Tapaavatko lapset vanhempansa tai puolisonsa kuoleman jälkeen?

Jälleensyntymän vuoksi emme kuitenkaan voi ajatella, että samat ihmiset jatkavat automaattisesti samoissa suhteissa, joskus jatkavat, joskus ei. Isä ei välttämättä ole seuraavassa elämässä enää isä, puoliso puoliso tai lapsi lapsi. Karma vaikuttaa siihen, millaiseen elämään sielu syntyy uudelleen.
Se ei silti tarkoita, että rakkaus olisi ollut turhaa tai että läheinen olisi kadonnut olemattomiin. Sielu jatkaa olemassaoloaan.

Anonyymi00002 kirjoitti:

Jälleensyntymän vuoksi emme kuitenkaan voi ajatella, että samat ihmiset jatkavat automaattisesti samoissa suhteissa, joskus jatkavat, joskus ei. Isä ei välttämättä ole seuraavassa elämässä enää isä, puoliso puoliso tai lapsi lapsi. Karma vaikuttaa siihen, millaiseen elämään sielu syntyy uudelleen.
Se ei silti tarkoita, että rakkaus olisi ollut turhaa tai että läheinen olisi kadonnut olemattomiin. Sielu jatkaa olemassaoloaan.

Lue lisää

Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.

Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.

Anonyymi00003 kirjoitti:

Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.

Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.

Lue lisää

Sanskritissa on useita sanoja, jotka tarkoittavat sielua. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva kuuluu indoeurooppalaiseen sanastoon ja liittyy moniin samankaltaisiin sanoihin.


Sanskritissa on itse asiassa useita sanoja sielulle. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva on indoeurooppalaista alkuperää ja liittyy esimerkiksi slaavilaisiin sanoihin kuten “elämä” ja “elää”. Näin jīva viittaa sieluun elämän hiukkasena, elävänä periaatteena.

Anonyymi00004 kirjoitti:

Sanskritissa on useita sanoja, jotka tarkoittavat sielua. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva kuuluu indoeurooppalaiseen sanastoon ja liittyy moniin samankaltaisiin sanoihin.


Sanskritissa on itse asiassa useita sanoja sielulle. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva on indoeurooppalaista alkuperää ja liittyy esimerkiksi slaavilaisiin sanoihin kuten “elämä” ja “elää”. Näin jīva viittaa sieluun elämän hiukkasena, elävänä periaatteena.

Lue lisää

Toinen nimitys sielulle on ātman. Se tarkoittaa itseyttä – “minää”. Ātman viittaa itsetietoisuuteen, kokemukseen “minä olen, minä olen olemassa”. Se on olemuksemme ydin, persoonallisuutemme syvin keskus.

Ne elämät, joita elämme jälleensyntymien eli reinkarnaation kautta, ovat kuin lukemattomia unia, joita sielu näkee. Tästä herää kysymys: kuka jää, kuka näkee nämä unet? Juuri sana ātman viittaa tähän kaikkein syvimpään, rakkaimpaan osaan meissä – todelliseen minään.

Anonyymi00005 kirjoitti:

Toinen nimitys sielulle on ātman. Se tarkoittaa itseyttä – “minää”. Ātman viittaa itsetietoisuuteen, kokemukseen “minä olen, minä olen olemassa”. Se on olemuksemme ydin, persoonallisuutemme syvin keskus.

Ne elämät, joita elämme jälleensyntymien eli reinkarnaation kautta, ovat kuin lukemattomia unia, joita sielu näkee. Tästä herää kysymys: kuka jää, kuka näkee nämä unet? Juuri sana ātman viittaa tähän kaikkein syvimpään, rakkaimpaan osaan meissä – todelliseen minään.

Lue lisää

sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

Anonyymi00006 kirjoitti:

sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

Lue lisää

Ātman ei itse toimi eikä muutu. Se on puhdas tietoisuus, todistaja.
Prakṛti toimii: keho, aistit, mieli ja ajatukset ovat luonnon toimintaa.
Ihminen kokee kuitenkin: “Minä teen.” Tätä pidetään tietämättömyyden seurauksena, kun tietoisuus samaistuu kehoon ja mieleen.
Bhagavad Gita 13. luvussa tätä kuvataan niin, että kṣetra-jña (kentän tuntija) on eri asia kuin kṣetra (keho–mieli–luonnon kenttä).
Sankhya Karikassa vastaava ajatus on, että puruṣa on passiivinen todistaja, kun taas prakṛti suorittaa kaiken toiminnan.

Anonyymi00007 kirjoitti:

Ātman ei itse toimi eikä muutu. Se on puhdas tietoisuus, todistaja.
Prakṛti toimii: keho, aistit, mieli ja ajatukset ovat luonnon toimintaa.
Ihminen kokee kuitenkin: “Minä teen.” Tätä pidetään tietämättömyyden seurauksena, kun tietoisuus samaistuu kehoon ja mieleen.
Bhagavad Gita 13. luvussa tätä kuvataan niin, että kṣetra-jña (kentän tuntija) on eri asia kuin kṣetra (keho–mieli–luonnon kenttä).
Sankhya Karikassa vastaava ajatus on, että puruṣa on passiivinen todistaja, kun taas prakṛti suorittaa kaiken toiminnan.

Lue lisää

En siis sanoisi:

“Sielu ei osallistu mihinkään.”

Vaan:

“Sielu ei ole aineellisen luonnon toiminnan tuottama eikä sen todellinen olemus ole aineellisen toiminnan alainen. Sielu toimii tahtovana, kokevana persoonana, mutta samaistuessaan māyāan se kuvittelee olevansa aineellisen luonnon itsenäinen tekijä.”

Anonyymi00008 kirjoitti:

En siis sanoisi:

“Sielu ei osallistu mihinkään.”

Vaan:

“Sielu ei ole aineellisen luonnon toiminnan tuottama eikä sen todellinen olemus ole aineellisen toiminnan alainen. Sielu toimii tahtovana, kokevana persoonana, mutta samaistuessaan māyāan se kuvittelee olevansa aineellisen luonnon itsenäinen tekijä.”

Lue lisää

Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.

Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.

Anonyymi00009 kirjoitti:

Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.

Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.

Lue lisää

Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

Anonyymi00010 kirjoitti:

Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

Lue lisää

Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.

Anonyymi00011 kirjoitti:

Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.

Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.

Ja juuri siksi:

Sielu eli itse elävä olento on turvassa (toisessa ulottuvuudessa), joten sitä ei mikään uhkaa. Eli mitään pelastettavaa ei edes ole.

Mutta vapautua voi – mistä? Tietämättömyydestä!

Anonyymi00012 kirjoitti:

Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.

Ja juuri siksi:

Sielu eli itse elävä olento on turvassa (toisessa ulottuvuudessa), joten sitä ei mikään uhkaa. Eli mitään pelastettavaa ei edes ole.

Mutta vapautua voi – mistä? Tietämättömyydestä!

Lue lisää

Sielu eli itse elävä olento on turvassa (toisessa ulottuvuudessa), joten sitä ei mikään uhkaa. Eli mitään pelastettavaa ei edes ole.

Anonyymi00013 kirjoitti:

Sielu eli itse elävä olento on turvassa (toisessa ulottuvuudessa), joten sitä ei mikään uhkaa. Eli mitään pelastettavaa ei edes ole.

Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.

Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.

Kärsimys kuuluu sekä fyysiseen kehoon että hienojakoiseen kehoon, mutta ei ikuiseen elävään olentoon eli sieluun.

Samskarat ovat hienovaraisia "painaumia" (vaikutelmia), jotka jäävät mielen aineeseen (sanskritiksi "chitta"). Näin tapahtuu aina, kun suoritamme toiminnan tietoisesti. Nämä vaikutelmat eivät ole muistoja. Muistot muodostuvat vaikutelmista, aivan kuten valokuva kehittyy negatiivista. Meillä on taipumus säilyttää muistot, jotka ovat muodostuneet viimeaikaisista (suhteellisen tuoreista) vaikutelmista. Meille on kuitenkin annettu lukemattomia vaikutelmia (samskaroja), jotka ovat muodostuneet monien elämien aikana. Useimmat näistä vaikutelmista eivät enää kanna niihin liittyviä muistoja. Toisin sanoen, meihin vaikuttavat vaikutelmat (samskarat) monista elämistä, mutta emme yleensä tiedä, miten tai miksi ne vaikuttavat meihin, koska meillä ei ole muistoja teoista, jotka aiheuttivat nämä vaikutelmat.

On välttämätöntä voittaa kaikki samskarat, jotka pitävät mielemme ennakkoluulojen ja epäluottamuksen vallassa.

Anonyymi00019 kirjoitti:

Samskarat ovat hienovaraisia "painaumia" (vaikutelmia), jotka jäävät mielen aineeseen (sanskritiksi "chitta"). Näin tapahtuu aina, kun suoritamme toiminnan tietoisesti. Nämä vaikutelmat eivät ole muistoja. Muistot muodostuvat vaikutelmista, aivan kuten valokuva kehittyy negatiivista. Meillä on taipumus säilyttää muistot, jotka ovat muodostuneet viimeaikaisista (suhteellisen tuoreista) vaikutelmista. Meille on kuitenkin annettu lukemattomia vaikutelmia (samskaroja), jotka ovat muodostuneet monien elämien aikana. Useimmat näistä vaikutelmista eivät enää kanna niihin liittyviä muistoja. Toisin sanoen, meihin vaikuttavat vaikutelmat (samskarat) monista elämistä, mutta emme yleensä tiedä, miten tai miksi ne vaikuttavat meihin, koska meillä ei ole muistoja teoista, jotka aiheuttivat nämä vaikutelmat.

On välttämätöntä voittaa kaikki samskarat, jotka pitävät mielemme ennakkoluulojen ja epäluottamuksen vallassa.

Lue lisää

Samskaran vaikutusta kutsutaan nimellä "vasana". Vasanat ovat vaikutelmien (samskarojen) muodostamia taipumuksia tai kallistumia. Ne ovat haluja ja tunteita. Toisin kuin samskarat, vasanat (taipumukset) on helppo tunnistaa. Taipumukset (vasanat) synnyttävät mentaalisia malleja (vritti). Ajattelumme motivoituu näistä taipumuksista. Toisin sanoen ajattelemme vahvistaaksemme tunteitamme (haluja jne.). Nämä mielenmallit muokkaavat taipumuksiamme ja asenteitamme.

Anonyymi00020 kirjoitti:

Samskaran vaikutusta kutsutaan nimellä "vasana". Vasanat ovat vaikutelmien (samskarojen) muodostamia taipumuksia tai kallistumia. Ne ovat haluja ja tunteita. Toisin kuin samskarat, vasanat (taipumukset) on helppo tunnistaa. Taipumukset (vasanat) synnyttävät mentaalisia malleja (vritti). Ajattelumme motivoituu näistä taipumuksista. Toisin sanoen ajattelemme vahvistaaksemme tunteitamme (haluja jne.). Nämä mielenmallit muokkaavat taipumuksiamme ja asenteitamme.

Lue lisää

Lopuksi mentaaliset mallit (vritti) johtavat toimintaan. Toisin sanoen, me toimimme (karma), koska mielemme kehottaa meitä (vritti) toimimaan, koska näin saamme aikaisempien tekojen mieleen jättämistä vaikutelmista (samskara) syntyneet toiveemme (vasana) toteutumaan.

Karman kiertokululla ei ole alkua. Ei ole olemassa "ensimmäistä tekoa", jonka kautta karman pyörä alkoi pyöriä, tai tämä "ensimmäinen teko" viittaa tilaan, joka on aika-avaruusjatkumon ulkopuolella.
Jos samskarat ovat äärettömiä, miten voimme hallita niitä? Itse asiassa emme voi kontrolloida menneitä samskarojamme, sillä ne ovat syntyneet automaattisesti menneiden tekojemme seurauksena. Pikemminkin meidän pitäisi kysyä, miten voimme estää samskaroita hallitsemasta meitä. Kunkin idän koulukunnan kannattajat pitävät omia menetelmiään tehokkaimpina, ja jotkut puhuvat "polkujen synteesistä".

Kaikki elävät olennot syntyvät dualismissa, illuusiossa, pyrkien miellyttäviin asioihin ja välttäen epämiellyttäviä asioita. Abhinivesha tarkoittaa pakkoa, näitä jatkuvia halun stereotypioita. Vriti on siis abhinivesha, ajatusten ja halujen pakkomielteiset stereotypiat, jotka oikeuttavat minut. Jos minulla on esimerkiksi huonoja tapoja, huonoja taipumuksia, mieleni ajatuksen pitäisi taistella niitä vastaan. Mutta jos olen ehdollistunut sielu, niin sen sijaan, että taistelisin niitä vastaan, oikeutan ne.

Anonyymi00021 kirjoitti:

Lopuksi mentaaliset mallit (vritti) johtavat toimintaan. Toisin sanoen, me toimimme (karma), koska mielemme kehottaa meitä (vritti) toimimaan, koska näin saamme aikaisempien tekojen mieleen jättämistä vaikutelmista (samskara) syntyneet toiveemme (vasana) toteutumaan.

Karman kiertokululla ei ole alkua. Ei ole olemassa "ensimmäistä tekoa", jonka kautta karman pyörä alkoi pyöriä, tai tämä "ensimmäinen teko" viittaa tilaan, joka on aika-avaruusjatkumon ulkopuolella.
Jos samskarat ovat äärettömiä, miten voimme hallita niitä? Itse asiassa emme voi kontrolloida menneitä samskarojamme, sillä ne ovat syntyneet automaattisesti menneiden tekojemme seurauksena. Pikemminkin meidän pitäisi kysyä, miten voimme estää samskaroita hallitsemasta meitä. Kunkin idän koulukunnan kannattajat pitävät omia menetelmiään tehokkaimpina, ja jotkut puhuvat "polkujen synteesistä".

Kaikki elävät olennot syntyvät dualismissa, illuusiossa, pyrkien miellyttäviin asioihin ja välttäen epämiellyttäviä asioita. Abhinivesha tarkoittaa pakkoa, näitä jatkuvia halun stereotypioita. Vriti on siis abhinivesha, ajatusten ja halujen pakkomielteiset stereotypiat, jotka oikeuttavat minut. Jos minulla on esimerkiksi huonoja tapoja, huonoja taipumuksia, mieleni ajatuksen pitäisi taistella niitä vastaan. Mutta jos olen ehdollistunut sielu, niin sen sijaan, että taistelisin niitä vastaan, oikeutan ne.

Lue lisää

Kristillisessä puheessa "sielulla" tarkoitetaan usein sitä kokonaisuutta, joka tuntee, muistaa, kaipaa, kärsii ja kokee, mutta nämä kuuluvat kuitenkin hienojakoiselle keholle eli mielelle ja psyykelle. Sielu itse on ikuinen tietoisuudellinen olento eikä kärsi samalla tavalla kuin hienojakoinen ja fyysinen keho.
Fyysinen keho kuolee, mutta hienojakoinen keho – mieli, taipumukset, halut, vaikutelmat ja karmalliset jäljet – ei välttämättä lakkaa olemasta fyysisen ruumiin mukana. Juuri tämä auttaa ymmärtämään jälleensyntymää.

Anonyymi00022 kirjoitti:

Kristillisessä puheessa "sielulla" tarkoitetaan usein sitä kokonaisuutta, joka tuntee, muistaa, kaipaa, kärsii ja kokee, mutta nämä kuuluvat kuitenkin hienojakoiselle keholle eli mielelle ja psyykelle. Sielu itse on ikuinen tietoisuudellinen olento eikä kärsi samalla tavalla kuin hienojakoinen ja fyysinen keho.
Fyysinen keho kuolee, mutta hienojakoinen keho – mieli, taipumukset, halut, vaikutelmat ja karmalliset jäljet – ei välttämättä lakkaa olemasta fyysisen ruumiin mukana. Juuri tämä auttaa ymmärtämään jälleensyntymää.

Lue lisää

Meihin jää lukemattomien kokemusten ja tekojen muodostamia samskaroja eli vaikutelmia. Niistä syntyy taipumuksia ja haluja, jotka puolestaan ohjaavat ajattelua ja toimintaa. Kuoleman jälkeen nämä hienojakoiseen kehoon liittyvät vaikutukset seuraavat elävää olentoa, ja karma vaikuttaa siihen, millaiseen seuraavaan olemassaoloon hän syntyy.


Tapaavatko lapset vanhempansa tai puolisonsa kuoleman jälkeen- tämä ei ole aivan niin yksinkertaista vastausta kuin että kaikki läheiset menevät samaan paikkaan ja jatkavat siitä, mihin jäivät.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Meihin jää lukemattomien kokemusten ja tekojen muodostamia samskaroja eli vaikutelmia. Niistä syntyy taipumuksia ja haluja, jotka puolestaan ohjaavat ajattelua ja toimintaa. Kuoleman jälkeen nämä hienojakoiseen kehoon liittyvät vaikutukset seuraavat elävää olentoa, ja karma vaikuttaa siihen, millaiseen seuraavaan olemassaoloon hän syntyy.


Tapaavatko lapset vanhempansa tai puolisonsa kuoleman jälkeen- tämä ei ole aivan niin yksinkertaista vastausta kuin että kaikki läheiset menevät samaan paikkaan ja jatkavat siitä, mihin jäivät.

Lue lisää

Jos esimerkiksi isä kuolee, hänen sielunsa ei lakkaa olemasta. Hänen hienojakoinen kehonsa ja karmalliset taipumuksensa vaikuttavat siihen, mitä hänelle tapahtuu seuraavaksi. Sama koskee lasta, puolisoa ja myös eläintä. Sen vuoksi sama perhesuhde ei välttämättä jatku seuraavassa elämässä. Isä ei välttämättä synny uudelleen isäksi, puoliso puolisoksi eikä lapsi lapseksi.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että läheinen olisi kadonnut olemattomiin.
Jos Jumala on kaiken Luoja, kuten aloittaja itse uskoo, silloin Jumala tuntee jokaisen sielun täydellisesti. Me emme ehkä tiedä, missä läheisemme sielu tällä hetkellä on tai millaisen olemassaolon hän on saanut, mutta Jumalalle hän ei ole kadonnut.

Anonyymi00024 kirjoitti:

Jos esimerkiksi isä kuolee, hänen sielunsa ei lakkaa olemasta. Hänen hienojakoinen kehonsa ja karmalliset taipumuksensa vaikuttavat siihen, mitä hänelle tapahtuu seuraavaksi. Sama koskee lasta, puolisoa ja myös eläintä. Sen vuoksi sama perhesuhde ei välttämättä jatku seuraavassa elämässä. Isä ei välttämättä synny uudelleen isäksi, puoliso puolisoksi eikä lapsi lapseksi.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että läheinen olisi kadonnut olemattomiin.
Jos Jumala on kaiken Luoja, kuten aloittaja itse uskoo, silloin Jumala tuntee jokaisen sielun täydellisesti. Me emme ehkä tiedä, missä läheisemme sielu tällä hetkellä on tai millaisen olemassaolon hän on saanut, mutta Jumalalle hän ei ole kadonnut.

Lue lisää

Ja tässä tulee vielä yksi tärkeä asia: fyysisen ja hienojakoisen kehon kärsimys ei ole sama asia kuin sielun kärsimys. Hienojakoinen keho voi kokea surua, pelkoa, kaipuuta, nautintoa ja kärsimystä aivan kuten tämän elämän aikana mielessämme. Sielu itsessään on kuitenkin ikuinen ja turvassa. Se ei synny eikä kuole.
Tämän vuoksi myös ajatus "sieluani sattuu, kun isäni kuoli" voidaan ymmärtää hieman eri tavalla. Suru on todellista, mutta se tapahtuu mielen ja hienojakoisen kehon tasolla. Sielun syvin olemus ei ole tuhoutunut eikä haavoittunut.
Sama koskee niitä pieniä lemmikkilintuja, joita aloittaja edelleen kaipaa. Niiden kuolema ei tarkoittanut, että ne olisivat lakanneet olemasta. Myös eläimessä on ikuinen sielu.

Anonyymi00025 kirjoitti:

Ja tässä tulee vielä yksi tärkeä asia: fyysisen ja hienojakoisen kehon kärsimys ei ole sama asia kuin sielun kärsimys. Hienojakoinen keho voi kokea surua, pelkoa, kaipuuta, nautintoa ja kärsimystä aivan kuten tämän elämän aikana mielessämme. Sielu itsessään on kuitenkin ikuinen ja turvassa. Se ei synny eikä kuole.
Tämän vuoksi myös ajatus "sieluani sattuu, kun isäni kuoli" voidaan ymmärtää hieman eri tavalla. Suru on todellista, mutta se tapahtuu mielen ja hienojakoisen kehon tasolla. Sielun syvin olemus ei ole tuhoutunut eikä haavoittunut.
Sama koskee niitä pieniä lemmikkilintuja, joita aloittaja edelleen kaipaa. Niiden kuolema ei tarkoittanut, että ne olisivat lakanneet olemasta. Myös eläimessä on ikuinen sielu.

Lue lisää

Ehkä juuri tässä on lohdullinen ajatus: rakkaasi eivät tarvitse olla samassa paikassa kanssasi juuri nyt, jotta heidän olemassaolonsa olisi todellista. Heidän sielunsa jatkaa olemassaoloaan, ja Jumala tietää heidän matkansa.
.
Lopullinen päämäärä ei siis ole vain jälleennäkeminen jonkun tietyn henkilön kanssa yhdessä uudessa aineellisessa elämässä. Päämäärä on vapautua koko tästä kiertokulusta.

Anonyymi00026 kirjoitti:

Ehkä juuri tässä on lohdullinen ajatus: rakkaasi eivät tarvitse olla samassa paikassa kanssasi juuri nyt, jotta heidän olemassaolonsa olisi todellista. Heidän sielunsa jatkaa olemassaoloaan, ja Jumala tietää heidän matkansa.
.
Lopullinen päämäärä ei siis ole vain jälleennäkeminen jonkun tietyn henkilön kanssa yhdessä uudessa aineellisessa elämässä. Päämäärä on vapautua koko tästä kiertokulusta.

Lue lisää

Siksi sanoisin aloittajalle: älä ajattele, että kuolema teki isästäsi tyhjyyttä. Eikä rakkaus niitä pieniä lintujakaan kohtaan ollut turhaa. Sinä et ehkä tiedä, missä heidän matkansa kulkee nyt, mutta Jumala tietää, sillä yksikään sielu ei ole Hänelle kadonnut.

Anonyymi00027 kirjoitti:

Siksi sanoisin aloittajalle: älä ajattele, että kuolema teki isästäsi tyhjyyttä. Eikä rakkaus niitä pieniä lintujakaan kohtaan ollut turhaa. Sinä et ehkä tiedä, missä heidän matkansa kulkee nyt, mutta Jumala tietää, sillä yksikään sielu ei ole Hänelle kadonnut.

Lue lisää

Voi olla toki noin. Mutta se ei poista ahdistusta, eli sitä että ei enää KOSKAAN tapaa tietoisesti vanhempia, vaimoani, lemmikkilintuja ja ties keitä. He siis ovat lopullisesti kadonneet omasta kokemuspiiristäni?

Kaduttaa jo etukäteen miksi en osannut olla enemmän isän kanssa tekemisissä aikuisena, ja miksi en ottanut rakkaita lemmikkilintujani mukaan aikoinaan toiselle opiskelupaikkakunnalle (kuolivat opintojeni aikana). Äitini elää mutta on jo muistisairas ja satojen kilsojen päässä, ja työni sitoo aika tavalla.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Voi olla toki noin. Mutta se ei poista ahdistusta, eli sitä että ei enää KOSKAAN tapaa tietoisesti vanhempia, vaimoani, lemmikkilintuja ja ties keitä. He siis ovat lopullisesti kadonneet omasta kokemuspiiristäni?

Kaduttaa jo etukäteen miksi en osannut olla enemmän isän kanssa tekemisissä aikuisena, ja miksi en ottanut rakkaita lemmikkilintujani mukaan aikoinaan toiselle opiskelupaikkakunnalle (kuolivat opintojeni aikana). Äitini elää mutta on jo muistisairas ja satojen kilsojen päässä, ja työni sitoo aika tavalla.

Lue lisää

Erittäin voimakas kiintymys ei ole merkityksetön asia. Sitä voidaan tarkastella karmallisen sidoksen ja samskārojen näkökulmasta. Se ei kuitenkaan tarkoita varmuudella, että samat jīvat syntyvät seuraavassa elämässä samaan perheeseen. Mutta niin voi kuitenki olla.

Anonyymi00030 kirjoitti:

Erittäin voimakas kiintymys ei ole merkityksetön asia. Sitä voidaan tarkastella karmallisen sidoksen ja samskārojen näkökulmasta. Se ei kuitenkaan tarkoita varmuudella, että samat jīvat syntyvät seuraavassa elämässä samaan perheeseen. Mutta niin voi kuitenki olla.

Lue lisää

Jos kahden ihmisen tai elävän olennon välinen kiintymys on ollut suunnattoman voimakas, joskus heidän tiensä kohtaavat vielä jälleen. Voimakkaat kiintymykset ja niihin liittyvät samskārat eivät ole yhdentekeviä.
Jälleensyntymässä samat jīvat voivat joskus syntyä uudelleen samaan perheeseen tai muuten lähelle toisiaan. Mutta silloin suhde ei välttämättä ole enää sama: isäsi voisi olla seuraavassa elämässä esimerkiksi veljesi, poikasi tai joku muu läheisesi. Etkä välttämättä tunnistaisi häntä tietoisesti samaksi jīvaaksi.
Siksi en ajattelisi, että valtava rakkaus ja kiintymys tarkoittaisivat automaattisesti lopullista katoamista. Pikemminkin ongelma on siinä, ettemme voi tietää, miten karma ja seuraavat syntymät järjestävät nämä suhteet.
Ja ehkä juuri siksi sinun ei tarvitse ajatella, että isäsi tai muut rakkaasi ovat nyt yksinkertaisesti lakanneet olemasta sinulle. Heidän jīvansa ovat edelleen olemassa. Se, milloin ja millä tavalla tiet vielä kohtaavat, on asia, jota emme tässä elämässä pysty näkemään.

Anonyymi00031 kirjoitti:

Jos kahden ihmisen tai elävän olennon välinen kiintymys on ollut suunnattoman voimakas, joskus heidän tiensä kohtaavat vielä jälleen. Voimakkaat kiintymykset ja niihin liittyvät samskārat eivät ole yhdentekeviä.
Jälleensyntymässä samat jīvat voivat joskus syntyä uudelleen samaan perheeseen tai muuten lähelle toisiaan. Mutta silloin suhde ei välttämättä ole enää sama: isäsi voisi olla seuraavassa elämässä esimerkiksi veljesi, poikasi tai joku muu läheisesi. Etkä välttämättä tunnistaisi häntä tietoisesti samaksi jīvaaksi.
Siksi en ajattelisi, että valtava rakkaus ja kiintymys tarkoittaisivat automaattisesti lopullista katoamista. Pikemminkin ongelma on siinä, ettemme voi tietää, miten karma ja seuraavat syntymät järjestävät nämä suhteet.
Ja ehkä juuri siksi sinun ei tarvitse ajatella, että isäsi tai muut rakkaasi ovat nyt yksinkertaisesti lakanneet olemasta sinulle. Heidän jīvansa ovat edelleen olemassa. Se, milloin ja millä tavalla tiet vielä kohtaavat, on asia, jota emme tässä elämässä pysty näkemään.

Lue lisää

Eli jälleensyntymässä voi tapahtua niinkin, että samat jīvat syntyvät uudelleen samaan perheeseen ja että heidän tiensä kohtaavat jälleen. Mutta suhde ei välttämättä ole sama kuin tässä elämässä.

Eli jälleensyntyminen ei tarkoita sitä, että kaikki läheiset vain katoaisivat ikuisesti toisiltaan. Heidän suhteensa ja roolinsa voivat muuttua elämästä toiseen. Tärkeää on myös muistaa, että jīva itse ei kuole ruumiin mukana.
Siksi en ajattelisi, että isäsi, rakkaat lintusi ovat välttämättä lopullisesti kadonneet sinun olemassaolostasi. Me emme vain voi tietää, millaisia yhteyksiä ja jälleennäkemisiä tulevissa elämissä tapahtuu.

Toinen tarina - Lyhyesti SB (6. kirja, Citraketun tarina):

Kuningas Citraketu oli pitkään lapseton ja kärsi suuresti. Viisaiden siunauksesta hän sai vihdoin pojan, jota hän rakasti yli kaiken. Mustasukkaisten vaimojen juonien vuoksi lapsi kuitenkin myrkytettiin ja kuoli. Kuningas vaipui syvään suruun.

Viisaat Nārada ja Aṅgirā tulivat hänen luokseen ja herättivät pojan henkiin mystisellä voimalla. He pyysivät pojan sielua puhumaan vanhemmilleen.

Silloin sielu sanoi lapsen kautta:

“Kuinka voit kutsua itseäsi isäkseni ja häntä äidikseni?
Minulla on ollut lukemattomia isiä ja äitejä monissa elämissä.
Nämä sukulaisuudet ovat vain mayaa, ohimeneviä.”

Tämän opetuksen kautta Citraketu ymmärsi, että keho ja maalliset suhteet eivät ole sielun todellinen identiteetti. Hän luopui kiintymyksestään, sai hengellistä oivallusta ja kääntyi bhaktin eli Jumalalle omistautumisen tielle.

Tarinan ydin:
Sielu on ikuinen, mutta ruumiilliset suhteet ovat väliaikaisia. Kärsimys syntyy kiintymyksestä siihen, mikä ei ole pysyvää.

Anonyymi00033 kirjoitti:

Toinen tarina - Lyhyesti SB (6. kirja, Citraketun tarina):

Kuningas Citraketu oli pitkään lapseton ja kärsi suuresti. Viisaiden siunauksesta hän sai vihdoin pojan, jota hän rakasti yli kaiken. Mustasukkaisten vaimojen juonien vuoksi lapsi kuitenkin myrkytettiin ja kuoli. Kuningas vaipui syvään suruun.

Viisaat Nārada ja Aṅgirā tulivat hänen luokseen ja herättivät pojan henkiin mystisellä voimalla. He pyysivät pojan sielua puhumaan vanhemmilleen.

Silloin sielu sanoi lapsen kautta:

“Kuinka voit kutsua itseäsi isäkseni ja häntä äidikseni?
Minulla on ollut lukemattomia isiä ja äitejä monissa elämissä.
Nämä sukulaisuudet ovat vain mayaa, ohimeneviä.”

Tämän opetuksen kautta Citraketu ymmärsi, että keho ja maalliset suhteet eivät ole sielun todellinen identiteetti. Hän luopui kiintymyksestään, sai hengellistä oivallusta ja kääntyi bhaktin eli Jumalalle omistautumisen tielle.

Tarinan ydin:
Sielu on ikuinen, mutta ruumiilliset suhteet ovat väliaikaisia. Kärsimys syntyy kiintymyksestä siihen, mikä ei ole pysyvää.

Lue lisää

Citraketun tarina

Kuningas Citraketu hallitsi suurta valtakuntaa, mutta hänen elämänsä oli täynnä sisäistä kärsimystä, koska hänellä ei ollut lasta. Hänellä oli monta vaimoa, rikkautta ja valtaa, mutta silti hän koki elämänsä tyhjäksi. Tämä osoittaa jo alussa Bhāgavatamin perusajatuksen: ulkoinen menestys ei poista eksistentiaalista puutetta.

Viisas Aṅgirā Muni saapui hänen luokseen ja näki kuninkaan kärsimyksen. Hän antoi Citraketulle mahdollisuuden saada poika, mutta varoitti samalla, että liiallinen kiintymys tuo kärsimystä. Citraketu hyväksyi siunauksen.

Poika syntyi yhdelle kuningattarista, ja Citraketu kiintyi lapseen äärimmäisesti. Muut vaimot tulivat mustasukkaisiksi ja myrkyttivät lapsen. Kun lapsi kuoli, kuningas romahti täysin: hän menetti järkensä, tahtonsa ja elämänhalunsa.

Silloin viisaat Nārada ja Aṅgirā saapuivat paikalle. He eivät tulleet vain lohduttamaan, vaan herättämään ymmärryksen. Mystisen joogisen voiman avulla he kutsuivat lapsen sielun hetkeksi takaisin ruumiiseen ja pyysivät häntä puhumaan vanhemmilleen.

Sielu puhui lapsen muodossa, mutta täysin tietoisena:

“Kuka teistä on äitini ja kuka isäni?
Olen vaeltanut lukemattomissa kehoissa.
Minulla on ollut monia isiä ja äitejä.
Nämä suhteet syntyvät kehosta ja katoavat kehon mukana.
Ne ovat mayaa.”

Tämän jälkeen sielu poistui jälleen ruumiista. Kuningas Citraketu koki syvän sisäisen heräämisen. Hänen surunsa haihtui, ja hän ymmärsi, että hän oli rakastanut kehoa ja roolia, ei sielua. Hän luopui maallisesta kiintymyksestä ja omistautui hengelliselle polulle.

Filosofinen selitys
Sielu ja keho

Bhāgavatamin perusopetus on, että:

ātman (sielu) on ikuinen

deha (keho) on väliaikainen

Suhteet kuten isä, äiti ja lapsi kuuluvat kehoon, eivät sieluun. Kun sielu vaihtaa kehoa, myös roolit vaihtuvat.

Kiintymys (moha) ja kärsimys

Citraketun kärsimys ei syntynyt lapsen kuolemasta sinänsä, vaan:

hänen kiintymyksestään omistamiseen

hänen harhastaan, että lapsi “kuului” hänelle

Bhāgavatamin mukaan kärsimys syntyy, kun ihminen rakentaa identiteettinsä katoavan varaan.

Maya – suhteellinen todellisuus

Maya ei tarkoita, että maailma olisi olematon, vaan että:

se on väliaikainen

se näyttää pysyvältä, vaikka ei ole

Perhesuhteet ovat todellisia kokemuksina, mutta eivät lopullinen totuus sielusta.

Myötätunto ilman kiintymystä

Tarinan syvin opetus ei ole kylmyys, vaan:

Rakkaus ilman omistamista vapauttaa.

Bhakti-polulla ihminen oppii näkemään kaikki olennot Jumalan sieluina, ei “minun” ja “minun menetettynä”.

Miksi lapsi puhuu?

Symbolisesti totuus tulee:


egon ulkopuolelta

viattomasta muodosta

suoraan sielun tasolta

Ego ei kykene itse murtamaan omaa harhaansa.
Yhteenveto yhdellä lauseella

Citraketun tarina opettaa, että suru syntyy kiintymyksestä kehoon ja rooleihin, mutta vapaus syntyy, kun ihminen tunnistaa itsensä ja toiset ikuisina sieluina.


Alla vertaan Citraketun tarinan filosofiaa länsimaiseen ajatteluun ja sen jälkeen selitän miten sitä voi soveltaa arjessa. Pidän kielen selkeänä ja maanläheisenä.

Vertailu länsimaiseen filosofiaan
Plato

Platon erotti muuttuvan aistimaailman ja pysyvän todellisuuden (ideoiden maailma).

Bhāgavatam:
Keho ja roolit = maya (muuttuva)
Sielu = ikuinen

Platon:
Keho ja aistit = varjot luolassa
Totuus = näkymätön ja pysyvä

Citraketun pojan puhe vastaa Platonin luolavertausta: isä näkee varjon (”minun lapseni”), mutta totuus on syvemmällä.

Stoalaiset (Epiktetos, Marcus Aurelius)

Stoalaiset opettivat, että kärsimys syntyy siitä, että kiinnymme asioihin, joita emme voi hallita.

Lapsen elämä ja kuolema - ei kuninkaan vallassa

Kärsimys syntyy uskomuksesta: “Tämän ei olisi pitänyt tapahtua”

Marcus Aurelius kirjoitti:

“Olet menettänyt vain sen, mikä ei koskaan ollut sinun.”
Tämä on lähes suora vastine Bhāgavatamin ajatukselle: mikään keho ei ole omistettavissa.


Spinoza

Spinozan mukaan todellinen vapaus syntyy, kun ihminen ymmärtää asioiden välttämättömyyden osana kokonaisuutta.

Bhāgavatam: samsara ja karma

Spinoza: syy–seurausketju, jossa mikään ei tapahdu sattumalta

Citraketun vapautuminen ei tule tunteiden tukahduttamisesta, vaan ymmärtämisestä.

Existentialismi (Heidegger)

Anonyymi00034 kirjoitti:

Citraketun tarina

Kuningas Citraketu hallitsi suurta valtakuntaa, mutta hänen elämänsä oli täynnä sisäistä kärsimystä, koska hänellä ei ollut lasta. Hänellä oli monta vaimoa, rikkautta ja valtaa, mutta silti hän koki elämänsä tyhjäksi. Tämä osoittaa jo alussa Bhāgavatamin perusajatuksen: ulkoinen menestys ei poista eksistentiaalista puutetta.

Viisas Aṅgirā Muni saapui hänen luokseen ja näki kuninkaan kärsimyksen. Hän antoi Citraketulle mahdollisuuden saada poika, mutta varoitti samalla, että liiallinen kiintymys tuo kärsimystä. Citraketu hyväksyi siunauksen.

Poika syntyi yhdelle kuningattarista, ja Citraketu kiintyi lapseen äärimmäisesti. Muut vaimot tulivat mustasukkaisiksi ja myrkyttivät lapsen. Kun lapsi kuoli, kuningas romahti täysin: hän menetti järkensä, tahtonsa ja elämänhalunsa.

Silloin viisaat Nārada ja Aṅgirā saapuivat paikalle. He eivät tulleet vain lohduttamaan, vaan herättämään ymmärryksen. Mystisen joogisen voiman avulla he kutsuivat lapsen sielun hetkeksi takaisin ruumiiseen ja pyysivät häntä puhumaan vanhemmilleen.

Sielu puhui lapsen muodossa, mutta täysin tietoisena:

“Kuka teistä on äitini ja kuka isäni?
Olen vaeltanut lukemattomissa kehoissa.
Minulla on ollut monia isiä ja äitejä.
Nämä suhteet syntyvät kehosta ja katoavat kehon mukana.
Ne ovat mayaa.”

Tämän jälkeen sielu poistui jälleen ruumiista. Kuningas Citraketu koki syvän sisäisen heräämisen. Hänen surunsa haihtui, ja hän ymmärsi, että hän oli rakastanut kehoa ja roolia, ei sielua. Hän luopui maallisesta kiintymyksestä ja omistautui hengelliselle polulle.

Filosofinen selitys
Sielu ja keho

Bhāgavatamin perusopetus on, että:

ātman (sielu) on ikuinen

deha (keho) on väliaikainen

Suhteet kuten isä, äiti ja lapsi kuuluvat kehoon, eivät sieluun. Kun sielu vaihtaa kehoa, myös roolit vaihtuvat.

Kiintymys (moha) ja kärsimys

Citraketun kärsimys ei syntynyt lapsen kuolemasta sinänsä, vaan:

hänen kiintymyksestään omistamiseen

hänen harhastaan, että lapsi “kuului” hänelle

Bhāgavatamin mukaan kärsimys syntyy, kun ihminen rakentaa identiteettinsä katoavan varaan.

Maya – suhteellinen todellisuus

Maya ei tarkoita, että maailma olisi olematon, vaan että:

se on väliaikainen

se näyttää pysyvältä, vaikka ei ole

Perhesuhteet ovat todellisia kokemuksina, mutta eivät lopullinen totuus sielusta.

Myötätunto ilman kiintymystä

Tarinan syvin opetus ei ole kylmyys, vaan:

Rakkaus ilman omistamista vapauttaa.

Bhakti-polulla ihminen oppii näkemään kaikki olennot Jumalan sieluina, ei “minun” ja “minun menetettynä”.

Miksi lapsi puhuu?

Symbolisesti totuus tulee:


egon ulkopuolelta

viattomasta muodosta

suoraan sielun tasolta

Ego ei kykene itse murtamaan omaa harhaansa.
Yhteenveto yhdellä lauseella

Citraketun tarina opettaa, että suru syntyy kiintymyksestä kehoon ja rooleihin, mutta vapaus syntyy, kun ihminen tunnistaa itsensä ja toiset ikuisina sieluina.


Alla vertaan Citraketun tarinan filosofiaa länsimaiseen ajatteluun ja sen jälkeen selitän miten sitä voi soveltaa arjessa. Pidän kielen selkeänä ja maanläheisenä.

Vertailu länsimaiseen filosofiaan
Plato

Platon erotti muuttuvan aistimaailman ja pysyvän todellisuuden (ideoiden maailma).

Bhāgavatam:
Keho ja roolit = maya (muuttuva)
Sielu = ikuinen

Platon:
Keho ja aistit = varjot luolassa
Totuus = näkymätön ja pysyvä

Citraketun pojan puhe vastaa Platonin luolavertausta: isä näkee varjon (”minun lapseni”), mutta totuus on syvemmällä.

Stoalaiset (Epiktetos, Marcus Aurelius)

Stoalaiset opettivat, että kärsimys syntyy siitä, että kiinnymme asioihin, joita emme voi hallita.

Lapsen elämä ja kuolema - ei kuninkaan vallassa

Kärsimys syntyy uskomuksesta: “Tämän ei olisi pitänyt tapahtua”

Marcus Aurelius kirjoitti:

“Olet menettänyt vain sen, mikä ei koskaan ollut sinun.”
Tämä on lähes suora vastine Bhāgavatamin ajatukselle: mikään keho ei ole omistettavissa.


Spinoza

Spinozan mukaan todellinen vapaus syntyy, kun ihminen ymmärtää asioiden välttämättömyyden osana kokonaisuutta.

Bhāgavatam: samsara ja karma

Spinoza: syy–seurausketju, jossa mikään ei tapahdu sattumalta

Citraketun vapautuminen ei tule tunteiden tukahduttamisesta, vaan ymmärtämisestä.

Existentialismi (Heidegger)

Lue lisää

Citraketun tarina:
Lapsen sielu palaa hetkeksi kehoon ja puhuu tietoisuudesta käsin. Kuolema ei koske sielua, vain kehoa.

Sama opetus: kuolema on kehon tapahtuma, ei minuuden.

Anonyymi00035 kirjoitti:

Citraketun tarina:
Lapsen sielu palaa hetkeksi kehoon ja puhuu tietoisuudesta käsin. Kuolema ei koske sielua, vain kehoa.

Sama opetus: kuolema on kehon tapahtuma, ei minuuden.

Lue lisää

Silloin tietäjä sanoi: "Saarnaa tälle miehelle!". Ja silloin sielu alkoi saarnata, hän (lapsen muodossa).
Ja lapsi alkoi puhua kuin aikuinen, lyhennettynä, tiivistettynä näin:

"Miksi ihmeessä kutsut itseäsi isäkseni? Ja miksi hän kutsuu itseään äidikseni? Miksi luulet, että olen sinun poikasi? Kuinka monta poikaa sinulla oli, kun siirryit kehosta toiseen tässä maailmassa?
Minulla itselläni on ollut lukemattomia äitejä ja isiä. Mutta nämä suhteet ovat vain mayaa.

Kuinka monta poikaa sinulla oli, kun siirryit kehosta toiseen tässä maailmassa?
Minulla itselläni on ollut lukemattomia äitejä ja isiä. Mutta nämä suhteet ovat vain mayaa.

Pidätte minua kehona, mutta minulla ei ole mitään yhteistä tämän kehon kanssa. Olen ikuinen sielu."

Ja tämän jiva-saarnan kautta ...-tietoisuus heräsi kuninkaassa.

Kuvakin tästä.
https://back2godhead.com/wp-content/uploads/2012/12/119_1976_11-12-35-crop-1024x804.jpg

Anonyymi00036 kirjoitti:

Silloin tietäjä sanoi: "Saarnaa tälle miehelle!". Ja silloin sielu alkoi saarnata, hän (lapsen muodossa).
Ja lapsi alkoi puhua kuin aikuinen, lyhennettynä, tiivistettynä näin:

"Miksi ihmeessä kutsut itseäsi isäkseni? Ja miksi hän kutsuu itseään äidikseni? Miksi luulet, että olen sinun poikasi? Kuinka monta poikaa sinulla oli, kun siirryit kehosta toiseen tässä maailmassa?
Minulla itselläni on ollut lukemattomia äitejä ja isiä. Mutta nämä suhteet ovat vain mayaa.

Kuinka monta poikaa sinulla oli, kun siirryit kehosta toiseen tässä maailmassa?
Minulla itselläni on ollut lukemattomia äitejä ja isiä. Mutta nämä suhteet ovat vain mayaa.

Pidätte minua kehona, mutta minulla ei ole mitään yhteistä tämän kehon kanssa. Olen ikuinen sielu."

Ja tämän jiva-saarnan kautta ...-tietoisuus heräsi kuninkaassa.

Kuvakin tästä.
https://back2godhead.com/wp-content/uploads/2012/12/119_1976_11-12-35-crop-1024x804.jpg

Lue lisää

Kyllä, joskus samat perheenjäsenet voivat jälleensyntyä uudelleen samaan perheeseen tai ainakin kohdata toisensa uudelleen. Erityisen voimakas kiintymys ja vahvat karmalliset yhteydet voivat vaikuttaa siihen, että samojen jīvojen tiet kohtaavat jälleen.
Silloin suhde ei kuitenkaan välttämättä ole sama kuin tässä elämässä. Isäsi voisi syntyä uudelleen esimerkiksi veljeksesi, pojaksi tai muuksi läheiseksi ihmiseksi. Sama koskee puolisoa ja muitakin rakkaita.
Eli se, että ihminen kuolee, ei tarkoita välttämättä sitä, että hän olisi lopullisesti kadonnut sinun kokemuksesi piiristä. Jälleen kohtaaminen voi tapahtua, vaikka suhteen muoto olisi toinen. Emme vain voi tietää etukäteen, millä tavalla karma järjestää seuraavat kohtaamiset.

Kristinuskon totuus on täysin toinen, kuin mitä tuossa edellä on kuvattu.

"Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana ja jotka Jumala uudestisynnyttää Jumalan lapseksi pääsevät ikuiseen elämän. He elävät ikuisuudessa iankaikkisuus ruumiissa, jossa ei ole enää synnillisiä haluja ja himoja. He saavat uuden ruumiin ja elävät Jumalan ja Jeesuksen yhteydessä uudistetun maan päällä ikuisesti. Eivät he enää mene naimisiin, eivät he enää synnytä lapsia. Heillä ei ole enää sairautta, ei kuolemaa, ei kipua, ei murheita, vaan iankaikkinen ilo ja ihana seikkailu täydellisessä maassa."

EI OLE MITÄÄN MISTÄ PELASTUA!

Anonyymi00039 kirjoitti:

Kristinuskon totuus on täysin toinen, kuin mitä tuossa edellä on kuvattu.

"Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana ja jotka Jumala uudestisynnyttää Jumalan lapseksi pääsevät ikuiseen elämän. He elävät ikuisuudessa iankaikkisuus ruumiissa, jossa ei ole enää synnillisiä haluja ja himoja. He saavat uuden ruumiin ja elävät Jumalan ja Jeesuksen yhteydessä uudistetun maan päällä ikuisesti. Eivät he enää mene naimisiin, eivät he enää synnytä lapsia. Heillä ei ole enää sairautta, ei kuolemaa, ei kipua, ei murheita, vaan iankaikkinen ilo ja ihana seikkailu täydellisessä maassa."

EI OLE MITÄÄN MISTÄ PELASTUA!

Lue lisää

Kristinuskon totuus on täysin toinen, kuin mitä tuossa edellä on kuvattu.

"Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana ja jotka Jumala uudestisynnyttää Jumalan lapseksi pääsevät ikuiseen elämän. He elävät ikuisuudessa iankaikkisuus ruumiissa, jossa ei ole enää synnillisiä haluja ja himoja. He saavat uuden ruumiin ja elävät Jumalan ja Jeesuksen yhteydessä uudistetun maan päällä ikuisesti. Eivät he enää mene naimisiin, eivät he enää synnytä lapsia. Heillä ei ole enää sairautta, ei kuolemaa, ei kipua, ei murheita, vaan iankaikkinen ilo ja ihana seikkailu täydellisessä maassa."

EI OLE MITÄÄN MISTÄ PELASTUA!

Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.

Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.

Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.

KRISTINUSKONTO ON SEKOITTANUT KESKENÄÄN SELLAISET ASIAT KUIN SIELUN JA HIENOJAKOISEN KEHON, VAIKKA NE OVAT KOKONAAN ERI ASIOITA.
SIELU EI VOI KÄRSIÄ, KOSKA SE ON TURVASSA TOISESSA ULOTTUVUUDESSA.
HIENOJAKOINEN KEHO SEN SIJAAN VOI KÄRSIÄ JA NAUTTIA SEKÄ AINEELLISESSA MAAILMASSA ETTÄ ”PARATIISISSA JA HELVETISSÄ” JA MAAN PÄÄLLÄ.
KRISTINUSKONNON MUKAAN HIENOJAKOINEN KEHO ON KUITENKIN SIELU, VAIKKA TODELLISUUDESSA NÄMÄ OVAT KAKSI ERI ASIAA.

Hienojakoinen keho, joka kristinuskonnon mukaan on sielu, voi kärsiä kovin paljon ”helvetissä” ja nauttia ”paratiisissa”. Mutta sielu ei kärsi missään, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa, eikä sitä uhkaa mikään. Kärsimys kuuluu sekä fyysiseen kehoon että hienojakoiseen kehoon, mutta ei ikuiseen elävään olentoon eli sieluun.

Anonyymi00040 kirjoitti:

Kristinuskon totuus on täysin toinen, kuin mitä tuossa edellä on kuvattu.

"Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana ja jotka Jumala uudestisynnyttää Jumalan lapseksi pääsevät ikuiseen elämän. He elävät ikuisuudessa iankaikkisuus ruumiissa, jossa ei ole enää synnillisiä haluja ja himoja. He saavat uuden ruumiin ja elävät Jumalan ja Jeesuksen yhteydessä uudistetun maan päällä ikuisesti. Eivät he enää mene naimisiin, eivät he enää synnytä lapsia. Heillä ei ole enää sairautta, ei kuolemaa, ei kipua, ei murheita, vaan iankaikkinen ilo ja ihana seikkailu täydellisessä maassa."

EI OLE MITÄÄN MISTÄ PELASTUA!

Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.

Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.

Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.

KRISTINUSKONTO ON SEKOITTANUT KESKENÄÄN SELLAISET ASIAT KUIN SIELUN JA HIENOJAKOISEN KEHON, VAIKKA NE OVAT KOKONAAN ERI ASIOITA.
SIELU EI VOI KÄRSIÄ, KOSKA SE ON TURVASSA TOISESSA ULOTTUVUUDESSA.
HIENOJAKOINEN KEHO SEN SIJAAN VOI KÄRSIÄ JA NAUTTIA SEKÄ AINEELLISESSA MAAILMASSA ETTÄ ”PARATIISISSA JA HELVETISSÄ” JA MAAN PÄÄLLÄ.
KRISTINUSKONNON MUKAAN HIENOJAKOINEN KEHO ON KUITENKIN SIELU, VAIKKA TODELLISUUDESSA NÄMÄ OVAT KAKSI ERI ASIAA.

Hienojakoinen keho, joka kristinuskonnon mukaan on sielu, voi kärsiä kovin paljon ”helvetissä” ja nauttia ”paratiisissa”. Mutta sielu ei kärsi missään, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa, eikä sitä uhkaa mikään. Kärsimys kuuluu sekä fyysiseen kehoon että hienojakoiseen kehoon, mutta ei ikuiseen elävään olentoon eli sieluun.

Lue lisää

Psyyke ja sielu

Olemme jo puhuneet paljon sielusta edellisessä aiheessa, mutta jatketaan.
Siis yksityiskohtaisemmin siitä, mitä hienojakoinen keho on, koska on hyvin tärkeää ymmärtää erot, nähdä sielun ja hienojakoisen kehon väliset erot. Valitettavasti ihmiset sekoittavat usein nämä käsitteet. Esimerkiksi kun he sanovat, että "sieluun sattuu", he tarkoittavat sisäistä itseään. Mutta se ei ole sielu, se ei ole syvin rakenteemme. Psykologian, kuten näyttää, on tarkoitus tutkia sielua - psykologia kääntyy "sielun tuntemukseksi" - mutta sanan kirjaimellisessa merkityksessä se ei tutki sielua, vaan hienojakoista kehoa, psyykeä. Puhutaan siitä, mitä se (psyyke) edustaa. Myös aineellinen kulttuuri tutkii tätä ilmiötä. Ja on tietenkin perustavanlaatuinen ero sen henkisen käsityksen välillä, mitä hienojakoinen keho on, ja materialistisen käsityksen välillä. Materialistinen, tavanomainen, maallinen tiede katsoo, että psyykemme eli sisäinen hienojakoinen toimintamme on peräisin aivoista.

Toisin sanoen uskotaan, että tämä toiminta on korkeampaa hermostollista toimintaa. Heillä on tästä omat selkeät vahvistuksensa. He sanovat esimerkiksi, että jos vaikuttaa joihinkin aivojen osiin, jotkut emootiot vahvistuvat, tai päinvastoin, joitakin emootioita voi tukahduttaa. Väitetään, että he löysivät joitakin aivojen osia... muistin varastointi jne. Eli näyttää olevan tietty yhteys sisäisen hienovaraisen henkisen toimintamme ja tiettyjen fyysisten prosessien välillä. Se on todellakin totta, mutta tämä yhteys ei ole suora. Jos esimerkiksi otat ja lähetät...iskun televisioon, niin jonkun hetken ajan ruudulla kulkee viivoja. Eli nämä säteet television kaukosäätimessä, ne poikkeavat tuosta fyysisestä iskusta.

Mutta voit lyödä kovempaa, voit rikkoa television, eikä ohjelma pyöri lainkaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olemme tällä toiminnalla tuhonneet itse lähetyksen, koska niissä televisiovastaanottimissa, jotka toimivat kunnolla, se toimii normaalisti. Kyse on siis siitä, että televisio ei näytä meille ohjelmaa, vaan televisio on vain johdin. Itse ohjelma tai itse tieto muunnetaan toisesta lähteestä, joka on täysin kaukana. Samalla tavalla, vaikka näyttääkin siltä, että sisäinen henkinen toimintamme tulee aivoista. Itse asiassa se ei tule aivoista vaan aivojen kautta. Ja se tulee toisesta, hienovaraisemmasta taustalla olevasta rakenteesta, sielusta eli yksilöllisestä tietoisuudesta, josta puhuimme viime kerralla. Materialistit uskovat siis, että hienojakoinen keho eli psyyke syntyy aivoista. Niinpä luonnollisesti heidän yrityksensä vaikuttaa jotenkin psyykeen rajoittuvat myös tällaisiin aineellisiin keinoihin.

Jos henkilöllä on mielenterveyshäiriöitä, he suosittelevat esimerkiksi kemiallisia valmisteita tai injektioita, jotka joko stimuloivat häntä, jos hän on hyvin estynyt, tai päinvastoin rauhoittavat häntä, jos hän on liian kiihtynyt. Eli meillä on sellaisia käsityksiä psyykestä, että se on aineellisen ruumiin sukupolvi. Ja siksi vaikutus siihen, psyykeen, tulee myös aineellisten asioiden kautta. Henkiset lähteet, samat Vedat, joihin me tukeudumme, sanovat jotain muuta: hienojakoinen keho ei ole aivojen tuote, vaan se on sielun varjo. Eli tämän henkisen hiukkasen varjo, kun sielu projisoi tietoisuutensa materiaan. Tämä sielun tietoisuus, joka on hiukan, sanotaanko, materian saastuttama tai täynnä joitakin aineellisia ideoita, haluja, havaintoja, on vain hienojakoinen keho.

Tämä on niin sanotun vaihtoehtoisen psykologian perusta, joka on nykyään muotitermi. Vaihtoehto on se, että tämä hienojakoinen keho ei synny fyysisestä elimestä, ei aivoista, vaan sielusta, eli suoraan päinvastainen ajatus. Ja niinpä luonnollisesti vaikutus tähän meidän hienojakoiseen psyykeemme, hienojakoiseen kehoon, tulee toiselta puolelta. Ei joidenkin fyysisten osien, joidenkin kemiallisten elementtien kautta, vaan itse sieluun kohdistuvan vaikutuksen kautta: henkisen tiedon, henkisen harjoittelun kautta tietoisuudessa, rakenteen syvyydessä tapahtuu tiettyjä korjauksia. Ja sen seurauksena tapahtuu positiivisia muutoksia pinnallisella tasolla tämän psyyken alueella. ...yksityiskohtaisemmin siitä, millaisia kokeita hienojakoisella keholla tehdään nykyaikaisen tieteen alalla ja miten se voidaan selittää vedalaisen käsityksen näkökulmasta.

--------------

Anonyymi00041 kirjoitti:

Psyyke ja sielu

Olemme jo puhuneet paljon sielusta edellisessä aiheessa, mutta jatketaan.
Siis yksityiskohtaisemmin siitä, mitä hienojakoinen keho on, koska on hyvin tärkeää ymmärtää erot, nähdä sielun ja hienojakoisen kehon väliset erot. Valitettavasti ihmiset sekoittavat usein nämä käsitteet. Esimerkiksi kun he sanovat, että "sieluun sattuu", he tarkoittavat sisäistä itseään. Mutta se ei ole sielu, se ei ole syvin rakenteemme. Psykologian, kuten näyttää, on tarkoitus tutkia sielua - psykologia kääntyy "sielun tuntemukseksi" - mutta sanan kirjaimellisessa merkityksessä se ei tutki sielua, vaan hienojakoista kehoa, psyykeä. Puhutaan siitä, mitä se (psyyke) edustaa. Myös aineellinen kulttuuri tutkii tätä ilmiötä. Ja on tietenkin perustavanlaatuinen ero sen henkisen käsityksen välillä, mitä hienojakoinen keho on, ja materialistisen käsityksen välillä. Materialistinen, tavanomainen, maallinen tiede katsoo, että psyykemme eli sisäinen hienojakoinen toimintamme on peräisin aivoista.

Toisin sanoen uskotaan, että tämä toiminta on korkeampaa hermostollista toimintaa. Heillä on tästä omat selkeät vahvistuksensa. He sanovat esimerkiksi, että jos vaikuttaa joihinkin aivojen osiin, jotkut emootiot vahvistuvat, tai päinvastoin, joitakin emootioita voi tukahduttaa. Väitetään, että he löysivät joitakin aivojen osia... muistin varastointi jne. Eli näyttää olevan tietty yhteys sisäisen hienovaraisen henkisen toimintamme ja tiettyjen fyysisten prosessien välillä. Se on todellakin totta, mutta tämä yhteys ei ole suora. Jos esimerkiksi otat ja lähetät...iskun televisioon, niin jonkun hetken ajan ruudulla kulkee viivoja. Eli nämä säteet television kaukosäätimessä, ne poikkeavat tuosta fyysisestä iskusta.

Mutta voit lyödä kovempaa, voit rikkoa television, eikä ohjelma pyöri lainkaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olemme tällä toiminnalla tuhonneet itse lähetyksen, koska niissä televisiovastaanottimissa, jotka toimivat kunnolla, se toimii normaalisti. Kyse on siis siitä, että televisio ei näytä meille ohjelmaa, vaan televisio on vain johdin. Itse ohjelma tai itse tieto muunnetaan toisesta lähteestä, joka on täysin kaukana. Samalla tavalla, vaikka näyttääkin siltä, että sisäinen henkinen toimintamme tulee aivoista. Itse asiassa se ei tule aivoista vaan aivojen kautta. Ja se tulee toisesta, hienovaraisemmasta taustalla olevasta rakenteesta, sielusta eli yksilöllisestä tietoisuudesta, josta puhuimme viime kerralla. Materialistit uskovat siis, että hienojakoinen keho eli psyyke syntyy aivoista. Niinpä luonnollisesti heidän yrityksensä vaikuttaa jotenkin psyykeen rajoittuvat myös tällaisiin aineellisiin keinoihin.

Jos henkilöllä on mielenterveyshäiriöitä, he suosittelevat esimerkiksi kemiallisia valmisteita tai injektioita, jotka joko stimuloivat häntä, jos hän on hyvin estynyt, tai päinvastoin rauhoittavat häntä, jos hän on liian kiihtynyt. Eli meillä on sellaisia käsityksiä psyykestä, että se on aineellisen ruumiin sukupolvi. Ja siksi vaikutus siihen, psyykeen, tulee myös aineellisten asioiden kautta. Henkiset lähteet, samat Vedat, joihin me tukeudumme, sanovat jotain muuta: hienojakoinen keho ei ole aivojen tuote, vaan se on sielun varjo. Eli tämän henkisen hiukkasen varjo, kun sielu projisoi tietoisuutensa materiaan. Tämä sielun tietoisuus, joka on hiukan, sanotaanko, materian saastuttama tai täynnä joitakin aineellisia ideoita, haluja, havaintoja, on vain hienojakoinen keho.

Tämä on niin sanotun vaihtoehtoisen psykologian perusta, joka on nykyään muotitermi. Vaihtoehto on se, että tämä hienojakoinen keho ei synny fyysisestä elimestä, ei aivoista, vaan sielusta, eli suoraan päinvastainen ajatus. Ja niinpä luonnollisesti vaikutus tähän meidän hienojakoiseen psyykeemme, hienojakoiseen kehoon, tulee toiselta puolelta. Ei joidenkin fyysisten osien, joidenkin kemiallisten elementtien kautta, vaan itse sieluun kohdistuvan vaikutuksen kautta: henkisen tiedon, henkisen harjoittelun kautta tietoisuudessa, rakenteen syvyydessä tapahtuu tiettyjä korjauksia. Ja sen seurauksena tapahtuu positiivisia muutoksia pinnallisella tasolla tämän psyyken alueella. ...yksityiskohtaisemmin siitä, millaisia kokeita hienojakoisella keholla tehdään nykyaikaisen tieteen alalla ja miten se voidaan selittää vedalaisen käsityksen näkökulmasta.

--------------

Lue lisää

Hienojakoinen keho ja fyysinen keho

Esimerkiksi erikoiskameran, niin sanotun Kirlian elektronisen valokuvauksen avulla voidaan kuvata henkilön auraa tai tätä hienojakoista kehoa. Ja jos ihminen on tällaisessa hieman rentoutuneessa tilassa tai ehkä hän on syvästi rentoutunut, hänen hienojakoisessa kehossaan voi olla tällaisia aukkoja. Se ei ole täysin, ei tiivis. Ja silloin ihmistä kehotetaan keskittymään. Sanotaan, että hänen sormensa on kuvattu, ja aura keskeytyy pienellä katkoviivalla. Nyt hänelle ehdotetaan, että hän keskittyisi ja keskittyisi, katsoisi sormeaan, ja sen jälkeen jonkin ajan kuluttua valokuva otetaan uudelleen. Jo tämä pistemäinen aura, se kiristyy, eli siitä tulee tiheämpi, vahvempi, ilman näitä reikiä. Vielä suurempia vaikutuksia oli silloin, kun ihmiset eivät vain keskittäneet mieltään, vaan lisäsivät tähän meditaatioon henkisen elementin.


Hienoainekehon tilan ja fyysisen kehon välinen yhteys on ilmeinen. Näemme, että jos ihminen on peloissaan tai jos hän saa hyvin kielteisiä uutisia, järkyttäviä uutisia, hän saa sydänkohtauksen, tai muuta sellaista. Eli miten tämä hienovaraisen kehon tila voi vaikuttaa negatiivisesti fyysiseen kehoon. Henkilö voi esimerkiksi kuulla jotain ja muuttua kalpeaksi jne. Eli fyysiset prosessit ovat riippuvaisia hienovaraisista prosesseista, jotka tapahtuvat psyykessämme. Vastaavasti jos päinvastoin koemme myönteisiä tunteita, jos hienojakoinen kehomme on täynnä jotakin myönteistä tietoa, niin se vaikuttaa luonnollisesti myönteisesti myös fyysiseen tilaan.

-------------------------

hienojakoisessa kehossamme on jonkinlaisia uria tai kanavia, joita kutsutaan samskaroiksi. Niitä kutsutaan myös termillä karma-vasana. Toisin sanoen ne ovat kanavia kuin jokien uomat... kuten vesi virtaa jokiuomaa pitkin tiettyyn suuntaan, samalla tavalla ajatustemme energia, halujemme energia virtaa näitä hienovaraisia samskaroja tai karma-vasanoja pitkin. Tätä kutsutaan stereotyyppiseksi ajatteluksi tai psyykemme erityispiirteeksi. Näitä asioita on melko vaikea muuttaa. Koska nämä karma-vasanat, nämä lovet hienovaraisessa kehossa, ovat syntyneet menneen toimintamme seurauksena. Aivan kuten jos tielle muodostuu ura tai uurre. Jos pyörä joutuu tuohon uraan, siitä on hyvin vaikea päästä pois. Samalla tavalla, kun ihminen tekee samoja tekoja monta kertaa, siitä tulee tapa. Ja tämä tapa ilmaista, ajatella, toivoa, liikkua tietyllä tavalla tarkoittaa, että hienokehoon syntyy rata, ura, jota pitkin ajatustemme ja toiveidemme energia liikkuu. Tällaisia stereotypioita.

Anonyymi00042 kirjoitti:

Hienojakoinen keho ja fyysinen keho

Esimerkiksi erikoiskameran, niin sanotun Kirlian elektronisen valokuvauksen avulla voidaan kuvata henkilön auraa tai tätä hienojakoista kehoa. Ja jos ihminen on tällaisessa hieman rentoutuneessa tilassa tai ehkä hän on syvästi rentoutunut, hänen hienojakoisessa kehossaan voi olla tällaisia aukkoja. Se ei ole täysin, ei tiivis. Ja silloin ihmistä kehotetaan keskittymään. Sanotaan, että hänen sormensa on kuvattu, ja aura keskeytyy pienellä katkoviivalla. Nyt hänelle ehdotetaan, että hän keskittyisi ja keskittyisi, katsoisi sormeaan, ja sen jälkeen jonkin ajan kuluttua valokuva otetaan uudelleen. Jo tämä pistemäinen aura, se kiristyy, eli siitä tulee tiheämpi, vahvempi, ilman näitä reikiä. Vielä suurempia vaikutuksia oli silloin, kun ihmiset eivät vain keskittäneet mieltään, vaan lisäsivät tähän meditaatioon henkisen elementin.


Hienoainekehon tilan ja fyysisen kehon välinen yhteys on ilmeinen. Näemme, että jos ihminen on peloissaan tai jos hän saa hyvin kielteisiä uutisia, järkyttäviä uutisia, hän saa sydänkohtauksen, tai muuta sellaista. Eli miten tämä hienovaraisen kehon tila voi vaikuttaa negatiivisesti fyysiseen kehoon. Henkilö voi esimerkiksi kuulla jotain ja muuttua kalpeaksi jne. Eli fyysiset prosessit ovat riippuvaisia hienovaraisista prosesseista, jotka tapahtuvat psyykessämme. Vastaavasti jos päinvastoin koemme myönteisiä tunteita, jos hienojakoinen kehomme on täynnä jotakin myönteistä tietoa, niin se vaikuttaa luonnollisesti myönteisesti myös fyysiseen tilaan.

-------------------------

hienojakoisessa kehossamme on jonkinlaisia uria tai kanavia, joita kutsutaan samskaroiksi. Niitä kutsutaan myös termillä karma-vasana. Toisin sanoen ne ovat kanavia kuin jokien uomat... kuten vesi virtaa jokiuomaa pitkin tiettyyn suuntaan, samalla tavalla ajatustemme energia, halujemme energia virtaa näitä hienovaraisia samskaroja tai karma-vasanoja pitkin. Tätä kutsutaan stereotyyppiseksi ajatteluksi tai psyykemme erityispiirteeksi. Näitä asioita on melko vaikea muuttaa. Koska nämä karma-vasanat, nämä lovet hienovaraisessa kehossa, ovat syntyneet menneen toimintamme seurauksena. Aivan kuten jos tielle muodostuu ura tai uurre. Jos pyörä joutuu tuohon uraan, siitä on hyvin vaikea päästä pois. Samalla tavalla, kun ihminen tekee samoja tekoja monta kertaa, siitä tulee tapa. Ja tämä tapa ilmaista, ajatella, toivoa, liikkua tietyllä tavalla tarkoittaa, että hienokehoon syntyy rata, ura, jota pitkin ajatustemme ja toiveidemme energia liikkuu. Tällaisia stereotypioita.

Lue lisää

Kaiken tämän muuttaminen on hyvin vaikeaa, mutta se on mahdollista, se tapahtuu sisältäpäin prosessin kautta, kun ihminen henkisen harjoituksen kautta, henkisen prosessin kautta on vuorovaikutuksessa korkeamman, henkisen energian kanssa, vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa. Ja nyt tämä henkinen energia tulee tänne, ja hienojakoinen keho alkaa muuttua positiivisesti. Nyt voimme kyntää sitä hieman eri tavalla. Nyt tulee muita ajatuksia, muita haluja, kaikki on hieman erilaista. On olemassa sellainen prosessi kuin henkinen vihkimys, vihkimys nimeltä diksha. Se on niin tärkeä lovi hienojakoisessa kehossa, kun oppilas on valmis, opettaja vihkii hänet, antaa hänelle initiaation. Tämä on eräänlainen henkinen impulssi, jonka seurauksena elävä olento alkaa tuntea enemmän taipumusta henkiseen elämään, henkiseen sfääriin, ja päinvastoin aineelliset kiintymykset, aineelliset halut heikkenevät.

--------------------


Mitä tarkoittaa samskara?

Sillä sanalla on kaksi eri merkitystä:
Samskara
1) puhdistusriitti Veda-yhteiskunnassa;
2) tämän elämän tai aiempien inkarnaatioiden aikana hankitut tavat ja käsitykset.
Samskarat ovat hienovaraisia "painaumia" (vaikutelmia), jotka jäävät mielen aineeseen (sanskritiksi "chitta"). Näin tapahtuu aina, kun suoritamme toiminnan tietoisesti. Nämä vaikutelmat eivät ole muistoja. Muistot muodostuvat vaikutelmista, aivan kuten valokuva kehittyy negatiivista. Meillä on taipumus säilyttää muistot, jotka ovat muodostuneet viimeaikaisista (suhteellisen tuoreista) vaikutelmista. Meille on kuitenkin annettu lukemattomia vaikutelmia (samskaroja), jotka ovat muodostuneet monien elämien aikana. Useimmat näistä vaikutelmista eivät enää kanna niihin liittyviä muistoja. Toisin sanoen, meihin vaikuttavat vaikutelmat (samskarat) monista elämistä, mutta emme yleensä tiedä, miten tai miksi ne vaikuttavat meihin, koska meillä ei ole muistoja teoista, jotka aiheuttivat nämä vaikutelmat.

On välttämätöntä voittaa kaikki samskarat, jotka pitävät mielemme ennakkoluulojen ja epäluottamuksen vallassa.

Samskaran vaikutusta kutsutaan nimellä "vasana". Vasanat ovat vaikutelmien (samskarojen) muodostamia taipumuksia tai kallistumia. Ne ovat haluja ja tunteita. Toisin kuin samskarat, vasanat (taipumukset) on helppo tunnistaa. Taipumukset (vasanat) synnyttävät mentaalisia malleja (vritti). Ajattelumme motivoituu näistä taipumuksista. Toisin sanoen ajattelemme vahvistaaksemme tunteitamme (haluja jne.). Nämä mielenmallit muokkaavat taipumuksiamme ja asenteitamme.

Lopuksi mentaaliset mallit (vritti) johtavat toimintaan. Toisin sanoen, me toimimme (karma), koska mielemme kehottaa meitä (vritti) toimimaan, koska näin saamme aikaisempien tekojen mieleen jättämistä vaikutelmista (samskara) syntyneet toiveemme (vasana) toteutumaan.

Karman kiertokululla ei ole alkua. Ei ole olemassa "ensimmäistä tekoa", jonka kautta karman pyörä alkoi pyöriä, tai tämä "ensimmäinen teko" viittaa tilaan, joka on aika-avaruusjatkumon ulkopuolella.
Jos samskarat ovat äärettömiä, miten voimme hallita niitä? Itse asiassa emme voi kontrolloida menneitä samskarojamme, sillä ne ovat syntyneet automaattisesti menneiden tekojemme seurauksena. Pikemminkin meidän pitäisi kysyä, miten voimme estää samskaroita hallitsemasta meitä. Kunkin idän koulukunnan kannattajat pitävät omia menetelmiään tehokkaimpina, ja jotkut puhuvat "polkujen synteesistä".

Kaikki elävät olennot syntyvät dualismissa, illuusiossa, pyrkien miellyttäviin asioihin ja välttäen epämiellyttäviä asioita. Abhinivesha tarkoittaa pakkoa, näitä jatkuvia halun stereotypioita. Vriti on siis abhinivesha, ajatusten ja halujen pakkomielteiset stereotypiat, jotka oikeuttavat minut. Jos minulla on esimerkiksi huonoja tapoja, huonoja taipumuksia, mieleni ajatuksen pitäisi taistella niitä vastaan. Mutta jos olen ehdollistunut sielu, niin sen sijaan, että taistelisin niitä vastaan, oikeutan ne.

-----------------------

Anonyymi00043 kirjoitti:

Kaiken tämän muuttaminen on hyvin vaikeaa, mutta se on mahdollista, se tapahtuu sisältäpäin prosessin kautta, kun ihminen henkisen harjoituksen kautta, henkisen prosessin kautta on vuorovaikutuksessa korkeamman, henkisen energian kanssa, vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa. Ja nyt tämä henkinen energia tulee tänne, ja hienojakoinen keho alkaa muuttua positiivisesti. Nyt voimme kyntää sitä hieman eri tavalla. Nyt tulee muita ajatuksia, muita haluja, kaikki on hieman erilaista. On olemassa sellainen prosessi kuin henkinen vihkimys, vihkimys nimeltä diksha. Se on niin tärkeä lovi hienojakoisessa kehossa, kun oppilas on valmis, opettaja vihkii hänet, antaa hänelle initiaation. Tämä on eräänlainen henkinen impulssi, jonka seurauksena elävä olento alkaa tuntea enemmän taipumusta henkiseen elämään, henkiseen sfääriin, ja päinvastoin aineelliset kiintymykset, aineelliset halut heikkenevät.

--------------------


Mitä tarkoittaa samskara?

Sillä sanalla on kaksi eri merkitystä:
Samskara
1) puhdistusriitti Veda-yhteiskunnassa;
2) tämän elämän tai aiempien inkarnaatioiden aikana hankitut tavat ja käsitykset.
Samskarat ovat hienovaraisia "painaumia" (vaikutelmia), jotka jäävät mielen aineeseen (sanskritiksi "chitta"). Näin tapahtuu aina, kun suoritamme toiminnan tietoisesti. Nämä vaikutelmat eivät ole muistoja. Muistot muodostuvat vaikutelmista, aivan kuten valokuva kehittyy negatiivista. Meillä on taipumus säilyttää muistot, jotka ovat muodostuneet viimeaikaisista (suhteellisen tuoreista) vaikutelmista. Meille on kuitenkin annettu lukemattomia vaikutelmia (samskaroja), jotka ovat muodostuneet monien elämien aikana. Useimmat näistä vaikutelmista eivät enää kanna niihin liittyviä muistoja. Toisin sanoen, meihin vaikuttavat vaikutelmat (samskarat) monista elämistä, mutta emme yleensä tiedä, miten tai miksi ne vaikuttavat meihin, koska meillä ei ole muistoja teoista, jotka aiheuttivat nämä vaikutelmat.

On välttämätöntä voittaa kaikki samskarat, jotka pitävät mielemme ennakkoluulojen ja epäluottamuksen vallassa.

Samskaran vaikutusta kutsutaan nimellä "vasana". Vasanat ovat vaikutelmien (samskarojen) muodostamia taipumuksia tai kallistumia. Ne ovat haluja ja tunteita. Toisin kuin samskarat, vasanat (taipumukset) on helppo tunnistaa. Taipumukset (vasanat) synnyttävät mentaalisia malleja (vritti). Ajattelumme motivoituu näistä taipumuksista. Toisin sanoen ajattelemme vahvistaaksemme tunteitamme (haluja jne.). Nämä mielenmallit muokkaavat taipumuksiamme ja asenteitamme.

Lopuksi mentaaliset mallit (vritti) johtavat toimintaan. Toisin sanoen, me toimimme (karma), koska mielemme kehottaa meitä (vritti) toimimaan, koska näin saamme aikaisempien tekojen mieleen jättämistä vaikutelmista (samskara) syntyneet toiveemme (vasana) toteutumaan.

Karman kiertokululla ei ole alkua. Ei ole olemassa "ensimmäistä tekoa", jonka kautta karman pyörä alkoi pyöriä, tai tämä "ensimmäinen teko" viittaa tilaan, joka on aika-avaruusjatkumon ulkopuolella.
Jos samskarat ovat äärettömiä, miten voimme hallita niitä? Itse asiassa emme voi kontrolloida menneitä samskarojamme, sillä ne ovat syntyneet automaattisesti menneiden tekojemme seurauksena. Pikemminkin meidän pitäisi kysyä, miten voimme estää samskaroita hallitsemasta meitä. Kunkin idän koulukunnan kannattajat pitävät omia menetelmiään tehokkaimpina, ja jotkut puhuvat "polkujen synteesistä".

Kaikki elävät olennot syntyvät dualismissa, illuusiossa, pyrkien miellyttäviin asioihin ja välttäen epämiellyttäviä asioita. Abhinivesha tarkoittaa pakkoa, näitä jatkuvia halun stereotypioita. Vriti on siis abhinivesha, ajatusten ja halujen pakkomielteiset stereotypiat, jotka oikeuttavat minut. Jos minulla on esimerkiksi huonoja tapoja, huonoja taipumuksia, mieleni ajatuksen pitäisi taistella niitä vastaan. Mutta jos olen ehdollistunut sielu, niin sen sijaan, että taistelisin niitä vastaan, oikeutan ne.

-----------------------

Lue lisää

EI OLE MITÄÄN MISTÄ PELASTUA!

Anonyymi00044 kirjoitti:

EI OLE MITÄÄN MISTÄ PELASTUA!

Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.

Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.

Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.

Anonyymi00045 kirjoitti:

Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.

Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.

Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.

Lue lisää

Sanskritissa on useita sanoja, jotka tarkoittavat sielua. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva kuuluu indoeurooppalaiseen sanastoon ja liittyy moniin samankaltaisiin sanoihin.


Sanskritissa on itse asiassa useita sanoja sielulle. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva on indoeurooppalaista alkuperää ja liittyy esimerkiksi slaavilaisiin sanoihin kuten “elämä” ja “elää”. Näin jīva viittaa sieluun elämän hiukkasena, elävänä periaatteena.

Anonyymi00046 kirjoitti:

Sanskritissa on useita sanoja, jotka tarkoittavat sielua. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva kuuluu indoeurooppalaiseen sanastoon ja liittyy moniin samankaltaisiin sanoihin.


Sanskritissa on itse asiassa useita sanoja sielulle. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva on indoeurooppalaista alkuperää ja liittyy esimerkiksi slaavilaisiin sanoihin kuten “elämä” ja “elää”. Näin jīva viittaa sieluun elämän hiukkasena, elävänä periaatteena.

Lue lisää

Toinen nimitys sielulle on ātman. Se tarkoittaa itseyttä – “minää”. Ātman viittaa itsetietoisuuteen, kokemukseen “minä olen, minä olen olemassa”. Se on olemuksemme ydin, persoonallisuutemme syvin keskus.

Ne elämät, joita elämme jälleensyntymien eli reinkarnaation kautta, ovat kuin lukemattomia unia, joita sielu näkee. Tästä herää kysymys: kuka jää, kuka näkee nämä unet? Juuri sana ātman viittaa tähän kaikkein syvimpään, rakkaimpaan osaan meissä – todelliseen minään.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Toinen nimitys sielulle on ātman. Se tarkoittaa itseyttä – “minää”. Ātman viittaa itsetietoisuuteen, kokemukseen “minä olen, minä olen olemassa”. Se on olemuksemme ydin, persoonallisuutemme syvin keskus.

Ne elämät, joita elämme jälleensyntymien eli reinkarnaation kautta, ovat kuin lukemattomia unia, joita sielu näkee. Tästä herää kysymys: kuka jää, kuka näkee nämä unet? Juuri sana ātman viittaa tähän kaikkein syvimpään, rakkaimpaan osaan meissä – todelliseen minään.

Lue lisää

sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

Anonyymi00048 kirjoitti:

sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

Lue lisää

sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

Jos fotoni on osa auringonvaloa, samoin sielu on osa tietoisuuden valoa. Siksi sielu on tietoisuuden hiukkanen, ja tietoisuuden ominaisuus on, että se on kuolematon. Lisäksi tietoisuudelle on ominaista se, että se samaistuu siihen todellisuuteen, jossa se kulloinkin sijaitsee.

Anonyymi00049 kirjoitti:

sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

Jos fotoni on osa auringonvaloa, samoin sielu on osa tietoisuuden valoa. Siksi sielu on tietoisuuden hiukkanen, ja tietoisuuden ominaisuus on, että se on kuolematon. Lisäksi tietoisuudelle on ominaista se, että se samaistuu siihen todellisuuteen, jossa se kulloinkin sijaitsee.

Lue lisää

Ātman ei itse toimi eikä muutu. Se on puhdas tietoisuus, todistaja.
Prakṛti toimii: keho, aistit, mieli ja ajatukset ovat luonnon toimintaa.
Ihminen kokee kuitenkin: “Minä teen.” Tätä pidetään tietämättömyyden seurauksena, kun tietoisuus samaistuu kehoon ja mieleen.
Bhagavad Gita 13. luvussa tätä kuvataan niin, että kṣetra-jña (kentän tuntija) on eri asia kuin kṣetra (keho–mieli–luonnon kenttä).
Sankhya Karikassa vastaava ajatus on, että puruṣa on passiivinen todistaja, kun taas prakṛti suorittaa kaiken toiminnan.

Anonyymi00050 kirjoitti:

Ātman ei itse toimi eikä muutu. Se on puhdas tietoisuus, todistaja.
Prakṛti toimii: keho, aistit, mieli ja ajatukset ovat luonnon toimintaa.
Ihminen kokee kuitenkin: “Minä teen.” Tätä pidetään tietämättömyyden seurauksena, kun tietoisuus samaistuu kehoon ja mieleen.
Bhagavad Gita 13. luvussa tätä kuvataan niin, että kṣetra-jña (kentän tuntija) on eri asia kuin kṣetra (keho–mieli–luonnon kenttä).
Sankhya Karikassa vastaava ajatus on, että puruṣa on passiivinen todistaja, kun taas prakṛti suorittaa kaiken toiminnan.

Lue lisää

En siis sanoisi:

“Sielu ei osallistu mihinkään.”

Vaan:

“Sielu ei ole aineellisen luonnon toiminnan tuottama eikä sen todellinen olemus ole aineellisen toiminnan alainen. Sielu toimii tahtovana, kokevana persoonana, mutta samaistuessaan māyāan se kuvittelee olevansa aineellisen luonnon itsenäinen tekijä.”

Anonyymi00051 kirjoitti:

En siis sanoisi:

“Sielu ei osallistu mihinkään.”

Vaan:

“Sielu ei ole aineellisen luonnon toiminnan tuottama eikä sen todellinen olemus ole aineellisen toiminnan alainen. Sielu toimii tahtovana, kokevana persoonana, mutta samaistuessaan māyāan se kuvittelee olevansa aineellisen luonnon itsenäinen tekijä.”

Lue lisää

Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.

Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.

Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.

Lue lisää

On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.

Anonyymi00053 kirjoitti:

On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.

Lue lisää

Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

SE O TURVASSA. SITÄ EI PIDÄ PELASTAA!

Anonyymi00054 kirjoitti:

Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

SE O TURVASSA. SITÄ EI PIDÄ PELASTAA!

Jos perisynti ymmärretään niin, että ihminen on moraalisesti jonkun kanta-isän teosta, se näyttää olevan ristiriidassa tavallisen oikeudenmukaisuuskäsityksen kanssa. Normaalisti vastuu kuuluu sille, joka teon tekee.

Kriitikot, kuten Heikki Räisänen, ovat huomauttaneet, että oppi voi joillekin ihmisille synnyttää tarpeetonta syyllisyyttä tai kokemuksen perustavanlaatuisesta kelvottomuudesta. Tällöin uskonto saattaa ensin luoda ongelman ja sitten tarjota siihen ratkaisun.

Jos kaikki ihmiset ovat samalla tavalla syntisiä, voidaan kysyä, heikentääkö tämä eroa vakavan pahuuden ja tavallisten inhimillisten virheiden välillä. Kriitikoiden mukaan on vaikea nähdä, miksi esimerkiksi kansanmurhan toteuttaja ja tavallinen kunnollinen ihminen olisivat moraalisesti samalla viivalla.

Miten voidaan pitää oikeudenmukaisena järjestelmää, jossa ihminen syntyy hengellisesti vajavaisena tai syyllisenä ennen omia valintojaan?

Myös huippututkijat ajattelevat samaa:

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu


”Paha ikään kuin demokratisoidaan: kaikki ovat yhtä kelvottomia. Demokratisoinnin syy on siis mielestäni siinä, että teologinen teoria vaatii kaikkia olemaan toivottomassa tilanteessa, koska muuten Kristuksen uhri ei olisi totaalinen, kaikkia koskeva. Luterilaisella ihmiskuvalla on suuret ansionsa. Se edistää nöyryyttä ja auttaa kamppailemaan omahyväisyyttä ja itsekorotusta vastaan, se auttaa ihmisiä tunnustamaan oman pimeän puolensa. Asian kääntöpuoli kuitenkin on, että jos kaikki ovat Jumalan edessä yhtä syntisiä kuin julmin diktaattori, synti trivialisoituu. Traditio ikään kuin päästää todellisen pahan aikaansaajat vastuusta (kaikki muutkin ovat pohjimmiltaan samanlaisia). Ennen muuta se kasaa suuren kuorman juuri niiden harteille, joiden henkinen rakenne on heikoin sitä kestämään. (…) Siunattu synnintunto on ollut niiden pienten ja heikkojen etuoikeus, joiden mieli on arka ja itsetunto maassa. Heille kirkko julistaa ilosanomaa Kristuksesta, johon uskomalla syntinen saa syntinsä anteeksi. Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut. Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu

Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

Heikki Räisänen-Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan professori. Teologian tohtori Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina.

Anonyymi00055 kirjoitti:

Jos perisynti ymmärretään niin, että ihminen on moraalisesti jonkun kanta-isän teosta, se näyttää olevan ristiriidassa tavallisen oikeudenmukaisuuskäsityksen kanssa. Normaalisti vastuu kuuluu sille, joka teon tekee.

Kriitikot, kuten Heikki Räisänen, ovat huomauttaneet, että oppi voi joillekin ihmisille synnyttää tarpeetonta syyllisyyttä tai kokemuksen perustavanlaatuisesta kelvottomuudesta. Tällöin uskonto saattaa ensin luoda ongelman ja sitten tarjota siihen ratkaisun.

Jos kaikki ihmiset ovat samalla tavalla syntisiä, voidaan kysyä, heikentääkö tämä eroa vakavan pahuuden ja tavallisten inhimillisten virheiden välillä. Kriitikoiden mukaan on vaikea nähdä, miksi esimerkiksi kansanmurhan toteuttaja ja tavallinen kunnollinen ihminen olisivat moraalisesti samalla viivalla.

Miten voidaan pitää oikeudenmukaisena järjestelmää, jossa ihminen syntyy hengellisesti vajavaisena tai syyllisenä ennen omia valintojaan?

Myös huippututkijat ajattelevat samaa:

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu


”Paha ikään kuin demokratisoidaan: kaikki ovat yhtä kelvottomia. Demokratisoinnin syy on siis mielestäni siinä, että teologinen teoria vaatii kaikkia olemaan toivottomassa tilanteessa, koska muuten Kristuksen uhri ei olisi totaalinen, kaikkia koskeva. Luterilaisella ihmiskuvalla on suuret ansionsa. Se edistää nöyryyttä ja auttaa kamppailemaan omahyväisyyttä ja itsekorotusta vastaan, se auttaa ihmisiä tunnustamaan oman pimeän puolensa. Asian kääntöpuoli kuitenkin on, että jos kaikki ovat Jumalan edessä yhtä syntisiä kuin julmin diktaattori, synti trivialisoituu. Traditio ikään kuin päästää todellisen pahan aikaansaajat vastuusta (kaikki muutkin ovat pohjimmiltaan samanlaisia). Ennen muuta se kasaa suuren kuorman juuri niiden harteille, joiden henkinen rakenne on heikoin sitä kestämään. (…) Siunattu synnintunto on ollut niiden pienten ja heikkojen etuoikeus, joiden mieli on arka ja itsetunto maassa. Heille kirkko julistaa ilosanomaa Kristuksesta, johon uskomalla syntinen saa syntinsä anteeksi. Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut. Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu

Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

Heikki Räisänen-Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan professori. Teologian tohtori Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina.

Lue lisää

"Pelastus"ei ole vapautumista Jumalan vihasta.
Se on vapautumista:

väärästä identiteetistä

karmallisesta sidonnaisuudesta

tietämättömyydestä omasta todellisesta luonnosta

Jumala EI IKINÄ - ei uhkaa, vaan valaisee.

Onko mitään “mistä pelastua”?

EI OLE.

Ei ole ikuista kadotusta.

Ei ole Jumalan mielivaltaista tuomiota.

Mutta on olemassa kärsimyksen kiertokulku, joka syntyy tietämättömyydestä.

Jos tietämättömyys poistuu, kärsimyksen perusta poistuu.

"pelastus" ei ole juridinen vaan ontologinen.
Ei syyllinen - armahdettu.
Vaan tietämätön - herännyt.

Ei ole ikuista kadotusta eikä Jumalan mielivaltaista tuomiota, jolta pitäisi paeta. Kukaan ei ole kosmisen oikeussalin syytettynä odottamassa lopullista tuomiota.

Silti kärsimystä on. On syntymän ja kuoleman kiertokulku, on pelkoa, menetyksiä ja tyytymättömyyttä. Mutta niiden juurisyy ei ole Jumalan viha, vaan tietämättömyys – avidyā. Tämä tietämättömyys ei tarkoita pelkkää tiedon puutetta, vaan väärää samastumista. Ihminen luulee olevansa se, mikä on muuttuvaa: keho, mieli, roolit, tarinat, saavutukset. Kun hän rakentaa identiteettinsä niiden varaan, hän altistuu väistämättä pelolle ja kärsimykselle, koska kaikki se muuttuu.

Pelastus ei siksi ole juridinen tapahtuma, jossa syyllinen armahdetaan. Se on ontologinen oivallus, jossa tietämätön herää. Kun väärä identiteetti murtuu, myös kärsimyksen perusrakenne alkaa hajota. Ei siksi, että maailma katoaisi, vaan siksi, että suhde maailmaan muuttuu. Se, mikä ennen uhkasi minuutta, ei enää kosketa samalla tavalla, kun minuutta ei enää ymmärretä rajallisena ja hauraana.

Samsara – kiertokulku – ei ole ensisijaisesti paikka, vaan tapa kokea todellisuus vääristyneesti. Se on jatkuvaa yritystä löytää pysyvyyttä pysymättömästä ja turvaa rajallisesta. Kun tämä harha nähdään läpi, vapautuminen ei ole pakenemista johonkin muualle, vaan heräämistä siihen, mikä on aina ollut totta.

Tässä mielessä ei ole mitään, “miltä” pelastutaan ulkoisesti. On vain harha, josta herätään. Ei syyllinen, joka armahdetaan, vaan tietämätön, joka oivaltaa. Ja tuo oivallus ei luo vapautta, vaan paljastaa sen, että tietoisuuden perimmäinen luonto on aina ollut vapaa.

Ihmiselle ei ole mitään ulkoista pelastettavaa. Kaikki, mistä kuvittelemme tarvitsevamme turvaa, on seurausta tietämättömyydestä omasta todellisesta olemuksestamme. Siksi aina ja kaiken ytimessä oleva tehtävä on herätä tähän tietämättömyyden tilasta.

Kun herää, kaikki muu seuraa luonnollisesti: pelko hälvenee, mieli vakautuu, tekojen seuraukset eivät enää sitoa samalla tavalla, ja elämä asettuu oikeaan järjestykseen. Herääminen on itse asiassa kaikki, mitä koskaan tarvitsee tehdä. Kaikki muu — ymmärrys, oikea toiminta, sisäinen vapaus — seuraa tästä heräämisestä.

Toisin sanoen: herääminen tietämättömyydestä ei ole yksi teko muiden joukossa, vaan koko eksistentiaalisen elämän keskeinen ja ainoa “tehtävä.

Joten jos haluat ”pelastua” - herääminen riittää - syvästä tietämättömyyden unesta

Piste.

Ei ole mitään muuta mistä pelastua.

Anonyymi00056 kirjoitti:

"Pelastus"ei ole vapautumista Jumalan vihasta.
Se on vapautumista:

väärästä identiteetistä

karmallisesta sidonnaisuudesta

tietämättömyydestä omasta todellisesta luonnosta

Jumala EI IKINÄ - ei uhkaa, vaan valaisee.

Onko mitään “mistä pelastua”?

EI OLE.

Ei ole ikuista kadotusta.

Ei ole Jumalan mielivaltaista tuomiota.

Mutta on olemassa kärsimyksen kiertokulku, joka syntyy tietämättömyydestä.

Jos tietämättömyys poistuu, kärsimyksen perusta poistuu.

"pelastus" ei ole juridinen vaan ontologinen.
Ei syyllinen - armahdettu.
Vaan tietämätön - herännyt.

Ei ole ikuista kadotusta eikä Jumalan mielivaltaista tuomiota, jolta pitäisi paeta. Kukaan ei ole kosmisen oikeussalin syytettynä odottamassa lopullista tuomiota.

Silti kärsimystä on. On syntymän ja kuoleman kiertokulku, on pelkoa, menetyksiä ja tyytymättömyyttä. Mutta niiden juurisyy ei ole Jumalan viha, vaan tietämättömyys – avidyā. Tämä tietämättömyys ei tarkoita pelkkää tiedon puutetta, vaan väärää samastumista. Ihminen luulee olevansa se, mikä on muuttuvaa: keho, mieli, roolit, tarinat, saavutukset. Kun hän rakentaa identiteettinsä niiden varaan, hän altistuu väistämättä pelolle ja kärsimykselle, koska kaikki se muuttuu.

Pelastus ei siksi ole juridinen tapahtuma, jossa syyllinen armahdetaan. Se on ontologinen oivallus, jossa tietämätön herää. Kun väärä identiteetti murtuu, myös kärsimyksen perusrakenne alkaa hajota. Ei siksi, että maailma katoaisi, vaan siksi, että suhde maailmaan muuttuu. Se, mikä ennen uhkasi minuutta, ei enää kosketa samalla tavalla, kun minuutta ei enää ymmärretä rajallisena ja hauraana.

Samsara – kiertokulku – ei ole ensisijaisesti paikka, vaan tapa kokea todellisuus vääristyneesti. Se on jatkuvaa yritystä löytää pysyvyyttä pysymättömästä ja turvaa rajallisesta. Kun tämä harha nähdään läpi, vapautuminen ei ole pakenemista johonkin muualle, vaan heräämistä siihen, mikä on aina ollut totta.

Tässä mielessä ei ole mitään, “miltä” pelastutaan ulkoisesti. On vain harha, josta herätään. Ei syyllinen, joka armahdetaan, vaan tietämätön, joka oivaltaa. Ja tuo oivallus ei luo vapautta, vaan paljastaa sen, että tietoisuuden perimmäinen luonto on aina ollut vapaa.

Ihmiselle ei ole mitään ulkoista pelastettavaa. Kaikki, mistä kuvittelemme tarvitsevamme turvaa, on seurausta tietämättömyydestä omasta todellisesta olemuksestamme. Siksi aina ja kaiken ytimessä oleva tehtävä on herätä tähän tietämättömyyden tilasta.

Kun herää, kaikki muu seuraa luonnollisesti: pelko hälvenee, mieli vakautuu, tekojen seuraukset eivät enää sitoa samalla tavalla, ja elämä asettuu oikeaan järjestykseen. Herääminen on itse asiassa kaikki, mitä koskaan tarvitsee tehdä. Kaikki muu — ymmärrys, oikea toiminta, sisäinen vapaus — seuraa tästä heräämisestä.

Toisin sanoen: herääminen tietämättömyydestä ei ole yksi teko muiden joukossa, vaan koko eksistentiaalisen elämän keskeinen ja ainoa “tehtävä.

Joten jos haluat ”pelastua” - herääminen riittää - syvästä tietämättömyyden unesta

Piste.

Ei ole mitään muuta mistä pelastua.

Lue lisää

Onko mitään “mistä pelastua”?

EI OLE.

Anonyymi00057 kirjoitti:

Onko mitään “mistä pelastua”?

EI OLE.

Ihminen ei ole pysyvästi hyvä tai paha. Ulkoiset teot ja ominaisuudet eivät määrittele sielun (jīva) todellista asemaa.

Meillä ei ole käsitettä perisynnist', että yksilö olisi moraalisesti vastuussa toisen olennon, kuten esimerkiksi Aataman ja Eevan, teosta (hohhoijaa).

Jīva ei kanna vierasta syyllisyyttä, vaan jokainen sielu (jīva) toimii oman tietoisuutensa, karmansa (karma) ja saṃskāroidensa mukaisesti.

Anonyymi00058 kirjoitti:

Ihminen ei ole pysyvästi hyvä tai paha. Ulkoiset teot ja ominaisuudet eivät määrittele sielun (jīva) todellista asemaa.

Meillä ei ole käsitettä perisynnist', että yksilö olisi moraalisesti vastuussa toisen olennon, kuten esimerkiksi Aataman ja Eevan, teosta (hohhoijaa).

Jīva ei kanna vierasta syyllisyyttä, vaan jokainen sielu (jīva) toimii oman tietoisuutensa, karmansa (karma) ja saṃskāroidensa mukaisesti.

Lue lisää

Toisin sanoen kukaan ei ole vastuussa toisen sielun teoista. Jokainen jīva kokee oman karmansa seuraukset, eikä synnin tila siirry sukupolvelta toiselle moraalisena syyllisyytenä. Aineellisen kärsimyksen syy ei ole peritty synti, vaan tietämättömyys (avidyā) ja Jumalan unohtaminen (Bhagavān-vismṛti).

Ihminen ei ole lähtökohtaisesti “syyllinen” vaan ehdollistunut (baddha-jīva)
Kärsimys ei ole rangaistus peritystä synnistä, vaan karman ja harhan seurausta
Jokainen sielu voi muuttua, koska tila ei ole pysyvä

Anonyymi00059 kirjoitti:

Toisin sanoen kukaan ei ole vastuussa toisen sielun teoista. Jokainen jīva kokee oman karmansa seuraukset, eikä synnin tila siirry sukupolvelta toiselle moraalisena syyllisyytenä. Aineellisen kärsimyksen syy ei ole peritty synti, vaan tietämättömyys (avidyā) ja Jumalan unohtaminen (Bhagavān-vismṛti).

Ihminen ei ole lähtökohtaisesti “syyllinen” vaan ehdollistunut (baddha-jīva)
Kärsimys ei ole rangaistus peritystä synnistä, vaan karman ja harhan seurausta
Jokainen sielu voi muuttua, koska tila ei ole pysyvä

Lue lisää

Jīva (yksilöllinen tietoisuus, ikuinen minuus) ei kanna moraalista vastuuta Aatamin, Eevan tai minkään muun olennon teoista. Jokainen jīva kohtaa omien valintojensa, omien saṁskārojensa (saṁskāra, tietoisuuteen painunut vaikutelma) ja oman karmansa (karma, teko ja sen seuraus) seuraukset.


Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että paramparamme pitäisi nykyistä ihmiselämää täydellisenä tai ongelmattomana. Päinvastoin. Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.

Anonyymi00060 kirjoitti:

Jīva (yksilöllinen tietoisuus, ikuinen minuus) ei kanna moraalista vastuuta Aatamin, Eevan tai minkään muun olennon teoista. Jokainen jīva kohtaa omien valintojensa, omien saṁskārojensa (saṁskāra, tietoisuuteen painunut vaikutelma) ja oman karmansa (karma, teko ja sen seuraus) seuraukset.


Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että paramparamme pitäisi nykyistä ihmiselämää täydellisenä tai ongelmattomana. Päinvastoin. Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.

Lue lisää

Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.

Anonyymi00061 kirjoitti:

Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.

Lue lisää

Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.

Tämä väite kuulostaa aluksi paradoksaaliselta. Kuinka voidaan sanoa näin maailmassa, jossa kärsimystä on kaikkialla? Vastaus löytyy jīvan todellisesta asemasta, koska jīva ei ole keho eikä mielen jatkuvasti muuttuva sisältö. Jīva on nitya-siddha (ikuisesti täydellinen), mutta se elää tällä hetkellä unohtaneena oman todellisen luontonsa. Ongelma ei siis ole jīvan olemuksessa vaan sen samaistumisessa väliaikaisiin ilmiöihin.

Tätä kutsutaan nimellä avidyā (tietämättömyys). Avidyā ei tarkoita tiedon puutetta tavallisessa mielessä, vaan väärää identiteettiä. Jīva alkaa ajatella: "Minä olen tämä keho. Minä olen tämä asema. Minä olen tämä kansallisuus. Minä olen nämä onnistumiset ja epäonnistumiset."

Anonyymi00062 kirjoitti:

Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.

Tämä väite kuulostaa aluksi paradoksaaliselta. Kuinka voidaan sanoa näin maailmassa, jossa kärsimystä on kaikkialla? Vastaus löytyy jīvan todellisesta asemasta, koska jīva ei ole keho eikä mielen jatkuvasti muuttuva sisältö. Jīva on nitya-siddha (ikuisesti täydellinen), mutta se elää tällä hetkellä unohtaneena oman todellisen luontonsa. Ongelma ei siis ole jīvan olemuksessa vaan sen samaistumisessa väliaikaisiin ilmiöihin.

Tätä kutsutaan nimellä avidyā (tietämättömyys). Avidyā ei tarkoita tiedon puutetta tavallisessa mielessä, vaan väärää identiteettiä. Jīva alkaa ajatella: "Minä olen tämä keho. Minä olen tämä asema. Minä olen tämä kansallisuus. Minä olen nämä onnistumiset ja epäonnistumiset."

Lue lisää

Tätä kutsutaan nimellä avidyā (tietämättömyys). Avidyā ei tarkoita tiedon puutetta tavallisessa mielessä, vaan väärää identiteettiä. Jīva alkaa ajatella: "Minä olen tämä keho. Minä olen tämä asema. Minä olen tämä kansallisuus. Minä olen nämä onnistumiset ja epäonnistumiset."
Tästä syntyy kaikki eksistentiaalinen kärsimys.
Kun ihminen unohtaa todellisen luontonsa, hän alkaa etsiä pysyvyyttä asioista, jotka ovat luonteeltaan väliaikaisia. Hän etsii kuolemattomuutta kuolevaisesta, täydellisyyttä epätäydellisestä ja rajatonta onnea rajallisista kohteista.
Siksi Gauḍīya-ajattelussa todellinen ongelma ei ole synti juridisessa merkityksessä vaan Bhagavān-vismṛti (Bhagavān-vismṛti, Jumalan unohtaminen). Kärsimys ei ole ensisijaisesti rangaistus vaan seuraus väärästä samaistumisesta.
Tässä kohden ero perisyntioppiin tulee erityisen näkyväksi.
Perisyntiopissa ihmisen ongelma on usein se, että hän on langennut olento, joka tarvitsee anteeksiantoa Mutta meille ihmisen ongelma on ennen kaikkea se, että hän on unohtanut, kuka hän todella on. Tarvitaan heräämistä eikä niinkään juridista vapauttamista syyllisyydestä.
Tästä aspektista katsottuna voidaan sanoa, että aineellisissa olosuhteissa pelastus on usein tarpeen, mutta absoluuttisessa mielessä mitään pelastettavaa ei ole koskaan ollut.
Jīva ei ole rikkoutunut.
Jīva ei ole turmeltunut.
Jīva ei ole muuttunut ontologisesti pahaksi.
Jīva on vain peittynyt.
Tätä voidaan verrata aurinkoon pilvien takana. Pilvet voivat peittää auringon näkyvistä, mutta ne eivät muuta aurinkoa miksikään. Samalla tavalla māyā (harhaan perustuva peittävä voima) voi peittää jīvan tietoisuuden, mutta se ei kykene muuttamaan jīvan ikuista olemusta.


Tämä on yksi Gauḍīya-ajattelun syvimmistä ja kauneimmista näkemyksistä.
Lopullinen todellisuus ei ole syyllisyys vaan suhde.
Lopullinen ongelma ei ole rikosrekisteri vaan unohtaminen.
Lopullinen ratkaisu ei ole tuomion kumoaminen vaan muistaminen.
Kun jīva herää alkuperäiseen tietoisuuteensa, se ymmärtää olevansa Kṛṣṇera nitya-dāsa, kuten Śrī Caitanya Mahāprabhu opetti. Tällöin vapautuminen ei ole uuden tilan saavuttamista vaan sen tunnistamista, mikä on ollut totta koko ajan.
Tästä syystä Gauḍīya-viisaus voidaan ilmaista seuraavasti:
Aineellisella tasolla on lukemattomia asioita, joista ihmiset tarvitsevat pelastusta: köyhyydestä, sodasta, sairaudesta, sorrosta, yksinäisyydestä ja epätoivosta.
Mutta syvimmällä tasolla jīvaa ei tarvitse pelastaa lainkaan.
Se ei ole koskaan menettänyt todellista luontoaan.
Se ei ole koskaan lakannut olemasta Jumalan rakastama.
Se ei ole koskaan muuttunut olemuksellisesti virheelliseksi.
Tarvitaan vain muistaminen siitä, mikä on ollut totta alusta asti.
Tässä mielessä paramparamme filosofia on optimistinen: aineellinen harha voi olla voimakas, mutta se on aina pinnallinen. Jīvan alkuperäinen luonto on syvemmällä kuin mikään kärsimys, mikään karma, mikään saṁsāra (saṁsāra, syntymän ja kuoleman kiertokulku) ja mikään tietämättömyys. Sen vuoksi lopullinen totuus ei ole lankeemus vaan mahdollisuus herätä siihen, mitä jīva on ikuisesti ollut.

Anonyymi00063 kirjoitti:

Tätä kutsutaan nimellä avidyā (tietämättömyys). Avidyā ei tarkoita tiedon puutetta tavallisessa mielessä, vaan väärää identiteettiä. Jīva alkaa ajatella: "Minä olen tämä keho. Minä olen tämä asema. Minä olen tämä kansallisuus. Minä olen nämä onnistumiset ja epäonnistumiset."
Tästä syntyy kaikki eksistentiaalinen kärsimys.
Kun ihminen unohtaa todellisen luontonsa, hän alkaa etsiä pysyvyyttä asioista, jotka ovat luonteeltaan väliaikaisia. Hän etsii kuolemattomuutta kuolevaisesta, täydellisyyttä epätäydellisestä ja rajatonta onnea rajallisista kohteista.
Siksi Gauḍīya-ajattelussa todellinen ongelma ei ole synti juridisessa merkityksessä vaan Bhagavān-vismṛti (Bhagavān-vismṛti, Jumalan unohtaminen). Kärsimys ei ole ensisijaisesti rangaistus vaan seuraus väärästä samaistumisesta.
Tässä kohden ero perisyntioppiin tulee erityisen näkyväksi.
Perisyntiopissa ihmisen ongelma on usein se, että hän on langennut olento, joka tarvitsee anteeksiantoa Mutta meille ihmisen ongelma on ennen kaikkea se, että hän on unohtanut, kuka hän todella on. Tarvitaan heräämistä eikä niinkään juridista vapauttamista syyllisyydestä.
Tästä aspektista katsottuna voidaan sanoa, että aineellisissa olosuhteissa pelastus on usein tarpeen, mutta absoluuttisessa mielessä mitään pelastettavaa ei ole koskaan ollut.
Jīva ei ole rikkoutunut.
Jīva ei ole turmeltunut.
Jīva ei ole muuttunut ontologisesti pahaksi.
Jīva on vain peittynyt.
Tätä voidaan verrata aurinkoon pilvien takana. Pilvet voivat peittää auringon näkyvistä, mutta ne eivät muuta aurinkoa miksikään. Samalla tavalla māyā (harhaan perustuva peittävä voima) voi peittää jīvan tietoisuuden, mutta se ei kykene muuttamaan jīvan ikuista olemusta.


Tämä on yksi Gauḍīya-ajattelun syvimmistä ja kauneimmista näkemyksistä.
Lopullinen todellisuus ei ole syyllisyys vaan suhde.
Lopullinen ongelma ei ole rikosrekisteri vaan unohtaminen.
Lopullinen ratkaisu ei ole tuomion kumoaminen vaan muistaminen.
Kun jīva herää alkuperäiseen tietoisuuteensa, se ymmärtää olevansa Kṛṣṇera nitya-dāsa, kuten Śrī Caitanya Mahāprabhu opetti. Tällöin vapautuminen ei ole uuden tilan saavuttamista vaan sen tunnistamista, mikä on ollut totta koko ajan.
Tästä syystä Gauḍīya-viisaus voidaan ilmaista seuraavasti:
Aineellisella tasolla on lukemattomia asioita, joista ihmiset tarvitsevat pelastusta: köyhyydestä, sodasta, sairaudesta, sorrosta, yksinäisyydestä ja epätoivosta.
Mutta syvimmällä tasolla jīvaa ei tarvitse pelastaa lainkaan.
Se ei ole koskaan menettänyt todellista luontoaan.
Se ei ole koskaan lakannut olemasta Jumalan rakastama.
Se ei ole koskaan muuttunut olemuksellisesti virheelliseksi.
Tarvitaan vain muistaminen siitä, mikä on ollut totta alusta asti.
Tässä mielessä paramparamme filosofia on optimistinen: aineellinen harha voi olla voimakas, mutta se on aina pinnallinen. Jīvan alkuperäinen luonto on syvemmällä kuin mikään kärsimys, mikään karma, mikään saṁsāra (saṁsāra, syntymän ja kuoleman kiertokulku) ja mikään tietämättömyys. Sen vuoksi lopullinen totuus ei ole lankeemus vaan mahdollisuus herätä siihen, mitä jīva on ikuisesti ollut.

Lue lisää

Mutta jīva ei ole lähtökohtaisesti paha, eikä mikään hänen kokemansa aineellinen kärsimys merkitse, että hänen henkinen olemuksensa olisi turmeltunut. Tämä on syvällinen ero perinteiseen kristilliseen perisyntioppiin, jossa ihminen katsotaan syntiseksi jo syntyessään ja jossa syyllisyys siirtyy sukupolvelta toiselle.


Räisänen huomauttaa samansuuntaisesti, että perisynti demokratisoi pahan: kaikki ovat lähtökohtaisesti "samaa luokkaa", riippumatta siitä, ovatko he todella tehneet mitään väärää. Tämä ei ole rationaalisesti kestävä väite, sillä se trivialisoisi moraalisesti merkittävät teot ja siirtäisi todellisen vastuun niiltä, jotka vahinkoa todella aiheuttavat, niille, jotka ovat herkempiä moraaliselle paineelle.

Anonyymi00064 kirjoitti:

Mutta jīva ei ole lähtökohtaisesti paha, eikä mikään hänen kokemansa aineellinen kärsimys merkitse, että hänen henkinen olemuksensa olisi turmeltunut. Tämä on syvällinen ero perinteiseen kristilliseen perisyntioppiin, jossa ihminen katsotaan syntiseksi jo syntyessään ja jossa syyllisyys siirtyy sukupolvelta toiselle.


Räisänen huomauttaa samansuuntaisesti, että perisynti demokratisoi pahan: kaikki ovat lähtökohtaisesti "samaa luokkaa", riippumatta siitä, ovatko he todella tehneet mitään väärää. Tämä ei ole rationaalisesti kestävä väite, sillä se trivialisoisi moraalisesti merkittävät teot ja siirtäisi todellisen vastuun niiltä, jotka vahinkoa todella aiheuttavat, niille, jotka ovat herkempiä moraaliselle paineelle.

Lue lisää

"Jeesus vapautti meidät perisynnistä uudessa liitossa, Isän ja Poika Jeesuksen sopiessa ihmisten pelastuksesta, Ihmis Jeesuksen Golgatan ristillä lunastaman kuolemanrangaistuksen kirouksen sovittamisesta."

https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/15/163/

”Rakas Jumalani, anna minun kärsiä ikuisesti helvetillisessä tilassa ja ottaa vastaan kaikkien elävien olentojen syntiset reaktiot. Ole hyvä ja päätä heidän sairas aineellinen elämänsä.”

https://vedabase.io/en/lib

Selitys
Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura antaa seuraavan selityksen tähän säkeeseen. Länsimaissa kristityt uskovat, että Jeesus Kristus, heidän henkinen mestarinsa, ilmestyi hävittääkseen kaikki seuraajiensa synnit. Tätä tarkoitusta varten Jeesus Kristus ilmestyi ja poistui. Tässä kuitenkin näemme, että Śrī Vāsudeva Datta Ṭhākura ja Śrīla Haridāsa Ṭhākura ovat monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus. Jeesus Kristus vapautti vain seuraajansa syntisten reaktioiden seurauksista, mutta Vāsudeva Datta on tässä valmis ottamaan kaikkien universumin olentojen synnit itselleen. Näin ollen Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristusn. Vaiṣṇava on niin jalomielinen, että hän on valmis riskeeraamaan kaiken vapauttaakseen ehdollistuneet sielut aineellisesta olemassaolosta. Śrīla Vāsudeva Datta Ṭhākura on universaalin rakkauden ruumiillistuma, sillä hän oli valmis uhraamaan kaiken ja omistautumaan täysin Jumalan palvelemiseen.

Śrīla Vāsudeva Datta tiesi hyvin, että Śrī Caitanya Mahāprabhu on alkuperäinen Jumaluuden Persoona, itse transsendenssi, aineellisen harhan ja māyān käsityksen yläpuolella. Jeesus Kristus poisti varmasti seuraajiensa syntisten tekojen reaktiot armollaan, mutta se ei tarkoita, että hän olisi täysin vapauttanut heidät aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Ihminen voi vapautua synneistä kerran, mutta kristillisessä perinteessä on tapana tunnustaa synnit ja silti tehdä ne uudelleen. Vapautumalla synneistä ja ryhtymällä niihin uudelleen ei voi saavuttaa vapautta aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Sairas ihminen voi mennä lääkärin luo saadakseen helpotusta, mutta sairaalasta lähdettyään hän voi jälleen sairastua epähygieenisten tapojensa vuoksi. Näin aineellinen olemassaolo jatkuu. Śrīla Vāsudeva Datta halusi vapauttaa ehdollistuneet sielut täydellisesti aineellisesta olemassaolosta, niin ettei heillä enää olisi mahdollisuutta tehdä syntisiä tekoja. Tämä on merkittävä ero Śrīla Vāsudeva Dattan ja Jeesus Kristusn välillä. On suuri loukkaus saada synnit anteeksi ja tehdä sitten samat synnit uudelleen. Tällainen loukkaus on vaarallisempi kuin syntinen toiminta itsessään. Vāsudeva Datta oli niin jalomielinen, että hän pyysi Śrī Caitanya Mahāprabhua siirtämään kaikki loukkaavat teot hänen kannettavakseen, jotta ehdollistuneet sielut puhdistuisivat ja palaisivat takaisin kotiin, takaisin Jumalan luo. Tämä rukous oli täysin vilpitön.



Vāsudeva Dattan esimerkki on ainutlaatuinen paitsi tässä maailmassa myös koko universumissa. Se on hedelmällisiin tekoihin kiintyneiden toimijoiden tai maallisten filosofien spekulaation tuolla puolen. Ulkoisen energian harhaamina ja vähäisen tiedon vuoksi ihmiset kadehtivat toisiaan. Tämän vuoksi he sotkeutuvat hedelmälliseen toimintaan ja yrittävät paeta sitä mentaalisen spekulaation avulla. Näin ollen eivät karmīt eivätkä jñānīt puhdistu. Śrīla Bhaktisiddhānta Ṭhākuran sanoin he ovat kukarmījä ja kujñānījä — huonoja toimijoita ja huonoja spekuloijia. Siksi māyāvādien ja karmījen tulisi kiinnittää huomionsa jalomieliseen Vāsudeva Dattaan, joka halusi kärsiä muiden puolesta helvetillisessä tilassa. Kenenkään ei tulisi pitää Vāsudeva Dattaa maallisena hyväntekijänä tai sosiaalityöntekijänä. Hän ei myöskään ollut kiinnostunut sulautumaan Brahmanin säteilyyn eikä saavuttamaan aineellista kunniaa tai mainetta. Hän oli kaukana filantrooppien, filosofien ja hedelmällisten toimijoiden yläpuolella. Hän oli ylevin persoona, joka on koskaan osoittanut armoa ehdollistuneille sieluille. Tämä ei ole liioittelua hänen transsendentaalisista ominaisuuksistaan — se on täysin totta. Itse asiassa Vāsudeva Dattalle ei ole mitään vertailukohtaa. Täydellisenä Vaiṣṇavana hän oli para-duḥkha-duḥkhī, syvästi murheellinen nähdessään muiden kärsivän. Koko maailma puhdistuu pelkästään tällaisen suuren hartaan ilmestymisestä. Hänen transsendentaalisen läsnäolonsa kautta koko maailma ylistyy, ja myös kaikki ehdollistuneet sielut tulevat ylistetyiksi. Kuten Narottama dāsa Ṭhākura vahvistaa, Vāsudeva Datta on Śrī Caitanya Mahāprabhun ihanteellinen hartauspalvelija:

gaurāṅgera saṅgi-gaṇe, nitya-siddha kari’ māne,
se yāya vrajendra-suta-pāśa

Se, joka toteuttaa Śrī Caitanya Mahāprabhun tehtävää, tulee nähdä ikuisesti vapautuneena. Hän on transsendentaalinen persoona eikä kuulu tähän aineelliseen maailmaan. Tällainen hartauspalvelija, joka työskentelee koko väestön vapauttamiseksi, on yhtä jalomielinen kuin Śrī Caitanya Mahāprabhu itse.

Anonyymi00065 kirjoitti:

"Jeesus vapautti meidät perisynnistä uudessa liitossa, Isän ja Poika Jeesuksen sopiessa ihmisten pelastuksesta, Ihmis Jeesuksen Golgatan ristillä lunastaman kuolemanrangaistuksen kirouksen sovittamisesta."

https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/15/163/

”Rakas Jumalani, anna minun kärsiä ikuisesti helvetillisessä tilassa ja ottaa vastaan kaikkien elävien olentojen syntiset reaktiot. Ole hyvä ja päätä heidän sairas aineellinen elämänsä.”

https://vedabase.io/en/lib

Selitys
Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura antaa seuraavan selityksen tähän säkeeseen. Länsimaissa kristityt uskovat, että Jeesus Kristus, heidän henkinen mestarinsa, ilmestyi hävittääkseen kaikki seuraajiensa synnit. Tätä tarkoitusta varten Jeesus Kristus ilmestyi ja poistui. Tässä kuitenkin näemme, että Śrī Vāsudeva Datta Ṭhākura ja Śrīla Haridāsa Ṭhākura ovat monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus. Jeesus Kristus vapautti vain seuraajansa syntisten reaktioiden seurauksista, mutta Vāsudeva Datta on tässä valmis ottamaan kaikkien universumin olentojen synnit itselleen. Näin ollen Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristusn. Vaiṣṇava on niin jalomielinen, että hän on valmis riskeeraamaan kaiken vapauttaakseen ehdollistuneet sielut aineellisesta olemassaolosta. Śrīla Vāsudeva Datta Ṭhākura on universaalin rakkauden ruumiillistuma, sillä hän oli valmis uhraamaan kaiken ja omistautumaan täysin Jumalan palvelemiseen.

Śrīla Vāsudeva Datta tiesi hyvin, että Śrī Caitanya Mahāprabhu on alkuperäinen Jumaluuden Persoona, itse transsendenssi, aineellisen harhan ja māyān käsityksen yläpuolella. Jeesus Kristus poisti varmasti seuraajiensa syntisten tekojen reaktiot armollaan, mutta se ei tarkoita, että hän olisi täysin vapauttanut heidät aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Ihminen voi vapautua synneistä kerran, mutta kristillisessä perinteessä on tapana tunnustaa synnit ja silti tehdä ne uudelleen. Vapautumalla synneistä ja ryhtymällä niihin uudelleen ei voi saavuttaa vapautta aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Sairas ihminen voi mennä lääkärin luo saadakseen helpotusta, mutta sairaalasta lähdettyään hän voi jälleen sairastua epähygieenisten tapojensa vuoksi. Näin aineellinen olemassaolo jatkuu. Śrīla Vāsudeva Datta halusi vapauttaa ehdollistuneet sielut täydellisesti aineellisesta olemassaolosta, niin ettei heillä enää olisi mahdollisuutta tehdä syntisiä tekoja. Tämä on merkittävä ero Śrīla Vāsudeva Dattan ja Jeesus Kristusn välillä. On suuri loukkaus saada synnit anteeksi ja tehdä sitten samat synnit uudelleen. Tällainen loukkaus on vaarallisempi kuin syntinen toiminta itsessään. Vāsudeva Datta oli niin jalomielinen, että hän pyysi Śrī Caitanya Mahāprabhua siirtämään kaikki loukkaavat teot hänen kannettavakseen, jotta ehdollistuneet sielut puhdistuisivat ja palaisivat takaisin kotiin, takaisin Jumalan luo. Tämä rukous oli täysin vilpitön.



Vāsudeva Dattan esimerkki on ainutlaatuinen paitsi tässä maailmassa myös koko universumissa. Se on hedelmällisiin tekoihin kiintyneiden toimijoiden tai maallisten filosofien spekulaation tuolla puolen. Ulkoisen energian harhaamina ja vähäisen tiedon vuoksi ihmiset kadehtivat toisiaan. Tämän vuoksi he sotkeutuvat hedelmälliseen toimintaan ja yrittävät paeta sitä mentaalisen spekulaation avulla. Näin ollen eivät karmīt eivätkä jñānīt puhdistu. Śrīla Bhaktisiddhānta Ṭhākuran sanoin he ovat kukarmījä ja kujñānījä — huonoja toimijoita ja huonoja spekuloijia. Siksi māyāvādien ja karmījen tulisi kiinnittää huomionsa jalomieliseen Vāsudeva Dattaan, joka halusi kärsiä muiden puolesta helvetillisessä tilassa. Kenenkään ei tulisi pitää Vāsudeva Dattaa maallisena hyväntekijänä tai sosiaalityöntekijänä. Hän ei myöskään ollut kiinnostunut sulautumaan Brahmanin säteilyyn eikä saavuttamaan aineellista kunniaa tai mainetta. Hän oli kaukana filantrooppien, filosofien ja hedelmällisten toimijoiden yläpuolella. Hän oli ylevin persoona, joka on koskaan osoittanut armoa ehdollistuneille sieluille. Tämä ei ole liioittelua hänen transsendentaalisista ominaisuuksistaan — se on täysin totta. Itse asiassa Vāsudeva Dattalle ei ole mitään vertailukohtaa. Täydellisenä Vaiṣṇavana hän oli para-duḥkha-duḥkhī, syvästi murheellinen nähdessään muiden kärsivän. Koko maailma puhdistuu pelkästään tällaisen suuren hartaan ilmestymisestä. Hänen transsendentaalisen läsnäolonsa kautta koko maailma ylistyy, ja myös kaikki ehdollistuneet sielut tulevat ylistetyiksi. Kuten Narottama dāsa Ṭhākura vahvistaa, Vāsudeva Datta on Śrī Caitanya Mahāprabhun ihanteellinen hartauspalvelija:

gaurāṅgera saṅgi-gaṇe, nitya-siddha kari’ māne,
se yāya vrajendra-suta-pāśa

Se, joka toteuttaa Śrī Caitanya Mahāprabhun tehtävää, tulee nähdä ikuisesti vapautuneena. Hän on transsendentaalinen persoona eikä kuulu tähän aineelliseen maailmaan. Tällainen hartauspalvelija, joka työskentelee koko väestön vapauttamiseksi, on yhtä jalomielinen kuin Śrī Caitanya Mahāprabhu itse.

Lue lisää

"Jeesus vapautti meidät perisynnistä uudessa liitossa, Isän ja Poika Jeesuksen sopiessa ihmisten pelastuksesta, Ihmis Jeesuksen Golgatan ristillä lunastaman kuolemanrangaistuksen kirouksen sovittamisesta."


Śrī Vāsudeva Datta Ṭhākura ja Śrīla Haridāsa Ṭhākura ovat monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus. Jeesus Kristus vapautti vain seuraajansa syntisten reaktioiden seurauksista, mutta Vāsudeva Datta on tässä valmis ottamaan kaikkien universumin olentojen synnit itselleen. Näin ollen Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristusn.

Anonyymi00066 kirjoitti:

"Jeesus vapautti meidät perisynnistä uudessa liitossa, Isän ja Poika Jeesuksen sopiessa ihmisten pelastuksesta, Ihmis Jeesuksen Golgatan ristillä lunastaman kuolemanrangaistuksen kirouksen sovittamisesta."


Śrī Vāsudeva Datta Ṭhākura ja Śrīla Haridāsa Ṭhākura ovat monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus. Jeesus Kristus vapautti vain seuraajansa syntisten reaktioiden seurauksista, mutta Vāsudeva Datta on tässä valmis ottamaan kaikkien universumin olentojen synnit itselleen. Näin ollen Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristusn.

Lue lisää

ŚRĪ VĀSUDEVA DATTA ṬHĀKURA JA ŚRĪLA HARIDĀSA ṬHĀKURA OVAT MONIA MILJOONIA KERTOJA EDISTYNEEMPIÄ KUIN EDES JEESUS KRISTUS. JEESUS KRISTUS VAPAUTTI VAIN SEURAAJANSA SYNTISTEN REAKTIOIDEN SEURAUKSISTA, MUTTA VĀSUDEVA DATTA ON TÄSSÄ VALMIS OTTAMAAN KAIKKIEN UNIVERSUMIN OLENTOJEN SYNNIT ITSELLEEN. NÄIN OLLEN VĀSUDEVA DATTAN ASEMA ON MILJOONIA KERTOJA KORKEAMPI KUIN JEESUS KRISTUKSEN.

Anonyymi00067 kirjoitti:

ŚRĪ VĀSUDEVA DATTA ṬHĀKURA JA ŚRĪLA HARIDĀSA ṬHĀKURA OVAT MONIA MILJOONIA KERTOJA EDISTYNEEMPIÄ KUIN EDES JEESUS KRISTUS. JEESUS KRISTUS VAPAUTTI VAIN SEURAAJANSA SYNTISTEN REAKTIOIDEN SEURAUKSISTA, MUTTA VĀSUDEVA DATTA ON TÄSSÄ VALMIS OTTAMAAN KAIKKIEN UNIVERSUMIN OLENTOJEN SYNNIT ITSELLEEN. NÄIN OLLEN VĀSUDEVA DATTAN ASEMA ON MILJOONIA KERTOJA KORKEAMPI KUIN JEESUS KRISTUKSEN.

Lue lisää

Vāsudeva Datta: valmis kärsimään kaikkien elävien olentojen puolesta, riippumatta uskosta

Tämä nähdään rajattomana universaalina myötätuntona (mahā-vadānyatā).

Kärsimyksen teologia

Kukaan ei voi todella vapauttaa toista ilman Kṛṣṇan tahtoa.

Bhakta haluaa kärsiä toisten puolesta.

Jumala itse vapauttaa sielut nähdessään tällaisen rakkauden.

Eli Vāsudeva Dattan tarjous on ennen kaikkea rakkauden huipentuma, ei mekaaninen syntien siirto.

Onko kyse Jeesuksen vähättelystä?

Historiallisesti Gaudiya-ācāryat eivät nähneet Jeesusta tavallisena ihmisenä, vaan: suurena pyhänä, Jumalan edustajana, śaktyāveśa-avatāran kaltaisena voimaantuneena lähettiläänä (joidenkin tulkintojen mukaan)

Vertailu on siis sisäistä teologista retoriikkaa, ei poleeminen hyökkäys.
Syvempi periaate: Karuṇā (myötätunto)

Gaudiya-traditiossa korkein hengellinen tila ei ole vain vapautus (mokṣa), vaan:

halu kärsiä itse, jotta yksikin sielu pääsisi takaisin Jumalan luo.

Tämä tekee Vāsudeva Dattan rukouksesta poikkeuksellisen.

Gaudiya-vaiṣṇava -näkökulmasta: Jeesus nähdään suurena hengellisenä opettajana.

Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.

Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.

Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.

Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.

Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.

Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.
Kyseinen kohta ei ensisijaisesti pyri asettamaan Jeesusta ja Vāsudeva Dattāa kilpailuasetelmaan, vaan havainnollistamaan puhtaan bhaktan myötätunnon teologista syvyyttä. Kun Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura kommentoi tätä säettä, hän tekee sen Gaudiya-metafysiikan kehyksessä, jossa Jumala on Kṛṣṇa, korkein persoonallinen todellisuus, ja Hänen puhtaat palvelijansa voivat heijastaa Hänen rajatonta armoaan poikkeuksellisella tavalla.

Kristillisessä teologiassa Jeesus nähdään lunastajana, joka ottaa seuraajiensa synnit kantaakseen. Gaudiya-kommentaarissa tämä ymmärretään rajattuna pelastustehtävänä: Jeesus vapauttaa ne, jotka turvautuvat häneen. Sen sijaan Vasudeva Datta ilmaisee rukouksessaan halunsa kärsiä kaikkien universumin elävien olentojen puolesta, riippumatta heidän uskonnostaan, asemastaan tai hengellisestä tietoisuudestaan. Tämä universaalius on se teologinen kohta, jota kommentaari korostaa.
Äänestä
Äänestä

Anonyymi00068 kirjoitti:

Vāsudeva Datta: valmis kärsimään kaikkien elävien olentojen puolesta, riippumatta uskosta

Tämä nähdään rajattomana universaalina myötätuntona (mahā-vadānyatā).

Kärsimyksen teologia

Kukaan ei voi todella vapauttaa toista ilman Kṛṣṇan tahtoa.

Bhakta haluaa kärsiä toisten puolesta.

Jumala itse vapauttaa sielut nähdessään tällaisen rakkauden.

Eli Vāsudeva Dattan tarjous on ennen kaikkea rakkauden huipentuma, ei mekaaninen syntien siirto.

Onko kyse Jeesuksen vähättelystä?

Historiallisesti Gaudiya-ācāryat eivät nähneet Jeesusta tavallisena ihmisenä, vaan: suurena pyhänä, Jumalan edustajana, śaktyāveśa-avatāran kaltaisena voimaantuneena lähettiläänä (joidenkin tulkintojen mukaan)

Vertailu on siis sisäistä teologista retoriikkaa, ei poleeminen hyökkäys.
Syvempi periaate: Karuṇā (myötätunto)

Gaudiya-traditiossa korkein hengellinen tila ei ole vain vapautus (mokṣa), vaan:

halu kärsiä itse, jotta yksikin sielu pääsisi takaisin Jumalan luo.

Tämä tekee Vāsudeva Dattan rukouksesta poikkeuksellisen.

Gaudiya-vaiṣṇava -näkökulmasta: Jeesus nähdään suurena hengellisenä opettajana.

Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.

Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.

Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.

Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.

Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.

Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.
Kyseinen kohta ei ensisijaisesti pyri asettamaan Jeesusta ja Vāsudeva Dattāa kilpailuasetelmaan, vaan havainnollistamaan puhtaan bhaktan myötätunnon teologista syvyyttä. Kun Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura kommentoi tätä säettä, hän tekee sen Gaudiya-metafysiikan kehyksessä, jossa Jumala on Kṛṣṇa, korkein persoonallinen todellisuus, ja Hänen puhtaat palvelijansa voivat heijastaa Hänen rajatonta armoaan poikkeuksellisella tavalla.

Kristillisessä teologiassa Jeesus nähdään lunastajana, joka ottaa seuraajiensa synnit kantaakseen. Gaudiya-kommentaarissa tämä ymmärretään rajattuna pelastustehtävänä: Jeesus vapauttaa ne, jotka turvautuvat häneen. Sen sijaan Vasudeva Datta ilmaisee rukouksessaan halunsa kärsiä kaikkien universumin elävien olentojen puolesta, riippumatta heidän uskonnostaan, asemastaan tai hengellisestä tietoisuudestaan. Tämä universaalius on se teologinen kohta, jota kommentaari korostaa.
Äänestä
Äänestä

Lue lisää

VĀSUDEVA DATTAN ASEMA ON MILJOONIA KERTOJA KORKEAMPI KUIN JEESUS KRISTUKSEN.

Anonyymi00069 kirjoitti:

VĀSUDEVA DATTAN ASEMA ON MILJOONIA KERTOJA KORKEAMPI KUIN JEESUS KRISTUKSEN.

ONKO KYSE JEESUKSEN VÄHÄTTELYSTÄ?

HISTORIALLISESTI GAUDIYA-ĀCĀRYAT EIVÄT NÄHNEET JEESUSTA TAVALLISENA IHMISENÄ, VAAN: SUURENA PYHÄNÄ, JUMALAN EDUSTAJANA, ŚAKTYĀVEŚA-AVATĀRAN KALTAISENA VOIMAANTUNEENA LÄHETTILÄÄNÄ (JOIDENKIN TULKINTOJEN MUKAAN).

VERTAILU ON SIIS SISÄISTÄ TEOLOGISTA RETORIIKKAA, EI POLEEMINEN HYÖKKÄYS.

SYVEMPI PERIAATE: KARUṆĀ (MYÖTÄTUNTO).

Anonyymi00070 kirjoitti:

ONKO KYSE JEESUKSEN VÄHÄTTELYSTÄ?

HISTORIALLISESTI GAUDIYA-ĀCĀRYAT EIVÄT NÄHNEET JEESUSTA TAVALLISENA IHMISENÄ, VAAN: SUURENA PYHÄNÄ, JUMALAN EDUSTAJANA, ŚAKTYĀVEŚA-AVATĀRAN KALTAISENA VOIMAANTUNEENA LÄHETTILÄÄNÄ (JOIDENKIN TULKINTOJEN MUKAAN).

VERTAILU ON SIIS SISÄISTÄ TEOLOGISTA RETORIIKKAA, EI POLEEMINEN HYÖKKÄYS.

SYVEMPI PERIAATE: KARUṆĀ (MYÖTÄTUNTO).

Lue lisää

Para-duḥkha-duḥkhī ja universaali myötätunto

TÄSSÄ ILMENEE PARA-DUḤKHA-DUḤKHĪ -IHAANTEEN RADIKAALI LUONNE: MYÖTÄTUNTO EI OLE VALIKOIVAA, KUTEN KRISTINUSKOSSA, VAAN TÄYSIN UNIVERSAALIA.

BHAKTAN NÄKÖKULMASTA EI OLE JAKOA ”MEIHIN” JA ”HEIHIN”. KAIKKI JĪVAT OVAT JUMALAN IKUISIA OSASIA, JA SIKSI MYÖTÄTUNTO ULOTTUU JOKAISEEN ILMAN EHTOJA. BHAKTA EI AJATTELE, ETTÄ PELASTUS KUULUISI VAIN SEURAAJILLE TAI TIETTYYN RYHMÄÄN, VAAN HÄN TOIVOO VILPITTÖMÄSTI KAIKKIEN VAPAUTUMISTA.

Anonyymi00071 kirjoitti:

Para-duḥkha-duḥkhī ja universaali myötätunto

TÄSSÄ ILMENEE PARA-DUḤKHA-DUḤKHĪ -IHAANTEEN RADIKAALI LUONNE: MYÖTÄTUNTO EI OLE VALIKOIVAA, KUTEN KRISTINUSKOSSA, VAAN TÄYSIN UNIVERSAALIA.

BHAKTAN NÄKÖKULMASTA EI OLE JAKOA ”MEIHIN” JA ”HEIHIN”. KAIKKI JĪVAT OVAT JUMALAN IKUISIA OSASIA, JA SIKSI MYÖTÄTUNTO ULOTTUU JOKAISEEN ILMAN EHTOJA. BHAKTA EI AJATTELE, ETTÄ PELASTUS KUULUISI VAIN SEURAAJILLE TAI TIETTYYN RYHMÄÄN, VAAN HÄN TOIVOO VILPITTÖMÄSTI KAIKKIEN VAPAUTUMISTA.

Lue lisää

EI OLE JAKOA ”MEIHIN” JA ”HEIHIN”. KAIKKI JĪVAT OVAT JUMALAN IKUISIA OSASIA, JA SIKSI MYÖTÄTUNTO ULOTTUU JOKAISEEN ILMAN EHTOJA

Anonyymi00072 kirjoitti:

EI OLE JAKOA ”MEIHIN” JA ”HEIHIN”. KAIKKI JĪVAT OVAT JUMALAN IKUISIA OSASIA, JA SIKSI MYÖTÄTUNTO ULOTTUU JOKAISEEN ILMAN EHTOJA

Vastakkainasettelun poistaminen

TÄMÄ POISTAA VASTAKKAINASETTELUN. KYSE EI OLE SIITÄ, ETTÄ ”VAIN TIETYT PELASTUVAT”.

Anonyymi00073 kirjoitti:

Vastakkainasettelun poistaminen

TÄMÄ POISTAA VASTAKKAINASETTELUN. KYSE EI OLE SIITÄ, ETTÄ ”VAIN TIETYT PELASTUVAT”.

JEESUS KRISTUS EDUSTAA KRISTILLISESSÄ AJATTELUSSA LIITTOSUHDETTA: PELASTUS LIITTYY SUHTEESEEN HÄNEEN, USKOON, KÄÄNTYMISEEN JA VASTAANOTTAMISEEN. ARMO ON KYLLÄ ÄÄRETÖNTÄ, MUTTA SE ILMENEE RELATIONAALISESTI – IHMINEN ASTUU SIIHEN SISÄÄN.

PELASTUS ON UNIVERSSAALISTI TARJOLLA, MUTTA EI UNIVERSSAALISTI AUTOMAATTINEN; SE TOTEUTUU NIISSÄ, JOTKA ”TULEVAT HÄNEN LUOKSEEN”. TÄSSÄ MIELESSÄ PELASTUS ON EHDOLLISESTI UNIVERSSAALI: AVOIN KAIKILLE, MUTTA TOTEUTUVA SUHTEEN KAUTTA.

Anonyymi00074 kirjoitti:

JEESUS KRISTUS EDUSTAA KRISTILLISESSÄ AJATTELUSSA LIITTOSUHDETTA: PELASTUS LIITTYY SUHTEESEEN HÄNEEN, USKOON, KÄÄNTYMISEEN JA VASTAANOTTAMISEEN. ARMO ON KYLLÄ ÄÄRETÖNTÄ, MUTTA SE ILMENEE RELATIONAALISESTI – IHMINEN ASTUU SIIHEN SISÄÄN.

PELASTUS ON UNIVERSSAALISTI TARJOLLA, MUTTA EI UNIVERSSAALISTI AUTOMAATTINEN; SE TOTEUTUU NIISSÄ, JOTKA ”TULEVAT HÄNEN LUOKSEEN”. TÄSSÄ MIELESSÄ PELASTUS ON EHDOLLISESTI UNIVERSSAALI: AVOIN KAIKILLE, MUTTA TOTEUTUVA SUHTEEN KAUTTA.

Lue lisää

tämä voidaan nähdä tiettynä dharma-rakenteena — Jumalan ja jīvan välinen vastavuoroisuus (reciprocity), jossa armo (kṛpā) kohtaa vastaanottavaisuuden.

Mutta para-duḥkha-duḥkhī-ihanteessa astutaan vielä askel tämänkin rakenteen “läpi”.

Tässä myötätunto (karuṇā) ei enää asetu vastavuoroisuuden kehykseen. Bhakta ei odota:

uskoa
kääntymystä
vastaanottamista

Hän ei edes aseta niitä implisiittisiksi ehdoiksi. Hänen näkökulmastaan toisen kärsimys on riittävä peruste toimia.


Näin para-duḥkha-duḥkhī ei kumoa vastavuoroisuutta, vaan paljastaa sen syvemmän tason. Se näyttää, että rakkaus voi ilmetä kahdella tasolla samanaikaisesti:


Tässä mielessä Gauḍīya- huippu ei ole vain universaali pelastusoppi, vaan universaali myötätunto, joka ei odota mitään vastineeksi — ei edes pelastusta.

Anonyymi00075 kirjoitti:

tämä voidaan nähdä tiettynä dharma-rakenteena — Jumalan ja jīvan välinen vastavuoroisuus (reciprocity), jossa armo (kṛpā) kohtaa vastaanottavaisuuden.

Mutta para-duḥkha-duḥkhī-ihanteessa astutaan vielä askel tämänkin rakenteen “läpi”.

Tässä myötätunto (karuṇā) ei enää asetu vastavuoroisuuden kehykseen. Bhakta ei odota:

uskoa
kääntymystä
vastaanottamista

Hän ei edes aseta niitä implisiittisiksi ehdoiksi. Hänen näkökulmastaan toisen kärsimys on riittävä peruste toimia.


Näin para-duḥkha-duḥkhī ei kumoa vastavuoroisuutta, vaan paljastaa sen syvemmän tason. Se näyttää, että rakkaus voi ilmetä kahdella tasolla samanaikaisesti:


Tässä mielessä Gauḍīya- huippu ei ole vain universaali pelastusoppi, vaan universaali myötätunto, joka ei odota mitään vastineeksi — ei edes pelastusta.

Lue lisää

Universaali myötätunto

HUIPPU EI OLE VAIN UNIVERSSAALI PELASTUSOPPI, VAAN UNIVERSSAALI MYÖTÄTUNTO, JOKA EI ODOTA MITÄÄN VASTINEEKSI — EI EDES PELASTUSTA.

Anonyymi00076 kirjoitti:

Universaali myötätunto

HUIPPU EI OLE VAIN UNIVERSSAALI PELASTUSOPPI, VAAN UNIVERSSAALI MYÖTÄTUNTO, JOKA EI ODOTA MITÄÄN VASTINEEKSI — EI EDES PELASTUSTA.

Jeesus Kristus edustaa kristillisessä ajattelussa liittosuhdetta: pelastus liittyy suhteeseen häneen, uskoon, kääntymiseen ja vastaanottamiseen. Armo on kyllä ääretöntä, mutta se ilmenee relationaalisesti – ihminen astuu siihen sisään. Pelastus on universaalisti tarjolla, mutta ei universaalisti automaattinen; se toteutuu niissä, jotka “tulevat hänen luokseen”. Tässä mielessä pelastus on ehdollisesti universaali: avoin kaikille, mutta toteutuva suhteen kautta.

Anonyymi00077 kirjoitti:

Jeesus Kristus edustaa kristillisessä ajattelussa liittosuhdetta: pelastus liittyy suhteeseen häneen, uskoon, kääntymiseen ja vastaanottamiseen. Armo on kyllä ääretöntä, mutta se ilmenee relationaalisesti – ihminen astuu siihen sisään. Pelastus on universaalisti tarjolla, mutta ei universaalisti automaattinen; se toteutuu niissä, jotka “tulevat hänen luokseen”. Tässä mielessä pelastus on ehdollisesti universaali: avoin kaikille, mutta toteutuva suhteen kautta.

Lue lisää

monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.

Huippu ei ole vain universaali pelastusoppi, vaan universaali myötätunto, joka ei odota mitään vastineeksi — ei edes pelastusta.

Pelastetaan myös ”ulkopuolisia” – ihmisiä, jotka eivät usko siihen ”oikein”

Anonyymi00078 kirjoitti:

monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.

Huippu ei ole vain universaali pelastusoppi, vaan universaali myötätunto, joka ei odota mitään vastineeksi — ei edes pelastusta.

Pelastetaan myös ”ulkopuolisia” – ihmisiä, jotka eivät usko siihen ”oikein”

Lue lisää

Universaali pelastus

PELASTETAAN MYÖS ”ULKOPUOLISIA” – IHMISIÄ, JOTKA EIVÄT USKO SIIHEN ”OIKEIN”.

Anonyymi00079 kirjoitti:

Universaali pelastus

PELASTETAAN MYÖS ”ULKOPUOLISIA” – IHMISIÄ, JOTKA EIVÄT USKO SIIHEN ”OIKEIN”.

Tämä poistaa vastakkainasettelun. Kyse ei ole siitä, että “vain tietyt pelastuvat”

Anonyymi00080 kirjoitti:

Tämä poistaa vastakkainasettelun. Kyse ei ole siitä, että “vain tietyt pelastuvat”

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
****************
MUTTA:
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

------------------------

Tämä kauhudramaturgi lisäsi eri viestiketjuihin aina muutaman viestin välein linkkejä ”kadotukseen”; miksi hän ei ota selvää, että on olemassa aivan päinvastaisia kertomuksia, mutta tietysti kaikki päinvastaiset kertomukset ovat (olemattoman) saatanan aikaansaamia, ja vain "oikeat helvetinkertomukset" ovat "totta".

-----------------------




Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

(Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:

"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

Analogisesti :
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.
Äänestä

Anonyymi00002
2026-08-16 21:12:31

Tästä syystä myöskään se, että miljardeja ihmisiä kuuluu johonkin uskontoon, ei todista kyseisen uskonnon olevan totta. Miljardien ihmisten usko osoittaa, että usko on valtavan laajalle levinnyt, mutta lukumäärä ei itsessään ratkaise väitteen totuutta. Sama pätee pienempään uskontoon: se, että vain harvat ihmiset uskovat johonkin, ei tee heidän uskomuksestaan automaattisesti väärää. Totuus ei ratkea äänestyksellä.

Mikä on sellainen peruste, jonka ihminen voi hyväksyä ilman että hänen täytyy ensin uskoa kyseiseen uskontoon? Jos kristityltä kysytään, miksi Raamattu on Jumalan sana, vastaukseksi ei vielä riitä "koska Raamattu sanoo niin". Jos muslimilta kysytään, miksi Koraani on Allahin ilmoitus, ei myöskään riitä "koska Koraani sanoo niin". Molempien pitäisi pystyä esittämään perusteita, jotka eivät jo lähtökohtaisesti oleta heidän oman pyhän kirjansa olevan totta.

Anonyymi00081 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
****************
MUTTA:
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

------------------------

Tämä kauhudramaturgi lisäsi eri viestiketjuihin aina muutaman viestin välein linkkejä ”kadotukseen”; miksi hän ei ota selvää, että on olemassa aivan päinvastaisia kertomuksia, mutta tietysti kaikki päinvastaiset kertomukset ovat (olemattoman) saatanan aikaansaamia, ja vain "oikeat helvetinkertomukset" ovat "totta".

-----------------------




Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

(Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:

"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

Analogisesti :
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.
Äänestä

Anonyymi00002
2026-08-16 21:12:31

Tästä syystä myöskään se, että miljardeja ihmisiä kuuluu johonkin uskontoon, ei todista kyseisen uskonnon olevan totta. Miljardien ihmisten usko osoittaa, että usko on valtavan laajalle levinnyt, mutta lukumäärä ei itsessään ratkaise väitteen totuutta. Sama pätee pienempään uskontoon: se, että vain harvat ihmiset uskovat johonkin, ei tee heidän uskomuksestaan automaattisesti väärää. Totuus ei ratkea äänestyksellä.

Mikä on sellainen peruste, jonka ihminen voi hyväksyä ilman että hänen täytyy ensin uskoa kyseiseen uskontoon? Jos kristityltä kysytään, miksi Raamattu on Jumalan sana, vastaukseksi ei vielä riitä "koska Raamattu sanoo niin". Jos muslimilta kysytään, miksi Koraani on Allahin ilmoitus, ei myöskään riitä "koska Koraani sanoo niin". Molempien pitäisi pystyä esittämään perusteita, jotka eivät jo lähtökohtaisesti oleta heidän oman pyhän kirjansa olevan totta.

Lue lisää

usko siihen, että jokin on Jumalasta, ei ole sama asia kuin todiste siitä, että jokin todella on Jumalasta. Ja juuri tässä kohdassa Raamatun, Koraanin ja muiden ilmoitususkontojen välinen vertailu muuttuu kiinnostavaksi, koska silloin voidaan kysyä, millä perusteella yksi ilmoitus pitäisi asettaa toisen edelle ilman että käytetään kyseisen ilmoituksen omaa auktoriteettia sen todistamiseen.

Anonyymi00082 kirjoitti:

usko siihen, että jokin on Jumalasta, ei ole sama asia kuin todiste siitä, että jokin todella on Jumalasta. Ja juuri tässä kohdassa Raamatun, Koraanin ja muiden ilmoitususkontojen välinen vertailu muuttuu kiinnostavaksi, koska silloin voidaan kysyä, millä perusteella yksi ilmoitus pitäisi asettaa toisen edelle ilman että käytetään kyseisen ilmoituksen omaa auktoriteettia sen todistamiseen.

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------

Kuolemanrajakokemuksissa ongelma on erityisen selvä
Jos kristitty kerää kymmeniä kertomuksia, joissa joku näkee helvetin, ja sanoo:
"Katso, nämä ihmiset kävivät kadotuksessa. Tämä todistaa kristillisen helvetin todellisuuden."

niin ensimmäinen kysymys kuuluu:


Mitä tapahtuu niille kertomuksille, joissa kokemuksen sisältö on aivan toinen?


Tutkimuksessa todella on dokumentoitu kulttuurien välisiä eroja kuolemanrajakokemuksissa. Esimerkiksi systemaattisessa katsauksessa on kuvattu, kuinka länsimaisissa kertomuksissa esiintyy kristilliseen ympäristöön sopivia hahmoja, kun taas thaimaalaisissa kokemuksissa esiintyy esimerkiksi aivanmuuta ja shiialaisissa aineistoissa islamilaisia uskonnollisia hahmoja. Samalla kokemuksissa on myös yhteisiä piirteitä, kuten ruumiista irtautumisen kokemuksia, tunnelimaisia kokemuksia, poikkeuksellista selkeyttä ja ykseyden tunnetta.


Toisin sanoen aineisto ei anna meille yksinkertaista kuvaa:
"Ihmiset kuolevat - kristillinen helvetti ilmestyy."


Vaan paljon monimutkaisemman kuvan:
"Ihmisillä esiintyy kuoleman läheisyydessä toistuvia kokemusrakenteita, mutta niiden uskonnollinen sisältö ja tulkinta voivat vaihdella kulttuurisesti."
Tästä ei vielä seuraa, että kuolemanrajakokemukset olisivat "vain aivojen tuottamia". Se olisi aivan toinen väite. Mutta yhtä vähän niistä seuraa, että kristillinen helvettikäsitys on todistettu.

Anonyymi00083 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------

Kuolemanrajakokemuksissa ongelma on erityisen selvä
Jos kristitty kerää kymmeniä kertomuksia, joissa joku näkee helvetin, ja sanoo:
"Katso, nämä ihmiset kävivät kadotuksessa. Tämä todistaa kristillisen helvetin todellisuuden."

niin ensimmäinen kysymys kuuluu:


Mitä tapahtuu niille kertomuksille, joissa kokemuksen sisältö on aivan toinen?


Tutkimuksessa todella on dokumentoitu kulttuurien välisiä eroja kuolemanrajakokemuksissa. Esimerkiksi systemaattisessa katsauksessa on kuvattu, kuinka länsimaisissa kertomuksissa esiintyy kristilliseen ympäristöön sopivia hahmoja, kun taas thaimaalaisissa kokemuksissa esiintyy esimerkiksi aivanmuuta ja shiialaisissa aineistoissa islamilaisia uskonnollisia hahmoja. Samalla kokemuksissa on myös yhteisiä piirteitä, kuten ruumiista irtautumisen kokemuksia, tunnelimaisia kokemuksia, poikkeuksellista selkeyttä ja ykseyden tunnetta.


Toisin sanoen aineisto ei anna meille yksinkertaista kuvaa:
"Ihmiset kuolevat - kristillinen helvetti ilmestyy."


Vaan paljon monimutkaisemman kuvan:
"Ihmisillä esiintyy kuoleman läheisyydessä toistuvia kokemusrakenteita, mutta niiden uskonnollinen sisältö ja tulkinta voivat vaihdella kulttuurisesti."
Tästä ei vielä seuraa, että kuolemanrajakokemukset olisivat "vain aivojen tuottamia". Se olisi aivan toinen väite. Mutta yhtä vähän niistä seuraa, että kristillinen helvettikäsitys on todistettu.

Lue lisää

Vaan paljon monimutkaisemman kuvan:
"Ihmisillä esiintyy kuoleman läheisyydessä toistuvia kokemusrakenteita, mutta niiden uskonnollinen sisältö ja tulkinta voivat vaihdella kulttuurisesti."
Tästä ei vielä seuraa, että kuolemanrajakokemukset olisivat "vain aivojen tuottamia". Se olisi aivan toinen väite. Mutta yhtä vähän niistä seuraa, että kristillinen helvettikäsitys on todistettu.

Ja juuri tässä "Saatana selittää kaiken" muuttuu ongelmalliseksi
Jos kristitty sanoo:
"Kristilliset helvettikokemukset ovat Jumalasta, mutta islamilaiset, hindulaiset ja buddhalaisten kokemukset ovat Saatanasta",
niin hänen täytyy pystyä antamaan riippumaton kriteeri, jolla nämä erotetaan toisistaan.
Muuten argumentti on rakenteeltaan:
Kokemus sopii kristinuskoon -Jumala aiheutti sen.
Kokemus ei sovi kristinuskoon - Saatana aiheutti sen.


Tällainen teoria on vaarallisen lähellä ei-falsifioituvaa selitystä. Kävi miten tahansa, teoria saa aina viimeisen sanan.
Jos muslimi kertoo nähneensä Allahin, voidaan sanoa "Saatana".
Jos hindu kertoo nähneensä Vishnun, "Saatana".
Jos buddhalainen kertoo aivan muunlaisen kokemuksen, "Saatana".


Jos joku kristitty näkee helvetin, "Jumala".
Mutta silloin pitäisi kysyä:
Mikä mahdollinen havainto osoittaisi kristitylle, että hänen Saatana-selityksensä on väärä?
Jos vastaus on "ei mikään", kyseessä ei enää ole kovin hyvä empiirinen selitys.

Anonyymi00084 kirjoitti:

Vaan paljon monimutkaisemman kuvan:
"Ihmisillä esiintyy kuoleman läheisyydessä toistuvia kokemusrakenteita, mutta niiden uskonnollinen sisältö ja tulkinta voivat vaihdella kulttuurisesti."
Tästä ei vielä seuraa, että kuolemanrajakokemukset olisivat "vain aivojen tuottamia". Se olisi aivan toinen väite. Mutta yhtä vähän niistä seuraa, että kristillinen helvettikäsitys on todistettu.

Ja juuri tässä "Saatana selittää kaiken" muuttuu ongelmalliseksi
Jos kristitty sanoo:
"Kristilliset helvettikokemukset ovat Jumalasta, mutta islamilaiset, hindulaiset ja buddhalaisten kokemukset ovat Saatanasta",
niin hänen täytyy pystyä antamaan riippumaton kriteeri, jolla nämä erotetaan toisistaan.
Muuten argumentti on rakenteeltaan:
Kokemus sopii kristinuskoon -Jumala aiheutti sen.
Kokemus ei sovi kristinuskoon - Saatana aiheutti sen.


Tällainen teoria on vaarallisen lähellä ei-falsifioituvaa selitystä. Kävi miten tahansa, teoria saa aina viimeisen sanan.
Jos muslimi kertoo nähneensä Allahin, voidaan sanoa "Saatana".
Jos hindu kertoo nähneensä Vishnun, "Saatana".
Jos buddhalainen kertoo aivan muunlaisen kokemuksen, "Saatana".


Jos joku kristitty näkee helvetin, "Jumala".
Mutta silloin pitäisi kysyä:
Mikä mahdollinen havainto osoittaisi kristitylle, että hänen Saatana-selityksensä on väärä?
Jos vastaus on "ei mikään", kyseessä ei enää ole kovin hyvä empiirinen selitys.

Lue lisää

Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.



Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.

Anonyymi00085 kirjoitti:

Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.



Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.

Lue lisää

Argumenttia kannattaa tarkentaa yhdellä tärkeällä tavalla: universaali ilmiö ei itsessään kumoa yliluonnollista selitystä, mutta se heikentää voimakkaasti väitettä, että kyseinen ilmiö todistaisi juuri yhden tietyn uskonnon olevan tosi.

Parantumiskertomuksessa voidaan erottaa toisistaan tapahtuma ja sen tulkinta. Ihminen voi todella parantua sairaudesta tai oireesta, ja hän voi aivan vilpittömästi kokea, että Jumala paransi hänet. Mutta lauseessa "Jeesus paransi minut" on jo kaksi väitettä: ensinnäkin että paraneminen tapahtui ja toiseksi että sen aiheutti juuri Jeesus. Sama ihminen voisi toisessa uskonnollisessa ympäristössä sanoa "Allah paransi minut", ja joku toinen voisi tulkita vastaavan tapahtuman jonkin muun jumaluuden, rukouksen, hengellisen voiman tai muun maailmankuvansa kautta. Se, että ihminen on parantunut ja antaa paranemiselle uskonnollisen merkityksen, ei vielä ratkaise, mikä sen perimmäinen syy oli.

Tässä tulee vastaan juuri se ongelma, jonka nostin esiin: ilmiö on laajempi kuin sitä koskeva teologinen tulkinta. Jos kristityt kertovat rukouksen yhteydessä tapahtuvista parantumisista ja muslimit kertovat rukouksen yhteydessä tapahtuvista parantumisista, pelkkä parantumisen olemassaolo ei voi toimia ratkaisevana todisteena kristinuskon puolesta. Jos sama argumentti toimii yhtä hyvin kahden keskenään ristiriitaisen uskonnon puolesta, se ei vielä erottele niitä toisistaan.

"Elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni."

Se voi olla ihmiselle valtavan merkityksellinen kokemus, mutta todisteena tietyn uskonnon totuudesta se on hyvin vähän informatiivinen, koska vastaava kertomusrakenne esiintyy monissa toisistaan riippumattomissa uskonnollisissa ympäristöissä.

Kristitty voi kertoa olleensa eksyksissä, kärsineensä, löytäneensä Jeesuksen, saaneensa uuden tarkoituksen, rauhan ja rakkauden ja muuttaneensa koko elämänsä.

Muslimi voi kertoa olleensa eksyksissä, löytäneensä Allahin, alkaneensa rukoilla, saaneensa tarkoituksen, rauhan ja uuden moraalisen suunnan ja muuttaneensa koko elämänsä.

Anonyymi00086 kirjoitti:

Argumenttia kannattaa tarkentaa yhdellä tärkeällä tavalla: universaali ilmiö ei itsessään kumoa yliluonnollista selitystä, mutta se heikentää voimakkaasti väitettä, että kyseinen ilmiö todistaisi juuri yhden tietyn uskonnon olevan tosi.

Parantumiskertomuksessa voidaan erottaa toisistaan tapahtuma ja sen tulkinta. Ihminen voi todella parantua sairaudesta tai oireesta, ja hän voi aivan vilpittömästi kokea, että Jumala paransi hänet. Mutta lauseessa "Jeesus paransi minut" on jo kaksi väitettä: ensinnäkin että paraneminen tapahtui ja toiseksi että sen aiheutti juuri Jeesus. Sama ihminen voisi toisessa uskonnollisessa ympäristössä sanoa "Allah paransi minut", ja joku toinen voisi tulkita vastaavan tapahtuman jonkin muun jumaluuden, rukouksen, hengellisen voiman tai muun maailmankuvansa kautta. Se, että ihminen on parantunut ja antaa paranemiselle uskonnollisen merkityksen, ei vielä ratkaise, mikä sen perimmäinen syy oli.

Tässä tulee vastaan juuri se ongelma, jonka nostin esiin: ilmiö on laajempi kuin sitä koskeva teologinen tulkinta. Jos kristityt kertovat rukouksen yhteydessä tapahtuvista parantumisista ja muslimit kertovat rukouksen yhteydessä tapahtuvista parantumisista, pelkkä parantumisen olemassaolo ei voi toimia ratkaisevana todisteena kristinuskon puolesta. Jos sama argumentti toimii yhtä hyvin kahden keskenään ristiriitaisen uskonnon puolesta, se ei vielä erottele niitä toisistaan.

"Elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni."

Se voi olla ihmiselle valtavan merkityksellinen kokemus, mutta todisteena tietyn uskonnon totuudesta se on hyvin vähän informatiivinen, koska vastaava kertomusrakenne esiintyy monissa toisistaan riippumattomissa uskonnollisissa ympäristöissä.

Kristitty voi kertoa olleensa eksyksissä, kärsineensä, löytäneensä Jeesuksen, saaneensa uuden tarkoituksen, rauhan ja rakkauden ja muuttaneensa koko elämänsä.

Muslimi voi kertoa olleensa eksyksissä, löytäneensä Allahin, alkaneensa rukoilla, saaneensa tarkoituksen, rauhan ja uuden moraalisen suunnan ja muuttaneensa koko elämänsä.

Lue lisää

Tässä ei tarvitse väittää, että kaikki kokemukset olisivat valhetta. Päinvastoin voidaan hyväksyä, että ihmisten elämä todella muuttuu uskonnollisen kääntymyksen seurauksena. Mutta siitä ei seuraa, että juuri sen uskonnon metafyysiset väitteet ovat tosia.

Tätä voisi kuvata näin:

Kokemus: "Elämäni muuttui."

Tulkinta: "Jumala muutti elämäni."

Tarkempi teologinen tulkinta: "Kristinuskon Jumala muutti elämäni."

Eksklusiivinen johtopäätös: "Siksi kristinusko on totta ja muut uskonnot ovat vääriä."

Ensimmäinen väite voi olla täysin ilmeinen tosiasia. Jokainen seuraava askel lisää tulkintaa ja vaatii uusia perusteluja.

Ja juuri tässä kohtaa "mutta minun kokemukseni oli niin voimakas" ei ratkaise ongelmaa. Kokemuksen voimakkuus kertoo kokemuksen voimakkuudesta, ei automaattisesti sen ulkoisesta aiheuttajasta. Jos kristitty kokee 100-prosenttisen varmuuden siitä, että Jeesus muutti hänen elämänsä, ja muslimi kokee 100-prosenttisen varmuuden siitä, että Allah muutti hänen elämänsä, heidän subjektiivinen varmuutensa ei voi yksin ratkaista heidän välillään olevaa metafyysistä kiistaa.

Tämä johtaa vielä kiinnostavampaan kysymykseen: jos "elämäni muuttui" on yhteinen kertomusrakenne eri uskonnoissa, mikä tarkalleen ottaen tekee kristityn kokemuksesta todisteen kristinuskon puolesta eikä vain todisteen siitä, että uskonnollinen sitoutuminen voi muuttaa ihmisen elämää?

Jälkimmäinen väite on paljon vaatimattomampi ja sitä voidaan tutkia ilman, että ensin päätetään, onko Jeesus, Allah tai jokin muu uskonnollinen tulkinta metafyysisesti oikeassa.



Koska keskenään ristiriitaisten uskontojen seuraajat raportoivat rakenteeltaan samankaltaisia parantumisia, kääntymisiä, hengellisiä kokemuksia ja elämänmuutoksia, näiden ilmiöiden pelkkä esiintyminen ei riitä osoittamaan, että juuri yhden uskonnon teologinen tulkinta on oikea. Kokemus voi olla aito, paraneminen voi olla todellinen ja elämä voi todella muuttua, mutta näistä tapahtumista tehty metafyysinen tulkinta tarvitsee erillisen perustelun.

Anonyymi00087 kirjoitti:

Tässä ei tarvitse väittää, että kaikki kokemukset olisivat valhetta. Päinvastoin voidaan hyväksyä, että ihmisten elämä todella muuttuu uskonnollisen kääntymyksen seurauksena. Mutta siitä ei seuraa, että juuri sen uskonnon metafyysiset väitteet ovat tosia.

Tätä voisi kuvata näin:

Kokemus: "Elämäni muuttui."

Tulkinta: "Jumala muutti elämäni."

Tarkempi teologinen tulkinta: "Kristinuskon Jumala muutti elämäni."

Eksklusiivinen johtopäätös: "Siksi kristinusko on totta ja muut uskonnot ovat vääriä."

Ensimmäinen väite voi olla täysin ilmeinen tosiasia. Jokainen seuraava askel lisää tulkintaa ja vaatii uusia perusteluja.

Ja juuri tässä kohtaa "mutta minun kokemukseni oli niin voimakas" ei ratkaise ongelmaa. Kokemuksen voimakkuus kertoo kokemuksen voimakkuudesta, ei automaattisesti sen ulkoisesta aiheuttajasta. Jos kristitty kokee 100-prosenttisen varmuuden siitä, että Jeesus muutti hänen elämänsä, ja muslimi kokee 100-prosenttisen varmuuden siitä, että Allah muutti hänen elämänsä, heidän subjektiivinen varmuutensa ei voi yksin ratkaista heidän välillään olevaa metafyysistä kiistaa.

Tämä johtaa vielä kiinnostavampaan kysymykseen: jos "elämäni muuttui" on yhteinen kertomusrakenne eri uskonnoissa, mikä tarkalleen ottaen tekee kristityn kokemuksesta todisteen kristinuskon puolesta eikä vain todisteen siitä, että uskonnollinen sitoutuminen voi muuttaa ihmisen elämää?

Jälkimmäinen väite on paljon vaatimattomampi ja sitä voidaan tutkia ilman, että ensin päätetään, onko Jeesus, Allah tai jokin muu uskonnollinen tulkinta metafyysisesti oikeassa.



Koska keskenään ristiriitaisten uskontojen seuraajat raportoivat rakenteeltaan samankaltaisia parantumisia, kääntymisiä, hengellisiä kokemuksia ja elämänmuutoksia, näiden ilmiöiden pelkkä esiintyminen ei riitä osoittamaan, että juuri yhden uskonnon teologinen tulkinta on oikea. Kokemus voi olla aito, paraneminen voi olla todellinen ja elämä voi todella muuttua, mutta näistä tapahtumista tehty metafyysinen tulkinta tarvitsee erillisen perustelun.

Lue lisää

Ollessani vielä kristitty aloin kyseenalaistaa väitteen, jonka mukaan aidot hengelliset heräämiset ja yliluonnolliset kokemukset olisivat yksinomaan oman tradition piirissä esiintyviä ilmiöitä. Ajatus “vain meillä” ei osoittautunut minulle itsestään selväksi, vaan herätti epistemologisen levottomuuden, joka ei jättänyt rauhaan. Mikäli kokemukset todella toimisivat todisteena teologisesta ainutlaatuisuudesta, niiden tulisi ilmetä tavalla, joka erottaa yhden tradition muista. Tätä oletusta aloin systemaattisesti tarkastella.

Jo varhaisessa vaiheessa kävi ilmeiseksi, että rakenteellisesti samanlaisia kokemuksia esiintyy myös muissa kristinuskon lahkoissa, usein keskenään ristiriitaisista opillisista lähtökohdista huolimatta. Tämä havainto heikensi oletusta kokemuksen doktrinaalisesta yksiselitteisyydestä, mutta ei vielä ratkaissut kysymystä. Kun tarkastelua laajennettiin kristillisen kontekstin ulkopuolelle, ilmeni nopeasti, että täysin vastaavanlaisia kokemuskertomuksia esiintyy myös muissa maailmanuskonnoissa. Kokemusten fenomenologinen rakenne pysyi samana, vaikka teologinen tulkinta vaihtui. Jumalan nimi muuttui, mutta kokemuksen muoto säilyi.
Tätä taustaa vasten kiinnostukseni kohdistui myös historiallisesti dokumentoituihin herätysliikkeisiin ja niin sanottuun horrossaarnaamiseen. Erityisesti suomalaisessa kontekstissa esimerkiksi Helena Konttilan kaltaiset tapaukset osoittautuivat erikoisiksi.Näissä ilmiöissä yhdistyvät voimakas affektiivinen kokemus, muuttunut tajunnantila ja yhteisön tarjoama tulkintakehys, joka määrittää kokemuksen hengelliseksi ja jumalalliseksi. Olennaista on, että samankaltaisia ilmiöitä on dokumentoitu laajasti eri kulttuurisissa ja uskonnollisissa ympäristöissä, mikä viittaa ilmiön yleisinhimilliseen eikä traditionaalisesti ainutlaatuiseen luonteeseen.

Näiden havaintojen valossa alkoi käydä yhä selvemmäksi, että uskonnolliset kokemukset eivät sellaisenaan tue eksklusiivisia totuusväitteitä. Päinvastoin ne näyttäytyvät ilmiöinä, jotka paljastavat toistuvia rakenteita inhimillisessä tietoisuudessa ja sosiaalisessa merkityksenmuodostuksessa. Kokemus itsessään on subjektille todellinen ja usein elämää muokkaava, mutta sen teologinen tulkinta on sidoksissa niihin käsitteellisiin ja kulttuurisiin resursseihin, jotka ovat käytettävissä kokemuksen jäsentämiseksi. Näin ollen kokemusten universaali esiintyminen ei vahvista yksittäistä teologista järjestelmää, vaan pikemminkin problematisoi yrityksen käyttää kokemusta epistemisenä todisteena uskonnollisesta yksinoikeudesta.


Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.



Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.

Anonyymi00088 kirjoitti:

Ollessani vielä kristitty aloin kyseenalaistaa väitteen, jonka mukaan aidot hengelliset heräämiset ja yliluonnolliset kokemukset olisivat yksinomaan oman tradition piirissä esiintyviä ilmiöitä. Ajatus “vain meillä” ei osoittautunut minulle itsestään selväksi, vaan herätti epistemologisen levottomuuden, joka ei jättänyt rauhaan. Mikäli kokemukset todella toimisivat todisteena teologisesta ainutlaatuisuudesta, niiden tulisi ilmetä tavalla, joka erottaa yhden tradition muista. Tätä oletusta aloin systemaattisesti tarkastella.

Jo varhaisessa vaiheessa kävi ilmeiseksi, että rakenteellisesti samanlaisia kokemuksia esiintyy myös muissa kristinuskon lahkoissa, usein keskenään ristiriitaisista opillisista lähtökohdista huolimatta. Tämä havainto heikensi oletusta kokemuksen doktrinaalisesta yksiselitteisyydestä, mutta ei vielä ratkaissut kysymystä. Kun tarkastelua laajennettiin kristillisen kontekstin ulkopuolelle, ilmeni nopeasti, että täysin vastaavanlaisia kokemuskertomuksia esiintyy myös muissa maailmanuskonnoissa. Kokemusten fenomenologinen rakenne pysyi samana, vaikka teologinen tulkinta vaihtui. Jumalan nimi muuttui, mutta kokemuksen muoto säilyi.
Tätä taustaa vasten kiinnostukseni kohdistui myös historiallisesti dokumentoituihin herätysliikkeisiin ja niin sanottuun horrossaarnaamiseen. Erityisesti suomalaisessa kontekstissa esimerkiksi Helena Konttilan kaltaiset tapaukset osoittautuivat erikoisiksi.Näissä ilmiöissä yhdistyvät voimakas affektiivinen kokemus, muuttunut tajunnantila ja yhteisön tarjoama tulkintakehys, joka määrittää kokemuksen hengelliseksi ja jumalalliseksi. Olennaista on, että samankaltaisia ilmiöitä on dokumentoitu laajasti eri kulttuurisissa ja uskonnollisissa ympäristöissä, mikä viittaa ilmiön yleisinhimilliseen eikä traditionaalisesti ainutlaatuiseen luonteeseen.

Näiden havaintojen valossa alkoi käydä yhä selvemmäksi, että uskonnolliset kokemukset eivät sellaisenaan tue eksklusiivisia totuusväitteitä. Päinvastoin ne näyttäytyvät ilmiöinä, jotka paljastavat toistuvia rakenteita inhimillisessä tietoisuudessa ja sosiaalisessa merkityksenmuodostuksessa. Kokemus itsessään on subjektille todellinen ja usein elämää muokkaava, mutta sen teologinen tulkinta on sidoksissa niihin käsitteellisiin ja kulttuurisiin resursseihin, jotka ovat käytettävissä kokemuksen jäsentämiseksi. Näin ollen kokemusten universaali esiintyminen ei vahvista yksittäistä teologista järjestelmää, vaan pikemminkin problematisoi yrityksen käyttää kokemusta epistemisenä todisteena uskonnollisesta yksinoikeudesta.


Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.



Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.

Lue lisää

Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
William James kokoaa lukuisia eri uskontojen ja aikakausien ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia, kuten:
voimakasta rauhan tunnetta,
kokemusta jumalallisesta tai pyhästä läsnäolosta,
ykseyden tunnetta kaiken kanssa,
syvää iloa tai rakkautta,
elämän täydellistä muuttumista (kääntymyskokemus).
Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia,
Jamesin johtopäätös on, että vaikka uskontojen tulkinnat näistä kokemuksista vaihtelevat, itse kokemuksissa on paljon yhteisiä piirteitä.
James käyttää al-Ghazalin kuvausta havainnollistamaan ajatusta, että uskonnollinen tieto voi perustua välittömään kokemukseen, ei pelkästään järkeilyyn. Al-Ghazali kertoo käyneensä läpi syvän hengellisen kriisin: hän alkoi epäillä kaikkea, mitä oli oppinut, kunnes päätyi siihen, että todellinen varmuus syntyy Jumalan antamasta sisäisestä valosta ja kokemuksesta, ei pelkästään loogisista todisteluista. James pitää tätä esimerkkinä mystisestä kokemuksesta.
Jamesin laajempi ajatuksensa on, että ihmiset eri uskonnoissa raportoivat samantyyppisiä kokemuksia rukouksessa, ihan vastakkaisissa uskonnoissa.
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf

Anonyymi00089 kirjoitti:

Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
William James kokoaa lukuisia eri uskontojen ja aikakausien ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia, kuten:
voimakasta rauhan tunnetta,
kokemusta jumalallisesta tai pyhästä läsnäolosta,
ykseyden tunnetta kaiken kanssa,
syvää iloa tai rakkautta,
elämän täydellistä muuttumista (kääntymyskokemus).
Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia,
Jamesin johtopäätös on, että vaikka uskontojen tulkinnat näistä kokemuksista vaihtelevat, itse kokemuksissa on paljon yhteisiä piirteitä.
James käyttää al-Ghazalin kuvausta havainnollistamaan ajatusta, että uskonnollinen tieto voi perustua välittömään kokemukseen, ei pelkästään järkeilyyn. Al-Ghazali kertoo käyneensä läpi syvän hengellisen kriisin: hän alkoi epäillä kaikkea, mitä oli oppinut, kunnes päätyi siihen, että todellinen varmuus syntyy Jumalan antamasta sisäisestä valosta ja kokemuksesta, ei pelkästään loogisista todisteluista. James pitää tätä esimerkkinä mystisestä kokemuksesta.
Jamesin laajempi ajatuksensa on, että ihmiset eri uskonnoissa raportoivat samantyyppisiä kokemuksia rukouksessa, ihan vastakkaisissa uskonnoissa.
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf

Lue lisää

https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf

Anonyymi00090 kirjoitti:

https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
****************
MUTTA:
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

------------------------

Tämä kauhudramaturgi lisäsi eri viestiketjuihin aina muutaman viestin välein linkkejä ”kadotukseen”; miksi hän ei ota selvää, että on olemassa aivan päinvastaisia kertomuksia, mutta tietysti kaikki päinvastaiset kertomukset ovat (olemattoman) saatanan aikaansaamia, ja vain "oikeat helvetinkertomukset" ovat "totta".

Anonyymi00091 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
****************
MUTTA:
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

------------------------

Tämä kauhudramaturgi lisäsi eri viestiketjuihin aina muutaman viestin välein linkkejä ”kadotukseen”; miksi hän ei ota selvää, että on olemassa aivan päinvastaisia kertomuksia, mutta tietysti kaikki päinvastaiset kertomukset ovat (olemattoman) saatanan aikaansaamia, ja vain "oikeat helvetinkertomukset" ovat "totta".

Lue lisää

Kristuitty pakkokäännyttäjä. Miksi puhut vain siitä, kun joku kääntyy kristinuskoon, mutta et siitä, että suunta on myös päinvastainen – kristinuskosta siirrytään paljon muihin uskontoihin.

Anonyymi00092 kirjoitti:

Kristuitty pakkokäännyttäjä. Miksi puhut vain siitä, kun joku kääntyy kristinuskoon, mutta et siitä, että suunta on myös päinvastainen – kristinuskosta siirrytään paljon muihin uskontoihin.

Lue lisää

https://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa | Video Essee |


https://www.youtube.com/watch?v=TZUupVwc-Uk
Nainen kuolee näkee profeetta Muhammedin sanoman jumalallisen ilmestyksen kuolemanläheisessä kokemuksessaan


Tämä mies jätti kristinuskon kokonaan NDE kokemuksen jälkeen.

https://www.youtube.com/watch?v=Sfzj-xsHzkw&t=30s
Tämä mies kuolee, paljastaa, että JUMALA ja USKONTO EIVÄT ole sitä, mitä uskot (NDE)


https://medium.com/excommunications/twelve-reasons-why-millions-are-leaving-christianity-c5e9ab9b8937

Kaksitoista syytä, miksi miljoonat jättävät kristinuskon

I’m Glad I Left the Christian Church. But My Parents Still Don’t Know

https://www.refinery29.com/en-us/2022/09/11104166/leaving-christian-church-religion

Anonyymi00093 kirjoitti:

https://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa | Video Essee |


https://www.youtube.com/watch?v=TZUupVwc-Uk
Nainen kuolee näkee profeetta Muhammedin sanoman jumalallisen ilmestyksen kuolemanläheisessä kokemuksessaan


Tämä mies jätti kristinuskon kokonaan NDE kokemuksen jälkeen.

https://www.youtube.com/watch?v=Sfzj-xsHzkw&t=30s
Tämä mies kuolee, paljastaa, että JUMALA ja USKONTO EIVÄT ole sitä, mitä uskot (NDE)


https://medium.com/excommunications/twelve-reasons-why-millions-are-leaving-christianity-c5e9ab9b8937

Kaksitoista syytä, miksi miljoonat jättävät kristinuskon

I’m Glad I Left the Christian Church. But My Parents Still Don’t Know

https://www.refinery29.com/en-us/2022/09/11104166/leaving-christian-church-religion

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.



miksi et ota selvää ihan päinvastaisista kuolemanrajakokemuksista?

Kuolemanrajakokemuksista (NDE, near-death experiences) kirjoitettaessa herää tärkeä kysymys siitä, miksi kokemuksia tulkitaan toisinaan hyvin yksisuuntaisesti. Jos kokemuksen jälkeen ihminen kääntyy kristinuskon puoleen, tätä voidaan pitää merkittävänä hengellisenä seurauksena ja jopa todisteena kristillisestä maailmankuvasta.

Mutta mitä tapahtuu silloin, kun vastaava kokemus johtaa ihmisen islamiin tai johonkin muuhun uskonnolliseen näkemykseen? Miksi näitä tapauksia käsitellään usein vähemmän tai ne jäävät kokonaan mainitsematta?

Tässä on syytä erottaa toisistaan itse kuolemanrajakokemus ja sen myöhempi uskonnollinen tulkinta. Kokemus voi olla henkilölle erittäin todellinen ja merkityksellinen, mutta sen tulkitseminen tietyn uskonnon vahvistukseksi on erillinen kysymys. Jos tutkimuksessa tai kirjallisuudessa nostetaan esiin lähinnä kristinuskoon johtaneita tapauksia, syntyy helposti vaikutelma, että NDE-kokemukset johtaisivat luonnostaan juuri kristinuskoon. Se voi kuitenkin olla valikoivan aineiston tai valikoivan esittämisen seurausta.

Siksi olisi tärkeää tarkastella myös niitä ihmisiä, joiden kuolemanrajakokemus on muuttanut heidän käsitystään islaminuskosta. Jos joku kertoo kokemuksensa jälkeen löytäneensä islamin, alkaneensa uskoa Koraaniin tai kokeneensa islamin opetukset aiempaa vakuuttavammiksi, tämä on aivan yhtä olennainen osa ilmiön kokonaiskuvaa kuin kristinuskoon kääntyminen. Muuten tutkimuksesta tai keskustelusta puuttuu keskeinen vertailukohta.

Samalla on huomattava, ettei yhden ihmisen uskonnollinen kääntyminen itsessään todista minkään tietyn uskonnon olevan objektiivisesti totta. Ihmiset tulkitsevat poikkeuksellisia kokemuksia oman kulttuurinsa, kasvatuksensa, aikaisempien uskomustensa ja käsitteistönsä kautta. Tästä syystä samaan tapaan kuvattu kokemus voi saada eri ihmisillä erilaisen uskonnollisen merkityksen.

Juuri tästä syystä aihetta pitäisi käsitellä avoimesti ja tasapuolisesti. Jos NDE-kokemuksia käytetään perusteluna kristinuskolle, pitäisi samalla kysyä: kuinka moni kokija on päätynyt islamiin, kuinka moni buddhalaisuuteen, kuinka moni johonkin muuhun uskonnolliseen tai ei-uskonnolliseen maailmankuvaan – ja kuinka moni ei ole kokenut tapahtumaa uskonnollisesti lainkaan?

Ilman tällaista vertailua vaarana on vahvistusharha: huomataan erityisesti ne tapaukset, jotka tukevat omaa ennakkokäsitystä, ja sivuutetaan ne, jotka haastavat sen. Todella analyyttinen tarkastelu ei siis kysy ainoastaan, löytyykö NDE-kokemuksia, joiden seurauksena ihminen kääntyy kristinuskoon. Sen pitäisi kysyä myös, millaisia uskonnollisia seurauksia kokemuksilla kaiken kaikkiaan on ja miksi ne vaihtelevat ihmisestä toiseen.

Jos keskustelun tavoitteena on ymmärtää kuolemanrajakokemuksia eikä vain käyttää niitä tietyn uskonnon puolesta argumenttina, myös islamiin johtaneet kokemukset on otettava vakavasti mukaan.

Anonyymi00094 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.



miksi et ota selvää ihan päinvastaisista kuolemanrajakokemuksista?

Kuolemanrajakokemuksista (NDE, near-death experiences) kirjoitettaessa herää tärkeä kysymys siitä, miksi kokemuksia tulkitaan toisinaan hyvin yksisuuntaisesti. Jos kokemuksen jälkeen ihminen kääntyy kristinuskon puoleen, tätä voidaan pitää merkittävänä hengellisenä seurauksena ja jopa todisteena kristillisestä maailmankuvasta.

Mutta mitä tapahtuu silloin, kun vastaava kokemus johtaa ihmisen islamiin tai johonkin muuhun uskonnolliseen näkemykseen? Miksi näitä tapauksia käsitellään usein vähemmän tai ne jäävät kokonaan mainitsematta?

Tässä on syytä erottaa toisistaan itse kuolemanrajakokemus ja sen myöhempi uskonnollinen tulkinta. Kokemus voi olla henkilölle erittäin todellinen ja merkityksellinen, mutta sen tulkitseminen tietyn uskonnon vahvistukseksi on erillinen kysymys. Jos tutkimuksessa tai kirjallisuudessa nostetaan esiin lähinnä kristinuskoon johtaneita tapauksia, syntyy helposti vaikutelma, että NDE-kokemukset johtaisivat luonnostaan juuri kristinuskoon. Se voi kuitenkin olla valikoivan aineiston tai valikoivan esittämisen seurausta.

Siksi olisi tärkeää tarkastella myös niitä ihmisiä, joiden kuolemanrajakokemus on muuttanut heidän käsitystään islaminuskosta. Jos joku kertoo kokemuksensa jälkeen löytäneensä islamin, alkaneensa uskoa Koraaniin tai kokeneensa islamin opetukset aiempaa vakuuttavammiksi, tämä on aivan yhtä olennainen osa ilmiön kokonaiskuvaa kuin kristinuskoon kääntyminen. Muuten tutkimuksesta tai keskustelusta puuttuu keskeinen vertailukohta.

Samalla on huomattava, ettei yhden ihmisen uskonnollinen kääntyminen itsessään todista minkään tietyn uskonnon olevan objektiivisesti totta. Ihmiset tulkitsevat poikkeuksellisia kokemuksia oman kulttuurinsa, kasvatuksensa, aikaisempien uskomustensa ja käsitteistönsä kautta. Tästä syystä samaan tapaan kuvattu kokemus voi saada eri ihmisillä erilaisen uskonnollisen merkityksen.

Juuri tästä syystä aihetta pitäisi käsitellä avoimesti ja tasapuolisesti. Jos NDE-kokemuksia käytetään perusteluna kristinuskolle, pitäisi samalla kysyä: kuinka moni kokija on päätynyt islamiin, kuinka moni buddhalaisuuteen, kuinka moni johonkin muuhun uskonnolliseen tai ei-uskonnolliseen maailmankuvaan – ja kuinka moni ei ole kokenut tapahtumaa uskonnollisesti lainkaan?

Ilman tällaista vertailua vaarana on vahvistusharha: huomataan erityisesti ne tapaukset, jotka tukevat omaa ennakkokäsitystä, ja sivuutetaan ne, jotka haastavat sen. Todella analyyttinen tarkastelu ei siis kysy ainoastaan, löytyykö NDE-kokemuksia, joiden seurauksena ihminen kääntyy kristinuskoon. Sen pitäisi kysyä myös, millaisia uskonnollisia seurauksia kokemuksilla kaiken kaikkiaan on ja miksi ne vaihtelevat ihmisestä toiseen.

Jos keskustelun tavoitteena on ymmärtää kuolemanrajakokemuksia eikä vain käyttää niitä tietyn uskonnon puolesta argumenttina, myös islamiin johtaneet kokemukset on otettava vakavasti mukaan.

Lue lisää

miksi et ota selvää ihan päinvastaisista kuolemanrajakokemuksista?

Siksi olisi erityisen tärkeää tarkastella niitä ihmisiä, joiden kuolemanrajakokemus on johtanut islamin löytämiseen tai vahvistanut heidän uskoaan islamiin. Tässä kohtaa kysymys ei ole vain siitä, löytyykö yksittäisiä kertomuksia muslimien kuolemanrajakokemuksista. Paljon olennaisempaa on kysyä, mitä tapahtuu silloin, kun ihminen itse tulkitsee kokemuksensa islamilaisessa viitekehyksessä – ja miksi tällaiset kertomukset jäävät länsimaisessa NDE-keskustelussa helposti vähemmälle huomiolle.

Anonyymi00095 kirjoitti:

miksi et ota selvää ihan päinvastaisista kuolemanrajakokemuksista?

Siksi olisi erityisen tärkeää tarkastella niitä ihmisiä, joiden kuolemanrajakokemus on johtanut islamin löytämiseen tai vahvistanut heidän uskoaan islamiin. Tässä kohtaa kysymys ei ole vain siitä, löytyykö yksittäisiä kertomuksia muslimien kuolemanrajakokemuksista. Paljon olennaisempaa on kysyä, mitä tapahtuu silloin, kun ihminen itse tulkitsee kokemuksensa islamilaisessa viitekehyksessä – ja miksi tällaiset kertomukset jäävät länsimaisessa NDE-keskustelussa helposti vähemmälle huomiolle.

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.



miksi et ota selvää ihan päinvastaisista kuolemanrajakokemuksista?



Jos kristinuskoon kääntynyt ihminen kertoo, että kuolemanrajakokemus sai hänet uskomaan Jumalaan, kuolemanjälkeiseen elämään tai Jeesukseen, kertomusta voidaan helposti käyttää argumenttina kristinuskon puolesta. Tällöin on kuitenkin esitettävä symmetrinen kysymys: mitä pitäisi päätellä tapauksesta, jossa muslimi kertoo vastaavan kokemuksen vahvistaneen hänen uskoaan Allahiin, tuonpuoleiseen ja islamilaiseen käsitykseen kuolemanjälkeisestä elämästä? Entä jos ihminen, joka ei aikaisemmin ollut uskonnollinen, alkaa kokemuksensa jälkeen etsiä islamia ja päätyy lopulta muslimiksi?



Jos ensimmäistä tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta jälkimmäinen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että islamilaiseen tulkintaan johtava NDE todistaisi islamin olevan totta. Sama pätee kristinuskoon. Yksittäinen kokemus voi olla kokijalle erittäin vakuuttava, mutta kokemuksen vakuuttavuus ja sen metafyysisen tulkinnan totuus ovat kaksi eri kysymystä. Ihminen voi aidosti kokea tavanneensa Jeesuksen, enkelin, kuolleen läheisen, Jumalan tai jonkin sanoinkuvaamattoman läsnäolon. Tämän jälkeen hän joutuu kuitenkin tulkitsemaan, mitä kokemus merkitsee.

Anonyymi00096 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.



miksi et ota selvää ihan päinvastaisista kuolemanrajakokemuksista?



Jos kristinuskoon kääntynyt ihminen kertoo, että kuolemanrajakokemus sai hänet uskomaan Jumalaan, kuolemanjälkeiseen elämään tai Jeesukseen, kertomusta voidaan helposti käyttää argumenttina kristinuskon puolesta. Tällöin on kuitenkin esitettävä symmetrinen kysymys: mitä pitäisi päätellä tapauksesta, jossa muslimi kertoo vastaavan kokemuksen vahvistaneen hänen uskoaan Allahiin, tuonpuoleiseen ja islamilaiseen käsitykseen kuolemanjälkeisestä elämästä? Entä jos ihminen, joka ei aikaisemmin ollut uskonnollinen, alkaa kokemuksensa jälkeen etsiä islamia ja päätyy lopulta muslimiksi?



Jos ensimmäistä tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta jälkimmäinen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että islamilaiseen tulkintaan johtava NDE todistaisi islamin olevan totta. Sama pätee kristinuskoon. Yksittäinen kokemus voi olla kokijalle erittäin vakuuttava, mutta kokemuksen vakuuttavuus ja sen metafyysisen tulkinnan totuus ovat kaksi eri kysymystä. Ihminen voi aidosti kokea tavanneensa Jeesuksen, enkelin, kuolleen läheisen, Jumalan tai jonkin sanoinkuvaamattoman läsnäolon. Tämän jälkeen hän joutuu kuitenkin tulkitsemaan, mitä kokemus merkitsee.

Lue lisää

Jos ensimmäistä tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta jälkimmäinen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että islamilaiseen tulkintaan johtava NDE todistaisi islamin olevan totta. Sama pätee kristinuskoon. Yksittäinen kokemus voi olla kokijalle erittäin vakuuttava, mutta kokemuksen vakuuttavuus ja sen metafyysisen tulkinnan totuus ovat kaksi eri kysymystä. Ihminen voi aidosti kokea tavanneensa Jeesuksen, enkelin, kuolleen läheisen, Jumalan tai jonkin sanoinkuvaamattoman läsnäolon. Tämän jälkeen hän joutuu kuitenkin tulkitsemaan, mitä kokemus merkitsee.

Anonyymi00097 kirjoitti:

Jos ensimmäistä tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta jälkimmäinen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että islamilaiseen tulkintaan johtava NDE todistaisi islamin olevan totta. Sama pätee kristinuskoon. Yksittäinen kokemus voi olla kokijalle erittäin vakuuttava, mutta kokemuksen vakuuttavuus ja sen metafyysisen tulkinnan totuus ovat kaksi eri kysymystä. Ihminen voi aidosti kokea tavanneensa Jeesuksen, enkelin, kuolleen läheisen, Jumalan tai jonkin sanoinkuvaamattoman läsnäolon. Tämän jälkeen hän joutuu kuitenkin tulkitsemaan, mitä kokemus merkitsee.

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

Jos kristinuskoon kääntymisen tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta islamiin kääntyminen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.


Siksi kysymys pitäisi muotoilla uudelleen. Ei pitäisi kysyä vain: ”Johtaako kuolemanrajakokemus ihmisen kristinuskoon?” Vaan: ”Miten kuolemanrajakokemus muuttaa ihmisen uskonnollista maailmankuvaa, ja miksi muutos saa eri ihmisillä erilaisia uskonnollisia muotoja?”
Tällainen kysymyksenasettelu avaa myös paljon kiinnostavamman vertailun. Kristitty saattaa tulkita valon Jeesuksen läsnäoloksi. Muslimi saattaa ymmärtää kokemuksen Allahin läheisyyden, tuonpuoleisuuden tai islamilaisen kuolemanjälkeisen todellisuuden kautta.

Tämän vuoksi islamiin johtaneet NDE-kokemukset ovat tärkeä vertailukohta myös silloin, kun tutkimuksen tavoitteena on arvioida kristillisiä tulkintoja.

Jos NDE olisi itsessään yksiselitteinen viesti nimenomaan kristillisestä Jumalasta, pitäisi pystyä selittämään, miksi ihmiset eri uskonnollisissa ympäristöissä kokevat ja tulkitsevat vastaavia ilmiöitä eri tavoin.

Anonyymi00098 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

Jos kristinuskoon kääntymisen tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta islamiin kääntyminen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.


Siksi kysymys pitäisi muotoilla uudelleen. Ei pitäisi kysyä vain: ”Johtaako kuolemanrajakokemus ihmisen kristinuskoon?” Vaan: ”Miten kuolemanrajakokemus muuttaa ihmisen uskonnollista maailmankuvaa, ja miksi muutos saa eri ihmisillä erilaisia uskonnollisia muotoja?”
Tällainen kysymyksenasettelu avaa myös paljon kiinnostavamman vertailun. Kristitty saattaa tulkita valon Jeesuksen läsnäoloksi. Muslimi saattaa ymmärtää kokemuksen Allahin läheisyyden, tuonpuoleisuuden tai islamilaisen kuolemanjälkeisen todellisuuden kautta.

Tämän vuoksi islamiin johtaneet NDE-kokemukset ovat tärkeä vertailukohta myös silloin, kun tutkimuksen tavoitteena on arvioida kristillisiä tulkintoja.

Jos NDE olisi itsessään yksiselitteinen viesti nimenomaan kristillisestä Jumalasta, pitäisi pystyä selittämään, miksi ihmiset eri uskonnollisissa ympäristöissä kokevat ja tulkitsevat vastaavia ilmiöitä eri tavoin.

Lue lisää

Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

>Ilm. 22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.>

Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

Molemmissa teksteissä on paljon jumalallisen auktoriteetin, totuuden ja ehdottomuuden retoriikkaa – tyyliin tämä on Jumalan sana, kuuntele ja ota vakavasti.
Eli mahtipontisuus: kyllä, molemmissa löytyy.

Anonyymi00099 kirjoitti:

Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

>Ilm. 22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.>

Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

Molemmissa teksteissä on paljon jumalallisen auktoriteetin, totuuden ja ehdottomuuden retoriikkaa – tyyliin tämä on Jumalan sana, kuuntele ja ota vakavasti.
Eli mahtipontisuus: kyllä, molemmissa löytyy.

Lue lisää

Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, siinä on oikeasti kiinnostava vertailukohta.

1Molemmat eivät vain esitä väitteitä — ne vaativat asemaa

Molemmissa on ajatus suunnilleen:

Tämä ei ole vain yhden ihmisen mielipide. Tämän takana on Jumala.

Se tekee tekstistä retorisesti hyvin voimakkaan. Lukijalle ei tarjota pelkästään ajatusta, jonka voisi ottaa tai jättää, vaan asetetaan totuuden ja ihmisen välinen suhde.

Koraani tekee tätä usein hyvin suoraan: Jumala puhuu, ihminen kuuntelee. Raamatussa sama auktoriteetti rakentuu eri kirjojen ja lajien kautta — profeettojen puheissa, laeissa, viisauskirjallisuudessa, evankeliumeissa, kirjeissä jne.

Anonyymi00100 kirjoitti:

Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, siinä on oikeasti kiinnostava vertailukohta.

1Molemmat eivät vain esitä väitteitä — ne vaativat asemaa

Molemmissa on ajatus suunnilleen:

Tämä ei ole vain yhden ihmisen mielipide. Tämän takana on Jumala.

Se tekee tekstistä retorisesti hyvin voimakkaan. Lukijalle ei tarjota pelkästään ajatusta, jonka voisi ottaa tai jättää, vaan asetetaan totuuden ja ihmisen välinen suhde.

Koraani tekee tätä usein hyvin suoraan: Jumala puhuu, ihminen kuuntelee. Raamatussa sama auktoriteetti rakentuu eri kirjojen ja lajien kautta — profeettojen puheissa, laeissa, viisauskirjallisuudessa, evankeliumeissa, kirjeissä jne.

Lue lisää

Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, ja juuri siinä on oikeastaan herkullinen ongelma. Molemmat eivät vain esitä jotakin näkemystä muiden näkemysten joukossa, tyyliin: ”Tässä olisi yksi mahdollinen maailmanselitys, katsokaa rauhassa ja valitkaa mieleisenne.” Ei. Molemmilla on huomattavasti kunnianhimoisempi ohjelma: tämän takana on Jumala, tämä on ilmoitus, tämä on totuus. Kiitos, kilpailu on siis käynnissä.

Molemmat astuvat näyttämölle suunnilleen sillä asenteella, että nyt ei olla keskustelemassa mielipiteistä vaan todellisuuden omistusoikeudesta. Ihminen saa toki ajatella mitä haluaa, mutta harmillisesti todellisuus on jo varattu. Koraani kertoo, mikä on Jumalan sana, Raamattu kertoo Jumalan toiminnasta ja ilmoituksesta, ja lukijan pitäisi sitten jollakin tavalla ratkaista, kumpi puhuu Jumalan äänellä — samalla kun molemmat vakuuttavat, että juuri tässä kohtaa pitäisi kuunnella niitä eikä naapurin kirjaa.

Anonyymi00101 kirjoitti:

Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, ja juuri siinä on oikeastaan herkullinen ongelma. Molemmat eivät vain esitä jotakin näkemystä muiden näkemysten joukossa, tyyliin: ”Tässä olisi yksi mahdollinen maailmanselitys, katsokaa rauhassa ja valitkaa mieleisenne.” Ei. Molemmilla on huomattavasti kunnianhimoisempi ohjelma: tämän takana on Jumala, tämä on ilmoitus, tämä on totuus. Kiitos, kilpailu on siis käynnissä.

Molemmat astuvat näyttämölle suunnilleen sillä asenteella, että nyt ei olla keskustelemassa mielipiteistä vaan todellisuuden omistusoikeudesta. Ihminen saa toki ajatella mitä haluaa, mutta harmillisesti todellisuus on jo varattu. Koraani kertoo, mikä on Jumalan sana, Raamattu kertoo Jumalan toiminnasta ja ilmoituksesta, ja lukijan pitäisi sitten jollakin tavalla ratkaista, kumpi puhuu Jumalan äänellä — samalla kun molemmat vakuuttavat, että juuri tässä kohtaa pitäisi kuunnella niitä eikä naapurin kirjaa.

Lue lisää

Ja tässä syntyy pieni filosofinen pulma: jos kaksi tekstiä esittää ristiriitaisia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan ilmoittamaa totuutta, niin totuus ei tietenkään ratkea sillä, että toinen vain sanoo olevansa enemmän totuutta. Se olisi vähän kuin kaksi oikeussalia, joissa molemmat tuomarit huutaisivat toisilleen olevansa se oikea tuomari. Äänenvoimakkuus ei vielä ratkaise toimivallan kysymystä.


Tilanne muuttuu vielä hauskemmaksi, kun huomataan, että kummankin tekstin sisällä on perusteita luottaa juuri siihen tekstiin. Koraani kertoo omasta ilmoitusluonteestaan, ja Raamattu muodostaa oman pitkän ilmoituksen, historian, profetian ja uskonnollisen tradition kokonaisuutensa. Sitten tullaan ulkopuolelta ja kysytään täysin epäkohteliaasti: ”Hyvä on. Mutta miksi minä uskoisin juuri teitä?”

Siinä kohtaa molempien valtava itsevarmuus alkaa näyttää hieman huvittavalta. ”Koska tämä on Jumalan sana.” ”Mistä tiedät?” ”Koska Jumala on ilmoittanut sen.” ”Mistä tiedät, että tämä ilmoitus on Jumalalta?” Ja nyt olemme jo mukavasti kehällä, jossa kirja todistaa itsestään ja uskovainen todistaa kirjasta, joka todistaa itsestään.

Jos siis Koraani sanoo: ”Tämä on totuus”, ja Raamattu sanoo: ”Tämä on totuus”, seuraava kysymys ei oikeastaan ole enää kumpi sanoo sen vakuuttavammin. Se on paljon hankalampi:
Mitä tarkoittaa totuus silloin, kun kaksi ilmoitukseksi väittävää tekstiä ovat eri mieltä siitä, mitä Jumala on sanonut?


Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Totuus ei voi olla molempien ristiriitainen väite yhtä aikaa — ellei sitten keksitä kolmatta kirjaa, joka ilmoittaa ratkaisevansa asian ja kertoo tietenkin olevansa se ainoa oikea.

Anonyymi00102 kirjoitti:

Ja tässä syntyy pieni filosofinen pulma: jos kaksi tekstiä esittää ristiriitaisia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan ilmoittamaa totuutta, niin totuus ei tietenkään ratkea sillä, että toinen vain sanoo olevansa enemmän totuutta. Se olisi vähän kuin kaksi oikeussalia, joissa molemmat tuomarit huutaisivat toisilleen olevansa se oikea tuomari. Äänenvoimakkuus ei vielä ratkaise toimivallan kysymystä.


Tilanne muuttuu vielä hauskemmaksi, kun huomataan, että kummankin tekstin sisällä on perusteita luottaa juuri siihen tekstiin. Koraani kertoo omasta ilmoitusluonteestaan, ja Raamattu muodostaa oman pitkän ilmoituksen, historian, profetian ja uskonnollisen tradition kokonaisuutensa. Sitten tullaan ulkopuolelta ja kysytään täysin epäkohteliaasti: ”Hyvä on. Mutta miksi minä uskoisin juuri teitä?”

Siinä kohtaa molempien valtava itsevarmuus alkaa näyttää hieman huvittavalta. ”Koska tämä on Jumalan sana.” ”Mistä tiedät?” ”Koska Jumala on ilmoittanut sen.” ”Mistä tiedät, että tämä ilmoitus on Jumalalta?” Ja nyt olemme jo mukavasti kehällä, jossa kirja todistaa itsestään ja uskovainen todistaa kirjasta, joka todistaa itsestään.

Jos siis Koraani sanoo: ”Tämä on totuus”, ja Raamattu sanoo: ”Tämä on totuus”, seuraava kysymys ei oikeastaan ole enää kumpi sanoo sen vakuuttavammin. Se on paljon hankalampi:
Mitä tarkoittaa totuus silloin, kun kaksi ilmoitukseksi väittävää tekstiä ovat eri mieltä siitä, mitä Jumala on sanonut?


Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Totuus ei voi olla molempien ristiriitainen väite yhtä aikaa — ellei sitten keksitä kolmatta kirjaa, joka ilmoittaa ratkaisevansa asian ja kertoo tietenkin olevansa se ainoa oikea.

Lue lisää

Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Ei siksi, että Koraani tai Raamattu olisivat vailla sisältöä, historiallista merkitystä tai filosofista painoa, vaan siksi, että totuus ei muutu todeksi sillä, että se lausuu itsestään tarpeeksi vakuuttavasti olevansa totuus. Jos kaksi ilmoitusta esittää toisistaan poikkeavia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan sanaa, olemme tilanteessa, jossa molemmat ovat hakeneet itselleen korkeimman mahdollisen auktoriteetin valtakirjan. Jumalan nimissä, tietenkin. Onhan tavallisen mielipiteen kanssa aivan liian helppo elää.
”Tämä on Jumalan sana.”
”Mistä tiedät?”
”Koska Jumala on ilmoittanut sen.”
”Mistä tiedät, että Jumala on ilmoittanut sen?”
”Koska tämä Jumalan sana kertoo niin.”

Ja juuri tässä uskonnollinen itsevarmuus muuttuu filosofisesti herkulliseksi. Molemmat voivat katsoa toista ja sanoa: ”Sinä uskot kirjaasi, koska se sanoo olevansa totta.” Sitten he kääntyvät omansa puoleen ja toteavat: ”Minun tapauksessani asia on tietenkin erilainen, koska minun kirjani todella on Jumalan sana.” Aivan. Tuo varmasti selkeytti asian. Molemmat ovat nyt todistaneet olevansa oikeassa — omassa todellisuudessaan.

Anonyymi00103 kirjoitti:

Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Ei siksi, että Koraani tai Raamattu olisivat vailla sisältöä, historiallista merkitystä tai filosofista painoa, vaan siksi, että totuus ei muutu todeksi sillä, että se lausuu itsestään tarpeeksi vakuuttavasti olevansa totuus. Jos kaksi ilmoitusta esittää toisistaan poikkeavia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan sanaa, olemme tilanteessa, jossa molemmat ovat hakeneet itselleen korkeimman mahdollisen auktoriteetin valtakirjan. Jumalan nimissä, tietenkin. Onhan tavallisen mielipiteen kanssa aivan liian helppo elää.
”Tämä on Jumalan sana.”
”Mistä tiedät?”
”Koska Jumala on ilmoittanut sen.”
”Mistä tiedät, että Jumala on ilmoittanut sen?”
”Koska tämä Jumalan sana kertoo niin.”

Ja juuri tässä uskonnollinen itsevarmuus muuttuu filosofisesti herkulliseksi. Molemmat voivat katsoa toista ja sanoa: ”Sinä uskot kirjaasi, koska se sanoo olevansa totta.” Sitten he kääntyvät omansa puoleen ja toteavat: ”Minun tapauksessani asia on tietenkin erilainen, koska minun kirjani todella on Jumalan sana.” Aivan. Tuo varmasti selkeytti asian. Molemmat ovat nyt todistaneet olevansa oikeassa — omassa todellisuudessaan.

Lue lisää

Syntyy eräänlainen teologinen peilisali. Muslimi kysyy kristityltä, miksi tämän pitäisi hyväksyä Raamatun ilmoitus. Kristitty kysyy muslimilta, miksi tämän pitäisi hyväksyä Koraanin ilmoitus. Molemmat esittävät historiallisia, teologisia ja tekstuaalisia perusteita. Mutta aivan pohjalla on kysymys, jota kumpikaan kirja ei voi ratkaista pelkästään vetoamalla itseensä: miksi juuri tämä ilmoitus on Jumalasta?
Ja tässä on se kohta, jossa ihmisen pitäisi ehkä hetkeksi laskea kirjansa pöydälle.
Koska jos vastaus lopulta on ”koska kirjani sanoo niin”, olemme palanneet lähtöpisteeseen. Jos vastaus taas on historiallinen tapahtuma, profeetan elämä, tekstin säilyminen, ihme, profetia, filosofinen johdonmukaisuus tai jokin muu peruste, silloin keskustelu muuttuu kiinnostavaksi. Silloin voidaan oikeasti kysyä, mitä näyttöä on, kuinka vahvaa se on ja selittääkö se paremmin toisen vai toisen väitteen.

>Ilm. 22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.>

Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten ratkaisu olisi hämmästyttävän helppo: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja ongelma on valmis. Silloin historian suurin uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu suunnilleen samalla menetelmällä kuin lapsi ratkaisee väittelyn ilmoittamalla: ”Minä voitin.”
Ja juuri tästä syntyy kaikkein kiusallisin kysymys:
Jos totuus tarvitsee auktoriteettinsa vakuudeksi vain oman väitteensä, mistä erotamme Jumalan ilmoituksen ihmisen ilmoituksesta, joka vain puhuu Jumalan äänellä?
Siinä ei enää kysytä, kumpi kirja kuulostaa mahtavammalta.
Siinä kysytään, millä perusteella ylipäätään tunnistamme totuuden silloin, kun totuus itse väittää puhuvansa meille.
Ja jos kaksi ääntä sanoo ”minä olen Jumala”, ihmisen todellinen ongelma ei ole enää se, kumpaa ääntä totellaan.
Vaan se, kuka helvetti puhuu.

Anonyymi00104 kirjoitti:

Syntyy eräänlainen teologinen peilisali. Muslimi kysyy kristityltä, miksi tämän pitäisi hyväksyä Raamatun ilmoitus. Kristitty kysyy muslimilta, miksi tämän pitäisi hyväksyä Koraanin ilmoitus. Molemmat esittävät historiallisia, teologisia ja tekstuaalisia perusteita. Mutta aivan pohjalla on kysymys, jota kumpikaan kirja ei voi ratkaista pelkästään vetoamalla itseensä: miksi juuri tämä ilmoitus on Jumalasta?
Ja tässä on se kohta, jossa ihmisen pitäisi ehkä hetkeksi laskea kirjansa pöydälle.
Koska jos vastaus lopulta on ”koska kirjani sanoo niin”, olemme palanneet lähtöpisteeseen. Jos vastaus taas on historiallinen tapahtuma, profeetan elämä, tekstin säilyminen, ihme, profetia, filosofinen johdonmukaisuus tai jokin muu peruste, silloin keskustelu muuttuu kiinnostavaksi. Silloin voidaan oikeasti kysyä, mitä näyttöä on, kuinka vahvaa se on ja selittääkö se paremmin toisen vai toisen väitteen.

>Ilm. 22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.>

Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten ratkaisu olisi hämmästyttävän helppo: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja ongelma on valmis. Silloin historian suurin uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu suunnilleen samalla menetelmällä kuin lapsi ratkaisee väittelyn ilmoittamalla: ”Minä voitin.”
Ja juuri tästä syntyy kaikkein kiusallisin kysymys:
Jos totuus tarvitsee auktoriteettinsa vakuudeksi vain oman väitteensä, mistä erotamme Jumalan ilmoituksen ihmisen ilmoituksesta, joka vain puhuu Jumalan äänellä?
Siinä ei enää kysytä, kumpi kirja kuulostaa mahtavammalta.
Siinä kysytään, millä perusteella ylipäätään tunnistamme totuuden silloin, kun totuus itse väittää puhuvansa meille.
Ja jos kaksi ääntä sanoo ”minä olen Jumala”, ihmisen todellinen ongelma ei ole enää se, kumpaa ääntä totellaan.
Vaan se, kuka helvetti puhuu.

Lue lisää

Koraani ja Raamattu astuvat näyttämölle kuin kaksi kosmista hallitsijaa, kumpikin pukeutuneena ikuisuuden viittaan ja kumpikin ilmoittamassa olevansa se viimeinen sana, jonka jälkeen ei enää tarvitse keskustella.

Mahtipontisuudessa ei siis säästellä.
Toinen ilmoittaa olevansa alku ja loppu. Toinen puhuu Jumalan viimeisenä ilmoituksena. Molemmissa on sama hämmästyttävä retorinen ratkaisu: Jumala sanoo olevansa Jumala.

Se olisi suorastaan täydellinen todistus — jos väitteen esittäminen itsessään todistaisi väitteen todeksi.

Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten koko maailmanhistorian vaikein uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu hämmästyttävän halvalla: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja sitten odotetaan ihmiskunnan polvistuvan.

Anonyymi00105 kirjoitti:

Koraani ja Raamattu astuvat näyttämölle kuin kaksi kosmista hallitsijaa, kumpikin pukeutuneena ikuisuuden viittaan ja kumpikin ilmoittamassa olevansa se viimeinen sana, jonka jälkeen ei enää tarvitse keskustella.

Mahtipontisuudessa ei siis säästellä.
Toinen ilmoittaa olevansa alku ja loppu. Toinen puhuu Jumalan viimeisenä ilmoituksena. Molemmissa on sama hämmästyttävä retorinen ratkaisu: Jumala sanoo olevansa Jumala.

Se olisi suorastaan täydellinen todistus — jos väitteen esittäminen itsessään todistaisi väitteen todeksi.

Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten koko maailmanhistorian vaikein uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu hämmästyttävän halvalla: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja sitten odotetaan ihmiskunnan polvistuvan.

Lue lisää

Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten koko maailmanhistorian vaikein uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu hämmästyttävän halvalla: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja sitten odotetaan ihmiskunnan polvistuvan.

Anonyymi00106 kirjoitti:

Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten koko maailmanhistorian vaikein uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu hämmästyttävän halvalla: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja sitten odotetaan ihmiskunnan polvistuvan.

Lue lisää

Mutta miten ihminen voi tietää, kumpi on oikeassa, jos molemmat ilmoittavat olevansa Jumalan sanaa — ja vieläpä väittävät, että juuri heidän ilmoituksensa todistaa itse olevansa oikea?

Silloin päädymme kehään:

”Tämä on Jumalan sana, koska Jumala sanoo sen.”

”Mistä tiedät, että Jumala sanoo sen?”

”Koska tämä kirja sanoo niin.”

Ja toinen kirja voi tehdä täsmälleen saman tempun.

Silloin olemme saavuttaneet hämmästyttävän tilanteen: kaksi jumalallista auktoriteettia todistaa oman jumalallisuutensa omalla auktoriteetillaan.

Mutta sehän ei vielä kerro, kumpi puhuu totta.

Jos kaksi ihmistä seisoo torilla ja kumpikin julistaa olevansa maailman laillinen kuningas, ongelma ei ratkea sillä, että he molemmat sanovat olevansa kuninkaita mahdollisimman arvovaltaisella äänensävyllä.

Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf

Anonyymi00107 kirjoitti:

Mutta miten ihminen voi tietää, kumpi on oikeassa, jos molemmat ilmoittavat olevansa Jumalan sanaa — ja vieläpä väittävät, että juuri heidän ilmoituksensa todistaa itse olevansa oikea?

Silloin päädymme kehään:

”Tämä on Jumalan sana, koska Jumala sanoo sen.”

”Mistä tiedät, että Jumala sanoo sen?”

”Koska tämä kirja sanoo niin.”

Ja toinen kirja voi tehdä täsmälleen saman tempun.

Silloin olemme saavuttaneet hämmästyttävän tilanteen: kaksi jumalallista auktoriteettia todistaa oman jumalallisuutensa omalla auktoriteetillaan.

Mutta sehän ei vielä kerro, kumpi puhuu totta.

Jos kaksi ihmistä seisoo torilla ja kumpikin julistaa olevansa maailman laillinen kuningas, ongelma ei ratkea sillä, että he molemmat sanovat olevansa kuninkaita mahdollisimman arvovaltaisella äänensävyllä.

Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf

Lue lisää

Jos kaksi ihmistä seisoo torilla ja kumpikin julistaa olevansa maailman laillinen kuningas, ongelma ei ratkea sillä, että he molemmat sanovat olevansa kuninkaita mahdollisimman arvovaltaisella äänensävyllä.

Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

Anonyymi00108 kirjoitti:

Jos kaksi ihmistä seisoo torilla ja kumpikin julistaa olevansa maailman laillinen kuningas, ongelma ei ratkea sillä, että he molemmat sanovat olevansa kuninkaita mahdollisimman arvovaltaisella äänensävyllä.

Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

Lue lisää

Ja tässä argumentissa on yksi todella vahva kohta, jota kannattaa terävöittää. William James ei todista, että kaikki uskonnot ovat tosia, eikä edes sitä, että uskonnolliset kokemukset ovat sama asia. Hänen havaintonsa on paljon kiinnostavampi: ihmiset hyvin erilaisissa uskonnollisissa viitekehyksissä raportoivat kokemuksia, joilla on huomattavia rakenteellisia yhtäläisyyksiä. Hän nimenomaan keskittyi henkilökohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiin eikä uskonnollisten instituutioiden tai oppijärjestelmien totuuteen.

Jamesin kirjassa tämä menee vielä pidemmälle. Hän kysyy, löytyykö eri uskontojen ristiriitaisten oppien alta jokin yhteinen ydin. Hänen mukaansa löytyy ainakin kokemus siitä, että ihmisessä tai maailmassa on jokin ongelma ja että yhteys johonkin ”korkeampaan” ratkaisee sen. Samalla hän huomauttaa, että eri uskontojen jumalat ja opit ovat keskenään ristiriidassa.

Jos kristitty rukoilee ”oikeaa elävää Jumalaa” ja kokee rukouksessa rauhaa, rakkautta, läsnäoloa, johdatusta ja syvää yhteyttä Jumalaan, niin miksi muslimi tai muun uskonnon harjoittaja voi kuvata samankaltaisen kokemuksen — samalla kun hän tulkitsee sen aivan toisen uskonnollisen maailmankuvan kautta?

William Jamesin klassinen tutkimus The Varieties of Religious Experience on kiinnostava juuri tästä syystä. Hän kerää eri aikakausien ja uskonnollisten perinteiden ihmisten omia kuvauksia ja tarkastelee niiden psykologisia piirteitä. Hän ei lähde siitä, että kristillinen kokemus on automaattisesti tosi ja muut kokemukset automaattisesti vääriä. Hän tarkastelee itse kokemusta: mitä ihmiset kokevat, miten se muuttaa heitä ja millaisia yhteisiä piirteitä kokemuksissa esiintyy.

Anonyymi00109 kirjoitti:

Ja tässä argumentissa on yksi todella vahva kohta, jota kannattaa terävöittää. William James ei todista, että kaikki uskonnot ovat tosia, eikä edes sitä, että uskonnolliset kokemukset ovat sama asia. Hänen havaintonsa on paljon kiinnostavampi: ihmiset hyvin erilaisissa uskonnollisissa viitekehyksissä raportoivat kokemuksia, joilla on huomattavia rakenteellisia yhtäläisyyksiä. Hän nimenomaan keskittyi henkilökohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiin eikä uskonnollisten instituutioiden tai oppijärjestelmien totuuteen.

Jamesin kirjassa tämä menee vielä pidemmälle. Hän kysyy, löytyykö eri uskontojen ristiriitaisten oppien alta jokin yhteinen ydin. Hänen mukaansa löytyy ainakin kokemus siitä, että ihmisessä tai maailmassa on jokin ongelma ja että yhteys johonkin ”korkeampaan” ratkaisee sen. Samalla hän huomauttaa, että eri uskontojen jumalat ja opit ovat keskenään ristiriidassa.

Jos kristitty rukoilee ”oikeaa elävää Jumalaa” ja kokee rukouksessa rauhaa, rakkautta, läsnäoloa, johdatusta ja syvää yhteyttä Jumalaan, niin miksi muslimi tai muun uskonnon harjoittaja voi kuvata samankaltaisen kokemuksen — samalla kun hän tulkitsee sen aivan toisen uskonnollisen maailmankuvan kautta?

William Jamesin klassinen tutkimus The Varieties of Religious Experience on kiinnostava juuri tästä syystä. Hän kerää eri aikakausien ja uskonnollisten perinteiden ihmisten omia kuvauksia ja tarkastelee niiden psykologisia piirteitä. Hän ei lähde siitä, että kristillinen kokemus on automaattisesti tosi ja muut kokemukset automaattisesti vääriä. Hän tarkastelee itse kokemusta: mitä ihmiset kokevat, miten se muuttaa heitä ja millaisia yhteisiä piirteitä kokemuksissa esiintyy.

Lue lisää

Jos kristityn kokemus Jumalan läsnäolosta todistaa hänen mielestään kristinuskon olevan totta, miksi muslimin kokemus Allahin läsnäolosta ei todista samalla logiikalla islamia todeksi?
Jos vastaus kuuluu:
”Koska minun kokemukseni on Pyhästä Hengestä, mutta hänen kokemuksensa on Saatanasta”,
niin silloin on kysyttävä:
Mistä tiedät sen?
Jos vastaus taas on:
”Raamattu kertoo, että Pyhä Henki on oikea ja muut henget ovat vääriä”,
olemme jälleen samassa kehässä:
Raamattu on totta, koska Raamattu kertoo olevansa Jumalan sana — ja Raamattu kertoo muiden kokemusten olevan vääriä, koska Raamattu on Jumalan sana.
Sehän ei vielä ratkaise mitään sellaiselle ihmiselle, joka ei ole jo hyväksynyt Raamatun jumalallista auktoriteettia.
Ja tässä kohtaa ”Saatana selittää kaiken” alkaa näyttää hieman epäilyttävältä jokerikortilta.
Kristitty kokee Jumalan - Jumala.
Muslimi kokee Jumalan - Saatana.


Kristitty kokee rukouksessa rauhaa - todiste Jumalasta.
Muslimi kokee rukouksessa rauhaa - eksytys.
Mutta millä riippumattomalla perusteella nämä luokitellaan näin?

”Minä tunsin Jumalan.”
- siis Jumala oli paikalla.
”Jumala oli paikalla.”
- siis Raamatun Jumala oli paikalla.
”Raamatun Jumala oli paikalla.”
- siis kristinusko on totta.

Mutta

Ja jos muslimi voi tehdä täsmälleen saman päättelyketjun omasta kokemuksestaan käsin, kokemuksen olemassaolo ei yksin ratkaise näiden uskontojen välistä kiistaa.

Silloin ”Saatana” voi toimia ainoastaan selityksenä kristityn omassa maailmankuvassa:
”Kristillinen kokemus tulee Jumalasta; ristiriitainen kokemus tulee Saatanasta.”

Mutta ulkopuoliselle tämä ei vielä ole todistus. Se on hypoteesi, joka itse tarvitsee perustelun.
Ja tässä syntyy todella hankala kehä:
Mistä tiedät, että kristillinen kokemus tulee Jumalasta?
”Koska Raamattu sanoo niin.”
Mistä tiedät, että Raamattu kertoo totuuden?
”Koska Jumala on sen ilmoittanut.”
Mistä tiedät, että kyseessä oli Jumala eikä jokin muu lähde?
”Koska koin Jumalan.”
Mistä tiedät, että kokemuksesi oli Jumala?
”Koska Raamattu sanoo, että se oli Jumala.”

Ja olemme jälleen lähtöpisteessä.
Siksi kaikkein vaikein kysymys ei ole:
”Voiko Saatana antaa uskonnollisia kokemuksia?”
Vaan:
”Millä perusteella tunnistan Jumalan kokemuksesta, jos jokaisen kilpailevan uskonnon kannattaja voi vedota omaan kokemukseensa aivan samalla tavalla?”
Ja jos vastaus on lopulta vain:
”Minä tiedän, että minun kokemukseni oli Jumalasta, koska se tuntui Jumalalta — ja tiedän, että sinun kokemuksesi ei ollut Jumalasta, koska se ei vastaa minun ilmoitustani,”
silloin emme ole vielä löytäneet menetelmää totuuden tunnistamiseksi.
Olemme löytäneet menetelmän, jolla oma uskonnollinen kokemuksemme julistetaan oikeaksi ja muiden kokemukset vääriksi.
Ja se on juuri se ongelma, joka pitäisi ensin ratkaista.

Anonyymi00110 kirjoitti:

Jos kristityn kokemus Jumalan läsnäolosta todistaa hänen mielestään kristinuskon olevan totta, miksi muslimin kokemus Allahin läsnäolosta ei todista samalla logiikalla islamia todeksi?
Jos vastaus kuuluu:
”Koska minun kokemukseni on Pyhästä Hengestä, mutta hänen kokemuksensa on Saatanasta”,
niin silloin on kysyttävä:
Mistä tiedät sen?
Jos vastaus taas on:
”Raamattu kertoo, että Pyhä Henki on oikea ja muut henget ovat vääriä”,
olemme jälleen samassa kehässä:
Raamattu on totta, koska Raamattu kertoo olevansa Jumalan sana — ja Raamattu kertoo muiden kokemusten olevan vääriä, koska Raamattu on Jumalan sana.
Sehän ei vielä ratkaise mitään sellaiselle ihmiselle, joka ei ole jo hyväksynyt Raamatun jumalallista auktoriteettia.
Ja tässä kohtaa ”Saatana selittää kaiken” alkaa näyttää hieman epäilyttävältä jokerikortilta.
Kristitty kokee Jumalan - Jumala.
Muslimi kokee Jumalan - Saatana.


Kristitty kokee rukouksessa rauhaa - todiste Jumalasta.
Muslimi kokee rukouksessa rauhaa - eksytys.
Mutta millä riippumattomalla perusteella nämä luokitellaan näin?

”Minä tunsin Jumalan.”
- siis Jumala oli paikalla.
”Jumala oli paikalla.”
- siis Raamatun Jumala oli paikalla.
”Raamatun Jumala oli paikalla.”
- siis kristinusko on totta.

Mutta

Ja jos muslimi voi tehdä täsmälleen saman päättelyketjun omasta kokemuksestaan käsin, kokemuksen olemassaolo ei yksin ratkaise näiden uskontojen välistä kiistaa.

Silloin ”Saatana” voi toimia ainoastaan selityksenä kristityn omassa maailmankuvassa:
”Kristillinen kokemus tulee Jumalasta; ristiriitainen kokemus tulee Saatanasta.”

Mutta ulkopuoliselle tämä ei vielä ole todistus. Se on hypoteesi, joka itse tarvitsee perustelun.
Ja tässä syntyy todella hankala kehä:
Mistä tiedät, että kristillinen kokemus tulee Jumalasta?
”Koska Raamattu sanoo niin.”
Mistä tiedät, että Raamattu kertoo totuuden?
”Koska Jumala on sen ilmoittanut.”
Mistä tiedät, että kyseessä oli Jumala eikä jokin muu lähde?
”Koska koin Jumalan.”
Mistä tiedät, että kokemuksesi oli Jumala?
”Koska Raamattu sanoo, että se oli Jumala.”

Ja olemme jälleen lähtöpisteessä.
Siksi kaikkein vaikein kysymys ei ole:
”Voiko Saatana antaa uskonnollisia kokemuksia?”
Vaan:
”Millä perusteella tunnistan Jumalan kokemuksesta, jos jokaisen kilpailevan uskonnon kannattaja voi vedota omaan kokemukseensa aivan samalla tavalla?”
Ja jos vastaus on lopulta vain:
”Minä tiedän, että minun kokemukseni oli Jumalasta, koska se tuntui Jumalalta — ja tiedän, että sinun kokemuksesi ei ollut Jumalasta, koska se ei vastaa minun ilmoitustani,”
silloin emme ole vielä löytäneet menetelmää totuuden tunnistamiseksi.
Olemme löytäneet menetelmän, jolla oma uskonnollinen kokemuksemme julistetaan oikeaksi ja muiden kokemukset vääriksi.
Ja se on juuri se ongelma, joka pitäisi ensin ratkaista.

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.



Tuossa aineistossa on oikeastaan kolme eri väitettä, jotka kannattaa pitää erillään. Kun ne erotetaan, argumentista tulee paljon vahvempi eikä vastapuoli pääse yhtä helposti sivuraiteelle.
”Jeesus sanoo, että sinä joudut kadotukseen” ei ole todiste siitä, että näin tapahtuu
Jos kauhudramaturgi kirjoittaa:
”Sinut on tutkittu. Menet kadotukseen. Terveisin Jumalan sana, allekirjoitus: Jeesus Kristus.”
hän ei ole vielä esittänyt todistetta. Hän on esittänyt tuomion.
Ja erityisen ongelmallista on se, että ihminen ottaa itselleen oikeuden ilmoittaa toisen henkilön lopullisen kohtalon ikään kuin hänellä olisi suora pääsy Jumalan tuomioistuimeen.
Vielä olennaisempaa on kuitenkin tämä:
Jos hän vetoaa Raamattuun todistaakseen, että sinä joudut kadotukseen, hänen täytyy ensin perustella, miksi juuri Raamattu on tässä asiassa luotettava jumalallinen auktoriteetti.
Muuten argumentti on:
Raamattu sanoo - siksi se on totta - koska Raamattu sanoo niin.
Ja sama ongelma koskee Koraania, Mormonin kirjaa tai mitä tahansa muuta tekstiä, joka esitetään jumalallisena ilmoituksena.

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.


Kuolemanrajakokemuksissa on juuri se ongelma, jonka nostin esiin

Niissä on sekä toistuvia yhteisiä piirteitä että kulttuurisesti vaihtelevaa uskonnollista sisältöä ja tulkintaa.
Eräässä systemaattisessa katsauksessa käytiin läpi vuosien 1980–2022 tapausraportteja, tapaussarjoja ja laadullisia tutkimuksia. Lopulliseen tarkasteluun päätyi 54 tutkimusta ja yhteensä 465 kokemusta. Katsauksessa kuvattiin sekä yhteisiä piirteitä että kulttuurisia eroja: esimerkiksi ruumiista irtautumisen kokemuksia ja muita toistuvia kokemusrakenteita, mutta uskonnollisten hahmojen ja kokemusten tulkinnoissa oli eroja. Länsimaisissa aineistoissa esiintyi kristilliseen ympäristöön liittyviä hahmoja, thaimaalaisissa aineistoissa erilaisia buddhalaisia kulttuurisia piirteitä ja shiialaisissa aineistoissa shiialaisia uskonnollisia hahmoja jne.
Ja tämä tekee argumentista kiinnostavan:
Jos kristitty kerää ainoastaan kristillisiä helvettikertomuksia ja sanoo niiden todistavan kristillisen helvetin, hänen pitäisi samalla käsitellä myös ristiriitainen aineisto.
Muuten kyseessä on valikoiva todistusaineiston käyttö.

”Kaikki muut kokemukset ovat Saatanasta” ei ratkaise ongelmaa
Tämä on mielestäni kaikkein terävin kohta.
Oletetaan hetkeksi kristityn hyväksi, että Saatana todella on olemassa.
Sekään ei vielä ratkaise kysymystä.
Kristitty sanoo:
”Tämä henkilö näki Jeesuksen - Jumala.”
Toinen henkilö:
”Näin Allahin - Jumala.”
Ja kristitty vastaa:
”Ei. Teidän kokemuksenne olivat Saatanasta.”

Hyvä. Mutta mistä hän tietää sen?
Tämä on se kysymys, jota ei voi ohittaa.
Jos vastaus on:
”Koska Raamattu kertoo, että muut ovat eksytystä.”
niin kysymme jälleen:
Miksi hyväksymme juuri Raamatun auktoriteetin tässä kiistassa?
Jos vastaus on:
”Koska Raamattu on Jumalan sana.”
kysymme:
Mistä tiedät, että Raamattu on Jumalan sana?
Jos vastaus taas on:
”Koska Jumala todisti sen minulle kokemuksessani.”
olemme palanneet alkuperäiseen ongelmaan.

Tässä syntyy lähes täydellinen kehä
Kristillinen kokemus - Jumala.
Islamilainen kokemus - Saatana.
Buddhalainen kokemus – Saatana.
Jne.
Mutta kysymys kuuluu:
Mikä riippumaton kriteeri tekee ensimmäisestä Jumalan kokemuksen ja kolmesta jälkimmäisestä Saatanan kokemuksen?
Jos sellaista kriteeriä ei pystytä antamaan, ”Saatana” ei tässä toimi varsinaisena todistuksena.
Se toimii selityksenä, joka on rakennettu etukäteen oman uskonnon sisälle.
Ja tästä seuraa vielä pahempi ongelma.
Jos teoria selittää kaiken, se ei välttämättä selitä mitään.
kristitty kokee jotakin ristiriitaista - Saatana yritti eksyttää
• kristitty kokee jotakin kristinuskoa vahvistavaa → Pyhä Henki
niin kysymys kuuluu:
Mikä havainto voisi osoittaa tämän luokittelun vääräksi?
Jos vastaus on:
”Ei mikään.”
silloin kyseessä ei ole kovin hyvä empiirinen erotusmenetelmä. Se on maailmankatsomus, joka pystyy jälkikäteen sijoittamaan lähes minkä tahansa mahdollisen kokemuksen valmiiksi määrättyyn lokeroon.

Anonyymi00113 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.


Kuolemanrajakokemuksissa on juuri se ongelma, jonka nostin esiin

Niissä on sekä toistuvia yhteisiä piirteitä että kulttuurisesti vaihtelevaa uskonnollista sisältöä ja tulkintaa.
Eräässä systemaattisessa katsauksessa käytiin läpi vuosien 1980–2022 tapausraportteja, tapaussarjoja ja laadullisia tutkimuksia. Lopulliseen tarkasteluun päätyi 54 tutkimusta ja yhteensä 465 kokemusta. Katsauksessa kuvattiin sekä yhteisiä piirteitä että kulttuurisia eroja: esimerkiksi ruumiista irtautumisen kokemuksia ja muita toistuvia kokemusrakenteita, mutta uskonnollisten hahmojen ja kokemusten tulkinnoissa oli eroja. Länsimaisissa aineistoissa esiintyi kristilliseen ympäristöön liittyviä hahmoja, thaimaalaisissa aineistoissa erilaisia buddhalaisia kulttuurisia piirteitä ja shiialaisissa aineistoissa shiialaisia uskonnollisia hahmoja jne.
Ja tämä tekee argumentista kiinnostavan:
Jos kristitty kerää ainoastaan kristillisiä helvettikertomuksia ja sanoo niiden todistavan kristillisen helvetin, hänen pitäisi samalla käsitellä myös ristiriitainen aineisto.
Muuten kyseessä on valikoiva todistusaineiston käyttö.

”Kaikki muut kokemukset ovat Saatanasta” ei ratkaise ongelmaa
Tämä on mielestäni kaikkein terävin kohta.
Oletetaan hetkeksi kristityn hyväksi, että Saatana todella on olemassa.
Sekään ei vielä ratkaise kysymystä.
Kristitty sanoo:
”Tämä henkilö näki Jeesuksen - Jumala.”
Toinen henkilö:
”Näin Allahin - Jumala.”
Ja kristitty vastaa:
”Ei. Teidän kokemuksenne olivat Saatanasta.”

Hyvä. Mutta mistä hän tietää sen?
Tämä on se kysymys, jota ei voi ohittaa.
Jos vastaus on:
”Koska Raamattu kertoo, että muut ovat eksytystä.”
niin kysymme jälleen:
Miksi hyväksymme juuri Raamatun auktoriteetin tässä kiistassa?
Jos vastaus on:
”Koska Raamattu on Jumalan sana.”
kysymme:
Mistä tiedät, että Raamattu on Jumalan sana?
Jos vastaus taas on:
”Koska Jumala todisti sen minulle kokemuksessani.”
olemme palanneet alkuperäiseen ongelmaan.

Tässä syntyy lähes täydellinen kehä
Kristillinen kokemus - Jumala.
Islamilainen kokemus - Saatana.
Buddhalainen kokemus – Saatana.
Jne.
Mutta kysymys kuuluu:
Mikä riippumaton kriteeri tekee ensimmäisestä Jumalan kokemuksen ja kolmesta jälkimmäisestä Saatanan kokemuksen?
Jos sellaista kriteeriä ei pystytä antamaan, ”Saatana” ei tässä toimi varsinaisena todistuksena.
Se toimii selityksenä, joka on rakennettu etukäteen oman uskonnon sisälle.
Ja tästä seuraa vielä pahempi ongelma.
Jos teoria selittää kaiken, se ei välttämättä selitä mitään.
kristitty kokee jotakin ristiriitaista - Saatana yritti eksyttää
• kristitty kokee jotakin kristinuskoa vahvistavaa → Pyhä Henki
niin kysymys kuuluu:
Mikä havainto voisi osoittaa tämän luokittelun vääräksi?
Jos vastaus on:
”Ei mikään.”
silloin kyseessä ei ole kovin hyvä empiirinen erotusmenetelmä. Se on maailmankatsomus, joka pystyy jälkikäteen sijoittamaan lähes minkä tahansa mahdollisen kokemuksen valmiiksi määrättyyn lokeroon.

Lue lisää

Ja tässä William James osuu todella kiinnostavaan kohtaan
Jamesin The Varieties of Religious Experience ei ole todistus siitä, että kaikki uskonnot ovat tosia. Hänen tutkimuskohteensa on yksilön uskonnollinen kokemus: mitä ihmiset kokevat suhteessaan siihen, minkä he ymmärtävät jumalalliseksi. Hän käsittelee muun muassa kääntymystä, mystiikkaa, rukousta, uskonnollista tunnetta ja kokemusten seurauksia.
Ja James tekee vielä yhden tärkeän havainnon: ihmiset eivät koskaan kohtaa kokemuksia täysin ilman tulkintakehystä. Kokemus saa käsitteellisen ja uskonnollisen ”asun” sen mukaan, millaisessa maailmankuvassa ihminen elää. James kirjoittaa nimenomaan siitä, kuinka uskonnollinen kokemus synnyttää erilaisia myyttejä, dogmeja ja teologisia tulkintoja ja kuinka eri perinteet sitten arvostelevat toistensa tulkintoja.
Tämä ei todista, ettei Jumalaa olisi.
Se tekee jotakin paljon vaatimattomampaa mutta filosofisesti erittäin tärkeää:
Se estää meitä kohtelemasta uskonnollisen kokemuksen olemassaoloa itsessään suorana todistuksena juuri tietyn uskonnon totuudesta.
Ihminen voi siis todella kokea jotakin valtavaa.
Hän voi olla täysin vilpitön.
Kokemus voi muuttaa hänen koko elämänsä.
Ja silti hänen kokemuksestaan ei automaattisesti seuraa, että hänen kokemukselleen antamansa metafyysinen selitys on oikea.

Anonyymi00114 kirjoitti:

Ja tässä William James osuu todella kiinnostavaan kohtaan
Jamesin The Varieties of Religious Experience ei ole todistus siitä, että kaikki uskonnot ovat tosia. Hänen tutkimuskohteensa on yksilön uskonnollinen kokemus: mitä ihmiset kokevat suhteessaan siihen, minkä he ymmärtävät jumalalliseksi. Hän käsittelee muun muassa kääntymystä, mystiikkaa, rukousta, uskonnollista tunnetta ja kokemusten seurauksia.
Ja James tekee vielä yhden tärkeän havainnon: ihmiset eivät koskaan kohtaa kokemuksia täysin ilman tulkintakehystä. Kokemus saa käsitteellisen ja uskonnollisen ”asun” sen mukaan, millaisessa maailmankuvassa ihminen elää. James kirjoittaa nimenomaan siitä, kuinka uskonnollinen kokemus synnyttää erilaisia myyttejä, dogmeja ja teologisia tulkintoja ja kuinka eri perinteet sitten arvostelevat toistensa tulkintoja.
Tämä ei todista, ettei Jumalaa olisi.
Se tekee jotakin paljon vaatimattomampaa mutta filosofisesti erittäin tärkeää:
Se estää meitä kohtelemasta uskonnollisen kokemuksen olemassaoloa itsessään suorana todistuksena juuri tietyn uskonnon totuudesta.
Ihminen voi siis todella kokea jotakin valtavaa.
Hän voi olla täysin vilpitön.
Kokemus voi muuttaa hänen koko elämänsä.
Ja silti hänen kokemuksestaan ei automaattisesti seuraa, että hänen kokemukselleen antamansa metafyysinen selitys on oikea.

Lue lisää

Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

(Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:

"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

Analogisesti :
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.

-------------------

Sama ongelma tulee vastaan näissä ”matemaattisissa koodeissa”
Tässäkin kannattaa olla johdonmukainen.
Jos joku sanoo:
”King James Bible on matemaattisesti todistettu Jumalan kirjoittamaksi.”
ja perustelee tätä erilaisilla numerokoodeilla, rakenteilla tai kultaisen leikkauksen kaltaisilla havainnoilla, silloin aivan sama vaatimus kuuluu:
Näytä menetelmä etukäteen.
Mitä sanoja lasketaan?
Mikä tekstimuoto?
Mikä kieli?
Miten oikeinkirjoituksen erot käsitellään?
Lasketaanko jakeet, kirjaimet, sanat vai niiden yhdistelmät?
Miksi juuri tämä lukutapa?
Oliko hypoteesi määritelty ennen kuin kiinnostava numeerinen kuvio löydettiin?
Kuinka monta mahdollista numerollista kuviota tutkittiin, ennen kuin yksi ”hämmästyttävä” löydettiin?
Tämä on ratkaisevaa, koska riittävän monimutkaisesta tekstistä voidaan löytää hämmästyttäviä kuvioita jälkikäteen ilman, että kuvion olemassaolo edellyttää yliluonnollista suunnittelijaa.



Ja aivan sama standardi pitää soveltaa Koraaniin.
Jos joku sanoo:
”Koraanin numerologia todistaa sen jumalallisen alkuperän.”
vastauksen ei pitäisi olla:
”Ei todista, koska kristinusko on oikeassa.”
Vaan:
”Hyvä. Näytä menetelmä. Katsotaan, tuottaako sama menetelmä myös ennalta määrättyjä, tilastollisesti poikkeuksellisia tuloksia muissa teksteissä. Ja verrataan sitten hypoteeseja samoilla säännöillä.”
Se olisi oikeasti puolueetonta.

Anonyymi00115 kirjoitti:

Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

(Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:

"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

Analogisesti :
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.

-------------------

Sama ongelma tulee vastaan näissä ”matemaattisissa koodeissa”
Tässäkin kannattaa olla johdonmukainen.
Jos joku sanoo:
”King James Bible on matemaattisesti todistettu Jumalan kirjoittamaksi.”
ja perustelee tätä erilaisilla numerokoodeilla, rakenteilla tai kultaisen leikkauksen kaltaisilla havainnoilla, silloin aivan sama vaatimus kuuluu:
Näytä menetelmä etukäteen.
Mitä sanoja lasketaan?
Mikä tekstimuoto?
Mikä kieli?
Miten oikeinkirjoituksen erot käsitellään?
Lasketaanko jakeet, kirjaimet, sanat vai niiden yhdistelmät?
Miksi juuri tämä lukutapa?
Oliko hypoteesi määritelty ennen kuin kiinnostava numeerinen kuvio löydettiin?
Kuinka monta mahdollista numerollista kuviota tutkittiin, ennen kuin yksi ”hämmästyttävä” löydettiin?
Tämä on ratkaisevaa, koska riittävän monimutkaisesta tekstistä voidaan löytää hämmästyttäviä kuvioita jälkikäteen ilman, että kuvion olemassaolo edellyttää yliluonnollista suunnittelijaa.



Ja aivan sama standardi pitää soveltaa Koraaniin.
Jos joku sanoo:
”Koraanin numerologia todistaa sen jumalallisen alkuperän.”
vastauksen ei pitäisi olla:
”Ei todista, koska kristinusko on oikeassa.”
Vaan:
”Hyvä. Näytä menetelmä. Katsotaan, tuottaako sama menetelmä myös ennalta määrättyjä, tilastollisesti poikkeuksellisia tuloksia muissa teksteissä. Ja verrataan sitten hypoteeseja samoilla säännöillä.”
Se olisi oikeasti puolueetonta.

Lue lisää

Minua ei kiinnosta tässä ensisijaisesti se, onko kristinusko totta tai onko islam jne. totta.

Minua kiinnostaa, millä menetelmällä totuus voidaan erottaa väärästä ilmoituksesta.


Jos kristitty käyttää kristillistä ilmoitusta todistaakseen kristillisen ilmoituksen, muslimi käyttää Koraania todistaakseen Koraanin ja molemmat tulkitsevat vastapuolen kokemukset Saatanan aikaansaamiksi, emme ole vielä ratkaisseet uskontojen välistä kiistaa.


Olemme vain antaneet kummallekin osapuolelle luvan pitää omaa lähtökohtaansa todisteena omasta lähtökohdastaan.
Sama koskee kuolemanrajakokemuksia.

Jos kristilliset helvettikokemukset otetaan todisteeksi kristillisestä helvetistä, mutta Allahin, Buddhan tai muiden uskonnollisten hahmojen kokemukset julistetaan automaattisesti Saatanan eksytykseksi, tarvitaan riippumaton peruste, joka oikeuttaa juuri tämän jaon.


Muuten argumentti on käytännössä:
”Minun yliluonnollinen kokemukseni on Jumala, sinun yliluonnollinen kokemuksesi on Saatana.”


Mutta juuri sitä meidän piti alun perin selvittää.
Kuka määrittelee, kumpi on kumpi?


Jos vastaus on lopulta ”Raamattu”, seuraava kysymys on:
Miksi juuri Raamattu?


Ja jos vastaus on jälleen ”koska Raamattu on Jumalan sana”, olemme taas lähtöpisteessä.
Silloin ei ole vielä osoitettu, että Raamattu on Jumalan sana. On vain käytetty

Raamatun oletettua jumalallisuutta sen oman jumalallisuuden perusteluna.
Ja tässä kohtaa keskustelun todellinen kysymys ei enää ole:


”Kumpi meistä uskoo enemmän?”
vaan:
”Onko meillä olemassa jokin yhteisesti arvioitava tapa ratkaista, kumpi meistä on väärässä?”
Jos ei ole, silloin huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
Se lisää vain äänenvoimakkuutta.

Anonyymi00116 kirjoitti:

Minua ei kiinnosta tässä ensisijaisesti se, onko kristinusko totta tai onko islam jne. totta.

Minua kiinnostaa, millä menetelmällä totuus voidaan erottaa väärästä ilmoituksesta.


Jos kristitty käyttää kristillistä ilmoitusta todistaakseen kristillisen ilmoituksen, muslimi käyttää Koraania todistaakseen Koraanin ja molemmat tulkitsevat vastapuolen kokemukset Saatanan aikaansaamiksi, emme ole vielä ratkaisseet uskontojen välistä kiistaa.


Olemme vain antaneet kummallekin osapuolelle luvan pitää omaa lähtökohtaansa todisteena omasta lähtökohdastaan.
Sama koskee kuolemanrajakokemuksia.

Jos kristilliset helvettikokemukset otetaan todisteeksi kristillisestä helvetistä, mutta Allahin, Buddhan tai muiden uskonnollisten hahmojen kokemukset julistetaan automaattisesti Saatanan eksytykseksi, tarvitaan riippumaton peruste, joka oikeuttaa juuri tämän jaon.


Muuten argumentti on käytännössä:
”Minun yliluonnollinen kokemukseni on Jumala, sinun yliluonnollinen kokemuksesi on Saatana.”


Mutta juuri sitä meidän piti alun perin selvittää.
Kuka määrittelee, kumpi on kumpi?


Jos vastaus on lopulta ”Raamattu”, seuraava kysymys on:
Miksi juuri Raamattu?


Ja jos vastaus on jälleen ”koska Raamattu on Jumalan sana”, olemme taas lähtöpisteessä.
Silloin ei ole vielä osoitettu, että Raamattu on Jumalan sana. On vain käytetty

Raamatun oletettua jumalallisuutta sen oman jumalallisuuden perusteluna.
Ja tässä kohtaa keskustelun todellinen kysymys ei enää ole:


”Kumpi meistä uskoo enemmän?”
vaan:
”Onko meillä olemassa jokin yhteisesti arvioitava tapa ratkaista, kumpi meistä on väärässä?”
Jos ei ole, silloin huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
Se lisää vain äänenvoimakkuutta.

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

---------------

Huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
Se lisää vain äänenvoimakkuutta.

Anonyymi00117 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

---------------

Huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
Se lisää vain äänenvoimakkuutta.

Lue lisää

Huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
Se lisää vain äänenvoimakkuutta.

Anonyymi00118 kirjoitti:

Huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
Se lisää vain äänenvoimakkuutta.

Silloin huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
Se lisää vain äänenvoimakkuutta.
Ja ilmeisesti joissakin uskonnollisissa väittelyissä on syntynyt erikoinen käsitys siitä, että mitä enemmän versaalikirjaimia käytetään, sitä lähemmäksi metafyysistä totuutta päästään.
JUMALAN SANA!!!
Ahaa. Nyt todistusaineisto vahvistui.
KADOTUS!!!
Erinomaista. Nyt epäselvästä väitteestä tuli ilmeisesti empiirisesti varmennettu.
JEESUS KRISTUS!!!
No niin. Nyt argumentti on viimeistelty.
Mutta todistamisen kannalta tapahtui jotakin kummallista: yhtään uutta perustetta ei ilmestynyt.
Ei uutta havaintoa.
Ei riippumatonta näyttöä.
Ei testiä, jolla väite voitaisiin erottaa vastakkaisesta väitteestä.
Ei menetelmää, jonka avulla voitaisiin selvittää, kuka todella puhuu Jumalan nimissä.
Ainoastaan ilmoituksen retorinen äänenvoimakkuus kasvoi.
Ja kaikkein huvittavinta on, että samaa menetelmää voi käyttää kuka tahansa.

Muslimi voi kirjoittaa:
”ALLAHIN SANA!!! SINÄ JOUTUISIT KADOTUKSEEN!!!”
Kristitty vastaa:
”EI! RAAMATTU ON JUMALAN SANA!!! SINÄ OLET EKSYNYT!!!”
Toinen lisää kymmenen huutomerkkiä.
Ensimmäinen lisää kaksikymmentä.
Kolmas kaivaa esiin vielä yhden ”helvettiin joutunut ateisti” -videon.
Ja jossain vaiheessa internetin kosminen totuuskomissio näyttää olevan sitä mieltä, että se, joka kirjoitti viimeisen kommentin CAPS LOCK PÄÄLLÄ, voitti metafysiikan.
Mutta totuus ei toimi näin.
Huutomerkki ei ole todiste.
Uhkaus ei ole todiste.
Itsevarmuus ei ole todiste.
Se, että kirjoittaja allekirjoittaa tekstinsä ”Jeesus Kristus”, ei tee allekirjoittajasta Jeesusta Kristusta.
Eikä varsinkaan:
”Minut on tutkittu ja sinä menet kadotukseen”
muutu jumalalliseksi tuomioksi vain siksi, että kirjoittaja päättää käyttää Jumalan nimikirjoitusta.
Sillä tässä on koko farssin ironinen ydin:
Jos väite tarvitsee huutamista tullakseen vakuuttavaksi, huutaminen ei korjaa sitä, mikä itse väitteestä puuttuu.
Ja jos kaksi vastakkaista uskontoa voivat molemmat julistaa täysin samalla varmuudella:
”MEIDÄN JUMALAMME ON OIKEA, TEIDÄN JUMALANNE ON VÄÄRÄ, JA TE MENETTE KADOTUKSEEN!”
niin huutamisen perusteella emme ole lähempänä totuutta.
Olemme vain saaneet erittäin äänekkään ilmoituksen siitä, että molemmat osapuolet ovat erittäin varmoja itsestään.
Ja se on tietoa heidän varmuudestaan.
Se ei vielä ole tietoa heidän totuudestaan.
Metafyysinen totuus ei muutu todeksi sillä, että sille annetaan isommat kirjaimet.

Anonyymi00119 kirjoitti:

Silloin huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
Se lisää vain äänenvoimakkuutta.
Ja ilmeisesti joissakin uskonnollisissa väittelyissä on syntynyt erikoinen käsitys siitä, että mitä enemmän versaalikirjaimia käytetään, sitä lähemmäksi metafyysistä totuutta päästään.
JUMALAN SANA!!!
Ahaa. Nyt todistusaineisto vahvistui.
KADOTUS!!!
Erinomaista. Nyt epäselvästä väitteestä tuli ilmeisesti empiirisesti varmennettu.
JEESUS KRISTUS!!!
No niin. Nyt argumentti on viimeistelty.
Mutta todistamisen kannalta tapahtui jotakin kummallista: yhtään uutta perustetta ei ilmestynyt.
Ei uutta havaintoa.
Ei riippumatonta näyttöä.
Ei testiä, jolla väite voitaisiin erottaa vastakkaisesta väitteestä.
Ei menetelmää, jonka avulla voitaisiin selvittää, kuka todella puhuu Jumalan nimissä.
Ainoastaan ilmoituksen retorinen äänenvoimakkuus kasvoi.
Ja kaikkein huvittavinta on, että samaa menetelmää voi käyttää kuka tahansa.

Muslimi voi kirjoittaa:
”ALLAHIN SANA!!! SINÄ JOUTUISIT KADOTUKSEEN!!!”
Kristitty vastaa:
”EI! RAAMATTU ON JUMALAN SANA!!! SINÄ OLET EKSYNYT!!!”
Toinen lisää kymmenen huutomerkkiä.
Ensimmäinen lisää kaksikymmentä.
Kolmas kaivaa esiin vielä yhden ”helvettiin joutunut ateisti” -videon.
Ja jossain vaiheessa internetin kosminen totuuskomissio näyttää olevan sitä mieltä, että se, joka kirjoitti viimeisen kommentin CAPS LOCK PÄÄLLÄ, voitti metafysiikan.
Mutta totuus ei toimi näin.
Huutomerkki ei ole todiste.
Uhkaus ei ole todiste.
Itsevarmuus ei ole todiste.
Se, että kirjoittaja allekirjoittaa tekstinsä ”Jeesus Kristus”, ei tee allekirjoittajasta Jeesusta Kristusta.
Eikä varsinkaan:
”Minut on tutkittu ja sinä menet kadotukseen”
muutu jumalalliseksi tuomioksi vain siksi, että kirjoittaja päättää käyttää Jumalan nimikirjoitusta.
Sillä tässä on koko farssin ironinen ydin:
Jos väite tarvitsee huutamista tullakseen vakuuttavaksi, huutaminen ei korjaa sitä, mikä itse väitteestä puuttuu.
Ja jos kaksi vastakkaista uskontoa voivat molemmat julistaa täysin samalla varmuudella:
”MEIDÄN JUMALAMME ON OIKEA, TEIDÄN JUMALANNE ON VÄÄRÄ, JA TE MENETTE KADOTUKSEEN!”
niin huutamisen perusteella emme ole lähempänä totuutta.
Olemme vain saaneet erittäin äänekkään ilmoituksen siitä, että molemmat osapuolet ovat erittäin varmoja itsestään.
Ja se on tietoa heidän varmuudestaan.
Se ei vielä ole tietoa heidän totuudestaan.
Metafyysinen totuus ei muutu todeksi sillä, että sille annetaan isommat kirjaimet.

Lue lisää

Se, että kirjoittaja allekirjoittaa tekstinsä ”Jeesus Kristus”, ei tee allekirjoittajasta Jeesusta Kristusta.
Eikä varsinkaan:
”Minut on tutkittu ja sinä menet kadotukseen”
muutu jumalalliseksi tuomioksi vain siksi, että kirjoittaja päättää käyttää Jumalan nimikirjoitusta.
Sillä tässä on koko farssin ironinen ydin:
Jos väite tarvitsee huutamista tullakseen vakuuttavaksi, huutaminen ei korjaa sitä, mikä itse väitteestä puuttuu.


Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.

Anonyymi00120 kirjoitti:

Se, että kirjoittaja allekirjoittaa tekstinsä ”Jeesus Kristus”, ei tee allekirjoittajasta Jeesusta Kristusta.
Eikä varsinkaan:
”Minut on tutkittu ja sinä menet kadotukseen”
muutu jumalalliseksi tuomioksi vain siksi, että kirjoittaja päättää käyttää Jumalan nimikirjoitusta.
Sillä tässä on koko farssin ironinen ydin:
Jos väite tarvitsee huutamista tullakseen vakuuttavaksi, huutaminen ei korjaa sitä, mikä itse väitteestä puuttuu.


Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------

Jos Jumala todella on tuomari, miksi ihminen on niin innokas varaamaan itselleen hänen tuomarinvasaransa?
”Terveisin Jumalan sana. Allekirjoitus: Jeesus Kristus.”
Se ei tee ihmisestä Jeesusta.
Eikä ihmisen allekirjoitus muutu Jumalan allekirjoitukseksi vain siksi, että siihen kirjoitetaan Jumalan nimi.


Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------


Aivan eri asia on julistaa toiselle ihmiselle:
”Sinä menet kadotukseen.”
Se on väite ihmisen lopullisesta hengellisestä kohtalosta. Jos henkilö väittää puhuvansa Jeesuksen tai ”Jumalan sanan” nimissä, hänen pitäisi pystyä perustelemaan paljon muutakin kuin oma varmuutensa.
Ja tässä on jopa mielenkiintoinen sisäinen ongelma kristillisestä näkökulmasta: Jeesuksen opetuksessa on varoitus toisten tuomitsemisesta, ja Roomalaiskirjeessä Paavali kysyy, miksi ihminen tuomitsee toisen, kun kaikki joutuvat Jumalan tuomioistuimen eteen.

Mutta millä oikeudella sinä julistat minun lopullisen kohtaloni?
Sinä voit uskoa, että Raamatun mukaan minun pitäisi joutua kadotukseen. Se on yksi asia.
Mutta kun kirjoitat:
”SINÄ MENET KADOTUKSEEN.”
et enää pelkästään kerro, mitä oma uskonnollinen tekstisi opettaa. Sinä annat minulle henkilökohtaisen lopullisen tuomion.
Ja siinä syntyy hieman koominen ristiriita.
Vedot Jumalan tuomioistuimeen samalla kun käyttäydyt kuin olisit itse sen puheenjohtaja.
”Jumala tulee tuomitsemaan sinut.”
Hyvä. Se on teologinen väite.
Mutta:
”Minä ilmoitan sinulle nyt, että Jumala tuomitsee sinut näin.”
Se on jo aivan toinen väite.
Silloin pitäisi kysyä:
Mistä sinä tiedät, että sinulla on oikeus antaa juuri tämä tuomio juuri tälle ihmiselle?
Ja jos vastauksesi on:
”Koska Jeesus sanoo niin.”
seuraava kysymys on edelleen:
”Mistä tiedät, että juuri sinun tulkintasi Jeesuksen sanoista koskee minua juuri näin?”
Jos vastaus on lopulta vain:
”Koska minä tiedän, että Raamattu on totta.”
silloin palataan jälleen samaan ongelmaan: oma vakaumus ei muutu jumalalliseksi valtuutukseksi vain siksi, että siihen liitetään sana Jumala.
Ja kaikkein ironisinta on tämä:
Jos Jumala todella on tuomari, miksi ihminen on niin innokas varaamaan itselleen hänen tuomarinvasaransa?
”Terveisin Jumalan sana. Allekirjoitus: Jeesus Kristus.”
Se ei tee ihmisestä Jeesusta.
Eikä ihmisen allekirjoitus muutu Jumalan allekirjoitukseksi vain siksi, että siihen kirjoitetaan Jumalan nimi.
Tuomion julistaminen kovemmalla äänellä ei tee tuomarista jumalallista. Se tekee vain julistuksesta kovemman.

Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.

Anonyymi00121 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------

Jos Jumala todella on tuomari, miksi ihminen on niin innokas varaamaan itselleen hänen tuomarinvasaransa?
”Terveisin Jumalan sana. Allekirjoitus: Jeesus Kristus.”
Se ei tee ihmisestä Jeesusta.
Eikä ihmisen allekirjoitus muutu Jumalan allekirjoitukseksi vain siksi, että siihen kirjoitetaan Jumalan nimi.


Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------


Aivan eri asia on julistaa toiselle ihmiselle:
”Sinä menet kadotukseen.”
Se on väite ihmisen lopullisesta hengellisestä kohtalosta. Jos henkilö väittää puhuvansa Jeesuksen tai ”Jumalan sanan” nimissä, hänen pitäisi pystyä perustelemaan paljon muutakin kuin oma varmuutensa.
Ja tässä on jopa mielenkiintoinen sisäinen ongelma kristillisestä näkökulmasta: Jeesuksen opetuksessa on varoitus toisten tuomitsemisesta, ja Roomalaiskirjeessä Paavali kysyy, miksi ihminen tuomitsee toisen, kun kaikki joutuvat Jumalan tuomioistuimen eteen.

Mutta millä oikeudella sinä julistat minun lopullisen kohtaloni?
Sinä voit uskoa, että Raamatun mukaan minun pitäisi joutua kadotukseen. Se on yksi asia.
Mutta kun kirjoitat:
”SINÄ MENET KADOTUKSEEN.”
et enää pelkästään kerro, mitä oma uskonnollinen tekstisi opettaa. Sinä annat minulle henkilökohtaisen lopullisen tuomion.
Ja siinä syntyy hieman koominen ristiriita.
Vedot Jumalan tuomioistuimeen samalla kun käyttäydyt kuin olisit itse sen puheenjohtaja.
”Jumala tulee tuomitsemaan sinut.”
Hyvä. Se on teologinen väite.
Mutta:
”Minä ilmoitan sinulle nyt, että Jumala tuomitsee sinut näin.”
Se on jo aivan toinen väite.
Silloin pitäisi kysyä:
Mistä sinä tiedät, että sinulla on oikeus antaa juuri tämä tuomio juuri tälle ihmiselle?
Ja jos vastauksesi on:
”Koska Jeesus sanoo niin.”
seuraava kysymys on edelleen:
”Mistä tiedät, että juuri sinun tulkintasi Jeesuksen sanoista koskee minua juuri näin?”
Jos vastaus on lopulta vain:
”Koska minä tiedän, että Raamattu on totta.”
silloin palataan jälleen samaan ongelmaan: oma vakaumus ei muutu jumalalliseksi valtuutukseksi vain siksi, että siihen liitetään sana Jumala.
Ja kaikkein ironisinta on tämä:
Jos Jumala todella on tuomari, miksi ihminen on niin innokas varaamaan itselleen hänen tuomarinvasaransa?
”Terveisin Jumalan sana. Allekirjoitus: Jeesus Kristus.”
Se ei tee ihmisestä Jeesusta.
Eikä ihmisen allekirjoitus muutu Jumalan allekirjoitukseksi vain siksi, että siihen kirjoitetaan Jumalan nimi.
Tuomion julistaminen kovemmalla äänellä ei tee tuomarista jumalallista. Se tekee vain julistuksesta kovemman.

Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.

Lue lisää

Tuossa on juuri se ironinen ydin. Jos ihminen julistaa toiselle ihmiselle lopullisen tuomion ikään kuin hän itse tietäisi Jumalan lopullisen päätöksen, hän ottaa itselleen aseman, joka kuuluu hänen oman teologiansa mukaan Jumalalle.

Eikö tässä ihminen ylennä itsensä Jumalan yläpuolelle?
Hän ei enää sano:
”Minun uskoni mukaan Raamattu opettaa, että tällainen ihminen joutuu kadotukseen.”
Vaan hän sanoo:
”SINÄ MENET KADOTUKSEEN.”
Siinä tapahtuu melkoinen vallanvaihto.
Jumala on muka korkein tuomari — mutta ihminen ottaa tuomarin nuijan käteensä ja ilmoittaa toiselle tämän lopullisen ikuisen kohtalon.
Hän ei enää puhu Jumalasta.
Hän puhuu Jumalan puolesta.
Vieläpä täydellä varmuudella.
Ja sitten hän allekirjoittaa:
”TERVEISIN JUMALAN SANA. JEESUS KRISTUS.”
Anteeksi vain, mutta tässä alkaa olla jo melkoinen teologinen roolileikki.
Ihminen julistaa tuomion.
Ihminen määrittelee syyllisen.
Ihminen ilmoittaa rangaistuksen.
Ja lopuksi ihminen allekirjoittaa Jumalan nimellä.
Missä vaiheessa ihminen ehti ottaa Jumalan tuomarinistuimen itselleen?
Jos Jumala todella on lopullinen tuomari, niin silloin ihmisellä pitäisi olla ainakin sen verran nöyryyttä, ettei hän teeskentele olevansa Jumala.
Hän voi sanoa:
”Minä uskon, että olet väärässä.”
Hän voi sanoa:
”Minun tulkintani mukaan Raamattu opettaa tästä näin.”
Hän voi jopa sanoa:
”Pidän tätä vakavana asiana.”
Mutta:
”Minä tiedän, että sinä menet kadotukseen.”
on jo aivan eri tason väite.
Siinä ihminen ei enää ainoastaan tulkitse uskontoaan.
Hän ottaa itselleen pääsyn Jumalan lopulliseen tuomioon ja ilmoittaa sen toiselle ihmiselle.
Ja siinä on melkoinen paradoksi:
Ihminen väittää puolustavansa Jumalan suvereniteettia samalla kun hän ottaa Jumalan tuomarinistuimen itselleen.
Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että hän yrittää nöyryyttää toista ihmistä Jumalan edessä — samalla kun korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle tietämään täsmälleen, minkä tuomion Jumala tulee antamaan.

Anonyymi00122 kirjoitti:

Tuossa on juuri se ironinen ydin. Jos ihminen julistaa toiselle ihmiselle lopullisen tuomion ikään kuin hän itse tietäisi Jumalan lopullisen päätöksen, hän ottaa itselleen aseman, joka kuuluu hänen oman teologiansa mukaan Jumalalle.

Eikö tässä ihminen ylennä itsensä Jumalan yläpuolelle?
Hän ei enää sano:
”Minun uskoni mukaan Raamattu opettaa, että tällainen ihminen joutuu kadotukseen.”
Vaan hän sanoo:
”SINÄ MENET KADOTUKSEEN.”
Siinä tapahtuu melkoinen vallanvaihto.
Jumala on muka korkein tuomari — mutta ihminen ottaa tuomarin nuijan käteensä ja ilmoittaa toiselle tämän lopullisen ikuisen kohtalon.
Hän ei enää puhu Jumalasta.
Hän puhuu Jumalan puolesta.
Vieläpä täydellä varmuudella.
Ja sitten hän allekirjoittaa:
”TERVEISIN JUMALAN SANA. JEESUS KRISTUS.”
Anteeksi vain, mutta tässä alkaa olla jo melkoinen teologinen roolileikki.
Ihminen julistaa tuomion.
Ihminen määrittelee syyllisen.
Ihminen ilmoittaa rangaistuksen.
Ja lopuksi ihminen allekirjoittaa Jumalan nimellä.
Missä vaiheessa ihminen ehti ottaa Jumalan tuomarinistuimen itselleen?
Jos Jumala todella on lopullinen tuomari, niin silloin ihmisellä pitäisi olla ainakin sen verran nöyryyttä, ettei hän teeskentele olevansa Jumala.
Hän voi sanoa:
”Minä uskon, että olet väärässä.”
Hän voi sanoa:
”Minun tulkintani mukaan Raamattu opettaa tästä näin.”
Hän voi jopa sanoa:
”Pidän tätä vakavana asiana.”
Mutta:
”Minä tiedän, että sinä menet kadotukseen.”
on jo aivan eri tason väite.
Siinä ihminen ei enää ainoastaan tulkitse uskontoaan.
Hän ottaa itselleen pääsyn Jumalan lopulliseen tuomioon ja ilmoittaa sen toiselle ihmiselle.
Ja siinä on melkoinen paradoksi:
Ihminen väittää puolustavansa Jumalan suvereniteettia samalla kun hän ottaa Jumalan tuomarinistuimen itselleen.
Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että hän yrittää nöyryyttää toista ihmistä Jumalan edessä — samalla kun korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle tietämään täsmälleen, minkä tuomion Jumala tulee antamaan.

Lue lisää

”Minä tiedän, että sinä menet kadotukseen.”
on jo aivan eri tason väite.
Siinä ihminen ei enää ainoastaan tulkitse uskontoaan.
Hän ottaa itselleen pääsyn Jumalan lopulliseen tuomioon ja ilmoittaa sen toiselle ihmiselle.
Ja siinä on melkoinen paradoksi:
Ihminen väittää puolustavansa Jumalan suvereniteettia samalla kun hän ottaa Jumalan tuomarinistuimen itselleen.
Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että hän yrittää nöyryyttää toista ihmistä Jumalan edessä — samalla kun korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle tietämään täsmälleen, minkä tuomion Jumala tulee antamaan.

Vielä pidemmälle menee se, että hän ei vain väitä tietävänsä Jeesuksen tuomiota, vaan ilmoittaa itse olevansa Jeesus allekirjoittamalla:
”TERVEISIN JUMALAN SANA — ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.”
Tässä ei enää ole kyse pelkästä toisen ihmisen tuomitsemisesta.
Kirjoittaja ilmoittaa esiintyvänsä Jeesuksena.
Hän ottaa itselleen Jumalan auktoriteetin, julistaa toiselle ihmiselle tämän ikuisen kohtalon ja lopuksi allekirjoittaa viestinsä ”Jeesus Kristus”.
Siinä on jotakin huomattavan ristiriitaista.
Hän väittää puolustavansa Jumalaa, mutta samalla ottaa Jumalan nimen ja auktoriteetin omaan käyttöönsä.
Hän väittää, että Jumala on ylin tuomari, mutta samalla hän ilmoittaa itse:
”Sinä menet kadotukseen.”
Ja kun tämä ei vielä riitä, hän lisää allekirjoituksen:
”Jeesus Kristus.”
Eli kuka tässä oikeastaan puhuu?
Ihminen vai Jeesus?
Jos puhuja on ihminen, hän ei voi tehdä omasta lausunnostaan Jeesuksen lausuntoa pelkällä allekirjoituksella.
Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”
Ja ehkä ironisinta on, että samalla kun toinen ihminen julistetaan ”lihalliseksi ihmiseksi”, kirjoittaja itse ottaa itselleen kaikkein poikkeuksellisimman mahdollisen jumalallisen roolin.
Hän syyttää toista Jumalan vastustamisesta samalla kun hän itse esiintyy Jumalana.

Anonyymi00123 kirjoitti:

”Minä tiedän, että sinä menet kadotukseen.”
on jo aivan eri tason väite.
Siinä ihminen ei enää ainoastaan tulkitse uskontoaan.
Hän ottaa itselleen pääsyn Jumalan lopulliseen tuomioon ja ilmoittaa sen toiselle ihmiselle.
Ja siinä on melkoinen paradoksi:
Ihminen väittää puolustavansa Jumalan suvereniteettia samalla kun hän ottaa Jumalan tuomarinistuimen itselleen.
Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että hän yrittää nöyryyttää toista ihmistä Jumalan edessä — samalla kun korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle tietämään täsmälleen, minkä tuomion Jumala tulee antamaan.

Vielä pidemmälle menee se, että hän ei vain väitä tietävänsä Jeesuksen tuomiota, vaan ilmoittaa itse olevansa Jeesus allekirjoittamalla:
”TERVEISIN JUMALAN SANA — ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.”
Tässä ei enää ole kyse pelkästä toisen ihmisen tuomitsemisesta.
Kirjoittaja ilmoittaa esiintyvänsä Jeesuksena.
Hän ottaa itselleen Jumalan auktoriteetin, julistaa toiselle ihmiselle tämän ikuisen kohtalon ja lopuksi allekirjoittaa viestinsä ”Jeesus Kristus”.
Siinä on jotakin huomattavan ristiriitaista.
Hän väittää puolustavansa Jumalaa, mutta samalla ottaa Jumalan nimen ja auktoriteetin omaan käyttöönsä.
Hän väittää, että Jumala on ylin tuomari, mutta samalla hän ilmoittaa itse:
”Sinä menet kadotukseen.”
Ja kun tämä ei vielä riitä, hän lisää allekirjoituksen:
”Jeesus Kristus.”
Eli kuka tässä oikeastaan puhuu?
Ihminen vai Jeesus?
Jos puhuja on ihminen, hän ei voi tehdä omasta lausunnostaan Jeesuksen lausuntoa pelkällä allekirjoituksella.
Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”
Ja ehkä ironisinta on, että samalla kun toinen ihminen julistetaan ”lihalliseksi ihmiseksi”, kirjoittaja itse ottaa itselleen kaikkein poikkeuksellisimman mahdollisen jumalallisen roolin.
Hän syyttää toista Jumalan vastustamisesta samalla kun hän itse esiintyy Jumalana.

Lue lisää

Ja kun tämä ei vielä riitä, hän lisää allekirjoituksen:
”Jeesus Kristus.”
Eli kuka tässä oikeastaan puhuu?
Ihminen vai Jeesus?
Jos puhuja on ihminen, hän ei voi tehdä omasta lausunnostaan Jeesuksen lausuntoa pelkällä allekirjoituksella.
Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------
Ja kun tämä ei vielä riitä, hän lisää allekirjoituksen:
”Jeesus Kristus.”
Eli kuka tässä oikeastaan puhuu?
Ihminen vai Jeesus?
Jos puhuja on ihminen, hän ei voi tehdä omasta lausunnostaan Jeesuksen lausuntoa pelkällä allekirjoituksella.
Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”

Anonyymi00124 kirjoitti:

Ja kun tämä ei vielä riitä, hän lisää allekirjoituksen:
”Jeesus Kristus.”
Eli kuka tässä oikeastaan puhuu?
Ihminen vai Jeesus?
Jos puhuja on ihminen, hän ei voi tehdä omasta lausunnostaan Jeesuksen lausuntoa pelkällä allekirjoituksella.
Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------
Ja kun tämä ei vielä riitä, hän lisää allekirjoituksen:
”Jeesus Kristus.”
Eli kuka tässä oikeastaan puhuu?
Ihminen vai Jeesus?
Jos puhuja on ihminen, hän ei voi tehdä omasta lausunnostaan Jeesuksen lausuntoa pelkällä allekirjoituksella.
Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”

Lue lisää

Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------


Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?

Anonyymi00125 kirjoitti:

Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------


Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?

Lue lisää

Eli olet nyt siis Jeesus Kristus itse?

Onnittelut ylennyksestä. Aika vaikuttava urakehitys: keskustelupalstan kirjoittajasta suoraan Jumalan Pojaksi ja viimeisen tuomion julistajaksi.

Mutta jos et oikeasti väitä olevasi Jeesus, silloin herää vielä yksinkertaisempi kysymys:

Millä oikeudella allekirjoitat omat sanasi Jeesuksen nimellä?

”Minä uskon, että Jeesus opettaa näin” on yksi asia.

”Terveisin Jumalan sana — Jeesus Kristus” on aivan toinen.

Jälkimmäisessä ihminen ei enää vain siteeraa Jeesusta. Hän esiintyy Jeesuksena.

Ja silloin kannattaa ehkä pysähtyä hetkeksi miettimään, kuka tässä oikein korottaa itsensä kenen yläpuolelle.

Anonyymi00126 kirjoitti:

Eli olet nyt siis Jeesus Kristus itse?

Onnittelut ylennyksestä. Aika vaikuttava urakehitys: keskustelupalstan kirjoittajasta suoraan Jumalan Pojaksi ja viimeisen tuomion julistajaksi.

Mutta jos et oikeasti väitä olevasi Jeesus, silloin herää vielä yksinkertaisempi kysymys:

Millä oikeudella allekirjoitat omat sanasi Jeesuksen nimellä?

”Minä uskon, että Jeesus opettaa näin” on yksi asia.

”Terveisin Jumalan sana — Jeesus Kristus” on aivan toinen.

Jälkimmäisessä ihminen ei enää vain siteeraa Jeesusta. Hän esiintyy Jeesuksena.

Ja silloin kannattaa ehkä pysähtyä hetkeksi miettimään, kuka tässä oikein korottaa itsensä kenen yläpuolelle.

Lue lisää

Mutta jos et oikeasti väitä olevasi Jeesus, silloin herää vielä yksinkertaisempi kysymys:

Millä oikeudella allekirjoitat omat sanasi Jeesuksen nimellä?

”Minä uskon, että Jeesus opettaa näin” on yksi asia.

”Terveisin Jumalan sana — Jeesus Kristus” on aivan toinen.

Jälkimmäisessä ihminen ei enää vain siteeraa Jeesusta. Hän esiintyy Jeesuksena.

Ja silloin kannattaa ehkä pysähtyä hetkeksi miettimään, kuka tässä oikein korottaa itsensä kenen yläpuolelle.

Anonyymi00127 kirjoitti:

Mutta jos et oikeasti väitä olevasi Jeesus, silloin herää vielä yksinkertaisempi kysymys:

Millä oikeudella allekirjoitat omat sanasi Jeesuksen nimellä?

”Minä uskon, että Jeesus opettaa näin” on yksi asia.

”Terveisin Jumalan sana — Jeesus Kristus” on aivan toinen.

Jälkimmäisessä ihminen ei enää vain siteeraa Jeesusta. Hän esiintyy Jeesuksena.

Ja silloin kannattaa ehkä pysähtyä hetkeksi miettimään, kuka tässä oikein korottaa itsensä kenen yläpuolelle.

Lue lisää

Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”
Ja ehkä ironisinta on, että samalla kun toinen ihminen julistetaan ”lihalliseksi ihmiseksi”, kirjoittaja itse ottaa itselleen kaikkein poikkeuksellisimman mahdollisen jumalallisen roolin.
Hän syyttää toista Jumalan vastustamisesta samalla kun hän itse esiintyy Jumalana.

”Fundamentalistinen ajatusmaailma on hyvin kaksijakoinen. Sitä perustellaan ajatusmallilla, jonka mukaan se mikä ei ole Jumalasta, on Saatanasta.”

Anonyymi00128 kirjoitti:

Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”
Ja ehkä ironisinta on, että samalla kun toinen ihminen julistetaan ”lihalliseksi ihmiseksi”, kirjoittaja itse ottaa itselleen kaikkein poikkeuksellisimman mahdollisen jumalallisen roolin.
Hän syyttää toista Jumalan vastustamisesta samalla kun hän itse esiintyy Jumalana.

”Fundamentalistinen ajatusmaailma on hyvin kaksijakoinen. Sitä perustellaan ajatusmallilla, jonka mukaan se mikä ei ole Jumalasta, on Saatanasta.”

Lue lisää

https://docendo.fi/kirjat/harhaanjohtajat/

Harhaanjohtajat käsittelee karuja rikoksia vahvauskoisten maailmassa, jossa Jumalan nimi näyttää pesevän puhtaaksi salatuimmatkin synnit. Teoksen toinen kirjoittaja Terho Miettinen onnistui pitkän prosessin jälkeen pääsemään pois ahtaista helluntailaisympyröistä. Tämä kirja on syntynyt osittain tuon prosessin seurauksena.

Teoksen tiedot ja tapaukset on kerätty viranomaislähteistä, henkilöhaastatteluista ja omakohtaisista kokemuksista erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa. Kirjassa esitellyt psykologian ilmiöt pätevät muissakin kuin uskonnollisissa massaliikkeissä. Teoksessa pohditaan kiinnostavasti lahkon jälkeistä elämää, itsensä löytämistä ja elämän uudelleen rakentamista.

Anonyymi00129 kirjoitti:

https://docendo.fi/kirjat/harhaanjohtajat/

Harhaanjohtajat käsittelee karuja rikoksia vahvauskoisten maailmassa, jossa Jumalan nimi näyttää pesevän puhtaaksi salatuimmatkin synnit. Teoksen toinen kirjoittaja Terho Miettinen onnistui pitkän prosessin jälkeen pääsemään pois ahtaista helluntailaisympyröistä. Tämä kirja on syntynyt osittain tuon prosessin seurauksena.

Teoksen tiedot ja tapaukset on kerätty viranomaislähteistä, henkilöhaastatteluista ja omakohtaisista kokemuksista erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa. Kirjassa esitellyt psykologian ilmiöt pätevät muissakin kuin uskonnollisissa massaliikkeissä. Teoksessa pohditaan kiinnostavasti lahkon jälkeistä elämää, itsensä löytämistä ja elämän uudelleen rakentamista.

Lue lisää

https://docendo.fi/kirjat/harhaanjohtajat/

Anonyymi00130 kirjoitti:

https://docendo.fi/kirjat/harhaanjohtajat/

”Fundamentalistinen ajatusmaailma on hyvin kaksijakoinen. Sitä perustellaan ajatusmallilla, jonka mukaan se mikä ei ole Jumalasta, on Saatanasta.”


https://docendo.fi/kirjat/harhaanjohtajat/

Kirjan ensimmäinen luku kuvaa Suomessa vaikuttaneita ja yhä vaikuttavia hengellisiä yhteisöjä. Esiin nostetaan monia henkilöitä ja liikkeitä: Alma Kartano Pirkko Jalovaara, Markku Koivisto, Tapani Koivuniemi, Leo Meller, Markku Veilo, Patrick Tiainen, David Herzog sekä heihin liittyviä toinen toistaan hurjempia ilmiöitä. Näistä esimerkkinä voisi mainita mm. Koiviston kuolleistaherättämissessiot, Jalovaaran kokoukset, joissa opetetaan lääkkeiden olevan demonisia, Koivuniemen konsernin hurjat työmäärät nälkäpalkalla, Tiaisen kokouksissa tapahtuva lasten marssittaminen kaikkien eteen Jumalan sotureina ja Veilon oppi tatuointien demonisuudesta. Julkisuudesta tutut rikostapaukset saavat kirjassa myös huomiota osakseen.
https://kirjojenmaa.blogspot.com/2017/04/terho-miettinen-raija-pelli.html

Kirjan ovat kirjoittaneet Terho Miettinen ja Raija Pelli. Miettisellä on tausta helluntailaisuudessa ja hän on sittemmin kiinnostunut tutkimaan karismaattisia ilmiöitä. Pellimuistetaan Poliisi-TV:n juontajana. Kirjaa varten on kerätty yli kahdeksankymmenen henkilön kertomuksia sekä viranomaislähteitä ja sen kirjoittamiseen kuluin yli kaksi vuotta. Miettinen sai kimmokkeen kirjan kirjoittamiseen todistettuaan vainajan herättämisyritystä.

Harhaanjohtajat käsittelee uskon varjolla tapahtuvaa hengellistä väkivaltaa, petoksia ja väärinkäytöksiä. Harhaanjohtajissa on samankaltaisia teemoja kuin Ruohon kirjassa, mutta tässä kirjan painopiste on helluntailaisuudessa ja muissa vapaiden suuntien seurakuntien toiminnassa. Erityisesti huomiota kiinnitetän karismaattisiin ilmiöihin. Seurakunnat ovat pieniä, mutta mistään pikku liikehdinnstä ei ole kyse. Muihin uskontotokuntiin kuin evankelisluterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluvien osuus on kaksinkertaistunut vuodesta 1990 lähtien, noin 40 000 jäsenestä yli 80 000 jäseneen.

Anonyymi00131 kirjoitti:

”Fundamentalistinen ajatusmaailma on hyvin kaksijakoinen. Sitä perustellaan ajatusmallilla, jonka mukaan se mikä ei ole Jumalasta, on Saatanasta.”


https://docendo.fi/kirjat/harhaanjohtajat/

Kirjan ensimmäinen luku kuvaa Suomessa vaikuttaneita ja yhä vaikuttavia hengellisiä yhteisöjä. Esiin nostetaan monia henkilöitä ja liikkeitä: Alma Kartano Pirkko Jalovaara, Markku Koivisto, Tapani Koivuniemi, Leo Meller, Markku Veilo, Patrick Tiainen, David Herzog sekä heihin liittyviä toinen toistaan hurjempia ilmiöitä. Näistä esimerkkinä voisi mainita mm. Koiviston kuolleistaherättämissessiot, Jalovaaran kokoukset, joissa opetetaan lääkkeiden olevan demonisia, Koivuniemen konsernin hurjat työmäärät nälkäpalkalla, Tiaisen kokouksissa tapahtuva lasten marssittaminen kaikkien eteen Jumalan sotureina ja Veilon oppi tatuointien demonisuudesta. Julkisuudesta tutut rikostapaukset saavat kirjassa myös huomiota osakseen.
https://kirjojenmaa.blogspot.com/2017/04/terho-miettinen-raija-pelli.html

Kirjan ovat kirjoittaneet Terho Miettinen ja Raija Pelli. Miettisellä on tausta helluntailaisuudessa ja hän on sittemmin kiinnostunut tutkimaan karismaattisia ilmiöitä. Pellimuistetaan Poliisi-TV:n juontajana. Kirjaa varten on kerätty yli kahdeksankymmenen henkilön kertomuksia sekä viranomaislähteitä ja sen kirjoittamiseen kuluin yli kaksi vuotta. Miettinen sai kimmokkeen kirjan kirjoittamiseen todistettuaan vainajan herättämisyritystä.

Harhaanjohtajat käsittelee uskon varjolla tapahtuvaa hengellistä väkivaltaa, petoksia ja väärinkäytöksiä. Harhaanjohtajissa on samankaltaisia teemoja kuin Ruohon kirjassa, mutta tässä kirjan painopiste on helluntailaisuudessa ja muissa vapaiden suuntien seurakuntien toiminnassa. Erityisesti huomiota kiinnitetän karismaattisiin ilmiöihin. Seurakunnat ovat pieniä, mutta mistään pikku liikehdinnstä ei ole kyse. Muihin uskontotokuntiin kuin evankelisluterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluvien osuus on kaksinkertaistunut vuodesta 1990 lähtien, noin 40 000 jäsenestä yli 80 000 jäseneen.

Lue lisää

Väite ”vain minun uskontoni on oikea, koska se on Jumalasta, ja kaikki muut uskonnot ovat Saatanasta” näyttää ensi silmäyksellä uskonnolliselta väitteeltä, mutta tarkemmin tarkasteltuna siinä on ennen kaikkea epistemologinen ongelma. Väite sisältää jo etukäteen oletuksen siitä, mikä uskonto on oikeassa, ja tämän oletuksen avulla kaikki ristiriitainen aineisto voidaan määritellä vääräksi. Kristityn kokemus, joka sopii kristilliseen maailmankuvaan, voidaan tulkita Jumalan toiminnaksi. Muslimin vastaava kokemus voidaan puolestaan selittää Saatanan petokseksi. Näin oman uskonnon puolesta puhuva aineisto hyväksytään todisteeksi, mutta vastakkainen aineisto menettää todistusarvonsa jo ennen kuin sitä on edes tutkittu.

Tällainen päättely on ongelmallista juuri siksi, että sama menetelmä voidaan antaa minkä tahansa uskonnon käyttöön. Muslimi voi sanoa, että hänen kokemuksensa Allahista todistaa islamin olevan totta ja kristityn kokemus Jeesuksesta on harhaanjohtava. Kristitty voi puolestaan tehdä täsmälleen päinvastaisen tulkinnan. Jos molemmat hyväksyvät oman kokemuksensa aitouden mutta selittävät vastakkaisen kokemuksen Saatanan, harhan tai jonkin muun pahan voiman aiheuttamaksi, heidän menetelmänsä ei vielä kerro, kumpi on oikeassa. Se ainoastaan suojaa kummankin omaa ennakkopäätelmää.


Sama ongelma näkyy erityisen selvästi kuolemanrajakokemuksissa. Jos ihminen kertoo nähneensä Jeesuksen, käyneensä helvetissä ja palanneensa kokemuksesta vakuuttuneena kristinuskon totuudesta, kertomusta voidaan käyttää kristillisen maailmankuvan tukena. Mutta silloin on pakko esittää symmetrinen kysymys: mitä tehdään ihmiselle, joka kertoo kuolemanrajakokemuksensa jälkeen kohdanneensa Allahin, profeetta Muhammadin tai jonkin islamilaisessa viitekehyksessä merkityksellisen hengellisen todellisuuden? Entä ihminen, joka kertoo kokemuksen johtaneen hänet pois kristinuskosta? Entä buddhalainen, joka tulkitsee kokemuksensa täysin toisenlaisessa uskonnollisessa kehyksessä? Entä ihminen, joka kokee syvää rauhaa, rakkautta tai yhteyttä mutta ei liitä kokemukseensa mitään uskontoa?

Anonyymi00132 kirjoitti:

Väite ”vain minun uskontoni on oikea, koska se on Jumalasta, ja kaikki muut uskonnot ovat Saatanasta” näyttää ensi silmäyksellä uskonnolliselta väitteeltä, mutta tarkemmin tarkasteltuna siinä on ennen kaikkea epistemologinen ongelma. Väite sisältää jo etukäteen oletuksen siitä, mikä uskonto on oikeassa, ja tämän oletuksen avulla kaikki ristiriitainen aineisto voidaan määritellä vääräksi. Kristityn kokemus, joka sopii kristilliseen maailmankuvaan, voidaan tulkita Jumalan toiminnaksi. Muslimin vastaava kokemus voidaan puolestaan selittää Saatanan petokseksi. Näin oman uskonnon puolesta puhuva aineisto hyväksytään todisteeksi, mutta vastakkainen aineisto menettää todistusarvonsa jo ennen kuin sitä on edes tutkittu.

Tällainen päättely on ongelmallista juuri siksi, että sama menetelmä voidaan antaa minkä tahansa uskonnon käyttöön. Muslimi voi sanoa, että hänen kokemuksensa Allahista todistaa islamin olevan totta ja kristityn kokemus Jeesuksesta on harhaanjohtava. Kristitty voi puolestaan tehdä täsmälleen päinvastaisen tulkinnan. Jos molemmat hyväksyvät oman kokemuksensa aitouden mutta selittävät vastakkaisen kokemuksen Saatanan, harhan tai jonkin muun pahan voiman aiheuttamaksi, heidän menetelmänsä ei vielä kerro, kumpi on oikeassa. Se ainoastaan suojaa kummankin omaa ennakkopäätelmää.


Sama ongelma näkyy erityisen selvästi kuolemanrajakokemuksissa. Jos ihminen kertoo nähneensä Jeesuksen, käyneensä helvetissä ja palanneensa kokemuksesta vakuuttuneena kristinuskon totuudesta, kertomusta voidaan käyttää kristillisen maailmankuvan tukena. Mutta silloin on pakko esittää symmetrinen kysymys: mitä tehdään ihmiselle, joka kertoo kuolemanrajakokemuksensa jälkeen kohdanneensa Allahin, profeetta Muhammadin tai jonkin islamilaisessa viitekehyksessä merkityksellisen hengellisen todellisuuden? Entä ihminen, joka kertoo kokemuksen johtaneen hänet pois kristinuskosta? Entä buddhalainen, joka tulkitsee kokemuksensa täysin toisenlaisessa uskonnollisessa kehyksessä? Entä ihminen, joka kokee syvää rauhaa, rakkautta tai yhteyttä mutta ei liitä kokemukseensa mitään uskontoa?

Lue lisää

Jos ensimmäiset kertomukset hyväksytään todisteiksi ja jälkimmäiset selitetään automaattisesti Saatanan petoksiksi, ei olla enää tekemässä avointa vertailua. Tällöin aineistoa käsitellään eri säännöillä sen mukaan, tukeeko se omaa uskontoa vai haastaa sitä.

Tässä kohtaa on tärkeää erottaa kokemus ja kokemuksesta tehty tulkinta. Ihminen voi todella kokea jotakin poikkeuksellista. Hän voi todella tuntea rauhaa, nähdä valon, kokea olevansa jonkin tietoisen läsnäolon kanssa tekemisissä, tavata edesmenneen läheisen tai kokea koko elämänsä muuttuneen hetkessä. Kokemuksen aitous henkilön omana kokemuksena ei kuitenkaan vielä ratkaise sitä, mikä kokemuksen metafyysinen selitys on.

Samoin ihminen voi todella parantua ja kokea, että Jumala paransi hänet. Mutta lause ”Jumala paransi minut” sisältää jo tulkinnan tapahtuman syystä. Jos kristitty sanoo ”Jeesus paransi minut”, muslimi ”Allah paransi minut” ja jonkin muun uskonnon edustaja antaa tapahtumalle oman uskonnollisen selityksensä, pelkkä paranemisen tapahtuminen ei vielä ratkaise, mikä näistä tulkinnoista on oikea.

Anonyymi00133 kirjoitti:

Jos ensimmäiset kertomukset hyväksytään todisteiksi ja jälkimmäiset selitetään automaattisesti Saatanan petoksiksi, ei olla enää tekemässä avointa vertailua. Tällöin aineistoa käsitellään eri säännöillä sen mukaan, tukeeko se omaa uskontoa vai haastaa sitä.

Tässä kohtaa on tärkeää erottaa kokemus ja kokemuksesta tehty tulkinta. Ihminen voi todella kokea jotakin poikkeuksellista. Hän voi todella tuntea rauhaa, nähdä valon, kokea olevansa jonkin tietoisen läsnäolon kanssa tekemisissä, tavata edesmenneen läheisen tai kokea koko elämänsä muuttuneen hetkessä. Kokemuksen aitous henkilön omana kokemuksena ei kuitenkaan vielä ratkaise sitä, mikä kokemuksen metafyysinen selitys on.

Samoin ihminen voi todella parantua ja kokea, että Jumala paransi hänet. Mutta lause ”Jumala paransi minut” sisältää jo tulkinnan tapahtuman syystä. Jos kristitty sanoo ”Jeesus paransi minut”, muslimi ”Allah paransi minut” ja jonkin muun uskonnon edustaja antaa tapahtumalle oman uskonnollisen selityksensä, pelkkä paranemisen tapahtuminen ei vielä ratkaise, mikä näistä tulkinnoista on oikea.

Lue lisää

Sama pätee kääntymiskokemuksiin. Kristitty voi sanoa: ”Olin eksyksissä, löysin Jeesuksen ja elämäni muuttui täydellisesti.” Muslimi voi sanoa: ”Olin eksyksissä, löysin Allahin ja elämäni sai tarkoituksen.” Buddhalainen voi kuvata yhtä voimakasta muutosta aivan toisenlaisella käsitteistöllä. Kokemukset voivat olla ihmisille syvästi todellisia ja seuraukset heidän elämässään valtavia. Mutta juuri siksi niitä pitäisi vertailla kokonaisuutena eikä kerätä ainoastaan niitä kertomuksia, jotka sopivat omaan maailmankuvaan.

Tämä on myös syy siihen, miksi William Jamesin kaltaisella vertailevalla tutkimuksella on merkitystä. James tarkasteli eri aikakausien ja uskonnollisten traditioiden ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hänen aineistossaan esiintyy monenlaisia uskonnollisia taustoja, mutta kuvauksissa toistuvat esimerkiksi rauha, rakkaus, yhteyden kokemus, pyhän läsnäolo, syvä varmuus ja elämän muuttuminen. Kokemusten tulkinnat vaihtelevat, mutta kokemuksellisissa rakenteissa voidaan havaita myös yhteisiä piirteitä.

Anonyymi00134 kirjoitti:

Sama pätee kääntymiskokemuksiin. Kristitty voi sanoa: ”Olin eksyksissä, löysin Jeesuksen ja elämäni muuttui täydellisesti.” Muslimi voi sanoa: ”Olin eksyksissä, löysin Allahin ja elämäni sai tarkoituksen.” Buddhalainen voi kuvata yhtä voimakasta muutosta aivan toisenlaisella käsitteistöllä. Kokemukset voivat olla ihmisille syvästi todellisia ja seuraukset heidän elämässään valtavia. Mutta juuri siksi niitä pitäisi vertailla kokonaisuutena eikä kerätä ainoastaan niitä kertomuksia, jotka sopivat omaan maailmankuvaan.

Tämä on myös syy siihen, miksi William Jamesin kaltaisella vertailevalla tutkimuksella on merkitystä. James tarkasteli eri aikakausien ja uskonnollisten traditioiden ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hänen aineistossaan esiintyy monenlaisia uskonnollisia taustoja, mutta kuvauksissa toistuvat esimerkiksi rauha, rakkaus, yhteyden kokemus, pyhän läsnäolo, syvä varmuus ja elämän muuttuminen. Kokemusten tulkinnat vaihtelevat, mutta kokemuksellisissa rakenteissa voidaan havaita myös yhteisiä piirteitä.

Lue lisää

Tämä ei todista, että kaikki uskonnot olisivat tosia. Mutta se vaikeuttaa huomattavasti väitettä, jonka mukaan yhden uskonnon seuraajien uskonnolliset kokemukset olisivat itsestään selvästi Jumalan todistuksia samalla kun muiden uskontojen vastaavat kokemukset olisivat automaattisesti Saatanan aikaansaannoksia.

Jos tällainen sääntö hyväksytään, ongelma voidaan nähdä vielä selvemmin matemaattisen vertauksen avulla. Jos oman uskonnon tekstistä löydetty lukusarja julistetaan Jumalan asettamaksi koodiksi, mutta toisen uskonnon tekstistä löytyvä vastaava kuvio kuitataan sattumana tai numerologiana, kyse ei ole enää puolueettomasta menetelmästä. Sama pätee hengellisiin kokemuksiin. Jos oma kokemus on yliluonnollinen kohtaaminen mutta toisen kokemus on demoninen harha, tarvitaan jokin riippumaton peruste sille, miksi ensimmäinen tulkinta on oikea ja toinen väärä.

Jos tällainen sääntö hyväksytään, ongelma voidaan nähdä vielä selvemmin matemaattisen vertauksen avulla. Jos oman uskonnon tekstistä löydetty lukusarja julistetaan Jumalan asettamaksi koodiksi, mutta toisen uskonnon tekstistä löytyvä vastaava kuvio kuitataan sattumana tai numerologiana, kyse ei ole enää puolueettomasta menetelmästä. Sama pätee hengellisiin kokemuksiin. Jos oma kokemus on yliluonnollinen kohtaaminen mutta toisen kokemus on demoninen harha, tarvitaan jokin riippumaton peruste sille, miksi ensimmäinen tulkinta on oikea ja toinen väärä.

Muuten päättely muodostuu kehäksi:

”Tiedän, että minun uskontoni on oikea, koska Jumala vahvistaa sen.”

”Mistä tiedät, että kyseessä on Jumalan vahvistus?”

”Koska se vahvistaa minun uskontoani.”

Tämä ei vielä tuota ulkopuolista perustetta uskonnon totuudelle.

Vielä ongelmallisemmaksi asian tekee se, jos vastakkaiset kokemukset voidaan aina selittää Saatanalla. Silloin mikään mahdollinen havainto ei kykene osoittamaan teoriaa vääräksi. Jos ihminen kokee Jeesuksen, se todistaa Jeesuksesta. Jos hän kokee Allahin, kyseessä on Saatanan petos. Jos hän kokee Vishnun, jälleen Saatanan petos. Jos hän ei koe mitään, se voidaan selittää hengellisellä sokeudella. Jos hän vaihtaa uskontoa, Saatana on eksyttänyt hänet. Jos hän pysyy kristittynä, Jumala on johdattanut hänet.

Anonyymi00135 kirjoitti:

Tämä ei todista, että kaikki uskonnot olisivat tosia. Mutta se vaikeuttaa huomattavasti väitettä, jonka mukaan yhden uskonnon seuraajien uskonnolliset kokemukset olisivat itsestään selvästi Jumalan todistuksia samalla kun muiden uskontojen vastaavat kokemukset olisivat automaattisesti Saatanan aikaansaannoksia.

Jos tällainen sääntö hyväksytään, ongelma voidaan nähdä vielä selvemmin matemaattisen vertauksen avulla. Jos oman uskonnon tekstistä löydetty lukusarja julistetaan Jumalan asettamaksi koodiksi, mutta toisen uskonnon tekstistä löytyvä vastaava kuvio kuitataan sattumana tai numerologiana, kyse ei ole enää puolueettomasta menetelmästä. Sama pätee hengellisiin kokemuksiin. Jos oma kokemus on yliluonnollinen kohtaaminen mutta toisen kokemus on demoninen harha, tarvitaan jokin riippumaton peruste sille, miksi ensimmäinen tulkinta on oikea ja toinen väärä.

Jos tällainen sääntö hyväksytään, ongelma voidaan nähdä vielä selvemmin matemaattisen vertauksen avulla. Jos oman uskonnon tekstistä löydetty lukusarja julistetaan Jumalan asettamaksi koodiksi, mutta toisen uskonnon tekstistä löytyvä vastaava kuvio kuitataan sattumana tai numerologiana, kyse ei ole enää puolueettomasta menetelmästä. Sama pätee hengellisiin kokemuksiin. Jos oma kokemus on yliluonnollinen kohtaaminen mutta toisen kokemus on demoninen harha, tarvitaan jokin riippumaton peruste sille, miksi ensimmäinen tulkinta on oikea ja toinen väärä.

Muuten päättely muodostuu kehäksi:

”Tiedän, että minun uskontoni on oikea, koska Jumala vahvistaa sen.”

”Mistä tiedät, että kyseessä on Jumalan vahvistus?”

”Koska se vahvistaa minun uskontoani.”

Tämä ei vielä tuota ulkopuolista perustetta uskonnon totuudelle.

Vielä ongelmallisemmaksi asian tekee se, jos vastakkaiset kokemukset voidaan aina selittää Saatanalla. Silloin mikään mahdollinen havainto ei kykene osoittamaan teoriaa vääräksi. Jos ihminen kokee Jeesuksen, se todistaa Jeesuksesta. Jos hän kokee Allahin, kyseessä on Saatanan petos. Jos hän kokee Vishnun, jälleen Saatanan petos. Jos hän ei koe mitään, se voidaan selittää hengellisellä sokeudella. Jos hän vaihtaa uskontoa, Saatana on eksyttänyt hänet. Jos hän pysyy kristittynä, Jumala on johdattanut hänet.

Lue lisää

Tällainen järjestelmä kykenee selittämään kaiken – ja juuri siksi se ei välttämättä selitä mitään erityisen hyvin. Teoria, jota mikään mahdollinen havainto ei voi haastaa, on epistemologisesti hyvin heikko lähtökohta.

Siksi kiinnostavin kysymys ei lopulta olekaan ”Kumpi meistä uskoo oikeaan Jumalaan?” Paljon olennaisempaa on kysyä: millä perusteella erotat Jumalan toiminnan Saatanan petoksesta, psykologisesta kokemuksesta, kulttuurisesta odotuksesta, muistojen muokkautumisesta, sattumasta tai jälkikäteen tehdystä tulkinnasta? Ja kaikkein tärkeimpänä: oletko valmis käyttämään täsmälleen samaa sääntöä myös silloin, kun tutkimasi aineisto on ristiriidassa oman uskontosi kanssa?

Jos vastaus on kyllä, silloin ollaan tekemässä todellista epistemologista tutkimusta. Jos vastaus on ei, kyse ei enää ole neutraalista todistamisesta vaan oman johtopäätöksen suojaamisesta.

Jos vastaus on kyllä, silloin ollaan tekemässä todellista epistemologista tutkimusta. Jos vastaus on ei, kyse ei enää ole neutraalista todistamisesta vaan oman johtopäätöksen suojaamisesta.

Siksi ”vain minun uskontoni on oikea, kaikki muut ovat Saatanasta” ei vielä ole argumentti. Se on johtopäätös, joka tarvitsee perustelun. Ja juuri tuon perustelun kohdalla pitäisi alkaa varsinainen tutkimus.

Anonyymi00136 kirjoitti:

Tällainen järjestelmä kykenee selittämään kaiken – ja juuri siksi se ei välttämättä selitä mitään erityisen hyvin. Teoria, jota mikään mahdollinen havainto ei voi haastaa, on epistemologisesti hyvin heikko lähtökohta.

Siksi kiinnostavin kysymys ei lopulta olekaan ”Kumpi meistä uskoo oikeaan Jumalaan?” Paljon olennaisempaa on kysyä: millä perusteella erotat Jumalan toiminnan Saatanan petoksesta, psykologisesta kokemuksesta, kulttuurisesta odotuksesta, muistojen muokkautumisesta, sattumasta tai jälkikäteen tehdystä tulkinnasta? Ja kaikkein tärkeimpänä: oletko valmis käyttämään täsmälleen samaa sääntöä myös silloin, kun tutkimasi aineisto on ristiriidassa oman uskontosi kanssa?

Jos vastaus on kyllä, silloin ollaan tekemässä todellista epistemologista tutkimusta. Jos vastaus on ei, kyse ei enää ole neutraalista todistamisesta vaan oman johtopäätöksen suojaamisesta.

Jos vastaus on kyllä, silloin ollaan tekemässä todellista epistemologista tutkimusta. Jos vastaus on ei, kyse ei enää ole neutraalista todistamisesta vaan oman johtopäätöksen suojaamisesta.

Siksi ”vain minun uskontoni on oikea, kaikki muut ovat Saatanasta” ei vielä ole argumentti. Se on johtopäätös, joka tarvitsee perustelun. Ja juuri tuon perustelun kohdalla pitäisi alkaa varsinainen tutkimus.

Lue lisää

Erityisen hyödyllisiä käsitteitä ovat esimerkiksi episteeminen symmetria, alimääräytyneisyys, tulkinnallinen alimääräytyneisyys, todistusaineiston selektiivisyys, immunisaatio, ad hoc -selitys, hermeneuttinen kehä, evidenssin diskriminatiivinen voima, vaihtoehtoisten hypoteesien vertailu ja alituisen selittämisen ongelma.

Kun kaikki vastatodisteet voidaan nimetä Saatanan petokseksi

Kun ihminen sanoo: ”Vain minun uskontoni on oikea, koska se on Jumalasta, ja kaikki muut uskonnot ovat Saatanasta”, hän ei oikeastaan vielä esitä uskonnollista todistetta. Hän määrittelee todellisuuden tavalla, jossa oman katsomuksen totuus on asetettu lähtökohdaksi ja kaikki siitä poikkeava aineisto on etukäteen sijoitettu virheen, harhan tai pahan voiman kategoriaan. Tällaisessa asetelmassa varsinainen epistemologinen kysymys kuuluu: millainen havainto voisi saada tämän ihmisen muuttamaan kantaansa?

Anonyymi00137 kirjoitti:

Erityisen hyödyllisiä käsitteitä ovat esimerkiksi episteeminen symmetria, alimääräytyneisyys, tulkinnallinen alimääräytyneisyys, todistusaineiston selektiivisyys, immunisaatio, ad hoc -selitys, hermeneuttinen kehä, evidenssin diskriminatiivinen voima, vaihtoehtoisten hypoteesien vertailu ja alituisen selittämisen ongelma.

Kun kaikki vastatodisteet voidaan nimetä Saatanan petokseksi

Kun ihminen sanoo: ”Vain minun uskontoni on oikea, koska se on Jumalasta, ja kaikki muut uskonnot ovat Saatanasta”, hän ei oikeastaan vielä esitä uskonnollista todistetta. Hän määrittelee todellisuuden tavalla, jossa oman katsomuksen totuus on asetettu lähtökohdaksi ja kaikki siitä poikkeava aineisto on etukäteen sijoitettu virheen, harhan tai pahan voiman kategoriaan. Tällaisessa asetelmassa varsinainen epistemologinen kysymys kuuluu: millainen havainto voisi saada tämän ihmisen muuttamaan kantaansa?

Lue lisää

Jos vastaus on ”ei mikään”, ollaan tekemisissä episteemisesti immunisoidun järjestelmän kanssa. Teoria on rakennettu niin, ettei mikään mahdollinen vastatodiste pääse aidosti vaikuttamaan sen asemaan. Oma kokemus voidaan hyväksyä Jumalan toiminnaksi, mutta ristiriitainen kokemus voidaan määritellä Saatanan petokseksi. Oman uskonnon tekstistä löytyvä erikoinen yksityiskohta voidaan nähdä jumalallisena merkkinä, kun taas toisen uskonnon tekstistä löytyvä vastaava yksityiskohta voidaan nimetä sattumaksi, numerologiaksi tai ihmisen tekemäksi tulkinnaksi. Tällöin samaa evidenssin arviointiperiaatetta ei sovelleta symmetrisesti.

Juuri tässä kohtaa tulee vastaan episteemisen symmetrian vaatimus. Jos jokin havainto on periaatteessa kelvollinen todiste kristinuskon puolesta, pitäisi kysyä, millä perusteella sama havaintotyyppi ei voisi olla todiste islamin, hindulaisuuden tai jonkin muun maailmankatsomuksen puolesta. Jos vastaus riippuu jo siitä, minkä uskonnon oletetaan olevan oikeassa, ollaan hermeneuttisessa kehässä: tulkinta vahvistaa lähtöoletusta ja lähtöoletus puolestaan määrää, miten tulkinta tehdään.

Anonyymi00138 kirjoitti:

Jos vastaus on ”ei mikään”, ollaan tekemisissä episteemisesti immunisoidun järjestelmän kanssa. Teoria on rakennettu niin, ettei mikään mahdollinen vastatodiste pääse aidosti vaikuttamaan sen asemaan. Oma kokemus voidaan hyväksyä Jumalan toiminnaksi, mutta ristiriitainen kokemus voidaan määritellä Saatanan petokseksi. Oman uskonnon tekstistä löytyvä erikoinen yksityiskohta voidaan nähdä jumalallisena merkkinä, kun taas toisen uskonnon tekstistä löytyvä vastaava yksityiskohta voidaan nimetä sattumaksi, numerologiaksi tai ihmisen tekemäksi tulkinnaksi. Tällöin samaa evidenssin arviointiperiaatetta ei sovelleta symmetrisesti.

Juuri tässä kohtaa tulee vastaan episteemisen symmetrian vaatimus. Jos jokin havainto on periaatteessa kelvollinen todiste kristinuskon puolesta, pitäisi kysyä, millä perusteella sama havaintotyyppi ei voisi olla todiste islamin, hindulaisuuden tai jonkin muun maailmankatsomuksen puolesta. Jos vastaus riippuu jo siitä, minkä uskonnon oletetaan olevan oikeassa, ollaan hermeneuttisessa kehässä: tulkinta vahvistaa lähtöoletusta ja lähtöoletus puolestaan määrää, miten tulkinta tehdään.

Lue lisää

Kuolemanrajakokemukset tekevät tämän ongelman erityisen näkyväksi. Jos kristitty kertoo nähneensä Jeesuksen, valon, enkelin tai helvetin ja tulkitsee kokemuksen kristinuskon vahvistukseksi, kokemusta voidaan pitää hänelle henkilökohtaisesti erittäin merkittävänä. Mutta sama epistemologinen kysymys on esitettävä toisellekin kokijalle. Jos muslimi kertoo kohdanneensa Allahin tai kokeneensa islamilaisen maailmankuvan vahvistuneen kokemuksensa seurauksena, miksi hänen kokemuksensa pitäisi lähtökohtaisesti luokitella vähemmän informatiiviseksi?

Vielä olennaisempaa on kysyä, mitä tapahtuu silloin, kun kokemukset ovat keskenään ristiriidassa. Jos yksi ihminen kertoo kohdanneensa Jeesuksen ja toinen kertoo kohdanneensa Allahin, kokemusten pelkkä intensiteetti ei ratkaise niiden metafyysistä alkuperää. Molemmat voivat olla subjektiivisesti äärimmäisen vakuuttavia. Molemmat voivat muuttaa ihmisen koko persoonallista maailmankuvaa. Molemmat voivat tuntua kokijasta varmemmilta kuin mikään tavallinen arkikokemus.

Anonyymi00139 kirjoitti:

Kuolemanrajakokemukset tekevät tämän ongelman erityisen näkyväksi. Jos kristitty kertoo nähneensä Jeesuksen, valon, enkelin tai helvetin ja tulkitsee kokemuksen kristinuskon vahvistukseksi, kokemusta voidaan pitää hänelle henkilökohtaisesti erittäin merkittävänä. Mutta sama epistemologinen kysymys on esitettävä toisellekin kokijalle. Jos muslimi kertoo kohdanneensa Allahin tai kokeneensa islamilaisen maailmankuvan vahvistuneen kokemuksensa seurauksena, miksi hänen kokemuksensa pitäisi lähtökohtaisesti luokitella vähemmän informatiiviseksi?

Vielä olennaisempaa on kysyä, mitä tapahtuu silloin, kun kokemukset ovat keskenään ristiriidassa. Jos yksi ihminen kertoo kohdanneensa Jeesuksen ja toinen kertoo kohdanneensa Allahin, kokemusten pelkkä intensiteetti ei ratkaise niiden metafyysistä alkuperää. Molemmat voivat olla subjektiivisesti äärimmäisen vakuuttavia. Molemmat voivat muuttaa ihmisen koko persoonallista maailmankuvaa. Molemmat voivat tuntua kokijasta varmemmilta kuin mikään tavallinen arkikokemus.

Lue lisää

Tästä seuraa tärkeä ero fenomenologisen ja ontologisen kysymyksen välillä. Fenomenologinen kysymys koskee sitä, millaisena kokemus ilmenee kokijalle: mitä hän näkee, tuntee, havaitsee ja miten hänen tietoisuutensa muuttuu. Ontologinen kysymys taas koskee sitä, mikä kokemuksen ulkopuolinen todellisuus sen mahdollisesti aiheuttaa. Näitä ei pitäisi sekoittaa.

”Koin Jeesuksen läsnäolon” on kuvaus kokemuksesta.

”Jeesus todella oli läsnä” on ontologinen väite.

”Jeesus oli läsnä, koska kristinusko on totta” on vielä pidemmälle menevä teologinen tulkinta.

Anonyymi00140 kirjoitti:

Tästä seuraa tärkeä ero fenomenologisen ja ontologisen kysymyksen välillä. Fenomenologinen kysymys koskee sitä, millaisena kokemus ilmenee kokijalle: mitä hän näkee, tuntee, havaitsee ja miten hänen tietoisuutensa muuttuu. Ontologinen kysymys taas koskee sitä, mikä kokemuksen ulkopuolinen todellisuus sen mahdollisesti aiheuttaa. Näitä ei pitäisi sekoittaa.

”Koin Jeesuksen läsnäolon” on kuvaus kokemuksesta.

”Jeesus todella oli läsnä” on ontologinen väite.

”Jeesus oli läsnä, koska kristinusko on totta” on vielä pidemmälle menevä teologinen tulkinta.

Lue lisää

Nämä kolme lausetta eivät ole epistemisesti samanarvoisia. Ensimmäinen kertoo siitä, mitä henkilölle tapahtui. Toinen esittää väitteen kokemuksen ulkopuolisesta todellisuudesta. Kolmas yhdistää kokemuksen jo valmiiseen metafyysiseen järjestelmään.

Sama rakenne voidaan kirjoittaa islamilaisesta näkökulmasta. ”Koin Allahin läsnäolon” on kokemuskuvaus. ”Allah todella oli läsnä” on ontologinen tulkinta. ”Kokemus todistaa islamin olevan totta” on vielä laajempi johtopäätös.

Tässä syntyy niin sanottu evidenssin alimääräytymisen ongelma. Sama havainto voi olla yhteensopiva useamman keskenään ristiriitaisen selityksen kanssa. Kokemus ei siis yksinään määritä, mikä teoria sen parhaiten selittää.

Tätä voi verrata rikostutkintaan. Jos huoneesta löytyy sormenjälki, sormenjälki on evidenssiä. Mutta sen todistusarvo riippuu siitä, kuinka hyvin se erottaa kilpailevat hypoteesit toisistaan. Jos kyseinen sormenjälki löytyy aivan yhtä hyvin kolmesta mahdollisesta selityksestä, se ei vielä ratkaise, mikä selitys on oikea.

Sama pätee uskonnollisiin kokemuksiin. Jos Jeesukseen uskova kokee rauhaa rukouksessa, muslimi kokee rauhaa rukouksessa ja hindulainen kokee vastaavaa yhteyttä meditaatiossa, ilmiö voi olla erittäin merkityksellinen, mutta sen diskriminatiivinen evidenssiarvo yhden tietyn uskonnon puolesta jää avoimeksi. Kokemus osoittaa ehkä jotakin ihmisen uskonnollisesta tietoisuudesta, mutta ei vielä ratkaise sitä, mikä metafyysinen järjestelmä on tosi.

Anonyymi00141 kirjoitti:

Nämä kolme lausetta eivät ole epistemisesti samanarvoisia. Ensimmäinen kertoo siitä, mitä henkilölle tapahtui. Toinen esittää väitteen kokemuksen ulkopuolisesta todellisuudesta. Kolmas yhdistää kokemuksen jo valmiiseen metafyysiseen järjestelmään.

Sama rakenne voidaan kirjoittaa islamilaisesta näkökulmasta. ”Koin Allahin läsnäolon” on kokemuskuvaus. ”Allah todella oli läsnä” on ontologinen tulkinta. ”Kokemus todistaa islamin olevan totta” on vielä laajempi johtopäätös.

Tässä syntyy niin sanottu evidenssin alimääräytymisen ongelma. Sama havainto voi olla yhteensopiva useamman keskenään ristiriitaisen selityksen kanssa. Kokemus ei siis yksinään määritä, mikä teoria sen parhaiten selittää.

Tätä voi verrata rikostutkintaan. Jos huoneesta löytyy sormenjälki, sormenjälki on evidenssiä. Mutta sen todistusarvo riippuu siitä, kuinka hyvin se erottaa kilpailevat hypoteesit toisistaan. Jos kyseinen sormenjälki löytyy aivan yhtä hyvin kolmesta mahdollisesta selityksestä, se ei vielä ratkaise, mikä selitys on oikea.

Sama pätee uskonnollisiin kokemuksiin. Jos Jeesukseen uskova kokee rauhaa rukouksessa, muslimi kokee rauhaa rukouksessa ja hindulainen kokee vastaavaa yhteyttä meditaatiossa, ilmiö voi olla erittäin merkityksellinen, mutta sen diskriminatiivinen evidenssiarvo yhden tietyn uskonnon puolesta jää avoimeksi. Kokemus osoittaa ehkä jotakin ihmisen uskonnollisesta tietoisuudesta, mutta ei vielä ratkaise sitä, mikä metafyysinen järjestelmä on tosi.

Lue lisää

Tässä onkin yksi koko keskustelun keskeisimmistä eroista: evidenssi voi olla ihmiselle erittäin vakuuttavaa olematta samalla kovin erottelevaa.

Ihminen voi olla täysin vilpittömästi vakuuttunut kokemuksestaan. Hän ei valehtele. Hän ei välttämättä ole naiivi. Hän ei välttämättä kuvittele tapahtumaa tietoisesti. Hänen kokemuksensa voi olla psykologisesti ja fenomenologisesti erittäin todellinen. Mutta tästä ei seuraa, että kokemuksesta tehty metafyysinen selitys olisi automaattisesti oikea.

Subjektiivinen varmuus ja objektiivinen todistusarvo ovat eri asioita.

Tämä ero unohtuu helposti juuri uskonnollisissa kokemuksissa, koska voimakas kokemus tuottaa usein poikkeuksellisen vahvan varmuuden tunteen. Mutta varmuuden psykologinen intensiteetti ei ole sama asia kuin väitteen totuudellisuus. Ihminen voi olla sataprosenttisen varma ja silti väärässä. Tämä ei tee hänen kokemuksestaan valheellista. Se tarkoittaa vain sitä, että varmuuden tunne itsessään ei ole luotettava mittari metafyysiselle totuudelle.

Sama ongelma koskee kääntymiskokemuksia. Kristitty voi sanoa: ”Jeesus pelasti minut ja elämäni muuttui.” Muslimi voi sanoa: ”Allah johdatti minut islamiin ja elämäni muuttui.” Buddhalainen voi kuvata vapautumista aivan toisenlaisella käsitteistöllä. Ihmiset voivat kuvata kokemustensa jälkeen lähes täydellistä identiteetin uudelleenjärjestymistä: riippuvuudet jäävät, vanhat ihmissuhteet muuttuvat, elämälle löytyy tarkoitus ja ihminen alkaa nähdä itsensä uudessa valossa.

Tämä on psykologisesti kiinnostavaa riippumatta siitä, mikä metafyysinen selitys on oikea.

Mutta jos kristitty käyttää tällaista kokemusta todisteena kristinuskon totuudesta, hänen pitäisi selittää, miksi vastaavanlainen islamilainen kääntymyskokemus ei anna vastaavaa evidenssiä islamin puolesta. Jos hän vastaa, että islamilainen kokemus on Saatanan aiheuttama, hän ei ole vielä osoittanut tätä. Hän on ainoastaan lisännyt järjestelmään uuden selityshypoteesin, joka tekee vastakkaisen evidenssin vaarattomaksi.

Anonyymi00142 kirjoitti:

Tässä onkin yksi koko keskustelun keskeisimmistä eroista: evidenssi voi olla ihmiselle erittäin vakuuttavaa olematta samalla kovin erottelevaa.

Ihminen voi olla täysin vilpittömästi vakuuttunut kokemuksestaan. Hän ei valehtele. Hän ei välttämättä ole naiivi. Hän ei välttämättä kuvittele tapahtumaa tietoisesti. Hänen kokemuksensa voi olla psykologisesti ja fenomenologisesti erittäin todellinen. Mutta tästä ei seuraa, että kokemuksesta tehty metafyysinen selitys olisi automaattisesti oikea.

Subjektiivinen varmuus ja objektiivinen todistusarvo ovat eri asioita.

Tämä ero unohtuu helposti juuri uskonnollisissa kokemuksissa, koska voimakas kokemus tuottaa usein poikkeuksellisen vahvan varmuuden tunteen. Mutta varmuuden psykologinen intensiteetti ei ole sama asia kuin väitteen totuudellisuus. Ihminen voi olla sataprosenttisen varma ja silti väärässä. Tämä ei tee hänen kokemuksestaan valheellista. Se tarkoittaa vain sitä, että varmuuden tunne itsessään ei ole luotettava mittari metafyysiselle totuudelle.

Sama ongelma koskee kääntymiskokemuksia. Kristitty voi sanoa: ”Jeesus pelasti minut ja elämäni muuttui.” Muslimi voi sanoa: ”Allah johdatti minut islamiin ja elämäni muuttui.” Buddhalainen voi kuvata vapautumista aivan toisenlaisella käsitteistöllä. Ihmiset voivat kuvata kokemustensa jälkeen lähes täydellistä identiteetin uudelleenjärjestymistä: riippuvuudet jäävät, vanhat ihmissuhteet muuttuvat, elämälle löytyy tarkoitus ja ihminen alkaa nähdä itsensä uudessa valossa.

Tämä on psykologisesti kiinnostavaa riippumatta siitä, mikä metafyysinen selitys on oikea.

Mutta jos kristitty käyttää tällaista kokemusta todisteena kristinuskon totuudesta, hänen pitäisi selittää, miksi vastaavanlainen islamilainen kääntymyskokemus ei anna vastaavaa evidenssiä islamin puolesta. Jos hän vastaa, että islamilainen kokemus on Saatanan aiheuttama, hän ei ole vielä osoittanut tätä. Hän on ainoastaan lisännyt järjestelmään uuden selityshypoteesin, joka tekee vastakkaisen evidenssin vaarattomaksi.

Lue lisää

Tämä on ad hoc -immunisaation ongelma.

Jos jokainen ristiriitainen havainto voidaan selittää lisäämällä teoriaan uusi näkymätön toimija, kuten Saatana, demoni, hengellinen petos tai ihmisen hengellinen sokeus, teoriasta tulee erittäin vaikeasti falsifioituva. Se pystyy säilyttämään totuusväitteensä riippumatta siitä, mitä havaitaan.

Mutta selityksen kyky absorboida kaikki mahdollinen evidenssi ei ole sama asia kuin sen kyky ennustaa tai erotella todellisuutta. Jos teoria pystyy selittämään sekä A:n että ei-A:n, sen selitysvoima voi näennäisesti näyttää valtavalta samalla kun sen informaatioarvo jää hyvin pieneksi.

Tämän vuoksi olisi kiinnostavampaa kysyä: mitä havaintoa kristitty pitäisi sellaisena, joka oikeasti puhuisi kristinuskoa vastaan? Jos vastaus on ”ei mitään”, kyseessä ei ole avoin evidenssiperustainen tutkimusasetelma. Kyseessä on uskomusjärjestelmä, joka määrittelee etukäteen kaikki mahdolliset tulokset oman totuutensa kanssa yhteensopiviksi.

Ja tässä tulee vastaan vielä yksi ongelma: vastakkaisten kokemusten selektiivinen näkyvyys.

Jos henkilö kerää kymmeniä helvettikertomuksia ja sanoo niiden osoittavan helvetin todellisuuden, mutta ei systemaattisesti kerää tapauksia, joissa ihmiset kertovat valosta, rakkaudesta, jälleensyntymisestä, Allahin kohtaamisesta, Jeesuksesta luopumisesta tai kokonaan uskonnottomasta kokemuksesta, hän ei ole vielä osoittanut, että helvettikokemukset ovat erityinen todistus kristillisestä metafysiikasta. Hän on osoittanut, että tällaisia kertomuksia on olemassa.

Se on aivan eri väite.

Kertomusten olemassaolo ja kertomusten todistusarvo ovat kaksi eri asiaa.

Vielä tärkeämpää olisi tietää niiden esiintyvyys, jakauma, valikoitumismekanismit, kulttuuriset taustat, uskonnolliset ennakko-odotukset, tiedonkeruun menetelmät ja se, kuinka usein erilaiset kokemukset jäävät kokonaan raportoimatta. Muuten aineistoon syntyy klassinen valikoitumisharha: tutkija näkee sen, mitä hän etsii, ja alkaa sitten käyttää löytämäänsä aineistoa sen asian vahvistamiseen, jota hän alun perin lähti etsimään.

Tässä mielessä kysymys ”miksi et tutki päinvastaisia kuolemanrajakokemuksia?” on itse asiassa paljon syvempi kuin miltä se kuulostaa. Se ei ole pelkkä vaatimus lisätä pari vastakkaista linkkiä. Se on vaatimus muuttaa koko tutkimusasetelmaa.

Ei pitäisi kerätä vain niitä tapauksia, jotka vahvistavat hypoteesia.

Pitäisi rakentaa aineisto niin, että myös hypoteesin kanssa ristiriitaiset tapaukset tulevat näkyviin.

Vasta silloin voidaan arvioida, onko kokemuksilla todella uskonnollisesti diskriminoivaa evidenssiarvoa.

Anonyymi00143 kirjoitti:

Tämä on ad hoc -immunisaation ongelma.

Jos jokainen ristiriitainen havainto voidaan selittää lisäämällä teoriaan uusi näkymätön toimija, kuten Saatana, demoni, hengellinen petos tai ihmisen hengellinen sokeus, teoriasta tulee erittäin vaikeasti falsifioituva. Se pystyy säilyttämään totuusväitteensä riippumatta siitä, mitä havaitaan.

Mutta selityksen kyky absorboida kaikki mahdollinen evidenssi ei ole sama asia kuin sen kyky ennustaa tai erotella todellisuutta. Jos teoria pystyy selittämään sekä A:n että ei-A:n, sen selitysvoima voi näennäisesti näyttää valtavalta samalla kun sen informaatioarvo jää hyvin pieneksi.

Tämän vuoksi olisi kiinnostavampaa kysyä: mitä havaintoa kristitty pitäisi sellaisena, joka oikeasti puhuisi kristinuskoa vastaan? Jos vastaus on ”ei mitään”, kyseessä ei ole avoin evidenssiperustainen tutkimusasetelma. Kyseessä on uskomusjärjestelmä, joka määrittelee etukäteen kaikki mahdolliset tulokset oman totuutensa kanssa yhteensopiviksi.

Ja tässä tulee vastaan vielä yksi ongelma: vastakkaisten kokemusten selektiivinen näkyvyys.

Jos henkilö kerää kymmeniä helvettikertomuksia ja sanoo niiden osoittavan helvetin todellisuuden, mutta ei systemaattisesti kerää tapauksia, joissa ihmiset kertovat valosta, rakkaudesta, jälleensyntymisestä, Allahin kohtaamisesta, Jeesuksesta luopumisesta tai kokonaan uskonnottomasta kokemuksesta, hän ei ole vielä osoittanut, että helvettikokemukset ovat erityinen todistus kristillisestä metafysiikasta. Hän on osoittanut, että tällaisia kertomuksia on olemassa.

Se on aivan eri väite.

Kertomusten olemassaolo ja kertomusten todistusarvo ovat kaksi eri asiaa.

Vielä tärkeämpää olisi tietää niiden esiintyvyys, jakauma, valikoitumismekanismit, kulttuuriset taustat, uskonnolliset ennakko-odotukset, tiedonkeruun menetelmät ja se, kuinka usein erilaiset kokemukset jäävät kokonaan raportoimatta. Muuten aineistoon syntyy klassinen valikoitumisharha: tutkija näkee sen, mitä hän etsii, ja alkaa sitten käyttää löytämäänsä aineistoa sen asian vahvistamiseen, jota hän alun perin lähti etsimään.

Tässä mielessä kysymys ”miksi et tutki päinvastaisia kuolemanrajakokemuksia?” on itse asiassa paljon syvempi kuin miltä se kuulostaa. Se ei ole pelkkä vaatimus lisätä pari vastakkaista linkkiä. Se on vaatimus muuttaa koko tutkimusasetelmaa.

Ei pitäisi kerätä vain niitä tapauksia, jotka vahvistavat hypoteesia.

Pitäisi rakentaa aineisto niin, että myös hypoteesin kanssa ristiriitaiset tapaukset tulevat näkyviin.

Vasta silloin voidaan arvioida, onko kokemuksilla todella uskonnollisesti diskriminoivaa evidenssiarvoa.

Lue lisää

Ja juuri tässä suhteessa väite ”kaikki muut kokemukset ovat Saatanasta” on epistemologisesti poikkeuksellisen ongelmallinen. Se ei ole itsenäinen havainto. Se on tulkinta, joka syntyy vasta sen jälkeen, kun oma uskonnollinen järjestelmä on jo oletettu oikeaksi.

Jos kristinuskon totuus todetaan ensin ja Saatana määritellään sen jälkeen kaiken kristinuskosta poikkeavan kokemuksen selitykseksi, Saatana ei toimi kristinuskon puolesta uutena evidenssinä. Hän toimii teoreettisena suojarakenteena, jonka avulla ristiriitainen evidenssi voidaan neutraloida.

Silloin päädytään lähes suljettuun epistemiseen järjestelmään.

Oma kokemus vahvistaa uskoa.

Toisen kokemus vahvistaa omaa uskoa, koska se voidaan tulkita eksytykseksi.

Vastatodiste vahvistaa uskoa, koska se osoittaa, kuinka voimakasta hengellinen eksytys on.

Uskoon kääntyminen vahvistaa uskoa.

Uskosta luopuminen vahvistaa uskoa, koska Saatana on eksyttänyt ihmisen.

Helvettikokemus vahvistaa uskoa.

Taivas- tai jumalkokemus toisessa uskonnossa vahvistaa uskoa, koska se osoittaa Saatanan petoksen.

Tällaisessa järjestelmässä evidenssi ei enää toimi uskomuksen ulkopuolisena kontrollina. Uskomusjärjestelmä itse määrää, mitä evidenssi saa tarkoittaa.

Ja juuri tässä on koko ongelman ydin.

Todella avoin epistemologia ei kysy ainoastaan: ”Mikä havainto tukee minun teoriaani?” Se kysyy myös: ”Mikä havainto erottaisi minun teoriani sen kilpailijoista?” ja vielä vaikeamman kysymyksen: ”Mikä havainto pakottaisi minut tarkistamaan teoriaani?”

Jos näihin kysymyksiin ei ole vastausta, kyse ei ole vahvasta todistuksesta vaan episteemisestä sulkeutumisesta.

Siksi eri uskontojen uskonnolliset kokemukset eivät automaattisesti todista, että kaikki uskonnot ovat tosia. Eivät ne myöskään automaattisesti todista, että kaikki uskonnot ovat epätosia. Niiden merkitys on hienovaraisempi: ne osoittavat, että uskonnollinen kokemus itsessään ei näytä yksiselitteisesti identifioivan yhtä ainoaa teologista järjestelmää.

Se pakottaa tekemään vielä yhden perustavanlaatuisen erottelun: uskonnollisen kokemuksen episteminen merkitys ei ole sama asia kuin sen uskonnollinen merkitys.

Kokemus voi olla ihmiselle eksistentiaalisesti mullistava, moraalisesti muuttava ja henkilökohtaisesti pyhä. Silti siitä ei seuraa automaattisesti, että sen sisältämä metafyysinen tulkinta olisi tosi.

Juuri tästä syystä keskustelun pitäisi siirtyä pois kysymyksestä ”kumpi kertomus kuulostaa vakuuttavammalta?” kohti kysymystä ”mikä menetelmä kykenee erottamaan kilpailevat selitykset toisistaan?”

Jos kristitty haluaa käyttää kuolemanrajakokemuksia, ihmeitä, parantumisia, kääntymisiä tai henkilökohtaisia ilmestyksiä evidenssinä kristinuskon puolesta, hänellä on täysi oikeus tehdä niin. Mutta silloin hänen pitäisi hyväksyä sama evidenssikriteeri myös silloin, kun aineisto tuottaa islamilaisen, hindulaisen, buddhalaisen tai uskonnottoman tulkinnan.

Muuten kyse ei ole enää siitä, että evidenssi johtaa johtopäätökseen.

Johtopäätös on valittu ensin, ja evidenssille annetaan sen jälkeen tehtäväksi palvella sitä.

Ja ehkä juuri tämä on kaikkein olennaisin ero uskon ja argumentin välillä: usko voi alkaa vakaumuksesta, mutta argumentti alkaa siitä, että ihminen sallii myös mahdollisuuden olla väärässä.

Anonyymi00144 kirjoitti:

Ja juuri tässä suhteessa väite ”kaikki muut kokemukset ovat Saatanasta” on epistemologisesti poikkeuksellisen ongelmallinen. Se ei ole itsenäinen havainto. Se on tulkinta, joka syntyy vasta sen jälkeen, kun oma uskonnollinen järjestelmä on jo oletettu oikeaksi.

Jos kristinuskon totuus todetaan ensin ja Saatana määritellään sen jälkeen kaiken kristinuskosta poikkeavan kokemuksen selitykseksi, Saatana ei toimi kristinuskon puolesta uutena evidenssinä. Hän toimii teoreettisena suojarakenteena, jonka avulla ristiriitainen evidenssi voidaan neutraloida.

Silloin päädytään lähes suljettuun epistemiseen järjestelmään.

Oma kokemus vahvistaa uskoa.

Toisen kokemus vahvistaa omaa uskoa, koska se voidaan tulkita eksytykseksi.

Vastatodiste vahvistaa uskoa, koska se osoittaa, kuinka voimakasta hengellinen eksytys on.

Uskoon kääntyminen vahvistaa uskoa.

Uskosta luopuminen vahvistaa uskoa, koska Saatana on eksyttänyt ihmisen.

Helvettikokemus vahvistaa uskoa.

Taivas- tai jumalkokemus toisessa uskonnossa vahvistaa uskoa, koska se osoittaa Saatanan petoksen.

Tällaisessa järjestelmässä evidenssi ei enää toimi uskomuksen ulkopuolisena kontrollina. Uskomusjärjestelmä itse määrää, mitä evidenssi saa tarkoittaa.

Ja juuri tässä on koko ongelman ydin.

Todella avoin epistemologia ei kysy ainoastaan: ”Mikä havainto tukee minun teoriaani?” Se kysyy myös: ”Mikä havainto erottaisi minun teoriani sen kilpailijoista?” ja vielä vaikeamman kysymyksen: ”Mikä havainto pakottaisi minut tarkistamaan teoriaani?”

Jos näihin kysymyksiin ei ole vastausta, kyse ei ole vahvasta todistuksesta vaan episteemisestä sulkeutumisesta.

Siksi eri uskontojen uskonnolliset kokemukset eivät automaattisesti todista, että kaikki uskonnot ovat tosia. Eivät ne myöskään automaattisesti todista, että kaikki uskonnot ovat epätosia. Niiden merkitys on hienovaraisempi: ne osoittavat, että uskonnollinen kokemus itsessään ei näytä yksiselitteisesti identifioivan yhtä ainoaa teologista järjestelmää.

Se pakottaa tekemään vielä yhden perustavanlaatuisen erottelun: uskonnollisen kokemuksen episteminen merkitys ei ole sama asia kuin sen uskonnollinen merkitys.

Kokemus voi olla ihmiselle eksistentiaalisesti mullistava, moraalisesti muuttava ja henkilökohtaisesti pyhä. Silti siitä ei seuraa automaattisesti, että sen sisältämä metafyysinen tulkinta olisi tosi.

Juuri tästä syystä keskustelun pitäisi siirtyä pois kysymyksestä ”kumpi kertomus kuulostaa vakuuttavammalta?” kohti kysymystä ”mikä menetelmä kykenee erottamaan kilpailevat selitykset toisistaan?”

Jos kristitty haluaa käyttää kuolemanrajakokemuksia, ihmeitä, parantumisia, kääntymisiä tai henkilökohtaisia ilmestyksiä evidenssinä kristinuskon puolesta, hänellä on täysi oikeus tehdä niin. Mutta silloin hänen pitäisi hyväksyä sama evidenssikriteeri myös silloin, kun aineisto tuottaa islamilaisen, hindulaisen, buddhalaisen tai uskonnottoman tulkinnan.

Muuten kyse ei ole enää siitä, että evidenssi johtaa johtopäätökseen.

Johtopäätös on valittu ensin, ja evidenssille annetaan sen jälkeen tehtäväksi palvella sitä.

Ja ehkä juuri tämä on kaikkein olennaisin ero uskon ja argumentin välillä: usko voi alkaa vakaumuksesta, mutta argumentti alkaa siitä, että ihminen sallii myös mahdollisuuden olla väärässä.

Lue lisää

Jos joku sanoo: "Koska minä ja monet muut olemme nähneet helvetin, nyt on todistettu, että kristillinen IKUINEN helvetti on objektiivisesti olemassa", hän tekee paljon vahvemman väitteen kuin pelkän väitteen siitä, että ihmisillä on ollut voimakkaita helvettikokemuksia. Se, että ihminen on kokenut jotakin hyvin todentuntuista, on eri asia kuin se, että tiedämme kokemuksen ulkoisen syyn ja voimme sen perusteella päätellä tietyn uskonnollisen opin olevan objektiivisesti totta. Kokemus voi olla henkilölle täysin todellinen ilman, että sen tulkinta on automaattisesti oikea. Jos kristitty kertoo nähneensä Jeesuksen, muslimi Allahin ja joku muu toisen uskonnollisen perinteensä mukaisen olennon, emme voi ratkaista kysymystä pelkästään sillä perusteella, että jokainen kokemus tuntui kokijasta todelta. Juuri tässä tarvitaan samaa todistamisen standardia kaikille.

Anonyymi00145 kirjoitti:

Jos joku sanoo: "Koska minä ja monet muut olemme nähneet helvetin, nyt on todistettu, että kristillinen IKUINEN helvetti on objektiivisesti olemassa", hän tekee paljon vahvemman väitteen kuin pelkän väitteen siitä, että ihmisillä on ollut voimakkaita helvettikokemuksia. Se, että ihminen on kokenut jotakin hyvin todentuntuista, on eri asia kuin se, että tiedämme kokemuksen ulkoisen syyn ja voimme sen perusteella päätellä tietyn uskonnollisen opin olevan objektiivisesti totta. Kokemus voi olla henkilölle täysin todellinen ilman, että sen tulkinta on automaattisesti oikea. Jos kristitty kertoo nähneensä Jeesuksen, muslimi Allahin ja joku muu toisen uskonnollisen perinteensä mukaisen olennon, emme voi ratkaista kysymystä pelkästään sillä perusteella, että jokainen kokemus tuntui kokijasta todelta. Juuri tässä tarvitaan samaa todistamisen standardia kaikille.

Lue lisää

Jos kristillinen kokemus tulkitaan Jumalan ilmoitukseksi, mutta islamilainen kokemus selitetään harhaksi, sattumaksi tai Saatanan petokseksi, pitäisi pystyä osoittamaan riippumattomalla perusteella, miksi ensimmäinen tulkinta on oikea ja toinen väärä.

Muuten Saatanasta tulee helposti selitysmekanismi, jolla voidaan torjua kaikki omaa maailmankuvaa vastaan puhuvat kokemukset. Silloin päättely voi muuttua kehämäiseksi: kristinusko on totta, joten kristillinen kokemus on Jumalasta; koska kokemus on Jumalasta, se todistaa kristinuskon olevan totta. Mutta sama rakenne voitaisiin rakentaa minkä tahansa uskonnon ympärille. Tämä ei tarkoita, että uskonnollinen kokemus olisi merkityksetön tai että kokija valehtelisi. Ihminen voi aivan aidosti kokea jotakin erittäin voimakasta, muuttavaa ja todentuntuista. Kysymys on siitä, mitä kokemuksesta voidaan oikeutetusti päätellä. Väite "minulla oli kokemus, jonka tulkitsin Jeesuksen kohtaamiseksi" on paljon rajatumpi kuin väite "koska koin Jeesuksen, tiedän Jeesuksen todella ilmestyneen minulle ja tiedän tämän todistavan kristinuskon olevan totta". Ensimmäinen on kuvaus omasta kokemuksesta, jälkimmäinen sisältää jo tulkinnan kokemuksen alkuperästä ja siitä seuraavan metafyysisen johtopäätöksen. Sama ongelma näkyy väitteessä, että helvettikokemusten suuri määrä todistaisi kristillisen helvetin olemassaolon.

Anonyymi00146 kirjoitti:

Jos kristillinen kokemus tulkitaan Jumalan ilmoitukseksi, mutta islamilainen kokemus selitetään harhaksi, sattumaksi tai Saatanan petokseksi, pitäisi pystyä osoittamaan riippumattomalla perusteella, miksi ensimmäinen tulkinta on oikea ja toinen väärä.

Muuten Saatanasta tulee helposti selitysmekanismi, jolla voidaan torjua kaikki omaa maailmankuvaa vastaan puhuvat kokemukset. Silloin päättely voi muuttua kehämäiseksi: kristinusko on totta, joten kristillinen kokemus on Jumalasta; koska kokemus on Jumalasta, se todistaa kristinuskon olevan totta. Mutta sama rakenne voitaisiin rakentaa minkä tahansa uskonnon ympärille. Tämä ei tarkoita, että uskonnollinen kokemus olisi merkityksetön tai että kokija valehtelisi. Ihminen voi aivan aidosti kokea jotakin erittäin voimakasta, muuttavaa ja todentuntuista. Kysymys on siitä, mitä kokemuksesta voidaan oikeutetusti päätellä. Väite "minulla oli kokemus, jonka tulkitsin Jeesuksen kohtaamiseksi" on paljon rajatumpi kuin väite "koska koin Jeesuksen, tiedän Jeesuksen todella ilmestyneen minulle ja tiedän tämän todistavan kristinuskon olevan totta". Ensimmäinen on kuvaus omasta kokemuksesta, jälkimmäinen sisältää jo tulkinnan kokemuksen alkuperästä ja siitä seuraavan metafyysisen johtopäätöksen. Sama ongelma näkyy väitteessä, että helvettikokemusten suuri määrä todistaisi kristillisen helvetin olemassaolon.

Lue lisää

Ensin pitäisi kysyä, mitä tehdään niille ihmisille, jotka kertovat täysin erilaisista kuolemanrajakokemuksista: rauhasta, valosta, jälleennäkemisestä, Allahista, Jeesuksesta, jälleensyntymisestä tai jostakin täysin uskonnottomasta kokemuksesta.


Jos kristillistä tulkintaa tukevat kokemukset hyväksytään todisteeksi mutta ristiriitaiset kokemukset poistetaan automaattisesti selittämällä ne harhoiksi, demoneiksi tai Saatanan petoksiksi, aineistoa ei enää arvioida symmetrisesti.



Sama todistamisen standardi ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkien uskontojen johtopäätökset pitäisi hyväksyä yhtä todennäköisinä. Se tarkoittaa sitä, että jos kristinuskon väitetään olevan paremmin perusteltu kuin vaihtoehdot, pitäisi esittää sellaisia perusteita, jotka todella erottavat kristinuskon niistä vaihtoehdoista.

Kristinusko voi periaatteessa voittaa tällaisen vertailun, mutta silloin sen pitäisi voittaa se samoilla säännöillä, joilla islamia ja muita uskomuksia arvioidaan.

Sama periaate koskee myös ateistia: ateisti ei voi vain julistaa uskonnollista kokemusta aivoharhaksi ilman perustelua samalla kun vaatii uskonnolliselta ihmiseltä korkeampaa todistamisen standardia.

Se, että joku todella koki helvetin, ei vielä itsessään osoita, että hän vieraili kristillisessä, objektiivisesti olemassa olevassa helvetissä. Ja juuri tässä on koko argumentin ydin: kokemuksen aitous ei automaattisesti todista kokemuksesta tehtyä metafyysistä tulkintaa.

Jos samaa todistetta käytetään oman uskonnon puolesta, mutta ristiriitaiset todisteet selitetään järjestelmällisesti pois, kyseessä ei ole enää neutraali todistamisen standardi vaan epistemologinen kaksoisstandardi.

Anonyymi00147 kirjoitti:

Ensin pitäisi kysyä, mitä tehdään niille ihmisille, jotka kertovat täysin erilaisista kuolemanrajakokemuksista: rauhasta, valosta, jälleennäkemisestä, Allahista, Jeesuksesta, jälleensyntymisestä tai jostakin täysin uskonnottomasta kokemuksesta.


Jos kristillistä tulkintaa tukevat kokemukset hyväksytään todisteeksi mutta ristiriitaiset kokemukset poistetaan automaattisesti selittämällä ne harhoiksi, demoneiksi tai Saatanan petoksiksi, aineistoa ei enää arvioida symmetrisesti.



Sama todistamisen standardi ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkien uskontojen johtopäätökset pitäisi hyväksyä yhtä todennäköisinä. Se tarkoittaa sitä, että jos kristinuskon väitetään olevan paremmin perusteltu kuin vaihtoehdot, pitäisi esittää sellaisia perusteita, jotka todella erottavat kristinuskon niistä vaihtoehdoista.

Kristinusko voi periaatteessa voittaa tällaisen vertailun, mutta silloin sen pitäisi voittaa se samoilla säännöillä, joilla islamia ja muita uskomuksia arvioidaan.

Sama periaate koskee myös ateistia: ateisti ei voi vain julistaa uskonnollista kokemusta aivoharhaksi ilman perustelua samalla kun vaatii uskonnolliselta ihmiseltä korkeampaa todistamisen standardia.

Se, että joku todella koki helvetin, ei vielä itsessään osoita, että hän vieraili kristillisessä, objektiivisesti olemassa olevassa helvetissä. Ja juuri tässä on koko argumentin ydin: kokemuksen aitous ei automaattisesti todista kokemuksesta tehtyä metafyysistä tulkintaa.

Jos samaa todistetta käytetään oman uskonnon puolesta, mutta ristiriitaiset todisteet selitetään järjestelmällisesti pois, kyseessä ei ole enää neutraali todistamisen standardi vaan epistemologinen kaksoisstandardi.

Lue lisää

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Tällöin ongelma voidaan muotoilla epistemologisesti jumalallisen toimijan luotettavuudesta. Jos Jumalalle attribuoidaan kyky ylläpitää tietoisesti loputonta kärsimystä ja samalla väitetään, että hän on täydellisen hyvä, rakastava ja luotettava, tarvitaan jokin periaate, jonka perusteella nämä ominaisuudet voidaan johdonmukaisesti yhdistää.


Pelkkä väite siitä, että Jumala on luvannut pelastetuille ikuisen turvallisuuden, ei vielä ratkaise ongelmaa, jos samaa Jumalaa pidetään kykenevänä ylläpitämään muiden tietoista kärsimystä loputtomasti.


Kysymys voidaan siis esittää näin: millä perusteella moraalisesti äärimmäisen ankaraa toimijaa voidaan samanaikaisesti pitää täydellisenä moraalisena auktoriteettina ja ehdottoman luotettavana?

Anonyymi00148 kirjoitti:

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Tällöin ongelma voidaan muotoilla epistemologisesti jumalallisen toimijan luotettavuudesta. Jos Jumalalle attribuoidaan kyky ylläpitää tietoisesti loputonta kärsimystä ja samalla väitetään, että hän on täydellisen hyvä, rakastava ja luotettava, tarvitaan jokin periaate, jonka perusteella nämä ominaisuudet voidaan johdonmukaisesti yhdistää.


Pelkkä väite siitä, että Jumala on luvannut pelastetuille ikuisen turvallisuuden, ei vielä ratkaise ongelmaa, jos samaa Jumalaa pidetään kykenevänä ylläpitämään muiden tietoista kärsimystä loputtomasti.


Kysymys voidaan siis esittää näin: millä perusteella moraalisesti äärimmäisen ankaraa toimijaa voidaan samanaikaisesti pitää täydellisenä moraalisena auktoriteettina ja ehdottoman luotettavana?

Lue lisää

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.

Jos samaan aikaan ajatellaan, että "Jumala" on täydellisen kaikkivaltias, että hänen tahtonsa määrää lopullisen kohtalon ja että hänellä on oikeus määrätä joitakin ihmisiä ikuiseen kärsimykseen, jää kysymys avoimeksi: mikä estää häntä muuttamasta päätöstään? Mikä takaa, että hänen tahtonsa pysyy ikuisesti samana? Jos vastaus on jälleen ”Jumalan luonne”, silloin pitäisi osoittaa, miksi Jumalan luonne takaa tämän eikä vain olettaa sitä lähtökohdaksi. Muuten väite alkaa muistuttaa rakennetta, jossa Jumalan luotettavuus todistetaan Jumalan ominaisuuksilla ja nämä ominaisuudet puolestaan hyväksytään Jumalan ilmoituksen perusteella. Vielä kärjekkäämmin asian voisi ilmaista näin: jos sinun ikuinen turvallisuutesi riippuu täydellisesti kaikkivaltiaan olennon tahdosta, jonka väitetään kykenevän äärettömään rangaistukseen, millä perusteella voit koskaan olla täysin varma, että olet lopullisesti turvassa?

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.


Mikä takaa, että hänen tahtonsa pysyy ikuisesti samana? Jos vastaus on jälleen ”Jumalan luonne”, silloin pitäisi osoittaa, miksi Jumalan luonne takaa tämän eikä vain olettaa sitä lähtökohdaksi. Muuten väite alkaa muistuttaa rakennetta, jossa Jumalan luotettavuus todistetaan Jumalan ominaisuuksilla ja nämä ominaisuudet puolestaan hyväksytään Jumalan ilmoituksen perusteella.

Anonyymi00149 kirjoitti:

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.

Jos samaan aikaan ajatellaan, että "Jumala" on täydellisen kaikkivaltias, että hänen tahtonsa määrää lopullisen kohtalon ja että hänellä on oikeus määrätä joitakin ihmisiä ikuiseen kärsimykseen, jää kysymys avoimeksi: mikä estää häntä muuttamasta päätöstään? Mikä takaa, että hänen tahtonsa pysyy ikuisesti samana? Jos vastaus on jälleen ”Jumalan luonne”, silloin pitäisi osoittaa, miksi Jumalan luonne takaa tämän eikä vain olettaa sitä lähtökohdaksi. Muuten väite alkaa muistuttaa rakennetta, jossa Jumalan luotettavuus todistetaan Jumalan ominaisuuksilla ja nämä ominaisuudet puolestaan hyväksytään Jumalan ilmoituksen perusteella. Vielä kärjekkäämmin asian voisi ilmaista näin: jos sinun ikuinen turvallisuutesi riippuu täydellisesti kaikkivaltiaan olennon tahdosta, jonka väitetään kykenevän äärettömään rangaistukseen, millä perusteella voit koskaan olla täysin varma, että olet lopullisesti turvassa?

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.


Mikä takaa, että hänen tahtonsa pysyy ikuisesti samana? Jos vastaus on jälleen ”Jumalan luonne”, silloin pitäisi osoittaa, miksi Jumalan luonne takaa tämän eikä vain olettaa sitä lähtökohdaksi. Muuten väite alkaa muistuttaa rakennetta, jossa Jumalan luotettavuus todistetaan Jumalan ominaisuuksilla ja nämä ominaisuudet puolestaan hyväksytään Jumalan ilmoituksen perusteella.

Lue lisää

Jos sinun ikuinen turvallisuutesi riippuu täydellisesti kaikkivaltiaan olennon tahdosta, jonka väitetään kykenevän äärettömään rangaistukseen, millä perusteella voit koskaan olla täysin varma, että olet lopullisesti turvassa? Jos et voi olla varma, syntyy jatkuvan varmistamisen ongelma.


Pitääkö ihmisen jatkuvasti miellyttää "Jumalaa", jotta hän varmasti pysyy tämän suosiossa? Pitääkö hänen jatkuvasti tarkkailla ajatuksiaan, tekojaan, uskoaan ja epäilyksiään siltä varalta, että jokin väärä asia vaarantaa hänen asemansa? Ja jos pelastuksen menettäminen on teoriassa mahdollista, kuinka syvää luottamusta voidaan saavuttaa, jos taustalla säilyy mahdollisuus äärettömään rangaistukseen? Silloin uskonnollinen suhde voi muuttua rakkaussuhteen sijasta eräänlaiseksi loputtomaksi riskienhallinnaksi: ”Olenko varmasti tehnyt tarpeeksi? Olenko varmasti uskonut oikein? Olenko varmasti Jumalan suosiossa? Entä jos hän tulkitsee minut väärin? Entä jos olen tehnyt jotakin, mitä en edes itse ymmärrä synniksi?”

Anonyymi00150 kirjoitti:

Jos sinun ikuinen turvallisuutesi riippuu täydellisesti kaikkivaltiaan olennon tahdosta, jonka väitetään kykenevän äärettömään rangaistukseen, millä perusteella voit koskaan olla täysin varma, että olet lopullisesti turvassa? Jos et voi olla varma, syntyy jatkuvan varmistamisen ongelma.


Pitääkö ihmisen jatkuvasti miellyttää "Jumalaa", jotta hän varmasti pysyy tämän suosiossa? Pitääkö hänen jatkuvasti tarkkailla ajatuksiaan, tekojaan, uskoaan ja epäilyksiään siltä varalta, että jokin väärä asia vaarantaa hänen asemansa? Ja jos pelastuksen menettäminen on teoriassa mahdollista, kuinka syvää luottamusta voidaan saavuttaa, jos taustalla säilyy mahdollisuus äärettömään rangaistukseen? Silloin uskonnollinen suhde voi muuttua rakkaussuhteen sijasta eräänlaiseksi loputtomaksi riskienhallinnaksi: ”Olenko varmasti tehnyt tarpeeksi? Olenko varmasti uskonut oikein? Olenko varmasti Jumalan suosiossa? Entä jos hän tulkitsee minut väärin? Entä jos olen tehnyt jotakin, mitä en edes itse ymmärrä synniksi?”

Lue lisää

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.


Jos järjestelmän äärimmäinen seuraamus on ikuinen kärsimys, pienikin epävarmuus saa suhteettoman suuren merkityksen. Tällöin ihminen voi päätyä ajattelemaan, että hänen on parempi jatkuvasti varmistaa olevansa Jumalalle mieluinen. ”Pidä Jumala tyytyväisenä, koska koskaan ei voi tietää.” Mutta juuri tämä herättää moraalisen kysymyksen: onko kyse aidosta rakkaudesta vai pelon synnyttämästä mukautumisesta? Jos joku tietää, että toinen osapuoli voi rangaista häntä äärimmäisesti, hänen jatkuva miellyttämisensä ei välttämättä kerro syvästä rakkaudesta. Se voi olla rationaalinen selviytymisstrategia. Jos vaihtoehdot ovat käytännössä ”miellytä kaikkivaltiasta olentoa” tai ”ota riski ikuisesta kidutuksesta”, on vaikea kutsua asetelmaa täysin vapaaksi moraaliseksi valinnaksi.

Anonyymi00151 kirjoitti:

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.


Jos järjestelmän äärimmäinen seuraamus on ikuinen kärsimys, pienikin epävarmuus saa suhteettoman suuren merkityksen. Tällöin ihminen voi päätyä ajattelemaan, että hänen on parempi jatkuvasti varmistaa olevansa Jumalalle mieluinen. ”Pidä Jumala tyytyväisenä, koska koskaan ei voi tietää.” Mutta juuri tämä herättää moraalisen kysymyksen: onko kyse aidosta rakkaudesta vai pelon synnyttämästä mukautumisesta? Jos joku tietää, että toinen osapuoli voi rangaista häntä äärimmäisesti, hänen jatkuva miellyttämisensä ei välttämättä kerro syvästä rakkaudesta. Se voi olla rationaalinen selviytymisstrategia. Jos vaihtoehdot ovat käytännössä ”miellytä kaikkivaltiasta olentoa” tai ”ota riski ikuisesta kidutuksesta”, on vaikea kutsua asetelmaa täysin vapaaksi moraaliseksi valinnaksi.

Lue lisää

Jos Jumala on moraalisesti absoluuttinen auktoriteetti ja hänellä on valta määrätä tietoisten olentojen ikuisesta kohtalosta, mikä ei-kehämäinen peruste antaa meille oikeuden pitää hänen lupauksiaan ehdottoman luotettavina samalla, kun hänen katsotaan oikeuttavan joidenkin muiden olentojen loputtoman kärsimyksen? Juuri siinä kohdassa kysymys siirtyy pelkästä uskonnollisesta uskosta syvään epistemologiseen ongelmaan: mitä perusteita meillä on luottaa moraaliseen auktoriteettiin, jos hänen moraalista luotettavuuttaan ei voida arvioida riippumatta hänen omasta ilmoituksestaan?

Anonyymi00152 kirjoitti:

Jos Jumala on moraalisesti absoluuttinen auktoriteetti ja hänellä on valta määrätä tietoisten olentojen ikuisesta kohtalosta, mikä ei-kehämäinen peruste antaa meille oikeuden pitää hänen lupauksiaan ehdottoman luotettavina samalla, kun hänen katsotaan oikeuttavan joidenkin muiden olentojen loputtoman kärsimyksen? Juuri siinä kohdassa kysymys siirtyy pelkästä uskonnollisesta uskosta syvään epistemologiseen ongelmaan: mitä perusteita meillä on luottaa moraaliseen auktoriteettiin, jos hänen moraalista luotettavuuttaan ei voida arvioida riippumatta hänen omasta ilmoituksestaan?

Lue lisää

Juuri siinä kohdassa kysymys siirtyy pelkästä uskonnollisesta uskosta syvään epistemologiseen ongelmaan: mitä perusteita meillä on luottaa moraaliseen auktoriteettiin, jos hänen moraalista luotettavuuttaan ei voida arvioida riippumatta hänen omasta ilmoituksestaan?

Kristinusko ja Tukholman syndrooma.

Sitä voi verrata Tukholman syndroomaan, kunhan vertaus tehdään nimenomaan rakenteellisena analogiana eikä väitetä, että kristinusko tai kristityt olisivat lääketieteellisesti tai psykologisesti ”Tukholman syndroomaa”. Vertaus menee näin: jos henkilö uskoo olevansa sellaisen kaikkivoivan toimijan armoilla, joka voi sekä antaa hänelle ikuisen palkinnon että määrätä hänet ikuiseen kärsimykseen, ja jos henkilö tämän uhkan vuoksi alkaa pitää kyseistä toimijaa ehdottoman rakastavana, hyvänä ja luotettavana, asetelmassa on tietty samankaltaisuus vangin ja uhkaavan auktoriteetin väliseen psykologiseen dynamiikkaan. Erityisen kiinnostavaa on se, että sama toimija määritellään sekä turvallisuuden lähteeksi että äärimmäisen rangaistuksen mahdolliseksi lähteeksi. Silloin yksilön turvallisuus on täysin riippuvainen siitä, että hän pysyy tämän auktoriteetin suosiossa.


Jos henkilö vielä oppii tulkitsemaan rangaistuksenkin rakkauden ilmauksena – ”Jumala rankaisee, koska hän rakastaa” – tapahtuu moraalisen tulkinnan kääntyminen: uhkaava vallankäyttö voidaan alkaa nähdä suojeluna ja alistuminen luottamuksena. Tässä mielessä kysymys ”miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy noin?” on erittäin olennainen. Jos maallinen vallankäyttäjä sanoisi: ”Rakastan sinua täydellisesti, mutta jos et tottele minua, pidän sinua tietoisesti loputtomassa kärsimyksessä”, pitäisimme erittäin ongelmallisena sitä, että uhri vastaisi: ”Juuri tämä todistaa, kuinka paljon hän rakastaa minua.”

Anonyymi00153 kirjoitti:

Juuri siinä kohdassa kysymys siirtyy pelkästä uskonnollisesta uskosta syvään epistemologiseen ongelmaan: mitä perusteita meillä on luottaa moraaliseen auktoriteettiin, jos hänen moraalista luotettavuuttaan ei voida arvioida riippumatta hänen omasta ilmoituksestaan?

Kristinusko ja Tukholman syndrooma.

Sitä voi verrata Tukholman syndroomaan, kunhan vertaus tehdään nimenomaan rakenteellisena analogiana eikä väitetä, että kristinusko tai kristityt olisivat lääketieteellisesti tai psykologisesti ”Tukholman syndroomaa”. Vertaus menee näin: jos henkilö uskoo olevansa sellaisen kaikkivoivan toimijan armoilla, joka voi sekä antaa hänelle ikuisen palkinnon että määrätä hänet ikuiseen kärsimykseen, ja jos henkilö tämän uhkan vuoksi alkaa pitää kyseistä toimijaa ehdottoman rakastavana, hyvänä ja luotettavana, asetelmassa on tietty samankaltaisuus vangin ja uhkaavan auktoriteetin väliseen psykologiseen dynamiikkaan. Erityisen kiinnostavaa on se, että sama toimija määritellään sekä turvallisuuden lähteeksi että äärimmäisen rangaistuksen mahdolliseksi lähteeksi. Silloin yksilön turvallisuus on täysin riippuvainen siitä, että hän pysyy tämän auktoriteetin suosiossa.


Jos henkilö vielä oppii tulkitsemaan rangaistuksenkin rakkauden ilmauksena – ”Jumala rankaisee, koska hän rakastaa” – tapahtuu moraalisen tulkinnan kääntyminen: uhkaava vallankäyttö voidaan alkaa nähdä suojeluna ja alistuminen luottamuksena. Tässä mielessä kysymys ”miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy noin?” on erittäin olennainen. Jos maallinen vallankäyttäjä sanoisi: ”Rakastan sinua täydellisesti, mutta jos et tottele minua, pidän sinua tietoisesti loputtomassa kärsimyksessä”, pitäisimme erittäin ongelmallisena sitä, että uhri vastaisi: ”Juuri tämä todistaa, kuinka paljon hän rakastaa minua.”

Lue lisää

Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa? Mitä kunniaa äärettömälle olennolle olisi siinä, että rajallinen olento vapisee hänen edessään, jos tuo vapina syntyy pelkästään ylivoimaisen mahdin edessä? Pelko voi pakottaa alistumaan, mutta se ei synnytä aitoa kunnioitusta eikä rakkautta. Se saa olennon vaikenemaan, muttei avaamaan sydäntään.
Jos kaikkivaltius tarvitsee pelkoa säilyttääkseen asemansa, silloin sen suuruus näyttää lepäävän heikomman avuttomuuden varassa. Mutta todellinen suuruus ei etsi vahvistusta alistamisesta. Se ei tarvitse todisteeksi murskattuja vastustajia eikä nöyryytettyjä alamaisia. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä vähemmän sillä on tarvetta osoittaa itseään väkivallan, uhkailun tai pakottamisen kautta.
Korkein voima ilmenisi pikemminkin kykynä pidättäytyä voimansa käytöstä silloin, kun sen käyttö olisi helppoa. Todellinen kaikkivaltius näkyisi kärsivällisyydessä, armossa ja vapauden antamisessa – siinä, että rajalliselle olennolle annetaan mahdollisuus kasvaa, erehtyä ja löytää totuus omasta tahdostaan. Sellainen voima ei vähene lempeydestä, vaan juuri lempeys paljastaa sen varmuuden omasta suuruudestaan.
Siksi voidaan kysyä: voiko kaikkivoipa todella tarvita pelon ylläpitämää kunnioitusta? Jos kunnioitus perustuu yksin pelkoon, se ei ole vapaasti annettua, vaan pakon synnyttämää. Aito kunnioitus syntyy vasta silloin, kun olento tunnistaa suuruuden, joka ei nöyryytä vaan kohottaa, joka ei pakota vaan kutsuu, joka ei murskaa heikkoutta vaan kantaa sitä. Sellainen suuruus ei vaadi pelkoa – se herättää luottamusta.

Jos kaikkivaltius todella tarvitsee pelkoa säilyttääkseen arvovaltansa, sen asema näyttää olevan yllättävän hauras. Kaikkivaltias, joka joutuu turvautumaan uhkauksiin pitääkseen luotunsa kuuliaisina, muistuttaa vähemmän ääretöntä viisautta ja enemmän epävarmaa hallitsijaa, joka ripustaa joka kadunkulmaan kyltin: "Rakasta minua – tai kadut sitä ikuisesti." On vaikea nähdä, miten tällainen asetelma olisi osoitus rajattomasta suuruudesta. Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan.
Onhan se toki vaikuttavaa voittaa taistelussa vastustaja, jolla ei ole pienintäkään mahdollisuutta puolustautua. Mikä sankariteko! Ääretön voima murskaa rajallisen olennon ja odottaa sitten aplodeja. Se on suunnilleen yhtä kunniakasta kuin aikuinen julistautuisi nyrkkeilyn maailmanmestariksi voitettuaan taaperon. Jos tämä on kaikkivaltiuden korkein näytös, rima on asetettu hämmästyttävän matalalle.
Vielä erikoisemmaksi asia muuttuu, kun sama kaikkivaltius ilmoittaa olevansa rakkaus itse. Sanoma kuuluu suunnilleen näin: "Rakastan sinua ehdoitta. Sinulla on vapaa tahto. Voit valita itse. Mutta jos valitset väärin, sinua kidutetaan ikuisesti." Tällainen "vapaus" muistuttaa enemmän kiristäjän tarjousta kuin rakastavan vanhemman kutsua. Valinta on vapaa aivan samalla tavalla kuin lompakon luovuttaminen ryöstäjälle on vapaaehtoista – teknisesti vaihtoehtoja on, mutta niiden seuraukset tekevät valinnasta näennäisen.
Jos kaikkivaltias todella on kaikkivaltias, miksi hänen täytyy hallita pelolla? Miksi ääretön tarvitsee rajallisen olennon pelkäämään itseään? Eikö täydellisen olennon pitäisi kyetä herättämään kunnioitusta ilman uhkauksia? Vai onko kaikkivaltiuden itseluottamus niin horjuva, että sitä täytyy tukea ikuisen rangaistuksen varoituskylteillä?

Anonyymi00154 kirjoitti:

Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa? Mitä kunniaa äärettömälle olennolle olisi siinä, että rajallinen olento vapisee hänen edessään, jos tuo vapina syntyy pelkästään ylivoimaisen mahdin edessä? Pelko voi pakottaa alistumaan, mutta se ei synnytä aitoa kunnioitusta eikä rakkautta. Se saa olennon vaikenemaan, muttei avaamaan sydäntään.
Jos kaikkivaltius tarvitsee pelkoa säilyttääkseen asemansa, silloin sen suuruus näyttää lepäävän heikomman avuttomuuden varassa. Mutta todellinen suuruus ei etsi vahvistusta alistamisesta. Se ei tarvitse todisteeksi murskattuja vastustajia eikä nöyryytettyjä alamaisia. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä vähemmän sillä on tarvetta osoittaa itseään väkivallan, uhkailun tai pakottamisen kautta.
Korkein voima ilmenisi pikemminkin kykynä pidättäytyä voimansa käytöstä silloin, kun sen käyttö olisi helppoa. Todellinen kaikkivaltius näkyisi kärsivällisyydessä, armossa ja vapauden antamisessa – siinä, että rajalliselle olennolle annetaan mahdollisuus kasvaa, erehtyä ja löytää totuus omasta tahdostaan. Sellainen voima ei vähene lempeydestä, vaan juuri lempeys paljastaa sen varmuuden omasta suuruudestaan.
Siksi voidaan kysyä: voiko kaikkivoipa todella tarvita pelon ylläpitämää kunnioitusta? Jos kunnioitus perustuu yksin pelkoon, se ei ole vapaasti annettua, vaan pakon synnyttämää. Aito kunnioitus syntyy vasta silloin, kun olento tunnistaa suuruuden, joka ei nöyryytä vaan kohottaa, joka ei pakota vaan kutsuu, joka ei murskaa heikkoutta vaan kantaa sitä. Sellainen suuruus ei vaadi pelkoa – se herättää luottamusta.

Jos kaikkivaltius todella tarvitsee pelkoa säilyttääkseen arvovaltansa, sen asema näyttää olevan yllättävän hauras. Kaikkivaltias, joka joutuu turvautumaan uhkauksiin pitääkseen luotunsa kuuliaisina, muistuttaa vähemmän ääretöntä viisautta ja enemmän epävarmaa hallitsijaa, joka ripustaa joka kadunkulmaan kyltin: "Rakasta minua – tai kadut sitä ikuisesti." On vaikea nähdä, miten tällainen asetelma olisi osoitus rajattomasta suuruudesta. Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan.
Onhan se toki vaikuttavaa voittaa taistelussa vastustaja, jolla ei ole pienintäkään mahdollisuutta puolustautua. Mikä sankariteko! Ääretön voima murskaa rajallisen olennon ja odottaa sitten aplodeja. Se on suunnilleen yhtä kunniakasta kuin aikuinen julistautuisi nyrkkeilyn maailmanmestariksi voitettuaan taaperon. Jos tämä on kaikkivaltiuden korkein näytös, rima on asetettu hämmästyttävän matalalle.
Vielä erikoisemmaksi asia muuttuu, kun sama kaikkivaltius ilmoittaa olevansa rakkaus itse. Sanoma kuuluu suunnilleen näin: "Rakastan sinua ehdoitta. Sinulla on vapaa tahto. Voit valita itse. Mutta jos valitset väärin, sinua kidutetaan ikuisesti." Tällainen "vapaus" muistuttaa enemmän kiristäjän tarjousta kuin rakastavan vanhemman kutsua. Valinta on vapaa aivan samalla tavalla kuin lompakon luovuttaminen ryöstäjälle on vapaaehtoista – teknisesti vaihtoehtoja on, mutta niiden seuraukset tekevät valinnasta näennäisen.
Jos kaikkivaltias todella on kaikkivaltias, miksi hänen täytyy hallita pelolla? Miksi ääretön tarvitsee rajallisen olennon pelkäämään itseään? Eikö täydellisen olennon pitäisi kyetä herättämään kunnioitusta ilman uhkauksia? Vai onko kaikkivaltiuden itseluottamus niin horjuva, että sitä täytyy tukea ikuisen rangaistuksen varoituskylteillä?

Lue lisää

Todellinen voima ei huuda. Se ei uhkaile. Se ei tarvitse kidutuskammiota vakuuttaakseen olevansa oikeassa. Vain epävarmuus tarvitsee pakkoa, ja vain auktoriteetti, joka pelkää menettävänsä otteensa, joutuu muistuttamaan jatkuvasti seurauksista.
Ehkä juuri siinä on suurin paradoksi: mitä enemmän kaikkivaltius tarvitsee pelkoa, sitä vähemmän se näyttää kaikkivaltiaalta. Todellinen suuruus ei tarvitse helvettiä tuekseen. Jos rakkaus on todella ääretöntä, sen ei pitäisi tarvita rinnalleen ikuista kidutusta uskottavuutensa takaamiseksi. Muuten rakkaus alkaa näyttää yllättävän paljon suojelurahavaatimukselta kosmisessa mittakaavassa.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Sillä aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan. Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra.
Tästä nousee vielä häiritsevämpi kysymys: entä jos ongelma ei olekaan ihmisessä vaan siinä kuvassa, joka kaikkivaltiaasta on rakennettu? Entä jos pelolla hallitseva olento ei käyttäydy niin kuin täydellinen Jumala käyttäytyisi, vaan niin kuin joku, joka haluaa tulla pidetyksi Jumalana? Historia tuntee lukemattomia hallitsijoita, jotka ovat vaatineet ehdotonta uskollisuutta, julistaneet itsensä erehtymättömiksi ja uhanneet ankarilla rangaistuksilla kaikkia, jotka epäilevät heidän valtaansa. Sellainen käytös ei ole ollut merkki jumaluudesta, vaan vallan epävarmuudesta.
Sillä kuka tarvitsee jatkuvaa vakuuttelua omasta suuruudestaan? Se, joka todella on suuri – vai se, joka pelkää paljastuvansa tavalliseksi? Mitä äänekkäämmin auktoriteetti julistaa omaa erehtymättömyyttään ja mitä ankarammin se rankaisee epäilystä, sitä luonnollisemmaksi käy kysymys, yrittääkö se suojella totuutta vai omaa asemaansa.
Ehkä kaikkein ironisinta on, että jos joku olento todella olisi Jumala, hänen ei tarvitsisi koskaan sanoa olevansa sellainen. Hänen olemuksensa riittäisi. Totuus ei tarvitse uhkauksia tullakseen todeksi, eikä ääretön tarvitse pelkoa tullakseen tunnustetuksi. Vain se, joka ei voi luottaa siihen, että totuus kantaa itsensä, joutuu turvautumaan pelotteluun.
Siksi kysymys kuuluu: paljastaako pelolla hallitseva kaikkivaltius todellisuudessa äärettömän voiman – vai paljastaako se jotakin aivan muuta? Ehkä suurin epäilyn aihe ei ole ihmisen usko, vaan se kuva Jumalasta, joka näyttää käyttäytyvän hämmästyttävän samalla tavalla kuin historian itsevaltaisimmat hallitsijat. Jos jokin olento vaatii: "Palvo minua, tai kärsit ikuisesti", kysymys ei ehkä ole ensimmäiseksi siitä, onko ihminen tarpeeksi kuuliainen, vaan siitä, miksi todella kaikkivaltiaan pitäisi koskaan esittää tällainen vaatimus.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan, sillä todellinen suuruus ei riipu siitä, kuinka tehokkaasti se saa heikommat vapisemaan. Se on olemassa riippumatta siitä, tunnustaako kukaan sitä vai ei.
Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra. Uhkausten toistaminen viittaa siihen, että kuuliaisuus on saavutettava seurauksilla eikä itse totuuden tai hyvyyden vetovoimalla. Mutta jos totuus todella on totuus, miksi sen rinnalle tarvitaan pelko? Miksi ääretön hyvyys tarvitsee tuekseen äärettömän rangaistuksen?
Pelko ei todista auktoriteetin oikeutusta. Se todistaa vain, että auktoriteetilla on voimaa pakottaa. Historian jokainen tyranni on ymmärtänyt tämän. Pelko voi saada ihmiset polvistumaan, lausumaan oikeat sanat ja vakuuttamaan uskollisuuttaan, mutta yksikään näistä ei vielä kerro, että vallankäyttäjä olisi oikeassa. Pelko tuottaa alistumista, ei totuutta.

Anonyymi00155 kirjoitti:

Todellinen voima ei huuda. Se ei uhkaile. Se ei tarvitse kidutuskammiota vakuuttaakseen olevansa oikeassa. Vain epävarmuus tarvitsee pakkoa, ja vain auktoriteetti, joka pelkää menettävänsä otteensa, joutuu muistuttamaan jatkuvasti seurauksista.
Ehkä juuri siinä on suurin paradoksi: mitä enemmän kaikkivaltius tarvitsee pelkoa, sitä vähemmän se näyttää kaikkivaltiaalta. Todellinen suuruus ei tarvitse helvettiä tuekseen. Jos rakkaus on todella ääretöntä, sen ei pitäisi tarvita rinnalleen ikuista kidutusta uskottavuutensa takaamiseksi. Muuten rakkaus alkaa näyttää yllättävän paljon suojelurahavaatimukselta kosmisessa mittakaavassa.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Sillä aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan. Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra.
Tästä nousee vielä häiritsevämpi kysymys: entä jos ongelma ei olekaan ihmisessä vaan siinä kuvassa, joka kaikkivaltiaasta on rakennettu? Entä jos pelolla hallitseva olento ei käyttäydy niin kuin täydellinen Jumala käyttäytyisi, vaan niin kuin joku, joka haluaa tulla pidetyksi Jumalana? Historia tuntee lukemattomia hallitsijoita, jotka ovat vaatineet ehdotonta uskollisuutta, julistaneet itsensä erehtymättömiksi ja uhanneet ankarilla rangaistuksilla kaikkia, jotka epäilevät heidän valtaansa. Sellainen käytös ei ole ollut merkki jumaluudesta, vaan vallan epävarmuudesta.
Sillä kuka tarvitsee jatkuvaa vakuuttelua omasta suuruudestaan? Se, joka todella on suuri – vai se, joka pelkää paljastuvansa tavalliseksi? Mitä äänekkäämmin auktoriteetti julistaa omaa erehtymättömyyttään ja mitä ankarammin se rankaisee epäilystä, sitä luonnollisemmaksi käy kysymys, yrittääkö se suojella totuutta vai omaa asemaansa.
Ehkä kaikkein ironisinta on, että jos joku olento todella olisi Jumala, hänen ei tarvitsisi koskaan sanoa olevansa sellainen. Hänen olemuksensa riittäisi. Totuus ei tarvitse uhkauksia tullakseen todeksi, eikä ääretön tarvitse pelkoa tullakseen tunnustetuksi. Vain se, joka ei voi luottaa siihen, että totuus kantaa itsensä, joutuu turvautumaan pelotteluun.
Siksi kysymys kuuluu: paljastaako pelolla hallitseva kaikkivaltius todellisuudessa äärettömän voiman – vai paljastaako se jotakin aivan muuta? Ehkä suurin epäilyn aihe ei ole ihmisen usko, vaan se kuva Jumalasta, joka näyttää käyttäytyvän hämmästyttävän samalla tavalla kuin historian itsevaltaisimmat hallitsijat. Jos jokin olento vaatii: "Palvo minua, tai kärsit ikuisesti", kysymys ei ehkä ole ensimmäiseksi siitä, onko ihminen tarpeeksi kuuliainen, vaan siitä, miksi todella kaikkivaltiaan pitäisi koskaan esittää tällainen vaatimus.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan, sillä todellinen suuruus ei riipu siitä, kuinka tehokkaasti se saa heikommat vapisemaan. Se on olemassa riippumatta siitä, tunnustaako kukaan sitä vai ei.
Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra. Uhkausten toistaminen viittaa siihen, että kuuliaisuus on saavutettava seurauksilla eikä itse totuuden tai hyvyyden vetovoimalla. Mutta jos totuus todella on totuus, miksi sen rinnalle tarvitaan pelko? Miksi ääretön hyvyys tarvitsee tuekseen äärettömän rangaistuksen?
Pelko ei todista auktoriteetin oikeutusta. Se todistaa vain, että auktoriteetilla on voimaa pakottaa. Historian jokainen tyranni on ymmärtänyt tämän. Pelko voi saada ihmiset polvistumaan, lausumaan oikeat sanat ja vakuuttamaan uskollisuuttaan, mutta yksikään näistä ei vielä kerro, että vallankäyttäjä olisi oikeassa. Pelko tuottaa alistumista, ei totuutta.

Lue lisää

Juuri tässä piilee paradoksi. Mitä enemmän kaikkivaltius korostaa rangaistustaan, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen rakkauteen. Mitä useammin kuulija muistutetaan ikuisista seurauksista, sitä vaikeammaksi käy uskoa, että kuuliaisuus syntyy vapaasta tahdosta. Kun vaihtoehtoina ovat palvonta tai loputon kärsimys, valinnan vapautta varjostaa aina pakon varjo.
Jos kaikkivaltius todella olisi rajaton, sen arvon ei pitäisi olla riippuvainen yhdestäkään kumarruksesta. Ääretön ei kasva ihmisen ylistyksestä eikä pienene ihmisen epäuskosta. Aurinko ei lakkaa loistamasta siksi, että joku sulkee silmänsä. Totuus ei muutu valheeksi siksi, että joku epäilee sitä. Miksi siis täydellinen Jumala tarvitsisi jatkuvaa tunnustusta asemalleen tai uhkauksia sen tueksi?
Ehkä juuri siinä on kaikkein syvin ristiriita. Pelkoa tarvitseva valta näyttää aina jollakin tavalla epävarmalta. Se joutuu suojelemaan asemaansa rangaistuksilla, koska se ei luota siihen, että sen hyvyys yksin riittäisi vetämään puoleensa. Mutta jos näin olisi, silloin pelko ei olisi merkki kaikkivaltiudesta vaan merkki siitä, että vallan täytyy jatkuvasti puolustaa itseään. Todellinen suuruus ei vaadi uskollisuudenvaloja. Se herättää ne ilman pakkoa.
Se, että itseään Jumalaksi kutsuva olento murskaa vapisevan, mitättömän ihmisolennon, ei herätä mielikuvaa äärettömästä rakkaudesta eikä täydellisestä viisaudesta. Se herättää pikemminkin mielikuvan vallasta, joka osoittaa voimansa kaikkein heikoimpaan. Mutta mitä kunniaa on siinä, että ääretön voittaa rajallisen? Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa?
Jos Jumala todella on täydellinen, hänen ei pitäisi tarvita pelon synnyttämää kuuliaisuutta eikä kärsimyksen uhkaa todistaakseen asemansa. Todellinen suuruus ei etsi kohteekseen heikoimpia. Se nostaa heidät ylös.
Siksi ajatus kaikkivaltiaasta, joka rankaisee rajallista ihmistä loputtomalla kärsimyksellä tämän erehdyksistä tai epäuskosta, tuntuu oudosti epäsuhtaiselta. Ääretön voima kohdistuu äärelliseen olentoon, jonka ymmärrys, elinikä ja kyvyt ovat rajalliset. Sellainen ei muistuta oikeudenmukaisuutta vaan voiman yksipuolista käyttöä.
Ehkä juuri tästä syystä monet kysyvät, vastaako tällainen kuva lainkaan sitä, mitä sanalla Jumala tarkoitetaan. Jos jokin olento vaatii palvontaa, uhkaa epäilijöitä ikuisella rangaistuksella ja osoittaa mahtinsa kaikkein heikoimpiin, herää väistämättä kysymys: kuvaako tämä täydellistä Jumalaa – vai ainoastaan olentoa, joka vaatii itseään pidettävän Jumalana?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman väärinkäyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei ole tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Jos kaikkivaltius osoittaa mahtinsa juuri murskaamalla heikoimman, silloin sen suuruus näyttää rakentuvan epäsuhdalle, ei ylevyydelle. Sama teko, joka olisi ihmisten keskuudessa moraalisesti tuomittava – vahvempi käyttää ylivoimaansa heikompaa vastaan – muuttuu tuskin yleväksi vain siksi, että vallan mittakaava kasvaa äärettömäksi. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä suurempi myös sen moraalinen vastuu on.
Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että voi tuhota. Todellinen suuruus ilmenee siinä, ettei tuhoa, vaikka voisi. Se näkyy itsehillinnässä, armossa ja siinä, että voima suojelee heikkoutta sen sijaan, että käyttäisi sitä hyväkseen. Juuri kyky pidättäytyä voimansa käytöstä on vahvuuden korkein muoto.
Siksi kysymys kuuluu: jos kaikkivaltias todella on täydellinen, miksi hänen suuruutensa tarvitsisi näkyä heikoimman murskaamisessa eikä heikoimman nostamisessa? Eikö juuri jälkimmäinen olisi äärettömän voiman arvokkaampi ja johdonmukaisempi ilmentymä?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman yksipuolinen käyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei voi olla tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Voiman arvo ei määräydy sen perusteella, mitä se kykenee tekemään, vaan sen perusteella, mitä se päättää olla tekemättä. Jokainen kaikkivaltias kykenee murskaamaan heikon – juuri siksi siinä ei ole mitään ihailtavaa. Ihailtavaa on se, että rajaton voima pidättäyty

Anonyymi00156 kirjoitti:

Juuri tässä piilee paradoksi. Mitä enemmän kaikkivaltius korostaa rangaistustaan, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen rakkauteen. Mitä useammin kuulija muistutetaan ikuisista seurauksista, sitä vaikeammaksi käy uskoa, että kuuliaisuus syntyy vapaasta tahdosta. Kun vaihtoehtoina ovat palvonta tai loputon kärsimys, valinnan vapautta varjostaa aina pakon varjo.
Jos kaikkivaltius todella olisi rajaton, sen arvon ei pitäisi olla riippuvainen yhdestäkään kumarruksesta. Ääretön ei kasva ihmisen ylistyksestä eikä pienene ihmisen epäuskosta. Aurinko ei lakkaa loistamasta siksi, että joku sulkee silmänsä. Totuus ei muutu valheeksi siksi, että joku epäilee sitä. Miksi siis täydellinen Jumala tarvitsisi jatkuvaa tunnustusta asemalleen tai uhkauksia sen tueksi?
Ehkä juuri siinä on kaikkein syvin ristiriita. Pelkoa tarvitseva valta näyttää aina jollakin tavalla epävarmalta. Se joutuu suojelemaan asemaansa rangaistuksilla, koska se ei luota siihen, että sen hyvyys yksin riittäisi vetämään puoleensa. Mutta jos näin olisi, silloin pelko ei olisi merkki kaikkivaltiudesta vaan merkki siitä, että vallan täytyy jatkuvasti puolustaa itseään. Todellinen suuruus ei vaadi uskollisuudenvaloja. Se herättää ne ilman pakkoa.
Se, että itseään Jumalaksi kutsuva olento murskaa vapisevan, mitättömän ihmisolennon, ei herätä mielikuvaa äärettömästä rakkaudesta eikä täydellisestä viisaudesta. Se herättää pikemminkin mielikuvan vallasta, joka osoittaa voimansa kaikkein heikoimpaan. Mutta mitä kunniaa on siinä, että ääretön voittaa rajallisen? Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa?
Jos Jumala todella on täydellinen, hänen ei pitäisi tarvita pelon synnyttämää kuuliaisuutta eikä kärsimyksen uhkaa todistaakseen asemansa. Todellinen suuruus ei etsi kohteekseen heikoimpia. Se nostaa heidät ylös.
Siksi ajatus kaikkivaltiaasta, joka rankaisee rajallista ihmistä loputtomalla kärsimyksellä tämän erehdyksistä tai epäuskosta, tuntuu oudosti epäsuhtaiselta. Ääretön voima kohdistuu äärelliseen olentoon, jonka ymmärrys, elinikä ja kyvyt ovat rajalliset. Sellainen ei muistuta oikeudenmukaisuutta vaan voiman yksipuolista käyttöä.
Ehkä juuri tästä syystä monet kysyvät, vastaako tällainen kuva lainkaan sitä, mitä sanalla Jumala tarkoitetaan. Jos jokin olento vaatii palvontaa, uhkaa epäilijöitä ikuisella rangaistuksella ja osoittaa mahtinsa kaikkein heikoimpiin, herää väistämättä kysymys: kuvaako tämä täydellistä Jumalaa – vai ainoastaan olentoa, joka vaatii itseään pidettävän Jumalana?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman väärinkäyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei ole tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Jos kaikkivaltius osoittaa mahtinsa juuri murskaamalla heikoimman, silloin sen suuruus näyttää rakentuvan epäsuhdalle, ei ylevyydelle. Sama teko, joka olisi ihmisten keskuudessa moraalisesti tuomittava – vahvempi käyttää ylivoimaansa heikompaa vastaan – muuttuu tuskin yleväksi vain siksi, että vallan mittakaava kasvaa äärettömäksi. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä suurempi myös sen moraalinen vastuu on.
Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että voi tuhota. Todellinen suuruus ilmenee siinä, ettei tuhoa, vaikka voisi. Se näkyy itsehillinnässä, armossa ja siinä, että voima suojelee heikkoutta sen sijaan, että käyttäisi sitä hyväkseen. Juuri kyky pidättäytyä voimansa käytöstä on vahvuuden korkein muoto.
Siksi kysymys kuuluu: jos kaikkivaltias todella on täydellinen, miksi hänen suuruutensa tarvitsisi näkyä heikoimman murskaamisessa eikä heikoimman nostamisessa? Eikö juuri jälkimmäinen olisi äärettömän voiman arvokkaampi ja johdonmukaisempi ilmentymä?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman yksipuolinen käyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei voi olla tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Voiman arvo ei määräydy sen perusteella, mitä se kykenee tekemään, vaan sen perusteella, mitä se päättää olla tekemättä. Jokainen kaikkivaltias kykenee murskaamaan heikon – juuri siksi siinä ei ole mitään ihailtavaa. Ihailtavaa on se, että rajaton voima pidättäyty

Lue lisää

Voiman arvo ei määräydy sen perusteella, mitä se kykenee tekemään, vaan sen perusteella, mitä se päättää olla tekemättä. Jokainen kaikkivaltias kykenee murskaamaan heikon – juuri siksi siinä ei ole mitään ihailtavaa. Ihailtavaa on se, että rajaton voima pidättäytyy käyttämästä ylivoimaansa silloin, kun sillä ei ole vastassaan tasavertaista osapuolta.
Kukaan ei ylistäisi ihmistä jaloudesta, jos hän ylpeilisi murskanneensa muurahaisen tai voittaneensa vastasyntyneen painiottelussa. Päinvastoin, sellainen herättäisi lähinnä hämmennystä ja moraalista paheksuntaa. Miksi sama teko muuttuisi yleväksi vain siksi, että voiman epäsuhta kasvaa äärettömäksi? Jos moraaliset mittapuut kumoutuvat pelkästään vallan suuruuden vuoksi, silloin voima itse korvaa moraalin.
Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Samoin, jos Jumala todella olisi ääretön, hänen olemuksensa olisi riippumaton siitä, kumartuuko yksikään ihminen hänen eteensä.
Juuri siksi pelolla hallitseva kaikkivaltius näyttää paradoksaaliselta. Mitä enemmän se korostaa kykyään rangaista, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen oletettuun täydellisyyteen. Äärettömän voiman pitäisi tehdä pelottelusta tarpeetonta, ei välttämätöntä. Jos kaikkivaltiaan täytyy jatkuvasti muistuttaa heikoimpia siitä, mitä heille tapahtuu tottelemattomuudesta, kysymys ei enää koske voiman määrää vaan sen luonnetta.
Ehkä kaikkein syvin kysymys on tämä: jos täydellinen olento kohtaa rajallisen, erehtyväisen ja hauraan ihmisen, miksi täydellisyyden tunnusmerkki olisi tämän murskaaminen? Eikö täydellisempi voima ilmenisi juuri päinvastoin – siinä, että ääretön käyttää rajatonta voimaansa suojellakseen heikkoa, ei tuhotakseen häntä? Jos kaikkivaltius todella on täydellisyyttä, sen suurin osoitus ei olisi kyky rangaista, vaan kyky olla rankaisematta silloin, kun rankaiseminen olisi helpointa.

Anonyymi00157 kirjoitti:

Voiman arvo ei määräydy sen perusteella, mitä se kykenee tekemään, vaan sen perusteella, mitä se päättää olla tekemättä. Jokainen kaikkivaltias kykenee murskaamaan heikon – juuri siksi siinä ei ole mitään ihailtavaa. Ihailtavaa on se, että rajaton voima pidättäytyy käyttämästä ylivoimaansa silloin, kun sillä ei ole vastassaan tasavertaista osapuolta.
Kukaan ei ylistäisi ihmistä jaloudesta, jos hän ylpeilisi murskanneensa muurahaisen tai voittaneensa vastasyntyneen painiottelussa. Päinvastoin, sellainen herättäisi lähinnä hämmennystä ja moraalista paheksuntaa. Miksi sama teko muuttuisi yleväksi vain siksi, että voiman epäsuhta kasvaa äärettömäksi? Jos moraaliset mittapuut kumoutuvat pelkästään vallan suuruuden vuoksi, silloin voima itse korvaa moraalin.
Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Samoin, jos Jumala todella olisi ääretön, hänen olemuksensa olisi riippumaton siitä, kumartuuko yksikään ihminen hänen eteensä.
Juuri siksi pelolla hallitseva kaikkivaltius näyttää paradoksaaliselta. Mitä enemmän se korostaa kykyään rangaista, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen oletettuun täydellisyyteen. Äärettömän voiman pitäisi tehdä pelottelusta tarpeetonta, ei välttämätöntä. Jos kaikkivaltiaan täytyy jatkuvasti muistuttaa heikoimpia siitä, mitä heille tapahtuu tottelemattomuudesta, kysymys ei enää koske voiman määrää vaan sen luonnetta.
Ehkä kaikkein syvin kysymys on tämä: jos täydellinen olento kohtaa rajallisen, erehtyväisen ja hauraan ihmisen, miksi täydellisyyden tunnusmerkki olisi tämän murskaaminen? Eikö täydellisempi voima ilmenisi juuri päinvastoin – siinä, että ääretön käyttää rajatonta voimaansa suojellakseen heikkoa, ei tuhotakseen häntä? Jos kaikkivaltius todella on täydellisyyttä, sen suurin osoitus ei olisi kyky rangaista, vaan kyky olla rankaisematta silloin, kun rankaiseminen olisi helpointa.

Lue lisää

Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Ne ovat sitä, mitä ovat, riippumatta siitä, tunnistaako kukaan niiden suuruutta.
Juuri siinä piilee todellisen suuruuden tunnusmerkki: se ei ole riippuvainen ulkopuolisesta vahvistuksesta. Mitä täydellisempi jokin on, sitä vähemmän sen tarvitsee vaatia tunnustusta itselleen. Täydellisyys ei kasva ylistyksestä eikä vähene epäilystä. Se ei joudu puolustamaan asemaansa, sillä sen olemassaolo ei riipu siitä, kuinka moni siihen uskoo.
Siksi on vaikea sovittaa yhteen ajatusta äärettömästä Jumalasta ja ajatusta olennosta, joka vaatii jatkuvaa palvontaa sekä liittää epäuskoon ankaria rangaistuksia. Jos ääretön todella on ääretön, mitä voisi yksi rajallinen ihminen häneltä ottaa pois? Voiko ihmisen epäusko vähentää kaikkivaltiutta? Voiko epäilys haavoittaa täydellisyyttä? Jos ei voi, miksi siihen pitäisi vastata vihalla tai kostolla?
Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.
Jos tätä periaatetta sovelletaan ajatukseen täydellisestä Jumalasta, seuraus on mielenkiintoinen. Mitä täydellisemmäksi Jumala ymmärretään, sitä vähemmän uskottavalta näyttää ajatus, että hän tarvitsisi ihmisen palvontaa tai pelolla ylläpidettyä kuuliaisuutta. Ääretön ei tarvitse äärellisen hyväksyntää sen enempää kuin valtameri tarvitsee vesipisaran lupaa ollakseen valtameri.
Ehkä juuri tästä syystä todellinen jumaluus tunnistettaisiin ennen kaikkea levollisuudesta. Sen ei tarvitsisi korottaa ääntään, uhata, todistella tai vaatia. Sen läsnäolo olisi riittävä. Sen hyvyys vetäisi puoleensa ilman pakkoa, ja sen totuus kantaisi ilman rangaistuksen varjoa. Sillä se, mikä on todella ääretöntä, ei tarvitse pelkoa tullakseen suureksi – se on suuri jo ennen kuin yksikään olento kumartaa sen edessä.

Anonyymi00158 kirjoitti:

Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Ne ovat sitä, mitä ovat, riippumatta siitä, tunnistaako kukaan niiden suuruutta.
Juuri siinä piilee todellisen suuruuden tunnusmerkki: se ei ole riippuvainen ulkopuolisesta vahvistuksesta. Mitä täydellisempi jokin on, sitä vähemmän sen tarvitsee vaatia tunnustusta itselleen. Täydellisyys ei kasva ylistyksestä eikä vähene epäilystä. Se ei joudu puolustamaan asemaansa, sillä sen olemassaolo ei riipu siitä, kuinka moni siihen uskoo.
Siksi on vaikea sovittaa yhteen ajatusta äärettömästä Jumalasta ja ajatusta olennosta, joka vaatii jatkuvaa palvontaa sekä liittää epäuskoon ankaria rangaistuksia. Jos ääretön todella on ääretön, mitä voisi yksi rajallinen ihminen häneltä ottaa pois? Voiko ihmisen epäusko vähentää kaikkivaltiutta? Voiko epäilys haavoittaa täydellisyyttä? Jos ei voi, miksi siihen pitäisi vastata vihalla tai kostolla?
Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.
Jos tätä periaatetta sovelletaan ajatukseen täydellisestä Jumalasta, seuraus on mielenkiintoinen. Mitä täydellisemmäksi Jumala ymmärretään, sitä vähemmän uskottavalta näyttää ajatus, että hän tarvitsisi ihmisen palvontaa tai pelolla ylläpidettyä kuuliaisuutta. Ääretön ei tarvitse äärellisen hyväksyntää sen enempää kuin valtameri tarvitsee vesipisaran lupaa ollakseen valtameri.
Ehkä juuri tästä syystä todellinen jumaluus tunnistettaisiin ennen kaikkea levollisuudesta. Sen ei tarvitsisi korottaa ääntään, uhata, todistella tai vaatia. Sen läsnäolo olisi riittävä. Sen hyvyys vetäisi puoleensa ilman pakkoa, ja sen totuus kantaisi ilman rangaistuksen varjoa. Sillä se, mikä on todella ääretöntä, ei tarvitse pelkoa tullakseen suureksi – se on suuri jo ennen kuin yksikään olento kumartaa sen edessä.

Lue lisää

Suurin isku varhaiselle kristilliselle filosofialle tapahtui pyhien kirjoitusten muuttamisen kautta.

Nikean kirkolliskokoukseen ja esittää sen tapahtumana, jossa Konstantinus hallitsi tilaisuutta kuin kuningas, kokouksessa poistettiin sellaisia hengellisiä näkemyksiä, joita hallitseva luokka ei hyväksynyt. Näihin hän lukee esimerkiksi ajatuksen sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana,uusi uskonnollinen järjestelmä ei halunnut ihmisten ajattelevan, että kuolema olisi vain siirtymävaihe tai että tietoisuus voisi jatkaa kokemista useiden elämien kautta fyysisessä maailmassa.

Anonyymi00159 kirjoitti:

Suurin isku varhaiselle kristilliselle filosofialle tapahtui pyhien kirjoitusten muuttamisen kautta.

Nikean kirkolliskokoukseen ja esittää sen tapahtumana, jossa Konstantinus hallitsi tilaisuutta kuin kuningas, kokouksessa poistettiin sellaisia hengellisiä näkemyksiä, joita hallitseva luokka ei hyväksynyt. Näihin hän lukee esimerkiksi ajatuksen sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana,uusi uskonnollinen järjestelmä ei halunnut ihmisten ajattelevan, että kuolema olisi vain siirtymävaihe tai että tietoisuus voisi jatkaa kokemista useiden elämien kautta fyysisessä maailmassa.

Lue lisää

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

TRANSKRIPTIO

Nykyään maailmassa on hyvin yleistä, että jokaisessa ulkoisessa uskonnollisessa tai uskomusjärjestelmässä toimii huijareita. Pimeän okkultismin harjoittajat ovat ujuttaneet väärennettyjä uskomusjärjestelmiä kaikkiin suuriin hengellisiin perinteisiin hallitakseen ihmisten ajattelua niin tehokkaasti, etteivät ihmiset koskaan ymmärrä omaa suvereniteettiaan yksilöinä tai kollektiivista voimaansa luoda todellisuutta yhdessä luonnonlain mukaisesti.

Anonyymi00160 kirjoitti:

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

TRANSKRIPTIO

Nykyään maailmassa on hyvin yleistä, että jokaisessa ulkoisessa uskonnollisessa tai uskomusjärjestelmässä toimii huijareita. Pimeän okkultismin harjoittajat ovat ujuttaneet väärennettyjä uskomusjärjestelmiä kaikkiin suuriin hengellisiin perinteisiin hallitakseen ihmisten ajattelua niin tehokkaasti, etteivät ihmiset koskaan ymmärrä omaa suvereniteettiaan yksilöinä tai kollektiivista voimaansa luoda todellisuutta yhdessä luonnonlain mukaisesti.

Lue lisää

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

TRANSKRIPTIO


Kaikkien näiden perinteiden alkuperäinen esoteerinen perusta oli luonnonlakia kuvaava vertauskuvallinen ja symbolinen opetus. ...
Ymmärtääksesi sen, mistä aion puhua aidon ja väärän kristinuskon yhteydessä, sinun täytyy tunnistaa, että suhteellinen eli relationaalinen ajattelu on välttämätöntä. Tässä puhutaan usein symboliikasta ja vertauskuvista, joten on kyettävä ajattelemaan asioiden välisiä suhteita.

Anonyymi00161 kirjoitti:

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

TRANSKRIPTIO


Kaikkien näiden perinteiden alkuperäinen esoteerinen perusta oli luonnonlakia kuvaava vertauskuvallinen ja symbolinen opetus. ...
Ymmärtääksesi sen, mistä aion puhua aidon ja väärän kristinuskon yhteydessä, sinun täytyy tunnistaa, että suhteellinen eli relationaalinen ajattelu on välttämätöntä. Tässä puhutaan usein symboliikasta ja vertauskuvista, joten on kyettävä ajattelemaan asioiden välisiä suhteita.

Lue lisää

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

TRANSKRIPTIO


Flaviusten ja uusflaviusten hallitsijasuvut ymmärsivät, että Rooman valtakunta voitaisiin pitää koossa vain valtion ohjaaman uskonnon avulla. Tämän uskonnon avulla alkuperäiset opetukset hänen mukaansa vääristettiin ja ihmiset palautettiin jälleen henkisen kontrollin alaisiksi.
Tämän suunnitelman toteuttajaksi valittiin hänen mukaansa Konstantinus Suuri, joka syntyi nimellä Flavius Valerius Aurelius. Puhuja korostaa, että Flaviusten ja uusflaviusten dynastioiden keisarit olivat hänen mukaansa syntyjään Flaviuksia ja että Konstantinus sai tehtäväkseen saattaa päätökseen Rooman valtion hallitseman uskonnon rakentamisen.
Vuonna 325 jaa. Konstantinus kutsui koolle Nikean kirkolliskokouksen. Puhujan mukaan kokouksen uskonnolliset johtajat pidettiin siellä painostuksen alaisina laatimassa Rooman hyväksymää uskontoa, joka soveltuisi koko kansalle. Hän sanoo kutsuvansa tätä uskontoa "konstantinolaisuudeksi" eikä kristinuskoksi, koska hänen mukaansa kyse oli Konstantinukselle annetusta tehtävästä eikä alkuperäisestä kristinuskosta.

Anonyymi00162 kirjoitti:

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

TRANSKRIPTIO


Flaviusten ja uusflaviusten hallitsijasuvut ymmärsivät, että Rooman valtakunta voitaisiin pitää koossa vain valtion ohjaaman uskonnon avulla. Tämän uskonnon avulla alkuperäiset opetukset hänen mukaansa vääristettiin ja ihmiset palautettiin jälleen henkisen kontrollin alaisiksi.
Tämän suunnitelman toteuttajaksi valittiin hänen mukaansa Konstantinus Suuri, joka syntyi nimellä Flavius Valerius Aurelius. Puhuja korostaa, että Flaviusten ja uusflaviusten dynastioiden keisarit olivat hänen mukaansa syntyjään Flaviuksia ja että Konstantinus sai tehtäväkseen saattaa päätökseen Rooman valtion hallitseman uskonnon rakentamisen.
Vuonna 325 jaa. Konstantinus kutsui koolle Nikean kirkolliskokouksen. Puhujan mukaan kokouksen uskonnolliset johtajat pidettiin siellä painostuksen alaisina laatimassa Rooman hyväksymää uskontoa, joka soveltuisi koko kansalle. Hän sanoo kutsuvansa tätä uskontoa "konstantinolaisuudeksi" eikä kristinuskoksi, koska hänen mukaansa kyse oli Konstantinukselle annetusta tehtävästä eikä alkuperäisestä kristinuskosta.

Lue lisää

Vuonna 325 jaa. Konstantinus kutsui koolle Nikean kirkolliskokouksen. Puhujan mukaan kokouksen uskonnolliset johtajat pidettiin siellä painostuksen alaisina laatimassa Rooman hyväksymää uskontoa, joka soveltuisi koko kansalle. Hän sanoo kutsuvansa tätä uskontoa "konstantinolaisuudeksi" eikä kristinuskoksi, koska hänen mukaansa kyse oli Konstantinukselle annetusta tehtävästä eikä alkuperäisestä kristinuskosta.

Anonyymi00163 kirjoitti:

Vuonna 325 jaa. Konstantinus kutsui koolle Nikean kirkolliskokouksen. Puhujan mukaan kokouksen uskonnolliset johtajat pidettiin siellä painostuksen alaisina laatimassa Rooman hyväksymää uskontoa, joka soveltuisi koko kansalle. Hän sanoo kutsuvansa tätä uskontoa "konstantinolaisuudeksi" eikä kristinuskoksi, koska hänen mukaansa kyse oli Konstantinukselle annetusta tehtävästä eikä alkuperäisestä kristinuskosta.

Lue lisää

Konstantinus kokosi kardinaalit ja piispat kirkolliskokoukseen roomalaisten sotilaiden vartioimina ja vaati heitä laatimaan uskonnon, joka palauttaisi kansan kuuliaisuuteen mielenhallinnan avulla. Hänen väitteensä mukaan heille ilmoitettiin, etteivät he poistuisi kokouksesta elävinä, elleivät täyttäisi tätä tehtävää.
Hänen mukaansa juuri tässä kokouksessa luotiin nykyinen kristinuskon muoto, jossa Jeesus esitetään Jumalan Poikana. Puhujan mukaan juuri siellä Jeesuksen jumalallinen asema "keksittiin". Hänen mukaansa Jeesus ei enää ollut moraalia ja luonnonlakia opettava opettaja tai rabbi, vaan hänestä tehtiin Jumalan Poika, jotta hän voisi ottaa Sol Invictuksen roolin.

Anonyymi00164 kirjoitti:

Konstantinus kokosi kardinaalit ja piispat kirkolliskokoukseen roomalaisten sotilaiden vartioimina ja vaati heitä laatimaan uskonnon, joka palauttaisi kansan kuuliaisuuteen mielenhallinnan avulla. Hänen väitteensä mukaan heille ilmoitettiin, etteivät he poistuisi kokouksesta elävinä, elleivät täyttäisi tätä tehtävää.
Hänen mukaansa juuri tässä kokouksessa luotiin nykyinen kristinuskon muoto, jossa Jeesus esitetään Jumalan Poikana. Puhujan mukaan juuri siellä Jeesuksen jumalallinen asema "keksittiin". Hänen mukaansa Jeesus ei enää ollut moraalia ja luonnonlakia opettava opettaja tai rabbi, vaan hänestä tehtiin Jumalan Poika, jotta hän voisi ottaa Sol Invictuksen roolin.

Lue lisää

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

TRANSKRIPTIO

Nikean kirkolliskokouksessa Jeesuksen asema muutettiin ratkaisevasti. Hän ei enää ollut opettaja tai rabbi, joka julisti moraalia ja luonnonlakia, vaan hänestä tehtiin Jumalan Poika, jotta hän voisi ottaa Rooman uskonnon Sol Invictuksen – "Voittamattoman Auringon", Jumalan Pojan – paikan. Puhujan mukaan kyse oli vain yhden jumalan korvaamisesta toisella, jotta ihmisille voitiin tarjota yksinkertaistettu ja laimennettu versio samasta uskonnollisesta järjestelmästä.
Hänen mukaansa samalla luotiin myös voimakkaasti sensuroitu kanonisoitu Raamattu, josta poistettiin ja tukahdutettiin satoja hengellistä ja esoteerista tietoa sisältäneitä kirjoituksia, mukaan lukien Nag Hammadin kirjasto, johon hän sanoo palaavansa myöhemmin. Hänen mukaansa tämän työn tarkoituksena oli hävittää totuus ja syöttää kansalle valheita. Hänen sanoin kirkon johtajat toimivat aikansa tiedotusvälineinä.

Anonyymi00165 kirjoitti:

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

TRANSKRIPTIO

Nikean kirkolliskokouksessa Jeesuksen asema muutettiin ratkaisevasti. Hän ei enää ollut opettaja tai rabbi, joka julisti moraalia ja luonnonlakia, vaan hänestä tehtiin Jumalan Poika, jotta hän voisi ottaa Rooman uskonnon Sol Invictuksen – "Voittamattoman Auringon", Jumalan Pojan – paikan. Puhujan mukaan kyse oli vain yhden jumalan korvaamisesta toisella, jotta ihmisille voitiin tarjota yksinkertaistettu ja laimennettu versio samasta uskonnollisesta järjestelmästä.
Hänen mukaansa samalla luotiin myös voimakkaasti sensuroitu kanonisoitu Raamattu, josta poistettiin ja tukahdutettiin satoja hengellistä ja esoteerista tietoa sisältäneitä kirjoituksia, mukaan lukien Nag Hammadin kirjasto, johon hän sanoo palaavansa myöhemmin. Hänen mukaansa tämän työn tarkoituksena oli hävittää totuus ja syöttää kansalle valheita. Hänen sanoin kirkon johtajat toimivat aikansa tiedotusvälineinä.

Lue lisää

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

TRANSKRIPTIO

Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee kuninkaana ja keskustelee papiston kanssa. Hänen mukaansa kirkolliskokous karsi kaiken sellaisen hengellisen tiedon, jonka hallitseva luokka katsoi vaaralliseksi. Sensuroitujen opetusten joukossa olivat hänen mukaansa esimerkiksi sielun olemassaolo sekä jälleensyntyminen useiden elämien aikana. Hänen mukaansa nämä opetukset poistettiin kokonaan hyväksytyistä pyhistä kirjoituksista, jotta ihmiset eivät voisi edes ajatella, ettei kuolema olisi tietoisuuden loppu, vaan ainoastaan tämän elämän päättyminen ennen uusia kokemuksia. Hänen mukaansa hallitsijat halusivat ihmisten uskovan, että ihmisellä on vain yksi elämä, koska he eivät halunneet ihmisten ajattelevan voivansa oppia ja kehittyä useiden elämien aikana.

Anonyymi00166 kirjoitti:

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

TRANSKRIPTIO

Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee kuninkaana ja keskustelee papiston kanssa. Hänen mukaansa kirkolliskokous karsi kaiken sellaisen hengellisen tiedon, jonka hallitseva luokka katsoi vaaralliseksi. Sensuroitujen opetusten joukossa olivat hänen mukaansa esimerkiksi sielun olemassaolo sekä jälleensyntyminen useiden elämien aikana. Hänen mukaansa nämä opetukset poistettiin kokonaan hyväksytyistä pyhistä kirjoituksista, jotta ihmiset eivät voisi edes ajatella, ettei kuolema olisi tietoisuuden loppu, vaan ainoastaan tämän elämän päättyminen ennen uusia kokemuksia. Hänen mukaansa hallitsijat halusivat ihmisten uskovan, että ihmisellä on vain yksi elämä, koska he eivät halunneet ihmisten ajattelevan voivansa oppia ja kehittyä useiden elämien aikana.

Lue lisää

kirkko poisti myös käsityksen siitä, että jokaisella ihmisellä olisi suora yhteys Luojaan ilman välikäsiä. Sen sijaan ihmisille opetettiin, että heidän täytyi lähestyä Jumalaa papiston kautta. Uudessa valtion hyväksymässä uskonnossa papista tuli välittäjä ihmisen ja Jumalan välille.
Lisäksi hänen mukaansa hävitettiin jo aiemmin vallinnut käsitys naisten tasa-arvosta miesten kanssa hengellisen tiedon opettajina. Hänen mukaansa naisilla oli aiemmin oikeus kuulua papistoon tai hengelliseen opettajakuntaan, sillä he ovat yhtä kykeneviä tähän tehtävään kuin miehetkin. Hänen näkemyksensä mukaan uusi uskonto muodosti patriarkaalisen vallankäytön järjestelmän, joka alisti naiset ja kielsi heitä toimimasta pappeina tai hengellisinä opettajina.
Puhujan mukaan nämä olivat vain osa niistä esoteerisista opetuksista, jotka sensuroitiin poistamalla kokonainen varhaisten gnostilaisten kirjoitusten kokoelma, joka tunnetaan Nag Hammadin kirjastona.

Anonyymi00167 kirjoitti:

kirkko poisti myös käsityksen siitä, että jokaisella ihmisellä olisi suora yhteys Luojaan ilman välikäsiä. Sen sijaan ihmisille opetettiin, että heidän täytyi lähestyä Jumalaa papiston kautta. Uudessa valtion hyväksymässä uskonnossa papista tuli välittäjä ihmisen ja Jumalan välille.
Lisäksi hänen mukaansa hävitettiin jo aiemmin vallinnut käsitys naisten tasa-arvosta miesten kanssa hengellisen tiedon opettajina. Hänen mukaansa naisilla oli aiemmin oikeus kuulua papistoon tai hengelliseen opettajakuntaan, sillä he ovat yhtä kykeneviä tähän tehtävään kuin miehetkin. Hänen näkemyksensä mukaan uusi uskonto muodosti patriarkaalisen vallankäytön järjestelmän, joka alisti naiset ja kielsi heitä toimimasta pappeina tai hengellisinä opettajina.
Puhujan mukaan nämä olivat vain osa niistä esoteerisista opetuksista, jotka sensuroitiin poistamalla kokonainen varhaisten gnostilaisten kirjoitusten kokoelma, joka tunnetaan Nag Hammadin kirjastona.

Lue lisää

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

TRANSKRIPTIO

kaikkein tuhoisin muutos ei kuitenkaan ollut pelkkä kirjoitusten poistaminen, vaan uusien, hänen mielestään täysin virheellisten kohtien lisääminen lopulliseen Raamatun kaanoniin. Erityisesti hän viittaa Roomalaiskirjeen 13. lukuun.
Hän pyytää yleisöä kiinnittämään huomiota itse kirjan nimeen: Roomalaiskirje. Hänen mukaansa juuri tässä luvussa kanonisoidaan ihmisen valta.

Anonyymi00168 kirjoitti:

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

TRANSKRIPTIO

kaikkein tuhoisin muutos ei kuitenkaan ollut pelkkä kirjoitusten poistaminen, vaan uusien, hänen mielestään täysin virheellisten kohtien lisääminen lopulliseen Raamatun kaanoniin. Erityisesti hän viittaa Roomalaiskirjeen 13. lukuun.
Hän pyytää yleisöä kiinnittämään huomiota itse kirjan nimeen: Roomalaiskirje. Hänen mukaansa juuri tässä luvussa kanonisoidaan ihmisen valta.

Lue lisää

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM


Aurinko nähtiin muinaisessa maailmassa ikimuistoisista ajoista lähtien Luojan valon tai tiedon vertauskuvana. Tämän tiedon tuli hänen mukaansa muuttua ihmisessä moraaliseksi tiedoksi tai omaksitunnoksi, jotta se voisi ohjata oikeanlaiseen toimintaan luonnonlain mukaisesti.
Tätä kutsutaan omantunnon harjoittamiseksi. Omatunto tarkoittaa tietoa, ja omantunnon harjoittaminen tarkoittaa niitä tekoja, joita teemme sen tiedon perusteella, että ymmärrämme oikean ja väärän välisen eron.



Todellinen tie vapauteen perustuu tietämiseen, ei uskomiseen. Dogma, usko ja pelkkä uskominen ovat hänen mukaansa puolestaan niin sanotun väärän kristillisen uskonnon tunnusmerkkejä. Tämä uskonto syntyi hänen mukaansa alkuperäisen esoteerisen kristinuskon vääristyneestä astroteologisesta muodosta.

Anonyymi00169 kirjoitti:

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM


Aurinko nähtiin muinaisessa maailmassa ikimuistoisista ajoista lähtien Luojan valon tai tiedon vertauskuvana. Tämän tiedon tuli hänen mukaansa muuttua ihmisessä moraaliseksi tiedoksi tai omaksitunnoksi, jotta se voisi ohjata oikeanlaiseen toimintaan luonnonlain mukaisesti.
Tätä kutsutaan omantunnon harjoittamiseksi. Omatunto tarkoittaa tietoa, ja omantunnon harjoittaminen tarkoittaa niitä tekoja, joita teemme sen tiedon perusteella, että ymmärrämme oikean ja väärän välisen eron.



Todellinen tie vapauteen perustuu tietämiseen, ei uskomiseen. Dogma, usko ja pelkkä uskominen ovat hänen mukaansa puolestaan niin sanotun väärän kristillisen uskonnon tunnusmerkkejä. Tämä uskonto syntyi hänen mukaansa alkuperäisen esoteerisen kristinuskon vääristyneestä astroteologisesta muodosta.

Lue lisää

Tähän väliin:

https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/p/blog-page_72.html
Astro-teologia

Neitsyestä syntynyt
Kuolleista noussut
Aikakausien symbolit
Pyhä kolminaisuus
Pedon luku
Ristin alkuperä
Tähdistö-kultti
Kuu-kultti
Saturnus-kultti
Dionysos-kultti
Venus-kultti
Tuli-kultti
Eläinrata ja luku 12
Ajan mittaaminen
INRI
Johannes Kastaja
Käärme ja sauva
Puuseppä
Kaaba
Nasaret
Messias
Kristus
Kirkot itä-länsi-suunnassa
Pyhä ovi
Joulukuusi
Kuoleman suudelma
Suuri Arkkitehti
Vesi viiniksi
70 opetuslasta
Lasarus
Aamen
Käyräsauva
Palmunoksa
Chi-Rho
Helvetti
Galilealainen
Luku 108
Elisa ja lasten joukkomurha

Anonyymi00170 kirjoitti:

Tähän väliin:

https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/p/blog-page_72.html
Astro-teologia

Neitsyestä syntynyt
Kuolleista noussut
Aikakausien symbolit
Pyhä kolminaisuus
Pedon luku
Ristin alkuperä
Tähdistö-kultti
Kuu-kultti
Saturnus-kultti
Dionysos-kultti
Venus-kultti
Tuli-kultti
Eläinrata ja luku 12
Ajan mittaaminen
INRI
Johannes Kastaja
Käärme ja sauva
Puuseppä
Kaaba
Nasaret
Messias
Kristus
Kirkot itä-länsi-suunnassa
Pyhä ovi
Joulukuusi
Kuoleman suudelma
Suuri Arkkitehti
Vesi viiniksi
70 opetuslasta
Lasarus
Aamen
Käyräsauva
Palmunoksa
Chi-Rho
Helvetti
Galilealainen
Luku 108
Elisa ja lasten joukkomurha

Lue lisää

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

Leonardo da Vinci koodasi tämän kaiken maalaukseen monien muiden asioiden joukossa. Hänen mukaansa da Vinci oli loistava tutkija, taiteilija ja keksijä, ja hänen kykynsä käyttää symboleita oli ilmeinen – jos ihmisellä vain on tietoisuus niiden avaamiseen. Kaikki on hänen mukaansa siinä, aivan silmiemme edessä.
Muinaisen maailman kolminaisuudet, kuten vanhat uskonnot, muuttuivat uusiksi uskonnoiksi. Hänen mukaansa kolminaisuuksia on esiintynyt kautta historian samalla tavalla kuin aurinkojumalia. Hän mainitsee esimerkiksi Samiramuksen, Nimrodin ja Tammuksen sekä muita aurinkojumaluuksia.

Anonyymi00171 kirjoitti:

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

Leonardo da Vinci koodasi tämän kaiken maalaukseen monien muiden asioiden joukossa. Hänen mukaansa da Vinci oli loistava tutkija, taiteilija ja keksijä, ja hänen kykynsä käyttää symboleita oli ilmeinen – jos ihmisellä vain on tietoisuus niiden avaamiseen. Kaikki on hänen mukaansa siinä, aivan silmiemme edessä.
Muinaisen maailman kolminaisuudet, kuten vanhat uskonnot, muuttuivat uusiksi uskonnoiksi. Hänen mukaansa kolminaisuuksia on esiintynyt kautta historian samalla tavalla kuin aurinkojumalia. Hän mainitsee esimerkiksi Samiramuksen, Nimrodin ja Tammuksen sekä muita aurinkojumaluuksia.

Lue lisää

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM


Hän siirtyy täydentämään esimerkkiä ja viittaa egyptiläiseen kolminaisuuteen: Osirikseen, luojajumalaan, Horukseen, aurinkojumalaan, sekä Isikseen, kuunjumalattareen.
Hänen mukaansa kuunjumalattaren eli feminiinisen puolen täytyy synnyttää jumalallinen maskuliininen puoli eli lapsi. Hän sanoo, että nämä kolme aspektia edustavat todellisuudessa ajatuksia, tunteita ja tekoja – todellista Pyhää Kolminaisuutta, joka sijaitsee ihmisessä itsessään.
Luojajumala on hänen mukaansa ihmisen ajatukset, jotka luovat kokemuksen siitä, mitä ihminen kohtaa maailmassa. Tunteet ovat jumalallinen feminiininen puoli, sisäinen ominaisuus, joka perustuu tunteeseen ja intuitioon.
Kun nämä yhdistyvät – maskuliininen ja feminiininen puoli, Luoja ja Jumalatar – ne synnyttävät hänen mukaansa oikean toiminnan maailmassa tiedon ja välittämisen kautta.

Anonyymi00172 kirjoitti:

Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM


Hän siirtyy täydentämään esimerkkiä ja viittaa egyptiläiseen kolminaisuuteen: Osirikseen, luojajumalaan, Horukseen, aurinkojumalaan, sekä Isikseen, kuunjumalattareen.
Hänen mukaansa kuunjumalattaren eli feminiinisen puolen täytyy synnyttää jumalallinen maskuliininen puoli eli lapsi. Hän sanoo, että nämä kolme aspektia edustavat todellisuudessa ajatuksia, tunteita ja tekoja – todellista Pyhää Kolminaisuutta, joka sijaitsee ihmisessä itsessään.
Luojajumala on hänen mukaansa ihmisen ajatukset, jotka luovat kokemuksen siitä, mitä ihminen kohtaa maailmassa. Tunteet ovat jumalallinen feminiininen puoli, sisäinen ominaisuus, joka perustuu tunteeseen ja intuitioon.
Kun nämä yhdistyvät – maskuliininen ja feminiininen puoli, Luoja ja Jumalatar – ne synnyttävät hänen mukaansa oikean toiminnan maailmassa tiedon ja välittämisen kautta.

Lue lisää

https://www.sol.com.au/kor/22_01.htm


Pyhän hengen alkuperä on "pakanuudesta"

Anonyymi00173 kirjoitti:

https://www.sol.com.au/kor/22_01.htm


Pyhän hengen alkuperä on "pakanuudesta"

Lue lisää

https://www.worldhistory.org/article/1685/the-origin-of-satan/
Saatanan alkuperä tulee "pakanuudesta"

Anonyymi00174 kirjoitti:

https://www.worldhistory.org/article/1685/the-origin-of-satan/
Saatanan alkuperä tulee "pakanuudesta"

Lue lisää

https://mixontotta.wordpress.com/juuret/
Missä ovat kristinuskon juuret?

Uskontoa ei ole mahdollista puhdistaa vieraista aineksista, sillä jäljelle jäisi tuskin mitään. Toisaalta kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. (Kuitunen 2001)

Vaikka historiallinen raamatuntutkimus ei koskaan tuotakaan varmoja vastauksia tai lopullisia totuuksia, Raamatun tekstien kirjallisten ja historiallisten ongelmien sivuuttaminen on mielestäni älyllisesti epärehellistä. (Myllykoski 2005)

Anonyymi00175 kirjoitti:

https://mixontotta.wordpress.com/juuret/
Missä ovat kristinuskon juuret?

Uskontoa ei ole mahdollista puhdistaa vieraista aineksista, sillä jäljelle jäisi tuskin mitään. Toisaalta kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. (Kuitunen 2001)

Vaikka historiallinen raamatuntutkimus ei koskaan tuotakaan varmoja vastauksia tai lopullisia totuuksia, Raamatun tekstien kirjallisten ja historiallisten ongelmien sivuuttaminen on mielestäni älyllisesti epärehellistä. (Myllykoski 2005)

Lue lisää

https://mixontotta.wordpress.com/juuret/
Missä ovat kristinuskon juuret?
Ehtoollisen peiliteksti löytyy vanhasta Assyriasta

Assyrialaisen liittoteologian kanssa yhteneviä ajatuksia esiintyy jopa Uuden testamentin ehtoollisperikoopeissa, kuten vasallikuninkaille lausutusta Istarin profetiasta hyvin ilmenee: ”Aina kun te juotte tätä vettä, te muistatte minut ja pidätte liiton, jonka minä olen Asarhaddonin puolesta tehnyt.” (SAA 9 3.4:12-15.) Versus: ”… tehkää se minun muistokseni” (Lk 22:19 ym. ja nykyiset ehtoollisen asetussanat). Tässä tuskin on kyse suorasta riippuvuussuhteesta, mutta kylläkin yhteisestä’ pitkän keston symbolijärjestelmästä. (Hakola Raimo ja Merenlahti Petri (toimitt.), Raamatuntutkimuksen uudet tuulet, Yliopistopaino Helsinki University Press, Helsinki 1997)

Anonyymi00176 kirjoitti:

https://mixontotta.wordpress.com/juuret/
Missä ovat kristinuskon juuret?
Ehtoollisen peiliteksti löytyy vanhasta Assyriasta

Assyrialaisen liittoteologian kanssa yhteneviä ajatuksia esiintyy jopa Uuden testamentin ehtoollisperikoopeissa, kuten vasallikuninkaille lausutusta Istarin profetiasta hyvin ilmenee: ”Aina kun te juotte tätä vettä, te muistatte minut ja pidätte liiton, jonka minä olen Asarhaddonin puolesta tehnyt.” (SAA 9 3.4:12-15.) Versus: ”… tehkää se minun muistokseni” (Lk 22:19 ym. ja nykyiset ehtoollisen asetussanat). Tässä tuskin on kyse suorasta riippuvuussuhteesta, mutta kylläkin yhteisestä’ pitkän keston symbolijärjestelmästä. (Hakola Raimo ja Merenlahti Petri (toimitt.), Raamatuntutkimuksen uudet tuulet, Yliopistopaino Helsinki University Press, Helsinki 1997)

Lue lisää

He myös loivat voimakkaasti sensuroidun kanonisoidun Raamatun tekstin, josta poistettiin ja tukahdutettiin satoja hengellistä ja esoteerista tietoa sisältäneitä kirjoja, mukaan lukien Nag Hammadin kirjasto, josta puhumme myöhemmin. Heidän tehtävänään oli pyyhkiä pois totuus ja syöttää väestölle valheita. He olivat tavallaan oman aikansa moderni media.


Tämä on kuvaus Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee edessä kuninkaana, ja yksi papeista neuvottelee hänen kanssaan. Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken sellaisen tiedon, joka puhui hengellisyydestä ja jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat kaikki viittaukset sieluun, sielun jälleensyntymiseen useiden elämien aikana. Kaikki tämä poistettiin kanonisista kirjoituksista. Tämän uuden uskonnon puitteissa ei saanut edes ajatella, ettei kuolema olisi tietoisuuden loppu tai vain tämän maailman elämän päättyminen, jonka jälkeen voisi palata tänne uudelleen, vaan että siirtyisi heti johonkin muuhun tuonpuoleiseen, koska he halusivat ajatuksen, että elämä on yksi ainoa mahdollisuus. He eivät halunneet ajatuksen säilyvän, että voisimme oppia asioita ja saada kokemuksia useiden elämien aikana fyysisessä maailmassa.

Anonyymi00177 kirjoitti:

He myös loivat voimakkaasti sensuroidun kanonisoidun Raamatun tekstin, josta poistettiin ja tukahdutettiin satoja hengellistä ja esoteerista tietoa sisältäneitä kirjoja, mukaan lukien Nag Hammadin kirjasto, josta puhumme myöhemmin. Heidän tehtävänään oli pyyhkiä pois totuus ja syöttää väestölle valheita. He olivat tavallaan oman aikansa moderni media.


Tämä on kuvaus Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee edessä kuninkaana, ja yksi papeista neuvottelee hänen kanssaan. Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken sellaisen tiedon, joka puhui hengellisyydestä ja jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat kaikki viittaukset sieluun, sielun jälleensyntymiseen useiden elämien aikana. Kaikki tämä poistettiin kanonisista kirjoituksista. Tämän uuden uskonnon puitteissa ei saanut edes ajatella, ettei kuolema olisi tietoisuuden loppu tai vain tämän maailman elämän päättyminen, jonka jälkeen voisi palata tänne uudelleen, vaan että siirtyisi heti johonkin muuhun tuonpuoleiseen, koska he halusivat ajatuksen, että elämä on yksi ainoa mahdollisuus. He eivät halunneet ajatuksen säilyvän, että voisimme oppia asioita ja saada kokemuksia useiden elämien aikana fyysisessä maailmassa.

Lue lisää

https://www.richardcarrier.info/archives/13890

Anonyymi00178 kirjoitti:

https://www.richardcarrier.info/archives/13890

Dying-and-Rising Gods: It’s Pagan, Guys. Get Over It.

https://www.richardcarrier.info/archives/13890

Anonyymi00179 kirjoitti:

Dying-and-Rising Gods: It’s Pagan, Guys. Get Over It.

https://www.richardcarrier.info/archives/13890

Lue lisää

RISTIINNAULITUT PELASTAJAT

Luettelo kuolemattomista kuolevaisista, jotka ovat kärsineet ihmisen puolesta, jotta tämä voisi saada iankaikkisen elämän lahjan, on vaikuttava.

Säilyneiden fragmentaaristen kertomusten mukaan kaikki nämä sankarit antoivat elämänsä ihmiskunnan palvelukseen ja kuolivat yhtä tai kahta poikkeusta lukuun ottamatta marttyyreina ihmiskunnan edistyksen puolesta.