GOLEM

Ja taas hieman Kabbalaa:

Satoja vuosia sitten prahalainen rabbi Loew pohti kuumeisesti sitä, kuinka voisi parhaiten auttaa ghettonsa jäseniä.

Hän tunsi hyvin Kabbalan mystiikkaa ja päätti luoda juutalaisten avuksi Golemin, savesta muovaillun ihmishirviön, eräänlaisen väkivahvan robotin, joka tekisi kaikki raskaat työt ja puolustaisi yhteisön jäseniä vihamielisiltä hyökkäyksiltä.

Rabbi asteli Moldaun rantaan, muovaili savesta ihmishahmon ja herätti sen henkiin Kabbalan loitsujen avulla. Olento nukkui päivisin ja heräsi toimiinsa joka ilta, kun rabbi Loew laittoi sen suuhun paperilapun, jossa oleva voimallinen SANA toimi olennon perimmäisenä voimanlähteenä.

Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes olioon alkoivat ilmestyä ensimmäiset merkit inhimillisistä tunteista. Tuskastuneena siitä, että oli erilainen kuin muut eikä voinut osallistua lasten leikkeihin muiden tulokkaiden tavoin, se lopulta raivostui, rikkoi paikat, säikytti ihmiset ja pakeni rabbin luota pois. Tarinan mukaan Golem ilmestyy joka 33. vuosi piinaamaan prahalaisia yhä uudestaan ja uudestaan. Tarinat Frankensteinin hirviöstä ja Robocopista perustuvat tähän samaan traditioon.

Kertomukseen kätkeytyy mielestäni allegorinen kuvaus nykypäivän siionismista ja Israelin valtiosta. Ne ovat se tämän päivän juutalaisten Golem, joka on herätetty henkiin Kabbalan magialla, toimii hetken ajan näennäisen hyvin mutta muuttuu lopulta hirviöksi joka tuhoaa kaiken tieltään sekä aiheuttaa juutalaisille ja muillekin ihmisille pikemminkin harmia kuin siunausta.

Lähteitä netissä:
http://www.ced.appstate.edu/projects/fifthd/legend.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Golem
http://www.likekustannus.fi/kirjakeko/tiedot.php?id=3176

Kirjallisuutta:
Gustav Meyrink: Golem

7

783

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rasismia vastaan

      Sinulle itsellesi nämä salaopit tuntuvat olevan pakkomielle - ehdotan että ennemmin pohtisit syytä siihen kuin projisoisit kuvitelmiasi kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin paikkoihin. Tällä tavalla ja tasolla ei kannata avuksia tehdä -edes tällä palstalla.

      • Siis tämä oli vain tälläistä ääneen ajattelua kun tuo Golem on sellainen juutalaisten juttu.

        Tuo valtioiden petomaisuus on toki yleismaailmallinen ilmiö eikä rajoitu Israeliin. Johanneksen ilmestyskirjassa puhutaan valtiopedosta, jonka selässä istuu portto, valtion kanssa liittoutunut uskonnollinen isnstituutio. Tämä kuvaus on yleismaailmallinen ja koskee myös Suomea mutta Israel ja sen kanssa liittoutunut judaismi ovat tuon saman golbaalisen kuvion juutalainen muoto.


    • Aki

      voi miettiä mihin allegoria sopii. Tähän yhteyteen se sopii huonommin kuin mihinkään muuhun.

      Ktsläinen tulkinta: Israelin valtion perustana on taikausko ja magia

      Historiantutkimus: varhaiset sionisti-sosialistit perustivat oman valtion, jossa uskonta erotettiin valtion toiminnasta mahdollisimman hyvin.

    • tinotito

      myös satuna. Prahan juutalaisille tuollainen Golem olisikin ollut mainio robotti vainojen keskellä. Siinä olisi juutalaisia kiusannut roskavaki saanut kyytiä!

      • Niin antoikin Golem kyytiä roskaväelle mutta lopulta myöskin juutalaisille.

        Tuo tarina isäntiään vastaan kääntyvästä robotista on ylikansallinen. Sama Golem siirrettynä avaruusaikaan löytyy Arthur C. Clarken 2001 avaruusseikkailun HAL-9000 tietokoneesta.


    • Viaton

      Mitä yhteistä on KTS:än ja natsisaksan propagandalla. Skitsofreninen mytomania.
      Taitaa joku lapinnoita joigannut tuohon KTSään mytomanian henkeä. Kelopökkelön lahojäämä.

      Israel on muuuten edelleen Lähi-idän ainut demokraattinen valtio.
      Ja tuo KTSn antisemitismi alkaa olla jo PLO tyyppistä valtioantisemitististä harhaoppia.

    • Mar Sarug

      oli ihastuttava. Siis se 20-luvun versio. Lempeä ja jopa sovinnollinen. Hauskakin ja tietysti juonikas, mutta lopulta pikkulapset "rikkoivat" surullisen golemin "sydämen". 9pistettä. Suosittelen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 133
      1632
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      203
      1036
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      161
      707
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      237
      565
    5. 31
      520
    6. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      509
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      474
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      186
      472
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      436
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      423
    Aihe