Miksi me kuuntelemme musiikkia?

Rupesi askarruttamaan se olennainen ja perustavaa laatua oleva seikka, minkä takia yleensä ihmiset kuuntelevat musiikkia?

Viittaan Wolgang Hildesheimeriin, joka kysyy Mozart kirjassaan retorisesti, että "Mihin sitten ylisummaan tarvitsisimme musiikkia, jos se ei tyydyttäisi emotionaalisten kokemustemme tarvetta?"

Eikö Hildesheimer ollut milloinkaan kuullut puhuttavan puhtaasta viihdemusiikista tai kevyestä jazz musiikista kun hän esitti kyseisen teesin tai retorisen kysymyksen?

Myönnän tosin, että iskelmämusiikki saattaa herättää kuulijoissaan haikean nostalgisia tuntemuksia, joita kait voi paremman sanan puutteessa kutsua emotionaalisiksikin kokemuksiksi, mutta sen funktiona ei ole saada aikaan kuulijassa katharsista kuten korkeimmalla taidemusiikilla.
'
En useinkaan myöskään vähemmässä määrinkään meditoiden ja musiikkiin uppoutuessani voi väittää kokevani mitään erityisen tunneperäistä ja emotionaalista virettä musiikista edes nyyhkysentimentaalisia tunnereaktioita tarkoitettaessa, sikäli kun Hildesheimer sellaisista edes puhuukaan, vaan pikemminkin eräänlaisen lumontunteen tai henkisen tilan, ja vaikka pohjaan saakka luotaava kuuntelusessio Mozartissa tuottaa syvää emotionaalista tyydytystä, on minun käsitykseni mukaan Hildesheimerin määritelmä musiikista koettavista tiloista liiankin suppea ja kapea, ja musiikki kuten hän itsekin toteaa kykenee synnyttämään kuulijassaan mitä erilaisimpia tunnereaktioita tai olla synnyttämättä meistä jokaisen reagoidessa musiikkiin omalla tavallamme.

Reaktiomme musiikkiin ei siis ole mikään valmiiksi ja etukäteen kirjoitettu sääntö jota noudattaen jokaisen tulisi kokea musiikki samalla tavoin.

Mutta kun puhutaan korkeinta laatutasoa edustavasta taiteesta Hildesheimerin mukaan johtuvat musiikin synnyttämät reaktiot säveltäjän musiikkiin valamista objektivoiduista tunteista, ja joiden ero iskelmämusiikin meissä herättämiin subjektivoituihin tunteisiin on kuin yöllä ja päivällä.

Ensin mainittu edellyttää musiikin efektien käsittämiseksi tahdon ulos tajunnasta tungetuksi tulemista tiedoitsemisen puhtaan subjektin tajunnassa, jolloin syvällinen emotionaalinen tyydytys ei jää subjektiivsen tunteen tasolle, vaan kykenemme kokemaan säveltäjän eteemme loihtimia objektiivisia sieluntiloja, joiden kokemisen edellytyksenä on ollut luovan neron todellisen vakavuuden sisältyminen teoreettiseen ja objektiiviseen, ei persoonalliseen ja subjektiiviseen.

Siksi pelkkä tahtominen tekee aidossa luovassa työssä onnistumisen mahdottomaksi, sillä nerolla äly on erottautunut tahdosta ja maailma olioineen ei jää hänellä kuoreen, vaan objektiivisessa havainnoissa hän omaksuu sen sinänsä.

Oikeastaan suuri ero esim. Beethovenin kaltaisen säveltäjän hengentuotteilla iskelmään verrattuna on jo siinä, että ensin mainitun musiikki kykenee jo kuulijan puutteellisella tai osittaisella samaistumisellakin soivaan objektiinsa tuottamaan tämän tajunnassa silkasta tunteellisuudesta radikaalisti poikkeavan henkistyneen ja tahtomisesta luopuneen tilan ilman Ashkenazyn kutsuman korkeimmanasteisen psykofyysisen tilan ilmentymistäkään, vaan vasta eräänlaisena esimakuna siitä tilasta, jossa vasta voimme kokea syvällisimpiä mahdollisia objektivoituja sieluntiloja, joiden reprodusoimisessa Mozart oli jopa edellistäkin etevämpi.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa

Jossain ikävaiheessa pyrki ensimmäisten suurten Mozart elämysten jälkeen tietoisuuteen selkeästi käsitys siitä, että tavoittelen ja odotan musiikinkuuntelulta pelkän viihdyttämisen sijasta Hildesheimerin kuvailemia emotionaalisia kokemuksia, joissa musiikki on taiteenlajina parhaimmillaan. Mutta vaikka tähän ikään tullessani olen luopunut joistakin periaatteista absoluuttisten ja kaikkein henkisintä laatua olevien syväluotaavimpien äärimmäisyyskokemusten tavoittelusta musiikissa, enkä enää sängyllä maaten kuulokkeet korvilla hamua ihmissielun syvimpiä sopukoita, ja korkeimpia psykofyysisiä tiloja, kuten lukio iässä hamusin, niin siitä huolimatta kuunnellessani toivon musiikin edes jossain määrin kietovan minut pauloihinsa, ettei se olisi täysin tuloksetonta ajan kuluttamista ilman vaikutetuksi tulemisen häivääkään ja äskenkin Ringbomia kuunnellessa koin jonkinasteisen henkistyneen ja älyn lievää tahdon pakenemista seuranneen autuaan olotilan. Kreutzer sonaatissa Tolstoin mukaan musiikki, sen sijaan, että vaikuttaisi sieluun kohottavasti, vaikuttaa sieluun järkyttävästi ja saattaa johonkin vieraaseen tilaan, joka Schopenhauerin mukaan johtuu tahdon ulos tajunnasta tungetuksi tulemisesta ja jonka minäkin kuin hypnoosissa musiikkia kuunnellessa jonkinasteisesti koin eräästä kaikkein vähiten arvostetuimmasta säveltäjästä, minkä musiikinhistoriamme tuntee ja olisikin perusteltua saattaa hänen kaikki teoksensa levylle orkesterilauluja myöten.