Yhditäkäämme jt:t ja kaikki muutkin kokemuksemme vaikka vain tämän kerran.

Tämän on varmaan jo jotkut lukeneet eri palstalla mutta laitan kuitenkin.

Asuin vaimoni kanssa Savonlinnassa, kun pikkusiskoni joka asuu Salossa, tuli miehensä kanssa kyläilemään kesälomallaan.Oli lauantai ja kauhean kuuma hellepäivä. Pikkusiskoni pyysi minua lähtemään kanssaan keskustaan "kävelylle". Tietysti tiemme kulki terassilta toiselle kun oli niin kuuma ja loma ja kaikkea.

Jossain vaiheessa päivää vaimoni ja siskoni mies liittyivät seuraan ja jatkoimme kaupunkiin tutustumista porukalla. Kello oli jo kai 21.00 kun tulimme kotiin. Silloin seurakuntamme Vartiotornin tutkistelun johtaja soitti minulle ja muistutti seuraavan aamun lukuvuorostani. No sanoin tietysti muistaneeni sen, vaikka en ollutkaan. Ajattelin että se kokoushan on vasta klo 11.00 aamulla, joten ei tässä mitään hätää. Istuimme siis vieraiden kanssa iltaa kello kahteen.

Kun vieraat olivat menossa nukkumaan, vaimoni muistutti minua, että olin luvannut lähteä auttamaan häntä lehdenjaossa. Sitäkään en ollut muistanut, mutta tietysti lähdin kun kerran olin luvannut. Siinä sitten aika jurrissa juoksentelin kello kuuteen asti ympäri kerrostaloalueita. Rillitkin hävisi sillä reissulla.

Aamulla heräsin klo 11.40. Tietysti tuli kauhea kiire. En ehtinyt kuin vetää vaatteet päälle ja juoda lasin vettä. Niin ja titysti etsin niitä halvatun rillejä. Onneksi sali oli juoksumatkan päässä joten ehdin "välilaulun" viimeiseen säkeistöön. Sitten vaan suoraan lavalle lukemaan.

Alku meni ihan hienosti, vaikka heikotti ja oksetti kamalasti. Mutta sitten kun viides kappale alkoi niin se tapahtui. Minua alkoi heikottaa ja tärisyttää ja tunsin kuinka veri pakeni päästä. Ehdin sanoa vain "oho" ja sitten kaikki pimeni. Pyörryin suorin vartaloin lavalta alas. Seuraava mitä muistan oli se kun neljä ukkelia kantoi minua eteiseen makaamaan. Ihmiset katsoivat ihmeissään, paitsi että nuoriso nauroi ja pikkulapset itki.

Kyllä hävetti. Lienee turha mainita, että sen jälkeen minun ei tarvinnut enää koskaan lukea vartsikkaa salilla.

vaikka todellisuuteen perustuvakin, mutta aina se hymyilyttää kun sen lukee.

Se noissa kokoontumisien pienissä erikoisuuksissa onkin erikoisia, että niiden ei aina silti tarvitse olla mitenkään erikoisia, että nuo muistot pysyisivät aina silti mielessä.

Itselläni nuo muistot ovat lähinnä tällaisia:

Pidin suunnilleen viidettä harjoituspuhettani kun tarkkailtavana kohtana olivat eleet. Vaikea aihe muutamia vuosia yli kymmenen täyttäneelle, mutta huidoimpahan niin, että mikrofoni oli tippua telineeltään kun tuon ennalta kotona harjoitellun eleeni sitten suoritin, heräsipä b-salinkin lusmuilijat tuohon pamaukseen.

Sitten kerran silloinen tyttöystäväni oli tuonut salille koulustaan kiinnostuneen ystävänsä kokoontumiseen ja kun äitinsä oli tästä kuullut niin siinä juuri toisen laulun jälkeen tämä pelästynyt äitykkä tuli melkoisella metelillä hakemaan tyttönsä pois salilta. Raukka pelkäsi varmasti, että siellä uhrataan pieniä porsaita ihan vain viikottaisien menojen kunniaksi. Sen verran äänekäs oli tyttärensä hakureissu.

Ja sitten oli tämä eräs muistonvietto. Paikalle oli eksynyt eräs paikallisista kylähulluista, joka oli vartavasten kyllä kutsuttukin paikalle. Noh ei tämä mitään, mutta kun tuli leivän kierron aika niin mieshän tyylikkäästi ensimmäisenä rivissä ollessaan haukkasi kunnon biitin happamattomasta ja oli hetken tyytyväinen oloosa. Siinä ilmeisesti huomasi sitten muiden vain ojentelevan lautasta ja leipää etiäppäin niin sujautti muitta mutkitta loput leivästä "suhteellisen huomaamattomasti" sukkaansa. Jo meinasi meikäläiseltäkin vielä viinikierroksella kaatua waldemarit naapurin housuille.

Näin saatetaan kertoa salilegendana joskus tulevaisuudessa.Lähdin kesälomallani ajelemaan kotopuoleen,minä ja perinnekulkuneuvoni 1,5 heppaa tarvitsivat lepoa välillä.Maitolaiturit ovat nykyään harvassa, tien vieressä oli valtakunnansali jonka pihaan kurvasin,istuin portaille ja aloin nauttia pullostani vettä.Hetken päästä pihaan kurvaa traktorilla nuori kaveri,joka katsoo epäluuloisesti metsäläisen asuani ja erityisesti bensakanisteria tarakalla.Pääsemme nopeasti yhteisymmärrykseen,kuultuaan matkani pituuden hän ymmärsi varmaan varapolttoaineen tarpeenkin.Aloimme keskustella myös Jehovan todistajuudesta,hänen saamansa informaatio omasta uskonnostaan oli kovin mustavalkoista,viime kesäisen luopiomielenosoituksen häirinnän hän yritti kääntää itse konventin häirinnäksi.Kaveri vakuuttui siitä olen vain taukoa pitävä reissumies ja hetken päästäjatkoimme kumpikin matkaamme.

Olin kiinteistöhommissa kotikirkkoni pihalla kun sinne saapuu kaksi Jehovan todistajaa käännyttämään minua.Haettuani Raamatun aloitamme teologisen väittelyn,sillä välin kun toinen heistä nuorempi kaveri hoitaa kesken jääneitä hommiani.

MLM ei pärjää kovinkaan hyvin väittelyssä,mutta ei näytä/myönnä sitä,neljän tunnin kuluttua tuli eteen jo yksi niin selvä kohta,että MLM:n oli pakko myöntää että tässä kysymyksessä Vartiotorniseura on erehtynyt.

Sitten alkaa selvitä mikä on homman nimi,MLM:n mukaan ex-vaimo on ollut kirkkomme lähetystyöntekijä,vanhoista vuosikirjoista ei kuitenkaan nimeä löydy,ei edes tyttönimellä.Kirkkomme pastorin hän kertoi suositelleen avioeroa.

Sitten hän kertoi sisäpiiritietoa miten jehovalais piireissä hoidetaan avioero ja uudelleenavioituminen niin ettei seuran maine tahriudu.

MLM on muuttanut jo isompaan kaupunkiin ja uusiin seikkailuihin kolmannen avioeronsa jälkeen.