Kasteesta Uukuniemen profeetalta

Nimetön

Helena Konttinen(k. 1916)horrostilapuhetta: "Jos lapsi kastamattomana kuolee, niin hänen lihansa jää turmeluksen mätänä iäti hautaan, mutta jos se on tullut kasteessa sanan ja sakramentin osallisuuteen, niin se nostetaan vielä tuomiolle yhdistettynä sielun ja hengen kanssa, ja ruumiillinenkin puoli tulee kunniaan. Kun lapsi on syntynyt turmeluksen siemenestä, niin se kasteessa synnytetään katoomattomasta siemenestä Jumalan valtakunnan lapseksi vanhurskauteen. Siinä turmelus kuoletetaan jo tuossa pienessä lapsessa, niin että jos se pienenä kuolee, niin sen liha on jo pyhä ja se seisoo tuomiolla kirkastetussa ruumiissa, vaikka se ei ole Kristuksen vanhurskautta vielä omistanut uskon kautta, mutta se on tapahtunut sen liiton kautta, kuin isältä on annettu, että P. Hengen ja sanassa tehdyn työn kautta.

Kerran näin horrostilassa kun pientä lasta tuotiin taivaaseen. Silloin katsottiin siihen, oliko se kastettu , ja sanottiin, että sitä ei enää tarvitse viedä "vanhurskauden läpi". Se käännettiin ja vietiin kohasteen(suoraan) iloon.

Kerran kuulin ihmeellisen kirkkaasti laulettavan ja katsoin laulajia, ei niillä ollut ihmismuotoa, vaan olivat niinkuin kyyhkyset. Minulta kysyttiin sitte: Tiesitkös, ketä ne olivat? ja sanottiin että ne ovat keskoisina syntyneet kastamattomat lapset. Muilla kastamattomilla lapsilla on siellä ihan sama muoto, kuin täällä on ollut, mutta ovat niinkuin tummat, verraten kastettujen lasten kirkkauteen. Eíkä niiden ympäristökään ole niin kirkas kuin kastetuiden; muttajos niiden äidit ovat jo kohdussa kantaessaan niiden puolesta rukoilleet, ovat ne kuitenkin verrattain kirkkaammassa paikassa. Kastamattomilla ei ole Kristuksen kirkkautta, mutta ovat kuitenkin Isän suosiossa, ja Isä itse kastaa ne P. Hengellä ja tulella; mutta siitä ei pelastu muu, kuin sielu; heidän ruumiinsa jää maahan, eikä nouse ylös kirkastukseen viimeisenä päivänä. Niiden sielut eivät sitä kuitenkaan tule suremaan taivaassa, vaan on niillä siellä oleva täydellinen ilo".

4

356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kastettu

      samassa kirjassa sanottu että lopun aikana vaino
      nousee uskovia vastaan että heidän pitää hiljaisesti kokouksia pitämän.
      Samoin kun jumalattomat vainoavat ja tappavat uskovia he rukoilevat Jumalan sanaan perustuen,että
      Jumala hävittäisi(rankaisisi) heidät lupauksensa mukaan.

      • näkyy

        Kovasti vihulaiset yrittävät hyökätä tuota Jumalallista kasteen sakramenttia kohtaan, jolla lapsi liitetään Kirkastettuun Kristuksen ruumiiseen, jota mormiameksi sanotaan ja joka kerran ylös nousee Karitsan suurelle hääaterialle

        "Sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi" (1.Kor.12:13)

        "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet." (Gal.3:27) hääpuku


      • näkyy kirjoitti:

        Kovasti vihulaiset yrittävät hyökätä tuota Jumalallista kasteen sakramenttia kohtaan, jolla lapsi liitetään Kirkastettuun Kristuksen ruumiiseen, jota mormiameksi sanotaan ja joka kerran ylös nousee Karitsan suurelle hääaterialle

        "Sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi" (1.Kor.12:13)

        "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet." (Gal.3:27) hääpuku

        Tämä Helena K todettu neuroottiseksi persoonallisuudeksi jo aikoja sitten.


      • tuollainen
        capt.cöpenick kirjoitti:

        Tämä Helena K todettu neuroottiseksi persoonallisuudeksi jo aikoja sitten.

        1. Kor. 1:25
           
        Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      185
      1549
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      200
      1411
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1129
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      833
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      711
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      700
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      691
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      646
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe