Tapaavatko lapset vanhempansa tai puolisonsa kuoleman jälkeen?

Anonyymi-ap

Tämä askarruttaa itseäni. Jos on eri sfäärejä ja karma ohjailee minne siirryt aikanaan, niin onko riski ettei läheisiään enää tapaa? Kaipaan usein myös kymmeniä vuosia sitten kuolleita rakkaita lemmikkilintujani, tulee kyynel silmään kun muistelen. Ja isäni kuoli reilut 2 vuotta sitten.

Itse koetan uskoa fyysisen kuoleman jälkeiseen elämään. Luojaan, jumalaan, uskon ehdottomasti. Luoja on kaiken maailmankaikkeuden takana.

531

384

    Vastaukset 531

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Ihminen ei tämän ajattelun mukaan ole ruumis, vaan ikuinen sielu, joten fyysinen kuolema ei tarkoita sielun lakkaamista. Sama koskee eläimiä – myös rakas lemmikkilintu on ollut ikuinen sielu.

      • Anonyymi00002

        Jälleensyntymän vuoksi emme kuitenkaan voi ajatella, että samat ihmiset jatkavat automaattisesti samoissa suhteissa, joskus jatkavat, joskus ei. Isä ei välttämättä ole seuraavassa elämässä enää isä, puoliso puoliso tai lapsi lapsi. Karma vaikuttaa siihen, millaiseen elämään sielu syntyy uudelleen.
        Se ei silti tarkoita, että rakkaus olisi ollut turhaa tai että läheinen olisi kadonnut olemattomiin. Sielu jatkaa olemassaoloaan.


      • Anonyymi00003
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Jälleensyntymän vuoksi emme kuitenkaan voi ajatella, että samat ihmiset jatkavat automaattisesti samoissa suhteissa, joskus jatkavat, joskus ei. Isä ei välttämättä ole seuraavassa elämässä enää isä, puoliso puoliso tai lapsi lapsi. Karma vaikuttaa siihen, millaiseen elämään sielu syntyy uudelleen.
        Se ei silti tarkoita, että rakkaus olisi ollut turhaa tai että läheinen olisi kadonnut olemattomiin. Sielu jatkaa olemassaoloaan.

        Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.

        Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
        Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.


      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.

        Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
        Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.

        Sanskritissa on useita sanoja, jotka tarkoittavat sielua. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva kuuluu indoeurooppalaiseen sanastoon ja liittyy moniin samankaltaisiin sanoihin.


        Sanskritissa on itse asiassa useita sanoja sielulle. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva on indoeurooppalaista alkuperää ja liittyy esimerkiksi slaavilaisiin sanoihin kuten “elämä” ja “elää”. Näin jīva viittaa sieluun elämän hiukkasena, elävänä periaatteena.


      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Sanskritissa on useita sanoja, jotka tarkoittavat sielua. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva kuuluu indoeurooppalaiseen sanastoon ja liittyy moniin samankaltaisiin sanoihin.


        Sanskritissa on itse asiassa useita sanoja sielulle. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva on indoeurooppalaista alkuperää ja liittyy esimerkiksi slaavilaisiin sanoihin kuten “elämä” ja “elää”. Näin jīva viittaa sieluun elämän hiukkasena, elävänä periaatteena.

        Toinen nimitys sielulle on ātman. Se tarkoittaa itseyttä – “minää”. Ātman viittaa itsetietoisuuteen, kokemukseen “minä olen, minä olen olemassa”. Se on olemuksemme ydin, persoonallisuutemme syvin keskus.

        Ne elämät, joita elämme jälleensyntymien eli reinkarnaation kautta, ovat kuin lukemattomia unia, joita sielu näkee. Tästä herää kysymys: kuka jää, kuka näkee nämä unet? Juuri sana ātman viittaa tähän kaikkein syvimpään, rakkaimpaan osaan meissä – todelliseen minään.


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Toinen nimitys sielulle on ātman. Se tarkoittaa itseyttä – “minää”. Ātman viittaa itsetietoisuuteen, kokemukseen “minä olen, minä olen olemassa”. Se on olemuksemme ydin, persoonallisuutemme syvin keskus.

        Ne elämät, joita elämme jälleensyntymien eli reinkarnaation kautta, ovat kuin lukemattomia unia, joita sielu näkee. Tästä herää kysymys: kuka jää, kuka näkee nämä unet? Juuri sana ātman viittaa tähän kaikkein syvimpään, rakkaimpaan osaan meissä – todelliseen minään.

        sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

        Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

        Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

        Ātman ei itse toimi eikä muutu. Se on puhdas tietoisuus, todistaja.
        Prakṛti toimii: keho, aistit, mieli ja ajatukset ovat luonnon toimintaa.
        Ihminen kokee kuitenkin: “Minä teen.” Tätä pidetään tietämättömyyden seurauksena, kun tietoisuus samaistuu kehoon ja mieleen.
        Bhagavad Gita 13. luvussa tätä kuvataan niin, että kṣetra-jña (kentän tuntija) on eri asia kuin kṣetra (keho–mieli–luonnon kenttä).
        Sankhya Karikassa vastaava ajatus on, että puruṣa on passiivinen todistaja, kun taas prakṛti suorittaa kaiken toiminnan.


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Ātman ei itse toimi eikä muutu. Se on puhdas tietoisuus, todistaja.
        Prakṛti toimii: keho, aistit, mieli ja ajatukset ovat luonnon toimintaa.
        Ihminen kokee kuitenkin: “Minä teen.” Tätä pidetään tietämättömyyden seurauksena, kun tietoisuus samaistuu kehoon ja mieleen.
        Bhagavad Gita 13. luvussa tätä kuvataan niin, että kṣetra-jña (kentän tuntija) on eri asia kuin kṣetra (keho–mieli–luonnon kenttä).
        Sankhya Karikassa vastaava ajatus on, että puruṣa on passiivinen todistaja, kun taas prakṛti suorittaa kaiken toiminnan.

        En siis sanoisi:

        “Sielu ei osallistu mihinkään.”

        Vaan:

        “Sielu ei ole aineellisen luonnon toiminnan tuottama eikä sen todellinen olemus ole aineellisen toiminnan alainen. Sielu toimii tahtovana, kokevana persoonana, mutta samaistuessaan māyāan se kuvittelee olevansa aineellisen luonnon itsenäinen tekijä.”


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        En siis sanoisi:

        “Sielu ei osallistu mihinkään.”

        Vaan:

        “Sielu ei ole aineellisen luonnon toiminnan tuottama eikä sen todellinen olemus ole aineellisen toiminnan alainen. Sielu toimii tahtovana, kokevana persoonana, mutta samaistuessaan māyāan se kuvittelee olevansa aineellisen luonnon itsenäinen tekijä.”

        Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

        On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

        Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.

        Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

        On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

        Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.

        Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.

        Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

        On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

        On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

        Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.


      • Anonyymi00012
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.

        Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.

        Ja juuri siksi:

        Sielu eli itse elävä olento on turvassa (toisessa ulottuvuudessa), joten sitä ei mikään uhkaa. Eli mitään pelastettavaa ei edes ole.

        Mutta vapautua voi – mistä? Tietämättömyydestä!


      • Anonyymi00013
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.

        Ja juuri siksi:

        Sielu eli itse elävä olento on turvassa (toisessa ulottuvuudessa), joten sitä ei mikään uhkaa. Eli mitään pelastettavaa ei edes ole.

        Mutta vapautua voi – mistä? Tietämättömyydestä!

        Sielu eli itse elävä olento on turvassa (toisessa ulottuvuudessa), joten sitä ei mikään uhkaa. Eli mitään pelastettavaa ei edes ole.


      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Sielu eli itse elävä olento on turvassa (toisessa ulottuvuudessa), joten sitä ei mikään uhkaa. Eli mitään pelastettavaa ei edes ole.

        Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
        Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.

        Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.


      • Anonyymi00017

        Kärsimys kuuluu sekä fyysiseen kehoon että hienojakoiseen kehoon, mutta ei ikuiseen elävään olentoon eli sieluun.


      • Anonyymi00019

        Samskarat ovat hienovaraisia "painaumia" (vaikutelmia), jotka jäävät mielen aineeseen (sanskritiksi "chitta"). Näin tapahtuu aina, kun suoritamme toiminnan tietoisesti. Nämä vaikutelmat eivät ole muistoja. Muistot muodostuvat vaikutelmista, aivan kuten valokuva kehittyy negatiivista. Meillä on taipumus säilyttää muistot, jotka ovat muodostuneet viimeaikaisista (suhteellisen tuoreista) vaikutelmista. Meille on kuitenkin annettu lukemattomia vaikutelmia (samskaroja), jotka ovat muodostuneet monien elämien aikana. Useimmat näistä vaikutelmista eivät enää kanna niihin liittyviä muistoja. Toisin sanoen, meihin vaikuttavat vaikutelmat (samskarat) monista elämistä, mutta emme yleensä tiedä, miten tai miksi ne vaikuttavat meihin, koska meillä ei ole muistoja teoista, jotka aiheuttivat nämä vaikutelmat.

        On välttämätöntä voittaa kaikki samskarat, jotka pitävät mielemme ennakkoluulojen ja epäluottamuksen vallassa.


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Samskarat ovat hienovaraisia "painaumia" (vaikutelmia), jotka jäävät mielen aineeseen (sanskritiksi "chitta"). Näin tapahtuu aina, kun suoritamme toiminnan tietoisesti. Nämä vaikutelmat eivät ole muistoja. Muistot muodostuvat vaikutelmista, aivan kuten valokuva kehittyy negatiivista. Meillä on taipumus säilyttää muistot, jotka ovat muodostuneet viimeaikaisista (suhteellisen tuoreista) vaikutelmista. Meille on kuitenkin annettu lukemattomia vaikutelmia (samskaroja), jotka ovat muodostuneet monien elämien aikana. Useimmat näistä vaikutelmista eivät enää kanna niihin liittyviä muistoja. Toisin sanoen, meihin vaikuttavat vaikutelmat (samskarat) monista elämistä, mutta emme yleensä tiedä, miten tai miksi ne vaikuttavat meihin, koska meillä ei ole muistoja teoista, jotka aiheuttivat nämä vaikutelmat.

        On välttämätöntä voittaa kaikki samskarat, jotka pitävät mielemme ennakkoluulojen ja epäluottamuksen vallassa.

        Samskaran vaikutusta kutsutaan nimellä "vasana". Vasanat ovat vaikutelmien (samskarojen) muodostamia taipumuksia tai kallistumia. Ne ovat haluja ja tunteita. Toisin kuin samskarat, vasanat (taipumukset) on helppo tunnistaa. Taipumukset (vasanat) synnyttävät mentaalisia malleja (vritti). Ajattelumme motivoituu näistä taipumuksista. Toisin sanoen ajattelemme vahvistaaksemme tunteitamme (haluja jne.). Nämä mielenmallit muokkaavat taipumuksiamme ja asenteitamme.


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Samskaran vaikutusta kutsutaan nimellä "vasana". Vasanat ovat vaikutelmien (samskarojen) muodostamia taipumuksia tai kallistumia. Ne ovat haluja ja tunteita. Toisin kuin samskarat, vasanat (taipumukset) on helppo tunnistaa. Taipumukset (vasanat) synnyttävät mentaalisia malleja (vritti). Ajattelumme motivoituu näistä taipumuksista. Toisin sanoen ajattelemme vahvistaaksemme tunteitamme (haluja jne.). Nämä mielenmallit muokkaavat taipumuksiamme ja asenteitamme.

        Lopuksi mentaaliset mallit (vritti) johtavat toimintaan. Toisin sanoen, me toimimme (karma), koska mielemme kehottaa meitä (vritti) toimimaan, koska näin saamme aikaisempien tekojen mieleen jättämistä vaikutelmista (samskara) syntyneet toiveemme (vasana) toteutumaan.

        Karman kiertokululla ei ole alkua. Ei ole olemassa "ensimmäistä tekoa", jonka kautta karman pyörä alkoi pyöriä, tai tämä "ensimmäinen teko" viittaa tilaan, joka on aika-avaruusjatkumon ulkopuolella.
        Jos samskarat ovat äärettömiä, miten voimme hallita niitä? Itse asiassa emme voi kontrolloida menneitä samskarojamme, sillä ne ovat syntyneet automaattisesti menneiden tekojemme seurauksena. Pikemminkin meidän pitäisi kysyä, miten voimme estää samskaroita hallitsemasta meitä. Kunkin idän koulukunnan kannattajat pitävät omia menetelmiään tehokkaimpina, ja jotkut puhuvat "polkujen synteesistä".

        Kaikki elävät olennot syntyvät dualismissa, illuusiossa, pyrkien miellyttäviin asioihin ja välttäen epämiellyttäviä asioita. Abhinivesha tarkoittaa pakkoa, näitä jatkuvia halun stereotypioita. Vriti on siis abhinivesha, ajatusten ja halujen pakkomielteiset stereotypiat, jotka oikeuttavat minut. Jos minulla on esimerkiksi huonoja tapoja, huonoja taipumuksia, mieleni ajatuksen pitäisi taistella niitä vastaan. Mutta jos olen ehdollistunut sielu, niin sen sijaan, että taistelisin niitä vastaan, oikeutan ne.


      • Anonyymi00022
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Lopuksi mentaaliset mallit (vritti) johtavat toimintaan. Toisin sanoen, me toimimme (karma), koska mielemme kehottaa meitä (vritti) toimimaan, koska näin saamme aikaisempien tekojen mieleen jättämistä vaikutelmista (samskara) syntyneet toiveemme (vasana) toteutumaan.

        Karman kiertokululla ei ole alkua. Ei ole olemassa "ensimmäistä tekoa", jonka kautta karman pyörä alkoi pyöriä, tai tämä "ensimmäinen teko" viittaa tilaan, joka on aika-avaruusjatkumon ulkopuolella.
        Jos samskarat ovat äärettömiä, miten voimme hallita niitä? Itse asiassa emme voi kontrolloida menneitä samskarojamme, sillä ne ovat syntyneet automaattisesti menneiden tekojemme seurauksena. Pikemminkin meidän pitäisi kysyä, miten voimme estää samskaroita hallitsemasta meitä. Kunkin idän koulukunnan kannattajat pitävät omia menetelmiään tehokkaimpina, ja jotkut puhuvat "polkujen synteesistä".

        Kaikki elävät olennot syntyvät dualismissa, illuusiossa, pyrkien miellyttäviin asioihin ja välttäen epämiellyttäviä asioita. Abhinivesha tarkoittaa pakkoa, näitä jatkuvia halun stereotypioita. Vriti on siis abhinivesha, ajatusten ja halujen pakkomielteiset stereotypiat, jotka oikeuttavat minut. Jos minulla on esimerkiksi huonoja tapoja, huonoja taipumuksia, mieleni ajatuksen pitäisi taistella niitä vastaan. Mutta jos olen ehdollistunut sielu, niin sen sijaan, että taistelisin niitä vastaan, oikeutan ne.

        Kristillisessä puheessa "sielulla" tarkoitetaan usein sitä kokonaisuutta, joka tuntee, muistaa, kaipaa, kärsii ja kokee, mutta nämä kuuluvat kuitenkin hienojakoiselle keholle eli mielelle ja psyykelle. Sielu itse on ikuinen tietoisuudellinen olento eikä kärsi samalla tavalla kuin hienojakoinen ja fyysinen keho.
        Fyysinen keho kuolee, mutta hienojakoinen keho – mieli, taipumukset, halut, vaikutelmat ja karmalliset jäljet – ei välttämättä lakkaa olemasta fyysisen ruumiin mukana. Juuri tämä auttaa ymmärtämään jälleensyntymää.


      • Anonyymi00023
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Kristillisessä puheessa "sielulla" tarkoitetaan usein sitä kokonaisuutta, joka tuntee, muistaa, kaipaa, kärsii ja kokee, mutta nämä kuuluvat kuitenkin hienojakoiselle keholle eli mielelle ja psyykelle. Sielu itse on ikuinen tietoisuudellinen olento eikä kärsi samalla tavalla kuin hienojakoinen ja fyysinen keho.
        Fyysinen keho kuolee, mutta hienojakoinen keho – mieli, taipumukset, halut, vaikutelmat ja karmalliset jäljet – ei välttämättä lakkaa olemasta fyysisen ruumiin mukana. Juuri tämä auttaa ymmärtämään jälleensyntymää.

        Meihin jää lukemattomien kokemusten ja tekojen muodostamia samskaroja eli vaikutelmia. Niistä syntyy taipumuksia ja haluja, jotka puolestaan ohjaavat ajattelua ja toimintaa. Kuoleman jälkeen nämä hienojakoiseen kehoon liittyvät vaikutukset seuraavat elävää olentoa, ja karma vaikuttaa siihen, millaiseen seuraavaan olemassaoloon hän syntyy.


        Tapaavatko lapset vanhempansa tai puolisonsa kuoleman jälkeen- tämä ei ole aivan niin yksinkertaista vastausta kuin että kaikki läheiset menevät samaan paikkaan ja jatkavat siitä, mihin jäivät.


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Meihin jää lukemattomien kokemusten ja tekojen muodostamia samskaroja eli vaikutelmia. Niistä syntyy taipumuksia ja haluja, jotka puolestaan ohjaavat ajattelua ja toimintaa. Kuoleman jälkeen nämä hienojakoiseen kehoon liittyvät vaikutukset seuraavat elävää olentoa, ja karma vaikuttaa siihen, millaiseen seuraavaan olemassaoloon hän syntyy.


        Tapaavatko lapset vanhempansa tai puolisonsa kuoleman jälkeen- tämä ei ole aivan niin yksinkertaista vastausta kuin että kaikki läheiset menevät samaan paikkaan ja jatkavat siitä, mihin jäivät.

        Jos esimerkiksi isä kuolee, hänen sielunsa ei lakkaa olemasta. Hänen hienojakoinen kehonsa ja karmalliset taipumuksensa vaikuttavat siihen, mitä hänelle tapahtuu seuraavaksi. Sama koskee lasta, puolisoa ja myös eläintä. Sen vuoksi sama perhesuhde ei välttämättä jatku seuraavassa elämässä. Isä ei välttämättä synny uudelleen isäksi, puoliso puolisoksi eikä lapsi lapseksi.
        Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että läheinen olisi kadonnut olemattomiin.
        Jos Jumala on kaiken Luoja, kuten aloittaja itse uskoo, silloin Jumala tuntee jokaisen sielun täydellisesti. Me emme ehkä tiedä, missä läheisemme sielu tällä hetkellä on tai millaisen olemassaolon hän on saanut, mutta Jumalalle hän ei ole kadonnut.


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Jos esimerkiksi isä kuolee, hänen sielunsa ei lakkaa olemasta. Hänen hienojakoinen kehonsa ja karmalliset taipumuksensa vaikuttavat siihen, mitä hänelle tapahtuu seuraavaksi. Sama koskee lasta, puolisoa ja myös eläintä. Sen vuoksi sama perhesuhde ei välttämättä jatku seuraavassa elämässä. Isä ei välttämättä synny uudelleen isäksi, puoliso puolisoksi eikä lapsi lapseksi.
        Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että läheinen olisi kadonnut olemattomiin.
        Jos Jumala on kaiken Luoja, kuten aloittaja itse uskoo, silloin Jumala tuntee jokaisen sielun täydellisesti. Me emme ehkä tiedä, missä läheisemme sielu tällä hetkellä on tai millaisen olemassaolon hän on saanut, mutta Jumalalle hän ei ole kadonnut.

        Ja tässä tulee vielä yksi tärkeä asia: fyysisen ja hienojakoisen kehon kärsimys ei ole sama asia kuin sielun kärsimys. Hienojakoinen keho voi kokea surua, pelkoa, kaipuuta, nautintoa ja kärsimystä aivan kuten tämän elämän aikana mielessämme. Sielu itsessään on kuitenkin ikuinen ja turvassa. Se ei synny eikä kuole.
        Tämän vuoksi myös ajatus "sieluani sattuu, kun isäni kuoli" voidaan ymmärtää hieman eri tavalla. Suru on todellista, mutta se tapahtuu mielen ja hienojakoisen kehon tasolla. Sielun syvin olemus ei ole tuhoutunut eikä haavoittunut.
        Sama koskee niitä pieniä lemmikkilintuja, joita aloittaja edelleen kaipaa. Niiden kuolema ei tarkoittanut, että ne olisivat lakanneet olemasta. Myös eläimessä on ikuinen sielu.


      • Anonyymi00026
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Ja tässä tulee vielä yksi tärkeä asia: fyysisen ja hienojakoisen kehon kärsimys ei ole sama asia kuin sielun kärsimys. Hienojakoinen keho voi kokea surua, pelkoa, kaipuuta, nautintoa ja kärsimystä aivan kuten tämän elämän aikana mielessämme. Sielu itsessään on kuitenkin ikuinen ja turvassa. Se ei synny eikä kuole.
        Tämän vuoksi myös ajatus "sieluani sattuu, kun isäni kuoli" voidaan ymmärtää hieman eri tavalla. Suru on todellista, mutta se tapahtuu mielen ja hienojakoisen kehon tasolla. Sielun syvin olemus ei ole tuhoutunut eikä haavoittunut.
        Sama koskee niitä pieniä lemmikkilintuja, joita aloittaja edelleen kaipaa. Niiden kuolema ei tarkoittanut, että ne olisivat lakanneet olemasta. Myös eläimessä on ikuinen sielu.

        Ehkä juuri tässä on lohdullinen ajatus: rakkaasi eivät tarvitse olla samassa paikassa kanssasi juuri nyt, jotta heidän olemassaolonsa olisi todellista. Heidän sielunsa jatkaa olemassaoloaan, ja Jumala tietää heidän matkansa.
        .
        Lopullinen päämäärä ei siis ole vain jälleennäkeminen jonkun tietyn henkilön kanssa yhdessä uudessa aineellisessa elämässä. Päämäärä on vapautua koko tästä kiertokulusta.


      • Anonyymi00027
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Ehkä juuri tässä on lohdullinen ajatus: rakkaasi eivät tarvitse olla samassa paikassa kanssasi juuri nyt, jotta heidän olemassaolonsa olisi todellista. Heidän sielunsa jatkaa olemassaoloaan, ja Jumala tietää heidän matkansa.
        .
        Lopullinen päämäärä ei siis ole vain jälleennäkeminen jonkun tietyn henkilön kanssa yhdessä uudessa aineellisessa elämässä. Päämäärä on vapautua koko tästä kiertokulusta.

        Siksi sanoisin aloittajalle: älä ajattele, että kuolema teki isästäsi tyhjyyttä. Eikä rakkaus niitä pieniä lintujakaan kohtaan ollut turhaa. Sinä et ehkä tiedä, missä heidän matkansa kulkee nyt, mutta Jumala tietää, sillä yksikään sielu ei ole Hänelle kadonnut.


      • Anonyymi00029
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Siksi sanoisin aloittajalle: älä ajattele, että kuolema teki isästäsi tyhjyyttä. Eikä rakkaus niitä pieniä lintujakaan kohtaan ollut turhaa. Sinä et ehkä tiedä, missä heidän matkansa kulkee nyt, mutta Jumala tietää, sillä yksikään sielu ei ole Hänelle kadonnut.

        Voi olla toki noin. Mutta se ei poista ahdistusta, eli sitä että ei enää KOSKAAN tapaa tietoisesti vanhempia, vaimoani, lemmikkilintuja ja ties keitä. He siis ovat lopullisesti kadonneet omasta kokemuspiiristäni?

        Kaduttaa jo etukäteen miksi en osannut olla enemmän isän kanssa tekemisissä aikuisena, ja miksi en ottanut rakkaita lemmikkilintujani mukaan aikoinaan toiselle opiskelupaikkakunnalle (kuolivat opintojeni aikana). Äitini elää mutta on jo muistisairas ja satojen kilsojen päässä, ja työni sitoo aika tavalla.


      • Anonyymi00030
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Voi olla toki noin. Mutta se ei poista ahdistusta, eli sitä että ei enää KOSKAAN tapaa tietoisesti vanhempia, vaimoani, lemmikkilintuja ja ties keitä. He siis ovat lopullisesti kadonneet omasta kokemuspiiristäni?

        Kaduttaa jo etukäteen miksi en osannut olla enemmän isän kanssa tekemisissä aikuisena, ja miksi en ottanut rakkaita lemmikkilintujani mukaan aikoinaan toiselle opiskelupaikkakunnalle (kuolivat opintojeni aikana). Äitini elää mutta on jo muistisairas ja satojen kilsojen päässä, ja työni sitoo aika tavalla.

        Erittäin voimakas kiintymys ei ole merkityksetön asia. Sitä voidaan tarkastella karmallisen sidoksen ja samskārojen näkökulmasta. Se ei kuitenkaan tarkoita varmuudella, että samat jīvat syntyvät seuraavassa elämässä samaan perheeseen. Mutta niin voi kuitenki olla.


      • Anonyymi00031
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Erittäin voimakas kiintymys ei ole merkityksetön asia. Sitä voidaan tarkastella karmallisen sidoksen ja samskārojen näkökulmasta. Se ei kuitenkaan tarkoita varmuudella, että samat jīvat syntyvät seuraavassa elämässä samaan perheeseen. Mutta niin voi kuitenki olla.

        Jos kahden ihmisen tai elävän olennon välinen kiintymys on ollut suunnattoman voimakas, joskus heidän tiensä kohtaavat vielä jälleen. Voimakkaat kiintymykset ja niihin liittyvät samskārat eivät ole yhdentekeviä.
        Jälleensyntymässä samat jīvat voivat joskus syntyä uudelleen samaan perheeseen tai muuten lähelle toisiaan. Mutta silloin suhde ei välttämättä ole enää sama: isäsi voisi olla seuraavassa elämässä esimerkiksi veljesi, poikasi tai joku muu läheisesi. Etkä välttämättä tunnistaisi häntä tietoisesti samaksi jīvaaksi.
        Siksi en ajattelisi, että valtava rakkaus ja kiintymys tarkoittaisivat automaattisesti lopullista katoamista. Pikemminkin ongelma on siinä, ettemme voi tietää, miten karma ja seuraavat syntymät järjestävät nämä suhteet.
        Ja ehkä juuri siksi sinun ei tarvitse ajatella, että isäsi tai muut rakkaasi ovat nyt yksinkertaisesti lakanneet olemasta sinulle. Heidän jīvansa ovat edelleen olemassa. Se, milloin ja millä tavalla tiet vielä kohtaavat, on asia, jota emme tässä elämässä pysty näkemään.


      • Anonyymi00032
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Jos kahden ihmisen tai elävän olennon välinen kiintymys on ollut suunnattoman voimakas, joskus heidän tiensä kohtaavat vielä jälleen. Voimakkaat kiintymykset ja niihin liittyvät samskārat eivät ole yhdentekeviä.
        Jälleensyntymässä samat jīvat voivat joskus syntyä uudelleen samaan perheeseen tai muuten lähelle toisiaan. Mutta silloin suhde ei välttämättä ole enää sama: isäsi voisi olla seuraavassa elämässä esimerkiksi veljesi, poikasi tai joku muu läheisesi. Etkä välttämättä tunnistaisi häntä tietoisesti samaksi jīvaaksi.
        Siksi en ajattelisi, että valtava rakkaus ja kiintymys tarkoittaisivat automaattisesti lopullista katoamista. Pikemminkin ongelma on siinä, ettemme voi tietää, miten karma ja seuraavat syntymät järjestävät nämä suhteet.
        Ja ehkä juuri siksi sinun ei tarvitse ajatella, että isäsi tai muut rakkaasi ovat nyt yksinkertaisesti lakanneet olemasta sinulle. Heidän jīvansa ovat edelleen olemassa. Se, milloin ja millä tavalla tiet vielä kohtaavat, on asia, jota emme tässä elämässä pysty näkemään.

        Eli jälleensyntymässä voi tapahtua niinkin, että samat jīvat syntyvät uudelleen samaan perheeseen ja että heidän tiensä kohtaavat jälleen. Mutta suhde ei välttämättä ole sama kuin tässä elämässä.

        Eli jälleensyntyminen ei tarkoita sitä, että kaikki läheiset vain katoaisivat ikuisesti toisiltaan. Heidän suhteensa ja roolinsa voivat muuttua elämästä toiseen. Tärkeää on myös muistaa, että jīva itse ei kuole ruumiin mukana.
        Siksi en ajattelisi, että isäsi, rakkaat lintusi ovat välttämättä lopullisesti kadonneet sinun olemassaolostasi. Me emme vain voi tietää, millaisia yhteyksiä ja jälleennäkemisiä tulevissa elämissä tapahtuu.


    • Anonyymi00028

      Osa voi olla jo syntynyt takaisin maaelämään. Ehkä tapaamme tuttuja ja rakkaitamne sitten tulevassa maaelämässä.

      • Anonyymi00033

        Toinen tarina - Lyhyesti SB (6. kirja, Citraketun tarina):

        Kuningas Citraketu oli pitkään lapseton ja kärsi suuresti. Viisaiden siunauksesta hän sai vihdoin pojan, jota hän rakasti yli kaiken. Mustasukkaisten vaimojen juonien vuoksi lapsi kuitenkin myrkytettiin ja kuoli. Kuningas vaipui syvään suruun.

        Viisaat Nārada ja Aṅgirā tulivat hänen luokseen ja herättivät pojan henkiin mystisellä voimalla. He pyysivät pojan sielua puhumaan vanhemmilleen.

        Silloin sielu sanoi lapsen kautta:

        “Kuinka voit kutsua itseäsi isäkseni ja häntä äidikseni?
        Minulla on ollut lukemattomia isiä ja äitejä monissa elämissä.
        Nämä sukulaisuudet ovat vain mayaa, ohimeneviä.”

        Tämän opetuksen kautta Citraketu ymmärsi, että keho ja maalliset suhteet eivät ole sielun todellinen identiteetti. Hän luopui kiintymyksestään, sai hengellistä oivallusta ja kääntyi bhaktin eli Jumalalle omistautumisen tielle.

        Tarinan ydin:
        Sielu on ikuinen, mutta ruumiilliset suhteet ovat väliaikaisia. Kärsimys syntyy kiintymyksestä siihen, mikä ei ole pysyvää.


      • Anonyymi00034
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Toinen tarina - Lyhyesti SB (6. kirja, Citraketun tarina):

        Kuningas Citraketu oli pitkään lapseton ja kärsi suuresti. Viisaiden siunauksesta hän sai vihdoin pojan, jota hän rakasti yli kaiken. Mustasukkaisten vaimojen juonien vuoksi lapsi kuitenkin myrkytettiin ja kuoli. Kuningas vaipui syvään suruun.

        Viisaat Nārada ja Aṅgirā tulivat hänen luokseen ja herättivät pojan henkiin mystisellä voimalla. He pyysivät pojan sielua puhumaan vanhemmilleen.

        Silloin sielu sanoi lapsen kautta:

        “Kuinka voit kutsua itseäsi isäkseni ja häntä äidikseni?
        Minulla on ollut lukemattomia isiä ja äitejä monissa elämissä.
        Nämä sukulaisuudet ovat vain mayaa, ohimeneviä.”

        Tämän opetuksen kautta Citraketu ymmärsi, että keho ja maalliset suhteet eivät ole sielun todellinen identiteetti. Hän luopui kiintymyksestään, sai hengellistä oivallusta ja kääntyi bhaktin eli Jumalalle omistautumisen tielle.

        Tarinan ydin:
        Sielu on ikuinen, mutta ruumiilliset suhteet ovat väliaikaisia. Kärsimys syntyy kiintymyksestä siihen, mikä ei ole pysyvää.

        Citraketun tarina

        Kuningas Citraketu hallitsi suurta valtakuntaa, mutta hänen elämänsä oli täynnä sisäistä kärsimystä, koska hänellä ei ollut lasta. Hänellä oli monta vaimoa, rikkautta ja valtaa, mutta silti hän koki elämänsä tyhjäksi. Tämä osoittaa jo alussa Bhāgavatamin perusajatuksen: ulkoinen menestys ei poista eksistentiaalista puutetta.

        Viisas Aṅgirā Muni saapui hänen luokseen ja näki kuninkaan kärsimyksen. Hän antoi Citraketulle mahdollisuuden saada poika, mutta varoitti samalla, että liiallinen kiintymys tuo kärsimystä. Citraketu hyväksyi siunauksen.

        Poika syntyi yhdelle kuningattarista, ja Citraketu kiintyi lapseen äärimmäisesti. Muut vaimot tulivat mustasukkaisiksi ja myrkyttivät lapsen. Kun lapsi kuoli, kuningas romahti täysin: hän menetti järkensä, tahtonsa ja elämänhalunsa.

        Silloin viisaat Nārada ja Aṅgirā saapuivat paikalle. He eivät tulleet vain lohduttamaan, vaan herättämään ymmärryksen. Mystisen joogisen voiman avulla he kutsuivat lapsen sielun hetkeksi takaisin ruumiiseen ja pyysivät häntä puhumaan vanhemmilleen.

        Sielu puhui lapsen muodossa, mutta täysin tietoisena:

        “Kuka teistä on äitini ja kuka isäni?
        Olen vaeltanut lukemattomissa kehoissa.
        Minulla on ollut monia isiä ja äitejä.
        Nämä suhteet syntyvät kehosta ja katoavat kehon mukana.
        Ne ovat mayaa.”

        Tämän jälkeen sielu poistui jälleen ruumiista. Kuningas Citraketu koki syvän sisäisen heräämisen. Hänen surunsa haihtui, ja hän ymmärsi, että hän oli rakastanut kehoa ja roolia, ei sielua. Hän luopui maallisesta kiintymyksestä ja omistautui hengelliselle polulle.

        Filosofinen selitys
        Sielu ja keho

        Bhāgavatamin perusopetus on, että:

        ātman (sielu) on ikuinen

        deha (keho) on väliaikainen

        Suhteet kuten isä, äiti ja lapsi kuuluvat kehoon, eivät sieluun. Kun sielu vaihtaa kehoa, myös roolit vaihtuvat.

        Kiintymys (moha) ja kärsimys

        Citraketun kärsimys ei syntynyt lapsen kuolemasta sinänsä, vaan:

        hänen kiintymyksestään omistamiseen

        hänen harhastaan, että lapsi “kuului” hänelle

        Bhāgavatamin mukaan kärsimys syntyy, kun ihminen rakentaa identiteettinsä katoavan varaan.

        Maya – suhteellinen todellisuus

        Maya ei tarkoita, että maailma olisi olematon, vaan että:

        se on väliaikainen

        se näyttää pysyvältä, vaikka ei ole

        Perhesuhteet ovat todellisia kokemuksina, mutta eivät lopullinen totuus sielusta.

        Myötätunto ilman kiintymystä

        Tarinan syvin opetus ei ole kylmyys, vaan:

        Rakkaus ilman omistamista vapauttaa.

        Bhakti-polulla ihminen oppii näkemään kaikki olennot Jumalan sieluina, ei “minun” ja “minun menetettynä”.

        Miksi lapsi puhuu?

        Symbolisesti totuus tulee:


        egon ulkopuolelta

        viattomasta muodosta

        suoraan sielun tasolta

        Ego ei kykene itse murtamaan omaa harhaansa.
        Yhteenveto yhdellä lauseella

        Citraketun tarina opettaa, että suru syntyy kiintymyksestä kehoon ja rooleihin, mutta vapaus syntyy, kun ihminen tunnistaa itsensä ja toiset ikuisina sieluina.


        Alla vertaan Citraketun tarinan filosofiaa länsimaiseen ajatteluun ja sen jälkeen selitän miten sitä voi soveltaa arjessa. Pidän kielen selkeänä ja maanläheisenä.

        Vertailu länsimaiseen filosofiaan
        Plato

        Platon erotti muuttuvan aistimaailman ja pysyvän todellisuuden (ideoiden maailma).

        Bhāgavatam:
        Keho ja roolit = maya (muuttuva)
        Sielu = ikuinen

        Platon:
        Keho ja aistit = varjot luolassa
        Totuus = näkymätön ja pysyvä

        Citraketun pojan puhe vastaa Platonin luolavertausta: isä näkee varjon (”minun lapseni”), mutta totuus on syvemmällä.

        Stoalaiset (Epiktetos, Marcus Aurelius)

        Stoalaiset opettivat, että kärsimys syntyy siitä, että kiinnymme asioihin, joita emme voi hallita.

        Lapsen elämä ja kuolema - ei kuninkaan vallassa

        Kärsimys syntyy uskomuksesta: “Tämän ei olisi pitänyt tapahtua”

        Marcus Aurelius kirjoitti:

        “Olet menettänyt vain sen, mikä ei koskaan ollut sinun.”
        Tämä on lähes suora vastine Bhāgavatamin ajatukselle: mikään keho ei ole omistettavissa.


        Spinoza

        Spinozan mukaan todellinen vapaus syntyy, kun ihminen ymmärtää asioiden välttämättömyyden osana kokonaisuutta.

        Bhāgavatam: samsara ja karma

        Spinoza: syy–seurausketju, jossa mikään ei tapahdu sattumalta

        Citraketun vapautuminen ei tule tunteiden tukahduttamisesta, vaan ymmärtämisestä.

        Existentialismi (Heidegger)


      • Anonyymi00035
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Citraketun tarina

        Kuningas Citraketu hallitsi suurta valtakuntaa, mutta hänen elämänsä oli täynnä sisäistä kärsimystä, koska hänellä ei ollut lasta. Hänellä oli monta vaimoa, rikkautta ja valtaa, mutta silti hän koki elämänsä tyhjäksi. Tämä osoittaa jo alussa Bhāgavatamin perusajatuksen: ulkoinen menestys ei poista eksistentiaalista puutetta.

        Viisas Aṅgirā Muni saapui hänen luokseen ja näki kuninkaan kärsimyksen. Hän antoi Citraketulle mahdollisuuden saada poika, mutta varoitti samalla, että liiallinen kiintymys tuo kärsimystä. Citraketu hyväksyi siunauksen.

        Poika syntyi yhdelle kuningattarista, ja Citraketu kiintyi lapseen äärimmäisesti. Muut vaimot tulivat mustasukkaisiksi ja myrkyttivät lapsen. Kun lapsi kuoli, kuningas romahti täysin: hän menetti järkensä, tahtonsa ja elämänhalunsa.

        Silloin viisaat Nārada ja Aṅgirā saapuivat paikalle. He eivät tulleet vain lohduttamaan, vaan herättämään ymmärryksen. Mystisen joogisen voiman avulla he kutsuivat lapsen sielun hetkeksi takaisin ruumiiseen ja pyysivät häntä puhumaan vanhemmilleen.

        Sielu puhui lapsen muodossa, mutta täysin tietoisena:

        “Kuka teistä on äitini ja kuka isäni?
        Olen vaeltanut lukemattomissa kehoissa.
        Minulla on ollut monia isiä ja äitejä.
        Nämä suhteet syntyvät kehosta ja katoavat kehon mukana.
        Ne ovat mayaa.”

        Tämän jälkeen sielu poistui jälleen ruumiista. Kuningas Citraketu koki syvän sisäisen heräämisen. Hänen surunsa haihtui, ja hän ymmärsi, että hän oli rakastanut kehoa ja roolia, ei sielua. Hän luopui maallisesta kiintymyksestä ja omistautui hengelliselle polulle.

        Filosofinen selitys
        Sielu ja keho

        Bhāgavatamin perusopetus on, että:

        ātman (sielu) on ikuinen

        deha (keho) on väliaikainen

        Suhteet kuten isä, äiti ja lapsi kuuluvat kehoon, eivät sieluun. Kun sielu vaihtaa kehoa, myös roolit vaihtuvat.

        Kiintymys (moha) ja kärsimys

        Citraketun kärsimys ei syntynyt lapsen kuolemasta sinänsä, vaan:

        hänen kiintymyksestään omistamiseen

        hänen harhastaan, että lapsi “kuului” hänelle

        Bhāgavatamin mukaan kärsimys syntyy, kun ihminen rakentaa identiteettinsä katoavan varaan.

        Maya – suhteellinen todellisuus

        Maya ei tarkoita, että maailma olisi olematon, vaan että:

        se on väliaikainen

        se näyttää pysyvältä, vaikka ei ole

        Perhesuhteet ovat todellisia kokemuksina, mutta eivät lopullinen totuus sielusta.

        Myötätunto ilman kiintymystä

        Tarinan syvin opetus ei ole kylmyys, vaan:

        Rakkaus ilman omistamista vapauttaa.

        Bhakti-polulla ihminen oppii näkemään kaikki olennot Jumalan sieluina, ei “minun” ja “minun menetettynä”.

        Miksi lapsi puhuu?

        Symbolisesti totuus tulee:


        egon ulkopuolelta

        viattomasta muodosta

        suoraan sielun tasolta

        Ego ei kykene itse murtamaan omaa harhaansa.
        Yhteenveto yhdellä lauseella

        Citraketun tarina opettaa, että suru syntyy kiintymyksestä kehoon ja rooleihin, mutta vapaus syntyy, kun ihminen tunnistaa itsensä ja toiset ikuisina sieluina.


        Alla vertaan Citraketun tarinan filosofiaa länsimaiseen ajatteluun ja sen jälkeen selitän miten sitä voi soveltaa arjessa. Pidän kielen selkeänä ja maanläheisenä.

        Vertailu länsimaiseen filosofiaan
        Plato

        Platon erotti muuttuvan aistimaailman ja pysyvän todellisuuden (ideoiden maailma).

        Bhāgavatam:
        Keho ja roolit = maya (muuttuva)
        Sielu = ikuinen

        Platon:
        Keho ja aistit = varjot luolassa
        Totuus = näkymätön ja pysyvä

        Citraketun pojan puhe vastaa Platonin luolavertausta: isä näkee varjon (”minun lapseni”), mutta totuus on syvemmällä.

        Stoalaiset (Epiktetos, Marcus Aurelius)

        Stoalaiset opettivat, että kärsimys syntyy siitä, että kiinnymme asioihin, joita emme voi hallita.

        Lapsen elämä ja kuolema - ei kuninkaan vallassa

        Kärsimys syntyy uskomuksesta: “Tämän ei olisi pitänyt tapahtua”

        Marcus Aurelius kirjoitti:

        “Olet menettänyt vain sen, mikä ei koskaan ollut sinun.”
        Tämä on lähes suora vastine Bhāgavatamin ajatukselle: mikään keho ei ole omistettavissa.


        Spinoza

        Spinozan mukaan todellinen vapaus syntyy, kun ihminen ymmärtää asioiden välttämättömyyden osana kokonaisuutta.

        Bhāgavatam: samsara ja karma

        Spinoza: syy–seurausketju, jossa mikään ei tapahdu sattumalta

        Citraketun vapautuminen ei tule tunteiden tukahduttamisesta, vaan ymmärtämisestä.

        Existentialismi (Heidegger)

        Citraketun tarina:
        Lapsen sielu palaa hetkeksi kehoon ja puhuu tietoisuudesta käsin. Kuolema ei koske sielua, vain kehoa.

        Sama opetus: kuolema on kehon tapahtuma, ei minuuden.


      • Anonyymi00036
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Citraketun tarina:
        Lapsen sielu palaa hetkeksi kehoon ja puhuu tietoisuudesta käsin. Kuolema ei koske sielua, vain kehoa.

        Sama opetus: kuolema on kehon tapahtuma, ei minuuden.

        Silloin tietäjä sanoi: "Saarnaa tälle miehelle!". Ja silloin sielu alkoi saarnata, hän (lapsen muodossa).
        Ja lapsi alkoi puhua kuin aikuinen, lyhennettynä, tiivistettynä näin:

        "Miksi ihmeessä kutsut itseäsi isäkseni? Ja miksi hän kutsuu itseään äidikseni? Miksi luulet, että olen sinun poikasi? Kuinka monta poikaa sinulla oli, kun siirryit kehosta toiseen tässä maailmassa?
        Minulla itselläni on ollut lukemattomia äitejä ja isiä. Mutta nämä suhteet ovat vain mayaa.

        Kuinka monta poikaa sinulla oli, kun siirryit kehosta toiseen tässä maailmassa?
        Minulla itselläni on ollut lukemattomia äitejä ja isiä. Mutta nämä suhteet ovat vain mayaa.

        Pidätte minua kehona, mutta minulla ei ole mitään yhteistä tämän kehon kanssa. Olen ikuinen sielu."

        Ja tämän jiva-saarnan kautta ...-tietoisuus heräsi kuninkaassa.

        Kuvakin tästä.
        https://back2godhead.com/wp-content/uploads/2012/12/119_1976_11-12-35-crop-1024x804.jpg


      • Anonyymi00037
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Silloin tietäjä sanoi: "Saarnaa tälle miehelle!". Ja silloin sielu alkoi saarnata, hän (lapsen muodossa).
        Ja lapsi alkoi puhua kuin aikuinen, lyhennettynä, tiivistettynä näin:

        "Miksi ihmeessä kutsut itseäsi isäkseni? Ja miksi hän kutsuu itseään äidikseni? Miksi luulet, että olen sinun poikasi? Kuinka monta poikaa sinulla oli, kun siirryit kehosta toiseen tässä maailmassa?
        Minulla itselläni on ollut lukemattomia äitejä ja isiä. Mutta nämä suhteet ovat vain mayaa.

        Kuinka monta poikaa sinulla oli, kun siirryit kehosta toiseen tässä maailmassa?
        Minulla itselläni on ollut lukemattomia äitejä ja isiä. Mutta nämä suhteet ovat vain mayaa.

        Pidätte minua kehona, mutta minulla ei ole mitään yhteistä tämän kehon kanssa. Olen ikuinen sielu."

        Ja tämän jiva-saarnan kautta ...-tietoisuus heräsi kuninkaassa.

        Kuvakin tästä.
        https://back2godhead.com/wp-content/uploads/2012/12/119_1976_11-12-35-crop-1024x804.jpg

        Kyllä, joskus samat perheenjäsenet voivat jälleensyntyä uudelleen samaan perheeseen tai ainakin kohdata toisensa uudelleen. Erityisen voimakas kiintymys ja vahvat karmalliset yhteydet voivat vaikuttaa siihen, että samojen jīvojen tiet kohtaavat jälleen.
        Silloin suhde ei kuitenkaan välttämättä ole sama kuin tässä elämässä. Isäsi voisi syntyä uudelleen esimerkiksi veljeksesi, pojaksi tai muuksi läheiseksi ihmiseksi. Sama koskee puolisoa ja muitakin rakkaita.
        Eli se, että ihminen kuolee, ei tarkoita välttämättä sitä, että hän olisi lopullisesti kadonnut sinun kokemuksesi piiristä. Jälleen kohtaaminen voi tapahtua, vaikka suhteen muoto olisi toinen. Emme vain voi tietää etukäteen, millä tavalla karma järjestää seuraavat kohtaamiset.


    • Anonyymi00038

      Kristinuskon totuus on täysin toinen, kuin mitä tuossa edellä on kuvattu.

      Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana ja jotka Jumala uudestisynnyttää Jumalan lapseksi pääsevät ikuiseen elämän. He elävät ikuisuudessa iankaikkisuus ruumiissa, jossa ei ole enää synnillisiä haluja ja himoja. He saavat uuden ruumiin ja elävät Jumalan ja Jeesuksen yhteydessä uudistetun maan päällä ikuisesti. Eivät he enää mene naimisiin, eivät he enää synnytä lapsia. Heillä ei ole enää sairautta, ei kuolemaa, ei kipua, ei murheita, vaan iankaikkinen ilo ja ihana seikkailu täydellisessä maassa.

      Ne ihmiset, jotka hylkäävät Jumalan kutsun tulla Jeesuksen tykö, eivät sen sijaan pääse iankaikkiseen elämään, vaan heidät tuomitaan Jeesuksen tuomioistuimen edessä ja he saavat tuomion tekojensa mukaan ja sen jälkeen heitä odottaa ikuinen kadotus Jumalan yhteydestä, jota sanotaan myös toiseksi kuolemaksi.

      Ne omaiset siis voivat nähdä toisensa iankaikkisessa elämässä, jotka ovat sinne päässeet Jeesuksen sovitusuhrin kautta, mutta niitä omaisia ei voi enää ikuisuudessa nähdä, jotka ovat hylänneet Jeesuksen.

      • Anonyymi00039

        Kristinuskon totuus on täysin toinen, kuin mitä tuossa edellä on kuvattu.

        "Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana ja jotka Jumala uudestisynnyttää Jumalan lapseksi pääsevät ikuiseen elämän. He elävät ikuisuudessa iankaikkisuus ruumiissa, jossa ei ole enää synnillisiä haluja ja himoja. He saavat uuden ruumiin ja elävät Jumalan ja Jeesuksen yhteydessä uudistetun maan päällä ikuisesti. Eivät he enää mene naimisiin, eivät he enää synnytä lapsia. Heillä ei ole enää sairautta, ei kuolemaa, ei kipua, ei murheita, vaan iankaikkinen ilo ja ihana seikkailu täydellisessä maassa."

        EI OLE MITÄÄN MISTÄ PELASTUA!


      • Anonyymi00040
        Anonyymi00039 kirjoitti:

        Kristinuskon totuus on täysin toinen, kuin mitä tuossa edellä on kuvattu.

        "Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana ja jotka Jumala uudestisynnyttää Jumalan lapseksi pääsevät ikuiseen elämän. He elävät ikuisuudessa iankaikkisuus ruumiissa, jossa ei ole enää synnillisiä haluja ja himoja. He saavat uuden ruumiin ja elävät Jumalan ja Jeesuksen yhteydessä uudistetun maan päällä ikuisesti. Eivät he enää mene naimisiin, eivät he enää synnytä lapsia. Heillä ei ole enää sairautta, ei kuolemaa, ei kipua, ei murheita, vaan iankaikkinen ilo ja ihana seikkailu täydellisessä maassa."

        EI OLE MITÄÄN MISTÄ PELASTUA!

        Kristinuskon totuus on täysin toinen, kuin mitä tuossa edellä on kuvattu.

        "Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana ja jotka Jumala uudestisynnyttää Jumalan lapseksi pääsevät ikuiseen elämän. He elävät ikuisuudessa iankaikkisuus ruumiissa, jossa ei ole enää synnillisiä haluja ja himoja. He saavat uuden ruumiin ja elävät Jumalan ja Jeesuksen yhteydessä uudistetun maan päällä ikuisesti. Eivät he enää mene naimisiin, eivät he enää synnytä lapsia. Heillä ei ole enää sairautta, ei kuolemaa, ei kipua, ei murheita, vaan iankaikkinen ilo ja ihana seikkailu täydellisessä maassa."

        EI OLE MITÄÄN MISTÄ PELASTUA!

        Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.

        Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
        Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.

        Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.

        KRISTINUSKONTO ON SEKOITTANUT KESKENÄÄN SELLAISET ASIAT KUIN SIELUN JA HIENOJAKOISEN KEHON, VAIKKA NE OVAT KOKONAAN ERI ASIOITA.
        SIELU EI VOI KÄRSIÄ, KOSKA SE ON TURVASSA TOISESSA ULOTTUVUUDESSA.
        HIENOJAKOINEN KEHO SEN SIJAAN VOI KÄRSIÄ JA NAUTTIA SEKÄ AINEELLISESSA MAAILMASSA ETTÄ ”PARATIISISSA JA HELVETISSÄ” JA MAAN PÄÄLLÄ.
        KRISTINUSKONNON MUKAAN HIENOJAKOINEN KEHO ON KUITENKIN SIELU, VAIKKA TODELLISUUDESSA NÄMÄ OVAT KAKSI ERI ASIAA.

        Hienojakoinen keho, joka kristinuskonnon mukaan on sielu, voi kärsiä kovin paljon ”helvetissä” ja nauttia ”paratiisissa”. Mutta sielu ei kärsi missään, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa, eikä sitä uhkaa mikään. Kärsimys kuuluu sekä fyysiseen kehoon että hienojakoiseen kehoon, mutta ei ikuiseen elävään olentoon eli sieluun.


      • Anonyymi00041
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Kristinuskon totuus on täysin toinen, kuin mitä tuossa edellä on kuvattu.

        "Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana ja jotka Jumala uudestisynnyttää Jumalan lapseksi pääsevät ikuiseen elämän. He elävät ikuisuudessa iankaikkisuus ruumiissa, jossa ei ole enää synnillisiä haluja ja himoja. He saavat uuden ruumiin ja elävät Jumalan ja Jeesuksen yhteydessä uudistetun maan päällä ikuisesti. Eivät he enää mene naimisiin, eivät he enää synnytä lapsia. Heillä ei ole enää sairautta, ei kuolemaa, ei kipua, ei murheita, vaan iankaikkinen ilo ja ihana seikkailu täydellisessä maassa."

        EI OLE MITÄÄN MISTÄ PELASTUA!

        Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.

        Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
        Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.

        Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.

        KRISTINUSKONTO ON SEKOITTANUT KESKENÄÄN SELLAISET ASIAT KUIN SIELUN JA HIENOJAKOISEN KEHON, VAIKKA NE OVAT KOKONAAN ERI ASIOITA.
        SIELU EI VOI KÄRSIÄ, KOSKA SE ON TURVASSA TOISESSA ULOTTUVUUDESSA.
        HIENOJAKOINEN KEHO SEN SIJAAN VOI KÄRSIÄ JA NAUTTIA SEKÄ AINEELLISESSA MAAILMASSA ETTÄ ”PARATIISISSA JA HELVETISSÄ” JA MAAN PÄÄLLÄ.
        KRISTINUSKONNON MUKAAN HIENOJAKOINEN KEHO ON KUITENKIN SIELU, VAIKKA TODELLISUUDESSA NÄMÄ OVAT KAKSI ERI ASIAA.

        Hienojakoinen keho, joka kristinuskonnon mukaan on sielu, voi kärsiä kovin paljon ”helvetissä” ja nauttia ”paratiisissa”. Mutta sielu ei kärsi missään, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa, eikä sitä uhkaa mikään. Kärsimys kuuluu sekä fyysiseen kehoon että hienojakoiseen kehoon, mutta ei ikuiseen elävään olentoon eli sieluun.

        Psyyke ja sielu

        Olemme jo puhuneet paljon sielusta edellisessä aiheessa, mutta jatketaan.
        Siis yksityiskohtaisemmin siitä, mitä hienojakoinen keho on, koska on hyvin tärkeää ymmärtää erot, nähdä sielun ja hienojakoisen kehon väliset erot. Valitettavasti ihmiset sekoittavat usein nämä käsitteet. Esimerkiksi kun he sanovat, että "sieluun sattuu", he tarkoittavat sisäistä itseään. Mutta se ei ole sielu, se ei ole syvin rakenteemme. Psykologian, kuten näyttää, on tarkoitus tutkia sielua - psykologia kääntyy "sielun tuntemukseksi" - mutta sanan kirjaimellisessa merkityksessä se ei tutki sielua, vaan hienojakoista kehoa, psyykeä. Puhutaan siitä, mitä se (psyyke) edustaa. Myös aineellinen kulttuuri tutkii tätä ilmiötä. Ja on tietenkin perustavanlaatuinen ero sen henkisen käsityksen välillä, mitä hienojakoinen keho on, ja materialistisen käsityksen välillä. Materialistinen, tavanomainen, maallinen tiede katsoo, että psyykemme eli sisäinen hienojakoinen toimintamme on peräisin aivoista.

        Toisin sanoen uskotaan, että tämä toiminta on korkeampaa hermostollista toimintaa. Heillä on tästä omat selkeät vahvistuksensa. He sanovat esimerkiksi, että jos vaikuttaa joihinkin aivojen osiin, jotkut emootiot vahvistuvat, tai päinvastoin, joitakin emootioita voi tukahduttaa. Väitetään, että he löysivät joitakin aivojen osia... muistin varastointi jne. Eli näyttää olevan tietty yhteys sisäisen hienovaraisen henkisen toimintamme ja tiettyjen fyysisten prosessien välillä. Se on todellakin totta, mutta tämä yhteys ei ole suora. Jos esimerkiksi otat ja lähetät...iskun televisioon, niin jonkun hetken ajan ruudulla kulkee viivoja. Eli nämä säteet television kaukosäätimessä, ne poikkeavat tuosta fyysisestä iskusta.

        Mutta voit lyödä kovempaa, voit rikkoa television, eikä ohjelma pyöri lainkaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olemme tällä toiminnalla tuhonneet itse lähetyksen, koska niissä televisiovastaanottimissa, jotka toimivat kunnolla, se toimii normaalisti. Kyse on siis siitä, että televisio ei näytä meille ohjelmaa, vaan televisio on vain johdin. Itse ohjelma tai itse tieto muunnetaan toisesta lähteestä, joka on täysin kaukana. Samalla tavalla, vaikka näyttääkin siltä, että sisäinen henkinen toimintamme tulee aivoista. Itse asiassa se ei tule aivoista vaan aivojen kautta. Ja se tulee toisesta, hienovaraisemmasta taustalla olevasta rakenteesta, sielusta eli yksilöllisestä tietoisuudesta, josta puhuimme viime kerralla. Materialistit uskovat siis, että hienojakoinen keho eli psyyke syntyy aivoista. Niinpä luonnollisesti heidän yrityksensä vaikuttaa jotenkin psyykeen rajoittuvat myös tällaisiin aineellisiin keinoihin.

        Jos henkilöllä on mielenterveyshäiriöitä, he suosittelevat esimerkiksi kemiallisia valmisteita tai injektioita, jotka joko stimuloivat häntä, jos hän on hyvin estynyt, tai päinvastoin rauhoittavat häntä, jos hän on liian kiihtynyt. Eli meillä on sellaisia käsityksiä psyykestä, että se on aineellisen ruumiin sukupolvi. Ja siksi vaikutus siihen, psyykeen, tulee myös aineellisten asioiden kautta. Henkiset lähteet, samat Vedat, joihin me tukeudumme, sanovat jotain muuta: hienojakoinen keho ei ole aivojen tuote, vaan se on sielun varjo. Eli tämän henkisen hiukkasen varjo, kun sielu projisoi tietoisuutensa materiaan. Tämä sielun tietoisuus, joka on hiukan, sanotaanko, materian saastuttama tai täynnä joitakin aineellisia ideoita, haluja, havaintoja, on vain hienojakoinen keho.

        Tämä on niin sanotun vaihtoehtoisen psykologian perusta, joka on nykyään muotitermi. Vaihtoehto on se, että tämä hienojakoinen keho ei synny fyysisestä elimestä, ei aivoista, vaan sielusta, eli suoraan päinvastainen ajatus. Ja niinpä luonnollisesti vaikutus tähän meidän hienojakoiseen psyykeemme, hienojakoiseen kehoon, tulee toiselta puolelta. Ei joidenkin fyysisten osien, joidenkin kemiallisten elementtien kautta, vaan itse sieluun kohdistuvan vaikutuksen kautta: henkisen tiedon, henkisen harjoittelun kautta tietoisuudessa, rakenteen syvyydessä tapahtuu tiettyjä korjauksia. Ja sen seurauksena tapahtuu positiivisia muutoksia pinnallisella tasolla tämän psyyken alueella. ...yksityiskohtaisemmin siitä, millaisia kokeita hienojakoisella keholla tehdään nykyaikaisen tieteen alalla ja miten se voidaan selittää vedalaisen käsityksen näkökulmasta.

        --------------


      • Anonyymi00042
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        Psyyke ja sielu

        Olemme jo puhuneet paljon sielusta edellisessä aiheessa, mutta jatketaan.
        Siis yksityiskohtaisemmin siitä, mitä hienojakoinen keho on, koska on hyvin tärkeää ymmärtää erot, nähdä sielun ja hienojakoisen kehon väliset erot. Valitettavasti ihmiset sekoittavat usein nämä käsitteet. Esimerkiksi kun he sanovat, että "sieluun sattuu", he tarkoittavat sisäistä itseään. Mutta se ei ole sielu, se ei ole syvin rakenteemme. Psykologian, kuten näyttää, on tarkoitus tutkia sielua - psykologia kääntyy "sielun tuntemukseksi" - mutta sanan kirjaimellisessa merkityksessä se ei tutki sielua, vaan hienojakoista kehoa, psyykeä. Puhutaan siitä, mitä se (psyyke) edustaa. Myös aineellinen kulttuuri tutkii tätä ilmiötä. Ja on tietenkin perustavanlaatuinen ero sen henkisen käsityksen välillä, mitä hienojakoinen keho on, ja materialistisen käsityksen välillä. Materialistinen, tavanomainen, maallinen tiede katsoo, että psyykemme eli sisäinen hienojakoinen toimintamme on peräisin aivoista.

        Toisin sanoen uskotaan, että tämä toiminta on korkeampaa hermostollista toimintaa. Heillä on tästä omat selkeät vahvistuksensa. He sanovat esimerkiksi, että jos vaikuttaa joihinkin aivojen osiin, jotkut emootiot vahvistuvat, tai päinvastoin, joitakin emootioita voi tukahduttaa. Väitetään, että he löysivät joitakin aivojen osia... muistin varastointi jne. Eli näyttää olevan tietty yhteys sisäisen hienovaraisen henkisen toimintamme ja tiettyjen fyysisten prosessien välillä. Se on todellakin totta, mutta tämä yhteys ei ole suora. Jos esimerkiksi otat ja lähetät...iskun televisioon, niin jonkun hetken ajan ruudulla kulkee viivoja. Eli nämä säteet television kaukosäätimessä, ne poikkeavat tuosta fyysisestä iskusta.

        Mutta voit lyödä kovempaa, voit rikkoa television, eikä ohjelma pyöri lainkaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olemme tällä toiminnalla tuhonneet itse lähetyksen, koska niissä televisiovastaanottimissa, jotka toimivat kunnolla, se toimii normaalisti. Kyse on siis siitä, että televisio ei näytä meille ohjelmaa, vaan televisio on vain johdin. Itse ohjelma tai itse tieto muunnetaan toisesta lähteestä, joka on täysin kaukana. Samalla tavalla, vaikka näyttääkin siltä, että sisäinen henkinen toimintamme tulee aivoista. Itse asiassa se ei tule aivoista vaan aivojen kautta. Ja se tulee toisesta, hienovaraisemmasta taustalla olevasta rakenteesta, sielusta eli yksilöllisestä tietoisuudesta, josta puhuimme viime kerralla. Materialistit uskovat siis, että hienojakoinen keho eli psyyke syntyy aivoista. Niinpä luonnollisesti heidän yrityksensä vaikuttaa jotenkin psyykeen rajoittuvat myös tällaisiin aineellisiin keinoihin.

        Jos henkilöllä on mielenterveyshäiriöitä, he suosittelevat esimerkiksi kemiallisia valmisteita tai injektioita, jotka joko stimuloivat häntä, jos hän on hyvin estynyt, tai päinvastoin rauhoittavat häntä, jos hän on liian kiihtynyt. Eli meillä on sellaisia käsityksiä psyykestä, että se on aineellisen ruumiin sukupolvi. Ja siksi vaikutus siihen, psyykeen, tulee myös aineellisten asioiden kautta. Henkiset lähteet, samat Vedat, joihin me tukeudumme, sanovat jotain muuta: hienojakoinen keho ei ole aivojen tuote, vaan se on sielun varjo. Eli tämän henkisen hiukkasen varjo, kun sielu projisoi tietoisuutensa materiaan. Tämä sielun tietoisuus, joka on hiukan, sanotaanko, materian saastuttama tai täynnä joitakin aineellisia ideoita, haluja, havaintoja, on vain hienojakoinen keho.

        Tämä on niin sanotun vaihtoehtoisen psykologian perusta, joka on nykyään muotitermi. Vaihtoehto on se, että tämä hienojakoinen keho ei synny fyysisestä elimestä, ei aivoista, vaan sielusta, eli suoraan päinvastainen ajatus. Ja niinpä luonnollisesti vaikutus tähän meidän hienojakoiseen psyykeemme, hienojakoiseen kehoon, tulee toiselta puolelta. Ei joidenkin fyysisten osien, joidenkin kemiallisten elementtien kautta, vaan itse sieluun kohdistuvan vaikutuksen kautta: henkisen tiedon, henkisen harjoittelun kautta tietoisuudessa, rakenteen syvyydessä tapahtuu tiettyjä korjauksia. Ja sen seurauksena tapahtuu positiivisia muutoksia pinnallisella tasolla tämän psyyken alueella. ...yksityiskohtaisemmin siitä, millaisia kokeita hienojakoisella keholla tehdään nykyaikaisen tieteen alalla ja miten se voidaan selittää vedalaisen käsityksen näkökulmasta.

        --------------

        Hienojakoinen keho ja fyysinen keho

        Esimerkiksi erikoiskameran, niin sanotun Kirlian elektronisen valokuvauksen avulla voidaan kuvata henkilön auraa tai tätä hienojakoista kehoa. Ja jos ihminen on tällaisessa hieman rentoutuneessa tilassa tai ehkä hän on syvästi rentoutunut, hänen hienojakoisessa kehossaan voi olla tällaisia aukkoja. Se ei ole täysin, ei tiivis. Ja silloin ihmistä kehotetaan keskittymään. Sanotaan, että hänen sormensa on kuvattu, ja aura keskeytyy pienellä katkoviivalla. Nyt hänelle ehdotetaan, että hän keskittyisi ja keskittyisi, katsoisi sormeaan, ja sen jälkeen jonkin ajan kuluttua valokuva otetaan uudelleen. Jo tämä pistemäinen aura, se kiristyy, eli siitä tulee tiheämpi, vahvempi, ilman näitä reikiä. Vielä suurempia vaikutuksia oli silloin, kun ihmiset eivät vain keskittäneet mieltään, vaan lisäsivät tähän meditaatioon henkisen elementin.


        Hienoainekehon tilan ja fyysisen kehon välinen yhteys on ilmeinen. Näemme, että jos ihminen on peloissaan tai jos hän saa hyvin kielteisiä uutisia, järkyttäviä uutisia, hän saa sydänkohtauksen, tai muuta sellaista. Eli miten tämä hienovaraisen kehon tila voi vaikuttaa negatiivisesti fyysiseen kehoon. Henkilö voi esimerkiksi kuulla jotain ja muuttua kalpeaksi jne. Eli fyysiset prosessit ovat riippuvaisia hienovaraisista prosesseista, jotka tapahtuvat psyykessämme. Vastaavasti jos päinvastoin koemme myönteisiä tunteita, jos hienojakoinen kehomme on täynnä jotakin myönteistä tietoa, niin se vaikuttaa luonnollisesti myönteisesti myös fyysiseen tilaan.

        -------------------------

        hienojakoisessa kehossamme on jonkinlaisia uria tai kanavia, joita kutsutaan samskaroiksi. Niitä kutsutaan myös termillä karma-vasana. Toisin sanoen ne ovat kanavia kuin jokien uomat... kuten vesi virtaa jokiuomaa pitkin tiettyyn suuntaan, samalla tavalla ajatustemme energia, halujemme energia virtaa näitä hienovaraisia samskaroja tai karma-vasanoja pitkin. Tätä kutsutaan stereotyyppiseksi ajatteluksi tai psyykemme erityispiirteeksi. Näitä asioita on melko vaikea muuttaa. Koska nämä karma-vasanat, nämä lovet hienovaraisessa kehossa, ovat syntyneet menneen toimintamme seurauksena. Aivan kuten jos tielle muodostuu ura tai uurre. Jos pyörä joutuu tuohon uraan, siitä on hyvin vaikea päästä pois. Samalla tavalla, kun ihminen tekee samoja tekoja monta kertaa, siitä tulee tapa. Ja tämä tapa ilmaista, ajatella, toivoa, liikkua tietyllä tavalla tarkoittaa, että hienokehoon syntyy rata, ura, jota pitkin ajatustemme ja toiveidemme energia liikkuu. Tällaisia stereotypioita.


      • Anonyymi00043
        Anonyymi00042 kirjoitti:

        Hienojakoinen keho ja fyysinen keho

        Esimerkiksi erikoiskameran, niin sanotun Kirlian elektronisen valokuvauksen avulla voidaan kuvata henkilön auraa tai tätä hienojakoista kehoa. Ja jos ihminen on tällaisessa hieman rentoutuneessa tilassa tai ehkä hän on syvästi rentoutunut, hänen hienojakoisessa kehossaan voi olla tällaisia aukkoja. Se ei ole täysin, ei tiivis. Ja silloin ihmistä kehotetaan keskittymään. Sanotaan, että hänen sormensa on kuvattu, ja aura keskeytyy pienellä katkoviivalla. Nyt hänelle ehdotetaan, että hän keskittyisi ja keskittyisi, katsoisi sormeaan, ja sen jälkeen jonkin ajan kuluttua valokuva otetaan uudelleen. Jo tämä pistemäinen aura, se kiristyy, eli siitä tulee tiheämpi, vahvempi, ilman näitä reikiä. Vielä suurempia vaikutuksia oli silloin, kun ihmiset eivät vain keskittäneet mieltään, vaan lisäsivät tähän meditaatioon henkisen elementin.


        Hienoainekehon tilan ja fyysisen kehon välinen yhteys on ilmeinen. Näemme, että jos ihminen on peloissaan tai jos hän saa hyvin kielteisiä uutisia, järkyttäviä uutisia, hän saa sydänkohtauksen, tai muuta sellaista. Eli miten tämä hienovaraisen kehon tila voi vaikuttaa negatiivisesti fyysiseen kehoon. Henkilö voi esimerkiksi kuulla jotain ja muuttua kalpeaksi jne. Eli fyysiset prosessit ovat riippuvaisia hienovaraisista prosesseista, jotka tapahtuvat psyykessämme. Vastaavasti jos päinvastoin koemme myönteisiä tunteita, jos hienojakoinen kehomme on täynnä jotakin myönteistä tietoa, niin se vaikuttaa luonnollisesti myönteisesti myös fyysiseen tilaan.

        -------------------------

        hienojakoisessa kehossamme on jonkinlaisia uria tai kanavia, joita kutsutaan samskaroiksi. Niitä kutsutaan myös termillä karma-vasana. Toisin sanoen ne ovat kanavia kuin jokien uomat... kuten vesi virtaa jokiuomaa pitkin tiettyyn suuntaan, samalla tavalla ajatustemme energia, halujemme energia virtaa näitä hienovaraisia samskaroja tai karma-vasanoja pitkin. Tätä kutsutaan stereotyyppiseksi ajatteluksi tai psyykemme erityispiirteeksi. Näitä asioita on melko vaikea muuttaa. Koska nämä karma-vasanat, nämä lovet hienovaraisessa kehossa, ovat syntyneet menneen toimintamme seurauksena. Aivan kuten jos tielle muodostuu ura tai uurre. Jos pyörä joutuu tuohon uraan, siitä on hyvin vaikea päästä pois. Samalla tavalla, kun ihminen tekee samoja tekoja monta kertaa, siitä tulee tapa. Ja tämä tapa ilmaista, ajatella, toivoa, liikkua tietyllä tavalla tarkoittaa, että hienokehoon syntyy rata, ura, jota pitkin ajatustemme ja toiveidemme energia liikkuu. Tällaisia stereotypioita.

        Kaiken tämän muuttaminen on hyvin vaikeaa, mutta se on mahdollista, se tapahtuu sisältäpäin prosessin kautta, kun ihminen henkisen harjoituksen kautta, henkisen prosessin kautta on vuorovaikutuksessa korkeamman, henkisen energian kanssa, vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa. Ja nyt tämä henkinen energia tulee tänne, ja hienojakoinen keho alkaa muuttua positiivisesti. Nyt voimme kyntää sitä hieman eri tavalla. Nyt tulee muita ajatuksia, muita haluja, kaikki on hieman erilaista. On olemassa sellainen prosessi kuin henkinen vihkimys, vihkimys nimeltä diksha. Se on niin tärkeä lovi hienojakoisessa kehossa, kun oppilas on valmis, opettaja vihkii hänet, antaa hänelle initiaation. Tämä on eräänlainen henkinen impulssi, jonka seurauksena elävä olento alkaa tuntea enemmän taipumusta henkiseen elämään, henkiseen sfääriin, ja päinvastoin aineelliset kiintymykset, aineelliset halut heikkenevät.

        --------------------


        Mitä tarkoittaa samskara?

        Sillä sanalla on kaksi eri merkitystä:
        Samskara
        1) puhdistusriitti Veda-yhteiskunnassa;
        2) tämän elämän tai aiempien inkarnaatioiden aikana hankitut tavat ja käsitykset.
        Samskarat ovat hienovaraisia "painaumia" (vaikutelmia), jotka jäävät mielen aineeseen (sanskritiksi "chitta"). Näin tapahtuu aina, kun suoritamme toiminnan tietoisesti. Nämä vaikutelmat eivät ole muistoja. Muistot muodostuvat vaikutelmista, aivan kuten valokuva kehittyy negatiivista. Meillä on taipumus säilyttää muistot, jotka ovat muodostuneet viimeaikaisista (suhteellisen tuoreista) vaikutelmista. Meille on kuitenkin annettu lukemattomia vaikutelmia (samskaroja), jotka ovat muodostuneet monien elämien aikana. Useimmat näistä vaikutelmista eivät enää kanna niihin liittyviä muistoja. Toisin sanoen, meihin vaikuttavat vaikutelmat (samskarat) monista elämistä, mutta emme yleensä tiedä, miten tai miksi ne vaikuttavat meihin, koska meillä ei ole muistoja teoista, jotka aiheuttivat nämä vaikutelmat.

        On välttämätöntä voittaa kaikki samskarat, jotka pitävät mielemme ennakkoluulojen ja epäluottamuksen vallassa.

        Samskaran vaikutusta kutsutaan nimellä "vasana". Vasanat ovat vaikutelmien (samskarojen) muodostamia taipumuksia tai kallistumia. Ne ovat haluja ja tunteita. Toisin kuin samskarat, vasanat (taipumukset) on helppo tunnistaa. Taipumukset (vasanat) synnyttävät mentaalisia malleja (vritti). Ajattelumme motivoituu näistä taipumuksista. Toisin sanoen ajattelemme vahvistaaksemme tunteitamme (haluja jne.). Nämä mielenmallit muokkaavat taipumuksiamme ja asenteitamme.

        Lopuksi mentaaliset mallit (vritti) johtavat toimintaan. Toisin sanoen, me toimimme (karma), koska mielemme kehottaa meitä (vritti) toimimaan, koska näin saamme aikaisempien tekojen mieleen jättämistä vaikutelmista (samskara) syntyneet toiveemme (vasana) toteutumaan.

        Karman kiertokululla ei ole alkua. Ei ole olemassa "ensimmäistä tekoa", jonka kautta karman pyörä alkoi pyöriä, tai tämä "ensimmäinen teko" viittaa tilaan, joka on aika-avaruusjatkumon ulkopuolella.
        Jos samskarat ovat äärettömiä, miten voimme hallita niitä? Itse asiassa emme voi kontrolloida menneitä samskarojamme, sillä ne ovat syntyneet automaattisesti menneiden tekojemme seurauksena. Pikemminkin meidän pitäisi kysyä, miten voimme estää samskaroita hallitsemasta meitä. Kunkin idän koulukunnan kannattajat pitävät omia menetelmiään tehokkaimpina, ja jotkut puhuvat "polkujen synteesistä".

        Kaikki elävät olennot syntyvät dualismissa, illuusiossa, pyrkien miellyttäviin asioihin ja välttäen epämiellyttäviä asioita. Abhinivesha tarkoittaa pakkoa, näitä jatkuvia halun stereotypioita. Vriti on siis abhinivesha, ajatusten ja halujen pakkomielteiset stereotypiat, jotka oikeuttavat minut. Jos minulla on esimerkiksi huonoja tapoja, huonoja taipumuksia, mieleni ajatuksen pitäisi taistella niitä vastaan. Mutta jos olen ehdollistunut sielu, niin sen sijaan, että taistelisin niitä vastaan, oikeutan ne.

        -----------------------


      • Anonyymi00044
        Anonyymi00043 kirjoitti:

        Kaiken tämän muuttaminen on hyvin vaikeaa, mutta se on mahdollista, se tapahtuu sisältäpäin prosessin kautta, kun ihminen henkisen harjoituksen kautta, henkisen prosessin kautta on vuorovaikutuksessa korkeamman, henkisen energian kanssa, vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa. Ja nyt tämä henkinen energia tulee tänne, ja hienojakoinen keho alkaa muuttua positiivisesti. Nyt voimme kyntää sitä hieman eri tavalla. Nyt tulee muita ajatuksia, muita haluja, kaikki on hieman erilaista. On olemassa sellainen prosessi kuin henkinen vihkimys, vihkimys nimeltä diksha. Se on niin tärkeä lovi hienojakoisessa kehossa, kun oppilas on valmis, opettaja vihkii hänet, antaa hänelle initiaation. Tämä on eräänlainen henkinen impulssi, jonka seurauksena elävä olento alkaa tuntea enemmän taipumusta henkiseen elämään, henkiseen sfääriin, ja päinvastoin aineelliset kiintymykset, aineelliset halut heikkenevät.

        --------------------


        Mitä tarkoittaa samskara?

        Sillä sanalla on kaksi eri merkitystä:
        Samskara
        1) puhdistusriitti Veda-yhteiskunnassa;
        2) tämän elämän tai aiempien inkarnaatioiden aikana hankitut tavat ja käsitykset.
        Samskarat ovat hienovaraisia "painaumia" (vaikutelmia), jotka jäävät mielen aineeseen (sanskritiksi "chitta"). Näin tapahtuu aina, kun suoritamme toiminnan tietoisesti. Nämä vaikutelmat eivät ole muistoja. Muistot muodostuvat vaikutelmista, aivan kuten valokuva kehittyy negatiivista. Meillä on taipumus säilyttää muistot, jotka ovat muodostuneet viimeaikaisista (suhteellisen tuoreista) vaikutelmista. Meille on kuitenkin annettu lukemattomia vaikutelmia (samskaroja), jotka ovat muodostuneet monien elämien aikana. Useimmat näistä vaikutelmista eivät enää kanna niihin liittyviä muistoja. Toisin sanoen, meihin vaikuttavat vaikutelmat (samskarat) monista elämistä, mutta emme yleensä tiedä, miten tai miksi ne vaikuttavat meihin, koska meillä ei ole muistoja teoista, jotka aiheuttivat nämä vaikutelmat.

        On välttämätöntä voittaa kaikki samskarat, jotka pitävät mielemme ennakkoluulojen ja epäluottamuksen vallassa.

        Samskaran vaikutusta kutsutaan nimellä "vasana". Vasanat ovat vaikutelmien (samskarojen) muodostamia taipumuksia tai kallistumia. Ne ovat haluja ja tunteita. Toisin kuin samskarat, vasanat (taipumukset) on helppo tunnistaa. Taipumukset (vasanat) synnyttävät mentaalisia malleja (vritti). Ajattelumme motivoituu näistä taipumuksista. Toisin sanoen ajattelemme vahvistaaksemme tunteitamme (haluja jne.). Nämä mielenmallit muokkaavat taipumuksiamme ja asenteitamme.

        Lopuksi mentaaliset mallit (vritti) johtavat toimintaan. Toisin sanoen, me toimimme (karma), koska mielemme kehottaa meitä (vritti) toimimaan, koska näin saamme aikaisempien tekojen mieleen jättämistä vaikutelmista (samskara) syntyneet toiveemme (vasana) toteutumaan.

        Karman kiertokululla ei ole alkua. Ei ole olemassa "ensimmäistä tekoa", jonka kautta karman pyörä alkoi pyöriä, tai tämä "ensimmäinen teko" viittaa tilaan, joka on aika-avaruusjatkumon ulkopuolella.
        Jos samskarat ovat äärettömiä, miten voimme hallita niitä? Itse asiassa emme voi kontrolloida menneitä samskarojamme, sillä ne ovat syntyneet automaattisesti menneiden tekojemme seurauksena. Pikemminkin meidän pitäisi kysyä, miten voimme estää samskaroita hallitsemasta meitä. Kunkin idän koulukunnan kannattajat pitävät omia menetelmiään tehokkaimpina, ja jotkut puhuvat "polkujen synteesistä".

        Kaikki elävät olennot syntyvät dualismissa, illuusiossa, pyrkien miellyttäviin asioihin ja välttäen epämiellyttäviä asioita. Abhinivesha tarkoittaa pakkoa, näitä jatkuvia halun stereotypioita. Vriti on siis abhinivesha, ajatusten ja halujen pakkomielteiset stereotypiat, jotka oikeuttavat minut. Jos minulla on esimerkiksi huonoja tapoja, huonoja taipumuksia, mieleni ajatuksen pitäisi taistella niitä vastaan. Mutta jos olen ehdollistunut sielu, niin sen sijaan, että taistelisin niitä vastaan, oikeutan ne.

        -----------------------

        EI OLE MITÄÄN MISTÄ PELASTUA!


      • Anonyymi00045
        Anonyymi00044 kirjoitti:

        EI OLE MITÄÄN MISTÄ PELASTUA!

        Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.

        Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
        Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.

        Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.


      • Anonyymi00046
        Anonyymi00045 kirjoitti:

        Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.

        Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
        Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.

        Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.

        Sanskritissa on useita sanoja, jotka tarkoittavat sielua. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva kuuluu indoeurooppalaiseen sanastoon ja liittyy moniin samankaltaisiin sanoihin.


        Sanskritissa on itse asiassa useita sanoja sielulle. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva on indoeurooppalaista alkuperää ja liittyy esimerkiksi slaavilaisiin sanoihin kuten “elämä” ja “elää”. Näin jīva viittaa sieluun elämän hiukkasena, elävänä periaatteena.


      • Anonyymi00047
        Anonyymi00046 kirjoitti:

        Sanskritissa on useita sanoja, jotka tarkoittavat sielua. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva kuuluu indoeurooppalaiseen sanastoon ja liittyy moniin samankaltaisiin sanoihin.


        Sanskritissa on itse asiassa useita sanoja sielulle. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva on indoeurooppalaista alkuperää ja liittyy esimerkiksi slaavilaisiin sanoihin kuten “elämä” ja “elää”. Näin jīva viittaa sieluun elämän hiukkasena, elävänä periaatteena.

        Toinen nimitys sielulle on ātman. Se tarkoittaa itseyttä – “minää”. Ātman viittaa itsetietoisuuteen, kokemukseen “minä olen, minä olen olemassa”. Se on olemuksemme ydin, persoonallisuutemme syvin keskus.

        Ne elämät, joita elämme jälleensyntymien eli reinkarnaation kautta, ovat kuin lukemattomia unia, joita sielu näkee. Tästä herää kysymys: kuka jää, kuka näkee nämä unet? Juuri sana ātman viittaa tähän kaikkein syvimpään, rakkaimpaan osaan meissä – todelliseen minään.


      • Anonyymi00048
        Anonyymi00047 kirjoitti:

        Toinen nimitys sielulle on ātman. Se tarkoittaa itseyttä – “minää”. Ātman viittaa itsetietoisuuteen, kokemukseen “minä olen, minä olen olemassa”. Se on olemuksemme ydin, persoonallisuutemme syvin keskus.

        Ne elämät, joita elämme jälleensyntymien eli reinkarnaation kautta, ovat kuin lukemattomia unia, joita sielu näkee. Tästä herää kysymys: kuka jää, kuka näkee nämä unet? Juuri sana ātman viittaa tähän kaikkein syvimpään, rakkaimpaan osaan meissä – todelliseen minään.

        sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

        Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.


      • Anonyymi00049
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

        Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

        sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

        Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

        Jos fotoni on osa auringonvaloa, samoin sielu on osa tietoisuuden valoa. Siksi sielu on tietoisuuden hiukkanen, ja tietoisuuden ominaisuus on, että se on kuolematon. Lisäksi tietoisuudelle on ominaista se, että se samaistuu siihen todellisuuteen, jossa se kulloinkin sijaitsee.


      • Anonyymi00050
        Anonyymi00049 kirjoitti:

        sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

        Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

        Jos fotoni on osa auringonvaloa, samoin sielu on osa tietoisuuden valoa. Siksi sielu on tietoisuuden hiukkanen, ja tietoisuuden ominaisuus on, että se on kuolematon. Lisäksi tietoisuudelle on ominaista se, että se samaistuu siihen todellisuuteen, jossa se kulloinkin sijaitsee.

        Ātman ei itse toimi eikä muutu. Se on puhdas tietoisuus, todistaja.
        Prakṛti toimii: keho, aistit, mieli ja ajatukset ovat luonnon toimintaa.
        Ihminen kokee kuitenkin: “Minä teen.” Tätä pidetään tietämättömyyden seurauksena, kun tietoisuus samaistuu kehoon ja mieleen.
        Bhagavad Gita 13. luvussa tätä kuvataan niin, että kṣetra-jña (kentän tuntija) on eri asia kuin kṣetra (keho–mieli–luonnon kenttä).
        Sankhya Karikassa vastaava ajatus on, että puruṣa on passiivinen todistaja, kun taas prakṛti suorittaa kaiken toiminnan.


      • Anonyymi00051
        Anonyymi00050 kirjoitti:

        Ātman ei itse toimi eikä muutu. Se on puhdas tietoisuus, todistaja.
        Prakṛti toimii: keho, aistit, mieli ja ajatukset ovat luonnon toimintaa.
        Ihminen kokee kuitenkin: “Minä teen.” Tätä pidetään tietämättömyyden seurauksena, kun tietoisuus samaistuu kehoon ja mieleen.
        Bhagavad Gita 13. luvussa tätä kuvataan niin, että kṣetra-jña (kentän tuntija) on eri asia kuin kṣetra (keho–mieli–luonnon kenttä).
        Sankhya Karikassa vastaava ajatus on, että puruṣa on passiivinen todistaja, kun taas prakṛti suorittaa kaiken toiminnan.

        En siis sanoisi:

        “Sielu ei osallistu mihinkään.”

        Vaan:

        “Sielu ei ole aineellisen luonnon toiminnan tuottama eikä sen todellinen olemus ole aineellisen toiminnan alainen. Sielu toimii tahtovana, kokevana persoonana, mutta samaistuessaan māyāan se kuvittelee olevansa aineellisen luonnon itsenäinen tekijä.”


      • Anonyymi00052
        Anonyymi00051 kirjoitti:

        En siis sanoisi:

        “Sielu ei osallistu mihinkään.”

        Vaan:

        “Sielu ei ole aineellisen luonnon toiminnan tuottama eikä sen todellinen olemus ole aineellisen toiminnan alainen. Sielu toimii tahtovana, kokevana persoonana, mutta samaistuessaan māyāan se kuvittelee olevansa aineellisen luonnon itsenäinen tekijä.”

        Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

        On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

        Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.

        Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.


      • Anonyymi00053
        Anonyymi00052 kirjoitti:

        Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

        On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

        Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.

        Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.

        On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

        Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.


      • Anonyymi00054
        Anonyymi00053 kirjoitti:

        On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

        Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.

        Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

        SE O TURVASSA. SITÄ EI PIDÄ PELASTAA!


      • Anonyymi00055
        Anonyymi00054 kirjoitti:

        Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

        SE O TURVASSA. SITÄ EI PIDÄ PELASTAA!

        Jos perisynti ymmärretään niin, että ihminen on moraalisesti jonkun kanta-isän teosta, se näyttää olevan ristiriidassa tavallisen oikeudenmukaisuuskäsityksen kanssa. Normaalisti vastuu kuuluu sille, joka teon tekee.

        Kriitikot, kuten Heikki Räisänen, ovat huomauttaneet, että oppi voi joillekin ihmisille synnyttää tarpeetonta syyllisyyttä tai kokemuksen perustavanlaatuisesta kelvottomuudesta. Tällöin uskonto saattaa ensin luoda ongelman ja sitten tarjota siihen ratkaisun.

        Jos kaikki ihmiset ovat samalla tavalla syntisiä, voidaan kysyä, heikentääkö tämä eroa vakavan pahuuden ja tavallisten inhimillisten virheiden välillä. Kriitikoiden mukaan on vaikea nähdä, miksi esimerkiksi kansanmurhan toteuttaja ja tavallinen kunnollinen ihminen olisivat moraalisesti samalla viivalla.

        Miten voidaan pitää oikeudenmukaisena järjestelmää, jossa ihminen syntyy hengellisesti vajavaisena tai syyllisenä ennen omia valintojaan?

        Myös huippututkijat ajattelevat samaa:

        https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

        Räisäsen Rosoinen Raamattu


        ”Paha ikään kuin demokratisoidaan: kaikki ovat yhtä kelvottomia. Demokratisoinnin syy on siis mielestäni siinä, että teologinen teoria vaatii kaikkia olemaan toivottomassa tilanteessa, koska muuten Kristuksen uhri ei olisi totaalinen, kaikkia koskeva. Luterilaisella ihmiskuvalla on suuret ansionsa. Se edistää nöyryyttä ja auttaa kamppailemaan omahyväisyyttä ja itsekorotusta vastaan, se auttaa ihmisiä tunnustamaan oman pimeän puolensa. Asian kääntöpuoli kuitenkin on, että jos kaikki ovat Jumalan edessä yhtä syntisiä kuin julmin diktaattori, synti trivialisoituu. Traditio ikään kuin päästää todellisen pahan aikaansaajat vastuusta (kaikki muutkin ovat pohjimmiltaan samanlaisia). Ennen muuta se kasaa suuren kuorman juuri niiden harteille, joiden henkinen rakenne on heikoin sitä kestämään. (…) Siunattu synnintunto on ollut niiden pienten ja heikkojen etuoikeus, joiden mieli on arka ja itsetunto maassa. Heille kirkko julistaa ilosanomaa Kristuksesta, johon uskomalla syntinen saa syntinsä anteeksi. Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut. Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

        https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

        Räisäsen Rosoinen Raamattu

        Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

        Heikki Räisänen-Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan professori. Teologian tohtori Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina.


      • Anonyymi00056
        Anonyymi00055 kirjoitti:

        Jos perisynti ymmärretään niin, että ihminen on moraalisesti jonkun kanta-isän teosta, se näyttää olevan ristiriidassa tavallisen oikeudenmukaisuuskäsityksen kanssa. Normaalisti vastuu kuuluu sille, joka teon tekee.

        Kriitikot, kuten Heikki Räisänen, ovat huomauttaneet, että oppi voi joillekin ihmisille synnyttää tarpeetonta syyllisyyttä tai kokemuksen perustavanlaatuisesta kelvottomuudesta. Tällöin uskonto saattaa ensin luoda ongelman ja sitten tarjota siihen ratkaisun.

        Jos kaikki ihmiset ovat samalla tavalla syntisiä, voidaan kysyä, heikentääkö tämä eroa vakavan pahuuden ja tavallisten inhimillisten virheiden välillä. Kriitikoiden mukaan on vaikea nähdä, miksi esimerkiksi kansanmurhan toteuttaja ja tavallinen kunnollinen ihminen olisivat moraalisesti samalla viivalla.

        Miten voidaan pitää oikeudenmukaisena järjestelmää, jossa ihminen syntyy hengellisesti vajavaisena tai syyllisenä ennen omia valintojaan?

        Myös huippututkijat ajattelevat samaa:

        https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

        Räisäsen Rosoinen Raamattu


        ”Paha ikään kuin demokratisoidaan: kaikki ovat yhtä kelvottomia. Demokratisoinnin syy on siis mielestäni siinä, että teologinen teoria vaatii kaikkia olemaan toivottomassa tilanteessa, koska muuten Kristuksen uhri ei olisi totaalinen, kaikkia koskeva. Luterilaisella ihmiskuvalla on suuret ansionsa. Se edistää nöyryyttä ja auttaa kamppailemaan omahyväisyyttä ja itsekorotusta vastaan, se auttaa ihmisiä tunnustamaan oman pimeän puolensa. Asian kääntöpuoli kuitenkin on, että jos kaikki ovat Jumalan edessä yhtä syntisiä kuin julmin diktaattori, synti trivialisoituu. Traditio ikään kuin päästää todellisen pahan aikaansaajat vastuusta (kaikki muutkin ovat pohjimmiltaan samanlaisia). Ennen muuta se kasaa suuren kuorman juuri niiden harteille, joiden henkinen rakenne on heikoin sitä kestämään. (…) Siunattu synnintunto on ollut niiden pienten ja heikkojen etuoikeus, joiden mieli on arka ja itsetunto maassa. Heille kirkko julistaa ilosanomaa Kristuksesta, johon uskomalla syntinen saa syntinsä anteeksi. Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut. Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

        https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

        Räisäsen Rosoinen Raamattu

        Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

        Heikki Räisänen-Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan professori. Teologian tohtori Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina.

        "Pelastus"ei ole vapautumista Jumalan vihasta.
        Se on vapautumista:

        väärästä identiteetistä

        karmallisesta sidonnaisuudesta

        tietämättömyydestä omasta todellisesta luonnosta

        Jumala EI IKINÄ - ei uhkaa, vaan valaisee.

        Onko mitään “mistä pelastua”?

        EI OLE.

        Ei ole ikuista kadotusta.

        Ei ole Jumalan mielivaltaista tuomiota.

        Mutta on olemassa kärsimyksen kiertokulku, joka syntyy tietämättömyydestä.

        Jos tietämättömyys poistuu, kärsimyksen perusta poistuu.

        "pelastus" ei ole juridinen vaan ontologinen.
        Ei syyllinen - armahdettu.
        Vaan tietämätön - herännyt.

        Ei ole ikuista kadotusta eikä Jumalan mielivaltaista tuomiota, jolta pitäisi paeta. Kukaan ei ole kosmisen oikeussalin syytettynä odottamassa lopullista tuomiota.

        Silti kärsimystä on. On syntymän ja kuoleman kiertokulku, on pelkoa, menetyksiä ja tyytymättömyyttä. Mutta niiden juurisyy ei ole Jumalan viha, vaan tietämättömyys – avidyā. Tämä tietämättömyys ei tarkoita pelkkää tiedon puutetta, vaan väärää samastumista. Ihminen luulee olevansa se, mikä on muuttuvaa: keho, mieli, roolit, tarinat, saavutukset. Kun hän rakentaa identiteettinsä niiden varaan, hän altistuu väistämättä pelolle ja kärsimykselle, koska kaikki se muuttuu.

        Pelastus ei siksi ole juridinen tapahtuma, jossa syyllinen armahdetaan. Se on ontologinen oivallus, jossa tietämätön herää. Kun väärä identiteetti murtuu, myös kärsimyksen perusrakenne alkaa hajota. Ei siksi, että maailma katoaisi, vaan siksi, että suhde maailmaan muuttuu. Se, mikä ennen uhkasi minuutta, ei enää kosketa samalla tavalla, kun minuutta ei enää ymmärretä rajallisena ja hauraana.

        Samsara – kiertokulku – ei ole ensisijaisesti paikka, vaan tapa kokea todellisuus vääristyneesti. Se on jatkuvaa yritystä löytää pysyvyyttä pysymättömästä ja turvaa rajallisesta. Kun tämä harha nähdään läpi, vapautuminen ei ole pakenemista johonkin muualle, vaan heräämistä siihen, mikä on aina ollut totta.

        Tässä mielessä ei ole mitään, “miltä” pelastutaan ulkoisesti. On vain harha, josta herätään. Ei syyllinen, joka armahdetaan, vaan tietämätön, joka oivaltaa. Ja tuo oivallus ei luo vapautta, vaan paljastaa sen, että tietoisuuden perimmäinen luonto on aina ollut vapaa.

        Ihmiselle ei ole mitään ulkoista pelastettavaa. Kaikki, mistä kuvittelemme tarvitsevamme turvaa, on seurausta tietämättömyydestä omasta todellisesta olemuksestamme. Siksi aina ja kaiken ytimessä oleva tehtävä on herätä tähän tietämättömyyden tilasta.

        Kun herää, kaikki muu seuraa luonnollisesti: pelko hälvenee, mieli vakautuu, tekojen seuraukset eivät enää sitoa samalla tavalla, ja elämä asettuu oikeaan järjestykseen. Herääminen on itse asiassa kaikki, mitä koskaan tarvitsee tehdä. Kaikki muu — ymmärrys, oikea toiminta, sisäinen vapaus — seuraa tästä heräämisestä.

        Toisin sanoen: herääminen tietämättömyydestä ei ole yksi teko muiden joukossa, vaan koko eksistentiaalisen elämän keskeinen ja ainoa “tehtävä.

        Joten jos haluat ”pelastua” - herääminen riittää - syvästä tietämättömyyden unesta

        Piste.

        Ei ole mitään muuta mistä pelastua.


      • Anonyymi00057
        Anonyymi00056 kirjoitti:

        "Pelastus"ei ole vapautumista Jumalan vihasta.
        Se on vapautumista:

        väärästä identiteetistä

        karmallisesta sidonnaisuudesta

        tietämättömyydestä omasta todellisesta luonnosta

        Jumala EI IKINÄ - ei uhkaa, vaan valaisee.

        Onko mitään “mistä pelastua”?

        EI OLE.

        Ei ole ikuista kadotusta.

        Ei ole Jumalan mielivaltaista tuomiota.

        Mutta on olemassa kärsimyksen kiertokulku, joka syntyy tietämättömyydestä.

        Jos tietämättömyys poistuu, kärsimyksen perusta poistuu.

        "pelastus" ei ole juridinen vaan ontologinen.
        Ei syyllinen - armahdettu.
        Vaan tietämätön - herännyt.

        Ei ole ikuista kadotusta eikä Jumalan mielivaltaista tuomiota, jolta pitäisi paeta. Kukaan ei ole kosmisen oikeussalin syytettynä odottamassa lopullista tuomiota.

        Silti kärsimystä on. On syntymän ja kuoleman kiertokulku, on pelkoa, menetyksiä ja tyytymättömyyttä. Mutta niiden juurisyy ei ole Jumalan viha, vaan tietämättömyys – avidyā. Tämä tietämättömyys ei tarkoita pelkkää tiedon puutetta, vaan väärää samastumista. Ihminen luulee olevansa se, mikä on muuttuvaa: keho, mieli, roolit, tarinat, saavutukset. Kun hän rakentaa identiteettinsä niiden varaan, hän altistuu väistämättä pelolle ja kärsimykselle, koska kaikki se muuttuu.

        Pelastus ei siksi ole juridinen tapahtuma, jossa syyllinen armahdetaan. Se on ontologinen oivallus, jossa tietämätön herää. Kun väärä identiteetti murtuu, myös kärsimyksen perusrakenne alkaa hajota. Ei siksi, että maailma katoaisi, vaan siksi, että suhde maailmaan muuttuu. Se, mikä ennen uhkasi minuutta, ei enää kosketa samalla tavalla, kun minuutta ei enää ymmärretä rajallisena ja hauraana.

        Samsara – kiertokulku – ei ole ensisijaisesti paikka, vaan tapa kokea todellisuus vääristyneesti. Se on jatkuvaa yritystä löytää pysyvyyttä pysymättömästä ja turvaa rajallisesta. Kun tämä harha nähdään läpi, vapautuminen ei ole pakenemista johonkin muualle, vaan heräämistä siihen, mikä on aina ollut totta.

        Tässä mielessä ei ole mitään, “miltä” pelastutaan ulkoisesti. On vain harha, josta herätään. Ei syyllinen, joka armahdetaan, vaan tietämätön, joka oivaltaa. Ja tuo oivallus ei luo vapautta, vaan paljastaa sen, että tietoisuuden perimmäinen luonto on aina ollut vapaa.

        Ihmiselle ei ole mitään ulkoista pelastettavaa. Kaikki, mistä kuvittelemme tarvitsevamme turvaa, on seurausta tietämättömyydestä omasta todellisesta olemuksestamme. Siksi aina ja kaiken ytimessä oleva tehtävä on herätä tähän tietämättömyyden tilasta.

        Kun herää, kaikki muu seuraa luonnollisesti: pelko hälvenee, mieli vakautuu, tekojen seuraukset eivät enää sitoa samalla tavalla, ja elämä asettuu oikeaan järjestykseen. Herääminen on itse asiassa kaikki, mitä koskaan tarvitsee tehdä. Kaikki muu — ymmärrys, oikea toiminta, sisäinen vapaus — seuraa tästä heräämisestä.

        Toisin sanoen: herääminen tietämättömyydestä ei ole yksi teko muiden joukossa, vaan koko eksistentiaalisen elämän keskeinen ja ainoa “tehtävä.

        Joten jos haluat ”pelastua” - herääminen riittää - syvästä tietämättömyyden unesta

        Piste.

        Ei ole mitään muuta mistä pelastua.

        Onko mitään “mistä pelastua”?

        EI OLE.


      • Anonyymi00058
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        Onko mitään “mistä pelastua”?

        EI OLE.

        Ihminen ei ole pysyvästi hyvä tai paha. Ulkoiset teot ja ominaisuudet eivät määrittele sielun (jīva) todellista asemaa.

        Meillä ei ole käsitettä perisynnist', että yksilö olisi moraalisesti vastuussa toisen olennon, kuten esimerkiksi Aataman ja Eevan, teosta (hohhoijaa).

        Jīva ei kanna vierasta syyllisyyttä, vaan jokainen sielu (jīva) toimii oman tietoisuutensa, karmansa (karma) ja saṃskāroidensa mukaisesti.


      • Anonyymi00059
        Anonyymi00058 kirjoitti:

        Ihminen ei ole pysyvästi hyvä tai paha. Ulkoiset teot ja ominaisuudet eivät määrittele sielun (jīva) todellista asemaa.

        Meillä ei ole käsitettä perisynnist', että yksilö olisi moraalisesti vastuussa toisen olennon, kuten esimerkiksi Aataman ja Eevan, teosta (hohhoijaa).

        Jīva ei kanna vierasta syyllisyyttä, vaan jokainen sielu (jīva) toimii oman tietoisuutensa, karmansa (karma) ja saṃskāroidensa mukaisesti.

        Toisin sanoen kukaan ei ole vastuussa toisen sielun teoista. Jokainen jīva kokee oman karmansa seuraukset, eikä synnin tila siirry sukupolvelta toiselle moraalisena syyllisyytenä. Aineellisen kärsimyksen syy ei ole peritty synti, vaan tietämättömyys (avidyā) ja Jumalan unohtaminen (Bhagavān-vismṛti).

        Ihminen ei ole lähtökohtaisesti “syyllinen” vaan ehdollistunut (baddha-jīva)
        Kärsimys ei ole rangaistus peritystä synnistä, vaan karman ja harhan seurausta
        Jokainen sielu voi muuttua, koska tila ei ole pysyvä


      • Anonyymi00060
        Anonyymi00059 kirjoitti:

        Toisin sanoen kukaan ei ole vastuussa toisen sielun teoista. Jokainen jīva kokee oman karmansa seuraukset, eikä synnin tila siirry sukupolvelta toiselle moraalisena syyllisyytenä. Aineellisen kärsimyksen syy ei ole peritty synti, vaan tietämättömyys (avidyā) ja Jumalan unohtaminen (Bhagavān-vismṛti).

        Ihminen ei ole lähtökohtaisesti “syyllinen” vaan ehdollistunut (baddha-jīva)
        Kärsimys ei ole rangaistus peritystä synnistä, vaan karman ja harhan seurausta
        Jokainen sielu voi muuttua, koska tila ei ole pysyvä

        Jīva (yksilöllinen tietoisuus, ikuinen minuus) ei kanna moraalista vastuuta Aatamin, Eevan tai minkään muun olennon teoista. Jokainen jīva kohtaa omien valintojensa, omien saṁskārojensa (saṁskāra, tietoisuuteen painunut vaikutelma) ja oman karmansa (karma, teko ja sen seuraus) seuraukset.


        Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että paramparamme pitäisi nykyistä ihmiselämää täydellisenä tai ongelmattomana. Päinvastoin. Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.


      • Anonyymi00061
        Anonyymi00060 kirjoitti:

        Jīva (yksilöllinen tietoisuus, ikuinen minuus) ei kanna moraalista vastuuta Aatamin, Eevan tai minkään muun olennon teoista. Jokainen jīva kohtaa omien valintojensa, omien saṁskārojensa (saṁskāra, tietoisuuteen painunut vaikutelma) ja oman karmansa (karma, teko ja sen seuraus) seuraukset.


        Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että paramparamme pitäisi nykyistä ihmiselämää täydellisenä tai ongelmattomana. Päinvastoin. Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.

        Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.


      • Anonyymi00062
        Anonyymi00061 kirjoitti:

        Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.

        Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.

        Tämä väite kuulostaa aluksi paradoksaaliselta. Kuinka voidaan sanoa näin maailmassa, jossa kärsimystä on kaikkialla? Vastaus löytyy jīvan todellisesta asemasta, koska jīva ei ole keho eikä mielen jatkuvasti muuttuva sisältö. Jīva on nitya-siddha (ikuisesti täydellinen), mutta se elää tällä hetkellä unohtaneena oman todellisen luontonsa. Ongelma ei siis ole jīvan olemuksessa vaan sen samaistumisessa väliaikaisiin ilmiöihin.

        Tätä kutsutaan nimellä avidyā (tietämättömyys). Avidyā ei tarkoita tiedon puutetta tavallisessa mielessä, vaan väärää identiteettiä. Jīva alkaa ajatella: "Minä olen tämä keho. Minä olen tämä asema. Minä olen tämä kansallisuus. Minä olen nämä onnistumiset ja epäonnistumiset."


      • Anonyymi00063
        Anonyymi00062 kirjoitti:

        Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.

        Tämä väite kuulostaa aluksi paradoksaaliselta. Kuinka voidaan sanoa näin maailmassa, jossa kärsimystä on kaikkialla? Vastaus löytyy jīvan todellisesta asemasta, koska jīva ei ole keho eikä mielen jatkuvasti muuttuva sisältö. Jīva on nitya-siddha (ikuisesti täydellinen), mutta se elää tällä hetkellä unohtaneena oman todellisen luontonsa. Ongelma ei siis ole jīvan olemuksessa vaan sen samaistumisessa väliaikaisiin ilmiöihin.

        Tätä kutsutaan nimellä avidyā (tietämättömyys). Avidyā ei tarkoita tiedon puutetta tavallisessa mielessä, vaan väärää identiteettiä. Jīva alkaa ajatella: "Minä olen tämä keho. Minä olen tämä asema. Minä olen tämä kansallisuus. Minä olen nämä onnistumiset ja epäonnistumiset."

        Tätä kutsutaan nimellä avidyā (tietämättömyys). Avidyā ei tarkoita tiedon puutetta tavallisessa mielessä, vaan väärää identiteettiä. Jīva alkaa ajatella: "Minä olen tämä keho. Minä olen tämä asema. Minä olen tämä kansallisuus. Minä olen nämä onnistumiset ja epäonnistumiset."
        Tästä syntyy kaikki eksistentiaalinen kärsimys.
        Kun ihminen unohtaa todellisen luontonsa, hän alkaa etsiä pysyvyyttä asioista, jotka ovat luonteeltaan väliaikaisia. Hän etsii kuolemattomuutta kuolevaisesta, täydellisyyttä epätäydellisestä ja rajatonta onnea rajallisista kohteista.
        Siksi Gauḍīya-ajattelussa todellinen ongelma ei ole synti juridisessa merkityksessä vaan Bhagavān-vismṛti (Bhagavān-vismṛti, Jumalan unohtaminen). Kärsimys ei ole ensisijaisesti rangaistus vaan seuraus väärästä samaistumisesta.
        Tässä kohden ero perisyntioppiin tulee erityisen näkyväksi.
        Perisyntiopissa ihmisen ongelma on usein se, että hän on langennut olento, joka tarvitsee anteeksiantoa Mutta meille ihmisen ongelma on ennen kaikkea se, että hän on unohtanut, kuka hän todella on. Tarvitaan heräämistä eikä niinkään juridista vapauttamista syyllisyydestä.
        Tästä aspektista katsottuna voidaan sanoa, että aineellisissa olosuhteissa pelastus on usein tarpeen, mutta absoluuttisessa mielessä mitään pelastettavaa ei ole koskaan ollut.
        Jīva ei ole rikkoutunut.
        Jīva ei ole turmeltunut.
        Jīva ei ole muuttunut ontologisesti pahaksi.
        Jīva on vain peittynyt.
        Tätä voidaan verrata aurinkoon pilvien takana. Pilvet voivat peittää auringon näkyvistä, mutta ne eivät muuta aurinkoa miksikään. Samalla tavalla māyā (harhaan perustuva peittävä voima) voi peittää jīvan tietoisuuden, mutta se ei kykene muuttamaan jīvan ikuista olemusta.


        Tämä on yksi Gauḍīya-ajattelun syvimmistä ja kauneimmista näkemyksistä.
        Lopullinen todellisuus ei ole syyllisyys vaan suhde.
        Lopullinen ongelma ei ole rikosrekisteri vaan unohtaminen.
        Lopullinen ratkaisu ei ole tuomion kumoaminen vaan muistaminen.
        Kun jīva herää alkuperäiseen tietoisuuteensa, se ymmärtää olevansa Kṛṣṇera nitya-dāsa, kuten Śrī Caitanya Mahāprabhu opetti. Tällöin vapautuminen ei ole uuden tilan saavuttamista vaan sen tunnistamista, mikä on ollut totta koko ajan.
        Tästä syystä Gauḍīya-viisaus voidaan ilmaista seuraavasti:
        Aineellisella tasolla on lukemattomia asioita, joista ihmiset tarvitsevat pelastusta: köyhyydestä, sodasta, sairaudesta, sorrosta, yksinäisyydestä ja epätoivosta.
        Mutta syvimmällä tasolla jīvaa ei tarvitse pelastaa lainkaan.
        Se ei ole koskaan menettänyt todellista luontoaan.
        Se ei ole koskaan lakannut olemasta Jumalan rakastama.
        Se ei ole koskaan muuttunut olemuksellisesti virheelliseksi.
        Tarvitaan vain muistaminen siitä, mikä on ollut totta alusta asti.
        Tässä mielessä paramparamme filosofia on optimistinen: aineellinen harha voi olla voimakas, mutta se on aina pinnallinen. Jīvan alkuperäinen luonto on syvemmällä kuin mikään kärsimys, mikään karma, mikään saṁsāra (saṁsāra, syntymän ja kuoleman kiertokulku) ja mikään tietämättömyys. Sen vuoksi lopullinen totuus ei ole lankeemus vaan mahdollisuus herätä siihen, mitä jīva on ikuisesti ollut.


      • Anonyymi00064
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        Tätä kutsutaan nimellä avidyā (tietämättömyys). Avidyā ei tarkoita tiedon puutetta tavallisessa mielessä, vaan väärää identiteettiä. Jīva alkaa ajatella: "Minä olen tämä keho. Minä olen tämä asema. Minä olen tämä kansallisuus. Minä olen nämä onnistumiset ja epäonnistumiset."
        Tästä syntyy kaikki eksistentiaalinen kärsimys.
        Kun ihminen unohtaa todellisen luontonsa, hän alkaa etsiä pysyvyyttä asioista, jotka ovat luonteeltaan väliaikaisia. Hän etsii kuolemattomuutta kuolevaisesta, täydellisyyttä epätäydellisestä ja rajatonta onnea rajallisista kohteista.
        Siksi Gauḍīya-ajattelussa todellinen ongelma ei ole synti juridisessa merkityksessä vaan Bhagavān-vismṛti (Bhagavān-vismṛti, Jumalan unohtaminen). Kärsimys ei ole ensisijaisesti rangaistus vaan seuraus väärästä samaistumisesta.
        Tässä kohden ero perisyntioppiin tulee erityisen näkyväksi.
        Perisyntiopissa ihmisen ongelma on usein se, että hän on langennut olento, joka tarvitsee anteeksiantoa Mutta meille ihmisen ongelma on ennen kaikkea se, että hän on unohtanut, kuka hän todella on. Tarvitaan heräämistä eikä niinkään juridista vapauttamista syyllisyydestä.
        Tästä aspektista katsottuna voidaan sanoa, että aineellisissa olosuhteissa pelastus on usein tarpeen, mutta absoluuttisessa mielessä mitään pelastettavaa ei ole koskaan ollut.
        Jīva ei ole rikkoutunut.
        Jīva ei ole turmeltunut.
        Jīva ei ole muuttunut ontologisesti pahaksi.
        Jīva on vain peittynyt.
        Tätä voidaan verrata aurinkoon pilvien takana. Pilvet voivat peittää auringon näkyvistä, mutta ne eivät muuta aurinkoa miksikään. Samalla tavalla māyā (harhaan perustuva peittävä voima) voi peittää jīvan tietoisuuden, mutta se ei kykene muuttamaan jīvan ikuista olemusta.


        Tämä on yksi Gauḍīya-ajattelun syvimmistä ja kauneimmista näkemyksistä.
        Lopullinen todellisuus ei ole syyllisyys vaan suhde.
        Lopullinen ongelma ei ole rikosrekisteri vaan unohtaminen.
        Lopullinen ratkaisu ei ole tuomion kumoaminen vaan muistaminen.
        Kun jīva herää alkuperäiseen tietoisuuteensa, se ymmärtää olevansa Kṛṣṇera nitya-dāsa, kuten Śrī Caitanya Mahāprabhu opetti. Tällöin vapautuminen ei ole uuden tilan saavuttamista vaan sen tunnistamista, mikä on ollut totta koko ajan.
        Tästä syystä Gauḍīya-viisaus voidaan ilmaista seuraavasti:
        Aineellisella tasolla on lukemattomia asioita, joista ihmiset tarvitsevat pelastusta: köyhyydestä, sodasta, sairaudesta, sorrosta, yksinäisyydestä ja epätoivosta.
        Mutta syvimmällä tasolla jīvaa ei tarvitse pelastaa lainkaan.
        Se ei ole koskaan menettänyt todellista luontoaan.
        Se ei ole koskaan lakannut olemasta Jumalan rakastama.
        Se ei ole koskaan muuttunut olemuksellisesti virheelliseksi.
        Tarvitaan vain muistaminen siitä, mikä on ollut totta alusta asti.
        Tässä mielessä paramparamme filosofia on optimistinen: aineellinen harha voi olla voimakas, mutta se on aina pinnallinen. Jīvan alkuperäinen luonto on syvemmällä kuin mikään kärsimys, mikään karma, mikään saṁsāra (saṁsāra, syntymän ja kuoleman kiertokulku) ja mikään tietämättömyys. Sen vuoksi lopullinen totuus ei ole lankeemus vaan mahdollisuus herätä siihen, mitä jīva on ikuisesti ollut.

        Mutta jīva ei ole lähtökohtaisesti paha, eikä mikään hänen kokemansa aineellinen kärsimys merkitse, että hänen henkinen olemuksensa olisi turmeltunut. Tämä on syvällinen ero perinteiseen kristilliseen perisyntioppiin, jossa ihminen katsotaan syntiseksi jo syntyessään ja jossa syyllisyys siirtyy sukupolvelta toiselle.


        Räisänen huomauttaa samansuuntaisesti, että perisynti demokratisoi pahan: kaikki ovat lähtökohtaisesti "samaa luokkaa", riippumatta siitä, ovatko he todella tehneet mitään väärää. Tämä ei ole rationaalisesti kestävä väite, sillä se trivialisoisi moraalisesti merkittävät teot ja siirtäisi todellisen vastuun niiltä, jotka vahinkoa todella aiheuttavat, niille, jotka ovat herkempiä moraaliselle paineelle.


      • Anonyymi00065
        Anonyymi00064 kirjoitti:

        Mutta jīva ei ole lähtökohtaisesti paha, eikä mikään hänen kokemansa aineellinen kärsimys merkitse, että hänen henkinen olemuksensa olisi turmeltunut. Tämä on syvällinen ero perinteiseen kristilliseen perisyntioppiin, jossa ihminen katsotaan syntiseksi jo syntyessään ja jossa syyllisyys siirtyy sukupolvelta toiselle.


        Räisänen huomauttaa samansuuntaisesti, että perisynti demokratisoi pahan: kaikki ovat lähtökohtaisesti "samaa luokkaa", riippumatta siitä, ovatko he todella tehneet mitään väärää. Tämä ei ole rationaalisesti kestävä väite, sillä se trivialisoisi moraalisesti merkittävät teot ja siirtäisi todellisen vastuun niiltä, jotka vahinkoa todella aiheuttavat, niille, jotka ovat herkempiä moraaliselle paineelle.

        "Jeesus vapautti meidät perisynnistä uudessa liitossa, Isän ja Poika Jeesuksen sopiessa ihmisten pelastuksesta, Ihmis Jeesuksen Golgatan ristillä lunastaman kuolemanrangaistuksen kirouksen sovittamisesta."

        https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/15/163/

        ”Rakas Jumalani, anna minun kärsiä ikuisesti helvetillisessä tilassa ja ottaa vastaan kaikkien elävien olentojen syntiset reaktiot. Ole hyvä ja päätä heidän sairas aineellinen elämänsä.”

        https://vedabase.io/en/lib

        Selitys
        Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura antaa seuraavan selityksen tähän säkeeseen. Länsimaissa kristityt uskovat, että Jeesus Kristus, heidän henkinen mestarinsa, ilmestyi hävittääkseen kaikki seuraajiensa synnit. Tätä tarkoitusta varten Jeesus Kristus ilmestyi ja poistui. Tässä kuitenkin näemme, että Śrī Vāsudeva Datta Ṭhākura ja Śrīla Haridāsa Ṭhākura ovat monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus. Jeesus Kristus vapautti vain seuraajansa syntisten reaktioiden seurauksista, mutta Vāsudeva Datta on tässä valmis ottamaan kaikkien universumin olentojen synnit itselleen. Näin ollen Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristusn. Vaiṣṇava on niin jalomielinen, että hän on valmis riskeeraamaan kaiken vapauttaakseen ehdollistuneet sielut aineellisesta olemassaolosta. Śrīla Vāsudeva Datta Ṭhākura on universaalin rakkauden ruumiillistuma, sillä hän oli valmis uhraamaan kaiken ja omistautumaan täysin Jumalan palvelemiseen.

        Śrīla Vāsudeva Datta tiesi hyvin, että Śrī Caitanya Mahāprabhu on alkuperäinen Jumaluuden Persoona, itse transsendenssi, aineellisen harhan ja māyān käsityksen yläpuolella. Jeesus Kristus poisti varmasti seuraajiensa syntisten tekojen reaktiot armollaan, mutta se ei tarkoita, että hän olisi täysin vapauttanut heidät aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Ihminen voi vapautua synneistä kerran, mutta kristillisessä perinteessä on tapana tunnustaa synnit ja silti tehdä ne uudelleen. Vapautumalla synneistä ja ryhtymällä niihin uudelleen ei voi saavuttaa vapautta aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Sairas ihminen voi mennä lääkärin luo saadakseen helpotusta, mutta sairaalasta lähdettyään hän voi jälleen sairastua epähygieenisten tapojensa vuoksi. Näin aineellinen olemassaolo jatkuu. Śrīla Vāsudeva Datta halusi vapauttaa ehdollistuneet sielut täydellisesti aineellisesta olemassaolosta, niin ettei heillä enää olisi mahdollisuutta tehdä syntisiä tekoja. Tämä on merkittävä ero Śrīla Vāsudeva Dattan ja Jeesus Kristusn välillä. On suuri loukkaus saada synnit anteeksi ja tehdä sitten samat synnit uudelleen. Tällainen loukkaus on vaarallisempi kuin syntinen toiminta itsessään. Vāsudeva Datta oli niin jalomielinen, että hän pyysi Śrī Caitanya Mahāprabhua siirtämään kaikki loukkaavat teot hänen kannettavakseen, jotta ehdollistuneet sielut puhdistuisivat ja palaisivat takaisin kotiin, takaisin Jumalan luo. Tämä rukous oli täysin vilpitön.



        Vāsudeva Dattan esimerkki on ainutlaatuinen paitsi tässä maailmassa myös koko universumissa. Se on hedelmällisiin tekoihin kiintyneiden toimijoiden tai maallisten filosofien spekulaation tuolla puolen. Ulkoisen energian harhaamina ja vähäisen tiedon vuoksi ihmiset kadehtivat toisiaan. Tämän vuoksi he sotkeutuvat hedelmälliseen toimintaan ja yrittävät paeta sitä mentaalisen spekulaation avulla. Näin ollen eivät karmīt eivätkä jñānīt puhdistu. Śrīla Bhaktisiddhānta Ṭhākuran sanoin he ovat kukarmījä ja kujñānījä — huonoja toimijoita ja huonoja spekuloijia. Siksi māyāvādien ja karmījen tulisi kiinnittää huomionsa jalomieliseen Vāsudeva Dattaan, joka halusi kärsiä muiden puolesta helvetillisessä tilassa. Kenenkään ei tulisi pitää Vāsudeva Dattaa maallisena hyväntekijänä tai sosiaalityöntekijänä. Hän ei myöskään ollut kiinnostunut sulautumaan Brahmanin säteilyyn eikä saavuttamaan aineellista kunniaa tai mainetta. Hän oli kaukana filantrooppien, filosofien ja hedelmällisten toimijoiden yläpuolella. Hän oli ylevin persoona, joka on koskaan osoittanut armoa ehdollistuneille sieluille. Tämä ei ole liioittelua hänen transsendentaalisista ominaisuuksistaan — se on täysin totta. Itse asiassa Vāsudeva Dattalle ei ole mitään vertailukohtaa. Täydellisenä Vaiṣṇavana hän oli para-duḥkha-duḥkhī, syvästi murheellinen nähdessään muiden kärsivän. Koko maailma puhdistuu pelkästään tällaisen suuren hartaan ilmestymisestä. Hänen transsendentaalisen läsnäolonsa kautta koko maailma ylistyy, ja myös kaikki ehdollistuneet sielut tulevat ylistetyiksi. Kuten Narottama dāsa Ṭhākura vahvistaa, Vāsudeva Datta on Śrī Caitanya Mahāprabhun ihanteellinen hartauspalvelija:

        gaurāṅgera saṅgi-gaṇe, nitya-siddha kari’ māne,
        se yāya vrajendra-suta-pāśa

        Se, joka toteuttaa Śrī Caitanya Mahāprabhun tehtävää, tulee nähdä ikuisesti vapautuneena. Hän on transsendentaalinen persoona eikä kuulu tähän aineelliseen maailmaan. Tällainen hartauspalvelija, joka työskentelee koko väestön vapauttamiseksi, on yhtä jalomielinen kuin Śrī Caitanya Mahāprabhu itse.


      • Anonyymi00066
        Anonyymi00065 kirjoitti:

        "Jeesus vapautti meidät perisynnistä uudessa liitossa, Isän ja Poika Jeesuksen sopiessa ihmisten pelastuksesta, Ihmis Jeesuksen Golgatan ristillä lunastaman kuolemanrangaistuksen kirouksen sovittamisesta."

        https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/15/163/

        ”Rakas Jumalani, anna minun kärsiä ikuisesti helvetillisessä tilassa ja ottaa vastaan kaikkien elävien olentojen syntiset reaktiot. Ole hyvä ja päätä heidän sairas aineellinen elämänsä.”

        https://vedabase.io/en/lib

        Selitys
        Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura antaa seuraavan selityksen tähän säkeeseen. Länsimaissa kristityt uskovat, että Jeesus Kristus, heidän henkinen mestarinsa, ilmestyi hävittääkseen kaikki seuraajiensa synnit. Tätä tarkoitusta varten Jeesus Kristus ilmestyi ja poistui. Tässä kuitenkin näemme, että Śrī Vāsudeva Datta Ṭhākura ja Śrīla Haridāsa Ṭhākura ovat monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus. Jeesus Kristus vapautti vain seuraajansa syntisten reaktioiden seurauksista, mutta Vāsudeva Datta on tässä valmis ottamaan kaikkien universumin olentojen synnit itselleen. Näin ollen Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristusn. Vaiṣṇava on niin jalomielinen, että hän on valmis riskeeraamaan kaiken vapauttaakseen ehdollistuneet sielut aineellisesta olemassaolosta. Śrīla Vāsudeva Datta Ṭhākura on universaalin rakkauden ruumiillistuma, sillä hän oli valmis uhraamaan kaiken ja omistautumaan täysin Jumalan palvelemiseen.

        Śrīla Vāsudeva Datta tiesi hyvin, että Śrī Caitanya Mahāprabhu on alkuperäinen Jumaluuden Persoona, itse transsendenssi, aineellisen harhan ja māyān käsityksen yläpuolella. Jeesus Kristus poisti varmasti seuraajiensa syntisten tekojen reaktiot armollaan, mutta se ei tarkoita, että hän olisi täysin vapauttanut heidät aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Ihminen voi vapautua synneistä kerran, mutta kristillisessä perinteessä on tapana tunnustaa synnit ja silti tehdä ne uudelleen. Vapautumalla synneistä ja ryhtymällä niihin uudelleen ei voi saavuttaa vapautta aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Sairas ihminen voi mennä lääkärin luo saadakseen helpotusta, mutta sairaalasta lähdettyään hän voi jälleen sairastua epähygieenisten tapojensa vuoksi. Näin aineellinen olemassaolo jatkuu. Śrīla Vāsudeva Datta halusi vapauttaa ehdollistuneet sielut täydellisesti aineellisesta olemassaolosta, niin ettei heillä enää olisi mahdollisuutta tehdä syntisiä tekoja. Tämä on merkittävä ero Śrīla Vāsudeva Dattan ja Jeesus Kristusn välillä. On suuri loukkaus saada synnit anteeksi ja tehdä sitten samat synnit uudelleen. Tällainen loukkaus on vaarallisempi kuin syntinen toiminta itsessään. Vāsudeva Datta oli niin jalomielinen, että hän pyysi Śrī Caitanya Mahāprabhua siirtämään kaikki loukkaavat teot hänen kannettavakseen, jotta ehdollistuneet sielut puhdistuisivat ja palaisivat takaisin kotiin, takaisin Jumalan luo. Tämä rukous oli täysin vilpitön.



        Vāsudeva Dattan esimerkki on ainutlaatuinen paitsi tässä maailmassa myös koko universumissa. Se on hedelmällisiin tekoihin kiintyneiden toimijoiden tai maallisten filosofien spekulaation tuolla puolen. Ulkoisen energian harhaamina ja vähäisen tiedon vuoksi ihmiset kadehtivat toisiaan. Tämän vuoksi he sotkeutuvat hedelmälliseen toimintaan ja yrittävät paeta sitä mentaalisen spekulaation avulla. Näin ollen eivät karmīt eivätkä jñānīt puhdistu. Śrīla Bhaktisiddhānta Ṭhākuran sanoin he ovat kukarmījä ja kujñānījä — huonoja toimijoita ja huonoja spekuloijia. Siksi māyāvādien ja karmījen tulisi kiinnittää huomionsa jalomieliseen Vāsudeva Dattaan, joka halusi kärsiä muiden puolesta helvetillisessä tilassa. Kenenkään ei tulisi pitää Vāsudeva Dattaa maallisena hyväntekijänä tai sosiaalityöntekijänä. Hän ei myöskään ollut kiinnostunut sulautumaan Brahmanin säteilyyn eikä saavuttamaan aineellista kunniaa tai mainetta. Hän oli kaukana filantrooppien, filosofien ja hedelmällisten toimijoiden yläpuolella. Hän oli ylevin persoona, joka on koskaan osoittanut armoa ehdollistuneille sieluille. Tämä ei ole liioittelua hänen transsendentaalisista ominaisuuksistaan — se on täysin totta. Itse asiassa Vāsudeva Dattalle ei ole mitään vertailukohtaa. Täydellisenä Vaiṣṇavana hän oli para-duḥkha-duḥkhī, syvästi murheellinen nähdessään muiden kärsivän. Koko maailma puhdistuu pelkästään tällaisen suuren hartaan ilmestymisestä. Hänen transsendentaalisen läsnäolonsa kautta koko maailma ylistyy, ja myös kaikki ehdollistuneet sielut tulevat ylistetyiksi. Kuten Narottama dāsa Ṭhākura vahvistaa, Vāsudeva Datta on Śrī Caitanya Mahāprabhun ihanteellinen hartauspalvelija:

        gaurāṅgera saṅgi-gaṇe, nitya-siddha kari’ māne,
        se yāya vrajendra-suta-pāśa

        Se, joka toteuttaa Śrī Caitanya Mahāprabhun tehtävää, tulee nähdä ikuisesti vapautuneena. Hän on transsendentaalinen persoona eikä kuulu tähän aineelliseen maailmaan. Tällainen hartauspalvelija, joka työskentelee koko väestön vapauttamiseksi, on yhtä jalomielinen kuin Śrī Caitanya Mahāprabhu itse.

        "Jeesus vapautti meidät perisynnistä uudessa liitossa, Isän ja Poika Jeesuksen sopiessa ihmisten pelastuksesta, Ihmis Jeesuksen Golgatan ristillä lunastaman kuolemanrangaistuksen kirouksen sovittamisesta."


        Śrī Vāsudeva Datta Ṭhākura ja Śrīla Haridāsa Ṭhākura ovat monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus. Jeesus Kristus vapautti vain seuraajansa syntisten reaktioiden seurauksista, mutta Vāsudeva Datta on tässä valmis ottamaan kaikkien universumin olentojen synnit itselleen. Näin ollen Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristusn.


      • Anonyymi00067
        Anonyymi00066 kirjoitti:

        "Jeesus vapautti meidät perisynnistä uudessa liitossa, Isän ja Poika Jeesuksen sopiessa ihmisten pelastuksesta, Ihmis Jeesuksen Golgatan ristillä lunastaman kuolemanrangaistuksen kirouksen sovittamisesta."


        Śrī Vāsudeva Datta Ṭhākura ja Śrīla Haridāsa Ṭhākura ovat monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus. Jeesus Kristus vapautti vain seuraajansa syntisten reaktioiden seurauksista, mutta Vāsudeva Datta on tässä valmis ottamaan kaikkien universumin olentojen synnit itselleen. Näin ollen Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristusn.

        ŚRĪ VĀSUDEVA DATTA ṬHĀKURA JA ŚRĪLA HARIDĀSA ṬHĀKURA OVAT MONIA MILJOONIA KERTOJA EDISTYNEEMPIÄ KUIN EDES JEESUS KRISTUS. JEESUS KRISTUS VAPAUTTI VAIN SEURAAJANSA SYNTISTEN REAKTIOIDEN SEURAUKSISTA, MUTTA VĀSUDEVA DATTA ON TÄSSÄ VALMIS OTTAMAAN KAIKKIEN UNIVERSUMIN OLENTOJEN SYNNIT ITSELLEEN. NÄIN OLLEN VĀSUDEVA DATTAN ASEMA ON MILJOONIA KERTOJA KORKEAMPI KUIN JEESUS KRISTUKSEN.


      • Anonyymi00068
        Anonyymi00067 kirjoitti:

        ŚRĪ VĀSUDEVA DATTA ṬHĀKURA JA ŚRĪLA HARIDĀSA ṬHĀKURA OVAT MONIA MILJOONIA KERTOJA EDISTYNEEMPIÄ KUIN EDES JEESUS KRISTUS. JEESUS KRISTUS VAPAUTTI VAIN SEURAAJANSA SYNTISTEN REAKTIOIDEN SEURAUKSISTA, MUTTA VĀSUDEVA DATTA ON TÄSSÄ VALMIS OTTAMAAN KAIKKIEN UNIVERSUMIN OLENTOJEN SYNNIT ITSELLEEN. NÄIN OLLEN VĀSUDEVA DATTAN ASEMA ON MILJOONIA KERTOJA KORKEAMPI KUIN JEESUS KRISTUKSEN.

        Vāsudeva Datta: valmis kärsimään kaikkien elävien olentojen puolesta, riippumatta uskosta

        Tämä nähdään rajattomana universaalina myötätuntona (mahā-vadānyatā).

        Kärsimyksen teologia

        Kukaan ei voi todella vapauttaa toista ilman Kṛṣṇan tahtoa.

        Bhakta haluaa kärsiä toisten puolesta.

        Jumala itse vapauttaa sielut nähdessään tällaisen rakkauden.

        Eli Vāsudeva Dattan tarjous on ennen kaikkea rakkauden huipentuma, ei mekaaninen syntien siirto.

        Onko kyse Jeesuksen vähättelystä?

        Historiallisesti Gaudiya-ācāryat eivät nähneet Jeesusta tavallisena ihmisenä, vaan: suurena pyhänä, Jumalan edustajana, śaktyāveśa-avatāran kaltaisena voimaantuneena lähettiläänä (joidenkin tulkintojen mukaan)

        Vertailu on siis sisäistä teologista retoriikkaa, ei poleeminen hyökkäys.
        Syvempi periaate: Karuṇā (myötätunto)

        Gaudiya-traditiossa korkein hengellinen tila ei ole vain vapautus (mokṣa), vaan:

        halu kärsiä itse, jotta yksikin sielu pääsisi takaisin Jumalan luo.

        Tämä tekee Vāsudeva Dattan rukouksesta poikkeuksellisen.

        Gaudiya-vaiṣṇava -näkökulmasta: Jeesus nähdään suurena hengellisenä opettajana.

        Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.

        Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.

        Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.

        Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.

        Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.

        Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.
        Kyseinen kohta ei ensisijaisesti pyri asettamaan Jeesusta ja Vāsudeva Dattāa kilpailuasetelmaan, vaan havainnollistamaan puhtaan bhaktan myötätunnon teologista syvyyttä. Kun Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura kommentoi tätä säettä, hän tekee sen Gaudiya-metafysiikan kehyksessä, jossa Jumala on Kṛṣṇa, korkein persoonallinen todellisuus, ja Hänen puhtaat palvelijansa voivat heijastaa Hänen rajatonta armoaan poikkeuksellisella tavalla.

        Kristillisessä teologiassa Jeesus nähdään lunastajana, joka ottaa seuraajiensa synnit kantaakseen. Gaudiya-kommentaarissa tämä ymmärretään rajattuna pelastustehtävänä: Jeesus vapauttaa ne, jotka turvautuvat häneen. Sen sijaan Vasudeva Datta ilmaisee rukouksessaan halunsa kärsiä kaikkien universumin elävien olentojen puolesta, riippumatta heidän uskonnostaan, asemastaan tai hengellisestä tietoisuudestaan. Tämä universaalius on se teologinen kohta, jota kommentaari korostaa.
        Äänestä
        Äänestä


      • Anonyymi00069
        Anonyymi00068 kirjoitti:

        Vāsudeva Datta: valmis kärsimään kaikkien elävien olentojen puolesta, riippumatta uskosta

        Tämä nähdään rajattomana universaalina myötätuntona (mahā-vadānyatā).

        Kärsimyksen teologia

        Kukaan ei voi todella vapauttaa toista ilman Kṛṣṇan tahtoa.

        Bhakta haluaa kärsiä toisten puolesta.

        Jumala itse vapauttaa sielut nähdessään tällaisen rakkauden.

        Eli Vāsudeva Dattan tarjous on ennen kaikkea rakkauden huipentuma, ei mekaaninen syntien siirto.

        Onko kyse Jeesuksen vähättelystä?

        Historiallisesti Gaudiya-ācāryat eivät nähneet Jeesusta tavallisena ihmisenä, vaan: suurena pyhänä, Jumalan edustajana, śaktyāveśa-avatāran kaltaisena voimaantuneena lähettiläänä (joidenkin tulkintojen mukaan)

        Vertailu on siis sisäistä teologista retoriikkaa, ei poleeminen hyökkäys.
        Syvempi periaate: Karuṇā (myötätunto)

        Gaudiya-traditiossa korkein hengellinen tila ei ole vain vapautus (mokṣa), vaan:

        halu kärsiä itse, jotta yksikin sielu pääsisi takaisin Jumalan luo.

        Tämä tekee Vāsudeva Dattan rukouksesta poikkeuksellisen.

        Gaudiya-vaiṣṇava -näkökulmasta: Jeesus nähdään suurena hengellisenä opettajana.

        Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.

        Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.

        Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.

        Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.

        Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.

        Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.
        Kyseinen kohta ei ensisijaisesti pyri asettamaan Jeesusta ja Vāsudeva Dattāa kilpailuasetelmaan, vaan havainnollistamaan puhtaan bhaktan myötätunnon teologista syvyyttä. Kun Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura kommentoi tätä säettä, hän tekee sen Gaudiya-metafysiikan kehyksessä, jossa Jumala on Kṛṣṇa, korkein persoonallinen todellisuus, ja Hänen puhtaat palvelijansa voivat heijastaa Hänen rajatonta armoaan poikkeuksellisella tavalla.

        Kristillisessä teologiassa Jeesus nähdään lunastajana, joka ottaa seuraajiensa synnit kantaakseen. Gaudiya-kommentaarissa tämä ymmärretään rajattuna pelastustehtävänä: Jeesus vapauttaa ne, jotka turvautuvat häneen. Sen sijaan Vasudeva Datta ilmaisee rukouksessaan halunsa kärsiä kaikkien universumin elävien olentojen puolesta, riippumatta heidän uskonnostaan, asemastaan tai hengellisestä tietoisuudestaan. Tämä universaalius on se teologinen kohta, jota kommentaari korostaa.
        Äänestä
        Äänestä

        VĀSUDEVA DATTAN ASEMA ON MILJOONIA KERTOJA KORKEAMPI KUIN JEESUS KRISTUKSEN.


      • Anonyymi00070
        Anonyymi00069 kirjoitti:

        VĀSUDEVA DATTAN ASEMA ON MILJOONIA KERTOJA KORKEAMPI KUIN JEESUS KRISTUKSEN.

        ONKO KYSE JEESUKSEN VÄHÄTTELYSTÄ?

        HISTORIALLISESTI GAUDIYA-ĀCĀRYAT EIVÄT NÄHNEET JEESUSTA TAVALLISENA IHMISENÄ, VAAN: SUURENA PYHÄNÄ, JUMALAN EDUSTAJANA, ŚAKTYĀVEŚA-AVATĀRAN KALTAISENA VOIMAANTUNEENA LÄHETTILÄÄNÄ (JOIDENKIN TULKINTOJEN MUKAAN).

        VERTAILU ON SIIS SISÄISTÄ TEOLOGISTA RETORIIKKAA, EI POLEEMINEN HYÖKKÄYS.

        SYVEMPI PERIAATE: KARUṆĀ (MYÖTÄTUNTO).


      • Anonyymi00071
        Anonyymi00070 kirjoitti:

        ONKO KYSE JEESUKSEN VÄHÄTTELYSTÄ?

        HISTORIALLISESTI GAUDIYA-ĀCĀRYAT EIVÄT NÄHNEET JEESUSTA TAVALLISENA IHMISENÄ, VAAN: SUURENA PYHÄNÄ, JUMALAN EDUSTAJANA, ŚAKTYĀVEŚA-AVATĀRAN KALTAISENA VOIMAANTUNEENA LÄHETTILÄÄNÄ (JOIDENKIN TULKINTOJEN MUKAAN).

        VERTAILU ON SIIS SISÄISTÄ TEOLOGISTA RETORIIKKAA, EI POLEEMINEN HYÖKKÄYS.

        SYVEMPI PERIAATE: KARUṆĀ (MYÖTÄTUNTO).

        Para-duḥkha-duḥkhī ja universaali myötätunto

        TÄSSÄ ILMENEE PARA-DUḤKHA-DUḤKHĪ -IHAANTEEN RADIKAALI LUONNE: MYÖTÄTUNTO EI OLE VALIKOIVAA, KUTEN KRISTINUSKOSSA, VAAN TÄYSIN UNIVERSAALIA.

        BHAKTAN NÄKÖKULMASTA EI OLE JAKOA ”MEIHIN” JA ”HEIHIN”. KAIKKI JĪVAT OVAT JUMALAN IKUISIA OSASIA, JA SIKSI MYÖTÄTUNTO ULOTTUU JOKAISEEN ILMAN EHTOJA. BHAKTA EI AJATTELE, ETTÄ PELASTUS KUULUISI VAIN SEURAAJILLE TAI TIETTYYN RYHMÄÄN, VAAN HÄN TOIVOO VILPITTÖMÄSTI KAIKKIEN VAPAUTUMISTA.


      • Anonyymi00072
        Anonyymi00071 kirjoitti:

        Para-duḥkha-duḥkhī ja universaali myötätunto

        TÄSSÄ ILMENEE PARA-DUḤKHA-DUḤKHĪ -IHAANTEEN RADIKAALI LUONNE: MYÖTÄTUNTO EI OLE VALIKOIVAA, KUTEN KRISTINUSKOSSA, VAAN TÄYSIN UNIVERSAALIA.

        BHAKTAN NÄKÖKULMASTA EI OLE JAKOA ”MEIHIN” JA ”HEIHIN”. KAIKKI JĪVAT OVAT JUMALAN IKUISIA OSASIA, JA SIKSI MYÖTÄTUNTO ULOTTUU JOKAISEEN ILMAN EHTOJA. BHAKTA EI AJATTELE, ETTÄ PELASTUS KUULUISI VAIN SEURAAJILLE TAI TIETTYYN RYHMÄÄN, VAAN HÄN TOIVOO VILPITTÖMÄSTI KAIKKIEN VAPAUTUMISTA.

        EI OLE JAKOA ”MEIHIN” JA ”HEIHIN”. KAIKKI JĪVAT OVAT JUMALAN IKUISIA OSASIA, JA SIKSI MYÖTÄTUNTO ULOTTUU JOKAISEEN ILMAN EHTOJA


      • Anonyymi00073
        Anonyymi00072 kirjoitti:

        EI OLE JAKOA ”MEIHIN” JA ”HEIHIN”. KAIKKI JĪVAT OVAT JUMALAN IKUISIA OSASIA, JA SIKSI MYÖTÄTUNTO ULOTTUU JOKAISEEN ILMAN EHTOJA

        Vastakkainasettelun poistaminen

        TÄMÄ POISTAA VASTAKKAINASETTELUN. KYSE EI OLE SIITÄ, ETTÄ ”VAIN TIETYT PELASTUVAT”.


      • Anonyymi00074
        Anonyymi00073 kirjoitti:

        Vastakkainasettelun poistaminen

        TÄMÄ POISTAA VASTAKKAINASETTELUN. KYSE EI OLE SIITÄ, ETTÄ ”VAIN TIETYT PELASTUVAT”.

        JEESUS KRISTUS EDUSTAA KRISTILLISESSÄ AJATTELUSSA LIITTOSUHDETTA: PELASTUS LIITTYY SUHTEESEEN HÄNEEN, USKOON, KÄÄNTYMISEEN JA VASTAANOTTAMISEEN. ARMO ON KYLLÄ ÄÄRETÖNTÄ, MUTTA SE ILMENEE RELATIONAALISESTI – IHMINEN ASTUU SIIHEN SISÄÄN.

        PELASTUS ON UNIVERSSAALISTI TARJOLLA, MUTTA EI UNIVERSSAALISTI AUTOMAATTINEN; SE TOTEUTUU NIISSÄ, JOTKA ”TULEVAT HÄNEN LUOKSEEN”. TÄSSÄ MIELESSÄ PELASTUS ON EHDOLLISESTI UNIVERSSAALI: AVOIN KAIKILLE, MUTTA TOTEUTUVA SUHTEEN KAUTTA.


      • Anonyymi00075
        Anonyymi00074 kirjoitti:

        JEESUS KRISTUS EDUSTAA KRISTILLISESSÄ AJATTELUSSA LIITTOSUHDETTA: PELASTUS LIITTYY SUHTEESEEN HÄNEEN, USKOON, KÄÄNTYMISEEN JA VASTAANOTTAMISEEN. ARMO ON KYLLÄ ÄÄRETÖNTÄ, MUTTA SE ILMENEE RELATIONAALISESTI – IHMINEN ASTUU SIIHEN SISÄÄN.

        PELASTUS ON UNIVERSSAALISTI TARJOLLA, MUTTA EI UNIVERSSAALISTI AUTOMAATTINEN; SE TOTEUTUU NIISSÄ, JOTKA ”TULEVAT HÄNEN LUOKSEEN”. TÄSSÄ MIELESSÄ PELASTUS ON EHDOLLISESTI UNIVERSSAALI: AVOIN KAIKILLE, MUTTA TOTEUTUVA SUHTEEN KAUTTA.

        tämä voidaan nähdä tiettynä dharma-rakenteena — Jumalan ja jīvan välinen vastavuoroisuus (reciprocity), jossa armo (kṛpā) kohtaa vastaanottavaisuuden.

        Mutta para-duḥkha-duḥkhī-ihanteessa astutaan vielä askel tämänkin rakenteen “läpi”.

        Tässä myötätunto (karuṇā) ei enää asetu vastavuoroisuuden kehykseen. Bhakta ei odota:

        uskoa
        kääntymystä
        vastaanottamista

        Hän ei edes aseta niitä implisiittisiksi ehdoiksi. Hänen näkökulmastaan toisen kärsimys on riittävä peruste toimia.


        Näin para-duḥkha-duḥkhī ei kumoa vastavuoroisuutta, vaan paljastaa sen syvemmän tason. Se näyttää, että rakkaus voi ilmetä kahdella tasolla samanaikaisesti:


        Tässä mielessä Gauḍīya- huippu ei ole vain universaali pelastusoppi, vaan universaali myötätunto, joka ei odota mitään vastineeksi — ei edes pelastusta.


      • Anonyymi00076
        Anonyymi00075 kirjoitti:

        tämä voidaan nähdä tiettynä dharma-rakenteena — Jumalan ja jīvan välinen vastavuoroisuus (reciprocity), jossa armo (kṛpā) kohtaa vastaanottavaisuuden.

        Mutta para-duḥkha-duḥkhī-ihanteessa astutaan vielä askel tämänkin rakenteen “läpi”.

        Tässä myötätunto (karuṇā) ei enää asetu vastavuoroisuuden kehykseen. Bhakta ei odota:

        uskoa
        kääntymystä
        vastaanottamista

        Hän ei edes aseta niitä implisiittisiksi ehdoiksi. Hänen näkökulmastaan toisen kärsimys on riittävä peruste toimia.


        Näin para-duḥkha-duḥkhī ei kumoa vastavuoroisuutta, vaan paljastaa sen syvemmän tason. Se näyttää, että rakkaus voi ilmetä kahdella tasolla samanaikaisesti:


        Tässä mielessä Gauḍīya- huippu ei ole vain universaali pelastusoppi, vaan universaali myötätunto, joka ei odota mitään vastineeksi — ei edes pelastusta.

        Universaali myötätunto

        HUIPPU EI OLE VAIN UNIVERSSAALI PELASTUSOPPI, VAAN UNIVERSSAALI MYÖTÄTUNTO, JOKA EI ODOTA MITÄÄN VASTINEEKSI — EI EDES PELASTUSTA.


      • Anonyymi00077
        Anonyymi00076 kirjoitti:

        Universaali myötätunto

        HUIPPU EI OLE VAIN UNIVERSSAALI PELASTUSOPPI, VAAN UNIVERSSAALI MYÖTÄTUNTO, JOKA EI ODOTA MITÄÄN VASTINEEKSI — EI EDES PELASTUSTA.

        Jeesus Kristus edustaa kristillisessä ajattelussa liittosuhdetta: pelastus liittyy suhteeseen häneen, uskoon, kääntymiseen ja vastaanottamiseen. Armo on kyllä ääretöntä, mutta se ilmenee relationaalisesti – ihminen astuu siihen sisään. Pelastus on universaalisti tarjolla, mutta ei universaalisti automaattinen; se toteutuu niissä, jotka “tulevat hänen luokseen”. Tässä mielessä pelastus on ehdollisesti universaali: avoin kaikille, mutta toteutuva suhteen kautta.


      • Anonyymi00078
        Anonyymi00077 kirjoitti:

        Jeesus Kristus edustaa kristillisessä ajattelussa liittosuhdetta: pelastus liittyy suhteeseen häneen, uskoon, kääntymiseen ja vastaanottamiseen. Armo on kyllä ääretöntä, mutta se ilmenee relationaalisesti – ihminen astuu siihen sisään. Pelastus on universaalisti tarjolla, mutta ei universaalisti automaattinen; se toteutuu niissä, jotka “tulevat hänen luokseen”. Tässä mielessä pelastus on ehdollisesti universaali: avoin kaikille, mutta toteutuva suhteen kautta.

        monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.

        Huippu ei ole vain universaali pelastusoppi, vaan universaali myötätunto, joka ei odota mitään vastineeksi — ei edes pelastusta.

        Pelastetaan myös ”ulkopuolisia” – ihmisiä, jotka eivät usko siihen ”oikein”


      • Anonyymi00079
        Anonyymi00078 kirjoitti:

        monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.

        Huippu ei ole vain universaali pelastusoppi, vaan universaali myötätunto, joka ei odota mitään vastineeksi — ei edes pelastusta.

        Pelastetaan myös ”ulkopuolisia” – ihmisiä, jotka eivät usko siihen ”oikein”

        Universaali pelastus

        PELASTETAAN MYÖS ”ULKOPUOLISIA” – IHMISIÄ, JOTKA EIVÄT USKO SIIHEN ”OIKEIN”.


      • Anonyymi00080
        Anonyymi00079 kirjoitti:

        Universaali pelastus

        PELASTETAAN MYÖS ”ULKOPUOLISIA” – IHMISIÄ, JOTKA EIVÄT USKO SIIHEN ”OIKEIN”.

        Tämä poistaa vastakkainasettelun. Kyse ei ole siitä, että “vain tietyt pelastuvat”


      • Anonyymi00081
        Anonyymi00080 kirjoitti:

        Tämä poistaa vastakkainasettelun. Kyse ei ole siitä, että “vain tietyt pelastuvat”

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
        ****************
        MUTTA:
        Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
        Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

        Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

        ------------------------

        Tämä kauhudramaturgi lisäsi eri viestiketjuihin aina muutaman viestin välein linkkejä ”kadotukseen”; miksi hän ei ota selvää, että on olemassa aivan päinvastaisia kertomuksia, mutta tietysti kaikki päinvastaiset kertomukset ovat (olemattoman) saatanan aikaansaamia, ja vain "oikeat helvetinkertomukset" ovat "totta".

        -----------------------




        Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

        (Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:

        "Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

        Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

        Analogisesti :
        "Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

        Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
        Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.
        Äänestä

        Anonyymi00002
        2026-08-16 21:12:31

        Tästä syystä myöskään se, että miljardeja ihmisiä kuuluu johonkin uskontoon, ei todista kyseisen uskonnon olevan totta. Miljardien ihmisten usko osoittaa, että usko on valtavan laajalle levinnyt, mutta lukumäärä ei itsessään ratkaise väitteen totuutta. Sama pätee pienempään uskontoon: se, että vain harvat ihmiset uskovat johonkin, ei tee heidän uskomuksestaan automaattisesti väärää. Totuus ei ratkea äänestyksellä.

        Mikä on sellainen peruste, jonka ihminen voi hyväksyä ilman että hänen täytyy ensin uskoa kyseiseen uskontoon? Jos kristityltä kysytään, miksi Raamattu on Jumalan sana, vastaukseksi ei vielä riitä "koska Raamattu sanoo niin". Jos muslimilta kysytään, miksi Koraani on Allahin ilmoitus, ei myöskään riitä "koska Koraani sanoo niin". Molempien pitäisi pystyä esittämään perusteita, jotka eivät jo lähtökohtaisesti oleta heidän oman pyhän kirjansa olevan totta.


      • Anonyymi00082
        Anonyymi00081 kirjoitti:

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
        ****************
        MUTTA:
        Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
        Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

        Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

        ------------------------

        Tämä kauhudramaturgi lisäsi eri viestiketjuihin aina muutaman viestin välein linkkejä ”kadotukseen”; miksi hän ei ota selvää, että on olemassa aivan päinvastaisia kertomuksia, mutta tietysti kaikki päinvastaiset kertomukset ovat (olemattoman) saatanan aikaansaamia, ja vain "oikeat helvetinkertomukset" ovat "totta".

        -----------------------




        Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

        (Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:

        "Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

        Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

        Analogisesti :
        "Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

        Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
        Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.
        Äänestä

        Anonyymi00002
        2026-08-16 21:12:31

        Tästä syystä myöskään se, että miljardeja ihmisiä kuuluu johonkin uskontoon, ei todista kyseisen uskonnon olevan totta. Miljardien ihmisten usko osoittaa, että usko on valtavan laajalle levinnyt, mutta lukumäärä ei itsessään ratkaise väitteen totuutta. Sama pätee pienempään uskontoon: se, että vain harvat ihmiset uskovat johonkin, ei tee heidän uskomuksestaan automaattisesti väärää. Totuus ei ratkea äänestyksellä.

        Mikä on sellainen peruste, jonka ihminen voi hyväksyä ilman että hänen täytyy ensin uskoa kyseiseen uskontoon? Jos kristityltä kysytään, miksi Raamattu on Jumalan sana, vastaukseksi ei vielä riitä "koska Raamattu sanoo niin". Jos muslimilta kysytään, miksi Koraani on Allahin ilmoitus, ei myöskään riitä "koska Koraani sanoo niin". Molempien pitäisi pystyä esittämään perusteita, jotka eivät jo lähtökohtaisesti oleta heidän oman pyhän kirjansa olevan totta.

        usko siihen, että jokin on Jumalasta, ei ole sama asia kuin todiste siitä, että jokin todella on Jumalasta. Ja juuri tässä kohdassa Raamatun, Koraanin ja muiden ilmoitususkontojen välinen vertailu muuttuu kiinnostavaksi, koska silloin voidaan kysyä, millä perusteella yksi ilmoitus pitäisi asettaa toisen edelle ilman että käytetään kyseisen ilmoituksen omaa auktoriteettia sen todistamiseen.


      • Anonyymi00083
        Anonyymi00082 kirjoitti:

        usko siihen, että jokin on Jumalasta, ei ole sama asia kuin todiste siitä, että jokin todella on Jumalasta. Ja juuri tässä kohdassa Raamatun, Koraanin ja muiden ilmoitususkontojen välinen vertailu muuttuu kiinnostavaksi, koska silloin voidaan kysyä, millä perusteella yksi ilmoitus pitäisi asettaa toisen edelle ilman että käytetään kyseisen ilmoituksen omaa auktoriteettia sen todistamiseen.

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

        ------------------

        Kuolemanrajakokemuksissa ongelma on erityisen selvä
        Jos kristitty kerää kymmeniä kertomuksia, joissa joku näkee helvetin, ja sanoo:
        "Katso, nämä ihmiset kävivät kadotuksessa. Tämä todistaa kristillisen helvetin todellisuuden."

        niin ensimmäinen kysymys kuuluu:


        Mitä tapahtuu niille kertomuksille, joissa kokemuksen sisältö on aivan toinen?


        Tutkimuksessa todella on dokumentoitu kulttuurien välisiä eroja kuolemanrajakokemuksissa. Esimerkiksi systemaattisessa katsauksessa on kuvattu, kuinka länsimaisissa kertomuksissa esiintyy kristilliseen ympäristöön sopivia hahmoja, kun taas thaimaalaisissa kokemuksissa esiintyy esimerkiksi aivanmuuta ja shiialaisissa aineistoissa islamilaisia uskonnollisia hahmoja. Samalla kokemuksissa on myös yhteisiä piirteitä, kuten ruumiista irtautumisen kokemuksia, tunnelimaisia kokemuksia, poikkeuksellista selkeyttä ja ykseyden tunnetta.


        Toisin sanoen aineisto ei anna meille yksinkertaista kuvaa:
        "Ihmiset kuolevat - kristillinen helvetti ilmestyy."


        Vaan paljon monimutkaisemman kuvan:
        "Ihmisillä esiintyy kuoleman läheisyydessä toistuvia kokemusrakenteita, mutta niiden uskonnollinen sisältö ja tulkinta voivat vaihdella kulttuurisesti."
        Tästä ei vielä seuraa, että kuolemanrajakokemukset olisivat "vain aivojen tuottamia". Se olisi aivan toinen väite. Mutta yhtä vähän niistä seuraa, että kristillinen helvettikäsitys on todistettu.


      • Anonyymi00084
        Anonyymi00083 kirjoitti:

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

        ------------------

        Kuolemanrajakokemuksissa ongelma on erityisen selvä
        Jos kristitty kerää kymmeniä kertomuksia, joissa joku näkee helvetin, ja sanoo:
        "Katso, nämä ihmiset kävivät kadotuksessa. Tämä todistaa kristillisen helvetin todellisuuden."

        niin ensimmäinen kysymys kuuluu:


        Mitä tapahtuu niille kertomuksille, joissa kokemuksen sisältö on aivan toinen?


        Tutkimuksessa todella on dokumentoitu kulttuurien välisiä eroja kuolemanrajakokemuksissa. Esimerkiksi systemaattisessa katsauksessa on kuvattu, kuinka länsimaisissa kertomuksissa esiintyy kristilliseen ympäristöön sopivia hahmoja, kun taas thaimaalaisissa kokemuksissa esiintyy esimerkiksi aivanmuuta ja shiialaisissa aineistoissa islamilaisia uskonnollisia hahmoja. Samalla kokemuksissa on myös yhteisiä piirteitä, kuten ruumiista irtautumisen kokemuksia, tunnelimaisia kokemuksia, poikkeuksellista selkeyttä ja ykseyden tunnetta.


        Toisin sanoen aineisto ei anna meille yksinkertaista kuvaa:
        "Ihmiset kuolevat - kristillinen helvetti ilmestyy."


        Vaan paljon monimutkaisemman kuvan:
        "Ihmisillä esiintyy kuoleman läheisyydessä toistuvia kokemusrakenteita, mutta niiden uskonnollinen sisältö ja tulkinta voivat vaihdella kulttuurisesti."
        Tästä ei vielä seuraa, että kuolemanrajakokemukset olisivat "vain aivojen tuottamia". Se olisi aivan toinen väite. Mutta yhtä vähän niistä seuraa, että kristillinen helvettikäsitys on todistettu.

        Vaan paljon monimutkaisemman kuvan:
        "Ihmisillä esiintyy kuoleman läheisyydessä toistuvia kokemusrakenteita, mutta niiden uskonnollinen sisältö ja tulkinta voivat vaihdella kulttuurisesti."
        Tästä ei vielä seuraa, että kuolemanrajakokemukset olisivat "vain aivojen tuottamia". Se olisi aivan toinen väite. Mutta yhtä vähän niistä seuraa, että kristillinen helvettikäsitys on todistettu.

        Ja juuri tässä "Saatana selittää kaiken" muuttuu ongelmalliseksi
        Jos kristitty sanoo:
        "Kristilliset helvettikokemukset ovat Jumalasta, mutta islamilaiset, hindulaiset ja buddhalaisten kokemukset ovat Saatanasta",
        niin hänen täytyy pystyä antamaan riippumaton kriteeri, jolla nämä erotetaan toisistaan.
        Muuten argumentti on rakenteeltaan:
        Kokemus sopii kristinuskoon -Jumala aiheutti sen.
        Kokemus ei sovi kristinuskoon - Saatana aiheutti sen.


        Tällainen teoria on vaarallisen lähellä ei-falsifioituvaa selitystä. Kävi miten tahansa, teoria saa aina viimeisen sanan.
        Jos muslimi kertoo nähneensä Allahin, voidaan sanoa "Saatana".
        Jos hindu kertoo nähneensä Vishnun, "Saatana".
        Jos buddhalainen kertoo aivan muunlaisen kokemuksen, "Saatana".


        Jos joku kristitty näkee helvetin, "Jumala".
        Mutta silloin pitäisi kysyä:
        Mikä mahdollinen havainto osoittaisi kristitylle, että hänen Saatana-selityksensä on väärä?
        Jos vastaus on "ei mikään", kyseessä ei enää ole kovin hyvä empiirinen selitys.


      • Anonyymi00085
        Anonyymi00084 kirjoitti:

        Vaan paljon monimutkaisemman kuvan:
        "Ihmisillä esiintyy kuoleman läheisyydessä toistuvia kokemusrakenteita, mutta niiden uskonnollinen sisältö ja tulkinta voivat vaihdella kulttuurisesti."
        Tästä ei vielä seuraa, että kuolemanrajakokemukset olisivat "vain aivojen tuottamia". Se olisi aivan toinen väite. Mutta yhtä vähän niistä seuraa, että kristillinen helvettikäsitys on todistettu.

        Ja juuri tässä "Saatana selittää kaiken" muuttuu ongelmalliseksi
        Jos kristitty sanoo:
        "Kristilliset helvettikokemukset ovat Jumalasta, mutta islamilaiset, hindulaiset ja buddhalaisten kokemukset ovat Saatanasta",
        niin hänen täytyy pystyä antamaan riippumaton kriteeri, jolla nämä erotetaan toisistaan.
        Muuten argumentti on rakenteeltaan:
        Kokemus sopii kristinuskoon -Jumala aiheutti sen.
        Kokemus ei sovi kristinuskoon - Saatana aiheutti sen.


        Tällainen teoria on vaarallisen lähellä ei-falsifioituvaa selitystä. Kävi miten tahansa, teoria saa aina viimeisen sanan.
        Jos muslimi kertoo nähneensä Allahin, voidaan sanoa "Saatana".
        Jos hindu kertoo nähneensä Vishnun, "Saatana".
        Jos buddhalainen kertoo aivan muunlaisen kokemuksen, "Saatana".


        Jos joku kristitty näkee helvetin, "Jumala".
        Mutta silloin pitäisi kysyä:
        Mikä mahdollinen havainto osoittaisi kristitylle, että hänen Saatana-selityksensä on väärä?
        Jos vastaus on "ei mikään", kyseessä ei enää ole kovin hyvä empiirinen selitys.

        Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.



        Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.


      • Anonyymi00086
        Anonyymi00085 kirjoitti:

        Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.



        Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.

        Argumenttia kannattaa tarkentaa yhdellä tärkeällä tavalla: universaali ilmiö ei itsessään kumoa yliluonnollista selitystä, mutta se heikentää voimakkaasti väitettä, että kyseinen ilmiö todistaisi juuri yhden tietyn uskonnon olevan tosi.

        Parantumiskertomuksessa voidaan erottaa toisistaan tapahtuma ja sen tulkinta. Ihminen voi todella parantua sairaudesta tai oireesta, ja hän voi aivan vilpittömästi kokea, että Jumala paransi hänet. Mutta lauseessa "Jeesus paransi minut" on jo kaksi väitettä: ensinnäkin että paraneminen tapahtui ja toiseksi että sen aiheutti juuri Jeesus. Sama ihminen voisi toisessa uskonnollisessa ympäristössä sanoa "Allah paransi minut", ja joku toinen voisi tulkita vastaavan tapahtuman jonkin muun jumaluuden, rukouksen, hengellisen voiman tai muun maailmankuvansa kautta. Se, että ihminen on parantunut ja antaa paranemiselle uskonnollisen merkityksen, ei vielä ratkaise, mikä sen perimmäinen syy oli.

        Tässä tulee vastaan juuri se ongelma, jonka nostin esiin: ilmiö on laajempi kuin sitä koskeva teologinen tulkinta. Jos kristityt kertovat rukouksen yhteydessä tapahtuvista parantumisista ja muslimit kertovat rukouksen yhteydessä tapahtuvista parantumisista, pelkkä parantumisen olemassaolo ei voi toimia ratkaisevana todisteena kristinuskon puolesta. Jos sama argumentti toimii yhtä hyvin kahden keskenään ristiriitaisen uskonnon puolesta, se ei vielä erottele niitä toisistaan.

        "Elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni."

        Se voi olla ihmiselle valtavan merkityksellinen kokemus, mutta todisteena tietyn uskonnon totuudesta se on hyvin vähän informatiivinen, koska vastaava kertomusrakenne esiintyy monissa toisistaan riippumattomissa uskonnollisissa ympäristöissä.

        Kristitty voi kertoa olleensa eksyksissä, kärsineensä, löytäneensä Jeesuksen, saaneensa uuden tarkoituksen, rauhan ja rakkauden ja muuttaneensa koko elämänsä.

        Muslimi voi kertoa olleensa eksyksissä, löytäneensä Allahin, alkaneensa rukoilla, saaneensa tarkoituksen, rauhan ja uuden moraalisen suunnan ja muuttaneensa koko elämänsä.


      • Anonyymi00087
        Anonyymi00086 kirjoitti:

        Argumenttia kannattaa tarkentaa yhdellä tärkeällä tavalla: universaali ilmiö ei itsessään kumoa yliluonnollista selitystä, mutta se heikentää voimakkaasti väitettä, että kyseinen ilmiö todistaisi juuri yhden tietyn uskonnon olevan tosi.

        Parantumiskertomuksessa voidaan erottaa toisistaan tapahtuma ja sen tulkinta. Ihminen voi todella parantua sairaudesta tai oireesta, ja hän voi aivan vilpittömästi kokea, että Jumala paransi hänet. Mutta lauseessa "Jeesus paransi minut" on jo kaksi väitettä: ensinnäkin että paraneminen tapahtui ja toiseksi että sen aiheutti juuri Jeesus. Sama ihminen voisi toisessa uskonnollisessa ympäristössä sanoa "Allah paransi minut", ja joku toinen voisi tulkita vastaavan tapahtuman jonkin muun jumaluuden, rukouksen, hengellisen voiman tai muun maailmankuvansa kautta. Se, että ihminen on parantunut ja antaa paranemiselle uskonnollisen merkityksen, ei vielä ratkaise, mikä sen perimmäinen syy oli.

        Tässä tulee vastaan juuri se ongelma, jonka nostin esiin: ilmiö on laajempi kuin sitä koskeva teologinen tulkinta. Jos kristityt kertovat rukouksen yhteydessä tapahtuvista parantumisista ja muslimit kertovat rukouksen yhteydessä tapahtuvista parantumisista, pelkkä parantumisen olemassaolo ei voi toimia ratkaisevana todisteena kristinuskon puolesta. Jos sama argumentti toimii yhtä hyvin kahden keskenään ristiriitaisen uskonnon puolesta, se ei vielä erottele niitä toisistaan.

        "Elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni."

        Se voi olla ihmiselle valtavan merkityksellinen kokemus, mutta todisteena tietyn uskonnon totuudesta se on hyvin vähän informatiivinen, koska vastaava kertomusrakenne esiintyy monissa toisistaan riippumattomissa uskonnollisissa ympäristöissä.

        Kristitty voi kertoa olleensa eksyksissä, kärsineensä, löytäneensä Jeesuksen, saaneensa uuden tarkoituksen, rauhan ja rakkauden ja muuttaneensa koko elämänsä.

        Muslimi voi kertoa olleensa eksyksissä, löytäneensä Allahin, alkaneensa rukoilla, saaneensa tarkoituksen, rauhan ja uuden moraalisen suunnan ja muuttaneensa koko elämänsä.

        Tässä ei tarvitse väittää, että kaikki kokemukset olisivat valhetta. Päinvastoin voidaan hyväksyä, että ihmisten elämä todella muuttuu uskonnollisen kääntymyksen seurauksena. Mutta siitä ei seuraa, että juuri sen uskonnon metafyysiset väitteet ovat tosia.

        Tätä voisi kuvata näin:

        Kokemus: "Elämäni muuttui."

        Tulkinta: "Jumala muutti elämäni."

        Tarkempi teologinen tulkinta: "Kristinuskon Jumala muutti elämäni."

        Eksklusiivinen johtopäätös: "Siksi kristinusko on totta ja muut uskonnot ovat vääriä."

        Ensimmäinen väite voi olla täysin ilmeinen tosiasia. Jokainen seuraava askel lisää tulkintaa ja vaatii uusia perusteluja.

        Ja juuri tässä kohtaa "mutta minun kokemukseni oli niin voimakas" ei ratkaise ongelmaa. Kokemuksen voimakkuus kertoo kokemuksen voimakkuudesta, ei automaattisesti sen ulkoisesta aiheuttajasta. Jos kristitty kokee 100-prosenttisen varmuuden siitä, että Jeesus muutti hänen elämänsä, ja muslimi kokee 100-prosenttisen varmuuden siitä, että Allah muutti hänen elämänsä, heidän subjektiivinen varmuutensa ei voi yksin ratkaista heidän välillään olevaa metafyysistä kiistaa.

        Tämä johtaa vielä kiinnostavampaan kysymykseen: jos "elämäni muuttui" on yhteinen kertomusrakenne eri uskonnoissa, mikä tarkalleen ottaen tekee kristityn kokemuksesta todisteen kristinuskon puolesta eikä vain todisteen siitä, että uskonnollinen sitoutuminen voi muuttaa ihmisen elämää?

        Jälkimmäinen väite on paljon vaatimattomampi ja sitä voidaan tutkia ilman, että ensin päätetään, onko Jeesus, Allah tai jokin muu uskonnollinen tulkinta metafyysisesti oikeassa.



        Koska keskenään ristiriitaisten uskontojen seuraajat raportoivat rakenteeltaan samankaltaisia parantumisia, kääntymisiä, hengellisiä kokemuksia ja elämänmuutoksia, näiden ilmiöiden pelkkä esiintyminen ei riitä osoittamaan, että juuri yhden uskonnon teologinen tulkinta on oikea. Kokemus voi olla aito, paraneminen voi olla todellinen ja elämä voi todella muuttua, mutta näistä tapahtumista tehty metafyysinen tulkinta tarvitsee erillisen perustelun.


      • Anonyymi00088
        Anonyymi00087 kirjoitti:

        Tässä ei tarvitse väittää, että kaikki kokemukset olisivat valhetta. Päinvastoin voidaan hyväksyä, että ihmisten elämä todella muuttuu uskonnollisen kääntymyksen seurauksena. Mutta siitä ei seuraa, että juuri sen uskonnon metafyysiset väitteet ovat tosia.

        Tätä voisi kuvata näin:

        Kokemus: "Elämäni muuttui."

        Tulkinta: "Jumala muutti elämäni."

        Tarkempi teologinen tulkinta: "Kristinuskon Jumala muutti elämäni."

        Eksklusiivinen johtopäätös: "Siksi kristinusko on totta ja muut uskonnot ovat vääriä."

        Ensimmäinen väite voi olla täysin ilmeinen tosiasia. Jokainen seuraava askel lisää tulkintaa ja vaatii uusia perusteluja.

        Ja juuri tässä kohtaa "mutta minun kokemukseni oli niin voimakas" ei ratkaise ongelmaa. Kokemuksen voimakkuus kertoo kokemuksen voimakkuudesta, ei automaattisesti sen ulkoisesta aiheuttajasta. Jos kristitty kokee 100-prosenttisen varmuuden siitä, että Jeesus muutti hänen elämänsä, ja muslimi kokee 100-prosenttisen varmuuden siitä, että Allah muutti hänen elämänsä, heidän subjektiivinen varmuutensa ei voi yksin ratkaista heidän välillään olevaa metafyysistä kiistaa.

        Tämä johtaa vielä kiinnostavampaan kysymykseen: jos "elämäni muuttui" on yhteinen kertomusrakenne eri uskonnoissa, mikä tarkalleen ottaen tekee kristityn kokemuksesta todisteen kristinuskon puolesta eikä vain todisteen siitä, että uskonnollinen sitoutuminen voi muuttaa ihmisen elämää?

        Jälkimmäinen väite on paljon vaatimattomampi ja sitä voidaan tutkia ilman, että ensin päätetään, onko Jeesus, Allah tai jokin muu uskonnollinen tulkinta metafyysisesti oikeassa.



        Koska keskenään ristiriitaisten uskontojen seuraajat raportoivat rakenteeltaan samankaltaisia parantumisia, kääntymisiä, hengellisiä kokemuksia ja elämänmuutoksia, näiden ilmiöiden pelkkä esiintyminen ei riitä osoittamaan, että juuri yhden uskonnon teologinen tulkinta on oikea. Kokemus voi olla aito, paraneminen voi olla todellinen ja elämä voi todella muuttua, mutta näistä tapahtumista tehty metafyysinen tulkinta tarvitsee erillisen perustelun.

        Ollessani vielä kristitty aloin kyseenalaistaa väitteen, jonka mukaan aidot hengelliset heräämiset ja yliluonnolliset kokemukset olisivat yksinomaan oman tradition piirissä esiintyviä ilmiöitä. Ajatus “vain meillä” ei osoittautunut minulle itsestään selväksi, vaan herätti epistemologisen levottomuuden, joka ei jättänyt rauhaan. Mikäli kokemukset todella toimisivat todisteena teologisesta ainutlaatuisuudesta, niiden tulisi ilmetä tavalla, joka erottaa yhden tradition muista. Tätä oletusta aloin systemaattisesti tarkastella.

        Jo varhaisessa vaiheessa kävi ilmeiseksi, että rakenteellisesti samanlaisia kokemuksia esiintyy myös muissa kristinuskon lahkoissa, usein keskenään ristiriitaisista opillisista lähtökohdista huolimatta. Tämä havainto heikensi oletusta kokemuksen doktrinaalisesta yksiselitteisyydestä, mutta ei vielä ratkaissut kysymystä. Kun tarkastelua laajennettiin kristillisen kontekstin ulkopuolelle, ilmeni nopeasti, että täysin vastaavanlaisia kokemuskertomuksia esiintyy myös muissa maailmanuskonnoissa. Kokemusten fenomenologinen rakenne pysyi samana, vaikka teologinen tulkinta vaihtui. Jumalan nimi muuttui, mutta kokemuksen muoto säilyi.
        Tätä taustaa vasten kiinnostukseni kohdistui myös historiallisesti dokumentoituihin herätysliikkeisiin ja niin sanottuun horrossaarnaamiseen. Erityisesti suomalaisessa kontekstissa esimerkiksi Helena Konttilan kaltaiset tapaukset osoittautuivat erikoisiksi.Näissä ilmiöissä yhdistyvät voimakas affektiivinen kokemus, muuttunut tajunnantila ja yhteisön tarjoama tulkintakehys, joka määrittää kokemuksen hengelliseksi ja jumalalliseksi. Olennaista on, että samankaltaisia ilmiöitä on dokumentoitu laajasti eri kulttuurisissa ja uskonnollisissa ympäristöissä, mikä viittaa ilmiön yleisinhimilliseen eikä traditionaalisesti ainutlaatuiseen luonteeseen.

        Näiden havaintojen valossa alkoi käydä yhä selvemmäksi, että uskonnolliset kokemukset eivät sellaisenaan tue eksklusiivisia totuusväitteitä. Päinvastoin ne näyttäytyvät ilmiöinä, jotka paljastavat toistuvia rakenteita inhimillisessä tietoisuudessa ja sosiaalisessa merkityksenmuodostuksessa. Kokemus itsessään on subjektille todellinen ja usein elämää muokkaava, mutta sen teologinen tulkinta on sidoksissa niihin käsitteellisiin ja kulttuurisiin resursseihin, jotka ovat käytettävissä kokemuksen jäsentämiseksi. Näin ollen kokemusten universaali esiintyminen ei vahvista yksittäistä teologista järjestelmää, vaan pikemminkin problematisoi yrityksen käyttää kokemusta epistemisenä todisteena uskonnollisesta yksinoikeudesta.


        Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.



        Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.


      • Anonyymi00089
        Anonyymi00088 kirjoitti:

        Ollessani vielä kristitty aloin kyseenalaistaa väitteen, jonka mukaan aidot hengelliset heräämiset ja yliluonnolliset kokemukset olisivat yksinomaan oman tradition piirissä esiintyviä ilmiöitä. Ajatus “vain meillä” ei osoittautunut minulle itsestään selväksi, vaan herätti epistemologisen levottomuuden, joka ei jättänyt rauhaan. Mikäli kokemukset todella toimisivat todisteena teologisesta ainutlaatuisuudesta, niiden tulisi ilmetä tavalla, joka erottaa yhden tradition muista. Tätä oletusta aloin systemaattisesti tarkastella.

        Jo varhaisessa vaiheessa kävi ilmeiseksi, että rakenteellisesti samanlaisia kokemuksia esiintyy myös muissa kristinuskon lahkoissa, usein keskenään ristiriitaisista opillisista lähtökohdista huolimatta. Tämä havainto heikensi oletusta kokemuksen doktrinaalisesta yksiselitteisyydestä, mutta ei vielä ratkaissut kysymystä. Kun tarkastelua laajennettiin kristillisen kontekstin ulkopuolelle, ilmeni nopeasti, että täysin vastaavanlaisia kokemuskertomuksia esiintyy myös muissa maailmanuskonnoissa. Kokemusten fenomenologinen rakenne pysyi samana, vaikka teologinen tulkinta vaihtui. Jumalan nimi muuttui, mutta kokemuksen muoto säilyi.
        Tätä taustaa vasten kiinnostukseni kohdistui myös historiallisesti dokumentoituihin herätysliikkeisiin ja niin sanottuun horrossaarnaamiseen. Erityisesti suomalaisessa kontekstissa esimerkiksi Helena Konttilan kaltaiset tapaukset osoittautuivat erikoisiksi.Näissä ilmiöissä yhdistyvät voimakas affektiivinen kokemus, muuttunut tajunnantila ja yhteisön tarjoama tulkintakehys, joka määrittää kokemuksen hengelliseksi ja jumalalliseksi. Olennaista on, että samankaltaisia ilmiöitä on dokumentoitu laajasti eri kulttuurisissa ja uskonnollisissa ympäristöissä, mikä viittaa ilmiön yleisinhimilliseen eikä traditionaalisesti ainutlaatuiseen luonteeseen.

        Näiden havaintojen valossa alkoi käydä yhä selvemmäksi, että uskonnolliset kokemukset eivät sellaisenaan tue eksklusiivisia totuusväitteitä. Päinvastoin ne näyttäytyvät ilmiöinä, jotka paljastavat toistuvia rakenteita inhimillisessä tietoisuudessa ja sosiaalisessa merkityksenmuodostuksessa. Kokemus itsessään on subjektille todellinen ja usein elämää muokkaava, mutta sen teologinen tulkinta on sidoksissa niihin käsitteellisiin ja kulttuurisiin resursseihin, jotka ovat käytettävissä kokemuksen jäsentämiseksi. Näin ollen kokemusten universaali esiintyminen ei vahvista yksittäistä teologista järjestelmää, vaan pikemminkin problematisoi yrityksen käyttää kokemusta epistemisenä todisteena uskonnollisesta yksinoikeudesta.


        Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.



        Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.

        Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

        https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
        William James kokoaa lukuisia eri uskontojen ja aikakausien ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia, kuten:
        voimakasta rauhan tunnetta,
        kokemusta jumalallisesta tai pyhästä läsnäolosta,
        ykseyden tunnetta kaiken kanssa,
        syvää iloa tai rakkautta,
        elämän täydellistä muuttumista (kääntymyskokemus).
        Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia,
        Jamesin johtopäätös on, että vaikka uskontojen tulkinnat näistä kokemuksista vaihtelevat, itse kokemuksissa on paljon yhteisiä piirteitä.
        James käyttää al-Ghazalin kuvausta havainnollistamaan ajatusta, että uskonnollinen tieto voi perustua välittömään kokemukseen, ei pelkästään järkeilyyn. Al-Ghazali kertoo käyneensä läpi syvän hengellisen kriisin: hän alkoi epäillä kaikkea, mitä oli oppinut, kunnes päätyi siihen, että todellinen varmuus syntyy Jumalan antamasta sisäisestä valosta ja kokemuksesta, ei pelkästään loogisista todisteluista. James pitää tätä esimerkkinä mystisestä kokemuksesta.
        Jamesin laajempi ajatuksensa on, että ihmiset eri uskonnoissa raportoivat samantyyppisiä kokemuksia rukouksessa, ihan vastakkaisissa uskonnoissa.
        https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf


      • Anonyymi00090
        Anonyymi00089 kirjoitti:

        Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

        https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
        William James kokoaa lukuisia eri uskontojen ja aikakausien ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia, kuten:
        voimakasta rauhan tunnetta,
        kokemusta jumalallisesta tai pyhästä läsnäolosta,
        ykseyden tunnetta kaiken kanssa,
        syvää iloa tai rakkautta,
        elämän täydellistä muuttumista (kääntymyskokemus).
        Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia,
        Jamesin johtopäätös on, että vaikka uskontojen tulkinnat näistä kokemuksista vaihtelevat, itse kokemuksissa on paljon yhteisiä piirteitä.
        James käyttää al-Ghazalin kuvausta havainnollistamaan ajatusta, että uskonnollinen tieto voi perustua välittömään kokemukseen, ei pelkästään järkeilyyn. Al-Ghazali kertoo käyneensä läpi syvän hengellisen kriisin: hän alkoi epäillä kaikkea, mitä oli oppinut, kunnes päätyi siihen, että todellinen varmuus syntyy Jumalan antamasta sisäisestä valosta ja kokemuksesta, ei pelkästään loogisista todisteluista. James pitää tätä esimerkkinä mystisestä kokemuksesta.
        Jamesin laajempi ajatuksensa on, että ihmiset eri uskonnoissa raportoivat samantyyppisiä kokemuksia rukouksessa, ihan vastakkaisissa uskonnoissa.
        https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf

        https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf


      • Anonyymi00091
        Anonyymi00090 kirjoitti:

        https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
        ****************
        MUTTA:
        Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
        Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

        Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

        ------------------------

        Tämä kauhudramaturgi lisäsi eri viestiketjuihin aina muutaman viestin välein linkkejä ”kadotukseen”; miksi hän ei ota selvää, että on olemassa aivan päinvastaisia kertomuksia, mutta tietysti kaikki päinvastaiset kertomukset ovat (olemattoman) saatanan aikaansaamia, ja vain "oikeat helvetinkertomukset" ovat "totta".


      • Anonyymi00092
        Anonyymi00091 kirjoitti:

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
        ****************
        MUTTA:
        Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
        Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

        Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

        ------------------------

        Tämä kauhudramaturgi lisäsi eri viestiketjuihin aina muutaman viestin välein linkkejä ”kadotukseen”; miksi hän ei ota selvää, että on olemassa aivan päinvastaisia kertomuksia, mutta tietysti kaikki päinvastaiset kertomukset ovat (olemattoman) saatanan aikaansaamia, ja vain "oikeat helvetinkertomukset" ovat "totta".

        Kristuitty pakkokäännyttäjä. Miksi puhut vain siitä, kun joku kääntyy kristinuskoon, mutta et siitä, että suunta on myös päinvastainen – kristinuskosta siirrytään paljon muihin uskontoihin.


      • Anonyymi00093
        Anonyymi00092 kirjoitti:

        Kristuitty pakkokäännyttäjä. Miksi puhut vain siitä, kun joku kääntyy kristinuskoon, mutta et siitä, että suunta on myös päinvastainen – kristinuskosta siirrytään paljon muihin uskontoihin.

        https://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
        Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa | Video Essee |


        https://www.youtube.com/watch?v=TZUupVwc-Uk
        Nainen kuolee näkee profeetta Muhammedin sanoman jumalallisen ilmestyksen kuolemanläheisessä kokemuksessaan


        Tämä mies jätti kristinuskon kokonaan NDE kokemuksen jälkeen.

        https://www.youtube.com/watch?v=Sfzj-xsHzkw&t=30s
        Tämä mies kuolee, paljastaa, että JUMALA ja USKONTO EIVÄT ole sitä, mitä uskot (NDE)


        https://medium.com/excommunications/twelve-reasons-why-millions-are-leaving-christianity-c5e9ab9b8937

        Kaksitoista syytä, miksi miljoonat jättävät kristinuskon

        I’m Glad I Left the Christian Church. But My Parents Still Don’t Know

        https://www.refinery29.com/en-us/2022/09/11104166/leaving-christian-church-religion


      • Anonyymi00094
        Anonyymi00093 kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
        Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa | Video Essee |


        https://www.youtube.com/watch?v=TZUupVwc-Uk
        Nainen kuolee näkee profeetta Muhammedin sanoman jumalallisen ilmestyksen kuolemanläheisessä kokemuksessaan


        Tämä mies jätti kristinuskon kokonaan NDE kokemuksen jälkeen.

        https://www.youtube.com/watch?v=Sfzj-xsHzkw&t=30s
        Tämä mies kuolee, paljastaa, että JUMALA ja USKONTO EIVÄT ole sitä, mitä uskot (NDE)


        https://medium.com/excommunications/twelve-reasons-why-millions-are-leaving-christianity-c5e9ab9b8937

        Kaksitoista syytä, miksi miljoonat jättävät kristinuskon

        I’m Glad I Left the Christian Church. But My Parents Still Don’t Know

        https://www.refinery29.com/en-us/2022/09/11104166/leaving-christian-church-religion

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.



        miksi et ota selvää ihan päinvastaisista kuolemanrajakokemuksista?

        Kuolemanrajakokemuksista (NDE, near-death experiences) kirjoitettaessa herää tärkeä kysymys siitä, miksi kokemuksia tulkitaan toisinaan hyvin yksisuuntaisesti. Jos kokemuksen jälkeen ihminen kääntyy kristinuskon puoleen, tätä voidaan pitää merkittävänä hengellisenä seurauksena ja jopa todisteena kristillisestä maailmankuvasta.

        Mutta mitä tapahtuu silloin, kun vastaava kokemus johtaa ihmisen islamiin tai johonkin muuhun uskonnolliseen näkemykseen? Miksi näitä tapauksia käsitellään usein vähemmän tai ne jäävät kokonaan mainitsematta?

        Tässä on syytä erottaa toisistaan itse kuolemanrajakokemus ja sen myöhempi uskonnollinen tulkinta. Kokemus voi olla henkilölle erittäin todellinen ja merkityksellinen, mutta sen tulkitseminen tietyn uskonnon vahvistukseksi on erillinen kysymys. Jos tutkimuksessa tai kirjallisuudessa nostetaan esiin lähinnä kristinuskoon johtaneita tapauksia, syntyy helposti vaikutelma, että NDE-kokemukset johtaisivat luonnostaan juuri kristinuskoon. Se voi kuitenkin olla valikoivan aineiston tai valikoivan esittämisen seurausta.

        Siksi olisi tärkeää tarkastella myös niitä ihmisiä, joiden kuolemanrajakokemus on muuttanut heidän käsitystään islaminuskosta. Jos joku kertoo kokemuksensa jälkeen löytäneensä islamin, alkaneensa uskoa Koraaniin tai kokeneensa islamin opetukset aiempaa vakuuttavammiksi, tämä on aivan yhtä olennainen osa ilmiön kokonaiskuvaa kuin kristinuskoon kääntyminen. Muuten tutkimuksesta tai keskustelusta puuttuu keskeinen vertailukohta.

        Samalla on huomattava, ettei yhden ihmisen uskonnollinen kääntyminen itsessään todista minkään tietyn uskonnon olevan objektiivisesti totta. Ihmiset tulkitsevat poikkeuksellisia kokemuksia oman kulttuurinsa, kasvatuksensa, aikaisempien uskomustensa ja käsitteistönsä kautta. Tästä syystä samaan tapaan kuvattu kokemus voi saada eri ihmisillä erilaisen uskonnollisen merkityksen.

        Juuri tästä syystä aihetta pitäisi käsitellä avoimesti ja tasapuolisesti. Jos NDE-kokemuksia käytetään perusteluna kristinuskolle, pitäisi samalla kysyä: kuinka moni kokija on päätynyt islamiin, kuinka moni buddhalaisuuteen, kuinka moni johonkin muuhun uskonnolliseen tai ei-uskonnolliseen maailmankuvaan – ja kuinka moni ei ole kokenut tapahtumaa uskonnollisesti lainkaan?

        Ilman tällaista vertailua vaarana on vahvistusharha: huomataan erityisesti ne tapaukset, jotka tukevat omaa ennakkokäsitystä, ja sivuutetaan ne, jotka haastavat sen. Todella analyyttinen tarkastelu ei siis kysy ainoastaan, löytyykö NDE-kokemuksia, joiden seurauksena ihminen kääntyy kristinuskoon. Sen pitäisi kysyä myös, millaisia uskonnollisia seurauksia kokemuksilla kaiken kaikkiaan on ja miksi ne vaihtelevat ihmisestä toiseen.

        Jos keskustelun tavoitteena on ymmärtää kuolemanrajakokemuksia eikä vain käyttää niitä tietyn uskonnon puolesta argumenttina, myös islamiin johtaneet kokemukset on otettava vakavasti mukaan.


      • Anonyymi00095
        Anonyymi00094 kirjoitti:

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.



        miksi et ota selvää ihan päinvastaisista kuolemanrajakokemuksista?

        Kuolemanrajakokemuksista (NDE, near-death experiences) kirjoitettaessa herää tärkeä kysymys siitä, miksi kokemuksia tulkitaan toisinaan hyvin yksisuuntaisesti. Jos kokemuksen jälkeen ihminen kääntyy kristinuskon puoleen, tätä voidaan pitää merkittävänä hengellisenä seurauksena ja jopa todisteena kristillisestä maailmankuvasta.

        Mutta mitä tapahtuu silloin, kun vastaava kokemus johtaa ihmisen islamiin tai johonkin muuhun uskonnolliseen näkemykseen? Miksi näitä tapauksia käsitellään usein vähemmän tai ne jäävät kokonaan mainitsematta?

        Tässä on syytä erottaa toisistaan itse kuolemanrajakokemus ja sen myöhempi uskonnollinen tulkinta. Kokemus voi olla henkilölle erittäin todellinen ja merkityksellinen, mutta sen tulkitseminen tietyn uskonnon vahvistukseksi on erillinen kysymys. Jos tutkimuksessa tai kirjallisuudessa nostetaan esiin lähinnä kristinuskoon johtaneita tapauksia, syntyy helposti vaikutelma, että NDE-kokemukset johtaisivat luonnostaan juuri kristinuskoon. Se voi kuitenkin olla valikoivan aineiston tai valikoivan esittämisen seurausta.

        Siksi olisi tärkeää tarkastella myös niitä ihmisiä, joiden kuolemanrajakokemus on muuttanut heidän käsitystään islaminuskosta. Jos joku kertoo kokemuksensa jälkeen löytäneensä islamin, alkaneensa uskoa Koraaniin tai kokeneensa islamin opetukset aiempaa vakuuttavammiksi, tämä on aivan yhtä olennainen osa ilmiön kokonaiskuvaa kuin kristinuskoon kääntyminen. Muuten tutkimuksesta tai keskustelusta puuttuu keskeinen vertailukohta.

        Samalla on huomattava, ettei yhden ihmisen uskonnollinen kääntyminen itsessään todista minkään tietyn uskonnon olevan objektiivisesti totta. Ihmiset tulkitsevat poikkeuksellisia kokemuksia oman kulttuurinsa, kasvatuksensa, aikaisempien uskomustensa ja käsitteistönsä kautta. Tästä syystä samaan tapaan kuvattu kokemus voi saada eri ihmisillä erilaisen uskonnollisen merkityksen.

        Juuri tästä syystä aihetta pitäisi käsitellä avoimesti ja tasapuolisesti. Jos NDE-kokemuksia käytetään perusteluna kristinuskolle, pitäisi samalla kysyä: kuinka moni kokija on päätynyt islamiin, kuinka moni buddhalaisuuteen, kuinka moni johonkin muuhun uskonnolliseen tai ei-uskonnolliseen maailmankuvaan – ja kuinka moni ei ole kokenut tapahtumaa uskonnollisesti lainkaan?

        Ilman tällaista vertailua vaarana on vahvistusharha: huomataan erityisesti ne tapaukset, jotka tukevat omaa ennakkokäsitystä, ja sivuutetaan ne, jotka haastavat sen. Todella analyyttinen tarkastelu ei siis kysy ainoastaan, löytyykö NDE-kokemuksia, joiden seurauksena ihminen kääntyy kristinuskoon. Sen pitäisi kysyä myös, millaisia uskonnollisia seurauksia kokemuksilla kaiken kaikkiaan on ja miksi ne vaihtelevat ihmisestä toiseen.

        Jos keskustelun tavoitteena on ymmärtää kuolemanrajakokemuksia eikä vain käyttää niitä tietyn uskonnon puolesta argumenttina, myös islamiin johtaneet kokemukset on otettava vakavasti mukaan.

        miksi et ota selvää ihan päinvastaisista kuolemanrajakokemuksista?

        Siksi olisi erityisen tärkeää tarkastella niitä ihmisiä, joiden kuolemanrajakokemus on johtanut islamin löytämiseen tai vahvistanut heidän uskoaan islamiin. Tässä kohtaa kysymys ei ole vain siitä, löytyykö yksittäisiä kertomuksia muslimien kuolemanrajakokemuksista. Paljon olennaisempaa on kysyä, mitä tapahtuu silloin, kun ihminen itse tulkitsee kokemuksensa islamilaisessa viitekehyksessä – ja miksi tällaiset kertomukset jäävät länsimaisessa NDE-keskustelussa helposti vähemmälle huomiolle.


      • Anonyymi00096
        Anonyymi00095 kirjoitti:

        miksi et ota selvää ihan päinvastaisista kuolemanrajakokemuksista?

        Siksi olisi erityisen tärkeää tarkastella niitä ihmisiä, joiden kuolemanrajakokemus on johtanut islamin löytämiseen tai vahvistanut heidän uskoaan islamiin. Tässä kohtaa kysymys ei ole vain siitä, löytyykö yksittäisiä kertomuksia muslimien kuolemanrajakokemuksista. Paljon olennaisempaa on kysyä, mitä tapahtuu silloin, kun ihminen itse tulkitsee kokemuksensa islamilaisessa viitekehyksessä – ja miksi tällaiset kertomukset jäävät länsimaisessa NDE-keskustelussa helposti vähemmälle huomiolle.

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.



        miksi et ota selvää ihan päinvastaisista kuolemanrajakokemuksista?



        Jos kristinuskoon kääntynyt ihminen kertoo, että kuolemanrajakokemus sai hänet uskomaan Jumalaan, kuolemanjälkeiseen elämään tai Jeesukseen, kertomusta voidaan helposti käyttää argumenttina kristinuskon puolesta. Tällöin on kuitenkin esitettävä symmetrinen kysymys: mitä pitäisi päätellä tapauksesta, jossa muslimi kertoo vastaavan kokemuksen vahvistaneen hänen uskoaan Allahiin, tuonpuoleiseen ja islamilaiseen käsitykseen kuolemanjälkeisestä elämästä? Entä jos ihminen, joka ei aikaisemmin ollut uskonnollinen, alkaa kokemuksensa jälkeen etsiä islamia ja päätyy lopulta muslimiksi?



        Jos ensimmäistä tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta jälkimmäinen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.
        Tämä ei tietenkään tarkoita, että islamilaiseen tulkintaan johtava NDE todistaisi islamin olevan totta. Sama pätee kristinuskoon. Yksittäinen kokemus voi olla kokijalle erittäin vakuuttava, mutta kokemuksen vakuuttavuus ja sen metafyysisen tulkinnan totuus ovat kaksi eri kysymystä. Ihminen voi aidosti kokea tavanneensa Jeesuksen, enkelin, kuolleen läheisen, Jumalan tai jonkin sanoinkuvaamattoman läsnäolon. Tämän jälkeen hän joutuu kuitenkin tulkitsemaan, mitä kokemus merkitsee.


      • Anonyymi00097
        Anonyymi00096 kirjoitti:

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.



        miksi et ota selvää ihan päinvastaisista kuolemanrajakokemuksista?



        Jos kristinuskoon kääntynyt ihminen kertoo, että kuolemanrajakokemus sai hänet uskomaan Jumalaan, kuolemanjälkeiseen elämään tai Jeesukseen, kertomusta voidaan helposti käyttää argumenttina kristinuskon puolesta. Tällöin on kuitenkin esitettävä symmetrinen kysymys: mitä pitäisi päätellä tapauksesta, jossa muslimi kertoo vastaavan kokemuksen vahvistaneen hänen uskoaan Allahiin, tuonpuoleiseen ja islamilaiseen käsitykseen kuolemanjälkeisestä elämästä? Entä jos ihminen, joka ei aikaisemmin ollut uskonnollinen, alkaa kokemuksensa jälkeen etsiä islamia ja päätyy lopulta muslimiksi?



        Jos ensimmäistä tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta jälkimmäinen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.
        Tämä ei tietenkään tarkoita, että islamilaiseen tulkintaan johtava NDE todistaisi islamin olevan totta. Sama pätee kristinuskoon. Yksittäinen kokemus voi olla kokijalle erittäin vakuuttava, mutta kokemuksen vakuuttavuus ja sen metafyysisen tulkinnan totuus ovat kaksi eri kysymystä. Ihminen voi aidosti kokea tavanneensa Jeesuksen, enkelin, kuolleen läheisen, Jumalan tai jonkin sanoinkuvaamattoman läsnäolon. Tämän jälkeen hän joutuu kuitenkin tulkitsemaan, mitä kokemus merkitsee.

        Jos ensimmäistä tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta jälkimmäinen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.
        Tämä ei tietenkään tarkoita, että islamilaiseen tulkintaan johtava NDE todistaisi islamin olevan totta. Sama pätee kristinuskoon. Yksittäinen kokemus voi olla kokijalle erittäin vakuuttava, mutta kokemuksen vakuuttavuus ja sen metafyysisen tulkinnan totuus ovat kaksi eri kysymystä. Ihminen voi aidosti kokea tavanneensa Jeesuksen, enkelin, kuolleen läheisen, Jumalan tai jonkin sanoinkuvaamattoman läsnäolon. Tämän jälkeen hän joutuu kuitenkin tulkitsemaan, mitä kokemus merkitsee.


      • Anonyymi00098
        Anonyymi00097 kirjoitti:

        Jos ensimmäistä tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta jälkimmäinen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.
        Tämä ei tietenkään tarkoita, että islamilaiseen tulkintaan johtava NDE todistaisi islamin olevan totta. Sama pätee kristinuskoon. Yksittäinen kokemus voi olla kokijalle erittäin vakuuttava, mutta kokemuksen vakuuttavuus ja sen metafyysisen tulkinnan totuus ovat kaksi eri kysymystä. Ihminen voi aidosti kokea tavanneensa Jeesuksen, enkelin, kuolleen läheisen, Jumalan tai jonkin sanoinkuvaamattoman läsnäolon. Tämän jälkeen hän joutuu kuitenkin tulkitsemaan, mitä kokemus merkitsee.

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

        Jos kristinuskoon kääntymisen tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta islamiin kääntyminen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.


        Siksi kysymys pitäisi muotoilla uudelleen. Ei pitäisi kysyä vain: ”Johtaako kuolemanrajakokemus ihmisen kristinuskoon?” Vaan: ”Miten kuolemanrajakokemus muuttaa ihmisen uskonnollista maailmankuvaa, ja miksi muutos saa eri ihmisillä erilaisia uskonnollisia muotoja?”
        Tällainen kysymyksenasettelu avaa myös paljon kiinnostavamman vertailun. Kristitty saattaa tulkita valon Jeesuksen läsnäoloksi. Muslimi saattaa ymmärtää kokemuksen Allahin läheisyyden, tuonpuoleisuuden tai islamilaisen kuolemanjälkeisen todellisuuden kautta.

        Tämän vuoksi islamiin johtaneet NDE-kokemukset ovat tärkeä vertailukohta myös silloin, kun tutkimuksen tavoitteena on arvioida kristillisiä tulkintoja.

        Jos NDE olisi itsessään yksiselitteinen viesti nimenomaan kristillisestä Jumalasta, pitäisi pystyä selittämään, miksi ihmiset eri uskonnollisissa ympäristöissä kokevat ja tulkitsevat vastaavia ilmiöitä eri tavoin.


      • Anonyymi00099
        Anonyymi00098 kirjoitti:

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

        Jos kristinuskoon kääntymisen tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta islamiin kääntyminen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.


        Siksi kysymys pitäisi muotoilla uudelleen. Ei pitäisi kysyä vain: ”Johtaako kuolemanrajakokemus ihmisen kristinuskoon?” Vaan: ”Miten kuolemanrajakokemus muuttaa ihmisen uskonnollista maailmankuvaa, ja miksi muutos saa eri ihmisillä erilaisia uskonnollisia muotoja?”
        Tällainen kysymyksenasettelu avaa myös paljon kiinnostavamman vertailun. Kristitty saattaa tulkita valon Jeesuksen läsnäoloksi. Muslimi saattaa ymmärtää kokemuksen Allahin läheisyyden, tuonpuoleisuuden tai islamilaisen kuolemanjälkeisen todellisuuden kautta.

        Tämän vuoksi islamiin johtaneet NDE-kokemukset ovat tärkeä vertailukohta myös silloin, kun tutkimuksen tavoitteena on arvioida kristillisiä tulkintoja.

        Jos NDE olisi itsessään yksiselitteinen viesti nimenomaan kristillisestä Jumalasta, pitäisi pystyä selittämään, miksi ihmiset eri uskonnollisissa ympäristöissä kokevat ja tulkitsevat vastaavia ilmiöitä eri tavoin.

        Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

        >Ilm. 22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.>

        Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

        Molemmissa teksteissä on paljon jumalallisen auktoriteetin, totuuden ja ehdottomuuden retoriikkaa – tyyliin tämä on Jumalan sana, kuuntele ja ota vakavasti.
        Eli mahtipontisuus: kyllä, molemmissa löytyy.


      • Anonyymi00100
        Anonyymi00099 kirjoitti:

        Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

        >Ilm. 22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.>

        Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

        Molemmissa teksteissä on paljon jumalallisen auktoriteetin, totuuden ja ehdottomuuden retoriikkaa – tyyliin tämä on Jumalan sana, kuuntele ja ota vakavasti.
        Eli mahtipontisuus: kyllä, molemmissa löytyy.

        Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, siinä on oikeasti kiinnostava vertailukohta.

        1Molemmat eivät vain esitä väitteitä — ne vaativat asemaa

        Molemmissa on ajatus suunnilleen:

        Tämä ei ole vain yhden ihmisen mielipide. Tämän takana on Jumala.

        Se tekee tekstistä retorisesti hyvin voimakkaan. Lukijalle ei tarjota pelkästään ajatusta, jonka voisi ottaa tai jättää, vaan asetetaan totuuden ja ihmisen välinen suhde.

        Koraani tekee tätä usein hyvin suoraan: Jumala puhuu, ihminen kuuntelee. Raamatussa sama auktoriteetti rakentuu eri kirjojen ja lajien kautta — profeettojen puheissa, laeissa, viisauskirjallisuudessa, evankeliumeissa, kirjeissä jne.


      • Anonyymi00101
        Anonyymi00100 kirjoitti:

        Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, siinä on oikeasti kiinnostava vertailukohta.

        1Molemmat eivät vain esitä väitteitä — ne vaativat asemaa

        Molemmissa on ajatus suunnilleen:

        Tämä ei ole vain yhden ihmisen mielipide. Tämän takana on Jumala.

        Se tekee tekstistä retorisesti hyvin voimakkaan. Lukijalle ei tarjota pelkästään ajatusta, jonka voisi ottaa tai jättää, vaan asetetaan totuuden ja ihmisen välinen suhde.

        Koraani tekee tätä usein hyvin suoraan: Jumala puhuu, ihminen kuuntelee. Raamatussa sama auktoriteetti rakentuu eri kirjojen ja lajien kautta — profeettojen puheissa, laeissa, viisauskirjallisuudessa, evankeliumeissa, kirjeissä jne.

        Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, ja juuri siinä on oikeastaan herkullinen ongelma. Molemmat eivät vain esitä jotakin näkemystä muiden näkemysten joukossa, tyyliin: ”Tässä olisi yksi mahdollinen maailmanselitys, katsokaa rauhassa ja valitkaa mieleisenne.” Ei. Molemmilla on huomattavasti kunnianhimoisempi ohjelma: tämän takana on Jumala, tämä on ilmoitus, tämä on totuus. Kiitos, kilpailu on siis käynnissä.

        Molemmat astuvat näyttämölle suunnilleen sillä asenteella, että nyt ei olla keskustelemassa mielipiteistä vaan todellisuuden omistusoikeudesta. Ihminen saa toki ajatella mitä haluaa, mutta harmillisesti todellisuus on jo varattu. Koraani kertoo, mikä on Jumalan sana, Raamattu kertoo Jumalan toiminnasta ja ilmoituksesta, ja lukijan pitäisi sitten jollakin tavalla ratkaista, kumpi puhuu Jumalan äänellä — samalla kun molemmat vakuuttavat, että juuri tässä kohtaa pitäisi kuunnella niitä eikä naapurin kirjaa.


      • Anonyymi00102
        Anonyymi00101 kirjoitti:

        Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, ja juuri siinä on oikeastaan herkullinen ongelma. Molemmat eivät vain esitä jotakin näkemystä muiden näkemysten joukossa, tyyliin: ”Tässä olisi yksi mahdollinen maailmanselitys, katsokaa rauhassa ja valitkaa mieleisenne.” Ei. Molemmilla on huomattavasti kunnianhimoisempi ohjelma: tämän takana on Jumala, tämä on ilmoitus, tämä on totuus. Kiitos, kilpailu on siis käynnissä.

        Molemmat astuvat näyttämölle suunnilleen sillä asenteella, että nyt ei olla keskustelemassa mielipiteistä vaan todellisuuden omistusoikeudesta. Ihminen saa toki ajatella mitä haluaa, mutta harmillisesti todellisuus on jo varattu. Koraani kertoo, mikä on Jumalan sana, Raamattu kertoo Jumalan toiminnasta ja ilmoituksesta, ja lukijan pitäisi sitten jollakin tavalla ratkaista, kumpi puhuu Jumalan äänellä — samalla kun molemmat vakuuttavat, että juuri tässä kohtaa pitäisi kuunnella niitä eikä naapurin kirjaa.

        Ja tässä syntyy pieni filosofinen pulma: jos kaksi tekstiä esittää ristiriitaisia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan ilmoittamaa totuutta, niin totuus ei tietenkään ratkea sillä, että toinen vain sanoo olevansa enemmän totuutta. Se olisi vähän kuin kaksi oikeussalia, joissa molemmat tuomarit huutaisivat toisilleen olevansa se oikea tuomari. Äänenvoimakkuus ei vielä ratkaise toimivallan kysymystä.


        Tilanne muuttuu vielä hauskemmaksi, kun huomataan, että kummankin tekstin sisällä on perusteita luottaa juuri siihen tekstiin. Koraani kertoo omasta ilmoitusluonteestaan, ja Raamattu muodostaa oman pitkän ilmoituksen, historian, profetian ja uskonnollisen tradition kokonaisuutensa. Sitten tullaan ulkopuolelta ja kysytään täysin epäkohteliaasti: ”Hyvä on. Mutta miksi minä uskoisin juuri teitä?”

        Siinä kohtaa molempien valtava itsevarmuus alkaa näyttää hieman huvittavalta. ”Koska tämä on Jumalan sana.” ”Mistä tiedät?” ”Koska Jumala on ilmoittanut sen.” ”Mistä tiedät, että tämä ilmoitus on Jumalalta?” Ja nyt olemme jo mukavasti kehällä, jossa kirja todistaa itsestään ja uskovainen todistaa kirjasta, joka todistaa itsestään.

        Jos siis Koraani sanoo: ”Tämä on totuus”, ja Raamattu sanoo: ”Tämä on totuus”, seuraava kysymys ei oikeastaan ole enää kumpi sanoo sen vakuuttavammin. Se on paljon hankalampi:
        Mitä tarkoittaa totuus silloin, kun kaksi ilmoitukseksi väittävää tekstiä ovat eri mieltä siitä, mitä Jumala on sanonut?


        Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Totuus ei voi olla molempien ristiriitainen väite yhtä aikaa — ellei sitten keksitä kolmatta kirjaa, joka ilmoittaa ratkaisevansa asian ja kertoo tietenkin olevansa se ainoa oikea.


      • Anonyymi00103
        Anonyymi00102 kirjoitti:

        Ja tässä syntyy pieni filosofinen pulma: jos kaksi tekstiä esittää ristiriitaisia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan ilmoittamaa totuutta, niin totuus ei tietenkään ratkea sillä, että toinen vain sanoo olevansa enemmän totuutta. Se olisi vähän kuin kaksi oikeussalia, joissa molemmat tuomarit huutaisivat toisilleen olevansa se oikea tuomari. Äänenvoimakkuus ei vielä ratkaise toimivallan kysymystä.


        Tilanne muuttuu vielä hauskemmaksi, kun huomataan, että kummankin tekstin sisällä on perusteita luottaa juuri siihen tekstiin. Koraani kertoo omasta ilmoitusluonteestaan, ja Raamattu muodostaa oman pitkän ilmoituksen, historian, profetian ja uskonnollisen tradition kokonaisuutensa. Sitten tullaan ulkopuolelta ja kysytään täysin epäkohteliaasti: ”Hyvä on. Mutta miksi minä uskoisin juuri teitä?”

        Siinä kohtaa molempien valtava itsevarmuus alkaa näyttää hieman huvittavalta. ”Koska tämä on Jumalan sana.” ”Mistä tiedät?” ”Koska Jumala on ilmoittanut sen.” ”Mistä tiedät, että tämä ilmoitus on Jumalalta?” Ja nyt olemme jo mukavasti kehällä, jossa kirja todistaa itsestään ja uskovainen todistaa kirjasta, joka todistaa itsestään.

        Jos siis Koraani sanoo: ”Tämä on totuus”, ja Raamattu sanoo: ”Tämä on totuus”, seuraava kysymys ei oikeastaan ole enää kumpi sanoo sen vakuuttavammin. Se on paljon hankalampi:
        Mitä tarkoittaa totuus silloin, kun kaksi ilmoitukseksi väittävää tekstiä ovat eri mieltä siitä, mitä Jumala on sanonut?


        Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Totuus ei voi olla molempien ristiriitainen väite yhtä aikaa — ellei sitten keksitä kolmatta kirjaa, joka ilmoittaa ratkaisevansa asian ja kertoo tietenkin olevansa se ainoa oikea.

        Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Ei siksi, että Koraani tai Raamattu olisivat vailla sisältöä, historiallista merkitystä tai filosofista painoa, vaan siksi, että totuus ei muutu todeksi sillä, että se lausuu itsestään tarpeeksi vakuuttavasti olevansa totuus. Jos kaksi ilmoitusta esittää toisistaan poikkeavia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan sanaa, olemme tilanteessa, jossa molemmat ovat hakeneet itselleen korkeimman mahdollisen auktoriteetin valtakirjan. Jumalan nimissä, tietenkin. Onhan tavallisen mielipiteen kanssa aivan liian helppo elää.
        ”Tämä on Jumalan sana.”
        ”Mistä tiedät?”
        ”Koska Jumala on ilmoittanut sen.”
        ”Mistä tiedät, että Jumala on ilmoittanut sen?”
        ”Koska tämä Jumalan sana kertoo niin.”

        Ja juuri tässä uskonnollinen itsevarmuus muuttuu filosofisesti herkulliseksi. Molemmat voivat katsoa toista ja sanoa: ”Sinä uskot kirjaasi, koska se sanoo olevansa totta.” Sitten he kääntyvät omansa puoleen ja toteavat: ”Minun tapauksessani asia on tietenkin erilainen, koska minun kirjani todella on Jumalan sana.” Aivan. Tuo varmasti selkeytti asian. Molemmat ovat nyt todistaneet olevansa oikeassa — omassa todellisuudessaan.


      • Anonyymi00104
        Anonyymi00103 kirjoitti:

        Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Ei siksi, että Koraani tai Raamattu olisivat vailla sisältöä, historiallista merkitystä tai filosofista painoa, vaan siksi, että totuus ei muutu todeksi sillä, että se lausuu itsestään tarpeeksi vakuuttavasti olevansa totuus. Jos kaksi ilmoitusta esittää toisistaan poikkeavia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan sanaa, olemme tilanteessa, jossa molemmat ovat hakeneet itselleen korkeimman mahdollisen auktoriteetin valtakirjan. Jumalan nimissä, tietenkin. Onhan tavallisen mielipiteen kanssa aivan liian helppo elää.
        ”Tämä on Jumalan sana.”
        ”Mistä tiedät?”
        ”Koska Jumala on ilmoittanut sen.”
        ”Mistä tiedät, että Jumala on ilmoittanut sen?”
        ”Koska tämä Jumalan sana kertoo niin.”

        Ja juuri tässä uskonnollinen itsevarmuus muuttuu filosofisesti herkulliseksi. Molemmat voivat katsoa toista ja sanoa: ”Sinä uskot kirjaasi, koska se sanoo olevansa totta.” Sitten he kääntyvät omansa puoleen ja toteavat: ”Minun tapauksessani asia on tietenkin erilainen, koska minun kirjani todella on Jumalan sana.” Aivan. Tuo varmasti selkeytti asian. Molemmat ovat nyt todistaneet olevansa oikeassa — omassa todellisuudessaan.

        Syntyy eräänlainen teologinen peilisali. Muslimi kysyy kristityltä, miksi tämän pitäisi hyväksyä Raamatun ilmoitus. Kristitty kysyy muslimilta, miksi tämän pitäisi hyväksyä Koraanin ilmoitus. Molemmat esittävät historiallisia, teologisia ja tekstuaalisia perusteita. Mutta aivan pohjalla on kysymys, jota kumpikaan kirja ei voi ratkaista pelkästään vetoamalla itseensä: miksi juuri tämä ilmoitus on Jumalasta?
        Ja tässä on se kohta, jossa ihmisen pitäisi ehkä hetkeksi laskea kirjansa pöydälle.
        Koska jos vastaus lopulta on ”koska kirjani sanoo niin”, olemme palanneet lähtöpisteeseen. Jos vastaus taas on historiallinen tapahtuma, profeetan elämä, tekstin säilyminen, ihme, profetia, filosofinen johdonmukaisuus tai jokin muu peruste, silloin keskustelu muuttuu kiinnostavaksi. Silloin voidaan oikeasti kysyä, mitä näyttöä on, kuinka vahvaa se on ja selittääkö se paremmin toisen vai toisen väitteen.

        >Ilm. 22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.>

        Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

        Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten ratkaisu olisi hämmästyttävän helppo: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja ongelma on valmis. Silloin historian suurin uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu suunnilleen samalla menetelmällä kuin lapsi ratkaisee väittelyn ilmoittamalla: ”Minä voitin.”
        Ja juuri tästä syntyy kaikkein kiusallisin kysymys:
        Jos totuus tarvitsee auktoriteettinsa vakuudeksi vain oman väitteensä, mistä erotamme Jumalan ilmoituksen ihmisen ilmoituksesta, joka vain puhuu Jumalan äänellä?
        Siinä ei enää kysytä, kumpi kirja kuulostaa mahtavammalta.
        Siinä kysytään, millä perusteella ylipäätään tunnistamme totuuden silloin, kun totuus itse väittää puhuvansa meille.
        Ja jos kaksi ääntä sanoo ”minä olen Jumala”, ihmisen todellinen ongelma ei ole enää se, kumpaa ääntä totellaan.
        Vaan se, kuka helvetti puhuu.


      • Anonyymi00105
        Anonyymi00104 kirjoitti:

        Syntyy eräänlainen teologinen peilisali. Muslimi kysyy kristityltä, miksi tämän pitäisi hyväksyä Raamatun ilmoitus. Kristitty kysyy muslimilta, miksi tämän pitäisi hyväksyä Koraanin ilmoitus. Molemmat esittävät historiallisia, teologisia ja tekstuaalisia perusteita. Mutta aivan pohjalla on kysymys, jota kumpikaan kirja ei voi ratkaista pelkästään vetoamalla itseensä: miksi juuri tämä ilmoitus on Jumalasta?
        Ja tässä on se kohta, jossa ihmisen pitäisi ehkä hetkeksi laskea kirjansa pöydälle.
        Koska jos vastaus lopulta on ”koska kirjani sanoo niin”, olemme palanneet lähtöpisteeseen. Jos vastaus taas on historiallinen tapahtuma, profeetan elämä, tekstin säilyminen, ihme, profetia, filosofinen johdonmukaisuus tai jokin muu peruste, silloin keskustelu muuttuu kiinnostavaksi. Silloin voidaan oikeasti kysyä, mitä näyttöä on, kuinka vahvaa se on ja selittääkö se paremmin toisen vai toisen väitteen.

        >Ilm. 22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.>

        Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

        Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten ratkaisu olisi hämmästyttävän helppo: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja ongelma on valmis. Silloin historian suurin uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu suunnilleen samalla menetelmällä kuin lapsi ratkaisee väittelyn ilmoittamalla: ”Minä voitin.”
        Ja juuri tästä syntyy kaikkein kiusallisin kysymys:
        Jos totuus tarvitsee auktoriteettinsa vakuudeksi vain oman väitteensä, mistä erotamme Jumalan ilmoituksen ihmisen ilmoituksesta, joka vain puhuu Jumalan äänellä?
        Siinä ei enää kysytä, kumpi kirja kuulostaa mahtavammalta.
        Siinä kysytään, millä perusteella ylipäätään tunnistamme totuuden silloin, kun totuus itse väittää puhuvansa meille.
        Ja jos kaksi ääntä sanoo ”minä olen Jumala”, ihmisen todellinen ongelma ei ole enää se, kumpaa ääntä totellaan.
        Vaan se, kuka helvetti puhuu.

        Koraani ja Raamattu astuvat näyttämölle kuin kaksi kosmista hallitsijaa, kumpikin pukeutuneena ikuisuuden viittaan ja kumpikin ilmoittamassa olevansa se viimeinen sana, jonka jälkeen ei enää tarvitse keskustella.

        Mahtipontisuudessa ei siis säästellä.
        Toinen ilmoittaa olevansa alku ja loppu. Toinen puhuu Jumalan viimeisenä ilmoituksena. Molemmissa on sama hämmästyttävä retorinen ratkaisu: Jumala sanoo olevansa Jumala.

        Se olisi suorastaan täydellinen todistus — jos väitteen esittäminen itsessään todistaisi väitteen todeksi.

        Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten koko maailmanhistorian vaikein uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu hämmästyttävän halvalla: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja sitten odotetaan ihmiskunnan polvistuvan.


      • Anonyymi00106
        Anonyymi00105 kirjoitti:

        Koraani ja Raamattu astuvat näyttämölle kuin kaksi kosmista hallitsijaa, kumpikin pukeutuneena ikuisuuden viittaan ja kumpikin ilmoittamassa olevansa se viimeinen sana, jonka jälkeen ei enää tarvitse keskustella.

        Mahtipontisuudessa ei siis säästellä.
        Toinen ilmoittaa olevansa alku ja loppu. Toinen puhuu Jumalan viimeisenä ilmoituksena. Molemmissa on sama hämmästyttävä retorinen ratkaisu: Jumala sanoo olevansa Jumala.

        Se olisi suorastaan täydellinen todistus — jos väitteen esittäminen itsessään todistaisi väitteen todeksi.

        Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten koko maailmanhistorian vaikein uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu hämmästyttävän halvalla: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja sitten odotetaan ihmiskunnan polvistuvan.

        Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten koko maailmanhistorian vaikein uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu hämmästyttävän halvalla: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja sitten odotetaan ihmiskunnan polvistuvan.


      • Anonyymi00107
        Anonyymi00106 kirjoitti:

        Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten koko maailmanhistorian vaikein uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu hämmästyttävän halvalla: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja sitten odotetaan ihmiskunnan polvistuvan.

        Mutta miten ihminen voi tietää, kumpi on oikeassa, jos molemmat ilmoittavat olevansa Jumalan sanaa — ja vieläpä väittävät, että juuri heidän ilmoituksensa todistaa itse olevansa oikea?

        Silloin päädymme kehään:

        ”Tämä on Jumalan sana, koska Jumala sanoo sen.”

        ”Mistä tiedät, että Jumala sanoo sen?”

        ”Koska tämä kirja sanoo niin.”

        Ja toinen kirja voi tehdä täsmälleen saman tempun.

        Silloin olemme saavuttaneet hämmästyttävän tilanteen: kaksi jumalallista auktoriteettia todistaa oman jumalallisuutensa omalla auktoriteetillaan.

        Mutta sehän ei vielä kerro, kumpi puhuu totta.

        Jos kaksi ihmistä seisoo torilla ja kumpikin julistaa olevansa maailman laillinen kuningas, ongelma ei ratkea sillä, että he molemmat sanovat olevansa kuninkaita mahdollisimman arvovaltaisella äänensävyllä.

        Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

        https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf


      • Anonyymi00108
        Anonyymi00107 kirjoitti:

        Mutta miten ihminen voi tietää, kumpi on oikeassa, jos molemmat ilmoittavat olevansa Jumalan sanaa — ja vieläpä väittävät, että juuri heidän ilmoituksensa todistaa itse olevansa oikea?

        Silloin päädymme kehään:

        ”Tämä on Jumalan sana, koska Jumala sanoo sen.”

        ”Mistä tiedät, että Jumala sanoo sen?”

        ”Koska tämä kirja sanoo niin.”

        Ja toinen kirja voi tehdä täsmälleen saman tempun.

        Silloin olemme saavuttaneet hämmästyttävän tilanteen: kaksi jumalallista auktoriteettia todistaa oman jumalallisuutensa omalla auktoriteetillaan.

        Mutta sehän ei vielä kerro, kumpi puhuu totta.

        Jos kaksi ihmistä seisoo torilla ja kumpikin julistaa olevansa maailman laillinen kuningas, ongelma ei ratkea sillä, että he molemmat sanovat olevansa kuninkaita mahdollisimman arvovaltaisella äänensävyllä.

        Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

        https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf

        Jos kaksi ihmistä seisoo torilla ja kumpikin julistaa olevansa maailman laillinen kuningas, ongelma ei ratkea sillä, että he molemmat sanovat olevansa kuninkaita mahdollisimman arvovaltaisella äänensävyllä.

        Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)


      • Anonyymi00109
        Anonyymi00108 kirjoitti:

        Jos kaksi ihmistä seisoo torilla ja kumpikin julistaa olevansa maailman laillinen kuningas, ongelma ei ratkea sillä, että he molemmat sanovat olevansa kuninkaita mahdollisimman arvovaltaisella äänensävyllä.

        Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

        Ja tässä argumentissa on yksi todella vahva kohta, jota kannattaa terävöittää. William James ei todista, että kaikki uskonnot ovat tosia, eikä edes sitä, että uskonnolliset kokemukset ovat sama asia. Hänen havaintonsa on paljon kiinnostavampi: ihmiset hyvin erilaisissa uskonnollisissa viitekehyksissä raportoivat kokemuksia, joilla on huomattavia rakenteellisia yhtäläisyyksiä. Hän nimenomaan keskittyi henkilökohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiin eikä uskonnollisten instituutioiden tai oppijärjestelmien totuuteen.

        Jamesin kirjassa tämä menee vielä pidemmälle. Hän kysyy, löytyykö eri uskontojen ristiriitaisten oppien alta jokin yhteinen ydin. Hänen mukaansa löytyy ainakin kokemus siitä, että ihmisessä tai maailmassa on jokin ongelma ja että yhteys johonkin ”korkeampaan” ratkaisee sen. Samalla hän huomauttaa, että eri uskontojen jumalat ja opit ovat keskenään ristiriidassa.

        Jos kristitty rukoilee ”oikeaa elävää Jumalaa” ja kokee rukouksessa rauhaa, rakkautta, läsnäoloa, johdatusta ja syvää yhteyttä Jumalaan, niin miksi muslimi tai muun uskonnon harjoittaja voi kuvata samankaltaisen kokemuksen — samalla kun hän tulkitsee sen aivan toisen uskonnollisen maailmankuvan kautta?

        William Jamesin klassinen tutkimus The Varieties of Religious Experience on kiinnostava juuri tästä syystä. Hän kerää eri aikakausien ja uskonnollisten perinteiden ihmisten omia kuvauksia ja tarkastelee niiden psykologisia piirteitä. Hän ei lähde siitä, että kristillinen kokemus on automaattisesti tosi ja muut kokemukset automaattisesti vääriä. Hän tarkastelee itse kokemusta: mitä ihmiset kokevat, miten se muuttaa heitä ja millaisia yhteisiä piirteitä kokemuksissa esiintyy.


      • Anonyymi00110
        Anonyymi00109 kirjoitti:

        Ja tässä argumentissa on yksi todella vahva kohta, jota kannattaa terävöittää. William James ei todista, että kaikki uskonnot ovat tosia, eikä edes sitä, että uskonnolliset kokemukset ovat sama asia. Hänen havaintonsa on paljon kiinnostavampi: ihmiset hyvin erilaisissa uskonnollisissa viitekehyksissä raportoivat kokemuksia, joilla on huomattavia rakenteellisia yhtäläisyyksiä. Hän nimenomaan keskittyi henkilökohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiin eikä uskonnollisten instituutioiden tai oppijärjestelmien totuuteen.

        Jamesin kirjassa tämä menee vielä pidemmälle. Hän kysyy, löytyykö eri uskontojen ristiriitaisten oppien alta jokin yhteinen ydin. Hänen mukaansa löytyy ainakin kokemus siitä, että ihmisessä tai maailmassa on jokin ongelma ja että yhteys johonkin ”korkeampaan” ratkaisee sen. Samalla hän huomauttaa, että eri uskontojen jumalat ja opit ovat keskenään ristiriidassa.

        Jos kristitty rukoilee ”oikeaa elävää Jumalaa” ja kokee rukouksessa rauhaa, rakkautta, läsnäoloa, johdatusta ja syvää yhteyttä Jumalaan, niin miksi muslimi tai muun uskonnon harjoittaja voi kuvata samankaltaisen kokemuksen — samalla kun hän tulkitsee sen aivan toisen uskonnollisen maailmankuvan kautta?

        William Jamesin klassinen tutkimus The Varieties of Religious Experience on kiinnostava juuri tästä syystä. Hän kerää eri aikakausien ja uskonnollisten perinteiden ihmisten omia kuvauksia ja tarkastelee niiden psykologisia piirteitä. Hän ei lähde siitä, että kristillinen kokemus on automaattisesti tosi ja muut kokemukset automaattisesti vääriä. Hän tarkastelee itse kokemusta: mitä ihmiset kokevat, miten se muuttaa heitä ja millaisia yhteisiä piirteitä kokemuksissa esiintyy.

        Jos kristityn kokemus Jumalan läsnäolosta todistaa hänen mielestään kristinuskon olevan totta, miksi muslimin kokemus Allahin läsnäolosta ei todista samalla logiikalla islamia todeksi?
        Jos vastaus kuuluu:
        ”Koska minun kokemukseni on Pyhästä Hengestä, mutta hänen kokemuksensa on Saatanasta”,
        niin silloin on kysyttävä:
        Mistä tiedät sen?
        Jos vastaus taas on:
        ”Raamattu kertoo, että Pyhä Henki on oikea ja muut henget ovat vääriä”,
        olemme jälleen samassa kehässä:
        Raamattu on totta, koska Raamattu kertoo olevansa Jumalan sana — ja Raamattu kertoo muiden kokemusten olevan vääriä, koska Raamattu on Jumalan sana.
        Sehän ei vielä ratkaise mitään sellaiselle ihmiselle, joka ei ole jo hyväksynyt Raamatun jumalallista auktoriteettia.
        Ja tässä kohtaa ”Saatana selittää kaiken” alkaa näyttää hieman epäilyttävältä jokerikortilta.
        Kristitty kokee Jumalan - Jumala.
        Muslimi kokee Jumalan - Saatana.


        Kristitty kokee rukouksessa rauhaa - todiste Jumalasta.
        Muslimi kokee rukouksessa rauhaa - eksytys.
        Mutta millä riippumattomalla perusteella nämä luokitellaan näin?

        ”Minä tunsin Jumalan.”
        - siis Jumala oli paikalla.
        ”Jumala oli paikalla.”
        - siis Raamatun Jumala oli paikalla.
        ”Raamatun Jumala oli paikalla.”
        - siis kristinusko on totta.

        Mutta

        Ja jos muslimi voi tehdä täsmälleen saman päättelyketjun omasta kokemuksestaan käsin, kokemuksen olemassaolo ei yksin ratkaise näiden uskontojen välistä kiistaa.

        Silloin ”Saatana” voi toimia ainoastaan selityksenä kristityn omassa maailmankuvassa:
        ”Kristillinen kokemus tulee Jumalasta; ristiriitainen kokemus tulee Saatanasta.”

        Mutta ulkopuoliselle tämä ei vielä ole todistus. Se on hypoteesi, joka itse tarvitsee perustelun.
        Ja tässä syntyy todella hankala kehä:
        Mistä tiedät, että kristillinen kokemus tulee Jumalasta?
        ”Koska Raamattu sanoo niin.”
        Mistä tiedät, että Raamattu kertoo totuuden?
        ”Koska Jumala on sen ilmoittanut.”
        Mistä tiedät, että kyseessä oli Jumala eikä jokin muu lähde?
        ”Koska koin Jumalan.”
        Mistä tiedät, että kokemuksesi oli Jumala?
        ”Koska Raamattu sanoo, että se oli Jumala.”

        Ja olemme jälleen lähtöpisteessä.
        Siksi kaikkein vaikein kysymys ei ole:
        ”Voiko Saatana antaa uskonnollisia kokemuksia?”
        Vaan:
        ”Millä perusteella tunnistan Jumalan kokemuksesta, jos jokaisen kilpailevan uskonnon kannattaja voi vedota omaan kokemukseensa aivan samalla tavalla?”
        Ja jos vastaus on lopulta vain:
        ”Minä tiedän, että minun kokemukseni oli Jumalasta, koska se tuntui Jumalalta — ja tiedän, että sinun kokemuksesi ei ollut Jumalasta, koska se ei vastaa minun ilmoitustani,”
        silloin emme ole vielä löytäneet menetelmää totuuden tunnistamiseksi.
        Olemme löytäneet menetelmän, jolla oma uskonnollinen kokemuksemme julistetaan oikeaksi ja muiden kokemukset vääriksi.
        Ja se on juuri se ongelma, joka pitäisi ensin ratkaista.


      • Anonyymi00111
        Anonyymi00110 kirjoitti:

        Jos kristityn kokemus Jumalan läsnäolosta todistaa hänen mielestään kristinuskon olevan totta, miksi muslimin kokemus Allahin läsnäolosta ei todista samalla logiikalla islamia todeksi?
        Jos vastaus kuuluu:
        ”Koska minun kokemukseni on Pyhästä Hengestä, mutta hänen kokemuksensa on Saatanasta”,
        niin silloin on kysyttävä:
        Mistä tiedät sen?
        Jos vastaus taas on:
        ”Raamattu kertoo, että Pyhä Henki on oikea ja muut henget ovat vääriä”,
        olemme jälleen samassa kehässä:
        Raamattu on totta, koska Raamattu kertoo olevansa Jumalan sana — ja Raamattu kertoo muiden kokemusten olevan vääriä, koska Raamattu on Jumalan sana.
        Sehän ei vielä ratkaise mitään sellaiselle ihmiselle, joka ei ole jo hyväksynyt Raamatun jumalallista auktoriteettia.
        Ja tässä kohtaa ”Saatana selittää kaiken” alkaa näyttää hieman epäilyttävältä jokerikortilta.
        Kristitty kokee Jumalan - Jumala.
        Muslimi kokee Jumalan - Saatana.


        Kristitty kokee rukouksessa rauhaa - todiste Jumalasta.
        Muslimi kokee rukouksessa rauhaa - eksytys.
        Mutta millä riippumattomalla perusteella nämä luokitellaan näin?

        ”Minä tunsin Jumalan.”
        - siis Jumala oli paikalla.
        ”Jumala oli paikalla.”
        - siis Raamatun Jumala oli paikalla.
        ”Raamatun Jumala oli paikalla.”
        - siis kristinusko on totta.

        Mutta

        Ja jos muslimi voi tehdä täsmälleen saman päättelyketjun omasta kokemuksestaan käsin, kokemuksen olemassaolo ei yksin ratkaise näiden uskontojen välistä kiistaa.

        Silloin ”Saatana” voi toimia ainoastaan selityksenä kristityn omassa maailmankuvassa:
        ”Kristillinen kokemus tulee Jumalasta; ristiriitainen kokemus tulee Saatanasta.”

        Mutta ulkopuoliselle tämä ei vielä ole todistus. Se on hypoteesi, joka itse tarvitsee perustelun.
        Ja tässä syntyy todella hankala kehä:
        Mistä tiedät, että kristillinen kokemus tulee Jumalasta?
        ”Koska Raamattu sanoo niin.”
        Mistä tiedät, että Raamattu kertoo totuuden?
        ”Koska Jumala on sen ilmoittanut.”
        Mistä tiedät, että kyseessä oli Jumala eikä jokin muu lähde?
        ”Koska koin Jumalan.”
        Mistä tiedät, että kokemuksesi oli Jumala?
        ”Koska Raamattu sanoo, että se oli Jumala.”

        Ja olemme jälleen lähtöpisteessä.
        Siksi kaikkein vaikein kysymys ei ole:
        ”Voiko Saatana antaa uskonnollisia kokemuksia?”
        Vaan:
        ”Millä perusteella tunnistan Jumalan kokemuksesta, jos jokaisen kilpailevan uskonnon kannattaja voi vedota omaan kokemukseensa aivan samalla tavalla?”
        Ja jos vastaus on lopulta vain:
        ”Minä tiedän, että minun kokemukseni oli Jumalasta, koska se tuntui Jumalalta — ja tiedän, että sinun kokemuksesi ei ollut Jumalasta, koska se ei vastaa minun ilmoitustani,”
        silloin emme ole vielä löytäneet menetelmää totuuden tunnistamiseksi.
        Olemme löytäneet menetelmän, jolla oma uskonnollinen kokemuksemme julistetaan oikeaksi ja muiden kokemukset vääriksi.
        Ja se on juuri se ongelma, joka pitäisi ensin ratkaista.

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.



        Tuossa aineistossa on oikeastaan kolme eri väitettä, jotka kannattaa pitää erillään. Kun ne erotetaan, argumentista tulee paljon vahvempi eikä vastapuoli pääse yhtä helposti sivuraiteelle.
        ”Jeesus sanoo, että sinä joudut kadotukseen” ei ole todiste siitä, että näin tapahtuu
        Jos kauhudramaturgi kirjoittaa:
        ”Sinut on tutkittu. Menet kadotukseen. Terveisin Jumalan sana, allekirjoitus: Jeesus Kristus.”
        hän ei ole vielä esittänyt todistetta. Hän on esittänyt tuomion.
        Ja erityisen ongelmallista on se, että ihminen ottaa itselleen oikeuden ilmoittaa toisen henkilön lopullisen kohtalon ikään kuin hänellä olisi suora pääsy Jumalan tuomioistuimeen.
        Vielä olennaisempaa on kuitenkin tämä:
        Jos hän vetoaa Raamattuun todistaakseen, että sinä joudut kadotukseen, hänen täytyy ensin perustella, miksi juuri Raamattu on tässä asiassa luotettava jumalallinen auktoriteetti.
        Muuten argumentti on:
        Raamattu sanoo - siksi se on totta - koska Raamattu sanoo niin.
        Ja sama ongelma koskee Koraania, Mormonin kirjaa tai mitä tahansa muuta tekstiä, joka esitetään jumalallisena ilmoituksena.


      • Anonyymi00113

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.


        Kuolemanrajakokemuksissa on juuri se ongelma, jonka nostin esiin

        Niissä on sekä toistuvia yhteisiä piirteitä että kulttuurisesti vaihtelevaa uskonnollista sisältöä ja tulkintaa.
        Eräässä systemaattisessa katsauksessa käytiin läpi vuosien 1980–2022 tapausraportteja, tapaussarjoja ja laadullisia tutkimuksia. Lopulliseen tarkasteluun päätyi 54 tutkimusta ja yhteensä 465 kokemusta. Katsauksessa kuvattiin sekä yhteisiä piirteitä että kulttuurisia eroja: esimerkiksi ruumiista irtautumisen kokemuksia ja muita toistuvia kokemusrakenteita, mutta uskonnollisten hahmojen ja kokemusten tulkinnoissa oli eroja. Länsimaisissa aineistoissa esiintyi kristilliseen ympäristöön liittyviä hahmoja, thaimaalaisissa aineistoissa erilaisia buddhalaisia kulttuurisia piirteitä ja shiialaisissa aineistoissa shiialaisia uskonnollisia hahmoja jne.
        Ja tämä tekee argumentista kiinnostavan:
        Jos kristitty kerää ainoastaan kristillisiä helvettikertomuksia ja sanoo niiden todistavan kristillisen helvetin, hänen pitäisi samalla käsitellä myös ristiriitainen aineisto.
        Muuten kyseessä on valikoiva todistusaineiston käyttö.

        ”Kaikki muut kokemukset ovat Saatanasta” ei ratkaise ongelmaa
        Tämä on mielestäni kaikkein terävin kohta.
        Oletetaan hetkeksi kristityn hyväksi, että Saatana todella on olemassa.
        Sekään ei vielä ratkaise kysymystä.
        Kristitty sanoo:
        ”Tämä henkilö näki Jeesuksen - Jumala.”
        Toinen henkilö:
        ”Näin Allahin - Jumala.”
        Ja kristitty vastaa:
        ”Ei. Teidän kokemuksenne olivat Saatanasta.”

        Hyvä. Mutta mistä hän tietää sen?
        Tämä on se kysymys, jota ei voi ohittaa.
        Jos vastaus on:
        ”Koska Raamattu kertoo, että muut ovat eksytystä.”
        niin kysymme jälleen:
        Miksi hyväksymme juuri Raamatun auktoriteetin tässä kiistassa?
        Jos vastaus on:
        ”Koska Raamattu on Jumalan sana.”
        kysymme:
        Mistä tiedät, että Raamattu on Jumalan sana?
        Jos vastaus taas on:
        ”Koska Jumala todisti sen minulle kokemuksessani.”
        olemme palanneet alkuperäiseen ongelmaan.

        Tässä syntyy lähes täydellinen kehä
        Kristillinen kokemus - Jumala.
        Islamilainen kokemus - Saatana.
        Buddhalainen kokemus – Saatana.
        Jne.
        Mutta kysymys kuuluu:
        Mikä riippumaton kriteeri tekee ensimmäisestä Jumalan kokemuksen ja kolmesta jälkimmäisestä Saatanan kokemuksen?
        Jos sellaista kriteeriä ei pystytä antamaan, ”Saatana” ei tässä toimi varsinaisena todistuksena.
        Se toimii selityksenä, joka on rakennettu etukäteen oman uskonnon sisälle.
        Ja tästä seuraa vielä pahempi ongelma.
        Jos teoria selittää kaiken, se ei välttämättä selitä mitään.
        kristitty kokee jotakin ristiriitaista - Saatana yritti eksyttää
        • kristitty kokee jotakin kristinuskoa vahvistavaa → Pyhä Henki
        niin kysymys kuuluu:
        Mikä havainto voisi osoittaa tämän luokittelun vääräksi?
        Jos vastaus on:
        ”Ei mikään.”
        silloin kyseessä ei ole kovin hyvä empiirinen erotusmenetelmä. Se on maailmankatsomus, joka pystyy jälkikäteen sijoittamaan lähes minkä tahansa mahdollisen kokemuksen valmiiksi määrättyyn lokeroon.


      • Anonyymi00114
        Anonyymi00113 kirjoitti:

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.


        Kuolemanrajakokemuksissa on juuri se ongelma, jonka nostin esiin

        Niissä on sekä toistuvia yhteisiä piirteitä että kulttuurisesti vaihtelevaa uskonnollista sisältöä ja tulkintaa.
        Eräässä systemaattisessa katsauksessa käytiin läpi vuosien 1980–2022 tapausraportteja, tapaussarjoja ja laadullisia tutkimuksia. Lopulliseen tarkasteluun päätyi 54 tutkimusta ja yhteensä 465 kokemusta. Katsauksessa kuvattiin sekä yhteisiä piirteitä että kulttuurisia eroja: esimerkiksi ruumiista irtautumisen kokemuksia ja muita toistuvia kokemusrakenteita, mutta uskonnollisten hahmojen ja kokemusten tulkinnoissa oli eroja. Länsimaisissa aineistoissa esiintyi kristilliseen ympäristöön liittyviä hahmoja, thaimaalaisissa aineistoissa erilaisia buddhalaisia kulttuurisia piirteitä ja shiialaisissa aineistoissa shiialaisia uskonnollisia hahmoja jne.
        Ja tämä tekee argumentista kiinnostavan:
        Jos kristitty kerää ainoastaan kristillisiä helvettikertomuksia ja sanoo niiden todistavan kristillisen helvetin, hänen pitäisi samalla käsitellä myös ristiriitainen aineisto.
        Muuten kyseessä on valikoiva todistusaineiston käyttö.

        ”Kaikki muut kokemukset ovat Saatanasta” ei ratkaise ongelmaa
        Tämä on mielestäni kaikkein terävin kohta.
        Oletetaan hetkeksi kristityn hyväksi, että Saatana todella on olemassa.
        Sekään ei vielä ratkaise kysymystä.
        Kristitty sanoo:
        ”Tämä henkilö näki Jeesuksen - Jumala.”
        Toinen henkilö:
        ”Näin Allahin - Jumala.”
        Ja kristitty vastaa:
        ”Ei. Teidän kokemuksenne olivat Saatanasta.”

        Hyvä. Mutta mistä hän tietää sen?
        Tämä on se kysymys, jota ei voi ohittaa.
        Jos vastaus on:
        ”Koska Raamattu kertoo, että muut ovat eksytystä.”
        niin kysymme jälleen:
        Miksi hyväksymme juuri Raamatun auktoriteetin tässä kiistassa?
        Jos vastaus on:
        ”Koska Raamattu on Jumalan sana.”
        kysymme:
        Mistä tiedät, että Raamattu on Jumalan sana?
        Jos vastaus taas on:
        ”Koska Jumala todisti sen minulle kokemuksessani.”
        olemme palanneet alkuperäiseen ongelmaan.

        Tässä syntyy lähes täydellinen kehä
        Kristillinen kokemus - Jumala.
        Islamilainen kokemus - Saatana.
        Buddhalainen kokemus – Saatana.
        Jne.
        Mutta kysymys kuuluu:
        Mikä riippumaton kriteeri tekee ensimmäisestä Jumalan kokemuksen ja kolmesta jälkimmäisestä Saatanan kokemuksen?
        Jos sellaista kriteeriä ei pystytä antamaan, ”Saatana” ei tässä toimi varsinaisena todistuksena.
        Se toimii selityksenä, joka on rakennettu etukäteen oman uskonnon sisälle.
        Ja tästä seuraa vielä pahempi ongelma.
        Jos teoria selittää kaiken, se ei välttämättä selitä mitään.
        kristitty kokee jotakin ristiriitaista - Saatana yritti eksyttää
        • kristitty kokee jotakin kristinuskoa vahvistavaa → Pyhä Henki
        niin kysymys kuuluu:
        Mikä havainto voisi osoittaa tämän luokittelun vääräksi?
        Jos vastaus on:
        ”Ei mikään.”
        silloin kyseessä ei ole kovin hyvä empiirinen erotusmenetelmä. Se on maailmankatsomus, joka pystyy jälkikäteen sijoittamaan lähes minkä tahansa mahdollisen kokemuksen valmiiksi määrättyyn lokeroon.

        Ja tässä William James osuu todella kiinnostavaan kohtaan
        Jamesin The Varieties of Religious Experience ei ole todistus siitä, että kaikki uskonnot ovat tosia. Hänen tutkimuskohteensa on yksilön uskonnollinen kokemus: mitä ihmiset kokevat suhteessaan siihen, minkä he ymmärtävät jumalalliseksi. Hän käsittelee muun muassa kääntymystä, mystiikkaa, rukousta, uskonnollista tunnetta ja kokemusten seurauksia.
        Ja James tekee vielä yhden tärkeän havainnon: ihmiset eivät koskaan kohtaa kokemuksia täysin ilman tulkintakehystä. Kokemus saa käsitteellisen ja uskonnollisen ”asun” sen mukaan, millaisessa maailmankuvassa ihminen elää. James kirjoittaa nimenomaan siitä, kuinka uskonnollinen kokemus synnyttää erilaisia myyttejä, dogmeja ja teologisia tulkintoja ja kuinka eri perinteet sitten arvostelevat toistensa tulkintoja.
        Tämä ei todista, ettei Jumalaa olisi.
        Se tekee jotakin paljon vaatimattomampaa mutta filosofisesti erittäin tärkeää:
        Se estää meitä kohtelemasta uskonnollisen kokemuksen olemassaoloa itsessään suorana todistuksena juuri tietyn uskonnon totuudesta.
        Ihminen voi siis todella kokea jotakin valtavaa.
        Hän voi olla täysin vilpitön.
        Kokemus voi muuttaa hänen koko elämänsä.
        Ja silti hänen kokemuksestaan ei automaattisesti seuraa, että hänen kokemukselleen antamansa metafyysinen selitys on oikea.


      • Anonyymi00115
        Anonyymi00114 kirjoitti:

        Ja tässä William James osuu todella kiinnostavaan kohtaan
        Jamesin The Varieties of Religious Experience ei ole todistus siitä, että kaikki uskonnot ovat tosia. Hänen tutkimuskohteensa on yksilön uskonnollinen kokemus: mitä ihmiset kokevat suhteessaan siihen, minkä he ymmärtävät jumalalliseksi. Hän käsittelee muun muassa kääntymystä, mystiikkaa, rukousta, uskonnollista tunnetta ja kokemusten seurauksia.
        Ja James tekee vielä yhden tärkeän havainnon: ihmiset eivät koskaan kohtaa kokemuksia täysin ilman tulkintakehystä. Kokemus saa käsitteellisen ja uskonnollisen ”asun” sen mukaan, millaisessa maailmankuvassa ihminen elää. James kirjoittaa nimenomaan siitä, kuinka uskonnollinen kokemus synnyttää erilaisia myyttejä, dogmeja ja teologisia tulkintoja ja kuinka eri perinteet sitten arvostelevat toistensa tulkintoja.
        Tämä ei todista, ettei Jumalaa olisi.
        Se tekee jotakin paljon vaatimattomampaa mutta filosofisesti erittäin tärkeää:
        Se estää meitä kohtelemasta uskonnollisen kokemuksen olemassaoloa itsessään suorana todistuksena juuri tietyn uskonnon totuudesta.
        Ihminen voi siis todella kokea jotakin valtavaa.
        Hän voi olla täysin vilpitön.
        Kokemus voi muuttaa hänen koko elämänsä.
        Ja silti hänen kokemuksestaan ei automaattisesti seuraa, että hänen kokemukselleen antamansa metafyysinen selitys on oikea.

        Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

        (Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:

        "Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

        Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

        Analogisesti :
        "Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

        Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
        Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.

        -------------------

        Sama ongelma tulee vastaan näissä ”matemaattisissa koodeissa”
        Tässäkin kannattaa olla johdonmukainen.
        Jos joku sanoo:
        ”King James Bible on matemaattisesti todistettu Jumalan kirjoittamaksi.”
        ja perustelee tätä erilaisilla numerokoodeilla, rakenteilla tai kultaisen leikkauksen kaltaisilla havainnoilla, silloin aivan sama vaatimus kuuluu:
        Näytä menetelmä etukäteen.
        Mitä sanoja lasketaan?
        Mikä tekstimuoto?
        Mikä kieli?
        Miten oikeinkirjoituksen erot käsitellään?
        Lasketaanko jakeet, kirjaimet, sanat vai niiden yhdistelmät?
        Miksi juuri tämä lukutapa?
        Oliko hypoteesi määritelty ennen kuin kiinnostava numeerinen kuvio löydettiin?
        Kuinka monta mahdollista numerollista kuviota tutkittiin, ennen kuin yksi ”hämmästyttävä” löydettiin?
        Tämä on ratkaisevaa, koska riittävän monimutkaisesta tekstistä voidaan löytää hämmästyttäviä kuvioita jälkikäteen ilman, että kuvion olemassaolo edellyttää yliluonnollista suunnittelijaa.



        Ja aivan sama standardi pitää soveltaa Koraaniin.
        Jos joku sanoo:
        ”Koraanin numerologia todistaa sen jumalallisen alkuperän.”
        vastauksen ei pitäisi olla:
        ”Ei todista, koska kristinusko on oikeassa.”
        Vaan:
        ”Hyvä. Näytä menetelmä. Katsotaan, tuottaako sama menetelmä myös ennalta määrättyjä, tilastollisesti poikkeuksellisia tuloksia muissa teksteissä. Ja verrataan sitten hypoteeseja samoilla säännöillä.”
        Se olisi oikeasti puolueetonta.


      • Anonyymi00116
        Anonyymi00115 kirjoitti:

        Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

        (Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:

        "Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

        Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

        Analogisesti :
        "Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

        Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
        Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.

        -------------------

        Sama ongelma tulee vastaan näissä ”matemaattisissa koodeissa”
        Tässäkin kannattaa olla johdonmukainen.
        Jos joku sanoo:
        ”King James Bible on matemaattisesti todistettu Jumalan kirjoittamaksi.”
        ja perustelee tätä erilaisilla numerokoodeilla, rakenteilla tai kultaisen leikkauksen kaltaisilla havainnoilla, silloin aivan sama vaatimus kuuluu:
        Näytä menetelmä etukäteen.
        Mitä sanoja lasketaan?
        Mikä tekstimuoto?
        Mikä kieli?
        Miten oikeinkirjoituksen erot käsitellään?
        Lasketaanko jakeet, kirjaimet, sanat vai niiden yhdistelmät?
        Miksi juuri tämä lukutapa?
        Oliko hypoteesi määritelty ennen kuin kiinnostava numeerinen kuvio löydettiin?
        Kuinka monta mahdollista numerollista kuviota tutkittiin, ennen kuin yksi ”hämmästyttävä” löydettiin?
        Tämä on ratkaisevaa, koska riittävän monimutkaisesta tekstistä voidaan löytää hämmästyttäviä kuvioita jälkikäteen ilman, että kuvion olemassaolo edellyttää yliluonnollista suunnittelijaa.



        Ja aivan sama standardi pitää soveltaa Koraaniin.
        Jos joku sanoo:
        ”Koraanin numerologia todistaa sen jumalallisen alkuperän.”
        vastauksen ei pitäisi olla:
        ”Ei todista, koska kristinusko on oikeassa.”
        Vaan:
        ”Hyvä. Näytä menetelmä. Katsotaan, tuottaako sama menetelmä myös ennalta määrättyjä, tilastollisesti poikkeuksellisia tuloksia muissa teksteissä. Ja verrataan sitten hypoteeseja samoilla säännöillä.”
        Se olisi oikeasti puolueetonta.

        Minua ei kiinnosta tässä ensisijaisesti se, onko kristinusko totta tai onko islam jne. totta.

        Minua kiinnostaa, millä menetelmällä totuus voidaan erottaa väärästä ilmoituksesta.


        Jos kristitty käyttää kristillistä ilmoitusta todistaakseen kristillisen ilmoituksen, muslimi käyttää Koraania todistaakseen Koraanin ja molemmat tulkitsevat vastapuolen kokemukset Saatanan aikaansaamiksi, emme ole vielä ratkaisseet uskontojen välistä kiistaa.


        Olemme vain antaneet kummallekin osapuolelle luvan pitää omaa lähtökohtaansa todisteena omasta lähtökohdastaan.
        Sama koskee kuolemanrajakokemuksia.

        Jos kristilliset helvettikokemukset otetaan todisteeksi kristillisestä helvetistä, mutta Allahin, Buddhan tai muiden uskonnollisten hahmojen kokemukset julistetaan automaattisesti Saatanan eksytykseksi, tarvitaan riippumaton peruste, joka oikeuttaa juuri tämän jaon.


        Muuten argumentti on käytännössä:
        ”Minun yliluonnollinen kokemukseni on Jumala, sinun yliluonnollinen kokemuksesi on Saatana.”


        Mutta juuri sitä meidän piti alun perin selvittää.
        Kuka määrittelee, kumpi on kumpi?


        Jos vastaus on lopulta ”Raamattu”, seuraava kysymys on:
        Miksi juuri Raamattu?


        Ja jos vastaus on jälleen ”koska Raamattu on Jumalan sana”, olemme taas lähtöpisteessä.
        Silloin ei ole vielä osoitettu, että Raamattu on Jumalan sana. On vain käytetty

        Raamatun oletettua jumalallisuutta sen oman jumalallisuuden perusteluna.
        Ja tässä kohtaa keskustelun todellinen kysymys ei enää ole:


        ”Kumpi meistä uskoo enemmän?”
        vaan:
        ”Onko meillä olemassa jokin yhteisesti arvioitava tapa ratkaista, kumpi meistä on väärässä?”
        Jos ei ole, silloin huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
        Se lisää vain äänenvoimakkuutta.


      • Anonyymi00117
        Anonyymi00116 kirjoitti:

        Minua ei kiinnosta tässä ensisijaisesti se, onko kristinusko totta tai onko islam jne. totta.

        Minua kiinnostaa, millä menetelmällä totuus voidaan erottaa väärästä ilmoituksesta.


        Jos kristitty käyttää kristillistä ilmoitusta todistaakseen kristillisen ilmoituksen, muslimi käyttää Koraania todistaakseen Koraanin ja molemmat tulkitsevat vastapuolen kokemukset Saatanan aikaansaamiksi, emme ole vielä ratkaisseet uskontojen välistä kiistaa.


        Olemme vain antaneet kummallekin osapuolelle luvan pitää omaa lähtökohtaansa todisteena omasta lähtökohdastaan.
        Sama koskee kuolemanrajakokemuksia.

        Jos kristilliset helvettikokemukset otetaan todisteeksi kristillisestä helvetistä, mutta Allahin, Buddhan tai muiden uskonnollisten hahmojen kokemukset julistetaan automaattisesti Saatanan eksytykseksi, tarvitaan riippumaton peruste, joka oikeuttaa juuri tämän jaon.


        Muuten argumentti on käytännössä:
        ”Minun yliluonnollinen kokemukseni on Jumala, sinun yliluonnollinen kokemuksesi on Saatana.”


        Mutta juuri sitä meidän piti alun perin selvittää.
        Kuka määrittelee, kumpi on kumpi?


        Jos vastaus on lopulta ”Raamattu”, seuraava kysymys on:
        Miksi juuri Raamattu?


        Ja jos vastaus on jälleen ”koska Raamattu on Jumalan sana”, olemme taas lähtöpisteessä.
        Silloin ei ole vielä osoitettu, että Raamattu on Jumalan sana. On vain käytetty

        Raamatun oletettua jumalallisuutta sen oman jumalallisuuden perusteluna.
        Ja tässä kohtaa keskustelun todellinen kysymys ei enää ole:


        ”Kumpi meistä uskoo enemmän?”
        vaan:
        ”Onko meillä olemassa jokin yhteisesti arvioitava tapa ratkaista, kumpi meistä on väärässä?”
        Jos ei ole, silloin huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
        Se lisää vain äänenvoimakkuutta.

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

        ---------------

        Huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
        Se lisää vain äänenvoimakkuutta.


      • Anonyymi00118
        Anonyymi00117 kirjoitti:

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

        ---------------

        Huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
        Se lisää vain äänenvoimakkuutta.

        Huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
        Se lisää vain äänenvoimakkuutta.


      • Anonyymi00119
        Anonyymi00118 kirjoitti:

        Huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
        Se lisää vain äänenvoimakkuutta.

        Silloin huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
        Se lisää vain äänenvoimakkuutta.
        Ja ilmeisesti joissakin uskonnollisissa väittelyissä on syntynyt erikoinen käsitys siitä, että mitä enemmän versaalikirjaimia käytetään, sitä lähemmäksi metafyysistä totuutta päästään.
        JUMALAN SANA!!!
        Ahaa. Nyt todistusaineisto vahvistui.
        KADOTUS!!!
        Erinomaista. Nyt epäselvästä väitteestä tuli ilmeisesti empiirisesti varmennettu.
        JEESUS KRISTUS!!!
        No niin. Nyt argumentti on viimeistelty.
        Mutta todistamisen kannalta tapahtui jotakin kummallista: yhtään uutta perustetta ei ilmestynyt.
        Ei uutta havaintoa.
        Ei riippumatonta näyttöä.
        Ei testiä, jolla väite voitaisiin erottaa vastakkaisesta väitteestä.
        Ei menetelmää, jonka avulla voitaisiin selvittää, kuka todella puhuu Jumalan nimissä.
        Ainoastaan ilmoituksen retorinen äänenvoimakkuus kasvoi.
        Ja kaikkein huvittavinta on, että samaa menetelmää voi käyttää kuka tahansa.

        Muslimi voi kirjoittaa:
        ”ALLAHIN SANA!!! SINÄ JOUTUISIT KADOTUKSEEN!!!”
        Kristitty vastaa:
        ”EI! RAAMATTU ON JUMALAN SANA!!! SINÄ OLET EKSYNYT!!!”
        Toinen lisää kymmenen huutomerkkiä.
        Ensimmäinen lisää kaksikymmentä.
        Kolmas kaivaa esiin vielä yhden ”helvettiin joutunut ateisti” -videon.
        Ja jossain vaiheessa internetin kosminen totuuskomissio näyttää olevan sitä mieltä, että se, joka kirjoitti viimeisen kommentin CAPS LOCK PÄÄLLÄ, voitti metafysiikan.
        Mutta totuus ei toimi näin.
        Huutomerkki ei ole todiste.
        Uhkaus ei ole todiste.
        Itsevarmuus ei ole todiste.
        Se, että kirjoittaja allekirjoittaa tekstinsä ”Jeesus Kristus”, ei tee allekirjoittajasta Jeesusta Kristusta.
        Eikä varsinkaan:
        ”Minut on tutkittu ja sinä menet kadotukseen”
        muutu jumalalliseksi tuomioksi vain siksi, että kirjoittaja päättää käyttää Jumalan nimikirjoitusta.
        Sillä tässä on koko farssin ironinen ydin:
        Jos väite tarvitsee huutamista tullakseen vakuuttavaksi, huutaminen ei korjaa sitä, mikä itse väitteestä puuttuu.
        Ja jos kaksi vastakkaista uskontoa voivat molemmat julistaa täysin samalla varmuudella:
        ”MEIDÄN JUMALAMME ON OIKEA, TEIDÄN JUMALANNE ON VÄÄRÄ, JA TE MENETTE KADOTUKSEEN!”
        niin huutamisen perusteella emme ole lähempänä totuutta.
        Olemme vain saaneet erittäin äänekkään ilmoituksen siitä, että molemmat osapuolet ovat erittäin varmoja itsestään.
        Ja se on tietoa heidän varmuudestaan.
        Se ei vielä ole tietoa heidän totuudestaan.
        Metafyysinen totuus ei muutu todeksi sillä, että sille annetaan isommat kirjaimet.


      • Anonyymi00120
        Anonyymi00119 kirjoitti:

        Silloin huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
        Se lisää vain äänenvoimakkuutta.
        Ja ilmeisesti joissakin uskonnollisissa väittelyissä on syntynyt erikoinen käsitys siitä, että mitä enemmän versaalikirjaimia käytetään, sitä lähemmäksi metafyysistä totuutta päästään.
        JUMALAN SANA!!!
        Ahaa. Nyt todistusaineisto vahvistui.
        KADOTUS!!!
        Erinomaista. Nyt epäselvästä väitteestä tuli ilmeisesti empiirisesti varmennettu.
        JEESUS KRISTUS!!!
        No niin. Nyt argumentti on viimeistelty.
        Mutta todistamisen kannalta tapahtui jotakin kummallista: yhtään uutta perustetta ei ilmestynyt.
        Ei uutta havaintoa.
        Ei riippumatonta näyttöä.
        Ei testiä, jolla väite voitaisiin erottaa vastakkaisesta väitteestä.
        Ei menetelmää, jonka avulla voitaisiin selvittää, kuka todella puhuu Jumalan nimissä.
        Ainoastaan ilmoituksen retorinen äänenvoimakkuus kasvoi.
        Ja kaikkein huvittavinta on, että samaa menetelmää voi käyttää kuka tahansa.

        Muslimi voi kirjoittaa:
        ”ALLAHIN SANA!!! SINÄ JOUTUISIT KADOTUKSEEN!!!”
        Kristitty vastaa:
        ”EI! RAAMATTU ON JUMALAN SANA!!! SINÄ OLET EKSYNYT!!!”
        Toinen lisää kymmenen huutomerkkiä.
        Ensimmäinen lisää kaksikymmentä.
        Kolmas kaivaa esiin vielä yhden ”helvettiin joutunut ateisti” -videon.
        Ja jossain vaiheessa internetin kosminen totuuskomissio näyttää olevan sitä mieltä, että se, joka kirjoitti viimeisen kommentin CAPS LOCK PÄÄLLÄ, voitti metafysiikan.
        Mutta totuus ei toimi näin.
        Huutomerkki ei ole todiste.
        Uhkaus ei ole todiste.
        Itsevarmuus ei ole todiste.
        Se, että kirjoittaja allekirjoittaa tekstinsä ”Jeesus Kristus”, ei tee allekirjoittajasta Jeesusta Kristusta.
        Eikä varsinkaan:
        ”Minut on tutkittu ja sinä menet kadotukseen”
        muutu jumalalliseksi tuomioksi vain siksi, että kirjoittaja päättää käyttää Jumalan nimikirjoitusta.
        Sillä tässä on koko farssin ironinen ydin:
        Jos väite tarvitsee huutamista tullakseen vakuuttavaksi, huutaminen ei korjaa sitä, mikä itse väitteestä puuttuu.
        Ja jos kaksi vastakkaista uskontoa voivat molemmat julistaa täysin samalla varmuudella:
        ”MEIDÄN JUMALAMME ON OIKEA, TEIDÄN JUMALANNE ON VÄÄRÄ, JA TE MENETTE KADOTUKSEEN!”
        niin huutamisen perusteella emme ole lähempänä totuutta.
        Olemme vain saaneet erittäin äänekkään ilmoituksen siitä, että molemmat osapuolet ovat erittäin varmoja itsestään.
        Ja se on tietoa heidän varmuudestaan.
        Se ei vielä ole tietoa heidän totuudestaan.
        Metafyysinen totuus ei muutu todeksi sillä, että sille annetaan isommat kirjaimet.

        Se, että kirjoittaja allekirjoittaa tekstinsä ”Jeesus Kristus”, ei tee allekirjoittajasta Jeesusta Kristusta.
        Eikä varsinkaan:
        ”Minut on tutkittu ja sinä menet kadotukseen”
        muutu jumalalliseksi tuomioksi vain siksi, että kirjoittaja päättää käyttää Jumalan nimikirjoitusta.
        Sillä tässä on koko farssin ironinen ydin:
        Jos väite tarvitsee huutamista tullakseen vakuuttavaksi, huutaminen ei korjaa sitä, mikä itse väitteestä puuttuu.


        Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.


      • Anonyymi00121
        Anonyymi00120 kirjoitti:

        Se, että kirjoittaja allekirjoittaa tekstinsä ”Jeesus Kristus”, ei tee allekirjoittajasta Jeesusta Kristusta.
        Eikä varsinkaan:
        ”Minut on tutkittu ja sinä menet kadotukseen”
        muutu jumalalliseksi tuomioksi vain siksi, että kirjoittaja päättää käyttää Jumalan nimikirjoitusta.
        Sillä tässä on koko farssin ironinen ydin:
        Jos väite tarvitsee huutamista tullakseen vakuuttavaksi, huutaminen ei korjaa sitä, mikä itse väitteestä puuttuu.


        Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

        ------------------

        Jos Jumala todella on tuomari, miksi ihminen on niin innokas varaamaan itselleen hänen tuomarinvasaransa?
        ”Terveisin Jumalan sana. Allekirjoitus: Jeesus Kristus.”
        Se ei tee ihmisestä Jeesusta.
        Eikä ihmisen allekirjoitus muutu Jumalan allekirjoitukseksi vain siksi, että siihen kirjoitetaan Jumalan nimi.


        Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

        ------------------


        Aivan eri asia on julistaa toiselle ihmiselle:
        ”Sinä menet kadotukseen.”
        Se on väite ihmisen lopullisesta hengellisestä kohtalosta. Jos henkilö väittää puhuvansa Jeesuksen tai ”Jumalan sanan” nimissä, hänen pitäisi pystyä perustelemaan paljon muutakin kuin oma varmuutensa.
        Ja tässä on jopa mielenkiintoinen sisäinen ongelma kristillisestä näkökulmasta: Jeesuksen opetuksessa on varoitus toisten tuomitsemisesta, ja Roomalaiskirjeessä Paavali kysyy, miksi ihminen tuomitsee toisen, kun kaikki joutuvat Jumalan tuomioistuimen eteen.

        Mutta millä oikeudella sinä julistat minun lopullisen kohtaloni?
        Sinä voit uskoa, että Raamatun mukaan minun pitäisi joutua kadotukseen. Se on yksi asia.
        Mutta kun kirjoitat:
        ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN.”
        et enää pelkästään kerro, mitä oma uskonnollinen tekstisi opettaa. Sinä annat minulle henkilökohtaisen lopullisen tuomion.
        Ja siinä syntyy hieman koominen ristiriita.
        Vedot Jumalan tuomioistuimeen samalla kun käyttäydyt kuin olisit itse sen puheenjohtaja.
        ”Jumala tulee tuomitsemaan sinut.”
        Hyvä. Se on teologinen väite.
        Mutta:
        ”Minä ilmoitan sinulle nyt, että Jumala tuomitsee sinut näin.”
        Se on jo aivan toinen väite.
        Silloin pitäisi kysyä:
        Mistä sinä tiedät, että sinulla on oikeus antaa juuri tämä tuomio juuri tälle ihmiselle?
        Ja jos vastauksesi on:
        ”Koska Jeesus sanoo niin.”
        seuraava kysymys on edelleen:
        ”Mistä tiedät, että juuri sinun tulkintasi Jeesuksen sanoista koskee minua juuri näin?”
        Jos vastaus on lopulta vain:
        ”Koska minä tiedän, että Raamattu on totta.”
        silloin palataan jälleen samaan ongelmaan: oma vakaumus ei muutu jumalalliseksi valtuutukseksi vain siksi, että siihen liitetään sana Jumala.
        Ja kaikkein ironisinta on tämä:
        Jos Jumala todella on tuomari, miksi ihminen on niin innokas varaamaan itselleen hänen tuomarinvasaransa?
        ”Terveisin Jumalan sana. Allekirjoitus: Jeesus Kristus.”
        Se ei tee ihmisestä Jeesusta.
        Eikä ihmisen allekirjoitus muutu Jumalan allekirjoitukseksi vain siksi, että siihen kirjoitetaan Jumalan nimi.
        Tuomion julistaminen kovemmalla äänellä ei tee tuomarista jumalallista. Se tekee vain julistuksesta kovemman.

        Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.


      • Anonyymi00122
        Anonyymi00121 kirjoitti:

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

        ------------------

        Jos Jumala todella on tuomari, miksi ihminen on niin innokas varaamaan itselleen hänen tuomarinvasaransa?
        ”Terveisin Jumalan sana. Allekirjoitus: Jeesus Kristus.”
        Se ei tee ihmisestä Jeesusta.
        Eikä ihmisen allekirjoitus muutu Jumalan allekirjoitukseksi vain siksi, että siihen kirjoitetaan Jumalan nimi.


        Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

        ------------------


        Aivan eri asia on julistaa toiselle ihmiselle:
        ”Sinä menet kadotukseen.”
        Se on väite ihmisen lopullisesta hengellisestä kohtalosta. Jos henkilö väittää puhuvansa Jeesuksen tai ”Jumalan sanan” nimissä, hänen pitäisi pystyä perustelemaan paljon muutakin kuin oma varmuutensa.
        Ja tässä on jopa mielenkiintoinen sisäinen ongelma kristillisestä näkökulmasta: Jeesuksen opetuksessa on varoitus toisten tuomitsemisesta, ja Roomalaiskirjeessä Paavali kysyy, miksi ihminen tuomitsee toisen, kun kaikki joutuvat Jumalan tuomioistuimen eteen.

        Mutta millä oikeudella sinä julistat minun lopullisen kohtaloni?
        Sinä voit uskoa, että Raamatun mukaan minun pitäisi joutua kadotukseen. Se on yksi asia.
        Mutta kun kirjoitat:
        ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN.”
        et enää pelkästään kerro, mitä oma uskonnollinen tekstisi opettaa. Sinä annat minulle henkilökohtaisen lopullisen tuomion.
        Ja siinä syntyy hieman koominen ristiriita.
        Vedot Jumalan tuomioistuimeen samalla kun käyttäydyt kuin olisit itse sen puheenjohtaja.
        ”Jumala tulee tuomitsemaan sinut.”
        Hyvä. Se on teologinen väite.
        Mutta:
        ”Minä ilmoitan sinulle nyt, että Jumala tuomitsee sinut näin.”
        Se on jo aivan toinen väite.
        Silloin pitäisi kysyä:
        Mistä sinä tiedät, että sinulla on oikeus antaa juuri tämä tuomio juuri tälle ihmiselle?
        Ja jos vastauksesi on:
        ”Koska Jeesus sanoo niin.”
        seuraava kysymys on edelleen:
        ”Mistä tiedät, että juuri sinun tulkintasi Jeesuksen sanoista koskee minua juuri näin?”
        Jos vastaus on lopulta vain:
        ”Koska minä tiedän, että Raamattu on totta.”
        silloin palataan jälleen samaan ongelmaan: oma vakaumus ei muutu jumalalliseksi valtuutukseksi vain siksi, että siihen liitetään sana Jumala.
        Ja kaikkein ironisinta on tämä:
        Jos Jumala todella on tuomari, miksi ihminen on niin innokas varaamaan itselleen hänen tuomarinvasaransa?
        ”Terveisin Jumalan sana. Allekirjoitus: Jeesus Kristus.”
        Se ei tee ihmisestä Jeesusta.
        Eikä ihmisen allekirjoitus muutu Jumalan allekirjoitukseksi vain siksi, että siihen kirjoitetaan Jumalan nimi.
        Tuomion julistaminen kovemmalla äänellä ei tee tuomarista jumalallista. Se tekee vain julistuksesta kovemman.

        Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.

        Tuossa on juuri se ironinen ydin. Jos ihminen julistaa toiselle ihmiselle lopullisen tuomion ikään kuin hän itse tietäisi Jumalan lopullisen päätöksen, hän ottaa itselleen aseman, joka kuuluu hänen oman teologiansa mukaan Jumalalle.

        Eikö tässä ihminen ylennä itsensä Jumalan yläpuolelle?
        Hän ei enää sano:
        ”Minun uskoni mukaan Raamattu opettaa, että tällainen ihminen joutuu kadotukseen.”
        Vaan hän sanoo:
        ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN.”
        Siinä tapahtuu melkoinen vallanvaihto.
        Jumala on muka korkein tuomari — mutta ihminen ottaa tuomarin nuijan käteensä ja ilmoittaa toiselle tämän lopullisen ikuisen kohtalon.
        Hän ei enää puhu Jumalasta.
        Hän puhuu Jumalan puolesta.
        Vieläpä täydellä varmuudella.
        Ja sitten hän allekirjoittaa:
        ”TERVEISIN JUMALAN SANA. JEESUS KRISTUS.”
        Anteeksi vain, mutta tässä alkaa olla jo melkoinen teologinen roolileikki.
        Ihminen julistaa tuomion.
        Ihminen määrittelee syyllisen.
        Ihminen ilmoittaa rangaistuksen.
        Ja lopuksi ihminen allekirjoittaa Jumalan nimellä.
        Missä vaiheessa ihminen ehti ottaa Jumalan tuomarinistuimen itselleen?
        Jos Jumala todella on lopullinen tuomari, niin silloin ihmisellä pitäisi olla ainakin sen verran nöyryyttä, ettei hän teeskentele olevansa Jumala.
        Hän voi sanoa:
        ”Minä uskon, että olet väärässä.”
        Hän voi sanoa:
        ”Minun tulkintani mukaan Raamattu opettaa tästä näin.”
        Hän voi jopa sanoa:
        ”Pidän tätä vakavana asiana.”
        Mutta:
        ”Minä tiedän, että sinä menet kadotukseen.”
        on jo aivan eri tason väite.
        Siinä ihminen ei enää ainoastaan tulkitse uskontoaan.
        Hän ottaa itselleen pääsyn Jumalan lopulliseen tuomioon ja ilmoittaa sen toiselle ihmiselle.
        Ja siinä on melkoinen paradoksi:
        Ihminen väittää puolustavansa Jumalan suvereniteettia samalla kun hän ottaa Jumalan tuomarinistuimen itselleen.
        Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että hän yrittää nöyryyttää toista ihmistä Jumalan edessä — samalla kun korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle tietämään täsmälleen, minkä tuomion Jumala tulee antamaan.


      • Anonyymi00123
        Anonyymi00122 kirjoitti:

        Tuossa on juuri se ironinen ydin. Jos ihminen julistaa toiselle ihmiselle lopullisen tuomion ikään kuin hän itse tietäisi Jumalan lopullisen päätöksen, hän ottaa itselleen aseman, joka kuuluu hänen oman teologiansa mukaan Jumalalle.

        Eikö tässä ihminen ylennä itsensä Jumalan yläpuolelle?
        Hän ei enää sano:
        ”Minun uskoni mukaan Raamattu opettaa, että tällainen ihminen joutuu kadotukseen.”
        Vaan hän sanoo:
        ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN.”
        Siinä tapahtuu melkoinen vallanvaihto.
        Jumala on muka korkein tuomari — mutta ihminen ottaa tuomarin nuijan käteensä ja ilmoittaa toiselle tämän lopullisen ikuisen kohtalon.
        Hän ei enää puhu Jumalasta.
        Hän puhuu Jumalan puolesta.
        Vieläpä täydellä varmuudella.
        Ja sitten hän allekirjoittaa:
        ”TERVEISIN JUMALAN SANA. JEESUS KRISTUS.”
        Anteeksi vain, mutta tässä alkaa olla jo melkoinen teologinen roolileikki.
        Ihminen julistaa tuomion.
        Ihminen määrittelee syyllisen.
        Ihminen ilmoittaa rangaistuksen.
        Ja lopuksi ihminen allekirjoittaa Jumalan nimellä.
        Missä vaiheessa ihminen ehti ottaa Jumalan tuomarinistuimen itselleen?
        Jos Jumala todella on lopullinen tuomari, niin silloin ihmisellä pitäisi olla ainakin sen verran nöyryyttä, ettei hän teeskentele olevansa Jumala.
        Hän voi sanoa:
        ”Minä uskon, että olet väärässä.”
        Hän voi sanoa:
        ”Minun tulkintani mukaan Raamattu opettaa tästä näin.”
        Hän voi jopa sanoa:
        ”Pidän tätä vakavana asiana.”
        Mutta:
        ”Minä tiedän, että sinä menet kadotukseen.”
        on jo aivan eri tason väite.
        Siinä ihminen ei enää ainoastaan tulkitse uskontoaan.
        Hän ottaa itselleen pääsyn Jumalan lopulliseen tuomioon ja ilmoittaa sen toiselle ihmiselle.
        Ja siinä on melkoinen paradoksi:
        Ihminen väittää puolustavansa Jumalan suvereniteettia samalla kun hän ottaa Jumalan tuomarinistuimen itselleen.
        Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että hän yrittää nöyryyttää toista ihmistä Jumalan edessä — samalla kun korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle tietämään täsmälleen, minkä tuomion Jumala tulee antamaan.

        ”Minä tiedän, että sinä menet kadotukseen.”
        on jo aivan eri tason väite.
        Siinä ihminen ei enää ainoastaan tulkitse uskontoaan.
        Hän ottaa itselleen pääsyn Jumalan lopulliseen tuomioon ja ilmoittaa sen toiselle ihmiselle.
        Ja siinä on melkoinen paradoksi:
        Ihminen väittää puolustavansa Jumalan suvereniteettia samalla kun hän ottaa Jumalan tuomarinistuimen itselleen.
        Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että hän yrittää nöyryyttää toista ihmistä Jumalan edessä — samalla kun korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle tietämään täsmälleen, minkä tuomion Jumala tulee antamaan.

        Vielä pidemmälle menee se, että hän ei vain väitä tietävänsä Jeesuksen tuomiota, vaan ilmoittaa itse olevansa Jeesus allekirjoittamalla:
        ”TERVEISIN JUMALAN SANA — ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.”
        Tässä ei enää ole kyse pelkästä toisen ihmisen tuomitsemisesta.
        Kirjoittaja ilmoittaa esiintyvänsä Jeesuksena.
        Hän ottaa itselleen Jumalan auktoriteetin, julistaa toiselle ihmiselle tämän ikuisen kohtalon ja lopuksi allekirjoittaa viestinsä ”Jeesus Kristus”.
        Siinä on jotakin huomattavan ristiriitaista.
        Hän väittää puolustavansa Jumalaa, mutta samalla ottaa Jumalan nimen ja auktoriteetin omaan käyttöönsä.
        Hän väittää, että Jumala on ylin tuomari, mutta samalla hän ilmoittaa itse:
        ”Sinä menet kadotukseen.”
        Ja kun tämä ei vielä riitä, hän lisää allekirjoituksen:
        ”Jeesus Kristus.”
        Eli kuka tässä oikeastaan puhuu?
        Ihminen vai Jeesus?
        Jos puhuja on ihminen, hän ei voi tehdä omasta lausunnostaan Jeesuksen lausuntoa pelkällä allekirjoituksella.
        Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
        Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
        Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
        Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”
        Ja ehkä ironisinta on, että samalla kun toinen ihminen julistetaan ”lihalliseksi ihmiseksi”, kirjoittaja itse ottaa itselleen kaikkein poikkeuksellisimman mahdollisen jumalallisen roolin.
        Hän syyttää toista Jumalan vastustamisesta samalla kun hän itse esiintyy Jumalana.


      • Anonyymi00124
        Anonyymi00123 kirjoitti:

        ”Minä tiedän, että sinä menet kadotukseen.”
        on jo aivan eri tason väite.
        Siinä ihminen ei enää ainoastaan tulkitse uskontoaan.
        Hän ottaa itselleen pääsyn Jumalan lopulliseen tuomioon ja ilmoittaa sen toiselle ihmiselle.
        Ja siinä on melkoinen paradoksi:
        Ihminen väittää puolustavansa Jumalan suvereniteettia samalla kun hän ottaa Jumalan tuomarinistuimen itselleen.
        Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että hän yrittää nöyryyttää toista ihmistä Jumalan edessä — samalla kun korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle tietämään täsmälleen, minkä tuomion Jumala tulee antamaan.

        Vielä pidemmälle menee se, että hän ei vain väitä tietävänsä Jeesuksen tuomiota, vaan ilmoittaa itse olevansa Jeesus allekirjoittamalla:
        ”TERVEISIN JUMALAN SANA — ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.”
        Tässä ei enää ole kyse pelkästä toisen ihmisen tuomitsemisesta.
        Kirjoittaja ilmoittaa esiintyvänsä Jeesuksena.
        Hän ottaa itselleen Jumalan auktoriteetin, julistaa toiselle ihmiselle tämän ikuisen kohtalon ja lopuksi allekirjoittaa viestinsä ”Jeesus Kristus”.
        Siinä on jotakin huomattavan ristiriitaista.
        Hän väittää puolustavansa Jumalaa, mutta samalla ottaa Jumalan nimen ja auktoriteetin omaan käyttöönsä.
        Hän väittää, että Jumala on ylin tuomari, mutta samalla hän ilmoittaa itse:
        ”Sinä menet kadotukseen.”
        Ja kun tämä ei vielä riitä, hän lisää allekirjoituksen:
        ”Jeesus Kristus.”
        Eli kuka tässä oikeastaan puhuu?
        Ihminen vai Jeesus?
        Jos puhuja on ihminen, hän ei voi tehdä omasta lausunnostaan Jeesuksen lausuntoa pelkällä allekirjoituksella.
        Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
        Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
        Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
        Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”
        Ja ehkä ironisinta on, että samalla kun toinen ihminen julistetaan ”lihalliseksi ihmiseksi”, kirjoittaja itse ottaa itselleen kaikkein poikkeuksellisimman mahdollisen jumalallisen roolin.
        Hän syyttää toista Jumalan vastustamisesta samalla kun hän itse esiintyy Jumalana.

        Ja kun tämä ei vielä riitä, hän lisää allekirjoituksen:
        ”Jeesus Kristus.”
        Eli kuka tässä oikeastaan puhuu?
        Ihminen vai Jeesus?
        Jos puhuja on ihminen, hän ei voi tehdä omasta lausunnostaan Jeesuksen lausuntoa pelkällä allekirjoituksella.
        Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
        Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
        Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
        Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

        ------------------
        Ja kun tämä ei vielä riitä, hän lisää allekirjoituksen:
        ”Jeesus Kristus.”
        Eli kuka tässä oikeastaan puhuu?
        Ihminen vai Jeesus?
        Jos puhuja on ihminen, hän ei voi tehdä omasta lausunnostaan Jeesuksen lausuntoa pelkällä allekirjoituksella.
        Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
        Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
        Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
        Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”


      • Anonyymi00125
        Anonyymi00124 kirjoitti:

        Ja kun tämä ei vielä riitä, hän lisää allekirjoituksen:
        ”Jeesus Kristus.”
        Eli kuka tässä oikeastaan puhuu?
        Ihminen vai Jeesus?
        Jos puhuja on ihminen, hän ei voi tehdä omasta lausunnostaan Jeesuksen lausuntoa pelkällä allekirjoituksella.
        Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
        Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
        Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
        Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”

        HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

        Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

        Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

        ------------------
        Ja kun tämä ei vielä riitä, hän lisää allekirjoituksen:
        ”Jeesus Kristus.”
        Eli kuka tässä oikeastaan puhuu?
        Ihminen vai Jeesus?
        Jos puhuja on ihminen, hän ei voi tehdä omasta lausunnostaan Jeesuksen lausuntoa pelkällä allekirjoituksella.
        Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
        Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
        Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
        Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”

        Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
        Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
        Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
        Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

        ------------------


        Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?


      • Anonyymi00126
        Anonyymi00125 kirjoitti:

        Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
        Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
        Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
        Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”

        TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

        ------------------


        Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?

        Eli olet nyt siis Jeesus Kristus itse?

        Onnittelut ylennyksestä. Aika vaikuttava urakehitys: keskustelupalstan kirjoittajasta suoraan Jumalan Pojaksi ja viimeisen tuomion julistajaksi.

        Mutta jos et oikeasti väitä olevasi Jeesus, silloin herää vielä yksinkertaisempi kysymys:

        Millä oikeudella allekirjoitat omat sanasi Jeesuksen nimellä?

        ”Minä uskon, että Jeesus opettaa näin” on yksi asia.

        ”Terveisin Jumalan sana — Jeesus Kristus” on aivan toinen.

        Jälkimmäisessä ihminen ei enää vain siteeraa Jeesusta. Hän esiintyy Jeesuksena.

        Ja silloin kannattaa ehkä pysähtyä hetkeksi miettimään, kuka tässä oikein korottaa itsensä kenen yläpuolelle.


      • Anonyymi00127
        Anonyymi00126 kirjoitti:

        Eli olet nyt siis Jeesus Kristus itse?

        Onnittelut ylennyksestä. Aika vaikuttava urakehitys: keskustelupalstan kirjoittajasta suoraan Jumalan Pojaksi ja viimeisen tuomion julistajaksi.

        Mutta jos et oikeasti väitä olevasi Jeesus, silloin herää vielä yksinkertaisempi kysymys:

        Millä oikeudella allekirjoitat omat sanasi Jeesuksen nimellä?

        ”Minä uskon, että Jeesus opettaa näin” on yksi asia.

        ”Terveisin Jumalan sana — Jeesus Kristus” on aivan toinen.

        Jälkimmäisessä ihminen ei enää vain siteeraa Jeesusta. Hän esiintyy Jeesuksena.

        Ja silloin kannattaa ehkä pysähtyä hetkeksi miettimään, kuka tässä oikein korottaa itsensä kenen yläpuolelle.

        Mutta jos et oikeasti väitä olevasi Jeesus, silloin herää vielä yksinkertaisempi kysymys:

        Millä oikeudella allekirjoitat omat sanasi Jeesuksen nimellä?

        ”Minä uskon, että Jeesus opettaa näin” on yksi asia.

        ”Terveisin Jumalan sana — Jeesus Kristus” on aivan toinen.

        Jälkimmäisessä ihminen ei enää vain siteeraa Jeesusta. Hän esiintyy Jeesuksena.

        Ja silloin kannattaa ehkä pysähtyä hetkeksi miettimään, kuka tässä oikein korottaa itsensä kenen yläpuolelle.


      • Anonyymi00128
        Anonyymi00127 kirjoitti:

        Mutta jos et oikeasti väitä olevasi Jeesus, silloin herää vielä yksinkertaisempi kysymys:

        Millä oikeudella allekirjoitat omat sanasi Jeesuksen nimellä?

        ”Minä uskon, että Jeesus opettaa näin” on yksi asia.

        ”Terveisin Jumalan sana — Jeesus Kristus” on aivan toinen.

        Jälkimmäisessä ihminen ei enää vain siteeraa Jeesusta. Hän esiintyy Jeesuksena.

        Ja silloin kannattaa ehkä pysähtyä hetkeksi miettimään, kuka tässä oikein korottaa itsensä kenen yläpuolelle.

        Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”
        Ja ehkä ironisinta on, että samalla kun toinen ihminen julistetaan ”lihalliseksi ihmiseksi”, kirjoittaja itse ottaa itselleen kaikkein poikkeuksellisimman mahdollisen jumalallisen roolin.
        Hän syyttää toista Jumalan vastustamisesta samalla kun hän itse esiintyy Jumalana.

        ”Fundamentalistinen ajatusmaailma on hyvin kaksijakoinen. Sitä perustellaan ajatusmallilla, jonka mukaan se mikä ei ole Jumalasta, on Saatanasta.”


      • Anonyymi00129
        Anonyymi00128 kirjoitti:

        Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”
        Ja ehkä ironisinta on, että samalla kun toinen ihminen julistetaan ”lihalliseksi ihmiseksi”, kirjoittaja itse ottaa itselleen kaikkein poikkeuksellisimman mahdollisen jumalallisen roolin.
        Hän syyttää toista Jumalan vastustamisesta samalla kun hän itse esiintyy Jumalana.

        ”Fundamentalistinen ajatusmaailma on hyvin kaksijakoinen. Sitä perustellaan ajatusmallilla, jonka mukaan se mikä ei ole Jumalasta, on Saatanasta.”

        https://docendo.fi/kirjat/harhaanjohtajat/

        Harhaanjohtajat käsittelee karuja rikoksia vahvauskoisten maailmassa, jossa Jumalan nimi näyttää pesevän puhtaaksi salatuimmatkin synnit. Teoksen toinen kirjoittaja Terho Miettinen onnistui pitkän prosessin jälkeen pääsemään pois ahtaista helluntailaisympyröistä. Tämä kirja on syntynyt osittain tuon prosessin seurauksena.

        Teoksen tiedot ja tapaukset on kerätty viranomaislähteistä, henkilöhaastatteluista ja omakohtaisista kokemuksista erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa. Kirjassa esitellyt psykologian ilmiöt pätevät muissakin kuin uskonnollisissa massaliikkeissä. Teoksessa pohditaan kiinnostavasti lahkon jälkeistä elämää, itsensä löytämistä ja elämän uudelleen rakentamista.


      • Anonyymi00130
        Anonyymi00129 kirjoitti:

        https://docendo.fi/kirjat/harhaanjohtajat/

        Harhaanjohtajat käsittelee karuja rikoksia vahvauskoisten maailmassa, jossa Jumalan nimi näyttää pesevän puhtaaksi salatuimmatkin synnit. Teoksen toinen kirjoittaja Terho Miettinen onnistui pitkän prosessin jälkeen pääsemään pois ahtaista helluntailaisympyröistä. Tämä kirja on syntynyt osittain tuon prosessin seurauksena.

        Teoksen tiedot ja tapaukset on kerätty viranomaislähteistä, henkilöhaastatteluista ja omakohtaisista kokemuksista erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa. Kirjassa esitellyt psykologian ilmiöt pätevät muissakin kuin uskonnollisissa massaliikkeissä. Teoksessa pohditaan kiinnostavasti lahkon jälkeistä elämää, itsensä löytämistä ja elämän uudelleen rakentamista.

        https://docendo.fi/kirjat/harhaanjohtajat/


      • Anonyymi00131
        Anonyymi00130 kirjoitti:

        https://docendo.fi/kirjat/harhaanjohtajat/

        ”Fundamentalistinen ajatusmaailma on hyvin kaksijakoinen. Sitä perustellaan ajatusmallilla, jonka mukaan se mikä ei ole Jumalasta, on Saatanasta.”


        https://docendo.fi/kirjat/harhaanjohtajat/

        Kirjan ensimmäinen luku kuvaa Suomessa vaikuttaneita ja yhä vaikuttavia hengellisiä yhteisöjä. Esiin nostetaan monia henkilöitä ja liikkeitä: Alma Kartano Pirkko Jalovaara, Markku Koivisto, Tapani Koivuniemi, Leo Meller, Markku Veilo, Patrick Tiainen, David Herzog sekä heihin liittyviä toinen toistaan hurjempia ilmiöitä. Näistä esimerkkinä voisi mainita mm. Koiviston kuolleistaherättämissessiot, Jalovaaran kokoukset, joissa opetetaan lääkkeiden olevan demonisia, Koivuniemen konsernin hurjat työmäärät nälkäpalkalla, Tiaisen kokouksissa tapahtuva lasten marssittaminen kaikkien eteen Jumalan sotureina ja Veilon oppi tatuointien demonisuudesta. Julkisuudesta tutut rikostapaukset saavat kirjassa myös huomiota osakseen.
        https://kirjojenmaa.blogspot.com/2017/04/terho-miettinen-raija-pelli.html

        Kirjan ovat kirjoittaneet Terho Miettinen ja Raija Pelli. Miettisellä on tausta helluntailaisuudessa ja hän on sittemmin kiinnostunut tutkimaan karismaattisia ilmiöitä. Pellimuistetaan Poliisi-TV:n juontajana. Kirjaa varten on kerätty yli kahdeksankymmenen henkilön kertomuksia sekä viranomaislähteitä ja sen kirjoittamiseen kuluin yli kaksi vuotta. Miettinen sai kimmokkeen kirjan kirjoittamiseen todistettuaan vainajan herättämisyritystä.

        Harhaanjohtajat käsittelee uskon varjolla tapahtuvaa hengellistä väkivaltaa, petoksia ja väärinkäytöksiä. Harhaanjohtajissa on samankaltaisia teemoja kuin Ruohon kirjassa, mutta tässä kirjan painopiste on helluntailaisuudessa ja muissa vapaiden suuntien seurakuntien toiminnassa. Erityisesti huomiota kiinnitetän karismaattisiin ilmiöihin. Seurakunnat ovat pieniä, mutta mistään pikku liikehdinnstä ei ole kyse. Muihin uskontotokuntiin kuin evankelisluterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluvien osuus on kaksinkertaistunut vuodesta 1990 lähtien, noin 40 000 jäsenestä yli 80 000 jäseneen.


      • Anonyymi00132
        Anonyymi00131 kirjoitti:

        ”Fundamentalistinen ajatusmaailma on hyvin kaksijakoinen. Sitä perustellaan ajatusmallilla, jonka mukaan se mikä ei ole Jumalasta, on Saatanasta.”


        https://docendo.fi/kirjat/harhaanjohtajat/

        Kirjan ensimmäinen luku kuvaa Suomessa vaikuttaneita ja yhä vaikuttavia hengellisiä yhteisöjä. Esiin nostetaan monia henkilöitä ja liikkeitä: Alma Kartano Pirkko Jalovaara, Markku Koivisto, Tapani Koivuniemi, Leo Meller, Markku Veilo, Patrick Tiainen, David Herzog sekä heihin liittyviä toinen toistaan hurjempia ilmiöitä. Näistä esimerkkinä voisi mainita mm. Koiviston kuolleistaherättämissessiot, Jalovaaran kokoukset, joissa opetetaan lääkkeiden olevan demonisia, Koivuniemen konsernin hurjat työmäärät nälkäpalkalla, Tiaisen kokouksissa tapahtuva lasten marssittaminen kaikkien eteen Jumalan sotureina ja Veilon oppi tatuointien demonisuudesta. Julkisuudesta tutut rikostapaukset saavat kirjassa myös huomiota osakseen.
        https://kirjojenmaa.blogspot.com/2017/04/terho-miettinen-raija-pelli.html

        Kirjan ovat kirjoittaneet Terho Miettinen ja Raija Pelli. Miettisellä on tausta helluntailaisuudessa ja hän on sittemmin kiinnostunut tutkimaan karismaattisia ilmiöitä. Pellimuistetaan Poliisi-TV:n juontajana. Kirjaa varten on kerätty yli kahdeksankymmenen henkilön kertomuksia sekä viranomaislähteitä ja sen kirjoittamiseen kuluin yli kaksi vuotta. Miettinen sai kimmokkeen kirjan kirjoittamiseen todistettuaan vainajan herättämisyritystä.

        Harhaanjohtajat käsittelee uskon varjolla tapahtuvaa hengellistä väkivaltaa, petoksia ja väärinkäytöksiä. Harhaanjohtajissa on samankaltaisia teemoja kuin Ruohon kirjassa, mutta tässä kirjan painopiste on helluntailaisuudessa ja muissa vapaiden suuntien seurakuntien toiminnassa. Erityisesti huomiota kiinnitetän karismaattisiin ilmiöihin. Seurakunnat ovat pieniä, mutta mistään pikku liikehdinnstä ei ole kyse. Muihin uskontotokuntiin kuin evankelisluterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluvien osuus on kaksinkertaistunut vuodesta 1990 lähtien, noin 40 000 jäsenestä yli 80 000 jäseneen.

        Väite ”vain minun uskontoni on oikea, koska se on Jumalasta, ja kaikki muut uskonnot ovat Saatanasta” näyttää ensi silmäyksellä uskonnolliselta väitteeltä, mutta tarkemmin tarkasteltuna siinä on ennen kaikkea epistemologinen ongelma. Väite sisältää jo etukäteen oletuksen siitä, mikä uskonto on oikeassa, ja tämän oletuksen avulla kaikki ristiriitainen aineisto voidaan määritellä vääräksi. Kristityn kokemus, joka sopii kristilliseen maailmankuvaan, voidaan tulkita Jumalan toiminnaksi. Muslimin vastaava kokemus voidaan puolestaan selittää Saatanan petokseksi. Näin oman uskonnon puolesta puhuva aineisto hyväksytään todisteeksi, mutta vastakkainen aineisto menettää todistusarvonsa jo ennen kuin sitä on edes tutkittu.

        Tällainen päättely on ongelmallista juuri siksi, että sama menetelmä voidaan antaa minkä tahansa uskonnon käyttöön. Muslimi voi sanoa, että hänen kokemuksensa Allahista todistaa islamin olevan totta ja kristityn kokemus Jeesuksesta on harhaanjohtava. Kristitty voi puolestaan tehdä täsmälleen päinvastaisen tulkinnan. Jos molemmat hyväksyvät oman kokemuksensa aitouden mutta selittävät vastakkaisen kokemuksen Saatanan, harhan tai jonkin muun pahan voiman aiheuttamaksi, heidän menetelmänsä ei vielä kerro, kumpi on oikeassa. Se ainoastaan suojaa kummankin omaa ennakkopäätelmää.


        Sama ongelma näkyy erityisen selvästi kuolemanrajakokemuksissa. Jos ihminen kertoo nähneensä Jeesuksen, käyneensä helvetissä ja palanneensa kokemuksesta vakuuttuneena kristinuskon totuudesta, kertomusta voidaan käyttää kristillisen maailmankuvan tukena. Mutta silloin on pakko esittää symmetrinen kysymys: mitä tehdään ihmiselle, joka kertoo kuolemanrajakokemuksensa jälkeen kohdanneensa Allahin, profeetta Muhammadin tai jonkin islamilaisessa viitekehyksessä merkityksellisen hengellisen todellisuuden? Entä ihminen, joka kertoo kokemuksen johtaneen hänet pois kristinuskosta? Entä buddhalainen, joka tulkitsee kokemuksensa täysin toisenlaisessa uskonnollisessa kehyksessä? Entä ihminen, joka kokee syvää rauhaa, rakkautta tai yhteyttä mutta ei liitä kokemukseensa mitään uskontoa?


      • Anonyymi00133
        Anonyymi00132 kirjoitti:

        Väite ”vain minun uskontoni on oikea, koska se on Jumalasta, ja kaikki muut uskonnot ovat Saatanasta” näyttää ensi silmäyksellä uskonnolliselta väitteeltä, mutta tarkemmin tarkasteltuna siinä on ennen kaikkea epistemologinen ongelma. Väite sisältää jo etukäteen oletuksen siitä, mikä uskonto on oikeassa, ja tämän oletuksen avulla kaikki ristiriitainen aineisto voidaan määritellä vääräksi. Kristityn kokemus, joka sopii kristilliseen maailmankuvaan, voidaan tulkita Jumalan toiminnaksi. Muslimin vastaava kokemus voidaan puolestaan selittää Saatanan petokseksi. Näin oman uskonnon puolesta puhuva aineisto hyväksytään todisteeksi, mutta vastakkainen aineisto menettää todistusarvonsa jo ennen kuin sitä on edes tutkittu.

        Tällainen päättely on ongelmallista juuri siksi, että sama menetelmä voidaan antaa minkä tahansa uskonnon käyttöön. Muslimi voi sanoa, että hänen kokemuksensa Allahista todistaa islamin olevan totta ja kristityn kokemus Jeesuksesta on harhaanjohtava. Kristitty voi puolestaan tehdä täsmälleen päinvastaisen tulkinnan. Jos molemmat hyväksyvät oman kokemuksensa aitouden mutta selittävät vastakkaisen kokemuksen Saatanan, harhan tai jonkin muun pahan voiman aiheuttamaksi, heidän menetelmänsä ei vielä kerro, kumpi on oikeassa. Se ainoastaan suojaa kummankin omaa ennakkopäätelmää.


        Sama ongelma näkyy erityisen selvästi kuolemanrajakokemuksissa. Jos ihminen kertoo nähneensä Jeesuksen, käyneensä helvetissä ja palanneensa kokemuksesta vakuuttuneena kristinuskon totuudesta, kertomusta voidaan käyttää kristillisen maailmankuvan tukena. Mutta silloin on pakko esittää symmetrinen kysymys: mitä tehdään ihmiselle, joka kertoo kuolemanrajakokemuksensa jälkeen kohdanneensa Allahin, profeetta Muhammadin tai jonkin islamilaisessa viitekehyksessä merkityksellisen hengellisen todellisuuden? Entä ihminen, joka kertoo kokemuksen johtaneen hänet pois kristinuskosta? Entä buddhalainen, joka tulkitsee kokemuksensa täysin toisenlaisessa uskonnollisessa kehyksessä? Entä ihminen, joka kokee syvää rauhaa, rakkautta tai yhteyttä mutta ei liitä kokemukseensa mitään uskontoa?

        Jos ensimmäiset kertomukset hyväksytään todisteiksi ja jälkimmäiset selitetään automaattisesti Saatanan petoksiksi, ei olla enää tekemässä avointa vertailua. Tällöin aineistoa käsitellään eri säännöillä sen mukaan, tukeeko se omaa uskontoa vai haastaa sitä.

        Tässä kohtaa on tärkeää erottaa kokemus ja kokemuksesta tehty tulkinta. Ihminen voi todella kokea jotakin poikkeuksellista. Hän voi todella tuntea rauhaa, nähdä valon, kokea olevansa jonkin tietoisen läsnäolon kanssa tekemisissä, tavata edesmenneen läheisen tai kokea koko elämänsä muuttuneen hetkessä. Kokemuksen aitous henkilön omana kokemuksena ei kuitenkaan vielä ratkaise sitä, mikä kokemuksen metafyysinen selitys on.

        Samoin ihminen voi todella parantua ja kokea, että Jumala paransi hänet. Mutta lause ”Jumala paransi minut” sisältää jo tulkinnan tapahtuman syystä. Jos kristitty sanoo ”Jeesus paransi minut”, muslimi ”Allah paransi minut” ja jonkin muun uskonnon edustaja antaa tapahtumalle oman uskonnollisen selityksensä, pelkkä paranemisen tapahtuminen ei vielä ratkaise, mikä näistä tulkinnoista on oikea.


      • Anonyymi00134
        Anonyymi00133 kirjoitti:

        Jos ensimmäiset kertomukset hyväksytään todisteiksi ja jälkimmäiset selitetään automaattisesti Saatanan petoksiksi, ei olla enää tekemässä avointa vertailua. Tällöin aineistoa käsitellään eri säännöillä sen mukaan, tukeeko se omaa uskontoa vai haastaa sitä.

        Tässä kohtaa on tärkeää erottaa kokemus ja kokemuksesta tehty tulkinta. Ihminen voi todella kokea jotakin poikkeuksellista. Hän voi todella tuntea rauhaa, nähdä valon, kokea olevansa jonkin tietoisen läsnäolon kanssa tekemisissä, tavata edesmenneen läheisen tai kokea koko elämänsä muuttuneen hetkessä. Kokemuksen aitous henkilön omana kokemuksena ei kuitenkaan vielä ratkaise sitä, mikä kokemuksen metafyysinen selitys on.

        Samoin ihminen voi todella parantua ja kokea, että Jumala paransi hänet. Mutta lause ”Jumala paransi minut” sisältää jo tulkinnan tapahtuman syystä. Jos kristitty sanoo ”Jeesus paransi minut”, muslimi ”Allah paransi minut” ja jonkin muun uskonnon edustaja antaa tapahtumalle oman uskonnollisen selityksensä, pelkkä paranemisen tapahtuminen ei vielä ratkaise, mikä näistä tulkinnoista on oikea.

        Sama pätee kääntymiskokemuksiin. Kristitty voi sanoa: ”Olin eksyksissä, löysin Jeesuksen ja elämäni muuttui täydellisesti.” Muslimi voi sanoa: ”Olin eksyksissä, löysin Allahin ja elämäni sai tarkoituksen.” Buddhalainen voi kuvata yhtä voimakasta muutosta aivan toisenlaisella käsitteistöllä. Kokemukset voivat olla ihmisille syvästi todellisia ja seuraukset heidän elämässään valtavia. Mutta juuri siksi niitä pitäisi vertailla kokonaisuutena eikä kerätä ainoastaan niitä kertomuksia, jotka sopivat omaan maailmankuvaan.

        Tämä on myös syy siihen, miksi William Jamesin kaltaisella vertailevalla tutkimuksella on merkitystä. James tarkasteli eri aikakausien ja uskonnollisten traditioiden ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hänen aineistossaan esiintyy monenlaisia uskonnollisia taustoja, mutta kuvauksissa toistuvat esimerkiksi rauha, rakkaus, yhteyden kokemus, pyhän läsnäolo, syvä varmuus ja elämän muuttuminen. Kokemusten tulkinnat vaihtelevat, mutta kokemuksellisissa rakenteissa voidaan havaita myös yhteisiä piirteitä.


      • Anonyymi00135
        Anonyymi00134 kirjoitti:

        Sama pätee kääntymiskokemuksiin. Kristitty voi sanoa: ”Olin eksyksissä, löysin Jeesuksen ja elämäni muuttui täydellisesti.” Muslimi voi sanoa: ”Olin eksyksissä, löysin Allahin ja elämäni sai tarkoituksen.” Buddhalainen voi kuvata yhtä voimakasta muutosta aivan toisenlaisella käsitteistöllä. Kokemukset voivat olla ihmisille syvästi todellisia ja seuraukset heidän elämässään valtavia. Mutta juuri siksi niitä pitäisi vertailla kokonaisuutena eikä kerätä ainoastaan niitä kertomuksia, jotka sopivat omaan maailmankuvaan.

        Tämä on myös syy siihen, miksi William Jamesin kaltaisella vertailevalla tutkimuksella on merkitystä. James tarkasteli eri aikakausien ja uskonnollisten traditioiden ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hänen aineistossaan esiintyy monenlaisia uskonnollisia taustoja, mutta kuvauksissa toistuvat esimerkiksi rauha, rakkaus, yhteyden kokemus, pyhän läsnäolo, syvä varmuus ja elämän muuttuminen. Kokemusten tulkinnat vaihtelevat, mutta kokemuksellisissa rakenteissa voidaan havaita myös yhteisiä piirteitä.

        Tämä ei todista, että kaikki uskonnot olisivat tosia. Mutta se vaikeuttaa huomattavasti väitettä, jonka mukaan yhden uskonnon seuraajien uskonnolliset kokemukset olisivat itsestään selvästi Jumalan todistuksia samalla kun muiden uskontojen vastaavat kokemukset olisivat automaattisesti Saatanan aikaansaannoksia.

        Jos tällainen sääntö hyväksytään, ongelma voidaan nähdä vielä selvemmin matemaattisen vertauksen avulla. Jos oman uskonnon tekstistä löydetty lukusarja julistetaan Jumalan asettamaksi koodiksi, mutta toisen uskonnon tekstistä löytyvä vastaava kuvio kuitataan sattumana tai numerologiana, kyse ei ole enää puolueettomasta menetelmästä. Sama pätee hengellisiin kokemuksiin. Jos oma kokemus on yliluonnollinen kohtaaminen mutta toisen kokemus on demoninen harha, tarvitaan jokin riippumaton peruste sille, miksi ensimmäinen tulkinta on oikea ja toinen väärä.

        Jos tällainen sääntö hyväksytään, ongelma voidaan nähdä vielä selvemmin matemaattisen vertauksen avulla. Jos oman uskonnon tekstistä löydetty lukusarja julistetaan Jumalan asettamaksi koodiksi, mutta toisen uskonnon tekstistä löytyvä vastaava kuvio kuitataan sattumana tai numerologiana, kyse ei ole enää puolueettomasta menetelmästä. Sama pätee hengellisiin kokemuksiin. Jos oma kokemus on yliluonnollinen kohtaaminen mutta toisen kokemus on demoninen harha, tarvitaan jokin riippumaton peruste sille, miksi ensimmäinen tulkinta on oikea ja toinen väärä.

        Muuten päättely muodostuu kehäksi:

        ”Tiedän, että minun uskontoni on oikea, koska Jumala vahvistaa sen.”

        ”Mistä tiedät, että kyseessä on Jumalan vahvistus?”

        ”Koska se vahvistaa minun uskontoani.”

        Tämä ei vielä tuota ulkopuolista perustetta uskonnon totuudelle.

        Vielä ongelmallisemmaksi asian tekee se, jos vastakkaiset kokemukset voidaan aina selittää Saatanalla. Silloin mikään mahdollinen havainto ei kykene osoittamaan teoriaa vääräksi. Jos ihminen kokee Jeesuksen, se todistaa Jeesuksesta. Jos hän kokee Allahin, kyseessä on Saatanan petos. Jos hän kokee Vishnun, jälleen Saatanan petos. Jos hän ei koe mitään, se voidaan selittää hengellisellä sokeudella. Jos hän vaihtaa uskontoa, Saatana on eksyttänyt hänet. Jos hän pysyy kristittynä, Jumala on johdattanut hänet.


      • Anonyymi00136
        Anonyymi00135 kirjoitti:

        Tämä ei todista, että kaikki uskonnot olisivat tosia. Mutta se vaikeuttaa huomattavasti väitettä, jonka mukaan yhden uskonnon seuraajien uskonnolliset kokemukset olisivat itsestään selvästi Jumalan todistuksia samalla kun muiden uskontojen vastaavat kokemukset olisivat automaattisesti Saatanan aikaansaannoksia.

        Jos tällainen sääntö hyväksytään, ongelma voidaan nähdä vielä selvemmin matemaattisen vertauksen avulla. Jos oman uskonnon tekstistä löydetty lukusarja julistetaan Jumalan asettamaksi koodiksi, mutta toisen uskonnon tekstistä löytyvä vastaava kuvio kuitataan sattumana tai numerologiana, kyse ei ole enää puolueettomasta menetelmästä. Sama pätee hengellisiin kokemuksiin. Jos oma kokemus on yliluonnollinen kohtaaminen mutta toisen kokemus on demoninen harha, tarvitaan jokin riippumaton peruste sille, miksi ensimmäinen tulkinta on oikea ja toinen väärä.

        Jos tällainen sääntö hyväksytään, ongelma voidaan nähdä vielä selvemmin matemaattisen vertauksen avulla. Jos oman uskonnon tekstistä löydetty lukusarja julistetaan Jumalan asettamaksi koodiksi, mutta toisen uskonnon tekstistä löytyvä vastaava kuvio kuitataan sattumana tai numerologiana, kyse ei ole enää puolueettomasta menetelmästä. Sama pätee hengellisiin kokemuksiin. Jos oma kokemus on yliluonnollinen kohtaaminen mutta toisen kokemus on demoninen harha, tarvitaan jokin riippumaton peruste sille, miksi ensimmäinen tulkinta on oikea ja toinen väärä.

        Muuten päättely muodostuu kehäksi:

        ”Tiedän, että minun uskontoni on oikea, koska Jumala vahvistaa sen.”

        ”Mistä tiedät, että kyseessä on Jumalan vahvistus?”

        ”Koska se vahvistaa minun uskontoani.”

        Tämä ei vielä tuota ulkopuolista perustetta uskonnon totuudelle.

        Vielä ongelmallisemmaksi asian tekee se, jos vastakkaiset kokemukset voidaan aina selittää Saatanalla. Silloin mikään mahdollinen havainto ei kykene osoittamaan teoriaa vääräksi. Jos ihminen kokee Jeesuksen, se todistaa Jeesuksesta. Jos hän kokee Allahin, kyseessä on Saatanan petos. Jos hän kokee Vishnun, jälleen Saatanan petos. Jos hän ei koe mitään, se voidaan selittää hengellisellä sokeudella. Jos hän vaihtaa uskontoa, Saatana on eksyttänyt hänet. Jos hän pysyy kristittynä, Jumala on johdattanut hänet.

        Tällainen järjestelmä kykenee selittämään kaiken – ja juuri siksi se ei välttämättä selitä mitään erityisen hyvin. Teoria, jota mikään mahdollinen havainto ei voi haastaa, on epistemologisesti hyvin heikko lähtökohta.

        Siksi kiinnostavin kysymys ei lopulta olekaan ”Kumpi meistä uskoo oikeaan Jumalaan?” Paljon olennaisempaa on kysyä: millä perusteella erotat Jumalan toiminnan Saatanan petoksesta, psykologisesta kokemuksesta, kulttuurisesta odotuksesta, muistojen muokkautumisesta, sattumasta tai jälkikäteen tehdystä tulkinnasta? Ja kaikkein tärkeimpänä: oletko valmis käyttämään täsmälleen samaa sääntöä myös silloin, kun tutkimasi aineisto on ristiriidassa oman uskontosi kanssa?

        Jos vastaus on kyllä, silloin ollaan tekemässä todellista epistemologista tutkimusta. Jos vastaus on ei, kyse ei enää ole neutraalista todistamisesta vaan oman johtopäätöksen suojaamisesta.

        Jos vastaus on kyllä, silloin ollaan tekemässä todellista epistemologista tutkimusta. Jos vastaus on ei, kyse ei enää ole neutraalista todistamisesta vaan oman johtopäätöksen suojaamisesta.

        Siksi ”vain minun uskontoni on oikea, kaikki muut ovat Saatanasta” ei vielä ole argumentti. Se on johtopäätös, joka tarvitsee perustelun. Ja juuri tuon perustelun kohdalla pitäisi alkaa varsinainen tutkimus.


      • Anonyymi00137
        Anonyymi00136 kirjoitti:

        Tällainen järjestelmä kykenee selittämään kaiken – ja juuri siksi se ei välttämättä selitä mitään erityisen hyvin. Teoria, jota mikään mahdollinen havainto ei voi haastaa, on epistemologisesti hyvin heikko lähtökohta.

        Siksi kiinnostavin kysymys ei lopulta olekaan ”Kumpi meistä uskoo oikeaan Jumalaan?” Paljon olennaisempaa on kysyä: millä perusteella erotat Jumalan toiminnan Saatanan petoksesta, psykologisesta kokemuksesta, kulttuurisesta odotuksesta, muistojen muokkautumisesta, sattumasta tai jälkikäteen tehdystä tulkinnasta? Ja kaikkein tärkeimpänä: oletko valmis käyttämään täsmälleen samaa sääntöä myös silloin, kun tutkimasi aineisto on ristiriidassa oman uskontosi kanssa?

        Jos vastaus on kyllä, silloin ollaan tekemässä todellista epistemologista tutkimusta. Jos vastaus on ei, kyse ei enää ole neutraalista todistamisesta vaan oman johtopäätöksen suojaamisesta.

        Jos vastaus on kyllä, silloin ollaan tekemässä todellista epistemologista tutkimusta. Jos vastaus on ei, kyse ei enää ole neutraalista todistamisesta vaan oman johtopäätöksen suojaamisesta.

        Siksi ”vain minun uskontoni on oikea, kaikki muut ovat Saatanasta” ei vielä ole argumentti. Se on johtopäätös, joka tarvitsee perustelun. Ja juuri tuon perustelun kohdalla pitäisi alkaa varsinainen tutkimus.

        Erityisen hyödyllisiä käsitteitä ovat esimerkiksi episteeminen symmetria, alimääräytyneisyys, tulkinnallinen alimääräytyneisyys, todistusaineiston selektiivisyys, immunisaatio, ad hoc -selitys, hermeneuttinen kehä, evidenssin diskriminatiivinen voima, vaihtoehtoisten hypoteesien vertailu ja alituisen selittämisen ongelma.

        Kun kaikki vastatodisteet voidaan nimetä Saatanan petokseksi

        Kun ihminen sanoo: ”Vain minun uskontoni on oikea, koska se on Jumalasta, ja kaikki muut uskonnot ovat Saatanasta”, hän ei oikeastaan vielä esitä uskonnollista todistetta. Hän määrittelee todellisuuden tavalla, jossa oman katsomuksen totuus on asetettu lähtökohdaksi ja kaikki siitä poikkeava aineisto on etukäteen sijoitettu virheen, harhan tai pahan voiman kategoriaan. Tällaisessa asetelmassa varsinainen epistemologinen kysymys kuuluu: millainen havainto voisi saada tämän ihmisen muuttamaan kantaansa?


      • Anonyymi00138
        Anonyymi00137 kirjoitti:

        Erityisen hyödyllisiä käsitteitä ovat esimerkiksi episteeminen symmetria, alimääräytyneisyys, tulkinnallinen alimääräytyneisyys, todistusaineiston selektiivisyys, immunisaatio, ad hoc -selitys, hermeneuttinen kehä, evidenssin diskriminatiivinen voima, vaihtoehtoisten hypoteesien vertailu ja alituisen selittämisen ongelma.

        Kun kaikki vastatodisteet voidaan nimetä Saatanan petokseksi

        Kun ihminen sanoo: ”Vain minun uskontoni on oikea, koska se on Jumalasta, ja kaikki muut uskonnot ovat Saatanasta”, hän ei oikeastaan vielä esitä uskonnollista todistetta. Hän määrittelee todellisuuden tavalla, jossa oman katsomuksen totuus on asetettu lähtökohdaksi ja kaikki siitä poikkeava aineisto on etukäteen sijoitettu virheen, harhan tai pahan voiman kategoriaan. Tällaisessa asetelmassa varsinainen epistemologinen kysymys kuuluu: millainen havainto voisi saada tämän ihmisen muuttamaan kantaansa?

        Jos vastaus on ”ei mikään”, ollaan tekemisissä episteemisesti immunisoidun järjestelmän kanssa. Teoria on rakennettu niin, ettei mikään mahdollinen vastatodiste pääse aidosti vaikuttamaan sen asemaan. Oma kokemus voidaan hyväksyä Jumalan toiminnaksi, mutta ristiriitainen kokemus voidaan määritellä Saatanan petokseksi. Oman uskonnon tekstistä löytyvä erikoinen yksityiskohta voidaan nähdä jumalallisena merkkinä, kun taas toisen uskonnon tekstistä löytyvä vastaava yksityiskohta voidaan nimetä sattumaksi, numerologiaksi tai ihmisen tekemäksi tulkinnaksi. Tällöin samaa evidenssin arviointiperiaatetta ei sovelleta symmetrisesti.

        Juuri tässä kohtaa tulee vastaan episteemisen symmetrian vaatimus. Jos jokin havainto on periaatteessa kelvollinen todiste kristinuskon puolesta, pitäisi kysyä, millä perusteella sama havaintotyyppi ei voisi olla todiste islamin, hindulaisuuden tai jonkin muun maailmankatsomuksen puolesta. Jos vastaus riippuu jo siitä, minkä uskonnon oletetaan olevan oikeassa, ollaan hermeneuttisessa kehässä: tulkinta vahvistaa lähtöoletusta ja lähtöoletus puolestaan määrää, miten tulkinta tehdään.


      • Anonyymi00139
        Anonyymi00138 kirjoitti:

        Jos vastaus on ”ei mikään”, ollaan tekemisissä episteemisesti immunisoidun järjestelmän kanssa. Teoria on rakennettu niin, ettei mikään mahdollinen vastatodiste pääse aidosti vaikuttamaan sen asemaan. Oma kokemus voidaan hyväksyä Jumalan toiminnaksi, mutta ristiriitainen kokemus voidaan määritellä Saatanan petokseksi. Oman uskonnon tekstistä löytyvä erikoinen yksityiskohta voidaan nähdä jumalallisena merkkinä, kun taas toisen uskonnon tekstistä löytyvä vastaava yksityiskohta voidaan nimetä sattumaksi, numerologiaksi tai ihmisen tekemäksi tulkinnaksi. Tällöin samaa evidenssin arviointiperiaatetta ei sovelleta symmetrisesti.

        Juuri tässä kohtaa tulee vastaan episteemisen symmetrian vaatimus. Jos jokin havainto on periaatteessa kelvollinen todiste kristinuskon puolesta, pitäisi kysyä, millä perusteella sama havaintotyyppi ei voisi olla todiste islamin, hindulaisuuden tai jonkin muun maailmankatsomuksen puolesta. Jos vastaus riippuu jo siitä, minkä uskonnon oletetaan olevan oikeassa, ollaan hermeneuttisessa kehässä: tulkinta vahvistaa lähtöoletusta ja lähtöoletus puolestaan määrää, miten tulkinta tehdään.

        Kuolemanrajakokemukset tekevät tämän ongelman erityisen näkyväksi. Jos kristitty kertoo nähneensä Jeesuksen, valon, enkelin tai helvetin ja tulkitsee kokemuksen kristinuskon vahvistukseksi, kokemusta voidaan pitää hänelle henkilökohtaisesti erittäin merkittävänä. Mutta sama epistemologinen kysymys on esitettävä toisellekin kokijalle. Jos muslimi kertoo kohdanneensa Allahin tai kokeneensa islamilaisen maailmankuvan vahvistuneen kokemuksensa seurauksena, miksi hänen kokemuksensa pitäisi lähtökohtaisesti luokitella vähemmän informatiiviseksi?

        Vielä olennaisempaa on kysyä, mitä tapahtuu silloin, kun kokemukset ovat keskenään ristiriidassa. Jos yksi ihminen kertoo kohdanneensa Jeesuksen ja toinen kertoo kohdanneensa Allahin, kokemusten pelkkä intensiteetti ei ratkaise niiden metafyysistä alkuperää. Molemmat voivat olla subjektiivisesti äärimmäisen vakuuttavia. Molemmat voivat muuttaa ihmisen koko persoonallista maailmankuvaa. Molemmat voivat tuntua kokijasta varmemmilta kuin mikään tavallinen arkikokemus.


      • Anonyymi00140
        Anonyymi00139 kirjoitti:

        Kuolemanrajakokemukset tekevät tämän ongelman erityisen näkyväksi. Jos kristitty kertoo nähneensä Jeesuksen, valon, enkelin tai helvetin ja tulkitsee kokemuksen kristinuskon vahvistukseksi, kokemusta voidaan pitää hänelle henkilökohtaisesti erittäin merkittävänä. Mutta sama epistemologinen kysymys on esitettävä toisellekin kokijalle. Jos muslimi kertoo kohdanneensa Allahin tai kokeneensa islamilaisen maailmankuvan vahvistuneen kokemuksensa seurauksena, miksi hänen kokemuksensa pitäisi lähtökohtaisesti luokitella vähemmän informatiiviseksi?

        Vielä olennaisempaa on kysyä, mitä tapahtuu silloin, kun kokemukset ovat keskenään ristiriidassa. Jos yksi ihminen kertoo kohdanneensa Jeesuksen ja toinen kertoo kohdanneensa Allahin, kokemusten pelkkä intensiteetti ei ratkaise niiden metafyysistä alkuperää. Molemmat voivat olla subjektiivisesti äärimmäisen vakuuttavia. Molemmat voivat muuttaa ihmisen koko persoonallista maailmankuvaa. Molemmat voivat tuntua kokijasta varmemmilta kuin mikään tavallinen arkikokemus.

        Tästä seuraa tärkeä ero fenomenologisen ja ontologisen kysymyksen välillä. Fenomenologinen kysymys koskee sitä, millaisena kokemus ilmenee kokijalle: mitä hän näkee, tuntee, havaitsee ja miten hänen tietoisuutensa muuttuu. Ontologinen kysymys taas koskee sitä, mikä kokemuksen ulkopuolinen todellisuus sen mahdollisesti aiheuttaa. Näitä ei pitäisi sekoittaa.

        ”Koin Jeesuksen läsnäolon” on kuvaus kokemuksesta.

        ”Jeesus todella oli läsnä” on ontologinen väite.

        ”Jeesus oli läsnä, koska kristinusko on totta” on vielä pidemmälle menevä teologinen tulkinta.


      • Anonyymi00141
        Anonyymi00140 kirjoitti:

        Tästä seuraa tärkeä ero fenomenologisen ja ontologisen kysymyksen välillä. Fenomenologinen kysymys koskee sitä, millaisena kokemus ilmenee kokijalle: mitä hän näkee, tuntee, havaitsee ja miten hänen tietoisuutensa muuttuu. Ontologinen kysymys taas koskee sitä, mikä kokemuksen ulkopuolinen todellisuus sen mahdollisesti aiheuttaa. Näitä ei pitäisi sekoittaa.

        ”Koin Jeesuksen läsnäolon” on kuvaus kokemuksesta.

        ”Jeesus todella oli läsnä” on ontologinen väite.

        ”Jeesus oli läsnä, koska kristinusko on totta” on vielä pidemmälle menevä teologinen tulkinta.

        Nämä kolme lausetta eivät ole epistemisesti samanarvoisia. Ensimmäinen kertoo siitä, mitä henkilölle tapahtui. Toinen esittää väitteen kokemuksen ulkopuolisesta todellisuudesta. Kolmas yhdistää kokemuksen jo valmiiseen metafyysiseen järjestelmään.

        Sama rakenne voidaan kirjoittaa islamilaisesta näkökulmasta. ”Koin Allahin läsnäolon” on kokemuskuvaus. ”Allah todella oli läsnä” on ontologinen tulkinta. ”Kokemus todistaa islamin olevan totta” on vielä laajempi johtopäätös.

        Tässä syntyy niin sanottu evidenssin alimääräytymisen ongelma. Sama havainto voi olla yhteensopiva useamman keskenään ristiriitaisen selityksen kanssa. Kokemus ei siis yksinään määritä, mikä teoria sen parhaiten selittää.

        Tätä voi verrata rikostutkintaan. Jos huoneesta löytyy sormenjälki, sormenjälki on evidenssiä. Mutta sen todistusarvo riippuu siitä, kuinka hyvin se erottaa kilpailevat hypoteesit toisistaan. Jos kyseinen sormenjälki löytyy aivan yhtä hyvin kolmesta mahdollisesta selityksestä, se ei vielä ratkaise, mikä selitys on oikea.

        Sama pätee uskonnollisiin kokemuksiin. Jos Jeesukseen uskova kokee rauhaa rukouksessa, muslimi kokee rauhaa rukouksessa ja hindulainen kokee vastaavaa yhteyttä meditaatiossa, ilmiö voi olla erittäin merkityksellinen, mutta sen diskriminatiivinen evidenssiarvo yhden tietyn uskonnon puolesta jää avoimeksi. Kokemus osoittaa ehkä jotakin ihmisen uskonnollisesta tietoisuudesta, mutta ei vielä ratkaise sitä, mikä metafyysinen järjestelmä on tosi.


      • Anonyymi00142
        Anonyymi00141 kirjoitti:

        Nämä kolme lausetta eivät ole epistemisesti samanarvoisia. Ensimmäinen kertoo siitä, mitä henkilölle tapahtui. Toinen esittää väitteen kokemuksen ulkopuolisesta todellisuudesta. Kolmas yhdistää kokemuksen jo valmiiseen metafyysiseen järjestelmään.

        Sama rakenne voidaan kirjoittaa islamilaisesta näkökulmasta. ”Koin Allahin läsnäolon” on kokemuskuvaus. ”Allah todella oli läsnä” on ontologinen tulkinta. ”Kokemus todistaa islamin olevan totta” on vielä laajempi johtopäätös.

        Tässä syntyy niin sanottu evidenssin alimääräytymisen ongelma. Sama havainto voi olla yhteensopiva useamman keskenään ristiriitaisen selityksen kanssa. Kokemus ei siis yksinään määritä, mikä teoria sen parhaiten selittää.

        Tätä voi verrata rikostutkintaan. Jos huoneesta löytyy sormenjälki, sormenjälki on evidenssiä. Mutta sen todistusarvo riippuu siitä, kuinka hyvin se erottaa kilpailevat hypoteesit toisistaan. Jos kyseinen sormenjälki löytyy aivan yhtä hyvin kolmesta mahdollisesta selityksestä, se ei vielä ratkaise, mikä selitys on oikea.

        Sama pätee uskonnollisiin kokemuksiin. Jos Jeesukseen uskova kokee rauhaa rukouksessa, muslimi kokee rauhaa rukouksessa ja hindulainen kokee vastaavaa yhteyttä meditaatiossa, ilmiö voi olla erittäin merkityksellinen, mutta sen diskriminatiivinen evidenssiarvo yhden tietyn uskonnon puolesta jää avoimeksi. Kokemus osoittaa ehkä jotakin ihmisen uskonnollisesta tietoisuudesta, mutta ei vielä ratkaise sitä, mikä metafyysinen järjestelmä on tosi.

        Tässä onkin yksi koko keskustelun keskeisimmistä eroista: evidenssi voi olla ihmiselle erittäin vakuuttavaa olematta samalla kovin erottelevaa.

        Ihminen voi olla täysin vilpittömästi vakuuttunut kokemuksestaan. Hän ei valehtele. Hän ei välttämättä ole naiivi. Hän ei välttämättä kuvittele tapahtumaa tietoisesti. Hänen kokemuksensa voi olla psykologisesti ja fenomenologisesti erittäin todellinen. Mutta tästä ei seuraa, että kokemuksesta tehty metafyysinen selitys olisi automaattisesti oikea.

        Subjektiivinen varmuus ja objektiivinen todistusarvo ovat eri asioita.

        Tämä ero unohtuu helposti juuri uskonnollisissa kokemuksissa, koska voimakas kokemus tuottaa usein poikkeuksellisen vahvan varmuuden tunteen. Mutta varmuuden psykologinen intensiteetti ei ole sama asia kuin väitteen totuudellisuus. Ihminen voi olla sataprosenttisen varma ja silti väärässä. Tämä ei tee hänen kokemuksestaan valheellista. Se tarkoittaa vain sitä, että varmuuden tunne itsessään ei ole luotettava mittari metafyysiselle totuudelle.

        Sama ongelma koskee kääntymiskokemuksia. Kristitty voi sanoa: ”Jeesus pelasti minut ja elämäni muuttui.” Muslimi voi sanoa: ”Allah johdatti minut islamiin ja elämäni muuttui.” Buddhalainen voi kuvata vapautumista aivan toisenlaisella käsitteistöllä. Ihmiset voivat kuvata kokemustensa jälkeen lähes täydellistä identiteetin uudelleenjärjestymistä: riippuvuudet jäävät, vanhat ihmissuhteet muuttuvat, elämälle löytyy tarkoitus ja ihminen alkaa nähdä itsensä uudessa valossa.

        Tämä on psykologisesti kiinnostavaa riippumatta siitä, mikä metafyysinen selitys on oikea.

        Mutta jos kristitty käyttää tällaista kokemusta todisteena kristinuskon totuudesta, hänen pitäisi selittää, miksi vastaavanlainen islamilainen kääntymyskokemus ei anna vastaavaa evidenssiä islamin puolesta. Jos hän vastaa, että islamilainen kokemus on Saatanan aiheuttama, hän ei ole vielä osoittanut tätä. Hän on ainoastaan lisännyt järjestelmään uuden selityshypoteesin, joka tekee vastakkaisen evidenssin vaarattomaksi.


      • Anonyymi00143
        Anonyymi00142 kirjoitti:

        Tässä onkin yksi koko keskustelun keskeisimmistä eroista: evidenssi voi olla ihmiselle erittäin vakuuttavaa olematta samalla kovin erottelevaa.

        Ihminen voi olla täysin vilpittömästi vakuuttunut kokemuksestaan. Hän ei valehtele. Hän ei välttämättä ole naiivi. Hän ei välttämättä kuvittele tapahtumaa tietoisesti. Hänen kokemuksensa voi olla psykologisesti ja fenomenologisesti erittäin todellinen. Mutta tästä ei seuraa, että kokemuksesta tehty metafyysinen selitys olisi automaattisesti oikea.

        Subjektiivinen varmuus ja objektiivinen todistusarvo ovat eri asioita.

        Tämä ero unohtuu helposti juuri uskonnollisissa kokemuksissa, koska voimakas kokemus tuottaa usein poikkeuksellisen vahvan varmuuden tunteen. Mutta varmuuden psykologinen intensiteetti ei ole sama asia kuin väitteen totuudellisuus. Ihminen voi olla sataprosenttisen varma ja silti väärässä. Tämä ei tee hänen kokemuksestaan valheellista. Se tarkoittaa vain sitä, että varmuuden tunne itsessään ei ole luotettava mittari metafyysiselle totuudelle.

        Sama ongelma koskee kääntymiskokemuksia. Kristitty voi sanoa: ”Jeesus pelasti minut ja elämäni muuttui.” Muslimi voi sanoa: ”Allah johdatti minut islamiin ja elämäni muuttui.” Buddhalainen voi kuvata vapautumista aivan toisenlaisella käsitteistöllä. Ihmiset voivat kuvata kokemustensa jälkeen lähes täydellistä identiteetin uudelleenjärjestymistä: riippuvuudet jäävät, vanhat ihmissuhteet muuttuvat, elämälle löytyy tarkoitus ja ihminen alkaa nähdä itsensä uudessa valossa.

        Tämä on psykologisesti kiinnostavaa riippumatta siitä, mikä metafyysinen selitys on oikea.

        Mutta jos kristitty käyttää tällaista kokemusta todisteena kristinuskon totuudesta, hänen pitäisi selittää, miksi vastaavanlainen islamilainen kääntymyskokemus ei anna vastaavaa evidenssiä islamin puolesta. Jos hän vastaa, että islamilainen kokemus on Saatanan aiheuttama, hän ei ole vielä osoittanut tätä. Hän on ainoastaan lisännyt järjestelmään uuden selityshypoteesin, joka tekee vastakkaisen evidenssin vaarattomaksi.

        Tämä on ad hoc -immunisaation ongelma.

        Jos jokainen ristiriitainen havainto voidaan selittää lisäämällä teoriaan uusi näkymätön toimija, kuten Saatana, demoni, hengellinen petos tai ihmisen hengellinen sokeus, teoriasta tulee erittäin vaikeasti falsifioituva. Se pystyy säilyttämään totuusväitteensä riippumatta siitä, mitä havaitaan.

        Mutta selityksen kyky absorboida kaikki mahdollinen evidenssi ei ole sama asia kuin sen kyky ennustaa tai erotella todellisuutta. Jos teoria pystyy selittämään sekä A:n että ei-A:n, sen selitysvoima voi näennäisesti näyttää valtavalta samalla kun sen informaatioarvo jää hyvin pieneksi.

        Tämän vuoksi olisi kiinnostavampaa kysyä: mitä havaintoa kristitty pitäisi sellaisena, joka oikeasti puhuisi kristinuskoa vastaan? Jos vastaus on ”ei mitään”, kyseessä ei ole avoin evidenssiperustainen tutkimusasetelma. Kyseessä on uskomusjärjestelmä, joka määrittelee etukäteen kaikki mahdolliset tulokset oman totuutensa kanssa yhteensopiviksi.

        Ja tässä tulee vastaan vielä yksi ongelma: vastakkaisten kokemusten selektiivinen näkyvyys.

        Jos henkilö kerää kymmeniä helvettikertomuksia ja sanoo niiden osoittavan helvetin todellisuuden, mutta ei systemaattisesti kerää tapauksia, joissa ihmiset kertovat valosta, rakkaudesta, jälleensyntymisestä, Allahin kohtaamisesta, Jeesuksesta luopumisesta tai kokonaan uskonnottomasta kokemuksesta, hän ei ole vielä osoittanut, että helvettikokemukset ovat erityinen todistus kristillisestä metafysiikasta. Hän on osoittanut, että tällaisia kertomuksia on olemassa.

        Se on aivan eri väite.

        Kertomusten olemassaolo ja kertomusten todistusarvo ovat kaksi eri asiaa.

        Vielä tärkeämpää olisi tietää niiden esiintyvyys, jakauma, valikoitumismekanismit, kulttuuriset taustat, uskonnolliset ennakko-odotukset, tiedonkeruun menetelmät ja se, kuinka usein erilaiset kokemukset jäävät kokonaan raportoimatta. Muuten aineistoon syntyy klassinen valikoitumisharha: tutkija näkee sen, mitä hän etsii, ja alkaa sitten käyttää löytämäänsä aineistoa sen asian vahvistamiseen, jota hän alun perin lähti etsimään.

        Tässä mielessä kysymys ”miksi et tutki päinvastaisia kuolemanrajakokemuksia?” on itse asiassa paljon syvempi kuin miltä se kuulostaa. Se ei ole pelkkä vaatimus lisätä pari vastakkaista linkkiä. Se on vaatimus muuttaa koko tutkimusasetelmaa.

        Ei pitäisi kerätä vain niitä tapauksia, jotka vahvistavat hypoteesia.

        Pitäisi rakentaa aineisto niin, että myös hypoteesin kanssa ristiriitaiset tapaukset tulevat näkyviin.

        Vasta silloin voidaan arvioida, onko kokemuksilla todella uskonnollisesti diskriminoivaa evidenssiarvoa.


      • Anonyymi00144
        Anonyymi00143 kirjoitti:

        Tämä on ad hoc -immunisaation ongelma.

        Jos jokainen ristiriitainen havainto voidaan selittää lisäämällä teoriaan uusi näkymätön toimija, kuten Saatana, demoni, hengellinen petos tai ihmisen hengellinen sokeus, teoriasta tulee erittäin vaikeasti falsifioituva. Se pystyy säilyttämään totuusväitteensä riippumatta siitä, mitä havaitaan.

        Mutta selityksen kyky absorboida kaikki mahdollinen evidenssi ei ole sama asia kuin sen kyky ennustaa tai erotella todellisuutta. Jos teoria pystyy selittämään sekä A:n että ei-A:n, sen selitysvoima voi näennäisesti näyttää valtavalta samalla kun sen informaatioarvo jää hyvin pieneksi.

        Tämän vuoksi olisi kiinnostavampaa kysyä: mitä havaintoa kristitty pitäisi sellaisena, joka oikeasti puhuisi kristinuskoa vastaan? Jos vastaus on ”ei mitään”, kyseessä ei ole avoin evidenssiperustainen tutkimusasetelma. Kyseessä on uskomusjärjestelmä, joka määrittelee etukäteen kaikki mahdolliset tulokset oman totuutensa kanssa yhteensopiviksi.

        Ja tässä tulee vastaan vielä yksi ongelma: vastakkaisten kokemusten selektiivinen näkyvyys.

        Jos henkilö kerää kymmeniä helvettikertomuksia ja sanoo niiden osoittavan helvetin todellisuuden, mutta ei systemaattisesti kerää tapauksia, joissa ihmiset kertovat valosta, rakkaudesta, jälleensyntymisestä, Allahin kohtaamisesta, Jeesuksesta luopumisesta tai kokonaan uskonnottomasta kokemuksesta, hän ei ole vielä osoittanut, että helvettikokemukset ovat erityinen todistus kristillisestä metafysiikasta. Hän on osoittanut, että tällaisia kertomuksia on olemassa.

        Se on aivan eri väite.

        Kertomusten olemassaolo ja kertomusten todistusarvo ovat kaksi eri asiaa.

        Vielä tärkeämpää olisi tietää niiden esiintyvyys, jakauma, valikoitumismekanismit, kulttuuriset taustat, uskonnolliset ennakko-odotukset, tiedonkeruun menetelmät ja se, kuinka usein erilaiset kokemukset jäävät kokonaan raportoimatta. Muuten aineistoon syntyy klassinen valikoitumisharha: tutkija näkee sen, mitä hän etsii, ja alkaa sitten käyttää löytämäänsä aineistoa sen asian vahvistamiseen, jota hän alun perin lähti etsimään.

        Tässä mielessä kysymys ”miksi et tutki päinvastaisia kuolemanrajakokemuksia?” on itse asiassa paljon syvempi kuin miltä se kuulostaa. Se ei ole pelkkä vaatimus lisätä pari vastakkaista linkkiä. Se on vaatimus muuttaa koko tutkimusasetelmaa.

        Ei pitäisi kerätä vain niitä tapauksia, jotka vahvistavat hypoteesia.

        Pitäisi rakentaa aineisto niin, että myös hypoteesin kanssa ristiriitaiset tapaukset tulevat näkyviin.

        Vasta silloin voidaan arvioida, onko kokemuksilla todella uskonnollisesti diskriminoivaa evidenssiarvoa.

        Ja juuri tässä suhteessa väite ”kaikki muut kokemukset ovat Saatanasta” on epistemologisesti poikkeuksellisen ongelmallinen. Se ei ole itsenäinen havainto. Se on tulkinta, joka syntyy vasta sen jälkeen, kun oma uskonnollinen järjestelmä on jo oletettu oikeaksi.

        Jos kristinuskon totuus todetaan ensin ja Saatana määritellään sen jälkeen kaiken kristinuskosta poikkeavan kokemuksen selitykseksi, Saatana ei toimi kristinuskon puolesta uutena evidenssinä. Hän toimii teoreettisena suojarakenteena, jonka avulla ristiriitainen evidenssi voidaan neutraloida.

        Silloin päädytään lähes suljettuun epistemiseen järjestelmään.

        Oma kokemus vahvistaa uskoa.

        Toisen kokemus vahvistaa omaa uskoa, koska se voidaan tulkita eksytykseksi.

        Vastatodiste vahvistaa uskoa, koska se osoittaa, kuinka voimakasta hengellinen eksytys on.

        Uskoon kääntyminen vahvistaa uskoa.

        Uskosta luopuminen vahvistaa uskoa, koska Saatana on eksyttänyt ihmisen.

        Helvettikokemus vahvistaa uskoa.

        Taivas- tai jumalkokemus toisessa uskonnossa vahvistaa uskoa, koska se osoittaa Saatanan petoksen.

        Tällaisessa järjestelmässä evidenssi ei enää toimi uskomuksen ulkopuolisena kontrollina. Uskomusjärjestelmä itse määrää, mitä evidenssi saa tarkoittaa.

        Ja juuri tässä on koko ongelman ydin.

        Todella avoin epistemologia ei kysy ainoastaan: ”Mikä havainto tukee minun teoriaani?” Se kysyy myös: ”Mikä havainto erottaisi minun teoriani sen kilpailijoista?” ja vielä vaikeamman kysymyksen: ”Mikä havainto pakottaisi minut tarkistamaan teoriaani?”

        Jos näihin kysymyksiin ei ole vastausta, kyse ei ole vahvasta todistuksesta vaan episteemisestä sulkeutumisesta.

        Siksi eri uskontojen uskonnolliset kokemukset eivät automaattisesti todista, että kaikki uskonnot ovat tosia. Eivät ne myöskään automaattisesti todista, että kaikki uskonnot ovat epätosia. Niiden merkitys on hienovaraisempi: ne osoittavat, että uskonnollinen kokemus itsessään ei näytä yksiselitteisesti identifioivan yhtä ainoaa teologista järjestelmää.

        Se pakottaa tekemään vielä yhden perustavanlaatuisen erottelun: uskonnollisen kokemuksen episteminen merkitys ei ole sama asia kuin sen uskonnollinen merkitys.

        Kokemus voi olla ihmiselle eksistentiaalisesti mullistava, moraalisesti muuttava ja henkilökohtaisesti pyhä. Silti siitä ei seuraa automaattisesti, että sen sisältämä metafyysinen tulkinta olisi tosi.

        Juuri tästä syystä keskustelun pitäisi siirtyä pois kysymyksestä ”kumpi kertomus kuulostaa vakuuttavammalta?” kohti kysymystä ”mikä menetelmä kykenee erottamaan kilpailevat selitykset toisistaan?”

        Jos kristitty haluaa käyttää kuolemanrajakokemuksia, ihmeitä, parantumisia, kääntymisiä tai henkilökohtaisia ilmestyksiä evidenssinä kristinuskon puolesta, hänellä on täysi oikeus tehdä niin. Mutta silloin hänen pitäisi hyväksyä sama evidenssikriteeri myös silloin, kun aineisto tuottaa islamilaisen, hindulaisen, buddhalaisen tai uskonnottoman tulkinnan.

        Muuten kyse ei ole enää siitä, että evidenssi johtaa johtopäätökseen.

        Johtopäätös on valittu ensin, ja evidenssille annetaan sen jälkeen tehtäväksi palvella sitä.

        Ja ehkä juuri tämä on kaikkein olennaisin ero uskon ja argumentin välillä: usko voi alkaa vakaumuksesta, mutta argumentti alkaa siitä, että ihminen sallii myös mahdollisuuden olla väärässä.


      • Anonyymi00145
        Anonyymi00144 kirjoitti:

        Ja juuri tässä suhteessa väite ”kaikki muut kokemukset ovat Saatanasta” on epistemologisesti poikkeuksellisen ongelmallinen. Se ei ole itsenäinen havainto. Se on tulkinta, joka syntyy vasta sen jälkeen, kun oma uskonnollinen järjestelmä on jo oletettu oikeaksi.

        Jos kristinuskon totuus todetaan ensin ja Saatana määritellään sen jälkeen kaiken kristinuskosta poikkeavan kokemuksen selitykseksi, Saatana ei toimi kristinuskon puolesta uutena evidenssinä. Hän toimii teoreettisena suojarakenteena, jonka avulla ristiriitainen evidenssi voidaan neutraloida.

        Silloin päädytään lähes suljettuun epistemiseen järjestelmään.

        Oma kokemus vahvistaa uskoa.

        Toisen kokemus vahvistaa omaa uskoa, koska se voidaan tulkita eksytykseksi.

        Vastatodiste vahvistaa uskoa, koska se osoittaa, kuinka voimakasta hengellinen eksytys on.

        Uskoon kääntyminen vahvistaa uskoa.

        Uskosta luopuminen vahvistaa uskoa, koska Saatana on eksyttänyt ihmisen.

        Helvettikokemus vahvistaa uskoa.

        Taivas- tai jumalkokemus toisessa uskonnossa vahvistaa uskoa, koska se osoittaa Saatanan petoksen.

        Tällaisessa järjestelmässä evidenssi ei enää toimi uskomuksen ulkopuolisena kontrollina. Uskomusjärjestelmä itse määrää, mitä evidenssi saa tarkoittaa.

        Ja juuri tässä on koko ongelman ydin.

        Todella avoin epistemologia ei kysy ainoastaan: ”Mikä havainto tukee minun teoriaani?” Se kysyy myös: ”Mikä havainto erottaisi minun teoriani sen kilpailijoista?” ja vielä vaikeamman kysymyksen: ”Mikä havainto pakottaisi minut tarkistamaan teoriaani?”

        Jos näihin kysymyksiin ei ole vastausta, kyse ei ole vahvasta todistuksesta vaan episteemisestä sulkeutumisesta.

        Siksi eri uskontojen uskonnolliset kokemukset eivät automaattisesti todista, että kaikki uskonnot ovat tosia. Eivät ne myöskään automaattisesti todista, että kaikki uskonnot ovat epätosia. Niiden merkitys on hienovaraisempi: ne osoittavat, että uskonnollinen kokemus itsessään ei näytä yksiselitteisesti identifioivan yhtä ainoaa teologista järjestelmää.

        Se pakottaa tekemään vielä yhden perustavanlaatuisen erottelun: uskonnollisen kokemuksen episteminen merkitys ei ole sama asia kuin sen uskonnollinen merkitys.

        Kokemus voi olla ihmiselle eksistentiaalisesti mullistava, moraalisesti muuttava ja henkilökohtaisesti pyhä. Silti siitä ei seuraa automaattisesti, että sen sisältämä metafyysinen tulkinta olisi tosi.

        Juuri tästä syystä keskustelun pitäisi siirtyä pois kysymyksestä ”kumpi kertomus kuulostaa vakuuttavammalta?” kohti kysymystä ”mikä menetelmä kykenee erottamaan kilpailevat selitykset toisistaan?”

        Jos kristitty haluaa käyttää kuolemanrajakokemuksia, ihmeitä, parantumisia, kääntymisiä tai henkilökohtaisia ilmestyksiä evidenssinä kristinuskon puolesta, hänellä on täysi oikeus tehdä niin. Mutta silloin hänen pitäisi hyväksyä sama evidenssikriteeri myös silloin, kun aineisto tuottaa islamilaisen, hindulaisen, buddhalaisen tai uskonnottoman tulkinnan.

        Muuten kyse ei ole enää siitä, että evidenssi johtaa johtopäätökseen.

        Johtopäätös on valittu ensin, ja evidenssille annetaan sen jälkeen tehtäväksi palvella sitä.

        Ja ehkä juuri tämä on kaikkein olennaisin ero uskon ja argumentin välillä: usko voi alkaa vakaumuksesta, mutta argumentti alkaa siitä, että ihminen sallii myös mahdollisuuden olla väärässä.

        Jos joku sanoo: "Koska minä ja monet muut olemme nähneet helvetin, nyt on todistettu, että kristillinen IKUINEN helvetti on objektiivisesti olemassa", hän tekee paljon vahvemman väitteen kuin pelkän väitteen siitä, että ihmisillä on ollut voimakkaita helvettikokemuksia. Se, että ihminen on kokenut jotakin hyvin todentuntuista, on eri asia kuin se, että tiedämme kokemuksen ulkoisen syyn ja voimme sen perusteella päätellä tietyn uskonnollisen opin olevan objektiivisesti totta. Kokemus voi olla henkilölle täysin todellinen ilman, että sen tulkinta on automaattisesti oikea. Jos kristitty kertoo nähneensä Jeesuksen, muslimi Allahin ja joku muu toisen uskonnollisen perinteensä mukaisen olennon, emme voi ratkaista kysymystä pelkästään sillä perusteella, että jokainen kokemus tuntui kokijasta todelta. Juuri tässä tarvitaan samaa todistamisen standardia kaikille.


      • Anonyymi00146
        Anonyymi00145 kirjoitti:

        Jos joku sanoo: "Koska minä ja monet muut olemme nähneet helvetin, nyt on todistettu, että kristillinen IKUINEN helvetti on objektiivisesti olemassa", hän tekee paljon vahvemman väitteen kuin pelkän väitteen siitä, että ihmisillä on ollut voimakkaita helvettikokemuksia. Se, että ihminen on kokenut jotakin hyvin todentuntuista, on eri asia kuin se, että tiedämme kokemuksen ulkoisen syyn ja voimme sen perusteella päätellä tietyn uskonnollisen opin olevan objektiivisesti totta. Kokemus voi olla henkilölle täysin todellinen ilman, että sen tulkinta on automaattisesti oikea. Jos kristitty kertoo nähneensä Jeesuksen, muslimi Allahin ja joku muu toisen uskonnollisen perinteensä mukaisen olennon, emme voi ratkaista kysymystä pelkästään sillä perusteella, että jokainen kokemus tuntui kokijasta todelta. Juuri tässä tarvitaan samaa todistamisen standardia kaikille.

        Jos kristillinen kokemus tulkitaan Jumalan ilmoitukseksi, mutta islamilainen kokemus selitetään harhaksi, sattumaksi tai Saatanan petokseksi, pitäisi pystyä osoittamaan riippumattomalla perusteella, miksi ensimmäinen tulkinta on oikea ja toinen väärä.

        Muuten Saatanasta tulee helposti selitysmekanismi, jolla voidaan torjua kaikki omaa maailmankuvaa vastaan puhuvat kokemukset. Silloin päättely voi muuttua kehämäiseksi: kristinusko on totta, joten kristillinen kokemus on Jumalasta; koska kokemus on Jumalasta, se todistaa kristinuskon olevan totta. Mutta sama rakenne voitaisiin rakentaa minkä tahansa uskonnon ympärille. Tämä ei tarkoita, että uskonnollinen kokemus olisi merkityksetön tai että kokija valehtelisi. Ihminen voi aivan aidosti kokea jotakin erittäin voimakasta, muuttavaa ja todentuntuista. Kysymys on siitä, mitä kokemuksesta voidaan oikeutetusti päätellä. Väite "minulla oli kokemus, jonka tulkitsin Jeesuksen kohtaamiseksi" on paljon rajatumpi kuin väite "koska koin Jeesuksen, tiedän Jeesuksen todella ilmestyneen minulle ja tiedän tämän todistavan kristinuskon olevan totta". Ensimmäinen on kuvaus omasta kokemuksesta, jälkimmäinen sisältää jo tulkinnan kokemuksen alkuperästä ja siitä seuraavan metafyysisen johtopäätöksen. Sama ongelma näkyy väitteessä, että helvettikokemusten suuri määrä todistaisi kristillisen helvetin olemassaolon.


      • Anonyymi00147
        Anonyymi00146 kirjoitti:

        Jos kristillinen kokemus tulkitaan Jumalan ilmoitukseksi, mutta islamilainen kokemus selitetään harhaksi, sattumaksi tai Saatanan petokseksi, pitäisi pystyä osoittamaan riippumattomalla perusteella, miksi ensimmäinen tulkinta on oikea ja toinen väärä.

        Muuten Saatanasta tulee helposti selitysmekanismi, jolla voidaan torjua kaikki omaa maailmankuvaa vastaan puhuvat kokemukset. Silloin päättely voi muuttua kehämäiseksi: kristinusko on totta, joten kristillinen kokemus on Jumalasta; koska kokemus on Jumalasta, se todistaa kristinuskon olevan totta. Mutta sama rakenne voitaisiin rakentaa minkä tahansa uskonnon ympärille. Tämä ei tarkoita, että uskonnollinen kokemus olisi merkityksetön tai että kokija valehtelisi. Ihminen voi aivan aidosti kokea jotakin erittäin voimakasta, muuttavaa ja todentuntuista. Kysymys on siitä, mitä kokemuksesta voidaan oikeutetusti päätellä. Väite "minulla oli kokemus, jonka tulkitsin Jeesuksen kohtaamiseksi" on paljon rajatumpi kuin väite "koska koin Jeesuksen, tiedän Jeesuksen todella ilmestyneen minulle ja tiedän tämän todistavan kristinuskon olevan totta". Ensimmäinen on kuvaus omasta kokemuksesta, jälkimmäinen sisältää jo tulkinnan kokemuksen alkuperästä ja siitä seuraavan metafyysisen johtopäätöksen. Sama ongelma näkyy väitteessä, että helvettikokemusten suuri määrä todistaisi kristillisen helvetin olemassaolon.

        Ensin pitäisi kysyä, mitä tehdään niille ihmisille, jotka kertovat täysin erilaisista kuolemanrajakokemuksista: rauhasta, valosta, jälleennäkemisestä, Allahista, Jeesuksesta, jälleensyntymisestä tai jostakin täysin uskonnottomasta kokemuksesta.


        Jos kristillistä tulkintaa tukevat kokemukset hyväksytään todisteeksi mutta ristiriitaiset kokemukset poistetaan automaattisesti selittämällä ne harhoiksi, demoneiksi tai Saatanan petoksiksi, aineistoa ei enää arvioida symmetrisesti.



        Sama todistamisen standardi ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkien uskontojen johtopäätökset pitäisi hyväksyä yhtä todennäköisinä. Se tarkoittaa sitä, että jos kristinuskon väitetään olevan paremmin perusteltu kuin vaihtoehdot, pitäisi esittää sellaisia perusteita, jotka todella erottavat kristinuskon niistä vaihtoehdoista.

        Kristinusko voi periaatteessa voittaa tällaisen vertailun, mutta silloin sen pitäisi voittaa se samoilla säännöillä, joilla islamia ja muita uskomuksia arvioidaan.

        Sama periaate koskee myös ateistia: ateisti ei voi vain julistaa uskonnollista kokemusta aivoharhaksi ilman perustelua samalla kun vaatii uskonnolliselta ihmiseltä korkeampaa todistamisen standardia.

        Se, että joku todella koki helvetin, ei vielä itsessään osoita, että hän vieraili kristillisessä, objektiivisesti olemassa olevassa helvetissä. Ja juuri tässä on koko argumentin ydin: kokemuksen aitous ei automaattisesti todista kokemuksesta tehtyä metafyysistä tulkintaa.

        Jos samaa todistetta käytetään oman uskonnon puolesta, mutta ristiriitaiset todisteet selitetään järjestelmällisesti pois, kyseessä ei ole enää neutraali todistamisen standardi vaan epistemologinen kaksoisstandardi.


      • Anonyymi00148
        Anonyymi00147 kirjoitti:

        Ensin pitäisi kysyä, mitä tehdään niille ihmisille, jotka kertovat täysin erilaisista kuolemanrajakokemuksista: rauhasta, valosta, jälleennäkemisestä, Allahista, Jeesuksesta, jälleensyntymisestä tai jostakin täysin uskonnottomasta kokemuksesta.


        Jos kristillistä tulkintaa tukevat kokemukset hyväksytään todisteeksi mutta ristiriitaiset kokemukset poistetaan automaattisesti selittämällä ne harhoiksi, demoneiksi tai Saatanan petoksiksi, aineistoa ei enää arvioida symmetrisesti.



        Sama todistamisen standardi ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkien uskontojen johtopäätökset pitäisi hyväksyä yhtä todennäköisinä. Se tarkoittaa sitä, että jos kristinuskon väitetään olevan paremmin perusteltu kuin vaihtoehdot, pitäisi esittää sellaisia perusteita, jotka todella erottavat kristinuskon niistä vaihtoehdoista.

        Kristinusko voi periaatteessa voittaa tällaisen vertailun, mutta silloin sen pitäisi voittaa se samoilla säännöillä, joilla islamia ja muita uskomuksia arvioidaan.

        Sama periaate koskee myös ateistia: ateisti ei voi vain julistaa uskonnollista kokemusta aivoharhaksi ilman perustelua samalla kun vaatii uskonnolliselta ihmiseltä korkeampaa todistamisen standardia.

        Se, että joku todella koki helvetin, ei vielä itsessään osoita, että hän vieraili kristillisessä, objektiivisesti olemassa olevassa helvetissä. Ja juuri tässä on koko argumentin ydin: kokemuksen aitous ei automaattisesti todista kokemuksesta tehtyä metafyysistä tulkintaa.

        Jos samaa todistetta käytetään oman uskonnon puolesta, mutta ristiriitaiset todisteet selitetään järjestelmällisesti pois, kyseessä ei ole enää neutraali todistamisen standardi vaan epistemologinen kaksoisstandardi.

        Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Tällöin ongelma voidaan muotoilla epistemologisesti jumalallisen toimijan luotettavuudesta. Jos Jumalalle attribuoidaan kyky ylläpitää tietoisesti loputonta kärsimystä ja samalla väitetään, että hän on täydellisen hyvä, rakastava ja luotettava, tarvitaan jokin periaate, jonka perusteella nämä ominaisuudet voidaan johdonmukaisesti yhdistää.


        Pelkkä väite siitä, että Jumala on luvannut pelastetuille ikuisen turvallisuuden, ei vielä ratkaise ongelmaa, jos samaa Jumalaa pidetään kykenevänä ylläpitämään muiden tietoista kärsimystä loputtomasti.


        Kysymys voidaan siis esittää näin: millä perusteella moraalisesti äärimmäisen ankaraa toimijaa voidaan samanaikaisesti pitää täydellisenä moraalisena auktoriteettina ja ehdottoman luotettavana?


      • Anonyymi00149
        Anonyymi00148 kirjoitti:

        Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Tällöin ongelma voidaan muotoilla epistemologisesti jumalallisen toimijan luotettavuudesta. Jos Jumalalle attribuoidaan kyky ylläpitää tietoisesti loputonta kärsimystä ja samalla väitetään, että hän on täydellisen hyvä, rakastava ja luotettava, tarvitaan jokin periaate, jonka perusteella nämä ominaisuudet voidaan johdonmukaisesti yhdistää.


        Pelkkä väite siitä, että Jumala on luvannut pelastetuille ikuisen turvallisuuden, ei vielä ratkaise ongelmaa, jos samaa Jumalaa pidetään kykenevänä ylläpitämään muiden tietoista kärsimystä loputtomasti.


        Kysymys voidaan siis esittää näin: millä perusteella moraalisesti äärimmäisen ankaraa toimijaa voidaan samanaikaisesti pitää täydellisenä moraalisena auktoriteettina ja ehdottoman luotettavana?

        Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.

        Jos samaan aikaan ajatellaan, että "Jumala" on täydellisen kaikkivaltias, että hänen tahtonsa määrää lopullisen kohtalon ja että hänellä on oikeus määrätä joitakin ihmisiä ikuiseen kärsimykseen, jää kysymys avoimeksi: mikä estää häntä muuttamasta päätöstään? Mikä takaa, että hänen tahtonsa pysyy ikuisesti samana? Jos vastaus on jälleen ”Jumalan luonne”, silloin pitäisi osoittaa, miksi Jumalan luonne takaa tämän eikä vain olettaa sitä lähtökohdaksi. Muuten väite alkaa muistuttaa rakennetta, jossa Jumalan luotettavuus todistetaan Jumalan ominaisuuksilla ja nämä ominaisuudet puolestaan hyväksytään Jumalan ilmoituksen perusteella. Vielä kärjekkäämmin asian voisi ilmaista näin: jos sinun ikuinen turvallisuutesi riippuu täydellisesti kaikkivaltiaan olennon tahdosta, jonka väitetään kykenevän äärettömään rangaistukseen, millä perusteella voit koskaan olla täysin varma, että olet lopullisesti turvassa?

        Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.


        Mikä takaa, että hänen tahtonsa pysyy ikuisesti samana? Jos vastaus on jälleen ”Jumalan luonne”, silloin pitäisi osoittaa, miksi Jumalan luonne takaa tämän eikä vain olettaa sitä lähtökohdaksi. Muuten väite alkaa muistuttaa rakennetta, jossa Jumalan luotettavuus todistetaan Jumalan ominaisuuksilla ja nämä ominaisuudet puolestaan hyväksytään Jumalan ilmoituksen perusteella.


      • Anonyymi00150
        Anonyymi00149 kirjoitti:

        Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.

        Jos samaan aikaan ajatellaan, että "Jumala" on täydellisen kaikkivaltias, että hänen tahtonsa määrää lopullisen kohtalon ja että hänellä on oikeus määrätä joitakin ihmisiä ikuiseen kärsimykseen, jää kysymys avoimeksi: mikä estää häntä muuttamasta päätöstään? Mikä takaa, että hänen tahtonsa pysyy ikuisesti samana? Jos vastaus on jälleen ”Jumalan luonne”, silloin pitäisi osoittaa, miksi Jumalan luonne takaa tämän eikä vain olettaa sitä lähtökohdaksi. Muuten väite alkaa muistuttaa rakennetta, jossa Jumalan luotettavuus todistetaan Jumalan ominaisuuksilla ja nämä ominaisuudet puolestaan hyväksytään Jumalan ilmoituksen perusteella. Vielä kärjekkäämmin asian voisi ilmaista näin: jos sinun ikuinen turvallisuutesi riippuu täydellisesti kaikkivaltiaan olennon tahdosta, jonka väitetään kykenevän äärettömään rangaistukseen, millä perusteella voit koskaan olla täysin varma, että olet lopullisesti turvassa?

        Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.


        Mikä takaa, että hänen tahtonsa pysyy ikuisesti samana? Jos vastaus on jälleen ”Jumalan luonne”, silloin pitäisi osoittaa, miksi Jumalan luonne takaa tämän eikä vain olettaa sitä lähtökohdaksi. Muuten väite alkaa muistuttaa rakennetta, jossa Jumalan luotettavuus todistetaan Jumalan ominaisuuksilla ja nämä ominaisuudet puolestaan hyväksytään Jumalan ilmoituksen perusteella.

        Jos sinun ikuinen turvallisuutesi riippuu täydellisesti kaikkivaltiaan olennon tahdosta, jonka väitetään kykenevän äärettömään rangaistukseen, millä perusteella voit koskaan olla täysin varma, että olet lopullisesti turvassa? Jos et voi olla varma, syntyy jatkuvan varmistamisen ongelma.


        Pitääkö ihmisen jatkuvasti miellyttää "Jumalaa", jotta hän varmasti pysyy tämän suosiossa? Pitääkö hänen jatkuvasti tarkkailla ajatuksiaan, tekojaan, uskoaan ja epäilyksiään siltä varalta, että jokin väärä asia vaarantaa hänen asemansa? Ja jos pelastuksen menettäminen on teoriassa mahdollista, kuinka syvää luottamusta voidaan saavuttaa, jos taustalla säilyy mahdollisuus äärettömään rangaistukseen? Silloin uskonnollinen suhde voi muuttua rakkaussuhteen sijasta eräänlaiseksi loputtomaksi riskienhallinnaksi: ”Olenko varmasti tehnyt tarpeeksi? Olenko varmasti uskonut oikein? Olenko varmasti Jumalan suosiossa? Entä jos hän tulkitsee minut väärin? Entä jos olen tehnyt jotakin, mitä en edes itse ymmärrä synniksi?”


      • Anonyymi00151
        Anonyymi00150 kirjoitti:

        Jos sinun ikuinen turvallisuutesi riippuu täydellisesti kaikkivaltiaan olennon tahdosta, jonka väitetään kykenevän äärettömään rangaistukseen, millä perusteella voit koskaan olla täysin varma, että olet lopullisesti turvassa? Jos et voi olla varma, syntyy jatkuvan varmistamisen ongelma.


        Pitääkö ihmisen jatkuvasti miellyttää "Jumalaa", jotta hän varmasti pysyy tämän suosiossa? Pitääkö hänen jatkuvasti tarkkailla ajatuksiaan, tekojaan, uskoaan ja epäilyksiään siltä varalta, että jokin väärä asia vaarantaa hänen asemansa? Ja jos pelastuksen menettäminen on teoriassa mahdollista, kuinka syvää luottamusta voidaan saavuttaa, jos taustalla säilyy mahdollisuus äärettömään rangaistukseen? Silloin uskonnollinen suhde voi muuttua rakkaussuhteen sijasta eräänlaiseksi loputtomaksi riskienhallinnaksi: ”Olenko varmasti tehnyt tarpeeksi? Olenko varmasti uskonut oikein? Olenko varmasti Jumalan suosiossa? Entä jos hän tulkitsee minut väärin? Entä jos olen tehnyt jotakin, mitä en edes itse ymmärrä synniksi?”

        Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.


        Jos järjestelmän äärimmäinen seuraamus on ikuinen kärsimys, pienikin epävarmuus saa suhteettoman suuren merkityksen. Tällöin ihminen voi päätyä ajattelemaan, että hänen on parempi jatkuvasti varmistaa olevansa Jumalalle mieluinen. ”Pidä Jumala tyytyväisenä, koska koskaan ei voi tietää.” Mutta juuri tämä herättää moraalisen kysymyksen: onko kyse aidosta rakkaudesta vai pelon synnyttämästä mukautumisesta? Jos joku tietää, että toinen osapuoli voi rangaista häntä äärimmäisesti, hänen jatkuva miellyttämisensä ei välttämättä kerro syvästä rakkaudesta. Se voi olla rationaalinen selviytymisstrategia. Jos vaihtoehdot ovat käytännössä ”miellytä kaikkivaltiasta olentoa” tai ”ota riski ikuisesta kidutuksesta”, on vaikea kutsua asetelmaa täysin vapaaksi moraaliseksi valinnaksi.


      • Anonyymi00152
        Anonyymi00151 kirjoitti:

        Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.


        Jos järjestelmän äärimmäinen seuraamus on ikuinen kärsimys, pienikin epävarmuus saa suhteettoman suuren merkityksen. Tällöin ihminen voi päätyä ajattelemaan, että hänen on parempi jatkuvasti varmistaa olevansa Jumalalle mieluinen. ”Pidä Jumala tyytyväisenä, koska koskaan ei voi tietää.” Mutta juuri tämä herättää moraalisen kysymyksen: onko kyse aidosta rakkaudesta vai pelon synnyttämästä mukautumisesta? Jos joku tietää, että toinen osapuoli voi rangaista häntä äärimmäisesti, hänen jatkuva miellyttämisensä ei välttämättä kerro syvästä rakkaudesta. Se voi olla rationaalinen selviytymisstrategia. Jos vaihtoehdot ovat käytännössä ”miellytä kaikkivaltiasta olentoa” tai ”ota riski ikuisesta kidutuksesta”, on vaikea kutsua asetelmaa täysin vapaaksi moraaliseksi valinnaksi.

        Jos Jumala on moraalisesti absoluuttinen auktoriteetti ja hänellä on valta määrätä tietoisten olentojen ikuisesta kohtalosta, mikä ei-kehämäinen peruste antaa meille oikeuden pitää hänen lupauksiaan ehdottoman luotettavina samalla, kun hänen katsotaan oikeuttavan joidenkin muiden olentojen loputtoman kärsimyksen? Juuri siinä kohdassa kysymys siirtyy pelkästä uskonnollisesta uskosta syvään epistemologiseen ongelmaan: mitä perusteita meillä on luottaa moraaliseen auktoriteettiin, jos hänen moraalista luotettavuuttaan ei voida arvioida riippumatta hänen omasta ilmoituksestaan?


      • Anonyymi00153
        Anonyymi00152 kirjoitti:

        Jos Jumala on moraalisesti absoluuttinen auktoriteetti ja hänellä on valta määrätä tietoisten olentojen ikuisesta kohtalosta, mikä ei-kehämäinen peruste antaa meille oikeuden pitää hänen lupauksiaan ehdottoman luotettavina samalla, kun hänen katsotaan oikeuttavan joidenkin muiden olentojen loputtoman kärsimyksen? Juuri siinä kohdassa kysymys siirtyy pelkästä uskonnollisesta uskosta syvään epistemologiseen ongelmaan: mitä perusteita meillä on luottaa moraaliseen auktoriteettiin, jos hänen moraalista luotettavuuttaan ei voida arvioida riippumatta hänen omasta ilmoituksestaan?

        Juuri siinä kohdassa kysymys siirtyy pelkästä uskonnollisesta uskosta syvään epistemologiseen ongelmaan: mitä perusteita meillä on luottaa moraaliseen auktoriteettiin, jos hänen moraalista luotettavuuttaan ei voida arvioida riippumatta hänen omasta ilmoituksestaan?

        Kristinusko ja Tukholman syndrooma.

        Sitä voi verrata Tukholman syndroomaan, kunhan vertaus tehdään nimenomaan rakenteellisena analogiana eikä väitetä, että kristinusko tai kristityt olisivat lääketieteellisesti tai psykologisesti ”Tukholman syndroomaa”. Vertaus menee näin: jos henkilö uskoo olevansa sellaisen kaikkivoivan toimijan armoilla, joka voi sekä antaa hänelle ikuisen palkinnon että määrätä hänet ikuiseen kärsimykseen, ja jos henkilö tämän uhkan vuoksi alkaa pitää kyseistä toimijaa ehdottoman rakastavana, hyvänä ja luotettavana, asetelmassa on tietty samankaltaisuus vangin ja uhkaavan auktoriteetin väliseen psykologiseen dynamiikkaan. Erityisen kiinnostavaa on se, että sama toimija määritellään sekä turvallisuuden lähteeksi että äärimmäisen rangaistuksen mahdolliseksi lähteeksi. Silloin yksilön turvallisuus on täysin riippuvainen siitä, että hän pysyy tämän auktoriteetin suosiossa.


        Jos henkilö vielä oppii tulkitsemaan rangaistuksenkin rakkauden ilmauksena – ”Jumala rankaisee, koska hän rakastaa” – tapahtuu moraalisen tulkinnan kääntyminen: uhkaava vallankäyttö voidaan alkaa nähdä suojeluna ja alistuminen luottamuksena. Tässä mielessä kysymys ”miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy noin?” on erittäin olennainen. Jos maallinen vallankäyttäjä sanoisi: ”Rakastan sinua täydellisesti, mutta jos et tottele minua, pidän sinua tietoisesti loputtomassa kärsimyksessä”, pitäisimme erittäin ongelmallisena sitä, että uhri vastaisi: ”Juuri tämä todistaa, kuinka paljon hän rakastaa minua.”


      • Anonyymi00154
        Anonyymi00153 kirjoitti:

        Juuri siinä kohdassa kysymys siirtyy pelkästä uskonnollisesta uskosta syvään epistemologiseen ongelmaan: mitä perusteita meillä on luottaa moraaliseen auktoriteettiin, jos hänen moraalista luotettavuuttaan ei voida arvioida riippumatta hänen omasta ilmoituksestaan?

        Kristinusko ja Tukholman syndrooma.

        Sitä voi verrata Tukholman syndroomaan, kunhan vertaus tehdään nimenomaan rakenteellisena analogiana eikä väitetä, että kristinusko tai kristityt olisivat lääketieteellisesti tai psykologisesti ”Tukholman syndroomaa”. Vertaus menee näin: jos henkilö uskoo olevansa sellaisen kaikkivoivan toimijan armoilla, joka voi sekä antaa hänelle ikuisen palkinnon että määrätä hänet ikuiseen kärsimykseen, ja jos henkilö tämän uhkan vuoksi alkaa pitää kyseistä toimijaa ehdottoman rakastavana, hyvänä ja luotettavana, asetelmassa on tietty samankaltaisuus vangin ja uhkaavan auktoriteetin väliseen psykologiseen dynamiikkaan. Erityisen kiinnostavaa on se, että sama toimija määritellään sekä turvallisuuden lähteeksi että äärimmäisen rangaistuksen mahdolliseksi lähteeksi. Silloin yksilön turvallisuus on täysin riippuvainen siitä, että hän pysyy tämän auktoriteetin suosiossa.


        Jos henkilö vielä oppii tulkitsemaan rangaistuksenkin rakkauden ilmauksena – ”Jumala rankaisee, koska hän rakastaa” – tapahtuu moraalisen tulkinnan kääntyminen: uhkaava vallankäyttö voidaan alkaa nähdä suojeluna ja alistuminen luottamuksena. Tässä mielessä kysymys ”miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy noin?” on erittäin olennainen. Jos maallinen vallankäyttäjä sanoisi: ”Rakastan sinua täydellisesti, mutta jos et tottele minua, pidän sinua tietoisesti loputtomassa kärsimyksessä”, pitäisimme erittäin ongelmallisena sitä, että uhri vastaisi: ”Juuri tämä todistaa, kuinka paljon hän rakastaa minua.”

        Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa? Mitä kunniaa äärettömälle olennolle olisi siinä, että rajallinen olento vapisee hänen edessään, jos tuo vapina syntyy pelkästään ylivoimaisen mahdin edessä? Pelko voi pakottaa alistumaan, mutta se ei synnytä aitoa kunnioitusta eikä rakkautta. Se saa olennon vaikenemaan, muttei avaamaan sydäntään.
        Jos kaikkivaltius tarvitsee pelkoa säilyttääkseen asemansa, silloin sen suuruus näyttää lepäävän heikomman avuttomuuden varassa. Mutta todellinen suuruus ei etsi vahvistusta alistamisesta. Se ei tarvitse todisteeksi murskattuja vastustajia eikä nöyryytettyjä alamaisia. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä vähemmän sillä on tarvetta osoittaa itseään väkivallan, uhkailun tai pakottamisen kautta.
        Korkein voima ilmenisi pikemminkin kykynä pidättäytyä voimansa käytöstä silloin, kun sen käyttö olisi helppoa. Todellinen kaikkivaltius näkyisi kärsivällisyydessä, armossa ja vapauden antamisessa – siinä, että rajalliselle olennolle annetaan mahdollisuus kasvaa, erehtyä ja löytää totuus omasta tahdostaan. Sellainen voima ei vähene lempeydestä, vaan juuri lempeys paljastaa sen varmuuden omasta suuruudestaan.
        Siksi voidaan kysyä: voiko kaikkivoipa todella tarvita pelon ylläpitämää kunnioitusta? Jos kunnioitus perustuu yksin pelkoon, se ei ole vapaasti annettua, vaan pakon synnyttämää. Aito kunnioitus syntyy vasta silloin, kun olento tunnistaa suuruuden, joka ei nöyryytä vaan kohottaa, joka ei pakota vaan kutsuu, joka ei murskaa heikkoutta vaan kantaa sitä. Sellainen suuruus ei vaadi pelkoa – se herättää luottamusta.

        Jos kaikkivaltius todella tarvitsee pelkoa säilyttääkseen arvovaltansa, sen asema näyttää olevan yllättävän hauras. Kaikkivaltias, joka joutuu turvautumaan uhkauksiin pitääkseen luotunsa kuuliaisina, muistuttaa vähemmän ääretöntä viisautta ja enemmän epävarmaa hallitsijaa, joka ripustaa joka kadunkulmaan kyltin: "Rakasta minua – tai kadut sitä ikuisesti." On vaikea nähdä, miten tällainen asetelma olisi osoitus rajattomasta suuruudesta. Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan.
        Onhan se toki vaikuttavaa voittaa taistelussa vastustaja, jolla ei ole pienintäkään mahdollisuutta puolustautua. Mikä sankariteko! Ääretön voima murskaa rajallisen olennon ja odottaa sitten aplodeja. Se on suunnilleen yhtä kunniakasta kuin aikuinen julistautuisi nyrkkeilyn maailmanmestariksi voitettuaan taaperon. Jos tämä on kaikkivaltiuden korkein näytös, rima on asetettu hämmästyttävän matalalle.
        Vielä erikoisemmaksi asia muuttuu, kun sama kaikkivaltius ilmoittaa olevansa rakkaus itse. Sanoma kuuluu suunnilleen näin: "Rakastan sinua ehdoitta. Sinulla on vapaa tahto. Voit valita itse. Mutta jos valitset väärin, sinua kidutetaan ikuisesti." Tällainen "vapaus" muistuttaa enemmän kiristäjän tarjousta kuin rakastavan vanhemman kutsua. Valinta on vapaa aivan samalla tavalla kuin lompakon luovuttaminen ryöstäjälle on vapaaehtoista – teknisesti vaihtoehtoja on, mutta niiden seuraukset tekevät valinnasta näennäisen.
        Jos kaikkivaltias todella on kaikkivaltias, miksi hänen täytyy hallita pelolla? Miksi ääretön tarvitsee rajallisen olennon pelkäämään itseään? Eikö täydellisen olennon pitäisi kyetä herättämään kunnioitusta ilman uhkauksia? Vai onko kaikkivaltiuden itseluottamus niin horjuva, että sitä täytyy tukea ikuisen rangaistuksen varoituskylteillä?


      • Anonyymi00155
        Anonyymi00154 kirjoitti:

        Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa? Mitä kunniaa äärettömälle olennolle olisi siinä, että rajallinen olento vapisee hänen edessään, jos tuo vapina syntyy pelkästään ylivoimaisen mahdin edessä? Pelko voi pakottaa alistumaan, mutta se ei synnytä aitoa kunnioitusta eikä rakkautta. Se saa olennon vaikenemaan, muttei avaamaan sydäntään.
        Jos kaikkivaltius tarvitsee pelkoa säilyttääkseen asemansa, silloin sen suuruus näyttää lepäävän heikomman avuttomuuden varassa. Mutta todellinen suuruus ei etsi vahvistusta alistamisesta. Se ei tarvitse todisteeksi murskattuja vastustajia eikä nöyryytettyjä alamaisia. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä vähemmän sillä on tarvetta osoittaa itseään väkivallan, uhkailun tai pakottamisen kautta.
        Korkein voima ilmenisi pikemminkin kykynä pidättäytyä voimansa käytöstä silloin, kun sen käyttö olisi helppoa. Todellinen kaikkivaltius näkyisi kärsivällisyydessä, armossa ja vapauden antamisessa – siinä, että rajalliselle olennolle annetaan mahdollisuus kasvaa, erehtyä ja löytää totuus omasta tahdostaan. Sellainen voima ei vähene lempeydestä, vaan juuri lempeys paljastaa sen varmuuden omasta suuruudestaan.
        Siksi voidaan kysyä: voiko kaikkivoipa todella tarvita pelon ylläpitämää kunnioitusta? Jos kunnioitus perustuu yksin pelkoon, se ei ole vapaasti annettua, vaan pakon synnyttämää. Aito kunnioitus syntyy vasta silloin, kun olento tunnistaa suuruuden, joka ei nöyryytä vaan kohottaa, joka ei pakota vaan kutsuu, joka ei murskaa heikkoutta vaan kantaa sitä. Sellainen suuruus ei vaadi pelkoa – se herättää luottamusta.

        Jos kaikkivaltius todella tarvitsee pelkoa säilyttääkseen arvovaltansa, sen asema näyttää olevan yllättävän hauras. Kaikkivaltias, joka joutuu turvautumaan uhkauksiin pitääkseen luotunsa kuuliaisina, muistuttaa vähemmän ääretöntä viisautta ja enemmän epävarmaa hallitsijaa, joka ripustaa joka kadunkulmaan kyltin: "Rakasta minua – tai kadut sitä ikuisesti." On vaikea nähdä, miten tällainen asetelma olisi osoitus rajattomasta suuruudesta. Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan.
        Onhan se toki vaikuttavaa voittaa taistelussa vastustaja, jolla ei ole pienintäkään mahdollisuutta puolustautua. Mikä sankariteko! Ääretön voima murskaa rajallisen olennon ja odottaa sitten aplodeja. Se on suunnilleen yhtä kunniakasta kuin aikuinen julistautuisi nyrkkeilyn maailmanmestariksi voitettuaan taaperon. Jos tämä on kaikkivaltiuden korkein näytös, rima on asetettu hämmästyttävän matalalle.
        Vielä erikoisemmaksi asia muuttuu, kun sama kaikkivaltius ilmoittaa olevansa rakkaus itse. Sanoma kuuluu suunnilleen näin: "Rakastan sinua ehdoitta. Sinulla on vapaa tahto. Voit valita itse. Mutta jos valitset väärin, sinua kidutetaan ikuisesti." Tällainen "vapaus" muistuttaa enemmän kiristäjän tarjousta kuin rakastavan vanhemman kutsua. Valinta on vapaa aivan samalla tavalla kuin lompakon luovuttaminen ryöstäjälle on vapaaehtoista – teknisesti vaihtoehtoja on, mutta niiden seuraukset tekevät valinnasta näennäisen.
        Jos kaikkivaltias todella on kaikkivaltias, miksi hänen täytyy hallita pelolla? Miksi ääretön tarvitsee rajallisen olennon pelkäämään itseään? Eikö täydellisen olennon pitäisi kyetä herättämään kunnioitusta ilman uhkauksia? Vai onko kaikkivaltiuden itseluottamus niin horjuva, että sitä täytyy tukea ikuisen rangaistuksen varoituskylteillä?

        Todellinen voima ei huuda. Se ei uhkaile. Se ei tarvitse kidutuskammiota vakuuttaakseen olevansa oikeassa. Vain epävarmuus tarvitsee pakkoa, ja vain auktoriteetti, joka pelkää menettävänsä otteensa, joutuu muistuttamaan jatkuvasti seurauksista.
        Ehkä juuri siinä on suurin paradoksi: mitä enemmän kaikkivaltius tarvitsee pelkoa, sitä vähemmän se näyttää kaikkivaltiaalta. Todellinen suuruus ei tarvitse helvettiä tuekseen. Jos rakkaus on todella ääretöntä, sen ei pitäisi tarvita rinnalleen ikuista kidutusta uskottavuutensa takaamiseksi. Muuten rakkaus alkaa näyttää yllättävän paljon suojelurahavaatimukselta kosmisessa mittakaavassa.
        Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Sillä aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan. Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra.
        Tästä nousee vielä häiritsevämpi kysymys: entä jos ongelma ei olekaan ihmisessä vaan siinä kuvassa, joka kaikkivaltiaasta on rakennettu? Entä jos pelolla hallitseva olento ei käyttäydy niin kuin täydellinen Jumala käyttäytyisi, vaan niin kuin joku, joka haluaa tulla pidetyksi Jumalana? Historia tuntee lukemattomia hallitsijoita, jotka ovat vaatineet ehdotonta uskollisuutta, julistaneet itsensä erehtymättömiksi ja uhanneet ankarilla rangaistuksilla kaikkia, jotka epäilevät heidän valtaansa. Sellainen käytös ei ole ollut merkki jumaluudesta, vaan vallan epävarmuudesta.
        Sillä kuka tarvitsee jatkuvaa vakuuttelua omasta suuruudestaan? Se, joka todella on suuri – vai se, joka pelkää paljastuvansa tavalliseksi? Mitä äänekkäämmin auktoriteetti julistaa omaa erehtymättömyyttään ja mitä ankarammin se rankaisee epäilystä, sitä luonnollisemmaksi käy kysymys, yrittääkö se suojella totuutta vai omaa asemaansa.
        Ehkä kaikkein ironisinta on, että jos joku olento todella olisi Jumala, hänen ei tarvitsisi koskaan sanoa olevansa sellainen. Hänen olemuksensa riittäisi. Totuus ei tarvitse uhkauksia tullakseen todeksi, eikä ääretön tarvitse pelkoa tullakseen tunnustetuksi. Vain se, joka ei voi luottaa siihen, että totuus kantaa itsensä, joutuu turvautumaan pelotteluun.
        Siksi kysymys kuuluu: paljastaako pelolla hallitseva kaikkivaltius todellisuudessa äärettömän voiman – vai paljastaako se jotakin aivan muuta? Ehkä suurin epäilyn aihe ei ole ihmisen usko, vaan se kuva Jumalasta, joka näyttää käyttäytyvän hämmästyttävän samalla tavalla kuin historian itsevaltaisimmat hallitsijat. Jos jokin olento vaatii: "Palvo minua, tai kärsit ikuisesti", kysymys ei ehkä ole ensimmäiseksi siitä, onko ihminen tarpeeksi kuuliainen, vaan siitä, miksi todella kaikkivaltiaan pitäisi koskaan esittää tällainen vaatimus.
        Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan, sillä todellinen suuruus ei riipu siitä, kuinka tehokkaasti se saa heikommat vapisemaan. Se on olemassa riippumatta siitä, tunnustaako kukaan sitä vai ei.
        Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra. Uhkausten toistaminen viittaa siihen, että kuuliaisuus on saavutettava seurauksilla eikä itse totuuden tai hyvyyden vetovoimalla. Mutta jos totuus todella on totuus, miksi sen rinnalle tarvitaan pelko? Miksi ääretön hyvyys tarvitsee tuekseen äärettömän rangaistuksen?
        Pelko ei todista auktoriteetin oikeutusta. Se todistaa vain, että auktoriteetilla on voimaa pakottaa. Historian jokainen tyranni on ymmärtänyt tämän. Pelko voi saada ihmiset polvistumaan, lausumaan oikeat sanat ja vakuuttamaan uskollisuuttaan, mutta yksikään näistä ei vielä kerro, että vallankäyttäjä olisi oikeassa. Pelko tuottaa alistumista, ei totuutta.


      • Anonyymi00156
        Anonyymi00155 kirjoitti:

        Todellinen voima ei huuda. Se ei uhkaile. Se ei tarvitse kidutuskammiota vakuuttaakseen olevansa oikeassa. Vain epävarmuus tarvitsee pakkoa, ja vain auktoriteetti, joka pelkää menettävänsä otteensa, joutuu muistuttamaan jatkuvasti seurauksista.
        Ehkä juuri siinä on suurin paradoksi: mitä enemmän kaikkivaltius tarvitsee pelkoa, sitä vähemmän se näyttää kaikkivaltiaalta. Todellinen suuruus ei tarvitse helvettiä tuekseen. Jos rakkaus on todella ääretöntä, sen ei pitäisi tarvita rinnalleen ikuista kidutusta uskottavuutensa takaamiseksi. Muuten rakkaus alkaa näyttää yllättävän paljon suojelurahavaatimukselta kosmisessa mittakaavassa.
        Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Sillä aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan. Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra.
        Tästä nousee vielä häiritsevämpi kysymys: entä jos ongelma ei olekaan ihmisessä vaan siinä kuvassa, joka kaikkivaltiaasta on rakennettu? Entä jos pelolla hallitseva olento ei käyttäydy niin kuin täydellinen Jumala käyttäytyisi, vaan niin kuin joku, joka haluaa tulla pidetyksi Jumalana? Historia tuntee lukemattomia hallitsijoita, jotka ovat vaatineet ehdotonta uskollisuutta, julistaneet itsensä erehtymättömiksi ja uhanneet ankarilla rangaistuksilla kaikkia, jotka epäilevät heidän valtaansa. Sellainen käytös ei ole ollut merkki jumaluudesta, vaan vallan epävarmuudesta.
        Sillä kuka tarvitsee jatkuvaa vakuuttelua omasta suuruudestaan? Se, joka todella on suuri – vai se, joka pelkää paljastuvansa tavalliseksi? Mitä äänekkäämmin auktoriteetti julistaa omaa erehtymättömyyttään ja mitä ankarammin se rankaisee epäilystä, sitä luonnollisemmaksi käy kysymys, yrittääkö se suojella totuutta vai omaa asemaansa.
        Ehkä kaikkein ironisinta on, että jos joku olento todella olisi Jumala, hänen ei tarvitsisi koskaan sanoa olevansa sellainen. Hänen olemuksensa riittäisi. Totuus ei tarvitse uhkauksia tullakseen todeksi, eikä ääretön tarvitse pelkoa tullakseen tunnustetuksi. Vain se, joka ei voi luottaa siihen, että totuus kantaa itsensä, joutuu turvautumaan pelotteluun.
        Siksi kysymys kuuluu: paljastaako pelolla hallitseva kaikkivaltius todellisuudessa äärettömän voiman – vai paljastaako se jotakin aivan muuta? Ehkä suurin epäilyn aihe ei ole ihmisen usko, vaan se kuva Jumalasta, joka näyttää käyttäytyvän hämmästyttävän samalla tavalla kuin historian itsevaltaisimmat hallitsijat. Jos jokin olento vaatii: "Palvo minua, tai kärsit ikuisesti", kysymys ei ehkä ole ensimmäiseksi siitä, onko ihminen tarpeeksi kuuliainen, vaan siitä, miksi todella kaikkivaltiaan pitäisi koskaan esittää tällainen vaatimus.
        Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan, sillä todellinen suuruus ei riipu siitä, kuinka tehokkaasti se saa heikommat vapisemaan. Se on olemassa riippumatta siitä, tunnustaako kukaan sitä vai ei.
        Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra. Uhkausten toistaminen viittaa siihen, että kuuliaisuus on saavutettava seurauksilla eikä itse totuuden tai hyvyyden vetovoimalla. Mutta jos totuus todella on totuus, miksi sen rinnalle tarvitaan pelko? Miksi ääretön hyvyys tarvitsee tuekseen äärettömän rangaistuksen?
        Pelko ei todista auktoriteetin oikeutusta. Se todistaa vain, että auktoriteetilla on voimaa pakottaa. Historian jokainen tyranni on ymmärtänyt tämän. Pelko voi saada ihmiset polvistumaan, lausumaan oikeat sanat ja vakuuttamaan uskollisuuttaan, mutta yksikään näistä ei vielä kerro, että vallankäyttäjä olisi oikeassa. Pelko tuottaa alistumista, ei totuutta.

        Juuri tässä piilee paradoksi. Mitä enemmän kaikkivaltius korostaa rangaistustaan, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen rakkauteen. Mitä useammin kuulija muistutetaan ikuisista seurauksista, sitä vaikeammaksi käy uskoa, että kuuliaisuus syntyy vapaasta tahdosta. Kun vaihtoehtoina ovat palvonta tai loputon kärsimys, valinnan vapautta varjostaa aina pakon varjo.
        Jos kaikkivaltius todella olisi rajaton, sen arvon ei pitäisi olla riippuvainen yhdestäkään kumarruksesta. Ääretön ei kasva ihmisen ylistyksestä eikä pienene ihmisen epäuskosta. Aurinko ei lakkaa loistamasta siksi, että joku sulkee silmänsä. Totuus ei muutu valheeksi siksi, että joku epäilee sitä. Miksi siis täydellinen Jumala tarvitsisi jatkuvaa tunnustusta asemalleen tai uhkauksia sen tueksi?
        Ehkä juuri siinä on kaikkein syvin ristiriita. Pelkoa tarvitseva valta näyttää aina jollakin tavalla epävarmalta. Se joutuu suojelemaan asemaansa rangaistuksilla, koska se ei luota siihen, että sen hyvyys yksin riittäisi vetämään puoleensa. Mutta jos näin olisi, silloin pelko ei olisi merkki kaikkivaltiudesta vaan merkki siitä, että vallan täytyy jatkuvasti puolustaa itseään. Todellinen suuruus ei vaadi uskollisuudenvaloja. Se herättää ne ilman pakkoa.
        Se, että itseään Jumalaksi kutsuva olento murskaa vapisevan, mitättömän ihmisolennon, ei herätä mielikuvaa äärettömästä rakkaudesta eikä täydellisestä viisaudesta. Se herättää pikemminkin mielikuvan vallasta, joka osoittaa voimansa kaikkein heikoimpaan. Mutta mitä kunniaa on siinä, että ääretön voittaa rajallisen? Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa?
        Jos Jumala todella on täydellinen, hänen ei pitäisi tarvita pelon synnyttämää kuuliaisuutta eikä kärsimyksen uhkaa todistaakseen asemansa. Todellinen suuruus ei etsi kohteekseen heikoimpia. Se nostaa heidät ylös.
        Siksi ajatus kaikkivaltiaasta, joka rankaisee rajallista ihmistä loputtomalla kärsimyksellä tämän erehdyksistä tai epäuskosta, tuntuu oudosti epäsuhtaiselta. Ääretön voima kohdistuu äärelliseen olentoon, jonka ymmärrys, elinikä ja kyvyt ovat rajalliset. Sellainen ei muistuta oikeudenmukaisuutta vaan voiman yksipuolista käyttöä.
        Ehkä juuri tästä syystä monet kysyvät, vastaako tällainen kuva lainkaan sitä, mitä sanalla Jumala tarkoitetaan. Jos jokin olento vaatii palvontaa, uhkaa epäilijöitä ikuisella rangaistuksella ja osoittaa mahtinsa kaikkein heikoimpiin, herää väistämättä kysymys: kuvaako tämä täydellistä Jumalaa – vai ainoastaan olentoa, joka vaatii itseään pidettävän Jumalana?
        Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman väärinkäyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei ole tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
        Jos kaikkivaltius osoittaa mahtinsa juuri murskaamalla heikoimman, silloin sen suuruus näyttää rakentuvan epäsuhdalle, ei ylevyydelle. Sama teko, joka olisi ihmisten keskuudessa moraalisesti tuomittava – vahvempi käyttää ylivoimaansa heikompaa vastaan – muuttuu tuskin yleväksi vain siksi, että vallan mittakaava kasvaa äärettömäksi. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä suurempi myös sen moraalinen vastuu on.
        Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että voi tuhota. Todellinen suuruus ilmenee siinä, ettei tuhoa, vaikka voisi. Se näkyy itsehillinnässä, armossa ja siinä, että voima suojelee heikkoutta sen sijaan, että käyttäisi sitä hyväkseen. Juuri kyky pidättäytyä voimansa käytöstä on vahvuuden korkein muoto.
        Siksi kysymys kuuluu: jos kaikkivaltias todella on täydellinen, miksi hänen suuruutensa tarvitsisi näkyä heikoimman murskaamisessa eikä heikoimman nostamisessa? Eikö juuri jälkimmäinen olisi äärettömän voiman arvokkaampi ja johdonmukaisempi ilmentymä?
        Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman yksipuolinen käyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei voi olla tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
        Voiman arvo ei määräydy sen perusteella, mitä se kykenee tekemään, vaan sen perusteella, mitä se päättää olla tekemättä. Jokainen kaikkivaltias kykenee murskaamaan heikon – juuri siksi siinä ei ole mitään ihailtavaa. Ihailtavaa on se, että rajaton voima pidättäyty


      • Anonyymi00157
        Anonyymi00156 kirjoitti:

        Juuri tässä piilee paradoksi. Mitä enemmän kaikkivaltius korostaa rangaistustaan, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen rakkauteen. Mitä useammin kuulija muistutetaan ikuisista seurauksista, sitä vaikeammaksi käy uskoa, että kuuliaisuus syntyy vapaasta tahdosta. Kun vaihtoehtoina ovat palvonta tai loputon kärsimys, valinnan vapautta varjostaa aina pakon varjo.
        Jos kaikkivaltius todella olisi rajaton, sen arvon ei pitäisi olla riippuvainen yhdestäkään kumarruksesta. Ääretön ei kasva ihmisen ylistyksestä eikä pienene ihmisen epäuskosta. Aurinko ei lakkaa loistamasta siksi, että joku sulkee silmänsä. Totuus ei muutu valheeksi siksi, että joku epäilee sitä. Miksi siis täydellinen Jumala tarvitsisi jatkuvaa tunnustusta asemalleen tai uhkauksia sen tueksi?
        Ehkä juuri siinä on kaikkein syvin ristiriita. Pelkoa tarvitseva valta näyttää aina jollakin tavalla epävarmalta. Se joutuu suojelemaan asemaansa rangaistuksilla, koska se ei luota siihen, että sen hyvyys yksin riittäisi vetämään puoleensa. Mutta jos näin olisi, silloin pelko ei olisi merkki kaikkivaltiudesta vaan merkki siitä, että vallan täytyy jatkuvasti puolustaa itseään. Todellinen suuruus ei vaadi uskollisuudenvaloja. Se herättää ne ilman pakkoa.
        Se, että itseään Jumalaksi kutsuva olento murskaa vapisevan, mitättömän ihmisolennon, ei herätä mielikuvaa äärettömästä rakkaudesta eikä täydellisestä viisaudesta. Se herättää pikemminkin mielikuvan vallasta, joka osoittaa voimansa kaikkein heikoimpaan. Mutta mitä kunniaa on siinä, että ääretön voittaa rajallisen? Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa?
        Jos Jumala todella on täydellinen, hänen ei pitäisi tarvita pelon synnyttämää kuuliaisuutta eikä kärsimyksen uhkaa todistaakseen asemansa. Todellinen suuruus ei etsi kohteekseen heikoimpia. Se nostaa heidät ylös.
        Siksi ajatus kaikkivaltiaasta, joka rankaisee rajallista ihmistä loputtomalla kärsimyksellä tämän erehdyksistä tai epäuskosta, tuntuu oudosti epäsuhtaiselta. Ääretön voima kohdistuu äärelliseen olentoon, jonka ymmärrys, elinikä ja kyvyt ovat rajalliset. Sellainen ei muistuta oikeudenmukaisuutta vaan voiman yksipuolista käyttöä.
        Ehkä juuri tästä syystä monet kysyvät, vastaako tällainen kuva lainkaan sitä, mitä sanalla Jumala tarkoitetaan. Jos jokin olento vaatii palvontaa, uhkaa epäilijöitä ikuisella rangaistuksella ja osoittaa mahtinsa kaikkein heikoimpiin, herää väistämättä kysymys: kuvaako tämä täydellistä Jumalaa – vai ainoastaan olentoa, joka vaatii itseään pidettävän Jumalana?
        Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman väärinkäyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei ole tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
        Jos kaikkivaltius osoittaa mahtinsa juuri murskaamalla heikoimman, silloin sen suuruus näyttää rakentuvan epäsuhdalle, ei ylevyydelle. Sama teko, joka olisi ihmisten keskuudessa moraalisesti tuomittava – vahvempi käyttää ylivoimaansa heikompaa vastaan – muuttuu tuskin yleväksi vain siksi, että vallan mittakaava kasvaa äärettömäksi. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä suurempi myös sen moraalinen vastuu on.
        Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että voi tuhota. Todellinen suuruus ilmenee siinä, ettei tuhoa, vaikka voisi. Se näkyy itsehillinnässä, armossa ja siinä, että voima suojelee heikkoutta sen sijaan, että käyttäisi sitä hyväkseen. Juuri kyky pidättäytyä voimansa käytöstä on vahvuuden korkein muoto.
        Siksi kysymys kuuluu: jos kaikkivaltias todella on täydellinen, miksi hänen suuruutensa tarvitsisi näkyä heikoimman murskaamisessa eikä heikoimman nostamisessa? Eikö juuri jälkimmäinen olisi äärettömän voiman arvokkaampi ja johdonmukaisempi ilmentymä?
        Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman yksipuolinen käyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei voi olla tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
        Voiman arvo ei määräydy sen perusteella, mitä se kykenee tekemään, vaan sen perusteella, mitä se päättää olla tekemättä. Jokainen kaikkivaltias kykenee murskaamaan heikon – juuri siksi siinä ei ole mitään ihailtavaa. Ihailtavaa on se, että rajaton voima pidättäyty

        Voiman arvo ei määräydy sen perusteella, mitä se kykenee tekemään, vaan sen perusteella, mitä se päättää olla tekemättä. Jokainen kaikkivaltias kykenee murskaamaan heikon – juuri siksi siinä ei ole mitään ihailtavaa. Ihailtavaa on se, että rajaton voima pidättäytyy käyttämästä ylivoimaansa silloin, kun sillä ei ole vastassaan tasavertaista osapuolta.
        Kukaan ei ylistäisi ihmistä jaloudesta, jos hän ylpeilisi murskanneensa muurahaisen tai voittaneensa vastasyntyneen painiottelussa. Päinvastoin, sellainen herättäisi lähinnä hämmennystä ja moraalista paheksuntaa. Miksi sama teko muuttuisi yleväksi vain siksi, että voiman epäsuhta kasvaa äärettömäksi? Jos moraaliset mittapuut kumoutuvat pelkästään vallan suuruuden vuoksi, silloin voima itse korvaa moraalin.
        Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Samoin, jos Jumala todella olisi ääretön, hänen olemuksensa olisi riippumaton siitä, kumartuuko yksikään ihminen hänen eteensä.
        Juuri siksi pelolla hallitseva kaikkivaltius näyttää paradoksaaliselta. Mitä enemmän se korostaa kykyään rangaista, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen oletettuun täydellisyyteen. Äärettömän voiman pitäisi tehdä pelottelusta tarpeetonta, ei välttämätöntä. Jos kaikkivaltiaan täytyy jatkuvasti muistuttaa heikoimpia siitä, mitä heille tapahtuu tottelemattomuudesta, kysymys ei enää koske voiman määrää vaan sen luonnetta.
        Ehkä kaikkein syvin kysymys on tämä: jos täydellinen olento kohtaa rajallisen, erehtyväisen ja hauraan ihmisen, miksi täydellisyyden tunnusmerkki olisi tämän murskaaminen? Eikö täydellisempi voima ilmenisi juuri päinvastoin – siinä, että ääretön käyttää rajatonta voimaansa suojellakseen heikkoa, ei tuhotakseen häntä? Jos kaikkivaltius todella on täydellisyyttä, sen suurin osoitus ei olisi kyky rangaista, vaan kyky olla rankaisematta silloin, kun rankaiseminen olisi helpointa.


      • Anonyymi00158
        Anonyymi00157 kirjoitti:

        Voiman arvo ei määräydy sen perusteella, mitä se kykenee tekemään, vaan sen perusteella, mitä se päättää olla tekemättä. Jokainen kaikkivaltias kykenee murskaamaan heikon – juuri siksi siinä ei ole mitään ihailtavaa. Ihailtavaa on se, että rajaton voima pidättäytyy käyttämästä ylivoimaansa silloin, kun sillä ei ole vastassaan tasavertaista osapuolta.
        Kukaan ei ylistäisi ihmistä jaloudesta, jos hän ylpeilisi murskanneensa muurahaisen tai voittaneensa vastasyntyneen painiottelussa. Päinvastoin, sellainen herättäisi lähinnä hämmennystä ja moraalista paheksuntaa. Miksi sama teko muuttuisi yleväksi vain siksi, että voiman epäsuhta kasvaa äärettömäksi? Jos moraaliset mittapuut kumoutuvat pelkästään vallan suuruuden vuoksi, silloin voima itse korvaa moraalin.
        Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Samoin, jos Jumala todella olisi ääretön, hänen olemuksensa olisi riippumaton siitä, kumartuuko yksikään ihminen hänen eteensä.
        Juuri siksi pelolla hallitseva kaikkivaltius näyttää paradoksaaliselta. Mitä enemmän se korostaa kykyään rangaista, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen oletettuun täydellisyyteen. Äärettömän voiman pitäisi tehdä pelottelusta tarpeetonta, ei välttämätöntä. Jos kaikkivaltiaan täytyy jatkuvasti muistuttaa heikoimpia siitä, mitä heille tapahtuu tottelemattomuudesta, kysymys ei enää koske voiman määrää vaan sen luonnetta.
        Ehkä kaikkein syvin kysymys on tämä: jos täydellinen olento kohtaa rajallisen, erehtyväisen ja hauraan ihmisen, miksi täydellisyyden tunnusmerkki olisi tämän murskaaminen? Eikö täydellisempi voima ilmenisi juuri päinvastoin – siinä, että ääretön käyttää rajatonta voimaansa suojellakseen heikkoa, ei tuhotakseen häntä? Jos kaikkivaltius todella on täydellisyyttä, sen suurin osoitus ei olisi kyky rangaista, vaan kyky olla rankaisematta silloin, kun rankaiseminen olisi helpointa.

        Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Ne ovat sitä, mitä ovat, riippumatta siitä, tunnistaako kukaan niiden suuruutta.
        Juuri siinä piilee todellisen suuruuden tunnusmerkki: se ei ole riippuvainen ulkopuolisesta vahvistuksesta. Mitä täydellisempi jokin on, sitä vähemmän sen tarvitsee vaatia tunnustusta itselleen. Täydellisyys ei kasva ylistyksestä eikä vähene epäilystä. Se ei joudu puolustamaan asemaansa, sillä sen olemassaolo ei riipu siitä, kuinka moni siihen uskoo.
        Siksi on vaikea sovittaa yhteen ajatusta äärettömästä Jumalasta ja ajatusta olennosta, joka vaatii jatkuvaa palvontaa sekä liittää epäuskoon ankaria rangaistuksia. Jos ääretön todella on ääretön, mitä voisi yksi rajallinen ihminen häneltä ottaa pois? Voiko ihmisen epäusko vähentää kaikkivaltiutta? Voiko epäilys haavoittaa täydellisyyttä? Jos ei voi, miksi siihen pitäisi vastata vihalla tai kostolla?
        Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.
        Jos tätä periaatetta sovelletaan ajatukseen täydellisestä Jumalasta, seuraus on mielenkiintoinen. Mitä täydellisemmäksi Jumala ymmärretään, sitä vähemmän uskottavalta näyttää ajatus, että hän tarvitsisi ihmisen palvontaa tai pelolla ylläpidettyä kuuliaisuutta. Ääretön ei tarvitse äärellisen hyväksyntää sen enempää kuin valtameri tarvitsee vesipisaran lupaa ollakseen valtameri.
        Ehkä juuri tästä syystä todellinen jumaluus tunnistettaisiin ennen kaikkea levollisuudesta. Sen ei tarvitsisi korottaa ääntään, uhata, todistella tai vaatia. Sen läsnäolo olisi riittävä. Sen hyvyys vetäisi puoleensa ilman pakkoa, ja sen totuus kantaisi ilman rangaistuksen varjoa. Sillä se, mikä on todella ääretöntä, ei tarvitse pelkoa tullakseen suureksi – se on suuri jo ennen kuin yksikään olento kumartaa sen edessä.


      • Anonyymi00159
        Anonyymi00158 kirjoitti:

        Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Ne ovat sitä, mitä ovat, riippumatta siitä, tunnistaako kukaan niiden suuruutta.
        Juuri siinä piilee todellisen suuruuden tunnusmerkki: se ei ole riippuvainen ulkopuolisesta vahvistuksesta. Mitä täydellisempi jokin on, sitä vähemmän sen tarvitsee vaatia tunnustusta itselleen. Täydellisyys ei kasva ylistyksestä eikä vähene epäilystä. Se ei joudu puolustamaan asemaansa, sillä sen olemassaolo ei riipu siitä, kuinka moni siihen uskoo.
        Siksi on vaikea sovittaa yhteen ajatusta äärettömästä Jumalasta ja ajatusta olennosta, joka vaatii jatkuvaa palvontaa sekä liittää epäuskoon ankaria rangaistuksia. Jos ääretön todella on ääretön, mitä voisi yksi rajallinen ihminen häneltä ottaa pois? Voiko ihmisen epäusko vähentää kaikkivaltiutta? Voiko epäilys haavoittaa täydellisyyttä? Jos ei voi, miksi siihen pitäisi vastata vihalla tai kostolla?
        Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.
        Jos tätä periaatetta sovelletaan ajatukseen täydellisestä Jumalasta, seuraus on mielenkiintoinen. Mitä täydellisemmäksi Jumala ymmärretään, sitä vähemmän uskottavalta näyttää ajatus, että hän tarvitsisi ihmisen palvontaa tai pelolla ylläpidettyä kuuliaisuutta. Ääretön ei tarvitse äärellisen hyväksyntää sen enempää kuin valtameri tarvitsee vesipisaran lupaa ollakseen valtameri.
        Ehkä juuri tästä syystä todellinen jumaluus tunnistettaisiin ennen kaikkea levollisuudesta. Sen ei tarvitsisi korottaa ääntään, uhata, todistella tai vaatia. Sen läsnäolo olisi riittävä. Sen hyvyys vetäisi puoleensa ilman pakkoa, ja sen totuus kantaisi ilman rangaistuksen varjoa. Sillä se, mikä on todella ääretöntä, ei tarvitse pelkoa tullakseen suureksi – se on suuri jo ennen kuin yksikään olento kumartaa sen edessä.

        Suurin isku varhaiselle kristilliselle filosofialle tapahtui pyhien kirjoitusten muuttamisen kautta.

        Nikean kirkolliskokoukseen ja esittää sen tapahtumana, jossa Konstantinus hallitsi tilaisuutta kuin kuningas, kokouksessa poistettiin sellaisia hengellisiä näkemyksiä, joita hallitseva luokka ei hyväksynyt. Näihin hän lukee esimerkiksi ajatuksen sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana,uusi uskonnollinen järjestelmä ei halunnut ihmisten ajattelevan, että kuolema olisi vain siirtymävaihe tai että tietoisuus voisi jatkaa kokemista useiden elämien kautta fyysisessä maailmassa.


      • Anonyymi00160
        Anonyymi00159 kirjoitti:

        Suurin isku varhaiselle kristilliselle filosofialle tapahtui pyhien kirjoitusten muuttamisen kautta.

        Nikean kirkolliskokoukseen ja esittää sen tapahtumana, jossa Konstantinus hallitsi tilaisuutta kuin kuningas, kokouksessa poistettiin sellaisia hengellisiä näkemyksiä, joita hallitseva luokka ei hyväksynyt. Näihin hän lukee esimerkiksi ajatuksen sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana,uusi uskonnollinen järjestelmä ei halunnut ihmisten ajattelevan, että kuolema olisi vain siirtymävaihe tai että tietoisuus voisi jatkaa kokemista useiden elämien kautta fyysisessä maailmassa.

        Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

        TRANSKRIPTIO

        Nykyään maailmassa on hyvin yleistä, että jokaisessa ulkoisessa uskonnollisessa tai uskomusjärjestelmässä toimii huijareita. Pimeän okkultismin harjoittajat ovat ujuttaneet väärennettyjä uskomusjärjestelmiä kaikkiin suuriin hengellisiin perinteisiin hallitakseen ihmisten ajattelua niin tehokkaasti, etteivät ihmiset koskaan ymmärrä omaa suvereniteettiaan yksilöinä tai kollektiivista voimaansa luoda todellisuutta yhdessä luonnonlain mukaisesti.


      • Anonyymi00161
        Anonyymi00160 kirjoitti:

        Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

        TRANSKRIPTIO

        Nykyään maailmassa on hyvin yleistä, että jokaisessa ulkoisessa uskonnollisessa tai uskomusjärjestelmässä toimii huijareita. Pimeän okkultismin harjoittajat ovat ujuttaneet väärennettyjä uskomusjärjestelmiä kaikkiin suuriin hengellisiin perinteisiin hallitakseen ihmisten ajattelua niin tehokkaasti, etteivät ihmiset koskaan ymmärrä omaa suvereniteettiaan yksilöinä tai kollektiivista voimaansa luoda todellisuutta yhdessä luonnonlain mukaisesti.

        Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

        TRANSKRIPTIO


        Kaikkien näiden perinteiden alkuperäinen esoteerinen perusta oli luonnonlakia kuvaava vertauskuvallinen ja symbolinen opetus. ...
        Ymmärtääksesi sen, mistä aion puhua aidon ja väärän kristinuskon yhteydessä, sinun täytyy tunnistaa, että suhteellinen eli relationaalinen ajattelu on välttämätöntä. Tässä puhutaan usein symboliikasta ja vertauskuvista, joten on kyettävä ajattelemaan asioiden välisiä suhteita.


      • Anonyymi00162
        Anonyymi00161 kirjoitti:

        Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

        TRANSKRIPTIO


        Kaikkien näiden perinteiden alkuperäinen esoteerinen perusta oli luonnonlakia kuvaava vertauskuvallinen ja symbolinen opetus. ...
        Ymmärtääksesi sen, mistä aion puhua aidon ja väärän kristinuskon yhteydessä, sinun täytyy tunnistaa, että suhteellinen eli relationaalinen ajattelu on välttämätöntä. Tässä puhutaan usein symboliikasta ja vertauskuvista, joten on kyettävä ajattelemaan asioiden välisiä suhteita.

        Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

        TRANSKRIPTIO


        Flaviusten ja uusflaviusten hallitsijasuvut ymmärsivät, että Rooman valtakunta voitaisiin pitää koossa vain valtion ohjaaman uskonnon avulla. Tämän uskonnon avulla alkuperäiset opetukset hänen mukaansa vääristettiin ja ihmiset palautettiin jälleen henkisen kontrollin alaisiksi.
        Tämän suunnitelman toteuttajaksi valittiin hänen mukaansa Konstantinus Suuri, joka syntyi nimellä Flavius Valerius Aurelius. Puhuja korostaa, että Flaviusten ja uusflaviusten dynastioiden keisarit olivat hänen mukaansa syntyjään Flaviuksia ja että Konstantinus sai tehtäväkseen saattaa päätökseen Rooman valtion hallitseman uskonnon rakentamisen.
        Vuonna 325 jaa. Konstantinus kutsui koolle Nikean kirkolliskokouksen. Puhujan mukaan kokouksen uskonnolliset johtajat pidettiin siellä painostuksen alaisina laatimassa Rooman hyväksymää uskontoa, joka soveltuisi koko kansalle. Hän sanoo kutsuvansa tätä uskontoa "konstantinolaisuudeksi" eikä kristinuskoksi, koska hänen mukaansa kyse oli Konstantinukselle annetusta tehtävästä eikä alkuperäisestä kristinuskosta.


      • Anonyymi00163
        Anonyymi00162 kirjoitti:

        Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

        TRANSKRIPTIO


        Flaviusten ja uusflaviusten hallitsijasuvut ymmärsivät, että Rooman valtakunta voitaisiin pitää koossa vain valtion ohjaaman uskonnon avulla. Tämän uskonnon avulla alkuperäiset opetukset hänen mukaansa vääristettiin ja ihmiset palautettiin jälleen henkisen kontrollin alaisiksi.
        Tämän suunnitelman toteuttajaksi valittiin hänen mukaansa Konstantinus Suuri, joka syntyi nimellä Flavius Valerius Aurelius. Puhuja korostaa, että Flaviusten ja uusflaviusten dynastioiden keisarit olivat hänen mukaansa syntyjään Flaviuksia ja että Konstantinus sai tehtäväkseen saattaa päätökseen Rooman valtion hallitseman uskonnon rakentamisen.
        Vuonna 325 jaa. Konstantinus kutsui koolle Nikean kirkolliskokouksen. Puhujan mukaan kokouksen uskonnolliset johtajat pidettiin siellä painostuksen alaisina laatimassa Rooman hyväksymää uskontoa, joka soveltuisi koko kansalle. Hän sanoo kutsuvansa tätä uskontoa "konstantinolaisuudeksi" eikä kristinuskoksi, koska hänen mukaansa kyse oli Konstantinukselle annetusta tehtävästä eikä alkuperäisestä kristinuskosta.

        Vuonna 325 jaa. Konstantinus kutsui koolle Nikean kirkolliskokouksen. Puhujan mukaan kokouksen uskonnolliset johtajat pidettiin siellä painostuksen alaisina laatimassa Rooman hyväksymää uskontoa, joka soveltuisi koko kansalle. Hän sanoo kutsuvansa tätä uskontoa "konstantinolaisuudeksi" eikä kristinuskoksi, koska hänen mukaansa kyse oli Konstantinukselle annetusta tehtävästä eikä alkuperäisestä kristinuskosta.


      • Anonyymi00164
        Anonyymi00163 kirjoitti:

        Vuonna 325 jaa. Konstantinus kutsui koolle Nikean kirkolliskokouksen. Puhujan mukaan kokouksen uskonnolliset johtajat pidettiin siellä painostuksen alaisina laatimassa Rooman hyväksymää uskontoa, joka soveltuisi koko kansalle. Hän sanoo kutsuvansa tätä uskontoa "konstantinolaisuudeksi" eikä kristinuskoksi, koska hänen mukaansa kyse oli Konstantinukselle annetusta tehtävästä eikä alkuperäisestä kristinuskosta.

        Konstantinus kokosi kardinaalit ja piispat kirkolliskokoukseen roomalaisten sotilaiden vartioimina ja vaati heitä laatimaan uskonnon, joka palauttaisi kansan kuuliaisuuteen mielenhallinnan avulla. Hänen väitteensä mukaan heille ilmoitettiin, etteivät he poistuisi kokouksesta elävinä, elleivät täyttäisi tätä tehtävää.
        Hänen mukaansa juuri tässä kokouksessa luotiin nykyinen kristinuskon muoto, jossa Jeesus esitetään Jumalan Poikana. Puhujan mukaan juuri siellä Jeesuksen jumalallinen asema "keksittiin". Hänen mukaansa Jeesus ei enää ollut moraalia ja luonnonlakia opettava opettaja tai rabbi, vaan hänestä tehtiin Jumalan Poika, jotta hän voisi ottaa Sol Invictuksen roolin.


      • Anonyymi00165
        Anonyymi00164 kirjoitti:

        Konstantinus kokosi kardinaalit ja piispat kirkolliskokoukseen roomalaisten sotilaiden vartioimina ja vaati heitä laatimaan uskonnon, joka palauttaisi kansan kuuliaisuuteen mielenhallinnan avulla. Hänen väitteensä mukaan heille ilmoitettiin, etteivät he poistuisi kokouksesta elävinä, elleivät täyttäisi tätä tehtävää.
        Hänen mukaansa juuri tässä kokouksessa luotiin nykyinen kristinuskon muoto, jossa Jeesus esitetään Jumalan Poikana. Puhujan mukaan juuri siellä Jeesuksen jumalallinen asema "keksittiin". Hänen mukaansa Jeesus ei enää ollut moraalia ja luonnonlakia opettava opettaja tai rabbi, vaan hänestä tehtiin Jumalan Poika, jotta hän voisi ottaa Sol Invictuksen roolin.

        Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

        TRANSKRIPTIO

        Nikean kirkolliskokouksessa Jeesuksen asema muutettiin ratkaisevasti. Hän ei enää ollut opettaja tai rabbi, joka julisti moraalia ja luonnonlakia, vaan hänestä tehtiin Jumalan Poika, jotta hän voisi ottaa Rooman uskonnon Sol Invictuksen – "Voittamattoman Auringon", Jumalan Pojan – paikan. Puhujan mukaan kyse oli vain yhden jumalan korvaamisesta toisella, jotta ihmisille voitiin tarjota yksinkertaistettu ja laimennettu versio samasta uskonnollisesta järjestelmästä.
        Hänen mukaansa samalla luotiin myös voimakkaasti sensuroitu kanonisoitu Raamattu, josta poistettiin ja tukahdutettiin satoja hengellistä ja esoteerista tietoa sisältäneitä kirjoituksia, mukaan lukien Nag Hammadin kirjasto, johon hän sanoo palaavansa myöhemmin. Hänen mukaansa tämän työn tarkoituksena oli hävittää totuus ja syöttää kansalle valheita. Hänen sanoin kirkon johtajat toimivat aikansa tiedotusvälineinä.


      • Anonyymi00166
        Anonyymi00165 kirjoitti:

        Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

        TRANSKRIPTIO

        Nikean kirkolliskokouksessa Jeesuksen asema muutettiin ratkaisevasti. Hän ei enää ollut opettaja tai rabbi, joka julisti moraalia ja luonnonlakia, vaan hänestä tehtiin Jumalan Poika, jotta hän voisi ottaa Rooman uskonnon Sol Invictuksen – "Voittamattoman Auringon", Jumalan Pojan – paikan. Puhujan mukaan kyse oli vain yhden jumalan korvaamisesta toisella, jotta ihmisille voitiin tarjota yksinkertaistettu ja laimennettu versio samasta uskonnollisesta järjestelmästä.
        Hänen mukaansa samalla luotiin myös voimakkaasti sensuroitu kanonisoitu Raamattu, josta poistettiin ja tukahdutettiin satoja hengellistä ja esoteerista tietoa sisältäneitä kirjoituksia, mukaan lukien Nag Hammadin kirjasto, johon hän sanoo palaavansa myöhemmin. Hänen mukaansa tämän työn tarkoituksena oli hävittää totuus ja syöttää kansalle valheita. Hänen sanoin kirkon johtajat toimivat aikansa tiedotusvälineinä.

        Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

        TRANSKRIPTIO

        Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee kuninkaana ja keskustelee papiston kanssa. Hänen mukaansa kirkolliskokous karsi kaiken sellaisen hengellisen tiedon, jonka hallitseva luokka katsoi vaaralliseksi. Sensuroitujen opetusten joukossa olivat hänen mukaansa esimerkiksi sielun olemassaolo sekä jälleensyntyminen useiden elämien aikana. Hänen mukaansa nämä opetukset poistettiin kokonaan hyväksytyistä pyhistä kirjoituksista, jotta ihmiset eivät voisi edes ajatella, ettei kuolema olisi tietoisuuden loppu, vaan ainoastaan tämän elämän päättyminen ennen uusia kokemuksia. Hänen mukaansa hallitsijat halusivat ihmisten uskovan, että ihmisellä on vain yksi elämä, koska he eivät halunneet ihmisten ajattelevan voivansa oppia ja kehittyä useiden elämien aikana.


      • Anonyymi00167
        Anonyymi00166 kirjoitti:

        Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

        TRANSKRIPTIO

        Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee kuninkaana ja keskustelee papiston kanssa. Hänen mukaansa kirkolliskokous karsi kaiken sellaisen hengellisen tiedon, jonka hallitseva luokka katsoi vaaralliseksi. Sensuroitujen opetusten joukossa olivat hänen mukaansa esimerkiksi sielun olemassaolo sekä jälleensyntyminen useiden elämien aikana. Hänen mukaansa nämä opetukset poistettiin kokonaan hyväksytyistä pyhistä kirjoituksista, jotta ihmiset eivät voisi edes ajatella, ettei kuolema olisi tietoisuuden loppu, vaan ainoastaan tämän elämän päättyminen ennen uusia kokemuksia. Hänen mukaansa hallitsijat halusivat ihmisten uskovan, että ihmisellä on vain yksi elämä, koska he eivät halunneet ihmisten ajattelevan voivansa oppia ja kehittyä useiden elämien aikana.

        kirkko poisti myös käsityksen siitä, että jokaisella ihmisellä olisi suora yhteys Luojaan ilman välikäsiä. Sen sijaan ihmisille opetettiin, että heidän täytyi lähestyä Jumalaa papiston kautta. Uudessa valtion hyväksymässä uskonnossa papista tuli välittäjä ihmisen ja Jumalan välille.
        Lisäksi hänen mukaansa hävitettiin jo aiemmin vallinnut käsitys naisten tasa-arvosta miesten kanssa hengellisen tiedon opettajina. Hänen mukaansa naisilla oli aiemmin oikeus kuulua papistoon tai hengelliseen opettajakuntaan, sillä he ovat yhtä kykeneviä tähän tehtävään kuin miehetkin. Hänen näkemyksensä mukaan uusi uskonto muodosti patriarkaalisen vallankäytön järjestelmän, joka alisti naiset ja kielsi heitä toimimasta pappeina tai hengellisinä opettajina.
        Puhujan mukaan nämä olivat vain osa niistä esoteerisista opetuksista, jotka sensuroitiin poistamalla kokonainen varhaisten gnostilaisten kirjoitusten kokoelma, joka tunnetaan Nag Hammadin kirjastona.


      • Anonyymi00168
        Anonyymi00167 kirjoitti:

        kirkko poisti myös käsityksen siitä, että jokaisella ihmisellä olisi suora yhteys Luojaan ilman välikäsiä. Sen sijaan ihmisille opetettiin, että heidän täytyi lähestyä Jumalaa papiston kautta. Uudessa valtion hyväksymässä uskonnossa papista tuli välittäjä ihmisen ja Jumalan välille.
        Lisäksi hänen mukaansa hävitettiin jo aiemmin vallinnut käsitys naisten tasa-arvosta miesten kanssa hengellisen tiedon opettajina. Hänen mukaansa naisilla oli aiemmin oikeus kuulua papistoon tai hengelliseen opettajakuntaan, sillä he ovat yhtä kykeneviä tähän tehtävään kuin miehetkin. Hänen näkemyksensä mukaan uusi uskonto muodosti patriarkaalisen vallankäytön järjestelmän, joka alisti naiset ja kielsi heitä toimimasta pappeina tai hengellisinä opettajina.
        Puhujan mukaan nämä olivat vain osa niistä esoteerisista opetuksista, jotka sensuroitiin poistamalla kokonainen varhaisten gnostilaisten kirjoitusten kokoelma, joka tunnetaan Nag Hammadin kirjastona.

        Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

        TRANSKRIPTIO

        kaikkein tuhoisin muutos ei kuitenkaan ollut pelkkä kirjoitusten poistaminen, vaan uusien, hänen mielestään täysin virheellisten kohtien lisääminen lopulliseen Raamatun kaanoniin. Erityisesti hän viittaa Roomalaiskirjeen 13. lukuun.
        Hän pyytää yleisöä kiinnittämään huomiota itse kirjan nimeen: Roomalaiskirje. Hänen mukaansa juuri tässä luvussa kanonisoidaan ihmisen valta.


      • Anonyymi00169
        Anonyymi00168 kirjoitti:

        Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

        TRANSKRIPTIO

        kaikkein tuhoisin muutos ei kuitenkaan ollut pelkkä kirjoitusten poistaminen, vaan uusien, hänen mielestään täysin virheellisten kohtien lisääminen lopulliseen Raamatun kaanoniin. Erityisesti hän viittaa Roomalaiskirjeen 13. lukuun.
        Hän pyytää yleisöä kiinnittämään huomiota itse kirjan nimeen: Roomalaiskirje. Hänen mukaansa juuri tässä luvussa kanonisoidaan ihmisen valta.

        Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM


        Aurinko nähtiin muinaisessa maailmassa ikimuistoisista ajoista lähtien Luojan valon tai tiedon vertauskuvana. Tämän tiedon tuli hänen mukaansa muuttua ihmisessä moraaliseksi tiedoksi tai omaksitunnoksi, jotta se voisi ohjata oikeanlaiseen toimintaan luonnonlain mukaisesti.
        Tätä kutsutaan omantunnon harjoittamiseksi. Omatunto tarkoittaa tietoa, ja omantunnon harjoittaminen tarkoittaa niitä tekoja, joita teemme sen tiedon perusteella, että ymmärrämme oikean ja väärän välisen eron.



        Todellinen tie vapauteen perustuu tietämiseen, ei uskomiseen. Dogma, usko ja pelkkä uskominen ovat hänen mukaansa puolestaan niin sanotun väärän kristillisen uskonnon tunnusmerkkejä. Tämä uskonto syntyi hänen mukaansa alkuperäisen esoteerisen kristinuskon vääristyneestä astroteologisesta muodosta.


      • Anonyymi00170
        Anonyymi00169 kirjoitti:

        Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM


        Aurinko nähtiin muinaisessa maailmassa ikimuistoisista ajoista lähtien Luojan valon tai tiedon vertauskuvana. Tämän tiedon tuli hänen mukaansa muuttua ihmisessä moraaliseksi tiedoksi tai omaksitunnoksi, jotta se voisi ohjata oikeanlaiseen toimintaan luonnonlain mukaisesti.
        Tätä kutsutaan omantunnon harjoittamiseksi. Omatunto tarkoittaa tietoa, ja omantunnon harjoittaminen tarkoittaa niitä tekoja, joita teemme sen tiedon perusteella, että ymmärrämme oikean ja väärän välisen eron.



        Todellinen tie vapauteen perustuu tietämiseen, ei uskomiseen. Dogma, usko ja pelkkä uskominen ovat hänen mukaansa puolestaan niin sanotun väärän kristillisen uskonnon tunnusmerkkejä. Tämä uskonto syntyi hänen mukaansa alkuperäisen esoteerisen kristinuskon vääristyneestä astroteologisesta muodosta.

        Tähän väliin:

        https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/p/blog-page_72.html
        Astro-teologia

        Neitsyestä syntynyt
        Kuolleista noussut
        Aikakausien symbolit
        Pyhä kolminaisuus
        Pedon luku
        Ristin alkuperä
        Tähdistö-kultti
        Kuu-kultti
        Saturnus-kultti
        Dionysos-kultti
        Venus-kultti
        Tuli-kultti
        Eläinrata ja luku 12
        Ajan mittaaminen
        INRI
        Johannes Kastaja
        Käärme ja sauva
        Puuseppä
        Kaaba
        Nasaret
        Messias
        Kristus
        Kirkot itä-länsi-suunnassa
        Pyhä ovi
        Joulukuusi
        Kuoleman suudelma
        Suuri Arkkitehti
        Vesi viiniksi
        70 opetuslasta
        Lasarus
        Aamen
        Käyräsauva
        Palmunoksa
        Chi-Rho
        Helvetti
        Galilealainen
        Luku 108
        Elisa ja lasten joukkomurha


      • Anonyymi00171
        Anonyymi00170 kirjoitti:

        Tähän väliin:

        https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/p/blog-page_72.html
        Astro-teologia

        Neitsyestä syntynyt
        Kuolleista noussut
        Aikakausien symbolit
        Pyhä kolminaisuus
        Pedon luku
        Ristin alkuperä
        Tähdistö-kultti
        Kuu-kultti
        Saturnus-kultti
        Dionysos-kultti
        Venus-kultti
        Tuli-kultti
        Eläinrata ja luku 12
        Ajan mittaaminen
        INRI
        Johannes Kastaja
        Käärme ja sauva
        Puuseppä
        Kaaba
        Nasaret
        Messias
        Kristus
        Kirkot itä-länsi-suunnassa
        Pyhä ovi
        Joulukuusi
        Kuoleman suudelma
        Suuri Arkkitehti
        Vesi viiniksi
        70 opetuslasta
        Lasarus
        Aamen
        Käyräsauva
        Palmunoksa
        Chi-Rho
        Helvetti
        Galilealainen
        Luku 108
        Elisa ja lasten joukkomurha

        Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

        Leonardo da Vinci koodasi tämän kaiken maalaukseen monien muiden asioiden joukossa. Hänen mukaansa da Vinci oli loistava tutkija, taiteilija ja keksijä, ja hänen kykynsä käyttää symboleita oli ilmeinen – jos ihmisellä vain on tietoisuus niiden avaamiseen. Kaikki on hänen mukaansa siinä, aivan silmiemme edessä.
        Muinaisen maailman kolminaisuudet, kuten vanhat uskonnot, muuttuivat uusiksi uskonnoiksi. Hänen mukaansa kolminaisuuksia on esiintynyt kautta historian samalla tavalla kuin aurinkojumalia. Hän mainitsee esimerkiksi Samiramuksen, Nimrodin ja Tammuksen sekä muita aurinkojumaluuksia.


      • Anonyymi00172
        Anonyymi00171 kirjoitti:

        Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

        Leonardo da Vinci koodasi tämän kaiken maalaukseen monien muiden asioiden joukossa. Hänen mukaansa da Vinci oli loistava tutkija, taiteilija ja keksijä, ja hänen kykynsä käyttää symboleita oli ilmeinen – jos ihmisellä vain on tietoisuus niiden avaamiseen. Kaikki on hänen mukaansa siinä, aivan silmiemme edessä.
        Muinaisen maailman kolminaisuudet, kuten vanhat uskonnot, muuttuivat uusiksi uskonnoiksi. Hänen mukaansa kolminaisuuksia on esiintynyt kautta historian samalla tavalla kuin aurinkojumalia. Hän mainitsee esimerkiksi Samiramuksen, Nimrodin ja Tammuksen sekä muita aurinkojumaluuksia.

        Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM


        Hän siirtyy täydentämään esimerkkiä ja viittaa egyptiläiseen kolminaisuuteen: Osirikseen, luojajumalaan, Horukseen, aurinkojumalaan, sekä Isikseen, kuunjumalattareen.
        Hänen mukaansa kuunjumalattaren eli feminiinisen puolen täytyy synnyttää jumalallinen maskuliininen puoli eli lapsi. Hän sanoo, että nämä kolme aspektia edustavat todellisuudessa ajatuksia, tunteita ja tekoja – todellista Pyhää Kolminaisuutta, joka sijaitsee ihmisessä itsessään.
        Luojajumala on hänen mukaansa ihmisen ajatukset, jotka luovat kokemuksen siitä, mitä ihminen kohtaa maailmassa. Tunteet ovat jumalallinen feminiininen puoli, sisäinen ominaisuus, joka perustuu tunteeseen ja intuitioon.
        Kun nämä yhdistyvät – maskuliininen ja feminiininen puoli, Luoja ja Jumalatar – ne synnyttävät hänen mukaansa oikean toiminnan maailmassa tiedon ja välittämisen kautta.


      • Anonyymi00173
        Anonyymi00172 kirjoitti:

        Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM


        Hän siirtyy täydentämään esimerkkiä ja viittaa egyptiläiseen kolminaisuuteen: Osirikseen, luojajumalaan, Horukseen, aurinkojumalaan, sekä Isikseen, kuunjumalattareen.
        Hänen mukaansa kuunjumalattaren eli feminiinisen puolen täytyy synnyttää jumalallinen maskuliininen puoli eli lapsi. Hän sanoo, että nämä kolme aspektia edustavat todellisuudessa ajatuksia, tunteita ja tekoja – todellista Pyhää Kolminaisuutta, joka sijaitsee ihmisessä itsessään.
        Luojajumala on hänen mukaansa ihmisen ajatukset, jotka luovat kokemuksen siitä, mitä ihminen kohtaa maailmassa. Tunteet ovat jumalallinen feminiininen puoli, sisäinen ominaisuus, joka perustuu tunteeseen ja intuitioon.
        Kun nämä yhdistyvät – maskuliininen ja feminiininen puoli, Luoja ja Jumalatar – ne synnyttävät hänen mukaansa oikean toiminnan maailmassa tiedon ja välittämisen kautta.

        https://www.sol.com.au/kor/22_01.htm


        Pyhän hengen alkuperä on "pakanuudesta"


      • Anonyymi00174

      • Anonyymi00175
        Anonyymi00174 kirjoitti:

        https://www.worldhistory.org/article/1685/the-origin-of-satan/
        Saatanan alkuperä tulee "pakanuudesta"

        https://mixontotta.wordpress.com/juuret/
        Missä ovat kristinuskon juuret?

        Uskontoa ei ole mahdollista puhdistaa vieraista aineksista, sillä jäljelle jäisi tuskin mitään. Toisaalta kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. (Kuitunen 2001)

        Vaikka historiallinen raamatuntutkimus ei koskaan tuotakaan varmoja vastauksia tai lopullisia totuuksia, Raamatun tekstien kirjallisten ja historiallisten ongelmien sivuuttaminen on mielestäni älyllisesti epärehellistä. (Myllykoski 2005)


      • Anonyymi00176
        Anonyymi00175 kirjoitti:

        https://mixontotta.wordpress.com/juuret/
        Missä ovat kristinuskon juuret?

        Uskontoa ei ole mahdollista puhdistaa vieraista aineksista, sillä jäljelle jäisi tuskin mitään. Toisaalta kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. (Kuitunen 2001)

        Vaikka historiallinen raamatuntutkimus ei koskaan tuotakaan varmoja vastauksia tai lopullisia totuuksia, Raamatun tekstien kirjallisten ja historiallisten ongelmien sivuuttaminen on mielestäni älyllisesti epärehellistä. (Myllykoski 2005)

        https://mixontotta.wordpress.com/juuret/
        Missä ovat kristinuskon juuret?
        Ehtoollisen peiliteksti löytyy vanhasta Assyriasta

        Assyrialaisen liittoteologian kanssa yhteneviä ajatuksia esiintyy jopa Uuden testamentin ehtoollisperikoopeissa, kuten vasallikuninkaille lausutusta Istarin profetiasta hyvin ilmenee: ”Aina kun te juotte tätä vettä, te muistatte minut ja pidätte liiton, jonka minä olen Asarhaddonin puolesta tehnyt.” (SAA 9 3.4:12-15.) Versus: ”… tehkää se minun muistokseni” (Lk 22:19 ym. ja nykyiset ehtoollisen asetussanat). Tässä tuskin on kyse suorasta riippuvuussuhteesta, mutta kylläkin yhteisestä’ pitkän keston symbolijärjestelmästä. (Hakola Raimo ja Merenlahti Petri (toimitt.), Raamatuntutkimuksen uudet tuulet, Yliopistopaino Helsinki University Press, Helsinki 1997)


      • Anonyymi00177
        Anonyymi00176 kirjoitti:

        https://mixontotta.wordpress.com/juuret/
        Missä ovat kristinuskon juuret?
        Ehtoollisen peiliteksti löytyy vanhasta Assyriasta

        Assyrialaisen liittoteologian kanssa yhteneviä ajatuksia esiintyy jopa Uuden testamentin ehtoollisperikoopeissa, kuten vasallikuninkaille lausutusta Istarin profetiasta hyvin ilmenee: ”Aina kun te juotte tätä vettä, te muistatte minut ja pidätte liiton, jonka minä olen Asarhaddonin puolesta tehnyt.” (SAA 9 3.4:12-15.) Versus: ”… tehkää se minun muistokseni” (Lk 22:19 ym. ja nykyiset ehtoollisen asetussanat). Tässä tuskin on kyse suorasta riippuvuussuhteesta, mutta kylläkin yhteisestä’ pitkän keston symbolijärjestelmästä. (Hakola Raimo ja Merenlahti Petri (toimitt.), Raamatuntutkimuksen uudet tuulet, Yliopistopaino Helsinki University Press, Helsinki 1997)

        He myös loivat voimakkaasti sensuroidun kanonisoidun Raamatun tekstin, josta poistettiin ja tukahdutettiin satoja hengellistä ja esoteerista tietoa sisältäneitä kirjoja, mukaan lukien Nag Hammadin kirjasto, josta puhumme myöhemmin. Heidän tehtävänään oli pyyhkiä pois totuus ja syöttää väestölle valheita. He olivat tavallaan oman aikansa moderni media.


        Tämä on kuvaus Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee edessä kuninkaana, ja yksi papeista neuvottelee hänen kanssaan. Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken sellaisen tiedon, joka puhui hengellisyydestä ja jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat kaikki viittaukset sieluun, sielun jälleensyntymiseen useiden elämien aikana. Kaikki tämä poistettiin kanonisista kirjoituksista. Tämän uuden uskonnon puitteissa ei saanut edes ajatella, ettei kuolema olisi tietoisuuden loppu tai vain tämän maailman elämän päättyminen, jonka jälkeen voisi palata tänne uudelleen, vaan että siirtyisi heti johonkin muuhun tuonpuoleiseen, koska he halusivat ajatuksen, että elämä on yksi ainoa mahdollisuus. He eivät halunneet ajatuksen säilyvän, että voisimme oppia asioita ja saada kokemuksia useiden elämien aikana fyysisessä maailmassa.


      • Anonyymi00178
        Anonyymi00177 kirjoitti:

        He myös loivat voimakkaasti sensuroidun kanonisoidun Raamatun tekstin, josta poistettiin ja tukahdutettiin satoja hengellistä ja esoteerista tietoa sisältäneitä kirjoja, mukaan lukien Nag Hammadin kirjasto, josta puhumme myöhemmin. Heidän tehtävänään oli pyyhkiä pois totuus ja syöttää väestölle valheita. He olivat tavallaan oman aikansa moderni media.


        Tämä on kuvaus Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee edessä kuninkaana, ja yksi papeista neuvottelee hänen kanssaan. Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken sellaisen tiedon, joka puhui hengellisyydestä ja jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat kaikki viittaukset sieluun, sielun jälleensyntymiseen useiden elämien aikana. Kaikki tämä poistettiin kanonisista kirjoituksista. Tämän uuden uskonnon puitteissa ei saanut edes ajatella, ettei kuolema olisi tietoisuuden loppu tai vain tämän maailman elämän päättyminen, jonka jälkeen voisi palata tänne uudelleen, vaan että siirtyisi heti johonkin muuhun tuonpuoleiseen, koska he halusivat ajatuksen, että elämä on yksi ainoa mahdollisuus. He eivät halunneet ajatuksen säilyvän, että voisimme oppia asioita ja saada kokemuksia useiden elämien aikana fyysisessä maailmassa.

        https://www.richardcarrier.info/archives/13890


      • Anonyymi00179

      • Anonyymi00180
        Anonyymi00179 kirjoitti:

        Dying-and-Rising Gods: It’s Pagan, Guys. Get Over It.

        https://www.richardcarrier.info/archives/13890

        RISTIINNAULITUT PELASTAJAT

        Luettelo kuolemattomista kuolevaisista, jotka ovat kärsineet ihmisen puolesta, jotta tämä voisi saada iankaikkisen elämän lahjan, on vaikuttava.

        Säilyneiden fragmentaaristen kertomusten mukaan kaikki nämä sankarit antoivat elämänsä ihmiskunnan palvelukseen ja kuolivat yhtä tai kahta poikkeusta lukuun ottamatta marttyyreina ihmiskunnan edistyksen puolesta.


      • Anonyymi00181
        Anonyymi00180 kirjoitti:

        RISTIINNAULITUT PELASTAJAT

        Luettelo kuolemattomista kuolevaisista, jotka ovat kärsineet ihmisen puolesta, jotta tämä voisi saada iankaikkisen elämän lahjan, on vaikuttava.

        Säilyneiden fragmentaaristen kertomusten mukaan kaikki nämä sankarit antoivat elämänsä ihmiskunnan palvelukseen ja kuolivat yhtä tai kahta poikkeusta lukuun ottamatta marttyyreina ihmiskunnan edistyksen puolesta.

        ALEKSANDRIAN KADONNEET KIRJASTOT

        Ennen kristinuskon aikaa kerättiin kaikkialta antiikin maailmasta seitsemänsataa tuhatta arvokkainta pergamentille, papyrukselle, pergamentille ja vahalle kirjoitettua kirjaa sekä kivi-, terrakotta- ja puutauluja, ja ne sijoitettiin Aleksandriaan, erityisesti tätä tarkoitusta varten valmisteltuihin rakennuksiin. Tämä upea tietovarasto tuhoutui kolmessa tulipalossa. Kristityt tuhosivat noin vuonna 389 jKr. ne osat, jotka välttyivät Cæsarin satamassa olleen laivaston tuhoamiseksi sytyttämältä tulipalolta, tottelemalla Theodosiuksen määräystä, joka oli määrännyt Serapeumin, Serapikselle pyhän rakennuksen, jossa niteitä säilytettiin, tuhoamisesta. Tämän tulipalon oletetaan tuhonneen kirjaston, jonka Marcus Antonius oli lahjoittanut Kleopatralle korvaamaan osittain vuoden 51 tulipalossa palaneen kirjaston.


      • Anonyymi00182
        Anonyymi00181 kirjoitti:

        ALEKSANDRIAN KADONNEET KIRJASTOT

        Ennen kristinuskon aikaa kerättiin kaikkialta antiikin maailmasta seitsemänsataa tuhatta arvokkainta pergamentille, papyrukselle, pergamentille ja vahalle kirjoitettua kirjaa sekä kivi-, terrakotta- ja puutauluja, ja ne sijoitettiin Aleksandriaan, erityisesti tätä tarkoitusta varten valmisteltuihin rakennuksiin. Tämä upea tietovarasto tuhoutui kolmessa tulipalossa. Kristityt tuhosivat noin vuonna 389 jKr. ne osat, jotka välttyivät Cæsarin satamassa olleen laivaston tuhoamiseksi sytyttämältä tulipalolta, tottelemalla Theodosiuksen määräystä, joka oli määrännyt Serapeumin, Serapikselle pyhän rakennuksen, jossa niteitä säilytettiin, tuhoamisesta. Tämän tulipalon oletetaan tuhonneen kirjaston, jonka Marcus Antonius oli lahjoittanut Kleopatralle korvaamaan osittain vuoden 51 tulipalossa palaneen kirjaston.

        Siksi mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen.
        Mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen, siis yksinoikeutta.

        Nykyään uskonnon ja tieteen välillä on suuri ero, mitä ei ollut muinoin. Uskonnosta on tullut uskomus, koska se perustuu todistamattomiin postulaatteihin, joita pidetään epätieteellisinä. Tiede sen sijaan perustuu siihen, mitä voidaan havaita ja todistaa kokemuksen avulla.


      • Anonyymi00183
        Anonyymi00182 kirjoitti:

        Siksi mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen.
        Mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen, siis yksinoikeutta.

        Nykyään uskonnon ja tieteen välillä on suuri ero, mitä ei ollut muinoin. Uskonnosta on tullut uskomus, koska se perustuu todistamattomiin postulaatteihin, joita pidetään epätieteellisinä. Tiede sen sijaan perustuu siihen, mitä voidaan havaita ja todistaa kokemuksen avulla.

        Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.

        Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.

        Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.

        Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.

        Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen.


      • Anonyymi00184
        Anonyymi00183 kirjoitti:

        Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.

        Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.

        Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.

        Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.

        Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen.

        "Yrität valheellisesti esittää nämä kauheudet Jumalan käskyiksi."

        EI JUMALAN, VAAN SEN, JOKA VÄITTÄÄ OLEVANSA JUMALA.

        Jeesuksellä ei voi olla sellaista, paholaismaista isää.


        https://www.youtube.com/watch?v=z0OdWA7SNyg&t=1332s

        Erityisesti videon loppupuolella kiinnostavaa.

        MONET ILAHTUVAT SIITÄ, ETTÄ VANHAN TESTAMENTIN JULMAT JA ANKARAT VALEJUMALAT EIVÄT KUVAA LAINKAAN OIKEAAJUMALAA.

        TOISAALTA JOTKUT SAATTAVAT JÄRKYTTYÄ RAAMATUN ARVOVALLAN RAPAUTUMISESTA.

        https://www.youtube.com/watch?v=z0OdWA7SNyg&t=1332s
        Ihmiskunnan tuntematon esihistoria

        https://mixontotta.wordpress.com/juuret/


      • Anonyymi00185
        Anonyymi00184 kirjoitti:

        "Yrität valheellisesti esittää nämä kauheudet Jumalan käskyiksi."

        EI JUMALAN, VAAN SEN, JOKA VÄITTÄÄ OLEVANSA JUMALA.

        Jeesuksellä ei voi olla sellaista, paholaismaista isää.


        https://www.youtube.com/watch?v=z0OdWA7SNyg&t=1332s

        Erityisesti videon loppupuolella kiinnostavaa.

        MONET ILAHTUVAT SIITÄ, ETTÄ VANHAN TESTAMENTIN JULMAT JA ANKARAT VALEJUMALAT EIVÄT KUVAA LAINKAAN OIKEAAJUMALAA.

        TOISAALTA JOTKUT SAATTAVAT JÄRKYTTYÄ RAAMATUN ARVOVALLAN RAPAUTUMISESTA.

        https://www.youtube.com/watch?v=z0OdWA7SNyg&t=1332s
        Ihmiskunnan tuntematon esihistoria

        https://mixontotta.wordpress.com/juuret/

        https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs


      • Anonyymi00186
        Anonyymi00183 kirjoitti:

        Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.

        Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.

        Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.

        Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.

        Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen.

        https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs
        Miten alkuperäisiä pyhiä opetuksia on vääristelty?


      • Anonyymi00187
        Anonyymi00186 kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs
        Miten alkuperäisiä pyhiä opetuksia on vääristelty?

        https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs
        Miten alkuperäisiä pyhiä opetuksia on vääristelty?

        TÄRKEIMMÄT JA VOIMAKKAIMMAT HENGELLISET TOTUUDET ON POISTETTU TARKOITUKSELLA PYHISTÄ TEKSTEISTÄ.

        NÄMÄ OVAT TIETOJA, JOTKA IHMISKUNTA TUNSI AIKANAAN HYVIN, MUTTA JOTKA ON VIIMEISTEN TUHANSIEN VUOSIEN AIKANA JÄRJESTELMÄLLISESTI PYYHITTY POIS KAIKISTA TEKSTEISTÄ.

        NÄMÄ IHMISKUNNALLE ANNETUT ALKUPERÄISET PYHÄT OPETUKSET PALJASTAVAT TIETOISUUDEN, JÄLLEENSYNTYMISEN JA SIELUN TODELLISET LAIT, JOITA JÄRJESTÄYTYNEET USKONNOT JA NIIDEN TAUSTALLA HÄÄRIVÄT TAHOT EIVÄT HALUA IHMISTEN LÖYTÄVÄN.

        JOKAINEN PLANEETTAMME MERKITTÄVÄ USKONTO PERUSTUU VÄÄRISTELTYJEN TOTUUKSIEN PERUSTALLE. SE, MITÄ ON POISTETTU, ON TÄRKEÄMPÄÄ KUIN SE, MITÄ ON SÄILYTETTY.


      • Anonyymi00188
        Anonyymi00187 kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs
        Miten alkuperäisiä pyhiä opetuksia on vääristelty?

        TÄRKEIMMÄT JA VOIMAKKAIMMAT HENGELLISET TOTUUDET ON POISTETTU TARKOITUKSELLA PYHISTÄ TEKSTEISTÄ.

        NÄMÄ OVAT TIETOJA, JOTKA IHMISKUNTA TUNSI AIKANAAN HYVIN, MUTTA JOTKA ON VIIMEISTEN TUHANSIEN VUOSIEN AIKANA JÄRJESTELMÄLLISESTI PYYHITTY POIS KAIKISTA TEKSTEISTÄ.

        NÄMÄ IHMISKUNNALLE ANNETUT ALKUPERÄISET PYHÄT OPETUKSET PALJASTAVAT TIETOISUUDEN, JÄLLEENSYNTYMISEN JA SIELUN TODELLISET LAIT, JOITA JÄRJESTÄYTYNEET USKONNOT JA NIIDEN TAUSTALLA HÄÄRIVÄT TAHOT EIVÄT HALUA IHMISTEN LÖYTÄVÄN.

        JOKAINEN PLANEETTAMME MERKITTÄVÄ USKONTO PERUSTUU VÄÄRISTELTYJEN TOTUUKSIEN PERUSTALLE. SE, MITÄ ON POISTETTU, ON TÄRKEÄMPÄÄ KUIN SE, MITÄ ON SÄILYTETTY.

        JOKAINEN PLANEETTAMME MERKITTÄVÄ USKONTO PERUSTUU VÄÄRISTELTYJEN TOTUUKSIEN PERUSTALLE. SE, MITÄ ON POISTETTU, ON TÄRKEÄMPÄÄ KUIN SE, MITÄ ON SÄILYTETTY.


      • Anonyymi00189
        Anonyymi00188 kirjoitti:

        JOKAINEN PLANEETTAMME MERKITTÄVÄ USKONTO PERUSTUU VÄÄRISTELTYJEN TOTUUKSIEN PERUSTALLE. SE, MITÄ ON POISTETTU, ON TÄRKEÄMPÄÄ KUIN SE, MITÄ ON SÄILYTETTY.

        https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs
        Miten alkuperäisiä pyhiä opetuksia on vääristelty?

        TÄRKEIMMÄT JA VOIMAKKAIMMAT HENGELLISET TOTUUDET ON POISTETTU TARKOITUKSELLA PYHISTÄ TEKSTEISTÄ.

        NÄMÄ OVAT TIETOJA, JOTKA IHMISKUNTA TUNSI AIKANAAN HYVIN, MUTTA JOTKA ON VIIMEISTEN TUHANSIEN VUOSIEN AIKANA JÄRJESTELMÄLLISESTI PYYHITTY POIS KAIKISTA TEKSTEISTÄ.


      • Anonyymi00190
        Anonyymi00189 kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs
        Miten alkuperäisiä pyhiä opetuksia on vääristelty?

        TÄRKEIMMÄT JA VOIMAKKAIMMAT HENGELLISET TOTUUDET ON POISTETTU TARKOITUKSELLA PYHISTÄ TEKSTEISTÄ.

        NÄMÄ OVAT TIETOJA, JOTKA IHMISKUNTA TUNSI AIKANAAN HYVIN, MUTTA JOTKA ON VIIMEISTEN TUHANSIEN VUOSIEN AIKANA JÄRJESTELMÄLLISESTI PYYHITTY POIS KAIKISTA TEKSTEISTÄ.

        SE, MITÄ ON POISTETTU, ON TÄRKEÄMPÄÄ KUIN SE, MITÄ ON SÄILYTETTY.


      • Anonyymi00191
        Anonyymi00190 kirjoitti:

        SE, MITÄ ON POISTETTU, ON TÄRKEÄMPÄÄ KUIN SE, MITÄ ON SÄILYTETTY.

        He halusivat ajatuksen siitä, että kaikki tapahtuu vain kerran, eivätkä halunneet ihmisten uskovan, että voisimme oppia asioita ja saada kokemuksia useiden fyysisen maailman elämien kautta.

        Aito kristinukoo kaapattu sitä ei enää ole!

        Ihmisille on myyty väärennetty tuote, eli nykyinen kristinusko!



        He myös loivat voimakkaasti sensuroidun kanonisoidun Raamatun tekstin, josta poistettiin ja tukahdutettiin satoja hengellistä ja esoteerista tietoa sisältäneitä kirjoja, mukaan lukien Nag Hammadin kirjasto, josta puhumme myöhemmin. Heidän tehtävänään oli pyyhkiä pois totuus ja syöttää väestölle valheita. He olivat tavallaan oman aikansa moderni media.



        Tämä on kuvaus Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee edessä kuninkaana, ja yksi papeista neuvottelee hänen kanssaan. Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken sellaisen tiedon, joka puhui hengellisyydestä ja jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat kaikki viittaukset sieluun, sielun jälleensyntymiseen useiden elämien aikana. Kaikki tämä poistettiin kanonisista kirjoituksista.
        Heitä vartioivat siellä roomalaiset centurionit, ja hän sanoi: "Te aiotte keksiä uskonnon, joka pystyy hallitsemaan kansanjoukkojen mieltä ja palauttamaan heidät alistuvaisuuteen, tai ette poistu tästä huoneesta elävinä."



        "Te aiotte keksiä uskonnon, joka pystyy hallitsemaan kansanjoukkojen mieltä ja palauttamaan heidät alistuvaisuuteen, tai ette poistu tästä huoneesta elävinä."


      • Anonyymi00192
        Anonyymi00191 kirjoitti:

        He halusivat ajatuksen siitä, että kaikki tapahtuu vain kerran, eivätkä halunneet ihmisten uskovan, että voisimme oppia asioita ja saada kokemuksia useiden fyysisen maailman elämien kautta.

        Aito kristinukoo kaapattu sitä ei enää ole!

        Ihmisille on myyty väärennetty tuote, eli nykyinen kristinusko!



        He myös loivat voimakkaasti sensuroidun kanonisoidun Raamatun tekstin, josta poistettiin ja tukahdutettiin satoja hengellistä ja esoteerista tietoa sisältäneitä kirjoja, mukaan lukien Nag Hammadin kirjasto, josta puhumme myöhemmin. Heidän tehtävänään oli pyyhkiä pois totuus ja syöttää väestölle valheita. He olivat tavallaan oman aikansa moderni media.



        Tämä on kuvaus Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee edessä kuninkaana, ja yksi papeista neuvottelee hänen kanssaan. Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken sellaisen tiedon, joka puhui hengellisyydestä ja jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat kaikki viittaukset sieluun, sielun jälleensyntymiseen useiden elämien aikana. Kaikki tämä poistettiin kanonisista kirjoituksista.
        Heitä vartioivat siellä roomalaiset centurionit, ja hän sanoi: "Te aiotte keksiä uskonnon, joka pystyy hallitsemaan kansanjoukkojen mieltä ja palauttamaan heidät alistuvaisuuteen, tai ette poistu tästä huoneesta elävinä."



        "Te aiotte keksiä uskonnon, joka pystyy hallitsemaan kansanjoukkojen mieltä ja palauttamaan heidät alistuvaisuuteen, tai ette poistu tästä huoneesta elävinä."

        He halusivat ajatuksen siitä, että kaikki tapahtuu vain kerran, eivätkä halunneet ihmisten uskovan, että voisimme oppia asioita ja saada kokemuksia useiden fyysisen maailman elämien kautta.

        Aito kristinukoo kaapattu sitä ei enää ole!

        Ihmisille on myyty väärennetty tuote, eli nykyinen kristinusko!


      • Anonyymi00193
        Anonyymi00192 kirjoitti:

        He halusivat ajatuksen siitä, että kaikki tapahtuu vain kerran, eivätkä halunneet ihmisten uskovan, että voisimme oppia asioita ja saada kokemuksia useiden fyysisen maailman elämien kautta.

        Aito kristinukoo kaapattu sitä ei enää ole!

        Ihmisille on myyty väärennetty tuote, eli nykyinen kristinusko!

        Jeesuksen alkuperäistä sanomaa on varjostettu ja muokattu monien historiallisten, kielellisten ja teologisten kehitysten kautta, mutta sen ytimessä on aina ollut rakkaus, myötätunto ja sisäinen herääminen. Tämä tekee Jeesuksen opetuksista monella tavalla yhteensopivia idän filosofioiden kanssa.


      • Anonyymi00194
        Anonyymi00193 kirjoitti:

        Jeesuksen alkuperäistä sanomaa on varjostettu ja muokattu monien historiallisten, kielellisten ja teologisten kehitysten kautta, mutta sen ytimessä on aina ollut rakkaus, myötätunto ja sisäinen herääminen. Tämä tekee Jeesuksen opetuksista monella tavalla yhteensopivia idän filosofioiden kanssa.

        Jeesuksen opetusten ja idän filosofian /tietyt alueet samankaltaisuus:


        Kun tarkastellaan Tuomaan evankeliumi sekä Filippuksen evankeliumi ja Maria Magdaleenan evankeliumi, niissä piirtyy kuva Jeesuksesta opettajana, joka korostaa ennen kaikkea sisäistä oivallusta. Näissä teksteissä ihminen ei löydä totuutta ensisijaisesti ulkoisten rituaalien tai auktoriteettien kautta, vaan kääntymällä sisäänpäin ja oppimalla tuntemaan itsensä. Ajatus siitä, että “kun tunnet itsesi, tunnet myös jumalallisen”, on keskeinen teema erityisesti Tuomaan evankeliumissa.


        Tämä ajattelutapa muistuttaa läheisesti Vedanta-perinnettä, jossa opetetaan, että ihmisen todellinen olemus (Atman) on yhtä perimmäisen todellisuuden (Brahman) kanssa. Molemmissa korostuu ajatus siitä, että totuus ei ole jotain ulkopuolista, vaan se on jo ihmisen sisimmässä – se täytyy vain oivaltaa.


        Sekä apokryfisissä Jeesuksen opetuksissa että Vedantassa pelastus tai vapautuminen näyttäytyy ennen kaikkea tietoisuuden muutoksena. Se ei ole pelkkä ulkoinen tapahtuma tai historiallinen teko, vaan sisäinen herääminen. Ihminen ikään kuin “muistaa” tai oivaltaa todellisen luontonsa ja vapautuu sen kautta.

        Myös dualismin ylittäminen on yhteinen teema. Tuomaan evankeliumi sisältää ajatuksen siitä, että kun ihminen tekee “kahdesta yhden”, hän saavuttaa valtakunnan. Tämä voidaan ymmärtää vastakohtien – kuten sisäisen ja ulkoisen, hengen ja aineen – yhdistymisenä. Vedantassa vastaava ajatus ilmenee ei-dualistisessa näkemyksessä, jossa kaikki erottelut nähdään lopulta näennäisinä.


      • Anonyymi00195
        Anonyymi00194 kirjoitti:

        Jeesuksen opetusten ja idän filosofian /tietyt alueet samankaltaisuus:


        Kun tarkastellaan Tuomaan evankeliumi sekä Filippuksen evankeliumi ja Maria Magdaleenan evankeliumi, niissä piirtyy kuva Jeesuksesta opettajana, joka korostaa ennen kaikkea sisäistä oivallusta. Näissä teksteissä ihminen ei löydä totuutta ensisijaisesti ulkoisten rituaalien tai auktoriteettien kautta, vaan kääntymällä sisäänpäin ja oppimalla tuntemaan itsensä. Ajatus siitä, että “kun tunnet itsesi, tunnet myös jumalallisen”, on keskeinen teema erityisesti Tuomaan evankeliumissa.


        Tämä ajattelutapa muistuttaa läheisesti Vedanta-perinnettä, jossa opetetaan, että ihmisen todellinen olemus (Atman) on yhtä perimmäisen todellisuuden (Brahman) kanssa. Molemmissa korostuu ajatus siitä, että totuus ei ole jotain ulkopuolista, vaan se on jo ihmisen sisimmässä – se täytyy vain oivaltaa.


        Sekä apokryfisissä Jeesuksen opetuksissa että Vedantassa pelastus tai vapautuminen näyttäytyy ennen kaikkea tietoisuuden muutoksena. Se ei ole pelkkä ulkoinen tapahtuma tai historiallinen teko, vaan sisäinen herääminen. Ihminen ikään kuin “muistaa” tai oivaltaa todellisen luontonsa ja vapautuu sen kautta.

        Myös dualismin ylittäminen on yhteinen teema. Tuomaan evankeliumi sisältää ajatuksen siitä, että kun ihminen tekee “kahdesta yhden”, hän saavuttaa valtakunnan. Tämä voidaan ymmärtää vastakohtien – kuten sisäisen ja ulkoisen, hengen ja aineen – yhdistymisenä. Vedantassa vastaava ajatus ilmenee ei-dualistisessa näkemyksessä, jossa kaikki erottelut nähdään lopulta näennäisinä.

        Kun syvennytään Tuomaan evankeliumi, Filippuksen evankeliumi ja Maria Magdaleenan evankeliumi teksteihin, niiden ydin tulee parhaiten esiin juuri sitaattien kautta. Ne paljastavat, kuinka vahvasti näissä kirjoituksissa painottuu sisäinen oivallus, tietoisuus ja henkinen herääminen – teemat, jotka muistuttavat Vedanta-ajattelua.

        Tuomaan evankeliumi sisältää erityisen paljon lyhyitä, aforistisia opetuksia:

        “Valtakunta on teidän sisällänne ja teidän ulkopuolellanne. Kun opitte tuntemaan itsenne, teidät tunnetaan.”

        “Se, joka etsii, älköön lakatko etsimästä, ennen kuin löytää. Ja kun hän löytää, hän hämmästyy, ja hallitsee kaikkea.”

        “Jos tuot esiin sen, mikä on sinussa, se pelastaa sinut. Jos et tuo sitä esiin, se, mitä et tuo esiin, tuhoaa sinut.”

        “Kun teette kahdesta yhden ja teette sisäisestä ulkoisen ja ulkoisesta sisäisen… silloin te pääsette valtakuntaan.”


        Näissä korostuu ajatus, että pelastus ei tule ulkoapäin, vaan syntyy sisäisestä oivalluksesta – hyvin samansuuntaisesti kuin Vedantan ajatus siitä, että totuus on jo ihmisessä.

        Myös Filippuksen evankeliumi tuo esiin tiedon (gnosis) merkityksen:

        “Totuus ei tullut maailmaan alastomana, vaan vertauskuvien ja kuvien kautta. Maailma ei voi vastaanottaa sitä muulla tavoin.”

        “Tietämättömyys on orjuutta. Tieto on vapaus.”

        “Ne, jotka sanovat kuolevansa ensin ja sitten nousevansa, ovat väärässä. Jos he eivät saa ylösnousemusta jo eläessään, he eivät saa mitään.”


        Tässä vapautuminen ei ole tuleva tapahtuma, vaan jotain, joka tapahtuu tietoisuuden tasolla jo nyt – mikä muistuttaa Vedantan vapautumisen (moksha) ideaa.

        Maria Magdaleenan evankeliumi puolestaan korostaa sisäistä näkemystä ja pelon ylittämistä:

        “Älkää itseköön lakia ihmisten ylle… sillä Ihmisen Poika on teidän sisällänne.”

        “Se, joka näkee, näkee sielun kautta, ei silmien kautta.”

        “Ei ole syntiä, vaan te itse luotte synnin, kun toimitte luonnon vastaisesti.”

        Näissä sitaateissa näkyy ajatus, että ongelma ei ole niinkään moraalinen rikkomus ulkoista lakia vastaan, vaan tietämättömyys omasta todellisesta luonteesta.


        Tuomaan evankeliumi

        “Jos teidän johtajanne sanovat: ‘Valtakunta on taivaassa’, silloin taivaan linnut ovat teitä edellä… Pikemminkin valtakunta on teidän sisällänne.”

        “Kun tunnette itsenne, silloin teidät tunnetaan, ja ymmärrätte olevanne elävän Isän lapsia. Mutta jos ette tunne itseänne, elätte köyhyydessä.”

        “Autuas on se, joka on ollut ennen kuin hän syntyi.”

        “Joka on löytänyt maailman ja tullut rikkaaksi, hän luopukoon maailmasta.”

        “Monet seisovat oven edessä, mutta yksin ne, jotka ovat yksinkertaisia, pääsevät häähuoneeseen.”

        “Jos ette paastoa maailmasta, ette löydä valtakuntaa.”

        “Se, joka juo minun suustani, tulee kaltaisekseni; minä itse tulen häneksi.”

        Näissä näkyy vahvasti:

        irrottautuminen maailmasta
        sisäinen muutos
        identiteetin muuntuminen


      • Anonyymi00196
        Anonyymi00195 kirjoitti:

        Kun syvennytään Tuomaan evankeliumi, Filippuksen evankeliumi ja Maria Magdaleenan evankeliumi teksteihin, niiden ydin tulee parhaiten esiin juuri sitaattien kautta. Ne paljastavat, kuinka vahvasti näissä kirjoituksissa painottuu sisäinen oivallus, tietoisuus ja henkinen herääminen – teemat, jotka muistuttavat Vedanta-ajattelua.

        Tuomaan evankeliumi sisältää erityisen paljon lyhyitä, aforistisia opetuksia:

        “Valtakunta on teidän sisällänne ja teidän ulkopuolellanne. Kun opitte tuntemaan itsenne, teidät tunnetaan.”

        “Se, joka etsii, älköön lakatko etsimästä, ennen kuin löytää. Ja kun hän löytää, hän hämmästyy, ja hallitsee kaikkea.”

        “Jos tuot esiin sen, mikä on sinussa, se pelastaa sinut. Jos et tuo sitä esiin, se, mitä et tuo esiin, tuhoaa sinut.”

        “Kun teette kahdesta yhden ja teette sisäisestä ulkoisen ja ulkoisesta sisäisen… silloin te pääsette valtakuntaan.”


        Näissä korostuu ajatus, että pelastus ei tule ulkoapäin, vaan syntyy sisäisestä oivalluksesta – hyvin samansuuntaisesti kuin Vedantan ajatus siitä, että totuus on jo ihmisessä.

        Myös Filippuksen evankeliumi tuo esiin tiedon (gnosis) merkityksen:

        “Totuus ei tullut maailmaan alastomana, vaan vertauskuvien ja kuvien kautta. Maailma ei voi vastaanottaa sitä muulla tavoin.”

        “Tietämättömyys on orjuutta. Tieto on vapaus.”

        “Ne, jotka sanovat kuolevansa ensin ja sitten nousevansa, ovat väärässä. Jos he eivät saa ylösnousemusta jo eläessään, he eivät saa mitään.”


        Tässä vapautuminen ei ole tuleva tapahtuma, vaan jotain, joka tapahtuu tietoisuuden tasolla jo nyt – mikä muistuttaa Vedantan vapautumisen (moksha) ideaa.

        Maria Magdaleenan evankeliumi puolestaan korostaa sisäistä näkemystä ja pelon ylittämistä:

        “Älkää itseköön lakia ihmisten ylle… sillä Ihmisen Poika on teidän sisällänne.”

        “Se, joka näkee, näkee sielun kautta, ei silmien kautta.”

        “Ei ole syntiä, vaan te itse luotte synnin, kun toimitte luonnon vastaisesti.”

        Näissä sitaateissa näkyy ajatus, että ongelma ei ole niinkään moraalinen rikkomus ulkoista lakia vastaan, vaan tietämättömyys omasta todellisesta luonteesta.


        Tuomaan evankeliumi

        “Jos teidän johtajanne sanovat: ‘Valtakunta on taivaassa’, silloin taivaan linnut ovat teitä edellä… Pikemminkin valtakunta on teidän sisällänne.”

        “Kun tunnette itsenne, silloin teidät tunnetaan, ja ymmärrätte olevanne elävän Isän lapsia. Mutta jos ette tunne itseänne, elätte köyhyydessä.”

        “Autuas on se, joka on ollut ennen kuin hän syntyi.”

        “Joka on löytänyt maailman ja tullut rikkaaksi, hän luopukoon maailmasta.”

        “Monet seisovat oven edessä, mutta yksin ne, jotka ovat yksinkertaisia, pääsevät häähuoneeseen.”

        “Jos ette paastoa maailmasta, ette löydä valtakuntaa.”

        “Se, joka juo minun suustani, tulee kaltaisekseni; minä itse tulen häneksi.”

        Näissä näkyy vahvasti:

        irrottautuminen maailmasta
        sisäinen muutos
        identiteetin muuntuminen

        Tuomaan evankeliumi

        “Jos teidän johtajanne sanovat: ‘Valtakunta on taivaassa’, silloin taivaan linnut ovat teitä edellä… Pikemminkin valtakunta on teidän sisällänne.”

        “Kun tunnette itsenne, silloin teidät tunnetaan, ja ymmärrätte olevanne elävän Isän lapsia. Mutta jos ette tunne itseänne, elätte köyhyydessä.”

        “Autuas on se, joka on ollut ennen kuin hän syntyi.”

        Filippuksen evankeliumi

        “Ne, joilla on tieto, ovat vapaita.”

        “Valo ja pimeys, elämä ja kuolema, oikea ja vasen ovat veljiä toisilleen.”

        “Totuus kylvettiin maailmaan kuvien kautta.”

        “Ihmiset eivät näe asioita sellaisina kuin ne ovat, vaan sellaisina kuin he ovat.”

        “Jumalan valtakunta ei tule näkyvästi… se on jo levittäytynyt maan päälle, mutta ihmiset eivät näe sitä.”

        Tässä korostuu:

        todellisuuden vääristynyt havaitseminen
        tietoisuuden merkitys
        vastakohtien ykseys

        Jeesus:
        Maria Magdaleenan evankeliumi

        “Missä on mieli, siellä on aarre.”

        “Älkää olko epävarmoja… Armo on kanssanne ja suojelee teitä.”

        “Sielu vastasi: ‘Näin sinut, mutta sinä et nähnyt minua.’”

        “Se, joka ymmärtää, olkoon ymmärtävä.”



        Jeesuksen opetusten ja idän filosofian /tietyt alueet samankaltaisuus:


        Kun Tuomaan evankeliumi, Filippuksen evankeliumi ja Maria Magdaleenan evankeliumi asetetaan rinnakkain Vedanta-perinteen kanssa, yhtäläisyydet tulevat esiin erityisesti siinä, miten todellisuus ja ihminen ymmärretään sisältä käsin.

        Tuomaan evankeliumissa Jeesus kehottaa ihmistä tuntemaan itsensä ja löytämään valtakunnan omasta sisimmästään. Tämä ajatus muistuttaa suoraan Vedantan opetusta siitä, että ihmisen syvin olemus ei ole erillinen perimmäisestä todellisuudesta, vaan samaa olemusta sen kanssa. Vedantassa opetetaan, että kun ihminen oivaltaa todellisen minänsä, hän samalla oivaltaa koko todellisuuden ytimen. Samalla tavoin Tuomaan evankeliumin ajatus siitä, että “kun tunnet itsesi, sinut tunnetaan”, viittaa siihen, että itsen tunteminen on tie jumalallisen ymmärtämiseen.


        Filippuksen evankeliumissa korostuu ajatus siitä, että ihmiset eivät näe todellisuutta sellaisena kuin se on, vaan vääristyneesti. Tämä vastaa Vedantan käsitystä mayasta, illuusiosta, joka peittää todellisen luonnon. Vedantassa ihmistä ei pidetä varsinaisesti syntisenä, vaan tietämättömänä: hän ei näe todellisuutta oikein. Filippuksen evankeliumin ajatus, että tieto tuo vapauden ja tietämättömyys sitoo, on lähes suora rinnakkaiskohta Vedantan opetukselle, jossa vapautuminen tapahtuu juuri tiedon – ei pelkän uskon – kautta.

        Maria Magdaleenan evankeliumissa huomio siirtyy vielä hienovaraisemmin sisäiseen kokemukseen. Siinä korostetaan, että todellinen näkeminen ei tapahdu fyysisten silmien kautta, vaan sisäisen tietoisuuden kautta. Vedantassa tämä vastaa ajatusta, että aistit eivät voi tavoittaa perimmäistä todellisuutta, vaan se ymmärretään suoran oivalluksen kautta. Samoin ajatus siitä, että mieli määrittää sen, mitä ihminen kokee todellisena, heijastaa Vedantan näkemystä siitä, että tietoisuus on kaiken kokemuksen perusta.

        Näissä kaikissa apokryfisissä teksteissä pelastus ei näyttäydy ensisijaisesti ulkoisena tapahtumana, vaan sisäisenä muutoksena. Ihminen ei pelastu vain uskomalla johonkin ulkopuoliseen, vaan heräämällä siihen, mikä hän jo syvimmiltään on. Tämä on hyvin lähellä Vedantan käsitystä vapautumisesta, jossa ihminen ei “saavuta” mitään uutta, vaan oivaltaa sen, mikä on aina ollut totta.

        Samalla myös ajatus vastakohtien ylittämisestä yhdistää näitä traditioita. Tuomaan evankeliumin puhe siitä, että “kahdesta tulee yksi”, voidaan ymmärtää samalla tavalla kuin Vedantan ei-dualistinen näkemys, jossa kaikki erottelut – kuten minä ja maailma, henki ja aine – nähdään lopulta näennäisinä.

        Kokonaisuutena nämä tekstit piirtävät kuvan hengellisestä opetuksesta, jossa keskiössä on sisäinen oivallus, tietoisuuden muutos ja todellisuuden ykseyden kokeminen. Vaikka historiallista yhteyttä Vedanta-perinteeseen ei voida osoittaa, niiden tapa kuvata ihmisen suhdetta todellisuuteen kulkee hämmästyttävän samansuuntaisesti: totuus ei ole jossain kaukana, vaan se löytyy, kun ihminen kääntyy sisäänpäin ja näkee oikein.


      • Anonyymi00197
        Anonyymi00196 kirjoitti:

        Tuomaan evankeliumi

        “Jos teidän johtajanne sanovat: ‘Valtakunta on taivaassa’, silloin taivaan linnut ovat teitä edellä… Pikemminkin valtakunta on teidän sisällänne.”

        “Kun tunnette itsenne, silloin teidät tunnetaan, ja ymmärrätte olevanne elävän Isän lapsia. Mutta jos ette tunne itseänne, elätte köyhyydessä.”

        “Autuas on se, joka on ollut ennen kuin hän syntyi.”

        Filippuksen evankeliumi

        “Ne, joilla on tieto, ovat vapaita.”

        “Valo ja pimeys, elämä ja kuolema, oikea ja vasen ovat veljiä toisilleen.”

        “Totuus kylvettiin maailmaan kuvien kautta.”

        “Ihmiset eivät näe asioita sellaisina kuin ne ovat, vaan sellaisina kuin he ovat.”

        “Jumalan valtakunta ei tule näkyvästi… se on jo levittäytynyt maan päälle, mutta ihmiset eivät näe sitä.”

        Tässä korostuu:

        todellisuuden vääristynyt havaitseminen
        tietoisuuden merkitys
        vastakohtien ykseys

        Jeesus:
        Maria Magdaleenan evankeliumi

        “Missä on mieli, siellä on aarre.”

        “Älkää olko epävarmoja… Armo on kanssanne ja suojelee teitä.”

        “Sielu vastasi: ‘Näin sinut, mutta sinä et nähnyt minua.’”

        “Se, joka ymmärtää, olkoon ymmärtävä.”



        Jeesuksen opetusten ja idän filosofian /tietyt alueet samankaltaisuus:


        Kun Tuomaan evankeliumi, Filippuksen evankeliumi ja Maria Magdaleenan evankeliumi asetetaan rinnakkain Vedanta-perinteen kanssa, yhtäläisyydet tulevat esiin erityisesti siinä, miten todellisuus ja ihminen ymmärretään sisältä käsin.

        Tuomaan evankeliumissa Jeesus kehottaa ihmistä tuntemaan itsensä ja löytämään valtakunnan omasta sisimmästään. Tämä ajatus muistuttaa suoraan Vedantan opetusta siitä, että ihmisen syvin olemus ei ole erillinen perimmäisestä todellisuudesta, vaan samaa olemusta sen kanssa. Vedantassa opetetaan, että kun ihminen oivaltaa todellisen minänsä, hän samalla oivaltaa koko todellisuuden ytimen. Samalla tavoin Tuomaan evankeliumin ajatus siitä, että “kun tunnet itsesi, sinut tunnetaan”, viittaa siihen, että itsen tunteminen on tie jumalallisen ymmärtämiseen.


        Filippuksen evankeliumissa korostuu ajatus siitä, että ihmiset eivät näe todellisuutta sellaisena kuin se on, vaan vääristyneesti. Tämä vastaa Vedantan käsitystä mayasta, illuusiosta, joka peittää todellisen luonnon. Vedantassa ihmistä ei pidetä varsinaisesti syntisenä, vaan tietämättömänä: hän ei näe todellisuutta oikein. Filippuksen evankeliumin ajatus, että tieto tuo vapauden ja tietämättömyys sitoo, on lähes suora rinnakkaiskohta Vedantan opetukselle, jossa vapautuminen tapahtuu juuri tiedon – ei pelkän uskon – kautta.

        Maria Magdaleenan evankeliumissa huomio siirtyy vielä hienovaraisemmin sisäiseen kokemukseen. Siinä korostetaan, että todellinen näkeminen ei tapahdu fyysisten silmien kautta, vaan sisäisen tietoisuuden kautta. Vedantassa tämä vastaa ajatusta, että aistit eivät voi tavoittaa perimmäistä todellisuutta, vaan se ymmärretään suoran oivalluksen kautta. Samoin ajatus siitä, että mieli määrittää sen, mitä ihminen kokee todellisena, heijastaa Vedantan näkemystä siitä, että tietoisuus on kaiken kokemuksen perusta.

        Näissä kaikissa apokryfisissä teksteissä pelastus ei näyttäydy ensisijaisesti ulkoisena tapahtumana, vaan sisäisenä muutoksena. Ihminen ei pelastu vain uskomalla johonkin ulkopuoliseen, vaan heräämällä siihen, mikä hän jo syvimmiltään on. Tämä on hyvin lähellä Vedantan käsitystä vapautumisesta, jossa ihminen ei “saavuta” mitään uutta, vaan oivaltaa sen, mikä on aina ollut totta.

        Samalla myös ajatus vastakohtien ylittämisestä yhdistää näitä traditioita. Tuomaan evankeliumin puhe siitä, että “kahdesta tulee yksi”, voidaan ymmärtää samalla tavalla kuin Vedantan ei-dualistinen näkemys, jossa kaikki erottelut – kuten minä ja maailma, henki ja aine – nähdään lopulta näennäisinä.

        Kokonaisuutena nämä tekstit piirtävät kuvan hengellisestä opetuksesta, jossa keskiössä on sisäinen oivallus, tietoisuuden muutos ja todellisuuden ykseyden kokeminen. Vaikka historiallista yhteyttä Vedanta-perinteeseen ei voida osoittaa, niiden tapa kuvata ihmisen suhdetta todellisuuteen kulkee hämmästyttävän samansuuntaisesti: totuus ei ole jossain kaukana, vaan se löytyy, kun ihminen kääntyy sisäänpäin ja näkee oikein.

        Gospel of Thomas (täydellinen teksti)

        https://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html

        Tämä on tärkein:

        sisältää 114 Jeesuksen lausetta (logionia)
        ei tarinaa, pelkkää opetusta
        hyvin “sisäiseen oivallukseen” keskittyvä

        Esimerkkejä suoraan tekstistä:

        “The kingdom is inside of you and it is outside of you.”

        “When you know yourselves, then you will be known…”

        “If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”


        Gospel of Philip

        https://www.gnosis.org/naghamm/gop.html

        Tässä Jeesuksen sanat ovat enemmän hajautettuina opetuksiin.

        Keskeisiä kohtia:

        “Truth did not come into the world naked, but it came in types and images.”

        “Ignorance is slavery. Knowledge is freedom.”

        Gospel of Mary
        https://www.gnosis.org/library/marygosp.htm

        Tässä Jeesus opettaa erityisesti:

        sisäistä näkemistä
        pelon ylittämistä
        sielun vapautumista

        Esimerkki:

        “Where the mind is, there is the treasure.”


        http://www.gnosis.org/library/marygosp.htm

        The Gospel of Mary is found in the Berlin Gnostic Codex (Papyrus Berolinensis 8502). This very important and well-preserved codex was discovered in the late-nineteenth century somewhere near Akhmim in upper Egypt. It was purchased in Cairo in 1896 by a German scholar, Dr. Carl Reinhardt, and then taken to Berlin.

        The codex (as these ancient books are called) was probably copied and bound in the late fourth or early fifth century. It contains Coptic translations of three very important early Christian Gnostic texts: the Gospel of Mary, the Apocryphon of John, and the Sophia of Jesus Christ. The texts themselves date to the second century and were originally authored in Greek.
        http://www.gnosis.org/library/marygos
        The Gospel According to Mary Magdalene
        Archive | Library | Bookstore | Index | Web Lectures | Ecclesia Gnostica | Gnostic Society




        http://www.gnosis.org/naghamm/gop.html

        The Nag Hammadi Library

        The Gospel of Philip
        Translated by Wesley W. Isenberg


        A Hebrew makes another Hebrew, and such a person is called "proselyte". But a proselyte does not make another proselyte. [...] just as they [...] and make others like themselves, while others simply exist.

        The slave seeks only to be free, but he does not hope to acquire the estate of his master. But the son is not only a son but lays claim to the inheritance of the father. Those who are heirs to the dead are themselves dead, and they inherit the dead. Those who are heirs to what is living are alive, and they are heirs to both what is living and the dead. The dead are heirs to nothing. For how can he who is dead inherit? If he who is dead inherits what is living he will not die, but he who is dead will live even more.

        A Gentile does not die, for he has never lived in order that he may die. He who has believed in the truth has found life, and this one is in danger of dying, for he is alive. Since Christ came, the world has been created, the cities adorned, the dead carried out. When we were Hebrews, we were orphans and had only our mother, but when we became Christians, we had both father and mother.
        http://www.gnosis.org/naghamm/gop.html


        http://www.gnosis.org/naghamm/gop.html

        The Nag Hammadi Library

        The Gospel of Philip
        Translated by Wesley W. Isenberg


        A Hebrew makes another Hebrew, and such a person is called "proselyte". But a proselyte does not make another proselyte. [...] just as they [...] and make others like themselves, while others simply exist.

        The slave seeks only to be free, but he does not hope to acquire the estate of his master. But the son is not only a son but lays claim to the inheritance of the father. Those who are heirs to the dead are themselves dead, and they inherit the dead. Those who are heirs to what is living are alive, and they are heirs to both what is living and the dead. The dead are heirs to nothing. For how can he who is dead inherit? If he who is dead inherits what is living he will not die, but he who is dead will live even more.

        A Gentile does not die, for he has never lived in order that he may die. He who has believed in the truth has found life, and this one is in danger of dying, for he is alive. Since Christ came, the world has been created, the cities adorned, the dead carried out. When we were Hebrews, we were orphans and had only our mother, but when we became Christians, we had both father and mother.


      • Anonyymi00198
        Anonyymi00197 kirjoitti:

        Gospel of Thomas (täydellinen teksti)

        https://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html

        Tämä on tärkein:

        sisältää 114 Jeesuksen lausetta (logionia)
        ei tarinaa, pelkkää opetusta
        hyvin “sisäiseen oivallukseen” keskittyvä

        Esimerkkejä suoraan tekstistä:

        “The kingdom is inside of you and it is outside of you.”

        “When you know yourselves, then you will be known…”

        “If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”


        Gospel of Philip

        https://www.gnosis.org/naghamm/gop.html

        Tässä Jeesuksen sanat ovat enemmän hajautettuina opetuksiin.

        Keskeisiä kohtia:

        “Truth did not come into the world naked, but it came in types and images.”

        “Ignorance is slavery. Knowledge is freedom.”

        Gospel of Mary
        https://www.gnosis.org/library/marygosp.htm

        Tässä Jeesus opettaa erityisesti:

        sisäistä näkemistä
        pelon ylittämistä
        sielun vapautumista

        Esimerkki:

        “Where the mind is, there is the treasure.”


        http://www.gnosis.org/library/marygosp.htm

        The Gospel of Mary is found in the Berlin Gnostic Codex (Papyrus Berolinensis 8502). This very important and well-preserved codex was discovered in the late-nineteenth century somewhere near Akhmim in upper Egypt. It was purchased in Cairo in 1896 by a German scholar, Dr. Carl Reinhardt, and then taken to Berlin.

        The codex (as these ancient books are called) was probably copied and bound in the late fourth or early fifth century. It contains Coptic translations of three very important early Christian Gnostic texts: the Gospel of Mary, the Apocryphon of John, and the Sophia of Jesus Christ. The texts themselves date to the second century and were originally authored in Greek.
        http://www.gnosis.org/library/marygos
        The Gospel According to Mary Magdalene
        Archive | Library | Bookstore | Index | Web Lectures | Ecclesia Gnostica | Gnostic Society




        http://www.gnosis.org/naghamm/gop.html

        The Nag Hammadi Library

        The Gospel of Philip
        Translated by Wesley W. Isenberg


        A Hebrew makes another Hebrew, and such a person is called "proselyte". But a proselyte does not make another proselyte. [...] just as they [...] and make others like themselves, while others simply exist.

        The slave seeks only to be free, but he does not hope to acquire the estate of his master. But the son is not only a son but lays claim to the inheritance of the father. Those who are heirs to the dead are themselves dead, and they inherit the dead. Those who are heirs to what is living are alive, and they are heirs to both what is living and the dead. The dead are heirs to nothing. For how can he who is dead inherit? If he who is dead inherits what is living he will not die, but he who is dead will live even more.

        A Gentile does not die, for he has never lived in order that he may die. He who has believed in the truth has found life, and this one is in danger of dying, for he is alive. Since Christ came, the world has been created, the cities adorned, the dead carried out. When we were Hebrews, we were orphans and had only our mother, but when we became Christians, we had both father and mother.
        http://www.gnosis.org/naghamm/gop.html


        http://www.gnosis.org/naghamm/gop.html

        The Nag Hammadi Library

        The Gospel of Philip
        Translated by Wesley W. Isenberg


        A Hebrew makes another Hebrew, and such a person is called "proselyte". But a proselyte does not make another proselyte. [...] just as they [...] and make others like themselves, while others simply exist.

        The slave seeks only to be free, but he does not hope to acquire the estate of his master. But the son is not only a son but lays claim to the inheritance of the father. Those who are heirs to the dead are themselves dead, and they inherit the dead. Those who are heirs to what is living are alive, and they are heirs to both what is living and the dead. The dead are heirs to nothing. For how can he who is dead inherit? If he who is dead inherits what is living he will not die, but he who is dead will live even more.

        A Gentile does not die, for he has never lived in order that he may die. He who has believed in the truth has found life, and this one is in danger of dying, for he is alive. Since Christ came, the world has been created, the cities adorned, the dead carried out. When we were Hebrews, we were orphans and had only our mother, but when we became Christians, we had both father and mother.

        A Gentile does not die, for he has never lived in order that he may die. He who has believed in the truth has found life, and this one is in danger of dying, for he is alive. Since Christ came, the world has been created, the cities adorned, the dead carried out. When we were Hebrews, we were orphans and had only our mother, but when we became Christians, we had both father and mother.
        http://www.gnosis.org/naghamm/gop.html


      • Anonyymi00199
        Anonyymi00198 kirjoitti:

        A Gentile does not die, for he has never lived in order that he may die. He who has believed in the truth has found life, and this one is in danger of dying, for he is alive. Since Christ came, the world has been created, the cities adorned, the dead carried out. When we were Hebrews, we were orphans and had only our mother, but when we became Christians, we had both father and mother.
        http://www.gnosis.org/naghamm/gop.html

        http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html
        The Nag Hammadi Library

        The Gospel of Thomas
        Translated by Stephen Patterson and Marvin Meyer

        (Visit the Gospel of Thomas Collection for other translations and additional information)


        Kun luet näitä, kiinnitä huomiota tähän

        Näissä teksteissä Jeesus puhuu usein:

        itsen tuntemisesta
        sisäisestä valosta
        siitä, että valtakunta on jo tässä
        tiedosta (gnosis), joka vapauttaa

        Ja juuri nämä kohdat ovat niitä, jotka muistuttavat eniten Vedanta-ajattelua.
        Anonyymi00103
        2026-04-12 13:03:56

        Anonyymi00102 kirjoitti:

        http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html
        The Nag Hammadi Library

        The Gospel of Thomas
        Translated by Stephen Patterson and Marvin Meyer

        (Visit the Gospel of Thomas Collection for other translations and additional information)


        Kun luet näitä, kiinnitä huomiota tähän

        Näissä teksteissä Jeesus puhuu usein:

        itsen tuntemisesta
        sisäisestä valosta
        siitä, että valtakunta on jo tässä
        tiedosta (gnosis), joka vapauttaa

        Ja juuri nämä kohdat ovat niitä, jotka muistuttavat eniten Vedanta-ajattelua.

        Yksi erityisen “vedantinen” kohta (suosittelen lukemaan heti)

        Tuomaan evankeliumi, logion 70:

        “If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”

        Tämä on käytännössä sama ajatus kuin Vedantassa:
        totuus ja vapautuminen ovat jo sinussa


        Kun Jeesus sanoo:

        “The kingdom is inside of you and it is outside of you.”

        Vedantan näkökulmasta tämä kuulostaa lähes samalta kuin ajatus, että Brahman on kaikkialla – sekä sisäinen että ulkoinen todellisuus. Vedanta opettaa, että ei ole todellista eroa “minun” ja “maailman” välillä, vaan sama perimmäinen todellisuus läpäisee kaiken. Jeesuksen lause voidaan ymmärtää niin, että jumalallinen todellisuus ei ole erillinen paikka, vaan olemisen perusta.

        Kun Jeesus sanoo:

        “When you know yourselves, then you will be known.”

        Tämä muistuttaa suoraan Vedantan ydintä: itsen tunteminen on kaiken tiedon perusta. Vedantassa ajatellaan, että kun ihminen oivaltaa todellisen minänsä (Atman), hän samalla oivaltaa koko todellisuuden. “Teidät tunnetaan” voidaan tulkita niin, että ihminen tulee osaksi tietoista kokonaisuutta – hän ei ole enää erillinen.

        Kun Jeesus sanoo:

        “If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”

        Tämä on ehkä lähimpänä Vedantaa. Siinä pelastus ei tule ulkopuolelta, vaan siitä, että ihminen tuo esiin todellisen luontonsa. Vedantassa tämä tarkoittaa sitä, että ihminen oivaltaa olevansa jo perimmäinen todellisuus. Mikään uusi ei tule – vain harha poistuu.

        Kun Jeesus sanoo:

        “If you do not know yourselves, you dwell in poverty.”

        Vedantassa tietämättömyys (avidya) on juuri tämä “köyhyys”. Ihminen elää rajallisena, vaikka hänen todellinen luontonsa on rajaton. Jeesuksen käyttämä kieli on eri, mutta ajatus on hyvin samansuuntainen: tietämättömyys omasta olemuksesta on perimmäinen ongelma.

        Kun Jeesus sanoo:

        “When you make the two one… then you will enter the kingdom.”

        Tämä voidaan lukea Vedantan ei-dualismin (advaita) kautta. Siinä kaikki kaksinaisuudet – minä ja maailma, henki ja aine, sisäinen ja ulkoinen – nähdään lopulta yhtenä. Jeesuksen lause kuulostaa siltä, että pelastus tapahtuu, kun tämä jako katoaa.

        Kun siirrytään Gospel of Philip -tekstiin ja kohtaan:

        “Ignorance is slavery. Knowledge is freedom.”

        Tämä on lähes suora Vedantan perusopetus. Ihminen ei ole sidottu siksi, että maailma olisi sinänsä vankila, vaan siksi että hän ei näe oikein. Vapaus ei ole fyysinen tila, vaan tietoisuuden tila.
        Äänestä


      • Anonyymi00200
        Anonyymi00199 kirjoitti:

        http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html
        The Nag Hammadi Library

        The Gospel of Thomas
        Translated by Stephen Patterson and Marvin Meyer

        (Visit the Gospel of Thomas Collection for other translations and additional information)


        Kun luet näitä, kiinnitä huomiota tähän

        Näissä teksteissä Jeesus puhuu usein:

        itsen tuntemisesta
        sisäisestä valosta
        siitä, että valtakunta on jo tässä
        tiedosta (gnosis), joka vapauttaa

        Ja juuri nämä kohdat ovat niitä, jotka muistuttavat eniten Vedanta-ajattelua.
        Anonyymi00103
        2026-04-12 13:03:56

        Anonyymi00102 kirjoitti:

        http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html
        The Nag Hammadi Library

        The Gospel of Thomas
        Translated by Stephen Patterson and Marvin Meyer

        (Visit the Gospel of Thomas Collection for other translations and additional information)


        Kun luet näitä, kiinnitä huomiota tähän

        Näissä teksteissä Jeesus puhuu usein:

        itsen tuntemisesta
        sisäisestä valosta
        siitä, että valtakunta on jo tässä
        tiedosta (gnosis), joka vapauttaa

        Ja juuri nämä kohdat ovat niitä, jotka muistuttavat eniten Vedanta-ajattelua.

        Yksi erityisen “vedantinen” kohta (suosittelen lukemaan heti)

        Tuomaan evankeliumi, logion 70:

        “If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”

        Tämä on käytännössä sama ajatus kuin Vedantassa:
        totuus ja vapautuminen ovat jo sinussa


        Kun Jeesus sanoo:

        “The kingdom is inside of you and it is outside of you.”

        Vedantan näkökulmasta tämä kuulostaa lähes samalta kuin ajatus, että Brahman on kaikkialla – sekä sisäinen että ulkoinen todellisuus. Vedanta opettaa, että ei ole todellista eroa “minun” ja “maailman” välillä, vaan sama perimmäinen todellisuus läpäisee kaiken. Jeesuksen lause voidaan ymmärtää niin, että jumalallinen todellisuus ei ole erillinen paikka, vaan olemisen perusta.

        Kun Jeesus sanoo:

        “When you know yourselves, then you will be known.”

        Tämä muistuttaa suoraan Vedantan ydintä: itsen tunteminen on kaiken tiedon perusta. Vedantassa ajatellaan, että kun ihminen oivaltaa todellisen minänsä (Atman), hän samalla oivaltaa koko todellisuuden. “Teidät tunnetaan” voidaan tulkita niin, että ihminen tulee osaksi tietoista kokonaisuutta – hän ei ole enää erillinen.

        Kun Jeesus sanoo:

        “If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”

        Tämä on ehkä lähimpänä Vedantaa. Siinä pelastus ei tule ulkopuolelta, vaan siitä, että ihminen tuo esiin todellisen luontonsa. Vedantassa tämä tarkoittaa sitä, että ihminen oivaltaa olevansa jo perimmäinen todellisuus. Mikään uusi ei tule – vain harha poistuu.

        Kun Jeesus sanoo:

        “If you do not know yourselves, you dwell in poverty.”

        Vedantassa tietämättömyys (avidya) on juuri tämä “köyhyys”. Ihminen elää rajallisena, vaikka hänen todellinen luontonsa on rajaton. Jeesuksen käyttämä kieli on eri, mutta ajatus on hyvin samansuuntainen: tietämättömyys omasta olemuksesta on perimmäinen ongelma.

        Kun Jeesus sanoo:

        “When you make the two one… then you will enter the kingdom.”

        Tämä voidaan lukea Vedantan ei-dualismin (advaita) kautta. Siinä kaikki kaksinaisuudet – minä ja maailma, henki ja aine, sisäinen ja ulkoinen – nähdään lopulta yhtenä. Jeesuksen lause kuulostaa siltä, että pelastus tapahtuu, kun tämä jako katoaa.

        Kun siirrytään Gospel of Philip -tekstiin ja kohtaan:

        “Ignorance is slavery. Knowledge is freedom.”

        Tämä on lähes suora Vedantan perusopetus. Ihminen ei ole sidottu siksi, että maailma olisi sinänsä vankila, vaan siksi että hän ei näe oikein. Vapaus ei ole fyysinen tila, vaan tietoisuuden tila.
        Äänestä

        Kaikkein tuhoisin muutos ei kuitenkaan ollut pelkkä kirjoitusten poistaminen, vaan uusien, hänen mielestään täysin virheellisten kohtien lisääminen lopulliseen Raamatun kaanoniin.


        -------------------------

        Raamattu, joka sinulla on kotona tai taskussasi, on sensuroitu. Raamatusta, jonka omistat, on poistettu jakeita ja kokonaisia kirjoja.

        Raamattuun, jonka tunnet, ON LISÄTTY YLIMÄÄRÄISTÄ SISÄLTÖÄ!


        Monet Jeesukseen viittaavat profetiat on MUUTETTU TAI POISTETTU. Riippumatta siitä, kuinka kauan olet ollut kristitty, et todennäköisesti ole koskaan ajatellut, että Raamattusi on sensuroitu – mutta niin on tapahtunut.


        https://www.rivalnations.org/censored-bible/


      • Anonyymi00203

        Kauheata uskoon käännyttämistä...
        Anonyymi-ap
        2024-08-31 10:10:58

        Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajien käyttämiä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.

        Ensin uhri kaadetaan ja sitten käännetään ja viedän luolastoon, eikä pois päästetä, ennenkuin olet maksanut lahkolle sen viimeisenkin euron.

        Tulevat vielä kuolinvuoteen vierelle lukemaan pitkiä rukouksiaan salkussa valmiiksi painetut testamenttilomakkeet..


        https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg


      • Anonyymi00204
        Anonyymi00203 kirjoitti:

        Kauheata uskoon käännyttämistä...
        Anonyymi-ap
        2024-08-31 10:10:58

        Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajien käyttämiä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.

        Ensin uhri kaadetaan ja sitten käännetään ja viedän luolastoon, eikä pois päästetä, ennenkuin olet maksanut lahkolle sen viimeisenkin euron.

        Tulevat vielä kuolinvuoteen vierelle lukemaan pitkiä rukouksiaan salkussa valmiiksi painetut testamenttilomakkeet..


        https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

        http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html
        The Nag Hammadi Library

        The Gospel of Thomas
        Translated by Stephen Patterson and Marvin Meyer

        (Visit the Gospel of Thomas Collection for other translations and additional information)


        Kun luet näitä, kiinnitä huomiota tähän

        Näissä teksteissä Jeesus puhuu usein:

        itsen tuntemisesta
        sisäisestä valosta
        siitä, että valtakunta on jo tässä
        tiedosta (gnosis), joka vapauttaa

        Ja juuri nämä kohdat ovat niitä, jotka muistuttavat eniten Vedanta-ajattelua.
        Anonyymi00103
        2026-04-12 13:03:56

        Anonyymi00102 kirjoitti:

        http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html
        The Nag Hammadi Library

        The Gospel of Thomas
        Translated by Stephen Patterson and Marvin Meyer

        (Visit the Gospel of Thomas Collection for other translations and additional information)


        Kun luet näitä, kiinnitä huomiota tähän

        Näissä teksteissä Jeesus puhuu usein:

        itsen tuntemisesta
        sisäisestä valosta
        siitä, että valtakunta on jo tässä
        tiedosta (gnosis), joka vapauttaa

        Ja juuri nämä kohdat ovat niitä, jotka muistuttavat eniten Vedanta-ajattelua.

        Yksi erityisen “vedantinen” kohta (suosittelen lukemaan heti)

        Tuomaan evankeliumi, logion 70:

        “If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”

        Tämä on käytännössä sama ajatus kuin Vedantassa:
        totuus ja vapautuminen ovat jo sinussa


        Kun Jeesus sanoo:

        “The kingdom is inside of you and it is outside of you.”

        Vedantan näkökulmasta tämä kuulostaa lähes samalta kuin ajatus, että Brahman on kaikkialla – sekä sisäinen että ulkoinen todellisuus. Vedanta opettaa, että ei ole todellista eroa “minun” ja “maailman” välillä, vaan sama perimmäinen todellisuus läpäisee kaiken. Jeesuksen lause voidaan ymmärtää niin, että jumalallinen todellisuus ei ole erillinen paikka, vaan olemisen perusta.

        Kun Jeesus sanoo:

        “When you know yourselves, then you will be known.”

        Tämä muistuttaa suoraan Vedantan ydintä: itsen tunteminen on kaiken tiedon perusta. Vedantassa ajatellaan, että kun ihminen oivaltaa todellisen minänsä (Atman), hän samalla oivaltaa koko todellisuuden. “Teidät tunnetaan” voidaan tulkita niin, että ihminen tulee osaksi tietoista kokonaisuutta – hän ei ole enää erillinen.

        Kun Jeesus sanoo:

        “If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”

        Tämä on ehkä lähimpänä Vedantaa. Siinä pelastus ei tule ulkopuolelta, vaan siitä, että ihminen tuo esiin todellisen luontonsa. Vedantassa tämä tarkoittaa sitä, että ihminen oivaltaa olevansa jo perimmäinen todellisuus. Mikään uusi ei tule – vain harha poistuu.

        Kun Jeesus sanoo:

        “If you do not know yourselves, you dwell in poverty.”

        Vedantassa tietämättömyys (avidya) on juuri tämä “köyhyys”. Ihminen elää rajallisena, vaikka hänen todellinen luontonsa on rajaton. Jeesuksen käyttämä kieli on eri, mutta ajatus on hyvin samansuuntainen: tietämättömyys omasta olemuksesta on perimmäinen ongelma.

        Kun Jeesus sanoo:

        “When you make the two one… then you will enter the kingdom.”

        Tämä voidaan lukea Vedantan ei-dualismin (advaita) kautta. Siinä kaikki kaksinaisuudet – minä ja maailma, henki ja aine, sisäinen ja ulkoinen – nähdään lopulta yhtenä. Jeesuksen lause kuulostaa siltä, että pelastus tapahtuu, kun tämä jako katoaa.

        Kun siirrytään Gospel of Philip -tekstiin ja kohtaan:

        “Ignorance is slavery. Knowledge is freedom.”

        Tämä on lähes suora Vedantan perusopetus. Ihminen ei ole sidottu siksi, että maailma olisi sinänsä vankila, vaan siksi että hän ei näe oikein. Vapaus ei ole fyysinen tila, vaan tietoisuuden tila.

        “Blessed is the one who came into being before coming into being.”

        Tämä on mystinen lause, mutta sitä voidaan tulkita niin, että todellinen olemus ei ole sidottu aikaan tai syntymään. Vedantassa Atman nähdään ajattomana ja syntymättömänä.

        “Whoever has come to understand the world has found a corpse.”

        Tässä maailma nähdään ikään kuin kuolleena tai tyhjänä ilman todellista ymmärrystä. Vedantassa vastaava ajatus näkyy siinä, että pelkkä aistimaailma ei ole lopullinen todellisuus.

        “Let him who seeks continue seeking until he finds. When he finds, he will become troubled. When he becomes troubled, he will be astonished, and he will rule over the All.”

        Tämä kuvaa henkistä prosessia:

        etsiminen
        kriisi / hämmennys
        oivallus

        Vedantassa tämä vastaa polkua, jossa vanhat käsitykset murtuvat ennen todellista ymmärrystä.

        “The heavens and the earth will be rolled up in your presence.”

        Tämä voidaan tulkita tietoisuuden muutoksena: todellisuus sellaisena kuin sen koemme “hajoaa” oivalluksen myötä. Vedantassa maailma menettää absoluuttisen merkityksensä, kun Brahman oivalletaan.

        “Be passersby.”


      • Anonyymi00205
        Anonyymi00204 kirjoitti:

        http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html
        The Nag Hammadi Library

        The Gospel of Thomas
        Translated by Stephen Patterson and Marvin Meyer

        (Visit the Gospel of Thomas Collection for other translations and additional information)


        Kun luet näitä, kiinnitä huomiota tähän

        Näissä teksteissä Jeesus puhuu usein:

        itsen tuntemisesta
        sisäisestä valosta
        siitä, että valtakunta on jo tässä
        tiedosta (gnosis), joka vapauttaa

        Ja juuri nämä kohdat ovat niitä, jotka muistuttavat eniten Vedanta-ajattelua.
        Anonyymi00103
        2026-04-12 13:03:56

        Anonyymi00102 kirjoitti:

        http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html
        The Nag Hammadi Library

        The Gospel of Thomas
        Translated by Stephen Patterson and Marvin Meyer

        (Visit the Gospel of Thomas Collection for other translations and additional information)


        Kun luet näitä, kiinnitä huomiota tähän

        Näissä teksteissä Jeesus puhuu usein:

        itsen tuntemisesta
        sisäisestä valosta
        siitä, että valtakunta on jo tässä
        tiedosta (gnosis), joka vapauttaa

        Ja juuri nämä kohdat ovat niitä, jotka muistuttavat eniten Vedanta-ajattelua.

        Yksi erityisen “vedantinen” kohta (suosittelen lukemaan heti)

        Tuomaan evankeliumi, logion 70:

        “If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”

        Tämä on käytännössä sama ajatus kuin Vedantassa:
        totuus ja vapautuminen ovat jo sinussa


        Kun Jeesus sanoo:

        “The kingdom is inside of you and it is outside of you.”

        Vedantan näkökulmasta tämä kuulostaa lähes samalta kuin ajatus, että Brahman on kaikkialla – sekä sisäinen että ulkoinen todellisuus. Vedanta opettaa, että ei ole todellista eroa “minun” ja “maailman” välillä, vaan sama perimmäinen todellisuus läpäisee kaiken. Jeesuksen lause voidaan ymmärtää niin, että jumalallinen todellisuus ei ole erillinen paikka, vaan olemisen perusta.

        Kun Jeesus sanoo:

        “When you know yourselves, then you will be known.”

        Tämä muistuttaa suoraan Vedantan ydintä: itsen tunteminen on kaiken tiedon perusta. Vedantassa ajatellaan, että kun ihminen oivaltaa todellisen minänsä (Atman), hän samalla oivaltaa koko todellisuuden. “Teidät tunnetaan” voidaan tulkita niin, että ihminen tulee osaksi tietoista kokonaisuutta – hän ei ole enää erillinen.

        Kun Jeesus sanoo:

        “If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”

        Tämä on ehkä lähimpänä Vedantaa. Siinä pelastus ei tule ulkopuolelta, vaan siitä, että ihminen tuo esiin todellisen luontonsa. Vedantassa tämä tarkoittaa sitä, että ihminen oivaltaa olevansa jo perimmäinen todellisuus. Mikään uusi ei tule – vain harha poistuu.

        Kun Jeesus sanoo:

        “If you do not know yourselves, you dwell in poverty.”

        Vedantassa tietämättömyys (avidya) on juuri tämä “köyhyys”. Ihminen elää rajallisena, vaikka hänen todellinen luontonsa on rajaton. Jeesuksen käyttämä kieli on eri, mutta ajatus on hyvin samansuuntainen: tietämättömyys omasta olemuksesta on perimmäinen ongelma.

        Kun Jeesus sanoo:

        “When you make the two one… then you will enter the kingdom.”

        Tämä voidaan lukea Vedantan ei-dualismin (advaita) kautta. Siinä kaikki kaksinaisuudet – minä ja maailma, henki ja aine, sisäinen ja ulkoinen – nähdään lopulta yhtenä. Jeesuksen lause kuulostaa siltä, että pelastus tapahtuu, kun tämä jako katoaa.

        Kun siirrytään Gospel of Philip -tekstiin ja kohtaan:

        “Ignorance is slavery. Knowledge is freedom.”

        Tämä on lähes suora Vedantan perusopetus. Ihminen ei ole sidottu siksi, että maailma olisi sinänsä vankila, vaan siksi että hän ei näe oikein. Vapaus ei ole fyysinen tila, vaan tietoisuuden tila.

        “Blessed is the one who came into being before coming into being.”

        Tämä on mystinen lause, mutta sitä voidaan tulkita niin, että todellinen olemus ei ole sidottu aikaan tai syntymään. Vedantassa Atman nähdään ajattomana ja syntymättömänä.

        “Whoever has come to understand the world has found a corpse.”

        Tässä maailma nähdään ikään kuin kuolleena tai tyhjänä ilman todellista ymmärrystä. Vedantassa vastaava ajatus näkyy siinä, että pelkkä aistimaailma ei ole lopullinen todellisuus.

        “Let him who seeks continue seeking until he finds. When he finds, he will become troubled. When he becomes troubled, he will be astonished, and he will rule over the All.”

        Tämä kuvaa henkistä prosessia:

        etsiminen
        kriisi / hämmennys
        oivallus

        Vedantassa tämä vastaa polkua, jossa vanhat käsitykset murtuvat ennen todellista ymmärrystä.

        “The heavens and the earth will be rolled up in your presence.”

        Tämä voidaan tulkita tietoisuuden muutoksena: todellisuus sellaisena kuin sen koemme “hajoaa” oivalluksen myötä. Vedantassa maailma menettää absoluuttisen merkityksensä, kun Brahman oivalletaan.

        “Be passersby.”

        http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html
        The Nag Hammadi Library

        http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html


      • Anonyymi00206
        Anonyymi00205 kirjoitti:

        http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html
        The Nag Hammadi Library

        http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html

        Jeesuksen opetusten yhteys "idän saatanallisiin oppeihin"

        Tuomaan evankeliumi (Logion 3)

        “The kingdom is inside of you and it is outside of you.”

        Vedanta: Brahman ei ole kaukana, se on sekä sisäistä tietoisuutta että koko maailman olemus. Jumalallinen ei ole erillinen, vaan kaikkea läpäisevä.

        Tuomaan evankeliumi (Logion 70)

        “If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”

        Vedanta: Vapautuminen ei ole ulkoinen tapahtuma, vaan oivallus Atmanin (todellisen minän) olemassaolosta. Totuus on jo sinussa, se täytyy vain nähdä.

        Tuomaan evankeliumi (Logion 1)

        “And he said, ‘Whoever discovers the interpretation of these sayings will not taste death.’”

        Vedanta: Kun ihminen ymmärtää oman todellisen olemuksensa, hän ei enää “kuole” tietämättömyyteen; tietoisuus jatkuu ajattomana.

        Filippuksen evankeliumi

        “Ignorance is slavery. Knowledge is freedom.”

        Vedanta: Avidya (tietämättömyys) pitää ihmisen sidottuna maya-maailmaan. Vapaus tulee gnosis-tyyppisen ymmärryksen kautta — oivalluksesta todellisesta olemuksesta.

        Maria Magdaleenan evankeliumi

        “Where the mind is, there is the treasure.”

        Vedanta: Mieli/tietoisuus määrää kokemuksen. Jos mieli on kiinnittynyt Atmanin oivallukseen, silloin on aito aarre, sisäinen valo.

        Tuomaan evankeliumi (Logion 22)

        “When you make the two one… then you will enter the kingdom.”

        Vedanta: Dualismi (minä ja maailma, sisäinen ja ulkoinen) hälvenee, ja tietoisuus kokee ykseyden — advaita.


      • Anonyymi00207
        Anonyymi00206 kirjoitti:

        Jeesuksen opetusten yhteys "idän saatanallisiin oppeihin"

        Tuomaan evankeliumi (Logion 3)

        “The kingdom is inside of you and it is outside of you.”

        Vedanta: Brahman ei ole kaukana, se on sekä sisäistä tietoisuutta että koko maailman olemus. Jumalallinen ei ole erillinen, vaan kaikkea läpäisevä.

        Tuomaan evankeliumi (Logion 70)

        “If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”

        Vedanta: Vapautuminen ei ole ulkoinen tapahtuma, vaan oivallus Atmanin (todellisen minän) olemassaolosta. Totuus on jo sinussa, se täytyy vain nähdä.

        Tuomaan evankeliumi (Logion 1)

        “And he said, ‘Whoever discovers the interpretation of these sayings will not taste death.’”

        Vedanta: Kun ihminen ymmärtää oman todellisen olemuksensa, hän ei enää “kuole” tietämättömyyteen; tietoisuus jatkuu ajattomana.

        Filippuksen evankeliumi

        “Ignorance is slavery. Knowledge is freedom.”

        Vedanta: Avidya (tietämättömyys) pitää ihmisen sidottuna maya-maailmaan. Vapaus tulee gnosis-tyyppisen ymmärryksen kautta — oivalluksesta todellisesta olemuksesta.

        Maria Magdaleenan evankeliumi

        “Where the mind is, there is the treasure.”

        Vedanta: Mieli/tietoisuus määrää kokemuksen. Jos mieli on kiinnittynyt Atmanin oivallukseen, silloin on aito aarre, sisäinen valo.

        Tuomaan evankeliumi (Logion 22)

        “When you make the two one… then you will enter the kingdom.”

        Vedanta: Dualismi (minä ja maailma, sisäinen ja ulkoinen) hälvenee, ja tietoisuus kokee ykseyden — advaita.

        Tuomaan evankeliumi (Logion 28)

        “Know what is in front of your face, and what is hidden from you will be revealed to you.”

        Vedanta: Totuus on läsnä, mutta ilman oivallusta se pysyy piilossa. Sisäisen näkemisen kautta maya hälvenee.

        Filippuksen evankeliumi

        “Those who say they will die first and then rise are mistaken.”

        Vedanta: Todellinen ylösnousemus on sisäinen, tietoisuuden muutos. Ei odoteta tulevaa tapahtumaa, vaan vapautuminen on tässä ja nyt.

        Tuomaan evankeliumi (Logion 108)

        “When you find yourselves, then you will be known, and you will realize that you are children of the living Father.”

        Vedanta: Kun ihminen tunnistaa Atmanin, hän ymmärtää olevansa samaa perimmäistä todellisuutta kuin kaikki muutkin.

        Maria Magdaleenan evankeliumi

        “Do not lay down rules beyond what I have appointed you.”

        Vedanta: Ulkoiset säännöt eivät johda totuuteen; tärkeintä on sisäinen ymmärrys ja oivallus.


        Kun nämä kymmenen sitaattia asetetaan rinnakkain Vedantan opetusten kanssa, kuvio on selvä: totuus ei ole kaukana, pelastus tai vapautuminen ei ole ulkoinen tapahtuma, vaan sisäinen oivallus. Tietoisuus ja itsen tunteminen ovat keskiössä, dualismi hälvenee ja maailma nähdään oikeassa suhteessa – juuri niin kuin Upanishadeissa opetetaan. Apokryfiset evankeliumit ja Vedanta puhuvat eri kielellä, mutta sanoma kulkee samaa polkua: katso sisään, näe todellinen olemuksesi, ja vapaus seuraa.


      • Anonyymi00208
        Anonyymi00207 kirjoitti:

        Tuomaan evankeliumi (Logion 28)

        “Know what is in front of your face, and what is hidden from you will be revealed to you.”

        Vedanta: Totuus on läsnä, mutta ilman oivallusta se pysyy piilossa. Sisäisen näkemisen kautta maya hälvenee.

        Filippuksen evankeliumi

        “Those who say they will die first and then rise are mistaken.”

        Vedanta: Todellinen ylösnousemus on sisäinen, tietoisuuden muutos. Ei odoteta tulevaa tapahtumaa, vaan vapautuminen on tässä ja nyt.

        Tuomaan evankeliumi (Logion 108)

        “When you find yourselves, then you will be known, and you will realize that you are children of the living Father.”

        Vedanta: Kun ihminen tunnistaa Atmanin, hän ymmärtää olevansa samaa perimmäistä todellisuutta kuin kaikki muutkin.

        Maria Magdaleenan evankeliumi

        “Do not lay down rules beyond what I have appointed you.”

        Vedanta: Ulkoiset säännöt eivät johda totuuteen; tärkeintä on sisäinen ymmärrys ja oivallus.


        Kun nämä kymmenen sitaattia asetetaan rinnakkain Vedantan opetusten kanssa, kuvio on selvä: totuus ei ole kaukana, pelastus tai vapautuminen ei ole ulkoinen tapahtuma, vaan sisäinen oivallus. Tietoisuus ja itsen tunteminen ovat keskiössä, dualismi hälvenee ja maailma nähdään oikeassa suhteessa – juuri niin kuin Upanishadeissa opetetaan. Apokryfiset evankeliumit ja Vedanta puhuvat eri kielellä, mutta sanoma kulkee samaa polkua: katso sisään, näe todellinen olemuksesi, ja vapaus seuraa.

        Jeesuksen opetusten yhteys "idän saatanallisiin oppeihin"

        Apokryfiset evankeliumit ja Vedanta puhuvat eri kielellä, mutta sanoma kulkee samaa polkua: katso sisään, näe todellinen olemuksesi, ja vapaus seuraa.

        Tässä oli vain muutamia, etsikää itse lisää.

        Tuomaan evankeliumi sisältää 114 logionia.
        Ne eivät muodosta kertomusta Jeesuksen elämästä, vaan kokoelma yksittäisiä opetuslauseita.
        Jokainen logion voidaan lukea itsenäisenä ajatuksena, mutta yhdessä ne muodostavat kokonaiskuvan Jeesuksen opetusten sisäisestä linjasta.


      • Anonyymi00209
        Anonyymi00208 kirjoitti:

        Jeesuksen opetusten yhteys "idän saatanallisiin oppeihin"

        Apokryfiset evankeliumit ja Vedanta puhuvat eri kielellä, mutta sanoma kulkee samaa polkua: katso sisään, näe todellinen olemuksesi, ja vapaus seuraa.

        Tässä oli vain muutamia, etsikää itse lisää.

        Tuomaan evankeliumi sisältää 114 logionia.
        Ne eivät muodosta kertomusta Jeesuksen elämästä, vaan kokoelma yksittäisiä opetuslauseita.
        Jokainen logion voidaan lukea itsenäisenä ajatuksena, mutta yhdessä ne muodostavat kokonaiskuvan Jeesuksen opetusten sisäisestä linjasta.

        Apokryfiset evankeliumit ja Vedanta puhuvat eri kielellä, mutta sanoma kulkee samaa polkua: katso sisään, näe todellinen olemuksesi, ja vapaus seuraa.

        Tässä oli vain muutamia, etsikää itse lisää.


      • Anonyymi00210
        Anonyymi00209 kirjoitti:

        Apokryfiset evankeliumit ja Vedanta puhuvat eri kielellä, mutta sanoma kulkee samaa polkua: katso sisään, näe todellinen olemuksesi, ja vapaus seuraa.

        Tässä oli vain muutamia, etsikää itse lisää.

        Pelon ja tuomion puute

        Lempeys ja sisäistyminen
        Tekstit kutsuvat lukijaa kääntymään sisäänpäin, löytämään “sisäisen valtakunnan”.

        Lempeys ilmenee siinä, että opetus ei uhkaa tai syyllistä, vaan rohkaisee:

        “When you find yourselves, then you will be known, and you will realize that you are children of the living Father.”
        Tämä on kannustava muistutus, että perimmäinen totuus ja rakkaus ovat jo läsnä.


        Myötätunto keskiössä
        Monet logionit painottavat rakkauden ja myötätunnon harjoittamista muiden ihmisten ja maailman suuntaan.
        Tämä on sisäisesti motivoitu: myötätunto syntyy oivalluksesta oman sisäisen valon ja yhteyden kautta kaikkeen elämään.
        Ei siis tarvita pelkoa rangaistuksesta, jotta opetus tehoaisi.


        Jeesuksen alkuperäinen sanoma saattoi olla enemmän sisäistä ja universaalia, kuin myöhemmät kirkolliset tulkinnat.
        Ne yhdistävät opetuksen rakkaudesta ja valaistumisesta tavalla, joka tekee niistä yhdenmukaisia idän filosofioiden, kuten Advaita Vedantan, kanssa: vapautuminen ja hyväntahtoisuus tulevat oivalluksesta, ei pelosta.


      • Anonyymi00211
        Anonyymi00210 kirjoitti:

        Pelon ja tuomion puute

        Lempeys ja sisäistyminen
        Tekstit kutsuvat lukijaa kääntymään sisäänpäin, löytämään “sisäisen valtakunnan”.

        Lempeys ilmenee siinä, että opetus ei uhkaa tai syyllistä, vaan rohkaisee:

        “When you find yourselves, then you will be known, and you will realize that you are children of the living Father.”
        Tämä on kannustava muistutus, että perimmäinen totuus ja rakkaus ovat jo läsnä.


        Myötätunto keskiössä
        Monet logionit painottavat rakkauden ja myötätunnon harjoittamista muiden ihmisten ja maailman suuntaan.
        Tämä on sisäisesti motivoitu: myötätunto syntyy oivalluksesta oman sisäisen valon ja yhteyden kautta kaikkeen elämään.
        Ei siis tarvita pelkoa rangaistuksesta, jotta opetus tehoaisi.


        Jeesuksen alkuperäinen sanoma saattoi olla enemmän sisäistä ja universaalia, kuin myöhemmät kirkolliset tulkinnat.
        Ne yhdistävät opetuksen rakkaudesta ja valaistumisesta tavalla, joka tekee niistä yhdenmukaisia idän filosofioiden, kuten Advaita Vedantan, kanssa: vapautuminen ja hyväntahtoisuus tulevat oivalluksesta, ei pelosta.

        Apokryfiset evankeliumit eivät ole dogmaattisia, ja ne eroavat merkittävästi kanonisista evankeliumeista siinä, miten opetukset on esitetty.


        Dogman puute
        Kanoniset evankeliumit (Matteus, Markus, Luukas, Johannes) sisältävät paljon teologisia tulkintoja ja kirkon opillista muokkausta:
        Jeesus Jumalan Poikana
        Ristiinnaulitseminen pelastuksen välineenä
        Tuleva tuomio ja helvetti
        Apokryfiset evankeliumit, kuten Tuomaan, Filippuksen ja Maria Magdaleenan evankeliumi, eivät korosta tällaisia dogmaattisia rakenteita.



        Tuomaan evankeliumi

        “Jos teidän johtajanne sanovat: ‘Valtakunta on taivaassa’, silloin taivaan linnut ovat teitä edellä… Pikemminkin valtakunta on teidän sisällänne.”

        “Kun tunnette itsenne, silloin teidät tunnetaan, ja ymmärrätte olevanne elävän Isän lapsia. Mutta jos ette tunne itseänne, elätte köyhyydessä.”

        “Autuas on se, joka on ollut ennen kuin hän syntyi.”

        “Joka on löytänyt maailman ja tullut rikkaaksi, hän luopukoon maailmasta.”

        “Monet seisovat oven edessä, mutta yksin ne, jotka ovat yksinkertaisia, pääsevät häähuoneeseen.”

        “Jos ette paastoa maailmasta, ette löydä valtakuntaa.”

        “Se, joka juo minun suustani, tulee kaltaisekseni; minä itse tulen häneksi.”

        Näissä näkyy vahvasti:

        irrottautuminen maailmasta
        sisäinen muutos
        identiteetin muuntuminen


        Se, joka juo minun suustani, tulee kaltaisekseni” - tämä on ehkä kaikkein voimakkain: ei vain seuraamista, vaan muuttumista.
        Ei ulkoinen usko, vaan sisäinen muodonmuutos.

        “Luopukaa maailmasta” - ei välttämättä tarkoita elämän hylkäämistä, vaan vapautumista illuusioista, aivan kuten buddhalaisuus opettaa irti päästämistä kiintymyksistä.

        “Kun tunnette itsenne…”- tässä kuuluu sama kaiku kuin vedanta-opissa: todellinen minä ei ole pinnallinen persoona, vaan jotain syvempää, joka yhdistyy kaikkeen.


      • Anonyymi00212
        Anonyymi00211 kirjoitti:

        Apokryfiset evankeliumit eivät ole dogmaattisia, ja ne eroavat merkittävästi kanonisista evankeliumeista siinä, miten opetukset on esitetty.


        Dogman puute
        Kanoniset evankeliumit (Matteus, Markus, Luukas, Johannes) sisältävät paljon teologisia tulkintoja ja kirkon opillista muokkausta:
        Jeesus Jumalan Poikana
        Ristiinnaulitseminen pelastuksen välineenä
        Tuleva tuomio ja helvetti
        Apokryfiset evankeliumit, kuten Tuomaan, Filippuksen ja Maria Magdaleenan evankeliumi, eivät korosta tällaisia dogmaattisia rakenteita.



        Tuomaan evankeliumi

        “Jos teidän johtajanne sanovat: ‘Valtakunta on taivaassa’, silloin taivaan linnut ovat teitä edellä… Pikemminkin valtakunta on teidän sisällänne.”

        “Kun tunnette itsenne, silloin teidät tunnetaan, ja ymmärrätte olevanne elävän Isän lapsia. Mutta jos ette tunne itseänne, elätte köyhyydessä.”

        “Autuas on se, joka on ollut ennen kuin hän syntyi.”

        “Joka on löytänyt maailman ja tullut rikkaaksi, hän luopukoon maailmasta.”

        “Monet seisovat oven edessä, mutta yksin ne, jotka ovat yksinkertaisia, pääsevät häähuoneeseen.”

        “Jos ette paastoa maailmasta, ette löydä valtakuntaa.”

        “Se, joka juo minun suustani, tulee kaltaisekseni; minä itse tulen häneksi.”

        Näissä näkyy vahvasti:

        irrottautuminen maailmasta
        sisäinen muutos
        identiteetin muuntuminen


        Se, joka juo minun suustani, tulee kaltaisekseni” - tämä on ehkä kaikkein voimakkain: ei vain seuraamista, vaan muuttumista.
        Ei ulkoinen usko, vaan sisäinen muodonmuutos.

        “Luopukaa maailmasta” - ei välttämättä tarkoita elämän hylkäämistä, vaan vapautumista illuusioista, aivan kuten buddhalaisuus opettaa irti päästämistä kiintymyksistä.

        “Kun tunnette itsenne…”- tässä kuuluu sama kaiku kuin vedanta-opissa: todellinen minä ei ole pinnallinen persoona, vaan jotain syvempää, joka yhdistyy kaikkeen.

        https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

        VALEKRISTITYT - OSA 1/2

        https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg


        https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc
        VALEKRISTITYT - OSA 2/2
        https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg


      • Anonyymi00214

      • Anonyymi00215

      • Anonyymi00216
        Anonyymi00215 kirjoitti:

        Mitä luulet tapahtuvan, jos tämä totuus tulisi julki?

        https://www.youtube.com/watch?v=iLY0qLe0Bx8

        Näin alkuperäiset opetukset voitaisiin kumota ja ihmiset saataisiin jälleen mielenhallinnan alaisiksi.
        Tämän suunnitelman toteuttajaksi valittiin hänen mukaansa Konstantinus, jota kutsutaan nimellä Konstantinus Suuri. Hän syntyi nimellä Flavius Valerius Aurelius, ja puhuja korostaa, että hän kuului Flaviusten dynastiaan.

        https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg


      • Anonyymi00217

      • Anonyymi00218

      • Anonyymi00219
        Anonyymi00218 kirjoitti:

        Gospel of Philip

        https://www.gnosis.org/naghamm/gop.html

        Tässä Jeesuksen sanat ovat enemmän hajautettuina opetuksiin.

        Keskeisiä kohtia:

        “Truth did not come into the world naked, but it came in types and images.”

        “Ignorance is slavery. Knowledge is freedom.”

        Gospel of Mary
        https://www.gnosis.org/library/marygosp.htm

        Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.

        Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.


        JOTEN KRISTITTY, LOPETA SE "PELASTUKSEN" TYRKYTTÄMINEN.


      • Anonyymi00220
        Anonyymi00219 kirjoitti:

        Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.

        Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.


        JOTEN KRISTITTY, LOPETA SE "PELASTUKSEN" TYRKYTTÄMINEN.

        Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.


        JOTEN KRISTITTY, LOPETA SE "PELASTUKSEN" TYRKYTTÄMINEN.

        "Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"
        Kutsumalla kidutusta pyhäksi ei poisteta sen julmuutta, eikä kutsumalla ikuista kidutusta rakkaudeksi poistu sen äärettömyys tai epäoikeudenmukaisuus.


        Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

        Kop, kop, kop!

        - Kuka siellä?

        Jeesus.

        - Tulin pelastamaan sinut.

        Miltä?

        - Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.

        Koputus ei ole enää vain ääni ovella. Se on rakenne, joka on rakennettu todellisuuden ympärille.

        Sanotaan, että tämä on rakkautta. Että Jumala rakastaa sinua niin paljon, että antoi mahdollisuuden pelastua. Mutta samaan hengenvetoon kerrotaan, että jos et tartu siihen mahdollisuuteen, seurauksena on ikuinen helvetti. Ei väliaikainen kuritus. Ei opettava kokemus. Vaan ääretön, päättymätön ero, kärsimys tai tuho.

        Sitä kutsutaan rakkaudeksi.

        Mutta jos pysähtyy hetkeksi ja riisuu sanat kauniista teologisista kääreistä, jäljelle jää asetelma, joka muistuttaa jotain aivan muuta. Ase ohimolla. Rahat tai henki. Allekirjoita tai kärsit. Suostu tai tuhoudut.

        Kun vaihtoehtoihin liitetään äärettömyys, valinta lakkaa olemasta vapaa. Vapaa tahto, joka toimii loputtoman rangaistuksen varjossa, on kuin työntekijä, jolle sanotaan: “Saat vapaasti päättää, pysytkö täällä. Jos lähdet, sinut kidutetaan ikuisesti.” Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei ole rakkauden hedelmä. Se on pelon refleksi.


      • Anonyymi00221
        Anonyymi00220 kirjoitti:

        Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.


        JOTEN KRISTITTY, LOPETA SE "PELASTUKSEN" TYRKYTTÄMINEN.

        "Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"
        Kutsumalla kidutusta pyhäksi ei poisteta sen julmuutta, eikä kutsumalla ikuista kidutusta rakkaudeksi poistu sen äärettömyys tai epäoikeudenmukaisuus.


        Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

        Kop, kop, kop!

        - Kuka siellä?

        Jeesus.

        - Tulin pelastamaan sinut.

        Miltä?

        - Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.

        Koputus ei ole enää vain ääni ovella. Se on rakenne, joka on rakennettu todellisuuden ympärille.

        Sanotaan, että tämä on rakkautta. Että Jumala rakastaa sinua niin paljon, että antoi mahdollisuuden pelastua. Mutta samaan hengenvetoon kerrotaan, että jos et tartu siihen mahdollisuuteen, seurauksena on ikuinen helvetti. Ei väliaikainen kuritus. Ei opettava kokemus. Vaan ääretön, päättymätön ero, kärsimys tai tuho.

        Sitä kutsutaan rakkaudeksi.

        Mutta jos pysähtyy hetkeksi ja riisuu sanat kauniista teologisista kääreistä, jäljelle jää asetelma, joka muistuttaa jotain aivan muuta. Ase ohimolla. Rahat tai henki. Allekirjoita tai kärsit. Suostu tai tuhoudut.

        Kun vaihtoehtoihin liitetään äärettömyys, valinta lakkaa olemasta vapaa. Vapaa tahto, joka toimii loputtoman rangaistuksen varjossa, on kuin työntekijä, jolle sanotaan: “Saat vapaasti päättää, pysytkö täällä. Jos lähdet, sinut kidutetaan ikuisesti.” Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei ole rakkauden hedelmä. Se on pelon refleksi.

        Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.


        JOTEN KRISTITTY, LOPETA SE "PELASTUKSEN" TYRKYTTÄMINEN.

        "Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"
        Kutsumalla kidutusta pyhäksi ei poisteta sen julmuutta, eikä kutsumalla ikuista kidutusta rakkaudeksi poistu sen äärettömyys tai epäoikeudenmukaisuus.


        Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

        Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta. Jos panoksena on ääretön tuska, kriittinen ajattelu muuttuu riskiksi, ja riskit minimoidaan. Ihminen alkaa mukautua.

        Näin syntyy sisäinen sensuuri. Kysymys nousee mieleen, mutta se työnnetään alas. Epäily välähtää, mutta se tukahdutetaan. Ei siksi, että vastaus olisi löytynyt, vaan siksi, että väärä vastaus voi maksaa liikaa. Pelko alkaa ohjata ajattelua. Ja pelko on tehokkain ohjelmointikieli.

        Silloin puhe rakkaudesta alkaa kuulostaa ristiriitaiselta. Rakkaus, joka vaatii vastarakkautta ikuisen rangaistuksen uhalla, ei ole ehdotonta. Se on ehdollista äärettömällä panoksella. Se ei sano: “Valitse minut, jos näet minut totena.” Se sanoo: “Valitse minut, tai kärsit loputtomasti.”

        Jos ihminen on rajallinen, ajallisesti ja tiedollisesti, miten hän voi ansaita äärettömän tuomion? Miten epäusko – joka voi olla seurausta kasvatuksesta, kulttuurista, traumasta tai yksinkertaisesti rehellisestä epävarmuudesta – muuttuu rikokseksi, joka oikeuttaa loputtoman rangaistuksen?

        Tässä kohtaa pelastuksen logiikka kääntyy itseään vastaan. Ihminen tarvitsee pelastusta vain siksi, että järjestelmä sisältää äärettömän uhan. Pelastaja pelastaa siltä, minkä oma oikeusjärjestelmä pitää yllä. Uhka ja ratkaisu tulevat samasta lähteestä.

        Kun tätä kutsutaan rakkaudeksi, moni kokee sen nimen väärinkäytöksi. Rakkaus ilman vapautta ei ole rakkautta. Valinta ilman todellista vaihtoehtoa ei ole valinta. Ja usko, joka syntyy pelosta, ei ole luottamusta vaan selviytymistä.

        Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.

        Jos moraali tarvitsee ikuisen helvetin toimiakseen, mitä se kertoo moraalista? Jos ihminen tekee hyvää vain välttääkseen äärettömän rangaistuksen, onko se hyvyyttä vai laskelmointia? Ja jos hän rakastaa Jumalaa, koska pelkää helvettiä, onko se rakkautta vai alistumista?

        Syvimmillään kysymys ei ehkä ole edes Jumalasta. Se on siitä, millaisen ihmiskuvan tällainen järjestelmä luo. Onko ihminen vapaa, etsivä ja erehtyvä olento – vai olento, jota täytyy ohjata äärettömällä uhalla?

        Jos koputus kuuluu, ja sen takana on ääni, joka sanoo: “Avaa, tai kärsit ikuisesti”, kaikkein inhimillisin teko ei ehkä ole totella.

        Se voi olla pysähtyä ja sanoa: jos tämä on rakkautta, miksi se kuulostaa kiristykseltä?


      • Anonyymi00222
        Anonyymi00221 kirjoitti:

        Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.


        JOTEN KRISTITTY, LOPETA SE "PELASTUKSEN" TYRKYTTÄMINEN.

        "Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"
        Kutsumalla kidutusta pyhäksi ei poisteta sen julmuutta, eikä kutsumalla ikuista kidutusta rakkaudeksi poistu sen äärettömyys tai epäoikeudenmukaisuus.


        Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

        Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta. Jos panoksena on ääretön tuska, kriittinen ajattelu muuttuu riskiksi, ja riskit minimoidaan. Ihminen alkaa mukautua.

        Näin syntyy sisäinen sensuuri. Kysymys nousee mieleen, mutta se työnnetään alas. Epäily välähtää, mutta se tukahdutetaan. Ei siksi, että vastaus olisi löytynyt, vaan siksi, että väärä vastaus voi maksaa liikaa. Pelko alkaa ohjata ajattelua. Ja pelko on tehokkain ohjelmointikieli.

        Silloin puhe rakkaudesta alkaa kuulostaa ristiriitaiselta. Rakkaus, joka vaatii vastarakkautta ikuisen rangaistuksen uhalla, ei ole ehdotonta. Se on ehdollista äärettömällä panoksella. Se ei sano: “Valitse minut, jos näet minut totena.” Se sanoo: “Valitse minut, tai kärsit loputtomasti.”

        Jos ihminen on rajallinen, ajallisesti ja tiedollisesti, miten hän voi ansaita äärettömän tuomion? Miten epäusko – joka voi olla seurausta kasvatuksesta, kulttuurista, traumasta tai yksinkertaisesti rehellisestä epävarmuudesta – muuttuu rikokseksi, joka oikeuttaa loputtoman rangaistuksen?

        Tässä kohtaa pelastuksen logiikka kääntyy itseään vastaan. Ihminen tarvitsee pelastusta vain siksi, että järjestelmä sisältää äärettömän uhan. Pelastaja pelastaa siltä, minkä oma oikeusjärjestelmä pitää yllä. Uhka ja ratkaisu tulevat samasta lähteestä.

        Kun tätä kutsutaan rakkaudeksi, moni kokee sen nimen väärinkäytöksi. Rakkaus ilman vapautta ei ole rakkautta. Valinta ilman todellista vaihtoehtoa ei ole valinta. Ja usko, joka syntyy pelosta, ei ole luottamusta vaan selviytymistä.

        Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.

        Jos moraali tarvitsee ikuisen helvetin toimiakseen, mitä se kertoo moraalista? Jos ihminen tekee hyvää vain välttääkseen äärettömän rangaistuksen, onko se hyvyyttä vai laskelmointia? Ja jos hän rakastaa Jumalaa, koska pelkää helvettiä, onko se rakkautta vai alistumista?

        Syvimmillään kysymys ei ehkä ole edes Jumalasta. Se on siitä, millaisen ihmiskuvan tällainen järjestelmä luo. Onko ihminen vapaa, etsivä ja erehtyvä olento – vai olento, jota täytyy ohjata äärettömällä uhalla?

        Jos koputus kuuluu, ja sen takana on ääni, joka sanoo: “Avaa, tai kärsit ikuisesti”, kaikkein inhimillisin teko ei ehkä ole totella.

        Se voi olla pysähtyä ja sanoa: jos tämä on rakkautta, miksi se kuulostaa kiristykseltä?

        Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta. Jos panoksena on ääretön tuska, kriittinen ajattelu muuttuu riskiksi, ja riskit minimoidaan. Ihminen alkaa mukautua.

        Näin syntyy sisäinen sensuuri. Kysymys nousee mieleen, mutta se työnnetään alas. Epäily välähtää, mutta se tukahdutetaan. Ei siksi, että vastaus olisi löytynyt, vaan siksi, että väärä vastaus voi maksaa liikaa. Pelko alkaa ohjata ajattelua. Ja pelko on tehokkain ohjelmointikieli.


      • Anonyymi00223
        Anonyymi00222 kirjoitti:

        Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta. Jos panoksena on ääretön tuska, kriittinen ajattelu muuttuu riskiksi, ja riskit minimoidaan. Ihminen alkaa mukautua.

        Näin syntyy sisäinen sensuuri. Kysymys nousee mieleen, mutta se työnnetään alas. Epäily välähtää, mutta se tukahdutetaan. Ei siksi, että vastaus olisi löytynyt, vaan siksi, että väärä vastaus voi maksaa liikaa. Pelko alkaa ohjata ajattelua. Ja pelko on tehokkain ohjelmointikieli.

        On kyllä hämmästyttävää, miten helposti jotkut luopuvat omasta moraalisesta arviointikyvystään heti, kun lauseeseen lisätään sanat "hyvä taivaan Isukki". Yhtäkkiä kaikki se oikeudentaju, jota muuten käytetään jokapäiväisessä elämässä, katoaa kuin savuna ilmaan. Se sama ihminen, joka paheksuisi mielivaltaista rangaistusta, vallankäyttöä tai pelolla hallitsemista ihmisten kesken, alkaa kutsua niitä täydelliseksi oikeudenmukaisuudeksi, kun niiden väitetään tulevan taivaasta. Kuinka kätevää. Moraalinen ongelma ei ratkea – sen ympärille vain piirretään sädekehä.
        Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva. Mutta kummallisen usein tämä rakkaus muistuttaa järjestelmää, jossa hyväksyt oikean uskomuspaketin tai kohtaat seuraukset. Tietenkin kyseessä ei ole uhkaus, ei missään nimessä. Se on vain ääretön rangaistus, joka odottaa väärän valinnan tehnyttä. Täysin eri asia. Eihän kukaan kutsuisi sitä painostukseksi. Se on vain kosmista vapaaehtoisuutta.
        Ja jos joku uskaltaa kysyä, kuulostaako tämä todella rakkaudelta, vastaus tulee salamannopeasti: "Kyllä se on oikeudenmukaista, koska Jumala on oikeudenmukainen." Loistava argumentti. Kehä sulkeutuu täydellisesti. Mikä tahansa teko voidaan julistaa hyväksi, koska hyvän määritelmäksi asetetaan etukäteen se, mitä taivaallinen auktoriteetti tekee. Tällöin ei enää arvioida tekoja moraalisesti, vaan moraali määritellään vallan perusteella. Voimakkain voittaa, ja hänen tekojaan kutsutaan hyviksi.
        Sarkastisinta on kuitenkin se järkkymätön varmuus. "Pelastus on rakkauden osoitus." "Helvetti on oikeudenmukainen." "Kaikki on täydellistä." Mitään ei tarvitse perustella, koska vastaus tiedetään jo etukäteen. Ja jos et hyväksy sitä, ongelma ei tietenkään voi olla itse opissa. Vika on kysyjässä. Hän ajattelee liikaa. Hän kyseenalaistaa liikaa. Hän käyttää liikaa omaa moraalista harkintaansa.
        Mutta juuri siinä piilee vaarallisuus. Jos ihmiselle opetetaan, että jokin on hyvää pelkästään siksi, että auktoriteetti sanoo niin, hän ei enää arvioi väitteitä niiden sisällön perusteella. Hän arvioi niitä sen perusteella, kuka ne lausuu. Ja historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka vaarallista tällainen ajattelu voi olla. Kun oma oikeudentaju alistetaan auktoriteetille, ihminen voi päätyä puolustamaan asioita, joita hän ei koskaan hyväksyisi ilman pyhää leimaa niiden päällä.
        Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että monet pitävät tätä uskon vahvuutena. Että ihminen lakkaa kysymästä vaikeita kysymyksiä ja alkaa pitää kuuliaisuutta hyveenä. Ikään kuin moraalinen kypsyys tarkoittaisi sitä, että oma omatunto sammutetaan ja korvataan valmiilla vastauksilla. Sitten hymyillään tyytyväisenä ja vakuutellaan, että hyvä taivaan isukki kyllä tietää paremmin. Ja jos jokin näyttää julmalta, epäoikeudenmukaiselta tai ristiriitaiselta, siitä ei tarvitse huolestua. Koska jos isukki sanoo niin, sen täytyy olla hyvää. Ja juuri siinä kohtaa pitäisi ehkä huolestua kaikkein eniten. Ei siitä, että joku uskoo, vaan siitä, että joku pitää kyseenalaistamisen loppumista hyveenä.


        On suorastaan liikuttavaa seurata ihmistä, joka puhuu rakkaudesta taukoamatta mutta näyttää käyttävän kaiken energiansa vihollisten etsimiseen. Aamulla rakkaus, päivällä rakkaus, illalla rakkaus, yöllä rakkaus. Jokaisessa viestissä armoa, anteeksiantoa, laupeutta ja Jeesuksen rakkautta. Ja sitten, heti seuraavassa lauseessa, alkaa loputon luettelo ihmisistä, kulttuureista, uskonnoista ja maailmankatsomuksista, joita pitäisi vastustaa, kumota tai pitää hengellisenä vaarana. Rakkaus näyttää olevan hänelle kuin mainoskatko, joka keskeyttää varsinaisen ohjelman: vihollisten kartoittamisen.
        Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan - nyt hän on "jumalan kirjuri", niin kuin hän itse sen asian ilmaisi. Ei enää syntisten kalastajaksi vaan Jumalan erityiseksi kirjuriksi. Hän päivystää kellon ympäri taivaallisessa tarkastusvirastossa, merkitsee muistiin väärät uskomukset, laskee harhaopit, luetteloi epäuskoiset ja valvoo, ettei kukaan vahingossakaan ajattele liian vapaasti. Rakkaudesta hän kyllä puhuu, mutta hänen todellinen intohimonsa näyttää olevan hengellinen inventaario. Kuin koko maailmankaikkeuden kohtalo riippuisi siitä, löytääkö hän vielä yhden väärin ajattelevan ihmisen internetistä.


      • Anonyymi00224
        Anonyymi00223 kirjoitti:

        On kyllä hämmästyttävää, miten helposti jotkut luopuvat omasta moraalisesta arviointikyvystään heti, kun lauseeseen lisätään sanat "hyvä taivaan Isukki". Yhtäkkiä kaikki se oikeudentaju, jota muuten käytetään jokapäiväisessä elämässä, katoaa kuin savuna ilmaan. Se sama ihminen, joka paheksuisi mielivaltaista rangaistusta, vallankäyttöä tai pelolla hallitsemista ihmisten kesken, alkaa kutsua niitä täydelliseksi oikeudenmukaisuudeksi, kun niiden väitetään tulevan taivaasta. Kuinka kätevää. Moraalinen ongelma ei ratkea – sen ympärille vain piirretään sädekehä.
        Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva. Mutta kummallisen usein tämä rakkaus muistuttaa järjestelmää, jossa hyväksyt oikean uskomuspaketin tai kohtaat seuraukset. Tietenkin kyseessä ei ole uhkaus, ei missään nimessä. Se on vain ääretön rangaistus, joka odottaa väärän valinnan tehnyttä. Täysin eri asia. Eihän kukaan kutsuisi sitä painostukseksi. Se on vain kosmista vapaaehtoisuutta.
        Ja jos joku uskaltaa kysyä, kuulostaako tämä todella rakkaudelta, vastaus tulee salamannopeasti: "Kyllä se on oikeudenmukaista, koska Jumala on oikeudenmukainen." Loistava argumentti. Kehä sulkeutuu täydellisesti. Mikä tahansa teko voidaan julistaa hyväksi, koska hyvän määritelmäksi asetetaan etukäteen se, mitä taivaallinen auktoriteetti tekee. Tällöin ei enää arvioida tekoja moraalisesti, vaan moraali määritellään vallan perusteella. Voimakkain voittaa, ja hänen tekojaan kutsutaan hyviksi.
        Sarkastisinta on kuitenkin se järkkymätön varmuus. "Pelastus on rakkauden osoitus." "Helvetti on oikeudenmukainen." "Kaikki on täydellistä." Mitään ei tarvitse perustella, koska vastaus tiedetään jo etukäteen. Ja jos et hyväksy sitä, ongelma ei tietenkään voi olla itse opissa. Vika on kysyjässä. Hän ajattelee liikaa. Hän kyseenalaistaa liikaa. Hän käyttää liikaa omaa moraalista harkintaansa.
        Mutta juuri siinä piilee vaarallisuus. Jos ihmiselle opetetaan, että jokin on hyvää pelkästään siksi, että auktoriteetti sanoo niin, hän ei enää arvioi väitteitä niiden sisällön perusteella. Hän arvioi niitä sen perusteella, kuka ne lausuu. Ja historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka vaarallista tällainen ajattelu voi olla. Kun oma oikeudentaju alistetaan auktoriteetille, ihminen voi päätyä puolustamaan asioita, joita hän ei koskaan hyväksyisi ilman pyhää leimaa niiden päällä.
        Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että monet pitävät tätä uskon vahvuutena. Että ihminen lakkaa kysymästä vaikeita kysymyksiä ja alkaa pitää kuuliaisuutta hyveenä. Ikään kuin moraalinen kypsyys tarkoittaisi sitä, että oma omatunto sammutetaan ja korvataan valmiilla vastauksilla. Sitten hymyillään tyytyväisenä ja vakuutellaan, että hyvä taivaan isukki kyllä tietää paremmin. Ja jos jokin näyttää julmalta, epäoikeudenmukaiselta tai ristiriitaiselta, siitä ei tarvitse huolestua. Koska jos isukki sanoo niin, sen täytyy olla hyvää. Ja juuri siinä kohtaa pitäisi ehkä huolestua kaikkein eniten. Ei siitä, että joku uskoo, vaan siitä, että joku pitää kyseenalaistamisen loppumista hyveenä.


        On suorastaan liikuttavaa seurata ihmistä, joka puhuu rakkaudesta taukoamatta mutta näyttää käyttävän kaiken energiansa vihollisten etsimiseen. Aamulla rakkaus, päivällä rakkaus, illalla rakkaus, yöllä rakkaus. Jokaisessa viestissä armoa, anteeksiantoa, laupeutta ja Jeesuksen rakkautta. Ja sitten, heti seuraavassa lauseessa, alkaa loputon luettelo ihmisistä, kulttuureista, uskonnoista ja maailmankatsomuksista, joita pitäisi vastustaa, kumota tai pitää hengellisenä vaarana. Rakkaus näyttää olevan hänelle kuin mainoskatko, joka keskeyttää varsinaisen ohjelman: vihollisten kartoittamisen.
        Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan - nyt hän on "jumalan kirjuri", niin kuin hän itse sen asian ilmaisi. Ei enää syntisten kalastajaksi vaan Jumalan erityiseksi kirjuriksi. Hän päivystää kellon ympäri taivaallisessa tarkastusvirastossa, merkitsee muistiin väärät uskomukset, laskee harhaopit, luetteloi epäuskoiset ja valvoo, ettei kukaan vahingossakaan ajattele liian vapaasti. Rakkaudesta hän kyllä puhuu, mutta hänen todellinen intohimonsa näyttää olevan hengellinen inventaario. Kuin koko maailmankaikkeuden kohtalo riippuisi siitä, löytääkö hän vielä yhden väärin ajattelevan ihmisen internetistä.

        Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella. Minä olen valittu. Ego ei katoa mihinkään, se vain puetaan pyhiin vaatteisiin. Itsekkyys ei ylity, vaan sille annetaan kosminen merkitys. Ja tätä kutsutaan joskus nöyryydeksi.
        Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.
        Sarkastisinta kaikessa on se horjumaton varmuus, jolla tätä puolustetaan. Ei ainoastaan uskota järjestelmään, vaan sitä pidetään täydellisenä. Ei nähdä mitään ongelmaa siinä, että koko ihmiskunnan kohtalo sidotaan oikeisiin uskomuksiin, oikeisiin rituaaleihin tai oikeaan oppiin. Päinvastoin, tätä pidetään korkeimpana mahdollisena oikeudenmukaisuutena. Jos joku kyseenalaistaa logiikan, hän ei muka ymmärrä. Jos joku huomauttaa ristiriidoista, hänen sydämensä on muka sulkeutunut. Ja niin keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.


      • Anonyymi00225
        Anonyymi00224 kirjoitti:

        Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella. Minä olen valittu. Ego ei katoa mihinkään, se vain puetaan pyhiin vaatteisiin. Itsekkyys ei ylity, vaan sille annetaan kosminen merkitys. Ja tätä kutsutaan joskus nöyryydeksi.
        Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.
        Sarkastisinta kaikessa on se horjumaton varmuus, jolla tätä puolustetaan. Ei ainoastaan uskota järjestelmään, vaan sitä pidetään täydellisenä. Ei nähdä mitään ongelmaa siinä, että koko ihmiskunnan kohtalo sidotaan oikeisiin uskomuksiin, oikeisiin rituaaleihin tai oikeaan oppiin. Päinvastoin, tätä pidetään korkeimpana mahdollisena oikeudenmukaisuutena. Jos joku kyseenalaistaa logiikan, hän ei muka ymmärrä. Jos joku huomauttaa ristiriidoista, hänen sydämensä on muka sulkeutunut. Ja niin keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.

        Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.

        Ehkä juuri siinä näkyy dogmin todellinen voima. Ei siinä, että se tarjoaa vastauksia, vaan siinä, että se tekee kysymykset tarpeettomiksi. Kun ihminen alkaa pitää omaa uskomusjärjestelmäänsä täydellisenä, hän ei enää etsi totuutta. Hän vartioi sitä. Hänestä tulee oman maailmankuvansa portinvartija, joka seisoo vuosisatojen takaa perityn linnakkeen muurilla ja huutaa jokaiselle uudelle ajatukselle saman tutun tuomion: harhaoppia. Ja mitä enemmän maailma muuttuu, sitä tiukemmin hän puristaa kiinni vanhoista avaimistaan, sillä jos kysymyksiä sallittaisiin liikaa, voisi paljastua jotakin sietämätöntä: että oikeudenmukaisuudeksi kutsuttu järjestelmä ei ehkä olekaan oikeudenmukainen, ja että pelastukseksi kutsuttu ihanne muistuttaa toisinaan enemmän pelolla ja palkkiolla ohjattua vaihtokauppaa kuin mitään ylevää moraalista oivallusta.


      • Anonyymi00226
        Anonyymi00225 kirjoitti:

        Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.

        Ehkä juuri siinä näkyy dogmin todellinen voima. Ei siinä, että se tarjoaa vastauksia, vaan siinä, että se tekee kysymykset tarpeettomiksi. Kun ihminen alkaa pitää omaa uskomusjärjestelmäänsä täydellisenä, hän ei enää etsi totuutta. Hän vartioi sitä. Hänestä tulee oman maailmankuvansa portinvartija, joka seisoo vuosisatojen takaa perityn linnakkeen muurilla ja huutaa jokaiselle uudelle ajatukselle saman tutun tuomion: harhaoppia. Ja mitä enemmän maailma muuttuu, sitä tiukemmin hän puristaa kiinni vanhoista avaimistaan, sillä jos kysymyksiä sallittaisiin liikaa, voisi paljastua jotakin sietämätöntä: että oikeudenmukaisuudeksi kutsuttu järjestelmä ei ehkä olekaan oikeudenmukainen, ja että pelastukseksi kutsuttu ihanne muistuttaa toisinaan enemmän pelolla ja palkkiolla ohjattua vaihtokauppaa kuin mitään ylevää moraalista oivallusta.

        Suurin ongelma ei ehkä ole julmuus itse, vaan kyvyttömyys nähdä sitä julmuutena silloin, kun se on puettu pyhyyden kielelle. Ihminen, joka kauhistuisi epäoikeudenmukaisuutta arjessa, saattaa yhtäkkiä pitää sitä täydellisenä oikeudenmukaisuutena heti, kun sen väitetään olevan jumalallista alkuperää. Sama teko, sama kärsimys, sama rangaistus – mutta koska se on siirretty taivaalliseen kehykseen, sen moraalinen arviointi lakkaa. Kysymykset loppuvat. Epäily muuttuu synniksi. Ajattelu vaihtuu kuuliaisuuteen.
        Juuri tässä kohtaa dogmi muuttuu vaaralliseksi. Ei siksi, että se tarjoaa vastauksia, vaan siksi, että se tekee kysymisestä epäilyttävää. Miksi jotkut eivät pysähdy pohtimaan, voiko ääretön rangaistus rajallisista teoista olla oikeudenmukainen? Miksi jotkut eivät kysy, miksi pelko on niin keskeinen osa järjestelmää, jonka väitetään perustuvan rakkauteen? Miksi moraalinen intuitio, joka toimii kaikissa muissa tilanteissa, asetetaan syrjään heti, kun uskonnollinen auktoriteetti antaa käskyn?
        On hämmentävää seurata, kuinka ihmiset, jotka muuten korostavat myötätuntoa, oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvoa, voivat puolustaa ajatuksia, joita he eivät hyväksyisi missään muussa yhteydessä. Jos ihminen ehdottaisi maallista järjestelmää, jossa väärä mielipide tai väärä vakaumus johtaisi ikuiseen kärsimykseen, sitä pidettäisiin hirvittävänä. Mutta kun sama ajatus esitetään uskonnollisena oppina, se muuttuu joidenkin silmissä pyhäksi viisaudeksi. Ei siksi, että ajatus olisi muuttunut paremmaksi, vaan siksi, että sitä ei enää arvioida samalla mittapuulla.

        Mutta kun sama ajatus esitetään uskonnollisena oppina, se muuttuu joidenkin silmissä pyhäksi viisaudeksi. Ei siksi, että ajatus olisi muuttunut paremmaksi, vaan siksi, että sitä ei enää arvioida samalla mittapuulla.

        Ehkä kaikkein surullisinta on se, kuinka helposti pyhyys voi toimia moraalisen arvioinnin korvikkeena. Julmuus lakkaa olemasta julmuutta, jos sille annetaan tarpeeksi ylevä nimi. Epäoikeudenmukaisuus lakkaa olemasta epäoikeudenmukaisuutta, jos sen väitetään palvelevan korkeampaa tarkoitusta. Ja mitä suuremmaksi auktoriteetti kuvataan, sitä vähemmän ihmiset uskaltavat kysyä, onko itse väite moraalisesti järkevä.
        Todellinen moraalinen rohkeus ei ole sitä, että puolustaa oppia hinnalla millä hyvänsä. Se on sitä, että uskaltaa kysyä vaikeita kysymyksiä myös silloin, kun ne kohdistuvat omiin uskomuksiin. Sillä aate, joka vaatii luopumaan omasta oikeudentajusta, ei vahvista moraalia – se korvaa sen. Ja sillä hetkellä ihminen ei enää etsi totuutta, vaan opettelee puolustamaan sitä, mitä hänelle on jo valmiiksi kerrottu olevan totta. Juuri silloin julmuudesta tulee mahdollista, ei siksi että ihmiset olisivat luonnostaan pahoja, vaan siksi että he ovat lakanneet kysymästä, onko jokin todella oikein.


      • Anonyymi00227
        Anonyymi00226 kirjoitti:

        Suurin ongelma ei ehkä ole julmuus itse, vaan kyvyttömyys nähdä sitä julmuutena silloin, kun se on puettu pyhyyden kielelle. Ihminen, joka kauhistuisi epäoikeudenmukaisuutta arjessa, saattaa yhtäkkiä pitää sitä täydellisenä oikeudenmukaisuutena heti, kun sen väitetään olevan jumalallista alkuperää. Sama teko, sama kärsimys, sama rangaistus – mutta koska se on siirretty taivaalliseen kehykseen, sen moraalinen arviointi lakkaa. Kysymykset loppuvat. Epäily muuttuu synniksi. Ajattelu vaihtuu kuuliaisuuteen.
        Juuri tässä kohtaa dogmi muuttuu vaaralliseksi. Ei siksi, että se tarjoaa vastauksia, vaan siksi, että se tekee kysymisestä epäilyttävää. Miksi jotkut eivät pysähdy pohtimaan, voiko ääretön rangaistus rajallisista teoista olla oikeudenmukainen? Miksi jotkut eivät kysy, miksi pelko on niin keskeinen osa järjestelmää, jonka väitetään perustuvan rakkauteen? Miksi moraalinen intuitio, joka toimii kaikissa muissa tilanteissa, asetetaan syrjään heti, kun uskonnollinen auktoriteetti antaa käskyn?
        On hämmentävää seurata, kuinka ihmiset, jotka muuten korostavat myötätuntoa, oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvoa, voivat puolustaa ajatuksia, joita he eivät hyväksyisi missään muussa yhteydessä. Jos ihminen ehdottaisi maallista järjestelmää, jossa väärä mielipide tai väärä vakaumus johtaisi ikuiseen kärsimykseen, sitä pidettäisiin hirvittävänä. Mutta kun sama ajatus esitetään uskonnollisena oppina, se muuttuu joidenkin silmissä pyhäksi viisaudeksi. Ei siksi, että ajatus olisi muuttunut paremmaksi, vaan siksi, että sitä ei enää arvioida samalla mittapuulla.

        Mutta kun sama ajatus esitetään uskonnollisena oppina, se muuttuu joidenkin silmissä pyhäksi viisaudeksi. Ei siksi, että ajatus olisi muuttunut paremmaksi, vaan siksi, että sitä ei enää arvioida samalla mittapuulla.

        Ehkä kaikkein surullisinta on se, kuinka helposti pyhyys voi toimia moraalisen arvioinnin korvikkeena. Julmuus lakkaa olemasta julmuutta, jos sille annetaan tarpeeksi ylevä nimi. Epäoikeudenmukaisuus lakkaa olemasta epäoikeudenmukaisuutta, jos sen väitetään palvelevan korkeampaa tarkoitusta. Ja mitä suuremmaksi auktoriteetti kuvataan, sitä vähemmän ihmiset uskaltavat kysyä, onko itse väite moraalisesti järkevä.
        Todellinen moraalinen rohkeus ei ole sitä, että puolustaa oppia hinnalla millä hyvänsä. Se on sitä, että uskaltaa kysyä vaikeita kysymyksiä myös silloin, kun ne kohdistuvat omiin uskomuksiin. Sillä aate, joka vaatii luopumaan omasta oikeudentajusta, ei vahvista moraalia – se korvaa sen. Ja sillä hetkellä ihminen ei enää etsi totuutta, vaan opettelee puolustamaan sitä, mitä hänelle on jo valmiiksi kerrottu olevan totta. Juuri silloin julmuudesta tulee mahdollista, ei siksi että ihmiset olisivat luonnostaan pahoja, vaan siksi että he ovat lakanneet kysymästä, onko jokin todella oikein.

        Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella. Minä olen valittu. Ego ei katoa mihinkään, se vain puetaan pyhiin vaatteisiin. Itsekkyys ei ylity, vaan sille annetaan kosminen merkitys. Ja tätä kutsutaan joskus nöyryydeksi.


      • Anonyymi00228
        Anonyymi00227 kirjoitti:

        Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella. Minä olen valittu. Ego ei katoa mihinkään, se vain puetaan pyhiin vaatteisiin. Itsekkyys ei ylity, vaan sille annetaan kosminen merkitys. Ja tätä kutsutaan joskus nöyryydeksi.

        Jos kristityltä kysytään, miksi Raamattu on Jumalan sana, vastaukseksi ei vielä riitä "koska Raamattu sanoo niin". Jos muslimilta kysytään, miksi Koraani on Allahin ilmoitus, ei myöskään riitä "koska Koraani sanoo niin". Molempien pitäisi pystyä esittämään perusteita, jotka eivät jo lähtökohtaisesti oleta heidän oman pyhän kirjansa olevan totta.


      • Anonyymi00229
        Anonyymi00228 kirjoitti:

        Jos kristityltä kysytään, miksi Raamattu on Jumalan sana, vastaukseksi ei vielä riitä "koska Raamattu sanoo niin". Jos muslimilta kysytään, miksi Koraani on Allahin ilmoitus, ei myöskään riitä "koska Koraani sanoo niin". Molempien pitäisi pystyä esittämään perusteita, jotka eivät jo lähtökohtaisesti oleta heidän oman pyhän kirjansa olevan totta.

        Ja tässä syntyy pieni filosofinen pulma: jos kaksi tekstiä esittää ristiriitaisia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan ilmoittamaa totuutta, niin totuus ei tietenkään ratkea sillä, että toinen vain sanoo olevansa enemmän totuutta. Se olisi vähän kuin kaksi oikeussalia, joissa molemmat tuomarit huutaisivat toisilleen olevansa se oikea tuomari. Äänenvoimakkuus ei vielä ratkaise toimivallan kysymystä.


        Tilanne muuttuu vielä hauskemmaksi, kun huomataan, että kummankin tekstin sisällä on perusteita luottaa juuri siihen tekstiin. Koraani kertoo omasta ilmoitusluonteestaan, ja Raamattu muodostaa oman pitkän ilmoituksen, historian, profetian ja uskonnollisen tradition kokonaisuutensa. Sitten tullaan ulkopuolelta ja kysytään täysin epäkohteliaasti: ”Hyvä on. Mutta miksi minä uskoisin juuri teitä?”


      • Anonyymi00230
        Anonyymi00229 kirjoitti:

        Ja tässä syntyy pieni filosofinen pulma: jos kaksi tekstiä esittää ristiriitaisia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan ilmoittamaa totuutta, niin totuus ei tietenkään ratkea sillä, että toinen vain sanoo olevansa enemmän totuutta. Se olisi vähän kuin kaksi oikeussalia, joissa molemmat tuomarit huutaisivat toisilleen olevansa se oikea tuomari. Äänenvoimakkuus ei vielä ratkaise toimivallan kysymystä.


        Tilanne muuttuu vielä hauskemmaksi, kun huomataan, että kummankin tekstin sisällä on perusteita luottaa juuri siihen tekstiin. Koraani kertoo omasta ilmoitusluonteestaan, ja Raamattu muodostaa oman pitkän ilmoituksen, historian, profetian ja uskonnollisen tradition kokonaisuutensa. Sitten tullaan ulkopuolelta ja kysytään täysin epäkohteliaasti: ”Hyvä on. Mutta miksi minä uskoisin juuri teitä?”

        Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten ratkaisu olisi hämmästyttävän helppo: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja ongelma on valmis. Silloin historian suurin uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu suunnilleen samalla menetelmällä kuin lapsi ratkaisee väittelyn ilmoittamalla: ”Minä voitin.”
        Ja juuri tästä syntyy kaikkein kiusallisin kysymys:
        Jos totuus tarvitsee auktoriteettinsa vakuudeksi vain oman väitteensä, mistä erotamme Jumalan ilmoituksen ihmisen ilmoituksesta, joka vain puhuu Jumalan äänellä?
        Siinä ei enää kysytä, kumpi kirja kuulostaa mahtavammalta.


      • Anonyymi00231
        Anonyymi00230 kirjoitti:

        Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten ratkaisu olisi hämmästyttävän helppo: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja ongelma on valmis. Silloin historian suurin uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu suunnilleen samalla menetelmällä kuin lapsi ratkaisee väittelyn ilmoittamalla: ”Minä voitin.”
        Ja juuri tästä syntyy kaikkein kiusallisin kysymys:
        Jos totuus tarvitsee auktoriteettinsa vakuudeksi vain oman väitteensä, mistä erotamme Jumalan ilmoituksen ihmisen ilmoituksesta, joka vain puhuu Jumalan äänellä?
        Siinä ei enää kysytä, kumpi kirja kuulostaa mahtavammalta.

        >>Katsoppa tämä video
        siinä käsitellään koraania. . https://www.youtube.com/watch?v=x-1XwJlrgZc>>

        Miksi et kerro päinvastaisia kokemuksia, jossa kristinuskosta siirrytään islamiin?


        Katsoppa nämä videot.

        https://www.facebook.com/Islamforallhumanity/posts/-from-church-to-islam-️-i-cried-when-i-heard-the-quranamerican-woman-susan-hitto/1507366431420430/
        KIRKOSTA ISLAMIIN ”ITKIN KUN KUULIN KORAANIN”

        https://www.youtube.com/watch?v=yKI-Kr0ig60
        Miksi käännyin kristinuskosta islamiin - Tämä inspiroi minua eniten islamissa


        https://www.facebook.com/islamtheultimatepeace/videos/christian-lady-grew-up-in-church-converted-to-islam/1415165736624175/
        KRISTITTY NAINEN KASVOI KIRKOSSA JA KÄÄNNYTI ISLAMIIN


        https://aboutislam.net/reading-islam/my-journey-to-islam/jesus-christ-inspired-me-to-convert-to-islam/
        Jeesus Kristus innoitti minua kääntymään islamiin


        https://www.youtube.com/watch?v=iU5LiJ6V3-A
        Takbeer, pappi ja 2500 hänen kirkostaan ​​kääntyivät islamiin | Sheikh Samih Jad

        https://nadministerial.com/stories/islam-converts
        Miksi kristityt kääntyvät islamiin… ja miten siihen reagoidaan

        https://www.youtube.com/watch?v=q-wTQ7f1_Zc
        Menin Etelä-Arabiaan saarnaamaan kristinuskoa… Mutta minusta tuli muslimi” – Islamiin kääntynyt lähetyssaarnaaja

        https://www.youtube.com/watch?v=aZ7kCYaNZg8
        Uudestisyntynyt kristitty kääntyy islamiin luettuaan Raamattua


        https://www.youtube.com/watch?v=-Jrmp0XON7I
        Pappi kääntyy islamiin

        https://www.youtube.com/watch?v=Aj-o0eGj920
        Kristitty saarnaaja kääntyi islamiin!

        Miksi et kerro päinvastaisia kokemuksia, jossa kristinuskosta siirrytään islamiin?

        Jos kristinuskoon kääntynyt ihminen kertoo, että kuolemanrajakokemus sai hänet uskomaan Jumalaan, kuolemanjälkeiseen elämään tai Jeesukseen, kertomusta voidaan helposti käyttää argumenttina kristinuskon puolesta. Tällöin on kuitenkin esitettävä symmetrinen kysymys: mitä pitäisi päätellä tapauksesta, jossa muslimi kertoo vastaavan kokemuksen vahvistaneen hänen uskoaan Allahiin, tuonpuoleiseen ja islamilaiseen käsitykseen kuolemanjälkeisestä elämästä? Entä jos ihminen, joka ei aikaisemmin ollut uskonnollinen, alkaa kokemuksensa jälkeen etsiä islamia ja päätyy lopulta muslimiksi?



        Jos ensimmäistä tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta jälkimmäinen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.
        Tämä ei tietenkään tarkoita, että islamilaiseen tulkintaan johtava NDE todistaisi islamin olevan totta. Sama pätee kristinuskoon. Yksittäinen kokemus voi olla kokijalle erittäin vakuuttava, mutta kokemuksen vakuuttavuus ja sen metafyysisen tulkinnan totuus ovat kaksi eri kysymystä. Ihminen voi aidosti kokea tavanneensa Jeesuksen, enkelin, kuolleen läheisen, Jumalan tai jonkin sanoinkuvaamattoman läsnäolon. Tämän jälkeen hän joutuu kuitenkin tulkitsemaan, mitä kokemus merkitsee.


      • Anonyymi00232
        Anonyymi00231 kirjoitti:

        >>Katsoppa tämä video
        siinä käsitellään koraania. . https://www.youtube.com/watch?v=x-1XwJlrgZc>>

        Miksi et kerro päinvastaisia kokemuksia, jossa kristinuskosta siirrytään islamiin?


        Katsoppa nämä videot.

        https://www.facebook.com/Islamforallhumanity/posts/-from-church-to-islam-️-i-cried-when-i-heard-the-quranamerican-woman-susan-hitto/1507366431420430/
        KIRKOSTA ISLAMIIN ”ITKIN KUN KUULIN KORAANIN”

        https://www.youtube.com/watch?v=yKI-Kr0ig60
        Miksi käännyin kristinuskosta islamiin - Tämä inspiroi minua eniten islamissa


        https://www.facebook.com/islamtheultimatepeace/videos/christian-lady-grew-up-in-church-converted-to-islam/1415165736624175/
        KRISTITTY NAINEN KASVOI KIRKOSSA JA KÄÄNNYTI ISLAMIIN


        https://aboutislam.net/reading-islam/my-journey-to-islam/jesus-christ-inspired-me-to-convert-to-islam/
        Jeesus Kristus innoitti minua kääntymään islamiin


        https://www.youtube.com/watch?v=iU5LiJ6V3-A
        Takbeer, pappi ja 2500 hänen kirkostaan ​​kääntyivät islamiin | Sheikh Samih Jad

        https://nadministerial.com/stories/islam-converts
        Miksi kristityt kääntyvät islamiin… ja miten siihen reagoidaan

        https://www.youtube.com/watch?v=q-wTQ7f1_Zc
        Menin Etelä-Arabiaan saarnaamaan kristinuskoa… Mutta minusta tuli muslimi” – Islamiin kääntynyt lähetyssaarnaaja

        https://www.youtube.com/watch?v=aZ7kCYaNZg8
        Uudestisyntynyt kristitty kääntyy islamiin luettuaan Raamattua


        https://www.youtube.com/watch?v=-Jrmp0XON7I
        Pappi kääntyy islamiin

        https://www.youtube.com/watch?v=Aj-o0eGj920
        Kristitty saarnaaja kääntyi islamiin!

        Miksi et kerro päinvastaisia kokemuksia, jossa kristinuskosta siirrytään islamiin?

        Jos kristinuskoon kääntynyt ihminen kertoo, että kuolemanrajakokemus sai hänet uskomaan Jumalaan, kuolemanjälkeiseen elämään tai Jeesukseen, kertomusta voidaan helposti käyttää argumenttina kristinuskon puolesta. Tällöin on kuitenkin esitettävä symmetrinen kysymys: mitä pitäisi päätellä tapauksesta, jossa muslimi kertoo vastaavan kokemuksen vahvistaneen hänen uskoaan Allahiin, tuonpuoleiseen ja islamilaiseen käsitykseen kuolemanjälkeisestä elämästä? Entä jos ihminen, joka ei aikaisemmin ollut uskonnollinen, alkaa kokemuksensa jälkeen etsiä islamia ja päätyy lopulta muslimiksi?



        Jos ensimmäistä tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta jälkimmäinen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.
        Tämä ei tietenkään tarkoita, että islamilaiseen tulkintaan johtava NDE todistaisi islamin olevan totta. Sama pätee kristinuskoon. Yksittäinen kokemus voi olla kokijalle erittäin vakuuttava, mutta kokemuksen vakuuttavuus ja sen metafyysisen tulkinnan totuus ovat kaksi eri kysymystä. Ihminen voi aidosti kokea tavanneensa Jeesuksen, enkelin, kuolleen läheisen, Jumalan tai jonkin sanoinkuvaamattoman läsnäolon. Tämän jälkeen hän joutuu kuitenkin tulkitsemaan, mitä kokemus merkitsee.

        Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

        https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
        William James kokoaa lukuisia eri uskontojen ja aikakausien ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia, kuten:
        voimakasta rauhan tunnetta,
        kokemusta jumalallisesta tai pyhästä läsnäolosta,
        ykseyden tunnetta kaiken kanssa,
        syvää iloa tai rakkautta,
        elämän täydellistä muuttumista (kääntymyskokemus).
        Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia,
        Jamesin johtopäätös on, että vaikka uskontojen tulkinnat näistä kokemuksista vaihtelevat, itse kokemuksissa on paljon yhteisiä piirteitä.
        James käyttää al-Ghazalin kuvausta havainnollistamaan ajatusta, että uskonnollinen tieto voi perustua välittömään kokemukseen, ei pelkästään järkeilyyn. Al-Ghazali kertoo käyneensä läpi syvän hengellisen kriisin: hän alkoi epäillä kaikkea, mitä oli oppinut, kunnes päätyi siihen, että todellinen varmuus syntyy Jumalan antamasta sisäisestä valosta ja kokemuksesta, ei pelkästään loogisista todisteluista. James pitää tätä esimerkkinä mystisestä kokemuksesta.
        Jamesin laajempi ajatuksensa on, että ihmiset eri uskonnoissa raportoivat samantyyppisiä kokemuksia rukouksessa, ihan vastakkaisissa uskonnoissa.
        https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf


      • Anonyymi00233
        Anonyymi00232 kirjoitti:

        Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

        https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
        William James kokoaa lukuisia eri uskontojen ja aikakausien ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia, kuten:
        voimakasta rauhan tunnetta,
        kokemusta jumalallisesta tai pyhästä läsnäolosta,
        ykseyden tunnetta kaiken kanssa,
        syvää iloa tai rakkautta,
        elämän täydellistä muuttumista (kääntymyskokemus).
        Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia,
        Jamesin johtopäätös on, että vaikka uskontojen tulkinnat näistä kokemuksista vaihtelevat, itse kokemuksissa on paljon yhteisiä piirteitä.
        James käyttää al-Ghazalin kuvausta havainnollistamaan ajatusta, että uskonnollinen tieto voi perustua välittömään kokemukseen, ei pelkästään järkeilyyn. Al-Ghazali kertoo käyneensä läpi syvän hengellisen kriisin: hän alkoi epäillä kaikkea, mitä oli oppinut, kunnes päätyi siihen, että todellinen varmuus syntyy Jumalan antamasta sisäisestä valosta ja kokemuksesta, ei pelkästään loogisista todisteluista. James pitää tätä esimerkkinä mystisestä kokemuksesta.
        Jamesin laajempi ajatuksensa on, että ihmiset eri uskonnoissa raportoivat samantyyppisiä kokemuksia rukouksessa, ihan vastakkaisissa uskonnoissa.
        https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf

        >>Katsoppa tämä video
        siinä käsitellään koraania. . https://www.youtube.com/watch?v=x-1XwJlrgZc>>

        Miksi et kerro päinvastaisia kokemuksia, jossa kristinuskosta siirrytään islamiin?

        https://www.youtube.com/watch?v=vAU6Si7cafA

        https://www.facebook.com/groups/327280928058025/posts/1653957765390328/

        Kristitty lähetyssaarnaaja kääntyi islamiin tutustuttuaan sen tosiasioihin ja totuuteen

        Islamin tosiasiat ja totuus sekä muslimien käyttäytyminen saivat hänet kääntymään islamiin.
        Hänen tehtävänään oli matkustaa Saudi-Arabiaan ja käännyttää monia muslimeja kristinuskoon, mutta hän ei onnistunut siinä tehtävässä.
        Alhamdulillah, antakoon Allah vahvistaa hänen uskoaan.


      • Anonyymi00234
        Anonyymi00233 kirjoitti:

        >>Katsoppa tämä video
        siinä käsitellään koraania. . https://www.youtube.com/watch?v=x-1XwJlrgZc>>

        Miksi et kerro päinvastaisia kokemuksia, jossa kristinuskosta siirrytään islamiin?

        https://www.youtube.com/watch?v=vAU6Si7cafA

        https://www.facebook.com/groups/327280928058025/posts/1653957765390328/

        Kristitty lähetyssaarnaaja kääntyi islamiin tutustuttuaan sen tosiasioihin ja totuuteen

        Islamin tosiasiat ja totuus sekä muslimien käyttäytyminen saivat hänet kääntymään islamiin.
        Hänen tehtävänään oli matkustaa Saudi-Arabiaan ja käännyttää monia muslimeja kristinuskoon, mutta hän ei onnistunut siinä tehtävässä.
        Alhamdulillah, antakoon Allah vahvistaa hänen uskoaan.

        https://www.youtube.com/watch?v=UVsnqPV4LHY
        KÄÄNTYIN KRISTINUSKOSTA ISLAMIIN | Tässä syy siihen
        As-salamu alaykum! Tässä videossa kerrotaan koskettava tarina muslimiksi kääntyneestä henkilöstä, jossa kuvataan yksityiskohtaisesti matkaani islamin pariin ja ilmaistaan syvää kiitollisuutta saamastani tuesta. Video on todistus siitä, miksi ryhdyin muslimiksi, ja se sisältää sydämellisen viestin muille uusille muslimeille sekä niille, jotka ovat kiinnostuneita uskonnonvaihdosta. Visuaalinen montaasi, jossa näkyy rauhallisia auringonlaskuja ja kaupunkien siluetteja, symboloi kauniisti tällä polulla löydettyä ohjausta.


      • Anonyymi00235
        Anonyymi00234 kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=UVsnqPV4LHY
        KÄÄNTYIN KRISTINUSKOSTA ISLAMIIN | Tässä syy siihen
        As-salamu alaykum! Tässä videossa kerrotaan koskettava tarina muslimiksi kääntyneestä henkilöstä, jossa kuvataan yksityiskohtaisesti matkaani islamin pariin ja ilmaistaan syvää kiitollisuutta saamastani tuesta. Video on todistus siitä, miksi ryhdyin muslimiksi, ja se sisältää sydämellisen viestin muille uusille muslimeille sekä niille, jotka ovat kiinnostuneita uskonnonvaihdosta. Visuaalinen montaasi, jossa näkyy rauhallisia auringonlaskuja ja kaupunkien siluetteja, symboloi kauniisti tällä polulla löydettyä ohjausta.

        >>Katsoppa tämä video
        siinä käsitellään koraania. . https://www.youtube.com/watch?v=x-1XwJlrgZc>>

        Miksi et kerro päinvastaisia kokemuksia, jossa kristinuskosta siirrytään islamiin?

        https://www.youtube.com/watch?v=vAU6Si7cafA

        Luin Raamatun kannesta kanteen… Mutta minusta tuli muslimi!” - Islamiin kääntynyt kristitty


      • Anonyymi00236
        Anonyymi00235 kirjoitti:

        >>Katsoppa tämä video
        siinä käsitellään koraania. . https://www.youtube.com/watch?v=x-1XwJlrgZc>>

        Miksi et kerro päinvastaisia kokemuksia, jossa kristinuskosta siirrytään islamiin?

        https://www.youtube.com/watch?v=vAU6Si7cafA

        Luin Raamatun kannesta kanteen… Mutta minusta tuli muslimi!” - Islamiin kääntynyt kristitty

        https://www.youtube.com/watch?v=38Ott6CGU7A
        Pappi kääntyi islamiin! "Said Abdul Latifin inspiroiva kääntymistarina"
        Said Abdul Latif, joka tunnettiin aiemmin nimellä isä Hilarion Heagy, oli omistautunut katolinen pappi, joka etsi vuosien ajan perimmäistä totuutta. Protestanttisessa perheessä kasvanut hän kamppaili ajatuksen kanssa, että Jumala olisi etäinen ja saavuttamaton. Tämä johti hänet itäiseen kristinuskoon, jossa hänestä tuli munkki ja myöhemmin pappi, joka palveli eri kirkoissa ja luostareissa. Mutta syvällä sisimmässään hän tunsi yhä, että jotain puuttui.

        Hänen matkansa kohti islamia alkoi hänen ollessaan hieman yli 20-vuotias, kun hän kohtasi Koraanin ensimmäistä kertaa. Sen lausumisen kauneus ja sanoman syvyys koskettivat hänen sydäntään. Syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen hänen uteliaisuutensa kasvoi, ja hän alkoi osallistua islamilaisiin tilaisuuksiin sekä opiskella uskoa vakavammin. Merkittävä käännekohta oli Ruminin runouden löytäminen, joka tutustutti hänet sufismiin ja Jumalan näkemykseen, joka tuntui henkilökohtaisemmalta ja rakastavammalta.

        Vuosien ajan hän piti nämä ajatukset omana tietonaan peläten ympäristönsä reaktioita. Mutta vuoden 2023 alussa hän ei enää voinut sivuuttaa löytämäänsä totuutta – hän kääntyi islamiin ja otti nimekseen Said Abdul Latif. Hän kuvaili tätä hetkeä ”kotiinpaluuksi” elinikäisen etsinnän jälkeen.

        Hänen kääntymyksensä yllätti monet. Jotkut kristityt olivat surullisia hänen päätöksestään, kun taas muslimit ympäri maailmaa ottivat hänet avosylin vastaan. Pohtiessaan omaa matkaansa hän totesi, kuinka usko voi ottaa odottamattomia käänteitä ja kuinka joskus juuri ne, joiden pitäisi tukea meitä eniten, eivät välttämättä ymmärrä valintojamme.


      • Anonyymi00237
        Anonyymi00236 kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=38Ott6CGU7A
        Pappi kääntyi islamiin! "Said Abdul Latifin inspiroiva kääntymistarina"
        Said Abdul Latif, joka tunnettiin aiemmin nimellä isä Hilarion Heagy, oli omistautunut katolinen pappi, joka etsi vuosien ajan perimmäistä totuutta. Protestanttisessa perheessä kasvanut hän kamppaili ajatuksen kanssa, että Jumala olisi etäinen ja saavuttamaton. Tämä johti hänet itäiseen kristinuskoon, jossa hänestä tuli munkki ja myöhemmin pappi, joka palveli eri kirkoissa ja luostareissa. Mutta syvällä sisimmässään hän tunsi yhä, että jotain puuttui.

        Hänen matkansa kohti islamia alkoi hänen ollessaan hieman yli 20-vuotias, kun hän kohtasi Koraanin ensimmäistä kertaa. Sen lausumisen kauneus ja sanoman syvyys koskettivat hänen sydäntään. Syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen hänen uteliaisuutensa kasvoi, ja hän alkoi osallistua islamilaisiin tilaisuuksiin sekä opiskella uskoa vakavammin. Merkittävä käännekohta oli Ruminin runouden löytäminen, joka tutustutti hänet sufismiin ja Jumalan näkemykseen, joka tuntui henkilökohtaisemmalta ja rakastavammalta.

        Vuosien ajan hän piti nämä ajatukset omana tietonaan peläten ympäristönsä reaktioita. Mutta vuoden 2023 alussa hän ei enää voinut sivuuttaa löytämäänsä totuutta – hän kääntyi islamiin ja otti nimekseen Said Abdul Latif. Hän kuvaili tätä hetkeä ”kotiinpaluuksi” elinikäisen etsinnän jälkeen.

        Hänen kääntymyksensä yllätti monet. Jotkut kristityt olivat surullisia hänen päätöksestään, kun taas muslimit ympäri maailmaa ottivat hänet avosylin vastaan. Pohtiessaan omaa matkaansa hän totesi, kuinka usko voi ottaa odottamattomia käänteitä ja kuinka joskus juuri ne, joiden pitäisi tukea meitä eniten, eivät välttämättä ymmärrä valintojamme.

        Tässä on tietenkin yksi pieni metodologinen ongelma. Jos päätät jo etukäteen, kumpaan suuntaan tapahtuva kääntyminen on ”aito” ja kumpi ”väärä”, voit sen jälkeen käyttää kääntymiskertomuksia aivan ongelmitta oman näkemyksesi vahvistamiseen. Silloin et kuitenkaan enää kysy, mitä nämä tapaukset kertovat uskonnollisista kokemuksista. Päätät ensin, mikä tulos on hyväksyttävä, ja luokittelet ihmiset sen jälkeen sen perusteella.

        Siksi kysymys on hyvin yksinkertainen: jos haluat käyttää kristinuskoon kääntyneiden kokemuksia argumenttina, miksi et käsittele samalla tavalla niitä ihmisiä, jotka ovat kulkeneet vastakkaiseen suuntaan?

        Eivätkö he olekin ihmisiä? Eikö heidän kokemuksensa ollutkaan heidän mielestään yhtä todellinen? Vai muuttuuko ihmisen kokemuksen epistemologinen arvo sen mukaan, minkä uskonnon hän lopulta valitsee?

        Se olisi kyllä hämmästyttävän kätevä totuuskriteeri: oikea kokemus on se, joka päätyy samaan johtopäätökseen kuin minä. Kaikki muut voidaan siirtää suoraan kansioon ”harha, eksytys tai väärinymmärrys”.
        https://www.facebook.com/islamtheultimatepeace/videos/christian-lady-grew-up-in-church-converted-to-islam/1415165736624175/
        KRISTITTY NAINEN KASVOI KIRKOSSA JA KÄÄNNYTI ISLAMIIN


        https://aboutislam.net/reading-islam/my-journey-to-islam/jesus-christ-inspired-me-to-convert-to-islam/
        Jeesus Kristus innoitti minua kääntymään islamiin


        https://www.youtube.com/watch?v=iU5LiJ6V3-A
        Takbeer, pappi ja 2500 hänen kirkostaan ​​kääntyivät islamiin | Sheikh Samih Jad

        https://nadministerial.com/stories/islam-converts
        Miksi kristityt kääntyvät islamiin… ja miten siihen reagoidaan

        https://www.youtube.com/watch?v=q-wTQ7f1_Zc
        Menin Etelä-Arabiaan saarnaamaan kristinuskoa… Mutta minusta tuli muslimi” – Islamiin kääntynyt lähetyssaarnaaja

        https://www.youtube.com/watch?v=aZ7kCYaNZg8
        Uudestisyntynyt kristitty kääntyy islamiin luettuaan Raamattua


        https://www.youtube.com/watch?v=-Jrmp0XON7I
        Pappi kääntyy islamiin

        https://www.youtube.com/watch?v=Aj-o0eGj920
        Kristitty saarnaaja kääntyi islamiin!


      • Anonyymi00238
        Anonyymi00237 kirjoitti:

        Tässä on tietenkin yksi pieni metodologinen ongelma. Jos päätät jo etukäteen, kumpaan suuntaan tapahtuva kääntyminen on ”aito” ja kumpi ”väärä”, voit sen jälkeen käyttää kääntymiskertomuksia aivan ongelmitta oman näkemyksesi vahvistamiseen. Silloin et kuitenkaan enää kysy, mitä nämä tapaukset kertovat uskonnollisista kokemuksista. Päätät ensin, mikä tulos on hyväksyttävä, ja luokittelet ihmiset sen jälkeen sen perusteella.

        Siksi kysymys on hyvin yksinkertainen: jos haluat käyttää kristinuskoon kääntyneiden kokemuksia argumenttina, miksi et käsittele samalla tavalla niitä ihmisiä, jotka ovat kulkeneet vastakkaiseen suuntaan?

        Eivätkö he olekin ihmisiä? Eikö heidän kokemuksensa ollutkaan heidän mielestään yhtä todellinen? Vai muuttuuko ihmisen kokemuksen epistemologinen arvo sen mukaan, minkä uskonnon hän lopulta valitsee?

        Se olisi kyllä hämmästyttävän kätevä totuuskriteeri: oikea kokemus on se, joka päätyy samaan johtopäätökseen kuin minä. Kaikki muut voidaan siirtää suoraan kansioon ”harha, eksytys tai väärinymmärrys”.
        https://www.facebook.com/islamtheultimatepeace/videos/christian-lady-grew-up-in-church-converted-to-islam/1415165736624175/
        KRISTITTY NAINEN KASVOI KIRKOSSA JA KÄÄNNYTI ISLAMIIN


        https://aboutislam.net/reading-islam/my-journey-to-islam/jesus-christ-inspired-me-to-convert-to-islam/
        Jeesus Kristus innoitti minua kääntymään islamiin


        https://www.youtube.com/watch?v=iU5LiJ6V3-A
        Takbeer, pappi ja 2500 hänen kirkostaan ​​kääntyivät islamiin | Sheikh Samih Jad

        https://nadministerial.com/stories/islam-converts
        Miksi kristityt kääntyvät islamiin… ja miten siihen reagoidaan

        https://www.youtube.com/watch?v=q-wTQ7f1_Zc
        Menin Etelä-Arabiaan saarnaamaan kristinuskoa… Mutta minusta tuli muslimi” – Islamiin kääntynyt lähetyssaarnaaja

        https://www.youtube.com/watch?v=aZ7kCYaNZg8
        Uudestisyntynyt kristitty kääntyy islamiin luettuaan Raamattua


        https://www.youtube.com/watch?v=-Jrmp0XON7I
        Pappi kääntyy islamiin

        https://www.youtube.com/watch?v=Aj-o0eGj920
        Kristitty saarnaaja kääntyi islamiin!

        https://www.youtube.com/watch?v=-Jrmp0XON7I
        Pappi kääntyy islamiin

        https://www.youtube.com/watch?v=Aj-o0eGj920
        Kristitty saarnaaja kääntyi islamiin!


      • Anonyymi00239
        Anonyymi00238 kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=-Jrmp0XON7I
        Pappi kääntyy islamiin

        https://www.youtube.com/watch?v=Aj-o0eGj920
        Kristitty saarnaaja kääntyi islamiin!

        Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

        Molemmissa teksteissä on paljon jumalallisen auktoriteetin, totuuden ja ehdottomuuden retoriikkaa – tyyliin tämä on Jumalan sana, kuuntele ja ota vakavasti.


      • Anonyymi00240
        Anonyymi00239 kirjoitti:

        Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

        Molemmissa teksteissä on paljon jumalallisen auktoriteetin, totuuden ja ehdottomuuden retoriikkaa – tyyliin tämä on Jumalan sana, kuuntele ja ota vakavasti.

        Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!


      • Anonyymi00241
        Anonyymi00240 kirjoitti:

        Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

        Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten ratkaisu olisi hämmästyttävän helppo: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja ongelma on valmis.


      • Anonyymi00242
        Anonyymi00241 kirjoitti:

        Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten ratkaisu olisi hämmästyttävän helppo: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja ongelma on valmis.

        Ilmestyskirjan lopussa oleva uhkaus kiteyttää sen pakanallisen alkuperän, se ei ole lainkaan Jumalan sana, vaan jäljennös pakanuudesta.

        Kiroustaulujen ja Ilmestyskirjan yhtäläisyydet.

        PAKANUUS.


        Katolinen kirkkoko on ehkä lisännyt sen ja muuttanut sitä, koska se on jo ennestään muuttanut ja lisännyt Raamattuun.

        KR 1933/-38
        Ilm. 22:18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;

        Ihmisperäistä.

        KR 1933/-38
        Ilm. 22:19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

        Ihmisperäistä.
        KR 1933/-38
        2Moos. 20:3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

        Ihmisperäistä.


      • Anonyymi00243
        Anonyymi00242 kirjoitti:

        Ilmestyskirjan lopussa oleva uhkaus kiteyttää sen pakanallisen alkuperän, se ei ole lainkaan Jumalan sana, vaan jäljennös pakanuudesta.

        Kiroustaulujen ja Ilmestyskirjan yhtäläisyydet.

        PAKANUUS.


        Katolinen kirkkoko on ehkä lisännyt sen ja muuttanut sitä, koska se on jo ennestään muuttanut ja lisännyt Raamattuun.

        KR 1933/-38
        Ilm. 22:18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;

        Ihmisperäistä.

        KR 1933/-38
        Ilm. 22:19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

        Ihmisperäistä.
        KR 1933/-38
        2Moos. 20:3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

        Ihmisperäistä.

        KR 1933/-38
        2Moos. 20:5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka KOSTAN isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat

        Vain ihminen puhuu niin ei Jumala.
        Ilmestyskirjassa ja muinaisissa kiroustauluissa on silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä kielen, kuvien ja rituaalisten elementtien käytössä, erityisesti siinä, miten niissä kuvataan vihollisten kukistumista ja lupausta jumalallisesta väliintulosta. Molemmissa käytetään voimakasta, usein väkivaltaista kuvastoa herättämään tunne jumalallisesta voimasta ja tuomiosta, kun taas kiroustauluissa sitä käytetään yksilöiden kiroamiseen ja Ilmestyskirjassa pahojen voimien tuhon ja Jumalan valtakunnan perustamisen kuvaamiseen.


      • Anonyymi00244
        Anonyymi00243 kirjoitti:

        KR 1933/-38
        2Moos. 20:5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka KOSTAN isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat

        Vain ihminen puhuu niin ei Jumala.
        Ilmestyskirjassa ja muinaisissa kiroustauluissa on silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä kielen, kuvien ja rituaalisten elementtien käytössä, erityisesti siinä, miten niissä kuvataan vihollisten kukistumista ja lupausta jumalallisesta väliintulosta. Molemmissa käytetään voimakasta, usein väkivaltaista kuvastoa herättämään tunne jumalallisesta voimasta ja tuomiosta, kun taas kiroustauluissa sitä käytetään yksilöiden kiroamiseen ja Ilmestyskirjassa pahojen voimien tuhon ja Jumalan valtakunnan perustamisen kuvaamiseen.

        Ilmestyskirjan terminologia muistuttaa muinaisia kiroustauluja.

        Mainzin Johannes Gutenbergin yliopiston (JGU) tutkijat ovat havainneet, että Ilmestyskirjassa on joitakin kuvauksia ja lauseita, jotka muistuttavat muinaisia kiroustauluja.

        Ilmestyskirja on Uuden testamentin viimeinen kirja, joka käsittää kolme kirjallisuuden lajia: kirjeenomaisen, apokalyptisen ja profeetallisen. Perinteisesti kirjan uskotaan kirjoitetun joskus 1. vuosisadalla jKr., vaikka kirjoittajan (joka nimeää itsensä yksinkertaisesti ”Johannekseksi”) tarkka henkilöllisyys on ollut pitkään akateemisen keskustelun aihe.


        Antiikin aikana kiroustaulut olivat hyvin yleisiä kreikkalais-roomalaisessa maailmassa, jossa niitä käytettiin pyytämään jumalia, henkiä tai vainajia suorittamaan jokin teko henkilölle tai esineelle tai muulla tavoin pakottamaan kirouksen kohde.

        Kiroukset raaputettiin ohuille lyijylevyille, jotka sitten joko rullattiin, taitettiin tai lävistettiin nauloilla, ja sitten ne sijoitettiin maan alle: joko haudattiin hautoihin tai hautakammioihin, heitettiin kaivoihin tai altaisiin, suljettiin maanalaisiin pyhäkköihin tai naulattiin temppeleiden seiniin.

        Kirottuja tauluja käyttivät kaikki yhteiskunnan jäsenet taloudellisesta tai luokka-asemasta riippumatta, ja eri puolilta roomalaista maailmaa on löydetty noin 1 700 taulua, jotka ovat peräisin pääasiassa vuodelta 500 eaa. ja 500 jKr. väliseltä ajalta.


      • Anonyymi00245
        Anonyymi00244 kirjoitti:

        Ilmestyskirjan terminologia muistuttaa muinaisia kiroustauluja.

        Mainzin Johannes Gutenbergin yliopiston (JGU) tutkijat ovat havainneet, että Ilmestyskirjassa on joitakin kuvauksia ja lauseita, jotka muistuttavat muinaisia kiroustauluja.

        Ilmestyskirja on Uuden testamentin viimeinen kirja, joka käsittää kolme kirjallisuuden lajia: kirjeenomaisen, apokalyptisen ja profeetallisen. Perinteisesti kirjan uskotaan kirjoitetun joskus 1. vuosisadalla jKr., vaikka kirjoittajan (joka nimeää itsensä yksinkertaisesti ”Johannekseksi”) tarkka henkilöllisyys on ollut pitkään akateemisen keskustelun aihe.


        Antiikin aikana kiroustaulut olivat hyvin yleisiä kreikkalais-roomalaisessa maailmassa, jossa niitä käytettiin pyytämään jumalia, henkiä tai vainajia suorittamaan jokin teko henkilölle tai esineelle tai muulla tavoin pakottamaan kirouksen kohde.

        Kiroukset raaputettiin ohuille lyijylevyille, jotka sitten joko rullattiin, taitettiin tai lävistettiin nauloilla, ja sitten ne sijoitettiin maan alle: joko haudattiin hautoihin tai hautakammioihin, heitettiin kaivoihin tai altaisiin, suljettiin maanalaisiin pyhäkköihin tai naulattiin temppeleiden seiniin.

        Kirottuja tauluja käyttivät kaikki yhteiskunnan jäsenet taloudellisesta tai luokka-asemasta riippumatta, ja eri puolilta roomalaista maailmaa on löydetty noin 1 700 taulua, jotka ovat peräisin pääasiassa vuodelta 500 eaa. ja 500 jKr. väliseltä ajalta.

        Ilmestyskirjan terminologia muistuttaa muinaisia kiroustauluja.


        Tutkimushanke nimeltä ”Disenchanted Rituals. Traces of the Curse Tablets and Their Function in the Revelation of John” on tutkinut kiroustaulujen roolia roomalaisessa yhteiskunnassa ja sitä, miten ne ovat terminologialtaan samankaltaisia kuin Johanneksen ilmestyskirjassa.


      • Anonyymi00246
        Anonyymi00245 kirjoitti:

        Ilmestyskirjan terminologia muistuttaa muinaisia kiroustauluja.


        Tutkimushanke nimeltä ”Disenchanted Rituals. Traces of the Curse Tablets and Their Function in the Revelation of John” on tutkinut kiroustaulujen roolia roomalaisessa yhteiskunnassa ja sitä, miten ne ovat terminologialtaan samankaltaisia kuin Johanneksen ilmestyskirjassa.

        Ilmestyskirjan terminologia muistuttaa muinaisia kiroustauluja.

        Tohtori Michael Hölscher JGU:sta sanoi: ”Ilmestyskirjassa on näkökohtia kiroustauluihin liittyvistä kirjoituksista ja käytännöistä. Tämä on saattanut olla epäsuora ilmaus usein uhattuna olleen varhaiskristillisen yhteisön tarpeesta eristäytyä ja pyrkimyksestä itsesuojeluun.”

        ”Kirousrituaali ei kokonaisuudessaan rajoittunut pelkästään loitsun sanamuotoon sellaisenaan, vaan siihen olisi kuulunut myös sen ylöskirjoittaminen, tablettien lävistäminen tai niiden hautaaminen tarkoituksella valittuihin paikkoihin”, Hölscher kuvailee tabella defixionis -käytännön näkökohtia. Muinaiset pitivät sitä eräänlaisena noituuden tai mustan magian muotona, joka oli kielletty Rooman laissa.

        ”Kirousrituaali ei kokonaisuudessaan rajoittunut pelkästään loitsun sanamuotoon sellaisenaan, vaan siihen olisi kuulunut myös sen ylöskirjoittaminen, tablettien lävistäminen tai niiden hautaaminen tarkoituksella valittuihin paikkoihin”, Hölscher kuvailee tabella defixionis -käytännön näkökohtia. Muinaiset pitivät sitä eräänlaisena noituuden tai mustan magian muotona, joka oli kielletty Rooman laissa.

        Tutkijat ovat analysoineet tauluissa käytettyjä sanontatapoja ja tarkastelleet, miten ne ovat jättäneet jälkensä Ilmestyskirjan tekstiin ja miten ensimmäis


      • Anonyymi00247
        Anonyymi00246 kirjoitti:

        Ilmestyskirjan terminologia muistuttaa muinaisia kiroustauluja.

        Tohtori Michael Hölscher JGU:sta sanoi: ”Ilmestyskirjassa on näkökohtia kiroustauluihin liittyvistä kirjoituksista ja käytännöistä. Tämä on saattanut olla epäsuora ilmaus usein uhattuna olleen varhaiskristillisen yhteisön tarpeesta eristäytyä ja pyrkimyksestä itsesuojeluun.”

        ”Kirousrituaali ei kokonaisuudessaan rajoittunut pelkästään loitsun sanamuotoon sellaisenaan, vaan siihen olisi kuulunut myös sen ylöskirjoittaminen, tablettien lävistäminen tai niiden hautaaminen tarkoituksella valittuihin paikkoihin”, Hölscher kuvailee tabella defixionis -käytännön näkökohtia. Muinaiset pitivät sitä eräänlaisena noituuden tai mustan magian muotona, joka oli kielletty Rooman laissa.

        ”Kirousrituaali ei kokonaisuudessaan rajoittunut pelkästään loitsun sanamuotoon sellaisenaan, vaan siihen olisi kuulunut myös sen ylöskirjoittaminen, tablettien lävistäminen tai niiden hautaaminen tarkoituksella valittuihin paikkoihin”, Hölscher kuvailee tabella defixionis -käytännön näkökohtia. Muinaiset pitivät sitä eräänlaisena noituuden tai mustan magian muotona, joka oli kielletty Rooman laissa.

        Tutkijat ovat analysoineet tauluissa käytettyjä sanontatapoja ja tarkastelleet, miten ne ovat jättäneet jälkensä Ilmestyskirjan tekstiin ja miten ensimmäis

        Ilmestyskirjan seitsemässä kirjeessä Rooman hallinto ja keisarikultti kuvataan demonisina, saatanallisina ilmiöinä, joista kristillinen vähemmistö pyrki eristäytymään.


      • Anonyymi00248
        Anonyymi00247 kirjoitti:

        Ilmestyskirjan seitsemässä kirjeessä Rooman hallinto ja keisarikultti kuvataan demonisina, saatanallisina ilmiöinä, joista kristillinen vähemmistö pyrki eristäytymään.

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tuomasheikkila/66534-jumalan-vaimo-editoitu-pois-raamatusta/
        Jumalan vaimo editoitu pois raamatusta
        RAAMATTUA EI OLE OLEMASSA
        https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/lehti/raamattua-ei-ole-olemassa/

        Alkuperäinen Raamattu on romanttinen ajatus

        https://tenk.fi/fi/ajankohtaista/alkuperainen-raamattu-romanttinen-ajatus
        Sensuroitu Raamattu, Jumala ja historiallinen totuus (Ville Mäkipelto) | Puheenaihe 490
        https://www.youtube.com/watch?v=TmBndLrcN-Q

        https://www.youtube.com/watch?v=_21i0WA2zhI&pp=ygUYbcOka2lwZWx0byBqdW1hbGFuIHN5bnR5
        "Jumalan synty"
        "Raamattu riittää tietolähteeksi.!

        Ei riittää.

        RAAMATTUA EI OLE OLEMASSA

        Sitaatti Raamatusta, joka on todettu humpuukiksi. Jeesuksen sanat raamatussa eivät suinkaan ole Jeesuksen sanoja, riittää kun tutustuu Mäkipellon kirjaan

        Ne on lisätty paljon myöhemmin, jotta ne sopisivat kristillisen hallituksen manipulointiin.

        Jeesuksen sanat ovat aivan toisenlaisia, ne löytyvät kirjoista, jotka on jätetty pois Raamatusta. Apokryfikirjat.
        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tuomasheikkila/66534-jumalan-vaimo-editoitu-pois-raamatusta/
        Jumalan vaimo editoitu pois raamatusta
        RAAMATTUA EI OLE OLEMASSA
        https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/lehti/raamattua-ei-ole-olemassa/


      • Anonyymi00249
        Anonyymi00248 kirjoitti:

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tuomasheikkila/66534-jumalan-vaimo-editoitu-pois-raamatusta/
        Jumalan vaimo editoitu pois raamatusta
        RAAMATTUA EI OLE OLEMASSA
        https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/lehti/raamattua-ei-ole-olemassa/

        Alkuperäinen Raamattu on romanttinen ajatus

        https://tenk.fi/fi/ajankohtaista/alkuperainen-raamattu-romanttinen-ajatus
        Sensuroitu Raamattu, Jumala ja historiallinen totuus (Ville Mäkipelto) | Puheenaihe 490
        https://www.youtube.com/watch?v=TmBndLrcN-Q

        https://www.youtube.com/watch?v=_21i0WA2zhI&pp=ygUYbcOka2lwZWx0byBqdW1hbGFuIHN5bnR5
        "Jumalan synty"
        "Raamattu riittää tietolähteeksi.!

        Ei riittää.

        RAAMATTUA EI OLE OLEMASSA

        Sitaatti Raamatusta, joka on todettu humpuukiksi. Jeesuksen sanat raamatussa eivät suinkaan ole Jeesuksen sanoja, riittää kun tutustuu Mäkipellon kirjaan

        Ne on lisätty paljon myöhemmin, jotta ne sopisivat kristillisen hallituksen manipulointiin.

        Jeesuksen sanat ovat aivan toisenlaisia, ne löytyvät kirjoista, jotka on jätetty pois Raamatusta. Apokryfikirjat.
        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tuomasheikkila/66534-jumalan-vaimo-editoitu-pois-raamatusta/
        Jumalan vaimo editoitu pois raamatusta
        RAAMATTUA EI OLE OLEMASSA
        https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/lehti/raamattua-ei-ole-olemassa/

        https://researchportal.helsinki.fi/fi/persons/raimo-hakola


        https://researchportal.helsinki.fi/fi/persons/juha-pakkala

        Juha Pakkala

        dosentuuri, Teologisen tiedekunnan yhteiset
        vanhempi yliopistonlehtori, Eksegetiikka
        Ohjaaja tohtoriohjelmassa, Teologian ja uskonnontutkimuksen tohtoriohjelma


        Raimo Hakola

        dosentuuri, Teologisen tiedekunnan yhteiset
        vanhempi yliopistonlehtori, Eksegetiikka
        Ohjaaja tohtoriohjelmassa, Teologian ja uskonnontutkimuksen tohtoriohjelma


      • Anonyymi00250
        Anonyymi00246 kirjoitti:

        Ilmestyskirjan terminologia muistuttaa muinaisia kiroustauluja.

        Tohtori Michael Hölscher JGU:sta sanoi: ”Ilmestyskirjassa on näkökohtia kiroustauluihin liittyvistä kirjoituksista ja käytännöistä. Tämä on saattanut olla epäsuora ilmaus usein uhattuna olleen varhaiskristillisen yhteisön tarpeesta eristäytyä ja pyrkimyksestä itsesuojeluun.”

        ”Kirousrituaali ei kokonaisuudessaan rajoittunut pelkästään loitsun sanamuotoon sellaisenaan, vaan siihen olisi kuulunut myös sen ylöskirjoittaminen, tablettien lävistäminen tai niiden hautaaminen tarkoituksella valittuihin paikkoihin”, Hölscher kuvailee tabella defixionis -käytännön näkökohtia. Muinaiset pitivät sitä eräänlaisena noituuden tai mustan magian muotona, joka oli kielletty Rooman laissa.

        ”Kirousrituaali ei kokonaisuudessaan rajoittunut pelkästään loitsun sanamuotoon sellaisenaan, vaan siihen olisi kuulunut myös sen ylöskirjoittaminen, tablettien lävistäminen tai niiden hautaaminen tarkoituksella valittuihin paikkoihin”, Hölscher kuvailee tabella defixionis -käytännön näkökohtia. Muinaiset pitivät sitä eräänlaisena noituuden tai mustan magian muotona, joka oli kielletty Rooman laissa.

        Tutkijat ovat analysoineet tauluissa käytettyjä sanontatapoja ja tarkastelleet, miten ne ovat jättäneet jälkensä Ilmestyskirjan tekstiin ja miten ensimmäis

        Tohtori Michael Hölscher JGU:sta sanoi: ”Ilmestyskirjassa on näkökohtia kiroustauluihin liittyvistä kirjoituksista ja käytännöistä. Tämä on saattanut olla epäsuora ilmaus usein uhattuna olleen varhaiskristillisen yhteisön tarpeesta eristäytyä ja pyrkimyksestä itsesuojeluun.”


        ”Kirousrituaali ei kokonaisuudessaan rajoittunut pelkästään loitsun sanamuotoon sellaisenaan, vaan siihen olisi kuulunut myös sen ylöskirjoittaminen, tablettien lävistäminen tai niiden hautaaminen tarkoituksella valittuihin paikkoihin”, Hölscher kuvailee tabella defixionis -käytännön näkökohtia. Muinaiset pitivät sitä eräänlaisena noituuden tai mustan magian muotona, joka oli kielletty Rooman laissa.

        Tutkijat ovat analysoineet tauluissa käytettyjä sanontatapoja ja tarkastelleet, miten ne ovat jättäneet jälkensä Ilmestyskirjan tekstiin ja miten ensimmäisen vuosisadan lopun lukijat ovat saattaneet tulkita Raamatun tekstiä.

        ”On mahdollista, että ne, jotka lukivat tai kuuntelivat Johanneksen ilmestyskirjan sanoja, saattoivat helposti nähdä kokonaisia kohtia, yksittäisiä lauseita tai käsitteitä kirousloitsujen valossa”, Hölscher korostaa kiroustaulukulttuurin vaikutusta.

        Hankkeessa on tutkittu näiden kahden lähteen päällekkäisyyttä sitä taustaa vasten, miten taikuuteen ja uskontoon suhtauduttiin antiikissa.

        ”Löydämme Ilmestyskirjasta sanamuotoja ja lauseita, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin kiroustauluissa esiintyneet sanat, vaikka varsinaisia sanatarkkoja lainauksia niistä ei esiinnykään”, Hölscher huomautti.
        ”Löydämme Ilmestyskirjasta sanamuotoja ja lauseita, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin kiroustauluissa esiintyneet sanat, vaikka varsinaisia sanatarkkoja lainauksia niistä ei esiinnykään”, Hölscher huomautti.


      • Anonyymi00251
        Anonyymi00250 kirjoitti:

        Tohtori Michael Hölscher JGU:sta sanoi: ”Ilmestyskirjassa on näkökohtia kiroustauluihin liittyvistä kirjoituksista ja käytännöistä. Tämä on saattanut olla epäsuora ilmaus usein uhattuna olleen varhaiskristillisen yhteisön tarpeesta eristäytyä ja pyrkimyksestä itsesuojeluun.”


        ”Kirousrituaali ei kokonaisuudessaan rajoittunut pelkästään loitsun sanamuotoon sellaisenaan, vaan siihen olisi kuulunut myös sen ylöskirjoittaminen, tablettien lävistäminen tai niiden hautaaminen tarkoituksella valittuihin paikkoihin”, Hölscher kuvailee tabella defixionis -käytännön näkökohtia. Muinaiset pitivät sitä eräänlaisena noituuden tai mustan magian muotona, joka oli kielletty Rooman laissa.

        Tutkijat ovat analysoineet tauluissa käytettyjä sanontatapoja ja tarkastelleet, miten ne ovat jättäneet jälkensä Ilmestyskirjan tekstiin ja miten ensimmäisen vuosisadan lopun lukijat ovat saattaneet tulkita Raamatun tekstiä.

        ”On mahdollista, että ne, jotka lukivat tai kuuntelivat Johanneksen ilmestyskirjan sanoja, saattoivat helposti nähdä kokonaisia kohtia, yksittäisiä lauseita tai käsitteitä kirousloitsujen valossa”, Hölscher korostaa kiroustaulukulttuurin vaikutusta.

        Hankkeessa on tutkittu näiden kahden lähteen päällekkäisyyttä sitä taustaa vasten, miten taikuuteen ja uskontoon suhtauduttiin antiikissa.

        ”Löydämme Ilmestyskirjasta sanamuotoja ja lauseita, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin kiroustauluissa esiintyneet sanat, vaikka varsinaisia sanatarkkoja lainauksia niistä ei esiinnykään”, Hölscher huomautti.
        ”Löydämme Ilmestyskirjasta sanamuotoja ja lauseita, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin kiroustauluissa esiintyneet sanat, vaikka varsinaisia sanatarkkoja lainauksia niistä ei esiinnykään”, Hölscher huomautti.

        Esimerkkinä hän mainitsee kuvauksen enkelistä, joka heittää valtavan kiven mereen sanoilla: ”Näin se suuri kaupunki, Babylon, kukistetaan väkivallalla, eikä sitä enää löydetä.”

        Hölscherin mukaan tämä voidaan lukea eräänlaisena kirousrituaalina. Ne, jotka kohtasivat nämä sanat tuolloin, saattoivat hyvinkin suoraan yhdistää ne rutiininomaiseen kiroustaulujen käyttöön, joka oli heille tuttua.

        Ilmestyskirjan seitsemässä kirjeessä Rooman hallinto ja keisarikultti kuvataan demonisina, saatanallisina ilmiöinä, joista kristillinen vähemmistö pyrki eristäytymään.

        ”Ilmestyskirjan avulla kristillinen vähemmistö pyrki löytämään itsensä, etsimään omaa identiteettiään maailmassa, jota hallitsi pakanallinen roomalainen enemmistö, joka kunnioitti rutiininomaisesti keisarin lisäksi myös Rooman tärkeimpiä jumalia”, selitti Hölscher.

        Johannes Gutenbergin yliopisto Mainz
        ”Löydämme Ilmestyskirjasta sanamuotoja ja lauseita, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin kiroustauluissa esiintyneet sanat, vaikka varsinaisia sanatarkkoja lainauksia niistä ei esiinnykään”, Hölscher huomautti.
        ”Löydämme Ilmestyskirjasta sanamuotoja ja lauseita, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin kiroustauluissa esiintyneet sanat, vaikka varsinaisia sanatarkkoja lainauksia niistä ei esiinnykään”, Hölscher huomautti.


        Esimerkkinä hän mainitsee kuvauksen enkelistä, joka heittää valtavan kiven mereen sanoilla: ”Näin se suuri kaupunki, Babylon, kukistetaan väkivallalla, eikä sitä enää löydetä.”

        Hölscherin mukaan tämä voidaan lukea eräänlaisena kirousrituaalina. Ne, jotka kohtasivat nämä sanat tuolloin, saattoivat hyvinkin suoraan yhdistää ne rutiininomaiseen kiroustaulujen käyttöön, joka oli heille tuttua.

        Ilmestyskirjan seitsemässä kirjeessä Rooman hallinto ja keisarikultti kuvataan demonisina, saatanallisina ilmiöinä, joista kristillinen vähemmistö pyrki eristäytymään.

        ”Ilmestyskirjan avulla kristillinen vähemmistö pyrki löytämään itsensä, etsimään omaa identiteettiään maailmassa, jota hallitsi pakanallinen roomalainen enemmistö, joka kunnioitti rutiininomaisesti keisarin lisäksi myös Rooman tärkeimpiä jumalia”, selitti Hölscher.

        Johannes Gutenbergin yliopisto Mainz


      • Anonyymi00252
        Anonyymi00251 kirjoitti:

        Esimerkkinä hän mainitsee kuvauksen enkelistä, joka heittää valtavan kiven mereen sanoilla: ”Näin se suuri kaupunki, Babylon, kukistetaan väkivallalla, eikä sitä enää löydetä.”

        Hölscherin mukaan tämä voidaan lukea eräänlaisena kirousrituaalina. Ne, jotka kohtasivat nämä sanat tuolloin, saattoivat hyvinkin suoraan yhdistää ne rutiininomaiseen kiroustaulujen käyttöön, joka oli heille tuttua.

        Ilmestyskirjan seitsemässä kirjeessä Rooman hallinto ja keisarikultti kuvataan demonisina, saatanallisina ilmiöinä, joista kristillinen vähemmistö pyrki eristäytymään.

        ”Ilmestyskirjan avulla kristillinen vähemmistö pyrki löytämään itsensä, etsimään omaa identiteettiään maailmassa, jota hallitsi pakanallinen roomalainen enemmistö, joka kunnioitti rutiininomaisesti keisarin lisäksi myös Rooman tärkeimpiä jumalia”, selitti Hölscher.

        Johannes Gutenbergin yliopisto Mainz
        ”Löydämme Ilmestyskirjasta sanamuotoja ja lauseita, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin kiroustauluissa esiintyneet sanat, vaikka varsinaisia sanatarkkoja lainauksia niistä ei esiinnykään”, Hölscher huomautti.
        ”Löydämme Ilmestyskirjasta sanamuotoja ja lauseita, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin kiroustauluissa esiintyneet sanat, vaikka varsinaisia sanatarkkoja lainauksia niistä ei esiinnykään”, Hölscher huomautti.


        Esimerkkinä hän mainitsee kuvauksen enkelistä, joka heittää valtavan kiven mereen sanoilla: ”Näin se suuri kaupunki, Babylon, kukistetaan väkivallalla, eikä sitä enää löydetä.”

        Hölscherin mukaan tämä voidaan lukea eräänlaisena kirousrituaalina. Ne, jotka kohtasivat nämä sanat tuolloin, saattoivat hyvinkin suoraan yhdistää ne rutiininomaiseen kiroustaulujen käyttöön, joka oli heille tuttua.

        Ilmestyskirjan seitsemässä kirjeessä Rooman hallinto ja keisarikultti kuvataan demonisina, saatanallisina ilmiöinä, joista kristillinen vähemmistö pyrki eristäytymään.

        ”Ilmestyskirjan avulla kristillinen vähemmistö pyrki löytämään itsensä, etsimään omaa identiteettiään maailmassa, jota hallitsi pakanallinen roomalainen enemmistö, joka kunnioitti rutiininomaisesti keisarin lisäksi myös Rooman tärkeimpiä jumalia”, selitti Hölscher.

        Johannes Gutenbergin yliopisto Mainz

        Tutkimushanke, joka kuuluu JGU:n Human Challenges -tutkimusalueeseen.

        ”Disenchanted Rituals” -hanke toteutetaan JGU:n huipputason tutkimusalueen ”40 000 Years of Human Challenges” puitteissa. Tässä tutkimusverkostossa tutkitaan, miten ihmiskunta havaitsee haasteet ja millaisia strategioita ja käytäntöjä on kehitetty niistä selviytymiseksi.
        ”Disenchanted Rituals” -hanke toteutetaan JGU:n HUIPPUTASON TUTKIMUSALUEEN ”40 000 Years of Human Challenges” puitteissa.
        ”Disenchanted Rituals” -hanke toteutetaan JGU:n HUIPPUTASON TUTKIMUSALUEEN ”40 000 Years of Human Challenges” puitteissa.


      • Anonyymi00253
        Anonyymi00252 kirjoitti:

        Tutkimushanke, joka kuuluu JGU:n Human Challenges -tutkimusalueeseen.

        ”Disenchanted Rituals” -hanke toteutetaan JGU:n huipputason tutkimusalueen ”40 000 Years of Human Challenges” puitteissa. Tässä tutkimusverkostossa tutkitaan, miten ihmiskunta havaitsee haasteet ja millaisia strategioita ja käytäntöjä on kehitetty niistä selviytymiseksi.
        ”Disenchanted Rituals” -hanke toteutetaan JGU:n HUIPPUTASON TUTKIMUSALUEEN ”40 000 Years of Human Challenges” puitteissa.
        ”Disenchanted Rituals” -hanke toteutetaan JGU:n HUIPPUTASON TUTKIMUSALUEEN ”40 000 Years of Human Challenges” puitteissa.

        KR 1933/-38
        Ilm. 22:19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

        TÄÄLLÄ EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ JUMALAN KANSSA, VAAN SEN KANSSA, JOKA VÄITTÄÄ OLEVANSA JUMALA.


      • Anonyymi00256

      • Anonyymi00257

      • Anonyymi00258
        Anonyymi00257 kirjoitti:

        https://www.classicult.it/en/echoes-of-ancient-curse-tablets-identified-in-the-book-of-revelation/
        Ilmestyskirjasta tunnistettujen muinaisten kiroustaulujen kaikuja

        https://www.classicult.it/en/echoes-of-ancient-curse-tablets-identified-in-the-book-of-revelation/

        Curse tablets were popular and widely used in the ancient world. The corresponding incantations were often inscribed or carved on thin sheets of lead – with the intention that these would then cause harm to an opponent or rival. The use of curse tablets and the associated rituals spread as the Roman Empire expanded and have been found at sites all the way from Egypt to Britain. They were used by both the uneducated and those of higher status. A research project headed by Dr. Michael Hölscher of Johannes Gutenberg University Mainz (JGU) is investigating curse tablets and the role they play in the Book of Revelation, the final book of the New Testament.


      • Anonyymi00260

        https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs
        Miten alkuperäisiä pyhiä opetuksia on vääristelty?

        TÄRKEIMMÄT JA VOIMAKKAIMMAT HENGELLISET TOTUUDET ON POISTETTU TARKOITUKSELLA PYHISTÄ TEKSTEISTÄ.



        JOKAINEN PLANEETTAMME MERKITTÄVÄ USKONTO PERUSTUU VÄÄRISTELTYJEN TOTUUKSIEN PERUSTALLE. SE, MITÄ ON POISTETTU, ON TÄRKEÄMPÄÄ KUIN SE, MITÄ ON SÄILYTETTY.

        JOKAINEN PLANEETTAMME MERKITTÄVÄ USKONTO PERUSTUU VÄÄRISTELTYJEN TOTUUKSIEN PERUSTALLE. SE, MITÄ ON POISTETTU, ON TÄRKEÄMPÄÄ KUIN SE, MITÄ ON SÄILYTETTY.


      • Anonyymi00262

        TÄRKEIMMÄT JA VOIMAKKAIMMAT HENGELLISET TOTUUDET ON POISTETTU TARKOITUKSELLA PYHISTÄ TEKSTEISTÄ.


      • Anonyymi00264

        Sielu eli itse elävä olento on turvassa (toisessa ulottuvuudessa), joten sitä ei mikään uhkaa. Eli mitään pelastettavaa ei edes ole.

        JOTEN KRISTITTY, LOPETA SE "PELASTUKSEN" TYRKYTTÄMINEN.


      • Anonyymi00265
        Anonyymi00264 kirjoitti:

        Sielu eli itse elävä olento on turvassa (toisessa ulottuvuudessa), joten sitä ei mikään uhkaa. Eli mitään pelastettavaa ei edes ole.

        JOTEN KRISTITTY, LOPETA SE "PELASTUKSEN" TYRKYTTÄMINEN.

        Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.


      • Anonyymi00266
        Anonyymi00265 kirjoitti:

        Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

        aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.


      • Anonyymi00267
        Anonyymi00266 kirjoitti:

        aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

        Ensin keksitään uskontoon ongelma, tehdään ongelma ja sen jälkeen tarjotaan siihen keksittyä pelastusta.


      • Anonyymi00268
        Anonyymi00267 kirjoitti:

        Ensin keksitään uskontoon ongelma, tehdään ongelma ja sen jälkeen tarjotaan siihen keksittyä pelastusta.

        Hajota ja hallitse- divide et impera.


      • Anonyymi00269
        Anonyymi00268 kirjoitti:

        Hajota ja hallitse- divide et impera.

        Myös huippututkijat ajattelevat samaa:

        https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

        Räisäsen Rosoinen Raamattu


        ”Paha ikään kuin demokratisoidaan: kaikki ovat yhtä kelvottomia. Demokratisoinnin syy on siis mielestäni siinä, että teologinen teoria vaatii kaikkia olemaan toivottomassa tilanteessa, koska muuten Kristuksen uhri ei olisi totaalinen, kaikkia koskeva. Luterilaisella ihmiskuvalla on suuret ansionsa. Se edistää nöyryyttä ja auttaa kamppailemaan omahyväisyyttä ja itsekorotusta vastaan, se auttaa ihmisiä tunnustamaan oman pimeän puolensa. Asian kääntöpuoli kuitenkin on, että jos kaikki ovat Jumalan edessä yhtä syntisiä kuin julmin diktaattori, synti trivialisoituu. Traditio ikään kuin päästää todellisen pahan aikaansaajat vastuusta (kaikki muutkin ovat pohjimmiltaan samanlaisia). Ennen muuta se kasaa suuren kuorman juuri niiden harteille, joiden henkinen rakenne on heikoin sitä kestämään. (…) Siunattu synnintunto on ollut niiden pienten ja heikkojen etuoikeus, joiden mieli on arka ja itsetunto maassa. Heille kirkko julistaa ilosanomaa Kristuksesta, johon uskomalla syntinen saa syntinsä anteeksi. Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut. Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

        https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

        Räisäsen Rosoinen Raamattu

        Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

        Heikki Räisänen-Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan professori. Teologian tohtori Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina.


      • Anonyymi00270
        Anonyymi00269 kirjoitti:

        Myös huippututkijat ajattelevat samaa:

        https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

        Räisäsen Rosoinen Raamattu


        ”Paha ikään kuin demokratisoidaan: kaikki ovat yhtä kelvottomia. Demokratisoinnin syy on siis mielestäni siinä, että teologinen teoria vaatii kaikkia olemaan toivottomassa tilanteessa, koska muuten Kristuksen uhri ei olisi totaalinen, kaikkia koskeva. Luterilaisella ihmiskuvalla on suuret ansionsa. Se edistää nöyryyttä ja auttaa kamppailemaan omahyväisyyttä ja itsekorotusta vastaan, se auttaa ihmisiä tunnustamaan oman pimeän puolensa. Asian kääntöpuoli kuitenkin on, että jos kaikki ovat Jumalan edessä yhtä syntisiä kuin julmin diktaattori, synti trivialisoituu. Traditio ikään kuin päästää todellisen pahan aikaansaajat vastuusta (kaikki muutkin ovat pohjimmiltaan samanlaisia). Ennen muuta se kasaa suuren kuorman juuri niiden harteille, joiden henkinen rakenne on heikoin sitä kestämään. (…) Siunattu synnintunto on ollut niiden pienten ja heikkojen etuoikeus, joiden mieli on arka ja itsetunto maassa. Heille kirkko julistaa ilosanomaa Kristuksesta, johon uskomalla syntinen saa syntinsä anteeksi. Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut. Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

        https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

        Räisäsen Rosoinen Raamattu

        Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

        Heikki Räisänen-Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan professori. Teologian tohtori Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina.

        https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

        Räisäsen Rosoinen Raamattu


      • Anonyymi00271
        Anonyymi00270 kirjoitti:

        https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

        Räisäsen Rosoinen Raamattu

        https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

        Räisäsen Rosoinen Raamattu

        Räisäsen Rosoinen Raamattu

        Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

        Heikki Räisänen-Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan professori. Teologian tohtori Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina.


      • Anonyymi00272

      • Anonyymi00273
        Anonyymi00272 kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM

        KRISTINUSKONTO ON SEKOITTANUT KESKENÄÄN SELLAISET ASIAT KUIN SIELUN JA HIENOJAKOISEN KEHON, VAIKKA NE OVAT KOKONAAN ERI ASIOITA.
        SIELU EI VOI KÄRSIÄ, KOSKA SE ON TURVASSA TOISESSA ULOTTUVUUDESSA.
        HIENOJAKOINEN KEHO SEN SIJAAN VOI KÄRSIÄ JA NAUTTIA SEKÄ AINEELLISESSA MAAILMASSA ETTÄ ”PARATIISISSA JA HELVETISSÄ” JA MAAN PÄÄLLÄ.
        KRISTINUSKONNON MUKAAN HIENOJAKOINEN KEHO ON KUITENKIN SIELU, VAIKKA TODELLISUUDESSA NÄMÄ OVAT KAKSI ERI ASIAA.



        Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.

        Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.


        JOTEN KRISTITTY, LOPETA SE "PELASTUKSEN" TYRKYTTÄMINEN.


      • Anonyymi00274
        Anonyymi00273 kirjoitti:

        KRISTINUSKONTO ON SEKOITTANUT KESKENÄÄN SELLAISET ASIAT KUIN SIELUN JA HIENOJAKOISEN KEHON, VAIKKA NE OVAT KOKONAAN ERI ASIOITA.
        SIELU EI VOI KÄRSIÄ, KOSKA SE ON TURVASSA TOISESSA ULOTTUVUUDESSA.
        HIENOJAKOINEN KEHO SEN SIJAAN VOI KÄRSIÄ JA NAUTTIA SEKÄ AINEELLISESSA MAAILMASSA ETTÄ ”PARATIISISSA JA HELVETISSÄ” JA MAAN PÄÄLLÄ.
        KRISTINUSKONNON MUKAAN HIENOJAKOINEN KEHO ON KUITENKIN SIELU, VAIKKA TODELLISUUDESSA NÄMÄ OVAT KAKSI ERI ASIAA.



        Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.

        Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.


        JOTEN KRISTITTY, LOPETA SE "PELASTUKSEN" TYRKYTTÄMINEN.

        Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.


      • Anonyymi00275
        Anonyymi00274 kirjoitti:

        Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.

        Mutta vapautua voi – mistä? Tietämättömyydestä!


      • Anonyymi00277

        Me, kovin pahat hindut eli entiset kristityt:

        Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.
        Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
        Emme pidä henkisyyttä valmiina vastauksena, jonka ihminen vain hyväksyy ulkoisesti, vaan elinikäisenä oppimisena, harjoituksena ja tietoisuuden (caitanya) asteittaisena syventymisenä. Henkinen elämä ei ole pelkkää uskomista, vaan matka kohti todellista ymmärrystä (jñāna), jossa ihmisen väärät käsitykset (mithyā-jñāna) ja tietämättömyys (avidyā) vähitellen väistyvät.
        Tieto (jñāna) ei pysähdy käsitteelliseen ymmärtämiseen, vaan kypsyy oivallukseksi (anubhava), joka muuttaa ihmisen suhdetta itseensä, muihin eläviin olentoihin ja koko olemassaoloon (sattā). Henkinen kasvu ei ole yksittäinen kokemus tai saavutettava lopullinen tila, vaan jatkuva tietoisuuden (caitanya) puhdistumisen (śuddhi) ja kypsymisen prosessi.
        Tämä sisäinen kehitys ymmärretään sydämen puhdistumisena (citta-śuddhi), jossa itsekeskeiset taipumukset (ahaṅkāra) ja väärä samaistuminen kehoon (dehātma-buddhi) vähitellen heikkenevät. Ihminen alkaa ymmärtää syvemmin omaa todellista luontoaan (svarūpa) ja suhdettaan kaikkeen elävään.
        Tästä syystä emme ole koskaan edes väittäneet, että juuri meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen tapa etsiä totuutta. Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
        Samalla pidämme tärkeänä erottelukykyä (viveka) ja totuudenmukaista tutkimista (vicāra). Henkinen tieto ei tarkoita dogmaattista hyväksymistä, vaan syvempää ymmärrystä, joka syntyy harjoituksen, pohdinnan jne. kautta.
        Emme pakota ketään hyväksymään opetuksiamme emmekä käytä pelottelua, painostusta, psykologista manipulointia tai henkistä väkivaltaa kuten kristilliset ekstremistit täällä tekevät jatkuvasti. Vastustamme kristittyjen ekstremistien psykoterroria, syyllistämistä, uhkailua, pakottamista uudelleen takaisin kristinuskoon, josta olemme lähteneet, ja vallankäyttöä, joiden tarkoituksena on murtaa ihmisen oma harkintakyky (buddhi) ja estää vapaa etsintä.
        Emme hyväksy toimintaa, jossa jokin dogmaattinen tai fundamentalistinen uskonto pyrkii pakottamaan ihmisen omaksumaan tuon vakaumuksen uudelleen pelon, syyllisyyden tai väkivallan avulla. Aito vakaumus (niṣṭhā) ei synny pakosta, vaan vapaaehtoisesta ymmärtämisestä, vilpittömyydestä (ārjava) ja sisäisestä muutoksesta.
        Todellinen henkinen kasvu perustuu myötätuntoon (dayā), tietoisuuden (caitanya) syvenemiseen jne. Ihmisen sisäinen kehitys ei voi perustua hallintaan tai pakottamiseen, vaan vapaaseen tahtoon ja aitoon pyrkimykseen kohti korkeampaa ymmärrystä.


      • Anonyymi00278
        Anonyymi00277 kirjoitti:

        Me, kovin pahat hindut eli entiset kristityt:

        Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.
        Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
        Emme pidä henkisyyttä valmiina vastauksena, jonka ihminen vain hyväksyy ulkoisesti, vaan elinikäisenä oppimisena, harjoituksena ja tietoisuuden (caitanya) asteittaisena syventymisenä. Henkinen elämä ei ole pelkkää uskomista, vaan matka kohti todellista ymmärrystä (jñāna), jossa ihmisen väärät käsitykset (mithyā-jñāna) ja tietämättömyys (avidyā) vähitellen väistyvät.
        Tieto (jñāna) ei pysähdy käsitteelliseen ymmärtämiseen, vaan kypsyy oivallukseksi (anubhava), joka muuttaa ihmisen suhdetta itseensä, muihin eläviin olentoihin ja koko olemassaoloon (sattā). Henkinen kasvu ei ole yksittäinen kokemus tai saavutettava lopullinen tila, vaan jatkuva tietoisuuden (caitanya) puhdistumisen (śuddhi) ja kypsymisen prosessi.
        Tämä sisäinen kehitys ymmärretään sydämen puhdistumisena (citta-śuddhi), jossa itsekeskeiset taipumukset (ahaṅkāra) ja väärä samaistuminen kehoon (dehātma-buddhi) vähitellen heikkenevät. Ihminen alkaa ymmärtää syvemmin omaa todellista luontoaan (svarūpa) ja suhdettaan kaikkeen elävään.
        Tästä syystä emme ole koskaan edes väittäneet, että juuri meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen tapa etsiä totuutta. Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
        Samalla pidämme tärkeänä erottelukykyä (viveka) ja totuudenmukaista tutkimista (vicāra). Henkinen tieto ei tarkoita dogmaattista hyväksymistä, vaan syvempää ymmärrystä, joka syntyy harjoituksen, pohdinnan jne. kautta.
        Emme pakota ketään hyväksymään opetuksiamme emmekä käytä pelottelua, painostusta, psykologista manipulointia tai henkistä väkivaltaa kuten kristilliset ekstremistit täällä tekevät jatkuvasti. Vastustamme kristittyjen ekstremistien psykoterroria, syyllistämistä, uhkailua, pakottamista uudelleen takaisin kristinuskoon, josta olemme lähteneet, ja vallankäyttöä, joiden tarkoituksena on murtaa ihmisen oma harkintakyky (buddhi) ja estää vapaa etsintä.
        Emme hyväksy toimintaa, jossa jokin dogmaattinen tai fundamentalistinen uskonto pyrkii pakottamaan ihmisen omaksumaan tuon vakaumuksen uudelleen pelon, syyllisyyden tai väkivallan avulla. Aito vakaumus (niṣṭhā) ei synny pakosta, vaan vapaaehtoisesta ymmärtämisestä, vilpittömyydestä (ārjava) ja sisäisestä muutoksesta.
        Todellinen henkinen kasvu perustuu myötätuntoon (dayā), tietoisuuden (caitanya) syvenemiseen jne. Ihmisen sisäinen kehitys ei voi perustua hallintaan tai pakottamiseen, vaan vapaaseen tahtoon ja aitoon pyrkimykseen kohti korkeampaa ymmärrystä.

        Vielä muutama viestiä täältä.

        https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ

        Transkriptio


        Tämä hienovarainen raja orjuuden ja vapauden välillä havainnollistuu erinomaisesti klassisessa vuoropuhelussa valaistuneen opettajan ja hänen nuoren oppilaansa välillä, joka on säilynyt muinaisissa tutkielmissa. Pitkien askeettisten harjoitusten uuvuttama ja kaikkea yhteyttä maalliseen hälinään pelkäävä oppilas esitti opettajalle kysymyksen. Hän kysyi, eikö aineellinen luonto itsessään ole alkuperäinen paha, luomisen likainen virhe, josta tulisi pysyä mahdollisimman kaukana mielen puhtauden säilyttämiseksi.

        Opettaja hymyili, osoitti tulisijassa palavaa tulta ja vastasi rauhallisesti: ”Katso tätä liekkiä. Onko sillä pahoja aikomuksia? Sama tuli, joka lämmittää āśramiamme kylmänä yönä ja auttaa valmistamaan ruokaa, kykenee huolimattomasti käsiteltynä polttamaan kokonaisen kylän maan tasalle. Aine on täysin neutraalia. Siinä ei ole pisaraakaan pahuutta tai pahetta. Pahaa on vain oma vääristynyt ja ahne suhtautumisesi siihen. Heti kun lakkaat vaatimasta maailmalta nautintoja ja yrität omistaa sen lahjat itsellesi, näet, että fyysinen kosmos on puhdas temppeli eikä vankiselli.”

        Juuri tämä muutos ymmärryksessä antaa meille mahdollisuuden tarkastella maailmankaikkeuden rakennetta täysin uudella tavalla. Aineellinen kosmos ei missään olosuhteissa ole Luojan tekninen virhe tai epäonnistuneen kokeen sivutuote, josta pitäisi mahdollisimman nopeasti poistua. Päinvastoin, se näyttäytyy nerokkaasti suunniteltuna ja uskomattoman tarkkana välineenä karkean tietoisuuden hienosäätämiseen.

        Tämän maailman jokainen yksityiskohta painovoimasta vuodenaikojen vaihtumiseen on luotu matemaattisella täydellisyydellä tarjoamaan eläville olennoille ihanteelliset olosuhteet kokemusten saamiseen. Kun ihminen lakkaa taistelemasta ainetta vastaan ja alkaa tutkia sen lakeja kunnioittavasti, itse tiheä energia alkaa tehdä yhteistyötä hänen kanssaan ja paljastaa syvällisiä salaisuuksiaan.

        Fyysinen todellisuus toimii puolueettomana peilinä, joka heijastaa sisäisen tilamme täydellisen tarkasti. Jos sisällämme vallitsevat ahneus ja aggressio, maailma vastaa puutteella ja konflikteilla. Jos taas välitämme anteliaisuutta ja rauhaa, ympäristö harmonisoituu ja vahvistaa valitsemamme suunnan oikeellisuuden.

        Tämän filosofisen periaatteen käytännöllinen johtopäätös on erittäin voimakas ja sovellettavissa jokaisen ihmisen jokapäiväiseen todellisuuteen. Sisäisen perusmotivaation muuttaminen voi muuttaa kaikkein tavallisimman, raskaimman ja rutiininomaisimman työn syvälliseksi henkiseksi harjoitukseksi.

        Itsekkään ihmisen ja valaistuneen mestarin ulkoiset teot voivat näyttää täysin samanlaisilta. Molemmat voivat rakentaa talon, viljellä peltoa tai hallita valtiota. Ero piilee yksinomaan prosessin näkymättömässä fysiikassa. Siinä missä ensimmäinen toimii pelosta menettää tulonsa tai halusta kohota muiden yläpuolelle ja sitoo itsensä uusiin solmuihin, toinen toimii velvollisuudentunnosta ja rakkaudesta itse luomisen prosessia kohtaan.

        Tällainen toiminta ei jätä jälkeensä raskaita jälkiä psyykeen. Se puhdistaa mielen, pehmentää sydäntä ja valmistaa vähitellen tietoisuutta sen pitkän matkan viimeiseen vaiheeseen. Oikein ymmärrettynä ja hyväksyttynä aine avaa itse ovia korkeampiin ymmärryksen tasoihin ja osoittaa, ettei todellinen mestaruus merkitse pakoa todellisuudesta vaan kykyä henkistää jokainen oma askel maan päällä.

        Sen jälkeen kun ihmisen toiminta menettää itsekkäät motiivinsa ja jokapäiväinen työ muuttuu tietoiseksi harjoitukseksi, kuten aiemmin yksityiskohtaisesti käsittelimme, hengen matka fyysisen kosmoksen sisällä lähestyy väistämättä tärkeintä päätösvaihettaan.


      • Anonyymi00279
        Anonyymi00278 kirjoitti:

        Vielä muutama viestiä täältä.

        https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ

        Transkriptio


        Tämä hienovarainen raja orjuuden ja vapauden välillä havainnollistuu erinomaisesti klassisessa vuoropuhelussa valaistuneen opettajan ja hänen nuoren oppilaansa välillä, joka on säilynyt muinaisissa tutkielmissa. Pitkien askeettisten harjoitusten uuvuttama ja kaikkea yhteyttä maalliseen hälinään pelkäävä oppilas esitti opettajalle kysymyksen. Hän kysyi, eikö aineellinen luonto itsessään ole alkuperäinen paha, luomisen likainen virhe, josta tulisi pysyä mahdollisimman kaukana mielen puhtauden säilyttämiseksi.

        Opettaja hymyili, osoitti tulisijassa palavaa tulta ja vastasi rauhallisesti: ”Katso tätä liekkiä. Onko sillä pahoja aikomuksia? Sama tuli, joka lämmittää āśramiamme kylmänä yönä ja auttaa valmistamaan ruokaa, kykenee huolimattomasti käsiteltynä polttamaan kokonaisen kylän maan tasalle. Aine on täysin neutraalia. Siinä ei ole pisaraakaan pahuutta tai pahetta. Pahaa on vain oma vääristynyt ja ahne suhtautumisesi siihen. Heti kun lakkaat vaatimasta maailmalta nautintoja ja yrität omistaa sen lahjat itsellesi, näet, että fyysinen kosmos on puhdas temppeli eikä vankiselli.”

        Juuri tämä muutos ymmärryksessä antaa meille mahdollisuuden tarkastella maailmankaikkeuden rakennetta täysin uudella tavalla. Aineellinen kosmos ei missään olosuhteissa ole Luojan tekninen virhe tai epäonnistuneen kokeen sivutuote, josta pitäisi mahdollisimman nopeasti poistua. Päinvastoin, se näyttäytyy nerokkaasti suunniteltuna ja uskomattoman tarkkana välineenä karkean tietoisuuden hienosäätämiseen.

        Tämän maailman jokainen yksityiskohta painovoimasta vuodenaikojen vaihtumiseen on luotu matemaattisella täydellisyydellä tarjoamaan eläville olennoille ihanteelliset olosuhteet kokemusten saamiseen. Kun ihminen lakkaa taistelemasta ainetta vastaan ja alkaa tutkia sen lakeja kunnioittavasti, itse tiheä energia alkaa tehdä yhteistyötä hänen kanssaan ja paljastaa syvällisiä salaisuuksiaan.

        Fyysinen todellisuus toimii puolueettomana peilinä, joka heijastaa sisäisen tilamme täydellisen tarkasti. Jos sisällämme vallitsevat ahneus ja aggressio, maailma vastaa puutteella ja konflikteilla. Jos taas välitämme anteliaisuutta ja rauhaa, ympäristö harmonisoituu ja vahvistaa valitsemamme suunnan oikeellisuuden.

        Tämän filosofisen periaatteen käytännöllinen johtopäätös on erittäin voimakas ja sovellettavissa jokaisen ihmisen jokapäiväiseen todellisuuteen. Sisäisen perusmotivaation muuttaminen voi muuttaa kaikkein tavallisimman, raskaimman ja rutiininomaisimman työn syvälliseksi henkiseksi harjoitukseksi.

        Itsekkään ihmisen ja valaistuneen mestarin ulkoiset teot voivat näyttää täysin samanlaisilta. Molemmat voivat rakentaa talon, viljellä peltoa tai hallita valtiota. Ero piilee yksinomaan prosessin näkymättömässä fysiikassa. Siinä missä ensimmäinen toimii pelosta menettää tulonsa tai halusta kohota muiden yläpuolelle ja sitoo itsensä uusiin solmuihin, toinen toimii velvollisuudentunnosta ja rakkaudesta itse luomisen prosessia kohtaan.

        Tällainen toiminta ei jätä jälkeensä raskaita jälkiä psyykeen. Se puhdistaa mielen, pehmentää sydäntä ja valmistaa vähitellen tietoisuutta sen pitkän matkan viimeiseen vaiheeseen. Oikein ymmärrettynä ja hyväksyttynä aine avaa itse ovia korkeampiin ymmärryksen tasoihin ja osoittaa, ettei todellinen mestaruus merkitse pakoa todellisuudesta vaan kykyä henkistää jokainen oma askel maan päällä.

        Sen jälkeen kun ihmisen toiminta menettää itsekkäät motiivinsa ja jokapäiväinen työ muuttuu tietoiseksi harjoitukseksi, kuten aiemmin yksityiskohtaisesti käsittelimme, hengen matka fyysisen kosmoksen sisällä lähestyy väistämättä tärkeintä päätösvaihettaan.

        Vielä muutama viestiä täältä.

        https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ

        Transkriptio

        Aineellinen maailmankaikkeus, joka toimii täydellisenä ja puolueettomana oppimisjärjestelmänä, ei koskaan vapauta oppilastaan heti sen jälkeen, kun tämä on oppinut myötätunnon tai luopumisen perusteet. Edessä on kaikkein ankarin ja tinkimättömin koe: aineellisen luonnon puitteissa käydyn uskomattoman pitkän oppimisjakson viimeinen tietoisuuden testi. Tämä vaihe ei ole tekstien teoreettisen tiedon pintapuolista testaamista tai uskonnollisten määräysten mekaanista noudattamista, vaan psyyken hienoimpien kerrosten syvällinen läpivalaisu.

        Karman arviointimekanismi tarkistaa huolellisesti, onko persoonallisuus todella katkaissut kaikki sisäiset siteet, jotka yhdistävät sen tiheään energiaan, vai onko se vain taitavasti naamioinut ne ulkoisesti hurskaalta näyttävän käytöksen alle. Tässä kehitysvaiheessa karkeat halut, kuten pyrkimys rikkauksien kasaamiseen, poliittiseen valtaan tai fyysiseen hallintaan, on yleensä jo kauan sitten jätetty taakse.

        Todellinen vaara piilee kuitenkin paljon hienovaraisemmissa kiintymyksen muodoissa, jotka voivat pitää hengen lujasti syntymien loputtomassa kiertokulussa vielä tuhansien kierrosten ajan. Muinaiset tutkielmat kuvaavat näitä viimeisiä ja vaikeimmin voitettavia esteitä hienovaraisten kiintymysten ansoiksi.

        Ihminen, joka on onnistuneesti luopunut maallisesta omaisuudesta ja kehon mukavuuksista, joutuu hyvin usein näkymättömään ansaan, jossa hän alkaa odottaa tunnustusta pitkästä askeettisuudestaan. Kätketty kunnianhimon kaipuu ei katoa tietoisuudesta. Se vain muuttaa muotoaan ja muuttuu yleisen kunnioituksen kaipuuksi.

        Ihminen alkaa vilpittömästi tavoitella suuren opettajan, erehtymättömän ohjaajan tai pyhän vanhuksen asemaa, jonka mielipide on lopullinen totuus. Lisäksi alkuperäinen inhimillinen taipumus hallita muita löytää uuden, sosiaalisesti hyväksytyn väylän. Se muuttuu tarpeeksi sanella tiukkoja henkisiä sääntöjä ja hallita seuraajiensa kohtaloita.

        Yksilö alkaa huomaamattaan saada tyydytystä ei syvästä sisäisestä yhteydestä korkeimpaan lähteeseen vaan miellyttävästä tunteesta, että hän on poikkeuksellisen puhdas. Pyhät kertomukset varoittavat suoraan, että kiintymys omaan pyhyyteen toimii paljon vahvempana liimana kuin tavallinen arkinen ahneus. Se luo hienostuneen mutta uskomattoman vahvan illuusion henkisestä edistymisestä, vaikka todellisuudessa tietoisuus pysyy tiukasti suljettuna aineellisen paradigman sisälle.

        Juuri henkinen ylpeys on vaikein ja kavalein este täydellisen vapautumisen tiellä. Tämän ilmiön mekanismi on syvälle juurtunut väärän egon eli meille jo tutun ahaṅkāran toiminnan periaatteisiin. Kun tämä hienovarainen navigointiväline menettää tutun karkean aineellisen polttoaineensa, se suuntaa huomaamatta huomionsa saavutuksiin itsetuntemuksen alueella.

        Ylemmyyden tunne niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat edelleen sotkeutuneet maallisten asioiden kiireeseen ja tavallisten inhimillisten intohimojen valtaan, muodostaa raskaan energeettisen ketjun. Olento alkaa pitää itseään jonkinlaisena eliittinä, valittuna yksilönä, unohtaen täysin sen, että todellinen näkeminen merkitsee kykyä nähdä kaikissa elävissä olennoissa yhtäläinen henkinen luonto ilman poikkeusta.

        Tällainen ylimielisyys, vaikka se olisi kätketty näennäisen nöyryyden naamion alle, toimii maailmankaikkeuden lakien näkökulmasta selkeänä merkkinä. Tietoisuus ei ole vielä valmis poistumaan lopullisesti harjoituskentältä. Järjestelmä jatkaa tilanteiden luomista hävittääkseen tämän keinotekoisen jalustan, usein julkisen nöyryytyksen, äkillisen maineen menetyksen tai vakavien sisäisten kriisien kautta, kunnes väärä tunne omasta suuruudesta on poltettu kokonaan pois.

        Vasta kun nämä viimeiset, lähes näkymättömät kiintymyksen langat löydetään ja puretaan kokonaan, väliaikaisten kuorien purkaminen todella alkaa. Hienovarainen keho, joka koostuu mielestä, älystä ja väärästä egosta ja joka on palvellut suojaavana varusteena miljoonien inkarnaatioiden ajan lukuisissa biologisissa muodoissa, alkaa vähitellen menettää tiheyttään.

        Muinaisissa teksteissä tätä vaihetta verrataan usein vahamuodon hitaaseen sulamiseen, jonka alta vihdoin paljastuu säteilevä alkuperäinen veistos. Mieli lopettaa ikuisesti huolien, epäilyjen ja halujen loputtoman tuottamisen. Äly luopuu yrityksistä luokitella, erotella ja tuomita ulkoista maailmaa, ja ego luopuu lopullisesti pyrkimyksestään ylläpitää erillistä, eristettyä olemassaoloa oman maailmankaikkeutensa keskuksessa.

        Kun nämä monimutkaiset rakenteelliset elementit liukenevat, jīvan hengen alkuperäinen muoto alkaa ilmetä täydellisessä, kirkastumattomassa selkeydessään. Saapuu kauan odotettu tila, jossa tietoisuus palauttaa itselleen täysin sille kuuluvat ikuisuuden ja absoluuttisen tiedon ominaisuudet ja valmistautuu väistämättömään siirtymiseen fyysisen kosmoksen tuolle puolen.


      • Anonyymi00280
        Anonyymi00279 kirjoitti:

        Vielä muutama viestiä täältä.

        https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ

        Transkriptio

        Aineellinen maailmankaikkeus, joka toimii täydellisenä ja puolueettomana oppimisjärjestelmänä, ei koskaan vapauta oppilastaan heti sen jälkeen, kun tämä on oppinut myötätunnon tai luopumisen perusteet. Edessä on kaikkein ankarin ja tinkimättömin koe: aineellisen luonnon puitteissa käydyn uskomattoman pitkän oppimisjakson viimeinen tietoisuuden testi. Tämä vaihe ei ole tekstien teoreettisen tiedon pintapuolista testaamista tai uskonnollisten määräysten mekaanista noudattamista, vaan psyyken hienoimpien kerrosten syvällinen läpivalaisu.

        Karman arviointimekanismi tarkistaa huolellisesti, onko persoonallisuus todella katkaissut kaikki sisäiset siteet, jotka yhdistävät sen tiheään energiaan, vai onko se vain taitavasti naamioinut ne ulkoisesti hurskaalta näyttävän käytöksen alle. Tässä kehitysvaiheessa karkeat halut, kuten pyrkimys rikkauksien kasaamiseen, poliittiseen valtaan tai fyysiseen hallintaan, on yleensä jo kauan sitten jätetty taakse.

        Todellinen vaara piilee kuitenkin paljon hienovaraisemmissa kiintymyksen muodoissa, jotka voivat pitää hengen lujasti syntymien loputtomassa kiertokulussa vielä tuhansien kierrosten ajan. Muinaiset tutkielmat kuvaavat näitä viimeisiä ja vaikeimmin voitettavia esteitä hienovaraisten kiintymysten ansoiksi.

        Ihminen, joka on onnistuneesti luopunut maallisesta omaisuudesta ja kehon mukavuuksista, joutuu hyvin usein näkymättömään ansaan, jossa hän alkaa odottaa tunnustusta pitkästä askeettisuudestaan. Kätketty kunnianhimon kaipuu ei katoa tietoisuudesta. Se vain muuttaa muotoaan ja muuttuu yleisen kunnioituksen kaipuuksi.

        Ihminen alkaa vilpittömästi tavoitella suuren opettajan, erehtymättömän ohjaajan tai pyhän vanhuksen asemaa, jonka mielipide on lopullinen totuus. Lisäksi alkuperäinen inhimillinen taipumus hallita muita löytää uuden, sosiaalisesti hyväksytyn väylän. Se muuttuu tarpeeksi sanella tiukkoja henkisiä sääntöjä ja hallita seuraajiensa kohtaloita.

        Yksilö alkaa huomaamattaan saada tyydytystä ei syvästä sisäisestä yhteydestä korkeimpaan lähteeseen vaan miellyttävästä tunteesta, että hän on poikkeuksellisen puhdas. Pyhät kertomukset varoittavat suoraan, että kiintymys omaan pyhyyteen toimii paljon vahvempana liimana kuin tavallinen arkinen ahneus. Se luo hienostuneen mutta uskomattoman vahvan illuusion henkisestä edistymisestä, vaikka todellisuudessa tietoisuus pysyy tiukasti suljettuna aineellisen paradigman sisälle.

        Juuri henkinen ylpeys on vaikein ja kavalein este täydellisen vapautumisen tiellä. Tämän ilmiön mekanismi on syvälle juurtunut väärän egon eli meille jo tutun ahaṅkāran toiminnan periaatteisiin. Kun tämä hienovarainen navigointiväline menettää tutun karkean aineellisen polttoaineensa, se suuntaa huomaamatta huomionsa saavutuksiin itsetuntemuksen alueella.

        Ylemmyyden tunne niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat edelleen sotkeutuneet maallisten asioiden kiireeseen ja tavallisten inhimillisten intohimojen valtaan, muodostaa raskaan energeettisen ketjun. Olento alkaa pitää itseään jonkinlaisena eliittinä, valittuna yksilönä, unohtaen täysin sen, että todellinen näkeminen merkitsee kykyä nähdä kaikissa elävissä olennoissa yhtäläinen henkinen luonto ilman poikkeusta.

        Tällainen ylimielisyys, vaikka se olisi kätketty näennäisen nöyryyden naamion alle, toimii maailmankaikkeuden lakien näkökulmasta selkeänä merkkinä. Tietoisuus ei ole vielä valmis poistumaan lopullisesti harjoituskentältä. Järjestelmä jatkaa tilanteiden luomista hävittääkseen tämän keinotekoisen jalustan, usein julkisen nöyryytyksen, äkillisen maineen menetyksen tai vakavien sisäisten kriisien kautta, kunnes väärä tunne omasta suuruudesta on poltettu kokonaan pois.

        Vasta kun nämä viimeiset, lähes näkymättömät kiintymyksen langat löydetään ja puretaan kokonaan, väliaikaisten kuorien purkaminen todella alkaa. Hienovarainen keho, joka koostuu mielestä, älystä ja väärästä egosta ja joka on palvellut suojaavana varusteena miljoonien inkarnaatioiden ajan lukuisissa biologisissa muodoissa, alkaa vähitellen menettää tiheyttään.

        Muinaisissa teksteissä tätä vaihetta verrataan usein vahamuodon hitaaseen sulamiseen, jonka alta vihdoin paljastuu säteilevä alkuperäinen veistos. Mieli lopettaa ikuisesti huolien, epäilyjen ja halujen loputtoman tuottamisen. Äly luopuu yrityksistä luokitella, erotella ja tuomita ulkoista maailmaa, ja ego luopuu lopullisesti pyrkimyksestään ylläpitää erillistä, eristettyä olemassaoloa oman maailmankaikkeutensa keskuksessa.

        Kun nämä monimutkaiset rakenteelliset elementit liukenevat, jīvan hengen alkuperäinen muoto alkaa ilmetä täydellisessä, kirkastumattomassa selkeydessään. Saapuu kauan odotettu tila, jossa tietoisuus palauttaa itselleen täysin sille kuuluvat ikuisuuden ja absoluuttisen tiedon ominaisuudet ja valmistautuu väistämättömään siirtymiseen fyysisen kosmoksen tuolle puolen.

        https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ

        Transkriptio

        Kun nämä monimutkaiset rakenteelliset elementit liukenevat, jīvan hengen alkuperäinen muoto alkaa ilmetä täydellisessä, kirkastumattomassa selkeydessään. Saapuu kauan odotettu tila, jossa tietoisuus palauttaa itselleen täysin sille kuuluvat ikuisuuden ja absoluuttisen tiedon ominaisuudet ja valmistautuu väistämättömään siirtymiseen fyysisen kosmoksen tuolle puolen.

        Tämän aineellisen maailmankaikkeuden sisällä tapahtuneen pitkän ja monimutkaisen oppimisjakson huipentuma tuo mukanaan täysin odottamattoman oivalluksen. Elämän koulun todellinen päättyminen ei ilmene voitonriemuna aineen yli eikä ylpeänä alempien energioiden hallitsemisena. Päinvastoin, viimeinen sävel soi täydellisenä, kaiken kattavana nöyryytenä.

        Puhdistunut henki katsoo lukemattomia menneitä inkarnaatioita, koettua fyysistä kipua, syvän epätoivon kausia ja täydellisiä erehdyksiä tuntematta mitään muuta kuin syvää kiitollisuutta itse oppimisprosessia kohtaan. Aineellinen maailma, joka pitkään näyttäytyi ankarana rangaistuspaikkana, tunnistetaan nyt kärsivälliseksi, ankaraksi ja äärettömän viisaaksi opettajaksi.

        Olento ymmärtää selvästi, että jokainen este, jokainen menetys ja jokainen vaikeus oli matemaattisesti tarkasti laskettu takomaan nykyinen kristallinkirkkaan havainnon tila. Tämän hiljaisen tunnustamisen myötä, joka on täysin vailla väärää arvokkuutta tai itsekkyyden jäänteitä, tietoisuus lähestyy kynnystä täysin valmiina palaamaan alkuperäiseen kotiinsa.

        Kun päätämme pitkän matkamme maailmankaikkeuden kerrosten läpi, voimme nähdä todellisuuden aivan uudessa valossa. Muinaiset pyhät tekstit paljastavat meille kosmoksen rakenteen eivät armottomana vankilana, jossa sielut kärsivät rangaistusta muinaisista rikkomuksistaan, vaan uskomattoman monimutkaisena ja nerokkaasti suunniteltuna harjoituskenttänä tietoisuuden kypsymiselle.

        Aineellinen maailma tarjoaa hengelle ainutlaatuisen ympäristön, jossa jokainen ajatus saa joko välittömästi tai ajan myötä fyysisen muodon. Jokainen suoritettu teko palaa täsmällisenä kaikuna karmallisten reaktioiden mekanismien kautta ja opettaa meille järjestelmällisesti henkilökohtaista vastuuta.

        Tässä tilassa ei ole sattumanvaraisia elementtejä eikä sokeita luonnonvoimia, jotka toimisivat kokonaisuudesta riippumatta. Tämän valtavan järjestelmän jokainen yksityiskohta palvelee yhtä päämäärää: auttaa elävää olentoa kypsymään ja tekemään tietoisen valinnan paluusta henkiseen lähteeseensä.

        Joka tapauksessa illuusion energia kätkee absoluuttisen totuuden meiltä vain siksi, että oppisimme etsimään sitä itse esteiden voittamisen, syvien epäilysten ja raskaan työn kautta. Jos tieto meidän ikuisesta luonnostamme olisi oletusarvoisesti kaikkien saatavilla, aineeseen uppoutumisen koko merkitys menettäisi arvonsa.

        Muinaisessa tutkielmassa Īśa Upaniṣadissa on syvällinen vetoomus korkeammalle älylle: totuus on kätketty kultaisen astian taakse. ”Avaa se, oi aurinko, jotta minä, totuudelle omistautunut, voisin nähdä sen.” Tämä ajatus heijastaa täydellisesti keskimmäisellä planeetalla olemisemme ydintä.

        Olemme itse vapaaehtoisesti suostuneet pukemaan yllemme tiheän unohduksen verhon, jotta vaikeasta ja toisinaan tuskallisesta muistamisen prosessista tulisi tärkein henkilökohtainen saavutuksemme. Kultainen astia symboloi aineellisen luomakunnan häikäisevää vetovoimaa, joka lumoa mielen mutta jonka taakse kätkeytyy alkuperäisen tietoisuuden todellinen valo.

        Näin ollen fyysisessä kuoressa oleminen ei ole traaginen putoaminen taivaasta, vaan äärimmäisen rohkea tutkimuksellinen kokeilu. Tämän moniulotteisen leikin puitteissa ilo ja fyysinen epämukavuus, aineelliset saavutukset ja väistämättömät menetykset toimivat vain taitavan kuvanveistäjän hienovaraisina työkaluina. Tämä näkymätön mestari poistaa järjestelmällisesti, isku iskulta, todellisesta olemuksestamme kaiken väärän, ylimääräisen ja väliaikaisen.

        Rajallisessa kehossa eläminen opettaa henkeä arvostamaan vapautta, ja ajan tuhoavan vaikutuksen kohtaaminen pakottaa etsimään sitä, mikä ei ole lainkaan altis hajoamiselle. Maailmankaikkeuden järjestelmä ei vaadi ihmiseltä sokeaa alistumista rangaistuksen pelosta. Se tarjoaa vain lukemattomia mahdollisia tapahtumien kulkuja ja antaa jokaisen itse vakuuttua kaikkien itsekkäiden pyrkimysten lopullisuudesta.

        Kun sisäinen vastarinta katoaa, lakkaamme taistelemasta tämän kosmisen oppimisohjelman sääntöjä vastaan ja alamme käyttää niitä yksinomaan sisäiseen kasvuun. Juuri tällä hetkellä aineellinen maailma, joka aiemmin näytti loputtomien huolien lähteeltä, muuttuu tärkeimmäksi liittolaiseksemme ja viisaaksi opettajaksemme.


      • Anonyymi00281
        Anonyymi00280 kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ

        Transkriptio

        Kun nämä monimutkaiset rakenteelliset elementit liukenevat, jīvan hengen alkuperäinen muoto alkaa ilmetä täydellisessä, kirkastumattomassa selkeydessään. Saapuu kauan odotettu tila, jossa tietoisuus palauttaa itselleen täysin sille kuuluvat ikuisuuden ja absoluuttisen tiedon ominaisuudet ja valmistautuu väistämättömään siirtymiseen fyysisen kosmoksen tuolle puolen.

        Tämän aineellisen maailmankaikkeuden sisällä tapahtuneen pitkän ja monimutkaisen oppimisjakson huipentuma tuo mukanaan täysin odottamattoman oivalluksen. Elämän koulun todellinen päättyminen ei ilmene voitonriemuna aineen yli eikä ylpeänä alempien energioiden hallitsemisena. Päinvastoin, viimeinen sävel soi täydellisenä, kaiken kattavana nöyryytenä.

        Puhdistunut henki katsoo lukemattomia menneitä inkarnaatioita, koettua fyysistä kipua, syvän epätoivon kausia ja täydellisiä erehdyksiä tuntematta mitään muuta kuin syvää kiitollisuutta itse oppimisprosessia kohtaan. Aineellinen maailma, joka pitkään näyttäytyi ankarana rangaistuspaikkana, tunnistetaan nyt kärsivälliseksi, ankaraksi ja äärettömän viisaaksi opettajaksi.

        Olento ymmärtää selvästi, että jokainen este, jokainen menetys ja jokainen vaikeus oli matemaattisesti tarkasti laskettu takomaan nykyinen kristallinkirkkaan havainnon tila. Tämän hiljaisen tunnustamisen myötä, joka on täysin vailla väärää arvokkuutta tai itsekkyyden jäänteitä, tietoisuus lähestyy kynnystä täysin valmiina palaamaan alkuperäiseen kotiinsa.

        Kun päätämme pitkän matkamme maailmankaikkeuden kerrosten läpi, voimme nähdä todellisuuden aivan uudessa valossa. Muinaiset pyhät tekstit paljastavat meille kosmoksen rakenteen eivät armottomana vankilana, jossa sielut kärsivät rangaistusta muinaisista rikkomuksistaan, vaan uskomattoman monimutkaisena ja nerokkaasti suunniteltuna harjoituskenttänä tietoisuuden kypsymiselle.

        Aineellinen maailma tarjoaa hengelle ainutlaatuisen ympäristön, jossa jokainen ajatus saa joko välittömästi tai ajan myötä fyysisen muodon. Jokainen suoritettu teko palaa täsmällisenä kaikuna karmallisten reaktioiden mekanismien kautta ja opettaa meille järjestelmällisesti henkilökohtaista vastuuta.

        Tässä tilassa ei ole sattumanvaraisia elementtejä eikä sokeita luonnonvoimia, jotka toimisivat kokonaisuudesta riippumatta. Tämän valtavan järjestelmän jokainen yksityiskohta palvelee yhtä päämäärää: auttaa elävää olentoa kypsymään ja tekemään tietoisen valinnan paluusta henkiseen lähteeseensä.

        Joka tapauksessa illuusion energia kätkee absoluuttisen totuuden meiltä vain siksi, että oppisimme etsimään sitä itse esteiden voittamisen, syvien epäilysten ja raskaan työn kautta. Jos tieto meidän ikuisesta luonnostamme olisi oletusarvoisesti kaikkien saatavilla, aineeseen uppoutumisen koko merkitys menettäisi arvonsa.

        Muinaisessa tutkielmassa Īśa Upaniṣadissa on syvällinen vetoomus korkeammalle älylle: totuus on kätketty kultaisen astian taakse. ”Avaa se, oi aurinko, jotta minä, totuudelle omistautunut, voisin nähdä sen.” Tämä ajatus heijastaa täydellisesti keskimmäisellä planeetalla olemisemme ydintä.

        Olemme itse vapaaehtoisesti suostuneet pukemaan yllemme tiheän unohduksen verhon, jotta vaikeasta ja toisinaan tuskallisesta muistamisen prosessista tulisi tärkein henkilökohtainen saavutuksemme. Kultainen astia symboloi aineellisen luomakunnan häikäisevää vetovoimaa, joka lumoa mielen mutta jonka taakse kätkeytyy alkuperäisen tietoisuuden todellinen valo.

        Näin ollen fyysisessä kuoressa oleminen ei ole traaginen putoaminen taivaasta, vaan äärimmäisen rohkea tutkimuksellinen kokeilu. Tämän moniulotteisen leikin puitteissa ilo ja fyysinen epämukavuus, aineelliset saavutukset ja väistämättömät menetykset toimivat vain taitavan kuvanveistäjän hienovaraisina työkaluina. Tämä näkymätön mestari poistaa järjestelmällisesti, isku iskulta, todellisesta olemuksestamme kaiken väärän, ylimääräisen ja väliaikaisen.

        Rajallisessa kehossa eläminen opettaa henkeä arvostamaan vapautta, ja ajan tuhoavan vaikutuksen kohtaaminen pakottaa etsimään sitä, mikä ei ole lainkaan altis hajoamiselle. Maailmankaikkeuden järjestelmä ei vaadi ihmiseltä sokeaa alistumista rangaistuksen pelosta. Se tarjoaa vain lukemattomia mahdollisia tapahtumien kulkuja ja antaa jokaisen itse vakuuttua kaikkien itsekkäiden pyrkimysten lopullisuudesta.

        Kun sisäinen vastarinta katoaa, lakkaamme taistelemasta tämän kosmisen oppimisohjelman sääntöjä vastaan ja alamme käyttää niitä yksinomaan sisäiseen kasvuun. Juuri tällä hetkellä aineellinen maailma, joka aiemmin näytti loputtomien huolien lähteeltä, muuttuu tärkeimmäksi liittolaiseksemme ja viisaaksi opettajaksemme.

        Monia polkuja, monia lähtökohtia

        Emme ole koskaan väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen tai että kaikki muut lähestymistavat olisivat väärässä ja johtaisivat johonkin ikuiseen helvettiin. Tällainen ajatus ei tee oikeutta ihmisten erilaisille lähtökohdille, kokemuksille, ymmärrykselle tai tietoisuuden kehitykselle.

        Todellisuutta voidaan lähestyä monista suunnista. Vilpitön etsintä — jijñāsā — ei muutu arvottomaksi vain siksi, että se alkaa erilaisesta perinteestä, kulttuurista tai maailmankuvasta. Ihmiset eivät myöskään aloita matkaansa samasta kohdasta. Heidän ymmärryksensä, kykynsä omaksua tietoa, elämäntilanteensa, taipumuksensa ja sisäinen kypsyytensä vaihtelevat suuresti.

        Siksi olisi liian yksinkertaista ajatella, että kaikille pitäisi antaa täsmälleen sama opetus, sama menetelmä ja sama hengellinen päämäärä samalla tavalla ymmärrettynä.

        Ihmiset ovat erilaisia.

        He tarvitsevat erilaisia lähestymistapoja, erilaisia opetuksia ja joskus jopa erilaisia tapoja ymmärtää samoja perimmäisiä kysymyksiä.

        Muinaiset vedalaiset tekstit voidaan tässä mielessä nähdä valtavana navigointijärjestelmänä. Ne eivät ainoastaan osoita yhtä tietä, vaan kuvaavat kokonaisia maastoja: erilaisia tietoisuuden tasoja, taipumuksia, toiminnan seurauksia, tiedon asteita, harjoituksia ja mahdollisuuksia edetä kohti syvempää ymmärrystä.

        Kartta ei ole olemassa siksi, että matkustaja pakotettaisiin kulkemaan yhtä tietä.

        Kartta auttaa häntä ymmärtämään, missä hän on.

        Tämä on olennainen ero.

        Jos kaksi ihmistä seisoo eri puolilla valtavaa vuoristoa, olisi järjetöntä antaa heille sama reittiohje ja väittää, että vain yksi tie on todellinen. Toinen voi aloittaa laaksosta, toinen korkealta rinteeltä. Toisella voi olla kokemusta vuorikiipeilystä, toinen voi vasta opetella kävelemään vaikeassa maastossa. Kolmas ei ehkä ole vielä edes vakuuttunut siitä, että vuoren huippua kannattaa tavoitella.

        Silti kaikilla voi olla mahdollisuus edetä.

        Ihmiset eivät ole samalla tietoisuuden tasolla

        Vedalaisessa ajattelussa on tärkeää ymmärtää, että ihmiset eroavat toisistaan myös siinä, millaista tietoa he kykenevät vastaanottamaan ja kuinka syvällisesti he pystyvät sitä ymmärtämään.

        Pelkkä tiedon olemassaolo ei tarkoita, että ihminen kykenee välittömästi omaksumaan sen.

        Lapselle voidaan kertoa erittäin monimutkaisesta filosofisesta ajatuksesta, mutta vaikka sanat olisivat hänen kuultavissaan, niiden syvempi merkitys ei vielä avaudu. Myöhemmin sama ihminen voi palata samaan ajatukseen ja ymmärtää sen aivan toisella tavalla.

        Tieto voi siis olla sama, mutta vastaanottajan ymmärrys on muuttunut.

        Tästä seuraa tärkeä periaate: erilaiset opetukset eivät välttämättä ole keskenään ristiriidassa vain siksi, että niitä annetaan erilaisille ihmisille eri muodoissa.

        Yksi tarvitsee yksinkertaisen alun.

        Toinen pystyy käsittelemään abstraktia filosofiaa.

        Kolmas tarvitsee käytännön harjoituksia.

        Neljäs lähestyy todellisuutta hiljaisuuden ja meditaation kautta.

        Viides löytää syvimmän motivaationsa omistautumisesta.

        Kuudes taas alkaa tutkimalla toiminnan, moraalin ja sen seurausten välistä suhdetta.

        Erilaisuus ei tässä näkökulmassa ole virhe järjestelmässä. Se kuuluu itse järjestelmään.

        Yksi päämäärä ei tarkoita yhtä ainoaa reittiä


      • Anonyymi00282
        Anonyymi00277 kirjoitti:

        Me, kovin pahat hindut eli entiset kristityt:

        Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.
        Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
        Emme pidä henkisyyttä valmiina vastauksena, jonka ihminen vain hyväksyy ulkoisesti, vaan elinikäisenä oppimisena, harjoituksena ja tietoisuuden (caitanya) asteittaisena syventymisenä. Henkinen elämä ei ole pelkkää uskomista, vaan matka kohti todellista ymmärrystä (jñāna), jossa ihmisen väärät käsitykset (mithyā-jñāna) ja tietämättömyys (avidyā) vähitellen väistyvät.
        Tieto (jñāna) ei pysähdy käsitteelliseen ymmärtämiseen, vaan kypsyy oivallukseksi (anubhava), joka muuttaa ihmisen suhdetta itseensä, muihin eläviin olentoihin ja koko olemassaoloon (sattā). Henkinen kasvu ei ole yksittäinen kokemus tai saavutettava lopullinen tila, vaan jatkuva tietoisuuden (caitanya) puhdistumisen (śuddhi) ja kypsymisen prosessi.
        Tämä sisäinen kehitys ymmärretään sydämen puhdistumisena (citta-śuddhi), jossa itsekeskeiset taipumukset (ahaṅkāra) ja väärä samaistuminen kehoon (dehātma-buddhi) vähitellen heikkenevät. Ihminen alkaa ymmärtää syvemmin omaa todellista luontoaan (svarūpa) ja suhdettaan kaikkeen elävään.
        Tästä syystä emme ole koskaan edes väittäneet, että juuri meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen tapa etsiä totuutta. Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
        Samalla pidämme tärkeänä erottelukykyä (viveka) ja totuudenmukaista tutkimista (vicāra). Henkinen tieto ei tarkoita dogmaattista hyväksymistä, vaan syvempää ymmärrystä, joka syntyy harjoituksen, pohdinnan jne. kautta.
        Emme pakota ketään hyväksymään opetuksiamme emmekä käytä pelottelua, painostusta, psykologista manipulointia tai henkistä väkivaltaa kuten kristilliset ekstremistit täällä tekevät jatkuvasti. Vastustamme kristittyjen ekstremistien psykoterroria, syyllistämistä, uhkailua, pakottamista uudelleen takaisin kristinuskoon, josta olemme lähteneet, ja vallankäyttöä, joiden tarkoituksena on murtaa ihmisen oma harkintakyky (buddhi) ja estää vapaa etsintä.
        Emme hyväksy toimintaa, jossa jokin dogmaattinen tai fundamentalistinen uskonto pyrkii pakottamaan ihmisen omaksumaan tuon vakaumuksen uudelleen pelon, syyllisyyden tai väkivallan avulla. Aito vakaumus (niṣṭhā) ei synny pakosta, vaan vapaaehtoisesta ymmärtämisestä, vilpittömyydestä (ārjava) ja sisäisestä muutoksesta.
        Todellinen henkinen kasvu perustuu myötätuntoon (dayā), tietoisuuden (caitanya) syvenemiseen jne. Ihmisen sisäinen kehitys ei voi perustua hallintaan tai pakottamiseen, vaan vapaaseen tahtoon ja aitoon pyrkimykseen kohti korkeampaa ymmärrystä.

        https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ


      • Anonyymi00283
        Anonyymi00281 kirjoitti:

        Monia polkuja, monia lähtökohtia

        Emme ole koskaan väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen tai että kaikki muut lähestymistavat olisivat väärässä ja johtaisivat johonkin ikuiseen helvettiin. Tällainen ajatus ei tee oikeutta ihmisten erilaisille lähtökohdille, kokemuksille, ymmärrykselle tai tietoisuuden kehitykselle.

        Todellisuutta voidaan lähestyä monista suunnista. Vilpitön etsintä — jijñāsā — ei muutu arvottomaksi vain siksi, että se alkaa erilaisesta perinteestä, kulttuurista tai maailmankuvasta. Ihmiset eivät myöskään aloita matkaansa samasta kohdasta. Heidän ymmärryksensä, kykynsä omaksua tietoa, elämäntilanteensa, taipumuksensa ja sisäinen kypsyytensä vaihtelevat suuresti.

        Siksi olisi liian yksinkertaista ajatella, että kaikille pitäisi antaa täsmälleen sama opetus, sama menetelmä ja sama hengellinen päämäärä samalla tavalla ymmärrettynä.

        Ihmiset ovat erilaisia.

        He tarvitsevat erilaisia lähestymistapoja, erilaisia opetuksia ja joskus jopa erilaisia tapoja ymmärtää samoja perimmäisiä kysymyksiä.

        Muinaiset vedalaiset tekstit voidaan tässä mielessä nähdä valtavana navigointijärjestelmänä. Ne eivät ainoastaan osoita yhtä tietä, vaan kuvaavat kokonaisia maastoja: erilaisia tietoisuuden tasoja, taipumuksia, toiminnan seurauksia, tiedon asteita, harjoituksia ja mahdollisuuksia edetä kohti syvempää ymmärrystä.

        Kartta ei ole olemassa siksi, että matkustaja pakotettaisiin kulkemaan yhtä tietä.

        Kartta auttaa häntä ymmärtämään, missä hän on.

        Tämä on olennainen ero.

        Jos kaksi ihmistä seisoo eri puolilla valtavaa vuoristoa, olisi järjetöntä antaa heille sama reittiohje ja väittää, että vain yksi tie on todellinen. Toinen voi aloittaa laaksosta, toinen korkealta rinteeltä. Toisella voi olla kokemusta vuorikiipeilystä, toinen voi vasta opetella kävelemään vaikeassa maastossa. Kolmas ei ehkä ole vielä edes vakuuttunut siitä, että vuoren huippua kannattaa tavoitella.

        Silti kaikilla voi olla mahdollisuus edetä.

        Ihmiset eivät ole samalla tietoisuuden tasolla

        Vedalaisessa ajattelussa on tärkeää ymmärtää, että ihmiset eroavat toisistaan myös siinä, millaista tietoa he kykenevät vastaanottamaan ja kuinka syvällisesti he pystyvät sitä ymmärtämään.

        Pelkkä tiedon olemassaolo ei tarkoita, että ihminen kykenee välittömästi omaksumaan sen.

        Lapselle voidaan kertoa erittäin monimutkaisesta filosofisesta ajatuksesta, mutta vaikka sanat olisivat hänen kuultavissaan, niiden syvempi merkitys ei vielä avaudu. Myöhemmin sama ihminen voi palata samaan ajatukseen ja ymmärtää sen aivan toisella tavalla.

        Tieto voi siis olla sama, mutta vastaanottajan ymmärrys on muuttunut.

        Tästä seuraa tärkeä periaate: erilaiset opetukset eivät välttämättä ole keskenään ristiriidassa vain siksi, että niitä annetaan erilaisille ihmisille eri muodoissa.

        Yksi tarvitsee yksinkertaisen alun.

        Toinen pystyy käsittelemään abstraktia filosofiaa.

        Kolmas tarvitsee käytännön harjoituksia.

        Neljäs lähestyy todellisuutta hiljaisuuden ja meditaation kautta.

        Viides löytää syvimmän motivaationsa omistautumisesta.

        Kuudes taas alkaa tutkimalla toiminnan, moraalin ja sen seurausten välistä suhdetta.

        Erilaisuus ei tässä näkökulmassa ole virhe järjestelmässä. Se kuuluu itse järjestelmään.

        Yksi päämäärä ei tarkoita yhtä ainoaa reittiä

        Yksi päämäärä ei tarkoita yhtä ainoaa reittiä

        On myös tärkeää erottaa toisistaan kaksi asiaa: mahdollinen perimmäinen päämäärä ja tapa, jolla ihminen sitä lähestyy.

        Se, että ihmisellä voi olla käsitys korkeimmasta totuudesta, ei automaattisesti tarkoita, että jokaisen ihmisen täytyisi kulkea identtinen reitti saavuttaakseen syvemmän ymmärryksen.

        Ajatellaan jälleen karttaa.

        Kaupunkiin voi saapua pohjoisesta, etelästä, idästä tai lännestä. Reitit voivat olla erilaisia. Osa kulkee vuoriston kautta, toinen rannikkoa pitkin ja kolmas metsien läpi. Yksi reitti voi olla jollekin helpoin ja toiselle täysin sopimaton.

        Se, että itse tunnet yhden reitin hyvin, ei tee muista teistä olemattomia.

        Samalla tavalla yhden ihmisen syvällinen kokemus tietystä menetelmästä ei todista, etteikö toinen ihminen voisi lähestyä todellisuutta toisenlaisen harjoituksen kautta.

        Tämän vuoksi emme tarvitse ajatusta, jonka mukaan yksi ainoa uskonnollinen tai filosofinen tie olisi ainoa mahdollinen vaihtoehto ja että kaikki muut ihmiset olisivat automaattisesti tuomittuja ikuiseen helvettiin.

        Tällainen ehdoton vastakkainasettelu ei ota huomioon ihmisten välistä valtavaa erilaisuutta.

        Se unohtaa myös sen, että ihminen ymmärtää asioita vähitellen.

        Tieto avautuu eri ihmisille eri tavoin

        Vähemmän kehittynyt ymmärrys ei välttämättä tarkoita pahuutta. Se voi yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että ihminen ei vielä kykene näkemään jotakin asiaa laajemmin.

        Samoin väärä käsitys ei aina synny pahantahtoisuudesta. Ihminen toimii usein sen ymmärryksen perusteella, joka hänellä sillä hetkellä on.

        Kun ymmärrys kasvaa, myös hänen näkemyksensä voivat muuttua.

        Tämä voidaan nähdä myös vedalaisen filosofian yhteydessä. Ihmisen tietoisuutta ei tarvitse käsittää staattisena tilana, jossa ihminen on joko täysin tietävä tai täysin tietämätön. Pikemminkin kyse voi olla asteittaisesta syvenemisestä.

        Ihminen voi ensin kiinnostua näkyvästä maailmasta.

        Sen jälkeen hän voi alkaa kysyä, mikä hänen kokemuksensa taustalla on.

        Myöhemmin hän voi kiinnostua tietoisuuden luonteesta.

        Sen jälkeen hän voi alkaa tutkia, kuka hän itse asiassa on suhteessa kehoon, mieleen ja ympäröivään todellisuuteen.

        Näin kysymykset muuttuvat syvemmiksi samalla kun näkökulma laajenee.

        Veda-perinteen valtava monimuotoisuus

        Juuri tästä syystä vedalaisen kirjallisuuden valtava laajuus on niin merkittävää.

        Kyse ei ole vain yhdestä kirjasta, yhdestä opettajasta tai yhdestä kaavasta, jota kaikkien pitäisi noudattaa samalla tavalla. Veda-perinne sisältää valtavan määrän filosofisia näkökulmia, käsitteitä, menetelmiä, kertomuksia, harjoituksia ja keskusteluja tietoisuudesta, toiminnasta, tiedosta, meditaatiosta, vapautumisesta ja todellisuuden perimmäisestä luonteesta.

        Tämän moninaisuuden voi nähdä yrityksenä ottaa ihminen vakavasti juuri sellaisena kuin hän on.

        Kaikilla ei ole sama temperamentti.

        Kaikilla ei ole samaa älyllistä kapasiteettia.

        Kaikilla ei ole samoja kiinnostuksen kohteita.

        Kaikki eivät opi samalla tavalla.

        Kaikki eivät kykene omaksumaan samaa määrää abstraktia tietoa.

        Kaikki eivät ole elämässään samassa vaiheessa.

        Siksi myös lähestymistapojen täytyy voida olla erilaisia.

        Ei yhtä ovea, vaan kokonainen rakennus

        Voimme kuvitella todellisuuden valtavana rakennuksena, jossa on lukemattomia ovia.

        Yksi ihminen astuu sisään filosofian kautta.

        Toinen meditaation kautta.

        Kolmas itsekurin ja harjoituksen kautta.

        Neljäs palvelun ja toiminnan kautta.

        Viides omistautumisen kautta.

        Kuudes kysymysten ja tutkimisen kautta.

        Se, että joku on löytänyt oman ovensa, ei tarkoita, etteikö rakennuksessa olisi muita sisäänkäyntejä.

        Tärkeämpää on se, että ihminen ei jää ainoastaan oven ulkopuolelle väittelemään siitä, mikä ovi näyttää parhaalta, vaan alkaa todella tutkia, mitä rakennuksen sisällä on.

        Tässä on myös jijñāsā — vilpitön halu tietää — tärkeässä asemassa. Todellinen etsijä ei välttämättä aloita valmiista vastauksesta. Hän aloittaa kysymyksestä.

        Mitä todellisuus on?

        Mitä tietoisuus on?

        Kuka minä olen?

        Olenko pelkästään tämä keho ja mieli?

        Mistä kärsimys syntyy?

        Mikä on tiedon merkitys?

        Mikä muuttaa ihmisen tietoisuutta?

        Onko olemassa jotakin muuttumatonta kaiken muuttuvan kokemuksen taustalla?

        Tällaiset kysymykset voivat johdattaa ihmistä vähitellen syvemmälle.

        Ihmistä ei pitäisi mitata yhdellä mittatikulla

        Ehkä tärkein asia onkin ymmärtää, ettei kaikkia ihmisiä voida arvioida yhdellä ainoalla mittatikulla.

        Se, mikä on yhdelle ihmiselle itsestään selvää, voi olla toiselle vasta ensimmäinen askel.


      • Anonyymi00284
        Anonyymi00283 kirjoitti:

        Yksi päämäärä ei tarkoita yhtä ainoaa reittiä

        On myös tärkeää erottaa toisistaan kaksi asiaa: mahdollinen perimmäinen päämäärä ja tapa, jolla ihminen sitä lähestyy.

        Se, että ihmisellä voi olla käsitys korkeimmasta totuudesta, ei automaattisesti tarkoita, että jokaisen ihmisen täytyisi kulkea identtinen reitti saavuttaakseen syvemmän ymmärryksen.

        Ajatellaan jälleen karttaa.

        Kaupunkiin voi saapua pohjoisesta, etelästä, idästä tai lännestä. Reitit voivat olla erilaisia. Osa kulkee vuoriston kautta, toinen rannikkoa pitkin ja kolmas metsien läpi. Yksi reitti voi olla jollekin helpoin ja toiselle täysin sopimaton.

        Se, että itse tunnet yhden reitin hyvin, ei tee muista teistä olemattomia.

        Samalla tavalla yhden ihmisen syvällinen kokemus tietystä menetelmästä ei todista, etteikö toinen ihminen voisi lähestyä todellisuutta toisenlaisen harjoituksen kautta.

        Tämän vuoksi emme tarvitse ajatusta, jonka mukaan yksi ainoa uskonnollinen tai filosofinen tie olisi ainoa mahdollinen vaihtoehto ja että kaikki muut ihmiset olisivat automaattisesti tuomittuja ikuiseen helvettiin.

        Tällainen ehdoton vastakkainasettelu ei ota huomioon ihmisten välistä valtavaa erilaisuutta.

        Se unohtaa myös sen, että ihminen ymmärtää asioita vähitellen.

        Tieto avautuu eri ihmisille eri tavoin

        Vähemmän kehittynyt ymmärrys ei välttämättä tarkoita pahuutta. Se voi yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että ihminen ei vielä kykene näkemään jotakin asiaa laajemmin.

        Samoin väärä käsitys ei aina synny pahantahtoisuudesta. Ihminen toimii usein sen ymmärryksen perusteella, joka hänellä sillä hetkellä on.

        Kun ymmärrys kasvaa, myös hänen näkemyksensä voivat muuttua.

        Tämä voidaan nähdä myös vedalaisen filosofian yhteydessä. Ihmisen tietoisuutta ei tarvitse käsittää staattisena tilana, jossa ihminen on joko täysin tietävä tai täysin tietämätön. Pikemminkin kyse voi olla asteittaisesta syvenemisestä.

        Ihminen voi ensin kiinnostua näkyvästä maailmasta.

        Sen jälkeen hän voi alkaa kysyä, mikä hänen kokemuksensa taustalla on.

        Myöhemmin hän voi kiinnostua tietoisuuden luonteesta.

        Sen jälkeen hän voi alkaa tutkia, kuka hän itse asiassa on suhteessa kehoon, mieleen ja ympäröivään todellisuuteen.

        Näin kysymykset muuttuvat syvemmiksi samalla kun näkökulma laajenee.

        Veda-perinteen valtava monimuotoisuus

        Juuri tästä syystä vedalaisen kirjallisuuden valtava laajuus on niin merkittävää.

        Kyse ei ole vain yhdestä kirjasta, yhdestä opettajasta tai yhdestä kaavasta, jota kaikkien pitäisi noudattaa samalla tavalla. Veda-perinne sisältää valtavan määrän filosofisia näkökulmia, käsitteitä, menetelmiä, kertomuksia, harjoituksia ja keskusteluja tietoisuudesta, toiminnasta, tiedosta, meditaatiosta, vapautumisesta ja todellisuuden perimmäisestä luonteesta.

        Tämän moninaisuuden voi nähdä yrityksenä ottaa ihminen vakavasti juuri sellaisena kuin hän on.

        Kaikilla ei ole sama temperamentti.

        Kaikilla ei ole samaa älyllistä kapasiteettia.

        Kaikilla ei ole samoja kiinnostuksen kohteita.

        Kaikki eivät opi samalla tavalla.

        Kaikki eivät kykene omaksumaan samaa määrää abstraktia tietoa.

        Kaikki eivät ole elämässään samassa vaiheessa.

        Siksi myös lähestymistapojen täytyy voida olla erilaisia.

        Ei yhtä ovea, vaan kokonainen rakennus

        Voimme kuvitella todellisuuden valtavana rakennuksena, jossa on lukemattomia ovia.

        Yksi ihminen astuu sisään filosofian kautta.

        Toinen meditaation kautta.

        Kolmas itsekurin ja harjoituksen kautta.

        Neljäs palvelun ja toiminnan kautta.

        Viides omistautumisen kautta.

        Kuudes kysymysten ja tutkimisen kautta.

        Se, että joku on löytänyt oman ovensa, ei tarkoita, etteikö rakennuksessa olisi muita sisäänkäyntejä.

        Tärkeämpää on se, että ihminen ei jää ainoastaan oven ulkopuolelle väittelemään siitä, mikä ovi näyttää parhaalta, vaan alkaa todella tutkia, mitä rakennuksen sisällä on.

        Tässä on myös jijñāsā — vilpitön halu tietää — tärkeässä asemassa. Todellinen etsijä ei välttämättä aloita valmiista vastauksesta. Hän aloittaa kysymyksestä.

        Mitä todellisuus on?

        Mitä tietoisuus on?

        Kuka minä olen?

        Olenko pelkästään tämä keho ja mieli?

        Mistä kärsimys syntyy?

        Mikä on tiedon merkitys?

        Mikä muuttaa ihmisen tietoisuutta?

        Onko olemassa jotakin muuttumatonta kaiken muuttuvan kokemuksen taustalla?

        Tällaiset kysymykset voivat johdattaa ihmistä vähitellen syvemmälle.

        Ihmistä ei pitäisi mitata yhdellä mittatikulla

        Ehkä tärkein asia onkin ymmärtää, ettei kaikkia ihmisiä voida arvioida yhdellä ainoalla mittatikulla.

        Se, mikä on yhdelle ihmiselle itsestään selvää, voi olla toiselle vasta ensimmäinen askel.

        hmistä ei pitäisi mitata yhdellä mittatikulla

        Ehkä tärkein asia onkin ymmärtää, ettei kaikkia ihmisiä voida arvioida yhdellä ainoalla mittatikulla.

        Se, mikä on yhdelle ihmiselle itsestään selvää, voi olla toiselle vasta ensimmäinen askel.

        Se, minkä yksi ihminen pystyy omaksumaan hetkessä, voi toiselle vaatia vuosien tutkimista.

        Ja se, mitä joku pitää merkityksettömänä, voi toiselle muodostua koko hänen maailmankuvansa muuttavaksi oivallukseksi.

        Siksi tiedon välittäminen edellyttää myös viisautta.

        Ei riitä, että tietoa on paljon. On ymmärrettävä, mitä tietoa kenellekin voidaan antaa, millä tavalla ja missä vaiheessa.

        Tässä mielessä todellinen opetus ei ole pelkästään tiedon siirtämistä ihmiseltä toiselle. Se on myös kykyä tunnistaa oppijan lähtökohta.

        Sama totuus voidaan ilmaista eri ihmisille eri tavalla ilman, että sen syvin tarkoitus katoaa.

        Valtava kartta ihmisen tietoisuudesta

        Tämän vuoksi vedalaisen perinteen merkitystä ei tarvitse puolustaa väittämällä, että vain yksi tie on oikea ja kaikki muut ovat vääriä.

        Sen vahvuus voidaan nähdä aivan toisaalla.

        Sen vahvuus on siinä, että se yrittää kuvata todellisuutta laajasti.

        Se tarkastelee ihmisen tietoisuutta, mieltä, toimintaa, motiiveja, tiedon eri asteita ja erilaisia tapoja lähestyä todellisuutta. Se tarjoaa kokonaisen käsitteellisen maiseman, jossa ihminen voi tarkastella omaa asemaansa ja kysyä, missä hän tällä hetkellä seisoo.

        Siksi muinaiset tekstit voidaan nähdä enemmän kartastona kuin yksittäisenä reittiohjeena.

        Kartasto ei käske kaikkia matkustajia lähtemään samasta paikasta.

        Se kertoo, millainen maasto heidän ympärillään on.

        Ja mitä suurempi ja monimutkaisempi maasto on, sitä enemmän tarvitaan erilaisia karttoja.

        Ehkä juuri tästä syystä vedalaisen kirjallisuuden valtava monimuotoisuus on niin vaikuttavaa.

        Se ei anna vaikutelmaa maailmasta, joka olisi helppo puristaa yhteen lauseeseen.

        Se antaa vaikutelman todellisuudesta, jota on tutkittava.

        Ihmisen ei tarvitse väittää, että kaikki muut ovat väärässä voidakseen pitää omaa polkuaan arvokkaana.

        Hän voi kulkea omaa tietään syvästi ja vilpittömästi — samalla tunnustaen, että toinen ihminen voi lähestyä samoja perimmäisiä kysymyksiä täysin toisenlaisesta lähtökohdasta.

        Polkuja voi olla monia. Lähtökohtia voi olla monia. Ihmisten kyky omaksua tietoa voi olla erilainen. Ymmärrys voi kehittyä asteittain.

        Ja juuri siksi totuuden etsintää ei tarvitse rakentaa pelon varaan.

        Sen ei tarvitse perustua ajatukseen: valitse tämä yksi tie tai sinut tuomitaan ikuisesti.

        Se voi perustua paljon syvempään lähtökohtaan:

        Tutki. Kysy. Harjoita. Tarkkaile. Ymmärrä. Syvenny.

        Sillä todellinen etsintä ei tarvitse uhkakuvaa tuekseen.

        Se tarvitsee vilpittömyyttä.





        Moniulotteinen näkökulma ihmisen tietoisuuteen


      • Anonyymi00285
        Anonyymi00284 kirjoitti:

        hmistä ei pitäisi mitata yhdellä mittatikulla

        Ehkä tärkein asia onkin ymmärtää, ettei kaikkia ihmisiä voida arvioida yhdellä ainoalla mittatikulla.

        Se, mikä on yhdelle ihmiselle itsestään selvää, voi olla toiselle vasta ensimmäinen askel.

        Se, minkä yksi ihminen pystyy omaksumaan hetkessä, voi toiselle vaatia vuosien tutkimista.

        Ja se, mitä joku pitää merkityksettömänä, voi toiselle muodostua koko hänen maailmankuvansa muuttavaksi oivallukseksi.

        Siksi tiedon välittäminen edellyttää myös viisautta.

        Ei riitä, että tietoa on paljon. On ymmärrettävä, mitä tietoa kenellekin voidaan antaa, millä tavalla ja missä vaiheessa.

        Tässä mielessä todellinen opetus ei ole pelkästään tiedon siirtämistä ihmiseltä toiselle. Se on myös kykyä tunnistaa oppijan lähtökohta.

        Sama totuus voidaan ilmaista eri ihmisille eri tavalla ilman, että sen syvin tarkoitus katoaa.

        Valtava kartta ihmisen tietoisuudesta

        Tämän vuoksi vedalaisen perinteen merkitystä ei tarvitse puolustaa väittämällä, että vain yksi tie on oikea ja kaikki muut ovat vääriä.

        Sen vahvuus voidaan nähdä aivan toisaalla.

        Sen vahvuus on siinä, että se yrittää kuvata todellisuutta laajasti.

        Se tarkastelee ihmisen tietoisuutta, mieltä, toimintaa, motiiveja, tiedon eri asteita ja erilaisia tapoja lähestyä todellisuutta. Se tarjoaa kokonaisen käsitteellisen maiseman, jossa ihminen voi tarkastella omaa asemaansa ja kysyä, missä hän tällä hetkellä seisoo.

        Siksi muinaiset tekstit voidaan nähdä enemmän kartastona kuin yksittäisenä reittiohjeena.

        Kartasto ei käske kaikkia matkustajia lähtemään samasta paikasta.

        Se kertoo, millainen maasto heidän ympärillään on.

        Ja mitä suurempi ja monimutkaisempi maasto on, sitä enemmän tarvitaan erilaisia karttoja.

        Ehkä juuri tästä syystä vedalaisen kirjallisuuden valtava monimuotoisuus on niin vaikuttavaa.

        Se ei anna vaikutelmaa maailmasta, joka olisi helppo puristaa yhteen lauseeseen.

        Se antaa vaikutelman todellisuudesta, jota on tutkittava.

        Ihmisen ei tarvitse väittää, että kaikki muut ovat väärässä voidakseen pitää omaa polkuaan arvokkaana.

        Hän voi kulkea omaa tietään syvästi ja vilpittömästi — samalla tunnustaen, että toinen ihminen voi lähestyä samoja perimmäisiä kysymyksiä täysin toisenlaisesta lähtökohdasta.

        Polkuja voi olla monia. Lähtökohtia voi olla monia. Ihmisten kyky omaksua tietoa voi olla erilainen. Ymmärrys voi kehittyä asteittain.

        Ja juuri siksi totuuden etsintää ei tarvitse rakentaa pelon varaan.

        Sen ei tarvitse perustua ajatukseen: valitse tämä yksi tie tai sinut tuomitaan ikuisesti.

        Se voi perustua paljon syvempään lähtökohtaan:

        Tutki. Kysy. Harjoita. Tarkkaile. Ymmärrä. Syvenny.

        Sillä todellinen etsintä ei tarvitse uhkakuvaa tuekseen.

        Se tarvitsee vilpittömyyttä.





        Moniulotteinen näkökulma ihmisen tietoisuuteen

        Siksi todellinen ongelma ei ole se, että ihmiset kulkevat erilaisia reittejä.

        Ongelma syntyy silloin, jos ihminen kuvittelee oman rajallisen näkökulmansa kattavan koko todellisuuden.

        Veda-perinteen kiinnostavuus on juuri siinä, että se tarjoaa poikkeuksellisen laajan käsitteellisen kartaston ihmisen tietoisuuden tarkastelemiseen.

        Se ei ainoastaan kysy, mitä pitäisi uskoa, vaan myös:

        Miten tiedämme?

        Miten ymmärrys muodostuu?

        Miksi ihmiset tulkitsevat todellisuutta eri tavoin?

        Mikä vaikuttaa tietoisuuteen?

        Voiko ihminen muuttaa omaa tapaansa havaita ja ymmärtää?

        Mikä erottaa informaation todellisesta ymmärryksestä?

        Ja lopulta:

        Kuka on se, joka tietää?

        Juuri nämä kysymykset tekevät perinteestä filosofisesti kiinnostavan. Sen arvoa ei tarvitse rakentaa väitteelle, että kaikki muut tiet ovat vääriä. Sen sijaan voidaan tarkastella, kuinka monipuolisen mallin se tarjoaa ihmisen kokemuksen, tiedon, tietoisuuden ja todellisuuden välisen suhteen tutkimiseen.

        Polkuja voi olla monia, koska myös lähtökohtia on monia.

        Opetuksen syvyys voi vaihdella, koska ihmisen vastaanottokyky vaihtelee.

        Ymmärrys voi kehittyä vaiheittain, koska ihminen itse muuttuu tutkimisen aikana.

        Ja juuri tässä jijñāsā — vilpitön halu tietää — saa syvimmän merkityksensä: ihminen ei sulje tutkimusta ennen kuin se on alkanut, vaan uskaltaa kysyä, tarkastella ja syventyä.

        Se ei ole merkki epävarmuudesta.

        Se voi olla merkki siitä, että ihminen ottaa totuuden etsimisen vakavasti.



        Monia polkuja – erilaiset lähtökohdat ja tietoisuuden tasot

        Polkuja on monia, eikä niiden erilaisuus tarkoita, että kaikki muut polut olisivat automaattisesti vääriä. Pikemminkin erilaiset lähestymistavat voidaan ymmärtää vastauksina ihmisten erilaisiin lähtökohtiin, taipumuksiin ja tietoisuuden tasoihin.

        Ihmiset eivät kehity täysin samanlaisissa olosuhteissa eivätkä omaksu tietoa samalla tavalla. Yksi ihminen kykenee käsittelemään abstraktia metafysiikkaa, kun taas toinen tarvitsee konkreettisemman ja käytännöllisemmän lähestymistavan. Joku lähestyy todellisuutta älyllisen tutkimisen kautta, toinen meditaation, kolmas toiminnan, neljäs omistautumisen ja viides kokemuksellisen tutkimisen kautta.

        Tämän vuoksi erilaisia polkuja ei tarvitse asettaa yksinkertaiseen järjestykseen, jossa yksi olisi ehdottomasti ”oikea” ja kaikki muut ”vääriä”. Ne voivat olla erilaisia menetelmiä, jotka vastaavat erilaisiin ihmisen tietoisuuden kehitysvaiheisiin ja yksilöllisiin valmiuksiin.

        Sanskritin adhikāra kuvaa tässä yhteydessä ihmisen valmiutta tai pätevyyttä tietynlaiseen opetukseen. Adhikārin eli opetukseen soveltuvan henkilön lähtökohta vaikuttaa siihen, millainen lähestymistapa voi olla hänelle tarkoituksenmukainen.

        Samoin jijñāsā tarkoittaa vilpitöntä halua tietää ja tutkia. Ihmisen tutkimusmatka ei välttämättä ala siitä, että hänellä on jo kaikki vastaukset, vaan siitä, että hänen kykynsä kysyä ja ymmärtää alkaa syventyä.

        Erilaiset polut voivat vastata erilaisiin tietoisuuden tasoihin

        Veda-perinteessä ihmisen tietoisuutta ei tarvitse käsittää muuttumattomaksi tilaksi. Ihmisen käsityskyky, motiivit, kiinnostuksen kohteet ja kyky erottaa olennaista epäolennaisesta voivat kehittyä.

        Sanskritin jñāna tarkoittaa tietoa tai ymmärrystä, kun taas vijñāna voi asiayhteydestä riippuen viitata eriteltyyn, syvällisempään tai sisäistettyyn tietoon. Näiden käsitteiden kautta voidaan havainnollistaa ajatusta siitä, että pelkkä informaation vastaanottaminen ei vielä merkitse syvää ymmärrystä.

        Ihminen voi ensin omaksua käsitteen.

        Sen jälkeen hän voi alkaa ymmärtää sen merkitystä.

        Myöhemmin hän voi alkaa nähdä, miten se liittyy hänen omaan elämäänsä ja kokemukseensa.

        Lopulta ymmärrys voi muuttua pelkästä teoriasta henkilökohtaisesti sisäistetyksi näkemykseksi.

        Tämän vuoksi sama opetus voidaan joutua esittämään eri ihmisille eri tavalla. Se ei tee yhdestä versiosta valheellista ja toisesta totta. Ne voivat olla eri tasoisia tai erilaisiin vastaanottajiin sovitettuja esitystapoja.


        Polku voi muuttua ihmisen muuttuessa

        Tämä merkitsee myös sitä, ettei ihmisen tarvitse pysyä koko elämänsä ajan samassa vaiheessa.

        Kun ymmärrys kasvaa, myös aikaisemmin sopiva lähestymistapa voi muuttua. Menetelmä, joka oli alussa välttämätön, voi myöhemmin toimia perustana syvemmälle tutkimukselle.

        Tässä mielessä polut eivät ole välttämättä toisensa poissulkevia.

        Ne voivat muodostaa jatkumon.

        Ihminen voi aloittaa toiminnan tasolta, oppia tarkastelemaan toimintansa motiiveja, siirtyä tiedolliseen tutkimiseen, kehittää keskittymistä ja mielen vakautta sekä lopulta syventää suhdettaan tietoisuuteen ja Jumalaan.

        Näin katsottuna erilaiset polut eivät muodosta kilpailijoiden joukkoa, jossa vain yksi saa olla oikeassa.

        Ne voivat olla erilaisia väyliä saman suuren tutkimuskentän sisällä.

        Siksi on liian kapea tulkinta sanoa:


      • Anonyymi00286
        Anonyymi00285 kirjoitti:

        Siksi todellinen ongelma ei ole se, että ihmiset kulkevat erilaisia reittejä.

        Ongelma syntyy silloin, jos ihminen kuvittelee oman rajallisen näkökulmansa kattavan koko todellisuuden.

        Veda-perinteen kiinnostavuus on juuri siinä, että se tarjoaa poikkeuksellisen laajan käsitteellisen kartaston ihmisen tietoisuuden tarkastelemiseen.

        Se ei ainoastaan kysy, mitä pitäisi uskoa, vaan myös:

        Miten tiedämme?

        Miten ymmärrys muodostuu?

        Miksi ihmiset tulkitsevat todellisuutta eri tavoin?

        Mikä vaikuttaa tietoisuuteen?

        Voiko ihminen muuttaa omaa tapaansa havaita ja ymmärtää?

        Mikä erottaa informaation todellisesta ymmärryksestä?

        Ja lopulta:

        Kuka on se, joka tietää?

        Juuri nämä kysymykset tekevät perinteestä filosofisesti kiinnostavan. Sen arvoa ei tarvitse rakentaa väitteelle, että kaikki muut tiet ovat vääriä. Sen sijaan voidaan tarkastella, kuinka monipuolisen mallin se tarjoaa ihmisen kokemuksen, tiedon, tietoisuuden ja todellisuuden välisen suhteen tutkimiseen.

        Polkuja voi olla monia, koska myös lähtökohtia on monia.

        Opetuksen syvyys voi vaihdella, koska ihmisen vastaanottokyky vaihtelee.

        Ymmärrys voi kehittyä vaiheittain, koska ihminen itse muuttuu tutkimisen aikana.

        Ja juuri tässä jijñāsā — vilpitön halu tietää — saa syvimmän merkityksensä: ihminen ei sulje tutkimusta ennen kuin se on alkanut, vaan uskaltaa kysyä, tarkastella ja syventyä.

        Se ei ole merkki epävarmuudesta.

        Se voi olla merkki siitä, että ihminen ottaa totuuden etsimisen vakavasti.



        Monia polkuja – erilaiset lähtökohdat ja tietoisuuden tasot

        Polkuja on monia, eikä niiden erilaisuus tarkoita, että kaikki muut polut olisivat automaattisesti vääriä. Pikemminkin erilaiset lähestymistavat voidaan ymmärtää vastauksina ihmisten erilaisiin lähtökohtiin, taipumuksiin ja tietoisuuden tasoihin.

        Ihmiset eivät kehity täysin samanlaisissa olosuhteissa eivätkä omaksu tietoa samalla tavalla. Yksi ihminen kykenee käsittelemään abstraktia metafysiikkaa, kun taas toinen tarvitsee konkreettisemman ja käytännöllisemmän lähestymistavan. Joku lähestyy todellisuutta älyllisen tutkimisen kautta, toinen meditaation, kolmas toiminnan, neljäs omistautumisen ja viides kokemuksellisen tutkimisen kautta.

        Tämän vuoksi erilaisia polkuja ei tarvitse asettaa yksinkertaiseen järjestykseen, jossa yksi olisi ehdottomasti ”oikea” ja kaikki muut ”vääriä”. Ne voivat olla erilaisia menetelmiä, jotka vastaavat erilaisiin ihmisen tietoisuuden kehitysvaiheisiin ja yksilöllisiin valmiuksiin.

        Sanskritin adhikāra kuvaa tässä yhteydessä ihmisen valmiutta tai pätevyyttä tietynlaiseen opetukseen. Adhikārin eli opetukseen soveltuvan henkilön lähtökohta vaikuttaa siihen, millainen lähestymistapa voi olla hänelle tarkoituksenmukainen.

        Samoin jijñāsā tarkoittaa vilpitöntä halua tietää ja tutkia. Ihmisen tutkimusmatka ei välttämättä ala siitä, että hänellä on jo kaikki vastaukset, vaan siitä, että hänen kykynsä kysyä ja ymmärtää alkaa syventyä.

        Erilaiset polut voivat vastata erilaisiin tietoisuuden tasoihin

        Veda-perinteessä ihmisen tietoisuutta ei tarvitse käsittää muuttumattomaksi tilaksi. Ihmisen käsityskyky, motiivit, kiinnostuksen kohteet ja kyky erottaa olennaista epäolennaisesta voivat kehittyä.

        Sanskritin jñāna tarkoittaa tietoa tai ymmärrystä, kun taas vijñāna voi asiayhteydestä riippuen viitata eriteltyyn, syvällisempään tai sisäistettyyn tietoon. Näiden käsitteiden kautta voidaan havainnollistaa ajatusta siitä, että pelkkä informaation vastaanottaminen ei vielä merkitse syvää ymmärrystä.

        Ihminen voi ensin omaksua käsitteen.

        Sen jälkeen hän voi alkaa ymmärtää sen merkitystä.

        Myöhemmin hän voi alkaa nähdä, miten se liittyy hänen omaan elämäänsä ja kokemukseensa.

        Lopulta ymmärrys voi muuttua pelkästä teoriasta henkilökohtaisesti sisäistetyksi näkemykseksi.

        Tämän vuoksi sama opetus voidaan joutua esittämään eri ihmisille eri tavalla. Se ei tee yhdestä versiosta valheellista ja toisesta totta. Ne voivat olla eri tasoisia tai erilaisiin vastaanottajiin sovitettuja esitystapoja.


        Polku voi muuttua ihmisen muuttuessa

        Tämä merkitsee myös sitä, ettei ihmisen tarvitse pysyä koko elämänsä ajan samassa vaiheessa.

        Kun ymmärrys kasvaa, myös aikaisemmin sopiva lähestymistapa voi muuttua. Menetelmä, joka oli alussa välttämätön, voi myöhemmin toimia perustana syvemmälle tutkimukselle.

        Tässä mielessä polut eivät ole välttämättä toisensa poissulkevia.

        Ne voivat muodostaa jatkumon.

        Ihminen voi aloittaa toiminnan tasolta, oppia tarkastelemaan toimintansa motiiveja, siirtyä tiedolliseen tutkimiseen, kehittää keskittymistä ja mielen vakautta sekä lopulta syventää suhdettaan tietoisuuteen ja Jumalaan.

        Näin katsottuna erilaiset polut eivät muodosta kilpailijoiden joukkoa, jossa vain yksi saa olla oikeassa.

        Ne voivat olla erilaisia väyliä saman suuren tutkimuskentän sisällä.

        Siksi on liian kapea tulkinta sanoa:

        Siksi todellinen ongelma ei ole se, että ihmiset kulkevat erilaisia reittejä.

        Ongelma syntyy silloin, jos ihminen kuvittelee oman rajallisen näkökulmansa kattavan koko todellisuuden.

        Veda-perinteen kiinnostavuus on juuri siinä, että se tarjoaa poikkeuksellisen laajan käsitteellisen kartaston ihmisen tietoisuuden tarkastelemiseen.


      • Anonyymi00287
        Anonyymi00286 kirjoitti:

        Siksi todellinen ongelma ei ole se, että ihmiset kulkevat erilaisia reittejä.

        Ongelma syntyy silloin, jos ihminen kuvittelee oman rajallisen näkökulmansa kattavan koko todellisuuden.

        Veda-perinteen kiinnostavuus on juuri siinä, että se tarjoaa poikkeuksellisen laajan käsitteellisen kartaston ihmisen tietoisuuden tarkastelemiseen.

        Ne voivat muodostaa jatkumon.

        Ihminen voi aloittaa toiminnan tasolta, oppia tarkastelemaan toimintansa motiiveja, siirtyä tiedolliseen tutkimiseen, kehittää keskittymistä ja mielen vakautta sekä lopulta syventää suhdettaan tietoisuuteen ja Jumalaan.

        Näin katsottuna erilaiset polut eivät muodosta kilpailijoiden joukkoa, jossa vain yksi saa olla oikeassa.

        Ne voivat olla erilaisia väyliä saman suuren tutkimuskentän sisällä.

        Siksi on liian kapea tulkinta sanoa:

        ”Vain tämä polku on oikea ja kaikki muut ovat vääriä.”

        Paljon syvällisempi näkökulma on:

        Ihmiset ovat erilaisia, heidän tietoisuutensa ja valmiutensa ovat erilaisia, ja siksi myös heidän tarvitsemansa lähestymistavat voivat olla erilaisia.

        Tämä ei tarkoita, että kaikki mahdolliset ajatukset tai väitteet olisivat automaattisesti tosia. Se tarkoittaa, että erilaisuutta ei pidä sekoittaa virheellisyyteen.

        Veda-perinteen monimuotoisuus voidaan juuri tästä syystä nähdä vahvuutena. Se ei ainoastaan tarjoa yhtä vastausta, vaan pyrkii kuvaamaan laajaa kirjoa ihmisen motiiveista, tietoisuudesta, tiedosta ja kehityksestä.

        Polkuja on paljon, koska ihmisiä on paljon.

        Lähtökohtia on paljon, koska tietoisuuden kehityksessä on erilaisia vaiheita.

        Ja erilaiset menetelmät voivat olla tarkoituksenmukaisia eri ihmisille eri aikoina.

        Yksi kartta voi sisältää monia teitä ilman, että kartan täytyy julistaa kaikki muut tiet olemattomiksi.


      • Anonyymi00288
        Anonyymi00287 kirjoitti:

        Ne voivat muodostaa jatkumon.

        Ihminen voi aloittaa toiminnan tasolta, oppia tarkastelemaan toimintansa motiiveja, siirtyä tiedolliseen tutkimiseen, kehittää keskittymistä ja mielen vakautta sekä lopulta syventää suhdettaan tietoisuuteen ja Jumalaan.

        Näin katsottuna erilaiset polut eivät muodosta kilpailijoiden joukkoa, jossa vain yksi saa olla oikeassa.

        Ne voivat olla erilaisia väyliä saman suuren tutkimuskentän sisällä.

        Siksi on liian kapea tulkinta sanoa:

        ”Vain tämä polku on oikea ja kaikki muut ovat vääriä.”

        Paljon syvällisempi näkökulma on:

        Ihmiset ovat erilaisia, heidän tietoisuutensa ja valmiutensa ovat erilaisia, ja siksi myös heidän tarvitsemansa lähestymistavat voivat olla erilaisia.

        Tämä ei tarkoita, että kaikki mahdolliset ajatukset tai väitteet olisivat automaattisesti tosia. Se tarkoittaa, että erilaisuutta ei pidä sekoittaa virheellisyyteen.

        Veda-perinteen monimuotoisuus voidaan juuri tästä syystä nähdä vahvuutena. Se ei ainoastaan tarjoa yhtä vastausta, vaan pyrkii kuvaamaan laajaa kirjoa ihmisen motiiveista, tietoisuudesta, tiedosta ja kehityksestä.

        Polkuja on paljon, koska ihmisiä on paljon.

        Lähtökohtia on paljon, koska tietoisuuden kehityksessä on erilaisia vaiheita.

        Ja erilaiset menetelmät voivat olla tarkoituksenmukaisia eri ihmisille eri aikoina.

        Yksi kartta voi sisältää monia teitä ilman, että kartan täytyy julistaa kaikki muut tiet olemattomiksi.

        Polkuja on paljon, koska ihmisiä on paljon.

        Lähtökohtia on paljon, koska tietoisuuden kehityksessä on erilaisia vaiheita.

        Ja erilaiset menetelmät voivat olla tarkoituksenmukaisia eri ihmisille eri aikoina.

        Yksi kartta voi sisältää monia teitä ilman, että kartan täytyy julistaa kaikki muut tiet olemattomiksi.


      • Anonyymi00289
        Anonyymi00288 kirjoitti:

        Polkuja on paljon, koska ihmisiä on paljon.

        Lähtökohtia on paljon, koska tietoisuuden kehityksessä on erilaisia vaiheita.

        Ja erilaiset menetelmät voivat olla tarkoituksenmukaisia eri ihmisille eri aikoina.

        Yksi kartta voi sisältää monia teitä ilman, että kartan täytyy julistaa kaikki muut tiet olemattomiksi.

        Yksi kartta voi sisältää monia teitä ilman, että kartan täytyy julistaa kaikki muut tiet olemattomiksi.


      • Anonyymi00290
        Anonyymi00289 kirjoitti:

        Yksi kartta voi sisältää monia teitä ilman, että kartan täytyy julistaa kaikki muut tiet olemattomiksi.

        Polkuja on paljon, koska ihmisiä on paljon.


      • Anonyymi00291
        Anonyymi00290 kirjoitti:

        Polkuja on paljon, koska ihmisiä on paljon.

        Me, kovin pahat hindut eli entiset kristityt:

        Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.
        Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
        Emme pidä henkisyyttä valmiina vastauksena, jonka ihminen vain hyväksyy ulkoisesti, vaan elinikäisenä oppimisena, harjoituksena ja tietoisuuden (caitanya) asteittaisena syventymisenä. Henkinen elämä ei ole pelkkää uskomista, vaan matka kohti todellista ymmärrystä (jñāna), jossa ihmisen väärät käsitykset (mithyā-jñāna) ja tietämättömyys (avidyā) vähitellen väistyvät.


      • Anonyymi00292
        Anonyymi00291 kirjoitti:

        Me, kovin pahat hindut eli entiset kristityt:

        Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.
        Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
        Emme pidä henkisyyttä valmiina vastauksena, jonka ihminen vain hyväksyy ulkoisesti, vaan elinikäisenä oppimisena, harjoituksena ja tietoisuuden (caitanya) asteittaisena syventymisenä. Henkinen elämä ei ole pelkkää uskomista, vaan matka kohti todellista ymmärrystä (jñāna), jossa ihmisen väärät käsitykset (mithyā-jñāna) ja tietämättömyys (avidyā) vähitellen väistyvät.

        Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.


      • Anonyymi00293
        Anonyymi00292 kirjoitti:

        Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.

        Mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen, siis yksinoikeutta.


      • Anonyymi00294
        Anonyymi00293 kirjoitti:

        Mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen, siis yksinoikeutta.

        Mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen, siis yksinoikeutta.

        MUUTEN SIITÄ TULEE DOGMA!


      • Anonyymi00298
        Anonyymi00293 kirjoitti:

        Mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen, siis yksinoikeutta.

        "Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana"

        Śrī Vāsudeva Datta Ṭhākura ja Śrīla Haridāsa Ṭhākura ovat monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus. Jeesus Kristus vapautti vain seuraajansa syntisten reaktioiden seurauksista, mutta Vāsudeva Datta on tässä valmis ottamaan kaikkien universumin olentojen synnit itselleen. Näin ollen Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristus.


      • Anonyymi00299
        Anonyymi00298 kirjoitti:

        "Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana"

        Śrī Vāsudeva Datta Ṭhākura ja Śrīla Haridāsa Ṭhākura ovat monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus. Jeesus Kristus vapautti vain seuraajansa syntisten reaktioiden seurauksista, mutta Vāsudeva Datta on tässä valmis ottamaan kaikkien universumin olentojen synnit itselleen. Näin ollen Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristus.

        "Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana"

        Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristus.

        TÄSSÄ EI OLE JAKOA ”MEIHIN” JA ”HEIHIN”. KAIKKI JĪVAT OVAT JUMALAN IKUISIA OSASIA, JA SIKSI MYÖTÄTUNTO ULOTTUU JOKAISEEN ILMAN EHTOJA. BHAKTA EI AJATTELE, ETTÄ PELASTUS KUULUISI VAIN SEURAAJILLE TAI TIETTYYN RYHMÄÄN, VAAN HÄN TOIVOO VILPITTÖMÄSTI KAIKKIEN VAPAUTUMISTA.

        EI OLE JAKOA ”MEIHIN” JA ”HEIHIN”. KAIKKI JĪVAT OVAT JUMALAN IKUISIA OSASIA, JA SIKSI MYÖTÄTUNTO ULOTTUU JOKAISEEN ILMAN EHTOJA.



        TÄMÄ POISTAA VASTAKKAINASETTELUN. KYSE EI OLE SIITÄ, ETTÄ ”VAIN TIETYT PELASTUVAT”.


      • Anonyymi00300
        Anonyymi00299 kirjoitti:

        "Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana"

        Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristus.

        TÄSSÄ EI OLE JAKOA ”MEIHIN” JA ”HEIHIN”. KAIKKI JĪVAT OVAT JUMALAN IKUISIA OSASIA, JA SIKSI MYÖTÄTUNTO ULOTTUU JOKAISEEN ILMAN EHTOJA. BHAKTA EI AJATTELE, ETTÄ PELASTUS KUULUISI VAIN SEURAAJILLE TAI TIETTYYN RYHMÄÄN, VAAN HÄN TOIVOO VILPITTÖMÄSTI KAIKKIEN VAPAUTUMISTA.

        EI OLE JAKOA ”MEIHIN” JA ”HEIHIN”. KAIKKI JĪVAT OVAT JUMALAN IKUISIA OSASIA, JA SIKSI MYÖTÄTUNTO ULOTTUU JOKAISEEN ILMAN EHTOJA.



        TÄMÄ POISTAA VASTAKKAINASETTELUN. KYSE EI OLE SIITÄ, ETTÄ ”VAIN TIETYT PELASTUVAT”.

        "Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana"

        Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristus.

        JEESUS KRISTUS EDUSTAA KRISTILLISESSÄ AJATTELUSSA LIITTOSUHDETTA: PELASTUS LIITTYY SUHTEESEEN HÄNEEN, USKOON, KÄÄNTYMISEEN JA VASTAANOTTAMISEEN. ARMO ON KYLLÄ ÄÄRETÖNTÄ, MUTTA SE ILMENEE RELATIONAALISESTI – IHMINEN ASTUU SIIHEN SISÄÄN.

        PELASTUS ON UNIVERSSAALISTI TARJOLLA, MUTTA EI UNIVERSSAALISTI AUTOMAATTINEN; SE TOTEUTUU NIISSÄ, JOTKA ”TULEVAT HÄNEN LUOKSEEN”. TÄSSÄ MIELESSÄ PELASTUS ON EHDOLLISESTI UNIVERSSAALI: AVOIN KAIKILLE, MUTTA TOTEUTUVA SUHTEEN KAUTTA.

        HUIPPU EI OLE VAIN UNIVERSSAALI PELASTUSOPPI, VAAN UNIVERSSAALI MYÖTÄTUNTO, JOKA EI ODOTA MITÄÄN VASTINEEKSI — EI EDES PELASTUSTA.


        Pelastetaan myös ”ulkopuolisia” – ihmisiä, jotka eivät usko siihen ”oikein”


      • Anonyymi00301
        Anonyymi00300 kirjoitti:

        "Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana"

        Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristus.

        JEESUS KRISTUS EDUSTAA KRISTILLISESSÄ AJATTELUSSA LIITTOSUHDETTA: PELASTUS LIITTYY SUHTEESEEN HÄNEEN, USKOON, KÄÄNTYMISEEN JA VASTAANOTTAMISEEN. ARMO ON KYLLÄ ÄÄRETÖNTÄ, MUTTA SE ILMENEE RELATIONAALISESTI – IHMINEN ASTUU SIIHEN SISÄÄN.

        PELASTUS ON UNIVERSSAALISTI TARJOLLA, MUTTA EI UNIVERSSAALISTI AUTOMAATTINEN; SE TOTEUTUU NIISSÄ, JOTKA ”TULEVAT HÄNEN LUOKSEEN”. TÄSSÄ MIELESSÄ PELASTUS ON EHDOLLISESTI UNIVERSSAALI: AVOIN KAIKILLE, MUTTA TOTEUTUVA SUHTEEN KAUTTA.

        HUIPPU EI OLE VAIN UNIVERSSAALI PELASTUSOPPI, VAAN UNIVERSSAALI MYÖTÄTUNTO, JOKA EI ODOTA MITÄÄN VASTINEEKSI — EI EDES PELASTUSTA.


        Pelastetaan myös ”ulkopuolisia” – ihmisiä, jotka eivät usko siihen ”oikein”

        Pelastetaan myös ”ulkopuolisia” – ihmisiä, jotka eivät usko siihen ”oikein”


      • Anonyymi00302
        Anonyymi00301 kirjoitti:

        Pelastetaan myös ”ulkopuolisia” – ihmisiä, jotka eivät usko siihen ”oikein”

        "Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana"

        Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristus.

        ”Pelastetaan myös ulkopuolisia” — juuri tässä Vāsudeva Dattan ihanne menee pidemmälle kuin pelkkä jako pelastettuihin ja ei-pelastettuihin.
        Kristillisessä ajattelussa voidaan sanoa, että pelastus on kaikille avoin, mutta ihminen vastaanottaa sen uskossa ja suhteessa Kristukseen. Vāsudeva Dattan esimerkissä huomio siirtyy vielä radikaalimmin siihen, että myötätuntoa ei rajata edes sen perusteella, uskooko toinen ”oikein” tai kuuluuko hän omaan hengelliseen yhteisöön.
        Tällöin lähtökohta ei ole:
        ”Meidät pelastetaan, koska uskomme oikein, ja heidät pitää saada samaan joukkoon.”
        Vaan:
        ”Jokainen jīva on Jumalan yhteydessä arvokas, ja siksi toivon jokaisen vapautumista — myös niiden, jotka eivät hyväksy omaa vakaumustani.”
        Se poistaa ”me vastaan he” -asetelman. Bhaktan myötätunto ei ole palkkio oikeasta uskosta eikä keino kasvattaa omaa ryhmää. Hän voi toivoa toiselle hyvää ilman ehtoa siitä, että toinen ensin tunnustaa saman opin.
        Siksi ”ulkopuolisten pelastaminen” voidaan ymmärtää kahdella hyvin erilaisella tavalla. Se voi tarkoittaa heidän tuomistaan oman uskonnollisen ryhmän sisälle, tai se voi tarkoittaa vilpitöntä halua heidän vapautumisensa ja hyvänsä puolesta riippumatta siitä, tulevatko he koskaan ”meihin”.
        Jälkimmäisessä mielessä myötätunto ei kysy: ”Uskooko hän oikein?” Se kysyy: ”Voinko toivoa hänen vapautumistaan ilman ehtoja?”
        Ja juuri siinä Vāsudeva Dattan esimerkki on radikaali.


      • Anonyymi00303
        Anonyymi00302 kirjoitti:

        "Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana"

        Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristus.

        ”Pelastetaan myös ulkopuolisia” — juuri tässä Vāsudeva Dattan ihanne menee pidemmälle kuin pelkkä jako pelastettuihin ja ei-pelastettuihin.
        Kristillisessä ajattelussa voidaan sanoa, että pelastus on kaikille avoin, mutta ihminen vastaanottaa sen uskossa ja suhteessa Kristukseen. Vāsudeva Dattan esimerkissä huomio siirtyy vielä radikaalimmin siihen, että myötätuntoa ei rajata edes sen perusteella, uskooko toinen ”oikein” tai kuuluuko hän omaan hengelliseen yhteisöön.
        Tällöin lähtökohta ei ole:
        ”Meidät pelastetaan, koska uskomme oikein, ja heidät pitää saada samaan joukkoon.”
        Vaan:
        ”Jokainen jīva on Jumalan yhteydessä arvokas, ja siksi toivon jokaisen vapautumista — myös niiden, jotka eivät hyväksy omaa vakaumustani.”
        Se poistaa ”me vastaan he” -asetelman. Bhaktan myötätunto ei ole palkkio oikeasta uskosta eikä keino kasvattaa omaa ryhmää. Hän voi toivoa toiselle hyvää ilman ehtoa siitä, että toinen ensin tunnustaa saman opin.
        Siksi ”ulkopuolisten pelastaminen” voidaan ymmärtää kahdella hyvin erilaisella tavalla. Se voi tarkoittaa heidän tuomistaan oman uskonnollisen ryhmän sisälle, tai se voi tarkoittaa vilpitöntä halua heidän vapautumisensa ja hyvänsä puolesta riippumatta siitä, tulevatko he koskaan ”meihin”.
        Jälkimmäisessä mielessä myötätunto ei kysy: ”Uskooko hän oikein?” Se kysyy: ”Voinko toivoa hänen vapautumistaan ilman ehtoja?”
        Ja juuri siinä Vāsudeva Dattan esimerkki on radikaali.

        myötätunto ei kysy: ”Uskooko hän oikein?” Se kysyy: ”Voinko toivoa hänen vapautumistaan ilman ehtoja?”
        Ja juuri siinä Vāsudeva Dattan esimerkki on radikaali.


      • Anonyymi00304
        Anonyymi00303 kirjoitti:

        myötätunto ei kysy: ”Uskooko hän oikein?” Se kysyy: ”Voinko toivoa hänen vapautumistaan ilman ehtoja?”
        Ja juuri siinä Vāsudeva Dattan esimerkki on radikaali.

        "Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana"

        Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristus.

        ”Pelastetaan myös ulkopuolisia”.


        Vāsudeva Datta ja Jeesus – kaksi erilaista universaalisuutta
        Vāsudeva Dattan ja Jeesuksen välisessä vertailussa kiinnostavaa ei ole ensisijaisesti kysymys siitä, ”kumpi pelastaa enemmän ihmisiä”, vaan siitä, millä tavalla universaali myötätunto ymmärretään.


        Kristillisessä ajattelussa Kristus on pelastuksen keskus. Pelastus tarjotaan kaikille, mutta se liittyy ihmisen suhteeseen Kristukseen: uskoon, kääntymykseen ja hänen vastaanottamiseensa. Tässä mielessä universaali kutsu ei tarkoita universaalia pelastumista.


        Vāsudeva Dattan ihanteessa painotus on kokonaan toisella tavalla. Hän ei ajattele vain oman vapautumisensa saavuttamista, vaan ilmaisee halun ottaa kaikkien muiden kärsimys itselleen ja toivoa kaikkien vapautumista.

        Myötätunnon kohteeksi ei aseteta vain niitä, jotka kuuluvat omaan ryhmään tai hyväksyvät oikean opin.
        Tässä on olennainen ero:
        ”Haluan, että kaikki pelastuvat, jos he vastaanottavat tämän totuuden.”
        on eri asia kuin:
        ”Haluan kaikkien vapautuvan, vaikka he eivät koskaan hyväksyisi minun tietäni.”
        Ensimmäisessä universaalisuus koskee ensisijaisesti pelastuksen tarjousta. Toisessa universaalisuus ulottuu itse myötätuntoon: toinen ei lakkaa olemasta minulle rakas tai vapautumisen arvoinen, vaikka hän olisi uskonnollisesti ”ulkopuolinen”.


      • Anonyymi00305
        Anonyymi00304 kirjoitti:

        "Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana"

        Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristus.

        ”Pelastetaan myös ulkopuolisia”.


        Vāsudeva Datta ja Jeesus – kaksi erilaista universaalisuutta
        Vāsudeva Dattan ja Jeesuksen välisessä vertailussa kiinnostavaa ei ole ensisijaisesti kysymys siitä, ”kumpi pelastaa enemmän ihmisiä”, vaan siitä, millä tavalla universaali myötätunto ymmärretään.


        Kristillisessä ajattelussa Kristus on pelastuksen keskus. Pelastus tarjotaan kaikille, mutta se liittyy ihmisen suhteeseen Kristukseen: uskoon, kääntymykseen ja hänen vastaanottamiseensa. Tässä mielessä universaali kutsu ei tarkoita universaalia pelastumista.


        Vāsudeva Dattan ihanteessa painotus on kokonaan toisella tavalla. Hän ei ajattele vain oman vapautumisensa saavuttamista, vaan ilmaisee halun ottaa kaikkien muiden kärsimys itselleen ja toivoa kaikkien vapautumista.

        Myötätunnon kohteeksi ei aseteta vain niitä, jotka kuuluvat omaan ryhmään tai hyväksyvät oikean opin.
        Tässä on olennainen ero:
        ”Haluan, että kaikki pelastuvat, jos he vastaanottavat tämän totuuden.”
        on eri asia kuin:
        ”Haluan kaikkien vapautuvan, vaikka he eivät koskaan hyväksyisi minun tietäni.”
        Ensimmäisessä universaalisuus koskee ensisijaisesti pelastuksen tarjousta. Toisessa universaalisuus ulottuu itse myötätuntoon: toinen ei lakkaa olemasta minulle rakas tai vapautumisen arvoinen, vaikka hän olisi uskonnollisesti ”ulkopuolinen”.

        "Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana"

        Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristus.

        ”Pelastetaan myös ulkopuolisia”.


        Ensimmäisessä universaalisuus koskee ensisijaisesti pelastuksen tarjousta.

        Toisessa universaalisuus ulottuu itse myötätuntoon: toinen ei lakkaa olemasta minulle rakas tai vapautumisen arvoinen, vaikka hän olisi uskonnollisesti ”ulkopuolinen”.


      • Anonyymi00306
        Anonyymi00305 kirjoitti:

        "Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana"

        Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristus.

        ”Pelastetaan myös ulkopuolisia”.


        Ensimmäisessä universaalisuus koskee ensisijaisesti pelastuksen tarjousta.

        Toisessa universaalisuus ulottuu itse myötätuntoon: toinen ei lakkaa olemasta minulle rakas tai vapautumisen arvoinen, vaikka hän olisi uskonnollisesti ”ulkopuolinen”.

        "Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana"

        Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristus.


        Vāsudeva Datta ja Jeesus – kaksi erilaista universaalisuutta
        Vāsudeva Dattan ja Jeesuksen välisessä vertailussa kiinnostavaa ei ole ensisijaisesti kysymys siitä, ”kumpi pelastaa enemmän ihmisiä”, vaan siitä, millä tavalla universaali myötätunto ymmärretään.


        Siksi ”pelastetaan myös ulkopuoliset” ei parhaimmillaan tarkoita:
        ”Pelastetaan heidät, jotta heistä tulee meitä.”

        Se voi tarkoittaa:
        ”Heidän ei tarvitse tulla meiksi, jotta heidän vapautumisensa voisi olla minulle yhtä tärkeä kuin omani.”


        Tämä on Vāsudeva Dattan ihanteen radikaali puoli. Hän ei aseta omaa hengellistä etuaan muiden edelle, vaan suuntaa huomion kärsivien olentojen hyvään.



        Vāsudeva Dattan ihanne haastaa jokaisen uskonnon kysymään, ulottuuko sen myötätunto myös niihin, jotka eivät koskaan tule ”meiksi”.
        Jos vastaus on kyllä, silloin ”me ja he” -raja alkaa menettää merkitystään.


        Ja juuri silloin universaali myötätunto ei enää ole väline käännyttämiseen. Se muuttuu päämääräksi itsessään.


      • Anonyymi00307
        Anonyymi00306 kirjoitti:

        "Ne ihmiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastajana ja vapahtajana"

        Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristus.


        Vāsudeva Datta ja Jeesus – kaksi erilaista universaalisuutta
        Vāsudeva Dattan ja Jeesuksen välisessä vertailussa kiinnostavaa ei ole ensisijaisesti kysymys siitä, ”kumpi pelastaa enemmän ihmisiä”, vaan siitä, millä tavalla universaali myötätunto ymmärretään.


        Siksi ”pelastetaan myös ulkopuoliset” ei parhaimmillaan tarkoita:
        ”Pelastetaan heidät, jotta heistä tulee meitä.”

        Se voi tarkoittaa:
        ”Heidän ei tarvitse tulla meiksi, jotta heidän vapautumisensa voisi olla minulle yhtä tärkeä kuin omani.”


        Tämä on Vāsudeva Dattan ihanteen radikaali puoli. Hän ei aseta omaa hengellistä etuaan muiden edelle, vaan suuntaa huomion kärsivien olentojen hyvään.



        Vāsudeva Dattan ihanne haastaa jokaisen uskonnon kysymään, ulottuuko sen myötätunto myös niihin, jotka eivät koskaan tule ”meiksi”.
        Jos vastaus on kyllä, silloin ”me ja he” -raja alkaa menettää merkitystään.


        Ja juuri silloin universaali myötätunto ei enää ole väline käännyttämiseen. Se muuttuu päämääräksi itsessään.

        Siksi ”pelastetaan myös ulkopuoliset” ei parhaimmillaan tarkoita:
        ”Pelastetaan heidät, jotta heistä tulee meitä.”

        Se voi tarkoittaa:
        ”Heidän ei tarvitse tulla meiksi, jotta heidän vapautumisensa voisi olla minulle yhtä tärkeä kuin omani.”


      • Anonyymi00308
        Anonyymi00307 kirjoitti:

        Siksi ”pelastetaan myös ulkopuoliset” ei parhaimmillaan tarkoita:
        ”Pelastetaan heidät, jotta heistä tulee meitä.”

        Se voi tarkoittaa:
        ”Heidän ei tarvitse tulla meiksi, jotta heidän vapautumisensa voisi olla minulle yhtä tärkeä kuin omani.”

        Vāsudeva Dattan ihanne haastaa jokaisen uskonnon kysymään, ulottuuko sen myötätunto myös niihin, jotka eivät koskaan tule ”meiksi”.
        Jos vastaus on kyllä, silloin ”me ja he” -raja alkaa menettää merkitystään.


        Ja juuri silloin universaali myötätunto ei enää ole väline käännyttämiseen. Se muuttuu päämääräksi itsessään.


      • Anonyymi00540
        Anonyymi00283 kirjoitti:

        Yksi päämäärä ei tarkoita yhtä ainoaa reittiä

        On myös tärkeää erottaa toisistaan kaksi asiaa: mahdollinen perimmäinen päämäärä ja tapa, jolla ihminen sitä lähestyy.

        Se, että ihmisellä voi olla käsitys korkeimmasta totuudesta, ei automaattisesti tarkoita, että jokaisen ihmisen täytyisi kulkea identtinen reitti saavuttaakseen syvemmän ymmärryksen.

        Ajatellaan jälleen karttaa.

        Kaupunkiin voi saapua pohjoisesta, etelästä, idästä tai lännestä. Reitit voivat olla erilaisia. Osa kulkee vuoriston kautta, toinen rannikkoa pitkin ja kolmas metsien läpi. Yksi reitti voi olla jollekin helpoin ja toiselle täysin sopimaton.

        Se, että itse tunnet yhden reitin hyvin, ei tee muista teistä olemattomia.

        Samalla tavalla yhden ihmisen syvällinen kokemus tietystä menetelmästä ei todista, etteikö toinen ihminen voisi lähestyä todellisuutta toisenlaisen harjoituksen kautta.

        Tämän vuoksi emme tarvitse ajatusta, jonka mukaan yksi ainoa uskonnollinen tai filosofinen tie olisi ainoa mahdollinen vaihtoehto ja että kaikki muut ihmiset olisivat automaattisesti tuomittuja ikuiseen helvettiin.

        Tällainen ehdoton vastakkainasettelu ei ota huomioon ihmisten välistä valtavaa erilaisuutta.

        Se unohtaa myös sen, että ihminen ymmärtää asioita vähitellen.

        Tieto avautuu eri ihmisille eri tavoin

        Vähemmän kehittynyt ymmärrys ei välttämättä tarkoita pahuutta. Se voi yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että ihminen ei vielä kykene näkemään jotakin asiaa laajemmin.

        Samoin väärä käsitys ei aina synny pahantahtoisuudesta. Ihminen toimii usein sen ymmärryksen perusteella, joka hänellä sillä hetkellä on.

        Kun ymmärrys kasvaa, myös hänen näkemyksensä voivat muuttua.

        Tämä voidaan nähdä myös vedalaisen filosofian yhteydessä. Ihmisen tietoisuutta ei tarvitse käsittää staattisena tilana, jossa ihminen on joko täysin tietävä tai täysin tietämätön. Pikemminkin kyse voi olla asteittaisesta syvenemisestä.

        Ihminen voi ensin kiinnostua näkyvästä maailmasta.

        Sen jälkeen hän voi alkaa kysyä, mikä hänen kokemuksensa taustalla on.

        Myöhemmin hän voi kiinnostua tietoisuuden luonteesta.

        Sen jälkeen hän voi alkaa tutkia, kuka hän itse asiassa on suhteessa kehoon, mieleen ja ympäröivään todellisuuteen.

        Näin kysymykset muuttuvat syvemmiksi samalla kun näkökulma laajenee.

        Veda-perinteen valtava monimuotoisuus

        Juuri tästä syystä vedalaisen kirjallisuuden valtava laajuus on niin merkittävää.

        Kyse ei ole vain yhdestä kirjasta, yhdestä opettajasta tai yhdestä kaavasta, jota kaikkien pitäisi noudattaa samalla tavalla. Veda-perinne sisältää valtavan määrän filosofisia näkökulmia, käsitteitä, menetelmiä, kertomuksia, harjoituksia ja keskusteluja tietoisuudesta, toiminnasta, tiedosta, meditaatiosta, vapautumisesta ja todellisuuden perimmäisestä luonteesta.

        Tämän moninaisuuden voi nähdä yrityksenä ottaa ihminen vakavasti juuri sellaisena kuin hän on.

        Kaikilla ei ole sama temperamentti.

        Kaikilla ei ole samaa älyllistä kapasiteettia.

        Kaikilla ei ole samoja kiinnostuksen kohteita.

        Kaikki eivät opi samalla tavalla.

        Kaikki eivät kykene omaksumaan samaa määrää abstraktia tietoa.

        Kaikki eivät ole elämässään samassa vaiheessa.

        Siksi myös lähestymistapojen täytyy voida olla erilaisia.

        Ei yhtä ovea, vaan kokonainen rakennus

        Voimme kuvitella todellisuuden valtavana rakennuksena, jossa on lukemattomia ovia.

        Yksi ihminen astuu sisään filosofian kautta.

        Toinen meditaation kautta.

        Kolmas itsekurin ja harjoituksen kautta.

        Neljäs palvelun ja toiminnan kautta.

        Viides omistautumisen kautta.

        Kuudes kysymysten ja tutkimisen kautta.

        Se, että joku on löytänyt oman ovensa, ei tarkoita, etteikö rakennuksessa olisi muita sisäänkäyntejä.

        Tärkeämpää on se, että ihminen ei jää ainoastaan oven ulkopuolelle väittelemään siitä, mikä ovi näyttää parhaalta, vaan alkaa todella tutkia, mitä rakennuksen sisällä on.

        Tässä on myös jijñāsā — vilpitön halu tietää — tärkeässä asemassa. Todellinen etsijä ei välttämättä aloita valmiista vastauksesta. Hän aloittaa kysymyksestä.

        Mitä todellisuus on?

        Mitä tietoisuus on?

        Kuka minä olen?

        Olenko pelkästään tämä keho ja mieli?

        Mistä kärsimys syntyy?

        Mikä on tiedon merkitys?

        Mikä muuttaa ihmisen tietoisuutta?

        Onko olemassa jotakin muuttumatonta kaiken muuttuvan kokemuksen taustalla?

        Tällaiset kysymykset voivat johdattaa ihmistä vähitellen syvemmälle.

        Ihmistä ei pitäisi mitata yhdellä mittatikulla

        Ehkä tärkein asia onkin ymmärtää, ettei kaikkia ihmisiä voida arvioida yhdellä ainoalla mittatikulla.

        Se, mikä on yhdelle ihmiselle itsestään selvää, voi olla toiselle vasta ensimmäinen askel.

        Kyllä!


    • Olen varmalta taholta suoraan taivaasta saanut tietää, että jokainen saa taivaan portilla uudet Raappahousut ja ison panaanin.

      • Anonyymi00295

        Vai niin!


      • Anonyymi00296

        "Taivaallinen" versio verkkareista?


      • Anonyymi00297
        Anonyymi00296 kirjoitti:

        "Taivaallinen" versio verkkareista?

        "panaanin“ - tekee jutusta vielä surrealistisemman.


    • Anonyymi00309

      Onko vain ei mitään, ikuinen olemattomuus.

    • Anonyymi00310

      Hieno kysymys. Tottakai Jeesuksessa Kristuksessa pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla.

      Voi hyvin!

      • Anonyymi00311

        "Jeesus vapautti meidät perisynnistä uudessa liitossa, Isän ja Poika Jeesuksen sopiessa ihmisten pelastuksesta, Ihmis Jeesuksen Golgatan ristillä lunastaman kuolemanrangaistuksen kirouksen sovittamisesta."


        Śrī Vāsudeva Datta Ṭhākura ja Śrīla Haridāsa Ṭhākura ovat monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.


      • Anonyymi00312
        Anonyymi00311 kirjoitti:

        "Jeesus vapautti meidät perisynnistä uudessa liitossa, Isän ja Poika Jeesuksen sopiessa ihmisten pelastuksesta, Ihmis Jeesuksen Golgatan ristillä lunastaman kuolemanrangaistuksen kirouksen sovittamisesta."


        Śrī Vāsudeva Datta Ṭhākura ja Śrīla Haridāsa Ṭhākura ovat monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.

        "kuolemanrangaistuksen kirouksen sovittamisesta"

        MITÄÄN SELLAISTA EI EDES OLE OLEMASSA!


      • Anonyymi00313
        Anonyymi00312 kirjoitti:

        "kuolemanrangaistuksen kirouksen sovittamisesta"

        MITÄÄN SELLAISTA EI EDES OLE OLEMASSA!

        EI OLE MITÄÄN MISTÄ PELASTUA!


      • Anonyymi00314
        Anonyymi00313 kirjoitti:

        EI OLE MITÄÄN MISTÄ PELASTUA!

        TÄRKEIMMÄT JA VOIMAKKAIMMAT HENGELLISET TOTUUDET ON POISTETTU TARKOITUKSELLA PYHISTÄ TEKSTEISTÄ.


      • Anonyymi00315
        Anonyymi00314 kirjoitti:

        TÄRKEIMMÄT JA VOIMAKKAIMMAT HENGELLISET TOTUUDET ON POISTETTU TARKOITUKSELLA PYHISTÄ TEKSTEISTÄ.

        On se huvittavaa, miten kristinuskonnollinen totuus toimii tässä järjestelmässä.
        Kun kristitty kertoo kokemuksestaan ja päätyy kristinuskoon, se on merkki Jumalan johdatuksesta ja todiste uskonsa totuudesta.
        Mutta kun kristitty kertoo kokemuksestaan ja päätyy islamiin, pitäisikö meidän silloin päätellä, että Jumala johdattikin hänet islamiin?
        Ja jos muslimi kertoo saman kokemuksen vahvistaneen hänen uskonsa Allahiin, se on tietenkin hänen henkilökohtainen kokemuksensa. Mutta jos kristitty kertoo kokemuksen vahvistaneen Jeesuksen, siitä tehdään helposti todistusaineistoa kristinuskon puolesta.
        Kätevä järjestelmä: sama ilmiö todistaa aina juuri sen uskonnon puolesta, johon kertoja sattuu päätymään.
        Siksi nämä kääntymystarinat eivät yksin ratkaise sitä, mikä uskonto on totta. Ihmiset kääntyvät kristinuskoon, islamiin, hindulaisuuteen, buddhalaisuuteen ja myös pois kaikista uskonnoista. Ihmisen kokemus voi olla hänelle täysin todellinen ja merkityksellinen ilman, että se itsessään todistaa jonkin tietyn uskonnon olevan jumalallisesti totta.


      • Anonyymi00316
        Anonyymi00315 kirjoitti:

        On se huvittavaa, miten kristinuskonnollinen totuus toimii tässä järjestelmässä.
        Kun kristitty kertoo kokemuksestaan ja päätyy kristinuskoon, se on merkki Jumalan johdatuksesta ja todiste uskonsa totuudesta.
        Mutta kun kristitty kertoo kokemuksestaan ja päätyy islamiin, pitäisikö meidän silloin päätellä, että Jumala johdattikin hänet islamiin?
        Ja jos muslimi kertoo saman kokemuksen vahvistaneen hänen uskonsa Allahiin, se on tietenkin hänen henkilökohtainen kokemuksensa. Mutta jos kristitty kertoo kokemuksen vahvistaneen Jeesuksen, siitä tehdään helposti todistusaineistoa kristinuskon puolesta.
        Kätevä järjestelmä: sama ilmiö todistaa aina juuri sen uskonnon puolesta, johon kertoja sattuu päätymään.
        Siksi nämä kääntymystarinat eivät yksin ratkaise sitä, mikä uskonto on totta. Ihmiset kääntyvät kristinuskoon, islamiin, hindulaisuuteen, buddhalaisuuteen ja myös pois kaikista uskonnoista. Ihmisen kokemus voi olla hänelle täysin todellinen ja merkityksellinen ilman, että se itsessään todistaa jonkin tietyn uskonnon olevan jumalallisesti totta.

        Ja ehkä kaikkein ironisinta on tämä: jos kristityltä vaaditaan perusteluja sille, miksi juuri Raamattu pitäisi hyväksyä Jumalan ilmoituksena, sama vaatimus täytyy esittää myös muslimille Koraanin suhteen.
        “Minä koin tämän hengellisesti vahvana” ei vielä vastaa kysymykseen “miksi juuri tämä oppi on totta?”
        Muuten päädymme tilanteeseen, jossa jokainen uskovainen voi todistaa oman uskontonsa oikeaksi yksinkertaisesti osoittamalla omaa kokemustaan — ja kaikki muut voivat tehdä täsmälleen saman.
        Siinäpä vasta kosminen tasapeli.
        En väitä, että islam olisi totta kristinuskon sijaan, vaan kritisoin kaksinaismoralismia ja sitä, että kääntymiskokemuksia käytetään yksipuolisena “todisteena”.


      • Anonyymi00317
        Anonyymi00316 kirjoitti:

        Ja ehkä kaikkein ironisinta on tämä: jos kristityltä vaaditaan perusteluja sille, miksi juuri Raamattu pitäisi hyväksyä Jumalan ilmoituksena, sama vaatimus täytyy esittää myös muslimille Koraanin suhteen.
        “Minä koin tämän hengellisesti vahvana” ei vielä vastaa kysymykseen “miksi juuri tämä oppi on totta?”
        Muuten päädymme tilanteeseen, jossa jokainen uskovainen voi todistaa oman uskontonsa oikeaksi yksinkertaisesti osoittamalla omaa kokemustaan — ja kaikki muut voivat tehdä täsmälleen saman.
        Siinäpä vasta kosminen tasapeli.
        En väitä, että islam olisi totta kristinuskon sijaan, vaan kritisoin kaksinaismoralismia ja sitä, että kääntymiskokemuksia käytetään yksipuolisena “todisteena”.

        Kääntymiskokemus ei ole yksipuolinen todiste

        Jos yhden ihmisen kääntymiskokemusta pidetään todisteena oman uskonnon totuudesta, samaa mittapuuta on käytettävä myös silloin, kun ihminen kääntyy toiseen suuntaan.
        Jos kristitty kertoo: ”Löysin Jeesuksen ja tiesin sydämessäni, että kristinusko on totta”, voimme tietenkin ottaa hänen kokemuksensa vakavasti. Hänelle kokemus voi olla erittäin todellinen, syvästi henkilökohtainen ja elämää muuttava.
        Mutta siitä ei vielä seuraa loogisesti, että kristinusko on totta.
        Miksi?
        Koska aivan samanlaisia kokemuksia kertovat ihmiset, jotka päätyvät islamiin. Jotkut muslimiksi kääntyneet kuvaavat rauhaa, hengellistä kokemusta, rukouksessa koettua läsnäoloa, voimakasta yhteyttä Jumalaan tai tunnetta siitä, että Koraani puhutteli heitä tavalla, jota he eivät voineet sivuuttaa.
        Jos kristitty sanoo: ”Minun kokemukseni todistaa kristinuskon”, muslimi voi sanoa täsmälleen samalla rakenteella: ”Minun kokemukseni todistaa islamin.”
        Silloin syntyy ongelma.
        Kokemus ei voi samanaikaisesti toimia yksipuolisena todisteena keskenään ristiriitaisten oppijärjestelmien puolesta.
        Tai ainakin tarvitaan vielä jokin ulkopuolinen peruste, jonka avulla ratkaistaan, kumpaa kokemusta pitäisi pitää luotettavampana.
        Tässä kohtaa uskonnollinen keskustelu muuttuu kiinnostavaksi.
        Jos kristitty sanoo, että hänen kokemuksensa todistaa Jeesuksen olevan totuus, hänen pitäisi kysyä itseltään: mitä sanoisin, jos muslimi kertoisi minulle aivan yhtä vakuuttavasti, että hänen kokemuksensa todisti Muhammedin olevan Jumalan lähettiläs?
        Jos vastaus on: ”Hänen kokemuksensa johtaa hänet väärään uskoon, mutta minun kokemukseni johtaa oikeaan uskoon”, kysymys kuuluu:
        Mistä tiedät sen etukäteen?
        Jos vastaus puolestaan on Raamattu, olemme taas lähtöpisteessä. Raamattuun vetoaminen voi olla järkevää kristillisessä teologiassa, mutta ulkopuoliselle se ei vielä ratkaise kysymystä, koska muslimi voi vedota Koraaniin.
        Sama ongelma toimii toiseen suuntaan.
        Jos muslimi sanoo: ”Koraani puhutteli minua niin syvästi, että tiesin sen olevan Jumalan sana”, kristitty voi vastata: ”Minä taas koen Raamatun Jumalan sanaksi.”
        Kummankin kokemus voi olla vilpitön.
        Kummankin kokemus voi olla voimakas.
        Kummankin kokemus voi muuttaa koko ihmisen elämän.
        Mutta vilpittömyys ei ole sama asia kuin totuus.
        Tämä ero on äärimmäisen tärkeä.

        Kun ihminen kääntyy kristinuskoon, hänen tarinansa saatetaan kertoa muodossa:
        ”Hän löysi totuuden.”
        Kun ihminen kääntyy kristinuskosta islamiin, tarina voidaan kertoa:
        ”Hänet johdettiin harhaan.”
        Mutta millä perusteella ensimmäinen tulkinta hyväksytään ja toinen hylätään?
        Jos vastaus on vain ”koska kristinusko on totta”, kyseessä ei ole enää itsenäinen peruste. Se on johtopäätös, joka on oletettu jo alussa.
        Se on vähän kuin sanoisi:
        ”Tämä todistaa, että minun maailmankuvani on oikea, koska henkilö päätyi minun maailmankuvaani.”
        Ja sitten kun joku päätyy toisen maailmankuvan kannalle:
        ”Se ei todista mitään, koska hän päätyi väärään maailmankuvaan.”
        Näin jokainen mahdollinen lopputulos voidaan selittää oman uskon puolesta.
        Jos kaikki tiet tukevat omaa uskoa ja kaikki vastakkaiset kokemukset voidaan määritellä harhaksi, järjestelmästä tulee käytännössä erehtymätön – mutta samalla sitä on hyvin vaikea testata.
        Siksi rehellinen keskustelu uskonnosta vaatii symmetriaa.
        Kristityn pitäisi pystyä tarkastelemaan muslimin kääntymiskokemusta samalla vakavuudella kuin kristityn kääntymiskokemusta.
        Muslimin pitäisi pystyä tekemään sama kristitylle.
        Ja ateistin pitäisi pystyä tunnustamaan, että uskonnollinen kokemus voi olla ihmiselle psykologisesti ja eksistentiaalisesti todellinen, vaikka hän ei hyväksyisi sen yliluonnollista tulkintaa.
        Tämän jälkeen voidaan keskustella historiasta, tekstien luotettavuudesta, filosofisista argumenteista, ilmoituksesta, Jeesuksesta, Muhammedista, Koraanista, Raamatusta ja kaikesta muusta.
        Mutta silloin keskustellaan perusteista, ei vain siitä, kuka kertoo voimakkaimman henkilökohtaisen kokemuksen.
        Sillä jos kristityn kääntymistarina on todiste kristinuskon puolesta, mutta muslimin kääntymistarina ei ole koskaan todiste islamin puolesta, emme oikeastaan tutki todistusaineistoa.
        Me valitsemme etukäteen, mitkä kokemukset saavat olla todistusaineistoa.
        Ja se on juuri se kaksinaismoralismi, jota kritisoin.
        En siis sano:
        ”Islam on totta, koska jotkut kristityt ovat kääntyneet islamiin.”
        Enkä sano:
        ”Kristinusko on väärässä, koska jotkut kristityt ovat menettäneet uskonsa.”
        Sanon jotakin paljon vaatimattomampaa:
        Kääntymiskokemus kertoo ennen kaikkea siitä, mitä kyseinen ihminen on kokenut ja miten hän on kokemuksensa tulkinnut. Se ei yksin ratkaise, mikä uskonto on metafyysisesti totta.
        Jos haluamme selvittää totuutta, meidän täytyy soveltaa samoja sääntöjä myös silloin, kun lopputulos ei miellytä omaa maailmankuvaamme.
        Muuten emme etsi totuutta.
        Me puolustamme joukkuetta.


      • Anonyymi00318
        Anonyymi00317 kirjoitti:

        Kääntymiskokemus ei ole yksipuolinen todiste

        Jos yhden ihmisen kääntymiskokemusta pidetään todisteena oman uskonnon totuudesta, samaa mittapuuta on käytettävä myös silloin, kun ihminen kääntyy toiseen suuntaan.
        Jos kristitty kertoo: ”Löysin Jeesuksen ja tiesin sydämessäni, että kristinusko on totta”, voimme tietenkin ottaa hänen kokemuksensa vakavasti. Hänelle kokemus voi olla erittäin todellinen, syvästi henkilökohtainen ja elämää muuttava.
        Mutta siitä ei vielä seuraa loogisesti, että kristinusko on totta.
        Miksi?
        Koska aivan samanlaisia kokemuksia kertovat ihmiset, jotka päätyvät islamiin. Jotkut muslimiksi kääntyneet kuvaavat rauhaa, hengellistä kokemusta, rukouksessa koettua läsnäoloa, voimakasta yhteyttä Jumalaan tai tunnetta siitä, että Koraani puhutteli heitä tavalla, jota he eivät voineet sivuuttaa.
        Jos kristitty sanoo: ”Minun kokemukseni todistaa kristinuskon”, muslimi voi sanoa täsmälleen samalla rakenteella: ”Minun kokemukseni todistaa islamin.”
        Silloin syntyy ongelma.
        Kokemus ei voi samanaikaisesti toimia yksipuolisena todisteena keskenään ristiriitaisten oppijärjestelmien puolesta.
        Tai ainakin tarvitaan vielä jokin ulkopuolinen peruste, jonka avulla ratkaistaan, kumpaa kokemusta pitäisi pitää luotettavampana.
        Tässä kohtaa uskonnollinen keskustelu muuttuu kiinnostavaksi.
        Jos kristitty sanoo, että hänen kokemuksensa todistaa Jeesuksen olevan totuus, hänen pitäisi kysyä itseltään: mitä sanoisin, jos muslimi kertoisi minulle aivan yhtä vakuuttavasti, että hänen kokemuksensa todisti Muhammedin olevan Jumalan lähettiläs?
        Jos vastaus on: ”Hänen kokemuksensa johtaa hänet väärään uskoon, mutta minun kokemukseni johtaa oikeaan uskoon”, kysymys kuuluu:
        Mistä tiedät sen etukäteen?
        Jos vastaus puolestaan on Raamattu, olemme taas lähtöpisteessä. Raamattuun vetoaminen voi olla järkevää kristillisessä teologiassa, mutta ulkopuoliselle se ei vielä ratkaise kysymystä, koska muslimi voi vedota Koraaniin.
        Sama ongelma toimii toiseen suuntaan.
        Jos muslimi sanoo: ”Koraani puhutteli minua niin syvästi, että tiesin sen olevan Jumalan sana”, kristitty voi vastata: ”Minä taas koen Raamatun Jumalan sanaksi.”
        Kummankin kokemus voi olla vilpitön.
        Kummankin kokemus voi olla voimakas.
        Kummankin kokemus voi muuttaa koko ihmisen elämän.
        Mutta vilpittömyys ei ole sama asia kuin totuus.
        Tämä ero on äärimmäisen tärkeä.

        Kun ihminen kääntyy kristinuskoon, hänen tarinansa saatetaan kertoa muodossa:
        ”Hän löysi totuuden.”
        Kun ihminen kääntyy kristinuskosta islamiin, tarina voidaan kertoa:
        ”Hänet johdettiin harhaan.”
        Mutta millä perusteella ensimmäinen tulkinta hyväksytään ja toinen hylätään?
        Jos vastaus on vain ”koska kristinusko on totta”, kyseessä ei ole enää itsenäinen peruste. Se on johtopäätös, joka on oletettu jo alussa.
        Se on vähän kuin sanoisi:
        ”Tämä todistaa, että minun maailmankuvani on oikea, koska henkilö päätyi minun maailmankuvaani.”
        Ja sitten kun joku päätyy toisen maailmankuvan kannalle:
        ”Se ei todista mitään, koska hän päätyi väärään maailmankuvaan.”
        Näin jokainen mahdollinen lopputulos voidaan selittää oman uskon puolesta.
        Jos kaikki tiet tukevat omaa uskoa ja kaikki vastakkaiset kokemukset voidaan määritellä harhaksi, järjestelmästä tulee käytännössä erehtymätön – mutta samalla sitä on hyvin vaikea testata.
        Siksi rehellinen keskustelu uskonnosta vaatii symmetriaa.
        Kristityn pitäisi pystyä tarkastelemaan muslimin kääntymiskokemusta samalla vakavuudella kuin kristityn kääntymiskokemusta.
        Muslimin pitäisi pystyä tekemään sama kristitylle.
        Ja ateistin pitäisi pystyä tunnustamaan, että uskonnollinen kokemus voi olla ihmiselle psykologisesti ja eksistentiaalisesti todellinen, vaikka hän ei hyväksyisi sen yliluonnollista tulkintaa.
        Tämän jälkeen voidaan keskustella historiasta, tekstien luotettavuudesta, filosofisista argumenteista, ilmoituksesta, Jeesuksesta, Muhammedista, Koraanista, Raamatusta ja kaikesta muusta.
        Mutta silloin keskustellaan perusteista, ei vain siitä, kuka kertoo voimakkaimman henkilökohtaisen kokemuksen.
        Sillä jos kristityn kääntymistarina on todiste kristinuskon puolesta, mutta muslimin kääntymistarina ei ole koskaan todiste islamin puolesta, emme oikeastaan tutki todistusaineistoa.
        Me valitsemme etukäteen, mitkä kokemukset saavat olla todistusaineistoa.
        Ja se on juuri se kaksinaismoralismi, jota kritisoin.
        En siis sano:
        ”Islam on totta, koska jotkut kristityt ovat kääntyneet islamiin.”
        Enkä sano:
        ”Kristinusko on väärässä, koska jotkut kristityt ovat menettäneet uskonsa.”
        Sanon jotakin paljon vaatimattomampaa:
        Kääntymiskokemus kertoo ennen kaikkea siitä, mitä kyseinen ihminen on kokenut ja miten hän on kokemuksensa tulkinnut. Se ei yksin ratkaise, mikä uskonto on metafyysisesti totta.
        Jos haluamme selvittää totuutta, meidän täytyy soveltaa samoja sääntöjä myös silloin, kun lopputulos ei miellytä omaa maailmankuvaamme.
        Muuten emme etsi totuutta.
        Me puolustamme joukkuetta.

        "Tottakai Jeesuksessa Kristuksessa pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla."

        Tottakai ALLAHISSA pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla.


      • Anonyymi00319
        Anonyymi00318 kirjoitti:

        "Tottakai Jeesuksessa Kristuksessa pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla."

        Tottakai ALLAHISSA pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla.

        "Tottakai Jeesuksessa Kristuksessa pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla."

        Tottakai ALLAHISSA pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla.



        Sama varmuus, eri nimi
        Onhan se kiinnostavaa, miten varmasti ihminen voi tietää etukäteen, keitä hän tapaa kuoleman jälkeen.
        Kristitty voi sanoa täysin vilpittömästi: ”Tottakai tapaamme Jeesuksessa Kristuksessa pelastuneet toisemme taivaan kirkkaudessa.”

        Muslimi voi vastaavasti sanoa yhtä varmasti, että pelastuneet kohtaavat Allahin luona.
        Ja jos joku muu tulkitsee kuolemanjälkeisen todellisuuden aivan toisen uskonnollisen maailmankuvan kautta, hän voi olla aivan yhtä vakuuttunut siitä, että juuri hänen ymmärryksensä kuvaa todellisuutta.


        Silloin kiinnostava kysymys ei ole enää: ”Kuinka varmasti uskot tähän?”
        Vaan:
        ”Mikä tekee juuri sinun varmuudestasi luotettavamman kuin toisen ihmisen yhtä vahvan varmuuden?”
        Koska nimi voidaan vaihtaa – Jeesus, Allah tai jokin muu uskonnollinen tulkinta – ja ihminen voi silti sanoa täsmälleen samalla varmuudella: ”Tämä on minulle aivan yhtä selvää kuin se, että tapaisin läheiseni ostarilla.”
        Mutta varmuuden tunne ei itsessään todista varmuuden kohteen olevan totta.
        Ihminen voi olla sataprosenttisen varma ja silti väärässä. Ja toinen ihminen voi olla sataprosenttisen varma päinvastaisesta.


      • Anonyymi00320
        Anonyymi00319 kirjoitti:

        "Tottakai Jeesuksessa Kristuksessa pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla."

        Tottakai ALLAHISSA pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla.



        Sama varmuus, eri nimi
        Onhan se kiinnostavaa, miten varmasti ihminen voi tietää etukäteen, keitä hän tapaa kuoleman jälkeen.
        Kristitty voi sanoa täysin vilpittömästi: ”Tottakai tapaamme Jeesuksessa Kristuksessa pelastuneet toisemme taivaan kirkkaudessa.”

        Muslimi voi vastaavasti sanoa yhtä varmasti, että pelastuneet kohtaavat Allahin luona.
        Ja jos joku muu tulkitsee kuolemanjälkeisen todellisuuden aivan toisen uskonnollisen maailmankuvan kautta, hän voi olla aivan yhtä vakuuttunut siitä, että juuri hänen ymmärryksensä kuvaa todellisuutta.


        Silloin kiinnostava kysymys ei ole enää: ”Kuinka varmasti uskot tähän?”
        Vaan:
        ”Mikä tekee juuri sinun varmuudestasi luotettavamman kuin toisen ihmisen yhtä vahvan varmuuden?”
        Koska nimi voidaan vaihtaa – Jeesus, Allah tai jokin muu uskonnollinen tulkinta – ja ihminen voi silti sanoa täsmälleen samalla varmuudella: ”Tämä on minulle aivan yhtä selvää kuin se, että tapaisin läheiseni ostarilla.”
        Mutta varmuuden tunne ei itsessään todista varmuuden kohteen olevan totta.
        Ihminen voi olla sataprosenttisen varma ja silti väärässä. Ja toinen ihminen voi olla sataprosenttisen varma päinvastaisesta.

        "Tottakai Jeesuksessa Kristuksessa pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla."

        Tottakai ALLAHISSA pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla.



        Sama varmuus, eri nimi

        Jos molemmat vetoavat omaan sisäiseen varmuuteensa, olemme edelleen lähtöruudussa.
        Siksi ”minulle tämä on yhtä selvää kuin ostarilla läheisen tapaaminen” kertoo ennen kaikkea uskon voimakkuudesta, ei vielä sen kohteen totuudesta.
        Muuten jokainen uskonto voisi ratkaista totuuskysymyksen samalla menetelmällä:
        ”Minä tiedän tämän varmasti, joten tämän täytyy olla totta.”
        Aika kätevää. Silloin totuuden ratkaisee se, kuka tuntee olevansa kaikkein varmin.


      • Anonyymi00322
        Anonyymi00320 kirjoitti:

        "Tottakai Jeesuksessa Kristuksessa pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla."

        Tottakai ALLAHISSA pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla.



        Sama varmuus, eri nimi

        Jos molemmat vetoavat omaan sisäiseen varmuuteensa, olemme edelleen lähtöruudussa.
        Siksi ”minulle tämä on yhtä selvää kuin ostarilla läheisen tapaaminen” kertoo ennen kaikkea uskon voimakkuudesta, ei vielä sen kohteen totuudesta.
        Muuten jokainen uskonto voisi ratkaista totuuskysymyksen samalla menetelmällä:
        ”Minä tiedän tämän varmasti, joten tämän täytyy olla totta.”
        Aika kätevää. Silloin totuuden ratkaisee se, kuka tuntee olevansa kaikkein varmin.

        "Tottakai Jeesuksessa Kristuksessa pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla."

        Tottakai ALLAHISSA pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla.

        Jos kristitty sanoo tietävänsä varmasti, että pelastuneet tapaavat Jeesuksen luona, muslimi voi sanoa yhtä varmasti tapaavansa Allahin luona. Kaikki voivat kokea oman uskonsa yhtä ilmeisenä.
        Mutta varmuuden tunne ei vielä tee väitteestä totta.
        Jos sisäinen varmuus ratkaisee totuuden, voittajaksi jää vain se, joka on kaikkein varmin. Aika kätevää.


      • Anonyymi00323
        Anonyymi00322 kirjoitti:

        "Tottakai Jeesuksessa Kristuksessa pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla."

        Tottakai ALLAHISSA pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla.

        Jos kristitty sanoo tietävänsä varmasti, että pelastuneet tapaavat Jeesuksen luona, muslimi voi sanoa yhtä varmasti tapaavansa Allahin luona. Kaikki voivat kokea oman uskonsa yhtä ilmeisenä.
        Mutta varmuuden tunne ei vielä tee väitteestä totta.
        Jos sisäinen varmuus ratkaisee totuuden, voittajaksi jää vain se, joka on kaikkein varmin. Aika kätevää.

        Varmuus ei ole evidenssiä
        Henkilökohtainen uskonnollinen varmuus on psykologinen kokemus, ei itsessään empiirinen evidenssi. Kristitty voi olla vakuuttunut jälleennäkemisestä Jeesuksen luona, muslimi Allahin luona. Subjektiivinen varmuus voi siis tuottaa keskenään ristiriitaisia metafyysisiä johtopäätöksiä.
        Siksi väite ”tiedän tämän varmasti” ei vielä kerro mitään väitteen totuusarvosta. Epistemologiassa ratkaisevaa ei ole uskomuksen intensiteetti vaan sen perusteltavuus, evidenssi ja riippumaton verifioitavuus.
        Muuten totuuden voisi tosiaan ratkaista tunnetilan voimakkuudella:
        Mitä varmemmin uskot, sitä todenmukaisempi uskosi on.
        Siinäpä kätevä menetelmä. Ei tarvitse enää evidenssiä — riittää riittävän vahva subjektiivinen kokemus.


      • Anonyymi00324
        Anonyymi00323 kirjoitti:

        Varmuus ei ole evidenssiä
        Henkilökohtainen uskonnollinen varmuus on psykologinen kokemus, ei itsessään empiirinen evidenssi. Kristitty voi olla vakuuttunut jälleennäkemisestä Jeesuksen luona, muslimi Allahin luona. Subjektiivinen varmuus voi siis tuottaa keskenään ristiriitaisia metafyysisiä johtopäätöksiä.
        Siksi väite ”tiedän tämän varmasti” ei vielä kerro mitään väitteen totuusarvosta. Epistemologiassa ratkaisevaa ei ole uskomuksen intensiteetti vaan sen perusteltavuus, evidenssi ja riippumaton verifioitavuus.
        Muuten totuuden voisi tosiaan ratkaista tunnetilan voimakkuudella:
        Mitä varmemmin uskot, sitä todenmukaisempi uskosi on.
        Siinäpä kätevä menetelmä. Ei tarvitse enää evidenssiä — riittää riittävän vahva subjektiivinen kokemus.

        "Tottakai Jeesuksessa Kristuksessa pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla."

        Tottakai ALLAHISSA pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla.



        On aika erikoista, että henkilökohtainen varmuus nostetaan metafyysisen tiedon tasolle. Se, että ihminen kokee jälleennäkemisen Jeesuksen luona yhtä konkreettisena kuin läheisen tapaamisen kauppakeskuksessa, kertoo kokemuksen subjektiivisesta voimakkuudesta – ei siitä, että väite olisi objektiivisesti verifioitu.


        Tietoteoriassa uskomuksen varmuus ja uskomuksen totuus ovat kaksi eri asiaa. Ihmisen mieli kykenee tuottamaan erittäin vahvoja vakaumuksia ilman ulkoisesti testattavaa evidenssiä.

        Siksi ”minä tiedän” ei ole todistus, vaan väite, joka itse tarvitsee perustelun.


        Mutta uskonnollisessa keskustelussa tästä tehdään helposti itseään vahvistava järjestelmä: koska ihminen kokee uskonsa varmaksi, hänen oletetaan olevan oikeassa – ja koska hän on omasta mielestään oikeassa, hänen varmuutensa tulkitaan todisteeksi.
        Aika nerokasta. Johtopäätös toimii samalla sekä lähtökohtana että todisteena omalle lähtökohdalleen.


      • Anonyymi00325
        Anonyymi00324 kirjoitti:

        "Tottakai Jeesuksessa Kristuksessa pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla."

        Tottakai ALLAHISSA pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla.



        On aika erikoista, että henkilökohtainen varmuus nostetaan metafyysisen tiedon tasolle. Se, että ihminen kokee jälleennäkemisen Jeesuksen luona yhtä konkreettisena kuin läheisen tapaamisen kauppakeskuksessa, kertoo kokemuksen subjektiivisesta voimakkuudesta – ei siitä, että väite olisi objektiivisesti verifioitu.


        Tietoteoriassa uskomuksen varmuus ja uskomuksen totuus ovat kaksi eri asiaa. Ihmisen mieli kykenee tuottamaan erittäin vahvoja vakaumuksia ilman ulkoisesti testattavaa evidenssiä.

        Siksi ”minä tiedän” ei ole todistus, vaan väite, joka itse tarvitsee perustelun.


        Mutta uskonnollisessa keskustelussa tästä tehdään helposti itseään vahvistava järjestelmä: koska ihminen kokee uskonsa varmaksi, hänen oletetaan olevan oikeassa – ja koska hän on omasta mielestään oikeassa, hänen varmuutensa tulkitaan todisteeksi.
        Aika nerokasta. Johtopäätös toimii samalla sekä lähtökohtana että todisteena omalle lähtökohdalleen.

        "Tottakai Jeesuksessa Kristuksessa pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla."

        Tottakai ALLAHISSA pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla.

        Johtopäätös toimii samalla sekä lähtökohtana että todisteena omalle lähtökohdalleen. Ensin oletetaan, että oma tulkinta on Jumalan totuus, ja sitten käytetään tätä oletusta todisteena siitä, että kyseessä todella on Jumalan totuus. Kehä sulkeutuu täydellisesti — eikä ulkopuolista evidenssiä tietenkään enää tarvita.


      • Anonyymi00326
        Anonyymi00325 kirjoitti:

        "Tottakai Jeesuksessa Kristuksessa pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla."

        Tottakai ALLAHISSA pelastuneet tapaavat toisensa taivaan kirkkaudessa. Se on yhtä selvää monelle kuin, että tapaa jonkun läheisen vaikka ostarilla.

        Johtopäätös toimii samalla sekä lähtökohtana että todisteena omalle lähtökohdalleen. Ensin oletetaan, että oma tulkinta on Jumalan totuus, ja sitten käytetään tätä oletusta todisteena siitä, että kyseessä todella on Jumalan totuus. Kehä sulkeutuu täydellisesti — eikä ulkopuolista evidenssiä tietenkään enää tarvita.

        Johtopäätös toimii samalla sekä lähtökohtana että todisteena omalle lähtökohdalleen. Ensin oletetaan, että oma tulkinta on Jumalan totuus, ja sitten käytetään tätä oletusta todisteena siitä, että kyseessä todella on Jumalan totuus. Kehä sulkeutuu täydellisesti — eikä ulkopuolista evidenssiä tietenkään enää tarvita.


      • Anonyymi00327
        Anonyymi00326 kirjoitti:

        Johtopäätös toimii samalla sekä lähtökohtana että todisteena omalle lähtökohdalleen. Ensin oletetaan, että oma tulkinta on Jumalan totuus, ja sitten käytetään tätä oletusta todisteena siitä, että kyseessä todella on Jumalan totuus. Kehä sulkeutuu täydellisesti — eikä ulkopuolista evidenssiä tietenkään enää tarvita.

        Kun kristitty kokee oman uskonsa hengellisenä totuutena, se on Jumalan vaikutusta. Kun miljardit muut ihmiset kokevat oman uskontonsa todelliseksi, kyse onkin Saatanasta — vaikka koko Saatanaa ei edes ole olemassa.
        Näin kätevästi kaikki mahdollinen todistusaineisto saadaan tukemaan omaa uskoa: oma hengellinen kokemus - Jumala, muiden hengellinen kokemus - Saatanasta.


      • Anonyymi00328
        Anonyymi00327 kirjoitti:

        Kun kristitty kokee oman uskonsa hengellisenä totuutena, se on Jumalan vaikutusta. Kun miljardit muut ihmiset kokevat oman uskontonsa todelliseksi, kyse onkin Saatanasta — vaikka koko Saatanaa ei edes ole olemassa.
        Näin kätevästi kaikki mahdollinen todistusaineisto saadaan tukemaan omaa uskoa: oma hengellinen kokemus - Jumala, muiden hengellinen kokemus - Saatanasta.

        Kun kristitty huutaa tarpeeksi kovalla äänellä ”vain kristinuskonto on oikea”, se ei vielä muuta väitettä totuudeksi.
        Äänenvoimakkuus ei ole evidenssiä, eikä hengellinen varmuus ole objektiivinen verifiointi. Jos totuus ratkaistaisiin sillä, kuka julistaa oman uskontonsa kaikkein vakuuttavimmin, kyse ei olisi totuudesta vaan uskonnollisesta äänenvoimakkuuskilpailusta.


      • Anonyymi00329
        Anonyymi00328 kirjoitti:

        Kun kristitty huutaa tarpeeksi kovalla äänellä ”vain kristinuskonto on oikea”, se ei vielä muuta väitettä totuudeksi.
        Äänenvoimakkuus ei ole evidenssiä, eikä hengellinen varmuus ole objektiivinen verifiointi. Jos totuus ratkaistaisiin sillä, kuka julistaa oman uskontonsa kaikkein vakuuttavimmin, kyse ei olisi totuudesta vaan uskonnollisesta äänenvoimakkuuskilpailusta.

        Jos totuus ratkaistaisiin sillä, kuka julistaa oman uskontonsa kaikkein vakuuttavimmin, kyse ei olisi totuudesta vaan uskonnollisesta äänenvoimakkuuskilpailusta.


      • Anonyymi00330
        Anonyymi00329 kirjoitti:

        Jos totuus ratkaistaisiin sillä, kuka julistaa oman uskontonsa kaikkein vakuuttavimmin, kyse ei olisi totuudesta vaan uskonnollisesta äänenvoimakkuuskilpailusta.

        Aika puolueeton menetelmä. Ei tarvitse edes tutkia väitettä — riittää, että julistaa oman tulkintansa todeksi tarpeeksi kovaa.


      • Anonyymi00331
        Anonyymi00330 kirjoitti:

        Aika puolueeton menetelmä. Ei tarvitse edes tutkia väitettä — riittää, että julistaa oman tulkintansa todeksi tarpeeksi kovaa.

        Jos totuus ratkaistaisiin sillä, kuka julistaa oman uskontonsa kaikkein vakuuttavimmin, kyse ei olisi totuudesta vaan uskonnollisesta äänenvoimakkuuskilpailusta.

        Ja mitä kovempaa sen sanoo, sitä enemmän metafysiikka muuttuu tieteelliseksi faktaksi.

        Evidenssiä ei tarvita, kun volyymi on kohdallaan.

        Ehkä seuraavaksi pitäisi hankkia desibelimittari: se uskonto, joka ylittää 100 dB, voittaa totuuden.


      • Anonyymi00332
        Anonyymi00331 kirjoitti:

        Jos totuus ratkaistaisiin sillä, kuka julistaa oman uskontonsa kaikkein vakuuttavimmin, kyse ei olisi totuudesta vaan uskonnollisesta äänenvoimakkuuskilpailusta.

        Ja mitä kovempaa sen sanoo, sitä enemmän metafysiikka muuttuu tieteelliseksi faktaksi.

        Evidenssiä ei tarvita, kun volyymi on kohdallaan.

        Ehkä seuraavaksi pitäisi hankkia desibelimittari: se uskonto, joka ylittää 100 dB, voittaa totuuden.

        Ehkä seuraavaksi pitäisi hankkia desibelimittari: se uskonto, joka ylittää 100 dB, voittaa totuuden.


    • Anonyymi00321

      Riippuu kasteesta. Hieman haluistakin toki.

      • Anonyymi00333

        Me, entset kristityt olemme kaikki kastettuja, entä sitten?


      • Anonyymi00334
        Anonyymi00333 kirjoitti:

        Me, entset kristityt olemme kaikki kastettuja, entä sitten?

        Me entiset kristityt olemme kaikki kastettuja, entä sitten?
        Kaste ei itsessään todista, että ihmisen myöhemmin omaksuma uskonto olisi totta. Muuten kastettujen pitäisi pysyä automaattisesti kristittyinä koko elämänsä ajan.
        Ihminen voi olla kastettu, vaihtaa uskontoa, luopua uskonnosta tai muuttaa käsityksiään. Kaste kertoo siitä, mitä hänelle on tehty tai mihin hänet on liitetty — ei siitä, mikä maailmankuva on objektiivisesti tosi.


      • Anonyymi00335
        Anonyymi00334 kirjoitti:

        Me entiset kristityt olemme kaikki kastettuja, entä sitten?
        Kaste ei itsessään todista, että ihmisen myöhemmin omaksuma uskonto olisi totta. Muuten kastettujen pitäisi pysyä automaattisesti kristittyinä koko elämänsä ajan.
        Ihminen voi olla kastettu, vaihtaa uskontoa, luopua uskonnosta tai muuttaa käsityksiään. Kaste kertoo siitä, mitä hänelle on tehty tai mihin hänet on liitetty — ei siitä, mikä maailmankuva on objektiivisesti tosi.

        Kaikki, mikä on edes vähän järkevää – kaikki, mikä ei perustu pelkästään uskoon – tuntuu kristitystä harhaopilta. Hyvä ihminen, oletko sinä siirtynyt aikamatkailun avulla suoraan keskiajalta tänne?

        Kavahdamme ihmisiä, jotka sulkevat mielensä uudelle tiedolle tai järkeilylle ja pitävät kaikkea, mikä ei ole uskonnollista dogmaa, vääränä.
        On melkein koskettavaa, kuinka jotkut onnistuvat pysymään ajan ulottumattomissa – ei vain muutaman vuoden, vaan koko keskiajan ajan. Heidän mielensä on kuin vanha kirjastosali, pölyinen ja täynnä kiellettyjä kirjoja, joissa kaikki, mikä tuoksuu järjeltä tai kokeelliselta ajatukselta, on merkitty tulipunaisella “harhaoppi”-leimalla. Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin!”
        He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun. Foorumit ovat heidän linnakkeensa, ja siellä jokainen looginen väittämä, jokainen havainto, joka ei kumarra uskonnollista dogmaa, on kuin muukalainen linnanportilla – heti pitää huutaa, kalistella miekkoja ja julistaa sen harhaoppiseksi.
        Hyvä ihminen, oletko sinä matkustanut aikakoneilla suoraan 1300-luvulta tänne, vain todistaaksesi meille, että tiede on turhaa ja järki on syntiä? Vai oletko vain niin taitava nostalgikko, että onnistut elämään täysin irrallaan nykyajasta, ihmetellen yhä miksi ihmiset puhuvat kokeista, todisteista ja logiikasta kuin ne olisivat muoti-ilmiöitä?
        Ja silti, vaikka tämä ajattelutapa on kuin aikakapseli, se on hämmästyttävän kestävä. Mikään fakta, mikään järkevä argumentti ei murra sitä – se pysyy paikoillaan, tyytyväisenä omaan, pölyiseen vanhaan maailmankuvaansa, kuin ei koskaan olisi kuullutkaan sanontaa “mutta entä todistusaineisto?”.
        Ja mikä parasta, te onnistutte tekemään tämän kaiken niin itsevarmasti, kuin olisitte itse ajan alkuperäinen tarkkailija, joka on nähnyt maailman syntyvän ja unohtanut, että sen jälkeen on tapahtunut jotain nimeltä “kehitys”.

        Ja silti, te pysytte tyytyväisinä omassa pölyisessä maailmassanne, leimaten kaikki järkevän ripauksen harhaopiksi. Vain harva nykyajan ihminen osaa olla yhtä vakuuttunut siitä, että koko maailma on väärässä – paitsi te. On lähes kaunista, kuinka kestäväksi uskonnollinen dogma voi muodostua, kun se verhoutuu ylpeyteen.


      • Anonyymi00336
        Anonyymi00335 kirjoitti:

        Kaikki, mikä on edes vähän järkevää – kaikki, mikä ei perustu pelkästään uskoon – tuntuu kristitystä harhaopilta. Hyvä ihminen, oletko sinä siirtynyt aikamatkailun avulla suoraan keskiajalta tänne?

        Kavahdamme ihmisiä, jotka sulkevat mielensä uudelle tiedolle tai järkeilylle ja pitävät kaikkea, mikä ei ole uskonnollista dogmaa, vääränä.
        On melkein koskettavaa, kuinka jotkut onnistuvat pysymään ajan ulottumattomissa – ei vain muutaman vuoden, vaan koko keskiajan ajan. Heidän mielensä on kuin vanha kirjastosali, pölyinen ja täynnä kiellettyjä kirjoja, joissa kaikki, mikä tuoksuu järjeltä tai kokeelliselta ajatukselta, on merkitty tulipunaisella “harhaoppi”-leimalla. Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin!”
        He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun. Foorumit ovat heidän linnakkeensa, ja siellä jokainen looginen väittämä, jokainen havainto, joka ei kumarra uskonnollista dogmaa, on kuin muukalainen linnanportilla – heti pitää huutaa, kalistella miekkoja ja julistaa sen harhaoppiseksi.
        Hyvä ihminen, oletko sinä matkustanut aikakoneilla suoraan 1300-luvulta tänne, vain todistaaksesi meille, että tiede on turhaa ja järki on syntiä? Vai oletko vain niin taitava nostalgikko, että onnistut elämään täysin irrallaan nykyajasta, ihmetellen yhä miksi ihmiset puhuvat kokeista, todisteista ja logiikasta kuin ne olisivat muoti-ilmiöitä?
        Ja silti, vaikka tämä ajattelutapa on kuin aikakapseli, se on hämmästyttävän kestävä. Mikään fakta, mikään järkevä argumentti ei murra sitä – se pysyy paikoillaan, tyytyväisenä omaan, pölyiseen vanhaan maailmankuvaansa, kuin ei koskaan olisi kuullutkaan sanontaa “mutta entä todistusaineisto?”.
        Ja mikä parasta, te onnistutte tekemään tämän kaiken niin itsevarmasti, kuin olisitte itse ajan alkuperäinen tarkkailija, joka on nähnyt maailman syntyvän ja unohtanut, että sen jälkeen on tapahtunut jotain nimeltä “kehitys”.

        Ja silti, te pysytte tyytyväisinä omassa pölyisessä maailmassanne, leimaten kaikki järkevän ripauksen harhaopiksi. Vain harva nykyajan ihminen osaa olla yhtä vakuuttunut siitä, että koko maailma on väärässä – paitsi te. On lähes kaunista, kuinka kestäväksi uskonnollinen dogma voi muodostua, kun se verhoutuu ylpeyteen.

        Kristinuskon maine on usein uhattuna juuri kristittyjen itsensä toimesta. Uskonto, joka pitäisi olla väline ihmisyyden parantamiseen, on monesti tullut välineeksi jakaa ja eristää. Kun ihmiset, jotka tunnustavat uskon, kohtelevat toisia halveksivasti tai syyllistävästi, se ei voi muuta kuin vahvistaa käsitystä siitä, että kristinusko on "ylpeiden" ja "itseriittoisten" uskonto. Tämä on erityisesti se osa kristinuskoa, joka tekee sen vaikeaksi hyväksyä muiden kuin kristittyjen keskuudessa.

        Kristinusko on nykyään usein kääntynyt itseään vastaan.
        Kristinuskon maine on usein uhattuna juuri kristittyjen itsensä toimesta. Uskonto, joka pitäisi olla väline ihmisyyden parantamiseen, on monesti tullut välineeksi jakaa ja eristää. Kun ihmiset, jotka tunnustavat uskon, kohtelevat toisia halveksivasti tai syyllistävästi, se ei voi muuta kuin vahvistaa käsitystä siitä, että kristinusko on "ylpeiden" ja "itseriittoisten" uskonto. Tämä on erityisesti se osa kristinuskoa, joka tekee sen vaikeaksi hyväksyä muiden kuin kristittyjen keskuudessa.


      • Anonyymi00337
        Anonyymi00336 kirjoitti:

        Kristinuskon maine on usein uhattuna juuri kristittyjen itsensä toimesta. Uskonto, joka pitäisi olla väline ihmisyyden parantamiseen, on monesti tullut välineeksi jakaa ja eristää. Kun ihmiset, jotka tunnustavat uskon, kohtelevat toisia halveksivasti tai syyllistävästi, se ei voi muuta kuin vahvistaa käsitystä siitä, että kristinusko on "ylpeiden" ja "itseriittoisten" uskonto. Tämä on erityisesti se osa kristinuskoa, joka tekee sen vaikeaksi hyväksyä muiden kuin kristittyjen keskuudessa.

        Kristinusko on nykyään usein kääntynyt itseään vastaan.
        Kristinuskon maine on usein uhattuna juuri kristittyjen itsensä toimesta. Uskonto, joka pitäisi olla väline ihmisyyden parantamiseen, on monesti tullut välineeksi jakaa ja eristää. Kun ihmiset, jotka tunnustavat uskon, kohtelevat toisia halveksivasti tai syyllistävästi, se ei voi muuta kuin vahvistaa käsitystä siitä, että kristinusko on "ylpeiden" ja "itseriittoisten" uskonto. Tämä on erityisesti se osa kristinuskoa, joka tekee sen vaikeaksi hyväksyä muiden kuin kristittyjen keskuudessa.

        Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne?
        Kukaan ei ole koskaan onnistunut häpäisemään kristinuskon mainetta yhtä paljon kuin kristityt itse.
         
        On eräänlainen paradoksi, että juuri ne, joiden pitäisi levittää armollisuutta ja myötätuntoa, ovat useimmiten niitä, jotka sytyttävät tuon myrskyn. Kristityt, jotka luulevat puolustavansa pyhää perintöään, ovatkin rakentaneet muurin – paksun, kylmän ja naarmuilevan – kaikkien niiden ympärille, jotka eivät ajattele samalla tavalla. Pilkka, tuomitsevuus, ylimielisyys – nämä eivät ole vain yksittäisiä virheitä, vaan systemaattinen prosessi, jossa jokainen vähättely ja jokaikinen ivallinen katse toimii palikkana, jolla uskonto itse kaivaa itselleen kuoppaa.


      • Anonyymi00338
        Anonyymi00337 kirjoitti:

        Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne?
        Kukaan ei ole koskaan onnistunut häpäisemään kristinuskon mainetta yhtä paljon kuin kristityt itse.
         
        On eräänlainen paradoksi, että juuri ne, joiden pitäisi levittää armollisuutta ja myötätuntoa, ovat useimmiten niitä, jotka sytyttävät tuon myrskyn. Kristityt, jotka luulevat puolustavansa pyhää perintöään, ovatkin rakentaneet muurin – paksun, kylmän ja naarmuilevan – kaikkien niiden ympärille, jotka eivät ajattele samalla tavalla. Pilkka, tuomitsevuus, ylimielisyys – nämä eivät ole vain yksittäisiä virheitä, vaan systemaattinen prosessi, jossa jokainen vähättely ja jokaikinen ivallinen katse toimii palikkana, jolla uskonto itse kaivaa itselleen kuoppaa.

        Ei ole yllättävää, että kirkon ovet tyhjenevät – ei siksi, että maailma olisi menettänyt kiinnostuksensa jumalaan, vaan siksi, että sen, mikä pitäisi olla pelastava yhteys, on naamioitu ylemmyydentunnoksi. Pilkka ja halveksunta tekevät kristinuskosta performanssin, jossa todellisuuden ja teologian välinen kuilu on niin syvä, että kukaan, joka etsii lohtua tai merkitystä, ei voi astua sisään vahingoittumatta.
        Ironia tässä on katkera: te tuhoatte kristinuskonnon sisältäpäin, juuri sillä intohimolla, jolla uskolliset väittävät puolustavansa sen pyhyyttä. Teidän tehtävänne ei ollut muuttaa maailmaa pilkan kautta, mutta niin olette tehneet. Ja maailma, tuo kärsivällinen ja arvoituksellinen kollektiivi, katsoo teitä ja miettii: kuka tarvitsee uskontoa, kun sen seuraajat tekevät siitä vitsinväännön?
        Pilkka, joka pitäisi olla varattua ja harkittua, muuttuu kaoottiseksi performanssiksi, jossa uhri ei ole vain ateisti, vaan itse uskonnon ideaali. Teillä, jotka elätte elämäänne niin, että Raamattu on teille kilpi eikä peili, on harvoin tilaa pohtia, kuinka helposti ylemmyyden ja halveksunnan kulttuuri muuttaa teidät karikatyyriksi siitä uskosta, jota väitätte edustavanne.


      • Anonyymi00339
        Anonyymi00338 kirjoitti:

        Ei ole yllättävää, että kirkon ovet tyhjenevät – ei siksi, että maailma olisi menettänyt kiinnostuksensa jumalaan, vaan siksi, että sen, mikä pitäisi olla pelastava yhteys, on naamioitu ylemmyydentunnoksi. Pilkka ja halveksunta tekevät kristinuskosta performanssin, jossa todellisuuden ja teologian välinen kuilu on niin syvä, että kukaan, joka etsii lohtua tai merkitystä, ei voi astua sisään vahingoittumatta.
        Ironia tässä on katkera: te tuhoatte kristinuskonnon sisältäpäin, juuri sillä intohimolla, jolla uskolliset väittävät puolustavansa sen pyhyyttä. Teidän tehtävänne ei ollut muuttaa maailmaa pilkan kautta, mutta niin olette tehneet. Ja maailma, tuo kärsivällinen ja arvoituksellinen kollektiivi, katsoo teitä ja miettii: kuka tarvitsee uskontoa, kun sen seuraajat tekevät siitä vitsinväännön?
        Pilkka, joka pitäisi olla varattua ja harkittua, muuttuu kaoottiseksi performanssiksi, jossa uhri ei ole vain ateisti, vaan itse uskonnon ideaali. Teillä, jotka elätte elämäänne niin, että Raamattu on teille kilpi eikä peili, on harvoin tilaa pohtia, kuinka helposti ylemmyyden ja halveksunnan kulttuuri muuttaa teidät karikatyyriksi siitä uskosta, jota väitätte edustavanne.

        On ironista, jopa tragedianomaisesti paradoksaalista, että kristinuskonnon nimissä itsensä ylentävät toimijat harvoin tunnistavat sitä ontologista kuilua, jonka he luovat oman käytöksensä kautta. Kristityt, jotka vaativat toisten kunnioittavan pyhää perintöä ja Raamatun totuuksia, unohtavat usein, että itse toimivat performatiivisen ylemmyyden koreografiassa: heidän pilkkaavat huomautuksensa, torjuvat kommenttinsa ja tuomitsevat sävynsä ovat teologisesti ja inhimillisesti eräänlainen itseään toteuttava ennustus – uskonto, joka oli tarkoitettu yhdistämään, eristää; mikä oli tarkoitettu armahtamaan, repii.


      • Anonyymi00340
        Anonyymi00339 kirjoitti:

        On ironista, jopa tragedianomaisesti paradoksaalista, että kristinuskonnon nimissä itsensä ylentävät toimijat harvoin tunnistavat sitä ontologista kuilua, jonka he luovat oman käytöksensä kautta. Kristityt, jotka vaativat toisten kunnioittavan pyhää perintöä ja Raamatun totuuksia, unohtavat usein, että itse toimivat performatiivisen ylemmyyden koreografiassa: heidän pilkkaavat huomautuksensa, torjuvat kommenttinsa ja tuomitsevat sävynsä ovat teologisesti ja inhimillisesti eräänlainen itseään toteuttava ennustus – uskonto, joka oli tarkoitettu yhdistämään, eristää; mikä oli tarkoitettu armahtamaan, repii.

        Jeesus ei koskaan harjoittanut tällaisia operatiivisia mekanismeja. Hän kohtasi ihmiset heidän haurastuneimmissa tiloissaan, kuuli heidän epävarmuutensa, kääri ne armollisuuden verhoon. Sen sijaan nykyinen käytäntö, jossa kristillinen identiteetti rakentuu pilkan ja vähättelyn kautta, on eräänlainen paradoksaalinen performanssi: mitä enemmän seuraajat yrittävät puolustaa uskontoaan, sitä vähemmän heidän toimintansa muistuttaa sen alkuperäistä pedagogista ja eettistä perustaa.
        Kristityn käyttäytyminen ei ole vain yksittäisen uskovan vääristymä, vaan strukturaalinen ongelma, jossa uskonnon sisäinen diskurssi itsestään tuhoaa uskonnon julkisen arvon. Ironia on katkeran täydellinen: mitä enemmän seuraajat yrittävät suojella ja puolustaa pyhää perintöä, sitä enemmän he paljastavat sen epäonnistuneen eettisen ytimen. Heidän elämänsä, keskustelunsa ja käytöksensä muodostavat lopulta reflektoimattoman karikatyyrin uskosta, jonka pitäisi olla esimerkki inhimillisestä yhdistymisestä, mutta joka on muuttunut performatiiviseksi välineeksi tuomitsemiseen ja erottautumiseen.


      • Anonyymi00341
        Anonyymi00340 kirjoitti:

        Jeesus ei koskaan harjoittanut tällaisia operatiivisia mekanismeja. Hän kohtasi ihmiset heidän haurastuneimmissa tiloissaan, kuuli heidän epävarmuutensa, kääri ne armollisuuden verhoon. Sen sijaan nykyinen käytäntö, jossa kristillinen identiteetti rakentuu pilkan ja vähättelyn kautta, on eräänlainen paradoksaalinen performanssi: mitä enemmän seuraajat yrittävät puolustaa uskontoaan, sitä vähemmän heidän toimintansa muistuttaa sen alkuperäistä pedagogista ja eettistä perustaa.
        Kristityn käyttäytyminen ei ole vain yksittäisen uskovan vääristymä, vaan strukturaalinen ongelma, jossa uskonnon sisäinen diskurssi itsestään tuhoaa uskonnon julkisen arvon. Ironia on katkeran täydellinen: mitä enemmän seuraajat yrittävät suojella ja puolustaa pyhää perintöä, sitä enemmän he paljastavat sen epäonnistuneen eettisen ytimen. Heidän elämänsä, keskustelunsa ja käytöksensä muodostavat lopulta reflektoimattoman karikatyyrin uskosta, jonka pitäisi olla esimerkki inhimillisestä yhdistymisestä, mutta joka on muuttunut performatiiviseksi välineeksi tuomitsemiseen ja erottautumiseen.

        Nimittämällä kiduttaminen pyhäksi ei ratkaise moraalisia ristiriitoja


        IKUISEN KIDUTTAMISEN YLISTÄMINEN JA PUOLUSTAMINEN nimittämällä se pyhäksi ei ratkaise moraalisia ristiriitoja, se vain peittää ne sanoilla.
        Kristinuskon perinteissä on historian saatossa esiintynyt myös manipuloivaa opetusta: pelottamalla ihmisiä helvetillä on ohjattu ja kontrolloitu yhteisöjä. Tämä korostaa sitä, että oppi ei ole vain teologinen kysymys, vaan myös moraalinen ja sosiaalinen ongelma: jos Jumala on rakkaus ja kaikkivaltias, miksi hän sallisi näin epäoikeudenmukaisen, loputtoman rangaistuksen?


      • Anonyymi00342
        Anonyymi00341 kirjoitti:

        Nimittämällä kiduttaminen pyhäksi ei ratkaise moraalisia ristiriitoja


        IKUISEN KIDUTTAMISEN YLISTÄMINEN JA PUOLUSTAMINEN nimittämällä se pyhäksi ei ratkaise moraalisia ristiriitoja, se vain peittää ne sanoilla.
        Kristinuskon perinteissä on historian saatossa esiintynyt myös manipuloivaa opetusta: pelottamalla ihmisiä helvetillä on ohjattu ja kontrolloitu yhteisöjä. Tämä korostaa sitä, että oppi ei ole vain teologinen kysymys, vaan myös moraalinen ja sosiaalinen ongelma: jos Jumala on rakkaus ja kaikkivaltias, miksi hän sallisi näin epäoikeudenmukaisen, loputtoman rangaistuksen?

        Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.

        Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.

        Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

        Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta


      • Anonyymi00343
        Anonyymi00342 kirjoitti:

        Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.

        Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.

        Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

        Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta

        Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.


      • Anonyymi00344
        Anonyymi00343 kirjoitti:

        Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

        Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

        JOKA SELLAISEEN SADISTIIN USKOO, PALVOO SAATANAA EI JUMALAA.
        SAATANAN NIMI ON VAIHDETTU JUMALN NIMEKSI


      • Anonyymi00345
        Anonyymi00344 kirjoitti:

        Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

        JOKA SELLAISEEN SADISTIIN USKOO, PALVOO SAATANAA EI JUMALAA.
        SAATANAN NIMI ON VAIHDETTU JUMALN NIMEKSI

        Sanat eivät muuta todellisuutta. Jos sadismi nimetään pyhyydeksi, se ei lakkaa olemasta sadismia.
        Jos julmuus nimetään oikeudenmukaisuudeksi, se ei muutu oikeudenmukaisuudeksi.
        Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.


      • Anonyymi00346
        Anonyymi00345 kirjoitti:

        Sanat eivät muuta todellisuutta. Jos sadismi nimetään pyhyydeksi, se ei lakkaa olemasta sadismia.
        Jos julmuus nimetään oikeudenmukaisuudeksi, se ei muutu oikeudenmukaisuudeksi.
        Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.

        Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.
        Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa.


      • Anonyymi00348

        IKUISEN HELVETIN YLISTÄJÄ ON EVANKELISTA SAATANA JA SAMALLA SAATANAPNALVOJA. IRONISESTI HE EIVÄT YMMÄRRÄ, ETTÄ JOS KUTSUU SAATANAA JUMALAKSI, SE EI TEE SAATANASTA JUMALAA.

        Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa.


      • Anonyymi00349

      • Anonyymi00350

      • Anonyymi00351
        Anonyymi00350 kirjoitti:

        Lue lisää

        https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

        ...on emotionaalisesti mahdotonta rakastaa täysin Jumalaa, joka kykenee lähettämään minkä tahansa luodun ikuiseen kärsimykseen

        "Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia"

        KRISTITTY, JOKA VIHAA.

        Vihan hengellinen “pyhittäminen” on vaarallinen siirto.


        Vihan hengellinen oikeuttaminen on yksi petollisimmista asioista, mitä uskonnollisessa elämässä voi tapahtua. Ei siksi, että viha tunteena olisi poikkeuksellinen – se on inhimillinen ja tuttu kaikille – vaan siksi, että kun ihminen alkaa kutsua vihaansa Jumalan tahdoksi, hän tekee tunteestaan pyhän. Silloin oma reaktio ei enää ole heikkous, jota pitäisi tutkia, vaan totuus, jota pitää puolustaa.


      • Anonyymi00352
        Anonyymi00351 kirjoitti:

        "Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia"

        KRISTITTY, JOKA VIHAA.

        Vihan hengellinen “pyhittäminen” on vaarallinen siirto.


        Vihan hengellinen oikeuttaminen on yksi petollisimmista asioista, mitä uskonnollisessa elämässä voi tapahtua. Ei siksi, että viha tunteena olisi poikkeuksellinen – se on inhimillinen ja tuttu kaikille – vaan siksi, että kun ihminen alkaa kutsua vihaansa Jumalan tahdoksi, hän tekee tunteestaan pyhän. Silloin oma reaktio ei enää ole heikkous, jota pitäisi tutkia, vaan totuus, jota pitää puolustaa.

        "Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia"

        KRISTITTY, JOKA VIHAA.

        Kun kristitty alkaa kutsua vihaansa Jumalan tahdoksi, hän tekee vihan tunteestaan pyhän. Jeesus ei rakentanut opetustaan vihalle. Hengellisesti oikeutettu viha on vaarallista, koska se turruttaa omantunnon. Jos uskoo taistelevani Jumalan puolesta, ei tarvitse enää kuunnella toista, eikä varsinkaan kyseenalaistaa itseään. Silloin rakkaudesta tulee iskulause ja vihasta identiteetti.


      • Anonyymi00353
        Anonyymi00352 kirjoitti:

        "Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia"

        KRISTITTY, JOKA VIHAA.

        Kun kristitty alkaa kutsua vihaansa Jumalan tahdoksi, hän tekee vihan tunteestaan pyhän. Jeesus ei rakentanut opetustaan vihalle. Hengellisesti oikeutettu viha on vaarallista, koska se turruttaa omantunnon. Jos uskoo taistelevani Jumalan puolesta, ei tarvitse enää kuunnella toista, eikä varsinkaan kyseenalaistaa itseään. Silloin rakkaudesta tulee iskulause ja vihasta identiteetti.

        Kysymys ei lopulta ole siitä, uskooko ihminen seuraavansa Jeesusta. Kysymys on siitä, mitä hedelmää heidän uskonsa tuottaa. Jos hedelmä on järjetön viha, on rehellistä kysyä, kumpi heitä todella ohjaa – Kristuksen opetukset vai oma, pyhitetty viha.


      • Anonyymi00354
        Anonyymi00353 kirjoitti:

        Kysymys ei lopulta ole siitä, uskooko ihminen seuraavansa Jeesusta. Kysymys on siitä, mitä hedelmää heidän uskonsa tuottaa. Jos hedelmä on järjetön viha, on rehellistä kysyä, kumpi heitä todella ohjaa – Kristuksen opetukset vai oma, pyhitetty viha.

        "Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia"

        Järjetön viha on usein merkki sisäisestä turvattomuudesta. Kun oma identiteetti on hauras, siitä tehdään linnoitus. Kun oma usko ei kestä kysymyksiä, siitä tehdään ase. Silloin viha ei ole sivutuote – se on suojamekanismi. Ja kun suojamekanismi vielä siunataan hengellisesti, siitä tulee koskematon.

        Tässä on se vaikea kohta: ihminen voi rukoilla, lukea Raamattua ja puhua Jeesuksesta – ja silti palvoa huomaamattaan jotakin hirvittävää pahuutta. Pyhitetty viha tuntuu pyhältä, koska se antaa merkityksen ja selkeyden. Se jakaa maailman yksinkertaisesti: me ja he, valo ja pimeys.

        Mutta Jeesuksen tie ei ollut näin yksinkertainen. Hän rikkoi rajoja, söi väärien ihmisten kanssa, puhui halveksituille, ja ennen kaikkea kieltäytyi rakentamasta identiteettiään viholliskuvan varaan. Jos joku rakentaa koko hengellisen elämänsä sen ympärille, mitä hän vastustaa ja vihaa, silloin hänen uskonsa keskipiste ei enää ole Kristus – vaan itse saatana.



        "Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia"

        Siksi kysymys hedelmästä on niin paljastava. Se ei kysy, mitä ihminen väittää seuraavansa. Se kysyy, mitä hänen sydämensä tuottaa.

        Ja jos hedelmä on toistuva, kylmä, oikeutettu viha, silloin on rehellistä kysyä:
        onko kyse Kristuksen seuraamisesta – vai siitä, että oma viha on saanut ristin muodon?


      • Anonyymi00355
        Anonyymi00354 kirjoitti:

        "Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia"

        Järjetön viha on usein merkki sisäisestä turvattomuudesta. Kun oma identiteetti on hauras, siitä tehdään linnoitus. Kun oma usko ei kestä kysymyksiä, siitä tehdään ase. Silloin viha ei ole sivutuote – se on suojamekanismi. Ja kun suojamekanismi vielä siunataan hengellisesti, siitä tulee koskematon.

        Tässä on se vaikea kohta: ihminen voi rukoilla, lukea Raamattua ja puhua Jeesuksesta – ja silti palvoa huomaamattaan jotakin hirvittävää pahuutta. Pyhitetty viha tuntuu pyhältä, koska se antaa merkityksen ja selkeyden. Se jakaa maailman yksinkertaisesti: me ja he, valo ja pimeys.

        Mutta Jeesuksen tie ei ollut näin yksinkertainen. Hän rikkoi rajoja, söi väärien ihmisten kanssa, puhui halveksituille, ja ennen kaikkea kieltäytyi rakentamasta identiteettiään viholliskuvan varaan. Jos joku rakentaa koko hengellisen elämänsä sen ympärille, mitä hän vastustaa ja vihaa, silloin hänen uskonsa keskipiste ei enää ole Kristus – vaan itse saatana.



        "Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia"

        Siksi kysymys hedelmästä on niin paljastava. Se ei kysy, mitä ihminen väittää seuraavansa. Se kysyy, mitä hänen sydämensä tuottaa.

        Ja jos hedelmä on toistuva, kylmä, oikeutettu viha, silloin on rehellistä kysyä:
        onko kyse Kristuksen seuraamisesta – vai siitä, että oma viha on saanut ristin muodon?

        Mutta Kristinusko tekee rakkaudesta identiteettinsä ytimen tavalla, joka on hyvin eksplisiittinen: “Jumala on rakkaus.” Kun tämä asetetaan keskiöön, standardi nousee korkealle. Siksi epäonnistuminen - eli viha näyttää jyrkemmältä. Jos uskonto sanoo olevansa ennen kaikkea rakkauden uskonto, mutta sen edustaja toimii vihasta käsin, ristiriita huutaa.

        Ongelma on, että tunne ei lakkaa olemasta vihaa vain siksi, että sille annetaan hengellinen nimi. Jos rakkauden uskonnon edustajan puhe on täynnä vihaa, demonisointia ja toisten ihmisarvon kyseenalaistamista, se on myrkyllistä – riippumatta siitä, kuinka oikeaoppiselta retoriikka kuulostaa.

        Ymmärtääkö hän itse sitä? Hengellisesti oikeutettu viha tuntuu oikealta, koska se antaa selkeyden: me olemme valo, nuo ovat pimeys. Se tuottaa yhteenkuuluvuutta oman ryhmän kanssa ja vahvistaa identiteettiä. Se palkitsee sosiaalisesti. Siksi sitä on vaikea nähdä omassa toiminnassa.

        Mutta juuri siksi hedelmä on ratkaiseva mittari. Jeesus ei sanonut, että hänen seuraajansa tunnetaan oikeista vastustajista, vaan hedelmästä. Jos hedelmä on jatkuvaa kovuutta ja vihamielisyyttä, jotain perustavaa on irronnut siitä lähteestä, jota väitetään seurattavan.


      • Anonyymi00356
        Anonyymi00355 kirjoitti:

        Mutta Kristinusko tekee rakkaudesta identiteettinsä ytimen tavalla, joka on hyvin eksplisiittinen: “Jumala on rakkaus.” Kun tämä asetetaan keskiöön, standardi nousee korkealle. Siksi epäonnistuminen - eli viha näyttää jyrkemmältä. Jos uskonto sanoo olevansa ennen kaikkea rakkauden uskonto, mutta sen edustaja toimii vihasta käsin, ristiriita huutaa.

        Ongelma on, että tunne ei lakkaa olemasta vihaa vain siksi, että sille annetaan hengellinen nimi. Jos rakkauden uskonnon edustajan puhe on täynnä vihaa, demonisointia ja toisten ihmisarvon kyseenalaistamista, se on myrkyllistä – riippumatta siitä, kuinka oikeaoppiselta retoriikka kuulostaa.

        Ymmärtääkö hän itse sitä? Hengellisesti oikeutettu viha tuntuu oikealta, koska se antaa selkeyden: me olemme valo, nuo ovat pimeys. Se tuottaa yhteenkuuluvuutta oman ryhmän kanssa ja vahvistaa identiteettiä. Se palkitsee sosiaalisesti. Siksi sitä on vaikea nähdä omassa toiminnassa.

        Mutta juuri siksi hedelmä on ratkaiseva mittari. Jeesus ei sanonut, että hänen seuraajansa tunnetaan oikeista vastustajista, vaan hedelmästä. Jos hedelmä on jatkuvaa kovuutta ja vihamielisyyttä, jotain perustavaa on irronnut siitä lähteestä, jota väitetään seurattavan.

        "Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia"


        ”Kaikki idässä on pahaa!” hän karjuu, ja koko planeetta taipuu hänen mielikuvituksensa edessä: Intia, Japani, Kiina — kaikki sama saatanallinen soppa, jokainen kasvi, tuulenhenkäys ja ihminen on riivattu, ja hän laskee helvetin kidutuksen minuutteja uskottomille, samalla kun hänen omat rukouksensa ovat riivausta, hänen varjonsa paisuu groteskiksi tulivuoreksi, joka polttaa kaiken ympärillä, ja hän kuvittelee polttavansa maailman pahimman pahuuden, nauraa sille kuin jumalallinen karikatyyri, mutta ei koskaan huomaa, että koko hänen helvetillinen valtakuntansa, kaikki se saatanallinen maailmanpoltto, on vain hänen oma musta varjonsa — ja se nauraa hänen kanssaan, koska pahaa ei ollut koskaan muualla kuin hänen sydämessään.


      • Anonyymi00357
        Anonyymi00356 kirjoitti:

        "Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia"


        ”Kaikki idässä on pahaa!” hän karjuu, ja koko planeetta taipuu hänen mielikuvituksensa edessä: Intia, Japani, Kiina — kaikki sama saatanallinen soppa, jokainen kasvi, tuulenhenkäys ja ihminen on riivattu, ja hän laskee helvetin kidutuksen minuutteja uskottomille, samalla kun hänen omat rukouksensa ovat riivausta, hänen varjonsa paisuu groteskiksi tulivuoreksi, joka polttaa kaiken ympärillä, ja hän kuvittelee polttavansa maailman pahimman pahuuden, nauraa sille kuin jumalallinen karikatyyri, mutta ei koskaan huomaa, että koko hänen helvetillinen valtakuntansa, kaikki se saatanallinen maailmanpoltto, on vain hänen oma musta varjonsa — ja se nauraa hänen kanssaan, koska pahaa ei ollut koskaan muualla kuin hänen sydämessään.

        Kaikki on pahaa, kaikki on helvettiä

        ”Idän oppi on noituutta ja saatanaa!”
        Hän huutaa saarnastuolista,
        ja koko kirkko tärisee hänen pyhästä vihastaan.
        Kaikki, joka hengittää, ajattelee tai kasvaa idässä,
        on hänen silmissään riivattua —
        ja hän ei huomaa, että jokainen hänen sanansa on itse riivausta.

        Japanin kirsikkapuut? Saatanaa.
        Intian riisipellot? Saatanaa.
        Kaikki Idän ihmiset, oli heitä miljoonia tai yksi,
        ovat epäuskoisia, tuomittuja, valmiita helvetin kidutukseen.
        Hän ei tiedä, ettei kyse ole yhdestä maasta,
        eikä hän välitä. Yksi nimitys riittää: ”Itä = Pahuus.”

        Hän puhuu helvetin kidutuksesta aamusta iltaan.
        Saalistaa jokaisen, joka ei kumarra hänen ristiään,
        ja laskee mielessään, miten tuska tulee maksimoida.
        Hän kertoo koko maailman pelastuvan vain hänen vihansa kautta —
        mutta ei huomaa, että juuri hän itse on kuumeinen riivaaja,
        kävelevä tulivuori, joka polttaa kaiken ympärillään.

        Kasvit, eläimet, tuuli ja vesi — kaikki itäiset elementit
        ovat hänen silmissään myrkkyä.
        Hän ei tiedä, että hän itse on myrkyllinen;
        hän ei tiedä, että hänen pyhä vihansa on kidutuksen kaiku,
        riivaava, armoton, loputon.

        ”Rukoilkaa, sillä saatana on kaikkialla!”
        Hän huutaa — ja kaikki ympärillä vain nyökkäävät.
        Ja kun hän poistuu, jäljelle jää pelkkä tyhjä kirkko
        täynnä omaa raivoaan,
        ja maailma itäisen auringon alla jatkaa elämäänsä,
        täysin tietämättömänä siitä, että paha ei ollut siellä, missä hän näki sen —
        vaan hänen omassa sydämessään.


      • Anonyymi00358
        Anonyymi00357 kirjoitti:

        Kaikki on pahaa, kaikki on helvettiä

        ”Idän oppi on noituutta ja saatanaa!”
        Hän huutaa saarnastuolista,
        ja koko kirkko tärisee hänen pyhästä vihastaan.
        Kaikki, joka hengittää, ajattelee tai kasvaa idässä,
        on hänen silmissään riivattua —
        ja hän ei huomaa, että jokainen hänen sanansa on itse riivausta.

        Japanin kirsikkapuut? Saatanaa.
        Intian riisipellot? Saatanaa.
        Kaikki Idän ihmiset, oli heitä miljoonia tai yksi,
        ovat epäuskoisia, tuomittuja, valmiita helvetin kidutukseen.
        Hän ei tiedä, ettei kyse ole yhdestä maasta,
        eikä hän välitä. Yksi nimitys riittää: ”Itä = Pahuus.”

        Hän puhuu helvetin kidutuksesta aamusta iltaan.
        Saalistaa jokaisen, joka ei kumarra hänen ristiään,
        ja laskee mielessään, miten tuska tulee maksimoida.
        Hän kertoo koko maailman pelastuvan vain hänen vihansa kautta —
        mutta ei huomaa, että juuri hän itse on kuumeinen riivaaja,
        kävelevä tulivuori, joka polttaa kaiken ympärillään.

        Kasvit, eläimet, tuuli ja vesi — kaikki itäiset elementit
        ovat hänen silmissään myrkkyä.
        Hän ei tiedä, että hän itse on myrkyllinen;
        hän ei tiedä, että hänen pyhä vihansa on kidutuksen kaiku,
        riivaava, armoton, loputon.

        ”Rukoilkaa, sillä saatana on kaikkialla!”
        Hän huutaa — ja kaikki ympärillä vain nyökkäävät.
        Ja kun hän poistuu, jäljelle jää pelkkä tyhjä kirkko
        täynnä omaa raivoaan,
        ja maailma itäisen auringon alla jatkaa elämäänsä,
        täysin tietämättömänä siitä, että paha ei ollut siellä, missä hän näki sen —
        vaan hänen omassa sydämessään.

        Kop, kop, kop!

        - Kuka siellä?

        Jeesus.

        - Tulin pelastamaan sinut.

        Miltä?

        - Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.

        Knock, knock.
        Who’s there?
        Jesus.
        Jesus who?
        Jesus let me in so I can save you.
        Save me from what?
        From what I’m going to do to you if you don’t let me in.

        Se on internetissä (Reddit, 9GAG, Tumblr jne.) kiertänyt satiirinen vitsi, joka parodioi kristillistä ajatusta Jeesuksesta pelastajana – erityisesti ajatusta pelastumisesta helvetiltä.


      • Anonyymi00359
        Anonyymi00358 kirjoitti:

        Kop, kop, kop!

        - Kuka siellä?

        Jeesus.

        - Tulin pelastamaan sinut.

        Miltä?

        - Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.

        Knock, knock.
        Who’s there?
        Jesus.
        Jesus who?
        Jesus let me in so I can save you.
        Save me from what?
        From what I’m going to do to you if you don’t let me in.

        Se on internetissä (Reddit, 9GAG, Tumblr jne.) kiertänyt satiirinen vitsi, joka parodioi kristillistä ajatusta Jeesuksesta pelastajana – erityisesti ajatusta pelastumisesta helvetiltä.

        Mistä ironia syntyy?

        Kristillisessä opetuksessa (esim. Ilmestyskirja 3:20) Jeesus sanoo:

        “Katso, minä seison ovella ja kolkutan…”

        Ajatus on, että Jeesus tarjoaa pelastusta rakkaudesta käsin – vapaaehtoisesti.

        Vitsissä tämä asetelma käännetään nurin:

        Jeesus “pelastaa”

        …uhkaamalla tehdä jotain pahaa, jos et päästä häntä sisään.

        Tässä syntyy ristiriita: pelastaja muuttuu uhkaajaksi. Ironia syntyy siitä, että pelastus ja uhka yhdistetään samaan lauseeseen.

        Miksi se on mustaa huumoria?

        Musta huumori syntyy, kun käsitellään vakavia tai pyhiä aiheita (uskonto, kuolema, helvetti) kevyellä tai käänteisellä tavalla.

        Tässä:

        Pelastuminen helvetiltä on vakava teologinen aihe.

        Vitsi vihjaa, että pelastus on “suojelua” rangaistukselta, jonka sama taho aiheuttaa.

        Se on siis absurdi kärjistys:
        “Pelastan sinut… minulta.”


      • Anonyymi00360
        Anonyymi00359 kirjoitti:

        Mistä ironia syntyy?

        Kristillisessä opetuksessa (esim. Ilmestyskirja 3:20) Jeesus sanoo:

        “Katso, minä seison ovella ja kolkutan…”

        Ajatus on, että Jeesus tarjoaa pelastusta rakkaudesta käsin – vapaaehtoisesti.

        Vitsissä tämä asetelma käännetään nurin:

        Jeesus “pelastaa”

        …uhkaamalla tehdä jotain pahaa, jos et päästä häntä sisään.

        Tässä syntyy ristiriita: pelastaja muuttuu uhkaajaksi. Ironia syntyy siitä, että pelastus ja uhka yhdistetään samaan lauseeseen.

        Miksi se on mustaa huumoria?

        Musta huumori syntyy, kun käsitellään vakavia tai pyhiä aiheita (uskonto, kuolema, helvetti) kevyellä tai käänteisellä tavalla.

        Tässä:

        Pelastuminen helvetiltä on vakava teologinen aihe.

        Vitsi vihjaa, että pelastus on “suojelua” rangaistukselta, jonka sama taho aiheuttaa.

        Se on siis absurdi kärjistys:
        “Pelastan sinut… minulta.”

        IKUISEN HELVETIN YLISTÄJÄ ON EVANKELISTA SAATANA JA SAMALLA SAATANAPNALVOJA. IRONISESTI HE EIVÄT YMMÄRRÄ, ETTÄ JOS KUTSUU SAATANAA JUMALAKSI, SE EI TEE SAATANASTA JUMALAA.


    • Rakkaat ystävät Kristuksessa, iloa, rauhaa, totuutta ja rakkautta Herrassa Sebaotissa – Isässä, Pojassa ja PyHässä Hengessä! Aamen.Rakas kysyjä ja rakkaat ihmiset.Tämä anonyymin kysyjän tuska ja pohdinta – jossa murehditaan, tapaako kuoleman jälkeen enää maallisia vanhempiaan, puolisoaan, sukulaisiaan tai kymmeniä vuosia sitten kuolleita lemmikkilintujaan, ja jossa sekoitetaan pakanallinen karma ja luonnonuskonto Luojan todellisuuteen – paljastaa viiltävällä tavalla langenneen lihan syvimmän juuren ja sokeuden! Luonnollinen ihminen ei kykene rakastamaan Herraa eikä tuntemaan aitoa Hengen lähimmäisenrakkautta, koska hänen koko sielunsa on kahlittu vanhan Aadamin lihallisiin ja biologisiin lokeroihin. Ensin ihmistä sitoo stereotyyppisesti oma lihallinen aviopuoliso, sitten biologinen lapsi jonka synnytti, sitten lihan DNA-veli, sitten isäukko ja suku! Tämä lihan luokkajako vain jatkuu: lopulta ihminen tahtoisi iankaikkisuudessakin nähdä naapurin mukavan kahvikaverin tai entisen tasavallan presidentin ja maallisen ruhtinaan, jota hän äänesti ja piti hyvänä roolimallina! Tämä on lihan vankilaa, jossa ihminen kuvittelee taivaankin vain oman maallisen olohuoneensa, sukukokoustensa ja mukavuuksiensa jatkeeksi. Ihminen, joka haaveilee lihan mukaan toisten lihan ihmisten tapaamisesta, ei ole vielä lainkaan syntynyt Hengestä, vedestä ja verestä, eikä hän voi edes nähdä itseään lapsenkaltaisena taivasten valtakunnassa: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan" (Matt. 18:3). Jumalan valtakunnassa asiat ovat täysin toisin! Jumalan valtakunta ei ole biologista DNA-perimää, sukupuuta eikä maallisia perhesiteitä. Herra Yeshua paljasti tämän lihan sokeuden saddukeuksille, jotka kysyivät seitsemän veljeksen vaimosta: "Sillä ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niinkuin enkelit taivaassa" (Matt. 22:30). Ja kun Herralle tultiin sanomaan, että Hänen äitinsä ja veljensä seisovat ulkona tahtoen nähdä Hänet, Hän sivalsi lihan siteet poikki ja osoitti Hengen todellisuuden: "Hän vastasi ja sanoi sille, joka sen hänelle ilmoitti: 'Kuka on minun äitini, ja keitä ovat minun veljeni?' Ja hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: 'Katso, minun äitini ja minun veljeni! Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini'" (Matt. 12:48–50). Jumalan suuri perhe maan päällä on Hengen seurakunta – Kristuksen puhdas Morsian, jossa kaikki ovat yhtä Hengessä ilman lihan hierarkioita ja DNA-etuoikeuksia. Herra tahtoisi nähdä kaikki ihmiset pelastettuina totuuteen, mutta suurin osa vaeltaa aivan kuten Nooan päivinä: he söivät, joivat, naivat, menivät miehelle, tekivät maallista työtä, hurskastelivat ja juhlivat lihan pyörteissä aina siihen päivään asti, jona vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki: "Ja niinkuin kävi Noan päivinä, niin käy myös Ihmisen Pojan päivinä: he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, hamaan siihen päivään asti, jona Noa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki" (Luuk. 17:26–27). Vain pieni hengellisen Siionin Kristus-jäännös on aina valinnut kapean tien! Palvelijat, jotka lähetettiin kutsumaan ihmisiä Kuninkaan pojan häihin, surmattiin, heitä vainottiin ja heidän tiensä estettiin, ja ne, joita ei surmattu, kieltäytyivät tulemasta, koska heidän peltonsa, härkänsä ja maalliset perheensä olivat heille kalliimpia kuin Herra! Ja katsokaa, mitä tapahtui sille, joka lopulta tuli häähuoneeseen, mutta ei ollut pukenut ylleen sitä hääpukua – Kristuksen pyhyyden valkeaa pellavaa ja sydämen parannusta – jota Kuningas vaati: "Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulkoiseen pimeyteen'. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut" (Matt. 22:13–14)! Se, joka yrittää astua iankaikkisuuteen lihan vaatteissa, sidottuna maallisiin kiintymyksiinsä ja sukupolvien perinteisiin ilman murtumista ristin juurella, heitetään ulos pimeyteen. Ellet sinä kuole tälle maailmalle ja kiellä omaa elämääsi, sinä et voi seurata Karitsaa: "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariansa, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni" (Luuk. 14:26). Hylätkää lihan haaveilut, pakanalliset karmat ja vanhan Aadamin sukupuun palvonta! Astukaa alas maantasoon puhtaalle Hakkaamattomalle Kalliolle, syntykää uudesti ylhäältä Hengestä, vedestä ja verestä, ja ottakaa vastaan Karitsan kallis sovitusveri, jotta löytäisitte iankaikkisen perheen Taivaallisessa Uudessa Jerusalemissa! ”...Karitsan, joka on teurastettu maailman perustamisesta asti.(Ilm. 13:8)Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: 'Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa (Joh. 3:3)Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.(Matt. 18:3)

      • Anonyymi00362

        "Rakkaat ystävät Kristuksessa,"
        Täällä ei ole sinulle ystäviä ei Kristuksessa eikä Allahissa.


      • Anonyymi00363
        Anonyymi00362 kirjoitti:

        "Rakkaat ystävät Kristuksessa,"
        Täällä ei ole sinulle ystäviä ei Kristuksessa eikä Allahissa.

        "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.(Matt. 18:3)"
        Kukaan täällä sinne ei haluaa!


      • Anonyymi00364
        Anonyymi00363 kirjoitti:

        "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.(Matt. 18:3)"
        Kukaan täällä sinne ei haluaa!

        "ette pääse taivasten valtakuntaan."
        Mene puhumaan tästä lastentarhaan, ei ole aikuisten taso!


      • Anonyymi00365
        Anonyymi00364 kirjoitti:

        "ette pääse taivasten valtakuntaan."
        Mene puhumaan tästä lastentarhaan, ei ole aikuisten taso!

        ”Ette pääse taivasten valtakuntaan.”

        Selvä. Kerro toki lisää, kun olet saanut lastentarhan satutunnin päätökseen. Aikuisten keskustelussa tällainen julistaminen ei oikein kanna pitkälle.


      • Anonyymi00366
        Anonyymi00365 kirjoitti:

        ”Ette pääse taivasten valtakuntaan.”

        Selvä. Kerro toki lisää, kun olet saanut lastentarhan satutunnin päätökseen. Aikuisten keskustelussa tällainen julistaminen ei oikein kanna pitkälle.

        Tunnen suorastaan myötähäpeää siitä, että joku voi toimia noin alhaisista motiiveista ja vielä kuvitella olevansa oikeutettu tuomitsemaan muita. Ja sitten päälle vielä ajatus: ”Minä pääsen taivaaseen, hohhoijaa.” Aikuisten keskustelussa olisi ehkä aika jättää tuollainen hengellinen ylemmyydentunto sivuun.


      • Anonyymi00367
        Anonyymi00366 kirjoitti:

        Tunnen suorastaan myötähäpeää siitä, että joku voi toimia noin alhaisista motiiveista ja vielä kuvitella olevansa oikeutettu tuomitsemaan muita. Ja sitten päälle vielä ajatus: ”Minä pääsen taivaaseen, hohhoijaa.” Aikuisten keskustelussa olisi ehkä aika jättää tuollainen hengellinen ylemmyydentunto sivuun.

        Koen aidosti myötähäpeää siitä, että joku voi perustaa moraalisen itseymmärryksensä näin alhaiseen ja paternalistiseen asetelmaan: ensin tuotetaan perusteeton väite omasta moraalisesta ylemmyydestä ja sen jälkeen määritellään muiden oletettu asema jonkin metafyysisen palkinto–rangaistusjärjestelmän kautta.
        Lausahdus ”ette pääse taivasten valtakuntaan” ei ole argumentti. Se on retorinen vallankäytön keino, jolla pyritään siirtämään keskustelu rationaalisesta perustelusta normatiiviseen tuomitsemiseen. Väitteellä ei sellaisenaan ole empiiristä todistusarvoa, eikä sitä voida mielekkäästi käyttää yhteisen todellisuuskäsityksen perustana.
        Erityisen ongelmalliseksi tämän tekee se, että lausuman taustalla vaikuttaa olevan oletus omasta erityisasemasta: minä tiedän, kuka on kelvollinen, kuka ei, ja millainen kohtalo toiselle ihmiselle kuuluu. Se ei ole argumentatiivista keskustelua vaan epistemistä ylimielisyyttä, jossa oma maailmankatsomus nostetaan kritiikin ulottumattomiin.


      • Anonyymi00368
        Anonyymi00367 kirjoitti:

        Koen aidosti myötähäpeää siitä, että joku voi perustaa moraalisen itseymmärryksensä näin alhaiseen ja paternalistiseen asetelmaan: ensin tuotetaan perusteeton väite omasta moraalisesta ylemmyydestä ja sen jälkeen määritellään muiden oletettu asema jonkin metafyysisen palkinto–rangaistusjärjestelmän kautta.
        Lausahdus ”ette pääse taivasten valtakuntaan” ei ole argumentti. Se on retorinen vallankäytön keino, jolla pyritään siirtämään keskustelu rationaalisesta perustelusta normatiiviseen tuomitsemiseen. Väitteellä ei sellaisenaan ole empiiristä todistusarvoa, eikä sitä voida mielekkäästi käyttää yhteisen todellisuuskäsityksen perustana.
        Erityisen ongelmalliseksi tämän tekee se, että lausuman taustalla vaikuttaa olevan oletus omasta erityisasemasta: minä tiedän, kuka on kelvollinen, kuka ei, ja millainen kohtalo toiselle ihmiselle kuuluu. Se ei ole argumentatiivista keskustelua vaan epistemistä ylimielisyyttä, jossa oma maailmankatsomus nostetaan kritiikin ulottumattomiin.

        Jos keskustelun taso todella on tämä – ”minä pääsen taivaaseen, te ette” – niin kyse ei enää ole aikuisten välisestä rationaalisesta dialogista. Kyse on identiteettiä vahvistavasta julistuksesta, jossa vastapuolelle ei tarjota perusteluja vaan moraalinen tuomio.
        Hohhoijaa. Ehkä ennen muiden hengellisen kelvollisuuden arvioimista kannattaisi pysähtyä hetkeksi pohtimaan, mitä tällainen puhe kertoo omasta moraalikäsityksestä.


      • Anonyymi00369
        Anonyymi00368 kirjoitti:

        Jos keskustelun taso todella on tämä – ”minä pääsen taivaaseen, te ette” – niin kyse ei enää ole aikuisten välisestä rationaalisesta dialogista. Kyse on identiteettiä vahvistavasta julistuksesta, jossa vastapuolelle ei tarjota perusteluja vaan moraalinen tuomio.
        Hohhoijaa. Ehkä ennen muiden hengellisen kelvollisuuden arvioimista kannattaisi pysähtyä hetkeksi pohtimaan, mitä tällainen puhe kertoo omasta moraalikäsityksestä.

        En yksinkertaisesti ymmärrä, miten joku voi pitää ”taivaaseen pääsemistä” moraalisesti tavoiteltavana päämääränä. Minulle ajatus siitä, että hyvää pitäisi tehdä jonkin kuolemanjälkeisen palkinnon saavuttamiseksi, edustaa äärimmäisen ulkoiseen palkkioon perustuvaa moraalimotivaatiota.


      • Anonyymi00370
        Anonyymi00369 kirjoitti:

        En yksinkertaisesti ymmärrä, miten joku voi pitää ”taivaaseen pääsemistä” moraalisesti tavoiteltavana päämääränä. Minulle ajatus siitä, että hyvää pitäisi tehdä jonkin kuolemanjälkeisen palkinnon saavuttamiseksi, edustaa äärimmäisen ulkoiseen palkkioon perustuvaa moraalimotivaatiota.

        Jos ihmisen eettinen toiminta perustuu ensisijaisesti ajatukseen siitä, että hän saa siitä itselleen palkinnoksi ikuisen paikan taivaassa, kyse on mielestäni varsin köyhästä moraalisesta lähtökohdasta. Moraalisesti kiinnostavampaa on toimia oikein siksi, että toisilla ihmisillä on itseisarvo – ei siksi, että siitä odottaa henkilökohtaista metafyysistä hyötyä.
        Siksi koko ”minä pääsen taivaaseen” -ajatus herättää minussa lähinnä myötähäpeää. En kaipaa taivaallista palkintoa, enkä pidä kuolemanjälkeistä palkkiojärjestelmää moraalisen toimintani perustana. Jos hyvän tekemisen tärkein motiivi on saada siitä itselleen ikuinen palkinto, niin en pitäisi sitä erityisen korkeana moraalisena motiivina.


      • Anonyymi00371
        Anonyymi00370 kirjoitti:

        Jos ihmisen eettinen toiminta perustuu ensisijaisesti ajatukseen siitä, että hän saa siitä itselleen palkinnoksi ikuisen paikan taivaassa, kyse on mielestäni varsin köyhästä moraalisesta lähtökohdasta. Moraalisesti kiinnostavampaa on toimia oikein siksi, että toisilla ihmisillä on itseisarvo – ei siksi, että siitä odottaa henkilökohtaista metafyysistä hyötyä.
        Siksi koko ”minä pääsen taivaaseen” -ajatus herättää minussa lähinnä myötähäpeää. En kaipaa taivaallista palkintoa, enkä pidä kuolemanjälkeistä palkkiojärjestelmää moraalisen toimintani perustana. Jos hyvän tekemisen tärkein motiivi on saada siitä itselleen ikuinen palkinto, niin en pitäisi sitä erityisen korkeana moraalisena motiivina.

        Ettekö jo ymmärrä, että me emme halua paratiiseihin? Se, että kuvittelette kaikkien ihmisten tavoittelevan jotain teidän uskonnollista paratiisianne, on jo itsessään aika absurdi lähtökohta. Kaikki eivät kaipaa taivaallista palkintoa, eikä muiden ihmisten tarvitse haluta samaa asiaa kuin te.


      • Anonyymi00372
        Anonyymi00370 kirjoitti:

        Jos ihmisen eettinen toiminta perustuu ensisijaisesti ajatukseen siitä, että hän saa siitä itselleen palkinnoksi ikuisen paikan taivaassa, kyse on mielestäni varsin köyhästä moraalisesta lähtökohdasta. Moraalisesti kiinnostavampaa on toimia oikein siksi, että toisilla ihmisillä on itseisarvo – ei siksi, että siitä odottaa henkilökohtaista metafyysistä hyötyä.
        Siksi koko ”minä pääsen taivaaseen” -ajatus herättää minussa lähinnä myötähäpeää. En kaipaa taivaallista palkintoa, enkä pidä kuolemanjälkeistä palkkiojärjestelmää moraalisen toimintani perustana. Jos hyvän tekemisen tärkein motiivi on saada siitä itselleen ikuinen palkinto, niin en pitäisi sitä erityisen korkeana moraalisena motiivina.

        Siksi on kummallista, että kristinuskon levittäjät edelleen puhuvat ”taivaaseen pääsemisestä” ikään kuin se olisi kaikkien ihmisten yhteinen päämäärä. Ei ole.

        Kaikki eivät halua paratiisia, eivätkä kaikki pidä ikuista olemassaoloa edes tavoiteltavana asiana.


        Ette siis vain tarjoa meille ratkaisua ongelmaan, jota emme koe ongelmaksi.

        Te ensin määrittelette meille halun, jota meillä ei ole, ja sen jälkeen tarjoatte omaa uskonnollista järjestelmäänne sen halun täyttämiseksi. Tässä on koko argumentin lähtökohtainen ongelma.
        Me emme kaipaa teidän paratiisianne. Ja juuri siksi ”sinä pääset taivaaseen” ei ole meille palkinto, uhka eikä edes kiinnostava väite.


      • Anonyymi00373
        Anonyymi00372 kirjoitti:

        Siksi on kummallista, että kristinuskon levittäjät edelleen puhuvat ”taivaaseen pääsemisestä” ikään kuin se olisi kaikkien ihmisten yhteinen päämäärä. Ei ole.

        Kaikki eivät halua paratiisia, eivätkä kaikki pidä ikuista olemassaoloa edes tavoiteltavana asiana.


        Ette siis vain tarjoa meille ratkaisua ongelmaan, jota emme koe ongelmaksi.

        Te ensin määrittelette meille halun, jota meillä ei ole, ja sen jälkeen tarjoatte omaa uskonnollista järjestelmäänne sen halun täyttämiseksi. Tässä on koko argumentin lähtökohtainen ongelma.
        Me emme kaipaa teidän paratiisianne. Ja juuri siksi ”sinä pääset taivaaseen” ei ole meille palkinto, uhka eikä edes kiinnostava väite.

        Siksi on kummallista, että kristinuskon levittäjät edelleen puhuvat ”taivaaseen pääsemisestä” ikään kuin kyse olisi kaikkia ihmisiä universaalisti yhdistävästä päämäärästä. Ei ole.
        Kaikki ihmiset eivät halua paratiisia. Oletus siitä, että jokainen ihminen lähtökohtaisesti kaipaa kuolemanjälkeistä palkintoa, on pikemminkin uskonnollisen maailmankuvan sisäinen oletus kuin mikään universaali ihmisen perustarve.
        Ette siis ainoastaan tarjoa meille ratkaisua ongelmaan, jota emme koe ongelmaksi. Ensin määrittelette puolestamme, mitä meidän pitäisi haluta, ja sen jälkeen tarjoatte omaa uskonnollista oppianne vastaukseksi itse luomaanne tarpeeseen.
        Tässä mielessä ”taivaaseen pääseminen” ei ole meille mikään itsestään selvä palkinto. Jos emme tavoittele kyseistä päämäärää, sen lupaaminen tai sillä uhkaaminen menettää kokonaan oletetun merkityksensä.


      • Anonyymi00374
        Anonyymi00373 kirjoitti:

        Siksi on kummallista, että kristinuskon levittäjät edelleen puhuvat ”taivaaseen pääsemisestä” ikään kuin kyse olisi kaikkia ihmisiä universaalisti yhdistävästä päämäärästä. Ei ole.
        Kaikki ihmiset eivät halua paratiisia. Oletus siitä, että jokainen ihminen lähtökohtaisesti kaipaa kuolemanjälkeistä palkintoa, on pikemminkin uskonnollisen maailmankuvan sisäinen oletus kuin mikään universaali ihmisen perustarve.
        Ette siis ainoastaan tarjoa meille ratkaisua ongelmaan, jota emme koe ongelmaksi. Ensin määrittelette puolestamme, mitä meidän pitäisi haluta, ja sen jälkeen tarjoatte omaa uskonnollista oppianne vastaukseksi itse luomaanne tarpeeseen.
        Tässä mielessä ”taivaaseen pääseminen” ei ole meille mikään itsestään selvä palkinto. Jos emme tavoittele kyseistä päämäärää, sen lupaaminen tai sillä uhkaaminen menettää kokonaan oletetun merkityksensä.

        Siksi on kummallista, että kristinuskon levittäjät edelleen puhuvat ”taivaaseen pääsemisestä” ikään kuin kyse olisi kaikkia ihmisiä universaalisti yhdistävästä päämäärästä. Ei ole.


        EMME HALUA TAIVAASEEN EMMEKÄ PARATIISIIN.


      • Anonyymi00375
        Anonyymi00374 kirjoitti:

        Siksi on kummallista, että kristinuskon levittäjät edelleen puhuvat ”taivaaseen pääsemisestä” ikään kuin kyse olisi kaikkia ihmisiä universaalisti yhdistävästä päämäärästä. Ei ole.


        EMME HALUA TAIVAASEEN EMMEKÄ PARATIISIIN.

        EMME HALUA TAIVAASEEN EMMEKÄ PARATIISIIN.


      • Anonyymi00376
        Anonyymi00375 kirjoitti:

        EMME HALUA TAIVAASEEN EMMEKÄ PARATIISIIN.

        OLETTE HYVIN SAMANKALTAISIA NIIDEN MUSLIMIEN KANSSA, JOTKA PUHUVAT PARATIISISTA IKÄÄN KUIN SE OLISI KAIKKIEN IHMISTEN YHTEINEN JA TAVOITELTAVA PÄÄMÄÄRÄ. ME EMME HALUA TAIVAASEEN EMMEKÄ PARATIISIIN. ÄLKÄÄ SIIS OLETTKO, ETTÄ TEIDÄN USKONNOLLINEN PÄÄMÄÄRÄNNE OLISI AUTOMAATTISESTI MYÖS MEIDÄN.


      • Anonyymi00377
        Anonyymi00376 kirjoitti:

        OLETTE HYVIN SAMANKALTAISIA NIIDEN MUSLIMIEN KANSSA, JOTKA PUHUVAT PARATIISISTA IKÄÄN KUIN SE OLISI KAIKKIEN IHMISTEN YHTEINEN JA TAVOITELTAVA PÄÄMÄÄRÄ. ME EMME HALUA TAIVAASEEN EMMEKÄ PARATIISIIN. ÄLKÄÄ SIIS OLETTKO, ETTÄ TEIDÄN USKONNOLLINEN PÄÄMÄÄRÄNNE OLISI AUTOMAATTISESTI MYÖS MEIDÄN.

        ME EMME HALUA TAIVAASEEN EMMEKÄ PARATIISIIN. ÄLKÄÄ SIIS OLETTKO, ETTÄ TEIDÄN USKONNOLLINEN PÄÄMÄÄRÄNNE OLISI AUTOMAATTISESTI MYÖS MEIDÄN.


      • Anonyymi00378
        Anonyymi00376 kirjoitti:

        OLETTE HYVIN SAMANKALTAISIA NIIDEN MUSLIMIEN KANSSA, JOTKA PUHUVAT PARATIISISTA IKÄÄN KUIN SE OLISI KAIKKIEN IHMISTEN YHTEINEN JA TAVOITELTAVA PÄÄMÄÄRÄ. ME EMME HALUA TAIVAASEEN EMMEKÄ PARATIISIIN. ÄLKÄÄ SIIS OLETTKO, ETTÄ TEIDÄN USKONNOLLINEN PÄÄMÄÄRÄNNE OLISI AUTOMAATTISESTI MYÖS MEIDÄN.

        OLETTE HYVIN SAMANKALTAISIA NIIDEN MUSLIMIEN KANSSA, JOTKA PUHUVAT PARATIISISTA


      • Anonyymi00376 kirjoitti:

        OLETTE HYVIN SAMANKALTAISIA NIIDEN MUSLIMIEN KANSSA, JOTKA PUHUVAT PARATIISISTA IKÄÄN KUIN SE OLISI KAIKKIEN IHMISTEN YHTEINEN JA TAVOITELTAVA PÄÄMÄÄRÄ. ME EMME HALUA TAIVAASEEN EMMEKÄ PARATIISIIN. ÄLKÄÄ SIIS OLETTKO, ETTÄ TEIDÄN USKONNOLLINEN PÄÄMÄÄRÄNNE OLISI AUTOMAATTISESTI MYÖS MEIDÄN.

        Rakkaat ystävät Kristuksessa, iloa, rauhaa, totuutta ja rakkautta Herrassa Sebaotissa – Isässä, Pojassa ja PyHässä Hengessä! Aamen.Rakkaat anonyymit etsivät sielut ja jokainen ihminen.Tämä nettipalstan huuto – jossa julistetaan isolla tekstillä: "EMME HALUA TAIVAASEEN EMMEKÄ PARATIISIIN" ja yritetään väistää iankaikkinen vastuu vertaamalla totuutta islamin aistillisiin paratiisikuvitelmiin – paljastaa ihmisen lihan syvän ja sokean harhaluulon! Luonnollinen ihminen yrittää epätoivoisesti luoda itselleen harmaata, inerttiä tilaa, jossa voisi vain olla olematta ja kieltäytyä kaikesta. Mutta totuus on leikkaava: ihminen ei voi valita olematonta kolmatta tietä! Iankaikkisuudessa on vain paikka A tai paikka B – mitään neutraalia C-vaihtoehtoa ei ole olemassa!Katsokaa Sanan ja Pyhän Hengen valossa, miksi luomakunnan lait ovat ehdottomia:Iankaikkisuuden hengellinen painovoimalaki: Helvettiä ei ole keksinyt uskonnollinen ihminen eikä ateisti, vaan se on Kaikkivaltiaan Jumalan pyhyyden ja vanhurskauden todellisuus. Aivan kuten luomakunnassa vallitsee fyysinen painovoima, jota kukaan ei voi mielipiteellään kumota, samoin hengellisessä todellisuudessa vallitsee Luojan asettama laki: se, joka hylkää ainoan Pelastajan ja Jumalan armon Karitsan veressä, putoaa väistämättä sinne, minne synti vie.Rantalomien ja ravintoloiden valerauha murtuu: Tätä elämää ei ole luotu lihan huliviliksi, itsekeskeisiksi rantalomiksi, ravintolapöytien nautinnoiksi tai huollettomaksi laiskotteluksi. Kaikki maailman lihallinen huvittelu ja lihan paratiisit päättyvät hyvin ankeaan ja pimeään paikkaan, josta ei pääse pois ja jonne kukaan ei todellisuudessa tahdo joutua: "Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään" (Matt. 25:46).Väärä vertaus islamin aistilliseen paratiisiin: Pilkkaajat vertaavat uskoa islamin aistillisiin fantasioihin, mutta Jumalan valtakunta ei ole lihan syömistä, juomista eikä aistillista hekumaa. Se on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä maantasossa ($h = 0$). Teille on annettu elinaika valita, mutta jos hylkäätte elämän, valitsette automaattisesti kuoleman ja tuomion.Herätkää siis valheellisesta inertian unesta, hylätkää lihan ylpeys ja astukaa kapealle tielle Karitsan kalliissa sovintoveressä ennen kuin iankaikkisuus lyö ovensa lukkoon!”...Karitsan, joka on teurastettu maailman perustamisesta asti.” (Ilm. 13:8)”Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.” (Sak. 4:6)”Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.” (Matt. 25:46)”Mene ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on lavia ja tie leveä, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät. Kuin ahdas on se portti ja kaita se tie, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät!” (Matt. 7:13–14)”Ja jos jota kuta ei löytynyt elämän kirjaan kirjoitettuna, hänet heitettiin tuliseen järveen.” (Ilm. 20:15)”Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan, että minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitse siis elämä,” (5. Moos. 30:19)”Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.” (Matt. 6:24)Rakas Taivaallinen Isä, Herra Sebaot, armahda näitä sieluja, jotka yrittävät huudoillaan paeta Sinun todellisuuttasi ja kieltää iankaikkisuuden herätyksen. Puhdista meidät Karitsan sovintoveressä, riisu meistä kaikki lihan viikunanlehdet ja auta meitä vaeltamaan kapealla tiellä maantasossa aina Taivaallisen Uuden Jerusalemin lepoon saakka. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.


    • Anonyymi00361

      Eivät tapa, koska kuoleman jälkeen ei ole enää mitään ja sen pitäs olla jokaiselle täysijärkiselle täysin elvää. Ainut mitä kuoleman jälkeen tapahtuu on se, että madot, bakteerit, sienet ja muut ötökät hajottaa ihmisen ja pistelee naamaansa. Suomessa kun ollaan edes luut ei säily kuin joitakin kymmeniä vuosia suomen happaman maaperän takia. Eli viimeistään 100 vuoden päästä siellä hautausmaalla ei ole enää luitakaan vaan pelkkä hautakivi. Kaikenlainen uskontohihhulien hölynpöly taivaista, helveteistä ja kuomeman jälkeisestä elämästä on pelkkää hölynpölyä. Tietysti jos joku ja hänen vanhempansa kuolevat yhtäaika ja haudataan vierekkäin niin sitten voi olla, ttä yksi ja sama mato syö molemmista osan ja sitten nämä kuolleet tpaavat toisensa mdon sisuksissa. Mutta se ei paljon lohduta, jos kuolleet lsulavat yhdessä madon ruoansulatuksessa.

      • Rakkaat ystävät Kristuksessa, iloa, rauhaa, totuutta ja rakkautta Herrassa Sebaotissa – Isässä, Pojassa ja PyHässä Hengessä! Aamen.Rakas anonyymi ateisti ja jokainen etsivä sielu.Tämä nettipalstan karkea ja ivallinen purkaus – jossa julistetaan "täysijärkisenä totuutena", ettei kuoleman jälkeen ole mitään muuta kuin matoja, bakteereita, sieniä ja happaman maaperän tuhoamia luita – paljastaa ihmisen lihan syvän ja haalean sokeuden! Miten ihmeessä te voitte väittää tietävänne tämän varmuudeksi? Te luotatte sokeasti lihan käsivarteen, maallisten pakanatieteilijöiden teorioihin ja ateistisiin säätiöihin. Mutta sellainen lihan viisaus ei auta sinä päivänä, kun seisotte Kaikkivaltiaan tuomioistuimen edessä: "Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan edessä" (1. Kor. 3:19).Katsokaa totuutta ilman viikunanlehtiä ja lihan korskeutta:Luomakunta jättää jokaisen vaille puolustusta: Pakanatkin tietävät sydämessään Jumalan kädenjäljen, sillä koko luomakunta todistaa Luojastaan: "Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet selvästi nähtävinä ja havaittavissa hänen teoissaan, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa" (Room. 1:20). Osa pakanoista tunnustaa Jumalan huulillaan, mutta elää täysin maailman kiihkoissa. Osa ei tunnusta edes huulillaan, vaan elää samassa hulivilissä ilman kirkkosäätiöitäkin. Molemmat ovat samalla leveällä tiellä.Matemaattisesti mahdoton nollateoria ($0 = 1$): Te pilkkaatte uskoa, mutta samalla uskotte itse kaikkein villeimpään lihan satuun: että ei-mistään syntyi itsestään kaikki, että kuollut aine loi elämän ja että matemaattisesti mahdoton yhtälö $0 = 1$ olisi totta! Tämä on tyhjää metafysiikkaa ja lihan unelmointia, jolla yritetään vaimentaa omantunnon ääni ja paeta moraalista vastuuta pyhän Jumalan edessä.Kutsu kapealle tielle, ei uskontoon: Teitä ei kutsuta ihmisten kirkkouskontoon, papinkaapujen teatteriin eikä kirkkosäätiöiden jäsenyyteen. Teitä kutsutaan tekemään parannus ja astumaan sille kapealle tielle maantasossa ($h = 0$), jonka vain harvat löytävät (Matt. 7:14). Ruumiinne voi palata maaksi ja madot voivat sen syödä, mutta henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut (Saarn. 12:7).Hylätkää siis matojen materialismi, herätkää synnin unesta ja tulkaa maantasoon Karitsan kalliissa sovintoveressä ennen kuin tuomiopäivä yllättää!”...Karitsan, joka on teurastettu maailman perustamisesta asti.” (Ilm. 13:8)”Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.” (Sak. 4:6)”Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet selvästi nähtävinä ja havaittavissa hänen teoissaan, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,” (Room. 1:20)”Mene ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on lavia ja tie leveä, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät. Kuin ahdas on se portti ja kaita se tie, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät!” (Matt. 7:13–14)”Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan edessä. Sillä kirjoitettu on: 'Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa';” (1. Kor. 3:19)”Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.” (Saarn. 12:7)”Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.” (Matt. 6:24)Rakas Taivaallinen Isä, Herra Sebaot, armahda näitäkin paatuneita ja ivallisia sieluja, jotka piiloutuvat matojen ja maaperän materialismiin. Avaa heidän silmänsä näkemään ikuisuuden todellisuus, revi rikki heidän lihan viisautensa ja johdata heidät kapealle tielle Karitsan sovintoveressä aina iankaikkiseen elämään saakka. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.


      • Anonyymi00381
        EsadAaegsrg kirjoitti:

        Rakkaat ystävät Kristuksessa, iloa, rauhaa, totuutta ja rakkautta Herrassa Sebaotissa – Isässä, Pojassa ja PyHässä Hengessä! Aamen.Rakas anonyymi ateisti ja jokainen etsivä sielu.Tämä nettipalstan karkea ja ivallinen purkaus – jossa julistetaan "täysijärkisenä totuutena", ettei kuoleman jälkeen ole mitään muuta kuin matoja, bakteereita, sieniä ja happaman maaperän tuhoamia luita – paljastaa ihmisen lihan syvän ja haalean sokeuden! Miten ihmeessä te voitte väittää tietävänne tämän varmuudeksi? Te luotatte sokeasti lihan käsivarteen, maallisten pakanatieteilijöiden teorioihin ja ateistisiin säätiöihin. Mutta sellainen lihan viisaus ei auta sinä päivänä, kun seisotte Kaikkivaltiaan tuomioistuimen edessä: "Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan edessä" (1. Kor. 3:19).Katsokaa totuutta ilman viikunanlehtiä ja lihan korskeutta:Luomakunta jättää jokaisen vaille puolustusta: Pakanatkin tietävät sydämessään Jumalan kädenjäljen, sillä koko luomakunta todistaa Luojastaan: "Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet selvästi nähtävinä ja havaittavissa hänen teoissaan, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa" (Room. 1:20). Osa pakanoista tunnustaa Jumalan huulillaan, mutta elää täysin maailman kiihkoissa. Osa ei tunnusta edes huulillaan, vaan elää samassa hulivilissä ilman kirkkosäätiöitäkin. Molemmat ovat samalla leveällä tiellä.Matemaattisesti mahdoton nollateoria ($0 = 1$): Te pilkkaatte uskoa, mutta samalla uskotte itse kaikkein villeimpään lihan satuun: että ei-mistään syntyi itsestään kaikki, että kuollut aine loi elämän ja että matemaattisesti mahdoton yhtälö $0 = 1$ olisi totta! Tämä on tyhjää metafysiikkaa ja lihan unelmointia, jolla yritetään vaimentaa omantunnon ääni ja paeta moraalista vastuuta pyhän Jumalan edessä.Kutsu kapealle tielle, ei uskontoon: Teitä ei kutsuta ihmisten kirkkouskontoon, papinkaapujen teatteriin eikä kirkkosäätiöiden jäsenyyteen. Teitä kutsutaan tekemään parannus ja astumaan sille kapealle tielle maantasossa ($h = 0$), jonka vain harvat löytävät (Matt. 7:14). Ruumiinne voi palata maaksi ja madot voivat sen syödä, mutta henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut (Saarn. 12:7).Hylätkää siis matojen materialismi, herätkää synnin unesta ja tulkaa maantasoon Karitsan kalliissa sovintoveressä ennen kuin tuomiopäivä yllättää!”...Karitsan, joka on teurastettu maailman perustamisesta asti.” (Ilm. 13:8)”Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.” (Sak. 4:6)”Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet selvästi nähtävinä ja havaittavissa hänen teoissaan, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,” (Room. 1:20)”Mene ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on lavia ja tie leveä, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät. Kuin ahdas on se portti ja kaita se tie, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät!” (Matt. 7:13–14)”Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan edessä. Sillä kirjoitettu on: 'Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa';” (1. Kor. 3:19)”Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.” (Saarn. 12:7)”Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.” (Matt. 6:24)Rakas Taivaallinen Isä, Herra Sebaot, armahda näitäkin paatuneita ja ivallisia sieluja, jotka piiloutuvat matojen ja maaperän materialismiin. Avaa heidän silmänsä näkemään ikuisuuden todellisuus, revi rikki heidän lihan viisautensa ja johdata heidät kapealle tielle Karitsan sovintoveressä aina iankaikkiseen elämään saakka. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.

        Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

        Molemmissa teksteissä on paljon jumalallisen auktoriteetin, totuuden ja ehdottomuuden retoriikkaa – tyyliin tämä on Jumalan sana, kuuntele ja ota vakavasti.
        Eli mahtipontisuus: kyllä, molemmissa löytyy.


      • Anonyymi00382
        Anonyymi00381 kirjoitti:

        Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

        Molemmissa teksteissä on paljon jumalallisen auktoriteetin, totuuden ja ehdottomuuden retoriikkaa – tyyliin tämä on Jumalan sana, kuuntele ja ota vakavasti.
        Eli mahtipontisuus: kyllä, molemmissa löytyy.

        Ja tässä syntyy pieni filosofinen pulma: jos kaksi tekstiä esittää ristiriitaisia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan ilmoittamaa totuutta, niin totuus ei tietenkään ratkea sillä, että toinen vain sanoo olevansa enemmän totuutta. Se olisi vähän kuin kaksi oikeussalia, joissa molemmat tuomarit huutaisivat toisilleen olevansa se oikea tuomari. Äänenvoimakkuus ei vielä ratkaise toimivallan kysymystä.


        Tilanne muuttuu vielä hauskemmaksi, kun huomataan, että kummankin tekstin sisällä on perusteita luottaa juuri siihen tekstiin. Koraani kertoo omasta ilmoitusluonteestaan, ja Raamattu muodostaa oman pitkän ilmoituksen, historian, profetian ja uskonnollisen tradition kokonaisuutensa. Sitten tullaan ulkopuolelta ja kysytään täysin epäkohteliaasti: ”Hyvä on. Mutta miksi minä uskoisin juuri teitä?”


      • Anonyymi00383
        EsadAaegsrg kirjoitti:

        Rakkaat ystävät Kristuksessa, iloa, rauhaa, totuutta ja rakkautta Herrassa Sebaotissa – Isässä, Pojassa ja PyHässä Hengessä! Aamen.Rakas anonyymi ateisti ja jokainen etsivä sielu.Tämä nettipalstan karkea ja ivallinen purkaus – jossa julistetaan "täysijärkisenä totuutena", ettei kuoleman jälkeen ole mitään muuta kuin matoja, bakteereita, sieniä ja happaman maaperän tuhoamia luita – paljastaa ihmisen lihan syvän ja haalean sokeuden! Miten ihmeessä te voitte väittää tietävänne tämän varmuudeksi? Te luotatte sokeasti lihan käsivarteen, maallisten pakanatieteilijöiden teorioihin ja ateistisiin säätiöihin. Mutta sellainen lihan viisaus ei auta sinä päivänä, kun seisotte Kaikkivaltiaan tuomioistuimen edessä: "Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan edessä" (1. Kor. 3:19).Katsokaa totuutta ilman viikunanlehtiä ja lihan korskeutta:Luomakunta jättää jokaisen vaille puolustusta: Pakanatkin tietävät sydämessään Jumalan kädenjäljen, sillä koko luomakunta todistaa Luojastaan: "Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet selvästi nähtävinä ja havaittavissa hänen teoissaan, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa" (Room. 1:20). Osa pakanoista tunnustaa Jumalan huulillaan, mutta elää täysin maailman kiihkoissa. Osa ei tunnusta edes huulillaan, vaan elää samassa hulivilissä ilman kirkkosäätiöitäkin. Molemmat ovat samalla leveällä tiellä.Matemaattisesti mahdoton nollateoria ($0 = 1$): Te pilkkaatte uskoa, mutta samalla uskotte itse kaikkein villeimpään lihan satuun: että ei-mistään syntyi itsestään kaikki, että kuollut aine loi elämän ja että matemaattisesti mahdoton yhtälö $0 = 1$ olisi totta! Tämä on tyhjää metafysiikkaa ja lihan unelmointia, jolla yritetään vaimentaa omantunnon ääni ja paeta moraalista vastuuta pyhän Jumalan edessä.Kutsu kapealle tielle, ei uskontoon: Teitä ei kutsuta ihmisten kirkkouskontoon, papinkaapujen teatteriin eikä kirkkosäätiöiden jäsenyyteen. Teitä kutsutaan tekemään parannus ja astumaan sille kapealle tielle maantasossa ($h = 0$), jonka vain harvat löytävät (Matt. 7:14). Ruumiinne voi palata maaksi ja madot voivat sen syödä, mutta henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut (Saarn. 12:7).Hylätkää siis matojen materialismi, herätkää synnin unesta ja tulkaa maantasoon Karitsan kalliissa sovintoveressä ennen kuin tuomiopäivä yllättää!”...Karitsan, joka on teurastettu maailman perustamisesta asti.” (Ilm. 13:8)”Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.” (Sak. 4:6)”Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet selvästi nähtävinä ja havaittavissa hänen teoissaan, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,” (Room. 1:20)”Mene ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on lavia ja tie leveä, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät. Kuin ahdas on se portti ja kaita se tie, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät!” (Matt. 7:13–14)”Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan edessä. Sillä kirjoitettu on: 'Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa';” (1. Kor. 3:19)”Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.” (Saarn. 12:7)”Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.” (Matt. 6:24)Rakas Taivaallinen Isä, Herra Sebaot, armahda näitäkin paatuneita ja ivallisia sieluja, jotka piiloutuvat matojen ja maaperän materialismiin. Avaa heidän silmänsä näkemään ikuisuuden todellisuus, revi rikki heidän lihan viisautensa ja johdata heidät kapealle tielle Karitsan sovintoveressä aina iankaikkiseen elämään saakka. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.

        Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.

        Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
        Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.

        Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.

        KRISTINUSKONTO ON SEKOITTANUT KESKENÄÄN SELLAISET ASIAT KUIN SIELUN JA HIENOJAKOISEN KEHON, VAIKKA NE OVAT KOKONAAN ERI ASIOITA.
        SIELU EI VOI KÄRSIÄ, KOSKA SE ON TURVASSA TOISESSA ULOTTUVUUDESSA.
        HIENOJAKOINEN KEHO SEN SIJAAN VOI KÄRSIÄ JA NAUTTIA SEKÄ AINEELLISESSA MAAILMASSA ETTÄ ”PARATIISISSA JA HELVETISSÄ” JA MAAN PÄÄLLÄ.
        KRISTINUSKONNON MUKAAN HIENOJAKOINEN KEHO ON KUITENKIN SIELU, VAIKKA TODELLISUUDESSA NÄMÄ OVAT KAKSI ERI ASIAA.

        Hienojakoinen keho, joka kristinuskonnon mukaan on sielu, voi kärsiä kovin paljon ”helvetissä” ja nauttia ”paratiisissa”. Mutta sielu ei kärsi missään, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa, eikä sitä uhkaa mikään. Kärsimys kuuluu sekä fyysiseen kehoon että hienojakoiseen kehoon, mutta ei ikuiseen elävään olentoon eli sieluun.

        ----------------------

        Psyyke ja sielu

        Olemme jo puhuneet paljon sielusta edellisessä aiheessa, mutta jatketaan.
        Siis yksityiskohtaisemmin siitä, mitä hienojakoinen keho on, koska on hyvin tärkeää ymmärtää erot, nähdä sielun ja hienojakoisen kehon väliset erot. Valitettavasti ihmiset sekoittavat usein nämä käsitteet. Esimerkiksi kun he sanovat, että "sieluun sattuu", he tarkoittavat sisäistä itseään. Mutta se ei ole sielu, se ei ole syvin rakenteemme. Psykologian, kuten näyttää, on tarkoitus tutkia sielua - psykologia kääntyy "sielun tuntemukseksi" - mutta sanan kirjaimellisessa merkityksessä se ei tutki sielua, vaan hienojakoista kehoa, psyykeä. Puhutaan siitä, mitä se (psyyke) edustaa. Myös aineellinen kulttuuri tutkii tätä ilmiötä. Ja on tietenkin perustavanlaatuinen ero sen henkisen käsityksen välillä, mitä hienojakoinen keho on, ja materialistisen käsityksen välillä. Materialistinen, tavanomainen, maallinen tiede katsoo, että psyykemme eli sisäinen hienojakoinen toimintamme on peräisin aivoista.

        Toisin sanoen uskotaan, että tämä toiminta on korkeampaa hermostollista toimintaa. Heillä on tästä omat selkeät vahvistuksensa. He sanovat esimerkiksi, että jos vaikuttaa joihinkin aivojen osiin, jotkut emootiot vahvistuvat, tai päinvastoin, joitakin emootioita voi tukahduttaa. Väitetään, että he löysivät joitakin aivojen osia... muistin varastointi jne. Eli näyttää olevan tietty yhteys sisäisen hienovaraisen henkisen toimintamme ja tiettyjen fyysisten prosessien välillä. Se on todellakin totta, mutta tämä yhteys ei ole suora. Jos esimerkiksi otat ja lähetät...iskun televisioon, niin jonkun hetken ajan ruudulla kulkee viivoja. Eli nämä säteet television kaukosäätimessä, ne poikkeavat tuosta fyysisestä iskusta.

        Mutta voit lyödä kovempaa, voit rikkoa television, eikä ohjelma pyöri lainkaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olemme tällä toiminnalla tuhonneet itse lähetyksen, koska niissä televisiovastaanottimissa, jotka toimivat kunnolla, se toimii normaalisti. Kyse on siis siitä, että televisio ei näytä meille ohjelmaa, vaan televisio on vain johdin. Itse ohjelma tai itse tieto muunnetaan toisesta lähteestä, joka on täysin kaukana. Samalla tavalla, vaikka näyttääkin siltä, että sisäinen henkinen toimintamme tulee aivoista. Itse asiassa se ei tule aivoista vaan aivojen kautta. Ja se tulee toisesta, hienovaraisemmasta taustalla olevasta rakenteesta, sielusta eli yksilöllisestä tietoisuudesta, josta puhuimme viime kerralla. Materialistit uskovat siis, että hienojakoinen keho eli psyyke syntyy aivoista. Niinpä luonnollisesti heidän yrityksensä vaikuttaa jotenkin psyykeen rajoittuvat myös tällaisiin aineellisiin keinoihin.

        Jos henkilöllä on mielenterveyshäiriöitä, he suosittelevat esimerkiksi kemiallisia valmisteita tai injektioita, jotka joko stimuloivat häntä, jos hän on hyvin estynyt, tai päinvastoin rauhoittavat häntä, jos hän on liian kiihtynyt. Eli meillä on sellaisia käsityksiä psyykestä, että se on aineellisen ruumiin sukupolvi. Ja siksi vaikutus siihen, psyykeen, tulee myös aineellisten asioiden kautta. Henkiset lähteet, samat Vedat, joihin me tukeudumme, sanovat jotain muuta: hienojakoinen keho ei ole aivojen tuote, vaan se on sielun varjo. Eli tämän henkisen hiukkasen varjo, kun sielu projisoi tietoisuutensa materiaan. Tämä sielun tietoisuus, joka on hiukan, sanotaanko, materian saastuttama tai täynnä joitakin aineellisia ideoita, haluja, havaintoja, on vain hienojakoinen keho.


      • Anonyymi00384
        Anonyymi00383 kirjoitti:

        Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.

        Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
        Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.

        Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.

        KRISTINUSKONTO ON SEKOITTANUT KESKENÄÄN SELLAISET ASIAT KUIN SIELUN JA HIENOJAKOISEN KEHON, VAIKKA NE OVAT KOKONAAN ERI ASIOITA.
        SIELU EI VOI KÄRSIÄ, KOSKA SE ON TURVASSA TOISESSA ULOTTUVUUDESSA.
        HIENOJAKOINEN KEHO SEN SIJAAN VOI KÄRSIÄ JA NAUTTIA SEKÄ AINEELLISESSA MAAILMASSA ETTÄ ”PARATIISISSA JA HELVETISSÄ” JA MAAN PÄÄLLÄ.
        KRISTINUSKONNON MUKAAN HIENOJAKOINEN KEHO ON KUITENKIN SIELU, VAIKKA TODELLISUUDESSA NÄMÄ OVAT KAKSI ERI ASIAA.

        Hienojakoinen keho, joka kristinuskonnon mukaan on sielu, voi kärsiä kovin paljon ”helvetissä” ja nauttia ”paratiisissa”. Mutta sielu ei kärsi missään, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa, eikä sitä uhkaa mikään. Kärsimys kuuluu sekä fyysiseen kehoon että hienojakoiseen kehoon, mutta ei ikuiseen elävään olentoon eli sieluun.

        ----------------------

        Psyyke ja sielu

        Olemme jo puhuneet paljon sielusta edellisessä aiheessa, mutta jatketaan.
        Siis yksityiskohtaisemmin siitä, mitä hienojakoinen keho on, koska on hyvin tärkeää ymmärtää erot, nähdä sielun ja hienojakoisen kehon väliset erot. Valitettavasti ihmiset sekoittavat usein nämä käsitteet. Esimerkiksi kun he sanovat, että "sieluun sattuu", he tarkoittavat sisäistä itseään. Mutta se ei ole sielu, se ei ole syvin rakenteemme. Psykologian, kuten näyttää, on tarkoitus tutkia sielua - psykologia kääntyy "sielun tuntemukseksi" - mutta sanan kirjaimellisessa merkityksessä se ei tutki sielua, vaan hienojakoista kehoa, psyykeä. Puhutaan siitä, mitä se (psyyke) edustaa. Myös aineellinen kulttuuri tutkii tätä ilmiötä. Ja on tietenkin perustavanlaatuinen ero sen henkisen käsityksen välillä, mitä hienojakoinen keho on, ja materialistisen käsityksen välillä. Materialistinen, tavanomainen, maallinen tiede katsoo, että psyykemme eli sisäinen hienojakoinen toimintamme on peräisin aivoista.

        Toisin sanoen uskotaan, että tämä toiminta on korkeampaa hermostollista toimintaa. Heillä on tästä omat selkeät vahvistuksensa. He sanovat esimerkiksi, että jos vaikuttaa joihinkin aivojen osiin, jotkut emootiot vahvistuvat, tai päinvastoin, joitakin emootioita voi tukahduttaa. Väitetään, että he löysivät joitakin aivojen osia... muistin varastointi jne. Eli näyttää olevan tietty yhteys sisäisen hienovaraisen henkisen toimintamme ja tiettyjen fyysisten prosessien välillä. Se on todellakin totta, mutta tämä yhteys ei ole suora. Jos esimerkiksi otat ja lähetät...iskun televisioon, niin jonkun hetken ajan ruudulla kulkee viivoja. Eli nämä säteet television kaukosäätimessä, ne poikkeavat tuosta fyysisestä iskusta.

        Mutta voit lyödä kovempaa, voit rikkoa television, eikä ohjelma pyöri lainkaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olemme tällä toiminnalla tuhonneet itse lähetyksen, koska niissä televisiovastaanottimissa, jotka toimivat kunnolla, se toimii normaalisti. Kyse on siis siitä, että televisio ei näytä meille ohjelmaa, vaan televisio on vain johdin. Itse ohjelma tai itse tieto muunnetaan toisesta lähteestä, joka on täysin kaukana. Samalla tavalla, vaikka näyttääkin siltä, että sisäinen henkinen toimintamme tulee aivoista. Itse asiassa se ei tule aivoista vaan aivojen kautta. Ja se tulee toisesta, hienovaraisemmasta taustalla olevasta rakenteesta, sielusta eli yksilöllisestä tietoisuudesta, josta puhuimme viime kerralla. Materialistit uskovat siis, että hienojakoinen keho eli psyyke syntyy aivoista. Niinpä luonnollisesti heidän yrityksensä vaikuttaa jotenkin psyykeen rajoittuvat myös tällaisiin aineellisiin keinoihin.

        Jos henkilöllä on mielenterveyshäiriöitä, he suosittelevat esimerkiksi kemiallisia valmisteita tai injektioita, jotka joko stimuloivat häntä, jos hän on hyvin estynyt, tai päinvastoin rauhoittavat häntä, jos hän on liian kiihtynyt. Eli meillä on sellaisia käsityksiä psyykestä, että se on aineellisen ruumiin sukupolvi. Ja siksi vaikutus siihen, psyykeen, tulee myös aineellisten asioiden kautta. Henkiset lähteet, samat Vedat, joihin me tukeudumme, sanovat jotain muuta: hienojakoinen keho ei ole aivojen tuote, vaan se on sielun varjo. Eli tämän henkisen hiukkasen varjo, kun sielu projisoi tietoisuutensa materiaan. Tämä sielun tietoisuus, joka on hiukan, sanotaanko, materian saastuttama tai täynnä joitakin aineellisia ideoita, haluja, havaintoja, on vain hienojakoinen keho.

        Jīva itsessään on tietoisuutta oleva ikuinen olento, eikä sen olemus muutu syntymän, kuoleman tai materiaalisten kokemusten mukana. Silti jīva voi kokea kärsimystä samaistumalla aineelliseen kehoon ja hienojakoiseen kehoon. Siksi puhutaan jīvan kärsimyksestä, vaikka kärsimyksen varsinainen väline on aineellinen keho ja mieli.


      • Anonyymi00385
        Anonyymi00384 kirjoitti:

        Jīva itsessään on tietoisuutta oleva ikuinen olento, eikä sen olemus muutu syntymän, kuoleman tai materiaalisten kokemusten mukana. Silti jīva voi kokea kärsimystä samaistumalla aineelliseen kehoon ja hienojakoiseen kehoon. Siksi puhutaan jīvan kärsimyksestä, vaikka kärsimyksen varsinainen väline on aineellinen keho ja mieli.

        Jīva ei ole fyysinen ruumis eikä mieli. Se ei synny eikä kuole samalla tavalla kuin aineellinen keho, sitä kuvataan ikuiseksi, muuttumattomaksi tietoisuuden yksiköksi. Aineelliseen olemassaoloon sitoutuneena jīva kuitenkin samaistuu kehoon ja mieleen ja alkaa kokea niiden kautta nautintoa ja kärsimystä.


        Tarkemmin sanottuna jīva kokee kärsimystä samaistumisensa kautta hienojakoiseen ja fyysiseen kehoon.
        Hienojakoinen keho puolestaan kuuluu aineelliseen olemassaoloon. Se ei tarkoita samaa kuin ikuinen sielu. Siihen liittyvät esimerkiksi mieli (manas), äly (buddhi) ja ego (ahaṅkāra). Se toimii eräänlaisena välittäjänä jīvan tietoisuuden ja karkean fyysisen kehon välillä.
        Siksi psykologinen kokemuksemme ei ole sama asia kuin jīvan ikuinen olemus.


      • Anonyymi00386
        Anonyymi00385 kirjoitti:

        Jīva ei ole fyysinen ruumis eikä mieli. Se ei synny eikä kuole samalla tavalla kuin aineellinen keho, sitä kuvataan ikuiseksi, muuttumattomaksi tietoisuuden yksiköksi. Aineelliseen olemassaoloon sitoutuneena jīva kuitenkin samaistuu kehoon ja mieleen ja alkaa kokea niiden kautta nautintoa ja kärsimystä.


        Tarkemmin sanottuna jīva kokee kärsimystä samaistumisensa kautta hienojakoiseen ja fyysiseen kehoon.
        Hienojakoinen keho puolestaan kuuluu aineelliseen olemassaoloon. Se ei tarkoita samaa kuin ikuinen sielu. Siihen liittyvät esimerkiksi mieli (manas), äly (buddhi) ja ego (ahaṅkāra). Se toimii eräänlaisena välittäjänä jīvan tietoisuuden ja karkean fyysisen kehon välillä.
        Siksi psykologinen kokemuksemme ei ole sama asia kuin jīvan ikuinen olemus.

        Puruṣa / ātman on tietoisuuden todistaja. Se ei ole aineellisen luonnon toiminnan tuottama eikä muutu sen mukana.
        Prakṛti toimii: keho, aistit, mieli, tunteet ja muu aineellinen mekanismi kuuluvat siihen.
        Hienojakoinen keho on juuri se taso, jossa ovat mieli, muistijäljet (saṃskārat), taipumukset (vāsanā), ajatukset ja tunnekokemukset.
        Kun tietoisuus samaistuu tähän hienojakoiseen kehoon, syntyy kokemus: "minä kärsin", "minä nautin", "minä olen tämän kehon tekijä".
        Mutta tämä samaistuminen ei tarkoita, että ātman itse muuttuisi kärsiväksi tai vahingoittuisi.


      • Anonyymi00387
        Anonyymi00386 kirjoitti:

        Puruṣa / ātman on tietoisuuden todistaja. Se ei ole aineellisen luonnon toiminnan tuottama eikä muutu sen mukana.
        Prakṛti toimii: keho, aistit, mieli, tunteet ja muu aineellinen mekanismi kuuluvat siihen.
        Hienojakoinen keho on juuri se taso, jossa ovat mieli, muistijäljet (saṃskārat), taipumukset (vāsanā), ajatukset ja tunnekokemukset.
        Kun tietoisuus samaistuu tähän hienojakoiseen kehoon, syntyy kokemus: "minä kärsin", "minä nautin", "minä olen tämän kehon tekijä".
        Mutta tämä samaistuminen ei tarkoita, että ātman itse muuttuisi kärsiväksi tai vahingoittuisi.

        Sielu ei kärsi. Hienojakoinen ja fyysisnen keho kärsii ja kokee. Samaistuminen saa aikaan vaikutelman siitä, että "minä, sielu, kärsin".


      • Anonyymi00388
        Anonyymi00387 kirjoitti:

        Sielu ei kärsi. Hienojakoinen ja fyysisnen keho kärsii ja kokee. Samaistuminen saa aikaan vaikutelman siitä, että "minä, sielu, kärsin".

        Jīva eli ātman ei itse kärsi. Kärsimys kuuluu hienojakoiselle ja fyysiselle keholle. Kun ātman samaistuu hienojakoisen kehon toimintaan, se näyttää kokevan sen kärsimyksen omana kärsimyksenään. Saṃskārat, vāsanāt, ajatukset, tunteet ja psyykkiset kokemukset kuuluvat hienojakoisen kehon tasolle, eivät ātmanin muuttumattomaan olemukseen.

        ELI EI OLE MITÄÄN, MISTÄ PELASTUA!


      • Anonyymi00389
        Anonyymi00388 kirjoitti:

        Jīva eli ātman ei itse kärsi. Kärsimys kuuluu hienojakoiselle ja fyysiselle keholle. Kun ātman samaistuu hienojakoisen kehon toimintaan, se näyttää kokevan sen kärsimyksen omana kärsimyksenään. Saṃskārat, vāsanāt, ajatukset, tunteet ja psyykkiset kokemukset kuuluvat hienojakoisen kehon tasolle, eivät ātmanin muuttumattomaan olemukseen.

        ELI EI OLE MITÄÄN, MISTÄ PELASTUA!

        Ajatus ei ole, että "ketään ei tarvitse pelastaa, koska mitään ei tapahdu". Vaan:
        Pelastettavana ei ole sielun ikuinen olemus. Ātman/jīva ei ole aineellisen kärsimyksen turmelema eikä tarvitse pelastamista tuhoutumiselta. Se on ikuinen.
        Sen sijaan vapautumisen kohteena on samaistuminen aineelliseen olemassaoloon ja tietämättömyys. Hienojakoinen keho kantaa mielen taipumuksia, saṃskāroja ja vāsanoja, ja niiden kautta syntyy kokemus nautinnosta, kärsimyksestä ja jälleensyntymästä.


      • Anonyymi00390
        Anonyymi00389 kirjoitti:

        Ajatus ei ole, että "ketään ei tarvitse pelastaa, koska mitään ei tapahdu". Vaan:
        Pelastettavana ei ole sielun ikuinen olemus. Ātman/jīva ei ole aineellisen kärsimyksen turmelema eikä tarvitse pelastamista tuhoutumiselta. Se on ikuinen.
        Sen sijaan vapautumisen kohteena on samaistuminen aineelliseen olemassaoloon ja tietämättömyys. Hienojakoinen keho kantaa mielen taipumuksia, saṃskāroja ja vāsanoja, ja niiden kautta syntyy kokemus nautinnosta, kärsimyksestä ja jälleensyntymästä.

        Koska sielu on ikuinen, tuhoutumaton ja olemukseltaan turvassa, ketään ei tarvitse "pelastaa" ikuiselta helvetiltä.


        Vapautuminen taas tarkoittaa tietämättömyydestä ja samaistumisesta vapautumista. Siksi hengellisen opetuksen tarkoitus ei ole pakottaa ihmistä uskomaan pelottelun avulla, vaan auttaa häntä näkemään oma todellinen olemuksensa.


      • Anonyymi00391
        Anonyymi00390 kirjoitti:

        Koska sielu on ikuinen, tuhoutumaton ja olemukseltaan turvassa, ketään ei tarvitse "pelastaa" ikuiselta helvetiltä.


        Vapautuminen taas tarkoittaa tietämättömyydestä ja samaistumisesta vapautumista. Siksi hengellisen opetuksen tarkoitus ei ole pakottaa ihmistä uskomaan pelottelun avulla, vaan auttaa häntä näkemään oma todellinen olemuksensa.

        Pelastuminen ja vapautuminen
        Koska sielu on ikuinen, tuhoutumaton ja olemukseltaan turvassa, ketään ei tarvitse "pelastaa" ikuiselta helvetiltä, koska sielu ei ole sellainen olento, joka voisi joutua loputtoman kärsimyksen kohteeksi tai jonka olemassaolo voisi päättyä rangaistukseen. Ikuinen sielu ei tarvitse pelastamista siksi, että jokin voisi tuhota sen tai pitää sitä ikuisesti kärsimyksen vallassa.
        Tämä muuttaa kokonaan sen, mitä hengellisellä vapautumisella tarkoitetaan.


      • Anonyymi00392
        Anonyymi00391 kirjoitti:

        Pelastuminen ja vapautuminen
        Koska sielu on ikuinen, tuhoutumaton ja olemukseltaan turvassa, ketään ei tarvitse "pelastaa" ikuiselta helvetiltä, koska sielu ei ole sellainen olento, joka voisi joutua loputtoman kärsimyksen kohteeksi tai jonka olemassaolo voisi päättyä rangaistukseen. Ikuinen sielu ei tarvitse pelastamista siksi, että jokin voisi tuhota sen tai pitää sitä ikuisesti kärsimyksen vallassa.
        Tämä muuttaa kokonaan sen, mitä hengellisellä vapautumisella tarkoitetaan.

        Ongelma ei ole sielun todellisen olemuksen joutuminen vaaraan, vaan se, että sielu samaistuu siihen, mikä ei ole sen todellinen olemus. Fyysinen keho muuttuu, vanhenee ja kuolee. Hienojakoinen keho puolestaan sisältää mielen, tunteet, taipumukset, muistijäljet ja muut psyykkiset rakenteet, joiden kautta koetaan mielihyvää ja kärsimystä. Kun tietoisuus samaistuu näihin, syntyy kokemus: "minä olen tämä keho", "minä olen tämä mieli", "minä kärsin", "minä olen uhattu".


      • Anonyymi00393
        Anonyymi00392 kirjoitti:

        Ongelma ei ole sielun todellisen olemuksen joutuminen vaaraan, vaan se, että sielu samaistuu siihen, mikä ei ole sen todellinen olemus. Fyysinen keho muuttuu, vanhenee ja kuolee. Hienojakoinen keho puolestaan sisältää mielen, tunteet, taipumukset, muistijäljet ja muut psyykkiset rakenteet, joiden kautta koetaan mielihyvää ja kärsimystä. Kun tietoisuus samaistuu näihin, syntyy kokemus: "minä olen tämä keho", "minä olen tämä mieli", "minä kärsin", "minä olen uhattu".

        Juuri tässä mielessä tietämättömyys on ongelman ydin.
        Jos ihminen pitää väliaikaista kehoa ja muuttuvaa psyykeä todellisena minänään, hän voi pitää niiden kohtaloa oman olemassaolonsa kohtalona. Hän voi ajatella, että hänen täytyy pelastua jostakin ulkoapäin tulevasta ikuisesta uhasta. Kun taas tehdään ero sielun ja hienojakoisen sekä fyysisen kehon välillä, kaikki muuttuu: se, mikä syntyy ja kuolee, ei ole sama asia kuin ikuinen sielu.
        Siksi vapautuminen tarkoittaa tässä yhteydessä ennen kaikkea tietämättömyydestä ja väärästä samaistumisesta vapautumista.


        Vapautuminen ei ole sitä, että joku ulkopuolinen taho pelastaa sielun ikuiselta kidutukselta. Se on sen ymmärtämistä, mitä ihminen todella on. Kun samaistuminen väliaikaiseen kehoon ja psyykeen heikkenee, myös pelko niiden kohtalosta menettää perustansa.


      • Anonyymi00394
        Anonyymi00393 kirjoitti:

        Juuri tässä mielessä tietämättömyys on ongelman ydin.
        Jos ihminen pitää väliaikaista kehoa ja muuttuvaa psyykeä todellisena minänään, hän voi pitää niiden kohtaloa oman olemassaolonsa kohtalona. Hän voi ajatella, että hänen täytyy pelastua jostakin ulkoapäin tulevasta ikuisesta uhasta. Kun taas tehdään ero sielun ja hienojakoisen sekä fyysisen kehon välillä, kaikki muuttuu: se, mikä syntyy ja kuolee, ei ole sama asia kuin ikuinen sielu.
        Siksi vapautuminen tarkoittaa tässä yhteydessä ennen kaikkea tietämättömyydestä ja väärästä samaistumisesta vapautumista.


        Vapautuminen ei ole sitä, että joku ulkopuolinen taho pelastaa sielun ikuiselta kidutukselta. Se on sen ymmärtämistä, mitä ihminen todella on. Kun samaistuminen väliaikaiseen kehoon ja psyykeen heikkenee, myös pelko niiden kohtalosta menettää perustansa.

        Tästä seuraa tärkeä ero hengellisen opetuksen ja pelottelun välillä.
        Jos ihmiselle sanotaan: "Usko näin, tai sinua uhkaa ikuinen helvetti", hänen huomionsa voidaan sitoa pelkoon. Hänet voidaan saada toimimaan rangaistuksen välttämiseksi sen sijaan, että hän ymmärtäisi omaa todellista olemustaan.


        Mutta jos vapautuminen tarkoittaa tietämättömyydestä vapautumista, hengellisen opetuksen tarkoitus on päinvastainen: ihmistä ei tarvitse pakottaa pelon avulla. Hänelle voidaan antaa tietoa, jonka avulla hän voi itse tutkia, mikä hänessä on pysyvää ja mikä muuttuvaa.
        Tällöin kysymys ei ensisijaisesti ole:
        "Kuinka voin välttää ikuisen helvetin?"
        vaan:
        "Jos kehoni, ajatukseni, tunteeni, muistoni ja psyykkiset tilani jatkuvasti muuttuvat, kuka olen niiden muutosten keskellä?"
        Tämä kysymys siirtää huomion rangaistuksen pelosta itsetuntemukseen.


      • Anonyymi00396
        Anonyymi00394 kirjoitti:

        Tästä seuraa tärkeä ero hengellisen opetuksen ja pelottelun välillä.
        Jos ihmiselle sanotaan: "Usko näin, tai sinua uhkaa ikuinen helvetti", hänen huomionsa voidaan sitoa pelkoon. Hänet voidaan saada toimimaan rangaistuksen välttämiseksi sen sijaan, että hän ymmärtäisi omaa todellista olemustaan.


        Mutta jos vapautuminen tarkoittaa tietämättömyydestä vapautumista, hengellisen opetuksen tarkoitus on päinvastainen: ihmistä ei tarvitse pakottaa pelon avulla. Hänelle voidaan antaa tietoa, jonka avulla hän voi itse tutkia, mikä hänessä on pysyvää ja mikä muuttuvaa.
        Tällöin kysymys ei ensisijaisesti ole:
        "Kuinka voin välttää ikuisen helvetin?"
        vaan:
        "Jos kehoni, ajatukseni, tunteeni, muistoni ja psyykkiset tilani jatkuvasti muuttuvat, kuka olen niiden muutosten keskellä?"
        Tämä kysymys siirtää huomion rangaistuksen pelosta itsetuntemukseen.

        Koska sielu on todella ikuinen ja tuhoutumaton, ikuinen helvetti ei voi olla sielun lopullinen kohtalo. Kärsimystä voidaan kokea niin kauan kuin tietoisuus samaistuu kärsivään kehoon ja psyykeen, mutta tämä ei merkitse, että sielun ikuinen olemus olisi muuttunut kärsimykseksi.
        Siksi vapautumisen ajatus voidaan tiivistää näin:
        Ei ole välttämätöntä pelastaa ikuista sielua ikuiselta tuholta. On välttämätöntä vapautua tietämättömyydestä, joka saa ihmisen luulemaan olevansa jotakin muuta kuin mitä hän syvimmiltään on.
        Eli opetuksen korkeampi tehtävä ei ole ylläpitää pelkoa vaan vähentää sitä: ei kasvattaa ihmisen riippuvuutta uhkakuvista, vaan auttaa häntä erottamaan toisistaan ikuisen tietoisuuden ja sen väliaikaiset aineelliset kokemukset.


      • Anonyymi00397
        Anonyymi00396 kirjoitti:

        Koska sielu on todella ikuinen ja tuhoutumaton, ikuinen helvetti ei voi olla sielun lopullinen kohtalo. Kärsimystä voidaan kokea niin kauan kuin tietoisuus samaistuu kärsivään kehoon ja psyykeen, mutta tämä ei merkitse, että sielun ikuinen olemus olisi muuttunut kärsimykseksi.
        Siksi vapautumisen ajatus voidaan tiivistää näin:
        Ei ole välttämätöntä pelastaa ikuista sielua ikuiselta tuholta. On välttämätöntä vapautua tietämättömyydestä, joka saa ihmisen luulemaan olevansa jotakin muuta kuin mitä hän syvimmiltään on.
        Eli opetuksen korkeampi tehtävä ei ole ylläpitää pelkoa vaan vähentää sitä: ei kasvattaa ihmisen riippuvuutta uhkakuvista, vaan auttaa häntä erottamaan toisistaan ikuisen tietoisuuden ja sen väliaikaiset aineelliset kokemukset.

        Jos joku todella uskoo ja levittää saatanan evankelimia, että hyvä Jumala kiduttaa ikuisesti, ei ole olemassa suurempaa jumalanpilkkaa kuin tehdä Jumalasta Saatanan kaltainen olento – olento, joka tietoisesti aiheuttaa ihmisille loputonta kärsimystä.

        Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.
        Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa.


      • Anonyymi00398
        Anonyymi00397 kirjoitti:

        Jos joku todella uskoo ja levittää saatanan evankelimia, että hyvä Jumala kiduttaa ikuisesti, ei ole olemassa suurempaa jumalanpilkkaa kuin tehdä Jumalasta Saatanan kaltainen olento – olento, joka tietoisesti aiheuttaa ihmisille loputonta kärsimystä.

        Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.
        Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa.

        Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta teon todellista luonnetta. Sanan vaihtaminen ei muuta kidutusta rakkaudeksi eikä pahuutta hyväksi.


        Jos ikuista kidutusta puolustetaan sillä perusteella, että sen tekijä on Jumala, silloin ongelmaa ei ole ratkaistu. Silloin ainoastaan väitetään, että sama teko, jota ihmiseltä pidettäisiin hirvittävänä, muuttuu hyväksi, kun sen tekijäksi nimetään Jumala.
        Tällainen oppi ei suojele Jumalan hyvyyttä. Se tekee Jumalasta olennon, jonka toiminta muistuttaa juuri sitä pahuutta, josta Jumalan pitäisi vapauttaa ihminen.
        Siksi ajatus hyvästä Jumalasta, joka tietoisesti ylläpitää ihmisen loputonta kidutusta, ei ole vain ristiriitainen jumalankuva. Se on kuva Jumalasta, joka on moraalisesti muutettu oman vastakohdakseen.


      • Anonyymi00399
        Anonyymi00398 kirjoitti:

        Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta teon todellista luonnetta. Sanan vaihtaminen ei muuta kidutusta rakkaudeksi eikä pahuutta hyväksi.


        Jos ikuista kidutusta puolustetaan sillä perusteella, että sen tekijä on Jumala, silloin ongelmaa ei ole ratkaistu. Silloin ainoastaan väitetään, että sama teko, jota ihmiseltä pidettäisiin hirvittävänä, muuttuu hyväksi, kun sen tekijäksi nimetään Jumala.
        Tällainen oppi ei suojele Jumalan hyvyyttä. Se tekee Jumalasta olennon, jonka toiminta muistuttaa juuri sitä pahuutta, josta Jumalan pitäisi vapauttaa ihminen.
        Siksi ajatus hyvästä Jumalasta, joka tietoisesti ylläpitää ihmisen loputonta kidutusta, ei ole vain ristiriitainen jumalankuva. Se on kuva Jumalasta, joka on moraalisesti muutettu oman vastakohdakseen.

        Saatanan nimi vaihdetaan Jumalan nimeksi
        Jos joku todella uskoo ja levittää oppia, jonka mukaan "hyvä" Jumala kiduttaa ihmisiä tietoisesti ikuisesti, niin mitäpä muuta voisi kutsua suuremmaksi jumalanpilkaksi?
        Aivan erityisen kätevää on tietenkin vaihtaa Saatanan nimi Jumalaksi ja ilmoittaa sen jälkeen, että ikuinen kidutus onkin "rakkautta", koska kiduttajan nimi sattuu olemaan Jumala.


      • Anonyymi00400
        Anonyymi00399 kirjoitti:

        Saatanan nimi vaihdetaan Jumalan nimeksi
        Jos joku todella uskoo ja levittää oppia, jonka mukaan "hyvä" Jumala kiduttaa ihmisiä tietoisesti ikuisesti, niin mitäpä muuta voisi kutsua suuremmaksi jumalanpilkaksi?
        Aivan erityisen kätevää on tietenkin vaihtaa Saatanan nimi Jumalaksi ja ilmoittaa sen jälkeen, että ikuinen kidutus onkin "rakkautta", koska kiduttajan nimi sattuu olemaan Jumala.

        Jos sadismi muuttuu rakkaudeksi vain vaihtamalla tekijän nimeksi "Jumala", mitään moraalista ongelmaa ei ole ratkaistu. On vain vaihdettu nimilappu.
        Saatana sanoo: "Minä kidutan sinua ikuisesti."
        Teologi vaihtaa nimen ja sanoo: "Jumala rakastaa sinua niin paljon, että hän kiduttaa sinua ikuisesti."


        Kas kummaa. Sama kidutus, sama kärsimys, sama ikuisuus – mutta uusi nimi.
        Jos tällaiselle opille halutaan antaa nimi "Jumalan rakkaus", sitä voi tietenkin kutsua niin. Mutta sanan "rakkaus" muuttaminen ei tee ikuisesta kidutuksesta rakkautta.


        Jos Saatanan nimi vain vaihdetaan Jumalan nimeksi ja hänen tekonsa nimetään rakkaudeksi, silloin ei ole palvottu Jumalaa vain siksi, että hänen nimensä sanotaan olevan Jumala. On palvottu Saatanaa Jumalan nimellä.
        Se vasta olisikin melkoinen jumalanpilkka: tehdä Jumalasta Saatana ja sitten käskeä ihmisiä kutsumaan Saatanaa Jumalaksi.


      • Anonyymi00401
        Anonyymi00400 kirjoitti:

        Jos sadismi muuttuu rakkaudeksi vain vaihtamalla tekijän nimeksi "Jumala", mitään moraalista ongelmaa ei ole ratkaistu. On vain vaihdettu nimilappu.
        Saatana sanoo: "Minä kidutan sinua ikuisesti."
        Teologi vaihtaa nimen ja sanoo: "Jumala rakastaa sinua niin paljon, että hän kiduttaa sinua ikuisesti."


        Kas kummaa. Sama kidutus, sama kärsimys, sama ikuisuus – mutta uusi nimi.
        Jos tällaiselle opille halutaan antaa nimi "Jumalan rakkaus", sitä voi tietenkin kutsua niin. Mutta sanan "rakkaus" muuttaminen ei tee ikuisesta kidutuksesta rakkautta.


        Jos Saatanan nimi vain vaihdetaan Jumalan nimeksi ja hänen tekonsa nimetään rakkaudeksi, silloin ei ole palvottu Jumalaa vain siksi, että hänen nimensä sanotaan olevan Jumala. On palvottu Saatanaa Jumalan nimellä.
        Se vasta olisikin melkoinen jumalanpilkka: tehdä Jumalasta Saatana ja sitten käskeä ihmisiä kutsumaan Saatanaa Jumalaksi.

        Jīva/jīvātmā on ikuinen tietoisuudellinen elävä olento, eikä se ole sama asia kuin sūkṣma-śarīra, hienojakoinen keho, tai sthūla-śarīra, karkea fyysinen keho. Sūkṣma-śarīraan kuuluvat muun muassa manas (mieli), buddhi (äly) ja ahaṅkāra (väärä ego) sekä muistijäljet, taipumukset, halut ja psykologiset kokemukset.
        Kristinusko sekoittaa sielun käsitteessä jīvan ja hienojakoisen kehon piirteitä. Kun kristillisessä kielessä puhutaan esimerkiksi sielun kärsimyksestä IKUISESSA helvetissä tai sielun nautinnosta paratiisissa, niin kysymme, mikä tarkalleen ottaen kärsii ja kokee. Kärsimyksen ja nautinnon psykologinen sisältö kuuluu sūkṣma-śarīran tasolle, ei jīvan muuttumattomaan svarūpaan.
        Jīva voi samaistua hienojakoiseen ja fyysiseen kehoon, jolloin syntyy kokemus: ”minä kärsin” tai ”minä nautin”. Tämä samaistuminen ei kuitenkaan tarkoita, että jīvan ikuinen olemus itsessään muuttuisi kärsiväksi.
        Siksi ongelma ei ole jīvan pelastaminen IKUISESTA helvetistä, vaan VAPAUTUMINEN avidyāsta, ahaṅkārasta ja aineellisesta samaistumisesta vapautuminen.
        Piilota

        Filosofiamme metafysiikan aspektista jīvan ongelmaa ei voida asianmukaisesti kuvata jīvan pelastamisena ikuisesta helvetistä. Jīva (jīvātmā) on nitya, ikuinen ja tietoisuudellinen olento, jonka olemassaolo ei ole riippuvainen aineellisesta kehosta eikä sen psykologisista tiloista. Siksi ikuinen jīva ei itsessään ole sellainen olento, jonka olemassaolo voisi päättyä tai jonka svarūpa voisi muuttua ikuiseksi kärsimykseksi.
        Aineellisen olemassaolon ongelma on sen sijaan jīvan samaistuminen prakṛtin alaisiin kehoihin, erityisesti sūkṣma-śarīraan eli hienojakoiseen kehoon. Manas, buddhi ja ahaṅkāra sekä niihin liittyvät muistijäljet, taipumukset, halut ja affektiiviset kokemukset kuuluvat tähän aineelliseen psyykkiseen rakenteeseen. Kun jīva samaistuu tähän rakenteeseen, syntyy kokemuksellinen käsitys ”minä olen tämä keho”, ”minä olen tämä mieli” ja ”minä kärsin”.
        Tämän vuoksi vapautumisen (mukti) varsinainen kohde ei ole jīvan pelastaminen ikuiselta helvetiltä eikä sen vapauttaminen sellaisesta ikuisesta kohtalosta, joka muuttaisi jīvan olemuksen kärsimykseksi.

        Keskeinen ongelma on avidyā eli tietämättömyys, ahaṅkāra eli väärä samaistuminen sekä bandhana, aineellinen sitoutuneisuus. Vapautuminen merkitsee tämän väärän samaistumisen ja aineellisen sidonnaisuuden päättymistä.


      • Anonyymi00402
        Anonyymi00401 kirjoitti:

        Jīva/jīvātmā on ikuinen tietoisuudellinen elävä olento, eikä se ole sama asia kuin sūkṣma-śarīra, hienojakoinen keho, tai sthūla-śarīra, karkea fyysinen keho. Sūkṣma-śarīraan kuuluvat muun muassa manas (mieli), buddhi (äly) ja ahaṅkāra (väärä ego) sekä muistijäljet, taipumukset, halut ja psykologiset kokemukset.
        Kristinusko sekoittaa sielun käsitteessä jīvan ja hienojakoisen kehon piirteitä. Kun kristillisessä kielessä puhutaan esimerkiksi sielun kärsimyksestä IKUISESSA helvetissä tai sielun nautinnosta paratiisissa, niin kysymme, mikä tarkalleen ottaen kärsii ja kokee. Kärsimyksen ja nautinnon psykologinen sisältö kuuluu sūkṣma-śarīran tasolle, ei jīvan muuttumattomaan svarūpaan.
        Jīva voi samaistua hienojakoiseen ja fyysiseen kehoon, jolloin syntyy kokemus: ”minä kärsin” tai ”minä nautin”. Tämä samaistuminen ei kuitenkaan tarkoita, että jīvan ikuinen olemus itsessään muuttuisi kärsiväksi.
        Siksi ongelma ei ole jīvan pelastaminen IKUISESTA helvetistä, vaan VAPAUTUMINEN avidyāsta, ahaṅkārasta ja aineellisesta samaistumisesta vapautuminen.
        Piilota

        Filosofiamme metafysiikan aspektista jīvan ongelmaa ei voida asianmukaisesti kuvata jīvan pelastamisena ikuisesta helvetistä. Jīva (jīvātmā) on nitya, ikuinen ja tietoisuudellinen olento, jonka olemassaolo ei ole riippuvainen aineellisesta kehosta eikä sen psykologisista tiloista. Siksi ikuinen jīva ei itsessään ole sellainen olento, jonka olemassaolo voisi päättyä tai jonka svarūpa voisi muuttua ikuiseksi kärsimykseksi.
        Aineellisen olemassaolon ongelma on sen sijaan jīvan samaistuminen prakṛtin alaisiin kehoihin, erityisesti sūkṣma-śarīraan eli hienojakoiseen kehoon. Manas, buddhi ja ahaṅkāra sekä niihin liittyvät muistijäljet, taipumukset, halut ja affektiiviset kokemukset kuuluvat tähän aineelliseen psyykkiseen rakenteeseen. Kun jīva samaistuu tähän rakenteeseen, syntyy kokemuksellinen käsitys ”minä olen tämä keho”, ”minä olen tämä mieli” ja ”minä kärsin”.
        Tämän vuoksi vapautumisen (mukti) varsinainen kohde ei ole jīvan pelastaminen ikuiselta helvetiltä eikä sen vapauttaminen sellaisesta ikuisesta kohtalosta, joka muuttaisi jīvan olemuksen kärsimykseksi.

        Keskeinen ongelma on avidyā eli tietämättömyys, ahaṅkāra eli väärä samaistuminen sekä bandhana, aineellinen sitoutuneisuus. Vapautuminen merkitsee tämän väärän samaistumisen ja aineellisen sidonnaisuuden päättymistä.

        Kristinusko puhuu sielusta ja liittää siihen esimerkiksi kärsimyksen, ikuisen helvetin ja paratiisin kokemukset,eli kristillinen sielukäsite vastaa enemmän hienojakoisen kehon tasoa kuin jīvan todellista olemusta.

        Kristinusko:
        sielu - kärsii helvetissä / nauttii paratiisissa.

        Mutta
        jīva/ātmā - ikuinen, tuhoutumaton, ei kärsi olemukseltaan.
        hienojakoinen keho - mieli, tunteet, muistot, halut jne. - voi kokea kärsimystä ja nautintoa.

        Jīva (jīvātmā) on nitya, ikuinen ja tietoisuudellinen olento, jonka olemassaolo ei ole riippuvainen aineellisesta kehosta eikä sen psykologisista tiloista. Siksi ikuinen jīva ei itsessään ole sellainen olento, jonka olemassaolo voisi päättyä tai jonka svarūpa voisi muuttua ikuiseksi kärsimykseksi.
        Aineellisen olemassaolon ongelma on sen sijaan jīvan samaistuminen prakṛtin alaisiin kehoihin, erityisesti sūkṣma-śarīraan eli hienojakoiseen kehoon. Manas, buddhi ja ahaṅkāra sekä niihin liittyvät muistijäljet, taipumukset, halut ja affektiiviset kokemukset kuuluvat tähän aineelliseen psyykkiseen rakenteeseen. Kun jīva samaistuu tähän rakenteeseen, syntyy kokemuksellinen käsitys ”minä olen tämä keho”, ”minä olen tämä mieli” ja ”minä kärsin”.


      • Anonyymi00403
        Anonyymi00402 kirjoitti:

        Kristinusko puhuu sielusta ja liittää siihen esimerkiksi kärsimyksen, ikuisen helvetin ja paratiisin kokemukset,eli kristillinen sielukäsite vastaa enemmän hienojakoisen kehon tasoa kuin jīvan todellista olemusta.

        Kristinusko:
        sielu - kärsii helvetissä / nauttii paratiisissa.

        Mutta
        jīva/ātmā - ikuinen, tuhoutumaton, ei kärsi olemukseltaan.
        hienojakoinen keho - mieli, tunteet, muistot, halut jne. - voi kokea kärsimystä ja nautintoa.

        Jīva (jīvātmā) on nitya, ikuinen ja tietoisuudellinen olento, jonka olemassaolo ei ole riippuvainen aineellisesta kehosta eikä sen psykologisista tiloista. Siksi ikuinen jīva ei itsessään ole sellainen olento, jonka olemassaolo voisi päättyä tai jonka svarūpa voisi muuttua ikuiseksi kärsimykseksi.
        Aineellisen olemassaolon ongelma on sen sijaan jīvan samaistuminen prakṛtin alaisiin kehoihin, erityisesti sūkṣma-śarīraan eli hienojakoiseen kehoon. Manas, buddhi ja ahaṅkāra sekä niihin liittyvät muistijäljet, taipumukset, halut ja affektiiviset kokemukset kuuluvat tähän aineelliseen psyykkiseen rakenteeseen. Kun jīva samaistuu tähän rakenteeseen, syntyy kokemuksellinen käsitys ”minä olen tämä keho”, ”minä olen tämä mieli” ja ”minä kärsin”.

        Sielua ei uhkaa mikään toisessa todellisuudessa. Jīva on nitya eli ikuinen ja avināśī eli tuhoutumaton. Sitä eivät uhkaa fyysisen kehon kuolema, psyykkinen kärsimys eivätkä mikään aineellinen tapahtuma.
        Siksi väite ”jīva täytyy pelastaa ikuiselta helvetiltä” ei sovi tähän malliin. Helvetti ja kärsimys kuuluvat aineellisen kokemuksen piiriin, eivät jīvan ikuiseen svarūpaan.
        Ongelma on avidyā ja samaistuminen: jīva samaistuu sūkṣma-śarīraan ja sthūla-śarīraan ja kokee niiden kautta kärsimystä. Mukti tarkoittaa vapautumista tästä aineellisesta sitoutumisesta — ei jīvan pelastamista siltä, että jokin voisi tuhota sen.
        Piilota

        Sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sielu on tietoisuuden hiukkanen ja kokonaan toisessa ulottuvuudessa. Se heijastetaan kokonaisuudessaan tänne, sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.
        On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikainen fyysinen keho. Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun puhutaan alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää asian edes jollakin tasolla.
        Sielua ei uhkaa mikään toisessa todellisuudessa. Jīva on nitya, ikuinen, ja avināśī, tuhoutumaton. Sitä eivät uhkaa fyysisen kehon kuolema, psyykkinen kärsimys eivätkä mikään aineellinen tapahtuma.
        Siksi väite, että jīva täytyy pelastaa ikuiselta helvetiltä, on väärä. IKUINEN helvetti ja kärsimys kuuluvat aineellisen kokemuksen piiriin, eivät jīvan ikuiseen svarūpaan. Kärsimys kuuluu fyysiseen kehoon ja hienojakoiseen kehoon, kun taas sielu itse on turvassa.
        Siksi ongelma ei ole sielun pelastaminen ikuiselta helvetiltä. Sielua ei tarvitse pelastaa ikuiselta helvetiltä, koska sitä ei uhkaa mikään. Vapautuminen tarkoittaa sen sijaan tietämättömyydestä eli avidyāsta, väärästä egosta eli ahaṅkārasta ja aineellisesta samaistumisesta vapautumista.


      • Anonyymi00404
        Anonyymi00403 kirjoitti:

        Sielua ei uhkaa mikään toisessa todellisuudessa. Jīva on nitya eli ikuinen ja avināśī eli tuhoutumaton. Sitä eivät uhkaa fyysisen kehon kuolema, psyykkinen kärsimys eivätkä mikään aineellinen tapahtuma.
        Siksi väite ”jīva täytyy pelastaa ikuiselta helvetiltä” ei sovi tähän malliin. Helvetti ja kärsimys kuuluvat aineellisen kokemuksen piiriin, eivät jīvan ikuiseen svarūpaan.
        Ongelma on avidyā ja samaistuminen: jīva samaistuu sūkṣma-śarīraan ja sthūla-śarīraan ja kokee niiden kautta kärsimystä. Mukti tarkoittaa vapautumista tästä aineellisesta sitoutumisesta — ei jīvan pelastamista siltä, että jokin voisi tuhota sen.
        Piilota

        Sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sielu on tietoisuuden hiukkanen ja kokonaan toisessa ulottuvuudessa. Se heijastetaan kokonaisuudessaan tänne, sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.
        On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikainen fyysinen keho. Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun puhutaan alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää asian edes jollakin tasolla.
        Sielua ei uhkaa mikään toisessa todellisuudessa. Jīva on nitya, ikuinen, ja avināśī, tuhoutumaton. Sitä eivät uhkaa fyysisen kehon kuolema, psyykkinen kärsimys eivätkä mikään aineellinen tapahtuma.
        Siksi väite, että jīva täytyy pelastaa ikuiselta helvetiltä, on väärä. IKUINEN helvetti ja kärsimys kuuluvat aineellisen kokemuksen piiriin, eivät jīvan ikuiseen svarūpaan. Kärsimys kuuluu fyysiseen kehoon ja hienojakoiseen kehoon, kun taas sielu itse on turvassa.
        Siksi ongelma ei ole sielun pelastaminen ikuiselta helvetiltä. Sielua ei tarvitse pelastaa ikuiselta helvetiltä, koska sitä ei uhkaa mikään. Vapautuminen tarkoittaa sen sijaan tietämättömyydestä eli avidyāsta, väärästä egosta eli ahaṅkārasta ja aineellisesta samaistumisesta vapautumista.

        Jīva, ātman ja hienojakoinen keho
        Olennaista erottaa toisistaan jīva/jīvātmā ja aineelliset kehot. Jīva on nitya, ikuinen ja avināśī, tuhoutumaton tietoisuudellinen elävä olento. Jīva ei ole sama asia kuin sthūla-śarīra, karkea fyysinen keho, eikä sūkṣma-śarīra, hienojakoinen keho. Hienojakoiseen kehoon liittyvät erityisesti manas (mieli), buddhi (äly) ja ahaṅkāra (väärä ego), joiden välityksellä muodostuvat aineelliseen olemassaoloon liittyvät psykologiset kokemukset, taipumukset, halut ja muistijäljet.
        Sielu eli ātman voidaan tässä yhteydessä ymmärtää elävän olennon sisimmäksi olemukseksi ja tietoisuuden periaatteeksi. Jīva ei ole fyysisen kehon ominaisuus eikä aivojen tuottama ilmiö, vaan aineellisesta kehosta ontologisesti erillinen tietoisuudellinen olento. Elävä olento ei siis kirjaimellisesti ”omista” sielua samalla tavalla kuin ihminen omistaa jonkin esineen; pikemminkin elävä olento on itse jīva, joka on yhteydessä väliaikaiseen aineelliseen kehoon.


      • Anonyymi00405
        Anonyymi00404 kirjoitti:

        Jīva, ātman ja hienojakoinen keho
        Olennaista erottaa toisistaan jīva/jīvātmā ja aineelliset kehot. Jīva on nitya, ikuinen ja avināśī, tuhoutumaton tietoisuudellinen elävä olento. Jīva ei ole sama asia kuin sthūla-śarīra, karkea fyysinen keho, eikä sūkṣma-śarīra, hienojakoinen keho. Hienojakoiseen kehoon liittyvät erityisesti manas (mieli), buddhi (äly) ja ahaṅkāra (väärä ego), joiden välityksellä muodostuvat aineelliseen olemassaoloon liittyvät psykologiset kokemukset, taipumukset, halut ja muistijäljet.
        Sielu eli ātman voidaan tässä yhteydessä ymmärtää elävän olennon sisimmäksi olemukseksi ja tietoisuuden periaatteeksi. Jīva ei ole fyysisen kehon ominaisuus eikä aivojen tuottama ilmiö, vaan aineellisesta kehosta ontologisesti erillinen tietoisuudellinen olento. Elävä olento ei siis kirjaimellisesti ”omista” sielua samalla tavalla kuin ihminen omistaa jonkin esineen; pikemminkin elävä olento on itse jīva, joka on yhteydessä väliaikaiseen aineelliseen kehoon.

        Kun tietoisuus heijastuu aineelliseen olemassaoloon, jīva samaistuu prakṛtin alaisiin kehoihin. Tätä samaistumista voidaan kuvata ahaṅkāran kautta: syntyy käsitys ”minä olen tämä keho”, ”minä olen tämä mieli”, ”minä olen tekijä” ja ”minä olen kärsijä”. Tällöin jīva näyttää kokemuksellisesti olevan syntymän, kuoleman, nautinnon ja kärsimyksen alainen, vaikka nämä muutokset eivät muuta sen ikuista svarūpaa.
        Siksi on tärkeää erottaa jīvan todellinen olemus siitä psykologisesta kokonaisuudesta, joka kuuluu sūkṣma-śarīraan. Mieli voi kärsiä, pelätä, kaivata, iloita ja muodostaa erilaisia kokemuksia. Myös saṃskārat ja vāsanāt vaikuttavat psyykkiseen jatkuvuuteen ja aineelliseen samaistumiseen.


      • Anonyymi00406
        Anonyymi00405 kirjoitti:

        Kun tietoisuus heijastuu aineelliseen olemassaoloon, jīva samaistuu prakṛtin alaisiin kehoihin. Tätä samaistumista voidaan kuvata ahaṅkāran kautta: syntyy käsitys ”minä olen tämä keho”, ”minä olen tämä mieli”, ”minä olen tekijä” ja ”minä olen kärsijä”. Tällöin jīva näyttää kokemuksellisesti olevan syntymän, kuoleman, nautinnon ja kärsimyksen alainen, vaikka nämä muutokset eivät muuta sen ikuista svarūpaa.
        Siksi on tärkeää erottaa jīvan todellinen olemus siitä psykologisesta kokonaisuudesta, joka kuuluu sūkṣma-śarīraan. Mieli voi kärsiä, pelätä, kaivata, iloita ja muodostaa erilaisia kokemuksia. Myös saṃskārat ja vāsanāt vaikuttavat psyykkiseen jatkuvuuteen ja aineelliseen samaistumiseen.

        Nämä eivät kuitenkaan ole jīvan ikuinen olemus.
        Tämän erottelun perusteella jīvaa ei tarvitse ajatella olentona, joka voidaan tuhota tai jonka ikuinen olemassaolo voisi joutua vaarantumaan. Jīva on nitya ja avināśī. Fyysisen kehon kuolema ei merkitse jīvan tuhoutumista, eikä aineellinen kärsimys muuta sen svarūpaa.
        Tästä seuraa myös perustava ero pelastamisen ja vapautumisen välillä. Jos jīva on ikuinen ja tuhoutumaton, sen pelastamista ikuiselta tuholta ei tarvita. Ongelma on bandhana, aineellinen sitoutuneisuus, joka syntyy avidyān, ahaṅkāran ja aineellisen samaistumisen kautta. Vapautuminen (mukti) tarkoittaa tämän tietämättömyyden ja väärän samaistumisen ylittämistä.
        Näin ollen väite, että jīva täytyy pelastaa ikuiselta helvetiltä, ei vastaa tätä metafyysistä rakennetta. Helvettiin, paratiisiin, nautintoon ja kärsimykseen liittyvät kokemukset voidaan tässä analyysissä sijoittaa aineellisen olemassaolon ja hienojakoisen kehon piiriin. Ne eivät muuta jīvan ikuista svarūpaa.


      • Anonyymi00407
        Anonyymi00406 kirjoitti:

        Nämä eivät kuitenkaan ole jīvan ikuinen olemus.
        Tämän erottelun perusteella jīvaa ei tarvitse ajatella olentona, joka voidaan tuhota tai jonka ikuinen olemassaolo voisi joutua vaarantumaan. Jīva on nitya ja avināśī. Fyysisen kehon kuolema ei merkitse jīvan tuhoutumista, eikä aineellinen kärsimys muuta sen svarūpaa.
        Tästä seuraa myös perustava ero pelastamisen ja vapautumisen välillä. Jos jīva on ikuinen ja tuhoutumaton, sen pelastamista ikuiselta tuholta ei tarvita. Ongelma on bandhana, aineellinen sitoutuneisuus, joka syntyy avidyān, ahaṅkāran ja aineellisen samaistumisen kautta. Vapautuminen (mukti) tarkoittaa tämän tietämättömyyden ja väärän samaistumisen ylittämistä.
        Näin ollen väite, että jīva täytyy pelastaa ikuiselta helvetiltä, ei vastaa tätä metafyysistä rakennetta. Helvettiin, paratiisiin, nautintoon ja kärsimykseen liittyvät kokemukset voidaan tässä analyysissä sijoittaa aineellisen olemassaolon ja hienojakoisen kehon piiriin. Ne eivät muuta jīvan ikuista svarūpaa.

        LOPETTAKAA SIIS IKUISEN HELVETIN PUHEET. JĪVAA EI UHKAА MIKÄÄN SEN OMASSA NITYA-SVARŪPASSA.
        TODELLINEN ONGELMA ON AVIDYĀ, MĀYĀ JA AHAṄKĀRA: JĪVAN SAMAISTUMINEN STHŪLA- JA SŪKṢMA-ŚARĪRAAN SEKÄ KARMALLISEEN AINEELLISEEN OLEMASSAOLOON.


        Lopettakaa puheet ikuisesta helvetistä ja siitä, että jīva pitäisi pelastaa sellaiselta. jīva on nitya ja avināśī — ikuinen ja tuhoutumaton. Sitä ei uhkaa fyysisen kehon kuolema, aineellinen kärsimys eikä mikään muu prakṛtin piirissä tapahtuva muutos. Jīvan ikuista svarūpaa ei voi tuhota eikä sille voi tapahtua mitään, mikä tekisi siitä ontologisesti kadonneen tai ikuisesti kärsivän.
        Helvetillinen kärsimys kuuluu aineellisen ehdollistuneisuuden piiriin, ei jīvan ikuiseen olemukseen. Sūkṣma-śarīra voi kokea kärsimystä, pelkoa, halua ja muuta karmallista kokemusta, mutta sūkṣma-śarīra ei ole jīva. Siksi ei pidä ottaa aineellisen tai hienojakoisen kehon kärsimystä ja siirtää sitä jīvan ontologiseksi kohtaloksi.
        Jīvaa ei tarvitse pelastaa ikuiselta helvetiltä. Lopettakaa siis ikuisen helvetin puheet. Jīvaa ei uhkaa mikään sen omassa nitya-svarūpassa.
        Todellinen ongelma on avidyā, māyā ja ahaṅkāra: jīvan samaistuminen sthūla- ja sūkṣma-śarīraan sekä karmalliseen aineelliseen olemassaoloon. Siksi varsinainen päämäärä on vapautuminen tästä ehdollistuneisuudesta — ei jīvan pelastaminen olemassaolon menettämiseltä tai ikuiselta rangaistukselta.
        Jīva on jo nitya ja avināśī. Se, mistä vapaututaan, on avidyā ja māyika-samaistuminen.
        Piilota

        JĪVAA EI TARVITSE PELASTAA IKUISELTA HELVETILTÄ. LOPETTAKAA SIIS IKUISEN HELVETIN PUHEET. JĪVAA EI UHKAА MIKÄÄN SEN OMASSA NITYA-SVARŪPASSA.
        TODELLINEN ONGELMA ON AVIDYĀ, MĀYĀ JA AHAṄKĀRA: JĪVAN SAMAISTUMINEN STHŪLA- JA SŪKṢMA-ŚARĪRAAN SEKÄ KARMALLISEEN AINEELLISEEN OLEMASSAOLOON.


      • Anonyymi00409
        Anonyymi00407 kirjoitti:

        LOPETTAKAA SIIS IKUISEN HELVETIN PUHEET. JĪVAA EI UHKAА MIKÄÄN SEN OMASSA NITYA-SVARŪPASSA.
        TODELLINEN ONGELMA ON AVIDYĀ, MĀYĀ JA AHAṄKĀRA: JĪVAN SAMAISTUMINEN STHŪLA- JA SŪKṢMA-ŚARĪRAAN SEKÄ KARMALLISEEN AINEELLISEEN OLEMASSAOLOON.


        Lopettakaa puheet ikuisesta helvetistä ja siitä, että jīva pitäisi pelastaa sellaiselta. jīva on nitya ja avināśī — ikuinen ja tuhoutumaton. Sitä ei uhkaa fyysisen kehon kuolema, aineellinen kärsimys eikä mikään muu prakṛtin piirissä tapahtuva muutos. Jīvan ikuista svarūpaa ei voi tuhota eikä sille voi tapahtua mitään, mikä tekisi siitä ontologisesti kadonneen tai ikuisesti kärsivän.
        Helvetillinen kärsimys kuuluu aineellisen ehdollistuneisuuden piiriin, ei jīvan ikuiseen olemukseen. Sūkṣma-śarīra voi kokea kärsimystä, pelkoa, halua ja muuta karmallista kokemusta, mutta sūkṣma-śarīra ei ole jīva. Siksi ei pidä ottaa aineellisen tai hienojakoisen kehon kärsimystä ja siirtää sitä jīvan ontologiseksi kohtaloksi.
        Jīvaa ei tarvitse pelastaa ikuiselta helvetiltä. Lopettakaa siis ikuisen helvetin puheet. Jīvaa ei uhkaa mikään sen omassa nitya-svarūpassa.
        Todellinen ongelma on avidyā, māyā ja ahaṅkāra: jīvan samaistuminen sthūla- ja sūkṣma-śarīraan sekä karmalliseen aineelliseen olemassaoloon. Siksi varsinainen päämäärä on vapautuminen tästä ehdollistuneisuudesta — ei jīvan pelastaminen olemassaolon menettämiseltä tai ikuiselta rangaistukselta.
        Jīva on jo nitya ja avināśī. Se, mistä vapaututaan, on avidyā ja māyika-samaistuminen.
        Piilota

        JĪVAA EI TARVITSE PELASTAA IKUISELTA HELVETILTÄ. LOPETTAKAA SIIS IKUISEN HELVETIN PUHEET. JĪVAA EI UHKAА MIKÄÄN SEN OMASSA NITYA-SVARŪPASSA.
        TODELLINEN ONGELMA ON AVIDYĀ, MĀYĀ JA AHAṄKĀRA: JĪVAN SAMAISTUMINEN STHŪLA- JA SŪKṢMA-ŚARĪRAAN SEKÄ KARMALLISEEN AINEELLISEEN OLEMASSAOLOON.

        IKUISEN HELVETIN AJATUS RAKENTAA KEINOTEKOISEN ONGELMAN, JONKA JÄLKEEN SAMALLE ONGELMALLE TARJOTAAN VÄLTTÄMÄTTÖMÄNÄ RATKAISUNA USKONNOLLISTA PELASTUSTA.

        IKUISEN HELVETIN UHKA JA VALLANKÄYTTÖ

        IKUISEN HELVETIN UHKA ON KEINOTEKOINEN ONGELMANASETTELU: ENSIN MÄÄRITELLÄÄN IHMISELLE ABSOLUUTTINEN JA LOPUTON UHKA, JA SEN JÄLKEEN IHMINEN ASETETAAN RIIPPUVAISEKSI AUKTORITEETISTA, OPISTA TAI PELASTUKSEN VÄLITTÄJÄSTÄ. NÄIN PELASTUSPUHEESTA MUODOSTUU VALLANKÄYTÖN JA PSYKOLOGISEN KONTROLLIN VÄLINE, JOSSA PELKO YLLÄPITÄÄ USKONNOLLISTA AUKTORITEETTIA.


      • Anonyymi00410
        Anonyymi00409 kirjoitti:

        IKUISEN HELVETIN AJATUS RAKENTAA KEINOTEKOISEN ONGELMAN, JONKA JÄLKEEN SAMALLE ONGELMALLE TARJOTAAN VÄLTTÄMÄTTÖMÄNÄ RATKAISUNA USKONNOLLISTA PELASTUSTA.

        IKUISEN HELVETIN UHKA JA VALLANKÄYTTÖ

        IKUISEN HELVETIN UHKA ON KEINOTEKOINEN ONGELMANASETTELU: ENSIN MÄÄRITELLÄÄN IHMISELLE ABSOLUUTTINEN JA LOPUTON UHKA, JA SEN JÄLKEEN IHMINEN ASETETAAN RIIPPUVAISEKSI AUKTORITEETISTA, OPISTA TAI PELASTUKSEN VÄLITTÄJÄSTÄ. NÄIN PELASTUSPUHEESTA MUODOSTUU VALLANKÄYTÖN JA PSYKOLOGISEN KONTROLLIN VÄLINE, JOSSA PELKO YLLÄPITÄÄ USKONNOLLISTA AUKTORITEETTIA.

        Olennaista ei kuitenkaan ole pelastaa jīvaa kuvitteelliselta ontologiselta tuholta. Jīva ei ole vaarassa lakata olemasta. Todellinen ongelma on avidyā, māyā ja ahaṅkāra sekä niistä seuraava samaistuminen sthūla- ja sūkṣma-śarīraan. Vapautuminen tarkoittaa tästä ehdollistuneisuudesta vapautumista, ei jīvan pelastamista olemattomalta ikuisen tuhon uhalta.
        Piilota

        Ikuinen helvetti kontrollin välineenä
        Divide et impera: ihmisille määritellään äärimmäinen ja ikuinen uhka, joka synnyttää pelkoa ja jakaa ihmiset ”pelastettuihin” ja ”kadotettuihin”. Tämän jälkeen uskonnollinen auktoriteetti määrittelee, kuka kuuluu kumpaankin ryhmään ja millä ehdoilla uhasta voidaan vapautua.
        Tällainen lähtökohta ei ole välttämätön, koska jīva on nitya ja avināśī. Jīvan ikuista svarūpaa ei uhkaa ikuinen tuhoutuminen. Ongelma on avidyā ja māyika-samaistuminen, ei jīvan pelastaminen olemattomalta ontologiselta uhalta.
        Näin ”ikuinen helvetti - pelastamisen tarve - auktoriteetin välttämättömyys” voidaan huomata sosiaalisena kontrollirakenteena, jossa pelko tuottaa riippuvuutta ja vastakkainasettelua.


      • Anonyymi00411
        Anonyymi00410 kirjoitti:

        Olennaista ei kuitenkaan ole pelastaa jīvaa kuvitteelliselta ontologiselta tuholta. Jīva ei ole vaarassa lakata olemasta. Todellinen ongelma on avidyā, māyā ja ahaṅkāra sekä niistä seuraava samaistuminen sthūla- ja sūkṣma-śarīraan. Vapautuminen tarkoittaa tästä ehdollistuneisuudesta vapautumista, ei jīvan pelastamista olemattomalta ikuisen tuhon uhalta.
        Piilota

        Ikuinen helvetti kontrollin välineenä
        Divide et impera: ihmisille määritellään äärimmäinen ja ikuinen uhka, joka synnyttää pelkoa ja jakaa ihmiset ”pelastettuihin” ja ”kadotettuihin”. Tämän jälkeen uskonnollinen auktoriteetti määrittelee, kuka kuuluu kumpaankin ryhmään ja millä ehdoilla uhasta voidaan vapautua.
        Tällainen lähtökohta ei ole välttämätön, koska jīva on nitya ja avināśī. Jīvan ikuista svarūpaa ei uhkaa ikuinen tuhoutuminen. Ongelma on avidyā ja māyika-samaistuminen, ei jīvan pelastaminen olemattomalta ontologiselta uhalta.
        Näin ”ikuinen helvetti - pelastamisen tarve - auktoriteetin välttämättömyys” voidaan huomata sosiaalisena kontrollirakenteena, jossa pelko tuottaa riippuvuutta ja vastakkainasettelua.

        Divide et impera.


    • Anonyymi00379

      En mä ainakaan haluaisi tavata enää alkkis-vanhempaani. Tämä maanpäällinen elämä hänen lapsenaan riitti.

      • Anonyymi00380

        Mitä tarkoitat?


    • Anonyymi00395

      Hellari-enoni kavahti ajatusta, että tapaisi 95-vuotiaana kuolleen äitinsä sellaisena kuin hän kuollessaan oli. Itselleen hän selitti, että siellä toisella puolella ihmiset ovat kaksikymppisen näköisiä. Tai jotain muuta? Voisiko siellä myös lapset olla vanhemman näköisiä kuin vanhempansa? Itse olisin kolmekymppisen näköinen mutta vanhempani varhaisteinejä?

      🤔

    • Anonyymi00408

      Eivät tapaa, koska kuolema on kaiken loppu!

    • Monet asiat ovat hyvinkin laajoja selvittää. Kuitenkin tietojakin löytyy. Minä, vastaaja olen viipynyt aiheen parissa ja muihinkin vuosikymmenien ajan. Iankaikkisuuksiin liittyvviin kysymyksiin olen löytänyt vastauksia. Yhteyteni Taivaaseen on aito ja aktiivinen. Halutessasi laajempaa informatiota, annan blogieni osoitteen. https://taivassade-tiede.blogspot.com/

      • Anonyymi00412

        Ei kristinuskoon käännytäjien viestejä-ei enää!


    • Anonyymi00413

      "Tämä askarruttaa itseäni. Jos on eri sfäärejä ja karma ohjailee minne siirryt aikanaan, niin onko riski ettei läheisiään enää tapaa? Kaipaan usein myös kymmeniä vuosia sitten kuolleita rakkaita lemmikkilintujani, tulee kyynel silmään kun muistelen. Ja isäni kuoli reilut 2 vuotta sitten."

      Vastaus: Isäsi ja ne 2 lemmikkilintuasikin kuuluvat samaan sieluperheeseen kuin sinäkin ja niiden lintujen sieluenergia on myös koko ajan lähelläsi tälläkin hetkellä.

      Myös isäsi suojelee sinua henkimaailmasta.

      "Itse koetan uskoa fyysisen kuoleman jälkeiseen elämään. Luojaan, jumalaan, uskon ehdottomasti. Luoja on kaiken maailmankaikkeuden takana."

      Mutta kun kristityt puhuvat taivaasta, jonka taivaspaikka joko lunastetaan tai hukataan, niin on tällä sen verran totuuspohjaa, että kuoleman jälkeen jokainen meistä ihmisistä joutuu sen jälkeen kohtaamaan ns. karmanneuvoston, joka on tämä henkisen maailman (henkimaailma) muodostama karmaattinen neuvosto, jonka edessä sitten näytetään se mennyt elämä kuin filmikelalta, jona aikana myös joutuu kokemaan kaikki itsensä muille aiheuttamat pahat kuin hyvät teot ja aivan kuten siinä maallisessa perunkirjoituksessa katsotaan, että paljonko jäi omaisuutta ns. viivan alle, niin taas karmanneuvostossa tätä ei enää mitata rahassa, vaan siellä se mitataan näinä hyvänä ja huonona karmana, jonka päätteeksi sitten karmanneuvosto tekee tämän yksimielisen päätöksen siitä, että onko tämä sielu riittävän kehityskelpoinen lähetettäväksi henkimaailmaan ja jatkamaan siellä sielunvaellustaan, tai jos kyseinen ihminen on jo tehnyt niin paljon täällä maassa hyviä tekoja, niin tällaiselle ihmiselle ja sielulle voidaan jopa antaa vapautus syntyä maaplaneetalle, jolloin nämä sielut jatkavat usein saman sukulinjan henkiopastehtäviin mm. Minulla mm. vuonna 1992 edesmennyt isoäiti sai aikanaan tällaisen vapautuksen ja hän on minun yksi henkioppaani tälläkin hetkellä.

      Mutta sitten taas nämä pahat ihmiset ja tummat sielut... Heillä on usein sieluenergiakin niin tumma ja pimeä, että heidän pahat tekonsa ovat jo niin kovia asioita karmanneuvoston edessä, että tällaiset sielut jäävät usein ns. maanläheisiksi vainajiksi, jolloin heidän sielunsa ei pääse henkimaailmaan ja mm. alkoholismi riittää jo tähän, jonka seurauksena monet tarrahenget pyrkivät pysymään alkoholistien ympärillä, koska nauttivat siitä energiasta, jota energisesti pääsee ilmenemään alkoholistien repaleisissa auroissa jne.

      Terveisin

      Näkijä

      • Anonyymi00415

        "karmaneuvosto"jne. -selitys – sellainen ei kuuluu filosofiaamme.


      • Anonyymi00416
        Anonyymi00415 kirjoitti:

        "karmaneuvosto"jne. -selitys – sellainen ei kuuluu filosofiaamme.

        Koska kuolema ei tarkoita sielun loppumista. Elävä olento eli jīva on ikuinen ja kulkee syntymästä toiseen karman ja aiempien tekojen vaikutuksesta. Tässä mielessä läheisen fyysinen kuolema ei merkitse sitä, että hän olisi muuttunut olemattomaksi.


      • Anonyymi00417
        Anonyymi00416 kirjoitti:

        Koska kuolema ei tarkoita sielun loppumista. Elävä olento eli jīva on ikuinen ja kulkee syntymästä toiseen karman ja aiempien tekojen vaikutuksesta. Tässä mielessä läheisen fyysinen kuolema ei merkitse sitä, että hän olisi muuttunut olemattomaksi.

        Silti kaikki läheiset syntyisivät aina uudelleen samoihin perhesuhteisiin. Isä ei välttämättä ole seuraavassa elämässäsi isäsi eikä lapsi välttämättä lapsesi. Aineelliset ihmissuhteet kuuluvat tähän tiettyyn elämään ja aineelliseen kehoon.
        Siksi kysymykseen "tapaanko isäni vielä?" ei ehkä voi antaa sellaista lupausta, että juuri sama perhesuhde jatkuu automaattisesti kuoleman jälkeen. Joskus jatkuu, joskus ei jatkuu.Sen sijaan todellinen päämäärä on vapautua syntymän ja kuoleman kierrosta.


      • Anonyymi00418
        Anonyymi00417 kirjoitti:

        Silti kaikki läheiset syntyisivät aina uudelleen samoihin perhesuhteisiin. Isä ei välttämättä ole seuraavassa elämässäsi isäsi eikä lapsi välttämättä lapsesi. Aineelliset ihmissuhteet kuuluvat tähän tiettyyn elämään ja aineelliseen kehoon.
        Siksi kysymykseen "tapaanko isäni vielä?" ei ehkä voi antaa sellaista lupausta, että juuri sama perhesuhde jatkuu automaattisesti kuoleman jälkeen. Joskus jatkuu, joskus ei jatkuu.Sen sijaan todellinen päämäärä on vapautua syntymän ja kuoleman kierrosta.

        Myös rakkaiden eläinten kohdalla jīva on ikuinen, koska eläin ei ole pelkkä biologinen kone, vaan siinäkin on ikuinen elävä olento. Siksi rakkaan lemmikkilinnun kuolemaa ei tarvitse ajatella sen olemassaolon loppuna.
        Ja ehkä tässä on myös lohdullinen näkökulma isäsi kuolemaan. Jos uskot Jumalaan, voit ajatella, että isäsi todellinen olemus ei kuollut hänen ruumiinsa mukana. Hänen matkansa jatkuu. Me emme kuitenkaan voi tietää varmasti, millainen hänen seuraava vaiheensa on, koska se riippuu karmasta, tietoisuuden tilasta jne.
        Kaikkein tärkein asia ei siis ole yrittää selvittää etukäteen, missä muodossa tapaamme kaikki läheisemme uudelleen, vaan suunnata tietoisuus.


      • Anonyymi00419
        Anonyymi00418 kirjoitti:

        Myös rakkaiden eläinten kohdalla jīva on ikuinen, koska eläin ei ole pelkkä biologinen kone, vaan siinäkin on ikuinen elävä olento. Siksi rakkaan lemmikkilinnun kuolemaa ei tarvitse ajatella sen olemassaolon loppuna.
        Ja ehkä tässä on myös lohdullinen näkökulma isäsi kuolemaan. Jos uskot Jumalaan, voit ajatella, että isäsi todellinen olemus ei kuollut hänen ruumiinsa mukana. Hänen matkansa jatkuu. Me emme kuitenkaan voi tietää varmasti, millainen hänen seuraava vaiheensa on, koska se riippuu karmasta, tietoisuuden tilasta jne.
        Kaikkein tärkein asia ei siis ole yrittää selvittää etukäteen, missä muodossa tapaamme kaikki läheisemme uudelleen, vaan suunnata tietoisuus.

        Ja jos kaipaat isääsi tai niitä kauan sitten kuolleita lintuja, sitä ei tarvitse hävetä, koska kaipaus kertoo siitä, että välillänne on ollut todellinen kiintymyssuhde.

        Filosofiaamme eivät kuulu tuossa muodossa "karmaneuvosto", "tarrahenget" jne.


      • Anonyymi00420
        Anonyymi00419 kirjoitti:

        Ja jos kaipaat isääsi tai niitä kauan sitten kuolleita lintuja, sitä ei tarvitse hävetä, koska kaipaus kertoo siitä, että välillänne on ollut todellinen kiintymyssuhde.

        Filosofiaamme eivät kuulu tuossa muodossa "karmaneuvosto", "tarrahenget" jne.

        Jīva/ātmā ei ole fyysinen elin eikä fyysisen sydämen sisällä oleva aineellinen kappale. Se on henkinen, elävä olento, jonka kautta elämä ja tietoisuus ilmenevät elävässä kehossa.
        Jīva on taṭasthā-śaktiin kuuluva henkinen tietoisuuden hiukkanen, joka liittyy aineelliseen kehoon ja jonka läsnäolo ilmenee sydämen alueella.


      • Anonyymi00421
        Anonyymi00420 kirjoitti:

        Jīva/ātmā ei ole fyysinen elin eikä fyysisen sydämen sisällä oleva aineellinen kappale. Se on henkinen, elävä olento, jonka kautta elämä ja tietoisuus ilmenevät elävässä kehossa.
        Jīva on taṭasthā-śaktiin kuuluva henkinen tietoisuuden hiukkanen, joka liittyy aineelliseen kehoon ja jonka läsnäolo ilmenee sydämen alueella.

        Sielu eli jīva/ātmā ei ole fyysisessä sydämessä eikä mikään fyysisesti paikannettava osa ihmiskehoa. Sydämen alueesta puhutaan henkisenä keskuksena, ei anatomisena elimenä, josta sielu voitaisiin löytää leikkauksella tai muulla fyysisellä tutkimuksella.


      • Anonyymi00422
        Anonyymi00421 kirjoitti:

        Sielu eli jīva/ātmā ei ole fyysisessä sydämessä eikä mikään fyysisesti paikannettava osa ihmiskehoa. Sydämen alueesta puhutaan henkisenä keskuksena, ei anatomisena elimenä, josta sielu voitaisiin löytää leikkauksella tai muulla fyysisellä tutkimuksella.

        Jīva on henkinen, ikuinen elävä olento ja taṭasthā-śaktiin kuuluva tietoisuuden hiukkanen. Se ei ole ruumiin tuottama eikä kuole ruumiin mukana. Fyysinen keho on väliaikainen väline, jonka kautta jīvan tietoisuus tulee tässä maailmassa ilmi.


      • Anonyymi00423
        Anonyymi00422 kirjoitti:

        Jīva on henkinen, ikuinen elävä olento ja taṭasthā-śaktiin kuuluva tietoisuuden hiukkanen. Se ei ole ruumiin tuottama eikä kuole ruumiin mukana. Fyysinen keho on väliaikainen väline, jonka kautta jīvan tietoisuus tulee tässä maailmassa ilmi.

        Tämän vuoksi kuolema ei tarkoita, että ihminen tai eläin muuttuisi olemattomaksi. Kun keho kuolee, jīva jatkaa olemassaoloaan ja siirtyy karman mukaisesti eteenpäin.


      • Anonyymi00424
        Anonyymi00423 kirjoitti:

        Tämän vuoksi kuolema ei tarkoita, että ihminen tai eläin muuttuisi olemattomaksi. Kun keho kuolee, jīva jatkaa olemassaoloaan ja siirtyy karman mukaisesti eteenpäin.

        Isäsi ei lakannut olemasta silloin, kun hänen fyysinen kehonsa kuoli. Hänen jīvansa jatkaa olemassaoloaan, vaikka emme tämänhetkisessä tietoisuudessamme pysty tietämään, missä hänen matkansa kulkee.
        Samoin sinun ei tarvitse ajatella, että vuosikymmeniä sitten kuolleet lemmikkilintusi olisivat vain kadonneet tyhjyyteen. Niiden jīvat ovat ikuisia.


      • Anonyymi00425
        Anonyymi00424 kirjoitti:

        Isäsi ei lakannut olemasta silloin, kun hänen fyysinen kehonsa kuoli. Hänen jīvansa jatkaa olemassaoloaan, vaikka emme tämänhetkisessä tietoisuudessamme pysty tietämään, missä hänen matkansa kulkee.
        Samoin sinun ei tarvitse ajatella, että vuosikymmeniä sitten kuolleet lemmikkilintusi olisivat vain kadonneet tyhjyyteen. Niiden jīvat ovat ikuisia.

        On kuitenkin eri asia kysyä, kohtaammeko jälleen täsmälleen samassa isä–lapsi- tai omistaja–lemmikki-suhteessa. Jälleensyntymässä aineelliset kehot ja niiden väliset suhteet vaihtuvat. Rakastamasi olennot eivät ole kuolleet olemattomiin. Heidän ruumiinsa ovat kuolleet, mutta jīva ei kuole.


      • Anonyymi00426
        Anonyymi00425 kirjoitti:

        On kuitenkin eri asia kysyä, kohtaammeko jälleen täsmälleen samassa isä–lapsi- tai omistaja–lemmikki-suhteessa. Jälleensyntymässä aineelliset kehot ja niiden väliset suhteet vaihtuvat. Rakastamasi olennot eivät ole kuolleet olemattomiin. Heidän ruumiinsa ovat kuolleet, mutta jīva ei kuole.

        Sielu eli jīva/ātmā ei ole fyysisessä sydämessä eikä mikään aineellinen osa ihmiskehoa. Sielu on ikuinen henkinen elävä olento, Kṛṣṇan taṭasthā-śaktiin kuuluva tietoisuuden hiukkanen.
        Sielu ei siis ole peräisin tästä aineellisesta ulottuvuudesta. Se kuuluu henkiseen todellisuuteen, ja tässä aineellisessa maailmassa eläessämme se heijastuu toisesta ulottuvuudesta tähän aineelliseen todellisuuteen. Sen yhteys aineelliseen kehoon ilmenee sydämen alueella, mutta sielu itse ei ole fyysinen eikä sijaitse fyysisenä kappaleena sydämessä.
        Toisin sanoen ihminen ei varsinaisesti ole tämä ruumis. Ruumis on väliaikainen aineellinen keho, jonka kautta ikuinen jīva toimii ja kokee aineellisen maailman. Kun ruumis kuolee, jīva ei kuole eikä lakkaa olemasta, vaan jatkaa olemassaoloaan.
        Fyysinen kuolema ei ole ihmisen olemassaolon loppu, vaan aineellisen kehon vaihtuminen. Jīva jatkaa matkaansa karman mukaisesti, kunnes se vapautuu aineellisen maailman syntymän ja kuoleman kierrosta.
        Piilota

        SIELU EI SIIS OLE PERÄISIN TÄSTÄ AINEELLISESTA ULOTTUVUUDESTA. SE KUULUU HENKISEEN TODELLISUUTEEN, JA TÄSSÄ AINEELLISESSA MAAILMASSA ELÄESSÄMME SE HEIJASTUU TOISESTA ULOTTUVUUDESTA TÄHÄN AINEELLISEEN TODELLISUUTEEN. SEN YHTEYS AINEELLISEEN KEHOON ILMENEE SYDÄMEN ALUEELLA, MUTTA SIELU ITSE EI OLE FYYSINEN EIKÄ SIJAITSE FYYSISENÄ KAPPALEENA SYDÄMESSÄ.


      • Anonyymi00427
        Anonyymi00426 kirjoitti:

        Sielu eli jīva/ātmā ei ole fyysisessä sydämessä eikä mikään aineellinen osa ihmiskehoa. Sielu on ikuinen henkinen elävä olento, Kṛṣṇan taṭasthā-śaktiin kuuluva tietoisuuden hiukkanen.
        Sielu ei siis ole peräisin tästä aineellisesta ulottuvuudesta. Se kuuluu henkiseen todellisuuteen, ja tässä aineellisessa maailmassa eläessämme se heijastuu toisesta ulottuvuudesta tähän aineelliseen todellisuuteen. Sen yhteys aineelliseen kehoon ilmenee sydämen alueella, mutta sielu itse ei ole fyysinen eikä sijaitse fyysisenä kappaleena sydämessä.
        Toisin sanoen ihminen ei varsinaisesti ole tämä ruumis. Ruumis on väliaikainen aineellinen keho, jonka kautta ikuinen jīva toimii ja kokee aineellisen maailman. Kun ruumis kuolee, jīva ei kuole eikä lakkaa olemasta, vaan jatkaa olemassaoloaan.
        Fyysinen kuolema ei ole ihmisen olemassaolon loppu, vaan aineellisen kehon vaihtuminen. Jīva jatkaa matkaansa karman mukaisesti, kunnes se vapautuu aineellisen maailman syntymän ja kuoleman kierrosta.
        Piilota

        SIELU EI SIIS OLE PERÄISIN TÄSTÄ AINEELLISESTA ULOTTUVUUDESTA. SE KUULUU HENKISEEN TODELLISUUTEEN, JA TÄSSÄ AINEELLISESSA MAAILMASSA ELÄESSÄMME SE HEIJASTUU TOISESTA ULOTTUVUUDESTA TÄHÄN AINEELLISEEN TODELLISUUTEEN. SEN YHTEYS AINEELLISEEN KEHOON ILMENEE SYDÄMEN ALUEELLA, MUTTA SIELU ITSE EI OLE FYYSINEN EIKÄ SIJAITSE FYYSISENÄ KAPPALEENA SYDÄMESSÄ.

        Jīva ymmärretään ikuiseksi, yksilölliseksi henkiseksi eläväksi olennoksi – tietoisuuden hiukkaseksi, joka kuuluu taṭasthā-śaktiin eli henkisen todellisuuden marginaaliseen energiaan.
        Sielu ei siten ole sama asia kuin fyysinen keho, aivot tai fyysinen sydän. Keho on väliaikainen aineellinen rakenne, jonka kautta jīva toimii ja kokee aineellisen maailman.
        Kun jīvan yhteydestä sydämen alueeseen puhutaan, kyse ei ole anatomisesta väitteestä. Sielua ei tarkoiteta fyysisessä sydämessä sijaitsevaksi aineelliseksi kappaleeksi. Sydämen alueella tarkoitetaan henkistä keskusta, jonka yhteydessä tietoisuuden ja elävän olennon läsnäoloa kuvataan.
        Jīvaa kutsutaan tietoisuuden hiukkaseksi. "Hiukkanen" ei tässä tarkoita fysikaalista hiukkasta, vaan rajallista yksilöllistä tietoisuuden keskusta suhteessa rajattomaan henkiseen todellisuuteen. Jīva on yksilöllinen, tietoinen ja ikuinen, vaikka sen tietoisuus voi aineellisessa olemassaolossa olla peittynyt.
        Piilota

        Taṭasthā-śakti kuvaa jīvan asemaa henkisen ja aineellisen todellisuuden rajalla. Jīva ei ole aineellinen energia. Se on yksilöllinen henkinen olento, jolla on oma olemassaolonsa ja tietoisuutensa.
        Vertaus auringonsäteeseen ja aurinkoon kuvaa tätä suhdetta: säde on laadultaan valaiseva kuten aurinko, mutta se ei ole koko aurinko. Samalla tavalla yksilöllinen tietoisuuden hiukkanen on henkinen luonnoltaan, mutta se ei ole sama asia kuin rajaton Absoluuttinen Todellisuus.


        Brahman voidaan ymmärtää Absoluuttisen Todellisuuden persoonattomana tai kaikkiallisena aspektina. Brahmajyoti viittaa tähän liittyvään henkiseen loisteeseen.

        Paramātmā puolestaan tarkoittaa Ylisielua eli Absoluuttisen Todellisuuden läsnäoloa kaikkien elävien olentojen sydämen alueella.


      • Anonyymi00428
        Anonyymi00427 kirjoitti:

        Jīva ymmärretään ikuiseksi, yksilölliseksi henkiseksi eläväksi olennoksi – tietoisuuden hiukkaseksi, joka kuuluu taṭasthā-śaktiin eli henkisen todellisuuden marginaaliseen energiaan.
        Sielu ei siten ole sama asia kuin fyysinen keho, aivot tai fyysinen sydän. Keho on väliaikainen aineellinen rakenne, jonka kautta jīva toimii ja kokee aineellisen maailman.
        Kun jīvan yhteydestä sydämen alueeseen puhutaan, kyse ei ole anatomisesta väitteestä. Sielua ei tarkoiteta fyysisessä sydämessä sijaitsevaksi aineelliseksi kappaleeksi. Sydämen alueella tarkoitetaan henkistä keskusta, jonka yhteydessä tietoisuuden ja elävän olennon läsnäoloa kuvataan.
        Jīvaa kutsutaan tietoisuuden hiukkaseksi. "Hiukkanen" ei tässä tarkoita fysikaalista hiukkasta, vaan rajallista yksilöllistä tietoisuuden keskusta suhteessa rajattomaan henkiseen todellisuuteen. Jīva on yksilöllinen, tietoinen ja ikuinen, vaikka sen tietoisuus voi aineellisessa olemassaolossa olla peittynyt.
        Piilota

        Taṭasthā-śakti kuvaa jīvan asemaa henkisen ja aineellisen todellisuuden rajalla. Jīva ei ole aineellinen energia. Se on yksilöllinen henkinen olento, jolla on oma olemassaolonsa ja tietoisuutensa.
        Vertaus auringonsäteeseen ja aurinkoon kuvaa tätä suhdetta: säde on laadultaan valaiseva kuten aurinko, mutta se ei ole koko aurinko. Samalla tavalla yksilöllinen tietoisuuden hiukkanen on henkinen luonnoltaan, mutta se ei ole sama asia kuin rajaton Absoluuttinen Todellisuus.


        Brahman voidaan ymmärtää Absoluuttisen Todellisuuden persoonattomana tai kaikkiallisena aspektina. Brahmajyoti viittaa tähän liittyvään henkiseen loisteeseen.

        Paramātmā puolestaan tarkoittaa Ylisielua eli Absoluuttisen Todellisuuden läsnäoloa kaikkien elävien olentojen sydämen alueella.

        Näitä käsitteitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa toisiinsa.

        Jīva on yksilöllinen elävä olento.

        Paramātmā on Ylisielu.

        Brahman ja Brahmajyoti viittaavat Absoluuttisen Todellisuuden toisenlaiseen hahmottamiseen.

        Gaudiya-metafysiikassa heidän välillä tehdään selvä ero.


        Aineellisessa elämässä jīva samaistuu helposti väliaikaiseen kehoon. Syntyy kokemus: "Minä olen tämä keho", "minä teen", "tämä on minun". Ihminen alkaa samaistaa itsensä myös mieleen, ajatuksiin, tunteisiin, asemaan, sukupuoleen, kansallisuuteen ja muihin väliaikaisiin määritelmiin.


        Tätä voidaan kuvata tietoisuuden peittymisenä. Jīva ei muutu aineelliseksi, mutta sen huomio ja samaistuminen kohdistuvat aineelliseen kehoon ja sen ympärille rakentuvaan persoonallisuuteen.


        jīva ei ole syntynyt aineellisesta maailmasta. Sen todellinen olemus on henkinen. Aineellisessa olemassaolossa se liittyy väliaikaiseen kehoon ja toimii sen kautta.
        Piilota

        Siksi fyysinen kuolema ei merkitse jīvan lakkaamista.

        Kuoleva on aineellinen keho. Jīva jatkaa olemassaoloaan ja siirtyy karmallisten vaikutusten mukaisesti eteenpäin. Jälleensyntymä tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että ikuinen yksilöllinen elävä olento liittyy uuteen aineelliseen kehoon.


        Vapautuminen puolestaan merkitsee vapautumista tästä aineellisesta samaistumisesta ja syntymän ja kuoleman kierrosta.

        Jīvan yksilöllisyys ei katoa, vaan sen todellinen henkinen luonne tulee esiin.


        jīva ei ole aineen tuottama tietoisuus, vaan ikuinen henkinen elävä olento, joka aineellisessa olemassaolossa ilmenee väliaikaisen kehon kautta.


        Fyysinen sydän kuuluu aineelliseen kehoon. Jīva ei ole fyysisesti sydämen sisällä. Sydämen alue liittyy kuitenkin henkiseen kuvaukseen jīvan ja Paramātmān läsnäolosta.


        Tässä kokonaisuudessa aineellinen ihminen voidaan siis nähdä kahden eri todellisuuden kohtaamisena: väliaikaisen aineellisen kehon ja ikuisen henkisen tietoisuuden. Jīva on se ikuinen yksilöllinen elävä olento, joka ei lakkaa olemasta silloin, kun aineellinen keho kuolee.


      • Anonyymi00429
        Anonyymi00428 kirjoitti:

        Näitä käsitteitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa toisiinsa.

        Jīva on yksilöllinen elävä olento.

        Paramātmā on Ylisielu.

        Brahman ja Brahmajyoti viittaavat Absoluuttisen Todellisuuden toisenlaiseen hahmottamiseen.

        Gaudiya-metafysiikassa heidän välillä tehdään selvä ero.


        Aineellisessa elämässä jīva samaistuu helposti väliaikaiseen kehoon. Syntyy kokemus: "Minä olen tämä keho", "minä teen", "tämä on minun". Ihminen alkaa samaistaa itsensä myös mieleen, ajatuksiin, tunteisiin, asemaan, sukupuoleen, kansallisuuteen ja muihin väliaikaisiin määritelmiin.


        Tätä voidaan kuvata tietoisuuden peittymisenä. Jīva ei muutu aineelliseksi, mutta sen huomio ja samaistuminen kohdistuvat aineelliseen kehoon ja sen ympärille rakentuvaan persoonallisuuteen.


        jīva ei ole syntynyt aineellisesta maailmasta. Sen todellinen olemus on henkinen. Aineellisessa olemassaolossa se liittyy väliaikaiseen kehoon ja toimii sen kautta.
        Piilota

        Siksi fyysinen kuolema ei merkitse jīvan lakkaamista.

        Kuoleva on aineellinen keho. Jīva jatkaa olemassaoloaan ja siirtyy karmallisten vaikutusten mukaisesti eteenpäin. Jälleensyntymä tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että ikuinen yksilöllinen elävä olento liittyy uuteen aineelliseen kehoon.


        Vapautuminen puolestaan merkitsee vapautumista tästä aineellisesta samaistumisesta ja syntymän ja kuoleman kierrosta.

        Jīvan yksilöllisyys ei katoa, vaan sen todellinen henkinen luonne tulee esiin.


        jīva ei ole aineen tuottama tietoisuus, vaan ikuinen henkinen elävä olento, joka aineellisessa olemassaolossa ilmenee väliaikaisen kehon kautta.


        Fyysinen sydän kuuluu aineelliseen kehoon. Jīva ei ole fyysisesti sydämen sisällä. Sydämen alue liittyy kuitenkin henkiseen kuvaukseen jīvan ja Paramātmān läsnäolosta.


        Tässä kokonaisuudessa aineellinen ihminen voidaan siis nähdä kahden eri todellisuuden kohtaamisena: väliaikaisen aineellisen kehon ja ikuisen henkisen tietoisuuden. Jīva on se ikuinen yksilöllinen elävä olento, joka ei lakkaa olemasta silloin, kun aineellinen keho kuolee.

        SIELU EI SITEN OLE SAMA ASIA KUIN FYYSINEN KEHO, AIVOT TAI FYYSINEN SYDÄN. KEHO ON VÄLIAIKAINEN AINEELLINEN RAKENNE, JONKA KAUTTA JĪVA TOIMII JA KOKEE AINEELLISEN MAAILMAN.

        KUN JĪVAN YHTEYDESTÄ SYDÄMEN ALUEESEEN PUHUTAAN, KYSE EI OLE ANATOMISESTA VÄITTEESTÄ. SIELUA EI TARKOITETA FYYSISESSÄ SYDÄMESSÄ SIJAITSEVAKSI AINEELLISEKSI KAPPALEEKSI. SYDÄMEN ALUEELLA TARKOITETAAN HENKISTÄ KESKUSTA, JONKA YHTEYDESSÄ TIETOISUUDEN JA ELÄVÄN OLENNON LÄSNÄOLOA KUVATAAN.


      • Anonyymi00430
        Anonyymi00429 kirjoitti:

        SIELU EI SITEN OLE SAMA ASIA KUIN FYYSINEN KEHO, AIVOT TAI FYYSINEN SYDÄN. KEHO ON VÄLIAIKAINEN AINEELLINEN RAKENNE, JONKA KAUTTA JĪVA TOIMII JA KOKEE AINEELLISEN MAAILMAN.

        KUN JĪVAN YHTEYDESTÄ SYDÄMEN ALUEESEEN PUHUTAAN, KYSE EI OLE ANATOMISESTA VÄITTEESTÄ. SIELUA EI TARKOITETA FYYSISESSÄ SYDÄMESSÄ SIJAITSEVAKSI AINEELLISEKSI KAPPALEEKSI. SYDÄMEN ALUEELLA TARKOITETAAN HENKISTÄ KESKUSTA, JONKA YHTEYDESSÄ TIETOISUUDEN JA ELÄVÄN OLENNON LÄSNÄOLOA KUVATAAN.

        KUN JĪVAN YHTEYDESTÄ SYDÄMEN ALUEESEEN PUHUTAAN, KYSE EI OLE ANATOMISESTA VÄITTEESTÄ. SIELUA EI TARKOITETA FYYSISESSÄ SYDÄMESSÄ SIJAITSEVAKSI AINEELLISEKSI KAPPALEEKSI.


      • Anonyymi00431
        Anonyymi00430 kirjoitti:

        KUN JĪVAN YHTEYDESTÄ SYDÄMEN ALUEESEEN PUHUTAAN, KYSE EI OLE ANATOMISESTA VÄITTEESTÄ. SIELUA EI TARKOITETA FYYSISESSÄ SYDÄMESSÄ SIJAITSEVAKSI AINEELLISEKSI KAPPALEEKSI.

        Jīvaa kutsutaan tietoisuuden hiukkaseksi. "Hiukkanen" ei tässä tarkoita fysikaalista hiukkasta, vaan rajallista yksilöllistä tietoisuuden keskusta suhteessa rajattomaan henkiseen todellisuuteen. Jīva on yksilöllinen, tietoinen ja ikuinen, vaikka sen tietoisuus voi aineellisessa olemassaolossa olla peittynyt.


      • Anonyymi00432
        Anonyymi00431 kirjoitti:

        Jīvaa kutsutaan tietoisuuden hiukkaseksi. "Hiukkanen" ei tässä tarkoita fysikaalista hiukkasta, vaan rajallista yksilöllistä tietoisuuden keskusta suhteessa rajattomaan henkiseen todellisuuteen. Jīva on yksilöllinen, tietoinen ja ikuinen, vaikka sen tietoisuus voi aineellisessa olemassaolossa olla peittynyt.

        Taṭasthā-śakti kuvaa jīvan asemaa henkisen ja aineellisen todellisuuden rajalla. Jīva ei ole aineellinen energia. Se on yksilöllinen henkinen olento, jolla on oma olemassaolonsa ja tietoisuutensa.


      • Anonyymi00433
        Anonyymi00432 kirjoitti:

        Taṭasthā-śakti kuvaa jīvan asemaa henkisen ja aineellisen todellisuuden rajalla. Jīva ei ole aineellinen energia. Se on yksilöllinen henkinen olento, jolla on oma olemassaolonsa ja tietoisuutensa.

        Vertaus auringonsäteeseen ja aurinkoon kuvaa tätä suhdetta: säde on laadultaan valaiseva kuten aurinko, mutta se ei ole koko aurinko. Samalla tavalla yksilöllinen tietoisuuden hiukkanen on henkinen luonnoltaan, mutta se ei ole sama asia kuin rajaton Absoluuttinen Todellisuus.


      • Anonyymi00434
        Anonyymi00433 kirjoitti:

        Vertaus auringonsäteeseen ja aurinkoon kuvaa tätä suhdetta: säde on laadultaan valaiseva kuten aurinko, mutta se ei ole koko aurinko. Samalla tavalla yksilöllinen tietoisuuden hiukkanen on henkinen luonnoltaan, mutta se ei ole sama asia kuin rajaton Absoluuttinen Todellisuus.

        Brahman voidaan ymmärtää Absoluuttisen Todellisuuden persoonattomana tai kaikkiallisena aspektina. Brahmajyoti viittaa tähän liittyvään henkiseen loisteeseen.

        Paramātmā puolestaan tarkoittaa Ylisielua eli Absoluuttisen Todellisuuden läsnäoloa kaikkien elävien olentojen sydämen ALUEELLA.


      • Anonyymi00435
        Anonyymi00434 kirjoitti:

        Brahman voidaan ymmärtää Absoluuttisen Todellisuuden persoonattomana tai kaikkiallisena aspektina. Brahmajyoti viittaa tähän liittyvään henkiseen loisteeseen.

        Paramātmā puolestaan tarkoittaa Ylisielua eli Absoluuttisen Todellisuuden läsnäoloa kaikkien elävien olentojen sydämen ALUEELLA.

        Näitä käsitteitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa toisiinsa.

        Jīva on yksilöllinen elävä olento.

        Paramātmā on Ylisielu.

        Brahman ja Brahmajyoti viittaavat Absoluuttisen Todellisuuden toisenlaiseen hahmottamiseen.

        Gaudiya-metafysiikassa heidän välillä tehdään selvä ero.


      • Anonyymi00436
        Anonyymi00435 kirjoitti:

        Näitä käsitteitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa toisiinsa.

        Jīva on yksilöllinen elävä olento.

        Paramātmā on Ylisielu.

        Brahman ja Brahmajyoti viittaavat Absoluuttisen Todellisuuden toisenlaiseen hahmottamiseen.

        Gaudiya-metafysiikassa heidän välillä tehdään selvä ero.

        Aineellisessa elämässä jīva samaistuu helposti väliaikaiseen kehoon. Syntyy kokemus: "Minä olen tämä keho", "minä teen", "tämä on minun". Ihminen alkaa samaistaa itsensä myös mieleen, ajatuksiin, tunteisiin, asemaan, sukupuoleen, kansallisuuteen ja muihin väliaikaisiin määritelmiin.


        Tätä voidaan kuvata tietoisuuden peittymisenä. Jīva ei muutu aineelliseksi, mutta sen huomio ja samaistuminen kohdistuvat aineelliseen kehoon ja sen ympärille rakentuvaan persoonallisuuteen.


      • Anonyymi00437
        Anonyymi00436 kirjoitti:

        Aineellisessa elämässä jīva samaistuu helposti väliaikaiseen kehoon. Syntyy kokemus: "Minä olen tämä keho", "minä teen", "tämä on minun". Ihminen alkaa samaistaa itsensä myös mieleen, ajatuksiin, tunteisiin, asemaan, sukupuoleen, kansallisuuteen ja muihin väliaikaisiin määritelmiin.


        Tätä voidaan kuvata tietoisuuden peittymisenä. Jīva ei muutu aineelliseksi, mutta sen huomio ja samaistuminen kohdistuvat aineelliseen kehoon ja sen ympärille rakentuvaan persoonallisuuteen.

        JĪVA EI OLE SYNTYNYT AINEELLISESTA MAAILMASTA. SEN TODELLINEN OLEMUS ON HENKINEN. AINEELLISESSA OLEMASSAOLOSSA SE LIITTYY VÄLIAIKAISEEN KEHOON JA TOIMII SEN KAUTTA.


      • Anonyymi00438
        Anonyymi00437 kirjoitti:

        JĪVA EI OLE SYNTYNYT AINEELLISESTA MAAILMASTA. SEN TODELLINEN OLEMUS ON HENKINEN. AINEELLISESSA OLEMASSAOLOSSA SE LIITTYY VÄLIAIKAISEEN KEHOON JA TOIMII SEN KAUTTA.

        Siksi fyysinen kuolema ei merkitse jīvan lakkaamista.

        Kuoleva on aineellinen keho. Jīva jatkaa olemassaoloaan ja siirtyy karmallisten vaikutusten mukaisesti eteenpäin. Jälleensyntymä tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että ikuinen yksilöllinen elävä olento liittyy uuteen aineelliseen kehoon.


        Vapautuminen puolestaan merkitsee vapautumista tästä aineellisesta samaistumisesta ja syntymän ja kuoleman kierrosta.

        Jīvan yksilöllisyys ei katoa, vaan sen todellinen henkinen luonne tulee esiin.


      • Anonyymi00439
        Anonyymi00438 kirjoitti:

        Siksi fyysinen kuolema ei merkitse jīvan lakkaamista.

        Kuoleva on aineellinen keho. Jīva jatkaa olemassaoloaan ja siirtyy karmallisten vaikutusten mukaisesti eteenpäin. Jälleensyntymä tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että ikuinen yksilöllinen elävä olento liittyy uuteen aineelliseen kehoon.


        Vapautuminen puolestaan merkitsee vapautumista tästä aineellisesta samaistumisesta ja syntymän ja kuoleman kierrosta.

        Jīvan yksilöllisyys ei katoa, vaan sen todellinen henkinen luonne tulee esiin.

        JĪVA EI OLE AINEEN TUOTTAMA TIETOISUUS, VAAN IKUINEN HENKINEN ELÄVÄ OLENTO, JOKA AINEELLISESSA OLEMASSAOLOSSA ILMENEE VÄLIAIKAISEN KEHON KAUTTA.

        FYYSINEN SYDÄN KUULUU AINEELLISEEN KEHOON. JĪVA EI OLE FYYSISESTI SYDÄMEN SISÄLLÄ. SYDÄMEN ALUE LIITTYY KUITENKIN HENKISEEN KUVAUKSEEN JĪVAN JA PARAMĀTMĀN LÄSNÄOLOSTA.


      • Anonyymi00440
        Anonyymi00439 kirjoitti:

        JĪVA EI OLE AINEEN TUOTTAMA TIETOISUUS, VAAN IKUINEN HENKINEN ELÄVÄ OLENTO, JOKA AINEELLISESSA OLEMASSAOLOSSA ILMENEE VÄLIAIKAISEN KEHON KAUTTA.

        FYYSINEN SYDÄN KUULUU AINEELLISEEN KEHOON. JĪVA EI OLE FYYSISESTI SYDÄMEN SISÄLLÄ. SYDÄMEN ALUE LIITTYY KUITENKIN HENKISEEN KUVAUKSEEN JĪVAN JA PARAMĀTMĀN LÄSNÄOLOSTA.

        JĪVA EI OLE FYYSISESTI SYDÄMEN SISÄLLÄ.

        VAAN SEN ALUEELLA HEIJASTUKSENA.


      • Anonyymi00441
        Anonyymi00440 kirjoitti:

        JĪVA EI OLE FYYSISESTI SYDÄMEN SISÄLLÄ.

        VAAN SEN ALUEELLA HEIJASTUKSENA.

        Sielu “nukkuu” siinä mielessä, että se ei tällä hetkellä tiedosta itseään henkisenä olentona. Se sekoittaa itsensä fyysiseen kehoon ja pitää sitä todellisena “minänään”. Tässä mielessä sen katsotaan olevan harhassa.


      • Anonyymi00442
        Anonyymi00441 kirjoitti:

        Sielu “nukkuu” siinä mielessä, että se ei tällä hetkellä tiedosta itseään henkisenä olentona. Se sekoittaa itsensä fyysiseen kehoon ja pitää sitä todellisena “minänään”. Tässä mielessä sen katsotaan olevan harhassa.

        Siitä huolimatta, vaikka sielu on tässä unessa, se on varsin aktiivinen. Missä mielessä se on aktiivinen? Siinä mielessä, että sillä on paljon haluja tähän uneen. Aineellinen elämä on unta, mutta siihen liittyy paljon odotuksia ja monia suunnitelmia. Siksi sielu toimii tässä maailmassa ikään kuin ilmentäen aineellisia halujaan, ja aineellisen luonnon guṇat ovat vain välineitä.


      • Anonyymi00443
        Anonyymi00442 kirjoitti:

        Siitä huolimatta, vaikka sielu on tässä unessa, se on varsin aktiivinen. Missä mielessä se on aktiivinen? Siinä mielessä, että sillä on paljon haluja tähän uneen. Aineellinen elämä on unta, mutta siihen liittyy paljon odotuksia ja monia suunnitelmia. Siksi sielu toimii tässä maailmassa ikään kuin ilmentäen aineellisia halujaan, ja aineellisen luonnon guṇat ovat vain välineitä.

        Paramātmā, Jumala sydämessä, tietää halumme, tuntee ansioimme ja täyttää toiveemme niiden mukaisesti. Näin ollen guṇat ovat pelkkiä välineitä, eivätkä ne itsessään voi haluta mitään. Välineet toimivat aina jonkun toimijan, jonkin persoonan käsissä.


    • Anonyymi00414

      Kuollut on kuollut. Piste.

    • Anonyymi00444

      Jeesus Kristus sanoi, ettei hän ole tästä maailmasta, vaan tullut ylhäältä, taivaasta, siis Jumalan valtakunnasta. Hän on Raamatun mukaan Luojamme.

      Hän tuli maailmaan, jotta ihmiset löytäisivät kadottamansa yhteyden Jumalaan sekä totuuden, jotta eivät eksyisi vaöheisiin. Ja hän sanoi itsestään:

      "Minä olen tie, totuus ja elämä, kukaan ei mene Isän tykö taivaaseen muuten kuin minun kauttani; minä olen ovi, minun kauttani pelastuu."

      • Anonyymi00445

        Sanoa voi nyt ihan mitä vaan, minäkin voin sanoa kaikenlaista.


      • Anonyymi00446
        Anonyymi00445 kirjoitti:

        Sanoa voi nyt ihan mitä vaan, minäkin voin sanoa kaikenlaista.

        Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

        >Ilm. 22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.>

        Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

        Molemmissa teksteissä on paljon jumalallisen auktoriteetin, totuuden ja ehdottomuuden retoriikkaa – tyyliin tämä on Jumalan sana, kuuntele ja ota vakavasti.
        Eli mahtipontisuus: kyllä, molemmissa löytyy.
        Piilota

        Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, siinä on oikeasti kiinnostava vertailukohta.

        1Molemmat eivät vain esitä väitteitä — ne vaativat asemaa

        Molemmissa on ajatus suunnilleen:

        Tämä ei ole vain yhden ihmisen mielipide. Tämän takana on Jumala.

        Se tekee tekstistä retorisesti hyvin voimakkaan. Lukijalle ei tarjota pelkästään ajatusta, jonka voisi ottaa tai jättää, vaan asetetaan totuuden ja ihmisen välinen suhde.

        Koraani tekee tätä usein hyvin suoraan: Jumala puhuu, ihminen kuuntelee. Raamatussa sama auktoriteetti rakentuu eri kirjojen ja lajien kautta — profeettojen puheissa, laeissa, viisauskirjallisuudessa, evankeliumeissa, kirjeissä jne.


      • Anonyymi00447
        Anonyymi00446 kirjoitti:

        Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

        >Ilm. 22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.>

        Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

        Molemmissa teksteissä on paljon jumalallisen auktoriteetin, totuuden ja ehdottomuuden retoriikkaa – tyyliin tämä on Jumalan sana, kuuntele ja ota vakavasti.
        Eli mahtipontisuus: kyllä, molemmissa löytyy.
        Piilota

        Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, siinä on oikeasti kiinnostava vertailukohta.

        1Molemmat eivät vain esitä väitteitä — ne vaativat asemaa

        Molemmissa on ajatus suunnilleen:

        Tämä ei ole vain yhden ihmisen mielipide. Tämän takana on Jumala.

        Se tekee tekstistä retorisesti hyvin voimakkaan. Lukijalle ei tarjota pelkästään ajatusta, jonka voisi ottaa tai jättää, vaan asetetaan totuuden ja ihmisen välinen suhde.

        Koraani tekee tätä usein hyvin suoraan: Jumala puhuu, ihminen kuuntelee. Raamatussa sama auktoriteetti rakentuu eri kirjojen ja lajien kautta — profeettojen puheissa, laeissa, viisauskirjallisuudessa, evankeliumeissa, kirjeissä jne.

        Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, ja juuri siinä on oikeastaan herkullinen ongelma. Molemmat eivät vain esitä jotakin näkemystä muiden näkemysten joukossa, tyyliin: ”Tässä olisi yksi mahdollinen maailmanselitys, katsokaa rauhassa ja valitkaa mieleisenne.” Ei. Molemmilla on huomattavasti kunnianhimoisempi ohjelma: tämän takana on Jumala, tämä on ilmoitus, tämä on totuus. Kiitos, kilpailu on siis käynnissä.

        Molemmat astuvat näyttämölle suunnilleen sillä asenteella, että nyt ei olla keskustelemassa mielipiteistä vaan todellisuuden omistusoikeudesta. Ihminen saa toki ajatella mitä haluaa, mutta harmillisesti todellisuus on jo varattu. Koraani kertoo, mikä on Jumalan sana, Raamattu kertoo Jumalan toiminnasta ja ilmoituksesta, ja lukijan pitäisi sitten jollakin tavalla ratkaista, kumpi puhuu Jumalan äänellä — samalla kun molemmat vakuuttavat, että juuri tässä kohtaa pitäisi kuunnella niitä eikä naapurin kirjaa.
        Piilota

        Ja tässä syntyy pieni filosofinen pulma: jos kaksi tekstiä esittää ristiriitaisia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan ilmoittamaa totuutta, niin totuus ei tietenkään ratkea sillä, että toinen vain sanoo olevansa enemmän totuutta. Se olisi vähän kuin kaksi oikeussalia, joissa molemmat tuomarit huutaisivat toisilleen olevansa se oikea tuomari. Äänenvoimakkuus ei vielä ratkaise toimivallan kysymystä.


        Tilanne muuttuu vielä hauskemmaksi, kun huomataan, että kummankin tekstin sisällä on perusteita luottaa juuri siihen tekstiin. Koraani kertoo omasta ilmoitusluonteestaan, ja Raamattu muodostaa oman pitkän ilmoituksen, historian, profetian ja uskonnollisen tradition kokonaisuutensa. Sitten tullaan ulkopuolelta ja kysytään täysin epäkohteliaasti: ”Hyvä on. Mutta miksi minä uskoisin juuri teitä?”

        Siinä kohtaa molempien valtava itsevarmuus alkaa näyttää hieman huvittavalta. ”Koska tämä on Jumalan sana.” ”Mistä tiedät?” ”Koska Jumala on ilmoittanut sen.” ”Mistä tiedät, että tämä ilmoitus on Jumalalta?” Ja nyt olemme jo mukavasti kehällä, jossa kirja todistaa itsestään ja uskovainen todistaa kirjasta, joka todistaa itsestään.

        Jos siis Koraani sanoo: ”Tämä on totuus”, ja Raamattu sanoo: ”Tämä on totuus”, seuraava kysymys ei oikeastaan ole enää kumpi sanoo sen vakuuttavammin. Se on paljon hankalampi:
        Mitä tarkoittaa totuus silloin, kun kaksi ilmoitukseksi väittävää tekstiä ovat eri mieltä siitä, mitä Jumala on sanonut?


        Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Totuus ei voi olla molempien ristiriitainen väite yhtä aikaa — ellei sitten keksitä kolmatta kirjaa, joka ilmoittaa ratkaisevansa asian ja kertoo tietenkin olevansa se ainoa oikea.


      • Anonyymi00448
        Anonyymi00447 kirjoitti:

        Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, ja juuri siinä on oikeastaan herkullinen ongelma. Molemmat eivät vain esitä jotakin näkemystä muiden näkemysten joukossa, tyyliin: ”Tässä olisi yksi mahdollinen maailmanselitys, katsokaa rauhassa ja valitkaa mieleisenne.” Ei. Molemmilla on huomattavasti kunnianhimoisempi ohjelma: tämän takana on Jumala, tämä on ilmoitus, tämä on totuus. Kiitos, kilpailu on siis käynnissä.

        Molemmat astuvat näyttämölle suunnilleen sillä asenteella, että nyt ei olla keskustelemassa mielipiteistä vaan todellisuuden omistusoikeudesta. Ihminen saa toki ajatella mitä haluaa, mutta harmillisesti todellisuus on jo varattu. Koraani kertoo, mikä on Jumalan sana, Raamattu kertoo Jumalan toiminnasta ja ilmoituksesta, ja lukijan pitäisi sitten jollakin tavalla ratkaista, kumpi puhuu Jumalan äänellä — samalla kun molemmat vakuuttavat, että juuri tässä kohtaa pitäisi kuunnella niitä eikä naapurin kirjaa.
        Piilota

        Ja tässä syntyy pieni filosofinen pulma: jos kaksi tekstiä esittää ristiriitaisia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan ilmoittamaa totuutta, niin totuus ei tietenkään ratkea sillä, että toinen vain sanoo olevansa enemmän totuutta. Se olisi vähän kuin kaksi oikeussalia, joissa molemmat tuomarit huutaisivat toisilleen olevansa se oikea tuomari. Äänenvoimakkuus ei vielä ratkaise toimivallan kysymystä.


        Tilanne muuttuu vielä hauskemmaksi, kun huomataan, että kummankin tekstin sisällä on perusteita luottaa juuri siihen tekstiin. Koraani kertoo omasta ilmoitusluonteestaan, ja Raamattu muodostaa oman pitkän ilmoituksen, historian, profetian ja uskonnollisen tradition kokonaisuutensa. Sitten tullaan ulkopuolelta ja kysytään täysin epäkohteliaasti: ”Hyvä on. Mutta miksi minä uskoisin juuri teitä?”

        Siinä kohtaa molempien valtava itsevarmuus alkaa näyttää hieman huvittavalta. ”Koska tämä on Jumalan sana.” ”Mistä tiedät?” ”Koska Jumala on ilmoittanut sen.” ”Mistä tiedät, että tämä ilmoitus on Jumalalta?” Ja nyt olemme jo mukavasti kehällä, jossa kirja todistaa itsestään ja uskovainen todistaa kirjasta, joka todistaa itsestään.

        Jos siis Koraani sanoo: ”Tämä on totuus”, ja Raamattu sanoo: ”Tämä on totuus”, seuraava kysymys ei oikeastaan ole enää kumpi sanoo sen vakuuttavammin. Se on paljon hankalampi:
        Mitä tarkoittaa totuus silloin, kun kaksi ilmoitukseksi väittävää tekstiä ovat eri mieltä siitä, mitä Jumala on sanonut?


        Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Totuus ei voi olla molempien ristiriitainen väite yhtä aikaa — ellei sitten keksitä kolmatta kirjaa, joka ilmoittaa ratkaisevansa asian ja kertoo tietenkin olevansa se ainoa oikea.

        Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Ei siksi, että Koraani tai Raamattu olisivat vailla sisältöä, historiallista merkitystä tai filosofista painoa, vaan siksi, että totuus ei muutu todeksi sillä, että se lausuu itsestään tarpeeksi vakuuttavasti olevansa totuus. Jos kaksi ilmoitusta esittää toisistaan poikkeavia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan sanaa, olemme tilanteessa, jossa molemmat ovat hakeneet itselleen korkeimman mahdollisen auktoriteetin valtakirjan. Jumalan nimissä, tietenkin. Onhan tavallisen mielipiteen kanssa aivan liian helppo elää.
        ”Tämä on Jumalan sana.”
        ”Mistä tiedät?”
        ”Koska Jumala on ilmoittanut sen.”
        ”Mistä tiedät, että Jumala on ilmoittanut sen?”
        ”Koska tämä Jumalan sana kertoo niin.”

        Ja juuri tässä uskonnollinen itsevarmuus muuttuu filosofisesti herkulliseksi. Molemmat voivat katsoa toista ja sanoa: ”Sinä uskot kirjaasi, koska se sanoo olevansa totta.” Sitten he kääntyvät omansa puoleen ja toteavat: ”Minun tapauksessani asia on tietenkin erilainen, koska minun kirjani todella on Jumalan sana.” Aivan. Tuo varmasti selkeytti asian. Molemmat ovat nyt todistaneet olevansa oikeassa — omassa todellisuudessaan.
        Piilota

        Syntyy eräänlainen teologinen peilisali. Muslimi kysyy kristityltä, miksi tämän pitäisi hyväksyä Raamatun ilmoitus. Kristitty kysyy muslimilta, miksi tämän pitäisi hyväksyä Koraanin ilmoitus. Molemmat esittävät historiallisia, teologisia ja tekstuaalisia perusteita. Mutta aivan pohjalla on kysymys, jota kumpikaan kirja ei voi ratkaista pelkästään vetoamalla itseensä: miksi juuri tämä ilmoitus on Jumalasta?
        Ja tässä on se kohta, jossa ihmisen pitäisi ehkä hetkeksi laskea kirjansa pöydälle.
        Koska jos vastaus lopulta on ”koska kirjani sanoo niin”, olemme palanneet lähtöpisteeseen. Jos vastaus taas on historiallinen tapahtuma, profeetan elämä, tekstin säilyminen, ihme, profetia, filosofinen johdonmukaisuus tai jokin muu peruste, silloin keskustelu muuttuu kiinnostavaksi. Silloin voidaan oikeasti kysyä, mitä näyttöä on, kuinka vahvaa se on ja selittääkö se paremmin toisen vai toisen väitteen.

        >Ilm. 22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.>

        Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

        Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten ratkaisu olisi hämmästyttävän helppo: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja ongelma on valmis. Silloin historian suurin uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu suunnilleen samalla menetelmällä kuin lapsi ratkaisee väittelyn ilmoittamalla: ”Minä voitin.”
        Ja juuri tästä syntyy kaikkein kiusallisin kysymys:
        Jos totuus tarvitsee auktoriteettinsa vakuudeksi vain oman väitteensä, mistä erotamme Jumalan ilmoituksen ihmisen ilmoituksesta, joka vain puhuu Jumalan äänellä?
        Siinä ei enää kysytä, kumpi kirja kuulostaa mahtavammalta.
        Siinä kysytään, millä perusteella ylipäätään tunnistamme totuuden silloin, kun totuus itse väittää puhuvansa meille.
        Ja jos kaksi ääntä sanoo ”minä olen Jumala”, ihmisen todellinen ongelma ei ole enää se, kumpaa ääntä totellaan.
        Vaan se, kuka helvetti puhuu.


      • Anonyymi00449
        Anonyymi00448 kirjoitti:

        Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Ei siksi, että Koraani tai Raamattu olisivat vailla sisältöä, historiallista merkitystä tai filosofista painoa, vaan siksi, että totuus ei muutu todeksi sillä, että se lausuu itsestään tarpeeksi vakuuttavasti olevansa totuus. Jos kaksi ilmoitusta esittää toisistaan poikkeavia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan sanaa, olemme tilanteessa, jossa molemmat ovat hakeneet itselleen korkeimman mahdollisen auktoriteetin valtakirjan. Jumalan nimissä, tietenkin. Onhan tavallisen mielipiteen kanssa aivan liian helppo elää.
        ”Tämä on Jumalan sana.”
        ”Mistä tiedät?”
        ”Koska Jumala on ilmoittanut sen.”
        ”Mistä tiedät, että Jumala on ilmoittanut sen?”
        ”Koska tämä Jumalan sana kertoo niin.”

        Ja juuri tässä uskonnollinen itsevarmuus muuttuu filosofisesti herkulliseksi. Molemmat voivat katsoa toista ja sanoa: ”Sinä uskot kirjaasi, koska se sanoo olevansa totta.” Sitten he kääntyvät omansa puoleen ja toteavat: ”Minun tapauksessani asia on tietenkin erilainen, koska minun kirjani todella on Jumalan sana.” Aivan. Tuo varmasti selkeytti asian. Molemmat ovat nyt todistaneet olevansa oikeassa — omassa todellisuudessaan.
        Piilota

        Syntyy eräänlainen teologinen peilisali. Muslimi kysyy kristityltä, miksi tämän pitäisi hyväksyä Raamatun ilmoitus. Kristitty kysyy muslimilta, miksi tämän pitäisi hyväksyä Koraanin ilmoitus. Molemmat esittävät historiallisia, teologisia ja tekstuaalisia perusteita. Mutta aivan pohjalla on kysymys, jota kumpikaan kirja ei voi ratkaista pelkästään vetoamalla itseensä: miksi juuri tämä ilmoitus on Jumalasta?
        Ja tässä on se kohta, jossa ihmisen pitäisi ehkä hetkeksi laskea kirjansa pöydälle.
        Koska jos vastaus lopulta on ”koska kirjani sanoo niin”, olemme palanneet lähtöpisteeseen. Jos vastaus taas on historiallinen tapahtuma, profeetan elämä, tekstin säilyminen, ihme, profetia, filosofinen johdonmukaisuus tai jokin muu peruste, silloin keskustelu muuttuu kiinnostavaksi. Silloin voidaan oikeasti kysyä, mitä näyttöä on, kuinka vahvaa se on ja selittääkö se paremmin toisen vai toisen väitteen.

        >Ilm. 22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.>

        Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

        Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten ratkaisu olisi hämmästyttävän helppo: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja ongelma on valmis. Silloin historian suurin uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu suunnilleen samalla menetelmällä kuin lapsi ratkaisee väittelyn ilmoittamalla: ”Minä voitin.”
        Ja juuri tästä syntyy kaikkein kiusallisin kysymys:
        Jos totuus tarvitsee auktoriteettinsa vakuudeksi vain oman väitteensä, mistä erotamme Jumalan ilmoituksen ihmisen ilmoituksesta, joka vain puhuu Jumalan äänellä?
        Siinä ei enää kysytä, kumpi kirja kuulostaa mahtavammalta.
        Siinä kysytään, millä perusteella ylipäätään tunnistamme totuuden silloin, kun totuus itse väittää puhuvansa meille.
        Ja jos kaksi ääntä sanoo ”minä olen Jumala”, ihmisen todellinen ongelma ei ole enää se, kumpaa ääntä totellaan.
        Vaan se, kuka helvetti puhuu.

        Koraani ja Raamattu astuvat näyttämölle kuin kaksi kosmista hallitsijaa, kumpikin pukeutuneena ikuisuuden viittaan ja kumpikin ilmoittamassa olevansa se viimeinen sana, jonka jälkeen ei enää tarvitse keskustella.

        Mahtipontisuudessa ei siis säästellä.
        Toinen ilmoittaa olevansa alku ja loppu. Toinen puhuu Jumalan viimeisenä ilmoituksena. Molemmissa on sama hämmästyttävä retorinen ratkaisu: Jumala sanoo olevansa Jumala.

        Se olisi suorastaan täydellinen todistus — jos väitteen esittäminen itsessään todistaisi väitteen todeksi.

        Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten koko maailmanhistorian vaikein uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu hämmästyttävän halvalla: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja sitten odotetaan ihmiskunnan polvistuvan.
        Piilota

        Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten koko maailmanhistorian vaikein uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu hämmästyttävän halvalla: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja sitten odotetaan ihmiskunnan polvistuvan.


      • Anonyymi00450
        Anonyymi00449 kirjoitti:

        Koraani ja Raamattu astuvat näyttämölle kuin kaksi kosmista hallitsijaa, kumpikin pukeutuneena ikuisuuden viittaan ja kumpikin ilmoittamassa olevansa se viimeinen sana, jonka jälkeen ei enää tarvitse keskustella.

        Mahtipontisuudessa ei siis säästellä.
        Toinen ilmoittaa olevansa alku ja loppu. Toinen puhuu Jumalan viimeisenä ilmoituksena. Molemmissa on sama hämmästyttävä retorinen ratkaisu: Jumala sanoo olevansa Jumala.

        Se olisi suorastaan täydellinen todistus — jos väitteen esittäminen itsessään todistaisi väitteen todeksi.

        Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten koko maailmanhistorian vaikein uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu hämmästyttävän halvalla: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja sitten odotetaan ihmiskunnan polvistuvan.
        Piilota

        Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten koko maailmanhistorian vaikein uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu hämmästyttävän halvalla: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja sitten odotetaan ihmiskunnan polvistuvan.

        Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten koko maailmanhistorian vaikein uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu hämmästyttävän halvalla: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja sitten odotetaan ihmiskunnan polvistuvan.


      • Anonyymi00451
        Anonyymi00450 kirjoitti:

        Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten koko maailmanhistorian vaikein uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu hämmästyttävän halvalla: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja sitten odotetaan ihmiskunnan polvistuvan.

        Jos kaksi ihmistä seisoo torilla ja kumpikin julistaa olevansa maailman laillinen kuningas, ongelma ei ratkea sillä, että he molemmat sanovat olevansa kuninkaita mahdollisimman arvovaltaisella äänensävyllä.

        Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)
        Piilota

        Ja tässä argumentissa on yksi todella vahva kohta, jota kannattaa terävöittää. William James ei todista, että kaikki uskonnot ovat tosia, eikä edes sitä, että uskonnolliset kokemukset ovat sama asia. Hänen havaintonsa on paljon kiinnostavampi: ihmiset hyvin erilaisissa uskonnollisissa viitekehyksissä raportoivat kokemuksia, joilla on huomattavia rakenteellisia yhtäläisyyksiä. Hän nimenomaan keskittyi henkilökohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiin eikä uskonnollisten instituutioiden tai oppijärjestelmien totuuteen.

        Jamesin kirjassa tämä menee vielä pidemmälle. Hän kysyy, löytyykö eri uskontojen ristiriitaisten oppien alta jokin yhteinen ydin. Hänen mukaansa löytyy ainakin kokemus siitä, että ihmisessä tai maailmassa on jokin ongelma ja että yhteys johonkin ”korkeampaan” ratkaisee sen. Samalla hän huomauttaa, että eri uskontojen jumalat ja opit ovat keskenään ristiriidassa.

        Jos kristitty rukoilee ”oikeaa elävää Jumalaa” ja kokee rukouksessa rauhaa, rakkautta, läsnäoloa, johdatusta ja syvää yhteyttä Jumalaan, niin miksi muslimi tai muun uskonnon harjoittaja voi kuvata samankaltaisen kokemuksen — samalla kun hän tulkitsee sen aivan toisen uskonnollisen maailmankuvan kautta?

        William Jamesin klassinen tutkimus The Varieties of Religious Experience on kiinnostava juuri tästä syystä. Hän kerää eri aikakausien ja uskonnollisten perinteiden ihmisten omia kuvauksia ja tarkastelee niiden psykologisia piirteitä. Hän ei lähde siitä, että kristillinen kokemus on automaattisesti tosi ja muut kokemukset automaattisesti vääriä. Hän tarkastelee itse kokemusta: mitä ihmiset kokevat, miten se muuttaa heitä ja millaisia yhteisiä piirteitä kokemuksissa esiintyy.


      • Anonyymi00452
        Anonyymi00451 kirjoitti:

        Jos kaksi ihmistä seisoo torilla ja kumpikin julistaa olevansa maailman laillinen kuningas, ongelma ei ratkea sillä, että he molemmat sanovat olevansa kuninkaita mahdollisimman arvovaltaisella äänensävyllä.

        Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)
        Piilota

        Ja tässä argumentissa on yksi todella vahva kohta, jota kannattaa terävöittää. William James ei todista, että kaikki uskonnot ovat tosia, eikä edes sitä, että uskonnolliset kokemukset ovat sama asia. Hänen havaintonsa on paljon kiinnostavampi: ihmiset hyvin erilaisissa uskonnollisissa viitekehyksissä raportoivat kokemuksia, joilla on huomattavia rakenteellisia yhtäläisyyksiä. Hän nimenomaan keskittyi henkilökohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiin eikä uskonnollisten instituutioiden tai oppijärjestelmien totuuteen.

        Jamesin kirjassa tämä menee vielä pidemmälle. Hän kysyy, löytyykö eri uskontojen ristiriitaisten oppien alta jokin yhteinen ydin. Hänen mukaansa löytyy ainakin kokemus siitä, että ihmisessä tai maailmassa on jokin ongelma ja että yhteys johonkin ”korkeampaan” ratkaisee sen. Samalla hän huomauttaa, että eri uskontojen jumalat ja opit ovat keskenään ristiriidassa.

        Jos kristitty rukoilee ”oikeaa elävää Jumalaa” ja kokee rukouksessa rauhaa, rakkautta, läsnäoloa, johdatusta ja syvää yhteyttä Jumalaan, niin miksi muslimi tai muun uskonnon harjoittaja voi kuvata samankaltaisen kokemuksen — samalla kun hän tulkitsee sen aivan toisen uskonnollisen maailmankuvan kautta?

        William Jamesin klassinen tutkimus The Varieties of Religious Experience on kiinnostava juuri tästä syystä. Hän kerää eri aikakausien ja uskonnollisten perinteiden ihmisten omia kuvauksia ja tarkastelee niiden psykologisia piirteitä. Hän ei lähde siitä, että kristillinen kokemus on automaattisesti tosi ja muut kokemukset automaattisesti vääriä. Hän tarkastelee itse kokemusta: mitä ihmiset kokevat, miten se muuttaa heitä ja millaisia yhteisiä piirteitä kokemuksissa esiintyy.

        "minun kauttani pelastuu"

        Pelastuu mistä? Jumalalta?


      • Anonyymi00453
        Anonyymi00452 kirjoitti:

        "minun kauttani pelastuu"

        Pelastuu mistä? Jumalalta?

        "minun kauttani pelastuu"

        Pelastuu mistä? Jumalalta?

        Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.

        Jumalan ikioma Auschwitz
        Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.


        Se ei ole lainkaan hindujen sanoma, vaan itse kristittyjen sanoma.

        Älykkäät kristityt sanovat:

        Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
        Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
        https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
        Tässä, voitte itse lukea.

        Älykkäät kristityt sanovat myös:

        https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen

        Jumalan ikioma Auschwitz

        On teoriassa mahdollista, että maailman tyhjästä luonut Jumala on luodessaan päättänyt, että osa luoduista joutuu lopulta ikuiseen kidutukseen. David Bentley Hartin mukaan sen sijaan ei ole edes teoriassa mahdollista, että sellainen Jumala olisi hyvä.

        Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.

        Hitleriä ja Jumalaa erottaisi lähinnä se, että Hitler


      • Anonyymi00454
        Anonyymi00453 kirjoitti:

        "minun kauttani pelastuu"

        Pelastuu mistä? Jumalalta?

        Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.

        Jumalan ikioma Auschwitz
        Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.


        Se ei ole lainkaan hindujen sanoma, vaan itse kristittyjen sanoma.

        Älykkäät kristityt sanovat:

        Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
        Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
        https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
        Tässä, voitte itse lukea.

        Älykkäät kristityt sanovat myös:

        https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen

        Jumalan ikioma Auschwitz

        On teoriassa mahdollista, että maailman tyhjästä luonut Jumala on luodessaan päättänyt, että osa luoduista joutuu lopulta ikuiseen kidutukseen. David Bentley Hartin mukaan sen sijaan ei ole edes teoriassa mahdollista, että sellainen Jumala olisi hyvä.

        Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.

        Hitleriä ja Jumalaa erottaisi lähinnä se, että Hitler

        "minun kauttani pelastuu"

        Pelastuu mistä? Jumalalta?

        Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.

        https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen


      • Anonyymi00455
        Anonyymi00454 kirjoitti:

        "minun kauttani pelastuu"

        Pelastuu mistä? Jumalalta?

        Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.

        https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen

        ”Minun uskontoni on totta” ei vielä ole peruste sille, että uskonto todella olisi totta. Se tekee tekstistä huomattavasti vaikeammin torjuttavan, koska sama periaate voidaan kohdistaa yhtä lailla kristinuskoon, islamiin ja muihin ilmoitususkontoihin.


      • Anonyymi00456
        Anonyymi00455 kirjoitti:

        ”Minun uskontoni on totta” ei vielä ole peruste sille, että uskonto todella olisi totta. Se tekee tekstistä huomattavasti vaikeammin torjuttavan, koska sama periaate voidaan kohdistaa yhtä lailla kristinuskoon, islamiin ja muihin ilmoitususkontoihin.

        Koraanin ja Raamatun auktoriteettiväitteet ja uskonnollisen totuuden epistemologinen ongelma
        Koraania ja Raamattua tarkasteltaessa voidaan havaita, että molemmat tekstit esittävät vahvoja väitteitä jumalallisesta auktoriteetista, totuudesta ja ilmoituksesta. Niiden välillä on kuitenkin huomattavia teologisia ja opillisia eroja, eikä niitä voida sisällöllisesti pitää samanlaisina teksteinä. Tästä huolimatta niiden vertailussa voidaan tarkastella yhtä yhteistä epistemologista ongelmaa: millä perusteella ihminen voi ratkaista, onko tietty uskonnollinen väite todella jumalallista alkuperää?
        Pelkkä väite jumalallisesta alkuperästä ei vielä ratkaise tätä ongelmaa. Jos jokin teksti ilmoittaa olevansa Jumalan sanaa, kyseinen ilmoitus on itsessään vain väite, jonka totuusarvoa voidaan edelleen kysyä. Muussa tapauksessa ongelma olisi periaatteessa hyvin yksinkertainen: mikä tahansa ihminen voisi kirjoittaa tekstin, ilmoittaa sen olevan kaikkivaltiaan Jumalan ilmoitusta ja vedota tähän ilmoitukseen oman väitteensä todistuksena. Tällainen päättely olisi kuitenkin kehämäistä. Se olettaisi jo lähtökohtaisesti todeksi juuri sen asian, joka pitäisi ensin perustella.
        Tämän vuoksi uskonnollisen auktoriteetin ongelmaa ei voida ratkaista pelkästään sillä, kuinka ehdottomasti tai vakuuttavasti uskonnollinen teksti esittää väitteensä. Retorinen varmuus ei ole sama asia kuin episteminen oikeutus. Vahva ilmaisu voi lisätä väitteen vaikuttavuutta, mutta se ei sellaisenaan lisää sen tueksi esitetyn todistusaineiston määrää tai laatua. Toisin sanoen se voi lisätä äänenvoimakkuutta, mutta ei välttämättä evidenssiä.
        Tästä seuraa keskeinen kysymys: jos kaksi toisistaan poikkeavaa uskonnollista traditiota esittää jumalalliseen ilmoitukseen perustuvia, osittain keskenään ristiriitaisia väitteitä, millä perusteella niiden totuutta voidaan arvioida? Pelkkä vetoaminen oman tradition auktoriteettiin ei riitä, sillä tällöin kumpikin osapuoli voisi yksinkertaisesti vedota oman pyhän tekstinsä ilmoitusluonteeseen. Tällaisessa tilanteessa ei vielä ole ratkaistu, kumpi ilmoitus on jumalallinen, vaan ainoastaan todettu, että molemmat traditiot pitävät omaa ilmoitustaan jumalallisena.
        Tässä mielessä uskonnollinen keskustelu voi ajautua eräänlaiseen itseään vahvistavaan kehään. Kristitty voi sanoa, että Raamattu on Jumalan sana, koska se ilmoittaa Jumalan totuuden. Muslimi voi vastaavasti vedota Koraaniin Jumalan ilmoituksena. Jos kumpikin perustelu palautuu lopulta siihen, että kyseinen teksti itse ilmoittaa olevansa Jumalasta, ei vielä ole esitetty ulkopuolista perustetta, jonka avulla kahden kilpailevan väitteen välillä voitaisiin tehdä ratkaisu. Kysymys ei tällöin ole siitä, kumpi uskonto ilmaisee väitteensä mahtipontisemmin, vaan siitä, millä perusteella uskonnollinen ilmoitus voidaan ylipäätään tunnistaa aidoksi ilmoitukseksi.


      • Anonyymi00457
        Anonyymi00456 kirjoitti:

        Koraanin ja Raamatun auktoriteettiväitteet ja uskonnollisen totuuden epistemologinen ongelma
        Koraania ja Raamattua tarkasteltaessa voidaan havaita, että molemmat tekstit esittävät vahvoja väitteitä jumalallisesta auktoriteetista, totuudesta ja ilmoituksesta. Niiden välillä on kuitenkin huomattavia teologisia ja opillisia eroja, eikä niitä voida sisällöllisesti pitää samanlaisina teksteinä. Tästä huolimatta niiden vertailussa voidaan tarkastella yhtä yhteistä epistemologista ongelmaa: millä perusteella ihminen voi ratkaista, onko tietty uskonnollinen väite todella jumalallista alkuperää?
        Pelkkä väite jumalallisesta alkuperästä ei vielä ratkaise tätä ongelmaa. Jos jokin teksti ilmoittaa olevansa Jumalan sanaa, kyseinen ilmoitus on itsessään vain väite, jonka totuusarvoa voidaan edelleen kysyä. Muussa tapauksessa ongelma olisi periaatteessa hyvin yksinkertainen: mikä tahansa ihminen voisi kirjoittaa tekstin, ilmoittaa sen olevan kaikkivaltiaan Jumalan ilmoitusta ja vedota tähän ilmoitukseen oman väitteensä todistuksena. Tällainen päättely olisi kuitenkin kehämäistä. Se olettaisi jo lähtökohtaisesti todeksi juuri sen asian, joka pitäisi ensin perustella.
        Tämän vuoksi uskonnollisen auktoriteetin ongelmaa ei voida ratkaista pelkästään sillä, kuinka ehdottomasti tai vakuuttavasti uskonnollinen teksti esittää väitteensä. Retorinen varmuus ei ole sama asia kuin episteminen oikeutus. Vahva ilmaisu voi lisätä väitteen vaikuttavuutta, mutta se ei sellaisenaan lisää sen tueksi esitetyn todistusaineiston määrää tai laatua. Toisin sanoen se voi lisätä äänenvoimakkuutta, mutta ei välttämättä evidenssiä.
        Tästä seuraa keskeinen kysymys: jos kaksi toisistaan poikkeavaa uskonnollista traditiota esittää jumalalliseen ilmoitukseen perustuvia, osittain keskenään ristiriitaisia väitteitä, millä perusteella niiden totuutta voidaan arvioida? Pelkkä vetoaminen oman tradition auktoriteettiin ei riitä, sillä tällöin kumpikin osapuoli voisi yksinkertaisesti vedota oman pyhän tekstinsä ilmoitusluonteeseen. Tällaisessa tilanteessa ei vielä ole ratkaistu, kumpi ilmoitus on jumalallinen, vaan ainoastaan todettu, että molemmat traditiot pitävät omaa ilmoitustaan jumalallisena.
        Tässä mielessä uskonnollinen keskustelu voi ajautua eräänlaiseen itseään vahvistavaan kehään. Kristitty voi sanoa, että Raamattu on Jumalan sana, koska se ilmoittaa Jumalan totuuden. Muslimi voi vastaavasti vedota Koraaniin Jumalan ilmoituksena. Jos kumpikin perustelu palautuu lopulta siihen, että kyseinen teksti itse ilmoittaa olevansa Jumalasta, ei vielä ole esitetty ulkopuolista perustetta, jonka avulla kahden kilpailevan väitteen välillä voitaisiin tehdä ratkaisu. Kysymys ei tällöin ole siitä, kumpi uskonto ilmaisee väitteensä mahtipontisemmin, vaan siitä, millä perusteella uskonnollinen ilmoitus voidaan ylipäätään tunnistaa aidoksi ilmoitukseksi.

        Kysymys ei tällöin ole siitä, kumpi uskonto ilmaisee väitteensä mahtipontisemmin, vaan siitä, millä perusteella uskonnollinen ilmoitus voidaan ylipäätään tunnistaa aidoksi ilmoitukseksi.


      • Anonyymi00458
        Anonyymi00457 kirjoitti:

        Kysymys ei tällöin ole siitä, kumpi uskonto ilmaisee väitteensä mahtipontisemmin, vaan siitä, millä perusteella uskonnollinen ilmoitus voidaan ylipäätään tunnistaa aidoksi ilmoitukseksi.

        Tämä ongelma tulee erityisen näkyväksi kristillisessä väitteessä Jeesuksesta Kristuksesta. Uuden testamentin mukaan Jeesus ei esittäydy ainoastaan uskonnollisena opettajana muiden joukossa, vaan hän tekee poikkeuksellisen vahvoja väitteitä omasta asemastaan ja suhteestaan Jumalaan. Johanneksen evankeliumissa Jeesuksen kerrotaan sanoneen: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani” (Joh. 14:6). Samassa evankeliumissa hän käyttää itsestään myös kuvausta: ”Minä olen portti” (Joh. 10:9), jonka yhteydessä hän liittää itseensä pelastuksen ajatuksen.
        Kristillisen teologian näkökulmasta nämä lausumat eivät ole vain esimerkkejä uskonnollisesta retoriikasta, vaan ilmaisevat käsitystä Jeesuksen ainutlaatuisesta asemasta Jumalan ja ihmisen välisessä suhteessa. Kristinuskon mukaan Jeesus on tullut Jumalan luota maailmaan ja hänen tehtävänsä on palauttaa ihminen yhteyteen Jumalan kanssa sekä johdattaa hänet totuuteen. Kristillisessä uskossa Jeesuksen väitteiden merkitys perustuu siten siihen, että hän ei ainoastaan opeta totuutta, vaan hänen katsotaan itse olevan totuus ja tie Jumalan luo.



        Tästä ei kuitenkaan seuraa, että väite olisi tosi ainoastaan siksi, että se on esitetty Jeesuksen tai Raamatun nimissä. Jos kysymys on tiedollisesta oikeutuksesta, on edelleen kysyttävä, millä perusteella Jeesuksen identiteettiä, hänen opetuksiaan ja kristinuskon keskeisiä historiallisia väitteitä voidaan pitää luotettavina.


        Sama periaate koskee myös Koraania ja islamilaista ilmoituskäsitystä. Molempien kohdalla voidaan erottaa toisistaan väite ja väitteen perustelu.
        Tässä suhteessa uskonnollisen totuuden etsinnän kannalta ratkaiseva kysymys ei ole yksinkertaisesti se, kumpi traditio sanoo olevansa oikeassa. Lähes jokainen uskonnollinen traditio voi esittää tällaisen väitteen. Olennaisempi kysymys kuuluu: millaisia perusteita kyseinen traditio tarjoaa sille, että sen väite pitäisi hyväksyä todeksi?


      • Anonyymi00459
        Anonyymi00458 kirjoitti:

        Tämä ongelma tulee erityisen näkyväksi kristillisessä väitteessä Jeesuksesta Kristuksesta. Uuden testamentin mukaan Jeesus ei esittäydy ainoastaan uskonnollisena opettajana muiden joukossa, vaan hän tekee poikkeuksellisen vahvoja väitteitä omasta asemastaan ja suhteestaan Jumalaan. Johanneksen evankeliumissa Jeesuksen kerrotaan sanoneen: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani” (Joh. 14:6). Samassa evankeliumissa hän käyttää itsestään myös kuvausta: ”Minä olen portti” (Joh. 10:9), jonka yhteydessä hän liittää itseensä pelastuksen ajatuksen.
        Kristillisen teologian näkökulmasta nämä lausumat eivät ole vain esimerkkejä uskonnollisesta retoriikasta, vaan ilmaisevat käsitystä Jeesuksen ainutlaatuisesta asemasta Jumalan ja ihmisen välisessä suhteessa. Kristinuskon mukaan Jeesus on tullut Jumalan luota maailmaan ja hänen tehtävänsä on palauttaa ihminen yhteyteen Jumalan kanssa sekä johdattaa hänet totuuteen. Kristillisessä uskossa Jeesuksen väitteiden merkitys perustuu siten siihen, että hän ei ainoastaan opeta totuutta, vaan hänen katsotaan itse olevan totuus ja tie Jumalan luo.



        Tästä ei kuitenkaan seuraa, että väite olisi tosi ainoastaan siksi, että se on esitetty Jeesuksen tai Raamatun nimissä. Jos kysymys on tiedollisesta oikeutuksesta, on edelleen kysyttävä, millä perusteella Jeesuksen identiteettiä, hänen opetuksiaan ja kristinuskon keskeisiä historiallisia väitteitä voidaan pitää luotettavina.


        Sama periaate koskee myös Koraania ja islamilaista ilmoituskäsitystä. Molempien kohdalla voidaan erottaa toisistaan väite ja väitteen perustelu.
        Tässä suhteessa uskonnollisen totuuden etsinnän kannalta ratkaiseva kysymys ei ole yksinkertaisesti se, kumpi traditio sanoo olevansa oikeassa. Lähes jokainen uskonnollinen traditio voi esittää tällaisen väitteen. Olennaisempi kysymys kuuluu: millaisia perusteita kyseinen traditio tarjoaa sille, että sen väite pitäisi hyväksyä todeksi?

        Koraanin ja Raamatun välinen kysymys ei ole ensisijaisesti kilpailu siitä, kumpi kykenee esittämään suurempia ja ehdottomampia väitteitä. Molempien kohdalla voidaan esittää sama perustava epistemologinen kysymys: mikä oikeuttaa ihmisen pitämään juuri tätä ilmoitusta jumalallisena? Uskonnollinen julistus voi olla hyvin vakuuttavaa ja ehdotonta, mutta vakuuttavuus ei vielä itsessään merkitse totuutta.
        Siksi voidaan tehdä olennainen ero auktoriteettiväitteen ja sen perustelun välillä. Kun uskonnollinen traditio sanoo ”meidän uskontomme on oikeassa”, kyseessä on väite. Se, että sama väite esitetään vielä suuremmalla varmuudella, ei tee siitä totta. Totuuskysymys alkaa vasta siitä, kun kysytään, miksi väite pitäisi hyväksyä.
        Tässä mielessä uskonnollisten traditioiden välinen keskustelu ei ratkea sillä, kuka puhuu kovimmalla äänellä. Se ratkeaisi vasta, jos olisi mahdollista esittää sellaisia perusteita, joiden nojalla yksi kilpailevista totuusväitteistä voidaan rationaalisesti asettaa toisen edelle. Juuri tässä sijaitsee uskonnonfilosofian keskeinen ongelma: miten erottaa todellinen ilmoitus ilmoituksesta, joka ainoastaan esittää olevansa Jumalan ilmoitus?
        ”Minun uskontoni on totta” ei vielä ole peruste sille, että uskonto todella olisi totta. Se tekee tekstistä huomattavasti vaikeammin torjuttavan, koska sama periaate voidaan kohdistaa yhtä lailla kristinuskoon, islamiin ja muihin ilmoitususkontoihin.


      • Anonyymi00461
        Anonyymi00459 kirjoitti:

        Koraanin ja Raamatun välinen kysymys ei ole ensisijaisesti kilpailu siitä, kumpi kykenee esittämään suurempia ja ehdottomampia väitteitä. Molempien kohdalla voidaan esittää sama perustava epistemologinen kysymys: mikä oikeuttaa ihmisen pitämään juuri tätä ilmoitusta jumalallisena? Uskonnollinen julistus voi olla hyvin vakuuttavaa ja ehdotonta, mutta vakuuttavuus ei vielä itsessään merkitse totuutta.
        Siksi voidaan tehdä olennainen ero auktoriteettiväitteen ja sen perustelun välillä. Kun uskonnollinen traditio sanoo ”meidän uskontomme on oikeassa”, kyseessä on väite. Se, että sama väite esitetään vielä suuremmalla varmuudella, ei tee siitä totta. Totuuskysymys alkaa vasta siitä, kun kysytään, miksi väite pitäisi hyväksyä.
        Tässä mielessä uskonnollisten traditioiden välinen keskustelu ei ratkea sillä, kuka puhuu kovimmalla äänellä. Se ratkeaisi vasta, jos olisi mahdollista esittää sellaisia perusteita, joiden nojalla yksi kilpailevista totuusväitteistä voidaan rationaalisesti asettaa toisen edelle. Juuri tässä sijaitsee uskonnonfilosofian keskeinen ongelma: miten erottaa todellinen ilmoitus ilmoituksesta, joka ainoastaan esittää olevansa Jumalan ilmoitus?
        ”Minun uskontoni on totta” ei vielä ole peruste sille, että uskonto todella olisi totta. Se tekee tekstistä huomattavasti vaikeammin torjuttavan, koska sama periaate voidaan kohdistaa yhtä lailla kristinuskoon, islamiin ja muihin ilmoitususkontoihin.

        Kun uskonnollinen traditio sanoo ”meidän uskontomme on oikeassa”, kyseessä on väite. Se, että sama väite esitetään vielä suuremmalla varmuudella, ei tee siitä totta. Totuuskysymys alkaa vasta siitä, kun kysytään, miksi väite pitäisi hyväksyä.
        Tässä mielessä uskonnollisten traditioiden välinen keskustelu ei ratkea sillä, kuka puhuu kovimmalla äänellä. Se ratkeaisi vasta, jos olisi mahdollista esittää sellaisia perusteita, joiden nojalla yksi kilpailevista totuusväitteistä voidaan rationaalisesti asettaa toisen edelle.


      • Anonyymi00462
        Anonyymi00461 kirjoitti:

        Kun uskonnollinen traditio sanoo ”meidän uskontomme on oikeassa”, kyseessä on väite. Se, että sama väite esitetään vielä suuremmalla varmuudella, ei tee siitä totta. Totuuskysymys alkaa vasta siitä, kun kysytään, miksi väite pitäisi hyväksyä.
        Tässä mielessä uskonnollisten traditioiden välinen keskustelu ei ratkea sillä, kuka puhuu kovimmalla äänellä. Se ratkeaisi vasta, jos olisi mahdollista esittää sellaisia perusteita, joiden nojalla yksi kilpailevista totuusväitteistä voidaan rationaalisesti asettaa toisen edelle.

        "minun kauttani pelastuu"

        Pelastuu mistä? Jumalalta?

        Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.

        Pelastusoppi ja pahan ongelma kristinuskossa
        Kristillisessä teologiassa Jeesuksen lausuma ”minä olen tie, totuus ja elämä” sekä ajatus siitä, että hänen kauttaan ihminen ”pelastuu”, herättävät väistämättä kysymyksen siitä, mistä ihminen viime kädessä pelastuu.


      • Anonyymi00463
        Anonyymi00462 kirjoitti:

        "minun kauttani pelastuu"

        Pelastuu mistä? Jumalalta?

        Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.

        Pelastusoppi ja pahan ongelma kristinuskossa
        Kristillisessä teologiassa Jeesuksen lausuma ”minä olen tie, totuus ja elämä” sekä ajatus siitä, että hänen kauttaan ihminen ”pelastuu”, herättävät väistämättä kysymyksen siitä, mistä ihminen viime kädessä pelastuu.

        ”minä olen tie, totuus ja elämä” sekä ajatus siitä, että hänen kauttaan ihminen ”pelastuu”, herättävät väistämättä kysymyksen siitä, mistä ihminen viime kädessä pelastuu.


      • Anonyymi00464
        Anonyymi00463 kirjoitti:

        ”minä olen tie, totuus ja elämä” sekä ajatus siitä, että hänen kauttaan ihminen ”pelastuu”, herättävät väistämättä kysymyksen siitä, mistä ihminen viime kädessä pelastuu.

        Tässä syntyy kuitenkin kristillisen teologian sisäinen filosofinen jännite. Jos Jumala on kaikkivaltias, kaikkitietävä ja täydellisen hyvä, miksi hänen luomansa olennot ylipäätään joutuvat tilanteeseen, jossa heidän on pelastuakseen turvauduttava Jumalan itsensä tarjoamaan pelastukseen? Jos ihmisen lopullinen kohtalo riippuu Jumalan asettamasta järjestyksestä, voidaan kysyä, miksi kaikkivaltias ja täydellisen hyvä Jumala on luonut järjestyksen, jossa tällainen vaara on mahdollinen.


      • Anonyymi00465
        Anonyymi00464 kirjoitti:

        Tässä syntyy kuitenkin kristillisen teologian sisäinen filosofinen jännite. Jos Jumala on kaikkivaltias, kaikkitietävä ja täydellisen hyvä, miksi hänen luomansa olennot ylipäätään joutuvat tilanteeseen, jossa heidän on pelastuakseen turvauduttava Jumalan itsensä tarjoamaan pelastukseen? Jos ihmisen lopullinen kohtalo riippuu Jumalan asettamasta järjestyksestä, voidaan kysyä, miksi kaikkivaltias ja täydellisen hyvä Jumala on luonut järjestyksen, jossa tällainen vaara on mahdollinen.

        Kysymys kärjistyy erityisesti silloin, kun kristilliseen maailmankuvaan liitetään oppi ikuisesta rangaistuksesta. Jos on mahdollista, että yksikin Jumalan luoma ihminen joutuu loputtomaan tuskaan, syntyy erittäin vaikea moraalifilosofinen ongelma. Mikä merkitys tällaisessa järjestelmässä on Jumalan täydellisellä hyvyydellä? Voiko olento, joka tietoisesti sallii yhdenkin luomansa olennon joutuvan ikuiseen kärsimykseen, olla samassa merkityksessä täydellisen hyvä kuin kristillinen teologia Jumalan ymmärtää?
        David Bentley Hart on vienyt tämän argumentin erityisen pitkälle. Hänen mukaansa ei ole edes johdonmukaisesti mahdollista kutsua hyväksi sellaista Jumalaa, joka luo olentoja tietäen, että osa niistä päätyy loputtomaan kärsimykseen, ongelma ei ole ainoastaan se, että Jumala sallii pahan maailmassa, vaan se, että ikuisen kärsimyksen mahdollisuus olisi osa Jumalan itsensä luomaa todellisuuden rakennetta.


      • Anonyymi00466
        Anonyymi00465 kirjoitti:

        Kysymys kärjistyy erityisesti silloin, kun kristilliseen maailmankuvaan liitetään oppi ikuisesta rangaistuksesta. Jos on mahdollista, että yksikin Jumalan luoma ihminen joutuu loputtomaan tuskaan, syntyy erittäin vaikea moraalifilosofinen ongelma. Mikä merkitys tällaisessa järjestelmässä on Jumalan täydellisellä hyvyydellä? Voiko olento, joka tietoisesti sallii yhdenkin luomansa olennon joutuvan ikuiseen kärsimykseen, olla samassa merkityksessä täydellisen hyvä kuin kristillinen teologia Jumalan ymmärtää?
        David Bentley Hart on vienyt tämän argumentin erityisen pitkälle. Hänen mukaansa ei ole edes johdonmukaisesti mahdollista kutsua hyväksi sellaista Jumalaa, joka luo olentoja tietäen, että osa niistä päätyy loputtomaan kärsimykseen, ongelma ei ole ainoastaan se, että Jumala sallii pahan maailmassa, vaan se, että ikuisen kärsimyksen mahdollisuus olisi osa Jumalan itsensä luomaa todellisuuden rakennetta.

        Tästä seuraa huomattavan ankara johtopäätös: jos ikuinen tietoinen kärsimys kuuluu Jumalan luomaan todellisuuteen, ongelma ei ole enää vain siinä, että Jumala epäonnistuu estämään pahan. Silloin voidaan kysyä, onko Jumala itse vastuussa sellaisesta järjestyksestä, jossa ääretön määrä kärsimystä on mahdollinen. Äärimmilleen vietynä kysymys kuuluu, kuinka moraalisesti hyvänä voidaan pitää luojaa, joka luo olentoja tietäen näiden voivan päätyä ikuiseen tuskaan.
        Tämän vuoksi ilmaus ”pelastus” on filosofisesti kiinnostava. Se voi antaa vaikutelman, että Jumala pelastaa ihmisen ulkopuoliselta uhalta, vaikka klassisessa kristillisessä teologiassa uhka liittyy viime kädessä Jumalan omaan tuomioon ja Jumalan säätämään moraaliseen järjestykseen. Retorisesti voidaan siis kysyä, onko kyseessä pelastus Jumalalta vai pelastus Jumalan tuomiolta. Kristillinen vastaus on tavallisesti, että Jumala itse sekä tuomitsee että pelastaa: pelastus ei ole Jumalan vastainen tapahtuma, vaan Jumalan rakkauden ja oikeudenmukaisuuden toteutuminen.


      • Anonyymi00467
        Anonyymi00466 kirjoitti:

        Tästä seuraa huomattavan ankara johtopäätös: jos ikuinen tietoinen kärsimys kuuluu Jumalan luomaan todellisuuteen, ongelma ei ole enää vain siinä, että Jumala epäonnistuu estämään pahan. Silloin voidaan kysyä, onko Jumala itse vastuussa sellaisesta järjestyksestä, jossa ääretön määrä kärsimystä on mahdollinen. Äärimmilleen vietynä kysymys kuuluu, kuinka moraalisesti hyvänä voidaan pitää luojaa, joka luo olentoja tietäen näiden voivan päätyä ikuiseen tuskaan.
        Tämän vuoksi ilmaus ”pelastus” on filosofisesti kiinnostava. Se voi antaa vaikutelman, että Jumala pelastaa ihmisen ulkopuoliselta uhalta, vaikka klassisessa kristillisessä teologiassa uhka liittyy viime kädessä Jumalan omaan tuomioon ja Jumalan säätämään moraaliseen järjestykseen. Retorisesti voidaan siis kysyä, onko kyseessä pelastus Jumalalta vai pelastus Jumalan tuomiolta. Kristillinen vastaus on tavallisesti, että Jumala itse sekä tuomitsee että pelastaa: pelastus ei ole Jumalan vastainen tapahtuma, vaan Jumalan rakkauden ja oikeudenmukaisuuden toteutuminen.

        Tällöin kysymys ”kuka pelastaa kenet?” saa uuden merkityksen. Kristinusko vastaa, että Jumala pelastaa ihmisen- "Jumalalta" itseltään!


      • Anonyymi00468
        Anonyymi00467 kirjoitti:

        Tällöin kysymys ”kuka pelastaa kenet?” saa uuden merkityksen. Kristinusko vastaa, että Jumala pelastaa ihmisen- "Jumalalta" itseltään!

        Tällöin kysymys ”kuka pelastaa kenet?” saa uuden merkityksen. Kristinusko vastaa, että Jumala pelastaa ihmisen- "Jumalalta" itseltään!

        EI, VAAN SIITÄ, JOKA VÄITTÄÄ OLEVANSA JUMALA, MUTTA EI OLE


      • Anonyymi00469
        Anonyymi00468 kirjoitti:

        Tällöin kysymys ”kuka pelastaa kenet?” saa uuden merkityksen. Kristinusko vastaa, että Jumala pelastaa ihmisen- "Jumalalta" itseltään!

        EI, VAAN SIITÄ, JOKA VÄITTÄÄ OLEVANSA JUMALA, MUTTA EI OLE

        Saatanan nimi vaihdetaan Jumalan nimeksi
        Jos joku todella uskoo ja levittää oppia, jonka mukaan "hyvä" Jumala kiduttaa ihmisiä tietoisesti ikuisesti, niin mitäpä muuta voisi kutsua suuremmaksi jumalanpilkaksi?
        Aivan erityisen kätevää on tietenkin vaihtaa Saatanan nimi Jumalaksi ja ilmoittaa sen jälkeen, että ikuinen kidutus onkin "rakkautta", koska kiduttajan nimi sattuu olemaan Jumala.
        Piilota

        Jos sadismi muuttuu rakkaudeksi vain vaihtamalla tekijän nimeksi "Jumala", mitään moraalista ongelmaa ei ole ratkaistu. On vain vaihdettu nimilappu.
        Saatana sanoo: "Minä kidutan sinua ikuisesti."
        Teologi vaihtaa nimen ja sanoo: "Jumala rakastaa sinua niin paljon, että hän kiduttaa sinua ikuisesti."


        Kas kummaa. Sama kidutus, sama kärsimys, sama ikuisuus – mutta uusi nimi.
        Jos tällaiselle opille halutaan antaa nimi "Jumalan rakkaus", sitä voi tietenkin kutsua niin. Mutta sanan "rakkaus" muuttaminen ei tee ikuisesta kidutuksesta rakkautta.


        Jos Saatanan nimi vain vaihdetaan Jumalan nimeksi ja hänen tekonsa nimetään rakkaudeksi, silloin ei ole palvottu Jumalaa vain siksi, että hänen nimensä sanotaan olevan Jumala. On palvottu Saatanaa Jumalan nimellä.
        Se vasta olisikin melkoinen jumalanpilkka: tehdä Jumalasta Saatana ja sitten käskeä ihmisiä kutsumaan Saatanaa Jumalaksi.


      • Anonyymi00470
        Anonyymi00469 kirjoitti:

        Saatanan nimi vaihdetaan Jumalan nimeksi
        Jos joku todella uskoo ja levittää oppia, jonka mukaan "hyvä" Jumala kiduttaa ihmisiä tietoisesti ikuisesti, niin mitäpä muuta voisi kutsua suuremmaksi jumalanpilkaksi?
        Aivan erityisen kätevää on tietenkin vaihtaa Saatanan nimi Jumalaksi ja ilmoittaa sen jälkeen, että ikuinen kidutus onkin "rakkautta", koska kiduttajan nimi sattuu olemaan Jumala.
        Piilota

        Jos sadismi muuttuu rakkaudeksi vain vaihtamalla tekijän nimeksi "Jumala", mitään moraalista ongelmaa ei ole ratkaistu. On vain vaihdettu nimilappu.
        Saatana sanoo: "Minä kidutan sinua ikuisesti."
        Teologi vaihtaa nimen ja sanoo: "Jumala rakastaa sinua niin paljon, että hän kiduttaa sinua ikuisesti."


        Kas kummaa. Sama kidutus, sama kärsimys, sama ikuisuus – mutta uusi nimi.
        Jos tällaiselle opille halutaan antaa nimi "Jumalan rakkaus", sitä voi tietenkin kutsua niin. Mutta sanan "rakkaus" muuttaminen ei tee ikuisesta kidutuksesta rakkautta.


        Jos Saatanan nimi vain vaihdetaan Jumalan nimeksi ja hänen tekonsa nimetään rakkaudeksi, silloin ei ole palvottu Jumalaa vain siksi, että hänen nimensä sanotaan olevan Jumala. On palvottu Saatanaa Jumalan nimellä.
        Se vasta olisikin melkoinen jumalanpilkka: tehdä Jumalasta Saatana ja sitten käskeä ihmisiä kutsumaan Saatanaa Jumalaksi.

        Kristinusko - Saatanan nimi vaihdetaan Jumalan nimeksi.


      • Anonyymi00471
        Anonyymi00470 kirjoitti:

        Kristinusko - Saatanan nimi vaihdetaan Jumalan nimeksi.

        Jos Saatanan nimi vain vaihdetaan Jumalan nimeksi ja hänen tekonsa nimetään rakkaudeksi, silloin ei ole palvottu Jumalaa vain siksi, että hänen nimensä sanotaan olevan Jumala. On palvottu Saatanaa Jumalan nimellä.
        Se vasta olisikin melkoinen jumalanpilkka: tehdä Jumalasta Saatana ja sitten käskeä ihmisiä kutsumaan Saatanaa Jumalaksi.


      • Anonyymi00472
        Anonyymi00471 kirjoitti:

        Jos Saatanan nimi vain vaihdetaan Jumalan nimeksi ja hänen tekonsa nimetään rakkaudeksi, silloin ei ole palvottu Jumalaa vain siksi, että hänen nimensä sanotaan olevan Jumala. On palvottu Saatanaa Jumalan nimellä.
        Se vasta olisikin melkoinen jumalanpilkka: tehdä Jumalasta Saatana ja sitten käskeä ihmisiä kutsumaan Saatanaa Jumalaksi.

        Jos yksikin joutuu IKUISEEN helvettin, vaikka lintu tai hyttynen, ja kärsisi ikuisesti-se tekisi niin sanotusta "jumalasta" saatanan.


      • Anonyymi00473
        Anonyymi00472 kirjoitti:

        Jos yksikin joutuu IKUISEEN helvettin, vaikka lintu tai hyttynen, ja kärsisi ikuisesti-se tekisi niin sanotusta "jumalasta" saatanan.

        Pelkkä terminologinen ratkaisu ei riitä. Jos ikuista kärsimystä kutsutaan ”oikeudenmukaisuudeksi”, kysymys kuuluu edelleen, miksi juuri tällainen oikeudenmukaisuus on hyvää. Jos sitä kutsutaan ”rakkaudeksi”, on kysyttävä, mitä rakkaus tässä tarkoittaa. Jos taas vastataan, että Jumalan hyvyys on määritelmällisesti jotain muuta kuin ihmisen käsitys hyvyydestä, vaarana on, että sana ”hyvä” menettää moraalisen sisältönsä. Silloin lähes mikä tahansa Jumalalle attribuoitu teko voitaisiin julistaa hyväksi yksinkertaisesti siksi, että Jumala teki sen.
        Siksi kaikkein perustavin kysymys ei ole: ”Voiko Jumala tehdä näin?” Kaikkivaltiuden käsitteellä voidaan tietysti vastata lähes mihin tahansa kysymykseen. Olennaisempi kysymys on: jos Jumala todella tekee näin, millä perusteella häntä voidaan pitää täydellisen hyvänä?
        Ja tässä palataan alkuperäiseen kysymykseen: kuka pelastaa kenet?
        Kristillisen opin sisältä vastaus on, että Jumala pelastaa ihmisen. Kriittisestä näkökulmasta tämä vastaus edellyttää kuitenkin jo sitä, että Raamatun Jumala todella on Jumala. Jos kyseinen olento vain väittää olevansa Jumala, meidän on ensin ratkaistava hänen identiteettinsä ja moraalinen luonteensa.


      • Anonyymi00474
        Anonyymi00473 kirjoitti:

        Pelkkä terminologinen ratkaisu ei riitä. Jos ikuista kärsimystä kutsutaan ”oikeudenmukaisuudeksi”, kysymys kuuluu edelleen, miksi juuri tällainen oikeudenmukaisuus on hyvää. Jos sitä kutsutaan ”rakkaudeksi”, on kysyttävä, mitä rakkaus tässä tarkoittaa. Jos taas vastataan, että Jumalan hyvyys on määritelmällisesti jotain muuta kuin ihmisen käsitys hyvyydestä, vaarana on, että sana ”hyvä” menettää moraalisen sisältönsä. Silloin lähes mikä tahansa Jumalalle attribuoitu teko voitaisiin julistaa hyväksi yksinkertaisesti siksi, että Jumala teki sen.
        Siksi kaikkein perustavin kysymys ei ole: ”Voiko Jumala tehdä näin?” Kaikkivaltiuden käsitteellä voidaan tietysti vastata lähes mihin tahansa kysymykseen. Olennaisempi kysymys on: jos Jumala todella tekee näin, millä perusteella häntä voidaan pitää täydellisen hyvänä?
        Ja tässä palataan alkuperäiseen kysymykseen: kuka pelastaa kenet?
        Kristillisen opin sisältä vastaus on, että Jumala pelastaa ihmisen. Kriittisestä näkökulmasta tämä vastaus edellyttää kuitenkin jo sitä, että Raamatun Jumala todella on Jumala. Jos kyseinen olento vain väittää olevansa Jumala, meidän on ensin ratkaistava hänen identiteettinsä ja moraalinen luonteensa.

        Jos kyseinen olento vain väittää olevansa Jumala, meidän on ensin ratkaistava hänen identiteettinsä ja moraalinen luonteensa, Jos kyseinen olento vain väittää olevansa Jumala, kyseessä on itse asiassa juuri saatana.


      • Anonyymi00475
        Anonyymi00474 kirjoitti:

        Jos kyseinen olento vain väittää olevansa Jumala, meidän on ensin ratkaistava hänen identiteettinsä ja moraalinen luonteensa, Jos kyseinen olento vain väittää olevansa Jumala, kyseessä on itse asiassa juuri saatana.

        Saatana sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä, kukaan ei mene Isän tykö taivaaseen muuten kuin minun kauttani; minä olen ovi, minun kauttani pelastuu."


      • Anonyymi00476
        Anonyymi00475 kirjoitti:

        Saatana sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä, kukaan ei mene Isän tykö taivaaseen muuten kuin minun kauttani; minä olen ovi, minun kauttani pelastuu."

        Kristinusko - Saatanan nimi vaihdetaan Jumalan nimeksi.

        Saatana sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä, kukaan ei mene Isän tykö taivaaseen muuten kuin minun kauttani; minä olen ovi, minun kauttani pelastuu."

        Jos yksikin joutuu IKUISEEN helvettin, vaikka lintu tai hyttynen, ja kärsisi ikuisesti-se tekisi niin sanotusta "jumalasta" saatanan.


      • Anonyymi00477
        Anonyymi00476 kirjoitti:

        Kristinusko - Saatanan nimi vaihdetaan Jumalan nimeksi.

        Saatana sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä, kukaan ei mene Isän tykö taivaaseen muuten kuin minun kauttani; minä olen ovi, minun kauttani pelastuu."

        Jos yksikin joutuu IKUISEEN helvettin, vaikka lintu tai hyttynen, ja kärsisi ikuisesti-se tekisi niin sanotusta "jumalasta" saatanan.

        Jos yksikin luotu – ihminen, eläin, lintu tai hyönteinen – joutuu tietoisesti ikuiseen kärsimykseen, vaikka kaikkivaltias ja täydellisen hyvä luoja olisi voinut estää sen, ongelma ei enää koske vain helvettioppia. Se koskee itse Jumalan moraalista luonnetta.

        Siinä tapauksessa ratkaiseva kysymys ei ole: ”Voiko Jumala tehdä tämän?”

        Vastaus: Saatana tekee niin, ei jumala.


      • Anonyymi00484
        Anonyymi00474 kirjoitti:

        Jos kyseinen olento vain väittää olevansa Jumala, meidän on ensin ratkaistava hänen identiteettinsä ja moraalinen luonteensa, Jos kyseinen olento vain väittää olevansa Jumala, kyseessä on itse asiassa juuri saatana.

        Yes!


      • Anonyymi00485
        Anonyymi00465 kirjoitti:

        Kysymys kärjistyy erityisesti silloin, kun kristilliseen maailmankuvaan liitetään oppi ikuisesta rangaistuksesta. Jos on mahdollista, että yksikin Jumalan luoma ihminen joutuu loputtomaan tuskaan, syntyy erittäin vaikea moraalifilosofinen ongelma. Mikä merkitys tällaisessa järjestelmässä on Jumalan täydellisellä hyvyydellä? Voiko olento, joka tietoisesti sallii yhdenkin luomansa olennon joutuvan ikuiseen kärsimykseen, olla samassa merkityksessä täydellisen hyvä kuin kristillinen teologia Jumalan ymmärtää?
        David Bentley Hart on vienyt tämän argumentin erityisen pitkälle. Hänen mukaansa ei ole edes johdonmukaisesti mahdollista kutsua hyväksi sellaista Jumalaa, joka luo olentoja tietäen, että osa niistä päätyy loputtomaan kärsimykseen, ongelma ei ole ainoastaan se, että Jumala sallii pahan maailmassa, vaan se, että ikuisen kärsimyksen mahdollisuus olisi osa Jumalan itsensä luomaa todellisuuden rakennetta.

        On olemassa kokonainen ihmisryhmä, jolle kirja on huomattavasti vakuuttavampi argumentti kuin järki, logiikka tai mikään muu sellainen hankala asia, joka edellyttäisi itse ajattelemista. Jos joku ilmoittaa: ”Logiikka ei kiinnosta minua lainkaan. En välitä päättelyistäsi. Jos kirjassa sanotaan niin, hyväksyn sen”, niin täytyyhän sitä ihailla. Harvinaisen puhdasta uskoa sanaan – varsinkin kun ei tarvitse enää vaivautua kysymään, miksi sanaa pitäisi uskoa.

        Tosin tässä voi syntyä pieni käytännön ongelma: kirjoja kun sattuu olemaan melko paljon. Ja ne tuppaavat olemaan keskenään eri mieltä.
        Otetaan esimerkiksi kiihkeät jonkin Jumalan sanan julistajat. He tulevat vastaan ja ilmoittavat vakuuttavasti: ’Kristus elää!’ Hyvä on, mutta mistä sen tiedätte? – ’Raamattu sanoo niin.’ Selvä. Entä mistä tiedätte, että Raamattu on totta? – ’Miten niin mistä? Raamatussahan sanotaan, että Raamattu on totuus.’”

        Ja näin ympyrä sulkeutuu. Todiste Raamatun totuudesta löytyy Raamatusta, joka on totta, koska Raamattu sanoo olevansa totta. Aukoton järjestelmä – ainakin siinä mielessä, ettei sen ulkopuolelta tarvitse päästää sisään yhtäkään epäilyttävää tosiasiaa tai loogista perustelua.

        Kyseessä on siis täydellisen itseään vahvistava totuus: kirja todistaa itse olevansa totta, koska se itse kertoo olevansa totta. Ja jos vielä sattuu uskomaan kirjaan ennestään, argumentti on suorastaan lyömätön.


      • Anonyymi00486
        Anonyymi00485 kirjoitti:

        On olemassa kokonainen ihmisryhmä, jolle kirja on huomattavasti vakuuttavampi argumentti kuin järki, logiikka tai mikään muu sellainen hankala asia, joka edellyttäisi itse ajattelemista. Jos joku ilmoittaa: ”Logiikka ei kiinnosta minua lainkaan. En välitä päättelyistäsi. Jos kirjassa sanotaan niin, hyväksyn sen”, niin täytyyhän sitä ihailla. Harvinaisen puhdasta uskoa sanaan – varsinkin kun ei tarvitse enää vaivautua kysymään, miksi sanaa pitäisi uskoa.

        Tosin tässä voi syntyä pieni käytännön ongelma: kirjoja kun sattuu olemaan melko paljon. Ja ne tuppaavat olemaan keskenään eri mieltä.
        Otetaan esimerkiksi kiihkeät jonkin Jumalan sanan julistajat. He tulevat vastaan ja ilmoittavat vakuuttavasti: ’Kristus elää!’ Hyvä on, mutta mistä sen tiedätte? – ’Raamattu sanoo niin.’ Selvä. Entä mistä tiedätte, että Raamattu on totta? – ’Miten niin mistä? Raamatussahan sanotaan, että Raamattu on totuus.’”

        Ja näin ympyrä sulkeutuu. Todiste Raamatun totuudesta löytyy Raamatusta, joka on totta, koska Raamattu sanoo olevansa totta. Aukoton järjestelmä – ainakin siinä mielessä, ettei sen ulkopuolelta tarvitse päästää sisään yhtäkään epäilyttävää tosiasiaa tai loogista perustelua.

        Kyseessä on siis täydellisen itseään vahvistava totuus: kirja todistaa itse olevansa totta, koska se itse kertoo olevansa totta. Ja jos vielä sattuu uskomaan kirjaan ennestään, argumentti on suorastaan lyömätön.

        Tämä tekee asetelmasta samalla kiinnostavan ja ongelmallisen. Kirjoja nimittäin on lukemattomia, ja niiden esittämät totuusväitteet ovat usein keskenään ristiriidassa. Pelkkä vetoaminen siihen, että ”kirja sanoo näin”, ei siksi vielä ratkaise sitä perustavaa kysymystä, miksi juuri kyseistä kirjaa pitäisi pitää erehtymättömänä auktoriteettina.
        Tämä ongelma tulee erityisen selvästi esiin uskonnollisessa apologetiikassa. Esimerkiksi väite ”Kristus elää” voidaan perustella viittaamalla Raamattuun: Raamattu kertoo Kristuksen elävän, joten väite hyväksytään. Mutta kun esitetään jatkokysymys – ”Mistä tiedätte, että Raamattu on totta?” – perustelu saattaa palautua jälleen samaan lähteeseen: ”Koska Raamattu itse sanoo olevansa totta.”
        Tällöin syntyy klassinen kehäpäätelmän rakenne. Väite A perustellaan väitteellä B, mutta B:n pätevyys perustellaan palaamalla takaisin väitteeseen A. Raamattu on totta, koska Raamattu sanoo olevansa totta; ja Raamatun oma väite hyväksytään todisteeksi, koska Raamatun oletetaan jo lähtökohtaisesti olevan totta.


      • Anonyymi00487
        Anonyymi00486 kirjoitti:

        Tämä tekee asetelmasta samalla kiinnostavan ja ongelmallisen. Kirjoja nimittäin on lukemattomia, ja niiden esittämät totuusväitteet ovat usein keskenään ristiriidassa. Pelkkä vetoaminen siihen, että ”kirja sanoo näin”, ei siksi vielä ratkaise sitä perustavaa kysymystä, miksi juuri kyseistä kirjaa pitäisi pitää erehtymättömänä auktoriteettina.
        Tämä ongelma tulee erityisen selvästi esiin uskonnollisessa apologetiikassa. Esimerkiksi väite ”Kristus elää” voidaan perustella viittaamalla Raamattuun: Raamattu kertoo Kristuksen elävän, joten väite hyväksytään. Mutta kun esitetään jatkokysymys – ”Mistä tiedätte, että Raamattu on totta?” – perustelu saattaa palautua jälleen samaan lähteeseen: ”Koska Raamattu itse sanoo olevansa totta.”
        Tällöin syntyy klassinen kehäpäätelmän rakenne. Väite A perustellaan väitteellä B, mutta B:n pätevyys perustellaan palaamalla takaisin väitteeseen A. Raamattu on totta, koska Raamattu sanoo olevansa totta; ja Raamatun oma väite hyväksytään todisteeksi, koska Raamatun oletetaan jo lähtökohtaisesti olevan totta.

        Retorisesti järjestelmä on toki vaikuttavan elegantti: ulkopuolista todistusaineistoa ei tarvita lainkaan. Epistemologisesti ongelma on kuitenkin ilmeinen. Jos lähde kelpaa oman luotettavuutensa lopulliseksi todistajaksi, käytännössä mikä tahansa teksti voisi julistaa itsensä erehtymättömäksi ja samalla vaatia lukijaa hyväksymään tämän julistuksen todisteena omasta erehtymättömyydestään.
        Silloin kyse ei enää varsinaisesti ole argumentista, jolla lukija pyritään vakuuttamaan, vaan lähtökohtaisesti omaksutun auktoriteetin vahvistamisesta. Se, mikä esitetään todisteena, onkin tosiasiassa sama oletus, jonka totuutta todisteella pitäisi perustella.


      • Anonyymi00488
        Anonyymi00487 kirjoitti:

        Retorisesti järjestelmä on toki vaikuttavan elegantti: ulkopuolista todistusaineistoa ei tarvita lainkaan. Epistemologisesti ongelma on kuitenkin ilmeinen. Jos lähde kelpaa oman luotettavuutensa lopulliseksi todistajaksi, käytännössä mikä tahansa teksti voisi julistaa itsensä erehtymättömäksi ja samalla vaatia lukijaa hyväksymään tämän julistuksen todisteena omasta erehtymättömyydestään.
        Silloin kyse ei enää varsinaisesti ole argumentista, jolla lukija pyritään vakuuttamaan, vaan lähtökohtaisesti omaksutun auktoriteetin vahvistamisesta. Se, mikä esitetään todisteena, onkin tosiasiassa sama oletus, jonka totuutta todisteella pitäisi perustella.

        Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi
        Dogmaattisen ihmisen elämä on helppoa. Hänellä on yksi vastaus kaikkiin kysymyksiin. Jos joku halaa ihmisiä – eksytystä. Jos joku tekee hyväntekeväisyyttä – naamioitua eksytystä. Jos joku puhuu rakkaudesta – ovela ansa. Jos joku hengittää liian rauhallisesti, sekin on luultavasti Babylonin salajuoni.
        Todisteita ei oikeastaan tarvita. Riittää, että löytää yhden jakeen, irrottaa sen historiallisesta yhteydestään ja liimaa sen mihin tahansa ilmiöön. Tänään se on hindulainen hengellinen opettaja. Huomenna entinen pääministeri. Ylihuomenna ehkä naapurin kissa. Kaava on aina sama: ensin päätös, sitten perustelut.
        Tässä logiikassa maailma muuttuu valtavaksi aarteenetsinnäksi, jossa etsitään Antikristusta jokaisen kiven alta. Jos joku käyttää punaista vaatetta, muistetaan Ilmestyskirja. Jos joku ottaa vastaan kukkia, muistetaan Babylon. Jos joku puhuu rauhasta, muistetaan Saatana valkeuden enkelinä. Lopputuloksena kaikki todistaa kaikkea – ja samalla mikään ei todista enää mitään.
        Ironisinta on, että tällainen ajattelu muistuttaa juuri sitä, mitä se väittää vastustavansa. Jokainen ele saa ennalta määrätyn merkityksen. Jokainen ihminen muuttuu symboliksi. Jokainen erilainen vakaumus muuttuu paholaisen työkaluksi. Todellisuudesta ei enää etsitä sitä, mitä siinä on, vaan sitä, mitä oma oppijärjestelmä vaatii sieltä löytyvän.
        Silloin ihminen ei enää tutki maailmaa. Hän metsästää vahvistuksia omille ennakkokäsityksilleen.
        Karman oppia voidaan arvostella vakavasti ilman, että jokainen siihen liittyvä ihminen julistetaan pahuuden agentiksi. Samoin kristinuskoa voidaan arvostella ilman, että jokainen kristitty julistetaan inkvisition jatkajaksi. Sivistynyt keskustelu erottaa ajatukset ihmisistä.
        Kun kaikki vastustajat muuttuvat Antikristukseksi, sana "Antikristus" menettää merkityksensä. Jos jokainen eri tavalla ajatteleva on Babylonin portto, Babylonia on lopulta kaikkialla. Ja jos kaikkialla on eksytystä, sana "eksytys" ei enää erota mitään mistään.
        Dogmaattisuuden suurin paradoksi onkin tämä: se vakuuttaa puolustavansa totuutta, mutta lakkaa kuuntelemasta todellisuutta. Jokainen uusi havainto on vain uusi tilaisuus todistaa vanha johtopäätös oikeaksi.
        Silloin ei enää etsitä totuutta. Etsitään ainoastaan lisää syitä olla muuttamatta mieltään.
        Ehkä todellinen eksytys ei alakaan siitä, että joku halaa ihmisiä tai puhuu rakkaudesta. Ehkä se alkaa siitä hetkestä, kun ihminen kuvittelee olevansa niin varma omasta tulkinnastaan, ettei yksikään tosiasia voi enää horjuttaa sitä. Siinä vaiheessa ei enää lueta maailmaa – maailmaa pakotetaan lukemaan omaa ennakkoluuloa.


      • Anonyymi00489
        Anonyymi00488 kirjoitti:

        Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi
        Dogmaattisen ihmisen elämä on helppoa. Hänellä on yksi vastaus kaikkiin kysymyksiin. Jos joku halaa ihmisiä – eksytystä. Jos joku tekee hyväntekeväisyyttä – naamioitua eksytystä. Jos joku puhuu rakkaudesta – ovela ansa. Jos joku hengittää liian rauhallisesti, sekin on luultavasti Babylonin salajuoni.
        Todisteita ei oikeastaan tarvita. Riittää, että löytää yhden jakeen, irrottaa sen historiallisesta yhteydestään ja liimaa sen mihin tahansa ilmiöön. Tänään se on hindulainen hengellinen opettaja. Huomenna entinen pääministeri. Ylihuomenna ehkä naapurin kissa. Kaava on aina sama: ensin päätös, sitten perustelut.
        Tässä logiikassa maailma muuttuu valtavaksi aarteenetsinnäksi, jossa etsitään Antikristusta jokaisen kiven alta. Jos joku käyttää punaista vaatetta, muistetaan Ilmestyskirja. Jos joku ottaa vastaan kukkia, muistetaan Babylon. Jos joku puhuu rauhasta, muistetaan Saatana valkeuden enkelinä. Lopputuloksena kaikki todistaa kaikkea – ja samalla mikään ei todista enää mitään.
        Ironisinta on, että tällainen ajattelu muistuttaa juuri sitä, mitä se väittää vastustavansa. Jokainen ele saa ennalta määrätyn merkityksen. Jokainen ihminen muuttuu symboliksi. Jokainen erilainen vakaumus muuttuu paholaisen työkaluksi. Todellisuudesta ei enää etsitä sitä, mitä siinä on, vaan sitä, mitä oma oppijärjestelmä vaatii sieltä löytyvän.
        Silloin ihminen ei enää tutki maailmaa. Hän metsästää vahvistuksia omille ennakkokäsityksilleen.
        Karman oppia voidaan arvostella vakavasti ilman, että jokainen siihen liittyvä ihminen julistetaan pahuuden agentiksi. Samoin kristinuskoa voidaan arvostella ilman, että jokainen kristitty julistetaan inkvisition jatkajaksi. Sivistynyt keskustelu erottaa ajatukset ihmisistä.
        Kun kaikki vastustajat muuttuvat Antikristukseksi, sana "Antikristus" menettää merkityksensä. Jos jokainen eri tavalla ajatteleva on Babylonin portto, Babylonia on lopulta kaikkialla. Ja jos kaikkialla on eksytystä, sana "eksytys" ei enää erota mitään mistään.
        Dogmaattisuuden suurin paradoksi onkin tämä: se vakuuttaa puolustavansa totuutta, mutta lakkaa kuuntelemasta todellisuutta. Jokainen uusi havainto on vain uusi tilaisuus todistaa vanha johtopäätös oikeaksi.
        Silloin ei enää etsitä totuutta. Etsitään ainoastaan lisää syitä olla muuttamatta mieltään.
        Ehkä todellinen eksytys ei alakaan siitä, että joku halaa ihmisiä tai puhuu rakkaudesta. Ehkä se alkaa siitä hetkestä, kun ihminen kuvittelee olevansa niin varma omasta tulkinnastaan, ettei yksikään tosiasia voi enää horjuttaa sitä. Siinä vaiheessa ei enää lueta maailmaa – maailmaa pakotetaan lukemaan omaa ennakkoluuloa.

        On olemassa ihmisiä, joille maailma on kuin valtava "Missä on Wally?" -kirja. Erona on vain se, että Wallyn paikalla on Saatana.

        Hän on joogassa. Hän on halauksessa. Hän on meditaatiossa. Hän on rokotteessa. Hän on internetissä. Hän on musiikissa. Hän on entisessä pääministerissä. Hän on naapurin koirassa, jos se katsoo vähän liian viisaasti.

        Jos mitään ei löydy, ei hätää. Etsitään lisää.

        Dogmaattisuudella on ihmeellinen ominaisuus: se pystyy muuttamaan jokaisen sattuman todisteeksi. Punainen vaate? Babylon! Hymy? Eksytystä! Hyväntekeväisyys? Ovela ansa! Hiljaisuus? Epäilyttävää. Puhe? Vielä epäilyttävämpää.

        Kun vasarana on yksi ainoa oppi, koko maailma alkaa näyttää naulalta.

        Kaikkein huvittavinta on, ettei teoria voi koskaan hävitä. Jos todisteita löytyy, teoria voittaa. Jos niitä ei löydy, se todistaa vain, kuinka taitavasti paholainen piiloutuu. Tällainen ajattelu on kuin shakkiottelu, jossa toinen osapuoli siirtelee myös vastustajan nappuloita.

        Lopulta Saatana löytyy kaikkialta – paitsi peilistä, jossa voisi näkyä omien ennakkoluulojen heijastus.

        Ehkä maailmassa onkin vähemmän demoneita kuin epäluuloisia mielikuvia. Ehkä suurin eksytys ei ole joogamatto tai halaus, vaan varmuus siitä, että oma tulkinta on niin erehtymätön, että jokainen eri tavalla ajatteleva on osa kosmista salaliittoa.

        Silloin todellisuus lakkaa olemasta opettaja ja muuttuu pelkäksi rekvisiitaksi omalle käsikirjoitukselle.

        Ja mitä useammin huudetaan "Saatana!", sitä harvemmin tarvitsee perustella mitään. Sana muuttuu yleisavaimeksi, joka avaa kaikki ovet – vaikka niiden takana olisi vain tavallisia ihmisiä elämässä tavallista elämäänsä.

        Ehkä kaikkein vaarallisin epäjumala ei olekaan se, jota etsitään kaikkialta. Ehkä se on oma erehtymättömyyden tunne, jota ei etsitä koskaan.


      • Anonyymi00490
        Anonyymi00489 kirjoitti:

        On olemassa ihmisiä, joille maailma on kuin valtava "Missä on Wally?" -kirja. Erona on vain se, että Wallyn paikalla on Saatana.

        Hän on joogassa. Hän on halauksessa. Hän on meditaatiossa. Hän on rokotteessa. Hän on internetissä. Hän on musiikissa. Hän on entisessä pääministerissä. Hän on naapurin koirassa, jos se katsoo vähän liian viisaasti.

        Jos mitään ei löydy, ei hätää. Etsitään lisää.

        Dogmaattisuudella on ihmeellinen ominaisuus: se pystyy muuttamaan jokaisen sattuman todisteeksi. Punainen vaate? Babylon! Hymy? Eksytystä! Hyväntekeväisyys? Ovela ansa! Hiljaisuus? Epäilyttävää. Puhe? Vielä epäilyttävämpää.

        Kun vasarana on yksi ainoa oppi, koko maailma alkaa näyttää naulalta.

        Kaikkein huvittavinta on, ettei teoria voi koskaan hävitä. Jos todisteita löytyy, teoria voittaa. Jos niitä ei löydy, se todistaa vain, kuinka taitavasti paholainen piiloutuu. Tällainen ajattelu on kuin shakkiottelu, jossa toinen osapuoli siirtelee myös vastustajan nappuloita.

        Lopulta Saatana löytyy kaikkialta – paitsi peilistä, jossa voisi näkyä omien ennakkoluulojen heijastus.

        Ehkä maailmassa onkin vähemmän demoneita kuin epäluuloisia mielikuvia. Ehkä suurin eksytys ei ole joogamatto tai halaus, vaan varmuus siitä, että oma tulkinta on niin erehtymätön, että jokainen eri tavalla ajatteleva on osa kosmista salaliittoa.

        Silloin todellisuus lakkaa olemasta opettaja ja muuttuu pelkäksi rekvisiitaksi omalle käsikirjoitukselle.

        Ja mitä useammin huudetaan "Saatana!", sitä harvemmin tarvitsee perustella mitään. Sana muuttuu yleisavaimeksi, joka avaa kaikki ovet – vaikka niiden takana olisi vain tavallisia ihmisiä elämässä tavallista elämäänsä.

        Ehkä kaikkein vaarallisin epäjumala ei olekaan se, jota etsitään kaikkialta. Ehkä se on oma erehtymättömyyden tunne, jota ei etsitä koskaan.

        Maailmankaikkeuden pimeissä, selittämättömissä mysteereissä asuva pelko on muinaisista ajoista lähtien vastustamattomasti herättänyt ihmisen huomion. Tämä huomio johtuu pelon kokemuksen erityisestä terävyydestä, ja kuten hyvin tiedetään, ilman jännitystä tavallisen ihmisen elämä muuttuu yksitoikkoiseksi ja mauttomaksi. Siksi ja nykyäänkin aavemaiset mysteerit ovat edelleen monien tuhansien ihmisten tarkan tarkkaavaisuuden, joukkojännityksen ja jopa palvonnan kohteena. Kauhuelokuvat, toimintajännärit, mystinen kirjallisuus, spiritistiset seurat ja teoriat "maailmanlopusta" ovat yhä suositumpia. Eikä Antikristuksen mysteeri näytä olevan näistä vähäisin.

        Ihmisiä (erityisesti niitä, jotka eivät ole välinpitämättömiä yliluonnollisesta) ahdistavat kirjaimellisesti profetiat Saatanan lähestyvästä päivästä, jolloin Saatana tunkeutuu maailmaamme. Kirjapenkit ovat täynnä tarttuvia otsikoita, kuten "Omen", "Manaaja", "Demonologia", "Antikristuksen tulo" jne. Televisioruuduilta mahtavat spiritistit julistavat, että pahan voimat ovat jo voittaneet kuusi taistelua hyvää vastaan, ja nyt alkaa viimeinen ja ratkaiseva taistelu. Uskonnolliset johtajat lupaavat ikuista helvettiä kaikille, jotka kiinnittävät ranteeseensa Saatanan numeron (vaikka se olisi vain pankkitilin numero).

        Kontaktorit työskentelevät intensiivisesti kosmoksen mustien energioiden kanssa pelastaakseen ihmiskunnan tulevalta katastrofilta. Kolminkertaiset valkoiset mestaritaikurit kiirehtivät lataamaan amulettisi muinaisten demonien tappavilla voimilla. Joku mutisee tiibetiläistä mantraa, joku tukehtuu suitsukkeiden savuun, joku ripustaa itsensä päästä varpaisiin ristillä, joku sulkee henkisesti mystisen ympyrän, joku kirjoittaa viimeisen paperinpalasen voimakkaita rukouksia kaikkien demonien karkottamiseksi ... Näin ihmisistä tulee pakkomielle ajatuksesta tulevasta Harmagedonista.

        Tietämättömien fanaattisten saarnamiesten vian vuoksi ihmisestä tulee taikauskoinen ja henkisesti sairas. Hän näkee yötä päivää unia numerosta 666, astraalisfäärien seitsemännestä ympyrästä, pahan silmän poistamisesta, karman parantamisesta. Sokeisiin oppaisiin luottamisen vuoksi hän alkaa uskoa pyhästi, että kaikki tämä hölynpöly on taistelua paholaisen, pahan kanssa. Hän valmistautuu antikristuksen tuloon ja haluaa suojella itseään tämän vallalta, mutta hän ei tiedä, että saatana on tullut jo kauan sitten, ja se on juurtunut hyvin sellaisten kurjien ihmisten sydämiin, jotka sekoittavat uskonnon taikauskoon.

        Valmistaudutte torjumaan hänen hyökkäyksensä, ja hän hallitsee jo sisällänne, nauraa tyhmyydellenne, auttaa teitä ehdottamalla tarvetta ostaa amuletteja, lukea loitsuja, kuunnella tarinoita noitatekniikoista. Kaikki tämä mystinen hölynpöly on itse paholaisen provokaatio. Hän on kaikkien maailmanloppuennusteiden ainoa lähde, hän on kaikenlaisten demoniluokitusten tekijä ja hän lietsoo tätä taikauskoista hysteriaa maailmanlopun ympärillä. Pysykää siis mahdollisimman kaukana hänen uskollisista sanansaattajistaan (olipa heillä sitten kasukoita, valkoisia kaapuja, sahramirobeja tai yksivärisiä pukuja). He ovat Antikristuksen tiedostamattomia profeettoja!

        He maalasivat mielikuvituksellisesti seinälle paholaisen ja lyövät häntä nyrkillä tietämättä, että he tekevät niin sydämissään asuvan todellisen Saatanan yllyttämänä. He taistelevat vain vihollisensa heijastusta vastaan, ja se on hänen tärkein temppunsa. Sydän, jonka päällä istuu ylpeä ego ja jonka ympärillä kiemurtelevat himon, vihan, kateuden, ahneuden, itsekkyyden ja hulluuden myrkylliset hämähäkit, jotka kietovat kaikki sielun ajatukset ja halut tahmeaan synnin verkkoon, on paholaisen valloittamattomin linnake. Harmageddon on siellä mahdollinen, sillä todellinen Saatana on jumalattomuus kaikissa ilmenemismuodoissaan.

        Mutta missä jumalattomuus asuu? Ei maassa, ei yhteiskunnassa, ei filosofiassa, ei tieteessä, vaan ihmisessä itsessään.

        ____________________

        Käännösvirheet suomen kielellä.

        Katkelmia.


        Sri Chaitanya Saraswat Math International
        https://scsmathinternational.com


      • Anonyymi00491
        Anonyymi00490 kirjoitti:

        Maailmankaikkeuden pimeissä, selittämättömissä mysteereissä asuva pelko on muinaisista ajoista lähtien vastustamattomasti herättänyt ihmisen huomion. Tämä huomio johtuu pelon kokemuksen erityisestä terävyydestä, ja kuten hyvin tiedetään, ilman jännitystä tavallisen ihmisen elämä muuttuu yksitoikkoiseksi ja mauttomaksi. Siksi ja nykyäänkin aavemaiset mysteerit ovat edelleen monien tuhansien ihmisten tarkan tarkkaavaisuuden, joukkojännityksen ja jopa palvonnan kohteena. Kauhuelokuvat, toimintajännärit, mystinen kirjallisuus, spiritistiset seurat ja teoriat "maailmanlopusta" ovat yhä suositumpia. Eikä Antikristuksen mysteeri näytä olevan näistä vähäisin.

        Ihmisiä (erityisesti niitä, jotka eivät ole välinpitämättömiä yliluonnollisesta) ahdistavat kirjaimellisesti profetiat Saatanan lähestyvästä päivästä, jolloin Saatana tunkeutuu maailmaamme. Kirjapenkit ovat täynnä tarttuvia otsikoita, kuten "Omen", "Manaaja", "Demonologia", "Antikristuksen tulo" jne. Televisioruuduilta mahtavat spiritistit julistavat, että pahan voimat ovat jo voittaneet kuusi taistelua hyvää vastaan, ja nyt alkaa viimeinen ja ratkaiseva taistelu. Uskonnolliset johtajat lupaavat ikuista helvettiä kaikille, jotka kiinnittävät ranteeseensa Saatanan numeron (vaikka se olisi vain pankkitilin numero).

        Kontaktorit työskentelevät intensiivisesti kosmoksen mustien energioiden kanssa pelastaakseen ihmiskunnan tulevalta katastrofilta. Kolminkertaiset valkoiset mestaritaikurit kiirehtivät lataamaan amulettisi muinaisten demonien tappavilla voimilla. Joku mutisee tiibetiläistä mantraa, joku tukehtuu suitsukkeiden savuun, joku ripustaa itsensä päästä varpaisiin ristillä, joku sulkee henkisesti mystisen ympyrän, joku kirjoittaa viimeisen paperinpalasen voimakkaita rukouksia kaikkien demonien karkottamiseksi ... Näin ihmisistä tulee pakkomielle ajatuksesta tulevasta Harmagedonista.

        Tietämättömien fanaattisten saarnamiesten vian vuoksi ihmisestä tulee taikauskoinen ja henkisesti sairas. Hän näkee yötä päivää unia numerosta 666, astraalisfäärien seitsemännestä ympyrästä, pahan silmän poistamisesta, karman parantamisesta. Sokeisiin oppaisiin luottamisen vuoksi hän alkaa uskoa pyhästi, että kaikki tämä hölynpöly on taistelua paholaisen, pahan kanssa. Hän valmistautuu antikristuksen tuloon ja haluaa suojella itseään tämän vallalta, mutta hän ei tiedä, että saatana on tullut jo kauan sitten, ja se on juurtunut hyvin sellaisten kurjien ihmisten sydämiin, jotka sekoittavat uskonnon taikauskoon.

        Valmistaudutte torjumaan hänen hyökkäyksensä, ja hän hallitsee jo sisällänne, nauraa tyhmyydellenne, auttaa teitä ehdottamalla tarvetta ostaa amuletteja, lukea loitsuja, kuunnella tarinoita noitatekniikoista. Kaikki tämä mystinen hölynpöly on itse paholaisen provokaatio. Hän on kaikkien maailmanloppuennusteiden ainoa lähde, hän on kaikenlaisten demoniluokitusten tekijä ja hän lietsoo tätä taikauskoista hysteriaa maailmanlopun ympärillä. Pysykää siis mahdollisimman kaukana hänen uskollisista sanansaattajistaan (olipa heillä sitten kasukoita, valkoisia kaapuja, sahramirobeja tai yksivärisiä pukuja). He ovat Antikristuksen tiedostamattomia profeettoja!

        He maalasivat mielikuvituksellisesti seinälle paholaisen ja lyövät häntä nyrkillä tietämättä, että he tekevät niin sydämissään asuvan todellisen Saatanan yllyttämänä. He taistelevat vain vihollisensa heijastusta vastaan, ja se on hänen tärkein temppunsa. Sydän, jonka päällä istuu ylpeä ego ja jonka ympärillä kiemurtelevat himon, vihan, kateuden, ahneuden, itsekkyyden ja hulluuden myrkylliset hämähäkit, jotka kietovat kaikki sielun ajatukset ja halut tahmeaan synnin verkkoon, on paholaisen valloittamattomin linnake. Harmageddon on siellä mahdollinen, sillä todellinen Saatana on jumalattomuus kaikissa ilmenemismuodoissaan.

        Mutta missä jumalattomuus asuu? Ei maassa, ei yhteiskunnassa, ei filosofiassa, ei tieteessä, vaan ihmisessä itsessään.

        ____________________

        Käännösvirheet suomen kielellä.

        Katkelmia.


        Sri Chaitanya Saraswat Math International
        https://scsmathinternational.com

        https://www.youtube.com/watch?v=0zMRMK0DzVE

        Mind: We Have Met the Enemy
        Mieli: Olemme tavanneet vihollisen


      • Anonyymi00492
        Anonyymi00491 kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=0zMRMK0DzVE

        Mind: We Have Met the Enemy
        Mieli: Olemme tavanneet vihollisen

        Joillekin ihmisille maailma näyttää muuttuneen loputtomaksi Saatanan etsinnäksi. Missä tahansa joku tekee jotakin hieman tavanomaisesta poikkeavaa, sieltä löytyy heti paholaisen sormenjälki.

        Tällaisessa ajattelussa ei oikeastaan enää etsitä totuutta, vaan vahvistusta omalle ennakkokäsitykselle. Jokainen havainto tulkitaan niin, että se sopii valmiiseen kertomukseen. Jos jokin näyttää viattomalta, se vain todistaa, kuinka taitavasti paha osaa naamioitua. Jos jokin näyttää epäilyttävältä, se vahvistaa epäilyn. Teoria voittaa aina, koska mikään mahdollinen havainto ei voisi koskaan kumota sitä. Silloin kyse ei enää ole tutkimisesta vaan uskomusjärjestelmästä, joka on immuuni todellisuudelle.

        Ironisinta on, että tällainen ajattelu alkaa muistuttaa juuri niitä salaliittoteorioita, joita sen kannattajat usein arvostelevat. Kaiken taustalla oletetaan olevan yksi näkymätön voima, joka selittää jokaisen ilmiön. Mitä monimutkaisempi maailma on, sitä yksinkertaisempi selitys tarjotaan. Historia, kulttuuri, psykologia ja ihmisten erilaiset motiivit kutistuvat yhdeksi sanaksi. Saatana. Se on älyllinen oikotie, joka vapauttaa vaikeasta ajattelusta.

        Kun kaikki voidaan selittää samalla käsitteellä, mitään ei enää tarvitse todella ymmärtää. Ei tarvitse perehtyä hindulaisuuteen, buddhalaisuuteen, islamiin tai edes omaan uskonnolliseen perinteeseen. Riittää, että liimaa ilmiön päälle oikean leiman. Keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.

        Samalla käsitteet menettävät merkityksensä. Jos jokainen erilainen ihminen on Antikristus, sana "Antikristus" ei enää tarkoita mitään. Jos jokainen uusi hengellinen liike on Babylon, Babylon on lopulta kaikkialla. Jos jokaisen ilmiön taustalla on Saatana, sana "Saatana" lakkaa selittämästä maailmaa ja alkaa vain peittää sitä.

        Ehkä suurin ongelma ei olekaan se, että pahuutta nähtäisiin liikaa, vaan se, että omaa tulkintaa pidetään niin ehdottoman oikeana, ettei sitä tarvitse enää koskaan koetella. Siinä vaiheessa todellisuus ei enää opeta ihmiselle mitään. Sen tehtäväksi jää vain vahvistaa se, minkä hän oli päättänyt uskoa jo etukäteen.

        Ehkä todellinen eksytys alkaa juuri siitä hetkestä, kun ihminen lakkaa kysymästä, voisiko hän itse erehtyä. Silloin hän ei enää etsi totuutta. Hän etsii vain uusia paikkoja, joihin sijoittaa vanhan pelkonsa. Ja kun pelkoa etsii riittävän kauan, sitä alkaa nähdä kaikkialla – ei siksi, että maailma olisi täynnä demoneita, vaan siksi, että oma mieli on oppinut tulkitsemaan kaiken niiden kautta.


      • Anonyymi00493
        Anonyymi00492 kirjoitti:

        Joillekin ihmisille maailma näyttää muuttuneen loputtomaksi Saatanan etsinnäksi. Missä tahansa joku tekee jotakin hieman tavanomaisesta poikkeavaa, sieltä löytyy heti paholaisen sormenjälki.

        Tällaisessa ajattelussa ei oikeastaan enää etsitä totuutta, vaan vahvistusta omalle ennakkokäsitykselle. Jokainen havainto tulkitaan niin, että se sopii valmiiseen kertomukseen. Jos jokin näyttää viattomalta, se vain todistaa, kuinka taitavasti paha osaa naamioitua. Jos jokin näyttää epäilyttävältä, se vahvistaa epäilyn. Teoria voittaa aina, koska mikään mahdollinen havainto ei voisi koskaan kumota sitä. Silloin kyse ei enää ole tutkimisesta vaan uskomusjärjestelmästä, joka on immuuni todellisuudelle.

        Ironisinta on, että tällainen ajattelu alkaa muistuttaa juuri niitä salaliittoteorioita, joita sen kannattajat usein arvostelevat. Kaiken taustalla oletetaan olevan yksi näkymätön voima, joka selittää jokaisen ilmiön. Mitä monimutkaisempi maailma on, sitä yksinkertaisempi selitys tarjotaan. Historia, kulttuuri, psykologia ja ihmisten erilaiset motiivit kutistuvat yhdeksi sanaksi. Saatana. Se on älyllinen oikotie, joka vapauttaa vaikeasta ajattelusta.

        Kun kaikki voidaan selittää samalla käsitteellä, mitään ei enää tarvitse todella ymmärtää. Ei tarvitse perehtyä hindulaisuuteen, buddhalaisuuteen, islamiin tai edes omaan uskonnolliseen perinteeseen. Riittää, että liimaa ilmiön päälle oikean leiman. Keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.

        Samalla käsitteet menettävät merkityksensä. Jos jokainen erilainen ihminen on Antikristus, sana "Antikristus" ei enää tarkoita mitään. Jos jokainen uusi hengellinen liike on Babylon, Babylon on lopulta kaikkialla. Jos jokaisen ilmiön taustalla on Saatana, sana "Saatana" lakkaa selittämästä maailmaa ja alkaa vain peittää sitä.

        Ehkä suurin ongelma ei olekaan se, että pahuutta nähtäisiin liikaa, vaan se, että omaa tulkintaa pidetään niin ehdottoman oikeana, ettei sitä tarvitse enää koskaan koetella. Siinä vaiheessa todellisuus ei enää opeta ihmiselle mitään. Sen tehtäväksi jää vain vahvistaa se, minkä hän oli päättänyt uskoa jo etukäteen.

        Ehkä todellinen eksytys alkaa juuri siitä hetkestä, kun ihminen lakkaa kysymästä, voisiko hän itse erehtyä. Silloin hän ei enää etsi totuutta. Hän etsii vain uusia paikkoja, joihin sijoittaa vanhan pelkonsa. Ja kun pelkoa etsii riittävän kauan, sitä alkaa nähdä kaikkialla – ei siksi, että maailma olisi täynnä demoneita, vaan siksi, että oma mieli on oppinut tulkitsemaan kaiken niiden kautta.

        On ironista, että mitä enemmän ihminen etsii Saatanaa maailmasta, sitä vähemmän hän huomaa omat pelkonsa, ennakkoluulonsa ja vihansa. Hän osoittelee joogaa, halauksia, uskontoja, poliitikkoja ja naapureitaan, mutta ei koskaan pysähdy kysymään, miksi hänen mielensä tarvitsee vihollisen jokaisen ilmiön taakse.

        Kun jokainen uusi asia muuttuu Saatanan juoneksi, kyse ei enää ole hengellisestä tarkkanäköisyydestä vaan mielikuvituksen itseään ruokkivasta kehästä. Todellisuus ei enää määrää johtopäätöksiä, vaan johtopäätökset määräävät todellisuuden. Kaikki muuttuu todisteeksi, koska mitään ei enää arvioida avoimesti.

        Ehkä suurin harha ei olekaan se, että joku halaa ihmisiä tai meditoi. Ehkä suurin harha on usko siihen, että paha löytyy aina jostakin ulkopuolelta. Silloin oma viha näyttää pyhältä kiivaudelta, oma pelko hengelliseltä valveutuneisuudelta ja oma epäluulo totuuden puolustamiselta.

        Jos paholainen olisi olemassa ja haluaisi eksyttää ihmisen, hänen ei ehkä tarvitsisi ilmestyä sarvineen eikä kirjoittaa otsaansa numeroa 666. Riittäisi, että hän saisi ihmisen etsimään pahaa kaikkialta muualta paitsi itsestään.

        Silloin ihminen käyttäisi koko elämänsä taistellen kuvittelemiaan vihollisia vastaan ja unohtaisi sen ainoan taistelun, joka todella ratkaisee jotakin: kamppailun omaa ylpeyttä, ahneutta, vihaa, itsekkyyttä ja pelkoa vastaan.

        Ehkä todellinen Harmageddon ei tapahdu maailman näyttämöllä vaan ihmisen omassatunnossa. Ja ehkä kaikkein äänekkäimmin Saatanasta puhuvat eivät aina huomaa, että heidän oma pelkonsa on alkanut sanella heidän koko maailmankuvansa.

        Vihollinen ei välttämättä ole ulkopuolella. Se voi olla mieli, joka on lakannut tutkimasta ja alkanut vain etsiä vahvistusta omille peloilleen.


      • Anonyymi00494
        Anonyymi00493 kirjoitti:

        On ironista, että mitä enemmän ihminen etsii Saatanaa maailmasta, sitä vähemmän hän huomaa omat pelkonsa, ennakkoluulonsa ja vihansa. Hän osoittelee joogaa, halauksia, uskontoja, poliitikkoja ja naapureitaan, mutta ei koskaan pysähdy kysymään, miksi hänen mielensä tarvitsee vihollisen jokaisen ilmiön taakse.

        Kun jokainen uusi asia muuttuu Saatanan juoneksi, kyse ei enää ole hengellisestä tarkkanäköisyydestä vaan mielikuvituksen itseään ruokkivasta kehästä. Todellisuus ei enää määrää johtopäätöksiä, vaan johtopäätökset määräävät todellisuuden. Kaikki muuttuu todisteeksi, koska mitään ei enää arvioida avoimesti.

        Ehkä suurin harha ei olekaan se, että joku halaa ihmisiä tai meditoi. Ehkä suurin harha on usko siihen, että paha löytyy aina jostakin ulkopuolelta. Silloin oma viha näyttää pyhältä kiivaudelta, oma pelko hengelliseltä valveutuneisuudelta ja oma epäluulo totuuden puolustamiselta.

        Jos paholainen olisi olemassa ja haluaisi eksyttää ihmisen, hänen ei ehkä tarvitsisi ilmestyä sarvineen eikä kirjoittaa otsaansa numeroa 666. Riittäisi, että hän saisi ihmisen etsimään pahaa kaikkialta muualta paitsi itsestään.

        Silloin ihminen käyttäisi koko elämänsä taistellen kuvittelemiaan vihollisia vastaan ja unohtaisi sen ainoan taistelun, joka todella ratkaisee jotakin: kamppailun omaa ylpeyttä, ahneutta, vihaa, itsekkyyttä ja pelkoa vastaan.

        Ehkä todellinen Harmageddon ei tapahdu maailman näyttämöllä vaan ihmisen omassatunnossa. Ja ehkä kaikkein äänekkäimmin Saatanasta puhuvat eivät aina huomaa, että heidän oma pelkonsa on alkanut sanella heidän koko maailmankuvansa.

        Vihollinen ei välttämättä ole ulkopuolella. Se voi olla mieli, joka on lakannut tutkimasta ja alkanut vain etsiä vahvistusta omille peloilleen.

        Vain vähän aikaa sitten joku vakuutti täysin vakavissaan, että ne tuntomerkit, joita nyt sanotaan äiri Ammasta, sopivat Sanna Mariniin. Nyt aivan samaa kaavaa sovelletaan Mata Amritanandamayian. Huomenna vuorossa voi olla joku toinen. Kohde vaihtuu, mutta käsikirjoitus pysyy täsmälleen samana.

        Kaava on yksinkertainen. Ensin päätetään, että henkilö on eksyttäjä. Sen jälkeen aletaan kerätä irrallisia yksityiskohtia, jotka näyttävät tukevan johtopäätöstä. Kaikki muu jätetään huomiotta. Jos jokin ei sovi teoriaan, sitä ei pidetä vastatodisteena vaan merkkinä siitä, kuinka ovelasti paha osaa peittää jälkensä.

        Näin maailma muuttuu loputtomaksi Saatanan etsinnäksi. Jokaisesta ihmisestä voidaan rakentaa Antikristus, kunhan mielikuvitusta riittää. Punainen vaate, halaus, meditaatio, poliittinen puhe, hyväntekeväisyys tai jokin yksittäinen symboli muuttuu ratkaisevaksi "todisteeksi". Kun kaikki on merkki, mikään ei enää oikeastaan ole merkki.

        Tällainen ajattelu ei enää etsi totuutta vaan vahvistaa omaa uskomustaan. Se muistuttaa enemmän salaliittoteoriaa kuin kriittistä ajattelua. Johtopäätös on valmis ennen tutkimista, ja tutkimisen tehtäväksi jää vain koristella se raamatunjakeilla, irrallisilla lainauksilla tai symbolisilla yhteyksillä.

        Ehkä todellinen ongelma ei olekaan se, että Antikristuksia olisi kaikkialla. Ehkä ongelma on siinä, että joillekin ihmisille niitä täytyy löytyä jatkuvasti. Kun yksi nimi menettää uskottavuutensa, tilalle tarvitaan uusi. Näin pelko ruokkii itse itseään, ja vanha käsikirjoitus saa aina uuden päähenkilön.

        Silloin kyse ei enää ole hengellisestä viisaudesta vaan psykologisesta ilmiöstä: mieli näkee sen, mitä se on jo ennalta päättänyt nähdä. Ja juuri siinä dogmaattisuus on vaarallisimmillaan – se lakkaa tutkimasta todellisuutta ja alkaa käyttää todellisuutta pelkkänä rekvisiittana omille ennakkoluuloilleen.


      • Anonyymi00495
        Anonyymi00494 kirjoitti:

        Vain vähän aikaa sitten joku vakuutti täysin vakavissaan, että ne tuntomerkit, joita nyt sanotaan äiri Ammasta, sopivat Sanna Mariniin. Nyt aivan samaa kaavaa sovelletaan Mata Amritanandamayian. Huomenna vuorossa voi olla joku toinen. Kohde vaihtuu, mutta käsikirjoitus pysyy täsmälleen samana.

        Kaava on yksinkertainen. Ensin päätetään, että henkilö on eksyttäjä. Sen jälkeen aletaan kerätä irrallisia yksityiskohtia, jotka näyttävät tukevan johtopäätöstä. Kaikki muu jätetään huomiotta. Jos jokin ei sovi teoriaan, sitä ei pidetä vastatodisteena vaan merkkinä siitä, kuinka ovelasti paha osaa peittää jälkensä.

        Näin maailma muuttuu loputtomaksi Saatanan etsinnäksi. Jokaisesta ihmisestä voidaan rakentaa Antikristus, kunhan mielikuvitusta riittää. Punainen vaate, halaus, meditaatio, poliittinen puhe, hyväntekeväisyys tai jokin yksittäinen symboli muuttuu ratkaisevaksi "todisteeksi". Kun kaikki on merkki, mikään ei enää oikeastaan ole merkki.

        Tällainen ajattelu ei enää etsi totuutta vaan vahvistaa omaa uskomustaan. Se muistuttaa enemmän salaliittoteoriaa kuin kriittistä ajattelua. Johtopäätös on valmis ennen tutkimista, ja tutkimisen tehtäväksi jää vain koristella se raamatunjakeilla, irrallisilla lainauksilla tai symbolisilla yhteyksillä.

        Ehkä todellinen ongelma ei olekaan se, että Antikristuksia olisi kaikkialla. Ehkä ongelma on siinä, että joillekin ihmisille niitä täytyy löytyä jatkuvasti. Kun yksi nimi menettää uskottavuutensa, tilalle tarvitaan uusi. Näin pelko ruokkii itse itseään, ja vanha käsikirjoitus saa aina uuden päähenkilön.

        Silloin kyse ei enää ole hengellisestä viisaudesta vaan psykologisesta ilmiöstä: mieli näkee sen, mitä se on jo ennalta päättänyt nähdä. Ja juuri siinä dogmaattisuus on vaarallisimmillaan – se lakkaa tutkimasta todellisuutta ja alkaa käyttää todellisuutta pelkkänä rekvisiittana omille ennakkoluuloilleen.

        Hyvä esimerkki siitä, mitä fanatismi voi tehdä ihmiselle, on tapa, jolla profetioita luetaan. Kun oma oppi on jo valmiiksi päätetty, profetioita ei enää tulkita niiden omasta asiayhteydestä käsin, vaan ne pakotetaan sopimaan omiin uskomuksiin. Lopputulos on ennalta määrätty: profetian täytyy tarkoittaa juuri sitä, mitä itse halutaan sen tarkoittavan.

        Tällöin jokaisesta ihmisestä voidaan tehdä profetian täyttymys.
        Kun oma lehmä on ojassa, kaikki alkaa näyttää todisteelta. Jokainen sattuma muuttuu merkiksi, jokainen symboli ennustukseksi ja jokainen eri tavalla ajatteleva mahdolliseksi eksyttäjäksi. Silloin ei enää etsitä totuutta vaan vahvistusta omalle vakaumukselle.

        Juuri tästä syystä dogmaattinen ajattelu on vaarallista. Se ei opeta ihmistä ajattelemaan, vaan opettaa hänet löytämään kaikkialta sen, minkä hän on jo etukäteen päättänyt löytää.


      • Anonyymi00496
        Anonyymi00495 kirjoitti:

        Hyvä esimerkki siitä, mitä fanatismi voi tehdä ihmiselle, on tapa, jolla profetioita luetaan. Kun oma oppi on jo valmiiksi päätetty, profetioita ei enää tulkita niiden omasta asiayhteydestä käsin, vaan ne pakotetaan sopimaan omiin uskomuksiin. Lopputulos on ennalta määrätty: profetian täytyy tarkoittaa juuri sitä, mitä itse halutaan sen tarkoittavan.

        Tällöin jokaisesta ihmisestä voidaan tehdä profetian täyttymys.
        Kun oma lehmä on ojassa, kaikki alkaa näyttää todisteelta. Jokainen sattuma muuttuu merkiksi, jokainen symboli ennustukseksi ja jokainen eri tavalla ajatteleva mahdolliseksi eksyttäjäksi. Silloin ei enää etsitä totuutta vaan vahvistusta omalle vakaumukselle.

        Juuri tästä syystä dogmaattinen ajattelu on vaarallista. Se ei opeta ihmistä ajattelemaan, vaan opettaa hänet löytämään kaikkialta sen, minkä hän on jo etukäteen päättänyt löytää.

        Teidän pitäisi hävetä – kuinka te, aikuisina, voitte olla niin sairaita, että jätätte lapsillenne näin vääristyneen kokonaiskuvan maailmasta?

        Tunnen jonkinlaista välillistä myötähäpeää, rakkaat fanaatikot – ette ole enää siinä iässä, että leikkisitte hiekkalaatikolla.


      • Anonyymi00497
        Anonyymi00496 kirjoitti:

        Teidän pitäisi hävetä – kuinka te, aikuisina, voitte olla niin sairaita, että jätätte lapsillenne näin vääristyneen kokonaiskuvan maailmasta?

        Tunnen jonkinlaista välillistä myötähäpeää, rakkaat fanaatikot – ette ole enää siinä iässä, että leikkisitte hiekkalaatikolla.

        Miten aikuiset ihmiset voivat rakentaa lapsilleen maailmankuvan, jossa jokaisen nurkan takana väijyy Antikristus, Saatana tai jokin uusi eksytys? Miten pelosta tehdään kasvatusmenetelmä ja epäluulosta hyve?

        Tunnen myötähäpeää. En siksi, että ihmisillä on uskonnollinen vakaumus, vaan siksi, että fanatismi näyttää sammuttavan terveen harkinnan. Aikuisilta odottaisi kykyä erottaa vertauskuva todellisuudesta, symboli ihmisestä ja pelko tosiasioista.

        Ette ole enää hiekkalaatikolla, jossa hirviöt piileskelevät jokaisen pensaan takana. Olette aikuisia. Juuri siksi olisi syytä kantaa vastuu siitä, millaista maailmankuvaa siirrätte seuraavalle sukupolvelle – sellaista, joka perustuu pelkoon, vai sellaista, joka rohkaisee ajattelemaan itse.


      • Anonyymi00498
        Anonyymi00497 kirjoitti:

        Miten aikuiset ihmiset voivat rakentaa lapsilleen maailmankuvan, jossa jokaisen nurkan takana väijyy Antikristus, Saatana tai jokin uusi eksytys? Miten pelosta tehdään kasvatusmenetelmä ja epäluulosta hyve?

        Tunnen myötähäpeää. En siksi, että ihmisillä on uskonnollinen vakaumus, vaan siksi, että fanatismi näyttää sammuttavan terveen harkinnan. Aikuisilta odottaisi kykyä erottaa vertauskuva todellisuudesta, symboli ihmisestä ja pelko tosiasioista.

        Ette ole enää hiekkalaatikolla, jossa hirviöt piileskelevät jokaisen pensaan takana. Olette aikuisia. Juuri siksi olisi syytä kantaa vastuu siitä, millaista maailmankuvaa siirrätte seuraavalle sukupolvelle – sellaista, joka perustuu pelkoon, vai sellaista, joka rohkaisee ajattelemaan itse.

        Saatana on vertauskuva, kristityt taistelevat tuulimyllyjä vastaan tietämättä, että paha on itse ihmisessä.
        Mistä tulee sanonta ”taistella tuulimyllyjä vastaan”? Tarkoittaa turhaa toimintaa. Tulee Miguel de Cervantesin romaanista Don Quijote. Kirjan höperö päähenkilö luulee tuulimyllyjä jättiläisiksi ja alkaa taistella niitä vastaan.
        Tietämättömien fanaattisten saarnamiesten vian vuoksi ihmisestä tulee taikauskoinen ja henkisesti sairas. Hän näkee yötä päivää unia numerosta 666.
        Sanotaan, että kaikki paha maailmassa on peräisin paholaisesta. Jotta lapset saataisiin käyttäytymään hyvin, heitä pelotellaan joskus: "Täällä on mörkö, joka vie sinut pois!". Lapsi kasvaa aikuiseksi, "mörköstä" tulee paholainen, ja pelko säilyy. Paholaiset ovat niin todellisia kuin haluat niiden olevan.


      • Anonyymi00499
        Anonyymi00498 kirjoitti:

        Saatana on vertauskuva, kristityt taistelevat tuulimyllyjä vastaan tietämättä, että paha on itse ihmisessä.
        Mistä tulee sanonta ”taistella tuulimyllyjä vastaan”? Tarkoittaa turhaa toimintaa. Tulee Miguel de Cervantesin romaanista Don Quijote. Kirjan höperö päähenkilö luulee tuulimyllyjä jättiläisiksi ja alkaa taistella niitä vastaan.
        Tietämättömien fanaattisten saarnamiesten vian vuoksi ihmisestä tulee taikauskoinen ja henkisesti sairas. Hän näkee yötä päivää unia numerosta 666.
        Sanotaan, että kaikki paha maailmassa on peräisin paholaisesta. Jotta lapset saataisiin käyttäytymään hyvin, heitä pelotellaan joskus: "Täällä on mörkö, joka vie sinut pois!". Lapsi kasvaa aikuiseksi, "mörköstä" tulee paholainen, ja pelko säilyy. Paholaiset ovat niin todellisia kuin haluat niiden olevan.

        Sanonta "taistella tuulimyllyjä vastaan" tulee Don Quijotesta. Teoksen päähenkilö näkee tavalliset tuulimyllyt valtavina jättiläisinä ja ryntää niitä vastaan miekka kädessä. Hän käy taistelua vihollista vastaan, jota ei todellisuudessa ole olemassa sellaisena kuin hän sen kuvittelee.

        Vertaus sopii hyvin tilanteisiin, joissa ihminen käyttää valtavasti energiaa kuviteltujen vihollisten torjumiseen samalla, kun todelliset ongelmat jäävät huomaamatta.

        Jos Saatana ymmärretään vertauskuvana ihmisen sisäiselle pahuudelle – vihalle, ylpeydelle, ahneudelle, julmuudelle ja itsekkyydelle – silloin suurin taistelu ei tapahdu ulkopuolista vihollista vastaan, vaan ihmisen omassa sydämessä. On helppoa nähdä paha jossakin kaukana: toisessa ihmisessä, toisessa uskonnossa, toisessa ajattelutavassa tai yhteiskunnallisessa ilmiössä. Paljon vaikeampaa on katsoa itseään ja kysyä: missä minä itse kannan vihaa, ylimielisyyttä tai halua tuomita?

        Pelkoon perustuva uskonnollisuus voi joskus tehdä ihmisestä jatkuvan uhkien etsijän. Hän alkaa nähdä merkkejä kaikkialla: symboleissa, numeroissa, nimissä ja tavallisissa arkisissa asioissa. Sama mieli, joka lapsena pelkäsi pimeän kaapin takana olevaa mörköä, voi aikuisena siirtää saman pelon suurempaan kertomukseen.

        Lapselle voidaan sanoa: "Ole varovainen, siellä on hirviö." Aikuistuessaan ihminen ei enää pelkää kaapin alla olevaa hahmoa, mutta pelon rakenne voi jäädä elämään. Mörkö vaihtaa vain nimeä. Se muuttuu näkymättömäksi viholliseksi, jonka uskotaan selittävän kaiken pahan maailmassa.

        Mutta jos kaikki paha sijoitetaan ulkopuoliseen viholliseen, ihminen voi unohtaa oman vastuunsa. Hän taistelee kuvitteellisia vihollisia vastaan ja samalla jättää kohtaamatta todelliset ongelmat: välinpitämättömyyden, julmuuden, vallanhimon ja kyvyttömyyden rakastaa lähimmäistään.

        Suurin vaara ei ehkä olekaan se, että ihminen uskoo pahuuden olemassaoloon. Suurempi vaara on, että hän uskoo pahuuden löytyvän aina jostakin muualta kuin itsestään.

        Silloin ihminen nostaa miekan tuulimyllyä vastaan ja kuvittelee pelastavansa maailman, vaikka todellinen taistelu olisi ollut hänen omassa mielessään koko ajan.


      • Anonyymi00500
        Anonyymi00499 kirjoitti:

        Sanonta "taistella tuulimyllyjä vastaan" tulee Don Quijotesta. Teoksen päähenkilö näkee tavalliset tuulimyllyt valtavina jättiläisinä ja ryntää niitä vastaan miekka kädessä. Hän käy taistelua vihollista vastaan, jota ei todellisuudessa ole olemassa sellaisena kuin hän sen kuvittelee.

        Vertaus sopii hyvin tilanteisiin, joissa ihminen käyttää valtavasti energiaa kuviteltujen vihollisten torjumiseen samalla, kun todelliset ongelmat jäävät huomaamatta.

        Jos Saatana ymmärretään vertauskuvana ihmisen sisäiselle pahuudelle – vihalle, ylpeydelle, ahneudelle, julmuudelle ja itsekkyydelle – silloin suurin taistelu ei tapahdu ulkopuolista vihollista vastaan, vaan ihmisen omassa sydämessä. On helppoa nähdä paha jossakin kaukana: toisessa ihmisessä, toisessa uskonnossa, toisessa ajattelutavassa tai yhteiskunnallisessa ilmiössä. Paljon vaikeampaa on katsoa itseään ja kysyä: missä minä itse kannan vihaa, ylimielisyyttä tai halua tuomita?

        Pelkoon perustuva uskonnollisuus voi joskus tehdä ihmisestä jatkuvan uhkien etsijän. Hän alkaa nähdä merkkejä kaikkialla: symboleissa, numeroissa, nimissä ja tavallisissa arkisissa asioissa. Sama mieli, joka lapsena pelkäsi pimeän kaapin takana olevaa mörköä, voi aikuisena siirtää saman pelon suurempaan kertomukseen.

        Lapselle voidaan sanoa: "Ole varovainen, siellä on hirviö." Aikuistuessaan ihminen ei enää pelkää kaapin alla olevaa hahmoa, mutta pelon rakenne voi jäädä elämään. Mörkö vaihtaa vain nimeä. Se muuttuu näkymättömäksi viholliseksi, jonka uskotaan selittävän kaiken pahan maailmassa.

        Mutta jos kaikki paha sijoitetaan ulkopuoliseen viholliseen, ihminen voi unohtaa oman vastuunsa. Hän taistelee kuvitteellisia vihollisia vastaan ja samalla jättää kohtaamatta todelliset ongelmat: välinpitämättömyyden, julmuuden, vallanhimon ja kyvyttömyyden rakastaa lähimmäistään.

        Suurin vaara ei ehkä olekaan se, että ihminen uskoo pahuuden olemassaoloon. Suurempi vaara on, että hän uskoo pahuuden löytyvän aina jostakin muualta kuin itsestään.

        Silloin ihminen nostaa miekan tuulimyllyä vastaan ja kuvittelee pelastavansa maailman, vaikka todellinen taistelu olisi ollut hänen omassa mielessään koko ajan.

        Miksi jonkin toisen uskonnon rituaali tulkitaan helposti epäjumalanpalvelukseksi, mutta omaa uskonnollista toimintaa ei nähdä samalla tavalla? Tähän ei ole yhtä vastausta, koska eri uskonnot määrittelevät epäjumalanpalveluksen eri tavoin.

        Kristillisestä näkökulmasta esimerkiksi Raamattun epäjumalanpalvelusta koskevissa kohdissa keskeinen ajatus on, että luodulle asialle annetaan se asema, joka kuuluu vain Jumalalle. Siksi monet kristityt tulkitsevat jonkin ihmisen palvomisen, jumalallistamisen tai jumalallisena välikappaleena pitämisen epäjumalanpalvelukseksi.

        Mutta tästä seuraa myös vaikea peiliin katsomisen kysymys: mikä erottaa aidon jumalanpalveluksen epäjumalanpalveluksesta?


      • Anonyymi00501
        Anonyymi00500 kirjoitti:

        Miksi jonkin toisen uskonnon rituaali tulkitaan helposti epäjumalanpalvelukseksi, mutta omaa uskonnollista toimintaa ei nähdä samalla tavalla? Tähän ei ole yhtä vastausta, koska eri uskonnot määrittelevät epäjumalanpalveluksen eri tavoin.

        Kristillisestä näkökulmasta esimerkiksi Raamattun epäjumalanpalvelusta koskevissa kohdissa keskeinen ajatus on, että luodulle asialle annetaan se asema, joka kuuluu vain Jumalalle. Siksi monet kristityt tulkitsevat jonkin ihmisen palvomisen, jumalallistamisen tai jumalallisena välikappaleena pitämisen epäjumalanpalvelukseksi.

        Mutta tästä seuraa myös vaikea peiliin katsomisen kysymys: mikä erottaa aidon jumalanpalveluksen epäjumalanpalveluksesta?

        Jos määritelmä on: "Epäjumalanpalvelusta on antaa ehdoton hengellinen auktoriteetti jollekin luodulle asialle", silloin kriittinen kysymys voidaan esittää myös kristinuskon sisällä:

        Voiko ihminen tehdä uskonnollisesta johtajasta erehtymättömän?
        Voiko oma oppijärjestelmä muuttua niin pyhäksi, ettei sitä enää saa kyseenalaistaa?
        Voiko uskonnollinen identiteetti tulla tärkeämmäksi kuin rakkaus, nöyryys ja lähimmäisen kunnioitus?

        Tällöin epäjumala ei välttämättä ole patsas tai henkilö. Se voi olla myös oma varmuus siitä, että minun tulkintani on täydellinen ja kaikki muut ovat eksyneitä.


      • Anonyymi00502
        Anonyymi00501 kirjoitti:

        Jos määritelmä on: "Epäjumalanpalvelusta on antaa ehdoton hengellinen auktoriteetti jollekin luodulle asialle", silloin kriittinen kysymys voidaan esittää myös kristinuskon sisällä:

        Voiko ihminen tehdä uskonnollisesta johtajasta erehtymättömän?
        Voiko oma oppijärjestelmä muuttua niin pyhäksi, ettei sitä enää saa kyseenalaistaa?
        Voiko uskonnollinen identiteetti tulla tärkeämmäksi kuin rakkaus, nöyryys ja lähimmäisen kunnioitus?

        Tällöin epäjumala ei välttämättä ole patsas tai henkilö. Se voi olla myös oma varmuus siitä, että minun tulkintani on täydellinen ja kaikki muut ovat eksyneitä.

        Tällöin epäjumala ei välttämättä ole patsas tai henkilö. Se voi olla myös oma varmuus siitä, että minun tulkintani on täydellinen ja kaikki muut ovat eksyneitä.


      • Anonyymi00503
        Anonyymi00502 kirjoitti:

        Tällöin epäjumala ei välttämättä ole patsas tai henkilö. Se voi olla myös oma varmuus siitä, että minun tulkintani on täydellinen ja kaikki muut ovat eksyneitä.

        Sama ilmiö näkyy usein uskontojen välisissä kiistoissa: oma rituaali nähdään helposti pyhänä ja toisen rituaali epäjumalanpalveluksena. Ulkopuolinen tarkkailija voi kuitenkin huomata, että molemmissa tapauksissa ihminen käyttää symboleja, esineitä, henkilöitä ja rituaaleja välittääkseen suhdetta johonkin itseään suurempaan.

        Ehkä syvin kysymys ei olekaan vain:
        "Palvooko joku väärää kohdetta?"

        Vaan myös:
        "Onko ihminen kykenevä tekemään mistä tahansa asiasta epäjumalan – jopa omasta uskonnostaan, omasta ryhmästään ja omasta varmuudestaan?"

        Tämä kysymys on ollut läsnä myös monissa uskonnollisissa perinteissä: suurin vaara ei aina ole vieraan jumalan palvominen, vaan se, että ihminen alkaa rakastaa omaa kuvaansa totuudesta enemmän kuin itse totuutta.


      • Anonyymi00504
        Anonyymi00503 kirjoitti:

        Sama ilmiö näkyy usein uskontojen välisissä kiistoissa: oma rituaali nähdään helposti pyhänä ja toisen rituaali epäjumalanpalveluksena. Ulkopuolinen tarkkailija voi kuitenkin huomata, että molemmissa tapauksissa ihminen käyttää symboleja, esineitä, henkilöitä ja rituaaleja välittääkseen suhdetta johonkin itseään suurempaan.

        Ehkä syvin kysymys ei olekaan vain:
        "Palvooko joku väärää kohdetta?"

        Vaan myös:
        "Onko ihminen kykenevä tekemään mistä tahansa asiasta epäjumalan – jopa omasta uskonnostaan, omasta ryhmästään ja omasta varmuudestaan?"

        Tämä kysymys on ollut läsnä myös monissa uskonnollisissa perinteissä: suurin vaara ei aina ole vieraan jumalan palvominen, vaan se, että ihminen alkaa rakastaa omaa kuvaansa totuudesta enemmän kuin itse totuutta.

        Voiko omasta kristillisfanaattisesta varmuudesta tulla epäjumala? Monissa perinteissä on pohdittu sitä, että ihminen voi tehdä epäjumalan paitsi kivestä tai patsaasta myös omista käsityksistään.


      • Anonyymi00505
        Anonyymi00504 kirjoitti:

        Voiko omasta kristillisfanaattisesta varmuudesta tulla epäjumala? Monissa perinteissä on pohdittu sitä, että ihminen voi tehdä epäjumalan paitsi kivestä tai patsaasta myös omista käsityksistään.

        Ehkä kaikkein vaikein epäjumala tunnistaa ei ole vieraan uskonnon jumalakuva, vaan oma varmuus siitä, että vain minä omistan täydellisen totuuden.

        Ihminen voi katsoa toisen uskontoa ja sanoa: "Tuo on epäjumalanpalvelusta." Mutta samalla hän voi olla huomaamatta, että hänen oma mielensä on rakentanut toisenlaisen epäjumalan: ehdottoman varmuuden omasta tulkinnastaan.

        Jos epäjumalanpalvelus tarkoittaa sitä, että jokin luotu asia asetetaan Jumalan paikalle, silloin on aiheellista kysyä: voiko myös oma oppi, oma ryhmä, oma tulkinta tai oma tunne erehtymättömyydestä nousta Jumalan paikalle?

        Kun ihminen uskoo, että kaikki muut ovat väärässä ja vain hänen oma yhteisönsä omistaa totuuden, hän ei enää kohtaa muita ihmisiä ihmisinä. Hän näkee heidät symboleina, vihollisina tai eksytyksinä. Silloin totuuden etsiminen voi muuttua oman identiteetin puolustamiseksi.

        Ironista on, että ihminen voi taistella epäjumalia vastaan niin kiihkeästi, että hän alkaa palvella omaa käsitystään Jumalasta enemmän kuin sitä Jumalaa, jota väittää puolustavansa.

        Ehkä suurin testi ei olekaan siinä, kuinka hyvin ihminen tunnistaa muiden virheet, vaan siinä, kykeneekö hän katsomaan itseään nöyryydellä. Pystyykö hän kysymään: "Entä jos minäkin voin erehtyä?"

        Sillä joskus kaikkein vaikeimmin havaittava epäjumala ei seiso temppelissä. Se istuu ihmisen omassa mielessä ja kuiskaa: "Sinä yksin tiedät varmasti."


      • Anonyymi00506
        Anonyymi00505 kirjoitti:

        Ehkä kaikkein vaikein epäjumala tunnistaa ei ole vieraan uskonnon jumalakuva, vaan oma varmuus siitä, että vain minä omistan täydellisen totuuden.

        Ihminen voi katsoa toisen uskontoa ja sanoa: "Tuo on epäjumalanpalvelusta." Mutta samalla hän voi olla huomaamatta, että hänen oma mielensä on rakentanut toisenlaisen epäjumalan: ehdottoman varmuuden omasta tulkinnastaan.

        Jos epäjumalanpalvelus tarkoittaa sitä, että jokin luotu asia asetetaan Jumalan paikalle, silloin on aiheellista kysyä: voiko myös oma oppi, oma ryhmä, oma tulkinta tai oma tunne erehtymättömyydestä nousta Jumalan paikalle?

        Kun ihminen uskoo, että kaikki muut ovat väärässä ja vain hänen oma yhteisönsä omistaa totuuden, hän ei enää kohtaa muita ihmisiä ihmisinä. Hän näkee heidät symboleina, vihollisina tai eksytyksinä. Silloin totuuden etsiminen voi muuttua oman identiteetin puolustamiseksi.

        Ironista on, että ihminen voi taistella epäjumalia vastaan niin kiihkeästi, että hän alkaa palvella omaa käsitystään Jumalasta enemmän kuin sitä Jumalaa, jota väittää puolustavansa.

        Ehkä suurin testi ei olekaan siinä, kuinka hyvin ihminen tunnistaa muiden virheet, vaan siinä, kykeneekö hän katsomaan itseään nöyryydellä. Pystyykö hän kysymään: "Entä jos minäkin voin erehtyä?"

        Sillä joskus kaikkein vaikeimmin havaittava epäjumala ei seiso temppelissä. Se istuu ihmisen omassa mielessä ja kuiskaa: "Sinä yksin tiedät varmasti."

        Ironisinta epäjumalien vastaisessa taistelussa on se, että ihminen voi käyttää koko elämänsä niiden etsimiseen – ja samalla rakentaa itselleen kaikkein huomaamattomimman epäjumalan: oman erehtymättömyytensä.


        Hän polttaa kuvitteellisia epäjumalia, mutta sytyttää samalla alttarin omalle tulkinnalleen. Hän varoittaa muita harhasta, mutta ei huomaa, että hänen suurin harhansa voi olla ajatus siitä, ettei hän itse voisi koskaan eksyä.


        Hän sanoo puolustavansa Jumalaa, mutta joskus todellisuudessa hän puolustaa omaa kuvaansa Jumalasta. Hän ei enää rakasta totuutta, vaan sitä tunnetta, jonka antaa varmuus siitä, että on oikeassa. Jumalasta tulee silloin kuin peili, josta ihminen näkee vain oman mielipiteensä heijastuksen.


      • Anonyymi00507
        Anonyymi00506 kirjoitti:

        Ironisinta epäjumalien vastaisessa taistelussa on se, että ihminen voi käyttää koko elämänsä niiden etsimiseen – ja samalla rakentaa itselleen kaikkein huomaamattomimman epäjumalan: oman erehtymättömyytensä.


        Hän polttaa kuvitteellisia epäjumalia, mutta sytyttää samalla alttarin omalle tulkinnalleen. Hän varoittaa muita harhasta, mutta ei huomaa, että hänen suurin harhansa voi olla ajatus siitä, ettei hän itse voisi koskaan eksyä.


        Hän sanoo puolustavansa Jumalaa, mutta joskus todellisuudessa hän puolustaa omaa kuvaansa Jumalasta. Hän ei enää rakasta totuutta, vaan sitä tunnetta, jonka antaa varmuus siitä, että on oikeassa. Jumalasta tulee silloin kuin peili, josta ihminen näkee vain oman mielipiteensä heijastuksen.

        Mitä enemmän hän julistaa muiden olevan eksyksissä, sitä vähemmän hän tarvitsee itsetutkiskelua. Jokainen eriävä mielipide muuttuu todisteeksi siitä, että hän on oikeassa. Jokainen kysymys muuttuu epäilyksi. Jokainen keskustelu muuttuu taisteluksi.
        Ja siinä on ehkä kaikkein hienovaraisin ironia: ihminen, joka pelkää muiden palvovan epäjumalia, voi itse alkaa polvistua oman varmuutensa eteen.
        Hän ei sano: "Minun ajatukseni on Jumala." Hän sanoo: "Minun ajatukseni on Jumalan totuus." Mutta lopputulos voi olla sama. Hänen oma tulkintansa on saavuttanut aseman, jota ei saa kyseenalaistaa.
        Ehkä todellinen hengellinen testi ei olekaan siinä, kuinka monta väärää oppia ihminen pystyy tunnistamaan muissa. Se on liian helppoa. Todellinen testi on siinä, pystyykö ihminen katsomaan omaa sydäntään ja kysymään vaikeimman mahdollisen kysymyksen:
        "Entä jos olenkin väärässä?"


      • Anonyymi00508
        Anonyymi00507 kirjoitti:

        Mitä enemmän hän julistaa muiden olevan eksyksissä, sitä vähemmän hän tarvitsee itsetutkiskelua. Jokainen eriävä mielipide muuttuu todisteeksi siitä, että hän on oikeassa. Jokainen kysymys muuttuu epäilyksi. Jokainen keskustelu muuttuu taisteluksi.
        Ja siinä on ehkä kaikkein hienovaraisin ironia: ihminen, joka pelkää muiden palvovan epäjumalia, voi itse alkaa polvistua oman varmuutensa eteen.
        Hän ei sano: "Minun ajatukseni on Jumala." Hän sanoo: "Minun ajatukseni on Jumalan totuus." Mutta lopputulos voi olla sama. Hänen oma tulkintansa on saavuttanut aseman, jota ei saa kyseenalaistaa.
        Ehkä todellinen hengellinen testi ei olekaan siinä, kuinka monta väärää oppia ihminen pystyy tunnistamaan muissa. Se on liian helppoa. Todellinen testi on siinä, pystyykö ihminen katsomaan omaa sydäntään ja kysymään vaikeimman mahdollisen kysymyksen:
        "Entä jos olenkin väärässä?"

        Kun ihminen sanoo löytäneensä ainoan tien totuuteen, hän kohtaa heti vaikean kysymyksen: miksi niin monet muut ihmiset eri puolilla maailmaa ovat päätyneet samanlaiseen kokemukseen oman uskonsa kautta?

        Ajatus Jumalan etsimisestä, oikeasta elämästä, moraalista ja ihmisen suhteesta korkeimpaan todellisuuteen ei kuulu vain yhdelle perinteelle. Samat suuret kysymykset toistuvat eri kulttuureissa: Mikä on elämän tarkoitus? Mitä on hyvä elämä? Miten ihmisen pitäisi kohdella toisiaan? Miten ihminen voi lähestyä Jumalaa tai pyhää?

        Myös abrahamilaisissa uskonnoissa – juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa – on vahva ajatus totuudesta, Jumalan tahdosta ja oikeasta elämäntiestä. Islamissa esimerkiksi Koraani korostaa Jumalan ykseyttä, oikeudenmukaisuutta, laupeutta ja ihmisen vastuuta teoistaan. Samankaltaisia moraalisia ja hengellisiä teemoja löytyy myös muista suurista uskonnoista.

        Tästä syntyy kiinnostava paradoksi: ihminen voi nähdä oman uskontonsa totuuden merkkinä sen, että se puhuu Jumalasta, rakkaudesta, moraalista ja pelastuksesta – mutta juuri nämä teemat löytyvät myös monista muista perinteistä.

        Siksi vaikea kysymys ei ehkä ole vain: "Kenellä on totuus?" Vaan myös: "Miten ihminen suhtautuu toiseen ihmiseen, joka etsii totuutta eri polkua pitkin?"

        Jos totuus todella tulee Jumalasta, voisiko siihen kuulua myös nöyryys? Voisiko todellinen usko sisältää ajatuksen, että ihminen ymmärtää aina vain osan suuremmasta todellisuudesta?

        Ehkä suurin hengellinen haaste ei ole löytää vihollisia muiden uskontojen joukosta, vaan löytää viisautta siinä, miten ihminen suhtautuu omaan rajalliseen ymmärrykseensä.


      • Anonyymi00509
        Anonyymi00508 kirjoitti:

        Kun ihminen sanoo löytäneensä ainoan tien totuuteen, hän kohtaa heti vaikean kysymyksen: miksi niin monet muut ihmiset eri puolilla maailmaa ovat päätyneet samanlaiseen kokemukseen oman uskonsa kautta?

        Ajatus Jumalan etsimisestä, oikeasta elämästä, moraalista ja ihmisen suhteesta korkeimpaan todellisuuteen ei kuulu vain yhdelle perinteelle. Samat suuret kysymykset toistuvat eri kulttuureissa: Mikä on elämän tarkoitus? Mitä on hyvä elämä? Miten ihmisen pitäisi kohdella toisiaan? Miten ihminen voi lähestyä Jumalaa tai pyhää?

        Myös abrahamilaisissa uskonnoissa – juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa – on vahva ajatus totuudesta, Jumalan tahdosta ja oikeasta elämäntiestä. Islamissa esimerkiksi Koraani korostaa Jumalan ykseyttä, oikeudenmukaisuutta, laupeutta ja ihmisen vastuuta teoistaan. Samankaltaisia moraalisia ja hengellisiä teemoja löytyy myös muista suurista uskonnoista.

        Tästä syntyy kiinnostava paradoksi: ihminen voi nähdä oman uskontonsa totuuden merkkinä sen, että se puhuu Jumalasta, rakkaudesta, moraalista ja pelastuksesta – mutta juuri nämä teemat löytyvät myös monista muista perinteistä.

        Siksi vaikea kysymys ei ehkä ole vain: "Kenellä on totuus?" Vaan myös: "Miten ihminen suhtautuu toiseen ihmiseen, joka etsii totuutta eri polkua pitkin?"

        Jos totuus todella tulee Jumalasta, voisiko siihen kuulua myös nöyryys? Voisiko todellinen usko sisältää ajatuksen, että ihminen ymmärtää aina vain osan suuremmasta todellisuudesta?

        Ehkä suurin hengellinen haaste ei ole löytää vihollisia muiden uskontojen joukosta, vaan löytää viisautta siinä, miten ihminen suhtautuu omaan rajalliseen ymmärrykseensä.

        Mutta historia on paljon monimutkaisempi kuin tällainen löytöretki, jossa etsitään samanlaisia sanoja ja julistetaan asia ratkaistuksi.

        Ihmiskunta on vuosituhansien ajan kertonut samoja suuria tarinoita eri muodoissa. Ihmiset ovat pohtineet syntymää, kuolemaa, uudestisyntymistä, jumalallista läsnäoloa, hyvän ja pahan taistelua sekä ihmisen pelastumista. Ei ole yllättävää, että eri kulttuureissa syntyy samankaltaisia symboleja.

        Ihminen katsoo taivasta ja etsii valoa. Hän kohtaa kuoleman ja kaipaa elämää sen jälkeen. Hän kokee syyllisyyttä ja etsii anteeksiantoa. Hän näkee kärsimystä ja toivoo pelastusta. Näistä kokemuksista syntyy helposti samanlaisia uskonnollisia kielikuvia.




        Ehkä todellinen hämmästyttävä asia ei ole se, että eri uskonnoissa on yhtäläisyyksiä. Ehkä hämmästyttävää on se, kuinka samanlaisia ihmiset ovat kaikkialla maailmassa etsiessään merkitystä.


      • Anonyymi00510
        Anonyymi00509 kirjoitti:

        Mutta historia on paljon monimutkaisempi kuin tällainen löytöretki, jossa etsitään samanlaisia sanoja ja julistetaan asia ratkaistuksi.

        Ihmiskunta on vuosituhansien ajan kertonut samoja suuria tarinoita eri muodoissa. Ihmiset ovat pohtineet syntymää, kuolemaa, uudestisyntymistä, jumalallista läsnäoloa, hyvän ja pahan taistelua sekä ihmisen pelastumista. Ei ole yllättävää, että eri kulttuureissa syntyy samankaltaisia symboleja.

        Ihminen katsoo taivasta ja etsii valoa. Hän kohtaa kuoleman ja kaipaa elämää sen jälkeen. Hän kokee syyllisyyttä ja etsii anteeksiantoa. Hän näkee kärsimystä ja toivoo pelastusta. Näistä kokemuksista syntyy helposti samanlaisia uskonnollisia kielikuvia.




        Ehkä todellinen hämmästyttävä asia ei ole se, että eri uskonnoissa on yhtäläisyyksiä. Ehkä hämmästyttävää on se, kuinka samanlaisia ihmiset ovat kaikkialla maailmassa etsiessään merkitystä.

        Itse asiassa ei voisi olla voimakkaampaa epäjumalanpalvontaa kuin ajatus, että kaikki muut maailmanuskonnot ovat vääriä ja että vain meillä – tai tarkemmin sanottuna vain meidän lahkoillamme – on totuus, ja että jopa muut kristilliset kirkkokunnat leimataan epäjumalanpalvojiksi.


      • Anonyymi00511
        Anonyymi00510 kirjoitti:

        Itse asiassa ei voisi olla voimakkaampaa epäjumalanpalvontaa kuin ajatus, että kaikki muut maailmanuskonnot ovat vääriä ja että vain meillä – tai tarkemmin sanottuna vain meidän lahkoillamme – on totuus, ja että jopa muut kristilliset kirkkokunnat leimataan epäjumalanpalvojiksi.

        Kuinka kukaan voi edes palvoa tällaista olentoa (sensuroinnin jälkeen) – tajuamatta, että hän palvoo jonkinlaista mieletöntä pahuutta? Kristinusko ei alun perin opettanut mitään sellaista – ei kauhutarinoita siitä. Jos uskoo ikuiseen helvettiin, jos joku selliasta sasistista oppia levittää, palvoo jonkinlaista sadistista olentoa; alun perin asia ei ollut lainkaan niin. Itse asiassa juuri se on saatanapalvontaa.


      • Anonyymi00512
        Anonyymi00511 kirjoitti:

        Kuinka kukaan voi edes palvoa tällaista olentoa (sensuroinnin jälkeen) – tajuamatta, että hän palvoo jonkinlaista mieletöntä pahuutta? Kristinusko ei alun perin opettanut mitään sellaista – ei kauhutarinoita siitä. Jos uskoo ikuiseen helvettiin, jos joku selliasta sasistista oppia levittää, palvoo jonkinlaista sadistista olentoa; alun perin asia ei ollut lainkaan niin. Itse asiassa juuri se on saatanapalvontaa.

        Itse asiassa juuri se on saatanapalvontaa -hirviön palvonta.


      • Anonyymi00513
        Anonyymi00512 kirjoitti:

        Itse asiassa juuri se on saatanapalvontaa -hirviön palvonta.

        IKUISEN KIDUTTAMISEN YLISTÄMINEN JA PUOLUSTAMINEN nimittämällä se pyhäksi ei ratkaise moraalisia ristiriitoja, se vain peittää ne sanoilla.
        Kristinuskon perinteissä on historian saatossa esiintynyt myös manipuloivaa opetusta: pelottamalla ihmisiä helvetillä on ohjattu ja kontrolloitu yhteisöjä. Tämä korostaa sitä, että oppi ei ole vain teologinen kysymys, vaan myös moraalinen ja sosiaalinen ongelma: jos Jumala on rakkaus ja kaikkivaltias, miksi hän sallisi näin epäoikeudenmukaisen, loputtoman rangaistuksen?


      • Anonyymi00514
        Anonyymi00513 kirjoitti:

        IKUISEN KIDUTTAMISEN YLISTÄMINEN JA PUOLUSTAMINEN nimittämällä se pyhäksi ei ratkaise moraalisia ristiriitoja, se vain peittää ne sanoilla.
        Kristinuskon perinteissä on historian saatossa esiintynyt myös manipuloivaa opetusta: pelottamalla ihmisiä helvetillä on ohjattu ja kontrolloitu yhteisöjä. Tämä korostaa sitä, että oppi ei ole vain teologinen kysymys, vaan myös moraalinen ja sosiaalinen ongelma: jos Jumala on rakkaus ja kaikkivaltias, miksi hän sallisi näin epäoikeudenmukaisen, loputtoman rangaistuksen?

        Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.
        Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa.


      • Anonyymi00515
        Anonyymi00514 kirjoitti:

        Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.
        Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa.

        Tämä tekee asetelmasta samalla kiinnostavan ja ongelmallisen. Kirjoja nimittäin on lukemattomia, ja niiden esittämät totuusväitteet ovat usein keskenään ristiriidassa. Pelkkä vetoaminen siihen, että ”kirja sanoo näin”, ei siksi vielä ratkaise sitä perustavaa kysymystä, miksi juuri kyseistä kirjaa pitäisi pitää erehtymättömänä auktoriteettina.
        Tämä ongelma tulee erityisen selvästi esiin uskonnollisessa apologetiikassa. Esimerkiksi väite ”Kristus elää” voidaan perustella viittaamalla Raamattuun: Raamattu kertoo Kristuksen elävän, joten väite hyväksytään. Mutta kun esitetään jatkokysymys – ”Mistä tiedätte, että Raamattu on totta?” – perustelu saattaa palautua jälleen samaan lähteeseen: ”Koska Raamattu itse sanoo olevansa totta.”


      • Anonyymi00516
        Anonyymi00515 kirjoitti:

        Tämä tekee asetelmasta samalla kiinnostavan ja ongelmallisen. Kirjoja nimittäin on lukemattomia, ja niiden esittämät totuusväitteet ovat usein keskenään ristiriidassa. Pelkkä vetoaminen siihen, että ”kirja sanoo näin”, ei siksi vielä ratkaise sitä perustavaa kysymystä, miksi juuri kyseistä kirjaa pitäisi pitää erehtymättömänä auktoriteettina.
        Tämä ongelma tulee erityisen selvästi esiin uskonnollisessa apologetiikassa. Esimerkiksi väite ”Kristus elää” voidaan perustella viittaamalla Raamattuun: Raamattu kertoo Kristuksen elävän, joten väite hyväksytään. Mutta kun esitetään jatkokysymys – ”Mistä tiedätte, että Raamattu on totta?” – perustelu saattaa palautua jälleen samaan lähteeseen: ”Koska Raamattu itse sanoo olevansa totta.”

        Tällöin syntyy klassinen kehäpäätelmän rakenne. Väite A perustellaan väitteellä B, mutta B:n pätevyys perustellaan palaamalla takaisin väitteeseen A. Raamattu on totta, koska Raamattu sanoo olevansa totta; ja Raamatun oma väite hyväksytään todisteeksi, koska Raamatun oletetaan jo lähtökohtaisesti olevan totta.
        Retorisesti järjestelmä on toki vaikuttavan elegantti: ulkopuolista todistusaineistoa ei tarvita lainkaan. Epistemologisesti ongelma on kuitenkin ilmeinen. Jos lähde kelpaa oman luotettavuutensa lopulliseksi todistajaksi, käytännössä mikä tahansa teksti voisi julistaa itsensä erehtymättömäksi ja samalla vaatia lukijaa hyväksymään tämän julistuksen todisteena omasta erehtymättömyydestään.
        Silloin kyse ei enää varsinaisesti ole argumentista, jolla lukija pyritään vakuuttamaan, vaan lähtökohtaisesti omaksutun auktoriteetin vahvistamisesta. Se, mikä esitetään todisteena, onkin tosiasiassa sama oletus, jonka totuutta todisteella pitäisi perustella.


      • Anonyymi00517
        Anonyymi00516 kirjoitti:

        Tällöin syntyy klassinen kehäpäätelmän rakenne. Väite A perustellaan väitteellä B, mutta B:n pätevyys perustellaan palaamalla takaisin väitteeseen A. Raamattu on totta, koska Raamattu sanoo olevansa totta; ja Raamatun oma väite hyväksytään todisteeksi, koska Raamatun oletetaan jo lähtökohtaisesti olevan totta.
        Retorisesti järjestelmä on toki vaikuttavan elegantti: ulkopuolista todistusaineistoa ei tarvita lainkaan. Epistemologisesti ongelma on kuitenkin ilmeinen. Jos lähde kelpaa oman luotettavuutensa lopulliseksi todistajaksi, käytännössä mikä tahansa teksti voisi julistaa itsensä erehtymättömäksi ja samalla vaatia lukijaa hyväksymään tämän julistuksen todisteena omasta erehtymättömyydestään.
        Silloin kyse ei enää varsinaisesti ole argumentista, jolla lukija pyritään vakuuttamaan, vaan lähtökohtaisesti omaksutun auktoriteetin vahvistamisesta. Se, mikä esitetään todisteena, onkin tosiasiassa sama oletus, jonka totuutta todisteella pitäisi perustella.

        Esimerkiksi väite ”Kristus elää” voidaan perustella viittaamalla Raamattuun.

        No elää,sitten elää, kiva, miksi sellainen meteli tästä?


      • Anonyymi00518
        Anonyymi00517 kirjoitti:

        Esimerkiksi väite ”Kristus elää” voidaan perustella viittaamalla Raamattuun.

        No elää,sitten elää, kiva, miksi sellainen meteli tästä?

        Jos joku sanoo: ”Logiikka ei kiinnosta minua lainkaan, eivät nämä päättelyt kiinnosta minua ollenkaan. Jos kirjassa sanotaan niin, silloin hyväksyn sen”, niin tietysti kunnia ja ylistys hänelle, mutta siihen tarvitaan todella hurjaa uskoa sanaan.

        ”Kristus elää”

        No elää,sitten elää, kiva, miksi sellainen meteli tästä?


      • Anonyymi00531
        Anonyymi00512 kirjoitti:

        Itse asiassa juuri se on saatanapalvontaa -hirviön palvonta.

        Jos uskonto kasvattaa ihmistä kohti suurempaa epäitsekkämyyttä, myötätuntoa, totuudellisuutta ja vastuuta, sen moraalinen merkitys voi olla syvästi myönteinen. Jos se sen sijaan opettaa ihmistä laskemaan hyvän ja pahan tekojensa saldoa, pelkäämään ääretöntä rangaistusta, tavoittelemaan ääretöntä palkintoa ja pitämään omaa ryhmäänsä ainoana totuuden haltijana, syntyy rakenne, jossa moraali voi kääntyä itseään vastaan. Uskonto ei tällöin enää vapauta ihmistä egosta, vaan antaa egolle uuden ja entistä suuremman palkinnon tavoiteltavaksi.
        Siksi uskonnollisen järjestelmän syvin eettinen testi ei ehkä olekaan kysymys siitä, kuinka hyvin se lupaa ihmiselle taivaan, vaan siitä, tarvitseeko ihminen taivasta tehdäkseen hyvää. Jos hyvyyden täytyy aina johtaa palkintoon, hyvä teko pysyy osittain kaupallisena. Jos ihminen kykenee tekemään hyvää ilman varmuutta palkinnosta, moraali alkaa irrota omasta edusta. Tässä tapahtuu ratkaiseva siirtymä: ”mitä minä saan?” vaihtuu kysymykseen ”mitä voin antaa?”. ”Miten minä pelastun?” vaihtuu kysymykseen ”miten voin vähentää kärsimystä?”. ”Miten todistan olevani oikeassa?” vaihtuu kysymykseen ”mitä totuus minulta edellyttää?”.
        Tästä näkökulmasta uskonnollinen kypsyys ei tarkoita välttämättä uskonnosta luopumista, vaan uskonnollisen motiivin syvenemistä. Palkkio voi olla moraalin alkutaso, mutta epäitsekkään rakkauden pitäisi olla sen korkeampi päämäärä. Pelko voi saada ihmisen pysähtymään pahan edessä, mutta ymmärryksen pitäisi lopulta tehdä hyvän tekemisestä sisäinen tarve. Uskonnollinen oppi voi antaa ihmiselle kielen, symbolit ja harjoitukset, mutta sen ei pitäisi muuttua välineeksi, jolla ihminen oikeuttaa oman ylemmyytensä.
        Todellinen hengellinen kehitys alkaa tästä näkökulmasta vasta silloin, kun ihminen lakkaa käyttämästä Jumalaa oman egonsa palveluksessa. Jumala ei ole kirjanpitäjä, jolle kerätään krediittejä. Moraali ei ole sopimus, jossa hyvästä maksetaan ikuisella palkinnolla. Toinen ihminen ei ole este omalle pelastukselle eikä väline oman uskonnollisen päämäärän saavuttamiseksi. Hän on päämäärä sinänsä. Silloin uskonto voi palata siihen, mitä sen pitäisi parhaimmillaan olla: ei järjestelmäksi, jonka avulla ihminen yrittää ostaa itselleen ikuisuuden, vaan harjoitukseksi, joka opettaa häntä ylittämään oman etunsa, kohtaamaan toisen ihmisen arvon ja etsimään Totuutta ilman tarvetta omistaa sitä.
        Lopullinen ero ei siis ole uskonnollisen ja ei-uskonnollisen ihmisen välillä, vaan kahden erilaisen moraalisen tietoisuuden välillä. Ensimmäinen kysyy, mitä hän saa vastineeksi hyvästä. Toinen ymmärtää, että hyvä menettää jotakin olennaista, jos sitä tehdään vain vastineen vuoksi. Ensimmäinen näkee moraalin kaupankäyntinä. Toinen näkee sen vastuuna. Ensimmäinen etsii palkintoa. Toinen etsii totuutta. Ensimmäinen haluaa varmistaa oman pelastuksensa. Toinen alkaa ymmärtää, että todellinen moraalinen kasvu merkitsee juuri oman itsen asettamista vähemmän keskeiseen asemaan. Tässä mielessä syvin hengellinen vallankumous ei ole siirtyminen yhdestä uskonnollisesta järjestelmästä toiseen, vaan siirtyminen itsekeskeisestä moraalista epäitsekkääseen moraaliin.


      • Anonyymi00532

        Te pysytte tyytyväisinä omassa pölyisessä maailmassanne, leimaten kaikki järkevän ripauksen harhaopiksi. Vain harva nykyajan ihminen osaa olla yhtä vakuuttunut siitä, että koko maailma on väärässä – paitsi te. On lähes kaunista, kuinka kestäväksi uskonnollinen dogma voi muodostua, kun se verhoutuu ylpeyteen.


        Uskonnollinen järjestelmä, joka perustuu palkkio–rangaistus-logiikkaan, on eettisesti haavoittuva ja altis radikalisoitumiselle.


    • Anonyymi00460

      Kuollut on kuollut, eli ei ole missään olotilasta olemassa, ei edes uskoisten lanseeraamassa taivaassa, hihii!

      • Anonyymi00478

        Jos yksikin luotu – ihminen, eläin, lintu tai hyönteinen – joutuu tietoisesti ikuiseen kärsimykseen.
        Siinä tapauksessa ratkaiseva kysymys ei ole: ”Voiko Jumala tehdä tämän?”

        Vastaus: Saatana tekee niin, ei jumala.


      • Anonyymi00479
        Anonyymi00478 kirjoitti:

        Jos yksikin luotu – ihminen, eläin, lintu tai hyönteinen – joutuu tietoisesti ikuiseen kärsimykseen.
        Siinä tapauksessa ratkaiseva kysymys ei ole: ”Voiko Jumala tehdä tämän?”

        Vastaus: Saatana tekee niin, ei jumala.

        Saatana sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä.


      • Anonyymi00480
        Anonyymi00479 kirjoitti:

        Saatana sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä.

        Saatanan nimi vaihdetaan Jumalan nimeksi.


      • Anonyymi00481

      • Anonyymi00482

      • Anonyymi00526
        Anonyymi00479 kirjoitti:

        Saatana sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä.

        Uskonnollisen palkkio–rangaistusjärjestelmän keskeinen filosofinen ongelma voidaan tiivistää kysymykseen moraalisen toiminnan motiivista: onko teko todella moraalinen, jos ihminen tekee sen ensisijaisesti saavuttaakseen itselleen palkinnon tai välttääkseen rangaistuksen? Kysymys ei koske uskontoa yleisesti eikä väitä, että uskonnollisuus itsessään johtaisi suvaitsemattomuuteen tai väkivaltaan. Tarkastelun kohteena on tietynlainen moraalinen rakenne, jossa ihmisen suhde Jumalaan ymmärretään vastikkeellisena suhteena: ihminen tekee oikein, Jumala palkitsee; ihminen tekee väärin, Jumala rankaisee. Kun tämä logiikka viedään äärimmilleen, uskonto alkaa muistuttaa moraalista kirjanpitoa, jossa hyvät teot ovat krediittiä, synnit debettiä ja pelastus lopullinen saldo. Tällöin syntyy perustava ristiriita: jos hyvän teon arvo riippuu siitä, mitä ihminen saa siitä vastineeksi, hyvä ei enää ole päämäärä itsessään vaan väline jonkin muun saavuttamiseksi.
        Tämä ongelma voidaan ilmaista klassisen moraalifilosofian käsitteillä. Kantin moraalifilosofiassa moraalin erityisyys liittyy siihen, että moraalinen velvoite ei ole pelkästään väline jonkin halutun päämäärän saavuttamiseksi. Kategorinen imperatiivi eroaa hypoteettisesta imperatiivista juuri siinä, että moraalinen vaatimus ei riipu siitä, mitä ihminen sattuu haluamaan tai mitä hyötyä hän voi siitä saada. Kantin näkökulmasta hyvä tahto ei ole hyvä siksi, että se tuottaa ihmiselle tietyn palkinnon, vaan sen moraalinen arvo liittyy itse tahtoon toimia moraalisesti. Stanford Encyclopedia of Philosophy Tästä näkökulmasta ajatus ”teen hyvää, jotta pääsen taivaaseen” on filosofisesti ongelmallinen. Teko voi olla ulkoisesti hyvä ja sen seuraukset hyödyllisiä, mutta sen motiivissa säilyy välineellinen rakenne: hyvä on keino oman edun saavuttamiseksi.


      • Anonyymi00527
        Anonyymi00526 kirjoitti:

        Uskonnollisen palkkio–rangaistusjärjestelmän keskeinen filosofinen ongelma voidaan tiivistää kysymykseen moraalisen toiminnan motiivista: onko teko todella moraalinen, jos ihminen tekee sen ensisijaisesti saavuttaakseen itselleen palkinnon tai välttääkseen rangaistuksen? Kysymys ei koske uskontoa yleisesti eikä väitä, että uskonnollisuus itsessään johtaisi suvaitsemattomuuteen tai väkivaltaan. Tarkastelun kohteena on tietynlainen moraalinen rakenne, jossa ihmisen suhde Jumalaan ymmärretään vastikkeellisena suhteena: ihminen tekee oikein, Jumala palkitsee; ihminen tekee väärin, Jumala rankaisee. Kun tämä logiikka viedään äärimmilleen, uskonto alkaa muistuttaa moraalista kirjanpitoa, jossa hyvät teot ovat krediittiä, synnit debettiä ja pelastus lopullinen saldo. Tällöin syntyy perustava ristiriita: jos hyvän teon arvo riippuu siitä, mitä ihminen saa siitä vastineeksi, hyvä ei enää ole päämäärä itsessään vaan väline jonkin muun saavuttamiseksi.
        Tämä ongelma voidaan ilmaista klassisen moraalifilosofian käsitteillä. Kantin moraalifilosofiassa moraalin erityisyys liittyy siihen, että moraalinen velvoite ei ole pelkästään väline jonkin halutun päämäärän saavuttamiseksi. Kategorinen imperatiivi eroaa hypoteettisesta imperatiivista juuri siinä, että moraalinen vaatimus ei riipu siitä, mitä ihminen sattuu haluamaan tai mitä hyötyä hän voi siitä saada. Kantin näkökulmasta hyvä tahto ei ole hyvä siksi, että se tuottaa ihmiselle tietyn palkinnon, vaan sen moraalinen arvo liittyy itse tahtoon toimia moraalisesti. Stanford Encyclopedia of Philosophy Tästä näkökulmasta ajatus ”teen hyvää, jotta pääsen taivaaseen” on filosofisesti ongelmallinen. Teko voi olla ulkoisesti hyvä ja sen seuraukset hyödyllisiä, mutta sen motiivissa säilyy välineellinen rakenne: hyvä on keino oman edun saavuttamiseksi.

        Tästä ei kuitenkaan seuraa, että palkkioihin ja rangaistuksiin perustuva moraali olisi täysin arvotonta. Ihmisen moraalinen kehitys voi hyvinkin alkaa ulkoisesta ohjauksesta. Lapsi oppii ensin, ettei toista saa lyödä, koska siitä seuraa rangaistus, ja vasta myöhemmin hän voi ymmärtää, miksi toisen vahingoittaminen on itsessään väärin. Samoin uskonnollinen ihminen voi aluksi tehdä hyvää taivaan toivossa ja välttää pahaa helvetin pelossa. Tällainen moraali voi olla kehityksen alku, mutta sen ei tarvitse olla sen päätepiste. Olennaista on se, tapahtuuko moraalisessa kehityksessä siirtymä ulkoisesta palkkiosta sisäiseen ymmärrykseen. Jos ihminen ei koskaan ylitä palkkio–rangaistus-logiikkaa, hänen moraalinsa jää instrumentaaliseksi: hän tekee hyvää saadakseen jotakin, ei siksi, että toinen ihminen on itsessään arvokas.
        Tässä kohtaa syntyy myös kysymys uskonnollisen pelastuksen käsitteestä. Jos taivas esitetään palkkana oikeasta uskosta ja oikeista teoista, pelastus voidaan tulkita eräänlaiseksi metafyysiseksi vastikkeeksi. Ihminen sijoittaa hyviin tekoihin saadakseen ikuisen hyödyn. Tällöin uskonnollinen kieli ei enää ainoastaan opeta hyvyyttä, vaan voi muuttaa hyvyyden kaupankäynniksi. Ihminen kysyy: mitä minun on tehtävä saadakseni pelastuksen? Kuinka paljon hyvää tarvitaan? Olenko tehnyt tarpeeksi? Olenko ansainnut taivaan? Moraalinen elämä muuttuu tällöin helposti laskennalliseksi. Jumala ei enää näyttäydy pelkästään hyvyyden lähteenä, vaan olentona, jonka kanssa ihminen käy kauppaa omasta ikuisesta kohtalostaan.


      • Anonyymi00528
        Anonyymi00527 kirjoitti:

        Tästä ei kuitenkaan seuraa, että palkkioihin ja rangaistuksiin perustuva moraali olisi täysin arvotonta. Ihmisen moraalinen kehitys voi hyvinkin alkaa ulkoisesta ohjauksesta. Lapsi oppii ensin, ettei toista saa lyödä, koska siitä seuraa rangaistus, ja vasta myöhemmin hän voi ymmärtää, miksi toisen vahingoittaminen on itsessään väärin. Samoin uskonnollinen ihminen voi aluksi tehdä hyvää taivaan toivossa ja välttää pahaa helvetin pelossa. Tällainen moraali voi olla kehityksen alku, mutta sen ei tarvitse olla sen päätepiste. Olennaista on se, tapahtuuko moraalisessa kehityksessä siirtymä ulkoisesta palkkiosta sisäiseen ymmärrykseen. Jos ihminen ei koskaan ylitä palkkio–rangaistus-logiikkaa, hänen moraalinsa jää instrumentaaliseksi: hän tekee hyvää saadakseen jotakin, ei siksi, että toinen ihminen on itsessään arvokas.
        Tässä kohtaa syntyy myös kysymys uskonnollisen pelastuksen käsitteestä. Jos taivas esitetään palkkana oikeasta uskosta ja oikeista teoista, pelastus voidaan tulkita eräänlaiseksi metafyysiseksi vastikkeeksi. Ihminen sijoittaa hyviin tekoihin saadakseen ikuisen hyödyn. Tällöin uskonnollinen kieli ei enää ainoastaan opeta hyvyyttä, vaan voi muuttaa hyvyyden kaupankäynniksi. Ihminen kysyy: mitä minun on tehtävä saadakseni pelastuksen? Kuinka paljon hyvää tarvitaan? Olenko tehnyt tarpeeksi? Olenko ansainnut taivaan? Moraalinen elämä muuttuu tällöin helposti laskennalliseksi. Jumala ei enää näyttäydy pelkästään hyvyyden lähteenä, vaan olentona, jonka kanssa ihminen käy kauppaa omasta ikuisesta kohtalostaan.

        Tällainen ajattelutapa sisältää syvän paradoksin. Jos ihminen tekee hyvää vain saadakseen itselleen ikuisen palkinnon, hän ei ole varsinaisesti vapautunut itsekkyydestä, vaan on voinut ainoastaan laajentaa itsekkyyden aikaperspektiiviä. Tavallisen ihmisen itsekäs ajatus voi olla ”haluan rahaa, turvallisuutta ja arvostusta tässä elämässä”. Uskonnollisessa palkkiojärjestelmässä sama perusrakenne voi muuttua muotoon ”haluan ikuisen elämän ja palkinnon tämän elämän jälkeen”. Kohde on vaihtunut ajallisesta ikuiseksi, mutta kysymys ”mitä minä saan?” säilyy. Metafyysinen palkinto ei automaattisesti tee motiivista epäitsekkäämpää.
        Juuri tästä syystä voidaan puhua moraalisesta kehityksestä. Moraalin korkeampi aste ei ole se, että ihminen oppii maksimoimaan oman palkintonsa, vaan se, että hän kykenee toimimaan ilman vastikkeen odotusta. Mitä epäitsekkäämmäksi moraali muuttuu, sitä vähemmän sen tarvitsee perustella hyvyyttä palkinnolla. Ihminen auttaa kärsivää, koska kärsimys on todellista; hän puolustaa oikeudenmukaisuutta, koska epäoikeudenmukaisuus on väärin; hän rakastaa toista ihmistä, koska toinen ihminen on arvokas. Tällöin moraalinen toiminta ei ole sijoitus tulevaan hyötyyn vaan vastaus todelliseen moraaliseen tilanteeseen tässä ja nyt.
        Ongelma muuttuu vielä vakavammaksi, kun palkkio–rangaistus-logiikka yhdistyy uskonnolliseen eksklusiivisuuteen. Filosofiassa uskonnollisella eksklusiivisuudella tarkoitetaan muun muassa näkemystä, jonka mukaan yksi uskonnollinen perspektiivi on totuudellisesti oikea tai ainakin lähempänä totuutta kuin kilpailevat perspektiivit. Uskonnollisen moninaisuuden filosofiassa erotetaan tavallisesti eksklusivistiset, inklusivistiset ja pluralistiset lähestymistavat. Stanford Encyclopedia of Philosophy Ongelma ei tietenkään ole yksinkertaisesti siinä, että joku uskoo oman uskontonsa olevan totta. Totuusväitteet kuuluvat luonnostaan uskonnolliseen ja filosofiseen keskusteluun. Ongelma syntyy silloin, kun oman totuusväitteen ympärille rakennetaan moraalinen hierarkia, jossa oman ryhmän jäsenet nähdään pelastettuina ja muut lähtökohtaisesti väärässä olevina.
        Tällöin uskonnollinen identiteetti voi muuttua moraaliseksi rajaksi. ”Meillä on totuus” ei enää tarkoita ainoastaan väitettä siitä, mikä on metafyysisesti totta, vaan siitä voi tulla väite siitä, kuka on hyvä, kuka on paha, kuka pelastuu ja kuka ei. Kun metafyysinen erottelu muuttuu moraaliseksi erotteluksi, toisen ihmisen erilainen vakaumus voidaan tulkita hänen ihmisarvonsa tai moraalisen asemansa heikentymiseksi. Tämä ei ole eksklusivismin välttämätön seuraus, mutta se on rakenne, jonka vaarallisuus kasvaa silloin, kun siihen yhdistyvät pelko, ryhmäidentiteetti ja käsitys äärettömistä seurauksista.


      • Anonyymi00529
        Anonyymi00479 kirjoitti:

        Saatana sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä.

        Uskonnollinen identiteetti voi muuttua moraaliseksi rajaksi. ”Meillä on totuus” ei enää tarkoita ainoastaan väitettä siitä, mikä on metafyysisesti totta, vaan siitä voi tulla väite siitä, kuka on hyvä, kuka on paha, kuka pelastuu ja kuka ei. Kun metafyysinen erottelu muuttuu moraaliseksi erotteluksi, toisen ihmisen erilainen vakaumus voidaan tulkita hänen ihmisarvonsa tai moraalisen asemansa heikentymiseksi. Tämä ei ole eksklusivismin välttämätön seuraus, mutta se on rakenne, jonka vaarallisuus kasvaa silloin, kun siihen yhdistyvät pelko, ryhmäidentiteetti ja käsitys äärettömistä seurauksista.
        Tässä yhteydessä helvetin ja paratiisin käsitteillä voi olla erityinen psykologinen merkitys. Jos ihminen uskoo, että väärä vakaumus voi johtaa ikuiseen rangaistukseen ja oikea vakaumus ikuiseen palkintoon, uskonnollisen päätöksenteon panokset muuttuvat äärettömiksi. Tämän vuoksi äärimmäinen uskonnollinen palkkio–rangaistusjärjestelmä voi muodostaa radikalisoitumiselle otollisen moraalisen kehyksen silloin, kun siihen liittyy viholliskuva, absoluuttinen totuusväite ja käsitys siitä, että äärimmäiset keinot palvelevat korkeampaa päämäärää.
        Tässä on kuitenkin oltava tarkka. Ei ole perusteltua väittää, että terrorismi tai väkivalta aina tarvitsisi paratiisilupauksen tai että uskonto itsessään tuottaisi terrorismia. Väkivaltaisen radikalisoitumisen syyt ovat monimutkaisia ja voivat liittyä esimerkiksi poliittisiin, sosiaalisiin, psykologisiin ja identiteettiin liittyviin tekijöihin. Filosofisesti kiinnostava kysymys on pikemminkin se, millainen moraalinen rakenne mahdollistaa sen, että väkivaltainen teko voidaan nähdä hyvänä tekona. Jos ihminen uskoo, että tämän maailman moraaliset seuraukset voidaan kumota tai ylittää tuonpuoleisella palkinnolla, moraalisen laskennan painopiste voi siirtyä vaarallisesti pois kärsivästä ihmisestä kohti abstraktia päämäärää. Tällöin todellinen ihminen voi muuttua välineeksi jonkin kuvitellun tai uskonnollisesti tulkitun päämäärän saavuttamisessa.
        Tässä kohtaa Kantin toinen keskeinen moraaliperiaate tarjoaa voimakkaan vastakohdan: ihmistä ei pitäisi kohdella pelkästään välineenä, vaan päämääränä sinänsä. Stanford Encyclopedia of Philosophy Jos uskonnollinen järjestelmä oikeuttaa toisen ihmisen vahingoittamisen sillä perusteella, että teko palvelee suurempaa hengellistä päämäärää, se joutuu vakavaan ristiriitaan tämän periaatteen kanssa. Ihminen muuttuu silloin välineeksi: hänen kärsimyksensä, vapautensa tai jopa elämänsä alistetaan jonkin abstraktin päämäärän palvelukseen. Tässä mielessä uskonnollinen väkivalta ei ole vain väkivallan ongelma, vaan myös moraalisen välineellistämisen ongelma.


      • Anonyymi00530
        Anonyymi00480 kirjoitti:

        Saatanan nimi vaihdetaan Jumalan nimeksi.

        Stanford Encyclopedia of Philosophy Jos uskonnollinen järjestelmä oikeuttaa toisen ihmisen vahingoittamisen sillä perusteella, että teko palvelee suurempaa hengellistä päämäärää, se joutuu vakavaan ristiriitaan tämän periaatteen kanssa. Ihminen muuttuu silloin välineeksi: hänen kärsimyksensä, vapautensa tai jopa elämänsä alistetaan jonkin abstraktin päämäärän palvelukseen. Tässä mielessä uskonnollinen väkivalta ei ole vain väkivallan ongelma, vaan myös moraalisen välineellistämisen ongelma.
        Samalla tavalla ongelmallinen on ajatus, että uskonnollinen järjestelmä voisi omistaa Totuuden. Totuuden ja uskonnollisen muodon samaistaminen on filosofisesti eri asia kuin väite siitä, että uskonnollinen oppi voi sisältää totuuksia. Jälkimmäinen on täysin mahdollinen näkemys; ensimmäinen johtaa helposti siihen, että historiallinen instituutio, rituaali, teksti tai tulkintaperinne samaistetaan itse todellisuuteen. Ihminen alkaa silloin puolustaa muotoa ikään kuin hän puolustaisi Totuutta itseään.
        Uskonnollisen moninaisuuden filosofia osoittaa kuitenkin, kuinka vaikea kysymys tämä on: eri traditioissa esiintyy keskenään ristiriitaisia mutta vilpittömästi omaksuttuja käsityksiä jumalallisesta todellisuudesta, pelastuksesta ja ihmiselämän päämäärästä. Filosofinen ongelma ei ratkea yksinkertaisesti toteamalla, että kaikki uskonnot ovat samanlaisia, mutta yhtä vähän se ratkeaa julistamalla ilman lisäperusteluja, että oma traditio on ainoa mahdollinen totuuden muoto. Stanford Encyclopedia of Philosophy Tästä seuraa ainakin epistemisen nöyryyden vaatimus: jos vakavasti otettavat, vilpittömät ja älyllisesti kykenevät ihmiset päätyvät erilaisiin uskonnollisiin käsityksiin, oman näkemyksen perustelu ja sen rajojen tunnistaminen muuttuvat olennaisiksi.
        Tässä mielessä uskonnollinen muoto voidaan nähdä välineenä eikä Totuuden omistuksena. Koulumetafora havainnollistaa tätä. Koulussa voi olla erilaisia oppikirjoja, opetusmenetelmiä ja oppimisympäristöjä, vaikka niiden päämääränä olisi sama asia: oppiminen ja ihmisen kehittyminen. Jos joku väittää, että vain hänen käyttämänsä oppikirja on todellista oppimista ja kaikki muut ovat väärässä, hän sekoittaa välineen päämäärään. Samankaltainen virhe voi tapahtua uskonnossa, jos tietty rituaali, symboli, oppi tai instituutio samaistetaan itse Totuuteen.


      • Anonyymi00533
        Anonyymi00479 kirjoitti:

        Saatana sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä.

        On se kyllä huvittavaa, kun keskiaikaisiin maailmankuviin jämähtänyt kristinuskova alkaa opettaa muille, mikä on oikein ja mikä väärin. Vähän kuin inkvisition aikakaudelta olisi tullut aikamatkustaja jakamaan nykyihmisille oppitunteja edistyksestä. Mutta mikäs siinä,aina voi yrittää opettaa edistyneitä, vaikka itse olisi vielä keskiajalla.

        On kieltämättä kiehtova ilmiö, että henkilö, jonka maailmankuva nojaa esikriittiseen epistemologiaan ja keskiaikaiseen metafysiikkaan, ottaa tehtäväkseen määritellä muille, mikä on rationaalisesti hyväksyttävää ja mikä ei. Asetelma muistuttaa hieman sitä, että inkvisition aikakauden ajattelumalli yrittäisi toimia modernin tieteenfilosofian auktoriteettina.
        Erityisen ironista on se, että empiiriseen evidenssiin, kriittiseen ajatteluun ja jatkuvasti korjautuvaan tietokäsitykseen perustuvaa nykymaailmaa arvioidaan sellaisesta viitekehyksestä, jossa omat oletukset asetetaan empiirisen todistusaineiston yläpuolelle. Se ei varsinaisesti ole epistemologista edistystä, vaan pikemminkin kognitiivinen aikamatka taaksepäin – vain modernilla sanastolla koristeltuna.
        Ehkä ennen kuin alkaa opettaa muille, mikä on oikein ja väärin, kannattaisi tarkistaa oman argumentaation epistemologiset lähtökohdat.


      • Anonyymi00534
        Anonyymi00533 kirjoitti:

        On se kyllä huvittavaa, kun keskiaikaisiin maailmankuviin jämähtänyt kristinuskova alkaa opettaa muille, mikä on oikein ja mikä väärin. Vähän kuin inkvisition aikakaudelta olisi tullut aikamatkustaja jakamaan nykyihmisille oppitunteja edistyksestä. Mutta mikäs siinä,aina voi yrittää opettaa edistyneitä, vaikka itse olisi vielä keskiajalla.

        On kieltämättä kiehtova ilmiö, että henkilö, jonka maailmankuva nojaa esikriittiseen epistemologiaan ja keskiaikaiseen metafysiikkaan, ottaa tehtäväkseen määritellä muille, mikä on rationaalisesti hyväksyttävää ja mikä ei. Asetelma muistuttaa hieman sitä, että inkvisition aikakauden ajattelumalli yrittäisi toimia modernin tieteenfilosofian auktoriteettina.
        Erityisen ironista on se, että empiiriseen evidenssiin, kriittiseen ajatteluun ja jatkuvasti korjautuvaan tietokäsitykseen perustuvaa nykymaailmaa arvioidaan sellaisesta viitekehyksestä, jossa omat oletukset asetetaan empiirisen todistusaineiston yläpuolelle. Se ei varsinaisesti ole epistemologista edistystä, vaan pikemminkin kognitiivinen aikamatka taaksepäin – vain modernilla sanastolla koristeltuna.
        Ehkä ennen kuin alkaa opettaa muille, mikä on oikein ja väärin, kannattaisi tarkistaa oman argumentaation epistemologiset lähtökohdat.

        Dogmaattinen kristillinen oppijärjestelmä voidaan tutkia hegemonisena ideologiana, joka legitimoi olemassa olevia yhteiskunnallisia valtasuhteita esittämällä ne osana jumalallista järjestystä ja moraalista kosmosta. Erityisesti yhteiskunnan alempien luokkien näkökulmasta uskonnollinen etiikka korosti nöyryyttä, kuuliaisuutta, kärsivällisyyttä ja maallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä, samalla kun oikeudenmukaisuuden toteutuminen siirrettiin tuonpuoleiseen todellisuuteen. Tällainen ajattelurakenne saattoi vähentää välitöntä motivaatiota kyseenalaistaa tai vastustaa vallitsevia yhteiskunnallisia hierarkioita, koska kärsimykselle annettiin transsendentti merkitys ja tulevaisuuteen siirretty palkkio. Joten kristinusko ei ollut ainoastaan uskonnollinen oppijärjestelmä vaan myös kulttuurinen ja poliittinen instituutio, joka osallistui sosiaalisen järjestyksen ylläpitämiseen ohjaamalla yksilöiden moraalista tietoisuutta, käyttäytymistä ja käsityksiä oikeutetusta vallasta. Tällöin kristinuskonnollinen maailmankuva voidaan ymmärtää mekanismina, joka kanavoi tietoisuuden kehittymisen myötä syntyviä kriittisiä ja kapinallisia impulsseja pois yhteiskunnallisesta muutoksesta kohti yksilöllistä moraalista itsensä kehittämistä ja ”pelastuksen” tavoittelua.


    • Anonyymi00519

      Eikö olisi tähdellisempää keskustella "tässä hetkessä" elävien tulevaisuutta, koulunkäyntiä ja pärjäämistä. Kun adhd lääkitys ja ääkebisnes on saanutkin etusijan kaikessa. Opettajakunta taitaa vielä sekoittaa "pakkaa" sopivalla tavalla. Kait se turhauttaa kun joutuu ehkä tinkimään "etiikasta ja moraalista" ....

    • Anonyymi00520

      Onko se mahdollinen olemassaolo yleensäkään samanlaista kuin täällä maan päällä? En usko. Energia muuttaa muotoaan kyllä ihan fysiikan lakienkin mukaan. Mutta eiköhän nykyiset persoonat ainakin katoa? Ehkä tietoisuus silti pysyy?

      • Anonyymi00521

        Ei, se ei ole samanlaista kuin tämä maallinen olemassaolo. Nykyinen aineellinen persoona ja keho ovat väliaikaisia, mutta yksilöllinen tietoisuus eli jīva ei katoa. Persoona ei siis lakkaa olemasta kokonaan, vaan aineellinen identiteetti väistyy ja sielun todellinen identiteetti säilyy.


      • Anonyymi00522
        Anonyymi00521 kirjoitti:

        Ei, se ei ole samanlaista kuin tämä maallinen olemassaolo. Nykyinen aineellinen persoona ja keho ovat väliaikaisia, mutta yksilöllinen tietoisuus eli jīva ei katoa. Persoona ei siis lakkaa olemasta kokonaan, vaan aineellinen identiteetti väistyy ja sielun todellinen identiteetti säilyy.

        "Mutta eiköhän nykyiset persoonat ainakin katoa? Ehkä tietoisuus silti pysyy?"

        Nykyinen aineellinen persoona sellaisena kuin sen tunnemme – keho, ego, roolit ja aineelliseen elämään liittyvät piirteet – on väliaikainen ja muuttuu tai katoaa. Mutta itse tietoisuus ja yksilöllinen olemassaolo eivät katoa. Jīva säilyy yksilönä.

        Eli ei niin, että nykyinen persoona katoaa ja jäljelle jää vain persoonaton tietoisuus, vaan pikemminkin aineellinen persoonallisuus väistyy ja todellinen identiteetti tulee esiin.


      • Anonyymi00535
        Anonyymi00522 kirjoitti:

        "Mutta eiköhän nykyiset persoonat ainakin katoa? Ehkä tietoisuus silti pysyy?"

        Nykyinen aineellinen persoona sellaisena kuin sen tunnemme – keho, ego, roolit ja aineelliseen elämään liittyvät piirteet – on väliaikainen ja muuttuu tai katoaa. Mutta itse tietoisuus ja yksilöllinen olemassaolo eivät katoa. Jīva säilyy yksilönä.

        Eli ei niin, että nykyinen persoona katoaa ja jäljelle jää vain persoonaton tietoisuus, vaan pikemminkin aineellinen persoonallisuus väistyy ja todellinen identiteetti tulee esiin.

        "Idän saatanallisissa opeissa" ei ole sellaista ajatusta. Idässä kukaan ei väitä, että vain heidän polkunsa on ainoa oikea. Kukaan ei pakota ketään omaan uskoonsa, sillä ymmärretään, ettei ole mitään, mistä pitäisi pelastua. Polkuja on tuhansia, ja ne ole askeleita samalla polulla. Jos jokin uskonto on alkeellinen, se sopii alkeellisemmalle yleisölle. Myös se, että 1 + 1 = 2, on tärkeä tietää, vaikka myöhemmin siirtyisikin korkeampaan matematiikkaan.

        ”Idän saatanallisiss opeissa” ei esiinny ajatusta siitä, että vain yksi oppi, uskonto tai henkinen polku olisi ainoa oikea ja kaikki muut väärässä. Sen sijaan lähtökohtana on näkemys, että ihmiset ovat erilaisissa kehitysvaiheissa ja siksi myös heidän tarpeensa, ymmärryksensä ja tapansa etsiä totuutta vaihtelevat. Tästä syystä ei ole mielekästä ajatella, että sama tie sopisi kaikille.
        ”Idän saatanallisiss opeissa” ei myöskään korosteta ajatusta siitä, että ihminen olisi pelastettava jostakin ulkopuolisesta uhasta. Sen sijaan huomio kohdistuu tietoisuuden kehittymiseen, oman mielen ymmärtämiseen ja siihen, että ihminen oppii näkemään todellisuuden yhä selkeämmin. Tämän vuoksi ei nähdä tarvetta pakottaa ketään omaksumaan tiettyä uskoa tai maailmankuvaa. Jokaisen katsotaan kulkevan omaa polkuaan omassa tahdissaan.
        Erilaisia polkuja on lukemattomia, mutta ne voidaan nähdä saman päämäärän erilaisina ilmentyminä. Ne ovat vain erilaisia askelia tai näkökulmia, jotka vastaavat ihmisten erilaisia valmiuksia. Se, mikä on yhdelle ihmiselle syvällinen ja toimiva opetus, voi toiselle olla liian vaikea tai ennenaikainen. Vastaavasti yksinkertaisempi opetus ei ole arvoton vain siksi, että joku toinen on kulkenut pidemmälle.
        Tätä voi verrata matematiikan opiskeluun. Jokainen oppii ensin, että yksi plus yksi on kaksi. Tämä tieto ei ole virheellinen tai tarpeeton, vaikka myöhemmin opiskeltaisiin differentiaaliyhtälöitä tai kvanttifysiikan matematiikkaa. Päinvastoin, korkeampi ymmärrys rakentuu perustan varaan. Samalla tavoin idässä ajatellaan, että eri uskonnot, filosofiat ja harjoitukset palvelevat ihmisiä heidän senhetkisessä kehitysvaiheessaan. Mikään vaihe ei ole sinänsä väärä, vaan jokaisella on oma tarkoituksensa osana laajempaa kasvun ja ymmärryksen prosessia.


      • Anonyymi00536
        Anonyymi00535 kirjoitti:

        "Idän saatanallisissa opeissa" ei ole sellaista ajatusta. Idässä kukaan ei väitä, että vain heidän polkunsa on ainoa oikea. Kukaan ei pakota ketään omaan uskoonsa, sillä ymmärretään, ettei ole mitään, mistä pitäisi pelastua. Polkuja on tuhansia, ja ne ole askeleita samalla polulla. Jos jokin uskonto on alkeellinen, se sopii alkeellisemmalle yleisölle. Myös se, että 1 1 = 2, on tärkeä tietää, vaikka myöhemmin siirtyisikin korkeampaan matematiikkaan.

        ”Idän saatanallisiss opeissa” ei esiinny ajatusta siitä, että vain yksi oppi, uskonto tai henkinen polku olisi ainoa oikea ja kaikki muut väärässä. Sen sijaan lähtökohtana on näkemys, että ihmiset ovat erilaisissa kehitysvaiheissa ja siksi myös heidän tarpeensa, ymmärryksensä ja tapansa etsiä totuutta vaihtelevat. Tästä syystä ei ole mielekästä ajatella, että sama tie sopisi kaikille.
        ”Idän saatanallisiss opeissa” ei myöskään korosteta ajatusta siitä, että ihminen olisi pelastettava jostakin ulkopuolisesta uhasta. Sen sijaan huomio kohdistuu tietoisuuden kehittymiseen, oman mielen ymmärtämiseen ja siihen, että ihminen oppii näkemään todellisuuden yhä selkeämmin. Tämän vuoksi ei nähdä tarvetta pakottaa ketään omaksumaan tiettyä uskoa tai maailmankuvaa. Jokaisen katsotaan kulkevan omaa polkuaan omassa tahdissaan.
        Erilaisia polkuja on lukemattomia, mutta ne voidaan nähdä saman päämäärän erilaisina ilmentyminä. Ne ovat vain erilaisia askelia tai näkökulmia, jotka vastaavat ihmisten erilaisia valmiuksia. Se, mikä on yhdelle ihmiselle syvällinen ja toimiva opetus, voi toiselle olla liian vaikea tai ennenaikainen. Vastaavasti yksinkertaisempi opetus ei ole arvoton vain siksi, että joku toinen on kulkenut pidemmälle.
        Tätä voi verrata matematiikan opiskeluun. Jokainen oppii ensin, että yksi plus yksi on kaksi. Tämä tieto ei ole virheellinen tai tarpeeton, vaikka myöhemmin opiskeltaisiin differentiaaliyhtälöitä tai kvanttifysiikan matematiikkaa. Päinvastoin, korkeampi ymmärrys rakentuu perustan varaan. Samalla tavoin idässä ajatellaan, että eri uskonnot, filosofiat ja harjoitukset palvelevat ihmisiä heidän senhetkisessä kehitysvaiheessaan. Mikään vaihe ei ole sinänsä väärä, vaan jokaisella on oma tarkoituksensa osana laajempaa kasvun ja ymmärryksen prosessia.

        Aivan!


      • Anonyymi00538
        Anonyymi00536 kirjoitti:

        Aivan!

        Niin!


      • Anonyymi00545
        Anonyymi00536 kirjoitti:

        Aivan!

        ”MINÄ OLEN TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ. MINÄ OLEN ELÄMÄN LEIPÄ. MINÄ OLEN MAAILMAN VALO.”
        NÄISSÄ SANOISSA EI KUULU HISTORIALLISEN JEESUKSEN ÄÄNI, VAAN NE OVAT JOHANNEKSEN KEKSIMÄ KIRJALLINEN TEHOKEINO.
        https://www.suomalainen.com/products/jumalan-synty-1?srsltid=AfmBOooWaYd8v9VtpTgyyKBZEgX-rCUSf5jk7FOjEvCakbO88fV2zHp5
        Kaikki selitetty tässä kirjassa:Jumalan synty
        Isän ja Pojan kätketty historia
        Ville Mäkipelto / Juha Pakkala / Raimo Hakola

        "Minä olen tie, totuus ja elämä. Minä olen elämän leipä. Minä olen maailman valo."

        Näissä sanoissa ei kuulu historiallisen Jeesuksen ääni, vaan ne ovat Johanneksen keksimä kirjallinen tehokeino.
        ”Minä olen...” -puhetapa tunnetaan myös egyptiläisperäisistä Isis-jumalattaren kunniaksi kirjoitetuista hymneistä.
        TÄMÄ ON IHAN KIRJAN LOPPUPUOLELLA SELITETTY.

        MYÖS VUORISAARNA ON SEPITETTY – SITÄ EI OLE KOSKAAN EDES OLLUT.


      • Anonyymi00546
        Anonyymi00545 kirjoitti:

        ”MINÄ OLEN TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ. MINÄ OLEN ELÄMÄN LEIPÄ. MINÄ OLEN MAAILMAN VALO.”
        NÄISSÄ SANOISSA EI KUULU HISTORIALLISEN JEESUKSEN ÄÄNI, VAAN NE OVAT JOHANNEKSEN KEKSIMÄ KIRJALLINEN TEHOKEINO.
        https://www.suomalainen.com/products/jumalan-synty-1?srsltid=AfmBOooWaYd8v9VtpTgyyKBZEgX-rCUSf5jk7FOjEvCakbO88fV2zHp5
        Kaikki selitetty tässä kirjassa:Jumalan synty
        Isän ja Pojan kätketty historia
        Ville Mäkipelto / Juha Pakkala / Raimo Hakola

        "Minä olen tie, totuus ja elämä. Minä olen elämän leipä. Minä olen maailman valo."

        Näissä sanoissa ei kuulu historiallisen Jeesuksen ääni, vaan ne ovat Johanneksen keksimä kirjallinen tehokeino.
        ”Minä olen...” -puhetapa tunnetaan myös egyptiläisperäisistä Isis-jumalattaren kunniaksi kirjoitetuista hymneistä.
        TÄMÄ ON IHAN KIRJAN LOPPUPUOLELLA SELITETTY.

        MYÖS VUORISAARNA ON SEPITETTY – SITÄ EI OLE KOSKAAN EDES OLLUT.

        ”MINÄ OLEN TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ. MINÄ OLEN ELÄMÄN LEIPÄ. MINÄ OLEN MAAILMAN VALO.”
        NÄISSÄ SANOISSA EI KUULU HISTORIALLISEN JEESUKSEN ÄÄNI, VAAN NE OVAT JOHANNEKSEN KEKSIMÄ KIRJALLINEN TEHOKEINO.

        https://www.suomalainen.com/products/jumalan-synty-1?srsltid=AfmBOooWaYd8v9VtpTgyyKBZEgX-rCUSf5jk7FOjEvCakbO88fV2zHp5
        Kaikki selitetty tässä kirjassa:Jumalan synty
        Isän ja Pojan kätketty historia
        Ville Mäkipelto / Juha Pakkala / Raimo Hakola

        Jeesuksen suuhun on laitettu sanoja, joita hän ei ole koskaan edes sanonut.


        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tuomasheikkila/66534-jumalan-vaimo-editoitu-pois-raamatusta/
        Jumalan vaimo editoitu pois raamatusta
        RAAMATTUA EI OLE OLEMASSA
        https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/lehti/raamattua-ei-ole-olemassa/


        Alkuperäinen Raamattu on romanttinen ajatus

        https://tenk.fi/fi/ajankohtaista/alkuperainen-raamattu-romanttinen-ajatus
        Sensuroitu Raamattu, Jumala ja historiallinen totuus (Ville Mäkipelto) | Puheenaihe 490
        https://www.youtube.com/watch?v=TmBndLrcN-Q

        https://www.youtube.com/watch?v=_21i0WA2zhI&pp=ygUYbcOka2lwZWx0byBqdW1hbGFuIHN5bnR5
        "Jumalan synty"



        https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs

        Jokainen planeettamme merkittävä uskonto perustuu vääristeltyjen totuuksien perustalle. Se, mitä on poistettu, on tärkeämpää kuin se, mitä on säilytetty.


      • Anonyymi00547
        Anonyymi00545 kirjoitti:

        ”MINÄ OLEN TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ. MINÄ OLEN ELÄMÄN LEIPÄ. MINÄ OLEN MAAILMAN VALO.”
        NÄISSÄ SANOISSA EI KUULU HISTORIALLISEN JEESUKSEN ÄÄNI, VAAN NE OVAT JOHANNEKSEN KEKSIMÄ KIRJALLINEN TEHOKEINO.
        https://www.suomalainen.com/products/jumalan-synty-1?srsltid=AfmBOooWaYd8v9VtpTgyyKBZEgX-rCUSf5jk7FOjEvCakbO88fV2zHp5
        Kaikki selitetty tässä kirjassa:Jumalan synty
        Isän ja Pojan kätketty historia
        Ville Mäkipelto / Juha Pakkala / Raimo Hakola

        "Minä olen tie, totuus ja elämä. Minä olen elämän leipä. Minä olen maailman valo."

        Näissä sanoissa ei kuulu historiallisen Jeesuksen ääni, vaan ne ovat Johanneksen keksimä kirjallinen tehokeino.
        ”Minä olen...” -puhetapa tunnetaan myös egyptiläisperäisistä Isis-jumalattaren kunniaksi kirjoitetuista hymneistä.
        TÄMÄ ON IHAN KIRJAN LOPPUPUOLELLA SELITETTY.

        MYÖS VUORISAARNA ON SEPITETTY – SITÄ EI OLE KOSKAAN EDES OLLUT.

        puhetapa tunnetaan myös egyptiläisperäisistä Isis-jumalattaren kunniaksi kirjoitetuista hymneistä.


    • Anonyymi00539

      Eivät tapaa, koska kuolema on aina lopullinen tapahtuma!

    Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tässä ovat Elämäni biisi vieraat lauantai 19.9. - Yksi vieras on kohuttu TTK-juontajaehdokas

      Elämäni biisi vieraslista on harvinaisen mielenkiintoinen lauantaina. Mukana myös kohuttu TTK-juontajaehdokas, josta ei
      Tv-sarjat
      21
      1371
    2. 68
      1320
    3. Mies joka on oikeasti kiinnostunut

      Ja näkee sut pitkäaikaisena kumppanina, siirtää vaikka vuoria selvittääkseen asiat eikä ota pienintäkään riskiä menettää
      Ikävä
      133
      1261
    4. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      108
      1245
    5. Kunnanhallitus

      Miten käy täällä vuosia tuomioita jakaneelle valittajalle, hovioikeus hylännyt kaikki syytteet.
      Puolanka
      67
      1059
    6. Onko nyt kaikki asiat käyty läpi?

      Mun mielestä on👍
      Ikävä
      109
      1009
    7. Rauha, sopiiko

      Ei häiritä enää toisiamme. Annetaan molemmille rauha unohtaa, pyydän tätä todella. Kiitos. Miehelle.
      Ikävä
      94
      967
    8. Miesten (epä)viehättävyydestä kysymys

      Mieltä askarruttava asia, liki dilemma. Palstallahan jotkut miesoletetut usein toteavat, että kaikki naiset tavoittelev
      Sinkut
      182
      933
    9. Minkä kappaleen

      haluaisit soivan, kun astellaan alttarille?
      Ikävä
      89
      886
    10. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      871
    11. Ei siitä pääse yli, eikä ympäri!

      Pakko se on myöntää ja tunnustaa. Olisin halunnut p*nna sinua sydämeni kyllyydestä. Itseäni vanhemmalle naiselle
      Ikävä
      66
      801
    12. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      696
    13. Vieläkö tykkäät

      Minusta niin paljon että olisit valmis?
      Ikävä
      43
      666
    14. Tykkäätkö minusta

      Mies vai et? -nainen
      Ikävä
      58
      663
    15. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      646
    16. Olit hyödytön.

      Mulle hyödytön..
      Ikävä
      98
      638
    17. Humppila korvasi johtajia tekoälyllä

      https://yle.fi/a/74-20215155 Humppilassa on lakkautettu teknisen ja hallintojohtajan virat. Säästöä tuli hetkessä 150
      Maailman menoa
      87
      628
    18. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      123
      612
    19. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      586
    20. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      52
      574
    Aihe