kiristettyjen

riitelyt

Olen seuraillut jonkin aikaa tällä palstalla käytyjä keskusteluja, eivätkä ne anna kovin hyvää kuvaa kristityistä ulkopuolisille.

Jatkuvaa riitelyä opinkappaleista, jotka tuntuvat pilkun viilaamiselle. Tuomiota jaetaan herkästi eri mieltä oleville. Kun eri kuppikuntia näyttää olevan pilvin pimein, näyttää olevan arpapeliä mikä joukko taivaaseen pääsee. Joka tapauksessa se joukko on varmasti hyvin pieni. Etukäteen ei voi ennustaa sattuuko olemaan juuri siinä klikissä, jonka pilkun viilaukset ovat osuneet juuri siihen malliin, mitä Jumala on tarkoittanut.

6

356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • päinvastoin

      He julistavat juutalaisuutta joka ei ole juutalaisuutta ja lakia ilman sen ohjeidenmukaista noudattamista.
      Ja kaiken sen vielä kirkkonsa seinien ulkopuolella.
      He sekaantuvat jokaiseen keskusteluun vaikka se eimitenkään liittyisi heidän oppiinsa.
      Näin he yrittävät palstanvaltausta saadakseen itselleen nimikkopalstan jotta heidän ei tarvitsisi sitä itse perustaa.
      Suosittelen heille omaa palstaa jossa tehköön mitä haluavat.

      • kannattijia löytyykin

        uskova_1 on yksi juutalaisuden kannattaja, sillä hänen intohimonsa on ihminen Ellen White, kun taas adventistit ovat puhtaita kristittyjä Jeesuksen uskossaan ja uskossaan Jeesukseen aivan Ilmestyskirjan 12:17 mukaan.


      • kannattijia löytyykin kirjoitti:

        uskova_1 on yksi juutalaisuden kannattaja, sillä hänen intohimonsa on ihminen Ellen White, kun taas adventistit ovat puhtaita kristittyjä Jeesuksen uskossaan ja uskossaan Jeesukseen aivan Ilmestyskirjan 12:17 mukaan.

        Totta on, että joka päivä siunaan Israelia, sillä Jumala on sanonut Raamatussa, että se joka siunaa Israelia, sitä Jumala siunaa
        ja joka kiroaa Israelia, sitä Jumala kiroaa.

        Jumala ei ole koskaan hylännyt omaisuuskansaansa, jonka kanssa Hän on tehnyt
        liiton. Kautta aikojen on ollut vääriä profeettoja ja harhaoppeja, jotka
        väittävät, että Jumala on hylännyt israelilaiset ja nyt heidän oma ryhmänsä on
        saanut israelille kuuluvat Jumalan lupaukset. Tätä kutsutaan korvausteologiaksi
        eikä se missään tapauksessa ole kristillinen oppi.

        Israelilaiset ovat Jumalan omaisuuskansa ja muut ovat pakanoita. Uuden liiton
        aikana uskoon tulleet pakanat ovat pakanakristittyjä ja uskoon tulleet
        juutalaiset ovat messiaanisia juutalaisia. Molemmat pelastuvat taivaaseen, jos
        pysyvät uskossa eivätkä luovu.

        Vanhassa testamentissa on paljon ennustuksia Messiaasta eli Jeesuksesta (5 Moos
        18:15) ja liiton vaihtumisesta vanhasta uuteen (Jer 31:31-33, Jesaja 42:6).
        Jeesus, Johannes Kastaja ja monet muut viittasivat vanhan testamentin
        ennustuksiin. Juutalaisille kansana eivät kelvanneet ennustukset eikä se, että
        kaikki kävi toteen Jeesuksen aikana. Kaikki he hylkäsivät Jeesuksen, Messiaan ja
        sekin oli vanhassa testamentissa ennustettu (Jes 53:3). Jeesuksen noustua
        kuolleista alkoi kuitenkin juutalaisia tulla uskoon, mutta ei koko kansa.

        Koska Israel kansana hylkäsi etsikkoaikansa, laittoi Jumala heidän silmilleen
        peitteen, etteivät he näe totuutta Jeesuksesta: "Mutta heidän mielensä
        paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia
        luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa. Vielä
        tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä; mutta
        kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois." (2 Kor. 3:14-16).

        Jo Vanhassa testamentissa ennustettiin, että Israel hajotetaan kansojen sekaan: "Ihmislapsi, kun Israelin heimo asui maassansa, he saastuttivat sen vaelluksellaan ja teoillaan. Niinkuin kuukautistilan saastaisuus oli minun
        edessäni heidän vaelluksensa. Niin minä vuodatin kiivauteni heidän ylitsensä
        veren tähden, jota he olivat vuodattaneet maassa, ja heidän kivijumalainsa
        tähden, joilla he olivat sen saastuttaneet. Ja minä hajotin heidät pakanakansojen sekaan, ja heidät siroteltiin muihin maihin, vaelluksensa ja tekojensa mukaan minä heidät tuomitsin." (Hes. 36:17-19)

        Olemme eläneet pakanoiden etsikkoaikaa siitä lähtien, kun israel kansana hylkäsi
        evankeliumin. Niinpä evankeliumi on levinnyt pakanoiden keskuudessa ja heilläkin
        on ollut mahdollisuus tulla uskoon. Elämme yhä tätä pakanoiden mahdollisuuden
        aikaa. Mutta eivätpä pakanatkaan ole ”kansana” ottaneet Jeesusta vastaan, vaan
        heistäkin vain harvat ovat tulleet uskoon ja pysyneet uskossa eli eivät ole
        olleet sen häävimpi ”kansa” kuin israelkaan. Mutta kun tempaus tapahtuu eli kun
        Jeesus tulee takaisin hakemaan uskovat ihmiset taivaaseen, tänne jäävät
        ei-israelilaiset eivät enää voi tulla uskoon. Mutta kun ”pakanoiden täysi luku
        on sisälle tullut” (Room 11:25) niin Israelin kaupunkeja käydään läpi seitsemän
        vuotta ja he siis saavat uuden etsikkoajan (2 Kor 3:16) ja he tunnustavat, että
        Jeesus on Messias. 144000 joukko israelilaisia jää sitten hallitsemaan maan
        päälle tuhatvuotista valtakuntaa. Kaikki uskossa kuolleet tai temmatut uskovat,
        olkootpa mitä kansaa tahansa, ovat tämän ajan taivaassa. Kaikki ei-uskossa
        kuolleet, olkootpa mitä kansaa tahansa, ovat tuonelassa odottamassa viimeistä
        tuomiotaan, jolloin heidät tuomitaan loppumattomaan iankaikkiseen helvettiin.

        Jumala puhuu israelin kansasta viikunapuuna ja lupaa (Hes 36:24) "Minä otan
        teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät
        omaan maahanne." Israelin hajotushan tapahtui v. 70 jKr eli siihen kuivettui
        viikunapuu. Koska viikunapuu sitten heräsi eloon? No tietenkin vuonna 1948, kun
        Israelin valtio perustettiin. Roomalaiskirje 11:ssa kerrotaan, ettei Jumala ole
        lopullisesti hylännyt juutalaisia, vaan oksastaa heidät takaisin. Siinä
        sanotaan, että israelilaiset ovat jalon öljypuun oksia ja pakanat ovat
        metsäöljypuun oksia. Pakanat uskoon tullessaan liitetään jaloon öljypuuhun
        vastoin luontoa. Mutta ”kuinka paljon ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat
        oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa”! Jakeessa 18 kielletään pakanauskovia
        ylpeilemästä messiaanisten juutalaisten rinnalla.

        Lopunaikana Jumala tuo israelilaiset Israeliin ja he saavat uuden etsikkoajan.
        Hes 36:26-27 "Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan
        teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille
        lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te
        vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne."
        Israelilaisille tulee lopunaikana herätys ja he ovat ne ilmestyskirjan 144.000,
        he ovat ne viikunapuun syyshedelmät.

        Ilmestyskirjakin (7:4-11) puhuu juuri näistä lopunajan juutalaisista: "Ja minä
        kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentäneljä tuhatta merkittyä
        kaikista Israelin lasten sukukunnista" sitten vielä varmistukseksi luetellaan
        nämä sukukunnat: Juuda, Ruuben, Gaad, Asser, Naftal, Manasse, Simeon, Leevi,
        Isaskar, Sebulon, Joosef, Benjamin ja kustakin näistä, ja vain näistä, 12000.
        Tämä on niin selkeää puhetta, että sitä ei voi mitenkään muuttaa miksikään
        muuksi joukoksi. "Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei
        kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja
        kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina
        pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat
        suurella äänellä sanoen: ´Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka
        valtaistuimella istuu, ja Karitsalta´." Nämä ovat kaikki muut uskovat.

        Mutta lopun ajat ovat alkaneet Israelin valtion perustamisesta vuonna 1948 ja
        Jeesus tulee hakemaan omansa saman sukupolven aikana (Matt 24:32-34). Hetkeä
        jolloin Jeesus tulee, ei tiedä kukaan muu kuin Jumala. Jeesus sanoo (Luukas
        21:29-32) "Ja hän puhui heille vertauksen: ´Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia
        puita, kun ne jo puhkeavat lehteen, niin siitä te näette ja itsestänne
        ymmärrätte, että kesä jo on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän
        tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti minä sanon
        teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tapahtuu."

        Ellen G. Whitehan oli myös korvausteologi. Hän kirjoittaa kirjassaan Suuri
        Taistelu (s. 598) israelilaisista, joita hän kutsuu Juudan kansaksi "Kansa,
        josta Jumalan henki on lopullisesti poistunut, on jatkava uskonnon ulkonaisten
        muotojen noudattamista; ja se saatanallinen into, minkä pahuuden ruhtinas
        herättää totuuden vihollisissa, näyttää samanlaiselta kuin into Jumalan
        puolesta." Monissa muissa kirjoituksissaan hän viittaa itseensä ja
        adventisteihin 144.000 joukkona. Hän myös nyppii israelilaisille tarkoitettuja
        liiton käskyjä ja käskee adventisteja noudattamaan niitä ja nyppii
        israelilaisille tarkoitettuja lupauksia ja lupailee niitä itselleen ja
        adventisteille. Jumala ei tuollaista hyvällä katsele.


    • Kristitty mies

      Niinpä niin totta turiset. Onhan tässä hyviäkin puolia olemassa. Ainahan joku voi löytää uusia puolia ennen selviksi pidetyille linjanvedoilleen.
      Raamattusta lähtevää tulkintaa on monenlaista. Jumala näköjään sallii hyvin liikkumatilaa erilaisille tulkinnoille.
      Silloin ei tulisi riitoja jos jokainen tiedostaisi ja huomioisi paremmin ne kohdat jotka ovat synnyttämässä jännitteitä. Keskityttäisiin vain niihin kohtiin mitkä kristittyjä yhdistää. Mutta onko tämä vältämättä hyvä vahtoehto pitkän päälle?

      • itseemme

        Autor wrote:
        Keskityttäisiin vain niihin kohtiin mitkä kristittyjä yhdistää. Mutta onko tämä vältämättä hyvä vahtoehto pitkän päälle?

        Ajatus:
        Mikä loppujen lopuksi yhdistää "todelliset kristityt" opillisesti, ei ole vielä läheskään näkyvissä. Tarvitaan aikamoisia mullistuksia ennen kuin olemme valmiit kuulemaan Jumalan puhetta Hänen Pyhän Sanansa kautta. Herra armahtakoon meitä ja antakoon meille rohkeutta katsoa TOTUUTTA silmiin niin kuin Hän sen tahtoo meille ilmaista. On täysin kyse meidän omista sidonnaisuuksistamme. Tarkastelumme kohteena pitäisi olla --- kuka on minun Jumalani ja Herrani!!!
        Vasta sitten, kun Jeesus Kristus on MEIDÄN HERRAMME, olemme oikeassa joukossa. Silloinhan meillä Jeesuksen omilla on yksi sydän! Jeesus Kristus on Herra!!!

        Kompromissit eivät kelpaa Herrallemme, vaikka Hän armosta syntisen pelastaakin!


      • -björn-
        itseemme kirjoitti:

        Autor wrote:
        Keskityttäisiin vain niihin kohtiin mitkä kristittyjä yhdistää. Mutta onko tämä vältämättä hyvä vahtoehto pitkän päälle?

        Ajatus:
        Mikä loppujen lopuksi yhdistää "todelliset kristityt" opillisesti, ei ole vielä läheskään näkyvissä. Tarvitaan aikamoisia mullistuksia ennen kuin olemme valmiit kuulemaan Jumalan puhetta Hänen Pyhän Sanansa kautta. Herra armahtakoon meitä ja antakoon meille rohkeutta katsoa TOTUUTTA silmiin niin kuin Hän sen tahtoo meille ilmaista. On täysin kyse meidän omista sidonnaisuuksistamme. Tarkastelumme kohteena pitäisi olla --- kuka on minun Jumalani ja Herrani!!!
        Vasta sitten, kun Jeesus Kristus on MEIDÄN HERRAMME, olemme oikeassa joukossa. Silloinhan meillä Jeesuksen omilla on yksi sydän! Jeesus Kristus on Herra!!!

        Kompromissit eivät kelpaa Herrallemme, vaikka Hän armosta syntisen pelastaakin!

        ==Keskityttäisiin vain niihin kohtiin mitkä kristittyjä yhdistää. Mutta onko tämä vältämättä hyvä vahtoehto pitkän päälle?===

        Täällä on osoitettu juuri niitä asioita ,jotka piilotellaan yleiseltä keskustelulta ja kaikin tavoin pyritään salaamaan mahdollisimman hyvin.
        Ne asiat tulevat seurakuntaan erehtyneelle vähitellen elämään mukaan ja ennenpitkää hän on niiden vähäisiltä näyttävien asioiden orjuudessa.
        Osan perustelut näyttävät olevan varmoja ja siten ne hyväksytään hiljaisesti koska seurakunnassa kukaan ei niitä kehtaa ottaa esiin ettei paljastuisi huonoksi kristityksi.
        Onhan lisäksi nöyryyttävää tunnustaa itselleen olleensa väärässä.
        Näin ihmisiä orjuutetaan alamaisiksi kyseenalaisin keinoin.
        Lahkojen etu on selkeästi rakentaa omiaan varten sellaisia piirteitä joiden avulla heidät voidaan varmistaa pysyvän uskollisina lauman jäseninä.
        K


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      161
      23233
    2. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      246
      3022
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      29
      2591
    4. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      91
      2531
    5. Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?

      Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks
      Pyhäjärvi
      15
      2403
    6. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      101
      1628
    7. Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta

      Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav
      Ikävä
      182
      1562
    8. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      18
      1411
    9. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1387
    10. Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_
      Maailman menoa
      242
      1339
    Aihe