Lihansyöntiä kannattaisi vähentää

Joulu on lihansyönnin huippukautta Suomessa. Moni kinkulla herkuttelija ei tule varmaan ajatelleeksi, että tällä totutulla tavallamme on myös "mitallin toinen puoli". Tässä eräs versio aiheesta :


----------

Worldwatch-instituutin lehdistötiedote
7. heinäkuuta 1998
Käännetty ja julkaistu Worldwatch-instituutin luvalla

Käännös: Mika-Petri Lauronen

USA lihankulutuksen kärjessä


USAssa heinäkuun neljäs on yksi vuoden suurimmista lihansyöntipäivistä. Yli 200 miljoonaa amerikkalaista – 75% väestöstä – osallistuu grillijuhliin, mutta harvat heistä ajattelevat lihansyönnin terveydellisiä tai ympäristövaikutuksia.

Eikä mässäily rajoitu pelkästään itsenäisyyspäivään. Amerikkalaiset syövät enemmän lihaa kuin koskaan: keskivertoamerikkalainen syö melkein kaksi kertaa oman painonsa verran lihaa vuodessa. Samalla kun USAssa asetellaan lisää hampurilaisia, nakkisämpylöitä ja kanansiipiä grilliin, maa johtaa koko maailmaa suurempaan lihankulutukseen.

Kasvava rasvaisen lihan, maitotuotteiden ja munien kulutus on synnyttämässä maailmanlaajuista elintasosairauksien (esim. sydänkohtausten ja syövän) epidemiaa, aiheuttamassa lisäpaineita maa- ja vesivarastoille, lisäämässä vesistöjen kuormitusta ja kiihdyttämässä ilmaston lämpenemistä.

Maailman lihankulutus on kasvanut lähes viisinkertaiseksi vuoteen 1950 verrattuna, kasvaen 44 miljoonasta tonnista 211 tonniin vuonna 1997 (Kuva 1). Henkilöä kohti tuotetaan 36 kiloa lihaa, yli kaksinkertainen määrä vuoteen 1950 verrattuna (Kuva 2). Nykyään ihmisten lisäksi luonnonvaroja kuluttaa melkein miljardi sikaa, 1.3 miljardia nautaa, 1.8 miljardia lammasta ja 13.5 miljardia kanaa – yli kaksi kappaletta jokaista maailman ihmistä kohti (Taulukko 1).

Elintason nousu on sallinut ihmisten muuttavan ruokavaliotaan lihapitoisemmaksi. Viimeisen vuosikymmenen aikana lihan kulutus asukasta kohti on kaksinkertaistunut köyhimmissä maissa. Siltikin se on vain kolmasosa teollisuusmaiden kulutuksesta.

Lihan kulutuksen kasvu on lisännyt myös muiden eläinkunnan tuotteiden (maitotuotteet, munat, meren antimet) kulutusta. Maidon, juuston, jugurtin, jäätelön ja munien kulutus asukasta kohti on nyt huipussaan. Vuotuinen kalansaalis on paisunut 21 miljoonasta tonnista 120 miljoonaan 50-luvulta tähän päivään, joka on johtanut meren antimien kulutuksen kolminkertaistumiseen asukasta kohti.

Lihan kulutus on poliittisesti yhä kuumempi asia maailmassa, jossa arviolta joka kuudes ihminen näkee nälkää päivittäin. Lihantuotantohan on tehoton viljankulutustapa – vilja on paljon ravitsevampaa syötynä suoraan. Lihantuotanto on riippuvaista karjalle syötettävästä rehusta, jolloin lihansyöjien ja maailman köyhän väestön välille syntyy lisää kilpailua luonnonvaroista.

Maailman lihankulutus on erittäin keskittynyttä, ja sitä hallitsee muutama maa. USA ja Kiina, joissa asuu 25% maailman väestöstä, kuluttavat kahdestaan 35% maailman naudanlihasta, yli puolet siipikarjasta ja 65% sianlihasta. Jos mukaan lasketaan Brasilia ja EU, kulutus on yli 60% naudanlihasta, 70% siipikarjasta ja 80% sianlihasta.

Vaikka aikoinaan naudanliha kilpaili sianlihan kanssa lihantuotannon määrässä, on sianliha repäissyt selvän eron viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Syynä on pääasiassa Kiinan tuotannon kasvu. Kiina tuottaa ja kuluttaa tällä hetkellä puolet maailman sianlihasta. 85 miljoonan tonnin tuotannollaan sianliha oli reilun kolmanneksen suurempi kuin naudanlihan ja siipikarjan tuotanto. (Siipikarja ohitti naudanlihan vuonna 1996). Lampaanliha, vuohet mukaan luettuna, on neljäntenä kaukana kärjen takana (Kuva 3).

Vaikkakin kokonaislihantuotanto kasvaa kaikkialla, esiintyy alueellisesti suuriakin eroja, koska eri maat keskittyvät eri tyyppiseen lihaan. Suuressa osassa Eurooppaa ja Kiinassa sianliha on suosituinta. Uruguay, Argentiina ja Brasilia suosivat naudanlihaa, kun taas Etelä-Afrikassa ja Itä-Euroopassa suosituin on kana. Kazakstanissa ja Saudi-Arabiassa syödään lammasta, ja se kilpailee naudanlihan kanssa kärkipaikasta Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Irlannissa. Ainoastaan USA on kärjessä kaikissa kolmessa päälihatyypissä: naudan- ja sianlihassa sekä siipikarjassa (Taulukko 2).

Naudan- ja lampaanlihan tuotanto on suuresti riippuvainen luonnonniitystä. Koska niitty on liian kuivaa tai jyrkkää aurattavaksi, on lihantuotanto ainoa mahdollinen ruoantuotantokeino ko. ekosysteemissä. Luonnonniityt ovat kuitenkin kestokykynsä ylärajoilla, koska ylilaiduntaminen on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Luonnonniityt vievät maapallon pinta-alasta noin kaksi kertaa niin paljon kuin viljelty maa. Niiden tila on merkittävä tekijä, koska lähes 25% maailman lihasta tuotetaan niitä laiduntamalla. Lisäksi sadat miljoonat ihmiset saavat niistä ruoan lisäksi toimeentulonsa. Kaikkialla maailmassa – niinkin erilaisilla alueilla kuin eteläisessä Afrikassa, Lähi-Idässä, Mongoliassa ja Keski-Aasiassa – paimentolaisten elämä on vaarantunut niittyjen kulutuksen vuoksi.

Kun niityt ovat kuoleet, ei naudanlihan tuotanto voi kasvaa muuten kuin rehun avulla. Se johtaa naudan- ja sianlihan sekä siipikarjan väliseen viljakilpaan. Naudanlihan tuotanto vaatii lähes kaksi kertaa niin paljon rehua kuin sianlihan tuotanto, ja melkein nelinkertaisesti siipikarjan vaatiman määrän (rehua tarvitaan 7 kiloa naudanlihakiloa kohti: suhde on sianlihalla 4:1 ja siipikarjalla 2:1). Sianliha ja siipikarja ovat siis hinta-laatusuhteeltaan paljon naudanlihaa parempia. Tästä syystä naudanlihan tuotanto on jämähtänyt paikoilleen viime vuosina, mutta sianlihan ja siipikarjan tuotanto on kasvanut.

Ihmiset ovat muuttaneet valtavia ekosysteemejä ja kuluttaneet valtavasti resursseja karjan ylläpitoon. Samalla karjan määrä kasvaa nopeammin kuin väestö. Lihantuotannon ekologinen jalanjälki näkyy myös Keski- ja Etelä-Amerikan metsissä, joita hakataan laidunmaaksi, USAn luonnonvaraisten petojen vähenemisessä ja alkuperäisiä kasvilajeja syrjäyttävien rehukasvien käyttöönotossa kaikkialla, missä karja laiduntaa.

Tällä hetkellä 36% maailman viljasta kulutetaan tuhlaavasti karjan rehuksi. (Kannattaa myös muistaa että pieni, mutta kasvava osa viljasadosta kuluu kalan rehuksi. Kala on vain hieman tehokkaampaa kuin siipikarja). Kehitysmaissa rehuksi tuotetun viljan osuus sadosta on kolminkertaistunut viidessäkymmenessä vuodessa ollen nyt 21%. Todennäköisesti osuus kasvaa entisestään, kun kehitysmaat pyrkivät seuraamaan teollisuusmaita, joissa rehuksi menee lähes 70% viljasadosta.

Kiinassa rehuviljan osuus on viisinkertaistunut kahdessa vuosikymmenessä (Kuva 4). Vuoden 1960 jälkeen rehuksi kulutetun viljan osuus kasvoi Kiinassa 8 prosentista 26 prosenttiin, Meksikossa 5 prosentista 45 prosenttiin ja Egyptissä 3 prosentista 31 prosenttiin. Thaimaassa, jossa lihaa syödään vähän, rehun osuus viljasadosta nousi yhdestä prosentista (1960) 30 prosenttiin (1997).

Jokainen lihakilo merkitsee useaa kiloa ihmiselle käyttökelpoista viljaa, oli se sitten komaa tai vehnää. Jos maailman 670 miljoonan tonnin rehusatoa pienennettäisiin edes 10 prosenttia, vapautuisi 67 miljoonaa tonnia viljaa, jolla voitaisiin ruokkia 225 miljoonaa ihmistä – joka on maailman väkiluvun kasvu seuraavan kolmen vuoden aikana. Jos jokainen amerikkalainen vähentäisi lihankulutustaan 5%, joka vastaa suurin piirtein yhtä liha-ateriaa viikossa, säästyisi 7.5 miljoonaa kiloa viljaa, jolla saataisiin ruokittua 25 miljoonaa ihmistä – joka on sama määrä kuin USA:ssa on nälkäisiä.

Lihantuotanto aiheuttaa yhä suurempia vaikeuksia myös maille, joissa on vesipula – kuten Pohjois-Kiina, Lähi-Itä, Saharan eteläpuolinen Afrikka ja Pohjois-Intia. Esimerkiksi sianlihan korvaaminen siipikarjalla puolentaa rehunkulutuksen ja sitä kautta tarvittavan veden määrän.

Karjan aiheuttamat jätevuoret uhkaavat jokia, järviä ja muita vesialueita. USA:ssa karja tuottaa 130 kertaa ihmisten tuottaman jätemäärän. Se näkyy selvästi vesien saastumisessa, myrkkylevien lisääntymisessä ja kalojen joukkokuolemissa. Samaan aikaan karjatilat kasvattavat kokoaan: Utahissa on rakenteilla 50 000 eekkerin sikatila, joka tulee tuottamaan enemmän jätettä kuin Los Angelesin kaupunki.

USAn ympäristönsuojeluviraston EPA:n mukaan maailman lihakarja tuottaa noin 25% inhimillisistä metaanipäästöistä. Metaani on erittäin voimakas kasvihuonekaasu, joka vaikuttaa ilmastoa muuttavasti. Sen lisäksi tehdasmaisten farmien jätelaguunit tuottavat vielä 5% ihmisten metaanipäästöistä. Tämä johtaa siihen, että karja on pahin inhimillinen metaanikaasujen tuottaja.

Samalla kun lihantuotanto tuhoaa ympäristöä, sen kulutus tuhoaa terveyttä. Terveimpiä ihmisiä eivät ole ne, jotka ovat ravintoketjun huipulla eivätkä ne, jotka kärsivät aliravitsemuksesta. Selvästi terveimpiä ovat sellaiset ihmiset, joiden ruokavalio on monipuolinen ja kasveihin perustuva ja sisältää runsaasti kokojyväviljaa, hedelmiä ja vihanneksia.

Suuri määrä lääketieteellistä ja epidemologista kirjallisuutta osoittaa, että lihan yletön kulutus on pääasiallisin riskitekijä monien elintasosairauksien, kuten syöpien ja verisuonten kalkkeutumisen kehittymiselle. Niiden esiintymisellä on kaikkialla maailmassa vahva yhteys lihapitoisen ruokavalion kolesterolin, tyydytettyjen rasvahappojen ja proteiinin suureen määrään.

The China Health Project (CHP), kiinalais-amerikkalainen yhteistyötutkimus tarkasteli vuoden 1978 talousuudistuksen mukanaan tuoman ruokavalion muutoksen vaikutusta kiinalaisten terveyteen. Tulokset osoittivat, että Kiinan nousseet rintasyöpä-, vatsasyöpä-, suolistosyöpä-, verenpainetauti- ja liikalihavuusluvut ovat yhteydessä kohonneeseen lihansyöntiin. Kaiken lisäksi terveydelliset vaikutukset huomattiin selvästi, vaikka Kiinan lihankulutus on vain murto-osa länsimaiden vastaavasta. Kiinan ennaltaehkäisevän Lääkityksen Instituutti (The Chinese Academy of Preventative Medicine) ehdotti vastikään, että Kiinan hallituksen tulisi rajoittaa lihansyöntiä, koska satojen miljardien dollarien terveyskuluilla olisi valtava vaikutus Kiinan kansantalouteen.

CHP:tä johtanut tohtori Colin Campbell Cornellin yliopistosta arvioi varovasti, että lihan ylensyönti aiheuttaa USA:ssa 60 – 120 miljardin terveydenhoitokulut vuosittain. Maan lihantuottajien myyntitulot olivat vuonna 1997 noin 100 miljardia dollaria. Jos Campbellin arviot pitävät paikkaansa, on mahdollista että lihateollisuus on USA:n kansantaloudelle kulu, ei hyöty.

Köyhissä maissa kovalla työllä aikaansaadut edut tartuntatautien vastaisessa taistelussa ovat jäämässä elintasosairauksien epidemian jalkoihin. Syynä on lähinnä eläinkunnan tuotteiden lisääntynyt kulutus. Maailman Terveysjärjestö WHO:n mukaan "runsasrasvaisen hampurilais-elämäntavan laaja leviäminen" kehitysmaissa on jo nyt lisännyt sydän- ja verisuonitauteja ja syöpätapauksia. WHO:n mukaan tilanne vain pahenee, kun krooniset elintasosairaudet nousevat pääkuolinsyiksi Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa.

Vähentämällä lihankulutusta edes vähän tarjoustulvan keskellä tarjoaa moniin vakaviin maailmanlaajuisiin ongelmiin ratkaisuja, jotka ovat pelkästään positiivisia. Teollisuusmaissa tapahtuva merkittävä lihansyönnin väheneminen pienentää sairauksista johtuvaa kansantaloudellista taakkaa ja parantaa kansanterveyttä. Karjan vähentäminen helpottaa laidun- ja viljelymaiden taakkaa, jolloin maanviljelyn perustukset voivat toipua. Väestön kasvaessa lihan kulutuksen vähentäminen mahdollistaa yhä vähenevien maa- ja vesivarantojen tehokkaamman jakamisen, ja vapauttaa samalla lisää viljaa maailman nälkäisille.