menetin rakkaan ja läheisen äitini äskettäin,kurja sairaus nopeasti vei hänet. Suruni ja tuskani ovat sanoinkuvaamattomat, olen aivan hajalla.Olen kolmekymppinen perheenäiti ja olen jotenkuten jaksanut arkea lasten kanssa eteenpäin. Äiti olisi nimenomaan halunnut että lapsilla on aina hyvä olla.
Mieheenikin olen voinut tukeutua,mutta muut ihmissuhteet sitten ovatkin todella vaikeita. Olen vihainen,masentunut ja katkera äidin poismenosta.En kykene olemaan yhteydessä isääni, hän suututtaa minua niin suunnattomasti (mm. törkeitä kommentteja äidistä josta oli eronnut). Anopin kaikki pahat sanat pyörivät mielessä ja olen varma että en ikinä enää häntä kykene näkemään.Tuntuu niin pahalta että äiti,tuki ja turva, on poissa ja jäljellä ovat nämä ihmiset joilta en ole koskaan saanut kuin arvostelua. Ystäviinkin olen suuttunut,kenelle mistäkin (mielestäni ihan syystä ,esim. että yksi ei ottanut yhteyttä aikoihin äidin kuoltua tai toinen rupesi suruaikana antamaan neuvoja lastenkasvatukseen ja muuhun elämään).Olen siis jotenkin niin rikki että en kestä ihmisiä lainkaan.
Onko teillä muilla surevilla ollut tätä vaikeutta olla ihmisten kanssa? Tuntuu kamalalta olla sisältä niin haavoitettu ja sitten vielä haavoittua lisää ihmisten parissa.Pelottaa että onko minulla edessäni yksinäinen ja katkera tulevaisuus....
sureva ja viha
17
2586
Vastaukset
- ikävyyys
Mä oon usein vihanen ja ärsyyntyny millon kenellekkin ihan vaan sen takia että just mun poikaystävä kuoli, eikä niiden. tyhmää, tiedän, mutta tältä vaan välillä tuntuu...
- kyllä
Samoin on laitani.Isäni kuoli ja siskoni kanssa välit ovat tosi tulehtuneet.Moni muukaan ei ymmärrä surua, ei edes mieheni ja vanhin lapsenikin on kyllästynyt surevaan äitiinsä.
Koskaan ei enää tule ketään, joka rakastaisi minua niin suuresti ja pyyteettömästi kuin isäni.Sama se on sinulla äitisi kanssa.Otan osaa suunnattomaan suruusi.
Toiset jotka haavoittavat, eivät tiedä mitä tekevät. - kohtaeiketäänelämässäni
ja kellään muulla ei ole oikeita murheita paitsi minulla tai muilla läheisen menettäneille. Neuvo, joita jakelen muille: "hanki oikeita ongelmia". ironista kyllä, mutta siltä tuntuu.
Nekin, jotka ovat menettäneet jonkun, niidenkin murheet ovat pienempiä, sillä heillä on vielä perhe, poika-/tyttöystävä, lapsi.. tjv. Minulla ei ole ketään ei ketään. Yksin jätettiin.
Järjestelmällisesti karsin ihmisiä pois elämästäni ja tulen entistä yksinäisemmäksi.
Hän kuoli ja jäin yksin. Nyt itse itseni järjestän yksin.
Sinulla sentään on perhe.
ironiaa. - yksinäinen purjehtija
Niin kun menettää läheisen äidin tai muun niinkun minä oman poikani ON TAKUULLA kestämistä ihan jo siinä surussa....mutta kun sitä kipua ei voi oikeestaan jakaa kenenkään kanssa KOSKA kukaan ei silleen ymmärrä PAITSI KOHTALOTOVERIT!!! -OLEN ihan oikeesti erakoitunut muista ihan sen takia koska en ymmärrä ollenkaan enää muitten pieniä ja typeriä ongelmia tässä elämässä...siis se kuolema muutti minut aika oudoksi tallajaksi...en kaipaa kenenkään seuraa ja kaiken kukkuraksi olen muuttanut eroon jopa aviomiehestäni EI SE OSANNUT TUKEA MINUA..en saanut minkäänlaista apua mihinkään VAAN MINUN olisi pitänyt TUKEA SURUSSANI jopa hänen tupakoinnin lopettamistakin KAIKEN SURUN keskellä !!! siis koko meidän elämä poikani kuoleman jälkeen on pilannut kaiken MINÄ EN JAKSA kanssaeläjää joka vaan vatii ja vaatii ANTAMATTA minulle mitään apua MINÄHÄN SEN LAPSEN SYNNYTIN JA kaikki (tää ukko onkin isäpuoli) ...olisin tarvinnut joskus syliä ja halia ja tukea MUTTA mitä vielä en saanut...olen nyt sitten yksin...mutta en oikeestaan ole edes katkerakaan jospa ukkoni ei rakastanut minua! siinä vastaus kait ja siispä passatkoon itse itseään. -me kaikki ollaan niin erilaisia loppujen lopuksi ..meissä on se samankaltaisuus että muut ihmiset tuntuu kestämättömille. vaan voihan se olla sitä että on surutyökin kesken vielä..
- kohtaeiketäänelämässäni
Anna Quindlenin romaaniin perustuvassa elokuvassa (Se mikä on totta/One true thing) päähenkilön äiti lopulta kuolee ja päähenkilön mies tulee hautajaisiin.
Hautajaisissa mies kysyy naiseltaan, mitä hänelle kuuluu ja päähenkilö vastaa, ettei tiennyt, että jotain voi kaivata näin paljon (tarkottaen tietysti äitiään). Mies luulee naisen tarkoittavan itseään ja vastaa, että tietää, että hänelläkin on ikävä. Tämän jälkeen nainen toteaa, että voikohan tällaista suhdetta enää jatkaa...
Toivottavasti osasin selittää tämän pointin, mutta mielestäni tässä on aika hyvin tiivistetty, miten kuoleman lähipiirissä kokenut ja kokematon ymmärtää asiat.
Ihmiset eivät voi käsittää.
"Minultakin on kuollut hamsteri" olen kuullut useimpien suusta. - tahtoo vaan nukkua
kohtaeiketäänelämässäni kirjoitti:
Anna Quindlenin romaaniin perustuvassa elokuvassa (Se mikä on totta/One true thing) päähenkilön äiti lopulta kuolee ja päähenkilön mies tulee hautajaisiin.
Hautajaisissa mies kysyy naiseltaan, mitä hänelle kuuluu ja päähenkilö vastaa, ettei tiennyt, että jotain voi kaivata näin paljon (tarkottaen tietysti äitiään). Mies luulee naisen tarkoittavan itseään ja vastaa, että tietää, että hänelläkin on ikävä. Tämän jälkeen nainen toteaa, että voikohan tällaista suhdetta enää jatkaa...
Toivottavasti osasin selittää tämän pointin, mutta mielestäni tässä on aika hyvin tiivistetty, miten kuoleman lähipiirissä kokenut ja kokematon ymmärtää asiat.
Ihmiset eivät voi käsittää.
"Minultakin on kuollut hamsteri" olen kuullut useimpien suusta.Eivät voi ihmiset käsittää, ei.
Rakas puolisoni menehtyi muutama viikko sitten. Tietenkään en ymmärrä asiaa vielä, enkä varmaan pitkään aikaan. Ja pahalta tuntuu se, kun joku alkaa puhua vaan omista murheistaa. Joskus olisi viisainta vaieta. Olen niin rikki, niin rikki, mistään en saa kiinni, ja rintaa ahdistaa. Voi ihana yö, pian pääsen nukkumaan, ja pieneen unohduksen hetkeen, josta en edes haluaisi herätä. - sun juttus
kohtaeiketäänelämässäni kirjoitti:
Anna Quindlenin romaaniin perustuvassa elokuvassa (Se mikä on totta/One true thing) päähenkilön äiti lopulta kuolee ja päähenkilön mies tulee hautajaisiin.
Hautajaisissa mies kysyy naiseltaan, mitä hänelle kuuluu ja päähenkilö vastaa, ettei tiennyt, että jotain voi kaivata näin paljon (tarkottaen tietysti äitiään). Mies luulee naisen tarkoittavan itseään ja vastaa, että tietää, että hänelläkin on ikävä. Tämän jälkeen nainen toteaa, että voikohan tällaista suhdetta enää jatkaa...
Toivottavasti osasin selittää tämän pointin, mutta mielestäni tässä on aika hyvin tiivistetty, miten kuoleman lähipiirissä kokenut ja kokematon ymmärtää asiat.
Ihmiset eivät voi käsittää.
"Minultakin on kuollut hamsteri" olen kuullut useimpien suusta.no noinkin voisi asiat ihan tosi niiku viitata...
eihän munkaan elämässä ole ollut kun tuo isäpuoli lapsille ja mun edellisen avioliiton lapset... josta niinku kuoli yksi puolitoista vuotta sitten...äkillisesti kolarissa kuoli poikani... JA ASIA on nii silleen että MINUN ÄIDIN PITÄISI JAKSAA KAIKKI JA SE KUOLEMAN SURU... jonnin joutavan ukon höpinöiden kera jos se lopettaa vaikka tupakoinnin... minäkö olen se joka jaksaa ja joutaa poikansa surijana sen kaltasiin toimiin?- minä itse poltan... mutta ukkoni sit lopetti IHAN SAMA PERKELE ei se mua niiku yhtään hetkauta...kun mulla on SURU oman poikani kuolemasta..eikä siitä että polttaako mun ukko ...voi jee kaikkee perkele sitä joutuu kuuntelemaan ja kestämään...onko tässä enää mitään järkeä?- tuntuu että joku ei edes uskosi tätä todeksi?
- rikkinäinen
että en ole ihan täysin pöpi kun olo on niin paha että en pysty olemaan ihmisten parissa.Että teillä muillakin on samaa....
Mulla pyörivät vain mielessä äidin kammottavat viimeiset päivät ja tietenkin satuttava ikävä vyöryy yli pienimmästäkin.
Surukirjoissa sanotaan että muiden pitäisi olla täysin surevaa varten, hänen tukenaan.Olisivat vain hiljaa, auttaisivat käytännön jutuissa. Näköjään sellaisia ihmisiä jotka näin ymmärtäisivät tehdä ei juurikaan ole.
Mulla nämä ihmiset, sukulaiset sun muut ,painostavat että pitäisi pitää yhteyttä ja suuttuvat jos panen välit poikki. Mutta kun ei heidän juttujaan ja viisastelujaan jaksa kuunnella."Elämä jatkuu", "katkeruus ei kannata" jne...Ja sitä kaikkea epäoikeudenmukaista mitä äidistä ja musta on sanottu en unohda koskaan ja haudon kostoa (vaikka tiedän että sehän nyt ei kannata).Tuntuu että ihmisissä on hirveästi pahuutta ja välinpitämättömyyttä. Tämäkin masentaa.Valoa on vaikea nähdä.
Aivan törppöä sun mieheltä alkaa pitää meteliä tupakkalakosta kun sulta on LAPSI kuollut (tämä lienee kamalinta mitä ihmiselle voi ikinä tapahtua).Jos ei tajua tuollaisessa tilanteessa tukea, ei kyllä ole varmaan suhteella hyvää tulevaisuutta.Vaikka onhan se toisen tuskan näkeminen vaikeaa, mieluummin puhuisi muusta. Munkin mies kyllä joskus alkaa hössöttää työasioistaan ja sukulaisistaan.En vain kuuntele. ei kiinnosta. Ja kaverit on ihan oma lukunsa, hössäävät vauvahaaveistaan ja kasvatusmetodeistaan vaikka toisella on äiti juuri laskettu hautaan....
Ei kai tässä auta kuin ryömiä eteenpäin katkerana ja erakoituneena.Mulla tämä tila on tietenkin vain tunne koska mulla on pieniä lapsia. Yritän kaikkeni olla näyttämättä heille miltä äidistä tuntuu (=käsittämättömän pahalta)- vain itsellemme..
JEP...olenkin päättänyt että NYT on aika antaa aikaa itselle!- en juuri pidä yhteyksiä kehenkään en kuuntele jonninjoutavaa...olen vaan ja mieiskelen ja surenkin...SAATTAAHAN se joskus asiat muuttua ja sit ottelen yhteyksiä...voi olla että tää on osaa surutyöstä ja sekin on tehtävä loppuun ja sit tosiaankin haluan tehdä sen...ja jos ihmisistä ei oo tukijaksi niin OLKOOT nyt on MINUN AIKA mutta en ala vihaamaan ketään enkä katkeroidu kellekkään NE EI YMMÄRRÄ -oikeestaan sit illalla menen haudalle viemään kynttilöitä yksin...siellon kaunista kun on paljon kynttilöitä... terveisiä sinulle kanssa.(niin lapsiahan sitä yrittää suojella siltä ettei ne näkis pahaa oloa...tiedän koska niillekkin tulee sit alakuloinen olo...minäkin haluaisin aina itseskellä yksin...)
- Veljensä menettänyt
Pitkäaikaisten perhetuttavien äiti kuoli. Me lapset olimme kaikki samaan aikaan syntyneitä, 3 lasta molemmissa perheissä, samat syntymävuodet. Täten tietenkin olimme pienestä pitäen aina kavereita ja yhdessä. Kun sitten perheen äiti kuoli, katkaisin osin tiedostaen ja osin tiedostamatta kaikki välit näihin ystäviini, koska en vaan yksinkertaisesti tiennyt mitä sanoa! Oli niin järkyttävää että minunkin rakastamani nainen oli kuollut, mutta vielä kamalampaa oli se että ystävämme olivat menettäneet äitinsä. Ajattelin mielessäni miten olisin voinut heitä tukea, ja mieleeni tuli vain latteuksia. Pelkäsin loukkaavani, joten otin etäisyyttä.
Nyt, kun oma veljeni kuoli yllättäen ymmärsin miten väärin tein. Itse olen arvostanut todella paljon ihmisten viestejä ja tukea. Tottakai on myös niitä viestejä jotka ärsyttää. Vituttaa aivan suunnattomasti se, kun ei niin läheiset tuttavat laittavat viestiä että "jumala vie parhaat ekana" ja "elämä koettelee meitä ja tämä vain vahvistaa" ja muuta tyhjää paskaa. Mutta läheisimpien viestit, ne jotka tietää, ja jotka laittaa vaan joka päivä viestin että "tsemppiä", tai "voimia". Ne on tärkeitä, eikä muita sanoja tarvita.
Pointtini oli kait se, että ihmisten on niin vaikea käsitellä kuolemaa, että monista ei ole tukemaan ollenkaan.
Ja tietty halusin myös sanoa että sulla on täysi oikeus kokea vihaa. Läheisen kuolema aiheuttaa järjettömän voimakkaita negatiivisia tunteita, surua, epätoivoa, katkeruutta ja vihaa, ja ne kaikki saa ja pitääkin kokea. Ajan kanssa ne tunteet hälvenee, ei ne ikinä poistu, muttei ne vuosien päästä enää tunnu niin terävinä.
Kuitenkin, koskaan enää et tule olemaan sama ihminen kuin ennen, eikä elämäsi koskaan tule olemaan samanlaista. Surullista ja katkeraa, mutta totta. - rikkinäinen
Veljensä menettänyt kirjoitti:
Pitkäaikaisten perhetuttavien äiti kuoli. Me lapset olimme kaikki samaan aikaan syntyneitä, 3 lasta molemmissa perheissä, samat syntymävuodet. Täten tietenkin olimme pienestä pitäen aina kavereita ja yhdessä. Kun sitten perheen äiti kuoli, katkaisin osin tiedostaen ja osin tiedostamatta kaikki välit näihin ystäviini, koska en vaan yksinkertaisesti tiennyt mitä sanoa! Oli niin järkyttävää että minunkin rakastamani nainen oli kuollut, mutta vielä kamalampaa oli se että ystävämme olivat menettäneet äitinsä. Ajattelin mielessäni miten olisin voinut heitä tukea, ja mieleeni tuli vain latteuksia. Pelkäsin loukkaavani, joten otin etäisyyttä.
Nyt, kun oma veljeni kuoli yllättäen ymmärsin miten väärin tein. Itse olen arvostanut todella paljon ihmisten viestejä ja tukea. Tottakai on myös niitä viestejä jotka ärsyttää. Vituttaa aivan suunnattomasti se, kun ei niin läheiset tuttavat laittavat viestiä että "jumala vie parhaat ekana" ja "elämä koettelee meitä ja tämä vain vahvistaa" ja muuta tyhjää paskaa. Mutta läheisimpien viestit, ne jotka tietää, ja jotka laittaa vaan joka päivä viestin että "tsemppiä", tai "voimia". Ne on tärkeitä, eikä muita sanoja tarvita.
Pointtini oli kait se, että ihmisten on niin vaikea käsitellä kuolemaa, että monista ei ole tukemaan ollenkaan.
Ja tietty halusin myös sanoa että sulla on täysi oikeus kokea vihaa. Läheisen kuolema aiheuttaa järjettömän voimakkaita negatiivisia tunteita, surua, epätoivoa, katkeruutta ja vihaa, ja ne kaikki saa ja pitääkin kokea. Ajan kanssa ne tunteet hälvenee, ei ne ikinä poistu, muttei ne vuosien päästä enää tunnu niin terävinä.
Kuitenkin, koskaan enää et tule olemaan sama ihminen kuin ennen, eikä elämäsi koskaan tule olemaan samanlaista. Surullista ja katkeraa, mutta totta.suurkiitos teille "annetaan aikaa" ja "veljensä menettäyt" todella viisaista ja rakentavista viesteistä! Ne todella tuntuivat auttavan mua!!
Totta on että sureva voi ihan hyvin keskittyä vain itseensä, eristyäkin siksi aikaa kun tuntuu että muiden kanssa ei suju eivätkä he ymmärrä.Ei tosiaan kannata ruveta enää kauheasti riitelemään ettei ne vähäisetkin energiat mene "turhaan". Tosin mulla noi isä ja anoppi on aikamoisia takiaisia jotka ei meinaa sallia että heidät hetkeksikään laitetaan syrjään.
Ja näin on että läheisen kuolema herättää järkyttäviä negatiivisia tunteita, kuinka muuten voisikaan olla. Raivossa, masennuksessa, katkeruudessa pitää vaan rämpiä vaikka tuntuu ihan loputtomalta tämä suo.Mielenkiinnolla tosiaan odotan että millaiseksi ihmiseksi tässä prässissä muotoudun...
Itse olen tyytyväinen jokaisesta kunnialla menneestä päivästä, taas askel eteenpäin.
Voimia teillekin näihin vaikeisiin askeleihin
rikkinäinen
- Kaikenlaiset.
Tosi juttu on että kaipaat huomiota ja sitä että olet kaiken keskipisteenä.
Luulet tietenkin että en tiedä mitään mutta asia ei ole näin.
Vaimon kuolema ei tehnyt minusta itsekeskeistä.
En vaatinut muita kuuntelemaan enkä vaatinut muita palvelemaan.
Tuossa yksi kirjoitti ettei 1½ vuoden jälkeen ymmärtänyt kumppaninsa tupakkalakko ongelmaa, haloo.
Onko se syy muuttua täydelliseksi narsistiksi?
Katsoin läheltä toistakin tapausta.
Terve hyväkuntoinen vaimo sairastui vakavasti ja muuttui liikuntarajoitteiseksi, hänen mielestä häntä ei saanut kohdella liikuntarajoitteisena mutta piti kuitenkin ottaa huomioon, siis ei saanut ottaa huomioon mutta piti ottaa huomioon.
Tällainen käytös alkoi pikku hiljaa sairastuttaa myös aviomiehen (joka teki kaikkensa vaimonsa eteen) ja myös pienet lapset, koko perhe vaipui apatiaan.
Mies sai kiskaistua itsensä irti vaimon sairaudesta ja alkoi vaatia muutosta, mitä teki vaimo? Erosi.
Nyt menee miehellä ja lapsilla huomattavasti paremmin, mutta saako vaimo huomiota osakseen enemmän? Tuskin vain, hääti sen viimeisenkin turvan luotaan.
Sinun äitisi poismeno on sen verran tuore että nuo sinun tuntemukset ovat sallittuja, mutta jos jatkat vuosi tolkulla samaa rataa kaivat itselle vain kuoppaa josta ei pääse ylös ja vedät muunkin perheesi sinne.
Ja jos alat ajatella lastesi parasta niin huomaat että mitä pikemmin pääset vihasta ja katkeruudesta eroon niin sitä paremmin lapsesi voivat, äläkkä missään nimessä häädä miestäsi vain sen takia ettei hän huomioi sinua 100%.
Onhan miehelläsi lapset ja itsensäkkin huomioitavana, älä vaadi liikoja.- nero!
jos saan sanoa!
- Sateenkaari
Mieheni sairastui syöpään puoli vuotta sitten ja nyt 22 avioliittovuoden jälkeen haluaa muuttaa asumuseroon. Ei halua olla riesana ja haluaa siirtyä takavasemmalle. Ajattelin diagnoosin selvittyä, että yhdessä jatketaan, mutta hän haluaa miettiä asioitaan kuulemma rauhassa. Tunnen suurta surua ja olen hirveän vihainen hänelle. Olemme samassa työpaikassa ja en pysty puhumaan hänelle, sillä olen niin vihainen. Saan itkukohtauksia ja raivonpuuskia, kun en voi käsittää. Viha eristää toisesta, mutta kai tarvitsen sitä, että kestän hänen lähtönsä. Suru ja sen tuoma itku helpottaa ja voin ikäänkuin oksentaa pahan oloni ulos. Olen kuullut, että itkukohtaukset vähenevät ajan myötä. Tärkeää on kuitenkin puhua jollekin tunteistaan, ettei vaivu masennukseen. Sairastunut ei tosiaankaan halua sitä, että häneen suhtaudutaan sairaana, vaan edelleen ihmisenä. Tärkeää on pitää rajansa, ettei astu sairastuneen reviirille mestaroimaan, sillä hänen on käytävä itse läpi ahdistuksensa. Minäkin ihmettelen, kun mieheni on työntämässä pois minut, läheisimmän ystävänsä tai sitten olen käsittänyt väärin hänen halunsa muuttaa erilleen.
- suuri suru..
Mummuni kuoli hiljattain, olin sen paras lapsenlapsi. ja nyt kaikki poraa... voi että.. kun tapahtu näin.. monta kertaa tekis mieli sanoo niille että olisitte sillon käyny mummua katsomassa kun se eli viä, eli vois hyvin sanoo et ei edes tunne mummua(eli niille äiti). mitä perkele nyt poraa! "oikeasti mummun rakas lapsenlapsi(aikuinen)" mielummin yksin kun nään punasta jos nään ne!(kylmiä ihmisiä) ps. olin tosi useesti mummulla käymässä:)
- Olet elossa.
Läheisen menettäminen on aina suuri suru, varsinkin jos se tapahtuu nopeasti, liian varhain. Äitinsä ja isänsä menettää meistä kuitenkin jokainen joskus. Sureminen on luonnollista, tervehdyttävää ja vihakin kuuluu osana surutyöhön.
MUTTa, lue Rikkäinen omia kirjoituksiasi ja mieti jos ne olisivat jonkun tuttusi kirjottamia, miltä ne sinusta silloin kuulostaisivat? Itsekeskeisiltä? Surussa rypemiseltä?
Olet suuttunut kaikille ihmisille lähelläsi, niillekin, jotka ovat ehkä yrittäneet olla apunasi. Kuitenkin samaan aikaan vaadit muiden pitäisi olla täysin surevaa varten (mikäköhän surukirja muuten näin sanoo?).
Etkö Rikkäinen ymmärrä, että kaikilla meillä on haavamme ja surumme. Kukaan meistä ei niiltä välty täällä, toiset eivät vain vaadi erityiskohtelua sen vuoksi. Mielestäni sinä hyvin narsistisesti kierit omassa surussasi, muutkin ovat menettäneet äitisi kuolemassa läheisen ihmisen, äitisi elämänsä.
Et pääse irti surusta ja vihasta jos et itse päästä niistä irti. Lopeta muitten syyllistäminen ja aloita loppuelämäsi eläminen. Jos et yksin kykene menemään eteenpäin, hae apua esim sururyhmästä.- Eräs menettänyt
Mene itseesi neuvoinesi.Uskon että Rikkinäinen tietää helvetin hyvin, että muillakin on ongelmia ja suruja, ja että maailma on paska paikka. Surutyön tekeminen on yksilöllinen asia, ja kaiken vähiten kukaan haluaa silloin kuulla vähitteleviä kommentteja itselleen HYVIN henkilökohtaisesta ja kipeastä asiasta. Kun on menettänyt jonkun rakkaan, on yksi VITUN helvetin hailee, kuinka hyvin asiat muila on, silloin vain sattuu, ja sattuu pahasti. Tämän tiedän hyvin. Apua voi antaa, mutta se pitää osata antaa. Kaikki eivät siihen kykene tai ehdi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kenellä oli ryppyinen paita, josta Halla-aho mielensä pahoitti?
Ei ollut Keskisarja, jonka paita vain repsotti housujen päällä puolittain. Muistatteko tapausta?393001Miksi Halla-aho on niin hyvin menestynyt - mutta punavihreä ei?
Hyvin näkee kuinka punavihreää ottaa pahasti päähän kun Virta on taas töppäillyt pahasti. Ja kun punavihreä ei pärjää, n352238Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari482149Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa792009Ruotsissa uusi vakava ongelma: Vanhusten seksuaalinen hyväksikäyttö
palvelutaloissa ja kotihoidossa. Tämäkin on ihan puhtaasti väärän maahanmuuton vaikutusta, sillä tekijät ovat kaikki keh541726Työeläkkeiden maksaminen lopetettava ASAP.
"Vanhimmat sukupolvet ovat saaneet vastinetta eläkemaksuilleen moninkertaisesti nykyisiin ja tuleviin sukupolviin verr571469Poliisi tutkii keskiviikkoiltana Kiuruveden keskustassa tapahtunutta väkivallantekoa.
Itä-Suomen poliisi tutkii Kiuruveden keskustassa keskiviikkoiltana tapahtunutta epäiltyä väkivallantekoa. Tapaus on herä161452Mika Poutala salasi osallistumisensa Erikoisjoukkoihin
Poutala ryhtyi ministeriksi 13.6.2025 ja 5.8.2025 ilmoitettiin hänen olevan seuraavalla Erikoisjoukot-kaudella. http451279Siis HYI OLKOON! Ihmiset, eikö enää ole mitään rajaa?
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/4142eeb2-a589-4109-a5d0-e8f341df585c "Susanna Penttilän seksibussi kauhistutta1111186Puuma Martina iski nuoren miehen
Martina ja Hajji Muhis oikealta nimeltään Muhammad Abdilrasoon hempeilivät Tallinnassa. Hajji 28 vuotias ja Martina pian160915