Joku kommentoi jossain, että hän pitää sinkut-palstaa avohoito-osastona.
Tästä olen kyllä täysin eri mieltä, mikäli muutamia trollaajia ei lasketa. Täällähän on välillä oikein hyvät keskustelut.
Mutta kertokaa missä se suljettu sitten on, jos näistä palstoista puhutaan?
Ps. Mulla on tähän oma painava mielipiteeni kerrottavana, mutta arvaakohan sitä kukaan aiempien mielipiteideni perusteella?
Tästä olen kyllä täysin eri mieltä, mikäli muutamia trollaajia ei lasketa. Täällähän on välillä oikein hyvät keskustelut.
Mutta kertokaa missä se suljettu sitten on, jos näistä palstoista puhutaan?
Ps. Mulla on tähän oma painava mielipiteeni kerrottavana, mutta arvaakohan sitä kukaan aiempien mielipiteideni perusteella?
Vastaukset 182
Vanhimmat
Minäpäs olen aikoinaan käynyt neuropsygologilla testeissä. Hänen lausunto ei juurikaan edistänyt eläkettä muistin huonontumisesta huolimatta.
Neurofysiatrin lausunto sitten toi eläkkeen, kun koko ukko ihan romuna.
>simiti<
Olet varmasti tehnyt oman osasi työelämässä ja ansaitulla eläkkeellä. 👍
En tehnyt. Kunhan vittuilin pomoille. 🤪 Tai noh, saatoin hieman kokeilla jotain. Varovasti toki.
>simiti<
Hah. Laitahan ysäribiisiketjua? Ois kiva fiilistellä. 😁
Nyt vasta luin viestisi. Tavallaan aiheeseen liittyen let the beat control your body.
https://youtu.be/KkYPLTOVeXo?si=YRiFbSMv5w2qaGC1
>simiti<
Mikä on avohoito-osasto? Avohoidolla tarkoitetaan että asutaan kotona mutta asioidaan terveydenhuollossa. Avohoidossa ei ole osastohoitoa,
Mä muistelen, kun mä olin sairaalassa töissä. Niin ku varmaan te kaikki jo tiedätte. Niin siinä mieli sairaalassa oli toisessa päässä psykiatrinen poliklinikka, jota jotkut kyllä sano avohoito-osastoksi. Sen yläpuolella nuoret ja seuraavassa miesten osasto. Toisessa päässä taas alhaalta lukien akuutti, masennus, kuntoutus ja vanhus. Kompakti ja mielyttävä mielisairaala. Harmi vaan kun lopetti.
Jaa eli tää sinkut avo? No onko ikävä sitten suljettu?
Lainasin vain toisen kommenttia, kuten kirjoitin. 👍
https://youtu.be/IUWPwP0EJbc?si=HeyLY8fL1TOuWje0
😁
Itse olen siellä joskus itkenyt, vuodattanut, mutta myös yrittänyt kannustaa ja piristää. Kaikki oli hukkaan heitettyä.
Jälkikäteen ajateltuna siinä paikassa on määrätynlainen kuplaharha, jokin sinne veti kaikesta huolimatta ja turpaan siellä tuli, kaikesta huolimatta.
Kunpa joskus voisin antaa anteeksi kaiken mitä se mulle aiheutti. Noh, ehkä vielä joku päivä. Olen kuitenkin toiveikas.
"Mikä on avohoito-osasto?"
Varmaankin jokin avovankilan kaltainen viritys. Sitä tosin luultavasti kutsuttaisiin vaikkapa "mielenterveyskuntoutujien asumisyksiköksi".
Onko sinulla poikkeuksellisen vähän tilaisuuksia päteä muille? Sivusta naiselta T
Valenettilääkärinä välittömästi diagnosoin sinulle sairaudettomuuden tunteen.
Hoidoksi kirjoitan reseptiin: "Vararalla peukaloon napakka lyönti kolmesti päivässä", niin kyllä se sairaudettomuuden tunne tuosta vähenee.
;)
(mutta se suljettu on tuolla Ylilaudan puolella Aihe vapaassa, jossa näytetään jollain sekalaisella joukolla käsittelevät puolijulkisuudenhenkilöiden toilauksia)
On se, kun en näistä valelääkärinharakanvarpaista saa edes itse selvää, eli tietysti vasaralla peukaloon.
En ole perehtynyt ko. paikkaan, mutta olen kuullut siitä. Sen mitä olen kuullut, niin kierrän kaukaa. 👍
Muu Ylilauta on asiallisempaa aluetta, vaikka sielläkin 90% on turhaa ja tarpeetonta, niin sen 10% joukossa ovat uusimmat uutiset.
Yleensä asiat löytyvät tuolta noin vuorokautta ennen kuin ne päätyvät lehtiin tai televisioon. Parhaimmillaan tuonne kirjoittava raportoi suoraan mitä hänen ikkunansa alla juuri silloin tapahtuu.
Toimittaat käyttävät sitä yleisesti ensimmäisenä tietolähteenä ja siirtyvät tuolta löytämänsä tiedon varassa etsimään virallisempaa ja luotettavampaa lähdettä.
Mutta raivostuttavan täynnähän se on ihan ylimääräistä roskaa.
(toinen paikka, josta löytää uusimpia uutisia ja varsinkin sellaista mitä uutisissa ei kerrota on Murhainfo)
Niitä sanotaan yleisemmin juoruiksi...
Tietysti suuri osa on noita, mutta jos linkki on ulkomaille, jonkin asian ensimmäiseen julkistukseen, niin silloin se ei ole juoru.
Niin se on kyllä vaan jännä ilmiö, kun ilmestyy ihme pyryharakoita paikalla jotka tietää taustat niin hemmetin hyvin ns ennätysajassa. Haluavat olla jotakin hekin
No ainakin minä olen ihan psykiatrin toteama hullu :D
Ja minä psykologien toteama ei hullu. 😆
En saisi eläkettä pääni takia.
Jasu
Olisin päässyt sairauseläkkeelle mielisairauteni vuoksi, mutta en halunnut.
Minusta psykologi on todennut, etten ole tyhmä, mutta tyhmyyttäni en pyytänyt tuota lausuntoa kirjallisena.
Olet kyllä rohkea, kun puhut avoimesti päänasioista. Nostan hattua. 😊
Noissakin on varmasti tarkat seulat - ja hyvä niin. 👍
No et varmasti. Mitä Intiaan kuuluu?
Jätkä on kyllä oikeasti tosi hullu, kun tuommosia tempasee.
Minun päässäni on usein vikaa sisäpuolella (migreeni) ja niihin ulkopuolisiin vikoihin yleensä auttaa kampa.
:)
Intialaiset ovat ilmeisesti lakossa, sillä viimeisen viestin mukaan ne ilmoittivat olevansa matkalla takaisin rannalle ja että niillä on erityisen hyvät eväät.
Tai sitten niiden juhlinta on riistäytynyt käsistä ja ovat joutuneet ihan rappiolle.
Se sinne lähettämäni tarkastajakaan ei ole raportoinut muuta kuin, että on menossa rannalle ihmettelemään mitä siellä on tekeillä.
Pitää ilmeisesti lähettää vielä joku ottamaan tilanteesta selvää.
Joskus harmittaa, ettei minua pidä hulluna ne joilla on pätevyys diagnosoida se, mutta tavan tallaajat kylläkin.
Jasu
Syrjäydyn helposti, joten varmaan linnoittautuisin kotiin ja päätyisin viimein itsemurhaan.
Kipuja kun ei pidetä minään syynä jäädä eläkkeelle.
Vaikka ne olis miten jatkuvia ja kovia ja henkisesti uuvuttavia.
Jasu
Aina kuntoutuksussa on psykologien kanssa kahdestaan juttelua. Kun sairauksista siis ollut mm. ammatillisessa kuntoutuksessa ja muissakin.
En tiedä miten pitäisi käyttäytyä, jotta saisi päästä lausunnon. 🙂
Jasu
Palstakamu olet huippu!
Lukija vain
Kiitos. Netissä se on paljon helpompaa, kun ei tarvitse maineensa puolesta. IRL olen kertonut vain lähimmille.
Kipu on kaikista kamalinta. Ihmiset jotka eivät ole koskaan todellista kipua kokeneet, vähättelevät sitä.
Mun kohdalla tuo voi olla ainoa ratkaisu, sitten kun en enää kestä kipujen kanssa ja tukiverkkoa ei ole yhteiskunnan toimesta saatavilla. Pää pitää pehmitä jonkun taulukon ja kriteerien mukaan jotta saa päästä lausunnon. Mulle on suoraan sanottu, ettei eläkkeelle pääse vaikka olis mitä kipuja ja sairauksia, ennen kun pääsi on syy saada eläke. V.. Ttu.
Jasu
Mikä on sairauseläke?
Lääkäritkin, jos ei elimellistä syytä löydy helpoimmalla tavalla tutkittuna. Mulle jää ainoaksi vaihtoehdoksi tuo itsemurha vielä joku päivä päästä lepoon, kun en täytä kriteereitä millään määrin muuten.
Jasu
Uusia entistä parempia kipulääkkeitä on tulossa.
Hypnoosiakin voisi kokeilla, sillä joillain se toimii oikein hyvin.
Näin käy aika usein silloin kun arvioijan kapasiteetti ei riitä ymmärtämiseen 😁nimimerkillä kaikkea väliltä keharista > ihmemieheen 😄
Jostain syystä minulle ei oikein toimivia kipulääkkeitä löydy. Keskushermostossa varmaan se vika, mihin ei juuri hyvää lääkettä helpolla löydykkään. Ilman rajuja sivuvaikutuksia.
Jasu
Minun tapauksessani virallinen termi olisi ollut työkyvyttömyyseläke.
Yhdellä tutulla oli kamalia kipuja. Lääkärit vain nauroivat. Kunnes viimein löytyi syy ja sanoivat että nyt äkkiä leikkaussaliin, tai muuten voit kuolla hetkenä minä hyvänsä.
Tietysti sitten saa lausunnon kyllä, jos itsemurha epäonnistuu. Mutta omalla kohdallani tiiän, etten epäonnistu jos jotain oikeesti haluan saavuttaa. Ihetyttää miten muyalla esim. fibromyalgiaa hoidetaan ihan erilailla mitä suomessa. Täällä se on lääkäreille yks vitun hailee sairaus.
Jasu
Tuo on näköjään hyväksytty tänä vuonna Usassa:
https://en.wikipedia.org/wiki/Suzetrigine
Kun hyväksyntä etenee tänne asti, niin ehkä tuosta voisi olla hyötyä.
Migreenikipu on vastaavaa kuin fibromyalgia, se fibro kipu on vaan pitkin kehoa. Kokovartalo migreeniä.
Jasu
Olen iloinen, että kaltaisiasi rohkeita ihmisiä on olemassa. Olet todella sinut oman itsesi kanssa.
Lukija vain
On tuohonkin naureskeluun törmätty. Ylipäänsä asenne on, pitää vaan koittaa keksiä syitä nauttia elämästä. Ne helpottaa. Juu, ei ne kipuja vie pois eikä helpota kuin siinä, ettei anna heti periksi.
Mutta en ihmettele yhtään vaikka ihmisiä kuoleekin, ihan vain siksi että muita naurattaa toisen kärsimykset.
Jasu
Voi, onpa hienoa, että olet saanut kirjoittaa rauhassa, kun olet ollut rehellinen. Minusta juuri noin sen pitääkin mennä. 🙏
Äkkisältään mitä luin voisi olla kokeilun arvoinen. Keskushermostoa kun ei saa vaihdettuakaan, kuten koneen osia. 😄
Jasu
Tykkään sinun huumorista. Eräs tuttavani opiskeli kampaajaksi ja lauleskeli aina: "Asiakas on aina oikeassa ja kampa on vasemmassa.." 😁
Tuo onkin hyvä, että on omaittensä. Mummoni sairasti skitsofreniaa ja häntä häpesi omat lapsetkin tai muutama. Minusta taas siinä ei ollu mitään hävettävää. Oli mummolle kova sairaus ja pisti ihan sekaisin koko elämän välillä meillä kaikilla se skitsofrenian paheneminen. Mutta maailman rakkain ihminen mulle oli silti aina, vanhempieni lisäksi ja oman perheeni lisäksi.
Hän oli hyvä ihminen, jolla oli helvetin epäreilu sairaus riesanaan. ❤️
Jasu
Exilläni on mielenterveyden sairauksia ja hoitoakin joillain, paras kaverini on jakautunut persoona. Mutta kaikkia heitä yhdistää aitous ja oikeudenmukaisuus. He on rakastettavia persoonia sairaita tai ei.
Jasu
Siksi toi Palstakamukin on vieraaksi ihmiseksi mulle rakas, hän on aito ja oikeudenmukainen.
Jasu
Juurikin tämä! Se ei todellakaan katso mielenterveydentilaa miten kohtelee toisia!
jos et tiennyt niin hullu ei ole diagnoosi ja sille ei löydy sairauskoodia joten et voi hake aeläkettä jos ei ole sairauskoodia
niin ja se vaatii sairauskoodin . ja hullu sairaudella ei ole diagnoosikoodia. Miten aikuiset ihmiset on noin tietämättömiä
Niinpä. Tuntuu, että ne reiluimmat ihmiset on niitä joita syrjitään eniten ja joille sairauksia tulee minkä vuoksi syrjitään vielä lisää. Elämä on perseestä siinä mielessä.
Mutta onneksi kaikki ei ole sokeita ja vaikutu valheista, eikä muitten alas painamisesta.
Jasu
jasu ymmärrätkö sinä ettei hullu diagnoosia ole olemassa ja sairauskoodia silloin sitä ei voida diagnosoida.
työkyvyttömyyseläke toiselta nimeltä
Eiköhän Jasu varmasti noin laajalla katsonnalla, mitä tuossa kertoi, niin ymmärtänyt pointtisi.
Kansakielessä hullu on kattotermi osyykenhäiriöille. Enköhän mä tiedä, kun olen töissäkin ollut mielentereys-ja päihdekuntotujien yksikössä.
Harmillista onkin, että mitä enemmän tietää sitä enemmän ihmettelee, miksi näin tehdään.
Jasu
Tai sitä enemmän sattuu ne epäinhimillisyydet ja epäoikeudenmukaisuudet. Mihin törmää yhtenään. Ja siksi kattotermillä ihminen tulee usein olo, että ihminen on julmista julmin eläin. Pahin virhe minkä luonto loi.
Jasu
eli jos olet urheiluhullu tai hevoshuluu niin olet psyykkeeltäsi sairas
eli sinusta masentunut ihminen on hullu tai jos on burn out niin henkikö on hullu koska molemmilla on psyykkisiä oireita. Musta on loukkaava että pidäy ihmistä hulluna jos hän kokee töissä lppuun palamisen ja hän on sinulle sama kuin hullu
Olen ollut liikuntahullu, tanssihullu, lauluhullu, siivoushullu, vauhtihullu, lapsihullu, eläinhullu ja nyt olen vaan monihullu. 😅
Jasu
Ainii puutarhahullu unohtui. 🙃
Jasu
Sinun hulluus, jolla yrität nostaa itseäsi mielenterveyskuntoutujien yläpuolelle ei kiinnosta ketään!
Näillä ei sitä diagnoosia ja ICD-koodia saa. International Statistical Classification of Diseases and Related Health Problems.
Jasu
Selität täysin turhia asioita tässä asiayhteydessä.
eli sinusta väsynyt ihminen on hullu
Ai niinkö sinä tämän tulkitset. 😂
No ihan vapaasti.
Jasu
Mulla on krooninen väsymys, enkä silti ole kuulemma hullu. Joten? 😬
Jasu
Mulla on diagnosoitu masennus, kulkee tuolla pitkässä kirjavassa epikriisien joukossa. Ei se kuule riitä hulluuteen.
Jasu
Viimeksi lääkäri sanoi, soita mielenterveyshoitsulle ja pyydä aikaa juttelemaan. Vaan ei se juttelu mitään auta, kun minut masentaa jatkuva taistelu kipua ja uupumista vastaan elämä.
Jasu
Mitä se juttelu auttaisi? Mä tiiän psyykestä yhtä paljon kun se hoitaja, ei se pysty mua auttamaan muulla kuin ottamalla ne kivut pois ja siihen se ei pysty.
Jasu
Eli loppupäätelmä on ihmeparantuminen, toimiva lääke tai nappi ohimoon, jolla olotila helpottuu. Sitä ennen pitää vaan koittaa kestää ja hymyillä väkisin ja nauraa raskaammin.
Jasu
ja sinusta ihminen on psyykkisesti sairas jonkun harrastuksen takia . Luuletko että jos on hevoshullu että pääsee osastohoitoon
Se on hyvä sua naurattaa jotta kohta saat taas valittaa
Itse sanoit :Kansakielessä hullu on kattotermi osyykenhäiriöille.
Jos et tiennyt niin masennus ja esim burn out on psyykesairauksia ja nyt sanot ettei riitä hulluuteen. Miksi sitten sanoit että hullu on termi psyykesairauksille.
eiköhän ole parempi että noilla eväillä jätät aiheeseen liittyvät kommentit tekemättä
-sivusta
Portsarin kohdalla, tuo kuulostaisi väkivaltaiselta tilanteelta.
;)
Ei se riitä. Voit toki tulla mun mukaan lääkärille marraskuussa, tuut kyselee siltä miksei riitä. Ja muuta mikä kiinnostaa, mä voin kuunnella vieressä. Jos et minua usko.
Jasu
Tule säkin mun mukaan lääkäriin kuulemaan asiaa. Loppuu hetkeksi toi kiukuttelusi.
Jasu
niin koska hullu ei ole diagnoosi ja hullulle ei löydy sairauskoodia
Oletko sä karusellissa vai miksi kierrät kehää? Varo ettet pyörry näyttää kiihtyvän vauhti.
Jasu
jasu sanoi että psyykesairaudet on sama kuin hullu ja nyt hän itse sanoo ettei ole hullu vaikka hänellä on psyykesairaus. Aika ristiriitaista
Nyt oli kyse siitä että sinä sanot psyykesairaita hulluksi ja sinä sanot ettet sinä ole hullu vaikka sulla on psyykesairaus. Nyt ei ollut kyse lääkäristä vaan siitä että sinä käytät sanaa hullu
no niin. taas itse alat valittaa kun äskön nauratti jonkun kirjoitukset ja nyt taas itketään.
koska sinun mielestä hullu on sama kuin mielenterveyssairaus ja jos on hevoshullu niin pitää päästä osastolle koska on hullu
Eikä edes muista, että murhasi jonkun. Mitä sitten tapahtuu, no vankilaan päätyy. Pöpi yksikköön.
Jasu
Hullu on kattotermi. Usko jo. Kansankieli on kansankieli.
Jasu
Mitä minä muka itken? Vähemmän minä itken kun sinä. Liekö mulla on kovempi luonne.
Jasu
Kuka on murhannut ja kenet .
En ole aikaisemmin palstalla paljastanut sairauttani, mutta paljastan sen nyt. Minulla on skitsoaffektiivinen häiriö. Pähkinänkuoressa yksinkertaistettuna skitsofrenia + mielialahäiriö. Perinteisen käsityksen mukaan skitsofreniaan ei auta keskusteluapu. Itse olen eri mieltä ja käynyt paljon terapiaa.
En juuri puhu pahoinvoinnistani läheisilleni. Koen että levittäisin vain turhaan omaa pahoinvointiani lähipiiriin. Keskusteluavunpiirissä olen saanut purkaa omia salattuja sisäisiä tuntojani. Yksi näistä on koko elämäni kestänyt halu tappaa itseni. Tuntuu vapauttavalta kun saa kertoa jollekin kaikki salatut ajatukset. Siitä on ollut paljon apua minulle. Olen saanut lisää itseymmärrystä ja se on parantanut elämänlaatua.
Aluksi se tuntuu hyvin ahdistavalta puhua itselle vaikeista asioista, mutta pidemmällä aikavälillä sillä on parantava vaikutus. Siksi suosittelen edes harkitsemaan keskusteluapua. Se ei poista sairautta, mutta antaa eväitä elää sen kanssa.
Hoitajan kanssa keskusteleminen on kuitenkin sama kuin keskustelisi kaupan kassan kanssa. Se voi kuitenkin avata polkuja oikean ammattilaisen kanssa keskustelemiseen. Näin kävi itselläni. Psy- alkuiset termit ovat niitä päteviä henkilöitä. Esim. psykologi tai psykiatri.
Kysy Flecheriltä. Mä lopetan tän kehänkierron sun ja ton Voldemortin kanssa.
Tsaukkis.
Jasu
Hullu on kansankielinen termi. ite käytin sitä tuossa ensimmäisessä viestissäni. Ei kannata takertua siihen.
Missä olen sanonut itkeväni ? Ai anteeksi ajattelin että kivut yms olis epämieluisia mutta olen käsittänyt väärin kun luulin että ne vaikuttaa mielialaasi. Mutta nyt tiedän ettei kipusi masenna sinua. olen pahoillani että ajattelin mielialasi alenevan kipujen takia.
No sitten saat pitää ihmistä hulluna jos hän on psyykkisesti väsynyt.
te saatte puhua ihmisistä hulluina jos teistä ei ole ihmistä alentava nimitys
Enkö saisi sanoa itseäni hulluksi?
kun itse sanot ettet ole tarpeeksi hullu että pääsisit eläkkeelle. ja ihmettelet kun et pääse eläkkeelle kun et ole tarpeeksi hullu. Voisit sanoa asian ettet ole tarpeeksi työkyvytön jotta pääsisit eläkkeelle
sinä saat sanoa itseäsi miksi haluat mutta ei tartte puhua hulluna jos ihminen on psyykkisesti väsynyt. Koska on eri asia olla esim hevoshullu tai käyttää hullu sanaa kun puhutaan mielenterveyshäiriöistä.
jos sinulla olis vaan burn out niin miksi pitäis itseään sanoa hulluksi
Kuka tässä olikaan hulluin kaveri? 😆
En ymmärrä yhtään mitä selität.
Mä olen jutellut ja kokemuksesta tiedän, ettei mua auta toistaa itseäni ja kuunnella asioita mitkä itsenäisestikin osaan päätellä ja ratkaista. Jollekin joka vähemmän näitä asioita on itsenäisesti kykenevä miettimään puhuminen voi auttaa ja saada apua hoitajan jutuista. Minä kun tiiän jo kaikki vastaukset mitä heillä on antaa niin miksi mä istuisin siellä jauhamassa?
Jasu
Psykologeikta kuullut samaa, mulla on itselläni kaikki tarvittava tieto jo. Ei he oysty mua auttamaan. Vain kivut pitäisi kyetä ottamaan pois, elimellisiin ihmeisiin ei pysty kukaan. Keskushermostoa ei puhumalla korjata ja mä pärjään kyllä oman älykkyyteni ja kekseliäisyyteni turvin. Se pitää vaan muittenkin hyväksyä. Kaikki ei ole hukassa vaikka masentaa.
Jasu
Ei migreenissäkään yritetä genitaaleja hoitaa. Sama se mulla on, ei auta hoitaa mieltä mikä ei ole hukassa ja sairas, vaan pitäisi hoitaa se kipujen juurisyy joka ei lähde psyykestäni, vieläkään.
Jasu
Mä vaan masennun lisää kun joku rupee höpöttää psyyken asiaa, kun keskushermosto on paskana.
Looulta koppaan turpaan kun en jajsa enää mitään höpöhöpö hoitoja.
Jasu
Tulee tunne että miten dorkana mua pidetään, kun tehdään lumehoitoa eikä keskitytä oleelliseen asiaan.
Jasu
Mä kyllä itse tiedän, koska kaipaan jutteluseuraa ja koska jotain muuta.
Jasu
Läpäläpä ja lässyn lää. Oliko sulla ihan jotakin asiaakin mulle? En millään viittis uhrata aikaani pelkkään soopan jauhamiseen.
Jasu
Piti vielä sanoa, ettei mua ole koskaan ahdistanut puhua mitään terveydenhuollossa. En ahdistu puhumisesta, mutta ahdistun jos joku tuputtaa mulle jotain minkä tiedän jo hyvin eikä minua kuunnella, kun en tarvi puheapua tai vinkkejä rentoutumiseen tms. Olisin kuollu jo 7 vanhana kipuihini jollen olisi itse ollut etevä auttamaan itseäni pääni kanssa, olen kuitenkin selvinnyt kipukroonikkona jo 49 ikään asti kuolematta masennukseen.
Ilman höpöttelyjä psykeestäni.
Ja terapiassa puhuin loputkin mm. seksuaalisuudestani. Sekään ei hierrä eikä aiheuta kipuja, sinut niitten asioitten kanssa.
Jasu
Ärsyttää kun syytä etitään päästä eikä sieltä missä se on.
Jasu
Ihmiset suuttuu muutenkin kun haluaisivat sanoa mulle ne parantavat taikasanat ja kun ei ne sanat autakkaan. Eikä syykään ole siinä heidän tarjoamassa kohdassa. Jopa ammattilaiset perääntyy loukkaantuen, kun huomaa ettei mambo jambo loitsu toimikkaan.
Kaikki haluis olla niin viisaita ja tietää paremmin kun minä konstit. Sitten loukkaa kun tiiän itse paremmin itseni ja kuviot. Ja ettei toimi se hyvää hyvyyttään tarjottu loitsukaan.
Se on semmosta kaikenlaista nähny jo 32 vuoden kipu urallani.
Jasu
Miten sinä näät keskusteluni itkuksi? Jotenkin outo ajatuskuvio sulla.
Jasu
No muuthan mun työkykyni voikin päättää. Nehän elää mun kivuissani ja haasteissani. Päättää mikä on tarpeeksi paha ja mikä ei.
Jasu
Kyllä mä nyt itte tiiän vielä paremmin mihin oystyn ja mihin en ja milloin en kertakaikkiaan pysty. Milloin pystyn hyvin.
Jasu
Mä teen jatkossa vain osapäivää ja pidän vapaata, kun en kertakaikkiaan kykene liikkumaan mihkään. Muut saa miettiä siitä ihan mitä tykkää, ne ei elä mun kehossani ja kivuissani jiten voivat olla onnellisia kun eivät tiiä siitä konkreettusesti mitään. Mutta minä itse sanelen ehtoni oman vointini mukaan, ei muut. Piste. Suuttukoon miten vitusti lystää.
Jasu
Kerroin vain omasta kokemuksesta. Ja siis oma sairautenikin on elimellinen. Epänormaali aivojen toiminta.
En tarkoittanut pahalla✌️
Juu ymmärsin, ettet pahalla tarkottanut. 🙂👍
Jasu
Ehkä vaa siinä hetkessä
Sama. Joskun nuorempana työvalmentaja kirjoitti todin jotain ikimuistoista. Särmät ehkä siitä hioutuneet. Timantiksi uncles
Ei kannata, etenkään kun et ehkä kenties puhu hulluudesta hyvään sävyyn.
Mitä pahaa olen sanonut hulluudesta?
Psyykkinen trauma aiheuttaa kroonista stressiä ja siihen liittyviä kipuoireita, kuten selkä- ja vatsakipuja. Aniharvan monisairaan psyyke on kunnossa. Usein he myös haluvat hoitaa vain fyysisiä oireita, vaikka pitäisi kunnolla kaivaa psyykettä.
Kirjoituksistasi näkyy, ettet luota kehenkään, siksi et ota neuvoja vastaan. Ei terveyden huolto ilkeyttään neuvoja jaa, vaan tarkoittaa ne sinun avuksi. Itsellesi teet hallaa, kun et tartu niihin.
Vanhemmiten vanhat vaivat hoitamattomina moninkertaistuvat ja poikivat lisää uusia vaivoja. Kannattaisi vaihtaa suhtautumistapaa th ohjeisiin ja noudattaa niitä. Se jeesaisi löytämään mielessä piileskelevät kipukohdat.
Yllä oleva kirjoittelija vittuilee, mutta kirjoittaa samalla myös asiaa. Kannattaa ottaa apua vastaan, jos sitä oikein tyrkytetään.
No eikös tämä ole hyvää hoitoa, kun voi täällä purkautua anonyymisti?
Purkautuminen riittävän usein tekee ihmiselle hyvää :))
-keinovaginamies-
Riittävän usein ja kaikilla mahdollisilla tavoilla.
🤘
Jaa-a vai niin. Suljetulla osastolla hoidetaan lukkojen takana. Mikä palsta on lukkojen takana ja siellä hoidetaan väkisin? Onko S24 laajentanut toimintaansa?
Hmm. Ei kaikkia suljetunkaan osaston potilaita hoideta väkisin. Jotkut menevät sinne jopa vapaaehtoisesti.
Mikäli tosissasi sanot, edes leikillään, että Suoli voisi moisessa hommassa toimia, niin olet todella hukassa sen asian suhteen mitä esim. Ikävä voi ihnisille tehdä.
Suljettu psykiatrinen osasto on psykiatrinen osasto, jonka ulko-ovet ovat lukossa ja jonne potilaat tulevat usein lääkärin lähetteellä tai tahdonvastaisesti.
Aika monella on varmasti joko omakohtaista tai vierestä katsottua kokemusta asiasta.
Aika ihme, jos olisi elänyt niin, että edes kukaan läheinen ei olisi ollut osastolla tai tietoinen sen kuvioista.
Minulla ei ole. Miksi kuvittelet että kaikilla olis joku joka olis ollut osastolla. Mistä olet saanut tälläsen käsityksen
Missä vaiheessa sanoin, että kaikilla on? En ole nyt yhtään vääntämisfiiliksissä, niin saat jäädä tähän itsekseen vääntämään.
Sori. sanoitkin aika monella on joku läheinen joka on ollut osastolla
sanoit Aika ihme, jos olisi elänyt niin, että edes kukaan läheinen ei olisi ollut osastolla tai tietoinen sen kuvioista.
Eli nyt on tapahtunut ihme koska minulla ei ole kukaan läheinen ollut osastolla enkä minä. Eli tässä näet ihmeen
Hienoa, että sinäkin sait tilaisuuden esitellä osaamisrepertuaariaso palstaäijälle
Soft kittu warm kitty little ball of fur, happy kitty sleepy kitty pur pur pur, hush hush son, it’s gonna be okay
Täytyy olla melko ”pieni maailma”, että repii iloa aloituksen kaltaisista ajatuksista ja nostaa sillä omaa itsetuntoa.
Ei, vaan juuri päinvastoin. Sinun maailmasi on suppea, jos luulet, että tällaisella on itsetunnon kanssa mitään tekemistä.
Kyllä sillä on. Ei näitä muuten postattaisi. Pidätkö ihmisiä jotenkin tyhmänä.
Ok.
Toisinaan kieltämättä. Sivusta arvaa kuka
En ymmärtänyt tätä kulttuuritoimitusta mihin viittaat luultavasti palstaäijän aloitusta koskien. Et siis diggaa mt-palveluista vai mitä mentaalitason elitisti mahtaa tarkoittaa? LMAO
Aivan terveissä ihmisissä on semmoisia kusipäitä, joiden ei olisi toivonut edes syntyvän.
Täälläkään harvemmin mun ketjut saa olla rauhassa. Millon oon liian sitä, liian tätä tai tuota.
Kaikista paras oli se viime perjantainen, kun joku sanoi, että olen yksinkertainen ja toinen sanoi lähes samaan aikaan toisessa ketjussa, että pohdin asioita.
Sen takia teen näitä aloituksia, kun MUA vittu KIINNOSTAA toiset ihmiset. Mutta ei, aina niissä on joku vikana..
Kiitos. Kyllä helpotti. 😁
Ilmoitan itse olevani kaksinkertainen, varsinkin keskikohdaltani ja äitini mukaan sille pitäisi tehdä jotain...
Toisaalta joulukarkkiaika on jo alkanut kaupoissa.
Yritin miettiä biisiä tuohon kaksinkertaiseen, mutta en keksinyt tällä kertaa.
Dannyn seitsemän kertaa seitsemän.
:)
Mus5tasydän kirjoittaa ihan asiallisia vastauksia.
Mietittiin kerran työkavereiden kanssa yövuorossa elämää ja sitä kukahan on se oikea hullu. Itselläni oli silloin odottamassa kotona kaksi pientä lasta, ja aina kun menin yövuorosta kotiin he antoivat nukkua tasan 3-4 tuntia. Heidän äitinsä joka tuolloin oli kotona, ei heitä pystynyt kieltämään, isin päällä sängyssä oli kiva pomppia ja herättää se unikeko..
Jep, elämä oli kohtuullisen rankkaa, väsy iski aina 4-5 aikaan aamuyöstä.
Melkoisen lähellä sijaitsi yksi mielenterveysparantola, sen ympäristö oli tehty todella kauniiksi veden äärelle. Siinä ne "hullut" sitten leppoisasti saivat ottaa aurinkoa sään suosiessa veden äärellä kuunnelleen lintujen laulua. "Syömään, on ruokailun aika", no pitää mennä syömään valmiiseen pöytään, ja tulla se jälkeen nauttimaan taas hyvän sään tarjoamista iloista ennen iltapäivän kauneusunia.
Niin, kumpi onkaan se hullu? Kolmivuoroa työrätekevä kahden lapsen omaava isä, vaiko se hullujen huoneella oleva yksilö?
AV
En jaksa aina olla asiallinen, mutta jaksamisen mukaan yritän vastailla.
Univelka on kyllä kurja kaveri ja siinä helposti joutuu polla koville, kun joutuu valvomaan.
Jääkää te hullut eli mielenvikaiset juttelee. Mielenvikainen on sama kuin hullu.
Älä hulluja puhu, täällä kukaan muuta väittänytkään!
Miksei minulle taaskaan suoda tuota huomattavaa palstasuosiota, eli kai minuakin voisi edes yrittää moittia jostain.
Ihan epäreilua minuakohtaan tuollainen moitesyrjintä.
Kyllä sinustakin vika vielä esiin kaivetaan😇
Ei tarvitse lainkaan kaivella, sillä minussahan on aivan valtavasti vikoja ja olen jalostanut niitä oikein huolella.
Oikeastaan mikä tahansa mieleen tuleva vika sopii minuun oikein oivallisesti.
Noin sympaattisesta mitään löydy.
Moitesyrjintä? 😁 Voin kertoa, että siinä vaiheessa, kun jokaisessa ketjussa joku tuuppaa tuubaa, niin alkaa rassaamaan. Enkä puhu vain itsestäni.
Ihmettelen joskus, että miksi trollit ei voi keskenään tapella, vaan pitää asialliset vastaukset käydä torttuamassa. Alan kuitenkin nostamaan kädet pystyyn moisen vuoksi, kun ei se hermostuminen auta mitään.
Minähän olen valtavan laiska ja ylipainoinen sekä ulkonäköni vastaa DDR:n hippiä.
Huumorini on typerää ja minulla on kerrottavana vain vanhoja juttuja, joita kerron aina yhä uudelleen.
Syön pöydälle unohtuneen konvehtirasian huomaatta loppuun ja sitten ihmetteln mahtaisiko jossain olla vielä lisää.
Lisäksi kuvittelen itseni fiksummaksi kuin olen (ja apunani ovat silti ne intialaiset asiantuntijat).
Kyllä noista nyt jotain pitäisi irti saada.
Tuo on pelkästään palstasuosiota kun trollit iskevät kippuun ja olen tavattoman osaton moisesta, ja se aiheuttaa minussa valtavaa katkeruutta.
Mitenkähän tässä nyt oikein voisi toimia, että minunkin kirjoituksiini tuli yhtä paljon trollausta.
Joskus todella monta vuotta sitten sain sentään tappouhkauksenkin ja se oli oikein piristävää, varsinkin kun siihen uhkaukseen liittyi aitoa raivoa.
Olet lahjakas keksimään itsestäsi ei -niin mairittelevia juttuja 🤔😁
Ei niitä keksitä, vaan ne löydetään.
Lisäksi välttelen ihmisjoukkoja ja usein pienempiäkin ryhmiä.
Lojun netissä, vaikka minulla olisi oikeaa tekemistäkin.
(nytkin olisi, mutta migreeni kummittelee edelleen, eli en viitsi lähteä ulos)
Syön kehnosti jos minua ei vahdita ja näköjään kekseillä, suklaalla ja teellä tulee yllättävän hyvin toimeen.
Sinun olisi hyvä huolehtia paremmin itsestäsi🤔 ruokavalio kuulostaa nyt tosi yksipuoliselta. Ulkoilma tekisi hyvää, mutta eihän se migreenissä tietysti onnistu…
No eipä noista silti kannata itseä syyllistää, mutta pienetkin parannukset ruokavaliossa voisivat vaikuttaa oloa ja terveyttä kohentavasti.
Sorry, kukkahattuni aktivoituu ajoittain, mutta tarkoitan hyvää vain 🙂
Olen kyllä yrittänyt välillä härkkiä sua, mutta sun pitäisi edes esittää ohutnahkaista. Ärsyttävää... 😤
xLiner
” Sorry, kukkahattuni aktivoituu ajoittain, mutta tarkoitan hyvää vain ” Will quote this man
” Joskus todella monta vuotta sitten sain sentään tappouhkauksenkin ja se oli oikein piristävää, varsinkin kun siihen uhkaukseen liittyi aitoa raivoa.” Lisäsikö tämä erityisyyden kokemustas? T naiselta
I am a bit fluffy too
Mutta minähän täällä kärsin todella valtavasti pienistäkin tölväisyistä ja kätken kaiken tämän teeskennellyn paksunahkaisuuteni taakse.
Ehdottomasti kaikkien kannattaa heti rynnätä kimppuuni.
Tuo tilanne liittyi siihen, että silloin muinoin, eräs pilasi kaikki keskustelut ja tuppauduin sitten niihin mukaan.
Yritti kaikki konstit ja kun en sittenkään hermostunut, niin suuttui itse.
Huvituin tuosta hyvin paljon.
Todellakin, aidot tunteet ovat aina tavoittelemisen arvoisia. Myönnän itsekin olevani melko lailla kyllästynyt paikalliseen hampaattomuuteen :)
On tosi tärkeä lieventää mielenterveyden häiriöihin ja sairauksiin liittyvää salailua ja stigmaa. Sitä täällä jokainen nimimerkillä kirjoittava on tehnyt tässä ketjussa. Valtavan suuri merkitys ja rohkea teko! Kiitos teille jokaiselle ja Mustasydämelle asian esiin nostamisesta.
Lapsen psyyken sairaus on varjostanut vuosia elämääni.
Olen samaa mieltä. Nostin vain jonkun toisen kommentin esille, koska se oli mielestäni tärkeä kommentti, mutta kiitos.
Se olen minä joka tätä palstaa avohoitona pitää miksi valtiolla ei riitä varat järjeestää kaltaisillesi hoidoon piiriin kuuluville riittävää hoitoa toki ei tämäkään paras mahdollinen avohoito paikka ole mutta kuitenkin tyhjää parempi
Ok.
Niillä palkoilla mitä hyvinvointialueiden johtajilla on odottaisi gubbe kyllä hyviä prujuja. T
T kommariko? Pumpusta pensasta en puhunu kuitenkaa mitään
Tuli seis
Alle kk aikaa saada 50 000 täyteen, käy antamassa äänesi tärkeälle asialle:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/15394