Seurakunta ei ole rakennus III

ystävä

Jeesus sanoi olevansa seuraajiensa kanssa kaikkina päivinä asiainjärjestelmän päättymiseen asti. Han sanoi myös olevansa siellä missä hänen seuraajiaan on kaksi tai kolme koolla hänen nimessaan.

Jos ajatellaan kuten monet tutkijat yleisesti katsovat, että ilmestyskirjan suuri babylon tarkoitti Rooman valtakuntaa, jonka jaloista kristinusko nousi, heidän mukanaan myös Jeesuksen tosiuskovien suuri joukko (Ilm. 7. luku), niin tuntuu luonnolliselta ajatella, että heitä oli halki vuosisatojen ja on edelleen ja että Jeesus oli heidän kanssaan. Se, ettei heitä voida näin jälkikäteen ihmistiedolla tunnistaa joksikin tietyksi ryhmäksi osoittaa, että heitä ei voi automaattisesti sitoa jonkin tarkan nimikyltin alle. He tuntevat Jeesuksen ja Jeesus heidät.

Kun Raamattu puhuu Jesajassa "kansojen" virtaamisesta tosipalvonnan yhteyteen aikojen lopulla, siitä saa kuvan, että kyse on todellakin "kansojen" ei vain tuhansien johonkin miljoonakansaan kuuluvien ihmisten marssista kohti uutta maailmanjärjestystä (vrt. kansa nousee kansaa vastaan...). Tämä tulkinta sopii paljon paremmin kristinuskon alkuperäiseen nousuun jolloin kokonaiset kansat ottivat kristinuskon ohjeekseen, kuin nk. Jehovan todistajien aikaan, kun liikkeellä on ollut vain murto-osia kansoista.

En usko, että JT:eillä on järjestönä tai yksilöinä mitään erikoisasemaa tosi-Jumalan edessä. Päin vastoin, heidän verraten lyhyt historiansa osoittaa, että heidän kohdallaan kyse on pikemminkin kommunismiin verrattavissa olevasta kokeilusta, joka tulee lopulta hajoamaan omaan mahdottomuuteensa: ihminen hallitsee aina toista ihmistä tämän onnettomuudeksi (Sananlaskut). Totuus ei ole totalitarismia, se vapauttaa, aidosti.

Uskonkin, että JT-järjestö on valmis hajoamaan sisältäpäin hyvinkin lyhyella aikataululla kunhan aika on kypsä. Ja jos se ei varsinaisesti hajoaisikaan, opetus lähentyy vähitellen sitä, mistä asiantuntijapiireissä ollaan oltu suhteellisen yksimielisiä jo pidemmän aikaa (esim. Jerusalemin tuhon ajoittumisesta vuosiin 586/587, eikä 607 eaa).

Kysynkin, että miksi kenenkään kannattaa investoida runsaasti aikaansa ja vaarantaa jopa terveytensa (kieltäytymällä tilanteeseen katsomatta verestä) kuulumalla järjestöön, joka ei tarjoa mitään todellista hengellistä lisäarvoa, vaan tulee tiedollisesti jälkijunassa?

Jumalaa tulee palvoa hengessä ja totuudessa, ei järjestojen tai rakennusten kautta.

Kommentit tervetulleita.

11

455

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jari-Jt

      >>>
      Jeesus sanoi olevansa seuraajiensa kanssa kaikkina päivinä asiainjärjestelmän päättymiseen asti.
      >
      Han sanoi myös olevansa siellä missä hänen seuraajiaan on kaksi tai kolme koolla hänen nimessaan.
      >
      Jos ajatellaan kuten monet tutkijat yleisesti katsovat, että ilmestyskirjan suuri babylon tarkoitti Rooman valtakuntaa, jonka jaloista kristinusko nousi, heidän mukanaan myös Jeesuksen tosiuskovien suuri joukko (Ilm. 7. luku), niin tuntuu luonnolliselta ajatella, että heitä oli halki vuosisatojen ja on edelleen ja että Jeesus oli heidän kanssaan.
      >
      Se, ettei heitä voida näin jälkikäteen ihmistiedolla tunnistaa joksikin tietyksi ryhmäksi osoittaa, että heitä ei voi automaattisesti sitoa jonkin tarkan nimikyltin alle. He tuntevat Jeesuksen ja Jeesus heidät.
      >
      Kun Raamattu puhuu Jesajassa "kansojen" virtaamisesta tosipalvonnan yhteyteen aikojen lopulla, siitä saa kuvan, että kyse on todellakin "kansojen" ei vain tuhansien johonkin miljoonakansaan kuuluvien ihmisten marssista kohti uutta maailmanjärjestystä (vrt. kansa nousee kansaa vastaan...).
      >
      Tämä tulkinta sopii paljon paremmin kristinuskon alkuperäiseen nousuun jolloin kokonaiset kansat ottivat kristinuskon ohjeekseen, kuin nk. Jehovan todistajien aikaan, kun liikkeellä on ollut vain murto-osia kansoista.
      >
      En usko, että JT:eillä on järjestönä tai yksilöinä mitään erikoisasemaa tosi-Jumalan edessä. Päin vastoin, heidän verraten lyhyt historiansa osoittaa, että heidän kohdallaan kyse on pikemminkin kommunismiin verrattavissa olevasta kokeilusta, joka tulee lopulta hajoamaan omaan mahdottomuuteensa: ihminen hallitsee aina toista ihmistä tämän onnettomuudeksi (Sananlaskut). Totuus ei ole totalitarismia, se vapauttaa, aidosti.
      >
      Uskonkin, että JT-järjestö on valmis hajoamaan sisältäpäin hyvinkin lyhyella aikataululla kunhan aika on kypsä. Ja jos se ei varsinaisesti hajoaisikaan, opetus lähentyy vähitellen sitä, mistä asiantuntijapiireissä ollaan oltu suhteellisen yksimielisiä jo pidemmän aikaa (esim. Jerusalemin tuhon ajoittumisesta vuosiin 586/587, eikä 607 eaa).
      >
      Kysynkin, että miksi kenenkään kannattaa investoida runsaasti aikaansa ja vaarantaa jopa terveytensa (kieltäytymällä tilanteeseen katsomatta verestä) kuulumalla järjestöön, joka ei tarjoa mitään todellista hengellistä lisäarvoa, vaan tulee tiedollisesti jälkijunassa?
      >
      Jumalaa tulee palvoa hengessä ja totuudessa, ei järjestojen tai rakennusten kautta.
      >
      Kommentit tervetulleita.

      • >>Ja mitä taasen tulee sisältäpäin tapahtuvaan hajoamiseen, niin näin ei kyllä tule ehtimään tapahtua, vaikka joku voisi nähdäkin sellaiseen viittaavia merkkejä nyt ilmassa.
        >>

        Kuinka niin ei ehdi tapahtua? Onko ilmassa jokin uusi ennustus harmagedonista ja sen ajankohdasta (Se se vasta hupaisaa olisikin jos eivät olisi vieläkään oppineet asiasta mitään)? Onko sinulla asiasta varmaa tietoa?


      • Huokaus ja Huokaus
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>Ja mitä taasen tulee sisältäpäin tapahtuvaan hajoamiseen, niin näin ei kyllä tule ehtimään tapahtua, vaikka joku voisi nähdäkin sellaiseen viittaavia merkkejä nyt ilmassa.
        >>

        Kuinka niin ei ehdi tapahtua? Onko ilmassa jokin uusi ennustus harmagedonista ja sen ajankohdasta (Se se vasta hupaisaa olisikin jos eivät olisi vieläkään oppineet asiasta mitään)? Onko sinulla asiasta varmaa tietoa?

        Voi voi voi voi...

        Niin monesti kun tähänkin on jo vastattu.

        Tämä näkyy olevan loputon suo. Kaikissa viimeisen yli kymmenenvuoden teksteissä on nimen omaan mainittu, että KUKAAN ei tiedä koska (Jumalaa itseään tietty lukuun ottamatta) H on tuleva. Miksi siis jatkaa jatkuvasti loputonta tyhjää valheellista vatkausta tästä aiheesta?


      • Huokaus ja Huokaus kirjoitti:

        Voi voi voi voi...

        Niin monesti kun tähänkin on jo vastattu.

        Tämä näkyy olevan loputon suo. Kaikissa viimeisen yli kymmenenvuoden teksteissä on nimen omaan mainittu, että KUKAAN ei tiedä koska (Jumalaa itseään tietty lukuun ottamatta) H on tuleva. Miksi siis jatkaa jatkuvasti loputonta tyhjää valheellista vatkausta tästä aiheesta?

        >>Tämä näkyy olevan loputon suo. Kaikissa viimeisen yli kymmenenvuoden teksteissä on nimen omaan mainittu, että KUKAAN ei tiedä koska (Jumalaa itseään tietty lukuun ottamatta) H on tuleva. Miksi siis jatkaa jatkuvasti loputonta tyhjää valheellista vatkausta tästä aiheesta?
        >>

        Loputon suohan se jehnuille onkin. Keksitään uusia vuosilukumerkityksiä mille raamatunpaikalle milloinkin.

        >>viimeisen yli kymmenenvuoden teksteissä on nimen omaan mainittu, että KUKAAN ei tiedä koska (Jumalaa itseään tietty lukuun ottamatta) H on tuleva.
        >>

        Vuosiluku-ote on "hieman" aliarvioitu, mutta mielenkiintoista onkin että jo raamatunkirjoittamishetkellä tuo sama asia on todettu mitä itse nyt sanoit. Merkillistä onkin että tuon -mysteerisen- lausahduksen todellinen sisältö on vasta pikkuhiljaa alkanut pala palalta valjeta vt-seuralle.

        "KUKAAN ei tiedä koska (Jumalaa itseään tietty lukuun ottamatta) H on tuleva. "




        Olisi ilmeisesti kannattanut lukea kirjansa aikanaan hieman huolellisemmin...


      • ystävä

        Ehdottomuutesi ei johda hyvään.


    • Tosiystävä

      tuota nerouttasi leiskuttaa. No, hyvä antaa vähästäänkin...

      Tuota lisäarvoasiaa en enää viitsi kysyä, sainhan siihen jo aiemmin niin loistavan vastauksen. Mutta mitä tarkoitat Jumalan palvomisella järjestöjen tai rakennusten kautta?

      • Tartten tietoa!

        Älä kätke viisauttasi.


      • ystävä

        Kun Jeesus teki uuden liiton, valtakunnasta, Jumalanpalvonnan areena muuttui. Kirjaimellisesta Israelista tuli hengellinen Israel, ympärileikkauksesta sydämen ympärileikkaus, armosta tärkeämpi kuin uhrista, Jeesuksesta henki jne.

        Se mitä ihmisten sydämissä on, on uuden liiton alla keskeisin kysymys. Kaksi tärkeintä käskyä puhuvat rakkaudesta.

        Rakkauden täytyy tuntua, ei näkyä.

        Tunnetko sinä kuinka minä rakastan sinua?


    • Brooklyn

      Liikelaitokset tulevat ja menevät, aivan kuin WacTorne and GetUp järjestö

      • ?????????????????

        ???????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????

        Täh...


    • totuus vapautttaa

      Raamatussa luvataan että totuus vapauttaa synnin orjuudesta. Näin on minullekkin käynyt, kun olen tullut Jehovan todistajaksi. Ja uskokaa jo, ettei meillä mitään ihmeellisiä sääntöjä ja käskyjä ole jotka tekisivät joka päiväisen elämän hankalaksi. Juutalaisilla oli erityisiä sääntöjä ja määräyksiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      916
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      32
      644
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      578
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      555
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      543
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe