Huomasin juuri, että koko joulukuun kaikilla kaapelikortti asiakkailla pitäisi näkyä National Geographic Channel bonuskatseluna. Ajattelin tätä mukavaksi yllätykseksi mutta digiboksia aikana räpellettyäni moista kanavaa ei sieltä edes löytynyt. Tämä kaikki Soneran kaapeliverkossa. Joulukuu on sentään jo lopuillaan mutta mitään ei ole silti tapahtunut. Kaiken lisäksi tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun tällaista tapahtuu. Syksyllä -06 kaikilla kaapelikortti asiakkailla piti näkyä Viasat history ilmaiseksi kuukauden. Tuona aikana ei sonera saanut mitään aikaiseksi, vaikka epäkohdasta ilmoitettiin useasti asiakaspalveluun. Mitään hyvitystä ei myöskään herunut. Kaapelikortti.fi:ssä luvatuista useista bonuskatseluista on näkynyt täydet 0! Tällaista tällä kertaa innokkaasti huomista odottaen (asiakaspalvelun rentouttava odotusmusiikki).
Bonuskatselu sonera
6
760
Vastaukset
Teitkö kanavahaun uudestaan vai ajattelitko, että se itsestään sinne ilmestyy?
- Kypsynyt
Kaikki mahdollinen on tehty. Ongelmana on lähinnä se, että soneran kaapelissa kyseistä kanavaa ei välitetä ollenkaan. Näin kävi myös viasat historyn kanssa. Heti ilmaiskatselun päätyttyä viasat kulta paketin kaikki kanavat tulivat näkyviin boksiin (ehkä 7.11., ilmaiskatselu loppui lokakuussa) sisältäen em. viasat historyn.
- enkä muutakaan
Aina jos tänne kirjoittaa ja moittii jotakin laitetta, saa haukut niskaansa, vaikka olisi asiallisesti esittenyt asiansa
- tepi88
ilmoiti että teillä näkyy viasat kulta 2 viikkoa, nii näkyikin melkein 3 ja puoli viikkoa täysin ilmaiseksi kyllä täällä toimii kaikki ihan hyvin..
- vähemmän kypsynyt
Bonuskanava on musta kuin varkaiden yö.
Viasat History näkyy, jos on kaapelikortti paikassansa.
Explorer ei näy enää.
Allekirjoittaneella Soneran kaapelikortti (DVB-C).- Kypsynyt
Täällä näkyy myös viasat history kortilla mutta ilmaiseksi sitä ei aikanaan saanut vaikka näin piti olla. Bonuskatseluita ei tosiaankaan tänä vuonna ole ollut yhtään. Nytkin pitäisi tuo national geographic näkyä mutta ei niin ei. Lisäksi kismittää, että kaapelikortti.fi:n sivuilla ei ole minkäänlaista yhteydenottomahdollisuutta. Ei taida pahemmin tieto kulkea teliasoneran ja kaapelikortti.fi:n välillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 641066
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla3451046- 61832
- 56731
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k98666Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49641- 26633
- 68620
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,14618- 57600