Kävin tuossa eräs päivä katsomassa jouluesitystä Jehovan todistajien kirkossa. Esitys oli n.1h ohi, jonka jälkeen tarjoiltiin kahvia ja pipareita ym. No siinä pöydässä istuessani kyseisen kirkon pastori tuli juttelemaan lapsille. Tämä pastori rupesi sitten paasaamaan omaa uskontoaan näile pikkulapsille. Tällöin meinasi paalaa käämit multa ja näytin vihaista katsetta, jonka jälkeen pastori lopetti sen puheenaiheen ja rupesi juttelemaan joulupukista, tontuista ym. normaaleista jouluaiheista.
Siis kysymykseni kuuluu näin. Mikä takia teidän tarvii niin paljon tyrkyttää omaa uskontokuntaane ja varsinkin pikkulapsiin, jotka eivät vielä osaa päättää itse asioista, vaan nielevät kaiken mitä vanhemmat ihmiset sanovat niille.
Muuten jouluesitys oli erittäin viihdyttävä pikkulapsille ja täytyy itsekkin tunnustaa, etten muistanut tuota tarinan kulkua laisinkaan, joten kertaus oli paikalla. :)
Jouluesitelmä
7
827
Vastaukset 7
sitä on tullut käytyä, ei ainakaan jehovan todistajien valtakunnan salilla. Ettei ois menny puurot ja vellit sekaisin?
He kun eivät vietä joulua millään tavalla. Virallisesti ainakaan. Ettei vain ois käyty esim helluntalaisissa menoissa?- mitäh?
Eihän jehovalaiset hyväksy joulua!?
- joulun hyväksyy
ainakin joissain tapauksissa.
Esimerkki:
Jos vaimo on todistaja ja muut perheen jäsenet eivät ole ja haluavat nautiskella joulun tuomista herkuista kuten rusinasopasta ja kinkusta ja kapakalasta kukun makujen ja mieltymysten mukaan niin tämä todistajavaimo kiltisti kaiken heille järjestää ja Vartiotorniseurakunta antaa hänelle siihen luvan eikä lue sitä minkäänlaiseksi synniksi joka tuottaisi häpeää tekijälleen. - kasvain
joulun hyväksyy kirjoitti:
ainakin joissain tapauksissa.
Esimerkki:
Jos vaimo on todistaja ja muut perheen jäsenet eivät ole ja haluavat nautiskella joulun tuomista herkuista kuten rusinasopasta ja kinkusta ja kapakalasta kukun makujen ja mieltymysten mukaan niin tämä todistajavaimo kiltisti kaiken heille järjestää ja Vartiotorniseurakunta antaa hänelle siihen luvan eikä lue sitä minkäänlaiseksi synniksi joka tuottaisi häpeää tekijälleen.Huvittaa tuollainen jouluhössötys. Mitä on joulun tuomat herkut?
- sorryyy
Hups, väärä osote :) Sori
Jehovan todistajat käyvät valtakunnansaleilla, eivät kirkossa.
Tälläkin palstalla on tullut selväksi että JT:t eivät vietä joulua millään muotoa. Jotkin perheet ovat ohjeistaneet jopa kouluja, joissa heidän lapsensa käyvät, etteivät toivo lastensa osallistuvat joulunviettojen valmisteluun millään tavalla. Usein nämä lapset askartelevat esim. lumiukkoja, tms. silloin kun muut lapset tekevät tonttuja, ym. joulukoristeita.
Mitä tulee kertomuksiin ja näytelmiin Kristuslapsen synnystä, niin sellaistenkin esittäminen joulunaikaan on erittäin epäuskottavaa, koska todennäköisesti Jeesus ei syntynyt joulun aikoihin vaan syksyllä;)
Mikäli jollain valtakunnansalilla esitettäisiin joulunäytelmä ja JT-puhuja juttelisi lapsille joulupukeista ja tontuista, niin kyseessä olisi kyllä melkoinen skandaali JT-yhteisössä...
Omasta mielestäni joulu on viaton lasten juhla ja vaikka joululla onkin pakanalliset alkuperät, niin ei joulun vietossa kukaan varmasti mitään epäjumalia palvo, vaan juhlasta on muotoutunut kristillinen juhla. Tosin kristillisyys on painunut paljolti sivurooliin kun markkinamiehet ovat kaapanneet joulun pääasiassa materialismin juhlaksi, jollaisena sitä turhan usein vietetään.- arru
älä naurata ei jehovan todistajat vietä joulua ku se on pakanallinen juhla. Kyllä ne ottaa lahjoja vastaan mutta mitään ne ei koskaan kenellekkään anna. ne tykkää olla vaan ottava osapuoli vaikka väittää ett muistavat ihmisiä eläissään vaikka mitään en oo ikinä saanu. Ei jehovan todistajat mitään joulu juttuja vietä pääsiäisen tienoilla salilla on kyllä muistojuhls mutt sekään ei liity pääsiöiseen pätkänkään vertaa. olet ollu jossain kummassa mutt ett kyllä jehovantodistajien salilla onhan muita uskontoja jotka hihhuloivat joulua mutt valtakunnansalilla ett kyllä oo oll
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu521197- 16825
- 63735
- 68732
- 47704
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69688Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131625Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9550Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45518Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8510- 4482
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24473Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104469Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113444- 16431
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26427- 36415
- 34414
- 35409