Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.
He ovat elämän itsensä kaipuun POIKIA ja TYTTÄRIÄ.
He tulevat sinun kauttasi,mutta eivät sinusta.
Ja vaikka he ovat luonasi,he eivät KUULU sinulle.
Voit antaa heille RAKKAUTESI,mutta et AJATUKSIASI,sillä heillä on omat AJATUKSENSA.
Voit pitää luonasi heidän RUUMIITAAN,mutta et heidän SIELUJAAN.Heidän sielunsa asuvat HUOMISESSA,jonne sinä et pääse edes UNISSASI.
ONKO NÄIN ANOPIT, APPIUKOT,isät ja äidit????
20
1607
Vastaukset
- kommentti
en ymmärtänyt mitän kirjoituksestasi..
- suomeksi
Lasta ei voi omistaa
Lainaa vain ovat he meille. - se on
suomeksi kirjoitti:
Lasta ei voi omistaa
Lainaa vain ovat he meille.Lainassa ovat lapset ja ajatukset ja mielipiteet eivät ole meidän saneltavissa. Äitinä, anoppina ja mummuna oleminen on vain matkaseuraa, en ole opas.
Aika ja maailma muuttuu ja kaikki sen mukana se on tunnustettava.
Minulla on vielä isä elossa ja hän yhä yrittää tyrkyttää minulle 60-kympiselle naiselle ohjeita tyyliin kyllä minä tiiän, miten ne asiat ovat. Hän on aina oikeassa ja tietää asiasta kuin asiasta ja kun asiat menee pahasti solmuun, eikä tiedä mistä on oikeastaan puhumassa, voi hypätä sinne eturintamaan, kyllä sielläkin tiedetiin ihan kaikki maailman menosta, mutta kun tämä nykynuoriso (tarkoittaa minua)ei tiiä mistään mittään.
- jos et laita näkyville
lähdettä mistä tekstisi kopioit. Teksti oli tuttu, sillä olen lukenut sen painetusta kirjasta. Laitappa näkyviin oikea kirjoittaja keneltä lainasit tekstin.
- lukija1
Taitaapi olla Kahlil Gibranin Profeetasta tuo teksti. Viisas ihminen, samalla voi vilkaista mitä sanoo avioliitosta.
Minun tyttäreni ja poikani ovat lapsiani, mutten omista heitä. Kukaan ei voi omistaa toista ihmistä, ei hänen ajatuksiaan eikä elämää. Voimme antaa lapsille valmiuksia selvitä elämässä, mutta he itse elävät omaa elämäänsä. Monet heidän ratkaisunsa poikkeavat vanhempien näkemyksistä,mutta niin on aina ollut ja tulee olemaan. Samoin varmaa on, että vaikka sukupolvien törmäyksiä on, vanhemmat toivovat aina lapsilleen hyvää ja myös parempaa tai yhtä hyvää elämää kuin itsellään on ollut
- repinyt?
"Samoin varmaa on, että vaikka sukupolvien törmäyksiä on, vanhemmat toivovat aina lapsilleen hyvää ja myös parempaa tai yhtä hyvää elämää kuin itsellään on ollut"
Minun äitini ei ainakaan ole koskaan toivonut minulle mitään hyvää, vaan aina latistanut minua joka välissä ja jos minulle on käynyt jossakin tilanteessa hyvin, hän jollain tavalla pyrkii pilaamaan iloni ja on selvästikin KATEELLINEN.
Hyvä esimerkki on se, että onnistuin löytämään hyvän kumppanin, avioliittoni on siis hyvä. Päin vastoin kuin äitini avioliitto. Sitä äitini näyttää olevan aivan mahdotonta sulattaa.
Haluaisinkin tietää, mistä tieteellisestä tutkimuksesta olet repinyt tuon "varmuutesi" siitä, että kaikki vanhemmat aina toivovat lapsilleen hyvää. - kokemuksia,
repinyt? kirjoitti:
"Samoin varmaa on, että vaikka sukupolvien törmäyksiä on, vanhemmat toivovat aina lapsilleen hyvää ja myös parempaa tai yhtä hyvää elämää kuin itsellään on ollut"
Minun äitini ei ainakaan ole koskaan toivonut minulle mitään hyvää, vaan aina latistanut minua joka välissä ja jos minulle on käynyt jossakin tilanteessa hyvin, hän jollain tavalla pyrkii pilaamaan iloni ja on selvästikin KATEELLINEN.
Hyvä esimerkki on se, että onnistuin löytämään hyvän kumppanin, avioliittoni on siis hyvä. Päin vastoin kuin äitini avioliitto. Sitä äitini näyttää olevan aivan mahdotonta sulattaa.
Haluaisinkin tietää, mistä tieteellisestä tutkimuksesta olet repinyt tuon "varmuutesi" siitä, että kaikki vanhemmat aina toivovat lapsilleen hyvää.ei siis mitään uutta auringon alla!
Minunkaan äitini avioliitto ei ollut hääppöinen eikä hän ymmärtänytkään lapsistaan niitä, joilla elämä näytti menevän siinä suhteessa hyvin. Sisarelleni äiti sanoi kadehtivansa tätä, koska hänen miehensä oli niin komea!
Ehkä se sitten oli hyväkin, että vieraannuimme äidistä, en tiedä. Hän eli hyvin pitkän elämän.
On se tietenkin surullista. Muistan, kuinka joku työtoverini paheksui minua, kun hän kuuli, että äitini oli kuollut ja näki, että en ollut surullinen ollenkaan. Äiti ikään kuin linnoittautui omaan elämäänsä ja lukitsi itsensä sinne. Hän oli varmaan aika katkera ja syytäkin siihen tietysti oli.
Voin sanoa, että en oikeastaan tuntenut häntä ollenkaan. Minusta vanhempien pitäisi olla ihmisiä ja persoonia lapsilleen eikä vain vanhempia. Mutta ehkä vanhan ajan ihmiset olivat niin sidottuja rooleihinsa, että niistä ei päässyt eroon milloinkaan. Ehkä äitini ajatteli "koska olen äiti, minun pitää olla sellainen ja tällainen". Ehkä hän ei itsekään tiennyt, mikä tai millainen hän oli.
En tiedä, olisinko itse ollut valmis tuntemaan hänet ihmisenä. Voi olla, ettei siitä olisi tullut mitään. Olisinko edes halunnut tuntea hänet? Ystävää hänestä ei ainakaan olisi tullut. En oikein luottanut häneen.
Vanhemmuus ei merkitse sitä, että ihmisestä tulisi täydellinen. Mutta voisivathan vanhemmat olla lapsilleen myös ystäviä... - t.terapeutti
kokemuksia, kirjoitti:
ei siis mitään uutta auringon alla!
Minunkaan äitini avioliitto ei ollut hääppöinen eikä hän ymmärtänytkään lapsistaan niitä, joilla elämä näytti menevän siinä suhteessa hyvin. Sisarelleni äiti sanoi kadehtivansa tätä, koska hänen miehensä oli niin komea!
Ehkä se sitten oli hyväkin, että vieraannuimme äidistä, en tiedä. Hän eli hyvin pitkän elämän.
On se tietenkin surullista. Muistan, kuinka joku työtoverini paheksui minua, kun hän kuuli, että äitini oli kuollut ja näki, että en ollut surullinen ollenkaan. Äiti ikään kuin linnoittautui omaan elämäänsä ja lukitsi itsensä sinne. Hän oli varmaan aika katkera ja syytäkin siihen tietysti oli.
Voin sanoa, että en oikeastaan tuntenut häntä ollenkaan. Minusta vanhempien pitäisi olla ihmisiä ja persoonia lapsilleen eikä vain vanhempia. Mutta ehkä vanhan ajan ihmiset olivat niin sidottuja rooleihinsa, että niistä ei päässyt eroon milloinkaan. Ehkä äitini ajatteli "koska olen äiti, minun pitää olla sellainen ja tällainen". Ehkä hän ei itsekään tiennyt, mikä tai millainen hän oli.
En tiedä, olisinko itse ollut valmis tuntemaan hänet ihmisenä. Voi olla, ettei siitä olisi tullut mitään. Olisinko edes halunnut tuntea hänet? Ystävää hänestä ei ainakaan olisi tullut. En oikein luottanut häneen.
Vanhemmuus ei merkitse sitä, että ihmisestä tulisi täydellinen. Mutta voisivathan vanhemmat olla lapsilleen myös ystäviä...Sinulla tuntuu olevan se äitisi kovasti vieläkin mielessä. Niin kovin pitkän kirjoituksen kirjoitit.
On hyvin surullista, että et enää voin parantaa suhdettasi häneen ja et voi enää häntä kohtaan tuntevaa välinpitämöttömyyttäsi muuttaa.
Mene keskustelemaan ongelmastasi asiantuntijan kanssa, sillä muussa tapauksessa itselläsi on sama kohtalo vanhana. Sinun oma tuleva katkera vanhuutesi heijastuu jo hyvin selvästi kirjoituksestasi. Kohdallasi se on jo alkanut.
Ristiriitatilanteiden ja kriisienselvittämisen toimintamallit kulkevat perintönä suvussa. Ja tulet siirtämään omille lapsillesi tuon sinun tunteettomuuden panssarin. Et voi katkaista sitä ketjua yksin, vaan tarvitset ammattiapua. - liikkeellä
t.terapeutti kirjoitti:
Sinulla tuntuu olevan se äitisi kovasti vieläkin mielessä. Niin kovin pitkän kirjoituksen kirjoitit.
On hyvin surullista, että et enää voin parantaa suhdettasi häneen ja et voi enää häntä kohtaan tuntevaa välinpitämöttömyyttäsi muuttaa.
Mene keskustelemaan ongelmastasi asiantuntijan kanssa, sillä muussa tapauksessa itselläsi on sama kohtalo vanhana. Sinun oma tuleva katkera vanhuutesi heijastuu jo hyvin selvästi kirjoituksestasi. Kohdallasi se on jo alkanut.
Ristiriitatilanteiden ja kriisienselvittämisen toimintamallit kulkevat perintönä suvussa. Ja tulet siirtämään omille lapsillesi tuon sinun tunteettomuuden panssarin. Et voi katkaista sitä ketjua yksin, vaan tarvitset ammattiapua.vaihteeksi...
- tutulta
kokemuksia, kirjoitti:
ei siis mitään uutta auringon alla!
Minunkaan äitini avioliitto ei ollut hääppöinen eikä hän ymmärtänytkään lapsistaan niitä, joilla elämä näytti menevän siinä suhteessa hyvin. Sisarelleni äiti sanoi kadehtivansa tätä, koska hänen miehensä oli niin komea!
Ehkä se sitten oli hyväkin, että vieraannuimme äidistä, en tiedä. Hän eli hyvin pitkän elämän.
On se tietenkin surullista. Muistan, kuinka joku työtoverini paheksui minua, kun hän kuuli, että äitini oli kuollut ja näki, että en ollut surullinen ollenkaan. Äiti ikään kuin linnoittautui omaan elämäänsä ja lukitsi itsensä sinne. Hän oli varmaan aika katkera ja syytäkin siihen tietysti oli.
Voin sanoa, että en oikeastaan tuntenut häntä ollenkaan. Minusta vanhempien pitäisi olla ihmisiä ja persoonia lapsilleen eikä vain vanhempia. Mutta ehkä vanhan ajan ihmiset olivat niin sidottuja rooleihinsa, että niistä ei päässyt eroon milloinkaan. Ehkä äitini ajatteli "koska olen äiti, minun pitää olla sellainen ja tällainen". Ehkä hän ei itsekään tiennyt, mikä tai millainen hän oli.
En tiedä, olisinko itse ollut valmis tuntemaan hänet ihmisenä. Voi olla, ettei siitä olisi tullut mitään. Olisinko edes halunnut tuntea hänet? Ystävää hänestä ei ainakaan olisi tullut. En oikein luottanut häneen.
Vanhemmuus ei merkitse sitä, että ihmisestä tulisi täydellinen. Mutta voisivathan vanhemmat olla lapsilleen myös ystäviä...Minunkin äiti tuntui aina toivovan, että epäonnistuisin ja kadehti miestäni, en ollut häntä ansainnut. En koskaan tullut ymmärtämään, mitä hän sillä tarkoitti, kuinka toinen ihminen ansaitaan. Tuli kantapään kautta opittua ettei häneen voinut luottaa. Kun hän kuoli, en osannut edes surra. Ei tarvinnut itkeä, vaikka monen tuttavan kuolema on koskettanut syvältä.
- käsittänyt
t.terapeutti kirjoitti:
Sinulla tuntuu olevan se äitisi kovasti vieläkin mielessä. Niin kovin pitkän kirjoituksen kirjoitit.
On hyvin surullista, että et enää voin parantaa suhdettasi häneen ja et voi enää häntä kohtaan tuntevaa välinpitämöttömyyttäsi muuttaa.
Mene keskustelemaan ongelmastasi asiantuntijan kanssa, sillä muussa tapauksessa itselläsi on sama kohtalo vanhana. Sinun oma tuleva katkera vanhuutesi heijastuu jo hyvin selvästi kirjoituksestasi. Kohdallasi se on jo alkanut.
Ristiriitatilanteiden ja kriisienselvittämisen toimintamallit kulkevat perintönä suvussa. Ja tulet siirtämään omille lapsillesi tuon sinun tunteettomuuden panssarin. Et voi katkaista sitä ketjua yksin, vaan tarvitset ammattiapua.Miten kirjoittaja olisi terapeutin tarpeessa. Hän oli rehellinen tunteissaan ja oli tunnistanut kylmyyden äitinsä puolelta, niin kirjoittaja tuskin on kylmä ja tunneköyhä.
- vai tietääkö
käsittänyt kirjoitti:
Miten kirjoittaja olisi terapeutin tarpeessa. Hän oli rehellinen tunteissaan ja oli tunnistanut kylmyyden äitinsä puolelta, niin kirjoittaja tuskin on kylmä ja tunneköyhä.
Ai, että jos esimerkiksi tietää että on vihainen, niin ei ole vihainen. Ja jos tietää että on surullinen, ei ole surullinen. Jos tietää että halveksii ei halveksi. ja jos on kylmä ei ole kylmä. Ja jos tietää olleensa ilkeä, ei olekkaan ilkeä. Tuo on sitä blondin logikkaa.
- kerrankin.
tutulta kirjoitti:
Minunkin äiti tuntui aina toivovan, että epäonnistuisin ja kadehti miestäni, en ollut häntä ansainnut. En koskaan tullut ymmärtämään, mitä hän sillä tarkoitti, kuinka toinen ihminen ansaitaan. Tuli kantapään kautta opittua ettei häneen voinut luottaa. Kun hän kuoli, en osannut edes surra. Ei tarvinnut itkeä, vaikka monen tuttavan kuolema on koskettanut syvältä.
Kerrankin tuntuu vanha sanonta pätevän: niin makaa kuin petaa.
Itse jouduin lopulta panemaan välit äitiini kokonaan poikki, niin sairasta hänen käytöksensä oli. (Ei siis mielisairasta, ei häntä pakkohoitoon saisi, vaan yleisluontoisesti ikävää, kylmää, kalseaa, latistavaa, kateellista, panettelevaa... you name it.) - äidistäni
kerrankin. kirjoitti:
Kerrankin tuntuu vanha sanonta pätevän: niin makaa kuin petaa.
Itse jouduin lopulta panemaan välit äitiini kokonaan poikki, niin sairasta hänen käytöksensä oli. (Ei siis mielisairasta, ei häntä pakkohoitoon saisi, vaan yleisluontoisesti ikävää, kylmää, kalseaa, latistavaa, kateellista, panettelevaa... you name it.)Äitini ei voinut sietää tyttölapsia.
Olin väheksytty työjuhta hänelle koko lapsuuteni ajan.
En pidä hänestä eikä hän minusta.
Valitettavaa että hän on äitini. - t.terapeutti
äidistäni kirjoitti:
Äitini ei voinut sietää tyttölapsia.
Olin väheksytty työjuhta hänelle koko lapsuuteni ajan.
En pidä hänestä eikä hän minusta.
Valitettavaa että hän on äitini.Sinulla on sama kohtalo edessäsi. Olet itse pistänyt kylmyytesi jo kiertoon.
- edellinen
äidistäni kirjoitti:
Äitini ei voinut sietää tyttölapsia.
Olin väheksytty työjuhta hänelle koko lapsuuteni ajan.
En pidä hänestä eikä hän minusta.
Valitettavaa että hän on äitini.Tunnekylmyys on valitettavasti periytyvää.
Olen huomannut itsessäni äitini piirteitä vaikka yritänkin taistella niitä vastaan.
On kai yritettävä pärjäillä tällaisena. - t.terapeutti
edellinen kirjoitti:
Tunnekylmyys on valitettavasti periytyvää.
Olen huomannut itsessäni äitini piirteitä vaikka yritänkin taistella niitä vastaan.
On kai yritettävä pärjäillä tällaisena.Kannattaa hoitaa pois tunnekylmyys, varsinkin jos on tai jos aikoo tehdä itse lapsia.
- myös lapsenlapsia
edellinen kirjoitti:
Tunnekylmyys on valitettavasti periytyvää.
Olen huomannut itsessäni äitini piirteitä vaikka yritänkin taistella niitä vastaan.
On kai yritettävä pärjäillä tällaisena.Lapset olivat minulle kaikki kaikessa kun olivat pieniä ja asuivat kotona.
Mutta en välitä lapsenlapsista ja olen myös vieraantunut lapsistani.
Olen kuitenkin mieheni omaishoitaja, hoidan hänet hyvin ja välitän tosissani.
Saattaa olla että sairaan ihmisen kanssa oleskelu ympäri vuorokauden vie liikaa voimia.
Siihen en usko että tunnekylmyyttä voisi mitenkään hoitaa se on luonteenpiirre. - t.terapeutti
myös lapsenlapsia kirjoitti:
Lapset olivat minulle kaikki kaikessa kun olivat pieniä ja asuivat kotona.
Mutta en välitä lapsenlapsista ja olen myös vieraantunut lapsistani.
Olen kuitenkin mieheni omaishoitaja, hoidan hänet hyvin ja välitän tosissani.
Saattaa olla että sairaan ihmisen kanssa oleskelu ympäri vuorokauden vie liikaa voimia.
Siihen en usko että tunnekylmyyttä voisi mitenkään hoitaa se on luonteenpiirre.Näistä kommenteistasi voisi päätellä päinvastoin. Olet empaattinen ja välittävä ihminen, kun hoidat miestäsi ja kannat huolta tuntemuksistasi. tuntuu että välität paljonkin siitä, että millaisen muiston annat itsestäsi lapsillesi ja lastenlapsillesi.
Tunteeton ja kylmä ihminen ei vaivautuisi näitä asioita edes pohtimaan.
On totta, että sairaan omaisen hoitaminen vie voimia ja voi aiheuttaa jonkinlaista masennusta.
Ja voihan se olla, että kun tulee tähän meidän mummuikään, niin ne menneet asiat tulevat usein mieleen. Ihmisethän sanovat, että vanhat muistelevat lapsuuttaan ja muistavat vanhoja asioita paremmin kuin nykyisiä.
Itse pelkään myös alkavani muistella lapsuuttani. Minä olin vakavasti sairas ja sairastin hengenvaarallista sairautta koko lapsuuteni, enkä todellakaan halua alkaa muistelemaan sitä kivuliasta ja epätoivoista aikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 833902
Loukkaantunut lapsi on yhä kriittisessä tilassa
Seinäjoella Pohjan valtatiellä perjantaina sattuneessa liikenneonnettomuudessa loukkaantunut lapsi on yhä kriittisessä t342833Minä en ala kenenkään perässä juoksemaan
Voin jopa rakastaa sinua ja kääntää silti tunteeni pois. Tunteetkin hälvenevät aikanaan, poissa silmistä poissa mielestä982214Onko jollakin navetassa kuolleita eläimiä
Onko totta mitä facebookissa kirjoitetaan että jonkun navetassa olisi kuolleita eläimiä? Mitä on tapahtunut?271760Tiedän, että emme yritä mitään
Jos kohtaamme joskus ja tilaisuus on sopiva, voimme jutella jne. Mutta kumpikaan ei aio tehdä muuta konkreettista asian201707- 301664
Mitä, kuka, hä .....
Mikähän sota keskustassa on kun poliiseja on liikkeellä kuin vilkkilässä kissoja261518- 281481
Näin pitkästä aikaa unta sinusta
Oltiin yllättäen jossain julkisessa saunassa ja istuttiin vierekkäin, siellä oli muitakin. Pahoittelin jotain itsessäni71464Noh joko sä nainen oot lopettanut sen
miehen kaipailun jota sulla EI ole lupa kaivata. Ja teistä ei koskaan tule mitään. ÄLÄ KOSKAAN SYÖ KUORMASTA JNE! Tutu731463