Ilmastovouhotus on nyt vähän asettunut kun maailmassa riittää muuta taivasteltavaa.

Viime vuosi oli kuin olikin Suomen mittaushistorian toiseksi lämpimin - siitä piste alarmisteille. Nyt sitten voi tulla kylmempi alkuvuosi kuin aikoihin. Polaarialue ei taida enää lämmetä lainkaan, mutta etelämpänä lämpenee. Suomi saa välillä etelästä sitä välillä pohjoisesta tätä. Heinäkuussa oli ennätyspitkä (?) helleputki, saa nähdä tuleeko nyt kunnon pakkasputki. Vähän semmoista ennustellaan.

31

397

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      "Polaarialue ei taida enää lämmetä lainkaan, mutta etelämpänä lämpenee."

      Polaarialueesta sen verran, että tuorein satelliittitieto pohjoisen merijään pinta-alasta kertoo, että jää on nyt vähimmillään koko mittaushistorian aikana 25.01 päivittyneen tilanteen mukaan. Kun lämpö karkaa polaaripyörteen sisäpuolelta etelämmäs, merijään kasvu hidastuu.

      Mitä mahdoit tarkoittaa sanalla "enää ?" Tätä talvea vai pidempää aikaa, kuten vuosikymmenen loppua ja tulevaa vuosikymmentä ?

    • Anonyymi00002

      Aha. Luuletko, että tutkijat ovat lyöneet hanskat tiskiin?
      Ilmastotutkimus jatkuu kuten ennenkin ja luultavasti vain kiihtyy. Ei siihen denialistien vikinät vaikuta.

    • Anonyymi00003

      "Piste alarmisteille"?
      Eihän se viime vuoden (ja tulevien) lämpisyys minkään alarmistien ansiota ole, vaan ennemminkin vaikka ns. denialistien, trumppilaisten yms.

      • Anonyymi00004

        Trumpista tuli mieleen, että oikopellen otsikointia mukaillen voisi kirjoittaa valitettavasti myös:

        "Ukrainavouhotus on nyt vähän asettunut kun maailmassa riittää muuta taivasteltavaa."

        Tarkoittaako se että Ukrainan tilanne on nyt jotenkin parempi? Eihän se tarkoita.

      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Trumpista tuli mieleen, että oikopellen otsikointia mukaillen voisi kirjoittaa valitettavasti myös:

        "Ukrainavouhotus on nyt vähän asettunut kun maailmassa riittää muuta taivasteltavaa."

        Tarkoittaako se että Ukrainan tilanne on nyt jotenkin parempi? Eihän se tarkoita.

        Oikologi on pisteineen täällä kisaamassa siitä, kuka on oikeassa. Hänen "ajatus"maailmassaan se, joka on "oikeassa" määrää, mikä on todellisuus.

    • Anonyymi00006

      "Polaarialue ei taida enää lämmetä lainkaan, mutta etelämpänä lämpenee. Suomi saa välillä etelästä sitä välillä pohjoisesta tätä."

      Ilmatieteen laitos voisi olla kiinnostunut tiedoistasi?

    • Heh, piti vähän tökätä alarmisteja. Elossa tuntuvat vielä olevan ja sätkivän.

      • Anonyymi00008

        Tällainen kommentti seuraa yleensä siinä kohdassa kun sanottava loppuu ja silti on jotakin sanottava, ettei jäisi vaikutelmaa jauhoisesta suusta.

      • Anonyymi00008 kirjoitti:

        Tällainen kommentti seuraa yleensä siinä kohdassa kun sanottava loppuu ja silti on jotakin sanottava, ettei jäisi vaikutelmaa jauhoisesta suusta.

        Oikonomilla sanottavaa kyllä piisaa. Helposti tulisi tarinaa parin A-nelosen verran. Vähän olen nyt ärsyyntynyt siitä kun pörssisähkö taas huitelee pilvissä sen takia, että älytön älärmismi ei anna käyttää halpaa kivihiiltä energiahuippujen tasaamisen edes kovina pakkasaikoina, jotka eivät ole Suomesta mihinkään kadonneet. Ei maailma todellakaan siihen loppuisi, että Suomessa olisi muutama hiilivoimala varalla otettavissa käyttöön kun tulee kova tarve.

        Älärmismi on politiikkaa, jonka päätarkoitus on näyttää, että "me määräämme". Aivan samoin kuin muinaisina aikoina pakanapapit pelottelivat kansaa, että jollette tee niin kuin me määräämme niin jumalat vihastuvat. Kristitytkin papit pelottelivat ihmisiä helvetin tulella.

        Ilmasto on vähän lämmennyt ja siihen on syynsä. Älärmistisaarnaajille sopii syyksi tämä AGW, missä tiede on vääristelty uskonnoksi, joka pitää hyväksyä ehdottomasti, muuten joutuu kerettiläisvainon kohteeksi. Se on silkkaa valtapolitiikkaa, jota on harrastettu maailman sivu.

        Jatkanko vielä? - no en tämän enempää, mutta ei Oikonomin todellakaan tarvitse sanottavaansa väkisin vääntää, pikemminkin sitä täytyy vähän pidätellä.

      • Anonyymi00010
        Oikonomi kirjoitti:

        "Aivan samoin kuin muinaisina aikoina pakanapapit pelottelivat kansaa, että jollette tee niin kuin me määräämme niin jumalat vihastuvat. ...
        Älärmistisaarnaajille sopii syyksi tämä AGW, missä tiede on vääristelty uskonnoksi, joka pitää hyväksyä ehdottomasti, muuten joutuu kerettiläisvainon kohteeksi.

        Jatkanko vielä? - no en tämän enempää, mutta ei Oikonomin todellakaan tarvitse sanottavaansa väkisin vääntää, pikemminkin sitä täytyy vähän pidätellä."

        Jos oikein haluat häpäistä itseäsi, niin jatka vaan. Ei sinun juttujasi ainakaan rationaalinen ajattelu pidättele yhtään. Mutta kun oma ideologia on vastoin tieteen kantaa, niin eihän sitä rationaalisesti voikaan perustella. Silloin kannattaa alkaa länkyttämään vaikka tiedeuskonnosta. Jos edes joku uskoisi....

        Olet pelkkä palstapelle, joka munaa kerta toisensa jälkeen silloinkin, kun pyrkii argumentoimaan muka asiallisesti. Nyt lähti mopo jo niin pahasti lepikkoon, asialliset kirjoittajatkin tuntevat lähinnä myötähäpeää.

      • Anonyymi00011

        Ja raukkaparka et edelleenkään ymmärrä edes mitä alarmismilla tarkoitetaan.

      • Anonyymi00013
        Oikonomi kirjoitti:

        Oikonomilla sanottavaa kyllä piisaa. Helposti tulisi tarinaa parin A-nelosen verran. Vähän olen nyt ärsyyntynyt siitä kun pörssisähkö taas huitelee pilvissä sen takia, että älytön älärmismi ei anna käyttää halpaa kivihiiltä energiahuippujen tasaamisen edes kovina pakkasaikoina, jotka eivät ole Suomesta mihinkään kadonneet. Ei maailma todellakaan siihen loppuisi, että Suomessa olisi muutama hiilivoimala varalla otettavissa käyttöön kun tulee kova tarve.

        Älärmismi on politiikkaa, jonka päätarkoitus on näyttää, että "me määräämme". Aivan samoin kuin muinaisina aikoina pakanapapit pelottelivat kansaa, että jollette tee niin kuin me määräämme niin jumalat vihastuvat. Kristitytkin papit pelottelivat ihmisiä helvetin tulella.

        Ilmasto on vähän lämmennyt ja siihen on syynsä. Älärmistisaarnaajille sopii syyksi tämä AGW, missä tiede on vääristelty uskonnoksi, joka pitää hyväksyä ehdottomasti, muuten joutuu kerettiläisvainon kohteeksi. Se on silkkaa valtapolitiikkaa, jota on harrastettu maailman sivu.

        Jatkanko vielä? - no en tämän enempää, mutta ei Oikonomin todellakaan tarvitse sanottavaansa väkisin vääntää, pikemminkin sitä täytyy vähän pidätellä.

        "Oikonomilla sanottavaa kyllä piisaa. Helposti tulisi tarinaa parin A-nelosen verran."
        Sanottavaa on monenlaista. Muistanemme APH:n a-neloset ja niiden "sisällön".

        "Vähän olen nyt ärsyyntynyt siitä"
        Itse vähän ihmettelen taas siitä, ettei tuulivoimaloiden lapalämmitystä ole asennettu riskialueilla, JOS siis tämänhetkinen hinta on sen takia korkealla vaikka tuulisikin.
        "Ilmatieteen laitoksen julkaiseman jäätämisatlaksen avulla voidaan arvioida etukäteen onko odotettavissa, että suunnitellulla tuulivoima-alueella on korkea riski jään kertymisestä lapoihin. "
        "https://suomenuusiutuvat.fi/tuulivoima/tuulivoimatuotanto/jaataminen/"
        Yhdessä uutisessa kerrottiin, että se toisi "mukanaan erilaisia kustannuksia." Tämäkö tilanne ei sitten tuo? No, olen maallikko, eli se siitä.

        "Älärmismi on politiikkaa, jonka päätarkoitus on näyttää, että "me määräämme". "
        Tämä kappale on pelkästään oman pääsi sisällä muhivaa salaliittoteoriaa. Sinulla ei ilmeisesti ole puu- tai öljylämmitysvaihtoehtoa käytössäsi sähkön rinnalla, jotta voisit näyttää kuka määrää - jos se on sinulle niin tärkeää - kuten tuntuu olevan?

        "joka pitää hyväksyä ehdottomasti, muuten joutuu kerettiläisvainon kohteeksi."
        Ensimmäisen olkiukon saat tuosta etsiä itse, sitten nimität "kerettiläisvainoiksi" tilannetta, jossa täydellinen maallikko esittää ilmastotutkimuksen tulosten vastaisia väitteitä esittämättä itse niille mitään tutkimusnäyttöä - jonka jälkeen häntä harmittaa, kun häntä ei oteta vakavasti.

      • Anonyymi00023
        Oikonomi kirjoitti:

        Oikonomilla sanottavaa kyllä piisaa. Helposti tulisi tarinaa parin A-nelosen verran. Vähän olen nyt ärsyyntynyt siitä kun pörssisähkö taas huitelee pilvissä sen takia, että älytön älärmismi ei anna käyttää halpaa kivihiiltä energiahuippujen tasaamisen edes kovina pakkasaikoina, jotka eivät ole Suomesta mihinkään kadonneet. Ei maailma todellakaan siihen loppuisi, että Suomessa olisi muutama hiilivoimala varalla otettavissa käyttöön kun tulee kova tarve.

        Älärmismi on politiikkaa, jonka päätarkoitus on näyttää, että "me määräämme". Aivan samoin kuin muinaisina aikoina pakanapapit pelottelivat kansaa, että jollette tee niin kuin me määräämme niin jumalat vihastuvat. Kristitytkin papit pelottelivat ihmisiä helvetin tulella.

        Ilmasto on vähän lämmennyt ja siihen on syynsä. Älärmistisaarnaajille sopii syyksi tämä AGW, missä tiede on vääristelty uskonnoksi, joka pitää hyväksyä ehdottomasti, muuten joutuu kerettiläisvainon kohteeksi. Se on silkkaa valtapolitiikkaa, jota on harrastettu maailman sivu.

        Jatkanko vielä? - no en tämän enempää, mutta ei Oikonomin todellakaan tarvitse sanottavaansa väkisin vääntää, pikemminkin sitä täytyy vähän pidätellä.

        << Oikonomilla sanottavaa kyllä piisaa. >>

        Kyllä. Mutta sitten taas järkeä ei ollenkaan.

        Miksi oikeastaan tuota idiotismiasi kannattaisi kirjoittaa ? Eihän se muuta mitään. Se ei ole perustelu mihinkään. Siinä ei ole mitään sisältöä, koska et pysty todistamaan mitään noista uskomuksistasi.

        << Älärmismi on politiikkaa, jonka päätarkoitus on näyttää, että "me määräämme". >>

        Missä tämä on todistettu ?

        Niin, olisiko nyt vajakilla vähän mennyt omat uskomukset edelle ja sekoilet tuollaisia salaliittovammailuja ?

        << Ilmasto on vähän lämmennyt ja siihen on syynsä. >>

        Jes, ja syy on tieteessä esitetty. Sinä kiellät tuon tieteellisen tiedon.

        Siihenkin on siis syynsä, että sinua voi kutsua vajakiksi.

        << Älärmistisaarnaajille sopii syyksi tämä AGW, missä tiede on vääristelty uskonnoksi >>

        Heh, tiedätkö, kuinka monta kertaa kreationismipalstalla on esitetty, että evoluutioteoria olisi tieteeksi vääristeltyä uskontoa, jota ateistiuskovaiset (sic !) levittävät kumotakseen kristinuskon ?

        Jep, tuo saarnasi on täsmälleen samaa kuin kreationistien vammailu tieteellistä tietoa vastaan - ja omaa uskontoaan julistaakseen.

        << Jatkanko vielä? - no en tämän enempää, mutta ei Oikonomin todellakaan tarvitse sanottavaansa väkisin vääntää, pikemminkin sitä täytyy vähän pidätellä. >>

        Etköhän ole edelleen siellä syväkyykyssä kun et kerran ole kyennyt vastaamaan sinulle esitettyihin kysymyksiin.

        Ja tosiaan, mitä järkeä tuossa sisällöttömässä sekoilussasi oikeastaan on ? Ethän esittele tuossakaan kuin salaliittouskomuksiasi ja omia "tiede on väärässä" -uskomustasi. Todisteita et pysty toimittamaan kummastakaan uskomuksestasi (tai no et tietenkään: nehän ei olisi uskomuksia, jos niillä olisi todisteet).

    • Anonyymi00007

      Helmikuusta tulloo hurja eteläisellä pallonpuoliskolla!

      Sama pitkäkestoinen Maapallo, Saturnus ja Neptunus linjautuma kuin heinäkuussa 2025 joka sai aikaan tämän kolmen viikon yli 30 asteen helteet Suomeenkin!

      Australiassa näyttää jo nyt tämä tilanne pahalta liittyen helleaaltoon ja ei mikään ihme!

      Superlinjautuma Jupiter, Maa, Aurinko, Venus ja Mars 8 - 11.1.2026!

      Sai aikaan esim. Auringossa 8 päivän viiveellä hurjan pitkäkestoisen X luokan purkauksem joka kesti hurjat 84 minuuttia.

      Carrington Eventillä viive oli 4 päivää!

      Elokuun lopulla Auringonpimennys jossa Aurinko, Merkurius, Kuu ja Maapallo.

      Samaan aikaan toiseen suuntaan Aurinko, Venus Mars ja Saturnus!

      Seurataan tilannetta!

      Maaliskuussa vielä harvinainen tilanne jossa Saturnuksen kuiden muodostama levy taso suoraan kohti Aurinko siten että Maapallo Auringon taustalla Saturnuksesta katsottuna!

      Linjautumia sarjatulella siten että niissä on mukana Saturnus, Aurinko, Maapallo ja joku massiivinen Saturnuksen kuista vuorollaan!

      Ps. Älä sössötä painovoimasta mitään, koska et pysty kyseistä voimaa kuitenkaan selittää!

      Linjautumilla on merkitystä vain jos ne ovat SUORIA!

      Savorinen Jukka Petteri, The Dude The One The Man Who Figured Out How Universe Really Works 😃

      .

      • Anonyymi00009

        You mean The Dude That Never Realized How Ridiculous He Was? And now it's too late.

      • Anonyymi00024

        << Savorinen Jukka Petteri, The Dude The One The Man Who Figured Out How Universe Really Works >>

        No, eihän se tiedä edes, miten kuminauha toimii.

        Isot luulot, mutta ei selitystä edes kuminauhasta.

    • Anonyymi00012

      Ilmastopelottelu on epäonnistunut

      • Anonyymi00014

        pelottelua tai ei - ilmastonmuutokseen sillä ei ole mitään vaikutusta. me kun edustamme promillea maapallon ihmisistä. jos haluaisi vaikuttaa, pitäisi se tehdä vähintäänkin englanniksi ja kiinaksi: tavoitettaisiin jo melkein puolet ihmisistä.

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Valittavasti Suomessa on herkkäuskoisia, jotka tuhoavat Suomen talouden uskomalla vihervassujen / valtamedian pelotteluun.

        Suomen ilmastotoimilla on vain promillen vaikutus globaaleihin päästöihin

      • Anonyymi00016
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        pelottelua tai ei - ilmastonmuutokseen sillä ei ole mitään vaikutusta. me kun edustamme promillea maapallon ihmisistä. jos haluaisi vaikuttaa, pitäisi se tehdä vähintäänkin englanniksi ja kiinaksi: tavoitettaisiin jo melkein puolet ihmisistä.

        No mikä sinua estää denuilemasta edes englanniksi? Kokeile edes, seuraahan tätä palstaa sentään puolet maapallon väestöstä. Ai niin, et ehdi, kun on niin monta omaa viestiä vastattavina?

      • Anonyymi00017
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        pelottelua tai ei - ilmastonmuutokseen sillä ei ole mitään vaikutusta. me kun edustamme promillea maapallon ihmisistä. jos haluaisi vaikuttaa, pitäisi se tehdä vähintäänkin englanniksi ja kiinaksi: tavoitettaisiin jo melkein puolet ihmisistä.

        "ilmastonmuutokseen sillä ei ole mitään vaikutusta. me kun edustamme promillea maapallon ihmisistä. "

        Jos olisin saanut edes euron jokaisesta kerrasta, kun olen lukenut tuon ympityhmän argumentin, voisin varmaan ostaa pullon laadukasta wiskiä. Onko tuo persujen kirkkokäsikirjan liturgiaa, vai mistä tuo hölmöily on siinnyt?

        Suomalaisten hiilijalanjälki on paljon yli keskiarvon.

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        No, noiden argumenttien takana on vain tämä yksi ja sama kirjoittaja, eikä hän tosiaan miltään einsteinilta vaikuta. Varsinkin, kun muistaa minkälaista osuutta hän itse edustaa "maapallon ihmisistä."

      • Anonyymi00019
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        "ilmastonmuutokseen sillä ei ole mitään vaikutusta. me kun edustamme promillea maapallon ihmisistä. "

        Jos olisin saanut edes euron jokaisesta kerrasta, kun olen lukenut tuon ympityhmän argumentin, voisin varmaan ostaa pullon laadukasta wiskiä. Onko tuo persujen kirkkokäsikirjan liturgiaa, vai mistä tuo hölmöily on siinnyt?

        Suomalaisten hiilijalanjälki on paljon yli keskiarvon.

        "Suomalaisten hiilijalanjälki on paljon yli keskiarvon"

        Ja, tätä jaaritusta näkyy liikaa

        Talouskasvu lisää usein myös päästöjä. Niiden takia on turha panikoida. Suomen päästöt eivät vaikuta globaaliin ilmastoon mitenkään merkittävästi.

        Antaa suurempien päästäjämaiden hoitaa omat ongelmansa. Kannattaa aina aloittaa suurimmasta "vuodosta", eikä keskittyä mitättömään "tiputukseen"

        Meidän ei pidä tuhota lisää hyvinvointiamme, jonkun "esimerkin" vuoksi. Meidän viherpiiperryksemme ei maailmaa pelasta

      • Anonyymi00020
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Se maa, jolla ei ole talouskasvua, ei myöskään pysty tukemaan pitkään "vihreitä innovaatioita"

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        "Suomalaisten hiilijalanjälki on paljon yli keskiarvon"

        Ja, tätä jaaritusta näkyy liikaa

        Talouskasvu lisää usein myös päästöjä. Niiden takia on turha panikoida. Suomen päästöt eivät vaikuta globaaliin ilmastoon mitenkään merkittävästi.

        Antaa suurempien päästäjämaiden hoitaa omat ongelmansa. Kannattaa aina aloittaa suurimmasta "vuodosta", eikä keskittyä mitättömään "tiputukseen"

        Meidän ei pidä tuhota lisää hyvinvointiamme, jonkun "esimerkin" vuoksi. Meidän viherpiiperryksemme ei maailmaa pelasta

        << "Suomalaisten hiilijalanjälki on paljon yli keskiarvon"
        Ja, tätä jaaritusta näkyy liikaa >>

        Vaan tottahan tuo on. Ei kai sitä tarvitse siksi peitellä, että vajakin sekoilulle tekee huonoa todeta, että me olemme ihmisiä, joilla on historiassamme aivan valtavat päästöt ja vielä vaan omat päästömme ovat keskivertosuomalaisella paljon suuremmat kuin muunmaalaisella keskivertoihmisellä.

        << Talouskasvu lisää usein myös päästöjä. Niiden takia on turha panikoida. >>

        Eipä tässä juuri muut taida panikoidakaan kuin sinä.

        << Suomen päästöt eivät vaikuta globaaliin ilmastoon mitenkään merkittävästi. >>

        Jokainen päästäjä vaikuttaa omalta osaltaan. Jokaisen päästäjän pitäisi pystyä vähentämään päästöjään - ja nimenomaan heidän, jotka päästävät eniten, vähentäminen vaikuttaisi kaikkein eniten kokonaisuuteen.

        << Antaa suurempien päästäjämaiden hoitaa omat ongelmansa. >>

        Miksi se niin menisi ?

        Siellä on myös yksittäisiä ihmisiä, joiden eläminen tuottaa päästöjä. Jokaisella on velvollisuus vähentää päästöjä. Ei isolla maalla ole sen suurempia resursseja päästövähennyksiin per capita kuin meillä.

        << Meidän ei pidä tuhota lisää hyvinvointiamme, jonkun "esimerkin" vuoksi. >>

        Emmekä olekaan mitenkään tuhoamassa minkään esimerkin vuoksi hyvinvointiamme.

        Päin vastoin: meidän pitäisi panostaa tuohon enemmän, mikä tuottaisi teknologiaa, josta Suomi saisi vientituloja. Se on mahdollisuutemme eikä mikään tuhoaja.

    • Anonyymi00021

      Hehheh, pakkaset paukkuu ja valopatterilla naama entisestään turpoaa harmista!

      • Anonyymi00026

        Öö, Maapallon keskilämpötila on edelleen vaan koholla.

      • Anonyymi00027
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Öö, Maapallon keskilämpötila on edelleen vaan koholla.

        Keskilämpötila ei lämmitä nyt

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Keskilämpötila ei lämmitä nyt

        << Keskilämpötila ei lämmitä nyt >>

        Ainakaan Suomessa.

        Eikä kukaan ole luvannutkaan, että lämmittäisi. Edelleen säässä on vaihtelua (ja se tulee jatkumaan). Keskimäärin vaan lämpötilat ovat korkeampia kuin aiemmin.

    • Anonyymi00022

      << Nyt sitten voi tulla kylmempi alkuvuosi kuin aikoihin. >>

      Voi tulla, voi olla tulematta. Mitäpä tuollainen jossittelu oikein auttaisi - edes silloin, jos uskomasi toteutuisi (koska kuitenkin mitataan keskilämpötiloja eikä paikallisia, lyhytaikaisia sääoloja).

      << Polaarialue ei taida enää lämmetä lainkaan >>

      Niin no, viime vuosi oli polaarialueen toiseksi lämpimin mitattu. Että, kyllä se edelleen vaan näyttäisi sinne korkeammalle menevän.

      • Anonyymi00029

        "Polaarialue ei taida enää lämmetä lainkaan"

        Pohjoinen jäämeri. Viisi alinta jään pinta-alaa 31.01

        2018
        2025
        2026
        2023
        2017

        Kovin näyttää jään väheneminen painottuvan viime vuosiin.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1252
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      338
      709
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      112
      659
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe