Taru sormusten herrasta...

Harras saatanan palvoja hänkin todella on,
kaukana kristillisyydestä ja vielä kauempana Jeesus Kristuksesta. Sinä edustat varmaankin samaa saatanan palvojien lahkoa kuin tuo hulvaton Tolkien.

pöhöpää kirjoitti:

Harras saatanan palvoja hänkin todella on,
kaukana kristillisyydestä ja vielä kauempana Jeesus Kristuksesta. Sinä edustat varmaankin samaa saatanan palvojien lahkoa kuin tuo hulvaton Tolkien.

Lue lisää

kirjoittelet?

Ei oikeastaan kapinointia ole esiintynyt. Kysymyksiä kylläkin ja saatamme keskustella asioista tuntikausia.
Siinä keskustelussa sitten mennään puntaroimaan muitakin mietityttäviä asioita.

Meille Jumalan rakkaus on se kantava peruskivi ja turvallisuus johon me uskomme kuten vanhempien rakkauteen ja perheen yhteenkuuluvuuteen, jossa siinäkin on turvasatama maailman myskyiltä.

Tämän me haluamme kaikki omalta osaltamme säilyttää ja nämä arvot vie turhilta jutuilta merkityksensä.

Jos lapsemme kuulee jonkin murentavan tai pilkkaavan arvojamme, eivät he edes halua sellaista. Sehän on aivan sama kuin heitä itseään kiusattaisiin.

Uskon, että ei meidän tarvitse yleensäkkään olla pahan kanssa missään tekemisissä ja näin pysymme terveempinä.
Vanha sanonta "jos pirulle antaa pikkusormen se vie koko käden".

Kyllä lapselta on sensuroitava asioita, niin kauan kuin hän itse pystyy loogisesti niitä käsittelemään.
Ei ole turhaan määrätty televisioelokuviinkaan ikärajaa.
Eipä noiden pahimpien elokuvien raakkaaminen aikuistenkaan listalta tekisi pahaa.

Miksi antaisin jollekkin pahantekijälle sekopäälle valtaa omasta tai rakkaitteni sielusta?

Oli se sitten psyykkinen tai fyysinen paha se silti on paha.

Muistan kuinka pahan läsnäolon aisti jossain muodossa lapsena, kun katseli televisiosta jotain, kuunteli jotain kuunnelmaa, katseli uutisia kun ruumiita kannettiin.
Sodan uhka poliittisissa puheissa, läheisen kuolema, perhe väkivalta, aikuisten alkoholin käyttö, rakkaimpien sairaus ja menettämisen pelko...

Tässä elämässä on niin paljon pahaa joten miksi, miksi sitä vielä lisätä nuoren jopa pienen lapsen päähän, kun eivät ne aivot vielä ole kehittyneet kantamaan koko maailman murheita sisällään.

Uskon että lapset jotka ovat alkaneet kapinoida, eivät kapinoi itse sääntöä vastaan, vaan sitä että hänet jätetään ulkopuoliseksi asiasta.
Eikä kerrota mitä niissä kirjoissa tapahtuu ja miksi ne on kirjoitettu.

Mielestäni lasten informoiminen täysin realiteetein on lapsen älyllisyyden kunnioitusta.

Mutta jos ollaan välinpitämättömiä ja ohitetaan lapsen tiedonjano, vain kieltämällä perustelematta jokin asia...
On se suurimmissa määrin lapsen aliarvioimista ja halveeraamista.
Kieltääkseen jotakin on oltava perustelu ja valmis keskutelemaan asiasta.

Haluanhan minäkin aikuisena tietää miksi minä en voi tehdä jotakin, sama se on lapsella.

Ei elämässä voi kaikkea saada.
Jotakin on uhrattava saadakseen mielestään vielä parempaa.

Jokaisen oma arvomaailma on erillainen.

Tällä palstalla on sellaisiakin "vastauksia" minulle joihin en ole löytänyt yhtään nöyryyttä eikä elämänkokemusta ja silloinhan niistä tietenkin puuttuu täydellinen järjenkäyttö ja lähimmäisen kunnioitus.

Jos elämä on noin ikävän kommunikoinnin varassa ja jo noilla sanoilla pahoitetaan tietoisesti toisten mieli olen onnelline että olen kristitty, sillä minun säännöissäni ei saa olla muille paha.

Vielä lisäisin tuohon kysymykseen crysanteemi, jotta pohdin kyllä tuollaistakin kapinavaihetta yhtenä skenaariona, mutta jos annan itseni ja aikani, sekä kärsivällisyyteni, kuin myös hellyyteni sanallisesti ja halein, sylissäpidoin pusuin ja kiinnostukseni heitä ja heidän tekemistään kohtaan kokonaan heille.
Niin mietin että näytän rakkauteni ja miksi he silloin vastaisivat rakkauteen vihalla. Eikö se ole melko epätodennäköistä?

Hyödyttääkö antaa lasten tutustua moniin pieniin pahoihin etteivät sitten ryhdy niihin isoihin pahoihin.
Eikö minun tehtävänä ole tehdä lapsilleni niin hyvä maailma ettei heitä kiinnosta mikään pahuus.

Näillä päätelmillä päätin että sitä ensimmäistäkin pahaa on jo välteltävä, sillä siitähän ne pahat alkavat eikä seuraava paha enää tunnu niin pahalta ja kohta ihminen turtuu ja puhdas sielu on kuin itsestään likaantunut.

Haluaisin että lapseni voisivat vielä niin kauan kuin on mahdollista nauttia tuosta viattomasta ajasta, sillä se on niin kovin lyhyt aika.

Tulin kysymään kirjasta ja joudun perustelemaan kasvatustani.
Eikö minullakin olisi oikeus vaatia perusteluja teiltä jotka haukutte minua tällä palstalla.
Miksi te kasvatatte ilman velvollisuutta ja vastuuta rakkaudettomuudesta puhumattakaan lapsianne jos teillä niitä on?

Mikä oikeus näillä jotka puhuvat huumeista ja mielenvikaisuudesta on edes tulla puhumaan niinkin vkavasta asiasta kuin vanhemmuus ja sen velvoitteet?

Ei teillä ole lapsia.
Te olette huonosti kohdeltuja lapsia ja annatte isienne synntien langeta omille lapsillenne, hyi!
Katkaiskaa se kierre.

Oli ihan kivoja asiallisiakin viestejä ja ajatuksia herättäviä.
Kiitos niistä.
Tuo Lewisin kirja on tutustumisen arvoinen ja suosittelenkin sitä lapselleni. :)

vastaus kaikille kirjoitti:

Ei oikeastaan kapinointia ole esiintynyt. Kysymyksiä kylläkin ja saatamme keskustella asioista tuntikausia.
Siinä keskustelussa sitten mennään puntaroimaan muitakin mietityttäviä asioita.

Meille Jumalan rakkaus on se kantava peruskivi ja turvallisuus johon me uskomme kuten vanhempien rakkauteen ja perheen yhteenkuuluvuuteen, jossa siinäkin on turvasatama maailman myskyiltä.

Tämän me haluamme kaikki omalta osaltamme säilyttää ja nämä arvot vie turhilta jutuilta merkityksensä.

Jos lapsemme kuulee jonkin murentavan tai pilkkaavan arvojamme, eivät he edes halua sellaista. Sehän on aivan sama kuin heitä itseään kiusattaisiin.

Uskon, että ei meidän tarvitse yleensäkkään olla pahan kanssa missään tekemisissä ja näin pysymme terveempinä.
Vanha sanonta "jos pirulle antaa pikkusormen se vie koko käden".

Kyllä lapselta on sensuroitava asioita, niin kauan kuin hän itse pystyy loogisesti niitä käsittelemään.
Ei ole turhaan määrätty televisioelokuviinkaan ikärajaa.
Eipä noiden pahimpien elokuvien raakkaaminen aikuistenkaan listalta tekisi pahaa.

Miksi antaisin jollekkin pahantekijälle sekopäälle valtaa omasta tai rakkaitteni sielusta?

Oli se sitten psyykkinen tai fyysinen paha se silti on paha.

Muistan kuinka pahan läsnäolon aisti jossain muodossa lapsena, kun katseli televisiosta jotain, kuunteli jotain kuunnelmaa, katseli uutisia kun ruumiita kannettiin.
Sodan uhka poliittisissa puheissa, läheisen kuolema, perhe väkivalta, aikuisten alkoholin käyttö, rakkaimpien sairaus ja menettämisen pelko...

Tässä elämässä on niin paljon pahaa joten miksi, miksi sitä vielä lisätä nuoren jopa pienen lapsen päähän, kun eivät ne aivot vielä ole kehittyneet kantamaan koko maailman murheita sisällään.

Uskon että lapset jotka ovat alkaneet kapinoida, eivät kapinoi itse sääntöä vastaan, vaan sitä että hänet jätetään ulkopuoliseksi asiasta.
Eikä kerrota mitä niissä kirjoissa tapahtuu ja miksi ne on kirjoitettu.

Mielestäni lasten informoiminen täysin realiteetein on lapsen älyllisyyden kunnioitusta.

Mutta jos ollaan välinpitämättömiä ja ohitetaan lapsen tiedonjano, vain kieltämällä perustelematta jokin asia...
On se suurimmissa määrin lapsen aliarvioimista ja halveeraamista.
Kieltääkseen jotakin on oltava perustelu ja valmis keskutelemaan asiasta.

Haluanhan minäkin aikuisena tietää miksi minä en voi tehdä jotakin, sama se on lapsella.

Ei elämässä voi kaikkea saada.
Jotakin on uhrattava saadakseen mielestään vielä parempaa.

Jokaisen oma arvomaailma on erillainen.

Tällä palstalla on sellaisiakin "vastauksia" minulle joihin en ole löytänyt yhtään nöyryyttä eikä elämänkokemusta ja silloinhan niistä tietenkin puuttuu täydellinen järjenkäyttö ja lähimmäisen kunnioitus.

Jos elämä on noin ikävän kommunikoinnin varassa ja jo noilla sanoilla pahoitetaan tietoisesti toisten mieli olen onnelline että olen kristitty, sillä minun säännöissäni ei saa olla muille paha.

Lue lisää

Täytyypä sanoa että olen hämmästynyt... sä olet tosiaankin perustellut itsellesi ja lapsillesi valintasi!

Okei, myönnän nyt, että multa itseltäni oli lapsena kielletty melkein kaikki, ja perusteluna oli ainoastaan se, että "tämä on syntiä". Enhän mä siinä iässä oikein vielä edes tajunnut, mitä "synti" on. Eikä mulle selitetty sen enempää kuin että "näin ei saa tehdä". Jos tein, niin sain kuulla kunniani. Ja niinpä sitten kiinnostuin kaikesta muusta paitsi kristillisistä asioista, varsinkin kaikesta "pimeästä"... Ja mitä pimeämpää sen parempi... Ja olikin aika vaikeaa oppia lopulta tuntemaan rakastava Jumala - aiemmin Hän oli ollut läninnä rankaisija ja tuomari. Pakko mun oli kuitenkin oppia Hänet tuntemaan jotta olisin edes jotenkin päässyt yli itsarikriiseistäni (kun kaikki muut keinot oli jo kokeiltu...)

Olisipa kyllä hienoa, jos kaikki vanhemmat välittäisivät lapsistaan niin kuin sinä välität omistasi! Kunnioittaisi heidän ymmärrystään niin kuin sinä kunnioitat lastesi ymmärrystä. Mutta... joillakin vanhemmilla on niin paljon ongelmia, etteivät he yksinkertaisesti kykene siihen...



>Meille Jumalan rakkaus on se kantava peruskivi ja turvallisuus johon me uskomme kuten vanhempien rakkauteen ja perheen yhteenkuuluvuuteen, jossa siinäkin on turvasatama maailman myskyiltä.>

Kunpa se menisi kaikissa perheissä näin...



>Kyllä lapselta on sensuroitava asioita, niin kauan kuin hän itse pystyy loogisesti niitä käsittelemään.>

Olen ehdottomasti samaa mieltä. Ja Taru sormusten herrastakin saa tietysti odottaa sopivampaa hetkeä, jos lapsesi ovat vielä kovin nuoria. Ei se mikään lastenkirja mun mielestä ole, vaan enemmänkin satu aikuisille...



>Tässä elämässä on niin paljon pahaa joten miksi, miksi sitä vielä lisätä nuoren jopa pienen lapsen päähän, kun eivät ne aivot vielä ole kehittyneet kantamaan koko maailman murheita sisällään.>

Niin, ei ainakaan tietoisesti sitä pidä lisätä! Joskus lapset joutuvat kuitenkin kohtaamaan asioita, joita eivät pysty käsittelemään, jotka johtuvat esim. vanhempien psyykkisistä ongelmista.



>Uskon että lapset jotka ovat alkaneet kapinoida, eivät kapinoi itse sääntöä vastaan, vaan sitä että hänet jätetään ulkopuoliseksi asiasta.>

Se onkin todella rankkaa, kun asia vain kielletään ilman perusteluja. Varsinkin jos lapsi kykenisi ymmärtämään ne perustelut ja suorastaan tarvitsisi niitä.



>Mielestäni lasten informoiminen täysin realiteetein on lapsen älyllisyyden kunnioitusta.>

Niin minunkin mielestäni.



>Mutta jos ollaan välinpitämättömiä ja ohitetaan lapsen tiedonjano, vain kieltämällä perustelematta jokin asia...
On se suurimmissa määrin lapsen aliarvioimista ja halveeraamista.>

Ja juuri tämä synnyttää sen kapinahengen.



>onnelline että olen kristitty, sillä minun säännöissäni ei saa olla muille paha.>

Ja silti kristityt tekevät niin monesti niin... kieltävät asioita eivätkä kerro miksi. Sekin on mielestäni pahuutta.

Ehkä siksi, että kaikki kristityt eivät elä lähellä Jumalaa, ja vain siitä todellisesta yhteydestä Häneen syntyy halu karttaa kaikkea pahaa ja tehdä hyvää.

lopuksi tämä:) kirjoitti:

Vielä lisäisin tuohon kysymykseen crysanteemi, jotta pohdin kyllä tuollaistakin kapinavaihetta yhtenä skenaariona, mutta jos annan itseni ja aikani, sekä kärsivällisyyteni, kuin myös hellyyteni sanallisesti ja halein, sylissäpidoin pusuin ja kiinnostukseni heitä ja heidän tekemistään kohtaan kokonaan heille.
Niin mietin että näytän rakkauteni ja miksi he silloin vastaisivat rakkauteen vihalla. Eikö se ole melko epätodennäköistä?

Hyödyttääkö antaa lasten tutustua moniin pieniin pahoihin etteivät sitten ryhdy niihin isoihin pahoihin.
Eikö minun tehtävänä ole tehdä lapsilleni niin hyvä maailma ettei heitä kiinnosta mikään pahuus.

Näillä päätelmillä päätin että sitä ensimmäistäkin pahaa on jo välteltävä, sillä siitähän ne pahat alkavat eikä seuraava paha enää tunnu niin pahalta ja kohta ihminen turtuu ja puhdas sielu on kuin itsestään likaantunut.

Haluaisin että lapseni voisivat vielä niin kauan kuin on mahdollista nauttia tuosta viattomasta ajasta, sillä se on niin kovin lyhyt aika.

Tulin kysymään kirjasta ja joudun perustelemaan kasvatustani.
Eikö minullakin olisi oikeus vaatia perusteluja teiltä jotka haukutte minua tällä palstalla.
Miksi te kasvatatte ilman velvollisuutta ja vastuuta rakkaudettomuudesta puhumattakaan lapsianne jos teillä niitä on?

Mikä oikeus näillä jotka puhuvat huumeista ja mielenvikaisuudesta on edes tulla puhumaan niinkin vkavasta asiasta kuin vanhemmuus ja sen velvoitteet?

Ei teillä ole lapsia.
Te olette huonosti kohdeltuja lapsia ja annatte isienne synntien langeta omille lapsillenne, hyi!
Katkaiskaa se kierre.

Oli ihan kivoja asiallisiakin viestejä ja ajatuksia herättäviä.
Kiitos niistä.
Tuo Lewisin kirja on tutustumisen arvoinen ja suosittelenkin sitä lapselleni. :)

Lue lisää

Ensinnäkin olisi realistisempaa antaa lapsiesi kasvaa periaatteella "kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa", koska se on varmin keino antaa lapsillesi mahdollisuudet kohdata maailma sellaisena kuin se on. Se ei ole hunajaa ja kukkaissadetta, niinkuin varmasti tiedät itsekin. Lapsen on pystyttävä käsittelemään asioita muutenkin kuin kristittyjen lasien läpi, ymmärrätkö?

Ja miksikö? Koska lastesi on _saatava_ maailmasta juuri sellainen kuva kuin se on, turvaton paikka siis. Kasvata heidät luottamaan itseensä ja omaan arvostelukykyynsä, se vie pitemmälle kuin sinun rajoittunut ja vajavainen kuva maailmasta, olit miten kokenut elämässäsi tai edustit mitä tahansa elämänkatsomusta.

Koti ja vanhempien rakkaus on aina turvasatama, johon voi luottaa (ehkä?) tässä julmassa maailmassa. Mutta kasvatustyylisi on nykynuoren silmissäni erittäin epärealistinen, eikä taatusti palvele lapsiasi.

Vanhemmat eivät ole täydellisen kokeneita ja kaikkitietäviä auktoriteetteja enää nykyään. Anteeksi vain. Ajat muuttuvat niin hirveästi.

christine kirjoitti:

Ensinnäkin olisi realistisempaa antaa lapsiesi kasvaa periaatteella "kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa", koska se on varmin keino antaa lapsillesi mahdollisuudet kohdata maailma sellaisena kuin se on. Se ei ole hunajaa ja kukkaissadetta, niinkuin varmasti tiedät itsekin. Lapsen on pystyttävä käsittelemään asioita muutenkin kuin kristittyjen lasien läpi, ymmärrätkö?

Ja miksikö? Koska lastesi on _saatava_ maailmasta juuri sellainen kuva kuin se on, turvaton paikka siis. Kasvata heidät luottamaan itseensä ja omaan arvostelukykyynsä, se vie pitemmälle kuin sinun rajoittunut ja vajavainen kuva maailmasta, olit miten kokenut elämässäsi tai edustit mitä tahansa elämänkatsomusta.

Koti ja vanhempien rakkaus on aina turvasatama, johon voi luottaa (ehkä?) tässä julmassa maailmassa. Mutta kasvatustyylisi on nykynuoren silmissäni erittäin epärealistinen, eikä taatusti palvele lapsiasi.

Vanhemmat eivät ole täydellisen kokeneita ja kaikkitietäviä auktoriteetteja enää nykyään. Anteeksi vain. Ajat muuttuvat niin hirveästi.

Lue lisää

Koskaan ennen ei lapsia jätetty pärjämään oman onnensa varassa ajattelulla "kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa".
Tuo sanonta tarkoittaa vaistomaisten viettien toteutumista ihmiskehossa ei sitä, että heitän vanhempana vastuun nurkkaan ja olen itsekeskeisesti vastuuton.
Juoksentelen missä mielin ja ajattelen, että no joo jos pääsee hengestään ketä kiinnostaa.
Minkä ihmeen takia olen sitten tehnyt lapseni?

Ei koskaan kautta kristityn historian ole ihminen jättänyt lapsiaan susille.
Tämä on nykyajan itsekkäiden ihmisten trendi ja vähemmistönä sellainen.
Sitten tyrkyttävät huonossa omatunnossaan tätä mallia muillekkin.
Ei tarvitse olla kristitty antaakseen lapsilleen sellaisen unelma lapsuuden mitä jokainen lapsi tarvitsee ja haluaa.

Miksi tekisin lapsistani onnettomia?

Olen onnellinen kun saan jatkuvasti kuulla lapsiltani että on ihanaa kun on näin ihana perhe.
Sitten kertovat luokkalaistensa välinpitämättömistä vanhemmista.

Heistä tuntuu hyvältä ja ovat sanoneetkin kiittäen siitä että hemmottelen heitä ja vietän aikaani heidän kanssaan.

Millainen sinun maailmasi on?

Voin vannoa ettei meidän maailmamme kohtaa.

Elämä on hunajaa ja kukkaissadetta, valitan jos se ei sitä sinulle ole.
Haluaisin ja jos minulla olisi valta se olisi sitä kaikille.

Mikä krittittyjen laseissa on vikana?
Tietääkseni kristityt ovat kovia pitämään itsensä kurissa eivätkä anna kiusauksille valtaa.
Pysyen näin kaidalla polulla ajatellen muitakin kuin itseään.

Se on hyvin epäitsekäs uskonto, ja siksi niin kovin vaikea toteuttaa, mutta antaa kiitoksen kun minuakin rakastetaan siten kuten haluaisin itseäni rakastettavan ja saman minä teen muille.

Toisekseen kristityn itsekuri vaatii opiskelemaan ja hankkimaan kunnon ammatin.
Käymään työssä.
Perustamaan perhe, jos löytää kumppanin ja tekmään lapsia jos saa.

En nyt ymmärrä mikä tässä niin kummallista on?
Ihan tavallista elämää.
Ainut vain, että itse pidämme itseämme kurissa emmekä salli itsemme elää itsekkäästi ja tuhoten elämää.

Vertaillessani lapsiani olen kuule kyllä huomannut lapseni yllättävän tasapainoisiksi ja hyvän itsetunnon omaaviksi.
Ei maistu viina eikä tupakka kuten joillekin luokkalaisille.

Ei kuljeta kaupungilla istuskelemassa penkeillä, ei olla zombien näköisiä mustissa hiuksissa.
Lapseni ovat huomanneet että joillekin elämä on juuri kuten kuvailit, mutta itselleen he eivät sitä halua.

Minunkin lapseni ovat nykynuoria ja heidän mielestään kasvatustyylini tuntuu hyvältä eikä ole epärealistinen.
Näin on myöskin toisilla heidän kavereillaan ja eivät hekään sitä epänormaalina pidä.

Epänormaalina he pitävät näitä välinpitämättömien vanhempien lapsia ja perheitä yleensä, eivätkä halua olla heidän kanssaan, sillä kokevat mielipahaa ettei näitä lapsia ole rakastettu kuten heitä ja säälivät kovasti sillä siinä on elämää heitetty hukkaan.

Vanhemmat ovat kokeneempia ja kaikkitietävämpiä kuin ennen, jos ovat ottaneet esimerkkiä menneestä ajasta ja kantavat sen vastuun mitä vanhemmuus tuo tullessaan.
Eivätkä anna vahingon kiertää, vaan muistavat miltä tuntui olla lapsi.

Ei siihen paljon tarvita, että oikeasti uskaltaa katsoa menneeseen.

Jollei uskalla käsitellä omien vanhempiensa vikoja ei kykene olemaan parempi vanhempi kuin he ja katkaisemaan sitä epäoikeudenmukaisuuden kierrettä ja olemaan kykenevämpi vanhempi.

Jos on saanut hyvän vanhemmuuden mallin tai on kyennyt käsittelemään omien vanhempien antaman huonon mallin ja voinut kääntää sen voitokseen ei tarvitse keskustella vanhemmuuden mallista, sillä hyvä lapsuus ja hyvä vanhemmuus on itsestään selviä asioita, jokaiselle kuuluvia.

Nykyään liian heppoisin perustein tehdään lapsia.
Luullaan, että he ovat jotain lemmikkejä ja sitten kun kyllästytään heidän kasvaessa potkitaan ulos ja kuvitellaan, että se oli siinä nyt on vanhemmuus hoidettu.

Vanhemmuus eikä vastuu lapsistaan ikinä lopu.
Ajat muuttuvat mutta ihmisen perustarpeet eivät.

Kuvaile vähän, millaista sinun näkemyksesi mukaan on ns. "normaali elämä"?

ihmetytti kirjoitti:

Kuvaile vähän, millaista sinun näkemyksesi mukaan on ns. "normaali elämä"?

Huomasinkin tuon Lewisin kirjan jo olevan meille tuttu.
Lapseni pitävät Narnian tarinoista ja itseänikin viehättää kaapin takaseinästä löytyvä mielikuvitus maailma.
Kirja on hyvin tehty.

No kävimme sitten lainaamassa tuon Taru sormusten herrasta kirjan.
Tutustuin siihen sen verran (päälisin puolin) että uskalsin lainata sen.
Kiitos kaikille niille jotka ovat jaksaneet vastata minulle asiallisesti, nämä vastaukset auttoivat oikeasti paljon.

Kysyttiinkö minulta normaalin elämän kriteerejä?

Normaali elämä minulle on pyytteettömyyttä, nöyryyttä, uhrautumista, kunnioitusta, sitä mitä se on kun pyydetään rakastaa lähimmäistäsi kuten toivot itseäsi rakastettavan.
Minä pyrin tietoisesti elämään kymmenen käskyn mukaan ja on monia elämänohjeita raamatussa jotka antavat minulle suunnan hyvään elämään.

Emmeköhän me kaikki tiedä mitä normaali elämä on, ei sitä tarvitse erikseen selittää.

En kuitenkaan koe itseäni täydelliseksi ja teenkin liikaa syntiä.
On kuitenkin helpotus että voin saada anteeksi rehellisellä katumuksella ja pyrkimyksellä parempaan.
Olenkin vanhemmiten oppinut elämään paremmin ja on ihanaa että Jumala on luonut näin kauniin ja ihanan elämän jossa voin tuntea hänen läsnäolonsa enkä ole yksin kantamassa kaikkea taakkaa.

eilen:) kirjoitti:

Huomasinkin tuon Lewisin kirjan jo olevan meille tuttu.
Lapseni pitävät Narnian tarinoista ja itseänikin viehättää kaapin takaseinästä löytyvä mielikuvitus maailma.
Kirja on hyvin tehty.

No kävimme sitten lainaamassa tuon Taru sormusten herrasta kirjan.
Tutustuin siihen sen verran (päälisin puolin) että uskalsin lainata sen.
Kiitos kaikille niille jotka ovat jaksaneet vastata minulle asiallisesti, nämä vastaukset auttoivat oikeasti paljon.

Kysyttiinkö minulta normaalin elämän kriteerejä?

Normaali elämä minulle on pyytteettömyyttä, nöyryyttä, uhrautumista, kunnioitusta, sitä mitä se on kun pyydetään rakastaa lähimmäistäsi kuten toivot itseäsi rakastettavan.
Minä pyrin tietoisesti elämään kymmenen käskyn mukaan ja on monia elämänohjeita raamatussa jotka antavat minulle suunnan hyvään elämään.

Emmeköhän me kaikki tiedä mitä normaali elämä on, ei sitä tarvitse erikseen selittää.

En kuitenkaan koe itseäni täydelliseksi ja teenkin liikaa syntiä.
On kuitenkin helpotus että voin saada anteeksi rehellisellä katumuksella ja pyrkimyksellä parempaan.
Olenkin vanhemmiten oppinut elämään paremmin ja on ihanaa että Jumala on luonut näin kauniin ja ihanan elämän jossa voin tuntea hänen läsnäolonsa enkä ole yksin kantamassa kaikkea taakkaa.

Lue lisää

onko kristityissäkin noin ahdasmielisiä ettei anneta lapsen itse päättää elämästään vaan kielletään kaikki, jopa fantasiakirjat?

sääliksi käy lapsia...

Missä oli kristittyjen jumala silloin kun kauhajoella napsahti?

Uskovaisuus on kyllä ihmiskunnan pahin mätäisyys, voi mitä kiihkoa!