Löytyisikö fiksuja neuvoja?

Rakas ystävä

Kuvitellaan avopari,jossa nainen on harrastanut prostituutiota jo ennen tapaamista ihan tilapäisesti jonkin verran.
Syy tähän oli todella tiukka rahatilanne,johon haki helpotusta tästä työstä.

No sitten tavattuaan miehen kertoo heti missä mennään,ettei tulisi hankaluuksia.Pariskunta muuttaa erittäin pian tapaamisen jälkeen miehen asuntoon.

Nainen on jonkin verran miesta nuorempi eikä tiedä hirveästi raha-asioista jne.

Mies hoitaa talouden,ja koska rahaa ei tunnu millään riittävän ehdottaa naiselle josko jatkaa edelleen "ammattiaan".

Nainen suostuu.Mies sanoo että hyväksyy asian täysin.

Nainen siis jatkaa "ammattia",mies ei varsinaisesti pakota mutta antaa ymmärtää että rahaa täytyy tulla,koska muuten ei pärjätä.Mies myös kehoittaa työskentelemään riittävästi jotta rahat riittäisivät.
Nainen harrastaa prostituutiota koska kokee että hänen on pakko tuoda talouteen rahaa sitä kautta.Mies on sanonut etteivät normaalit työt kannata koska rahaa tulee niin hitaasti.

Nainen harrastaa ammattia miehen asunnossa,mies poistuu paikalta asiakkaiden ajaksi.

Mies ei esimerkiksi päästä naista käymään missään ellei rahaa ole ennen sitä ansaittu tarpeeksi.
Rahoilla hankitaan miehelle kaikenlaista,nainen saa itse vähän kuin viikkorahaa pienen summan.Nainen tienaa kuitenkin kuukaudessa useamman tuhannen euroa,mies sanoo rahojen kuluvan normaaliin elämiseen,eivätkä edes riitä.(Pariskunnalla ei siis ole lapsia,asuntolainaa tms.),mikä ei tietenkään ole mitenkään mahdollista kahden aikuisen taloudessa.

Nainen ei uskalla erota koska pelkää ettei pärjää yksin,on saanut käsityksen että yhden ihmisen elämiseen tarvitaan tuhansia euroja kuussa.

Naisella muutenkin elämässä vaikeaa,joka hankaloittaa ajatusta lähtemisestä omaan elämään.

Tilanne on verrattavissa esim.pariskuntaan jossa mies pahoinpitelee,silti ei voida lähteä,itsetunto on viety viimeistä murenta myöten.

Tässä tapauksessa kuitenkin naisen ja miehen välillä ei ole ns. normaalia parisuhdetta lainkaan.

Mitä mieltä olette?Täyttääkö tämä miehen osalta parituksen merkit?

Miten tässä tilanteessa olisi hyvä toimia?Haluaisin auttaa minulle rakasta ihmistä,en vain tiedä mitä teen.Onko olemassa esim.jotain nettisivuja joilta saisin neuvoja tai yleensäkin,kenen puoleen käännyn?

Toivon asiallisia vastauksia,nyt on oikeasti tosi kyseessä.

6

1046

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dgw

      Totuus on se että mies on sun sutenööri! Sä tuot rahaa jakamalla pildeä kaikenmaailman kummajaisille, mies ottaa rahat... jne..

    • Heluna

      Eihän tuossa voi kukaan muu kuin itse tilanteessa elävä tehdä asialle jotain. Eihän sitä pahoinpideltyäkään voi miehen luota tukasta repiä pois, itsestä se päätös on lähdettävä.

      Ja tämä seuraava kommentti saattaa olla jokseenkin asiaton, mutta kuitenkin mielestäni sanomisen arvoinen asia; Miten joku voi olla noin halvatun typerä????? Täysin käsittämätöntä.

      Mutta siis oletko edes varma haluaako ystäväsi lähteä miehen luota? Jos hän harjoittaa tätä "ammattia", niin eikö niitä "keikkoja" saa aika paljon helpommin välikäden (parittajan) kautta? Ottaahan parittaja normaalistikin kuulemma jopa 50% tuloista, ja jos nainen kerran saa asua miehen asunnossa, niin..... Huoraaminen kuitenkin oli oma päätös ja kaiketi kauppa käy jos useampia tuhansia euroja on kuukausitulot. Tämähän voi olla hänen oma tyylinsä elää elämäänsä ja olla tällä tyylillä jopa onnellinen. Oletko edes kysynyt häneltä onko hän onneton?

    • epeli

      Paritus on rikos,käänny poliisin puoleen.Kysy sieltä ainakin,kyllä ne neuvovat eteenpäin.En usko että naiselle koituu siitä mitään rangaistusta,mutta voipahan päästä siten miehestä eroon,ja nainen ohjataan ammattiauttajien kanssa tekemisiin ja sitä kautta kiinni parempaan elämään.Mikäli nainen itse sitä tahtoo.

    • Linda

      on kyse parituksesta, muttei sille oikein muuta voi tehdä kuin yrittää saada ystäväsi ymmärtämään se.

      • Ihmetyskummitus

        ..ystäväsi tilanne vaikuttaa aika hankalalta. Todellakin ystäväsi elämäntilanne pitäisi saada muuttumaan ja hänen pitäisi mielestäni heti ehdottomasti lähteä tuon miehen luota. Tuota lähtemistä on kyllä tietystikin tässä tapauksessa aika vaikea toteuttaa, kun ystäväsi kerran on miehen (= sutenöörinsä, ei siis kumppaninsa missään mielessä)painostuksen alla jo kerennyt menettää itseluottamustaan... Ymmärrän, että tuollaisessa tilanteessa, jossa ystäväsi on jo pitkään elänyt ikään kuin "miehensä" käskyläisenä ja painostuksen alla, hän saattaa myös ihan rehellisesti pelätä miehen kostoa, jos yrittää irtautua tilanteesta. Uskallan epäillä, että mies tuossa tapauksessa on pitkään jo käyttänyt naiseen myös erinäsiä ( esim. fyysisiä?) uhkailun keinoja, ja niillä joskus on valitettavankin helppoa pitää itsetunnoltaan murentunut ja pelokas ihminen otteessaan.

        Oma henk. koht. mielipiteeni on, että tuossa tilanteessa toteutuu jo tietyntyyppisen ihmisoikeusrikkomuksenkin tunnusmerkistö. Moraalisesti tilanne ainakin on täysin nurinkurinen ja ehdottoman rumalla tavalla väärin: henkilö A painostaa monella tavoin heikompaa ( = mm. naisen ikä, sekavahko elämäntilanne ja kokemuspohja) henkilöä B tämän tahdonvastaisesti luovuttamaan ruumiinsa kauppatavaraksi, josta hän (siis A) korjaa voitot omaksi hyödykseen, jälleen B:n tahdonvastaisesti. Esim. nimim. "Helunan" ihmettelyjä naisen "typeryydestä" en ymmärrä siis ollenkaan! Siitä olen kuitenkin melkein satavarma, että hänen on pakko olla mies- kirjoittaja, muutoin tuollaisten "typeryys-kommenttien" esittäminen olis aika epätavallista...

        Miesten voi joskus olla vaikea käsittää sitä, miten tehokkaasti naisen itsetunto voidaan tätä seksuaalisesti riistämällä murentaa. Kysymys ei aina tarvitse olla edes prostituution harjoittamisesta, vaan ihan arkisisssakin parisuhteissa mies voi toimia erittäin julmalla tavalla esim. käyttämällä naiseen fyysistä väkivaltaa, jolloin vahvinkin ihminen ennen pitkää murtuu nyrkiniskujen ja niiden kanssa vuorottelevien kukkapuskien kanssa. Tekiskin mieli kysyä nimim." Helunalta", että oletko itse vähän typerä kenties? Vaikka oletettaisiin, että kirjoittajan ystävä nyt harjoittaisi prostituutiota ihan mielikseen (mitä hän ei siis tee, mutta tämä vain esimerkiksi!), niin tuskin hän olisi tyytyväinen tilanteeseen, jossa mies antaa hänelle "raskaan työputken" jälkeen vähäisen viikkorahan, ja elää itse leveästi. Siinäkin tapauksessa siis, että kirjoittajan ystävä harjoittaisi hommaansa mielellään, olis kuvio pielessä, koska eikös työstä pidä aina tekijän saada asiallinen palkka?! Miehet, miehet...

        Mutta joo, takaisin asiaan. Antaisin sulle aloittaja sellaisen neuvon, että ohjaa ystäväsi mitä pikimminkin jonkin sosiaalialan ihmisen/ viranomaisen juttusille! Jos hän ei suostu siihen, se saattaa johtua ihan vain hänen pelostaan. Yritä siis vakuuttaa ystäväsi siitä, että hän tarvitsee apua, ja heti!! Ystäväsi tilanne on sikäli todella huolestuttava, että yhä jatkuessaan se todennäköisesti vie häneltä itsetunnon ja kokemuksen ihmisarvosta lopullisesti, ts. tekee hänestä ihmisraunion ja todellisuudesta irtautuneen yksilön. Ole ystävälle tukena. Voimia!


    • miehesi elää sinun siivelläsi makeaa elämää ja käyttää sinua hyväkseen. - Älä anna sen jatkua, äläkä tuhlaa rakkauttasi hyväksikäyttäjääsi.

      Hae pian apua itsellesi, ennenkuin parittajasi onnistuu viemään viimeisetkin rippeet omanarvontunnostasi.

      Löysin netistä seuraavat osoitteet, joihin toivoisin sinun HETI ottavan yhteyttä:

      www.evl.fi/avain/apu.html.
      Nuorten kriisipisteen kriisipuhelin ...

      SETA ry. Prostituoitujen tukipiste Seksityöntekijöille ja heidän läheisilleen. ...
      www.tukiasema.net/auttajat.asp

      Voit katsoa myös Setan tietoja, luulisin sen löytyvän helposti suoraan sillä nimellä tai ainakin googlen tms. avulla helposti.

      Jos tulee tosi vaikeita hetkiä "miehesi" kanssa, soita poliisit avuksesi. Sinä et ole tehnyt mitään rikollista, mutta hän todellakin on.

      Varmasti löydät itsellesi uudet elämän kuviot ja oikeaa rakkauttakin. Anna elämälle tilaisuus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1137
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe