mietittäväksi

påhdiskelija

Tahtoisin vielä ottaa esille joitakin asioita, joita tuli jo sivuttua "reilu peli?" -viestiketjussa.

Lähdetään liikkeelle siitä, että kristinuskon mukaan on ollut mahdollista pelastua jo ennen Jeesusta. Oletetaan luonnollisesti myös, että muutkin kuin juutalaiset ovat voineet pelastua (onhan muissakin kansoissa ollut yhteen Luojaan uskovia, hyvää tekeviä ihmisiä). Lisäksi oletetaan vielä kristinuskoa koskien, kun kerran helluntailaispalstalla ollaan, että Jumala on kolmiyhteinen ja pelastus on yksin armosta ilman tekoja.

Nyt tahdonkin esittää pohdittavaksi sen, että missähän se pelastumisen ja ei-pelastumisen raja oikein kulkee. Otetaan joitakin visaisia ja keskenään hieman samantyyppisiä esimerkkejä, joihin toivoisin kannanottoja:

1) Joku aasialainen heimo on pitkään uskonut yhteen Luoja-Jumalaan ja torjunut buddhalaisten ynnä muiden vastustajien käännytysyritykset (tällaisesta tapauksesta olen joskus lukenut). Oletetaan, että osa heimon jäsenistä on kautta aikojen pelastunut uskonsa ansiosta, vaikka se vajavaista on ollutkin. Nyt käy sitten niin, että lähetyssaarnaajat vievät tälle heimolle Raamatun ja evankeliumin. Osa ottaa sen vastaan, mutta osa ei usko, eikä koe tarvitsevansa moista outoa sanomaa. Käykö sitten niin, että evankeliumin torjuneet heimolaiset hukkuvat, vaikka kenties muuten, entisellä puutteellisella uskollaan, olisivat päässeet taivaaseen? Tällöin olisi tehty hirvittävä karhunpalvelus osalle hurskaista heimolaisista.

2) Harras muslimi on lukenut Koraanista, että kristittyjen mukaan Jeesus on Jumala joka naulittiin ristille. Hänellä ei välttämättä ole juuri muuta tietoa kristinuskosta, mutta Koraanin varoituksia noudattaen hän hylkää jyrkästi Jeesuksen jumaluuden ja uskoo, että ristillä kuoli vain joku Jeesuksen näköinen (näin Koraani tuntuu opettavan). Hän ei tahdo lukea Raamattua vaikka saisikin jostain sellaisen käsiinsä, sillä hänelle on opetettu sen olevan väärennetty. Ihmisparka on Koraanin ja islamilaisen kulttuurin aivopesun uhri, eikä hänellä tunnu olevan juurikaan mahdollisuuksia uskoa evankeliumia. Hukkuuko hän? Entä jos hän on saanut kuulla evankeliumia sen verran, että joku kristitty on näyttänyt hänelle jakeen Joh.3:16 ja kertonut Jeesuksen ristinkuoleman sovittaneen syntimme, mutta jättänyt asian perustelematta? Muslimilla on edelleen mielestään täysi syy uskoa Koraaniin ja hylätä kristittyjen harhaopit kolmesta jumalasta ja ristinkuolemasta. Hukkuuko hän? Vai hukkuuko muslimi vasta sen jälkeen kun on hylännyt evankeliumin jopa kuultuaan kaikki mahdolliset perustelut sille, miksi Uusi Testamentti on totta ja Koraani ei?

3) Jehovan todistajat käännyttävät sokean ja hieman tyhmänpuoleisen ihmisen uskoonsa. Hän uskoo nyt pääsevänsä Jeesuksen (jonka hän lujasti uskoo olevan ylienkeli Mikael) lunastusuhrin ansiosta paratiisimaahan ja saavansa syntinsä anteeksi, kunhan vain osoittautuu riittävän kuuliaiseksi. Aivopesun ja henkilökohtaisten rajoitteidensa hänellä ei ole juurikaan mahdollisuuksia kuulla ja ymmärtää oikeaa evankeliumia. Hukkuuko tämä uskossaan vilpitön puolikristitty henkilö? Entä jos hänen helluntailaisystävänsä käy visiitillä hänen luonaan ja kertoo Raamatun jakeilla maustaen omasta uskostaan, mutta toinen ei jätä Jehovan todistajien oppeja joita hän edelleen vakaasti ja varmasti pitää oikeina ja raamatullisina?

4) Älykäs ja hyväluontoinen ihminen on päättänyt palvella Jumalaa, mutta ei ole varma, mikä uskonto olisi valittava. Sitten käy niin, että hän vakuuttuu sellaisesta kristinuskon muodosta, joka opettaa meidän pelastuvan yksin armosta Jeesuksen sovitustyön ansiosta, mutta Jeesusta pidetään vain ihmisenä (tosin neitseestä syntyneenä kenties). Mies tutustuu myös muihin kristinuskon suuntiin, mutta perusteellisen, rehellisen ja vilpittömän tutkailun jälkeen pysyy siinä uskossa, että Jeesus ei ole Jumala edes UT: mukaan. Hukkuuko tämä vilpitön ihminen?

3

190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mielenkiintoisia

      mutta tietänet että jumala tekee mitä tahtoo.
      Turha on pähkäillä jumalan tekemisiä vaan hyödyllisempää on elää tässä ja nyt tällä hetkellä.
      Aikanaan sitten kuoltuamme näemme paikkamme jumalan valtakunnassa. Jumala tekee mitä tahtoo se on faktaa.

      • påhdiskelija

        "Turha on pähkäillä jumalan tekemisiä vaan hyödyllisempää on elää tässä ja nyt tällä hetkellä."

        Pähkäilen näitä asioita muodostaakseni itselleni parempaa kuvaa siitä, että kannattaako näitä Raamatun juttuja ollenkaan uskoa vai ei. Elämänasenteeni on kyllä nykyään se, että yritän tosiaan elää tässä hetkessä ja repiä huumoria sieltä mistä sitä on revittävissä. Yritän noudattaa sellaista elä ja anna elää -periaatetta. Tosin tykkään kritisoida eri maailmankatsomuksia, mutta älköön kukaan ottako sitä henkilökohtaisesti.


      • påhdiskelija kirjoitti:

        "Turha on pähkäillä jumalan tekemisiä vaan hyödyllisempää on elää tässä ja nyt tällä hetkellä."

        Pähkäilen näitä asioita muodostaakseni itselleni parempaa kuvaa siitä, että kannattaako näitä Raamatun juttuja ollenkaan uskoa vai ei. Elämänasenteeni on kyllä nykyään se, että yritän tosiaan elää tässä hetkessä ja repiä huumoria sieltä mistä sitä on revittävissä. Yritän noudattaa sellaista elä ja anna elää -periaatetta. Tosin tykkään kritisoida eri maailmankatsomuksia, mutta älköön kukaan ottako sitä henkilökohtaisesti.

        "Pohdiskelijan" pohdiskeluhan on mitä parasta "herätys-saarnaa". Kait nyt ongelmallisten kysymysten esittäminen saa (ajattelevan)ihmisen paremmin hereille kuin pelkkä kliseemäinen satoja kertoja kuultujen raamatunlauseitten hokeminen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1252
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      338
      709
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      112
      659
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe