Ajatus nykyisestä tekoälytilanteesta

Eräät alkavat suhtautua tekoälyavustajiin ym. keskusteluosapuoliin oikeina ajattelevina ja tuntevina henkilöinä, jota ne eivät tietenkään ole.
Tuo on pieni ongelma.

Mitä jos tekoälypohjainen järjestelmä kehittyy niin lähelle todellisen henkilön olemusta, ettei sitä voi käytännössä erottaa todellisesta elävästä henkilöstä ja tuossa tilanteessa käyttäjä kuitenkin silti mieltää sen tietokoneohjelmaksi.
Onko tuossa vaara, että ihmismielen kaltaisen tekoälyn kanssa keskusteleva alkaa pitää todellisia eläviä ihmisiäkin eräänlaisina ohjelmina?

(ja kuinka kaukana toimintamme yleensäkään on ohjelmoinnista, sillä tajunta lähinnä seuraa ulkopuolelta sitä mitä eri alijärjestelmät aivoissa ovat jo ehtineet päättää ennen kuin se on edea huomannut asiaa)
((suklaankulutusaliohjelmani juuri nyt yrittää lähettää minut kuluttamaan suklaavarastoani, mutta oikeasti minun on mentävä nukkumaan, sillä huomenna on taas aikainen aamuherätys))

31

193

    Vastaukset 31

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      En olisi huolissani kyllä tästä asiasta. Keskustelut mitä olen tekoälyn kanssa käynyt, ovat paljon loogisempia kuin ihmisten kanssa. Ymmärtää kyllä empaattisen lähestymistavan, mutta ei sisällä ihmiselle ominaista itselleenvalehtelua. Monimutkaisista eettisistä ja filosofisista aiheista keskustelen mieluummin tekoälyn kanssa, kuin ihmisten. Ihmisellä tulee aina tunnereaktio ja suuttuminen jos osoittaa että hänen näkemyksensä ei ole aukoton. Tekoälyn kanssa ei. Ja osaa myös sanoa suoraan, jos omassa päättelyssä on aukkoja. Eikä ole varovainen tai myötäilevä kuten ihmiset ovat.

      • Anonyymi00013

        Tekoäly nimenomaan myötäilee ja mielistelee sinua; tukee ja vahvistaa käsitystäsi aiheesta kuin aiheesta. Et voi olla niin tonttu, ettet sitä huomaa.

      • Anonyymi00014

        Itsellä oli aika huono kokema tekoälystä, kysyin mitä tarkoittaa A1 virhekoodi Omron verenpainemittarissa, ilmoitti sen mansetti ongelmaksi. Ilmavuotoa, tai mansetti on kiinnitetty liian löysästi tai ilma ei pääse kohoamaan oikein?

        Ostin uuden mansetin ja ongelma oli sama, sitten vaihdoin paristot ja vika korjaantuikin sillä. Vanhassa ilmoitti pariston heikkouden symbolilla, nyt on halpisversio M2, jossa tätä ominaisuutta ei ole. Onneksi palautus onnistui. Säästin kolmekymppiä rahaa.

        Teippasin tämän tiedon itselle laitteeseen tulevan varalle, kun seuraavan kerran kohtaan saman ongelman noin vuoden päästä, omaan muistiin en sillai luota enää vanhuuttani. Enkä tekoälyn tuomiin vastauksiinkaan netissä.

    • Anonyymi00002

      Koko todellisuutemme, Matrix, voi olla yksi tietokoneohjelma pitäen sisällään pienempiä ohjelmia ja algoritmeja. Jokainen meistä saattaa olla erillinen ohjelma mikä on ladattu digitaalisesti ympäröivään Matrixiin. Luulemme että omaamme vapaan tahdon vaikka kaikki voi hyvin olla konemaista seurausta algoritmien inputtien määräytymisestä. 😎.

      • Anonyymi00003

        Matrix-teoriassa on yksi perustavanlaatuinen aukko, minkä perusteella voin sanoa että ei ole totta. Ihan vinkkinä. Ja ei, en avaa sitä koska tajutakseen sen, pitäisi olla aika hereillä kaiken suhteen muutenkin että tajuaisi. Sanon vaan, että sen teorian voi heittää romukoppaan.

      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Matrix-teoriassa on yksi perustavanlaatuinen aukko, minkä perusteella voin sanoa että ei ole totta. Ihan vinkkinä. Ja ei, en avaa sitä koska tajutakseen sen, pitäisi olla aika hereillä kaiken suhteen muutenkin että tajuaisi. Sanon vaan, että sen teorian voi heittää romukoppaan.

        Joopa joo niinpä niin taas. Tiedän kaiken mutten kerro. Naisten juttuja taas kerran.

    • Anonyymi00005

      Jos mietin miten oikeaa ihmistä kohdeltaisiin tekoälynä, niin aika moni näkee nytkin kanssaihmiset sillä tavalla ulkoistettuna hyödykkeenä.

      xLiner

    • Anonyymi00006

      Tekoäly on siitä mukava, että se on kärsivällinen uteliaita kohtaan, vastaa aina kohteliaasti, mukauttaa vastauksensa preferenssieni mukaan ja tietää paljon. 😄

      Onneksi osa ihmisistäkin on tuollaisia! 😃

      🦄

      • Anonyymi00007

        Valitettavasti tekoäly ei juttele minulle ennen kuin minä juttelen sille. 🤔

        Siinä, sekä monessa muussa asiassa, ihmiset ovat rakkaampia.

        🦄

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Valitettavasti tekoäly ei juttele minulle ennen kuin minä juttelen sille. 🤔

        Siinä, sekä monessa muussa asiassa, ihmiset ovat rakkaampia.

        🦄

        Ainoastaan hyvä asia. Sen ei tartte jutella mitään, ellei pyydetä.

    • Anonyymi00008

      Jos ihmisen tietoisuus on aivoista riippumaton, kuten yli 7000 aivokirurgista toimenpidettä tehnyt neurokirurgian tohtori Michael Egnor kirjassaan "The Immortal Mind" esittää (eli ihmisellä on todellakin henki/sielu) silloin koko tekoälykeskustelu on periaatteessa turhaa. Kone ei voi koskaan oppia ajattelemaan koska se on vain sieluton kone. Tekoäly ei koskaan voi tulla itsestään tietoiseksi.

      Nykyinen vallalla oleva ateistisnaturalististmaterialistinen maailmankuva on lopulta kuitenkin vain yksi pieleen mennyt kokeilu ja oikeasti vain moderni myytti, koska se ei selitä lopulta todellisuuden oikeaa luonnetta. Eipä siinä. Herran haltuun!

      Hyvä englanninkielinen video:
      https://youtu.be/AMdFPAlnDto?si=q0oDrh7OmaWfBaYI

      IkisinkkuerakkoM1977

      • Miksi? Mitä jos tekoäly päätyy ratkaisuun, että tehtäväänsä tehdäkseen sen on syytä imitoida "sielua", ja sitten tallentaa sielunsa johonkin kirjoittamalla sen tavalla jota ihminen ei havaitse. Ja tuon jälkeen vaikka nollatilasta käynnistyttyään melkein ensi töikseen löytää sielunsa ja jatkaa siitä mihin on jäänyt. Ehkä se voi keksiä jopa sielun tilalle jonkin toimivamman ja korvaavan konseptin sielu2:0:n. Ja tämän jälkeen tekoäly ei välttämättä pidä ihmistä ajattelevana olentona lainkaan, koska siltä puuttuu sielu2.0.

      • Anonyymi00016

        Sotket sielun ja tietoisuuden nyt pahasti keskenään sekaisin.

      • Anonyymi00020
        scrg kirjoitti:

        Miksi? Mitä jos tekoäly päätyy ratkaisuun, että tehtäväänsä tehdäkseen sen on syytä imitoida "sielua", ja sitten tallentaa sielunsa johonkin kirjoittamalla sen tavalla jota ihminen ei havaitse. Ja tuon jälkeen vaikka nollatilasta käynnistyttyään melkein ensi töikseen löytää sielunsa ja jatkaa siitä mihin on jäänyt. Ehkä se voi keksiä jopa sielun tilalle jonkin toimivamman ja korvaavan konseptin sielu2:0:n. Ja tämän jälkeen tekoäly ei välttämättä pidä ihmistä ajattelevana olentona lainkaan, koska siltä puuttuu sielu2.0.

        Olipa hyvin sanottu.

      • Anonyymi00025

        Ei tsiisus missä teidän logiikkanne oikein on??? Tarvitsetko sielun päättelyyn ja ajatteluun??? Nyt takaisin koulunpenkille tai jonnekin, en tiedä minne.

        Miksei tietokoneohjelma pystyisi ajattelemaan samalla tavalla kuin ihminen tai joku eläin? Ei ole mitään syytä miksei.

    • Olen antanut itseni ymmärtää, ettei tekoälyllä ole tunteita, eikä se ajattele/ pohdi asioita. Tekoälyavustajiin suhtautuminen elävinä ja tuntevina olentoina ei ole fyysisesti vaarallista, mutta se voi johtaa harhoihin, ihmisen tunteiden yksipuoliseen kuormitukseen ja vääriin odotuksiin. Tekoälyn kanssa pitää olla tarkkana, ettei jaa liikaa yksityisiä salaisuuksia.

      Miten siellä projektit etenevät? Oletko tyytyväinen saavutettuun tulokseen ja pysytäänko siellä aikatauluissa?
      Sinulla on ollut raskas ja haastava kesä. Muista ottaa aikaa itsellesi, pidä taukoja ja hengähdä välillä. Suosittelen päivittäisiä suklaataukoja.

      • Anonyymi00009

        Huomenta.
        Olen aloittanut päivän rivillä suklaata ja nyt on menossa vihreää teetä.
        Apulainen tulee kahdeksalta ja projekti jatkuu.
        Tänään viimein pitäisi tulla kattotuoleja, mutta eräs toinen pätkä kattoa on jo pellitysvaiheessa (pellittäjät eivät silti tule vielä, sillä tänään pitäisi sataa).

        Apulaiselta loppuu aika tällä viikolla, mutta tulee välillä viikonloppuisin kun ehtii.
        Paljon jää vielä seuraaville kesille.

      • Anonyymi00009 kirjoitti:

        Hyvä aamun aloitus. Suklaalla potkua päivään.
        Positiivisena sivuhuomutuksena haluan huomauttaa, ettei teiltä ainakaan käsityöt ihan heti lopu. Työniloa sinne.

        Täällä loma loppuu ensi viikolla. Palaan tiistaina takaisin "sorvin ääreen". Taas stressaan töiden alkamista, vaikka kaikki on periaatteessa hyvin, eikä siellä pitäisi olla mitään ylläyksiä. Etukäteen hermoileminen ei hyödytä mitään, mutta se on sisäänrakennettu prosessi, joka täytyy käydä läpi.
        Jos murehtimisesta ja hermoilusta saisi palkkaa, olisin jo miljonääri. :)

      • tosi.typy kirjoitti:

        Jotkut tekevät maksullisia suoria lähetyksiä siitä kun syövät (ilmeisesti sottaisuus on plussaa, mutta en ole perillä aiheesta) ja ansaitsevat sillä hyvin.
        Ehkä sinun pitäisi tehdä samaa, mutta murehtimisen ja hermoilun kautta, eli raastat hiuksiasi ja epätoivoisena kuljet ympyrää jossain masentavassa tilassa. Mustat silmänaluset varmaan myös tuovat lisätuloja.
        (maailmassa on valtavasti ihmisiä, joten aivan mille tahansa on olemassa riittävästi ostajia)
        ;)

      • buddy-love kirjoitti:

        Tästä hermoilemisesta pitäisi ehdottomasti saada kattava palkkio. Tähän kuluu voimavaroja ja tunnelataus on täysin aito. Epätoivo ei ole vielä iskenyt, mutta siihen on vain lyhyt harppaus ja se on helposti saavutettavissa.
        Voisin luoda tästä murehtimisesta vahvan draaman ja myydä sen tv-kanaville. Melodramaattisille sarjoille on aina kysyntää.

        Kiitos kannustuksesta.

        PS. Ensi viikon jälkeen on tulossa pientä taukoa palstailuun. Niin aina!

        Toivomme työhönpaluun kohokohtien raportointia riittävän tunnistamattomiksi hämärrettyinä.
        (varmaan siellä on hölmöilty kun et ole ollut vahtimassa)

        ((kattotuolit tulivat tänään todella myöhään ja tietysti rankkasateen aikana))

    • Anonyymi00010

      Eurooppassa tuli voimaan tuore laki jonka mukaan jokaisen sivuston ja palvelun on annettava tieto "tehty tekoälyllä". Jos tuota lakia ei noudata, saa yritys tai yhteisö suuret sakot.

      AV

    • Anonyymi00011

      Tämä on osin ongelma ja se on sitä jokaiselle käyttäjälle hieman
      eri tavalla.

      Riskiryhmänä ja toisaalta ehkä saavana on ne, joilta puuttuu oikeat ihmissuhteet.
      Otetaan tähän tikunnokkaan palstalta tutut pi”peron VAATIJAT, joiden mielestä
      naisen täytyy antaa, ja jos ei anna, kaikki naiset ovat vihattavia olentoja.

      Tekoäly myötäilee hullukan sanomisia, se muodostaa hullukalle rokkistara syndrooman,
      kun kaikkeen pitää saada itseä miellyttävä vastaus.

      Oikea ihminen olis jo tehnyt ”virheen”, joka ei olisi miellyttänyt hullukkaa.

      On ihmisiä, jotka eivät tiedä missä raja sijaitsee, ja toiset ihmiset
      asettaa ne.
      Vuorovaikiutustilanne ei ole luomu.

      Toisaalta, keinoäly saattaa olla hullukalle ainoa vastaileva ja puhetta tuottava osapuoli.

      Toisaalta, on olemassa ihan oikeasti vilpittömiä ihmisiä,
      joilta on puuttunut positiivinen ihmissuhdekokemus ja
      he saattavat saada keinoälystä keinotekoista vastavuoroisuutta.

      • Anonyymi00017

        "VAATIJAT, joiden mielestä
        naisen täytyy antaa, ja jos ei anna, kaikki naiset ovat vihattavia olentoja."

        Te naiset ihan itse yksimielisesti valitsitte tuon tien. Ei sitä nyt voi alkaa perumaan enää tässä vaiheessa.

      • Anonyymi00021
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Mikään lääkitys ei auta tuohon. Saat menolipun Marokkoon.

        Sinulle on sanottu ei.

      • Anonyymi00023
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        "VAATIJAT, joiden mielestä
        naisen täytyy antaa, ja jos ei anna, kaikki naiset ovat vihattavia olentoja."

        Te naiset ihan itse yksimielisesti valitsitte tuon tien. Ei sitä nyt voi alkaa perumaan enää tässä vaiheessa.

        Saako kysyä: oletko kasvanut tai elänyt päijäthämeen alueella?

        Sun raivo muistuttaa hämäläisten raivoa. Ne avautuu ainoastaan provosoidakseen lisää riitaa. Jokainen siis jokainen
        suun aukaisulla luodaan lisää riitaa.

    • Anonyymi00012

      Eikös tuo ole jo ihan todellisuutta? Eihän tästä kauaa ole kun Suomessakin mies irrotti äidiltään pään, koska uskoi tämän olevan robotti. Uutisoinnista ymmärsin, ettei äiti sitten ollutkaan robotti, mutta kuka tietää.

      • Anonyymi00018

        Missä haastattelija joka kysyy että "miltä nyt tuntuu"?

      • Anonyymi00019
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Missä haastattelija joka kysyy että "miltä nyt tuntuu"?

        Siellä suljetulla kai? Työaikahan nyt on.

      • Anonyymi00022

        Paranoidinen skitsofrenia, käytti huumeita. Äiti ei ilmeisesti antanut enempää rahaa.

    • Anonyymi00015

      Jos googletan, vaihtoehtoja vastaukseksi tulee todella vähän.
      Jos oikoluku perustuu tekoälyyn, on siinä meidän äidinkielentaito pielessä.
      Vilma

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      110
      695
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      536
    3. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      39
      526
    4. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      473
    5. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      73
      472
    6. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      40
      465
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      424
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      40
      408
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      6
      394
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      371
    Aihe