Aikanaan pohjoisessa sanottiin rainaksi diakuvia, siis (paikallaanpysyviä kuvia), kun niitä katsottiin suurelle valkokankaalle heijastettuna.
Jotkuit taas sanovat elokuvia rainaksi. Kumpi on oikein?
Jotkuit taas sanovat elokuvia rainaksi. Kumpi on oikein?
Vastaukset 11
Vanhimmat
”Raina on 35 mm:n kinofilmille kopioiduista kuultokuvista muodostuva sarja, kuvanauha. Tällaista nauhaa esitettiin kuvanheittimellä eli rainakoneella. Rainoja käytettiin kouluopetuksessa ja erilaisessa tiedotustoiminnassa.[1] Sen syrjäyttivät myöhemmin diat. Puhekielessä raina on alkanut merkitä elokuvaa, kun sanan alkuperäinen käyttö on jäänyt pois.”
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raina_(valokuva)
»Raina muodostuu paperikoneen viiraosalla. Rainanmuodostus on erittäin tärkeässä osassa paperin lopullisen laadun suhteen.
Kun valitut ainekset on sekoitettu vesipitoiseksi seokseksi, seos levitetään massarainaksi, josta poistetaan vesi puristamalla ja haihduttamalla, ja näin syntyy kuiva raina. Paperi pysyy koossa rainan kuivatuksen aikana syntyvien vetysidosten ansiosta. Vetysidosten lujuus on riippuvainen rainan muodostuksen aikana syntyneestä kuitujen ja muiden raaka-aineiden jakautumasta.»
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raina
narrow strip = raina
Kapeakaistalevyä t. teräsnauhaa.
on Suomeksi suikale.
Suikaleita eli rainoja syntyy esimerkiksi rainaleikkurilla, ja jos raina on sopivaa materiaalia, niin sitävoidaan käyttää esimerkiksi filmikamerassa tai teräsputken raaka-aineena tai muuntajan eristeenä.
.
Raina eli suikale eli kaistale voi olla myös liuska.
Luiska se ei voi olla. Olen monesti ihmetellyt, kuinka sanat liuska ja luiska (= ramppi, kalteva taso) menevät monella sekaisin.
Rainasta tulee ihan kansakoulutunnelma mieleen eteläpohjalaisine piimävelleineen. Huvittava sana minustaq.
Minä ehdin aloittaa kansakouluni 1950-luvulla. Pieni, 2-opettajainen kyläkoulu kaukana syrjä-Suomessa. Koulurakennuskin on jo lakannut olemasta (oli jo silloin, kun viimeksi 1996 paikalla kävin).
Vaihtelua koulun rutiineihin saatiin, kun kunnan nuoriso-ohjaaja päräytti pihaan mopollaan ja kantoi tarakalta luokkaan rainaheittimen (nykykielellä kai lähinnä diaprojektorin). Raittiusvalistusta ja sen sellaista kivaa...
Oppikoulumme luonnontiedeluokan välineistöön kuului epidiaskooppi. Sillä pystyttiin heijastamaan valkokankaalle sekä kuultokuvia (rainoja, dioja...) että kirjan, lehden tms. aukeamia. Minä ja eräs nyttemmin jo edesmennyt luokkakaverini saimme kunniatehtävän käyttää tätä konetta verhoin pimennetyssä luokkahuoneessa, tyylikkäästi harmaantuneen naisopettajamme keskittyessä luennoimaan. Tunnin päätteeksi saimme kuulla riemastuttavan kielikukkasen:
”Kiitokset koneennäyttäjille! Ikkunat ylös!”
Raittiudesta: alkoholin ja tupakan turmeluksesta puhuttiin paljon kouluissa siihen aikaan. Oli raittiuskilpakirjoituksia ja piirrettiin aiheesta.
Olin n. 10-vuotiaana vielä melko tietämätön tyttölapsi. Piirsin silloin kerran miehen pään ja tupakan miehen suuhun. Tapahtui vain pieni virhe, sillä piirsin palavan tupakan väärin päin. Kuvassa ruskeassa filtteripuolessa oli tuli.
Kun samanikäinen serkkupoikani näki piirustuksen kotona, hän nauroi ja neuvoi kuinka päin tupakka täpaa olla suussa.
Voinhan tuota minäpoikakin kehaista napsineeni palkintoja noissa raittiuskilpakirjoituksissa. Ne, jotka nykyiset elintapani tuntevat, voisivat kenties olla ristiriidasta huvitettuja!
No, tupakehtimisen älysin sentään lopettaa kohta 36 vuotta sitten.
Minulla on vieläkin nuhruisena Hilja Valtosen kirjoittama kirja Pippuria, jonka voitin raittiuskilpakirjoituksista 60-luvun puolivälissä.
Kirjan osaan melkein ulkoa. Vaikka raittius oli silloin olevinaan niin tärkeää, oli lapsenkasvatusmenetelmät kyseenalaisia.
Kirjan päähenkilöä pahankurista Pälviä vanhemmat pettävät. Helsinkiläinen tyttö viedään enon perheeseen Savoon, kun professori-isä vaimonsa kanssa lähtee töihin vuodeksi Amerikkaan.
Tyttö saa vasta jälkeen päin tietää, että vanhemmat lähtivat Amerikkaan häntä mukaan ottamatta. Pälvin serkkupojat Savossa saavat selkäänsä, jos eivät tottele.
Vuoden aikana Pälvinkin käytös saadaan muuttumaan. Kun vanhemmat palaavat Amerikasta, vastassa heitä on uhmaton, anteeksipyytelevä, nujerrettu suomalainen lapsi
Löytyisiköhän niitä raittiuskilpakirjoitusten valmennusmateriaaleina käytettyjä vihkosia mistään? Olisi nostalgista lueskella niitä.
Kävin kansakoulua 1960-luvulla. Meillä päin (Länsi-Suomessa) rainoiksi sanottiin filmejä, joita tunneilla joskus esitettiin. Ne eivät siis olleet diakuvia.