Jumalan sanansaattaja E.G.White sai Jumalalta satoja näkyjä. Niiden ansiosta voimme turvallisin mielin katsoa tulevaisuuteen ja uskoa Jumalaan ja hänen Sanaansa, sekä uskoa profetian henkeä, jonka Jumala on antanut kansalleen siunaukseksi - koko maailman siunaukseksi. Kenenkään ei tarvitse jäädä epätietoiseksi tulevaisuudesta. Jumala on sen selvästi ilmoitanut palvelijansa profeetan kautta.
Hän kertoo:
"Minä näin, että senjälkeen kuin toinen enkeli julisti kirkkokuntien lankeemusta, ne ovat tulleet yhä turmeltuneimmiksi. Niillä on se nimi, että ovat Kristuksen seuraajia, ja kuitenkin on ihan mahdotonta huomata eroa niiden ja maailman välillä. --Saatana on ottanut täydellisesti haltuunsa kirkkokunnat. Riiputaan kiinni siinä, mitä ihmiset ovat sanoneet ja tehneet, sensijaan että seurattaisiin Jumalan selviä ja suoria totuuksia.
Minä näin että senjälkeen kun Jeesus jätti taivaallisen pyhäkön pyhän, mennen toisen esiripun sisäpuolelle, seurakunnat ovat täyttyneet kaikenlaisilla saastaisilla ja inhottavilla linnuilla.(turmelusta, vääryyttä, harhaoppeja, saatanan hallintaa).
Enkeleitä lähetettiin auttamaan mahtavaa taivaan enkeliä, ja minä kuulin ääniä, jotka tuntuivat kaikuvan kaikkialla:Ilm:18:4. "Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.
5. Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa."
Valo, mikä koitti odottaville, tunkeutui kaikkialle, ja ne eri seurakunnissa olevat, joilla oli jotain valoa ja jotka eivät olleet kuulleet eivätkä hylänneet kolmea sanomaa, ottivat kutsusta vaarin ja lähtivät langenneista kirkkokunnista. Kolmas sanoma on tekevä työnsä; kaikkia oli sen kautta koeteltava ja kalliit sielut oli kutsuttava ulos uskonnollisista yhdyskunnista.
Valtavia tunnustekoja tehtiin, sairaita parannettiin, ja merkit ja ihmeet seurasivat uskovaisia. Jumala oli mukana työssä jajokainen pyhä, seurauksia pelkäämättä, noudatti omantuntonsa vakaumusta, liittyen niihin, jotka pitävät kaikki Jumalan käskyt; ja kaikkialla he julistivat voimalla kolmatta sanomaa. Minä näin, että tämä sanoma tulee päättymään voimalla, mikä on paljon suurempi keskiyönhuudon voimaa.
Ilm.14:12. "Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon."
Babyloni synnit
9
374
Vastaukset
Siinäpä sitä oli tekstiä, johon Pyhä Henki ei yhdy. Eipä ihme, sillä ei noita Raamatustakaan löydy.
Varokaa väärän enemmänkuinprofeetan Ellen G. Whiten kirjoituksia ja niiden vääriä uhkia ja lupauksia. Turvautukaa Jeesukseen Kristukseen.- toinenadventti
No mielestäni Babylonin synnit ja Jumalan kansa joka pitää kaikki käskyt, kolmen enkelin sanoma; nämä kaikki löytyvät suoraan Ilmestyskirjasta, joka mielestäni kuuluu Raamattuun, vaikka kaikki ei niin uskoisikaan. Taivaallinen pyhäkkö taas on Raamatunlukijalle todella tuttu aihe alkaen Mooseksen kirjoista aina UT:n kirjoihin asti. Profeetta Daniel mainitsee erityisesti tästä tutkivasta tuomiosta, johon Ihmisen Pojan näköinen ja Vanhaikäinen osallistuvat. Suosittelen Raamatun lukuharjoitusta, siellä ne totuudet ovat helminä meitä varten. Tietämättömyys on oma vika.
- Kiviin kirjoitettu
toinenadventti kirjoitti:

Haun laajuus
Hakuehto
1.Mooseksen kirja:
9:15 muistan minä liittoni, joka on minun ja teidän ja kaikkien elävien olentojen, kaiken lihan välillä, eikä vesi enää paisu tulvaksi hävittämään kaikkea lihaa.
9:16 Niin kaari on oleva pilvissä, ja minä katselen sitä muistaakseni iankaikkista liittoa Jumalan ja kaikkien elävien olentojen, kaiken lihan välillä, joka maan päällä on."
14:3 Nämä kaikki liittoutuivat kokoontuen Siddimin laaksoon, jossa Suolameri nyt on.
14:13 Mutta muuan pakolainen tuli ja ilmoitti siitä Abramille, hebrealaiselle; tämä asui tammistossa, joka oli amorilaisen Mamren, Eskolin ja Aanerin veljen, oma, ja he olivat Abramin liittolaisia.
17:2 Ja minä teen liittoni meidän välillemme, minun ja sinun, ja lisään sinut ylen runsaasti."
17:4 "Katso, tämä on minun liittoni sinun kanssasi: sinusta tulee kansojen paljouden isä.
17:9 Ja Jumala sanoi Aabrahamille: "Mutta sinä pidä minun liittoni, sinä ja sinun jälkeläisesi, sukupolvesta sukupolveen.
17:10 Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se: ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne.
17:13 Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.
17:14 Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni."
17:19 Niin Jumala sanoi: "Totisesti, sinun vaimosi Saara synnyttää sinulle pojan, ja sinun on pantava hänen nimekseen Iisak, ja minä teen liittoni hänen kanssaan iankaikkiseksi liitoksi hänen jälkeläisillensä.
17:21 Mutta liittoni minä teen Iisakin kanssa, jonka Saara sinulle synnyttää tähän aikaan tulevana vuonna."
31:44 Tule siis, tehkäämme liitto keskenämme, ja olkoon se todistuksena meidän välillämme, minun ja sinun."
2.Mooseksen kirja:
2:24 Ja Jumala kuuli heidän vaikeroimisensa, ja Jumala muisti liittonsa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa.
6:4 Ja minä tein myös liittoni heidän kanssansa, antaakseni heille Kanaanin maan, sen maan, jossa he muukalaisina asuivat.
6:5 Ja nyt minä olen kuullut israelilaisten vaikeroimisen, kun egyptiläiset pitävät heitä orjantyössä, ja olen muistanut liittoni.
19:5 Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun.
23:32 Älä tee liittoa heidän äläkä heidän jumaliensa kanssa.
31:16 Ja pitäkööt israelilaiset sapatin, niin että he viettävät sapattia sukupolvesta sukupolveen ikuisena liittona.
34:12 Kavahda, ettet tee liittoa sen maan asukasten kanssa, johon tulet, etteivät he tulisi teidän keskuudessanne ansaksi;
34:15 Älä siis tee liittoa maan asukasten kanssa, ettet, kun he kulkevat haureudessa jumaliensa jäljessä ja uhraavat jumalillensa ja kutsuvat sinua, sinä söisi heidän uhristaan,
3.Mooseksen kirja:
24:8 Sapatti sapatilta hän aina asettakoon ne Herran eteen israelilaisten antina; se on ikuinen liitto.
26:9 Ja minä käännyn teidän puoleenne ja teen teidät hedelmällisiksi ja annan teidän lisääntyä ja pidän liittoni teidän kanssanne.
26:15 vaan hylkäätte halpana minun ohjeeni ja teidän sielunne vieroo minun säädöksiäni, niin ettette pidä kaikkia minun käskyjäni, vaan rikotte minun liittoni,
26:42 Ja silloin minä muistan liittoni Jaakobin kanssa ja muistan liittoni Iisakin kanssa ja liittoni Aabrahamin kanssa, ja minä muistan myös maan.
26:44 Mutta sittenkään, vaikka he ovat vihollistensa maassa, en minä heitä hylkää enkä viero heitä niin, että lopettaisin heidät ja rikkoisin liittoni heidän kanssansa; sillä minä olen Herra, heidän Jumalansa.
4.Mooseksen kirja:
18:19 Kaikki pyhät annit, joita israelilaiset antavat Herralle, minä annan sinulle, sinun pojillesi ja tyttärillesi ikuiseksi oikeudeksi. Se olkoon ikuinen suolaliitto Herran edessä sinulle ja sinun jälkeläisillesi."
5.Mooseksen kirja:
4:13 Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne kymmenen käskysanaa; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun.
4:23 Niin varokaa, ettette unhota Herran, teidän Jumalanne, liittoa, jonka hän on tehnyt teidän kanssanne, ettekä tee itsellenne jumalankuvaa, mitään sen muotoista kuvaa, jota Herra, sinun Jumalasi, on kieltänyt sinua tekemästä.
4:31 Sillä Herra, sinun Jumalasi, on laupias Jumala. Hän ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille valalla vahvistanut.
5:3 Herra ei tehnyt tätä liittoa meidän isiemme kanssa, vaan meidän kanssamme, jotka olemme tässä tänä päivänä, kaikkien meidän kanssamme, jotka nyt elämme.
7:2 ja kun Herra, sinun Jumalasi, antaa ne sinulle alttiiksi ja sinä voitat ne, niin vihi heidät tuhon omiksi; älä tee liittoa heidän kanssansa äläkä osoita heille armoa.
7:12 Jos te tottelette näitä säädöksiä, noudatatte ja seuraatte niitä, niin Herra, sinun Jumalasi, pitää liittonsa ja on laupias sinulle, niinkuin hän valalla vannoen on sinun isillesi luvannut.
8:18 vaan muista, että Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle voiman hankkia rikkautta pitääkseen liittonsa, jonka hän valalla vannoen teki sinun isiesi kanssa, niinkuin tähän päivään saakka on tapahtunut.
17:2 Jos sinun keskuudessasi, niiden kaupunkiesi porttien sisäpuolella, jotka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, on mies tai nainen, joka tekee sitä, mikä on pahaa Herran, sinun Jumalasi, silmissä, rikkoo hänen liittonsa,
29:12 käydäksenne Herran, teidän Jumalanne, liittoon, siihen valaliittoon, jonka Herra, sinun Jumalasi, tänä päivänä tekee sinun kanssasi,
- kristitty.ihminen
Osaisiko joku määritellä oikein lyhyesti ja Raamatun paikoilla höystettynä tuon paljon puhutun Baabelin olemuksen?
Siis MIKÄ ON BAABEL ja missä se on?
___________________________________- kolme enkeliä
Vanhan testamentin Baabel ol Babylonin valtakunta, uskontojen ja kansojen sekoitus. Ilmestyskirja puhuu taasen hengellisestä Babylonista, uskontojen ja kansojen sekoituksesta yli maailman. Babyloniin kuuluu harhaopit(sielun kuolemattomuus, sunnuntain pyhyys jne.) ja maallistuminen (kirkon ja valtion liitto)
- -björn-
Baabel = Babylon . Raamatussa sillä kuvataan sitä valtakuntaa jossa juutalaiset kulloinkin ovat "karkoitettuina" kansakuntien joukkoon.
Profeettojen maininnat voi hakea molempia nimiä käyttämällä hakusanoina esim.tästä hakukoneesta
http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirja
Juutalaisethan ovat aina siinä maassa edustettuina
jossa on "valtakuntien kuninkuus".
Jos seuraat Profeettojen ennustuksia, niin niistä käy ilmi että kristityt käyttävät maailmassa Jeesuksen "piikkikruunun myötä" saamaa kuninkuutta ja juutalaiset ovat aina heidän "kuninkaansa" mukana.Siellä mistä juutalaiset syystä tai toisesta lähtevä joukoin pois, lähtee kuninkuus heidän mukanaan.
Lopun ajan tapahtumat liittyvät kaiken aikaa näin sekä kristinuskoa tunnustavien että juutalaisten kohtaloihin.Merkittävää on , että kristillisyys on tuossa tavallisimmin nimikristillisyyttä.
Näin on virheelisesti joillakin käsitys että joku erityinen kirkkokunta olisi tuo Babylon.
Lyhyesti Babylon edustaa kaiken aikaa kristittyä kansakuntaa jonka joukossa on pääosa pakanoiden seassa olevia juutalaisia.
Nyt ymmärrät miksi juutalaisten kutsuminen pois silloisesta maailmanvallasta, joka on lopunajan ennustuksessa mainittu , johtaa Ilmestyskirjan tapahtumien toteutumiseen.
Viimeinen tilanne tulee siitä, että juutalaiset ovatkin kutsutut kokonaan pois pakanoiden joukosta.
Se johtaa pakanat vataongelmaan joka vetää heitä sinne mihin tuo mainitsemani Juutalaisuus on vienyt kuninkuuden pois pakanoiden ulottuvilta.
Valta "imee" heidät yrittämään ryöstää tuota kuninkuutta takaisin valloittamalla Rooman tapaan Israelin maan.Silloin juutalaisten hätä johtaa heidät turvatumaan Vapahtajaan ja kaikki päättyy Kristuksen Kuninkuuteen oman Kansansa omasta tahdosta. - -björn-
-björn- kirjoitti:
Baabel = Babylon . Raamatussa sillä kuvataan sitä valtakuntaa jossa juutalaiset kulloinkin ovat "karkoitettuina" kansakuntien joukkoon.
Profeettojen maininnat voi hakea molempia nimiä käyttämällä hakusanoina esim.tästä hakukoneesta
http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirja
Juutalaisethan ovat aina siinä maassa edustettuina
jossa on "valtakuntien kuninkuus".
Jos seuraat Profeettojen ennustuksia, niin niistä käy ilmi että kristityt käyttävät maailmassa Jeesuksen "piikkikruunun myötä" saamaa kuninkuutta ja juutalaiset ovat aina heidän "kuninkaansa" mukana.Siellä mistä juutalaiset syystä tai toisesta lähtevä joukoin pois, lähtee kuninkuus heidän mukanaan.
Lopun ajan tapahtumat liittyvät kaiken aikaa näin sekä kristinuskoa tunnustavien että juutalaisten kohtaloihin.Merkittävää on , että kristillisyys on tuossa tavallisimmin nimikristillisyyttä.
Näin on virheelisesti joillakin käsitys että joku erityinen kirkkokunta olisi tuo Babylon.
Lyhyesti Babylon edustaa kaiken aikaa kristittyä kansakuntaa jonka joukossa on pääosa pakanoiden seassa olevia juutalaisia.
Nyt ymmärrät miksi juutalaisten kutsuminen pois silloisesta maailmanvallasta, joka on lopunajan ennustuksessa mainittu , johtaa Ilmestyskirjan tapahtumien toteutumiseen.
Viimeinen tilanne tulee siitä, että juutalaiset ovatkin kutsutut kokonaan pois pakanoiden joukosta.
Se johtaa pakanat vataongelmaan joka vetää heitä sinne mihin tuo mainitsemani Juutalaisuus on vienyt kuninkuuden pois pakanoiden ulottuvilta.
Valta "imee" heidät yrittämään ryöstää tuota kuninkuutta takaisin valloittamalla Rooman tapaan Israelin maan.Silloin juutalaisten hätä johtaa heidät turvatumaan Vapahtajaan ja kaikki päättyy Kristuksen Kuninkuuteen oman Kansansa omasta tahdosta.Jer.31:31. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton;
32. en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra.
33. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
34. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.
Kuten tuossa lupauksessa nähdään,Israelin sisimpään kirjoitetaan laki, mutta Juuda, vaikka lupaus annettiin sillekin, jää ilman sisimpään kirjoitettua lakia.
Juuda jää näin tuon mukaan ennalleen jäävän Mooseksen liiton edustajaksi.
Silti Uusi liitto koskee Juudan heimoakin kuten Paavali kertoo, jotta profeettojen kirjoitukset kävisivät toteen loppuselvityksissä.
Israelin nimeä kantaa Jeesus tuossa Uudessa liitossa seuraajiensa ollessa Hänen luvattuja Lapsiaan.
Näin Israelille luvatut asiat toteutuvat molempien, Israelin ja Juudan heimojen välityksellä koko ajan. - kolme enkeliä
-björn- kirjoitti:
Baabel = Babylon . Raamatussa sillä kuvataan sitä valtakuntaa jossa juutalaiset kulloinkin ovat "karkoitettuina" kansakuntien joukkoon.
Profeettojen maininnat voi hakea molempia nimiä käyttämällä hakusanoina esim.tästä hakukoneesta
http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirja
Juutalaisethan ovat aina siinä maassa edustettuina
jossa on "valtakuntien kuninkuus".
Jos seuraat Profeettojen ennustuksia, niin niistä käy ilmi että kristityt käyttävät maailmassa Jeesuksen "piikkikruunun myötä" saamaa kuninkuutta ja juutalaiset ovat aina heidän "kuninkaansa" mukana.Siellä mistä juutalaiset syystä tai toisesta lähtevä joukoin pois, lähtee kuninkuus heidän mukanaan.
Lopun ajan tapahtumat liittyvät kaiken aikaa näin sekä kristinuskoa tunnustavien että juutalaisten kohtaloihin.Merkittävää on , että kristillisyys on tuossa tavallisimmin nimikristillisyyttä.
Näin on virheelisesti joillakin käsitys että joku erityinen kirkkokunta olisi tuo Babylon.
Lyhyesti Babylon edustaa kaiken aikaa kristittyä kansakuntaa jonka joukossa on pääosa pakanoiden seassa olevia juutalaisia.
Nyt ymmärrät miksi juutalaisten kutsuminen pois silloisesta maailmanvallasta, joka on lopunajan ennustuksessa mainittu , johtaa Ilmestyskirjan tapahtumien toteutumiseen.
Viimeinen tilanne tulee siitä, että juutalaiset ovatkin kutsutut kokonaan pois pakanoiden joukosta.
Se johtaa pakanat vataongelmaan joka vetää heitä sinne mihin tuo mainitsemani Juutalaisuus on vienyt kuninkuuden pois pakanoiden ulottuvilta.
Valta "imee" heidät yrittämään ryöstää tuota kuninkuutta takaisin valloittamalla Rooman tapaan Israelin maan.Silloin juutalaisten hätä johtaa heidät turvatumaan Vapahtajaan ja kaikki päättyy Kristuksen Kuninkuuteen oman Kansansa omasta tahdosta.Kristityt ovat Babylonissa pakkosiirtolaisuudessa vapaaehtoisesti. Kolmen enkelin sanoma, Ilmestyskirjan mukaan, kutsuu heitä ulos sieltä kaikkeen totuuteen. Babylon portto on katolinen äitikirkko joka on juovuttanut kaikki kansat harhaoppinsa viinillä
- ...on ...
kolme enkeliä kirjoitti:
Kristityt ovat Babylonissa pakkosiirtolaisuudessa vapaaehtoisesti. Kolmen enkelin sanoma, Ilmestyskirjan mukaan, kutsuu heitä ulos sieltä kaikkeen totuuteen. Babylon portto on katolinen äitikirkko joka on juovuttanut kaikki kansat harhaoppinsa viinillä
...nimeltään adventismi.
Se on ottanut itselleen jumalisuuden ulkokuoren mutta sisällä siellä on raatelevaisia susia.
Onhan asia nähtävissä täälläkin palstalla häriköintinä ja saman asian tuomisena joka keskusteluun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi634020Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D783648- 423175
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192548Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!222397Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa492146- 482005
- 471758
- 361690
- 301556