En usko enää kuolemanjälkeiseen elämään

Mitä väliä energialla tässä on? Sitä muuttuu jatkuvasti muodosta toiseen, mutta asioita häviää kun niiden rakenne ja informaatio tuhoutuvat.

Hmm, hmm, hmm, hmmm... Et kyllä oikein todistanut mitään... Kaikella kunnioituksella... sori ... Ku se jännä homma siinä kuolemassahan on just se että kun kerran on sille puolelle astunut, nii sieltä ei takaisin pääse. Ts. kannattaako asiaa senkoomin pohtia, kyllä se sitten kuoleman jälkeen selviää. Jos tulee täysin pimeää, niin ok, jos siell on taivas, niin ok, jos siel on helvetti, niin ok. Yhtä vaikeatahan on tietää täysin varmasti juuri mitään, paitsi ehkä cogito ergo sum:in.

Voi voi sinun luulojasi.

gjk kirjoitti:

Hmm, hmm, hmm, hmmm... Et kyllä oikein todistanut mitään... Kaikella kunnioituksella... sori ... Ku se jännä homma siinä kuolemassahan on just se että kun kerran on sille puolelle astunut, nii sieltä ei takaisin pääse. Ts. kannattaako asiaa senkoomin pohtia, kyllä se sitten kuoleman jälkeen selviää. Jos tulee täysin pimeää, niin ok, jos siell on taivas, niin ok, jos siel on helvetti, niin ok. Yhtä vaikeatahan on tietää täysin varmasti juuri mitään, paitsi ehkä cogito ergo sum:in.

Lue lisää

Yksi gramma kokemusta vastaa tonnia teoriaa.

Kyllä sinäkin sitten huomaat kun itse kuolet. Minunkin piti itse ensin kuolla ennenkuin huomasin.

Sieltä pääsee kyllä takaisin, jos Jumala niin haluaa. Ei se ole sattumaa, jos lääkärit ovat lähellä ja ehtivät elvyttää sinut.

voi voi kirjoitti:

Voi voi sinun luulojasi.

Luulo ei olekaan tiedon väärti, ja toisaalta gramma tietoa vastaa tonnia luuloa.

Kuinka esimerkiksi ajattelua tapahtuu ilman materiaa? Tarkoitan nyt tuota tuonpuoleista. Ajattelutoiminta, "sielu", sano sitä miksi vain, tarvitsee tietyt materiaaliset reunaehdot. Aivot ovat sähkökemiallinen järjestelmä, lihaa ja nestettä ja verta, kaikki se mahdollistaa ajattelutoiminnan ja "sielun". Jos ei ole materiaa, niin ei voi olla sieluakaan. Mikään ei nimittäin toimi ilman energiaa, ei edes "sielu", ja mistä se sielu saa sitä energiaa, jos sillä ei ole ruumista välineenä, joka syödä popsii ja kuluttaa kaloreita?

Lisäksi ihmisen "sielu" on yllättävän riippuvainen aivojen mekaanisesta kunnosta. Jos saat pahan kolauksen päähäsi ja vahingoitat AIVOSI (ihmisen elimen, joka muuten mätänee ja maatuu kuoleman jälkeen), niin yllättäen hienosieluinen taiteilijanero onkin 2-vuotiaan tasolla toimiva vammainen. Jos sielu muka on riippumaton aineesta, niin miksi sitten näin kävisi?

ateisti/agnostikko kirjoitti:

Kuinka esimerkiksi ajattelua tapahtuu ilman materiaa? Tarkoitan nyt tuota tuonpuoleista. Ajattelutoiminta, "sielu", sano sitä miksi vain, tarvitsee tietyt materiaaliset reunaehdot. Aivot ovat sähkökemiallinen järjestelmä, lihaa ja nestettä ja verta, kaikki se mahdollistaa ajattelutoiminnan ja "sielun". Jos ei ole materiaa, niin ei voi olla sieluakaan. Mikään ei nimittäin toimi ilman energiaa, ei edes "sielu", ja mistä se sielu saa sitä energiaa, jos sillä ei ole ruumista välineenä, joka syödä popsii ja kuluttaa kaloreita?

Lisäksi ihmisen "sielu" on yllättävän riippuvainen aivojen mekaanisesta kunnosta. Jos saat pahan kolauksen päähäsi ja vahingoitat AIVOSI (ihmisen elimen, joka muuten mätänee ja maatuu kuoleman jälkeen), niin yllättäen hienosieluinen taiteilijanero onkin 2-vuotiaan tasolla toimiva vammainen. Jos sielu muka on riippumaton aineesta, niin miksi sitten näin kävisi?

Lue lisää

ettemme tiedä, kumpi oli ensin: muna vai kana.

Emme tiedä, synnyttääkö materia tietoisuuden, vai ovatko aivot vain materian käyttöliittymä tietoisuuteen, joka sijaitsee aivoista erillisenä. Aivoista nimittäin ei ole kyetty löytämään mitään "tietoisuuskeskusta" eikä myöskään sitä paikkaa, missä muistot sijaitsisivat.

Yksi mielenkiintoisimpia tutkittavana olevia teorioita on, että tietoisuus tapahtuukin itse maailmankaikkeuden rakenteessa, kvanttitasolla. Sielu siis ei tarvitse materiaa ollakseen olemassa, mutta aivot (sähkökemiallinen järjestelmä) mahdollistavat interaktion tietoisuuden ja materian välillä toimien käyttöliittymänä.

Tuohon "mikään ei toimi ilman energiaa" pakollinen reunaehto on "materiaalisessa maailmassa". Materiaalisen maailman luonnonlait pätevät vain makromaailmassa, mutta kvanttitasolle mentäessä ne murtuvat. Turhaan ei kvanttifysiikkaa kutsuta "kvanttimystiikaksi".

On myös muistettava, että se mitä kutsumme "sieluksi" tai "tietoisuudeksi" on oikeastaan vain pelkästään ego. Psykologiassa koko psyyke koostuu lisäksi idistä eli alitajunnasta sekä superegosta eli yliminästä. Ego on luonnollisesti materian tuotetta ja siksi tuhoutuva. Siksi on täysin luontevaa ajatella, että jos aivot vahingoittuvat, tällöin myös ego vahingoittuu ja hienosieluinen taiteilijanero (tai pikemminkin hänen egonsa) taantuu 2-vuotiaan tasolle. Kuitenkaan se ei välttämättä vaikuta hänen idiinsä eikä superegoonsa, sillä emme ole niistä tietoisia.

Mielenkiintoista sinänsä, dementikoilla on usein hyvinkin selkeitä ja kirkkaita jaksoja dementoitumisen ohessa. Kukaan ei kiistä(ne), etteikö Alzheimerin taudissa olisi kyse aivojen vaihingoittumisesta. Mutta miten on tällöin selitettävissä nuo kirkkauden ja selkeyden jaksot?

Se vasta-argumentti tietysti on, että jos teoriasi pitäisi paikkaansa, silloin mitään kuolemakokemuksiakaan ei pitäisi olla. Niitä on kuitenkin raportoitu tuhansittain, ehkä miljoonittain, ja niitä on myös tutkittu tieteellisesti. Eikä niille ole löydetty materialistista selitystä, vaikka 1990-luvulla niin toitotettiinkin: syvällisemmässä tutkimuksessa materialistiset selitysmallit osoittautuivatkin vääriksi.

Tuon edelläesitetyn teorian valossa ihmisaivoja voidaan rinnastaa radioon. Radio on sähkömagneettisen säteilyn käyttöliittymä mekaaniseen värähtelyyn. Radio muuttaa sähkömagneettisen säteilyn eli radioaallot ilmanpaineen värähtelyksi eli ääneksi, jonka voimme kuulla ja näin vastaanottaa radiolähetyksiä. Radioaallot ja niiden kantama informaatio on olemassa, vaikka radio olisikin poissa päältä. Samalla tavoin myös jos radio menee rikki, se ei enää kykene muuttamaan sähkömagneettisen säteilyn kantamaa informaatiota mekaanisen värähtelyn kantamaksi informaatioksi, mutta tuo informaatio on yhä siellä.

Ei ole kovin vaikeaa nähdä tässä analogiaa siihen, että aivot olisivatkin vain materian käyttöliittymä tietoisuuteen, ei tietoisuus itse. Tämä oli myös minun kokemukseni kuolemasta. Itse asiassa siihen verrattuna tämä materiaalinen maailmamme tuntuu lähinnä unen omaiselta tai epätodelliselta, ja "tuonpuoleiseksi" nimittämämme todellisuus kuoleman jälkeen tuntuu paljon luonnollisemmalta ja oikealta kodiltamme.

Mitäs niille tapahtuu? Onko niidenki käyttöliittymä vaan vähän vino ja se korjaantuu sitten kuollessa? Esim. ihmisapinoilla lienee suorempi käyttöliittymä kuin monilla ihmisillä. Jatkuuko niiden elämä kuoleman jälkeen kvanttisfyysysmystisellä tasolla?

??? kirjoitti:

Mitäs niille tapahtuu? Onko niidenki käyttöliittymä vaan vähän vino ja se korjaantuu sitten kuollessa? Esim. ihmisapinoilla lienee suorempi käyttöliittymä kuin monilla ihmisillä. Jatkuuko niiden elämä kuoleman jälkeen kvanttisfyysysmystisellä tasolla?

Lue lisää

Eläimillä on pääsääntöisesti kollektiivisielu, eli niilllä on myös kuoleman jälkeen kollektiivitajunta ja reinkarnoituessaan ne tulevat pesueina takaisin. Ne eläimet, kenellä on tietoisuus itsestään, omaavat yksilöllisen sielun. Kuoleman jälkeen meillä on mahdollisuus tavata vanhat, rajan yli siirtyneet lemmikkimme tai ne eläimet, kenen kanssa meillä on setvimätöntä karmaa.

Eli ole kiltti eläimille.

... kirjoitti:

Yksi gramma kokemusta vastaa tonnia teoriaa.

Kyllä sinäkin sitten huomaat kun itse kuolet. Minunkin piti itse ensin kuolla ennenkuin huomasin.

Sieltä pääsee kyllä takaisin, jos Jumala niin haluaa. Ei se ole sattumaa, jos lääkärit ovat lähellä ja ehtivät elvyttää sinut.

Lue lisää

Jep. Ihmiset, joilla ei ole mitään "rajatilakokemuksia", ovat aina "kauppaamassa" tuota "madot syö sut ja sillä siisti" -teoriaa.

Oikeastaan kaikilla pitäisi olla edes joku pikku rajatilakokemus, niin ihmiset eivät olisi niin ahtaita ja kuoleman pelkoisia...

... kirjoitti:

Eläimillä on pääsääntöisesti kollektiivisielu, eli niilllä on myös kuoleman jälkeen kollektiivitajunta ja reinkarnoituessaan ne tulevat pesueina takaisin. Ne eläimet, kenellä on tietoisuus itsestään, omaavat yksilöllisen sielun. Kuoleman jälkeen meillä on mahdollisuus tavata vanhat, rajan yli siirtyneet lemmikkimme tai ne eläimet, kenen kanssa meillä on setvimätöntä karmaa.

Eli ole kiltti eläimille.

Lue lisää

ajatuksistasi eläinten sieluista kollektiivisina. Uskon ja tiedänkin, että suurimmalla osalla eläimistä on yksilölliset sielut, joilla on oma tarkoituksensa olla siinä muodossa kuin ovat tässä maailmassa. Ei ole olemassa eläintä, joka oli "vajaa" sielu yksin, jos se erotetaan laumastaan, tätä tukee jo sekin, että eläimet laumaantuvat ei-verisukulaistensa kanssa. Jos niillä olisi kollektiivinen sielu, en näe mitään järkeä "hajoittaa" sitä osasiksi, kuten eläimet yleensä itse tekevät hylkäämällä sukukypsäksi tullessaan syntylaumansa ja sisaruksensa.

Hyönteiset, kasvisto yms. taas ihan ymmärrättettävästi muodostavat kollektiivisen kokonaisuuden, ehkä jopa sitten "kollektiivisen sielun", koska niiden käytämismallikin on sellainen. Toisaalta entäpä huonekasvit? ovatko ne siis kollektiivisen sielun palasia maailmalla vai energiakeskittymiä ilman tietoisuutta? Joistain puista sanotaan, että ne ovat niin vanhoja, että niille on kehittynyt oma "sielu". Jos metsä kuolee tai muurahaispesä tuhotaan, tapatko myös sitten sielun maallisen ilmeentymismuodon?

??? kirjoitti:

Mitäs niille tapahtuu? Onko niidenki käyttöliittymä vaan vähän vino ja se korjaantuu sitten kuollessa? Esim. ihmisapinoilla lienee suorempi käyttöliittymä kuin monilla ihmisillä. Jatkuuko niiden elämä kuoleman jälkeen kvanttisfyysysmystisellä tasolla?

Lue lisää

Ilmoitan vaan, että tämän elukka kysymyksen esittäjä en ole minä, joka olen tänne aika aktiivisesti kirjoitellut tuolla ??? nimimerkillä. :-)

jenny. kirjoitti:

Jep. Ihmiset, joilla ei ole mitään "rajatilakokemuksia", ovat aina "kauppaamassa" tuota "madot syö sut ja sillä siisti" -teoriaa.

Oikeastaan kaikilla pitäisi olla edes joku pikku rajatilakokemus, niin ihmiset eivät olisi niin ahtaita ja kuoleman pelkoisia...

Lue lisää

Ensinnäkin. Suurin osa "kuolleina" olleista ihmisistä EI muista yhtään mitään rajatilakokemuksia. Minulla on tuttava, lääkäri, joka koki lyhyen kliinisen kuoleman hetken. Kyseinen henkilö sanoi kaikkien muistojensa ja ajatustensa loppuneen siihen hetkeen, kun kohtaus tuli ja tajunta meni. Jos kyseessä olisi joku ihmisen osaan kuuluva kokemus, universaali fakta (=kuolemanjälkeinen elämä), niin silloin kokemuksen pitäisi kohdata MEITÄ KAIKKIA. Mutta näin ei ole.

Lisäksi on mahdotonta tietää, johtuvatko rajatilakokemukset äärimmäisen stressin/pelon tai kuoleman hetkellä kehittyvistä kemiallisista aineista. Endorfiinit voivat saada ihmisen arkisessakin tilassa tuntemaan iloa ja syvää rauhaa, kuoleman varalle kropalla vain on tarjota vähän kovemmat cocktailit.

Minusta näitä rajatilakokemuksia on tutkittu aika yksipuolisesti ja sensaatiohakuisesti. Lisäksi niiden raportoiminen ja popularisointi luo ihmisille odotuksia. Sitten on helppoa vaikkapa huomionkipeän ihmisen selitellä valotunneleista ja valo-olennoista, valmis kokemuksen kaava kun löytyy "alan" kirjoista.

Huom! En sano, että kaikki olisivat sepittelijöitä, vaan uskon tuon kokemuksen aitouteen aivan samalla tavalla kuin vaikkapa joku LSD:n käyttäjä sanoo nähneensä sykkiviä jättiläiskukkia. Uskon hänen _nähneen_ niitä, koska hänen kehonsa oli sellaisilla mömmöillä rikastettu, jotka mahdollistivat näyn. En silti usko sykkivien jättiläiskukkien olemassaoloon. ;)

Ihmiselle itselleen on tietysti aina eduksi, jos hän pystyy kehittämään itselleen kognitiivisen kainalosauvan, apuvälineen, jonka avulla kestää ajatus omasta kuolemastaan. Uskon aivan täysin rajatilakokemuksen saaneiden ihmisten suhtautuvan levollisesti kuoleman ajatukseen. Kokemus siis teki tehtävänsä: ihminen voi elää arkeaan jokapäiväisessä elämässä, ruokkia lapsensa ja hoitaa työnsä ilman kohtuutonta ahdistusta. Monelle ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä antaa kaiken tarkoituksen moraaliselle toiminnalle ja elämälle ylipäätään. Jos sitä ei olisi, näiden ihmisten koko maailma kirjaimellisesti romahtaisi.

... kirjoitti:

ettemme tiedä, kumpi oli ensin: muna vai kana.

Emme tiedä, synnyttääkö materia tietoisuuden, vai ovatko aivot vain materian käyttöliittymä tietoisuuteen, joka sijaitsee aivoista erillisenä. Aivoista nimittäin ei ole kyetty löytämään mitään "tietoisuuskeskusta" eikä myöskään sitä paikkaa, missä muistot sijaitsisivat.

Yksi mielenkiintoisimpia tutkittavana olevia teorioita on, että tietoisuus tapahtuukin itse maailmankaikkeuden rakenteessa, kvanttitasolla. Sielu siis ei tarvitse materiaa ollakseen olemassa, mutta aivot (sähkökemiallinen järjestelmä) mahdollistavat interaktion tietoisuuden ja materian välillä toimien käyttöliittymänä.

Tuohon "mikään ei toimi ilman energiaa" pakollinen reunaehto on "materiaalisessa maailmassa". Materiaalisen maailman luonnonlait pätevät vain makromaailmassa, mutta kvanttitasolle mentäessä ne murtuvat. Turhaan ei kvanttifysiikkaa kutsuta "kvanttimystiikaksi".

On myös muistettava, että se mitä kutsumme "sieluksi" tai "tietoisuudeksi" on oikeastaan vain pelkästään ego. Psykologiassa koko psyyke koostuu lisäksi idistä eli alitajunnasta sekä superegosta eli yliminästä. Ego on luonnollisesti materian tuotetta ja siksi tuhoutuva. Siksi on täysin luontevaa ajatella, että jos aivot vahingoittuvat, tällöin myös ego vahingoittuu ja hienosieluinen taiteilijanero (tai pikemminkin hänen egonsa) taantuu 2-vuotiaan tasolle. Kuitenkaan se ei välttämättä vaikuta hänen idiinsä eikä superegoonsa, sillä emme ole niistä tietoisia.

Mielenkiintoista sinänsä, dementikoilla on usein hyvinkin selkeitä ja kirkkaita jaksoja dementoitumisen ohessa. Kukaan ei kiistä(ne), etteikö Alzheimerin taudissa olisi kyse aivojen vaihingoittumisesta. Mutta miten on tällöin selitettävissä nuo kirkkauden ja selkeyden jaksot?

Se vasta-argumentti tietysti on, että jos teoriasi pitäisi paikkaansa, silloin mitään kuolemakokemuksiakaan ei pitäisi olla. Niitä on kuitenkin raportoitu tuhansittain, ehkä miljoonittain, ja niitä on myös tutkittu tieteellisesti. Eikä niille ole löydetty materialistista selitystä, vaikka 1990-luvulla niin toitotettiinkin: syvällisemmässä tutkimuksessa materialistiset selitysmallit osoittautuivatkin vääriksi.

Tuon edelläesitetyn teorian valossa ihmisaivoja voidaan rinnastaa radioon. Radio on sähkömagneettisen säteilyn käyttöliittymä mekaaniseen värähtelyyn. Radio muuttaa sähkömagneettisen säteilyn eli radioaallot ilmanpaineen värähtelyksi eli ääneksi, jonka voimme kuulla ja näin vastaanottaa radiolähetyksiä. Radioaallot ja niiden kantama informaatio on olemassa, vaikka radio olisikin poissa päältä. Samalla tavoin myös jos radio menee rikki, se ei enää kykene muuttamaan sähkömagneettisen säteilyn kantamaa informaatiota mekaanisen värähtelyn kantamaksi informaatioksi, mutta tuo informaatio on yhä siellä.

Ei ole kovin vaikeaa nähdä tässä analogiaa siihen, että aivot olisivatkin vain materian käyttöliittymä tietoisuuteen, ei tietoisuus itse. Tämä oli myös minun kokemukseni kuolemasta. Itse asiassa siihen verrattuna tämä materiaalinen maailmamme tuntuu lähinnä unen omaiselta tai epätodelliselta, ja "tuonpuoleiseksi" nimittämämme todellisuus kuoleman jälkeen tuntuu paljon luonnollisemmalta ja oikealta kodiltamme.

Lue lisää

Miksi pitäisi alkaa luoda monimutkaisia ajatusrakennelmia kvanttifysiikasta nivottuna yhteen filosofian ja teologian kanssa? Itse uskon yksinkertaisen selityksen olevan usein ilmiöiden paras selittäjä. Kun ihminen kuolee, hän lakkaa puhumasta - äänihuulet mätänevät, ei ole elimiä tuottamaan puhetta - ja liikkumasta ja ruumis alkaa muuttaa muotoaan aika epämiellyttävällä tavalla. Jos on olemassa materiasta riippumaton sielu, niin miksi se sielu ei ole yhteydessä jälkeen jääneisiin sukulaisiin, jotka ovat murheesta pakahtumaisillaan? Jos aivoissamme on yhteys "toiselle puolelle", niin tokihan sielut tai henget siellä "toisella puolella" pystyvät ottamaan meihin yhteyttä käyttöjärjestelmämme kautta?

Sen sijaan, että näin olisi, ei maailmassa edelleenkään ole mitään luotettavia todisteita siitä, että kuoleman jälkeen siirryttäisiin jonnekin parempaan tai huonompaan paikkaan. Kuningas ja keisari mätänee ja maatuu siinä missä kerjäläinen ja varaskin. Se on kaikkien osana.

Mietin joskus, olisiko ihmisen parempi olla kuten eläin - eli siis miettimättä etukäteen kuolemaansa. Kaikki nämä ajatusrakennelmat, viimeiset tuomiot sun muut, on rakennettu kuolemanpelon kivijalalle. Sitten niistä ajatusrakennelmista on tullut vallan välineitä: tee, kuten sanomme, tai kärsit nyt ja vielä kovemmin kuoleman jälkeen.

ateisti/agnostikko kirjoitti:

Ensinnäkin. Suurin osa "kuolleina" olleista ihmisistä EI muista yhtään mitään rajatilakokemuksia. Minulla on tuttava, lääkäri, joka koki lyhyen kliinisen kuoleman hetken. Kyseinen henkilö sanoi kaikkien muistojensa ja ajatustensa loppuneen siihen hetkeen, kun kohtaus tuli ja tajunta meni. Jos kyseessä olisi joku ihmisen osaan kuuluva kokemus, universaali fakta (=kuolemanjälkeinen elämä), niin silloin kokemuksen pitäisi kohdata MEITÄ KAIKKIA. Mutta näin ei ole.

Lisäksi on mahdotonta tietää, johtuvatko rajatilakokemukset äärimmäisen stressin/pelon tai kuoleman hetkellä kehittyvistä kemiallisista aineista. Endorfiinit voivat saada ihmisen arkisessakin tilassa tuntemaan iloa ja syvää rauhaa, kuoleman varalle kropalla vain on tarjota vähän kovemmat cocktailit.

Minusta näitä rajatilakokemuksia on tutkittu aika yksipuolisesti ja sensaatiohakuisesti. Lisäksi niiden raportoiminen ja popularisointi luo ihmisille odotuksia. Sitten on helppoa vaikkapa huomionkipeän ihmisen selitellä valotunneleista ja valo-olennoista, valmis kokemuksen kaava kun löytyy "alan" kirjoista.

Huom! En sano, että kaikki olisivat sepittelijöitä, vaan uskon tuon kokemuksen aitouteen aivan samalla tavalla kuin vaikkapa joku LSD:n käyttäjä sanoo nähneensä sykkiviä jättiläiskukkia. Uskon hänen _nähneen_ niitä, koska hänen kehonsa oli sellaisilla mömmöillä rikastettu, jotka mahdollistivat näyn. En silti usko sykkivien jättiläiskukkien olemassaoloon. ;)

Ihmiselle itselleen on tietysti aina eduksi, jos hän pystyy kehittämään itselleen kognitiivisen kainalosauvan, apuvälineen, jonka avulla kestää ajatus omasta kuolemastaan. Uskon aivan täysin rajatilakokemuksen saaneiden ihmisten suhtautuvan levollisesti kuoleman ajatukseen. Kokemus siis teki tehtävänsä: ihminen voi elää arkeaan jokapäiväisessä elämässä, ruokkia lapsensa ja hoitaa työnsä ilman kohtuutonta ahdistusta. Monelle ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä antaa kaiken tarkoituksen moraaliselle toiminnalle ja elämälle ylipäätään. Jos sitä ei olisi, näiden ihmisten koko maailma kirjaimellisesti romahtaisi.

Lue lisää

>>Ensinnäkin. Suurin osa "kuolleina" olleista ihmisistä EI muista yhtään mitään rajatilakokemuksia.> Minulla on tuttava, lääkäri, joka koki lyhyen kliinisen kuoleman hetken. Kyseinen henkilö sanoi kaikkien muistojensa ja ajatustensa loppuneen siihen hetkeen, kun kohtaus tuli ja tajunta meni.> Jos kyseessä olisi joku ihmisen osaan kuuluva kokemus, universaali fakta (=kuolemanjälkeinen elämä), niin silloin kokemuksen pitäisi kohdata MEITÄ KAIKKIA. Mutta näin ei ole.>Lisäksi on mahdotonta tietää, johtuvatko rajatilakokemukset äärimmäisen stressin/pelon tai kuoleman hetkellä kehittyvistä kemiallisista aineista. Endorfiinit voivat saada ihmisen arkisessakin tilassa tuntemaan iloa ja syvää rauhaa, kuoleman varalle kropalla vain on tarjota vähän kovemmat cocktailit.>Minusta näitä rajatilakokemuksia on tutkittu aika yksipuolisesti ja sensaatiohakuisesti. >Huom! En sano, että kaikki olisivat sepittelijöitä, vaan uskon tuon kokemuksen aitouteen aivan samalla tavalla kuin vaikkapa joku LSD:n käyttäjä sanoo nähneensä sykkiviä jättiläiskukkia. Uskon hänen _nähneen_ niitä, koska hänen kehonsa oli sellaisilla mömmöillä rikastettu, jotka mahdollistivat näyn. En silti usko sykkivien jättiläiskukkien olemassaoloon. ;)> Uskon aivan täysin rajatilakokemuksen saaneiden ihmisten suhtautuvan levollisesti kuoleman ajatukseen. Kokemus siis teki tehtävänsä:

ateisti/agnostikko kirjoitti:

Miksi pitäisi alkaa luoda monimutkaisia ajatusrakennelmia kvanttifysiikasta nivottuna yhteen filosofian ja teologian kanssa? Itse uskon yksinkertaisen selityksen olevan usein ilmiöiden paras selittäjä. Kun ihminen kuolee, hän lakkaa puhumasta - äänihuulet mätänevät, ei ole elimiä tuottamaan puhetta - ja liikkumasta ja ruumis alkaa muuttaa muotoaan aika epämiellyttävällä tavalla. Jos on olemassa materiasta riippumaton sielu, niin miksi se sielu ei ole yhteydessä jälkeen jääneisiin sukulaisiin, jotka ovat murheesta pakahtumaisillaan? Jos aivoissamme on yhteys "toiselle puolelle", niin tokihan sielut tai henget siellä "toisella puolella" pystyvät ottamaan meihin yhteyttä käyttöjärjestelmämme kautta?

Sen sijaan, että näin olisi, ei maailmassa edelleenkään ole mitään luotettavia todisteita siitä, että kuoleman jälkeen siirryttäisiin jonnekin parempaan tai huonompaan paikkaan. Kuningas ja keisari mätänee ja maatuu siinä missä kerjäläinen ja varaskin. Se on kaikkien osana.

Mietin joskus, olisiko ihmisen parempi olla kuten eläin - eli siis miettimättä etukäteen kuolemaansa. Kaikki nämä ajatusrakennelmat, viimeiset tuomiot sun muut, on rakennettu kuolemanpelon kivijalalle. Sitten niistä ajatusrakennelmista on tullut vallan välineitä: tee, kuten sanomme, tai kärsit nyt ja vielä kovemmin kuoleman jälkeen.

Lue lisää

Occamin partaveitsen (yksinkertaisin selitys on paras selitys) väärän käytön ehkäisyyn on olemassa Einsteinin hiomakivi: teorioiden tulee olla mahdollisimman yksinkertaisia muttei liian yksinkertaisia. Eli siis tyyliin "Yksinkertaisin selitys avaruuslennoille on, että ne olivat lavastettuja. Siispä avaruuslennot ovat lavastettuja."

Kirjoitat:

>> Jos on olemassa materiasta riippumaton sielu, niin miksi se sielu ei ole yhteydessä jälkeen jääneisiin sukulaisiin, jotka ovat murheesta pakahtumaisillaan? >Jos aivoissamme on yhteys "toiselle puolelle", niin tokihan sielut tai henget siellä "toisella puolella" pystyvät ottamaan meihin yhteyttä käyttöjärjestelmämme kautta?

... kirjoitti:

Occamin partaveitsen (yksinkertaisin selitys on paras selitys) väärän käytön ehkäisyyn on olemassa Einsteinin hiomakivi: teorioiden tulee olla mahdollisimman yksinkertaisia muttei liian yksinkertaisia. Eli siis tyyliin "Yksinkertaisin selitys avaruuslennoille on, että ne olivat lavastettuja. Siispä avaruuslennot ovat lavastettuja."

Kirjoitat:

>> Jos on olemassa materiasta riippumaton sielu, niin miksi se sielu ei ole yhteydessä jälkeen jääneisiin sukulaisiin, jotka ovat murheesta pakahtumaisillaan? >Jos aivoissamme on yhteys "toiselle puolelle", niin tokihan sielut tai henget siellä "toisella puolella" pystyvät ottamaan meihin yhteyttä käyttöjärjestelmämme kautta?

Lue lisää

Kirjoitat oikein hyvin ja aion perehtyä mainitsemiisi tutkimuksiin. Tuosta vain olisin kysynyt, että missä vaiheessa ihminen sai kuolemanjälkeisen elämän? Oliko se neandethalin ihmisillä? Tuliko se tulentekotaidon myötä? Cro magnoneilla se kai jo oli? Oliko ihmissuvun "kantaäidillä" nk. Lucyllä kuolematon sielu, joka on siis edelleen olemassa tuolla jossain?

Kysymykseni voivat tuntua pilkalta, mutta eivät oikeastaan ole sellaista. Kysyn vakavasta mielenkiinnosta. Olisin myös kiinnostunut omasta kuolemakokemuksesta ja lupaan, että jos kerrot sen, niin EN aio sanoa siihen mitään tyyliin "tuo ei ole totta/en usko tuota".

ateisti/agnostikko kirjoitti:

Kirjoitat oikein hyvin ja aion perehtyä mainitsemiisi tutkimuksiin. Tuosta vain olisin kysynyt, että missä vaiheessa ihminen sai kuolemanjälkeisen elämän? Oliko se neandethalin ihmisillä? Tuliko se tulentekotaidon myötä? Cro magnoneilla se kai jo oli? Oliko ihmissuvun "kantaäidillä" nk. Lucyllä kuolematon sielu, joka on siis edelleen olemassa tuolla jossain?

Kysymykseni voivat tuntua pilkalta, mutta eivät oikeastaan ole sellaista. Kysyn vakavasta mielenkiinnosta. Olisin myös kiinnostunut omasta kuolemakokemuksesta ja lupaan, että jos kerrot sen, niin EN aio sanoa siihen mitään tyyliin "tuo ei ole totta/en usko tuota".

Lue lisää

Kysyt: " missä vaiheessa ihminen sai kuolemanjälkeisen elämän? Oliko se neandethalin ihmisillä? Tuliko se tulentekotaidon myötä? Cro magnoneilla se kai jo oli? Oliko ihmissuvun "kantaäidillä" nk. Lucyllä kuolematon sielu, joka on siis edelleen olemassa tuolla jossain? "

Vastaus kaikkiin on "kyllä". En osaa sanoa varmaa rajaa, mutta myös eläimillä on sielu. Eläimillä pääsääntöisesti on kollektiivisielu, t.s. ne ovat osia ryhmästä, ja ne reinkarnoituvat myös ryhminä. Yksilöllinen sielu irtautuu tästä sieluryhmästä silloin, kun se kehittyy riittävän pitkälle tajuamaan oman minuutensa. Eli yksilöllinen sielu on kaikilla sellaisilla olennoilla, joilla on evoluution historiassa riittävän kehittyneet aivot siihen, että sielu kykenee käyttämään niitä käyttöliittymänään materiaan. On mielenkiintoista spekuloida, miten tulevaisuudessa tapahtuu tekoälyn ja kvanttitietokoneiden osalta: kykeneekö sielu käyttämään niitä käyttöliittymänään materiaan ja kiinnittymään tietokoneeseen? Onko se silloin elollinen olento?

Reinkarnaation käsitys on asia, joka tuli itselleni kipeän selväksi. Olen ollut täällä ennenkin - mutta minulta poistettiin tänne palatessani muistot siitä, kuka ja mitä olin ollut. Kuitenkaan reinkarnaatio ei ole sellainen automaattinen prosessi, mitä Idän uskonnoissa esitetään, vaan vapaaehtoinen; olemme täällä vapaaehtoisina ja olemme itse valinneet sen ajankohdan ja lähtökohdat, millä olemme tänne tulleet. Tiedän aiemmista elämistäni vain, että olen oppinut monta taitoa ikäänkuin itsestään - kuin olisin osannut ne aina, luonnollisesti.

Paras kuolemakokemuksia käsittelevä sivusto on Near-Death Experience Foundation, http://www.nderf.org. Muit sivustoja ovat International Association of Near-Death Studies, http://www.iands.org. Sivusto http://www.near-death.com on valtavan laaja, mutta melko populistinen ja siinä on teosofinen sivuvire. Muitakin sivuja on. Myös http://www.csicop.org käsittelee kuolemakokemuksia mutta materialistisesta näkökulmasta.

Se Pim van Lommelin työryhmän tutkimus, joka tehtiin 2001 Hollannissa, julkaistiin The Lancetissa. URL sinne on http://www.zarqon.co.uk/Lancet.pdf

Tutkittaessa kuolemakokemuksia ja mietittäeessä uskontoa ei pidä hirttäytyä yksinomaan yhteen ainoaan uskontoon, vaan miettiä kaikkien kannalta. Raamattu on totta, mutta vain soveltuvin osin, ja sitä pitää osata tulkita ja todella rankasti. Kreationismi on virheellinen doktriini; evoluutio yksinkertaisesti on se mekanismi, jolla Jumala luo uutta elämää, eikä se mekanismi ole vieläkään pysäntynyt - koko ajan syntyy uusia lajeja. Kokemuksen mukaan jumalia on yksi ja se on yhteinen kaikille uskonnoille ja hän on rajaton Rakkaus - eikä hän välitä siitä, miten tai mihin uskomme tai mitä menoja harjoitamme, vaan hän välittää teoistamme. Siitä, kykenemmekö noudattamaan rakkauden kaksoiskäskyä ja kultaista sääntöä vai emme. Jos minun pitäisi nimetä uskonto, joka olisi kaikkein lähinnä sitä, minkä itse koin todeksi, se todennäköisesti olisi juutalaisuus. Kristinuskon ongelmana on se, että se luo tarpeettoman ristiriidan Jumalan ja ihmisen välille, vaatii Jeesuksen palvomista (tosiasiallisesti se, mitä Jeesus teki, oli että hän maksoi vakuutusmaksun puolestamme ja kokemukseni mukaan myös Jeesuksen opetukset olivat hänen ristinkuolemaansa oleellisempia kokonaisuuden kannalta) ja se, että se kiistää reinkarnaation (ainakin yleisimmissä suuntauksissa). Reinkarnaation osalta juutalainen käsitys, gilgul haneshamot, on lähimpänä totuutta.

Kuolemakokemuksista on yleisesti kahdeksan teoriaa:

1) "Kuolevien aivojen" teoria. Tämän esitteli ensimmäisenä Susan Blackmore, ja sen mukaan kyse on aivoissa tapahtuvasta kuolinprosessissta kun hermosolut kuolevat yksitellen ja ego häviää (depersonalisaatio). Mutta tämän teorian ongelmana on siinä, että tuo hermosolujen kuoleminen on kaoottinen tapahtuma ja kuolemakokemusten pitäisi sen mukaan olla hyvin kaoottisia tapahtumia - kun taas ne yksimielisesti ovat "hyperreaalisia", paljon todellisempia kuin tämä "tosielämä".

2) Darwinistinen teoria. Sen mukaan kuolemakokemukset olisivat ikäänkuin evoluution tuottama egon viimeinen visio siitä, että nyt elämä loppuu ja nyt on finito. Mutta tämän teorian ongelma on siinä, että se on yksinkertaisesti koko evoluution ideaa vastaan - jokainen elollinen olento pyrkii säilyttämään elämänsä, kun taas itse koin kuoleman valtavan positiivisena asiana ja olin lähinnä suisidiaalinen pitkään oman kokemukseni jälkeen. Tällainen "kuolemaa kaipaava" olento ei selviäisi olemassaolon taistelussa pitkään; pikemminkin jokaisen kuolemakokemuksen pitäisi olla helvetillinen, jos darwinistinen teoria olisi totta.

3) Hallusinaatioteoria. Tämän mukaan kuolemakokemuksissa olisi yksinkertaisesti hallusinaatioista. Tämä teoria on helposti osoitettavissa vääräksi. Toisaalta niin, että narkomaanien kuolemakokemuksissa he kertovat, ettei kokemus ollut lainkaan sellainen kuin mitä aineiden tuottamat hallut ovat, ja toisaalta hallusinoiva ihminen on helppo erottaa jyrkästi pomppivasta EEG:stä. Kuolemakokemuksen edellytys on kuitenkin se, että EEG näyttää suoraa viivaa, eli tämä teoria voidaan hylätä suoralta kädeltä.

4) Ohimolohkoteoria: tämän teorian mukaan kuolemakokemukset johtuisivat ohimolohkon ärsytyksestä ja häiriöistä. On totta, että ohimolohkoa stimuloimalla on kyetty saamaan aikaan kuolemakokemuksen kaltaisia tiloja ja sen komponentteja. Mutta ei koskaan täyttä kuolemakokemusta, ja on varmaa, että kuolemakokemuskeen liittyy ainakin jokin biokemiallinen komponentti - kysymys on vain siitä, että kumpi oli ensin, muna vai kana. Onko vain löydetty se mekanismi, jolla sielu kiinnittyy materiaan ja/tai irtautuu siitä?

5) Anoksiateoria. Tämä on myös Blackmoren teoria, ja liittyy siihen, että anoksia (aivojen hapenmpuute) aiheuttaa toisinaan hallusinaatioita. Mutta tämä teoria on osoitettu kliinisesti vääräksi: anoksia ei kertakaikkiaan aiheuta sellaisia tiloja kuin kuolemakokemus, vaan anoksian tuottamat hallut ovat todella sekavia.

6) Depersonalisaatioteoria. Tämän teorian mukaan kyse olisi kuolevan ihmisen defenssimekanismista depersonalisoida itsensä välttääkseen kuoleman ajatuksen. Tämä teoria on osoitettavissa yksinkertaisesti vääräksi niiden osalta, joilla kuolemakokemus on tapahtunut narkoosissa (kuten Pam Reynolds) tai joilla kuolema on ollut äkillinen (kuten van Lommelin tutkimuksen sydänpysähdyspotilaat), jotka eivät ole edes tajunneet kuolleensa. Tämä siis ei voi olla oikea selitys.

7) Syntymämuistoteoria. Tämän teorian mukaan "tunnelikokemus", joka liittyy moniin kuolemakokemuksiin, olisi muisto syntymästä ja syntymäkanavasta. Ongelma on siinä, että myös ihmisillä, jotka ovat syntyneet keisarinleikkauksella (kuten minä) ja joilla ei siksi ole samanlaisia "syntymämuistoja", on ollut kuolemakokemuksia ja toisaalta kuolemakokemukset yleensä ovat positiivisia, kun taas syntymä on vaikea ja vaarallinen tapahtuma.

8) Dualistinen teoria. Tämän mukaan tietoisuus (sielu) ja ego (materia) olisivat toisistaan erillisiä ja tietoisuus säilyisi myös kuoleman jälkeen (vain materiaalinen ruumis eli ego tuhoutuu). Empiirinen evidenssi on tällä hetkellä tämän teorian puolella. Sen ongelma on siinä, että jos tämä teoria olisi totta, koko materialistisen monismin paradigma, joka on luonnontieteiden de facto paradigma, joko romuttuisi tai jouduttaisiin kirjoittamaan uudelleen.

... kirjoitti:

Kysyt: " missä vaiheessa ihminen sai kuolemanjälkeisen elämän? Oliko se neandethalin ihmisillä? Tuliko se tulentekotaidon myötä? Cro magnoneilla se kai jo oli? Oliko ihmissuvun "kantaäidillä" nk. Lucyllä kuolematon sielu, joka on siis edelleen olemassa tuolla jossain? "

Vastaus kaikkiin on "kyllä". En osaa sanoa varmaa rajaa, mutta myös eläimillä on sielu. Eläimillä pääsääntöisesti on kollektiivisielu, t.s. ne ovat osia ryhmästä, ja ne reinkarnoituvat myös ryhminä. Yksilöllinen sielu irtautuu tästä sieluryhmästä silloin, kun se kehittyy riittävän pitkälle tajuamaan oman minuutensa. Eli yksilöllinen sielu on kaikilla sellaisilla olennoilla, joilla on evoluution historiassa riittävän kehittyneet aivot siihen, että sielu kykenee käyttämään niitä käyttöliittymänään materiaan. On mielenkiintoista spekuloida, miten tulevaisuudessa tapahtuu tekoälyn ja kvanttitietokoneiden osalta: kykeneekö sielu käyttämään niitä käyttöliittymänään materiaan ja kiinnittymään tietokoneeseen? Onko se silloin elollinen olento?

Reinkarnaation käsitys on asia, joka tuli itselleni kipeän selväksi. Olen ollut täällä ennenkin - mutta minulta poistettiin tänne palatessani muistot siitä, kuka ja mitä olin ollut. Kuitenkaan reinkarnaatio ei ole sellainen automaattinen prosessi, mitä Idän uskonnoissa esitetään, vaan vapaaehtoinen; olemme täällä vapaaehtoisina ja olemme itse valinneet sen ajankohdan ja lähtökohdat, millä olemme tänne tulleet. Tiedän aiemmista elämistäni vain, että olen oppinut monta taitoa ikäänkuin itsestään - kuin olisin osannut ne aina, luonnollisesti.

Paras kuolemakokemuksia käsittelevä sivusto on Near-Death Experience Foundation, http://www.nderf.org. Muit sivustoja ovat International Association of Near-Death Studies, http://www.iands.org. Sivusto http://www.near-death.com on valtavan laaja, mutta melko populistinen ja siinä on teosofinen sivuvire. Muitakin sivuja on. Myös http://www.csicop.org käsittelee kuolemakokemuksia mutta materialistisesta näkökulmasta.

Se Pim van Lommelin työryhmän tutkimus, joka tehtiin 2001 Hollannissa, julkaistiin The Lancetissa. URL sinne on http://www.zarqon.co.uk/Lancet.pdf

Tutkittaessa kuolemakokemuksia ja mietittäeessä uskontoa ei pidä hirttäytyä yksinomaan yhteen ainoaan uskontoon, vaan miettiä kaikkien kannalta. Raamattu on totta, mutta vain soveltuvin osin, ja sitä pitää osata tulkita ja todella rankasti. Kreationismi on virheellinen doktriini; evoluutio yksinkertaisesti on se mekanismi, jolla Jumala luo uutta elämää, eikä se mekanismi ole vieläkään pysäntynyt - koko ajan syntyy uusia lajeja. Kokemuksen mukaan jumalia on yksi ja se on yhteinen kaikille uskonnoille ja hän on rajaton Rakkaus - eikä hän välitä siitä, miten tai mihin uskomme tai mitä menoja harjoitamme, vaan hän välittää teoistamme. Siitä, kykenemmekö noudattamaan rakkauden kaksoiskäskyä ja kultaista sääntöä vai emme. Jos minun pitäisi nimetä uskonto, joka olisi kaikkein lähinnä sitä, minkä itse koin todeksi, se todennäköisesti olisi juutalaisuus. Kristinuskon ongelmana on se, että se luo tarpeettoman ristiriidan Jumalan ja ihmisen välille, vaatii Jeesuksen palvomista (tosiasiallisesti se, mitä Jeesus teki, oli että hän maksoi vakuutusmaksun puolestamme ja kokemukseni mukaan myös Jeesuksen opetukset olivat hänen ristinkuolemaansa oleellisempia kokonaisuuden kannalta) ja se, että se kiistää reinkarnaation (ainakin yleisimmissä suuntauksissa). Reinkarnaation osalta juutalainen käsitys, gilgul haneshamot, on lähimpänä totuutta.

Kuolemakokemuksista on yleisesti kahdeksan teoriaa:

1) "Kuolevien aivojen" teoria. Tämän esitteli ensimmäisenä Susan Blackmore, ja sen mukaan kyse on aivoissa tapahtuvasta kuolinprosessissta kun hermosolut kuolevat yksitellen ja ego häviää (depersonalisaatio). Mutta tämän teorian ongelmana on siinä, että tuo hermosolujen kuoleminen on kaoottinen tapahtuma ja kuolemakokemusten pitäisi sen mukaan olla hyvin kaoottisia tapahtumia - kun taas ne yksimielisesti ovat "hyperreaalisia", paljon todellisempia kuin tämä "tosielämä".

2) Darwinistinen teoria. Sen mukaan kuolemakokemukset olisivat ikäänkuin evoluution tuottama egon viimeinen visio siitä, että nyt elämä loppuu ja nyt on finito. Mutta tämän teorian ongelma on siinä, että se on yksinkertaisesti koko evoluution ideaa vastaan - jokainen elollinen olento pyrkii säilyttämään elämänsä, kun taas itse koin kuoleman valtavan positiivisena asiana ja olin lähinnä suisidiaalinen pitkään oman kokemukseni jälkeen. Tällainen "kuolemaa kaipaava" olento ei selviäisi olemassaolon taistelussa pitkään; pikemminkin jokaisen kuolemakokemuksen pitäisi olla helvetillinen, jos darwinistinen teoria olisi totta.

3) Hallusinaatioteoria. Tämän mukaan kuolemakokemuksissa olisi yksinkertaisesti hallusinaatioista. Tämä teoria on helposti osoitettavissa vääräksi. Toisaalta niin, että narkomaanien kuolemakokemuksissa he kertovat, ettei kokemus ollut lainkaan sellainen kuin mitä aineiden tuottamat hallut ovat, ja toisaalta hallusinoiva ihminen on helppo erottaa jyrkästi pomppivasta EEG:stä. Kuolemakokemuksen edellytys on kuitenkin se, että EEG näyttää suoraa viivaa, eli tämä teoria voidaan hylätä suoralta kädeltä.

4) Ohimolohkoteoria: tämän teorian mukaan kuolemakokemukset johtuisivat ohimolohkon ärsytyksestä ja häiriöistä. On totta, että ohimolohkoa stimuloimalla on kyetty saamaan aikaan kuolemakokemuksen kaltaisia tiloja ja sen komponentteja. Mutta ei koskaan täyttä kuolemakokemusta, ja on varmaa, että kuolemakokemuskeen liittyy ainakin jokin biokemiallinen komponentti - kysymys on vain siitä, että kumpi oli ensin, muna vai kana. Onko vain löydetty se mekanismi, jolla sielu kiinnittyy materiaan ja/tai irtautuu siitä?

5) Anoksiateoria. Tämä on myös Blackmoren teoria, ja liittyy siihen, että anoksia (aivojen hapenmpuute) aiheuttaa toisinaan hallusinaatioita. Mutta tämä teoria on osoitettu kliinisesti vääräksi: anoksia ei kertakaikkiaan aiheuta sellaisia tiloja kuin kuolemakokemus, vaan anoksian tuottamat hallut ovat todella sekavia.

6) Depersonalisaatioteoria. Tämän teorian mukaan kyse olisi kuolevan ihmisen defenssimekanismista depersonalisoida itsensä välttääkseen kuoleman ajatuksen. Tämä teoria on osoitettavissa yksinkertaisesti vääräksi niiden osalta, joilla kuolemakokemus on tapahtunut narkoosissa (kuten Pam Reynolds) tai joilla kuolema on ollut äkillinen (kuten van Lommelin tutkimuksen sydänpysähdyspotilaat), jotka eivät ole edes tajunneet kuolleensa. Tämä siis ei voi olla oikea selitys.

7) Syntymämuistoteoria. Tämän teorian mukaan "tunnelikokemus", joka liittyy moniin kuolemakokemuksiin, olisi muisto syntymästä ja syntymäkanavasta. Ongelma on siinä, että myös ihmisillä, jotka ovat syntyneet keisarinleikkauksella (kuten minä) ja joilla ei siksi ole samanlaisia "syntymämuistoja", on ollut kuolemakokemuksia ja toisaalta kuolemakokemukset yleensä ovat positiivisia, kun taas syntymä on vaikea ja vaarallinen tapahtuma.

8) Dualistinen teoria. Tämän mukaan tietoisuus (sielu) ja ego (materia) olisivat toisistaan erillisiä ja tietoisuus säilyisi myös kuoleman jälkeen (vain materiaalinen ruumis eli ego tuhoutuu). Empiirinen evidenssi on tällä hetkellä tämän teorian puolella. Sen ongelma on siinä, että jos tämä teoria olisi totta, koko materialistisen monismin paradigma, joka on luonnontieteiden de facto paradigma, joko romuttuisi tai jouduttaisiin kirjoittamaan uudelleen.

Lue lisää

Perehdyn noihin linkkeihin.. Kiitos paljon vaivannäöstä!

Itselläni on ollut tavallaan henkinen kriisi. Olen lyhyessä ajassa menettänyt paljon rakkaita ihmisiä, mm. isäni kuoli todella yllättäen sairaskohtaukseen vasta 61-vuotiaana jne. Siksi nämä asiat kiinnostavat.. Tietyssä mielessä toivon, että kuolemanjälkeinen elämä olisi, mutta sitten joskus taas tulee syvä toivottomuus.

Minut leikattiin noin vuosi sitten ja sain anestesian. Siitäkin tuli tavallaan pessimistinen kokemus, koska anestesian aikana en tosiaankaan nähnyt mitään unia tms. vaan oli vain kuin olisi tajunta käännetty pois päältä. Leikkaus sujui siis ihan normaalisti.

ateisti/agnostikko kirjoitti:

Perehdyn noihin linkkeihin.. Kiitos paljon vaivannäöstä!

Itselläni on ollut tavallaan henkinen kriisi. Olen lyhyessä ajassa menettänyt paljon rakkaita ihmisiä, mm. isäni kuoli todella yllättäen sairaskohtaukseen vasta 61-vuotiaana jne. Siksi nämä asiat kiinnostavat.. Tietyssä mielessä toivon, että kuolemanjälkeinen elämä olisi, mutta sitten joskus taas tulee syvä toivottomuus.

Minut leikattiin noin vuosi sitten ja sain anestesian. Siitäkin tuli tavallaan pessimistinen kokemus, koska anestesian aikana en tosiaankaan nähnyt mitään unia tms. vaan oli vain kuin olisi tajunta käännetty pois päältä. Leikkaus sujui siis ihan normaalisti.

Lue lisää

NDERFin sivut (http://www.nderf.org) ovat mielestäni parhaat aihetta käsittelevät sivut, joskin ne ovat melko sekavat. Sieltä löytyy noin 900 kuolemakokemusta kokijoiden omin sanoin; mielestäni tuo on niin iso otosaineisto, että se kelpaa tilastollisen tutkimuksen pohjaksi.

Anestesiassa ei kuulukaan nähdä unia tai saada minkäänlaista kuolemakokemuksen kaltaista tilaa; tämä on lääketieteellisesti dokumentoitu asia. Tämän kykenee näkemään myös EEG:stä: anestesiatilan kykenee näkemään aivosähkökäyrän muodosta sekä aivoaalloista.

Ja tämän vuoksi Pam Reynoldsin kokemus http://www.near-death.com/experiences/evidence01.html oli niin merkillinen - ja merkittävä. Kaiken järjen mukaan sitä ei olisi pitänyt tapahtua lainkaan, sillä anestesiassa ei pitäisi kokea minkäänlaista tajuntatilaa! Ja se on vielä kaupan päälle niin pahuksen hyvin dokumentoitu...

Minulle kaikkein järisyttävin ja mielenkiintoisin havainto oli, että tuonpuoleisessa ei ole lainkaan aikaa. Siellä lineaarinen kronos (menneisyys -> nykyisyys -> tulevaisuus) käpertyy pisteeksi (kairos) jossa niin menneisyys, nykyisyys kuin tulevaisuuskin ovat kaikki samanaikaisesti läsnä. Tämä tuntuu oudolta, mutta se on suora seuraus termodynamiikan II laista. Aika on entropian gradientti; aika kulkee kasvavan entropian suuntaan. Koska entropia on hiukkasjoukon ominaisuus, aika ja aine liittyvät kiinteästi toisiinsa - aine luo ajan. Systeemissä, jossa ei ole ainetta, ei ole aikaakaan.

Nyt myös ymmärrän, mitä merkitsee "siirtyä ajasta iäisyyteen"; aineen ja entropian maailmassa olemme aineen vankeja, mutta tuonpuoleisessa emme enää ole subjekteja ajalle.

Itse olen saanut lohtua meditoinnista; sillä saa mielen herkäksi ja aistit teräviksi.

ateisti/agnostikko kirjoitti:

Ensinnäkin. Suurin osa "kuolleina" olleista ihmisistä EI muista yhtään mitään rajatilakokemuksia. Minulla on tuttava, lääkäri, joka koki lyhyen kliinisen kuoleman hetken. Kyseinen henkilö sanoi kaikkien muistojensa ja ajatustensa loppuneen siihen hetkeen, kun kohtaus tuli ja tajunta meni. Jos kyseessä olisi joku ihmisen osaan kuuluva kokemus, universaali fakta (=kuolemanjälkeinen elämä), niin silloin kokemuksen pitäisi kohdata MEITÄ KAIKKIA. Mutta näin ei ole.

Lisäksi on mahdotonta tietää, johtuvatko rajatilakokemukset äärimmäisen stressin/pelon tai kuoleman hetkellä kehittyvistä kemiallisista aineista. Endorfiinit voivat saada ihmisen arkisessakin tilassa tuntemaan iloa ja syvää rauhaa, kuoleman varalle kropalla vain on tarjota vähän kovemmat cocktailit.

Minusta näitä rajatilakokemuksia on tutkittu aika yksipuolisesti ja sensaatiohakuisesti. Lisäksi niiden raportoiminen ja popularisointi luo ihmisille odotuksia. Sitten on helppoa vaikkapa huomionkipeän ihmisen selitellä valotunneleista ja valo-olennoista, valmis kokemuksen kaava kun löytyy "alan" kirjoista.

Huom! En sano, että kaikki olisivat sepittelijöitä, vaan uskon tuon kokemuksen aitouteen aivan samalla tavalla kuin vaikkapa joku LSD:n käyttäjä sanoo nähneensä sykkiviä jättiläiskukkia. Uskon hänen _nähneen_ niitä, koska hänen kehonsa oli sellaisilla mömmöillä rikastettu, jotka mahdollistivat näyn. En silti usko sykkivien jättiläiskukkien olemassaoloon. ;)

Ihmiselle itselleen on tietysti aina eduksi, jos hän pystyy kehittämään itselleen kognitiivisen kainalosauvan, apuvälineen, jonka avulla kestää ajatus omasta kuolemastaan. Uskon aivan täysin rajatilakokemuksen saaneiden ihmisten suhtautuvan levollisesti kuoleman ajatukseen. Kokemus siis teki tehtävänsä: ihminen voi elää arkeaan jokapäiväisessä elämässä, ruokkia lapsensa ja hoitaa työnsä ilman kohtuutonta ahdistusta. Monelle ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä antaa kaiken tarkoituksen moraaliselle toiminnalle ja elämälle ylipäätään. Jos sitä ei olisi, näiden ihmisten koko maailma kirjaimellisesti romahtaisi.

Lue lisää

Kyse ei minun kohdallani ole nyt mistään "turvallisesta lohduttamisesta". Oma kuolemanpelkoni on MINIMAALINEN, koska tajuntani on avautunut siinä määrin, että tiedän, että kuolemaa ei tarvitse pelätä. Se on oikeastaan SIIRTYMISTÄ, ei kuolemaa. Sitä paitsi energia ei kuole koskaan.

Lisäksi minun kokemukseni "tuonpuoleisesta" EIVÄT perustu "near death experienceen", vaan koen niitä ihan ELOSSA ja täysin JÄRJISSÄNI.

... kirjoitti:

>>Ensinnäkin. Suurin osa "kuolleina" olleista ihmisistä EI muista yhtään mitään rajatilakokemuksia.> Minulla on tuttava, lääkäri, joka koki lyhyen kliinisen kuoleman hetken. Kyseinen henkilö sanoi kaikkien muistojensa ja ajatustensa loppuneen siihen hetkeen, kun kohtaus tuli ja tajunta meni.> Jos kyseessä olisi joku ihmisen osaan kuuluva kokemus, universaali fakta (=kuolemanjälkeinen elämä), niin silloin kokemuksen pitäisi kohdata MEITÄ KAIKKIA. Mutta näin ei ole.>Lisäksi on mahdotonta tietää, johtuvatko rajatilakokemukset äärimmäisen stressin/pelon tai kuoleman hetkellä kehittyvistä kemiallisista aineista. Endorfiinit voivat saada ihmisen arkisessakin tilassa tuntemaan iloa ja syvää rauhaa, kuoleman varalle kropalla vain on tarjota vähän kovemmat cocktailit.>Minusta näitä rajatilakokemuksia on tutkittu aika yksipuolisesti ja sensaatiohakuisesti. >Huom! En sano, että kaikki olisivat sepittelijöitä, vaan uskon tuon kokemuksen aitouteen aivan samalla tavalla kuin vaikkapa joku LSD:n käyttäjä sanoo nähneensä sykkiviä jättiläiskukkia. Uskon hänen _nähneen_ niitä, koska hänen kehonsa oli sellaisilla mömmöillä rikastettu, jotka mahdollistivat näyn. En silti usko sykkivien jättiläiskukkien olemassaoloon. ;)> Uskon aivan täysin rajatilakokemuksen saaneiden ihmisten suhtautuvan levollisesti kuoleman ajatukseen. Kokemus siis teki tehtävänsä:

Lue lisää

"Silti on vielä selittämättä: miksi noin 85% kaikista kuolemakokemuksista on ehdottoman positiivisia - ja miksi tuonpuoleinen tuntuu hypertodelliselta ja paljon reaalisemmalta kuin tämä materiaalinen maailmamme - ja miksi sen jälkeen tämä maailma tuntuu kuin unelta? Miksi minulla oli sellainen tunne, että "täällä olen ollut aikaisemminkin" ja miten kommunikaatio tuonpuoleisessa on täysin sanatonta, telepaattista? Miksi tuo valo-olento (Jumala) tunsi minut kuin oman lapsensa, ja miksi tuo ääretön, rajaton rakkaus? Siinä ei materialistisessa valossa ole mitään mieltä."

JUURI NIIN. Henkilökohtaisesti minusta tuntuu siltä kuin se "uni" olisi täällä maapallolla ja se todellisuus on siinä "toisessa tilassa".

Veikkaan, että enemmistö tajuaa sitten "kuoltuaan", että nyt läpäistiin harhan verho ja päästiin "kotiin". Että koko maanpäällinen elämä oli tietynlaista "näyttelyä" tietyissä "rooleissa".

Ja Jumala ON rajaton RAKKAUS.:) Ei mikään diktaattori-paska, joka pelottelee helvetillä joka viides minuutti.

ateisti/agnostikko kirjoitti:

Miksi pitäisi alkaa luoda monimutkaisia ajatusrakennelmia kvanttifysiikasta nivottuna yhteen filosofian ja teologian kanssa? Itse uskon yksinkertaisen selityksen olevan usein ilmiöiden paras selittäjä. Kun ihminen kuolee, hän lakkaa puhumasta - äänihuulet mätänevät, ei ole elimiä tuottamaan puhetta - ja liikkumasta ja ruumis alkaa muuttaa muotoaan aika epämiellyttävällä tavalla. Jos on olemassa materiasta riippumaton sielu, niin miksi se sielu ei ole yhteydessä jälkeen jääneisiin sukulaisiin, jotka ovat murheesta pakahtumaisillaan? Jos aivoissamme on yhteys "toiselle puolelle", niin tokihan sielut tai henget siellä "toisella puolella" pystyvät ottamaan meihin yhteyttä käyttöjärjestelmämme kautta?

Sen sijaan, että näin olisi, ei maailmassa edelleenkään ole mitään luotettavia todisteita siitä, että kuoleman jälkeen siirryttäisiin jonnekin parempaan tai huonompaan paikkaan. Kuningas ja keisari mätänee ja maatuu siinä missä kerjäläinen ja varaskin. Se on kaikkien osana.

Mietin joskus, olisiko ihmisen parempi olla kuten eläin - eli siis miettimättä etukäteen kuolemaansa. Kaikki nämä ajatusrakennelmat, viimeiset tuomiot sun muut, on rakennettu kuolemanpelon kivijalalle. Sitten niistä ajatusrakennelmista on tullut vallan välineitä: tee, kuten sanomme, tai kärsit nyt ja vielä kovemmin kuoleman jälkeen.

Lue lisää

"Kun ihminen kuolee, hän lakkaa puhumasta - äänihuulet mätänevät, ei ole elimiä tuottamaan puhetta - ja liikkumasta ja ruumis alkaa muuttaa muotoaan aika epämiellyttävällä tavalla. Jos on olemassa materiasta riippumaton sielu, niin miksi se sielu ei ole yhteydessä jälkeen jääneisiin sukulaisiin, jotka ovat murheesta pakahtumaisillaan?"

Kyse on TELEPAATTISESTA viestinnästä. Kuoleman jälkeisessä tilassa kommunikoidaan telepaattisesti - äänihuulia ei yksinkertaisesti tarvita.

Ja itse henkilökohtaisesti kykenen tuohon jo nyt - siis telepaattiseen kommunikointiin ns. "henkien" kanssa, joten tiedän, mistä puhun.

Ei ole tarkoitus "brassailla", mutta tätä kykyä ei ole kaikilla täällä maan päällä ollessamme. Eli: Kuolleet omaiset saattavat kyllä haluta kommunikoida elävien ihmisten kanssa, mutta enemmistö elävistä ihmisistä ei pysty kommunikoimaan niiden kanssa.

"Jos aivoissamme on yhteys "toiselle puolelle", niin tokihan sielut tai henget siellä "toisella puolella" pystyvät ottamaan meihin yhteyttä käyttöjärjestelmämme kautta?"

Ne/he pystyvät halutessaan ottamaan yhteyttä. Se on eri asia, pystytykö sinä vastaanottamaan ne viestit. Kyse on nimittäin "oikeasta taajuudesta".

Jojoillaan tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen välillä. Hei sielu päätti lomasta maan päällä kun olemattomuus alkoi tympäistä.

Cyberanimal kirjoitti:

ajatuksistasi eläinten sieluista kollektiivisina. Uskon ja tiedänkin, että suurimmalla osalla eläimistä on yksilölliset sielut, joilla on oma tarkoituksensa olla siinä muodossa kuin ovat tässä maailmassa. Ei ole olemassa eläintä, joka oli "vajaa" sielu yksin, jos se erotetaan laumastaan, tätä tukee jo sekin, että eläimet laumaantuvat ei-verisukulaistensa kanssa. Jos niillä olisi kollektiivinen sielu, en näe mitään järkeä "hajoittaa" sitä osasiksi, kuten eläimet yleensä itse tekevät hylkäämällä sukukypsäksi tullessaan syntylaumansa ja sisaruksensa.

Hyönteiset, kasvisto yms. taas ihan ymmärrättettävästi muodostavat kollektiivisen kokonaisuuden, ehkä jopa sitten "kollektiivisen sielun", koska niiden käytämismallikin on sellainen. Toisaalta entäpä huonekasvit? ovatko ne siis kollektiivisen sielun palasia maailmalla vai energiakeskittymiä ilman tietoisuutta? Joistain puista sanotaan, että ne ovat niin vanhoja, että niille on kehittynyt oma "sielu". Jos metsä kuolee tai muurahaispesä tuhotaan, tapatko myös sitten sielun maallisen ilmeentymismuodon?

Lue lisää

Kaikki joilla on dnata pääsee taivaaseen. Myös hiivasienet.

gjk kirjoitti:

Hmm, hmm, hmm, hmmm... Et kyllä oikein todistanut mitään... Kaikella kunnioituksella... sori ... Ku se jännä homma siinä kuolemassahan on just se että kun kerran on sille puolelle astunut, nii sieltä ei takaisin pääse. Ts. kannattaako asiaa senkoomin pohtia, kyllä se sitten kuoleman jälkeen selviää. Jos tulee täysin pimeää, niin ok, jos siell on taivas, niin ok, jos siel on helvetti, niin ok. Yhtä vaikeatahan on tietää täysin varmasti juuri mitään, paitsi ehkä cogito ergo sum:in.

Lue lisää

Kuoleman jälkeenhän ei selviä mitään, kun ihmistä ei sitten enää ole. Kaikki tieto tulee tulee elävänä ja tietoisena.

ateisti/agnostikko kirjoitti:

Kuinka esimerkiksi ajattelua tapahtuu ilman materiaa? Tarkoitan nyt tuota tuonpuoleista. Ajattelutoiminta, "sielu", sano sitä miksi vain, tarvitsee tietyt materiaaliset reunaehdot. Aivot ovat sähkökemiallinen järjestelmä, lihaa ja nestettä ja verta, kaikki se mahdollistaa ajattelutoiminnan ja "sielun". Jos ei ole materiaa, niin ei voi olla sieluakaan. Mikään ei nimittäin toimi ilman energiaa, ei edes "sielu", ja mistä se sielu saa sitä energiaa, jos sillä ei ole ruumista välineenä, joka syödä popsii ja kuluttaa kaloreita?

Lisäksi ihmisen "sielu" on yllättävän riippuvainen aivojen mekaanisesta kunnosta. Jos saat pahan kolauksen päähäsi ja vahingoitat AIVOSI (ihmisen elimen, joka muuten mätänee ja maatuu kuoleman jälkeen), niin yllättäen hienosieluinen taiteilijanero onkin 2-vuotiaan tasolla toimiva vammainen. Jos sielu muka on riippumaton aineesta, niin miksi sitten näin kävisi?

Lue lisää

Voi olla niin, että atomit ovat luonteeltaan henkisiä yhtä lailla kuin materiaalisia. Ne ovat aika mystisiä ominaisuuksiltaan.

Tämä ei ollut argumentaatiota, tämä oli saarnaamista. Suo anteeksi, mutta en jaksa uskoa kuolemanjälkeisen osani muuttuvan siitä mihinkään, vaikka kuinka sanoisin, että "Jeesus on Herra". Maailmassa yli miljardi muslimia uskoo samaa Allahista ja Muhammedista, mutta en usko heidänkään osansa olevan omastani poikkeava. Kävitpä kuinka usein kirkossa/synagogassa/moskeijassa, niin kuoleman hetkellä aivoissamme tapahtuu molekyylitasolla peruuttamaton romahdus. Veremme lakkaa kiertämästä, hapen saanti loppuu. Aine muuttaa muotoaan peruuttamattomalla tavalla. Tuonpuoleisesta ei ole vielä kukaan tullut LUOTETTAVALLA tavalla kertomaan kokemuksistaan. (Niin, Jeesusta ei sitten lasketa.)

Se on väärin ymmärretty. Jeesus tarkoitti, että ”Minä” on tie totuus ja elämä.

Yksi selitys.
Aineellinen maailma on polaarinen, hengen maailmassa vallitsee ykseys. Ykseys ei tarjoa haasteita eikä kilvoittelun mahdollisuuksia. Taivaassa ei kehitytä, "siellä" ollaan.

Seppo Jurvanen kirjoitti:

Yksi selitys.
Aineellinen maailma on polaarinen, hengen maailmassa vallitsee ykseys. Ykseys ei tarjoa haasteita eikä kilvoittelun mahdollisuuksia. Taivaassa ei kehitytä, "siellä" ollaan.

Lue lisää

>Taivaassa ei kehitytä, "siellä" ollaan.<

Tuo on harhaa. Taivaassa nimenomaan kehitytään, loputtomiin.

ncvl kirjoitti:

>Taivaassa ei kehitytä, "siellä" ollaan.<

Tuo on harhaa. Taivaassa nimenomaan kehitytään, loputtomiin.

Jos näin on, niin miksi Luoja lähetti sielut maanpäälle karaistumaan.