Lepopäivä

Joskus täytyy levätä

Täällä näkyy olleen paljon keskustelua lepopäivästä, ainakin adventisteihin liittyen. Heillä se näkyy olevan sapatti eli lauantai, ja varmaan lähes kaikilla muilla kristityillä sunnuntai. Minua ei tässä niinkään kiinnosta, että mikä viikonpäivä on kyseessä, mutta haluaisin kuulla, että mikä on nykyisen kristillisyyden valossa lepopäivän olemus ja sisältö. Miten se eroaa viikon muista päivistä. Sen kyllä ymmärrän, että terveydelle on varmasti eduksi, että ihminen jättää leipätyönsä, viettää vapaata ja saa lepoa, ainakin yhtenä päivänä viikossa. Suomalainen yhteiskunta onneksi noudattaa tällaista käytäntöä jo ilman uskontoakin. Mutta siis, mikä on sen hengellinen merkitys uskovaiselle ja liittyykö siihen jotain periaatteellisia sääntöjä tai ohjeita kuinka se tulisi viettää?

15

483

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • J.S

      Olisiko se oikeaa sapatin viettoa kun siihen liittää pedonmerkistä luopumisen ja nimeää sen Jumalan sinetiksi, lisäten vielä pelastumisen ehdoksi. Ja uhkailee tuomitsemalla niitä jotka eivät ajattele ja tee samoin. Tätä sapatin viettoa on tälläkin palstalla tarjottu(vaadittu). Ja mitä se itsessään on. Olisiko sitä että vahtii sinä päivänä ketkä sitä rikkovat. -Valmis sapatti paketti-.

      • Johannes1

        Haluatko uskoa Jumalan sanaa, tervetuloa seurakuntaan oppimaan Hänen sanaassa. Nimittäin käsityksesi sapatin vietosta on aika "pakanallinen". Sinullakin on toivoa, Jeesus kuoli sinunkin edestäsi. Aamen

        Väitteesi:"Olisiko se oikeaa sapatin viettoa kun siihen liittää pedonmerkistä luopumisen ja nimeää sen Jumalan sinetiksi, lisäten vielä pelastumisen ehdoksi. Ja uhkailee tuomitsemalla niitä jotka eivät ajattele ja tee samoin. Tätä sapatin viettoa on tälläkin palstalla tarjottu(vaadittu). Ja mitä se itsessään on. Olisiko sitä että vahtii sinä päivänä ketkä sitä rikkovat. -Valmis sapatti paketti-."

        Edellinen kirjoitus on harraoppia tuutin täydeltä. Miksi harhaitet? Liity johonkin tervehenkiseen seurakunnan toimintaan, katkeruutesi on lääke, Jeesus Kristus!

      • J.S
        Johannes1 kirjoitti:

        Olen uskossa ja minulla on hyvä seurakunta. Seurakuntani opettaa raamatun mukaisesti. Olen onnellinen!

        Tiedän jonkin verran mitä edustatte, ja olen huolissaan puolestanne. Adventtikirkon soisin vähentävän oman profeetansa merkitystä, antaen enemmän kunniaa Kristukselle.

    • Joskus täytyy levätä

      Jaksaisiko joku vastata tähän, esim. siten, että unohtaisi kokonaan kiivailun adventistien kanssa ja vaikka kertoisi omasta kokemuksestaan, kuinka haluaa lepopäivänsä viettää.

    • Rauhaa ja hei

      Lepopäivän käytännön vietostä on Jeesuksen oikean sapatin vieton lisäksi olemassa vain yksi ohje, siis käytännön asioista miten lepopäivää pitää viettää;'

      Jes 58:12-14.

      MIKSI LEPOPÄIVÄN (SAPATIN) VIETTO ON TÄRKEÄTÄ?
      Lepopäivän vietto perustuu luomiseen ja on siten luomisen muisto. (1 Moos 2:1-3, 2 Moos 20:8-11) Sapatti on myös "merkki" ihmisen ja Jumalan välillä ikuisesti. (2 Moos 31:13-17) Sapattia onkin vietetty kaikkina maailmanaikoina. Käsitys että sapatti oli vain "juutalaisten juhla" ei siten pidä paikkaansa. Sapattia vietettiin jo vuosisatoja ennen kuin oli ensimmäistäkään juutalaista olemassa.

      Ihminen tarvitsee lepopäivän. Levättyään seitsemäntenä päivänä Jumala erotti ja pyhitti lepopäivän ihmiselle jolloin ihmisen lepäisi ja mietiskelisi luomistekoja ja luodut näkisivät Luojan hyvyyden ja rakkaus Luojaan vahvistuisi. Lepopäivä annettiin koko ihmiskunnalle. Jumalan tarkoitus on että ihminen panisi sivuun kaikki omat harrastuksensa, työnsä ja pyrkimyksensä voidakseen vapaammin ajatella ja palvella Jumalaa.

      Lepopäivää ei pidä sekoittaa fariseusten arvottomiin ihmiskäskyihin. Jumala on antanut ohjeensa sapatin viettoon: "Jos et polje tomuun sapattia etkä aja omia etujasi minun pyhänä päivänäni, jos nimität sapattia ilon päiväksi ja Herran pyhää päivää kunnian päiväksi, jos kunnioitat sitä niin ettet kulje omilla asioillasi, et käy kauppaa etkä aja omia etujasi, silloin saat iloita Herrasta." (Jes 58:13-14) VKR: "Etkä puhu joutavia", tarkoittaa ettei sapattiin sopimattomista asioista edes puhuta. Ajatuksia ei sapattina tule pitää maallisissa asioissa.

      Sapatti on sopiva päivä tavata omaisia ja tehdä evankeliumin työssä hyvää. Vaikka kristitty vaeltaakin Hengessä päivittäin ovat monet työn ja perheiden vuoksi kiireisiä. Ihminen tarvitsee sapatin virkistyäkseen henkisesti, hengellisesti ja ruumiillisesti. Sapattia vietetään koska se on Jumalan käsky: "Muista pyhittää lepopäiväsi." (2 Moos 20:8-11, 5 Moos 5:12-15) Sapatti vahvistettiin Siinailla, mutta sitä ei silloin tehty tunnetuksi. Sapatti oli Israelin kansalle myös synnistä vapautumisen muisto kun Jumala vapautti kansansa Egyptin orjuudesta.

      Luomisessa säädetty päivä on edelleen voimassa koska Jumalan lakikin on voimassa.(Jes 66:23, Luuk 16:17) Joka yhtäkin käskyä rikkoo, rikkoo koko lain. Sapatti koetteleekin kuuliaisuutta ja rakkautta (Jaak 2:10-12, 1 Joh 5:3, 1 Joh 2:4) Sapatti viittaa Jumalaan Luojana ja siksi sapatti erottaa oikean Jumalan epäjumalista. Kaikki seitsemännen päivän viettäjät osoittavat sapatin vietollaan olevansa taivaan ja maan Luojan palvelijoita. Näin sapatti pysyy merkkinä ihmisen kuuliaisuudesta ja liitosta Luojansa kanssa ikuisesti. Lepopäiväkäskystä selviää Lain- antajan nimi ja arvo.

      Jeesuksen Kristuksen omat sanat kertovat ettei Hän muuttanut sapattia. (Matt 5:17-19) Hän puhui Jerusalemin hävityksestä joka tapahtui vuonna 70 jkr "Rukoilkaa että ette joutuisi pakomatkalle sapattina." (Matt 24:20) Apostoli Johanneskin vietti sapattia (Ilm 1:10)

      Raamatullinen viikon seitsemäs päivä (jonka Jumala itse sääti luomisessa ja laissaan) on lauantai. Suomessa muutettiin viikon päiväjärjestystä 1.1.1973 siten että ensimmäisestä päivästä (sunnuntai) tehtiin seitsemäs päivä ihmisasetuksella lainsäädännön keinoin. Monissa maissa lauantai on edelleen viikon seitsemäs päivä.Sapatin muuttamiselle ei ole Raamatullisia perusteita. Siksi sapatin viettäjiä Herralle uskollisia on ollut kaikkina maailman aikoina. Sapattia vietetään uudessa maassakin. (Jes 66:22-23)

      SAPATIN HERRA? KUMOSIKO JEESUS LEPOPÄIVÄN?
      Jeesus julisti olevansa "sapatin Herra" ja kaiken ihmisten epäilyn ja lakien yläpuolella. (Matt 12:1-8)

      Jeesuksen ajan uskonnolliset opettajat olivat tehneet sapattimääräyksiä jotka olivat ihmiskäskyjä. Sapatti oli niin vääristelty että se ei kuvannut enää Jumalan luonnetta. Erilaisia sapattimääräyksiä oli noin 660 kpl. Nämä rabbiinit etsivät jatkuvasti syitä mistä voisivat Jeesusta syyttää. Kun sitten Jeesuksen opetuslapset poimivat viljanjyviä, oli se heidän mielestään sadonkorjuuta ja kun opetuslapset hieroivat kuoria irti jyvistä kämmenissään, oli se sitten puimista uskonnollisten opettajien mielestä.

      Jeesus puolustautui selittämällä että Hän oli Jumalan Poika ja sapatinkin Herra. Jeesus kertoi miten Daavid nälissään söi näkyleivät jotka olivat tarkoitettuja pyhään käyttöön. Jeesus opetti että sapatti on ihmistä varten, eikä ihminen sapattia varten. Papit myös "rikkoivat" sapatin tekemällä työtään temppelissä, mutta olivat silti syyttömät. (Mark 2: 27-28, Luuk 6:3-5) Tottakai opetuslapset olivat oikeutettuja syömään nälkäänsä kun Daavidkin oli syytön syötyään näkyleivät.

      Jumalan palveleminen on aina ensimmäinen asia. Jumalan työn tarkoitus maailmassa on ihmisten lunastaminen, siksi kaikki työ mikä on välttämätöntä tehdä sapattina tämän työn suorittamiseksi on sopusoinnussa lepopäiväkäskyn kanssa. Opetuslasten ja pappien työ oli Jumalan palvelemista. Jeesus julisti "armahtavaisuutta minä tahdon, enkä uhria, niin te ette tuomitsisi syyttömiä." (jae7) Heidän muotomenonsa ilman rakkautta eivät olleet oikeaa palvelusta.

      Jeesus opetti että uhrit itsessään olivat arvottomia. Ne olivat vain palveluksen välikappale, eivät tarkoitus. Uhrien tarkoitus oli johtaa ihmiset Jumalan luo. Jumalan ja ihmisen välinen rakkaus- sekä ihmisestä ulospäin lähimmäisiin suuntautuva rakkaus oli ja on kaiken palveluksen päätarkoitus. Arvoa on vain rakkaudessa tehdyllä palveluksella. Pelkkä muotomenojen noudattaminen on väärin ja niin on sapatinkin laita.

      Lepopäivän tarkoitus on johtaa ihmiset Jumalan luo yhteyteen rakkaudessa. Silloin ihminen panee syrjään työn sekä omat arkiset asiansa ja harrastuksensa. Hän ei käy kauppaa eikä puhu joutavia. (asioista joiden suorittaminen ei ole sapattina sopivaa) Lepopäivänä käydään kirkossa ja mahdollisesti muistetaan omaisiakin ja sairaita evankeliumin tarkoituksessa. Sapatti on Jumalan itselleen varaama päivä. Kaikkina maailman aikoina on ollut niitä jotka tahtovat noudattaa Jumalan itsensä antamaa käskyä. (Apt 5:29) Sapattia vietetään uudessa maassakin. (Jes 66:22-23)

      Kristitylle sapatti on ilon päivä Herrassa, vaikka hän toki elää Herran yhteydessä viikon jokaisena päivänä. (Jes 58:13-14) ("Minun pyhänä päivänäni.") Ihminen tarvitsee lepoa. Jumala teki sapatin ihmisen levoksi ja luomistyönsä muistoksi. Sapattina tehdään hyvää. (Matt 12:12)

      Kaikki Jumalan antamat säädökset ovat tarkoitettuja ihmiskunnan siunaukseksi. Jumala antoi 10 käskyn lain josta sapatti on yksi osa. Sapatti on Herran päivä koska se tehtiin ihmistä varten ja kaikki kuuluu Kristukselle. (Joh 1:3) Herran päivä on liiton merkki Jumalan, Kristuksen ja ihmisen välillä kaikille jotka vastaanottavat Kristuksen ja liittyvät Jumalan Israeliin. (Hes 20:12)

      Raamatullinen viikon seitsemäs päivä, Herran oma päivä, on meidän lauantai. Sunnuntaimme muutettiin maassamme lainsäädännöllä viikon seitsemänneksi päiväksi 1973. Tämä on ihmisen asettama seitsemäs päivä, ei Jumalan asettama. Alunperin Keisari Konstantinus Suuri ja paavi muuttivat viikkojärjestystä kun liittivät Herran päivän auringonjumalan päivään 7.3.321 ja tekivät sapatista pakanallisen juhlan. Taustalla oli Konstantinuksen kristillisyys ja hän halusi tehdä kädenojennuksen pakanoille muuttamalla Jumalan lakia. (Dan 7:25)

      Jeesus ei siis purkanut sapattia, koska ei muuttanut lakiakaan. Omilla sanoillaan Jeesus vahvisti lain olemaan voimassa kaikkina maailman aikoina. (Matt 5:17-18, Luuk 16:17, Jaak 2:10-12) Lainmuutoksen teki aivan toinen valta ihmiskäskyin. Raamattu ei valtuuta sapatin muuttamiseen missään yhdelläkään sanalla.

      Monet ovat kuitenkin tahtoneet kumota sapatin vetoamalla "Jeesus on sapatin Herra." Tässä Jeesus kuitenkin tahtoi opettaa oikeata sapatin viettoa, -ei kumota sapattia.

      • tuota tarjosit

        Puhu pukille!
        Toistat samoja sanoja joka viestissäsi vaikka kukaan ei niistä innostu.
        Ohjeita keskusteluun

        UUTTA: rekisteröityminen ja sisäänkirjautuminen
        - Miten sisäänkirjautuminen toimii?

        UUTTA: haku
        - Hae viestejä vuosien takaa

        UUTTA: laaja haku
        - Rajaa hakua, saat tarkempia tuloksia

        UUTTA: kolme tapaa lukea viestejä
        - Voit katsoa kaikki viestit kerralla

        UUTTA: Muutoksia navigointiin
        - Keskustelupalstavalikko on ainoastaan etusivulla

        UUTTA: uudet pikkuikonit
        - Uusi viesti, kuumat aiheet, rekisteröityneet käyttäjät

        UUTTA: viestien siirto
        - Sheriffit voivat siirtää väärään palstaan kirjoitetun viestin oikeaan paikkaan

        Viestien kirjoittaminen
        - Vinkkejä viestien laatimiseen sekä nimimerkillä kirjoittaminen

        Uusi palstajako
        - Keskusteluryhmiä jaotellaan uudelleen

        Säännöt ja kirjoittajan vastuu
        - Jokainen vastaa kirjoittamistaan viesteistä

        Usein kysytyt kysymykset
        - Miksi viestini on poistettu? Miten rekisteröin nimimerkin? En löydä etsimääni viesti ja muita usein kysyttyjä kysymyksiä

        Sisäänkirjautuminen ja rekisteröityminen

        Keskusteluihin voi osallistua rekisteröidyllä nimimerkillä samaan tapaan kuin chattiin. Sisäänkirjautuminen tapahtuu Suomi24-käyttäjätunnuksella. Jos et ole vielä liittynyt jäseneksi ja luonut käyttäjätunnusta, on ensimmäiseksi liityttävä jäseneksi. Jos olet jo jäsen ja et ole rekisteröinyt nimimerkkiä, on nimimerkki rekisteröitävä seuraavaksi. Nimimerkit rekisteröidään Galleriaan.

        Sisäänkirjautuminen tapahtuu kirjaudu sisään -linkin kautta. Täytä käyttäjätunnuksesi ja salasanasi. Käyttäjätunnus ei ole sama asia kuin nimimerkki! Käyttäjätunnus on se tunnus, jonka loit rekisteröintilomakkeella ja se on sähköpostiosoitteesi alkuosa ennen @-merkkiä. Rekisteröity nimerkki ilmestyy ainoastaan silloin näkyviin, kun olet lähettänyt viestin palstalle. Sen sijaan sivun yläosassa Tervetuloa-sanan vieressä näkyy käyttäjätunnuksesi.

        Kun kirjoitat viestin, nimimerkkisi näytetään automaattisesti viestin lähettäjänä, kun olet kirjatunut sisään.

        Jos et halua kirjoittaa viestiä rekisteröidyllä nimimerkillä, kirjaudu ulos palvelusta. Kirjautumalla kerran sisään olet samalla kirjautunut muihinkin palveluihin, esimerkiksi sähköpostiin ja chattiin.

        Lisää tietoa nimimerkeistä ja Galleriasta, saat Gallerian ohjeesta.

        Sivun alkuun

        Hae vanhoja viestejä - yksinkertainen haku

        Voit etsiä vanhoja monta vuotta sitten kirjoitettuja viestejä erilaisilla hakusanoilla tai kirjoittajan nimimerkin mukaan. Hakutapoja on kaksi: yksinkertainen ja laaja haku. Haku kohdennetaan ainoastaan keskustelun viesteihin ja se ei ole siis tavallinen internet-haku, joka hakisi kaikilta Internetin sivustoilta.

        Jokaisen sivun yläreunassa on hakukenttä. Kirjoita kenttään sana tai sanoja, jotka kuvaavat aihetta, jota haet mahdollisimman hyvin. Huomaa, että et voi hakea vain yhdellä kirjaimella tai yhdistelmällä a*. *-merkki toimii vain yhdistettynä esimerkiksi katkaistuihin sanoihin. Esimerkiksi haku yhdistelmällä koir* tuottaa koira-aiheisia tuloksia.

        Voit kirjoittaa hakukenttään myös hakemasi nimimerkin, mutta nimimerkkihakuun on kuitenkin parempi käyttää laajaa hakua, koska yksinkertainen haku etsii kaikki sanat, eikä pelkkää kirjoittajaa.

        Saat tulokseksi listan, jossa hakemasi sana voi esiintyä monissa eri yhteyksissä monella eri palstalla. Jos hakusi osuu varsinaiseen keskustelupalstaan, saat tulokseksi myös saman nimiset keskustelupalstat. Katso esimerkki alla:

           Hakutulosten linkit ohjaavat viestin otsikkoon palstalle, josta viesti löytyi.

        Otsikon alla näytetään kyseisen viestin alku, viestin kirjoitus päivä sekä nimimerkki.

        Alimmalla rivillä on linkit aiheen pääkategoriaan sekä varsinaiseen palstaan.

        Jos viestin on kirjoittanut rekisteröitynyt käyttäjä, näytetään tämän nimimerkki linkkinä, joka avaa nimimerkin galleriasivun.

        Sivun alkuun

        Rajaa hakua laajan haun avulla

        Laaja haku on kätevä tapa rajata hakutuloksia. Usein hyvin yleinen hakusana antaa tulokseksi paljon viestejä, jotka sisällöltään eivät välttämättä liity kovin läheisesti haettuun aiheeseen.

        Sanat ja lauseet

        1. Hae viestejä, jotka sisältävät kaikki nämä sanat
        Tällä haulla saat tulokseksi viestejä, jotka sisältävät kaikki annetut hakusanat.

        2. Hae viestejä, jotka sisältävät yhden tai useamman näistä sanoista
        Antamalla usean eri hakusanan saat tulokseksi viestejä, jotka sisältävät ainakin osan annetuista hakusanoista.

        3. Hae viestejä, jotka eivät sisällä näitä sanoja
        Tämän hakuehdon voi yhdistää ainoastaan kahteen yllä mainittuun hakutapaan. Jos haluat hakea viestejä, jotka sisältävät sanan kissa, mutta ei sanaa koira, täytä kohtaan "Hae viestejä, jotka sisältävät kaikki nämä sanat" sana kissa ja kohtaan "Hae viestejä, jotka eivät sisällä näitä sanoja" sana koira.

        4. Hae viestejä, jotka on kirjoitettu nimimerkillä
        Tällä haulla voit hakea sekä rekisteröityjä että rekisteröimättömiä nimimerkkejä. Saat tulokseksi viestejä, jotka haettu nimimerkki on kirjoittanut.

        Hakuasetukset

        Hakuasetusten avulla voit rajata hakua aikamääreiden avulla. Kun tiedät miltä ajanjaksolta haluat löytää viestejä käytä joko pudotusvalikkoa, josta voit valita eilen, viime viikolla, viimme kuussa tai viime vuonna. Vielä tarkempiin tuloksiin pääset valitsemalla päivämäärät kohdasta "Hae viestejä ajanjaksolta". Muista aktivoida painike "Hae viestejä ajanjaksolta" ennen kuin teet haun.

        Voit hakea kaikkia viestejä valitsemaltasi ajanjaksolta jättämällä hakusanat pois tai rajata hakua tiettyyn aiheeseen kirjoittamalla hakusanoja ylämainittuihin kenttiin.

        Hae viestejä tietystä keskustelupalstasta

        Kun tiedät palstan, jonka viestejä haluat etsiä, haku on kätevä rajoittaa tähän palstaan. Käytä lisäksi sopivaa hakusanaa rajaamaan hakuasi. Esimerkiksi voit hakea viestejä Volvo-palstasta hakusanalla kulutus. Kirjoita kulutus kohtaan "Hae viestejä, jotka sisältävät kaikki nämä sanat".

        Sivun alkuun

        Kolme tapaa lukea viestiketjua

        Viestiketjua voi lukea kahdella uudella tavalla sekä vanhan puurakenteen mukaan. Yksi uusi tapa on katsoa kaikki viestit kerralla yhdeltä sivulta allekkain. Toinen tapa on katsoa kaikki viestit kerralla, mutta sisennettynä. Toisin sanoen vastaukset näytetään siihen viestiin nähden sisennettyinä, johon vastataan.

        Viestien esitystapaa voi muuttaa napsauttamalla pikkuikoneita, jotka ovat ensimmäisen viestin yläosassa.
        Merkkien selitykset:
        Viestit näytetään oletusarvoisesti vanhan puurakenteen mukaan, jota symboloi oheinen merkki.
        Napsauttamalla tätä symbolia näet koko viestiketjun kerralla.
        Napsauttamalla oheista symbolia näet viestien vastaukset sisennettyinä.

        Sivun alkuun

        Muutoksia navigoinnissa

        Uudistuksen myötä vanhasta järjestelmästä tuttu vasemman puoleinen sisältövalikko on poistunut käytöstä. Kaikki keskustelut löytyvät vastaisuudessa etusivulta. Samaan aiheeseen liittyvät alapalstat sen sijaan löytyvät osion etusivulta. Esim. Autot & liikenne -osan kaikki alapalstat löytyvät kyseisen osan etusivulta. Siirtyminen osan etusivulle tapahtuu punaisen yläpalkin alareunan linkkien kautta.

        Sivun alkuun

        Uusia ikoneita

        Keskusteluissa on sekä uusia että uudistettuja pikkuikoneita.

        Ikoni osoittaa, että viesti on uusi, viimeisen vuorokauden aikana kirjoitettu. Tämä ikoni korvaa vanhan vihreän pikkupallon.

        Tulimerkki kertoo, että kyseinen keskustelu, jonka otsikossa merkki on, on erityisen vilkas ja suosittu. Tämän symbolin tilalla oli ennen pieni punainen pallo. Merkkejä on eri asteisia. Kun keskustelun aloitukseen on tullut 20 vastausta, merkki on aivan pieni. Vastaavaasti jos vastauksia on tullut yli 40, merkki on kooltaan isompi. Koko siis vaihtelee keskustelun määrän mukaan.

        Käyntikortti kertoo, että käyttäjän nimimerkki on rekisteröity ja että hänellä on mahdollisesti sivu galleriassa.

        Sheriffi-ikoni kertoo, että kirjoittaja on palstan sheriffi.

        Sivun alkuun

        Sheriffit voivat siirtää viestejä palstalta toiselle

        Palstoja valvovat sheriffit voivat keskustelun uudistutta myös siirtää viestejä palstalta toiselle. Viesti siirretään, jos se ei sisältönsä vuoksi sovi palstalle, jonne se oli alunperin kirjoitettu. Esimerkiksi Teiniäidit-palstalle kirjoitettu liikennettä koskeva viesti siirretään Liikenne-osaan, koska se ei sisältönsä vuoksi kuulu teiniäitiyttä käsittelevälle palstalle.

        Jos huomaat viestisi kadonneen, voit etsiä sitä haun avulla. Sitä ei ole välttämättä poistettu.

        Sivun alkuun

        Vinkkejä viestin kirjoittamiseen

        Pyri otsikoimaan viestisi mahdollisimman ytimekkäästi ja aihetta kuvaavalla tavalla. Sitä varmemmin se luetaan ja saat vastauksia. Vältä otsikoita kuten Apua, Hei, Mitä teen, ??? jne. Esimerkiksi otsikko "Nasta- ja kitkarenkaiden edut ja haitat" kuvaa käsiteltävää aihetta täsmällisesti.

        Tarkista ennen viestin lähettämistä, että kirjoituksesi ei sisällä kirjoitusvirheitä. Kannattaa aina ensin esikatsella viesti ja sen jälkeen tarvittaessa muokata sitä.

        Valitse oikea palsta viestillesi. Hakukoneen avulla voit myös etsiä sopivaa palstaa aiheellesi. Väärään paikkaan kirjoitettu viesti todennäköisesti siirretään sille kuuluvaan paikkaan tai poistetaan.

        Älä markkinoi kaupallisia palveluita tai sivustoja. Jos haluat mainostaa Suomi24:ssä, lue aiheesta lisää.

        Huomaa myös että saman viestin massapostittaminen monelle eri palstalle on kielletty. Massapostitukset poistetaan.

        Keskustelun uudistuksen myötä voit kirjoittaa viestejä omalla rekisteröidyllä nimimerkilläsi tai vanhaan tapaan vapaavalintaisella, suojaamattomalla nimimerkillä.

        Kun haluat kirjoittaa rekisteröidyllä nimimerkillä, sinun on oltava Suomi24:n jäsen ja rekisteröitävä nimimerkki Galleriaan. Joka kerta kun haluat käyttää rekisteröityä nimimerkkiäsi, sinun on ensin kirjauduttava sisään. Jos haluat vaihteeksi kirjoittaa jollain ihan muulla nimimerkillä, älä kirjaudu sisään ja keksi uusi nimerkki.

        Sivun alkuun

        Uusi palstajako

        Keskustelun uudistuksen myötä palstojen rakennetta voidaan syventää ja jaotella selkeämmin. Uutena ominaisuutena on mahdollisuus luoda pääkategorialle alakategorioita, joihin palstat varsinaisesti kuuluvat. Tämä mahdollistaa uuden selkeämmän pastajaottelun ja mahdollisuuden luoda hyvinkin eriytyneitä aiheita. Uusi palstajaottelu otetaan ensimmäiseksi käyttöön Auto&liikenne-osassa sekä urheiluosassa. Uudistuksen ansiosta esimerkiksi jalkapallosta voidaan tehdä alakategoria, joka sisältää palstat erilaisille liigoille ja sarjoille sekä turnauksille. Teemme tätä uudistusta pikku hiljaa.

        Sivun alkuun

        Keskustelun säännöt ja kirjoittajan vastuu

        Suomi24 tarjoaa maksuttoman kanavan julkiseen keskusteluun ja mielipiteiden vaihtoon. Jotta keskustelupalstojen ilmapiiri säilyisi miellyttävänä ja kaikille sopivana, on kaikkien kirjoittajien noudatettava palstoja koskevia sääntöjä. Muistathan, että olet vastuussa omasta kirjoituksestasi ja sen sisällöstä. Kirjoittajaa sitoo Suomen laki ja lakia rikkovien viestien kirjoittaja voi joutua teksteistään oikeudelliseen vastuuseen ja saada sakkoja.

        Keskustelupalstat on tarkoitettu rakentavaa ja asiallista ajatusten vaihtoa varten. Keskustelu ei ole chattailua tai samojen viestien lähettelyä jokaikiselle palstalle. Yritysten mainonta ja markkinointi ei myöskään kuulu keskustelupalstoille.

        Yksityinen henkilö voi jättää myynti- tai markkinointi ilmoituksen torille. Jos haluat yrityksellesi medianäkyvyyttä Suomi24:ssä, katso mainostaminen.

        Keskustelusivuilla sanomasi tavoittaa suuren yleisön. Pidä mielessäsi muutama tärkeä asia, kun kirjoitat palstoille.

        Valitse oikea palsta aiheellesi. Jos haluat kirjoittaa esim. uskonnosta, käytä uskontoon liittyviä palstoja. Viestit jotka eivät mitenkään liity palstan aiheeseen poistetaan tai siirretään oikeaan paikkaan.

        Keskusteluissa on noudatettava voimassa olevaa lainsäädäntöä, mm. henkilökohtaisen tietosuojan ja tekijänoikeuksien osalta.

        Keskusteluissa ei saa:

        # Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan
        # Esittää asiattomia ja loukkaavia kommentteja muista keskustelijoista
        # Esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia
        # Esittää yksityishenkilöiden henkilötietoja ilman asianomaisen suostumusta
        # Käyttää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia. Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Toisin sanoen rikot tekijänoikeuslakia, jos kopioit artikkelin lehden verkkosivulta ja kopioit sen Suomi24:n keskustelupalstalle. Viestit, joihin on kopioitu artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.
        # Kirjoittaa rasistisia tekstejä
        # Kirjoittaa tai kuvata karkeaa pornografiaa
        # Markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua
        # Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja. Toisin sanoen saman sisältöisen viestin lähettäminen usealle eri palstalle on kielletty.
        # Jos huomaat näitä sääntöjä rikottavan, voit ilmoittaa siitä kyseisen viestin kohdalta.

        Suomi24.fi pidättää itsellään oikeuden poistaa asiattomat lausunnot keskusteluista. Toistuvasta häiriköinnistä keskustelusivuilla seuraa IP-osoitteen jäljitys ja tarvittavat jatkotoimenpiteet.

        Suomi24.fi ei ota minkäänlaista vastuuta keskusteluissa esitetyistä väitteistä tai niiden aiheuttamista seurauksista.

        Keskusteluja käydään keskustelijoiden omalla vastuulla.

        Suomi24:n käyttäjäehdot

        Sivun alkuun

        Usein kysytyt kysymykset

        Miten voin muuttaa fontin koon?
        Saat muutettua sivujen fonttikokoa selaimestasi. Jos käytät esimerkiksi Internet Explorer selainta avaa selaimen työkalurivistä Näytä/View ja Fontti/Text size ja valitse isompi tai pienempi tekstin koko.

        Kirjoittamani viesti on poistettu. Miksi?
        Keskustelujen uudistamisen myötä palstojen sheriffit voivat siirtää viestit, jotka eivät liity palstan aiheeseen, niille paremmin sopivaan paikkaan. Jos viestisi on hävinnyt, tämä voi olla yksi syy siihen. Voit etsiä kirjoittamaasi viestiä haun avulla käyttämällä esimerkiksi omaa nimimerkkiäsi, jos haluat tietää sijaitseeko viesti jollain muulla palstalla.

        Viesti voidaan myös poistaa epäasiallisen tai loukkaavan sisällön takia. Epäasiallinen sisältö tarkoittaa, että viestissä esitetään esimerkiksi rasistisia, väkivaltaan yllyttäviä, tekijänoikeuksia loukkaavia tai raakoja pornografisia ilmauksia. Toisten käyttäjien loukkaaminen, solvaaminen ja herjaaminen on myös kielletty. Viesti, joka sisältää tällaista sisältöä, poistetaan.

        Jos olet lähettänyt saman viestin usealle eri palstalle eli tehnyt ns. massapostistusta, poistetaan viestit kaikilta palstoilta, jonne ne eivät kuulu.

        Miksi lähettämäni viesti ei tule palstalle?
        Yleisin syy, miksi lähetetty viesti ei tule palstalle on käyttäjän tietokoneen palomuuriasetuksissa. Tarkista palomuurisi asetuksista, että tietosuoja ja mainokset on sallittu Suomi24:n keskustelujen osalta. Ota yhteyttä oman palvelun tarjoajaasi saadaksesi tarkempia ohjeita palomuurin asetusten tarkistamiseksi.

        Haku ei löydä äsken kirjoittamaani viestiä. Miksi?
        Kokeile hakea viestiäsi hetken kuluttua uudeleen. Viestit eivät arkistoidu tuota pikaa tietokantaamme, vaan siihen menee noin viisi minuuttia.

        Haluan rekisteröidä nimimerkkini. Miten sen voi tehdä?
        Liity Suomi24:n jäseneksi ja luo itsellesi käyttäjätunnus, jos et ole vielä jäsen. Jos olet käyttänyt Suomi24:n treffejä tai sähköpöstia, olet jo jäsen. Jos olet chattaillut rekisteröidyllä nimimerkillä, on sama nimimerkki käytössäsi myös keskustelussa. Tällöin riittää, että ainoastaan kirjaudut sisään keskusteluun.

        Jäseneksi liitytään täyttämällä ensi rekisteröintilomake. Rekisteröi sen jälkeen nimimerkki galleriaan.

        Miksi kirjoittamani viestit näkyvät Galleriassa? Saako niitä pois?
        Gallerian uusi ominaisuus on kirjoitettujen viestien automaattinen näyttäminen rekisteröityneen käyttäjän sivulla. Jos et halua muiden tietävän viesteistä, joita olet kirjoittanut, mutta haluat silti kirjoittaa rekisteröityneenä, voit piilottaa sivusi Galleriassa. Piilotettua sivua eivät muut käyttäjät voi nähdä.

        Huomasin asiattoman viestin, joka pitäisi poistaa. Mitä voisin tehdä asian hyväksi?
        Jos huomaat viestin sisältävän keskustelun sääntöjä rikkovaa sisältöä tai materiaalia, napsauta viestin alalaidassa olevaa Ilmoita asiattomasta viestistä -linkkiä. Linkki avaa uuden selainikkunan. Täytä siihen sähköpostiosoitteesi, jotta palstan sheriffi tai Suomi24:n ylläpito voi tarvittaessa ottaa sinuun yhteyttä. Kirjoita myös perustelut poistopyynnöllesi. Viestin poistaa joko palstan sheriffi tai Suomi24:n ylläpito.

        Miten pääsen palstan valvojaksi?
        Jos olet erityisen kiinnostunut tietystä tai useammastakin keskustelunaiheesta ja palstasta, ja seuraat ja kirjoitat näille palstoille aktiivisesti, voit hakea palstan valvojaksi, jos palstalla ei ole vielä omaa valvojaa. Hakemusta ei kannata lähettää, jos palstalla on jo valvoja, sillä valvojia on yksi palstaa kohden. Yleensä palstan valvojan nimi on kerrottu palstan kuvauksessa. Suomi24 valvoo palstoja, joilla ei ole omaa sheriffiä.

        Valvojan toiminta on täysin vapaaehtoista. Valvojan tehtävänä on poistaa asiattomat viestit, siirtää palstalle kuulumattomat viestit sopivampaan keskustelupalstaan sekä huolehtia, että palstan ilmapiiri pysyy hyvänä.
        Hae valvojaksi

        Keskustelusta puuttuu mielestäni tärkeä aihe. Miten voin ehdottaa uutta palstaa?
        Voit ehdottaa uutta palstaa lähettämällä viestin Kehitysideat-palstalle. Seuraamme palstaa aktiivisesti ja toteutamme sopiviksi katsomamme pyynnöt.

        Millainen viesti on sääntöjen vastainen?
        Viesti sisältää rasistista, väkivaltaan yllyttävää, raakaa pornografiaa, lapsipornoon liittyvää tai muuten epäeettistä tekstiä. Toisten käyttäjien tai julkisuuden henkilöiden loukkaaminen ja herjaaminen kuuluu myös asiattomaan sisältöön. Toisaalta myös viesti, joka sisältää esimerkiksi uskonnollista julistusta ja on lähetty esimerkiksi Teiniäidit- tai Maailman menoa -palstalle, ei kuulu sinne, ja on tästä syystä asiaton. Massapostitus, eli samansisältöisen viestin lähettäminen usealle palstalle on kielletty.

        Myös tuotteita ja palveluita markkinoivat viestit ovat asiattomia.

        Olen nähnyt tulisymbolin. Miksi se näkyy ja miksi vain harvoissa viesteissä?
        Merkki kertoo, että keskustelu on erityisen suosittu ja että siihen on tullut paljon vastauksia.

      • Joskus täytyy levätä
        tuota tarjosit kirjoitti:

        Anteeksi vaan, mutta voisitko jarlau suksia...

        Miksi et kirjoita vaikkapa advlistalle. Unohtakaa kysymykseni.

      • Mustasukkainen
        Joskus täytyy levätä kirjoitti:

        Anteeksi vaan, mutta voisitko jarlau suksia...

        Miksi et kirjoita vaikkapa advlistalle. Unohtakaa kysymykseni.

        ...ei halua vastata, miten viettää sunnuntaitaan?
        Olisin halukas tietämään.Vai täytyykö tehdä se johtopäätös, että ei vietetä mitenkään...?
        Kunhan nyt on yksi vapaapäivä....vai?

      • sini-silmänen
        Mustasukkainen kirjoitti:

        ...ei halua vastata, miten viettää sunnuntaitaan?
        Olisin halukas tietämään.Vai täytyykö tehdä se johtopäätös, että ei vietetä mitenkään...?
        Kunhan nyt on yksi vapaapäivä....vai?

        Koontuminen Jumalan sanan ääreen voidaan tehdä minä päivänä vain. Jeesus on aina silloin mukana missä Hänen nimessään kookoonnutaan. Hän ei ole rajoittamassa siunauksiaan vain tiettyyn hetkeen viikolla.Hän on tavoitettavissa joka päivä maailman loppuun asti.

        Matt.28:18. Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
        19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
        20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

        Jeesuksella on nyt kaikki valta ja me voimme palvella Häntä Jumalanamme jolla on kaikki päivät vastaanottopäiviä jolloin Hän kuulee meitä.

        Isän liitossa näin oli vain Sapattisin.
        Isän palveleminen oli tehtävä kaikkien säädösten mukaisesti.

      • annu42
        sini-silmänen kirjoitti:

        Odotin ainakin jonkinlaista selitystä, miten voisi sunnuntaita viettää. Vastauksestasi ainakin minulle paistaa kiertotie, jota itse käytin, kun oli luterilainen. Ajatuksessa, että voin viettää mitä päivää tahansa Jumalan sanan ääreen kokoontumisessa, paistaa läpi se, etten halua olla missään tekemisissä Jumalan sanan kanssa, vaan odotan, että hän siunaa minua aina, jokaisena päivänä, teenpä mitä tahansa.

        Luterilaisena, huom. vaikka uskoin tiukasti Jumalaan Luojana ja Vapahtajana, en suinkaan kunnioittanut häntä niin paljon, että olisin tehnyt, kuten hän oli sanassaan määrännyt. En mennyt sunnuntaisin kirkkoon, en edes kuunnellut kirkonmenoja radiosta tai TV:sta. Miksi en? Koska en käynyt sanankuulossa missään muuallakaan, vaan vietin aikani kuten halusin. Olin itsekäs enkä ottanut huomioon Jumalan toiveita minun suhteeni. Hän nimittäin olisi halunnut, että todella tuntisin hänet, vanhurskaan Jumalan, joka on kolmiyhteinen Jumala, Isä Poika ja Pyhä Henki. Tämä kolmiyhteinen Jumala on sapatinkin Herra. Isän aikana vietti hänen kansansa sapattia, Poika vietti sapattia omana aikanaan ja Pyhän Hengen aikakaudella, jota elämme, Hän opettaa tuntemaan myös tämän puolen jokaiselle, joka haluaa sen oppia tuntemaan.

        Niinpä ennemmin tapahtui usein, että viettäessäni lepopäivää (sunnuntaita) en tietenkään mennyt töihin. Se olikin helppoa, koska muutkin "pyhittivät" sunnuntain. Siis ei ongelmia. Jos sain päähäni mennä perheeni kanssa johonkin markkinoille, messuille, sirkuksiin tms. hulinapaikkoihin, mikään ei minua estänyt. Omaatuntoani ei liiemmin kolkuttanut, vaikka olin kapakoissa, tansseissa ja hieman "tuuterissakin". Mitäs minä Jumalasta, pärjäsin hyvin itseksenikin.

        Mutta Jumalla on tuhansia keinoja lähestyä ihmistä, jopa minuakin, ja myös noissa paikoissa. Pyhä Henki ei todella ole aikaan tai paikkaan sidottu, vaan hän toimii kaikkialla. Jeesuksen sanat: On parempi, että minä menen pois, tulivat todeksi kohdallani. Hän lähetti ymmärrykseeni Pyhän Hengen kuiskeen. Tuo Henki teki työtään yhteensä 14 vuotta ja ohjasi vähitellen tuntemaan, kuka hän on, kuka on vanhurskas Jumala, kuka on Vapahtaja. Olen monesti jo kirjoittanutkin, että Jumala näyttää maailmalle ja näytti minullekin todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion. Silloin minulle avautui tilani eikä muuta mahdollisuutta silloin ole, kuin myöntää, että olen väärässä, armahda minua.

        Nyt olen armahdettu syntinen ja ymmärrän tuon ajatuksen, että Jumala siunaa jokaisen hetkeni, eikä tuo siunaus ole mitenkään minusta kiinni. Hänellä on myös aina vastaanotto Jeesuksen Kristuksen kautta. Jeesus on nyt todellinen Herrani, joten elän "hänessä, joka minua vahvistaa". Erikoisesti koen tuon siunauksen ollessamme yhdessä koolla seurakuntaperheenä omaistautuen Jumalaamme ylistämään: Tähän asti on Herra meitä auttanut, kiitos yksin Hänelle!

      • Mustasukkainen kirjoitti:

        ...ei halua vastata, miten viettää sunnuntaitaan?
        Olisin halukas tietämään.Vai täytyykö tehdä se johtopäätös, että ei vietetä mitenkään...?
        Kunhan nyt on yksi vapaapäivä....vai?

        Seurakuntani ehtoollista vietetään perinteisesti sunnuntaisin. Jos nyt vapaapäivä osuu sunnuntaille, niin olla ja lepäilen ja touhuilen mitä touhuilen ja sitten käyn ehtoollisella ja kuulemassa opetusta.

        Jos vapaapäivä osuu muulle päivälle, olla ja lepäilen ja touhuilen mitä touhuilen. Jos ehdin silloin sunnuntaina ehtoolliselle, käyn siellä.

        Silloin kun tulin uskoon alkoi leponi Jeesuksessa. Olen siis joka päivä sapatissa Jeesuksessa raadoinpa, teinpä hommia lunkisti tai makasinpa sohvaperunana. Muutenkin rukoilen pitkin päivää mielessäni, sitten saatan oikein heittäytyä yksikseni sohvaan ja Jeesuksen läsnäoloon nauttimaan ja yhteistä aikaa viettämään, lueskelen Raamattua joka päivä jne.

        En vierasta amerikkalaista sunnuntain oikein viimeisen päälle viettämistäkään, jos nyt siellä sattuisin asumaan.

      • maybe
        annu42 kirjoitti:

        Odotin ainakin jonkinlaista selitystä, miten voisi sunnuntaita viettää. Vastauksestasi ainakin minulle paistaa kiertotie, jota itse käytin, kun oli luterilainen. Ajatuksessa, että voin viettää mitä päivää tahansa Jumalan sanan ääreen kokoontumisessa, paistaa läpi se, etten halua olla missään tekemisissä Jumalan sanan kanssa, vaan odotan, että hän siunaa minua aina, jokaisena päivänä, teenpä mitä tahansa.

        Luterilaisena, huom. vaikka uskoin tiukasti Jumalaan Luojana ja Vapahtajana, en suinkaan kunnioittanut häntä niin paljon, että olisin tehnyt, kuten hän oli sanassaan määrännyt. En mennyt sunnuntaisin kirkkoon, en edes kuunnellut kirkonmenoja radiosta tai TV:sta. Miksi en? Koska en käynyt sanankuulossa missään muuallakaan, vaan vietin aikani kuten halusin. Olin itsekäs enkä ottanut huomioon Jumalan toiveita minun suhteeni. Hän nimittäin olisi halunnut, että todella tuntisin hänet, vanhurskaan Jumalan, joka on kolmiyhteinen Jumala, Isä Poika ja Pyhä Henki. Tämä kolmiyhteinen Jumala on sapatinkin Herra. Isän aikana vietti hänen kansansa sapattia, Poika vietti sapattia omana aikanaan ja Pyhän Hengen aikakaudella, jota elämme, Hän opettaa tuntemaan myös tämän puolen jokaiselle, joka haluaa sen oppia tuntemaan.

        Niinpä ennemmin tapahtui usein, että viettäessäni lepopäivää (sunnuntaita) en tietenkään mennyt töihin. Se olikin helppoa, koska muutkin "pyhittivät" sunnuntain. Siis ei ongelmia. Jos sain päähäni mennä perheeni kanssa johonkin markkinoille, messuille, sirkuksiin tms. hulinapaikkoihin, mikään ei minua estänyt. Omaatuntoani ei liiemmin kolkuttanut, vaikka olin kapakoissa, tansseissa ja hieman "tuuterissakin". Mitäs minä Jumalasta, pärjäsin hyvin itseksenikin.

        Mutta Jumalla on tuhansia keinoja lähestyä ihmistä, jopa minuakin, ja myös noissa paikoissa. Pyhä Henki ei todella ole aikaan tai paikkaan sidottu, vaan hän toimii kaikkialla. Jeesuksen sanat: On parempi, että minä menen pois, tulivat todeksi kohdallani. Hän lähetti ymmärrykseeni Pyhän Hengen kuiskeen. Tuo Henki teki työtään yhteensä 14 vuotta ja ohjasi vähitellen tuntemaan, kuka hän on, kuka on vanhurskas Jumala, kuka on Vapahtaja. Olen monesti jo kirjoittanutkin, että Jumala näyttää maailmalle ja näytti minullekin todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion. Silloin minulle avautui tilani eikä muuta mahdollisuutta silloin ole, kuin myöntää, että olen väärässä, armahda minua.

        Nyt olen armahdettu syntinen ja ymmärrän tuon ajatuksen, että Jumala siunaa jokaisen hetkeni, eikä tuo siunaus ole mitenkään minusta kiinni. Hänellä on myös aina vastaanotto Jeesuksen Kristuksen kautta. Jeesus on nyt todellinen Herrani, joten elän "hänessä, joka minua vahvistaa". Erikoisesti koen tuon siunauksen ollessamme yhdessä koolla seurakuntaperheenä omaistautuen Jumalaamme ylistämään: Tähän asti on Herra meitä auttanut, kiitos yksin Hänelle!

        Minulle pyhäpäivänviettoni on yhtä yksityisasia kuin rahapussinikin.
        Kun tulee velvollisuus kehua varoillaan niin
        vasta sitten suostun kehumaan lepopäivänvietostani.
        Meille on pesiytynyt kummallisia tarpeita elämän joka alueille joista yksi on hengeliset fraasit ja kielenkäytöt.
        Milloinkohan opimme elämään luonnolisina Jumalan lapsina odottamatta erikoisia ihmeitä ja merkityksiä.
        Matteuksen evankeliumi:
        5:48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."
        6:14 Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
        6:26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?
        6:32 Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.
        18:14 Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen.

        Minä otan uskon paremmin elämän ohjeina jokapäiväisissä tilanteissa kuin hartauselämän rituaalina ja Jumalan palvomisena.
        Minä en usko ihmisten käsityksiä varten vaan omaan elämääni sopivien ohjeiden vuoksi .
        Jokaisen uskohan on viimekädessä häntä itseään varten.

      • kulkija123
        Mustasukkainen kirjoitti:

        ...ei halua vastata, miten viettää sunnuntaitaan?
        Olisin halukas tietämään.Vai täytyykö tehdä se johtopäätös, että ei vietetä mitenkään...?
        Kunhan nyt on yksi vapaapäivä....vai?

        Näkisin että Kristuksen valtuuttamana Paavali välitti meille pakana kristityille selviä ohjeita kuinka eri päiviin suhtaudutaan. Minusta ainakin Paavalin maininta tässä kohden olisi kummallista, mikäli sapattikäsky (lauantai) olisi meille säädettynä.

        ==> "Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden;.." "Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.

      • Voitto Ramu
        kulkija123 kirjoitti:

        Juuri noin asia on kun uskotaan mitä UT asista sanoo.

        "13. Älkää enää tuoko minulle turhaa ruokauhria; suitsutus on minulle kauhistus. En kärsi uuttakuuta enkä sapattia, en kokouksen kuuluttamista, en vääryyttä ynnä juhlakokousta.
        14. Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne; ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt."

      • Voitto Ramu

        Jari Laurila kirjoitti:

        "apatti on myös "merkki" ihmisen ja Jumalan välillä ikuisesti. (2 Moos 31:13-17) Sapattia onkin vietetty kaikkina maailmanaikoina. Käsitys että sapatti oli vain "juutalaisten juhla" ei siten pidä paikkaansa. Sapattia vietettiin jo vuosisatoja ennen kuin oli ensimmäistäkään juutalaista olemassa."

        Vastaan:

        Ei ole merkki IHMISEN ja Jumalan väillä vaan ISRAELIN ja Jumalan välillä.
        ---
        Edelleen.

        sapatti ei ole vietetty "kaikkina maailmanaikoina"
        Ei edes heti apostolisen ajan jälkeen kuten historia kertoo:

        Historia kertoo, että tuolloin:

        ”Toisen vuosisadan alussa (siis heti apt Johanneksen kuoleman jälkeen) oli tapana kutsua kokouspäivää ”Herran päiväksi” .
        Tuo kokouspäivä historian mukaan oli SUNNUNTAI.

        Edelleen:
        ”Ja kun kristityt pakanoille suunnatuissa kirjoissaan joitakin kertoja käyttivät sunnuntaista nimitystä ”auringon (Helioksen) päivä” niin kristityt koettivat kaikin tavoin välttää väärinkäsitystä. ” ”( ja kun kristittyjen kokouspäivä oli sama kuin pakanoilla auringonjumalan päivä, eli sunnuntai,)

        Tertullianus (syntyi v. 160) sanoo, että:
        ”kristityt pyhittävät auringon päivän ilolla aivan toisesta syystä kuin kuin auringonpalvelijat .

        ”Justinus marttuuri ( kuoli n. 165 ) selitti tämän päivän (siis sunnuntain) nimen –” Herran päivän”- viittaavan maailman alussa tapahtuneeseen pimeyden karkottamiseen ja Kristuksen nousemiseen haudasta.”

        ”Toiset päivät he tavallisesti merkitsivät laskusanoilla; toinen, kolmas, jne. Pakanallisia, kiertotähtien mukaisia nimiä he karttoivat”.

        SUNNUNTAI oli päivä jota vietettiin ja nimitettiin nimellä: ”Herran päivänä”. Tuo Herran päivä oli sunnuntai jolloin hengelliset kokoukset pidettiin.(hyvä nimi kokouspäivälle)
        Tuolloin pidettiin SUNNUNTAINA kaksi jumalanpalvelusta, toinen aamulla, toinen illalla. Tuo sunnuntai oli pakanoilla auringon päivä, jonka he ”pyhittivät”, eli se oli heidän vapaapäivänsä jo apostolisena aikana. Et löydä asiasta nuhdetta Raamatusta.

        Ylä –Egyptistä eräästä haudasta löydetyssä n.s ”Pietarin evankeliumissa” kirjoittaja kutsuu sunnuntaita nimellä ”Herran päivä”.

        JUSTINOS marttyyri (kuoli n.165) kertoo että; ”kristityt sunnuntaina kokoontuivat yhteen kaupungista ja maalta”.

        ”Pääsiäsijuhla Länsimailla ja Egyptissä oli pääsiäisen aikaan sattuva sunnuntai suurine voitonmuistoineen, jotka olivat aina pyhittäneet viikon ensimmäisen päivän Herran päiväksi.”.
        (juutalaiset sitä vastoin pitivät pääsiäisen nisankuun 14 pv).

        ”Apostolien jälkeisenä aikana pidettiin kuten apostolien aikanakin, kauan aikaa kaksi jumalanpalvelusta joka sunnuntai, toinen aamulla, toinen illalla.”

        "”Yksittäiset kristityt juutalaiset pyhittivät sapatin joko yksistään taikka sunnuntain lisäksi.”

        "INGNATIOS – Antiokian seurakunnan johtaja ( kuoli marttyyrikuoleman n. 110,- hän oli siis apostoli Johanneksen käskyllä virkaan asetettu seurakunnan johtaja).
        Hän sanoo, että: ”ne jotka ovat tulleet uudesta toivosta osalliset, eivät enää pyhitä sapattia, (eli lauantaita) vaan elävät Herran päivää noudattaen; sillä sinä päivänä elämä koitti Kristuksen ja hänen kuolemansa kautta”.
        Kyse on siis apostolisen ajan seurakunnan johtajan lausumasta opetuksesta.

        Samoihin aikoihin eläneet INGNATIOS, että HERMAS (ja Hermaan paimenkirje ja Barnabaskirje, Barnabaskirje oli aleksandelilasten kristittyjen Uuden testamentin pysyvä osa) ”kehottivat kristittyjä etsimään Herran päivänä ( siis sunnuntaina) rakennusta yhdessä seurakunnan kanssa.”

        Sunnuntaita nimitettiin siis nimellä ”Herran päivä” jo apostolisena aikana, ja tuona
        päivänä pidettiin jumalanpalvelus- eli seurakunnan kokous. Lauantaisapatista ei koskaan käytetty nimitystä ”Herran päivä”
        Tuon sunnuntaisen seurakukunnan kokouksen laiminlyömisestä paimenet varoittivat. Myöhemmin jopa erotettiin seurakunnasta niitä jotka eivät kolmena sunnuntaina perättäin ottaneet osaa jumalanpalvelukseen.

        Historiaa edelleen:

        ”KONSTANTINUKSEN jälkeisenä aikana ( 300-luvun lopulla) oli SUNNUNTAIN ohella LAUANTAI suuressa määrin saanut pyhäpäivän luonteen.”
        (huomaa siis miten päin asiat olivat alussa).

        JUSTINOS marttyyri ( kuoli noin 165, , hän siis eli apostolisena aikana ja hänellä oli ensikäden tietoa) ”kertoo sunnuntaita vietettävän Kristuksen haudasta nousemisen muistoksi, kuin myöskin alussa tapahtuneeseen pimeyden karkottamiseen. ”

        "ATHANASIOS (arvostettu kristillinen opettaja, jonka elämäkerta on säilynyt- kuoli 373) sanoi, että ”Herran päivää (sunnuntaita) vietettiin uuden luomisen alkamisen muistoksi, kun taasen sapatti oli pyhitettävä vanhan luomisen muistoksi”.

        TERTULLIANUS ( syntyi noin v.160 – hänen isällään oli siis ensikäden tieto apostolien toimista). Hänen kirjoituksistaan käy esille maininta, että: ”kristityt sunnuntaina lykkäävät tuonnemmaksi toimensa, jotteivät antaisi sijaa perkeleelle”.

        Tuo sunnuntai, eli Herran päivä oli siis omistettava hartaudelle, joka oli jumalanpalveluksen edellytyksenä.
        Mainitaan, että sunnuntain lisäksi myös joitakin muitakin päiviä (keskiviikko) omistettiin hartauskokouksille, mutta ei lauantaisapattina.
        Jo toisen vuosisadan kuluessa tuli tavaksi kutsua kokouspäivää ”Herran päiväksi”.

        Kirkkohistorian sivulla mainitaan, että BARNAMAAN kirjeessä kristitty kirjoittaja arvostelee :
        ”sapattia jumalallisen lain , JEESUKSEN KRISTUKSEN UUDEN LAIN väärinkäsityksenä. ”
        Eli ilmituodaan, että Uusi laki oli ”JEESUKSEN KRISTUKSEN LAKI” jota tuli noudattaa, eikä enää vanhaa, joka oli ilmoitettu väistyväksi pois.
        Lauantaisapatti on siis väärinkäsitys,- Jeesuksen Kristuksen lain väärinkäsitys.

        Tosiaanki, kuten Hb 7:12 sanoo: ”pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myöskin lain muutos”
        ja jae 18.19 sanoo : ”täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön- sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi – mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.” (mainio oppikirja tuo Hebrealaiskirje antamaan ymmärrystä vanhan kumoutumisesta ja uuden tilalle tulemisesta)

        Historiaa:
        ”Vielä neljännen vuosisadalla eli monin paikoin Palestiinassa ja Syyriassa juutalaiskristittyjä, jotka erosivat juutalaisista siinä, että he uskoivat Kristukseen ja muista kristityistä siinä, että he käyttivät ympärileikkausta ja pyhittivät sekä sapatin, että sunnuntain.”.

        . Sapatin ensimmäisestä viettämisestä varhaisina vanhan Liiton aikoina:

        Koko Jumalan antama laki unohtui Israelin keskuudesta. Ei edes papit tienneet sapattikäskystä ynnä muista mitään, kunnes pappi Hilkia löysi lain kirjan temppelistä noin v. 3330 luomisen jälkeen.
        Kun lukee 2. Kn. 23 niin ymmärtää miten tyystin oli unohdettu Jumalan laki ja alettu kaikkine pappeineen palvomaan epäjumalia temppelissäkin tuomalla sinne temppeliportot ja epäjumalankuvia palvottaviksi ja nimeämällä temppeliin epäjumalien papit.
        Pääsiäisen viettokin oli unohdettu eikä sitä oltu vietetty koko sinä aikana jona tuomarit ja kuninkaat hallitsivat Israelia, eli Samuelin ajoista asti noin vuodesta 2800 luomisen jälkeen, eli noin 500 vuotta oli pääsiäinenkin unohduksissa,( 2. Ak 35:18) eikä Jumala puuttunut asiaan. Vasta lainkirjojen löydyttyä Joosia käski viettämään pääsiäistä lainkirjan mukaan.
        Olisiko sitten sapatin viettäminen tarkalleen tiettynä päivänä säilynyt tuona pakanuuden aikana? Kuka sapatin viettämisen muistoa olisi pitänyt yllä,- ei kukaan?

        Pääsiäisenvietto ja muut erityisjuhlat oli helppo ottaa käyttöön uudelleen tiettynä päivänä, koska ne olivat sidottu kuukauden päivien järjestyslukuun, joka kuukausi alkoi uudestakuusta. Eli oli helppoa palauttaa niiden vietto oikealle paikalla laskien täydestä kuusta, joka oli kuukauden eka päivä.
        Mutta sapatin päivä ? Sitä ei voitu laskea mistään kuunkierrosta tai muusta.

        Kun laki annettiin Mooseksen kautta noin vuonna 2450 jälkeen luomisen, niin on täysin mahdotonta, että ”lauantaipäivä” ainoana oikeana sapatinpäivänä olisi säilynyt muistissa päivälleen luomisesta alkaen kaikki nuo noin 2500 vuotta. Oli vuosisatoja joiden aikana ei tiedetty Jumalasta mitään. Ei Jumala valjellut tuon lauantaipäivän pyhittämistä, ei muita juhlia, ei Jumala varjellut omaa temppeliäkään, vaan temppeliin oli tuotu epäjumalankuvia ym palvottavaksi.

        Näin tyystin oli temppeli muuttunut epäjumalan temppeliksi, eikä Jumala ollut sitä estänyt:

        4. Sitten kuningas käski ylimmäistä pappia Hilkiaa ja häntä lähimpiä pappeja sekä ovenvartijoita viemään Herran temppelistä pois kaikki kalut, mitä oli tehty Baalille, Aseralle ja kaikelle taivaan joukolle. Ja hän poltatti ne Jerusalemin ulkopuolella Kidronin kedoilla, mutta vei niiden tuhan Beeteliin.
        5. Hän pani myös viralta epäjumalain papit, jotka Juudan kuninkaat olivat asettaneet polttamaan uhreja uhrikukkuloilla Juudan kaupungeissa ja Jerusalemin ympäristössä ja jotka polttivat uhreja Baalille, auringolle, kuulle, eläinradan tähdille ja kaikelle taivaan joukolle.
        6. Hän vei aseran pois Herran temppelistä Jerusalemin ulkopuolelle Kidronin laaksoon ja poltti sen Kidronin laaksossa, rouhensi sen tomuksi ja heitti tomun yhteiselle hautausmaalle.
        7. Ja hän kukisti haureellisten pyhäkköpoikien huoneet, jotka olivat Herran temppelissä ja joissa naiset kutoivat verhoja Aseralle.
        (lue lisää itse 2 Kn 23 luvusta).

        Mitä luomisen jälkeiseen aikaan tulee, niin vasta Enos ryhtyi saarnaamaan Herran nimeen, eli noin 250 vuotta luomisen päättymisen jälkeen. Sapatin viettämisestä ei Jumala säätänyt Adamille mitään. Vasta noin vuonna 1400 Nooa ryhtyi saarnaamaan kääntymystä, mutta ei hänkään puhu sapatin viettämisestä mitään.

        Vasta noin vuonna 2000 luomisen jälkeen, Aabrahamin ajoista voidaan katsoa juutalaisuuden syntyneen kun Jumala tekee liiton Aabrahamin kanssa.

        SAPATIN VIETTÄMINEN ALKOI NÄIN.

        Seitsenjako ja sen mukainen lepopäivä tuli käyttöön eka kerta vasta kun oli lähdetty Egyptistä ja Jumala antoi mannaa syötäväksi.

        Mannan laskeutumisesta leirin ympärille alkoi kuuden työpäivän ja niitä seuranneen lepopäivän rytmi kansan keskuudessa eka kerran.

        Näin asia kokonaisuudessaan:

        “Sillä he eivät tienneet, mitä se oli. Ja Mooses sanoi heille: “Tämä on se leipä, jonka Herra on antanut teille syötäväksi.
        16. Ja näin on Herra käskenyt: Kootkaa sitä, jokainen tarpeenne mukaan; ottakaa goomer-mitta mieheen perheenne pääluvun mukaan, kukin niin monelle, kuin kullakin majassansa on.”
        17. Ja israelilaiset tekivät niin, ja he kokosivat, yksi enemmän, toinen vähemmän.
        18. Mutta kun he mittasivat sen goomer-mitalla, niin ei sille jäänyt liikaa, joka oli koonnut enemmän, eikä siltä puuttunut, joka oli koonnut vähemmän; jokainen oli koonnut niin paljon, kuin hän tarvitsi.
        19. Ja Mooses sanoi heille: “Älköön kukaan jättäkö siitä mitään huomiseksi”.
        20. Mutta he eivät kuulleet Moosesta, vaan muutamat jättivät siitä jotakin huomiseksi. Niin siihen kasvoi matoja, ja se rupesi haisemaan; ja Mooses vihastui heihin.
        21. Ja he kokosivat sitä joka aamu sen verran, kuin kukin tarvitsi; mutta kun aurinko alkoi paahtaa, niin se suli.”

        Kuusi päivää kerättiin mannaa ja sitä seuraava päivä levättiin.
        Tästä mannan laskeutumisesta siis alettiin eka kerran laskea ja viettää työn ja levon vuorottelu,- kuusi päivää tehtiin työtä ja seuraava päivä oli lepopäivä. Tehtiin työtä kuusi päivää ja seitsemäs levättiin:

        2. Ms 16:22. Mutta kuudentena päivänä he kokosivat sitä leipää kaksinkertaisesti, kaksi goomeria kullekin. Ja kaikki kansan päämiehet tulivat ja ilmoittivat sen Moosekselle.
        23. Niin hän sanoi heille: “Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan; huomenna on levon päivä, Herralle pyhitetty sapatti. Mitä leivotte, se leipokaa, ja mitä keitätte, se keittäkää; mutta kaikki, mitä tähteeksi jää, pankaa talteen huomiseksi.”
        24. Ja he panivat sen talteen huomiseksi, niinkuin Mooses oli käskenyt, eikä se ruvennut haisemaan, eikä siihen tullut matoja.
        25. Ja Mooses sanoi: “Syökää se tänä päivänä, sillä tänä päivänä on Herran sapatti; tänään ette löydä kedolta mitään.
        26. Kuutena päivänä on teidän sitä koottava, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti; silloin ei sitä ole.”

        Ei siis mainita mitään siitä ,että tarkalleen tuona päivänä - 2450 vuotta sitten Jumala piti lepopäivän.

        27. Kuitenkin muutamat kansasta lähtivät seitsemäntenä päivänä kokoamaan sitä, mutta he eivät löytäneet mitään.
        28. Niin Herra sanoi Moosekselle: “Kuinka kauan aiotte kieltäytyä noudattamasta minun käskyjäni ja lakejani?
        29. Katsokaa, Herra on antanut teille sapatin; sentähden hän antaa teille kuudentena päivänä kahden päivän leivän. Olkoon jokainen alallaan, älköönkä kukaan lähtekö paikaltansa seitsemäntenä päivänä.”
        30. Ja kansa lepäsi seitsemäntenä päivänä.

        Levättiin kuuden työpäivän päätteeksi, - luomisen päättymisestä oli kulunut aikaa noin 2500 vuotta.
        Ei mainita mitään siitä, että ensimmäisenä viikon päivänä tuli mannaa kedolle. Eikä sitä, että seitsemäntenä viikon päivänä levättiin; - EI, vaan levättiin kuuden työpäivä jälkeen olevana seitsemäntenä päivänä;- siis mannan laskeutumisesta lukien seitsemäntenä päivänä. Lepopäivänä ei siis ollut kyse luomisen päättymisen muistopäivästä, vaan kuuden työpäivän päätteeksi olevasta päivästä, jolloin mannaa ei kedolle tullut.
        Ei vihjettäkään siitä, että Jumala olisi vedonnut siihen, että juuri tuona päivänä, jolloin ei mannaa ollut kedolla, Jumala lepäsi 2500 vuotta sitten luomistyönsä jälkeen. Vaan selvästi korostetaan, että kuuden työpäivän jälkeen on levättävä. Kuusi päivää siis omistettiin työlle, mutta seuraava päivä levättiin ja pyhitettiin se Herralle.

        Ennen tuota manaa ei Raamatusta löydy mainintaa siitä, että ihmiset olisivat kuuden päivän työn jälkeen levänneet, eli pitäneet sapattia. Ainoastaan pääsiäisen seitsenpäiväisen juhlan eka ja seitsemäs päivä oli lepopäivä ja sekin oli säädetty vähää ennen tuota mannan tuloa.

        Ei siis mitään viittausta siihen, että olisi vihjattukaan siihen, että juuri tuona päivänä, jolloin ei mannaa tullut, olisi ollut Luomisen lepopäivä.
        Eli tuo mannan syöminen ja lepopäivien rytmitys alkoi vasta alkoi noin 2500 vuotta luomisen jälkeen. Seitsenjaosta ja sapatista ei sitä ennen puhuta mitään sitten luomisen päättymisen.
        Kuuden päivän työn ja seuraavan päivän levon rytmin noudattaminen alkoi vasta noin 2500 vuotta luomisen jälkeen. (lienee tuolloinkin alkanut lepopäivä unohtunut sen jälkeen monta kertaa niin kuin koko lakikin sadoiksi vuosiksi)

        "Kaikkiaankin: kun sapatti mainitaan 5. Ms 5 luvussa, noin v. 2500 jälkeen luomisen niin seuraavan kerran sapatista mainitaan Raamatussa 2. Kuningastenkirjan 4 luvussa, eli noin v. 3300, eli noin 800 vuotta myöhemmin..
        Sapatti alkaa eri aikaan maapallolla nytkin. Toiset aloitta sapatin kun toiset sen lopettaa.
        Kyllä adventistien ylin johto varmasti tietää asian seitsenjaon säilymisen mahdottomuuden, mutta kun asia on riistäytynyt käsistä tuonkin pedon merkin kohdalla, niin on pysyttävä mielipiteissä asiassa katkeraan loppuun asti. Aivan kuten Jeesuksen ristiinnaulinneet ylipapit aikoinaan.
        "

        Jotenka Laurilan väite, että
        "sapattia onkin vietetty KAIKKINA maailmanaikoina" on tuulesta temmattu "mutu" mielipiden jolla ei ole mitään arvoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      73
      4665
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      107
      4151
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      63
      3730
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      38
      2911
    5. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      69
      2670
    6. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      28
      2663
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      55
      2637
    8. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      39
      1977
    9. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1948
    10. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      16
      1916
    Aihe