ihmistä, joka on vaikuttanut teihin?
Täällä sanotaan että mitään ei voi tehdä, koska me ollaan vaan ihmismassaa ja yksittäisen ihmisen teot eivät vaikuta suuntaan tai toiseen.
Hä? Silloin kun joku yksittäinen ihminen ampuu toisen ihmisen, nousee mekkala ja voimme luonnehtia tilannetta niin, että ampuja on vaikuttanut toiseen ihmiseen. Näitä asioita luemme iltalehtien lööpeistä.
Voisimmeko mitenkään olla joskus kiinnostuneita sellaisesta, kun joku tekee jotain hyvää ja vaikuttaa olemassaolollaan tällä tavalla? Tylsää?
Minä en olisi edes hengissä ilman toisten, yksittäisten, kanssaihmisten apua. Eikä se ole itsestäänselvyys.
Ja kiva kaupan kassa nyt vaan on kivempi kuin tyly kaupan kassa. Sillä ON vitun väliä!!!
oletteko koskaan tavanneet
14
360
Vastaukset
- random_N
Esimerkiksi monet vanhat ihmiset on ihan huikeita.
Ja lapset, niiden ihanan vaikeat simppelit kysymykset jotka porautuu kaiken aikuismonimutkaisuuden taakse.- gek-ko
on noukkineet mut tiukasta paikasta monta kertaa.
Oikeesti tiukasta paikasta.
- uk-ko
Toki olen tavannut tuollaisia ihmisiä, ja edelleen tapaan silloin tällöin.
Hyvät vaikutukset ovat usein luonteeltaan pieniä ja huomaamattomia, päin vastoin kuin monet rikokset ja rÖtökset, jotka saavat palstatilaa.
Joskus aina mietiskelen, millainen olisi lehti, joka keskittyisi positiivisiin uutisiin:
"ÄITI RATKAISI KAHDEN JÄLKELÄISENSÄ RIIDAN RAKENTAVASTI!!!"
"PYHTÄÄLÄINEN ULKOMAALAISTAUSTAINEN MIESHENKILÖ AVASI MUMMOLLE OVEN!!!"
"23-VUOTIAS ARTESAANIOPISKELIJA OLI LOJAALI YSTÄVÄ VUOSIEN AJAN"
"OULULAINEN ASIAKKUUSPÄÄLLIKKÖ VALOI TULEVAISUUDENUSKOA TYÖTOVEREIHINSA KESKELLÄ PAHINTA TAANTUMAA!!!"
Olisko noista lööpeiksi?- gek-ko
hienoja lööppejä! Äläkä unohda, että
"TURKULAISMIES EHTI KAUPPAAN ENNEN SULKEMISAIKAA!" - random_N
gek-ko kirjoitti:
hienoja lööppejä! Äläkä unohda, että
"TURKULAISMIES EHTI KAUPPAAN ENNEN SULKEMISAIKAA!"päättyivät sopuun suvun ja kylänmiesten kesken. Kakunloppu jaettiin mynämäkeläisten, forssalaisten ja naapuripariskunnan lootiin. Savusaunan jälkilöylyt asiantuntija-arvion mukaan makeammat kuin vuosiin.
Rivitalokaksiosta löytyi sosiaalinen, hyvinvoiva labbiksenpentu. Ruusaksi nimetty sulotar järsi puruluuta ja esitteli kierimistaitojaan.
Pieni pohjalainen puusepänverstas olla puksuttelee kuten ennenkin. Yrittäjä söi lounaaksi kalakeittoa ja otti ruokaperäiset. Työntekijöitä on kolme, samoin kuin oli vuonna -87 ja kuten on luultavasti ensi vuonnakin. - gek-ko
random_N kirjoitti:
päättyivät sopuun suvun ja kylänmiesten kesken. Kakunloppu jaettiin mynämäkeläisten, forssalaisten ja naapuripariskunnan lootiin. Savusaunan jälkilöylyt asiantuntija-arvion mukaan makeammat kuin vuosiin.
Rivitalokaksiosta löytyi sosiaalinen, hyvinvoiva labbiksenpentu. Ruusaksi nimetty sulotar järsi puruluuta ja esitteli kierimistaitojaan.
Pieni pohjalainen puusepänverstas olla puksuttelee kuten ennenkin. Yrittäjä söi lounaaksi kalakeittoa ja otti ruokaperäiset. Työntekijöitä on kolme, samoin kuin oli vuonna -87 ja kuten on luultavasti ensi vuonnakin.HYVINVOiva labbiksenpentu? Jeh, voisi olla toisinkin.
- uk-ko
gek-ko kirjoitti:
HYVINVOiva labbiksenpentu? Jeh, voisi olla toisinkin.
Lähdekritiikki on tärkeää, etenkin positiivisessa uutisoinnissa.
- gek-ko
uk-ko kirjoitti:
Lähdekritiikki on tärkeää, etenkin positiivisessa uutisoinnissa.
jumankeuta vantaalla! siinä missä on kusenvärinen kioski vieressä!
- uk-ko
gek-ko kirjoitti:
jumankeuta vantaalla! siinä missä on kusenvärinen kioski vieressä!
konsepti valmiina uudelle positiiviselle kansalaisjournalismmille. Ja kanavaratkaisukin tyrkyllä, ihan ilmaiseksi.
- dayum
useitakin sellaisia ihmisiä joilla on ollut vaikutusta minuun ja siihen, mitä olen. Mikä on tietysti harmi muiden kannalta, mutta minkäs tässä enää tekee....
- kysymys..
sillä kyse ei ole yksilön (vuoro)vaikutussuhteesta massaan, vaan yksilön suhteesta "lähimmäisiin" muihin yksilöihin, jotka puolestaan vaikuttavat joihinkin yksilöihin jne (vaikutus ei tietenkään ole yksisuuntaista). Tätä voidaan verrata parvikäyttäytymiseen, jossa isoakin parvea (massaa) voidaan mallintaa hyvin yksinkertaisilla säännöillä:
http://www.red3d.com/cwr/boids/ tulee päälimmäisenä mieleen.En voi olla ajattelematta, että en olisi sama ihminen, kuin mikä olen jos en olisi koskaan tavannut häntä. Ihan face to face ei vain ole tullut koskaan sanottua tätä hänelle, vaikka terveisiä onkin tullut lähetettyä. Joskus vielä teen sen. Kehun tyypin lyttyyn ja ihan naamatusten:)
- KoppavaHoro
Viimeksi vaikutti se puhelimessa puhuva pakukuski, joka pukkasi eteeni kolmion takaa ja ilman vilkkua, kun oltiin molemmat menossa motarille.
Ja mä kyllä valehtelisin ja pahasti jos väittäisin etteivätkö muut ihmiset vaikuttaisi muutenkaan.
Muiden takia mä käyn töissä ja pukeudun vaatteisiin. Muiden ansiosta mä otan muut ihmiset huomioon.
Ja paska kusipää-kuski pyrkimässä motarille voi pilata loppupäivän, mutta kättään kiitokseksi kehä ykkösellä heiluttava voi pelastaa puolikkaan viikon.
Eli oon samaa mieltä. Sillä on väliä. - väliaika
olen joskus tavannut sellaisia ihmisiä. Joskus jopa elänyt sellaisten ihmisten vaikutuspiirissä.
Tavallisuus on tylsää mutta kovin tarpeellista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834433Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243098Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392864Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162635Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172509Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka422279Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132255- 132194
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142015Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717