoo tästä kirjassaan Shadows of the Mind seuraavaa: - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Atma-sielulla on kolme pääominaisuutta: 1) sielu on tuhoutumaton; 2) sielu on atomaarinen; 3) sielulla on tietoisuus eli kyky toimia ja nauttia suhteellisesta vapaudesta. Nämä sielun ominaisuudet ovat aksiomaattisia. Kirjoitukset väittävät niiden olevan läsnä atmassa - tai pikemminkin määrittelevät atman sellaiseksi, jolla on nämä ominaisuudet.
Voimme selvästi nähdä, että ihmisen minuus on pysyvä. Kaikki, mihin samaistumme - kehomme, mielemme, ympäristömme - muuttuu jatkuvasti. Jos meidän
"minä" muuttuisi heidän mukanaan, emme huomaisi muutoksia, emmekä varmasti kokisi niitä niin traagisina. Jotta voisit havaita jonkin liikkuvan, sinun on oltava itse hiljaa: kun olemme lentokoneessa, emme tunne lentokoneen liikettä. Ihmisen keho ja mieli muuttuvat jatkuvasti: olimme vauva, sitten lapsi, teini-ikäinen, nuori mies, aikuinen. Mutta on olemassa jokin kiinteä vertailupiste, josta käsin havaitsemme kaikki nämä muutokset. Jotenkin, jollain ihmeellä, minämme pysyy muuttumattomana kaikkien näiden muutosten aikana. Mikä takaa minäkäsityksemme pysyvyyden tai jatkuvuuden? Tällä pysyvyydellä on oltava jokin todellisuuspohja.
Tieteen kehitys vain vahvistaa aineen muuttuvuutta. Nykyaikainen lääketiede on havainnut, että noin seitsemässä vuodessa koko kehomme muuttuu molekyylitasolla, eli joka seitsemäs vuosi saamme täysin uuden kehon. Mutta minämme pysyy muuttumattomana. Jotkut ihmiset, jotka tunnustavat aineen vaihtelevuuden, saattavat väittää, että egomme pysyvyys varmistetaan esimerkiksi aivojen rakenteen pysyvyydellä, sillä aivoilla on rakenteellisia itsetuotantomekanismeja. Roger Penrose, yksi merkittävimmistä teoreettisista fyysikoista, joka tutkii muun muassa tietoisuuden luonnetta, sanoo tästä kirjassaan Shadows of the Mind seuraavaa:Suuri osa kehomme ja aivomme muodostavasta aineesta uudistuu jatkuvasti - vain niiden rakenteet pysyvät muuttumattomina. Lisäksi aine itsessään näyttää olevan ohimenevää, koska se voi muuttua muodosta toiseen... Materia itsessään on siis jotakin epämääräistä ja katoavaa, joten on järkevää olettaa, että ihmisen minuuden pysyvyys saattaa liittyä enemmän mallien säilymiseen kuin varsinaisiin ainehiukkasiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suuri osa kehomme ja aivomme muodostavasta aineesta uudistuu jatkuvasti - vain niiden rakenteet pysyvät muuttumattomina. Lisäksi aine itsessään näyttää olevan ohimenevää, koska se voi muuttua muodosta toiseen... Materia itsessään on siis jotakin epämääräistä ja katoavaa, joten on järkevää olettaa, että ihmisen minuuden pysyvyys saattaa liittyä enemmän mallien säilymiseen kuin varsinaisiin ainehiukkasiin.
Roger Penrose, yksi merkittävimmistä teoreettisista fyysikoista, joka tutkii muun muassa tietoisuuden luonnetta, sanoo tästä kirjassaan Shadows of the Mind seuraavaa:
Suuri osa kehomme ja aivomme muodostavasta aineesta uudistuu jatkuvasti - vain niiden rakenteet pysyvät muuttumattomina. Lisäksi aine itsessään näyttää olevan ohimenevää, koska se voi muuttua muodosta toiseen... Materia itsessään on siis jotakin epämääräistä ja katoavaa, joten on järkevää olettaa, että ihmisen minuuden pysyvyys saattaa liittyä enemmän mallien säilymiseen kuin varsinaisiin ainehiukkasiin. - Anonyymi
Kopernikaaninen vallankumous uskonnollisissa näkemyksissä
Maailmassa on monia uskonnollisia käsitteitä. Ne kiertävät kiertoradallaan keskeisen Totuuden ympärillä ja kilpailevat toistensa kanssa ylivallasta. Kristityt uskovat, että pelastus tulee vain Jeesuksen Kristuksen kautta, muslimit Muhammedin kautta…
... Kukin uskonto tarjoaa pyhiin kirjoituksiinsa ja pyhimysten ilmestyksiin perustuen oman käsityksensä Jumalasta ja jumalallisesta maailmasta. Srila Sridhar Maharaj sanoi: "Ihminen liittyy tiettyyn uskontoon sisäisen pyrkimyksensä ja totuuden janonsa mukaan.
Jumalalla on lukemattomia avatareita, jotka laskeutuvat tähän maailmaan paikan, ajan ja olosuhteiden sekä ihmisen henkisen tarpeen ja kyvyn havaita Totuus mukaan. ... Tämä on uskonnollisten perinteiden alkuperä.
Jumala esitetään yleensä universaalisen äärettömän suuruuden ruumiillistumana. Syvempi tarkastelu paljastaa jumalallisen läsnäolon kaiken läpäisevän. Nämä ovat Absoluutin ilmenemisen äärimmäisiä puolia. …
...
Jos hyväksymme ajatuksen uskonnollisesta moniarvoisuudesta, siitä seuraa loogisesti kysymys - kuinka lähellä tämä tai tuo käsite on totuutta? Toisinajattelija teologi John Hick kirjoittaa Vatikaanille lähettämässään kirjeessä seuraavaa: "Teosentrismi, joka sallii uskonnollisten näkemysten moninaisuuden, avaa tien Kristuksen maailmaa korkeampiin maailmoihin. Näin päädymme uuteen paradigmaan, joka kieltää Kristuksen uskonnollisen maailmankaikkeuden keskipisteenä ja vahvistaa sen sijaan Jumalan. Tämä ajattelujärjestelmä on yhtä mullistava kuin kopernikaaninen näkemys, jonka mukaan maailmankaikkeuden keskus ei ole maapallo vaan aurinko. Kaikkien uskontojen, myös kristinuskon, kiertoratojen keskipisteenä on Absoluuttinen Totuus, Jumala, perimmäinen transsendentti todellisuus. - Anonyymi
Aineellisen maailman kehityshistoriaa voi kuvata vain se, joka on sen ulkopuolella ja tarkkailee sitä ulkopuolelta. TOTUUS PALJASTUU eläville olennoille SIINÄ MÄÄRIN, KUIN NE VOIVAT HAVAITA SEN PAIKAN, AJAN JA OLOSUHTEIDEN MUKAAN. Se ILMENEE ERIASTEISESTI Raamatussa, Koraanissa, Vedoissa ja muissa kirjoituksissa. Eri ihmisillä on erilainen ajattelutapa, joten vaikuttaa siltä, että tietty ihmisryhmä voi omaksua sen. Vaikka jumalallisesti ilmoitettu Totuus ON SAMA KAIKILLE, SE SAA MUODON, joka sopii parhaiten niille, joille se on tarkoitettu.
Yksi ilmoitettu Totuus esitetään ERI VERSIOINA, jotka toisinaan vaikuttavat ristiriitaisilta. ... Täydellinen Totuus esitetään joskus tietämättömien ihmisten hyväksi tavallisen uskonnon muodossa, joka SALLII KOMPROMISSIN maallisten pyrkimysten kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aineellisen maailman kehityshistoriaa voi kuvata vain se, joka on sen ulkopuolella ja tarkkailee sitä ulkopuolelta. TOTUUS PALJASTUU eläville olennoille SIINÄ MÄÄRIN, KUIN NE VOIVAT HAVAITA SEN PAIKAN, AJAN JA OLOSUHTEIDEN MUKAAN. Se ILMENEE ERIASTEISESTI Raamatussa, Koraanissa, Vedoissa ja muissa kirjoituksissa. Eri ihmisillä on erilainen ajattelutapa, joten vaikuttaa siltä, että tietty ihmisryhmä voi omaksua sen. Vaikka jumalallisesti ilmoitettu Totuus ON SAMA KAIKILLE, SE SAA MUODON, joka sopii parhaiten niille, joille se on tarkoitettu.
Yksi ilmoitettu Totuus esitetään ERI VERSIOINA, jotka toisinaan vaikuttavat ristiriitaisilta. ... Täydellinen Totuus esitetään joskus tietämättömien ihmisten hyväksi tavallisen uskonnon muodossa, joka SALLII KOMPROMISSIN maallisten pyrkimysten kanssa.Jokaisessa Pyhässä Kirjoituksessa on valtava energialataus, joka pakottaa ihmisen muuttamaan elämäänsä.
Ilman tätä energiaa kukaan ei kykenisi voittamaan karman hitautta ja irtautumaan aineen kahleista.
Pyhien kirjoitusten sanat sisältävät totuuden, joka on niin kiireellinen ja vaativa, että ihmisen on lähes mahdotonta vastustaa tuon totuuden voimaa.
Energialataus on siis Raamatussa, Koraanissa, Vedoissa ja muissakin Kirjoituksissa.
Ikuisuuden kaunis muoto on vangittu Koraanin säkeisiin, Evankeliumin sanoihin ja Vedojen hymneihin. - Anonyymi
Hindulaisuus ei syrji muita uskontoja. Hindulaisuus pitää kaikkia aitoja uskontoja potentiaalisina nostamaan seuraajiensa tietoisuutta korkeammalle tasolle ymmärtämään Jumalaa, itseään ja ihmiskuntaa. Se tarjoaa suurimman mahdollisen moninaisuuden Jumalan ymmärtämisen tavoissa. Siksi hinduja voi sekoittaa kenen tahansa kanssa, ja he voivat elää rauhanomaisesti rinnakkain, aivan kuten hindut, buddhalaiset, jainit, sikhit ja muutkin elävät nykyään rauhanomaisesti yhdessä.
Mutta heti kun sekoitetaan toisiin uskontoihin kuuluvia, jotka ovat dogmaattisia näkemyksissään, syntyy ongelmia. Syynä on se, että tällaisissa ihmisissä ei ole tilaa ajatusten moninaisuudelle. He ajattelevat, että Jumalan silmissä kukaan muu ei ole pelastunut. He ajattelevat, että heidän on "pelastettava" kaikki TEKEMÄLLÄ KAIKISTA MUISTA SAMANLAISIA KUIN HE.
Ja se tapahtuu PAKKOKÄÄNNYTTÄMÄLLÄ KAIKKI MUUT OMIIN DOGMAATTISIIN USKOMUKSIINSA. Siten he eivät anna mitään uskoa tai ymmärrystä millekään muulle uskonnolle KUIN OMALLA USKONNOLLEEN. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hindulaisuus ei syrji muita uskontoja. Hindulaisuus pitää kaikkia aitoja uskontoja potentiaalisina nostamaan seuraajiensa tietoisuutta korkeammalle tasolle ymmärtämään Jumalaa, itseään ja ihmiskuntaa. Se tarjoaa suurimman mahdollisen moninaisuuden Jumalan ymmärtämisen tavoissa. Siksi hinduja voi sekoittaa kenen tahansa kanssa, ja he voivat elää rauhanomaisesti rinnakkain, aivan kuten hindut, buddhalaiset, jainit, sikhit ja muutkin elävät nykyään rauhanomaisesti yhdessä.
Mutta heti kun sekoitetaan toisiin uskontoihin kuuluvia, jotka ovat dogmaattisia näkemyksissään, syntyy ongelmia. Syynä on se, että tällaisissa ihmisissä ei ole tilaa ajatusten moninaisuudelle. He ajattelevat, että Jumalan silmissä kukaan muu ei ole pelastunut. He ajattelevat, että heidän on "pelastettava" kaikki TEKEMÄLLÄ KAIKISTA MUISTA SAMANLAISIA KUIN HE.
Ja se tapahtuu PAKKOKÄÄNNYTTÄMÄLLÄ KAIKKI MUUT OMIIN DOGMAATTISIIN USKOMUKSIINSA. Siten he eivät anna mitään uskoa tai ymmärrystä millekään muulle uskonnolle KUIN OMALLA USKONNOLLEEN.Kuoleman jälkeinen elämä riippuu siitä, miten ihminen on elänyt ja ketä hän on palvonut (enne uutta jälleensyntymistä).
Abrahamilaisten uskontojen mukaan ihminen haluaa päästä "Paratiisiin" eli Taivaaseen. Mutta Taivas on edelleen aineellisessa maailmassa, ja ihmisen on palattava maan päälle ja alettava kerättävä jälleen "taivas-pisteitä". Kristityt uskovat, että Paratiisi on ikuinen, mutta sitä se ei ole.
Mutta itämaisessa filosofiassa (usein, ei aina), halutaan päästä pois aineellisesta maailmasta kokonaan. Raamatussa puhutaan Jumalan Valtakunnasta ja Taivasten valtakunnasta. Mutta itämaiset tekstit selittävät, että ne ovat täysin eri asioita. Buddhalaiset haluavat mennä Nirvanaan, joka on aineellisen ja henkisen maailman välimaastossa, mutta hekin joutuvat palaamaan (joskus, kovin pitkän ajan kuluttua). Nirvanassa ei ole vaihtelua, se on tylsää, vaikka onkin kovin rauhallistaa.
Hyvä kristitty voi olla Jeesuksen kanssa pitkään kuoleman jälkeen, mutta sitten hän palaa takaisin maan päälle ja kaikki alkaa alusta. Ihminen on siellä, ketä hän palvoi eläessään.
(ja tietysti ajatuksia kuoleman hetkellä, mutta sekin riippuu siitä, millaista elämää olet elänyt ja mihin on t keskittynyt elämänsä aikana).
Joka päivä vaihdamme vaatteet: otamme likaiset vaatteet pois ja puemme puhtaat päälle. Kun vaatteet kuluvat loppuun, emme pue niitä uudelleen. Aineellisessa maailmassa jiva vaihtaa kehoja aivan kuten keho vaihtaa vaatteita. Kun ruumis vanhenee tai tuhoutuu sairauden vuoksi, sielu jättää sen ja hankkii uuden. Yksi kerrallaan se vaihtaa kehoa syntymän ja kuoleman aaltojen myötä. Jiva ei koskaan häviä ruumiin kuoleman myötä. Se on ikuinen, tuhoutumaton, aktiivinen ja tietoisuuden täyttämä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuoleman jälkeinen elämä riippuu siitä, miten ihminen on elänyt ja ketä hän on palvonut (enne uutta jälleensyntymistä).
Abrahamilaisten uskontojen mukaan ihminen haluaa päästä "Paratiisiin" eli Taivaaseen. Mutta Taivas on edelleen aineellisessa maailmassa, ja ihmisen on palattava maan päälle ja alettava kerättävä jälleen "taivas-pisteitä". Kristityt uskovat, että Paratiisi on ikuinen, mutta sitä se ei ole.
Mutta itämaisessa filosofiassa (usein, ei aina), halutaan päästä pois aineellisesta maailmasta kokonaan. Raamatussa puhutaan Jumalan Valtakunnasta ja Taivasten valtakunnasta. Mutta itämaiset tekstit selittävät, että ne ovat täysin eri asioita. Buddhalaiset haluavat mennä Nirvanaan, joka on aineellisen ja henkisen maailman välimaastossa, mutta hekin joutuvat palaamaan (joskus, kovin pitkän ajan kuluttua). Nirvanassa ei ole vaihtelua, se on tylsää, vaikka onkin kovin rauhallistaa.
Hyvä kristitty voi olla Jeesuksen kanssa pitkään kuoleman jälkeen, mutta sitten hän palaa takaisin maan päälle ja kaikki alkaa alusta. Ihminen on siellä, ketä hän palvoi eläessään.
(ja tietysti ajatuksia kuoleman hetkellä, mutta sekin riippuu siitä, millaista elämää olet elänyt ja mihin on t keskittynyt elämänsä aikana).
Joka päivä vaihdamme vaatteet: otamme likaiset vaatteet pois ja puemme puhtaat päälle. Kun vaatteet kuluvat loppuun, emme pue niitä uudelleen. Aineellisessa maailmassa jiva vaihtaa kehoja aivan kuten keho vaihtaa vaatteita. Kun ruumis vanhenee tai tuhoutuu sairauden vuoksi, sielu jättää sen ja hankkii uuden. Yksi kerrallaan se vaihtaa kehoa syntymän ja kuoleman aaltojen myötä. Jiva ei koskaan häviä ruumiin kuoleman myötä. Se on ikuinen, tuhoutumaton, aktiivinen ja tietoisuuden täyttämä.Ikuisuuden kaunis muoto on vangittu Koraanin säkeisiin, Evankeliumin sanoihin ja Vedojen hymneihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikuisuuden kaunis muoto on vangittu Koraanin säkeisiin, Evankeliumin sanoihin ja Vedojen hymneihin.
Tappaminen Jumalan nimessä ei siis ole ominaista vain islamille vaan myös kristinuskolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tappaminen Jumalan nimessä ei siis ole ominaista vain islamille vaan myös kristinuskolle.
Abraham olisi tappanut poikansa jumalan käskystä, jos häntä ei olisi estetty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Abraham olisi tappanut poikansa jumalan käskystä, jos häntä ei olisi estetty.
Mutta jumala ei vaatinut tätä lähtökohtaisesti pitäisi pyrkiä hyvään ja hyviin tekoihin tähän raamattu opettaa esimerkkinään jeesus
- Anonyymi
Ihan kuin islam.
- Anonyymi
Aabrahamilta vaadittiin liki mahdotonta tarina ei kerro miten olisi käynyt jos ei olisi tullut keskeytetyksi
- Anonyymi
”Pidän Kristuksesta mutta en pidä kristityistä, te kristityt ette ole yhtään kristuksenne kaltaisia.”
Mahatma Gandhi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Pidän Kristuksesta mutta en pidä kristityistä, te kristityt ette ole yhtään kristuksenne kaltaisia.”
Mahatma GandhiYep, todella yep.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yep, todella yep.
Niin oudolta kuin se kuulostaakin, jotkut jopa uskovat, että jos juutalaisia ei olisi olemassa (ovathan he Jumalan ”valittu kansa”), kaikkien ihmisten kohtalona olisi ikuinen helvetti. Tällaista on kuulunut monta vuotta, eivätkä ne koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua. Ymmärtäkää, että juutalaiset ovat kuin mikä tahansa muu kansa: Kaikkien kansojen keskuudessa on hyviä ja pahoja ihmisiä. Eikä voi olla olemassa sellaista asiaa kuin "valittu kansa". Jumalalla ei voi olla suosikkikansaa. Jos joku sanoo niin, se ei voi olla Jumala, vaan ihan joku muu. Joku, joka väittää olevansa jumala mutta ei ole sitä. Se on jotenkin sensuroitu tai muutettu tai jotakin lisätty, mutta se ei voi olla totta.

Ei ole mitään valittua kansaa. Jumala ei ole rasisti.

Siis anteenksi MITÄ?
Luuletteko te edelleen, että juutalaiset ovat Israelilaisia?! Eivät ole - tämä juuri on juutalaisten huijaus kristinuskolla, kun tappoivat israelilaisen Jeesuksen.
Jeesus opetti Israelin Jumalaa taivasten valtakunnan isä Jumalana, juutalaiset veivätkin Israelin Jumalan nimiin laitettuun temppeliin oman tulivuorijumalansa (5.Moos.4:10),jota väittivät Israelin Jumalaksi.
Jeesus jo Raamatussa (Joh.8) sanoo juutalaisten Jumalan olevan Saatana ja kaiken valheen isän.
Israelin Jumala kielsi viattoman veren vuodattamisen.
Tömä lukee aivan selvästi Jeremia 7 luku, ja on Raamatusta todistettavissa - nyt jo arkeologisinkin todisteinkin.
Jutalaisten Jumala on VT:n Saatana, Baal-jumala.
Tietysti myös juutalaisuuteen perustuen kristinuskon ja islamin Jumala. - Anonyymi
Mistä tiedät, kenen käskystä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tiedät, kenen käskystä?
Eräs henkilö, jolta kysyttiin kristinuskosta, sanoi: "Papit, jotka eivät osanneet vastata kysymykseen, etäännyttivät minut pois kristinuskosta: Usko ja älä kysele.
Ja samoin: Miksi on syntiä etsiä tietoa kristinuskossa: hyvän ja pahan tiedon puu. Tieto on siis syntiä. Eli joku ei halua, ettää saamme tietoa.
Miksi (juutalaisia) käsketään sortamaan muita kansoja, vaikka Jumalan pitäisi olla puolueeton:
1. KR 1933/-38
5Moos. 15:6
Sillä Herra, sinun Jumalasi, on siunaava sinua, niinkuin hän on sinulle puhunut; ja sinä lainaat monelle kansalle, mutta sinun ei tarvitse lainaa ottaa, ja sinä VALLITSET MONIA KANSOJA, MUTTA HE EIVÄT VALLITSE SINUA.
Puhutaanko tässä "valitusta kansasta" ja siitä, että olemme sen alamaisia? Ovatko he meidän yläpuolellamme? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eräs henkilö, jolta kysyttiin kristinuskosta, sanoi: "Papit, jotka eivät osanneet vastata kysymykseen, etäännyttivät minut pois kristinuskosta: Usko ja älä kysele.
Ja samoin: Miksi on syntiä etsiä tietoa kristinuskossa: hyvän ja pahan tiedon puu. Tieto on siis syntiä. Eli joku ei halua, ettää saamme tietoa.
Miksi (juutalaisia) käsketään sortamaan muita kansoja, vaikka Jumalan pitäisi olla puolueeton:
1. KR 1933/-38
5Moos. 15:6
Sillä Herra, sinun Jumalasi, on siunaava sinua, niinkuin hän on sinulle puhunut; ja sinä lainaat monelle kansalle, mutta sinun ei tarvitse lainaa ottaa, ja sinä VALLITSET MONIA KANSOJA, MUTTA HE EIVÄT VALLITSE SINUA.
Puhutaanko tässä "valitusta kansasta" ja siitä, että olemme sen alamaisia? Ovatko he meidän yläpuolellamme?"Minut etäännyttivät kristinuskosta papit, jotka eivät kyenneet vastaamaan filosofisiin kysymyksiini: usko ja älä kysele- oli heidän vastauksensa.
En ollut tyytyväinen, koska Jumala antoi minulle älykkyyden, ja se osoittautui kristinuskossa kielletyksi.
Tämä Raamatun henkilö, joka sanoo olevansa kristinuskossa jumala, on kiivas ja mustasukkainen, kuten hän sanoo itsestään.
”Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat …”
Jostain syystä hän ei pidä tiedosta (tai tiedon hankkimisesta) lainkaan (Aatamin ja Eevan tarinassa - puun hedelmä jne.). - Anonyymi
Hän jatkaa: En ole tyytyväinen kristittyjen aggressiivisuuteen muita uskontoja kohtaan. Enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. On vain uskottava, eikä mitään voi kyseenalaistaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis anteenksi MITÄ?
Luuletteko te edelleen, että juutalaiset ovat Israelilaisia?! Eivät ole - tämä juuri on juutalaisten huijaus kristinuskolla, kun tappoivat israelilaisen Jeesuksen.
Jeesus opetti Israelin Jumalaa taivasten valtakunnan isä Jumalana, juutalaiset veivätkin Israelin Jumalan nimiin laitettuun temppeliin oman tulivuorijumalansa (5.Moos.4:10),jota väittivät Israelin Jumalaksi.
Jeesus jo Raamatussa (Joh.8) sanoo juutalaisten Jumalan olevan Saatana ja kaiken valheen isän.
Israelin Jumala kielsi viattoman veren vuodattamisen.
Tömä lukee aivan selvästi Jeremia 7 luku, ja on Raamatusta todistettavissa - nyt jo arkeologisinkin todisteinkin.
Jutalaisten Jumala on VT:n Saatana, Baal-jumala.
Tietysti myös juutalaisuuteen perustuen kristinuskon ja islamin Jumala.Juutalaiset ovat Raamatun mukaan Benjaminin heimoa, joka tappoi Israelin heimon.
Wikipediasta löytyy juutalaisen Paavalin wikilinkistä, joka teki kristinuskon Jeesuksesta kuoliaaksi kidutettuna ja kirottuna Israelin Jumalana maininta, että hän kuului Benjaminin heimoon.
Näin juutalaiset yrittivät hävittää niin Jeesuksen opetukset kuin Israelin Jumalankin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaiset ovat Raamatun mukaan Benjaminin heimoa, joka tappoi Israelin heimon.
Wikipediasta löytyy juutalaisen Paavalin wikilinkistä, joka teki kristinuskon Jeesuksesta kuoliaaksi kidutettuna ja kirottuna Israelin Jumalana maininta, että hän kuului Benjaminin heimoon.
Näin juutalaiset yrittivät hävittää niin Jeesuksen opetukset kuin Israelin Jumalankin.Miksi luette Raamattua, jos kerran wikipedia on "ainoa totuus"?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi luette Raamattua, jos kerran wikipedia on "ainoa totuus"?
wikipedia. Aamen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
wikipedia. Aamen.
Kristilliset käsitykset ovat peräisin muinaisista, juutalaisista, ja juutalaiset assyrialaisista, ja assyrialaiset intialaisista, ja kaikki menevät taaksepäin: mitä uudempi, sitä alempi, mitä vanhempi, sitä korkeampi.

OM ja Aamen
Omista tai Aumista tuli tiibetiläisten pyhä sana Hum, muslimien Amin ja egyptiläisten, kreikkalaisten, roomalaisten, juutalaisten ja kristittyjen Amen." Tavu on käännetty monille eri kielille, kulttuureille ja uskonnollisille perinteille, mutta äänen luova ja transformatiivinen voima on pysynyt samana. Raamatussa sana Amen...
OM=AUM=Aamen - Anonyymi

OM=AUM=AamenKAIKKI ALKOI OM ÄÄNESTÄ.
Luominen alkoi OM:sta.
Vaikuttamalla todellisuuden hienojakoiseen maailmaan ääni saa aikaan muutoksen aineellisessa todellisuudessa. Metafysiikka - miten ääni yleensä vaikuttaa materiaan ja myös tietoisuuteen.
Myös Raamattu puhuu äänen korkeimmasta luonteesta: Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli.
Tämä on täydellisessä sopusoinnussa muinaisen metafysiikan kanssa, jonka mukaan ääni on kaikkein hienovaraisin, joka matriisin tavoin kantaa jo karkeampia elementtejä sisällään. Ääni etenee avaruudessa - fyysisen maailman perustassa. Ilman elementti syntyy avaruudesta. Ilmasta tulee tuli, tulesta tulee vesi ja vedestä tulee maa. Ääntä manipuloimalla voidaan siis aiheuttaa muutoksia karkeammissa elementeissä. Tämä on materialisaation tai taikuuden salaisuus. Nämä "ihmeet" tehdään olemisen hienovaraisia lakeja koskevan tiedon perusteella. Näin Kristus ruokki ihmiset leivillä.
Kyseessä on yksinkertaisesti hienovaraisempi tekniikka, jonka salaisuus on useimmille tuntematon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KAIKKI ALKOI OM ÄÄNESTÄ.
Luominen alkoi OM:sta.
Vaikuttamalla todellisuuden hienojakoiseen maailmaan ääni saa aikaan muutoksen aineellisessa todellisuudessa. Metafysiikka - miten ääni yleensä vaikuttaa materiaan ja myös tietoisuuteen.
Myös Raamattu puhuu äänen korkeimmasta luonteesta: Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli.
Tämä on täydellisessä sopusoinnussa muinaisen metafysiikan kanssa, jonka mukaan ääni on kaikkein hienovaraisin, joka matriisin tavoin kantaa jo karkeampia elementtejä sisällään. Ääni etenee avaruudessa - fyysisen maailman perustassa. Ilman elementti syntyy avaruudesta. Ilmasta tulee tuli, tulesta tulee vesi ja vedestä tulee maa. Ääntä manipuloimalla voidaan siis aiheuttaa muutoksia karkeammissa elementeissä. Tämä on materialisaation tai taikuuden salaisuus. Nämä "ihmeet" tehdään olemisen hienovaraisia lakeja koskevan tiedon perusteella. Näin Kristus ruokki ihmiset leivillä.
Kyseessä on yksinkertaisesti hienovaraisempi tekniikka, jonka salaisuus on useimmille tuntematon.Henkiset värähtelyt (mantrat) ovat tapa kommunikoida Pyhän Maailman kanssa, ja tämän kanavan kautta henkinen energia tulee luoksemme.
Koska ääni on ohuempi kuin muut, se on kaikkein informatiivisin.
Kristinuskossa on tunnettu tapa toistaa Jeesuksen rukousta rukousnauhalla. Jos ihminen keskittyy kunnolla ja huomioi joitakin ulkoisia olosuhteita, rukouksen tai mantran harjoittajan tietoisuus yhdistyy henkisen äänen absoluuttisen luonteen vuoksi siihen henkilöön, jonka nimeä toistaa. Se on kuin lapsen kutsu, johon äiti vastaa.
Mantran vaikutusta sielun verrataan tietoisuuteen ….resonanssin ilmiöön. Kun kaksi jousiääntä on viritetty yhteen, yhden jousen ääni aktivoi toisen jousen värähtelyn, ja niiden välille syntyy resonanssi. Sielua verrataan sisäiseen jousenjohtimeen ja Jumalan Nimeä mantrassa tai rukouksessa verrataan ulkoiseen resonaattoriin. Jos ihminen on henkisellä etsinnällä, kun hän
kohtaa henkisen äänen, sielun jousi alkaa soida yhteen ääneen, ja hän tuntee vetoa tähän tai tuohon henkiseen perinteeseen. Jos taas henkilö on liian syvällä maallisissa asioissa, tällaista sopusointua eikä kiinnostusta synny. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Henkiset värähtelyt (mantrat) ovat tapa kommunikoida Pyhän Maailman kanssa, ja tämän kanavan kautta henkinen energia tulee luoksemme.
Koska ääni on ohuempi kuin muut, se on kaikkein informatiivisin.
Kristinuskossa on tunnettu tapa toistaa Jeesuksen rukousta rukousnauhalla. Jos ihminen keskittyy kunnolla ja huomioi joitakin ulkoisia olosuhteita, rukouksen tai mantran harjoittajan tietoisuus yhdistyy henkisen äänen absoluuttisen luonteen vuoksi siihen henkilöön, jonka nimeä toistaa. Se on kuin lapsen kutsu, johon äiti vastaa.
Mantran vaikutusta sielun verrataan tietoisuuteen ….resonanssin ilmiöön. Kun kaksi jousiääntä on viritetty yhteen, yhden jousen ääni aktivoi toisen jousen värähtelyn, ja niiden välille syntyy resonanssi. Sielua verrataan sisäiseen jousenjohtimeen ja Jumalan Nimeä mantrassa tai rukouksessa verrataan ulkoiseen resonaattoriin. Jos ihminen on henkisellä etsinnällä, kun hän
kohtaa henkisen äänen, sielun jousi alkaa soida yhteen ääneen, ja hän tuntee vetoa tähän tai tuohon henkiseen perinteeseen. Jos taas henkilö on liian syvällä maallisissa asioissa, tällaista sopusointua eikä kiinnostusta synny.Aivan kuten valonsäteellä on taipumus laajentua, niin Vedat olivat ensin olemassa mantran siemenen OM tai AUM muodossa, ja sitten ne alkoivat laajentua ja kasvaa selityksiksi. Aivan kuten siemen sisältää jo kaiken tiedon jättiläismäisestä puusta tiiviissä muodossa, tämä mystinen tavu AUM sisältää kaiken tiedon. Siksi kaikki Vedan mantrat alkavat tällä tavulla. A-kirjain tarkoittaa Jumalaa kaiken alkulähteenä, U-kirjain tarkoittaa hänen erilaisia energioitaan, ja M-kirjain tarkoittaa maailman monimuotoisuutta, joka on syntynyt Jumalan ja hänen energioidensa yhteydestä.
Mantrat ovat hyvin voimakkaita äänivärähtelyjä, ja ne voivat toimia kuin miekka, joka murtaa ympärillämme olevan negatiivisen energian.
Ääni itsessään vaikuttaa aineeseen ja tietoisuuteen. Se voi stimuloida, puhdistaa jne. - Anonyymi
OM on iso kyllä:
"Kyllä, se mitä etsit, on olemassa." Älä ole epätoivoinen: se, mitä sydämesi etsii, on olemassa.
Vedat, jumalallisesti ilmoitetut Pyhät Tekstit, julistavat:
"Sydämesi etsimäsi kohde on epäilemättä olemassa." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OM on iso kyllä:
"Kyllä, se mitä etsit, on olemassa." Älä ole epätoivoinen: se, mitä sydämesi etsii, on olemassa.
Vedat, jumalallisesti ilmoitetut Pyhät Tekstit, julistavat:
"Sydämesi etsimäsi kohde on epäilemättä olemassa."Vedat ovat aina olleet olemassa, koska:
Vedat ilmenevät suoraan Jumaluuden Korkeimman Persoonallisuuden Hengityksestä.
tai Henkäyksestä?
(En osaa kääntää sitä oikein). - Anonyymi
Vyasadeva (Vyasa, Vedavyasa) on Krishnan kirjallinen (kirjallisuuden) inkarnaatio (avatar).
Vyasa on titteli, joka tarkoittaa "sitä, joka jakaa" tai "sitä, joka selittää yksityiskohtaisesti". Vedat kirjanneen Vyasadevan koko nimi on Krishna Dwajpayana Vyasa.... Vyasadeva asuu edelleen Badarikashramissa, Himalajalla, mutta ei näyttäydy, koska hän on todellisuuden toisessa ulottuvuudessa. Yksi hänen tittelistään on Śāśvata, "kuolematon". - Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17952847/maya---maailma-virtuaalitodellisuutena
Todellisuudessa on siis eri tasoja, ja näemme ihmisten yrittävän luoda omansa. Ja juuri tätä analogiaa yritän käyttää antaakseni toisenlaisen näkökulman tai näkemyksen tästä aineellisesta maailmasta. Vaikka termi "virtuaalitodellisuus" itsessään vaikuttaa meille uudelta, melko hiljattain keksityltä, virtuaalinen tarkoittaa mielikuvituksellista eli luotua tai näennäistä todellisuutta. Itse asiassa ihminen ei voi keksiä mitään uutta, ja tällä toiminnallaan - yrittämällä simuloida, luoda uutta kuviteltua todellisuutta - hän vain jäljittelee Luojaa. Ja jos tarkastelemme asiaa tästä näkökulmasta, tämä aineellinen maailma on myös eräänlainen mekaaninen aika-avaruusjärjestelmä, johon elävät olennot on upotettu, että niiden kehot ovat kuin virtuaalisia avaruuspukuja, joissa ne toimivat tässä todellisuudessa täysin tietämättöminä siitä toisesta todellisuudesta, josta ne tulivat. - Anonyymi
Kaksi maailmaa ja sankarin matka
Oletetaan, että on olemassa kaksi maailmaa. Tämä on puhtaan tietoisuuden todellinen maailma - ja virtuaalinen maailma, jossa tietoisuus rajoittuu materiaan. Jos luomme ohjelmoijien, taiteilijoiden, käsikirjoittajien ja ennen kaikkea asiakkaan toiveiden avulla tietokonepelin nimeltä "Life", pyrkisimme luomaan kopion täydellisestä maailmankaikkeudesta, jossa on erilaisia olemisen tasoja ja paikkoja. Jos pidämme Luojan suunnitelman mukaan luotua materiamaailmaa suurimpana tietokonepelinä, kaikki loksahtaa kohdalleen. Virtuaalimaailmaan astuvat ajattoman ikuisen todellisuuden asukkaat hankkivat ajallisia kehoja ja saavat selkeän pelisuunnitelman mukaisesti erilaisia kokemuksia, kärsivät tappioita ja saavuttavat huippuja muodostaen karman. He matkustavat läpi eri olemassaolon tasojen ja joutuvat dramaattisiin tilanteisiin, joissa heidän on pakko tehdä tiettyjä päätöksiä.
Hahmo muuttuu vain tarjotuissa olosuhteissa. Siksi kaikkien on tavalla tai toisella kuljettava sankarin tie. Sankari kohtaa aina antisankarin. Sankari ei elä Darwinin periaatteen mukaan, jonka mukaan vahvimmat selviytyvät. Sankari on sellainen, joka on valmis uhraamaan itsensä totuuden, rakkauden ja ystävyyden puolesta ja rikkoo näin eläimellistä selviytymisperiaatetta julistavien darwinistien stereotypioita. Vahvimmat saattavat selvitä fyysisesti, mutta hengeltään vahvimmat selviytyvät kuolemasta ja jäävät tulevien sukupolvien mieleen, ja heistä tulee ihanteita ja innoittajia tuhansille seuraajille.
Aineellista maailmaa voidaan siis verrata monimutkaiseen tietokonepeliin, jossa sinun ja minun on kuljettava sankarin tietä, lopulta ylitettävä peli ja kuolema ja palattava korkeampaan todellisuuteen, alkuperäiseen kotiimme.
Sielun upottaminen materiaan. - Anonyymi

Sielun upottaminen materiaan.Sielun upottaminen materiaan.
Herää kysymys: "Jos henkinen todellisuus on kotimme, miten päädyimme aineen maailmaan?". Jatketaanpa analogian esittämistä. Kun lapsi pelaa tietokonepeliä, hän uppoutuu täysin virtuaaliseen toimintaan. Hän kokee voittavansa rikkauksia tai päinvastoin häviävänsä taistelun. Tällöin peli simuloi olosuhteita, jotka ovat saavuttamattomissa todellisessa arkielämässä, kuten taistelukentällä. Luotu virtuaalimaailma antaa lapselle paremmat mahdollisuudet ja eläviä kokemuksia. Vaikka peli loppuisi, lapsen mieli on edelleen sen hahmossa ja dramaattisissa olosuhteissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sielun upottaminen materiaan.
Herää kysymys: "Jos henkinen todellisuus on kotimme, miten päädyimme aineen maailmaan?". Jatketaanpa analogian esittämistä. Kun lapsi pelaa tietokonepeliä, hän uppoutuu täysin virtuaaliseen toimintaan. Hän kokee voittavansa rikkauksia tai päinvastoin häviävänsä taistelun. Tällöin peli simuloi olosuhteita, jotka ovat saavuttamattomissa todellisessa arkielämässä, kuten taistelukentällä. Luotu virtuaalimaailma antaa lapselle paremmat mahdollisuudet ja eläviä kokemuksia. Vaikka peli loppuisi, lapsen mieli on edelleen sen hahmossa ja dramaattisissa olosuhteissa.Vedat on pranan ALKUPERÄINEN värähtely kosmoksessa, jota kutsutaan Akasha Shastraksi
Eetteri värähtelee Vedojen värähtelystä. OM jne. Ja kun ihminen, jolla on puhdas sydän, pystyy vastaanottamaan nämä värähtelyt uskontokunnasta riippumatta, silloin sitä kutsutaan Vedaksi. Henkilö, jolla on puhdas tietoisuus, puhas sydän, voi vastaanottaa nämä värähtelyt kielestä riippumatta.
Puhtaassa muodossaan Vedat ovat aina olemassa akasha-shastran muodossa, joka on kaiken läpäisevää puhdasta tietoa kaikesta siitä, mitä henkisessä tai aineellisessa maailmassa on koskaan ollut olemassa. Niitä, jotka ovat saavuttaneet ominaisuudet, jotka antavat pääsyn tähän kaiken läpäisevään tietoon, kutsutaan valaistuneiksi. Kun nämä tietäjät kirjoittavat heille paljastuneen tiedon tekstien muotoon, he edustavat Vedan ilmenemismuotoa muiden ulottuvilla olevassa muodossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedat on pranan ALKUPERÄINEN värähtely kosmoksessa, jota kutsutaan Akasha Shastraksi
Eetteri värähtelee Vedojen värähtelystä. OM jne. Ja kun ihminen, jolla on puhdas sydän, pystyy vastaanottamaan nämä värähtelyt uskontokunnasta riippumatta, silloin sitä kutsutaan Vedaksi. Henkilö, jolla on puhdas tietoisuus, puhas sydän, voi vastaanottaa nämä värähtelyt kielestä riippumatta.
Puhtaassa muodossaan Vedat ovat aina olemassa akasha-shastran muodossa, joka on kaiken läpäisevää puhdasta tietoa kaikesta siitä, mitä henkisessä tai aineellisessa maailmassa on koskaan ollut olemassa. Niitä, jotka ovat saavuttaneet ominaisuudet, jotka antavat pääsyn tähän kaiken läpäisevään tietoon, kutsutaan valaistuneiksi. Kun nämä tietäjät kirjoittavat heille paljastuneen tiedon tekstien muotoon, he edustavat Vedan ilmenemismuotoa muiden ulottuvilla olevassa muodossa.OM tarkoittaa: "kyllä, se mitä etsit, on olemassa."
Mikä sana on johdettu omista? Hyvin kuuluisa myös kristillisessä perinteessä. Aamen! Muslimit käyttävät samaa sanaa Amin. Se tarkoittaa totuutta. Tai pohjimmiltaan myös "kyllä". Amin! Olkoon niin! Ja sen merkitys on todellakin hyvin syvä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OM tarkoittaa: "kyllä, se mitä etsit, on olemassa."
Mikä sana on johdettu omista? Hyvin kuuluisa myös kristillisessä perinteessä. Aamen! Muslimit käyttävät samaa sanaa Amin. Se tarkoittaa totuutta. Tai pohjimmiltaan myös "kyllä". Amin! Olkoon niin! Ja sen merkitys on todellakin hyvin syvä.OM ja Aamen
Omista tai Aumista tuli tiibetiläisten pyhä sana Hum, muslimien Amin ja egyptiläisten, kreikkalaisten, roomalaisten, juutalaisten ja kristittyjen Amen." Tavu on käännetty monille eri kielille, kulttuureille ja uskonnollisille perinteille, mutta äänen luova ja transformatiivinen voima on pysynyt samana. Raamatussa sana Amen...
OM=AUM=Aamen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaiset ovat Raamatun mukaan Benjaminin heimoa, joka tappoi Israelin heimon.
Wikipediasta löytyy juutalaisen Paavalin wikilinkistä, joka teki kristinuskon Jeesuksesta kuoliaaksi kidutettuna ja kirottuna Israelin Jumalana maininta, että hän kuului Benjaminin heimoon.
Näin juutalaiset yrittivät hävittää niin Jeesuksen opetukset kuin Israelin Jumalankin.Elämme vuotta 2024, ja vaikka tässä mieluusti huijarit ja uskovaiset tekevätkin yhteistyötä - kuka uskovainen haluaisi tunnustaa, ettei edes erottanut Saatanaa Jumalasta! - niin tämän valheen on nyt vihdoinkin tultava päivänvaloon, tästä viattoman opettaja Jeesuksen nimen hyväksikäytöstä mielipuolisessa ihmisteurastuskultissa.
- Anonyymi
Totuus on yhtä lähellä kuin teidän aivonne, niiden kahden korvan välissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin oudolta kuin se kuulostaakin, jotkut jopa uskovat, että jos juutalaisia ei olisi olemassa (ovathan he Jumalan ”valittu kansa”), kaikkien ihmisten kohtalona olisi ikuinen helvetti. Tällaista on kuulunut monta vuotta, eivätkä ne koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua. Ymmärtäkää, että juutalaiset ovat kuin mikä tahansa muu kansa: Kaikkien kansojen keskuudessa on hyviä ja pahoja ihmisiä. Eikä voi olla olemassa sellaista asiaa kuin "valittu kansa". Jumalalla ei voi olla suosikkikansaa. Jos joku sanoo niin, se ei voi olla Jumala, vaan ihan joku muu. Joku, joka väittää olevansa jumala mutta ei ole sitä. Se on jotenkin sensuroitu tai muutettu tai jotakin lisätty, mutta se ei voi olla totta.
Sieltä edeltä - pelotellaan, että ihmisten kohtalona ikuinen helvetti?! Ettekö te tiedä, että Saatanalla on helvetti millä se voi uhkailla, mutta ei Jumalalla ole helvettiä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sieltä edeltä - pelotellaan, että ihmisten kohtalona ikuinen helvetti?! Ettekö te tiedä, että Saatanalla on helvetti millä se voi uhkailla, mutta ei Jumalalla ole helvettiä!
Ikuisen helvetin oppi on sairain ja mielipuolisin oppi, joka on koskaan ollut olemassa ihmiskunnan historiassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikuisen helvetin oppi on sairain ja mielipuolisin oppi, joka on koskaan ollut olemassa ihmiskunnan historiassa.
Se on Saatanan luoma oppi. Mutta koska Saatanaa ei ole lainkaan olemassa, kristityt, jotka uskovat siihen ja levittävät tätä oppia, eivät ole sen parempia kuin se, joka sen loi.
- Anonyymi
Vain meillä on totuus - jos joku niin sanoo, kyseessä on KULTTI.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain meillä on totuus - jos joku niin sanoo, kyseessä on KULTTI.
VAARALLINEN KULTTI.
- Anonyymi
Harhaanjohtajat — Vahvassa uskossa
Miettinen, Terho; Pelli, Raija
https://docendo.fi/sivu/tuote/harhaanjohtajat/2485629 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harhaanjohtajat — Vahvassa uskossa
Miettinen, Terho; Pelli, Raija
https://docendo.fi/sivu/tuote/harhaanjohtajat/2485629Teoksen tiedot ja tapaukset on kerätty viranomaislähteistä, henkilöhaastatteluista ja omakohtaisista kokemuksista erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa. Kirjassa esitellyt psykologian ilmiöt pätevät muissakin kuin uskonnollisissa massaliikkeissä. Teoksessa pohditaan kiinnostavasti lahkon jälkeistä elämää, itsensä löytämistä ja elämän uudelleen rakentamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teoksen tiedot ja tapaukset on kerätty viranomaislähteistä, henkilöhaastatteluista ja omakohtaisista kokemuksista erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa. Kirjassa esitellyt psykologian ilmiöt pätevät muissakin kuin uskonnollisissa massaliikkeissä. Teoksessa pohditaan kiinnostavasti lahkon jälkeistä elämää, itsensä löytämistä ja elämän uudelleen rakentamista.
Yliluonnolliset ihmeparantumiset, kaatumiset, kuolleista herättämiset ja kielilläpuhuminen ovat joissakin uskonnollisissa piireissä arkipäiväisiä ilmiöitä. Mistä oikein on kyse? Mikä saa ihmisen tavoittelemaan ekstaattisia tiloja? Miksi vakavasti sairaat ihmiset turvautuvat ahneisiin huijareihin?
Harhaanjohtajat käyttävät uskon varjolla säälittä seuraajiaan hyväksi. Karismaattisina pidetyt lahkojohtajat venyttävät maallisia lakeja. Lahkojen jäsenet tottelevat kritiikittä pahimmillaan narsistisia ja mielenterveydeltään horjuvia johtajiaan ja alistuvat mielivallan ja hyväksikäytön uhreiksi. Jäsenet luopuvat vapaaehtoisesti itsenäisyydestään ja vapaudestaan. Kollektiivin otteesta irti pääseminen on vaikeaa.
Harhaanjohtajat käsittelee karuja rikoksia vahvauskoisten maailmassa, jossa Jumalan nimi näyttää pesevän puhtaaksi salatuimmatkin synnit. Teoksen toinen kirjoittaja Terho Miettinen onnistui pitkän prosessin jälkeen pääsemään pois ahtaista helluntailaisympyröistä. Tämä kirja on syntynyt osittain tuon prosessin seurauksena. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yliluonnolliset ihmeparantumiset, kaatumiset, kuolleista herättämiset ja kielilläpuhuminen ovat joissakin uskonnollisissa piireissä arkipäiväisiä ilmiöitä. Mistä oikein on kyse? Mikä saa ihmisen tavoittelemaan ekstaattisia tiloja? Miksi vakavasti sairaat ihmiset turvautuvat ahneisiin huijareihin?
Harhaanjohtajat käyttävät uskon varjolla säälittä seuraajiaan hyväksi. Karismaattisina pidetyt lahkojohtajat venyttävät maallisia lakeja. Lahkojen jäsenet tottelevat kritiikittä pahimmillaan narsistisia ja mielenterveydeltään horjuvia johtajiaan ja alistuvat mielivallan ja hyväksikäytön uhreiksi. Jäsenet luopuvat vapaaehtoisesti itsenäisyydestään ja vapaudestaan. Kollektiivin otteesta irti pääseminen on vaikeaa.
Harhaanjohtajat käsittelee karuja rikoksia vahvauskoisten maailmassa, jossa Jumalan nimi näyttää pesevän puhtaaksi salatuimmatkin synnit. Teoksen toinen kirjoittaja Terho Miettinen onnistui pitkän prosessin jälkeen pääsemään pois ahtaista helluntailaisympyröistä. Tämä kirja on syntynyt osittain tuon prosessin seurauksena."Onko se Onko totta se, mitä internetissä luki, että:
Niilo Ylivainio oli opetellut Hindujen käyttämän tekniikan kaataa ihminen selälleen nopealla otsakosketuksella uskonnollisissa menoissa.
Hindulaisuudella (mitä se sitten tarkoittaakin) on jotain tekemistä sen kanssa.
NIIN SANOTUSSA HINDULAISUUDESSA on niin monia erilaisia suuntauksia ja opetuksia, joilla ei ole mitään tekemistä vedalaisuuden kanssa.
Ja itse asiassa joissakin hindusuuntauksissa todella on niin, että ”opettaja” koskettaa jonkun oppilaan otsaa (ja sen otsan koskettaminen ”avaa sen henkilön kolmannen silmän”). Jotain tällaista on siis olemassa hindulaisuudessa.
Mutta tällaisia sekoiluilmiöitä, ihmisten otsan koskettelemissa, kuten Benny Hinnin
SHOW: ssa, Markku Koiviston "teatteriesityksissä" ja monissa muissa, myös Suomessa, en tiedä mitään tällaisista ekstaasi-ilmiöistä, ainakaan "hindulaisuudessa" otsaa koskettamalla.
Olen joskus seurannut Benny Hinnin teatteriesityksiä ja LUKENUT HÄNESTÄ KERTOVAN KIRJAN. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisen ja oikean kristinuskon kanssa. Voi olla, että se todella on otettu hindulita?
Olen myös tutkinut paljon kristinuskon eri ilmiöitä ja suuntauksia.
Olen lukenut Juhani Aitomaan kirjan nimeltä "Uusi viini juovutta".
Suosittelen sitä kirjaa kaikille, koska se avaa lukijalle sen, mitä kristinuskolle kokonaisuudessaan parhaillaan on tapahtumassa, mihin suuntaan se on menossa.
”Uusi viini juovuttaa”. Juhani Aitomaa
Erittäin hyvä kirja. Suosittelen.
Suosittelen myös seuraamaan muutaman videon Benny Hinnin temppuilusta saadaksenne käsityksen siitä, mitä kristinuskolle on tapahtumassa. Ihmiset ovat alkaneet tehdä rahaa Jeesuksen nimissä ja tehdä "ihmeitä", jotka eivät todellakaan ole Jumalasta. Mitä Jeesus sanoisi, jos hän olisi paikalla? Hän ei varmasti olisi hyväksynyt tällaista. Se ei enää ole todellista kristinuskoa.
Analysoikaa ja vertailkaa, niin saatte selville, mitä on meneillään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Onko se Onko totta se, mitä internetissä luki, että:

Analysoikaa ja vertailkaa, niin saatte selville, mitä on meneillään.Hindulaisuudessa otsaan koskettaminen jne. tapahtui yleensä vihkimisen yhteydessä.
Mutta vaishnavismissa, jossa halutaan rakkautta Jumalaan, kaikki on erilaista, myös initiaatio on erilaista,
Mutta sitä ei ole lainkaan - EI vedalaisissa suuntauksissa, siis hindulaisuudessa on erilaisia energiansiirron muotoja.
On sparsha diksha, jota tantrikat harjoittavat. Se on käden laittamiseta oppilaa otsalle oppilaan kolmannen silmän avaamiseksi.
On myös vihkimistä opettajan katseen kautta.
Padma Puranassa on jae, jossa sanotaan, miten eri elävät olennot huolehtivat jälkeläisistään eri tavoin. Jotkut koskettamalla, esimeksi jotkut linnut, jotkut kalat katseen avulla, jotkut kilpikonnat telepatian avulla jne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hindulaisuudessa otsaan koskettaminen jne. tapahtui yleensä vihkimisen yhteydessä.
Mutta vaishnavismissa, jossa halutaan rakkautta Jumalaan, kaikki on erilaista, myös initiaatio on erilaista,
Mutta sitä ei ole lainkaan - EI vedalaisissa suuntauksissa, siis hindulaisuudessa on erilaisia energiansiirron muotoja.
On sparsha diksha, jota tantrikat harjoittavat. Se on käden laittamiseta oppilaa otsalle oppilaan kolmannen silmän avaamiseksi.
On myös vihkimistä opettajan katseen kautta.
Padma Puranassa on jae, jossa sanotaan, miten eri elävät olennot huolehtivat jälkeläisistään eri tavoin. Jotkut koskettamalla, esimeksi jotkut linnut, jotkut kalat katseen avulla, jotkut kilpikonnat telepatian avulla jne.Termi "hindulaisuus", jota ihmiset käyttävät nykyään, ei vastaa sen alkuperäistä merkitystä. Lisäksi sana "hindu" on persialaisten vääristynyt ääntäminen sanasta "Sindhu", joka on Indus-joen sanskritinkielinen nimi. Indusjoen yli Intiaan tunkeutuneille moguleille oli luonnollista kutsua valloitettua aluetta "Indusjoen maaksi" tai "Hindustaniksi". Näin ollen "hindu" on oikeastaan Hindustanin asukas uskonnosta riippumatta. Britit kuitenkin käyttivät sanaa "hindu" määritelläkseen ne Intian asukkaat, jotka eivät olleet muslimeja, buddhalaisia, sikhejä, jainilaisia tai muiden uskonnollisten ryhmien jäseniä, joille briteillä oli omat nimensä. Sanaa "hindu" käytettiin yleispätevänä määritelmänä, jolla viitattiin kirjaimellisesti tuhansiin hyvin erilaisiin uskonnollisiin ja kulttuurisiin ryhmiin, jotka olivat levittäytyneet laajalle alueelle Intian niemimaalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Termi "hindulaisuus", jota ihmiset käyttävät nykyään, ei vastaa sen alkuperäistä merkitystä. Lisäksi sana "hindu" on persialaisten vääristynyt ääntäminen sanasta "Sindhu", joka on Indus-joen sanskritinkielinen nimi. Indusjoen yli Intiaan tunkeutuneille moguleille oli luonnollista kutsua valloitettua aluetta "Indusjoen maaksi" tai "Hindustaniksi". Näin ollen "hindu" on oikeastaan Hindustanin asukas uskonnosta riippumatta. Britit kuitenkin käyttivät sanaa "hindu" määritelläkseen ne Intian asukkaat, jotka eivät olleet muslimeja, buddhalaisia, sikhejä, jainilaisia tai muiden uskonnollisten ryhmien jäseniä, joille briteillä oli omat nimensä. Sanaa "hindu" käytettiin yleispätevänä määritelmänä, jolla viitattiin kirjaimellisesti tuhansiin hyvin erilaisiin uskonnollisiin ja kulttuurisiin ryhmiin, jotka olivat levittäytyneet laajalle alueelle Intian niemimaalla.
”Pidän Kristuksesta mutta en pidä kristityistä, te kristityt ette ole yhtään kristuksenne kaltaisia.”
Mahatma Gandhi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Onko se Onko totta se, mitä internetissä luki, että:
Niilo Ylivainio oli opetellut Hindujen käyttämän tekniikan kaataa ihminen selälleen nopealla otsakosketuksella uskonnollisissa menoissa.
Hindulaisuudella (mitä se sitten tarkoittaakin) on jotain tekemistä sen kanssa.
NIIN SANOTUSSA HINDULAISUUDESSA on niin monia erilaisia suuntauksia ja opetuksia, joilla ei ole mitään tekemistä vedalaisuuden kanssa.
Ja itse asiassa joissakin hindusuuntauksissa todella on niin, että ”opettaja” koskettaa jonkun oppilaan otsaa (ja sen otsan koskettaminen ”avaa sen henkilön kolmannen silmän”). Jotain tällaista on siis olemassa hindulaisuudessa.
Mutta tällaisia sekoiluilmiöitä, ihmisten otsan koskettelemissa, kuten Benny Hinnin
SHOW: ssa, Markku Koiviston "teatteriesityksissä" ja monissa muissa, myös Suomessa, en tiedä mitään tällaisista ekstaasi-ilmiöistä, ainakaan "hindulaisuudessa" otsaa koskettamalla.
Olen joskus seurannut Benny Hinnin teatteriesityksiä ja LUKENUT HÄNESTÄ KERTOVAN KIRJAN. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisen ja oikean kristinuskon kanssa. Voi olla, että se todella on otettu hindulita?
Olen myös tutkinut paljon kristinuskon eri ilmiöitä ja suuntauksia.
Olen lukenut Juhani Aitomaan kirjan nimeltä "Uusi viini juovutta".
Suosittelen sitä kirjaa kaikille, koska se avaa lukijalle sen, mitä kristinuskolle kokonaisuudessaan parhaillaan on tapahtumassa, mihin suuntaan se on menossa.
”Uusi viini juovuttaa”. Juhani Aitomaa
Erittäin hyvä kirja. Suosittelen.
Suosittelen myös seuraamaan muutaman videon Benny Hinnin temppuilusta saadaksenne käsityksen siitä, mitä kristinuskolle on tapahtumassa. Ihmiset ovat alkaneet tehdä rahaa Jeesuksen nimissä ja tehdä "ihmeitä", jotka eivät todellakaan ole Jumalasta. Mitä Jeesus sanoisi, jos hän olisi paikalla? Hän ei varmasti olisi hyväksynyt tällaista. Se ei enää ole todellista kristinuskoa.
Analysoikaa ja vertailkaa, niin saatte selville, mitä on meneillään.Onko kukaan lukenut sitä kirjaa?
- Anonyymi
Uskokaa evankeliumi, tehkää parannus!
- Anonyymi
Jätä meidät rauhaan, dogmaatikko.
- Anonyymi
Pelastus on Jumalan suuri lahja.
- Anonyymi
Pelastus mistä? Helvettijuttuja taas?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelastus mistä? Helvettijuttuja taas?
Aatamin ja Eevan synnistä, jonka kanssa meillä ei ole mitään tekemistä? Voi sentään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aatamin ja Eevan synnistä, jonka kanssa meillä ei ole mitään tekemistä? Voi sentään.
Jokainen vastaa vain omista synneistään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen vastaa vain omista synneistään.
”Älä kumarra äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni” (KR 33).
1. Jumala ei ole kostonhimoinen
2. Kyseessä on joku, joka väittää olevansa jumala, mutta ei ole.
3. Jokainen vastaa vain omista synneistään
4. Kyseessä on käännösvirhe tai tulkintavirhe. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Älä kumarra äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni” (KR 33).
1. Jumala ei ole kostonhimoinen
2. Kyseessä on joku, joka väittää olevansa jumala, mutta ei ole.
3. Jokainen vastaa vain omista synneistään
4. Kyseessä on käännösvirhe tai tulkintavirhe.5. Missä on vapaa tahto, valinnanvapaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
5. Missä on vapaa tahto, valinnanvapaus.
Älä kumarra äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala,
Todellinen Jumala ei pakota ihmistä palvomaan häntä. Missä on vapaa tahto, missä on valinnanvapaus.
Älä kumarra äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala,
Tämä ei ole lainkaan Jumalan Sana.
1. Jumala ei ole kostonhimoinen
2. Kyseessä on joku, joka väittää olevansa jumala, mutta ei ole.
3. Jokainen vastaa vain omista synneistään
4. Kyseessä on käännösvirhe tai tulkintavirhe.
5. Missä on vapaa tahto, valinnanvapaus.
Kuka pakottaa teidät palvomaan? Ei ainakaan jumala. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä kumarra äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala,
Todellinen Jumala ei pakota ihmistä palvomaan häntä. Missä on vapaa tahto, missä on valinnanvapaus.
Älä kumarra äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala,
Tämä ei ole lainkaan Jumalan Sana.
1. Jumala ei ole kostonhimoinen
2. Kyseessä on joku, joka väittää olevansa jumala, mutta ei ole.
3. Jokainen vastaa vain omista synneistään
4. Kyseessä on käännösvirhe tai tulkintavirhe.
5. Missä on vapaa tahto, valinnanvapaus.
Kuka pakottaa teidät palvomaan? Ei ainakaan jumala.”Älä kumarra äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni” (KR 33).
Olisiko jumalat ja paholaiset vaihtuneet täällä keskenään? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
5. Missä on vapaa tahto, valinnanvapaus.
Pakkokäännyttäminen on uskonnon tai uskonnottomuuden omaksumista pakon alaisena.Henkilö, joka on pakotettu kääntymään toiseen uskontoon tai uskonnottomuuteen, voi jatkaa salaa alkuperäisten uskomusten ja käytäntöjen noudattamista, mutta käyttäytyä ulkoisesti käännynnäisenä. Kryptojuutalaiset, kryptokristityt, kryptomuslimit ja kryptopaganit ovat historiallisia esimerkkejä jälkimmäisestä.

Lyhyt katsaus kristinuskoon pakkokäännyttämisen historiaan
Kristinuskon kannattajat ovat historiallisesti olleet vastuussa useammista pakkokäännytyksistä kuin minkään muun uskon kannattajat, ja pelkästään tämä tosiasia on vastuussa kristinuskon valta-asemasta Euroopassa ja Amerikassa.
Jättämällä huomiotta Raamatussa yksityiskohtaisesti kuvatun kristillisen jumalan seuraajien suorittaman kansanmurhan, koska nykyajan kristityt todennäköisesti tuomitsisivat nuo teot ja selittäisivät, että heidän 2000-luvun uskonsa on syy tuohon tuomitsemiseen, keskityn pelkästään tavallisen aikakauden kristittyjen suorittamiin pakkokäännytyksiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lyhyt katsaus kristinuskoon pakkokäännyttämisen historiaan
Kristinuskon kannattajat ovat historiallisesti olleet vastuussa useammista pakkokäännytyksistä kuin minkään muun uskon kannattajat, ja pelkästään tämä tosiasia on vastuussa kristinuskon valta-asemasta Euroopassa ja Amerikassa.
Jättämällä huomiotta Raamatussa yksityiskohtaisesti kuvatun kristillisen jumalan seuraajien suorittaman kansanmurhan, koska nykyajan kristityt todennäköisesti tuomitsisivat nuo teot ja selittäisivät, että heidän 2000-luvun uskonsa on syy tuohon tuomitsemiseen, keskityn pelkästään tavallisen aikakauden kristittyjen suorittamiin pakkokäännytyksiin.Roomalainen "evankelioiminen" ediktin ja miekan avulla
Konstantinus perusti Pyhän Rooman valtakunnan vuonna 325 jKr. ja teki kristinuskosta virallisen valtionuskonnon. Konstantinuksen perustama roomalaiskatolinen kirkko käytti sille annettua hallinnollista ja sotilaallista valtaa uskonnon edistämiseen seuraavien vuosisatojen aikana.
Vandaalit olivat Euroopassa neljännellä vuosisadalla asunut etninen ryhmä. Kun Rooman valtakunnan valta Länsi-Euroopassa hiipui, nämä pakanat yrittivät astua tyhjiön tilalle. He valloittivat suuren osan Rooman aikoinaan miehittämistä alueista Pohjois-Afrikassa, harjoittivat merirosvousta monien Rooman kauppalaivojen keskuudessa ja hyökkäsivät jopa itse Roomaan vuonna 455. Vuonna 534 Rooman keisari Justinianus hyökkäsi Karthagoon kirkon siunauksella ja pani vandaalien kansanmurhan alulle. Koska historiaa kirjoittavat voittajat, meillä on nyt termi "vandalismi", joka maalaa tämän ihmisryhmän laajasti negatiivisella siveltimellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Roomalainen "evankelioiminen" ediktin ja miekan avulla
Konstantinus perusti Pyhän Rooman valtakunnan vuonna 325 jKr. ja teki kristinuskosta virallisen valtionuskonnon. Konstantinuksen perustama roomalaiskatolinen kirkko käytti sille annettua hallinnollista ja sotilaallista valtaa uskonnon edistämiseen seuraavien vuosisatojen aikana.
Vandaalit olivat Euroopassa neljännellä vuosisadalla asunut etninen ryhmä. Kun Rooman valtakunnan valta Länsi-Euroopassa hiipui, nämä pakanat yrittivät astua tyhjiön tilalle. He valloittivat suuren osan Rooman aikoinaan miehittämistä alueista Pohjois-Afrikassa, harjoittivat merirosvousta monien Rooman kauppalaivojen keskuudessa ja hyökkäsivät jopa itse Roomaan vuonna 455. Vuonna 534 Rooman keisari Justinianus hyökkäsi Karthagoon kirkon siunauksella ja pani vandaalien kansanmurhan alulle. Koska historiaa kirjoittavat voittajat, meillä on nyt termi "vandalismi", joka maalaa tämän ihmisryhmän laajasti negatiivisella siveltimellä.Vandaalit eivät kuitenkaan olleet ainoa pakanallinen etninen ryhmä, jonka Rooman valtakunta hävitti kristinuskon hyväksynnän myötä. Herulit ja Pohjolaiset hävitettiin samalla tavoin, koska he olivat valtakunnan laajentumisen tiellä. Nämä eivät olleet niinkään pakkokäännytyksiä kuin kansanmurhia, mutta kristinuskoon pakkokäännyttämisen käytännöt syntyivät ideologiasta, jonka mukaan ei-kristittyjen kansojen olemassaolo oli uhka kristikunnalle.
Kahdeksannen ja kahdentoista vuosisadan välisenä aikana kristinuskon sotilasoperaatiot keskittyivät Itä-Eurooppaan. Rooman keisari Kaarle Suuri lähti tehtävään yhdistää kaikki germaaniset kansat valtansa alle. Tähän kuului myös niiden käännyttäminen kristinuskoon, ja kun Kaarle Suuri oli saanut vallan pakanallisista sakseista, hän antoi ediktin, jonka mukaan ne, jotka kieltäytyivät kääntymästä kristinuskoon, oli teloitettava. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vandaalit eivät kuitenkaan olleet ainoa pakanallinen etninen ryhmä, jonka Rooman valtakunta hävitti kristinuskon hyväksynnän myötä. Herulit ja Pohjolaiset hävitettiin samalla tavoin, koska he olivat valtakunnan laajentumisen tiellä. Nämä eivät olleet niinkään pakkokäännytyksiä kuin kansanmurhia, mutta kristinuskoon pakkokäännyttämisen käytännöt syntyivät ideologiasta, jonka mukaan ei-kristittyjen kansojen olemassaolo oli uhka kristikunnalle.
Kahdeksannen ja kahdentoista vuosisadan välisenä aikana kristinuskon sotilasoperaatiot keskittyivät Itä-Eurooppaan. Rooman keisari Kaarle Suuri lähti tehtävään yhdistää kaikki germaaniset kansat valtansa alle. Tähän kuului myös niiden käännyttäminen kristinuskoon, ja kun Kaarle Suuri oli saanut vallan pakanallisista sakseista, hän antoi ediktin, jonka mukaan ne, jotka kieltäytyivät kääntymästä kristinuskoon, oli teloitettava.Pian sen jälkeen, kun Kaarle Suuri oli tappanut saksilaisia, alkoi keskiaikainen inkvisitio. Nämä tapahtumat, jotka olivat tunnetumman espanjalaisen inkvisition vähemmän tunnettuja edeltäjiä, alkoivat 1200-luvun lopulla ja jatkuivat 1200-luvun puoliväliin asti. Jos inkvisitiot eivät ole sinulle tuttuja, ne olivat harhaoppisuudesta syytettyjen henkilöiden näennäisiä oikeudenkäyntejä. Harhaoppisuutta kuvaa tarkemmin se, että ei tehnyt mitä tahansa, jotta kaikki ympärillä olevat vakuuttuisivat siitä, että kuului kristittyjen joukkoon, tai että vain suututti niin paljon ihmisiä, että he syyttivät sinua.
Syyllisiksi todetut henkilöt, mikä tapahtui valtaosassa oikeudenkäyntejä, joko murhattiin, kidutettiin tai kidutettiin, kunnes kidutuksesta tuli murha. Inkvisitioilla oli toivottu vaikutus, sillä joukoittain ihmisiä, jotka pelkäsivät turvallisuutensa puolesta, alkoivat tehdä toivottuja asioita välttääkseen kuoleman tai kidutuksen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pian sen jälkeen, kun Kaarle Suuri oli tappanut saksilaisia, alkoi keskiaikainen inkvisitio. Nämä tapahtumat, jotka olivat tunnetumman espanjalaisen inkvisition vähemmän tunnettuja edeltäjiä, alkoivat 1200-luvun lopulla ja jatkuivat 1200-luvun puoliväliin asti. Jos inkvisitiot eivät ole sinulle tuttuja, ne olivat harhaoppisuudesta syytettyjen henkilöiden näennäisiä oikeudenkäyntejä. Harhaoppisuutta kuvaa tarkemmin se, että ei tehnyt mitä tahansa, jotta kaikki ympärillä olevat vakuuttuisivat siitä, että kuului kristittyjen joukkoon, tai että vain suututti niin paljon ihmisiä, että he syyttivät sinua.
Syyllisiksi todetut henkilöt, mikä tapahtui valtaosassa oikeudenkäyntejä, joko murhattiin, kidutettiin tai kidutettiin, kunnes kidutuksesta tuli murha. Inkvisitioilla oli toivottu vaikutus, sillä joukoittain ihmisiä, jotka pelkäsivät turvallisuutensa puolesta, alkoivat tehdä toivottuja asioita välttääkseen kuoleman tai kidutuksen.Samaan aikaan tappaminen ja ryöstely kristinuskon nimissä jatkui Itä-Euroopassa. Teutoninen ritarikunta, joka oli 1300-luvulla lähinnä roomalaiskatolisen kirkon sotilaallinen siipi Koillis-Euroopassa, perusti leirin Preussiin vuonna 1309. Sieltä kristityt sotilaat lähtivät sotaan kuin sotaan, Jaboozisin ristin edeltä. He juhlistivat joulua joka vuosi valloittamalla naapurimaa Liettuan ja tappamalla sen asukkaita. Kesäisin he tekivät myös laajempia sotaretkiä Liettuassa.
Syy siihen, että paavi antoi hyväksyntänsä monien liettualaisten murhaamiselle ja ryöstämiselle, oli se, että alue oli täynnä pakanoita. Kestettyään hyökkäystä 77 vuotta Liettuan kuningas Ladislas Jagiello teki kansalleen palveluksen ja meni naimisiin puolalaisen kristityn prinsessan kanssa, minkä yhteydessä hänet kastettiin kristityksi. Teutonien hyökkäykset puolestaan loppuivat.
https://derekhelling.wordpress.com/2016/12/04/a-short-history-of-forced-conversions-to-christianity/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaan aikaan tappaminen ja ryöstely kristinuskon nimissä jatkui Itä-Euroopassa. Teutoninen ritarikunta, joka oli 1300-luvulla lähinnä roomalaiskatolisen kirkon sotilaallinen siipi Koillis-Euroopassa, perusti leirin Preussiin vuonna 1309. Sieltä kristityt sotilaat lähtivät sotaan kuin sotaan, Jaboozisin ristin edeltä. He juhlistivat joulua joka vuosi valloittamalla naapurimaa Liettuan ja tappamalla sen asukkaita. Kesäisin he tekivät myös laajempia sotaretkiä Liettuassa.
Syy siihen, että paavi antoi hyväksyntänsä monien liettualaisten murhaamiselle ja ryöstämiselle, oli se, että alue oli täynnä pakanoita. Kestettyään hyökkäystä 77 vuotta Liettuan kuningas Ladislas Jagiello teki kansalleen palveluksen ja meni naimisiin puolalaisen kristityn prinsessan kanssa, minkä yhteydessä hänet kastettiin kristityksi. Teutonien hyökkäykset puolestaan loppuivat.
https://derekhelling.wordpress.com/2016/12/04/a-short-history-of-forced-conversions-to-christianity/Rooman ajan jälkeiset pakkomuutokset
Rooman valtakunnan kaatumisen jälkeen asioiden täytyi parantua, eikö niin? Toivon, että historia vastaisi tähän kysymykseen myöntävästi. Vastaus on selvä ei.
Siirryttäessä 1400-luvulle törmäämme edellä mainittuun Espanjan inkvisitioon, jonka Espanjan kristitty valtaistuin perusti ja joka kohdistui erityisesti juutalaisiin. Jokainen, joka tuomittiin juutalaisuuden salaisesta harjoittamisesta ja siten Jaboozin jumaluuden kieltämisestä, sai saman rangaistuksen kuin aiempien inkvisitioiden uhrit olivat saaneet.
Seuraavalla vuosisadalla pakkokäännyttäminen kristinuskoon levisi muihin maanosiin ja kansoihin. Vuoden 1513 espanjalaisessa vaatimuksessa todettiin, että Espanjan kruunun kanta oli, että sen oikeus oli paavin ja siten kristityn jumalan tukemana valloittaa Pohjois- ja Etelä-Amerikan alkuperäiskansat ja -alueet. Tähän kuului myös niiden pakottaminen kääntymään kristinuskoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rooman ajan jälkeiset pakkomuutokset
Rooman valtakunnan kaatumisen jälkeen asioiden täytyi parantua, eikö niin? Toivon, että historia vastaisi tähän kysymykseen myöntävästi. Vastaus on selvä ei.
Siirryttäessä 1400-luvulle törmäämme edellä mainittuun Espanjan inkvisitioon, jonka Espanjan kristitty valtaistuin perusti ja joka kohdistui erityisesti juutalaisiin. Jokainen, joka tuomittiin juutalaisuuden salaisesta harjoittamisesta ja siten Jaboozin jumaluuden kieltämisestä, sai saman rangaistuksen kuin aiempien inkvisitioiden uhrit olivat saaneet.
Seuraavalla vuosisadalla pakkokäännyttäminen kristinuskoon levisi muihin maanosiin ja kansoihin. Vuoden 1513 espanjalaisessa vaatimuksessa todettiin, että Espanjan kruunun kanta oli, että sen oikeus oli paavin ja siten kristityn jumalan tukemana valloittaa Pohjois- ja Etelä-Amerikan alkuperäiskansat ja -alueet. Tähän kuului myös niiden pakottaminen kääntymään kristinuskoon.Käännyttämään pakotettujen alkuperäisamerikkalaisten lisäksi samaa käytäntöä harjoitettiin myös länsieurooppalaisten orjiksi vangitsemien afrikkalaisten keskuudessa. Kidutuksen uhalla afrikkalaiset orjat pakotettiin luopumaan animistisista ja pakanallisista uskomuksista, joita heillä oli ennen orjuuttamista, ja kääntymään vangitsijoidensa rakastavan ja armollisen jumalan puoleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käännyttämään pakotettujen alkuperäisamerikkalaisten lisäksi samaa käytäntöä harjoitettiin myös länsieurooppalaisten orjiksi vangitsemien afrikkalaisten keskuudessa. Kidutuksen uhalla afrikkalaiset orjat pakotettiin luopumaan animistisista ja pakanallisista uskomuksista, joita heillä oli ennen orjuuttamista, ja kääntymään vangitsijoidensa rakastavan ja armollisen jumalan puoleen.
MAAILMAN VERISIN HISTORIA. USKONSODAT OVAT TAPPANEET ENITEN.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä kumarra äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala,
Todellinen Jumala ei pakota ihmistä palvomaan häntä. Missä on vapaa tahto, missä on valinnanvapaus.
Älä kumarra äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala,
Tämä ei ole lainkaan Jumalan Sana.
1. Jumala ei ole kostonhimoinen
2. Kyseessä on joku, joka väittää olevansa jumala, mutta ei ole.
3. Jokainen vastaa vain omista synneistään
4. Kyseessä on käännösvirhe tai tulkintavirhe.
5. Missä on vapaa tahto, valinnanvapaus.
Kuka pakottaa teidät palvomaan? Ei ainakaan jumala.Niin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin on.
Kyseessä on Raamatusta JHWH, Jahve, Allah, Jehova - juutalaisten Jumala, joka asuu tulivuoren sisällä, ja ilmestyskirjan 13.luvun puhuva Pedon kuva
Kyseessä on kuningas Salomon Jumala, jonka syntiuhrivaatimuksin ja esikoispoikien hengen säästämisellä Salomo keräsi kansalta kultaa vuodessa 666 talenttia.
Ja on todellisuudessa Raamatun Saatana, jolle kristinuskossa Jeesus on tosi Jumalana, opettamanasn taivasten valtakunnan isänä, teurastettu uhrilammas, joka syödään ehtoollisella tämän kuoleman julistamiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aatamin ja Eevan synnistä, jonka kanssa meillä ei ole mitään tekemistä? Voi sentään.
Luomiskertomuksessa ei ole tietenkään mitään syntiinlankeemusta. Kyseessä on valetarina. Löytyy wikipedia, perisynti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Älä kumarra äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni” (KR 33).
Olisiko jumalat ja paholaiset vaihtuneet täällä keskenään?Kyllä - ne on ihan virallisesti kristinuskossa väärinpäin, Jumalana onkin Saatana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä - ne on ihan virallisesti kristinuskossa väärinpäin, Jumalana onkin Saatana.
Raamatussa juutalaisten jumala, joka kristinuskissa on nimellä Jahve, määrää ihmeiden tekijän surmaamisen, kun tämä houkutteli toisen Jumalan luo - eli Jeesuksen, joka opetti hyvästä taivasten valtakunnan isä Jumalasta.
Kristinuskossa Jeesus on sitten kirottu ja teurastettu uhri opettamanaan taivasten valtakunnan isänä (Gal.3:13 ja1.Kor.5:7).
Löytyy 5.Mooseksen kirja, luku 13. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatussa juutalaisten jumala, joka kristinuskissa on nimellä Jahve, määrää ihmeiden tekijän surmaamisen, kun tämä houkutteli toisen Jumalan luo - eli Jeesuksen, joka opetti hyvästä taivasten valtakunnan isä Jumalasta.
Kristinuskossa Jeesus on sitten kirottu ja teurastettu uhri opettamanaan taivasten valtakunnan isänä (Gal.3:13 ja1.Kor.5:7).
Löytyy 5.Mooseksen kirja, luku 13.Raamatussa on kaksi evankeliumia - Jeesuksen julistamaksi käskemä taivasten valtakunnan evankeliumi hyvällä tiedolla, ja Paavalin syntievankeliumi pahalla tiedolla, jonka Jumalana on Saatana. Kristinusko perustuu vain Paavalin syntievankeliumiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatussa on kaksi evankeliumia - Jeesuksen julistamaksi käskemä taivasten valtakunnan evankeliumi hyvällä tiedolla, ja Paavalin syntievankeliumi pahalla tiedolla, jonka Jumalana on Saatana. Kristinusko perustuu vain Paavalin syntievankeliumiin.
Ja sillä on nyt merkitys, että tätä vanhaa todistetta on kuljetettu liki 2000 vuotta ajassa eteenpäin. Kyseessä ei ole siinä mielessä vain eräs kirja. Se todistaa juutalaisten huijauksen.
On selvää, että kirjoitusten alkuaikoina ja myöhemminkin juutalaisilla oli hirmuvalta, ja Paavali johti Suuren juutalaisneuvostan johdossa niin Jeesuksen kuin tämän oppilaidenkin surmaamisia, tarinan totuus oli jätettävä rivien väliin kirjoitettuna, muuten koko Raamattu ei olisi edes nähnyt päivän valo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä - ne on ihan virallisesti kristinuskossa väärinpäin, Jumalana onkin Saatana.
No ketä kristityt sitten palvovat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä - ne on ihan virallisesti kristinuskossa väärinpäin, Jumalana onkin Saatana.
Erikoista. En tiedä enää mitä ajatella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Älä kumarra äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni” (KR 33).
Olisiko jumalat ja paholaiset vaihtuneet täällä keskenään?Hassua, ilmeisesti niin on.
- Anonyymi
EIVÄT HE USKOON TULISI, ELLEIVÄT TIETÄISI SELLAISTA USKONTOA OLEVAN.
- Anonyymi
”Älä kumarra äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni” (KR 33).
Olisiko jumalat ja paholaiset vaihtuneet täällä keskenään? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Älä kumarra äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni” (KR 33).
Olisiko jumalat ja paholaiset vaihtuneet täällä keskenään?Bravo! Hyvää.
- Anonyymi
Erotkaa, erotkaa kirkosta jumalattomat, älkää hyväksykö mitä vaan.
Säästäkää roponne raukat. On tuleva kurjat ajat ja kirkko on armoton, vähän se antaa vaan kaiken se lopulta vie.- Anonyymi
ANALYSOINTIAIKA! EI DOGMAATTISTA OSAA KRISTINUSKOSTA.
- Anonyymi
Jeesuksen vakaumus, edustaa altruismia, hyvä hyvyyttä, pyyteettömyyttä armoa laupeutta joka ei ole tästä luomakunnasta, taivaasta Raamattu annettiin.
Jeesuksen opetuksissa korostuu altruismi, hyvyys, pyyteettömyys, armo ja laupeus. Hänen vakaumuksensa ja opetuksensa keskittyvät rakkauteen ja huolenpitoon lähimmäisistä, köyhistä ja heikoista. Raamatussa Jeesuksen opetukset ja elämäntapa kuvataan esimerkkinä, jota kristityt pyrkivät seuraamaan.
Altruismi ja rakkauden korostaminen toisia kohtaan ovat keskeisiä teemoja monissa Jeesuksen opetuksissa, kuten "Kultaisessa säännössä" (Matteus 7:12), jossa hän kehottaa kohtelemaan muita niin kuin haluaisimme itseämme kohdeltavan. Jeesus myös korostaa lähimmäisenrakkautta useissa vertauksissa ja opetuksissa, kuten "Hyvä paimen" vertauksessa (Johannes 10:11-18), jossa hän vertaa itseään paimeneen, joka antaa henkensä lammasten puolesta.
Vaikka taloustiede käyttää peliteoriaa ymmärtääkseen voiton ja vaikutusvallan maksimointia, tän on pahasti ristiriidassa Jeesuksen altruismin ja armon kanssa
Tämä heijastaa laajempaa keskustelua arvojen ja prioriteettien ristiriidoista talouden ja etiikan välillä. Taloustieteen ja peliteorian lähtökohtana usein oleva oletus itsekkyydestä ja voitontavoittelusta voi tuntua vastakkaiselta kristillisen opetuksen kanssa, jossa korostetaan lähimmäisenrakkautta, uhrautuvuutta ja armoa.
Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa. Uskovat on jo siirretty taivasten valtakuntaan ja tavoille.
Ettekö tiedä, että rakkaus maailmaan on vihaa Jumalaa kohtaan? Joka tahtoo olla maailman ystävä, asettuu Jumalan viholliseks: Jaakob.
Kahden opin regimentti on saatanasta.- Anonyymi
Et voi todistaa Raamattua Raamatulla. Kehäpäätelmä,
- Anonyymi
Jeesuksen opetuksissa korostuu altruismi, hyvyys, pyyteettömyys, armo ja laupeus. Hänen vakaumuksensa ja opetuksensa keskittyvät rakkauteen ja huolenpitoon lähimmäisistä, köyhistä ja heikoista. Raamatussa Jeesuksen opetukset ja elämäntapa kuvataan esimerkkinä, jota kristityt pyrkivät seuraamaan.
No miksi sitten kristityt eivät ole jeesuksen kaltaisia?
- Anonyymi
Jos joku haluaa tietyltä henkilöltä vastauksen kysymykseensä, on varmasti tarpeen ja viisasta nimetä tämä henkilö, jolta vastausta haluaa.
Muutenhan olisi sama kuin kyselijä menisi esim. ruuhkaiselle torille tai mihin tahansa väenpaljouteen huutelemaan ja olettaisi sieltä vastausta saavansa. Sellaista kyselijää pidettäisiin varmasti omituisena.
Nyt, kun olen osoittanut kysymykseni nimetylle henkilölle, kaikki tietävät, kenelle kysymys on tarkoitettu. Loogista, eikö? 😊
Toinen esimerkki: kun lähetät kirjeen, jossa on kysymys, johon haluaisit vastauksen, jätätkö laittamatta kirjekuoreen sen henkilön nimen, jolle haluat sen lähettää? Eli et kirjoita kirjekuoreen mitään? Sinua pidettäisiin silloin vallan tyhmänä!- Anonyymi
”Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat …”
Tämä lause ei todellakaan tule Jumalalta, tai se on väärintulkinta tai virheellinen käännös, mutta Jumala ei puhu tällä tavoin, vaan Saatana puhuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat …”
Tämä lause ei todellakaan tule Jumalalta, tai se on väärintulkinta tai virheellinen käännös, mutta Jumala ei puhu tällä tavoin, vaan Saatana puhuu.kenties ufo puhuu täällä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kenties ufo puhuu täällä?
Mitä Endwellin pastori ja kirjailija pitää ufohavainnoista.
https://eu.pressconnects.com/story/news/connections/faith/2021/06/15/ufos-and-bible-pastor-and-author-downing-says-they-may-angels/7684053002/ - Anonyymi
Ufot Raamatussa
- Anonyymi
Raamatusta kielletty Eenokin kirja paljastaa historiamme järkyttäviä salaisuuksia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatusta kielletty Eenokin kirja paljastaa historiamme järkyttäviä salaisuuksia!
https://www.youtube.com/watch?v=BCikjzyOE7w
Vatikaanin salaisuudet paljastettiin - Kielletty historia. Historiadokumentti - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=BCikjzyOE7w
Vatikaanin salaisuudet paljastettiin - Kielletty historia. HistoriadokumenttiSillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat …”
Tämä lause ei todellakaan tule Jumalalta, tai se on väärintulkinta tai virheellinen käännös, mutta Jumala ei puhu tällä tavoin, kenties UFO? - Anonyymi
https://vapaasana.net/2007/11/28/raamatun-julmuuksia-ja-ristiriitoja/
Raamatun julmuuksia ja ristiriitoja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://vapaasana.net/2007/11/28/raamatun-julmuuksia-ja-ristiriitoja/
Raamatun julmuuksia ja ristiriitojahttps://vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
Se, että Raamattu olisi "virheetön Pyhän Hengen inspiroima teos", on yhä tänäkin päivänä uskovaisten tahojen keskuudessa yleinen käsitys. Kanta on ymmärrettävä - jos Raamattu havaitaan ristiriitaiseksi, se merkitsee myös, että Raamatun luotettavuus niin historiallisten kuin "hengellistenkin" tietojen lähteenä kyseenalaistuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
Se, että Raamattu olisi "virheetön Pyhän Hengen inspiroima teos", on yhä tänäkin päivänä uskovaisten tahojen keskuudessa yleinen käsitys. Kanta on ymmärrettävä - jos Raamattu havaitaan ristiriitaiseksi, se merkitsee myös, että Raamatun luotettavuus niin historiallisten kuin "hengellistenkin" tietojen lähteenä kyseenalaistuu.https://www.kotimaa.fi/blogisti-raamattu-vakivaltaisempi-kuin-koraani/
Raamattu väkivaltaisempi kuin Koraani - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.kotimaa.fi/blogisti-raamattu-vakivaltaisempi-kuin-koraani/
Raamattu väkivaltaisempi kuin KoraaniKristinusko ei ole yhtään parempi kuin islam - sama väkivalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinusko ei ole yhtään parempi kuin islam - sama väkivalta.
Tappaminen Jumalan nimessä. Aabrahamia kehotettiin tappamaan poikansa, ja hän oli valmis tekemään niin viimeiseen hetkeen asti. Miten tämä eroaa islamilaisesta tappamisesta Jumalan nimessä? Ei lainkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinusko ei ole yhtään parempi kuin islam - sama väkivalta.
Raamatusssa usko ja uskollisuus eli teot on sama asia ja sana. Ei pelkkä irtousko ketään pelasta.
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
Uskoontulon julistukset ja kokemukset ei ketään ketään pelasta yhtään mistään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatusssa usko ja uskollisuus eli teot on sama asia ja sana. Ei pelkkä irtousko ketään pelasta.
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
Uskoontulon julistukset ja kokemukset ei ketään ketään pelasta yhtään mistään.Tappaminen Jumalan nimessä. Kristinusko.
- Anonyymi
En tiedä, ketä te kristityt palvotte, mutta jumalan sanoja edellinen ei ole.
- Anonyymi
Joten kyseessä ei voi olla lainkaan jumala.
- Anonyymi
2 Pietari: 1:20 Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; 1:21 sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.
Ellei Jumalan elävä sana kosketa sydäntä ja muuta elämää ei se hyödytä, et silloin ole elämän "pelissä" mukana vaan katsomossa. Jeesuksessa eletään totuudessa ei teeskentelyssä, Elämme vääristyneesä maailmassa.
Taloustieteen ja peliteorian lähtökohtana on itsekkyys ja voitontavoittelu, joka toimii ja on vastakkainen kristillisen opetuksen kanssa, jossa korostetaan lähimmäisenrakkautta, uhrautuvuutta ja armoa.- Anonyymi
Puhuuko Jumala todella niin?
2. 4. Moos. 11:1 Jumala vihaa vaikertajia. Jos hän kuulee sinun valittavan, hän polttaa sinut kuoliaaksi.
Sananlaskut 1:26-28 Jumala nauraa epäonnellesi, haukkuu sinua, kun olet peloissasi, ja on välinpitämätön, kun pyydät häneltä apua.
KR 1933/-38
5Moos. 15:17 niin ota naskali ja PISTÄ SE hänen korvansa läpi oveen; olkoon hän sitten sinun orjasi ainiaan. Samoin tee myös orjattarellesi.
Kuka sanoo niin: saatana, Ufo? Ain selvää, että aito jumala niin ei puhu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhuuko Jumala todella niin?
2. 4. Moos. 11:1 Jumala vihaa vaikertajia. Jos hän kuulee sinun valittavan, hän polttaa sinut kuoliaaksi.
Sananlaskut 1:26-28 Jumala nauraa epäonnellesi, haukkuu sinua, kun olet peloissasi, ja on välinpitämätön, kun pyydät häneltä apua.
KR 1933/-38
5Moos. 15:17 niin ota naskali ja PISTÄ SE hänen korvansa läpi oveen; olkoon hän sitten sinun orjasi ainiaan. Samoin tee myös orjattarellesi.
Kuka sanoo niin: saatana, Ufo? Ain selvää, että aito jumala niin ei puhu.Jeesuksen Isä ei voi sanoa sellaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen Isä ei voi sanoa sellaista.
Jos teidän Jeesuksenne isä olisi lähettänyt suuren osan ihmiskunnasta ikuiseen helvettiin, armollinen Jeesus olisi varmasti asettunut kärsivien ihmisten puolelle, kärsinyt heidän kanssaan helvetissä ja jättänyt sadistisen isän.
- Anonyymi
Tuomarienkirja 11:29-40
29 Silloin Jeftaan tuli Herran henki. Jefta kulki Gileadin ja Manassen alueiden kautta ja palasi Gileadin Mispaan. Sieltä hän lähti sotaretkelle ammonilaisia vastaan. 30 Jefta antoi Herralle tämän lupauksen: "Jos sallit minun voittaa ammonilaiset, 31 minä lupaan sinulle uhriksi sen, joka ensimmäisenä tulee taloni portista minua vastaan, kun palaan voittajana kotiin. Sen minä uhraan sinulle polttouhrina."
Jefta sitten "Herran hengen" alaisena uhrasi tyttärensä, ainoan lapsensa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomarienkirja 11:29-40
29 Silloin Jeftaan tuli Herran henki. Jefta kulki Gileadin ja Manassen alueiden kautta ja palasi Gileadin Mispaan. Sieltä hän lähti sotaretkelle ammonilaisia vastaan. 30 Jefta antoi Herralle tämän lupauksen: "Jos sallit minun voittaa ammonilaiset, 31 minä lupaan sinulle uhriksi sen, joka ensimmäisenä tulee taloni portista minua vastaan, kun palaan voittajana kotiin. Sen minä uhraan sinulle polttouhrina."
Jefta sitten "Herran hengen" alaisena uhrasi tyttärensä, ainoan lapsensa.Erotkaa, erotkaa kirkosta itsenne tähden. Älkää maksako enää, vähän ne antaa mutta lopussa ne kaiken vie. Moni ystäväni tehnyt itsarin uskonnon riivaamana. Jakeita ja kirjoja ne luettelee mutta pahuus kaiken takana.
- Anonyymi
Kun tuntee Jeesuksen rakkautta noi häiriköt vain naurattaa, niiden tekstien sisältö on pelkkää solvaamista.
He eivät tunne Jeesusta; Jeesuksen sisäitä tuntemusta, silloin heiltä puuttuu kaikki, a altruismia, hyvä hyvyyttä he vihaa itsekeskeisyydessään.
Jeesuksen opetuksissa korostetaan altruismia — toisten auttamista ilman oman edun tavoittelua. Esimerkiksi Matteuksen evankeliumissa (Matteus 20:25-28) Jeesus opettaa, että suurin on se, joka on toisille palvelija, mikä eroaa selvästi perinteisen taloudellisen ajattelun itsekeskeisyydestä ja voiton maksimoinnista.- Anonyymi
Jeesuksella ei voi olla sellaista isää. Joten osa Raamatusta i ei ole totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksella ei voi olla sellaista isää. Joten osa Raamatusta i ei ole totta.
"Kun tuntee Jeesuksen rakkautta noi häiriköt vain naurattaa, niiden tekstien sisältö on pelkkää solvaamista."
Jeesuksessa ei ole mitään vikaa, vika on kristityissä.
- Anonyymi
Kaikki evankeljumit on täyttä skeidaa!
- Anonyymi
Mitä tarkoitat?
- Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
❤️ Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://nbw.fi/sexygirls?18370710
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞 - Anonyymi
Ihana evankeliumi! 🎚️🩸😁
Ketjusta on poistettu 73 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982