JT-uskonnon johtomiehet, Vartiotorni-seuran julkaisut sekä yksittäiset jehovantodistajat väittävät usein, että luopiot levittävät valheita, mustamaalaavat järjestöä ja "pieksevät entisiä orjatovereitaan".
Esimerkkejä näistä ns. luopiovalheista ei kuitenkaan ole tapana antaa. Nyt siihen on tilaisuus.
Haaste: esitä selvästi ja konkreettisesti yksikin ainoa luopiovalhe, eli JT-uskoa koskeva panetteleva epätotuus, jota levitetään tai on levitetty Internetissä tai jossain muussa mediassa.
Luopiovalhe-haaste!
27
2278
Vastaukset
Taitaa olla yhtä hiljaista kuin kahden uusnatsin mielenosoitusparaati Harlemissa.
- Markku_Meilo
"Eräässäkin maassa julkaistiin perätön uutinen, jonka mukaan todistajat olisivat tukeneet Hitlerin hallitusta toisen maailmansodan aikana."
(Vartiotorni 1. syyskuuta 2004 sivu 16)
Jos tuo Vartiotorniseuran väite on totta, niin ihmettelen kuka menee noin perätöntä uutista levittämään. Tuo on törkeää asioiden vääristelyä, koska Vartiotorniseura ei ollut myötämielinen Hitlerin hallitukselle toisen maailmansodana aikana, vaan ennen sitä. - Puolelta
Markku_Meilo kirjoitti:
"Eräässäkin maassa julkaistiin perätön uutinen, jonka mukaan todistajat olisivat tukeneet Hitlerin hallitusta toisen maailmansodan aikana."
(Vartiotorni 1. syyskuuta 2004 sivu 16)
Jos tuo Vartiotorniseuran väite on totta, niin ihmettelen kuka menee noin perätöntä uutista levittämään. Tuo on törkeää asioiden vääristelyä, koska Vartiotorniseura ei ollut myötämielinen Hitlerin hallitukselle toisen maailmansodana aikana, vaan ennen sitä.näkee usein todistajina esiintyvien kirjoittavan, että lahkolla on totuus.
Kysyttäessä tarkemmin, että missä asiassa, ei vastausta ole kuulunut. - Johannes
Markku_Meilo kirjoitti:
"Eräässäkin maassa julkaistiin perätön uutinen, jonka mukaan todistajat olisivat tukeneet Hitlerin hallitusta toisen maailmansodan aikana."
(Vartiotorni 1. syyskuuta 2004 sivu 16)
Jos tuo Vartiotorniseuran väite on totta, niin ihmettelen kuka menee noin perätöntä uutista levittämään. Tuo on törkeää asioiden vääristelyä, koska Vartiotorniseura ei ollut myötämielinen Hitlerin hallitukselle toisen maailmansodana aikana, vaan ennen sitä.Hauskoja ja tosi "luotettavia" nuo Vartotornin lähteet: "Eräässäkin maassa julkaistiin perätön uutinen, jonka mukaan todistajat olisivat tukeneet Hitlerin hallitusta toisen maailmansodan aikana."
(Vartiotorni 1. syyskuuta 2004 sivu 16)
Taitaa olla käsittääkseni aika yleistä tuollaiset heitot, vaikka joskus paikkaansa pitäisivätkin. Kyllä kunnollisessa lehdessä on aina kunnon lähdeviitteet. - Roikkuja
Markku_Meilo kirjoitti:
"Eräässäkin maassa julkaistiin perätön uutinen, jonka mukaan todistajat olisivat tukeneet Hitlerin hallitusta toisen maailmansodan aikana."
(Vartiotorni 1. syyskuuta 2004 sivu 16)
Jos tuo Vartiotorniseuran väite on totta, niin ihmettelen kuka menee noin perätöntä uutista levittämään. Tuo on törkeää asioiden vääristelyä, koska Vartiotorniseura ei ollut myötämielinen Hitlerin hallitukselle toisen maailmansodana aikana, vaan ennen sitä.Vartiotorniseura on MIELESTÄNI Markku Meilon sukulaissielu!
>>koska Vartiotorniseura ei ollut myötämielinen Hitlerin hallitukselle toisen maailmansodana aikana, vaan ennen sitä. - Markku_Meilo
Roikkuja kirjoitti:
Vartiotorniseura on MIELESTÄNI Markku Meilon sukulaissielu!
>>koska Vartiotorniseura ei ollut myötämielinen Hitlerin hallitukselle toisen maailmansodana aikana, vaan ennen sitä.>>"Menin kotiin työasian jälkeen"
Laitatko linkin tuollaisen väitteesi tueksi? - meilotheos
Markku_Meilo kirjoitti:
>>"Menin kotiin työasian jälkeen"
Laitatko linkin tuollaisen väitteesi tueksi?**Laitatko linkin tuollaisen väitteesi tueksi?**
Helpompi on heittää epäily kuin itte vastata vaikka on jo itte aiemmin vastannut ?
Tässä ei puhuta työmatkasta
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000009270011
Tässä poistetussa viestissä työasia ehkä ollut mainittuna
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000009271931
Oletettu olemassa ollut Rasvatun Jämän leike tosta ketjusta:
On myönnettävä, että työasialta en palannut Karjalankatu 2:sta suoraan kotiin, vaan ajoin Urheilukadun kautta. Mitä päivänkuluun tulee, niin vajaa puolituntinen antoi minulle paljon enemmän kuin otti. Kun vielä kotimatkalla sitten kuuntelin hetken aikaa 105,5 MHz taajuudelta kokemuksia, niin herkässä oleva yökkäysreaktioni kehotti minua sulkemaan vastaanottimen Linnanmäen kohdalla.
nyt se oli vierailu:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000013707715
ei vaan nyt se onkin työasia:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000013714431
Herää Meilo. - Markku_Meilo
meilotheos kirjoitti:
**Laitatko linkin tuollaisen väitteesi tueksi?**

Herää Meilo.>>Tässä ei puhuta työmatkasta
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000099&posting=220000000 09270011
Ei, eikä muustakaan matkustamisesta, ellet sattunut huomaamaan.
>>Tässä poistetussa viestissä työasia ehkä ollut mainittuna
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000099&posting=220000000 09271931
Tai ehkä siinä olikin Vartiotorniseuran toistaiseksi kateissa olevat todisteet 607:n puolesta?
>>nyt se oli vierailu:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000099&posting=220000000 13707715
>>ei vaan nyt se onkin työasia:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000099&posting=220000000 13714431
Seuraavalla kerralla se voi olla käynti, keikka tai jokin näiden sanojen yhdistelmä, käyn melko tiuhaan kyseisessä teollisuustalossa.
Edelleen kaipaan "Menin kotiin työasian jälkeen"-linkkiä. - meilotheos
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Tässä ei puhuta työmatkasta

Edelleen kaipaan "Menin kotiin työasian jälkeen"-linkkiä.**Laitatko linkin tuollaisen väitteesi tueksi?**
Helpompi on heittää epäily kuin itte vastata vaikka on jo itte aiemmin vastannut ?
________________________________________
oletko meilo yksinkertainen vaikka et enää olekkaan jt ?
Eikö tuossa yllä suoraan sanota se, että oot jo vastannut kysymykseen aiemmin?
Tarkentimena oli sinun asiointisi. Olisko se nyt työasia vaiko vapaaaika vaiko kivunpoisto?
Tässä itse vakuutat että tulet työasialta, ja vakuutuksen kohteena on tuo poistettu viesti (ja itte tässä ketjussa maalaat 607 todisteita tuosta poistetusta ketjusta jota kuitenkin itte maalaat, naurettavaa seniili)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000013714431
Nyt ei olekkaan työhomma vaan vierailu:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000013707715
Seniili: En minä väitä että olisit suoraan työmatkalta palannut kotiin rasvaamaan rullaattoria.
Väitän että olet sekoillut internet-jutuissasi etkä sitäkään halua tunnustaa.
Äläkä pyydä niitä linkkejä enää, tossa ne on.
Vierailu, työmatka.
Koita seniili päättää kumpi se oikein oli. Äläkä selitä tai väistä.
Sinä olet meilo puhunut itsesi kahteen pussiin. - Markku_Meilo

Sinä olet meilo puhunut itsesi kahteen pussiin.Hieman laajemmalla kykenisi vierailemaan teollisuustalossa työasioissa, eikä näkisi siinä ongelmaa.
- ................
meilotheos kirjoitti:
**Laitatko linkin tuollaisen väitteesi tueksi?**
Helpompi on heittää epäily kuin itte vastata vaikka on jo itte aiemmin vastannut ?
Tässä ei puhuta työmatkasta
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000009270011
Tässä poistetussa viestissä työasia ehkä ollut mainittuna
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000009271931
Oletettu olemassa ollut Rasvatun Jämän leike tosta ketjusta:
On myönnettävä, että työasialta en palannut Karjalankatu 2:sta suoraan kotiin, vaan ajoin Urheilukadun kautta. Mitä päivänkuluun tulee, niin vajaa puolituntinen antoi minulle paljon enemmän kuin otti. Kun vielä kotimatkalla sitten kuuntelin hetken aikaa 105,5 MHz taajuudelta kokemuksia, niin herkässä oleva yökkäysreaktioni kehotti minua sulkemaan vastaanottimen Linnanmäen kohdalla.
nyt se oli vierailu:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000013707715
ei vaan nyt se onkin työasia:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000013714431
Herää Meilo.sinä jehovalainen luopparien persekärpänen.
- Roikkuja
Markku_Meilo kirjoitti:
>>"Menin kotiin työasian jälkeen"
Laitatko linkin tuollaisen väitteesi tueksi?"viesti poistettu"
Sinun muokattu vastaus oli tässä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000013714431
Todella ikävää, että keskeinen MIELESTÄNI satuilusi ja venkoilusi on kadonnut netistä.
Tuossa viestissä, joka toistaiseksi on jäljellä myönnät oleellisen
"On myönnettävä, että työasialta en palannut Karjalankatu 2:sta suoraan kotiin, vaan ajoin Urheilukadun kautta." - Markku_Meilo
Roikkuja kirjoitti:
"viesti poistettu"
Sinun muokattu vastaus oli tässä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000013714431
Todella ikävää, että keskeinen MIELESTÄNI satuilusi ja venkoilusi on kadonnut netistä.
Tuossa viestissä, joka toistaiseksi on jäljellä myönnät oleellisen
"On myönnettävä, että työasialta en palannut Karjalankatu 2:sta suoraan kotiin, vaan ajoin Urheilukadun kautta.">>Sinun muokattu vastaus oli tässä:
Miten ihmeessä muokattu? Tuohan on alkuperäinen vastaus siihen väitteeseen, että olisin esittänyt olleeni sattumalta paikalla. Väite, jota sen esittäjä pyytää myöhemmin anteeksi.
>>http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000099&posting=220000000 13714431
Juu ja jos tuolta sokealta epätoivoltasi ottaisit silmän käteen ja katsoisit linkin tekstiä hieman tarkemmin: posting=220000000 09271931
Ja vertaisit tuota postausnumeroa poistetun viestin postausnumeroon: posting=220000000 09271931
Huomaatko mitään yhtäläisyyttä? Jos et vieläkään, niin aktivoi linkki ja katso mitä tapahtuu - aukesiko asia?
Siinä on kaipaamasi poistettu viesti, josta voit nyt sitten etsiä väitteellesi tukea. Minä en ole viestiäni poistanut, enkä muuttanut. Jos vakavissasi sellaista esität, on todistustaakka sinulla. - Roikkuja
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Sinun muokattu vastaus oli tässä:
Miten ihmeessä muokattu? Tuohan on alkuperäinen vastaus siihen väitteeseen, että olisin esittänyt olleeni sattumalta paikalla. Väite, jota sen esittäjä pyytää myöhemmin anteeksi.
>>http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000099&posting=220000000 13714431
Juu ja jos tuolta sokealta epätoivoltasi ottaisit silmän käteen ja katsoisit linkin tekstiä hieman tarkemmin: posting=220000000 09271931
Ja vertaisit tuota postausnumeroa poistetun viestin postausnumeroon: posting=220000000 09271931
Huomaatko mitään yhtäläisyyttä? Jos et vieläkään, niin aktivoi linkki ja katso mitä tapahtuu - aukesiko asia?
Siinä on kaipaamasi poistettu viesti, josta voit nyt sitten etsiä väitteellesi tukea. Minä en ole viestiäni poistanut, enkä muuttanut. Jos vakavissasi sellaista esität, on todistustaakka sinulla.Olen joskus lukenut alkuperäisen poistetun viestiketjun ja siinä sinä MIELESTÄNI esitit, että menit kotiin työasioiltasi, mutta hetken kuuntelit konventin puheita radiolla.
Mutta nyt täytyy stopata, sillä tuo sanoilla kikkailu on turhaa ja kieroilussa sinä voitat minut 100-0
Tässä perusasia:
Myöhemmin kävi ilmi Torninvartijan tunnustuksesta se, että harrastit konventtivakoilua puskasta, joka siis aukesi yleisölle Torninvartijan lipsahduksesta.
Siis välissä oli tapahtunut MIELESTÄNI Markku Meilomaista venkoilua, sanoilla kikkailua, kun ilmoitit, ettet ollut sanonut meneväsi SUORAAN kotiin, niinkuin olit antanut ymmärtää.
Jokainen lukija tajuaa, että taas Markku Meilo kikkailee ja kieroilee ainakin minun MIELESTÄNI.
Ydin:
Et kertonut häpeällisestä (jt-järkkärien)konventtisalakuuntelusta omilla radiolaitteillasi, ennenkuin jäit siitä kiinni.
Aikuista miestä, joka tuollaisilla vempaimilla pelleilee, sanotaan kakaraksi!
Mitä pelleilyä tuohon jupakkaan muuta liittyy, sitä emme ehkä koskaan tiedä, mahdollisesti JT-järkkärien puheiden äänitys Torninvartijan mennessä jäähalliin?
Yritit asiaa peitellä ja kiertää sinulle tyypillisellä sanakikkailulla, joka on jo tullut lukijoille tutuksi, jopa niin, että moderaattori meni lankaa "terävin kärki" väännössäsi.
Mitä tulee alkuperäisen kirjoitajan anteeksipyyntöön, niin sekin liittyy siihen, että et jäänyt kiinni teknisesti valheesta.
TAAS tyylillesi uskollisena esität asian näin:
"jota sen esittäjä pyytää myöhemmin anteeksi"
Synnytät taas mielikuvaa, että koko juttua on pyydetty anteeksi, vaikka anteeksipyyntö liittyi juuri tuohon sanakikkailuusi"
MM sinä se osaat, olet maailmanmestari VT-seuran jälkeen luomaan MIELESTÄNI vääriä mielikuvia.
MIELESTÄNI olet toki älykäs, mutta läpeensä kierä ihminen! - Roikkuja
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Sinun muokattu vastaus oli tässä:
Miten ihmeessä muokattu? Tuohan on alkuperäinen vastaus siihen väitteeseen, että olisin esittänyt olleeni sattumalta paikalla. Väite, jota sen esittäjä pyytää myöhemmin anteeksi.
>>http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000099&posting=220000000 13714431
Juu ja jos tuolta sokealta epätoivoltasi ottaisit silmän käteen ja katsoisit linkin tekstiä hieman tarkemmin: posting=220000000 09271931
Ja vertaisit tuota postausnumeroa poistetun viestin postausnumeroon: posting=220000000 09271931
Huomaatko mitään yhtäläisyyttä? Jos et vieläkään, niin aktivoi linkki ja katso mitä tapahtuu - aukesiko asia?
Siinä on kaipaamasi poistettu viesti, josta voit nyt sitten etsiä väitteellesi tukea. Minä en ole viestiäni poistanut, enkä muuttanut. Jos vakavissasi sellaista esität, on todistustaakka sinulla.Lisäys noihin anteeksipyyntöihin.
Palstalla fanilaumasi erehtyy lulemaan, että Markku Meilo nimimerkki olisi jossain eri asemassa, kuin nimimerkki Tauno Talipää, vain siksi, että sen takana on tosiaan, joku Markku Meilo.
Onneksi sheriffi teki selväksi, että palstalla lausutut jutut ovat mielipiteitä ja pahin raastupalässytys fanilaumaltasi on vaimennut.
Olen lukenut vanhoja juttuja ja moni anteeksipyyntö on tullut, juuri faniesi katkeran uhkailun säestyksen ansioista. Usein vielä aikana, jolloin modena oli hengenheimolaisesi, joten sinun klaanisi kieroilun syvyys yhdistettynä sinun MIELESTÄNI maailmanmestari keroiluun ja kikkailuun
on peloittanut kirjoittajia sanomasta mielipiteitä.
Uhkailijoille taas tiedoksi, esitän vain subjektiivisia mielipiteitä. - Roikkujalle
Roikkuja kirjoitti:
Vartiotorniseura on MIELESTÄNI Markku Meilon sukulaissielu!
>>koska Vartiotorniseura ei ollut myötämielinen Hitlerin hallitukselle toisen maailmansodana aikana, vaan ennen sitä.Jos Meilo olisi noin sanonutkin, niin oliko hänellä Jumalallinen tausta jutuissaan?
Teillähän on semmoinen etu kuitenkin meihin muihin nähden, eikö?
Entä jos Meilo olikin oikeassa? Erehtyikö "Isä" - you got fucked in the ass
Roikkuja kirjoitti:
Olen joskus lukenut alkuperäisen poistetun viestiketjun ja siinä sinä MIELESTÄNI esitit, että menit kotiin työasioiltasi, mutta hetken kuuntelit konventin puheita radiolla.
Mutta nyt täytyy stopata, sillä tuo sanoilla kikkailu on turhaa ja kieroilussa sinä voitat minut 100-0
Tässä perusasia:
Myöhemmin kävi ilmi Torninvartijan tunnustuksesta se, että harrastit konventtivakoilua puskasta, joka siis aukesi yleisölle Torninvartijan lipsahduksesta.
Siis välissä oli tapahtunut MIELESTÄNI Markku Meilomaista venkoilua, sanoilla kikkailua, kun ilmoitit, ettet ollut sanonut meneväsi SUORAAN kotiin, niinkuin olit antanut ymmärtää.
Jokainen lukija tajuaa, että taas Markku Meilo kikkailee ja kieroilee ainakin minun MIELESTÄNI.
Ydin:
Et kertonut häpeällisestä (jt-järkkärien)konventtisalakuuntelusta omilla radiolaitteillasi, ennenkuin jäit siitä kiinni.
Aikuista miestä, joka tuollaisilla vempaimilla pelleilee, sanotaan kakaraksi!
Mitä pelleilyä tuohon jupakkaan muuta liittyy, sitä emme ehkä koskaan tiedä, mahdollisesti JT-järkkärien puheiden äänitys Torninvartijan mennessä jäähalliin?
Yritit asiaa peitellä ja kiertää sinulle tyypillisellä sanakikkailulla, joka on jo tullut lukijoille tutuksi, jopa niin, että moderaattori meni lankaa "terävin kärki" väännössäsi.
Mitä tulee alkuperäisen kirjoitajan anteeksipyyntöön, niin sekin liittyy siihen, että et jäänyt kiinni teknisesti valheesta.
TAAS tyylillesi uskollisena esität asian näin:
"jota sen esittäjä pyytää myöhemmin anteeksi"
Synnytät taas mielikuvaa, että koko juttua on pyydetty anteeksi, vaikka anteeksipyyntö liittyi juuri tuohon sanakikkailuusi"
MM sinä se osaat, olet maailmanmestari VT-seuran jälkeen luomaan MIELESTÄNI vääriä mielikuvia.
MIELESTÄNI olet toki älykäs, mutta läpeensä kierä ihminen!roikkuja, ihan turha selitellä mitään. nuo sun selityksen on ihan yhtä tyhjän kanssa.
- ystävä
Markku_Meilo kirjoitti:
"Eräässäkin maassa julkaistiin perätön uutinen, jonka mukaan todistajat olisivat tukeneet Hitlerin hallitusta toisen maailmansodan aikana."
(Vartiotorni 1. syyskuuta 2004 sivu 16)
Jos tuo Vartiotorniseuran väite on totta, niin ihmettelen kuka menee noin perätöntä uutista levittämään. Tuo on törkeää asioiden vääristelyä, koska Vartiotorniseura ei ollut myötämielinen Hitlerin hallitukselle toisen maailmansodana aikana, vaan ennen sitä.Hyvin lohkaistu!
Markku, en tiedä kuka sä olet, eikä sillä ole väliäkään, mutta mulle sä olet tämän palstan Steve McQueen.
Sun runsaat vuotes JT:nä eivät menneet hukkaan. - Markku_Meilo
ystävä kirjoitti:
Hyvin lohkaistu!
Markku, en tiedä kuka sä olet, eikä sillä ole väliäkään, mutta mulle sä olet tämän palstan Steve McQueen.
Sun runsaat vuotes JT:nä eivät menneet hukkaan.Hukkaanmenosta voi heti olla kahta mieltä, mutta näen olevani tällainen aiemmasta jehovantodistajuudesta huolimatta, en aiemman jehovantodistajuuden ansiosta.
Toki kerran jehovantodistaja on sitä hautaan asti, "Vartiotorni-pitoisuuksissa" on tietysti suuria eroja. - Realistic
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Tässä ei puhuta työmatkasta
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000099&posting=220000000 09270011
Ei, eikä muustakaan matkustamisesta, ellet sattunut huomaamaan.
>>Tässä poistetussa viestissä työasia ehkä ollut mainittuna
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000099&posting=220000000 09271931
Tai ehkä siinä olikin Vartiotorniseuran toistaiseksi kateissa olevat todisteet 607:n puolesta?
>>nyt se oli vierailu:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000099&posting=220000000 13707715
>>ei vaan nyt se onkin työasia:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000099&posting=220000000 13714431
Seuraavalla kerralla se voi olla käynti, keikka tai jokin näiden sanojen yhdistelmä, käyn melko tiuhaan kyseisessä teollisuustalossa.
Edelleen kaipaan "Menin kotiin työasian jälkeen"-linkkiä.Jostain helvetin syystä, Meilon esittämät todisteet ovcat kadonneet ;-)
- Realistic
Roikkuja kirjoitti:
Olen joskus lukenut alkuperäisen poistetun viestiketjun ja siinä sinä MIELESTÄNI esitit, että menit kotiin työasioiltasi, mutta hetken kuuntelit konventin puheita radiolla.
Mutta nyt täytyy stopata, sillä tuo sanoilla kikkailu on turhaa ja kieroilussa sinä voitat minut 100-0
Tässä perusasia:
Myöhemmin kävi ilmi Torninvartijan tunnustuksesta se, että harrastit konventtivakoilua puskasta, joka siis aukesi yleisölle Torninvartijan lipsahduksesta.
Siis välissä oli tapahtunut MIELESTÄNI Markku Meilomaista venkoilua, sanoilla kikkailua, kun ilmoitit, ettet ollut sanonut meneväsi SUORAAN kotiin, niinkuin olit antanut ymmärtää.
Jokainen lukija tajuaa, että taas Markku Meilo kikkailee ja kieroilee ainakin minun MIELESTÄNI.
Ydin:
Et kertonut häpeällisestä (jt-järkkärien)konventtisalakuuntelusta omilla radiolaitteillasi, ennenkuin jäit siitä kiinni.
Aikuista miestä, joka tuollaisilla vempaimilla pelleilee, sanotaan kakaraksi!
Mitä pelleilyä tuohon jupakkaan muuta liittyy, sitä emme ehkä koskaan tiedä, mahdollisesti JT-järkkärien puheiden äänitys Torninvartijan mennessä jäähalliin?
Yritit asiaa peitellä ja kiertää sinulle tyypillisellä sanakikkailulla, joka on jo tullut lukijoille tutuksi, jopa niin, että moderaattori meni lankaa "terävin kärki" väännössäsi.
Mitä tulee alkuperäisen kirjoitajan anteeksipyyntöön, niin sekin liittyy siihen, että et jäänyt kiinni teknisesti valheesta.
TAAS tyylillesi uskollisena esität asian näin:
"jota sen esittäjä pyytää myöhemmin anteeksi"
Synnytät taas mielikuvaa, että koko juttua on pyydetty anteeksi, vaikka anteeksipyyntö liittyi juuri tuohon sanakikkailuusi"
MM sinä se osaat, olet maailmanmestari VT-seuran jälkeen luomaan MIELESTÄNI vääriä mielikuvia.
MIELESTÄNI olet toki älykäs, mutta läpeensä kierä ihminen!Jostain syystä Meilo jätti vastaamatta tähän, kun jäljille päästiin selitysten selittelystä.
- Roikkuja
"UUTISIA VARTIOTORNIN TAKAA"
Siellä on useita MIELESTÄNI Markku Meilo tyylisiä sanakikkailuja, vääristelyjä ja harhautuksia.
Luin niitä urakalla läpi ja huomasin, että otsikko voi olla tämänkaltainen "Jehovantodistajalapsi tappoi naisen"
Kun jutun luki alkuperäiskielellä ja kokonaan, niin paljastui, että lapsen äiti oli ollut aktiivinen Jehovantodistaja vuosina 1974-1981
Lisäksi yhtäläisyyksiä Jehovantodistajiin oli vedetty silloinkin, kun jokin lähisukulainen oli todistaja, vaikka tekijä ei ollut koskaan mukana ollutkaan.
Mielessäni olen liittänyt MIELESTÄNI Markku Meilon, Aaac:cin ja vaikkapa Veikko Leinosen samaan sarjaan, sillä heidät voidaan kuoleman jälkeen ruuvata maahan. - ...............
mitätön esimerkki.
- esimerkki tuli
............... kirjoitti:
mitätön esimerkki.
fgerilta. Vai oliko fucker?
- fger.
............... kirjoitti:
mitätön esimerkki.
En saanut mitään ohjeistusta siitä millainen esimerkki tulisi olla. Mutta palautteesta päätellen mallipala on hyväksytty valheeksi pienin purnauksin.
- sööpäri.
fger. kirjoitti:
En saanut mitään ohjeistusta siitä millainen esimerkki tulisi olla. Mutta palautteesta päätellen mallipala on hyväksytty valheeksi pienin purnauksin.
Hyvä kun tältäkin palstalta löytyy se omatunto.
Jt:t on niin pahasti aslistettu, että vittumaisuus takaisin on aina tervetullutta.
Nippelitietoon pitääkin vastata nippelitiedolla.
Tässä aidon luopion tunnustus aidolle jt:lle
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2609067IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3126299Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?661370Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61311- 1091111
Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.791005Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut60877Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin43788MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk311703Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23696