Olettehan kuulleet

Nooasta

Hän rakensi arkin koska Jehova pyysi ja muutenkin teki niin kuin Jehova halusi.
Nooa varoitti, että vedenpaisumus tulee, mutta kaikki pilkkasivat ja nauroivat,eivät kuunnelleet, mutta kuinka heidän kävikään?
Kaikki kuolivat koska eivät uskoneet.

10

531

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PoterO

      Myös Nostradamus ja monet muut varoittelivat kaikenlaisesta ja heitäkin on pilkattu. Pitäisikö varoitukset joiden toteutumista ei ole tukemassa mitään todisteita ottaa tosissaan?

      Sen sijaan, että tekisimme päätöksemme todisteiden perusteella, ajattelemme "mitä jos" ja tutkimme miten saisimme todisteet näyttämään tukevan pelkojamme. Ainakin edellinen on tällä hetkellä valitettavan ajankohtaista politikkojen ja median parissa.


      PS

      Vedenpaisumuksesta ja siinä kuolleista tulisi löytyä ensin todisteita, jotta sen voisi ottaa tosissaan.

      • Markku_Meilo

        >>Vedenpaisumuksesta ja siinä kuolleista tulisi löytyä ensin todisteita, jotta sen voisi ottaa tosissaan.

        Jos jättää vaikka tuon vedenpaisumuksen odottamaan Raamatun ulkopuolista näyttöä, niin miten henkilö henkilö sanoo uskovansa Raamattuun kirjaimellisesti, lukee Raamatusta sellaista mitä sinne ei ole kirjoitettu. Tämä Nooan saarnaaminen on eräs esimerkki kuinka Raamatun kertomuksesta muokataan pelote.


      • Nooasta

        Niin todisteita on siitä että maan päällä on ollut vedenpaisumus. Sen näkee metsässä kulkiessaankin, ja olen lukenut jostain en muista mistä, että todisteita kyllä on, en suinkaan halua pelotella, haluan auttaa muita ihmisiä, kirjoitin viestin koska haluan nimenomaan auttaa muita näkemään totuuden.


      • PoterO
        Nooasta kirjoitti:

        Niin todisteita on siitä että maan päällä on ollut vedenpaisumus. Sen näkee metsässä kulkiessaankin, ja olen lukenut jostain en muista mistä, että todisteita kyllä on, en suinkaan halua pelotella, haluan auttaa muita ihmisiä, kirjoitin viestin koska haluan nimenomaan auttaa muita näkemään totuuden.

        Muiden tulisi siis uskoa todisteisiin joita sinäkään et muista, mutta metsässä kulkiessa ne kuitenkin ovat näkyvissä?


      • mää vaaan
        PoterO kirjoitti:

        Muiden tulisi siis uskoa todisteisiin joita sinäkään et muista, mutta metsässä kulkiessa ne kuitenkin ovat näkyvissä?

        Taitaa tuo Nooaan uskova aloittaja tosiaan olla aivan metsässä.
        Jos vartsikassa lukee, että Nooan aikana oli vedenpaisumus, niin se ei kuitenkaan tarkoita että asia olisi totuus. Kysymyksessä on lahkon opetus johon pitää uskoa jos haluaa pysyä lahkossa.


    • Markku_Meilo

      >>Kaikki kuolivat koska eivät uskoneet.

      1. Moos. 6:13 osoittaa Jumalan päättäneen hävittää kaikki ihmiset ja valinneen Nooan perheineen. Tuon jälkeinen väitetty saarnaaminen olisi ollut Jumalan päätöksen kanssa ristiriidassa.

    • usko,

      tänään tähän tärkeimpään sanomaan, jonka kautta on ainoa pääsy Jumalan yhteyteen:
      Joh. 14:6
      Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

    • Ohdake

      >>Hän rakensi arkin koska Jehova pyysi ja muutenkin teki niin kuin Jehova halusi.
      Nooa varoitti, että vedenpaisumus tulee, mutta kaikki pilkkasivat ja nauroivat,eivät kuunnelleet, mutta kuinka heidän kävikään?
      Kaikki kuolivat koska eivät uskoneet.>>

      Valhe.

      Eivät kuolleet sen takia, etteivät olisi uskoneet vaan syntiensä takia, joiden vuoksi Jumala oli päättänyt tuhota koko maailman.

      Jo käskiessään rakentamaan arkin, Jumala kertoi Nooalle, että vain muutama ihminen tulee pelastumaan. Tarkoitus ei siis ollutkaan että muita olisi pelastettu.

      • mä arvasin!!!!

        mä siis tiesin että kun sanon en muista mistä luin niin heti alkaa tommonen "varmaan on totta kun ei itsekkään muista mistä on lukenu..." Muistatko ite kaikki maailman lehet ja kaiken mitä olet lukenu, I dont think so!!
        Kaikillahan on omat mielipiteensä ja minä ainakin uskon vedenpaisumukseen vaikken jt olekkaan.


      • mä arvasin!!!! kirjoitti:

        mä siis tiesin että kun sanon en muista mistä luin niin heti alkaa tommonen "varmaan on totta kun ei itsekkään muista mistä on lukenu..." Muistatko ite kaikki maailman lehet ja kaiken mitä olet lukenu, I dont think so!!
        Kaikillahan on omat mielipiteensä ja minä ainakin uskon vedenpaisumukseen vaikken jt olekkaan.

        Onhan se tietenkin täysin uskon asia jos siitä ei ole ensimmäistäkään todistetta olemassa. Uskokoon sitten ken tahtoo, mutta kannattaa lukaista tämä ennenkuin hihkuu vedenpaisumuksen puolesta:

        http://www.parse-error.com/display_page.php?page_id=25


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      104
      1056
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      58
      1015
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      830
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      144
      808
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      695
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      103
      581
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      90
      577
    8. 78
      551
    9. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      537
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      528
    Aihe