Eväste

Anonyymi-ap

Tämä menee kyllä huumorin piikkiin, koska muuta sijoituspaikkaa ei tälle ole.

Olen häärännyt keittiöissä koko aikuiselämäni. Tunnen osaavani jutut. Yhtään tulipaloa ei ole taustalla ja ruokailijat ovat vuolaasti esitelmöineet, kuinka hyvin he ovat perillä kohdanneestaan tasosta.

Mutta.

En ole kuuna päivänä kokannut jauhelihakastiketta.

Siis olin aivan pihalla, mitä tulisi tehdä. Jouduin vilkaisemaan ohjeet netistä.


(hihitystä)

9

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Marinaa


      Löytämäni resepti oli hyvin yksinkertainen. Kun katselee yksinkertaista reseptiä edessään, niin tuntee olevansa varsin yksinkertainen.

      Ja kun yksinkertaisen reseptin jokainen laini on itsestäänselvyys, niin nolous astuu ovesta sisään ja ilkkuu.

      Milloin viimeksi jääkaapissani on ollut palasiksi jauhettua lehmää?

      Ei koskaan.

      Eli piti käväistä kaupassa.

      Asiakas on aina oikeassa, sanotaan.


      (naurua)

    • Tähän kommentoin, että olen nykyisin hyvin tyytyväinen valurautapannuni tarttumattomuuteen, sillä jätin sen viikoksi rypsiöljykylpyyn ja sitten kuumensin sen savuavaksi asti (pellavaöljy olisi ilmeisesti parempaa, mutta ei ollut sellaista (syömäkelpoista) hyllyssä).
      Teflonit ja muut ovat humpuukia, sillä valurauta on paras mitä on olemassa.

      • Kyllä. Kun miehellä on tarpeeksi iso, paksu ja painava ja hyvin rasvapoltettu valurautapannu, niin sillä tulee parempi jauhelihakastike vaikka ilman jauhelihaa. Ja vaikka ei olisi tomaatteja tai sipulia, niin hyvä tulee jo sillä että veitsi on kunnon terässä. Naisista ei keittiössä ole mihinkään, ei ainakaan yhtä terävän viiltävään cast ironiaan.


      • Anonyymi00002
        scrg kirjoitti:

        Kyllä. Kun miehellä on tarpeeksi iso, paksu ja painava ja hyvin rasvapoltettu valurautapannu, niin sillä tulee parempi jauhelihakastike vaikka ilman jauhelihaa. Ja vaikka ei olisi tomaatteja tai sipulia, niin hyvä tulee jo sillä että veitsi on kunnon terässä. Naisista ei keittiössä ole mihinkään, ei ainakaan yhtä terävän viiltävään cast ironiaan.

        Mjoo


        Lyön vetoa, että tämän valtakunnan naiset eivät tällä hetkellä katsele espanjalaisia saippuasarjoja, vaan tutkivat tämän keskustelun sanoja salaperäistä mielihyvää tuntien.

        Kapteeni Lorenz on pidätetty jonkin vehkeilyn vuoksi.


        (hihitystä)


      • Anonyymi00002 kirjoitti:

        Mjoo


        Lyön vetoa, että tämän valtakunnan naiset eivät tällä hetkellä katsele espanjalaisia saippuasarjoja, vaan tutkivat tämän keskustelun sanoja salaperäistä mielihyvää tuntien.

        Kapteeni Lorenz on pidätetty jonkin vehkeilyn vuoksi.


        (hihitystä)

        Schaub Lorenz teki aikoinaan radioita ja meiläkin oli tuollainen.

        https://finna.fi/Record/museovirasto.2A538B97D29794C36A154A7B9C2DE6D6

        Erikoisuutena oli, että se toimi myös autoradiona, sillä sen pohjassa oli autoon kiinnitettävään kehikkoon sopivat liittimet (varsinaset autoradiot olivat muinoin erittäin harvinaisia).


    • Anonyymi00003

      Ymmärrän huolenne, mutta täällä myös tutkitaan miten evästetilat voivat muuttua ulkoruokintatiloiksi 😬

    • Elä Funeau oo milläskään, et meni huumoriks. Emmääkään osaa muuta ku puujalkahuumorii, niiku sää. Ja sehä ei oikein naurata.

      • Jos puujalkahuumori ei muutoin toimi, niin sitä pitää auttaa kainalosauvoilla.


      • buddy-love kirjoitti:

        Jos puujalkahuumori ei muutoin toimi, niin sitä pitää auttaa kainalosauvoilla.

        Tunnettu kainalosauvajuttu on teeveeohjelma, jossa on taustaäänessä naurunpyrskähdyksiä kehnoissa paikoissa. Funeau harrastaa samaa mutta kirjallisesti. Ensin lausuu puujalkavitsin ja sitten kertoo, että se oli naurettava.

        Entinen pappi ei harrastanut huumoria vaan täyttä asiaa. Oli saarnan laitaan kirjoittanut: "Perustelut tässä kohtaa heikot. Muista huutaa."


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      391
      1133
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1086
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      842
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      58
      764
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      99
      688
    6. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      15
      660
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      651
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      643
    9. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      68
      640
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      58
      613
    Aihe