Lievän narsismin hoito?

uhrit niin näet sopiiko kuvaukset sinuun.Narsistinen persoonallisuushäiriö ei ole parannettavissa.

Olet selvästi käsitellyt paljon tietoa ja osittain ihan hyvinkin sitä hankkinut. Epäilisin kuitenkin heti alkuunsa, että sinulla varsinaista narsistista persoonallisuushäiriötä olisi. Sellainen ihminen ei koskaan näe itsessään mitää väärää, eikä näytä sitä epäilevänkään.
Narsisti on sen verran häiriintynyt, ettei pysty tuollatavoin tietoa prosessoimaan, vaan saadessaan tietoon olevansa häiriöinen, hän koittaa lähinnä siirtää pahanolontunteet läheisiinsä, eli läheiset saavat käsitellä hänen kokemuksensa hänen puolestaan ja narsisti jatkaa elämäänsä, kuten ennenkin.

Olen tavannut parisenkymmentä manipuloivaa narsistia ja nämä eivät koskaan näe mitään vikaa itsessään seurustelusuhteissa. Hyvin tavallista on nälviä ja haukkua kummpani idiootiksi eron jälkeen. Jos kummpani kokee olevansa syyllinen suhteen epäonnistumiseen, saatetaan ehkä vielä lisätä vettä myllyyn ja alkaa levittää huhuja siitä, että jätetty kumppani onkin narsisti ja aletaan näyttelemään narsistin uhria, jota on vainottu.

Meistä lähes kaikista löytyy narsistisia piirteitä, kun oikein tikulla kaivaa. Olen lukenut useita asiaa koskevia kirjoja ja kaikissa sanotaan, että useimmilla ihmisillä on enemmän tai vähemmän näitä piirteitä.
Olennaista on, että sinä mietit asiaa ja se on hyvä. Vaikka sanot kokeneesi kovan lapsuuden, ei se tarkoita, että se olisi vaurioittanut sinua niin pahasti, että et pystyisi tuntemaan esimerkiksi empatiaa.

Empatian tunteminen on hyvä mittari. Sillä pystyy mm. mittaamaan sitä, onko henkilö narsistisesti häiriintynyt.

Netti on hyvä väline hankkia tietoa, mutta minä luottaisin enemmän kyllä oikeaan kirjallisuuteen. Kuten huomaat yllä olevista kommenteista, liikkuu täällä kaikenlaisia himmeitä hämyjä, jotka vain ilkeilevät, eikä heillä ole todellista halua osallistua asialliseen keskusteluun.

Siis tutki kirjallisuutta, mutta älä lankea siihen ansaan, että jos löydät jonkun piirteen, joka kuvaa sinua, olet heti juuri sellainen.

Jos et usko minua, niin mene persoonallisuustestiin, niin saat varmasti tietää missä viiraa. Itse en usko, että sinulla viiraa kovin pahasti. Kuvauksesi itsestäsi osoitti sen mielestäni selkeästi.

Itse olen käynyt persoonallisuustestissä, jossa esitettiin 555 kysymystä ja vastausaikaa oli niin vähän, että jokaiseen kysymykseen pystyi vastaamaan ainoastaan sen, mitä ensiksi tuli mieleen. Tulokset saatuani ja keskusteltuani psykologin kanssa niistä olin erittäin helpottunut. Sen jälkeen ei ole tarvinnut piitata muiden esittämistä lausunnoista luonteeni laadusta esim. parisuhteessa.

Olen minäkin ollut masentunut ja käynyt terapiassa ja saanut siihen lääkitystä, mutta koska tiedän peruspersoonallisuuteni olevan kunnossa, ei minulla ole suurta hätää.

Tuo vuodatus ei vaikuta narsismilta. Sanoisin, että pikemminkin itsesääliltä. Se on tietysti ymmärrettävää, jos tyttöystävä on pannut välit poikki.

Toiseksi narsismista voi kuulemma parantua, jos on hoitomotivaatioita. Narsisteilla sitä ei yleensä ole.

Väittäisin, että mahdut ns. "normaalin" ihmisen rajoihin.

Elämä on vuorovaikutusta. Kaikki syy ei aina ole sinussa.

Narsismiin kuuluu ehdottomasti se, ettei hyväksy olevansa narsisti. Luulen, että tuon jutun perusteella olet joko mielenterveytesi suhteen luulosairas tai sitten sinulla on jokin muu mielisairaus. Jos joku on oikeasti narsisti, hän ei ensinnäkään myönnä olevansa narsisti tai ainakaan haluaisi parantua. Sinuun ei sovi kumpikaan noista, joten sinulla ei voi olla narsismia.

naristi on itsekäs saalistaja, sekä käytökseltään suhteettoman kova. Sinä olet vain tavallinen heikko ihminen, jolla on omat luonteenheikkoutensa. Olet melankolinen luonne.

Itse kasvoin perheessä jossa isä oli aina kova ja rökitti virheistä monet kerrat. Kasvoin auktoriteetteja pelkääväksi ja muutenkin araksi ihmiseksi. Kasvoin myös pelkäämään epäonnistumisia. Naissuhteeni epäonnistuivat monet kerrat sillä olin epävarma ja pelkäsin aina hylätyksi tuloa tai epäonnistumista. Elämästäni puuttuivat myös tavoitteet koska pyrin aina varmistelemaan varmistelujen perään tai sitten tavoitteet olivat erittäin kunnianhimoisia. Olin myös koulukiusattu ja kasvoin siksi pakonomaisesti itseäni tarkkailevaksi tai muiden tarkkailun kohteeksi joutumista pelkääväksi eli toisinsanoen itsekkääksi. Nyt jälkeen päin tajuan kuinka heikko isäni oikeasti oli/on. Nykyisin kun ikää on jo vähän vajaa 30, niin pahimmat särmät on jo hioutuneet.

...et ehkä sittenkään ole narsisti koska narsisteilla ei ole syyllisyys eikä kyllä mitään muitakaan tunteita... tosin näitä tunteita narsisti osaa kyllä näytellä erittäin hyvin tarpeen vaatiessa jos siitä vain on hänelle hyötyä... eli niin kauan kuin omatuntosi soimaa voit olla huoleti... niin ja sehän tuli jo tiedoksi ettei narsismia voi parantaa.
Mulla on näistä narskuista omakohtaista kokemusta joten olen tohtoroinut itseäni sekä netin että kirjojen avulla. Mutta narsisteista toipuminen vie pitkään, ja varsinkin jos niihin törmää vaan ja aina uudestaan- etukäteen tunnistaminen on vaikeaa.

Voit auttaa itseäsi parhaiten menemällä ammattiauttajan puheille. En tarkoita että olisit jotenkin "hullu",olet mielestäni hyvin fiksu jos näin pitkälle olet asioita pohtinut,mutta itsensä hoitaminen tällaisissa asioissa on äärettömän vaikeaa. Omasta kokemuksesta ja ihan hyvällä kirjoitan tämän.

Tekstisi perusteella et vaikuta ainakaan sairaalta narsistilta. Sinulla tuntuu olevan hyvä myötätunnon kyky. Joten onnea itsetuntemuksen matkalle, jolla tunnut olevan.

Aloitan tällä:

"Mielestäni kuka tahansa samanikäinen muistaa lapsuudestaan paljon enemmän. Enkä ole ainakaan tavannut ihmistä, joka on yhtä suojellusta ympäristöstä lähtöisin. Mielestäni en koskaan saanut tehdä mitään. Ainoa mittari millä minua ihmisenä mitattiin oli mielestäni koulumenestys, ja tämä suhteutettuna kavereihin (erityisesti tyttöihin, jotka pärjäsivät paremmin ja olivat paljon rauhallisempia)"

Tämä kappale kuulostaa lähes identtiseltä omaan tarinaani verraten. Koulumenestyksessä eriän vain siten, että minä olin se joka menestyin, ja lisäksi olin ainoa lapsi. Kun joskus kuuntelen ystävieni tai kenen tahansa kertomuksia lapsuudestaan, oikein ihmettelen välillä, miten he voivat muistaa noin paljon. Toki itsekin muistan, mutta vain ikäviä asioita enimmäkseen. Minun ympäristöni oli myös ylihuolehtiva, sekä erittäin vaativa, mutta epäsuorasti. Itse sain myös aina kuulla kehuja vasta kun koulussa saavutin jotain todella merkittävää kuten saavutusteni julkista esilletuontia tai kokeista ysejä ja kymppejä. Joskus jopa (niin naurettavalta kuin se kuulostaakin) numero yhdeksän kokeesta saattoi olla välttävä vanhemmalleni. Niin, äidilleni. Isäni oli toista luokkaa. Hän oli rennompi ja ei stressannut asioita. Mutta, vanhempani erosivat kun olin 6vuotias. Jäin äidilleni. Sinne menivät täydellisen eheät isähahmot ja eheyden tunne muutenkin tärkeässä kasvuvaiheessa. Äitini oli todella ylihuolehtivainen, liian. Ja vaativa. Myös isovanhempani, isäni vanhemmat siis, olivat hyvin vaativia, mutta he tekivät sen epäsuorasti. Joten minua pommitettiin henkisesti näiltä tahoilta. Ja aina jos tein jotain väärin tai vaikkapa riitelin äitini kanssa, olin kuulemma kuten isäni. Kaikenkaikkiaan muistan lapsuudestani koulumuistoja ja ikäviä muistoja. En juurikaan mitään leppoisaa tai positiivista. Vaikka tiedän niitä olleen myös.

Olen aina miettinyt, että äidilläni olisi jokin persoonallisuushäiriö/mielenterveyden ongelma. En ole vielä vain oikein analysoinut sen kummemmin, että mikä. Hän on täysin normaali ulkoisesti ja talousasiat ovat hyvin jne. Minulla on sisko. Eri isä, mutta sama äiti. Nykyään pystyn seuraamaan äitini tapaa kasvattaa peilaamalla itseäni siskostani. Tämän on hyvin mielenkiintoista. Monesti ärähdän äidilleni nykyään, mikäli tämä minun mielestäni käyttää siskoani epäsuorasti vahingoittavaa tapaa kasvattaa tätä. Hän on edelleen aivan liian ylihuolehtiva. Ja erittäin vaativa. Minun mielestäni hyvin kireä äiti jos asiat eivät suju. Mutta jos sujuvat, hyvin aurinkoinen. Näen siis itseni siskossani n. 15v sitten. Haluan että siskolleni jää muitakin muistoja lapsuudesta kuin riidat ja koulunumerot.

Jatkan:

"Nyt tänä päivänä olen varmaan ulkoisten mittareilla mitattuna (talous, opiskelu, läheispiiri) erittäin hyvässä asemassa. Silti minua vaivaa heikko itsetunto, ja tarve mielyttää ihmisiä ("narsistisia esikuvia"), enkä osaa kunnolla hyväksyä sitä, että joku muu on minua parempi asioissa."

Tämä oli mielestäni toinen hyvä kappale kuvaamaan sinua. Eli ensimmäinen kappale ja tämä yhdistettynä, tulin siihen tulokseen sinusta, että sinua vaivaa vain perfektionismi, ja siitä johtuva turhautuneisuus. Tarpeesi miellyttää ihmisiä liittyy myös tähän, ja siihen, että tunnut myös kärsivän alemmuuskompleksista. Mielestäni perfektionisti ja samalla alemmuuskompleksista kärsivä ihminen saattaa vaikuttaa joskus narsistilta. Siksi en ihmettele tulkintaasi.

Sitten pääsemme asiani ytimeen. Toivon, että olette jaksaneet tähän asti lukea. Itse tiedän olevani narsistisesta persoonallisuushäiriöstä "kärsivä" ihminen. Mutta en kärsi. Olen miettinyt kovasti itseäni. Mikä olen. Mikä minusta on kasvanut. Mikä minusta tulee kasvamaan. Mietin perintötekijöitä, jolla siis viittaan tiettyihin perinnöllisiin mielenterveyden ongelmiin. Mitä jos olenkin saanut perintönä lihansyöjäkasvin, ja olen myös kasvanut tällaisessa puutarhassa. Tällä metaforalla siis tarkoitan, että mitä jos minua yhdistää peritty alttius jollekin mielenterveyden ongelmalle ja kasvuympäristössä kehittynyt häiriö. Olen miettinyt voisiko tällaisesta yhdistelmästä kehittyä aivan jotain muuta. Kuten esimerkiksi narsistinen persoonallisuustekijä. Ei siis häiriö. Vaan tekijä. Tästä päästään siis siihen, että kun olen myös itse lukenut teoksia näistä häiriöistä ja mielenterveyden ongelmista, niin juuri narsistiseen persoonallisuushäiriöön liittyvistä ominaisuuksista minuun sopii aivan kaikki. Paitsi kateus. Siis sanan negatiivisessa merkityksessä. Voin siis sanoa ihmiselle, joka on saavuttanut jotain, jota minä vaikkapa ihannoin, että "hieno homma!" Mutta, en pidä tämän ihmisen saavutusta minkään arvoisena omissa silmissäni. Tiedän saavuttavani saman ellen paremmankin, ja sen myös haluan tehdä. Suon siis ihmiselle ilon, mutta en arvosta sitä. Olen siis tunteeton sitä kohtaan. Eli en myöskään kateellinen sanan varsinaisessa merkityksessä. Ylimielisyyteni ei ilmene toisten alentamisena (joka siis johtuisi huonosta itsetunnosta). Ylimielisyyteni saattaa ilmetä itsevarmuudessani. Olen sosiaalisesti erittäin mukautuva, kuin kameleontti. Tunteiden näytteleminen on myös sikäli mielenkiintoinen piirre, että olen joskus miettinyt (ennen kuin olen todennut olevani narsisti) että voisin olla hyvä näyttelijä. En ota paineita, en stressaa. En tiedä mitä pelkäisinkään. Olen itsekeskeinen, mutta peitän sen hyvin myös, ainakin pahimmat särmät. Manipuloin ihmisiä, en aiheuttaakseni heille harmeja, vaan leikkiäkseni ihmisten mielillä. Tunnen välillä olevan kemisti joka testailee eri aineiden yhdistelmiä ja kaavoja, mutta olen itse turvassa, koska jos jokin räjähtää, en itse räjähdä koskaan mukana. Osaan hallita itseäni, tilanteita ja toisia. Tunteettomuus on myös hyvin hallitseva piirre minussa. Mutta olen oppinut hallitsemaan tunteettomuuttani siten, että yritän loppuun asti näytellä tilanteen vaativia tunteita, jotta tulos olisi virheetön ja saumat näkymättömiä. En tahdo loukata ihmisiä. Mutta se ei liity empatiaani, vaan siihen, että haluan peittää todellisen minäni. Saavuttaakseni asioita itselleni. Ja niin, välttääkseni omaan takkiin osumisia. Olen siis oppinut hallitsemaan narsismiani. Se on välillä mielenkiintoisella tavalla positiivisen pelottavaa. Kuin ihannoisin itseäni siitä mitä teen persoonallisuustekijäni johdosta syntyville tilanteille ja asioille. Koen siis olevani narsisti, joka on valjastanut oman piirteensä itsensä hyväksi. Minulla on siis moraali. Moraali on eriävä empatiasta. Moraalihan on käytännössä opittu ominaisuus, mutta myös osa luonnetta. Käytän ihmisiä hyväksi, mutta myös palkitsen heitä siitä. Jälleen kerran peittelyä. Palkitseminen siis. Pidän ihailusta, mutta en aktiivisesti vaadi sitä, koska tiedän saavani sitä osakseni tietyissä asioissa. En ole vastuuton kuitenkaan täysin. Tämänkin ominaisuuden pyrin peittämään, koska olen myös perfektionisti. Siitä on hyötyä. Itseasiassa narsisti on ainoa joka pystyy hallitsemaan perfektionismia kokematta siitä turhautumisen tunnetta. En tunne syyllisyyttä, mutta osaan kyllä myöntää sen, mikäli todella olen jotain aiheuttanut. Sekin tosin näyteltyä yli puolissa tapauksista.

Itseanalyysini on vielä hyvinkin kesken. On paljon paljon muitakin yksityiskohtia itsessäni, joita en tähän nähnyt nyt tarpeelliseksi lisätä. Tällä hetkellä olen päätynyt olevani narsistisen persoonallisuustekijän omaava perfektionisti, jonka vain oma fyysinen sairaus voi lannistaa.

Olet jo aloitanut sen paranemis prosessin koska olet miettinyt omaa käytöstäsi.
Hae itsellesi hyvä terapeutti, niin todenäköisesti pääset ongelmasta

Googlaa Sam Vaknin, olen itse lukenut ne sivut

ymmärrän sinua paremmin kuin hyvin.. itse olen ollut hyvinkin narsistinen ihminen. mutta tärkeintä on se että itse tajuat tilanteesi. ole avoin..ja jos mahdollista puhu myös ammattiauttajan kanssa. kyllä tästä pääsee yli.. itselläni se on vaatinut monta hyvää ihmissuhdetta ja isoja kolauksia. ja oman lapsen saaminen myös käänsi asiat tärkeys järjestykseen. monia vuosia paraneminen kestää..jos ny koskaan loppuukaan. mutta tosiaan,se on tärkeintä että itse tiedät missä mennään :) koita aloittaa tekemällä arjessasi pieniä epäitsekkäitä tekoja :) kyllä se siitä.

turhaan? Lähes kaikki julkkikset ovat narsisteja, koska haluavat olla AINA esillä "ihailtavana". He tulevat häiriönsä kaa hyvin toimeen.

Joku täällä väitti ettei siitä parane. Taatusti paranee, jos haluaa itse parantua.
Lisäksi Sinulle aloittaja, täysin tervettä ja ehjää persoonallisuutta ei OLE olemassakaan!!

Tai saattaa olla psykiatrin oppikirjassa?

Tervetuloa vaan joukkoon tummaan. On mennyt "ihmissuhteita" ja "ystävyyssuhteita" ja "hoitosuhteita" vaikka kuinka paljon. Ei voi mitenkään ymmärtää että meikäreiän täydellisyyttä eivät tajua lasteni äidit eivätkä terapeutit;vähän kun heitä koulutan niin ovat heti "ihmissuhteita" ja "hoitosuhteita " lopettamassa. On näköjään mahdotonta ymmärtää että joku on ylitse muiden!
razzamanatazzah

aviomehenä narsistisesta persoonallisuushäriöstä kärsivä mies joka oli psykopaatin puolella aika pahasti.Hän oli hyvin mustasukkainen perheestään,etenkin minun liikkeistäni ja sanoikin aina että minua kytätään missä kuljenkin.Se oli osaltaan ahdistavaa ja sai minussa aikaan vainoharhaisuutta,mutta opin olemaan sen kanssa sen kummemmin ajattelamatta asiaa.Jos joku minua kyttäsi,annoin asian olla,omaa tyhmyyttään kyttää.En pettänyt,vaan kuljeskelin vauvani ja ystävättäreni kanssa kaupungilla aikaa viettämässä ja sosiaalistamassa lastani muihin ihmisiin.Mutta kotona oli erilaista,sain selkääni hänen omista pettämisistään aika pahasti ja aina syyllisti minua mitä oli itse tehnyt.Meidän juttu päättyi riitaisaan eroon ja ei olla edelleenkään puheväleissä,en voi uskoa mitä hän suustaan suoltaa.Hyvä,että olet itsessäsi huomannut tämän ongelman,vaikkei ehkä ole samankaltainen,mutta voit muuttaa itseäsi miettimällä,mitä ensin sanot ja mistä ehkä tulet syyttäämään toisia.Minulla se heijastuu nykyiseen liittoon ja yritän kaikin voimin estää tekemästä samaa pahaa mitä itse olen kokenut.Tiedän,se on vaikeaa,mutta siihenkin oppii!Toivon sinulle kaikkea hyvää ja ota itseäsi niskasta kiinni ennenkuin tuhoat läheisesi!

En usko, että sinulla on narsistista persoonallisuushäiriötä. Sellaisen omaavat eivät näe omassa käytöksessään mitään vikaa, eivätkä siksi tuollaisia mietiskele. Hehän kuvittelevat olevansa täydellisiä. Uskoisin (oman kokemukseni mukaan), että "ongelmasi" on ehdottomasti parantuvaa laatua. Narsisteista kirjoittaa tosi hyvin mm. Raimo Mäkelä. Kirjan nimi on "Naamiona terve mieli". Tuota "suorittamista" kun mietin, tulee mieleen kirja "Häpeän lapset", jota myös suosittelen luettavaksi. Lukemista ja asioiden miettimistähän voi kyllä suositella ihan kaikille. Hyvää kevättä!! :)

Moi, En jaksa lukea kaikkia kommentteja, mutta mielestäni vaikutat harvinaisen järkevältä kaverilta, etkä ollenkaan narsistiselta. Osaat arvioida itseäsi kriittisesti ja haluat parantaa pahat tapasi.

Usein pidemmän suhteen päättymisen jälkeen tulee mietittyä mikä meni vikaan, mitä tein väärin ym. Uskon, että olet oikealla tieällä, kun uskallat tuoda ongelmat esiin ja puhua niistä.

Olen varma, että löydät vielä toimivan ja onnellisen parisuhteen. Itsetunto kohenee ajan myötä ja löydät varmasti itsestäsi vielä paljon myös hyviä puolia. Tsemppiä sulle :)

muuta kuin lämmintä kättä.

Narsisti ei ikinä pystyisi kirjoittamaan tuollaista tekstiä, ei edes teeskentelemään.

Vaikka en tunne sinua, niin minulla on sellainen mielikuva tekstisi perusteella, että vaadit itseltäsi todella paljon ja joku on saattanut sanoa sinua joskus "narsistiksi" - eikö vaan? Ja nyt huonon itse tunnon omaavana luulet, että olet se jollaiseksi joku sinua väittää.

Vaadit paljon itseltäsi, olet saavuttanut paljon, mutta et sinäkään kaikkea osaa. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Ehkä olet täydellisyyden tavoittelija - mutta tämäkin diagnoosi voi mennä harhaan, mutta ET ET ET ole narsisti.

Narsismi-sana käytetään nykyään erittäin heppoisesti.

Tekstisi perusteella on mahdoton tehdä johtopäätöksiä diagnoosisi tai ennusteesi suhteen. Ilmeisesti olet nyt yksinäinen ja masentunut; apua ja myötätuntoa kaipaava. Vasta pidempi terapia pakottaa sinut kohtaamaan oikeasti itsesi. Oma pitkä kokemus sekä yksilö- että ryhmäpsykoterapiasta ohjaa minua neuvomaan itsetunnon ongelmissa analyyttiseen ryhmäpsykoterapiaan. Siellä joutuu nopeammin kohtaamaan "narsistisen raivon" ja peilaamaan itseään suhteessa muihin. Kovasti narsistisen henkilön voi riittämätön yksilöpsykoterapia/analyysi tehdä entistä itsekeskeisemmäksi.

Ihminen on itsekeskeinen ja minä keskeinen kehuu itseään, omia saavutuksiaan kuin hyvä hän on, mutta samalla tuomitsee muita ,eikä esim. aja asioita joka ottaisi muut huomioon,vaan mieluimmin polkee heidän elämisen ja olemisen, sekä heidän arvomaailman.
Hän on itsensä ihailija ja rakastaa itseään sen siulullisia piirteitä ja arvostaa vain itseään.

Ymmärrän huolesi, sinun on aivan turha pohtia asioita mielessäsi yksin, sillä et ole pätevä tekemään diagnooseja tai päätelmiä itsestäsi pelkän nettitietouden perusteella. Pahin mitä ihmiset voivat tehdä on itsediagnosoiminen ja sitä kautta väärille urille ajautuminen. Sen sijaan että kyselet täällä neuvoja, mene asiantuntijan luokse. Parhaimman avun saat sitä kautta.

Olet ottanut asioista todella paljon selvää, kuitenkaan emme aina ole juuri ihan niitä tapauksia, joista kirjoissa kirjoitetaan. Tosin saatamme olla vielä pahempiakin.

Olen itse ollut 16 v antisosiaalisen persoonallisuushäiriöisen alkoholisti tyyppi 2:n kanssa naimisissa ja erossa. Niitä eroja tuli tiuhaan tahtiin. Kun ymmärsin millaisen häiriön kanssa painin, mahdollisuuksia oli kaksi; paeta tai nousta hänen yläpuolelleen hänen omilla keinoillaan, jotka eivät aina päivänvaloa kärsisi. Hengissä olen, mutta hermoja ei varmasti ole, ne ovat menneet. Lapsemme sai saman häiriön perintönä, joten onneksi lapsemme tullessa pahimpaan murrosikään ja alkaessaan kokeilla kaikki temppunsa, kerrankin saimme yhdistettyä voimamme ja tavallaan tämä isä kuitenkin suurella auktoriteetillaan sai hänet kuriin sekä pelottelulla. Mitkään ns. normaalit lait eivät häneen tepsineet. Edes viranomaisista asian vakavuutta ei ymmärtänyt kuin yksi, jolla oli ilmiselvästi samoja oireita itsellään. Hänellä oli vielä valtaa, jota käyttää mielin määrin, myös väärin.

Narsistisuus ei välttämättä ole niin paha, onhan se nyky yhteiskunnassa melkein ehtona pärjäämiselle.

Hyvää ja asiallista tietoa olen löytänyt tri, ortopedi Antti Heikkilän kirjoista mm sekä kirjastosta löytyy hakusanoilla paljon muita hyviä asiaa käsitteleviä kirjoja.

Aihe on mielenkiintoinen ja koskettaa läheltä, yritän kirjoittaa toiste lisää kun olen pirteämpi. Älä masennu, asiat voisivat olla pahemminkin, ja peilillä on aina kaksi puolta, syy ei aina ole vain toisessa. Joku ihminen voi saada toisessa esiin vain niitä huonoja puolia ja joku toinen myös niitä hyviä puolia. Tämä on tullut omakohtaisesti huomattua.

itse elin narsistin kanssa muutaman vuoden, josta 2 viimeistä oli täyttä helvettiä, eikä exäni ole vieläkään jättänyt minua rauhaan, vaikka erosta on jo aikaa.

En usko, että olet narsisti, koska myönnät että vika on sinussa. voit olla hiukan narsistinen, mikä johtuu vain huonosta itsetunnostasi, mutta narsistinen luonnehäiriö on vakava sairaus, johon ei tepsi kuin oikea lääkitys, ja psykologin tms. apu.

Ensinnäkin narsisti tuskin näkee itse itsessään mitään vikaa, tai ainakaan niin että uskoisi vakavasti omaan epätäydellisyyteensä.
Hän on loistava valehtelija sekä ns. näyttelijä. Kuten exänikin, myös erittäin viisas, ja tunteeton. Ulospäin exäni oli mitä täydellisin mies, menestyi työssä, oli hauska, kohtelias ym. joten tietenkään häntä ei kukaan ulkopuolinen uskonut hirviöksi. Hän määrätietoisesti tappoi oman itsetuntoni, ja esti minua pääsemästä työelämään, ihmisten pariin, vaan teki kaikkensa että minun olisi pakko pysyä kotona, jopa teki autostanikin ajokelvottoman, etten pääsisi minnekään, maalla kun asuttiin.

Kun yritin ulos suhteesta, hän alkoi kiristämään jopa lapsemme terveydellä, että en voisi lähteä, hyvä ettei kimppuun käynyt, ehdin päästä pois niin sanotusti kreivin aikaan.
Nyt hän mustamaalaa minua tutuille ym. ettei kukaan haluaisi olla seurassani, etten saisi töitä, ja joutuisin palaamaan hänen luokseen lapsemme kanssa. Lapsi ei kiinnosta häntä kuin kiristysvälineenä minua kohtaan. Myös on tehnyt vierailuja oveni takana puukon kera ym. uhannut tappaa minut, välillä lapsen, välillä molemmat..

Hänen käytös todella paheni ajan myötä, siis mitä kauemmin olimme olleet yhdessä, niin sitä kauheammaksi hän tuli, naimisiin meno tweki kaikkein merkittävimmän käännöksen, jolloin hän muuttui kuin toiseksi ihmiseksi.
Ex kävi hetken psykologilla, että sai tapaamisoikeuden lapseemme, mutta ei sekuntiakaan uskonut 'puoskaria', tai syönyt lääkkeitään. eihän hänessä omasta mielestään ollut mitään vikaa.

Jos teksti tuntuu edes jollain tapaa kuitenkin tutulta, suosittelen kääntymään erittäin pätevän psykologin/psykiatrin puoleen viivyttelemättä, ennen kuin vahingoitat muita. ja usko sitä mitä hän sanoo.

Halusit kommenttia itsellesi..Voin kertoa vain omista kokemuksistani. Minulla oli tässä äskettäin jonkinlainen suhde tällaiseen sinun kaltaiseesi ihmiseen. Oli todella raskas. Sain aina tuntea että
kaikki syy oli aina minussa jos jokin meni huonosti. Eikä vieläkään oikein näy muutosta tilanteeseen. Vieläkin suhteen jo päätyttyä en pääse irti siitä, minulla oli kaikki tunteet mukana siinä..Eikä ko. henkilö halua myöntää että molemmissa oli syytä siihen, että suhde ei toiminut..Olen ottanut selvää
millainen spykopaatti on ja myös narsismista. Pelästyin tulosta..siinähän oli ihan X:ni kaikki piirteet. Nyt kärsin syvästä masennuksesta enkä oikein tahdo selvitä..Me olemme vanhempia, mutta luulen että sinun on aika lailla vaikea parantua.
Toivon että voit. Sinulla on mahdollisuuksia, koska olet huomannut itse ko. asian..Ja olet vielä nuori...Ota selvää kaikesta hoidosta...Kannattaa..
Voit päästä parempaan elämisen laatuun ja kanssaihmisesi voivat paremmin..Kirjoittele, jos haluat jostain erityisesti jutella...Yritän vastata, mikäli osaan..
Parempaa tulevaisuutta toivoen..

Itsensä arvioiminen lukemansa perusteella ei ole järkevää. Pelkkä "Maalaisjärki" riittää.

Hei, olen juuri havahtunut tilanteeseen, että työkaverikseni on uhkaavasti tulossa täysiverinen narsisti ja olen lueskellut aiheesta kohtalaisen määrän tekstiä. Sanoisin sinulle oleellisen seikan, jonka teksteistä sain selville - todellinen narsisti EI ymmärrä olevansa yhtään sairas! Eli et voi olla kovin paha tapaus, jos olet pohtinut tällaisia seikkoja!

itsessäni. Olen hiljaa tiennyt tällaisen ongelman itselläni olevan, mutta olen vain jotenkin ohittanut sen. Joitakin keskusteluja luettuani olen kuitenkin tavallaan säikähtänyt sitä miten huonosti asiat voivat päätyä ja haluaisin ehdottomasti olla parempi ihminen.

Nyt tuntuu että pysähdyn jokaisen ajatukseni kohdalla ja mietin voisinko ajatella sen jotenkin "paremmin", että voisin parantua tästä, ja olenko edes sairas? Eli äskeisessäkin mietin saanko yrittää parantua itseni tähden vai onko jo sekin liian itserakasta, narsistista? Pitäisikö minun parantua, muiden ihmisten vuoksi, ei itseni? Tähän tapaan tohtoroin itse itseäni..

Tässä joitakin erikoisia tapojani. Minulla on eräs harrastus, vain siksi että toivon sen herättävän ihailua ja ihmisten kiinnostumista minusta. Suunnittelen etukäteen keskusteluja ja tapahtumia, jotta itse hyötyisin, olisin mielenkiintoinen muiden mielestä ja pääsisin jotenkin esille. Saan useasti keskustelut käännettyäni itseeni ja juttelen tyyliin, jolla toivon saavani kehuja tai tunnustusta.

Olen mielestäni kamala, mutta en pysty näkemään keinoja joilla pääsisin tästä. Haluaisin ihan konkreettisia tapoja "Tee näin"-tyyliin, jotta pääsisin irti oman itseni pitämisestä maailman keskipisteenä.

ja epäilemään näitä "oireita" itsessäsi kertoo, että et voi ainakaan kovin "paha" narsisti olla. Narsisti ei ikinä "alentuisi" tarkastelemaan itseään noin kriittisesti ja kypsästi. Sulle on todennäköisesti vaan osunut muutama täysin vääränlainen ihminen kohdallesi. Tsemppiä ja tarkkana kannattaa tietenkin itsestään olla.

T: Kokemuksia narsismista

Monesti sanotaan, että jos epäilee olevansa narsisti, niin ei voi olla sellainen. Tämä on roskaa ! Näin 14 veenä ajatellaan et tälläne pentu ei ymmärrä vielä mitään, mutta koska olet kuullut diagnoosin ja huolestunut siitä, olet jo ison askeleen lähempänä parantumista. Et ole täysin narsistinen ! Sinulla on vain vahvoja piirteitä siitä ! Mutta muista, että meillä kaikilla on narsistisia piirteitä : ) Joillakin enemmän, joillakin vähemmän. Mutta parannus prosessissa pahin asia, mitä voit tehdä, on vähätellä piirteitäsi. Älä luo vaiheita päässäsi sillä tavalla, että loppujen lopuksi unohdat koko diagnoosin. Yritän sanoa, että älä parantumisen aikana anna narsistisien puoliesi ottaa valtaa. Näin narsisti tekee ja saattaa loppujen lopuksi luopua koko prosessista, koska päättää loppujen lopuksi vahvana, että ei ole narsisti ja parannus jää kesken. Tämän takia on ollut tilastoissa, että parantuneita on hyvin vähän.
Narsismi on itseasiaassa melko yleinen ja inhimmillinen puoli ihmisessä. Kun huonoitestunto alkaa riipiä ihmistä, hän valitsee elon fantasiamaailmassa, missä vain hänellä on väliä ja hän on se, joka tietää kaiken, on paras ja etuoikeutettu. Narsismi on kuori, jonka huonoitsetuntoinen luo ympärilleen. Tämä on meidän monien vaisto, siksi me kaikki olemme pohjimmiltamme narsisteja. Narsismista voi parantua, kunhan luopuu vaan kuvitelmistaan ja palaa realimaailmaan. Se on kivulias prosessi, mutta se vain työntää sinua koko ajan vain eteenpäin parannuksessa. Narsismi parantuu helposti, kunhan luopuu kuvitelmistaan ja harhoistaan, ja keskittyy parantamaan itsetuntoaan rehellisyydellä, tarmolla ja rakentavasti. Narsismi on parannettavissa !

Yleensä kun puhutaan narsisteista, on kysymys ihmisistä, jotka eivät tajua olevansa mitenkään "viallisia". He kokevat, että kaikissa muissa on se vika ja koko maailma on velkaa heille heidän kokemastaan vääryydestä. Narsistin "ystävät" ovat heille yleisöä, jonka pitäisi kannustaa, tukea ja ihailla heitä pyyteettömästi joka tilanteessa. Narsisti tuntee pahaa mieltä, kateutta ja katkeruutta, tunteita on, mutta ilmeisesti heiltä puuttuu empatiakyky toisia ihmisiä kohtaan.Silloin kun ihminen ei tajua toimivansa väärin, ei mitään itsessään voi korjata. Mutta jos hän tajuaa jossain vaiheessa, että kehitettävää olisi, niin miksei itseään voisi kehittää. Mielestäni totta kai voi. Niin epäitsekästä ihmistä tuskin onkaan, ettei haluaisi olla oman elämänsä pääosassa, mutta terveellä tavalla itserakas oivaltaa myös vuorovaikutuksen rikastuttavan voiman.

Kuulut ehdottomasti meidän valovoimaisten joukkoon. Minkä vuoksi sinun pitäisi muuttua?
Etkö ole jo täydellinen?

No, jos haluat muuttua... muuta käytöstäsi. Ihmisen perusluonne on mitä se on, sille et voi mitään. Yliminän voit murskata siedätyshoidolla, teet vain sellaisia asioita, jotka ovat yliminän, moraalisi, vastaisia ja elät ne masennustilat sen jälkeen, tietäen, mistä ne johtuu. Ei mitään. Moraali ja arvot voi heittää romukoppaan, annat vain ahneutesi hallita tekemistäsi ja nautit seurauksista. Sen verran kannattaa miettiä valintoja, että pyrkii aiheuttamaan mahdollisimman vähän haittaa läheisille ihmisille.

Ei itsensä muuttaminen välttämättä edellytä mitään ulkoapäintulevaa. Muutos voi syntyä spontaanisti myös sisältäpäin. Riippuu paljon ihmisestä ja elämänkokemuksesta.

Hienosti kirjoitettu aloitus, vaikka alkaa oleen jo vähän vanha.

Kaiken muutoksen edellytyksenä pääsääntöisesti on se, että tilanne tunnistetaan ja sen lisäksi tunnustetaan. Jos jälkimmäinen puuttuu, mitään muutosta ei voi tapahtua. Jos ensimmäinen puuttuu, ei voi olla jälkimmäistäkään.

Mielestäni sinulla, olipa ongelmasi sitten mainitsemasi narsismi, tai itsetunnon heikkous -jota pidän ítse todennäköisimpänä ongelmanasi- on kaikki mahdollisuudet siihen, että tiesi suunta muuttuu.
Sinun tilanteesi nimittäin täyttää nuo alussa mainitsemani kaksi muutoksen kriteeriä.

Vuorovaikutussuhde elämänviisautta omaavan ihmisen kanssa, joka voisi toimia peilinäsi ja tukenasi, on kyllä tarpeen. Ammattiattajat tietysti myös ovat paikallaan. Silloin vaan puhutaan rahasta, koska tilanteesi edellyttää varmaan pidempiaikaista kanssakäymistä.

Ymmärrä ja hyväksy kohdallesi lähtökohtana se totuus, että ihmisenä olet äärettömän arvokas sen perusteella, kenen kädestä olet lähtöisin. Taideteoksenkin arvo määräytyy sen mukaan, kenen signeeraus siinä on, ei sen käyttöarvon mukaan, tai sen perusteella miltä se näyttää.

Kukaan epänormaali ei kirjoita itsestään noin.

"Haluan muuttua ja parantua, jotta minun läheiset ihmiset sekä minä itse eläisivät mahdollisimman positiivisen elämän."

Ketjun avaajalle:Mielestäni et ole narsisti, mutta on ilmiselvää, että et ole tyytyväinen elämääsi.Tarjoan nyt sinulle konkreettisen neuvon: tee jotain hyväntekeväisyystyötä 2-4 iltaa / kuukausi.

Takaan sinulle, että jo yhden kuukauden päästä huomaat arvostavasi itseäsi enemmän

Morjesta.. Itellä kyllä silleen että sanon kaikille joilla huono päivä tai jotain että kyllä se siitä , mut silleen omaa etua ajatellen että nyt se varmaan pitää musta ja kehuu mua jollekkin tai jtn..sit kun jollain menee paremmin niin oon ihan rikki.. kateus iskee ja kovaa.. välillä on niin pahaa ahdistusta että sitä ei paranna muukun aika. tunteet on ihan latistuneet .. en pysty hymyileen.. en nauti siis siitä hymystä. väkisin pitää vääntää hymyä/naurua että muus luulis että osaan nauraa tai hymyillä.. aika paljon valitan.. tyttöystävää haukun ja nälvin ja oon mustasukkanen-.- kaikki voi johtua omastatunnosta :D tai itsetunnosta.. mutta peiliin katsottuna tää on aika sairasta :D Lääkärille varaamassa aikaa.. on kaiken kukkuraks tässä viel päihdeongelma

Olen nyt valtavan masennuksen vallassa. Vuoden kestänyt seurusteluni päättyi juuri ja nainen jonka kanssa olin, oli kaikilla tavoin sellainen jonka kanssa haluaisin elämäni jakaa.
Pitkien viimeisten keskusteluidemme aikana hän antoi tulla täydeltä laidalta ja kertoi kuinka huonosti olin käyttäytynyt häntä kohtaan ja kuinka itsekeskeisesti olin seurustelumme loppu vaiheessa käyttäytynyt, kuulemma jo alussakin osittain.
Hän syytti minua monesta asiasta sekä sanoi minun olevan vahvasti narsisti.

En ole juurikaan ennen narsismin oireisiin ja käyttäytymismalleihin tutustunut, mutta sain hänen puheistaan syyn ruveta niitä lueskelemaan.
On paljon asioita jotka pitävät yhtä näiden oireiden kanssa minussa.
Olen joskus hyvin määräileväinen monessa asiassa, mm. yritin kertoa mitä hänen pitäisi pukea mennessämme ulos. Tämä tosin jäi parin riidan jälkeen pois ja annoin hänen itse pukeutua kuin halusi, en halunnut siitä riitaa enää, vaikka hän itse sen jälkeen päin monesti nosti esiin.
Hän sanoi minua itsekeskeiseksi ja vain omaa etuani tavoittelevaksi. Itsekeskeinen olen usein ja myös omaa etua tavoittelen, mutta en suhteessa tarkoittanut sitä niin että minulla olisi parempi olla kuin hänellä, sillä silloin kuin hänelläkin hyvä olla, me molemmat nautimme täysin siemauksin.
Asuimme molemmat eri osoitteissa, mutta vietimme hyvin paljon aikaa keskenämme. Tunsin oloni hyvin onnelliseksi ja rakastuneeksi alusta asti. En moista onnen tunnetta ole aikaisemmin kokenut.
Syksyllä asiat rupesivat muuttumaan konkreettisesti, hän etääntyi minusta, sanoen että määräilen häntä ja en anna omaa tilaa.
Tiivis yhdessä olomme muuttui kylmemmäksi ja vähitellen hänen luokseen mennessäni hän ei lähestulkoon huomioinut minua, oli joko tietokoneella tai touhusi jotain muuta.
Tästä asiasta huomauttaessani, hän suuttui ja meillä oli ilmi riita päällä. En kuulemma antanut hänen tehdä mitä halusi vaan puutuin siihen. Samoin kävi kun hän sopi ystäviensä kanssa ulos menoista. Kysyessäni häneltä, miksi ei maininnut siitä minulle, hän suuttui ja syytti siitä että ei saa edes kavereiden kanssa mennä, vaikka on aikuinen ihminen.
Myös luonansa ollessani kysyessäni voitaisiko välillä kuunnella minun mieleistä musiikkia, hän suuttui ja kertoi omassa kodissaan kuuntelevansa mitä haluaa, minun ei sitä tarvitse määräillä.
Minun määräilemisen halu ja tarve, johtuvatko ne narsismista, sillä haluan tähän jostain apua sillä haluaisin jonkun suhteeni oikeasti kestävän.
Mainitsemani yhtäläisyydet narsismin oireisiin eivät ole toki ainoat kohdallani. Sieltä löytyy monta ikävää kohtaa joita tunnistan itsessäni, mm. mustasukkaisuus, joka purkautui välillä suurinakin syytöksinä.
Nämä asiat saivat minut miettimään itseäni ja olen sitä mieltä että minä olen narsisti.
Minulla on ennen tätä kaksi avioliittoa takana. Minua ahdistaa se että en pysty pitämään suhteitani koossa. Syytän itseäni siitä etten osaa olla ihmisten kanssa niin että suhde toimisi.

Kuinka saisin apua tähän, onko vain mahdollista mennä kaupungin mielenterveys toimistoon pyytämään apua, sillä tämä asia ahdistaa nyt niin paljon etten pysty keskittymään töihini.

Kaikki apu tarpeen

Onko lieviäkin? yhtä tuhoisia kuitenkin

"Narsistinen persoonallisuushäiriö" on siitä huono diagnoosi-kategoria, että se ei anna arvoa aste-eroille. Hyvin monella ihmisellä on ns. narsistinen vamma - jokin osa-alue itsessä, joka on erittäin herkkä, kuin vereslihalla - joka sitten vaikuttaa elämään enemmän tai vähemmän. Toiset pitää sen piilossa varjellakseen itseään ja muita, toiset (ehkäpä tyypillisemmät 'narsistit') avoimemmin yrittävät sivellä balsamia muiden hyväksikäytöllä tuon haavan päälle. Valtaosa ihmisistä etsii vain sopivan kumppanin, kenellä on tarjota sopiva vastakappale tuohon omaan puutokseen - ja kenelle sitten itse tarjotaan se, mitä tämä kaipaa.

Itse aiheesta: omat kokemukseni Kelan maksamasta kolmivuotisesta psykodynaamisesta terapiasta VET-tason terapeutin kanssa narsismin suhteen olivat kullanarvoisia - nimenomaan sisällä olleen heikon itsetunnon vuoksi ja jokseenkin lamaannuttavan 'yliminän' osalta.

Jotkut käyttävät jakoa 'ohutnahkaiseen' ja 'paksunahkaiseen' narsistiseen persoonallisuuteen, joista jälkimmäinen on se tyypillinen mikä mielletään mieluusti 'parantumattomaksi' - vaikka juurikin psykodynaamisessa ja psykoanalyyttisessa suuntauksessa ihmisen narsismi, mikä on jokaiselle yksilölle ongelmien aihe tasapainoilun ja kasvun kannalta läpi elämän, on varsin perinpohjaisesti tunnettu tekijä. Sanotaan myös, että jokaisen paksunahkaisen narsistin sisällä on ohutnahkainen - siis herkkä, haavoittuvainen, turvaton ja takertuva - piilotettuna. Mutta tämä meneekin jo asian ohitse.. neuroottisuus ja narsismi ovat sellaisia elämän perusasioita, että jokaisen soisi käyvän hieman selvittelemässä sielunsa syövereitä vastaanotolla - ihan vain jo siksi, että jokainen ansaitsee eväät hyvään elämään, vaikkei niitä lapsuudenkodissa olisikaan pakattu mukaan.

Vanha kirjoitus tässä, mutta sanotaan nyt, että täyttä p*skaahan se on, koska narsistilla ei ole yliminää lainkaan.

Et ole narsisti, tuskin edes mitään lievää sellaista. Ihminen, jolla on narsistinen persoonallisuushäiriö, ei itse sitä tunnista itsessään. Kerrot, että sinulla on ankara omatunto -narstilla on päinvastainen tilanne: ei omaatuntoa juuri ollenkaan.

Narsistille tyypillistä on mustavalkoinen ajattelu, omantunnon puuttuminen, ihmisten häikäilemätön hyväksikäyttö omiin tarkoituksiin, myötätunnon puute ja tunteiden kokemisen vajaavaisuus. Narsisteilla on suuruudenhulluja mielikuvia itsestään, ja he luulevat tietävänsä aina kaikesta kaiken, eivätkä koskaan myönnä olevansa väärässä missään. Narsisti suhtautuu itseensä vakavasti, eikä osaa nauraa koskaan itselleen. Narstille muut ihmiset ovat vain olemassa häntä varten, käytettävissä hänen omiin tarkoituksiinsa. Narsisti myös kerää usein ympärilleen laajan ihailijalauman, sillä narsisti elää muiden ihmisten ihailusta. Narsisti usein myös tietää herättävänsä kanssaihmisissään vihaa ja suorastaan aggressioita. Narsisti pitää muiden ihmisten nöyryyttämisestä, ja on erittäin kateellinen ihminen. Narsistin osoittamat tunteenosoitukset vaikuttavat usein päälleliimatuilta ja teennäisiltä. Narsisti saattaa näytellä ja jäljitellä tunteita, mutta ei koe niitä aidosti.

Narsisti pääsee kyllä eroon sairaudestaan viimein. Kun heittää veivinsä. Se on ainakin tutuille lohdullista. Luin koko juttusi läpitte. Kokemuksesta tiedän (koska tunnen erään sellaisen ..liiankin hyvin) Ikä ei vähennä sairauttasi kannat sitä koko lopun elämääsi. Otan esimerkin. Jossakin kyläyhteisössä saattaa olla tapaus että yhteisellä postilaatikolla johon kuuluu muutama perhe niin tämä narsisti ei koskaan poista esimerkiksi lumia yhteisten postilaatikoiden edestä . Toiset joutuvat sen tekemään. Ei vaikka kyseinen henkilö menee siitä ohitte veljensä työkoneella putsaamaan omaa pihaansa niin ei. Periaatteesta narsisti ei koe kuuluvansa sillä lailla kyläyhteisöön että hänellä nyt olisi mitään velvoitteita. Ei . Hän vain elää omaa elämäänsä tuottaen yhä lisää erilaisia outoja juttuja ja kiusallisia tilanteita toisille. Ainoa mitä narsistille voi tehdä. Älä tervehdi häntä ! Mutta älä myöskään vihaa yhtään.

Tämä on varsin mielenkiintoista tekstiä narsistilta " Manipuloin ihmisiä, en aiheuttaakseni heille harmeja, vaan leikkiäkseni ihmisten mielillä. Tunnen välillä olevan kemisti joka testailee eri aineiden yhdistelmiä ja kaavoja, mutta olen itse turvassa, koska jos jokin räjähtää, en itse räjähdä koskaan mukana. "

Kuulostaa ihan psykodynaamiselta freudin teorialta, jossa hoidetaan ihmisten persoonallisuus uusiksi annostelemalla niille erilaisia tunteita. Miten erikoista, että vaikuttaa hassulta, kun huomaa että narsisti voikaan toimia samalla tavalla kuin psykoterapian isä, jonka avulla hoidetaan ihmisen mieltä?

Kaikki luonneviat ei ole narsismia. Voi olla muuten vaan hankala tyyppi monella eri tavalla. Kasvuympäristö ratkaisee pitkälle minkälaiseksi ihmiseksi kasvaa. Epäilen, että jos ei saa lapsena rakkautta ei osaa ottaa sitä myöhemminkään vastaan.