Kummallista

Lotvonen

,että kaikki eläinlajit ovat kehittyneet juuri sopivasti meidän päiviimme mennessä valmiiksi. Kyllähän nyt hyvänen aika jo tilastollisestikin luulisi joidenkin lajien olevan alkutekijöissään, joidenkin enemmän tai vähemmän vaiheessa, joidenkin valmiita, joidenkin ylikehittyneitä ja kaikkea siltä väliltä. Ihmeellistä, että geneettisesti noinkin sekalainen seurakunta on ajoittanut valmistumisensa juuri meidän päiviimme, vieläpä hävittäen todisteet aikaisemmista kehitysvaiheistaan.

26

1074

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kutvonen

      tiedät,että kaikki eläinlajit ovat valmiita?
      SINÄ ET ELÄ NIIN KAUAN ETTÄ NÄKISIT KEHITTYYKÖ JOKU SITTISONTIAINEN EDELLEEN VAI EI.

      • Lotvonen

        ainahan voi spekuloida. Eihän sitä tosin tiedä vaikka ihmisillekin kasvais niin pitkät kädet, että ulottuis sivelemään aurinkovoidetta selkään ihan itse. Luonnonvalinta ainakin tukisi tällaista kehitystä kahdestakin eri syystä. Nimittäin lisääntyneestä uv-säteilystä johtuen ja myöskin siksi, että sinkkujen osuus väestöstä on lisääntynyt.

      • mikko
        Lotvonen kirjoitti:

        1. sinkut eivät lisäänny

        2. ihosyöpä kehittyy myöhäisellä iällä

        3. seksuaalivalinta karsii järjettömän pitkät kädet

        sitä paitsi kädet voisivat kyllä pidentyä pelkän valinnan seurausena ilman mutaatioita, mikäli sinulla on vaikeuksia niiden kanssa. mikä on pointtisi??

      • lisääntyvä sinkku
        mikko kirjoitti:

        1. sinkut eivät lisäänny

        2. ihosyöpä kehittyy myöhäisellä iällä

        3. seksuaalivalinta karsii järjettömän pitkät kädet

        sitä paitsi kädet voisivat kyllä pidentyä pelkän valinnan seurausena ilman mutaatioita, mikäli sinulla on vaikeuksia niiden kanssa. mikä on pointtisi??

        1. Sinkut voivat lisääntyä tottakai, ajattele vaikka jos seurustelee ja menee saman tien naimisiin vasta 30 vuotiaana sitä ennen ovat pitkät kädet rannalla todella hyödyllisiä.

        2. Kyllä se saattaa kehittyä ennen 30 vuoden ikäänkin, ja sitten todella masentuneet ihmiset tekevät sen johdosta itsemurhan.

        3. Joku sanoi että isot ja pitkät kädet ovat seksikkäät, taitaa olla varsinainen pervo?

      • 20plus3

        Samoin aika kummaa aikaa elämme jos ajattelee teknologian kehiystä, joka viime vuosikymmeninä noussut nykyiseen huippuunsa. Elämmeköhän lopunaikoja?

      • 20plus3 kirjoitti:

        Samoin aika kummaa aikaa elämme jos ajattelee teknologian kehiystä, joka viime vuosikymmeninä noussut nykyiseen huippuunsa. Elämmeköhän lopunaikoja?

        Laskeako sen pitäisi?

    • Jösses

      Lotvonen... Niin kuin Kutvonen totesi, miten niin valmiita? Ja lajien kehityshän on todistettu. Vai kaipaatko sitä puuttuvaa lenkkiä jota on metsästetty jo ainakin vuosi sata, vähän toista. Miksi dinosaurukset katosivat? Koska olivat valmiit ja joutivat pois? Lotvonen... Perusteita, please. Ei vain sitä kristillistä paatosta jolla todeksi osoitetaan päivä uni kuin päivä uni.

      Miten on mahdollista että valmiiksi luodut ja virheettömät lajit pystyvät kuolemaan sukupuuttoon? Jos kerta kaikki on luotu ei sellaista voi tapahtua koska kaikella on silloin se sinun määrittelemä älyllinen paikka. Tai jos ei ole sehän tarkoittaa että meidät on luonut kyvytön, rajallinen olio. Lotvonen... Logiikassa on se paha vika että se saattaa puraista käyttäjäänsä. Niin varmasti minuakin. Mutta et voi saada kaikkea. Joskus pitää valita. Joko olemme täydellisiksi luotuja, mikä on jo todistettu pahasti vääräksi tai sitten evoluutio riepottaa meitä vielä miljoonia, miljardeja vuosia kehittäen, todisteita hukaten.. Lajeja tappaen, ilman että ihmisen elinaikana näkisi evoluution tuloksia... Ainoa minkä minä tiedän on nämä kaupunki linnut jotka ennen lauloivat titityy mutta nykyisin tityy... Evoluutiotako? Vaiko luomista...

      Ja teille jotka haluatte että todistamme jumalan olemattomuuden tieteellisesti voin ilmeisesti toivoa asiaa myös toisinpäin... Ei se voi olla liian vaikeaa? Vai onko totuus se että usko vain on. Ilman mitään konkreettista... vain on.

      • mitä ovat

        Laulavatko ne todella erillälailla?

      • Lotvonen

        Kun kerran valmiiksi luodutkin kuolevat sukupuuttoon, niin keskeneräisten nyt ainakin olis luullu olevan sitä suuremmalla syyllä kanttuvei. Niin kuin nyt vaikka sellainen pommittajakuoriainen, joka suihkii vääränlaisia kaasuja minne sattuu. Vaikka toisaalta, kyllähän silläkin konstilla on saattanut saada saaliseläimen kuolemaan nauruun.

      • Jösses
        mitä ovat kirjoitti:

        Laulavatko ne todella erillälailla?

        mikä lie talitintti joka ennen lauleskeli titityy on kaupunki ympäristössä lyhetänyt lauluaan tityyksi. Miksi en tiedä... ehkä lyhyempi laulu saadaan kovemmaksi kaupungin hälinässä?!

      • Hulk
        Lotvonen kirjoitti:

        Kun kerran valmiiksi luodutkin kuolevat sukupuuttoon, niin keskeneräisten nyt ainakin olis luullu olevan sitä suuremmalla syyllä kanttuvei. Niin kuin nyt vaikka sellainen pommittajakuoriainen, joka suihkii vääränlaisia kaasuja minne sattuu. Vaikka toisaalta, kyllähän silläkin konstilla on saattanut saada saaliseläimen kuolemaan nauruun.

        "suihkii vääränlaisia kaasuja minne sattuu."

        Suihkii esimerkiksi sitä hydrokinonia joka ei vielä yksinään räjähdä mutta karkottaa vihuja sekin. (Mutta tämähän on jo selitetty, tehdäänpä testi)

        Tämä on testi:

        Lotvonen huom! Pommittajakuoriainen ei saalista tykillään. Se käyttää sitä puolustaessaan itseään vihollisia vastaan!

        Jos Lotvonen vielä puhuu tämän jälkeen saalistamisesta, keskustelu Lotvosen kanssa on turhaa sillä hän ei lue hänelle kirjoitettuja tekstejä.

      • niinkuin
        Lotvonen kirjoitti:

        Kun kerran valmiiksi luodutkin kuolevat sukupuuttoon, niin keskeneräisten nyt ainakin olis luullu olevan sitä suuremmalla syyllä kanttuvei. Niin kuin nyt vaikka sellainen pommittajakuoriainen, joka suihkii vääränlaisia kaasuja minne sattuu. Vaikka toisaalta, kyllähän silläkin konstilla on saattanut saada saaliseläimen kuolemaan nauruun.

        aiemmin olen todennut, Lotvosen kanssa keskusteleminen on turhaa. Hän kun on jo ennen keskustelua päättänyt, että vastauksia en lue ja jos luen, niin ymmärrän ne piruuttani väärin. Tai sitten hän vaihtaa aihetta kun saa vastauksen joka horjuttaa hänen vakaumustaan.

        Tietenkin tästä seuraa se, että Lotvonen heittäytyy marttyyriksi ja alkaa kitisemään vastauksien tasosta. Paitsi että hänen omissakaan vastauksissaan ei ole pahemmin hurraamista.

        Olisi kysymyksiä. Vastaas niihin. Minkä takia kreationistit tälläkin palstalla edelleenkin käyttävät evoteorian-kaatoon juttuja jotka on jopa kreationistien leirissä todettu huuhaaksi? Mutta siitä huolimatta sinä ja muutama muu kreaatti käyttää näitä huuhaa-juttuja?

      • Pseudohippi
        niinkuin kirjoitti:

        > Minkä takia kreationistit tälläkin palstalla edelleenkin käyttävät evoteorian-kaatoon juttuja jotka on jopa kreationistien leirissä todettu huuhaaksi? Mutta siitä huolimatta sinä ja muutama muu kreaatti käyttää näitä huuhaa-juttuja?

        Olen vuosien mittaan huomannut, että kreationistien tärkein todistelumenetelmä on tietoinen valehtelu. Aikanaan kävin itse paljon näitä keskusteluja ja näin paljonkin vaivaa osoittaessani kreationistien väitteitä virheelliseksi. Siitä huolimatta samat keskustelijat esittivät usein samat, täysin kiistatta virheellisiksi osoitetut väitteet jopa vain muutaman viikon kuluttua uudelleen.

        Ajan mittaan tähän jatkuvaan valehteluun kyllästyi ja olenkin nyttemmin lopettanut aiheesta keskustelun lähes täysin. Silti joskus tulee pistäydyttyä tälläkin palstalla ihmettelemässä, millaisia ihmisiä itseään sivistysvaltioksi kutsuvassa maassa ihan todella elää ja asuu vielä 2000-luvulla.

        En voi muuta kuin ihmetellä tätä itseään kritistyiksi kutsuvien moraalia joka sallii täysin harkitun, järjestelmällisen ja pitkäjännitteisen valehtelun (onneksi oikeita, rehellisiäkin kristittyjä on sentään olemassa). Minkälainen onkaan myös se jumala, jota puolustaakseen ihmisen pitää valehdella?

      • Pseudohippi kirjoitti:

        Kirjoituksesi on täysin ajankohtainen vielä nyt yli 12 vuotta myöhemmin. :-)

      • cityevo
        Jösses kirjoitti:

        mikä lie talitintti joka ennen lauleskeli titityy on kaupunki ympäristössä lyhetänyt lauluaan tityyksi. Miksi en tiedä... ehkä lyhyempi laulu saadaan kovemmaksi kaupungin hälinässä?!

        Minusta se kuulosti enemminkin "fittuu" - en ole varma f:llä vai v:llä.

    • mikko

      "Kummallista, että kaikki eläinlajit ovat kehittyneet juuri sopivasti meidän päiviimme mennessä valmiiksi."

      tässä virkkeessä ei ole mitään järkeä.

      • Erkki

        ""Kummallista, että kaikki eläinlajit ovat kehittyneet juuri sopivasti meidän päiviimme mennessä valmiiksi."

        tässä virkkeessä ei ole mitään järkeä. "

        Onhan siinä sikäli järkeä, että miksei nytkin joku
        apina ole sovittelemassa haalareita jalkaan ja lähdössä kyselemään töitä työkkäristä? HEH

        Meinaan nääs vaan ku näyttäs, että monien pitäs nytkin olla aivan siinä hilkulla hypätä välimuodosta toiseen? Onko evoluutio pysähtynyt?

      • mikrobilajitelma
        Erkki kirjoitti:

        >>Onhan siinä sikäli järkeä, että miksei nytkin joku
        apina ole sovittelemassa haalareita jalkaan ja lähdössä kyselemään töitä työkkäristä? HEH

    • heheh

      Kou-lu al-kaa taas koh-ta. Sin-ne kan-nat-taa men-nä. Siel-lä op-pii uut-ta.

    • Origo

      Kirjoitin samasta aiheesta jo aiemmin, kun en huomannut, että keskustelu oli jo siirtynyt tähän ketjuun. Pitänee siis toistaa itseään.
      Tunnut tiukasti pitävän kiinni harhakäsityksestä, että evoluutiolla olisi jokin päämäärä ja että se päämäärä olisi juuri sinun elinaikasi.

      MITÄÄN VÄLIMUOTOJA EI OLE OLEMASSA.

      Kaikki olemassaolevat lajit ovat KOKO AJAN 'valmiita'. Eiväthän ne muuten säilyisi hengissä! Muutoksia tapahtuu ympäristön muutosten takia. Ympäristön muutoksilla tarkoitan vaikkapa ilmastollisia muutoksia, mutta toisaalta myös muutoksia muiden lajien populaatiossa.

      Ihan perusasioina voidaan ajatella, että kylmän alkukesän takia hyönteisiä syntyy vähän, hyönteissyöjiä kuolee nälkään ja näitä hyönteissyöjiä syövät lihansyöjät kärsivät. Tämä taas antaa jollekin toiselle lajille tilaa.

      Kaikki vaikuttaa kaikkeen herkässä ekologisessa systeemissä ja ne ominaisuudet, jotka hyödyttivät lajia aiemmin, eivät ehkä enää ole niin hyödyllisiä tänä päivänä. Kaikki lajit ovat jatkuvassa muutoksen tilassa, mutta ei niillä ole mitään päämäärää, johon verrattaessa ominaisuuksia voisi ajatella keskeneräisiksi.

      Se, että väitetään ettei näitä 'välimuotoja' esiinny tällä hetkellä, johtuu vain siitä, että tämän päivän eliölajit nähdään 'valmiina'. Samalla logiikalla ne ovat kuitenkin kaikki nähtävissä miljoonien vuosien päästä vain välimuotoina.

    • hohhoijaa

      Miten niin valmiita tai keskeneräisiä lajeja. Meinaatko että pitäisi olla esimerkiksi kolmijalkaisia hevosia, joille ei vielä ole neljäs jalka kehittynyt? Kaikki lajithan ovat yhtä lailla valmiita tai keskeneräisiä, eli muuttuvat ja kehittyvät koko ajan. Heikommilla ominaisuuksilla varustetut yksilöt karsiutuvat sukua jatkamasta, ja koska ominaisuudet ovat periytyviä, laji muuttuu hiljalleen, eivätkä ne koskaan ole valmiita. Eihän kehitys nyt sentään tähän päivään pysähdy. Vuosimiljardien päästä on tämän planeetan eläimistö ja kasvillisuus kovasti toisenlainen kuin nyt, eikä sen valmiimpi silloinkaan.

      • Heh!

        Muutos on pysyvä olotila. Sitä vaan kreationistit ei huomaa!

      • Lotvonen
        Heh! kirjoitti:

        Muutos on pysyvä olotila. Sitä vaan kreationistit ei huomaa!

        Niin ja kaikkihan kehittyi alkuliemestä, joka ilmestyi jostakin. : )

      • Jaa?
        Lotvonen kirjoitti:

        Niin ja kaikkihan kehittyi alkuliemestä, joka ilmestyi jostakin. : )

        Oletko varma, että se vain ilmestyi?

    • Epäjumalienkieltäjä

      Noin 90% eläinlajeista on jo niin "valmiita", että ovat kuolleet sukupuuttoon? Sukupuuttoon kuolleista eläinryhmistä esimerkiksi trilobiiteista tunnetaan hyvin paljon eri muotoja ja välimuotoja. Mikä niistä oli sinusta "valmis" ja mikä "keskeneräinen"?

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Trilobiitit

      • pohtiiii

        Joku tahvo nostelee näitä vanhoja keskusteluja esille. Onhan siitä toki se hyöty, että huomaamme kreationistien kirjoittelun olevan eräänlainen palstan elävä fossiili. Ei ole juurikaan kehitystä havaittavissa:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      58
      3713
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      82
      3109
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      63
      2310
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1520
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      65
      1309
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      87
      1159
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      29
      1019
    8. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      981
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      965
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      952
    Aihe