Äärioikeisto pääsee valtaan vaikuttamalla ihmisten alhaisimpiin tunteisiin. Ja alhaisin kaikista tunteista on pelko. Pelkäävä ihminen ei kykene kriittiseen ajatteluun, vaan kuultuaan taikasanat "kansallinen turvallisuus", hän on oitis valmiina marssimaan vahvan Johtajan osoittamaan suuntaan.
Me tiedämme historiasta, että "Kansallisen turvallisuuden" nimissä maailmassa on murhattu vieraiden valtioiden päämiehiä ja ministereitä ja poliitikkoja. Kidutettu ihmisiä. Pommitettu siviilejä. Rahoitettu sotilasvallankaappauksia. Valehdeltu törkeästi oman maan kansalaisille.
Talvella kun käännytyslakia Suomessa alettiin valmistella, peloteltiin kansaa, että heti kun lumet sulavat, kymmenet ja taas kymmenettuhannet "pakolaiset" vyöryvät itärajan metsien kautta isänmaamme kamaralle. Siitä huolimatta, että viralliset rajanylityspaikat on suljettu. Kesä on nyt puolivälissä, eikä ennustettua kansainvaellusta ole näkynyt. Rajalla vallitsee rauha. Silti kritisoitua käännytyslakia, joka ei edes käytännössä toimi, ajetaan eteenpäin kuin käärmettä pyssyyn.
Ja miksi laki ei voi toimia? Jos Suomi käännyttää pakolaiset, ja Venäjä kieltäytyy ottamasta heitä takaisin, jäävätkö he ei-kenenkään maalle loppuelämäkseen? Kun kansainvälisiä säädöksiä ja humanistisia arvoja rikotaan, Venäjä on aina pitkän askeleen edellä. Ja jos Suomi seuraa tässä asiassa Venäjän mallia, toimimme täysin Putinin käsikirjoituksen mukaan.
Suomi matkalla kohti diktatuuria
68
357
Vastaukset
- Anonyymi
Pelkoon perustuvat päätökset eivät johda hyvään lopputulokseen. Pitää kyseenalaistaa vallanpitäjien tarkoitusperät.
- Anonyymi
kekkosslovakiasssakin pelättiin vain yhtä asiaa - Neuvostoliittoa
- Anonyymi
Koksupersu-Penoilla nostetaan oikeiston suosiota, kuten Natomiehillä Pekka Toverilla ja Mika Aaltolalla eurovaaleissa. Pelko myy.
- Anonyymi
Varautuminen on viisautta - ei pelkoa.
Aloittaja taitaa olla demari?- Anonyymi
Tuskin on demari, koska demarit äsken hyväksyivät oikeusvaltioperiaatteen hylkäämisen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin on demari, koska demarit äsken hyväksyivät oikeusvaltioperiaatteen hylkäämisen.
Oikeusvaltio tarkoittaa, että viranomaisten toiminta perustuu lakiin. Oikeusvaltioperiaatetta ei ole rikottu.
Suomeen tuleminen ei ole mikään ihmisoikeus. Suomi on suomalaisten omaisuutta, ja suomalaiset päättävät itse, keitä he haluavat maahansa päästää.
Jos tämä on mielestäsi oikeusvaltioperiaatteen rikkomista, niin silloin minullakin on oikeus murtautua kotiisi, eikä sinulla ole oikeutta pakottaa minua lähtemään. Turha sitten inistä, että eri asia, koska ei ole. Suomi on suomalaisten koti.
- Anonyymi
Pelko ei ole "alhainen" tunne. Se perustuu itsesuojeluvaistoon, joka jokaisella ihmisellä on. Toiset vain ovat myöhäisherännäisiä...
Ihmiset tuntuvat unohtavan salamannopeasti sen, mihin kaikkeen Venäjä pystyy - ei pelkästään kotimaassaan, vaan pitkin maailmaa: myrkytykset, katoamiset, kylmäveriset teloitukset jne jne. Paljon on meille kerrottu, mutta harva uhraa ajatustakaan sille, millainen ihmistyyppi tuollaiseen pystyy. Kannattaisi avata ne sinisilmät.
Yksi Suomi ei paljoa vaakakupissa paina, jos siellä ihan vakavissaan suunnitellaan Suomelle jo "Kiovan kohtaloa".
Tosin Kiova on edelleen Ukrainan hallinnon alainen ja siten turvassa. - Anonyymi
"Rajalla vallitsee rauha". Niinpä hyvinkin, mutta entäs huomenna? Ensi viikolla? Ensi vuonna?
Kyse on poikkeusoloissa sovellettavasta poikkeuslaista. Eihän sitä oteta käyttöön ennen kuin tarvittaessa.
Sinunko mielestäsi meidän pitäisi odottaa kaikessa rauhassa, varautumatta mitenkään tuleviin uhkakuviin?
Sama kuin jos sota syttyisi ja Suomen armeija yllätettäisiin housut kintussa, täysin puolustuskyvyttömänä.
Kumma, kun suomalaiset eivät tunnu tajuavan, mihin kaikkeen naapuri on kykeneväinen. Eihän Venäjän hyökkäyssodankaan pitänyt alkaa?
Ja SDP teki itsestään täyden pellen järjestämällä farssin. Toivottavasti tuntevat sen nahoissaan seuraavissa vaaleissa, sillä ko puolue on ollut jo vuosikaudet täysin alapuolella arvostelun. - Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18389214/autokratiausassa-on-edelleen-virallisia-lapsiavioliittoja
https://www.reuters.com/breakingviews/trumps-rich-backers-normalize-criminal-behavior-2024-05-30/
Suomen valtion ja eläkerahastot ym kansamme valtavat varallisuudet, korruptiolla, lahjomisella ja kiristämisellä ym ryöstäneet, PetosKok-juristi-insinööri-ym suursijoittaja-pörssirikolliset, ostivat eduskunnan YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄKSI, kansaltamme varastamillaan varoilla ja sen jälkeen alkoi demokratian alasajo, kansalaisoikeudet vietiin, oikeusvaltio romutettiin, laiton ex-ex-äärioikeistohallitus nähty ja sen tekemät, demokratianvastaiset päätökset AutokratiaUsan hyökkäysliittoon pakottamisineen ja mainittujen, jenkkien kansalaisiksi, kansalaisuuden vaihtaneiden pörssirikollisten, hävittäjä-sota-sote-ym bisneksien, maksattaminen kansaa köyhyyteen, taloudellisella väkivallalla pahoinpitelminen. - Isoja rikoksia tehty viimeiset kymmenet vuodet, ilman minkäänlaista isoimpien talous-pörssirikosten rikostutkintoja.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18537538/oikeuskanslerin-vakavista-virheista-rajalaki-on-pienimmasta-paasta
https://www.svt.se/nyheter/granskning/sjunde-ap-fondens-dubaibolag-i-affarer-med-maffiapengar
Ikävä kyllä, Suomi on jo diktatuuri, banaanivaltio ja kehitysmaa, jossa ihmiselämän arvo on pahasti miinuksella.- Anonyymi
Näin sanoo "isovenäläinen" heikon äo:n omaava Putinin kannattaja, senkin pakosta.
- Anonyymi
Rajalaki-show loppui lyhyeen, kun ÄärioikeistoSdp:nkin korruptio ja osallisuus, tuossa isoimmassa talous-pörssirikollisuudessa, Tuppuraisen ja Pöystin väliset korruptiot mitkä lie, uhkasivat paljastu kaikkineen, liittyisikö Uniperiinkin vai mihin, mutta Tuppuraisen kengän kannat löivät kipinää, kun lähti tikkaamaan kohti myönnytyksiä, ja päinvastoin uutisoitiin, että kaikki vaatimukset jne, kyllä ne jaksavat ökyankka-medioissa ja ek-ylessä kansalle huttua keittää.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18537807/taisi-oikeuskanslerin-kritisoiminen-laittaa-tuppuraisen-kinttuihin-vipinaa - Anonyymi
Aloittajalle tiedoksi, ettei voi ajaa humanitäärisiä oikeuksia kenellekään, minkään maalaisille, aiheuttamalla humanitäärisen katastrofin kotimaassa. Sellainen on jo meneillään, käväiseppäs katsomassa kilometrien pituisia kerjuuttamisjonoja kaupungeissa, joihin Suomen eteen ilmaiseksi raatamaan pakotetut, vanhukset, vammaiset ja pitkäaikaissairaat, vakavan suku-perhe-lähisuhdeväkivallan kohteet, kouluttamattomaksi ja osattomaksi pahoinpidellyt, on ajettu veroparatiisikauppojen jätehuoltomaksujen kiertokasseja, almuja jonottamaan.
https://tradingeconomics.com/finland/at-risk-of-poverty-rate-for-pensioners-eurostat-data.html
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17882467/aito-huoltovarmuus-2000ekk-valttamaton-ja-kiireellinen - Anonyymi
Hallituksen itärajan teatteri pitää perussuomalaisten äänestäjien huomion pois siitä, että muidan rajojen kautta Suomeen on tullut tämän hallituksen aikana ennätysmäärä ulkomaalaisia halpatyöläisiä. Hallituksen ns. potkulaki, joka poistaa irtisanomissuojan sallii suomalaisen duunarin irtisanomisen ja tilalle voidaan palkata ulkomaalainen halpatyöläinen. Sitä voidaan kyykyttää mielin määrin, kun ei tiedä työlainsäädännöstä mitään.
Yle areenassa on ohjelma riistetyt, joka kertoo miten ulkomaalaisia käytetään täällä hyväksi. Yksikin asui siivouskomerossa ja teki 10-14 tuntisia päiviä 10€ viikkopalkalla:
https://areena.yle.fi/1-50927114- Anonyymi
Ei kerrottu että nämä "riistäjät" usein omasta kulttuurisra tulevia " yrittäjiä" starttirahoineen".
Vihervassarit on aina p..kan jauhannan mestareitta..
- Anonyymi
https://tradingeconomics.com/finland/at-risk-of-poverty-rate-for-pensioners-eurostat-data.html
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009864887.html
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16850029/viha-kouluttamattomia-kohtaan-perustuslain-rukkaamiset-ja-terrorikapitalismin-turvaaminen#comment-107156145
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17928171/oppositio-vaistelee-jalleen-elakelaiskoyhyys-kansanmurhaa-rasismikortin-taakse#comment-121892875
Oppositiopuolueille, erityisesti Vasemmistolle ja Anderssonille, siellä isompien vaikutusmahdollisuuksien EU:ssa, nyt on se hetki, kun 2 500€/kk MINIMIELÄKKEET, aidon, ajanmukaisen, taloudellisen oikeusturvan MINIMIELÄKKEET, on tultava ja ajettava Suomen vanhuksille, vammaisille ja pitkäaikaissairaille, eläkeläisväestö pois kerjuuttamisjonoista. Sen te olette, meille teitä kymmeniä vuosia, turhaan, kaikesta huolimatta äänestäneille VELKAA.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18508486/anderssonin-on-aika-maksaa-kiitollisuudenvelka-elakelaisaanestajille - Anonyymi
Toistetaan vielä: Ei voi hoitaa humanitääristä kriisiä, aiheuttamalla sitä kotimaahan eläkeläisväestöä ennenaikaisesti, köyhyyteen tappamalla.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18227702/40n-ennenaikaiset-kuolemat-suomessa-eivat-johdu-vaestorakenteesta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18018979/2000ekk-minimielakkeet-ennenaikaisen-laitos--ja-kotihoidon-tarpeen-poistaminen#comment-123191989- Anonyymi
Purran sote-säästöjen takia ruumishuoneet ovat täynnä. Vainajia säilytetään päällekkäin konteissa ja jopa parikin vainajaa samalla pedillä. Vainajat menevät välillä sekaisinkin. Omaisten olisi syytä tarkistaa onko arkussa oma sukulainen.
Uutinen vainajien säilytyksestä:
https://yle.fi/a/74-20083070
M.O.T puolen tunnin pätkä kun kuvaajat seurasivat hautaustoimiston työntekijää pari päivää:
https://areena.yle.fi/1-66871390
- Anonyymi
Onko Martin Schein ja Kaarlo Tuori Kremlin agentteja? Ainakin äärivasemmiston tukijoita molemmat !!
- Anonyymi
Halla-aho on Putinin projekti. Parikymmentä vuotta siinä kesti, mutta nyt alkaa tuottaa tulosta.
- Anonyymi
Eiköhän ne Kremlissä rampanneet ja verokeitaissa yhtä oligarkkien kanssa pitävät, löydy äärioikealta PetosKokPersRkpKeKdjne porukoista.
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/vastmanland/efter-sapos-varning-ryska-kyrkan-utan-stod
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18536511/onko-stubbilla-siimeksella-ym-vallankayttajilla-norjalaista-elakeyhtiota-salkuissaan-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18537538/oikeuskanslerin-vakavista-virheista-rajalaki-on-pienimmasta-paasta
Hyväosaiset korkeakoulutetut oikeusoppineet ja muut, joiden pitäisi tutkia aidon demokratian ja oikeusvaltio-periaatteen ja ennenkaikkea kaikkien kansalaisten, aitojen taloudellisten ja muiden tärkeiden oikeuksien aidosti toteutumisia, ovat kyllä aika paljon myöhässä, oikeusministeriön- ja kanslerin kritisoinnin suhteen, kun sieltä NygårdNiinistön vvm-ajoilta alkaen, on tuota kansaltamme ryövättyä valtavaa varallisuutta, vuotanut biljoonissa laskettavissa, Cayman saarilta New Yorkiin ja ties minne.
- Anonyymi
Niillä on Aatun 30-luvulla käyttämät keinot käytössä. Ei ole ihminen juurikaan viisastunut noista päivistä kun purematta nielevät saman pelottelutaktiikan.
- Anonyymi
Ja EK-Yle hoitanut disinfomaation, propagandan ja muun äärioikealle verokeitaisiin ja AutokratiaUsan pörssirikollisille politikoinnin, sekä eläkeläisväestöön kohdistettavan vihaväkivallan, ignoroinnin, uutispimennon isoista ja vakavista yht.kunnallisista ongelmista, jne. sananvapauksien estämisen, kuten Venäjällä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18532051/yle-on-jarjestanyt-henkilostolleen-40-koulutusta-monimuotoisuudesta---budjetti-salattu#comment-130081916
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18312368/6-200-000-000-porssirikollisten-havittaja-ym-sotabisneksiin
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18344159/viranomaiset-vastuuseen-valtion-elakerahastojen-ryostamisista-verokeitaisiin
- Anonyymi
Nimenomaan. Esimerkiksi tosta ei ole puhuttu ollenkaan, että mitä tapahtuu jos suomi käännyttää jonkun ja venäjä ei ota häntä vastaan enää. Jääkö kyseinen ihminen sitten hortoilemaan talvipakkaseen sinne suomen ja venäjän rajavyöhykkeelle? Venäjähän voi aseella uhaten pakottaa ihmiset olemaan palaamatta. Paljon järkevämpää on pitää raja kokonaan suljettuna ja ohjata oikeiden turvaa tarvitsevien vastaanotto muille raja-asemille. Turvaa tarvitsevia ihmisiä pitää auttaa, mutta miksi se muka pitäs tehdä suomen ja venäjän rajan kautta? Ihan hyvin voidaan pitää itäraja jatkossakin suljettuna jollon mitään käännytys lakia ei tarvita.
- Anonyymi
ENSIN hoidettava humanitäärinen kriisi kotimaassa, eläkeläisköyhät rollaattoreineen ja ilman, vakavien sairauksien kanssa, eivät kuulu kerjuuttamisjonoissa nälissään pakkasessa tärisemään, vaan aidon, taloudellisen oikeusturvan piiriin.
Ei voi korjata humanitääristä kriisiä missään, aiheuttamalla sitä kotimaassa. - Anonyymi
Ensin sitä aitoa ja ajanmukaista, taloudellista oikeusturvaa, aitoja ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeuksia, pitää tulla ja toteuttaa, omalle kansalle. Ei mikään toinenkaan valtio ja kansa, ota maahanmuuttajia, omiensa kustannuksella, pahoinpitelemällä haavoittuvimpia eläkeläisväestön vanhuksia, vammaisia ja pitkäaikaissairaita, humanitäärisiin avustusjonoihin ja sielläkin paarialuokkaan, eväämällä samat, paremmat taloudelliset oikeudet Kelasta ja Valtiolta, kuin antaa rasismikortti-maahanmuuttajille, täsmälleen samoissa humanitäärisen avustusjonoissa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18018979/2000ekk-minimielakkeet-ennenaikaisen-laitos--ja-kotihoidon-tarpeen-poistaminen#comment-123191989
https://stat.fi/julkaisu/clmixlq2e5fnt0bw60d4l2t7g
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18540475/elakelaisvaestolle-myonnettava-humanitaarisen-avunhakijan-virallinen-asema-eli-status#comment-130086709
- Anonyymi
Ai siellä missä Teekutsuliikkeen veroparatiisihörhelötkinkö.
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/vastmanland/efter-sapos-varning-ryska-kyrkan-utan-stod
https://www.svt.se/kultur/flera-dreamhack-turneringar-sponsras-av-illegalt-ryskt-spelbolag
https://www.svt.se/nyheter/granskning/sjunde-ap-fondens-dubaibolag-i-affarer-med-maffiapengar
Suomessa palavat jo sananvapaudetkin kansalaisilta, se on kuin kirjarovioita roihuaisi. - Anonyymi
Venäjästä tulossa nyt suurituloisten maa - kansantalous kovassa kasvussa !
https://www.youtube.com/watch?v=ArYE2-Sn2Dk - Anonyymi
Terveydenhuollosta leikattiin; köyhiltä vammaisilta ja eläkeläisiä .Ja siirrettiin maton toiseen päähän. Hölmlmöläisten hommaa., sama kuin matosta leikataan ja pistetään toiseen päähän.
BDSM- hommaa; kidutuksesta ja ruoskinnasta ja sadismista mielihyvää, vielä kaupallinen vapaus ja liikkeen harjoittaminen mukana, liberaalidemokratia kaikilla pervo mausteilla.- Anonyymi
Ei liity mitenkään aiheeseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei liity mitenkään aiheeseen.
Eikö leikkaaminen ole diktatuurinen teko? Siitä sen tunnistaa, mitä on tekeillä. Käyttäkää aivojanne, älkääkä vinoilko!
- Anonyymi
Noin juuri
- Anonyymi
Kenestä nössöstä täällä olisi diktaattoriksi ?
- Anonyymi
Oma moka jos pelkää. Naureskelin jo sille valtion velalla pelottelullekin. Sehän on pelkkää politiikkaa. Aurinko nousee joka päivä jatkossakin.
- Anonyymi
Noin onkin paras ajatella, ni ei ala ahistamaan
- Anonyymi
Diktatuurissa saa tehdä mitä tykkää. - Vaikka harrastaa maksullista BDSM:mää.
- Anonyymi
Saako esim. Iranissa - no ei.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17861806/cayman-saarille-vuodettuja-valtavia-varallisuuksia-perittava-takaisin-valtiolle
- Anonyymi
Seuraavaksi puretaan omaisuudensuoja...
- Anonyymi
Ette voi väittää, etteikö teitä kaiken ilmaiseksi, siskoja hakkaamalla ja vanhempia harhauttamalla, nimiinne ottaneita ja muita perintö- ja verosuunnittelija-venkuloita, osake-vakuutuskuorinenne verokeitaissa, ole varoitettu, että kyllä se vielä teihinkin iskee, kun diktatuuria syvennetään ja demokratia murskattiin jo laittomalla ex-ex-äärioikeistohallituksella, pakkoliittämisellä AutokratiaUsan hyökkäysliittoon, ja sen kansalaisiksi kansalaisuuden vaihtaneiden PetosKok-juristi-insinöörien hävittäjä-ym sota-sote-pörssirikollisbisneksien väkisin kansallamme, köyhimpiä ennenaikaisesti hengiltä ottamalla maksattamisesta.
AutokratiaUsan pörssirikolliset, pakkolunastavat metsät, maat, talot, torpat, mökit, autot, kaikki ja panevat vielä puolisioannekin siitä hyvästä, että niitä äänestitte ja päästitte valtaan.
https://www.cbc.ca/news/billionaire-bunkers-doomsday-1.7130152
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18538882/humanitaarinen-kriisi-kotimaassa-elakelaiskoyhyys-hatatila
Kunhan ensin saataisiin, aito, ajanmukainen, taloudellinen oikeusturva vanhuksille, vammaisille ja pitkäaikaissairaille, ihmisille jotka on sairaina pakotettu humanitäärisen avun piiriin kerjuuttamisjonoihin, ilman muiden siellä jonottavien, humanitäärisen avunsaajien etuuksia ja tukia, eli haavoittuvimpia Suomen kansalaisia, ilmaiseksi kotimaan eteen raatamaan pakotettuja, pidetään paarialuokkana, jopa kerjuuttamisjonoissa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17851062/naisunionin-naiselakelaiskoyhyysvihamielinen-rahanpesu-porssirikollisuus-linja#comment-120768493 - Anonyymi
Sinä toimit Putinin käsikirjoituksen mukaan.
Jos Venäjä työntää omassa maassaan olevia ihmisiä sellaisen maan rajoille, jolla ei ole mitään objektiivista velvollisuutta ottaa heitä vastaan, niin nuo ihmiset ovat aivan Venäjän vastuulla. Se mitä Venäjä heille tekee ei liity suomalaisiin mitenkään.
Kaiken lisäksi valehtelet siitä, että suomalaisille oltaisiin luvattu kymmenientuhansien matujen vyöryä. Suomalaisille sanottiin, että noin olisi mahdollista tehdä. Venäjän nyt nähtävät hybridioperaatiot Suomen rajoilla ovat selvästi alustavaa testausta, että kuinka hyvin tuo toimisi, minkä vuoksi rajalaki on paikallaan.
Tuo kirjoituksesi on naurettavaa näennäisälykkömäistä soopaa muutenkin. Käsittelet parissa kappaleessa pelkoa, mutta et ollenkaan avaa sitä, että miksi ne pelot olisivat aiheettomia. Kaiken lisäksi olet hypokriitikko, koska väität "äärioikeiston" vetoavan ihmisten alhaisimpiin tunteisiin, kuten pelkoon, mutta itse yrität lietsoa pelkoa "äärioikeistoa" kohtaan viittaamalla ties mihin kauhuskenaarioihin. Yrität myös lietsoa pelkoa uutta rajalakia kohtaan väittämällä aivan typerää soopaa jostain päässäsi keksimästä skenaariosta.
Sano, minkä takia Puolassa tuo rajalain kaltainen tilanne onnistui täydellisesti. Venäjä yritti tunkea Puolan itärajalle Valko-Venäjän kautta matuja, jotka Puola onnistuneesti torjui, eikä mitään sen kummempaa tapahtunut. Miksi se onnistuu Puolalta, mutta ei Suomelta?- Anonyymi
Ei voi ratkaista sotia ja konflikteja, tehdä humanitääristä auttamista, aiheuttamalla sitä kotimaahan, pakottamalla oman väestön kansalaiset, kerjuuttamisjonoihin ilman aitoa, ajanmukaista taloudellista oikeusturvaa.
https://www.aljazeera.com/opinions/2024/1/2/it-is-time-to-tax-the-rich-and-their-foundations
Pörssirikollis-perillisillä kytkeytyy touhut siten, että oikotie on aina olemassa, ilman mitään vastuita ja velvollisuuksia, muttei se niin mene, ensin ne oikeudet omalle kansalle kaikille Suomen kansalaisille.
https://www.lemonde.fr/en/economy/article/2023/10/23/the-millionaires-calling-for-higher-taxes-i-m-rich-tax-me_6197148_19.html
Eivät muutkaan valtiot ja kansat, auta omiensa kustannuksella, ei pitäisi Suomenkaan, vaan korruptiopäättäjät nyt ovat mitä ovat, ahneita ja häikäilemättömiä, oman edun tavoittelijoita, eivät voisi vähempää välittää omistamme.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18018979/2000ekk-minimielakkeet-ennenaikaisen-laitos--ja-kotihoidon-tarpeen-poistaminen#comment-123191989
- Anonyymi
Suomalaisten maksuhäiriöt kasvussa
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17859449/ilmastouhkia-voi-torjua-vain-sosiaalisesti-oikeudenmukaisella-tavalla
Sopii vain toivoa, että ihmiset eivät tuhoaisi omia elämiään, tuon pörssirikkaiden loputtoman ahneuden ihailemiseen ek-medioissa opetettuina.
- Anonyymi
Onko sillä nyt enää todellakaan mitään väliä? Suomi on Syksyyn mennessä viittä vaille sisällis-sodan partaalla. Se syy miksi te juntit olette nyt niin kääntyneet persepossuja vastaan on että te VASTA nyt huomaatte että teitä on petetty ja oikein raskaimman kautta!
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010511098.html
Persepuolueen tarkoitus oli ihan alusta asti ratsastaa Suomalaisessa kansanluonteessa piilevässä ihan normaalissa rasismissa + muukalaisvihassa ja käyttää sitä hyväkseen noustakseen vallan kahvaan.
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-149.png
He käyttivät tuota muukalaisvihaa polttoaineenaan mutta haluavat nyt aikaansaada sen sijaan Suomeen luokkasodan ulkomaalaisten omistajiensa etujen ajamiseksi!
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010513813.html
Suomi tuhoutuu tätä menoa vuoteen 2030 mennessä mikä oli omistajien tavoite alunperinkin!
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-151.png
Sitten Suomesta tulee käytännössä autioitunut luonnonsuojelualue Euroopan Juutalaisirkkaille mikä oli se alkuperäinen suunnitelma ihan alusta asti ;=))
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-152.png
Ja te juntit vasta tässä vaiheessa tausitte tämän kuten esim sen että tuo OLENTO tuossa kuvassa on TRANSU!!!
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-153.png
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-154.png
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-155.png
Siis ihan aikuisten oikeasti ;=))
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-156.png
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-157.png
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-158.png
Mutta näin se menee Suomijuntit! Te astuitte käytännössä SUORAAN MIINAAN!!!
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-159.png
Ja tämä olikin Suomen ulkolaisten omistajien suunnitelma alunperinkin jota on suunniteltu vähintäänkin Koiviston Konklaavin päivistä lähtien.
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-160.png
Eli Suomi kirjaimellisesti SILEÄKSI ulkomaalaisten omistajien hyväksi ;=))
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-161.png
Ja siihen vielä päälle jenkkijoukot siivoaamaan sisällis-sodasta selviytyjät. Onpa todella kiero ja samalla suorastaan NEROKAS suunnitelma!
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/fde53fd0-0e64-4b52-a111-75f974d3cc4e
Eihän tuohon voi nyt muuta kuin pistää oikein kunnon Suomalaiset röhönaurut pystyyn ;=))
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/06/image-162.png
MUAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!! - Anonyymi
Onneksi on heräämistä. Se on ollut kautta historian diktatuuria joka valtiossa nämä systeemit. Sen tietää jos köyhyyttä luotu että missä mennään. Miten kohtelee heikompia, siten kohtelee muitakin lopulta.
- Anonyymi
Toistetaan vielä: ei voi ratkaista sotia ja konflikteja, eikä tehdä humanitääristä työtä auttamista, aiheuttamalla mainittuja kotimaassa, oman kansan keskuuteen, kuten nykypäättäjät vauhtisokeudessaan, korruptiossaan ja pörssirikollisuudessaan, Suomessa tekevät.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18312368/6-200-000-000-porssirikollisten-havittaja-ym-sotabisneksiin
Kyllä tuosta järjettömästä ylimilitarisoinnin jättisummista, on mistä leikata ja puolet pois heti kättelyssä, loputkin joutaisi, mutta vähintään ja heti.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18537538/oikeuskanslerin-vakavista-virheista-rajalaki-on-pienimmasta-paasta - Anonyymi
Vaan kestääkö se havahtuminen, kun sellaiset, jotka ovat joskus, olleet höynäytettävissä PetosKokPersuja ym äärioikeiston pörssirikollisia äänestämään, ovat tuulella käyviä muutenkin, voivat olla uudestaankin vedätettävissä, kun tarpeeksi kova raha painostus ja mainostus laitetaan päälle ja ek-yle tms ek-mediat, hoitavat disinformaation, manipuloinnin ja muun painostuksen. En luottaisi yhtään kehenkään, joka on koskaan erehtynyt, pörssirikollis-äärioikeistoa äänestämään, anteeksi voi ajan kanssa antaa, jos osoittautuvat tulleensa järkiinsä, mutta luottaisi en ihan äkkiä.
- Anonyymi
Ranskan Vasemmiston suurvoitto, sikäläisten eläkeläisköyhimpien äänillä, tulee vahvistamaan Suomenkin Vasemmiston asemaa EU:ssa ja sitä kautta Anderssonin mahdollisuuksia, toteuttaa Suomen eläkeläisköyhille, aito, ajanmukainen, taloudellinen oikeusturva, modernin Sveitsin esimerkin mukaiset 2 500€/kk MINIMIELÄKKEET.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18508486/anderssonin-on-aika-maksaa-kiitollisuudenvelka-elakelaisaanestajille - Anonyymi
Suomi tekee vakavan virheen, kun se pakottaa eläkeläisväestön, humanitäärisen avunhakemisen piiriin, mutta ilman humanitäärisen avunhakijan virallisia oikeuksia, ja taloudellisia parempia etuuksia ja tukia, jotka se maahanmuuttajille, jotka ovat täsmälleen siellä samoissa, humaniitäärisen avun piirissä, kerjuuttamisjonoissa on.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18540475/elakelaisvaestolle-myonnettava-humanitaarisen-avunhakijan-virallinen-asema-eli-status
EU rekisteröi Suomen humanitääristen avustustenhakijoiden määrät, elikkäs kun niitä vähätellään ja pienennellään, estämällä eläkeäisväestöä saamasta samoja taloudellisia ja muita virallisia oikeuksia, jotka muille, samoissa humanitäärisen avustuksen pariin pakotetuilla ovat, EU tulkitsee sen siten, että Suomeen voi lähettää lisää humanitääristä turvapaikkaa hakevia, ja maahanmuuttajia kaikenlaisia, kun lukemat eivät näytä todellisuutta, niitä määriä jotka noissa ihmisarvoa alentavissa kerjuuttamisjonoissa ovat. - Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18227702/40n-ennenaikaiset-kuolemat-suomessa-eivat-johdu-vaestorakenteesta
On muuten erikoista, etteivät PetosKokPersutkaan, ole tuota muka hoksanneet, taitavat olla kaikesta niin sekaisin, etteivät älyä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18532051/yle-on-jarjestanyt-henkilostolleen-40-koulutusta-monimuotoisuudesta---budjetti-salattu#comment-130082531 - Anonyymi
MEILLÄ ON VIHREÄ SOFIA VIRRAN DIKTATUURI, MUTTA SE TULLAAN HAJOITTAMAN.
- Anonyymi
Persut putoaa seuraavissa vaaleissa, luojan kiitos.
- Anonyymi
YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄ eduskunnassa, ei ole mitään eroa, pörssirikollisten sota-sote-ym bisneksien ajajissa, kansamme aidon taloudellisen oikeusturvan kustannuksella.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18537538/oikeuskanslerin-vakavista-virheista-rajalaki-on-pienimmasta-paasta - Anonyymi
Putin on naZi.
- Anonyymi
Putin vapauttaa suomen kommunisteista.
- Anonyymi
Suomi on tuhon tiellä nykyhallituksen mielisairaalla rikkaat ensin politiikalla.
Tässä ei hyvin käy.- Anonyymi
Hallituksen on erottava.
- Anonyymi
Vappusatanen on unohdettu.....pakkorokotus, lakkokielto. Vasemmistolla lyhyt ja huono muisti....
- Anonyymi
Marinaadi sulki uudenmaan ja jakoi kansalaiset koronapsilla eri kasteihin aika karua oli meno marinaadin vallan alla.
- Anonyymi
Joko vihavasemmisto on unohtanut miten edellinen hallitus pelotteli koronalla. Ja mitä Marin on kirjoittanut pelolla johtamisesta…
- Anonyymi
Tässä vielä linkki, koska vv:t eivät osaa googlata:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevi-makinen/pelko-johtamisen-ja-viestinnan-valineena-ja-sanna-marinin-blogi/
- Anonyymi
Suomi on jo diktatuuri, ollut pidemmän aikaa, hitaimmilla vain vähän kestää, sen tajuaminen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18540475/elakelaisvaestolle-myonnettava-humanitaarisen-avunhakijan-virallinen-asema-eli-status#comment-130096169 - Anonyymi
Pelko ja ahneus, niitä Kokoomus-SYÖPÄ osaa käyttää hyväksi. Samalla kun se varastaa valtiolta miljardeja, jakaa se ahneille pikkurikkaille sijoitus- ja veronkiertotuottoja muutamia kymppitonneja vuodessa ja saa nuo idiootit äänestämään itseään, sekä sahaamaan oksaa alta itseltä ja kaikilta, jotka eivät kuulu miljonäärien rosvoeliittiin.
- Anonyymi
Täsmälleen noin se on. Ovat kuin raadonsyöjiä ihmisten joukossa, eivät itse sitä ole älyävinään, kun ahneus sokaisee, nuo pörssirikollisreppanat veroparatiisisosialistit.
- Anonyymi
Mikäli ÄärioikeistoSdp:n (todellisuudessa PetosKok:n) KorruptioKiuru, otetaan mukaan EK-Ylen budjetin päätöksentekoon, tarkoittaa se, että peli kansan osalta, on jo menetetty, eli entistäkin enemmän pörssirikollisten ja korruptiopoliitikkojen, sovinistinen, ikärasistinen, äärioikeistolainen, veroparatiisihovien mainoskanava, jossa kansalaisille vedetään teippiä suiden eteen, "profiloidaan" siten, että köyhiksi tehdyt, saavat osallistua, vain marinakeskusteluihin, eivät mihinkään tärkeistä asioista keskusteluihin, kuten Suomen ylimilitarisointi ja pörssirikollisille rahankylväminen verokeitaisiin.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010557244.html - Anonyymi
Putinistipersut käyttävät hyväkseen järjestelmää ja pyrkivät vain omaan voitolliseen etuunsa välittämättä muista tai yhteiskunnasta. He ovat kuin petoeläimiä, jotka vain ajavat omaa etuaan muiden kustannuksella.
- Anonyymi
Business Finland isoimpien talousrikollisten ryöstöjärjestön johtoon, PetosKok-KorruptioRydmanin avustaja:
https://www.aamulehti.fi/talous/art-2000010558064.html - Anonyymi
Homma etenee...
Kremlin persut asettivat Supon johtoon putinistin, ja nyt pääputinisti Tynkkynen lausuu toimivansa Venäjällä Supon tiedustelijana.
Kuka tätä vielä uskoo? No putinistipersut tietenkin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172625
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861094
- 81054
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63923- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799