Mitä mietä olette seuraavasta, uskovaiset.
Olin tässä taannoin aamukävelyllä ja eksyipä reittini Helsingin asemalle. Mukanani oli reppu ja repullinen tanskasta ostettua halpaa, mutta vahvaa keskikaljaa.
Tarkoituksenani oli antaa aseman kulmilla pyöriville pultsareille tölkki pari juotavaksi ja muutama kessupussi, että jaksavat taas iltaan asti. Näin myös tapahtui.
Kun sitten myöhemmin yksikseni jäin istuskelemaan asemaravintolan terassin siihen kivikorokkeelle ja pikkupäissäni avasin tyytyväisenä päivän hyvästä työstä uuden keskikökkyrän, tuli paikalle uskovainen pariskunta, joka alkoi törkkimään käteeni lehtisiä. Yritin kohteliaasti saada heidät ymmärtämään, että haluan olla yksin ja nauttia kylmän kepukan omissa ajatuksissani, mutta ei.
Olin kuulemma matkalla kadotukseen, kun taas omasta mielestäni seuraava suunta oli Itäkeskus, jonne pääsee metrolla. Mikään ei saanut näitä uskonkökkyröitä hiljaiseksi ennenkuin jouduin ärähtämään, että nyt helvettiin siitä tai alkaa poiju tummumaan.
Mitä mieltä olette... Eikö tuo tuollainen ole rauhanhäirintää. Se on ihan selvää tunkeilua ja vähän sama asia, kuin jos minä tunkeutuisin jonkun
yksityiselle alueelle nyrkit pystyssä, että jos et kuuntele tulee pataan.
Pitääkö tässä hankkia lähestymiskielto uskovaisille, että saa kaljansa rauhassa juoda...
Rauhanhäirintää!
11
463
Vastaukset
- ravintolan
terassin ulkopuolella, rikoit järjestyssääntöä, koska yleisellä paikalla alkoholin nauttiminen on kielletty. Jos kivi, jolla istuit, kuuluu terassille, asia ok.
>>Mitä mieltä olette... Eikö tuo tuollainen ole rauhanhäirintää. Se on ihan selvää tunkeilua ja vähän sama asia, kuin jos minä tunkeutuisin jonkun
yksityiselle alueelle nyrkit pystyssä, että jos et kuuntele tulee pataan.- Kössönöm
pilunviilaukseen. Niinpä tietenkin. Sinäkö se määrittelet mikä on väärää rauhaa. Olut on ihan laillinen juoma. Pitäisi vain saada laittomaksi noitten hihhuleitten lähestymisyritykset. Se on saatana ateismirauhan häirintää.
- Sohva lääkäri
Kehotatko se perkeleen hihhuli ihmisiä häiritsemään toisia, PELKÄSTÄÄN SEN TAKIA KOSKA EI USKO TOLLASEEN PASKAAN!?
- Uuno Uskovainen
Heidän olisi pitänyt poistua, kun sanot, että haluat olla rauhassa. Tunkeilu oli heiltä typerää ja väärin. Ja sillä he saavat aikaan, että usko tuntuu entistäkin vastenmielisemmältä.
Eikö ole hassua, että aikoinaan Jeesuksen liikkuessa kansan parissa, ympärille kertyi paljon väkeä, mutta nykyään kaduilla julistavia (jotka ovat mielestään samalla asialla kuin Jeesus) kaikki haluavat kiertää kaukaa ja lähteä heistä poispäin?!- Kössönöm
mitään hassua ole jos vaihtaa kadulla puolta kun näkee, että parivaljakko on taas liikkeellä lappuja jakelemassa. Ihmettelen vain mikä on motiivina. Miksi joku haluaa, että juuri minä saan kuulla jotain ihmetarinoita kaverista nimeltä Jeesus. Miksi oi miksi?
- Lapislazuli
että mm. uskon kaupittelu ovelta ovelle kiellettäisiin lailla?Sitä ei kielletä.koska siitä on hyötyä jollekin jossakin.Minun mielestä kaikenlaisten traktaattien eli uskonmainosten jakelu yleisillä paikoilla pitäisi kieltää.Ovelta ovelle saisi julistaa,koska oven saa vetää kiinni kun kuulee millä asialla henkilö on.Ja voihan aina vähän purkaa kiukkuaan.Uskonhihhuleilla on mestarillinen kyky haistaa,koska on huono päivä ja ne tulevat pilaamaan lopunkin.Mutta itsellä on päinvastaisiakin kokemuksia.Riippuu henkilöstä.Aito lähimmäisenrakas uskova ei tungettele.
- Reiska.
Tapahtui Meksikossa, Pelotillehue-nimisessä pikkustadissa.
Garganta oli viettänyt hauskan illan Bar Tufossa ja istui busassa matkalla kotiin.
Isä Peregrino sattui samaan dösään: "Garganta, olet taas ottanut! Sinähän olet menossa helvettiin!"
Garganta: "Voi vittu. Taas mä olen väärässä dösässä." Pitkätukkaiselle ystävälleni kerrottiin kadulla, että hän on menossa helvettiin, koska Raamatussa käsketään naisia peittämään siveästi hiuksensa.
no miun mielestä tämä pariskunta teki ihan oikein,kun tuli sun luo kertoo Evankeliumin,tietysti siinä vaiheessa kun et osoitanut kiinnostusta,niin siinä vaiheessa jättää sun rauhaan Rukouksen keran,ja miekin kehotan sua mietimään sitä mitä me "hihhulit"kerromme.
- Lapislazuli
en tiedä,että joku auttamistasi pultsareista ajatteli ihan tosissaan,että"Kiitos Jumalalle" kun annoit heille kaljaa ja kessuja.Ja että kiitos tuli tällä tavoin sinun tietoosi.Olen tosissani.Jeesuksesta sanottiin:"Katsokaa syömäriä ja viininjuojaa"Jeesushan viihtyi syntisten sairaitten ihmisten lähellä.Nyt tietysti saan "tosiuskovat" puhtoiset kimppuuni,mutta ei väliä.Raamattussa sanotaan myös:Antakaa viiniä murhemieliselle."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1207091Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1214865L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa634136TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143424Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7112192Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2551595- 671425
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581408Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j561354Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221226