Mikä on sanan "culus" diminutiivimuoto?
Latinasta kysymys.
12
443
Vastaukset
Latinassa ei ole diminutiivitaivutusta, joten olisi parempi puhua johdoksesta eikä muodosta. Johtimet vaihtelevat jonkin verran. Sana "culus" on aika harvinainen ja merkitykseltään sellainen, että vähättelevä tai hellittelevä johdos olisi vähän erikoinen, joten mahtaneeko siitä löytyä mitään diminutiivijohdosta? Jos sellainen pitäisi muodostaa, niin "culellus" voisi sopia. Eri asia on, ymmärrettäisiinkö se oikein.
Miksi kysyt? Mihin käyttöön sana tulisi?- aloittaja
Kuhan vaan ajattelin että "-culus" on yksi diminutiivipääte niin mikä on sitten culus-sanan diminutiivi.
aloittaja kirjoitti:
Kuhan vaan ajattelin että "-culus" on yksi diminutiivipääte niin mikä on sitten culus-sanan diminutiivi.
Minkä ihmeen culus-sanan? Latinassa nimittäin on sellainen sana ja siihen viittasit alun perin, mutta ilmeisesti et tunne koko sanaa etkä halunnut kysyä siitä mitään.
Edelleenkään et ole kysynyt sitä, mitä tarkoituksesi on kysyä. Tämä alkaa kyllä viitata vahvasti siihen, että et tekisi vastauksellakaan mitään.
Vastaisuudessa kannattaa ihan aluksi miettiä, mitä oikein haluaa kysyä, ja kysyä se. Kysymyksen ydin on hyvä kirjoittaa otsikkoon.
Toivottavasti tämä auttaa. Hyvää kesänjatkoa.- tuo kysyjä
Yucca kirjoitti:
Minkä ihmeen culus-sanan? Latinassa nimittäin on sellainen sana ja siihen viittasit alun perin, mutta ilmeisesti et tunne koko sanaa etkä halunnut kysyä siitä mitään.
Edelleenkään et ole kysynyt sitä, mitä tarkoituksesi on kysyä. Tämä alkaa kyllä viitata vahvasti siihen, että et tekisi vastauksellakaan mitään.
Vastaisuudessa kannattaa ihan aluksi miettiä, mitä oikein haluaa kysyä, ja kysyä se. Kysymyksen ydin on hyvä kirjoittaa otsikkoon.
Toivottavasti tämä auttaa. Hyvää kesänjatkoa.on se sama tyyppi, joka käy viikon välein kysymässä alatyylisiä sanoja latinaksi. Kysyin kerran, mihin hän niitä tarvitsee, mutta ei tullut vastausta. Ehkäpä tatuointeihin..?
- Takametsien Mies
Yucca kirjoitti:
Minkä ihmeen culus-sanan? Latinassa nimittäin on sellainen sana ja siihen viittasit alun perin, mutta ilmeisesti et tunne koko sanaa etkä halunnut kysyä siitä mitään.
Edelleenkään et ole kysynyt sitä, mitä tarkoituksesi on kysyä. Tämä alkaa kyllä viitata vahvasti siihen, että et tekisi vastauksellakaan mitään.
Vastaisuudessa kannattaa ihan aluksi miettiä, mitä oikein haluaa kysyä, ja kysyä se. Kysymyksen ydin on hyvä kirjoittaa otsikkoon.
Toivottavasti tämä auttaa. Hyvää kesänjatkoa.Kasvien nimissä esiintyy kyllä ranunculus, mutta eipä taida näillä kahdella asialla olla tekemista toistensa kanssa. Mielestäni tuo "ranunculus" on sellaisenaan deminutiivinen sana.
Culus-sanaa en ollut aikaisemmin kuullutkaan, mutta jos sen oppimatta jääminen olisi minulle jonkinlainen menetys ollut, niin luulenpa että olisin sen menetyksen jotenkin kestänyt... - Luulisin
Takametsien Mies kirjoitti:
Kasvien nimissä esiintyy kyllä ranunculus, mutta eipä taida näillä kahdella asialla olla tekemista toistensa kanssa. Mielestäni tuo "ranunculus" on sellaisenaan deminutiivinen sana.
Culus-sanaa en ollut aikaisemmin kuullutkaan, mutta jos sen oppimatta jääminen olisi minulle jonkinlainen menetys ollut, niin luulenpa että olisin sen menetyksen jotenkin kestänyt...Näkyy se merkitsevän jotain muutakin. Arvostettua auktoriteettia lainatakseni:
”Latin
In the Latin language the diminutive is formed also by suffixes.
-ulus, -ula, -ulum, e.g. paululus (very small) from paulus (small)
-culus, -cula, -culum, e.g. homunculus (little man) from homo (man) (culus also means arse)
-olus, -ola, -olum, e.g. malleolus (little hammer) from malleus (hammer)
-ellus, -ella, -ellum, e.g. libellus (little book) from liber (book)
Similarly, the diminutive of gladius (sword) is gladiolus, a plant whose leaves look like small swords.”
http://en.wikipedia.org/wiki/Diminutive
* * *
Matkustinpa kerran pikku lautalla Honningsvåg-nimiseen paikkaan 71. pohjoisen leveysasteen tuntumassa, hyvä huikonen Utsjoelta luoteeseen. Nordkapp oli varsinainen määränpää. Tuon välitavoitteen siintäessä taivaanrannassa tuumi muuan kanssamatkustaja puoliääneen selvällä saksan kielellä: "Arschloch der Welt!" Mitä lienee tarkoittanut?
Honningsvåg-kuvahaku tuottaa näkyviin 1. löydössivulla ainakin yhden kuvan, joka viitannee tuon merkityksen suuntaan. Kolmasko lienee kuva tällä sivulla: http://images.google.fi/images?hl=fi&q=honningsvåg&sa=N&tab=wi
Seuraavan kuvan mukaan "culo del mundo" taas ei ole Ruijassa päinkään:
http://www.diariobuenosaires.com.ar/images/culo.jpg - näköinen
Luulisin kirjoitti:
Näkyy se merkitsevän jotain muutakin. Arvostettua auktoriteettia lainatakseni:

http://www.diariobuenosaires.com.ar/images/culo.jpgmaailmankuva.
- ....
Yucca kirjoitti:
Minkä ihmeen culus-sanan? Latinassa nimittäin on sellainen sana ja siihen viittasit alun perin, mutta ilmeisesti et tunne koko sanaa etkä halunnut kysyä siitä mitään.
Edelleenkään et ole kysynyt sitä, mitä tarkoituksesi on kysyä. Tämä alkaa kyllä viitata vahvasti siihen, että et tekisi vastauksellakaan mitään.
Vastaisuudessa kannattaa ihan aluksi miettiä, mitä oikein haluaa kysyä, ja kysyä se. Kysymyksen ydin on hyvä kirjoittaa otsikkoon.
Toivottavasti tämä auttaa. Hyvää kesänjatkoa.> Tämä alkaa kyllä viitata vahvasti siihen, että et
> tekisi vastauksellakaan mitään.
kumpi sitten on turhenpaa, tietää jotain tietämisen vuoksi, vai tietää jotain sen vuoksi että saa viilata pilkkuja ja niuhottaa netissä. Luulisin kirjoitti:
Näkyy se merkitsevän jotain muutakin. Arvostettua auktoriteettia lainatakseni:
”Latin
In the Latin language the diminutive is formed also by suffixes.
-ulus, -ula, -ulum, e.g. paululus (very small) from paulus (small)
-culus, -cula, -culum, e.g. homunculus (little man) from homo (man) (culus also means arse)
-olus, -ola, -olum, e.g. malleolus (little hammer) from malleus (hammer)
-ellus, -ella, -ellum, e.g. libellus (little book) from liber (book)
Similarly, the diminutive of gladius (sword) is gladiolus, a plant whose leaves look like small swords.”
http://en.wikipedia.org/wiki/Diminutive
* * *
Matkustinpa kerran pikku lautalla Honningsvåg-nimiseen paikkaan 71. pohjoisen leveysasteen tuntumassa, hyvä huikonen Utsjoelta luoteeseen. Nordkapp oli varsinainen määränpää. Tuon välitavoitteen siintäessä taivaanrannassa tuumi muuan kanssamatkustaja puoliääneen selvällä saksan kielellä: "Arschloch der Welt!" Mitä lienee tarkoittanut?
Honningsvåg-kuvahaku tuottaa näkyviin 1. löydössivulla ainakin yhden kuvan, joka viitannee tuon merkityksen suuntaan. Kolmasko lienee kuva tällä sivulla: http://images.google.fi/images?hl=fi&q=honningsvåg&sa=N&tab=wi
Seuraavan kuvan mukaan "culo del mundo" taas ei ole Ruijassa päinkään:
http://www.diariobuenosaires.com.ar/images/culo.jpg”Arvostettu auktoriteetti” eli wikipedia sisältää tapansa mukaan roskaa ja asiaa sekaisin. Niinkuin elämä yleensäkin. Houkkamaista vain on pitää sitä auktoriteettina.
Mutta halusitkin ilmeisesti kirjoittaa lähinnä peräaukon tiimoilta. Tuntuuko hienolta kuvitella osaavansa tehdä niin latinaksikin?- Sarkastinenkin
Yucca kirjoitti:
”Arvostettu auktoriteetti” eli wikipedia sisältää tapansa mukaan roskaa ja asiaa sekaisin. Niinkuin elämä yleensäkin. Houkkamaista vain on pitää sitä auktoriteettina.
Mutta halusitkin ilmeisesti kirjoittaa lähinnä peräaukon tiimoilta. Tuntuuko hienolta kuvitella osaavansa tehdä niin latinaksikin?Olin kyllä näkevinäni vahvan ripauksen ironiaa tuossa "arvostetussa auktoriteetissa"... miten lienee?
- pilkunviilaaja
.... kirjoitti:
> Tämä alkaa kyllä viitata vahvasti siihen, että et
> tekisi vastauksellakaan mitään.
kumpi sitten on turhenpaa, tietää jotain tietämisen vuoksi, vai tietää jotain sen vuoksi että saa viilata pilkkuja ja niuhottaa netissä.Turhempaa, kultaseni, turhempaa.
Mutta en minäkään tajua, miksi vastauksella pitäisi tehdä jotain. Tietäminen on kivaa. Tosin oma mielenkiintoni ei suuntaudu latinankielisiin persuksiin, mutta turha näille on rähisemäänkään ruveta.
- per se
Eikös culus tarkoita persettä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861679Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,161063Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.991006Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79942- 90776
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot146749Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51744- 53674
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48671Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51661