Muusikko Rantala.
Ohjelmassa Iiroittelua, tänään TV-1 tuli katsojalle selväksi: elvistelyä
ei tarvita kun on alallaan taiturimainen.
Kuluneet kumiteräsaappaat jalassa, Jussi paita päällä, henkselit lököllään.
On se letkeä ilmestys!
Huikea veikko tuo Iiro
4
427
Vastaukset
- saara.dma
Minäkin tykkään Iirosta, varsinkin hänen huikeasta musikaalisuudestaan.
Luin joskus hänen haastattelunsa, kun hän kertoi opiskelustaan Nykissä. Vaikka musikaalisuus on synnynnäistä, on hän tehnyt myös valtavasti työtä taituruutensa eteen. Kuten tietysti myös Kuusiston viuluniekka, joka soitti samassa ohjelmassa.
Oli se mahtavaa ilotulitusta se heidän yhteissoitto.Iiron kuin koko remmin virtuoosimaisuus erottui jo tusinamuusikoista.
Heillähän oli niitä yleisön toivomia kappaleita aivan huikein sovituksin.
Näiden esiintyminen on hioutunut jotenkin sulavaksi, eteeriseksi.
Samaa tasoa Kuusistot, tai maailman kuulut kapellimestarimme...noin ilman
puikkoja...
- tukkusutija
meillä niin, että on mikä kanava milloinkin auki lähinnä lasten äiden mielihalun mukaan. ja meikäläinen on laiska ohjelmatietoja ihmettelemään, joten monet muutkin "iirot" lipshtavat räpylöiden välistä. vahinko monasti.
Kun Iiron kustantama sixpack on tungettu "puhelimeen", voi jo todenkin sanoo.
Vaalean punainen pantteri, Pink Panther on TV:n parasta antia!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel109732- 58731
- 43626
- 40516
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla196504- 70496
- 22484
- 48466
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai36440Ongelma: oon ihastunut sinuun...
Ja siksi karttelen, ku en haluu rakastuu! Tunteita on siullakin minuu kohtaan ja sinuun ois helppo rakastuu. Miettiny18416