Silloin tällöin olen yrittänyt lukea raamattua. En saa siitä mitään irti valitan. Niimpä kyselen arvon uskiksilta, mitä sinulle tapahtuu kun luet raamattua? Saatko viestejä jeesukselta? Mikä on se fiilis, mikä saa sinut lukemaan sitä uudestaan?
Kertokaa raamattu kokemuksistanne. En tosiaan saa siitä mitään irti itse, joten olisi kiva kuulla kokemuksistanne.
Kyssäri uskiksille
30
1063
Vastaukset
- aikanani.
Samanaikaisesti luin myös vähän muuta. Huomasin että ei tuo kirja ehkä ihan arvoton ole. Sen sisällössä on helmiä jotka kuitenkin ymmärrän ja tulkitsen aivan toisin kuin uskovat.
Uskovat korostavat aivan toisia asioita kun mitä minä pidän kirjan keskeisimpänä sisältönä. Kuitenkin jotkut heistä saattaa ajatella asioista hyvin samankaltaisesti kuin minä erona se miten he asian selittävät jumaalalla jne. ja minä taas näen toisenlaisen syy-yhteyden.
Luulen että ei täsmälleen samanlaista näkemystä löydy siksi siitä on turha kinata. - firerose
itse olen silloin tällöin koittanut lukea raamattua ihan ajatuksella. Silti tuntuu,ettei se teksti uppoa mun päähän sittenkään.
Jotain kohtia olen ymmärtävinäni ja metaforana vielläpä,mutta monia kohtia on joissa hyppää ihan ohi mun hiusrajankin!
Voisko olla vaan,niin ettei kaikki ihmiset ole yksinkertaisesti tarkoitettukkaan uskoviksi?Vai olenko minä vaan harvinaisen tyhmä ihminen ?! Heh,sekin on tietty mahdollista..- apostoli_tz, ei rek
Heittää jotain kohtaa erityisesti, mikä on mennyt yli hilseen?
- et ole tyhmä
varmaankaan, kirjoituksia ei vain voi ymmärtää ilman Jmalan Pyhän Hnegen valoa. Siis Pyhä Henki antaa ymmärryksen.
>>Voisko olla vaan,niin ettei kaikki ihmiset ole yksinkertaisesti tarkoitettukkaan uskoviksi?Vai olenko minä vaan harvinaisen tyhmä ihminen ?! Heh,sekin on tietty mahdollista.. - firerose
apostoli_tz, ei rek kirjoitti:
Heittää jotain kohtaa erityisesti, mikä on mennyt yli hilseen?
ole tarjota. Muutenkaan en itse omista raamattua,mutta mummon raamattua olen joskus selaillut. Mummoni jäämistössä saattaa viellä olla tallessa.
En ihan vähään aikaan ole yrittänyt edes lukea raamattua. Joskus viime vuonna taisin viimeksi avata juuri tuon mummoni raamatun. En edes tiennyt hänen sellaista omistavankaan,kunnes tutkin hänen kirjahyllyään tarkemmin.
Käsittääkseni hänellä oli hieman omanlainen käsitys Jumalasta ja raamatusta ylipäänsäkin.Pappa sen sijaan oli panteistinen elämänkatsomukseltaan aina ,niin kauan kun jaksan taaksepäin muistaa.
Mummollakin oli sellainen käsitys,että hyvä ja paha ovat tosiaan maanpäällisiä kokemuksia ja taivasta ei ole kuin kaasuna ilmassa. Siellä ei ole muuta elämää,kuin mitä siellä lentää linnut ja lentokoneessa matkustavat ihmiset jne.
Silti hän sanoi heikoilla hetkillänsä turvaavan Jumalaan. Kun kukaan muu ei kuule hän turvaa Jumalaan. Niin hän usein sanoi. - firerose
et ole tyhmä kirjoitti:
varmaankaan, kirjoituksia ei vain voi ymmärtää ilman Jmalan Pyhän Hnegen valoa. Siis Pyhä Henki antaa ymmärryksen.
>>Voisko olla vaan,niin ettei kaikki ihmiset ole yksinkertaisesti tarkoitettukkaan uskoviksi?Vai olenko minä vaan harvinaisen tyhmä ihminen ?! Heh,sekin on tietty mahdollista..koe olevani syntinen. Sanan varsinaisessa merkityksessä. Toki tiedän tehneeni tyhmyyksiä ja olleeni ilkeä ja kohtuuton toisia kohtaan. Ja olen yrittänyt muuttaa käytöstäni ja asenteitani parempaan suuntaan vuosien varrella.
Monia asioita olisin voinut tehdä viisaammin ja aiheuttamatta toisille turhaan pahaa mieltä. Ja kyllä ne joskus minua vaivaavat,minun tarpeettomat ja ajattelemattomat tekoni tai sanani viellä vuosia jälkeenpäinkin.
Mulla on itseasiassa aika herkkä omatunto. Kadun hyvin helposti heti sanottuanikin tai tehtyäni sitä mitä sanoin tai tein. Ja normaalisti pyrin heti miten selvittämään asian hänen kanssaan jota olen loukannut.
Mutta ehkä se on vaan sitä,että mietin heti perään miltä itsestäni olisi tuossa tilanteessa tuntunut jne.Ja en halua jättää jälkeeni pelkkää pahaa mieltä. Ehkä sillä on merkitystä miten tyytyväinen olen itseeni sen pohjalta miten käyttäydyn toisia kohtaan.En vain kytke sitä mitenkään uskoon tai uskontoon. Vaan omaan sisäiseen rauhaan ja tasapainoon ja siihen miten jatkossa yhteityö sujuu käytöksen myötä.Kyllä sillä on merkitystä miten kohtelet ihmisiä ja ympäristöä. Kaikki ilkeys tuntuu tulevan takaisin hetkenä,jona vähiten sitä osasit odottaa.Kait sitä ihminen ajattelee,että olemalla hyvä tapainen toisia kohtaan saa samanlaisen vastakaiun tjn. sellaista.Oma lehmä silleen ojassa.
Asiasta kolmanteen.
Eräs tuttavani sanoi minulle kerran,että ihmisen ei tarvitse todistaa mitään kellekkään eikä näyttää uskoaan jos ei halua. Riittää,kun sydämessään tuntee oikean ja väärän. Ja toimii aina sydämensä mukaan.
Ja,että Jumala näkee ihmisten sydämiin eivät heidän sanansa häntä vakuuta. - Milian Ei.Kirj.
apostoli_tz, ei rek kirjoitti:
Heittää jotain kohtaa erityisesti, mikä on mennyt yli hilseen?
Näin kuinka heitit koukun veteen firerosen kohdalle ja silmät kiiluen toivoit käyvän kiinni...vaan eih. Ohi jälleen.
Eikö täällä kukaan enää jaksa väitellä sun kanssa?
- perin lyhyesti
Raamattu sisältää mm. seuraavaa:
- Jumalan ilmoitusta
- opetusta, ohjausta, varoitusta
- historiaa
- kansanrunoutta
- myyttisiä kertomuksia sen ajan käsitteillä
- ihmisten omia käsityksiä
- ennustuksia
Ensinnäkin pitää olla tietoa, mitä lukee ja nähdä se tekstiyhteydestä.
Toiseksi pitää tietenkin olla avoin mieli asialle. Tässä kohtaa pitää osata olla myös kriittinen, ettei lue ja tulkitse miten tahansa. Rukous ja mietiskely auttavat syvimmän olemuksen löytämisessä.
Kolmanneksi pitää osata itse ajatella ja miettiä, mitähän tuokin teksti oikeasti on, ks. yllä.
Neljänneksi apuna on aina hyvä olla kirkkoisiemme ja opettajiemme selitysteoksia apuna, jolloin voi tsekata, onko ymmärtänyt samalla tavalla kuin muut vai miettiikö nyt vain omiaan. Kirkkoisissä on suuria ajattelijoita, joita kannattaa lukea samalla.
Usein saan ahaa-elämyksiä lukiessani, vaikka teksti saattaa olla tuttukin, mutta sen näkee eri valossa.
Vaikka usein ymmärtämättömät väittävät, niin Raamatun lukeminen ja ymmärtäminen on järki- ja tietolajikin, pitää osata ymmärtää, tuntea historiaa, tuntea Raamatun sisältö ja osata eritellä lukemaansa, kritisoida omaa ajatteluaankin ja sittenkin usein tulee epäily, olenko ymmärtänyt kerronnan oikein. Raamatun kielihän on itse asiassa monikerroksista. Jossain opetukseen tarkoitussa lauseessa on usein myös sisällä viesti sen ajan kulttuurin hengessä. Valitettavasti vain harva tuntee Raamatun juutalaisen ajattelun tuoman lisäsävyn ja "piiloviestin" opetuksissa. Nehän on osoitettu juutalaisille, jotka ymmärsivät sisällön, koska Raamatun kulttuuri oli heille tuttu.
"Pystymetsästä" lukemaan ryhtyvälle Raamattu avautuu varsin hitaasti. Raamattu on siitä jännä kirja että kun vaikka lukee samaa kohtaa monta kertaa niin voi avautua eri juttuja joka kerta,ja todella saa hengelistä ravintoa.
- apostoli_tz, ei rek
Filippiläiskirjettä ja tunsin suurta iloa Paavalin sanoista. Mies kirjoittaa vankilasta ja iloitsee ja kannustaa ihmisiä. Hän olisi voinut olla katkera ja masentunut, mutta ei.
"4 Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! [2. Kor. 13:11 ]
5 Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on jo lähellä. [Jaak. 5:8]
6 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. [Ps. 55:23; 1. Piet. 5:7]
7 Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa. [Joh. 14:27 ]
8 Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen. [Room. 12:17]
9 Tehkää sitä, mitä olette minulta oppineet ja vastaanottaneet, mitä olette minulta kuulleet ja minusta nähneet. Silloin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne."
Tässä olisi meillä kristityillä paljonkin opittavaa ja omaksuttavaa.
Välillä Raamatun teksti ikäänkuin "kirkastuu", kun sitä lukee. Joku voisi varmaan kuvata sitä flow-ilmiöksi. Joskus joku tuttu raamatunkohta saa aivan uuden merkityksen tai siitä saa uuden oivalluksen.
Useimmiten vaikutus on kuitenkin rauha sydäemssä ja virkistynyt olo. Aika vaikea noita juttuja on kuvailla. En itsekään saanut Raamatusta mitään irti ennen uskoontuloani, mutta asia muuttui sen jälkeen.- firerose
ilmiö ja tunne usein luonnossa ollessani ja ajatellen tätä maailman menoa.
Usein mieleeni nousee haikea mieli ja surullisuus maailmanmenosta. Mutta melko pian niiden tunteiden tilalle alan etsiä niitä ilon aiheita elämästä.
Näen kauniin maiseman,kuulen linnun laulun ja voin koskettaa luontoa ja haistaa ilmassa metsän.
Se tuo sydämeeni ja mieleeni juuri tuon flow-kokemuksen.Tunnen eläväni ja olevani osa kaikkea tätä ihanaa luonnollista elämää,johon vain ihminen tuo rumuutta.
Itsensä osaksi luontoon kuuluvana olentona saa mieleen rauhallisen olon ja hymyn sydämeen :)Luonto on muistutus siitä,mitä me ihmiset olimmekaan ennen kaikkea sivilisaatiota ja sen kehitystä. Miten elämässä ja kiireessä voi viellä tuntea kuuluvansa johonkin.
Mihin meillä kaikilla on niin helvetillinen kiire? Ja kun katson horisonttia ja huokaan hiljaa itselleni-ei mihinkään. Valtaa minut aina ihana rauhan ja levollisuuden tunne. :0)
Eli rauhan varmaan voi kukin löytää erilaisista asioista ja saada aikaan flow-tunteen. Hyvä,että sen viellä ihminen osaa kokea. Sitten kun mikään ei enään saa hyvälle tuulelle,sydäntä rauhalliseksi ja mielen tyyneksi,on syytä alkaa huolestua. - Bubastis.reheated
firerose kirjoitti:
ilmiö ja tunne usein luonnossa ollessani ja ajatellen tätä maailman menoa.
Usein mieleeni nousee haikea mieli ja surullisuus maailmanmenosta. Mutta melko pian niiden tunteiden tilalle alan etsiä niitä ilon aiheita elämästä.
Näen kauniin maiseman,kuulen linnun laulun ja voin koskettaa luontoa ja haistaa ilmassa metsän.
Se tuo sydämeeni ja mieleeni juuri tuon flow-kokemuksen.Tunnen eläväni ja olevani osa kaikkea tätä ihanaa luonnollista elämää,johon vain ihminen tuo rumuutta.
Itsensä osaksi luontoon kuuluvana olentona saa mieleen rauhallisen olon ja hymyn sydämeen :)Luonto on muistutus siitä,mitä me ihmiset olimmekaan ennen kaikkea sivilisaatiota ja sen kehitystä. Miten elämässä ja kiireessä voi viellä tuntea kuuluvansa johonkin.
Mihin meillä kaikilla on niin helvetillinen kiire? Ja kun katson horisonttia ja huokaan hiljaa itselleni-ei mihinkään. Valtaa minut aina ihana rauhan ja levollisuuden tunne. :0)
Eli rauhan varmaan voi kukin löytää erilaisista asioista ja saada aikaan flow-tunteen. Hyvä,että sen viellä ihminen osaa kokea. Sitten kun mikään ei enään saa hyvälle tuulelle,sydäntä rauhalliseksi ja mielen tyyneksi,on syytä alkaa huolestua.ihmettelemään sitä missä on (ympäristö) ja kuka minä olen siitä osana. Sillee mäkin ajattelen. Hetkeksi havahtuu huomaamaan missä on. Esimerkiksi Himalajan hiljaisuus, missä ei ole äänen ääntä, on ihmeellinen kokemus. Sitä hiljaisuutta ei unohda koskaan.
Ihmiset kokevat erilailla. Jotkut löytävät hiljaisuutensa lukemalla kirjoja, minä löydän sen olemalla osa sitä.
Ihmisen kokemuskin "jumalasta" on varmasti ainutkertainen. Mulle tämä Himalajan hiljaisuus oli "jumalallisin" kokemus olematta jumala, sehän oli vain ihmisäänten poissaoloa. firerose kirjoitti:
ilmiö ja tunne usein luonnossa ollessani ja ajatellen tätä maailman menoa.
Usein mieleeni nousee haikea mieli ja surullisuus maailmanmenosta. Mutta melko pian niiden tunteiden tilalle alan etsiä niitä ilon aiheita elämästä.
Näen kauniin maiseman,kuulen linnun laulun ja voin koskettaa luontoa ja haistaa ilmassa metsän.
Se tuo sydämeeni ja mieleeni juuri tuon flow-kokemuksen.Tunnen eläväni ja olevani osa kaikkea tätä ihanaa luonnollista elämää,johon vain ihminen tuo rumuutta.
Itsensä osaksi luontoon kuuluvana olentona saa mieleen rauhallisen olon ja hymyn sydämeen :)Luonto on muistutus siitä,mitä me ihmiset olimmekaan ennen kaikkea sivilisaatiota ja sen kehitystä. Miten elämässä ja kiireessä voi viellä tuntea kuuluvansa johonkin.
Mihin meillä kaikilla on niin helvetillinen kiire? Ja kun katson horisonttia ja huokaan hiljaa itselleni-ei mihinkään. Valtaa minut aina ihana rauhan ja levollisuuden tunne. :0)
Eli rauhan varmaan voi kukin löytää erilaisista asioista ja saada aikaan flow-tunteen. Hyvä,että sen viellä ihminen osaa kokea. Sitten kun mikään ei enään saa hyvälle tuulelle,sydäntä rauhalliseksi ja mielen tyyneksi,on syytä alkaa huolestua.voi antaa vain Jeesus Kristus, koska hän on Rauhanruhtinas.
Raamatun lukeminen on sanan syömistä. Kun riittävästi syö, niin se alkaa vaikuttaa sisältä ulospäin, elämänilona ja rohkeutena vaeltaa Jeesuksen jalanjäljissä, maksoi mitä maksoi...- Bubastis.reheated
purje kirjoitti:
voi antaa vain Jeesus Kristus, koska hän on Rauhanruhtinas.
Raamatun lukeminen on sanan syömistä. Kun riittävästi syö, niin se alkaa vaikuttaa sisältä ulospäin, elämänilona ja rohkeutena vaeltaa Jeesuksen jalanjäljissä, maksoi mitä maksoi...antaa myösä allah, krishna, sai baba,amma, buddhha. Mikä näistä on vääränlaista kestävää rauhaa? Miksi nämä kestävät rauhat ovat vääriä sinun mielestäsi?
Bubastis.reheated kirjoitti:
antaa myösä allah, krishna, sai baba,amma, buddhha. Mikä näistä on vääränlaista kestävää rauhaa? Miksi nämä kestävät rauhat ovat vääriä sinun mielestäsi?
Jumala on Jeesus Kristus. Hän on herrojen Herra ja kuningasten Kuningas. Tämä ei ole mielipiteeni vaan Raamatun totuus. Ja minä uskon, että Raamattu on totta.
- viestiketjua.
firerose kirjoitti:
ilmiö ja tunne usein luonnossa ollessani ja ajatellen tätä maailman menoa.
Usein mieleeni nousee haikea mieli ja surullisuus maailmanmenosta. Mutta melko pian niiden tunteiden tilalle alan etsiä niitä ilon aiheita elämästä.
Näen kauniin maiseman,kuulen linnun laulun ja voin koskettaa luontoa ja haistaa ilmassa metsän.
Se tuo sydämeeni ja mieleeni juuri tuon flow-kokemuksen.Tunnen eläväni ja olevani osa kaikkea tätä ihanaa luonnollista elämää,johon vain ihminen tuo rumuutta.
Itsensä osaksi luontoon kuuluvana olentona saa mieleen rauhallisen olon ja hymyn sydämeen :)Luonto on muistutus siitä,mitä me ihmiset olimmekaan ennen kaikkea sivilisaatiota ja sen kehitystä. Miten elämässä ja kiireessä voi viellä tuntea kuuluvansa johonkin.
Mihin meillä kaikilla on niin helvetillinen kiire? Ja kun katson horisonttia ja huokaan hiljaa itselleni-ei mihinkään. Valtaa minut aina ihana rauhan ja levollisuuden tunne. :0)
Eli rauhan varmaan voi kukin löytää erilaisista asioista ja saada aikaan flow-tunteen. Hyvä,että sen viellä ihminen osaa kokea. Sitten kun mikään ei enään saa hyvälle tuulelle,sydäntä rauhalliseksi ja mielen tyyneksi,on syytä alkaa huolestua.Kun luin tämän viestiketjun Ap:stä Purjeeseen niin näkyy eräs yhteinen piirre. Kaikki viittaavat mielenrauhaan jonka kautta syntyy oivallus ja yhteys hetken todellisuuteen. Jokainen kokee sen tavallaan ja erilaisissa tilanteissa.
Jos riisumme sanojen erilaisuuden ja mäemme niiden taakse kytkeytyvän merkityksen niin ettekö kaikki puhu samasta asiasta vaikka kukaan ei sitä tässä näytä myöntävän.
Olemme niin ajatuksia täynnä ja ne risteilevät mielessämme suloisessa sekamelskassa. Mutta jos haluamme ymmärtää jotakin niin eikö meidän ole pysähdyttävä ja katsottava asiaa suoraan ilman ennakkoluuloja ja minkäänlaista ennakkoajatusta. Mielen on siis hiljennyttävä.
Sinä saavutat hiljaisuuden kauniissa maisemassa (luonnossa) toinen raamattua lukiessa (rukoillessa) tai meditoiden kuten itämaisissa uskonnoissa tapana.
Tämä hiljaisuus on tila jossa emme ole mitään emmekä tule miksikään vaan ainoastaan olemme. Itse asiassa ei ole minää joka pyrkii. Tästä hiljaisuudesta voi syntyä jotakin aivan uutta esim. uusi näkökulma asiaan joka meitä on vanginnut ja häirinnyt. Pulma poistuu ristiriita lakkaa. Saavutettu tila on toiselta nimeltään mielenrauha.
Näkemykseni on että me ihmiset olemme jokseenkin samanlaisia mutta annamme asioille nimet ja noihin nimilappuihin takerrumme ja niistä kiistelemme emmekä ymmärrä mistä toinen puhuu. Tämä ymmärtämättömyys on syy maailman sekasortoon sellaisena kun sen joka päivä näemme.
Tästä tuli pitkä litania mahtaakohan kukaan ymmärtää mistä minä puhiun. - intuitiivinen
viestiketjua. kirjoitti:
Kun luin tämän viestiketjun Ap:stä Purjeeseen niin näkyy eräs yhteinen piirre. Kaikki viittaavat mielenrauhaan jonka kautta syntyy oivallus ja yhteys hetken todellisuuteen. Jokainen kokee sen tavallaan ja erilaisissa tilanteissa.

Tästä tuli pitkä litania mahtaakohan kukaan ymmärtää mistä minä puhiun.Eräs erakkokilvoittelija kirjoitti: "Etsi itsellesi mielenrauha, niin tuhannet ympärilläsi parantuvat"
Jk. Hesykasmissa sen salaisuus. - että,
intuitiivinen kirjoitti:
Eräs erakkokilvoittelija kirjoitti: "Etsi itsellesi mielenrauha, niin tuhannet ympärilläsi parantuvat"
Jk. Hesykasmissa sen salaisuus.itse paranen. Jos muut siinä ohessa niin sehän on bonusta.
Eikä mielenrauha ole se mitä ihmiset perimmiltään etsii. Olemme ristiriitaisia sisäisesti ja heijastuu toimintaamme ja ajatuksiimme sekä saa aikaan seksortoa joka lisää ristiitaa entisestään. On turhaa mielestäni kiistellä siitä miten kukin sen saa ja mikä on ainoa oikea tapa. - firerose
purje kirjoitti:
Jumala on Jeesus Kristus. Hän on herrojen Herra ja kuningasten Kuningas. Tämä ei ole mielipiteeni vaan Raamatun totuus. Ja minä uskon, että Raamattu on totta.
jokainen varmaan ajattelee oman Jumalansa kohdalla samoin kuin sinä. Se oma on se oikea-se itselle oikea.
Minulle luonto on se todellinen ja se hetki kun tajuan olevani osa sitä. Minusta bubastis kirjoitti hyvin kuvaavasti oman kokemuksensa himalajalla kokemansa Jumalallisuuden.
Yhtä hyvin se on todellista,Jumalallista ja syvää tuntemista ja kokemista. Ja totta ja se hetki siinä on myös totuus. - firerose
viestiketjua. kirjoitti:
Kun luin tämän viestiketjun Ap:stä Purjeeseen niin näkyy eräs yhteinen piirre. Kaikki viittaavat mielenrauhaan jonka kautta syntyy oivallus ja yhteys hetken todellisuuteen. Jokainen kokee sen tavallaan ja erilaisissa tilanteissa.
Jos riisumme sanojen erilaisuuden ja mäemme niiden taakse kytkeytyvän merkityksen niin ettekö kaikki puhu samasta asiasta vaikka kukaan ei sitä tässä näytä myöntävän.
Olemme niin ajatuksia täynnä ja ne risteilevät mielessämme suloisessa sekamelskassa. Mutta jos haluamme ymmärtää jotakin niin eikö meidän ole pysähdyttävä ja katsottava asiaa suoraan ilman ennakkoluuloja ja minkäänlaista ennakkoajatusta. Mielen on siis hiljennyttävä.
Sinä saavutat hiljaisuuden kauniissa maisemassa (luonnossa) toinen raamattua lukiessa (rukoillessa) tai meditoiden kuten itämaisissa uskonnoissa tapana.
Tämä hiljaisuus on tila jossa emme ole mitään emmekä tule miksikään vaan ainoastaan olemme. Itse asiassa ei ole minää joka pyrkii. Tästä hiljaisuudesta voi syntyä jotakin aivan uutta esim. uusi näkökulma asiaan joka meitä on vanginnut ja häirinnyt. Pulma poistuu ristiriita lakkaa. Saavutettu tila on toiselta nimeltään mielenrauha.
Näkemykseni on että me ihmiset olemme jokseenkin samanlaisia mutta annamme asioille nimet ja noihin nimilappuihin takerrumme ja niistä kiistelemme emmekä ymmärrä mistä toinen puhuu. Tämä ymmärtämättömyys on syy maailman sekasortoon sellaisena kun sen joka päivä näemme.
Tästä tuli pitkä litania mahtaakohan kukaan ymmärtää mistä minä puhiun.ja mulle jäi tunne,että ymmärsin mistä kirjoitit. :)Voisiko asian tiivistää,että löytääkseen mielenrauhan on meillä jokaisella siihen erilaiset "työvälineet" ?
Mutta samanlaisesta mielenrauhasta mitä ilmeisemmin on kuitenkin kyse.Vaikka sen mielenrauhan suo jokin toinen tapa tai objekti,on se kuitenkin hiljaista hyvää oloa ja rauhaa.
- kokemuksiani
Ennen ns.uskoontuloa joskus luin Raamatusta jonkin pätkän, en tajunnut juurikaan hölökäsen pölökäystä koko kirjasta. Olin joskus käynyt kirkoissakin, nukkumassa jouluaamuna, pitkästyttävän, aikaisen aamun hetkellä.
Sen tiesin, että Jeesusta sanotaan Jumalan Pojaksi, Hyväksi Paimeneksi ja että Hän antaa synnit anteeksi. Epäilin kyllä tuota kaikkea, en mielestäni tarvinnut Jeesusta, olin niin hyvä ihminen ja synnitön, muka.
Monien tapahtumien jälkeen rukoilin kerran siten näin; Jeesus, jos olet olemasa, anna minun syntini anteeksi ja ota omaksi lapseksesi. Aamen.
Tuosta kaikesta oli seurauksena, että Jumalan Henki muutti minun sisikuntani uudeksi, ns. uudestisynnyin yhäältä, niin kuin Raamattu imoittaa tapahtuvan jokaiselle, jos Herran puoleen kääntyy tosissaan.
Muutos oli totaalinen, koko ajatusmaailmani sai uuden suunnan, Raamatunkin sanoma alkoi heti avautua ja tuli suri mielenkiinto ja halu lukea yhä vain enemmän Sanaa, koska se oli niin mielenkiintoinen. Ymmärsi myöskin lukemaani, toki kaikkia ei voi hetkessä ymmärtää ja kukaan tuskin tyhjentävästi koskaan.
Siis, jos ihminen ei ole tullut uskovaiseksi, uudestisyntyneeksi kristityksi, ei voikaan ymmärtää kirjoituksia. Pyhä Henki, Jumalan Henki on se, joka avaa kirjoitukset.
Näin sen minä olen kokenut ja uskovaisia kuunnellessani olen heistä päässyt samaan käsitykseen.
Raamattu sanoo Pyhästä Hengestä,Jumalan Hengestä vielä näin, että;
Joh. 14:
26. Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
Joh. 16:
13. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
14. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
1 Kor. 2:
11. Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
12. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
13. ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
14. Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
Raamatun kirjoitusteen avaamiseen, ymmärtämiseen tarvitsemme siis Jumalan Pyhän Hengen antamaa ymmärrystä. Muuten ei onnistu ja jos yritämme itse järkeillä hengellisiä asioita, pieleen menee.
Jae 14 tuossa viimeisessä Raamatun kohdassa viittaa vielä siihen. Luonnollisella ihmisellä tarkoitetaan ilman uskoa Jeesukseen, uudestisyntymättömänä eläviä ihmisiä. Sen tosiasian vuoksi Raamattu vielä sanoo, että "Sana rististä on hullutus", uudestisyntymättömälle ihmiselle, luonnolliselle sellaiselle.
1 Kor 1:
18. Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
19. Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."
20. Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
21. Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
22. koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
23. me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
24. mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
25. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
-selkiskö mitään?
T;Jumalanhullu- Bubastis.reheated
paitsi että en ymmärrä. Kuvailemasi on kai jokin hurmiotila jonka käsität jumalaksi. Luulen että aiheutat sen itse itsellesi uskomalla että jumala on olemassa.
Olen kokenut tällaisia hurmiotiloja, niitä on melko helppo kokea, kun on kerran sen kokenut. Hurmiotilat näyttävät olevan uskovaiselle todiste jumalasta. Se tuntuu hyvältä, mutta saman saa aikaan ilman jumala uskoakin. Tässä minun pulmani. - erehdyt suhteeni
Bubastis.reheated kirjoitti:
paitsi että en ymmärrä. Kuvailemasi on kai jokin hurmiotila jonka käsität jumalaksi. Luulen että aiheutat sen itse itsellesi uskomalla että jumala on olemassa.
Olen kokenut tällaisia hurmiotiloja, niitä on melko helppo kokea, kun on kerran sen kokenut. Hurmiotilat näyttävät olevan uskovaiselle todiste jumalasta. Se tuntuu hyvältä, mutta saman saa aikaan ilman jumala uskoakin. Tässä minun pulmani.>>paitsi että en ymmärrä. Kuvailemasi on kai jokin hurmiotila jonka käsität jumalaksi. Luulen että aiheutat sen itse itsellesi uskomalla että jumala on olemassa.
>Olen kokenut tällaisia hurmiotiloja, niitä on melko helppo kokea, kun on kerran sen kokenut. Hurmiotilat näyttävät olevan uskovaiselle todiste jumalasta. Se tuntuu hyvältä, mutta saman saa aikaan ilman jumala uskoakin. Tässä minun pulmani. Bubastis.reheated kirjoitti:
paitsi että en ymmärrä. Kuvailemasi on kai jokin hurmiotila jonka käsität jumalaksi. Luulen että aiheutat sen itse itsellesi uskomalla että jumala on olemassa.
Olen kokenut tällaisia hurmiotiloja, niitä on melko helppo kokea, kun on kerran sen kokenut. Hurmiotilat näyttävät olevan uskovaiselle todiste jumalasta. Se tuntuu hyvältä, mutta saman saa aikaan ilman jumala uskoakin. Tässä minun pulmani.>>"Pystymetsästä" lukemaan ryhtyvälle Raamattu avautuu varsin hitaasti.
- Bubastis.reheated
jaikal kirjoitti:
>>"Pystymetsästä" lukemaan ryhtyvälle Raamattu avautuu varsin hitaasti.
aikomukseni ei ole eikä tule olemaan uskovaiseksi ryhtyminen.
- turhaa työtä
Bubastis.reheated kirjoitti:
aikomukseni ei ole eikä tule olemaan uskovaiseksi ryhtyminen.
>>>aikomukseni ei ole eikä tule olemaan uskovaiseksi ryhtyminen.
- Elwen
hauskempi uskonnollinen kirja on mielestäni Danten Jumalainen näytelmä. Sen olen vaivautunut lukemaan kokonaan, toisin kuin raamatun.
Uskon että hihhulit pitäisivät paljon helvettiosuudesta, jos se olisi saatavana lyhennettynä suorasanaisena kuvakirjana.- Bubastis.reheated
yks mun kaveri ihmetteli perjantaina, että miks mä mietin näitä asioita, elämää ja kuolemaa. Hän sanoi ettei hän koskaan ajattele sellaisia, elää vaan. Kaverini on vahva, terve, iloinen ja hyväsydäminen. Ehkä se vain osaa elää tässä hetkessä.
Bubastis.reheated kirjoitti:
yks mun kaveri ihmetteli perjantaina, että miks mä mietin näitä asioita, elämää ja kuolemaa. Hän sanoi ettei hän koskaan ajattele sellaisia, elää vaan. Kaverini on vahva, terve, iloinen ja hyväsydäminen. Ehkä se vain osaa elää tässä hetkessä.
joskus, kun kohdalle sattuu. Jumalan lapsen oikeuksiin kuuluu elämä tässä ja nyt ja se on hieno oikeus, josta kannattaa pitää kynsin hampain kiinni...:)
- Raamatulla
Bubastis.reheated kirjoitti:
yks mun kaveri ihmetteli perjantaina, että miks mä mietin näitä asioita, elämää ja kuolemaa. Hän sanoi ettei hän koskaan ajattele sellaisia, elää vaan. Kaverini on vahva, terve, iloinen ja hyväsydäminen. Ehkä se vain osaa elää tässä hetkessä.
"Päähänlyömisellä" ja Raamatuntekstekstejä alistamisen ja peloittelun välineenä käyttämisenä, ei ole aiheutettu muuta kuin paljon tuskaa, pelkoa ja avuttomuutta.
Kokemusta on vuosikymmeniä uskovaisena olosta ja uskovaisten toisia alistavasta käytöksestä.
Kun Helvetintulilla jo pikkulapsesta asti peloitellaan eli silloin kun lapsella ei ole vielä kykyä kriitttiseen ajatteluun, saadaan paljon tuhoa aikaiseksi. Sitten kun se vielä ja vielä jatkuu vuosikymmenestä toiseen niin tosi pahaa jälkeä tulee.
Uskovaiset harvoja poikkeuksia lukuunottamatta eivät kannusta itsenäiseen ajatteluun ja pohtimiseen. Sellainen on heidän mielestään vaarallista! Miksiköhän?
Mikä se sellainen Jumala ja Jumalansana sekä Raamatuntekstit ovat, jotka eivät kestä kriitttistä tarkastelua?
Sellainen, joka ei kestä kriittistä tarkastelua, joutaa heittää pois kokonaan.
Onneksi nykyään saa tietoa, ettei ole vain ja yksinmaan näiden kiihkouskovaisten-, pappien jakaman tiedon varassa.
Uskoa ja uskontoja on käytetty kautta vuosituhansien ihmisten hallitsemiseen ja todella hyvällä menestyksellä, niin kuin vieläkin näkyy ja kuuluu kaikkialla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5502112Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3861709Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H211539Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641408JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191116- 561092
- 1181077
Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16858Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka12833Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66823