On Loppiainen, Kristuksen kasteen juhla, myös meidänkin alkuperäinen, ainut oikea kastejuhla.
Tänä päivänä on kaste asetettu alkuperäiseen merkitykseensä.
Tänä päivänä jokainen oikeauskoinen kastettu riemuitsee ja iloitsee.
Tänä päivänä koko luomakunta riemuun ratkeaa, viaton ja synnitön kastetaan esimerkkinä meille.
Tänä päivä ei ole epäilyksen sijaa uskosta, eikä kasteesta.
Tänä päivänä koko päivä todistaa harhaoppisten kastekäsityksiä vastaan.
Tänä päivänä koko päivä osoittaa harhaoppiseksi lahkolaisten opetuksen aikuiskasteesta.
Tänä päivänä koko päivä opettaa harhaoppiseksi lahkolaisten uudelleen kasteet.
Tänä päivänä kaikki saatanallisten lahkolaisten opit raukeavat tyhjiin
Hyvää Loppiaista
4
165
Vastaukset 4
- juomari turmio
Kastemies antamaan tälle palstalle väriä!
- juomari turmio
luulin olevani jehnupalstalla.
Luther selittää itämaan tietäjistä:
”Kun näet oli päätetty, että Vapahtajan piti tulla Juudan kansasta, ei suurena kuninkaana, vaan niin köyhänä, että hänellä syntyessään tuskin löytyi sijaa, niin tämä hänen tulemisensa oli monelle sangen suureksi pahennukseksi ja loukkaa se vieläkin juutalaisia.
Oli siis sangen tarpeellista, että Jumala ilmoitti hänet pakanoillekin ja saattoi hänet heille tunnetuksi, että hänestä, vaikka hän esiintyikin köyhyydessä ja alhaisuudessa, kuitenkin kaikkialla puhuttaisiin ja saarnattaisiin.
Ei näet se ollut ensinkään vähäpätöinen seikka, että itämaan tietäjät tehtyään niin pitkän matkan, levittivät sanoman tästä lapsesta Jerusalemissa, samoin kuin Simeon ja Hanna temppelissä, enkelit paimenille ja nämä taas Beetlehemissä.
Nuo viisaat miehet ensin saapuivat Jerusalemiin, etsien Kristusta. Kun kerran Jerusalem oli maan pääkaupunki, ja tämä lapsi oli oleva juutalaisten kuningas, eivät he voineet ajatellakaan muuta, kuin että hän löytyisi Jerusalemista. Mutta juuri nämä ajatukset eksyttävät heitä; he eivät löydäkään lasta suuresta Jerusalemin kaupungista, vaan pienoisesta Beetlehemistä.
Tämä seikka tarkoin huomatkaamme. Jos mekin tahdomme tulla tämän lapsen tykö ja löytää hänet, emme saa seurata omia ajatuksiamme ja omaa järkeämme (kuten monet tekevät kasteasiankin suhteen!), vaan pysyä yksinomaan Jumalan sanassa, antamatta minkään meitä siitä luovuttaa; sillä jos jätämme Jumalan sanan, on loukkaantuminen pian tarjona.
Jeesus-lapsella on tosin suuri ja korkea nimi (johon nimeen so. Jeesuksen omiksi meidät on kastettu; Matt. 28:19), mutta hän esiintyy kuitenkin köyhänä ja alhaisena, eikä hän ole löydettävissä Jerusalemista ylhäisten ja korkeiden henkilöiden parista.
Meidän tulee siis ottaa näiden viisaitten eli tietäjien esimerkistä vaarin, että riippuisimme sanassa, emmekä antaisi maailman loiston eksyttää itseämme. Mutta joka jättää Jumalan sanan, tahtomatta kuulla, mitä Raamattu todistaa tästä lapsesta, tahtoen päättää ulkonaisen näkemisen mukaan, hän ei varmaankaan tule Kristuksen luo eikä ikinä löydä häntä” (Luther).
---
”Sanan valossa nyt meitä, Jeesus armas, kasvata.
Harhateille eksyneitä luoksesi näin johdata.
Anna kirkas tähtesi kaikkialle valoksi”.
(virsi 46:3).- ihmisestä
Luuk. 2:12
Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."
------------------------------------------
Lahkolaiset on eksytetty uudestikasteelle ja he etsivät Jeesusta okkultisista henki-ilmiöistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99939Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?156889- 64730
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26692Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47684Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46654- 50628
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32572Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30567Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.37546- 31541
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee450518- 6496
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 43483
- 44471
- 30456
- 64437
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 364437