"Synnytyspoltot ovat käynnissä.
Rakkain opetuslapsi on yhä joukossamme valmistamassa toista tulemusta ja 1000 vuotista rauhan valtakuntaa. Antikristuksen joukot koittavat tuoda oman valemessiaansa Maagogin toimesta, mutta tämä suunnitelma kilpistyy oikeaan tulemiseen, joka lopettaa samalla Vatikaanin väärän kristinopin ja uuskonservatiivisen maailmanhallinnon.
Suomen kultainen leijona -keltainen leijona ja Pohjolan leijona -Pohjolan jalopeura käyvät kotkaa vastaan ja voittavat sen.
"Voimasta nousee kultainen leijona, joka ravistelee harjaansa, se on vastasyntynyt ja sillä on ikuisuus silmissään. Sellaisten ei tarvitse taistella tai tappaa, ne voivat nukahtaa toistensa syliin ja herätä toistensa lämpöön. Aamuna, jolloin kaikki on hyvin."
Taivaalta saapuu Jalopeura, ja pohjoiseen laskeutuu valo -Pohjolan Valo. Kolme ristiä ja Jeesuksen sanat sivulla olevalle ristin ryövärille; "jo tänään olet minun kanssani paratiisissa".
Tämä on merkki paikasta, ei keskimmäinen ristin ja kuninkaan maa, vaan sivulla oleva ei kuningaskunta, joka amputoidun käden kanssa kuvaa ristillä riippujaa ja samalla synnyttäjää, Suomineitoa. Taivaan värit sininen ja valkoinen. Tämän synnyttäjän alla ovat Euroopan tähdet, eli EU.
FIN LAND lopun maa, eli lopunajan maa, ja sen pääkaupunki HEL SIN KI. Sekä taivas että helvetti ovat lähellä.
Suomen jalopeura karjuu ja herättää henkiin Pohjolan jalopeuran; "Taivaalta tulee suuri ja pelottava Kuningas. Herättääkseen henkiin suuren Angolmoisin Kuninkaan". (Nostradamuksen ennustus 1999).
L' an (vuosi) mil (tuhat) neuf (yhdeksän) cens (sataa) nonante (yhdeksänkymmentä) neuf yhdeksän) Sept (seitsemän) mois (kuukautta)
Du ciel (taivaalta) viendra (tulee - futuuri) un grand (suuri, mahtava) Roy (kuningas) deffraieur (pelästyttävä, pelottava)
Resusciter (elvyttää, antaa uuden elämän) le grand (suuri) Roy (kuningas) d' Angolmois (mongolien/enkelten)
Auant (nykymuodossa avant - ennen) apres (jälkeen) Mars regner (hallita) par bon heur (hyvällä onnella, hyvin, onnekkaasti).
Vuonna 1999 seitsemännessä kuussa
taivaalta laskeutuu (tulee) suuri pelästyttävä kuningas
Elvyttää mongolien/enkelten kuninkaan
Jälkeen Mars/sodan hallitsee onnekkaasti.
Suomi laulaa Euroopalle Hallelujaa ..Hardrock Hallelujah, aika on ovella."
Lähde: http://www.aikainviisaus.net/avfoorumi/viewtopic.php?t=2809
Fin Land Hel Sin Ki = Lopunmaan Helvetti ilman elämänvoimaa? Kertokaa nyt jotain uuttakin... Ihanaa hörhöilyä!
Lopunmaan helvetti ilman elämänvoimaa?
9
813
Vastaukset
- .............................
...Joka paikassa tää koodi.
- leijona
Aivan kauhiaa häröilyä koko viesti, mutta yksi kohta pisti silmään:
"Vuonna 1999 seitsemännessä kuussa
taivaalta laskeutuu (tulee) suuri pelästyttävä kuningas
Elvyttää mongolien/enkelten kuninkaan..."
Tämähän tarkoittaa aivan selvästi sitä, että vuosituhannen lopulla Frederik oli tekemässä comebackiä (=suuri pelästyttävä kuningas). "Mongolien kuninkaan" Reetu herätti hoilottamalla uudestaan Tshingis Khania, joka on kaikkien tuntema mongoliruhtinas.
Vähät minä kristuksista ja antikristuksista, Reetu rules. - Lisää
HARD ROCK HALLELUJAH by LORDI
Suomalainen sanoitus
Hard Rock Hallelujaa
Hard Rock Hallelujaa
Pyhimykset ovat rampautuneet
tänä syntisten yönä.
Karitsat ovat eksyneet ilman opastavaa valoa. (*1)
Muurit sortuivat ukkosen lailla
kivet vierivät
On Rokki-Ilmestyksen aika
siis paljastakaa sielunne.
Tarvitsemme vain salaman
voiman ja mahdin,
joka lyö maahan väärät profeetat.
Kun kuu nousee
anna meille merkki
nyt nouskaamme ylös kunnioitusta tuntien.
Rokin enkelit tuovat sulle Hardrockin Ylistyksen
pirut ja enkelit ovat jo yhdessä saapuneet
Rokin enkelit tuovat sulle Hardrockin Ylistyksen
Luojan yliluonnollisessa korkeudessa.
Todelliset uskovat
teidän on pelastus
Veljet ja siskot olkaa uskossanne vahvoja.
Rokkiheräämisen päivänä
se, joka uskaltaa, voittaa.
Huomaat että narrit ovat pian uusia kuninkaita
Tarvitsemme vain salaman
voiman ja mahdin,
joka lyö maahan väärät profeetat.
Kun kuu nousee
anna meille merkki
nyt nouskaamme ylös kunnioitusta tuntien.
Rokin enkelit tuovat sulle Hardrockin Ylistyksen
pirut ja enkelit ovat jo yhdessä saapuneet
Rokin enkelit tuovat sulle Hardrockin Ylistyksen
Luojan yliluonnollisessa korkeudessa
Siivet selässäni
sarvet päässäni
Hampaani ovat terävät
silmäni punaiset
En aivan enkeli
ehkä langennut sellainen
Liity nyt joukkoomme tai mene suoraan helvettiin
Hard Rock Hallelujaa
Hard Rock Hallelujaa
Hard Rock Hallelujaa
Hard Rock Hallelujaa
Rokin enkelit tuovat sulle Hardrockin Ylistyksen
pirut ja enkelit ovat jo yhdessä saapuneet
Rokin enkelit tuovat sulle Hardrockin Ylistyksen
Luojan yliluonnollisessa korkeudessa
Hard Rock Hallelujaa!
J. R. Hannula [Ruusu-Risti, tammikuu 1937, s. 22-25] kirjoitti tähän
liittyen:
"Tässä yhteydessä ei tarvitse unohtaa, että jo Nostradamus vuosisatoja sitten ennusti, että uusi uskonto lähtee pohjoisesta. Vielä vähemmin tarvitsee meidän unohtaa sitä ennustusta, josta Pekka Ervast silloin tällöin huomautti, että nim. H. P. Blavatsky oli useasti teroittanut ystävälleen kreivitär Wachtmeisterille: "Tulee vaikeita aikoja, jolloin teosofitkin hämääntyvät niin, etteivät ole selvillä siitä, mitä teosofia on: muista, kreivitär, jos silloin vielä elät, että valo tulee pohjolasta, että se tulee Suomesta"(*1).
Tähän voisimme lisätä ne monet ulkomaalaiset ennustukset Suomesta ja sen tehtävästä, joita aikoinaan julkaistiin "Tietäjässä" ja "Ruusu-Ristissä". Nykyään monet ulkomaalaiset syntyjen syvien tutkijat ovat kääntäneet katseensa Suomeen. Suomesta yhä odotetaan. Pekka Ervast huomauttikin kerran eräässä kokouksessa, kun oli kysymys hänen kirjojensa kääntämisestä ulkomaalaisille kielille: "Tämä työ pitäisi päästä ensin Suomessa oikein leimuamaan, ja vasta sitten se voisi päästä laajenemaan muihin maihin".
Näinollen on meidän ensimäinen tehtävämme syventyä asiaan, on päästävä mahdollisimman asialliseen selvyyteen siitä, mistä oikein kysymys on, mitä jo on tapahtunut ja mitä ja miten on työtä edelleen jatkettava".
http://www.teosofia.net/teos/kristos/kristos-txt.ht m
Ehkä tämä Valo realisoituu maan päälle Suomen kautta.
Mitä muotoa alkutekstissä Blavatsky käyttää mainitessaan Suomen?
Sillä Suomen nimi monilla kielillä on Finland.
Voitaisiin vaikka kääntää lopun maa, tai voisi tarkoittaa vaikkapa lopunajan maata..
Sillä Blavatskykää ei saanut itseään korkeammilta tahoilta, lupaa sanoa asioita ihan suoraan.
"Kun Eurooppa laulaa Hallelujaa, taivaalta laskeutuu Kuningas, Daavidin Jalopeura".
Onko Lordi viestintuoja?- Simon-AV-
["Ehkä tämä Valo realisoituu maan päälle Suomen kautta.
Mitä muotoa alkutekstissä Blavatsky käyttää mainitessaan Suomen?
Sillä Suomen nimi monilla kielillä on Finland.
Voitaisiin vaikka kääntää lopun maa, tai voisi tarkoittaa vaikkapa lopunajan maata..
Sillä Blavatskykää ei saanut itseään korkeammilta tahoilta, lupaa sanoa asioita ihan suoraan."]
Ei ole koskaan ollut olemassakaan mitään alkutekstiä, jossa Blavatsky mainitsisi valon, joka tulisi pohjoisesta/Suomesta. Kyseessä on vain Pekka Ervastin väite, että Constance Wachtmeister olisi väittänyt Blavatskyn sanoneen sellaisesta jotain. Kukaan ei-suomalainen ei oikeasti ole tuollaisesta koskaan kuullutkaan, vaikka luulisi, että juuri heidän pitäisi muistaa, että valo tulee meiltä.
Ensimmäinen kieli, jossa käytettiin sanaa Finland tästä maasta, ei ollut Blavatskyn murre vaan ruotsi. Ja ruotsissa fin tarkoittaa kaunista, hienoa jne. - SE TAPAHTUU
Yli 50 000 ihmistä laulaa HALLELUJA!
- oodin
Lainaus aikainviisaus keskustelu -palstalta:
"Nostradamuksen ennustus 1999, Pohjolan Valo, Jalopeura - Kauhistuttava Kuningas - Ennustus Suomesta
Nostraradamuksen ennustus:
X-72
L'an mil neuf cens nonante neuf sept mois
Du ciel viendra un grand Roy deffraieur
Resusciter le grand Roy d'Angolmois.
Avant apres Mars regner par bon heur.
X-72
"Vuonna 1999 ja seitsemän kuukautta,
Taivaalta tulee suuri ja pelottava Kuningas.
Herättääkseen henkiin suuren Angolmoisin Kuninkaan.
Ennen ja jälkeen Mars hallitsee onnekkaasti."
TULKINTA:
1. rivi: "Vuonna 1999 ja seitsemän kuukautta"
2.rivi: "Taivaalta tulee suuri ja pelottava Kuningas"
Mikä on taivas, eikö se ole Pohjola.
Entä suuri ja pelottava Kuningas? Mikä on pelottava tai kauhistuttava Kuningas? Eläinten Kuningas Leijona, Jalopeura hallitsee heinäkuusta 1999.
Mikä Jalopeura Pohjolassa silloin hallitsi? Aivan Suomen Leijona eli Suomi, joka toimi heinäkuusta 1999 alkaen Euroopan unionin ministerineuvoston ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajana. Puheenjohtajuus kesti kuusi kuukautta eli vuoden 1999 loppuun asti. Puheenjohtajuuden on arvoitu olleen Suomen merkittävin kansainvälinen tehtävä tähän asti.
3. rivi:
"Herättääkseen henkiin suuren Angolmoisin Kuninkaan"
Mikä herättää henkiin suuren Angolmoisin Kuninkaan? Pohjolan Jalopeura, eli Suomesta nousee toinen Kuningas. Taivaalta tulee toinen Jalopeura. Tämä mahdollisesti tarkoittaa Leijonan tähtimerkissä syntynyttä henkilöä.
Entä Angolmoisin Kuningas? Nostradamus käytti paljon anagrammeja, joten Angolmois kääntyy Mongolien Kuninkaaksi tai Enkelten kuninkaaksi. Suomalaisiahan haukutaan Pohjolan Mongoleiksi.
Pohjolan Valo liittyy tähän ja eräät näkijät Tolstoi, H. P. Blavatsky sekä Teosofinen liike odottavat suurta henkistä ja maailmankatsomuksellista muutosta Pohjolasta ja juuri Suomesta alkavaksi.
J. R. Hannula [Ruusu-Risti, tammikuu 1937, s. 22-25] kirjoitti tähän liittyen:
"Tässä yhteydessä ei tarvitse unohtaa, että jo Nostradamus vuosisatoja sitten ennusti, että uusi uskonto lähtee pohjoisesta. Vielä vähemmin tarvitsee meidän unohtaa sitä ennustusta, josta Pekka Ervast silloin tällöin huomautti, että nim. H. P. Blavatsky oli useasti teroittanut ystävälleen kreivitär Wachtmeisterille: "Tulee vaikeita aikoja, jolloin teosofitkin hämääntyvät niin, etteivät ole selvillä siitä, mitä teosofia on: muista, kreivitär, jos silloin vielä elät, että valo tulee pohjolasta, että se tulee Suomesta". Tähän voisimme lisätä ne monet ulkomaalaiset ennustukset Suomesta ja sen tehtävästä, joita aikoinaan julkaistiin "Tietäjässä" ja "Ruusu-Ristissä". Nykyään monet ulkomaalaiset syntyjen syvien tutkijat ovat kääntäneet katseensa Suomeen. Suomesta yhä odotetaan. Pekka Ervast huomauttikin kerran eräässä kokouksessa, kun oli kysymys hänen kirjojensa kääntämisestä ulkomaalaisille kielille: "Tämä työ pitäisi päästä ensin Suomessa oikein leimuamaan, ja vasta sitten se voisi päästä laajenemaan muihin maihin".
Näinollen on meidän ensimäinen tehtävämme syventyä asiaan, on päästävä mahdollisimman asialliseen selvyyteen siitä, mistä oikein kysymys on, mitä jo on tapahtunut ja mitä ja miten on työtä edelleen jatkettava".
Nostradamus liitti selväkielisen vuosiluvun vain hyvin harvoihin tapahtumiin, joten kysyä sopii miksi Suomen Euroopan puheenjohtajuus olisi tälläinen tapahtuma. Ehkä se onkin vain esiintulo ja johdattaa varsinaiseen Suomesta alkavaan tapahtumaan ja muutokseen, jonka Angolmoisin Kuninkaan, Pohjolan Valon esiintulo käynnistää.
Entä kuka tämä Pohjolan Valo on, ja mitä hän tulee muuttamaan? Ilmeisesti muutos koskee suurta maailmankuvallista mullistusta. Tämä voi lähteä liikkeelle suuresta uskonnollisesta, filosofisesta, tieteellisestä mullistuksesta, tai kaikki edelliset yhdistävästä näkemyksestä.
4. rivi:
"Ennen ja jälkeen Mars hallitsee onnekkaasti"
Muutos hallitsee onnistuneesti tapahtumia ennen ja jälkeen heinäkuuta 1999.
(Mars on myös muutoksenjumala).
Muutosta ei voi pysäyttää ja se on väistämätön sekä maailmanlaajuisesti
leviävä ja yhdistävä.
Suuren maailmankuvan mullistuksen on määrä alkaa Suomesta, eli ''lopun maasta'' FIN LAND.
Mars kuvaa myös neljättä, vuottako? Tai sotaa, ennen ja jälkeen sodan.
Mutta älkää peljätkö tämä ei ole lopun alkua, vaan alun loppua."
1999 Heinäkuussa (7 kuukautta) Suomesta tuli Euroopan unionin puheenjohtaja.
2006 Lordi laulaa koko Euroopalle Hallelujaa "Siskot ja veljet, pysykää vahvoina uskossanne", ja julistaa; "Pyhimykset ovat rampautuneet tänä syntisten yönä. Karitsat ovat eksyneet ilman opastavaa valoa. On Rokki-Ilmestyksen aika siis paljastakaa sielunne. Tarvitsemme vain salaman (Pohjolan Valon) voiman ja mahdin, joka lyö maahan väärät profeetat. Todelliset uskovat teidän on pelastus. Veljet ja siskot olkaa uskossanne vahvoja. Rokkiheräämisen päivänä se, joka uskaltaa, voittaa. Huomaat että narrit ovat pian uusia kuninkaita"_/b>
2006 Heinäkuun ensimmäisenä Suomi saa taas Euroopan unionin puheenjohtajuuden.Löysin selkeästi Lordiin viittaavan ennustuksen Nostradamukselta:
I/64
De nuict Soleil penseront avoir veu,
Quand le porceau demy-homme on verra:
Bruit, chant, bataille au ciel battre apperceu,
Et bestes brutes à parler l`on orra.
1/64
Luulevat näkevänsä Auringon yöllä,
nähdessään sian, puoleksi ihmisen:
meteliä, laulua, taivaalla nähdään taisteluja,
raakojen petojen kuullaan puhuvan.
- Pohjolasta tulee valo
Rock 'n roll enkelit ja koko Eurooppa laulavat Hallelujaa!
Aika on käsillä. - Pohjolasta tulee valo
Rock 'n roll enkelit ja koko Eurooppa laulavat Hallelujaa!
Aika on käsillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m372726Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.891174Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia
Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.127979Oliko mies vetäytyminen
Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.60950- 66907
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos76858Oon tässä pohtinut että se nainen
Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle70805EU:lta tyly ratkaisu Temulle
On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta99802Nainen on ihana
ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?25718Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä
Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi30684