Miksi ette puutu valot päällä ajamiseen Suomessa päiväsaikaan, kun kelin puolesta ne ovat aivan yhdentekevät.
Autot työntävät taivaan tuulia melkoisia wattimääriä.
Nim. Voi Vi.. hreä
Vihreille ilmainen vihje !
7
576
Vastaukset
- myöskään silloin
Valaistuilla teilläkään ei myöskään tarvitsisi ajovaloja, näkee meinaan ajaa ilmankin. Miksi siis käytätte valoja?
- Mäk Kaiveri
Miksi ylipäätänsä käyttää valoja? Kaikki voisivat ajaa valonvahvistimet silmillään pimeään aikaan, sillä niiden teho kyllä riittää antamaan luotettavan kuvan tiestä. Häviäisi samlla valtava määrä saastevaloa. Minäkin meinasin yrittää moista, mutta tuli mieleen, että taidampa sokaistua vastaantulevan autonvaloista.
Mutta ehkä jonain päivänä tämä huima ideani toteutuu! Miksi maanteillä on valaistus vaikka luonnonvalokin riittää ajamiseen? Miksi yleensäkin on valaistus joka kaupungista kymmeniä kilometrejä joka suuntaan? Ja miksi pikkukylän teilläkin palaa valot noin 20 tuntia vuorokaudessa, vaikka liikennettä on ehkä 4 autoa tunnissa (klo 6 - 18 välillä, muulloin ei mitään), muuta liikennettä ei ole?
Ainakin yhden atomivoimalan tuotanto menee täysin hukkaan. Veronmaksajat maksaa tyhjästä (valtion?) sähköyhtiölle ja sähköyhtiö vain saasteita suoltaa mereen kaiken aikaa siitäkin sähköstä.- Lets calculate
sitroen kirjoitti:
Miksi maanteillä on valaistus vaikka luonnonvalokin riittää ajamiseen? Miksi yleensäkin on valaistus joka kaupungista kymmeniä kilometrejä joka suuntaan? Ja miksi pikkukylän teilläkin palaa valot noin 20 tuntia vuorokaudessa, vaikka liikennettä on ehkä 4 autoa tunnissa (klo 6 - 18 välillä, muulloin ei mitään), muuta liikennettä ei ole?
Ainakin yhden atomivoimalan tuotanto menee täysin hukkaan. Veronmaksajat maksaa tyhjästä (valtion?) sähköyhtiölle ja sähköyhtiö vain saasteita suoltaa mereen kaiken aikaa siitäkin sähköstä.Olet varmaan tarkkaankin laskenut tuhlatut energiat. Ehkä voisit heittää tarkkoja wattimääriä kehiin.
Siis niistä turhista tieosuuksista, joilla Sinä et ajele.
Minäkään en käy tuolla kehä III:n sisäpuolella, kuin pari kertaa vuodessa, joten ne valot siellä ovat ihan turhaan päällä. Lets calculate kirjoitti:
Olet varmaan tarkkaankin laskenut tuhlatut energiat. Ehkä voisit heittää tarkkoja wattimääriä kehiin.
Siis niistä turhista tieosuuksista, joilla Sinä et ajele.
Minäkään en käy tuolla kehä III:n sisäpuolella, kuin pari kertaa vuodessa, joten ne valot siellä ovat ihan turhaan päällä.itsekin jos osaat.
Mikä oli tulos?- Lets make some pimeys here
sitroen kirjoitti:
itsekin jos osaat.
Mikä oli tulos?En minä uhonnut tietäväni "turhien" valojen viemää energiamäärää, vaan sen teki joku toinen...
Yksi ydinvoimala? Vai yksi reaktori?
Ja ne turhat valot pitäisi määritellä.
Vai pistetäänkö se kehä kolmosen sisus suosiolla pimeäksi?
Kun Minä en asu siellä.
- näistä
sumuvaloista!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6162310Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,271146- 1091128
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki8982- 87880
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101865Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?89762Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759- 64731
- 66587