Tarjoaako minimalistinen musiikki suuria elämyksiä?

Tuumin tuossa syitä siihen, miksi taidemusiikissa "kitschikin" usein populariteetilla mitattuna voittaa aidon ja kunnianhimoisen säveltaiteen suomessa jopa niin että jälkimmäiset katoavat täysin ohjelmistosta.

Mutta ei tietenkään keskenään suoraan verrattuna ja vastakkain aseteltuina ja objektiivisin kriteerein tarkasteltuna, ja jota objektiivisuutta ei tietenkään edusta sinällään edes säveltäjän nauttima huomattava maine, sillä, kuten hatarasti muistelen Schopenhauerin sanoneen, ei maineessa ole itsessään mitään arvoa, vaan sillä millä se saavutetaan.

Totta kai suurten kansanjoukkojen mieltyminen johonkin säveltäjään ja näiden jonkun säveltäjän neroksi vannominen kertoo jotain tämän säveltäjän ansioista, mutta ei lopullista ja objektiivista totuutta asiassa, ja päinvastoin, mutta jonka asian todellisen laidan, siis jos objektina on havaintoon vetoava taide-tai sävelteos, kykenee vain tajuamaan ollessamme kauttaaltaan puhtaasti tiedoitsevia.

Sillä tällöin täysin objektiivisesti tarkastellen ja tiedoitsemisen puhtaan subjektin älyssä niiden välinen kvalitatiivinen tasoero pitäisi selvitä kuulijoille, paitsi niiden mielestä joille tämä niin sanottu kitschi merkitseekin subjektiivisessa käsityksessä juuri sitä korkeinta laatua.

Mutta edellä sanottu huonolla maulla tehty taidemusiikki voittaa aidon musiikin pikemminkin vain ihmisten kaupallisista intresseistä lähtevän toiminnan tuloksena, joka sekin tietysti palvelee jotain tarkoituksia, kuten suurten massojen mieltymyksiä pinnallisesti katsoen melodisesti mahdollisimman helppotajuiseen, diatonisen simppeliin ja paljon toistoa sisältävään musiikkiin.

Tällaisessa musiikissa melodiset kuviot kertautuvat sellaisinaan yhä uudelleen ja uudelleen, kuten minimalismissa ja mikä vetoaa kuulijaan tautologisuuden takia.

Tämä johtuu siitä että tällaista musiikkia kuunneltaessa aivot eivät kuormitu liiallisesta uudesta musiikillisen "informaation" tulvasta, jossa muistikapasiteetti joutuu koetukselle.

Juuri siksi aiheiden kertaaminen musiikillisesti mahdollisimman monotonisesti vailla modulointia, varioimista tai kehittelyä tekee kuuntelun vaivattomammaksi ja miellyttävämmäksi, kun kuuntelija vaativan ja alati vaihtelevaan ja muunneltuun sekä uusia aiheita tarjoavan musiikilliseen materiaalin reseptioon perustuvan kuunteluprosessin sijaan voi nauttia yhä uudestaan kuulemastaan lähes identtisenä toistuvista musiikillisista aiheista mielessään hyväillen niitä yhä uudelleen hypnoottisesti soivien repetitiivisten kuvioiden myötä.

Tästä huolimatta mitään syviä ja suuria elämyksiä sellainen musiikki ei tarjoa.

Tästä johtuen kysynkin että miksi konserttisaleissa ja levyllä ei kuuntelijaa hemmotella hienostuneemmalla, taidokkaammalla ja ammatillisen mittapuun mukaan korkealuokkaisemmalla säveltaiteella, vaan mennään usein sieltä missä aita on matalin tyydyttämättä juuri niiden kuulijoiden musiikillista makua ja ymmärrystä ja omaksumiskykyä, joiden musiikillinen vastaanottokyky ja kompleksisten muotorakenteiden, kromaattisten melodioiden, harmonioiden ja riitasointisuuden omaksumiskyky on suomen säveltaidettakin koskien sitä luokkaa, ettei minimalistinen musiikillinen ajattelu yhä toistuvine lyhyiden aiheiden katkelmien mosaiikissaan kerta kaikkiaan vain riitä tuottamaan musiikillista nautintoa ja emotionaalisia kokemuksia niille, jotka osaavat nauttia ja arvostaa objektiivisesti katsottuna, ei myyntilukujen määrittämällä tavalla, vaan puhtaasti musiikillisen kunnianhimon kannalta korkeimmatkin laatukriteerit täyttävästä säveltaiteesta.

Vai pätevätkö livenä esitetyn sekä levytetyn musiikin kohdalla täsmälleen samat kapitalistisen markkinatalouden sanelemat lainalaisuudet, jolloin musiikkia ei enää tehdä taiteen vaan myyvyyden ja rahan ansainnan ja taloudellisen tuoton ja kannattavuuden ehdoilla.

Mutta kuka tai ketkä sitten tekevät suomessa suomalaista musiikkia musiikin itsensä tai aidosta ja korkeatasoisesta säveltaiteesta nauttivien entusiastien ehdoilla, paitsi teoriassa jotkut amatööriorkesterit, joilla ei ole kaupallisia ja hyötyajattelusta lähteviä intressejä tehdä musiikkia, kuten eräs orkesteri suomessa joka tohti ottaa mukaan ohjelmistoon Sulho Rannankin upeata musiikkia, vaikka yleensä hekin näyttäisivät populaarimmilla linjalla ja Brahmsilla menevän?