https://yle.fi/a/74-20102928
Hallitus varmaan vihaa eläkeläisiä, nyt ollaan kajoamassa eläkeläisten asumistukeenkin, osalla eläkeläisistä asumistuki lakkaa kokonaan. Ja silti Turun tunnin juna pitää saada! Onko tämä mielestänne oikein? Minun mielestäni ei. Ja kaikkein vanhimmilta eläkeläisiltä leikataan eniten, eli juuri ne jotka saa pienintä eläkettä ja ovat olleet rakentamassa tätä maata sodan jälkeen! Moni eläkeläinen tarvitsee lisäksi lääkkeitä ja nyt ollaan siinä tilanteessa että eläkeläisen on mietittävä, maksaako vuokraa, ostaako ruokaa vai lääkkeitä!
Eläkeläisiltä leikataan jo asumistukeakin, osalla loppuu kokonaan!
722
6471
Vastaukset
- Anonyymi
Ainakin työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja maksettava eläkevaroilla pois valtion velka.
Palkansaajien ostovoima nousee huikeasti, kun palkkarahojen ryövääminen laiskoille työeläkeläisille loppuu.- Anonyymi
Työeläkeläiset EI ole laiskoja, te nykyajan työssäkäyvät olette laiskoja ja tuhlaatte työnantajan aikaa omiin asioihinne! Eli haukut ihan väärää puuta, ja me työeläkeläiset olemme työnteolla ANSAINNEET ELÄKKEEMME! Ja lisäksi moni on rakentanut tätä maata toisinkuin te itsekkäät nykypolvet! Ja sinä varmasti tulet itse vaatimaan työeläkettä kun siihen ikään tulet! Jos siis saat elää siihen asti!
- Anonyymi
Ilmiannoin viestisi leimaavana ja törkeänä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Ei kukaan ole ryövännyt teidän laiskojen työssäkäyvien varoja, TE tässä ryöväätte meidän eläkeläisten varoja! Ja sinä voit pitää typerät kommenttis omana tietonas! EI ELÄKELÄISET MITÄÄN LAISKOJA OLE, vaan TE NYKYSUKUPOLVI OLETTE ITSE LAISKOJA!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Sitten kun sinä tulet siihen ikään että joudut eläkkeelle niin huudat että "Miksi palkansaajat ryövää meidän eläkeläisten varoja"! Olet itsekäs SIKA!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Minä saan nettona vähän yli 800 euroa työeläkettä, onko se mielestäsi leveästi elämistä??
- Anonyymi
Et näköjään ole saanut ruokaa ja vaateita nuorena.
Kun noin vihaat vanhempiasi sekä hei jotka ovat maksaneet sinun neuvola ja koulunkäyntikulut. - Anonyymi
ME työeläkeläiset EMME OLE LAISKOJA VAAN LAISKOJA OLETTE TE NYKYSUKUPOLVI! Emmekä me ole mitään varkaita ja rikollisia toisinkuin kaltaisesi!
Kunnon työntekijä on toki palkkansa ansainnut, mutta sinä et kuulu heihin,, olet vain itsekäs sika! Ja kyllä työeläkeläiset on eläkkeensä niinikään ansainneet! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkeläiset EI ole laiskoja, te nykyajan työssäkäyvät olette laiskoja ja tuhlaatte työnantajan aikaa omiin asioihinne! Eli haukut ihan väärää puuta, ja me työeläkeläiset olemme työnteolla ANSAINNEET ELÄKKEEMME! Ja lisäksi moni on rakentanut tätä maata toisinkuin te itsekkäät nykypolvet! Ja sinä varmasti tulet itse vaatimaan työeläkettä kun siihen ikään tulet! Jos siis saat elää siihen asti!
Älä tuosta edellisestä välitä, meidän väestössä on jonkun verran hänenkaltaisia vätyksiä.
- Anonyymi
Sä et säästä yhtään mitään vaikka muilta otettaisiin pois.Sun perheesi siinä jää ilman ja sinä jatkat eläkevakuutus maksuja kuolemassa asti siitä huolimatta. Amen Jeesus on Herra Jumala.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Voi helvetti, miten varastetaan. Jos meinaat että palkastasi otetaan eläkemaksua. Näin on meiltäkin otettu.
Ennen voit kysyä kannattamaltasi hallitukselta, miten he muka löysivät eläkekassasta ylimääräistä rahaa jonka he ottivat omaan käyttöön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkeläiset EI ole laiskoja, te nykyajan työssäkäyvät olette laiskoja ja tuhlaatte työnantajan aikaa omiin asioihinne! Eli haukut ihan väärää puuta, ja me työeläkeläiset olemme työnteolla ANSAINNEET ELÄKKEEMME! Ja lisäksi moni on rakentanut tätä maata toisinkuin te itsekkäät nykypolvet! Ja sinä varmasti tulet itse vaatimaan työeläkettä kun siihen ikään tulet! Jos siis saat elää siihen asti!
Ossaakohan aloittaja yhtään miettiä että ne on pois hänenkin sukulaisiltaan sitten.
- Anonyymi
Mene oikeasti töihin, senkin laiskajaakko työtön! Me työeläkeläiset emme ole varkaita toisinkuin sinä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Jos et maksa itse palkastasi eläkkeesi vakuutusmaksuja sinulle ei tule eläkettä kun vanhenet.
- Anonyymi
MENE NYT LAPSI PARKA KOULUUN JA OPETTELE SUOMEN LAKI.SINÄ MAKSAT IHAN OMAA TULEVAA ELÄKETTÄSI. JOS LAKKAAT MAKSAMASTA ET SAA ELÄKETTÄ.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et näköjään ole saanut ruokaa ja vaateita nuorena.
Kun noin vihaat vanhempiasi sekä hei jotka ovat maksaneet sinun neuvola ja koulunkäyntikulut.Aloittaja on elänyt Suomen verorahoilla täällä.Äitinsä saanut lapsilisät kodinhoito tuet ja sossurahat.Verorahoilla maksetun koulun.Verorahoilla käynyt hammaslääkärissä.Ja vielä valittaa.Aloittajalle ei tosiaan eläkettä tarvikaan maksaa ja voi palauttaa kaiken mitä Suomesta on saanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä saan nettona vähän yli 800 euroa työeläkettä, onko se mielestäsi leveästi elämistä??
Jättäkään avajan kommenti niihin turhiin tietemätömien joukkoon.
Ymmärtää sen vämmällikin ettei hänellä ole mitään käsitystä asioista.
Tienaa alle 3 000 € kk:sa ja kannattaa oikeistopolitiikkaa, silloin ei kaikki inkarit ole kanootissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkeläiset EI ole laiskoja, te nykyajan työssäkäyvät olette laiskoja ja tuhlaatte työnantajan aikaa omiin asioihinne! Eli haukut ihan väärää puuta, ja me työeläkeläiset olemme työnteolla ANSAINNEET ELÄKKEEMME! Ja lisäksi moni on rakentanut tätä maata toisinkuin te itsekkäät nykypolvet! Ja sinä varmasti tulet itse vaatimaan työeläkettä kun siihen ikään tulet! Jos siis saat elää siihen asti!
750 000 loisii veronmaksajien rahoilla julkishallinnon palkkalistoilla kuten Petteri Orpo.
75 000 Ukrainan AZOV terroristien tukija elää täysihoidossa Suomen veronmaksajien kustannuksella.
Kymmeniä tuhansia valtiolta eläkettä saavia loisii julkisen sektorin töissä tuuraajina ja viran haltijoina, mitään järkevää työtä tekemättä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.750 000 laiskuria loisii Suomessa verovaroilla julkishallinnon palkkalistoilla kuten Petteri Orpo, lepomäki, kalma kauma, satakilo satonen, kaikki Kokoomuslaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi helvetti, miten varastetaan. Jos meinaat että palkastasi otetaan eläkemaksua. Näin on meiltäkin otettu.
Ennen voit kysyä kannattamaltasi hallitukselta, miten he muka löysivät eläkekassasta ylimääräistä rahaa jonka he ottivat omaan käyttöön.Kun palkkasummasta varastetaan 25 prosenttia työeläkeläisille, niin se raha on palkansaajalta pois. Ei pitäisi olla tuon vaikeampi ymmärtää.
Minä en rehki töissä työeläke-eliitin puolesta, vaan ainoastaan itseni takia saadakseni elannon.
Verot maksan mielelläni, enemmänkin saisi verottaa mitä nykyään, mutta tuota, että minulta varastetaan rahaa laiskojen työeläkeläisten luksuselämään, sitä en hyväksy, ja sille on tehtävä loppu.
Kelan rahoilla elävät nuukat eläkeläiset ovat huipputyyppejä. Heidän puolestaan maksan ilomielin veroja.
Verot menevät yhteiseen hyvään, kun taas työeläkerosvous vain laiskojen työeläkeläisten käyttöön. Tässä se ero, ja syy miksi työeläkkeiden maksaminen on lopetettava. - Anonyymi
Leikkaavat omilta sukulaisiltaan se koskee myös heitä itseään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkeläiset EI ole laiskoja, te nykyajan työssäkäyvät olette laiskoja ja tuhlaatte työnantajan aikaa omiin asioihinne! Eli haukut ihan väärää puuta, ja me työeläkeläiset olemme työnteolla ANSAINNEET ELÄKKEEMME! Ja lisäksi moni on rakentanut tätä maata toisinkuin te itsekkäät nykypolvet! Ja sinä varmasti tulet itse vaatimaan työeläkettä kun siihen ikään tulet! Jos siis saat elää siihen asti!
Nuoret ei edes älyä että heidän palkat maksaa asiakkaat !!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Ajattele kuule kun sairastut kukaan ei viitsi hoitaa sua ja kun tulet vanhaksi muutamien vuosien päästä sinua haukutaan siitä ja otetaan sulta eläke pois.Laiskuri menet sitten töihin 80 vuotiaana etkä yhtään valita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan ole ryövännyt teidän laiskojen työssäkäyvien varoja, TE tässä ryöväätte meidän eläkeläisten varoja! Ja sinä voit pitää typerät kommenttis omana tietonas! EI ELÄKELÄISET MITÄÄN LAISKOJA OLE, vaan TE NYKYSUKUPOLVI OLETTE ITSE LAISKOJA!
Laiskoja nuoria jaksa lyllertää kuin ruokapöytään enää ja nettiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä saan nettona vähän yli 800 euroa työeläkettä, onko se mielestäsi leveästi elämistä??
Nykyään ei edes pärjää mitenkään alle 2000€ kuussa.
- Anonyymi
No sun eläke maksullako maksetaan miljoonan eläkkeet älä nyt sentään suurentele.Et sen vertaa tiedä että maksat siinä omaa eläkettäsi.
- Anonyymi
Persu se on, koska möykkääkin kuin persu, ja elää muiden piikkiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ME työeläkeläiset EMME OLE LAISKOJA VAAN LAISKOJA OLETTE TE NYKYSUKUPOLVI! Emmekä me ole mitään varkaita ja rikollisia toisinkuin kaltaisesi!
Kunnon työntekijä on toki palkkansa ansainnut, mutta sinä et kuulu heihin,, olet vain itsekäs sika! Ja kyllä työeläkeläiset on eläkkeensä niinikään ansainneet!Nykyajan vanhukset ja sairaat ovat maksaneet itse eläkkeensä työssä käydessä nuorena. Niin sinäkin maksat nyt.
- Anonyymi
🐒:kin ymmärtää paremmin asioita kuin sinä.
Kaikki työeläkettä saavat ovat maksaneet palkastaan eläkettä.
Jopa niin hyvin että tämähallitus otti sieltä ylimääräistä rahaa pois.
Ethän sinä Persu katueden sumentavilla aivoillasi tuota muista. - Anonyymi
Juu et ole Persu 😂🤣😂🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun palkkasummasta varastetaan 25 prosenttia työeläkeläisille, niin se raha on palkansaajalta pois. Ei pitäisi olla tuon vaikeampi ymmärtää.
Minä en rehki töissä työeläke-eliitin puolesta, vaan ainoastaan itseni takia saadakseni elannon.
Verot maksan mielelläni, enemmänkin saisi verottaa mitä nykyään, mutta tuota, että minulta varastetaan rahaa laiskojen työeläkeläisten luksuselämään, sitä en hyväksy, ja sille on tehtävä loppu.
Kelan rahoilla elävät nuukat eläkeläiset ovat huipputyyppejä. Heidän puolestaan maksan ilomielin veroja.
Verot menevät yhteiseen hyvään, kun taas työeläkerosvous vain laiskojen työeläkeläisten käyttöön. Tässä se ero, ja syy miksi työeläkkeiden maksaminen on lopetettava.Näin se menee. Työeläkejärjestelmä on laiton pyramidihuijaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajattele kuule kun sairastut kukaan ei viitsi hoitaa sua ja kun tulet vanhaksi muutamien vuosien päästä sinua haukutaan siitä ja otetaan sulta eläke pois.Laiskuri menet sitten töihin 80 vuotiaana etkä yhtään valita.
Ette te palkansaajia kuppaavat työeläkeläisloiset ainakaan ketään hoida. Tunnutte olevan meidän kustantamassa täysihoidossa 24/7.
Helppo sinunkin on siksi huudella ja purra ruokkivaa kättä, kun olet päässyt valmiille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun palkkasummasta varastetaan 25 prosenttia työeläkeläisille, niin se raha on palkansaajalta pois. Ei pitäisi olla tuon vaikeampi ymmärtää.
Minä en rehki töissä työeläke-eliitin puolesta, vaan ainoastaan itseni takia saadakseni elannon.
Verot maksan mielelläni, enemmänkin saisi verottaa mitä nykyään, mutta tuota, että minulta varastetaan rahaa laiskojen työeläkeläisten luksuselämään, sitä en hyväksy, ja sille on tehtävä loppu.
Kelan rahoilla elävät nuukat eläkeläiset ovat huipputyyppejä. Heidän puolestaan maksan ilomielin veroja.
Verot menevät yhteiseen hyvään, kun taas työeläkerosvous vain laiskojen työeläkeläisten käyttöön. Tässä se ero, ja syy miksi työeläkkeiden maksaminen on lopetettava.Oliko 🦧:la muuta noin fiksua kerrottavaa.
Persujen kateudella ei rajoa ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyajan vanhukset ja sairaat ovat maksaneet itse eläkkeensä työssä käydessä nuorena. Niin sinäkin maksat nyt.
Älä viitsi tuota valetta enää levittää. Pyramidihuijauksen nimeltään työeläkejärjestelmä rahoitus on julkista tietoa ja tälläkin palstalla jo käsitelty.
Työeläkkeet varastetaan palkansaajilta. Ainakaan minä en ole antanut lupaa omaisuuteni väärinkäyttöön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajattele kuule kun sairastut kukaan ei viitsi hoitaa sua ja kun tulet vanhaksi muutamien vuosien päästä sinua haukutaan siitä ja otetaan sulta eläke pois.Laiskuri menet sitten töihin 80 vuotiaana etkä yhtään valita.
Muutaman vuoden päästä 😂🤣😂🤣 tuo on vasta 25 -35 vuotias.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään ei edes pärjää mitenkään alle 2000€ kuussa.
Saat todella vähän 😢😢😢
- Anonyymi
Saatte pitää rahanne, mutta sitten me tupajumit vaaditaan, että kaikki tieverkosto pitää katkaista. Mitään ei enää ylläpidetä.
- Anonyymi
Suomen eläkejärjestelmä on varsin toimiva ja työeläkevarat ovat kohtalaisen tuottoisissa sijoituksissa. Toki johtajien palkoissa olisi varaa kriittiseen tarkasteluun. Sijoitukset ovat turvapuskuri. Pääsääntöisesti eläkkeet maksetaan tämän päivän eläkemaksuista.
Ongelma on siinnä, ettei suomalaiset ole tehneet riittävästi uusia maksajia. Eläkkeistä puolet tulisikin olla sidottu omien jälkeläisten maksamiin eläkemaksuihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkeläiset EI ole laiskoja, te nykyajan työssäkäyvät olette laiskoja ja tuhlaatte työnantajan aikaa omiin asioihinne! Eli haukut ihan väärää puuta, ja me työeläkeläiset olemme työnteolla ANSAINNEET ELÄKKEEMME! Ja lisäksi moni on rakentanut tätä maata toisinkuin te itsekkäät nykypolvet! Ja sinä varmasti tulet itse vaatimaan työeläkettä kun siihen ikään tulet! Jos siis saat elää siihen asti!
Hyvin osui kalikka kun alot tolleen parkumaan. 🤣🤣🤣
Faktat tekee kipeää... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen eläkejärjestelmä on varsin toimiva ja työeläkevarat ovat kohtalaisen tuottoisissa sijoituksissa. Toki johtajien palkoissa olisi varaa kriittiseen tarkasteluun. Sijoitukset ovat turvapuskuri. Pääsääntöisesti eläkkeet maksetaan tämän päivän eläkemaksuista.
Ongelma on siinnä, ettei suomalaiset ole tehneet riittävästi uusia maksajia. Eläkkeistä puolet tulisikin olla sidottu omien jälkeläisten maksamiin eläkemaksuihin.Työeläkehimmeli on perustuslain vastainen, koska siinä varastetaan palkansaajan omaisuutta eli palkkatuloa. Vapaaehtoiset työeläkkeet ovat toki mahdollisia.
Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin purkaa tuo laiton pyramidihuijaus ja siirtyä maksamaan eläkkeet kokonaisuudessaa valtion budjetista. - Anonyymi
Minun tilistä on tähän päivään viety suoraan tyel. Kerro, miten saan tilini tuolta osin, ettei sieltä joku pölli välistä? Minun kieltoni tuskin riittää. Jos et tajunnut, niin minä maksan omasta tilistäni omaa eläkettäni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun tilistä on tähän päivään viety suoraan tyel. Kerro, miten saan tilini tuolta osin, ettei sieltä joku pölli välistä? Minun kieltoni tuskin riittää. Jos et tajunnut, niin minä maksan omasta tilistäni omaa eläkettäni.
Olet näemmä harvinaisen yksinkertainen tapaus, jos niin luulet tekeväsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkeläiset EI ole laiskoja, te nykyajan työssäkäyvät olette laiskoja ja tuhlaatte työnantajan aikaa omiin asioihinne! Eli haukut ihan väärää puuta, ja me työeläkeläiset olemme työnteolla ANSAINNEET ELÄKKEEMME! Ja lisäksi moni on rakentanut tätä maata toisinkuin te itsekkäät nykypolvet! Ja sinä varmasti tulet itse vaatimaan työeläkettä kun siihen ikään tulet! Jos siis saat elää siihen asti!
Työeläkkeillä on omaisuuden suoja niihin koskeminen ei ole mahdollista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkkeillä on omaisuuden suoja niihin koskeminen ei ole mahdollista.
Sen verran saatte takaisin mitä olette maksaneet. Vähennettynä tietenkin jo saamanne työeläkkeet. Jos olette saaneet liikaa, niin maksatte korkojen kanssa ne valtiolle, joka käyttää rahat palkansaajien verotuksen keventämiseen.
Himmeli puretaan, ja jatkossa kaikki eläkeet maksetaan Kelan kautta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkeläiset EI ole laiskoja, te nykyajan työssäkäyvät olette laiskoja ja tuhlaatte työnantajan aikaa omiin asioihinne! Eli haukut ihan väärää puuta, ja me työeläkeläiset olemme työnteolla ANSAINNEET ELÄKKEEMME! Ja lisäksi moni on rakentanut tätä maata toisinkuin te itsekkäät nykypolvet! Ja sinä varmasti tulet itse vaatimaan työeläkettä kun siihen ikään tulet! Jos siis saat elää siihen asti!
Eläkeloisilta saakin leikata ja kunnolla, jos ei rahat riitä niin sen kesämöksän voi aina myydä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmiannoin viestisi leimaavana ja törkeänä!
Aivan oikein, KRP.lle jo ilmoitettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten kun sinä tulet siihen ikään että joudut eläkkeelle niin huudat että "Miksi palkansaajat ryövää meidän eläkeläisten varoja"! Olet itsekäs SIKA!
Voisit kuolla jo pois, olet rasite yhteiskunnalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun palkkasummasta varastetaan 25 prosenttia työeläkeläisille, niin se raha on palkansaajalta pois. Ei pitäisi olla tuon vaikeampi ymmärtää.
Minä en rehki töissä työeläke-eliitin puolesta, vaan ainoastaan itseni takia saadakseni elannon.
Verot maksan mielelläni, enemmänkin saisi verottaa mitä nykyään, mutta tuota, että minulta varastetaan rahaa laiskojen työeläkeläisten luksuselämään, sitä en hyväksy, ja sille on tehtävä loppu.
Kelan rahoilla elävät nuukat eläkeläiset ovat huipputyyppejä. Heidän puolestaan maksan ilomielin veroja.
Verot menevät yhteiseen hyvään, kun taas työeläkerosvous vain laiskojen työeläkeläisten käyttöön. Tässä se ero, ja syy miksi työeläkkeiden maksaminen on lopetettava.Jos nyt tarkkoja ollaan niin palkkasummasta ei oteta 25% eläkemaksuja vaan 7,15%.
Loppuosa määritellään palkasta ja sen maksaa työnataja.
Joo joo ja alkaa selittely että sinun työllä se on kustannettu, niinkuin myös pomosi työsuhdeauto jne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun tilistä on tähän päivään viety suoraan tyel. Kerro, miten saan tilini tuolta osin, ettei sieltä joku pölli välistä? Minun kieltoni tuskin riittää. Jos et tajunnut, niin minä maksan omasta tilistäni omaa eläkettäni.
Varmaan nykyisille eläkeläisillekkin tulisi tilittää heti heidän maksamansa eläkemaksut ja jo kuolleille tai oikeastaan perillisille tulisi maksaa taannehtuvasti taasen heidän maksamansa eläkemaksut jne.
Eläkejärjestelmä luotiin sen takia kun tavallinen tallaaja ei osannut itse säästää omaa eläkeikää varten.
Enkä muutenkaan tajua mitä säästetään jos lakkautetaan eläkejärjestelmä ja nostetaan veroja 25% jotta saadaan maksaa valtion pussista eläkeläisille toimeentulo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan nykyisille eläkeläisillekkin tulisi tilittää heti heidän maksamansa eläkemaksut ja jo kuolleille tai oikeastaan perillisille tulisi maksaa taannehtuvasti taasen heidän maksamansa eläkemaksut jne.
Eläkejärjestelmä luotiin sen takia kun tavallinen tallaaja ei osannut itse säästää omaa eläkeikää varten.
Enkä muutenkaan tajua mitä säästetään jos lakkautetaan eläkejärjestelmä ja nostetaan veroja 25% jotta saadaan maksaa valtion pussista eläkeläisille toimeentulo.kokoomuspersut persukokoomus natsihallitus tuhoaa...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18573200/tampere-pirha-hyvavointialue-pirte-tyoelamatoimistot-satanisti-fasistisia--jotain-pahasti-vialla - Anonyymi
Ai työeläkkeen saajat ovat laiskoja? Häpeäisit jos osaisit pirunsikiö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkeläiset EI ole laiskoja, te nykyajan työssäkäyvät olette laiskoja ja tuhlaatte työnantajan aikaa omiin asioihinne! Eli haukut ihan väärää puuta, ja me työeläkeläiset olemme työnteolla ANSAINNEET ELÄKKEEMME! Ja lisäksi moni on rakentanut tätä maata toisinkuin te itsekkäät nykypolvet! Ja sinä varmasti tulet itse vaatimaan työeläkettä kun siihen ikään tulet! Jos siis saat elää siihen asti!
Kyllä Näin on.
- Anonyymi
Juuri näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nyt tarkkoja ollaan niin palkkasummasta ei oteta 25% eläkemaksuja vaan 7,15%.
Loppuosa määritellään palkasta ja sen maksaa työnataja.
Joo joo ja alkaa selittely että sinun työllä se on kustannettu, niinkuin myös pomosi työsuhdeauto jne.Palkkasummasta ryövätään 25 prosenttia työeläkkeisiin. Se on omaisuutta, joka työntekijältä varastetaan.
- Anonyymi
Jaksaako Pyrkijä-moposi kiivetä Pyynikin tornille? Ollaan lasten kanssa täällä munkeilla. Voin antaa sinulle lasten nähden opetuksen, niin näkevät kuka heitä riistää ja miksi ei ole tulevaisuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Työeläkkeen saajat on jo työsä tehneet..toivottavasti itse et tule saamaan minkäänlaista eläkettä. Menet sitten 40 -50 vuoden työuran jälkeen iloiten töihin. Tosiasiassa kuuluisit pöpilään jo heti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan ole ryövännyt teidän laiskojen työssäkäyvien varoja, TE tässä ryöväätte meidän eläkeläisten varoja! Ja sinä voit pitää typerät kommenttis omana tietonas! EI ELÄKELÄISET MITÄÄN LAISKOJA OLE, vaan TE NYKYSUKUPOLVI OLETTE ITSE LAISKOJA!
Juuri näin
Laiskoilla ei ole työeläkettä. Ymmärsikö suunsoittaja ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten kun sinä tulet siihen ikään että joudut eläkkeelle niin huudat että "Miksi palkansaajat ryövää meidän eläkeläisten varoja"! Olet itsekäs SIKA!
Tai vaan hullu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et näköjään ole saanut ruokaa ja vaateita nuorena.
Kun noin vihaat vanhempiasi sekä hei jotka ovat maksaneet sinun neuvola ja koulunkäyntikulut.Onko vanhemmat jättäneet rassukka elättämättä ?)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä tuosta edellisestä välitä, meidän väestössä on jonkun verran hänenkaltaisia vätyksiä.
Ne on niitä joitten pitäisi olla hoidossa itse maksaen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi helvetti, miten varastetaan. Jos meinaat että palkastasi otetaan eläkemaksua. Näin on meiltäkin otettu.
Ennen voit kysyä kannattamaltasi hallitukselta, miten he muka löysivät eläkekassasta ylimääräistä rahaa jonka he ottivat omaan käyttöön.Aivan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ossaakohan aloittaja yhtään miettiä että ne on pois hänenkin sukulaisiltaan sitten.
Ei osaa koska on hullu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et maksa itse palkastasi eläkkeesi vakuutusmaksuja sinulle ei tule eläkettä kun vanhenet.
Ja se olisi oikein tuolle hullulle
Suosittelen vahvaa hirttonarua jo maanantaina. Vanhusten eläkkeiden kadehtijalla ei ole oikeutta elää ,ei ainakaan vapaana
Itse 28 vuotiaana halveksin tuollaista sikaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jättäkään avajan kommenti niihin turhiin tietemätömien joukkoon.
Ymmärtää sen vämmällikin ettei hänellä ole mitään käsitystä asioista.
Tienaa alle 3 000 € kk:sa ja kannattaa oikeistopolitiikkaa, silloin ei kaikki inkarit ole kanootissa.Olet niin oikeassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
750 000 loisii veronmaksajien rahoilla julkishallinnon palkkalistoilla kuten Petteri Orpo.
75 000 Ukrainan AZOV terroristien tukija elää täysihoidossa Suomen veronmaksajien kustannuksella.
Kymmeniä tuhansia valtiolta eläkettä saavia loisii julkisen sektorin töissä tuuraajina ja viran haltijoina, mitään järkevää työtä tekemättä.Joo mutta ei paska hallitus niiltä suinkaan ole ottamassakaan. Porvarit
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
750 000 laiskuria loisii Suomessa verovaroilla julkishallinnon palkkalistoilla kuten Petteri Orpo, lepomäki, kalma kauma, satakilo satonen, kaikki Kokoomuslaisia.
Eikös ne persutkin ole ? Onkos ne ehdottanut palkkionsa pienentämistä ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajattele kuule kun sairastut kukaan ei viitsi hoitaa sua ja kun tulet vanhaksi muutamien vuosien päästä sinua haukutaan siitä ja otetaan sulta eläke pois.Laiskuri menet sitten töihin 80 vuotiaana etkä yhtään valita.
Se hänen on tehtävä
Vaikka rollaattorilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laiskoja nuoria jaksa lyllertää kuin ruokapöytään enää ja nettiin.
Lihavia sikoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu se on, koska möykkääkin kuin persu, ja elää muiden piikkiin.
Persun aina tunnistaa möykästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🐒:kin ymmärtää paremmin asioita kuin sinä.
Kaikki työeläkettä saavat ovat maksaneet palkastaan eläkettä.
Jopa niin hyvin että tämähallitus otti sieltä ylimääräistä rahaa pois.
Ethän sinä Persu katueden sumentavilla aivoillasi tuota muista.Eihän åersu muista eikä ymmärrä mitään. Se on kumma kun PS puolue vetää sekopäät ja hihhulilahkot puoleensa
Anonyymi
2024-08-03 10:34:46
Palkansaajien ostovoima nousee huikeasti, kun palkkarahojen ryövääminen laiskoille työeläkeläisille loppuu.
------------
Et ole ilmeisesti koskaan ollut töissä?
Jos ihminen tekee yli 40v töitä ja maksaa Tel maksuja niin eikö hän
ole TYö eläkkeensä ansainnut?
Jos ihminen on ollut yli 40v tekemättä töitä niin miksi työeläkeläinen pitäisi rinnastaa
samalle tasolle?- Anonyymi
Ei se ole kuin persu
Muilla ei tuommosia törmäyksiä ole
Ihan sama persuhörhö joka päivittäin palstoilla öyhöttää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko 🦧:la muuta noin fiksua kerrottavaa.
Persujen kateudella ei rajoa ole.Näin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Työeläkkeet perustuu lakiin, jokainen maksaa eläkemaksuja ollessaan työelämässä, kun eläkeikä koittaa niin alkaa saamaan eläkettä nämä rahat tulee eläkevakuutus yhtiöiltä ei ole valtion rahoja. Valtion eläkkeet on erikseen. Jos yhtäkkiä vietäisiin eläke niin saattaisin suuttua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen verran saatte takaisin mitä olette maksaneet. Vähennettynä tietenkin jo saamanne työeläkkeet. Jos olette saaneet liikaa, niin maksatte korkojen kanssa ne valtiolle, joka käyttää rahat palkansaajien verotuksen keventämiseen.
Himmeli puretaan, ja jatkossa kaikki eläkeet maksetaan Kelan kautta.Ja mistä kelalle rahat ? Maksamalla hirmuvero vai sinäkö maksat mielelläsi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun palkkasummasta varastetaan 25 prosenttia työeläkeläisille, niin se raha on palkansaajalta pois. Ei pitäisi olla tuon vaikeampi ymmärtää.
Minä en rehki töissä työeläke-eliitin puolesta, vaan ainoastaan itseni takia saadakseni elannon.
Verot maksan mielelläni, enemmänkin saisi verottaa mitä nykyään, mutta tuota, että minulta varastetaan rahaa laiskojen työeläkeläisten luksuselämään, sitä en hyväksy, ja sille on tehtävä loppu.
Kelan rahoilla elävät nuukat eläkeläiset ovat huipputyyppejä. Heidän puolestaan maksan ilomielin veroja.
Verot menevät yhteiseen hyvään, kun taas työeläkerosvous vain laiskojen työeläkeläisten käyttöön. Tässä se ero, ja syy miksi työeläkkeiden maksaminen on lopetettava.Anonyymi
2024-08-03 11:23:50
Verot maksan mielelläni, enemmänkin saisi verottaa mitä nykyään, mutta tuota, että minulta varastetaan rahaa laiskojen työeläkeläisten luksuselämään, sitä en hyväksy, ja sille on tehtävä loppu.
-------------
Tämä on se vinetysjatkumo mitä persuiset hokee.
Siis minä en maksanut omaa työeläkettäni itselleni vaan sille joka jää työeläkkeelle.
Nyt kun olen eläkkeellä niin työssäkäyvä maksaa eläkettäni ja kun nykyinen maksajani jää eläkkeelle niin sen maksaa ................jne.
Persut hokee vaan sitä että vaikka niille maksetaan työeläkettä niin niitten ei tarvitsisi maksaa kellekkään mitään.
Tyypillistä persuilua taaaaaaaaaaaas kerran. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kokoomuspersut persukokoomus natsihallitus tuhoaa...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18573200/tampere-pirha-hyvavointialue-pirte-tyoelamatoimistot-satanisti-fasistisia--jotain-pahasti-viallaTuhoaa kaiken ikäisen elämän. Ei liene rikkaallakaan kiva hommata turvajärjestelyt ja liikkua kaduilla
- Anonyymi
Persu valehtelee, varastaa ja tappaa - jos ei muuten, niin nälkään...!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et maksa itse palkastasi eläkkeesi vakuutusmaksuja sinulle ei tule eläkettä kun vanhenet.
Ei se ymmärrä, että maksaa itselleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MENE NYT LAPSI PARKA KOULUUN JA OPETTELE SUOMEN LAKI.SINÄ MAKSAT IHAN OMAA TULEVAA ELÄKETTÄSI. JOS LAKKAAT MAKSAMASTA ET SAA ELÄKETTÄ.
Ei se ymmärrä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mistä kelalle rahat ? Maksamalla hirmuvero vai sinäkö maksat mielelläsi?
Veroprogressiota kiristämällä, pääomatuloille isompi veroprosentti, polttoaineverot ylös. Kokonaisveroastetta on varaa nostaa reilustikin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laiskoja nuoria jaksa lyllertää kuin ruokapöytään enää ja nettiin.
Ja huumeita pitää saada!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sun eläke maksullako maksetaan miljoonan eläkkeet älä nyt sentään suurentele.Et sen vertaa tiedä että maksat siinä omaa eläkettäsi.
Ei se tuollainen pottutohtori ymmärrä muuta kuin pottujen kasvulämpötilojen mittaustulokset, siinä kaikki!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🐒:kin ymmärtää paremmin asioita kuin sinä.
Kaikki työeläkettä saavat ovat maksaneet palkastaan eläkettä.
Jopa niin hyvin että tämähallitus otti sieltä ylimääräistä rahaa pois.
Ethän sinä Persu katueden sumentavilla aivoillasi tuota muista.Ja käytti omaksi hyväkseen rahat...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisit kuolla jo pois, olet rasite yhteiskunnalle.
Kuole itse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaksaako Pyrkijä-moposi kiivetä Pyynikin tornille? Ollaan lasten kanssa täällä munkeilla. Voin antaa sinulle lasten nähden opetuksen, niin näkevät kuka heitä riistää ja miksi ei ole tulevaisuutta.
Voi lapsiparkoja!
Millaisen vanhemman ovatkaan saaneet, raukat! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lihavia sikoja.
Huumepäissään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Eiköhän tuo toteudu ennen kuin sinä jäät eläkkeelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Onko koskaan tullut mieleenkään,että nykyiset nuoret joutuvat maksamaan sinun työeläkkeesi? Eihän se tietenkään tollasella kaltaisellesi itsekkäälle ihmiselle ole tullut mieleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan ole ryövännyt teidän laiskojen työssäkäyvien varoja, TE tässä ryöväätte meidän eläkeläisten varoja! Ja sinä voit pitää typerät kommenttis omana tietonas! EI ELÄKELÄISET MITÄÄN LAISKOJA OLE, vaan TE NYKYSUKUPOLVI OLETTE ITSE LAISKOJA!
No ei toi nykysukupolvien leimaaminenkaan kyllä oikein ole. Esimerkiksi itse sokeuduin synnynäisen näkövamman takia kesken insinööriopiskelun ja nyt pitää tulla toimeen täyden takuueläkkeen suuruisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Luuletko, että ihan huvikseni niin teen? Muistutan myös, että kaikki eläkkeellä olevat eivät sii ole mitään vanhuksia.
T. miksuh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten kun sinä tulet siihen ikään että joudut eläkkeelle niin huudat että "Miksi palkansaajat ryövää meidän eläkeläisten varoja"! Olet itsekäs SIKA!
elämä on valintoja täynnä, valitse itse mitä haluat, turha valittaa,.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et maksa itse palkastasi eläkkeesi vakuutusmaksuja sinulle ei tule eläkettä kun vanhenet.
oma valinta siis,,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkeläiset EI ole laiskoja, te nykyajan työssäkäyvät olette laiskoja ja tuhlaatte työnantajan aikaa omiin asioihinne! Eli haukut ihan väärää puuta, ja me työeläkeläiset olemme työnteolla ANSAINNEET ELÄKKEEMME! Ja lisäksi moni on rakentanut tätä maata toisinkuin te itsekkäät nykypolvet! Ja sinä varmasti tulet itse vaatimaan työeläkettä kun siihen ikään tulet! Jos siis saat elää siihen asti!
Silti ahneuksissanne ahneditte vielä asumistukeakin joka revitään meidän palkansaajien palkoista. Maksakaahan eläkeläiset asumisenne itse. Ottakaa se huomioon myös että mitä enemmän vanhenette sen riippuvaisempia olette nuoremmista työssäkäyvistä ja jos oikein alatte repimään suutanne saattaa teihin kohdistuvan avun laatu vähän heiketä. Se kun on niin että te alatte olemaan yhteiskunnalle pelkkä taakka koska ette enää tuota mitään. Että pitäkäähän sitä suuta pienemmällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan ole ryövännyt teidän laiskojen työssäkäyvien varoja, TE tässä ryöväätte meidän eläkeläisten varoja! Ja sinä voit pitää typerät kommenttis omana tietonas! EI ELÄKELÄISET MITÄÄN LAISKOJA OLE, vaan TE NYKYSUKUPOLVI OLETTE ITSE LAISKOJA!
Et sinä mikään eläkeläinen ole 😁 kunhan trollaat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten kun sinä tulet siihen ikään että joudut eläkkeelle niin huudat että "Miksi palkansaajat ryövää meidän eläkeläisten varoja"! Olet itsekäs SIKA!
Ja sitten kun sinä joudut hoitoon ja olet meidän nuorempien "laiskojen" avun varaan et taatusti soita suutasi mikäli haluat hoitoa itsellesi. Nimittäin tuolla asenteella saatat saada hieman huonompaa palvelua ja ketään ei kiinnosta pätkääkään joku toinen jalka haudassa oleva boomer. BTW sulla on ahkeraksi eläkeläisseksi kova parku asumistuista. Se meinaa sitä ettei eläkettäsi taida olla työstä kertynyt jos et sillä kykene edes maksamaan asunistasi 😁 Eli siis olet ollut itse laiskuri. Nimittäin omassa lähipiirissäni on eläkeläisiä jotka pystyvät maksamaan asumisensa ilman tukiakin koska ovat olleet ikänsä OIKEASTI töissä 😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten kun sinä tulet siihen ikään että joudut eläkkeelle niin huudat että "Miksi palkansaajat ryövää meidän eläkeläisten varoja"! Olet itsekäs SIKA!
Et sinä mikään eläkeläinen ole vaan trolli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitsi tuota valetta enää levittää. Pyramidihuijauksen nimeltään työeläkejärjestelmä rahoitus on julkista tietoa ja tälläkin palstalla jo käsitelty.
Työeläkkeet varastetaan palkansaajilta. Ainakaan minä en ole antanut lupaa omaisuuteni väärinkäyttöön.Aikoinaan työelämässä olessa ei minulta kysytty haluanko, että palkasta otetaan työeläke ym. maksut, ne vaan otettiin. Onneksi maksoin silloin ja nyt NAUTIN täysillä lokoisista eläkepäivistä, jotka olen 100% ansainnut. Tosin eläkettä alkoi kertyä vasta 23 vuotiaana, koska piti solidaarisesti avustaa sotaveteraaneja, näin meille ainakaan asia kerrottiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkehimmeli on perustuslain vastainen, koska siinä varastetaan palkansaajan omaisuutta eli palkkatuloa. Vapaaehtoiset työeläkkeet ovat toki mahdollisia.
Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin purkaa tuo laiton pyramidihuijaus ja siirtyä maksamaan eläkkeet kokonaisuudessaa valtion budjetista.Jos eläkejärjestelmä purettaisiin, pitäisi varat maksaa takautuvasti indeksikorotuksin kaikille työeläkettä maksaneille. Moni nykyinen eläkeläinen saisi kerralla aikamoisen potin. Entäpä niiden rahat, jotka eivät ikinä ehtineet eläkkeelle, mihin ne rahat jaetaan?
- Anonyymi
Niinpä ei taida onnistua kusipää, kun et tiedä että ne rahat on eläkevakuutus yhtiöiden ja niiden kerääminen ja jakaminen perustuu lakipykäliin. Sinä et niihin varmaan pääse käsiksi, jos asioiden tietämys on tuota luokkaa palkka ei liene hääppöinen. Työeläkkeet määräytyy tulojen mukaan mitä on ansaittu. Mukavaa on kun töitä tehty ja maksettu verot ym maksut niin nyt tippuu mukavasti eläkettä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun palkkasummasta varastetaan 25 prosenttia työeläkeläisille, niin se raha on palkansaajalta pois. Ei pitäisi olla tuon vaikeampi ymmärtää.
Minä en rehki töissä työeläke-eliitin puolesta, vaan ainoastaan itseni takia saadakseni elannon.
Verot maksan mielelläni, enemmänkin saisi verottaa mitä nykyään, mutta tuota, että minulta varastetaan rahaa laiskojen työeläkeläisten luksuselämään, sitä en hyväksy, ja sille on tehtävä loppu.
Kelan rahoilla elävät nuukat eläkeläiset ovat huipputyyppejä. Heidän puolestaan maksan ilomielin veroja.
Verot menevät yhteiseen hyvään, kun taas työeläkerosvous vain laiskojen työeläkeläisten käyttöön. Tässä se ero, ja syy miksi työeläkkeiden maksaminen on lopetettava.Tule koittamaan ottaa pois eläkkeet, silloin varmaan tapahtuisi kauheita?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sun eläke maksullako maksetaan miljoonan eläkkeet älä nyt sentään suurentele.Et sen vertaa tiedä että maksat siinä omaa eläkettäsi.
Eihän kukaan oikeasti maksa omaa eläkettä, tulojen mukaan määräytyy eläkkeen määrä. Työssäolevat maksaa eläkeläisten eläkkeitä, osa eläkerahoista on hyvin sijoitettu ja tuottaa hyvin. Kun työeläkkeitä alettiin maksamaan niin ei oltu rahoja kerätty vuosikymmeniä.
- Anonyymi
Kerran sinäkin vanhenet
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään ei edes pärjää mitenkään alle 2000€ kuussa.
Minulla sairaseläke 980€/kk josta vuokran omavastuun ja muiden pakollisten menojen jälkeen jää n,550€/kk käyttövaraa. Toimeentulotukea en saa,kun aina Kela laskee parikymppiä yli rajan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen eläkejärjestelmä on varsin toimiva ja työeläkevarat ovat kohtalaisen tuottoisissa sijoituksissa. Toki johtajien palkoissa olisi varaa kriittiseen tarkasteluun. Sijoitukset ovat turvapuskuri. Pääsääntöisesti eläkkeet maksetaan tämän päivän eläkemaksuista.
Ongelma on siinnä, ettei suomalaiset ole tehneet riittävästi uusia maksajia. Eläkkeistä puolet tulisikin olla sidottu omien jälkeläisten maksamiin eläkemaksuihin.Mistä niitä sopivia puolisoita löytyy,kun miehissä paljon mt ja päihdeongelmaisia sekä loput homoja...? Lisäksi ovat sitten nämä kulttuurinrikastuttajat.
- Anonyymi
Juu, pahimmat varkaat nr kyllä löytyy ihan täältä vasemmistosta, tuli aikoinaan sivutyönä oltua vartioliikkeellä työssä, kun otettiin kaupassa varkaita kiinni niin kyllä ne oli ihan näitä anarkisteja, ei tullut huomattua että olisi ollut yhtään normaalia kansalaista otettu kiinni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Mukava viettää eläke-elämää etelän lämmössä ja 3000€ elää mukavasti kun kaikkea ei ole verotettu tappiin . Ja Suomi asunnon myyntirahat (600 000€) hyvä hätävara jos jotain isompaa hankkii. Eikä sitä vaarallista rajanaapuria
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MENE NYT LAPSI PARKA KOULUUN JA OPETTELE SUOMEN LAKI.SINÄ MAKSAT IHAN OMAA TULEVAA ELÄKETTÄSI. JOS LAKKAAT MAKSAMASTA ET SAA ELÄKETTÄ.
Pahasti olet väärässä.Nykyeläkeläisten eläkkeitähän nyt maksettavilla eläkemaksuilla maksellaan.Ei se huutamalla miksikään muutu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyajan vanhukset ja sairaat ovat maksaneet itse eläkkeensä työssä käydessä nuorena. Niin sinäkin maksat nyt.
Taas toinen joka on ihan väärässä
- Anonyymi
Työeläkkeet maksaa vakuutusyhtiöt, ja sinne OrPon hallitus ei pääse huseraamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Idi- oot-ti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyajan vanhukset ja sairaat ovat maksaneet itse eläkkeensä työssä käydessä nuorena. Niin sinäkin maksat nyt.
Niiden eläkkeet oikeesti maksoi työnantaja ja tilitti eläkevakuutusyhtiöön.
- Anonyymi
DayShadow kirjoitti:
Anonyymi
2024-08-03 10:34:46
Palkansaajien ostovoima nousee huikeasti, kun palkkarahojen ryövääminen laiskoille työeläkeläisille loppuu.
------------
Et ole ilmeisesti koskaan ollut töissä?
Jos ihminen tekee yli 40v töitä ja maksaa Tel maksuja niin eikö hän
ole TYö eläkkeensä ansainnut?
Jos ihminen on ollut yli 40v tekemättä töitä niin miksi työeläkeläinen pitäisi rinnastaa
samalle tasolle?Just ja me 40 vuotta työtä tehneet maksamme veroja ja elätämme vielä tuollaiset luuserit, jotka ei muuta osaa , kun soittaa suutaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silti ahneuksissanne ahneditte vielä asumistukeakin joka revitään meidän palkansaajien palkoista. Maksakaahan eläkeläiset asumisenne itse. Ottakaa se huomioon myös että mitä enemmän vanhenette sen riippuvaisempia olette nuoremmista työssäkäyvistä ja jos oikein alatte repimään suutanne saattaa teihin kohdistuvan avun laatu vähän heiketä. Se kun on niin että te alatte olemaan yhteiskunnalle pelkkä taakka koska ette enää tuota mitään. Että pitäkäähän sitä suuta pienemmällä.
Ei kaikki eläkeläiset saa eläkeläistenasumistukea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei toi nykysukupolvien leimaaminenkaan kyllä oikein ole. Esimerkiksi itse sokeuduin synnynäisen näkövamman takia kesken insinööriopiskelun ja nyt pitää tulla toimeen täyden takuueläkkeen suuruisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Luuletko, että ihan huvikseni niin teen? Muistutan myös, että kaikki eläkkeellä olevat eivät sii ole mitään vanhuksia.
T. miksuhTyöeläkettä saa vasta vanhana.
Googletappa minkä ikäisenä sinä alat aikaisintaan saada. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläkeloisilta saakin leikata ja kunnolla, jos ei rahat riitä niin sen kesämöksän voi aina myydä.
Ostatko?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin se menee. Työeläkejärjestelmä on laiton pyramidihuijaus.
Sikäli kyllä, että nykyiset eläkk ovat liian suuria maksettuihin eläkemaksuihin nähden.
Malli perustui jatkuvaan kasvuun mutta kun ei osata enää lapsiakaan tehdä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään ei edes pärjää mitenkään alle 2000€ kuussa.
Kyä viksut pärjää aina.
Hunsvotille ei mikään riitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyä viksut pärjää aina.
Hunsvotille ei mikään riitä.Juuri näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitsi tuota valetta enää levittää. Pyramidihuijauksen nimeltään työeläkejärjestelmä rahoitus on julkista tietoa ja tälläkin palstalla jo käsitelty.
Työeläkkeet varastetaan palkansaajilta. Ainakaan minä en ole antanut lupaa omaisuuteni väärinkäyttöön.Saan vähän yli 5000 euroa eläkettä ja puolet vuodesta asun ulkomailla toisen puolen Suomessa. Kyllä tuo eläke riittää, kun ei ryyppää eikä tuhlaa ja on velattomat asunnot. Vakuutukset ja verot olen aina tähän maahan maksanut.
Yritä sinäkin, joka paniikissa huudat ja kadehdit toisten työeläkettä opiskella kunnon ammatti, niin saat myös töitä ja maksele kiltisti eläkemaksut, niin mekin teimme, eikä räksytetty kellekään. Eläkkeellä ei kenenkään tarvitse mennä töihin, vaan työt on tehty ja nyt on toisten vuoro. - Anonyymi
Niitä työeläkeläisiä on eniten persuissa,persut pois eduskunnasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Haista ny pitkä paska,ollaan aikoinaan sullekin saatu asiat niin että sulle on töitä,jos on taidat olla 40 eläkeläispersu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko vanhemmat jättäneet rassukka elättämättä ?)
Ei sitä ole ihmiset tehnyt, vaan sika pieraissut kannon nokkaan ja syntyi räksyttäjä joka maksaa palkastaan 25% eläkemaksuja, siinä vasta oikea älykääpiö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ette te palkansaajia kuppaavat työeläkeläisloiset ainakaan ketään hoida. Tunnutte olevan meidän kustantamassa täysihoidossa 24/7.
Helppo sinunkin on siksi huudella ja purra ruokkivaa kättä, kun olet päässyt valmiille.Voi kiesus sun ajatusmaailmaa,mutta eihän persu mitään toki ymmärräkkään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkehimmeli on perustuslain vastainen, koska siinä varastetaan palkansaajan omaisuutta eli palkkatuloa. Vapaaehtoiset työeläkkeet ovat toki mahdollisia.
Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin purkaa tuo laiton pyramidihuijaus ja siirtyä maksamaan eläkkeet kokonaisuudessaa valtion budjetista.Mee ny oikean aidosti psykiatrille on sen verran pöljää tuo sun persun puheet
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös ne persutkin ole ? Onkos ne ehdottanut palkkionsa pienentämistä ?
Miksi pitäisi pienentää. Sinne eduskuntaan voi jokainen pyrkiä, niin huomaa kuinka helppoa se on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silti ahneuksissanne ahneditte vielä asumistukeakin joka revitään meidän palkansaajien palkoista. Maksakaahan eläkeläiset asumisenne itse. Ottakaa se huomioon myös että mitä enemmän vanhenette sen riippuvaisempia olette nuoremmista työssäkäyvistä ja jos oikein alatte repimään suutanne saattaa teihin kohdistuvan avun laatu vähän heiketä. Se kun on niin että te alatte olemaan yhteiskunnalle pelkkä taakka koska ette enää tuota mitään. Että pitäkäähän sitä suuta pienemmällä.
Pidä ny persu se suus kiinni ku et ymmärrä muuta ku suoltaa valheitas,ai niin sähän oletkin persuparka
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, pahimmat varkaat nr kyllä löytyy ihan täältä vasemmistosta, tuli aikoinaan sivutyönä oltua vartioliikkeellä työssä, kun otettiin kaupassa varkaita kiinni niin kyllä ne oli ihan näitä anarkisteja, ei tullut huomattua että olisi ollut yhtään normaalia kansalaista otettu kiinni.
No siinä taas mielikuvitustarina,vai vasemmistolaisia otitte kiinni ja selvititte että ne oli vasemmistolaisia, persut on keksiny varastaa juoksukaljaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahasti olet väärässä.Nykyeläkeläisten eläkkeitähän nyt maksettavilla eläkemaksuilla maksellaan.Ei se huutamalla miksikään muutu.
Koita ny persu ymmärtää että jokainen työssä käyvä on maksanu omat eläkkeensä,ja me naksettiin omien vanhempiemme eläkkeet kun meillä alko eläke kertymään vasta 23 ikävuoden jälkeen, hyvä järjestelmä ja saa ottaa uudelleen käyttöön
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niiden eläkkeet oikeesti maksoi työnantaja ja tilitti eläkevakuutusyhtiöön.
Älä valehtele jokaiselta tilipussia köyhdytti oman eläkkeen maksu pöljä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MENE NYT LAPSI PARKA KOULUUN JA OPETTELE SUOMEN LAKI.SINÄ MAKSAT IHAN OMAA TULEVAA ELÄKETTÄSI. JOS LAKKAAT MAKSAMASTA ET SAA ELÄKETTÄ.
Ei Suomessa kukaan maksa omaa eläkettään.
Eläkemaksuja kerätään, kyllä, mutta niillä maksetaan kulloisellakin hetkellä eläkkeellä olevien eläkkeitä.
Esim multa kerätään 1000 euroa joka vitun kuukausi. TUHAT EUROA.
Sillä maksetaan tällä hetkellä eläkkeellä olevien eläkkeitä. Siis sinukin eläkettäsi, etkö sinä ollut joku eläkehuutaja?
Kyllä vituttaa. Mieluiten lopettaisin maksamisen ja senpä taidan tehdäkkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmiannoin viestisi leimaavana ja törkeänä!
Peru! Ei ole törkeä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ME työeläkeläiset EMME OLE LAISKOJA VAAN LAISKOJA OLETTE TE NYKYSUKUPOLVI! Emmekä me ole mitään varkaita ja rikollisia toisinkuin kaltaisesi!
Kunnon työntekijä on toki palkkansa ansainnut, mutta sinä et kuulu heihin,, olet vain itsekäs sika! Ja kyllä työeläkeläiset on eläkkeensä niinikään ansainneet!Kommentti eläkeläisiä kohtaan on selvä provo!!Älä ota kantaa!
Anonyymi kirjoitti:
750 000 loisii veronmaksajien rahoilla julkishallinnon palkkalistoilla kuten Petteri Orpo.
75 000 Ukrainan AZOV terroristien tukija elää täysihoidossa Suomen veronmaksajien kustannuksella.
Kymmeniä tuhansia valtiolta eläkettä saavia loisii julkisen sektorin töissä tuuraajina ja viran haltijoina, mitään järkevää työtä tekemättä.Ja lisää tänne halutaan, valtion tuille... jos edellisen hallituksen toiveet toteutuu, rajat ovat aina auki, vaikka miljoonalle afrikkalaiselle... ns. pakolaiselle...
- Anonyymi
Minun kalastus saappailla on korkeampi ÄO kuin sinulla. Kommettisi on joko provo tai olet todella mielenvikainen mulkku!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Oletko saanut töitä, miten kouluja käymätön voi saada Suomesta töitä. En usko, että olet töissä, kun koko elämäsi olet ollut yhteiskunnan elätti. Ei riitä, että olet yksinkeratainen ja köyhä, niin olet vielä helvetin ruma ja likainen sekä varas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläkeloisilta saakin leikata ja kunnolla, jos ei rahat riitä niin sen kesämöksän voi aina myydä.
Sinä et ikinä omista muuta kuin kusen haluiset pussihousut manne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun palkkasummasta varastetaan 25 prosenttia työeläkeläisille, niin se raha on palkansaajalta pois. Ei pitäisi olla tuon vaikeampi ymmärtää.
Minä en rehki töissä työeläke-eliitin puolesta, vaan ainoastaan itseni takia saadakseni elannon.
Verot maksan mielelläni, enemmänkin saisi verottaa mitä nykyään, mutta tuota, että minulta varastetaan rahaa laiskojen työeläkeläisten luksuselämään, sitä en hyväksy, ja sille on tehtävä loppu.
Kelan rahoilla elävät nuukat eläkeläiset ovat huipputyyppejä. Heidän puolestaan maksan ilomielin veroja.
Verot menevät yhteiseen hyvään, kun taas työeläkerosvous vain laiskojen työeläkeläisten käyttöön. Tässä se ero, ja syy miksi työeläkkeiden maksaminen on lopetettava.Kirjoittaja ei tiedä tuon taivaallista suomen eläkejärjestelmästä:)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään ei edes pärjää mitenkään alle 2000€ kuussa.
Miksei?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitsi tuota valetta enää levittää. Pyramidihuijauksen nimeltään työeläkejärjestelmä rahoitus on julkista tietoa ja tälläkin palstalla jo käsitelty.
Työeläkkeet varastetaan palkansaajilta. Ainakaan minä en ole antanut lupaa omaisuuteni väärinkäyttöön."työeläkejärjestelmä rahoitus on julkista tietoa ja tälläkin palstalla jo käsitelty."
Juu, tämä foorumihan se on se kaiken totuuden ja tiedon lähde :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin osui kalikka kun alot tolleen parkumaan. 🤣🤣🤣
Faktat tekee kipeää...Menes nyt vaan sinäkin töihin siitä ja tienaamaan sitä tulevaa eläkettäs
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen verran saatte takaisin mitä olette maksaneet. Vähennettynä tietenkin jo saamanne työeläkkeet. Jos olette saaneet liikaa, niin maksatte korkojen kanssa ne valtiolle, joka käyttää rahat palkansaajien verotuksen keventämiseen.
Himmeli puretaan, ja jatkossa kaikki eläkeet maksetaan Kelan kautta.Niin varmaan, teidän ikäryhmille tulee uudet säännöt ja lait. Vanhoja se ei koske
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et näköjään ole saanut ruokaa ja vaateita nuorena.
Kun noin vihaat vanhempiasi sekä hei jotka ovat maksaneet sinun neuvola ja koulunkäyntikulut.minulla on ollut kuluneet vaaterievut koko ikänsä kyllä paikatut vaatteet piti kelvata kansakoulussa siihen aikaa ei kukaan pilkannut paikatuista vaatteista myös työttömänä olin pysyvästi minä paikkasin nyt olen kansaneläkkeellä ja olen vanhoissa vaatteissa minulle käy vanhat kuluneet rievut takamuksen peitoksi en harrasta mitään vaan kotona makailen säästöjä tulee pienestä eläkkeestä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerran sinäkin vanhenet
Epåillä sopii, sellaisella asenteella mitä täällä on nähty. Sattuu vielä Juhaa leukaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kaikki eläkeläiset saa eläkeläistenasumistukea.
Ei kovinkaan moni, näitä yhteiskunnan luusereita ja epäkelpoja tukijusseja on huomattavasti enemmän
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkeläiset EI ole laiskoja, te nykyajan työssäkäyvät olette laiskoja ja tuhlaatte työnantajan aikaa omiin asioihinne! Eli haukut ihan väärää puuta, ja me työeläkeläiset olemme työnteolla ANSAINNEET ELÄKKEEMME! Ja lisäksi moni on rakentanut tätä maata toisinkuin te itsekkäät nykypolvet! Ja sinä varmasti tulet itse vaatimaan työeläkettä kun siihen ikään tulet! Jos siis saat elää siihen asti!
Työeläke on omalla työllä ansaittu joten se pitäisi olla ainoa maksettava eläke!
Kansaneläke ynnä muut pitää sen sijaan poistaa kokonaan!! Ihmisen kuuluu itse ansaita elatuksensa!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmiannoin viestisi leimaavana ja törkeänä!
Niinpä niin ,niin se elo ja aika rentää..Ennen valtio oli vain talonpojan vihollinen ja nyt se on jo eläkeläisen ja mamunkinkin vihollinen ja ennen pitkään kaikkien se on jopa kaikkien oman valtion kansalaistenkin vihollinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään ei edes pärjää mitenkään alle 2000€ kuussa.
Vaihda siis alaa ja paikkakuntaa,jos palkkasi ei riitä,jos valtio takaa opintovelkasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu se on, koska möykkääkin kuin persu, ja elää muiden piikkiin.
Kansalainen,aate kuin aate on aina piikkinä lihassasi ja haavana sielussasi ja taakkana unelmissasi,ellet sinä sitä vielä tiedä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Älä sitten valita, kun olet sairas tai vanhuuseläkkeellä. Ei ne sinun säästösi ikuisesti kestä..
- Anonyymi
Marinin kommunistihallitus jätti velkansa maksamatta.
Laita viestiä Italiaan, vai missä se nyt luuhaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.riikka purra:
"Menkää töihin, menkää töihin "!
Ja persutrolli jaksaa trollata, ja trollata!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Sinä et ole tehnyt päivääkään töitä, punikki.
Lipitä vaan vodkaa ja syö sitä hapankaalia.
Kaalipieru pahinta lajia, syö kaalia ja paskantaa
Bortskeittoa. - Anonyymi
Siksihän sitä on raadettu vuosikymmenet, että saadaan joskus työeläkettä. Ihan outo kommentti tuo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmiannoin viestisi leimaavana ja törkeänä!
Luuserit jouten olijat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai työeläkkeen saajat ovat laiskoja? Häpeäisit jos osaisit pirunsikiö.
Kuka saa ne maksetut työeläkemaksut, kun kuolee ennenkuin ehtii saamaan yhtään työeläkettä. Meneekö ne tuollaisten laiskojen räksyttäjien huumeisiin ja viinaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palkkasummasta ryövätään 25 prosenttia työeläkkeisiin. Se on omaisuutta, joka työntekijältä varastetaan.
Ei ainakaan sinulta poloiselta, kun sinua ei huoli kukaan työhön, etkä osaa tehdä mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, pahimmat varkaat nr kyllä löytyy ihan täältä vasemmistosta, tuli aikoinaan sivutyönä oltua vartioliikkeellä työssä, kun otettiin kaupassa varkaita kiinni niin kyllä ne oli ihan näitä anarkisteja, ei tullut huomattua että olisi ollut yhtään normaalia kansalaista otettu kiinni.
Entäs vasemmiston ex-pääministeri, ei riittänyt pääministerin palkkio, kun piti ruoatkin ja juomat varastaa perheelleen, vaikka asunto oli ilmainen. Vasemmalta löytyy erittäin paljon noita varkaita ja yhteiskunnan elättejä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niitä työeläkeläisiä on eniten persuissa,persut pois eduskunnasta
Katsos kun eduskuntaan on kansa valinnut edustajat. Persuissa on eniten korkeasti koulutettuja edustajia, jos älyät niin voit itse tarkistaa heidän ammattinsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Suomessa kukaan maksa omaa eläkettään.
Eläkemaksuja kerätään, kyllä, mutta niillä maksetaan kulloisellakin hetkellä eläkkeellä olevien eläkkeitä.
Esim multa kerätään 1000 euroa joka vitun kuukausi. TUHAT EUROA.
Sillä maksetaan tällä hetkellä eläkkeellä olevien eläkkeitä. Siis sinukin eläkettäsi, etkö sinä ollut joku eläkehuutaja?
Kyllä vituttaa. Mieluiten lopettaisin maksamisen ja senpä taidan tehdäkkin.Nyt sinulla tuli yksi tai kaksi nollaa liikaa. Täytyy kuitenkin sinua ymmärtää, kun lasket kaiken ruplina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan ole ryövännyt teidän laiskojen työssäkäyvien varoja, TE tässä ryöväätte meidän eläkeläisten varoja! Ja sinä voit pitää typerät kommenttis omana tietonas! EI ELÄKELÄISET MITÄÄN LAISKOJA OLE, vaan TE NYKYSUKUPOLVI OLETTE ITSE LAISKOJA!
👍👍👍👍👍👍
- Anonyymi
Ja taas Persut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmiannoin viestisi leimaavana ja törkeänä!
🥊🥊🥊🥊🥊🥊🥊🥊🥊🥊🥊🥊🥊🌷🌷🌷🌷
Enemmistö suomalaisista kokee istuvan hallituksen tehneen epäoikeudenmukaisia päätöksiä kaudellaan.
Erityisesti opiskelijoita, lapsia ja nuoria sekä työttömiä koskevat päätökset ja toimet on koettu epäoikeudenmukaiseksi. Asia selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön (Kaks) teettämästä kyselytutkimuksesta, jonka toteutti kesäkuun alussa tutkimusyhtiö Verian.
Lähes joka toinen arvioi myös, että eläkeläisiä ja ikääntyneitä sekä palkansaajia on kohdeltu hallituksen päätöksissä kaltoin. Työnantajia ja yrittäjiä taas on vastaajien mielestä kohdeltu suhteellisesti oikeudenmukaisimmin.
Tasan puolet katsoo, että hallitus on kohdellut työnantajia ainakin jokseenkin oikeudenmukaisesti, ja yrittäjien kohdalla tätä mieltä on 45 prosenttia.
Tutkimukseen haastateltiin yli tuhatta täysi-ikäistä Manner-Suomessa. Tutkimusaineisto koottiin Gallup Kanavalla 1.-5. kesäkuuta, ja tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
Lue myös: USU: Yli puolet suomalaisista arvioi Orpon hallituksen onnistuneen huonosti
Tausta vaikuttaa
Kyselyssä vastanneiden tuli pohtia asiaa 12 väestöryhmän näkökulmasta, ja lisäksi arvioida sitä, kuinka hallituksen toimet ovat vaikuttaneet heihin itseensä. 42 prosenttia vastasi kokevansa, että toimet eivät ole olleet heitä kohtaan epäreiluja, mutta 39 prosenttia sen sijaan koki niiden kohdelleen heitä epäoikeudenmukaisesti.
Hallituspuolueiden kannattajat suhtautuivat hallituksen päätöksiin tuntuvasti ymmärtäväisemmin kuin oppositiopuolueiden kannattajat. Myös ikä ja sukupuoli vaikuttavat siihen, miten kansalaiset hallituksen toimiin suhtautuvat.
Tutkimustulosten perusteella miehet kokivat naisia useammin, että hallitus ei ole tehnyt epäoikeudenmukaisia päätöksiä eri viiteryhmiä kohtaan. 18–30-vuotiaat suhtautuivat toimiin kriittisemmin, kun taas yli 60-vuotiaat suhtautuivat niihin suopeammin.
Ikääntyneiden kyselyyn osaa ottaneiden vastauksissa korostui näkemys siitä, että hallitus on toiminut epäreiluimmin juuri eläkeläisiä ja vanhuksia kohtaan. Kuitenkin vain neljäsosa heistä koki hallituksen toimien olleen heitä itseään kohtaan epäoikeudenmukaisia.🎯🎯🎯
Nyt kun jo alkaa
Osa perussuomalaisia eduskuntavaaleissa äänestäneistä alkaa hahmottamaan, että hallituksen tekemät päätökset, kuten leikkaukset sosiaaliturvaan, koskettavat heitä itseään, riikka petos purra sanoo.
Äänestä SDP se on työläiperheen asialla
Äänestä sak
Äänestä sdp
Äänestä työväen tukia
Äänestä. Työnyekijöiden puolesta yoeislakkoa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan ole ryövännyt teidän laiskojen työssäkäyvien varoja, TE tässä ryöväätte meidän eläkeläisten varoja! Ja sinä voit pitää typerät kommenttis omana tietonas! EI ELÄKELÄISET MITÄÄN LAISKOJA OLE, vaan TE NYKYSUKUPOLVI OLETTE ITSE LAISKOJA!
🎯🎯🎯
Nyt kun jo alkaa
Osa perussuomalaisia eduskuntavaaleissa äänestäneistä alkaa hahmottamaan, että hallituksen tekemät päätökset, kuten leikkaukset sosiaaliturvaan, koskettavat heitä itseään, riikka petos purra sanoo.
Äänestä SDP se on työläiperheen asialla
Äänestä sak
Äänestä sdp
Äänestä työväen tukia
Äänestä. Työnyekijöiden puolesta yoeislakkoa
Persujen kannatus palautunee sille kuuluvalle tasolle. Ennen eduskuntavaalia tehdyt vaalilupaukset osoittautuivat petokseksi ja pettymykseksi. Persut lähtivät Orpon oikeistohallitukseen kuin "soitellen taloussotaan". Vaaliohjelmasta sovittiin Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tavoitteiden mukaan.
Kaikki muistavat persujen puheenjohtajan, nykyisen valtiovarainministeri Purran vaalilupauksen: "köyhiltä ei sosiaaliturvasta leikata, vaikka kokoomus niin haluaa".
Pian leikkaukset olivat Orpon hallituksen hallitusohjelmassa, joista ei tingitä, vaikka ne pitkittävät lamaa ja leipäjonoja.
Kokoomus mainosti hallituksen ohjelmaa
TYÖN LINJAKSI.
KOKOOMUSLAINEN TYÖN LINJA On ollut jatkoa Sipilän hallituksen kilpailukyky-sopimukselle (kiky), jota silloinen valtiovarainministeri Petteri Orpo oli EK:n tavoitteiden mukaisesti Sipilän pääministerikaudella viemässä maaliin. Myös Sipilän "kiky I" heikensi työehtoja: palkat jäädytettiin, vuosi-lomapäiviä vähennettiin jne.
Orpon oikeistohallitus kirjasi "kiky II" työehtojen heikennykset hallitusohjelmaan ja ilmoitti työntekijäjärjestöille, että hallitusohjelmasta ei tingitä. Hallitusohjelmassa olevista EK:n työehtojen heikennys tavoitteista tulikin TARJOUS, JOSTA EI VOI KIELTÄYTYÄ.
Ennen vaalia äänestäjät eivät tienneet, että Orpon oikeistohallituksesta tulee Työmarkkinaosapuolia, ja järjestäytyneen ammattiyhdistysliikkeen palkansaajien edunvalvonnalle tulee STOP, kun heikennykset (muun muassa uudet lakko lait) kirjataan työlaiksi.
Persut eivät ilmeisesti tienneet, mitä tuleman piti, kun läksivät hallitusvastuussa tukemaan sosiaaliturvan leikkauksia ja työehtojen sekä työttömyysturvan heikennyksiä. Jopa niin, että työttömiksi jääneitä ja pätkätyöläisiä kutsuvat "lusmuilijoiksi", millä yrittävät perustella eriarvoisuuden ja köyhyyden kasvua. Jopa toimeentulotuki, joka on viimesijainen tuki ennen leipäjonoja, leikataan.
Eurovaalit osoittivat, että äänestäjät alkavat herätä ymmärtämään miten moni äänesti vastoin omaa etuaan ja vastoin yhteiskunnan etua kun työttömyys kasvaa nopeasti (n. 300.000 työtöntä) ja konkurssit lisääntyvät. Eriarvoisuuden kasvu näkyy paitsi ihmisten ostovoimasta myös kasvaneita terveyseroina.
Vuonna 2019 persut olivat suurin puolue 122 äänestysalueella ja nyt eurovaalissa ei enää ainoassakaan.
Persuja äänesti eurovaalissa vain 7,6 %, yhteensä 139.019 äänestäjää.
Vasemmistoliittoa äänesti 17,3 %, yhteensä 316.758 äänestäjää.
Vasemmistoliiton tiedetään SDP:n lisäksi olevan työväen puolue, joka vastustaa työehtojen ja työttömyysturvan heikennyksiä, mikä on oikea ja rehellinen työn ja työllisyyden linja.
Ilman mitään kiky-kikkailuja ja ilman lusmuilu-selityksiä.
ÄänestäNyt on kiva kilpailuttaa yrittäjää ja kyykyttää ahnetta kauppiasta
Pyydän tarjouksia ja kyselen tuotteista ,
Sitten vaan ilmoitan että ovat liian kalliista en osta jos et laske hintaa puoleeen
Nappikauppiaat aivan raivoissaan kun aina vedetön heitä.
🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹👺🌵🌹🌹🌵😌🚕🚓🥰😅😆🛺🛺🛺🛺🥰😃🌴🔪🔪
Yrittäjät nauttikaa nyt ihailemastanne kokoomus politiikasata jossa kansalta viedään kaikki rahat ja teille ei jää mitään
Rikas monimiljonääri vaan rikastuu
Vale kokkare - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Haista mitä haistat.mene itse töihin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkeläiset EI ole laiskoja, te nykyajan työssäkäyvät olette laiskoja ja tuhlaatte työnantajan aikaa omiin asioihinne! Eli haukut ihan väärää puuta, ja me työeläkeläiset olemme työnteolla ANSAINNEET ELÄKKEEMME! Ja lisäksi moni on rakentanut tätä maata toisinkuin te itsekkäät nykypolvet! Ja sinä varmasti tulet itse vaatimaan työeläkettä kun siihen ikään tulet! Jos siis saat elää siihen asti!
Toivottavasti edellisen kirjoittaja kommentti oli vitsi😀😀. Tai ei voi kuvitella mitä pään sisällä liikkuu. Sen tu in junan voisi ajaa vaikka päin eduskuntataloa😵
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten kun sinä tulet siihen ikään että joudut eläkkeelle niin huudat että "Miksi palkansaajat ryövää meidän eläkeläisten varoja"! Olet itsekäs SIKA!
Samaa mieltä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ME työeläkeläiset EMME OLE LAISKOJA VAAN LAISKOJA OLETTE TE NYKYSUKUPOLVI! Emmekä me ole mitään varkaita ja rikollisia toisinkuin kaltaisesi!
Kunnon työntekijä on toki palkkansa ansainnut, mutta sinä et kuulu heihin,, olet vain itsekäs sika! Ja kyllä työeläkeläiset on eläkkeensä niinikään ansainneet!Luulen että kommentoijan on tarkoitus vaan ärsyttää ei pidä laskea ihon alle. Tuskin on töitä koskaan tehnyt😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Muuta britteihin siellä on vaan se että jos et muista itse maksaa eläkettä itsellesi ni voi voi koita si eläkkeelle jäädessäsi jollai tulla toimeen toki löytyy varmaan niitäkin homoja jotka vanhallemiehelle maksaa kun persettäs niille annat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun palkkasummasta varastetaan 25 prosenttia työeläkeläisille, niin se raha on palkansaajalta pois. Ei pitäisi olla tuon vaikeampi ymmärtää.
Minä en rehki töissä työeläke-eliitin puolesta, vaan ainoastaan itseni takia saadakseni elannon.
Verot maksan mielelläni, enemmänkin saisi verottaa mitä nykyään, mutta tuota, että minulta varastetaan rahaa laiskojen työeläkeläisten luksuselämään, sitä en hyväksy, ja sille on tehtävä loppu.
Kelan rahoilla elävät nuukat eläkeläiset ovat huipputyyppejä. Heidän puolestaan maksan ilomielin veroja.
Verot menevät yhteiseen hyvään, kun taas työeläkerosvous vain laiskojen työeläkeläisten käyttöön. Tässä se ero, ja syy miksi työeläkkeiden maksaminen on lopetettava.Mitä sinulle tapahtuu, jos sairastut ja joudut ennen eläkeikääsi työkyvyttömyyden takia eläkkeelle? Ilmeisesti et halua eläkettä ja siten lukeutua mainitsemiisi laiskoihin eläkeläisiin, vaan elät "ilmasta"?
Olethan allekirjoittanut kansalaisaloitteen eutanasian puolesta, se tulee tarpeeseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitsi tuota valetta enää levittää. Pyramidihuijauksen nimeltään työeläkejärjestelmä rahoitus on julkista tietoa ja tälläkin palstalla jo käsitelty.
Työeläkkeet varastetaan palkansaajilta. Ainakaan minä en ole antanut lupaa omaisuuteni väärinkäyttöön.Noin siis kommentoi tuleva varas. Joka vanhetessaan oman ajatuksensa sanoin varastaa palkansaajilta.
- Anonyymi
Äläppä pikkunen tyrkytä omia tapojasi meille muille sut pitäs laittaa turkin hihaan ja nussia uusiksi se miksi mä haluaisin olla ainoa ihminen maailmassa ni voisin todeta itse henkilökohtaisesti kuinka kauan kestäisi kun luonto ottaisi omansa takaisin me ihmiset olemme se tämän maailman tyhmin eläin mitä tällä pallolla on koskaan ollut riesanaan kävi vaan niin huonosti maapalloa ajatellen että jääkausi tappo dinosaurukset sukupuuttoon eikä ihmiset
- Anonyymi
Oletkos koskaan ajatellut, että työurasi (urien) jälkeen sinustakin tulee eläkeläinen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ette te palkansaajia kuppaavat työeläkeläisloiset ainakaan ketään hoida. Tunnutte olevan meidän kustantamassa täysihoidossa 24/7.
Helppo sinunkin on siksi huudella ja purra ruokkivaa kättä, kun olet päässyt valmiille.Olisiko niin hassusti että nykyiset eläkeläiset ovat tehneet aiemmin töitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä saan nettona vähän yli 800 euroa työeläkettä, onko se mielestäsi leveästi elämistä??
Työeläke jos 800 niin saat kelalta yli 300 kansaneläkettä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmiannoin viestisi leimaavana ja törkeänä!
Naiset haluavat vain seksiä. Naiset haluavat aina naida tai tyydyttää itseään. Jotenkin omituista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ME työeläkeläiset EMME OLE LAISKOJA VAAN LAISKOJA OLETTE TE NYKYSUKUPOLVI! Emmekä me ole mitään varkaita ja rikollisia toisinkuin kaltaisesi!
Kunnon työntekijä on toki palkkansa ansainnut, mutta sinä et kuulu heihin,, olet vain itsekäs sika! Ja kyllä työeläkeläiset on eläkkeensä niinikään ansainneet!Eläke on sosiaalituki. Eli eläkeläiset ovat pummeja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MENE NYT LAPSI PARKA KOULUUN JA OPETTELE SUOMEN LAKI.SINÄ MAKSAT IHAN OMAA TULEVAA ELÄKETTÄSI. JOS LAKKAAT MAKSAMASTA ET SAA ELÄKETTÄ.
Dementikko avautui.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkehimmeli on perustuslain vastainen, koska siinä varastetaan palkansaajan omaisuutta eli palkkatuloa. Vapaaehtoiset työeläkkeet ovat toki mahdollisia.
Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin purkaa tuo laiton pyramidihuijaus ja siirtyä maksamaan eläkkeet kokonaisuudessaa valtion budjetista.Sitten et saa sinäkään eläkettä :D. Oletko tyhmä? Maksat nyt ja sitten aikanaan saat eläkettä, jos maksajia riittää. Mohammedit maksavat eläkkeesi kenties ja heidän Itä-Helsingissä varttuneet 7 lastaan. Vaimot elelevät sitten verovaroin leveästi ja heiluttavat burkhaansa sängyssä korkeintaan :D.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Mutta espanjaan tarvitaan työlupa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Eipä tällä 1040 e työeläkkeellä hulppeasti elä. 43v siihen töitä tehty ja 15 vuotiaana alotettu. Kateus on kavala tauti. Tästä maksetaan vuokraa,lääkkeet plus muut maksut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi helvetti, miten varastetaan. Jos meinaat että palkastasi otetaan eläkemaksua. Näin on meiltäkin otettu.
Ennen voit kysyä kannattamaltasi hallitukselta, miten he muka löysivät eläkekassasta ylimääräistä rahaa jonka he ottivat omaan käyttöön.Palkasta menee eläkemaksua työeläkkeellä olevat on oikeutettuja eläkeläisalennuksiin esim. matkustamiseen teattereihin, kaikkiin tapahtumiin. Miksi Kelan kansaneläke takuueläke jne. saavat eläkeläisalennukset vaikka eivät ole työeläkettä kerryttäneet onneksi loppuu kansaneläkkeen maksu ulkomaille. pysykööt kansaneläkeläiset omassa kotikunnassa nämä työn vieruksujat eivät tarvitse mitään alennuksia mihinkään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan oikein, KRP.lle jo ilmoitettu.
.... Ja Herkule Poirotille...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MENE NYT LAPSI PARKA KOULUUN JA OPETTELE SUOMEN LAKI.SINÄ MAKSAT IHAN OMAA TULEVAA ELÄKETTÄSI. JOS LAKKAAT MAKSAMASTA ET SAA ELÄKETTÄ.
Palkkatulostani olen maksanut oman työeläkkeeni. Työnteko kannattaa saat kerättyä samalla työeläkkeesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jättäkään avajan kommenti niihin turhiin tietemätömien joukkoon.
Ymmärtää sen vämmällikin ettei hänellä ole mitään käsitystä asioista.
Tienaa alle 3 000 € kk:sa ja kannattaa oikeistopolitiikkaa, silloin ei kaikki inkarit ole kanootissa.Minä tienaan alle 3 tonnia.
Ja äänestän aito isänmaallista puoluetta, sitä ainoaa ja oikeaa.
Jotka aidosti ovat suomalaisten puolella.
Äänestä sinäkin Perussuomalaista, aina 🇫🇮🇫🇮🇫🇮👍👍👍 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkehimmeli on perustuslain vastainen, koska siinä varastetaan palkansaajan omaisuutta eli palkkatuloa. Vapaaehtoiset työeläkkeet ovat toki mahdollisia.
Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin purkaa tuo laiton pyramidihuijaus ja siirtyä maksamaan eläkkeet kokonaisuudessaa valtion budjetista.Muista, että elämme sosialismissa. Siksi suuret verot, veroja verojen päälle. Tavaduunarin eläkkeet pieniä, kuten palkat.
Poliittis- ja talouseliitillä kovat tulot, koska hyväveli mafia, rakenteellinen korruptio.
Olemme Euroopan " Venäjä " nro 2. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Suomessa kukaan maksa omaa eläkettään.
Eläkemaksuja kerätään, kyllä, mutta niillä maksetaan kulloisellakin hetkellä eläkkeellä olevien eläkkeitä.
Esim multa kerätään 1000 euroa joka vitun kuukausi. TUHAT EUROA.
Sillä maksetaan tällä hetkellä eläkkeellä olevien eläkkeitä. Siis sinukin eläkettäsi, etkö sinä ollut joku eläkehuutaja?
Kyllä vituttaa. Mieluiten lopettaisin maksamisen ja senpä taidan tehdäkkin.Onkohan sulla mennyt puurot ja vellit sekaisin? Työnantaja ja työntekijä maksavat kumpikin osan työeläkemaksusta. Työntekijän maksuosuus alle 53-vuotiailla ja 63 vuotta täyttäneillä työntekijöillä on 7,15 prosenttia ja 53–62-vuotiailla 8,65 prosenttia. Eli on sulla ISO palkka, jos 1000€ kuukaudessa maksat työekäkemaksua. Laskepas uudestaan. Veroa saatat maksaakin 1000€/kk palkastasi, mutta se ei ole tuöeläkemaksua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun palkkasummasta varastetaan 25 prosenttia työeläkeläisille, niin se raha on palkansaajalta pois. Ei pitäisi olla tuon vaikeampi ymmärtää.
Minä en rehki töissä työeläke-eliitin puolesta, vaan ainoastaan itseni takia saadakseni elannon.
Verot maksan mielelläni, enemmänkin saisi verottaa mitä nykyään, mutta tuota, että minulta varastetaan rahaa laiskojen työeläkeläisten luksuselämään, sitä en hyväksy, ja sille on tehtävä loppu.
Kelan rahoilla elävät nuukat eläkeläiset ovat huipputyyppejä. Heidän puolestaan maksan ilomielin veroja.
Verot menevät yhteiseen hyvään, kun taas työeläkerosvous vain laiskojen työeläkeläisten käyttöön. Tässä se ero, ja syy miksi työeläkkeiden maksaminen on lopetettava.Kuuleppas,ku tää järjestelmä on kiertokulkua...kyllä itsekukainenkin on oman eläkkeensä ennakkoon maksanut ja oikeutetusti saa sen...kuten sinä,minä ja muut työläiset tulevaisuudessa, jos tämä tappajahallitus ei keksi rakentaa omaa rataa kaikille näille köyhiä päin näköö sylkeville ministereille ja lakkauta koko eläkejärjestelmää...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän tuo toteudu ennen kuin sinä jäät eläkkeelle.
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Etköhän sinäkin ala tekemään ihan samaa kun sinulle tulee paljon ikää. Vai meinaistko pärjätä loppuikäsi ilman eläkettä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei toi nykysukupolvien leimaaminenkaan kyllä oikein ole. Esimerkiksi itse sokeuduin synnynäisen näkövamman takia kesken insinööriopiskelun ja nyt pitää tulla toimeen täyden takuueläkkeen suuruisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Luuletko, että ihan huvikseni niin teen? Muistutan myös, että kaikki eläkkeellä olevat eivät sii ole mitään vanhuksia.
T. miksuh"Esimerkiksi itse sokeuduin synnynäisen näkövamman takia kesken insinööriopiskelun"
T. miksuh
miksuh: jos kerran olet sokea, oletko jo tehnyt rikosilmoituksen siitä, että Suomen Numerot Numpac Oy, joka on tasaosuuksin Elisan, dna:n ja Telian omistama, törkeästi rikkoo vammaislain mukaisia oikeuksiasi ?
Entä, oletko tehnyt rikosilmoituksen siitä, että silloisen viestintäviraston (nyk. Traficom) virkamiehet ovat antaneet suostumuksensa sille, että edellä mainittu ensimmäinen rikos on saanut tapahtua ? Käsittääkseni on laitonta ja virkavirhe se, että valtion viraston virkamies antaa operaattoreille luvan lainvastaiseen toimintaan.
Asiaan liittyviä lainkohtia:
1) Vammaislaki: Vammaisella on yhteiskunnassa samat oikeudet kuin muillakin.
Näin ollen, jos laki takaa kansalaisille tietyn oikeuden, tuo sama oikeus kuuluu myös sokealle. Ja jos tuon oikeuden jokin taho haluaa sokealta riistää, tuo kyseinen taho syyllistyy silloin rikokseen.
2) Laki sähköisistä palveluista, 102§:
102 § (23.11.2018/1003)
Puhelinnumeron siirrettävyys
Puhelinverkossa toimiva teleyritys on velvollinen osaltaan huolehtimaan siitä, että saatavilla on yleinen, kattava ja maksuton tiedotuspalvelu siirretyistä puhelinnumeroista.
Linkki lakitekstiin:
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20140917
Nyt siis on käynyt niin, että viestintäviraston virkamies on lainvastaisesti antanut operaattoreille luvan lopettaa ilmaisnumerossa 0800 0 2202 annettava äänimuotoinen siirrettyjen numeroiden tiedotuspalvelu.
Tämä päätös on käytännössä estänyt sokeilta pääsyn ko. palveluun, vaikka operaattorit ovat lain mukaan velvollisia kyseisen palvelun tarjoamiseen: "yleinen, kattava ja maksuton tiedotuspalvelu siirretyistä puhelinnumeroista".
Jos siis käytössäsi on liittymä, jossa on eri hinnat puheluille oman operaattorin liittymiin vs. kilpailevan operaattorin liittymiin, niin silloin ilman tuota tiedotuspalvelua ei toteudu se hintamerkintäasetuksen pykälä, jonka pitäisi taata sinulle se, että ennen jokaista soittamaasi puhelua sinulla on laillinen oikeus saada tietää puhelun hinta, tai hinnoitteluperuste, jonka mukaan ko. hinta muodostuu.
miksuh: arvostan myös suuresti teknistä tietämystäsi, toisin kuin M-Kar, joka esittää asiantuntijaa, muttei sitä oikeasti ole. - Anonyymi
Vai nousee palkansaajien "ostovoima"kun työeläkkeet loppuvat. Niinkö tosiaan luulet? Monet 70 luvun nuoret viettivät työajan liukuhihnalla 15-v eteenpäin. He mahdollistivat venäjän kaupan ja tekivät töitä pienellä palkalla ja loivat nykyisen hyvinvointi yhteiskunnan josta eräät saavat nauttia. Onko liikaa vaadittu jos he maksamiaan veroja vastaan saisivat eläkkeen. Heidän nuoruutensa kului sodassa tai sorvin äärellä kun rikkaiden jälkeläiset opiskelivat ja harrastivat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jättäkään avajan kommenti niihin turhiin tietemätömien joukkoon.
Ymmärtää sen vämmällikin ettei hänellä ole mitään käsitystä asioista.
Tienaa alle 3 000 € kk:sa ja kannattaa oikeistopolitiikkaa, silloin ei kaikki inkarit ole kanootissa.No ei ole kaikki inkkarit kanootissa ei, jos tienaa alle 3000 tonnia😅 Itselläni on ylempi korkeakoulututkinto ja paljon osaamista ja opintoja takana. Yli 20 vuotta työkokemusta. Silti yllän nippanappa tuohon 3000 euron palkkaan. Eli ei varmaan minullakaan sitten ole kaikki inkkarit kanootissa😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkeläiset EI ole laiskoja, te nykyajan työssäkäyvät olette laiskoja ja tuhlaatte työnantajan aikaa omiin asioihinne! Eli haukut ihan väärää puuta, ja me työeläkeläiset olemme työnteolla ANSAINNEET ELÄKKEEMME! Ja lisäksi moni on rakentanut tätä maata toisinkuin te itsekkäät nykypolvet! Ja sinä varmasti tulet itse vaatimaan työeläkettä kun siihen ikään tulet! Jos siis saat elää siihen asti!
Opiskelin juristiksi ja samalla tein töitä, jaoin Hesaria tai olin kaikkien tietämättömien halveksima sylkykuppi kaupan kassalla. Ilman velkataakkaa valmistuin.
Vielä lisenssiaattinakin tein kahta työtä juristina ja isännöisijänä. Ei yhtään hävetä 32 vuoden uurastamisella ansaittu 4000 euron eläke. Keneltä se on pois? Viimeisen päälle olin ja vielä eläkkeelläkin h.....tin hyvä veronmaksaja. Ainakaan en ole nyt enkä ole ennenkään ollut KELAn asiakas.
Ihan tavallinen suomalainen juntti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyajan vanhukset ja sairaat ovat maksaneet itse eläkkeensä työssä käydessä nuorena. Niin sinäkin maksat nyt.
Ei välttämättä, eläkelaki tuli 1.7. 1962 eli sitä aiemmilta töiltä ei myöskään eläkekertymää.
Aiemmin oli vain vanhuuseläke. - Anonyymi
Jaaha juutalainen haluaa oman eläkkeensä luovuttaa pois ja sukulaistensa. Sehän on jaloa Suomi rikastuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos te laiskat työelkeläiset olette muka ansainneet työeläkkeenne, niin miksi te varastatte meidän palkansaajien rahat?
Kyllä se vaan niin on, että työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja annettava palkansaajien itse käyttää rahansa.
Menkää laiskurit töihin, jos haluatte elää leveästi.Muista ettet sinäkään ole omaa eläkettäsi ansainnut.Pysyt töissä 90 vuotiaaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et näköjään ole saanut ruokaa ja vaateita nuorena.
Kun noin vihaat vanhempiasi sekä hei jotka ovat maksaneet sinun neuvola ja koulunkäyntikulut.Vauvana tuonkin vaipat joku vaihtanut nenän niistänyt mutta tommonen tuli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi helvetti, miten varastetaan. Jos meinaat että palkastasi otetaan eläkemaksua. Näin on meiltäkin otettu.
Ennen voit kysyä kannattamaltasi hallitukselta, miten he muka löysivät eläkekassasta ylimääräistä rahaa jonka he ottivat omaan käyttöön.Meillä kuitenkin varkaat joutuu kiinni ja maksamaan takaisin minkä puolueen jäsen tahansa tai ministeri niinkuin kansanedustajakin.Meillä on rikollisia kohtaan taas arvo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
750 000 loisii veronmaksajien rahoilla julkishallinnon palkkalistoilla kuten Petteri Orpo.
75 000 Ukrainan AZOV terroristien tukija elää täysihoidossa Suomen veronmaksajien kustannuksella.
Kymmeniä tuhansia valtiolta eläkettä saavia loisii julkisen sektorin töissä tuuraajina ja viran haltijoina, mitään järkevää työtä tekemättä.Mitä maksaa yhden vastaanotto talon ylläpito kulut ja niitä on satoja.Yhteensä verovaroista. Heidän terveyden hoito ruoka ja lämmityskulut.( Oikeasti heidän kuuluu maksaa vuokra ja ruoka omista tukirahoistaan).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun palkkasummasta varastetaan 25 prosenttia työeläkeläisille, niin se raha on palkansaajalta pois. Ei pitäisi olla tuon vaikeampi ymmärtää.
Minä en rehki töissä työeläke-eliitin puolesta, vaan ainoastaan itseni takia saadakseni elannon.
Verot maksan mielelläni, enemmänkin saisi verottaa mitä nykyään, mutta tuota, että minulta varastetaan rahaa laiskojen työeläkeläisten luksuselämään, sitä en hyväksy, ja sille on tehtävä loppu.
Kelan rahoilla elävät nuukat eläkeläiset ovat huipputyyppejä. Heidän puolestaan maksan ilomielin veroja.
Verot menevät yhteiseen hyvään, kun taas työeläkerosvous vain laiskojen työeläkeläisten käyttöön. Tässä se ero, ja syy miksi työeläkkeiden maksaminen on lopetettava.Kouluja kämätön kuule,sinä maksat sun omaa tulevaa eläkettäsi omasta palkastasi.Jos et maksa et saa eläkettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Leikkaavat omilta sukulaisiltaan se koskee myös heitä itseään.
Ministerien ja kansanedustajien tehtävä ei ole nostella omia tukiaan vaan koko kansan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ette te palkansaajia kuppaavat työeläkeläisloiset ainakaan ketään hoida. Tunnutte olevan meidän kustantamassa täysihoidossa 24/7.
Helppo sinunkin on siksi huudella ja purra ruokkivaa kättä, kun olet päässyt valmiille.Muista kun tulet vanhaksi.Nuoret haukkuu sinua sitten työeläkeläis loiseksi. Vaikka olisit tehnyt töitä 30-40 vuotta nuoret haukkuu sinut loiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ette te palkansaajia kuppaavat työeläkeläisloiset ainakaan ketään hoida. Tunnutte olevan meidän kustantamassa täysihoidossa 24/7.
Helppo sinunkin on siksi huudella ja purra ruokkivaa kättä, kun olet päässyt valmiille.Oletko päässyt valmiille.VENÄLÄINEN päässyt valmiille.Meidän verovaroilla käynyt loisena koulua ja valmista ruokaa syönyt ilmaiseksi siellä.Aloittaja on loinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitsi tuota valetta enää levittää. Pyramidihuijauksen nimeltään työeläkejärjestelmä rahoitus on julkista tietoa ja tälläkin palstalla jo käsitelty.
Työeläkkeet varastetaan palkansaajilta. Ainakaan minä en ole antanut lupaa omaisuuteni väärinkäyttöön.Jokainen työtä tekevä maksaa palkastaan tuloveron ja sen laittoman YLE veron.Sekä terveydenhoito maksun ja eläke vakuutus maksun.Monet maksaa vielä erikseen toista eläkevakuutusta.Yrittäjät myös maksaa eläke vakuutus maksun.Sitten kun vanhuus tulee kuten jokaiselle tulee jäävät eläkkeelle.Vaihdevuodet alkaa myös miehillä 50 vuotiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutaman vuoden päästä 😂🤣😂🤣 tuo on vasta 25 -35 vuotias.
Vaihdevuodet 50- vuotiaana pysäyttää jokaisen sekä miehen että naisen.Tämä on yhteinen elämänkaari kokemus kaikille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatte pitää rahanne, mutta sitten me tupajumit vaaditaan, että kaikki tieverkosto pitää katkaista. Mitään ei enää ylläpidetä.
Kaikki tiet maksetaan verovaroin ja ne kuuluu kunnostaa sillä niitä pitkin sinäkin ajelet töihin ja mökille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen eläkejärjestelmä on varsin toimiva ja työeläkevarat ovat kohtalaisen tuottoisissa sijoituksissa. Toki johtajien palkoissa olisi varaa kriittiseen tarkasteluun. Sijoitukset ovat turvapuskuri. Pääsääntöisesti eläkkeet maksetaan tämän päivän eläkemaksuista.
Ongelma on siinnä, ettei suomalaiset ole tehneet riittävästi uusia maksajia. Eläkkeistä puolet tulisikin olla sidottu omien jälkeläisten maksamiin eläkemaksuihin.Eläke vakuutukset maksetaan samoin kuin muutkin vakuutukset vakuutusyhtiön varoista ja niistä maksetaan verot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen eläkejärjestelmä on varsin toimiva ja työeläkevarat ovat kohtalaisen tuottoisissa sijoituksissa. Toki johtajien palkoissa olisi varaa kriittiseen tarkasteluun. Sijoitukset ovat turvapuskuri. Pääsääntöisesti eläkkeet maksetaan tämän päivän eläkemaksuista.
Ongelma on siinnä, ettei suomalaiset ole tehneet riittävästi uusia maksajia. Eläkkeistä puolet tulisikin olla sidottu omien jälkeläisten maksamiin eläkemaksuihin.Koululaisten kulut maksetaan verorahoista et olkaa hiljaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkehimmeli on perustuslain vastainen, koska siinä varastetaan palkansaajan omaisuutta eli palkkatuloa. Vapaaehtoiset työeläkkeet ovat toki mahdollisia.
Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin purkaa tuo laiton pyramidihuijaus ja siirtyä maksamaan eläkkeet kokonaisuudessaa valtion budjetista.Eläkkeet maksetaan vakuutuksista kuten muissakin maissa ja sosiaaliturva maksetaan verovaroista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun tilistä on tähän päivään viety suoraan tyel. Kerro, miten saan tilini tuolta osin, ettei sieltä joku pölli välistä? Minun kieltoni tuskin riittää. Jos et tajunnut, niin minä maksan omasta tilistäni omaa eläkettäni.
Sitten kun tulet vanhaksi joku ryhmä päättää että leikataan vähän näistä sun maksamista vakuutusmaksuista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun tilistä on tähän päivään viety suoraan tyel. Kerro, miten saan tilini tuolta osin, ettei sieltä joku pölli välistä? Minun kieltoni tuskin riittää. Jos et tajunnut, niin minä maksan omasta tilistäni omaa eläkettäni.
Kun tulet vanhaksi joku ryhmä päättää ettei lasketakaan niitä sun alle 23 vuotiaana maksettua sun eläkkeeseen menetät siinä noin 7 vuotta maksettua vakuutusmaksuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen verran saatte takaisin mitä olette maksaneet. Vähennettynä tietenkin jo saamanne työeläkkeet. Jos olette saaneet liikaa, niin maksatte korkojen kanssa ne valtiolle, joka käyttää rahat palkansaajien verotuksen keventämiseen.
Himmeli puretaan, ja jatkossa kaikki eläkeet maksetaan Kelan kautta.Kela on aina perusturvamme Suomessa asuville.Se on niin sanottu Suomen kansan vakuutus yhtiö.Meidän työtä tekevien ja vauvojen opiskelijoiden ja vanhusten oma meille perustettu tuki.Meidän verovaroin maksettu.Vauvat saa ruokarahan kelasta.Opiskelija tuen opintokuluihin.Nykyajan hinnat rahan arvo ja nostettu alv vaikuttaa että vanhat työssäkäynti eläkkeet jää jälkeen hintojen nousussa.Kelan maksamat lisä osat on liian pieniä.Nykyhinnoissa.Kouluihin on tuotu ulkomaalaisia yrittäjiä viemään Suomen verorahoja.Ne kuuluu olla koulujen omia ruokia ja suomalaisten tekemiä.Meidän verorahoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläkeloisilta saakin leikata ja kunnolla, jos ei rahat riitä niin sen kesämöksän voi aina myydä.
Kesämökistä mikä on 50 vuotta vanha ei saa yhtään mitään.Vuokra tonttia ei voi myydä se on vain vuokralla.Kateuden takia sinä et nyt näe metsää puilta.Voit ihan itse vuokrata tontin ja rakentaa siihen pienen mökin omin käsin kun maksat ensin sen vuokran sitten ne rakennustarvikkeet.Ja tienhoito maksun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisit kuolla jo pois, olet rasite yhteiskunnalle.
Yhteiskuntaan kuuluu sekä vauvat vaippoineen että vanhukset ja terveet kuin sairaat.Koululaiset kuin työssä käyvät.Se on yhteiskunta että sinne synnytään siellä vanhetaan ja kuollaan.KAIKEN IKÄISET ja kokoiset on yhteiskuntaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nyt tarkkoja ollaan niin palkkasummasta ei oteta 25% eläkemaksuja vaan 7,15%.
Loppuosa määritellään palkasta ja sen maksaa työnataja.
Joo joo ja alkaa selittely että sinun työllä se on kustannettu, niinkuin myös pomosi työsuhdeauto jne.Siis työntekijä tekee sen työn mistä saa palkkaa mistä otetaan päältä verot ja vakuutusmaksut.Työntekijä ne maksaa elikkä yrityksen asiakkaat jotka sen rahan yritykseen tuo.Ei yrityksellä ole rahaa jos kukaan ei osta sen tuotteita.Siksi sun ei pidä ostaa minkään terroria harrastavan tuotteita tai hyökkäystä harrastavan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan nykyisille eläkeläisillekkin tulisi tilittää heti heidän maksamansa eläkemaksut ja jo kuolleille tai oikeastaan perillisille tulisi maksaa taannehtuvasti taasen heidän maksamansa eläkemaksut jne.
Eläkejärjestelmä luotiin sen takia kun tavallinen tallaaja ei osannut itse säästää omaa eläkeikää varten.
Enkä muutenkaan tajua mitä säästetään jos lakkautetaan eläkejärjestelmä ja nostetaan veroja 25% jotta saadaan maksaa valtion pussista eläkeläisille toimeentulo.Kansalaispalkka systeemin idea on että muut pikkutuet poistuu ja perustulo kattaa perus elintarpeet kuten vuokra ruoka sähkö bussiraha.Sen päälle tehdään töitä mutta kun se perustulo on pohjalla niin kuntien ei tarvi maksaa kuin puolet nykyisistä palkoista enää.Plus miinus nolla mutta kaikille sama perustulo.Ja lisää rahaa saa töissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai työeläkkeen saajat ovat laiskoja? Häpeäisit jos osaisit pirunsikiö.
50-60 vuotta työssä vuorotyössä olleita nämä haukkuu MUTTA KARMAN LAKI SILMÄ SILMÄSTÄ KÄY KUN ITSE OVAT VANHUKSIA KOHTAAVAT SAMAN.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palkkasummasta ryövätään 25 prosenttia työeläkkeisiin. Se on omaisuutta, joka työntekijältä varastetaan.
MIKÄLI ET MAKSA ITSE OMAA ELÄKETTÄSI ET SITÄ SAA KUN TÄYTÄT 60-70 VUOTTA. MILLÄ SITTEN ELÄT NIILLÄ SÄÄSTÖILLÄSI VAI MUUTATKO TAKAISIN OMAAN MAAHASI ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaksaako Pyrkijä-moposi kiivetä Pyynikin tornille? Ollaan lasten kanssa täällä munkeilla. Voin antaa sinulle lasten nähden opetuksen, niin näkevät kuka heitä riistää ja miksi ei ole tulevaisuutta.
Saako lapsesi lapsilisää ??? Meidän työssä käyvien verovaroin ja eläkkeistä ostetuin verovaroin maksettua lapsilisää lapsillasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkkeet perustuu lakiin, jokainen maksaa eläkemaksuja ollessaan työelämässä, kun eläkeikä koittaa niin alkaa saamaan eläkettä nämä rahat tulee eläkevakuutus yhtiöiltä ei ole valtion rahoja. Valtion eläkkeet on erikseen. Jos yhtäkkiä vietäisiin eläke niin saattaisin suuttua?
Kyllä valtion ja kuntien työläiset maksaa palkastaan eläkevakuutus maksut aivan samoin kuin muutkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mistä kelalle rahat ? Maksamalla hirmuvero vai sinäkö maksat mielelläsi?
Meidän verovaroilla sinä käyt koulua ja lapsesi sekä saat lapsilisää lasten ruokaan.Kyllä tämä on hyvä systeemi tukemaan lapsia ja koululaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veroprogressiota kiristämällä, pääomatuloille isompi veroprosentti, polttoaineverot ylös. Kokonaisveroastetta on varaa nostaa reilustikin.
Meillä ei nostella mitään hintoja veroja huvikseen. Joskus on tarvetta nostaa joskus voi alentaa.Suomi saa rahaa jos tuota jotain myyntiin mikä myy ulkomaille.Sillä Suomeen saa rahaa siinä kuin kiinalaiset Kiinaan myymällä sulle riisiä tai ompelemalla Luhdan vaatteet.Sä maksat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi lapsiparkoja!
Millaisen vanhemman ovatkaan saaneet, raukat!Pyynikillä syödään veronmaksajien rahoilla lapsilisä muodossa munkkeja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silti ahneuksissanne ahneditte vielä asumistukeakin joka revitään meidän palkansaajien palkoista. Maksakaahan eläkeläiset asumisenne itse. Ottakaa se huomioon myös että mitä enemmän vanhenette sen riippuvaisempia olette nuoremmista työssäkäyvistä ja jos oikein alatte repimään suutanne saattaa teihin kohdistuvan avun laatu vähän heiketä. Se kun on niin että te alatte olemaan yhteiskunnalle pelkkä taakka koska ette enää tuota mitään. Että pitäkäähän sitä suuta pienemmällä.
ASUMISTUKI EN SAAJISTA ENEMMISTÖ ON NUORIA TYÖTTÖMIÄ JA OPISKELIJOITA ETTÄ HILLITSE VIHASI. MAAHANMUUTTAJAT SAA ASUMISTUKIA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sitten kun sinä joudut hoitoon ja olet meidän nuorempien "laiskojen" avun varaan et taatusti soita suutasi mikäli haluat hoitoa itsellesi. Nimittäin tuolla asenteella saatat saada hieman huonompaa palvelua ja ketään ei kiinnosta pätkääkään joku toinen jalka haudassa oleva boomer. BTW sulla on ahkeraksi eläkeläisseksi kova parku asumistuista. Se meinaa sitä ettei eläkettäsi taida olla työstä kertynyt jos et sillä kykene edes maksamaan asunistasi 😁 Eli siis olet ollut itse laiskuri. Nimittäin omassa lähipiirissäni on eläkeläisiä jotka pystyvät maksamaan asumisensa ilman tukiakin koska ovat olleet ikänsä OIKEASTI töissä 😁
Tiedetään että elämä opettaa. Mitä teet tänään muille se sulle tehdään huomenna. Miten huonosti kohtelet muita se sinua kohtaa myöhemmin.Miten huonosti hoidat muita sinua hoidetaan yhtä huonosti. Silmä silmästä hammas hampaasta karmaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikoinaan työelämässä olessa ei minulta kysytty haluanko, että palkasta otetaan työeläke ym. maksut, ne vaan otettiin. Onneksi maksoin silloin ja nyt NAUTIN täysillä lokoisista eläkepäivistä, jotka olen 100% ansainnut. Tosin eläkettä alkoi kertyä vasta 23 vuotiaana, koska piti solidaarisesti avustaa sotaveteraaneja, näin meille ainakaan asia kerrottiin.
Ei ne alle 23 vuotiaana leikatut tuöelökerahat mennyt veteraaneille vaan maahanmuuttajille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla sairaseläke 980€/kk josta vuokran omavastuun ja muiden pakollisten menojen jälkeen jää n,550€/kk käyttövaraa. Toimeentulotukea en saa,kun aina Kela laskee parikymppiä yli rajan.
Mitä vuokra on jos omavastuu.Asumistuki ja 550 sekä 980 on jo 1500 plus asumistuki eli päästään siihen 2000€ minimi kk tulona. Se on pienin kk tulo nykyhinnoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, pahimmat varkaat nr kyllä löytyy ihan täältä vasemmistosta, tuli aikoinaan sivutyönä oltua vartioliikkeellä työssä, kun otettiin kaupassa varkaita kiinni niin kyllä ne oli ihan näitä anarkisteja, ei tullut huomattua että olisi ollut yhtään normaalia kansalaista otettu kiinni.
Myyjät varastaa kerralla enemmän kuin varkaat myyjillä on oma mafia ja huumekuskeilla oma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahasti olet väärässä.Nykyeläkeläisten eläkkeitähän nyt maksettavilla eläkemaksuilla maksellaan.Ei se huutamalla miksikään muutu.
Meidän eläkkeet jotka nyt maksetaan meidän eläke vakuutuksesta eikä sun palkasta. Meillä on monia erilaisia vakuutus yhtiöitä. Yrittäjillä on oma vakuutus yhtiöt kaikissa maissa on samoin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niiden eläkkeet oikeesti maksoi työnantaja ja tilitti eläkevakuutusyhtiöön.
Työnantaja ei maksa mitään vaan asiakkaat. Asiakas maksaa ja siitä saadaan palkkaa. Siitä menee vero ja eläkemaksut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kaikki eläkeläiset saa eläkeläistenasumistukea.
LAPSET SAA LAPSILISÄÄ OPISKELIJAT ASUMISTUKEA YKSINHUOLTAJAT SAA KOTIHOIDON TUKEA JA LAPSET PÄIVÄKODIT.OLKAA HILJAA TAI JAHVE LYÖ SALAMALLA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkettä saa vasta vanhana.
Googletappa minkä ikäisenä sinä alat aikaisintaan saada.Pääset nostamaan sitä sun omaa eläkevakuutusta 65 vuotiaana jos elät ellei joku Kiljusen herrasväki leikkaa alle 40 vuotiaana maksettuja eläke vakuutusmaksuja pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyä viksut pärjää aina.
Hunsvotille ei mikään riitä.Riippuu missä kaupungissa asuu paljonko vuokrat on ja vero sekä vesi sähkö ja bussiliput. Autopaikkaa tai saunaa ei kaikki tarvi.Maaseudulla halvempaa mutta välimatkat pitkiä lähikauppaan 15 km.Pääkaupungissa vuokrat ja asuntojen hinnat on kaksinkertaiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haista ny pitkä paska,ollaan aikoinaan sullekin saatu asiat niin että sulle on töitä,jos on taidat olla 40 eläkeläispersu
Meidän rahoilla toikin on kuilua käynyt meidän uimahallissa uinut ja meidän maanteitä ajellut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koita ny persu ymmärtää että jokainen työssä käyvä on maksanu omat eläkkeensä,ja me naksettiin omien vanhempiemme eläkkeet kun meillä alko eläke kertymään vasta 23 ikävuoden jälkeen, hyvä järjestelmä ja saa ottaa uudelleen käyttöön
Meiltä työssäkäyneiltä leikattiin ne alle 23 vuotiaana tehnyt eläkemaksut eli meiltä 7 vuotta työssäkäynti vuotta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Suomessa kukaan maksa omaa eläkettään.
Eläkemaksuja kerätään, kyllä, mutta niillä maksetaan kulloisellakin hetkellä eläkkeellä olevien eläkkeitä.
Esim multa kerätään 1000 euroa joka vitun kuukausi. TUHAT EUROA.
Sillä maksetaan tällä hetkellä eläkkeellä olevien eläkkeitä. Siis sinukin eläkettäsi, etkö sinä ollut joku eläkehuutaja?
Kyllä vituttaa. Mieluiten lopettaisin maksamisen ja senpä taidan tehdäkkin.Voit laskea oman 70 vuotiaan eläkkeesi tehän nostitte eläkeikää itseltämme tyhmät. 12 000€vuodessa muka maksat siitä saat alkaa laskea omaa eläkettäsi.Jos saat tonnin kuussa eläkettä miinus verot joudut toimeentulotukeen.
- Anonyymi
ehtasuomalainen kirjoitti:
Ja lisää tänne halutaan, valtion tuille... jos edellisen hallituksen toiveet toteutuu, rajat ovat aina auki, vaikka miljoonalle afrikkalaiselle... ns. pakolaiselle...
Espanjan työttömät afrikkalaiset ja turkkilaiset myy varastettuja kelloja rannoilla.Älkää ostako varastettua.Nekin jää eläkkeelle ja prostituoidut jotka ei ole koskaan maksanut veroja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläke on omalla työllä ansaittu joten se pitäisi olla ainoa maksettava eläke!
Kansaneläke ynnä muut pitää sen sijaan poistaa kokonaan!! Ihmisen kuuluu itse ansaita elatuksensa!!Näytös 8 lapsen somali nainen tienaamassa eläkettään tai 20 lapsen lestadiolainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et ole tehnyt päivääkään töitä, punikki.
Lipitä vaan vodkaa ja syö sitä hapankaalia.
Kaalipieru pahinta lajia, syö kaalia ja paskantaa
Bortskeittoa.Puhos huumeneulan vaihtopaikka niin puotilassa oli yhteen aikaan sossun asunnoissa venäläisiä pimeitä majoitus bisneksiä.Niin kaalikeitto.Venäjältä tulivat takakontissa KAALIKEITTOA rasioissa.Veivät huumeita viro hollanti laivat.Helluntailaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläke on sosiaalituki. Eli eläkeläiset ovat pummeja.
Eläkkeet on vakuutusta eikä sossua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Dementikko avautui.
Silmä silmästä saattaa dementia iskeä myös teihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten et saa sinäkään eläkettä :D. Oletko tyhmä? Maksat nyt ja sitten aikanaan saat eläkettä, jos maksajia riittää. Mohammedit maksavat eläkkeesi kenties ja heidän Itä-Helsingissä varttuneet 7 lastaan. Vaimot elelevät sitten verovaroin leveästi ja heiluttavat burkhaansa sängyssä korkeintaan :D.
Synagogalla on oma vanhainkoti ja he maksaa sinne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä tällä 1040 e työeläkkeellä hulppeasti elä. 43v siihen töitä tehty ja 15 vuotiaana alotettu. Kateus on kavala tauti. Tästä maksetaan vuokraa,lääkkeet plus muut maksut.
Koska meillä on maapallon tyhmin hallitus joka leikkasi meidän työtulot vakuutusmaksut alle 23 vuotiaana työtä tehneiltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palkasta menee eläkemaksua työeläkkeellä olevat on oikeutettuja eläkeläisalennuksiin esim. matkustamiseen teattereihin, kaikkiin tapahtumiin. Miksi Kelan kansaneläke takuueläke jne. saavat eläkeläisalennukset vaikka eivät ole työeläkettä kerryttäneet onneksi loppuu kansaneläkkeen maksu ulkomaille. pysykööt kansaneläkeläiset omassa kotikunnassa nämä työn vieruksujat eivät tarvitse mitään alennuksia mihinkään
OPISKELIJA ALENNUKSET ON SUUREMMAT KUIN ELÄKE ALET.Ja eläke alet koskee vain bussilippua - 30 % opiskelijat saa -50%joten tätä ei kannata tosiaankaan kadehtia.Pienet tulot vaikka on päästävä silti toimisto asioille.Opiskelu ruokailu 3€ annos vertaa vanhukset 6-13€ annos palvelutaloissa.Diakonia avustusruokailu keskuksissa saat ruuan 20 cnt jos tykkää kierrätetystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palkasta menee eläkemaksua työeläkkeellä olevat on oikeutettuja eläkeläisalennuksiin esim. matkustamiseen teattereihin, kaikkiin tapahtumiin. Miksi Kelan kansaneläke takuueläke jne. saavat eläkeläisalennukset vaikka eivät ole työeläkettä kerryttäneet onneksi loppuu kansaneläkkeen maksu ulkomaille. pysykööt kansaneläkeläiset omassa kotikunnassa nämä työn vieruksujat eivät tarvitse mitään alennuksia mihinkään
Ihmisoikeuksiin kuuluu myös liikunta ja matkustus oikeus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyynikillä syödään veronmaksajien rahoilla lapsilisä muodossa munkkeja.
Mahtaako ostaa munkkinsa opintotuella vai opiskelijan asumistuella tai lapsilisällä.Isyys rahalla vai äitiys rahalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne alle 23 vuotiaana leikatut tuöelökerahat mennyt veteraaneille vaan maahanmuuttajille.
Ministerien sopeutuseläkkeisiin meiltä leikatut rahat itsekkyyden ahneuden ylistys.Tasa arvoisesti kaikki työttömäksi jääneet saisi sopeutua ELÄKKEET 50 vuotiaana.
- Anonyymi
Mitä ihmisoikeus järjestöt tuumaa tälläisestä politiikasta Rauramo saa hukata valtion rahoja mielin määrin ja ikänsä töitä tehnyt pienellä palkalla laitetaan maksamaan näiden porvareiden märät päiväunelmat. SAATANAN TUNARIT
- Anonyymi
Onneksi aika hyvällä takuueläkkeellä on tässä pärjännyt, nyt 976 €/kk - ei ole tarvinnut OK-asujana anoa kertaakaan asumistukea.
Kyllä ok-asujakin voi olla oikeutettu muutaman kympin asumistukeen. Siis ainakin vielä nyt.
- Anonyymi
Ja miten tuo liittyi keskusteluun.
Pieni vinkki on muitakin eläkeläisiä jotka pärjäävät, et ole ainua.
KOITA PYSYÄ TERVEENÄ. - Anonyymi
Pienellä eläkkeellä pärjää jotenkuten sehän on alle tonnin kuussa mutta ei se varsinaista elämää ole.Ihmisen kuuluu käydä parturissa ja uusia lääkkeet ottaa rokotukset käydä hautausmailla hoitaa asioita myös hampaat vielä vanhanakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja miten tuo liittyi keskusteluun.
Pieni vinkki on muitakin eläkeläisiä jotka pärjäävät, et ole ainua.
KOITA PYSYÄ TERVEENÄ.Miten liittyi?? No ihan siten, ettei kaikkien tarvi anoa asumistukea, vähän säästyy Kelan rahat.
Terveenä en oikein voi "pysyä", kun olen sairauksien takia takuueläkkeellä.
-Kiitos kumminkin toivotuksestasi, kaikkea hyvää sinne vain myös. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pienellä eläkkeellä pärjää jotenkuten sehän on alle tonnin kuussa mutta ei se varsinaista elämää ole.Ihmisen kuuluu käydä parturissa ja uusia lääkkeet ottaa rokotukset käydä hautausmailla hoitaa asioita myös hampaat vielä vanhanakin.
Totta - mutta itse pystyn sillä hankkimaan mitä tarvitsen; ja autolla ajelen. Tosin se edellyttää itsetehtyjä huoltoja ja remontteja. Hiukseni olen leikannut itse.
Mutta sehän virkistää ihmistä, kun tekee.
Mitä on varsinainen elämä?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta - mutta itse pystyn sillä hankkimaan mitä tarvitsen; ja autolla ajelen. Tosin se edellyttää itsetehtyjä huoltoja ja remontteja. Hiukseni olen leikannut itse.
Mutta sehän virkistää ihmistä, kun tekee.
Mitä on varsinainen elämä??Huumeet discopallon loisteessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huumeet discopallon loisteessa.
Miten tuo liittyi keskusteluun??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pienellä eläkkeellä pärjää jotenkuten sehän on alle tonnin kuussa mutta ei se varsinaista elämää ole.Ihmisen kuuluu käydä parturissa ja uusia lääkkeet ottaa rokotukset käydä hautausmailla hoitaa asioita myös hampaat vielä vanhanakin.
Ei parturissa ole pakko käydä, osta kone ja aja sänkitukka, lääkkeissä on katto, kun tulee vajaa 600 vuodessa täyteen ,niin lääkkeet melkeen ilmaisia , rokotukset ovat ilmaisia.
Hautausmaalla ei ole pakko käydä., hammaslääkärissä kerran vuodessa, kun hoitaa hampaansa kotona hyvin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei parturissa ole pakko käydä, osta kone ja aja sänkitukka, lääkkeissä on katto, kun tulee vajaa 600 vuodessa täyteen ,niin lääkkeet melkeen ilmaisia , rokotukset ovat ilmaisia.
Hautausmaalla ei ole pakko käydä., hammaslääkärissä kerran vuodessa, kun hoitaa hampaansa kotona hyvin.Itse käyn hammaslääkärissä 10 vuoden välein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei parturissa ole pakko käydä, osta kone ja aja sänkitukka, lääkkeissä on katto, kun tulee vajaa 600 vuodessa täyteen ,niin lääkkeet melkeen ilmaisia , rokotukset ovat ilmaisia.
Hautausmaalla ei ole pakko käydä., hammaslääkärissä kerran vuodessa, kun hoitaa hampaansa kotona hyvin.Kyllä sitä nyt hautausmaalla omaisten haudoilla kerran viikossä käy, ja talvella kynttilötä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse käyn hammaslääkärissä 10 vuoden välein.
Minä käyn hammaslääkärissä kahden vuoden välein ja yli kymmeneen vuoteen ei ole ollut yhtään reikiä , hoidan hyvin hampaani, enkä syö karkkia, enkä juo makeita limpsoja, enkä muutakaan makeaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sitä nyt hautausmaalla omaisten haudoilla kerran viikossä käy, ja talvella kynttilötä.
Miksi, ei siellä haudassa ketään ole, vain tuhkat , tai maatuneet luut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tuo liittyi keskusteluun??
Lasten joukkopuukotus, kolme murhaa
Toisen polven ugandalainen maahanmuuttaja Axel Muganwa Rudakubana on saanut syytteet kolmesta murhasta ja kymmenestä murhayrityksestä joukkopuukotuksessa Britannian Southportissa.
- Anonyymi
Kaikki tuet pitäisi olla vain väliaikaisia, ei niistä pidäkään tehdä jatkuvaa toimeentuloa. Nykyisin näyttää olevan niin, että laitetaan menot niin suuriksi, että on pakko hakea kaikenmaailman tukia, eikä niistä ole tarkoituskaan luopua.
- Anonyymi
Minkä sille voit jos tulot on pienemmät kuin pakolliset menot! Silloin on pakko saada tukia! Leikattaisiin mielummin Orpolta ja Purralta! Silloin saataisiin oikeasti säästöjä aikaan!
- Anonyymi
Sulla se vasta heikko tietämyspohja, onneksi on Suomi 24 että sinunkaltaiset voivat kertoa omas tietämättömyydestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä sille voit jos tulot on pienemmät kuin pakolliset menot! Silloin on pakko saada tukia! Leikattaisiin mielummin Orpolta ja Purralta! Silloin saataisiin oikeasti säästöjä aikaan!
Silloin pitää hankkia lisää tuloja tai pienentää "pakollisia" kuluja.
Asumistukea ainakaan ei -työssäkäyville ei pidä maksaa PK-seudulle. Edullisempaa asumista on saatavissa. - Anonyymi
Alv korotus nosti hintoja myös jatkuvat lakkoilut nostaa ja palkan korotukset nostaa hintoja sillä me asiakkaat maksetaan ne korotukset ja veronmaksajat.Siksi pitää vetää yhtä köyttä että kaikille riittää.Mutta kyllä nykyhinnoilla 2000€ € kk on jo minimi tulo ja eläke.Alv nosto nosti myös lääkkeiden hinnat ja perusruuan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silloin pitää hankkia lisää tuloja tai pienentää "pakollisia" kuluja.
Asumistukea ainakaan ei -työssäkäyville ei pidä maksaa PK-seudulle. Edullisempaa asumista on saatavissa.Just joo. Olet täysin kieroutunut ja todellisuudesta vieraantunut. Etenkin täällä pk-seudulla sitä asumistukea nimenomaan tarvitaan vaikka kuinka olisi töissä, koska täällä vuokrat on aivan järjettömän suuria ja ihmisillä pitää olla varaa elääkin eikä vain olla elossa jatehdä työtä. Täältä pk-seudulta et kyllä löydä mistään asuttavassa kunnossa olevaa halpaa vuokra-asuntoa. Ja ei, asuttavassa kunnossa oleva asunto ei ole mikään homeinen kanakoppi, johon ei ole tehty remonttia vuosikymmeniin. Suosittelisin sulle tulemaan joskus tänne pkseudulla katsomaan millasia nämä vuokrat täällä on niin tollaset kieroutuneet hourailut kyllä loppuu hyvin lyhyeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alv korotus nosti hintoja myös jatkuvat lakkoilut nostaa ja palkan korotukset nostaa hintoja sillä me asiakkaat maksetaan ne korotukset ja veronmaksajat.Siksi pitää vetää yhtä köyttä että kaikille riittää.Mutta kyllä nykyhinnoilla 2000€ € kk on jo minimi tulo ja eläke.Alv nosto nosti myös lääkkeiden hinnat ja perusruuan.
ALV nousee vasta syyskuun eka päivä.
"ADOLF HITLERKIN HAAVEILI "HERRAJUNASTA"!!!
- Anonyymi
Et sitten halua liikkua junilla etkä saada eläkettä vanhana?
- Anonyymi
No no saksalainen hiljaa.Herra tarkoittaa Jumala Herra Jumala katsos kun olet kadonnut lammas etkä osaa edes lukea.Luvattu maa on hukassa ja Jumalakin.Kadotettuja Jeesus etsi jo 2000 vuotta sitten.Mekin löydettiin yksi BORDELLISSA huumeissa nainen joka veisaa nyt virsiä Jeesus NASARETILAISELLE jos tiedät missä nasareth on.
- Anonyymi
Huomasitte varmaan hitlerit, että venäjä kuljetti junissa sotilaat sekä vangit ja busseissa perille.Meillä on myös ollut raiteilla venäjän junia tavarajunia sekä säiliö junia.Kannattaa ehkä tarkastaa myös itäsaksan junia montako venäläistä junaa siellä on kuin on Ukrainassa.SUOMEA EI KANNATA YHTÄÄN nimitellä täällä syötte meidän ruokia.
- Anonyymi
Ja siitä haaveilee Purra pilkaten
- Anonyymi
Venäläiset leikkaa omilta sukulsisiltaan myös muslimit viha aiheuttaa tuollaista itsetuhoa.
- Anonyymi
Synagogalla taas itsetuhoinen päivä leikkaa itseltään oman eläkkeensä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Synagogalla taas itsetuhoinen päivä leikkaa itseltään oman eläkkeensä.
Onneksi saadaan junaraiteita ja junavaunuja ihmiset pääsee liikkumaan työmatkat ja lomat. Asemia vaan lisää reilusti sekä myös metrolle muutama asema lisää.Päästään laivoille ja lomille.Näin saadaan työpaikkoja mikä onni että vielä järki kulkee toisilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Synagogalla taas itsetuhoinen päivä leikkaa itseltään oman eläkkeensä.
Kadonneet hukkasi luvatun maankin kun on peite silmillä.Nytkään ne ei tiedä missä se on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kadonneet hukkasi luvatun maankin kun on peite silmillä.Nytkään ne ei tiedä missä se on.
HARMAGEDDON on JISREELIN LAAKSO jos hitleristi katsoo kartasta missä se on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi saadaan junaraiteita ja junavaunuja ihmiset pääsee liikkumaan työmatkat ja lomat. Asemia vaan lisää reilusti sekä myös metrolle muutama asema lisää.Päästään laivoille ja lomille.Näin saadaan työpaikkoja mikä onni että vielä järki kulkee toisilla.
Voi sinua bisnesneroa.
Perustetaan yritys tulee työpaikkoja, voin kertoa. Ennen perustamista tehän laskelmat että kattaako kulut, eli onko kannattava. - Anonyymi
Eikö nykyhallitus sitä tee ? Oletko ollut koomassa reilun vuoden ?
- Anonyymi
köyhyys iskee kun rahat viedään ulkomaille ja oma talous mataa...
Miksi pitäisi tukea länsi rahan etua, tai itä-rahan etua ?
Eikö se oma itsenäisyys olisi tärkeämpää ??
Alistumalla talouskin selvästi tuhoutuu,, olemme pelin uhreja !!
Jouduttiin inflaation, energia kiskonnan, raaka-aine kiskonnan uhreiksi ja suurvalta sodan pakko tukijoiksi.... jne, yms..
- taitaa nyt käytännössä olla niin, että eu ja nato on se uhka Suomelle.
Ja taustalla tuhoon ohjaa ahneus, lännen globalisti raha pelurit !!
- Suomessa köyhyys lisääntyy, kun itsenäisyys on menetetty ja toimitaan vain netto maksajina !
Täytyy muistaa ikävä tosiasia, että Länsi raha alkoi hivuttautua kohti ukrainan luonnonvaroja,, raha ja ahneus ohjasi... ei neuvoteltu, toimittiin ylimielisesti ahneesti. - näin, vähitellen länsi sai sodan syntymään. - ja sota on oiva keino hoitaa yli-velka us ja eu asioita, tulonsiirtoja,,,,,
Sota on siis länsi-globalisti uhoa ja busines.
Suomikin joutui ongelmiin, netto-maksajana ! ei itsenäisenä.
nato ja eu ei työllistä. nato ja eu vain pumppaa rahaa ja elintasoa ulos Suomesta.
Lapsellinen Hallintomme on tuhonnut Suomen taloudellisen kehityksen likinäköisellä politikoinnilla !- Anonyymi
Kyllä on.
- Anonyymi
Työeläkeläiset pärjäävät paremmin kuin muut. Pystyvät kyllä maksamaan asumisensa.
Työeläkeläisenä tiedän tilanteen. Matkustellaan, vaihdetaan autoa, eikä huoli katsoa kannattaako jotain ostaa, sillä isot hankinnat on jo maksettu.- Anonyymi
Ai kaikilla niin suuri eläke ? Taidat olla höperö ?
- Anonyymi
jolla vähän on niin viedään loputkin,
- Anonyymi
Juu tämähallitus kumartaa varallisuudelle, jota nyt eläkkeellä oleva ovat työllään herroille hankkineet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu tämähallitus kumartaa varallisuudelle, jota nyt eläkkeellä oleva ovat työllään herroille hankkineet.
Aivan.
- Anonyymi
Hienoa. Miksi tulonsiirtoa nuorilta elämänsä alussa olevilta vanhuksille pitäisilään olla.
Eläkeläiset voi elää ja asua ihan omien tulojensa mukaan. Eläkkeistäkin iso osa on ansaitsenatonta.- Anonyymi
Muista sitten itse , kun tulet vanhaksi. Mutta muista sekin, että me eläkeläiset olemme maksaneet sinunkin lapsuutesi kuluja, päivähoitosi, ilmaisen koulutuksesi , terveydenhoitosi ym. Me olemmme aikoinaan tehneet pitkää, 6 päiväistä 45 tuntista työviikkoa, kesäloma oli paljon lyhyempi kuin nykyään. Kansakoulun lisäksi muu koulutus ei ollut ilmaista ennen, eikä mikään muukaan. Elämä oli todella vaatimatonta ennen. Lapsilisäkin oli todella pieni, se maksettiin 4 kertaa vuodessa. Ei ole ollut asumistukia, eikä muitakaan tukia ennen. Me ja meidän vanhempamme olemme maksaneet sotakorvaukset Venäjälle, nostaneet tämän maan köyhyydestä hyvinvointiin.
Voisi luetella paljon asioita, joita sinä olet meiltä saanut. Sitäpaitai olemme koko ikämme maksaneet eläkemaksuja ym. Kyllä sinulla elämä on paljon parempaa, kuin useimmilla meillä eläkeläisillä on koskaan ollut, vaikka olemme ikämme (jo lapsesta asti osallistuimme töihin) raataneet. Mutta miten sinä voisit mitään verrata, kun et ole nähnyt meidän elämäämme kuin pienen pätkän, siis vähän aikaa, mutta me olemme nähneet koko sinun elinaikasi tapahtumat.
Mutta kypsymättömyydelle, tietämättömyydelle, ahneudelle, itsekkyydelle ja kateudelle ei kai mitään voi, ne on joillakin pysyväisiä luonteenpiirteitä , ellei silmät aukea näkemään itsensä ulkopuolelle. - Anonyymi
iso osa ansaitsematonta. Voi sua raasua, jos peritty eläke laitettaisiin tilille, sen saisi jäädessään eläkkeelle. Ei meillä olisi huolen häivää.
Mutta kun siitä rahasta menee jonnekin muualle, vaikka tämänhallituksen menoihin, totesivat rahoja ottaessa että eläkerahastossa on sen verran LIIKAA.
- Anonyymi
Täytyyhän ne rahat jostakin ottaa Petterin tunnin junaan.
- Anonyymi
Tää OrpoPurra oikeistohallitus vihaa eläkeläisiä, köyhiä, pieni- ja matalatuloisia, vammaisia, pitkäaikaissairaita, opiskelijoita, duunareita jne. leikkausten perusteella. Vain hyvätuloiset, varakkaat, pääomapiirit ja elinkeinoelämän omistajat lähellä väärällä puolella olevaa sinistä sydäntä.
- Anonyymi
Näinhän se on. Ja ainoastaan persut ei sitä huomaa.
- Anonyymi
Aloittaja aloittaa tärkeästä asiasta asiallisesti. Mutta kun vastauksia lukee, osa on todella kaukana asiasta. Joskus tulee mieleenkielenkäytöstä päätellen , ovatko nämä keskustelut jonkinlainen ylikuormittuneen mielenterveyden "ulkohuussi", jossa voi keventää sisältään kaiken haisevan kuonansa.
- Anonyymi
eläkkeet ovat niin pienet, että ovat opiskelioiden kanssa hakemassa samoja asuntoja,
- Anonyymi
Eläkeläisiltä pitää leikata asumistukea, koska leikataanhan muiltakin pienituloisilta.
Tasa-arvo nääs.
Ja millä muulla se tunnin juna (3000 miljoonaa), yksityislääkäreiden kelakorvaukset (500 miljoonaa) ja hyvätuloisten veronalennukset (500 miljoonaa) muuten maksettaisiin?
Jostain se on otettava ja sinimusta Turku myänteine hallitus ottaa sen yksinhuoltajilta, vammaisilta, työttömiltä ja eläkeläisiltä- Anonyymi
Ja tulee sen näkemään kaikenlaisena rikollisuuden nousulla ,tavoilla ym. Toivottavasti kokevat sen pian. Muualla nuo olisi jo tapettu.
- Anonyymi
Eläkepommi
Ainakin työeläkkeiden maksaminen on lopetettava ja maksettava eläkevaroilla pois valtion velka.
Palkansaajien ostovoima nousee huikeasti, kun palkkarahojen ryövääminen laiskoille työeläkeläisille loppuu.
Sosiaaliturvamenot olivat 78 miljardia euroa vuonna 2021.
Sosiaaliturvan menoista suurin osuus, 42 prosenttia (32,7 miljardia euroa) oli ikääntymiseen liittyviä menoja.
Menot pääryhmittäin Ikääntyminen Ikääntymiseen liittyvien menojen osuus oli 42 prosenttia (32,7 miljardia euroa) sosiaaliturvan kokonaismenoista.
Ikääntymiseen kohdistuvat menot ovat reaalisesti kasvaneet 138 prosenttia 2000-luvulla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvua on ollut 44 prosenttia.
Ikääntymiseen kohdistuvat menot koostuvat valtaosin (84 prosenttia) vanhuuseläkkeistä. Eläkemenojen kasvun syynä ovat työeläkkeiden tason nousu, työeläkkeiden saajien määrän kasvu sekä eläkkeisiin tehtävät vuosittaiset indeksikorotukset.
Työeläkkeensaajien vanhuuseläkkeen keskieläke on kasvanut reaalisesti 67 prosenttia 2000-luvulla. Samalla ajanjaksolla työeläkkeensaajien lukumäärä on kasvanut 70 prosenttia.- Anonyymi
Mulla on jotenkin sellainen näppituntuma että eläkeyhtiöiden varat riittäisivät kustantamaan nykyisten eläkeläisten eläkkeet mutta siihen ne sitten loppuisivat.
Ne jotka ovat makaneet tähän sakka mutta eivät ole vielä eläkkeellä jäisivät nuolemaan näppejään.
Muta ei hätää, kelahan elättää ja kelan rahat tulevat verotuloista.
Myös työelämänsä alkutaipaleella sairastuneet ja vammautuneet elätettäisiin sitten verorahoilla.
Mites käy sitten niiden työssäkäyvien joiden rahat polttavat taskussa?
Kaikki menee mitä tulee, no ei hätää, verovaroilla voi elellä sitten eläkkeellä.
Osa osaa sitten myös sutkata, eli pistää piiloon rahaa ja ottaa eläkkeellä verorahoin kustannetun toimeentulon ja käyttää ne jemmaamansa rahat kaikkeen kivaan.
Kas kummaa alkaa vaikuttaa neuvostoliiton touhulta.
- Anonyymi
Eläkkeet pois jokaiselta. Rahaa saa mustikoita keräämällä.
- Anonyymi
Puurran uusi tunnuslause, "Kerätkää Mustikoita ja syökää leivoksia!"
- Anonyymi
"Eläkeläisköyhimmiltä ei leikata" - lupasivat nykyisen äärioikeistohallituksen puolueet eduskuntavaaleissa.
https://tradingeconomics.com/finland/at-risk-of-poverty-rate-for-pensioners-eurostat-data.html
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18508486/anderssonin-on-aika-maksaa-kiitollisuudenvelka-elakelaisaanestajille
Li Andersson ja Vasemmisto ovat nyt sellaisissa, korkeissa asemissa EU:ssa, että pystyvät helposti estämään nuo äärioikeistohallituksen suunnitelmat, pahoinpidellä jo pahoinpideltyjä. Vedotkaa häneen ja EU:iin joka on antanut Suomelle jo useita vakavia varoituksia, eläkeläisköyhimpien puuttuvasta taloudellista oikeusturvasta.
https://www.swissinfo.ch/eng/swiss-politics/pension-swiss-switzerland-vote-protest/73323356 - Anonyymi
"Kyl hän ny o vain täsä ny niin, et Turun rata tiätty tarvitaan, maksoi mitä simmottos sit vaa maksoi." (Petteri Orpo)
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17168811/elakelaiskoyhyys-on-koko-koyhyysongelman-ydinta--ikarasismia-nais-vammais-sairausvihaa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18018979/2000ekk-minimielakkeet-ennenaikaisen-laitos--ja-kotihoidon-tarpeen-poistaminen#comment-123191989
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16850029/viha-kouluttamattomia-kohtaan-perustuslain-rukkaamiset-ja-terrorikapitalismin-turvaaminen#comment-107156145
Tilanne köyhiksi tehtyjen vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden keskuudessa, taloudellisen vakavan väkivallan kohteina, on jo niin hälyyttävä ilman mitään leikkausuhkailujakaan, että on outoa etteivät oppositiopuolueet tee mitään, valita EU:iin, estä suunnitelmia KANSANMURHASTA.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18540475/elakelaisvaestolle-myonnettava-humanitaarisen-avunhakijan-virallinen-asema-eli-status#comment-130118457
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18510399/elakelaiskoyhien-vakiaanilla-vasemmisto-ja-li-andersson-voittoon
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18538882/humanitaarinen-kriisi-kotimaassa-elakelaiskoyhyys-hatatila
Syyttäkää äärioikeistohallituspuolueitten äänestäjiä ja vaatikaa oppositiopuolueilta muutakin kuin lapasena toljottamista ja Ukrainaan kansamme varojen kylvämistä. "Oma kansa viimeksi tai ei koskaan", on Suomen korruptiopoliitikko-pörssikeinottelijoiden motto.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18131115/aarifasistisdpn-korruptiolindtmanoligarkin-azov-neonazien-rahoittamisintoilu
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18093029/eutanasia-kissantappajaiset-sote--kansanmurhan-oikeuttamista-elakelaiskoyhilla#comment-124132641
Mikään veltto välikysymys, ei nyt todellakaan riitä, on tultava konkreettisia vetoomuksia Euroopan Unionin tuomioistuimeen. On kyse jo puuttuvasta taloudellisesta oikeusturvasta, josta on laitonta leikata yhtään mitään. Suomen perustuslaissakin on säädetty: aito, ajanmukainen, taloudellinen oikeusturva, jokaiselle Suomen kansalaiselle. Erottakaa laiton äärioikeistohallitus heti. - Anonyymi
Riikka purra teki Suomen eläkeläisistä ahneita demoneja, jotka syöksää tämän maan ja sen nuoret ja työtätekevät tuhoon ja vararikkoon.
Mistä Riikka purra kuvitteli tämän maan nousseen ja kuka tämän on rakentanut? Kuka imetti Riikan ja rahoittaa Riikan perseilyä koko ajan, sossun tuesta?- Anonyymi
Purra tulee vielä tietämään mitä köyhien sorto toimista tulee koitumaan. Samoin hänen sorto riisto kumppaninsa alamittainen kasvuhäiriöinen valtion kova palkkainen HIIRI MIES !!
- Anonyymi
Aloittaja. Tämä on punikkien syytä. Muista aina se.
He eivät ikinä ole halunneet taloutta kuntoon koska heillä on tavoitteena saada maa konkkaan että saisivat maan eurostoliiton holhouksen alle. - Anonyymi
Laitettas slusmirit töihin ja maksaa veroo!! Niinkuin eläkeläisistä suurin osa tehny töitä lähes 50vuotta maksanu verot!! Ja nämä joilla täysylläpito🤨! Kyllä tässä yhteiskunnassa🪓töitä!! Omakansa vähät on huseerattu takit auki rahaa sinne ja tänne!!!
- Anonyymi
Seuraavalle luukulle kerjuulle. Niitä piisaa.
- Anonyymi
Kelan myötä siirryttiin yhden luukun systeemiin.
Kun sieltä sanotaan ei, niin se on sitten Ei.
- Anonyymi
Purra toteaa: "Muuttakoon hautausmaalle loisimasta".
- Anonyymi
Miksi media ei puhu mitään sijoittajien ansiottomista eduista? Sijoittajat elävät muiden tekemällä työllä vieden osan työntekijöiden palkoista. Lisäksi sijoittajia tuetaan monia eri teitä mm. miljardien yritystuilla.
Työeläkeyhtiötkin tukevat sijoittajia sijoittamalla eläkerahastojen varoja sinne sun tänne. Työeläkeyhtiöiden työntekijät ovat verrattavissa sijoittajiin, sillä työn raskaan raatajat maksavat heidän palkkansa. Sijoittajat saavat myös valtaosan asumistuista. Valtio takaa sijoittajien omistamien pankkien talletukset tiettyyn rajaan asti.
Suomen virallinen media ei ole alkuunkaan uskottava. Toimittajat suoltavat nöyrinä, mitä päättävä eliitti käskee.- Anonyymi
Täälläkin entinen paperitehtaan työntekijä alkoi sijoitustoiminnot nuorena. Tiilistä kun jäi ylimääräistä, niin sijoitti ne niin järkevästi, ja jätti kuollessaan paikkakunnan vanhuksille yli kolme miljoonaa euroa perintönä.
- Anonyymi
Säästettäisiin 25 miljoonaa euroa ottamalla henkilöiltä, jotka eivät voi mitenkään vaikuttaa tilanteeseensa.
Paljonko 25 miljoonaa merkitsee budjetille ja paljonko kiristykset näille eläkeläisille.- Anonyymi
Purra rules!
- Anonyymi
Persut ja koksut haluaa että eläkeläiset vaan...naps...kuolisivat vain pois.
Tämän hallituksen on kaaduttava! Niin paljon pahaa ja pahoinvointia se on jo saanut aikaiseksi!- Anonyymi
Hallituspuolueiden äänestäjät tuota haluaa. OrpoPurra vaan toteuttaa äänestäjiensä toivomia asioita.
- Anonyymi
Vaikka eläkeläisiltä leikattas oikein kunnolla niin säästöjä ei tule. Eläkeläisten määrä kun lisääntyy koko ajan. Uusia ihmisiä jää eläkkeelle ja eläkkeellä olevat ei tajua kuolla.
- Anonyymi
Kansanedustajat pahasti aliarvioineet lääketieteen kehityksen. Kohta ollaan tilanteessa jossa kukaan ei kuole ennenaikaisesti sairauksiin ja vaivoihin mikäli hoitoja annetaan. Täysin kestämätön tilanne tuo lääketieteen kehitys.

"”Huikean lupaava löytö” - kaikkiin syöpiin tehoava hoito voi olla viimein löydetty"
Ei mikään eläkejärjestelmä tälläistä kestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansanedustajat pahasti aliarvioineet lääketieteen kehityksen. Kohta ollaan tilanteessa jossa kukaan ei kuole ennenaikaisesti sairauksiin ja vaivoihin mikäli hoitoja annetaan. Täysin kestämätön tilanne tuo lääketieteen kehitys.
Hallitus haluaa säästää erityisesti Sote-ja terveydenhotomenoista.
- Anonyymi
Vanhoja ihmisiä kuolee koko ajan, nyt lähtee eniten 1940- luvulla syntyneitä eli ns. suuria ikäluokkia. Eläkevarannot tulevat riittämään erittäin hyvin.
- Anonyymi
Entä matueläkeläiset ja manne-eläkeläiset heti täysi-ikäisiksi tultuaan,
Maut nyt ovat automaattisesti oikeutettuja eläkeläisiksi asylum-taikasana taikoo.
Leikataanko oikeasti näiltäkin sakeilta?- Anonyymi
Oligarkkilandian ukrainattaret ja käpykaartilaiset nauttivat myös kaiken ilmaiseksi asumisen, ruoat, sairaanhoidon,matkustamiset jne jne Kela ei noiden tilitietojen perään kysele.
- Anonyymi
Ei voi heiltä leikata koska se olisi rotusyrjintää
- Anonyymi
Eläkeläisetkään eivät saa omistusasuntoonsa asumistukea ensi vuoden alusta alkaen. Eivätkä saa muutkaan ja se on yksi aika iso leikkaus asumistukeen.
Vuokralla oleville eläkeläisille tulee myös leikkauksia asumistukeen. Tuloraja alenee. Tuloksi omaisuudesta lasketaan yli 15 000 euron tuloista 15 %. Ennen oli tuloraja 18 306 minkä yli menevästä laskettiin tuloksi 8 %.
Myös lisäomavastuuprosentti nousee 43,5 %:iin. Ennen se on ollut 41,3 %. Eli lisäomavastuu on 43,5% siitä vuositulojen määrästä joka ylittää 10 280 euroa.
Nämä tulevat voimaan ensi vuoden alusta. Jos eläkeläisellä on paljon säästöjä tai vuokratuloja tms. niin ne kaikki pienentävät asumistukea enemmän kuin aikaisemmin. Kyllä eläkeläisetkin ovat leikkauksen kohteena aika paljon.- Anonyymi
Nostaako menoja. Ei saa omaan asuntoon satasta mutta saa vuokra asuntoon 500.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nostaako menoja. Ei saa omaan asuntoon satasta mutta saa vuokra asuntoon 500.
Perikokoomuslaiseen tyyliin tulonsiirto vuokra-asuntojen omistajille selityksellä, valtion pitää säästää. Asuntokauppa on tunnetusti jumissa, joten sijoittajia tuetaan keinoja kaihtamatta. Asumistuen leikkauksen pitäisi koskea myös vuokra-asuntojen omistajia.
- Anonyymi
Itse en ole pieneläkeäisenä < 1000 €/kk anonut koskaan asumistukea. Pienet menot mahdollistavat tämän.
- Anonyymi
Tuntuu kohtuuttomalta, että eläkeläisiltä leikataan asumistuesta kun on laskettu, että sillä tavalla säästetään vain noin 25 miljoonaa euroa. Tuo on naurettavan pieni säästö, mutta vaikuttaa kymmenien tuhansien eläkeläisten tuloihin alentavasti. Monille pieneläkeläiselle kun jokainen euro on todella tarpeellinen.
Eiköhän tuo summa saataisi säästettyä vaikka kaikenlaisista turhista yhteiskunnan tuista yhdistyksille ja yhteisöille. Monet yhdistykset saavat jopa satoja tuhansia euroja vuodessa toimintaansa. Niissä summissa on tarkistamisen varaa. Tutkikaapa taulukosta yhdistysten tukiaisia. Pöyristyttävää!!!
https://avustukset.stea.fi/- Anonyymi
No eläkeläiset voi itse kerätä tuon pikku summan köyhemmille eläkeläisille.
Suomessa 1 600 000 eläkelläistä?
25 000 0000 / 1 600 000 = 15,65
Ei tuon luulisi eläkeläisten taloutta kaatavan jos ne alta 16 euroo vuodessa pistää hyvään tarkoitukseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eläkeläiset voi itse kerätä tuon pikku summan köyhemmille eläkeläisille.
Suomessa 1 600 000 eläkelläistä?
25 000 0000 / 1 600 000 = 15,65
Ei tuon luulisi eläkeläisten taloutta kaatavan jos ne alta 16 euroo vuodessa pistää hyvään tarkoitukseen.Kansallinen senioriliitto ry.kin enempi huolissaan että eläkeläiset saa alennuksia kaiken mailman turhuuksiin.
Niitäkään ei kiinnosta joidenkin köyhien eläkeläisten asuminen. - Anonyymi
Asiaa kirjoitat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansallinen senioriliitto ry.kin enempi huolissaan että eläkeläiset saa alennuksia kaiken mailman turhuuksiin.
Niitäkään ei kiinnosta joidenkin köyhien eläkeläisten asuminen.Kansallinen senioriliitto ry on saanut vuosina 2017-2024 aikana yli 3 miljoonaa rahaa toimintaansa!!! Olisi hyvä tietää että mihin se raha on käytetty. Ovat hakeneet melkein 5 miljoonaa mutta saaneet kolme. Aika hurjia summia on haettu ja saatu. Kaikkia tällaisia apurahoja pitäisi kontrolloida tarkemmin että tiedettäisiin, menevätkö rahat oikeaan tarpeeseen.
https://avustukset.stea.fi/organisation/1155
- Anonyymi
Asumistuki pumppaus nostaa vuokria automaattisesti
- Anonyymi
Jaa meinaatko että vuokrat nyt alenee? Silloinhan asumistukia kannattas leikata lisääkin...jopa poistaa.
- Anonyymi
Ei nosta. Asumistuissa on katto ja yksikään asumistuki ei kata lähellekään koko vuokraa.
On totta. että jos köyhät asuisivat sillan alla kun ei muuhun varaa, niin silloin myös asuntojen vuokrahinnat laskisivat, mutta ei ne laskisi kuitenkaan sille tasolle että sillan alta voisi siirtyä asumaan vuokralle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei nosta. Asumistuissa on katto ja yksikään asumistuki ei kata lähellekään koko vuokraa.
On totta. että jos köyhät asuisivat sillan alla kun ei muuhun varaa, niin silloin myös asuntojen vuokrahinnat laskisivat, mutta ei ne laskisi kuitenkaan sille tasolle että sillan alta voisi siirtyä asumaan vuokralle.Juuri näin.
- Anonyymi
Asumistuki menot ovat olleet jatkuvasti kasvussa
- Anonyymi
Otetaanhan tänne vuosittain yli 70 000 pakoloista. Kai noille asunnot järjestetään.
- Anonyymi
Näin oikeisto kohtelee eläkeläistä joka pienellä palkalla on rakentanut maatamme. Monet hoitaneet lapsensa ja eläimet siinä sivussa ilman nykyajan työvehkeitä. Voi mihin tätä suomea ajetaan.
- Anonyymi
Samat vihervassarit jotka haukkuu hallitusta tukien leikkaamisesta huutaa kurkku suorana eläkkeiden huonontamista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samat vihervassarit jotka haukkuu hallitusta tukien leikkaamisesta huutaa kurkku suorana eläkkeiden huonontamista
Valehtelee porvaritrolli öyhötyksessään.
- Anonyymi
Totta.
- Anonyymi
Kovasti arvostavat työssään raataneita.
Kannattaa (-ko) raataa.?
- Anonyymi
Boomerit varastavat nuorilta tulevaisuuden kuppaamalla nuorison hengiltä.
Ainakin työeläkkeiden maksaminen pitää lopettaa ja maksaa eläkepotilla pois valtion velka. Näin nuorempi sukupolvi pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä, eikä joudu maksamaan boomereiden rötöksiä ja mokailuja talouden pidossa.- Anonyymi
Vajaaälyisen kirjoitus
- Anonyymi
Juurikin näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin näin.
Miksi vastaat itsellesi porvarinihilisti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vajaaälyisen kirjoitus
On.
- Anonyymi
Samaa mieltä.
- Anonyymi
Vapettanut aivonsa pehmeäksi.
- Anonyymi
ei keneltäkään eläkeläiseltä asumistuki lopu. Jos pari kymppiä kuussa leikkaa niin mitä sitten
- Anonyymi
Näinpä ja onhan nuokin oikeutettuja siihen viimeiseen perusturva tasoon jos omat rahat ei riitä.
Mutta kivempihan se on eläkeläisenkin joku satanan saada enempi kuussa vaikka lottoamiseen. - Anonyymi
Valehtelee porvaritrolli korvat heiluen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinpä ja onhan nuokin oikeutettuja siihen viimeiseen perusturva tasoon jos omat rahat ei riitä.
Mutta kivempihan se on eläkeläisenkin joku satanan saada enempi kuussa vaikka lottoamiseen.Miksi vastaat itsellesi porvaritrolli?
- Anonyymi
Minulta on leikattu jo nyt 18 e/kk ja lisää leikataan seuraavan vuositarkastuksen yhteydessä. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä, saan takuueläkettä ja kansaneläkettä minimimäärän, niin siitä jo tuo 18 e leikkaus kuukaudessa on todella iso raha. Mistään ei pysty enää karsimaan. Toimeentulotukeen ei ole itselläni oikeutta yleensä kun vaan jos samalle kuulle osuu useampia toimeentulotukeen oikeuttavia menoja, ehkä pari-kolme kertaa vuodessa. Ei sitä automaattisesti saa, jos asumistuesta leikataan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinpä ja onhan nuokin oikeutettuja siihen viimeiseen perusturva tasoon jos omat rahat ei riitä.
Mutta kivempihan se on eläkeläisenkin joku satanan saada enempi kuussa vaikka lottoamiseen.Ja en todellakaan lottoa, vaan kaikki raha menee lääkkeisiin, ruokaan, hygieniatuotteisiin, kodin puhtaanapitoon, terveydenhuollon maksuihin, opintolainan lyhentämiseen (kunpa en koskaan olisi yrittänyt vajaakuntoisena opiskella, niin ei olisi lainaa) ja halpaan autoon (joka on välttämätön, kun asun joukkoliikenteen ulottumattomissa, mutta ajan sillä vain välttämättömät matkat). En käytä alkoholia, en tupakoi, en juo edes kahvia, limsoja, vissyjä, en tilaa lehtiä tai suoratoistopalveluita, ostan vain mikä on todella tarpeen, en matkustele edes kotimaassa. Ja silti ne vitun rahat ei riitä.
- Anonyymi
Jokainen asukoon missä haluaa ja mihin on varaa, miksi yhteiskunnan pitää tukea joidenkin luusereiden asumista. Eläkeläisillä on ollut kymmeniä vuosia tehdä työtä ja hankkia kunnon elämä, jos olisivat haluneet.
- Anonyymi
Huutelee palstaporvari yleistävässä aivopierussaan.
- Anonyymi
Todella hirveää lukea tällaista asennoitumista. Meissä eläkeläisissä on myös työkyvyttömyyseläkeläisiä, jotka emme voi tilanteellemme mitään. Ja myös mm. iäkkäitä naisia, jotka ovat tehneet ilmaista työtä koko ikänsä eli hoitaneet lapset ja tilan työt, mistä syystä eläkkeensä on pieni.
- Anonyymi
Omassa asunnossa avuvan eläkeläisen asumistuki loppuu kokonaan v. 2025 alussa. Tuossa joku kirjoitti että eläkeläiseltä ei lopu kokonaan asumistuki. Kyllä se loppuu kokonaan, jos saat sitä omistusasuntoosi v. 2025 alusta alkaen.
Vuokralla asuvat eläkeläiset saavat asumistukea myös ensi vuonna, mutta sitä leikataan. Näin on asia.- Anonyymi
Miksi yleensä joku saa "asumistukea" omistus asuntoon? Periikö se itseltään vuokraa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi yleensä joku saa "asumistukea" omistus asuntoon? Periikö se itseltään vuokraa?
Yhtiövastike liian iso.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhtiövastike liian iso.
Silloin muuttaa kämppään missä ei ole yhtiövastiketta...esim.telttaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi yleensä joku saa "asumistukea" omistus asuntoon? Periikö se itseltään vuokraa?
Omistusasuntoon asumistuet loppuu 2025 vuoden alussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi yleensä joku saa "asumistukea" omistus asuntoon? Periikö se itseltään vuokraa?
Yksinään asuvat työkyvyttömyyseläkkeellä olevat, eli vammaiset saa asumistuen muodossa tukea, kun asumisesta menee menoja joita ei normaalikuntoisella ole. Esimerkiksi siivouspalvelun muodossa.
Ja ennenkuin joku alkaa urpottamaan että muuttakoon hoitokotiin: täyshoidossa oleva vammainen maksaa yhteiskunnalle paljon, paljon, PALJON enemmän verrattuna näihin jotka yrittää pärjätä enimmäkseen omillaan. Tätä pitäisi kannustaa, ei leikata.
- Anonyymi
Osa ihmisistä ei saa eläkettä lainkaan ja on köyhä vanhana. Heidät pitäisi myös muistaa, että tasa-arvoa, ei jätetä ketään ilman rahaa tai laadukasta kotia. Myös laitoksissa olevilta usein on kynitty kaikki. Aika herätä.
- Anonyymi
Joo.
- Anonyymi
Jokainen saa vähintään kansaneläkettä rapeen tonnin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen saa vähintään kansaneläkettä rapeen tonnin.
Taas kirjoittaja jolla ei mitään todellisuudesta tietoa!
Vastaus löytyy jo ensimmäiselllä haulla kun VIITSII etsiä...
"Takuueläke turvaa Suomessa asuvalle henkilölle vähimmäiseläkkeen, joka on 976,59 e/kk. "
Miten tuo summa mielestäsi on "rapee tonni"? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas kirjoittaja jolla ei mitään todellisuudesta tietoa!
Vastaus löytyy jo ensimmäiselllä haulla kun VIITSII etsiä...
"Takuueläke turvaa Suomessa asuvalle henkilölle vähimmäiseläkkeen, joka on 976,59 e/kk. "
Miten tuo summa mielestäsi on "rapee tonni"?Tuosta puuttuu 1200euroa niin olisi kohdallaan kun hintoja katsoo ja kun laskee mitä menee veroja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas kirjoittaja jolla ei mitään todellisuudesta tietoa!
Vastaus löytyy jo ensimmäiselllä haulla kun VIITSII etsiä...
"Takuueläke turvaa Suomessa asuvalle henkilölle vähimmäiseläkkeen, joka on 976,59 e/kk. "
Miten tuo summa mielestäsi on "rapee tonni"?tuosta viellä verot pois?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen saa vähintään kansaneläkettä rapeen tonnin.
Se on alle tonni, takuueläkkeen kanssakin.
- Anonyymi
Kaikki saa jonkun eläkkeen ainakin takuueläkkeen joka on vajaa 980€/ kk , mutta se pitää hakea, niinkuin kaikki eläkkeet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen saa vähintään kansaneläkettä rapeen tonnin.
Se on takuueläke.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas kirjoittaja jolla ei mitään todellisuudesta tietoa!
Vastaus löytyy jo ensimmäiselllä haulla kun VIITSII etsiä...
"Takuueläke turvaa Suomessa asuvalle henkilölle vähimmäiseläkkeen, joka on 976,59 e/kk. "
Miten tuo summa mielestäsi on "rapee tonni"?Sen kylkeen tulee vielä eläkkeensaajan asumistuki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tuosta viellä verot pois?
Noin 5-7 % veroa.
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17928171/oppositio-vaistelee-jalleen-elakelaiskoyhyys-kansanmurhaa-rasismikortin-taakse#comment-121892875
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18540475/elakelaisvaestolle-myonnettava-humanitaarisen-avunhakijan-virallinen-asema-eli-status#comment-130118457
Eläkeläisköyhimpien vakiäänestäjien äänillä, valtaan päässyt ja siellä pysynyt Andersson, ja Vasemmisto, pystyy halutessaan helposti estämään, nuo äärioikeistohallituksen leikkaussuunnitelmat asumistuesta ja muut leikkaukset, sitä varten ovat ääniä saaneet ja on myös kiitoksen aika äänestäjille.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18508486/anderssonin-on-aika-maksaa-kiitollisuudenvelka-elakelaisaanestajille
https://stat.fi/julkaisu/clmixlq2e5fnt0bw60d4l2t7g
Rasismikortilla tuotu ennätysmäärä, ulkomaista halpatyövoimaa. Oma kansa painettu entistäkin syvemälle, oikeusvaltion vastakohtiin, eli kerjuuttamisjonoihin. "Kaikki muut kansat ensin, oma kansa ei koskaan"- mentaliteetti, läpäisee eduskunnan yksipuoluejärjestelmän, kaikkia puolueita.
https://tradingeconomics.com/finland/at-risk-of-poverty-rate-for-pensioners-eurostat-data.html
EU on antanut Suomelle jo liian monia, useita vakavia varoituksia, eläkeläisväestön puuttuvasta taloudellisesta oikeusturvasta, joten Anderssonin selkäranka mitataan nyt ja Vasemmiston ihan perusteellisesti, onko sitä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18018979/2000ekk-minimielakkeet-ennenaikaisen-laitos--ja-kotihoidon-tarpeen-poistaminen#comment-123191989 - Anonyymi
Laskelmoitu kansanmurha käynnissä Suomessa, liian monia iskuja juurikin haavoittuvimpiin asemiin pakotettuja, köyhimmiksi tehtyjä vanhuksia, vammaisia ja monisairaita kohtaan.
https://yle.fi/a/74-20100053
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18535508/aarioikeistohallitus-korottaa-terveysaseman-kayntimaksuja-ja-erikoissairaanhoidon - Anonyymi
Kiittäkää Kokoomusta äänestäneitä ja muistakaa itsekkin jatkossa ääntää Kokoomusta, päästään eläkkeistäkin kokonaan eroon asumistukien lisäksi.
- Anonyymi
Seuraavaksi varmaan uutisoivat rinta rottingilla mainostaen Kokoomuksen saavutuksia talouiden saralla: Asumistukien määrä pienentynyt.
- Anonyymi
Rahat rikkaille Kokoomus rosvoille.
- Anonyymi
Muistakaa toki tämä: Suomi on maailman onnellisin maa...hahaahaaaahaaaa...
- Anonyymi
Juu niin on ja tänne kannattaa muuttaa muualtakin,saat kaiken tekemättä yhtikäs mitään.
Terve tuloa Suomeen onnelsten ihmisten maahan - Anonyymi
Kyllä tämäkin niiden onnelisuutta nostaa jotka ilokseen huomaa että leikkausten jälkeenkin rahat riittää kivasti elämiseen.
- Anonyymi
Tässä biisissä kitetytetään erittäin hyvin se, millasta nykysen äärioikeistohallituksen toiminta on:
https://www.youtube.com/watch?v=VMsFQXU8mwU - Anonyymi
Miksi mitä vanhempi niin sitä enemmän vähennetään asumistukea? Yritetäänkö tällä tapattaa vanhoja eläkeläisiä? Ajatuksena on "olet ollut jo tarpeeksi pitkään eläkkeellä, nyt on aika ruveta kuolemaan"?
- Anonyymi
Sitä se on kansanmurhaamista, ikääntyneitten, vammaisten ja vakavasti monisairaiden, Suomen eteen ilmaiseksi raatamaan pakotettujen, syvää halveksuntaa, pörssivarkaat purevat ruokkijoidensa käsiä. Varmaan perustelevat ennenaikaisia kuolemia, kohta jollain etnisyydellä tai kulttuurilla, että ennenkin on jätetty vanhat metsiin kuolemaan tms. Suomi on todella pohjalla, alempana kuin koskaan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18093029/eutanasia-kissantappajaiset-sote--kansanmurhan-oikeuttamista-elakelaiskoyhilla#comment-124132641
- Anonyymi
Se on kyllä nolo valhe, että äärimmäiseen köyhyyteen, jo kansainvälisinkin mittarein pahoinpidellyt, Suomen vanhukset, vammaiset ja vakavasti monisairaat, "tulisivat hyvin toimeen", pilkkaako pörssirikollinen tahallaan, halu lyödä lyötyjä on pinnassa, kun tuollaista kehtaavat edes väittää. Hätätila on todellinen ja konkreettinen puute kaikesta välttämättömästä eläkeläisköyhiksi tehtyjen keskuudessa, kukaan ei huvikseen mene nöyryyttäviin kerjuuttamisjonoihin.
https://tradingeconomics.com/finland/at-risk-of-poverty-rate-for-pensioners-eurostat-data.html
Huvikseenko luulevat EU-tutkijoidenkin antaneen jo liian monia, useita varoituksia Suomen puuttuvasta taloudellisesta oikeusturvasta eläkeläisväestölle. Pörssirikkaiden rikollisten ahneus on kuvottavaa.
https://www.swissinfo.ch/eng/swiss-politics/pension-swiss-switzerland-vote-protest/73323356
Entinen verokeidas Sveitsikään, eikä Norja enää katsele noita superikkaita verovälttelijä-luusereita, jotka räkyttävät täällä köyhiksi pahoinpitelemilleen kansalaisille, Suomen eteen rehellistä työtä, ihmiskaupan orjina käytännössä, tekemään pakotetuille.
https://www.lemonde.fr/en/economy/article/2023/06/24/to-avoid-rising-taxes-norway-s-super-rich-flee-to-switzerland_6036559_19.html
KOVEMPAA verotusta pörssirikollisille toteuttavat jo Norja ja Sveitsikin, siksi nuo lierot pakenevat Suomeen, kaltaistensa väkivaltaisten kansanmurhaajien banaanivaltioksi muuttamaan keitaaseen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18386249/suursiivous-isoimman-talous-porssirikollisuuden-rikostutkinnat-aloitettava-eduskunnassa
Veroparatiisikirkot kiristävät porttejaan ja muuttuvat yhä enemmän, äärioikeistopolitikoinnin ja isoimman talousrikollisuuden suojelijoiksi, erotkaa kirkoista ihmiset, saatte edes sen verovaran itsellenne, ei mene kirkon äärioikeistolaisille pörssirikkaille verovälttelijöille.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17952812/suomen-suurin-tabu-sananvapaudet-estetty-ortodoksikirkon-porssivarallisuudet#comment-122244740 - Anonyymi
Kansanmurhaajahallitus on erotettava.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17865999/superin-ja-tehyn-kieltaydyttava-veroparatiisi-sote-ihmiskaupasta - Anonyymi
Tällä hetkellä eläkkeellä olevat ovat niitä suurimpia hyötyjiä eläkejärjestelmässä, seuraavat sukupolvet se teidän eläkkeen maksavat mutteivät saa koskaan samanlaisia eläkkeitä taikka terveyspalveluita kuten suuret ikäluokat.
Ihmisen pitäisi jo nuoresta asti tehdä sen eteen töitä, että on viiskymmisenä talous turvattu eikä tarvitse olla yhteiskunnan elättinä...- Anonyymi
Et selvästikään ymmärrä rahasta mitään. Raha on vain vaihdon väline, hetken vaihtoarvon mittari. Rahaa ei voi säästää, vaikka meitä yritetään aivopestä säästämiseen. On täysin sattuman kauppaa, miten esim. ostetun asunnon tai maan arvo kehittyy.
Oma lukunsa on tulonjako. Jos yksi ansaitsee muita enemmän, joku joutuu tyytymään muita vähempään. Omillaan ei tule lopulta kukaan toimeen, mutta itseään voi korottaa käyttämällä muita hyväkseen.
- Anonyymi
Täällä tuntuu joku toivovan eläkeläisten kuolemaa (ilman eläkettä se on usein nälkäkuolema) ja toinen harmittelee että lääketiede on kehittynyt liian pitkälle, kun on eläkeläisiä! Olemmeko me suomalaisia enää, kun seuraavassa sukupolvessa on yhä julmempia ihmisiä näköjään? Ennen tuollainen kovuus nuorissa oli tosi harvinaista. Opetetaanko koulussa enää mitään käytöstapoja ja ja kohtuullisuutta, vaikka moni opiskelee 20-30 vuotiaaksi, jopa ylikin ? Monet meistä vanhuksista olivat palkkatyössä jo 15-16 vuotiaasta lähtien kymmeniä vuosia ja kaikki työt kelpasivat. Ja muistakaa, mekin maksoimme aina palkasta verot ja eläkemaksut! Eikä mitään tukia ollut, kuten nyt nuoremmilla!
Ennenvanhaan opetettiin aina kansakoulussakin käytöstapoja ja mikä on oikein ja mikä on väärin. Jos joku käyttäytyi huonosti, siitä aina rangaistiin. Oli käytösnumerot todistuksessa. Mikä ihmisiä, nuorempia sukupolvia, vaivaa nykyään? Mutta muistakaa, kovuutenne kostautuu joskus itsellenne.- Anonyymi
Niin se varmaan oli tosi hienoa ja hyvää käytöstä, että siinä sun kansakoulussai opettajat pahoinpiteli oppilaita. Ei ole vaikea arvata mistä siis suuret ikäluokat on saanut oppinsa lasten pahoinpitelystä, jota ovat sitten hyödyntäneet kotona omiin lapsiin.
- Anonyymi
Nykyiset eläkeläiset eivät ole maksaneet riittävästi eläkemaksuja, joilla heidän eläkkeensä maksettaisiin. Siitähän siinä on kysymys ja epäonnistumisesta elämässä jos pitää olla muiden rahojen ja sosiaaliturvan varassa eläkeiässä.
- Anonyymi
Kansa äänesti valheitten perusteella, tämän kaikkien aikojen köyhien kuristaja eduskunnan valtaan. Mikään ei riitä, Rikkaat ovat sitoneet AY liikkeenkin aseettomaksi lain voimalla. Olemme nyt diktatuuri valtio. Kannattiko uskoa persujen ja oligarkkien valheita?
- Anonyymi
Kansa äänestää aina oikein, demokratiaa halvelsi toki se että vasemmistoliiton kannattajat äänestivät demareita taktisista syistä. Vastareaktio tuli sitten EU-vaaleissa, joten Li ja kumppanit pääsivät Putinia tukevaan The Left-ryhmään.
- Anonyymi
Missä viipyy Orpon, Purran ja Satomäen lupaamat työpaikat. Työttömyys ja työllisyys ovat huonontuneet, vaikka diktatuuri on ollut yli vuoden vallassa. Valtion velka on lisääntynyt. Onko lisävelka jaettu oligarkeille veroparatiiseihin, kun niitä ei missään näy ?
- Anonyymi
Mitä nuo niiden lupaamat työpaikat auttaa. Ei tuohon usko kukaan että saavat kaikki työttömät työllistettyä. Sama kai tuo on onko "kärsijöitä" satatuhatta enempi taikka vähempi.
- Anonyymi
SAK sai lakoillaan tahtonsa läpi, kommunistit tykkää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SAK sai lakoillaan tahtonsa läpi, kommunistit tykkää?
Valehtelee porvaritrolli huutelussaan.
- Anonyymi
Siis nyt eläkeläisetkin siirtyy toimeentulotuelle, jos eivät vielä ole olleet.
- Anonyymi
Juuri näin.
- Anonyymi
Ennen EU'ta ja kymmenii tuhansia maahanmuuttajia ei ollut vastaavia ongelmia, ja monia muitakaan ongelmia!
Tosiasioista voi valehdella ja jotkut tekeekin niin,
mutta se onkin sitten valehtelua!- Anonyymi
Rahat riitti silloin kun kaikesta ei ollut tuhottomasti tulonsiirtoveroa rikkaille.
'Maahanmuuttajat' on tekosyy jolla persut kääntää huomion omasta toiminnastaan muualle.
- Anonyymi
IKL
- Anonyymi
Heikko valtio laittaa Suomalaisten veronmaksajien rahoja muihin tahoihin koska on niin EU'n painostama
ja on aina ollut ohjattuna jostain suunnasta!
Karmeaa tulevaisuutta Suomelle tulossa ja
on oma syy, ei aina jonkun toisen!- Anonyymi
Suomalaiset sitoutuu kaikkiin kökkäporukoihin, jotka määrää, kenen velkoja pitää maksaa. Oman maan asiat jää retuperälle. Miksi ei Itsenäisyys kelvannut, kun se lopulta saatiin v. 1992 ?
- Anonyymi
On tämä haölitus kyllä täys en viitti sanoa mikä
- Anonyymi
Saa nähdä heitääkö ne eläkeläisiä oikeasti hankeen kun vuokrat jää maksamatta.
Vai sinnitteleekö eläkeläiset vähällä ravinnolla että tulee asuminen maksetuksi.
Kaippa tuo joihinkin osuu oikeasti kipeesti.- Anonyymi
Olen kuullut yhdestä lähiöstä, että on heitetty eläkeläisiä kadulle. Eli ulos vaan kaupungin asunnoista. Kaupungissa on kylmää kyytiä, että neuvotteluvaraa ei ole, mutta saapa nähdä, miten saavat sijoittajat asuntoihinsa vuokralaisia ja mistä eläkeläiset saavat asunnon. Maalla on pitkät matkat sairaalaan, jos saa stroukin, että ambussa ehtii kuolla.
- Anonyymi
Ei pieneläkeläisen tila muutu, mutta niiden joilla omaisuutta ei kuuluisi asumistukea saadakaan.
Täällä annetaan kaikille ilmaista rahaa koska täytyy olla tasapuolista, se huvi tulee vähenemään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pieneläkeläisen tila muutu, mutta niiden joilla omaisuutta ei kuuluisi asumistukea saadakaan.
Täällä annetaan kaikille ilmaista rahaa koska täytyy olla tasapuolista, se huvi tulee vähenemään.No ei se noin yksiselitteistä ole. 'Omaa omaisuutta' voi olla esim. jaetussa omistuksessa oleva metsätila, josta ei tule muuta kuin kustannuksia kun muut omistajat eivät suostu sillä mitään tekemään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei se noin yksiselitteistä ole. 'Omaa omaisuutta' voi olla esim. jaetussa omistuksessa oleva metsätila, josta ei tule muuta kuin kustannuksia kun muut omistajat eivät suostu sillä mitään tekemään.
Mikään ei ole yksiselitteistä.
Mutta tavoite on että veronmaksajien tuet eivät saa ohjattua laajasti vuokranantajille, mitä nyt tapahtuu.
Suomessa vuokralaista saa liian suuri osa vuokratukea, joka kertoo siitä, että joku on pielessä.
Koska muutosta ei näytä muuten syntyvän, on tukia pienennettävä, jo pelkästään sen takia, että rahat ovat loppumassa.
- Anonyymi
Enpä usko. Olen sitä mieltä, että eläkeläisen pitää asua sen hintaisessa asunnossa, jonka vuokran pystyy maksamaan. Niin täällä Suomessa on aiemmin eletty. Täällä maalla on tyhjillään vanhoja pientiloja, sinne vain, ei maksa paljon. Miksi pitäisi asua; arvoalueella, arvo asunnossa, arvo kello ranteessa. Ei kai eläkeläinen tarvitse muuta, kun jokapäiväisen toimeentulon. Kukaan ei täältä lähtiessään mitään matkaansa ota.
- Anonyymi
"Täällä maalla on tyhjillään vanhoja pientiloja"
Miten noilla rahat riittäis auton ostoon ja ylläpitoon. Ei maalla enää ole mitään julkisia palveluja. Lähimpään kauppaankin kymmeniä kilometrejä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Täällä maalla on tyhjillään vanhoja pientiloja"
Miten noilla rahat riittäis auton ostoon ja ylläpitoon. Ei maalla enää ole mitään julkisia palveluja. Lähimpään kauppaankin kymmeniä kilometrejä.Asiaa kirjoitat.
- Anonyymi
Näistä 'tyhjistä vanhoista pientiloista' ei ole muuta kuin kustannuksia.
Moni ollut lämmittämättä ja putket paskana, tai muutoin asumiskelvoton. Keskitason pientila vaatii jonku 50-tuhannen remontin että siitä saisi edes asuinkuntoisen.
Saati sitten muut kustannukset kaikesta jota nykyään lain mukaan on oltava. Jätehuolto on pakko järjestää, vaikka kävisivät katsomassa tyhjää jäteastiaa kerran kuussa kun ei jätteitä ole — ja käynneistä toki laskutetaan. Tosi järkevää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näistä 'tyhjistä vanhoista pientiloista' ei ole muuta kuin kustannuksia.
Moni ollut lämmittämättä ja putket paskana, tai muutoin asumiskelvoton. Keskitason pientila vaatii jonku 50-tuhannen remontin että siitä saisi edes asuinkuntoisen.
Saati sitten muut kustannukset kaikesta jota nykyään lain mukaan on oltava. Jätehuolto on pakko järjestää, vaikka kävisivät katsomassa tyhjää jäteastiaa kerran kuussa kun ei jätteitä ole — ja käynneistä toki laskutetaan. Tosi järkevää.Eläkeläinen ei ole sidottu työpaikan takia johonkin kuntaan.
Muuttaa voi, jos rahat eivät riitä tukien pieneneminen jälkeen.
Maatilalle ei tarvitse mennä, jos ei kiinnosta. Suomi on täynnä kuntia ja kaupunkeja, joissa on vapaita edullisia huoneistoja.
Pääkaupunkiseudulla ei tarvitse asua.
Tervetuloa nauttimaan uudenlaisesta elämästä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläkeläinen ei ole sidottu työpaikan takia johonkin kuntaan.

Tervetuloa nauttimaan uudenlaisesta elämästä.Köyhällä ei ole varaa muuttaa, se on elämän tosiasia. Eikä pienillä tuloilla maksella takuuvuokria. Itse et selvästi ole siinä tilanteessa ollut.
- Anonyymi
Junapetteri on killink mäsiin.
- Anonyymi
Onko talot kylmii talvena?
On kuulemma kallista talon energia laskut?
Vanhemmat ihmiset on rakentanut yhteiskunnan
verorahoilla joita ovat maksaneet tavalla tai toisella vuosikymmenii, alv verokin 24% vai nousiko sekin io?
Kuitenkin ovat ostaneetkin paljon vuosien aikana
ja sen mukaiset verot!
Heikko valtio joka EU'n painostamana on rahoittanut
kymmenii tuhansia nk. "Pakolais" Maahanmuuttajia,
se on yksi syy miksi veroraha ei vain ole tarpeeksi
kattamaan kaikki kulut!- Anonyymi
Kuten tavallista, persu yrittää kääntää keskustelun maahanmuuttoon, vaikka vika löytyy peilistä. Tyypillistä.
- Anonyymi
Ei ole oikein.
Toivottavasti junahanke vesittyy.
Keiltähän asumistuki loppuu kokonaan? - Anonyymi
Minulta ainakin leikattiin jo keväällä vuositarkastuksen yhteydessä 18 e/kk eläkkeensaajan asumistukea, koska siitä on indeksi jäädytetty, ja kun itse eläkkeisiin (kansaneläke ja takuueläke) tuli vuoden alussa indeksikorotukset, niin se vähensi sitten tuota asumistukea, eli eipä paljon jäänyt niistä korotuksista käteen, mitkä olisi tarkoitettu kattamaan nousseita elinkustannuksia. Ja olen tosiaan pelkän takuueläkkeen varassa, kun olen työkyvyttömäksi joutunut ennen työelämään pääsyä. Seuraava tarkistus on itsellä puolentoista vuoden päästä ja sillon leikataan ilmeisesti vielä lisää. :( Nyt loppuu halpa sähkösopimuskin itsellä, niin sähkökin maksaa puolet enemmän kuin aikasemmin ja kaikki kallistuu vielä lisää alv-korotuksen myötä. :( Tekisi mieli kusta kaikkien persuja ja kokkareita äänestäneiden naamaan!
- Anonyymi
Lääkkeet on nimen omaan pahasta, mitä pidempään pärjäät ilman lääkkeitä sen parempi! Se että tarvitset lääkkeitä on aina seurausta esim muista lääkkeistä tai epäterveellisestä ruuasta.
Michael Jackson ja Prince kuoli suht nuorina koska söivät lääkkeitä kuin kanit porkkanoita!
Tuostahan hyötyy nimenomaan valtio kun ei tarvi maksaa eläkettä.
Itse olen 50v äijä ja en ole ikinä syönyt mitään lääkkeitä, en edes buranaa tai aspiriinia!
Enkä ottanut mitään korona piikkejä, viimeisimmän piikin uusin 2019 keväällä, mutta olen päättänyt että se oli viimeinen piikki!
Kannattaa muistaa että raha (ahneus ja korruptio) ohjaa tässäkin asiassa maailmaa ja sinä olet vain ”asiakas”, kunnes sinut dumpataan kuin jätesäkki kaatopaikalle (hautaan, jos sinnekkään on vara!) - Anonyymi
Kuulin et ottavat Suomalaisilta asumustukea pois jotta on muutettava pieneen asuntoon tai jopa solu-asuntoon
jos on asunut monia vuosia tilavassa asennossa,
jotta kun saavat Suomalaiset pois isommista asunnoista,
niin on tilaa pakolais-maahanmuttajille joidenka monien kaikki kulut maksaa Kela/ Verokanta!! - Anonyymi
Asumistuki menot ovat nousseet automaattisesti monta vuotta
- Anonyymi
Niin miksiköhän niitä leikataan????? Sitä kannattaisi kysyä edellisen hallituksen ministereiltä!!! Tästäkin saamme kiittää mariinin hallitusta!!
- Anonyymi
Koko ikäni työtä tehneenä olen huolestuneena seurannut nyky nuoria aikuisia jotka eivät pysty kävellessäkään irroittaa naamaa puhelimesta,työ tuntuu olevan lähinnä kirosana? Toki ei voi yleistää mutta hyvin pitkälle tuntuu olevan aika elämän taiteiteilijoita koko sakki 2000 ja alle syntyneet..Suomi putoaa kohta roska maa luokkaan eikä siihen auta riistää köyhiä? Persuilla on on jäänyt vaan kotoa isän hakkaamisen jäljiltä se mee pummi töihin sinne aivokoppaan pyörimään... tv:sakari kaulaote
- Anonyymi
Valehtelee porvaritrolli porvaripropagandassaan.
- Anonyymi
Suomi otti vähemmän velkaa kuin useimmat muut maat Korona-aikaan. Eli kiitos tosiaan Marinin hallitukselle: asiat olisi paljon pahemmin jos joku Purran tapainen olisi ollut silloin ruorissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koko ikäni työtä tehneenä olen huolestuneena seurannut nyky nuoria aikuisia jotka eivät pysty kävellessäkään irroittaa naamaa puhelimesta,työ tuntuu olevan lähinnä kirosana? Toki ei voi yleistää mutta hyvin pitkälle tuntuu olevan aika elämän taiteiteilijoita koko sakki 2000 ja alle syntyneet..Suomi putoaa kohta roska maa luokkaan eikä siihen auta riistää köyhiä? Persuilla on on jäänyt vaan kotoa isän hakkaamisen jäljiltä se mee pummi töihin sinne aivokoppaan pyörimään... tv:sakari kaulaote
Onko tullut mieleen että se voi olla töissä? Itse teen etätöitä, ja kyllä - usein puhelimella.
- Anonyymi
Täällä huutaa eläkkeistä nämä sosiaalipummit jotka eivät ole koskaan töitä tehneet, täällä ei yksikään vihervasemmistolainen ole töitä tehnyt päivääkään!! Näiden mielestä meidän työeläkkeillä pitäisi elättää nämä kaikki sosiaalipummit ym. matut.
- Anonyymi
Älä ota enää kaljaa porvaritrolli koska öyhötät jo todella levottomia juttuja.
- Anonyymi
Ei nää teidän valheet enää uppoa. Alkaa tyhminkin heräämään kun omaan kukkaroon sattuu pahiten silloin kun oikeisto on vallassa.
- Anonyymi
HYVÄ!!!!
Ihmisen pitää tulla toimeen omillaan eikä loisia muiden kustannuksella!!!!
ROSVOT KIINNI !!!!- Anonyymi
Onko eläkeläisen ryöstömurhaaminen omillaan toimeentulemista.
- Anonyymi
Melkoinen aivopieru porvaritrollilta taas kerran.
- Anonyymi
Yhteiskunnan jäsenenä sinulla on yhteiskunnallinen vastuu kantaa huolta myös muista kuin itsestäsi. Jos ei kiinnosta, niin osta saari jostain keski-amerikasta ja häivy sinne.
- Anonyymi
Itsellesi kuitenkin silti on kaikki yhteiskunnan tuet kelvanneet. Olet saanut ilmaisen koulutuksen, kouluruoan, terveydenhuollon, rokotukset, poliisin palvelut, jne.
Olet koko elämäsi loisinut muiden kustannuksella sinäkin. Sitä kutsutaan yhteiskunnaksi. Kukaan ei tule toimeen omillaan.
- Anonyymi
Pahinta Suomelle sotien ulkopuolella
on matut! PAHINTA!- Anonyymi
Siis persut.
- Anonyymi
Aivan sama mitä tapahtuu.Oli sitten työssä tai eläkkeellä niin tämän paskavaltion taru alkaa olla lopussa,joka huolehtii muusta maailmasta enemmän kuin omistaan ja menee taloudelliseen selvitystilaan.
Pukumosset ja muut paskaläjät päättäjissä hoitaneet koko maan sekaisin- Anonyymi
Hyvä kommentti. Kohta Suomi on varmaan mukana Lähi-idässäkin.
- Anonyymi
Nyt pitää Suomen hyvinvoinnin eteen melkein kaikkien osallistuttava paitsi parempi tuloisten koska he ovat jo aikaisemmin maksaneet enemmän veroja kuin pienituloiset. Kokoomus tasaa näitä epäkohtia tällä vaalikaudella.
- Anonyymi
Eihän nuo ole mitä osallistuneet .Tukia ovat lähinnä nostelleet ,yrityksien kautta ja suunnitelleet maksavansa veroja. Nyt olisi heidän vuoro antaa vastinetta ja kantaa vastuunsa, koska heitä on tuettu vuosi kymmeniä.

Hyvä kommentti.
- Anonyymi
41Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon.
42 Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran.
43 Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: »Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen.
44 Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.»
- Anonyymi
On varmaan jotain pahempaakin tapahtumassa Suomelle,
sen jotenkin aistii et asiat saattaa muuttua katastrofiksi ja se on paljon Suomen oma syy monin eri tavoin.- Anonyymi
Suomi on jo nyt EU:n paskin valtio. Pohjolan kummajainen ja friikki. Meno on kuin puttelandiassa ilman brutaalia väkivaltakoneistoa, tosin täällä se väkivalta on taloudellista riistoa ja heitteillejättöä., samalla keksitään poliittista jargonia jolla selitetään mustaa valkoiseksi.
Kukaan ei tähän maahan enää usko ja vielä vähemmin poliitikkoihin ja virkamiehiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi on jo nyt EU:n paskin valtio. Pohjolan kummajainen ja friikki. Meno on kuin puttelandiassa ilman brutaalia väkivaltakoneistoa, tosin täällä se väkivalta on taloudellista riistoa ja heitteillejättöä., samalla keksitään poliittista jargonia jolla selitetään mustaa valkoiseksi.
Kukaan ei tähän maahan enää usko ja vielä vähemmin poliitikkoihin ja virkamiehiin.Sitä niitetään mitä kylvetään.
Se on kato kärrätty tuota sosiaalista kuormaa poliittisesti Suomeen työvoimapulaa huutamalla ja työttömyys on kokoajan ollut korkea. Nyt ei ole ihmisillä töitä ,eikä rahat riitä elättämään kaikkia joille ei ole tarjota töitä. Samaan aikaan verohelpotuksia annetaan niille joilla olisi kantokykyä, mutta ei maksuhaluja. Kuitenkin eletään kuin rahaa olisi loputtomiin, kun kyse on Eu:sta .Tuolloin rahaa löytyy kaikkien auttamiseen. Ei se ole ihme että rahat on loppu. Tuollaisella talouden hoidolla ne loppuu kaikilta ja se nyt sitten näkyy yhteiskunnassa leikkauksina ja siinä että ihmiset kärsivät toimeentulovaikeuksista. tilanne on ns. huonojen päätösten seurausta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä niitetään mitä kylvetään.
Se on kato kärrätty tuota sosiaalista kuormaa poliittisesti Suomeen työvoimapulaa huutamalla ja työttömyys on kokoajan ollut korkea. Nyt ei ole ihmisillä töitä ,eikä rahat riitä elättämään kaikkia joille ei ole tarjota töitä. Samaan aikaan verohelpotuksia annetaan niille joilla olisi kantokykyä, mutta ei maksuhaluja. Kuitenkin eletään kuin rahaa olisi loputtomiin, kun kyse on Eu:sta .Tuolloin rahaa löytyy kaikkien auttamiseen. Ei se ole ihme että rahat on loppu. Tuollaisella talouden hoidolla ne loppuu kaikilta ja se nyt sitten näkyy yhteiskunnassa leikkauksina ja siinä että ihmiset kärsivät toimeentulovaikeuksista. tilanne on ns. huonojen päätösten seurausta.Näin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi on jo nyt EU:n paskin valtio. Pohjolan kummajainen ja friikki. Meno on kuin puttelandiassa ilman brutaalia väkivaltakoneistoa, tosin täällä se väkivalta on taloudellista riistoa ja heitteillejättöä., samalla keksitään poliittista jargonia jolla selitetään mustaa valkoiseksi.
Kukaan ei tähän maahan enää usko ja vielä vähemmin poliitikkoihin ja virkamiehiin.Hyvä kommentti.
- Anonyymi
Tyhmät suvakki komukat äänestäneet vasemmistoa ja nyt sitte itketään.
- Anonyymi
Kyllä se on kuule Kokoomus kun on tämän maan suohon suhmuroinut .Ollut vallankahvassa suurimman osan 20 vuoden aikana kuppamassa fyrkat rikkaiden taskuihin tekemistään budjeteista, suurelta osalta yritystukien kautta.

Näin se on mennyt porvarienemmistöisten hallitusten ja eduskuntien aikana.
- Anonyymi
Tämä johtaa siihen, että pakotetaan ihmiset muuttamaan kodeistaan esim. Helsingissä vuokra voi olla 800-900 e ja pakotetaan ihminen muuttamaan Helsingistä pois johonkin kaupunkiin, missä vuokra on 500-600. Tämä hallitus ei pidä kenestäkään. Tai no yrittäjät saavat hyvin tukea. He ovatkin olleet hiljaa ja tyytyväisiä.
- Anonyymi
Terrorisoivat kansaa ja kuppaavat rahat rikkaiden taskuihin.
- Anonyymi
Kyllä.
- Anonyymi
Tunnin junasta,( eli Länsiradasta) ei kahta sanaa...sanoi Orpo eilen Hesarissa. Se tulee. Vaikka moni kunta on sitä vastaan, eikä olisi varaa siihen. Siihenhän varmaan nyt kootaan nuo 3, 4 miljardia lisäsäästöjä. Koska se on hallitusohjelmassa, sanoi Orpo. (Mikä on sellainen hallitusohjelma, mitä ei voi muuttaa, jos on tärkeimpiä asioita ja jos rahat ei riitä? ) Ehkä Orpo on varmaan sen radan luvannut turkulaisille, onhan hän itsekin turkulainen. Eli vetää kotiinpäin. Siitä tulisi sitten Orpolle ikuinen monumentti.
Tuntuu, että nyt taitaa olla maailmassa liikkeellä jonkinlainen virus päättäjissä, joka saa aikaan pikkuhiljaa despoottimaisia piirteitä ylimmissä päättäjissä täälläkin. Ja kansalaiset alkavat syytellä kaikesta vihaisina toisiaan, kuten Venäjä syyttää kaikesta aina muita maita. Se virus taitaa tappaa ihmisistä kaiken inhimillisyyden ja empaattisuuden ja tekevän pikkuhiljaa kantajastaan melkein pedon.- Anonyymi
Sanopas yksikin poliitikko ja varsinkin ministerinä olisi vetänyt kotiinpäin?
Se on laji jota ei ole olemassa! - Anonyymi
Kokoomus Orpo voitelee äänestäjiään junapakkomielteellään.
- Anonyymi
Rikkailta pitääkin leikata!
- Anonyymi
Kyllä se oli niin, että nuo 80-95 vuotiailta leikataan eniten, ne ovat syntyneet jo ennen sotaa ja toiset sodan aikana, mutta nämä ikäluokat ei enää elä kovin kauan.
- Anonyymi
Sano EI sosiaalipummeille!
Tuet pois - maksakaa itse kulunne!- Anonyymi
Öyh öyh öyh öyh öyh...
- Anonyymi
37 Suuri kansanjoukko kuunteli Jeesusta halukkaasti.
38 Opettaessaan hän sanoi näin: »Varokaa lainopettajia! He kulkevat mielellään pitkissä viitoissa ja odottavat, että heitä tervehditään toreilla,
39 he ottavat synagogassa etumaiset istuimet ja pidoissa kunniapaikat,
40 mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa.»
- Anonyymi
Purra ei anna kansaneläkeläisen asua ulkomailla, mutta ei myöskään halua heitä Suomeen. Pitäisikö meidän eläkeläisten mennä Purran työpaikalle kertomaan ja kysymään, että mitä hän oikein haluaa?
- Anonyymi
Pyytäkää tapaamisaika Purralta ja menkää kysymään asiasta.
- Anonyymi
Jokaisen saa asua ulkomailla vapaasti omilla rahoillaan , mutta suomalaista sosiaaliturvaa ei ole asiallista pumpata ulkomaille.
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18575789/nykyaikainen-sveitsi-toteutti-jo-2-500ekk-minimielakkeet
"Toiset kansat ja valtiot aina ensin, oma kansa ei koskaan", on äärioikeiston pörssirikollis-korruptiovallankäyttäjien mottona Suomessa.
https://www.swissinfo.ch/eng/swiss-politics/pension-swiss-switzerland-vote-protest/73323356
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17570837/ruotsissa-on-6-500ekk-elakekatto-eika-osake-vakuutuskuoririkollisuutta
Pitkään ja sitkeästi, isoista pettymyksistä huolimatta, Anderssonia ja Vasemmistoa äänestäneet ja tukeneet eläkeläisköyhiksi, osattomaksi ja kouluttamattomaksi piestyt, lapsista asti Suomen eteen, ilmaiseksi raatamaan pakotetut, ansaitsevat aidon, ajanmukaisen taloudellisen oikeusturvan, ihmisarvoiset 2 500€/kk MINIMIELÄKKEET.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18508486/anderssonin-on-aika-maksaa-kiitollisuudenvelka-elakelaisaanestajille
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18018979/2000ekk-minimielakkeet-ennenaikaisen-laitos--ja-kotihoidon-tarpeen-poistaminen#comment-123191989
Kaiken muun hyödyn lisäksi, tuo aito taloudellinen oikeusturva eläkeläisväestölle, toisi säästöjä valtion talouteen, välttämättömään kulutukseen käytettävänä rahana, on siis lähinnä järjestelykysymys, päättäjien tahdon asia, ei edes arvovalinta, vaan käytännön järjestely. Rahasta eivät ole kiinni, eläkerahastojen verokeitaiden biljoonien korkojen koroista, olematon siivu riittää.
https://www.aljazeera.com/opinions/2024/6/26/as-norways-largest-private-pension-fund-we-are-divesting-from-caterpillar - Anonyymi
Halutkaa kerrankin hyvää heille, jotka ovat tätä maata, ilmaiseksi ja nyrkin ja hellan välistä, rikkaruohoja kitkemällä ja perunaa istuttamalla, nälkäpalkalla töissä raataneina rakentaneet, on aika tulla heidänkin vuoronsa, kaikki muut ovat jo osiaan saaneet, eläkeläisväestö on jätetty aina ilman.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18227702/40n-ennenaikaiset-kuolemat-suomessa-eivat-johdu-vaestorakenteesta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18080243/ilmaiseksi-suomen-eteen-toita-raataneille-kuuluvat-2000ekk-minimielakkeet
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18573449/ihmiskauppias-ja-orjatyon-teettaja--kehuskelee-quottuottavalla-tyollaquot#comment-130471074
Vanha viisaus siitä, kuin ne eniten työnteolla kehuskelevat, jotka vähiten sitä aidosti koskaan, ovat joutuneet tekemään, pitää usein paikkansa, virallisia saavutuksiaan ja vallan tunnusmerkkejä esittelevien, pörssikeitaisiin verovälttelyä harjoittavien keskuudessa. Tosi asiassa pörssivarkaat, eivät itse töitä tee, vaan ryöstävät toisilla ihmisillä teettämänsä työn hedelmät, ilmaiseksi nimiinsä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18568046/usan-johtamaa-ihmiskauppaa-ja-orjatyovoiman-kayttoa-suomessa- Anonyymi
Nigerassa ja Albaniassakin kitketään rikkaruohoja ja albanialaisten keskimääräinen eläke on 131 euroa kuukaudessa ja nigerialaisten tätäkin vähemmän. Tämä tieto on vuodelta 2021, jolloin Suomen keskimääräinen eläke oli 1714 euroa kuukaudessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nigerassa ja Albaniassakin kitketään rikkaruohoja ja albanialaisten keskimääräinen eläke on 131 euroa kuukaudessa ja nigerialaisten tätäkin vähemmän. Tämä tieto on vuodelta 2021, jolloin Suomen keskimääräinen eläke oli 1714 euroa kuukaudessa.
Suomi on kalliiden elinkustannusten maa eli Suomessa kaikki maksaa hunajaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nigerassa ja Albaniassakin kitketään rikkaruohoja ja albanialaisten keskimääräinen eläke on 131 euroa kuukaudessa ja nigerialaisten tätäkin vähemmän. Tämä tieto on vuodelta 2021, jolloin Suomen keskimääräinen eläke oli 1714 euroa kuukaudessa.
Mitä Nigeriassa ja Albaniassa maksaa asuminen ja ruoka ja sellaiset välttämättömyydet, ei ehkä aivan Suomen hintoja?
Eläkkeen ja ylipäätään rahan ostovoima ratkaisee, ei välttämättä euromäärä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nigerassa ja Albaniassakin kitketään rikkaruohoja ja albanialaisten keskimääräinen eläke on 131 euroa kuukaudessa ja nigerialaisten tätäkin vähemmän. Tämä tieto on vuodelta 2021, jolloin Suomen keskimääräinen eläke oli 1714 euroa kuukaudessa.
Elinkustannukset 'vähän' eri luokkaa Suomessa.
ALV nollaan, niin silloin voitaisiin harkita eläkkeiden leikkausta.
- Anonyymi
Orpo kerää rahaa Turkuun, rataan kun sille on annettu lisää rahaa. Kehittämiseen ja totta kait hän omiaan tukee. Leikata voi eläkeläisiltä, köyhiltä, opiskelijoilta ja asumistuista jne.
Itse hän juhlii kiertää maailmaa ja aina drinkki kädessä. Korruptio rahoja ja lahjuksia joka juhliin suomen kermalla.
Pariisissa myös koko Olympiakomitean johto ja urheilijat eivät saa tukia ja nekin pienennetään sekä erilaiset avustukset. Miksi Parisissa pitää olla koko johdon Presidenttiä myöten.
Olympialaiset on urheilijoiden juhla ei johdon tai politiikkojen. Menköön omilla rahoilla kun palkka ja edut on niin suuria ja köyhiltä koko ajan leikataan
Nyt syksyllä vaan kunnon lakot ja niin isot palkkavaatimukset työntekijöille, että Suomi, Ek, yrittäjät ja saa takaisin samalla mitalla.
Liitot on ajamassa asioita niin, että hallitus saa takaisin ja kunnolla.
Tämä hallitus tuhoaa suomea ja se nakertuu pikkuhiljaa kuolee ja kuihtuu.
Nyt vaan kunnon sotia ja meillähän on suljettu maa eikö siihen ole helppo iskeä kun ei ole kohta pois pääsyä ulos.
Kukahan meillä halusi näin sairaan hallituksen ja pahaa oloa joka päivä, eihän meillä kuin tapeta, ammuta ja persut syyttää tummia. Mutta heidän joukossaan on myös ampujia.
Luulen, että politiikot, ministerit ja Valtion johtokin alkaa liikkua kaupungeissa ja maailmassa kovin varoen. Kun ei tiedä kuka napasauttaa niskat nurin.- Anonyymi
Kyllä.
- Anonyymi
Kaikki mitä tämä hallitus leikkaa johtuu ukrainan sodan rahoittamisesta ja kalliista euroopan unionista,suomen pitäis olla nettosaaja eikä maksaja.
- Anonyymi
Englanti upposi niin kovaa vauhtia EU:sta lähdettyään että ihmeellistä kun vielä löytyy näitä EU:sta marmattajia.
- Anonyymi
Tunnin juna pitää saada.
- Anonyymi
Petteri: Tunnin juna pitää saada ja köyhät kuolkoot.
- Anonyymi
Kokoomus Orpon pakkomielle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Petteri: Tunnin juna pitää saada ja köyhät kuolkoot.
Valkokaulustyöläisen jämäkkä kommentti.
- Anonyymi
"Keskimäärin eläkkeensaajien asumistuki pienenisi noin 15,60 euroa kuukaudessa. Viime vuoden lopussa eläkkeensaajien keskimääräinen asumistuki oli 266 euroa kuukaudessa."
"Lakiesityksessä omaisuuden ja tulojen vaikutusta asumistukeen kiristettäisiin."
Koko uutinen:
https://www.hs.fi/suomi/art-2000010606211.html
Melko vähäisestä pienennyksestä on kyse ja se perustuu omaisuuden ja tulojen määrään. Tuntuu, että kärpäsestä on tehty härkänen. En silti vähättele ihmisten taloudellsita hätää.- Anonyymi
Jos tuo on mielestäsi vähäisen, niin suhteuta palkkaasi jonain 25% palkanpudotuksena.
Monelle köyhälle tuo 15,60 kuussa on valinta viikon ruokien tai kuun lääkkeiden välillä.
- Anonyymi
Kansanedustajien ja ministerien palkkiosta leikkattava puolet pois, ovat silloin tavallisen palkansaajan tasolla.
- Anonyymi
Purran vaali lupaus :Pienituloisilta ja eläkeläisiltä ei ainakaan leikata,tais mennä päin vastoin.Persuihin ei kannata luottaa yhtään
- Anonyymi
Juuri näin.
- Anonyymi
Mitä tästä sinunkin tulisi oppia?
Älä koskaan vahingossakaan usko poliitikkojen ennen vaaleja antamiin lupauksiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tästä sinunkin tulisi oppia?
Älä koskaan vahingossakaan usko poliitikkojen ennen vaaleja antamiin lupauksiin.Puolueesta riippuen. Jotkut pitää, jotkut ei.
- Anonyymi
Eduskunta päättää tämänkin asian, ei hallitus eikä Purra.
Kok, Ps, Rkp, Kd. 4 puoluetta hallituksessa.
Muistakaa seurata miten eduskunta äänestää asioista.
Vasemmistopopulistit voi aina äänestää vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eduskunta päättää tämänkin asian, ei hallitus eikä Purra.
Kok, Ps, Rkp, Kd. 4 puoluetta hallituksessa.
Muistakaa seurata miten eduskunta äänestää asioista.
Vasemmistopopulistit voi aina äänestää vastaan.Kyllä se on nimenomaan Purra (ja Orpo) jotka päättää. Nykypäivänä ryhmäkuri pitää, ja kun nämä sanoo että äänestetään puolesta niin se on sillä läpi.
Vaikka KD äänestäisi vastaan niin menee enemmistöllä.
- Anonyymi
Eläkeläisiltä leikataan 10-30 € asumistuesta.Suomessa on 1,5miljoonaa eläkeläistä.
Eikä nämä kaikki ole edes asumistukeasaavia.200.000 eläkeläiseltä ja 7.500 asuntotuet leikataan kokonaan pois,yli suuren eläkeen takia. Tarkistuksia pitäisi tehdä
useammin.Itse eläkeläiset eivät tulolisäyksiään ilmoitele.- Anonyymi
Noin 85 prosenttia eläkkeensaajista ei saa minkäänlaisia tukia ja avustuksia.
Ainakaan useimpien työeläkeläisen tulot eivät merkittävästi mitenkään missään vaiheessa lisäänny koska heidän ainoa tulonsa on se eläke. Jos on ollut tiiviisti työelämässä yli 40 vuotta kuten useimmat työeläkettä saavat, kyllä siinä on sillai takki tyhjä että on vain nautinto olla ja elää raatamatta enää yhtään lisää. Ko. eläkeläisillä ei siis ole mitään uusia tulonlisäyksiä minnekään ilmoitettavana ja vähäiset eläkkeiden korotustiedot menevät luotettavan varmasti esim. verottajan tietoon...Huolesi on turha, horiset ihan omiasi tajuamatta mitä horiset...
- Anonyymi
Laskutoimitus ei toimi koska
Suomessa on (Suunnilleen)
1.5 Miljoonaa +65v
1 Miljoona alle 18v
Valtio, kunta, kaupunki palkansaajat 500.000
Ilman duunia/ Lomautetut 700.000
Verokannasta tulot many/matu Kymmenii Tuhansia!
EU ja YK ja Kehitysmaa avut/ maksut!
Jotain +3.5 Miljoonaa saa tulot tavalla tai toisella
VEROKANNASTA,
Asukasluku on noin 5.5 Miljoonaa
Tulos on: Ei voi toimia! - Anonyymi
Menkää Kelan ikielätit töihin, niin ei tarvitse leikata kunnon ihmisiltä. Lusmuilta perustoimeentulosta puolet pois noin ekaksi. Kalja maistuu mutta työ ei.
- Anonyymi
Tämä hallitus on kusetushallitus,kuka hölmö äänestää noita homopersuja eduskuntaan niille on vanhat ihmiset joita saa kusettaa, ei ikinä enää ääntä persuille,menisivät oikeisiin töihin eikä yhteiskunnan veromarkoilla eduskuntaan kun siitä työstä ei mitään ymmärretä
- Anonyymi
NYt se yleislakko.
- Anonyymi
Ei ole. Orpon hallitus muutti lakkoilun laittomaksi, jäikö huomaamatta?
- Anonyymi
Suomen kansa on valinnut sellaiset heikot edustajat
jotka ovat saattaneet Suomen turmioon!
Ovat EU'n alistamia seuraaja sieluja,
EU vihaa yli kaiken sellaisia tahoja jotka ei kuuntele
EU'n valheita vaan kulkevat omaa linjaa.
Jos EU ei olisi luopio niin Suomessakaan ei olisi
kymmenii tuhansia Euroopan ULKOPUOLELTA
tulleita joista moni, ei kaikki mutta moni on jollain tapaa
harmillinen Suomalaisille, siis keskim. On ongelmallinen,
suurempi luku niin aina vaan suurempi luku ongelmia!
Ilman vihaa on oltava REHELLINEN ei VALHEELLINEN niinkuin nyt on tapana joidenkin tahojen olla,
ja jos ei ihan valheellinen mutta ei totuudenkaan kertovat!
Hei, en haluaisi sanoa mutta Suomi vaan muuttuu pahemmaksi maaksi vuosi vuodelta. - Anonyymi
Kansa saa, mitä kansa ansaitsee. Ihan itse äänestettiin tää porukka ajamaan Suomi taantumaan.
- Anonyymi
Sotaa ja ukrainaan tuki, Hyvinvointivaltiolla menee hyvin.
- Anonyymi
Miksi asumistukia pitäisi maksaa, eikö kannattaisi töissä ollessaan sijoittaa ja säästää, ettei tartte kerjuulla olla
- Anonyymi
Niinpä monessa maassa jos ei rahat riitä voi jättää vuokrat maksamatta ja asunnon omistaja ei saa asujaa millään pihalle.
Voisi toimia suomessakin hyvin tuollainen malli.
- Anonyymi
Kyllä ollaan työmme tehty suomen hyväksi ..tuli yli 50v veroja maksettua että töitä...sinä joka kettuilet ..työeläkkeiden maksamisesta se on eläke joka on työllä ansaittu fyysisellä vieä...on turha pieksee suuta kun ek ymmärrä asioista,,,mutta eläkeläisten asumistukiin ei kajota,,,,on se kumma kun tämä suomi on muuttumassa keinottelijoiden ja johon kuuluu ..aika monta tahoa
- Anonyymi
OLKAA NYT ONNELLISIA JOTKA ÄÄNESTITTE .TV:RIKAS
- Anonyymi
Siksi asumistukia pitää maksaa jos ei työllä elä!
Ei se kaikilla ole vaan helppoa mennä töihin kun niitä ei ole.
Ja en todellakaan usko että missään maassa kukaan asuu kenenkään talossa jos laskut/vuokrat on maksamatta,ihan höpö juttuja tuommoset,ajatelkaas nyt hieman...
Jos meiltä lopetettaisiin kaikki tuet niin sittenhän täällä vasta hulluksi menisi kaikki.
Eiköhän se ole iha noikein etä eläkeläiset saa mitä heille kuuluu kun ovat työnsä tehneet JA sitten taas nuoretkin saa sen mitä laki määrää,samoin vaikkapa maahanmuuttajatkin,ei me niitä lakeja voidayhdessä yössä muuttaa.
Onneksi itse en ole kateellinen kellekkään,eli sitten omilla rahoilla tai valtion
- Anonyymi
Summa ei ole suuri ja sen kanssa pärjää ja miksi eläkeläisille pitäisi maksaa suurempi asumistuki kuin muille? Vanhukset myyvät mökkinsä, asuntonsa ja lähtevät palvelutaloihin asumaan, pankkitileillä on rahaa, vaikka olisikin pienet eläkkeet. Ehkä eniten huutavat mahdolliset perijät, sillä tiedän tapauksia ettei perikunta hommaa vanhemmilleen edes siivousapua, että tilille jäisi mahdollisimman paljon jaettavaa.
Työttömiltä tarkastetaan tiliotteet monelta kuukaudelta ja jokainen sentti tilillä lasketaan, kun haetaan kelan tukia. Sitävastoin vanhuksilla ja turvapaikan hakijoilla saa olla pankkitilillä rahaa ja omaisuuskin jätetään koskematta ja heille kela maksaa täydet korvaukset.
On ihan oikein, että eläkeläiset myös osallistuvat näihin säästötalkoisiin, sillä 10-30 € saa hyvin säästettyä jostakin muusta ja sanon tämän ihan eläkeläisenä. - Anonyymi
Sosiaalipummelista päästään kun kaikki tuet otataan pois.
LEIKATKAA, LEIKATKAA, LEIKATKAA !!!!- Anonyymi
Älä epäile, jotain kyllä leikataan oikeistoltakin jos tämä meno jatkuu.
- Anonyymi
Eläkeläiset eivät tarvitse eri vapauksia, yrittävät säästää perillisille jotka odottavat kieli pitkällä että saisivat mahdollisimman suuren perinnön.
- Anonyymi
Ja väliin tulee lehtolapsi eli verottaja
- Anonyymi
Äänestäkää jatkossakin alistajanne valtaan eli kokkareet,persut,rkp ja tekouskovaiset.
Saatte kiitoksena leikkauksia ja tulonsiirtoja rikkaille ja teidän elintaso senkun laskee ja pysyvästi.- Anonyymi
KD;n edustajat ei ole kyllä ikipäivänä raamattuun koskenutkaan, sen huomaa.
- Anonyymi
Eläkeläiset valitsevat itse tiensä, päättävät nykyisin vallassa olevat puolueet. Jos haluaa olla typerä ja uskoa politiikkojen valheet, on oma valinta. Nuoremmat ihmiset ymmärtävät että eläkeläisiä huijataan ja vaalitulos pelataan heidän äänillään. Mielenkiintoista seurata tuntuuko omien rahojen väheneminen ikävältä vai riittääkö valheet ja manipulointi pelastamaan kokoomuksen.
- Anonyymi
Kokkareita äänestävät nuoriso joiden pitää näyttää miten lujaa heillä menee vaikka velkarahalla.
- Anonyymi
Älyttömän katellinen demarimärkäkorva on jo menettänyt luottotietonsa.
- Anonyymi
Se on vain 10% Suomalaisista, ei vaikuta äänestystulokseen.
- Anonyymi
Vappusatanen ja vaivaistalo, velkavankeuksineen!!!
- Anonyymi
Mielenkiintoista seurata mikä on seuraava suuri vaalivalhe, isänmaallisuus ja sotapeloittelu, eläkeläisten etujen parantaminen vai peloittelu? Hienoa länsimaista demokratiaa parhaimmillaan! Manipuloidaan vanhat ja höppänät äänestämään tietäen ettei ole aikomustakaan täyttää lupauksiaan.
- Anonyymi
Eläkeläinen ei voi mennä lakkoon.
Eläkeläinen on ongelmajätettä.
Eläkeläinen ei ole yhteiskunnan hyödyksi ja eläkeläiset voidaan pallotella, tiputtaa eläke minimiin. Eläkeläinen turhaan valittaa mistään,
ei hän ole tuottelias ihminen, vaikka ikänsä on tehnyt töitä,
kasvattanut lapsensa, rakentanut tätä maata.
Kukaan ei ajattele, että hänkin on ollut kerran nuori, suunnitellut elämäänsä
elää kunnialla ja ja ahkerana elämäänsä ja tuuminut, millainen vanhuus hänellä joskus edessä on, joka kuitenkin silloin on tutunut kaukaiselta ajatukselta.- Anonyymi
Hyvä ja empaattinen kirjoitus.
Mutta, kaikkien pitää nyt joustaa ja nyt eläkkeellä olevat ovat eläneet Suomen parasta aikaa. Nykynuoret eivät sitä etua elämälleen saa.
Joten eiköhän nyt lopeteta me eläkkeläiset valittaminen. Kukaan ei edelleenkään kuole täällä nälkään tai viluun. Ei myöskään ne, jotka eivät ole sukanvarteen mitään säästäneet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä ja empaattinen kirjoitus.
Mutta, kaikkien pitää nyt joustaa ja nyt eläkkeellä olevat ovat eläneet Suomen parasta aikaa. Nykynuoret eivät sitä etua elämälleen saa.
Joten eiköhän nyt lopeteta me eläkkeläiset valittaminen. Kukaan ei edelleenkään kuole täällä nälkään tai viluun. Ei myöskään ne, jotka eivät ole sukanvarteen mitään säästäneet.Asumistuen pienentäminen tulee laskemaan vuokrien hintoja. Nyt kalliit vuokrat ja niistä saadut voitot valuvat ulkomaille.
Aijaa siihen varmaan menee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asumistuen pienentäminen tulee laskemaan vuokrien hintoja. Nyt kalliit vuokrat ja niistä saadut voitot valuvat ulkomaille.
Aijaa siihen varmaan menee.Ei laske. Tämä on ympäri maailmaa todettu ja tutkittu: asumistuen pienentäminen ei koskaan laske vuokrien tasoa. Se osuus menee suoraan isännöitsijän taskuun.
Katsos kun halvempia asuntoja ei markkinoilla ole, niin ei synny kilpailua. Miksi pudottaa vuokraa kun asunnolle joka tapauksessa on kysyntää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei laske. Tämä on ympäri maailmaa todettu ja tutkittu: asumistuen pienentäminen ei koskaan laske vuokrien tasoa. Se osuus menee suoraan isännöitsijän taskuun.
Katsos kun halvempia asuntoja ei markkinoilla ole, niin ei synny kilpailua. Miksi pudottaa vuokraa kun asunnolle joka tapauksessa on kysyntää?Asuntoja on jo nyt vapautunut markkinoille mm. opiskelijat palaavat totuttuun tapaan eli soluasuntoihin, jolloin vapautuu pieniä asuntoja.
Ja tokihan on aina meidän kaikkien mahdollista muuttaa.
Suomi on vaan nykyään köyhä maa, menneet ovat ne hyvät ajat, jolloin tämä tukijärjestelmä luotiin ja rahaa riitti runsaasti.
Näyttää siltä, kun nettiä selaa, että tukien alentamisella on eri vaikutuksia. Vaikea uskoa, ettei Suomen kaltaisessa maassa vuokrat laske, jos kysyntä alueellisesti vähenee. Esimerkiksi opiskelijat, Suomi on tehnyt liian kalliin linjauksen luopuessaan soluasuntomallista, mikä on tyypillinen Euroopassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei laske. Tämä on ympäri maailmaa todettu ja tutkittu: asumistuen pienentäminen ei koskaan laske vuokrien tasoa. Se osuus menee suoraan isännöitsijän taskuun.
Katsos kun halvempia asuntoja ei markkinoilla ole, niin ei synny kilpailua. Miksi pudottaa vuokraa kun asunnolle joka tapauksessa on kysyntää?Miten kommentoitu tätä?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nostaako-asumistuki-vuokra-asuntojen-hintoja-vuokrafirman-johtaja-arahtaa-on-keksitty-ikiliikkuja-joka-todellisuudessa-rahoitetaan-veronmaksajien-lompakosta/7507002#gs.d7xn3d
"60 prosenttia vuokra-asunnoissa asuvista asumistukien piirissä
850 000 suomalaista oli viime vuoden lopussa asumistukien piirissä. Se on 15 prosenttia väestöstä, kun kaikkiaan vuokralla asuu noin 25 prosenttia väestöstä.
– Näin suuren joukon tukeminen vesittää koko tuen idean ja vie suurimman osan sen hyödyistä. Vuokratasot määräytyvät aina kysynnän, tarjonnan ja vuokralaisten maksukyvyn suhteesta.
Noin joka viides tietyn alueen vuokralaisista voi saada Metsolan mukaan asumiseensa tukea ilman, että sillä on selvää alueen vuokratasoa nostavaa vaikutusta. Jos tuensaajia on enemmän, tukien hyöty alkaa valua vuokriin.
– Nykytilanne, jossa noin 60 prosenttia kaikista vuokra-asunnoissa asuvista on asumistukien piirissä, on johtanut selvään yleisen vuokratason nousuun." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten kommentoitu tätä?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nostaako-asumistuki-vuokra-asuntojen-hintoja-vuokrafirman-johtaja-arahtaa-on-keksitty-ikiliikkuja-joka-todellisuudessa-rahoitetaan-veronmaksajien-lompakosta/7507002#gs.d7xn3d
"60 prosenttia vuokra-asunnoissa asuvista asumistukien piirissä
850 000 suomalaista oli viime vuoden lopussa asumistukien piirissä. Se on 15 prosenttia väestöstä, kun kaikkiaan vuokralla asuu noin 25 prosenttia väestöstä.
– Näin suuren joukon tukeminen vesittää koko tuen idean ja vie suurimman osan sen hyödyistä. Vuokratasot määräytyvät aina kysynnän, tarjonnan ja vuokralaisten maksukyvyn suhteesta.
Noin joka viides tietyn alueen vuokralaisista voi saada Metsolan mukaan asumiseensa tukea ilman, että sillä on selvää alueen vuokratasoa nostavaa vaikutusta. Jos tuensaajia on enemmän, tukien hyöty alkaa valua vuokriin.
– Nykytilanne, jossa noin 60 prosenttia kaikista vuokra-asunnoissa asuvista on asumistukien piirissä, on johtanut selvään yleisen vuokratason nousuun."Eli Suomen tukijärjestelmä on karannut käsistä.
Täällä tehdään asuntoja vuokrattavaksi, koska tuet takaavat hyvän vuokratason. Jos 60 prosenttia on tuen piirissä, eihän se todellakaan ole tuki vaan sosialistinen järjestelmä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli Suomen tukijärjestelmä on karannut käsistä.
Täällä tehdään asuntoja vuokrattavaksi, koska tuet takaavat hyvän vuokratason. Jos 60 prosenttia on tuen piirissä, eihän se todellakaan ole tuki vaan sosialistinen järjestelmä."Asumistukea maksetaan Suomessa tällä hetkellä kaksi miljardia euroa vuosittain. Metsolan mukaan tuki ”vesittää omaa tehoaan”. Tuki edesauttaa sitä kehitystä, että yhä useampi suomalainen tarvitsee tukea asumisensa kustannuksiin. ”Kun vuokranmaksukykyä tuetaan yli kahdella miljardilla eurolla vuodessa, se ei voi olla vaikuttamatta yleisen vuokratason nousuun. Kun vuokrataso nousee, ilman tukea on yhä hankalampaa pärjätä, jolloin yhä kasvava joukko on tuen tarpeessa selvitäkseen vuokramarkkinoilla.”
https://voima.fi/artikkeli/2023/vuokra-asuntoja-on-runsaasti-mutta-asumistukiin-kajoamisella-voi-olla-arvaamattomia-seurauksia-myos-asuntosijoittajille/
Kun näitä juttu ja lukee, tuntuu hullulta, että joku voi tukea nykyistä tukimäärää. Paitsi tietysti tuen saajat, ainahan raha kelpaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten kommentoitu tätä?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nostaako-asumistuki-vuokra-asuntojen-hintoja-vuokrafirman-johtaja-arahtaa-on-keksitty-ikiliikkuja-joka-todellisuudessa-rahoitetaan-veronmaksajien-lompakosta/7507002#gs.d7xn3d
"60 prosenttia vuokra-asunnoissa asuvista asumistukien piirissä
850 000 suomalaista oli viime vuoden lopussa asumistukien piirissä. Se on 15 prosenttia väestöstä, kun kaikkiaan vuokralla asuu noin 25 prosenttia väestöstä.
– Näin suuren joukon tukeminen vesittää koko tuen idean ja vie suurimman osan sen hyödyistä. Vuokratasot määräytyvät aina kysynnän, tarjonnan ja vuokralaisten maksukyvyn suhteesta.
Noin joka viides tietyn alueen vuokralaisista voi saada Metsolan mukaan asumiseensa tukea ilman, että sillä on selvää alueen vuokratasoa nostavaa vaikutusta. Jos tuensaajia on enemmän, tukien hyöty alkaa valua vuokriin.
– Nykytilanne, jossa noin 60 prosenttia kaikista vuokra-asunnoissa asuvista on asumistukien piirissä, on johtanut selvään yleisen vuokratason nousuun."Tai tätä:
https://yle.fi/a/3-5866478
"Samuli Hiekan ja Matti Virénin viime vuonna Turun seudulla tekemässä tutkimuksessa todettiin, että asumistuki nosti vuokrataso 10 - 25 prosenttia. Näin ollen jopa neljännes asumistuesta valui vuokranantajille.
- Tukimuotoja ei pidä ajatella naiivisti. Se, että esimerkiksi asumistuki maksetaan suoraan kotitalouksien tileille, ei suinkaan tarkoita, että tuki nostaa vuokralaisten elintasoa, tutkija Matti Virén huomauttaa."
Tukia pitää vähentää, silläkin riskillä, että yksittäisiä hankaluuksia tulee. Nyt valuu veronmaksajien rahaa kiinteistösijoittajille eikä tukea tarvitsevan elintaso nouse.
Nämä ovat esimerkkejä mekanismeista, jotka ajoivat Kreikan ongelmiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asuntoja on jo nyt vapautunut markkinoille mm. opiskelijat palaavat totuttuun tapaan eli soluasuntoihin, jolloin vapautuu pieniä asuntoja.
Ja tokihan on aina meidän kaikkien mahdollista muuttaa.
Suomi on vaan nykyään köyhä maa, menneet ovat ne hyvät ajat, jolloin tämä tukijärjestelmä luotiin ja rahaa riitti runsaasti.
Näyttää siltä, kun nettiä selaa, että tukien alentamisella on eri vaikutuksia. Vaikea uskoa, ettei Suomen kaltaisessa maassa vuokrat laske, jos kysyntä alueellisesti vähenee. Esimerkiksi opiskelijat, Suomi on tehnyt liian kalliin linjauksen luopuessaan soluasuntomallista, mikä on tyypillinen Euroopassa.> Ja tokihan on aina meidän kaikkien mahdollista muuttaa.
Näkee kuinka erkaantunut todellisuudesta tuo kirjoittaja on.
Harvalla on mahdollisuutta muuttaa. Muutto maksaa, kuten myös takuuvuokra. Ja kun tulot on niin pienet että ei saa lainaa eikä jää mitään säästöön, niin siinä ei yksinkertaisesti voi muuttaa.
Ja ei, näihin ei saa muuttoavustusta. Pitää olla joku hyvä syy, kuten opiskelu tai työpaikka. Muutto halvemman asunnon perässä ei ole nykykäytännön mukaan hyväksyttävä syy muutolle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
> Ja tokihan on aina meidän kaikkien mahdollista muuttaa.
Näkee kuinka erkaantunut todellisuudesta tuo kirjoittaja on.
Harvalla on mahdollisuutta muuttaa. Muutto maksaa, kuten myös takuuvuokra. Ja kun tulot on niin pienet että ei saa lainaa eikä jää mitään säästöön, niin siinä ei yksinkertaisesti voi muuttaa.
Ja ei, näihin ei saa muuttoavustusta. Pitää olla joku hyvä syy, kuten opiskelu tai työpaikka. Muutto halvemman asunnon perässä ei ole nykykäytännön mukaan hyväksyttävä syy muutolle.En ole erkaantunut.
Jokainen ymmärtää, että helppoja ratkaisuja ei ole ja jokainen keino on kaivettava esiin.
Jostain on jokaisen pakko nyt tinkiä. Ja on aivan järjetöntä, että köyhille annetut vuokratuen menevät kiinteistökeinottelijoille.
Muutos ei ole helppo, mutta se on tehtävä. Rikkaat vuokranantajat ovat köyhien asialla kannattamassa kaikilla keinoilla, jotta tyet eivät pienene. Ja selitykset sekä perustelut ovat moninaiset, kuten esimerkiksi sinun kommentti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole erkaantunut.
Jokainen ymmärtää, että helppoja ratkaisuja ei ole ja jokainen keino on kaivettava esiin.
Jostain on jokaisen pakko nyt tinkiä. Ja on aivan järjetöntä, että köyhille annetut vuokratuen menevät kiinteistökeinottelijoille.
Muutos ei ole helppo, mutta se on tehtävä. Rikkaat vuokranantajat ovat köyhien asialla kannattamassa kaikilla keinoilla, jotta tyet eivät pienene. Ja selitykset sekä perustelut ovat moninaiset, kuten esimerkiksi sinun kommentti.Eläkeläinen ei ole sidottu työpaikan takia johonkin kuntaan tai kaupunkiin.
Muuttaa voi, jos rahat eivät riitä tukien pieneneminen jälkeen.
Maatilalle ei tarvitse mennä, jos ei kiinnosta. Suomi on täynnä kuntia ja kaupunkeja, joissa on vapaita edullisia huoneistoja.
Pääkaupunkiseudulla tai etenkään Helsingissä ei tarvitse asua.
Tervetuloa nauttimaan uudenlaisesta elämästä pienelle paikkakunnalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläkeläinen ei ole sidottu työpaikan takia johonkin kuntaan tai kaupunkiin.
Muuttaa voi, jos rahat eivät riitä tukien pieneneminen jälkeen.
Maatilalle ei tarvitse mennä, jos ei kiinnosta. Suomi on täynnä kuntia ja kaupunkeja, joissa on vapaita edullisia huoneistoja.
Pääkaupunkiseudulla tai etenkään Helsingissä ei tarvitse asua.
Tervetuloa nauttimaan uudenlaisesta elämästä pienelle paikkakunnalle.Millä muutat jos ei ole varaa muuttaa? Idiootti.
- Anonyymi
Päättäjät voisivat hävetä, kun eläkeläinen menee rollaattorin kanssa leipäjonoon.
Kun ruoka on kallista ja ei kukaan elä vedellä ja leivällä ainakaan kovin kauan.
Lääkkeet maksaa ja sairaalakulujakin on maksettava. - Anonyymi
Ollaanhan me pohjolan japani.
"Monet japanilaiset vanhukset haluavat vankilaan, koska eläke ei riitä" - Anonyymi
Onneksi en ole koskaan saanutkaan sitä asumistukea. Ei voi leikata.
Koetan vaan porskutella eteenpäin sillä kohtuullisella työeläkkeellä.- Anonyymi
Hyvä asenne. Tukea käyttävät Nyt ne jotka eivät sitä ehkä tarvitse. Toki yksilön pitää kaikki tuki ottaa mitä yhteiskunta tarjoaa hövelisti ja ilman kunnon kontrollia.
Rikkaat vuokrayhtiöt kannattavat tulia ja niiden korottamista. Kaikki on sidottu indekseillä toisiinsa, eli takaa tukien ja vuokrien jatkuvan kasvun...
- Anonyymi
No, Orpo tietää ettei niistä eläkeläisistä ole kuin kuluja.
"osalla eläkeläisistä asumistuki lakkaa kokonaan."
Eläkeläisillä saataa olla jotain säästöjä, realisoitavaa tai lapsia jotka voivat elättää. Ensin putsataan koko perhe.
Miljoonaomaisuudet ja yritykset ovat sitten coccareiden suosiossa, niitä ei koske edes perintövero.- Anonyymi
Etkö tajua, että vuokratuet valuvat liikaa vuokrayhtiöille? Siihen on saatava muutos.
Vai oletko itse vuokranantaja, jonka intresseissä on tukien kasvu.
Vasemmistohallitus ei niihin puuttunut. SAK ei olisi siitä pitänyt.
Olet myös epälooginen. Välillä haukutte, että oikeisto suosii yrittäjä ja yritys kavereita. Nythän vuokratuen pienentäminen pienentää näiden yritysten voittoa. Mitä oikein vasemmisto haluaa? Viedä Suomen Kreikan tilaan? Lähellä ollaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö tajua, että vuokratuet valuvat liikaa vuokrayhtiöille? Siihen on saatava muutos.
Vai oletko itse vuokranantaja, jonka intresseissä on tukien kasvu.
Vasemmistohallitus ei niihin puuttunut. SAK ei olisi siitä pitänyt.
Olet myös epälooginen. Välillä haukutte, että oikeisto suosii yrittäjä ja yritys kavereita. Nythän vuokratuen pienentäminen pienentää näiden yritysten voittoa. Mitä oikein vasemmisto haluaa? Viedä Suomen Kreikan tilaan? Lähellä ollaan.Pieniä asuntoja on niin vähän että niihin joka tapauksessa löytyy ottajia. Vaikka tuet tippuu, niin ei ole mitään syytä laskea vuokria.
Tämä olisi vältetty jos alunperin niitä tukia ei olisi ollut ollenkaan. Mutta nyt kun vuokra-taso on nykyisellään, niin sitä ei tukien leikkauksilla korjaa. Tämän tajuaa kyllä myös Kokoomus. Tässä vaiheessa tukien leikkaaminen ei vaikuta vuokranantajien tuloihin mitenkään.
Pitäisi joko:
- Laittaa hintakatto vuokrille,
- tai rakennuttaa nimenomaan niitä kaikkein pienimpiä asuntoja.
- Anonyymi
Urpo ja Pörrö leikkaavat kaikilta muilta paitsi itseltään ja puolueiltaan! Puoluetukea maksettiin viime vuonna 60 miljoonaa euroa, lisäksi poliittisille nuorisojärjestöille maksettiin kymmeniä miljoonia, mitkä vain kouluttavat lisää näitä rehellistä työtätekevien elättejä!
- Anonyymi
Mihin jäi RKP ja KD.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin jäi RKP ja KD.
RKP on aina ollut Kokoomus på svenska, samaa puoluetta.
KD on liian pieni, vaikka äänestäisi puolesta tai vastaan niin ei mitään vaikutusta.
- Anonyymi
Jatkosota aikana hallitus syyllistyi kansanmurhaan, Itä-Suomessa. Keskitysleirien pitäminen Neuvostoliiton asukkaille on yksi karmea totuus historiassa.
Se oli jatkoa 1918-luvun sisällissodalle, 40 000 aseetonta nälkäihmisiä joutui omien teloitettavaksi ja kidutettavaksi.
Miten on tilanne nyt?
Suomessa on menossa hyvin suunniteltu, ilman verenvuotoa oleva kansanmurha meneillään
Fasistihallitus käy systemaattisesti heikoilla olevien kansalaisten kimppuun, valitsemalla aina uuden heikoilla olevan kansanryhmän käsittelyynsä.
Nyt ovat vuorossa eläkeläiset, heidän asumistukeaan aiotaan leikata, terveyspalvelujen lisäksi.
Vastoin EU-n vapaa liikkuvuus periaatetta ulkomailla asuvien kansaneläkkeen maksu aiotaan lopettaa.
Mihin, mihin vanhat, ikäihmiset ja nuoret, yhteiskunnan teoillaan sairastuttamat eläkeläiset pakkomuuttavat?
Fasismi on näyttänyt valtansa, paljastanut sisimpänsä Suomessa. - Anonyymi
Tämän jutun mukaan uusi laki on peräti sekava. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/14b66511-603d-4273-9870-1ce743d5c2c2
Jutusta ei saa selvää, saako eläkeläinen omistusasuntoon enää asumistukea ensi vuonna? Jos saa, niin millä ehdoilla? Asia varmaan selviää vasta, kun Kelan uudet asumistukilaskurit julkaistaan.
Jos omistusasuntoon ei saa lainkaan asumistukea, edessä on melkoinen sekasorto monissa kotitalouksissa. Kämppää ei saa noin vain kaupaksi. Vuokra-asuntoja ei riitä kaikille ja edullisempia omistusasuntoja ei myöskään.
Toimeentulotukeakaan ei saa ennen pankkitilin nollausta, joten hallituksen päätösten vaikutukset näkyvät vasta viiveellä toimeentulotukimenoissa. Tällä hallituskaudella piti tehdä myös perusturvauudistus, siirtyminen yleistukeen, mikä korvaa nykyisiä tukia. - Anonyymi
miksi pellet äänestää kokoomusta
- Anonyymi
Ettekö tajua juntit, että äärioikeisto hallitus tuhoaa teidänkin elinkeinon?Varautukaa kansalaisten kapinaan
- Anonyymi
Nyt on pakko, jotta saadaan Suomi pelastettua .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on pakko, jotta saadaan Suomi pelastettua .
Joo, äänestä sitä joka Suomen on alunperinkin tuhonnut. Järkevää.
- Anonyymi
Tuppukyliltä saa halpoja asuntoja, jopa 10 000 eurolla saa jonku yksiön rivarista, kyllä tuommoisen nyt ostaa melkein kuka tahansa työssä olon aikana, ei tarvi sitten asumistukia vuokra-asuntoa maksella ja sitten < 50 000e saa jo parempaakin asuntoa.
- Anonyymi
"Näin voi käydä, kun taloyhtiö menee konkurssiin – Aune Pöyhönen asuu nyt omassa asunnossaan vuokralla
Konkurssiriskissä ovat erityisesti pienet taloyhtiöt muuttotappiopaikkakunnilla tai taloyhtiöt, joissa on tyhjllään liikehuoneistoja."
https://yle.fi/a/74-20048418 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Näin voi käydä, kun taloyhtiö menee konkurssiin – Aune Pöyhönen asuu nyt omassa asunnossaan vuokralla
Konkurssiriskissä ovat erityisesti pienet taloyhtiöt muuttotappiopaikkakunnilla tai taloyhtiöt, joissa on tyhjllään liikehuoneistoja."
https://yle.fi/a/74-20048418Yksittäisiin tapauksiin ei voi perustaa Suomea koskevaa muutosta.
Eläkeläinen ei ole sidottu työpaikan takia johonkin kuntaan.
Muuttaa voi, jos rahat eivät riitä tukien pieneneminen jälkeen.
Maatilalle ei tarvitse mennä, jos ei kiinnosta. Suomi on täynnä kuntia ja kaupunkeja, joissa on vapaita edullisia huoneistoja.
Pääkaupunkiseudulla ei tarvitse asua.
Tervetuloa nauttimaan uudenlaisesta elämästä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksittäisiin tapauksiin ei voi perustaa Suomea koskevaa muutosta.
Eläkeläinen ei ole sidottu työpaikan takia johonkin kuntaan.
Muuttaa voi, jos rahat eivät riitä tukien pieneneminen jälkeen.
Maatilalle ei tarvitse mennä, jos ei kiinnosta. Suomi on täynnä kuntia ja kaupunkeja, joissa on vapaita edullisia huoneistoja.
Pääkaupunkiseudulla ei tarvitse asua.
Tervetuloa nauttimaan uudenlaisesta elämästä.Muuttaminen on rikkaiden yksinoikeus. Köyhällä ei ole varaa muuttaa.
- Anonyymi
lopetan lääkkeiden oston ja ruokaostot myös tästä tulee säästöt parempi olisi kuolla nopeasti ainakin säästyy asumistukimenoja paljon kansaeläkkeitä takuu jne
Itse hallitus ei kajoa omiin etuuksiinsa kyllä. Outoa.
- Anonyymi
Omistusasujalle ei pidä maksaa asumistukia, oli eläkeläinen tai ei!! Ja tulorajat tuen saamiseen ovat kyllä alhaiset, joten marinaa marinan vuoksi taas!!
- Anonyymi
roska astioista tölkkejä,laittakaa kunnon käsineet.
- Anonyymi
Eikö hävetä vaatia rahaa muilta veronmaksajilta?
Menkää pummit töihin, kerätkää marjoja ja pulloja. Miettikää samalla miksi teistä tuli yhteiskunnan loisia.- Anonyymi
Ostoboikottiin kaikki niin saavat viisastelijat itse maistaa omaa paskaansa mitä suolatavat eli kokoomuslaiset konkurssiin niin loppuu vittuilu kuin kanan lento.
Herätkää ihmiset. ihan oikeasti boikotoikaa riistäjiä.
- Anonyymi
Turha se on valittaa kun on jo paskat housuissa...ois ollut 50 v aikaa säästää se pieni yksiö ,jos ei menis kun reilu satanen yhtiö vastiketta.
Ja Vuokrainenhan se olisi käytänössä maksanut koko asunnon.
Moni on tupakkiakin polttanut monin kymmenkeraisen raha määrän mitä tuohon yksiöön olisi tarvinnut alkuvuosina omaa rahaa laittaa.- Anonyymi
En tupakoi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tupakoi!
Sulta ei kysytty mitään.
- Anonyymi
Jos on omaisuutta niiltä leikataan. Ei kait se asumistuki varakkaille ole tarkoitettu? Ainiastaan mustilaisille ja afrikasta tulleille, no irak ja syyria tietenkin.
- Anonyymi
Varmaan valtio on tyytyväinen, kun on saanut kansan kääntymään toisiaan vastaan... vanha kikka; hajota ja hallitse. Raskasta lukea tuota riitelyä, joka ei johda mihinkään.
- Anonyymi
Turhanpäiset indeksi korotukset vain..
- Anonyymi
Näyttää se kohta hyvälle kun Suomalaiset köyhät ja vanhukset asuvat kaupunkien vanhoissa yksiöissä ja ulkomailta saapuneet uusissa ja isompikokoisissa, ja vieläpä ilmaiseksi.
- Anonyymi
Kaupunkien yksiöt ovat liian kalliita pieneläkeläisille, maalle ne pakotetaan asumaan.
- Anonyymi
Niin juuri Laajasaloon valmistu uusia 99.9 neliön asuntoja kaupungin! Niin kenellä tavallisella pienitulousilla on varaa 1400€. Vuokra pitää olla hyvät tulot! Kuka tuler asuu näihin?

No ei kai tuella elävän eläkeläisen ainakaan . Kohtuus se pitää olla kerjätessäkin.
Muuttamaan vaan halvempaan paikkaan. Jos ei rahat riitä, kun työpaikka ei enää sido. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei kai tuella elävän eläkeläisen ainakaan . Kohtuus se pitää olla kerjätessäkin.
Muuttamaan vaan halvempaan paikkaan. Jos ei rahat riitä, kun työpaikka ei enää sido.Katso Etuovesta vuokra-asuntojen hintoja. Missä on niitä 'halvempia paikkoja'? Ei niitä ole, joten älä änkytä.
- Anonyymi
Yksikään kansanedustaja tuskin jaksaa tai ehtii lukea saati ymmärtää, mitä tämä asumistukilain uudistus sisältää. Ei ihme, että byrokratia työllistää nykyään eniten. https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=2e074f2c-0462-4c1c-9690-a5d7abf31629
- Anonyymi
Jaa mutta kuka sen sen uudistuksen on laatinut, olisiko hänen kuitenkin pitänyt jo vähän kuin ennakolta oma ehdotuksensa ihan lukeakin ja olisiko hän yllättäen kansanedustaja..?

Lakiehdotusten yksityiskohdat väsäävät virkahenkilöt edustajien pyynnöstä. Lakeja on ihan liikaa pätkäkansanedustajien tankattavaksi. Puolet kaudesta menee tutustuessa eduskuntatalon tapoihin ja toinen puoli vaaleihin valmistautumiseen. Moni tuskin osaa laskea eduskuntatalon pylväitäkään, vaikka varpaatkin olisivat näkyvissä.
- Anonyymi
Toimeentulotukien, työttömyystukien, asumistukien yms keksiminen oli startti Suomen yhteiskunnan tuholle.
- Anonyymi
Muuta Paska Puopolo sinne Amerikkaan!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuta Paska Puopolo sinne Amerikkaan!!
Osuiko noin pahasti saamatonta luuseria?
- Anonyymi
Eläkeläisistä ja lapsiperheistä tämä hallitus ei välitä,mutta länsirataan ja sotilasmenoihin rahaa riittää vaikka kuinkapaljon.
- Anonyymi
Sotilasmenoihin haaskaavat täysin turhaan. Jos ei NATOn aseet nyt riitä venäjää vastaan niin mitään apua ei ole vaikka suomi 10 kertaistaisi asevoimiin käytettävät rahat.
Ja tunnin juna kuolleena syntynyt idea. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sotilasmenoihin haaskaavat täysin turhaan. Jos ei NATOn aseet nyt riitä venäjää vastaan niin mitään apua ei ole vaikka suomi 10 kertaistaisi asevoimiin käytettävät rahat.
Ja tunnin juna kuolleena syntynyt idea.Tunnin juna..
Nyt on hyvä ymmärtää, että vuokratukiin menee joka vuosi KAKSI MILJARDIA EUROA.
Et voi tunnin junaan verrata. Nyt käytetään KERRAN (eli investointi) puoli miljardia. Junarata toimii sata vuotta. Jos vuokratuloille ei tehdä mitään, 2 miljardia sadan vuoden aikana on 200 miljardia euroa . Ja vuokratukiin ei saada EU tukea. Ja vuokratuet liukuvat ulkomaisille sijoittajille. Miten ihmeessä vassari voi tätä tukea?
Eli ei pidä verrata perunoita ja omenia.
- Anonyymi
Pitäähä ne jollai kustantaa nää hallituksen viimsimmät kiireellisen lakialotteen jonka hallitus vie äkkiä varkain läpi . Eli tää jossa valtion pakkolunastusten neliöhintojen 10 nostaminen 10 kertaiseksi= markkina-arvoa vastaavaksin+ 30% arvon päälle.
Tässähä ei haeta yhtään mitään muutaku lisää rahaa rikkaille..
Orpo! tapa ittes kusipää!- Anonyymi
.........Tässähä ei haeta yhtään mitään muutaku lisää rahaa rikkaille.....
Vuokratukien pienentäminen pienentää rikkaiden vuokranantajien voittoja. Miten sinun ajattelu toimii? Eikö Orpon pitäisi lisätä vuokratukia, jotta kuvaamasi hänen "kaverit" saisi enemmän rahaa.
Yritä kasata ajatuksesi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
.........Tässähä ei haeta yhtään mitään muutaku lisää rahaa rikkaille.....
Vuokratukien pienentäminen pienentää rikkaiden vuokranantajien voittoja. Miten sinun ajattelu toimii? Eikö Orpon pitäisi lisätä vuokratukia, jotta kuvaamasi hänen "kaverit" saisi enemmän rahaa.
Yritä kasata ajatuksesi.Yritä ite ajatella.
Pienille asunnoille löytyy joka tapauksessa ottajia. Vuokra-tukien lasku vaikuttaa vain yhdellä tavalla: saadaan potkittua pihalle se kaikista köyhin sakki, joka Kokoomuksen mielestä joutaa kuolla pois. Sekä opiskelijat, joista vuokranantajien mielestä on enemmän haittaa (meteli, yms.) kuin hyötyä.
- Anonyymi
Eläkeläisistä muodostuu suuri aktiivisesti äänestävien joukko. Muutenkin eläkeläiset seuraavat hyvinkin aktiivisesti politiikkaa. Meinaavatko, että kun kaikkein vanhimmilta eläkeläisiltä viedään asumistukea eniten, niin nämä eivät kykene protestoimaan.
Minä ainakin autan vanhat vanhempani ja naapurini äänestysuurnille. Itsekin eläkeläisenä tiedän kyllä, mitä tästä eläkeläisten asumistuen leikkaamisesta seuraa.
Suututtakaa vaan eläkeläiset. Sittenpähän näette. Ähä. - Anonyymi
Samalla kun leikataan✂️! Niin tälläistä tunninrataa Orpolle ja talous sakkaa ja leikkauksia lisää käydään eläkeläisten kimppuun!! Niin pidetään heikommista huolta paskapuhetta🤨.
- Anonyymi
Tunnin juna..
Nyt on hyvä ymmärtää, että vuokratukiin menee joka vuosi KAKSI MILJARDIA EUROA.
Et voi tunnin junaan verrata. Nyt käytetään KERRAN (eli investointi) puoli miljardia. Junarata toimii sata vuotta. Jos vuokratuloille ei tehdä mitään, 2 miljardia sadan vuoden aikana on 200 miljardia euroa . Ja vuokratukiin ei saada EU tukea. Ja vuokratuet liukuvat ulkomaisille sijoittajille. Miten ihmeessä vassari voi tätä tukea?
Eli ei pidä verrata perunoita ja omenia.
- Anonyymi
Kenenkähän syy se on että on niin huono eläke että täytyy asumistukea anoa?
- Anonyymi
Se on yhteiskunnan syy.
Kaikille ei Suomessa löydy töitä.
Ulkomaalaisia työntekijöitä suositaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on yhteiskunnan syy.
Kaikille ei Suomessa löydy töitä.
Ulkomaalaisia työntekijöitä suositaan.En siis voi syyttää yhteiskuntaa koska ansiotuloni ovat olleet sellaiset että nyt en saa asumistukea. En tosin ole koskaan kuvitellutkaan hakevani asumis- tms. tukia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on yhteiskunnan syy.
Kaikille ei Suomessa löydy töitä.
Ulkomaalaisia työntekijöitä suositaan.Eikä auta vaikka löytys töitä jos ei löydy riittävän kovapalkkaista työtä.
- Anonyymi
Nuorena kun ei huvita opiskella eikä aikuisenakaan oikein työnteko huvita, niin saa niin huonon eläkkeen että tarvitsee sosiaalitukea asumistuen muodossa. Se on ainoastaan kyseisen henkilön oma syy että joutuu sosiaalitukea anomaan.

Ei ole vammaisten syy jos on syntynyt vammaiseksi. Usein se on juoppojen vanhempien syy, kun eivät ole tajunneet välttää viinaa raskaana ollessa.
- Anonyymi
Jatkosota aikana hallitus syyllistyi kansanmurhaan, Itä-Suomessa. Keskitysleirien pitäminen Neuvostoliiton asukkaille on yksi karmea totuus historiassa.
Se oli jatkoa 1918-luvun sisällissodalle, 40 000 aseetonta nälkäihmisiä joutui omien teloitettavaksi ja kidutettavaksi.
Miten on tilanne nyt?
Suomessa on menossa hyvin suunniteltu, ilman verenvuotoa oleva kansanmurha meneillään
Fasistihallitus käy systemaattisesti heikoilla olevien kansalaisten kimppuun, valitsemalla aina uuden heikoilla olevan kansanryhmän käsittelyynsä.
Nyt ovat vuorossa eläkeläiset, heidän asumistukeaan aiotaan leikata, terveyspalvelujen lisäksi.
Vastoin EU-n vapaa liikkuvuus periaatetta ulkomailla asuvien kansaneläkkeen maksu aiotaan lopettaa.
Mihin, mihin vanhat, ikäihmiset ja nuoret, yhteiskunnan teoillaan sairastuttamat eläkeläiset pakkomuuttavat?
Fasismi on näyttänyt valtansa, paljastanut sisimpänsä Suomessa. - Anonyymi
Puniikkien paskapuheita. Sosialistihallitus pani alulle uuden tervrydenhoitojäerjedtelmän,joka vie eläkeläiset ennenaikaiseen hautaan. Tappojärjestelmän takuumiehinä toimivat SAK: n mafiosot.
- Anonyymi
Eipä ole nykyhallitus nähnyt tarpeelliseksi siihen tehdä mitään muutoksia.
- Anonyymi
Nuorena kun on niin laiska ette huvita opiskella eikä aikuisenakaan oikein työnteko maistu, niin saa niin huonon eläkkeen että tarvitsee sosiaalitukea asumistuen muodossa. Se on ainoastaan kyseisen henkilön oma syy että joutuu sosiaalitukea anomaan.
Myös se että saa vain huonopalkkaisia töitä johtuu kansalaisesta itsestään. Suomessa jokainen voi opiskella itselleen hyväpalkkaisen ammatin.- Anonyymi
Kukas tekee ne matalapalkka ammatit Vai ruvetaanko niissäkin maksamaan kovaa palkkaa.
- Anonyymi
Kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia opiskella. Ei riitä rahat, ymmärrys mikä kannattaa tai järki opiskella. On myös sairauksia, jotka estävät opiskelun/työnteon. Toivottavasti pysyt terveenä ja olet saanut mahdollisuuden opiskella ja saada hyvän työpaikan. Ehkä joskus ymmärrät myös sen, ettei kaikki ole ihmisen omassa vallassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukas tekee ne matalapalkka ammatit Vai ruvetaanko niissäkin maksamaan kovaa palkkaa.
Mamut ja vasemmistolaiset.
- Anonyymi
Suomen järjestelmä on suosinut varakkaita aina.
1970 luvulla kunnat perusti ilmasia keskikouluja niille kellä ei ollu varaa maksullisiin lukioihin tosin niitäkin käytti kunnan insinöörien lapset.
Vanhemmat töissä 4 lasta niin raha riitti just elämiseen. Vaatteet kierrätettiin ja ruoka ei kummosta ollu talvella sai puolikkaan appelsiinin viikossa.
Nykyajan nuoret ihmiset ei ymmärrä minkälaista Suomessa oli vaikka 50 vuotta sitten. Ei ollu mahdollisuuksia niin kuin on (oli) nykyään siksi meistä vanhemmasta väestöstä ihan kamalaa että ollaan palaamassa entiseen yhen hallituksen takia.
Samalla Orpo maksaa vientitukea 9.2 miljardia vientiyrityksille ja yli 40 000 yritykselle jos jonkinlaista tukea valtion kassasta ja ukko sano että yritystukiin ei nyt puututa ja kerrankin uskon pikku miestä.
Orpon koulutus Ylioppilas ja valtiotieteiden maisteri 2 vuoden opinnot politiikkaan mikä täysin riittämätöntä tärkeän viran hoitoon.
Eduskunnassa n 50 valtio- hallintotieteiden maisteria joiden koulutus 2 vuotta koulutus johtamiseen politiikkaan näistä suositellaan opettajia tutkijoita diblomaatteja.. Ei pääministeriksi ja tämähän näkyy.
Hieno valtiotieteiden maisteri, hallintotieteiden maisteri, filosofiatieteiden maisteri nämä ei ymmärrä valtiontalouden hoidosta .
Vaaditaan ens vaaleissa vähintään valtiotieteiden tohtorin koulutus. - Anonyymi
Olet ehkä saanut yhteiskunnalta hyvän työpaikan tai viran.
Kenelle teet töitä?
Ketkä yhteiskunnasta ovat antaneet sinulle työtä?
Kunnioita kaikkia ihmisiä!
Anna arvo kaikille ihmisille!
Ilman muita ihmisiä sinulla ei olisi työtä eikä hyvää virkaa.
Ota huomioon se tosiasia! Kaikki kansalaiset luovat työpaikkoja yhteiskuntaan!
- Anonyymi
Täytyyhän sitä EU herroille saada lisää liksaa ja Ukrainalle korruptiorahoja ja Jenkitkin kaipaa lisää aseostoja.
- Anonyymi
Jos ei ne mulkut lopeta köyhien kiusaamista,niin siintä tehdään loppu, jossain vaiheessa. Saattepahan nähdä,kun joku kilahtaa oikein kunnolla.
- Anonyymi
Maltan tuskin odottaa!!!
- Anonyymi
Orpo ajatteli itseään sillä hän pääsee nopeasti kotona käymään Turussa.Onneksi eivät saaneet rahoitusta sille hankkeelle.
- Anonyymi
SITÄ SAA MITÄ TILAA!!!!
Ei eläke kartu laiskottelemalla! Olisko kannattanut tehdä töitä? - Anonyymi
Toi Orpo ja Purra ilkeistä leikkureita!! Vievät rahat köyhemmiltä🤔
- Anonyymi
Se on myöhästä ny "katumus, kuolema jälkeen". Olisi pitänyt ajatella ketä äänestää.
Sen tiesi mitä tuleman pitää kun Kokoomus äänestettiin hallitusvastuuseen. Kiittäkäämme nyt kaikesta tästä mitä tuleman pitää Kokoomusta äänestäneitä, he ansaitsevat tätä kaiken kunnian.
- Anonyymi
Hei, Suomi!
Muutut aina vaan paskemmaksi ja paskemmaksi........
...........haahhahahaa...........!! - Anonyymi
Kuulin tuolta et on suunnitelmissa savustaa Suomalaisia ulos isommista kaupungin vuokra-asunnoista
jotka ovat Suomalaisten veronmaksajien rahoilla
rakennettu kaupungille, siis Suomalaisille!!
Niin et saadaan maahanmuuttaja perheille
isompia asuntoja joidenka vuokrat ja kaikki maksut maksaa taas kerran, arvasit oikeen, Suomalaiset!
Ensin rakensivat yhteisesti yhteiskunnan verovaroilla ne asunnot joihinka muuttivat ja nyt savustetaan ulos
ja laitetaan silti maksamaan ne samat asunnot Euroopan ulkopuolelta tulleille!
Erikoista kun sanovat Suomalaisten olevan hyvin koulutettuja ja fixuja........heh,heh! - Anonyymi
Suomi on sitten kohta vain yksi kraateri hih.
- Anonyymi
En jaksa lukea, mutta huomattu on, että ihan sama, onko oikeisto vai vasemmisto, köyhä, rikas, niin kaikille kelpaa ilmainen raha, jos ei sossutuet, niin sitte yritystuet ja muut paremman väen etuudet. Veroja ei haluttaisi maksaa, mutta ilmaista rahaa otettaisiin, mistä irti lähtee.
- Anonyymi
Eukös nyt ole kyse henkilöistä joilla on työelämä jo takanpäin. Kai sinullekin kelpaa varmasti eläke kun olet sen ikäinen kun alat sitä saada.
- Anonyymi
Oikein haastettu.
Asia on juuri näin.
Mitä rikkaampi ihminen on, sitä ahneempi hän on.
- Anonyymi
Kyllä nämä jutut antavat uskomattoman ikävän kuvan monen työssäkäyvän ajatuksista vanhempiaan ja isovanhempiaan kohtaan.
Silti ollaan valmiita heiltä pyytämään rahaa, kun oma palkka on tuhlattu ja velaksi eletty.
Myös ilmainen lastenhoitoapu kelpaa.
Mitä jos nämä eläkeläiset lopettavat rahan antamisen ja hoitoavun, kuinkas sitten suu pannaan? - Anonyymi
Eikö eläkeläisillä ole mitään etujärjestöä joka voisi vähän käydä ohjeistamassa hallitusta.
Etujärjestö voisi myös ottaa yhteyttä ahtaajiin ja akthen nehän varmaan mielellään osallistuisi tukilakkoon ja suomi seisois kunnes väärät päätökset perutaan. - Anonyymi
rahar loppuu....suomi köyhtyy....
nato on us globalistien ja rahan ohjauksessa, ja hyödyntää käyttää hyväksi myös Suomea...
Se on raakaa ahneus politiikkaa. Ei siis ole hyväntekijöitä...lännessä ei idässä.
Ja tämä sodan luonti ukrainaan, se lännen itään eteneminen,, se oli yritys pelastaa yli-velka-taloudet Us. Eu. Ei neuvoteltu, vaan haluttiin sota ja sota businekset.
ukrainan luonnonvarat olivat se keinottelijoiden unelma...
Nyt talous sakkaa edelleen. Joten tarvitaan uusi sota tulonsiirtoihin ja uuteen inflaatioon, teollisuustukeen, pankkitukeen jne tulonsiirtoihin.
- Olisiko sota lähi-idässä ? vai taiwanilla sopiva pelastamaan us. -Eu- ylivelka taloudet, Lontoo cityn ja wall-streetin ? Vai pitääkö ukrainan sotaa edelleen laajentaa ?
Ainakin meidän omat maksetut nato lobbarit ja desantit huutaa uhkakuvia ja pelkoa kurkku suorana,,, sotaa lietsotaan edelleen aktiivisesti. - Anonyymi
Ei orpolais-purralainen kauhukabinetti vihaa ainakaan suureläkeläisiä tai muuten vaan varakkaita eläkeläisiä, joilla on varaa käydä kalleilla yksityislääkäreillä, sillä perskokkare-kabinettihan nosti yksityislääkäreitä käyttäville kelakorvauksen 8 eurosta 30 euroon.
Jos yksityinen yleislääkärin 20 min. vastaanotto maksaa esim. 120 euroa, niin hyvin toimeentulevan eläkeläisenkään ei tarvitse maksaa enää kuin 90 euroa omasta pussista ja loput 30 euroa maksetaan me veronmaksajat!
Julkisen terveyden asiakasmaksuja nostetaan, lääkärille pääsyä pitkitetään ja julkinen terveydenhoito romutetaan.
Pienituloisia eläkeläisiä orpolais-purralainen kauhukabinetti todellakin vihaa ja ja kohtelee epäinhimillisesti. - Anonyymi
ORPON-PURRAN TÄYSTUHOHALLITUS on aloittanut myös lastensuojelun ja vanhustenhoidon häpeällisen rampauttamisen.
Ei mitään väliä, että vanhuksemne kärsivät viimeisinä elinvuosinaan ja lastensuojeluun joutuneet lapsemme saavat entistä huonommat mahdollisuudet kasvaa ja kuntoutua yhteiskuntamme tasavertaisiksi kansalaisiksi. - Anonyymi
Rehtiä ja ehtaa oikeisto-politiikkaa.
Otetaan köyhiltä.
Nehän ovat jo tottuneet köyhyyteensä.
Annetaan yrityksille ja bisness-maailmalle, plus ulkomaille.- Anonyymi
No nyt nuo Kokoomusta äänestäneet sitten onnistuivat viho viimein oikein kunnolla.
Ihmisiltä menee asunnot alta ,kiitos heidän. Toivottavasti ovat nyt sitten oikein tyytyväisiä itseensä ja aikaansaannoksiinsa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nyt nuo Kokoomusta äänestäneet sitten onnistuivat viho viimein oikein kunnolla.
Ihmisiltä menee asunnot alta ,kiitos heidän. Toivottavasti ovat nyt sitten oikein tyytyväisiä itseensä ja aikaansaannoksiinsa.BUHAHAHAHAHHAHAAHAHHAHAHAHHHAAHAHAHAHHAHHAAAAAAA
Typerys syyttää muita, vaikka on itse tilanteeseensa syyllinen.
"Asunto menee alta", koska haluat elää yli varojesi.
Hanki sellainen asunto, johon rahasi riittävät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nyt nuo Kokoomusta äänestäneet sitten onnistuivat viho viimein oikein kunnolla.
Ihmisiltä menee asunnot alta ,kiitos heidän. Toivottavasti ovat nyt sitten oikein tyytyväisiä itseensä ja aikaansaannoksiinsa.Tottakai ollaan tyytyväisiä. Saadaan halpoja sijoitusasuntoja pakkomyynneistä, kunhan niissä asuvat loiset on potkittu pihalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
BUHAHAHAHAHHAHAAHAHHAHAHAHHHAAHAHAHAHHAHHAAAAAAA
Typerys syyttää muita, vaikka on itse tilanteeseensa syyllinen.
"Asunto menee alta", koska haluat elää yli varojesi.
Hanki sellainen asunto, johon rahasi riittävät.Olet osallinen kansanmurhaan.
Nyt kun tämän hallituksen myötä ryöstöt ja murrot kasvaa, toivottavasti sattuu omalle kohdalle. Ja pistävät kämppäsi ihan romuksi.
- Anonyymi
Persuilla on tämä lausunta, kuten Trumpkin muutama vuosi sitten sanoi.
America first ja persut taas sanoo Perussuomalaiset ensiksi! - Anonyymi
Hei KELAn asiakkaat!!!!
Pakkoko teidän on elää yli varojenne? Miksi muiden kansalaisten pitää maksaa teidän kulujanne?
Eikö teitä hävetä? - Anonyymi
Televisiossa haastateltiin jotakin valtion politrukkia.
Hän kehui maasta taivaisiin,että tunnin junahanke on toteutettava.
Maksoi mitä maksoi,se on pitkällä aikavälillä kannattava hanke.
Maksaa sitten 500 miljoonaa,tai 5 miljardia.
Samaan hengenvetoon pitää säästää kaikilta heikoimpiosaisilta.
Hyvinvointi / pahoinvointi alueita on säästettävä satoja miljoonia.
Hyvin-pahoinvointialueiden rahat on jo nyt loppu.
1,3 miljardia on nyt jo vajetta ja lisää pitää leikata ja säästää,
toimintoja on supistettava.
Näin tämä valtion hallinnon 25,000€ kuukaudessa tienaava politrukki
haluaa tehdä. - Anonyymi
Paina vuonna nostettiin eläkkeitä paljon ja nyt ne otetaan pois??????? Mikä järki. Ovat yt taas samassa tilanteessa kuin ennen nostoja. Ihme sikoja hallituksessa, eivät varmaan tiedä että kansa tietää millasia hulluja he ovat.
Antaa ja sitten ottaa.... - Anonyymi
Totta kait hallitus vihaa,erityisesti kok.Porvarit.Pitää olla tuottava,rahaa porvarin klaariin,mutta myös omiin palveluihin,nato,EU syö myös kansalaista.Ukrainan sodan rahoitus.Kohta oman sotamme.Porvari ei syö minun pöydässäni.Eläkel.käyttää palveluita,erit.terveyspalvelut iso osa menoja.En itse ole eläkel.vielä.Se mistä eläkel säästää on lääkkeet,lääkäri reissut.Se tulee näkymään kyllä.Mutta tässähän on sekin kun terveyskesk.suljetaan.Moni lähtee suoraan hautaan.Kun lääkäriin ei pääse,eikä enää varaakaan.Sähkö,ruoka kallista.Palvelut kalliit, alv:i nousee.Näin jo vuosia sitten eläkkeellä olevat kertoivat.Ja tottahan tuo.Rahat ei kaikkeen riitä,pienet eläkkeet.Vaikka työvuosia monilla 40-70vuoteenkin.Eläke oli 700€.nyt takuueläke tosin hinattu 900€ risat.Mutta se ei riitä.Noin pienillä palkoilla töitään tekeviä löytyy Suomesta nykyäänkin.En ihmettele jos tänne ei synny uusia suomalaisia.Ihmettelettekö te?ei ole lottovoitto syntyä tähän maahan,poliisi ei turvallisuutta enää pysty takaamaan,lääkäreitä ei ole tarpeeksi.Mikään ei kannata.Ei mikään..mikä tätä maata vaivaa,pennut tappaa toisiaan sotkee,juo.huumeet jneSärjetään yhteistä.Koko maa voi huonosti.Se näkyy.Sodan uhka päällä myös.Muuttakaa kulutus tottumukset.Eläkää itsellenne.Iloa saa ystävät,liikunta,kesä.Perhe.Kuka mistäkin varojen mukaan.
- Anonyymi
Niin ja vastahan eläkeläiset sai indeksikorotuksen, siksi että hinnat nousseet? Ihan älytöntä..kaikkien palveluiden hinnat nousee ja ihmisillä ei ole varaa niihin. Työttömyys on Suomessa kasvanut ja näin kansalaisten ostovoima heikkenee. Onko tässäkään järkeä. Hallituksen pitäisi tehdä pelisiirrot, että työllisyys nousee..ei laske.
Marinin hallituksen jälkeen työllisyys nousi (vaikka julkinen velka poikkeusolojen takia kasvoi), nyt taas työllisyys tippui. Hallitus ei laske suuressa kuvassa sitä, että maailman tilanen on epävarma. Yritykset käyvät yt:eitä ja irtisanomisia, joka johtaa työttömyyteen. Kohonneet hinnat johtavat siihen, ettei ihmisillä ole halua ja mahdollisuutta kuluttaa ylimääräistä. Tämä hallitus ei ole saanut aikaan kyllä mitään hyvää. Mutta itse te äänestitte heidät sinne päättämään. Kansan pitää kärsiä seuraukset.
Mitä jos leikattaisiin Orvon tilipussia, eikä keskiverto kansalaisen? Ja työttömäksi jäävät perheet eivät saa ansiosidonnaisen lapsikorotusta enää. Ihan järjetöntä..tiedän paljonkin perheitä, joissa lapset toisella vanhemmalla. Aina jos henkilö jää työnhakijaksi se ei ole hänen vikansa, vaan ihan olosuhteista riippuvainen asia.
Te-palvelut siirtyvät kuntien vastuulle. Saa nähdä miten kunnat hoitavat työttömät. Kunnilla alkaa menemään työttömistä sakkomaksuja, mitä pidempi työttömyys on.
Työeläkkeiden leikkausta en ymmärrä..itsekin työssäkäyvänä maksan TyEl-maksua palkastani ja tämä ei ole edes taattua että aikanani saan eläkkeen, joka minulle kuuluu. Ehdottomasti olen sitä mieltä että pitkän uran tehneet eläkeläiset ansaitsevat eläkkeensä sellaisena kuin se heille maksetaan ja laskettu maksettavaksi. Hallituksella ei ole mitään oikeutta leikata eläkkeitä. Eikä minusta ole/ollut oikeutta leikata ulkomailla asuvien eläkkeitä, on sitten sairaseläke tai työeläke.
Nykysukupolvi on kyllä laiskaa, skootilla töihin..joka paikkaan autolla tai skootilla. Työn pitäisi olla somea tai etätyötä. Itse menen pyörällä konttorille ja takaisin tai kävellen, kesät talvet. Kuten bussilla viime työpaikkaan. Herään 6.00 syömättä, syön työpaikalla aamulla! Kauhea märinä noilla nykynuorilla työn suhteen ja eivät tajua, että työnantaja sanelee myös työn ehtoja.
Teen ainakin velvoitteeni ja työni kyllä yhteiskuntaa kohtaan mielelläni. Se vaan että verovarojani käytetään lorvijoiden elätykseen ja maahanmuuttajien lasten lapsilisiin, ei inspiroi. No..minkä teet mihin ne menee. Saispa verovarojen käyttökohteen vaan valita, kotimaan vähävaraiset, lastensairaalat jne.vaikka mielenterveystyö.- Anonyymi
Kauhea märinä noilla nykynuorilla työn suhteen ja eivät tajua, että työnantaja sanelee myös työn ehtoja.
Niin ja he päättävt ketä otetan töihin. Ei voi mennä töihin jos ei oteta töihin.
- Anonyymi
Orpo julisti keväällä miten pienien eläkkeiden veroa ei nosteta! No ei niitä voi 2 kertaa vuodessa nostaa koska helmikuussa veroprosentti oli 0.5% korkeampi kuin ennen ja nimen omaan Kelan mukaan köyhyysrajan alapuolella oleviltakin.
Joo niin se valehteleva pikku mies sanoi ettei eläkeläisten asumistukeen puututa.
Samalla herra nosti maanviljelijöiden pinta-ala tukea 90 ha--> 150 hehtaariin ja näitä varakkaita maanomistajia ketkä omistaa yli 100 ha maata on Suomessa 5 000 kappaletta ja vaikutus mikä säästettiin asumistukien leikkauksista meni rahat maavoljelijöille eli köyhiltä varain siirto rikkaille n. 270 miljoonaa.
Ketuttaa kun nuori maajussi ajeli 2 melko uudella traktorilla ja kesän alussa ilmesty hieno iso uusi traktori jonoon ja puimurikin viimeistä huutoa. Viime kesänä viljeli kauraa hernettä papuja ja tänä vuonna ei mitää, pellot kasvaa kasvia mitkä niitetään maahan takaisin mutta saa 636 e hehtaari maan kunnostamisesta korvausta siis yli 35 000 e kun maasta ei saa ruokaa ihmiset ei eläimet paitsi maajussi saa rahat.
Orpon koulutus
Ylioppilas
Valtiotieteiden maisteri kestää 2 vuotta ja on poliittinen koulutus siksi nämä valtiotieteiden maisterit ei ymmärrä talouden pitoa. - Anonyymi
Ihan oikein. Muilta on otettu paljon enemmän. Eläkeläisillä suurimmat omaisuusmassat ja parhaimmat eläkkeet. Indeksijäädytskin olisi pitänyt tehdä.
- Anonyymi
Ovat talouden oppipoikia!
Ja ovatkohan kaikki olleet vain ja ainoastaan
verorahoista maksetuista palkoista? - Anonyymi
Paljonkos "köyhinkin" eläkeläin sai leikatun indeksikorotuksen takia kuussa lisää.
Veikkaan että sataset pikku rahaa. Joten onhan niillä nyt varaa enempi maksaa asumisestaan vaikka tuet väheneekin.
Lähinnä maksu haluttomuudesta kyse. - Anonyymi
Syön lääkkeeni nykyään joka kolmas päivä. Iso säästö, mix mä en aiemmin hokannu!
- Anonyymi
Jos tuolla tavalla haluaa säästää rahaa ulkomaan matkoihin niin onhan sekin yksi keino.
Köyhimmät ei voi tuollakaan tavalla säästää.
Saavat kyllä rahaa lääkkeiden ostamiseen mutta ne on sitten käytettävä niihin lääkkeisiin eikä mihinkään muihin menoihin.
- Anonyymi
Leikkaukset pitäisi kohdistaa nuoriin työ- ja opiskeluhaluttomiin. Heidät pitäisi herättää elämän perusarvoihin eli ilmaiseksi ei pidä saada mitään. Vanhoilla ja sairailla ihmisillä ei ole enää mahdollisuutta ansaita rahaa tekemällä töitä.
- Anonyymi
Koskee myös maahanmuuttajia.
- Anonyymi
Tuolloin leikkaukset kohdistuisi noiden nuorten työtätekeviin vanhempiin. Moni nuori joutuisi muuttamaan takaisin kotiinsa vanhempiensa luokse ja syömään niitten ruokia.
Pitää hallituksen ajatella aina keihin sen leikkaukset viime kädessä kohdistuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolloin leikkaukset kohdistuisi noiden nuorten työtätekeviin vanhempiin. Moni nuori joutuisi muuttamaan takaisin kotiinsa vanhempiensa luokse ja syömään niitten ruokia.
Pitää hallituksen ajatella aina keihin sen leikkaukset viime kädessä kohdistuu."Yhä useampi alle kolmekymppinen asuu vanhempiensa luona ja vain ani harva heistä maksaa asumisestaan varsinaista vuokraa. Puolet ei osallistu asumisensa kuluihin mitenkään."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolloin leikkaukset kohdistuisi noiden nuorten työtätekeviin vanhempiin. Moni nuori joutuisi muuttamaan takaisin kotiinsa vanhempiensa luokse ja syömään niitten ruokia.
Pitää hallituksen ajatella aina keihin sen leikkaukset viime kädessä kohdistuu.Onko teidän suvussa tuo tapana, että nuoria ei kannusteta opiskelemaan eikä työn etsimiseen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko teidän suvussa tuo tapana, että nuoria ei kannusteta opiskelemaan eikä työn etsimiseen
Nykyisin hyvin kouluttautunutta ei enää voi niin nuoreksi kutsua. Peruskoulua käydään 18 vuoden ikään asti ja kyllä hyvän koulutuksen saamiseen kuluu vähintään 6 vuotta jos ei siivoojaksi halua.
Tuonjälkeen kuluu tietysti viellä vuosia hyvän työpaikan hankkimiseen. - Anonyymi
Niin pitäisi kohdistaa, mutta nyt teilataan myös tosissaan yrittävät osatyökykyiset ja osa-aikaisesti työtä tekevät. Osalla näistä jokin sairaus estää täyspäiväisen työnteon. Purran päätökset kurittavat heitäkin. Heille se soviteltu päiväraha on ollut pelastava tekijä mikä maksetaan heille siltä ajalta, jolloin eivät ole töissä. Kyseessä eivät muutoinkaan ole isot summat vaan ne ovat muutamista kympeistä muutamaan sataseen. Nyt ne viedään pois osa-aikaisesti työtä tekeviltä, mutta samaan aikaan kaljaa kippaava alkoholisti saa täyden hoidon sossusta ilman että leikkaukset vaikuttaisivat siihen mitenkään. Tämä on mahdollista siten, että he hakevat toimeentulotuesta sen osan, joka on heiltä leikattu pois, eli he vain ottavat puuttuvan summan toisesta palvelusta. Osatyökykyinen ja osa-aikaisesti työtä tekevä ei saa toimeentulotukea koska hän käy töissä, ja jokaisen hakemuksen tekeminen olisi vaikeaa johtuen siitä että joka kuukausi kaikki tulisi arvioida aina uudelleen. Käytännössä elämäntapatyötön alkoholisti elelee nyt parhaiten. Eikö olekin reilua toimintaa Purralta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyisin hyvin kouluttautunutta ei enää voi niin nuoreksi kutsua. Peruskoulua käydään 18 vuoden ikään asti ja kyllä hyvän koulutuksen saamiseen kuluu vähintään 6 vuotta jos ei siivoojaksi halua.
Tuonjälkeen kuluu tietysti viellä vuosia hyvän työpaikan hankkimiseen.Jos peruskoulun jälkeen on jo 18 vuotias, niin luokalle on jäänyt ainakin kaksi kertaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin pitäisi kohdistaa, mutta nyt teilataan myös tosissaan yrittävät osatyökykyiset ja osa-aikaisesti työtä tekevät. Osalla näistä jokin sairaus estää täyspäiväisen työnteon. Purran päätökset kurittavat heitäkin. Heille se soviteltu päiväraha on ollut pelastava tekijä mikä maksetaan heille siltä ajalta, jolloin eivät ole töissä. Kyseessä eivät muutoinkaan ole isot summat vaan ne ovat muutamista kympeistä muutamaan sataseen. Nyt ne viedään pois osa-aikaisesti työtä tekeviltä, mutta samaan aikaan kaljaa kippaava alkoholisti saa täyden hoidon sossusta ilman että leikkaukset vaikuttaisivat siihen mitenkään. Tämä on mahdollista siten, että he hakevat toimeentulotuesta sen osan, joka on heiltä leikattu pois, eli he vain ottavat puuttuvan summan toisesta palvelusta. Osatyökykyinen ja osa-aikaisesti työtä tekevä ei saa toimeentulotukea koska hän käy töissä, ja jokaisen hakemuksen tekeminen olisi vaikeaa johtuen siitä että joka kuukausi kaikki tulisi arvioida aina uudelleen. Käytännössä elämäntapatyötön alkoholisti elelee nyt parhaiten. Eikö olekin reilua toimintaa Purralta?
Narkkarit saavat myös kaikkea tukea, onhan se oma valinta mukamas sairaus
- Anonyymi
Ennenvaanhaan elivät vanhukset pihapiirissä vintillä. Nyt pitää olla Espanjan lomat, kakkosasunnot jne.
Raija Oranen kehtasi valittaa, kun ei saa tekokynsiä, kun mies jää eläkkeelle. Samalla haukutaan työikäisiä, kuten edellä.
Ei tartte katsoa kun kaupassa, kenen ostoskärryt pursuaa ruokaa. Lapsiperheet ja eläkeläispariskunnat.
Köyhiltä vanhuksilta en tietenkään soisi otettavan mitään.
- Anonyymi
Tässä maassa ei enään nouse mikään muu,
kun työttömyystilastot ja valtion velka.
Valtakunnassa 300 000 <--> 400 000 työtöntä ja valtion velka 170 miljardia.
Orpo & Purra tekee uuden ennätyksen.
Mitä tulee työllisyyteen ja valtion velanhoitoon.
Hallituskauden lopulla on maassa 550 000 työtöntä ja 220 miljardia velkaa.
https://www.velkakello.fi/ - Anonyymi
Sosiaalituet pitäisi puolittaa, niin kaikki ymmärtäisi että kannattaa opiskella itselleen vähintään yksi hyvä ammatti, niin ei tarvitse sitten aikuisena eikä eläkeläisenä elää sosiaalitukien varassa.
- Anonyymi
Yksi ammatti ei riitä mihinkään. Nuorena kannattaa opetella 5-6 ammattia ja tuonjälkeen siirtyä eläkkeelle.
- Anonyymi
Onko tukien leikkauksen seurauksena myös takuu että työnantaja ottaa töihin? Nimittäin nytkin vaikka olisi useampi hyväkin ammatti ja paljon työkokemusta ei tukien leikkaamisenkaan työnantaja ota töihin. Vaikka tippuisi kadulle asumaan se työpaikka ei vain avaudu. Työllistyminen on aina kahden kauppa, ei sitä päätä työtön yksinään. Viimeisin yritys josta kysyin töitä vastasi ettei rahaa ole palkata. Ainoa millä olen saanut työnantajilta kiinnostusta on ollut palkattoman työn ts. työkokeilupaikan tiedustelu. Yksi aikaisempi työllistänyt ala jolla tein pitkään töitä meni sillä kun Suomeen haalittiin halvempaa työvoimaa ulkomailta.
Hallituksen mielestä kun tuet lopetetaan syntyy työpaikka johon käytännössä viedään työttömiä väkisin.
- Anonyymi
Se on varmaa että kaikki heikkenee, ja jos sota tulee niin ei ole sitäkään.
- Anonyymi
Kimmo Kiljunen moukaroi Purraa asumistukileikkauksista: ”Härski teko”
– Tämä on härski teko, kun samanaikaisesti valtiovarainministeri (Riikka) Purra (ps) antaa ymmärtää, että kaikkien suurituloisimmille tehdyllä 60 miljoonan euron verohelpotuksella ei ole valtiontalouden tasapainottamisen kannalta merkitystä, Kiljunen kirjoittaa tiedotteessaan.
Hallituksen laskelmien mukaan asumistuen tiukennuksista syntyisi 25,4 miljoonan euron säästöt.
– Tätä 25 miljoonaa euroa pidetään niin merkittävänä säästönä valtion taloudessa, että se on välttämättä tehtävä, Kiljunen ihmettelee.
Kiljunen arvostelee Purraa siitä, että ”hänelle leikkaukset ja verohelpotukset näyttävät olevan kohderyhmän ja mielialan mukaan milloin pieniä, milloin suuria”.
– Tarkoittaako Purra todella sitä, että 60 miljoonan euron verohelpotus rikkaimmille on merkityksetön ja 25 miljoonan leikkaus köyhimmille eläkeläisille on ratkaisevan merkitsevä?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010611815.html- Anonyymi
Kyllä tuolla varmaan kannustava merkitys on jos nuori ihminen näkee kuinka köyhä kituu ja kuolee nälkään mikäli ei nuorena pyri saamaan kunnolla rahaa kasaan.
Nythän kaikki köyhätkin voi viettää ihmisarvoista elämää vaikkei työ olisi ihmistä ikinä kiinnostanutkaan millään lailla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tuolla varmaan kannustava merkitys on jos nuori ihminen näkee kuinka köyhä kituu ja kuolee nälkään mikäli ei nuorena pyri saamaan kunnolla rahaa kasaan.
Nythän kaikki köyhätkin voi viettää ihmisarvoista elämää vaikkei työ olisi ihmistä ikinä kiinnostanutkaan millään lailla.Ideologiaanhan tämä kyllä perustuu eikä faktaan. Vaikka nuoret painaisi kuinka tahansa ja tekisi parhaansa niin aina sadatuhannet eli suhtkohta nykyinen määrä tulee epäonnistumaan ja kuolemaan köyhinä ja nälkään.
Johtuu länsimaisesta yhteiskunta rakenteesta. Jos työvoima tarjontaa pitää yrityksille olla niin tuo tarkoittaa että työttömiä pitää olla. Ei tuosta mihinkään pääse.
Ja mitä enemmän surkeat työnantajat tehtävissään epäonnistuu. Niin sen enemmän on työttömiä. Ja kun ihmisiä on tänne haalittu niin hankala niitä on edes matalasuhdanteessa pois lähettää. - Anonyymi
Purra on sadisti ja nauttii siitä kun ihmiset kärsivät!
- Anonyymi
Jostakin on saatava rahat, Orpon kosteaan päiväunen toteutumiseen.
Puoluetukiaisista ja säätiöiden verotuksista saisi myös lisärahaa.
Liittojen vero vapautukset myös maksuun.- Anonyymi
Orpon voi laittaa korruptio junan kyydissä matkaan kohti Ahvenanmaata!
- Anonyymi
Orpo totesi useammankin kerran kun hallitusura alkoi, että eläkeläisiltä ei leikata.
- Anonyymi
Eläkeläiset menivät halpaan, aivan samoin kuin työläiset Purran kohdalla.
Pienituloiset, ovat sitten eläkeläisiä tai työntekijöitä eivät enää ole pitkään aikaan ymmärtäneet että talousoikeistolaiset eivät koskaan aja heidän etujaan.
Vaaleissa voi vaikuttaa, mutta vain äänestämällä ns. oikein, mutta se ei tarkoita että pitäisi äänestää demareita tai Vasemmistoliittoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläkeläiset menivät halpaan, aivan samoin kuin työläiset Purran kohdalla.
Pienituloiset, ovat sitten eläkeläisiä tai työntekijöitä eivät enää ole pitkään aikaan ymmärtäneet että talousoikeistolaiset eivät koskaan aja heidän etujaan.
Vaaleissa voi vaikuttaa, mutta vain äänestämällä ns. oikein, mutta se ei tarkoita että pitäisi äänestää demareita tai Vasemmistoliittoa.Joo se on kyllä jännä miten kokoomus on noin suosittu puolue. Ei voi olla noin paljon rikkaita johtajia ja yrittäjiä tässä maassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo se on kyllä jännä miten kokoomus on noin suosittu puolue. Ei voi olla noin paljon rikkaita johtajia ja yrittäjiä tässä maassa.
Vääristelty valtion toimesta äänestystulokset!
- Anonyymi
Nyt on hyvä paikka eläkeläisten protestoida seuraavissa vaaleissa, koska vanhat ihmiset ovat poliittisesti erittäin aktiivisia ja saman tulisi tehdä työttömien, heikkojen ja sairaiden. Toisin sanoen pitää huolehtia siitä että hallitus kaatuu ja ettei ikinä pääse Kokoomus & PS valtaan Suomessa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo se on kyllä jännä miten kokoomus on noin suosittu puolue. Ei voi olla noin paljon rikkaita johtajia ja yrittäjiä tässä maassa.
No onhan noita kuntien ja kaupunkien suojatyöpaikkojakin, nämä saaneet äänestää Kokoomusta.
- Anonyymi
Osittain liittyy ketjun aiheeseen sillä eläkeläisiä asuu myös omistuskämpissä
https://www.talouselama.fi/uutiset/tuhansiin-suomalaiskoteihin-pian-karu-muutos-jopa-240-e-kk-vahemman/262a3fbc-1906-40e7-9fae-bb0d4ce05f9e
" Nykyisellä korkotasolla tuen poisto siis poistaisi noin 17 000 tuensaajalta keskimäärin noin 240 euron tuen kuukaudessa. Mikäli asumismenojen ja tuensaajien määrän nousevat trendit jatkuvat, vaikutus olisi vuonna 2024 todennäköisesti jonkin verran tätä suurempi.”
240€ x 17000 = 4080000€/kk siis pyöreesti 4 miljoonaa kuussa säästö. Vuositasolla 48,96 miljoonaa. Mahtava säästö!
Paitsi että tarve säästöille on edelleen useamman miljardin verran, joten tämä on tyypillistä suomalaista poliittista näennäis-säästämistä, jolla ei ole käytännön merkitystä lopputulokseen.
48,96 miljoonaa on (desimaalit pois pyöristettynä) 1/20424837 osa yhdestä miljardista. Ja kuinkas monelle miljardille olikaan tarvis? Nyt alkaa päässä hahmottua mistä on kyse.
Se on jotain hyvin ilkeää yhteiskunnan rakenteiden muokkaamista, joka tapahtuu säästöjen varjolla, koska olisi poliittisesti liian tulenarkaa toteuttaa se suorilla toimenpiteillä.
Onkohan Suomi2030 kuin 1980-luvun C-luokan tieteiselokuva, vuokraamon loppuun ajetulta VHS-kasetilta katsottuna? - Anonyymi
Jännä lukea, miten työssäkäyvä ei tunne omaa verotustaan. Työeläkemaksun maksaa työnantaja ja työntekijä yhdessä. Työntekijän maksuosuus esim. 53-63 vuotiailla työntekijöillä on 7,15 prosenttia ja 53–62-vuotiailla 8,65 prosenttia. 53-63-vuotiaiden työntekijöiden eläkemaksua työnantaja joutuu maksamaan noin 17,5%. Vuonna 2024 siis.
Tämä siis heille, jotka voihkivat joutuvansa maksamaan eläkeläisten työeläkkeitä hirrrrmu paljon.- Anonyymi
Kyllä myös 63-68 vuotiaat työntekijät maksavat myös työeläkemaksua. Työttömyysvakuutusmaksua ei makseta.
"Vuonna 2024 yksityisalojen työntekijöiden eläkelain eli TyEL:n mukainen työeläkemaksu on keskimäärin 24,81 prosenttia työntekijälle maksettavasta palkkasummasta. Työntekijän maksuosuus tästä on alle 53-vuotiailla ja 63 vuotta täyttäneillä työntekijöillä 7,15 prosenttia ja 53–62-vuotiailla 8,65 prosenttia."
- Anonyymi
On nuo kokoomuslaiset ihmeellisiä. Rahaa pitää saada vaan lisää vaikka tilillä olisi ennestään jo 10 miljoonaa = helposti koko elämän rahat ja menee hautaankin osa..
- Anonyymi
Ei ole kokoomuksesta kyse vaan yksilön omasta vastuusta elättää itsensä. Suomessa sosiaalitoimi on aina pelastanut ja se tiedetään. Toisinsanoen hälläväliäihmisten määrä kasvaa ja tuota talous ei tahdo kestää.
Osasyynä on hyvin monen suomalaisen laiskuus. Ja kaiska syyttää vaurasta ja rikasta. Helpoa työntää vastuu jonkun muun kontolle ja syyksi.
Vaimoni on perustyösssä. Lomat kun poistetaan niin todellinen työaika on noin10 kuukautta vuodessa. Palkka on pieni.
Yrittäjänä teen pitkää päivää ja joskus lauantaita ja lomat jää joko pitämättä tai 1-2vko vuodessa. Laskin kokonaistyöaikani vuodessa ja se vastasi 14 kuukauden työntekijän
tekemää vuosittaista työpanosta. Työmääräero vuodessa on noin kolmannes.
Tuosta voi jokainen päätellä ja laskea miten oma talous ja eläke tulee riittämään jos on ahkera tai ei ole.
En tunne sympatiaa terveitä pieneläkeläisiä kohtaan, mielestäni he ovat lorvineet elämänsä. Ottaa vaan pattiin maksaa ahkerana veroina toisen luumuilun. - Anonyymi
Kokoomuslaiset ja rikkaat ovat ahneita.
Kaikista ahneimpia toisten kyttääjiä ja kyykyttäjiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kokoomuksesta kyse vaan yksilön omasta vastuusta elättää itsensä. Suomessa sosiaalitoimi on aina pelastanut ja se tiedetään. Toisinsanoen hälläväliäihmisten määrä kasvaa ja tuota talous ei tahdo kestää.
Osasyynä on hyvin monen suomalaisen laiskuus. Ja kaiska syyttää vaurasta ja rikasta. Helpoa työntää vastuu jonkun muun kontolle ja syyksi.
Vaimoni on perustyösssä. Lomat kun poistetaan niin todellinen työaika on noin10 kuukautta vuodessa. Palkka on pieni.
Yrittäjänä teen pitkää päivää ja joskus lauantaita ja lomat jää joko pitämättä tai 1-2vko vuodessa. Laskin kokonaistyöaikani vuodessa ja se vastasi 14 kuukauden työntekijän
tekemää vuosittaista työpanosta. Työmääräero vuodessa on noin kolmannes.
Tuosta voi jokainen päätellä ja laskea miten oma talous ja eläke tulee riittämään jos on ahkera tai ei ole.
En tunne sympatiaa terveitä pieneläkeläisiä kohtaan, mielestäni he ovat lorvineet elämänsä. Ottaa vaan pattiin maksaa ahkerana veroina toisen luumuilun.Asiaa! Siksi työttömyyspäivärahat, toimeentulotuet ja muut ilmaiset rahat on lopetettava HETI ja siksi tälle hallitukselle on annettava kaikki se tuki minkä se tarvitsee. Yrittäjänä varmasti tiedät että poistamalla KELAN tuet talous paranee kun turha rahan meno loppuu eikä ketään tarvitse elättää. Jokaisen on pidettävä huoli itsestään ja minkä takia se on meidän yrittäjien ja työssäkäyvien tehtävä on elättää jotain työttömiä ja sairaita ja eläkeläisiä. Olen aina äänestänyt kokoomusta ja äänestän jatkossakin kokoomusta jotta se lopettaa näiden laiskojen elöttien tuet. Tulkoot kerjäämään polvillaan niitä töitä sittenpähän luikurilaiskurit oppivat mitä työt on!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kokoomuksesta kyse vaan yksilön omasta vastuusta elättää itsensä. Suomessa sosiaalitoimi on aina pelastanut ja se tiedetään. Toisinsanoen hälläväliäihmisten määrä kasvaa ja tuota talous ei tahdo kestää.
Osasyynä on hyvin monen suomalaisen laiskuus. Ja kaiska syyttää vaurasta ja rikasta. Helpoa työntää vastuu jonkun muun kontolle ja syyksi.
Vaimoni on perustyösssä. Lomat kun poistetaan niin todellinen työaika on noin10 kuukautta vuodessa. Palkka on pieni.
Yrittäjänä teen pitkää päivää ja joskus lauantaita ja lomat jää joko pitämättä tai 1-2vko vuodessa. Laskin kokonaistyöaikani vuodessa ja se vastasi 14 kuukauden työntekijän
tekemää vuosittaista työpanosta. Työmääräero vuodessa on noin kolmannes.
Tuosta voi jokainen päätellä ja laskea miten oma talous ja eläke tulee riittämään jos on ahkera tai ei ole.
En tunne sympatiaa terveitä pieneläkeläisiä kohtaan, mielestäni he ovat lorvineet elämänsä. Ottaa vaan pattiin maksaa ahkerana veroina toisen luumuilun.Taas unohtui vammaiset täysin. Nämä on nimenomaan niitä 'pieneläkeläisiä'.
Kun ei ole koskaan pystynyt töihin, niin ei ole myöskään eläkettä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kokoomuksesta kyse vaan yksilön omasta vastuusta elättää itsensä. Suomessa sosiaalitoimi on aina pelastanut ja se tiedetään. Toisinsanoen hälläväliäihmisten määrä kasvaa ja tuota talous ei tahdo kestää.
Osasyynä on hyvin monen suomalaisen laiskuus. Ja kaiska syyttää vaurasta ja rikasta. Helpoa työntää vastuu jonkun muun kontolle ja syyksi.
Vaimoni on perustyösssä. Lomat kun poistetaan niin todellinen työaika on noin10 kuukautta vuodessa. Palkka on pieni.
Yrittäjänä teen pitkää päivää ja joskus lauantaita ja lomat jää joko pitämättä tai 1-2vko vuodessa. Laskin kokonaistyöaikani vuodessa ja se vastasi 14 kuukauden työntekijän
tekemää vuosittaista työpanosta. Työmääräero vuodessa on noin kolmannes.
Tuosta voi jokainen päätellä ja laskea miten oma talous ja eläke tulee riittämään jos on ahkera tai ei ole.
En tunne sympatiaa terveitä pieneläkeläisiä kohtaan, mielestäni he ovat lorvineet elämänsä. Ottaa vaan pattiin maksaa ahkerana veroina toisen luumuilun.No kerro mistä ja miten 293 000 ihmistä löytää töitä ja haluat myös eläkeläisetkin tekemään töitä? Niin sitten luku menee jo miljoonissa.
Ite ainakin työttömänä koin sen ongelman, että yrittäjät ei kovin helpolla töihin ota.
- Anonyymi
Olet ehkä saanut yhteiskunnalta hyvän työpaikan tai viran.
Kenelle teet töitä?
Ketkä yhteiskunnasta ovat antaneet sinulle työtä?
Kunnioita kaikkia ihmisiä!
Anna arvo kaikille ihmisille!
Ilman muita ihmisiä sinulla ei olisi työtä eikä hyvää virkaa.
Ota huomioon se tosiasia! Kaikki kansalaiset luovat työpaikkoja yhteiskuntaan! - Anonyymi
Orpo ottaa etäisyyttä persujen maahanmuutto asioihin. Tottakai persut ovat samaa mieltä Orpo-pojan kanssa ettei poika pahoita mieltään.
- Anonyymi
minä sain 3 vuotta 600e nettotuloa ja asumistukea 0€ koska oli oma yksiö.
liikaa oli tuo 600€ kuulema,ok sitten. - Anonyymi
Ei näistä nykypolven VÄTYKSISTÄ ole mihinkään , toista oli ennen kun miehet oli miehiä , nykyiset lähinnä hiiriä , teoissa on se vissi ero , eivät pysty edes ylläpitämään muiden rakentamaa hyvinvointia saati rakentaa jotain parempaa tulevaisuutta kaikille kuten ennen tehtiin .
- Anonyymi
Nyt aiotaan tehdä lisää pakkomuuttajia hallituksen toimesta.
Asumistukia aiotaan leikata eläkeläisiltä.
Ulkomailla asuvien eläkeläisten kansaneläkkeen maksu aiotaan lopettaa, se on nyt hallituksen tappolinjallalistalla.
Ihmisillä pakkomuutto edessä.
Eläkeläisten asumistukia aiotaan leikata, EU- vapaan asumisoikeuden ja liikkuvuuden vastaisesti, se on nyt tappolinjalla.
Ihmisillä pakkomuutto edessä, vammaisilla, heikoilla ja sairailla ihmisillä, ja vanhuuden heikoilla iäkkäillä suomalaisilla.
Aikooko hallitus pystyttää ruumiskontteja asunnoiksi pakkomuuttaville?- Anonyymi
"Ulkomailla asuvien eläkeläisten kansaneläkkeen maksu aiotaan lopettaa"
Aivan törkeää. Ihminen on koko ikänsä vältellyt töitä ja nyt vanhanakin viellä rangaistaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ulkomailla asuvien eläkeläisten kansaneläkkeen maksu aiotaan lopettaa"
Aivan törkeää. Ihminen on koko ikänsä vältellyt töitä ja nyt vanhanakin viellä rangaistaan.Neuvo, miten saa hyvän eläkkeen ilman työntekoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neuvo, miten saa hyvän eläkkeen ilman työntekoa.
Tuo mikä on hyvä eläke on suhteellista Suomen kansaneläkekkin on jossain toisessa maassa valtavan iso summa ja sillä elää herroiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ulkomailla asuvien eläkeläisten kansaneläkkeen maksu aiotaan lopettaa"
Aivan törkeää. Ihminen on koko ikänsä vältellyt töitä ja nyt vanhanakin viellä rangaistaan.Sinä itse olet aivoton, muita hyväksikäyttävä törkyläjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo mikä on hyvä eläke on suhteellista Suomen kansaneläkekkin on jossain toisessa maassa valtavan iso summa ja sillä elää herroiksi.
Ei olla 'jossain toisessa maassa'. Niissä maissa kaikki myös maksaa paljon vähemmän, joten vähemmällä pärjää.
Niin perusjuttuja että pitäisi tajuta.
- Anonyymi
Sano muuta kolmekymmentävuotta meni kirppareilla ja nyt eläkeläisinä vasta hommissa oikeastaan . Hihihihi mikäs siinä?
- Anonyymi
Niin me jotka olemme tehneet töitä!! 40-50 vuotta!! Ei työtöntä päivää niin on kumma et on väärin päättää missä elää!! Laittakaa töihin nämä kotona luuraajat ja ollaan masentuneita ei jaksa!!! Ei auttanut 60 luvulla masentuu kun lähti töihin 16v . On elättäny ittenssä ja kouluttanu lapset! Ja sossuluukulta säästöt jotka ei osallistu yhteisluntaan pois maasta! Jotain rajaa et omia kansalaisia määritellään!!
- Anonyymi
Kiäh, kiäh, pidetään kaikki mukana. muistakaa äänestää kokoomusta, kiäh, kiäh, nyt kaikki wanna-be kokoomuslaiset. asumistuet ja kansaneläkkeet loppuu, kiäh, kiäh.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiäh, kiäh, pidetään kaikki mukana. muistakaa äänestää kokoomusta, kiäh, kiäh, nyt kaikki wanna-be kokoomuslaiset. asumistuet ja kansaneläkkeet loppuu, kiäh, kiäh.
Nyt erotellaan todelliset kokoomuslaiset (oikeasti rikkaat) ja wanna-be kokoomuslaiset (haluaisivat rikkaaksi)
- Anonyymi
Äänestäkää Kokoomusta!
- Anonyymi
Orpot Stubbit ja muut sellaiset ovat kaikki
vain koulupoikia! - Anonyymi
HÄVETKÄÄ SOSIAALIPUMMIT!!!!!
Olisitte tehneet töitä ja kerryttäneet eläkettä!- Anonyymi
Kapitalisti, tee työsi itse!
- Anonyymi
EU valehtelee, kusettaa Suomen valtiota
ja Suomen valtio valehtelee ja kusettaa Suomalaisia!
Ai ei vai?
Lopeta valehtelu luopio!! - Anonyymi
Ei eläkeläisten pitäisi tarvita mitään tukia, kun on ymmärtänyt oman vanhenemisensa jo aikoja sitten ja kerännyt silloin omat eläkkeensä. Yhtä lailla junarahat pitäisi kerätä niiden käyttäjiltä. Jokainen huolehtikoot oman pesänsä.
- Anonyymi
Turvanrepijöitä ja muiden arvostelijoille ruokakori korkealle ja sättärät jalkaan.
Olen eläkeläinen, olen syntynyt sodan viimeisinä vuosina, silti pärjään eläkkeeni ja työvuosinani tekemieni säästöjen/sijoitusten avulla mainiosti. En tarvitse mitään apurahoja sen enempää yhteiskunnalta kuin muiltakaan. Vanha totuus, niin makaat kuin petaat, kannattaa muistaa jo kouluajoista alkaen!
- Anonyymi
Asia puhetta! Olet oikeassa siinä että KAIKKI TUET on lopetettava ja HETI! Ihminen menee töihin kun ei saa ilmaista rahaa. Ja jos on mentävä paskalla 1e tuntipalkalla töihin niin se on voivoi. Miksi yrittäjien ja työssäkäyvien tulisi tukea joitain hyödyttömiä vätyksiä.
YRITTÄJÄNÄ olen aina äänestänyt Kokoomusta sillä se tietää ettei sosialistipaskiaisten loisyhteiskunta toimi. Kaikki tuet pois ja heti. Se korjaa Suomen talouden. Jos laiskoja ei kiinnosta työnteko asukoot kadulla sitten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asia puhetta! Olet oikeassa siinä että KAIKKI TUET on lopetettava ja HETI! Ihminen menee töihin kun ei saa ilmaista rahaa. Ja jos on mentävä paskalla 1e tuntipalkalla töihin niin se on voivoi. Miksi yrittäjien ja työssäkäyvien tulisi tukea joitain hyödyttömiä vätyksiä.
YRITTÄJÄNÄ olen aina äänestänyt Kokoomusta sillä se tietää ettei sosialistipaskiaisten loisyhteiskunta toimi. Kaikki tuet pois ja heti. Se korjaa Suomen talouden. Jos laiskoja ei kiinnosta työnteko asukoot kadulla sitten.Nyt kirjoittaa sadistinen valkoinen lahtari!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asia puhetta! Olet oikeassa siinä että KAIKKI TUET on lopetettava ja HETI! Ihminen menee töihin kun ei saa ilmaista rahaa. Ja jos on mentävä paskalla 1e tuntipalkalla töihin niin se on voivoi. Miksi yrittäjien ja työssäkäyvien tulisi tukea joitain hyödyttömiä vätyksiä.
YRITTÄJÄNÄ olen aina äänestänyt Kokoomusta sillä se tietää ettei sosialistipaskiaisten loisyhteiskunta toimi. Kaikki tuet pois ja heti. Se korjaa Suomen talouden. Jos laiskoja ei kiinnosta työnteko asukoot kadulla sitten.Tee itse työsi, laiska.
- Anonyymi
Monella vanhuksella on sukanvarressa suuria summia rahaa, ovatpa pula-ajan lapsia ja säästäväisyys arvossaan.
Lääkkeissä on maksukatto 626,94 euroa jonka jälkeen vain 2,50 euroa loppuvuoden.
Maksttaisiin valtionvelka pois kun sen vuosikorko on yli 3 miljardia . Samalla rahalla vuosittain saataisiin paljon hyvää myös vanhuksille.- Anonyymi
Eläkeyhtiöthän sitä lainaa on valtiolle antanu. Jos ei valtio maksaisi eläeyhtiölle korkoja niin hyvin nopeasti eläkeyhtiön rahat loppuisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläkeyhtiöthän sitä lainaa on valtiolle antanu. Jos ei valtio maksaisi eläeyhtiölle korkoja niin hyvin nopeasti eläkeyhtiön rahat loppuisi.
Kärjistetysti: Suomi on itse ottanut itseltään valtavasti lainaa ja maksaa itse itselleen kovaa korkoa???
- Anonyymi
Ne on ne vanhukset ja niiden perheet jotka on
kaiken maksaneet ja rakentaneet yhteiskunnan
mutta EU'n painostuksen alla on heikko Suomi
ottanut valtavia veroista maksettavia laskuja
viime vuosien maahanmuuttajista ja muista
YK ja EU ja Kehytymaiden laskuista!- Anonyymi
Kermaperse persut ja kokkelit loisii kansan kustannuksella, ja -ittuilee vanhuksille.
- Anonyymi
TÄTÄ ON HYVÄ MIETTIÄ, VIIMEISTÄÄN SEURAAVISSA EDUSKUNTAVAALEISSA!!!!
JOS NYKYISENKALTAINEN HALLITUSKOALITIO SAA JATKAA ON TÄMÄN MAAN MAINE HYVINVOINTIALTIONA TÄYSIN HISTORIAA.
KOVA JA JÄRJESTELMÄLLINEN MAAN TERVEYDENHUOLLON ALASAJO ON ALKANUT JA SYYLLISIÄ ETSITÄÄ MARININ HALLITUKSESTA. PETTRI ORPON SALAINEN MÄRKÄ UNI ON OLLUT JO SIPILÄN HALLITUKSESSA LOPETTAAN KOKONAAN JULKINEN TERVEYSENHUOLTO JA YKSITYISTÄÄ KAIKKI PALVELUT (NÄKEEHÄN SEN JO SOKEA REETTAKIN KUN VILKAISEE YKSITYISTEN TERVEYSJÄTTIEN JOHTOA/ LOBBAREITA. KAIKKI JÄRETÄÄN ENTISIÄ KOKOOMUSPOLIITIKKOJA. HUH MITÄ HOMMAA.
NYT TÄMÄ KUSIPÄÄ LAPANEN MYY TUOTTAVAA VALTION OMAISUUTTA ETTÄ VOI ALOITTAA HYVÄ VELJILLE LUPAAMANSA TUNNIN JUNAN HANKKEEN. PASKATKO SIITÄ JOS IHMISIÄ JOUTUU ULOS ASUNNOISTAAN JA ELÄKELÄISILLÄ EI OLE VARAA EDES LÄÄKKEISIIN. PÄÄAISA ON RIKKAIDEN VERONALENNUKSET, NÄMÄ KOMPENSOIDAAN KOROTTAMALLA YLEISTÄ ARVONLISÄVEROA HUIPPULUKEMAAN 25,5 %. YLIVOIMAISESTI EUROOPAN KALLEIN ALV TULEE OLEMAAN.
NELJÄSOSA KAIKESSA MINKA OSTAT JNE. ON VEROA....- Anonyymi
Tämän kauden jälkeen on turha miettiä enää yhtikäs mitään kaikki on pantu sileäksi.
Vanhuksien osalta eläkeikää on nostettu ja järjestelmällisesti eläkkeitä ajettu alas , vaikeuttaen eläkkeelle pääsyä. Reaaliset mahdollisuudet ikä ihmisien työllistymisen suhteen on heitetty roskakoriin ja valtio ottanut vanhukset erityisen huomion kohteeksi. Nyt on sitten vuorossa asumisen suhteen olojen heikentäminen. Mihin heidän pitäisi mennä?
Käytös jota vanhuksiamme kohtaan valtion hallinnon taholta osoitetaan päätöksenteon kautta ,heidän pitkien työurien päätteeksi on hävytöntä vanhusten kiusaamista. Suorastaan osoitetaan kun olette työnne tehneet ei teitä ole enää hyötyä yhteiskunnalle joten koettakaa pärjätä siten kuin parhaaksi näette. Heidän kohdallaan pyritään lähinnä eroon eläke ja sosiaalisista kuluista .Tämä on valtiollinen häpeä.
- Anonyymi
Phaskhanen on Suomi ja aina vaan
phaskhemmaksi muuttuu! - Anonyymi
Hirveesti on monet asiat huonontuneet kymmenien tuhansien maahanmuuttajien maahanmuuton takia!
- Anonyymi
Nyt on aika osoittaa ovea ulkomaiden suuntaan persu-kokoomukselle.
TEITÄ EI TÄHÄN MAAHAN ENÄÄ KAIVATA.
Ei ole kyllä koskaan ennenkään kaivattu.- Anonyymi
Potku persauksille ja hyvästit heille.
- Anonyymi
Meidän jengi lyö ainakin hanskat tiskiin. Monta perhettä tekee kapinan. Ryhdymme tottelemattomiksi. Olemme idearikkaita. Miksi meitä ei kunnioiteta ? Olemme tehneet työmme ja kasvattaneet lapset moitteetta, mutta nyt tämä pelleily meidän kustannuksella saa riittää.
- Anonyymi
Ortodoksivenäläinen ja synagoga ilkeilee leeviläiset.
- Anonyymi
Kansan pitäisi vaan näyttää mielipiteensä muuten kuin foorumeilla valittamalla , näillä kirjoituksilla ei ole mitään vaikutusta mihinkään , ai niin mutta vaikuttamisen mahdollisuudetkin taisivat leikata .... että semmoinen hallitus meillä .Tämä maa on täynnä lampaita....
- Anonyymi
En ymmäärrä miten joku ehdottaa, että eläkeläisenkin pitäisi palata vielä työelämään?
Palaatko itse kun alat saamaan eläkettä? - Anonyymi
Yrittäjäthän niitä laiskoja on. Palkkaa muut tekemäön työt ja ite istuu vaan toimistollaan tai kopissaan. Saattaa myös häipyä kesken päivän jonnekin ties minne ja ei välttämättä tule läheskään jokapäivä edes paikalle. Tälläinen oli mun entinen TJ.
- Anonyymi
Valtio on pahassa rahapulassa koska
3.5 Miljoonaa saa tulot verokannasta,
maassa jossa 5.5 Miljoonaa!
1.5 Miljoonaa yli 65v
1 Miljoona alle 18v
600.000 Valtio,Kunta,Kaupunki palkkaa
400.000 ilman duunia/ lomautettuna
Kymmenii tuhansia maahanmuuttajia Kelasta
EU maksut ja YK kehitysapu maksut
Muut ylim. laskut Maailmantilanne
Ei ole rahaa maksaa kaikkea valtion saamista veroista!
Vaikka jokainen maksaa jotenkin veroja vaikka alv ym
kuitenkin 3.5 Miljoonaa saa tulot ensin verokannasta
josta sitten maksaa takaisin "Veronpalautuksia alv"
2 Miljoonaa Suomalaista rahoittaa verokantaa
Josta 3.5 Miljoonaa saa tulot
Asukasluku 5.5 Miljoonaa - Anonyymi
Juu eläkeläisiä sorretaan nyt oikein urakalla ja he maksavat eläkkeistään enemmän veroja kun eivät saa mitään vähennyksiä Tarttis perustaa Eläkeläisten puolue joka olisi poliittisesti sitoutumaton ja ajaisi ainoastaan eläkeläisten asioita ja jos saatais joku hyvä poliitikko sinne eduskuntaan
- Anonyymi
Hallitus harrastaa BDSM ideologiaa, nautti sadismista: kidutusta, ruoskintaa, ilkeyksiä alistamista ja seksuaalisia perssioita.
Ja tuloerojen kasvua joka edistää epä demokratiaa.
Demokratia on kaikkea kaikille ja ilmaiseksi, se edistyksellisen tulevaisuuden suunta- Anonyymi
Marin hallitus siis
Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124030MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822081Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin941366Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216916Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828