Kysymys tosiuskoville

Voisitko nyt kuitenkin lisätä vaihtoehtoja jonkin verran, kun nuo ateistiset tulkinnat eivät ole oikein sopivia!

Muuten, milloin lakkasit kiusaamasta pienempiäsi?
a) kun he kasvoivat liian isoiksi
b) kun sait turpiisi pienempien vanhemmilta
c) kun muut oppivat karttamaan sinua

Tein uskonratkaisuni koska minulla oli uskoa, ja kylmä, tunteeton ja kovakin maailmanmeno ja kapakat eivät tuntuneet olevan minua varten.

Kohta a ei vaikuttanut mitenkään, en tiennyt kirkollisesta kasteestani mitään, luonnollisesti.

Uskoontuloni vain tapahtui. Muistan nähneeni tv 7 ohjelmassa jonkun pastorin kuumailmapallossa joka sanoi että uskoontulo on myös mysteeri, ei sitä osaa kukaan selittää.

Kyllä minulla oli pientä helvetinpelkoa koko ajan ennen uskoontuloa, mutta ei se vaikuttanut sitä uskoontuloa kun 27 vuotiaan tulin uskoon.
Uskon että se oli yliluonnollinen Jumalan Pyhän Hengen vaikuttama kutsu johon vastasin myöntävästi. Olisin tietenkin voinut myös kieltäytyä ja pientä epäröintiä ja henkien taistelua siinä ratkaisuvaiheissa olikin.

Jeesus kuitenkin voitti minun kohdallani. Siinä oli myös hyvä uskovainen ystävä minulla joka edesauttoi uskoontuloani, teimme yhdessä verkostomarkkinointia enkä tiennyt että hän oli kaksi kuukautta aiemmin tullut uskoon.

Ensi kokemuksia Jumalan kohtaamisesta oli toivo elämään ja tunne että joku rakastaa minua, joku selittämätön ja suuri, joka on kokonaan toisesta maailmasta ja sitten lähimmäisenrakkaus toisia ihmisiä kohtaan. Aika hurjia kokemuksiahan ne oli. Kuusi vuotta olen ollut uskossa ja arkisemmaksi on elämä muuttunut.

Uskon asioissa on semmoisia asioita joita ei oikein voi ymmärtää, mutta ei kaikkea tarvitsekaan ymmärtää, olen ihan tyytyväinen.
Jumala sanoi Paavalille että: "minun armossani on sinulle kyllin"

Kyllä se oli enemmän kuin lottovoitto kun pelastuin!

sen henkisen puolen aavistaa jos sille "voimalle" antautuu, se on ehdoton. Siksi myötäilen ateistisia ja uskovien näkökantoja. Maailma kehittyy painollaan, niinkun ne sanoo.

Kysymyksestä paistaa läpi jonkinlainen suorituskeskeisyys. "teeskennellä pyyteettömästi" ei mene läpi Jumalan edessä.

hinku määritellä joihinkin ryhmiin? Etkö kykene ajattelemaan normaalisti vaan sinun pitää paeta todellisuutta ahdasmieliseen ajattelumaailmaasi, jossa ei ole uskovia?

Uskoontuleminen ei ole mitään väkipakolla rymistelyä. Kyseessä on luonnollinen tapahtuma
aivan kuten syntymä tai kuolemakin. Henkielämä
tulee todelliseksi, ihmisen kehon ja sielun tehtävä valkenee, mitä meidän tulisi tehdä tässä
olomuodossamme. En ole koskaan ajatellut helvettiä indikaattorina push.up paikkana ollakseni jotain muuta kuin olen. Samoja virheitä ja syntejä toistetaan. Tietysti niitä on vähemmän kuin ennen, mutta niitä ei saa pois koska olemme vajakkeja.
Äläpäs rajoita noin pahasti vaan availe vihan lukkoja sydämessäsi!

Ehkä a) kohdassa voi olla totuuden siemen.

Mutta itse kahlasin ison määrän uskontoja ja ei-uskontoja lävitse. Eritoten kiinnosti nämä Rauni-leena luukkasen kirjat ja samantyyliset, voisikos sanua ufo/new age-opit, niissä kun luvattiin kymmenen hyvää ja yksitoista parempaa asiaa ihmisille. Mutta tyhjäksi nekin lopulta jättivät.

Lopulta Kristinuskosta löytyi "se jokin", joka kolahti. Sillä hetkellä tiesin löytäneeni sen mitä etsin, eikä ole tarvinnut katua.
Se jännä juttu vielä että mikään helvetinpelko ei ohjannu, ei edes käynyt mielessä tehdessäni etsintöjä eri uskonnoista,uskomuksista.

Ja aikuiskasteella en ole käynyt, minulla on rauha sen suhteen, että vauvana saamani kaste riittää ja on Jumalan mielenmukainen.

Tämä on minun kokemus, kuten huomaatte olin rehellinen etsijä joka löysi etsimänsä. Kukaan ei minulle koskaan tyrkyttänyt mitään, eikä minua pakotettu mihinkään. Vanhempani ovat kumpikin ateisteja, samoin siskoni.

Kunnioitan ihmisten vapautta uskoa tai olla uskomatta, onneksi meillä on se vapaus.

Vastausvalikoima on rajoittunut.

Itse tulin uskoon, vaikka elämässäni ei ollut mitään kriisiä, en etsinyt mitään, enkä edes halunnut tulla uskoon. Vähitellen vain havaitsin olevani uskossa, uskovani niin kuin ns. uskovaiset uskovat. Tilanne oli ihmettelyn aihe minullekin!

Kokemukseni ei ole, että olisin tullut uskoon, vaan, että usko tuli minuun!