petänkö itseäni?

Kahden eri uskonnon kiirast...

Hei!

Olen kristinuskoinen, siinä kasvatettu ja kristinuskoa opiskellut. Perheeni tai minä emme kuitenkaan ole uskovaisia.

Tapasin pari vuotta islaminskoisen miehen, jonka kanssa on paljon puhuttu uskonnosta. Hän puhuu tottakai kaikkea hyvää Allahista, mutta itse kun en uskovainen ole, niin en ole juuri asiaa kommentoinut. Siis omaa uskoani Jumalaan tai mihinkään.

On tullut myös huomattua, kuinka samanlaisia loppupeleissä islamin ja kirstinusko ovatkaan, esim. maailman synty, maailman ensimmäiset ihmiset olivat Aatami ja Eeva.

Mieheni on opettanut minulle erilaisia rukouksia, esim. miten puhdistaudutaan synnistä (seksin jälkeen) suihkussa, mikä on syntiä ja mikä on "halal" jne jne.

En näitä asioita ole ottanut niin kovin vakavasti, mutta koska en halua hänen tekevän syntiä omalle Jumalalleen, olen puhdistautunut aina ohjeiden mukaan esimerkiksi nyt tämän seksin jälkeen. Huomaan vaan tekeväni sitä myös silloin kun hän on 3000 km päässä minusta. Siis esim. itsetyydytyksen jälkeen on käytävä puhdistautumassa.

Nyt sitten mietin että ei kai sekään kovin oikein ole, että kun rukoilen, rukoilen tätä "omaa Jumalaani" (Isä Meidän) mutta silti puhdistautuessani toistan Allahin nimeä.

En oikein tiedä mihin uskoa. Pitääkö mun tehdä päätös, vai jatkaa tälläisessä "itsepetoksessa"?

16

449

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesusta

      auttamaan!

      Kristinusko poikkeaa täysin uskonnoista. Se ei ole uskontoa vaan uskoa, mutta vain silloin kun ihminen on uudestisyntynyt. muulloin se on vaan tapoja ja jotain perinnäissääntöjä.

      Jumala sovitti itse maailman itsensä kanssa lähettämällä poikansa Jeesuksen kuolemaan meidän syntiemme tähden. Uskonnoissa koitetaan omin teoin kelvata Jumalalle ja "puhdistautua" niistä.

      Elämän velka vaan on niin ylen kallis ja jää iäti maksamatta. Rehellinen ihminen kyllä huomaa sen, että pahojen tekojen, laiminlyöntien ja virheiden summa ylittää kaikkien hyvien tekojen ja uhrien määrän.

      Onko todella avioliiton ulkopuolinen seksi sallittua muslimiMIEHILLE? Luulen että tuo asia voi aiheuttaa ongelmia mm. parisuhteessanne.

      Mietipä lastenkasvatusta... haluatko todella kasvattaa lapsistanne muslimeita... tyttäresi kulkevan hunnullapeitettynä, ehkä jossain vieraassa maassa... vaikkei poikaystäväsi VIELÄ olekaan kovin fanaattinen, voi jokin, vaikka lasten syntyminen herättää jotain hyvin ikäviä piirteitä.

    • taikauskoa, samanlaisia kamelikuskien horinoita.

    • Minusta sinun kannattaa todella tehdä päätös puoleen tai toiseen. Sellainen "kahdella tiellä kulkeminen" tulee aikaa myöten raskaaksi ja hankalaksi. Se vaikuttaa sinun hyvinvointiisikin ja mielenterveyteen ajan myötä.
      Ja kun teet sen päätöksen tee se ennen kaikkia täysin omassa vallassa ja mielessä. Niin että se on sen jälkee sinun oma tiesi jota kuljet.

      Voimia ja siunausta elämäntilanteeseesi.

      • arvion vajakki ei ehkä ymmärrä että yksikin taikausko on liikaa


      • Nas.se kirjoitti:

        arvion vajakki ei ehkä ymmärrä että yksikin taikausko on liikaa

        Taikauskosta en tiedä kun en niitä harrasta. Mutta Kristinuskoa voin suositella lämpimästi :)


      • juhani1965 kirjoitti:

        Taikauskosta en tiedä kun en niitä harrasta. Mutta Kristinuskoa voin suositella lämpimästi :)

        mutta itsepetoksen voima lienee liian suuri asiaa ymmärtämään.


      • Nas.se kirjoitti:

        mutta itsepetoksen voima lienee liian suuri asiaa ymmärtämään.

        Sinäpä sen sanoit,tosin toisinpäin. Et näe metsää puilta.


      • tietä.

        "Sellainen "kahdella tiellä kulkeminen" tulee aikaa myöten raskaaksi ja hankalaksi."

        Eikö nuo "kaksi tietä", kristinusko ja islam johda saman juutalaisten Jumalan uskomiseen?


    • tammi2

      Synnistä puhdistauminen on vain jeesuses sovintovieri,ei mikään muut.Ota vastaan jeesus heönkilökohtaisena vapahtaja,seurakunnassa oletko missä keskustellu uskovien kanssa näistä asioita.
      Kaikki muutjumalat ovat epäjumalia,he eivät pelastaketään,vain jeesuskristus on ainapelastaja ei taivaan alla ole muutakuin hän joka voi pelastaa.Tee päätös ja etsi jokin kristitty jonka kanssa voit keskustlla pelastus kysymyksestä että miehesikin löytäisi pelastus tien.Jeesus voi puhdistaa sydämmen kenkään muut eivoi sitä tehdä,hänellä on anteeksi antamus, hän yksivo vapautaa kaiksesta synnin saasteesta.
      Ainoa rukous on jeesusen puoleen kääntyminen häneltä tule apu,ei tarvi kun pyytää häntä jeesusta

    • petät itseäsi

      Tiede on kyllä pikkuhiljaa todistellut molemmat uskonnot vain oman aikansa kansantaruiksi. Toisaalta jos jumala olisi olemassa, miksi hän olisi luonut yhdelle alueelle islamilaisia, yhdelle kristittyjä ja yhdelle vaikka buddhalaisia. Eiköhän kyse ole vain kasvuympäristön perintönä saaduista opeista.

    • itsensäpettämistä..

      Raamatun Jumalan lisäksi EI ole muita jumalia!
      Jos luet Koraania, huomaat, ettei islam ole rakkauden uskonto vaan sodan.

      Muun muassa valehteleminen on siinä sallittua, verukkeella, että 'tarkoitus pyhittää keinot'.
      Älä anna suloisten sanojen ja 'rakastelun' pettää itseäsi.

      Jo se, että olet(jos olet) rakastellut hänen kanssaan, vaikk'ette ole naimisissa (vai oletteko?),on hänen silmissään halveksittavaa. Tulet vielä karvaasti katumaan herkkäuskoisuuttasi.

      Muslimiystäväsi halveksii sinua sydämessään, koska et tunnusta omaa uskoasi, vaan olet toisen uskonnon vietävissä, eikä naisella ole mitään arvoa muslimimiehen silmissä, vaikka hän toisin sinulle puhuisikin.

      Sorry vaan nämä suorat sanat.

    • sanoi aviorikoksesta

      kiinniotetulle naiselle: "Mene äläkä enää syntiä tee."
      Kivittäjille hän sanoi: "Joka teistä on synnitön heitttäköön ensimmäisen kiven." Myös hän on sanonut: "joka katsoo (naista) himoiten on tehnyt huorin hänen kanssaan."
      Islamissa armo kuuluu sille joka on vahvin. Jolla on isoimmat lihakset, eniten omaisuutta, suurimmat pyssyt, vahvin itsetunto, vaikutusvaltaisimmat ystävät...

      Pakene henkesi edestä. Tuskin ainakaan hänen sukunsa suhtautuu sinuun kovin suopeasti... arki voi olla todella ankeaa...

    • täälläkin

      surkealla tyylillään

    • sekaisin¹

      päänupista, koska ei rationaalisesti ajatteleva ihminen tarvitse mitään puhdistus hyväksyntää miltään jumalalta. Oli se sitten allahi, budha tai muu menninkäinen. Sama se tietty on, jos miehellesi mieliksi teet, mutta asia ei muuksi muutu. Ja mistähän lähtien pano tai runkku on ollut syntiä?

    • KrustAsFuk

      Kyllä petät itseäsi, rukoillessasi mitään jumalia.
      Ei ole olemassa mitään jumalaa tai allahia tai jeesusta. On olemassa vain se totuus minkä itselles luot. Ei Hyvää eikä Pahaa. Vain ja ainoastaan se minkä ihminen luo, josta ikävä kyllä suurin osa on pahaa...

    • Ajan mittaaja

      Minä ajattelen että ei ole olemassa, sellaista jumalaa joka sanoo mikä on oikein ja mikä väärin ja mikä on elämän tarkoitus. Voi olla jokin jumalaksikin kutsuttu elämän voima, mutta sitä tuskin kovasti kiinostaa sinun touhusi. Mutta jos joku usko tai tapa , sanoo että kannattaa puhdistautua kun on harrastanut seksiä, yksin kaksin tai nainut vaikka koiraansa, niin se kannattaa tehdä. Sillä muutoin haisee kun vanha sillitynnyri ja se ei ole lähimmäisten mieleen se. Tuo uskon asia on niin että tulet uskollasi autuaaksi tai saat jonkun muun uskontokunnan edustajat takajaloilleen. Kysymys on myöskin miksi sinun tai kumppanisi usko , noin ylimalkaan kenellekään kuuluu. Se sen sijaan kuluu miten kanssa kulkijoitasi kohtelet ja se miten sinua kohdellaan. Uskossasi olet velvollinen vain luojallesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1091
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1070
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      765
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      690
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      681
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      18
      610
    Aihe